Teksti Lilli Ollikainen Kuvat Antti Vettenranta ”Kukaan arkiruokakutsujen vieraista ei ollut maistanut kermaista karhupataa.” Hyvän mielen ruokahetkiä Parhaimmalta ruoka maistuu yhdessä syöden. Heta, Ville ja Minna kertovat, kuinka he hemmottelevat läheisiään. Heta Rautpalo, 33 Kuluttajapalvelupäällikkö Kauppareissuillani kiinnitän päähuomion ruoan laatuun, puhtauteen ja eettiseen puoleen. Ruokaa valmistaessa käytän mielelläni peruselintarvikkeita, ja teen usein kaiken alusta alkaen itse. Esimerkiksi juureskeittoon valitsen mieluummin kokonaisia juureksia kuin valmiiksi pilkottuja. Yhden ihmisen taloudessa minun on huolehdittava vain omasta syömisestäni. Olen tarkka säännöllisestä ateriarytmistä, pitkä ruokatauko aiheuttaa vain kiukkua ja ärtymystä. Ruoan valmistaminen hoituu usein joutuisasti. Tekemiseni on hyvin organisoitunutta; tiedän tarkalleen, mitä teen ja missä järjestyksessä. Opiskeltuani kotitalousopettajaksi siirryin leivontaharrastuksesta enemmän ruoan puolelle. Tällä hetkellä työskentelen Ruokakeskon kuluttajapalvelupäällikkönä Helsingissä. Vastaan asiakkaiden erilaisiin elintarvikkeita koskeviin kysymyksiin. Työhöni kuuluu myös elintarvikkeiden aistinvaraista arviointia. Resepteihin suhtaudun kepeästi. Kun olen lukaissut raaka-ainelistan kerran läpi ja katsonut kuvan, etenen valmistamisessa omien tottumusteni mukaan. Ruoan kanssa voi olla huomattavasti joustavampi kuin leivonnassa. Jonkin aineen puuttuessa korvaan sen toisella tai jätän kokonaan pois. Siksi minun on usein vaikea sanoa, miten ruoka on valmistettu. Jokainen on aina jonkinlainen sovellus. Pidän äärimmäisen paljon hyvästä ruoasta ja viinistä sekä niihin liittyvistä sosiaalisista tilanteista. Minusta yksin syöminen on kamalan tylsää. Viime syksynä uudistin mität- 10 PIRKKA 5 ● 2011 tömän kaupunkikeittiöni hieman isompaan ja hankin myös luksusta: astianpesukoneen. Ruoan tekemisestä taas innostuneena päätin kutsua ystäviäni syömään, jotta ruokapöydässäkin olisi yhtä mukavaa. Arkiruokakutsuistani on tullut nyt tapa. Ne eivät ole perinteisiä kylävierailuja tai kodin puunausta vaativia juhlia, vaan yhteisiä ruokahetkiä arjen lomassa. Välillä pöydässä istuu viiden hengen perhe ja minä, välillä pariskuntia tai yksittäisiä kavereita. Kutsut lähettelen muutamaa päivää ennen sähköpostilla. Sama ohjenuora toimii aina: asu on vapaa, kenenkään ei tarvitse tuoda mitään ja syötyään jokainen voi jatkaa matkaa oman arkiohjelmansa mukaan. Päätin myös jo heti alussa, että arkiruokakutsuilla en tarjoa viiniä. Pääruoan lisäksi teen aina jotain arkista jälkiruokaa, kuten vispipuuroa, pannukakkua tai kiisseliä. Suosimalla sesongin tuotteita budjetti pysyy kohtuullisena. Teen usein myös riistaruokia, koska kotonani Pieksämäellä on aina metsästetty. Kymmenisen vuotta sitten suoritin ystäväni kanssa metsästystutkinnon. Lähtökohtana ei ollut niinkään saalis, vaan halu viettää aikaa ystävien ja läheisten kanssa raikkaassa ulkoilmassa. Tänä vuonna saimme karhun. Käsitellessäni kotona ensimmäistä lihapakettia yllätyin sen vahvasta tuoksusta. Karhun liha on hyvin isojänteistä ja tummanpunaista, ja hauduttamisen aikana koko kotiini levisi