1. No category

3
lokakuu 2013
K u v a t : M i k a K . T. P a j u n e n
Sisällä
3 Kiinalainen juttu
Kari Mäkinen
4
Kirkon kasvatus on
syventävää kansalaiskasvatusta
Marja-Leena Ruostesaari
8
Enemmän kuin rakennemuutos
Timo Tavast
9
Pastoraalinen johtaja
kristallisoi kirkon työn
· Haastateltavana piispa Kaarlo Kalliala
Janne Villa
14
Sekamelskan seurakunnasta
hengelliseen harmoniaan
· Haastateltavana Aino Vesti
Janne Villa
18
19
Hääkulkue vai hautajaissaatto
Aino Vesti
Sokeripaloja
Koonnut Lasse Hautala
20 Hurskaista toiveista tuli totta
Tytti Issakainen
Arkkipiispan paikallinen matkaisäntä Bao Jiayuan
vanhassa kotikirkossaan Chongqingissa taustanaan
pastori-isänsä maalaama taulu.
Kansikuva
Lokakuiset haavan lehdet kätkevät kaivausten jäljet
Suomen vanhimman kirkon ja sitä ympäröineen
hautausmaan raunioilla Kaarinan kaupungin
Ravattulan kylän Ristimäellä. Tieto 1100-luvulta
peräisin olevan kyläkirkon löytymisestä julkaistiin
alkusyksystä.
Kuva: Erkki Kiiski
26 Korjaa
Jaakko Heinimäki
28
Ympäristökasvatus ankkuroituu
seurakunnan perustyöhön
Hannele Siltala
32
33
34
Takakannen kuva
"Niin kuin muuttolintusen tie..."
Hanhia syksyn iltahämärässä Tyrvään kirkon yllä.
Kuva: Pirjo Silveri
Usko tai älä
Erkki Kiiski
Oliivipuun pähkinöitä
Hannes Tiira
Kirkkokahvit Café Uskelassa
Marja-Leena Ruostesaari
❧2❧
Kiinalainen juttu
aikutti siltä, että Kiinan valtion
uskontoviraston johtaja, varaministeri Jiang Jianyong yllättyi
suomalaisen kirkonmiehen kysymyksestä. Hän siemaisi teetä ja
antoi alemman virkamiehen
vastata ensin.
Kysymys koski sosiologista teoriaa, jonka mukaan
uskonto häviää vähitellen. Globaali kehitys ei vahvista teoriaa. Uskonnon merkitys päinvastoin näyttää lisääntyvän.
Ja Kiinassa uskonnot voimistuvat. Mitä tästä pitäisi ajatella?
Kysymyksen olisi voinut muotoilla myös näin: Kumpi on
väärässä, teoria vai todellisuus?
Kiinan protestanttinen kirkko kasvaa niin kuin näytti
kasvavan Kiinassa kaikki muukin. Tilastoista vahvistamaton tieto kertoi, että maailman kaikista nostokurjista
70% on Kiinassa. Tieto vaikutti uskottavalta, kun katselin
maisemaa junan ikkunasta matkalla Nanjingista Shanghaihin. Kaikkialla rakennettiin, eivätkä talot olleet pieniä.
Jotain kertoi myös tilasto, jonka mukaan tällä hetkellä
kaksi maailman suurinta yritystä on Kiinassa. Molemmat
ovat pankkeja.
■ Kiinalla menee lujaa, junakin pyyhälsi 296 km/t.
Tästä vauhdista suomalaisetkin yritykset yrittävät päästä
osalliseksi. En voinut välttyä ajatukselta, että vauhti on
liian kova. Mitä kovempi on talouden vauhti, sitä suurempi
vaara on vauhtisokeudelle, jossa kohtuus ja moraali jäävät
laiturille.
Kiinan protestanttisen kirkon ihmiset
olivat muutoksessa mukana, mutta toistivat
usein, että kolikolla on kaksi puolta. Toinen
puoli, se jota itärannikon pilvenpiirtäjien
katveessa ei erottanut, on Länsi-Kiinan köyhyys ja kasvavat sosiaaliset erot. Samalla
kolikon puolella ovat niin ympäristökysymykset kuin muutoksen tuoma yksinäisyys,
kun ihmiset vaeltavat suuriin kaupunkeihin
ja traditiot ja ihmissuhteet jäävät taakse.
■ Näissä muutoksissa oli jotain kovin tuttua vaikka
mittasuhteet olivat toiset kuin meillä, ja Kiinan kirkon
traumaattinen lähihistoria toinen ja suhde valtioon
toinen.
Toisin on sekin, että nuoret ja koulutetut liittyvät kirkkoon ja jumalanpalvelukset täyttyvät ja kristinuskon
perusteiden opetukselle on kysyntää enemmän kuin mihin
kirkko kykenee vastaamaan.
Mutta yhdessä asiassa kiinalaiset katsoivat tänne päin
ja halusivat oppia. He halusivat oppia, miten kirkko voi
kohdata ihmisen hädän ja yhteiskunnan muutoksen. Heitä
kiinnosti diakonia, sekä sen käytännön järjestäminen
että sen taustalla oleva teologia. He halusivat syventää
käsitystään siitä, mitä on rakkautena vaikuttava usko.
Kiinaan saakka piti mennä, jotta tämän oman kirkkomme
vahvuuden kirkkaasti erotti.
■ Mitä suomalaisen kirkonmiehen kysymykseen
tuli, varaministeri Jiang Jianyong kuunteli, kun alempi
virkamies selitti protestanttisen kirkon kasvua kirkon
auttamisen perinteellä. Kirkko huolehtii heikoista ja
sairaista ja se vetää puoleensa.
Varaministeri itse puolestaan tukeutui ideologiseen
perusvastaukseen, mutta pehmensi sitä. Hänen mukaansa
uskonto kyllä tulee häviämään. Se on kuin luonnonlaki.
Mutta nyt uskontoa tarvitaan, yhteiskunta tarvitsee sitä. Se
on tosiasia. Joskus uskonto kyllä häviää, mutta ennen sitä
häviävät valtio ja luokka.
Keskustelu päättyi, kuuma vesi teenlehtien päällä sai jäähtyä. Oli lounaan
aika. Varaministeri Jiang Jianyongin
nostaessa kevätsipulia ja lootuksenjuurta
lautaselleni ajattelin apostoli Paavalia.
Paavalikaan ei sanonut, että uskonto
tulee pysymään loppuun asti. Sen sijaan
hän sanoi, että se mikä ei häviä koskaan,
on rakkaus.
❧3❧
Arkkipiispa
Kari Mäkinen
Nuoriso syrjäytyy – mitä tekee kirkko?
”Kirkon kasvatus on syventävää
kansalais-
kasvatusta”
Maassamme on 55000 syrjäytynyttä 15–29-vuotiasta nuorta. Vuosittain
4000 nuorta jää koulun jälkeen ilman koulutus- tai työpaikkaa. Ongelma
ei ole ainoastaan Suomen, vaan koko Euroopan laajuinen.
Suomessa nuorten syrjäytyminen on niin huolestuttavaa, että siihen on
puuttunut tasavallan presidenttikin nimeämällä työryhmän pohtimaan
nuorisokysymystä. Poliittiset toimijatkin ovat antaneet tukensa nuorten
syrjäytymisen ehkäisemiselle. Hallitusohjelmassa syrjäytymisen vähentä­minen on yksi painopistealueista. Yritysmaailmakin ottaa osaa yhteiskuntavastuuseen mm. lisäämällä työharjoittelu- ja kesätyöpaikkoja.
Mitä tekee kirkko? Kirkko tekee perinteisesti laajaa yhteistyötä nuorison
kanssa yli 330 miljoonalla eurolla vuodessa. Millaista – sitä kysyimme
kolmelta nuorisotyön asiantuntijalta.
›
Kasvatus on yksi kirkon perustehtävistä. Kasva-
tustyön tavoitteena on nuorisotyön eri ikäryhmille
suunnattujen toimintamenetelmien avulla tukea jokaisen
lapsen ja nuoren kristillistä kasvua omana itsenään,
lähimmäisenä ja yhteisön jäsenenä.
– Kirkon nuorisotyössä on aina panostettu ennaltaehkäisevään työhön, sanoo kirkon erityisnuorisotyön
asiantuntija Mikko Mäkelä Kirkkohallituksesta. Kirkon
nuorisotyön lähtökohtana on jokaisen lapsen ja nuoren
oikeus kehittyä, kokea oppimisen iloa ja saada tukea
kasvuunsa.
– Kirkolla on pitkä kokemus ja osaamista syrjäytymisen
ehkäisyssä, sanoo Mikko Mäkelä.
– Kirkko tiedostaa varsin hyvin syrjäytymisen ongelman.
Seurakuntiin on perustettu erityisnuorisotyön virkoja, ja
esimerkiksi pappien kasvatuksen pastoraalikursseilla on
syrjäytymisen ehkäisemiseen paneuduttu vakavasti. Kirkko
pyrkii olemaan ajan hermolla. Seurakunnissa on henkilökohtaisen kohtaamisen lisäksi kehitetty ja otettu käyttöön
mobiili- ja verkkopohjaisia toimintamuotoja tavoitettavuuden lisäämiseksi. Mm. nettisaapas, tekstaritupu ja nettitupu
ovat nuorille tuttuja yhteyskanavia.
Kirkon nuorisotyön haasteina Mikko Mäkelä näkee sen,
että nuorisotyö ei tavoita kaikkia tasapuolisesti. Tilastojen
mukaan lapsen ja nuoren elämänkaaressa vaikeammin
tavoitettavia ovat 12–14 -vuotiaat lapset ja yli 18-vuotiaat.
Seurakuntien rakennemuutokset ja resurssien väheneminen
uhkaavat nuorisotyön laadullisia ja määrällisiä toimintoja.
Nuorisotyössä on vahva vapaaehtoistoiminnan joukko
mukana toteuttamassa toimintaa. Kirkosta eroamistilastojen kasvamisesta huolimatta rippikoulu ja isostoiminta
ovat säilyttäneet suosionsa. Tutkimukset kertovat kirkon
kasvatustyön ja diakoniatyön olevan toimintoja, joita
kansalaiset eniten arvostavat. ❧4❧
Kuva: Martti Santakari
– Erilaiset retket ovat suosittuja, sanoo nuorisonohjaaja
Markka Järveläinen ja pakkaa rinkkaansa seuraavaa
reissua varten.
Keskustelua ja syventävää
kansalaiskasvatusta
Perusnuorisotyö Salon seurakunnassa on kokoavaa yh­­teistyötä,
nuorten huomioimista ja kuuntelemista. Se on leirinuotioita
ja riparia, raamattupiiriä, musiikkia, draamaa ja liikuntaa.
Parhaimmillaan se on syvällistä keskustelua, elämän arvojen
pohtimista – ja ennen kaikkea toisista välittämistä ja kasvamista aikuisuuteen. Näin sanoo Markka (Maritta) Järveläinen,
Salon seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja.
Kirkon nuorisotyö kohdistuu lapsiin sekä 15–18-vuotiaisiin
nuoriin. Salon keskustan tilaisuuksiin kokoontuu nuoria eri
puolilta laajaa seurakuntaa. Eri alueilla on lisäksi aktiivista,
lapsia ja nuoria yhteen kokoavaa toimintaa, mm. ohjelmallisia
nuorten iltoja. Isoskoulutus on erittäin suosittu ja suurin Salon
seurakunnan nuorisotyömuodoista. Yhteinen rippikoulu, erityisesti erikoisriparit, kuten laskettelu ja vaellus, keräävät nuoria
joka puolelta seurakuntaa. Leirit ovat edelleen todella
suosittuja kaikista pleikkareista ja muista tietoliikenteen
houkutuksista huolimatta, sanoo Markka ja pakkaa
rinkkaa illalla alkavalle äiti ja lapsi -viikonloppuleirille.
