Levästä, lapsista ja koirista
16 KARJALAINEN SUNNUNTAINA 12.1.2014 Kulttuuri Kimmo Nevalainen esimies 010 230 8171 Suonna Kononen 010 230 8172 kulttuuri@karjalainen.fi etunimi.sukunimi@karjalainen.fi Levästä, lapsista ja koirista Anni Kuittisella vikkelimmät jalat Tutkija: Annamari Vänskän ura alkoi tee-se-itse -taidepunkin tekemisellä 80-luvun Joensuussa. Juha Inkinen JOENSUU Suonna Kononen A nnamari Vänskän nuoruus lävähtää hänen silmiensä eteen Joensuun Teatteriravintolan pöydässä. Toimittaja kaivaa laukustaan joensuulaisen Levä-yhtyeen levyt parinkymmenen vuoden takaa, kaksi seitsentuumaista singleä ja täyspitkän cd-levyn. – Iik, sanoo Vänskä. – Pystyisiköhän näitä kuuntelemaan ilman, että huvittuisi liikaa? Kaikista paras arkistolöytö oli toimittaja Hannu Jarvan Karjalaiseen tekemä Levän haastattelu. Jarva vertasi joensuulaista tyttöbändiä Värttinä-ilmiöön, mutta sai heti korvilleen sanavalmiilta viulisti Eeva Vänskältä, Annamari Vänskän sisarelta. – Värttinän musiikki, niin kuin kansanmusiikki yleensäkin on täyttä paskaa, kommentoi Eeva Vänskä Hannu Jarvalle. – Hän tuskin on sitä mieltä enää, nauraa Annamari Vänskä. Mitäs sisaresi nykyään tekee? – Hän on Uuden Musiikin Orkesterin UMO:n toimitusjohtaja. Annamari Vänskä lauloi Levän lopetettua vielä Kullervon kosto -nimisessä, kansanlaulua ja performanssia yhdistelleessä helsinkiläisyhtyeessä. Sitten tiedemaailma nielaisi sisäänsä. Väitös Vikuroivia vilkaisuja Helsingin yliopistolle yhdisteli mainonnan, sukupuolisuuden, visuaalisen kulttuurin tutkimusta. Senkin jälkeinen Vänskän ura on seikkaillut tieteen, taiteen ja muodin rajapinnoilla. Toissavuotinen kirja Muodikas lapsuus – Lapset mainoskuvissa oli läpimeno vähän tutkitusta aiheesta, siitä kuinka varhain lapset saatetaan kaupallisen mainonnan piiriin. Vänskän teesit ylsivät television keskusteluohjelmiin ja lehtikolumneihin saakka. Vänskä itsekin on Taide-lehden sanavalmis kolumnisti ja Helsingin Sanomien asiantuntijaraadin jäsen. Viimeiset neljä vuotta Vänskä on työskennellyt Tukholman yliopistolla muodintutkimuksen instituutissa. Tammikuussa hänellä alkoi uusi kollegiumtutkijan pesti Turun yliopiston huippututkimusyksikössä. Vanha kotikampuskaan ei ole unohtanut. Kun Helsingin yliopisto valitse viime vuonna ensimmäisen vuoden dosentin, osui valinta Annamari Vänskään. Kaikkinensa: hyviä saavutuksia entiselle susirajan vaihtoehtonuorelle! –Vanhemmat opettivat meidät ajattelemaan, että esimerkiksi sellainen asia kuin sukupuoli ei ole mikään este. 80-luvun alun Joensuu oli harmaa, ankea kasvupaikka, jos oli kiinnostunut esimerkiksi muodista. – Ja minä olin. Äidin mukaan jo kaksivuotiaasta saakka, hyvin määrätietoisesti, Annamari Vänskä kertoo. Teini-ikäinen Vänskä osti torinkulman kioskilta saksalaisia poplehtiä ja imi kuvista suuren maailman vaikutteita. Sitten tulivat taivaskanavat, Music Box, Sky Channel, Music Television. – Niitä sitten katsottiinkin ystäväni luona aamusta