Alkuperäistä amerikkalaista muotoilua, Riku Hämäläinen (pdf)
© Smithsonian-instituutti D E S I G NE D IN T HE US A D E S I G N E D IN F I N L A N D GB (24, 68, 126) GB (178, 34, 52) G NE D IN E US A D E S I G NE D IN T HE U S A L A ND in t h e U S A P o s t i k o r t t i 1 0x 1 5 c m W W W . SA Y L . FI R o l l - up 80x2 00 cm 1 7. 1 . 201 2 Vapitin sarvesta valmistettu sotanuija, jossa sarven luontaista muotoa on hyödynnetty linnun muodossa. Designed from the nature Alkuperäistä amerikkalaista muotoilua ✪ Teksti: Riku Hämäläinen, riku.t.hamalainen@helsinki.fi Amerikan alkuperäiskansoilla ei ole perinteisesti ollut sanaa ”taide” samassa merkityksessä kuin eurooppalaisperäisellä länsimaisella kulttuurilla. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että heillä ei olisi ollut taidetta tai että heiltä olisi puuttunut esteettisiä arvoja. Taiteella on vain ollut erilaisia merkityksiä ja tarkoitusperiä kuin länsimaisella taiteella. P erinteisesti, erityisesti seremoniallisissa ja sosiaalisissa yhteyksissä, taiteella on ollut intiaaneille syvempiä merkityksiä kuin vain esteettisyys. Peter ja Jill Furst ovat kirjoittaneet tästä osuvasti: ”Alkuperäisten amerikkalaisten taide oli julkisen kommunikaation järjestelmä, symboleiden ja merkitysten jakamisen keino sekä traditionaalisen järjestelmän ja sen arvojen vahvistamista ja tukemista. Lisäämällä kauneus ja henkisyyden näkyvä ulottuvuus esineiden maalliseen olemukseen vahvistetaan niiden elävää luonnetta ja sidettä, ihmisten ja heidän töidensä sekä luonnon ja yliluonnollisen ympäristön välistä vastavuoroisuutta.” Sopeutuminen ympäristöön, eskimot mestareita Pohjois-Amerikka on valtavan suuri maantieteellinen alue, jonka luonnonolot vaihtelevat ikuisen roudan alueista kuumiin ja kuiviin autiomaihin sekä puuttomista ruohotasangoista valtaviin metsävyöhykkeisiin. Perinteiset intiaanikulttuurit sopeutuivat vallitseviin ympäristöoloihin, ja intiaanit osasivat hyödyntää erinomaisesti luonnon antimia. Elinkeinot ja elämäntapa mukautettiin elinympäristöön ja vallitsevaan luontoon. Paitsi elinkeinot, myös aineellinen kulttuuri ja taide sopeutettiin ympäristöön. Intiaanien taiteeseen ja käsitöihin perehtyessä ei voi olla ihailematta heidän tapaansa käyttää ympäröivästä luonnosta saatavia materiaaleja; nahka eri muodoissaan, erilaiset puu- ja kivilajit sekä eläinten luut ja sarvet, puhumattakaan eläinten kynsistä ja hampaista, lintujen sulista ja höyhenistä sekä erilaisista kotiloista. Vaikka taidetta ei tehty taiteen vuoksi, materiaalivalinnat ja esteettisyys antoivat leimansa myös jokapäiväisille varusteille. Suolista valmistettu kamleikaanorakki. Osa suolista on värjätty, jolloin on saatu geometrisia koristekuvioita. 26 © Berliinin etnografinen museo 5x2. 5 c m S UO MI - A ME R I K K A YHDISTYSTEN LIITTO © Museovirasto jä WWW. SAY L. FI © Riku Hämäläinen G NE D IN Luoteisrannikon kwakutl-intiaanien puinen tanssinaamio. Luoteisrannikon haida-intiaanien kulho, valmistettu vuorilampaan sarvesta. SUOMI-USA 1/2012 Vesilinnun jalkanahoista valmistettu astia. Merimetson nahoista valmistettu eskimo-naisen turkki. Puvun valmistamiseen on tarvittu noin 150 merimetson kaulanahkaa. Kuusen juurista punottu ja maalattu haidaintiaanien hattu. Vuorilampaan villasta ja setrinkuoresta kudottu chilkat-viitta. vin öljyttyinä. Samasta materiaalista valmistettiin myös housuja ja muita varusteita. Puunveistoa