– Toiminnan ydin on nuorten kohtaaminen. On tärkeää, että nuori tulee huomioiduksi. Linjoiltaan nuorisotyö ei ole vuosien mittaan muuttunut, mutta sisältö on
seurannut ajan muuttumista – nuorten kohtaaminen
on tullut syvemmäksi; nuorissa näkyy huoli kavereista, ja
he haluavat puhua ja pohtia asioita luotettavan aikuisen
kanssa, sanoo Markka.
– Olen pyrkinyt työssäni kahdenkeskisiin keskusteluihin ja sillä tavalla saavuttamaan nuoren luottamuksen.
Onnistumisen hetkiä koen silloin, kun huomaan, että
jokaisella nuorella on täällä töissä joku ihminen, jonka
luokse voi tulla juttelemaan ja kysymään mieltä askarruttavista asioista. Iloitsen myös kontakteista, jotka ovat
säilyneet lapsikerhosta aikuisuuteen.
Kohtaako kirkko syrjäytymässä olevat tai syrjäytyneet?
– Ei välttämättä, sanoo Markka.
– Meillä ei valitettavasti ole päivittäisen työmäärän
puitteissa mahdollisuuksia hengailla kaupungilla aistimassa nuorten tuntoja – vaikka kyllä pitäisi ja haluaisimme. Emme ole tehneet etsivää työtä riittävästi. Kui­tenkin uskomme, että tämä nykyinen toimintamme on
pieneltä osaltaan estämässä nuoren vetäytymistä ja
syrjäytymistä.
Olen tehnyt tätä työtä 26 vuotta, ja minulla on vahva
tunne, että Salon seurakunnassa nuorisotyötä arvostetaan
ja siihen panostetaan. Sitä paitsi tykkään työstäni valtavasti. Salossa ei ole varsinaista erityisnuorisotyöntekijää,
mutta Markka kiittelee Salon kaupunkia, joka on kautta
vuosien tehnyt hyvää erityisnuorisotyötä, ja yhteydet sinne ovat kunnossa. Myös koulujen kuraattoreiden kanssa
tehdään hedelmällistä yhteistyötä.
Markka vertaa kirkon nuorisotyötä talon rakentamiseen: ensin tehdään hyvä perustus, jolle talo rakennetaan.
Kun perusta on kunnossa, ja kasvatus hengellistä ja herättävää, ei myöhemminkään tarvita perusteluja kristilliselle kasvatukselle. Se on Markan mielestä elämäntavan
esittelemistä, eväitä arjen ongelmien ratkaisuun. Kirkon
kasvatus on myös syventävää kansalaiskasvatusta.
– Ei meidän toiminnassamme mukana olevista nuorista tarvitse tulla seurakunnan työntekijöitä, vaan toivon,
että heistä tulee hyviä yhteiskunnan kristillisiä jäseniä,
jotka osaavat ratkaista ongelmiaan Raamatun pohjalta.
❧5❧
Porissa pudokkaille
annetaan tukea
Porin seurakuntayhtymässä paikallisseurakunnat hoitavat
perusnuorisotyön, mutta lähes jokainen nuorisotyöntekijä
tekee myös erityisnuorisotyötä omassa virassaan. Nuorisotyön painopistettä muutettiin pari vuotta sitten niin, että
toinen erityisnuorisotyönohjaaja, Niina Kaijanniemi, aloitti
yhteistyön paikallisen ammattikoulun, Winnovan, kanssa.
Yhteistyö on sujunut hyvin. Koulun terveydenhoitajien,
kuraattorien ja opettajien ohjaamina oppilaat tulevat
Niinan juttusille.
– Kirkon työntekijänä voin olla sillä haastavalla rajapinnalla, jolloin opiskelijan opinnot eivät oikein suju tai
ovat keskeytyneet, kertoo Niina.
– Meidän työajattomuutemme mahdollistaa joustavan
työskentelyn oppilaan elämäntilanteen mukaan.
– Tunnen tekeväni tärkeää työtä, sillä ammattikoulujen
keskeyttämisprosentti on todella korkea. Tuen ja innostan
pudokkaita löytämään uuden opiskelu- tai oppisopimuspaikan. Mikko Mäkelä toteaakin tähän, että syrjäytymisen
ehkäisemiseen tähtäävässä ja ns. korjaavassa työssä, kuten
pienryhmätoiminnat, erityistä tukea tarvitsevat lapset,
nuoret ja perheet, seurakuntien nuorisotyössä toimitaan
monialaisessa ja moniammatillisessa verkostossa. Ammattioppilaitoksissa opiskelee 130.000 nuorta ja työ siellä, missä
nuoret jo valmiiksi ovat, toivottavasti voimistuu entisestään.
Erityisnuorisotyölle läsnäolon nuorisotyönä on luonteenomaista etsiä ja liikkua siellä, missä nuoret viettävät
aikaansa, sekä kohdata heitä ja reagoida asioihin, jotka
ovat heille ajankohtaisia ja tärkeitä. Erityisnuorisotyössä
yhdistyvät kasvatus ja diakonia. Nuoren rinnalla kuljettaessa
erityisnuorisotyö muotoutuu pitkäjänteiseksi kasvatustyöksi
ja nuoren suoriutumisen tukemiseksi. Kristillisyys esiintyy
ennen kaikkea läsnäolon lupauksena, rinnalla kulkemisena
ja rukouksena.
Niina Kaijanniemi näkee työssään suurimmaksi
haasteeksi nuorten moniongelmaisuuden. Nuoren elämässä
saattaa olla sekaisin kaikki: sosiaaliset suhteet, talous,
mielenterveys, päihteet ja seksuaalisuus. Kun sitä pakettia
lähdetään purkamaan, täytyy varata riittävästi aikaa, eikä
näin ollen pystytä suuria massoja tukemaan.
– Mutta jos saamme pelastettua yhdenkin nuoren
syrjäytymiseltä, hän on pois siitä 55000 syrjäytyneen nuoren
joukosta, sano Niina. Työmme on ensiarvoisen tärkeää
senkin vuoksi, että teemme moniammatillista työtä: jaamme
vastuut, jotta nuori saa parhaan mahdollisen avun siltä
toimijalta, joka on hänen ongelmansa paras asiantuntija.
Kaikki nuoret
eivät voi huonosti
Murheellisista syrjäytymisluvuista huolimatta suurin osa
nuorista, eli 70 %, voi paremmin kuin koskaan. Sen sijaan
30% voi huonommin. Monisukupolvinen syrjäytyminen,
mielenterveysongelmat, kiusaaminen ja ulkopuolisuus ovat
haasteita joita kohdataan. Kun 17.000 lasta ja nuorta vuosittain on sijoitettuna kodin ulkopuolelle ja kaiken kaikkiaan
80.000 on lastensuojelun asiakkaina, niin tilanne on erittäin
vakava. Haasteista huolimatta onnistumisiakin on.
Koko maailmaa ei voi pelastaa, mutta yhden ihmisen
maailmaan voi vaikuttaa. Kirkon erityisnuorisotyöntekijä
on kuin arjen takiainen. Kun muiden viranomaisten kanssa
pitää olla tekemisissä, niin erkkarin kanssa ei ole pakkoa
kuten koulun, poliisin tai lastensuojeluviranomaisten.
Kohtaamalla jokainen nuori ihmeenä, olemalla läsnä hänen
arjessaan teemme diakonista työtä, toteaa Mikko Mäkelä.
Kaikki haastateltavat ovat yhtä mieltä siitä, että heidän
työyhteisössään nuorisotyöllä on suuri painoarvo. Tämän
päivän nuorissa on huomisen kirkon tulevaisuus. Nuorisotyöntekijät ovat koulutettuja ja ammattitaitoisia hoitamaan
työalansa toimintoja, joilla tuetaan nuorten kristillistä
identiteettiä ja kirkkoon kuulumista, kuunnellaan ja
välitetään nuorten ajatuksia ja toiveita sekä annetaan ikään
sopivia vaikuttamismahdollisuuksia.
Yhtä lailla haastateltavien mielestä kasvatusvastuu
kuuluu meille kaikille.
– Me aikuiset vaikutamme esimerkillämme enemmän
kuin jatkuvalla opetuksella tai määräämisellä. Päävastuu on
vanhemmilla, mutta nuori kohtaa kasvunsa aikana paljon
muistakin aikuisia. Kirkko pyrkii siihen, että seurakunnat
turvaavat nuorisotyöllään kasvatuksen mahdollisuudet.
Marja-Leena Ruostesaari
Kirjoittaja tekee väitöskirjaa
aiheesta 'Yhteiskuntavastuu ja nuoriso'
❧6❧
Kirkon panostus
nuorisotyöhön
Nuorisotakuu –
mitä se on?
● Lapsi- ja nuorisotyöhön yli 330 miljoonaa, ● Elinkeinoelämän rakennemuutos on aiheuttanut
joka on kolmasosa koko kirkon budjetista.
● Rippikouluihin osallistuu vuosittain
53.000 nuorta.
● Isostoiminnassa on 21.000 nuorta.
● Vertaisohjaajina rippikouluissa toimii
17.000 nuorta.
● Nuorisotyössä kohdataan erityisesti
15–18-vuotiaita nuoria.
● Seurakuntavaaleissa saavat äänestää
16-vuotiaat nuoret.
● Partiolippukunnista n. 90 % sisältyy
paikallisseurakunnan nuorisotoimintaan.
● Halutaan tukea nuorisotakuuta.
● Seurakunnat palkkaavat kesätöihin noin
4.000 nuorta vuosittain.
● Kirkko vahvistaa nuorten osallisuutta
syrjäyttämistä ja ulkopuolisuutta vastaan.
● Kirkko toimii nuorten lähtökohdista
yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
sen, että koulutusta vailla olevat työpaikat vähenevät. Nuorten työllisyystilanne heikkenee edelleen,
ja se johtaa usein muihin elämän ongelmiin. Tästä
seuraa myös vuosittain 300 miljoonan euron lasku
yhteiskunnalle.
Hallituksen ohjelmassa on nuorisotakuu, jolla
tavoitellaan nuorten työllistymisen edistämistä ja
syrjäytymisen ehkäisyä. Tavoitteena on että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle
vastavalmistuneelle tarjotaan työ- ja työkokeilu-,
opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka kolmen
kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.
Nuorisotakuu on haasteellinen, ennalta ehkäisevä ohjelma, joka vähentää nuorten syrjäytymistä
pitkällä aikavälillä. Se ei kuitenkaan huomioi niitä,
jotka ovat jo päässeet tipahtamaan. Nuorisotakuu
ei ole kaikin osin saavuttanut tavoitettaan, mutta
käytäntö ja tutkimukset tulevat selvittämään pitkän
aikavälin vaikutukset.
Kuva: Martti Santakari | Manipulointi: Erkki Kiiski
❧7❧
Enemmän kuin
rakennemuutos
J
os kirkolliskokous niin ajallaan päättää,
tehtävämme on käydä työhön seurakuntarakenteiden uudelleen järjestämiseksi, ja tuo työmaa
tulee olemaan mittava. Silti rohkenen väittää,
että jotain isompaakin on meillä seurakunnissa
ja kapitulissa edessämme kuin pelkkä rakennemuutos: meitä haastetaan ennen muuta
ajattelun muutokseen.
Mitä tarkoitan? Mihin tahdon kutsua niin seurakuntien
työntekijöitä ja luottamushenkilöitä kuin myös meitä hiippakunnan väkeä? Erityisesti uudenlaiseen tuomiokapitulin ja
seurakuntien väliseen suhteeseen. Pitkän historian tuloksena
kapituli mielletään yhä usein etäiseksi, kirkolliseen päätöksentekoon erikoistuneeksi viranomaiseksi, jonka pelätään ja joskus
samalla paradoksaalisesti toivotaan vievän rakennemuutoksen
kaltaiset hankkeet läpi ylhäältä käsin ohjaten.
Haastan kuitenkin itseäni, samoin kuin seurakuntiamme,
näkemään asiat toisin. Teemme kyllä ne päätökset, jotka tuomiokapitulin kuuluu rakennemuutoksen keskellä tehdä, mutta samalla ajattelen kapitulin voivan asettua etäisyys- ja yläpuolisuusaseman sijasta kannattelevaan, mahdollistavaan ja osallistavaan rooliin – seurakuntien dialogiseksi kumppaniksi.
