Nro 3 / 2012 MAKUPALOJA Vuonna 1906 perustettu Jaakkiman, Lahdenpohjan ja Lumivaaran perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti Tehdään sepästi – taitavasti ja hyvin! Pääkirjoitus 8.6.2012 Ihanks myö tuas! KUVA HEIDI CAVÉN Jo vain, taas on monet mahdollisuudet tavata karjalaisilla kesäpäivillä tai yhdistysten omissa kesäjuhlissa. Lumivaaralaisilla on pitäjäjuhlat Ähtärissä ja jaakkimalaiset kokoontuvat kalakeittojen äärelle sekä Seinäjoella että Rantasalmella. Ja tietysti juhlimme pitäjärajojen yli - karjalaiset yhdessä. Monet suuntaavat Sortavalaan, jossa lauletaan taas Vakkosalmella. Sinne on professori Reijo Pajamo valmistellut hienon ohjelman. Myös Lomalinjan suuri sukutapahtuma on tänä kesänä Sortavalassa. KAUSI ALKOI HELLUNTAINA. Siis kotikylämatkailukausi, ja tässä numerossa kuulemme ensimmäisenä Kostamojärveltä kuulumisia. Kesän ensimmäiset lukijamatkalaiset ovat Lahdenpohjassa lehden ilmestyessä. Linja-autossa on huomattavan paljon nuorempien polvien edustajia. Kiitollisia olemme niille senioreille, jotka yhä jaksavat lähteä mukaan ja perehdyttävät ensikertalaisia juuriimme ja sielun maisemaamme. Nyt tehdään vähän numeroa ja suunnataan katse nuorimpiin polviin, sillä tässä lehdessä on sen historian ensimmäinen lasten kesäliite. Sen tavoite on antaa lapsille työkalu ja malli haastatella ja jututtaa isovanhempiaan ja pohtia karjalaisuutta ja juuria. Toisaalta liite myös antaa tilaisuuden tuoda työn hedelmän esille. Toivon sydämestäni, että Mikkilän trion valmistelema liite kuluu isovanhempien ja vunukoiden käsissä ja että lehdestä siirrytään omiin tarinoihin ja niiden ylöskirjaamiseen. Lasten kesäliitteessä julkistetaan myös Karjala-aiheinen piirustuskilpailu. Teemaa on hyvä pohtia yhdessä isovanhempien kanssa. HALUAN KIITTÄÄ KARI JÄÄSKELÄISTÄ Perinneyhdistyksen luotsaamisesta ja hyvästä yhteistyöstä ja tuesta ensimmäisenä päätoimittajavuotenani. Karin nyt luovuttua puheenjohtajuudesta jatkamme lehden kehittämistä Anna-Maija Alkulan johdolla. Lukijatapaamiseemme Lahdessa toivotan kaikki lehden lukijat ja ystävät lämpimästi tervetulleiksi. Meillä on Lahdessa Karjalaisella torilla pöytä yhdessä Suur-Jaakkimalaisten kanssa. Tulkaapa sinnekin käymään ja kertomaan lehteä koskevista toiveistanne! Tea Itkonen ystävällisesti palveluksessanne Kaunista kesää kaikille! Voit tilata lehden joko kesto- tai vuositilauksena, mutta myös yksittäisen irtonumeron, jos kiinnostut jostakin erityisestä artikkelista. Lehden 2012/03 artikkelit: Sivu 1 Juulia LIntulalle SM- ja MM-salibandykultaa/Einä Pääkkönen Jori Pakkanen on nuorten lätkän SMmestari/ti Sivu 2-3 Sana sunnuntaiksi/Aevo Fabritius Eduskunnasta/Karjalaista yhdessäoloa/Esko Kurvinen Kuka muistaa marttatoimintaa? Aino-Maija Alkulasta perinneyhdistyksen puheenjohtaja/A Kaartinen Lumivaara-museo avautuu/AK Lumivaaran museotakoissa/K Rapo Viitasen likat kirjantekijöinä/ti Salinkallion juhlissa/ti Sivu 4-5 Vesa Kaartinen, lentäjä/AK Lumivaaralaisia piirakkamestareita/ Marja-Terttu Kosonen