1. No category

Kirjastoseuran tietopaketti
Media nuorten elämässä
JYRKI
SAARIKOSKI:
MEDIAMAJA MEDIABUSSI MEDIAKOULU
Miten
kuva
valehtelee?
rŒ•„–—’—êê
Æꐈ‡Œ„¾ê
—„Œ‡’—®
{„“ˆ•ˆ±ê
r’˜™’„ꍄêê
v—„™„
SARA
SINTONEN:
Sähkökulttuurin
haaste
KAI
HALTTUNEN:
Digikansalaisen
taidot
l–“’’êÆêp‘Ž’’®êê
ŽŒ•„–—’—êê
–’–Œ„„Œ–ˆ––„êê
ˆ‡Œ„––„
Steen1 ja Paleface
NUOR T EN R A JU T K OK EMUK SE T R AP -RIIMEIK SI
Kuinka nuoret oppivat median? Tekemällä itse.
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê1
zŒ–4—H
}Œ•—„˜Ž–Œ„
Teksti Seppo Verho
4
5
Digitaalinen kulttuuri haastaa kirjastot.
Pääkirjoitus.
Ota sosiaalinen media haltuun.
23 kohtaa -verkkokurssi
Nuoret ja media
6
Paleface ja Steen1 opastavat nuoria:
Rajut kokemukset rap-riimeiksi. Harvialan
nuorisokodin rap-koulu tarjoaa purkautumiskanavan.
9
Mediamaja – tulevaisuuden kirjasto. Kouvolan
Mediamaja on suunnattu maahanmuuttajille.
10 Munako kanaa viisaampi? Jyväskylän seudulla
nuoret tekevät itse Painovirhe –verkkolehteä.
12 Mediakoulussa mielikuvitus saa siivet.
Jukka Haverin johtama Mediakoulu tarjoaa
koululaisille hyvät välineet tehdä videoita,
animaatiota ym.
14 Mediabussi: minulla on asiaa, kamera käyntiin!
Yleisradion mediabussissa nuoret tekevät
uutisia itse
Mediatietoa
16 Miten kuva valehtelee? Uutiskerronta perustuu
kuvaan, joka on aina raju pelkistys kokonaiskuvasta. Tutkija Hanna Waselius ja toimittaja Jyrki
Saarikoski kertovat kuvavalinnasta.
17 Nenä kiinni netissä. Tampereen kirjasto tarjoaa
nuorten kanssa työskenteleville kirjastoammattilaisille, opettajille ja muille tietoa siitä
minkälaisessa mediamaailmassa nuoret elävät.
21 Otavan kirjaston mediakasvatus:
Pieni on kaunista.
22 Pelaamalla oppii – niin mitä? Yllättävän monia
hyviä asioita, mutta myös huonot puolet voivat
vahvistua.
24 Tekijänoikeudet verkossa. Jos noudatat tekijänoikeuksia tehdessäsi verkkosivujasi, ystäväsi
voivat rauhallisin mielin linkittää ne omiinsa.
26 Digikansalaisen taidot ratkaisevat. Mitä taitoja
digikansalainen tarvitsee ja miten medialukutaito
ja informaatiolukutaito eroavat?
Kirjastot
28 Entressen kirjasto kertoo tarinaansa verkossa.
Monet kirjastot osallistuvat sosiaaliseen mediaan,
se on yksi kosketuspinta asiakkaisiin.
30 Ingå bibliotek: navändning av sociala medier
i ett litet bibliotek
31 Visste du detta om mediefostran I biblioteken?
2
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
Tiedämmekö tarpeeksi mediasta?
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, se
myös vääristää tietoa yhtä tehokkaasti. Siitä
kertovat toimittaja Jyrki Saarikoski ja tutkija Hanna Wasenius sivulla 18. Median sisällön luotettavuuden arviointi on keskeinen
osa medialukutaitoa.
Pelaamalla oppii, mutta mitä? Siitä kertoo interaktiivisen median professori Frans
Mäyrä sivulla 22. Miten tekijänoikeudet pitää ottaa huomioon kun tekee verkkosivuja? Siitä kertoo Mace Ojala sivulla 24. Miten medialukutaito ja informaatiolukutaitoa eroavat? Siitä kertoo YTT Kai Halttunen sivulla 27.
Kirjastot opettavat
mediataitoja
Digitaalinen kulttuuri haastaa kirjastot (sivu 4.). Tietoverkossa kaikki ovat osallisia
ja kommunikoivat. Myös kirjastot ovat
sosiaalisessa mediassa kertomassa itsestään, Entresse kirjaston kokemuksia sivulla 28. ja Inkoon sivulla 30. Kirjastot
myös opettavat mediataitoja, 23 kohtaa –verkkokurssilla (sivu 5), mutta
myös Otavan (sivu 21), Tampereen (sivu 17) ja Kouvolan (sivu 9.) kirjastojen
tapaan kädestä
pitäen.
Parhaiten median hyvät ja huonot puolet oppii tekemällä itse. Rapstarat Paleface ja
Steen1 auttavat nuorisokodin asukkaita
purkamaan paineita
rappia riimittelemällä,
sivu 6. Jyväskylän seudulla nuoret toimittavat
omaa Painovirhe verkkolehteä, s. 10. Tampereella toimii mediakoulu, jossa nuoret tekevät videoita, animatioita ym., sivu 12.
Yleisradion mediabussi kiertää maan kouluja ja kirjastoja. Siellä nuoret pääsevät mikrofonin varteen tekemään uutisia, sivu 14.
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê3
☞ w44ŽŒ•’Œ—˜–
Sara Sintonen
lehtori, kasvatustieteet,
Helsingin yliopisto
Digitaalinen kulttuuri
haastaa kirjastot:
Jakelijasta
osallistujaksi
Kirjastot, niin kuin monet muutkin kulttuuriset järjestelmät ja instituutiot, elävät tällä
hetkellä murroskautta. Murrosta aikaansaavat muun muassa monet yhteiskunnalliset ja
teknologiset tekijät. Kirjastojen perinteiset
tehtävät ja tavoitteet ovat saaneet rinnalleen
uusia haasteita, jotka ovat laajentaneet ja
monipuolistaneet tehtäväkenttää. Suhteessa
mediaan ja erityisesti digitaaliseen kulttuuriin kirjastot ovat käsitykseni mukaan merkittävässä valinnan paikassa tällä hetkellä.
Digitaalinen kulttuuri on kirjaston näkökulmasta haastava alue monessa mielessä. Jos
kirjaston perinteisin tehtävä on liittynyt lähinnä kirjaan,
yhteen mediasta, ja sitä kautta lukutaidon, lukemisen kulttuurin ja sivistyksen edistämiseen, niin nyt tehtävä väistämättä liittyy useaan eri mediaan ja vieläpä monimediaisesti. Oleellista kirjaston ja digitaalisen mediakulttuurin suhteen nykytarkastelussa on valinta: pitävätkö kirjastot kiinni
sivistämisen periaatteesta toimien ”mediatulvan jäsentäjänä” vai rohkenesivatko kirjastot astua aktiiviseksi toimijaksi digitaalisen kulttuurin ytimeen?
Digitaalinen kulttuuri rakentuu toisenlaiselle kulttuuriselle perustalle kuin mihin kirjasto aikoinaan on istutettu.
Merkittävän osan perustaa muodostaa osallisuuden periaate. Osallisuuden kulttuurin termi viittaa jakamisen, levittämisen, kierrättämisen ja itseilmaisun kulttuuriin, missä digitaaliset ja sosiaaliset mediat nostavat esille yhteistoiminnallisia, affektiivisia ja luovia taitoelementtejä sekä uusia
lukemisen muotoja. Kulttuuria tuotetaan horisontaalisesti hierarkisesti asetetun säännöstön sijaan. Huomattava on,
että digitaaliset teknologiat eivät kuitenkaan tee tätä itse,
vaan kysymys on siitä miten otamme ne käyttöömme, mitä
vaadimme teknologialta ja ennen kaikkea, miten liitämme
ne kasvatuskonteksteihin.
Kirjasto osoittaa ja määrittelee toimillaan ja valinnoillaan osaltaan sivistystä. Ei yksin riitä, että samaa ajatusta
on pyritty päivittämään digitaaliselle aikakaudelle muun
muassa tiedonhallintataitojen ja tiedon kriittisen arviointikyvyn muodoissa. Aktiivisen toimijan rooli digitaali-
Kirjastolehti
http://kirjastolehti.fi
103. vuosikerta
ISSN 0023-1843
Kansikuva Seppo Verho
Runeberginkatu 15 A 23
puh. 044 522 2941
fax 09- 6221 466
4
Tilaukset vuosikerta 2010: 62€
irtonumero 11 €.
Tilaus+ kirjastoseuran jäsenmaksu 2009 45€,
opiskelijoille 21€ ,
eläkeläiset 25€, yhteisöt 100€
Päätoimittaja Ritva Hokka-Ahti
puh. 050 542 6752
e-mail ritva.hokka-ahti@koti.tpo.fi
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
sen kulttuurin ytimessä tarkoittaisi kirjastolle kulttuurista vastuunottoa, kasvatusta ja sivistystä, mutta ei pelkästään niistä lähtökohdista käsin, jotka systeemi perinteisesti
tunnistaa. Uusi lähtökohta nousee osallisuuden kulttuurissa toimimisen periaatteista; kirjastojen tulisikin uudelleen
tarkastella suhdetta itseensä ja käyttäjiinsä sekä kulttuuriin. Samalla tulisi kysyä, mitä sellaista kirjastoilla on, mistä jo aktiivisesti osallisuuden kulttuurissa oleva toimija voisi inspiroitua ja motivoitua, sekä miten tämä ”joku sellainen” tulisi tarjota? Olen varma, että vastaus löytyy yksinkertaisemmin kuin moni uskookaan.
Kulttuurisella vastuunotolla tarkoitan tässä kirjastojen
osallisuutta. Se ei ole vain olemista, yksipuolista tarjoamista tai esittämistä, vaan aktiivista vuorovaikutusta, asioiden
esilletuontia ja vaikuttamista. Kirjaston (toimijoineen) ei
tarvitsisi jäädä odottamaan, että joku löytää niiden aarteiden ja asioiden äärelle, joita se pitää tutustumisen, kertomisen, jakamisen ja perehtymisen arvoisina, vaan sen tulisi
ulottaa lonkeronsa moniin digitaalisen kulttuurin muotoihin. Mutta kirjastojen ei ole aiheellista kehittää tätä aktiivisen toimijan rooliaan yksin. Ne voisivat jakaa kulttuurisen
vastuunoton ajatusta oman käyttäjäkuntansa kanssa; tässä kohtaa myös kirjastojen toteuttama kaikille suunnattu
mediakasvatus toimisi minusta luontevimmin. Tämä kaikki
edesauttaisi kirjastoja kehittämään toimintamahdollisuuksiaan suhteessa yksilölliseen ja yhteisölliseen digitaaliseen
osallisuuteen.
Toimitussihteeri Seppo Verho
puh. 050 494 1726
e-mail verho@fla.fi
Toimittaja Päivi Litmanen-Peitsala
puh. 044 251 5209
e-mail paivi.litmanen-peitsala@fla.fi
Ilmoitukset verho@fla.fi
Taittaja Tiina Paju
Kirjastolehti pidättää itsellään
kaikki oikeudet sille lähetettyyn
ja sen julkaisemaan materiaaliin.
Painopaikka
Julkaisija:
Suomen kirjastoseura
Toimisto: Runeberginkatu 15 A 23
00100 Helsinki
puh. 044 522 2941, fax 09-6221 466
e-mail fla@fla.fi
http://kirjastoseura.kaapeli.fi/
Toiminnanjohtaja Sinikka Sipilä
0400 659 3636221 399,
e-mail sinikkas@fla.fi
Tiedotus ja uutiset Päivi Litmanen-Peitsala
044 251 5209, e-mail paivi.litmanen-peitsala@fla.fi
Ota
sosiaaliset
mediat
haltuun
Suunnittelija Mace Ojala
oli toinen vetäjä kahdella
23 asiaa -nimisellä kurssilla,
joiden tavoitteena oli
opettaa kirjastojen työntekijöille sosiaalisen
median käyttöä. Kurssista
tuli Macen tähän asti
kivoin työtehtävä.
Innostavaan prosessiin
pääsee mukaan kuka vain,
kurssi on verkossa kaikkien
käytettävissä. Ihan helpolla
kurssi ei kuitenkaan ketään
päästä.
Teksti ja kuva Seppo Verho
! Kuvatekstin markkeerausteksti
K
urssi perustuu 23 thing –nimiseen
formaattiin, jolla on sen verran
väljät oikeudet, että sitä on helppo muokata hyvin monenlaisiin tarpeisiin. Kurssin tehtäviä voi suoritella itsekseenkin, mutta se on varsinaisesti tarkoitettu ryhmille. Ryhmän voi perustaa vaikka kaveripohjalta, ilman sen kummempaa opettajaa. Mutta jos koulu, kerho,
opisto tms. pystyy palkkaamaan sosiaalista mediaa ja verkko-opiskelua tuntevan
vetäjän, tulokset tietenkin paranevat.
Tietoverkon sosiaalisia medioita on
luontevaa opiskella verkossa. Tapaamisia
ei välttämättä tarvita, joten kurssilaiset
voivat olla vaikka eri puolilla maailmaa.
”Ensimmäisen kurssin 80 osanottajasta en tuntenut etukäteen ketään. En ollut
tavannut silmästä silmään edes kurssin
toista vetäjää Matti Lassilaa”, Mace sanoo.
Kurssin idea on oppia tekemällä. Se on
nimensä mukaan jaettu 23 asiaan, joista
kustakin on muutama tehtävä, jonka jokainen suorittaa henkilökohtaisesti. Tehtäviä oli pari, kolme viikossa. Ryhmä pitää
yhteyttä keskustelufoorumin avulla.
Kurssin 23 kohtaa liittyvät tavalla
tai toisella sosiaaliseen mediaan. Jokainen perusti kurssilla blogin, opetteli jakamaan linkkejä Deliciousin avulla ja kuvia Flickrin avulla. Kavereihin pidettiin
yhteyttä Facebookissa ja IRC-galleriassa.
Opeteltiin RSS-syötteiden käyttö, perehdyttiin pikaviestimiin kuten Messengeriin. Pähkäiltiin mikroblogien metkuja
Twitterin avulla, tutustuttiin Wikipediaan
ja Wikeihin. Pelaamistakin kokeiltiin.
Kurssilaisten näköinen kurssi
Kurssin perusidea on sama kuin sosiaalisessa mediassa yleensäkin. Osanottajien
parviälyn annetaan muokata ja monipuolistaa sen sisältöä.
”Kurssilaiset muodostivat ryhmiä, auttoivat toisiaan, kysyivät kohtaamistaan pulmista ja ne neuvoivat, jotka osasivat, tietenkin myös ohjaajat. Ohjaajat laativat tehtävät vasta kurssin aikana, joten siihen asti
käyty keskustelu ja kurssilaisten kiinnostuksen kohteet ohjasivat sitäkin sisältöä.
Kurssilaiset tuottivat muutenkin itse suuren osan materiaalista blogeina, puheenvuoroina, chatteinä jne.”, Mace kertoo.
”Esiin nousi paljon yksityiskohtia, jotka eivät suoranaisesti kuuluneet kurssiin,
kuten miten blogipalvelun taustakuvan
tai sivun ulkonäön voi vaihtaa. Annoimme paljon linkkejä ulkopuolisiin materiaaleihin niistä aiheista, jotka keskustelussa nousivat esiin.”
Oppimisen tuskaa ja hauskanpitoa
Kurssi ei ole mikään läpihuutojuttu. ”Ensimmäisen kurssin aloitti 80, mutta vain
28 suoritti sen loppuun.” Verkkokurssien
yleinen haitta on suuri keskeytysprosentti, suurin etu etteivät ne ole paikkaan ja
osittain ei aikaankaan sidottuja.
Kurssin aikana irrallisista osanottajista kehkeytyi aito sosiaalinen ryhmä.
”Oli paljon keskinäistä hauskan pitoa,
sehän on yksi sosiaalisen median herkuista. Mutta törmäsimme myös oppimisen
tuskaan. Jotkut kurssilaiset jaksoivat ährätä jonkun vaikean pulman kanssa koko kurssin ajan, kunnes ratkaisu löytyi.
Kommenteista päätellen kipukynnys ylittyi pahimpina jaksoina. Se osoitti, että
kurssilaisten mielissä oli isojakin prosesseja meneillään, uudet tiedot pakottavat
vanhatkin uuteen järjestykseen.”