■ Haluan nähdä seurakunnat muutosprosessin keskeisinä
toimijoina, joiden ääntä on tärkeä kuulla, lähtöruudusta
alkaen. Tämän syys- ja talvikauden hiippakunnalliset kohtaamiset ovat toivon mukaan tekemässä vuoropuhelun todeksi viestien samalla siitä, että tuomiokapitulilla on
varsin toisenlainen etenemisstrategia kuin
yhtymäkarttojen piirteleminen valmiiksi
seurakuntien puolesta. Tuo piirustelu tehdään aikanaan eri alueiden seurakuntien
kanssaan yhdessä. Jotta tälle kaikelle rakennemuutostyölle olisi parhaat mahdolliset
edellytykset, toivon ja oletan hiippakunnan
organisoivan konsultatiivista tukea eri
alueille ja jalkauttavan myös omaa väke-
❧8❧
ään seurakuntien matkakumppaneiksi, ei muutosta
toteuttamaan vaan fasilitoimaan.
Vähintään yhtä isoon ajattelun ja asenteiden muutokseen haastaa seurakuntien välisten suhteiden pelikenttä. Jo tässä vaiheessa, kun kirkon päätöksiin on
vielä matkaa, on ensinnäkin aika luoda luottamuksen
ilmapiiriä. Avautuminen keskusteluyhteyteen ja yhteistyösuuntien ennakkoluuloton kartoittaminen vaatii
juuri luottamuksen kasvattamista seurakuntien välillä.
■ Toiseksi, radikaali ajattelun muutoshaaste on
siinä, että seurakunnan oman hyvän sijasta lähdetään
tietoisesti etsimään yhteistä hyvää. Miten paljon meillä
vielä onkaan sitä mentaliteettia, jossa merkityksellisenä
pidetään vain oman seurakunnan etua ja tuumataan,
että köyhemmän naapurin asiat eivät meille kuulu.
Ja kuitenkin ne kuuluvat, sillä jo nyt ja varsinkin
tulevaisuudessa meillä on yhteinen vastuu siitä, että
kaikilla alueilla ja kaikenlaisten toimintaympäristöjen
piirissä kirkon perustehtävän toteuttamiselle – uskolle
ja rakkaudelle – on riittävät edellytykset.
■ Kolmas askel ajattelun muutoksen tiellä jatkaa
edellisestä eteenpäin. Kuumeisen rakenteiden miettimisen sijaan tarvitsemme keskusteluumme aimo annoksen toivorikasta perustehtävälähtöisyyttä: tulevat muutokset eivät ole helppoja,
mutta ne ovat aidosti
positiivinen mahdollisuus
työstää yhdessä sitä, miksi
seurakunta on olemassa,
ja luoda tulevaisuuden
kirkolle edellytykset olla
Kristuksen asialla.
Timo Tavast
Hiippakuntadekaani
Pastoraalinen
johtaja
kristallisoi
kirkon
työn
Piispa Kaarlo Kalliala
Diakonialaitoksen
jazzvastaanotolla
Porissa heinäkuussa 2012.
P
Kuva: Mikko Niemelä
Pastoraalinen johtajuus
on kirkollisen työn
tarkoituksen kirkastamista.
Se perustuu toiminnan
syvälliseen jäsentämiseen,
reflektointiin ja uudelleentulkintaan. Näkyihin, jotka
ovat ihmisiä aidosti
kiinnostavia ja innostavia,
määrittelee piispa
Kaarlo Kalliala.
iispaksi valitussa yksilössä
saattaa olla alkujaankin jonkinlaista johtajan vikaa, mutta Kaarlo
Kalliala ei osaa arvioida, millainen
hän oli ensimmäisissä esimiehen
tehtävissään.
– En mieltänyt olevani johtaja tai tiimin vetäjä, kun lähdin kolmikymppisenä merimiespapiksi Rotterdamiin. Tiesin toki, että olen paikan
pomo, mutta minulla ei ollut mitään teoriaa, käsitystä tai
struktuuria johtamisesta. Ne tulivat vasta myöhemmin,
piispa muistelee.
Muuan konsultti veti Savonassa merimiespapeille koulutuksen tavoitejohtamisesta ja tuloksen
tekemisestä.
– Silloin aloin tarkastella tehtävääni johtamisotsikon alla. Ymmärsin, että kaikella tekemisellä
ja aktiviteeteilla täytyy olla jokin selkeä tavoite.
Kaikki kirkon viranhaltijat on kuitenkin palkattu
saamaan jotakin aikaan.
Näissä perin kiteytyneissä ja käänteentekevissä
ajatuksissa Kalliala palasi synnyinmaahansa,
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniajohtajaksi.
❧9❧
Alaiset on
voitettava puolelleen
– Aloin ahdistella diakoniatyöntekijöitä. Kyselin jatkuvasti,
mihin tällä kaikella oikein pyritään. Yleensä vastaus oli,
että työntekijä kuvaili, mitä hän käytännössä tekee, Kaarlo
Kalliala jatkaa johtajan oppivuosiensa alkutaipaleen selvittämistä.
Keskimäärin vastaajien oli vaikea esittää, mitä tavoitetta
kohti he menevät ja mitä yrittävät saada aikaan. Työntekijät
hahmottivat työnsä kovin eritasoisesti.
– Helpoin tapa saada työntekijän päämäärä selville, oli
miettiä, mitä muilta puuttuisi, jos häntä ei olisi.
Kun kirkossa yleistyivät erilaiset suunnittelumallit, kuten
taloussuunnittelu, Turun diakoniakeskuksen oli helppo
hyödyntää niitä, sillä samanlaiset mallit olivat jo tuttuja.
– Diakoniajohtajana tajusin, että olennaista on muutoksen johtaminen ja aikaansaaminen. Siinä onnistuakseen
on voitettava työntekijät puolelleen ja valjastettava heidän
voimavaransa käyttöön, sillä he saavat muutoksen aikaan,
jos saavat.
Kuinka johtaja voittaa ihmiset puolelleen?
– Kuuntelemalla. Diakoniavuosien aikana minullekin
kehittyi edes jonkinlainen kuuntelemisen kyky. Ainakin sen
taju, etten hallitse ja hahmota tätä hommaa yksin.
Koko diakonian työyhteisö tutkaili sydämessään, mihin
kaikella työllä oikeastaan pyritään. Näky omasta tehtävästä
tiivistyi ja kirkastui.
– Ymmärsimme, että tehtävämme on häpeän voittaminen. Me olemme taistelemassa häpeää vastaan ja tuomassa
ihmisiä pois häpeästä.
Homma ei mene
niin, että ensin
keskustellaan hetki
ja sitten minä kerron,
mitä olen asioista
ajatellut.
❧ 10 ❧
Kuva: Pasi Leino
❧ 11 ❧
horisonttinsa ja kokemuksensa kautta avata ohjattavalleen
uusia näköaloja, piispa ajattelee.
Primadonnan
jumalainen työnäky
Kirkollisessa kulttuurissa administraatio, hallinto, oli pitkään hallitseva näkökulma organisaation hahmottamiseen.
– Kaksikymmentä vuotta sitten kenestäkään ei sanottu,
että hän on hyvä johtaja. Sanottiin, että hän on hyvä
hallintomies, jos haluttiin kehua.
Pikanttina kirkollisena erityispiirteenä on ollut se, että
ihmiset ovat johtaneet työtään melko itsenäisesti, kukin
oman hengellisen identiteettinsä pohjalta.
Esimerkiksi diakonialla ja nuorisotyöllä on saattanut
olla ihan oma visionsa siitä, mitä halutaan tehdä.
– Ihmiset, joilla on visioita, ovat kirkon vahvuus. Enimmäkseen heidän visionsa ovat seurakunnan tavoitteiden
suuntaisia.
– Kääntöpuolena on kuitenkin primadonnakulttuuri:
minulla on tällainen työnäky, jonka olen sopinut suoraan
Jumalan kanssa, eikä siihen voi kukaan ulkopuolinen
johtajakaan puuttua, piispa naurahtaa sarkastisesti.
Pystymetsästä
vieraaseen maailmaan
Viime vuodet ovat tuoneet aivan toisenlaisen haasteen kuin
primadonnien ohjastaminen toimimaan seurakunnan
asettamien tavoitteiden mukaisesti.
Kirkolliseen työhön on tullut yhä enemmän ihmisiä,
joilla ei ole kummoistakaan näkyä, ja jotka eivät ole saaneet vielä apua visionsa hahmottamiseen.
– Ennen työntekijöillä oli jo tullessaan kirkollisen
kulttuurin tuntemusta ja opintojen aikana oli sisäistetty
jonkinlainen hengellinen identiteetti. He solahtivat
sujuvasti valmiiseen ja olemassa olevaan maailmaan.
– Nykyään monen ammatti-identiteetti – syvempi
käsitys siitä, mikä tämä kirkon juttu oikein on – kasvaa
vasta vähitellen työtä tehdessä.
Johtajan haaste on saada tämä identiteetin kirkastamisen prosessi onnistuneesti käyntiin ja seurata, että se
menee eteenpäin.
Kunnon työnohjaajan täytyy osata erottaa se, mikä
työssä ja työnäyssä on olennaista ja epäolennaista.
– Johtajan on oltava arviointikykyinen. Kun jotakin
asiaa pohditaan yhdessä, on pystyttävä ehdottomaan
rakentavia synteesejä sen pohjalta, mitä ihmiset ovat
itsestään kertoneet. Johtaja voi sitten oman tulkinta-
Mitä me pohjimmiltaan
teemme
Kaarlo Kalliala tekee eron tavallisen pappina toimimisen
ja työyhteisön pastoraalisen johtajuuden välille.
– Pastoraalinen johtajuus on teologisen ja hengellisen
tulkintahorisontin avaamista – sen kertomista yhä uudelleen, mitä varten me olemme tätä työtä tekemässä ja mihin
me olemme pyrkimässä; keitä me olemme ja mitä ihmiset
tarvitsevat, Kalliala kiteyttää.
Kirkossa johtamiseen liittyy myös hengellinen kielenkäyttö ja toiminta.
– Olen todella tyytyväinen siihen, että uudet työntekijät
on keksitty siunata työhönsä. Minut on vihitty piispaksi
ja aikanaan siunattu merimieskirkon työhön. Se on tapa
osoittaa, mitä me olemme pohjimmiltaan tekemässä.
Pastoraalinen johtaja luo ja ylläpitää tilaa spiritualiteetin hoitamiselle ja pohtimiselle.
Hengellisiä kysymyksiä voi käsitellä koko työyhteisönkin kanssa, ei vain kahdenkeskisissä tapaamisissa.
– Yhtenä työyhteisöpäivänä mietimme spiritualiteettia
erilaisista näkökulmista. Keksimme idean, että jokainen
ehdottaa veisattavaksi jonkin virren värssyn ja voi halutessaan kertoa, miksi valitsi sen.
– Virret avasivat hyvin keskustelua siihen suuntaan,
että saatoimme käyttää luontevasti uskonnollista kieltä
ja mainita Jumalankin, joka kuitenkin on mukana siinä,
miksi teemme tätä työtä.
❧ 12 ❧
Irvikuva kirkollisen
luottamuselimen
kokouksesta on se,
että ensin rukoillaan
hartaasti ja palavasti
ja seuraavaksi ollaan toisille
ilkeitä ja inhottavia."
Piispa on hengellinen johtaja, joka
paimenena kaitsee hiippakuntaansa.
Paimenen varusteisiin kuuluu sauva.
syyttä on juuri sellainen hengellisyys, joka hänelle itselleen on läheistä, Kaarlo Kalliala muistuttaa.
Neutraalin tuntuisilla seremonioilla ja tutuilla
hartauskaavoilla voidaan välttää toisten hengellisille
intiimialueille tunkeutuminen.