Sivu 6-7 Käsityöt Tehdään sepästi! Seppämestari Tuuli Wirman/tii Lahden kesäpäivien ohjelma/ti jaakkimalaisia käsentöitä/ti Sivu 8-9 Amerikan siirtolaiset Kesvalahtelaisia Amerikan siirtolaisia ja serkkuja/Hannu Ahokas ja Tuula Manninen Sivu 10 Kotikylillä Keväinen vierailu Kostamojärvellä/ Heljä Habermann Viimeinen saunakylpy Aurajoella/ Ilpo Pitkänen Sivu 11-14 Lasten kesäliite toim. Hilla, Otso ja Sisu Mikkilä Perunamaalta pervekkeelle Isovanhemmat evakko-gallupissa 3 pähkinää Lasten piirustuskilpailu/ti Sivu 15 Lastuja Murremaistiainen/nimim. Kirje kotiin/Helmi Tammiranta Lahdenpohjasta löytyi 1800-luvun asiakirjoja/Kurkijokelainen /ti Jaakkiman ukin sanomisia/Martti Ijäs Sivu 16 Veneistä Laatokan veneistä/ti Veneentekoa Nivalla/Teuvo Pakkanen Venemestari Jyskyjärvellä/L Malinen Sivu 18-19 Sortavala Sortavaln laulujhlat/Reijo Pajamo Hautausmaan kunnostustalkoot/ Arvi ja Liisa Pulkkinen Sortavalan shemeikka/Veikko Siira Lapsuuden kesäpäiviä/Kaarlo Hirvan muisteloista/RH Koululaiset ylittivät uuden sillan/ Virve Alapukki Sivu 20-21 Pentti Kopsan evakkotie proomuissa Pihapiirin valtias/Leila Backman Talvisodan evakkokierros/Sylvi Typpö Karjalaista evakkoaikaa alatorniossa/Eeva Pellikka Tiinan tuumailuja: alusta uudestaan Sivu 22-23 Sikiöiden satatonnarit/ti Lehmät Peltosaareen/R Halonen Perunoita Valamosta/Risto Ilmavirta Kaija Luttinen 80v Muistokirjoitus: Aili Vuorinen Tuuli Wirman on jämäkkä seppämestari Humppilasta. Hänet voi tavata takomassa Lahdessa Karjalaisilla kesäpäivillä Isku-areenalle nousevassa Karjalaisessa käsityötaitojen kylässä. Kun hänen töitään katselen, kiinnittyi huomioni kauniiseen muotokieleen sekä historian aikakausien ja tyylien tuntemukseen. Onko niin, että tämä seppä on erityisesti kiinnostunut historiasta? -Kuten huomasit, olen äärettömän kiinnostunut historiasta, erityisesti taidehistoriasta, arkkitehtuurista, kertaustyyleistä ja eri aikakausien eroista. Parhaiten paikalleen sopivat työt saa, kun ottaa huomioon paikallisen historian ja esimerkiksi rakennuksen tyyliaikakauden. Moderniin ei kannata teh- dä barokkia tai uusromantiikkaan funkkista. -Suunnittelutyöni lähtee pohjimmiltaan asiakkaan tarpeista ja mieltymyksistä. Käyn mielelläni suurempien töiden sijoituspaikoilla, otan ympäröivistä rakennuksista ja luonnosta vaikutteita. Lopullinen luomistyö on kuitenkin mielikuvituksen ja raudan ominaisuuksien ja mahdollisuuksien perinpohjaisen tuntemisen takana. Millaisia ovat suosikkityösi? -Teen mieluiten suuria tai muuten vain teknisesti haastavia töitä. Mieluiten teen töitä, jollaisia ei ennen ole tullut vastaan; niiden suunnittelu ja toteuttaminen kehittää ja tekee minusta paremman työssäni. -Inspiraatioita haen 24/7. Tilattujen tuotteiden muotoja ja rakenteita pohdin joka välissä; siivotessa, puutarhassa, saunas- sa ja nukkumaan mennessäni. Usein öisin aivoni kehittelevät parhaat ideat, ja aamulla löydän hyviä juttuja piirrettynä ja kirjoitettuna yöpöydällä aina olevasta muistiosta. Wirman on takonut omassa pajassaan