voimakas, jopa epämiellyttävä haju. Lopputulos oli kuitenkin maukas ja ainutlaatuinen. Kukaan arkiruokakutsujen vieraista ei ollut maistanut aiemmin kermaista karhupataa. JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA 5 ● 2011 PIRKKA 11 Ville Iivonen, 30 Minna Vilppula-Sjöblom, 45 Kotona ruoan laittoi aina äiti. En silti ajatellut, ettei se sopisi myös miehille. Keittiö ei todellakaan ole vain naisten paikka. Poikamiehenä kokkailuni olivat lähinnä kaupan valmisruokien lämmittämistä. Pari vuotta sitten tilanne onneksi muuttui. Nyt tamperelaiskeittiössäni hääräilee myös avopuolisoni Heli. Arkisin työlounaat hoituvat ravintoloissa, joten iltaisin teemme ruokaa kevyemmällä kaavalla. Viikonloppuna ruoanlaittoon panostetaan enemmän, ja teen mielelläni ruoan aina marinoinnista alkaen itse. Tykkäämme molemmat hyvistä liharuoista. Pohjoisen tyttönä Heli on saanut järjestettyä meille poronlihaakin. Itse tehty maistuu valmisruokia paremmalta. Asiaan vaikuttavat varmasti myös paljon puhutut lisäaineet. Katson ruokaostoksilla hintoja, mutta laadusta en halua tinkiä. Ostan mieluummin vähän kalliimpaa ja parempaa. Hyvälaatuisilla aineksilla makukin on makoisampi. Suhteeni ruokaan on hyvin omanlainen. Olen kasvissyöjä, enkä ole ikinä syönyt kalaa tai äyriäisiä. Tapa on kulkenut perintönä. Äitini ei ole koskaan syönyt kalaa, kuten ei ole isoäitinikään. Tunnistan ruoasta jo kalaliemenkin, ja mikäli jatkaisin syömistä, kaikki tulisi ylös. 17-vuotiaana lopetin punaisen lihan syönnin, ja lomailtuani Intiassa päätin luopua kaikesta lihasta. Nähtyäni sen kunnioituksen elämää ja eläimiä kohtaan totesin, etten minäkään tarvitse lihaa elääkseni. Huolehdin proteiinin saannista syömällä tofua, kananmunia, pähkinöitä ja maitotuotteita. En myöskään valmista liharuokia. Kun haluan hemmotella miestäni, teen soijarouheesta valmistettua pasta bolognesea. Suurena lihanystävänä ja kulinaristina jopa hän ylistää sen makua. Kuulemma menisi monelle oikeasta lihasta! Jos meille tulee vieraita, mieheni hoitaa liha- ja kalaruokien valmistuksen. Minä teen kasvisruoat, salaatit, jälkiruoat ja leivonnaiset. Ohjelmistosuunnittelija Kotirouva Olen testannut myös vähähiilihydraattista ruokavaliota. Viime vuonna tuttavani houkutteli minut kuntokuurille, joka sisälsi lihaskuntoharjoittelun lisäksi ruokavalion muutoksen. Tuntuihan se hullulta, että pekonia, lihaa ja A-luokan makkaraa syömällä painoni putosi kolmessa kuukaudessa 10 kiloa. Kuurin aikana Heli söi samoja ruokia kuin minäkin – luopumatta kuitenkaan tavallisista herkuistaan. Kun kerran olin itse pistänyt itseni liriin, en tietenkään voinut vaatia toista tekemään samaa perässä. Kuurin jälkeen olen vähentänyt perunan käyttöä ja vaihtanut vaalean makaronin tummaan. Karkkia en osta kotiin enää juuri koskaan. Herkutteluhetki alkaa kauppareissulla ja paketilla hyvää pihvilihaa. Vaikka joskus jompikumpi toimiikin pääkokkina, toinen auttaa siinä sivussa. Valmistukseen voi käyttää rauhassa aikaa – se on kokonainen tapahtuma. Pihvien kanssa maistuvat hyvin tehdyt kermaperunat ja hyvä leipä. Jotain vihreääkin pitää olla. Jos romanttiseksi haluaa heittäytyä, pöydästä