Vallmogård 1907-2007
“Saga och verklighet under ditt blomvalv blandas“ VALLMOGÅRD 1907-2007 Vuonna 1907 valmistunut Vallmogård oli yhden miehen, kirjailija Mikael Lybeckin unelma. Keltaiseksi maalattu huvila, väri oli lienee ollut alunperin vaaleampi, kohoaa rautatieasemalta katsottuna oikealla, kaltevan tontin rinteellä. Kodiksi rakennettu huvila on sittemmin toiminut sotavammasairaalana, kauppalan- ja kaupungintalona, kirkkona ja kulttuuritalona. Nykyisin Vallmogårdin jakavat Kauniaisten musiikkiopisto ja erilaisten yksityisjuhlien vieraat. Toisinaan salissa kokoonnutaan kulttuuri-iltoihin. Vallmogård, som färdigställdes 1907, var en mans, författaren Mikael Lybecks, dröm. Den gula villan, som ursprungligen torde ha varit ljusare, reser sig uppe på en sluttande tomt på högra sidan från järnvägsstationen sett. Den som ett hem byggda villan har sedermera tjänstgjort som krigsinvalidsjukhus, köpings- och stadshus och kulturcentrum. Nuförtiden delas Vallmogård mellan Grankulla musikinstitut och gäster på olika privata fester. Då och då samlas man i salen till kulturkvällar. O Vallmogård, Trogna, du trogna tillflyktsort Dit ont ej når, Där ond tanke ej finnes. Lugn är din luft att andas, Lugn din vård När aftonens sol dalar. Saga och verklighet under ditt blomvalv blandas. Ond tanke, ond tanke Slår ej rot i din jord. Rösten, din röst som talar, Behöver ej ord‘– Hjärtat, mitt hjärta, hör den. Du är så sval, så stilla, Ond tanke är aldrig stilla, Ond tanke‘är hård. Därför dör den På din tröskel, o Vallmogård” Mikael Lybeck kirjoitti aivan 1900-luvun alussa runon unelmiensa asuinpaikasta, Vallmogårdista. Helsingin raaka ja kostea ilma eivät olleet hyväksi Lybeckin terveydelle ja siksi hän ryhtyi etsimään seutua, johon perhe voisi asettua asumaan. Författaren Mikael Lybeck skrev alldeles i början av 1900-talet en dikt om sina drömmars hus, Vallmogård. Det råa och fuktiga klimatet i Helsingfors var påfrestande för Lybecks hälsa och därför började han söka en sundare bostadsort för sig och sin familj. Mikael Lybeck (1864-1925) julkaisi ensimmäisen teoksensa, runokokoelman, vuonna 1890. Häntä on sanottu suomenruotsalaisen romaanikirjallisuuden uudistajaksi, ja hänen tuotantoaan on suomenruotsalaisen kirjallisuuden historiassa kuvattu linkiksi 1880-luvun perinnön ja 1900-luvun välillä. Lybeck kirjoitti lyriikkaa, romaaneja ja näytelmiä, joita kaikkia leimaavat niukka kielellinen tyyli, psykologiset ihmiskuvat ja intellektuaalinen vakavuus. Mikael Lybeck (1864-1925) debuterade år 1890 med en diktsamling. Han har kallats förnyare av den finlandssvenska romanlitteraturen, och hans produktion har i den finlandssvenska litteraturens historia beskrivits som en länk mellan arvet från 1880-talet och 1900-talet. Lybeck skrev lyrik, romaner och dramer, som alla karakteriseras av en avskalad språklig stil, psykologiska människoporträtt och ett intellektuellt allvar. Haavepaikka alkoi toteutua vuonna 1906 jolloin Lybeck osti hyvän ystävänsä Janne Thurmanin perustamalta osakeyhtiöltä Aktiebolaget Grankullalta suuren, runsaan neljän hehtaarin tontin Grankullan rautatieseisakkeen lähistöltä. Tontille rakennettaisiin Lybeckin kolmelapsiselle perheelle koti. Aktiebolaget Grankulla suunnitteli Grankullaan muodikasta huvilakaupunkia. Drömplatsen började bli verklighet 1906, när Lybeck köpte en stor tomt på drygt fyra hektar nära Grankullas järnvägshållplats av det av Janne Thurman grundade Aktiebolaget Grankulla. Avsikten var att bygga ett hem för Lybecks trebarnsfamilj på tomten. Aktiebolaget Grankulla planerade en modern villastad i Grankulla. Vallmogård oli ensimmäinen Sonckin piirtämä kivihuvila. Vuonna 1905 valmistuneessa Eiran sairaalassa on yhtymäkohtia Vallmogårdin arkkitehtuuriin. Eiran sairaalaan Sonck loi kontrastivaikutelmaa yhdistämällä tumman ja karkean kivipinnan sileään, vaaleaan rappaukseen. Useimmille Sonckin tuon ajan rakennuksille antoi leimansa lämminsävyinen punatiilikatto. Epätasaista graniittipintaa Sonck suosi pidempään kuin useat aikalaiset, aina 1910-luvun puoliväliin saakka. Vallmogård var den första av Sonck ritade stenvillan. Det finns likheter mellan Vallmogårds arkitektur och Eira sjukhus, som blev färdigt 1905. I Eira sjukhus skapade Sonck en kontrasteffekt genom att förena den mörka och grova stenytan med en slät ljus rappning. De flesta av Soncks hus från den här tiden karakteriseras av ett