jo vuodesta 1999 alkaen. Käsityöläisen ammattitaito kehittyy koko ajan uusia töitä suunnitellessa ja toteuttaessa. Seppä pätevöityy mestarien johdolla kisällintyön ja mestarintyön kautta. Wirmanin mestarintyö on viikinkilaiva-aiheinen seinävalaisin. -Viikingit ovat suuri rakkauteni ja ehkä ensimmäinen aikakausi, johon huomioni kiinnittyi, taisin silloin olla alle 10 vuoden. Muodot ja kuva-aiheet ovat lähellä sydäntäni, pidän erityisesti viikinkien kiveen hakatuista ornamenteista, mystisistä riimuista ja halusta tutkia tuntematonta. -Suurin osa töistäni, noin 95 % on tilaustöitä. Joskus kun on aikaa, kehittelen omia juttuja, mutta työni on pääosin hyvin asiakaslähtöistä. Järjestän tilauksesta taontanäytöksiä ja kokeiluja. Humppilassa järjestetään myös joka vuosi Uniikki-tapahtuma, jolloin paikallisissa käsityöpajoissa järjestetään työnäytöksiä ym. Tänä vuonna Uniikki järjestetään 14. –18.7. Kuitenkin kaikki ihmiset ovat aina pajalle tervetulleita; asiakkaat, tutut, asiasta kiinnostuneet, historiaa hyvin tuntevat ja ihmiset, jotka vain ovat hyviä tyyppejä. Morkkaajat, vähättelijät ja muuten vain ilkeät tyypit tuppaan heittää pihalle, kirjaimellisesti. Lahdessa Wirman nähdään lauantaina ja sunnuntaina työnäytöksessä Karjalaisessa kädentaitojen kylässä Iskuareenan piha-alueella. Kierrätkö sinä markkinoilla ja työnäytöksissä? -Nykyään aikani juuri ja juuri riittää kerran vuodessa markkinoille lähtöön. Kiinnostukseni herää silloin, kun on mielenkiintoinen tapahtuma kyseessä, kuten nyt Karjalaiset kesäpäivät Lahdessa. Onko työsi raskasta? -Niinhän sitä luulisi, että sepäntyö vaatisi valtavasti lihaksia. Luultavasti eniten tarvitaan kunnon tervettä maalaisjärkeä ja kekseliäisyyttä. Lihakset tulevat siinä ohessa vasaraa heiluttaessa, joka kuitenkin sekin on tekniikkalaji. Huomasin, että töissäsi olet yhdistänyt eri materiaaleja, miten se onnistuu? -Erilaiset materiaalit ja niiden työstö kuuluu sepän ammattiin. Tehdä sepästi tarkoitti ennen tehdä taitavasti ja hyvin. Seppä on tietenkin perusolemukseltaan raudan työstäjä, mutta hyvin ammattinsa osaava seppä muuttuu hetkessä nahkuriksi, valuriksi, puusepäksi, kiven työstäjäksi ja vaikka kutojaksi. Tuuli Wirman on syntynyt vuonna 1977 Artjärven Hietanan kylään, jossa hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Hänellä on sekä iso- ja pikkuveli. Kasvupaikka oli maatila, joten jo nuorena hän on tottunut tekemään kaikenlaisia töitä. -Luulen että vielä vanhana korvissani kaikuvat isäni sanat: ”Onko vapaaehtoisia vai täytyykö pakottaa?” Silloin sitä kirosi, mutta nykyään olen äärettömän kiitollinen, että vanhemmillani oli aikaa ja kärsivällisyyttä opettaa meille kaikenlaisia töitä, ennen kaikkea ennakkoluulottomuutta tehdä ihan mitä vain. Isäni osaa tehdä käsillään mitä vain, ja voin vielä nykyäänkin ongelmatilanteissa kääntyä hänen puoleen. Tuuli Wirman asuu puolisonsa kanssa Humppilan Huhdin kylässä, 10 km:n päässä pajasta. -Mieheni on joka paikan ammattilainen ja pajan hankinta- ja korjauspäällikkö