Kotimaansivut EUROOPAN VYÖHYKKEEN JOHTOHENKILÖN SANOMA ”Eläviä Kristuksessa” Vanhin George (Sonny) Donaldson, Iso-Britannia P vyöhykeseitsenkymmen ienen lapsen kuolema voi satuttaa uskollisimmankin sydäntä. Ne, jotka ovat saaneet palautetun evankeliumin ymmärrystä ja jotka tuntevat profeettojen sanat, saavat toivoa ja viimein rauhaa Kristuksen sovituksesta. Moroni julisti, että meidän on opetettava vanhemmille, että heidän täytyy tehdä parannus ja ottaa kaste ja nöyrtyä pienten lasten tavoin, niin he kaikki pelastuvat pienine lapsineen. Ja että pienet lapsemme eivät tarvitse parannusta eivätkä kastetta, vaan että pienet lapset ovat eläviä Kristuksessa maailman perustamisesta asti.1 ”Iloitsen niiden pyhien kirjoitusten henkilöiden esimerkistä, jotka maallisen vaelluksensa aikana kulkevat uskossa. Joka kerta kulkiessani Abrahamin ja Iisakin kanssa Morian vuorelle johtavaa tietä minä itken, kun tiedän, ettei Abraham tiedä, että matkan päässä paikalla on enkeli ja pensaaseen on takertunut oinas. Olemme kukin maallisen polkumme keskivaiheilla, emmekä tunne oman kertomuksemme päätöstä. Mutta meitäkin, kuten Abrahamia, siunataan ihmeillä.” 2 ”Ymmärtääksemme kuoleman merkityksen meidän täytyy arvostaa elämän tarkoitusta. Uskon heikon valon täytyy tehdä tilaa sen ilmoituksen keskipäivän auringolle, jonka kautta me tiedämme, että me elimme ennen syntymäämme kuolevaisuuteen.” 3 Olin äskettäin eräässä paikallisessa kirkossa tällaisen pienen lapsen hautajaisissa. Hautajaisvieraina oli pääasiassa järkyttyneitä nuoria. Kyyneliä vuodatettiin ja epätoivon tunteita ilmaistiin. Heidän keskuudestaan puuttui kokonaan rauha, ymmärrys ja toivo. Kun nousin puhumaan, lausuin nämä sanat: Ymmärrän, että keskuudessamme on monia, joita tämän pienen lapsen kuolema ahdistaa syvästi. Haluan tarjota toivoa ja lohtua muistuttamalla teitä kaikkia asiasta, jonka syvällä sydämessänne jo tiedätte. Herra sanoi Jeremialle: ”Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä [tunsin] sinut.” 4 Kristuksen ihmeellisen sovituksen ansiosta kuolema ei ole sen enempää elämän päätös kuin syntymä on sen alku.5 Me elimme ennen kuin tulimme maan päälle, ja Vanhin George (Sonny) Donaldson kuolevaisuus on vain osa taivaltamme. Kun vauva siirtyy kuolevaisuuden rajan yli ja me jätämme hyvästimme, muut odottavat saadakseen tervehtiä häntä henkien maailmassa. Hän elää nyt muiden rakastavien ihmisten kanssa. Me jäämme tänne vain vähäksi aikaa odottamaan suurta ja luvattua jälleennäkemistä. Kelvollisilla äideillä ja isillä on edelleen tilaisuus kasvattaa ylösnousseet lapsensa. Ylösnousemuksen lahja annetaan vapaasti kaikille Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen ansiosta.6 Ainoa asia, joka voi estää iankaikkisuuden lupauksia täyttymästä, ovat ne päivittäiset valinnat, joita teemme täällä. Kuoleman pistin tarkoittaa hukattuja tilaisuuksia. Siksi meidän on valittava huolella! 7 Jumala on taivaallinen K e s ä k u u 2 0 1 1 K1 VIITTEET 1. Ks. Moroni 8:10–12. 2. Ks. Susan W. Tanner, ”Minun sieluni iloitsee siitä, mikä on Herran”, Liahona, toukokuu 2008, s. 82. 