– Irvikuva kirkollisen luottamuselimen kokouksesta
on se, että ensin rukoillaan hartaasti ja palavasti ja seuraavaksi ollaan toisille ilkeitä ja inhottavia.
– Pastoraalisen johtajan täytyy kuulostella ja reflektoida, mikä on millekin porukalle luontevaa hengellisyyttä.
Kristinusko avaa
toisen perspektiivin
Kuva: Martti Puhakka
Ei hengelliselle
epämukavuusalueelle
Piispan mielestä on tärkeää, ettei kenenkään tarvitse mennä hengellisistä kysymyksistä keskusteltaessa tai hartautta
harjoitettaessa vastentahtoisesti liian henkilökohtaiselle
tasolle.
Toisia ei saa painostaa tai ahdistaa hengellisistä asioista puhumiseen eikä oman uskontulkinnan taakse.
Papin työhön kuuluu paljon rukousta ja hartauksia.
Pastoraalisen johtajan roolissa on muistettava, että rukoustraditioita on monenlaisia.
Yhteinen ääneen rukoilu voi olla myös ahdistavaa, jos
siihen otetaan mukaan ihmisiä, joille kyseinen perinne on
vieras ja rukoilu yksityistä toimintaa. Esimerkiksi yhteiset,
ihmisten henkilökohtaisia asioita käsittelevät rukoukset
tuntuvat toisista kiusallisilta.
– Pastoraalisen johtajan ei pidä pakottaa muita valmiisiin hengellisiin kaavoihin ja esittää, että oikeaa hengelli-
Luterilaisessa perinteessä ei ole samanlaista hengellisen
ohjauksen traditiota kuin esimerkiksi ortodokseilla, joilla
on ohjaajavanhuksensa.
Kaarlo Kalliala suhtautuu suopeasti hengelliseen ohjaukseen, mutta pastoraalisen johtajan työnkuvaan sen
toimen sisällyttäminen ei ole ihan yksinkertaista.
– Hengellisen ohjauksen horisontti ei ole mitenkään
hullumpi. Pastoraalisen johtajan voi olla hyvä pitää se
mielessä: ihmistä on katsottava hengellisenä oliona.
– Pastoraalisen johtajan tehtävä on toisaalta näyttää
työyhteisölle suuntaa, pistää rajoja ja sanoa ”kyllä” tai
”ei”. En oikein usko, että näitä kahta erilaista roolia voi
yhdistää toisiinsa kokonaisuudessaan.
Syvimmältä olemukseltaan pastoraalinen johtajuus
on asioiden tulkitsemista, reflektoimista ja selittämistä
kristinuskon avaamasta perspektiivistä.
– Kristinusko näyttää maailman toisesta näkökulmasta. Meidän tehtävämme on jäsentää ja järjestää palikat
toisenlaiseen järjestykseen. Mikä näyttää toivottomalta,
ei olekaan toivotonta, ja mikä näyttää tässä maailmassa
alhaiselta, ei ehkä olekaan sitä, vaan se voi olla hyvinkin
merkittävää.
❧ 13 ❧
Janne Villa
Kirjoittaja on
vapaa toimittaja.
– Hyvä pastoraalinen johtajuus
lähtee oman hengellisen elämän
hoitamisesta. Tästä asiasta
puhutaan liian vähän kirkon
johtamiskirjallisuudessa,
sanoo Aino Vesti.
Väitöskirjatutkija ja pappi teki
ylemmän pastoraalitutkinnon
tutkielmansa aiheesta Spiritualiteetti
ja pastoraalinen johtaminen
seurakuntaliitoksessa.
S
Kuva: Jussi Vierimaa
Sekamelskan
seurakunnasta
hengelliseen
harmoniaan
eurakuntaliitokset ovat kuuma
peruna. Aino Vesti tutki, kuinka ne
sujuivat viidessä paikassa. Hänellä on
omaakin kokemusta aiheesta Maskun
kirkkoherrana, kun Lemu-Askaisten
2000 hengen seurakunta liittyi 6000
jäsenen Maskuun.
– Meillä kaikki sujui hyvin, mikä
johtui paljolti liittyvän seurakunnan rakentavasta asenteesta.
Luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kotiseututuntemus ja
asiantuntemus otettiin käyttöön. Muutosvastarinta vähenee, kun
kaikki ovat muutoksessa mukana ja holhoavaa asennetta vältetään. Kaikista muutoksista pyrittiin myös jakamaan tietoa.
– Itselleni ensimmäinen asia oli se, että rukoilin kaikkien
tilanteiden puolesta johdatusta ja viisautta. Pyrin saattamaan
seurakuntalaisia yhteen ja järjestämään tilaisuuksia, joissa he
saivat kertoa alueensa toimintakulttuurista, ettemme murskaisi käytäntöjä, joihin on oltu tyytyväisiä, Vesti sanoo.
Hänen tutkimissaan seurakuntaliitoksissa luottamushenkilöitä kuultiin yleensä kattavasti, mutta työntekijöiden ja seurakuntalaisten mielipiteitä ei monessa tapauksessa kysytty riittävästi.
– Muutosten aikana ja pari–kolme vuotta niiden jälkeen
kannattaisi olla seurantaryhmä, jonne voisi viedä kaikki
valitukset. Muuten riippuu pitkälti kirkkoherrasta, käsitelläänkö valituksia. Vaikuttamisen mahdollisuus luo yhteyttä: me
rakennamme seurakuntaa yhdessä.
❧ 14 ❧
– Pastoraalisen johtajan tehtävässä kaikki
tiivistyy vuorovaikutukseen kasvokkain,
muistuttaa Aino Vesti.
Muutosjohtaja helvetistä
Kaikkialla muutokset eivät suju yhtä onnellisesti. Huonoimmassa seurakuntaliitoksessa, jonka Aino Vesti tutkielmassaan hahmottelee, kaikki menee pieleen. Suureen ”sekamelskan seurakuntaan” liittyi pienempiä seurakuntia.
– Kirkkoherra luotti sotilaalliseen tapaan hoitaa asioita
ja päätti viedä liitoksen läpi autoritäärisesti, kylväen näin
epäluottamusta pääseurakunnan ja kappelien välille, Vesti
toteaa.
Tiedotus jäi pöytäkirjojen ja median kyselyjen varaan.
Luottamuselinten päätösvalta tuntui näennäiseltä, koska
kirkkoherra ja talouspäällikkö valmistelivat asiat ja epämiellyttävän päätöksen kohdalla vetosivat asioiden taustoista usein tietämättömien luottamushenkilöiden päätökseen.
Pienessä seurakunnassa oli toimittu talkoohengessä,
mutta pääseurakunnan luottamushenkilöt päättivät, että
talkoot lopetetaan.
– Liitoksen tapahduttua kirkkoherra lähetti heti ensimmäisenä päivänä kaivinkoneen kaivamaan pois kappelien
postilaatikkoja ja seurakuntien nimikylttejä, mikä tuntui
kappelien jäsenistä identiteetin ryöstöltä.
Ylimielinen identiteetin murtaja
Sekamelskan seurakuntalaisten oli vaikea tottua kappelien
riippuvuuteen pääseurakunnasta. Kirkkoherra yritti pimittää kappelineuvostoilta tiedon sen vallasta ja oikeuksista.
Hän pyrki ohjaamaan kappeleille minimaalisen määrän
rahaa, koska hänestä kappelien toiminnaksi riittivät jumalanpalvelukset.
– Itsemääräämisoikeuden menettäminen ja vallan keskittyminen pääseurakuntaan murensi kappelien identiteettiä.
Pääseurakunta päätti kaikesta.
– Työntekijäkokoukset olivat pitkiä ja niiden riitaisessa
ilmapiirissä työntekijät eivät uskaltaneet tuoda omia ehdotuksiaan kirkkoherralle, ja jos joku uskalsikin, ei sillä ollut
mitään vaikutuksia.
– Asiallisetkin kysymykset sivuutettiin ylimielisesti, ristiriitoja ei käsitelty eikä surutyötä tutuista tavoista ja ihmisistä
luopumisesta otettu vakavasti, Aino Vesti selvittää.
Kirkkoherra saattoi jopa nolata liittyvien seurakuntien
työntekijöitä. Hän sai vastakkaisista mielipiteistä suorastaan
raivokohtauksia ja lähetteli jälkikäteen ikäviä sähköpostiviestejä. Osa työntekijöistä oli lähellä uupumista ja osa lähti
muihin tehtäviin.
Jumalanpalvelusten osallistujamäärät putosivat puoleen
ja kirkostaeroamisluvut nousivat hiippakunnan korkeimmiksi.
Liitos sujuu rukoillen kuin leikiten
Aino Vesti antaa parhaalle mahdolliselle seurakuntaliitokselle
nimen ”harmonian seurakunta”. Siellä sekä seurakuntalaiset ja luottamushenkilöt että työntekijät rukoilivat aktiivisesti
liitoksen ja sen valmistelijoiden puolesta. Kaikki pyrittiin pi­tämään prosessissa ajan tasalla.
Seurakuntalaisille lähetettiin kyselyjä heidän toiveistaan.
Kirkkoherra tutustui alueiden tarpeisiin, ihmisiin ja resursseihin ja järjesti keskustelutilaisuuksia, joissa pohdittiin yhdessä tavoitteita ja toimintatapoja. Keskusteluissa sai tuoda
vapaasti esiin mielipiteitä, pelkoja ja epäluuloja.
Uusiin ihmisiin tutustumiseksi ja epäluulojen hälventämiseksi järjestettiin lauluiltoja ja saunailtoja, joissa voi tutustua rennoissa merkeissä.
Lähtökohtana oli jokaisen kappelin itsenäinen toiminta
ja tasaveroisuus suhteessa sekä muihin kappeleihin että emäseurakuntaan. Työnkuvat ja esimies-alaissuhteet käytiin
alueittain läpi.
Alueille ja työntekijöille jaettiin vastuuta. Tavoitteena oli
antaa pienemmille liitoksen osapuolille kokemus, että he
mahdollisuuksien menettämisen sijaan saavat arvostusta ja
ymmärrystä osakseen.
– Kirkkoherra piti luottamuselinten kokouksissa hartauksia, joissa muistutti perustehtävästä, evankeliumin julis-
❧ 15 ❧
Spiritualiteetin
harjoittaminen,
Jumalan sanan
kuuleminen ja
rukous ovat
olennainen osa
seurakunnan
johtamistehtävää."
tamisesta ja yhdessä rukouksessa etsittiin Jumalan tahtoa ja
pyydettiin Pääjohtajalta viisautta. Kirkkoherra myös esirukoili työntekijöiden puolesta ja kannusti näitä hengellisesti.
– Kirkkoherra ja johtoryhmä kuulostelivat sekä vastarintaa että ideoita pastoraalisella työotteella, mutta silti
määrätietoisesti toimien.
Hengellisestä tukemisesta kaikki muu
Millainen on pastoraalinen työote? Aino Vestin mukaan termi
”pastoraalinen” juontuu Johanneksen evankeliumiin, jossa
Jeesus nimittää itseään hyväksi paimeneksi. Paimen huolehtii laumansa ravinnosta, turvallisuudesta ja suunnasta.
Pastoraalinen johtajuus miellettiin lähes kaikissa haastatteluissa kirkkoherran ensisijaiseksi tehtäväksi. Osa haastatelluista ei tosin odottanut kirkkoherran ehtivän hoitaa
tätä tehtävää liitoksen kiireiden keskellä.
– Rakennemuutoksessa pastoraalinen johtajuus ilmeni
asenteiden tasolla läsnäolona, kiinnostuksena, lempeytenä,
yhteyden rakentamisen pyrkimyksenä ja epäitsekkyytenä.
– Se ilmeni jumalanpalveluselämän ja seurakuntatoiminnan kehittämisenä, hartauksien pitämisenä, vierailuina
seurakunnan eri alueilla ja puheiden hyvänä valmistamisena, Aino Vesti listaa.
