Vauvaperhepsykoterapeutin kokemuksia ja ajatuksia ensimmäistä lastaan odottavien ja vauvaperheiden tukemisesta ja hoitamisesta Mirja Sarkkinen PsL, psykoterapian erikoispsykologi, integratiivinen (YET) ja varhaisen vuorovaikutuksen (VET) psykoterapeutti ja -kouluttaja mirja.sarkkinen@pionnet.net www.sarkkinenmirja.syhi.fi Vauvaa toivovia, vauvaa odottavia ja vauvaperheitä on monenlaisia...  Vauva ja vanhemmuus on nykyään mahdollista valita...  Tietoinen lapsettomuus lisääntyy: 14-20% eurooppalaisista naisista valitsee lapsettomuuden...  Vauvan valinta ja hankinta lykkääntyy Perhekäsityksen muuttuminen Yksin vauvaa odottavat  Useamman (multiple) vanhemman perheet  ◦ Uusperheet ◦ Sateenkaariperheet Iäkkäät odottavat  Lapsettomuushoidoin raskaaksi tulleet  Biologiset vanhemmat  Sijaissynnyttäjät  Sijais- ja adoptiovanhemmat  Useimmiten vauvaa ei haluta yksin Halu lapsen saamiseen syntyy tai aktualisoituu useimmiten parisuhteessa  There is no such thing as a dyad, but a triad from the very onset of pregnancy...  (Guedeney & Tereno, 2010)  Silloinkin kun nainen tietoisesti lähtee ”yksin”, ilman parisuhdetta, kohti raskautta, mukana on lapsen isä – biologiana, sosiaalisina odotuksina ja mielikuvina... Perinteisten vanhemmuuteen siirtymisen traditioiden ja siirtymäriittien katoaminen sekä laajennetun perheen väljentyminen tai menetys  Nykypäivän vanhemmuuden mallit muotoutuvat aiempaa enemmän, jopa pääosin vanhemmiksi tulevien/odottavien tai vanhemmaksi juuri tulleiden omista uskomuksista, emotionaalisista kokemuksista ja tiedostamattomista toiveista... Odottavat ja vauvan vanhemmat ovat varhaisessa vanhemmuudessaan aiempaa enemmän omien ajatustensa, mielikuviensa ja tunteidensa sekä muiden samassa tilanteessa olevien ja ammattilaisten ”varassa”... Luonnollisen tukiverkoston vähäisyys, puute tai menetys lisää perinataalia stressiä, ahdistusta ja masennusta!!!  1/3 raskaanaolevista naisista oireilee psyykkisesti tai kärsii mielenterveydenhäiröistä.... ”Resurssiperheet” Omat sosiaaliset tukiverkostot toimivat  Hyvä parisuhde  Vauva tulee suunnitellusti ja/tai valittuna  Ei aiempia mielenterveys- ja päihdeongelmia  Ei aiempia tai ajankohtaisia vaikeita menetyksiä eikä traumoja  Vauvalla ja vanhemmilla ei somaattista riskiä eikä sairastamista  Riittävä taloudellinen tasapaino  Resurssiperheet –> ennaltaehkäisy ja normituki riittävät!  Varhainen vanhemmuus on aina haasteellinen elämänjakso ja -siirtymä  Riski elämän ensimmäiseen mielenterveydenhäiriöepisodiin on tässä ajanjaksossa lisääntynyt niin odottavilla kuin vauvan äideillä ja isillä  Vertaistuen järjestäminen ja sen mahdollisuudet tärkeitä!!! ”Riskiperheet”  Vähintään 20% odottavista ja vauvaperheistä Huonot tai olemattomat sosiaaliset tukiverkostot Ei parisuhdetta tai huono parisuhteen laatu Ei-toivottu, ei-suunniteltu tai ei-valittu raskaus Aiemmat mielenterveys- ja päihdeongelmat Aiemmat tai ajankohtaiset vaikeat menetykset ja traumat  Taloudelliset vaikeudet, köyhyys, työttömyys  Joko (kohtu)vauvan ja/tai vanhempien somaattinen riski tai sairastaminen  Uudelleensynnyttäjillä edellisessä raskaudessa ja vauvavaiheessa koetut vaikeudet      Riskiperheet –> yksilöllinen ja perhekohtainen arviointi ja hoito! Usein riski kumuloituu...  