tegeltack i varmt röd färg. Sonck använde ojämna granitytor längre än de flesta samtida arkitekterna, ända till mitten av 1910-talet. ARKKITEHDIKSI LARS SONCK ARKITEKTEN LARS SONCK Vallmogårdin suunnittelijaksi palkattiin nuori mutta jo mainetta Den unge men redan ansedde arkitekten Lars Sonck engagerades saavuttanut arkkitehti Lars Sonck. Sonckin (1870-1956) ura alkoi nousujohteisesti nuorena. Hän oli vain 23-vuotias voittaessaan Turun Mikaelin kirkon suunnittelukilpailun vuonna 1894. Vuodet 1900-luvun alusta ensimmäiseen maailmansotaan olivat Sonckin uran huippukautta. Voittoisen kirkkosuunnitelmien (Mikaelin kirkko ja Tampereen Johanneksen kirkko) ansiosta hän oli saavuttanut mainetta eräänä uuden suomalaisen arkkitehtuurin johtavista hahmoista. Hänen kiviarkkitehtuurinsa oli herättänyt huomiota ulkomaita myöten. Sonckin toimisto sai runsaasti tilauksia ja laajeni kirkoista ja asuinrakennuksista sairaaloihin ja liikepalatseihin. Sonckin arkkitehtitoimisto oli 1890-luvulla ja 1900-luvun alussa tärkeä uusien ajatusten välittäjä. Sonck ei 1900-luvun alun jälkeen piirtänyt itse paljon. Nopeasti lisääntyneet työt johtivat siihen, ettei hänellä toimiston laajuuden vuoksi ollut tarvettakaan tehdä aikaa vieviä piirustuksia. Sonck hahmotteli ja kun muoto alkoi löytyä teki toimisto teknisemmän puolen. Lars Sonck suunnitteli asemakaavat mm. Haagan, Grankullan ja Brändön (Kulosaaren) huvilakaupunkeihin. för att rita Vallmogård. Soncks (1870-1956) karriär började gå uppåt redan vid unga år. Han var bara 23 år när han 1894 vann tävlingen för Mikaelskyrkan i Åbo. Toppåren i Soncks karriär var från början av 1900-talet till första världskriget. Tack vare de segrande ritningarna till Mikaelskyrkan och Johanneskyrkan i Tammerfors hade han vunnit erkännande som en av de ledande gestalterna inom den nya finska arkitekturen. Hans stenarkitektur hade väckt uppmärksamhet också utomlands. Soncks byrå fick rikligt med beställningar och utvidgade verksamheten från kyrkor och bostadshus till sjukhus och affärspalats. Soncks arkitektbyrå var på 1890-talet och i början av 1900-talet en viktig förmedlare av nya idéer. Efter 1900-talets början ritade Sonck inte mycket själv. Det snabbt ökande antalet beställningar ledde till att han tack vare den stora byrån inte hade behov av att själv göra tidskrävande ritningar. Sonck skisserade, och när formen började bli klar utförde byrån den mera tekniska delen av arbetet. Lars Sonck ritade stadsplanerna för bl.a. villastäderna Haga, Grankulla och Brändö. Vallmogårdin rakennustyöt käynnistettiin välittömästi tontin ostamisen jälkeen. Lybeck odotti malttamattomana uutta aikakautta elämässään; oma huvila, suojaisten puiden katveessa tulisi tarjoamaan hänelle työrauhan ja antaisi uutta voimaa luomistyöhön. Rakennustalven aikana Lybeck kirjoitti vaimolleen; “ne päivät, joista olen uneksinut, usein jopa aivan tiedostamattani, ne lähestyvät, ne lähestyvät!...” Kirjoitelmassaan Lybeck kaipaa rauhaa ja työntekoa – ja lisää työtä! Byggarbetena på Vallmogård började genast efter tomtköpet. Lybeck väntade otåligt på en ny era i sitt liv; en egen villa i skuggan av skyddande träd skulle ge honom arbetsro och nya krafter för det konstnärliga skapandet. På vintern, när byggarbetena pågick, skrev Lybeck till sin hustru; “de dagar, jag drömt om, ofta även omedvetet, de närma sig, de närma sig.“. Lybeck skrev att han längtar efter lugn och ro och arbete – och mera arbete! Lybeck avioitui Louise Sanmarkin kanssa vuonna 1898. Vasemmassa kuvassa Louise perheen Kaivopuiston kodissa vuonna 1900 lasten Gunnel (1898) ja Bengt (1900) kanssa. Lybeck gifte sig 1898 med Louise Sanmark. På bilden ses Louise år 1900 i hemmet i Brunnsparken med barnen Gunnel (1898) och Bengt (1900). Mikael Lybeck yhdessä lasten Gunnel, Bengt ja Nils (1902) kanssa Lybeckin suvun kesäpaikassa Uudenkaarlepyyn Alörnissa. Mikael Lybeck tillsammans med barnen Gunnel, Bengt och Nils (1902) på släktens sommarställe på Alörn i Nykarleby. Rakennustyömaa Grankullassa 1908. Vastaavalla tavalla rakennettiin myös Vallmogård. Byggarbetsplats i Grankulla 1908. På liknande sätt byggdes också Vallmogård. Mikael Lybeck ikuisti 400 m2 huvilan akvarellina vuonna 1907. Talon pääsisäänkäynti on rautatieltä katsottuna talon vastakkaisella puolella ja sinne johti kapea ja kiemurteleva tie. Se kulki alunperin talon oikealta puolelta, nykyisin