Tätä hauskuutta ja pientä tuskaakin on
tarjolla kaikille: http://www.23asiaa.net ja
http://plcmclearning.blogspot.com/ Nämä kurssit on räätälöity kirjastoammattilaisille, mutta niitä voidaan soveltaa eri kohderyhmille.
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê5
☞ u˜’•ˆ—ꍄꐈ‡Œ„
Kuvatekstin markkeerausteksti
6
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
Rajut
kokemukset
rap-riimeiksi
PALEFACE JA
STEEN1
OPASTAVAT NUORIA
Yhteiskunta ja omat
rankat kokemukset
saavat kyytiä Harvialan nuorisokodin
Räpätessä roiskuu
-projektissa. Nuoret
kanavoivat vihansa ja
ahdistuksensa musiikkiin, jossa sana on vapaa. Kun tunteille on
annettu nimi, niistä
on helpompi puhua.
Teksti Reetta Saine
lasten- ja nuortenkirjastonhoitaja, Pirkkala
V
uosi sitten aloitettiin Harvialan koulukodissa Räpätessä roiskuu – projekti, jonka tarkoituksena on antaa nuorille mahdollisuus ilmaista tunteitaan rap-musiikin keinoin. Hanke on
osa laajaa kokonaisuutta, jossa tutkitaan huostaan otettuja lapsia. ”Taidelähtöistä toimintaa on käytetty nuorten tukemisessa
on useita vuosia. Valokuvaus, tarinallisuus,
teatteri ja musiikki ovat hyviä keinoja tukea
tunneilmaisua”, sanoo tutkija Päivi Känkänen THL:stä. Vetäjäksi pyydettiin Palefacea ja matkan varrella mukaan hyppäsi myös
Steen1 – molemmat tunnettuja suomalaisia
räp-muusikoita.
Miehet ovat olleet ennenkin mukana nuorille suunnatuissa workshopeissa. ”Me tullaan
vähän sivusta eikä olla suorassa auktoriteettisuhteessa nuoriin,” kommentoivat vetäjät.
”Lisäksi yhteistyö starojen kanssa tukee poikien omanarvontuntoa: minä olen arvokas,
ansaitsen jotain näin hienoa”, Päivi Känkänen lisää. Tapaamisia oli läpi talven lähes viikoittain. Niissä tuotettiin tekstejä ja äänitettiin omaa materiaalia studio-olosuhteissa.
”Kehitys on ollut ihan mieletöntä”, Steen1 kehuu.
Sarjahäviäjät voittavat
Yksi yhteiskunnan suurimmista ongelmista on Palefacen mielestä redundantti koulujärjestelmä, joka toistaa luokkajakoa ja autoritaarista yhteiskuntaa. ”Koulu suosii ’turpa kiinni ja muista’ – ihmisiä.” Steen1 nostaa
esiin tuloerojen kasvun ja yhteiskunnallisten
arvojen koventumisen.
”Yhteiskunta on tehnyt monista lapsista sarjahäviäjiä, ’serial losers’, joilla ei tunnu
olevan mitään arvoa”, kritisoi Paleface. Mokailut johtavat suoraviivaisesti sanktioihin, ja
tarpeelliset onnistumisen kokemukset jäävät
puuttumaan. ”Nämä ovat meidän maailmamme unohdettuja tyyppejä. Niitä, jotka heijastavat ja - jos asian edessä nostetaan kädet
pystyyn – myöhemmin aiheuttavat yhteis-
kuntamme isoja ongelmia”, Paleface jatkaa.
Steen1 kuvailee poikia ”kundeiksi, jotka riimittelevät lähiöiden rappioromantiikan sijasta raskaita juttuja omasta elämästään.”
Monen nuorisotalon ovella nuoret puhallutetaan ja ongelmatapaukset tunnetaan jo
etukäteen. Kuitenkin juuri syrjäytymisvaarassa olevat lapset tarvitsisivat eniten turvapaikkaa. ”Kukaan ei tahdo puhua tai viettää
aikaa tällaisten nuorten kanssa. Niille lapsille
sossu on osa järjestelmää ja vanhemmat perseestä. Kyllä mulla on mieletön rispekti alalla työskenteleviä tyyppejä kohtaan”, sanoo
Paleface. ”THL tukee toimintaa, jonka tarkoituksena on myös rohkaista henkilökuntaa käyttämään taidelähtöisiä menetelmiä
työssään, tuoda taidetta arkeen”, kommentoi
Känkänen.
Hatkaherkät sitoutuvat
Sääli ei auta ketään, vaan muutos löytyy toiminnan kautta. Projektissa ohjaajan, aikuisen roolissa korostui inspirointi, rohkaisu ja
riimitekninen tuki. ”Varsinainen vastuu meillä oli siitä, että kirjoitus/nauhoitussessioista
jäisi pojille myönteinen kokemus, jonka haluaisi tehdä uudelleen”, kertoo Steen1.
Projektiin osallistuvat nuoret ovat yläasteikäisiä poikia, joiden lähtökohdat ovat rankat: huostaanottoja, käyttäytymishäiriöitä,
erilaisia laitoksia ja perheongelmia. ”Niiden
elämä on ’käymistilassa’”, muotoilee Paleface kauniisti eikä aivan ilman ironiaa. ”Kundien sitoutuminen juttuun ravisteli”, kertoo
Steen1. ”Kun pyysi seuraavaksi viikoksi riimejä, ne olivat aina valmiina, ja jätkät tekivät hommat omalla ajallaan ilman valvontaa. Aluksi musiikin tekeminen oli ehkä välineellistä – kukapa ei haluaisi olla rokkitähti – mutta vähitellen onnistumisen kokemukset ja itseilmaisusta saatu mielihyvä lisäsivät
osallistumisintoa.” Saavutus tämäkin, sillä
samoja poikia kuvataan kirjainyhdistelmällä HH – HatkaHerkkä. Jos ei kiinnosta, lähdetään pois.
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê7
☞ u˜’•ˆ—ꍄꐈ‡Œ„
Kuvatekstin markkeerausteksti
”Sopeutuminen syvästi
sairaaseen yhteiskuntaan
ei ole välttämättä osoitus ihmisen terveydestä.”
–J.Krishnamurti
Rapin kynnys on matala,
katu-uskottavuus korkea
”Tärkeintä jutussa oli se, että mitään ei tarvinnut osata etukäteen. Bändikerhot ja muu
taidelähtöinen toiminta on hienoa, mutta se vaatii aina jonkinlaista perusosaamista. Kirjoituskursseilla ei lukihäiriöinen nauti
ja bändeilyssäkin pitää osata ainakin se kolme sointua.”, sanoo Paleface. Puhua osaavat kaikki, osa soittaa suutaan hyvinkin
lahjakkaasti.”Lisäksi rap-musiikki on pojille katu-uskottava tapa käsitellä ongelmiaan
verrattuna vaikkapa päiväkirjan kirjoittamiseen”, kommentoi Känkänen.
Tyypillinen rap-kokoontuminen oli osa
koulupäivää. Usein se alkoi poikien tokaisulla: ”Hoitsut vittuun”. Samalla poistettiin arvottaminen sekä moralisointi. Yhdessä kuunneltiin ja etsittiin erilaisia biittejä, hahmoteltiin uusia tapoja puhua ja tietenkin kirjoitettiin. ”Ihan ensimmäinen tavoite oli se, että
kaikki pystyy kirjoittamaan neljä tahtia räppiä. Se on kaksi riimiä. Kun neljä tyyppiä kirjoittaa jokainen neljä tahtia, valmiina on 16
tahtia eli säkeistö. Siihen vaan kertsi ja hei,
meillä on biisi!” kertoo Paleface.
Kokemukset taipuvat riimeiksi
Aluksi biisien teko oli lähinnä omien suosikkien kopioimista. Kun kirjoittamista jatkettiin, alkoi jokaisen oma ääni löytyä vähitel8
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
len. Vaikka sanoja laittaa peräkkäin aluksi
puoliväkisin, löytyy vähitellen flow, keskittyneen luovuuden tila ja tulosta alkaa syntyä. Lopulta voidaan päätyä hyvinkin syvälle. ”Hiiri rotanloukossa” räppäsi itsestään
eräs poika palattuaan laitoksesta, jonka muut
asukkaat olivat muutamaa astetta rankempaa kastia.
Projektin tarkoituksena on tukea nuoria
käymään läpi omia kokemuksiaan, prosessoimaan niitä sekä antamaan tunteille ja tapahtumille nimiä. Kun vaikea asia on nimetty, sitä on helpompi käsitellä ja siitä pystyy
puhumaan. ”Aluksi poikien biisit olivat täynnä poliittista vihaa ja järjestelmänvastaisuutta, mutta myöhemmin niissä alkoi pilkahdella myös henkilökohtaisia sävyjä”, kommentoi
Steen1. Paleface jatkaa: ”Biisien teko ja mikkiin huutaminen ovat turvallinen tapa ventiloida turhaumia. Kaikesta saa puhua, mitä tahansa saa sanoa. Kaikki otetaan vastaan eikä
rajoituksia ole.” Toisen kokemusta ei saa – eikä voi - kieltää.
Sanoitusten kautta nuoret lähtevät myös
hakemaan perustellun kriittistä asennetta
maailmaan. ”Biiseissä yhteiskunnallinen ja
henkilökohtainen puoli liittyvät yhteen – ainakin silloin, jos kokee olevansa osa yhteiskuntaa. Kaikki eivät koe”, sanoo Steen1. ”Sopeutuminen syvästi sairaaseen yhteiskuntaan ei ole välttämättä osoitus ihmisen terveydestä”, siteeraa Paleface J. Krishnamurtia.
Rap riittävän aggressiivista
Rap-tekstien aggressiivisuus on puhuttanut
julkisuudessa. Paleface vertaa rappia, ”suunsoittoa” kitaransoittoon: ”Ei kukaan sano kitaristille, että älä hei soita säröllä. On ihan sama, vetääkö kitarasta viihteellisen vibran vai
kakofonisen riitasoinnun – pääasia, että kitara soi! Samalla tavalla sanat ovat soundeja.” Nollatoleranssi on pahasta ja opettaa suhteettomuutta. ”Kundien sisällä oleva massiivinen viha ja ahdistus purkautuu aina jollain
tavalla”, muistuttaa Steen1. ”Vihan purkaminen taiteen kautta on tervettä, puhdistavaa ja
vaaratonta - mieluummin paperilla ja mikrofoniin kuin ympäristöön ja toisiin ihmisiin.”
Tavoitteita syntyy
Ensimmäisen oman biisin tekeminen ja
kuunteleminen oli monelle pojalle mahtava
kokemus. ”Eka jätkät oli ihan polleana biisistä ja luukuttivat sitä edestakaisin”, kuvailee
Paleface. Vähitellen vaatimustaso nousi ja itsekritiikki kasvoi. Onnistuminen haastoi yrittämään parempaa. ”Tää on paska, mä haluan tehdä paremman!” Olennaista on se, että
tekijä pystyy arvioimaan toimintaansa kriittisesti ja tietää pystyvänsä harjoittelulla parempaan.
”Näillä tyypeillä on suuria vaikeuksia selvitä edes nykypäivästä saati sitten hahmottaa tulevaisuutta. Jo jako eilinen-tämä päivähuominen ei ollut kaikille itsestäänselvyys.
Kun siihen vertaa yhden nuoren kommenttia:
’Mä meen kahden vuoden päästä räpin SMkisoihin’, ollaan jo pitkällä.” sanoo Paleface.
Nuoret merkityksellistävät tulevaisuuttaan ja
asettavat tavoitteita, joita kohti pyrkiä. Pojat
oppivat myös arvostamaan toistensa työtä ja
antamaan keskittymisrauhan toisilleen.
Poikien tekemistä biiseistä kootaan parhaillaan levyä ja projektista tehty dokumentti tulee elokuvateatterilevitykseen syksyn aikana. Lisäksi on suunnitteilla rap-musiikkia
ja teatteria yhdistävä esitys Hämeenlinnan
Miniteatterin kanssa.
TULEVAISUUDEN
KIRJASTO
Teksti ja kuvat Niilo Sevänen
projektityöntekijä, Mediamaja, Kouvola
Kuvatekstin markkeerausteksti
P
erinteiset kirjaston tarjoamat palvelut eivät välttämättä kiinnosta nuoria
maahanmuuttajia, ne voivat
olla heille outoja. Tarvitaan aivan uudenlaista toimintaa. Kouvolan maakuntakirjaston Mediamaja-hanke tarjoaa mm. videokuvausta, animaation tekoa,
luovaa kirjoittamista, mediakasvatusta,
kuvankäsittelyä ja musiikkia.
Osaamista hankittiin
Mediamajan monipuolisen toiminnan mahdollistaa se, että hankkeeseen on palkattu
henkilökuntaa myös kirjastoammattilaisten
ulkopuolelta. Näin kirjastoon on saatu uudenlaista osaamista. Hanketta vetää pedagoginen informaatikko Heli Metsä (FM). Projektityöntekijöinä toimivat Harri Pikka (insinööri,
medianomi, muusikko), Elina Beekmann (animaattori ja lavastaja Viron taideakatemiasta) sekä Niilo Sevänen (FM, muusikko). Henkilökunnan apuna on työharjoittelua tekeviä
opiskelijoita, joita mahdollisuuksien mukaan
otetaan Mediamajaan.
Tilat ja välineet
tehokkaassa käytössä
Mediamajan käytössä on noin 200 neliön tila
kirjaston alakerrassa. Muusta kirjastosta hie-
man erillään oleva sijainti mahdollistaa monipuolisen toiminnan järjestämisen. Kurssien ja luentojen lisäksi Mediamajassa on tarjolla esimerkiksi konsertteja, näyttelyitä, kirjailijavieraita ja peli-iltoja. Pöydät, tuolit ja
esiintymislavan rakenteet ovat helposti liikuteltavissa, joten tila muuntuu nopeasti tapahtumasta toiseen. Mediamajassa on myös runsaasti tilaa pelkkään oleiluun. Tavoitteena on
rento, olohuonemainen tunnelma.
Yhteistyö paikallisten oppilaitosten kanssa on sujunut hienosti, ja Mediamaja onkin
päivisin yleensä varattu opetuskäyttöön.
Varsinkin äidinkielen, musiikin ja kuvaamataidon opettajat ovat käyttäneet uusia palveluita hyväkseen. Mediamajalla on käytössään laitteistoa ja ohjelmistoja, jotka antavat
aivan uudenlaisia mahdollisuuksia opetukseen. Takahuoneeseen on rakennettu äänitysstudio, jossa voidaan nauhoittaa ja editoida musiikkia. Lisäksi Mediamajan varustukseen kuuluu mm. kolme videokameraa ja
kuusi kannettavaa tietokonetta. Jokaisessa
koneessa on ohjelmistot kuvan ja äänen käsittelylle, mikä on kätevää opetustilanteessa. Kaikki laitteisto myös liikkuu helposti
mukana, joten kuvauksia ja äänityksiä voidaan lähteä tekemään tarvittaessa vaikka
kouluille.
Kaikille avoin
Iltapäivisin Mediamajassa on avoimet ovet. Kuka tahansa voi tulla paikan päälle käyttämään
tietokoneita, pelaamaan konsoli- ja lautapelejä,
soittamaan kitaraa ja bassoa, tai makailemaan
säkkituoleilla. Jos nuoret haluavat vaikkapa tulla
harjoittelemaan animaation tekemistä, saa Mediamajasta neuvoa ja opastusta. Ideana on, että Mediamajaan voi tulla koulun jälkeen viihtymään ja oppimaan. Laitteistoa on myös mahdollista saada lainaan lyhyeksi ajaksi. Esimerkiksi
skeittausvideoita kuvanneet nuoret ovat lainailleet videokameraa. Kaikki toiminta Mediamajassa on asiakkaille ilmaista.
Mediamajan ei ole tarkoitus jämähtää Kouvolan pääkirjastolle, vaan toimintaa pyritään
viemään myös sivukirjastoihin. Esimerkiksi Nintendo Wii:n kanssa tehty pelikiertue on ollut suosittu tapahtuma monessa syrjäisemmässä kirjastopisteessä. Mediamaja osallistuu myös erilaisiin
nuorten tapahtumiin ja kulttuuririentoihin ympäri kaupunkia. Tavoitteena on mennä aktiivisesti ihmisten luokse, eikä vain jäädä odottelemaan asiakkaita kirjastolle.
Mediamaja saa rahoituksensa EU:n sosiaalirahastolta. Hanke kestää vuoden 2011 loppuun.