ja korinpunontaa luoteisrannikolla Eurooppalaisten saapuessa Amerikan mantereelle alkuperäiskansat elivät käytännössä kivikautta. Heillä ei ollut käytössään metallia muuta kuin lähinnä koristetarkoituksiin. Keski-Amerikassa mayat ja asteekit tekivät taidokkaita kultaesineitä seremoniakäyttöön, ja Pohjois-Amerikassa käytettiin joillakin seuduilla luonnosta löytyvää kuparia koristuksiin. Metallisia työkaluja ei ollut käytössä. Tämä ei kuitenkaan estänyt työstämästä niin puuta, luuta kuin kiveäkään. Puunveisto kehittyi huippuunsa erityisesti luoteisrannikon kansojen parissa, joilla on ollut saatavilla valtavat metsät aivan takapihallaan ja jotka ovat tunnettuja erityisesti vaikuttavista toteemipaaluistaan. Aikaisemmin epäiltiin, että toteemipaaluja ei olisi veistetty ennen kuin eurooppalaiset toivat mukanaan metallisia työkaluja. Nykyään yleensä ajatellaan, että toteemipaalujen veistäminen oli kehittynyt jo ennen yhteyksiä eurooppalaisiin. Luonnollisesti kaupankäynnin kautta saadut uudet välineet rikastuttivat intiaanien puunveistotaidetta ja saivat aikaan yhä useampia toteemipaaluja ja muita veistettyjä esineitä. Luoteisrannikon kansat ovat veistäneet puusta myös taidokkaita naamioita, joita käytetään rikkaaseen mytologiaan ja seremonialliseen elämään liittyvissä rituaaleissa. Jotkut naamioista ovat hyvin monimutkaisia liikuteltavine osineen. Puusta on veistetty myös taidokkaita säilytysastioita ja ruokailuvälineitä. Puun lisäksi on luusta, sarvesta ja kivestä veistetty taidokkaita esineitä Luoteisrannikon kansat ovat tunnettuja myös vuorilampaan villasta kudotuista värikkäistä viitoistaan sekä kuusenjuurista punotuista koreistaan ja hatuistaan, jotka maalattiin klaanitunnuksin ja myto© Newark-museo © Pennsylvanian yliopiston museo © Berliinin etnografinen museo Amerikan alkuperäiskansoilla kauneus on ollut osa arkea. Sopeutumisen mestareita ovat olleet kaikkein pohjoisimmilla alueilla eläneet kansat eli eskimot. He ovat mukauttaneet elämänsä kaikkein äärimmäisiin olosuhteisiin, ja he ovat myös hyödyntäneet niukkaa ympäristöään ihailtavalla tavalla. Monilla alueilla puuta on ollut saatavilla ainoastaan ajopuun muodossa, mutta heistä on tullut taitavia luun ja mursunhampaiden sekä kiven veistäjiä. Luusta ja mursunhampaasta valmistettiin käyttöesineitä ja amuletteja, mutta jo varhain mursunhampaasta valmistetut esineet tulivat halutuiksi matkamuistoiksi merimiesten ja tutkimusmatkailijoiden parissa. Kivestä valmistetuista veistoksista on tullut nykyään yksi eskimotaiteen tunnusomainen piirre, ja niitä myydään taidegallerioissa ympäri maailmaa. Erityisen nerokkaita ovat eskimoiden perinteiset vaatteet ja niissä käytetyt materiaalit. Kylmissä oloissa lämpimänä pysyminen on keskeisimpiä asioita, ja siinä eskimot ovat hyödyntäneet luonnon antimia ainutlaatuisella tavalla. Peurannahkaan jätettiin karvat, uloimmassa kerroksessa karvat olivat ulospäin ja sisemmässä turkissa karvat olivat ihoa vasten. Usein vaatteet ommeltiin useista paloista, ja eriväriset turkikset muodostivat kauniita kuvioita asusteisiin. Myös oravannahkoja käytettiin turkkeihin, ja onpa uskomattoman hienoja vaatteita ommeltu linnunnahoista, joissa höyhenet ovat kiinni. Kylmissä olosuhteissa myös itsensä pitäminen kuivana on äärimmäisen tärkeää. Tähän eskimoilla oli myös ratkaisunsa; he valmistivat sadeasuja hylkeen, merileijonan, mursun ja merisaukon suolista tai