vasemmalta. Mikael Lybeck förevigade den 400 m2 stora villan i en akvarell år 1907. Huvudingången till huset är från järnvägen sett på motsatta sidan av huset, och till den ledde en smal och slingrande väg. Ursprungligen gick vägen på högra sidan av huset, nuförtiden på vänstra. OSOITE: GRANKULLA ADRESS: GRANKULLA Vallmogård valmistui keväällä 1907 ja Lybeckit muuttivat uuteen kotiinsa 8. toukokuuta. Eräs aikalainen muistelee, että muutto olisi Vallmogård färdigställdes på våren 1907 och familjen Lybeck flyttade till sitt nya hem den 8 maj. En av deras samtida mindes att flytten skulle ha ägt rum först i juli. Samtidigt med Lybecks flyttade också familjerna Vaenerberg och Obelie till Grankulla. Enligt minnesskildringar transporterades familjernas flyttlass nattetid med hyrda tåg för att inte störa trafiken på strandbanan. Flyttlassen fördes sedan med hästskjuts till familjernas nya hem: Lybecks Vallmogård, Obelies villa nära Vallmogård och Vaenerbergs Holmströmska hyresvilla nära stationen. Vaenerbergs Gunnarsberg uppfördes ett drygt år senare på granntomten till Vallmogård. tapahtunut vasta heinäkuussa. Lybeckien kanssa samanaikaisesti Grankullaan muuttivat Vaenerbergien ja Obelien perheet. Muistitiedon mukaan perheiden muuttokuormat kuljetettiin vuokrajunalla yöaikaan, jottei rantaradan liikenne olisi häiriintynyt. Muuttokuormat kuljetettiin hevoskärryillä kunkin perheen uuteen kotiin: Lybeckien Vallmogårdiin, Obelien huvilaan Vallmogårdin lähistölle ja Vaenerbergien Holmströmin vuokrahuvilaan aseman lähistölle. Vaenerbergien Gunnarsberg valmistuisi runsasta vuotta myöhemmin Vallmogårdin naapuritontille. Vallmogårdin sisääntulokerroksessa sijaitsivat eteinen, sali, ruokasali ja keittiö sekä kirjasto ja sen viereisessä alkovissa Lybeckin työhuone. Salista johtavat avoportaat yläkertaan. Portaat on sijoitettu Sonckille ominaiseen tyyliin rakennuksen kokoavan tilan yhteyteen. Yläkerta oli perheen yksityistilaa, siellä sijaitsivat makuuhuoneet. Osa palvelusväestä asui yläkerrassa, talonmies pohjakerroksessa. Vallmogårds entrévåning bestod av tambur, sal, matsal och kök samt bibliotek och Lybecks arbetsrum i en alkov bredvid biblioteket. Från salen leder en öppen trappa upp till övre våningen. Trappan har placerats enligt den för Sonck karaktäristiska stilen i anslutning till byggnadens samlande utrymme. Övre våningen var familjens privata utrymme, sovrummen fanns där. En del av tjänstefolket bodde på övre våningen, gårdskarlen på bottenvåningen. Vallmogård på 1910-talet. Bastun fanns vid tomtens gräns på järnvägstationens sida. Vallmogård 1910-luvulla asemanpuolelta katsottuna. Tontin alareunassa sijaitsi sauna. Louise ja Gunnel Lybeck talon edessä / framför villan. Louise ja Mikael Lybeck Vallmogårdin salissa / i salen. Mikael Lybeck puutarhassa / i trädgården. Lybeckin perhe salissa. Vasemmalta Louise, Gunnel, Bengt ja portaalla Mikaelisä ja Nils. Familjen Lybeck i salen. Från vänster: Louise, Gunnel, Bengt och på trappan Mikael med Nils. Mikael Lybeck työhuoneessaan 1910-luvulla. Mikael Lybeck i sitt arbetsrum i 1910-talet. Lybeckin työhuone vuonna 2007. Lybecks arbetsrum 2007. Lybeckin työpöytä sijaitsi kirjaston viereisessä alkovissa, josta hän saattoi nähdä pihan reunaan istutetun Alörnista tuodun koivun ja kirjastoon tulijan. Vallmogårdissa Lybeck sai kaipaamansa työrauhan; Lybeckin kirjallinen tuotanto syntyi seuraavien 18 vuoden aikana joko holvikattoisessa työhuoneessa, kuumina kesäpäivinä kuistin suojassa tai kävelyretkillä huvilan ympäristön metsäpoluilla. Tuttavaperheen tytär muistele: ”Kun Lybeck kirjoitti uutta proosateosta tai draamaa, kulki hän edestakaisin työhuoneesta saliin ja puhui itsekseen. Hän kokeili repliikkejä.” Lybeck hade sitt arbetsbord i en alkov bredvid biblioteket så att han kunde se både den från Alörn hämtade björken, som planterats i kanten av gården, och alla som kom in i biblioteket. På Vallmogård fick Lybeck den arbetsro han saknat; Lybecks litterära produktion uppkom under de följande 18 åren antingen i arbetsrummet med valvtak eller under varma sommardagar i skydd av verandan eller på promenader på skogsstigarna i omgivningen kring villan. Dottern till en bekant familj minns; “när han höll på att skriva ett nytt prosaverk eller ett drama gick han fram och tillbaka genom arbetsrummet och salen och talade för sig själv. Han prövade replikerna”. GRANKULLA LYBECKIN AIKAAN