Tarvitaan yksilöllistä ja perhekohtaista psyykkisen ja vuorovaikutuksellisen hoidon tarpeen arviointia  Tarvitaan räätälöityä psyykkistä hoitoa  Tarvitaan räätälöityä vuorovaikutushoitoa tai -psykoterapiaa  Lisäksi tarvitaan konkreettista tukea!  Verkostotyö on välttämätöntä!  Erilaisen vertaistuen muotojen mahdollistaminen on tärkeää... mutta mitä enemmän perheen tilanteessa on kumuloituvaa riskiä, yksilöllinen arviointi ja hoito ovat välttämättömiä! Raskauden vuorovaikutuspsykologiset vaiheet Joan RaphaelRaphael-Leff (1991; 1993) Margareta Brodén (2004) 1. FUUSIO - sulautuminen 2. DIFFENTAATIO - eriytyminen 3. SEPARAATIO - eroaminen Fuusio - sulautuminen Raskauden tunnistaminen ja hyväksyminen!  Kohtuvauvan läsnäolon hyväksyminen!   Keholliset muutokset -> mielen herkistyminen  Välttämättömät elämäntapamuutokset! -> alku vauvan mielessäpitämiseen ja erityiseen vastuullisuuteen siirtymiseen! Differentaatio - eriytyminen  Alkaa vauvan liikkeiden tunnistamisesta (nykyään ehkä jo varhaisista ultrista)  Mielikuvat vauvasta ja vanhemmuudesta: ◦ Tunnesuhteen luominen kohtuvauvaan ◦ Oman varhaisen hoivakokemuksen ja äitisuhteen reflektio ja työstäminen Separaatio - eroaminen  Alkaa, kun odottaja voi kuvitella, että vauva selviäisi synnyttyään hengissä  Luopuminen raskauskokemuksesta ja intiimistä kahdenkeskisestä suhteesta kohtuvauvaan  Valmistautuminen todellisen vauvan kohtaamiseen  Valmistautuminen synnytykseen ja konkreettiseen vauva-arkeen ja -elämään! Tämä teoria on tärkeä vuorovaikutustyökalu!  Teoria kuvaa odottavan äidin normaalin raskaudenajan suhteiden kehittymisen - fokus on siis odottavan äidin suhteissa!  Tuntemalla normaalin raskaudenajan vuorovaikutussuhteiden kehityksen, on mahdollista tunnistaa ja arvioida tämän kehityksen riskitekijöitä ja esteitä...  Usein riski tai este on normaalin kehityskulun puuttumista, hidastumista tai juuttumista Kehityksen vaiheittaisuus  Mikäli raskaanaoleva ei kykene selviytymään tietyn raskauden vuorovaikutuspsykologisen vaiheen haasteista, hänen on vaikea siirtyä seuraavaan raskauden vaiheeseen, työstämään juuri tämän vaiheen kehitys-haasteita...  Raskaudenajan vuorovaikutusriskien tunnistamisessa sekä vuorovaikutushoidossa ja -psykoterapiassa on kovin keskeistä arvioida, missä vaiheessa raskauden vuorovaikutuspsykologista prosessia odottaja parhaillaan on! Se mitä EI TAPAHDU on riski!  Esim. jos odottava ei pysty hyväksymään raskauttaan ja vauvan läsnäoloa kohdussaan (fuusiovaihe), on mahdotonta siirtyä työstämään muita raskauden kehityshaasteita differentaatiovaiheessa (eli luomaan mielikuvia vauvasta ja itsestä äitinä)…  Esim. odottava äiti ei ole valmis puhumaan synnytyksestä ja valmistautumaan synnytykseen (siis siirtymään kohti separaatiota), jos hänelle ei vielä ole syntynyt minkäänlaista mielikuvaa odottamastaan vauvasta (differentaatio) tai itsestään äitinä.  Eli kun hänellä ei ole mistä separoitua eikä miksi identifioitua, hän ei kykene mentaalisti/henkisesti valmistautumaan synnytykseen, ja synnytys ja varhainen äitiys voivat näin vuorovaikutuspsykologisista syistä komplisoitua. Jokaisen vauvaa odottavan ja vauvan vanhemman ensimmäinen ”perusoikeus”:  Apu ambivalenssin tunnistamiseen, hyväksymiseen ja työstämiseen!  