Ihannejohtaja kehittää itseään
Seurakuntayhteisöä tukevat
● oma
jumalanpalvelusyhteisö ja työyhteisö
● oma pappi, tutut työntekijät
>> hyvä tiedonkulku
● yhteyttä tukevat tilaisuudet, esim. konserttisarja
eri kirkoissa
● yhteinen lehti ja kotisivut
● vapaamuotoiset tilaisuudet
>> luottamus, sielunhoito
● seurantaryhmä toiminnan jatkuvaksi
kehittämiseksi
Kirkon jäsenyyttä vahvistavat
● johtajan pastoraalinen asenne,
taloudelliset resurssit, kodikkuus
>> toimintaa kaikenikäisille, muuallakin kuin omissa tiloissa ja lisäksi netissä
● yhteiset hartaudet, uusien kutsuminen
Etenkin suurissa seurakunnissa on vaarana, että pastoraalisen johtajan rooli kutistuu hallintotehtäviin, Vesti huomauttaa.
– On surullista, jos kirkkoherra jää vain hallintojohtajaksi. Toivon, että hän olisi yhteyden symboli ja hengellinen
johtaja. Teologisesti ei ole tarkoitus, että hän on vain toiminnanjohtaja.
– Ihanteellinen johtaja on käytännön organisoija, julistaja, sielunhoitaja, esikuva, evankelioija ja rukoilija. Yksi
ihminen ei varmaankaan pysty olemaan vahva kaikilla osaalueilla, Vesti myöntää.
Kirkkoherra, jolle hengellisen johtajan rooli ei tunnu
spontaanisti omalta, voi etsiä tehtävään tuekseen toisia työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Johtajan ei tarvitse täyttää kaikkia odotuksia, jos muilla on tilaa toimia. Lähetyskäskyä on
tarkoitus hoitaa yhteisöllisesti.
❧ 16 ❧
Kuva: Jussi Vierimaa
– Minimivaatimus pastoraaliselle johtajalle on se, että
hengellinen elämä on hänelle itselleen tärkeä. Sellaisessa
ilmapiirissä työntekijöiden on helppo uskaltaa paikata niitä
kohtia, joissa kirkkoherra on arempi tai töksähtelevämpi,
tutkijapappi pohtii.
Pidä visio kirkkaana
Luottamuksen syntymiseksi seurakuntaliitoksissa tarvitaan
tilanteita, joissa voi vapaasti, kasvokkain jutella hyväksyvässä ilmapiirissä.
– Pakko masentaa, pelko lukitsee ja estää kohtaamisen.
Luopuminen omasta seurakunnasta ja sen tavoista on eräänlainen kriisi ja merkitsee surutyötä, joka on otettava vakavasti. Sen läpikäymiseen on annettava aikaa ja siihen on
suhtauduttava kunnioittavasti.
Sielunhoidollisen ilmapiirin luominen merkitsee myös
saman kielen puhumista ja asettumista samalle tasolle seurakuntalaisten kanssa.
Pastoraalisen johtajan odotettiin olevan julistaja, joka
opettaa Raamatun sanaa oikein ja pitää vision kirkkaana.
Julistus ei saisi olla vanhan toistoa, vaan elämänläheistä
ja nykyaikaista. Julistaja saa olla rohkea moraalinkin asioista puhuttaessa, mutta samalla hänen tulee vakuuttaa ihmisiä Jumalan rakkaudesta.
Johtajan tehtävä on järjestää olosuhteet siten, että esimerkiksi papilla on riittävästi aikaa valmistaa saarna ja
kanttorilla paneutua kirkkomusiikkiin.
Rakkaus on seurakunnan verenkierto
Hyvä johtaja tunnistaa yhteen liitettyjen työyhteisöjen ja työntekijöiden hengelliset tarpeet ja vastaa niihin.
Aktiivisille, luoville ja verkostoituneille seurakuntalaisille
on annettava vapaat kädet järjestää toimintaa, jolla voidaan
tavoittaa niitä, jotka ovat yhteisön ulkopuolella. Hengellinen
johtajuus on siis sallittava myös seurakuntalaisille, Vesti näkee.
Kaikkea vastuuta ei voi sälyttää pastoraaliselle johtajalle.
Osa seurakunnan työntekijän ammattitaitoa on olla tietoinen
omasta hengellisestä tilastaan.
– Rakkaus on seurakunnan verenkierto. Se lähtee ristin
sovitustyöstä ja ehtoollisesta. Keskinäinen yhteys, luottamus
ja kodikkuus olla yhdessä läsnä Jumalan kasvojen edessä
syntyy rukouksen ja Pyhän Hengen kautta.
– Rukoilemmeko jumalanpalveluksen puolesta,
tapaammeko mennä säännöllisesti kirkkoon, kutsummeko
seurakuntalaisia jumalanpalvelukseen, onko jumalanpalvelukseemme helppo tulla ja kokeeko tulija, että häntä
tarvitaan paikalla, Aino Vesti kysyy.
❧ 17 ❧
Janne Villa
Hääkulkue vai hautajaissaatto
Miten säilyttää Hengen elämä rajojen siirtelyssä?
”Meidän liitos oli kuin hautajaissaatto,
teidän kuulosti enemmänkin hääkulkueelta.”
› Seurakuntarakenteen muutos on johdettavaksi
monitahoinen; tutkielmassani keskityin hengellisyyteen ja
pastoraaliseen johtamiseen. Kirkko on asettanut rakennemuutokselle kaksi näihin liittyvää tavoitetta: kirkon jäsenyyden vahvistamisen ja seurakuntayhteisön tukemisen.
Aineistonani oli 12 asiantuntevan seurakuntalaisen
haastattelu. Ja se käsitteli viittä liitosta. Tulokset kirjoitin tarinan muotoon kuvitteellisista Sekamelskan ja
Harmonian seurakunnista.
Sekamelskan seurakunnassa väheksyttiin itsenäisyydestä luopumisen surutyötä eikä perehdytty alueiden
käytäntöihin, mikä olisi auttanut muutosvastarinnan
käsittelyssä ja päätösten valmistelussa. Toiminta yli­
organisoitiin keskittämällä se pääseurakuntaan, jolloin
alueiden työyhteisöt hajosivat ja seurakuntalaisten osallistumismahdollisuudet pienenivät. Katkaisemalla hyvät
perinteet sammutettiin myös talkootyö.
Harmonian seurakunnassa tehtiin kappeleista tasavertaisia ja itsenäisiä. Hyvät käytännöt säilytettiin ja
työalat rakensivat oman alueen jumalanpalvelusyhteisöä. Aluetyön kautta vahvistui hengellisyys ja myös
paikallisidentiteetti.
Kertomuksista ilmeni, että oman papin läsnäolo ja
kasvokkainen vuorovaikutus tuttujen työntekijöiden kanssa vahvistaa yhteisöä ja heijastuu tiedonkulkuun pitäen
viestintäkanavat lyhyinä. Pienessä yhteisössä me-hengen
syntyminen on helpompaa.
Luottamuksen syntyminen näyttää vaativan vapaamuotoisia tilanteita kuten saunailtoja tai pienpiirejä,
jotka voivat tutustumisen kautta johtaa keskinäiseen
ymmärrykseen ja jopa sielunhoitoon.
”Mutta kun se on niin mukava puhua nenäkkäin tutun suntion tai kanslistin kans, ettei
se oo sama asia soittaa…Ja kyllä tuollaises asias
(hautajaiset) pitää päästä ihan paikan päälle
juttelemaan ja sillä lailla…”
Sekamelskan seurakunnan huono ilmapiiri
tuli näkyviin luottamuksen puutteena, keskustelukulttuu­rin sulkeutuneisuutena ja töiden huonona
organisointina ja aiheutti ristiriitoja. Muutosviestintä
oli käskyttävää, ylimielistä ja perustelematonta eikä
työntekijöille syntynyt tarvetta ymmärtää muutosta
ja osallistua siihen.
Harmonian avoimessa keskustelukulttuurissa tieto kulki paremmin. Leppoisat kahvihetket ja joutilas
jutustelu auttoivat asiatiedonkin kulkuun. Viestintää
ei ymmärretty kapea-alaisesti yksisuuntaisena tiedon
jakamisena, vaan se sisälsi osallistumismahdollisuuksia, kasvokkaiskohtaamisia ja vuoropuhelua.
Tuttu ympäristö, fyysinen läheisyys päätöksentekijöihin ja sosiaalinen kanssakäyminen eli
”puskaradio” edistivät viestintää huomattavasti.
”Ajantasaistiedon vaihdanta on työyhteisön verenkierto.” (Juholin, Elisa: Communicare! Viestintä
strategiasta käytäntöön. Porvoo: WS Bookwell,
2006. s. 166). Aluetyön ollessa vahvaa säilyi tuttuus
ja kodikas ilmapiiri, jonka pohjalle yhteisten tavoitteiden etsiminen rakentui. Ristiriitoja ei kaihdettu,
vaan perustettiin seurantaryhmä toiminnan
kehittämiseksi.
Kirkon määritelmässä painotetaan usein sanaa
ja sakramentteja, mutta tärkeä on myös sen alkuosa
”pyhien yhteisö”. Yhteys lähtee yhteyden Luojasta ja
yhdessä olemisesta. Yhteisö on kuin sykkivä sydän,
jossa rakkaus on sen ”verenkierto” ja kristinuskossa
sen lähde on ristissä, Kristuksen sovitustyössä,
messussa.
Pyhien yhteisö ja sana ja sakramentit ruokkivat
toinen toisiaan. Jumalan tahto ohjaa tunnustamaan
syntejä ja sana synnyttää Hengen hedelmiä toistemme kunnioittamiseen, yhdessä rukoilemiseen ja
muiden kutsumiseen uskon ja rakkauden yhteisöön.
❧ 18 ❧
Aino Vesti
Tutkielma on luettavissa
kokonaisuudessaan osoitteessa
http://aino.vesti.fi/ Ylempi pastoraali
Koonnut ja omavaltaisesti otsikoinut
Lasse Hautala, Sastamalan kappalainen.
Poimintoja hartauskirjoituksista
Toimiiko muisti?
Vakaumuksen puolesta
Reissu kuumassa autossa palautti
mieleeni, miten tuskallinen 2000
kilometrin ajo kuumassa autossa on.
Kauankohan jaksan iloita viileästä
autosta, kun vika on korjattu?
Tavoite tietenkin on, että kasteessa
nimeltä kutsuttu jäsen kasvaisi omaan
uskon vakaumukseensa. Siksi teemme
seurakunnassa kasvatustyötä ja
järjestämme toimintaa.
Pirjo Tiira Satakunnan Kansassa 1.9.
Jouko Kotisalo Mynämäen
kirkkoherran blogissa 28.8.
Toimihan, muisti!
Rukoilkaamme!
Pyydämme, ettemme unohtaisi kaiken
tieteen ja tutkimuksen harjoittamisen
keskellä olevamme perimmiltään
Jumalan salaisuuden äärellä.
Inhimillistä rakkautta voidaan tuntea
vain, kun ihmiset pitävät yhteyttä
ja toimivat toistensa kanssa. Sama
vaikuttaa suhteessa Jumalaan – ja
siksi on syytä pitää yhteyttä ylöspäin
Miika Rosendahl Salon
seurakuntasanomissa 6.9.
Tuiki tarpeellinen
tomumajamme
Tarvitsemme ruumista nähdäksemme,
kuullaksemme, koskettaaksemme,
maistaaksemme ja haistaaksemme
asioita joista tämä maailma koostuu.
Tarvitsemme ruumista myös tehdäksemme työtä maailmassa ja vaikuttaaksemme sen tapahtumien kulkuun.
Ari Pääkkönen Loimaan
srk:n kotisivuilla 15.9.
Kristus, kirkon
suloinen tuoksu
Kun kirkossa annetaan tilaa Kristuksen
kohtaamiselle hajuttomuus ja mauttomuus ovat poissaolevaa todellisuutta.