Sinä aikana, vuosina 1907-1925, jolloin Mikael Lybeck asui Grankullassa, huvilayhdyskunta kasvoi kauppalaksi. Ensimmäisiä uudisasukkaita seurasi muutamassa vuodessa runsaslukuinen jälkijoukko ja Grankullan väkiluku oli vuonna 1910 jo 1300. Vuonna 1915 Grankulla sai taajaväkisen yhdyskunnan aseman ja vuonna 1920 yhdyskunta itsenäistyi Espoosta kauppalana. Väkiluvun myötä kehittyivät myös palvelut. Ensimmäinen julkinen laitos oli koulu. Grankulla samskola perustettiin jo vuonna 1907. Koulu toimi aluksi vuokratiloissa. Oma koulurakennus Asematien varteen valmistui vuonna 1909 ja sen osoittauduttua jo heti alussa liian pieneksi, laajennusosa 1911. Vuonna 1910 Grankullaan avattiin Lars Sonckin suunnittelema kylpylä Bad Grankulla ja oma sähkölaitos. GRANKULLA PÅ LYBECKS TID Louise Lybeck toimi Grankulla samskolan johtokunnassa vuosina 1907-1920. Hän oli keskeinen vaikuttaja kun päätös koulun perustamisesta tehtiin joulukuussa 1906. Lybeckien lapset kirjoittivat koulusta ylioppilaiksi; Gunnel vuonna 1917, Bengt 1918 ja Nils 1921. Louise Lybeck verkade i direktionen för Grankulla samskola 1907-1920. Hon var en av de centrala påverkarna när beslutet om att grunda skolan fattades i december 1906. De Lybeckska barnen avlade studentexamen vid skolan; Gunnel 1917, Bengt 1918 och Nils 1921. Under den tid som Mikael Lybeck bodde i Grankulla, åren 1907-1925, växte villasamhället till köping. De första nybyggarna efterföljdes på några år av en talrik eftertrupp, och år 1910 hade Grankulla redan 1300 invånare. År 1915 förklarades Grankulla för ett samhälle med sammanträngd befolkning och 1920 lösgjorde sig samhället från Esbo och blev köping. I takt med att antalet invånare ökade utvecklades också servicen. Skolan var den första offentliga institutionen. Grankulla Samskola grundades redan 1907. Skolan verkade först i hyrda lokaliteter. Ett eget skolhus byggdes vid Stationsvägen och det stod färdigt 1909, och då det genast visade sig för litet, uppfördes en tillbyggnad 1911. År 1910 invigdes det av Lars Sonck ritade Bad Grankulla och ett eget elektricitetsverk. Asematie 1910-luvulla. Oikealla Heinrichsin liiketalo ja vasemmalla Hougbergin leipomo. Stationsvägen på 1910-talet. Till höger Heinrichs handelshus och till vänster Hougbergs bageri. Rautatieasema valmistui 1908. Kuva vuodelta 1912. Stationshuset färdigställdes 1908. Bilden är från 1912. Lybeckien lähikauppa oli Koroleffin siirtomaatavarakauppa. Se sijaitsi lähellä rautatietä, Lybeckin tontin vieressä. Familjen Lybecks närbutik var Koroleffs kolonialvaruaffär, som var belägenära järnvägen, bredvid Lybecks tomt. 1 4 5 2 3 Rautatieaseman lähellä sijaitseva Villa Åsa (1) valmistui jo vuonna 1905. Aktiebolaget Grankulla myi ensimmäisen toimintavuotensa aikana lukuisia tontteja Vallmogårdin ympäristöstä. Naapurihuviloita olivat Gahmbergin huvila, myöh. nimeksi tuli Klostret (2) ja Westzynthiuksen huvila (3). 6 Villa Åsa (1) nära järnvägsstationen blev färdig redan 1905. Aktiebolaget Grankulla sålde under sitt första verksamhetsår ett stort antal tomter i omgivningen kring Vallmogård. Grannvillor var Gahmbergs villa, senare benämnd Klostret (2) och Westzynthius villa (3). År 1907 uppfördes i Grankulla också en annan av Lars Sonck ritad Vuonna 1907 Grankullaan valmistui myös toinen Lars Sonckin su- villa, där Ida Nissen öppnade pensionatet Grankulla Rekreationunnittelema huvila. Ida Nissen avasi siellä täysihoitolan Grankulla shem. (4). De närliggande grannarna Björkas (5) och Tusculum (6) Rekreationshem. (4). Lähinaapurit Björkas (5) ja Tusculum (6) val- färdigställdes 1908. mistuivat vuonna 1908. Lybeckien huvilasta muodostui pian yksi uuden yhdyskunnan tiettyjen asukkaiden seurustelupaikka. Perheillä oli tapana järjestää yhdessä musiikki-iltoja kodeissa, joissa oli flyygeli. Lybeckien luona vierailtiin muutaman kerran syksyisin ja keväisin. Sosiaalinen elämä Vallmogårdissa oli muutenkin vilkasta, sillä Louise-rouva kestitsi mielellään vieraita; sukulaisia, ystäviä, miehensä kollegoja ja tovereita. Sukulaisia saattoi tulla milloin vain, ja palveluskunta oli valmiustilassa miltei jatkuvasti. “Kokoava voima oli Louise, emäntä ja maailmannainen – mutta hyvässä merkityksessä – hurmaava persoonallisuus ja seurueiden keskipiste.” Lybecks villa blev snart samlingsplats för en del av invånarna i det nya samhället. Familjerna brukade tillsammans ordna musikaftnar i