KAUHUN ASEET Maailman vapauttaminen ydinaseista sekä biologisista ja kemiallisista aseista THE WEAPONS OF MASS DESTRUCTION COMMISSION – 2006 Komission jäsenten henkilötiedot Hans Blix, Komission puheenjohtaja Dewi Fortuna Anwar Alexei G. Arbatov Marcos de Azambuja Alyson J.K. Bailes Jayantha Dhanapala Gareth Evans Patricia Lewis Masashi Nishihara William J. Perry Vasantha Raghavan Cheikh Sylla Prince El Hassan bin Talal Pan, Zhenqiang KAUHUN ASEET Maailman vapauttaminen ydinaseista sekä biologisista ja kemiallisista aseista KAUHUN ASEET Maailman vapauttaminen ydinaseista sekä biologisista ja kemiallisista aseista © 2006 Weapons of Mass Destruction Commission. Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän julkaisun tekstiä voidaan lainata kokonaan tai osittain, jos lähde mainitaan. Raportti on saatavilla englanninkielisenä verkossa osoitteessa www.wmdcommission.org. Suomennos: Eila Salomaa Kieliasun tarkistaminen: Holger Rotkirch Suomen ulkoministeriö on tukenut raportin kääntämistä. Julkaisija: Rauhankirjallisuuden edistämisseura ry Painatus: Sentenza Media, Stockholm Ulkoasu: Fidelity Stockholm AB Kuvat: NASA /Roger Ressmeyer/Corbis Sisällys Lyhenteet........ . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8 Puheenjohtajan alkusanat. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13 Yhteenveto ..... . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19 1. luku. Aseidenriisunnan elvyttäminen . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 23 Miksi joukkotuhoaseilla on suuri merkitys . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25 Aseidenriisunta tuuliajolla . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26 Tämän raportin tavoite ja tarkastelutapa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28 2. luku. Kauhun tuhoaseet: uhkia ja vastauksia uhkiin . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 33 Joukkotuhoaseiden muodostamien uhkien luonne. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 35 Ydinaseiden luomat uhat. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 Biologisten aseiden muodostamat uhat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 43 Kemiallisten aseiden muodostamat uhat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 45 Perinteisiä tapoja reagoida joukkotuhosaseiden muodostamiin uhkiin . . . . 46 Yksipuoliset toimet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 46 Kahdenkeskiset toimet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 Useanväliset toimet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 49 Alueelliset toimet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 50 Globaalit toimet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 51 Perinteisten reagointitapojen heikkouksia. . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Universaalisuuden puute . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Sopimuksen irtisanominen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Todentamisen riittämättömyys . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Sopimuksen rikkominen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Pakotekeinojen puuttuminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Uusia vastauksia kauhun aseiden uhkiin. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 Yksipuolinen voimankäyttö ydinaseiden leviämisen estämisessä . . . . . . 59 Kolme johtopäätöstä kollektiivista toimintaa varten . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60 3. luku. Ydinaseet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63 Ydinaseiden leviämisen estäminen . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 Ydinsulkusopimus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 Sopimuksiin sitoutumisen vahvistaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68 Sopimusrikkomustapauksia . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70 Turvallisuustakuut . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 77 Polttoainekierto: rikastetun uraanin ja plutoniumin tuotannon valvonta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 78 Hajoavan aineen aiheuttamista riskeistä eroon pääsy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 83 Alueellisia kysymyksiä ja järjestelyjä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 84 Ydinaseterrorismin estäminen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 89 Miten terroristit voisivat hankkia aseita? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 89 Turvajärjestelyt . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 90 Nykyisten ydinaseiden määrän ja niiden aiheuttaman uhan vähentäminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 93 Ydinaseoppien tarkistamisen tarve. . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 93 Ydinaseiden käyttöönotto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 98 Uusia rajoituksia taktisten ydinaseiden käyttöönotolle . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 102 Uusien ydinaseiden kehittely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 105 Taistelukärkien hajoavan (ydin)materiaalijätteen käsittely . . . . . . . . . . . . . . 106 Asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon lopettaminen: asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltosopimus . . . . . . . . . . . 110 Kaikkien ydinkokeiden lopettaminen: täydellinen ydinkoekieltosopimus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 113 Ydinaseiden sääntelystä niiden kieltämiseen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 116 4. luku. Biologiset ja toksiiniaseet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 119 Biologisten aseiden kieltäminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 121 Tulevaisuuden näkymät. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 124 Sopimuksen aseman vahvistaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 124 Kansallinen täytäntöönpano . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 126 Institutionaaliset puutteet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 127 Sopimuksen täytäntöönpano . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 128 Biotieteet ja tutkijoiden rooli . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 130 5. luku. Kemialliset aseet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 133 Kemiallisten aseiden kieltosopimus . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 135 Kemiallisten aseiden varastojen hävittäminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 138 Kaikkien maiden mukaan saaminen. . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 139 Ei-kuolettavat aseet, toimintakyvyn lamaannuttavat aineet ja mellakantorjunta-aineet. . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 140 Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen tarkastus- ja valvontaedellytysten parantaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 143 Kemikaaliterrorismi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .144 Kemian teollisuutta vastaan suunnattujen terroristihyökkäysten uhka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 145 6. luku. Kuljetusjärjestelmät, ohjuspuolustus ja avaruusaseet . . . . . . . . . . 149 Joukkotuhoaseiden kuljetusjärjestelmät . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 150 Ohjuspuolustusjärjestelmät . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 154 Avaruuden aseistaminen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 156 Avaruusturvallisuushallintajärjestelmän nykytila . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 158 7. luku. Vientivalvontajärjestelmät, kansainvälinen apu ja valtioista riippumattomat toimijat. . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 163 Vientivalvonta ja muu tavaroiden liikkumisen valvonta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16 4 Tavaroiden liikkumisen valvonta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16 6 Kansainvälinen apu ydinaseiden leviämisen estämiseksi ja aseidenriisunnan edistämiseksi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 167 Eri sektorien rooli: yritykset, tutkimus, kansalaisjärjestöt ja suuri yleisö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 169 Yritysten ja liike-elämän vastuu . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 169 Tutkijoiden velvollisuus: käytännesäännöstöt . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 170 Demokraattinen valvonta: edustuksellisten elinten rooli . . . . . . . . . . . . . . . . . 171 Demokraattinen valvonta: kansalaisjärjestöt ja läpinäkyvyys. . . . . . . . . . 172 Julkinen tiedotus ja kasvatus . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 173 8. luku. Sopimusten noudattaminen, todentaminen, toimeenpano ja Yhdistyneiden kansakuntien rooli . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 177 Sopimusten noudattaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 180 Todentaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 181 Toimeenpano .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 187 YK:n rooli ....... . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 189 YK:n aseidenriisuntakoneisto . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 190 YK:n turvallisuusneuvoston rooli . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 193 Muista aseista .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 196 liite 1: Joukkotuhoasekomission suositukset. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 200 liite 2: Komission työskentely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 218 Komission toimeksianto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 218 Komission jäsenten henkilötiedot . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .220 Sihteeristö .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 225 Rahoituksellinen ja organisatorinen tuki .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2 25 Kiitokset .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 226 Komission istunnot . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 227 Seminaarit ja muut julkiset kokoukset . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 228 Joukkotuhoaseita käsitteleviä julkaisuja .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 230 Lyhenteet ABM ASAT BMD BW BTWC CD COPUO CTBT CWC FAO FMCT GAO GNEP GTRI G8 IAEA INF Anti-ballistic missile Torjuntaohjus Anti-satellite (weapon) Satelliittien tuhoaja Ballistic missile defence Ballistinen ohjuspuolustus Biological weapon/warfare Biological and Toxin Weapons Convention Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus Conference on Disarmament Aseidenriisuntakonferenssi Committee on the Peaceful Uses of Outer Space YK:n avaruuskomitea Comprehensive Nuclear-Test-Ban Treaty Täydellinen ydinkoekieltosopimus Chemical Weapons Convention Kemiallisten aseiden kieltosopimus Food and Agriculture Organization YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö Fissile material cut-off treaty Asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotantokieltosopimus Government Accountability Office Yhdysvaltain hallituksen tarkastusvirasto The Global Nuclear Energy Partnership Globaali ydinenergiakumppanuus Global Threat Reduction Initiative Globaali aloite uhkien vähentämiseksi Group of Eight G8-maat, kahdeksan johtavan teollisuusmaan ryhmä International Atomic Energy Agency Kansainvälinen atomienergiajärjestö Intermediate-range Nuclear Forces (Treaty) keskimatkan (ns. euro-) ohjusten poistamista koskenut sopimus 8 lyhenteet MAD Mutual assured destruction Molemminpuolinen varmistettu tuho MOU Memorandum of understanding Yhteisymmärrystä korostava muistio MTCR Missile Technology Control Regime Ohjusteknologian vientivalvontajärjestely NASA National Aeronautics and Space Administration (US) Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto NATO North Atlantic Treaty Organization (NATO) Pohjois-Atlantin Liitto NPT Non-Proliferation Treaty Ydinsulkusopimus NWFZ Nuclear-weapon-free zone Ydinaseeton vyöhyke OPCW Organisation for the Prohibition of Chemical Weapons Kemiallisten aseiden kieltojärjestö PSI Proliferation Security Initiative aloite ydinmateriaalin laittomien kuljetusten estämiseksi PTBT Partial Test-Ban Treaty Osittainen ydinkoekieltosopimus SALT I, II, (III) Strategic Arms Limitation Treaty Sopimus strategisten aseiden rajoittamisesta SORT Strategic Offensive Reductions Treaty Sopimus strategisten ydinaseiden vähentämisestä START Strategic Arms Reduction Treaty Sopimus strategisten aseiden vähentämisestä UNDC United Nations Disarmament Commission YK:n aseidenriisuntakomissio UNIDIR United Nations Institute for Disarmament Research YK:n aseidenriisuntatutkimuslaitos UNMOVIC United Nations Monitoring, Verification and Inspection Commission YK:n tarkastusyksikkö UNSCOM United Nations Special Commission of Iraq YK:n Irakin tarkastusyksikkö WCO World Customs Organisation Maailman tullijärjestö 9 10 kauhun aseet WHO WMD WMDC World Health Organisation Maailman terveysjärjestö Weapons of mass destruction Joukkotuhoaseet Weapons of Mass Destruction Commission Joukkotuhoasekomissio Puheenjohtajan alkusanat SYYSKUUSSA 2003 Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh murhattiin raa’asti. Hän oli innostava, nuori ja aloitteellinen, ja hänellä olisi vielä ollut paljon annettavaa työssä paremman maailman hyväksi. Vuoden 2003 alkupuolella Anna soitti minulle aika ajoin kysyäkseen, miten vastuullani ollut YK:n tarkastustyö Irakissa edistyi. Hän oli monien kollegojensa tavoin hyvin pahoillaan käänteestä kohti sotilaallista toimintaa Irakia vastaan. Hänen mielestään tarkastajille olisi ollut annettava enemmän aikaa joukkotuhoaseiden etsintään. Hänestä skeptinen asenne aseellista toimintaa kohtaan ei kuitenkaan ollut riittävä. Siihen oli liitettävä aktiivisempi politiikka ydinaseiden leviämisen estämiseksi. Olin aivan samaa mieltä hänen kanssaan, ja olin iloinen, kun kesäkuussa 2003 hän ja hänen kollegansa antoivat julistuksen Euroopan unionin uudesta yhteisestä politiikasta. Tämä politiikka lähti käsitykseni mukaan järkevistä lähtökohdista: paras ratkaisu joukkotuhoaseiden leviämisen ongelmaan olisi, etteivät valtiot enää tuntisi tarvitsevansa niitä ja että sopimuksen rikkojia kannustettaisiin perääntymään ja palaamaan kansainväliseen yhteisöön. Tämän politiikan mukaan tarvittiin yhteistoimintaan pohjautuvan kollektiivisen turvallisuuden näkemystä ja sääntöihin perustuvaa kansainvälistä järjestystä. Se korosti kansainvälisen todentamisen ja ”todellisen monenkeskisyyden” merkitystä. Viimeisenä keinona pidettiin kuitenkin mahdollisuutta ryhtyä turvallisuusneuvoston päättämiin pakkotoimiin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan VII luvun mukaisesti. Kesäkuun 2003 lopulla, jolloin Irakin miehitys oli jo tapahtunut ja minä olin lähdössä YK:sta, Anna Lindh otti minuun jälleen yhteyttä. Hän ajatteli ajan olevan kypsä uuden EU-politiikan lisäksi myös ajatukselle, jonka oli ensimmäisenä esittänyt silloinen YK:n aseidenriisunta-asioista vastaava alipääsihteeri Jayantha Dhanapala: riippumattoman kansainvälisen komission asettamiselle tutkimaan sitä, miten joukkotuhoaseiden ongelmaa olisi käsiteltävä. Hän pyysi minua komission puheenjohtajaksi. Annoin suostumukseni. 13 14 kauhun aseet Anna Lindhin kuoleman jälkeen Ruotsin pääministeri Göran Persson ja Anna Lindhin seuraaja ulkoministerinä, Laila Freivalds, antoivat minulle vapaat kädet komission muodostamiseen. Minulla on ollut onni saada ryhmään korkeatasoiset jäsenet, jotka ovat antaneet käyttöön ideansa, tietonsa ja harkintakykynsä–sekä kirjoituksiaan. He ovat kaikki olleet mukana rauhan säilyttämistä tai aseiden rajoittamista koskevassa käytännön poliittisessa, diplomaattisessa tai sotilaallisessa työssä. Komissio ei ole tavoitellut utopistisia päämääriä, vaan se on yhteisvoimin hartaasti pyrkinyt hyvää harkintaa käyttäen osoittamaan rakentavia keinoja edessämme yhä olevien vaikeuksien voittamiseksi. Vaikka tämä esipuhe on minun, raportti ja sen suositukset ovat komission yhteisiä. Ruotsin hallitus on rahoittanut anteliaasti suurimman osan komission menoista, ja avustuksia ovat antaneet liitteenä olevan erittelyn mukaisesti useat muut hallitukset ja muut tahot, erityisesti kanadalainen Simons Foundation. Kolme aikaisempaa riippumatonta kansainvälistä työryhmää on julkaissut tärkeitä raportteja tältä alalta. Vuonna 1982 Ruotsin pääministerin Olof Palmen johtama komissio julkaisi raporttinsa Common Security (Yhteinen turvallisuus). Siinä esitettiin, että ydinvarustelu ja molemminpuolinen varmistettu tuho (MAD) voisivat hävittää koko sivilisaation ja että turvallisuus voidaan saavuttaa ainoastaan yhteistyöllä ja aseidenriisunnalla. Raportissa asetettiin toivo voimakkaaseen sodanvastaiseen täydellistä ydintuhoa pelkäävään yleiseen mielipiteeseen. Vaikka kylmä sota jatkui, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä solmittiin merkittäviä kahdenkeskisiä asevalvontasopimuksia. Helsingissä pidetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi oli uuden ilmapiirin airut. Vuonna 1996 ilmestyi Australian hallituksen sponsoroima Report of the Canberra Commission of the Elimination of Nuclear Weapons (Canberran komission raportti ydinaseiden hävittämisestä). Kylmä sota oli päättynyt, ja elettiin toivon aikaa. YK:n valtuutuksen saanut menestyksekäs Persian lahden sota pysäytti vuonna 1991 Irakin hyökkäyksen Kuwaitiin, Sen päätyttyä presidentti George H. W. Bush puhui ”uudesta maailmanjärjestyksestä”. Vuonna 1995 onnistuttiin jatkamaan ydinsulkusopimusta määrättömäksi ajaksi, sen jälkeen kun viisi sopimuksen osapuolina olevaa ydinasevaltaa olivat vahvistaneet ydinaseriisuntasitoumuksensa. Canberran komissio kiirehti ryhtymistä välittömiin käytännön toimiin ydinaseiden hävittämiseksi. Elokuussa 1998, vain muutamia kuukausia Pakistanin ja Intian puheenjohtajan alkusanat ydinkokeiden jälkeen, Japanin hallitus järjesti riippumattoman Tokion ydinsulku- ja ydinaseriisuntafoorumin. Foorumin vuotta myöhemmin julkaistussa loppuraportissa esiteltiin ”toimintaohjelma”, joka koski ydinaseriisuntaa, ydinaseiden leviämisen estämistä ja terrorismia. Pian sen jälkeen Yhdysvaltojen senaatti kuitenkin kieltäytyi ratifioimasta täydellistä ydinkoekieltosopimusta. Kylmän sodan päättymisen avaamat mahdollisuudet olivat sulkeutumassa: ydinaseriisunnassa saavutettiin hyvin vähän tai ei lainkaan edistymistä, ydinaseiden leviäminen jatkui ja pelko terrorismin vaaroista kasvoi. Eräät positiivisemmat kehityssuunnat eivät ole muuttaneet tätä näkymää. Niinä kymmenenä vuotena, jotka ovat kuluneet Canberran komission raportin julkaisemisesta, globaali taloudellinen riippuvuus on lisääntynyt. Kaikki maailman maat ovat joutuneet kohtaamaan samat ympäristöuhat ja tarttuvien tautien muodostamat riskit. Sotilaallisten suurvaltojen välillä ei ole ollut vakavia alueellisia eikä ideologisia konflikteja. Onkin hämmästyttävää, että asevalvonta- ja aseidenriisuntailmapiiri on tosiasiallisesti huonontunut. Maailmanlaajuisten sopimusten, kuten ydinsulkusopimuksen ja biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen vakiinnuttamisessa ei ole tapahtunut edistymistä, ei myöskään täydellisen ydinkoekieltosopimuksen ratifioinnissa. Neuvottelut kaivatun asekelpoisen ydinmateriaalin tuotannon kieltävän sopimuksen aikaansaamiseksi eivät ole edes käynnistyneet. Aseistautumisessa on jopa toteutettu uusia vaiheita: Yhdysvaltojen ohjuskilpi saattaa laukaista Kiinan ja Venäjän vastatoimia ydinaseiden osalta ja Yhdysvalloissa ja myös muualla saatetaan kehittää uusiin tarkoituksiin suunniteltuja ydinaseita. Samaan aikaan kun avaruuden ja satelliittien rauhanomainen käyttö kehittyy huimaavaa vauhtia helpottaen globaalia viestintää, edistyneimmät sotilasmahdit laskelmoivat, miten ne voisivat tehokkaimmin käydä sotaa tässä ympäristössä. Tapahtuneesta kehityksestä huolimatta hallitukset ja maailman yleinen mielipide kiinnittävät aikaisempaa vähemmän huomiota globaaleihin asevalvonta- ja aseidenriisuntajärjestelmiin. Yksi syy siihen on voimakas, aivan aiheellinen keskittyminen terrorismin vastaiseen taisteluun ja yksittäisten todellisten tai mahdollisten ydinaseiden leviämistapausten hoitamiseen. Toinen syy saattaa olla se, että kansainväliset sopimukset eivät kyenneet estämään terroristien hyökkäystä Yhdysvaltoihin 11. syyskuuta 2001, eivät olleet riittävä este Irakin, Pohjois-Korean ja Libyan ydinaseiden hankkimispyrkimyksille eivätkä pystyneet estämään Iranin uraaninrikastusohjelman salaamista. 15 16 kauhun aseet Kun useimmat valtiot ovat reagoineet tapahtuneisiin sopimusrikkomuksiin kehittämällä voimassa olevia sopimuksia ja instituutioita, ainoa supervalta Yhdysvallat on valinnut omaan sotilaalliseen voimaansa turvautumisen vaihtoehdon. Yhdysvaltojen vuoden 2002 kansallinen turvallisuusohjelma teki selväksi, että maa pitäisi oikeutenaan käyttää sotilaallista voimaa ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta vastatessaan paitsi todelliseen tai välittömästi uhkaavaan joukkotuhoasehyökkäykseen myös joukkoutuhoaseiden hyökkäyksen uhkaan, joka saattaa olla ajan ja paikan suhteen epävarma. Yhdysvaltojen politiikka, joka vahvistettiin tältä osin maalikuussa 2006 omaksutussa strategiassa, eroaa mielestäni YK:n peruskirjan itsepuolustusta koskevista määräyksistä. Strategian päämäärän sanottiin olevan ”auttaa tekemään maailmasta ei vain turvallisempi vaan myös parempi”, mikä osoitti Yhdysvaltojen uskovan, että tämä politiikka hyödyttää kaikkia. Kukaan ei aliarvioi vaikeuksia, joita edessämme on pyrkiessämme aseidenriisuntaan ja sellaisen sopimuksen aikaansaamiseen, joka kieltää ydinaseet aivan kuten muut – biologiset ja kemialliset – kauhun aseet on kielletty. Maailmanlaajuisten asevalvonta- ja aseidenriisuntafoorumeiden nykyinen lamaantuneisuus johtuu osittain halvaannuttavasta konsensus-vaatimuksesta yhdistyneenä vanhanaikaiseen blokkipolitiikkaan. Merkittävämpi syy on kuitenkin se, että ydinasevallat eivät enää näytä ottavan vakavasti sitoutumistaan ydinaseriisuntaan, vaikka se oli olennainen osa ydinsulkusopimuksen kokonaisuutta sekä sen syntyhetkellä vuonna 1968 että sitä jatkettaessa määräämättömäksi ajaksi vuonna 1995. Tällaiseen asenteeseen sisältyvä kansainvälisen sitoutumisen heikkeneminen uhkaa horjuttaa monenkeskisten sopimusten velvoittavuuden uskottavuutta ja tehokkuutta. Vastakohtana yleisesti ottaen synkille lyhyen aikavälin asevalvonta- ja aseidenriisuntanäkymille turvallisuuden laajemmalla kentällä voidaan nähdä joitakin myönteisiä kehityssuuntia. Valtioiden välisten aseellisten konfliktien määrä on vähentynyt. Rauhanturvaoperaatiot ovat estäneet ja estävät tänä päivänä aseellisten konfl iktien syntymistä eri puolilla maailmaa. YK:n uudistamispyrkimyksissä on edistytty jonkin verran, ja lisää edistymistä voidaan toivoa. YK:n uusi rauhanrakennuskomissio auttaa konflikteista toipuvia maita ja pienentää siten väkivaltaisuuksien uudelleen puhkeamisen riskiä. Turvallisuusneuvosto on hyväksynyt äskettäin tärkeän päätöslauselman, joka velvoittaa jäsenvaltiot hyväksymään kansallista lainsäädäntöä joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseksi. Tämä on rakentava ennakkotapaus. puheenjohtajan alkusanat Jos turvallisuusneuvosto kuitenkin haluaisi tulevaisuudessa käyttää ja kehittää velvoittavaa määräyksenantovaltaansa, sen on varmistuttava YK:n jäsenvaltioiden laajasta tuesta. Pitkällä tähtäyksellä tämä merkitsisi turvallisuusneuvoston muuttamista paremmin YK:n jäsenvaltioita edustavaksi. Lopuksi: koko maailman yhdentymisen nopeasti lisääntyessä maailmanlaajuiset sopimukset ja maailmanlaajuiset elimet kuten YK, kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) ja kemiallisten aseiden kieltojärjestö (OPCW), ovat yhä välttämättömiä. Puutteistaan huolimatta ne voivat saada aikaan sellaisia tärkeitä asioita, joita valtiot eivät voi saavuttaa. Ne ovat sen vuoksi valtioiden yhteisölle olennaisia välineitä turvallisuuden lisäämisessä, yhteisten tarkastusjärjestelmien ylläpitämisessä ja joukkotuhoaseiden luoman uhkan vähentämisessä. Hallitukset, jotka ovat pettyneet maailmanlaajuisiin sopimuksiin ja elimiin, palaavat väistämättä ja sitoutuvat uudestaan. Toivon, että siinä vaiheessa, kun vallitsee suurempi valmius palata monenkeskiseen asevalvonta- ja aseidenriisuntayhteistyöhön, komission raportti voi olla hyödyksi käytännön asialistan laatimisessa. Ideoista ja suosituksista osa on uusia, mutta komissio kannattaa ja puolustaa myös joitakin tunnettuja aiempia ehdotuksia. Tällä hetkellä minusta näyttää siltä, että ydinaseiden leviämisen ja terrorismin ehkäisemiseksi tehdyssä tärkeässä työssä saavutettujen onnistumisten ohella toivoa nykyiseen synkkyyteen voitaisiin luoda kahdella lisäalueella. Täydellisen ydinkoekieltosopimuksen voimaansaattaminen olisi merkittävä este uusien ydinaseiden kehittämiselle. Nykyiset ydinaseet ovat kyllin pahoja. Ydinasekelpoisen materiaalin valmistamisen kieltävän maailmanlaajuisen sopimuksen aikaansaaminen muodostaisi tulpan tällaisen materiaalin lisätuotannolle. Se auttaisi uhkaamassa olevan kilpavarustelun pysäyttämisessä erityisesti Aasiassa. Näissä molemmissa kysymyksissä ratkaiseva asema on Yhdysvalloilla. Jos se tekee aloitteen, muu maailma todennäköisesti seuraa perässä. Jos se ei tee aloitetta, seurauksena voi olla uusia ydinkokeita ja uusi ydinkilpavarustelu. Hans Blix Joukkotuhoasekomission (WMDC) puheenjohtaja Toukokuu 2006 17 KAUHUN ASEET Maailman vapauttaminen ydinaseista sekä biologisista ja kemiallisista aseista Yhteenveto MIKSI TOIMINTA ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ Ydinaseet, biologiset aseet ja kemialliset aseet ovat kaikista aseista epäinhimillisimpiä. Ne on suunniteltu sekä levittämään pelkoa että tuhoamaan. Ne voivat valtioiden tai valtioista riippumattomien toimijoiden käsissä aiheuttaa paljon laajempaa tuhoa kuin tavanomaiset aseet. Niiden seuraukset ovat myös paljon sattumanvaraisempia ja pitkäaikaisempia. Niin kauan kuin yhdellä valtiolla on joukkotuhoaseita, etenkin ydinaseita, muutkin haluavat niitä. Niin kauan kuin niitä on yhdenkin valtion varastossa, on suuri vaara, että niitä myös käytetään jonain päivänä joko tarkoituksellisesti tai vahingossa. Seuraukset olisivat väistämättä katastrofaaliset. Kylmän sodan aikaisen kauhun tasapainon päättymisestä huolimatta varastot ovat uskomattoman ja hälyttävän suuret. Ydinaseita on noin 27.000, niistä noin 12.000 käyttöön otettuina. Joukkotuhoaseiden keksimistä ei voi peruuttaa. Ne voidaan kuitenkin kieltää, aivan kuten biologiset ja kemialliset aseet on jo kielletty, ja niiden käyttämisestä voidaan tehdä asia, joka ei tule kysymykseenkään. Sääntöjä, jotka pakottavat sopimusten noudattamiseen, todentamiseen ja toimeenpanoon, voidaan soveltaa tehokkaasti, jos vain halutaan. Vahva tahto tekee mahdolliseksi jopa ydinaseiden lopullisen hävittämisen maapallolta. Viimeisten kymmenen vuoden aikana aseidenriisuntaponnisteluissa ja ydinaseiden leviämisen torjunnassa on tapahtunut vakavaa taantumista. Sopimusten solmiminen ja täytäntöönpano ovat jumiutuneet ja uuden leviämisaallon myötä on ryhdytty kannattamaan entistä enemmän yksipuolista toimintaa. Vuosi 2005 toi mukanaan kaksi syytä havahtua: ydinsulkusopimuksen tarkastelukonferenssin epäonnistuminen ja YK:n huippukokouksen kyvyttömyys sopia yhdestäkään joukkotuhoasekysymyksen kohdasta. Näihin vaatimuksiin on nyt vastattava. 19 20 kauhun aseet MITÄ ON TEHTÄVÄ Joukkotuhoasekomissio tekee raportissaan monia yksityiskohtaisia suosituksia (ks. luettelojen yhdistelmä liitteessä 1). Yhteenveto tärkeimmistä on seuraavassa. 1 Sovitaan yleisistä toimintaperiaatteista Aseidenriisuntaa ja aseiden leviämisen estämistä edistetään parhaiten kansainvälisellä yhteistyöllä, jonka perustana ovat sitovat säännöt ja tehokkaat monenkeskiset valvontaelimet YK:n turvallisuusneuvoston toimiessa ylimpänä auktoriteettina. On aloitettava kiireellisesti uudet päämäärätietoiset neuvottelut eri hallitustenvälisten koneistojen kautta kolmesta päätavoitteesta: nykyisten asevarastojen aiheuttamat vaarat, aseiden leviämisen estäminen ja kaikkien joukkotuhoaseiden kertakaikkinen kieltäminen. Valtioiden on yhdessä ja erikseen harjoitettava johdonmukaisesti sellaista politiikkaa, jonka tarkoituksena on varmistaa, ettei yksikään valtio kokisi joukkotuhoaseiden hankkimista tarpeelliseksi. Hallitusten, hallitustenvälisten elinten ja kansalaistoimijoiden olisi ryhdyttävä valmistelemaan huippukokousta, jonka aiheena on aseidenriisunta, ydinaseiden leviämisen estäminen ja joukkotuhoaseterrorismi. Tämä antaisi uutta pontta kansainväliselle yhteistoiminnalle. 2 Vähennetään nykyisten asevarastojen aiheuttamaa vaaraa: valtiot eivät käytä, terroristit eivät saa haltuunsa Suojataan kaikki joukkotuhoaseet ja niiden valmistukseen tarvittava materiaali ja laitteet, niin että terroristit eivät voi hankkia niitä varastamalla tai muulla tavoin. Poistetaan ydinaseet erityisvalmiudesta, jolloin vähennetään erehdyksessä tapahtuvan laukaisun riskiä; vähennetään voimakkaasti strategisten ydinaseiden määrää; sijoitetaan kaikki taktiset ydinaseet keskitettyyn varastoon; siirretään kaikki nämä aseet pois vieraalta maaperältä. Kielletään ydinmateriaalin valmistus asetarpeisiin ja lopetetaan asteittain korkeasti rikastetun uraanin tuotanto. Vähennetään ydinaseiden merkitystä tekemällä sitoumuksia olla käyttämättä ydinasetta ensimmäisenä, antamalla vakuutus olla käyttämättä niitä ydinaseettomia valtioita vastaan ja luovutaan kehittämästä ydinaseita uusiin tarkoituksiin. yhteenveto 3 Estetään ydinaseiden leviäminen: ei uusia asejärjestelmiä – ei uusia omistajia Kielletään ydinkokeet saattamalla täydellinen ydinkoekieltosopimus voimaan. Otetaan uudestaan esille kaikkien ydinkoekieltosopimusten osapuolten sitoumukset: viiden ydinasevaltion sitoumus edetä neuvottelemalla kohti ydinaseriisuntaa ja ydinaseettomien valtioiden sitoumus pidättyä kehittämästä ydinaseita. Todetaan, että myös ydinsulkusopimuksen ulkopuolisten valtioiden velvollisuus on ottaa osaa aseidenriisuntaprosessiin. Jatketaan neuvotteluja Iranin ja Pohjois-Korean kanssa, niin että saavutetaan ydinasevaihtoehdosta luopuminen tehokkaasti ja todennetusti samalla kun taataan maiden turvallisuus ja tunnustetaan jokaisen osapuolen oikeus ydinvoiman rauhanomaiseen käyttöön. Tutkitaan mahdollisuutta kansainvälisiin järjestelyihin, joilla varmistetaan rikastetun uraanipolttoaineen tarjonta ja käytetyn polttoaineen hävittäminen. Näin vähennetään tarvetta kansallisten laitosten rakentamiseen ja pienennetään leviämisriskiä. 4 Työ kaikkien joukkotuhoaseiden kertakaikkiseksi kieltämiseksi Hyväksytään periaate, että ydinaseet tulisi kieltää, aivan kuten biologiset ja kemialliset aseet on kielletty. Tutkitaan poliittisia, juridisia ja teknisiä vaihtoehtoja sekä menettelytapoja tavoitteen saavuttamiseksi kohtuullisessa ajassa. Saatetaan päätökseen nykyisten alueellisten ydinaseettomien vyöhykkeiden toteutus ja toimitaan aktiivisesti uusien vyöhykkeiden perustamiseksi muilla alueilla, etenkin ja kaikkein kiireellisimmin Lähi-idässä. Vaikutetaan siihen, että kemiallisen aseen kieltosopimusta noudatetaan ja että se pannaan tehokkaasti täytäntöön. Nopeutetaan kemiallisten aseiden varastojen tuhoamista. Vaikutetaan siihen, että biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimusta noudatetaan ja että sen täytäntöönpano on tehokasta. Parannetaan teollisuuden, tutkijoiden ja hallitusten välistä yhteistyötä, jotta biologisten ja toksiiniaseiden kehittämis- ja tuotantokielto vahvistetaan ja jotta pysytään bioteknologian kehityksen tasalla. Estetään kilpavarustelu avaruudessa kieltämällä aseiden sijoittaminen avaruuteen ja käyttö avaruudessa. 21 ensimmäinen luku Aseidenriisunnan elvyttäminen ensimmäinen luku Aseidenriisunnan elvyttäminen dinaseita, biologisia aseita ja kemiallisia aseita kutsutaan aivan oikein joukkotuhoaseiksi (WMD). Ne on suunniteltu luomaan kauhua ja aiheuttamaan tuhoa. Ne kykenevät tappamaan tuhansittain ihmisiä yhdellä iskulla. Niiden vaikutukset saattavat säilyä niin meissä kuin ympäristössämmekin pitkään, joissakin tapauksissa ikuisesti. Maailman vapauttamiseksi näiden aseiden uhasta on tehty monia ponnistuksia, ja jonkin verran on saavutettukin edistymistä. Kylmän sodan päättymisen olisi luullut edesauttavan näitä pyrkimyksiä, mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana onkin yllättäen taannuttu enemmän kuin edistytty. Valtiot eivät ole noudattaneet aseiden riisumiseen tai niiden leviämisen ehkäisemiseen tähtääviä sitoumuksiaan. On myös syntynyt terroristiryhmiä, jotka eivät tunne mitään pidäkkeitä. YK:n syyskuussa 2005 pidetyssä huippukokouksessa ei kyetty sopimaan ainoastakaan aseidenriisuntaa tai ydinsulkua koskevasta suosituksesta. Meidän kaikkien on aika havahtua näkemään se pelottava todellisuus, että maailmaa varjostavat edelleen monet vanhat uhat ja että niiden lisäksi on syntynyt useita uusia uhkia. Kaikkien maiden hallitusten on elvytettävä yhteistyötään ja puhallettava uutta henkeä YK:n aseidenriisuntatyöhön. Köyhyyden poistamiseen ja globaaliin ympäristönsuojeluun tähtääviin pyrkimyksiin on liitettävä maailman suurimpien tuhovoimien purkaminen. Peruutusvaihteelta on siirryttävä etenemiseen. Maailmanlaajuisilla sopimuksilla on saatu aikaan kattava biologisten ja kemiallisten aseiden kielto, joka kaikkien tulee hyväksyä ja joka on toimeenpantava täydellisesti. Myös ydinaseet on kiellettävä. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää uusia aloitteita, jotka tähtäävät ydinaseiden määrän vähentämiseen ja niiden synnyttämän uhan pienentämiseen. Yhtä kiireellistä on estää ydinaseiden leviäminen ja ryhtyä erityistoimiin, joilla taataan, etteivät terroristit saa haltuunsa mitään joukkotuhoaseita. Tässä raportissa esitellään ideoita ja suosituksia siitä, mitä kansain- Y 24 aseidenriisunnan elvyttäminen välinen yhteisö, joka mm. muodostuu kansallisista hallituksista ja kansalaisyhteiskunnasta, voi ja mitä sen pitää tehdä. MIKSI JOUKKOTUHOASEILLA ON SUURI MERKITYS Miksi emme keskustele pienaseista, jotka tällä hetkellä saavat aikaan eniten uhreja? Tai napalm-, fosfori- ja rypälepommeista, jotka saattavat aiheuttaa ylimääräistä kärsimystä tai joiden vaikutukset saattavat olla umpimähkäisiä? Tämä ei ole joko/tai -kysymys. Komission tehtävä keskittyy joukkotuhoaseisiin. Se on tarpeeksi iso haaste. Toiset elimet käsittelevät muiden aseiden ja sodankäyntimuotojen ongelmia. Ydinaseiden, biologisten aseiden ja kemiallisten aseiden välillä on suuria eroja käytön, vaikutusten, oikeudellisen säätelyn ja strategisen merkityksen suhteen. Ylivoimaisimman uhan luovat edelleen ydinaseet. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä erot ovat niin merkittäviä, että he eivät halua puhua näistä kolmesta asetyypistä yhteisellä nimellä joukkotuhoaseet. Peloteaseina ne kuitenkin kantavat samaa leimaa, minkä vuoksi on loogista käsitellä niitä yhtenä ryhmänä. On monia tärkeitä syitä siihen, miksi nykyistä maailmanlaajuisten neuvottelujen pysähdystilaa ei voida hyväksyä ja miksi valtioiden täytyy jälleen keskittää huomionsa joukkotuhoaseisiin ja voimistaa ponnistelujaan aseidenriisunnan, asevalvonnan, aseiden leviämisen estämisen ja sopimusten noudattamisen puolesta: Kemian tutkimuksen ja teollisuuden kehitys sekä bioteknologian ja biotieteiden nopea laajeneminen luovat mahdollisuuksia tärkeille rauhanomaisille käyttötarkoituksille. Ne tekevät kuitenkin mahdolliseksi tuottaa kemiallisia aseita ja käyttää viruksia ja bakteereja aseina kauhistuttavilla tavoilla. Yhdysvaltoja vastaan 11. syyskuuta 2001 tehdyt terrorihyökkäykset tekivät maailmalle kerralla selväksi, että terroristit saattavat käyttää ydinaseita, jos onnistuvat hankkimaan niitä. Vuonna 1968 solmittu ydinsulkusopimus (Non-Proliferation Treaty, NPT), joka antoi viidelle ensimmäiselle ydinasevaltiolle tunnustetun aseman, sai laajaa kannatusta. Se ei kuitenkaan estänyt Intiaa, Israelia ja Pakistania muodostamasta ydinaseiden leviämisen toista vaihetta. Kolmannessa vaiheessa Irak, Libya ja Pohjois-Korea rikkoivat sopimusta. Jos Iran ja Pohjois-Korea eivät anna luotettavaa lupausta luopua ydinaseista, voi syntyä painetta neljännelle leviämisvaiheelle. 25 26 kauhun aseet Ydinsulkusopimuksen solmimisesta on kulunut 36 vuotta. Viisi sopimukseen liittynyttä ydinasevaltaa eivät ole täyttäneet velvoitettaan edetä aseidenriisuntaan neuvottelujen kautta. Tällä hetkellä on vaarana, että ydinaseiden kilpavarustelussa aloitetaan uusi aseiden modernisointivaihe. Monet ydinaseettomat valtiot tuntevat itsensä petetyiksi, kun ydinasevallat ovat peräytyneet sitoumuksistaan, jotka ne tekivät vuonna 1995 saadakseen aikaan ydinsulkusopimuksen jatkamisen rajoittamattomaksi ajaksi. Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n ydinmateriaalivalvonta, jonka tarkoitus on varmistaa, ettei rauhanomaisessa käytössä olevaa ydinmateriaalia siirretä sotilaallisiin tarkoituksiin, osoittautui riittämättömäksi, kun Irakin ja Libyan sopimusrikkomukset jäivät havaitsematta. Iran laiminlöi vuosien ajan velvollisuutensa ilmoittaa merkittävistä ydinohjelmistaan. Yhä useampien valtioiden ja valtioista riippumattomien toimijoiden ulottuvilla on tieto-taitoa, jonka avulla ne pystyvät valmistamaan ydinaseita ja biologisia ja kemiallisia aseita ja asekelpoisia materiaaleja kuten rikastettua uraania ja plutoniumia, muunneltuja viruksia ja kemikaalien esiasteita. Biotieteiden nopea kehitys on johtanut myrkkyjen ja geneettisesti muunneltujen virusten ja muiden patogeenien valmistamisen edellyttämän tiedon ja asiantuntemuksen leviämiseen. Maailmanlaajuisilta laittomilta markkinoilta on mahdollista hankkia joukkotuhoaseiden valmistamiseen tarvittavaa asiantuntemusta, teknologiaa, materiaaleja ja piirustuksia. Tämä on erityinen uhka aktiivisen maailmanlaajuisen terrorismin oloissa. On odotettavissa, että hiilidioksidipäästöjä aiheuttamattoman ydinvoiman käyttö lisääntyy. Se lisää ydinpolttoaineen tuotantoa, kuljetusta ja käyttöä. Tällöin kasvaa myös vaara, että rikastettua uraania ja plutoniumia siirtyy aseiden valmistukseen. Radioaktiivisia aineita ja ydinjätteitä, joiden valvonta ei ole täysin turvattua, saattaa päätyä terroristien haltuun ja ns. likaisten pommien raaka-aineeksi, jotka saastuttavat kohdealueita radioaktiivisella aineella ja levittävät kauhua. ASEIDENRIISUNTA TUULIAJOLLA Yleisesti ajateltiin, että kylmän sodan loppuminen tekisi kansainvälisten aseidenriisuntasopimusten solmimisen ja toimeenpanon helpommaksi. aseidenriisunnan elvyttäminen Monet myös uskoivat, että yleinen mielipide loisi painetta tähän suuntaan. On kuitenkin käynyt päinvastoin. 