Muuten voidaan laittaa lappu luukulle
tai muodostaa kirkollinen perinneyhdistys, joka muistelee menneitä hyviä
aikoja…
Jouni Lehikoinen
Turun ja Kaarinan
srk-yhtymän verkkokirkossa
6/2013
Tapio Seppälä
Luvian srk:n kotisivuilla
Kiitos poikii kiitosta
Psykologian alalla tehdyissä
tutkimuksissa on havaittu, että
korkeaa kiitollisuutta osoittavat
ihmisen ovat avuliaita muita kohtaan
ja se heijastuu heidän sosiaalisissa
tapaamisissa myönteisenä toimintana
ja käyttäytymisenä.
Aino Savolainen Uudenkaupungin
srk:n Viikon Sanassa 2.9.
Kaiken takana on Paimen
Taitaa Jumalan hyvien uutisten avoin
julistus vaikutuksineen olla myös
lehdistön ja sananvapauden vahva
taustatekijä. Tosi sanoma ja vapaus
säilyköön!
Keijo Rainerma
Kankaanpään Seudussa 19.9.
Kuka vastaisi?
Uskonko, uskallanko uskoa,
uskallanko luottaa?
Anna-Kaisa Hautala
Tyrvään Sanomissa 10.9.
❧ 19 ❧
Olemisen sietämätön
epätodennäköisyys
Ihmeellistä, siis se, että juuri sinä olet
olemassa - tai naapurisi tai ekaluokan
opettajasi, tai quajiro –intiaanilapsi
Venezuelassa, tai mummo Siperian
Jakutiassa tai YK:n pääsihteer,i tai …
kuka tahansa maailmassa.
Sinikka Hännikkälä Porin
Kirkkosanomissa 6/2013
Odotettavissa iltaan asti…
Tästä tulee hauskaa. Kyllä kai eläkeläinen saa olla hiukan lapsellinen?
Lasse Vahtola Ruskon srk:n
Lassen blogissa 8.9.
Varhain vastuuseen
Eräällä lastenleirillä muutamat
pikkutytöt ilmoittivat oman ryhmänsä
isosten olevan varaisä/-äiti.
Sami Tolvanen Euran srk:n
Yhtä Perhettä -lehdessä 2/2013
Kirkko olemme me
Myös tulevaisuudessa kaikista uusista
rakenteista riippumatta seurakunta
koostuu paikkakunnan kristityistä,
jotka kokoontuvat yhteen rukoilemaan
ja viettämään ehtoollista sekä pitävät
huolta lähimmäisistään ja kantavat
huolta luomakunnasta
Heimo Rinne
Kirkko ja Me -lehdessä 29.8.
Kirkko olemme me kaikki!
Jumalan suuren rakkauden koskettamina haluamme, että toisetkin saisivat
tuntea hänen rakkauttaan. Kyse ei siis
ole omasta eikä omien jälkeläisten menestyksestä. Kyse on hyvän jakamisesta,
Jumalan valtakunnan leviämisestä.
Kalle Elonheimo Salon
Seudun Sanomissa 30.6.
Hurskaista toiveista
Saksalaisen Hallen kaupungin sisällä on toinen,
erikoinen kaupunki: Francken laitokset.
Laitosten vaikutus tuntuu Suomessakin.
”Oppilaitoksen tulee näkyä
kattoparvekkeelta”, Francken
laitosten perustaja haaveili.
Koulurakennusten keskellä sijaitsee
250 metriä pitkä lehmuskuja.
F
❧ 20 ❧
rancken laitosten orpokodin katto-
tasanteelta näkyy kaikkiin ilmansuuntiin.
Etualalla levittäytyy vaikuttava kuudentoista hehtaarin alue tutkimus-, koulutusja kulttuurirakennuksineen. Ympärillä
tuli totta
Saksassa vuonna 1953 julkaistu postimerkki,
jonka kuva-aiheena on August Hermann
Francke.
Aivan vieressä horisontissa törröttää Turun tuomiokirkon torni, ja sen juurella väki touhuaa lähetyksen
porkkanamarkkinoilla. Ja eikö tuolla Jaakko Löytty
vedä heränneitten veisuita Aurassa? Tuolla istuvat
rukoilevaiset seuroissa Eurajoen opistolla. Tuolla Kansanlähetyksen väki rakentaa suurtelttaa Kankaanpään
pesiskentälle. Tuolla arkkipiispa nousee lentokoneeseen Pipliaseuran pääsihteerin kanssa – lehdessä taisi
olla uutinen, että raamattumatkalle Kiinaan...
Miten ihmeessä ne näkyvät entisen Itä-Saksan
kaupungista orpokodin katolta?
Toive elävästä uskosta
lainehtii Hallen kaupunki, sen keskiaikaiset rakennukset,
kirkkojen tornit, modernit kaupunginosat.
Taivaanrannassa häämöttää – mitä?! Sehän on selvästi
Porin Diakonialaitoksen seinä, jolla villiviinit kiipeilevät!
Miten se voi näkyä täältä?
Halle sijaitsee Saalejoen varrella. Kaupunki perustettiin yli 1200 vuotta sitten. Sen keskiaikainen
vanhakaupunki on hienosti restauroitu. Nähtävyyksiä
ovat muun muassa Martti Lutherin kuolinnaamio
Torinkirkossa ja säveltäjä Georg Friedrich Händelin
syntymäkoti.
Kaupungin kolmas, UNESCOn maailmanperintökohteiden joukkoon ehdolla oleva nähtävyys ovat
Francken laitokset. Halle juhlii parhaillaan laitosten
perustajan 350-vuotismuistoa.
❧ 21 ❧
August Hermann Francken entisen kotitalon
seinässä on muistolaatta. Francke asui tässä
talossa 1702–1715.
August Hermann Francke syntyi maaliskuussa 1663
lyypekkiläiseen juristiperheeseen. Poika opiskeli teologiaa
ja vanhoja kieliä ja päätyi opettamaan kieliä Leipzigin
yliopistoon.
24-vuotiaana Francke tapasi nelikymppisen papin,
Philipp Jakob Spenerin. Nuoren miehen elämä muuttui.
Euroopassa oli syntynyt hengellistä liikehdintää. Paikoin
se sai radikaaleja ja hurmoksellisia piirteitä. Kirkko pelkäsi
harhaoppeja. Liikkeeseen kuuluvia haukuttiin pietisteiksi,
hurskastelijoiksi. Radikaalin yltiöpietismin rinnalle kehittyi
maltillinen suunta, jota Spener edusti.
Spener halusi uudistaa valistusajan kirkkoa. Parannusohjelmansa hän tiivisti kirjassaan Pia desideria,
suomennettuna Hurskaita toiveita.
Toiveena oli, että yksityisen ihmisen sydämessä syttyisi
elävä usko puhdasoppisuuden ja tapakristillisyyden sijaan.
Uudistaja halusi Lutherin tapaan, että Pyhä Kirja kuluisi
kansa käsissä. Uskonkiistoja tuli välttää. Kristillisyyden
piti olla enemmän elämää kuin oppia. Spener toivoi
uudistuksen leviävän ”pienistä kirkoista kirkon sisällä”,
kristittyjen ryhmistä, jotka kokoontuivat konventikkeleihin
eli seuroihin. Kokoontumisissa tutkittiin Raamattua ja
maallikotkin saivat ilmaista ajatuksensa.
Leipää ja lukutaitoa
Franckesta tuli pietisti. Hän vakuuttui siitä, että kristityn
tuli uskoa henkilökohtaisesti, elää yksinkertaista elämää
ja pyrkiä pyhitykseen. Käytännössä nämä merkitsivät myös
huolenpitoa vähäosaisista.
Vuonna 1691 Francke siirtyi Hallen yliopistoon kreikan
ja heprean professoriksi ja samalla kaupungin vieressä
sijaitsevan Glauchan kylän pastoriksi.
Pastorin ovea kolkuttelivat päivittäin köyhät ja orvot.
Francke antoi heille syötävää.
Varakkaita pappilassa kävijöitä varten Francke laittoi
esille säästölippaan ja keräsi varoja köyhien lasten koulunkäyntiin. Kun köyhille jaetut rahat eivät aina päätyneet
koulutarvikkeisiin, Francke alkoi itse opettaa leivän pyytäjiä
edes hetken aikaa.
Francke perusti orpokodin ja sen yhteyteen
koulun, joka oli köyhille lapsille ilmainen.
Hän halusi myös tyttöjen opiskelevan.
❧ 22 ❧
Lehmuskujan varrella sijaitsee 1700-luvulla rakennettu
”Pitkä talo”, Saksan suurin ns. ristikkotalo.
Kerran säästölaatikkoon ilmaantui tavallista suurempi
lahjoitus. Francke piti sitä merkkinä Jumalalta ja perusti
oman koulun, joka oli tytöillekin avoin. Köyhät saivat
opetusta ilmaiseksi, varakkaat maksoivat koulumaksun.
Tieto opetuksen hyvästä tasosta levisi. Koululaisia tuli
lisää, samoin rahapuroja. Niillä pastori vuokrasi tilat
orpokodille.
Orpokodista yliopistoksi
Francke haaveili omasta orpokodista, jonka yhteydessä
koulua pidettäisiin. Sen peruskivi laskettiin vuonna 1698.
Francken laitokset saivat siitä alkunsa.
Me suomalaiset matkalaiset seisomme historiallisen
orpokodin katolla, observatoriotasanteella. Francken
koululaiset oppivat siellä katsomaan elämän näkymiä
kauas yli kaupungin ja avaruuden tähtiin asti.
Orpokodin ympärille kohosivat apteekki, kirjapaino,
kirjakauppa, kirjasto, sairaala, leskien ja vanhusten koti,
ensimmäinen saksalainen opettajaseminaari.
Alueelle kasvoi kokonainen koulukaupunki: 26 koulua
köyhille, keskiluokalle ja aatelistolle. Vuonna 1714 kouluissa oli 2000 sisäoppilaitosopiskelijaa ja sata opettajaa.
Kouluja pidettiin Saksan parhaimpina. Laitoksiin kehittyi
myös yliopisto.
Rakentaminen vaati varoja. Kassaan kertyi lahjoituksia,
koulumaksuja, tuloja kirjojen myynnistä ja Francken
tuottamista unkarilaisista viineistä ja venäläisistä turkiksista. Usein kassan pohja paistoi paljaana. Francke heittäytyi
uskon varaan. Aikaa myöten laitokset alkoivat saada valtion
tukea.
Kritiikkiä ja vastustusta tuli oikealta ja vasemmalta.
Toisille Francke oli hurskas intoilija, joka piti pudottaa
pilvistä. Toisille hän ei ollut tarpeeksi hurskas vaan kuiva
teoreetikko. Syytetty ei poteroitunut puolustusasemiin, vaan
jatkoi työtä näkynsä mukaan.
Päärakennuksen julkisivussa komeilee kaksi kotkaa
siivet levällään. Niiden yllä säteilee Jumalan aurinko. Kotkat
kannattelevat kynsissään viiriä, joka julistaa Jesajan sanoin:
”Kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he
kohoavat siivilleen kuin kotkat.”
❧ 23 ❧
Kabinetti sai pian muitakin kävijöitä kuin koululaisia.
Sen arvellaan olevan Saksan ensimmäinen museo.
Kirjojen syvyys
Me suomalaiset matkailijat astumme laitosten historialliseen kirjastoon. Leveät lattialankut natisevat. Kirjasto
avautuu eteen kuin barokkiteatterin näyttämö. Juhlalliset
kirjahyllyt pakenevat kaukaisuuteen.
1600-luvun teatterissa syvyysvaikutelman loivat maalatut kulissit, mutta täällä syvyys on todellista. Marmoroiduilla hyllyillä lepää 50000 jykevää nahkakantista kirjaa.
Francke perusti kirjaston 1698. Se oli Saksan ensimmäinen ei-kirkollinen kirjasto. Nykyisen barokkikirjaston tilat
valmistuivat 1728. Kokoelmat painottuvat valistusaikaan ja
pietismiin.
Kirjasto, sen useat erityiskokoelmat ja kymmenien
tuhansien julkaisujen arkisto ovat tutkijoiden aarreaitta.