de hem som hade flygel. Hos Lybecks samlades man några gånger på höstarna och vårarna. Också i övrigt var det sociala livet på Vallmogård livligt, då fru Louise gärna bjöd hem gäster; vänner, sin mans kolleger och kamrater. Släktingar kunde komma på besök när som helst, och kökspersonalen var nästan ständigt beredd att tjänstgöra. ”Det var fru Louise L. som var den samlande kraften, en värdinna och världsdam – men i god bemärkelse – en charmerande personlighet, medelpunkten i de kretsar, som då så ofta mötte upp här” berättade en samtida. Ruotsalainen nobelkirjailija Selma Lagerlöf vieraili Vallmogårdissa helmikuussa 1912. Rautatieasemalla oli runsaasti paikkakuntalaisia saattamassa Lagerlöfiä. Den svenska Nobelpristagaren i litteratur Selma Lagerlöf besökte Vallmogård i februari 1912. Vid stationen samlades många ortsbor för att följa Lagerlöf. EUTERPE Signe Hammarsten-Janssonin karikatyyri vuodelta 1900. Euterpisti Hjalmar Procopé ja Mikael Lybeck pelaavat biljardia. Signe Hammarsten-Janssons karikatyr från 1900. Euterpisten Hjalmar Procopé och Mikael Lybeck spelar biljard. Euterpe oli Helsingissä vuosina 1901-1905 ilmestynyt ruotsinkielinen kulttuurijulkaisu. Lehti oli epäpoliittinen ja sen monipuolisissa kirjallisuutta, musiikkia, arkkitehtuuria ym. käsittelevissä artikkelissa pyrittiin avaamaan ikkunoita laajalti Eurooppaan. Euterpeläisen ytimen muodosti suomenruotsalainen noin 2025 -vuotiaista koostunut ryhmä, pääasiassa entisiä koulu- ja opiskelutovereita. Ulkorinkiin otettiin mukaan myös vanhempaa ikäpolvea, kuten Mikael Lybeck. Heitä ei laskettu euterpeläisiksi, mutta heidän krjoituksiaan julkaistiin Euterpessä. Kauniaisten historian näkökulmasta mielenkiintoista on, että tästä “ulkoryhmästä“ Grankullaan asettuivat Nino Runeberg, Arvid Mörne ja Mikael Lybeck. Lybeckin ystävyyssuhde nuoriin euterpeläisiin oli lämmin ja elinikäinen. Euterpe var en svenskspråkig kulturpublikation som gavs ut i Helsingfors 1901-1905. Tidskriften var opolitisk och dess mångskiftande artiklar om litteratur, musik, arkitektur osv. hade som mål att öppna fönster mot Europa. Euterpisternas inre krets bestod av finlandssvenskar i åldern 20-25 år, främst tidigare skol- och studiekamrater. Till den yttre kretsen togs också den äldre generationen med, såsom Mikael Lybeck. Dessa räknades inte som euterpister men deras skrifter publicerades i Euterpe. Ur Grankullaperspektiv är det intressant att av den här “yttre kretsen“ bosatte sig Nino Runeberg, Arvid Mörne och Mikael Lybeck i Grankulla. Lybecks vänskap med de unga euterpisterna var varm och räckte livet ut. Mikael Lybeck dog plötsligt i en hjärtattack den 11 oktober 1925. Minnesstunden inleddes på Vallmogård, dit ett stort antal av hans vänner anlände. Musikaftnarnas regelbundna ackompanjatör Edith Aspelin sjöng och Grankulla samskolas rektor Magnus Hagelstam höll ett minnestal. Själva jordfästningen förrättades i Gamla kyrkan i Helsingfors. Lybeck bars ut på sin sista färd från Vallmogård genom en spaljé som bildades av elever från Grankulla samskola. Kistan bars till järnvägsstationen, varifrån resan till Helsingfors började. Lybecks grav ligger på Sandudds begravningsplats. Mikael Lybeck kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen 11. lokakuuta 1925. Siunaustilaisuus aloitettiin Vallmogårdissa, jonne saapui lukuisa joukko hänen ystäviään. Musiikki-iltojen vakituinen säestäjä Edith Aspelin lauloi ja Grankulla samskolan rehtori Magnus Hagelstam piti muistopuheen. Itse siunaus tapahtui Helsingin Vanhassa kirkossa. Lybeck lähti viimeiselle matkalleen Vallmogårdista Grankulla samskolan oppilaiden muodostaman kunniakujan läpi. Arkku kannettiin rautatieasemalle, josta matka Helsinkin alkoi. Lybeck on haudattu Hietaniemen hautausmaalle. Gunnel Kihlman, Louise Lybeck ja Marquita Ericsson Vallmogårdin salissa 1920-luvun loppupuolella. Gunnel Kihlman, Louise Lybeck och Marquita Ericsson i Vallmogårds sal i slutet av 1920-talet. Louise jäi asumaan Vallmogårdiin. Lapset olivat jo jättäneet lapsuudenkodin; Bengt muutti Kanadaan vuonna 1920, Gunnel avioitui dosentti Erik Kihlmanin kanssa vuonna 1926 ja taiteilijan uran valinnut Nils matkusteli maailmalla. Vuonna 1928 Nils avioitui taiteilija Marita Hahlin kanssa ja nuorelle parille lohkottiin tontti Vallmogårdin pohjoisreunalta. Tontille rakennettiin huvila, jonka suunnittelu uskottiin jälleen Lars Sonckille. Vuonna 