Jatkorahoitus on vielä auki, mutta kaupungin
eri toimijoiden keskuudessa on vahva tahto toiminnan jatkamiselle
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê9
☞ u˜’•ˆ—ꍄꐈ‡Œ„
Mitä nuoret verkossa puuhaavat? Ovatko vanhemmat ollenkaan jyvällä missä mennään?
Tietävätkö nuoret mikä on turvallista ja mikä
ei? Kysymme tätä nuorilta itseltään, saimme
rehellisiä vastauksia ja tukun hyviä neuvoja
vanhemmille, siitä miten nuorten netin käyttöön pitäisi suhtautua.
Teksti ja kuvat Seppo Verho
Munako
kanaa
viisaampi?
K
un Jyväskylän seudulla kymmenen
vuotta sitten kysyttiin mitä nuoret
haluaisivat tehdä, he valitsivat verkkolehden toimittamisen. Syntyi Painovirhe, nuorten oma verkkolehti.
Sen nykyisellä toimituksella oli viimeinen palaveri ennen kesää, he suostuivat
uhraamaan siitä osan kertoakseen millaisia
on heidän mediakäyttönsä ja mediataitonsa.
Istuimme iloisesti pulppuavan joukon kanssa
ensin Elosen kahvilassa juttelemassa ja vaelsimme lopuksi paisteiseen Kirkkopuistoon ottamaan ryhmäkuvaa.
Tekemällä oppii
Nuoret ovat mukana Painovirheen toimituksessa monista syistä. Päätoimittaja Taija Kolehmainen haluaa vaikuttaa, hän toimii myös nuorisovaltuustossa. Riina Nygrén
pitää kirjoittamisesta, hänelle on suositeltu
toimittajan ammattia. Lasse Kivikästä puolestaan houkuttavat videot ja niiden tekeminen. Noora Karloa kiinnostavat kuvat ja niiden muokkaaminen. Petteri Karjalainen halusi nähdä sisältä päin, millaista toimittaminen on.
Osa ryhmän mediataidoista on peräisin
koulusta. ”Mediakasvatus tulee läpi mones10
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
sa aineessa, vaikka se ei varsinainen oppiaine ole”, sanoo Petteri Karjalainen. Ryhmä
siis tunnistaa koulussa annetun mediakasvatuksen.
Tämän joukon varsinainen mediakoulu
on kuitenkin ollut Painovirheen toimitus, itse
tekemällä oppii parhaiten. On tehokas journalismin pikakurssi kahlata isoa aineistoa läpi, miettiä mikä siinä kiinnostaisi ja yrittää
sitten tarjoilla sitä ymmärrettävässä, tiiviissä ja houkuttelevassa muodossa lukijoille. Hyvin pian kirkastuu, että aina kun tiivistää,
on suuri vaara myös vääristää. Itse tekemällä huomaa, että joka asiassa on kiinnostavia
kulmia ja tietolähteitä, joita lähelle toimittaja
ei pääse. On myös yksityisiä asioita, joita lähelle ei pidäkään mennä, se särkisi jotain.
Aina on myös pieni pelko, että tekstissä
on jotain väärin, vaikka kuinka olisi yrittänyt
ymmärtää. Ei voi tehdä itseään fiksumpaa
juttua, vaikka haastateltava olisi nobelisti.
Toimittaja voi kirjoittaa vain sen minkä itsekin ymmärtää. Se on vakava rajoite. Kun itse
kokee nämä, on helpompi suhtautua kriittisesti muiden tekemiin juttuihin ja nähdä niiden sudenkuopat.
Oman toimituksen lisäksi painovirheläiset ovat päässeet tutustumaan ja työskentele-
mään myös ’oikeissa’ toimituksissa.
”Saimme olla pari päivää töissä Yleisradion toimituksessa ja vierailimme Iltasanomissa ja Nelosmediassa. Näistä käynneistä oppi
paljon”, Petteri Karjalainen muistelee kohokohtia.
”Meillä on ollut kurssejakin, esimerkiksi
mediakriittisyydestä. Myös videoiden kuvausta ja editointia on opetettu”, kertoo projektisihteeri Esa Linna.
Verkossa ollaan aktiivisia
Kun nuoret kertovat omista mediatottumuksistaan, seassa vilahtelee keski-ikäisellekin
tuttuja juttuja. Aika moni lukee joka aamu
Keski-Suomalaisen, joku Hesarinkin. Petteri
Karjalainen seuraa myös Talouselämää. Televisio kuuluu monen tottumuksiin etenkin illansuussa, samoin vanhemmillekin jo tutut
Youtube ja Facebook.
Nuorilla on kuitenkin ihan erityinen
suhde nettiin. Siellä vietetään paljon aikaa,
useimmat päivittäin. Moni tapailee tuttuja Irc-galleriassa. Tästä ryhmästä vain pari mainitsee pelaamisen, mutta sitäkin he
harrastavat. Lasse Kivikäs ja Riina Nygrén
seuraavat maailman asioita lähes yksinomaan sähköisesti, he eivät lue paperisia
Asettakaa rajat ja pitäkää
niistä kiinni. Viettäkää
aikaa netissä nuorten
kanssa ja oppikaa tietämään mitä he siellä
kohtaavat ja luottamaan
heihin.
Verkkotyhmyys tiivistyy myös tekijänoikeuksien kunnioittamisessa. Nuoret tunnustavat, että tässä asiassa laillisuuden aita on
usein liian matala.
sanomalehtiä oikeastaan ollenkaan. Taija
Kolehmaisella ei puolestaan ole televisiota
lainkaan.
Nettikin voi merkitä montaa asiaa. Riina Nygrénille on yhteydenpito kavereihin
keskeinen juttu. ”Netistä aina selviää mitä
kavereilla on meneillään, onko siviilisääty
vaikka vaihtumassa”, hän naureskelee. Petterille Karjalaiselle sen sijaan kaverit eivät
ole verkon tärkein anti, vaan tieto. ”Verkossa on valtavasti tietoa, sieltä voi ladata tietopaketteja ja opiskelutehtäviä eri aiheista.
Myös kielitaitoa on helppoa treenata ja pitää yhteyttä ulkomaisiin kavereihin”, hän
sanoo.
Verkkoviestintä tarjoaa nuorille mahdollisuuden olla aktiivisia: he opiskelevat, pelaavat ja seurustelevat siellä. Riina pitää kolmea
blogia, Noora muokkaa kuvia, Lasse videoita,
Petteri opiskelee. Kaikki toimittavat Painovirhettä. He tekevät itse, eivät ole vain passiivisia vastaanottajia.
Verkossa on kaikkea sitä mitä elämässäkin, mutta ei koko elämä. ”Oikea elämä tapahtuu oikeassa todellisuudessa, kaikkien
medioiden ulkopuolella”, kiteyttää Petteri
Karjalainen. Jos pakenee mediaan elämää, se
ei ole hyvä asia.
Vaara vaanii
Näillä nuorilla on tavallista paremmat mediataidot. He ovat mediamaailmassa kuin kotonaan, eivät eksyksissä, eivätkä peloissaan.
Mutta asia ei aina ole ollut näin, nämäkin taidot on ansaittava.
”Verkkoviestinnän kehitys on ollut nopeaa. Ei netti meillekään ollut ihan alussa arkipäiväinen asia”, Petteri Karjalainen muistuttaa. Silloin verkon vaaratkin olivat todellisempia kuin nyt.
”En tajunnut alussa, että yllättävillä palkinnoilla houkuteltiin vain klikkaamaan haittaohjelmaa”, Taija Kolehmainen muistaa.
”Googlen kuvahaussa on joskus tullut yllätyksiä, olen törmännyt kuviin, joita en olisi halunnut nähdä. Erään kaverini unelmien
nainen osoittautuikin keski-ikäiseksi mieheksi. Verkossa on ihan oikeasti tyyppejä, jotka
yrittävät houkutella ties mihin”, Petteri Karjalainen kertoo.
”Keskustelupalstoilla tyhmyys tiivistyy,
kirjoitetaan paljon ihan soopaa. Yritetään
kyykyttää muita ja saada viimeinen sana. Ei
se ole oikeata keskustelua”, Petteri jatkaa.
”Pahinta on, että omat möläykset säilyvät
netissä ikuisesti, sieltä ei saa mitään pois”,
Riina Nygrén muistuttaa.
Ole kiinnostunut, älä kyttää
Paras rokote median vaaroja vastaan on
nuorten mielestä tieto, vaaroista pitää kertoa.
He nostavat kotikasvatuksen ykkösvaikuttajaksi, mutta eivät oikein usko vanhempien
osaamiseen.
”Vanhemmilla ei ole realistista kuvaa
nuorten nettikäyttäytymisestä, se on vinoutunut kauhukuvan suuntaan. He vain haluavat rajoittaa netissä oloa, ottamatta selvää
sen tarkemmin. Heidän pitäisi olla oikeasti kiinnostuneita siitä mitä nuoret netissä tekevät, mutta ei kytätä, se ei ole oikea keino ”,
sanoo Riina Nygrén. Hän on ollut tekemässä
selvitystä vanhempien käsityksistä nuorten
verkkokäyttäytymisestä.
Petteri Karjalainen innostuu ”Dr. Phil”
–tyyliseen hiukan ilkikuriseen saarnaan kaikille vanhemmille:
”Kaikki lähtee kasvatuksesta ja teistä
vanhemmista. Jos vanhat kunnon oikea ja
väärä ovat selvillä, se auttaa nuorta elämässä
ja mediassa. Asettakaa rajat ja pitäkää niistä
kiinni. Viettäkää aikaa netissä nuorten kanssa ja oppikaa tietämään mitä he siellä kohtaavat ja luottamaan heihin. Ja muistakaa, että
lopulta jokainen nuoren teko on hänen oma
valintansa.”
Näissä nettiasioissa on nähty sekin ihme, että muna on usein kanaa viisaampi. Silti
nuoret kaipaavat rajoja, vanhempien kiinnostusta ja tukea.
Painovirhe
http://www3.jkl.fi/nuoriso/painovirhe/index.shtml
! Painovirhe on Jyväskylän seudun
kahdeksan kunnan nuorten verkkolehti.
Mukana ovat Hankasalmi, Jyväskylä,
Keuruu, Laukaa, Muurame, Petäjävesi,
Toivakka ja Äänekoski. Julkaisija on Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut, projektisihteerinä Esa Linna.
! Päätoimittaja on Taija Kolehmainen ja
toimitukseen kuuluu kolmattakymmentä
nuorta. Vuoden mittaan sivustossa on
ollut n. 10 000 kävijää. Lehdessä on uutisia,
arvosteluja, bändiesittelyjä, elokuvaesittelyjä, tarinoita, runoja, videoita, kuvia ym.
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê1 1
☞ u˜’•ˆ—ꍄꐈ‡Œ„
Mediakoulussa
mielikuvitus
saa siivet
Sammon koulun 9. luokan oppilaat ovat täynnä intoa. He ovat päässeet tekemään omassa koulussaan videoita,
mutta Tampereen mediakoulun tilat ja laitteet ovat tietysti aivan
toisella tasolla. Luokka
jakaantuu neljään
ryhmään, jotka alkavat
kukin työstää omaa
videotaan.
Teksti: Ritva Hokka-Ahti
Mediapedagogi Jukka Haveri rientää säätämään valoja ja neuvoo samalla kameran
suuntaamisessa, kuvattavan asettelussa ja tehosteiden käytössä. Työskentely mediakoulussa lähtee ruohonjuuritasolta, sinne tullaan
oppimaan perusasioita ja tekemään itse.
Tavoitteena oppia ja erottua
Alisa Piirainen on valmistanut ennakkoon
savihahmon, joka sijoitetaan pöydälle mahtuviin lavasteisiin. Alisa on mukana kaksivuotisella viestintälinjalla, ja harkitsee vakavasti
opiskelua ja työtä elokuvan parissa. ”Tykkään
ohjata ja näytellä”, hän kertoo. Alisa pyrkii
seuraavaksi Tampereen yhteiskoulun lukion
elokuvataiteen linjalle. Hänen suuri haaveensa on päästä joskus Teatterikorkeakouluun.
Alisa on mediakoulussa oppinut käyttämään erilaisia ohjelmia sekä tekniikkaa. Hän
12
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
on ollut aikaisemminkin mukana kahdessa
videoprojektissa, joten kokemuksia on karttunut. Tavoitteena on tehdä jotain erilaista,
erottua joukosta. ”Viestintälinjalla ja mediakoulussa olen oppinut paljon hyvän elokuvan
ominaisuuksista”.
Dokumentti haastoi ajattelemaan
Kimpassa Alisan kanssa savianimaatiota ovat
tekemässä Netta Anttalainen ja Pekka Turunen. Koulussa he ovat tehneet ryhmätyönä
”Kasvisruoka” –dokumentin, jossa kaikki söivät viikon ajan pelkästään kasvisruokaa. Neljän nuoren porukka kuvasi vuorollaan omissa kodeissaan, ja asiantuntija-apua saatiin
mm. koulun terveystiedon opettajalta.
Pekka Turunen kertoo, että kokemus oli
uusi ja haastava. ”Se lähti liikkeelle kokeilunhalusta ja ryhmän yhden jäsenen ideasta. Sitoutuminen päämäärään oli kuitenkin vaikeinta. Oli vaan suoriuduttava siitä, mitä oli
päätetty tehdä”. Myös Netta Anttalainen piti
filmin tekemistä ajatuksia herättävänä. Elämäntavan muutos herätti ajattelemaan. ”Se
oli todella haastavaa, vaikka kasvissyönti ei
jatkunutkaan viikkoa pidempään. Tosi, tosi
kiinnostavaa”. Parhaillaan dokumenttia ollaan viimeistelemässä esityskuntoon ja se esitetään Sammon koulussa lukuvuoden päättäjäisten aikaan.
Alisa ja Netta ovat olleet mukana musiikkivideossa, joka tehtiin laajemmalla porukalla. Tekijöinä olivat Sammon koulun oppilaiden lisäksi muista kouluista tulleita avustajia.
Tytöt kertovat, että video keskittyi paranormaaliuteen. Kuvaukset tehtiin Tampereen tulitikkutehtaan vanhoissa tiloissa, ilman sähköä tai muita mukavuuksia. Kaikki mitä tarvittiin täytyi tuoda ja hankkia itse, joten videon syntyprosessista opittiin paljon.
Museokin tarvitsee tekijöitä
”Av-maailmaa voi hyödyntää koulussa”, vakuuttaa Haveri, joka on itsekin työskennellyt opettajana. Hän kertoo mediakoulun toimintakulttuurista, jossa opettaja ja Haveri tekevät työtä parina. Tällä kertaa mukana on
äidinkielen opettaja Outi Halkola Sammon
koulusta. Halkola kertoo, että viestinnän suosio on jatkunut tasaisena. Nykyään koulussa
tehdään oppilaiden itse kehittelemistä aiheista noin 30 animaatiota vuodessa.
Jukka Haveri on työskennellyt mediakoulutuksen parissa vuodesta 2007, ja helmikuussa 2010 perustettiin Tampereen mediakoulu.
Mediakoulu toimii Mediamuseo Rupriikin yhteydessä omissa vuokratiloissaan. Haveri näkee yhteyksien museoon tuovan toiminnalle merkittävää lisäarvoa. ”Museopalvelut kaipaavat myös opetustoimintaa. Nekin pitävät
oppilaiden itse tekemistä tärkeänä”.
Haverin työ on pioneerityötä ja joskus yksinäistä. Verkostoituminen ja yhteistyökuviot pitävät yllä kontakteja ja liittävät mediakoulun osaksi isompaa kasvatuksen kenttää.
Kerran kuukaudessa mediakoulussa pidetään
avoin kokous, johon kaikki halukkaat koulumaailmasta voivat osallistua. Pikkuhiljaa
avoimet kokoukset ovat alkaneet löytää paikkansa ja herättäneet kiinnostusta. Haveri pitää niitä hyvänä tapana toimia ja löytää yhteistyön vahvuuksia.
Ei kerralla liian paljoa
Jukka Haveri miettii, että oppilaiden pitää
saada onnistumisen kokemuksia ja päästä kokeilemaan asioita. Tärkeää on myös kokea, ettei ole aina pakko onnistua. ”Nykyään asiat
annetaan oppilaille liian valmiina. Sen sijaan
pitäisi haastaa oppilaat ajattelemaan, miten
omaan elämäänsä voi vaikuttaa. Ja sekin täytyy muistaa, että kerralla ei voi ottaa vastaan
liian paljon”.