1990-luvun alussa ja puolivälissä tapahtui lupaavaa edistymistä, kun solmittiin kemiallisten aseiden kieltosopimus (Chemical Weapons Convention, CWC) ja jatkettiin ydinsulkusopimusta määräämättömäksi ajaksi. Muut keskeisen tärkeät maailmanlaajuiset aseidenriisunta- ja asevalvontasopimukset joko jäivät ratifioimatta, kuten täydellinen ydinkoekieltosopimus (Comprehensive Nuclear-Test-Ban Treaty, CTBT), tai solmimatta, kuten asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotantokieltosopimus (FMCT). Niin ikään Yhdysvaltojen ja Venäjän välisissä asevalvonta- ja aseidenriisuntatoimissa on jouduttu pysähdyksiin, osittain jopa taannuttu. Yhdysvallat sanoi yksipuolisesti irti ohjustentorjuntasopimuksen (Anti-Ballistic Missile (ABM)Treaty) voidakseen jatkaa ohjuskilpensä rakentamista. START II – sopimus epäonnistui, samoin START III – sopimuksen puitteet, josta presidentti Clinton ja presidentti Jeltsin sopivat Helsingissä vuonna 1997. Sopimuspohjaisen asevalvonnan ja aseidenriisunnan viimeaikaiset epäonnistumiset voidaan liittää Yhdysvaltojen politiikan kaavaan, jota joskus on kutsuttu ”selektiiviseksi monenkeskisyydeksi”. Se heijastaa Yhdysvaltojen kasvavaa epäluuloa kansainvälisten instituutioiden ja välineiden tehokkuuteen. Tähän yhdistyy vahva halu toimia vapaasti siten, että maalla säilyy ehdoton aseylivoima ja aseiden toimitusylivoima maailmassa. Yhdysvallat on selvästikin vähemmän kiinnostunut globaalista lähestymistavasta ja sopimusten solmimisesta kuin se oli kylmän sodan aikana. Se päätti Irakissa vuonna 2003 luottaa omaan kansalliseen tiedusteluunsa ja jättää huomiotta kansainvälisen todentamisen tulokset, vaikka lopulta nämä osoittautuivat tarkemmiksi. Vielä merkittävämpää on se, että Yhdysvallat on ollut omaksumassa kannan, jota voidaan kutsua ”ydinaseiden leviämisen vastustamiseksi” – eli politiikan, joka pitää yksipuolista voimankäyttöä pääasiallisena keinona käsitellä ydinase- tai muita joukkotuhoaseuhkia. Sodan käyttäminen joukkotuhoaseiden hävittämiseen Irakissa ja Pohjois-Koreaa ja Irania koskevat viralliset lausunnot osoittavat Yhdysvaltojen vaativan oikeutta ryhtyä aseellisiin toimiin silloinkin kun siltä puuttuu YK:n turvallisuusneuvoston valtuutus, jos se pitää tätä välttämättömänä kasvaviksi kokemiensa uhkien poistamiseksi. Valtioiden valtava enemmistö torjuu Yhdysvaltojen ja kaikkien muiden maiden vaatimukset tällaisesta laajasta voimankäytön oikeutuksesta. Valtioiden oikeus puolustaa itseään asein välitöntä uhkaa vastaan YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisesti on tunnustettu. Yhteinen näkemys on kuitenkin, kuten YK:n pääsihteerin asettama korkean tason uhkia, haasteita 27 28 kauhun aseet ja muutosta käsittelevä paneeli (High-level Panel on Threats, Challenges and Change) totesi vuonna 2004, että valtioilla on velvollisuus – ja siihen on myös aikaa – kääntyä turvallisuusneuvoston puoleen pyytäen valtuutusta asevoimien käyttöön, ellei uhka ole välitön. Komissio huomauttaa, että tässä on olennainen ero Yhdysvaltain nykyisen hallituksen ”unilateralistiseksi” kutsutun lähestymistavan ja useimpien muiden maiden ”multilateralistisen” lähestymistavan välillä. Valtioiden laaja enemmistö antaa yhä ensisijaisen tukensa sopimuspohjaiselle yhteistyölle ja siihen yhdistyvälle käytännön toiminnalle kansainvälisissä järjestöissä. Ne haluavat olla osallisina yhteisesti hallinnoiduissa järjestelmissä, jotka koostuvat aseidenriisunta-, asevalvonta-, todentamis- ja turvallisuuden rakentamissopimuksista sekä järjestöistä. Näiden pyrkimysten väheksymisen sijaan halutaan korjata järjestelmien heikkouksia ja kehittää ja vahvistaa niitä. Toiset valtiot eivät hyväksy sitä, että viisi valtiota (tai useampi) jatkaa oikeuttaan omistaa ydinaseita tosiasiallisesti rajattoman ajan. Ne vastustavat toimenpiteitä, joilla lisätään ydinasevaltioiden ja ydinaseettomien valtioiden välistä eriarvoisuutta. Kieltäytyessään itse rakentamasta ydinaseita ne haluavat kehityksen vievän kohti kaikkia koskevaa ydinaseiden kieltoa. TÄMÄN RAPORTIN TAVOITE JA TARKASTELUTAPA Yhteistoiminta: Tämä raportti esittää kaikkien joukkotuhoaseiden kieltämistä. Se keskittyy siihen, millaisia tämänsuuntaiset lyhyen ja keskipitkän aikavälin toimet voisivat olla ja millaisia niiden tulisi olla. Komission näkemyksen mukaan yksipuolisten, kahdenvälisten ja alueellisten toimien hyödyllisyydestä riippumatta kaikkien kansojen joukkotuhoaseita kohtaan tuntema inho vaatii koko kansainvälisen yhteisön yhteistyölle ja tuelle perustuvaa lähestymistapaa. Kaikkialla maailmassa on luotava tätä tukevat hallintajärjestelmät, jotka kutsuvat ja kehottavat valtioita liittymään niihin. Tässä välttämättömiä välineitä ja foorumeja ovat sopimukset ja kansainväliset järjestöt, erityisesti Yhdistyneet kansakunnat. Toive asevalvonnan ja aseidenriisunnan toteutumisesta pitkällä aikavälillä ei ole perusteeton tämän hetken vastakkaisesta kehityksestä huolimatta. Uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä valtioiden ja kansojen keskinäinen riippuvuus on kasvanut ennennäkemätöntä vauhtia. Kauppa-, rahoitus- ja viestintäsuhteiden tiivistyminen tarjoaa keinoja kansainvälisen vaikuttamisen ja painostuksen harjoittamiseen voimankäyt- aseidenriisunnan elvyttäminen töön turvautumatta. On myönnettävä, että tällä on myös kielteinen puoli; kun rajat tulevat huokoisemmiksi ja yhteydenpito helpommaksi, terroristien, rikollisten ja asetoimittajien elämä helpottuu. Näitä ongelmia YK:n pääsihteeri on nimittänyt ”passittomiksi ongelmiksi”. Ensimmäisen ja toisen maailmansodan välinen aika kesti vain 20 vuotta. Nyt on kulunut 60 vuotta ilman suurvaltojen välistä suoraa aseellista yhteenottoa. YK:n rauhanturvatoimien ja rauhan rakentamisen merkitys vihollisuuksien estämisessä ja rauhan palauttamisessa konfliktialueille on aivan keskeinen. Valtioiden välisten sotien määrä on laskenut lähes joka vuosi viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Useimmat aseelliset konfl iktit tapahtuvat nyt valtioiden sisällä. Vakavista loukkauksista huolimatta ihmisoikeuksia koskevien sääntöjen kokonaisuus muodostaa kaikkien kansojen yhteiseksi kokeman arvojärjestelmän, syntymässä olevan globaalin etiikan. Siitä huolimatta että ihmisten väliset ideologiset ja kansalliset erot eivät koskaan katoa, ihmiskunnan laaja enemmistö näyttää tavoittelevan keskinäisen riippuvuuden lisääntymisen mukanaan tuomia etuja eikä ryhmity sivilisaatioiden väistämättömän yhteentörmäyksen idean kannalle. Komissio on vakuuttunut siitä, että globaalit ja alueelliset laitokset osoittautuvat välttämättömiksi lisääntyvän riippuvuuden hallinnoinnissa. Aivan kuten monia valtioiden sisäisiä ongelmia ei voida ratkaista paikallisesti, vaan ne edellyttävät kansallista tarkastelua, monia kansallisia ongelmia ei voida ratkaista eristyksissä, vaan ne edellyttävät kansainvälistä lähestymistapaa. Tämä pätee niin sairauksien ehkäisyyn kuin ympäristöuhkiin ja aivan varmasti myös joukkotuhoaseiden muodostamiin uhkiin. Tämän järjestelmän yksittäisiltä, myös suurimmilta ja vahvimmilta, valtioilta vaatima pidättyvyys ja yhteistyö tuottavat korvauksena tuloksia, joita ei yksin toimimalla voida saavuttaa. Kolmeen suurimpaan haasteeseen vastaaminen: Tämä raportti keskittyy kolmeen keskeiseen joukkotuhoaseiden nykyiselle turvallisuusympäristölle asettamaan haasteeseen: nykyisiin asevarastoihin, mahdollisiin uusiin joukkotuhoaseita omistaviin valtioihin ja mahdollisiin valtioista riippumattomiin joukkotuhoaseiden hallussapitäjiin. Nykyisten joukkotuhoasevarastojen haaste. Suurvaltojen välillä vallitsee Neuvostoliiton romahduksen jälkeen edelleen poliittisen ja sotilaallisen jännityksen lientyminen. Vaikka sotilasmenot ovat kasvaneet joissakin maissa, erityisesti Yhdysvalloissa, monissa muissa maissa ne ovat supistuneet. Suurvaltojen välillä ei ole merkittäviä aluekiistoja, eikä kukaan odota sodan syttyvän niiden välille. 29 30 kauhun aseet Tästä huolimatta suurvallat pitävät yllä tai modernisoivat strategista voimankäyttövalmiuttaan. Kiina ja Venäjä suhtautuvat hyvin epäluuloisesti Yhdysvaltojen kehittelemään ohjuskilpeen, joka saattaisi vaikuttaa niiden ydinaseiden pelotekykyyn. Kaikki toimet ydinaseistuksen kasvattamisesta luopumiseksi ja aseiden määrän vähentämiseksi ovat olleet tervetulleita, mutta on huomattava, että ne ovat osittain olleet ainoastaan ylijäämien purkamista. Haaste, että uudet valtiot saattavat hankkia joukkotuhoaseita. Irak ja Libya pakotettiin perääntymään tältä tieltä. Voimakkaisiin ponnistuksiin on ryhdytty Pohjois-Korean taivuttamiseksi tekemään samoin, samoin Iranin siihen suuntaan etenemisen pysäyttämiseksi. Juuri nämä tapaukset ovat synnyttäneet pelon ydinsulkusopimuksen raukeamisesta. Kansainvälisen yhteisön on syytä olla huolissaan, mutta sen tulee arvioida ydinaseiden leviämisen riskiä tervejärkisesti. Ei maailmassa ole tungokseen asti valtioita, joilla on houkutus hankkia joukkotuhoaseita heti, kun siihen vain tulee tilaisuus. Jotkut valtiot ovat jopa hävittäneet vapaaehtoisesti omistamansa ydinaseet. Vielä suurempi määrä valtioita on sitoutunut olemaan hankkimatta ydinaseita, kemiallisia aseita tai biologisia aseita. Näiden valtioiden toiminta johtuu useista seikoista: koettujen uhkien puuttumisesta, teknisen valmiuden puuttumisesta, halusta olla mukana maailmanlaajuisissa pyrkimyksissä vapauttaa maailma vastenmielisiksi koetuista aseista. Aseidenriisuntaprosessin suurin haaste on senlaatuisen globaalin ja alueellisen kehityksen edistäminen, joka saa valtiot tuntemaan olonsa turvalliseksi ilman joukkotuhoaseita. Haaste, että terroristit voivat saada haltuunsa joukkotuhoaseen. Aikaisemman kokemuksen mukaan valtioista riippumattomien toimijoiden näiden aseiden hankkimista kohtaan tuntema kiinnostus on ollut rajallista. Tähän ei kuitenkaan voida enää luottaa. Joukkotuhoaseiden käyttö tapahtuisi tuolloin joko valtion sisällä tai rajan yli. Molemmissa tapauksissa terroristit tarvitsisivat jalansijaa jossakin maassa. Sen vuoksi on tärkeää, että jokaisen valtion velvollisuuksiin kuuluu huolehtimia siitä, ettei sen aluetta käytetä tällaisiin tarkoituksiin. Ulkopuolista apua on oltava saatavilla tapauksissa, joissa rajat ovat huokoiset tai hallituksen arvovalta on heikko. Laajaa kannatusta saavat monet toimenpiteet, kuten ydin- ja muiden vaarallisten materiaalien valvonnan parantaminen sekä poliisin, tiedustelupalvelun ja rahoituslaitosten välisen yhteistyön vahvistaminen. Niin ikään tarvitaan sellaista sisä- ja ulkopolitiikkaa, joka estää ihmisiä ajautumasta terrorismiin epätoivon tai nöyryytetyksi tulemisen vuoksi. aseidenriisunnan elvyttäminen Yhteistyö kansainvälisten asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimusten vahvistamiseksi ja uusien välineiden kehittämiseksi on pitkään ollut umpikujassa. Sen seurauksena turvattomuus on lisääntynyt ja varustelukilpaan on tuhlattu suunnattomia summia. Nyt tarvitaan tuoretta ajattelua ja tuoreita arvioita siitä, mitä prosessin elvyttämiseksi voitaisiin ja pitäisi tehdä. Tämä raportti pyrkii tarjoamaan joitakin tällaisia ideoita ja esittämään suosituksia. Komitean työtä niiden muotoilemiseksi ovat ohjanneet monet keskeiset näkökohdat: Tasapaino, puolueettomuus ja universaalisuus. Komission näkemyksen mukaan joukkotuhoaseet ovat aina vaarallisia luonteensa vuoksi, nimenomaan mutta ei ainoastaan vastuuttomasti toimivien hallitusten tai terroristiryhmien hallussa. Komission tarkoituksena on ollut tehdä tosiasioiden mukainen ja puolueeton analyysi ja siltä pohjalta asettaa vastuu ratkaisujen etsimisestä kaikille asiaan kuuluville toimijoille. Joukkotuhoaseiden vähentämisen ja hävittämisen on tapahduttava niiden elinkaaren jokaista vaihetta koskevin toimenpitein, niiden kehittämisestä ja käyttöön ottamisesta aina jätteiden käsittelyyn ja hävittämiseen asti. Ydinaseiden kieltämisen on oltava päämäärä, jossa ei tunneta kompromisseja. Tämä päämäärä hyväksyttiin oikeudellisesti sitovaksi jo vuonna 1970 ydinsulkusopimuksen astuessa voimaan. Siitä ei voida perääntyä. Tämä tulee pitää mielessä aseidenriisuntaprosessin jokaisessa askeleessa. Monet ehdotukset, joista ei ole edetty konkreettisiin toimiin, ovat edelleen erittäin ajankohtaisia. Tämä raportti tukee epäröimättä kaikkia tällaisia rakentavina pitämiään ehdotuksia. Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen aikaansaaminen kesti noin 20 vuotta ja ydinkoekieltosopimukseen pääseminen neljä vuosikymmentä. Jokaisen on annettava panoksensa. Joukkotuhoaseet eivät aseta haastetta ainoastaan hallituksille ja kansainvälisille järjestöille. Haaste kuuluu myös tiedeyhteisölle, kansalaisjärjestöille, kansalaisyhteiskunnalle, liikeelämälle, viestimille ja suurelle yleisölle. Niiden kaikkien täytyy saada esittää ratkaisuehdotuksensa ja niitä tulee kannustaa tähän. Komissio toivoo kaikkien keskustelevan raportissa esitetyistä suosituksista, esittävän niistä kommentteja ja lopulta päätyvän edistämään näitä suosituksia. 31 toinen luku Kauhun tuhoaseet: uhkia ja vastauksia uhkiin toinen luku Kauhun aseet: uhkia ja vastauksia uhkiin li sadan vuoden ajan ihmiskunta on pyrkinyt saamaan kielletyiksi aseet ja sodankäyntimenetelmät, jotka aiheuttavat umpimähkäisiä tai erityisen julmia seurauksia, joukkomittaista tuhoa ja kauhua. Vuonna 1899 pidetty ensimmäinen Haagin rauhankonferenssi hyväksyi useita tähän tähtääviä määräyksiä. Ensimmäisessä maailmansodassa tapahtuneen kaasun laajamittaisen käytön seurauksena valtiot sitoutuivat vuoden 1925 Geneven pöytäkirjassa kemiallisten ja biologisten aseiden käytön kieltoon. Toisen maailmansodan päätöshetkellä Hiroshima ja Nagasaki poltettiin ydinaseilla tuhkaksi. Siitä alkaen on ollut käynnissä maailmanlaajuisia pyrkimyksiä valvoa ydinaseiden määrää, estää niiden leviäminen, kieltää niiden käyttö ja hävittää ne. Y RUUTU 1 JOUKKOTUHOASEIDEN (WMD) TAPPAVAT SEURAUKSET Ydinaseiden tappava vaikutus perustuu kuumuuteen, paineaaltoihin, säteilyyn ja radioaktiiviseen laskeumaan. Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotetut pommit surmasivat arviolta 200.000 ihmistä, lähes yksinomaan siviilejä. Yhteen strategiseen sukellusveneeseen sijoitettujen ydinaseiden räjähdysvoima on yhteensä moninkertainen verrattuna kaikkien toisessa maailmansodassa pudotettujen pommien yhteenlaskettuun räjähdysvoimaan. Biologiset ja toksiset aseet tappavat käyttämällä taudinaiheuttajia, jotka hyökkäävät ihmisen soluihin ja elimiin. Laajamittaisen hyökkäyksen kohteena voi olla myös sato tai karja. Niistä osa on tarttuvia ja voi levitä nopeasti väestössä, osa taas, esimerkiksi pernaruttobakteeri ja risiini, sairastuttavat ja tappavat ainoastaan niille suoraan altistuvat. Toksiinit ovat biologisten organismien tuottamia myrkkyjä. Jotkin niistä kuten botuliini (botulinum toxin) ovat tappavia jo mikroskooppisen pieninä määrinä. 34 uhkia ja vastauksia uhkiin Kemialliset aseet tappavat tunkeutumalla hermojärjestelmään ja keuhkoihin tai vaikuttamalla hapenottokykyyn. Jotkin kemialliset aseet on suunniteltu lamauttamaan elimistö vakavien palovammojen ja rakkuloiden avulla. Oireet voivat ilmetä välittömästi tai vasta jopa 12 tuntia hyökkäyksen jälkeen. Pysyvät yhdisteet voivat säilyä kohdeympäristössä jopa viikon ajan. Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja, joka hyväksyttiin kuusi viikkoa ennen näiden kahden Japanin kaupungin pommitusta, ei sisällä yhtään nimenomaisesti joukkotuhoaseita käsittelevää artiklaa. 11 artikla valtuuttaa kuitenkin yleiskokouksen harkitsemaan ”aseistariisumista ja aseistuksen säännöstelyä koskevia periaatteita” ja esittämään näitä periaatteita koskevia suosituksia jäsenvaltioille tai turvallisuusneuvostolle tai molemmille. 26 artikla velvoittaa turvallisuusneuvoston ”laatimaan …varustelujen säännöstelemistä tarkoittavan järjestelmän aikaansaamista koskevia suunnitelmia Yhdistyneiden kansakuntien jäsenille esitettäviksi”. Turvallisuusneuvosto ei ole tähän mennessä tehnyt päätöksiä aseistuksen säännöstelemisestä, mutta kuten tässä raportissa kerrotaan, se on useasti käsitellyt joukkotuhoaseita koskevia kysymyksiä. Yleiskokous on vuosien kuluessa paneutunut voimakkaasti ”aseistariisumista ja aseistuksen säännöstelyä”, myös joukkotuhoaseita, koskeviin kysymyksiin. YK:n ensimmäisen yleiskokouksen ensimmäinen päätöslauselma 24. tammikuuta 1946 vaati valtioita luopumaan atomiaseista ja kaikista muista joukkotuhoon johtavista aseista. Tätä päämäärää ei ole vieläkään saavutettu, mutta huomattavaa edistymistä merkitsevät varsinkin kolme suurta monenkeskistä sopimusta (ks. ruutu 2). Näitä käsitellään yksityiskohtaisemmin seuraavissa luvuissa. Nämä kolme sopimusta muodostavat perustan maailmanlaajuisille pyrkimyksille vastata joukkotuhoaseiden asettamaan haasteeseen. Ne eivät kuitenkaan ole ainoat käytettävissä olevat välineet. Niin joukkotuhoaseiden synnyttämien uhkien kuin yksittäisten valtioiden ja valtioiden kollektiivisesti valitsemien reagointitapojen kirjo on laaja. JOUKKOTUHOASEIDEN MUODOSTAMIEN UHKIEN LUONNE Jotta joukkotuhoaseiden muodostamiin uhkiin voidaan vastata, on tärkeää arvioida tarkasti näitä uhkia sekä ymmärtää valtioiden ja valtioista riippumattomien toimijoiden motiivit aseiden hankkimiseen. Ilman oikeaa diag- 35 36 kauhun aseet noosia myös oikea hoito jää todennäköisesti löytymättä. Virheellinen arvio, jonka mukaan Irakilla oli hallussaan joukkotuhoaseita, oli keskeinen esitetty perustelu satojentuhansien sotilaiden lähettämiselle miehittämään Irakia vuonna 2003 – vain toteamaan, ettei aseita löytynyt. RUUTU 2 KOLME KESKEISTÄ MAAILMANLAAJUISTA JOUKKOTUHOASESOPIMUSTA Ydinsulkusopimus (NPT) Ydinsulkusopimuksen tavoitteena on ydinaseiden leviämisen estäminen, kansainvälisen yhteistyön lisääminen ydinenergian rauhanomaisen käytön kysymyksissä ja ydinaseriisunnan edistäminen. Se astui voimaan vuonna 1970. Vuonna 1995 sopimusta jatkettiin määräämättömäksi ajaksi. Sopimukseen on liittynyt 189 valtiota, mukaan lukien viisi ydinasevaltaa Iso-Britannia, Kiina, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat. Intia, Israel ja Pakistan ovat jättäytyneet sopimuksen ulkopuolelle, ja Pohjois-Korea on ilmoittanut irtisanovansa sen. Ydinsulkusopimuksen piiriin kuuluu enemmän maita kuin minkään muun aserajoitus- tai aseidenriisuntasopimuksen piiriin. Se on myös ainoa ydinasevaltioiden monenkeskinen ydinaseriisuntatavoitteen edistämistä koskeva sitoumus. Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus (BTWC) Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus on ensimmäinen monenkeskinen aseidenriisuntasopimus, joka sisältää kokonaisen joukkotuhoaseryhmän kattavan hankkimis- ja hallussapitokiellon. Sen perustana on vuoden 1925 Geneven pöytäkirjaan sisältyvä näiden aseiden käytön kielto. Sopimus astui voimaan vuonna 1975. Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen ei sisälly todentamismenettelyjä sopimuksen noudattamisen valvomiseksi. Sopimukseen on liittynyt 155 valtiota. Kemiallisten aseiden kieltosopimus (CWC) Kemiallisten aseiden kieltosopimus kieltää kemiallisten aseiden kehittämisen, valmistuksen, varastoinnin, kuljetuksen ja käytön. Sopimus astui voimaan vuonna 1997. Siinä on 178 sopimuspuolta. Sopimuspuolten edellytetään ilmoittavan kaikista kemiallisiin aseisiin liittyvistä toimistaan, tuhoavan mahdolliset asevarastonsa säädettyyn aikaan mennessä sekä poistavan käytöstä ja tuhoavan kaiken hallintoalueellaan olevan aseidentuotantokapasiteetin. Kuusi sopimuksessa mukana olevaa valtiota on ilmoittanut omistavansa kemiallisia aseita. Tämä on ensimmäinen aseidenriisuntasopimus, joka edellyttää kokonaisen joukkotuhoaseryhmän tuhoamista yhteisesti sovelletun maailmanlaajuisen valvonnan alaisuudessa. Sopimuksen toteutumista valvoo kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW. uhkia ja vastauksia uhkiin Uhkien arvioiminen ei ehkä ole helppoa. Yksi ilmeinen syy tähän on joukkotuhoaseohjelmia usein koskeva salailu. Toinen syy on, että uhkia saatetaan joko liioitella tai vähätellä sen mukaan, mikä sopii valtioiden väliseen sotilaalliseen ja poliittiseen peliin tai valtioiden sisäiseen poliittiseen laskelmointiin. Kolmas syy on se, että hetkestä toiseen vaihteleva uhka ei riipu ainoastaan mahdollisuudesta vaan myös halusta käyttää aseita. Erittäin vaikeasti arvioitavissa ovat uhat, joiden todennäköisyys on pieni, mutta seuraukset laajat, kuten siinä tapauksessa, että terroristit hankkisivat ydinaseita. Usein oletetaan, että havaittavissa olevat turvallisuusedut ovat valtioiden tärkein motiivi joukkotuhoaseiden hankkimiseen tai hallussapitoon. On totta, että jos yhden valtion joukkotuhoaseohjelma koetaan uhkaksi jossakin toisessa tai joissakin toisissa valtioissa, tämä vaikuttaa kiihdyttävästi joukkotuhoaseohjelmien laatimiseen. Tämä on ollut nähtävissä siinä, miten muut valtiot seurasivat Yhdysvaltoja niiden liittyessä ydinasekerhoon vuoden 1945 jälkeen, Etelä-Aasiassa vuonna 1998 vastavuoroisesti tehdyissä ydinkokeissa samoin kuin nykyisessä joukkotuhoaseita koskevassa kehityksessä Lähi-idässä. Joillekin valtioille joukkotuhoaseet, erityisesti ydinaseet, voivat vaikuttaa keinolta tasapainottaa vastustajan tavanomaisten aseiden suunnatonta ylivoimaa. Nato käytti pitkään tätä kauhun tasapainon oppia vastapainona Neuvostoliiton ylivoimaisiksi koetuille tavanomaiselle asevoimille. Samaa logiikkaa seuraa nyt Venäjä, joka väittää tarvitsevansa taktisia ydinaseitaan tasapainottamaan Naton tavanomaista asevoimia, jotka se kokee ylivoimaisiksi. Valtiot voivat myös pitää joukkotuhoaseita suojana mahdollista tulevaa tai esiin nousevaa turvallisuusuhkaa vastaan. Turvallisuus ei kuitenkaan ole valtioiden ainoa motiivi joukkotuhoaseiden hankkimiseksi. Näiden aseiden voidaan myös uskoa takaavan valtiolle aseman tai arvovaltaa. Joskus joukkotuhoaseiden tavoittelu on reagointia sisäpoliittiseen tai hallituksen sisältä tai erikoistuneiden aselaboratorioiden taholta tulevaan painostukseen. Vaikka mahdollisten motiivien luettelo on pitkä, joukkotuhoaseita hankkineiden valtioiden luettelo on onneksi jäänyt lyhyemmäksi kuin joskus pelättiin. Yksi syy tähän on epäilemättä se, että varsinkin ydinaseet ovat yhä valtioiden ulottumattomissa, vaikka joukkotuhoaseiden kehittämisen ja käytön tekninen valmius leviääkin. Toinen selitys on se, että useimmat valtiot ovat tulleet siihen tulokseen, että joukkotuhoaseet ovat paitsi liian kauhistuttavia myös tarpeettomia niiden omien turvallisuusetujen tyydyttämisessä. 37 38 kauhun aseet Joukkotuhoaseiden olemassaolo muodostaa kuitenkin jo sinällään riskin ja mahdollisen hengenvaarallisen uhan riippumatta siitä, keiden hallussa ne ovat. Aikomukset, kuten hallituksetkin, vaihtuvat ajan kuluessa. Komissio jakaa kunkin kolmen joukkotuhoasetyypin muodostamat uhat kolmeen ryhmään: olemassa olevien aseiden luomat uhat aseiden muihin valtioihin leviämisestä aiheutuvat uhat terroristien mahdollisesta aseiden hankkimisesta tai käyttämisestä aiheutuvat uhat. Ydinaseiden luomat uhat Nykyiset aseet Kylmän sodan jälkeen tapahtuneesta vähentymisestä huolimatta aktiivisessa käytössä (sijoitettuina) on yhä noin 12.000 ydinasetta. Näistä yli 90 prosenttia kuuluu Yhdysvalloille tai Venäjälle (ks. kuvio1). Käyttöön otettujen ja käyttöön asentamattomien ydinaseiden yhteismääräksi arvioidaan noin 27.0001. Näiden aseiden (samoin kuin varastoi- KUVIO 1 KÄYTTÖÖN OTETUT YDINASEET 6.000 5.000 4.000 3.000 2.000 1.000 0 n Ve äjä Yh s dy va lla t Ra ns ka Isr ae l I so - it Br an ni a Ki ina k Pa ist an In ti a Lähde: SIPRI:n vuosikirja 2006. Käyttöön otetut aseet ovat yksiköille toimitettuja tai käyttökuntoon asennettuja aseita. Käyttöön asentamattomilla aseilla tarkoitetaan varastossa, huollossa tai muuten operatiivisesta käytöstä poistettuja aseita, joita ei kuitenkaan ole purettu. 1. SIPRI:n vuosikirja 2006, Liite 13a, s. 639–668. SIPRI:n Intiaa, Israelia ja Pakistania koskevat luvut perustuvat arvioihin näiden valtioiden sotilaallisiin ohjelmiinsa ohjaaman asekelpoisen plutoniumin tai korkeasti rikastetun uraanin määristä. Niiden ydinarsenaaleista uskotaan vain osan olevan käytössä. uhkia ja vastauksia uhkiin dun ydinasekelpoisen materiaalin) määrän epätarkkuus kuvastaa nykyisiä ydinasearsenaaleja koskevien julkaistujen tietojen satunnaisuutta. Läpinäkyvyyden puutteellisuudesta on monia seurauksia. Se tekee mm. aseidenriisuntatavoitteen saavuttamisessa tapahtuneen edistymisen mittaamisen ja selontekovelvollisuuden tarkistamisen vaikeaksi. Viidellä ydinsulkusopimukseen liittyneellä valtiolla on ydinaseita: IsoBritannialla, Kiinalla, Ranskalla, Venäjällä ja Yhdysvalloilla. Kaksi sopimuksen ulkopuolella olevaa maata, Intia ja Pakistan, ovat tehneet ydinkoeräjäytyksiä ja ilmoittaneet omistavansa ydinaseita. Niin ikään sopimuksen ulkopuolella olevalla Israelilla uskotaan yleisesti olevan ydinaseita, joidenkin arvioiden mukaan jopa satoja. Se ei ole kuitenkaan virallisesti myöntänyt omistavansa näitä aseita. Pohjois-Korea on ilmoittanut omistavansa ydinaseita. Arviot mahdollisesta määrästä ja laukaisuvalmiudesta vaihtelevat. RUUTU 3 INTIA – PAKISTAN Intia teki omien sanojensa mukaisesti ”rauhanomaisen ydinlaitteen” räjäytyksen vuonna 1974. Toukokuussa 1998 se ilmoitti viidestä uudesta ydinkokeesta ja julisti omistavansa ydinaseita. Samassa kuussa Pakistan teki ilmoituksen kuudesta ydinkokeesta. Kumpikaan maa ei ole kuitenkaan antanut juurikaan yksityiskohtaista tietoa aseiden malleista tai pitoisuuksista eikä hallussaan olevan ydinmateriaalin määrästä. Useimpien epävirallisten arvioiden mukaan kummallakin on noin 50 ydinasetta. Kumpikin maa on todennut, että aseiden tarkoitus on toimia pelotteena. Intia on ilmoittanut, että se ei käytä ydinasetta ensimmäisenä. Pakistan ei ole tehnyt tällaista ilmoitusta. Sekä Intia että Pakistan tukevat monenkeskisen ydinkelpoisen hajoavan materiaalin tuotantokieltosopimuksen solmimista, mutta ainoastaan Pakistan haluaa kiellon koskevan myös jo tuotettua materiaalia. Kumpikin maa noudattaa ydinkoemoratoriota. Ne eivät ole kuitenkaan allekirjoittaneet täydellistä ydinkoekieltosopimusta. Pakistanilainen ydinainetutkija A. Q. Khan on ollut keskeinen hahmo kansainvälisessä toimitusverkostossa, joka on harjoittanut sekä ydinteknologian ja -laitteiden tuontia että vientiä. Nykyisten ydinaseiden luomat uhat liittyvät ensi sijassa niiden tarkoituksellisen käytön riskeihin. Ydinasevaltioiden korkea-arvoiset edustajat ovat hiljattain viitanneet tarkasti kaksiselitteisesti ilmaistuna valmiuteen todella käyttää ydinaseita. Lisävaaroja saattavat aiheuttaa onnettomuudet, virhelaskelmat, tiedusteluvirheet, varkaustapaukset tai toimivallan ylittävä 39 40 kauhun aseet käyttö. Uhkaa saattaa aiheuttaa myös arkaluontoisen tuotesuunnittelutiedon laiton luovutus tai varkaus. Komission tietojen mukaan ydinaseita ei ole koskaan varastettu eikä luovutettu valtioiden varastoista. Leviäminen YK:n turvallisuusneuvosto antoi 31.1.1992 ensimmäisen huippukokouksensa tuloksena puheenjohtajan julkilausuman, jonka mukaan ”kaikkien joukkotuhoaseiden leviäminen muodostaa uhan kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle”. Ydinaseiden maailmanlaajuinen leviäminen aiheuttaa todellakin hyvin monenlaisia uhkia alueelliselle ja koko maailman turvallisuudelle. Uhkat moninkertaistuvat, kun useammat valtiot hankkivat näitä aseita. Suurin vaara on se, että aseiden levitessä myös niiden käytön riski lisääntyy. Ydinsulkusopimuksen johdannossa todetaankin, että ”ydinaseiden leviäminen kasvattaisi vakavasti ydinsodan riskiä”. Tämä sanoma toistuu muissa monenkeskisissä sopimuksissa. Uuden ydinaseohjelman esilletulolla voisi olla dominovaikutus, joka synnyttää pelkoa ja hätäännystä ja saattaa johtaa joukkotuhoaseita sisältäviin vastatoimiin naapurimaissa. Pelkkä epäily tällaisista hankkeista voi laukaista vakavia toimia. Tästä ovat esimerkkeinä Irakin miehitys ja Iraniin kohdistettu painostus, jolla sitä taivutetaan luopumaan uraanin rikastamisesta. Asepiirustukset ja niihin liittyvä teknologia voivat myös siirtyä maasta toiseen, joko suoraan hallitukselta toiselle tai salaisten toimitusverkostojen kautta. Tunnetuin tapaus on pakistanilainen tutkija A. Q. Khan, joka oli RUUTU 4 KOREAN NIEMIMAA Pohjois-Korea on ilmoittanut omistavansa ydinaseita, mutta se ei ole esittänyt näyttöä väitteensä tueksi. Se on rikkonut ydinsulkusopimusta ja ilmoittanut kahdesti irtisanovansa sopimuksen. Se pitää toiminnassa ydinpolttoainekiertoa, joka koostuu luonnollista uraania käyttävästä 5 megawatin tutkimusreaktorista, plutoniumia tuottavasta jälleenkäsittelylaitoksesta sekä useista uraaninkäsittely- ja polttoaineenvalmistuslaitoksista. Yhdysvallat on väittänyt, että Pohjois-Korealla on myös uraaninrikastusvalmius. Elokuussa 2005 Pakistanin presidentti Musharaff ilmoitti A. Q. Khanin verkoston toimittaneen Pohjois-Korealle sentrifugilaitteita ja niiden piirustuksia, mutta on edelleen epäselvää, kuinka laaja sen rikastusvalmius on. Pohjois-Korea ei ole allekirjoittanut täydellistä ydinkoekieltosopimusta. uhkia ja vastauksia uhkiin RUUTU 5 LÄHI-IDÄN JOUKKOTUHOASEUHKAT Ydinaseet. Useimpien epävirallisten arvioiden mukaan Israel omistaa satoihin nousevan ydinasearsenaalin, ehkä suuremman kuin Iso-Britannia. Israelilla uskotaan yleisesti olevan sekä fissio- että fuusiopommeja. Sillä on plutoniumintuotantoreaktori ilman turvatakuita ja kyky uraanin jälleenkäsittelyyn sekä mahdollisesti jonkinlainen kyky uraanin rikastamiseen, kuten myös joitakin muita uraaninkäsittelylaitoksia. Se on alueen ainoa ydinsulkusopimuksen ulkopuolella oleva valtio. Yhdenkään toisen alueen valtion ei ole kerrottu omistavan ydinaseita, vaikka Yhdysvallat yhdessä eräiden muiden maiden kanssa on esittänyt, että Iranilla on ohjelma tällaisten aseiden kehittämiseksi, vaikkakin ohjelma on vielä polttoaineketjun tuotannon ensi vaiheissa. Iran hankki uraaninrikastusteknologiaa pakistanilaisen A. Q. Khanin toimitusverkostolta. Sillä on rakenteilla uraaninrikastuslaitos siihen liittyvine laitteineen samoin kuin 40 megawatin raskasvesireaktori. Irakilla oli monta vuotta laaja hanke ydinaseiden hankkimiseksi. Israel hyökkäsi Irakin Osirak-reaktoriin vuonna 1981 ja YK-koalitio hyökkäsi useisiin ydinvoimalaitteisiin vuonna 1991. Loput ydinasevalmiudesta tuhottiin myöhemmin IAEA:n valvonnassa. Irak ei ole allekirjoittanut täydellistä ydinkoekieltosopimusta. Sitä eivät ole allekirjoittaneet myöskään Syyria eikä Saudi-Arabia. Kummallakaan maalla ei ole omaa ydinaseohjelman edellyttämää infrastruktuuria. Egypti, Iran ja Israel ovat allekirjoittaneet täydellisen ydinkoekieltosopimuksen, mutta eivät ole ratifioineet sitä. Biologiset ja kemialliset aseet. On esitetty väitteitä sekä biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen ja kemiallisten aseiden kieltosopimuksen osapuolten että niiden ulkopuolella olevien valtioiden toimista, jotka rikkovat sopimuksia. Israel ei ole allekirjoittanut biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimusta. Se on allekirjoittanut kemiallisten aseiden kieltosopimuksen, mutta ei ole ratifioinut sitä. Iran ja Saudi-Arabia ovat liittyneet kemiallisten aseiden kieltosopimukseen. Egypti, Irak ja Syyria eivät ole allekirjoittaneet kemiallisten aseiden kieltosopimusta. Irakin kemiallisten aseiden tuotantokyky on tuhottu. Egypti ja Syyria ovat allekirjoittaneet biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen, mutta eivät ole ratifioineet sitä. Iran, Irak ja Saudi-Arabia ovat liittyneet biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen. Irakin tiedossa ollut biologisten aseiden hanke tuhottiin. Laukaisujärjestelmät. Israelilla on niin kooltaan kuin iskukyvyltäänkin merkittävä sekä hyökkäyksellinen että puolustuksellinen ohjusohjelma. Sillä on myös pitkän kantaman sotilaslentokoneita, jotka kykenevät kuljettamaan joukkotuhoaseita, kuten monella muulla Lähi-idän maalla. Iran kehittää sarjaa ohjuksia, joiden kantama on yli 1.000 kilometriä. Egyptillä ja Syyrialla on lyhyen matkan ohjuksia. Saudi-Arabian on sanottu hankkineen noin 50 keskimatkan ohjusta (CSS-2) Kiinasta 1980-luvun lopulla. 41 42 kauhun aseet kahden laittoman toimitusverkoston keskushahmo. Verkostoista toinen toimitti arkaluontoista teknologiaa Pakistaniin ja toinen siirsi sitä Pakistanista Iraniin, Libyaan, Pohjois-Koreaan ja mahdollisesti muuallekin. Tällainen toiminta olisi tuskin ollut mahdollista Pakistanin hallituksen tietämättä. Edellä kuvatut uhat ja riskit liittyvät joukkotuhoaseiden maantieteelliseen – ”horisontaaliseen” -leviämiseen. Toinen ryhmä riskejä syntyy vertikaalisesta leviämisestä, jolla viitataan nykyisen ydinasekapasiteetin jalostamiseen tai laajentamiseen. Jatkuva kilpailu yhä parempien aseiden valmistamiseksi synnyttää uusia epäluuloja sotilaallisista aikeista ja sotilaallisesta kyvystä. Tällaisessa ilmapiirissä yhden valtion harkittuna turvallisuuden parantamisena pitämä toimi saattaa toisesta vaikuttaa pahaenteiseltä. Viime vuosina on syntynyt suurta erimielisyyttä Yhdysvaltojen vaatimuksista kehittää pienikokoisia ydinaseita ja bunkkerintuhoajia, koska tällaiset aloitteet voisivat todennäköisesti alentaa ydinaseiden käyttämisen kynnystä. Terrorismi Ydinaseiden kehittämisestä tai hankkimisesta kiinnostuneiden terroristien kannalta suurin vaikeus on hankkia asekelpoista ydinmateriaalia. Pakistanilaisten ydintutkijoiden on raportoitu tavanneen al-Qaidan jäseniä, mutta terroristien ei tiedetä hankkineen ydinmateriaalia nykyisistä varastoista. Terroristiryhmät eivät todennäköisesti tällä hetkellä kykene kehittämään ja hallinnoimaan sitä vaativaa infrastruktuuria, joka olisi edellytyksenä asekelpoisen rikastetun uraanin tai plutoniumin tuottamiselle. Ne saattaisivat kuitenkin onnistua varastamaan ydinaseita tai ydinasemateriaalia joko varastoista tai kuljetusten aikana. Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n vuodesta 1995 alkaen ylläpitämän laittoman kaupan tietokannan mukaan joulukuuhun 2004 mennessä on tapahtunut 662 varkaustapausta, joista 18:ssa oli kyse korkeasti rikastetusta uraanista tai plutoniumista. Muutamissa tapauksissa määrä nousi useisiin kiloihin. Yhdysvaltojen yhteistyöpohjaisen uhkia vähentävän toimintaohjelman (Cooperative Threat Reduction Programme) sisältö on suurelta osin suunniteltu vahvistamaan Venäjän ydinaselaitosten ja asekelpoisen ydinmateriaalin fyysistä turvallisuutta ja pienentämään riskiä, että alan tutkijat tarjoavat erikoisasiantuntemustaan terroristeille. Terroristit voivat myös iskeä ydinlaitteiden tai ydinmateriaalin kuljetuksiin. Tämä on vakava ongelma ja edellyttää korkealaatuisia fyysisen turvallisuuden standardeja. Näitä käsitellään seuraavassa luvussa. Terroristit voisivat ajaa päämääriään myös käyttämällä ns. likaista pommia, joka on radioaktiivisten aineiden levittämiseen suunniteltu laite. Ter- uhkia ja vastauksia uhkiin roristiryhmä voisi saada haltuunsa tällaista materiaalia ydinjätteestä tai sairaalassa tai teollisuudessa käytetyistä radioaktiivisista materiaaleista. Tällaisia aseita ei yleensä lasketa joukkotuhoaseisiin, koska ne eivät todennäköisesti vaadi yhtä paljon uhreja. Niiden valmistus on kuitenkin helpompaa, ja ne voivat aiheuttaa kauhua ja kaaosta erityisesti suurkaupunkien keskustassa räjäytettyinä. Biologisten aseiden muodostamat uhat Nykyiset aseet Yksikään valtio ei myönnä omistavansa biologisia aseita eikä ylläpitävänsä tällaisten aseiden kehitysohjelmia. ”Biologisia aseita hallussaan pitävien valtioiden kerhoon” liittyminen ei lisäisi minkään maan arvovaltaa, mikä osoittaa, että niihin jatkuvasti liittyy kansainvälinen stigma ja että ne on tosiasiallisesti sopimuksella kielletty. Erityisen ongelman muodostaa biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen valtioille antama oikeus omistaa biologisia myrkkyjä ja toksiineja ennakkotorjunta-, suojelu- ja muissa rauhanomaisissa tarkoituksissa. Todentamismenettelyjen puuttumisen vuoksi tämä määräys, jota jotkut ovat kutsuneet sopimuksen porsaanreiäksi, vaikeuttaa kansainvälisen yhteisön vakuuttumista siitä, ettei jonkin maan puolustukselliseksi ilmoitetulla ohjelmalla ole sotilaallisia hyökkäystarkoituksia. Venäjä ja Yhdysvallat, joilla aikanaan oli laajimmat biologisen sodankäynnin ohjelmat, mainitaan usein valtiona, jotka ovat säilyttäneet erilaisia aseisiin liityviä kykyjä. Niiden ohella mainitaan muutamat Lähiidän ja Itä-Aasian maat. Biologisten aseiden potentiaalinen maailmanlaajuinen uhka ei kuitenkaan rajoitu niihin maihin, joilla on joskus ollut sellaisten aseiden kehityshankkeita. Toinen ongelma on se, että biologisten aineiden tutkimus- ja tuotantolaitokset ovat vaikeammin paljastettavissa ja helpommin salattavissa kuin ydinaseisiin asekelpoista ainetta valmistavat laitokset. Paljastamisen vaikeus lisää riskiä, että jostakin löytyy yllättäen uutta biologisten aseiden tuotantovalmiutta. Uusien aseiden mahdollisuus on vielä suurempi huolenaihe kuin huoli nykyisistä biologisista aseista. Tutkimuksissa varoitetaan siitä, että geeniteknologian avulla on mahdollista valmistaa aineita biologista sodankäyntiä varten. Niin ikään on varoitettu mahdollisuudesta kehittää aseiksi bioregulaattoreiksi kutsuttuja biokemiallisia yhdisteitä, jotka kontrolloivat ihmisen perustoimintoja ajattelusta toimintaan asti. 43 44 kauhun aseet Leviäminen Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus velvoittaa osapuolen sitoutumaan ”siihen, ettei se luovuta kenellekään, välittömästi tai välillisesti, tai millään tavalla avusta, rohkaise tai taivuta mitään valtiota, valtioryhmää tai kansainvälistä järjestöä” (III artikla) valmistamaan biologisia aineita käytettäväksi aseina. Viennin valvonta ei valitettavasti kuitenkaan riitä estämään biologisten aseiden leviämistä. Sopimukseen liittyneessä Irakissa vuoden 1991 sodan jälkeen paljastunut laaja asehanke perustui suurelta osin maahan tuotuihin biologisiin aineisiin ja kasvatettavaan materiaaliin. Sen lisäksi, että vaarallisia biologisia aineita kulkeutuu maasta toiseen ilman ihmisen apuakin, niitä myös esiintyy luonnossa kaikkialla maailmassa. Kun biologisten organismien tieteellinen, tekninen ja teollinen käyttö lisääntyy kaikkialla maailmassa, valtiot tulevat yhä kykenevämmiksi tuottamaan suuria määriä tappavia biologisia aineita, kehittämään uusia patogeenejä ja rakentamaan tehokkaita toimitusjärjestelmiä, mikäli ne niin päättävät. Tähän liittyy huoli siitä, että jokin valtio päättäisi jakaa valmiutensa biologisten aseiden käyttöön terroristiryhmän kanssa. Terrorismi Asiantuntijat ovat erimielisiä bioterrorismiuhan suuruudesta. Toisen ääripään mukaan sitä voidaan jo nyt tai piakkoin verrata ydinaseuhkaan. Jotkut taas suhtautuvat äärimmäisen epäilevästi näiden aseiden laajamittaisen käytön mahdollisuuteen terroristien toimesta sen perusteella, että niiden hallinnointiin ja tehokkaaseen levittämiseen liittyy monia teknisiä vaikeuksia. Ei-valtiolliset toimijat käyttivät Yhdysvalloissa biologisia aineita paikallisesti vuosina 1984, 2001, 2003 ja 2004. Osa tapauksista vaati jonkin verran uhreja. Myös muut maat ovat joutuneet bioterrorismiuhkausten kohteeksi. Yksikään tapaus ei ole vaatinut suurta määrää uhreja, mutta on edelleen vaara, että terroristit voivat lähivuosina käyttää biologisia tai toksiiniaseita. Se, että valtioista riippumattomat toimijat ovat ilmaisseet kiinnostuksensa biologisten aseiden hankkimiseen, ei osoita niiden todella ylläpitävän tällaisia hankkeita. Se ei myöskään todista, että ryhmillä olisi uskottavia mahdollisuuksia käyttää näitä aseita laajamittaisesti. Japanilaisella Aum Shinrikyo (Korkein totuus) –kultilla oli huomattavat tekniset ja taloudelliset resurssit (kertoman mukaan yli miljardin dollarin arvoiset). Silti se epäonnistui aikeissaan ainakin kymmenen kertaa. Terroristien aikaisemmat epäonnistumiset eivät ole kuitenkaan pitävä peruste luottaa siihen, ettei bioterroristien iskuja voisi tapahtua tulevaisu- uhkia ja vastauksia uhkiin udessa. Bioterrorismin uhkaan on syytä varautua sekä kansallisia että kansainvälisiä ponnisteluja voimistamalla. Toimia ihmisten suojelemiseksi tällaisilta tappavilta ja umpimähkäistä tuhoa tuottavilta aseilta on parannettava olennaisesti. Kemiallisten aseiden muodostamat uhat Nykyiset aseet Historian aikana ylivoimaisesti eniten kemiallisia aseita ovat valmistaneet Neuvostoliitto (yli 40.000 metristä tonnia) ja Yhdysvallat (30.000 metristä tonnia) v. 1990 mennessä Neljä muuta valtiota on tehnyt ilmoituksen kemiallisten aseiden varastoista. Useat asiantuntijat ja hallitusten virkamiehet ovat väittäneet, että joukko valtioita, joista osa on mukana kemiallisten aseiden kieltosopimuksessa, pitää yllä salaisia kemiallisten aseiden ohjelmia. Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen mukaisen aseiden todennetun hävittämisen hitaan prosessin jatkuessa nykyisten varastojen aiheuttama uhka vähenee asteittain. Kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n raportin mukaan 28.2.2006 mennessä oli kuitenkin hävitetty ainoastaan 13.049 metristä tonnia kemiallisia aineita 71.373 metrisestä tonnista ilmoitettuja varastoja. Yksittäisistä sotatarvikkeista ja säiliöistä on tuhottu ainoastaan vähän yli neljäsosa ilmoitetuista varastoista. Leviäminen Useilla mailla on kyky valmistaa kemiallisia aseita, mutta harvoilla on siihen motivaatiota. Valtava enemmistö maista pitää näitä sodankäynnissä hyödyltään kyseenalaisiksi osoittautuneita aseita vastenmielisinä. Kemiallisten aseiden valmistukseen tarvittavien hyödykkeiden ja teknologian kaksoiskäyttöluonteen vuoksi huoli on kuitenkin olemassa. Kaikki arviot niin varastojen koosta kuin latenteista valmiuksista tuottaa aseita ovat jossain määrin epävarmoja. Terrorismi Terroristit saattavat hankkia myrkyllisiä kemiallisia aineita teollisuuslaitoksiin, varastoihin tai kuljetuksiin tehdyissä hyökkäyksissä. Terroristiryhmät voivat myös valmistaa itse näitä aineita. Tunnetuin kemiallisen aseiden käyttötapaus oli Korkein totuus (Aum Shinrikyo) –kultin Tokion maanalaiseen v. 1955 tekemä isku, jossa käytettiin sariini-hermokaasua. Iskussa kuoli 12 ihmistä ja tuhansia joutui sairaalaan. Tässä pätee kuitenkin sama kuin biologisessa terrorismissa: on paljon vaikeampaa levittää myrkyllisiä 45 46 kauhun aseet aineita tehokkaasti suuren ihmismäärän tappamiseksi kuin hankkia tai valmistaa aseisiin käytettäviä aineita. Terroristiryhmät saattavatkin suuren siviilihyökkäyksen sijasta päättää iskeä kohteeseen, josta vapautuu ympäristöön vaarallisia kemikaaleja. Helppoja maalitauluja olisivat siviiliteollisuuden laitokset, jotka käyttävät tai valmistavat hyvin myrkyllisiä aineita. PERINTEISIÄ TAPOJA REAGOIDA JOUKKOTUHOSASEIDEN MUODOSTAMIIN UHKIIN Koska joukkotuhoaseiden hankkimisen ja käyttämisen motiivit ja valmiudet ovat moninaisia, kansainvälinen yhteisö on kehittänyt, ja kehittää edelleen, erilaisia menetelmiä ja välineitä, joilla niiden uhkaan vastataan. Komissio on samaa mieltä siitä, että uhkaan on reagoitava monia keinoja käyttäen. Kaikki esitetyt vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole rakentavia eivätkä hyväksyttävissä. Tällainen on esimerkiksi Yhdysvaltojen, Venäjän ja aivan äskettäin Ranskan omaksuma kanta uhata ydiniskukostolla valtiota tai ryhmää, joka eräänä päivänä voisi käyttää kemiallisia aseita. Komissio ei myöskään hyväksy YK:n peruskirjan määräyksiä loukkaavien aseellisten interventioiden käynnistämistä. Komissio tukee sen sijaan voimakkaasti sitä usein asevalvonta- ja aseidenriisuntaneuvotteluissa vähälle huomiolle jäänyttä näkökantaa, että joukkotuhoaseiden vastustamisen keskeisin kelno on poliittinen. Se on alueellisten ja globaalien rauhanomaisten suhteiden kehittäminen ja ylläpito. Rauhaa edistämällä vältetään parhaiten joukkotuhoaseiden kuten yleensäkin aseiden hankkimista ja hallussapitoa. On selvää, että asevalvonta ja aseidenriisunta edistävät yleensä rauhanomaisten suhteiden syntyä. On keskeisen tärkeää, että terrorismin vastaiseen toimintaan sisällytetään poliittinen ja sosiaalinen ulottuvuus täydentämään tiedustelua ja sotilaallista ja poliisitoimintaa ennalta ehkäisevänä menettelynä. Valtioiden vanhastaan harjoittamaan politiikkaan kuuluu laaja kirjo joukkotuhoaseiden uhkien vähentämiseen tähtääviä aloitteita, jotka ulottuvat kansallisista kansainvälisiin. Yksipuoliset toimet Yksittäiset valtiot voivat käynnistää toimia joukkotuhoaseuhkan pienentämiseksi ilman vastavuoroisuutta. Useat esimerkit havainnollistavat sitä, uhkia ja vastauksia uhkiin miten tällaiset aloitteet ovat edistäneet myös kansainvälisiä pyrkimyksiä: Etelä-Afrikan vuonna 1993 tekemä päätös luopua ydinaseohjelmastaan oli historiallinen. Se osoitti, että oli mahdollista luopua ydinasearsenaalista; että valtio voi harkitusti tulla siihen tulokseen, että nämä aseet eivät palvele sen todellisia turvallisuusetuja; ja että ydinaseohjelmasta luopuminen oli mahdollista toteuttaa siten, että kansainvälisesti todennettiin näin todella tapahtuneen. Valkovenäjä, Kazakstan ja Ukraina luopuivat fyysiseen hallintaansa tulleista entisen Neuvostoliiton ydinaseista Neuvostoliiton hajottua. Argentiina, Brasilia, Etelä-Korea, Ruotsi ja monet muut maat päättivät yksipuolisesti luopua erilaisista ydinteollisuuden ja ydintutkimuksen hankkeista, jotka olisivat saattaneet johtaa ydinaseisiin, ja sitoutuivat ydinaseettoman valtion statukseen. Iso-Britannia, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat ovat jokainen yksipuolisesti rajoittaneet ydinvarastojaan eri tavoin. Vuosien 1991 ja 1992 presidenttien ydinaloitteiden tuloksena Yhdysvallat ja Venäjä rajoittivat yksipuolisesti ei-taktisten ydinaseiden hallussapitoa ja käyttöönottoa. Yhdysvaltain presidentin yksipuolinen päätös luopua biologisista aseista helpotti olennaisesti biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen (BTWC) solmimista. Niin tervetulleita kuin yksipuoliset toimet usein ovatkin, niillä on rajoituksensa. Joitakin niistä ei ole todennettu, niitä ei koske läpinäkyvyyden vaatimus eikä raportointivelvollisuus, ne on helppo perua eivätkä ne ole oikeudellisesti sitovia. Vanhentuneiden aseiden poistoa, samalla kun kehitetään korvaavia aseita, ei voida pitää aseidenriisuntasitoumuksen täyttämisenä. Kahdenkeskiset toimet Valtioiden solmiessa omia etujaan palvelevia kahdenkeskisiä sopimuksia niistä voi koitua hyötyä myös muille maille ja koko kansainväliselle yhteisölle. Kahdenkeskisten sopimusten noudattamisen takeena on usein kummankin osapuolen kyky reagoida suoraan mahdollisiin sopimusrikkomuksiin. Osapuolet tietävät, että jos toinen vetäytyy jostakin, toinen tekee samoin. Sopimukset, jotka ovat avoinna maailmanlaajuiselle liittymiselle toimivat hieman eri tavalla. Niissä yhden osapuolen sopimusrikkomus voi johtaa koko kansainvälisen yhteisön eikä vain yksittäisen valtion reagointiin. Erityisesti kylmän sodan aikana sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto pitivät yhteisten etujensa mukaisena päästä sopimuksiin ydinaseidensa ja 47 48 kauhun aseet ohjuskapasiteettinsa rajoittamisesta ja toimia muutenkin siten, että maailmanlaajuisen ydinsodan riski pieneni. Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän ja Yhdysvaltojen välisiä sopimuksia, jotka myös olivat koko maailman etujen mukaisia, ovat: vuoden 1963 kuuma linja – sopimus; sopimukset strategisten aseiden rajoittamisesta (SALT I vuodelta 1972 ja SALT II vuodelta 1979) sekä niin ikään vuonna 1972 allekirjoitettu mannertenvälisiä torjuntaohjuksia koskeva ABM-sopimus; vuoden 1987 keskimatkan (ns. euro-) ohjusten poistamista koskenut sopimus (INF Treaty); sopimukset strategisten aseiden vähentämisestä (START I – sopimus vuodelta 1991 ja START II – sopimus vuodelta 1993); Helsingissä Clintonin ja Jeltsinin välisessä huippukokouksessa maaliskuussa 1997 saavutettu puitesopimus, joka asetti ehdot START III –sopimukselle ja selvensi keskeisiä ABM-sopimukseen sisältyviä rajoituksia vuoden 2002 Moskovan sopimus (Strategic Offensive Reductions Treaty). Aivan kuten kahdenväliset sopimukset voivat palvella laajempia kansainvälisiä turvallisuusetuja, niiden raukeaminen voi johtaa päinvastaisen lopputulokseen. Yhdysvallat vetäytyi yksipuolisesti ABM-sopimuksesta vuonna 2002. Kolme vuotta myöhemmin pitkään palvellut yhdysvaltalainen vanhempi virkamies todisti kongressissa, että yksi niistä syistä, joiden vuoksi Kiina ”modernisoi ja laajensi ballistisia ohjusvoimiaan” oli ”ballististen ohjusten torjuntajärjestelmien ohittaminen 2”. Tämän vetäytymisen seurauksena presidentti Putin ilmoitti, että START II –sopimus ei enää sido Venäjää. Suunnitelmat vuoden 1997 START III –sopimuksen kehyksen toimeenpanemiseksi on haudattu, ja vuoden 1997 yhteinen kannanotto ABMsopimuksesta on nyt menettänyt merkityksensä. Kahdenvälisiä sopimuksia ja yhteisiä kannanottoja on käytetty myös Argentiinan ja Brasilian välillä (1990) ja Intian ja Pakistanin välillä (1988). Argentiina ja Brasilia sopivat ydinvoiman rauhanomaisen käytön yhteistyöstä ja ydinaseiden luopumisesta. Intia ja Pakistan sitoutuivat olemaan hyökkäämättä toistensa ydinlaitoksia vastaan. Helmikuussa 1999 ne myös allekirjoittivat yhteisymmärrystä korostavan muistion (MOU) joukosta luottamusta rakentavia toimia. Kumpikin maa jatkaa kuitenkin ponnistelujaan ydinaseiden ja niiden laukaisualustojen kehittelemiseksi ja saattamiseksi tuotantoon. 2. Puolustustiedostelupalvelun johtaja vara-amiraali Lowell E. Jacoby senaatissa 16.2.2005 uhkia ja vastauksia uhkiin Useanväliset toimet Useamman kuin kahden osapuolen toimia, jotka eivät kuitenkaan kata alueen kaikkia valtioita tai koko kansainvälistä yhteisöä, voitaisiin kutsua useammankeskisiksi . Nämä aloitteet liittyvät usein erityisiin kiistanaiheisiin tai vientivalvontajärjestelyihin. Vuonna 2003 Libya ilmoitti luopuvansa kaikista joukkotuhoaseohjelmistaan. Vaikka Libya tekikin päätöksensä itse, sitä edelsivät pitkät neuvottelut etenkin Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa. Tätä voidaan pitää onnistuneena esimerkkinä useammankeskisestä toiminnasta. Etelä-Korea, Japani, Kiina, Pohjois-Korea, Venäjä ja Yhdysvallat ovat käyneet kuudenvälisiä neuvotteluja, joiden tarkoitus on lopettaa PohjoisKorean ydinaseohjelma ja edistää rauhaa Korean niemimaalla. Tätä useammankeskistä prosessia kuvataan tarkemmin luvussa 3. Ranska, Saksa ja Iso-Britannia ovat EU:n tuella toisaalta neuvotelleet aktiivisesti Iranin kanssa pysyvistä huolenaiheista, joista keskeisin on Iranin uraaninrikastusohjelma. Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina, jotka eivät ole suoraan olleet osallisina neuvotteluissa, ovat esittäneet ehdotuksia, joiden takoituksena on ollut helpottaa ratkaisun löytämistä näissä kysymyksissä. Myös tätä kysymystä tarkastellaan lähemmin luvussa 3. Useammankeskisenä aloitteena voidaan pitää myös kahdeksan johtavan teollisuusmaan G8–ryhmän joukkotuhoaseiden leviämistä vastaan suunnattua globaalia kumppanuus – ohjelmaa (Global Partnership against the Spread of Weapons ond Materials of Mass Destruction). Se perustuu suhteellisen perinteisiin menetelmiin, joilla vähennetään joukkotuhoaseiden leviämisen riskiä ja edistetään aseidenriisuntaa. Tämä ohjelma käynnistettiin vuonna 2002 G8-maiden (Iso-Britannian, Italian, Japanin, Kanadan, Ranskan, Saksan, Venäjän ja Yhdysvaltojen) kokouksessa. Maat sitoutuivat investoimaan hankkeeseen kollektiivisesti noin 20 mrd. USD kymmenen vuoden aikana. Alkuvaiheessa se on keskittynyt Venäjään, jolle on annettu teknistä apua, laitteita ja koulutusta joukkotuhoaseiden hävittämiseen. Muut useammankeskiset toimet pyrkivät luomaan yhteisiä käsityksiä joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseen tarkoitetun vientivalvonnan suunnittelusta ja toteutuksesta tiettyjen valtioryhmien kesken. Näihin kuuluvat ydinalan viejämaiden ryhmä, Australian ryhmä ja ohjusteknologian vientivalvontajärjestely. Vientivalvontaa käsitellään luvussa 7. 49 50 kauhun aseet Alueelliset toimet Joukkotuhoaseuhkat ovat synnyttäneet myös alueellisia aloitteita. Esimerkiksi Euroopan unionilla on useita aloitteita, joiden tarkoituksena on vahvistaa yhteistyötä joukkotuhoaseiden uhkan pienentämiseksi. Vuonna 2003 se hyväksyi Eurooppalaisen strategian joukkotuhoaseiden leviämistä vastaan. Sen yhtenä lähtökohtana on, että paras ratkaisu joukkotuhoaseiden leviämisen ongelmaan on saada valtiot vakuuttuneiksi näiden aseiden tarpeettomuudesta. Keskeisenä periaatteena on sitoutuminen monenkeskiseen lähestymistapaan, jota on sovellettava myös viennin valvontaan. Keinovalikoimaan sisältyy muiden toimien epäonnistuttua mahdollinen pakotetoimien käyttö YK:n peruskirjan VII luvun mukaisesti, joka antaa turvallisuusneuvostolle keskeisen aseman. Muihin merkittäviin alueellisiin toimiin kuuluvat myös ydinaseettomien vyöhykkeiden (NWFZ) perustaminen Latinalaiseen Amerikkaan, Eteläiselle Tyynelle merelle, Afrikkaan ja Kaakkois-Aasiaan. Nämä yhdessä sulkevat pois ydinaseiden sijoittamisen liki koko päiväntasaajan eteläpuoliselle alueelle. Keski-Aasian ydinaseettoman vyöhykkeen perustaminen on käynnissä. Valtioita, jotka sitoutuvat olemaan hankkimatta joukkotuhoaseita, kannustaa tieto siitä, että naapurimaillakaan ei ole niitä hallussaan. (Tämä tuli selvästi näkyviin Tlatelolcon sopimuksessa, jossa säädettiin voimaantulon ehdoksi yksittäisten valtioiden osalta, että kaikki Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtiot olivat ratifioineet sen.) Täysin joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustaminen Lähi-itään on jo pitkään saanut tukea kaikilta alueen valtioilta, vaikka konfl iktin jatkuminen on tehnyt sen mahdottomaksi. Lähi-idän joukkotuhoaseeton vyöhyke saattaa lopulta auttaa kaikkia alueen valtioita tyydyttämään turvallisuustarpeensa. Yhden valtion luopuminen joukkotuhoaseista voidaan saattaa riippuvaiseksi siitä, että tietty muiden valtioiden ryhmä (mukaan lukien Israel ja Iran) tekevät samoin. Järjestelyn luotettavuutta lisännee tietoisuus siitä, että mikä tahansa rikkomus voi johtaa koko sopimuksen kaatumiseen. Kaikki osapuolet vaativat todennäköisesti sekä kansainvälistä että jonkinlaista keskinäistä todentamista, ehkä myös jonkinlaisia ulkovaltojen takuita, jotta järjestelyistä saadaan vakaat ja luotettavat. Seuraavassa luvussa komissio kehittää eteenpäin ajatusta, että joitakin askelia kohti tällaisen vyöhykkeen luomista voitaisiin ottaa jo nyt osana Lähi-idän rauhanprosessia. uhkia ja vastauksia uhkiin Globaalit toimet Keskeisimpiä ja tärkeimpiä reagointitapoja joukkotuhoaseiden muodostamaan uhkaan ovat perinteiset maailmanlaajuiset sopimukset, joita on kuvattu tämän raportin alussa: ydinsulkusopimus, biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus ja kemiallisten aseiden kieltosopimus. Monien ihmisoikeuksia koskevien sopimusten ja Geneven sopimusten tavoin nämä kolme asiakirjaa ovat tähän asti pisimmälle vietyjä kansainvälisen yhteisön toimia lainsäädännön aikaansaamiseksi. Ero lainsäädäntöön verrattuna on kuitenkin merkittävä: vaikka kansainvälisen yhteisön päämääränä on sopimusten sääntöjen universaali hyväksyminen ja kunnioittaminen, niihin liittyminen on vapaaehtoista, niistä vetäytymistä ei ole suljettu pois eikä määräysten toimeenpanoa ole taattu. Kunkin sopimuksen osapuolena olevan valtion omaksumat velvollisuudet, jotka näistä sopimuksista seuraavat, eivät kuitenkaan ole suoraan sidoksissa toisten osapuolten omaksumiin täysin samanlaisiin yksilöllisiin velvollisuuksiin. Sopimusten tarkoituksena on suojella ja edistää osapuolten yhteisiä etuja riippumatta siitä, sitoutuvatko kaikki valtiot sopimukseen ja sen sääntöjen noudattamiseen. Yhden osapuolen rikkomus ei välttämättä johda vastatoimiin toisten osapuolten puolelta. Esimerkiksi kemiallisten aseiden kieltosopimuksen rikkominen ei velvoita muita valtioita reagoimaan.. Rikkomus saattaa kuitenkin heikentää muiden maiden uskollisuutta sopimusta kohtaan ja sille annettua poliittista tukea ja siten murentaa sen tehokkuutta. Toisaalta sopimusrikkomus voi johtaa muiden maiden kollektiiviseen reagointiin ja kannanottoon etujensa puolustamiseksi Toinen esimerkki on ydinsulkusopimus. Siihen ei sisälly sopimusvaltioiden välistä vastavuoroisuutta. Se edellyttää kuitenkin kaikkia ydinaseettomia valtioita olemaan hankkimatta niitä sekä kaikkia osapuolia, etenkin viittä ydinasevaltaa, sekä pyrkimään maailmanlaajuiseen ydinaseriisuntaan että helpottamaan ydinvoiman rauhanomaista käyttöä. Minkä tahansa velvoitteen täyttämättä jättäminen saattaisi johtaa sopimuksesta vetäytymiseen, se voisi johtaa kollektiivisiin reaktioihin tai se voisi yksinkertaisesti heikentää sidosta, joka pitää osapuolet mukana sopimuksessa. Se, että Irak, Libya ja Iran noudattavat sopimusta, on tärkeää kaikille tämän hetken epävarmassa ilmapiirissä. Samoin ydinasevaltojen sitoutuneisuus on tärkeää. Ne eivät saa luopua vuoden 1995 ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssissa antamistaan sitoumuksista, joiden tarkoituksena oli turvata sopimuksen laajentuminen.. Tästä seuraa, että niiden on myös pidettävä kiinni vuoden 2000 tarkistuskonferenssissa sovitusta 13 askeleen politiikasta vuoden 1995 sopimusten toimeenpanemiseksi. 51 52 kauhun aseet RUUTU 6 YHTEENVETO VUONNA 2000 SOVITUISTA KOLMESTATOISTA KÄYTÄNNÖN ASKELEESTA KOHTI YDINASERIISUNTAA 1. Täydellisen ydinkoekieltosopimuksen pikainen voimaansaattaminen. 2. Ydinkoemoratorio (ydinkokeista pidättyminen), kunnes täydellinen ydinkoekieltosopimus astuu voimaan. 3. Saatetaan viiden vuoden kuluessa päätökseen aseidenriisuntakonferenssin neuvottelut todennettavissa olevasta asekelpoisen hajoavan materiaalin sopimuksesta. 4. Muodostetaan ydinaseriisuntaa koskeva alaelin aseidenriisuntakonferenssiin. 5. Ydinaseriisunnassa ja –valvonnassa sovelletaan peruuttamattomuuden periaatetta. 6. Ydinasevaltiot ryhtyvät yksiselitteiseen ydinasearsenaaliensa tuhoamiseen. 7. START II –sopimuksen voimaansaattaminen; START III –prosessin loppuunsaattaminen; mannertenvälisten ohjusten torjuntajärjestelmiä rajoittavan ABM –sopimuksen pysyminen voimassa. 8. Kolmikanta-aloitteen loppuunsaattaminen ja toimeenpano 9. Ydinasevaltioiden eteneminen kohti ydinaseriisuntaa tavalla, joka edistää kansainvälistä vakautta ja pohjautuu periaatteeseen, ettei kenenkään turvallisuus vähene • yksipuoliset vähennykset • lisääntyvä läpinäkyvyys • taktisten ydinaseiden määrän vähentäminen edelleen • laukaisuvalmiuden alentaminen • ydinaseiden turvallisuuspoliittisen roolin vähentäminen • kaikkien ydinasevaltioiden mahdollisimman pikaiset aseidenriisuntatoimet 10. Ydinasevaltioiden järjestelyt sotilaallisista tarkoituksista vapautuneen asekelpoisen hajoavan materiaalin saattamiseksi IAEA:n valvontaan tai muuten kansainvälisesti todennettavaksi. 11. Tehokkaan kansainvälisen valvonnan alainen yleinen ja täydellinen aseidenriisunta vahvistetaan lopulliseksi päämääräksi. 12. Ydinsulkusopimuksen tarkasteluprosessi vahvistetaan ja saatetaan säännöllisen raportoinnin alaiseksi. 13. Ydinaseriisuntasopimusten noudattamisen todentamismenettelyä parannetaan. uhkia ja vastauksia uhkiin Muita keskeisiä maailmanlaajuisia asiakirjoja, jotka on vielä vietävä päätökseen tai saatettava voimaan, ovat: Täydellinen ydinkoekieltosopimus (CTBT), jonka ovat (huhtikuuhun 2006 mennessä) ratifioineet 132 valtiota, mutta joka ei ole vielä astunut voimaan. Asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotantokieltosopimus (FMCT), jolla on laaja kannatus, mutta jota ei ole vielä neuvoteltu Sopimus, joka takaa, ettei ydinasetta käytetä ydinaseettomia valtioita kohtaan (negatiiviset turvallisuustakuut) Maailmanlaajuinen sopimus, joka kieltää avaruuden aseistamisen. PERINTEISTEN REAGOINTITAPOJEN HEIKKOUKSIA Perinteinen monenkeskinen lähestymistapa joukkotuhoaseiden uhkien ratkaisemiseksi, erityisesti riippuvuus maailmanlaajuisista sopimuksista, on saanut osakseen arvostelua, josta osa on aiheellista, osa ei. On selvää, että sopimuksen voimassaoloaikana voi tulla esiin ongelmia, joita ei ollut sopimusta laadittaessa. Sopimuksia ei kuitenkaan ole jäädytetty tiettyyn aikaan. Tarkistuskonferenssien tehtävänä on tunnistaa uudet ongelmat ja etsiä niihin ratkaisuja. On mahdollista miettiä uusia järjestelyjä, muutoksia ja lisäsopimuksia, joilla ratkaistaan odottamattomat ongelmat ja säilytetään silti sopimuksen pohjana ollut konsensus. Perinteisiin lähestymistapohin liittyy kuitenkin useita heikkouksia. Niitä käsitellään seuraavassa. Universaalisuuden puute Koska sopimusjärjestelyjen voima on riippuvainen siitä, että sitä noudattavat kaikki tai miltei kaikki osapuolet, maailmanyhteisö on tehnyt ja sen tulee edelleen tehdä lujasti töitä sen puolesta, että tämä päämäärä toteutuu asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimusten osalta. Ydinsulkusopimuksen tapauksessa viidelle ydinasevallalle annetut vapaudet ja se, että Intia, Israel ja Pakistan ovat sopimuksen ulkopuolella, muodostavat todellisen rajoituksen sen keskeisten päämäärien kannalta. Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen ja kemiallisten aseiden kieltosopimuksen ulkopuolelle jättäytyminen saattaa kuitenkin johtua enemmän jostakin muusta kuin siitä, että maat vastustaisivat sinänsä tavoitetta hävittää nämä aseet. Toiset valtiot eivät ole pitäneet sopimuksiin liittymistä kiireellisenä. Toiset valtiot, joista osalla saattaa olla kemiallisia ja/tai biolo- 53 54 kauhun aseet gisia aseita, näyttävät yhdistävän mukaantulonsa siihen, miten pyrkimyksissä taivuttaa Israel liittymään ydinsulkusopimukseen edistytään. Täydellisen ydinkoekieltosopimuksen osalta oikeudellinen ydinräjäytyskielto ei ole toteutunut, koska Yhdysvallat ja joukko muita maita eivät ole ratifioineet sopimusta, mikä on voimaantulon edellytys. Myös joidenkin alueellisten järjestelyjen osalta on esiintynyt ongelmia voimaantuloedellytysten täyttämisessä. Esimerkiksi Afrikan ydinaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi vuonna 1996 allekirjoitettu Pelindaban sopimus ei ole vieläkään astunut voimaan ratifiointien liian vähäisen määrän vuoksi. Sopimuksen irtisanominen Useiden asevalvonta– ja aseidenriisuntasopimusten vakavana puutteena on se, että ne antavat valtioille mahdollisuuden irtisanoa sopimus. Kaikki kolme kansainvälistä joukkotuhoasesopimusta sisältävät lausekkeen, joka sallii valtioiden irtisanoa sopimus merkittävän kansallisen edun niin vaatiessa. Irtisanomisen edellytyksenä on ennalta ilmoittaminen. (ks. ruutu 7.) Tätä oikeutta on kritisoitu sen jälkeen kun Pohjois-Korea päätti irtisanoa ydinsulkusopimuksen. Komissio ei usko, että irtisanomismahdollisuuden poistaminen olisi mahdollista tai toivottavaa ydinsulkusopimuksen tai muiden joukkotuhoaseiden kieltossopimusten osalta. Valtiot pitävät irtisanomismahdollisuutta tekijänä, joka voi vaikuttaa niiden turvallisuuteen ja joka vaikuttaa suoraan niiden suvereniteettiin. Ne eivät ehkä olisi liittyneet sopimukseen, ellei tätä oikeutta olisi. Sen poistaminen voisi vaikuttaa kielteisesti uusien valtioiden mukaantuloon. Irtisanomisen vaikeuttaminen olisi kuitenkin kohtuullista. Monet toivoisivat mahdollisuutta painostaa valtiota, joka näyttää olevan aikeissa päättää joukkotuhoaseiden kieltoa koskevat sitoumuksensa. Saksa, Euroopan unioni ja muut toimijat ovat tehneet erilaisia ehdotuksia asiasta, muiden muassa: Irtisanomisaikeesta tehdyn ilmoituksen saavuttua on järjestettävä erityinen kokous, johon sopimusvaltiot osallistuvat. Tarkistuskonferenssi antaa tulkintalausuman menettelytavasta, jolla irtisanoutuminen toteutetaan. Säädetään, että sopimuksen irtisanova valtio menettää oikeutensa säilyttää tai käyttää teknologiaa tai tavaroita, jotka se on hankkinut ollessaan mukana sopimuksessa. uhkia ja vastauksia uhkiin RUUTU 7 SOPIMUKSEN IRTISANOMINEN: NOTIFIKAATIOVAATIMUKSET (kursivointi lisätty) Ydinsulkusopimus 10 artikla 1. Jokaisella osapuolella on kansallisen riippumattomuutensa perusteella oikeus erota sopimuksesta, jos se katsoo, että poikkeukselliset, tämän sopimuksen asiapiiriin liittyvät tapahtumat ovat vaarantaneet sen elintärkeät edut. Sen tulee ilmoittaa tällaisesta eroamisesta sopimuksen kaikille muille osapuolille sekä Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostolle kolme kuukautta etukäteen. Tällaisen ilmoituksen tulee sisältää selitys niistä poikkeuksellisista tapahtumista, joiden se katsoo vaarantaneen elintärkeät etunsa. Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus 13 artikla (1) Tämä yleissopimus on voimassa rajoittamattoman ajan. (2) Jokaisella tämän yleissopimuksen sopimusvaltiolla on oikeus kansallisen itsemääräämisoikeutensa perusteella irtisanoa tämä yleissopimus, jos se katsoo, että poikkeukselliset tapahtumat, jotka vaikuttavat tämän yleissopimuksen soveltamisalaan, ovat saattaneet tämän valtion tärkeimmät edut vaaranalaisiksi. Sen on ilmoitettava irtisanomisestaan muille yleissopimuksen sopimusvaltioille ja Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostolle kolme kuukautta etukäteen. Ilmoituksen tulee sisältää selvitys poikkeuksellisista tapahtumista, joiden sopimusvaltio katsoo vaarantaneen tärkeimmät etunsa. Kemiallisten aseiden kieltosopimus XVI artikla VOIMASSAOLOAIKA JA IRTISANO MINEN 2. Jokaisella sopimusvaltiolla on kansallisen itsemääräämisoikeutensa perusteella oikeus irtisanoa yleissopimus, jos se katsoo, että yleissopimuksen soveltamisalaan liittyvät poikkeukselliset tapahtumat ovat vaarantaneet sen elintärkeitä etuja. Sopimusvaltion on ilmoitettava irtisanomisesta muille sopimusvaltioille, hallintoneuvostolle, tallettajalle ja Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostolle 90 päivää etukäteen. Ilmoituksessa on oltava lausunto niistä poikkeuksellisista tapahtumista, joiden se katsoo vaarantaneen elintärkeät etunsa. 55 56 kauhun aseet Riippumatta siitä, toteutuvatko nämä ehdotukset, irtisanomisen on aina tultava turvallisuusneuvoston huomioon, aivan kuten näissä kolmessa joukkotuhoaseiden käyttöä kieltävässä monenvälisessä sopimuksessa säädetäänkin. Turvallisuusneuvosto voi sitten tutkia, muodostaako irtisanominen uhkan rauhalle ja voi harkita, mihin vastatoimiin se ehkä haluaa ryhtyä. Todentamisen riittämättömyys Tämän raportin 8. luvussa komissio tähdentää, että kansainvälinen todentaminen on olennainen osa luotaessa luottamusta siihen, että asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimuksia noudatetaan. Todentaminen toimii keskeisenä keinona sekä sopimusrikkomusten estämisessä että niiden paljastamisessa. Vasta sen pohjalta voidaan määritellä, miten rikkomuksiin on reagoitava. Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n turvatarkastukset paljastivat, että Pohjois-Korea oli tehnyt harhaanjohtavia ilmoituksia hallussaan pitämänsä plutoniumin määrästä. Sen sijaan tarkastuksissa ei havaittu Irakin ja Libyan kehittävän ydinasetta. Ne eivät myöskään tuoneet esiin Iranissa tapahtuneita kaikkia ydinmateriaalivalvonnan velvoitteiden rikkomuksia. Näiden kokemusten perusteella hallitukset ovat päätelleet. että perinteiset 1960-luvulla kehitetyt ja hyväksytyt todentamismenettelyt eivät pure riittävästi. Niitä on vahvistettava niin, että ne täyttävät ydinaseiden leviämisen estämiseksi tehtävien järjestelyjen nykyvaatimukset. Havaitsemismenetelmät ovat kehittyneet huomattavasti viime vuosina. IAEA hyväksyi vuonna 1997 parannetut turvavaatimukset, jotka tunnetaan lisäpöytäkirjan nimellä. 13.3.2006 mennessä lisäpöytäkirjat olivat tulleet voimaan 75:ssä ydinsulkusopimukseen liittyneessä maassa. Vaikka parantuneetkaan turvatakuut tuskin antavat sataprosenttista varmuutta sopimuksen täyttämisestä – on harvoin mahdollista osoittaa, että jotakin ei ole olemassa – ne merkitsevät harppausta eteenpäin. Niistä täytyy tulla hyväksytty vähimmäisvaatimus kaikille ydinsulkusopimuksen nojalla tehtäville tarkastuksille. Kansalliset seurantajärjestelmät voivat täydentää kansainvälistä todentamista, mutta kuten kokemus on etenkin Irakin tapauksessa osoittanut, sellaiset järjestelmät eivät ole yleislääke. Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus ei sisällä vastaavia todentamisjärjestelyjä bio- aseiden osalta. Luottamusta rakentavat toimet ovat pelkästään vapaaehtoisia. Kemiallisten aseiden kieltosopimukseen sisältyviä hyvin yksityiskohtaisia todentamisjärjestelyjä on rajoittanut ainakin yhden valtion kieltäytyminen laaja-alaisimmista tarkastuksista. Jos jokin valtio ei salli näitä tärkeitä välineitä käytettävän, muutkin valtiot kieltäytyvät suostumasta niihin. uhkia ja vastauksia uhkiin Sopimuksen rikkominen Keskeisten joukkotuhoaseiden kieltosopimusten sopimusvaltioiden valtava enemmistö täyttää niiden mukaiset velvoitteensa, ja asevalvontajärjestelyt edesauttavat merkittävästi vakauden ja luottamuksen ylläpitämistä. Neuvostoliiton ja myöhemmin Irakin vuosia havaitsematta jääneet biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen rikkomukset verottivat kuitenkin tämän sopimuksen uskottavuutta. Irakin, Libyan ja Pohjois-Korean ydinsulkusopimusrikkomukset johtivat sopimuksen tehokkuutta kohtaan tunnetun luottamuksen vakavaan vähenemiseen. Vaikka Iran on järkkymättä kiistänyt tavoittelevansa ydinasetta, sen turvallisuusvelvoitteiden rikkomukset ovat myös herättäneet kysymyksiä maan pitkän aikavälin aikeista. Samaan aikaan kun luottamus ydinsulkusopimuksen tehokkuuteen ydinaseiden horisontaalisen leviämisen rajoittamisessa on murentunut, sopimusta kohtaan tunnettu luottamus on kadonnut. Tähän on ollut syynä se, että ydinasevallat eivät ole täyttäneet sopimukseen sisältyviä aseidenriisuntavelvoitteitaan eivätkä ole kunnioittaneet ydinsulkusopimuksen vuosien 1995 ja 2000 tarkistuskonferensseissa tekemiään lisäsitoumuksia. Pakotekeinojen puuttuminen Valvonta ja todentaminen, joilla mahdolliset sopimusrikkomukset voidaan todeta, ovat välineitä, joilla synnytetään luottamusta siihen, että valtiot noudattavat sitoumuksiaan. Sen lisäksi, että erityistapaukset voidaan saattaa YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyyn ja sen toimien kohteeksi, ei ole juurikaan institutionaalisia keinoja, jotka turvaisivat näiden sopimusten noudattamisen. (Sekä Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n että kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n johtokunnat voivat kuitenkin harkita rikkomuksiin vastaamista kieltäytymällä antamasta teknistä apua tai jäsenyyden jäädyttämisellä) On aiheellista todeta, että ei ole mitään keinoa pakottaa ydinasevaltoja noudattamaan ydinsulkusopimuksen mukaisia aseidenriisuntasitoumuksiaan. Ydinsulkusopimuksen noudattamista koskevien sitoumusten rikkominen johtaa myös samalla sopimuksen nauttiman tuen murenemiseen. Myös useanvälisiin järjestelyihin (ydinalan viejämaiden ryhmä, Australian ryhmä, ohjusteknologian vientivalvontajärjestely ja Haagin käyttäytymissäännöstö) sisältyy merkittäviä puutteita. Ne eivät takaa, että vientivalvonnalla estettäisiin ydinaseiden leviäminen maailmalla. Nämä järjestelyt eivät kata kaikkia valtioita, mutta mukana olevien määrä on kasvussa. Sopimusten toimeenpano estyy merkittävästi, jos kaikki arkaluontoisten materiaalien toimittajat eivät ole niissä mukana. 57 58 kauhun aseet UUSIA VASTAUKSIA KAUHUN ASEIDEN UHKIIN Perinteisiin, yhteistyöhön perustuviin toimintatapoihin sisältyvät heikkoudet ja vaikeudet ovat mahdollisesti olleet omiaan synnyttämään joissakin poliittisissa päättäjissä skeptisyyttä ja jopa asennemuutoksia asevalvontaa ja aseidenriisuntaa koskevia sopimusjärjestelyjä kohtaan. Tämä pätee erityisesti Yhdysvaltoihin. Sikäli kuin uusia joukkotuhoaseisiin liittyviä aloitteita on tehty, ne ovat keskittyneet yksittäisiä maita kuten Irania, Irakia, Libyaa ja Pohjois-Koreaa koskeviin kysymyksiin tai terrorismiuhkien vastustamiseen. Tämä muutos on lisäksi johtanut maailmanlajuisia instituutioita ja työvälineitä kohtaan tunnetun luottamuksen vähenemiseen. Painotus on siirtynyt uusiin lähestymistapoihin, joihin kuuluvat yksipuolinen ja useanvälinen toiminta, mm. tapauskohtainen ”halukkaiden koalitio” ja laajempien pakkotoimien käyttö. Osa toimista on otettu vastaan joukkotuhoaseiden kieltosopimusten päämääriä palvelevina, osaa on arvosteltu voimakkaasti. Vuonna 2003 käynnistetty Proliferation Security Initiative (PSI) on uudenlainen hanke, joka on saanut tukea, mutta johon on myös suhtauduttu epäillen. Sen alullepannut Yhdysvallat kokosi ryhmän maita, jotka sopivat kansallisten voimavarojensa, tarvittaessa myös asevoimiensa, käyttämisestä joukkotuhoaseohjelmiin tarkoitetun materiaalin salakuljetuksesta epäiltyjen alusten pysäyttämiseksi ja tutkimiseksi. PSI on tällä hetkellä suunnattu ”valtiollisten tai valtioista riippumattomien ydinaseiden leviämiseen liittyvien toimijoiden” salassa pidettyä ryhmää vastaan. PSI-hankkeeseen osallistuvien valtioiden määrä on kasvanut huomattavasti vuoden 2003 jälkeen. Eräät sen piirteet ovat synnyttäneet arvostelua. On muun muassa epäilty, onko se kansainvälisen oikeuden mukainen. Sitä on moitittu myös läpinäkyvyyden puuttumisesta ja muista huolenaiheista. Komissio tarkastelee tätä hanketta tavaroiden liikkumisen valvontaa koskevassa luvussa 7. YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1540 (huhtikuulta 2004) edustaa toista uutta lähestymistapaa ja merkittävää viimeaikaista kehitystä. Siinä säädetään pakottavasta kaikkia valtioita koskevasta vaatimuksesta pidättäytyä tarjoamasta minkäänlaista tukea valtioista riippumattomille toimijoille, jotka pyrkivät hankkimaan joukkotuhoaseita. Se myös määrää niitä hyväksymään kansallista lainsäädäntöä tämän velvoitteen toimeenpanemiseksi. Vielä tärkeämpi on vaatimus, että valtioiden on luotava kansallista valvontaa, jolla estetään joukkotuhoaseiden leviäminen ja niiden toimitukset. uhkia ja vastauksia uhkiin Kun ajatellaan, miten eri tavalla valtiot ovat tähän mennessä edistyneet terrorismin ehkäisyä tai joukkotuhoaseiden leviämistä koskevien kansainvälisten velvoitteidensa täyttämisessä, tällainen päätöslauselma on tervetullut. Se kehottaa valtioita ”uudistamaan ja täyttämään sitoumuksensa, joka koskee monenvälistä yhteistyötä”. Näin se auttaa vakiinnuttamaan perinteisen yhteistyön perustaa samalla kun monet joukkotuhoaseita koskevat velvoitteet ulotetaan koskemaan niitäkin, jotka eivät ole mukana joukkotuhoaseita koskevissa järjestelyissä kuten eivät myöskään useissa terrorismia vastustavissa yleissopimuksissa. Jos turvallisuusneuvosto järjestää päätöslauselman toimeenpanon valvonnan vaatimat institutionaaliset edellytykset ja antaa valtioille apua toteutuksessa, tämä voi avata merkittäviä mahdollisuuksia. Kuten luvussa 8 selvitetään lähemmin, päätöslauselma 1540 kuvaa YK:n turvallisuusneuvoston mahdollisuuksia antaa koko maailmaa sitovia sääntöjä. Turvallisuusneuvosto on ainoa elin maailmassa, jolla on oikeudellinen valta tutkia ja tarvittaessa harmonisoida, täydentää ja panna toimeen ne monet ponnistukset, joita on tehty joukkotuhoaseiden uhkan vähentämiseksi. Jos kuitenkin halutaan, että koko kansojen yhteisö hyväksyy tämän vastuun, sitä on käytettävä neuvotellen laajasti kaikkien YK:n jäsenmaiden kesken ja niitä hyödyttäen eikä sitä valtaa voi käyttää ainoastaan pieni viiden suurvallan hallitsema ryhmä. Yksipuolinen voimankäyttö ydinaseiden leviämisen estämisessä Yksipuolinen voimankäyttö ydinaseiden leviämisen estämisen keinona ei ole täysin uutta. Israel pommitti Irakin Osirak-reaktoria vuonna 1981 hidastaakseen tai estääkseen maan ydinaseohjelmaa. Yhdysvaltojen politiikan osana on jo jonkin aikaa ollut, että se on varannut itselleen oikeuden käyttää sotilaallista voimaa estääkseen toisia kehittämästä joukkotuhoaseita. Tähän doktriiniin sisältyy myös myönteisiä ainesosia, kuten yhteistyöpohjainen uhkia vähentävä ohjelma. Siihen kuuluu kuitenkin myös valmius käyttää asevoimia ydinaseiden leviämisen estämiseksi tapauksissa, joiden päätellään muodostavan ”kasvavia uhkia” Yhdysvalloille. Vaikka Yhdysvallat oletettavasti hankkii mieluummin tukea tällaiselle voimankäytölle pyytämällä lupaa turvallisuusneuvostolta kuin toimii yksipuolisesti, valtuutusta ei pidetä välttämättömänä edes toimissa, joita ei voi uskottavasti pitää itsepuolustuksena ja siten YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisina. 59 60 kauhun aseet Valtiot, joilla on riittävä sotilaallinen voima, voivat päättää ryhtyä yksipuolisiin aseellisiin toimiin sellaisia valtioita vastaan, joiden aseiden tai joukkotuhoaseohjelmien uskotaan muodostavan uhkaa. On aivan eri asia, toteaako valtioiden yhteisö uhkan lailliseksi ja oikeutetuksi. Irakin tapaus osoittaa, että monet YK:n jäsenmaat, myös Yhdysvaltojen liittolaisia, pitävät laillisena itsepuolustustarkoituksessa tehtynä yksipuolisena aseellisena toimena vain todella käynnissä olevaan tai välittömästi uhkaavaan hyökkäykseen vastaamista. Ellei välitöntä uhkaa ole, niiden mielestä on aikaa alistaa uhka turvallisuusneuvoston harkittavaksi. Sen perusteella turvallisuusneuvosto myöntää tai on myöntämättä luvan aseelliseen voimankäyttöön tai päättää muihin toimiin ryhtymisestä. Komissio yhtyy tähän näkemykseen. KOLME JOHTOPÄÄTÖSTÄ KOLLEKTIIVISTA TOIMINTAA VARTEN Edellä kerrotusta on tullut selväksi, että joukkotuhoaseiden uhkan pienentäminen edellyttää monia rinnakkaisia ja toisiaan vahvistavia lähestymistapoja asevalvonnan, aseidenriisunnan, ydinaseiden leviämisen estämisen ja terrorismin vastaisen toiminnan alalla. Tarvitaan toimia kaikilla tasoilla: yksipuolisia, kahdenkeskisiä, alueellisia, useammanvälisiä ja globaaleja. Ajan myötä on tapahtunut edistymistä, ja on täysin mahdollista edetä edelleen. Nykyisten sääntöjen ja järjestelyjen puutteita on helppo tunnistaa niin todentamisessa kuin myös sopimusten noudattamisessa ja toimeenpanossa. Ne voidaan ja täytyy korjata. Aukot on täytettävä ja rikkimennyt korjattava. Tämä on kuitenkin tehtävä murtamatta sitä konsensusta, jonka ansiosta säännöt ja järjestelyt saatiin aikaan. Keskeisenä on yhteisymmärrys ydinaseiden leviämisen estämisen ja aseidenriisunnan yhteenkuuluvuudesta. Vaikka yksittäisten valtioiden, myös suurvaltojen, aloitteellisuus on tärkeää, asia koskee kaikkia valtioita. Kaikkien panosta tarvitaan yhteisessä työssä. Aivan samoin kuin kansakunnan sisällä säilytetään rauha ja järjestys parhaiten silloin, kun kaikkien kansalaisten suostumus ja osallistuminen taataan, niin myös kansojen välillä saavutetaan eniten edistymistä kohti rauhaa, järjestystä ja aseistuksen vähentämistä mukaan lukien joukkotuhoaseet, kaikkien hallitusten ja kansojen osallistumisen ja yhteistyön kautta. uhkia ja vastauksia uhkiin Tämän perusteella komissio tekee seuraavat johtopäätökset: Tarvitaan monenkeskisten yhteistyömuotojen elvyttämistä ja vahvistamista sekä niiden legitimiteetin että tehokkuuden vuoksi vastustettaessa joukkotuhoaseiden muodostamia uhkia. Hallituksiin on uudestaan vähitellen juurrutettava kollektiivinen vastuuntunto. Vain siten voidaan saavuttaa aseidenriisuntaa, joukkotuhoaseiden leviämisen estämistä ja terrorismin pois kitkemistä koskevat päämäärät, joita virallinen politiikka eri maissa nimellisesti tukee. Turvallisuusneuvoston tulisi läheisessä yhteistyössä YK:n jäsenmaiden kanssa olla keskipisteenä pyrkimyksissä vähentää joukkotuhoaseiden muodostamia nykyisiä ja tulevia uhkia ja harmonisoitaessa, täydennettäessä ja toimeenpantaessa käynnissä olevat monet pyrkimykset. 61 kolmas luku Ydinaseet kolmas luku Ydinaseet iin kauan kuin yhdelläkin valtiolla on ydinaseita, myös muut haluavat niitä. Niin kauan kuin yhdenkin valtion varastossa on näitä aseita, on suuri riski, että niitä myös käytetään jonain päivänä joko tarkoituksellisesti tai vahingossa. Seuraukset olisivat väistämättä katastrofaaliset. Venäjän, Yhdysvaltojen ja muiden ydinasevaltioiden yhteensä arviolta 27.000 ydinaseen muodostamat uhat ansaitsevat koko maailman huomion. Siitä huolimatta yleinen näkemys etenkin näissä viidessä valtiossa on, että leviämisen ensimmäisen aallon aikaiset ydinaseet ovat jostakin syystä siedettävissä, kun samoja aseita muiden käsissä pidetään vaarallisina. Tämän näkemyksen mukaisesti leviämisen toinen aalto, jonka myötä mukaan tulivat Israel, Intia ja Pakistan, oli epämieluisa. Erityinen huolenaihe oli Pakistanin poliittinen epävakaus. Silti pyrkimykset taivuttaa nämä valtiot vetäytymään hankkeistaan, kuten Etelä-Afrikka teki, ovat vähitellen laantuneet ja miltei unohtuneet. Koska kaikki nämä valtiot olivat ydinsulkusopimuksen ulkopuolella, niitä ei ole voitu syyttää sopimuksen rikkomisesta. Leviämisen kolmatta aaltoa, joka käsittää Irakin, Libyan, Pohjois-Korean ja mahdollisesti Iranin, pidetään kohtalokkaana. Siihen onkin reagoitu paljon voimakkaammin. Komissio hylkää ajatuksen, että joidenkin hallussa olevat ydinaseet eivät ensinkään muodostaisi uhkaa, kun taas toisten käsissä ne vaarantavat koko maapallon elämän. Ydinaseita omistavat hallitukset voivat toimia vastuuntuntoisesti tai häikäilemättömästi. Hallitukset voivat myös vaihtua. Kaksikymmentäseitsemäntuhatta ydinasetta ei ole abstraktio. Ne ovat sijoitettuina maapallollemme. Hiroshiman ja Nagasakin pommit, joiden räjähdysteho oli alle 20 TNT-kilotonnia, tappoivat noin 200.000 ihmistä. Yhdysvaltalaisista Trident-sukellusveneistä laukaistavissa ballistisissa ohjuksissa käytettävien W-76 –standardiydinkärkien teho on jopa 100 kilotonnia. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto valmisti ja kokeili ydinaseita, joiden teho oli yli 50 TNT-megatonnia. Nykyisten ydinaseiden määrään ja niiden muodostamaan uhkaan on puu- N 64 ydinaseet tuttava aivan yhtä voimakkaasti kuin kysymykseen uusien ydinaseiden uhkista. Sillä ei ole merkitystä, ovatko aseet nykyisten ydinasevaltioiden, uusien valtioiden vai terroristien hallussa. On luultavasti totta, että kaikkien ydinaseita omistavien valtioiden sopimus esimerkiksi asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotantokiellosta ei sinällään estäisi leviämistä Pohjois-Koreaan tai Iraniin. On kuitenkin vaikeampaa taivuttaa potentiaalisia ydinasevaltioita keskeyttämään hankkeensa ja saada tähän työhön maailmanyhteisön tuki, kun ydinasevaltioiden aseidenriisuntapyrkimykset ovat olemattomia. Selitykset nykyisten ydinaseiden välttämättömyydestä oman kansallisen suvereniteetin puolustamisessa eivät ole paras tapa taivuttaa muita suvereeneja valtioita luopumaan tästä vaihtoehdosta. Tämän päivän maailmassa eniten toiveita ydinaseiden leviämisen estämisestä ja aseidenriisunnan etenemisestä antava yksittäinen toimi olisi, että kaikki ydinasevaltiot ratifioisivat täydellisen ydinkoekieltosopimuksen. Kuten sekä ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssissa että YK:n huippukokouksessa vuonna 2005 nähtiin, maailmanyhteisö ei suostu valitsemaan ydinaseiden leviämisen estämisen ja ydinaseriisunnan välillä. Tässä luvussa esitetään suosituksia molemmista. RUUTU 8 EDISTYMISTÄ YDINASEUHKIEN VÄHENTÄMISESSÄ Se, että ydinaseita ei ole käytetty vuoden 1945 jälkeen, osoittaa käyttökynnyksen olevan huomattavan korkealla. Miltei kaikki maailman maat, niiden joukossa neljä ydinaseita omistanutta valtiota (Etelä-Afrikka ja kolme entisen Neuvostoliiton tasavaltaa), ovat liittyneet ydinsulkusopimukseen. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta sopimuspuolet ovat pitämeet kiinni sitoumuksestaan eivätkä ole hankkineet ydinaseita. Alueelliset ydinaseettomat vyöhykkeet ovat tehneet liki koko eteläisestä pallonpuoliskosta alueen, jolle ydinaseita ei sijoiteta. Sopimuksin on kielletty myös sellaisten aseiden sijoittaminen merenpohjaan, avaruuteen ja Etelämantereelle. Osittainen ydinkoekieltosopimus kieltää muut kuin maanalaiset ydinkokeet. Vaikka täydellinen ydinkoekieltosopimus ei ole astunut voimaan, ydinkokeita ei ole tehty. Yhdysvallat ja Venäjä ovat vetäneet pois operatiivisesta käytöstä tuhansia ydinaseita. Iso-Britannia on pienentänyt arsenaaliaan merkittävästi kylmän sodan päättymisen jälkeen. Ranska ei enää ota käyttöön ydinaseita maasta maahan laukaistavissa ohjuksissa eikä lentopommeissa. 