3. Thomas S. Monson, ”Hän on noussut!”, Liahona, toukokuu 2010, s. 88. 4. Jer. 1:5. 5. Ks. 1. Kor. 15:20–22. 6. Ks. Alma 11:44. 7. Ks. 1. Kor. 15:55–56. 8. Joseph B. Wirthlin, ”Suurin käsky”, Liahona, marraskuu 2007, s. 28–29. PAIKALLISIA UUTISIA Ylös tuhkasta J. Glade ja Lola Webb Peterson – tiedotuslähetyssaarnaajia Euroopassa L iekit etenivät halki hyisen yöilman pimeyden lauantaina 5. tammikuuta 2008. Tulipalo alkoi roskasäiliöstä ja levisi nopeasti koko rakennukseen. Aamuun mennessä rakas vanha kirkkorakennus oli palanut maan tasalle. Edellisillan kohtalokkaina, myöhäisinä hetkinä kaksi nuorukaista, iältään 18- ja 19-vuotiaat, sytyttivät ajattelemattomasti tuleen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Tampereen vaarnakeskuksen. Harvoja tavaroita säästyi – maalaus Jeesuksesta Martan ja Marian kodin K2 L i a h o n a luona, sisarten käsin kutoma 1970-luvulla valmistunut ryijy sekä alakerrassa olleet sukututkimuskeskuksen mikrofilmirullat ja sukututkimustarvikkeet. Tulipalo tuhosi Tampereen vaarnakeskuksen tammikuussa 2008. Tulipalon jälkeen jäsenet jäivät ilman paikkaa, jossa pitää jumalanpalvelustilaisuudet. Adventtikirkkoa tarjottiin joitakin kokouksia varten. Lisäksi kirkko vuokrasi tiloja läheisestä lukiosta väliaikaista kokoontumista varten. Sopivaksi kokoontumispaikaksi löytyi eräs toimisto rakennus Pyynikillä. Nämä tilat vuokrattiin ja remontoitiin, ja 25. huhtikuuta 2008 alkaen kirkon jäsenet alkoivat pitää siellä toimintoja ja jumalanpalveluksia. Uuden vaarnakeskuksen rakennustyöt aloitettiin syyskuussa 2009. Se saatiin valmiiksi ja luovutettiin Tampereen seurakuntien käyttöön 17. joulukuuta 2010. Vaarnakeskuksen uudelleenrakentamisesta ja opastetuista tutustumiskierroksista on kerrottu tiedotusvälineissä poikkeuksellisen näyttävästi. Palaneen vaarnakeskuksen rauniot Eri puolilla Suomea on julkaistu monia artikkeleita. Myös TVasemat ovat kertoneet aiheesta. Julkista kiinnostusta herätti se, että rakennus tuhoutui kahden nuorukaisen aiheuttaman tuhopolton vuoksi. Ihmisten sydämet ovat kirjaimellisesti kääntyneet kirkon ja tamperelaisten jäsenten puoleen. Erityisessä lehdessä, jonka laati Jarmo Andersson ja jonka valokuvista vastasi Eero Palomäki, kerrottiin kirkon historiasta Tampereella ja uskonkäsityksistämme sekä annettiin tietoa opastetuista tutustumiskierroksista. 43 000 tällaista esitettä jaettiin käsin kaikkialle Tampereelle ja ympäristökuntiin. Tämä uskomaton saavutus oli Tampereen alueen jäsenten poikkeuksellisten ponnistelujen ansiota. Kohokohtana olivat ne monet vieraat, joita opastetuilla tutustumiskierroksilla kävi. Vieraiden joukossa olivat myös Ben ja Jonna Christensen. Jonna on tunnettu suomalainen poplaulaja ja viihdetaiteilija. Hän on julkaissut kolme albumia (yksi niistä miltei palkittiin kultalevyllä), ja hänellä on tekeillä uusi albumi. Jonna, eli sisar Christensen, on seurakuntansa Nuorten Naisten johtaja. Seitsemän vuotta sitten Jonnalla oli vielä VALOKUVA: J. GLADE PETERSON Maalauksen ja ryijyn säästyminen tulipalossa on lähestulkoon ihme. Maalaus kuvaa Jeesusta Martan ja Marian kodin