Mediakasvatuksen sisällöt ovat mediakoulussa selkeät. Siellä tarkastellaan mediaa ilmaisukanavana, oppimateriaalina ja välineenä. Näitä sisältöjä toteutetaan tekemällä itse,
toimittamalla aineistoa sekä tarkastelemalla
ympäristöä. Erityisen tärkeää on sisältöjen lisäksi oppia kriittistä ajattelua.
Tällä hetkellä mediakoulua hyödyntävät
eniten taideaineet, musiikki ja äidinkieli. Reaaliaineet eivät ole vielä löytäneet mediakouluun. ”Koulun on joka tapauksessa reagoitava
muuttuvaan maailmaan ja annettava eväitä
sitä varten”, miettii Haveri. Hän näkee paljon
uusia mahdollisuuksia median hyödyntämisessä kaikissa oppisisällöissä.
Mediasalkut
matkoilla
”Media ei ole väline, vaan muuta”, pohdiskelee Haveri. ”Tekniikan hallitseminen on tärkeää, mutta silti tekniikka on vain toiminnan
apuväline. On tärkeää, että ihmisiä rohkaistaan eri mediavälineiden käyttöön. Siksi laitteiden pitäisi olla mahdollisimman helppokäyttöisiä, vieläpä huomaamattomia. Tekniikka ei ole pääosassa, vaan välineenä jonkun
asian saavuttamiseksi tai toteuttamiseksi”.
Haveri on kehitellyt mediasalkut, joista
löytyvät kaikki opettajan tarvitsemat laitteet
mediakasvatuksen toteuttamiseksi. Kaikkiaan salkkuja on kouluilla kierrossa 3 kappaletta. Ne sisältävät 2 tietokonetta, kamerat,
kaiuttimet, mikit ja johdot, ulkoisen kovalevyn sekä iPodin. Salkku tarjoaa opettajalle
oman työskentely-yksikön sekä lisäksi 5 työskentely-yksikköä oppilaille. Mediakoulu jalkautuu usein kouluille, ja silloin Haverilla on
mukanaan mediasalkku. Salkun sisältö mahdollistaa mediataitojen perusopetuksen, mutta tärkeämpää on silti opettajan ja oppilaiden
innostus ja tavoitteellisuus.
Uskalletaan ajatella
toisin
Työssään Haveri on huomannut, että nuorilla on helppo tietotekniikka hallussaan, mutta
muu onkin vaikeampaa. ”Nyt tehdään helppoja valintoja. Maailmassa on yhä enemmän
valmiita asioita, joiden käyttöönotto on nopeaa ja vaivatonta. Helppoudesta tulee itsetarkoitus”. Haveri ottaa esimerkiksi älypuhelimen, joka antaa nopeita vastauksia melkein
mihin tahansa.
Kaverien vaikutus nuoren elämään on
merkittävä asia. Haveri näkee, että kaverisuhteet ovat vähitellen muuttuneet. Nuorten suhteissa ei enää ole pysyvyyttä, kuten
elämässäkään ei välttämättä ole tavoitteellisuutta tai suunnitelmallisuutta. Nuori tuntee
olevansa kaiken keskellä, eikä lähde siitä liikkeelle minnekään.
Paljon on puhuttu siitä, että kouluilla ei
ole riittävästi ajantasaista tietotekniikkaa
tai sitä ei osata käyttää. Haveri on osittain
samaa mieltä, mutta näkee esimerkiksi erityiset tietokoneluokat vanhahtavina tapoina työskennellä. ”Tietotekniikan pitää olla
luokassa, opetuksen apuna ja käytössä kaiken aikaa”.
Jos kouluilla ei ole rahaa hankkia kalliita tietokoneita, ehdottaa Haveri arjen teknisten laitteiden hyödyntämistä. ”Esimerkiksi
nykyiset kännykät ovat monipuolisia laitteita. Niitä voitaisiin hyödyntää monella tavalla opetuksessa. Niissä on aivan kelvolliset kamerat, mahdollisuus videointiin ja monilla on
myös käytössä internet. Kaikilla nuorilla on
jonkinlainen kännykkä, joten opiskelua voidaan tehdä ryhmänä”. Tietotekniikan ei tarvitse olla kallista, vaan ennen kaikkea käytettävää. Monia asia on kiinni uudesta tavasta
ajatella ja uskaltaa.
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê1 3
☞ u˜’•ˆ—ꍄꐈ‡Œ„
MEDIABUSSI:
Minulla on
asiaa, kamera
käyntiin
Kirjastossa kuhisee. Pöydille on levitettynä laitteita. Ryhmä kaikenikäisiä ihmisiä
tutkii videokameroita, osa on omia, osa
projektin puolesta. Mikrofonin johto löytää kiinnityskohtansa, kuulokkeet kohottautuu korville ja suu toistaa ”yks kaks”
testatakseen kuuluvuuden. Kamera kiinnittyy jalustaan, lisävalo napsahtaa päälle ja hetki on valmis kertomaan kameralle omaa mieltään kutkuttavan tarinan.
Teksti ja kuvat Maikki Kantola
toimittaja ja mediakasvattaja, YLE | Mediabussi
maikki.kantola@yle.fi
14
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
E
dellä kuvailtu on välähdys tulevasta,
YLE:n mediabussin kiertämisestä ristiin rastiin Suomea pohjoisesta etelään
laskeutuen. Reilun kolmen kuukauden
kiertueella liikutaan mediakasvatuksen
ja kansalaisaktivismin jalanjäljillä. Kirjastot ovat tärkeässä osassa mediabussin iltapäivävierailuja.
Ideana vierailuissa on koota ihmisiä yhteen eri paikkakuntien kirjastoihin. Yhdistävänä tekijänä ihmisillä voi olla mm. kiinnostus videon tekemiseen tai mediakasvatukseen, halu oppia käyttämään laitteita tai oppia mediailmaisun lainalaisuuksia tai yksinkertaisesti tarve saada äänensä kuuluviin.
Onko paikkakunnallasi asioita, jotka kismittävät tai ilmiöitä, jotka ansaitsevat kiitoksen? Haluatko esitellä jotain itsellesi tärkeää
asiaa, herättää keskustelua tai ilmaista mielipiteesi? Jos huomaat nyökkääväsi tai olet
Onko paikkakunnallasi asioita, jotka kismittävät tai
ilmiöitä, jotka ansaitsevat
kiitoksen? Haluatko esitellä jotain itsellesi tärkeää
asiaa, herättää keskustelua
tai ilmaista mielipiteesi?
puhtaasti kiinnostunut mediasta, suunnista
kirjastoon mediabussin vierailupäivänä. Silloin jokaisella on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja kertoa oma tarinansa, huomionsa tai uutinen.
Mieti siis aihe, josta haluat kertoa ja tee
siitä avustuksellamme 20 sekunnin – parin
minuutin mittainen tarina. Tämä tarina voi
olla henkilökohtainen mielipide, ilon- tai surunaihe, kannanotto, tietoisku, lyhyt dokumentti, tapahtuman seuranta tai henkilökoh-
tainen kokemus. Oman aiheen voi toteuttaa
uutisen muodossa, se voi olla myös animaatio, näytelty tarina tai esimerkiksi taiteen tai
musiikin keinoin valmistettu video. Muotokieli voi olla perinteistä tai poikkitaiteellista
ja rajoja rikkovaa. Se voi olla esimerkkinä siitä, minkä tyylisiä ohjelmia itse haluaisi katsoa televisiosta.
Videoita nettiin
Mediabussin vierailu on opetusta ja kannustusta videoiden tekemiseen. Kirjastoissa valmistuneet videot lähetetään YLE:n A-tuubi
(yli 16 -vuotiaat) ja Mun uutiset (alle 16-vuotiaat) -nettisivustoille jatkamaan elämäänsä ja
herättämään yleisempää keskustelua. Nämä
nettisivustot ovat kuitenkin avoimia kaikille
kansalaisille, vaikka ei pääsisi osallistumaan
itse syksyn kiertueeseen. Jokainen voi tehdä
myös omin avuin lyhyen ja mielellään alle 20
megatavun kokoisen videon ja lähettää sen
eteenpäin.
Huomioi kuitenkin videota tehdessä sekä kuvaamiseen että musiikin käyttöön liittyvät säännöt. Lähettämällä videon A-tuubiin tai Mun uutisiin vakuutat, että sinulla on
kaikki tekijän- ja muut oikeudet lähettämääsi
materiaaliin, on se sitten videota, valokuvia,
musiikkia, tekstiä tai esityksiä. Tämä tarkoittaa sitä, että olet itse kuvannut tai muutoin
luonut lähettämäsi videon. Sinulla pitää olla myös suostumus kaikilta videon luomiseen
osallistuneilta tai siinä esiintyviltä henkilöiltä. On myös tärkeää muistaa kaiken aineiston
osalta olla loukkaamatta kenenkään yksityisyyttä ja kunniaa.
Lisätietoja videoiden, kuvien ja kirjoitusten lähettämisestä A-tuubiin ja Mun uutisiin löytyy YLE:n nettisivuilta – www.yle.
fi/atuubi.
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê1 5
☞ u˜’•ˆ—ꍄꐈ‡Œ„
Mediabussin reitillä
Y
LE:n Mediabussi aloittaa syksyllä 2010
uuden kiertueen peruskouluissa, nuorisotaloissa ja kirjastoissa. Uutuutena
kierrokseen kuuluvat koulujen lisäksi
nuorisotalot ja kirjastot. Mediabussissa on laitteisto ja henkilökunta, joka
auttaa välineiden käytössä. Idea kuitenkin on
se, että jokainen oppii itse tekemään oman
videonsa suunnittelusta kuvaamiseen ja editoimiseen asti.
Aamupäivisin mediabussi tarjoaa mediatalon päivän kestävän vierailun peruskoulun 5. – 9. –luokkiin. Iltapäivisin toiminta laajenee koskemaan kaikkia ikäryhmiä. Tällöin
kaikki ovat tervetulleita tulemaan kirjastoihin, nuorisotaloille tai mediapajoihin tekemään oman uutisen tai mielipidevideon. Opetus on maksutonta.
Seuratkaa netistä bussin kulkua ja pysäkkejä ja tulkaa ennakkoluulottomasti
mukaan tekemään videoita.
16
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
Aamupäivisin tekemisen pääpainona kouluissa ovat uutiset. Valmiit teokset uutiset
päätyvät YLE:n ”Mun uutiset” nettisivustolle.
Osasta uutisia koostetaan myöhemmin Teemalle viikoittain esitettävä uutislähetys. Iltapäiväkierroksella tehdyt mielipidevideot ovat
nähtävissä YLE:n A-tuubi sivustolle.
Miksi
Mediabussi on YLE:n mediakasvatusta. Tarkoituksena on ohjata ja opastaa nuoria ja asiasta kiinnostuneita tekemään oma lyhyt mediailmaus. Itse tekemällä oppii ymmärtämään paremmin median maailmaa ja sen toimintamekanismeja. Mediabussin tavoitteena
on myös saada kansalaisten oma ääni kuuluviin.
Kiertueella innostetaan myös jatkamaan
näiden kanavien hyödyntämistä, jotta ihmiset lähettäisivät omaehtoisesti videoitaan ja
mielipiteitään YLE:n nettisivuille.
Puserra A-tuubia – yle.fi/atuubi
A-tuubin asiaa ja asennetta -sivustolla puhututtaa tällä hetkellä suomalaisten käyttäytyminen nakkijonossa, aseet sekä ydinvoima.
Mitkä asiat ovat sinun kielelläsi? Voit julkaista mielipiteesi ja ajatuksesi tai palautetta muiden julkaisuihin joko kirjoituksena, kuvana
tai videona, jolloin viestisi leviää yleisölle ja
herättää laajempaakin keskustelua. A-tuubi
vastaanottaa myös palautetta ja juttuviestejä.
Mun Uutiset – yle.fi/munuutiset
Mun uutiset on 10 – 16 -vuotiaille tarkoitettu sivusto, jonka pääosassa ovat nuorten itse tekemät ja kuvaamat videot. Sivusto tarjoaa julkaisupaikan uutisille, joiden aiheet ovat
nuorten omasta maailmasta. Sivuston lisäksi Mun uutiset on samalle kohderyhmälle tarkoitettu, lokakuussa aloittava, kerran viikossa Teemalla ilmestyvä, tv-ohjelma.
☞ u˜’•ˆ—ꍄꐈ‡Œ„
Nenä kiinni
netissä
Opettajat, nuorisoohjaajat ja kirjastoammattilaiset eivät aina
oikein tiedä mitä nuoret netissä puuhaavat
ja minkälaisia pelejä,
keskustelufoorumeita
ym. he suosivat. Tampereella kirjasto teki
nuorten mediamaailmaa tutuksi viemällä
sitä kouluihin ja kirjastoiin Nenä kiinni netissä –projektin avulla.
Teksti Mika Mustikkamäki
projektisuunnittelija, Tampere
Kuva Meeri Sipilä
N
enä kiinni netissä suunnattiin alusta
lähtien kirjaston ulkopuolelle. Syksyllä 2009 osallistujat olivat nenä kiinni netissä hankkeeseen mukaan lähteneiden
ala- ja yläkoulujen tietokoneluokissa, ja
keväällä 2010 kiertue vietiin koulujen ja
kirjastojen pihamaille Netti-Nyssellä.
Koulujen TVT-tiloissa oltiin ulkopuolisten
toimijoiden teknisten ratkaisujen rajaamia, mikä
hankaloitti sisältöjen ja toteutusten suunnittelua. Netti-Nyssen kaltainen liikkuva ja hyvin varustettu tila antoi kuitenkin omaehtoisemman
toiminnan mahdollisuuden. Hyödynsimme esimerkiksi tietoliikenneratkaisuissa sekä Langattoman Tampereen WLAN-verkkoja että Nyssen
@450-mobiiliyhteyksiä. Netti-Nyssen auditoriomainen pientila toimi myös koululuokkaa intiimimpänä keskustelupaikkana.
Nenä kiinni netissä –tilaisuuksissa tutustuttiin ’hands on’ erilaisiin lasten ja nuorten verkkoyhteisöihin. Esivalmistelut oli tehty siten, että
osallistujat pääsivät itse valitsemaan ja vaikuttamaan tilaisuuksien sisältöön, ja myös käyttämään haluamiaan verkkoyhteisöjä tarkoitusta
varten luoduilla käyttäjätunnuksilla.
Sisältöä arvioimaan
Medialukutaidon näkökulmasta toiminnalla pyrittiin parantamaan erityisesti palveluihin pääsyn, sekä niiden sisältöjen arvioinnin mahdollisuuksia. Tällä pyrittiin helpottamaan vallalla
olevaa digitaalisen kulttuurin kuilua, jossa vanhemmat ja muut nuorten kanssa toimijat eivät
tunne tarpeeksi niitä prosesseja ja ympäristöjä, joiden välityksellä lasten ja nuorten merkitysmaailma – erityisesti netissä – rakentuu.
Vanhempien kanssa keskustelu piirtyi paljolti mediavaikutuksilta suojelemisen, mediakäytön
ajan, sekä menneen ja nykyisen leikki- ja pelikulttuurin erojen pohdinnalle. Myös järjestötyötä tekevien kanssa keskustelut liikkuivat tällä kentällä,
joskin enemmän lastensuojeluun painottuen.
Kirjastoammattilaisten kanssa diskurssi oli
hieman toisenlainen: pohdittiin kirjaston ja in-
formaation hallinnan ammattilaisuuden muutoksia ja haasteita, sekä erilaisten virtuaaliympäristöjen merkitystä kasvuiässä oleville kirjaston käyttäjille. Eri osallistujaryhmien kanssa
pyrittiin läpikäytyjen esimerkkien ja keskustelun avulla syvempään ymmärrykseen verkkoyhteisöjen ilmiöistä. Kriittisiäkin äänenpainoja
esiintyi, eikä nettikulttuuria haluttu välttämättä
nähdä agenttina esimerkiksi kirjastotyön muutosvaatimuksille.
Kirjasto osaa muutakin
kuin kirjat
Kirjasto sai toimijana hyvän vastaanoton Nenä
kiinni netissä -kiertueesta. Erityisesti vanhempia miellytti tilaisuuksien avoin ilmapiiri, matala kynnys osallistumiseen, sekä mahdollisuus
tuoda keskusteluun esimerkkejä oman perheen
kokemuksista ja käytännöistä. Järjestötoimijoille kirjasto näyttäytyi palautteen mukaan joustavana yhteistyökumppanina. Monet osallistujista
totesivat ajatelleensa ensimmäistä kertaa Nenä
kiinni netissä
-tilaisuudessa, että kirjaston asiantuntemus voi
koskea muutakin kuin sen painettua kokoelmaa.