65 66 kauhun aseet Hiroshiman ja Nagasakin pommituksista kuluneina kuutenakymmenenä vuotena on tehty lukuisia aloitteita ydinaseiden valvonnasta ja hävittämisestä samoin kuin niiden leviämisen estämisestä. Tulokset ovat olleet vaihtelevia. Tietystä näkökulmasta katsoen pyrkimykset ovat epäonnistuneet. Ainakin kahdeksan, mahdollisesti yhdeksän valtiota on hankkinut ydinaseita. Yhteenlasketut varastot ovat edelleen valtavia, ja uudet valtiot samoin kuin terroristit saattavat saada niitä haltuunsa. Vastapainona ovat kuitenkin myönteiset saavutukset (ks. ruutu 8). Edessämme olevat kolme suurinta haastetta – nykyiset aseet, leviäminen uusiin maihin ja terrorismi – liittyvät toisiinsa poliittisesti ja myös käytännössä: mitä suuremmat varastot ovat, sitä suurempi on vuotojen ja väärinkäytön vaara. Tämän luvun alussa käsitellään leviämiskysymystä, koska se on ollut viime vuosina etualalla kansainvälisessä keskustelussa ja toiminnassa. Komissio suhtautuu kuitenkin kaikkiin kolmeen haasteeseen yhtä vakavasti. Edistyminen ja innovatiiviset ratkaisut ovat välttämättömiä kaikilla rintamilla. YDINASEIDEN LEVIÄMISEN ESTÄMINEN Ydinsulkusopimus Vuonna 1970 voimaan astunut ydinsulkusopimus on maailmanlaajuisen ydinaseiden leviämisen estämistä koskevan hallintajärjestelmän kulmakivi. Sopimukseen sisältyvänä lupauksena on yleensä pidetty ydinaseista eroon pääsyä sitä kautta, että aseita omistamattomat maat luopuvat hankkimasta niitä ja että viisi ydinasevaltiota sitoutuvat edistämään ydinaseiden aseidenriisuntaa. Sopimus edellyttää myös osapuolten helpottavan ydinenergian rauhanomaista käyttöä keskinäisen vaihdon avulla. Niin ikään ne alistuvat Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n turvatakuu (safeguards) -järjestelyyn ja valvovat omaa ydinasekelpoisen materiaalin vientiään. Ainoastaan neljä valtiota koko maailmassa (Intia, Israel, Pakistan ja Pohjois-Korea) ovat sopimuksen ulkopuolella. Mikä selittää tämän lähes täydellisen universaaliuden? Monet valtiot eivät ole kokeneet tarvitsevansa omia ydinaseita. Toiset kokevat turvallisuutensa tulevan taatuksi liittoutumisen tai muiden järjestelyjen kautta. Toiset ovat luopuneet hankkeistaan poliittisen tai diplomaattisen painostuksen vuoksi tai koska niiltä on puuttunut teknistä valmiutta niiden kehittämiseksi. Nekin maat, jotka olisivat kyenneet valmistamaan ydinaseita, ydinaseet ovat pitäneet niitä vastenmielisinä ja halunneet liittyä sopimukseen, joka voi muodostaa esteen historian tappavimman aseen hallussapidolle. Päinvastaisiin, aseistautumista puoltaviin laskelmiin on saattanut vaikuttaa voimakkaasti se, että valtio on kokenut turvallisuutensa olevan uhattuna (Etelä-Afrikka, Intia, Israel ja Pakistan) tai joutuneensa eristetyksi ja olevansa vaarassa (Iran, Libya ja Pohjois-Korea). Irakin tapauksessa sen sijaan Saddam Husseinin ydinaseiden kehittämisyrityksissä suurempana motiivina on ehkä ollut vallanhalu ja Irakin vaikutusvallan laajentaminen naapurimaissa kuin huoli kansallisesta turvallisuudesta. Ydinsulkusopimuksen kaksi perusideaa ovat, että mitä useampia sormia ydinaseiden liipaisimilla on, sitä vaarallisemmaksi maailma muodostuu, ja että ydinaseettomien valtioiden sitoutuminen aseiden leviämisen estämiseen ja ydinasevaltioiden sitoutuminen aseidenriisuntaan johtavat turvallisempaan maailmaan. Nämä ajatukset nauttivat edelleen voimakasta kansainvälistä tukea. On kuitenkin avoimesti myönnettävä, että sopimus on vakavissa vaikeuksissa. Ensimmäinen ongelma liittyy siihen, että ydinsulkusopimukseen liittyneet ydinasevaltiot eivät ole onnistuneet saavuttamaan edistystä ydinaseriisunnassa. Toinen ongelmaryhmä koskee ykstittäisten sopimukseen liittyneiden maiden, Irakin, Iranin, Libyan ja Pohjois-Korean, syyllistymistä ydinsulkusopimuksen tai IAEA:n ydinmateriaalivalvonnan velvoitteiden rikkomiseen. Niiden toiminta on murentanut sopimusta kohtaan tunnettua luottamusta. On arveltu, että dominovaikutuksen seurauksena useammat maat hankkisivat ydinaseita. On toki tarpeellista tarkastella keskeisiä sopimuksen noudattamiseen, luotettavuuteen ja todentamiseen liittyviä kysymyksiä. On kuitenkin muistettava, ettei maailma ole täynnä potentiaalisia ydinaseiden tavoittelijoita eikä ainakaan näköpiirissä ole niiden hankkimiseen kykeneviä terroristeja. Niin kauan kuin suurvaltojen välisille suhteille on ominaista yhteistyö eikä alueellisten jännitysten kiristymistä esiinny, on tuskin syytä pelätä ydinsulkusopimuksen luhistumista. Toiseen ongelmaryhmään läheisesti liittyvä kolmas ongelma, josta Pohjois-Korean tapaus on esimerkkinä, on se, että sopimuksen irtisanoutumista koskeva määräys ei tunnista, miten vakava tällainen tapaus on. Sitä pidetään vain menettelytapakysymyksenä. Edellisessä luvussa kerrottiin, että ilmoitus sopimuksen irtisanoutumisesta on toimitettava kaikille muille sopimusvaltioille ja YK:n turvallisuusneuvostolle, joka tutkii, muodostaako suunniteltu irtisanoutuminen uhan rauhalle ja harkitsee, mihin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä. Ellei turvallisuusneuvosto reagoi irtisanoutumiseen, 67 68 kauhun aseet muut sopimuspuolet voivat sen jälkeen päättää harkita sopimuksessa mukana olonsa jatkamista. Neljättä ongelmaa voidaan pitää teknisenä. Se, ettei ole asetettu pysyvää sihteeristöä, joka avustaisi sopimuspuolia sopimuksen toimeenpanemiseksi, on osoittautunut huonoksi ratkaisuksi. Tosiallisesti ydinsulkusopimus on heikoin joukkotuhoaseita koskeva sopimus toimeenpanolausekkeiden suhteen. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ja sen johtokunta eivät ole sopimuksen sihteeristö, ja kolmelle tallettajahallitukselle (Venäjä, Iso-Britannia ja Yhdysvallat) on annettu vain muodollinen tarkistuskonferenssien koollekutsumistehtävä. Ydinsulkusopimus ei sisällä lausekkeita osapuolten välisistä konsultaatioista tai erityiskokouksista, joissa käsiteltäisiin mahdollisia rikkomuksia tai irtisanomisia tai jotka auttaisivat sopimuksen toimeenpanossa joka viides vuosi pidettävien tarkistuskonferenssien välillä. Irlannin ja Kanadan hallitukset ovat monien muiden tavoin tehneet rakentavia ehdotuksia tämän institutionaalisen puutteen korjaamiseksi, esimerkiksi pysyvän toimiston tai toimeenpanevan komitean perustamista. Ongelma on kuitenkin entisellään. Tarkistusprosessin ajoittaiset kokoukset eivät muodosta tehokasta vaihtoehtoa tarvittavalle institutionaaliselle uudistukselle. Edellä kuvatut ongelmat eivät vähennä sopimuksen nauttimaa perustukea. Ne aiheuttavat kuitenkin kiistatta rauhattomuutta eri osapuolissa. Tämä tuli näkyviin siinä, ettei vuoden 2005 tarkistuskonferenssissa päästy yhteisiin johtopäätöksiin. Toiveet siitä, että ydinaseita omistamattomien ja niitä omistavien valtioiden sopimus johtaisi ydinaseiden leviämistä estävään ja aseidenriisuntaa edistävään samanaikaiseen, toinen toistaan vahvistavaan prosessiin, ovat ainakin toistaiseksi haihtuneet. Tällä huolella on taustansa. Sopimuksiin sitoutumisen vahvistaminen 1960-luvulla käydyt ydinsulkusopimusneuvottelut eivät olleet niin helpot kuin olisi voinut olettaa. Useat ydinaseettomat valtiot suhtautuivat kriittisesti niille asetettujen tiukkojen vaatimusten ja ydinasevaltioiden epätäsmällisten sitoumusten väliseen epätasapainoon. Yksi seuraus tästä oli se, että sopimuksen voimassaoloajaksi määrättiin vain 25 vuotta, minkään jälkeen sen jatkuminen edellyttäisi uutta päätöstä. Se, että ydinasevaltiot eivät edistyneet aseidenriisunnassa 1970- ja 1980luvulla eivätkä lopettaneet ydinkokeita, johti ydinaseettomien valtioiden esittämän arvostelun lisääntymiseen. Monet muutkin kuin Lähi-idän val- ydinaseet tiot ilmaisivat huolensa siitä, että Israel pysyi sopimuksen ulkopuolella, kun muut alueen valtiot olivat ydinsulkusopimuksen rajoitusten alaisia. Ei ollut itsestään selvää, että vuonna 1995 sopimusta jatkettaisiin määräämättömäksi ajaksi. Kun osapuolet lopulta tiiviiden neuvottelujen jälkeen vuonna 1995 sopivat sopimuksen jatkamisesta määräämättömäksi ajaksi, päätös syntyi vain osana laajempaa sitoumuspakettia. Siihen kuului päätös ydinaseiden leviämisen estämisen ja ydinaseriisunnan periaatteista ja tavoitteista, päätös tarkasteluprosessin vahvistamisesta ja päätöslauselma Lähi-idän joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamisesta. Aseidenriisuntaa koskevia vaatimuksia olivat täydellisen ydinkoekieltosopimuksen loppuunsaattaminen, neuvottelut todennettavissa olevasta asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotantokieltosopimuksesta ja järjestelmällinen eteneminen ydinaseiden vähentämisessä ja tuhoamisessa. Sopimusvaltiot osoittivat, että niiden voimakkaat ja erisuuntaiset edut olivat yhteen sovitettavissa. Vuoden 2000 tarkistuskonferenssi jatkoi tätä monenkeskisen yhteistyön prosessia. Se sopi päätösasiakirjasta, joka sisälsi ”13 käytännön askelta” kohti ydinaseriisuntaa. Näiden nähtiin edustavan jatkoa ja kehitystä viisi vuotta aikaisemmin aikaansaadulle yhteisymmärrykselle, joka oli turvannut ydinsulkusopimuksen jatkamisen määräämättömäksi ajaksi.. Vuoden 2005 tarkistuskonferenssista puuttui tämä yhteistyötä korostava suhtautumistapa. Konferenssi päättyi keskinäiseen katkeruuteen, saamatta aikaan loppulauselmaa. Ydinasevaltiot vähättelivät ”13 käytännön askelta” (ks. ruutu 6) eivätkä tunnustaneet näiden sitoumusten merkitystä. YK:n syyskuussa 2005 pidetyn huippukokouksen kykenemättömyys hyväksyä yhtään aseidenriisuntaa ja ydinaseiden leviämistä koskevaa päätöslauselmaa johtui siitä, että jälleen epäonnistuttiin tasapainon löytämisessä näiden kahden sitoumuksen välillä. Kysymys kuuluukin: miten ydinsulkusopimukseen saadaan uutta eloa? JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 1 Kaikkien ydinsulkusopimuksen osapuolten tulee palata sopimusta solmittaessa tehtyihin ja vuonna 1995 sopimusta määräämättömäksi ajaksi jatkettaessa vahvistettuihin keskeisiin ja tasapainoisiin sitoumuksiin, jotka koskevat ydinaseiden leviämisen ehkäisemistä ja aseidenriisuntaa. 69 70 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 2 Kaikkien ydinsulkusopimuksen osapuolten on toteutettava ydinaseiden leviämisen ehkäisemiselle ja aseidenriisunnalle asetettuja periaatteita ja päämääriä koskeva päätös, ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssin vahvistamista koskeva päätös sekä päätöslauselma joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen muodostamisesta Lähi-itään, jotka kaikki hyväksyttiin vuonna 1995. Niiden tulee myös edistää vuonna 2000 hyväksytyn ”13 käytännön askeleen ” toimeenpanoa. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 3 Lisätäkseen ydinaseiden leviämisen kieltävän hallintajärjestelmän tehokkuutta kaikkien ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioiden on hyväksyttävä Kansainvälisen atomienergiajärjestön lisäpöytäkirjan tiukentama kattava ydinmateriaalivalvonta. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 4 Ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioiden on perustettava pysyvä sihteeristö käsittelemään sopimusvaltioiden hallinnollisia asioita. Sihteeristön tehtävänä olisi järjestää sopimuksen tarkistuskonferenssit ja niitä valmistelevien toimikuntien istunnot. Sen tehtäviin kuuluisi myös muiden sopimukseen liittyvien kokousten järjestäminen sopimusvaltioiden enemmistön pyynnöstä. Sopimusrikkomustapauksia Tämän luvun johdannossa mainittiin kolme sopimusrikkomustapausta ja yksi mahdollinen sopimusrikkomustapaus: Irak, Libya, Pohjois-Korea ja Iran. Kaksi näistä tapauksista on nyt jäänyt historiaan. Libyan tapaus paljastui tiedustelun ansiosta ja ratkaistiin diplomatian sekä painostuksen avulla. Irakin sopimusrikkomus havaittiin vuoden 1991 sodan aikana ja saatiin poistetuksi sanktioiden ja YK:n toimeenpanemien, poliittisen ja sotilaallisen painostuksen tukemien tarkastusten tuloksena. Näistä kahdesta tapauksesta on opittavaa. Saattaisi olla hyödyllistä laatia ydinsulkusopimuksen rikkomustapauksissa automaattisesti noudatettavat menettelytavat. Toimeenpanokysymystä tarkastellaan yleiseltä kannalta luvussa 8. Tässä yhteydessä riittäköön, kun todetaan, että rikkomustapaukset ovat keskenään erilaisia ja vaativat erilaista reagointia. Valtioiden asioihin puuttuminen ei ole sama asia kuin yksilön elämään puuttuminen. ydinaseet Irakissa käynnissä oleva aseellinen väliintulo on äärettömän kallis mitattuna ihmishenkinä, kärsimyksenä ja taloudellisina menetyksinä. Libyan tapauksessa diplomatia, jota tuki YK:n painostus ja mahdollisen voimankäytön uhka, osoittautui tehokkaaksi. Tulevaisuudessa lisääntynee aivan aiheellisesti paine sopimuspuolten kesken viedä ydinsulkusopimuksen ja siihen liittyvän ydinmateriaalivalvontasopimuksen rikkomukset turvallisuusneuvon käsiteltäviksi. Sen reagointitapa riippuu kyseessä olevasta tilanteesta, mutta jos turvallisuusneuvosto tekisi päätöksen olla reagoimatta mitenkään, sillä olisi kauaskantoiset seuraukset. Käsiteltäessä Pohjois-Korean ja Iranin tapauksia turvallisuustekijöillä on selvästikin erityisen suuri merkitys. Koetuilla turvallisuusuhkilla on usein ollut ydinaseiden hankkimista edistävä vaikutus, erilaiset turvatakuut taas ovat vaikuttaneet päinvastaisesti. Ei ole kohtuutonta ajatella, että eristyksissä olleet valtiot kuten Iran, Libya ja Pohjois-Korea ovat olleet vakuuttuneita siitä, että niiden turvallisuutta on uhattu. Iranin tapauksessa oli hyvin todellinen uhka Irakin taholta, joka varustautui joukkotuhoasein ja käytti kemiallisia aseita Irania vastaan pitkässä sodassa 1980-luvulla. On mahdollista, että näiden maiden kiinnostusta ydinaseiden hankkimiseen voidaan vähentää tarjoamalla niille normaaleja suhteita ja vakuuttamalla, ettei niitä vastaan ryhdytä sotilaallisiin toimiin eikä hallituksen vaihdoksen tähtäävään kumoukselliseen toimintaan. Pohjois-Korea liittyi ydinsulkusopimukseen vuonna 1985, vuosikymmen Etelä-Korean jälkeen. Vuonna 1992 pitkän viivästyksen jälkeen IAEA:n ydinmateriaalivalvontasopimus astui voimaan ja IAEA:n tarkastukset alkoivat. Samana vuonna Pohjois- ja Etelä-Korea allekirjoittivat yhteisen julistuksen Korean niemimaan ydinaseettomuudesta. Tuossa sopimuksessa osapuolet sopivat muun muassa, että ne eivät kehitä, kokeile eivätkä hanki ydinaseita.. Poissuljettu on niin ikään ydinmateriaalin jälleenkäsittely- tai uraaninrikastuslaitteiden omistus, koska niitä tarvitaan asekelpoisen plutoniumin ja rikastetun uraanin tuottamiseen. IAEA:n tarkastuksissa todettiin pian, että Pohjois-Korean on täytynyt tuottaa enemmän plutoniumia kuin se oli ilmoittanut. Tämä raportoitiin järjestön johtokunnalle, joka piti sitä ydinmateriaalivalvontasopimuksen velvoitteiden rikkomuksena ja vei asian turvallisuusneuvoston käsiteltäväksi. Pohjois-Korea ilmoitti aikovansa irtisanoa ydinsulkusopimuksen. Turvallisuusneuvosto tyytyi päätöksessään lyhyesti kehottamaan YK:n jäseniä ryhtymään toimiin ratkaisun löytämiseksi. Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean käymien neuvottelujen jälkeen vuonna 1994 laaditussa asiakirjassa Pohjois-Korea ilmoitti jäädyttävänsä ydinoh- 71 72 kauhun aseet jelmansa, hyväksyvänsä IAEA:n tarkastukset, liittyvänsä uudelleen ydinsulkusopimukseen, panevansa täytäntöön Korean niemimaan ydinaseettomuussopimuksen ja lopulta purkavansa ydinlaitoksensa. Yhdysvallat auttaisi rahoituksen järjestämisessä ja toimittaisi kaksi 1.000 megawatin kevytvesireaktoria ja raskasta polttoöljyä. Kumpikin maa höllentäisi kaupan rajoituksia ja etenisi kohti diplomaattisuhteiden solmimista. Yhdysvallat antaisi virallisen vakuutuksen olla uhkaamatta ydinaseilla tai käyttämättä niitä. Asiakirjan allekirjoittamista seurasi pitkä prosessi, jonka kuluessa sopimus rapautui kummankin osapuolen syyttäessä toista. Neuvottelut käynnistyivät uudestaan elokuussa 2003 kuuden valtion – Etelä-Korean, Japanin, Kiinan, Pohjois-Korean, Venäjän ja Yhdysvaltojen – yrittäessä rakentaa uudelleen aiempaa liennytystä. Helmikuuhun 2005 tultaessa Yhdysvallat oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että Pohjois-Korea kehitti valmiutta rikastaa uraania menetelmällä, jonka se oli hankkinut salaa pakistanilaisen tiedemiehen A. Q. Khanin verkostolta. Pohjois-Korean edustaja oli lisäksi todennut, että maalla on ydinaseita. Väite lienee uskottava, vaikka sitä ei olekaan vahvistettu. Komissio toivoo, että kuuden valtion neuvottelut saavat Pohjois-Korean luopumaan ydinaseen kehittämissuunnitelmistaan. Tilanne on vaarallinen koko alueen kannalta. Sen laukaisemiseksi tarvitaan alueellista yhteistyötä. Komission näkemyksen mukaan asian ratkaisemisen kannalta olennaisia ovat seuraavat tekijät, joista useat ovat esillä myös vuoden 1992 ydinaseettomuusjulistuksessa ja vuoden 1994 asiakirjassa sekä osittain nykyisellä esityslistalla: Lähtökohtana on oltava, että Pohjois-Korealta saadaan takeet siitä, että se on riisunut kaikki ydinaseet ja -laitteet, jotka liittyvät aseohjelmaan. Tämä merkitsee paitsi liittymistä uudelleen ydinsulkusopimukseen ja sen ehtojen täyttämistä myös menemistä pitemmälle kuin sopimus edellyttää eli sellaisten laitosten sulkemista, jotka on tarkoitettu rikastetun uraanin tuotantoon tai plutoniumin valmistukseen käytetyn ydinpolttoaineen jälleenkäsittelyn kautta. Edellytyksenä on kansainvälinen tarkastus ja valvonta. On mahdollista, että Pohjois-Korealla on kemiallisia ja biologisia aseita. On syytä vaatia kaikkien niiden hävittämistä. Tältäkin osin tarvitaan kansainvälistä tarkastusta ja valvontaa. Pohjois-Korean hallituksen näkökulmasta Etelä-Korea on taloudellisesti vahva ja vauras valtio, jolla on voimakkaita liittolaisia, kun taas se itse on ydinaseet vieraantunut aikaisemmista liittolaisistaan ja tarvitsee takeita turvallisuutensa takaamiseksi. Vuoden 1992 Pohjois- ja Etelä-Korean välisessä ydinaseettomuusjulistuksessa tehdyt sitoumukset voitaisiin elvyttää ja niitä voitaisiin laajentaa kattamaan kaikki joukkotuhoaseet, mikä merkitsisi joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamista alueelle. Siihen tulee kuulua tehokas tarkastus ja valvonta. Kuten vuonna 1992 edellytettiin, kielto koskisi edelleen myös rikastus- ja jälleenkäsittelylaitoksia Korean niemimaalla. Ydinpolttoaineen toimitus ja käytetyn ydinpolttoaineen hävitys turvattaisiin alueellisella sopimuksella pitkälle eteenpäin. Vaikka Pohjois-Korean taloudellisen ja poliittisen järjestelmän muutos on toivottava ennen kaikkea ihmisoikeusnäkökulmasta, hallituksen vaihdokseen ei pidä pyrkiä ulkopuolelta tulevan voimankäytön tai kumoustoiminnan avulla. Asteittaista muutosta voitaisiin edistää kaupan ja kehitysavun kautta, niin että maa palautettaisiin yhteyteen naapureidensa ja muun maailman kanssa. Pohjois-Korealle olisi annettava samat hyökkäämättömyystakuut kuin vuoden 1994 asiakirjassa. Toive diplomaattisten suhteiden aikaansaamisesta suuntaisi tulevaisuuteen, jossa Pohjois-Korean eristyneisyys loppuisi ja siitä tulisi jälleen osa maailmanyhteisöä. Pohjois-Korean on samalla mukauduttava kansainvälisen oikeuden kunnioittamisen vaatimuksiin. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 5 Pohjois-Korean kanssa käytävissä neuvotteluissa tulee pyrkiä todennettavissa olevaan sopimukseen, johon kuuluu keskeisesti, että maa tuo selvästi julki pitäytyvänsä ydinsulkusopimuksessa ja hyväksyvänsä vuoden 1997 lisäpöytäkirjan. Sopimukseen tulee sisältyä myös vuoden 1992 Korean niemimaan ydinaseettomuutta koskevan yhteisjulistuksen oikeudellinen vahvistaminen nimenomaan siinä muodossa, ettei Pohjois- eikä Etelä-Korealla ole ydinaseita eikä jälleenkäsittely- eikä uraaninrikastuslaitoksia. Polttoainekiertopalvelut tulee turvata kansainvälisin järjestelyin. Sopimuksen on katettava myös biologiset ja kemialliset aseet samoin kuin täydellinen ydinkoekieltosopimus. Näin Korean niemimaasta tulisi joukkotuhoaseeton vyöhyke. 73 74 kauhun aseet Iranin pitkään jatkuneet pyrkimykset kehittää uraaninrikastuskykyä, joista se ei ole ilmoittanut IAEA:lle, ovat aiheuttaneet paljon huolta ja keskustelua. Vaikka Iran on lujasti vakuuttanut, että sen aikomuksena on ainoastaan turvata kansallinen vähän rikastetun uraanipolttoaineen saanti suunnitteilla olevia ydinvoimaloita varten, monet valtiot epäilevät, että Iran saattaisi käyttää tätä valmiuttaan myös tuottaakseen korkeasti rikastettua uraania ydinaseisiin. Niiden mielestä tämä mahdollisuus on suljettava pois pikimmiten. IAEA:n tutkimukset vahvistavat, että Iran on rikkonut toistuvasti ydinmateriaalivalvontasopimusta jättäessään ilmoittamatta Pakistanista A. Q. Khanin toimitusverkoston kautta tapahtuneesta salaisesta uraaninrikastusteknologian ja –materiaalin hankinnasta. Euroopan unionin tuella toimineet Iso-Britannia, Ranska ja Saksa ovat neuvotelleet Iranin kanssa järjestelystä, joka turvaisi Iranin oikeuden ydinenergian rauhanomaiseen käyttöön ilman, että sillä olisi arkaluonteisia ydinpolttoainekiertolaitteita, varsinkaan uraaninrikastus- tai jälleenkäsittelylaitoksia. EU, Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina ovat pitäneet jatkuvaa tiivistä yhteyttä näissä kysymyksissä. Komissio toivoo, että korkean tason kontaktit Iranin, muiden maiden hallitusten ja IAEA:n välillä sekä turvallisuusneuvostossa käytävät neuvottelut johtavat yleisesti hyväksyttävän ratkaisun löytymiseen. Vaikutusvaltaiset riippumattomat ryhmät, muiden muassa International Crisis Group, ovat esittäneet arvokkaita ja yksityiskohtaisia ehdotuksia etenemisestä. Komission mielestä seuraavat näkökohdat ovat olennaisia ratkaisun löytämiseksi: Iranin uraaninrikastus- ja jälleenkäsittelytoimet johtaisivat jännityksen voimakkaaseen kiristymiseen Lähi-idässä, mikä ei voi olla sen paremmin Iranin kuin alueen muidenkaan maiden edun mukaista. On toivottavaa, että Iran keskeyttää kaikki tällaiset pyrkimyksensä ja lykkää rikastusohjelmaansa pitkäksi ajaksi. Koska on hyvin vaikea todistaa, että jotakin ei ole, IAEA kykenee tuskin koskaan toteamaan ehdottoman varmasti, ettei Iranilla tai ainakin sen hallinnon keskeisillä henkilöillä olisi ollut aikomusta käyttää rikastusvalmiutta aseiden valmistukseen. Vaikka sellaisia aikeita ei olisi ollutkaan, mieli voisi joka tapauksessa muuttua siinä vaiheessa kun rikastusteknologia olisi täydessä toiminnassa. Näin ollen kysymys aikomuksesta ei ole ratkaiseva. Lähi-idän herkällä alueella pitkän aikavälin tavoitteena on oltava täysin joukkotuhoaseettoman alueen perustaminen. Sen on saatava kaikkien maiden, myös Iranin ja Israelin, tuki. (Ajatus tällaisesta vyöhykkeestä on ydinaseet oikeastaan peräisin jo vuodelta 1974, jolloin Egypti ja Iran ensimmäisen kerran ehdottivat YK:n yleiskokouksessa Lähi-idän ydinaseettoman vyöhykkeen perustamista). Koska rikastus- ja jälleenkäsittelytoimet herättävät pelkoa, ne olisi keskeytettävä tai lykättävä pitkäksi ajaksi eteenpäin ja polttoainekiertopalvelujen saanti ulkopuolelta turvattava. Rikastus- ja jälleenkäsittelyvalmiuden kehittäminen Iranissa nostaisi uusia esteitä yhteisen päämäärän saavuttamiselle. Israel, joka tuntee olevansa Iranin ja muiden maiden uhkaama, tuskin luopuu ydinasekyvystään muuten kuin osana rauhanratkaisua. Israelilta voitaisiin jännityksen lieventämiseksi edellyttää samaa kuin Iranilta eli alueen muiden maiden tavoin pidättäytymistä polttoainekiertotoimista pitkäksi ajaksi. Keskeisenä lähtökohtana Iranin kanssa käytävissä neuvotteluissa ja IAEA:n johtokunnan päätöslauselmissa on ollut se, että Iranilla on kaikkien ydinsulkusopimusten osapuolten tavoin oikeus sopimuksen 2 ja 4 artiklan mukaisesti harjoittaa rauhanomaista ydinvoiman tuotantoa. Jotkut ovat esittäneet, että tämä oikeus ei ulottuisi oikeuteen valmistaa kotimaista rikastettua uraania vaan ainoastaan turvattuun reaktorien polttoaineen saantiin. Sekä juridisesti oikein että myös viisasta näyttäisi olevan tunnustaa, että ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioilla on oikeus 2 ja 4 artiklojen mukaisesti pitää yllä kaikkia polttoainekierron vaiheita. Ydinsulkusopimuksen uudelleentulkinta siten, että maailma jaettaisiin ”polttoainekierron omistaviin” ja ”polttoainekiertoa omistamattomiin” saisi tuskin laajaa kannatusta. Oikeus tehdä jotakin ei kuitenkaan välttämättä merkitse sitä, että tätä oikeutta on pakko käyttää. Mikään ei estä herkän alueen valtioita kuten Irania ja muita Lähi-idän maita (tai kahta Koreaa) keskeyttämästä tai lykkäämästä polttoainekierron ylläpitoa, jos sillä on kielteisiä vaikutuksia ja keskeyttämisestä olisi taloudellisia tai poliittisia etuja. Näin ollen on tärkeää luoda Iranille taloudellisia ja poliittisia kannustimia lykätä omalla maaperällään tapahtuvaa polttoainekiertotoimintaa samalla kuitenkin säilyttäen oikeutensa siihen rauhanomaisissa tarkoituksissa. Kolmen Euroopan valtion tekemät ehdotukset sisältävät aivan oikein tällaisia kannustimia. Iran tarvitsee rakennettuaan kaksi kevytvesiydinvoimalaa varmuuden vähän rikastetun uraanipolttoaineen saannista. Tarvitaankin luotettavia takeita ulkopuolisten toimitusten turvaamisesta. Tämän kysymyksen ratkaisemisen ei pitäisi olla ylivoimaista. Venäjä on tarjoutunut pitämään yllä rikastuslaitosta Iranin tarpeisiin. Tämä aloite takaisi, että laitoksessa tuotetaan vain vähän rikastettua 75 76 kauhun aseet uraania. Se antaisi myös arvokasta kokemusta alueen toisen maan tarpeita palvelevan polttoainekiertolaitoksen perustamisesta ja toiminnasta. Aivan vastaava on Korean tapaus. Siinäkin rikastusvalmiuden kehittämisestä luopuminen vaatii polttoainetoimitusten turvaamista ulkopuolisten valtioiden taholtra, esimerkiksi Venäjältä tai Kiinasta. Venäjä on lupautunut ottamaan vastaan kaiken käytetyn polttoaineen Iranista vapauttaen siten maan huomattavasta jätteenkäsittelyongelmasta. Järjestely takaa myös sen, että Iranissa ei tapahdu plutoniumin erottelua. Turvallisuuteen liittyvät kysymykset saattavat olla merkittäviä. Iran saattaa kokea uhkaavaksi Yhdysvaltojen sotilaallisen läsnäolon Irakissa, Persian lahdella, Pakistanissa, Afganistanissa ja useissa muissa alueen maissa. Aivan samoin kuin Pohjois-Korean tapauksessa hyökkäämättömyystakuut voisivat auttaa pääsemään ratkaisuun. Suhteiden liennytystä edesauttavat paremmin lupaukset diplomaattisten suhteiden solmimisesta kuin eristämisellä uhkaaminen. Vaikka monet voimakkaat hallitukset ja vaikutusvaltaiset tiedotusvälineet ovat kriittisiä Iranin poliittisen järjestelmän suhteen, kaikissa sopimuksissa on tehtävä selväksi, että hallinnon vaihdokseen ei pyritä ulkopuolelta tulevan voimankäytön tai kumoustoiminnan avulla. Mahdollinen muutos on Iranin kansan asia. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 6 On jatkettava neuvotteluja Iranin taivuttamiseksi keskeyttämään arkaluonteiset polttoainekiertoon liittyvät toimensa ja ratifioimaan vuoden 1997 lisäpöytäkirja sekä ryhtymään täyteen yhteistyöhön Kansainvälisen atomienergiajärjestön kanssa jännityksen lisääntymisen välttämiseksi ja yhteisenä päämääränä pidettävän Lähi-idän joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamismahdollisuuksien parantamiseksi. Kansainvälisen yhteisön ja Iranin on rakennettava keskinäistä luottamusta toimilla, joihin tulee sisältyä: luotettavat takeet polttoainekiertopalvelujen turvaamisesta, kaikkien Lähi-idän valtioiden sitoutuminen arkaluonteisten polttoainekiertotoimintojen keskeyttämiseen pitkäksi ajanjaksoksi, hyökkäämättömyystakeet ja takeet olla ryhtymättä hallituksen kaatamiseen sekä kansainvälisen kaupan ja investointien helpottaminen. ydinaseet Turvallisuustakuut Muutamia päiviä ennen kuin ydinsulkusopimus avattiin allekirjoituksille vuonna 1968, YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 255. Sen sisältönä ovat positiiviset turvallisuustakuut, joilla taataan avun antaminen ydinasehyökkäyksen tai -hyökkäysuhan kohteeksi joutuneelle ydinaseettomalle valtiolle. Oli ymmärrettävää, että ydinaseettomat valtiot halusivat oikeudellisesti sitovia lisätakuita – ns. negatiivisia turvallisuustakuita – sellaisilla aseilla tehtäviä hyökkäyksiä tai uhkauksia vastaan, joista luopumiseen ne ovat itse oikeudellisesti sitoutuneet. Tämä periaate saa edelleen ylivoimaista tukea maailmanlaajuisesti. Vuodesta 1978 lähtien YK:n yleiskokous on vuosittain, myös vuonna 2005, hyväksynyt negatiivisia turvallisuustakuita koskevan päätöslauselman. Vuoden 1995 ydinsulkusopimuksen tarkistus- ja jatkokonferenssin alla kaikki viisi ydinasevaltiota antoivat positiivisia ja negatiivisia turvallisuustakuita koskevan julkilausuman ydinaseettomille maille. Iso-Britannia, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat harmonisoivat negatiiviset turvallisuustakuunsa. Niihin sisältyvät samanlaiset varaukset ja ehdot niiden tapausten varalta, joissa ydinaseettomat valtiot osallistuvat hyökkäykseen liittoutuneena ydinasevaltion kanssa, jolloin nämä turvallisuustakuut eivät soveltuisi. Myös Kiina antoi ehdottoman turvallisuustakuun ja toisti lupauksensa olla käyttämättä ydinaseita ensimmäisenä. Näihin lausuntoihin viitattiin sittemmin turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 984 (1995), joka korvasi vuonna 1968 annetut turvallisuustakuut. Tarkistus- ja jatkokonferenssi päätti, että tulisi harkita lisätoimia kuten esimerkiksi oikeudellisesti sitovan kansainvälisen asiakirjan laatimista, joka sisältäisi takuut ydinaseettomille valtioille ydiaseiden käyttöä tai niillä uhkaamista vastaan. Myös vuoden 2000 ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssi totesi yksimielisesti, että oikeudellisesti sitovat turvallisuustakuut vahvistaisivat ydinaseiden hallintajärjestelmää. Komissio yhtyy näkemykseen, että ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden pitäisi antaa oikeudellisesti sitovat turvallisuustakuut ydinsulkusopimuksen osapuolina oleville ydinaseettomille valtioille. Komissio toteaa, että ei ole mitään periaatteellista estettä sille, että aseidenriisuntakonferenssi (CD) neuvottelisi negatiivisia turvallisuustakuita säätelevän sopimuksen. Tämä kysymys on ollut aseidenriisuntakonferenssin esityslistalla useita vuosia. Se voisi harkita universaaliin monenkeskiseen sopimukseen tähtäävien neuvottelujen käynnistämistä. Sopimuksen tulisi sisältää tehokkaat kansainväliset järjestelyt, joilla turvataan ydinaseettomien valtioiden asema ydinaseiden käyttöä tai niillä uhkaamista vastaan. 77 78 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 7 Ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden tulee antaa oikeudellisesti sitovat negatiiviset turvallisuustakuut sopimuksen osapuolina oleville ydinaseettomille valtioille. Ydinsulkusopimuksen ulkopuolisten ydinaseita omistavien valtioiden tulee antaa tällaiset takuut erillisesti. Polttoainekierto: rikastetun uraanin ja plutoniumin tuotannon valvonta Ydinreaktoreissa käytetään yleensä polttoaineena noin 4-prosenttisesti rikastettua uraania. Se tuotetaan teknisesti hankalassa prosessissa, joka mahdollistaa rikastamisen myös ydinaseisiin soveltuvalle tasolle, vähintään 85-prosenttisesti. Teknisesti siis jokaista rikastuslaitosta voidaan käyttää joko reaktoripolttoaineen tai asekelpoisen materiaalin tai näiden molempien valmistamiseen. Kysymys on poliittisesta tahdosta. Tällä hetkellä rikastuslaitoksia on noin tusinassa maassa. Reaktorista tuleva käytetty polttoaine sisältää plutoniumia sekä käyttämätöntä uraania ja useita aktinoideja. Tällä hetkellä suurin osa käytetystä polttoaineesta, joka on hyvin radioaktiivista, säilytetään välivarastossa. Se voidaan kuitenkin lähettää jälleenkäsiteltäväksi toisessa teknisesti monimutkaisessa prosessissa, jossa erotetaan uudestaan polttoaineeksi kelpaava plutonium ja uraani. Näin tehtäessä jäljelle jäävän jätteen määrä saadaan vähenemään merkittävästi ja alkuperäisestä uraanista saatavan energian määrä suunnilleen satakertaistuu. Käytetystä reaktoripolttoaineesta saatua plutoniumia voidaan käyttää pommien valmistukseen, mutta sen isotooppirakenne ei ole ihanteellinen siihen tarkoitukseen. Asekelpoisen plutoniumin saamiseksi ydinasevaltiot ovat jälleenkäsitelleet erityisistä tuotantoreaktoreista tulevaa käytettyä uraania. Korkeasti rikastetun uraanin tuotantoa ja plutoniumin erottamista pidetään suurimpina vaikeuksina ydinaseiden valmistuksessa. Juuri tästä syystä kansainvälinen ydinmateriaalivalvonta on suunniteltu toteamaan, ettei salaista tuotantoa tai materiaalin siirtoa tapahdu. Samasta syystä monet hallitukset ovat huolissaan Iranin uraaninrikastuskyvyn kehittelystä ja Pohjois-Korean valmiudesta erottaa plutoniumia ja mahdollisesti rikastaa uraania. Edellä jo kuvattiin diplomaattisia ponnistuksia, joilla PohjoisKoreaa on taivuteltu sulkemaan kotimaiset ydinlaitoksensa ja Irania lykkäämään pitkäksi ajaksi uraanin rikastamissuunnitelmansa. ydinaseet On toinenkin huoli. Laajasti arvellaan, että ydinvoiman käyttö lisääntyy maailmassa seuraavina vuosikymmeninä, kun fossiilisten polttoaineiden, öljyn ja kaasun, hinta nousee ja kasvihuonekaasuja tuottamaton ydinvoima muuttuu houkuttelevammaksi. Jos näin on, uraanipolttoaineen kysyntä kasvaa ja johtaa mahdollisesti uusien rikastuslaitosten rakentamiseen. Koska käytetyn polttoaineen jälleenkäsittely merkitsee alkuperäisen uraanipolttoaineen energiasisällön hyväksikäytön valtavaa lisäystä, myös käsittelylaitosten kysyntä saattaa kasvaa. Huolenaiheena on se, että rikastus- ja jälleenkäsittelylaitosten määrän lisääntyminen ja asekelpoisen hajoavan aineen virran kasvu saattaa lisätä väärinkäytön ja vääriin käsiin joutumisen riskiä. Polttoainekiertoa koskevat ehdotukset Ydinvoiman käytön lisääntyminen vaatii aikaa, ja nykyinen rikastus- ja jälleenkäsittelykapasiteetti riittää tyydyttämään huomattavankin laajenemisen aiheuttamat tarpeet. Tällä hetkellä uusien laitosten rakentamissuunnitelmia tiedetään olevan vain Yhdysvalloissa. On kuitenkin esitetty kiinnostavia ajatuksia siitä, miten voitaisiin taata vakaa ydinpolttoaineen tarjonta yhä uusille reaktoreille lisäämättä väärinkäytön ja vääriin käsiin joutumisen riskiä. Yhden ehdotuksen mukaan olisi hyväksyttävä useiden vuosien moratorio uusien uraaninrikastus- ja jälleenkäsittelylaitteiden rakentamisessa. Täten saataisiin aikaa valmistella järjestely, jolla kaikkien näiden eri puolilla maailmaa sijaitsevien laitosten monikansallinen valvonta toteutettaisiin. Ydinaseiden leviämisen estämiseen sitoutuneiden valtioiden tulisi voida kääntyä kansainvälisen polttoainepankin puoleen ja olla varmoja siitä, että ne voivat ostaa vähän rikastettua ydinpolttoainetta markkinahintaan. Ehdotuksen mukaan tehtäisiin houkuttelevaksi käyttää pankkia toimittajana, jolloin valtioiden kiinnostus rakentaa omia rikastus- ja jälleenkäsittelylaitoksia vähenisi. Yhdessä sovittuihin sääntöihin pohjautuva kansainvälinen järjestelmä, jossa sekä rikastetun uraanipolttoaineen tuottajat että kuluttajat osallistuisivat hinnoitteluun ja osto-oikeuksien antamiseen, voisi riittää saamaan kuluttajat luopumaan rikastamisesta. Monia kysymyksiä jää silti avoimiksi. Kuka esimerkiksi päättäisi, täyttääkö jokin valtio ydinaseiden leviämisen estämistä koskevat sitoumuksensa ja on siten oikeutettu ostamaan rikastettua uraania? Vuonna 2006 Yhdysvallat käynnisti globaalin ydinenergiakumppanuus – hankkeen (The Global Nuclear Energy Partnership, GNEP), josta on käyty hallitusten välisiä keskusteluja Iso-Britannian, Ranskan, Venäjän, Kiinan, 79 80 kauhun aseet Intian ja Japanin kanssa. Tämän hankkeen tarkoituksena on, että pieni määrä valtioita tuottaisi polttoainetta ydinvoimareaktoreihin rikastamalla uraania. Eräänlaista leasing-järjestelmää käyttäen polttoaine toimitettaisiin käyttäjille, joihin kuuluisi myös todennäköisesti sähkön kulutustaan lisääviä kehitysmaita, ja käytetty polttoaine palautettaisiin tuottajamaahan. Käytetty polttoaine käsiteltäisiin sen jälkeen uudessa prosessissa, jossa eroteltaisiin uraani ja plutonium. Näihin sekoitettaisiin aktinoideja, jolloin seos muuttuisi hyvin myrkylliseksi eikä soveltuisi käytettäväksi aseisiin. Sitä voitaisiin käyttää polttoaineena erikoisreaktoreissa, joita rakennettaisiin ainoastaan polttoainetta tuottaviin maihin. Jäljelle jäävän jätteen määrä olisi valtavan paljon pienempi kuin uudelleen käsitellyn käytetyn polttoaineen määrä. ”Polttoainekiertovaltiot” ja ”käyttäjävaltiot” GNEP-hankkeen keskeinen tavoite on houkuttelemalla valtioita mukaan vähentää halua rakentaa uusia rikastus- ja jälleenkäsittelylaitoksia. Valtiot voisivat halutessaan turvautua tähän järjestelmään, mutta mitään pakkoa siihen ei olisi. Jos ”polttoainekiertovaltiot” säilyttäisivät jälleenkäsittelystä syntyvän ydinjätteen, ”käyttäjävaltiot” saisivat suuren edun vapautuessaan omien jätteensijoittamislaitostensa rakentamisesta. Ydinaseiden leviämisen estämisen kannalta saavutettava hyöty perustuisi siihen, että käyttäjävaltioiden tulisi sitoutua olemaan aloittamatta rikastus- tai jälleenkäsittelytoimia. Yhä useammat maat saisivat mahdollisuuden käyttää ydinvoimaa, mutta silti vain kourallisella maita olisi asekelpoisen materiaalin tuottamiseen tarvittavia laitoksia. Vaikka suhtautumisen niissä maissa, joiden kanssa on neuvoteltu, on kerrottu olleen ensi alkuun positiivista, on vielä monia teknisiä, taloudellisia ja poliittisia kysymyksiä, joista on keskusteltava hallitusten kesken ja julkisesti. Hankkeen avulla hoidettaisiin ydinaseiden leviämistä ja ympäristövaikutuksia koskevat ongelmat, joita syntyisi rakennettaessa rikastuslaitoksia ja käytetyn polttoaineen säilytyspaikkoja ja hävityspaikkoja joka puolelle maailmassa. Saavutettaisiin paljoushyötyjä. Uraanin energiapitoisuus tulisi hyödynnetyksi täysimääräisesti. Toisaalta vielä moneen vuoteen ei tiedetä, onko uuden tyyppinen reaktori, joka polttaa plutoniumia aktinoidien kanssa, teknisesti toteutettavissa. Polttoainekiertolaitoksia omistavien valtioiden poliittista tahtoa hyväksyä käytetyn ”leasing-polttoaineen” palautus ei ole testattu. Neuvostoliitto otti aikoinaan käytetyn polttoaineen takaisin Itä-Euroopan maista osana ydinaseiden leviämisen estämistä, mutta yleensä valtiot suhtautuvat vastahakois- ydinaseet esti käytetyn polttoaineen tai jätteen vastaanottamiseen muista maista. On lisäksi vaikea ennustaa, olisiko hyväksyttävää luoda ydinasevaltioiden ja ydinaseettomien valtioiden välisen eriarvoisuuden lisäksi uusi eriarvoisuus polttoainekiertoa harjoittavien valtioiden ja käyttäjävaltioiden välille. Uusista energiatehokkaista reaktoreista hyötyisivät ainoastaan polttoainekiertolaitoksia omistavat valtiot. Mitä syvempi polttoainekiertolaitoksia omistavien maiden yhteistyö olisi, sitä enemmän ryhmä vaikuttaisi vallassa olevien kartellilta. Edellä kuvatut hankkeet samoin kuin muut hankkeet, joita epäilemättä tulee esille, ansaitsevat perusteellisen keskustelun. Keskustelulle on aikaa. On myös valmiina paikka, jossa kaikki valtiot voivat siihen osallistua. Kansainvälinen atomienergiajärjestö on jo pitkään toiminut foorumina, jossa on tarkasteltu polttoainekiertoon ja uudentyyppisiin ydinvoimareaktoreihin liittyviä ehdotuksia. On toivottavaa, että valtiot käyttäisivät järjestöä edelleen tähän tarkoitukseen, esimerkiksi keskustelisivat polttoainepankkiideasta, alueellisista polttoaineentuottamisjärjestelyistä, käytetyn polttoaineen hallinnoinnista ja hävittämisestä samoin kuin siitä, onko mahdollista luoda polttoainekiertojärjestelmiä, jotka palvelisivat ydinaseiden leviämisen estämistä. Nykyisiä ongelmia Edellä referoitu keskustelu koskee pitkän aikavälin ongelmia. On kuitenkin myös ongelmia, jotka eivät voi odottaa ratkaisua pitkään, vaan jotka on hoidettava nopeasti. Akuutteja ongelmia ovat edellä kuvatut Pohjois-Korean ja Iranin tapaukset, joihin on löydettävä ratkaisu pian. On kuitenkin ilmeistä, että kaikki maat, joilla on rikastus- tai jälleenkäsittelykapasiteettia, ovat ydinasevaltioiden tavoin teknisesti kykeneviä tuottamaan asekelpoista ydinmateriaalia. Tämä pätee Brasiliaan ja Japaniin. Japanissa avataan suuri käytetyn ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitos vuonna 2006. Se lisää ennestäänkin suurta plutoniumin varastoa. Tämä huolestuttaa joitakuita. Päätös ryhtyä käyttämään saatavilla olevaa plutoniumia aseisiin on joka tapauksessa poliittinen. Maailmassa on tuskin toista laitosta, jossa IAEA:n valvontaan olisi valmistauduttu yhtä perusteellisesti kuin tässä Aomorin jälleenkäsittelylaitoksessa. Nykyisinkin olisi mahdollista vähentää jossain määrin asekelpoisen hajoavan materiaalin vääriin käsiin joutumisen riskiä, jos korkeasti rikastetun uraanin tuotanto lopetettaisiin asteittain ja plutoniumin tuotantoa vähennettäisiin. Nämä mahdollisuudet tulisi selvittää. 81 82 kauhun aseet Korkeasti rikastettua uraania tarvitaan pääasiassa ydinkäyttöisissä laivoissa ja erikoistyyppisissä tutkimusreaktoreissa. Näiden molempien osalta monissa maissa kehitellään teknologiaa vaihtoehtoisten polttoaineiden löytämiseksi, joita ei voitaisi suoraan käyttää ydinräjähteiden valmistamiseen. Korkeasti rikastetun uraanin tuotannon vähittäinen lopettaminen ei sulje pois rikastuslaitosten käyttämistä korkeasti rikastetun asekelpoisen uraanin tuottamiseen, mutta se vähentäisi sellaisen uraanin määrää. Käytettyä ydinreaktoripolttoainetta prosessoidaan plutoniumiksi laajassa mitassa muutamissa maissa. Alun perin ajatuksena oli hyödyntää plutoniumin huomattava energia-arvo käyttämällä sitä hyötöreaktorien polttoaineena. Jälleenkäsittely vähentääkin hävitettävän jätteen määrää. Taloudellista merkitystä tällä toiminnalla ei kuitenkaan ole juuri ollut, koska jälleenkäsittelyn kustannukset ovat suhteellisen korkeat ja uuden uraanin hinta on pysynyt alhaisena. Nykyään osa tästä plutoniumista varastoidaan ja osa sekoitetaan uraaniin ja käytetään ”sekoitettuna oksidipolttoaineena” voimalareaktoreissa. Plutoniumia tarvitaan suhteellisen vähän alkuperäiseen tarkoitukseen eli vähälukuisten hyötöreaktorien polttoaineeksi JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 8 Valtioiden tulee aktiivisesti käyttää Kansainvälistä atomienergiajärjestöä foorumina, joka tutkii eri tapoja vähentää ydinpolttoainekiertoon liittyvää ydinaseiden leviämisen riskiä, esimerkiksi ehdotuksia kansainvälisen polttoainepankin perustamisesta, kansainvälisesti turvattujen alueellisten polttoainekiertopalvelujen ja käytetyn polttoaineen varastojen järjestämistä sekä sellaisen polttoainekiertojärjestelmän luomista, jossa muutamat valtiot toimittaisivat ydinpolttoainetta niille valtioille, jotka luopuvat rikastus- ja jälleenkäsittelytoiminnasta. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 9 Valtioiden tulee kehittää uusia tapoja käyttää vähän rikastettua uraania laivoissa ja tutkimusreaktoreissa, jotka nykyään vaativat korkeasti rikastettua uraania. Korkeasti rikastetun uraanin tuotanto on lopetettava asteittain. Valtioiden, jotka erottavat plutoniumia käsittelemällä uudelleen käytettyä ydinpolttoainetta, tulee tutkia mahdollisuuksia tämän toiminnan vähentämiseen. ydinaseet Hajoavan aineen aiheuttamista riskeistä eroon pääsy G8-maiden globaali kumppanuus –ohjelma (Global Partnership) ja useat muut aloitteet kuten yhteistyöpohjainen uhkia vähentävä toimintaohjelma (Cooperative Threat Reduction), Yhdysvaltojen globaali aloite uhkien vähentämiseksi (US Global Threat Reduction Initiative GTRI), aloite ydinuhkan vähentämiseksi (Nuclear Threat Initiative) ja mm. Euroopan unionin ja muiden järjestöjen aloitteet sisältävät kaikki pyrkimyksiä vähentää joukkotuhoaseteknologian ja –materiaalien synnyttämiä erityisiä uhkia. RUUTU 9 ESIMERKKEJÄ GLOBAALEISTA TOIMISTA, JOIDEN AVULLA PÄÄSTÄÄN EROON HAJOAVISTA AINEISTA Ydinmateriaali palautetaan myyjämaahan käsiteltäväksi tai hävitettäväksi turvallisesti. Tutkimusreaktorit muutetaan käyttämään polttoaineena vähän rikastettua uraania korkeasti rikastetun sijasta. Parannetaan radioisotooppien valmistamiseen käytetyn korkeasti rikastetun uraanin turvajärjestelyjä. Varastoidaan hajoava aine keskitetysti laitoksiin, joiden turvatoimet ovat erittäin tiukat. Lopetetaan korkeasti rikastetun uraania varastoiminen polttoaineen valmistuslaitoksiin. Yhdysvallat ja Venäjä, joilla on eniten korkeasti rikastettua uraania käyttäviä tutkimusreaktoreita ja jotka ovat vieneet ulkomaille eniten tällaisia reaktoreita, ovat sopineet korkean tason huippukokouksissa yhteistyönsä syventämisestä. Yhdysvaltain kongressi, joka pani alulle yhteistyöpohjaisen uhkia vähentävän toimintaohjelman Nunn-Lugarin lainsäädännön osana, onkin jo pitkään tukenut voimakkaasti useita näistä aloitteista. Ruudussa 9 on tähän tähtääviä ehdotuksia. Toimet ulottuvat pitemmälle kuin vain tutkimusreaktoreiden muuttamiseen vähän rikastettua uraania käyttäviksi. Jäljempänä tässä luvussa komissio käsittelee muita tähän liittyviä aloitteita, jotka koskevat turvajärjestelyjä, ydinkärjistä poistetun hajoavan aineen hävittämistä sekä ehdotusta asekelpoisen hajoavan materiaalin kieltosopimuksesta. 83 84 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 10 Kaikkien valtioiden tulee tukea kansainvälisiä aloitteita, joiden tavoitteena on edistää maailmanlaajuista hajoavan aineen aiheuttamista riskeistä eroon pääsyä. Tuen tulisi sisältää tutkimusreaktoreiden muuttaminen korkeasti rikastettua uraania käyttävistä vähän rikastettua uraania käyttäviksi, hajoavan materiaalin varastointi keskitettyihin ja turvallisiin paikkoihin sekä maasta viedyn ydinmateriaalin palauttaminen toimittajille turvallisen käsittelyn tai hävittämisen varmistamiseksi. Alueellisia kysymyksiä ja järjestelyjä Ydinaseettomat vyöhykkeet Kun 1940-luvun lopussa ja 1950-luvulla epäonnistuttiin ydinaseiden kieltämisessä, eräät valtiot ryhtyivät etsimään mahdollisuuksia edetä päämäärään asteittain. Yksi näistä aloitteista oli ydinaseiden varastoinnin, kokeilemisen, käytön ja kehittämisen kieltäminen tietyillä maantieteellisillä alueilla – ydinaseettomilla vyöhykkeillä. Ensimmäiset aloitteet keskittyivät asumattomille seuduille. Solmittiin sopimukset, jotka koskivat Etelämannerta, merenpohjaa sekä avaruutta. Vuonna 1967 solmittu Tlatelolcon sopimus avasi uuden maaperän pyrkiessään sisällyttämään vyöhykkeeseen koko Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen. Rarotongan sopimus (1986) loi ydinaseettoman vyöhykkeen eteläiselle Tyynelle merelle, Pelindaban sopimus (1996) Afrikkaan ja Bangkokin sopimus (1997) Kaakkois-Aasiaan. Myös viisi entisen Neuvostoliiton tasavaltaa on sopinut väliaikaisesti sopimustekstistä, jolla perustetaan ydinaseeton vyöhyke KeskiAasiaan. Ydinaseettomien vyöhykkeiden käsitteestä on tullut menestystarina. Ydinaseettomat vyöhykkeet täyttävät joitakin tärkeitä tehtäviä. Nämä sopimukset täyttävät ydinsulkusopimukseen sisältyvän aukon, joka teki ulkovalloille mahdolliseksi sijoittaa ydinaseita ydinaseettomien valtioiden alueelle – tällaisia aseita ei voida sijoittaa vyöhykkeille. Sopimukset täydentävät ja vahvistavat ydinsulkusopimuksen aseiden leviämisen estämistä koskevia sitoumuksia. Sopimuksiin liittyvillä pöytäkirjoilla ydinasevaltiot voivat tarjota järjestelyjen osapuolille negatiiviset turvallisuustakuut. Ne myös vahvistavat kattavaa (”täysimittaista”) IAEA:n ydinmateriaalivalvontasopimusta, joka edellyttää viennin valvontaa alueella sijaitsevassa lähtömaassa. Ne myös vahvistavat osaltaan globaalia ydinkokeiden vastaista normia sillä välin, kun odotetaan täydellisen ydinkoekieltosopimuksen voimaantuloa. ydinaseet Näillä järjestelyillä on kuitenkin haasteensa. Esimerkiksi Pelindaban sopimus ei ole vieläkään tullut voimaan, vaikka se on lähes kymmenen vuotta vanha. Näitä sopimuksia koskevista pöytäkirjoista vain yhden, Tlatelolcon sopimuksen pöytäkirjan, ovat ratifioineet kaikki viisi ydinasevaltiota. Yksikään ydinasevaltio ei ole ratifioinut Bangkokin sopimuksen pöytäkirjaa, vaikka Kiina on ilmaissut voivansa suostua siihen riippumatta muista ydinasevaltioista. Monet näiden vyöhykkeiden maista eivät ole myöskään tehneet täysimittaista ydinmateriaalivalvontasopimusta IAEA:n kanssa. Lisäksi näihin sopimuksiin, vaikka ne ovatkin voimassa määräämättömän ajan, liittyy irtisanomislauseke. Tämä jättää sijaa epäilyille, että tehdyt sitoumukset peruutetaan. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 11 Kaikkien ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden, jotka eivät vielä ole ratifioineet alueellisten ydinaseettomien vyöhykkeiden perustamispöytäkirjoja, on ratifioitava ne. Näiden vyöhykkeiden valtioiden on tehtävä kattavaa ydinmateriaalivalvontaa koskeva sopimus IAEA:n kanssa ja ratifioitava ja toimeenpantava lisäpöytäkirja. Lähi-itä Iranin uraaninrikastuskysymystä käsiteltiin edellä ydinsulkusopimus-otsikon alla. Toisen ongelma-alueen Lähi-idässä muodostaa Israel, joka on ydinsulkusopimuksen ulkopuolella ja jolla on merkittävä ydinasevalmius, operationaalisia ydinasetoimintoja ilman turvatakuita ja koko joukko ydinaseiden kuljetusjärjestelmiä. Niin kauan kuin maailman yhteisö lykkää näiden ongelmien ratkaisua, jotka liittyvät selvästi kysymyksiin rauhasta ja turvallisuudesta alueella, kasvaa riski, että ydinaseet ja muut joukkotuhoaseet leviävät laajemmalle Lähi-idässä. Israelin oikeus turvallisuuteen on taattava, samoin kaikkien muiden Lähiidän maiden oikeus siihen. Vuonna 1995 ydinsulkusopimuksen sopimusvaltiot vastasivat yhteen tämän haasteen keskeiseen ulottuvuuteen sisällyttäessään Lähi-itää koskevan päätöslauselman sopimuksen määräämättömäksi ajaksi tapahtuneeseen jatkamiseen johtaneeseen kokonaisratkaisuun. Siinä hyväksyttiin rauhanprosessin päämäärät ja vaadittiin, että on perustettava ”aidosti todennettavissa oleva Lähi-idän joukkotuhoaseeton vyöhyke, jossa ei ole ydinaseita, kemiallisia aseita eikä biologisista aseita sekä niiden kuljetusjärjestelmiä; sekä että pidättäydytään 85 86 kauhun aseet kaikista toimista, jotka ehkäisevät tämän tavoitteen saavuttamista”. Tähän mennessä pyrkimykset kaikkien alueen maiden, myös Iranin ja Israelin, tavoitteena olevan Lähi-idän joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi eivät ole kuitenkaan johtaneet konkreettisiin neuvotteluihin. Viime vuosina on tehty monia aloitteita umpikujan murtamiseksi, esimerkiksi ehdotus joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamisesta Persian lahdelle askeleena kohti laajempaa alueellista vyöhykettä. Tietyt toimet voisivat edistää kaikkien alueen maiden turvallisuusetuja ja auttaa päämäärän saavuttamisessa. Yksi askel olisi se, että täydellisen ydinkoekieltosopimuksen allekirjoittaneet Israel, Egypti ja Iran myös ratifioisivat sen alueen muiden valtioiden tavoin. Toinen askel olisi ratkaisun löytäminen hajoavien materiaalien ongelmaan. Alueen valtiot, Israel mukaan lukien, voisivat lykätä pitkäksi ajaksi rikastus- ja jälleenkäsittelytoimintaa alueellaan. Nämä ja muut luottamusta rakentavat toimet helpottaisivat alueellisen joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamista samalla kun ne edistäisivät rauhanprosessin laajempia tavoitteita. Israel, Egypti ja Iran ovat pelkästään allekirjoittaneet täydellisen ydinkoekieltosopimuksen. Niiden pitäisi ratifioida sopimus, kuten muut Lähi-idän valtiot ovat tehneet. Luottamusta rakentava toimi, joka muodostaisi askeleen prosessissa, joka lopulta voisi johtaa joukkotuhoaseettoman vyöhykeeseen, voisi edellä esitetyn mukaisesti olla, että kaikki alueen valtiot, Israel mukaan lukien, sitoutuisivat lykkäämään pitkäksi ajaksi rikastus- ja jälleenkäsittelytoimintaansa alueellaan tai kokonaan luopumaan siitä. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 12 Kaikkien valtioiden on tuettava jatkuvia pyrkimyksiä joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Lähi-itään osana kaikkinaista rauhanprosessia. Tähän tähtääviä askeleita voidaan ottaa tälläkin hetkellä. Luottamusta rakentavana toimena kaikkien alueen valtioiden, myös Iranin ja Israelin, on sitouduttava luopumaan kaikista rikastus-, jälleenkäsittely- ja muista herkistä polttoainekiertoon liittyvistä toimista alueellaan ja tätä koskeviin todentamisjärjestelyihin, Tällaiseen sitoumukseen on liitettävä luotettavat takeet ydinvoiman rauhanomaisen käytön edellyttämistä polttoainekiertopalveluista. Egyptin, Iranin ja Israelin olisi Lähi-idän muiden valtioiden tavoin ratifioitava täydellinen ydinkoekieltosopimus. ydinaseet Etelä-Aasia Sekä Intia että Pakistan ovat ydinsulkusopimuksen ulkopuolella, eikä niiden voida olettaa luopuvan ydinasevalmiudestaan ja muodostavan joukkotuhoaseetonta vyöhykettä. Kumpikin maa on tehnyt ydinkokeita, kumpikin valmistaa lisää ja parantaa ydinaseitaan, kummankin politiikkaan kuuluu pelotteeseen perustuva sotilaallinen doktriini ja kumpikin kehittelee erityyppisiä pitkän kantaman ohjuksia näiden aseiden maaliin saattamista varten. Tämä ei merkitse sitä, etteivätkö Intia ja Pakistan voisi tehdä ja tekisi mitään näiden kahden maan väliseen jännitykseen ja omistamiinsa joukkotuhoaseisiin liittyvien uhkien pienentämiseksi. Kumpikin valtio pitää yllä yksipuolista ydinkoemoratoriota. Niiden molempien pitäisi ratifioida täydellinen ydinkoekieltosopimus. Kumpikin kannattaa asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotantokieltosopimuksen solmimista, vaikka niiden mielipiteet eroavat siitä tulisiko sopimuksen myös kattaa tällaisen materiaalin varastot. Niiden olisi liityttävä muihin ydinasevaltioihin ja pitäydyttävä aseisiin tarkoitetun hajoavan aineiden tuotannosta niin kauan kuin asekelpoisen materiaalin tuotantokieltosopimus ei ole astunut voimaan. Maat ovat viime vuosina edistyneet jonkin verran keskinäisen luottamuksen rakentamisessa. Ne ovat solmineet joitakin korkean tason sopimuksia, jotka koskevat luopumista ydinvoimaloihin kohdistuvista hyökkäyksistä, muiden toimien toimeenpanemista, jotka koskevat sotilaallisten toimien (myös ohjuskokeiden) avoimuutta ja ydinasein tehtävien hyökkäysten riskin vähentämistä. Niiden tulisi jatkaa tällä tiellä. Intia ja Yhdysvallat ovat keskustelleet ydinvoiman rauhanomaista käyttöä koskevan yhteistyön uudelleen aloittamisesta. Maaliskuussa 2006 presidentti Bush ja pääministeri Singh sopivat Intian ja Yhdysvaltojen tulevasta ydinvoima-alan yhteistyöstä. Sopimus on monitahoinen, osittain globaaleihin energiahaasteisiin liittyvä. Se on kuitenkin herättänyt ristiriitaisia ajatuksia ydinaseiden leviämisen estämisen näkökulmasta. Sen mukaan joukko Intian ydinvoimaloita saatettaisiin IAEA:n ydinmateriaalivalvontasopimuksen piiriin, mutta Intian hyötöreaktori ei sisältyisi niihin. Myös käytettyjen polttoaineiden varastot jäävät turvajärjestelyjen ulkopuolelle. Kriittisiä ääniä on myös kuultu sen suhteen, että sopimus salliessaan ydinreaktorin polttoaineen tai polttoaineen raaka-aineen tuonnin helpottaisi Intian asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotantoa, mikä tuskin olisi ydinsulkusopimuksen mukaista. Sopimuksen 4 artikla säätelee ydinvoiman rauhanomaisen käytön mahdollisimman vapaasta vaihdosta osapuolten kesken. Sopimukseen ei sisälly artiklaa, joka kieltäisi osapuolia sopimasta vaihdosta sellaisten valtioiden 87 88 kauhun aseet kanssa, jotka ovat sopimuksen ulkopuolella, edellyttäen, että kyseinen vaihto ei ”auta” näitä maita tuottamaan aseita (2 artikla). Ydinalan viejämaiden ryhmän ohjeet sen sijaan määräävät, että jäsenet eivät saa viedä ydinalan laitteistoa tai materiaalia maihin, joiden kaikkia nykyisiä ja tulevia ydinalan toimia ei koske IAEA:n ydinmateriaalivalvontasopimus. Käytännössä tällä tarkoitetaan ydinsulkusopimuksen ulkopuolella olevia maita kuten Intiaa. Näin ollen on selvää, että Yhdysvaltojen ja Intian välinen sopimus edellyttäisi Ydinalan viejämaiden ryhmän ohjeiden muuttamista. Sen sijaan epäselvempää on, onko se ristiriidassa ydinsulkusopimuksen kanssa. Ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioilta edellytetään, että ne tekevät vain sellaista ydinvoimayhteistyötä, joka on sopusoinnussa sopimuksen päämäärän ja tarkoituksen kanssa. Tätä koskevat epäilyt väistyisivät, jos sitä täydentäisi toiminta, jolla osoitettaisiin molempien tukevan ydinaseiden leviämisen estämistä ja aseidenriisuntaa. Vakuuttavimmin tämä tapahtuisi, jos Intia ja Yhdysvallat sitoutuisivat edistämään todennettavissa olevaa kansainvälistä sopimusta, joka lopettaisi aseisiin tarkoitetun hajoavan materiaalin tuotannon, ja jos ne sitoutuisivat liittymään siihen välittömästi. Sitoutuminen sellaiseen sopimukseen poistaisi pelon siitä, että sopimus helpottaisi ydinaseiden tuotannon lisäämistä Intiassa ja kiihdyttäisi kilpavarustelua Aasiassa. Niin ikään Yhdysvaltojen ja Intian sitoutuminen täydellisen ydinkoekieltosopimuksen ratifiointiin olisi signaali, että molempien valtioiden pyrkimyksenä on ydinvoiman rauhanomaisen eikä sotilaallisen käytön edistäminen. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 13 Sekä Intian että Pakistanin tulee ratifioida täydellinen ydinkoekieltosopimus ja liittyä niihin maihin, jotka ovat julistaneet aseisiin tarkoitetun hajoavan materiaalin tuotannon moratorion siihen saakka, kunnes sopimus saadaan voimaan. Niiden on jatkettava ponnistelujaan, jotka tähtäävät kahdenkeskisen liennytyksen aikaansaamiseen ja luottamuksen rakentamiseen poliittisin, taloudellisin ja sotilaallisin toimin vähentäen aseellisen selkkauksen vaaraa ja lisäten molempien maiden ydinvoima-alaan ja ohjuksiin liittyvien toimintojen läpinäkyvyyttä. Lopuksi kummankin maan on liityttävä Ydinalan viejämaiden ryhmään sekä ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyyn samoin kuin Kansainvälisen atomienergiajärjestön ydinmateriaalivalvontasopimukseen vuoden 1997 lisäpöytäkirjan ehtojen mukaisesti. ydinaseet YDINASETERRORISMIN ESTÄMINEN Miten terroristit voisivat hankkia aseita? Ydinaseen valmistaminen ei ole mahdollista ilman kahta perushyödykettä: hajoavaa materiaalia ja laitteen suunnittelun ja valmistamisen vaatimaa teknistä tietoa. Yleinen käsitys on, että hajoavan materiaalin tuottaminen riittävän suurissa määrissä on vaikeampi tehtävä ja että aseen suunnittelu on vähemmän vaikeaa, vaikka ei suinkaan helppoa. Karkeatekoisen ydinräjähteen suunnitteluun tarvittava tieto on julkisesti saatavilla. Ydinaseisiin tarvittavan plutoniumin tai korkeasti rikastetun uraanin valmistaminen on vaikeaa ja kallista. Se vaatii sellaista infrastruktuuria, joka on todennäköisesti ainoastaan valtioiden ulottuvilla. On kuitenkin olemassa riski, että turvallisuuspuutteet tekisivät terroristeille mahdolliseksi varastaa tarpeeksi raaka-ainetta tai jopa koko laitteen. Ratkaisevinta ydinterrorismin estämisessä onkin estää terroristeja hankkimasta näitä aineita ja laitteita. Tämä edellyttää tiukkoja turvatoimia ja turvallisuusrutiineja kaikissa näiden aineiden säilytyspaikoissa. Käytännön toimin voidaan rajoittaa ydinmateriaalin saatavuutta, lisätä fyysistä koskemattomuutta, lisätä kuljetusten turvallisuutta silloin, kun niitä ei voida välttää, ja estää terroristien pääseminen käsiksi niihin parantamalla tiedustelua ja turvatoimia. Vienti- ja tullivalvonnalla on myös tärkeä osuus ydinterrorismin vaaran pienentämisessä. Useimmat asiantuntijat uskovat, että ydinräjähteitä havittelevat terroristit valitsisivat mieluummin korkeasti rikastetun uraanin hajoavana materiaalina, koska sitä käyttävä ”aseen koontamismalli” on yksinkertaisempi kuin plutoniumia käyttävä. Terroristien käyttämän plutoniumpommin mahdollisuutta ei voida kuitenkaan sulkea pois. Plutoniumia tarvitaan pienempiä määriä ja tietoa imploosiopommin suunnittelusta on nykyään paljon paremmin saatavilla kuin ensimmäisen plutoniumpommin aikoina. Näiden riskien vuoksi sekä korkeasti rikastettu uraani että plutonium tarvitsevat yhtä tiukat turvatoimet kuin ydinaseille on määrätty. Yhdysvaltojen tiedeakatemia on kutsunut näitä turvatoimia varastoitujen aseiden standardiksi. Likaiset pommit Ydinaseterroristit voivat ydinräjähteiden ohella yrittää valmistaa radiologisia aseita eli likaisia pommeja. He voivat myös pyrkiä levittämään radioaktiivisuutta hyökkäämällä vaarallisia radioaktiivisia aineita valmistaviin, varastoiviin tai käyttäviin laitoksiin tai käytetyn ydinpolttoaineen tai ydinmateriaalien kuljetuksiin. 89 90 kauhun aseet Vaarallisen ydinmateriaalin levittämiseen tiettyjen kohdealueiden saastuttamiseksi tai joukkomittaisen kauhun luomiseksi terroristeilla on käytettävissä monia keinoja. Esimerkiksi tutkimuslaboratoriosta tai sairaalasta varastettua radioaktiivista ainetta voidaan laittaa tavanomaisen räjähteen ympärille, tai se voidaan vapauttaa suoraan ilmaan kaasuna tai jauheena. Radioaktiivisen aineen leviäminen ei todennäköisesti vaadi suuria määriä välittömiä uhreja. Likaisten pommien valmistus on kuitenkin paljon helpompaa kuin fissioaseiden, ja ne voivat aiheuttaa etenkin suurten kaupunkien keskustassa laajaa kauhua ja sekasortoa. Ydinterrorismin vastainen yleissopimus Vuonna 2005 YK:n yleiskokous hyväksyi ydinterrorismin vastaisen kansainvälisen yleissopimuksen. Huhtikuuhun 2006 mennessä sen on allekirjoittanut 102 valtiota. Sopimus edellyttää valtioiden saattavan ydinterrorismiteot kansallisella lailla rangaistaviksi. Sopimusvaltiot sitoutuvat myös kansainväliseen yhteistyöhön ydinterrorismitekojen estämisessä, tutkimisessa ja niistä syytteeseen asettamisessa. Sopimus on tärkeä saavutus, vaikka se ei ihmelääkettä tarjoakaan. Valtioiden olisi nopeasti ratifioitava sopimus ja pantava se täytäntöön. Turvajärjestelyt Hajoavan materiaalin turvajärjestelyillä ja ydinaseiden turvajärjestelyillä tarkoitetaan valvontaa, jonka tarkoituksena on estää sabotaasit, hyökkäykset, varkaudet ja muut vastaavat rikolliset toimet. Turvajärjestelyillä pyritään myös ehkäisemään laittomiin toimiin ryhtymistä varmistamalla katoamisen nopea paljastuminen ja materiaalin nopea takaisin saanti. Ydinasevaltioilla on omat valvontamenettelynsä tällaisten aseiden turvajärjestelyiksi. Siitä huolimatta, että ydinterrorismin estämiseen tähtäävät turvajärjestelyt ovat kaikkien valtioiden yhteinen etu, hallitukset ovat pitkään hoitaneet näitä uhkia mieluummin kansallisella lainsäädännöllä ja hallinnolla. Viimeaikaisista turvavaatimusten parantamiseksi tehdyistä monenkeskisistä toimista esitetään yhteenveto laatikossa 10. Turvajärjestelyt käsittävät paljon muutakin kuin vain laitoksiin sijoitettuja vartijoita, portteja ja aitoja. Se edellyttää myös luotettavaa henkilöstöä, joka suunnittelee ja toteuttaa valvonnan. Palkattavilta henkilöiltä vaaditaan sekä teknistä pätevyyttä että ammattimaisuutta. Tämä tekee tarpeellisiksi laajat taustojen tarkistukset ennen palkkaamista ja edellyttää perusteellista työhön perehdyttämistä. ydinaseet RUUTU 10 VIIMEAIKAISET KANSAINVÄLISET TOIMET TURVAJÄRJESTELYJEN VAHVISTAMISEKSI Vuonna 2001 IAEA:n sihteeristö valmisteli ja järjestön johtokunta hyväksyi myöhemmin ohjeiston turvajärjestelyjen päämääristä ja perusperiaatteista. IAEA:n Kansainvälinen turvajärjestelyjen neuvonantopalvelu tarjoaa myös apua valtioille. IAEA on laatinut ydinterrorismin vastaisen toimintaohjelman, jonka tukena toimii laitoksen budjetin ulkopuolinen eri lahjoittajilta varoja saava ydinturvallisuussäätiö. G8-maiden Global Partnership against the Spread of Weapons and Materials of Mass Destruction –ohjelma korosti kesäkuussa 2002 ”asianmukaisten tehokkaiden turvajärjestelyjen” tarvetta. Vuonna 2003 IAEA hyväksyi tarkistetun radioaktiivisten lähteiden turvallisuutta koskevan käytännesäännöstön. Järjestö on julkaissut useita raportteja ja hyväksynyt useita päätöslauselmia ydinterrorismilta suojautumista koskevista toimenpiteistä. Vuonna 2004 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 1540, joka vaatii kaikkia valtioita ”kehittämään ja pitämään yllä asianmukaisia tehokkaita turvajärjestelyjä”. Nunn-Lugar (v. 1991) ja Nunn-Lugar Domenici (v. 1996) –lakien mukaisesti Yhdysvallat on vuoteen 2006 mennessä sijoittanut yli 5 miljardia USD joukkotuhoaseriisuntahankkeeseen liittyviin toimiin Venäjällä. Neljännes tästä on käytetty ydinturvallisuuden parantamiseen. Valtiolla on oikeudellinen vastuu ydinmateriaalin turvajärjestelyistä maan rajojen sisällä. IAEA on ydinaineiden turvajärjestelyä koskevan monenkeskisen sopimuksen mukaisesti julkaissut joitakin yhteisiä standardeja (kiertokirje 225), jotka koskevat tällaisten aineiden kuljetusta. Maaliskuuhun 2006 mennessä 116 valtiota oli liittynyt tähän sopimukseen. Nämä valvontatoimet muodostavat mallin, jonka mukaan eri valtioiden viranomaiset toimeenpanevat omaa valvontaansa. Kasvaviin haasteisiin vastaaminen Huoli ydinaseiden ja hajoavan materiaalin turvajärjestelyistä on lisääntynyt useiden kehityssuuntausten vuoksi. Radioaktiivisten aineiden laiton kauppa on lisääntynyt (pieni osa tästä on hajoavaa materiaalia); Venäjän ja muiden entisen Neuvostoliiton tasavaltojen ydinlaitteistojen kohdalla esiintyy jatkuvasti turvallisuusongelmia; terroristiryhmien väitetään pyrkivän hankki- 91 92 kauhun aseet maan radioaktiivista tai hajoavaa materiaalia ydinaseita tai likaisia pommeja varten. Syyskuun 11. päivän isku synnytti myös huolen ydinvoimalaitoksiin suunnatun terroristi-iskun mahdollisuudesta. Valtioiden soveltaessa omia turvallisuusvaatimuksiaan turvajärjestelyketju on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Yhdessä paikassa tapahtunut hajoavan materiaalin varkaus voi vaarantaa turvallisuuden kaikkialla. Nämä huolet ovat synnyttäneet monia kansainvälisiä aloitteita, joista esitetään yhteenveto ruudussa 10. Turvajärjestelyjen vahvistamisen tiellä on monia esteitä. Kansainvälistä yhteistyötä hankaloittaa hallitusten pelko itsemääräämisoikeuden heikkenemisestä, oikeudellinen vastuu, budjettirajoitukset jne. Samat tekijät estävät myös monenkeskisten standardien vahvistamisen tai kansainvälisten elinten toimivallan laajentamisen. Se, ettei nykyisten standardien rikkominen johda vakaviin seurauksiin, murentaa edelleen sekä niiden tehokkuutta että uskottavuutta. Käytännössä moniin kansainvälisiin turvallisuusvaatimusten laadintaan on ryhdytty vasta, kun siihen on kannustanut jokin järkyttävä tapahtuma. Tämä näkyy siinä, miten monien maiden kiinnostus on lisääntynyt syyskuun 11. päivän jälkeen. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 14 Valtioiden on estettävä terroristeja saamasta haltuunsa ydinaseita tai hajoavaa materiaalia. Tämän turvaamiseksi niiden on pidettävä yllä täydellisen yksityiskohtaista ja tehokasta kirjanpitoa ja valvontaa kaikista hajoavia- ja radioaktiivisia materiaaleja ja muita radiologisia lähteitä sisältävistä varastoista maaperällään. Niiden on taattava, että kaikista ydinterrorismiteoista tai niiden tukemisesta seuraa henkilökohtainen oikeudellinen vastuu. Niiden on laajennettava yhteistyötään muun muassa lisäämällä tietojenvaihtoa, johon kuuluu osana laitonta ydinkauppaa koskeva tiedustelutoiminta. Niiden on myös edistettävä kaikkien valtioiden liittymistä ydinterrorismin vastaiseen kansainväliseen yleissopimukseen ja yleissopimukseen ydinaseiden turvajärjestelyjä koskevista toimista sekä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1540 toimeenpanoon. ydinaseet NYKYISTEN YDINASEIDEN MÄÄRÄN JA NIIDEN AIHEUTTAMAN UHAN VÄHENTÄMINEN Monet maailman arviolta 27.000 ydinaseesta ovat ”herkän liipaisimen” valmiudessa, mikä nostaa onnettomuusriskiä ja väärinkäsitysten ja jopa tahallisen käytön vaaraa. Komissio on myös pannut huolestuneena merkille, että muutamien ydinasevaltioiden korkeat virkamiehet ovat esittäneet lausunnoissaan joko suoraan tai epäsuorasti, että heidän maansa saattaisi joskus käyttää ydinaseita kostaakseen terroristihyökkäyksen, muilla joukkotuhoaseilla tehdyn hyökkäyksen tai jopa tietyillä tavanomaisilla aseilla tehdyn hyökkäyksen. Niin hiljattain kuin tammikuussa 2006 Ranskan presidentti Jacques Chirac varoitti: ”Niiden valtionjohtajien, jotka olisivat valmiita käyttämään terroristisia keinoja meitä vastaan samoin kuin niiden, jotka voisivat harkita käyttävänsä joukkotuhoaseita jollakin tavalla, tulee ymmärtää, että he alistaisivat itsensä meidän voimakkaan ja hyökkäyksen mukaisen reagointimme kohteeksi. Tämä reagointi voisi olla tavanomainen, mutta myös muunlainen.” Tämä samoin kuin eräät muut valtionpäämiesten lausunnot, joissa tosiasiassa uhataan ydinaseiden käytöllä sellaisissakin tilanteissa, joissa niille ei ole sotilaallista perustelua (ottaen huomioon muun muassa nykyisten tavanomaisten aseiden tehokkuuden ja sen, että terroristiryhmiin tuskin tehoaa ydinasekostolla pelottelu), osoittavat, miten tärkeää on vähentää pikaisesti ydinaseiden merkitystä valtioiden turvallisuuspolitiikassa samoin kuin vähentää jyrkästi ja asteittaisesti näiden aseiden lukumäärää. Komissio tunnistaa useita asedoktriineja ja aseiden käyttöön ottoa ja kehittämistä koskevia aloitteita, jotka pyrkivät edistämään näitä päämääriä. Ydinaseoppien tarkistamisen tarve Jokainen ydinaseita hankkinut valtio on kehittänyt myös suunnitelmia ja periaatteita – sotilaallisen doktriinin – ydinaseistuksensa rakenteellisesta järjestämisestä ja käytöstä. Nämä sotilasopit vaikuttavat kehitettävien ja valmistettavien aseiden valintaan, niiden laukaisemisen edellyttämiin valmiuksiin ja niiden käytön rajoituksiin. Nämä opit vaikuttavat myös muiden omia turvallisuusintressejään suojelemaan pyrkivien maiden suunnitelmiin ja asenteisiin. Kahdenkeskisten suhteiden paranemisesta huolimatta ydinsulkusopimukseen liittyneet viisi ydinasevaltiota pitävät toisiaan hyvin tarkasti silmällä ja ylläpitävät ja nykyaikaistavat strategista ydinasekykyään. Ne jopa omaksuvat uusia ydinaseoppeja, jotka korostavat ensikäyttöä 93 94 kauhun aseet esimerkiksi pelotteena tai kostona muiden joukkotuhoaseiden käytölle. Tätä kuvattiin edellä. Neuvostoliiton, sittemmin Venäjän, ja Naton ydinaseoppien välillä on pitkään ollut läheinen yhteys. Kiina seuraa, aikooko Yhdysvallat viedä läpi julkituomansa aikeen tehdä ohjuspuolustuksesta keskeisempi strategisen doktriinin osa ja miten se siinä onnistuu. Israel on päättänyt olla kertomatta, onko sillä ydinaseita. Tämä kaksiselitteisyys vaikuttaa sen naapurien turvallisuusajatteluun niin kuin vaikuttaisi sekin, jos maa ilmoittaisi omistavansa ydinaseita. Niin kauan kuin jokin ydinasevaltio ilmoittaa kaikkien vaihtoehtojen olevan avoimina, että se varaa itselleen option käyttää ydinaseita ydinaseetonta valtiota vastaan tai että ydinaseet ovat olennaisia tai elintärkeitä sen turvallisuudelle, muut maat panevat tämän merkille ja käyttäytyvät sen mukaisesti. Kaikkien näiden oppien ytimenä on pelotteen käsite. Ydinpelote Ydinpelotteen puolustajat väittävät, että luotettavin keino estää omaan maahan suuntautuva ydinasehyökkäys on saada mahdollinen hyökkääjä luopumaan aikeestaan tekemällä selväksi, että maa selviää hyökkäyksestä, säilyttää iskukykynsä ja käynnistää tuhoisan vastaiskun. Tämä tilanne, joka kuvaa dramaattisesti Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä kylmän sodan kolmena viimeisenä vuosikymmenenä vallinnutta kauhun tasapainoa, on saanut nimen molemminpuolinen varmistettu tuho (MAD). Monet tarkkailijat uskovat, että ydinpelote esti suursodan syttymisen Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä kylmän sodan vastakkainasettelun ja konfliktien vuosina. Toisten mielestä monet muut tekijät vaikuttivat siihen, ettei sotaa syttynyt. Puuttui syy sodan aloittamiseen; tai kyseessä oli silkka hyvä onni. Vaikka molemminpuolinen pelote olisikin vakauttanut kahden supervaltion suhteita kylmän sodan aikana, ydinpelotteen merkitys on sen jälkeen muuttunut yhä kyseenalaisemmaksi. Se ei todennäköisesti estä ydinaseiden leviämistä. Se ei myöskään estä häikäilemättömästi toimivia hallituksia eikä terroristeja käyttämästä ydinaseita. Huolimatta maailman poliittisella kartalla tapahtuneista perustavista muutoksista ja huolimatta presidentti Bushin ja presidentti Putinin 13. marraskuuta 2001 antamasta historiallisesta yhteisestä julistuksesta, ettei ”kumpikaan maa pidä toista vihollisenaan tai uhkana”, ydinpelote elää kuitenkin yhä. Vaikka hallitukset yhä viittaavat ydinpelotteeseen perusteluna ydinasei- ydinaseet den säilyttämiselle, sen merkitys on voimakkaasti vähentynyt, ellei kokonaan kadonnut. Se sai alkunsa pyrkimyksestä välttää sota kaksinapaisessa maailmassa, jollaista ei enää ole. Sen avuksi huutaminen kovin muuttuneessa maailmassa on omiaan pitämään yllä epäluuloa ja estämään tiiviimpää kansainvälistä yhteistyötä, joka on välttämätöntä yhteisten ongelmien kuten ydinaseiden leviämisen ja suurimittaisen terrorismin uhkan torjumisessa. Ensikäyttö, ennakoiva isku ja estäminen Aikaisemmin keskeisintä ydinpelotteessa oli estää ydinhyökkäys tai laajamittainen tavanomainen hyökkäys omaa maata ja liittolaisvaltioita vastaan osoittamalla maan todella kykenevän vastaiskuun. Nykyään joukko ydinasevaltioita (Iso-Britannia, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat) on laajentanut käsitettä ja antaa ydinaseille monipuolisemman roolin. Ne sanovat nyt olevansa valmistautuneita ydinaseiden ensikäyttöön alueellisissa ja paikallisissa sodissa sekä selektiivisesti, (esimerkiksi tuhoamalla bunkkereita, ns. maan alla sijaitsevia kovetettuja maaleja). Osa ydinasevaltioista, mm. Intia, Venäjä, Iso-Britannia, Ranska ja Yhdysvallat, pitää myös kiinni ydinaseiden ensikäytön optiosta muilla joukkotuhoaseilla tehdyn hyökkäyksen kostona. Ydinsulkusopimukseen liittyneistä ydinasevaltioista vain Kiina on virallisesti ilmoittanut pidättäytyvänsä ydinaseiden ensikäytöstä. YK:n peruskirja sallii yleisen tulkinnan mukaan aseellisten joukkojen käytön itsepuolustuksena valtion joutuessa aseellisen hyökkäyksen kohteeksi tai ennakolta aseellisen hyökkäyksen välitöntä uhkaa vastaan. Vuonna 2002 Yhdysvallat kuitenkin ylitti tämän ennalta ehkäisyn käsitteen ja ilmoitti varaavansa itselleen oikeuden voimankäyttöön, myös ydinaseisiin, estääkseen hyökkäyksen, jossa mahdollisesti käytettäisiin joukkotuhoaseita, vaikka hyökkäyksen ajankohta, paikka ja laajuus olisivat epävarmoja eivätkä välittömiä. Komission mielestä sotilaalliset doktriinit, joihin sisältyy ydinaseiden ehkäisevä ensikäyttö tai vastaisku muilla kuin ydinaseilla tehtävään hyökkäykseen, ovat omiaan laajentamaan ydinpelotteen käsitettä todelliseen ydinasesodankäyntiin. Ne alentavat kaikki ydinaseiden käytön kynnystä. Ne laajentavat näiden aseiden mahdollisen sotilaallisen käytön alaa ja kannustavat kehittämään uusia ydinaseita. Tämä kaikki on ristiriidassa tehtyjen ydinaseriisuntasitoumuksien kanssa ja heikentää kansainvälistä turvallisuutta. Euroopassa Venäjän ja Naton ydinasevaltioiden ensikäytön doktriinit eivät palvele mitään uskottavaa sotilaallista tarkoitusta kylmän sodan 95 96 kauhun aseet jälkeisessä maailmassa. Ne ovat räikeässä ristiriidassa niiden pyrkimysten kanssa, joita mailla on taloudellisen ja kulttuurisen yhdentymisen alalla, rauhanturvajoukkojen yhteistoiminnallisuuden ja muiden herkkien asioiden koordinoinnissa sekä joukkotuhoasekysymyksissä tehtävässä yhteistyössä. Käyttövalmius Ydinaseopit sanelevat myös sen, miten ydinaseita käytetään ja millaisessa käyttövalmiudessa niitä pidetään. Tuhansittain Yhdysvaltojen ja Venäjän strategisia ydinaseita on sijoitettuna ns. triadiksi, joka muodostuu sukellusveneistä laukaistavista ohjuksista, maalla sijaitsevista mannertenvälisistä ballistisista ohjuksista ja pitkän kantaman lentokoneista. Tämän politiikan jatkaminen johtaa aseylijäämään ja voi kiihdyttää asevarustelua. Monet näistä aseista ovat ”herkän liipaisimen” valmiudessa ja määrättyinä kostoiskuun lyhyellä varoitusajalla, jopa ennen kuin vastapuolen ydinkärjet saavuttavat vieraan valtion alueen. Koska Yhdysvaltojen ja Venäjän maalle sijoitettujen ohjusten lentoaika on 25–30 minuuttia ja merelle sijoitettujen vielä huomattavasti lyhyempi, tällaisista opeista seuraa vaara, että ydinaseita käytetään vahingossa tai teknisen vian tai strategisen virhelaskelman seurauksena. Vuonna 1991 silloinen presidentti George H. W. Bush aloitti ydinaseiden suuresta käyttövalmiudesta aiheutuvien riskien vähentämiseen tähtäävät RUUTU 11 VALMIUSTERMINOLOGIAA Varhainen vastaisku (launch-on-warning) is a nuclear posture intended to ensure quick responses in the event of a missile attack. It requires early-warning and command-and-control systems that use satellites to detect a missile launch from any location on the globe. These systems then reconfirm the launch with long-range radars and provide assessments to the political leadership, which may deliver a launch authorization to ICBM command posts and strategic submarines at sea. Given the short flight times of such missiles, the launch-on-warning posture leaves the political leadership only minutes for taking the most dramatic decision imaginable – authorizing a large-scale nuclear war. Herkän liipaisimen valmiutta (hair-trigger alert) sovelletaan ohjuksiin ja niiden varhaisvaroitus- ja komento- ja valvontajärjestelmiin. Se on edellytys varhaiselle vastaiskulle. ydinaseet toimet kylmän sodan jälkeisinä ensi vuosina. Hän määräsi valmiustasoa laskettavaksi, minkä jälkeen suurin osa yhdysvaltalaisista ydinaseista purettiin strategisista pommikoneista ja sijoitettiin varastoon. Vuonna 1998 Britannia ilmoitti, että Trident-ohjusten laukaisu vaatisi tuntien sijasta päiviä. Viimein vuonna 2000 viisi ydinasevaltiota ilmoittivat, etteivät niiden aseet olleet enää pysyvästi suunnattuina tiettyihin kohteisiin. Nämä päätökset pienentävät onnettomuusriskiä. Ne voidaan kuitenkin kumota milloin tahansa. Siiloihin sijoitetut ohjukset voidaan suunnata uudelleen ja laukaista muutamissa minuuteissa. Asejärjestelmästä ja halutusta valmiustilasta riippuen on useita muitakin tapoja vähentää vahingossa käynnistyvän ydinsodan vaaraa. Kiireellisintä on päästää eroon varhaisvaroitus-tilasta (ks. ruutu 11). Tähän pääseminen voi vaatia uusia todentamistoimia. Jos toimista sovitaan kahdenkeskisesti, niihin voisi sisältyä molempien maiden tarkastajien osallistuminen strategisten joukkojen harjoituksiin tai jopa yhdysupseerien pysyvä läsnäolo strategisilla komentopaikoilla. Paljon kauaskantoisempi, todennettavissa oleva, vaikeammin muutettava ja näin ollen toivottavampi toimenpide olisi, että strategisten aseiden laukaiseminen lyhyellä varoitusajalla tehtäisiin teknisesti mahdottomaksi, olipa sitten kyseessä yllätysensi-isku tai sellaisesta hyökkäyksestä saadun varoituksen perusteella tehtävä isku. Näihin toimenpiteisiin sisältyisi ydinkärkien poistaminen kuljetusvälineistä ja niiden varastointi sekä ohjusten nenäkartioiden poisto ja muut vastaavat toimet. Sotilasjohtajien sanotaan joskus inhoavan ydinaseita, koska ne vaativat huomattavia resursseja, mutta ovat ”teoreettisia” aseita, joihin ei voi turvautua tavallisessa sotilaallisessa suunnittelussa. On korkea aika antaa tämän tunteen tulla osaksi sotilaallista doktriinia. On valitettavaa ja paradoksaalista, että nykyiset opit näyttävät sallivan ydinaseiden laajemman käytön kuin kylmän sodan aikana sovelletut. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 15 Kaikkien ydinasevaltioiden on ilmoitettava noudattavansa yksiselitteisesti politiikkaa, johon kuuluu ydinaseiden ensikäytöstä pidättäytyminen. Niiden on tarkennettava, että tämä kattaa sekä ennakko- että ehkäisevät iskut samoin kuin kemiallisilla, biologisilla tai tavanomaisilla aseilla tehtävien hyökkäysten vastaiskut. 97 98 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 16 Kaikkien ydinasevaltioiden on tarkistettava sotilaalliset suunnitelmansa ja määriteltävä, mitä uskottavan ydinaseettoman turvallisuuspolitiikan ylläpitämiseen tarvitaan. Valtioiden, jotka ovat asentaneet ydinaseensa sukellusveneistä laukaistavista ohjuksista, maalle sijoitettavista mannertenvälisistä ballistisista ohjuksista ja pitkän kantaman pommikoneista muodostuvaksi triadiksi, on luovuttava tästä käytännöstä vähentääkseen ydinaseylijäämää ja ollakseen kiihdyttämättä ydinaseiden kilpavarustelua. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 17 Venäjän ja Yhdysvaltojen on sovittava vastavuoroisista askeleista ydinaseiden poistamiseksi herkän liipaisimen valmiudesta ja perustettava yhteinen komissio tätä tavoitetta varten. Niiden on ryhdyttävä purkamaan ydinsotasuunnitelmiinsa kuuluvaa varhaisvaroituspolitiikkaa toteuttamalla valvotusti strategisten joukkojensa operatiivisen valmiuden yhtäaikaista vähentämistä seuraavin toimin: vähentämällä merellä olevien strategisten sukellusveneiden määrää ja alentamalla niiden teknistä laukaisuvalmiutta niiden ollessa satamassa varastoimalla ydinpommit ja ilmasta laukaistavat risteilyohjukset erilleen niiden lentokentistä varastoimalla erilleen useimpien mannertenvälisten ballististen ohjusten nenäkartiot ja/tai ydinkärjet tai ryhtymällä muihin teknisiin toimiin niiden valmiuden vähentämiseksi. Ydinaseiden käyttöönotto Komissio uskoo, että nyt kun on kulunut yli kymmenen vuotta kylmän sodan päättymisestä, on aika tehdä voimakkaita strategisten ydinaseiden vähennyksiä. Viimeistään nyt on myös saatava aikaan taktisten ydinaseiden rajoituksia. Venäjän ja Yhdysvaltojen kahdenkeskiset aseidenrajoitukset Vuonna 1991 solmittua START I-sopimusta seurasi vuonna 1993 START II, jonka mukaan Yhdysvaltojen ja Venäjän tuli vähentää kahdessa vaiheessa käyttöönotettujen strategisten ydinkärkiensä määrä 3.000 – 3.500: ydinaseet aan kummassakin maassa. Vuonna 1997 Clintonin ja Jeltsinin Helsingin huippukokouksen jälkeen annettu yhteinen julkilausuma sisälsi puitesopimuksen näiden erityisten tavoitteiden toteuttamiseksi START III:ssa. Tämä oli Venäjän ja Yhdysvaltojen kahdenkeskisten ydinkärkien vähentämispyrkimysten huipentuma. START II ei kuitenkaan koskaan tullut voimaan eikä neuvotteluja START III:sta aloitettu, sillä Yhdysvallat irtisanoi yksipuolisesti ABM-sopimuksen voidakseen toteuttaa strategista ohjuspuolustusohjelmaansa. START-sopimukset rajoittavat ainoastaan käyttöön otettujen strategisten ydinkärkien ja niiden kuljetusalustojen määrää. Ne eivät myöskään edellytä ydinkärkien hävittämistä. Ydinaseiden hävittämistä on tapahtunut pikemminkin niiden ylijäämän vähentämiseksi tai vanhentuneiden aseiden korvaamiseksi kuin positiivisten aseidenriisuntapäämäärien saavuttamiseksi. Tämä perinne jatkui vuoden 2002 kahdenkeskisissä Strategic Offensive Reductions Treaty (SORT) -neuvotteluissa, joissa Venäjä ja Yhdysvallat sopivat vähentävänsä käyttöön otettujen strategisten ydinaseidensa maakohtaisen määrän 1.700–2.200 aseen tasolle vuoteen 2012 mennessä. Sopimus kyllä jatkaa positiivista suuntausta, mutta ei sisällä ydinkärkien hävittämistä, sillä ne ainoastaan siirretään varastoon. Se ei sisällä myöskään laskentasääntöjä eikä uusia todentamistoimenpiteitä. Sopimuksen mukaan muutoksia tapahtuu käyttöön otossa, mutta aseet pysyvät. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 18 Venäjän ja Yhdysvaltojen on aloitettava neuvottelut uudesta strategisten aseiden vähentämissopimuksesta, jonka tavoitteena on vähentää määrää vähintään puolella Strategisten ydinaseiden vähentämistä koskevan sopimuksen (SORT) sallimasta määrästä. Sen tulee sisältää oikeudellisesti velvoittava sitoumus riisua SORT-sopimuksen nojalla käytöstä poistetut aseet peruuttamattomasti. Uuteen sopimukseen tulee myös sisällyttää läpinäkyvät laskentasäännöt, aikataulut ja menettelytavat aseiden riisumiseksi sekä vastavuoroiset todentamistoimenpiteet. 