Laitoksen moderni tutkimuskeskus ja lukusali palvelevat
tieteentekijöitä.
Katso taivaalle
Francken koulussa havainnollistettiin muun muassa
planeettojen kiertoa mallin avulla.
Ihmeellinen luonto
Orpokodin ullakkokerroksessa puusta veistetty pantteri
vartioi koristeellista lasiovellista kaappia. Kaappi on täynnä
lasipurkkeihin säilöttyjä meren ja maan eliöitä. Valtava
valaan leukaluu ei ole mahtanut kaappiin, ei myöskään
katosta riippuva krokotiili.
Keskellä huonetta suuret rautakehikkoiset pallot
kuvaavat maapalloa ja aurinkokuntaa. Aurinko ja planeetat pyörivät niissä vielä Maan ympäri.
Francke loi Kunst- und Naturalienkammerin,
ihmiskäden tuotteiden ja luonnonilmiöiden kabinetin,
opetustarkoituksiin. Hänellä oli viljalti kansainvälisiä
yhteyksiä, ja niin kabinettiin lähetettiin kiviä, kasveja ja
eläimiä sekä eri kansojen käyttämiä esineitä niin Borneosta kuin Afrikastakin. Joukossa on Lapistakin taikarumpu
ja Grönlannista kajakki.
Ajan tapaan barokkikabinetti kuvasi Jumalan ihmeellistä luontoa. Luonnontieteellisissä näkemyksissään Francke
oli avoin uudelle tiedolle. Kaikkihan oli lähtöisin Luojan
kädestä. Luontoa ei tarvinnut vangita ennakko-oletuksiin.
Tähtitieteen tunneilla opetettiin myös Kopernikuksen
aurinkokeskeistä näkemystä, vaikka pienoismallissa
Maa oli vielä avaruuden napa.
Laitosten alueelle on istutettu 250 metriä pitkä lehmuskuja.
Sen varrella on Saksan suurin puolittain puurakenteinen
ristikkotalo.
Lehmuskujan päässä seisoo Francken patsas. Hänellä
on vierellään tyttö ja poika. Pojalla on kainalossaan kirja.
Toisen kätensä opettaja on laskenut tytön hiuksille. Toinen
käsi osoittaa taivaalle.
August Hermann Francke oli monipuolinen lahjakkuus,
yhteiskunnallinen uudistaja, kansainvälinen vaikuttaja,
diplomaatti ja ekumeeninen pietisti. Ja vajavainen ihminen,
kuten me kaikki. Francke kuoli vuonna 1727.
Nykyisin laitosten alueella asuu ja toimii päivittäin
nelisentuhatta ihmistä, puolet heistä koululaisia ja opiskelijoita. Laitoksiin kuuluu useita kouluja, tutkimuskeskus,
lasten luovan toiminnan keskus, Matin-Luther -yliopisto ja
ortodoksinen kappeli. Orpokoti on vilkas kulttuurikeskus
näyttelyineen, konsertteineen ja konferenssitapahtumineen.
❧ 24 ❧
Francken koululaiset
oppivat katsomaan
elämän näkymiä kauas
yli kaupungin ja
avaruuden tähtiin asti."
Historiallinen kirjasto avautuu tulijoiden eteen kuin barokkinäyttämö. Francken laitosten kirjastossa ja arkistossa
on tutkijoiden käytössä yli 100000 teosta. Monet niistä ovat harvinaisuuksia.
Suomen saldoa
Mitä Francken laitokset ovat antaneet suomalaisille?
Esimerkiksi jotakin tällaista:
Spenerin ja Francken edustama maltillinen pietismi
alkoi levitä Suomeen 1700-luvun taitteessa. Turun piispa
Johannes Gezelius nuorempikin kävi tapaamassa Speneriä.
Pietismi vaikutti merkittävästi kaikkiin herätysliikkeisiimme
ja voimisti maallikoiden asemaa.
Francken laitoksista säteili toimintamalleja monin
tavoin. Opiskelijat levittivät koulussa saamiaan vaikutteita.
Nuori kreivi Nikolaus von Zinzendorf kävi Hallen koulua
ja istui ruokasalissa Francken ja tämän puolison välissä.
Zinzendorfin kautta Suomeen rantautui niin sanottu
kartanopietismi.
Francken koululaiset kokoontuivat joka päivä laulamaan
hengellisiä lauluja. Musiikkihetkiin alkoi virrata väkeä kaupungilta, muualta Saksasta ja Euroopasta, Suomestakin.
Hallessa laulettu ”Kiitos nyt Herran” soi yhä suomalaiskirkoissa. Francken vävy toimitti orpokotivirsikirjan, josta
tuli maailmanmenestys. Kirjaa on tutkinut ja siitä väitellyt
TT Suvi-Päivi Koski. Orpokodin laulut elävät edelleen
heränneiden virsissä ja kirkkomme virsikirjassa.
Lähetystyö innoitti Franckea. Tanskalaisten kanssa laitos
perusti ensimmäisen lähetysaseman Itä-Intiaan 1705. Sitä
pidetään järjestäytyneen luterilaisen maailmanlähetyksen
alkuna. Pietismin myötä virisi kiinnostus pakanalähetykseen Suomen heränneen kansan parissa.
Hallessa koulutuksen saaneita opettajia tuli Suomeenkin
kotiopettajiksi. Vaasan koulun rehtori, Suomen ensimmäinen
kasvatustieteen professori, pietisti Lauri Stenbäck lienee
tuntenut Francken pedagogiset näkemykset. Suomen koululaitoksen isä, Uno Cygnaeus, vieraili laitoksissa Saksan
opintomatkallaan.
Suomalaisen diakoniatyön juuret ulottuvat Halleen muutaman mutkan kautta. Vaikutteet vähäosaisten auttamisesta
välittyivät 1800-luvulla perustettujen Keiserswerthin, Tukholman ja Pietarin diakonissalaitosten kautta Aurora Karamzinille ja Helsingin Diakonissalaitoksen johtajattarille.
Minäkin olen suomalainen. Orpokodin katolla nousivat
mieleen Suomessa kuullut torjuvat tokaisut pietismistä. Ne
alkoivat katolta katsellessa kuulostaa oman äidin vähättelyltä. Emme tunne tarpeeksi omaa menneisyyttämme. Aika
muuttuu, mutta matka juurille avartaa ja tekee kiitolliseksi.
❧ 25 ❧
Teksti ja kuvat
Tytti Issakainen
Sanan selitys
Korjaa
J
eesus vaivaiset syntiset korjaa.
Siionin virren lauseen kaksoismerkitys on aina
kiehtonut minua, vaikken varsinaisesti menestyksen
teologiasta viehätykään. Romuina me tietämme
vaellamme kunnes Jeesus vaivaiset syntiset korjaa
parempaan talteen.
Silti se joku ehjäksi tekemisen vivahde tuossa
virressä puhuttelee. Siitä huolimatta, että se ei kuulu tekstin
alkuperäiseen ajatukseen. Vähän sama juttu on elonkorjuun
kanssa. Tiedän hyvin sillä tarkoitettavan sadon keräämistä,
mutta sanana elonkorjuu on siksi sympaattinen, että se sisältää
sinänsä väärän viestin rikkinäisen elämän fiksaamisesta.
Tai väärän ja väärän. Elonkorjuu merkitsee vanhan
katoamista ja uuden astumista tilalle. Elämme katoavassa
maailmassa ja elomme lopulla viikatemies tulee ja niittää.
Ja ne jotka ovat itkien kylväneet, saavat riemuiten seurata
niittopuuhia. Ja vaikkei olisi mitään kylvänyt, seuraavat silti
syksyä ja elonkorjuuta ja talvea taas kesä ja kevät ja uusi syksy.
Ja maahan haudatut nisunjyvät nousevat oraalle ja kasvavat,
ja ne korjataan pois ja maa muokataan ja maahan haudatut
nisunjyvät nousevat taas oraalle ja kasvavat ja ne korjataan pois
ja maa muokataan ja.
Kristusta on vanhastaan kuvattu lempeäksi tuomariksi,
viattomaksi uhrikaritsaksi sekä lääkäriksi, joka parantaa synnin
haavat. Miksei myös mekaanikoksi, joka vaivaiset syntiset
korjaa.
Jaakko Heinimäki
Kirjoittaja on
piispan erityisavustaja
❧ 26 ❧
Erkki Kiiski
❧ 27 ❧
Ympäristökasvatus
ankkuroituu seurakunnan perustyöhön
Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulille myönnettiin toukokuussa 2013
ensimmäisenä tuomiokapitulina kirkon ympäristödiplomi.
Ympäristödiplomin hakemisen yhteydessä laadittiin myös
tuomiokapitulin ympäristökasvatussuunnitelma, jonka
lähtökohdaksi haluttiin laatia hyvän kristillisen ympäristökasvatuksen kriteerit.
Ympäristökasvatus mielletään usein lasten ja nuorten
parissa tehtäväksi työksi. Tässä yhteydessä ympäristökasvatuksella tarkoitetaan kaikkea sitä toimintaa, jonka avulla
luterilainen kirkko ja yksittäiset seurakunnat kannustavat
kaiken ikäisiä jäseniään ympäristövastuulliseen ja kohtuulliseen elämäntapaan.
Hiippakuntadekaani Timo Tavast rohkaisee seurakuntia
tutustumaan tuomiokapitulin ympäristökasvatussuunnitelmaan sekä soveltamaan ja käyttämään sitä omassa toiminnassaan.
– Kristillisellä kirkolla ja uskolla on omat juurevat lähtökohdat ja teologiset perusteet sille, että teemme ympäristötyötä, pidämme ympäristöasioita esillä ja etsimme vastuullista elämänmuotoa. Ympäristökasvatussuunnitelman teologiset perusteet kristilliselle ympäristökasvatukselle on kirjoitettu palvelemaan seurakuntia. Olennainen ympäristökasvatus tapahtuu seurakunnissa ja tätä työtä tuomiokapituli haluaa tukea, Tavast linjaa.
■ Tärkeänä tuomiokapitulin ympäristökasvatuksen tavoitteena on kehittää kristillistä ympäristökasva-
tusta ja juurruttaa se osaksi hiippakunnan koulutustoimintaa. Kristillisen ympäristökasvatuksen tietoisuutta ja osaamista tullaan vahvistamaan, jotta ympäristötyötä seurakunnissa ei mielletä seurakunnan perustyöstä irralliseksi
rönsyksi, vaan luontevaksi osaksi luterilaisen kirkon
toimintatapaa ja sanomaa.
– Ympäristökasvatuksen kriteereissä sanoitetaan sitä,
mitä on kristittynä eläminen ja mikä on kristityn vastuu.
Näitä periaatteita voisi pitää kaikissa hiippakunnan järjestämissä tapahtumissa esillä, ei ainoastaan ympäristöohjelmaan
kirjatuissa koulutuksissa, hiippakuntasihteeri Mika Mäntyranta tiivistää.
■ Toinen tärkeä tavoite on tukea hiippakunnan seurakuntia ympäristödiplomin hankkimisessa ja ylläpitämisessä.
Ympäristöryhmän järjestämiä ympäristödiplomin starttipäiviä ja ympäristötyön neuvottelupäiviä on järjestetty säännöllisesti vuodesta 2003 lähtien. Samaten piispantarkastuksissa
käydään seurakunnan ympäristöasioiden hoitoa läpi.
Mika Mäntyranta rohkaisee seurakuntia tekemään
yhdessä työyhteisönä omaa ympäristötyötään.
– Prosessi, jossa tuomiokapitulin ympäristöasiakirjoja
valmisteltiin ja periaatteista keskusteltiin, oli hyvä. Prosessi
oli kokemuksena sellainen, jota toivoisin, että työyhteisössä
olisi aikaa tehdä. Yhdessä pohtiminen hitsasi yhteen ja sitoutti ja siinä löydettiin paljon yhteistä. Samalla oli mahdollista sanoittaa mahdollisia epäilyjä ja pelkoja. Ympäristö­
asioiden toteuttamisen ei tarvitse olla vaikeaa, vaan monesti
on kyseessä perustavanlaatuiset, pienet asiat.