löytyvät myös kynttilät. Olen yllättänyt Helin monesti ruoalla. Onnistunein taisi olla kerta, kun Heli tuli nälkäisenä töistä kotiin ja pöydässä odotti yllätykseksi lohimedaljonkeja. Hyvästä ruoasta tulee helposti hyvälle mielelle. Kokkailun jälkeen pyrin aina korjaamaan omat jälkeni. On paljon mukavampaa syödä, kun paikat 12 PIRKKA 5 ● 2011 ”Kokkailun jälkeen pyrin aina korjaamaan omat jälkeni.” ovat puhtaat. Ruokailun jälkeen siistimme pöydän yhdessä. Ruoan valmistaminen on parasta kokkikoulutusta. Vain tekemällä saa parhaimman tuntuman siitä, mitkä ainekset ja mausteet sopivat yhteen ja mitkä eivät. Löytyy minulta tietysti oikea keittokirjakin. Oppia ja vinkkejä tarttuu myös kokkiohjelmista. Pahin mokani taitaa olla uuniin unohtunut, pohjia myöten palanut makaronilaatikko. Minusta on mukava antaa lahjaksi jotain itse tehtyä. Olen itsekin ilahtunut eniten lahjoista, jotka antaja on tehnyt omin käsin. Kakut, piiraat ja pikkuleivät ovat mukavia viemisiä. Joskus olen ajatellut tehdä hilloakin ja ostanut sitä varten lasipurkit, mutta resepti odottaa vielä kaapissa. Yksi onnistuneimmista lahjoistani on ollut Bengtskärin majakan muotoinen piparkakkutalo. Kun näin sen piirustukset lehdessä, ajattelin heti, että tuota on kokeiltava. An- noin majakan tuttavaperheellemme, joka oli lahjasta kovin otettu. Palkitsevinta oli, kun vuosia myöhemmin samainen perhe tuli mökillemme ja Bengtskärin majakan kuvaa katsellessaan perheen lapset totesivat: ”Tuo on se sama piparkakkutalo, jonka sinulta saimme!”. Koiraamme leipomukseni eivät ole vakuuttaneet. Kuuleman mukaan Blake oli tykästynyt hoitopaikassansa pullaan. Kun leivon sille oman korvapuustin, se katsoi minuun kummeksuen luuletko-tosiaan-ettäminä-tuon-söisin-ilmeellä. Eikä syönyt. ”Äitini sanoi, että kasvettuani isoksi saan sitten itse leipoa.” Perin äidiltäni myös leipomistaidon. Äidin leipoessa pullaa sain olla vieressä ja vain katsoa. Hän sanoi, että kasvettuani tarpeeksi isoksi saan sitten itse leipoa. Ehkä siksi seurasin tarkkaan hänen puuhiaan. Kun sain koulun kotitaloustunneilla vihdoin työntää sormeni taikinaan, innostuin kokeilemaan kaikenlaista. Leivon niin kaupunkikodissamme Helsingissä kuin kesämökillämme Tammisaaressa. Saaristolaisleipä kuuluu mökkielämään, saaresta ei niin vain lähdetä kauppaan. Teen kerralla useamman leivän, ja jos naapurit ovat paikalla, vien lämpimäisiä. Nyt odotan innolla, miten ystävältäni saatu sämpyläresepti toimii. Ainakin ystäväni lapset olivat kehuneet sämpylöitä: ”Äiti, maistuu ihan kaupasta ostetulta. Hienoa!” Joululahjoiksi teen taatelisuklaakakkuja. Resepti on kehittynyt vuosien varrella, ja lahjapiiri kasvaa vuosittain. Nyt kakunsaajia on ainakin 17. Muistan vieläkin, kuinka siskoni vuosia sitten ihmetteli taatelikakkujani – eiväthän ne nykyaikana kenellekään maistu! Asia jäi vaivaamaan niin paljon, että minun oli ruvettava varmistamaan kaikilta, että tahtovathan he varmasti taatelikakun lahjaksi. Kaikki halusivat, ja jotkut jopa paljastivat piilottavansa sen muilta, koska eivät halunneet jakaa sitä kenenkään kanssa. Nykyään siskonikin jo myöntää, että taatelikakkuni on todella hyvää. 5 ● 2011 PIRKKA 13