luona. Sillä on erityinen merkitys Tampereen seurakunnan jäsenille, koska sen on lahjoittanut ensimmäinen Tampereella jäseneksi vuonna 1947 kastettu sisar. Käsin kudotun ryijyn valmistivat Tampereen seurakunnan sisaret 1970-luvun loppupuolella. Jotkut heistä ovat nyt jo kuolleet, monet ovat 60- tai 70-vuotiaita. Maarit Andersson, joka oli siihen aikaan 19-vuotias, muistaa, kuinka ryijyä kuljetettiin kodista toiseen, jotta kukin sisarista pääsi kutomaan sitä. Ryijy on ihana muisto ja perintö tamperelaisille sisarille heidän muistellessaan niitä helliä käsiä, jotka ryijyn ovat kutoneet. Ryijy on nyt näyttävästi esillä Apuyhdistyksen huoneen seinällä. VALOKUVA: EERO PALOMÄKI iankaikkisen elämän kirkkauteen ja loistoon.” 8 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että on antanut ainoan Poikansa. Siitä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ◼ VALOKUVA: EERO PALOMÄKI Isämme. Me olemme kirjaimellisesti Hänen lapsiaan. Se, mitä me vanhurskaasti halajamme, on se, mitä Hän meille toivoo. Niin me kuljemme eteenpäin ymmärtäen, ettei tämä elämä ole päämäärä vaan pelkästään osa taivalta. ”Rakkaus on opetuslapseuden tien alku, puoliväli ja loppu. Se tukee, neuvoo, parantaa ja lohduttaa. Se johtaa meidät läpi pimeyden laaksojen ja läpi kuoleman verhon. Lopussa rakkaus johtaa meidät Maarit Andersson näyttää kohtaa, jonka hän on itse kutonut tulipalosta säästyneestä ryijystä. irokeesikampaus ja kyseenalainen asu. Hän kääntyi evankeliumiin, muutti elämäntapansa ja musiikkinsa suunnan. Hiljattain hän esitti uusimman singlensä ”Puppets” televisiossa vuoden 2011 euroviisukarsinnoissa. Kappale ”Puppets” esittää rohkean kannanoton säädyllisyyden puolesta. Vapaaehtoiset oppaat esittelivät rakennusta vieraille. Entinen piispa Arto Lammintaus, joka toimi yhtenä kierrosoppaana, kertoo, että opastetut tutustumiskierrokset olivat hänen mielestään suuri menestys, koska suurin osa vieraista, jotka tulivat K e s ä k u u 2 0 1 1 K3 VALOKUVA: J. GLADE PETERSON esitteitä, joita jaettiin 43 000 kappaletta. Suosittu suomalainen viihdetaiteilija Jonna sekä miehensä Ben Christensen kävivät tutustumassa kirkkorakennuksen nuorten aikuisten tiloihin. katsomaan uutta rakennusta, oli myös kiinnostunut kuulemaan evankeliumista ja uskonkäsityksistämme. Kierroksen päätteeksi vieraille oli tarjoilua ja heille tarjottiin ilmaisia Mormonin kirjoja, evankeliumiaiheisia DVD-levyjä ja esitteitä. K4 L i a h o n a Kirkon jäsenet ovat ilmaisseet tuntevansa kiitollisuutta uudesta rakennuksesta. ”Kun ensimmäisen kerran tulin tähän uuteen rakennukseen, minusta tuntui aivan kuin olisin temppelissä. Kaipaamme vanhaa rakennusta – siihen liittyi monia muistoja VALOKUVA: EERO PALOMÄKI VALOKUVA: J. GLADE PETERSON Lähetyssaarnaajina Suomessa palvelevat Joseph Groberg ja Daniel Powell tarkastelevat – mutta tämä uusi rakennus on kaunis”, kertoo Pekka Santonen. Myös Hilkka Lampila kertoi tuntemuksistaan ja kuvasi uutta vaarnakeskusta ”kappaleeksi taivasta”. ”Olemme puhuneet siitä ja odottaneet sitä. Toivon, että muistan tämän päivän koko loppuelämäni.” Sunnuntaina 16. tammikuuta 