99 100 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 19 Venäjän ja Yhdysvaltojen ja niiden myötä muiden ydinasevaltioiden tulee julkaista tiedot omistamistaan aktiivisista ja varalla olevista ydinaseistaan, jotta niitä voidaan käyttää pohjana tulevissa aseidenriisuntapyrkimyksissä. Niiden tulee myös sopia, että uusiin aseidenriisuntasopimuksiin sisällytetään erityiset lausekkeet, jotka koskevat läpinäkyvyyttä, peruuttamattomuutta, todentamista ja ydinkärkien tuhoamista. Kaikkia ydinasevaltioita koskevat aloitteet Usein unohdetaan, että ydinsulkusopimuksen ydinaseriisuntasopimukset koskevat kaikkia siihen liittyneitä valtioita. Sopimuksen vuonna 1995 tapahtuneen määräämättömäksi ajaksi jatkamisen mahdollistanut ”paketti” sisälsi vaatimuksen tämän tavoitteen ”toteuttamiseksi päättäväisesti” ja kehotti ydinasevaltioita pyrkimään järjestelmälliseen edistymiseen ydinaseiden määrän vähentämiseksi koko maailmassa. Tämä tapahtui vuonna 1995. On helppo nähdä, että ydinsulkusopimukseen liittyneet valtiot ovat suurimmaksi osaksi laiminlyöneet tämän sitoumuksen täyttämisen. Ne eivät ole ”käyneet neuvotteluja hyvässä uskossa” ydinaseriisunnan toteuttamiseksi ydinsulkusopimuksen mukaisesti. Kaikki ydinasevaltiot jopa edelleen modernisoivat aseistustaan. Nyt tarvitaan kiireellisesti asenteen muutosta ja edistymistä. Ydinaseita hankkineiden valtioiden, olivatpa ne liittyneet ydinsulkusopimukseen tai eivät, täytyy päättää viivyttelemättä, miten ne osallistuvat ydinaseiden aseidenriisuntaprosessiin. Yhdysvalloilla ja Venäjällä on valtavat ydinasearsenaalit, jotka eivät enää palvele alkuperäistä pelotetarkoitusta. Ne eivät ole myöskään käyneet vakavia kahdenkeskisiä aseidenriisuntaneuvotteluja vuoden 2002 SORT-sopimuksen solmimisen jälkeen. Edellä ehdotettujen voimakkaiden vähennysten toimeenpanossa saavutettu edistyminen rohkaisisi kääntämään laskuun ydinasearsenaalien koon muissakin maissa. Kaikkien näitä aseita omistavien valtioiden on oltava mukana maailmanlaajuisessa pyrkimyksessä joko yhdessä tai erikseen. Kaikkien ydinasevaltioiden, jotka ovat aikoja sitten yksipuolisesti päättäneet liittyä ydinasekerhoon, on nyt tunnustettava velvollisuudekseen kerhon jättäminen. Iso-Britannian ja Ranskan on päätettävä, onko järkevää säilyttää kalliiksi tulevat ydinasearsenaalit. Ne luotiin aikanaan sellaista vihollista vastaan, jota ei enää ole. Tarvitaanko niitä vastaamaan kuviteltuihin uhkiin, joiden torjumisessa näillä aseilla saavutettava hyöty on kyseenalainen? ydinaseet Nämä kaksi valtiota ovat nyt tienhaarassa. Haluavatko ne viestiä muille maille, että ydinaseet eivät ole tarpeellisia maan turvallisuuden kannalta vai että ne pitävät ydinaseita välttämättöminä? Turvallisuuden edistäminen ydinaseisiin turvautumatta säästäisi lisäksi maat kalliilta investoinneilta, joita vaaralliset uudet valmiudet ja vanhojen aseiden korvaaminen merkitsevät. Myös Kiinan on annettava panoksensa aseidenriisuntapyrkimyksiin. Sen harjoittamalla politiikalla on merkitystä sekä koko maailman että alueellisella tasolla. Kiinan on lisättävä politiikkansa ja ydinaseistuksensa läpinäkyvyyttä. Ratifioimalla täydellisen ydinkoekieltosopimuksen Kiina loisi painetta lisäratifioinneille ja sopimuksen voimaan astumiselle. Kiinan on myös ilmoitettava yksipuolisesti, että asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltosopimuksen ollessa avoinna se pidättäytyy tuottamasta kyseistä materiaalia asetarkoituksiin. Israelin tulee ratifioida täydellinen ydinkoekieltosopimus. Sen on suljettava yksipuolisesti arkaluonteiset polttoainekiertolaitoksensa ja luovuttava yksipuolisesti tai samanaikaisesti muiden Lähi-idän valtioiden kanssa kaikista polttoainekiertoon liittyvistä toimista pitkäksi ajaksi. Intian ja Pakistanin on allekirjoitettava ja ratifioitava täydellinen ydinkoekieltosopimus ja julistettava aseisiin tarkoitetun hajoavan materiaalin tuotannon moratorio asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltosopimuksen ollessa avoinna. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 20 Kaikkien ydinasevaltioiden on omistettava huomiota näiden aseiden jatkuvalle hallussapitokysymykselle. Kaikkien ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden on edettävä kohti ydinaseriisuntaa ydinsulkusopimuksen vaatimusten ja sen määräämättömäksi ajaksi tapahtuneen jatkamisen yhteydessä tehtyjen sitoumusten mukaisesti. Venäjän ja Yhdysvaltojen on toimittava ensin. Muiden ydinasevaltioiden on liityttävä prosessiin, erikseen tai yhteisesti sopien. Myös ydinsulkusopimuksen ulkopuoliset valtiot Israel, Intia ja Pakistan ovat velvollisia antamaan panoksensa ydinaseriisuntaprosessiin. 101 102 kauhun aseet Uusia rajoituksia taktisten ydinaseiden käyttöönotolle Kylmän sodan päättyminen johti suuriin vähennyksiin käyttöön otettujen taktisten eli ei-strategisten ydinaseiden määrässä (ks. ruutu 12). Presidentti Bushin ja presidentti Gorbatshovin vuoden 1991 ydinaloitteet (jotka presidentti Jeltsin vahvisti vuonna 1992) olivat muodoltaan yksipuolisia sitoumuksia, jotka koskivat lyhyen kantaman ballistisiin ohjuksiin sijoitettujen ydinkärkien, ydinkranaattien ja ydinmiinojen voimakasta vähentämistä tai niistä luopumista sekä pinta-aluksiin sijoitettujen tällaisten aseiden kuten sotalaivoihin sijoitettujen ydinkärjellä varustettujen syvyyspommien poissiirtämistä tai vähentämistä. Vuoden 1991 aloite koski myös Venäjän ilmatorjuntaohjusten ydinkärkiä. Venäjä on mahdollisesti poistanut käytöstä tai tuhonnut jopa 17.000 ydinasetta. Lokakuussa 1991 Iso-Britannia päätti poistaa 200 ydinpommia RUUTU 12 EI-STRATEGISET YDINASEET – joitakin määritelmiä Muita termejä: taktiset ydinaseet, substrategiset ydinaseet Käsite ”ei-strategiset ydinaseet” viittaa yleensä aseisiin, joilla on taktinen rooli taistelukentällä ja joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi vihollisen ydinaseita eikä asutuskeskuksia vastaan. Eron tekeminen strategisten ja taktisten ydinaseiden välillä on kuitenkin tullut vaikeaksi ja jopa lähes mahdottomaksi erityisesti alueellisella tasolla. Näihin aseisiin kuuluu lyhyen kantaman ohjuksia, ydinkranaatteja ja ydinmiinoja. Teho: Tämä voi vaihdella hyvin alhaisesta hyvin korkeaan. Esimerkiksi B61pommin teho voidaan asettaa välille 0,3 kilotonnia – 170 kilotonnia (mikä on 14-kertainen Hiroshiman ydinpommiin verrattuna). Kantama: Alle 1.000 km. Tällä tavalla määriteltiin keskimatkan ohjukset vuoden 1997 keskimatkan ydinasevoimasopimuksessa. Tarkat määrittelyt ovat kuitenkin ongelmallisia; esimerkiksi taktista ydinasetta kuljettavan F16-lentokoneen kantama on lähes 4.000 km. Kaksikäyttö: Toisin kuin strategisilla ydinaseilla lähes kaikilla taktisten ydinaseiden kuljetusvälineillä (ohjuksilla, lentokoneilla, tykeillä) on kaksikäyttö eli ne soveltuvat sekä tavanomaiseen että ydinkäyttöön. Niiden käyttöä ja sijoittamista on sen vuoksi vaikeampaa valvoa kuin mannertenvälisten tai sukellusveneisiin sijoitettujen ballististen ohjusten. Maantiede: Strategisten ja taktisten aseiden erottaminen toisistaan on vaikeaa Lähi-idässä, Etelä-Aasiassa ja Itä-Aasiassa lyhyiden välimatkojen ja aseiden rajallisen määrän vuoksi. ydinaseet laivoista ja lentokoneista. Ranska poisti asteittain lyhyen kantaman ballistisia ydinkärjillä varustettuja ohjuksia. Tilanne on näin ollen käyttöön otettujen aseiden osalta parempi kuin 10–15 vuotta sitten. Ne on kuitenkin mahdollista ottaa uudelleen käyttöön. Presidenttien ydinaloitteiden muuttaminen oikeudellisesti sitovaksi sopimukseksi hälventäisi tätä huolta. Yhdysvaltojen on väitetty päättäneen, että 580 käytössä olevaa ydinkärjellistä B61-lentopommia olisivat Yhdysvaltojen ja Naton ilmavoimien käytössä ja että näistä yli 400 olisi määrätty sijoitettaviksi mahdollista käyttöä varten kahdeksaan Yhdysvaltojen lentotukikohtaan kuudessa Natomaassa. Venäjä on aina reagoinut niihin voimakkaasti ja väittänyt, että Naton lentokoneiden kantomatkan huomioon ottaen niiden vaikutukset ovat verrattavissa strategisiin ydinaseisiin. Joidenkin Euroopan maiden yhteiskunnalliset liikkeet ja kansalaisjärjestöt ovat vaatineet, että nämä niin kutsutut ei-strategiset (eli taktiset) ydinaseet on vedettävä pois. Toisin kuin Yhdysvallat ja muutamat muut valtiot ovat pitkään väittäneet, on vaikea uskoa, että Nato menettäisi merkityksensä jäsenmaidensa kannalta, jos sen lentotukikohtiin sijoitetut yhdysvaltalaiset pommikoneet lakkaisivat kuljettamasta ydinaseita. Nato on jo sitoutunut olemaan ottamatta niitä käyttöön Keski-Euroopassa rauhan aikana, ja tietyt Nato-maat ovat jo pitkään kieltäneet ydinaseiden sijoittamisen maaperälleen. Venäjä panee paljon painoa taktisten ydinaseittensa määrälle kokiessaan tavanomaisen aseistuksensa heikoksi Natoon verrattuna. Venäjä on jatkuvasti pitänyt mahdollisena ryhtyä neuvottelemaan näiden aseiden poistamisesta toistaen ennakkoehtonsa, jonka mukaan kaikkien ydinaseita omistavien valtioiden tulisi sijoittaa niitä vain omalle maaperälleen. Tällä se tarkoittaa yhdysvaltalaisten aseiden poistamista Euroopasta. Naton motiivina taktisten ydinaseiden pitämiselle Euroopassa saattaakin olla epävarmuus Venäjän sisä- ja ulkopolitiikan tulevasta kehityksestä. Venäjää taas saattaa kannustaa näiden aseiden käyttöönottoon huoli Naton laajenemisesta itään ja sen maailmanlaajuisista sotilaallisista operaatioista. Komission mielestä Naton ja Venäjän välisten poliittisten ristiriitojen mahdollisuus voimistaa tarvetta saada ydinaseet pois Euroopan maaperältä. 103 104 kauhun aseet RUUTU 13 TAKTISIIN YDINASEISIIN LIITTYVIÄ ONGELMIA Lukumäärät: Taktisten ydinaseiden määrät ovat suuria. Kylmän sodan lopulla Neuvostoliiton sanottiin omistavan 22.000 ja Yhdysvaltojen 5.000– 6.000 taktisen ydinaseen taistelukärkeä. Tällä hetkellä Venäjällä on 3.000– 4.000 ja Yhdysvalloilla noin 2.100 käytössä olevaa asetta. Monet käytöstä poistetut aseet on jätetty varastoihin, joista ne voidaan ottaa uudestaan käyttöön. Riski aseiden joutumisesta vääriin käsiin: Tämä on vakava ongelma sellaisten aseiden kohdalla, jotka on suunniteltu käytettäviksi taistelukentällä. Ne ovat yleensä pienempiä ja vankkarakenteisempia kuin strategiset ohjukset ja niiden turvajärjestelmä (pal eli varmistin, joka sallii aseen laukaisemisen) on alkeellisempi. Tämä merkitsee sitä, että ulkopuolisten, esimerkiksi terroristiryhmän, on helpompi käyttää niitä. Vaarana on, että ne varastetaan tai että ne päätyvät vääriin käsiin kuljetuksen tai kenttävarastoinnin aikana. Hallintajärjestelmän puuttuminen: Venäjän ja Yhdysvaltojen presidenttien tekemät ydinaloitteet (vuosilta 1991 ja 1992) ovat yksipuolisia julistuksia Venäjän ja Yhdysvaltojen taholta. Niihin ei liity todentamista, läpinäkyvyyttä eikä oikeudellista sitoutumista. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 21 Venäjän ja Yhdysvaltojen on pantava täytäntöön vuonna 1991 tekemänsä sitoumukset tietyntyyppisten taktisten ydinaseiden kuten räjähdysammusten, ydinkranaattien ja lyhyen kantaman ballististen ohjusten ydinkärkien hävittämisestä. Niiden on suostuttava vetämään kaikki ei-strategiset ydinaseet omalla maaperällään sijaitseviin keskusvarastoihin, kunnes ne on hävitetty lopullisesti. Molempien maiden on vahvistettava vuonna 1991 tekemänsä yksipuoliset aseiden vähentämissitoumukset kehittämällä järjestelyjä, joilla taataan todentaminen, läpinäkyvyys ja peruuttamattomuus. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 22 Jokaisen valtion, jolla on hallussaan ydinaseita, on sitouduttava olemaan ottamatta käyttöön minkään tyyppisiä ydinaseita vieraalla maaperällä. ydinaseet Uusien ydinaseiden kehittely Uudentyyppisten ydinaseiden kehittämismahdollisuutta on tutkittu Yhdysvalloissa. Vastaavaa saattaa olla käynnissä muissa maissa, etenkin Kiinassa ja Venäjällä. Yhdysvaltalaiset uusien ns. matalahyötyisien aseiden (miniydinaseiden) puolestapuhujat väittävät näiden aseiden pelottavan muita maita tavoittelemasta tai käyttämästä joukkotuhoaseita. Komissio uskoo, että tällaisten aseiden kehittäminen, varsinkin kun käyttökynnys on matalampi, toimisi pikemminkin yllykkeenä muille maille kuin esteenä ydinaseiden leviämiselle. Ne eivät myöskään olisi sopusoinnussa aseidenriisuntasitoumusten kanssa. Monet Yhdysvaltain kongressin jäsenet näyttävät yhtyvän tähän näkemykseen. Vuoden 2005 lopulla kongressi hylkäsi toisena peräkkäisenä vuotena hallituksen esityksen, joka koski rahoitusta maanalaisiin kohteisiin tunkeutuville taktisille ydinaseille, läpäisypommeille, joita kutsutaan myös ”bunkkerin tuhoajiksi”. Kongressi kieltäytyi niin ikään myöntämästä rahoitusta, joka olisi tarvittu ydinkokeiden suorittamisajan lyhentämiseksi 24 kuukaudesta 18 kuukauteen. Samanaikaisesti kun kongressi lähes kolminkertaisti (9 miljoonasta USD:sta 25 miljoonaan) hallituksen esittämän määrärahan, joka koski Reliable Replacement Warhead –ohjelman rahoittamista se yli kaksinkertaisti (25 miljoonasta USD:sta 60 miljoonaan) määrärahan, joka koski ydinkärkien purkamista, korostaen ”aggressiivisen ydinkärkien purkamisohjelman tärkeyttä”. Kehitys on suurilta osin myönteistä. On kuitenkin todennäköistä, että useissa maissa jatketaan vanhojen ydinaseiden korvaamista ja samalla niiden laadun parantamista ainakin mitä tulee käyttöturvallisuuteen ja fyysiseen koskemattomuuteen. Ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden velvollisuus kaikkia niitä maita kohtaan, jotka ovat vapaaehtoisesti luvanneet olla hankkimatta ydinaseita, on luopua kehittämästä ydinaseita, joilla on uusia sotilaallisia ominaisuuksia tai uusia tehtäviä. Erityisen huolestuttavaa olisi siirtyminen sellaisiin oppeihin tai asejärjestelmiin, jotka hämärtävät ydinaseiden ja tavanomaisten aseiden välistä rajaa tai alentavat ydinaseen käyttämisen kynnystä. Tällaisilla muutoksilla voisi ajan myötä olla dominovaikutus, ja ne voisivat synnyttää vaatimuksia ydinkokeiden uudelleen aloittamisesta. Jos ydinasetutkimusta jatketaan, muutosten tulee koskea vain käyttöturvallisuuden ja fyysisen koskemattomuuden paranemista, mikä on myös kyettävä todistamaan. 105 106 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 23 Ydinasejärjestelmiensä uusimista tai nykyaikaistamista suunnittelevien valtioiden on tarkasteltava suunnitelmiaan niiden velvoitteiden valossa, joita kansainväliset sopimukset ja sitoumus ydinaseriisuntaprosessin edistämiseen maalle asettavat. Vähimmäisvaatimus on, että maa luopuu kehittelemästä ydinaseita, joilla on uusia sotilaallisia ominaisuuksia tai uusia tehtäviä. Sen ei tule ottaa käyttöön järjestelmiä eikä doktriineja, jotka hämärtävät ydinaseiden ja tavanomaisten aseiden välistä eroa tai alentavat ydinaseen käyttämisen kynnystä. Taistelukärkien hajoavan materiaalijätteen käsittely Aseidenriisuntaprosessin tekninen toteutus sisältää useita riskejä ympäristölle, terveydelle ja turvallisuudelle, ellei vaarallisia aineita käsitellä asianmukaisesti. Prosessi on myös hyvin kallis. Monet näistä riskeistä liittyvät ydinaseiden asekelpoiseen hajoavaan materiaaliin tai siviilisektorin vastaavaan materiaaliin (ks. ruutu 14). Ydinaseita riisuvien valtioiden tulee käsitellä taistelukärkien hajoava materiaalijäte turvallisesti ja varmistaa, ettei sitä käytetä uudelleen aseisiin. Paras ratkaisu on materiaalin hävittäminen tai sen muuttaminen ei-asekelpoiseen muotoon. Sitä voitaisiin käyttää rauhanomaisissa tarkoituksissa polttoaineena tai sijoittaa pysyvään varastoon esimerkiksi kallioperään. Vuonna 1993 Yhdysvallat ja Venäjä solmivat kahdenkeskisen sopimuksen, jonka mukaan Venäjän tulee muuntaa 500 tonnia korkeasti rikastettua uraania vähän rikastetuksi yhdysvaltalaisissa ydinvoimaloissa käytettäväksi uraaniksi. Kesäkuun loppuun 2005 mennessä puolet määrästä oli muunnettu. Vuonna 2000 maat allekirjoittivat Yhdysvaltain ja Venäjän välisen plutoniumin käsittelysopimuksen, jolla ne sitoutuivat, kuten Valkoinen talo asian ilmaisi, ”hävittämään turvallisesti, läpinäkyvästi ja peruttamattomasti” 68 metristä tonnia plutoniumia, joka tulisi puoliksi kummastakin maasta. Muuntamisvauhti on erityisesti plutoniumin osalta hidastunut useiden syiden kuten rahoituksen puuttumisen, byrokraattisten viivästysten, salassapidon ja oikeudellisten kiistojen vuoksi. Muuntamistahtia ja uraanin rauhanomaista käyttöä rajoittavat myös markkinanäkökohdat. Jotta korkeasti rikastetun uraanin varastojen vähentämistä voitaisiin nopeuttaa, varastojen omistavien valtioiden olisi myytävä uraania muille ydinsulkusopimuk- ydinaseet RUUTU 14 HAJOAVAN MATERIAALIN HAASTEET Ydinräjähdys on seurausta energian vapautumisesta, kun hajoavan materiaalin atomit halkeavat äkillisessä ketjureaktiossa. IAEA on asettanut 8 kilogrammaa plutoniumia ja 25 kilogrammaa korkeasti rikastettua uraania ”merkittävien määrien” rajaksi, jotka tulee havaita tarkastuksissa. Vähäisempikin määrä riittää ydinaseiden valmistamiseen. Sekä plutoniumin että korkeasti rikastetun uraanin siviili- ja sotilasvarastot ovat yhteensä lähes 2.000 metristä tonnia (ks. taulukko). Vaikka useimmat ydinasevaltiot ovat ilmoittaneet lopettaneensa näiden materiaalien tuottamisen aseita varten, jotkin valtiot tuottavat tai käyttävät tätä materiaalia siviilitarkoituksiin. Korkeasti rikastettua uraania käytetään joissakin tutkimusreaktoreissa, useissa siviili- ja sotilasvaltamerialuksissa ja lääketieteellisten isotooppien valmistuksessa. Jotkin valtiot käyttävät plutoniumia ydinpolttoaineena. Maailman hajoavan materiaalin varastot* Käyttötarkoitus Plutonium Korkeasti rikastettu uraani Yhteensä Siviilikäyttö Sotilaskäyttö 1.700 155 175 1.725 1.875 1.880 Yhteensä (metric tonnes) 1.855 1.900 3.755 Hajoavan materiaalin tuottaminen on vaikeaa. Se vaatii muutakin kuin laboratoriokokoisten polttoainekiertojen hallintaa. Lukuun ottamatta kahdeksaa ydinaseita omistavaa maata (tai yhdeksää, jos Pohjois-Korea lasketaan mukaan) vain harvoissa on teollisia laitoksia, jotka pystyvät tuottamaan merkittäviä määriä rikastettua uraania. Nämä ovat Alankomaat (Urenco), Brasilia, Japani ja Saksa. Japani on ainoa ydinasekerhon ulkopuolinen valtio, jolla on teollisuusmittaista jälleenkäsittelyä. * Lähde: D. Albright and K. Kramer, Bulletin of the Atomic Scientists (Marras-joulukuu 2004). seen liittyneille maille sekoitettuna reaktoripolttoaineeksi kelpaavalle rikastustasolle tai käytettävä se omiin ydinvoimatarpeisiinsa. 107 108 kauhun aseet Kansainväliset odotukset Yhdysvallat ja Neuvostoliitto eivät ole vielä panneet täytäntöön vuonna 1996 alulle pantua Yhdysvaltojen, Venäjän ja IAEA:n välistä kolmikantaaloitetta, jonka tavoitteena on löytää käytännön keinoja ylijääneen hajoavan materiaalin saattamiseksi IAEA:n ydinmateriaalivalvontasopimuksen piiriin vaarantamatta asesuunnitelmien turvallisuutta tai aiheuttamatta uusia leviämisriskejä. Aloitteen täytäntöönpanoon ei ole päästy ratkaisemattomien laajuus-, kesto- ja kustannuskysymysten vuoksi. Kumpikaan valtio ei ole vielä alistanut mitään taistelukärkimateriaaliaan ydinmateriaalivalvonnan piiriin tämän aloitteen mukaisesti. Toinen askel olisi, että kaikki ydinasevaltiot alistaisivat heti kun se käy päinsä asekelpoisen hajoavan materiaalinsa, jota ei enää tarvita sotilaallisiin tarkoituksiin, IAEA:n tai muuhun asianmukaiseen kansainväliseen tarkastukseen ja ryhtyisivät järjestelyihin tämän materiaalin siirtämiseen rauhanomaisiin tarkoituksiin, jotta varmistettaisiin sen pysyminen sotilaallisten ohjelmien ulkopuolella. Näiden kahden ydinasevallan konkreettiset toimet kolmikanta-aloitteen täytäntöön panemiseksi samoin kuin muut vastaavat toimet osoittaisivat päättäväisyyttä niiden aseidenriisuntavelvoitteiden täyttämisessä. Lisäviivytykset antaisivat vain päinvastaisen signaalin. Yhdysvallat on yksipuolisesti alistanut ydinmateriaalivalvontaan jonkin verran hajoavaa materiaalia, jonka se on katsonut ylittävän sotilaalliset tarpeensa. Samoin on tehnyt Iso-Britannia. Lokakuussa 2005 Yhdysvallat ilmoitti varaavansa 17 tonnia korkeasti rikastettua uraania turvatakuiden alaisen ydinpolttoainevarmuutta tukevan polttoainereservin perustamiseen. Kuukausi tämän jälkeen se paljasti suunnitelmansa siirtää 200 metristä tonnia korkeasti rikastettua uraania ydinasevarastostaan käytettäväksi pääasiassa ei-räjähdyksellisiin sotilaallisiin tarkoituksiin (laivojen työntövoimajärjestelmissä)3. Peruuttamattomuus Ydinaseriisunnan suurimpia haasteita on, miten varmistetaan, etteivät valtiot irtaudu sitoumuksistaan ja ryhdy rakentamaan ydinaseistusta joko ensi kertaa tai uudestaan. Tätä ongelmaa kutsutaan usein ’ulos murtautumiseksi’. Tämän haasteen vakavuus todettiin vuoden 2000 ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssissa. Koska ydinaseita ei voida valmistaa ilman 3. Yhdysvaltojen energiaministeri Sam Bodmanin puheenvuoro Carnegien kansainvälisessä ydinsulkukonferenssissa Washingtonissa 7. marraskuuta 2005. ydinaseet hajoavaa materiaalia, kansainvälinen yhteisö on jo pitkään pitänyt kaiken hajoavan materiaalin tiukan valvonnan varmistamista hyvin tärkeänä. Tämä edellyttää sekä taistelukärjistä kertyvän jäteraaka-aineen että siviilisektorin asekelpoisen hajoavan materiaalin valvontaa. Peruuttamattomuus on vaikeasti saavutettava tavoite. Vuonna 1994 Yhdysvaltain tiedeakatemia teki ehdotuksensa tiettyjen vaatimustasojen soveltamisesta ydinaseista saatavan ylimääräisen asekelpoisen plutoniumjätteen käsittelyssä. Niistä ensimmäisen – varastoituja aseita koskevan ohjeiston mukaan – plutoniumylijäämän käsittelyssä on noudatettava valvontaa, joka on ”niin lähellä purkamattomien ydinaseiden turvallisuusja kirjaamisjärjestelmää kuin mahdollista”. Toinen ohjeisto koski käytettyä polttoainetta. Sillä pyrittiin turvaamaan aseidenriisunnan peruttamattomuus varmistamalla, että aseista irrotetun plutoniumylijäämän saanti asekäyttöön tehtäisiin yhtä vaikeaksi kuin käytetystä polttoaineesta erotetun plutoniumin.4 Komission näkemyksen mukaan näitä ohjeistoja on järkevää soveltaa kaikkeen asekelpoiseen hajoavaan materiaaliin. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 24 Kaikkien ydinasevaltioiden, erityisesti Venäjän ja Yhdysvaltojen, on saatettava sotilasohjelmiensa ylijäävä hajoava materiaali Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n ydinmateriaalivalvonnan piiriin. Edesauttaakseen korkeasti rikastetun uraanin varastojen pienentämistä näitä varastoja omistavien valtioiden on myytävä uraania sekoitettuna reaktoripolttoaineeksi sopivalle rikastustasolle muille ydinsulkusopimukseen liittyneille valtioille tai käytettävä se omiin rauhanomaisiin ydinvoiman käyttötarkoituksiin. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 25 Kaikkien ydinasevaltioiden on otettava käyttöön tiukat vaatimukset asekelpoisen, sotilaalliset tarpeet ylittävän tai aseidenriisuntatoimien seurauksena saatavan hajoavan materiaalin käsittelemiseksi yhdysvaltalaisen varastoituja aseita ja käytettyä polttoainetta koskevan ohjeiston luoman esimerkin mukaisesti. 4. National Academy of Sciences, Committee on International Security and Arms Control, ”Management and Disposition of Excess Weapons Plutonium” (Washington, D.C.: National Academies Press, 1994), s. 147). 109 110 kauhun aseet Asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon lopettaminen: asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltosopimus Kielto tuottaa asekelpoista hajoavaa materiaalia käytettäväksi ydinaseissa on jo pitkään saanut maailmanyhteisön laajan tuen. Se sisältyi päämääränä pakettisopimukseen, joka johti ydinsulkusopimuksen jatkamiseen määräämättömäksi ajaksi vuonna 1995. Se hyväksyttiin myös vuoden 2000 ydinsulkusopimuksen tarkistuslukonferenssissa, samoin useissa YK:n yleiskokouksen päätöslauselmissa. Vuonna 1995 aseidenriisuntakonferenssissa sovittiin kieltoa koskevasta neuvottelumandaatista. Monet vaikeudet ovat kuitenkin toistaiseksi estäneet aseidenriisuntakonferenssia saamasta aikaan tällaista sopimusta. Keskeinen perustelu tällaisen sopimuksen laatimiseksi on selvä: vaikka hajoavan materiaalin tuotantokielto ei yksinään riitä saamaan aikaan aseidenriisuntaa, valmistuksen lopettaminen ainakin pysäyttäisi uuden asekelpoisen plutoniumin ja korkeasti rikastetun uraanin tarjonnan. Hanojen sulkemisen ei pitäisi periaatteessa olla kovin vaikeasti saavutettavissa. Viidestä ydinasevaltiosta ainoastaan Kiina ei ole vielä virallisesti ilmoittanut, ettei se enää tuota tällaista materiaalia aseita varten. Sen olisi viipymättä tehtävä tämä ilmoitus.. Asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltosopimus palvelisi myös tärkeitä ydinaseiden leviämisen ja terrorismin torjunnan päämääriä rajoittamalla ydinarsenaalien kokoa ja pienentämällä riskiä, että asekelpoista hajoavaa materiaalia luovutetaan vääriin käsiin tai varastetaan. Se myös poistaisi ydinasevaltioiden ja ydinaseettomien valtioiden välisen syrjinnän, sillä sitä sovellettaisiin kaikkien maiden rikastus- ja jälleenkäsittelylaitoksiin. Vaikka likipitäen kaikki valtiot pitävät asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltosopimusta toivottavana, siihen liittyy useita vaikeuksia. Varastot. Vaikka uuden asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotanto pysäytettäisiinkin, valtiot voisivat valmistaa uusia aseita varastoon kertyneestä hajoavasta materiaalista. Koska nämä varastot ovat varsin suuria joissakin maissa, etenkin Yhdysvalloissa ja Venäjällä, monet ydinaseettomat valtiot ovat vaatineet, että sopimuksen olisi katettava myös varastot. Toiset valtiot, joihin myös ydinasevaltiot kuuluvat, vastustavat tätä ajatusta ja haluavat rajata sopimuksen uuteen tuotantoon. Alueelliset erityisintressit vaikuttavat monien valtioiden suhtautumiseen: Pakistan ja Lähi-idän arabivaltiot haluavat varastojen mukaan ottamista, Intia ja muutamat muut eivät. Todentaminen on niin ikään muodostunut kiistakysymykseksi. Maailmanyhteisö totesi jo kauan sitten, miten tärkeää on sisällyttää todentaminen asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltävään sopimuksiin. Jos ydinaseet todentaminen puuttuu, maailma ei voi vakuuttua asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon tosiasiallisesta päättymisestä. Vuosien 1995 ja 2000 ydinsulkusopimuksen tarkastelukonferenssien osanottajat olivat hyvin yksituumaisia hyväksyessään tavoitteeksi asekelpoisen hajoavan materiaalin kieltosopimuksen ja todentamisen neuvottelemisen. Koska todentaminen edellyttäisi sopimukseen liittyneiden maiden, myös ydinasevaltioiden, kaikkien rikastus- ja jälleenkäsittelylaitosten alistamista turvajärjestelyille, tätä pidettiin mahdollisena ja toivottavana. Tällaisia laitoksia ei ole kovinkaan monta. IAEA suorittaa tällaista todentamista joissakin ydinsulkusopimukseen liittyneissä ydinaseettomissa maissa: Alankomaissa, Brasiliassa, Japanissa ja Saksassa. Myös kahdessa ydinasevaltiossa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa, sitä toteutetaan Euratomin ja IAEA:n ydinmateriaalivalvontasopimusten mukaisesti. Voidaanko todentamisessa kuitenkaan vakuuttua täysin luotettavasti siitä, ettei asekelpoista hajoavaa materiaalia ohjaudu muualle suurista teollisista laitoksista, joissa käsitellään isoja määriä? Tällaiset vaikeudet tunnustetaan, mutta useimmat valtiot eivät pidä niitä voittamattomina. Yleinen näkemys on, että ilman todentamislauseketta asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltosopimuksesta olisi vain rajallista hyötyä tai se voisi olla jopa haitallinen. Todentamisen keskeisyyttä aiemmin korostanut Yhdysvallat muutti kuitenkin heinäkuussa 2004 politiikkaansa ja totesi, ettei ”asekelpoisen hajoavan materiaalin kieltosopimuksen realistinen, tosiasiallinen todentaminen ole mahdollista”. Monet maat ovat torjuneet tämä näkökannan. Komissio huomauttaa, että vaikka ydinaseettomien maiden rikastuslaitosten turvajärjestelmien on jo kauan tunnustettu aiheuttavan ongelmia, niihin on löydetty käytännön ratkaisuja, jotka kaikki IAEA:n jäsenmaat ovat hyväksyneet. Näitä ratkaisuja on käytetty Etelä-Afrikan, Brasilian ja Japanin laitoksissa. IAEA:lla on siten pitkä kokemus näiden laitosten rauhanomaisuuden todentamisesta. On totta, että asekelpoisen hajoavan materiaalin kieltosopimuksen mukainen koko maailman, myös ydinasevaltioiden, rikastusja jälleenkäsittelylaitosten tarkastus tuottaisi huomattavasti lisätyötä atomienergiajärjestölle, varsinkin jos ydinvoiman siviilikäyttö lisääntyy. Ydinvoiman käytön lisääntyminen tapahtuisi kuitenkin pitkän ajan kuluessa, joten IAEA voi lisätä tarkastuskapasiteettiaan asteittain. Jos IAEA:n tarkastukset ydinasevaltioiden polttoainekiertolaitoksiin hyväksytään vapaaehtoispohjalta, sekä järjestö että kyseiset maat saavat kokemusta, josta olisi hyötyä mahdollisia tulevia aseidenriisuntasopimuksia ajatellen. 111 112 kauhun aseet Tie eteenpäin. Maailman maiden valtava enemmistö tukee edelleen toden- tamista osana asekelpoisen hajoavan materiaalin kieltosopimusta ja suhtautuu epäillen todentamisen poisjättämiseen. Komissio yhtyy tähän epäilykseen. Sellainen rakennelma kuvastaisi yhtä ydinsulkusopimuksen eriarvoisuutta ilmentävää piirrettä: ydinaseettomien valtioiden on alistettava kaikki polttoainekiertoon liittyvät toimensa ydinmateriaalivalvontaan, kun taas ydinasevaltioilla vastaavia velvoitteita ei ole. Todentamista koskevien erojen ja hajoavan materiaalin varastoihin liittyvien kysymysten selvittämiseksi nämä kohdat voitaisiin käsitellä erikseen tulevissa neuvotteluissa. Lisäksi joko valmistautumisena neuvotteluihin tai niiden kanssa samanaikaisesti ydinasekonferenssiin voitaisiin asettaa tieteellisten asiantuntijoiden ryhmä, jonka tehtävänä olisi tutkia teknisiä kysymyksiä, esimerkiksi mitkä materiaalit sisällytetään sopimukseen alaan ja millä erityistoimilla voitaisiin lisätä todentamisprosessia kohtaan tunnettua luottamusta. Näin toimittiin ennen täydellistä ydinkoekieltosopimusta koskeviin neuvotteluihin ryhtymistä. Lähivuosina IAEA saa paljon kokemusta sekä rikastus- että jälleenkäsittelylaitosten tarkastamisesta etenkin Japanissa. Lisää arvokasta kokemusta saataisiin, jos ydinasevaltiot alistaisivat samaan aikaan laitoksensa tarkastukseen vapaaehtoisesti. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 26 Aseidenriisuntakonferenssin on käynnistettävä välittömästi ja ilman ennakkoehtoja viivästyneet neuvottelut asekelpoisen hajoavan materiaalin kieltosopimuksesta. Ennen neuvotteluja tai viimeistään niiden kuluessa aseidenriisuntakonferenssin on asetettava tieteellisten asiantuntijoiden ryhmä tutkimaan sopimuksen teknisiä puolia. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 27 Viiden ydinsulkusopimukseen liittyneen ydinasevaltion ja niiden myötä muiden ydinaseita omistavien valtioiden tulee aseidenriisuntakonferenssin hajoavan materiaalin tuotannon kieltämistä koskevien neuvottelujen helpottamiseksi sopia keskenään asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon lopettamisesta. Niiden tulee avata kyseiset tuotantolaitoksensa Kansainvälisen atomienergiajärjestön ydinmateriaalivalvontatarkastuksille Euratomin Iso-Britanniassa ja Ranskassa tekemistä tarkastuksista saatuja kokemuksia hyväksi käyttäen. Näiden kahdeksan valtion tulee myös tarttua kysymykseen asekelpoisen hajoavan materiaalin varastojen todennetusta rajoittamisesta. ydinaseet Kaikkien ydinkokeiden lopettaminen: täydellinen ydinkoekieltosopimus Koeräjäytykset ovat ydinaseiden suunnittelun, kehittämisen ja jalostamisen keskeinen vaihe. Niitä on myös yleisesti pidetty poliittisena viestinä, joka osoittaa muulle maailmalle valtion hallitsevan ydinaseteknologian. Kaikkien valtioiden liittyminen täydelliseen ydinkoekieltosopimukseen edistäisi useiden tärkeiden tavoitteiden saavuttamista. Ensinnäkin se estäisi nykyisten ydinaseiden laadullisen kehittämisen. Toiseksi kaikista ydinsulkusopimukseen liittyneistä ydinaseettomista valtioista tulisi sopimuksen ja sen maailmanlaajuisen todentamisjärjestelmän osallisia. Kolmanneksi, jos kaikki valtiot tukisivat täydellistä ydinkoekieltosopimusta ja saattaisivat sen voimaan, se olisi vahva viesti siitä, että koko maailma etenee jälleen kohti aseidenriisuntaa. Yli puoli vuosisataa kansainvälinen yhteisö on pyrkinyt lopettamaan ydinkokeet. 1950-luvun alkupuolella yleistä huolestumista herättivät sekä ilmakehässä tehdyistä ydinkokeista vapautunut radioaktiivinen laskeuma että ydinkilpavarustelun kiihtyminen. Heinäkuussa 1945 suoritetun ensimmäisen ydinkokeen jälkeisinä vuosina tehtiin yli 2.000 ydinkoeräjäytystä. Ensimmäiset kokeet tehtiin ilmakehässä ja veden alla, seuraavat maan alla. Useimmiten tekijöinä olivat RUUTU 15 VIIDEN YDINSULKUSOPIMUKSEEN LIITTYNEEN YDINASEVALTION SEKÄ INTIAN JA PAKISTANIN TEKEMÄT YDINKOKEET Valtio Yhdysvallat Neuvostoliitto Ranska Iso-Britannia Kiina Intia Pakistan Yhteensä Viimeisin 1992 1990 1996 1991 1996 1998 1998 Ilmakehässä tai veden alla Maan alla Yhteensä 217 219 50 21 23 --- 815 496 160 24 22 3 2 1.032 715 210 45 45 3 2 530 1.522 2.052 Lähde: SIPRI:n vuosikirja 1998, liite 12b, s.562–563. (Huom.: SIPRI käyttää Threshold Test-Ban Treaty:n ydinkoemääritelmää, joka laskee tietyllä paikalla tehdyt samanaikaiset kokeet yhdeksi.) 113 114 kauhun aseet Yhdysvallat ja Neuvostoliitto, välillä myös Iso-Britannia, Kiina ja Ranska. (katso ruutu 15) Ydinsulkusopimukseen liittyneet ydinasevaltiot eivät ole tehneet ydinkokeita siitä lähtien, kun täydellinen ydinkoekieltosopimus avattiin allekirjoituksille syyskuussa 1996. Viimeksi ydinkokeita ovat tehneet Kiina ja Ranska vuonna 1996 sekä Intia ja Pakistan vuonna 1998. Useat kansainväliset asiakirjat ja monet YK:n yleiskokouksen päätöslauselmat korostavat täydellisen ydinkoekiellon tarpeellisuutta. Ydinasekokeiden kieltämistä ilmakehässä, avaruudessa ja veden alla koskevan sopimuksen johdannossa viitataan kahteen päämäärään, jotka ovat ”saamaan aikaan kaikkien ydinkoeräjäytysten lopettaminen ikuisiksi ajoiksi” ja ”neuvottelujen jatkaminen tässä tarkoituksessa”. Ydinsulkusopimuksen jatkamisen määräämättömäksi ajaksi vuonna 1995 teki mahdolliseksi pakettiratkaisu, jonka keskeisenä osana oli vaatimus täydellistä ydinkoekieltosopimusta koskevien neuvottelujen loppuun saattamisesta vuoteen 1996 mennessä. Vaikka YK:n yleiskokous hyväksyi ydinkoekieltosopimuksen ja avasi sen allekirjoituksille syyskuussa 1996, se ei ole vieläkään astunut voimaan. Voimaan astumisen esteet. Kun täydellinen ydinkoekieltosopimus avattiin allekirjoituksille vuonna 1996, sen allekirjoitti 71 valtiota, joiden joukossa olivat viisi ydinasevaltiota. Huhtikuuhun 2006 mennessä allekirjoittajien lukumäärä oli noussut 176:een ja ratifiointien määrä 132:een. Sopimus astuu kuitenkin voimaan vasta 180 päivän kuluttua siitä, kun 44 ydinteknologiaa käyttävää valtiota on ratifioinut sen. Näistä 44 valtiosta vain 34 on tähän mennessä ratifioinut sopimuksen. Kymmenestä puuttuvasta seitsemän – Egypti, Indonesia, Iran, Israel, Kiina, Kolumbia ja Yhdysvallat – on allekirjoittanut sopimuksen, mutta ei ratifioinut sitä. Kolme valtiota, Intia, Pakistan ja Pohjois-Korea, eivät ole allekirjoittaneet eivätkä ratifioineet sopimusta. Presidentti Bill Clinton allekirjoitti täydellisen ydinkoekieltosopimuksen ensimmäisenä valtionpäämiehenä vuonna 1996. Yhdysvaltain senaatti kuitenkin kieltäytyi vuonna 1999 antamasta suostumustaan ratifioinnille. Yhdysvaltain nykyinen hallitus ei tue sopimusta eikä pyri sen ratifiointiin. Se on kuitenkin ilmoittanut noudattavansa edelleen vuoden 1992 yksipuolista ydinkoemoratoriota. Intia ja Pakistan, jotka eivät ole allekirjoittaneet ydinsulkusopimusta eivätkä täydellistä ydinkoekieltosopimusta, ovat kuitenkin sitoutuneet olemaan suorittamatta uusia ydinkokeita. Komissio uskoo, että Yhdysvaltojen päätöksellä ratifioida täydellinen ydinkoekieltosopimus olisi voimakas vaikutus muihin maihin, niin että ne seurasivat esimerkkiä. Se parantaisi ratkaisevasti sopimuksen voimaansaat- ydinaseet tamismahdollisuuksia. Sillä olisi enemmän myönteisiä vaikutuksia asevalvonnalle ja aseidenriisunnalle kuin millään muulla yksittäisellä toimenpiteellä. Vaikka ydinkokeita ei olekaan tehty moniin vuosiin, sopimuksen epäonnistuminen olisi riski koko kansainväliselle yhteisölle. Yhdysvaltojen tulisi harkita uudestaan suhtautumistaan ja ryhdyttävä sopimuksen ratifiointitoimiin. Vain täydellinen ydinkoekieltosopimus merkitsee pysyvää ja oikeudellisesti velvoittavaa sitoutumista ydinkokeiden lopettamiseen. Täydellisen ydinkoekieltosopimuksen maailmanlaajuiset todentamisjärjestelyt ovat jo osittain toiminnassa. Ne käsittävät laitteet seismologista, hydroakustista, infraääni- ja radionuklidivalvontaa varten. Järjestelmä koostuu 321 valvonta-aseman ja 16 radionuklidilaboratorion verkostosta. Yli 100 asemaa välittää jo tietoa. Täydellisen ydinkoekieltosopimuksen järjestöllä (CTBO) on kuitenkin ollut vaikeuksia vuosimaksujen perimisessä. Vaikka poliittinen tuki täydelliselle ydinkoekieltosopimukselle on vahva, todentamisjärjestelmän pysyvän rahoituksen turvaaminen on edelleen suuri haaste. Komissio pitää valvontajärjestelmää olennaisen tärkeänä täydellisen ydinkoekieltosopimuksen jatkuvan uskottavuuden kannalta ja kannustaa kaikkia allekirjoittajia tukemaan sitä poliittisesti ja taloudellisesti. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 28 Kaikkien valtioiden, jotka eivät vielä ole allekirjoittaneet ja ratifioineet täydellistä ydinkoekieltosopimusta, on tehtävä se ilman ehtoja ja viivytyksettä. Yhdysvaltojen, joka ei ole ratifioinut sopimusta, on harkittava uudelleen suhtautumistaan ja ryhdyttävä ratifiointitoimiin tunnustaen esimerkkinsä tärkeyden sopimuksen voimaan tuloon tarvittavien lisäratifiointien kannalta, joka olisi askel sopimuksen voimaansaattamiseksi. Siihen asti kunnes sopimus astuu voimaan, kaikkien ydinasevaltioiden on edelleen pidättäydyttävä ydinkokeiden tekemisestä. Vuonna 2007 järjestettävässä täydellisen ydinkoekieltosopimuksen allekirjoittajamaiden konferenssissa on otettava esille mahdollisuus saattaa sopimus voimaan väliaikaisesti. 115 116 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 29 Kaikkien allekirjoittajien on annettava taloudellista, poliittista ja teknistä tukea kansainvälisestä valvontajärjestelmästä, kansainvälisestä tietokeskuksesta ja sihteeristöstä muodostuvan todentamisjärjestelmän kehittämisen ja toiminnan jatkamiselle, niin että täydellisen ydinkoekieltosopimuksen järjestö on sopimuksen voimaan astuessa valmis valvomaan sen noudattamista. Valtioiden on kaikissa oloissa sitouduttava säilyttämään valvontaasemansa ja jatkettava tiedon välittämistä kansalliselta pohjalta. YDINASEIDEN SÄÄNTELYSTÄ NIIDEN KIELTÄMISEEN Kenenkään ei tule sallia enää koskaan käyttävän ydinaseita. Tämä koskee yhtä lailla valtioita ja terroristeja. Täysin varmoja tästä voimme olla vasta päästessämme eroon ydinaseista ennen kuin joku jossakin saa houkutuksen käyttää niitä. Tämän hetken tilanne on vaarallinen. Olemme kokeneet ydinaseiden leviämisen kolmannen aallon. Leviämistä ei ole saatu pysähtymään eikä vakavia askeleita ydinaseiden kieltämisen suuntaan ole otettu. Presidentti Ronald Reagan sanoi toisen kautensa virkaanastujaispuheessa: ”Tavoitteenamme on kaikkien ydinaseiden hävittäminen maan pinnalta jonakin päivänä.”5 Tämä tapahtui vuonna 1985. Komission yhtyy tähän lausumaan. Ydinaseet ovat kylmän sodan jäänne. On aika kieltää ne aivan kuten maailmassa on kielletty kemialliset ja biologiset aseet. Kansainvälisen tuomioistuimen neuvoantava lausunto muodostaa virstanpylvään: ”Velvoitteenamme on käydä hyvässä uskossa neuvotteluja ja saattaa ne päätökseen, jonka lopputuloksena on kaikinpuolinen ydinaseriisunta tiukassa ja tehokkaassa kansainvälisessä valvonnassa.” Tämä velvoite edellyttää kaikkien valtioiden toimivan aktiivisesti ydinaseiden määrän ja niiden sotilaallisen merkityksen vähentämiseksi. Näyttää kuitenkin siltä, että ydinasevaltiot eivät suunnittele sellaista turvallisuuspolitiikkaa, johon ydinaseet eivät kuulu, vaikka ne vaativat tätä muilta valtioilta. 5. Presidentti Reagan toisen kautensa virkaanastujaispuheessa, maanantaina 21.1.1985. ydinaseet Keskeinen haaste on kumota käsitys, että ydinaseiden kielto on utopistinen päämäärä. Ydinaseiden riisuntasopimus voidaan saada aikaan, Se edellyttää huolellisia ja järkeviä käytännön toimia. On asetettava selkeitä vertailukriteereitä, sovittava määrittelyistä, laadittava aikatauluja ja sovittava niistä, on sovittava läpinäkyvyysvaatimuksista. Aseidenriisuntatyö on saatava liikkeelle.Tässä luvussa on tunnistettu monia toimenpiteitä ja aloitteita, joiden avulla maailma voisi siirtyä kohti ydinaseiden riisuntaa. On aika hylätä tämänhetkinen kuollut piste ja käynnistää uudelleen neuvottelut tulevista askeleista. Vuonna 1956 presidentti Dwight D. Eisenhower sanoi: ”Jos ihminen kykenee kehittämään aseita, jotka ovat niin kauhistuttavia, että ajatus maailmansodasta pitää lähes varmasti sisällään itsemurhatuomion, voisi kuvitella, että ihmisen äly ja ymmärrys… sisältäisivät myös kyvyn löytää rauhanomainen ratkaisu.” 3 Komissio uskoo presidentti Eisenhowerin olleen oikeassa. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 30 Kaikkien ydinaseita omistavien valtioiden tulee käynnistää ydinaseettoman turvallisuuspolitiikan suunnittelu. Niiden tulee ryhtyä valmistelemaan ydinaseiden kieltämistä käytännöllisin, vähittäin voimaan tulevien yhteisten toimien kautta. Näihin sisältyvät ydinaseiden riisunnan määrittely, selkeiden kriteereiden asettaminen ja läpinäkyvyysvaatimukset. 