iltaan. Että täällähän tapahtuu jotain mielenkiintoista! Musiikkiopistolla pianoa ja viulua soittaneet Vänskän sisarukset halusivat perustaa oman bändin. Mukaan haalittiin koulukavereita, osa oli vasta yläasteikäisiä. – Punk-ajan tee-se-itse-henki oli vallalla. ”Jos pojat soittaa bändeissä, miksei mekin?” Sen piti olla nimenomaan tyttöbändi. Suomessa ei sellaisia ollut oikeastaan kuin Tavaramarkkinat. Jossa siinäkin lauloi joensuulaistaustainen nainen, Elisa Korjus, joka jäi suomalaisen rockin historiaan Liisa Akimofin kirjoittaman Kevät-laulun alkuperäisenä tulkitsijana. Levän musiikki oli haastavampaa ja riipivämpää – niin, taidepunkkiako? Helsinki-Tallinna Matti Siippainen Joensuulainen Anni Kuittinen on Suomen vikkeläjalkaisin tanssija. 20-vuotias yhteiskuntatieteiden opiskelija pysyi pisimpään tikkuristin vauhdissa ja voitti Suomen mestaruuden Folklandia-risteilyllä pidetyssä kisassa. Kuittinen on osallistunut SM-kisaan 13-vuotiaasta lähtien ja yltänyt aiemmin kaksi kertaa hopealle ja kerran pronssille. – Mukavalta tuntuu. Ehkä nyt voin jättää nämä kilpailut, hän naurahti voiton jälkeen. Pudotuspelinä käytävässä kisassa Kuittinen taisteli lavalla pitkään viime vuoden voittajan kirkkonummelaisen Janina Svedin kanssa. Kolmanneksi tuli kilpailun yllättäjä, kontiolahtelainen Iisa-Riia Kontkanen, 14, joka oli finaalissa ensimmäistä kertaa. Tikkuristissä tanssijat askeltavat ristikkäisten keppien välissä musiikin koko ajan kiihtyessä. Kuittinen sanoo, että kisassa vaaditaan kette- Nahkat meni päkiästä. En tosin huomannut sitä kisan aikana. ” Anni Kuittinen Mikko Pitkänen Anni Kuittinen selvitti ensin karsinnat ja pudotti finaalissa muut tanssijat nopealla tikuttamisellaan. ryyttä, nopeutta ja hyvää rytmitajua, jotta osaa sovittaa askeleet nopeutuvaan rytmiin. Mestari rantautui laivalta jalka kääreessä. Aikaisemmat mitalit hän voitti tanssikengät jalassa mutta kokeili nyt avojaloin. – Nahkat meni päkiästä. En tosin huomannut sitä kisan aikana, hän sanoi. Anni Kuittinen on kouluttaunut Folkjam-tanssiliikunnan ohjaajaksi. Hän ohjaa kansantanssiseura Motorassa myös lastenryhmä Nopsakoita. Vuorokauden mittaiselle Folklandia-risteilylle Tallinkin Europe-aluksella osallistui noin 3000 kansantanssin ja musiikin harrastajaa. Annamari Vänskä otti Joensuun taidemuseossa katsekontaktin Aimo Tukiaisen Olliin. – Mun hobby on taidenäyttelyjen kuratoiminen. Joensuun taidemuseoon olisi kiva tehdä jotakin, rakennus on niin hieno. – Taidepainotteista indierockia, ehdottaa Annamari Vänskä. – Piti olla jätkämäisen räväkkä, eikä söpö, hiljainen pikkutyttö. Rikottiin kiltin tytön muottia. No, samanaikaisesti käytiin hirveän tunnollisesti koulussa ja tehtiin läksyjä... Pohdittiin Joensuun tulevaisuutta, mitä tämä kaupunki voisi nuorille tarjota. namari Vänskä kelailee. Seuraavassa hetkessä tuli vastaan raja, jonka marginaalimuusikko Suomessa tavoittaa. – Eeva meistä oli ainoa musiikillisesti oikeasti lahjakas. Ei meistä