karhun ruokatorvesta ja kielen kalvosta. Nämä anorakin malliset kamleikat, joiksi niitä kutsutaan venäjänkielestä tulleen sanan mukaan, ommeltiin rinnakkaisista suikaleista. Saumat tehtiin vedenpitäviksi ompelemalla ne kaksinkertaisiksi, ja usein niihin kiinnitettiin höyheniä tai merieläinten viiksikarvoja koristeiksi. Jotta kamlaikat pysyivät vedenpitävinä ja notkeina, niitä säilytettiin hy- SUOMI-USA 1/2012 © Museovirasto © Riku Hämäläinen © Riku Hämäläinen Nuna Parr -nimisen eskimotaiteilijan kivestä veistämä karhu. Veistos oli myynnissä taidegalleriassa Torontossa, hinta 14 000 Kanadan dollaria. Pomo-intiaanien kori, joka on koristeltu värikkäillä höyhenillä ja simpukankuorista valmistetuilla koristeilla. 27 Varhainen tasankointiaanien kotkansulkapäähine. © Riku Hämäläinen © Riku Hämäläinen © Berliinin etnografinen museo Tasankointiaanien raakanahkainen säilytyskotelo. Pohjoisten tasankojen crow-miehen kilpi, jonka koristelut perustuivat näkykokemukseen. Kilven katsottiin antavan yliluonnollista suojaa taistelussa. logisin hahmoin. Luoteisrannikon alueen eteläpuolella Kalifornian alueella intiaanit ovat tunnettuja niin ikään korinpunonnasta. Etenkin pomo-kansan korit ovat vertaansa vailla. Punotun korin ulkopinta saattaa olla peitetty kirkkailla luonnollisenvärisillä sulilla ja koristeltu vielä lisäksi merestä saatujen simpukoiden kuorista valmistetuilla helmillä. Värikkäistä sulista valmistettiin myös hienoja päähineitä rituaaleihin. Tasankointiaanien sulkapäähineet Esihistoriallista taidetta Mississippijoen varrella kukoistaneiden esihistoriallisten kulttuurien jäljiltä on arkeologisissa kaivauksissa löydetty upeita esineitä, jotka kertovat hienoista käsityötaidoista ja esteettisestä silmästä materiaalien suhteen. On löydetty yksinkertaisia kivisiä käyttöesineitä kuten heittokeihään vipuvarren painoja, joiden materiaali on selvästi valittu kiven kauniiden kuvioiden takia. Työn jälki on taitavaa ja viimeisteltyä, esineen pinta on hiottu sileäksi korostamaan materiaalin ominaisuuksia. Kivestä on niin ikään valmistettu upeita piipunpesiä ja astioita. Esihistoriallista taidetta on löydetty myös varsin runsaasti lounaisalueen muinaiskulttuurien jäljiltä. Esimerkiksi Mesa Verden vanhoista raunioista on löydetty hienoa keramiikkaa, joka on maalattu taidokkain koristekuvioin. Näiden muinaisten kulttuurien jälkeläiset, nykyiset pueblo-kansat, ovat jatkaneet tätä taidemuotoa perinteitä kunnioittaen tähän päivään saakka. Toinen alueen kansoille leimallinen taidemuoto on turkoosikorujen valmistaminen, joka on niin ikään hyvin vanhaa perua. Sen sijaan nykyään hyvin tunnettuja Koivuntuohesta valmistettuja säilytysastioita. 28 © Riku Hämäläinen © Riku Hämäläinen Tunnetuimmat sulkapäähineet ovat kuitenkin tasankointiaanien upeat kotkansulista valmistetut juhlapäähineet. Puuttomilla ruohotasangoilla suuret päähineet tulivat oikeuksiinsa, ja alun perin niitä saivat käyttää vain ansioituneet soturit. Kotkan katsottiin olevan kaikkien lintujen johtaja, ja sen sulkia käytettiin monissa muissakin esineissä koristeina ja symboleina. Usein kotka liitettiin aurinkoon, ja lakotat esimerkiksi sanovat kotkansulkien edustavan auringonsäteitä. Puuttomilla ruohotasangoilla intiaanien on täytynyt löytää korvaavia materiaaleja asumuksiin ja astioihin. Aikoinaan alueella vaeltaneet miljoonat biisonit ja muut riistaeläimet tarjosivat tähän ratkaisun, alueen