Osa minusta haluaa vauvaa, osa ei... AMBIVALENSSI saa monet kasvot - vauvan odotus (ja varhainen vanhemmuus) on sekä ihanaa että vaikeaa:: vaikeaa         Haluanko todella tätä? Mikä kaikki muuttuu ja mistä kaikesta joudun luopumaan? Kykeneekö sikiövauva jatkamaan elämäänsä? Onko vauva terve? Selviydynkö synnytyksestä? Tulenko rakastamaan vauvaani? Voiko vauva todella kiintyä minuun? Tuleeko minusta riittävän hyvä äiti? Tulenko edelleenkin olemaan oma itseni? jne. jne. jne. jne. jne. Ambivalenssi – vaihtelee normaalista vaikeaan  Vauvan odotus ja vanhemmuus tuntuvat monenlaiselta, vastakkaiseltakin, samaan aikaan...   Tunnistettava Hyväksyttävä (kun tulee hyväksytyksi ambivalenttina, on helpompi hyväksyä omaa ristiriitaisuuttaan) Työstettävä  -> sopeutuminen raskauteen ja varhaiseen vanhemmuuteen Naisen ja miehen tiet varhaiseen vanhemmuuteen ovat omanlaisiaan  Raskauden, synnytyksen ja varhaisen vauvavaiheen FYYSINEN REALITEETTI eli naisen kehon muuttuminen, hormonimuutokset, sikiövauvan elämä äidin kohdussa, kohtuvauvan ja äidin yhteys, synnytysprosessi ja synnyttäminen sekä vauvan varhainen hoiva ja imetys kehollisina kokemuksina herkistää ja valmistaa naista äitiyteen ja psykologisen realiteettin perustavanlaatuisiin muutoksiin – siis luo äidin vauvalle:  Raskauden aikana naisen sisällä on nyt kirjaimellisesti toinen ihminen, persoona - jonka elämänmittainen hyvinvointi tulee olemaan sidoksissa siihen, miten äiti on häntä pitänyt mielessään ja hoivannut, jo raskausaikana...  Tätä ”vauvan hyvää” naisen on pidettävä mielessä myös synnytystapavalinnoissa ja synnytyksen kuluessa sekä varhaisessa vauvan hoivassa ja imetyksessä...  Nainen siirtyy pikkuhiljaa erityisesti (ensi)raskauden myötä itselle ennen kokemattomaan vastuullisuuteen...  Naisen on siis muutettava identiteettiään ja laajennettava tuntuaan omasta minästään kattamaan oma lapsi, mutta samalla on tunnistettava ja tunnustettava lapsen erillisyys Naisen täytyy siis löytää mielensä sisältä tilaa niin vauvalleen kuin äitiydelleen:  Fonagy & Target (1996): kun odottava alkaa ”pitää vauvaa mielessään”, hän alkaa samalla ”pitää itseään äitinä”  toisin sanoen, raskaanaoleva alkaa pikkuhiljaa kehittää mielikuvia niin vauvastaan kuin itseään äitinä  – ja kehollinen realiteetti auttaa erityisellä tavalla naista tässä - vauvan mielikuvittelussa, mielessäpitämisessä ja ”vauvan hyvän” edelle asettamisessa!!! Mies, odottava ja pienen vauvan isä  on tämän kehollisen realiteetin ulkopuolella... Eli mies ei ole koskaan tullut raskaaksi, kantanut sisällään kohtuvauvaa – ollut raskaana, eikä myöskään synnyttänyt ja imettänyt...  Hänen on näin kokemuksellisesti vaikea tavoittaa ja jakaa näitä vauvan äidin kanssa...   Miehelle ovat mahdollisia: ◦ Kohtuvauvan liikkeiden tunnustelu ja kuuntelu äidin masun päältä ◦ Kohtuvauvan sydänäänten kuuntelu ◦ Ultriin osallistuminen ◦ Synnytyksessä mukana oleminen ◦ Vauvan varhainen hoitaminen Äitien ja isien kokemus odotuksesta ja varhaisesta vanhemmuudesta on omanlaisensa  Varhaisen vanhemmuuden kokemus määrittyy myös vanhemman sukupuolesta käsin!  Odottava ja pienen vauvan äiti kaipaa tukea toisilta samassa tilanteessa olevilta naisilta ja eritoten jo synnyttäneiltä toisilta äideiltä – jakaakseen heidän kanssaan psyykkistä kokemustaan odotuksesta ja äitiydestä sekä jaksaakseen pienen vauvan äitiyttä! Väitän, että parit jäävät liian yksin tai kaksin vauvansa äärelle, ja että tätänykyä parisuhteeseen välittyy paineita ja tehtäviä, joita on parisuhteen sisällä vaikea kohdata ja selvittää...  -> Ammattilaisten on tärkeää auttaa vauvaa odottavia ja pienen vauvan vanhempia tavoittamaan toistensa erilaista tietä vanhemmuuteen ja erilaista psyykkistä kokemusta varhaisesta vanhemmuudesta!  = on eri asia ja erilainen kokemus tulla äidiksi ja olla pienen vauvan äiti kuin tulla isäksi ja olla pienen vauvan isä...  Tämä on tarkoituksenmukaista vauvan kannalta, että hänellä on synnyttyään kaksi erilaista ja eri kohdassa vanhemmuuteen siirtymisen prosessissa olevaa vanhempaa... Isä voi toimia sensitiivisenä, hoivaavana kiintymyshahmona!!!  Jos isä pääsee tai joutuu vauvan ensisijaiseksi hoivaajaksi (esim. äidin psyykkisen huonovointisuuden vuoksi), hänessä käynnistyy herkistymisen ja mielessäpitämisen prosessi, mikä naisessa alkaa hyvässä äitiyteen siirtymisen kehitysprosessissa jo raskauden aikana...  + osa isistä toteuttaa tätänykyä uudenlaista hoivaavaa vauvan isyyttä  Uudet tutkimustulokset siitä, kuinka vauvan varhainen hoitaminen laskee miehen testossteronitasoa, ja erityisesti niillä isillä, jotka onnistuvat tyynnyttämään itkuisen vauvansa;)  Stern: Vauvan äiti jaksaa keskittyä ja viipyä vauvansa kanssa isää pidempään vuorovaikutuksen pienissä ja hienovaraisissa/viritteisissä mikrohetkissä... Ulkopuolisuuden ja kolmena olemisen haasteet Miehen erityinen psyykkinen haaste raskauden ja vauvavaiheen aikana on kestää ja sietää väistämätöntä jonkinasteista ulkopuolisuutta (kohtu)vauvan ja äidin kontaktista, yhteydestä ja suhteesta... ◦ Isät selviävät tästä sitä paremmin, mitä turvallisempi heidän oma varhainen hoivakokemuksensa (erityisesti oman äitinsä kanssa) on ollut...  Äidit ”portinvartijoina” isän pääsyssä vauvansa äärelle – mikä on äidin ns. triadinen kapasiteetti?  Saako vauva muuttaa elämää? Väitän, että jokainen vauva muuttaa vanhempiaan ja näiden elämää...Ja vauvalla kuuluisi myös olla tähän oikeus!  Tässä ajassa on kuitenkin paljon tämän muutoksen kieltämistä: Mikään ei muutu eikä saa muuttua kun vauva syntyy? -ajattelua, ja vauvat joutuvat tässä ”maksumiehiksi”...   Pieni vastasyntynyt tarvitsee ainakin yhden aikuisen, joka asettuu herkästi ja ajassa jatkuvasti ja kokonaisvaltaisesti pitämään vauvaa mielessään sekä havainnoimaan ja tunnistamaan tämän viestejä ja tarpeita sekä vastaamaan niihin...  Jotta tämä asettuminen on mahdollista, tämän aikuisen tai näiden aikuisten on rajattava muuta elämänpiiriään vauvansa äärelle - joksikin ajallisesti rajalliseksi ajaksi – ensimmäisiksi vauvan elinviikoiksi ja kuukauksiksi... Vauvojen ja pienten lasten ns. säätelyvaikeudet lisääntyvät?  2 ensimmäisen elinkuukauden keskeinen vanhemmuuden tehtävä on auttaa vauvaa säätymään: -> perussäätely unen- ja valveen, imetyksen/syömisen ja kontaktiin tulemisen ja siinä olemisen osalta...  Tämä edellyttää vauvaa mielessäpitävää ja pienen vauvan äärelle sensitiivisesti havainnoimaan, tulkitsemaan ja hoivaamaan asettuvaa vanhemmuutta... Miten auttaa vanhempia tässä muutoksessa...     Miten auttaa vanhempia käsittelemään vauvan syntymään liittyvää muutosta, luopumista ja sopeutumista? Miten auttaa vanhempia siihen, että omaa elämää voi rajata pienen vauvan tarpeiden mukaan? Miten auttaa vanhempia pistämään omia tarpeitaan sivuun vauvansa vuoksi? Tämä mieluusti ennakoiva, myös menettämisen ja surun tunteita sisällään pitävä, kannatteleva työskentely on aloitettava jo raskauden aikana!!! Pelko identiteetin menettämisestä  Monilla naisilla, joilla on raskauden aikana tai vauvan syntymän jälkeen ahdistusta tai masennusta, on isoa pelkoa tai ambivalenssia äitiyttä kohtaan, vaikka he ovat halunneetkin vauvaa...  