kukaan suhtautunut musiikin tekoon sillä tavalla vakavasti, että siitä olisi haluttu ammatti. Tuli miehistönvaihdoksia, rupesi kyllästyttämään, Vänskä muistelee. – Halusin opiskella, ja jossain vaiheessa rupesin ihan selkeästi panostamaan tutkijuuteen. Olen aina tykännyt asioiden pohtimisesta ja kirjoittamisesta, siitä, että saa itse päättää, mitä tekee. Bändissä pitää neuvotella viiden muun kanssa. Vanhaan aikaan, jota 80-luku tässä saa edustaa, provinssiSuomen yhtyeet pyrkivät eteenpäin demokasetteja tekemällä ja Helsingin ja Tampereen auktoriteeteille lähettämällä. Levän kasetti löysi oikeaan osoitteeseen ja tuli kuunnelluksi. Radio Cityssä demo-ohjelmaa pitänyt Kimmo Helistö innostui Levästä, mikä johti levyntekoon. – Ei siinä mennyt kuin hetki, niin oltiin jo keikoilla Helsingissä, festareilla ja Rumban ja Soundin haastatteluissa, An- Kävelemme loskaisen Joensuun halki taidemuseolle. Kun taide- ja tiedemaailman auktoriteetti on vanhassa kotikaupungissaan ja antaa haastattelun, pitää hänet valokuvata asiallisessa miljöössä. – Onni löytyy täältä, lukee Annamari Vänskä Joensuun taidemuseon seinästä. – No, katsotaan löytyykö! Ilmeisesti ei löytynyt Joensuusta? – Ennen internettiä paikalla oli merkitystä. Tuntui, että iso maailma oli muualla ja siellä tapahtuu kaikenlaista. ” – Minähän osallistuin ydinjoukoissa Joensuun kulttuuribunkkerihankkeeseen, joka yhdisti laajoja piirejä, rokkareita, taiteilijoita, yliopiston väkeä, nuorimmat koululaisia. Oli hienot suunnitelmat paikasta, jossa saisi tehdä omaehtoista kulttuuria. Meillä oli tosi hyviä kokouksia, pohdittiin Joensuun tulevaisuutta, mitä tämä kaupunki voisi nuorille tarjota. Nautin suunnattomasti, kun sain keskustella yliopisto-opiskelijoiden kanssa. Tajusin, että yliopistoissa on eri tavalla ajattelevia ihmisiä. – Kulttuuribunkkeria käsiteltiin Joensuun kaupunginvaltuustossa, ja hanketta vastustaneet valtuutetut kuvailivat meitä tyhjäntoimittajiksi, jotka vain juovat viinaa ja käyttävät huumeita. Eikä siinä hankkeessa edes menty bilettäminen etunenässä! Se oli kevät, jolloin kirjoitin. Tuli olo, että... Ensimmäistä kertaa tässä ei haastatella ajattelevaa ihmistä, joka ei ole kestänyt tämän kaupungin ”on sovittu” -henkeä. Käytkö Joensuussa usein? – Pari kertaa vuodessa, sanoo Annamari Vänskä. Kun olet visuaalisen alan asiantuntija, kerro, mitä pidät Joensuun kaupunkikuvasta? – ”Taas on tullut tuollainen ru- ma pytinki tuollekin kulmalle.” Säälittää katsella historiallisia valokuvia kauniista kaupungista, jota on pilattu 60–70-luvuilta lähtien ilman estämistä. – Entisen kirjaston kulmalle tuleva silta vaikuttaa tosi isolta siihen paikkaan nähden. Ja keskustaan mahtuisi julkista taidetta enemmän sen torin laidalla olevan suden lisäksi... Annamari Vänskä saa lyhyen tietoiskun aiheesta Penttilänrannan taidehanke–julkisen taiteen hankinta prosenttiperiaatteella–Anssi Kasitonnin veistos. – Mahtavaa! Vaikuttaa hyvältä! – Mitä Wanhalle