1933 uusi suru kohtasi Lybeckin perhettä. Tytär Gunnel ja aviomies Erik hukkuivat Porvoon-jokeen palatessaan vierailulta kirjailija Jarl Hemmerin luota. Auto suistui pimellä syystiellä veteen; Kihlmanien lisäksi surmansa saivat Gunnelin Marquita-serkku ja tämän aviomies Harry Ericsson. Pariskunnilta jäi yhteensä neljä lasta. Louise sai huollettavakseen tyttärensä lapset Gunillan ja Peterin. Uusi isku kohtasi vuonna 1945 jolloin Bengt kuoli ja vuonna 1948, jolloin tyttärenpoika Peter menehtyi sairauden murtamana. Louise myi Vallmogårdin Sotainvalidien Veljesliitolle. Toukokuussa 1948 hän muutti talosta. Louise stannade på Vallmogård. Barnen hade redan lämnat barndomshemmet; Bengt flyttade till Kanada 1920, Gunnel gifte sig med docent Erik Kihlman 1926 och Nils, som valt konstnärsbanan, reste omkring i världen. År 1928 gifte sig Nils med konstnärinnan Marita Hahl och för det unga paret styckades en tomt i norra kanten av Vallmogård. På tomten uppfördes en villa, som också ritades av Lars Sonck. År 1933 drabbades familjen Lybeck av en ny sorg. Dottern Gunnel och hennes make Erik drunknade i Borgå å på hemväg från författaren Jarl Hemmer. Bilen störtade i vattnet från den mörka höstvägen; utöver Kihlmans förolyckades också Gunnels kusin Marquita och dennas make Harry Ericsson. Paren lämnade sammanlagt fyra barn efter sig. Louise tog hand om sin dotters barn Gunilla och Peter. Ett nytt slag drabbade familjen 1945, då Bengt dog och 1948, då dottersonen Peter avled efter en lång sjukdom. Louise sålde Vallmogård till Krigsinvalidernas Brödraförbund. I maj 1948 flyttade hon från huset. VALMULA Sotainvalidien Veljesliitto osti loppuvuodesta 1947 Vallmogårdin. Varat kiinteistön oston saatiin puolustusministeriön luovuttamilla ruotsalaisilla lahjavaroilla. Huvilaan oli tarkoitus sijoittaa 50paikkainen huoltolaitos vaikeasti aivovammaisille. Kauniaisten kauppalanvaltuusto ei kuitenkaan hyväksynyt tehtyä rakennussuunnitelmaa. Veljesliitto tyytyi korjaamaan vanhan päärakennuksen ja rakensi tontille henkilökunnan asuinrakennuksen. Vallmogård sai uuden nimen Valmula. Ensimmäiset potilaat huoltolaitokseen otettiin huhtikuussa 1949. Siellä sai pysyvän kodin 32 työkykynsä menettänyttä aivovammaista, joilla ei ollut hoitomahdollisuuksia muualla. Valmulan vihkiäisjuhla vietettiin syyskuussa 1949. Marraskuussa huoltolaitos oli jo täynnä. Hallinnollisesti ja hoidollisesti Valmula toimi yhteistyössä Kaunialan kanssa. Seuraavana kesänä Valmula suljettiin kahdeksi kuukaudeksi kun osa potilaista oli lomalla ja loput potilaat ja henkilökunta siirrettiin siksi ajaksi Kaunialaan. Kesällä 1952 liitto jopa pystyi vuokraamaan Valmulan kuukaudeksi olympiavieraiden majoittamiseen. Valmulan lopettamisesta tehtiin päätös toukokuussa 1956; Kaunialaa oli muutettu sairaalamaisempaan suuntaan ja sinne saatettiin sijoittaa useampia aivovammaisia kuin aiemmin oli suunniteltu. Kaunialassa oli myös hoitomenetelmien ja kuntoutuksen sekä ammattikoulutuksen ansiosta vapautunut hoitopaikkoja. Asuntola valmistui 1950-luvun alussa. Bostadshuset blev färdig i början av 1950-talet. Valmulan potilaat siirrettiin Kaunialaan ja kiinteistö myytiin Kauniaisten kauppalalle. Kaunialassa Valmulasta siirretyistä potilaista käytettiin nimitystä Valmulan pojat. VALMULA Krigsinvalidernas Brödraförbund köpte Vallmogård i slutet av 1947. Fastigheten köptes med svenska donationsmedel som förbundet fick av försvarsministeriet. Avsikten var att i fastigheten placera en vårdanstalt med 50 platser för patienter med grava hjärnskador. Grankullas köpingstyrelse godkände emellertid inte byggnadsplanen. Brödraförbundet nöjde sig med att renovera den gamla huvudbyggnaden och uppförde ett bostadshus för personalen på tomten. Vallmogård fick ett nytt namn, Valmula. De första patienterna togs in i april 1949. I villan fick 32 hjärnskadade arbetsoförmögna patienter som inte kunde vårdas på andra ställen ett permanent hem. Valmulas invigningsfest var i september 1949. I november var vårdanstalten redan fullsatt. Administrativt och i fråga om vården samarbetade Valmula med Kauniala. Följande sommar stängdes Valmula för två månader, när en del av patienterna var på semester och de kvarvarande patienterna och personalen flyttades för den här tiden till Kauniala. På sommaren 1952 kunde förbundet till och med hyra ut Valmula för en månad för inkvartering av olympiagäster. Beslut