2011 Tampereen uuden vaarnakeskuksen vihki vanhin Erich Kopischke, joka on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Euroopan vyöhykkeen johtaja. Puheessaan hän sanoi: ”Se, mitä pidettiin katastrofina, muodostui siunaukseksi. Meidän sydämemme ja jäsenten sydämet kääntyivät näiden riehakkaiden poikien puoleen, jotka sytyttäessään kirkon vieressä olleen roskasäiliön eivät varmastikaan tarkoittaneet polttaa kirkkoa maan tasalle. Heitä on kohdeltu siten, että heillä olisi tekojensa aiheuttamasta tuhosta ja tuottamusvastuusta huolimatta elämässään tulevaisuus. Sen me voimme tästä oppia. Vapahtaja ei koskaan tuomitse meitä. Hän kutsuu meitä muuttamaan elämäämme ja etenemään kohti parempaa elämää. Herra haluaa, että palaamme taivaallisen Isän luo.” Vanhin Kopischke nimitti uutta rakennusta totuuden viiriksi sekä valon ja uskon majakaksi. Hän sanoi: ”Toiveenani on, että teissä ja minussa kasvaa usko siihen, että Jumala siunaa meitä, perheitämme, maitamme ja kaupunkejamme, kun me pyhittäydymme Herralle.” Tosiaan – tuhkan seasta on noussut uusi jumalanpalveluspaikka! Järjestelytoimikunnan kommentteja: Tuhkan seasta Opastettujen tutustumiskierrosten oppaat nauttivat mahdollisuudesta esitellä kaunista seurakuntakeskusta ja keskustella vierailijoiden kanssa. Monet kävijät olivat vaarnakeskus noussut uusi yllättyneitä kirkon monipuolisesta toiminnasta ja sen laajuudesta. Myös kirkon oppia koskevia kysymyksiä esitettiin paljon. Seurakuntakeskuksen seinillä olevat kauniit taulut ja niiden aiheet kiinnostivat yllättävän monia. Kaiken kaikkiaan kutsulehtiä painettiin 46 000 kappaletta, joista jäsenet jakoivat 43 000. Kierrosten yhteydessä jaettiin lisäksi 2 500 lehtistä. Kävijöitä oli yhteensä yli 800, ja lähetyssaarnaajat saivat kymmeniä käyntipyyntöjä, joiden seurauksena helmikuun alkuun mennessä oli jo tavattu useita henkilöitä. Kirkon videoita jaettiin runsaat 300 ja Mormonin kirjoja lähes 100. Opastettuja tutustumiskierroksia pidetään jatkossakin, muun muassa Tampereen päivän yhteydessä 1. lokakuuta 2011. ◼ JÄSENTEN KERTOMAA Tilaisuus toimia Hänen auttavana kätenään Katja Forsman, Espoon 1. seurakunta O lin töissä ruokakaupassa, kun eräänä kiireisenä aamuna työpuhelimeni soi. Langan toisesta päästä kuului hennolla äänellä: ”Minun on nälkä, minä tarvitsen ruokaa.” Siinä aamuruuhkan keskellä nuo lausutut sanat ja ääni, jolla ne lausuttiin, saivat minut pysähtymään ja kuuntelemaan. Vastasin, että nyt oli rouva soittanut ihan oikeaan paikkaan, jos ruokaa tarvitsee. Ääni vastasi hyvin epäilevästi, että noinkohan. Puhelimesta alkoi kuulua hiljaista itkua. Soittaja kertoi soittaneensa jo kolmeen kauppaan, ja jokaisessa oli kieltäydytty hänen pyynnöstään. Hän kertoi olevansa liikuntarajoitteinen, joten hän ei päässyt itse tulemaan kauppaan, vaan tarvitsisi jonkun tuomaan ostokset luokseen. Ketään ei ollut käynyt hänen luonaan auttamassa viikkoon ja kaikki ruoka oli loppu. Tiesin, ettei minun ollut mahdollista lähteä heti auttamaan, mutta vastasin, että jos vain kävisi ja saisin kauppalistan, toimittaisin itse ruuat hänelle muutaman