Tapahtumiin osallistuneet kirjastolaiset toivoivat osaltaan lisää aihepiiriin ja sen rinnakkaisilmiöihin liittyvää koulutusta, joka voitaisiin
tuoda helposti kirjastoja lähelle. Tässä mielessä
”liikkuva laboratoriomme” Netti-Nysse oli erinomainen työväline.
Nenä kiinni netissä:
Tampereen kaupunginkirjasto järjesti syksyllä 2009 ja keväällä 2010 vanhemmille, kirjastohenkilökunnalle ja nuorisotyön järjestökentälle suunnatun Nenä kiinni netissä –medialukutaitokiertueen. Osallistujia kiertueella oli yhteensä
yli 120, ja tilaisuuksia järjestettiin sekä kouluilla
että kirjaston internet-bussi Netti-Nyssessä. Koulujen kanssa tehtävä yhteistyö rakennettiin yhdessä rehtorien ja vanhempainyhdistysten kanssa. Toiminnan rahoitus saatiin Pirkanmaan kulttuurirahastolta.
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê17
☞ tˆ‡Œ„—Œˆ—’„
Kuvat ovat
aina jonkun
kertomia
Onko valokuva tai
uutisfilmi totta?
Tutkija ja valokuvaaja
Hanna Weselius sekä
toimittaja Jyrki Saarikoski haluavat totuuden sijasta korostaa
kuvien sisällössä
olennaisuutta ja
valintakriteerejä.
Kuvat rakennetaan
siinä missä tekstikin.
Teksti Päivi Litmanen-Peitsala
”
Kuva ei koskaan puhu totta siinä mielessä, että se esittäisi maailman juuri sellaisena kuin se on. Kuvassa ei ole
olemassa suoraa lainausta niin kuin
äänessä tekstissä, jossa ihmisen puhe voidaan toistaa sellaisena kuin se
esiintyi. Kuvamateriaalissa suorana lainauksena voisi pitää lähinnä leikkaamatonta val18
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
vontakameran kuvaa, joka sekin esittää vain
rajatun osa tapahtumista”, pohtii Hanna Weselius.
”Kuvaaja joutuu aina valitsemaan, mitä
kuvaa. Yleensä työtä tehdään tilaajalle, jolloin viestintäväline on ennalta määritellyt,
millaista kuvaa halutaan”, toteaa Weselius.
Ennalta suunnittelu onkin kaiken ammattimaisen kuvauksen työtapa. Vaikka tuntemattomiin oloihin lähtiessä ei tiedettäisi,
mitä kuvattavaa tulee olemaan, tiedetään mitä haetaan. Välineen juttutyyppi ja kuvaperinne määrittelevät paljon työtavasta ja lopputuloksesta. Se on rajaus, joka toteutuu ennen kuin yhtään otosta on otettu.
sä, jos muotilehti, kuvataan muotikuvien tapaan. Kuvatyyppi riippuu myös lehden visuaalisesta linjasta. Monilla lehdillä on kirjalliset ohjeet, kuinka kunkin juttutyypin kuvat
otetaan.”
Jotta halutut asiat ilmenisivät kuvasta,
pyritään ammattimaisessa kuvauksessa hiomaan pienetkin yksityiskohdat.
”Suunnittelu vie muutaman toimituskokouksen, vähintään puoli päivää hankitaan
vaatteita ja tarvikkeita, ympäristöt harkitaan, valaistaan ja mahdollisestilavastetaankin. Meikkiin ja pukeutumiseen menee tunnista kahteen ja itse kuvaukseen puolesta päivästä päivään”, kertoo Weselius.
Henkilökuvat rakennetaan
Hanna Weselius tekee parhaillaan väitöskirjaa
aikakauslehtikuvista. Kuvaajana hän on työskennellyt hyvin erilaisissa ympäristöissä: Afganistanin kylissä, suomalaisissa hoitokodeissa sekä studiossa ja ihmisten kodeissa.
”Kuvien sisältö riippu paljon kunkin viestintävälineen kuvaperinteestä. Uutiskuvauksen traditio on, että kuva otetaan ikään kuin
yllätyksenä. Kuitenkin esimerkiksi poliitikkojen tiedotustilaisuudet on rakennettu kuvaajia varten. Yleensä huippupoliitikoilla on stailaajat ja mediastrategit käytettävissään, joten
sattumanvaraisilta näyttävät tilanteet ovat
hyvinkin harkittuja”, kertoo Weselius.
”Jos taas kuvataan poliitikkoa naistenlehtijuttuun, sattumanvaraisuutta ei edes tavoitella. Toimituksessa pohditaan hyvissä ajoin
etukäteen, miten poliitikko halutaan esittää.
Jos kyseessä on perhelehti, kuvataan perhees-
Kuvauksen kohteet eri asemassa
”Afganistanin kuvauksiani varten olin kehittänyt strategian, että kuvaan sikäläisiä naisia kuin suomalaiseen naistenlehteen. Se
tuntui hämmentävän näyttelyni katsojia.
Tyyli poikkesi kehitysmaiden ihmisten dokumenttikuvien traditiosta liikaa. Kehittelinkin
kokemuksen pohjalta kolmiportaisen asteikon kuvauksen kohteen roolista”, keroo Weselius.
”Alimmalla portaalla ovat pakolaiset ja
telttakylien ihmiset. Heidän luokseen kuvaaja vain saapuu, nappaa kuvan ja mitään lupia
tai nimiä ei kysellä. Tällöin kuvauksen kohde vain edustaa jotain ihmisryhmää. Toinen
aste on sellainen, jossa kuvaaja juuri ja juuri ehtii kohdata kuvattavansa: hän kättelee ja
kysyy nimen. Kolmas aste on se, että kuvattava saa itse päättää kuvan sisältöön liittyviä
asioita. Tätä viimeistä käytetään länsimaisiin
uvatekstin
markkeerausteksti
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê19
☞ tˆ‡Œ„—Œˆ—’„
Kuvatekstin markkeerausteksti
Afganistanissa päätin
kuvata sikäläisiä naisia
kuin suomalaiseen
naistenlehteen.
Se tuntui hämmentävän
kuvien katsojia.
kuvattaviin. Esimerkiksi toimitusjohtajat saavat päättää kuvistaan miltei kaiken. Kuvaaja
vain näppää kuvan muiden suunnitteleman
pohjalta.”
Ammattilaisen ottamia valokuvia katsoessa kannattaakin kiinnittää huomiota yksityiskohtiin ja kysyä, miksi juuri näin. Millaisessa roolissa kuvauksen kohde halutaan esittää, mistä sen voi päätellä? Valinnat eivät ole
sattumanvaraisia.
Totta vai olennaista
Valinnasta puhuu myös Yleisradion monet
kriisialuereportaasit tehnyt toimittaja Jyrki
Saarikoski. ”Poikkeusolosuhteissa ensimmäinen kysymys yleensä on, minne voi ja saa
mennä kuvamaan. Aina etsitään kiinnostavaksi arvioituja tilanteita ja paikkoja sen median kannalta, mihin ohjelmaa tehdään. Kysytään siis, mitä voidaan tehdä ja mistä syntyy kiinnostavaa materiaalia”, kertoo Saarikoski uutistyöstä.
Ennakkokäsitykset vaikuttavat uutisten
sisältöön. Televisiokuvassa tapahtumisella ja
liikkeellä on myös merkitystä. Kiinnostavaan
kuvaan tarvitaan myös toimijoita, ihminen
on ihmisistä aina kiinnostava. Niinpä suuretkin katastrofit voidaan henkilöidä yhteen yk20
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
silöön: Pohjanmaan tulvakuvissa esiintyy kotinsa menettänyt yksinhuoltaja ja Thaimaan
poliittinen kiista kiteytyy punaisiin ja keltaisiin paitoihin.
”Suomalainen ajankohtaisohjelma on
yleensä hyvin maltillisesti kuvitettu, tunnetta ei vältellä, mutta sillä ei myöskään mässätä. Paikasta tai tapahtumasta yritetään välittää sitä, mikä on olennaista. Dramatiikka ei
saa jyrätä tätä tavoitetta”, kertoo Saarikoski.
”Totuus ja olennaisuus eivät välttämättä
lankea yhteen aukottomasti. Esimerkiksi missä tahansa suurkaupungissa näkyy mielenilmaisuja: kolme tai viisi ihmistä plakaattien
kanssa seisomassa milloin minkäkin organisaation edessä. Journalismia voi tietysti tehdä niin, että kuvaa nämä kaikki mielenosoitukset ja esittää ne. Ovathan ne totta. Mutta
ovatko ne olennaista näytettävää kyseisestä
maasta, on eri asia.”
Olennaisen etsiminen on kuvaustilanteessa toimittajan ja kuvaajan neuvottelua, mutta
ennen kuin uutinen tulee ruudusta ulos, portinvartijoita on muitakin.
Moneen kertaan valittua
Suuri osa kansainvälisistä uutisista kuvitetaan suurten kuvatoimistojen, esimerkiksi
EBU:n, APP:n, UPI:n ja kaltaistensa materiaaleilla. Harvalla tv-yhtiöllä on omia kuvaajia
epätodennä-köisillä uutispaikoilla, joten freelancer-kuvaajat tarjoavat materiaaliaan ostettavaksi yhtiöiden edustajille. Siinä on ensimmäinen valinta.
Tämän jälkeen materiaalin ostanut uutistoimisto valikoi omasta mielestään parhaat
palat toimitettavaksi esimerkiksi Euroopan
uutisvaihtoon ja näistä paloista koostetaan
kuvavirtaa, jota tarjotaan maakohtaisille tvyhtiöille. Käyttöön tuleva materiaali muokataan kansallisissa yhtiöissä jälleen kertaalleen, joten valintaa on tehty monella tasolla
ennen kuin mitään tulee ruudusta ulos.
Uutiset ovat tuote siinä missä muukin
ohjelma, katsojaluvuista kamppaillaan. Yksi
keino kamppailla on kuvien kiinnostavuus.
Vaikka uutisessa olisi aiheena, mitä suuressa maailmankauppakokouksessa sovittiin,
aloittaa sähkeen usein mielenosoitus kokouksen ulkopuolella. Se voi olla olennaista,
mutta se voi myös olla pelkästään näyttävä
alku puheelle.
”Uutissähkeen pituus on vajaa 30 sekuntia. Kun sähkeitä pannaan peräkkäin, näyttää siltä, että joka puolella maailmaa olisi menossa mellakoita ja luonnonkatastrofeja”,
pohtii Saarikoski.
”Dramaattisille kuvillekin on perustelunsa. Kukapa Suomessa olisi kiinnostunut jonkun Keski-Aasian tasavallan arkisesta elämänmenosta, vaikka se on totta vuodesta toiseen. Silloin kun asiat tiivistyvät johonkin
tapahtumaan, on mahdollisuus kertoa tilanteesta sillä alueella. Uutisissa saa olla näyttävää ja dramaattista aineistoa kunhan sitä ei
ylikorosteta.”
Kuvausperinteeseen ja kuvan sisällön tutkimiseen kannattaa paneutua, sillä ympäristömme koostuu rakennetuista näkymistä, jossa valokuvalla ja elävällä kuvalla on yhä
suurempi rooli. Oivan aapisen kuva-aakkosiin
tarjoaa suomen kielellä professori Janne Seppäsen Katseen voima sekä Visuaalinen kulttuuri. Molemmat teokset saa kirjastosta.
Kuvatekstin markkeerausteksti
OTAVAN KIRJASTON
MEDIAKASVATUS:
Pieni on
kaunista
Teksti ja kuvat Merja Matilainen
kirjastonhoitaja, kulttuurituottaja (amk)
L
ähes päivittäin kuulee pienessä Otavan
lähikirjastossa tällaista kännykkäkeskustelua : ” Hei, missä sä oot? Mä oon
kirkissä. Tuu säkin tänne pelaamaan”.
Tietokoneet ovat kovassa käytössä erityisesti 4-7 lk:n poikien keskuudessa.
Pelejä on mahdollisuus pelata viitenä päivänä viikossa tosin rajoitetun ajan. Myös tytöt
käyttävät koneita pelaamiseen, vaikkakin vähemmän.
Istuessani eräänä hiljaisena päivänä lainaustiskin takana kuuntelin ja katselin kun
pojat taas kerran pelasivat pelejään kommentoiden niitä toisilleen melko äänekkäästi. Mietiskelin, mitä mediakasvatus voisi olla Otavan pienessä kirjastossa. Olen osallistunut Suomen kirjastoseuran järjestämään
lasten mediakasvatuskoulutukseen ja toimin
yhtenä aluekouluttajanakin, ei se siitä kiinni
ole. Mutta mitä voi saada aikaan yksin muun
kirjastotyön ohella? Ratkaisu on virittää kirjaston yleisötapahtumia mediakasvatuksen
suuntaan.
Kirjastossa järjestetään kerran kuukaudessa Satuhetki esikouluikäisille sekä 3-5-vuotiaille lapsille. Luemme tarinoita, joista usein
vielä jutellaan jälkeen päin. Joskus teemme
omia kuvatarinoita lehdestä leikatuista kuvista tai keksimme loruja ja runoja. Käytämme käsinukkeja, sorminukkeja tai katsomme
vaikka sadun vanhojen diakuvien välityksellä. Mielikuvitusta käyttäen sekä eri medioiden avulla voimme tehdä Satuhetkistä mieleenpainuvia.
Yökirjastotapahtuma on mielestäni loistava tilaisuus tutustua eri mediaan. Olen harrastanut yökirjastotoimintaa jo useamman
vuoden ajan. Otavan koulun 5lk:n poikaoppilaat olivat yökirjastossa keväällä 2010 yhdessä opettajansa kanssa perjantai-illasta lauantaiaamuun.
Kirjoitimme oman lehtiartikkelin sanomalehdestä lainattuun otsikkoon. Luimme
jutut ja vertasimme sitten niitä alkuperäiseen
tekstiin. Keskustelimme myös lehtikirjoitusten uskottavuudesta jne. Kirjoitimme myös
muita tekstejä kiinnostuksen mukaan. Pelasimme pelejä, juttelimme ja mikä parasta, sai
valvoa vaikka koko yön mukavaa kirjaa lukien. Eräs mieleenpainuva näky oli yökirjastolainen yöasussaan hiippailemassa kaverinsa
luokse kertomaan lukemastaan kirjan tekstistä.
Erilaiset teematapahtumat yksin tai yhdessä järjestäen ovat myös hyviä mediakasvatustapahtumia.
Vietimme H.C.Andersenin syntymäpäivää ja Kansainvälistä lastenkirjapäivää
1.4.2010 yhdessä koulun kanssa. Jokainen
luokka tutustui jonkun lastenkirjailijan tuotantoon ja elämäkertaan päivän aikana. Luokat tekivät omia tekstejään tai vaikkapa kuvituksia saamastaan aineistosta (kirjat, äänitteet, elokuvat, musiikki, lehtiartikkelit). Kirjastossa oli aiheisiin liittyviä näyttelyitä, kilpailuja ja tehtäviä.
Perinteiseksi tapahtumaksi on myös
muodostunut toukokuussa vietettävä Kesälukukampanjan avaus. Koko koulu kokoontuu pihalle mukanaan kirjastosta saamansa
kirja. Nurmikolla köllötellen kokeillaan erilaisia lukutyylejä. Tapahtumassa on usein mukana joku paikallinen kuuluisuus kertomassa
omasta kesälukuharrastuksestaan. Viime kerralla mukana oli paikallisen jalkapallojoukkeen päävalmentaja. Tällä tapahtumalla halutaan muistuttaa lapsia kesälukemisesta ja kirjasta yhtenä hyvänä median välineenä.
Kirjaston edessä pörräävät kovaääniset
mopo- ja kevaripojat suostuvat hetken mietittyään tulemaan kirjastossa järjestettävään
tilaisuuteen kertomaan pyöriensä tehoista ja
tekniikasta. He myös opastavat muita innostuneita etsimään tietoa aiheesta kirjojen ja
netin kautta sekä esittelemään alan lehtiä.
Mediakasvatukseen ei välttämättä tarvita
hienoja ja erikoisia laitteita. Siihen tarvitaan
intoa, luovuutta ja rohkeutta. Mopokin voi olla hyvä median väline.
Otavan kirjasto:
Kirjasto on auki viitenä päivänä viikossa yhteensä 30-tuntia. Kirjastossa työskentelee yksi henkilö. Lähimpään pääkirjastoon Mikkeliin on matkaa 13 km. Otavan alakoulu sijaitsee samassa rakennuksessa kirjaston kanssa.
Samalla alueella sijaitsee myös päiväkoti ja
Otavan Opisto.