Pelkoa menettää riippumattomuus, vapaus, työura, identiteetti ja tasavertaisuus kumppanin/puolison kanssa...  Ambivalenttien ajatusten ja tunteiden ilmaisu, vastaanotto ja vakavasti ottaminen sekä helpottaminen!  ”En ole äitityyppiä” -> äitiyden kuvien ja käsitysten sekä mahdollisen idealisaation yhdessä tutkiminen helpottaa ambivalenssia ja edesauttaa raskaudenaikaista ja synnytyksenjälkeistä kiinnittymistä vauvaan...  Mitä on riittävän hyvä äitiys? Miten voin tulla ja olla omalla tavallani äiti vauvalleni? Jokaisen vauvaa odottavan ja vauvan vanhemman toinen ”perusoikeus”:  Apu omien varhaisten hoivakokemusten, erityisesti oman äitisuhteen, reflektioon!!!  Minkälainen oma äitini on ollut minulle äitinä (erityisesti silloin kun olin pieni)?  Minkälainen on ajankohtainen suhteeni äitiini? Oman varhaisen hoivakokemuksen aktivoituminen ja työstäminen  Raskaus, synnytys ja varhainen vuorovaikutussuhde vauvan kanssa aktivoivat vanhemman mielessä asioita, jotka eivät tule samalla, erityisellä tavalla äidissä/naisessa ja isässä/miehessä muuten ja muissa elämänvaiheissa hoidettavaksi.  Tähän elämän tärkeään siirtymävaiheeseen – varhaiseen vanhemmuuteen – liittyvä mahdollisuus psyykkiseen kasvuun, kehitykseen ja integraatioon on aivan erityinen! Oman varhaisen hoivakokemuksen aktivoituminen ja työstäminen  Äitiystilan aikana nainen reflektoi ja työstää aktiivisesti erityisesti omaa äitisuhdettaan – omaa varhaista hoivatuksi tulemisen kokemustaan – niin hyvässä kuin hankalassa…  Raskaana oleva ja tuore äiti miettii, minkälainen hänen oma äitinsä oli ja on äitinä – mitä häneltä on saanut ja mitä häneltä on jäänyt saamatta; mitä oman äidin tavasta olla äiti voi ja toisaalta ei voi tai ei halua sisällyttää omaan tapaansa olla äiti... Kohti työstämisen ja hyväksymisen mahdollisuutta...  Tämän reflektion optimaali ratkaisu olisi se, että voisi hyväksyä suhteen äitiin sellaisena kuin se on ollut  Tämän tavoittaakseen on kohdattava se, mikä on ollut huonoa tai olematonta, mutta myös se, mikä on ollut hyvää tai riittävää...  Tämän reflektioprosessin avulla on mahdollista katkaista ongelmallisia suhdemalleja ja tehdä aidosti omia valintoja vanhempana Uudenlainen suhde omaan äitiin  Tässä reflektioprosessissa tulee mahdolliseksi kehittää uudenlainen ja enemmän tasavertainen ja aikuinen suhde omaan äitiin  Tämä tarkoittaa, ettei ole vain äitinsä tytär, vaan että on menossa kohti omaa äitiyttä yhdessä oman äidin kanssa... Oman äidin merkityksellisyys  Keskeisin odottavan ja vauvan äidin mielenkolmio: vauvani - minä äitinä vauvalleni - äitini äitinä minulle  Kovin usein vuorovaikutushoidoissa tai -psykoterapiassa olevat äidit kokevat, ettei heidän oman äitinsä tapa olla äiti kannattele sitä, miten nyt itse tulla tai olla äiti omalle vauvalleen.  Oman elävän kohtuvauvan ja vastasyntyneen vauvan läsnäolo ja vuorovaikutus vauvan kanssa herättävät – suurelta osin tiedostamattomasti, raskaana olevassa ja uudessa äidissä/isässä varhaisia omaan äitiin ja tämän hoivaan liittyviä muistoja, tunteita ja ajatuksia.  