tunnin kuluttua, kun pääsisin töistä. Puhelimesta kuului syvä helpottunut huokaus. Sain listan ostoksista, osoitteen K e s ä k u u 2 0 1 1 K5 VALOKUVA: ELAINE DAVIS VALOKUVA: VILLE-MATTI KARUMO ja monta kiitosta. Puhelun päätyttyä aloin miettiä, voisinko auttaa rouvaa vielä muutenkin kuin vain viemällä ostokset. Tiesin lähellä sijaitsevan ainakin yhden senioritalon, johon soitin, ja sain heiltä numeron edelleen eräälle Katja Forsman luterilaisen kirkon diakonille. Soitin numeroon ja kerroin asiani. Vastaus, jonka sain, oli hyvin kielteinen. Ei ollut aikaa eikä varoja auttaa. Tästä turhautuneena kerroin, että olen itse Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta ja että lähin seurakuntamme auttaisi mielellään apua tarvitsevaa, mutta ajattelin kohteliaasti ensin kertoa henkilön omalle kirkolle tämän avun tarpeesta. Jostain syystä kertomani sai aikaan nopean reaktion ja sain lopulta järjestettyä apua tarvitsevalle soittajalleni jokaviikkoisen avustajan. Työpäiväni päätyttyä keräsin huolella ostokset ja suuntasin kohti muutaman kilometrin päässä sijaitsevaa osoitetta. Soitin ovikelloa ja odotin. Hetken kuluttua oven avasi pieni hauraan näköinen vanha rouva rollaattorin kanssa ja otti minut syleillen vastaan. Menin sisään, laitoin ostokset jääkaappiin ja jäin hetkeksi istumaan ja juttelemaan. Nainen kertoi minulle vaikeasta tilanteestaan. Hän oli ollut ilman ruokaa jo muutaman päivän ja melkein lannistunut yrittäessään saada apua. Tuona päivänä kolmen kieltävän vastauksen jälkeen hän oli pitkästä aikaa rukoillut koko sydämestään Jumalalta apua, ja seuraavaan soittoon olin vastannut minä. Sinä hetkenä myös oma sydämeni paisui kiitollisuudesta taivaallista Isääni kohtaan. Hän oli suonut minulle ihanan mahdollisuuden saada toimia Hänen auttavana kätenään ja sain todistaa tälle vanhalle K6 L i a h o n a rouvalle siitä, kuinka taivaan Isä todella kuulee meitä ja vastaa rukouksiimme, kun rukoilemme vilpittömin mielin ja uskossa, särkynein sydämin ja murtunein mielin. Juttelimme vielä vähän ja ennen lähtöäni annoin hänelle numeron, jonka olin saanut ja josta hän saisi itselleen viikoittaista apua, ja sanoin myös, että minullekin voisi soittaa, jos apua ei tulisi. Pois lähtiessäni ja hyvästellessämme olimme molemmat täynnä kiitollisuutta. Hän siitä, että oli saanut apua ja todistuksen Jumalan rakkaudesta, ja minä siitä, että olin saanut auttaa. En ole sen jälkeen kuullut mitään tuosta vanhasta rouvasta, mutta tuo sinä päivänä kokemani on ollut yksi elämäni hengellisimpiä kokemuksia ja tulen varmasti vaalimaan sitä sydämessäni ikuisesti. Se todella todisti minulle todeksi Mormonin kirjan kohdan Moosia 2:17: ”Ja katso, minä kerron teille tämän, jotta oppisitte viisautta; jotta oppisitte, että kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa.” ◼ Unohdin nimikyltin rintaani K Irma Airto, Helsingin 3. seurakunta uluvan vuoden loppiaisena sain mullistavan puhelinsoiton. Veli Aura kysyi, haluaisinko palvella palvelulähetyssaarnaajana. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä sellainen on, mutta taikasana ”lähetyssaarnaaja” karkotti kaikki epäilykset, ja vastasin suoralta kädeltä myöntävästi. (Oikeastaan en tiedä muunlaisia vastauksia, kun saa kutsun Herran työhön.) Parin viikon kuluttua vaarnanjohtaja keskusteli vielä kanssani ja kertoi, että palveluspaikkanani tulisi olemaan lähetystoimisto, ja hän erotti minut tehtävään. Nyt olin lähetyssaarnaaja. Vuosia olin unelmoinut mahdollisuudesta ja syksyllä 2010 aloin rukoilla asiasta aktiivisesti. Pompottavin sydämin avasin seuraavana aamuna lähetystoimiston oven. Enhän oikein tiennyt, mitä minun pitäisi siellä tehdä. Hämmennyin, kun vajavainen englannin kielen taitoni sai paikalla olleet vanhimmat huokaisemaan helpotuksesta, ja kun vielä osoitin osaavani käyttää tietokonettakin, toimiston väki vaikutti saaneen lahjan. Toimiston vakinaiset/oikeat lähetyssaarnaajat – sisar ja veli Davis – eivät osaa paljonkaan suomea, joten helpotus sai selityksen. Parin viikon kuluttua sain sitten yhden lähetyssaarnaajien tärkeän työkalun – nimikyltin. Monesti ajattelemme, että se on tarkoitettu vain helpottamaan tunnistamista ja jäsenten kanssakäymistä lähetyssaarnaajien kanssa. Minusta se on aina ollut työkalu – tärkeä apuväline kerrottaessa evankeliumista. Vuosia sitten, kun lapsemme palvelivat lähetystyössä, kirjoitimme sisar Kämäräisen kanssa kaikille Suomen lähetyssaarnaajille ystävänpäiväkirjeen, jossa vertasimme nimikylttiä Kristuksen viittaan. Muistattehan kertomuksen naisesta, joka uskoi, että hän tulisi terveeksi vain koskettamalla Kristuksen viittaa (Mark. 5:25–29). Pelkkä nimikyltin näkeminen vaikuttaa, vaikka ihmiset kääntyisivätkin pois tai karkottaisivat lähetyssaarnaajat oveltaan. Se jää mieleen ja saa aikaan jonkinlaisen liikahduksen hengellisiin asioihin, muiston Raamatun kertomuksista, ja ehkä pieni siemen parannuksen tekoon alkaa tehdä työtään. Oma kokemukseni nimikyltistä saa minut uskomaan, että näin todella on. Meillä on joidenkin entisien työtovereideni kanssa tapana käydä muutaman kerran vuodessa lounaalla ”päivittämässä kuulumiset”. Keksimme jonkin syyn juhlimiseen, ja nyt naisten päivä tuntui hyvältä idealta. Silloin, kun sovimme tästä lounaasta, en vielä tiennyt lähetystyöstäni. Niinpä sitten aamutöiden jälkeen kiirehdin toimistosta sovittuun ravintolaan. Vielä toimiston rappukäytävässä ajattelin, että pitää muistaa ottaa nimikyltti pois. (Palvelulähetyssaarnaajien ei ole pakko pitää kylttiä muuten kuin palveluksessa ollessaan.) Jostain syystä unohdin kuitenkin irrottaa kyltin rintapielestäni ennen kuin tapasin ystäväni. Meitä oli paikalla poikkeuksellisen suuri ryhmä – kymmenen vanhaa toverusta. Tilasimme ruuan ja keskustelimme niitä näitä. Keskustelun tuoksinassa selvisi nimikylttinikin merkitys. Olin jollekin kertoIrma Airto nut aloittaneeni tammikuussa kokopäiväisen työn. Keskustelimme ottamani rohkean askeleen merkityksestä yleisellä tasolla ja työn luonnetta piti tietysti selittää. Eräs minulle oudompi mukanaolija huokasi, että näin Suomen brändiä pitäisi kirkastaa eikä niillä vanhainkodin ovella istuvilla mummoilla ja vaareilla. Olipa työ vapaaehtoista palvelua yhteiskunnallisten