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê2 1
☞ tˆ‡Œ„—Œˆ—’„
Pelaamalla
oppii
– niin mitä?
”Pelit opettavat monenmoista:
paitsi itse pelien hallintaa ja erilaisia kädentaitoja, myös tarpeellisia tietoyhteiskunnan kansalaistaitoja kuten tiimityöskentelyä,
strategista ajattelua ja
ongelmanratkaisutaitoja, sanoo
pelitutkimukseen perehtynyt
interaktiivisen median professori
Frans Mäyrä.
22
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
Teksti Sanna K. Kivimäki
lehtori, Tiedotusopin laitos, Tampere
Kuvat Jyrki Nisonen
Vaikka pelaamista
kohtaan tunnetaan
edelleenkin ennakkoluuloja, on niiden
myötä kasvamassa
uudenlainen sukupolvi: luovempi, leikkisämpi ja ongelmia
ratkova.
K
oko kulttuuri pelillistyy ja digitalisoituu hurjaa vahtia,
mikä asettaa uusia haasteita
myös kirjastoille. ”Pelien parhaimmista puolista voi olla aitoa iloa matkalla kohti osallistuvampaa yhteiskuntaa”, hän sanoo.
”Vaikka pelaamista kohtaan tunnetaan edelleenkin ennakkoluuloja,
on uusien myötä kasvamassa aivan
uudenlainen sukupolvi: luovempi,
leikkisämpi ja ongelmia ratkova. Toisaalta on hyvä muistaa, että pelaamisessa sinänsä ei ole mitään järin uutta: useimmat aikuiset ovat pelanneet
ainakin korttia tai lautapelejä. Televisiokin täyttyy erilaisista visailuista
ilta toisena jälkeen ja Loton kaltaiset
rahapelit ovat suosittuja ympäri maailman. Ja mitäs muuta urheilukaan
on kuin keskinäistä pelaamista ja voimien mittelöintiä”, Frans Mäyrä miettii.
Digitaalisten pelien pelaajien keski-ikä on
37 vuotta, joten pelkästä nuorisoharrastuksesta ei ole kyse. Kaikkein aktiivisimmat pelaajat ovat kuitenkin parikymppisiä ja sitä
nuorempia. He uppoutuvat peleihin tuntikausiksi, seuraavat alan lehtiä, arvioivat uutuuksia ja suunnittelevat usein itsekin uusia pelejä. Toisen ääripään muodostavat ns. pienpelaajat, jotka joutessaan täyttävät ristikoita
ja sudokuja tai pelaavat ohimennen Facebookin pelejä.
Kaikki eivät etenkään digitaalisista peleistä innostu. ”Joidenkin ihmisten perusturvallisuutta tuntuu horjuttavan ajatus pelaamisen tuottamasta mielihyvästä. Pelaaminen
jotenkin häiritsee jakoa leikkivän lapseen ja
järkevään aikuiseen. Pelaamisen ja leikkimisen yhteiskunta voi kyllä olla myös ihan ”järkevä”. Pelaaminen voi innostaa esimerkiksi
yhteiskunnalliseen toiminnallisuuteen: uuden oppimiseen, ongelmien ratkomiseen ja
strategioiden laatimiseen. Juuri toimintakykyisyyden ylläpito on tässä ajassa kiinnostavaa”, Mäyrä sanoo.
”Lapsillehan leikkimiseen liittyy aina jonkin uuden oppimista: muodostetaan leikin
sisäiset säännöt, joiden puitteissa sitten toimitaan. Oikeastaan kaikki, minkä opimme,
opimme leikin kautta, esimerkiksi matkimalla tai rakentamalla kuvitteellisia maailmoja. Perusideahan peleissä on toiminnallisuus
tiettyjen sääntöjen puitteissa. Kiinnostava
kysymys on, mitä kaikkea voitaisiin oppia ja
opiskella esimerkiksi erilaisten simulaatioiden avulla”, hän miettii.
Pelien sisäisten sääntöjen ja pelin hallinnan lisäksi peleistä voi oppia monia taitoja,
riippuen pelien luonteesta. ”Pelityypit eroavat toisistaan muun muassa siinä, onko kyse
yksinpelattavasta pelistä vai sosiaalisesta pelaamisesta, jalkapallon kaltaisesta pyörityksestä tai vaikkapa roolipelistä, jossa kehitellään omia hahmoja ja monimutkaisia tarinoita”, kertoo Mäyrä.
”Parhaimmillaan peleistä oppii sosiaalisia taitoja ja tiimityöskentelyä, ongelmanratkaisukykyä ja optimismia: kaikki ongelmat
voidaan ratkaista! Esimerkiksi tanssi-, laulu- ja karaokepelit voivat opettaa myös yhdes-
ta ylipäänsä; mitkä asiat tuntuvat liittyvän yhteen ja millaisiksi koulu ja oppiminen ylipäänsä mielletään. ”Koulu
voisi hyödyntää pelejä paljon enemmän, jos se muuttaisi toimintatapojaan luovemmiksi ja toiminnallisimmiksi. Esimerkiksi Tanskassa on kokeiltu roolipelaamista kaikkien oppiaineiden opiskelussa. Tavallaanhan se
muistuttaa PBL:n ideaa siitä, että opiskeltavat ongelmat muotoillaan ja ratkaistaan itse. Tätä käytetään menestyksekkäästi esimerkiksi lääkärikoulutuksessa”, Mäyrä kertoo.
söoloa ja hauskanpitoa - taitoja nekin”, hän
muistuttaa.
”Pahimmillaan pelaaminen voi totuttaa tietynlaiseen instrumentalistiseen ajatteluun, jossa oman päämäärän saavuttaminen
on aina tärkeintä. Tällöin peliareenat toimivat lähinnä oman suorittamisen ja pelipätevyyden osoittamisen näyttämöinä”, Mäyrä
miettii.
Siivousintoa pelaamalla?
Pelillisyyttä pyritään hyödyntämään myös erilaisissa oppimateriaaleissa ja nuorille suunnatuissa valistushankkeissa. Kotitalouspelit eivät kuitenkaan näytä johdattelevan teinejä kovinkaan onnistuneesti siivouksen kiehtovaan
maailmaan. – Etenkin kirjoittamisen ja kielten
opiskelussa erilaiset digitaaliset pelit ovat oikein erinomaisia, sanoo Mäyrä. – Samoin esimerkiksi lukihäiriöisille tarkoitettu Ekapeli on
tiettävästi toiminut hyvin: rohkaiseva harjoitusvastustaja jaksaa ohjata siinä missä vanhemmat jo väsyvät, kertoo Mäyrä.
”Periaatteessa kai mitä tahansa voi opettaa onnistuneesti pelien avulla, siivoustakin”,
arvioi Mäyrä. ”Haasteellista se kyllä on: pelien mielihyvän ja arkisen toiminnon yhdistäminen on kuin vettä ja öljyä sekoittaisi. Pelien tuottamaan mielihyvään tuodaan kuin väkisin jotakin tarkkailtavaa ja pisteytettävää
suorittamista. Osasyy opetuspelien epäkiinnostavuuteen löytyy varmaan myös rahasta:
niiden budjetit ovat hieman toisenlaisia kuin
kaupallisissa peleissä, joihin monet ovat tottuneet”, hän toteaa.
Olennaista peleissä on onnistunut suhde uutuuden ja tuttuuden välillä: pelissä pitää olla jotakin uutta, mutta se ei saa olla liian outo tai innovatiivinen. Tiettyjä pelikaavoja ei yksinkertaisesti voi heittää menemään
– kuten ei kielestäkään kielioppia. ”Hyvän digitaalisen pelin tunnusmerkkejä ovat yleensä
toiminnallisuus, audiovisuaalinen mielihyvä
ja mielikuvitukseen vetoaminen. Lajityyppi
määrää paljolti sitä, mitä pelissä arvostetaan.
Jos pelaamisen tarkoitus on stressin poisto,
ei vakavuutta tai liian suuria haasteita juurikaan arvosteta.”
Toisaalta yrityksissä yhdistää ”asiaa” ja
”viihdettä” on kyse kulttuurin reunaehdois-
Peliaikaa vai ei?
Kun ennen vanhaan vanhemmat moittivat lapsiaan ”vaan lukemisesta”, kohdistuu nykyisin
moite usein ”vaan pelaamiseen”. Yhteistä näille lienee kritiikki ajanhukkaamista kohtaan; mitään hyödyllistä ei synny, kun aikaa kuluu kirjan sivuja tai tietokoneen ruutua vahdatessa.
Pienimmät pelaajat haluaisivat usein vanhempansa pelimaailmoihin mukaan, teini-ikäiset eivät. Vanhemmilla ei tunnu aika riittävä
kumpaankaan, ei pelikaveriksi eikä pelimaailmojen maailmankuvia vahtimaan. ”Vaikka ei
pelimaailmoihin niin jaksaisikaan perehtyä,
riittävän hyvää vanhemmuutta on, että pitää
silmänsä ja korvansa auki pelien suhteen”!, sanoo Mäyrä. ”Jotain perustietoja peleistä olisi
hyvä olla ja jonkinlaista pelisivistystä tulisi saada esimerkiksi koulujen opetussuunnitelmiin.
Toisaalta tuntuu siltä, että suurin pelisivistyksen tarve on lasten vanhemmilla. Pelikeskusteluja on helpompi käydä, kun edes hieman tuntee aluetta. Alkuun voi päästä esim. Pelitieto.
net -sivuston kautta.”
Peliriippuvuus koukuttaa osan pelaajista sairauden kaltaiseen tilaan. ”Myös tässä voisi ajatella, että pelit opettavat jotain: miten kehittää elämänhallintataitoja niin, että osaa sekä
nauttia että vastustaa vetovoimaista mediaa”,
miettii Mäyrä. ”Kysyä voi sitäkin, millainen on
se maailma, jota peleihin paetaan? Tarjoaako
reaalimaailma myönteistä palautetta tai mahdollisuuksia hallinnan tunteeseen?”
Peliriippuvuudella on oma tautiluokituksensa ja addiktioita hoidetaan samoilla klinikoilla
kuin alkoholi- ja huumeriippuvuuksia. – Pelit eivät ole kuitenkaan heroiinia, joten siinä mielessä kyse ei ole aidosta, kemiallisesta addiktiosta,
muistuttaa Mäyrä. Ongelmaksi pelaaminen voi
muuttua, jos muut elämänalueet jäävät liian vähälle huomiolle eivätkä tuota tyydytystä ja iloa.
Niin sanotun arjen ja peliharrastuksen pitäisikin loksahtaa jotenkin luontevasti kohdalleen. ”Pelithän ovat leikkiä ja mieltyvät vapaaajaksi”, sanoo Mäyrä. ”Niiden avulla ihmiset
voivat uusintaa jaksamiskykyään. Huolestua
kannattaa silloin, kun ei jaksa leikkiä - tämä taitaa olla ikävän totta monen aikuisen kohdalla. Aikuisten rooli kuitenkin voisi olla – ja ehkä
onkin – muuttumassa vähemmän vakavaksi ja
leikkisämmäksi. Kyse voi olla siis isostakin kulttuurisesta muutoksesta.”
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê2 3
☞ tˆ‡Œ„—Œˆ—’„
Tekijänoikeudet ovat ehkä vaikeita, mutta tavallisen verkkosivun ylläpitäjän tarvitsema tieto on helppoa ja yksinkertaista. Oleellisimmat mahtuvat tähän
juttuun. Lisäksi kerrotaan miten voit ilmaista miten
muut saavat käyttää esimerkiksi valokuviasi. Kaveruus säilyy paremmin kun nettisivuillasi vierailevat
tuttavasi tietävät pelisääntösi.
Teksti Markku Ojala
suunnittelija, Helsinki
Tekijänoikeutta
simppelisti
J
os kaverini otti hauskoja
valokuvia bileistä viime
viikonloppuna, hän voi
kätevästi laittaa ne näkyviin IRC-Galleriaan, Facebookiin tai vastaavaan.
Jos joku näistä kuvista on minusta erityisen hauska, voin helposti laittaa sen vaikkapa profiilikuvakseni. Tähän tarvitaan vain
muutama klikkaus.
Kuvien julkaiseminen on
helppoa, ja usein yhtä helppoa on
kysyä lupa niiden käyttämisen.
Kuvan ottaneelta henkilöltä voi
kysyä lupaa suoraan. Harvoinpa tällaisesta kukaan kieltäytyy;
yleensä ihmiset ovat vain ilahtuneita että joku on kiinnostunut
heidän kuvistaan ja niiden käyttämisestä. Lisäksi on kiva laittaa
profiiliini näkyviin pieni kiitos
kuvan ottajalle, näin hänkin saa
tunnustusta valokuvastaan.
Luvan kysyminen on suoraviivaista. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se sujuu vaikkapa
näin: ”kiva kuva, voinko käyttää
tätä profiilissani?” Ei sen tarvitse
olla sen monimutkaisempaa!
Netistä löytämästään kuvasta voi kuitenkin olla vaikea, jopa
kertakaikkisen mahdoton päätellä kuka sen on ottanut ja miten
häneen voi olla yhteydessä. Ei-
24
kä meillä edes välttämättä ole mitään yhteistä kieltä jos hän on ulkomaalainen! Miten siis kysyä lupaa? Yksittäisten valokuvien osalta tilanne on vielä mahdollista selvittää, mutta jos alkaa kysymään
lupia vaikkapa jokaista blogissaan
käyttämäänsä kuvaa varten, tuhraantuu koko päivä kun yrittää
saada kuvien ottajia kiinni.
Onkin muiden kannalta huomattavasti helpompaa, jos kuviensa yhteydessä ilmoittaa aina sähköpostiosoitteensa taikka jonkun muun yhteystiedon.
Näin muut voivat kysyä lupaa valokuvan käyttämiseen. Sama pätee muihinkin teoksiin jotka joku
on tehnyt: teksteihin, videoihin,
piirroksiin... jopa vaatemalleihin
tai peleihin. Kaikkeen, jonka tekemiseen on tarvittu luovuutta.
Kaikkien näiden käyttämiseen on
hyvä kysyä lupaa. Ajattelemme
nimittäin, että tekijä ”omistaa”
työnsä tulokset, eli juuri valokuvat, tekstit, videot, piirrokset ja
muut sellaiset.
Tämä omistaminen muodostuu siitä, että olemme itse nähneet vaivaa teosten keksimiseen
ja tekemiseen. Jos sinua kiinnostaa miten tämä ”omistaminen”
oikein on mahdollista, kannattaa
tutustua Laura Leppämäen kir-
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
jaan ”Tekijänoikeuden oikeuttaminen”. Koska omistamme teoksemme, voi olla närkästyttävää
jos joku käyttää taikka jakaa niitä edelleen ilman lupaa.
Kuvittele vaikka että olet itse kirjoittanut erinomaisen äidinkielen esseen ja opettaja kopioi sitä ja jakaa luokalle sinulta
kysymättä. Opettaja siis kopioi
ja jakaa tekstiäsi ilman lupaa. Et
myöskään haluaisi että jos olet
laittanut piirroksesi nettiin, joku koulukaverisi kopioi sen ja saa
kuvaamataidosta parhaan numeron, väittäen että hän on itse tehnyt tuon piirroksen. Joidenkin
mielestä tällainen on ärsyttävää,
toiset taas tulevan onnellisiksi
kun joku heidän teoksistaan kiinnostuu. Koska emme voi ennalta
tietää miten joku tähän suhtautuu, on aina syytä kysyä.
Tekijä saa päättää
Juuri tästä on kyse tekijänoikeudessa. Tekijänoikeus tarkoittaa,
että tekijällä on oikeus päättää
teoksensa käyttämistä, tietyin rajoituksin tosin! Tavallaan tekijänoikeuden rajoitukset ovat muiden kuin tekijän oikeuksia. Siis:
käyttäjien oikeuksia. Näitä ovat
esimerkiksi tekijänoikeuden vanheneminen kun on kulunut muu-
Kuka tahansa saa
kopioida julkaisuja,
esim. cd-levyjä, omaan
käyttöönsä, vaikka
levyssä lukisi muuta.
tamia kymmeniä vuosia tekijän
kuolemasta. Samoin kuka tahansa saa kopioida julkaisuja (esim.
cd-levyjä) omaan käyttöönsä,
vaikka levyissä lukisikin että se
on kiellettyä.