ja siten korvaamaton. Hän myös ottaa vastaa tilauksia henkilöiltä, jotka eivät halua jostain syystä asioida naispuolisen sepän kanssa. Tea Itkonen Lumivaara-museo valmiina yleisön tulla Etelä-Suomen Lumivaaralaiset ry:n johtokunta teki tuloksekkaan kaksipäiväisen retken Peräseinäjoen Kultuuritaloon eli POKKIIN, joka on nyt sitten virallinen nimitys talolle. Lumi-säätiön talkooporukka oli jo tehnyt alustavaa työtä ja siirtänyt aineistoa Lumivaaramuseon tiloihin. Valitettavasti pieni osa aineistoa on vielä luetteloimatta ja muutama tavara hukassa. Museotila kaipaa edelleen kohennusta ja tavaroihin on lisättävä niihin liittyvät tarinat, jotka ovat hyvin tärkeitä ja tekevät niistä eläviä sekä yleisöä kiinnostavia. Alkuun museotila oli varattu Peräseinäjoen terästaloon, mutta paikalliset kyläpoliitikot vuokrasivat sen edelleen mitään kyselemättä eteenpäin. Kyseinen tila on nyt kuitenkin tyhjillään. Osa lumivaaralaisten museoesineistä sijoitettiin Hakala-talon yläkertaan väliaikaiseen tilaan ja hyvähän se oli niinkin. Toivottavasti tilanne rauhoittuu ja matkailijat voivat tutustua entiseen elämään, tarvekaluihin tarinoineen ja tulevaisuudessa yhä enemmän myös valokuviin entisestä kotipitäjästään tai juuristaan sieltä. Museo voidaan katsoa avatuksi yleisölle. Paikalla oleva henkilökunta ei osaa vielä opastaa, mutta ohjaa katsojat museotilaan. Etelä-Suomen Lumivaaralaiset ry:n johtokunta majoittui ja teki matkan omalla kustannuksellaan. Matkaan osallistuivat puheenjohtaja Aila Heinonen, sihteeri Raija Pitkänen, Anja Seppä, Aarne Nukarinen, Ilmari Kuismanen ja Aarno Kaartinen. Johtokunnan tarkoitus on tehdä matka uudestaan ja laatia edellä kerrottu luettelo esineistä ja lisätä niihin liittyvät tarinat, mitä tiedetään. Pari asiantuntijaa ote- taan myös tähän matkaan mukaan tekemään lisäselvityksiä. Esineitä sopii lisää ja niitä vastaanottaa ja kuittaa sitä varten tehtyihin museon luovutussopimuslomakkeille Aarno Kaartinen. Hän vastaa POKIN halli- tuksen jäsenenä Lumivaara museon toiminnasta. Yhteystiedot ovat Aarno Kaartinen, Myllytie 10A1, 04410 Järvenpää puh. +358405304817 tai sähköposti : aarno.kaartinen@kolumbus.fi Aarno Kaartinen ESL:n johtokunta vas. Anja Seppä, Raija Pitkänen, Aarne Nukarinen ja pj Aila Heinonen. Ylh. vas Ilmari Kuismanen ja Aarno Kaartinen. Nro 3 / 2012 MAKUPALOJA Vuonna 1906 perustettu Jaakkiman, Lahdenpohjan ja Lumivaaran perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti LASTEN kesäliite! Keväinen vierailu Kostamojärvellä Toimittajat Otso Mikkilä, Sisu Mikkilä ja Hilla Mikkilä Perunamaalta parvekelaatikkoon Keväällä ja alkukesästä on hauska seurata luontoa, kun lehdet puhkeavat puihin ja kukat alkavat kukkia. Kevät on myös kotipuutarhureille mukavaa aikaa, kun voi istuttaa erilaisia kasveja ja nähdä kuinka siemenet muuttuvat kasveiksi. Perunankasvatus on melko helppoa, vaikka mummon ja ukon takapihalla – jos mummo raaskii luopua pienestä alasta kukkamaata ja muuttaa sen perunamaaksi. Ensin tarvitaan siemenperunoita. Niitä