kansat nimittäin hyödynsivät ainutlaatuisella tavalla niistä saatavaa nahkaa. Pehmeäksi muokattuna nahasta valmistettiin tipi-telttoja, viittoja, peitteitä, asusteita ja säilytyspusseja. Muokkaamattomasta raakanahasta puolestaan valmistettiin mm. säilytyslaukkuja eli parflecheja, kilpiä sekä mokkasiininpohjia. Saaliseläimistä saaduista luista valmistettiin erilaisia tarvekaluja ja sarvista juoma-astioita, lusikoita ja päähineitä. Sulkapäähineiden lisäksi tasankointiaanit tunnetaan koristeellisista vaatteistaan, jotka niin ikään olivat alun perin sosiaalisen aseman merkkejä. Perinteisiä tapoja koristella juhlavaatteita oli maalaaminen, sulka-, hius- ja kärpännahkariipukset sekä piikkisian- piikkikirjailut. Piikkisianpiikkejä on käytetty kautta Pohjois-Amerikan niillä alueilla, missä piikkisikoja on esiintynyt. Myös pohjoiset ja itäiset kansat ovat koristelleet vaatteitaan ja muita varusteita niillä. Koillisilla ja pohjoisilla metsäalueilla intiaanit ovat hyödyntäneet puista saatavia materiaaleja. Irokeesien valekasvoseuran jäsenet veistivät rituaaleissa käyttämänsä ainutlaatuiset naamionsa eläviin puihin ja katsoivat niiden olevan eläviä irrottamisen jälkeenkin niin kauan kuin niitä käsiteltiin oikein. Puiset sotanuijat ovat usein hyvin taidokkaasti veistettyjä ja koristeltuja. Koivuntuohta on käytetty asumuksissa, säilytysastioissa ja kanooteissa, joista on tullut myös yksi intiaaniuden symboleista. Suurten Järvien alueen intiaanien nahasta valmistetut mokkasiinit, jotka on koristeltu värjätyillä piikkisianpiikeillä. SUOMI-USA 1/2012 © Museovirasto © Gordon Hart -kokoelma © Riku Hämäläinen Keraaminen kannu Mesa Verdestä, noin ajalta 1150-1300. Atlatl-heittovarren kivestä valmistettu paino noin 4000–5000 vuoden takaa. Tasankomiehen nahkapaita, joka on koristeltu maalauksilla, piikkisianpiikeillä, helmillä ja hiustupsuilla. Kirjoittaja on filosofian tohtori Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitoksessa ja Suomen intiaaniyhdistyksen puheenjohtaja. Intiaanitaidetta esittelevät pysyvät/hyvät näyttelyt USA:ssa © Smithsonian-instituutti Havana-kulttuurin kivestä veistetty piipunpesä noin 2200–1600 vuoden takaa. © Wienin etnografinen museo ✪ National Museum of the American Indian, Washington, D.C. ✪ American Museum of Natural History, New York City, NY ✪ Denver Art Museum, Denver, CO ✪ Southwest Museum of the American Indian, Los Angeles, CA ✪ Buffalo Bill Historical Center, Cody, WY ✪ Field Museum, Chicago, IL Irokeesien Valekasvoseuran rituaalinaamio. © Brooklyn-museo ja arvostettuja hopeatöitä on valmistettu vasta 1800-luvun lopulta lähtien. Hyvin pian eurooppalaisiin tutustumisen jälkeen intiaanit omaksuivat käsitöihinsä ja taiteeseensa uusia materiaaleja. Lasihelmet, metalli, teolliset värit ja kankaat löysivät paikkansa intiaanien aineellisessa kulttuurissa. Ensin niitä käytettiin pikantteina lisäyksinä perinteisten materiaalien joukossa ihan käytännönkin syistä, sillä uudet materiaalit olivat kalliita ja toimivat lähinnä varakkuuden ja sosiaalisen arvon merkkeinä. Myöhemmin uudet materiaalit yleistyivät ja osittain jopa korvasivat perinteiset materiaalit. Silti uutuudet sopeutettiin vanhaan muotokieleen ja perinteisiin esteettisiin arvoihin. Uusien materiaalien myötä alkuperäinen amerikkalainen taide rikastui entisestään. ✪ Tuohikanootti koillisesta Pohjois-Amerikasta. SUOMI-USA 1/2012 29
© Copyright 2024