Tapahtuu ns. sukupolvien välinen siirtymä läsnä olevassa muistamisen kontekstissa. Keskeinen varhaisen vuorovaikutushoidon ja -psykoterapian työskentelyalue  Varhaisen vuorovaikutuksen hoidon ja psykoterapian keskeinen työskentelyalue on näiden äidin/isän omien varhaisten hoivakokemusten ja suhteissa olemisen tapojen linkittämisessä tai kytkemisessä aktuaaliin (kohtu)vauvan ja vanhemman ongelmalliseen vuorovaikutussuhteeseen:  Millä tavalla oma varhainen suhteessa olemisen kokemus on tullut eläväksi ja läsnä olevaksi (kohtu)vauvan ja vanhemman välillä, heidän suhteessaan?  On tärkeää tutkia yhdessä eri keinoin (esim. muistot, mielikuvat, unet, tunnut) sitä, miten äidin oma varhainen hoivahistoria ja vuorovaikutussuhteissa olemisen tapa on tullut eläväksi äidin ja (kohtu)vauvan suhteessa… mahdollistaen, kapeuttaen tai jopa estäen… Ilmeiset toistumisen tunnut  Äiti-vauva -vuorovaikutushoidossa ja -psykoterapiassa äidin on usein varsin nopeasti mahdollista tavoittaa näitä toistumisen tuntujaan – suhteessa vauvaan on jotakin hyvin samanlaista mitä olen muutoinkin kokenut (erityisesti varhaisissa) ihmissuhteissani – ts. mikä on kokemukseni itsestäni ja toisista suhteissa…  Usein on niin, esim. masentuneilla äideillä, että suhteessa vauvaan aktivoituu hyvin todella ja elävällä tavalla oma varhainen vaillejäänyt tai hylkäämistä sisältävä suhteessa olemisen kokemus.  Tällöin depressiivisen äidin suhteessa olemisen kokemus vauvan kanssa saattaa sisältää mm. tunnetta itsestä äitinä ja/tai vauvasta hylkääjänä ja/tai hylättynä. Korjaava suhteessa olemisen kokemus  Vähitellen vuorovaikutushoidon tai -psykoterapian kuluessa oman äidin hoiva/elämäntilannetta silloin kun oli itse pieni, on mahdollista alkaa vähitellen tavoittaa ja ymmärtää: minkälaiseen suhteiden asetelmaan olen syntynyt ja mikä on ollut varhainen suhdekokemukseni erityisesti äitini kanssa?  Ja niin omalle äidilleen voi myös antaa anteeksi ja itseä äidiksi tulevana tai juuri tulleena voi syvemmin ymmärtää…  Odottavan tai vauvan äidin kokemus myös terapeutin kannattelusta, rohkaisusta ja hoivasta auttaa äitiä suuntautumaan myönteisemmin vauvaansa ja pitämään tästä huolta.  Korjaava kokemus rakentuu myös vauvan ja äidin kokemuksesta siitä hyvästä, mikä on mahdollistunut terapeutin kanssa: sitä hyvästä mitä vauva kokee suhteessa äitiin ja äiti suhteessa vauvaan, terapeutin läsnäollessa, tässä vuorovaikutuskolmiossa. Raskaus on monella tavalla optimaali aika vuorovaikutusinterventioille....  Ajatukset liikkuvat tässä kohdin laajemmassa aikaperspektiivissä: -> från dåtid över nutid till framtid  Odottava asettuu luontaisesti katselemaan taaksepäin: mitä olen saanut omasta lapsuudestani tulevaan vanhemmuuteeni...  Ajatus suuntautuu pian syntyvän vauvan kautta myös tulevaan - tässä alkaa kehittyä myös käsitys itsestä vanhempana On välttämätöntä reflektoida varhaisia ja ajankohtaisia suhteita omiin vanhempiinsa  Suhteiden reflektio on tärkeä osa kaikkea psyykkistä kehitystä ja muutosta  Raskauden aikana tätä reflektiota tapahtuu ikään kuin luonnostaan, ”joka tapauksessa”... Vuorovaikutushoidossa ja -psykoterapiassa voidaan käynnistää tai helpottaa suhteiden reflektioprosessia -> odottavan on mahdollista erillistyä omista vanhemmistaan -> samalla mahdollistuu uudenlainen samaistuminen sekä läheisyys ja tasavertaisuus vanhempien kanssa, mikä vahvistaa odottavan identiteettiä ja itsenäisyyttä vanhempana -> vauvan mahdollisuus kokea vanhempansa turvallisina lisääntyy 56