om att lägga ned Valmula fattades i maj 1956; Kauniala hade utvecklats i en mer sjukhusaktig riktning och det var möjligt att placera fler hjärnskadade patienter där än vad som tidigare planerats. Tack vare nya behandlingsmetoder och rehabilitering samt yrkesutbildning hade också vårdplatser frigjorts. Valmulas patienter flyttades till Kauniala och fastigheten såldes till Grankulla köping. På Kauniala kallades de patienter som flyttades från Valmula för Valmulas pojkar. KAUPPALANTALO 1956-1971 KAUPUNGINTALO 1972-1978 Kauniaisten kauppala osti Valmogårdin toukokuussa 1956. Sotainvalidien Veljesliitto tarjosi kiinteistöä kauppalalle Louise Lybeckin kanssa solmitun kauppakirjan perusteella – kauppalalla olisi etuosto-oikeus Vallmogårdiin sen jälkeen jos Veljesliitto luopuisi siitä. Kauppalankanslia sijaitsi nykyisin Keltaisena Talona tunnetussa kiinteistössä Thurmanin puistotien varrella. Kehittyvän kauppalan tarpeisiin huvila oli kuitenkin liian pieni ja ahdas, siksi uusi toimitila oli tarpeen. Se tulisi riittämään kauppalan tarpeisiin pitkäksi aikaa, todettiin ostopäätöstä vahvistettaessa. Asukkaita kauppalassa oli tuolloin 2600. Vallmogård oli ostettaessa hyvässä kunnossa ja ilman suurempia kunnostustöitä kauppalankanslia siirrettiin sinne heinäkuussa 1956. Kauppalanhallituksen hyväksymän tilajaon mukaisesti keskimmäiseen kerrokseen sijoittuivat valtuuston istuntosali, kauppalankanslia, rakennussuunnittelutoimisto sekä sähkölaitoksen konttori ja varasto. Yläkertaa hallitsivat kauppalanjohtaja Kauppalanjohtaja Åke Almark (1968-1988) Vallmogårdin portaikossa yhdessä kiinteistöinsinööri Lars Relanderin ja kauppalaninsinööri Arne Lindholmin kanssa vuonna 1969. Köpingsdirektör Åke Almark (1968-1988) på Vallmogårds trappa tillsammans med fastighetsingenjör Lars Relander och köpingsingenjör Arne Lindholm år 1969. Hugo Palmroth, sihteeri ja kirjanpitäjä Göran Nyman sekä lastensuojelutarkastaja rouva Granholm. Vinttikerroksen huonetta isännöi verotuksen valmistelu. Valmulan yhteyteen vuonna 1949 valmistunut hoitohenkilökunnan asuinrakennus vuokrattiin työsuhdeasunnoiksi kauppalansihteerille ja sähkölaitoksen teknikolle. Kymmenen vuotta myöhemmin Vallmogård alkoi käydä liian pieneksi, sillä kauppalan asukasluku ja sen myötä virkamiesten määrä alkoi kasvaa. Uusia viranhaltijoita palkattiin jopa 20 vuosittain ja heitä hajasijoitettiin muualla mm. VPK:n taloon, ja jotkut tekivät töitä jopa kotonaan. Kauniaisista tuli kaupunki vuonna 1972. Asukasluku oli jo yli 6000. Uuteen kaupungintaloon muutettiin syksyllä 1978. Kauniaisten keskusta aivan 1960-luvun alussa. Keskustan ensimmäisen kerrostalon perustustyö on käynnissä. Grankulla centrum alldeles i början av 1960-talet. Grundläggningsarbetena för det första flervåningshuset i centrum pågår. Kauppalanvaltuuston istuntosali kirjaston kokoushuoneessa. Valtuuston kokoukset siirrettiin kirjastoon vuonna 1967 ja Vallmogårdin valtuustosalista tehtiin väliseinin pieniä työhuoneita. Köpingsfullmäktiges sessionssal i bibliotekets mötesrum. Fullmäktigemötena flyttades 1967 till biblioteket och Vallmogårds fullmäktigesal ombyggdes med hjälp av mellanväggar till små arbetsrum. KÖPINGSHUS 1956-1971 STADSHUS 1972-1978 Grankulla köping köpte Vallmogård i maj 1956. Krigsinvalidernas Brödraförbund erbjöd fastigheten åt köpingen på basis av det med Louise Lybeck träffade köpekontraktet – köpingen skulle ha förköpsrätt till Vallmogård när Brödraförbundet avstod från den. Köpingskansliet låg i den i dag som Gula huset kända fastigheten vid Thurmansallén. Villan var emellertid för liten och trång med tanke på den i utveckling stadda köpingens behov och därför behövdes nya lokaliteter. Vallmogård skulle tillgodose köpingens behov för en lång tid framöver, konstaterades när inköpsbeslutet fattades. Köpingen hade då 2600 invånare. Vallmogård var vid köpslutet i gott skick och utan några större renoveringar kunde köpingskansliet flyttas dit i juli 1956. Enligt den av köpingsstyrelsen godkända rumsfördelningen placerades fullmäktiges sessionssal, köpingskansliet, byggnadsplaneringsbyrån samt elverkets kontor och lager i den mellersta våningen. Över den övre våningen förfogade köpingsdirektör Hugo Palmroth, sekreteraren och bokföraren Göran Nyman samt barnskyddsinspektören, fru Granholm. Ett rum på vindsvåningen disponerades av taxeringsberedningen. Det i anslutning till Valmula år 