■ Kolmantena tavoitteena tuomiokapitulin ympäris-
tökasvatuksella on yhteistyö ja verkostoituminen muiden
toimijoiden kanssa. Arkkihiippakunnan tuomiokapituli
haluaa olla innostavana esimerkkinä paitsi seurakunnille,
mutta myös muille tuomiokapituleille ympäristöasioiden
huomioimisesta luontevana osana omaa toimintaansa.
❧ 28 ❧
Hannele Siltala
Ympäristöasiantuntija
Kuva: Erkki Kiiski
❧ 29 ❧
Hyvän kristillisen ympäristökasvatuksen tuntomerkkejä
Lähtökohtana Jumalan ehdoton
ja liikkeellepaneva rakkaus
●Luomiskertomuksessa Jumala katsoi
kaikkea luomaansa ja kaikki oli hyvää.
●Luojan täydellisesti luoma ja rakastama ihminen
voi oppia hyväksyvästä rakkaudesta käsin
pitämään huolta koko luomakunnasta.
●Rakkauden kaksoiskäsky liittyy myös
tuleviin sukupolviin ja kaukaisiin lähimmäisiin,
ja sitä kautta vahvasti ympäristöteemoihin.
Perustana Raamatun ohjeet
ja kristilliset arvot
●Ihmisen
tehtävänä on viljellä ja varjella
Jumalalle kuuluvaa luomakuntaa.
●Raamatun käskyt ja ohjeet suojelevat ihmistä
ja koko luomakuntaa.
●Lepopäivän viettäminen mahdollistaa
ihmisen ja koko luomakunnan levon.
●Vanhassa ja Uudessa testamentissa on monia
luonnon kestävään käyttöön sekä kohtuuteen
liittyviä ohjeita.
(Esim. 5. Moos. 22: 6–7; 3. Moos. 19: 9–10;
1. Tim. 6: 6–8; Matt. 6: 19–24; Room. 8:19–21)
❧ 30 ❧
Vapaus ja toivo
kannustavat toimimaan
●Kristillinen ympäristönsuojelu ei ole
ehdotonta eikä syyllistävää, vaan siihen
liittyy olennaisesti vapaus.
●Kristuksen sovitustyö koskee koko luomakuntaa.
●Anteeksisaamisen ja uuden alun mahdollisuus
voimaannuttavat toimimaan.
Tavoitteena ympäristövastuullinen
ja kohtuullinen elämäntapa
●Elämän kunnioittamiseen liittyy olennaisesti
koko luomakunnan kunnioittaminen.
●Luontosuhteemme on välittävä
ja kaikkea luotua kunnioittava,
vaikka luomakunta ei ole jumalallistunut
palvonnan kohde.
Yhteisöllisyys ja verkostot
moninkertaistavat vaikuttavuuden
........................................................
Turvallisuusnäkökulmien huomioiminen
kokonaisvaltaisesti
..................................................
Menetelmänä kokemuksellinen
oppiminen luonnossa
www.arkkihiippakunta.fi/luomakunta/ymparistokasvatus
Kriteerit ja tuomiokapitulin ympäristökasvatussuunnitelman
on laatinut ympäristöasiantuntija Hannele Siltala.
❧ 31 ❧
❧ 32 ❧
1. Kenestä Israelin kuninkaasta tiedetään
mm., että hän oli erityisen pitkä mies?
2. Kuka pikkuprofeetta ennusti, että
kuningas on syntyvä Daavidin suvusta
Beetlehemin kaupungissa?
Tarjoilee Hannes Tiira
Vastaukset sivulla 35.
3. Toinen pikkuprofeetta harjoitti
voimakasta yhteiskuntakritiikkiä vertaamalla
kirjosilkkisillä sohvilla lepäileviä luksusrouvia
Baasanin lehmiin. Kuka?
4. Mikä apokryyfikirja löytyi kokonaisena
koptinkielisenä versiona Egyptin Nag
Hammadista vuonna 1945?
5. Ketkä Jumala tuntee parhaiten
virren 513 mukaan?
6. Missä on ja minkä tapahtuman muistoksi
pystytettiin Verikirkoksi sanottu Kristuksen
ylösnousemuksen kirkko?
7. Mikä oli Pontius Pilatuksen virallinen
titteli (suomeksi) hänen suostuessaan
tuomitsemaan Jeesuksen?
8. Kuka oli Mika Waltarin mukaan
Pilatuksen puoliso?
9. Minkä sodan lopputulos oli
Tanskan uskonpuhdistus?
10. Kenen pyhimyksen ihmetöihin
luetaan kuuluvaksi Kokemäen kirkkoherran,
Olavin, vapautuminen sokeudesta?
11. Minkä valtioiden alueella on
Kirkastusvuoreksikin arveltu,
2814 m korkea Hermonvuori?
Kuvallinen lisäpähkinä:
Minkä nykyisen Porin osan
vaakunassa on lentänyt lokki?
12. Mitkä seurakunnat muodostavat
Meriporin seurakunnan vuoden 2015
alusta lukien?
13. Missä hiippakuntamme seurakunnissa
Jaakko Haavio toimi pappina?
14. Milloin kirkossamme vietetään
luomakunnan sunnuntaita?
15. Kenen tekstiä:
"He nyt Luojan edessä näyttävät,
miten hyviä hurskaat on.
Ja hattusi neuvoilla täyttävät;
se riittääkö, Eriksson?"
Sanapähkinä: Profeetta sanoo joutuneensa
väärin päin kalan vatsaan. (5 kirjainta)
❧ 33 ❧
Kirkkokahvit
Café Uskelassa
■ Salon seurakunnan kirkkokansa sai viime kesänä nauttia kirkkokahvit Uskelan kirkon vanhaan asehuoneeseen perustetussa Café
Uskelassa, jonka jykevät pariovet aukeavat henkeäsalpaavan kauniiseen
näkymään yli hautausmaan kauas perinteiseen varsinais-suomalaiseen
kulttuurimaisemaan.
Kirkkokahvilan idea oli aluekappalainen Kaarlo Launosen, vaikka
hän yrittää vaatimattomuuttaan jakaa perustamisidean muun muassa
vapaaehtoisten, alueneuvoston, henkilökunnan ja kirkossakävijöiden
kesken. Kahvila oli kesän toiminnassa ja suosio ylitti kaikki odotukset.
Kirkkokansa kaipaa kahvia
■ Kirkko ja kahvi kuuluvat yhteen. Lähes kaikissa tilanteissa
on kahvia tarjolla. Kuppi kädessä on helpompi lähestyä
vähän vieraampaakin ihmistä. Kirkkokahvit ovat toivottuja
tilaisuuksia. Ne luovat yhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta.
Kirkossa eivät etupenkit houkuta, ja jos tilaa on ei ihan
toisen viereen tuppauduta. Kahvipöydän antimista nauttiessa juttu luistaa vähän vieraammankin ihmisen kanssa. Ja voi
siinä olla vain toisia kuunnellenkin.
Paitsi mukana olijoita kirkkokahvit hyödyttävät myös
heitä, joille kahvi tuo jokapäiväisen elannon. Diakonia tai
lähetys saavat usein osansa vapaaehtoisen kahvimaksun
muodossa. Reilun kaupan kahvin käytössä monet seurakunnat ovat olleet edelläkävijöitä.
Kirkkokahvien suosion soisi muuttavan myös vapaaehtoistyön arvostusta. Ei kahvien keittäminen ja tarjoilu ole
mitään hanttihommaa, vaan tärkeä palvelutehtävä.
Perinteinen kahvittelupaikka on seurakuntatalo, mutta
paikaksi käy jopa kirkon eteinen tai kesällä piha. Joissakin
kirkoissa on sopivia aputiloja muutettu ”kirkkokahviloiksi”.
Kirkkokansa saa pyhäpäiväänsä jumalanpalveluksesta
ravintoa sielulleen ja kirkkokahveilta yhteisöllisyyttä.
Käytännön järjestelyistä vastasivat vapaaehtoiset työntekijät Ulla Ylitalon koordinoimana.
Café Uskelassa kahviteltiin aina sunnuntain aamujumalanpalveluksen jälkeen.
Messun toimittajat osallistuivat kiireettömään
keskusteluun kahvikupposen äärellä. Myös
esimerkiksi kirkkokastetilaisuuksien vieraat
ovat osallistuneet kahvihetkiin. Erityisen
mieleenpainuva oli kahvilan pitäjien mielestä
toukokuussa järjestetty hääyötapahtuma,
jolloin tarjottiin vihkimisten ja avioliiton
kirkollisten siunaamisen jälkeen kaikille
hääkakkukahvit.
C.L. Engelin suunnittelema Uskelan kirkko
rakennettiin korkealle mäelle vuonna 1832
sille paikalle, jossa jo 1440 oli Salon kappeliseurakunnan pieni kivikirkko, Pyhän Annan
kappeli. Kappeli purettiin 1830, ja sen paikalle
rakennettiin nykyinen kivikirkko, jossa on tilaa
noin tuhannelle seurakuntalaiselle. Viimeisen
remontin yhteydessä vuonna 1982 kirkon katosta tehtiin sininen tähtitaivas, jossa on 26 999
tähteä! Entinen asehuone, Café Uskela, vaati­‑
si vähän korjaamista, jotta kahvila voisi olla
auki talvellakin. Remontin toteutumista odotellessa kirkkokahvit nautitaan talvella kirkon
sisäpuolella.
– Kahvilalla on paljon mahdollisuuksia:
voimme järjestää siellä esimerkiksi pienimuotoisia taidenäyttelyitä, tuoda esille kirkkotekstiilejä ja muuta kirkon historiallista esineistöä,
järjestää kirjallisuusiltoja, nuorten iltoja…
mietiskelee aluekappalainen.
Ja kahvi on hyvää ja pulla tuoretta!
SS
Marja-Leena Ruostesaari
Pähkinöiden vastaukset:
1. Saulista 2. Miika 3. Aamos 4. Tuomaan evankeliumi 5. Epäilevät Tuomaat 6. Pietarissa, Aleksanteri II:n
murhapaikalla, attentaatin muistoksi 7. Juudean prokuraattori 8. Tullia 9. Kreivisodan (1533–1536 osapuolina
Kristian II yhdessä Tanskan aatelin kanssa ja Lyypekki sekä Holstein. Ruotsikin sekaantui.) 10. Pyhän Birgitan
11. Syyrian, Israelin ja Libanonin 12. Pihlavan, Ahlaisten ja Reposaaren seurakunnat 13. Vampulan, Vehmaan,
Yläneen ja Turun Maarian seurakunnissa 14. Seurakunta saa päättää ajankohdan, kunhan viettää sitä touko –
lokakuussa 15. Oiva Paloheimon (Ontuva Eriksson)
Sanapähkinä: Joona (Nurin sanoissa s-ANOO J-outuneensa) Lisäpähkinä: Ahlaisten kunnan, osaksi Poria 1972
❧ 34 ❧
Kuva: Martti Santakari
Café Uskela tarjoaa perinteiset puitteet yhteiselle kahvihetkelle.
■ Tuore oliivipuun lehti 3/2013  Turun arkkihiippakunnan neljännesvuosijulkaisu
■ Julkaisija Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli ■ Päätoimittaja Timo Tavast
■ Toimitus Sinikka Strömberg ■ Toimituskunta Lasse Hautala, Tytti Issakainen,
Marja-Leena Ruostesaari, Johanna Sointula, Martti Santakari ■ Taitto Erkki Kiiski
■ Paino MIKTOR/Vammalan Kirjapaino Oy
Turun arkkihiippakunnan
tuomiokapituli
Hämeenkatu 13
PL 60, 20501 TURKU
www.arkkihiippakunta.fi
Tuore oliivipuun lehti 2/2013
ISSN 1457-4187 (Painettu)
ISSN 2323-9743 (Verkkojulkaisu)