saa monista kaupoista. Ne ovat muuten tavallisten perunoiden kaltaisia, mutta niihin on alkanut kasvaa ituja. Perunamaan voi muokata lapiolla tai isomman alan voi kyntää jopa traktorilla. Seuraavaksi aukaistaan perunavaot. Apuvälineenä voi olla lapio, peruna-aura tai oikein isoilla perunamailla käytetään traktorin perässä olevia laitteita. Tässä työvaiheessa on kätevää toimia työnjohtajana ja antaa esimerkiksi ukon, äidin tai isän tehdä raskaammat työt. Seuraavaksi laitetaan perunansiemenet vaon pohjalle. Sopiva perunoiden väli on reilu saappaan terän mitta. Lopuksi perunavaot peitetään multaamalla. Multaaminen käy vähän nuoremmiltakin tekijöiltä, kun perunavakojen välistä harjaa pitkin vedetään peruna-auraa. Heljä ja serkku Erkki vihdoin perillä ukin talon paikalla. Olin jo luopunut toivosta päästä tänä keväänä Lumivaaraan, kun eräänä kauniina päivänä Iivosen Olavi soitti ja kertoi järjestämällään matkalla olevan tilaa vielä kahdelle. Tieto oli todellinen ilouutinen sekä itselleni että Erkki-serkulleni. Helatorstaiaamuna lähdimme Tohmajärveltä Mikko Nupposen kyydittäminä kohti Sortavalaa; Olavi, Paula, Raimo, Leena, Jorma, Juha-Matti, Erkki ja minä. Majapaikkanamme oli Sortavalan hotelli Seurahuone, koska Lahdenpohjassa ei ollut enää tilaa. Seurahuoneen uusiin, kellariin tehtyihin huoneisiin olimme aivan tyytyväisiä. Jo samana päivänä kävimme Kumolassa ja totesimme iloksemme, että kirkon kellotapulin portaat oli uusittu. Mieleni herkistyy joka kerta kuullessani Lumivaaran kirkonkellon soivan. Seuraavana aamuna lähdimme Kostamojärvelle. Kysyin Olavilta, mistä nimi juontaa juu- rensa, ja hän kertoi ’kostamon’ tulevan venäjänkielisestä sanasta ’musta’. Läpivuotavat jätimme tällä kertaa pois etapeistamme; tuskinpa sinne olisi ajopelimme päässytkään. Akkaharjun asemalla viivyimme tovin. Asemarakennus rapistuu vuosi vuodelta, nimikyltti on poistettu. Kesäasukas ei ollut vielä tullut, joten emme päässeet tällä kertaa sisätiloihin. Oli aivan mahtavaa ja mielenkiintoista kuunnella Olavin selostusta hävinneiden tai hävitettyjen rakennusten paikoista: ”Tuossa oli osuuskauppa, tuossa oli osuusliike, tuossa oli kahvila, tuossa oli...” – Saatoin kuvitella mielessäni 30-luvun eloisan ja vilkkaan paikan tämänhetkisen autiuden ja hiljaisuuden tilalle. Työväentaloa katsellessa oli vaikea kuvitella, että siellä joskus näyteltiin ja pidettiin iltamia. Kostamojärven ja varsinkin Akkaharjun elämän vilkastuminen alkoi sahalaitoksen perustamisesta vuonna 1921. Saha-alueella on jäljellä sahanhoitajan asuinrakennus, pari muuta suomalaisten ajoilta olevaa taloa ja sahan raamien paikasta muistuttamassa pari kumparetta; uudisrakennuksiakin toki on. Kahvit keitimme entiseen tapaan Kangaslammella. Etsimme taas korvasieniä ja kangasvuokkoja löytämättä niitä tälläkään kerralla, vaikka niitä on siellä ollut aikaisemmin runsaastikin. Kävimme Iivosenmäellä, kiersimme datsa-kylän, harmittelimme yhteismetsän huonoa kuntoa, ja sitten - etsimme ja löysimme Kikonpolven! Ukkini Emil