1949 uppförda bostadshuset för vårdpersonal hyrdes ut som tjänstebostäder till köpingssekreteraren och elverkets tekniker. Tio år senare började Vallmogård bli för trång, eftersom invånarantalet och därmed också antalet tjänstemän ökade. Årligen anställdes upp till 20 nya tjänstemän och de placerades i andra byggnader, bl.a. i FBK:s hus, och en del jobbade till och med hemma. Grankulla blev stad 1972. Antalet invånare var redan drygt 6000. KULTTUURITALO Kauniaisten kaupunki kunnosti Vallmogårdin ja se avattiin kaupungin kulttuuritalona vuonna 1982. Jo edellisenä vuonna Kauniaisten musiikkiopisto asettui toiseen kerrokseen, huvila-ajan makuuhuoneisiin kunnostettuihin toimitiloihin. Kulttuurikäyttöön tuli talon keskimmäinen kerros ja se sisustettiin osittain Lybeckien alkuperäisin, osittain jugendhenkisin kalustein. Vallmogård vihittiin kulttuuritaloksi 10.5.1982. Avajaisviikolla tarjolla oli musiikkia eri muodoissa, taloa ja sen historiaa esiteltiin ja entiseen keittiöön kunnostetussa Galleriassa oli esillä ensimmäinen näyttely. Sen aiheena oli Vallmogård, Lybeckin perhe ja Kauniainen. Avajaisvuonna aloitettiin ohjelmalliset torstai-illat. Vallmogårdin kirjastoon on koottu Mikael Lybeckin koko tuotanto, kauniaislaisten kirjailijoiden tuotantoa, osa Arvid Mörnen suuresta kirjastosta Villa Granmorasta ja erikoisuutena kauniaislaisten tohtorinväitöskirjoja. Vallmogård oli kosteusvaurioiden vuoksi remontissa 2002-2005. Musiikkiopisto järjestää salissa konsertteja, ohjelmallisia kulttuuriiltoja on pyritty elvyttämään ja sali on vuokrattavissa juhlatilaisuuksiin. Huvilan holvikellariin on kunnostettu pieni kokoustila. Kulttuuritalon avajaiset 10.5.1982. Vihkiäisjuhlassa oli läsnä Lybeckien sukua; vasemmalta Marita Lybeck, Mikael Lybeckin miniä, Gunilla Kihlman, Mikael Lybeckin tyttärentytär sekä pojanpojat Thomas ja Sebastian Lybeck. Invigningen av kulturcentrumet den 10 maj 1982. I invigningsfesten deltog Lybecks släktingar; från vänster Marita Lybeck, Mikael Lybecks svärdotter, Gunilla Kihlman, Mikael Lybecks dotterdotter samt sonsönerna Thomas och Sebastian Lybeck. Vallmogårdin sali toimi kesällä 1982 tilapäisesti kirkkona. Vallmogårds sal användes på sommaren 1982 tillfälligt som kyrka. Folke Gräsbeckin konsertti vuonna 1983. Folke Gräsbecks konsert 1983. KULTURHUS Grankulla stad renoverade Vallmogård och den öppnades som kulturcentrum år 1982. Redan året innan hade Grankulla musikinstitut flyttat till andra våningen, till lokaliteter som renoverats i villaepokens sovrum. För kultur reserverades mellersta våningen och den möblerades dels med Lybecks ursprungliga möbler, dels med möbler i jugendstil. Vallmogård invigdes som kulturcentrum den 10 maj 1982. Under invigningsveckan bjöds det på musik i olika former, huset och dess historia presenterades och i Galleriet, som renoverats i det tidigare köket, hölls den första utställningen. Temat för utställningen var Vallmogård, familjen Lybeck och Grankulla. Under invigningsåret infördes torsdagskvällarna med program. I Vallmogårds bibliotek finns Mikael Lybecks hela produktion, böcker av Grankullaförfattare, en del av Arvid Mörnes stora bibliotek i Villa Granmora och som specialitet Grankullabors doktorsavhandlingar. Vallmogård renoverades 2002-2005 på grund av fuktskador. Musikinstitutet ordnar konserter i salen, man har försökt återuppliva traditionen med kulturkvällar med program och salen kan också hyras för fester. Vivi-Ann Sjögren ja Liisi Tandefelt lukevat runoja sivistyslautakunnan stipendienjakotilaisuudessa 1999. Vivi-Ann Sjögren och Liisi Tandefelt läser dikter vid bildningsnämndens stipendieutdelning 1999. Kirjailijat Raisa Lardot ja Tuulaliina Varis keskustelevat Lardotin uutuuskirjasta “Eläimellisiä tarinoita“ syksyllä 2006 järjestetyssä kirjallisuusillassa. Författarna Raisa Lardot och Tuulaliina Varis diskuterar Lardots nya bok “Eläimellisiä tarinoita“ på en litteraturkväll hösten 2006. Vallmogård 1907-2007 Käsikirjoitus ja toteutus / Manuskript och genomförande: Jaana af Hällström Ruotsinkielinen käännös / Översättning till svenska: Annika Mäklin Valokuvat / Bilder: Kauniaisten paikallishistoriallinen arkisto / Grankullas lokalhistoriska arkiv, Kaunialan valokuvakokoelmat / Kaunialas samlingar, Peter af Hällström & Jaana af Hällström. Tuottaja / Producent: Kauniaisten kaupungin kulttuuritoimi / Grankulla stads kulturbyrå
© Copyright 2024