Jokelalle muuten tapahtuu? Annamari Vänskän Joensuunreissun ohjelmassa on juna Turkuun, ei kuitenkaan enää Ruotsin-lautta siitä eteenpäin. – Ruotsin-vaihe oli inspiroiva, Vänskä muistelee. – Sisältäpäin näki Ruotsin ristiriitaisuuden. Samalla kun rasismiin suhtaudutaan huomattavasti jyrkemmin kuin Suomessa, Tukholmassa on asuinalueita, joilla asuu käytännössä ainoastaan maahanmuuttajia. Kansankoti ei ole pelkästään niin leppoisa, miltä se ulospäin vaikuttaa. Senkin tajusin vasta Ruotsissa, että entisiä suomalaisia on siellä melkein miljoona. – Menin Tukholmaan kouluruotsipohjalta, kiitokset vaan Norssin opettajalleni Juha Helvelahdelle! En voi ymmärtää, että Suomessa keskustellaan vuodesta toiseen jostain pakkoruotsista. Siitä kielestä voi olla valtavasti hyötyä, vaikka tulisikin itärajalta. Suurin osa ulkomaille töihin lähtevistä suuntaa Ruotsiin. Vänskän kolmivuotisen Turun tutkijanpestin aihe on selvillä, koiriin suuntautuva kulutus ja muoti. – Olen tosi innoissani. Aihe voi vaikuttaa marginaaliselta, mutta se on maailmalla jo miljardibisnes, Vänskä valaisee. – Moni valitsee tietoisesti hoivasuhteeseensa koiran, ei lapsen. Kotieläimille suunnataan jo uskomattomia palveluita. Ruotsissa kollegojen koiria vietiin päivähoitoon, muualla maailmassa myös kuntosalille, kauneushoitoloihin, koirahotelleihin... Tokiossa näin koirien muotiliikkeitä, ja koirien hautaustoimistoja on luonnollisesti. – Sama tulee Suomeenkin. Vuoden alussa luin uutisen, jossa muotisuunnittelija Paola Suhosen kerrottiin laajentaneen koirien muotiin. – On kiva lähteä jälleen kerran tutkimaan jotakin, jota ei ole maailmassa hirveästi tutkittu ja mietitty! Sakari Lindell TIETOKULMA Annamari Vänskä ■ ■Muodin ja visuaalisen kulttuurin tutkija. ■ ■Syntyi Helsingissä 1970. Asui lapsuutensa ja nuoruutensa Joensuussa. Vanhemmat lääkäreitä, isä Olavi Vänskä, äiti Anneli Vänskä. ■ ■Ylioppilaaksi Joensuun lyseon lukiosta 1989. ■ ■Lauloi ja levytti nuoruudes- saan Levä- ja Kullervon kosto -yhtyeissä. ■ ■Taidehistorian opinnot Helsingin yliopistossa. Maisteriksi 1998. ■ ■Mainontaa, muotia, sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta käsitellyt väitös Helsingin yliopistosta 2006. Sen jälkeen tutkinut mm. pornografiaa ja lasten muotia. ■ ■Viime vuodet tutkijana Tukholman yliopiston muodintutkimuksen instituutissa. Aloitti tänä vuonna Turun yliopistossa. ■ ■Kirja Muodikas lapsuus – Lapset mainoskuvissa (Gaudeamus 2012) sai vuoden tiedekirjan kunniamaininnan. ■ ■Kolumnoi Taide-lehdessä, Helsingin Sanomien raadin jäsen. Elokuva Samuli Valkama Ei kiitos Anu Sinisalo, Ville Virtanen, Kai Vaine Nelikymppinen Heli (Anu Sinisalo) opettaa saksaa aikuisopiskelijoille. Matti (Ville Virtanen) pelailee tietokonepelejä ja imuroi kiltisti. Nainen rakastaa miestään, joka tietystä kulmasta näyttää Clive Owenilta. Mies on sympaattinen ja välittävä, huomaavainen ja hauska. Ongelma vain on se, ettei Matti vastaa vaimonsa lähestymisyrityksiin. Romanttisessa