Hyvönen osti Kikonpolvi-tilan vuonna 1939 kodiksi perheelleen. Olimme etsineet paikkaa serkkuni kanssa vuosia, ja huomasimme nyt olleemme todella lähelläkin. Kikonpolven pihan vierestä Sorjoon johtaneen tienpohjan päälle oli tehty uusi metsäautotie. Ukin pihapiiri oli vuosia sitten tasattu laaniksi, joka nyt oli vesoittunut. Ei ollut toivoakaan Perunamaan hyvät ja huonot puolet + oman maan perunat maistuvat tosi hyvälle + tulee vahvemmaksi - selkä vääntyy, niska kaartuu - hiki tulee ---Hauska artikkeli runsaine kuvineen kokonaisuudessaan vain sanomalehdessä. Kiva kesäliite kokonaisuudessaan sanomalehdessä! Sisältää myös isovanhempien evakkogallupin ja kolme kivaa tehtävää. Liitteessä julistetaan myös piirustuskilpailu lapsille. Kilpailun teemat liittyvät Karjalaan ja karjalaisuuteen. Lue lisää lehdestä! Aloitin elämäni alusta: muutin toiselle puolen maata työn perässä. Ennen muuttoa, kun puhuin aikeistani tuttavilleni, kuulin monta kommenttia rohkeudestani. Itse en ehtinyt miettiä rohkeutta tai sen puutetta, siitä pitivät huolen kaikki muuttojärjestelyt. Kun lisäksi viimeisen vuoden aikana olen ollut henkisesti valmistautunut muuttamaan niin Englantiin, Saksaan kuin Kiinaankin, en edes oikein tajunnut, miksi muuttoa Suomen rajojen sisällä pidettiin niin rohkeana. Kieli pysyisi samana ja leipäni voisin hakea tutun kauppaketjun kaupasta. Kun muuttokuormani sitten oli kannettu sisään ja muuttomiehet lähteneet, istahdin hetkeksi ainoalle vapaalle puolen neliömetrin läntille uuden eteiseni lattialle. Olin yksin vieraassa kaupungissa, niin nälkäisenä, että vatsaan koski, ja jääkaapissani oli vain valo. Lähimmän ruokakaupan sijainnin tiesin, mutta en paikallistanut, mihin lukuisista muuttolaatikois- ta olin pakannut kattilani ja astiani. Katselin kaaosta ympärilläni tietämättä, alkaisinko itkeä vai nauraa. Niistin nenäni, koska mukanani oli muuttanut myös yltyvä flunssa, ja tajusin, mitä rohkeudesta puhuneet olivat tarkoittaneet. Olin täydellisen yksin. Mieheni muuttaisi vasta myöhemmin, joten sekä hän että ystäväni olivat satojen kilometrien päässä. Jos saisin kuumeen, kukaan ei kävisi puolestani kaupassa tai tekisi minulle ruokaa. Jos liukastuisin ulkona ja satuttaisin itseni, kotona kukaan ei ihmettelisi, missä viivyin. Olen pitänyt itseäni kohtuullisen itsenäisenä ja myös epäsosiaalisena tapauksena, mutta nyt törmäsin omien taitojeni rajallisuuteen ja jouduin myöntämään, että toisinaan minäkin kaipasin apua ja seuraa. En osannut kasata sänkyä ja kirjahyllyä. Kolmesta hankkimastani kattolampusta kaksi sain kattoon itse, vain muutaman voimasanan avustuksella. Kolmas oli laatikossaan niin monena kappa- Heljä Habermann Imatra Ukkini talon takana kulki tie vasemmalle Sorjoon ja oikealle Akkaharjun ja Elisenvaaran teiden risteykseen. Kuvassa mummoni nuorin sisar Rakel Jäntti (s. Pihlström) lapsineen. Alusta uudestaan Perunavakojen aurausta ja siemenperunan kylvöä. löytää mitään, ei kaivonpaikkaa, ei kivijalkoja potkittavaksi, mutta se TUNNE! Tässä minä