Etenkin kaupallisissa julkaisuissa, kuten CD-levyissä, kirjoissa, DVD-elokuvissa tai nettisivuissa on oikein korostettu, että ne ovat tekijänoikeuden suojaamia. Tekijänoikeutta ei kuitenkaan oikeasti tarvitse koskaan
erikseen mainita; tekijänoikeus
muodostuu aina automaattisesti. Joka kerta kun painat kamerasi laukaisinta, sinulle muodostuu tekijänoikeus kyseiseen valokuvaan ja sama pätee muihinkin
luovuutta vaativiin teoksiin joita teet. Tekijänoikeudesta ei siis
todellakaan tarvitse erikseen ilmoittaa, eikä se kuulu vain joillekin suurille taiteilijoille joita voi
nähdä telkkarissa, vaan meille
ihan jokaiselle.
Kun jonkin teoksen julkaisee
vaikkapa laittamalla sen nettiin,
voi samalla antaa pois jotain oikeuksiaan teoksen tekijänä. Tämä helpottaa huomattavasti toisten ihmisten elämää. Ajatellaanpa aiempaa esimerkkiä bileissä toisen ottamasta valokuvasta
profiilikuvana. Jos valokuvaaja
on laittanut kuvan viereen tekstin ”kuvaa saa kopioida” tai ”tätä
kuvaa saa käyttää profiilissaan”,
ei tarvitse erikseen kysellä mitään. Tällaista käyttölupaa kutsutaan ”lisenssiksi”.
Teoksen ottaja voi (tekijänoikeuden poikkeukset huomioon
ottaen) asettaa mitä tahansa ehtoja teoksen käyttämiseen. Usein
näkee esimerkiksi, että jotain saa
käyttää epäkaupallisiin tarkoituksiin, mutta kaupallisiin tarkoituksiin on sitten kysyttävä lupa
erikseen. On olemassa erilaisia
valmiita käyttölupia eli lisenssejä
joita voi käyttää. Tunnetuimpia
taitavat olla niin sanotut Creative
Commons -lisenssit. Ne ovat helppoja ymmärtää. Tekijä voi myös
keksiä päästään ihan mitä tahansa sääntöjä, joita toivoo noudatettavan. Se noudatetaanko näitä
keksittyjä sääntöjä on sitten toinen asia.
Hyvä kiertoon
Kuviaan tai muita teoksiaan julkaistaessa kannattaa siis muistaa
kaksi asiaa. Ensiksikin kannattaa
varmistaa että omat yhteystiedot
ovat muiden saatavilla. Mikä tahansa yhteistieto käy, sähköpostiosoite on näppärä. Monissa nettipalveluissa voi myös lähettää
viestejä suoraan, esim. Facebookissa ja IRC-galleriassa.
Toisekseen kannattaa antaa
muille yleinen lupa teosten käyttämiseen jos he sitä johonkin tarvitsevat. Internet ja itse asiassa
koko kulttuurimme perustuu jakamiselle, sille että voimme käyt-
tää toisten keksimiä ideoita pohjana omille ideoillemme. Nykyinen tekijänoikeus on hyvin rajoittava ja antaa tekijälle todella
paljon yksinoikeuksia, enemmän
kuin joidenkin mielestä olisi hyvä. Tekijä voi kuitenkin luopua
osasta hänellä kuuluvista oikeuksista, ja tämä onkin todella reilusti tehty.
Kyseenalainen aihe
Nykyisestä tekijänoikeuslaista keskustellaan paljon julkisuudessa. Kiistely yltyy toisinaan kiivaaksi ja lokakin lentää. Toisaalta
syytellään taiteilijoita riistävästä
kapitalismista, toisaalta häijystä
piratismista. Kova keskustelu on
osoitus siitä, että tekijänoikeus ja
tekijänoikeuslaki on tärkeä asia,
joka koskettaa meitä kaikkia sekä
teosten tekijöinä että käyttäjinä.
Ymmärtämistä ei ollenkaan auta
sekava kielenkäyttö eikä kopioivien ihmisten uhkailu vankilalla.
Keskeisintä tekijänoikeudessa on, että meillä kaikilla, myös sinulla, on teoksen tekijänä oikeus
päättää mihin teosta käytetään.
Valitettavaa kuitenkin on, että nykyinen, Suomessa käytössä oleva
tekijänoikeuslaki on aivan auttamattomasti vanhentunut, eikä se
pysty ottamaan kantaa internetin
kaltaiseen ilmiöön, vaikka internet on jo vanha keksintö. Jokaisella maallahan on omat lakinsa,
mutta muidenkin maiden tekijänoikeuslait ovat yhtä surkeita kuin
meillä Suomessa. Pääpiirteet on
kuitenkin helppo ymmärtää, ja ne
kuuluvat meille kaikille.
(Tätä tekstiä saa käyttää ja
levittää Creative Commons Nimeä-Tarttuva -lisenssin (http://
creativecommons.org/licenses/
by-sa/1.0/fi/) mukaisesti, eli kopioita ja muokkauksia saa tehdä vapaasti, kunhan mainitsee minut
tekijänä eikä aseta enempää rajoituksia)
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê2 5
Kuvatekstin
markkeerausteksti
Digikansalaisen
taidot
ratkaisevat
Saapuessaan pyörällään haastatteluun opettaja, YTT Kai Halttunen
on hieman myöhässä ja kuumissaan.
Informaation parissa työtään tekevä Halttunen on eksynyt ja ajellut
ympäriinsä Tampereen Petsamossa.
Muutaman vesilasillisen jälkeen
onkin hyvä lähestyä aihetta, arkea
hyödyttävää informaatiolukutaitoa.
Haastattelu: Ritva Hokka-Ahti
26
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
☞ tˆ‡Œ„—Œˆ—’„
”Informatiolukutaito on kirjastoalan projekti”, selventää Halttunen aluksi. Suomessa se
syntyi Helsingin yliopiston opiskelijakirjastossa, USA:sta ja Australiasta saatujen kokemusten siivittämänä. Vähitellen siitä tuli korkeakoulukirjastojen yhteinen hanke, jossa kehitettiin osaamista opiskeluun liittyvän aineiston hankinnassa.
Mitä informaatiolukutaitoinen osaa
Kai Halttunen luettelee nopeasti niitä asioita,
joista informaatiolukutaito koostuu. Ihminen
osaa tunnistaa tiedontarpeensa, olkoon se
sitten opiskelutehtävä tai vaikkapa vegaaniksi
ryhtyminen. Tiedon tarvitsija toimii itsenäisesti löytääkseen haluamansa. Hän osaa analysoida aiheensa ja sen, mitä ja miten laajasti haluaa tietää siitä. Hän tuntee hakusanat
ja ne lähteet ja paikat, mistä tietoa voi löytyä,
esimerkiksi kirjastojen tietokannat. Informaatiolukutaitoinen osaa tarkastella tietoa
myös siltä pohjalta, kuka sitä tuottaa. On tärkeää arvioida löydettyä tietoa, samoin kuin
kommunikoida siitä eteenpäin.
Tiedonhankinnassa keskeinen kysymys
liittyy tiedon avoimuuteen ja saavutettavuuteen. Yhteiskunnassa tuotetaan päivittäin
valtavat määrät tietoa, joka on ”raakadataa”.
Koska dataa on valtavasti ja sitä tuottavat lukemattomat eri tahot, on informaatiolukutaitoisen tiedettävä, mistä ja mitä etsii.
”On ainakin jossain määrin tunnettava
julkaisujen maailma”, toteaa Kai Halttunen.
”Samaten täytyy ymmärtää, miten tieto syntyy ja miten sitä tuotetaan”. Halttunen ottaa
esimerkiksi EU:n, joka tuottaa valtavasti erilaista informaatiota. Jos ei tunne lainkaan
EU:n toimintatapoja tai rakenteita, on mahdotonta edes tietää, mitä tietoa olisi saatavissa.
Big Six auttaa oppijaa
Käsite informaatiolukutaito tuli USA.sta, jossa sitä on menestyksellisesti toteutettu koulutuksen eri asteilla. Maailmanlaajuisesti tunnetuin opiskeluun liittyvän tiedonhankinnan
malli lienee Big Six (tai Big 6), jonka kehittivät mm. koulukirjastotyössä toimineet Mike
Eisenberg ja Bob Berkowitz.
Menetelmä sopii mihin tahansa oppimiseen liittyvien tehtävien käsittelyyn. josta nimitys ”tieto-ongelmien ratkaisustrategia”.
Menetelmä etenee kuuden vaiheen kautta,
joiden kautta opiskelija voi esimerkiksi oppia rakentamaan kelvollisen esseen. Halttunen kertoo Big 6:n olevan Suomessakin käytetty metodi. Esimerkiksi Espoon tiedonhallintataitojen opetussuunnitelma tukeutuu
Big Six:iin.
Olisikin tärkeää ottaa käyttöön menestyneitä oppimiskäytäntöjä. Tulevaisuuden ”mediaihmisen” valmiudet ovat vahvasti kytköksissä eri koulujen tarjoamiin mahdollisuuksiin oppia tiedonhallintaa. Koulusta riippuen
oppilaiden tuleva opiskelumenestys saattaa
vaihdella huomattavastikin.
Opettajan merkitys
”Kun verkko tuli, ajateltiin, että kaikki voivat
opiskella mitä tahansa omatoimisesti”, pohtii Halttunen. Todellisuus on osoittautunut
Lukeminen on nykyään
painottunut tiedonhankintaan eikä sivistyspääoman
kasvattamiseen.
toisenlaiseksi. ”Opettajaa tarvitaan edelleen
opastamaan ja auttamaan tiedon löytämisessä. Opiskelijat jäävät varsinkin etäopetuksessa yksin kamppailemaan lähteiden etsimisessä ja oppimateriaalien sisäistämisessä todelliseksi oppimiseksi.”
Halttusen mukaan oppiminen jäsentyy
yhdessä tekemällä siten, että opettaja luo rakenteet, jonka jälkeen on tärkeää huolehtia
kommunikaation toimivuudesta, pohdinnasta ja lisätiedon hankkimisesta..
Internet toi mukanaan uusia eettisiä kysymyksiä. Kouluissa innostuttiin valtavasti
netistä, ja samalla epäiltiin sen sisältöjä. ”Ei
ole kurssia, jossa opettajat eivät kysyisi Wikipediasta, voiko sitä käyttää opetuksessa”. Samaan aikaan opettajat kokevat huonommuutta, kun nuoret toimivat niin näppärästi koneiden kanssa. Opettajilla on kuitenkin asiantuntemus, jota ei saa pelkästään tietotekniikkaa hallitsemalla.
Läpivirtaava elementti
Nykyinen tilanne kouluissa ei näytä Halttusen silmissä kovin hyvältä. It-osaamiseen tai
-teknologian hyödyntämiseen ei ole panostettu riittävästi, eikä verkosta ole tullut sellaista
arjen työvälinettä, jota käytettäisiin luokassa kaikessa opetuksessa. ”Informaatiolukutaidon tulisi olla läpivirtaava elementti koulutuksessa. Jos kouluissa ei opita oppimisprosessin hallintaa, ollaan hukassa yliopistossa
tai ammattikorkeakoulussa”.
Halttunen toivoo opetuksen muuttuvan
oppijakeskeiseksi, resurssi- ja ongelmalähtöiseksi. Kaikki mahdolliset informaatiovälineet, kuten kännykät, tulisi hyödyntää oppimisen apuna. Sen lisäksi tulisi informaatiolukutaidon sisältyä muihinkin aineisiin kuin
äidinkieleen. Nykyisessä koulussa informaatiolukutaidon opetus painottuu julkaistuun
materiaaliin. Kuitenkin sitä voitaisiin oppia
muidenkin aineiden kehyksissä, vaikkapa kemiassa tai fysiikassa.
Medialukutaito vs.
informaatiolukutaito
Usein puhutaan medialukutaidosta tai mediakasvatuksesta yhtä aikaa informaatiolukutaidon kanssa. Halttusen mukaan mediakasvatus on kuitenkin syntynyt joukkoviestinnän
tai journalismin kontekstissa. Se painottaa
itse tekemistä ja välineiden ymmärtämistä,
kun informaatiolukutaito taas sitoutuu tekstiin. ”Nämä kaksi lukutaitoa ovat rinnakkaisia, mutta eivät valitettavasti keskustele keskenään”.
Medialukutaito alkaa olla välttämättömyys nykypäivän arjessa. Halttunen kertoo
esimerkin Britanniasta, jossa viestintälain
mukaan kansalaisten medialukutaitoa tulee
tukea. Britit määrittelevät sen kyvyksi saa-
vuttaa, ymmärtää ja luoda informaatiota tietyssä kontekstissa.
Lukutaidon ominaisuuksista
Halttunen pohdiskelee sitä, kuinka englanninkielisessä maailmassa lukutaidon terminä
käytetään sanaa”literacy”. Sen sisältö on laajempi kuin täällä käytetty lukutaito -sana. Se
kertoo ihmisen sivistyksestä ja lukeneisuudesta, mikä on enemmän kuin pelkkä lukemisen tekninen osaaminen.
”Onko lukutaito yksityinen kognitiivinen
ominaisuus vai enemmän sosiaalinen käytäntö tai ominaisuus”, pohtii Halttunen. Hän pelkää, että informaatiolukutaito nähdään ennemminkin yksilöllisenä ominaisuutena, jossa yksilön omat kyvyt korostuvat liikaa.
Informaatiolukutaidon käsite voi kuitenkin olla laajempi, vaikkapa ammattiin sitoutunut. Esimerkiksi Australiassa puhutaan palomiesten tai ensihoitajien informaatiolukutaidosta, jonka kautta he osaavat ratkaista nopeita päätöksiä vaativat tilanteet.
Kai Halttunen puhuu myös lukutaito -käsitteen inflaatiosta. Lukeminen liitetään kaikenlaiseen toimintaan, jolla lähinnä halutaan
viestiä. Hän pelkää, että lukemisharrastus
on unohtunut tiedon valtateillä huristellessa. ”Lukeminen on nykyään painottunut tiedonhankintaan eikä sivistyspääoman kasvattamiseen”.
Innoittava paasto
Halttusta hymyilyttää, kun hän muistelee aikoja nuorena tutkijana. ”Olin hyvin kriittinen varsinkin vanhempien tutkijoiden tiedonhankintaa kohtaan. Ajattelin, että ei voi
olla totta, nehän seuraavat vain muutamaa
lehteä! Myöhemmin olen ymmärtänyt, että
valtavan informaatiomäärän keskeltä on tunnistettava oman alan keskeiset lehdet, konferenssit ja julkaisut. On löydettävä tärkeimmät lähteet”.
Välillä opettajan ja tutkijankin on pakko
päästä informaatiotulvan ulottumattomiin.
Halttunen pitää silloin tällöin informaatiopaaston, jolloin ei ota vastaan mitään koodattua informaatiota. Tällainen paastopäivä voi
olla vaikkapa kerran viikossa, ja silloin perheen televisiokin pysyy kiinni. Myös aivoille
on annettava tilaisuus levätä, ja paasto auttaa keskittymään olennaiseen.
5 lähestymistapaa
Kai Halttusen 5 lähestymistapaa
informaatiolukutaidon osaamisen
ja ohjauksen tueksi:
! Ongelmaperustaisen oppimisen itsenäisen tiedonhankinnan vaihe.
! Tutkivan oppimisen syventävän tiedon
hankkimisen vaihe
! Projektimuotoinen oppiminen
! Aineisto/materiaalilähtöinen oppiminen
! Perinteiset opinnäytteet
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê2 7
☞ rŒ•„–—’—
Kun ihmiset kohtaavat, he alkavat
jakaa tarinoitaan. Sosiaalinen media toi
jokaiselle meistä uusia välineitä jakaa
uudenlaisia tarinoita vanhoille ystäville
ja tarinoita ystäville, joille me emme
aikaisemmin pystyneet kertomaan
meille tärkeistä asioista.
Teksti Jaakko Sannemann
pedagoginen informaatikko, Entresse kirjasto
ENTRESSEN KIRJASTO
kertoo
tarinaansa
verkossa
K
irjasto on on ollut paikka, jossa pitää olla hiljaa. Kirjastossa ei saa kertoa uusia tarinoita, mutta kirjastosta
löytää tarinoita, jotka on jo kerrottu.
Elämällä sosiaalisen median maailmoissa kirjasto ja kirjastolaiset näyttävät, että meillä on paikka myös uudessa
kertomisen maailmassa. Kaikkien vanhojen
tarinoiden lisäksi kirjastossa on koneita, joiden avulla sinä voit jakaa kokemuksiasi, me
autamme sinua käyttämään sinun laitteitasi,
jotta voit välittää elämäsi tärkeitä asioita läheisillesi. Me kirjastossa autamme sinua käyttämään uusia verkkopalveluita, joiden avulla
voit olla yhteydessä läheisiisi ja jakaa elämäsi tarinaa.