järjestöjen tai jonkin kirkon palveluksessa, siihen osallistuvat ovat niitä, jotka vahvistavat ja rakentavat yhteisöjä. Keskustelu rönsyili muiden muistellessa käsityksiään ja kokemuksiaan mormoneista. Sain hiukan oikoa vääriä tulkintoja, mutta kovin syvällisesti emme asioita pohtineet. Poislähtöä valmisteltaessa jokainen halusi ottaa valokuvan kanssani niin, että nimikyltti näkyi selvästi. Joku totesi: ”Tiesimmehän kaikki, että olet joku uskovainen, mutta työssä ei koskaan tullut otettua puheeksi näitä asioita.” Ja jonkun toisen kommentti oli: ”Nyt tiedämme, miksi et koskaan hermostunut, vaikka samaa asiaa piti toistuvasti korjata ja oltiin me välillä suoraan sanoen turhan ilkeitä.” Kukaan ei vielä ollut valmis antamaan osoitettaan lähetyssaarnaajien käyntiä varten, mutta monet lupasivat hakea tietoa internetistä. Rohkeimmat lupasivat jopa joskus käydä kokouksessakin jossakin seurakunnassa. Lähetinkin kaikille kutsun vaarnakonferenssiin. ◼ K e s ä k u u 2 0 1 1 K7 Lähetystyön aloittaneita Esa-Matti Lampinen Jyväsky- Jarkko Lintusaari Keravan Niilo Kervinen Rovaniemen Antti Toropainen Espoon 1. län seurakunnasta aloitti hei- seurakunnasta aloitti joulu seurakunnasta aloitti heinä seurakunnasta aloitti helmi näkuussa 2010 lähetystyön kuussa 2010 lähetystyön kuussa 2010 lähetystyön kuussa 2011 lähetystyön Tukholman lähetyskentällä Manchesterin lähetyskentällä Nagoyan lähetyskentällä St. Georgen lähetyskentällä Ruotsissa. Englannissa. Japanissa. Utahissa Yhdysvalloissa. K otimaansivuilla voidaan julkaista vaarnojen, piirien ja seurakuntien tapahtumien lisäksi myös kirkkoon ja jäseniin liittyviä yleistä mielenkiintoa herättäviä artikkeleita. Runoja tai muita vastaavia kirjoituksia ei kuitenkaan julkaista paitsi osana laajempaa artikkelia. Paikallisia uutisia -osiossa pyritään julkaisemaan useita mutta melko lyhyitä uutisartikkeleita. Jäsenten kertomaa -osion artikkelit ovat kirjoittajien omakohtaisia kokemuksia evankeliumin vaikutuksesta elämäänsä (enintään 300 sanaa). Mistä tiedän -osiossa jäsenet kertovat kääntymisestään ja siitä, kuinka he ovat saaneet todistuksen evankeliumin totuudesta (enintään 400 sanaa). Lempikohtani pyhissä kirjoituksissa -osiossa nuoret jäsenet kertovat, mikä on heidän lempikohtansa pyhissä kirjoituksissa (enintään 250 sanaa). K8 L i a h o n a Kuin Jeesus mä olla tahdon -osiossa lapset kertovat jostakin Alkeisyhdistyksen Evankeliumin tasovaatimukseni -kohdan mukaisesta kokemuksesta (enintään 100 sanaa). Lukijapostia -osiossa lukijat antavat palautetta Liahonasta tai kotimaansivuista (enintään 100 sanaa). Artikkeliehdotukset voi lähettää osoitteella mirkku.karumo@kolumbus.fi tai postitse osoitteella Mirkku Karumo, Keltarousku 4, 02730 Espoo. Uutisosion artikkelit tulee lähettää viimeistään neljä viikkoa tapahtuman jälkeen. Valokuvien tulee olla tasovaatimusten mukaisia ja hyvälaatuisia. Kuvat voivat olla sähköisessä muodossa korkealla resoluutiolla mieluiten jpg-muodossa. Kaipailemme erityisesti lasten ja nuorten kokemuksia. ◼ EUROPE AREA (FINNISH) Artikkelien lähettäminen Liahonan kotimaansivuille