nyt ole, tässä pihassa, jossa ukkini valjasti hevosensa lähtiessään rahdinajoon. Pihassa, jossa Nalle-koira odotti pääsevänsä isäni kanssa lintumetsälle. Pihassa, jonka yli mummo kiirehti navetta-askareilleen... Tässä minä nyt olen! Olin kuvitellut Kostamojärvi-kaipuuni katoavan päästyäni määränpäähäni, eli löydettyäni Kikonpolven, mutta toisin kävi: haluan uudestaan Kikonpolveen, haluan käydä tuntemillani paikoilla, haluan tutustua uusiin paikkoihin, haluan etsiä malmikasojen jäännöksiä järven rannalta, haluan... Niin, en siis käynyt vielä viimeistä kertaa Kostamojärvellä: ensi kevään matka on jo suunnitteilla! TIINAN TUUMAILUJA 6/12 leena, että pyysin nöyrästi apua sähkömieheltä, joka tuli asentamaan uutta hellaa. Häneltä meni työhön viitisen minuuttia. Eläessäni muutaman päivän ajan leirielämää sekalaisten tavaralaatikoiden ja lautakasoina olevien huonekalujen keskellä aloin muistella isoäitejäni ja kaikkia muita Karjalan naisia, jotka joutuivat selviämään sotaaikana ilman miehiään ja lähtemään evakkoon pienten lasten kanssa. Uudella kotiseudulla piti tottua vieraaseen murteeseen ja erilaiseen ruokakulttuuriin. Vaikka evakkoja asutettiin samoille seuduille, olivat sukulaiset ja ystävät saattaneet joutua hyvinkin etäälle toisistaan. Naiset ja lapset joutuivat huolehtimaan myös niistä töistä, jotka kotona Karjalassa olivat olleet miesten hoidossa, tietämättä palaisiko puoliso, isä tai veli enää auttamaan. Kenenkään rohkeutta tai jaksamista ei kyselty, koska vaihtoehtoja ei ollut. Uusi elämä oli aloitettava niillä eväillä, jotka olivat saatavilla. Monien koh- dalla se tarkoitti aloittamista lähes tyhjästä. Nykyään monet epäröivät jo muuttamista naapurikaupunkiinkin, koska tutusta ympäristöstä ei haluta luopua. Ehkä mukana on pelkoa myös siitä, että maantieteellisen välimatkan kasvu ystäviin ja sukulaisiin kasvattaisi liikaa myös henkistä välimatkaa. Meille kaikille tekisi kuitenkin hyvää aina välillä astua pois tutusta ja totutusta, hypätä paikkoihin ja rooleihin, joissa ei ole ennen ollut. Maisemien muuttuminen antaa mahdollisuuden muuttua myös itse ja jättää taakseen edellisen elämänsä painolasteja. Uutuudenviehätystäkään ei pidä unohtaa: uuden kotikaupungin kaduilla ei tiedä, millaisia näkymiä seuraavan nurkan takaa aukeaa. (Kirjoittaja on karjalais-pohjalainen kemisti, joka on päätynyt Hämeen ja Pohjois-Karjalan kautta seikkailemaan Lappiin.) KUUOKKANIEMELÄISIÄ SUTKAUKSIA: Elä siinä kekkelehä • Oo tok hötkyilemätä • Ei se pohjastaa potkase • Oot sie vielä aika hupakko • Tuas tuota sarvenoo liätää • Se ol sit löperö piätös • Koha hiä on hänessä • Paa nuo rytkys naulaa • Eläkkä sitte toheloi • Kenet kerra keksitää sitä aina arvellaa • Seisoo siinä ko latina hoo • Vie männessäis, tuo tullessais • Mää ja mäkätä männessäis • Juoksoot ko piättömät kanat • Se nyt myrkyn lykkäs • Mitä sie siinä taivastelet • Viimene vipale Sinkkosen sianlihasta • Se läks jälkii jättämätä • Mikä siellä rutskaa • Kaso silmällä ko helmellä, elä kopralla kose • R Halonen