Kirjastotilat, se miten me olemme läsnä
tilassa ja miten me tuomme kokoelmamme
esille, ovat tärkeitä tapoja kertoa, millaiseen
kirjastoon ihminen on tullut. Mutta myös sosiaalinen media tarjoaa hyviä työkaluja jakaa
kirjaston elämää reaaliajassa ja toisaalta tallentaa elämää pysyvämmäksi kertomukseksi.
Entressen kirjasto haluaa kertoa sosiaalisen
median avulla, keitä me olemme ja mikä on
missiomme. Me yritämme kertoa myös paljon
pieniä tarinoita, joiden avulla me rakennamme moniäänistä kuvaa elävästä ihmisten kirjastosta.
Entressen kirjasto on etsinyt suosittuja,
puhuttuja ja ikonisia sosiaalisen median pal-
28
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
veluita, jotka auttavat meitä ymmärtämään
sosiaalisen median toimintatapoja ja kirjaston käyttäjien ongelmia. Tässä muutama palvelu, jota Entressen kirjasto käyttää.
Flickr
Kun me aloitimme Flickrissä vuonna 2007,
me olimme arkoja kuvaamaan ihmisiä, vaikka me halusimme kertoa, että kirjasto on
paikka ihmisille. Sosiaalinen media pakotti
meidät elämään tarinaamme. Nyt me otamme rohkeammin kuvia ihmisistä kirjastossa.
On vaikea kertoa kirjaston tarinaa ilman
kuvia. Kuva on tekstiä vahvempi ja helpompi tapa kertoa, minkälainen kirjasto me haluamme olla. Kirjaston Flickr-tilin kuvat kertovat kirjaston suurista hetkistä ja elämästä
arjessa. Jotta kuvien avulla välittyisi autenttinen kuva elämästä kirjastossa, kuvia kannattaa ottaa paljon. Ja parasta on, kun kuvaajia on monta. Sen lisäksi, että Flickr-kuvamme ovat ikkuna kirjastosta maailmaan, Flickr
on myös tehokas työkalu kuvien jakamiseen
työtoverien ja sidosryhmien välillä. Kuviamme tarvitaan esitteisiin, kyltteihin, esityksiin, verkkosivuihin. Flickrissä kuvat ovat heti kaikkien käytettävissä.
YouTube
Jos haluan kertoa, että kirjasto on elävä paikka, elävä kuva sopii siihen vielä paremmin
kuin valokuva. Me aloitimme kännykkällä kuvatuilla otoksilla, jotka vietiin YouTubeen. Tällä hetkellä Entressen kirjastolla on
kaksi videokameraa. Suurin ongelma tällä
hetkellä on se, että intomme kuvata kirjaston elämää on paljon suurempi, kuin mitä
voimme käyttää aikaa videoiden editoimiseen. Me tarvitsemme kunnianhimoisesti
tehtyjä elokuvia, joita me olemme alkaneet
viedä Vimeoon, mutta myös nopeasti jaettavaa kuvaa YouTubeen ja reaaliaikaisesti leviävää kuvaa Bambuserin avulla.
Blogger
Vuonna 2007 tuntui, että kirjastolla on
pakko olla blogi, jossa me voimme yhdistää sanat, kuvat, videot, linkit, kartat kirjaston tarinaksi. Kirjaston virallinen kotisivu
oli aivan liian kömpelö. Kuvissa me tuomme kirjaston käyttäjät näkyviin. Blogeissa
me kirjoitamme ihmisinä. Kirjoittaminen
vaatii suurempaa rohkeutta kuin kuvaaminen. Mutta meillä täytyy olla asioita, joihin
me uskomme ja jotka haluamme jakaa. Facebook ja Twitter ovat pienentäneet blogin
merkitystä, mutta kaikkia asioita ei voi esittää pelkällä kuvalla tai 140 merkillä.
Facebook
Entressen kirjaston Facebook-sivu on se
paikka sosiaalisessa mediassa, jossa me pys-
Kuvatekstin markkeerausteksti
tymme parhaiten keskustelemaan kirjaston
käyttäjien ja ystävien kanssa.
Facebook on myös osittain ottanut blogien tehtäviä. Nopeat ja lyhyet uutiset kirjastosta on helpompi julkaista Facebookissa
kuin blogissa. Ja blogitekstit taas voi myydä
Facebookissa. Entressen kirjaston Facebook
on toimitettu uutissivu: kiinnostavimmat
Entressen kirjastoa ja sen ympäristöä tai
kirjaston maailmaa koskevat uutiset ja keskustelua näistä uutisista.
Kirjaston virallinen verkkosivu on oikea
väline, kun haluamme sanoa jotain virallisesti. Sosiaalisessa mediassa kirjasto muuttuu eläväksi ihmisten kautta. Jos me haluamme, että joku keskustelee meidän kanssamme Facebookissa, kirjaston käyttäjien
pitää uskoa, että ihminen on kirjoittanut
kirjaston nimissä julkaistut päivitykset.
Twitter
Entressen kirjaston Twitter ei ole elävän
keskustelun paikka. Sinne kerääntyvät
kaikki kuvamme, videomme, tekstimme,
Facebook-päivityksemme, kaikki mitä julkaisemme sosiaalisen median palveluissa. Me käytämme Twitteriä väärin. Mutta
tällä hetkellä tuntuu paremmalta käyttää
Twitteriä väärin, kuin olla käyttämättä sitä
lainkaan. Puolustukseksemme voi kai sanoa, että nyt Facebookillamme ja Twitteril-
Entressen kirjasto haluaa
kertoa sosiaalisen median
avulla, keitä me olemme ja
mikä on missiomme.
lä on selvästi erilainen luonne. Ne täydentävät toisiaan.
Second Life
Toiminta virtuaalisessa ympäristössä tuntuu
hyvin kiinnostavalta, mutta Second Life on
osoittautunut hyvin vaikeaksi ympäristöksi
kirjaston tietotekniikalle. Ja suuri satsaus Second Life -kelpoiseen tekniikkaan tuntuu vaikealta, jos Second Lifen käyttäjämäärät Suomessa ovat jääneet pieniksi. Miksi me olemme Second Lifessä? Uskommeko me vielä saavuttavamme jotain tällä läsnäololla?
Google Docs
Pyrin tekemään kaikki mahdolliset tekstit ja
presentaatiot Google Docsien avulla. Näin dokumentit ovat aina mukanani, voin tehdä niitä
yhdessä toisten kanssa ja upottaa valmiit dokumentit blogeihin, joissa ne päivittyvät samalla
kun kun teen niihin muutoksia Docsissa.
Slideshare ja Scribd
Hyviä paikkoja jakaa dokumentteja verkossa.
Mikä on toiminut?
Me olemme oppineet, että kirjastolla pitää
olla tarinoita. Me olemme oppineet kertomaan niitä ja jossain määrin olemme oppineet myös löytämään tarinoillemme yleisöjä. Ja sosiaalinen media on opettanut
meitä olemaan ihmisiä kirjastossa.
Kun me kirjastolaiset ajattelemme ja
toimimme avoimesti jakaen kirjastoelämäämme sosiaalisen median maailmoissa,
me rakennamme samalla läpinäkyvää kirjastoa. Me tarjoamme kirjaston käyttäjille mahdollisuuden osallistua keskusteluun
kirjaston arjesta ja tulevaisuudesta.
Entressen kirjasto panostaa tapahtumiin, ihmisten auttamiseen, läsnäoloon,
elävään kirjastotilaan. Kun yhä suurempi
osa kirjastosta on verkossa, yhä useamman
entresseläisen pitää olla läsnä verkossa yhtä rikkaasti, kun he ovat läsnä fyysisessä
kirjastotilassa. Elävinä ihmisinä.
Kaikkien ei tarvitse olla sankareita
verkossa, mutta verkko on luonnollinen
osa todellisuuttamme, ja esiintymällä kirjaston sosiaalisessa mediassa me opimme
olemaan näyttämöllä ja jakamaan unelmaamme. Ja unelmat eivät liity sosiaalisen median käyttämiseen. Ne liittyvät kirjallisuuteen, musiikkiin, elokuvaan, ihmisten auttamiseen ja ihmisten kanssa
elämiseen.
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê2 9
☞ rŒ•„–—’—
Ingå
bibliotek Användningen
av sociala medier
i ett litet bibliotek
Tekst Raija Selén
tf. bibliotekschef
Personalen i vårt bibliotek består av fyra
personer, med den styrkan håller vi huvudbiblioteket öppet sex dagar per vecka och
sköter också filialbiblioteket. Vi erbjuder alla våra tjänster på svenska och finska. Hur i
all sin dar ska vi då också hinna med att synas i de sociala medierna? Någon självklarhet är det inte för ett litet bibliotek. Det är ju
svårt att få tiden att räcka till ens för de normala rutinerna! Jag vågar emellertid påstå
att det lönar sej att utnyttja den sociala webbens verktyg.
Varför?
I vilket fall som helst måste vi vara insatta i utvecklingen inom vår bransch. Vi måste
känna till hur nätet fungerar, då vi besöker
t.ex. skolor för att berätta om nätanvändning.
Dessutom vore det dumt att inte utnyttja de
fina gratisredskap som finns för att stöda vårt
biblioteks kärnverksamhet. Via den sociala webben ger vi en positiv bild av oss åt våra intressenter. Vi har också stor hjälp av den
vid marknadsföringen av våra tjänster. Vissa
! Kuvatekstin markkeerausteksti
30
Kirjastoseuran tietopaketti 2010
av verktygen hjälper oss i de administrativa
sysslorna genom att skapa ordning i informationsflödet. Idag kan vi i mycket större omfattning än förr följa med vår verksamhetsomgivning och artiklar, bloggar och nyheter.
Ivern växer
Då man går in för nya arbetsmetoder funderar man ofta över om det lönar sej att
lägga ner möda på dem, och om vi håller på
att ta åt oss för många uppgifter. Visst har
vi tänkt på det också, ju färre vi är desto
mera sårbara är vi ju. T.ex. Facebook måste
ju uppdateras regelbundet, annars går hela idén förlorad. Utbildning, ansvarsfördelning och direktiv är därför nyckelbegrepp
för att vi ska gå iland med utmaningen. Aktivitet och en vilja att arbeta tillsammans
är absolut nödvändiga, men det är också givande. Ivern växer då någon gjort sej besväret att kommentera vad vi gjort, det är
roligt!
Ta efter andra men fokusera!
Vi försöker fokusera oss på några få verktyg.
Någon blogg har vi t.ex. inte alls. En blogg
borde skilja sej från mängden. Men ett blogg-
projekt blir nog aktuellt då vårt bibliotek ska
byggas till!
Ingå kommun är också med i Biblär-projektet, inom ramen för det ska vi undervisa
lärare och småföretagare i informationssökning och användningen av sociala medier.
Senare kan vi utöka rådgivningen till andra
grupper. Efterfrågan verkar vara stor.
Second Life finns installerat på datorerna i vårt bibliotek, att använda programmet
i arbetet är tillåtet. Och varför skulle det inte
vara det? Intressanta både inhemska och utländska föreläsningar finns det gott om i SL.
Tyvärr arrangeras största delen av de evenemang som intresserar biblioteksbranschen
under kvällstid. Snart två år i Second Life har
ännu inte gett mej en klar bild av hurudan
roll just vi kunde ha där. Observatör, deltagare, producent? Ensamma vill vi knappast
bygga upp ett virtualbibliotek, men kanske
i framtiden i samarbete med andra! Vi följer
med intresse med hur den virtuella världen
ska kunna utnyttjas.
Vårt nästa konkreta mål är att få flera bilder ut på nätet och göra RSS-flöden möjliga på våra hemsidor. Vi följer alltså i de stora
bibliotekens fotspår, med vår lilla hop.
VISSTE DU DETTA
OM MEDIEFOSTRAN
I BIBLIOTEKEN?
Projektet
Barn,
media och
bibliotek
Tekst Pirjo Sallmén
projektschef
Översettning Jona Tana
redaktör
Från och med år 2006 har det av Finlands biblioteksförening administrerade (och av UKM:s
finansierade) mediefostran – projektet fört
bibliotekens roll inom mediefostran framåt
och gjort arbetet känt även utanför biblioteken. Projektets huvudmålsättning har, förutom att lansera mediefostran i biblioteken, varit att försöka påverka och skapa olika handlingssätt. Till exempel har man vid sidan av
de traditionella sagostunderna hållit mediesagostunder. För dessa och för medievinkning
har man fått material producerat av centralen för mediefostran Metka (på finska).
http://www.mediametka.fi/modules/system/
stdreq.aspx?P=406&VID=default&SID=147696
757441877&S=2&A=closeall&C=26446
Utvecklingen av mediefostran, speciellt
för barn, går mot en mera och mera verksamhetsorienterad riktning. Dagens ungdom är
vana vid att använda olika medier och är aktiva användare av nättjänster. Bibliotekens
traditionella roll har inte förändrats, men vid
sidan om böcker har andra medier uppstått,
till vars användande och administration biblioteken kunde erbjuda sitt kunnande.
Ett centralt mål för mediefostran i biblioteken – projektet har varit att, från den egna branschen, hitta experter och utbildare
inom området mediefostran till bibliotekens
förfogande. Dessa distriktsutbildare är nu 21
stycken till antalet och de har deltagit i det
egna områdets utbildningsplanering samt
det praktiska genomförandet. Utbildare finns
runt hela Finland, och det finns minst en utbildare per landskapsbiblioteksområde. Kontaktuppgifter till utbildarna finns från och
med hösten på bibliotekens gemensamma sida för mediefostran.
Under projektets gång har även bibliotekens centrala delområden inom mediefost-
ran definierats. Dessa delområden är informationskompetens, medieläskunnighet, upphovsrätt, sociala medier samt digitala spel
och spelande. Dessa delområden har tagits i
beaktande i utbildningsplaner och i den till
biblioteken riktade verksamhetsplanen för
mediefostran, som just nu är under arbete.
Mediefostran i biblioteken har behandlats
i boken Mediakasvatus kirjastossa som utkom i
oktober 2009. I boken diskuteras bland annat
bibliotekens fostrande roll i den föränderliga
medieomgivningen samt hurdan bibliotekens
insats inom mediefostran borde vara.
I samband med Biblioteken.fi helheten
kommer en mediefostran för biblioteksprofessionella –sida öppnas. Sidan är nu under
arbete. Den kommer att innehålla allt material för mediefostran i bibliotek och kommer att delas upp i följande kategorier: upphovsrätt, material om mediefostran, informationssökning på nätet, spel och spelande,
distriktsutbildare och andra experter inom
mediefostran, publikationer och utbildning
samt bibliotekens egna projekt om mediefostran. Innehållet skall fungera som verktyg för personer verksamma i biblioteksbranschen.
En nationell webbtjänst för barn, Okariino, är under utveckling. Tjänstens målgrupp
är barn i åldern 6-12 och dess huvudsakliga
uppgift är att inspirera barn till böckernas
och andra mediers (filmer, serier, tidningar,
spel, internet) värld: att läsa, skriva, söka information och använda bibliotek. Tjänstens
tyngdpunkt ligger på barn- och ungdomslitteratur med dess fenomen, hjältar, läsare och
författare. Litteratur som ämnesområde erbjuder upplevelser och kunskap.
Mera information (på finska) om webbtjänstens olika delar finns på adressen: http://wiki.
kirjastot.fi/index.php/Lasten_verkkopalvelu.
Under verksamhetsåret 2010 har
projektet Barn, media och bibliotek
deltagit, och kommer att delta,
i följande evenemang.
Ǣ
Educa-mässan i januari 2010
Ǣ
Nationella skolbiblioteksdagarna
28.–29.4.2010
Ǣ
IFLA-konferenssen i Göteborg, augusti
2010 (poster- presentation)
Ǣ
Kommunmarknaden 15.- 16.9.2010
Ǣ
Internationella bokmässan i Åbo,
oktober 2010
Ǣ
Ison Pajan seminaari (”Stora Smedjans
seminarium”), oktober 2010
Ǣ
Lastenleikkiä? - seminarium i förskolepedagogik 1.11.2010
Läs mera om projektet
på KirjastoWiki (på finska)
http://wiki.kirjastot.fi/index.php/Mediakasvat
ushanke#Mediakasvatushanke_2007_-_2010
eller på Finska biblioteksföreningens
hemsidor http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/seura/mediakasvatus
Kontaktperson:
Projektkoordinator Pirjo Sallmén
pirjo.sallmen@lasipalatsi.fi
Kirjastoseuran tietopaketti 2010êêê3 1