lomakohteessakin kuumaa on vain ilma. Teini-ikäinen tytär haluaa kielikurssille Lontooseen. Äiti haistaa tilaisuuden ja lähettää tytön pois, yhteisen ajan tieltä. Ei vaikutusta, aina tiellä on jotakin. Sitten kielikurssille ilmestyy Jarno (Kai Vaine), komea ja nuori äänittäjä. Romanssi on valmis. Viimein ilmoille saa kajahtaa Timo Lassyn nasakka ja modernisti huiskiva jazz. Se tavallinen tarina, joku voisi sanoa. Samuli Valkaman Ei kiitos perustuu Anna-Leena Härkösen vuonna 2008 julkaistuun samannimiseen romaaniin. Se on näppärä ja monin tavoin fiksu elokuva, joka on sitä parempi mitä enemmän se tukeutuu Härkösen tekstiin. Heli ja Matti ovat meheviä hahmoja, mehevää on myös dialogi, eikä kulmakarvoja nostattaneen aiheen käsittelystä puutu oivallisia sävyjä. Ongelma vain on se, ettei pidemmälle kehiteltyjä ajatuskulkuja kaipaava katsoja vastaa elokuvan lähestymisyrityksiin. Se tavallinen suomalainen elokuva, voisi joku sanoa: muodollisesti pätevä, mutta kun ne ranskalaiset osaisivat tehdä tästä kutkuttavan makuuhuonekomedian, espanjaiset taas estotonta karnevaalia, britit katkeransuloisesti koskettavaa komediaa… mutta suomalaiset, ai ai, niin on kovin siistiä ja pliisua. Moite olisi epäreilu. Rakastamisen pakon ja tunteiden nälän tapaisia teemoja päästään sivuamaan. Lisääkin kehittelyä olisi mieluusti nähnyt. Vaikka sitten niiden seksikohtausten kustannuksella. Ja seksiaiheisen huumorin. Kysymys siis kuuluu: yes, please vai nein, danke? Tjaaa. Je ne sais pas. Palataan asiaan myöhemmin. Hannu Poutiainen Kosto ei ole suloista ■ ■Harrastaa taidenäyttelyiden kuratoimista. Elokuva ■ ■Kertoo maailmalla kaipaavansa Joensuusta rauhaa, lunta, aitoa ruisleipää ja helppoa liikkumista paikasta toiseen. Levä jäi kolmella levyllään joensuulaisen rockin historiaan. Annamari Vänskä lauloi ja sanoitti. Romaanifilmatisointi keskittyy vääriin asioihin Spike Lee Oldboy Josh Brolin, Sharlto Copley, Elizabeth Olsen Isän sylissä 70-luvulla. Karjalainen haastatteli Olavi Vänskää ja lehden arkistoon jäi samalla ensimmäinen kuva Annamari Vänskästä. Oldboy on amerikkalainen uusintaversio eteläkorealaisen Chan-wook Parkin samannimisestä kauhuelokuivasta, joka palkittiin Cannesissa vuonna 2004. Kulttuuripiirin vaihtumisen myötä tarina iskee entistä ankarammin. Josh Brolin esittää ylimielistä kiusaajasielua, joka saa maistaa omaa lääkettään yli sietokykynsä. Elokuvan kauheutta kuvannee parhaiten, että myötätunto kääntyy lopulta tämän vastenmielisen öykkärin puolelle. Kyseessä on klassinen kostotarina, ja se on kerrottu ilman turhia trikkejä. Ja vähätkin ulkoiset temput olisi voinut jättää käyttämättä, sillä kauheus on tarinassa ja tilanteissa. Ratkaisemattomaksi moraaliseksi kysymykseksi jää, mikä oikeuttaa ulkopuoliset tuomitsemaan ja pilkkaamaan toisten arvoja ja elämäntapaa niin kauan kuin se ei koske muita. Tuska ja kärsimys ovat kuitenkin yhtä suuria, koki ne kuka tahansa Raimo Turunen
© Copyright 2024