6. Presidentti Dwight D. Eisenhower, lehdistötilaisuus, Washington, D.C., 14.11.1956. 117 neljäs luku Biologiset ja toksiiniaseet neljäs luku Biologiset ja toksiiniaseet iologisessa sodankäynnissä ja bioterrorismissa on kyse tahallisesta taudin aiheuttamisesta tai levittämisestä biologisten aineiden avulla. Näillä aineilla voidaan aiheuttaa suunnatonta inhimillistä vahinkoa, paniikkia ja yhteiskunnallista sekosortoa. Valtiot ovat ymmärtäneet jo kauan, että näiden aseiden aiheuttamien uhkien poistaminen vaatii laajaa kansainvälistä yhteistyötä. Yhteistyön tarve on kuitenkin nyt noussut kiireellisemmäksi kuin milloinkaan ennen. Tämä kiireellisyys johtuu useista samansuuntaisista kehitystrendeistä. Yksi näistä on biotieteiden nopea kehitys, jolla saattaa olla arvaamattoman vaarallisia seurauksia. Toinen on se, että vuonna 1972 solmittuun biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen ei sisälly todentamismenettelyjä sopimuksen noudattamisen valvomiseksi eikä toimeenpanojärjestöä. Ongelmana on myös se, että monet maat eivät ole hyväksyneet tai täydellisesti panneet täytäntöön kansallista lainsäädäntöä ja muita välineitä, joilla varmistetaan velvoitteiden täyttäminen. Vielä yksi huoli on biopuolustusohjelmien mahdollinen väärinkäyttö tai kielteinen vaikutus. Ne saattavat tarjota suojan laittomalle biologisiin aseisiin liittyvän asiantuntemuksen kehittämiselle tai ylläpitämiselle. Niin ikään terroristitoiminnan pelko on kasvanut; tähän yhdistyy nykyaikaisten talouksien suuri haavoittuvuus tautien levittämisestä aiheutuvan sekasorron oloissa. Komission näkemyksen mukaan biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen vahvistaminen on välttämätön, mutta ei riittävä edellytys näiden vaikeiden, toisiinsa kietoutuvien ongelmien ratkaisemiselle. Koska uhka näiden aseiden joutumisesta terroristien haltuun ja käyttöön on kasvanut, julkista tiedottamista on parannettava. Ihmisten täytyy saada tietoa riskien lisäksi myös siitä, miten hätätilanteessa on toimittava. Tämä vaatii tasapainon löytämistä suuren yleisön tiedonsaantioikeuden ja kollektiivisen sekaannuksen tai paniikin synnyttämisen riskin välillä. Ongelmaa lisää se, että biologisia aineita, joita on mahdollista käyttää aseina, esiintyy myös luonnossa. Taudin puhkeamisen alkuvaiheessa voi B 120 biologiset ja toksiiniaseet RUUTU 16 Biologiset aseet voidaan jakaa ryhmiin usealla tavalla. Yksi tapa on tarkastella, minkä tyyppinen aine taudinaiheuttaja on, esimerkiksi bakteeri, virus vai toksiini. Toinen tapa ryhmitellä on katsoa seurausten luonnetta: onko kyseessä tauti, joka tarttuu ihmisestä toiseen (tarttuva tauti) vai tauti, joka tarttuu vain aineen kanssa välittömään kosketukseen joutuviin ihmisiin. Kolmas tapa on tarkastella oireita. Toiset taudit esimerkiksi johtavat yleensä kuolemaan, toiset vammauttavat uhrinsa tai aiheuttavat muutoksia käyttäytymisessä. siten olla vaikeaa määritellä, onko tauti aiheutettu tahallaan vai onko se syntynyt luonnollisesti. Vaikka taudin puhjetessa onkin tärkeintä reagoida nopeasti, jotta seurauksia lievennettäisiin, sekä hallitusten että suuren yleisön on tarpeellista tietää, onko tapahtuma luonnollinen vai onko se ihmisten aiheuttama, jolloin on löydettävä syylliset. 2000-luvulla maailmanlaajuisen tavaroiden ja tuotantoeläinten kuljetuksen ja kansainvälisen matkustamisen lisääntyessä helposti tarttuvan taudin eteneminen yhdestä paikasta kaikkialle maailmaan voi tapahtua nopeasti. Bioteknologian kehitys ja biologisten aineiden tuotantovälineiden laaja levinneisyys tekevät mahdollisten biologisten uhkien tarkan osoittamisen yhä vaikeammaksi. BIOLOGISTEN ASEIDEN KIELTÄMINEN Myrkyllisten aineiden käyttö sota-aseina kiellettiin ennen ensimmäistä maailmansotaa. Siitä huolimatta myrkkykaasua käytettiin laajasti tuossa sodassa. Tämä synnytti niin suurta inhoa, että kansainvälinen yhteisö päätti kieltää sekä kemiallisten että biologisten aseiden käytön sodassa. Pöytäkirja, joka koskee tukehduttavien, myrkyllisten tai muiden samankaltaisten kaasujen sekä bakteriologisten keinojen käytön kieltoa sodassa (Geneven pöytäkirja) allekirjoitettiin vuonna 1925 ja astui voimaan vuonna 1928 (ks. ruutu 17). Pöytäkirjassa kielletään tällaisten aseiden käyttö, mutta ei niiden valmistusta, varastointia eikä sijoittamista. Monet valtiot varasivat itselleen oikeuden vastata samalla mitalla, jos niitä vastaan hyökätään kielletyillä aseilla. Toisessa maailmansodassa käyttökieltoa noudatettiin varsin hyvin. Japanin asevoimat käyttivät kuitenkin biologisia aseita sodanaikaisia vastustajia kohtaan tehdyissä hyökkäyksissä ja kokeiluissa. Sodan aikana myös muut valtiot tutkivat biologisten aseiden 121 122 kauhun aseet RUUTU 17 GENEVEN PÖYTÄKIRJA Pöytäkirja, joka koskee tukehduttavien, myrkyllisten tai muiden samankaltaisten kaasujen sekä bakteriologisten keinojen käytön kieltoa sodassa Allekirjoitettiin 17.6.1925 ja astui voimaan 8.2.1928 Kieltää tukehduttavien, myrkyllisten tai muiden kaasujen sekä kaikkien vastaavien nesteiden, materiaalien ja laitteiden käytön sodassa Kieltää bakteriologisten keinojen käytön sodassa Velvoittaa sopimuspuolet tekemään kaiken voitavansa muiden valtioiden saamiseksi mukaan sopimukseen. Kiellot sitovat ” yhtä suuressa määrin kansojen omaatuntoa kuin niiden käytäntöä, yleismaailmallisesti tunnustettuna kansainväliseen oikeuteen kuuluvana osana.” käyttämistä sodankäyntiin. Toisen maailmansodan jälkeen käynnistettiin laajoja biologisen sodankäynnin tutkimusohjelmia, laajimmat Neuvostoliitossa ja Yhdysvalloissa. Tauteihin, joita yritettiin käyttää aseina, kuuluivat mm. pernarutto, isorokko, paiserutto ja jänisrutto. Yleissopimus bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen tuottamisen ja varastoimisen kieltämiseksi ja niiden hävittämiseksi (BTWC) allekirjoitettiin vuonna 1972, ja se astui voimaan vuonna 1975. Sopimus kieltää biologisten ja toksiiniaseiden kehittelyn, tuotannon, varastoinnin ja hankkimisen sekä edellyttää näiden aseiden ja niiden maaliinsaattamisvälineiden hävittämistä tai muuttamista rauhanomaisiin tarkoituksiin käytettäväksi. Sopimus sisältää niin kutsutun yleisen tarkoituksen periaatteen, jonka mukaan kaikki toiminta, jolla on jotain tekemistä näiden aineiden kanssa, on kiellettyä, ellei sitä voida perustella sopimuksen sallimilla rauhanomaisilla tarkoituksilla. Näihin kuuluvat ehkäiseviin, suojelullisiin ja muihin rauhanomaisiin tarkoituksiin käytettävät ainetyypit ja -määrät. Huhtikuuhun 2006 mennessä sopimukseen oli liittynyt 155 valtiota, mikä on vähemmän kuin ydinsulkusopimuksen ja kemiallisten aseiden kieltosopimuksenosapuolten määrä. Lisäksi 16 valtioita on allekirjoittanut sopimuksen, mutta ei ratifioinut sitä (ks. ruutu 18). Jotta sopimuksen kokonaisvaltainen hallintajärjestelmä saataisiin vahvemmaksi, osapuolten on edistettävä kaikkien valtioiden mukaantuloa. Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus ei sisällä määräyksiä sopimuksen noudattamista tai toteuttamista koskevasta seurannasta tai biologiset ja toksiiniaseet valvonnasta. Siihen ei myöskään sisälly keskeistä instituutiota tai todentamisjärjestöä kuten kemiallisten aseiden kieltosopimukseen. Koska sopimukseen liittyneet maat pitivät tärkeänä lisätä sopimuksen noudattamista kohtaan tunnettua luottamusta, ne päättivät vuonna 1991 kutsua koolle ad hoc-hallitusten asiantuntijatyöryhmän (VEREX), jonka tehtävänä oli määritellä ja tutkia mahdollisten todentamismenetelmien järjestämistä tieteelliseltä ja tekniseltä kannalta. Työryhmän loppuraportti suosituksineen esitettiin sopimusosapuolten erityiskonferenssille vuonna 1994. Tässä konferenssissa sovittiin, että sopimuksen tehokkuuden vahvistamiseksi ja täytäntöönpanon edistämiseksi kehitetään oikeudellisesti sitova väline. Neuvottelut todentamispöytäkirjasta alkoivat vuonna 1995 ja jatkuivat vuoteen 2001. Ne pysähtyivät äkisti Yhdysvaltojen vedettyä tukensa pois. Vuoden 2001 tarkistuskonferenssia oli lykättävä. Kun se kutsuttiin uudelleen koolle vuonna 2002, oli selvää, ettei todentamispöytäkirjaa koskeva luonnos etenisi ainakaan neuvotellussa muodossa ilman Yhdysvaltojen tukea. Tarkistuskonferenssi pystyi sopimaan ainoastaan vuotuisten sopimuspuolten asiantuntija- ja poliittisten kokousten pitämisestä vuoden 2006 loppupuolelle asti, jolloin oli määrä pitää kuudes tarkistuskonferenssi. Kuten edellä todettiin, todella merkittävää kehitystä tapahtui, kun YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi vuonna 2004 päätöslauselman 1540, joka sitoo kaikkia YK:n jäsenmaita. Se vahvistaa, miten tärkeää on, että kaikki valtiot täyttävät asevalvontaa ja aseidenriisuntaa sekä kaikkien joukkotuhoaseiden kaikenlaisen leviämisen estämistä koskevat sitoumuksensa. Päätöslauselma edellyttää kaikkien valtioiden ”hyväksyvän ja panevan täytäntöön tehokkaat lait, jotka estävät valtioista riippumattomia toimijoita valmistamasta, hankkimasta, pitämästä hallussaan, kehittelemästä, kuljettamasta, siirtämästä tai käyttämästä ydinaseita, kemiallisia tai biologisia aseita tai niiden kuljetusvälineitä” ja ”toimeenpanevan tehokkaita toimia valtionsisäisen valvonnan aikaansaamiseksi” niiden leviämisen estämiseksi. Tämä on tosiasiallinen lisäys biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen IV artiklaan, jossa vedotaan sopimusvaltioihin, että ne kieltäisivät oikeusjärjestelmänsä ja hallintansa alaisia henkilöitä hankkimasta biologisia aseita. 123 124 kauhun aseet TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Sopimuksen aseman vahvistaminen Biologinen uhka asettaa monimuotoisia haasteita ja edellyttää monimuotoisia ratkaisuja. Toistaiseksi on kuitenkin vähän yhteistä näkemystä sen suhteen, miten on edettävä. Toiset valtiot ovat luopuneet toivosta lisätä luottamusta kansainvälisten sopimusten noudattamista kohtaan. Toiset pyrkivät yhä elvyttämään ajatusta aikaansaada todentamispöytäkirja. Joidenkin mielestä nyt on siirryttävä eteenpäin ja rakennettava siltoja kollektiivisten, sopimuspohjaisten mekanismien ja muiden lähestymistapojen välille. Komission mielestä on ponnisteltava jonkin tason kansainvälisesti sovittujen periaatteiden ja toimeenpanoelinten aikaansaamiseksi, mutta haasteen monimutkaisuus tekee välttämättömäksi lähestyä biologisten aseiden muodostamia uhkia useista näkökulmista. Kansainvälisen yhteisön tulisi keskittyä yhtäaikaisesti seuraavantyyppisiin toimiin, jotka kaikki edesauttaisivat biotieteiden vihamielisen käytön hallintajärjestelmän luomista: kansainvälisten sopimusten vahvistaminen ja tehokas täytäntöönpano, mukaan lukien seuranta ja raportointi yleisen terveystietoisuuden lisääminen ja turvallisuussäännösten, -toimenpiteiden ja -resurssien lisääminen materiaalin ja laitteiden kuljetusten valvonta norminmuodostus kaikkien biotieteiden alalla työskentelevien keskuudessa ja yhteiskunnassa kokonaisuudessaan julkinen tiedotus terrorismin vastatiedustelu ja terrorismin vastaiset välineet. Valtiot eivät ole lukuisista ratkaisuehdotuksista huolimatta tarttuneet kaikkiin mahdollisuuksiin biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen sopimuspuolten vuosittaisten konferenssien sarjan yhteydessä. Ehdotuksista osa on koskenut YK:n todentamiskyvyn vahvistamista joko suoraan sopimukseen liittyen tai pohjautuen YK:n asevalvonta- ja tarkastuskomission UNMOVIC:n kokemuksille ja institutionaalisille valmiuksille. Osa on kohdistunut käytännesääntöjen, etiikan ja tieteellisten ja lääketieteellisten selontekojen kehittämiseen. Osa ehdotuksista keskittyy vahvistamaan terveydenhuoltojärjestelmien toimintakykyä tautien leviämisen torjunnassa. Vielä on ehdotettu, että julkisilla tiedotuskampanjoilla lisätään kaikkialla maailmassa tietoisuutta biologisen hyökkäyksen vaaroista. Tarvitaan monipuolista lähestymistapaa. Monenkeskistä normatiivista ja oikeudellista hallintajärjestelmää on vahvistettava ja koordinoitava se biologiset ja toksiiniaseet RUUTU 18 BIOLOGISTEN JA TOKSIINIASEIDEN KIELTOSOPIMUKSEN ULKOPUOLELLA OLEVAT VALTIOT Valtiot, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen, mutta eivät ratifioineet sitä Burundi, Egypti, Gabon, Guyana, Haiti, Keski-Afrikan tasavalta, Liberia, Madagaskar, Malawi, Myanmar, Nepal, Norsunluurannikko, Somalia, Syyria, Tansania, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat Valtiot, jotka eivät ole allekirjoittaneet sopimusta Andorra, Angola, Cookin saaret, Djibouti, Eritrea, Guinea, Israel, Kamerun, Kazakstan, Kiribati, Komorit, Marshall-saaret, Mauritius, Mikronesia, Mosambik, Namibia, Nauru, Niue, Sambia, Samoa, Trinidad ja Tobago, Tshad, Tuvalu muiden kansallisten ja kansainvälisten sekä julkisen vallan että kansalaisyhteiskunnan toimien kanssa. Ydinvoima- ja kemian teollisuus toimii aktiivisesti hallitusten kanssa ja on havainnut tämän omien etujensa mukaiseksi. Bioalan teollisuus voisi ja sen tulisi toimia samoin. Sen uskottavuus ja arvostus paranevat, jos se toimii yhteistyössä bioteknologian väärinkäytösten ehkäisemiseksi aivan kuten ydinvoima- ja kemian teollisuus toimivat. Maailmanlaajuisen kehityksen kannalta ratkaisevaa olisi kuitenkin Yhdysvaltojen sitoutuminen aktiiviseen kansainvälisten ratkaisujen ja välineiden etsintään. Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus on puutteistaan – todentamisjärjestelyjen ja järjestelmää jatkuvasti tukevan pysyvän elimen puuttumisesta – huolimatta ainoa monenkeskinen ja laajasti hyväksytty sopimus, jonka nojalla toimintaa tällä alalla voidaan arvioida. Viimeksi biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen toiminnasta tehtiin täysi arvio vuonna 1991. Ottaen huomioon sen jälkeen tapahtuneen kehityksen osapuolten on tarpeen suorittaa täysi tarkistus vuoden 2006 tarkistuskonferenssissa. On ratkaisevan tärkeää, että sopimusvaltiot käyttävät hyväkseen vuoden 2006 lopulla pidettävää tarkistuskonferenssia arvioidakseen sopimuksen merkitystä koko hallintajärjestelmän keskeisenä tekijänä ja päättävät sen täytäntöönpanon edellyttämistä keskeisistä toimenpiteistä. Komission suositukset tähtäävät tämän mahdollisuuden täysimääräiseen hyväksikäyttämiseen. 125 126 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 31 Kaikkien valtioiden, jotka eivät ole vielä liittyneet biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen, on liityttävä siihen. Sopimusvaltioiden on käynnistettävä kampanja, jonka tavoitteena on kaikkien valtioiden liittyminen sopimukseen vuonna 2011 pidettävään seitsemänteen tarkistuskonferenssiin mennessä. Kansallinen täytäntöönpano Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen täytäntöönpanoa, niin kansallisen lainsäädännön kuin valvonnankin järjestämisen osalta, on tarpeen edistää. Turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 1540 edellytetään, että kaikkien valtioiden on ”hyväksyttävä ja pantava täytäntöön lait, jotka kieltävät valtioista riippumattomia toimijoita valmistamasta, hankkimasta, pitämästä hallussaan, kehittelemästä, kuljettamasta, siirtämästä tai käyttämästä ydinaseita, kemiallisia aseita tai biologisia aseita tai niiden maalinsaattamisjärjestelmiä” ja ”ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin sisäisen valvonnan järjestämiseksi”, niin että niiden leviäminen estetään. Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen tehokkuus on riippuvainen siitä, että täysimääräisestä täytäntöönpanosta huolehditaan kansallisilla lailla ja säädöksillä. Koska sopimusvaltioiden aktiivisuus ja asiantuntemus vaihtelevat suuresti, asiasta kiinnostuneiden hallitusten tulisi luoda kansallisten viranomaisten tai toimipisteiden verkosto. Se voisi koordinoida toimeenpanoon liittyvää tukea ja avustamista. Se voisi edistää kansallisen lainsäädännön ja koulutuksen parhaita käytäntöjä toiminnoissa, joita tarvitaan sopimuksen noudattamiseksi kansallisesti, se voisi jakaa tietoa, joka auttaa sopimuspuolia täyttämään sopimusvelvoitteensa, ja se voisi toimia teknisen avun ja neuvonnan selvityskeskuksena. Luottamusta rakentavat toimet voivat olla hyvin tärkeitä. Vuonna 1986 pidetyssä biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen toisessa tarkistuskonferenssissa sovittiin, että läpinäkyvyyden lisäämiseksi ja luottamuksen rakentamiseksi sopimusvaltioiden on tehtävä vuosittain selonteko erilaisista biologisiin aseisiin liittyvistä kysymyksistä. Selontekoja muutettiin ja laajennettiin kolmannessa tarkistuskonferenssissa vuonna 1991. Osallistuminen luottamusta rakentaviin toimiin ei koskaan ole ollut runsasta ja siihen osallistuvat entistäkin harvemmat maat. YK:n sihteeristön aseidenriisuntaosasto järjestää selonteot, jotka saattavat olla maan omalla kielellä laadittuja. Ne jaetaan vain sopimusvaltioille. Tähän men- biologiset ja toksiiniaseet nessä ainoastaan kolme maata, Australia, Iso-Britannia ja Yhdysvallat, ovat julkistaneet selontekonsa. Koska aineistoa ei tarkastella julkisesti, selonteot saavat hyvin vähän poliittista huomiota eikä valtioilla näin ollen ole kannustimia julkaista niitä. Luottamusta rakentavat toimet kyllä lisäävät läpinäkyvyyttä, mutta niitä ei voi mitenkään pitää valvonta- eikä todentamistoimina. Ne tarjoavat kuitenkin valtioille mahdollisuuden omasta aloitteestaan edistää ja esitellä tehokkaita sopimuksen täytäntöönpanotoimia ja siten antaa pontta monenkeskisen todentamisen järjestämiselle. Sopimusvaltiot, jotka haluavat osoittaa tukensa kansainväliselle todentamisjärjestelmälle, voivat käyttää luottamusta rakentavia toimia ilmaistakseen sitoumuksensa raportoida julkisesti omalla hallintoalueellaan tapahtuvasta biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen piiriin kuuluvista toiminnoista. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 32 Jotta biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen täytäntöönpano saataisiin kaikkien valtioiden kansallisilla lailla ja säädöksillä aikaan täydellisesti ja tehokkaasti, sopimusvaltioiden tulee levittää lainsäädännön parhaita käytäntöjä ja tarjota teknistä apua muiden käyttöön. Osana luottamuksen rakentamisen prosessia sekä läpinäkyvyyden ja harmonisoinnin edistämiseksi kaikkien sopimusvaltioiden on laadittava vuosittain kansallinen selonteko biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen alaan kuuluvista asioista ja julkistettava selontekonsa. Institutionaaliset puutteet Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen ei liity pysyvää valvontaeikä toimeenpanojärjestöä. Mikään muukaan valvontalaitos ei hoida vastaavia tehtäviä, jotka kemiallisten aseiden kieltosopimuksen osalta kuuluvat kemiallisten aseiden kieltojärjestölle ja ydinsulkusopimuksen osalta Kansainväliselle atomienergiajärjestölle. Tätä institutionaalista puutetta on vuosien mittaan yritetty korjata useaan otteeseen. 1990-luvun virallisten biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus-pöytäkirjaneuvottelujen lisäksi vuoden 1996 tarkistuskonferenssissa sovittu sopimuksen noudattamista koskeva konsultaatiomekanismi (jota käytettiin vuonna 1997 tutkittaessa Kuuban tekemää Yhdysvaltojen vastaista väitettä), YK:n pääsihteerin mekanismi vuoden 1925 Geneven pöytäkirjan väitettyjen rikkomusten tut- 127 128 kauhun aseet kimiseksi, luottamusta rakentavat toimet ja vapaaehtoiset todentamisjärjestelyt, joista merkittävin oli lyhytikäinen Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Venäjän kolmenkeskinen aloite Neuvostoliiton biologisten ja toksiini aseiden kieltosopimuksen väitettyjen rikkomusten tutkimiseksi. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 33 Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee lisätä YK:n pääsihteerin tutkintavaltuuksia ja varmistua siitä, että pääsihteerin toimistolla on käytettävissään säännöllisesti päivitetty Maailman terveysjärjestön WHO:n laatima asiantuntija- ja neuvontaluettelo sekä YK:n valvonta-, todentamis- ja tarkastuskomission mallin mukainen erikoisyksikkö avustamassa epätavallisten epidemioiden puhkeamisen ja biologisten aseiden väitetyn käytön tutkinnassa. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 34 Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee perustaa pysyvä sihteeristö hoitamaan sopimukseen liittyviä hallinnollisia ja organisointitehtäviä kuten tarkistuskonferenssien ja asiantuntijatapaamisten järjestämistä. Sopimuksen täytäntöönpano Sopimusvaltioiden tulee myös sopia, että ne miettivät yhdessä keinoja biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen tehokkuuden vahvistamiseksi ja täytäntöönpanon edistämiseksi. Tätä tarkoitusta varten on hyväksyttävä vuoden 2006 tarkistuskonferenssia seuraavien viiden vuoden työohjelma, johon sisältyvät vuodesta 2007 alkaen pidettävät säännölliset vuotuiset kokoukset. Kaikkien sopimuspuolten on aika aloittaa työ puhtaalta pöydältä antamatta aikaisempien erimielisyyksien häiritä. Kuten jo todettiin, tavaroiden kuljetus ja maasta toiseen matkustamisen suhteellinen helppous merkitsevät sitä, että tarttuvan taudin puhkeaminen yhdessä paikassa voi johtaa taudin leviämiseen nopeasti kaikkialle maailmaan. Bioteknologian kehitys ja biologisten aineiden tuotantolaitteiden laaja saatavuus tekevät biologisten aseiden kehittämisen estämisen vaikeaksi. Ei myöskään ole yksinkertaista varmistaa, valmistetaanko aseita ja hävitetäänkö varastot. Biologisten aseiden vaikutuksia voidaan rajoittaa ottamalla käyttöön biologiset ja toksiiniaseet toimia niiden varhaiseksi havaitsemiseksi ja suuren yleisön hälyttämiseksi nopeasti ja tehokkaasti. Kansallisten ja kansainvälisten julkisen terveydenhuollon järjestelmien uudistamisen lisäksi tarvitaan tehokkaampi järjestelmä taudin leviämisen estämiseksi ja eristämisen toimeenpanemiseksi. Tällaisista toimista oli hyötyä SARS:n leviämisen ehkäisemisessä vuonna 2003, mutta kansainvälistä koordinointia on parannettava. Tehtävää on myös tietojenvaihdon parantamisessa ja koulutuksen ja varusteiden kuten rokotteiden ja muiden ehkäisevien toimien järjestämisessä paikallisessa terveydenhuollossa. On kuitenkin tunnustettava, että täydellistä suojautumista ei ole mahdollista saavuttaa. Biologisia aseita voidaan levittää ilman, ruuan ja veden välityksellä eikä ole mahdollista ennustaa, missä, milloin ja millä aseella bioterroristi saattaa iskeä. Meidän on oltava niin hyvin varautuneita kuin on mahdollista. Tämä edellyttää yhteistyötä siviiliterveydenhuollon ja turvallisuusviranomaisten välillä kansallisesti, alueellisesti ja maailmanlaajuisesti. Tällaiset valmistelut lisäävät mahdollisuutta pelastaa henkiä ja rajoittaa hyökkäyksen vaikutuksia, sen ohella että koulutuksen ja terveydenhuollon resurssien lisääminen on itsessäänkin arvokasta yksittäisten maiden ja kansalaisyhteiskunnan kannalta. Ihmisten tietoisuuden lisääminen lisää myös biologisten aseiden huonoa mainetta erityisesti valtioiden käytössä. Hyvä valmistautuneisuus saattaa estää terroristeja ryhtymästä hyökkäykseen tai lieventää seurauksia. Sen vuoksi on tarpeen laatia selkeät kansainväliset säännöt erityisesti valtioista riippumattomien eli terroristiuhkien hoitamisessa käytettäville toimintatavoille: uhkien tunnistamisen parantaminen, vaarallisten biomateriaalien valvonta, välineet ja tietotaito, kiireellinen kansainvälinen yhteistyö tarpeettomien ja ylijäämävarastojen hävittämiseksi, viennin ja kuljetuksen valvonnan parantaminen. (näistä kysymyksistä ks. myös tämän raportin 7. luku). Kaikkien valtioiden tulee myös panna täydellisesti täytäntöön Maailman terveysjärjestön WHO:n toukokuussa 2005 hyväksymä kansainvälinen terveyssäännöstö. Se sisältää jäsenvaltioita oikeudellisesti sitovat säännökset tautitapausten ilmoittamisesta hätätilanteissa, joissa voi olla kansainvälisiä seuraamuksia. 129 130 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 35 Hallitusten tulee pitää yllä yleisen terveydentilan seurantaa, niin että epätavallisten tautien ilmestymisestä saadaan tehokkaasti tietoa, ja kehittää kansainvälisten torjuntatoimien koordinointia kaikissa tapauksissa, joihin saattaa liittyä bioaseiden käyttöä. Niiden tulee vahvistaa siviiliterveydenhuollon ja turvallisuusviranomaisten välistä yhteistyötä kansallisesti, alueellisesti ja maailmanlaajuisesti muun muassa Maailman terveysjärjestön WHO:n uuden kansainvälisen terveyssäännöstön puitteissa. Valtioiden on myös tarkistettava kansalliset bioturvallisuustoimensa, joilla suojellaan terveyttä ja ympäristöä biologisten ja toksisten aineiden ympäristöön pääsyä vastaan. Niiden on harmonisoitava kansalliset bioturvallisuusohjeensa. Biotieteet ja tutkijoiden rooli Yksilön vastuun vahvistaminen tieteellisessä tutkimuksessa tulee toteuttaa kunnioittaen herkkää tasapainoa legitiimin uuden tiedon etsinnän ja työhön mahdollisesti sisältyvän yhteiskuntaa uhkaavan vaaran välillä. Tämä korostuu, kun kyseessä ovat alat, joilla edistyminen voi lisätä merkittävästi lääketieteellistä ja muuta rauhanomaista kehitystä. Osa yhteistyöpohjaisen uhkia vähentävän toimintaohjelman projekteista on suunnattu asetutkijoiden uudelleen koulutukseen ja pyrkimykseen löytää mahdollisuuksia käyttää heidän taitojaan aseiden leviämisen estämisessä ja turvallisuustyössä. Joidenkin toimintojen ja aineiden osalta mahdollisesti tarpeellisen kuljetus- ja vientivalvonnan ja tarjontapuolen rajoitusten lisäksi kaikkien maiden ja alan laitosten on tarjottava julkisella ja yksityisellä sektorilla työskenteleville biologeille ja biotekniikan asiantuntijoille bioaseiden koulutusta, joka lisää heidän tietämystään tieteenalan yhteyksistä aseteknologiaan. Erityisesti on tarkasteltava kahdenlaista normatiivista lähestymistapaa, joko erikseen tai yhdessä: eettinen säännöstö ja käytännesäännöstö (asiaa tutkitaan parhaillaan erikseenYK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön UNESCO:n ja Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) toimesta). Eettistä säännöstöä voidaan pitää eräänlaisena lyhyenä, yleisenä, tieteellisenä Hippokrateen valana, jossa biotieteiden tutkijat (aloittaessaan jatkokoulutuksensa tai valmistuessaan) sitoutuvat käyttämään tiedettä ainoastaan ihmiskunnan hyväksi. Käytännesäännöstöjä pidetään taas enem- biologiset ja toksiiniaseet mänkin ammatillisina hyvien käytäntöjen oppaina, jotka soveltuvat opetusmateriaaliksi toisen asteen koulutuksessa, yliopistossa ja ammatillisessa koulutuksessa ja jotka lisäävät tietoisuutta moraalisista kysymyksistä ja juurruttavat hyviä käytäntöjä materiaalien, laitteiden ja arkaluonteisen teknologian turvallisuuden ylläpitämisessä. (Näistä kysymyksistä ks. myös tämän raportin 7. luku). Vuonna 2003 biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen tarkistuskonferenssien välisissä kokouksissa keskityttiin kansallisiin täytäntöönpanotoimiin kuten rikoslakien voimaansaattamiseen sekä kansallisten mekanismien luomiseen ja tehokkaaseen toimeenpanoon, joiden tarkoituksena on patogeenisten organismien ja toksiinien turvallisuus ja valvonta. Vuoden 2004 kokoukset keskittyivät lisäämään kansainvälistä valmiutta tutkia ja vähentää epäiltyjä tai todellisia bioaseuhkia ja bioasehyökkäyksiä sekä valmiutta reagoida niihin. Ne korostivat myös tarvetta vahvistaa ja laajentaa kansallisia ja kansainvälisiä institutionaalisia pyrkimyksiä ja mekanismeja, joiden tehtävänä on valvoa, paljastaa, diagnosoida ja torjua ihmisiin, eläimiin tai kasveihin vaikuttavia tarttuvia tauteja. Niissä korostettiin varhaisen havaitsemisen ja välittömän ja tehokkaan reagoinnin merkitystä ja kehotettiin jatkamaan yhteistyötä kansallisten laitosten ja ensiapupalvelujen sekä kansainvälisten järjestöjen kuten Maailman terveysjärjestön WHO:n, kansainvälisen eläinten tartuntatautien toimiston OIE:n ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n välillä. Vuoden 2005 kokouksissa keskusteltiin tutkijoille tarkoitettujen käytännesääntöjen sisällöstä ja voimaansaattamisesta. Myöhemmin tänä vuonna pidettävässä kuudennessa tarkistuskonferenssissa on määrä arvioida tämän työohjelman tuloksia ja päättää jatkotoimista. Mahdollisia ongelmia saattaa aiheuttaa biotieteiden nopea kehitys, esimerkiksi geenien ja proteiinien tuntemuksen paraneminen. Vaarana on, että kansalliset ja kansainväliset biologian vihamielisen käytön torjuntavalvonta- ja hallintaponnistelut jäävät jälkeen kehityksestä. Viime vuosina materiaalit ja teknologiat ovat tulleet yhä useampien tutkijoiden ulottuville farmasia- ja bioteknologiateollisuudessa. On myös mahdollista, että terroristit palkkaavat korkeasti koulutettuja tutkijoita. Tähän on kuitenkin liitettävä varaus: vaikka koulutettujen biologien ryhmä voisikin onnistua sekoittamaan tappavan biologisen aineen, sen valmistaminen aseeksi, suuntaaminen kohteeseensa ja levittäminen väestön joukkoon vaativat toisenlaisia taitoja ja tietoja ja välineitä. Ei ole näyttöä siitä, että terroristiryhmät olisivat tällä hetkellä tähän kykeneviä. 131 132 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 36 Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee vuonna 2006 pidettävässä kuudennessa tarkistuskonferenssissa vahvistaa aikaisemmissa tarkistuskonferensseissa saavutetut yhteiset näkemykset ja ryhtyä toimiin kaikissa kysymyksissä, joita ne ovat käsitelleet vuodesta 2003 alkaen pitämissään kokouksissa. Niiden on myös päätettävä työohjelmasta uusien kysymysten esille ottamiseksi seuraavissa kokouksissa. Sopimusvaltioiden on taattava, että tieteellisen ja teknologisen kehityksen seurauksia arvioidaan nykyistä useammin ja vahvistettava, että biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen 1 artikla koskee kaikkea uutta teknologiaa. Tämän tarkistuskonferenssin on vahvistettava, että kaikki biotieteissä tapahtuva kehitys kuuluu sopimuksen soveltamisalaan ja että sopimuksessa kielletään kaikkien biotieteiden saavutusten käyttö vihamielisiin tarkoituksiin. viides luku Kemialliset aseet viides luku Kemialliset aseet astenmielisyys, jota tunnetaan ”myrkyn” aseena käyttämistä kohtaan, juontuu kaukaa historiasta. Vuoden 1899 Haagin julistuksessa kiellettiin sellaisten ammusten käyttö, joiden ainoana tehtävänä oli ”tukehduttavien ja haitallisten kaasujen levittäminen”. 4. Haagin sopimus vuodelta 1907 kielsi ”myrkyn ja myrkyllisten aseiden käytön”. Kaasua, lähinnä sinappikaasua, käytettiin kuitenkin yleisesti ensimmäisessä maailmansodassa. Ihmiset olivat järkyttyneitä. Tämän seurauksena vuonna 1925 hyväksyttiin Geneven pöytäkirja (Pöytäkirja, joka koskee tukehduttavien, myrkyllisten tai muiden samankaltaisten kaasujen sekä bakteriologisten keinojen käytön kieltoa sodassa). V RUUTU 19 KEMIALLISTEN ASEIDEN PÄÄRYHMÄT Hermokaasut: erittäin myrkyllisiä, tappavat jo hyvin pieninä annoksina. Esim. sariini, somaani, VX-kaasu. Polttavat aineet: aiheuttavat palovammoja ja rakkuloita keholla, vahingoittavat silmiä. Hengitettyinä vaurioittavat vakavasti keuhkoja ja aiheuttavat usein kuoleman. Esim. sinappikaasu, lewisiitit. Psykotaisteluaineet: vahingoittavat keuhkoja. Esim. fosgeeni, sinappikaasu. Psykotaisteluaineet: aiheuttavat samantapaisia harha-aistimuksia kuin LSD. Esim. BZ. Toimintakyvyn lamauttavat aineet: saattavat ärsytys- tai myrkkyvaikutuksen avulla ihmisen tilapäisesti toimintakyvyttömäksi. Käyttötarkoituksesta riippuen saattavat olla sallittuja kemiallisten aseiden kieltosopimuksen nojalla. Esim. kyynelkaasu, CS-kaasu. Uudet aineet: tutkittavina olevat uudet tavat vaikuttaa ihmisaivoihin aiheuttamalla aggressiivisuutta, uneliaisuutta, pelkoa tai muita tunteita. Esim. biologiset säätelijät. 134 kemialliset aseet Geneven pöytäkirja laajensi siis kiellon koskemaan myös ”bakteriologisia” aseita, mutta siinä kiellettiin ainoastaan aineiden käyttö. Mitään rajoituksia ei asetettu niiden kehittämiselle, valmistamiselle eikä varastoinnille. Monet pöytäkirjan ratifioineista maista varasivat nimenomaisesti oikeuden käyttää muuten kiellettyjä aseita sellaista vihollisvaltiota vastaan, joka ei ollut liittynyt pöytäkirjaan, tai ikään kuin kostona sopimuspuolta vastaan, joka sopimusvelvoitteensa rikkoen käytti kemiallisia aseita. Sotien välisenä aikana kemiallisia aseita käyttivät Espanja Marokossa, Italia Etiopiassa ja Japani Kiinassa. Toisessa maailmansodassa myrkkykaasut tappoivat miljoonia ihmisiä natsien keskitysleireillä ja myös Aasiassa käytettiin kemiallisia aseita. Euroopan taistelukentillä niitä ei kuitenkaan käytetty tämän sodan jälkeen. Egypti käytti kemiallisia aseita Pohjois-Jemenissä (vuosina 1963–67), niitä käytettiin Irakin ja Iranin välisessä sodassa (vuosina 1980–88), ja Irakin hallitus on käyttänyt niitä omaa kurdisiviiliväestöään vastaan. Vietnamin sodassa Yhdysvallat käytti defoliantteja7 ja CS-kaasua. Kemiallisten aseiden pääasiallisia käyttäjiä ovat olleet valtiot, mutta tällä hetkellä suurinta huolta aiheuttaa mahdollisuus, että terroristit käyttäisivät niitä. KEMIALLISTEN ASEIDEN KIELTOSOPIMUS Noin 20 vuoden neuvottelujen jälkeen kemiallisten aseiden kehittämisen, valmistamisen, varastoinnin ja käytön täydellisesti kieltävä kemiallisten aseiden kieltosopimus (CWC) astui vihdoin voimaan vuonna 1997. Huhtikuuhun 2006 mennessä yleissopimukseen on liittynyt 178 sopimuspuolta. Laajat todentamismenettelyt sisältävä kemiallisten aseiden kieltosopimus edellyttää sopimusvaltioiden ilmoittavan ja sitten hävittävän kaikki kemiallisten aseiden varastonsa 10 vuoden kuluessa sopimuksen voimaan astumisesta, siis vuoteen 2007 mennessä. Aikataulua on mahdollista pidentää viidellä vuodella, eli hävittäminen tapahtuisi vuoteen 2012 mennessä. Olennaista on, että sopimuksessa kielletään kokonaan aseiden kehittäminen, valmistaminen, varastointi, luovuttaminen toiselle ja käyttö. Toisin kuin ydinsulkusopimus, joka sallii viiden valtion säilyttävän ydinaseensa, kemiallisten aseiden kieltosopimus kohdistuu kaikkiin erot7. Aineita, joita käytetään pudottamaan lehdet puista esim. sissien löytämisen helpottamiseksi. Tunnetuin Vietnamissa käytetyistä defolianteista oli agent orange. 135 136 kauhun aseet RUUTU 20 KEMIALLISTEN ASEIDEN MÄÄRITELMÄ (KEMIALLISTEN ASEIDEN KIELTOSOPIMUKSEN II ARTIKLA) 1.’’Kemialliset aseet’’ tarkoittaa seuraavia, joko yhdessä tai erikseen a) myrkyllisiä kemikaaleja ja niiden lähtöaineita, paitsi silloin kun niitä käytetään tarkoituksiin, joita ei kielletä tässä yleissopimuksessa, edellyttäen, että ne ovat laadultaan ja määrältään kyseisten tarkoitusten mukaisia, b) ammuksia ja laitteita, jotka on nimenomaisesti suunniteltu aiheuttamaan kuolemaa tai muuta vahinkoa a-kohdassa yksilöityjen myrkkykemikaalien myrkyllisillä ominaisuuksilla, jotka vapautuisivat tällaisten ammuksien ja laitteiden käyttämisen seurauksena, c) välineistöä, joka on nimenomaisesti suunniteltu suoraan käytettäväksi yhdessä b-kohdassa yksilöityjen ammusten ja laitteiden kanssa. 2. ’’Myrkyllinen kemikaali’’ tarkoittaa kemikaalia, jonka kemiallinen vaikutus elintoimintoihin voi aiheuttaa kuoleman, tilapäisen toimintakyvyttömyyden tai pysyvää vahinkoa ihmisille tai eläimille. Määritelmään sisältyvät kaikki kemikaalit riippumatta kemikaalin alkuperästä ja tuotantomenetelmästä tai siitä, tuotetaanko ne laitoksissa, ammuksissa vai muualla. telematta. Sen sääntöjä sovelletaan samalla tavalla kaikkiin sopimuspuoliin, niin suurvaltoihin kuin pieniinkin valtioihin. Toinen merkittävä ero näiden kahden sopimuksen välillä on se, että kemiallisten aseiden kieltosopimuksessa määritellään selvästi toimivaltaiset viranomaiset – sopimusvaltioiden konferenssi, hallintoneuvosto ja tekninen sihteeristö – jotka vastaavat sopimuksen soveltamisesta ja täytäntöönpanosta. Kemiallisten aseiden hankkimisen, tuotannon ja käytön täydellinen kieltäminen on ollut menestys. Edelleen on kuitenkin lukuisia haasteita. Ne on kirjattu yhteen asiakirjaan ja kahteen toimintasuunnitelmaan, jotka hyväksyttiin vuoden 2003 tarkistuskonferenssissa. Tässä luvussa käsitellään näistä ongelmista seuraavia: Sopimuksessa määriteltyjä aseiden hävittämismääräaikoja ei ole noudatettu. Sopimuksen ulkopuolella on edelleen useita valtioita. Valtiot ovat osoittaneet olevansa jatkuvasti kiinnostuneita kehittämään ei-kuolettavia kemiallisia aseita, kuten toimintakyvyn lamauttavia aineita. Todentamis- ja tarkastustoiminnassa on puutteita. Määräyksiä voidaan soveltaa vain rajallisesti valtioista riippumattomiin toimijoihin (terroristeihin). Kaikki valtiot eivät ole panneet sopimusta täytäntöön koko laajuudessaan. kemialliset aseet RUUTU 21 MITÄ KEMIKAALEJA VALVOTAAN? 1 luettelon kemikaaleihin sisältyvät kemiallisina aseina käytetyt tai sellaisina helposti käytettävät kemikaalit, joilla on korkeintaan hyvin rajallista käyttöä rauhanomaisiin tarkoituksiin. Nämä kemikaalit ovat hyvin tiukkojen rajoitusten alaisia, jotka koskevat mm. tuotannon (1 tn/vuosi/sopimusvaltio) ja hallussapidon enimmäismäärää, lupavaatimuksia ja luovutusrajoituksia. Näitä rajoituksia sovelletaan niihin suhteellisen harvoihin teollisuuslaitoksiin, jotka käyttävät kyseisiä kemikaaleja. Toisia näistä kemikaaleista käytetään ainesosina farmaseuttisissa valmisteissa tai diagnostiikassa. Toisia tuotetaan ja käytetään suojelutarkoituksissa, kuten kemiallisten aseiden suojavarusteiden ja kemiallisen aineiden varoittimien testaamisessa. 2 luettelon kemikaaleihin sisältyvät kemikaalit, jotka ovat kemiallisten aseiden lähtöaineita tai joita voidaan joissakin tapauksissa käyttää kemiallisten aseiden lähtöaineina, mutta joilla on monia muitakin kaupallisia käyttötarkoituksia (mm. hartsin, palonsuoja-aineiden, lisäaineiden, musteiden ja värjäysaineiden, rikkakasvien torjunta-aineiden ja voiteluaineiden ainesosat sekä eräiden farmaseuttisten tuotteiden raaka-aineet). 3 luettelon kemikaaleihin sisältyvät kemikaalit, joita voidaan käyttää kemiallisina aseina tai kemiallisten aseiden valmistamiseen, mutta joita käytetään yleisesti rauhanomaisiin tarkoituksiin (mm. muovit, hartsi, kaivoskemikaalit, öljynjalostusdesinfiointiaineet, maalit, laminaatit, antistaattiset aineet ja voiteluaineet). Yksittäiset orgaaniset kemikaalit kuuluvat niihin, joita ei ole nimenomaisesti mainittu liitteen luetteloissa eikä itse yleissopimuksessa. Niiden tuotantolaitoksiin viitataan nimityksellä ”muut kemian tuotantolaitokset”. Ne ovat ilmoitusvelvollisuuden ja todentamistoimien alaisia, mikäli vuosituotanto on yhteensä yli 200 tn yksittäisiä orgaanisia kemikaaleja. Ne ovat näiden vaatimusten alaisia myös, jos niihin kuuluvissa laitoksissa tuotetaan jotakin fosforin, rikin tai fluoriinin (PSF-kemikaalien) ainesosaa. Kemiallisten aseiden kieltojärjestölle on tehty ilmoitus tuhansista tällaisista laitoksista. 137 138 kauhun aseet RUUTU 22 KEMIALLISTEN ASEIDEN KIELTOSOPIMUKSEN TÄYTÄNTÖÖPANO- JA TARKASTUSELIN Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW, jonka toimipaikka on Haagissa, valvoo kemiallisten aseiden kieltosopimuksen täytäntöönpanoa. Sen henkilökunnan määrä on vajaat 500. Näistä noin 180 on tarkastajia, jotka on koulutettu ja varustettu tarkastamaan jäsenvaltioiden sotilaallisia ja muita tuotantolaitoksia. Vuoden 2006 huhtikuuhun mennessä OPCW:n työryhmät olivat suorittaneet yli 2.300 tarkastusta yli 700 pisteeseen 74 maassa. Kemiallisten aseiden varastojen hävittäminen Ainoastaan kaikkien kemiallisten aseiden varastojen hävittäminen takaa sen, etteivät valtiot eivätkä terroristiryhmät voi käyttää näitä aseita ja ettei niitä pääse myöskään vahingossa ympäristöön. Kemiallisten aseiden kieltosopimus edellyttää, että valtiot ilmoittavat varastonsa ja sitten hävittävät ne vuoteen 2007 mennessä sovitun aikataulun mukaisesti. Sopimuksen täytäntöönpanossa on kuitenkin ollut ja on edelleen suurena ongelmana Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kylmän sodan aikana keräämien valtavien kemiallisten aseiden varastojen samoin kuin Japanin Kiinaan toisen maailmansodan aikana jättämien aseiden hidas hävittämisvauhti. Viivästykseen ovat vaikuttaneet myös hävittämisen kalleus sekä paikallisen väestön ympäristöstään ja turvallisuudestaan tuntema huoli. Näihin haasteisiin on vastattava kiireellisesti. Korkeita kustannuksia ei pidä voida käyttää tekosyynä passiivisuuteen. Yhdysvaltojen kemiallisten aseiden varastosta on hävitetty noin 40 %. Yhdysvaltain hallituksen tarkastusvirasto GAO on ilmoittanut, että hävittäminen saadaan päätökseen aikaisintaan vuonna 2012. Viivytykset johtuvat osittain ympäristö- ja turvallisuussyistä. Venäjän osalta luvut ovat vielä epätyydyttävämpiä. Ainoastaan noin 4 % Neuvostoliiton 40.000 tonnin varastosta on hävitetty. Venäjän hävitysohjelma saa taloudellista ja teknistä tukea Yhdysvalloilta ja Euroopan unionin yhteistyöpohjaiselta uhkia vähentävältä toimintaohjelmalta. Viivästys on osittain johtunut Venäjän valtiollisen rahoituksen vähäisyydestä, ulkomaisen avun tehottomasta hyväksikäytöstä ja jatkuvista byrokratiaongelmista. Vuonna 2005 hävittämisohjelmassa tapahtui kuitenkin paljon myönteistä kehitystä. Venäjän taloudellisen tilanteen parantumisesta ja lisääntyneiden kansallisten resurssien ja kansainvälisen kemialliset aseet avun yhdistämisestä huolimatta tuntuu epätodennäköiseltä, että Venäjän koko kemiallisten aseiden varasto saataisiin hävitetyksi vuoteen 2012 mennessä. Venäjän ja Yhdysvaltojen hävitysohjelmien lisäksi vastaavia ohjelmia on käynnissä Albaniassa, Etelä-Koreassa, Intiassa ja Libyassa. Ponnistelut on myös aloitettu Japanin Kiinaan toisen maailmansodan jälkeen jättämien kemiallisten aseiden hävittämiseksi. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 37 Kemiallisten aseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee varata riittävät resurssit sen varmistamiseksi, että kemiallisten aseiden varastojen hävittämistä varten sovitussa aikataulussa ei tapahdu tarpeetonta viivästystä. Kaikkien maiden mukaan saaminen Huhtikuussa 2006 sopimuksen ratifioimatta jättäneiden valtioiden määrä on 16. Syyt ovat moninaisia: Joillakin valtioilla saattaa olla kemiallisen aseen ohjelmia tai ne saattavat pitää omien etujensa mukaisena jäädä sopimuksen ulkopuolelle. Jotkin valtiot, joilla ei ole kemiallisen aseen ohjelmia, pidättäytyvät osallistumasta syistä, jotka liittyvät alueelliseen voimapolitiikkaan. Jotkin valtiot ovat osoittaneet kiinnostusta liittyä kemiallisten aseiden kieltosopimukseen, mutta eivät ole vielä liittyneet. Jotkin valtiot, joilla ei ole kemian teollisuutta, eivät näe mitään syytä liittyä sopimukseen ja osallistua sellaisen sopimuksen toimeenpanon rahoitukseen, joka ei suoraan koske niitä. RUUTU 23 KEMIALLISTEN ASEIDEN KIELTOSOPIMUKSEN ULKOPUOLELLA OLEVAT VALTIOT (huhtikuun 2006 tilanne) Valtiot, jotka ovat allekirjoittaneet, mutta eivät vielä ratifioineet: Bahama, Dominikaaninen tasavalta, Guinea-Bissau, Israel, Keski-Afrikan tasavalta, Komorit, Kongo, Myanmar Valtiot jotka eivät ole allekitjoittaneet Angola, Barbados, Egypti, Irak, Libanon, Pohjois-Korea, Somalia, Syyria 139 140 kauhun aseet Hallintajärjestelmän arvovallan ja tehokkuuden kannalta on tärkeää, että kaikki valtiot liittyvät kemiallisten aseiden kieltosopimukseen. Sekä kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW että sen yksittäiset jäsenmaat voivat tarjota sopimuksen ulkopuolella vielä oleville valtioille kannustimia sen allekirjoittamiseksi ja ratifioimiseksi. Jotkin jäsenmaat ovat harjoittaneet myös poliittista ja taloudellista painostusta. Esimerkiksi Euroopan unioni vaati joukkotuhoasestrategiansa mukaisesti Syyrian kanssa lokakuussa 2004 tehdyn sopimuksen yhteydessä maata ryhtymään valmisteluihin liittyä kemiallisten aseiden kieltosopimukseen ehtona kahdenkeskiselle liittoutumissopimukselle. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 38 Kemiallisten aseiden kieltojärjestön ja kemiallisten aseiden kieltosopimuksen jäsenvaltioiden on jatkettava ponnistelujaan kaikkien valtioiden saamiseksi mukaan yleissopimukseen. Sopimusvaltioiden on pantava täysimääräisesti täytäntöön kemiallisten aseiden lähtöaineiden kauppaa ja luovuttamista koskevat säännöt. Niiden on kehitettävä edelleen sellaisten kemikaalien kauppaa ja luovuttamista koskevia sääntöjä, joita voidaan käyttää kemiallisten aseiden valmistamiseen. Kemiallisten aseiden kieltojärjestön ja kemiallisten aseiden kieltosopimuksen jäsenvaltioiden on tarjottava jatkuvasti kannustimia kuten teknistä apua toisten valtioiden saamiseksi mukaan kemiallisten aseiden kieltosopimukseen ja sen täytäntöönpanoon. Kyseistä apua tarjotessaan ja asiaankuuluvaa teknologiaa siirtäessään niiden tulee toimillaan varmistaa, että vastaanottaja käsittelee saamaansa teknologiaa turvallisesti ja vastuullisesti. Ei-kuolettavat aseet, toimintakyvyn lamaannuttavat aineet ja mellakantorjunta-aineet Ei-kuolettavilla aseilla viitataan kemiallisten aseiden kieltosopimuksen yhteydessä yleensä mellakantorjunta-aineisiin, kuten kyynelkaasuun ja CS (2-klooriasetofenolimetyylidyynipropaniditriili) –kaasuun ja aineisiin, jotka saattavat ihmisen toimintakyvyttömäksi nukuttamalla hänet (niin kutsutut tyrmäyskaasut). Termi ei-kuolettava on kuitenkin harhaanjohtava, sillä kaikki nämä kaasut voivat olla tappavia, jos niiden pitoisuus on riittävän korkea ja altistumisaika riittävän pitkä. Tajuttomuutta aiheuttavat kemialliset aseet aineet voivat myös olla tappavia pitoisuuksina, joita käytetään vaikutuksen aiheuttamiseen suureen ihmismäärään samanaikaisesti. Kemiallisten aseiden kieltosopimus kieltää mellakantorjunta-aineiden käytön sodankäyntivälineenä nimenomaisesti ja eksplisiittisesti. Ensi silmäyksellä saattaa olla vaikea ymmärtää, miksi kyynelkaasun käyttäminen taistelijoita vastaan sodassa on kansainvälisen oikeuden rikkomus, mutta ei välttämättä rikkomus käytettynä siviiliväestöä vastaan rauhan oloissa. Syynä on se, että kyynelkaasua käytetään rauhanaikaisessa mellakantorjunnassa tuliaseiden käytön välttämiseksi, kun niitä sodissa on perinteisesti käytetty vihollisten pakottamiseen pois taisteluhaudoista tai bunkkereista heidän saattamisekseen alttiiksi tappaville aseille tai räjähteille. Lisäksi mellakantorjunta-aineiden käyttö voi provosoida kostotoimia, joissa käytetään voimakkaampia kemiallisia aineita. Valtiot väittävät yhä saattavansa joutua käyttämään mellakantorjuntaaineita muissa kuin sodankäyntitarkoituksissa (esimerkiksi vankilakapinan tukahduttamiseksi). Tällaista käyttöä koskevia kansainvälisiä säännöksiä ei ole sisällytetty kemiallisten aseiden kieltosopimukseen, vaan niistä säädellään ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden yhteydessä. Kasvava kiinnostus ei-kuolettavia kemiallisia aseita kohtaan Joidenkin maiden hallitusten piirissä on kasvavaa kiinnostusta omaksua joustavampi tulkinta kemiallisten aseiden kieltosopimuksen toimintakyvyttömyyttä aiheuttavia kemiallisia aseita koskevien sääntöjen suhteen jopa sodankäyntimenetelminä, jotta ne voisivat käyttää niitä useissa eri tilanteissa. Komission näkemyksen mukaan tällainen tulkinta murentaisi vaarallisesti yleissopimuksen laatijoiden tarkoittamaa kemiallisten aseiden täydellistä kieltoa. Jos se hyväksyttäisiin, aseellisissa selkkauksissa käytettäviksi saatettaisiin hyväksyä esimerkiksi fentanyylin kaltaisia aineita. Fentanyyli on kaasujohdannainen, jota käytettiin Moskovassa 2002, kun terroristit pitivät panttivankeja teatterissa ja lainvalvontayksiköt käyttivät huumaavaa ainetta hyökkäyksensä tukena. Kaasu tappoi noin viidesosan panttivangeista. Sopimusvaltioiden ja kemiallisten aseiden kieltojärjestön tulisi vahvistaa, että sopimuksen tulkinta tavalla, joka sallisi sellaisten aineiden käytön aseellisissa selkkauksissa, ei olisi sopusoinnussa yleissopimuksen kanssa. Uusien toimintakykyä lamaannuttavien tai muulla tavoin aivotoimintoihin vaikuttavien ei-kuolettavien kemiallisten aseiden kehittäminen ja niiden käytön hyväksyminen muuttaisi huomattavasti sodankäynnin luonnetta ja vaarantaisi koko yleissopimuksen 141 142 kauhun aseet Yleiset velvoitteet Kemiallisten aseiden kieltosopimus antaa suojan teknologisen kehityksen mukanaan tuomille kemikaalien rauhanomaisille käyttötavoille. Se pitää entisellään ja vahvistaa vihamielisen käytön rajat yleissopimuksen I artiklan sisältämien yleisten velvoitteiden kautta. Sen sijaan että sopimuksessa kiellettäisiin tietty kemikaali tai kemikaalien ryhmä, siinä kielletään kaikkien myrkyllisten kemikaalien käyttö paitsi milloin niitä käytetään tarkoituksiin, joita yleissopimuksessa ei kielletä. Näitä ovat ”teolliset, maatalous-, tutkimus-, lääketieteelliset, farmaseuttiset ja muut rauhanomaiset tarkoitukset…suojelutoiminta, joka liittyy suoraan suojautumiseen myrkyllisiä kemikaaleja vastaan…sotilaalliset tarkoitukset, joihin ei liity kemiallisten aseiden käyttöä ja jotka eivät ole riippuvaisia kemikaalien myrkyllisten ominaisuuksien käyttämisestä sodankäyntimenetelmänä…lainvalvonta, myös valtionsisäiset mellakoiden torjuntatoimet”. ’’Myrkyllinen kemikaali’’ tarkoittaa kemikaalia, jonka kemiallinen vaikutus elintoimintoihin voi aiheuttaa kuoleman, tilapäisen toimintakyvyttömyyden tai pysyvää vahinkoa ihmisille tai eläimille. Määritelmään sisältyvät kaikki kemikaalit riippumatta kemikaalin alkuperästä ja tuotantomenetelmästä tai siitä, tuotetaanko ne laitoksissa, ammuksissa vai muualla. Kemiallisten aseiden kieltosopimuksessa myrkylliseksi määritellään aine, joka aiheuttaa haittaa ”elintoimintoihin kohdistuvan kemiallisen vaikutuksen avulla”, olipa kyseessä tilapäisen toimintakyvyttömyyden tai kuoleman aiheuttaminen. Jotkin myrkylliset aineet, jotka on tarkoitettu aiheuttamaan kemiallisten aseiden toimintakyvyttömyyttä, ovat jopa tappamaan kehitettyjä kemikaaleja myrkyllisempiä siinä mielessä, että haluttu vaikutus voidaan saada aikaan jo äärettömän pienillä annoksilla. Samanlaiset yleiset velvoitteet sisältyvät myös biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen. 1 artiklan kielto koskee ”sen tyyppisiä tai sellaisia määriä mikrobi- tai muita biologisia agensseja tai mitä alkuperää tahansa olevia tai millä menetelmällä tahansa tuotettuja toksiineja, joita ennaltaehkäiseviin, suojaaviin ja muihin rauhanomaisiin tarkoituksiin nähden ei voida pitää oikeutettuina”. Kun mikrobiologisten aineiden lisäksi mukaan on otettu toksiinit, kielletyiksi tulevat myös sellaiset luonnolliset aineet kuin ne ligandit ja muut luonnossa esiintyvät bioaktiiviset molekyylit ja niiden kemialliset analogit, jotka voivat vahingoittaa elintoimintoja. Kemiallisten aseiden kieltosopimus ja biologisten aseiden kieltosopimus vahvistavat näin ollen toi- kemialliset aseet siaan kieltäessään myrkyllisten aineiden käytön sodassa käytettävänä aseena. Jos yleiset velvoitteet saadaan asianmukaisesti täytäntöönpannuiksi, sopimukset säilyttävät merkityksensä ja tehokkuutensa myös biokemian ja bioteknologian teknisen kehityksen myötä. Kun uusia myrkyllisiä kemikaaleja kehitetään, ne tulevat automaattisesti sopimusten piiriin. Komissio puoltaa sen vuoksi sitä, että kemiallisten aseiden kieltosopimuksen kiellon piiriin kuuluvat kaikki myrkylliset kemikaalit alkuperästä ja valmistusmenetelmästä riippumatta ja että niitä koskevat kemiallisten aseiden kieltosopimuksen yleiset velvoitteet. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 39 Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen sopimusvaltioiden tulee vahvistaa että mellakantorjunta-aineiden tavoin lainvalvontatarkoituksissa käytettyjen myrkyllisten aineiden käyttö sodankäyntimenetelmänä on kielletty. Tämän mukaisesti jokaisen sopimusvaltion on ilmoitettava kaikkien tällaisten aineiden omistuksistaan III artiklan nojalla. Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen tarkastusja valvontaedellytysten parantaminen Neuvotteluja, yhteistyötä ja tosiasioiden selvittämistä koskevan IX artiklan mukaisesti jokaisella sopimusvaltiolla on oikeus pyytää itse paikalla tehtävää haastetarkastusta toisen sopimusvaltion alueella tai muussa sen lainkäyttövallan taikka valvonnan alaisessa paikassa ainoana tarkoituksena selvittää ja ratkaista kysymykset, jotka koskevat mahdollista yleissopimuksen velvoitteiden noudattamatta jättämistä. Komissio korostaa näiden tarkastusten merkitystä kemiallisten aseiden kieltosopimuksen tehokkuuden ja uskottavuuden vahvistamisessa. Sopimusvaltioiden ei tule pitää haastetarkastuksia pelkästään viimeisenä keinona selvittää epäillyt sopimusrikkomukset. Tarkastuksia on pikemminkin pidettävä luottamusta rakentavina toimina, kollektiivisena keinona vahvistaa yleissopimukseen sitoutumista. Jotta haastetarkastukset olisivat tehokkaita, kemiallisten aseiden kieltojärjestön teknisellä sihteeristöllä on oltava tarvittavat oikeudelliset valtuudet, voimavarat ja koulutus samoin kuin niiden valtioiden yhteistyö ja apu, joita tarkastus koskee. Kemiallisten aseiden kieltojärjestö tarvitsee ajanta- 143 144 kauhun aseet saista tietoa jäsenvaltioista. Sillä on oltava mieluiten modernein tekniikka ja tarkastusvälineistö. Edelleen se tarvitsee näytteenotto-oikeuden ja valmiuden ottaa testinäytteitä, kyvyn ja luvan nopeaan kuljetukseen ja pääsyyn pyydetylle paikalle. Kaikki valtiot eivät ole toimittaneet näitä tietoja tai valtuuksia. Lisäksi kemiallisten aseiden kieltojärjestön toimintaa rajoittaa mahdollisuus käyttää vain sellaista välineistöä, jonka sopimusvaltiot ovat hyväksyneet. Valtiot voivat myös kieltää jonkin hyväksytyn välineistön käytön. Valtion, jonka alueella sijaitsevaan laitokseen tehdään tarkastus, on varmistettava, että tarkastajien käytettävissä on järjestön käytettäviksi hyväksytyistä laitteista tehokkaimmat. Haastetarkastusharjoituksia on järjestetty muutamissa maissa, lähinnä Euroopassa. Olisi arvokasta, että useammat valtiot ja alueet järjestäisivät tällaisia harjoituksia. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 40 Sopimusvaltioiden tulee varmistua siitä, että kemiallisten aseiden kieltojärjestöllä on voimavarat, asiantuntemus ja juridiset oikeudet, jotka ovat tarpeen haastetarkastusten suorittamiseksi oikeaan aikaan ja tehokkaasti, mukaan lukien oikeus näytteiden ottoon ja niiden siirtäminen testitarkoituksia varten. KEMIKAALITERRORISMI Uhka, että valtioista riippumattomat toimijat saattaisivat käyttää kemiallisia aseita, muuttui todelliseksi, kun japanilainen korkein totuus (Aum Shinrikyo)-lahko käytti sariinia vuonna 1994 tekemässään Matsumoton hyökkäyksessä ja vuonna 1995 Tokion maanalaiseen tekemissään hyökkäyksissä. Valtioista riippumattomat toimijat kuten terroristiryhmät voivat valita eri kohde-, ajoitus- ja hyökkäystapavaihtoehdoista. Riittävän suurien ja puhtaiden materiaalimäärien hankkimiseen liittyy kuitenkin merkittäviä teknisiä ongelmia. Vaikeuksia aiheuttavat myös kemiallisten aseiden kuljetus ja tehokas käyttäminen aiottua kohdetta vastaan. Esimerkiksi korkein totuus-lahkolla oli käytettävissään laajat taloudelliset resurssit, nykyaikainen laitteisto ja ainakin yksi laboratorio, jossa se saattoi tehdä tutkimusta ja järjestää tuotannon pitkän ajan kuluessa sekä asiantunti- kemialliset aseet joita, joilla oli tietoja ja taitoja. Kuitenkin lahko onnistui valmistamaan vain rajallisia määriä kemiallisia aineita, jotka nekin olivat varsin epäpuhtaita ja pitkään varastointiin kelpaamattomia. Tämän seurauksena iskut olivat vähemmän tehokkaita kuin olisi ollut mahdollista. Tapaus osoittaa, että näiden aseiden valmistaminen ja levittäminen tehokkaasti on vaikeaa silloinkin kun siihen on perusedellytykset. Voimakkaimmat aseet uhkaavat myös hyökkääjien omaa henkeä. Kemian teollisuutta vastaan suunnattujen terroristihyökkäysten uhka Sen sijaan että terroristit levittäisivät ympäristöön omia kemiallisia aseitaan, ne saattavatkin hyökätä laitoksiin tai kuljetusaluksiin, joissa on vaarallisia kemikaaleja ja aiheuttaa näin teollisten kemikaalien vuotoja tai suuria päästöjä. Kemian teollisuuden laitokseen tai (tai säiliövaunujen junakuljetuksiin) kohdistuvan hyökkäyksen mahdollisista vaikutuksista antavat käsityksen suuret teollisuusonnettomuudet kuten Bhopalissa Intiassa tapahtunut onnettomuus, jossa yli 3.000 ihmistä sai surmansa, kun metyyli-isosyaniittia purkautui hyönteismyrkkytehtaasta vuonna 1984. Muita esimerkkejä ovat samana vuonna Mexico Cityssä tapahtunut nesteytetyn kaasun varaston räjähdys, jossa kuoli yli 500 ja loukkaantui noin 7.200 ihmistä ja vuonna 2001 Toulousessa lannoitetehtaalla tapahtunut laaja räjähdys. Tällaisia kemian tehtaita sijaitsee monien suurkaupunkien läheisyydessä, jopa suurkaupungeissa. Vaarallisten kemikaalien säännölliset kuljetukset laitoksiin ja laitoksista lisäävät myös turvallisuusriskejä. Miten pienentää vaaraa On tärkeää, että valtiot huolehtivat siitä, että niiden kansallinen lainsäädäntö ja valmiudet valvoa laitteistoa, materiaaleja ja asiantuntemuksen käyttöä ovat tehokkaat, kuten YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 1540 edellytetään. Riskejä voidaan pienentää monin eri tavoin, joista osa on yksinkertaisia, osa kalliita. Kemian tuotantolaitokset voidaan esimerkiksi siirtää pois kaupunkialueilta paikkoihin, joissa on vähän tai ei ollenkaan siviiliasutusta, kuljetukset voidaan ohjata pois väestökeskuksista ja vaaralliset materiaalit voidaan sijoittaa hajallaan oleviin varastoihin. Muut toimet, joihin voitaisiin ja pitäisi ryhtyä, liittyvät fyysisen turvallisuuden lisäämiseen ja turvallisuuskulttuurin kehittämiseen, samalla 145 146 kauhun aseet tavoin kuin ydinvoimateollisuudessa on toteutettu. Haaste on kuitenkin suuri, koska tällaista suojelun parantamista kaipaavia arkaluonteisia laitoksia on tuhansia, kun ydinlaitoksia on vain varsin harvoja. Kemian teollisuuden on minimoitava sisäisten uhkien riski ja varmistuttava siitä, että niillä on riittävä taito ja päätösvalmius ryhtyä tarpeellisiin toimiin vahingon pienentämiseksi päästötilanteissa. Kansallisten hallitusten ja kansainvälisen yhteistyön rooli Kansallisten hallitusten tehtävänä on varmistaa valvonnalla, lainsäädännöllä tai sopimuksin siitä, että teollisuudella on riittävä turvallisuuskulttuuri. Niiden on ryhdyttävä oikeudellisiin toimiin jokaista vastaan, joka ryhtyy kemian laitoksia kohtaan suunnattuihin vihamielisiin toimiin. On lisäksi työskenneltävä yhteisten kansainvälisten turvallisuusvaatimusten luomiseksi kemian tuotantolaitoksille. Siten pienennetään vaaraa, että terroristit etsivät kohteita maassa, jossa turvallisuus on jälkeenjäänyttä. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 41 Kaikkien valtioiden on kiellettävä kansallisella lainsäädännöllä ja hallinnolla myrkyllisten kemikaalien ja teknologioiden käyttö kemiallisten aseiden kieltosopimuksen kieltämiin tarkoituksiin. Valtioiden tulee varmistua kemian laitosten turvallisuudesta lainsäädännön ja teollisuuden kanssa tehtävien sopimuksien avulla. Valtioiden on myös kehitettävä sisäisiä turvallisuussääntöjen valvontakeinoja. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 42 Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen sopimusvaltioiden tulee käyttää kemiallisten aseiden kieltojärjestöä koordinointikeskuksena kemian teollisuuden turvallisuuskulttuurin maailmanlaajuisten standardien kehittämisessä. Järjestön on tarjottava arviointija turvallisuusapua ilmoitetuilla paikoilla. Sopimusvaltioiden on vahvistettava kemiallisten aseiden kieltojärjestön kykyä antaa käytännön apua kemiallisten aseiden vastustamisessa, esimerkiksi havaitsemisvälineistöä, hälytysjärjestelmiä ja lääketieteellisiä vasta-aineita. kuudes luku Kuljetusjärjestelmät, ohjuspuolustus ja avaruusaseet kuudes luku Kuljetusjärjestelmät, ohjuspuolustus ja avaruusaseet ämän raportin aiemmissa luvuissa on käsitelty erityyppisiä joukkotuhoaseita. On todettu, että niiden välillä on huomattavia eroja välittömien ja pitkän aikavälin vaikutusten suhteen. Myös niiden valmistus- ja käyttötavat samoin kuin niiden sekä tuottajille että uhreille aiheuttamat riskit eroavat toisistaan. Tässä luvussa käsitellään kolmea asiaa, jotka eivät liity yksinomaan yhteen tiettyyn joukkotuhoaseiden ryhmään: joukkotuhoaseiden kuljetusvälineitä, ohjuspuolustusjärjestelmien vaaroja ja avaruuden aseistamisen riskiä. T JOUKKOTUHOASEIDEN KULJETUSJÄRJESTELMÄT Yksinkertaisesta laitteesta, joka pystyy aiheuttamaan suurta tuhoa, tulee ase vasta silloin, kun sen käyttäjä kykenee toimittamaan laitteen tehokkaasti haluttuun maaliin. Tämä voi tapahtua useilla eri tavoilla. Ensimmäiset ydinaseet kuljetettiin raskailla pitkän kantomatkan pommikoneilla. Kun ydinaseista tuli aikaa myöten pienempiä ja kevyempiä, niitä pystyivät kuljettamaan myös monet muut lentokoneet, mm. hävittäjät, ohjukset ja jopa miehittämättömät ilmakuljetusalukset. Lisää vaihtoehtoja saatiin, kun kehitettiin ydinmaamiinat, syväpanokset, tykistökranaatit ja ilmapuolustusjärjestelmät. Kemiallisia aseita on toimitettu kohteeseensa pommien ja tykistökranaattien avulla ja myös yksinkertaisesti purkamalla myrkyllisten kaasujen pilviä kohdealueen yllä, kuten tapahtui ensimmäisessä maailmansodassa. Sekä biologisia että kemiallisia aineita voidaan saattaa ilmaan suihkeina tai johtaa suoraan vedenjakelujärjestelmään. Kirput, punkit ja jyrsijät ovat myös mahdollisia erittäin tarttuvien biologisten aineiden levittäjiä, kuten Japani osoitti toisessa maailmansodassa. Viime vuosina kansallinen ja kansainvälinen toiminta joukkotuhoaseiden kuljetusjärjestelmien valvomiseksi on keskittynyt suurelta osin ballis150 kuljetusjärjestelmät, ohjuspuolustus ja avaruusaseet tisten ja risteilyohjusten tuottamiin uhkiin, koska ne kykenevät toimittamaan näitä aseita huomattavien matkojen päähän yhä tarkemmin, ennalta arvaamatta ja lentäjien turvallisuutta vaarantamatta. Ohjustyyppien ja –teknologioiden kirjo on laaja, maalta, mereltä ja ilmasta laukaistavista risteilyohjuksista maalta ja mereltä laukaistaviin ballistisiin ohjuksiin. Ohjukset ovat usein kaksikäyttöisiä eli ne voivat kuljettaa sekä tavanomaisia että joukkotuhoaseita, mikä tekee niiden valvonnasta huomattavasti monimutkaisempaa. Koska pitkän kantamatkan ballististen ohjusten tarkan lentoreitin määrittäminen on vaikeaa, muissa kuin teknisesti edistyneissä maissa kehitettyjen ohjusten uskotaan olevan pääosin tavanomaisten taistelukärkien toimittamiseen soveltumattomia. RUUTU 24 ILMAKULJETUSJÄRJESTELMIN JAOTTELU Ballistinen ohjus. Ohjus, joka rakettimoottorilla laukaistuna lentää kohteeseensa ballistista lentorataa pitkin ilmaan singotun kiven tavoin. Risteilyohjus. Ohjattavissa oleva ohjus, jonka työntää liikkeeseen koko lennon ajan toimiva suihkumoottori. Lentokorkeus on tavallisesti alhainen. Miehitetty lentokone. Miehittämätön ilmakuljetusalus. Lentokone, jossa ei ole ohjaajaa. Kantoraketti. Raketti, joka on suunniteltu viemään hyötykuorma avaruuteen rauhanomaisessa tarkoituksessa, mutta jota voidaan käyttää myös joukkotuhoaseiden kuljetukseen. Kaikilla valtioilla, joilla on ollut ydinaseohjelmia, on ollut myös ballististen ohjusten teknologiaa. Ne ovat joko tuoneet tällaisia ohjuksia tai kehittäneet niitä itse. Jokainen valtio, jolla on ballististen ohjusten ohjelma, ei pyri hankkimaan ydinaseita, mutta jokaisella valtiolla, jolla on ydinaseohjelma tai joka tavoittelee ydinaseohjelmaa, on todennäköisesti ballististen ohjusten järjestelmä. Ballististen ohjusten kehittäminen on kuitenkin sekä teknisesti vaativaa että kallista. Risteilyohjukset, teknisesti edistyneimpiä lukuun ottamatta, ja miehittämättömät ilmakuljetusalukset voivat olla houkuttelevampia alhaisempien kustannusten (50.000–200.000 USD), hankkimisen helppouden, paremman tarkkuuden ja luotettavuuden vuoksi. Miehittämättömien ilmakuljetusalusten lentovakaus tekee mahdolliseksi levittää biologisia tai kemiallisia aineita kohdealueen ylle. Sekä niiden kantomatka että 151 152 kauhun aseet hyötykuorma ovat kasvaneet viime vuosina ja kasvavat todennäköisesti edelleen. Noin 40 valtion tiedetään hankkineen tai kehittäneen ballistisia ohjuksia. Useimmilla on kuitenkin vain lyhyen kantaman ohjuksia (kantamaetäisyys <1 000 km). Kymmenkunta valtiota omistaa keskipitkän kantaman (1 000 – 1 300 km) ohjuksia. Viiden ydinsulkusopimuksessa määritellyn ydinasevallan lisäksi Intialla, Iranilla, Israelilla, Pakistanilla ja PohjoisKorealla on myös tällaiset valmiudet. Vain ydinsulkusopimuksen viidellä ydinasevallalla on pitkän kantaman (mannertenvälisiä) ohjuksia. Miten ohjuksia voidaan valvoa Kylmän sodan aikaiset asevalvontasopimukset, mm. SALT I ja II, START I ja II sekä keskipitkän kantaman ydinohjusten poistamista koskenut INFsopimus kohdistuivat pääasiassa ohjuksiin ydinaseiden kantoalustoina. Koska ohjukset ovat helpommin laskettavissa ja hävitettävissä läpinäkyvästi kuin ydinkärjet; niiden valvontaa pidettiin tehokkaana tapana rajoittaa ydinkilpavarustelua. Riittäviä monenvälisiä valvontajärjestelmiä ei ole kuitenkaan saatu aikaan. Vuodesta 1987 alkaen monet ydinaseita kuljettavia ohjuksia omistavat tai tuottavat valtiot ovat liittyneet ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyyn (Missile Technology Control Regime, MTCR). Se on epävirallinen, vapaaehtoinen, ei-sopimuspohjainen järjestely, jonka tarkoituksena on koordinoida ohjusten ja ohjusteknologian vientivalvontaa. Jäsenmaita on tällä hetkellä 34. Järjestelyssä on sovittu yleisistä suuntaviivoista, ja liitteenä on luettelo valvotuista artikkeleista. Suuntaviivat sisältävät kansallisissa vientilupapäätöksissä noudatettavat standardit; ne kohdistuvat suoraan ainoastaan ohjusten tuotantovälineiden vientiin. Järjestelyn alaa on laajennettu viime vuosina koskemaan kaikkia ohjuksia, jotka pystyvät kuljettamaan joukkotuhoaseita, myös miehittämättömiä ilmakuljetusaluksia, risteilyohjuksia ja avaruuslaukaisualustoja. Marraskuussa 2002 joukko valtioita hyväksyi yleismaailmalliset säännöt pitkän kantomatkan ohjusten leviämisen estämiseksi. Ne tunnetaan Haagin käyttäytymissäännöstön nimellä. Ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyä täydentävän käyttäytymissäännöstön jäsenmäärä on huomattavasti suurempi (sen on huhtikuuhun 2006 mennessä allekirjoittanut 124 valtiota). Osapuolet sitoutuvat luottamusta herättäviin ja läpinäkyvyyttä lisääviin toimiin, mm. ennakkoilmoituksiin ohjusten laukaisusta, ja pyrkivät estämään tällaisten ohjusten kehittämistä, kokeilua ja käyttöön ottoa. kuljetusjärjestelmät, ohjuspuolustus ja avaruusaseet Haagin käyttäytymissäännöstöllä on kuitenkin tiettyjä puutteita, mm. se, että valtiot eivät ole tehneet ilmoituksia ohjelmistaan. Sen laajentamiseksi olisi hyödyllistä sisällyttää mukaan risteilyohjukset ja miehittämättömät ilmakuljetusalukset, jotka soveltuvat ballistisia ohjuksia paremmin biologisten ja kemiallisten aseiden kuljetukseen. käyttäytymissäännöstö on vientivalvontajärjestely, joka ei ole oikeudellisesti sitova, ja siltä puuttuu sihteeristö. Kaksi äskettäistä ohjuksia monipuolisesti tarkastellutta hallitusten asiantuntijoista koostunutta YK-paneelia ovat keskustelleet ballististen ja risteilyohjusten ja vastaavien teknologioiden leviämisestä ja tulleet siihen johtopäätökseen, että se aiheuttaa vakavaa huolta kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle.8 Paneelit eivät kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen suosituksista, mikä osoittaa erityisesti strategisesti merkittävinä pidettyjen ohjusten omistuksen arkaluontoisuuden (olivatpa kyseessä tavanomaisten tai joukkotuhoaseiden taistelukärjet). Vuosina 2000–2001 keskusteltiin venäläisestä ehdotuksesta maailmanlaajuisen valvontajärjestelmän luomiseksi (Global Control System for the Non-Proliferation of Missiles and Missile Tchnology), mutta siitä ei päätetty eikä sitä toteutettu. Sen lähestymistapa ansaitsee tulla uudelleen tarkastelluksi, koska se voisi edistää asevalvontaa ja aseiden leviämisen estämistä. Se koostui neljästä pääosasta: läpinäkyvyyttä ja luottamusta edistävät toimet, turvallisuustakuut, positiiviset kannustimet (mm. edulliset laukaisupalvelut), monenväliset neuvottelut ohjusten leviämisen valvonnan ja estämisen jatkotoimista. Ensimmäisenä askeleena Venäjä ehdotti monenvälistä läpinäkyvyysjärjestelyä, joka edellyttäisi ennakkoilmoitusta kaikista ohjusten laukaisuista ja yhteistä tietojenvaihtokeskusta, joka keräisi tietoa laukaisuista. Niin ikään ehdotettiin positiivisia turvallisuustakuita valtioille, jotka luopuvat ohjusohjelmista. Vaikka ydinsulkusopimuksen johdannossa mainitaan päämääränä olevan hävittää sekä ydinaseet että ”kuljetuslaitteet”, ei ole yhtään monenvälistä sopimusta, joka vaatisi ohjustenriisuntaa. Aloitteet ovat sen sijaan kohdistuneet ainoastaan tiettyihin maihin. Yksittäisten maiden keskipitkän ja pitkän matkan ballististen ohjusarsenaalien ja niihin liittyvän infrastruktuurin hävittämiseksi tehdyillä onnistuneilla toimilla (Etelä-Afrikassa, Libyassa ja Ukrainassa) on tiettyjä yhteisiä piirteitä. Ohjukset hävitettiin osana laajempaa toimenpidesarjaa, jolla helpotettiin kyseisten maiden integroitumista kansainväliseen yhteisöön. Ukrainassa ulkopuoliset lahjoittajat 8. Pääsihteerin raportti, Ohjuskysymys kaikilta puolilta, a/57/229, 23.7.2002, ja a/59/278, 18.8.2004. 153 154 kauhun aseet vastasivat suuresta osasta ohjusten hävittämisestä ja tukikohtien ennallistamisesta aiheutuvista kustannuksista. Irakin tapauksessa keskipitkän matkan ohjuksista luopuminen tapahtui YK:n valtuuttaman koalition voiton jälkeen. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 43 Ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyn jäsenvaltioiden tulee käynnistää uudelleen ponnistelut järjestelyn alaan kuuluvien materiaalien ja teknologioiden vientivalvonnan toimeenpanemiseksi ja laajentamiseksi. Haagin käyttäytymissäännöstön allekirjoittaneiden valtioiden tulee laajentaa sen alaa kattamaan myös risteilyohjukset ja miehittämättömät ilmakuljetusalukset. Niiden on perustettava monenkeskinen tietojenvaihtokeskus, joka pohjautuu Venäjän ja Yhdysvaltojen aloitteisiin varhaisvaroitusjärjestelmistä tulevan laukaisutiedon vaihdosta. Alueellisten ja kansainvälisten ydinaseiden leviämisen estämistoimiin tulee sisällyttää tiedonvaihto, laukaisuilmoitukset ja tiettyjä tuotteita ja valmiuksia koskevia rajoituksia tai kieltoja. OHJUSPUOLUSTUSJÄRJESTELMÄT Viime vuosien kehitys on kasvattanut joissakin maissa ohjuspuolustusjärjestelmien rakentamisen nauttimaa tukea. Tähän kehitykseen kuuluvat Pohjois-Korean Japanin yllä vuonna 1998 tekemä ohjuskoe, Lähi-idän (Iranin ja Israelin) ja Etelä-Aasian (Pakistanin ja Intian) toistuvat ohjuskokeet ja ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden jatkuva ohjusjärjestelmien kehittäminen. ”Ohjuskilpien” puolustajat korostavat joukkotuhoaseita kuljettamaan kykenevien ohjusten aiheuttamia uhkia. Ohjuspuolustusjärjestelmien rakentaminen pitää kuitenkin sisällään riskin epävakautta luovan ohjuksista, ohjuspuolustuksesta ja avaruuden aseistamisesta koostuvan hyökkäys-puolustus-kierteen käynnistämisestä. Jos yksi alueen valtio ottaa käyttöön ohjuspuolustusjärjestelmän, se saattaa johtaa kilpailevan valtion ohjusarsenaalin kasvattamiseen ja sellaisten ohjusten kehittämiseen, jotka kykenevät paremmin läpäisemään puolustuksen. Sama peruslogiikka piti yllä ABM-sopimusta, joka esti monen vuoden ajan Neuvostoliittoa (ja sittemmin Venäjää) ja Yhdysvaltoja ottamasta käyttöön strategisia ohjuspuolustusjärjestelmiä. Ohjuspuolustusjärjes- ohjuspuolustusjärjestelmät telmät eivät myöskään ole pelkästään puolustuksellisia. Tutkia, valvontajärjestelmiä ja jopa hävittäjiä voidaan käyttää myös sotilaallisiin hyökkäystarkoituksiin. Nykyään, kun valtiot ovat hyvin huolissaan maailmanlaajuisen terrorismin uhasta, valtavien resurssien käyttämistä ohjuspuolustukseen onkin laajasti arvosteltu rahan tuhlauksesta. Terroristeilla on monia muita mahdollisuuksia toimittaa joukkotuhoaseita kohteeseensa eivätkä he välttämättä käytä ohjuksia. On muitakin huolenaiheita. Yhdysvallat irtautui kesäkuussa 2002 ABMsopimuksesta, ja se pyrkii rakentamaan monikerroksisen, eri lentokorkeuksia käyttävän ballistisen ohjuspuolustusjärjestelmän. Yhdysvalloissa ja myös muissa maissa on käynnistetty tutkimus- ja kehitystoimintaa, joka voi johtaa aseiden kokeiluun avaruudessa ja avaruuteen sijoittamiseen. Yksi huolenaihe on myös se, että aseidenriisuntakonferenssi on ollut monen vuoden ajan kykenemätön aloittamaan neuvotteluja sopimuksesta, joka estäisi avaruudessa tapahtuvan kilpavarustelun. Näihin uhkiin reagoimisesta ei ole saavutettu kansainvälistä konsensusta. Tätä kuvastaa hyvin YK:n ensimmäisen ohjuspaneelin huomio, että sen osanottajilla oli eriävät näkemykset ”ohjuspuolustuksen vaikutuksesta asevalvontaan ja aseidenriisuntaan, ohjuspuolustuksen ja ohjuspuolustusyhteistyön seurauksista ohjusten edelleen leviämiseen ja äärimmilleen kehittämiseen, ohjuspuolustuksen vaikutuksesta avaruuden aseistamiseen ja ohjuspuolustuksen vaikutuksesta ohjusuhkiin ja –hyökkäyksiin reagoinnin lisääntyvään haavoittuvuuteen”.8 Voidaan kuvitella useita erilaisia ohjuspuolustusrakennelmia, jotka ovat vaikutuksiltaan erilaisia. Pieniä (”teatterimaisia”) ohjuspuolustusjärjestelmiä on jo rakennettu. Näköpiirissä on yhteistyöjärjestelmiä, mm. Patriot, Naton keskilaaja ilmapuolustusjärjestelmä ja maasta-ilmaan keskikantaman puolustusjärjestelmä. Ballistiset ilmapuolustusjärjestelmät on suunniteltu havaitsemaan hyökkäävät ohjukset, seuraamaan ohjuksen rataa ja tarvittaessa jäljittämään paluukärjet, erottamaan oikeat taistelukärjet ”houkutuslinnuista” ja tuhomaan hyökkäävät ohjukset ja/tai taistelukärjet. Tällaiset vaatimukset asettavat erityisiä teknologisia, sotilaallisia ja rahoituksellisia haasteita ja edellyttävät usein kokonaisuutta, joka muodostuu maa-, meri-, ilma- ja avaruuspuolustuksesta. Sen jälkeen kun Yhdysvallat vuonna 2002 irtautui ABM-sopimuksesta, se on käynnistänyt ohjuspuolustusjärjestelmänsä ensimmäisen maapuolustusvaiheen ottamalla käyttöön keskikantaman hävittäjät Alaskassa ja Kali9. a/57/229, kappale 70, s.19. 155 156 kauhun aseet forniassa. Harkittavana on kaksi ensimmäisen vaiheen ohjuspuolustus tyyppiä: merelle sijoitetut ja ilmassa kuljetettavat laserit. Hävittäjäohjusten vetovoima on siinä, että niistä jää selvä jälki kuumista kaasuista eikä todellisten taistelukärkien erottamisessa ”houkutuslinnuista” tai roskapilvestä ole ongelmaa. Niihin liittyy kuitenkin monia varjopuolia. Jotta hävittäjä pystyisi reagoimaan ohjukseen viiden – kahdeksan lentominuuttinsa aikana, päätöksenteosta on luultavasti tehtävä automaattista tai se on delegoitava kentälle. Näihin kumpaankin vaihtoehtoon liittyy suuri riski vahingon tai huolimattomuuden aiheuttamasta hävittäjän laukaisusta. Äskettäisissä Yhdysvaltojen puolustusbudjettiesityksissä on otettu huomioon rinnakkaiset valmiudet, sekä maalle että avaruuteen sijoitettavat hävittäjät. Useissa virallisissa yhdysvaltalaisissa lausunnoissa ”viimeiseksi maaperäksi” kutsuttu avaruus on kuvattu mahdollisuutena paitsi ohjuspuolustukselle myös monille siviili- ja sotilastehtäville. Kongressi on ollut haluton osoittamaan varoja pyydetyllä tavalla ja siten hidastanut kehitystä. Avaruudessa tukikohtaansa pitävistä hävittäjistä ei kuitenkaan ole luovuttu. Kansainvälinen huoli siitä, että Yhdysvaltojen ballistinen ohjuspuolustus lisäisi todennäköisesti ydinaseistukseen liittyviä vaaroja ja vähentäisi kansainvälistä turvallisuutta, on kasvanut jatkuvasti. Näiden järjestelmien mahdollinen hyöty ei ole suhteessa niiden kansainväliselle yhteisölle tuottamiin riskeihin, ei edes niitä omistaville valtioille. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 44 Valtioiden ei pidä harkita minkäänlaisen ohjuspuolustusjärjestelmän käyttöönottoa tai edelleen käyttämistä yrittämättä ensin neuvotella ohjusuhkien poistamisesta. Jos neuvottelut epäonnistuvat, järjestelmien käyttöönottoon tulee liittää yhteistoiminnalliset kehitysohjelmat ja luottamusta rakentavat toimet, joilla pienennetään kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle aiheutuvia vastavaikutuksia kuten kilpavarustelun synnyttämisen tai pahentamisen riskiä. AVARUUDEN ASEISTAMINEN Avaruusteknologiaan luotetaan maailmassa nykyisin laajasti. Turvallisuustarkoitusten lisäksi sitä käytetään meteorologiassa, ympäristönseurannassa, katastrofien ehkäisyssä, viestinnässä ja koulutuksen, viihteen ja valvon- avaruuden aseistaminen nan palveluksessa. Vaikka avaruutta ei ole vielä nimenomaisesti aseistettu, se on jo militarisoitu. Niin sanottuun ”sodankäynnin vallankumoukseen” liittyy kirjo voimankäyttöä tukevia teknologioita. Avaruusteknologian turvallisuussovellutukset tekee hankalaksi sekin, että kaupallisilla järjestelmillä voi olla myös strategista ja turvallisuusarvoa ja käyttöä asevalvonnassa (seurannassa, luottamuksen rakentamisessa ja todentamisessa), ja usein sotilaalliset käyttötarkoitukset joko ovat osa kaupallisia järjestelmiä tai käyttävät niitä hyväkseen. Sotilaallisia varantoja on kaksi suurta ryhmää: voimankäyttöä tukevat voimavarannot (viestintä, johtaminen, tunnistimet, maalin paikantaminen ja valvonta) ja voimankäyttöä soveltavat voimavarannot, joita avaruudessa ovat 1. avaruuteen sijoitetut hyökkäysaseet, 2. satelliittien tuhoajat (ASAT) ja 3. ballististen ohjusten tuhoajat (BMD) (ks. ruutu 26). RUUTU 26 KOLME AVARUUDESSA TAI AVARUUDESTA KÄSIN KÄYTETTÄVIEN ASEIDEN RYHMÄÄ Avaruusiskuaseet (joihin kuuluivat myös Neuvostoliiton osakierroksen maapallon ympäri suorittavat ohjukset) voivat valjastaa suunnattua energiaa kuten lasereita tai toimia kineettisellä energialla, jossa tuhovoima on peräisin ammusten massasta ja nopeudesta. Niin kutsutut kineettiset tappoaseet saatetaan myös tuhovoiman kasvattamiseksi varustaa tavanomaisilla räjähteillä. Satelliittien tuhoajat (ASAT) on tarkoitettu tekemään satelliitit toimintakyvyttömiksi tai tuhoamaan ne. Avaruuteen sijoitettavat ballististen ohjusten tuhoajat (BMD) kuten laserit, kineettiset tappoaseet ja aseistetut hävittäjät tarkoitettaisiin tuhoamaan ballistisia ohjuksia joko niiden ensimmäisessä vaiheessa tai lentoradan puolivälissä. Joukkotuhoaseisiin liittyvät vaarat Ohjusten laukaisun valvontaan ja asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimusten noudattamisen valvontaan käytettyjen sotilaallisten satelliittien kimppuun hyökkäämään suunniteltujen aseiden kehittäminen aiheuttaa vakavaa vaaraa kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Varhaisvaroitussatelliittien kimppuun tehtyä hyökkäystä voitaisiin hyvin pitää alkusoittona 157 158 kauhun aseet ydinsodalle. Jos yksi valtio hankkii tällaisia aseita, muut seuraavat perässä, mikä johtaa uuteen varustelukilpaan. Eräät valtiot saattavat myös uudelleen pyrkiä kehittämään avaruuskäyttöön tarkoitettuja uuden sukupolven ydinaseita. Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto NASA on arvioinut, että maapallon kiertoradalla on tällä hetkellä noin 11.000 yli 10 cm:n mittaista avaruusromun kappaletta.10 Avaruusromun vähentämiseen tähtäävien vapaaehtoisten toimien suuntaviivoja on luonnosteltu. On tarkoitus, että YK:n avaruuden rauhanomaisen käytön komitea hyväksyisi ne. Niitä ei ole kuitenkaan vielä otettu käsittelyyn, hyväksytty eikä toimeenpantu. Viime vuosina on alettu tuntea kasvavaa huolta siitä, että avaruusaseiden tutkimus, kehittäminen ja käyttöön otto lisäisivät olennaisesti avaruusromun määrää ja loisivat näin uusia uhkia sekä siviili- että sotilasvalvonnalle ja viestintäsatelliiteille. Asiantuntijat kiistelevät kuitenkin edelleen tämän haasteen laajuudesta ja kiireellisyydestä. Avaruusturvallisuushallintajärjestelmän nykytila YK:n avaruussopimus vuodelta 1967 kieltää ydinaseiden ja muiden joukkotuhoaseiden sijoittamisen avaruuteen tai maan kiertoradalle. Maasta laukaistavat BMD-hävittäjät eivät ole kuitenkaan kiellettyjä, ei myöskään ydinkärkien eikä ballististen ohjusten kauttakulku maan kiertoradan alapuolitse. Avaruudessa tapahtuvaa toimintaa säädellään jo lukuisilla kansainvälisillä sopimuksilla ja välineillä, mutta ne eivät kata avaruuteen sijoitettavien aseiden eivätkä ohjustentorjuntajärjestelmien luomia uhkia. Erityisenä ongelmana on se, että vaikka sopimuksilla kielletään aseiden käyttöön otto ja voimankäyttö avaruudessa tai asetetaan niitä koskevia rajoituksia, määräykset ovat rajallisia soveltamisalaltaan ja kattavuudeltaan. Yksikään nykyisistä oikeudellisista asiakirjoista ei myöskään estä muiden kuin ydinaseiden, kemiallisten aseiden ja biologisten aseiden kokeilua, käyttökuntoon asentamista eikä käyttöä avaruudessa. Oikeansuuntaisena askeleena presidentti Putin ilmoitti YK:n yleiskokouksessa 25.9.2003, että Venäjä oli hyväksynyt ”velvoitteen olla ottamatta ensimmäisenä käyttöön hyökkäyksellisiä aseita avaruudessa”. Vaikka suurimmat maat, joilla on avaruusteknologiaa, ovat avaruussopimuksen osapuolia, läheskään kaikki valtiot eivät ole liittyneet siihen 10. NASA, Orbital Degree Program Office, http://www.orbitaldebris.jsc.nasa.gov. kuljetusjärjestelmät, ohjuspuolustus ja avaruusaseet (huhtikuussa 2006 jäsenvaltioiden määrä oli 98). Avaruussopimus täyttää 40 vuotta vuonna 2007. Nyt on aika tarkistaa tämä sopimus. Koska avaruuden säilyminen rauhanomaisessa käytössä on elintärkeää kaikille maille, olisi niitäkin maita, joilla tuskin on aikomusta kehittää omaa sotilaallista avaruusteknologiaa, kannustettava liittymään sopimukseen. Näin voitaisiin vahvistaa hallintajärjestelmää. Sillä olisi myös kasvatuksellista merkitystä. Se voisi koota kaikki maat suojelemaan avaruutta yhteisenä rauhanomaisen kehityksen ja globaalin turvallisuuden voimavarana. Komissio korostaa, että avaruustoimintojen kaksikäyttöluonteen vuoksi on valitettavaa, että avaruuden rauhanomaista käyttöä koskevat säännökset samoin kuin YK:n avaruuskomitean COPUOS:n toiminnat ovat erillään sotilaallisten kysymysten käsittelystä. Yleisen kehyksen puuttuminen estää kehittämästä yhtenäistä lähestymistapaa avaruusturvallisuuden tuleviin haasteisiin vastaamiseksi. Esimerkiksi avaruusromun vähentämistä ja laukaisuilmoitusten tekoa koskeva yhteinen ohjeisto olisi tarpeellinen. Eri avaruusteknologiakysymysten parissa työskentelevien laitosten toimintaa on mietittävä uudelleen ja voimistettava. On joko tarkistettava nykyisten elinten toimivaltaa tai perustettava uusi elin, jolle kuuluvat kaikki avaruusturvallisuuteen liittyvät kysymykset. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 45 Kaikkien valtioiden tulee pidättäytyä aseiden sijoittamisesta avaruuteen. Niiden tulee edistää kaikkien liittymistä YK:n avaruussopimukseen ja laajentaa sen alaa hyväksymällä pöytäkirja, joka kieltää kaikki aseet avaruudessa. Valtioiden on pidättäydyttävä sopimuksen päämäärien kanssa ristiriidassa olevista toimista, mm. avaruuskohteita vastaan tai maassa olevia maaleja vastaan avaruusalustoilta tehtävistä kokeista, kunnes tällainen pöytäkirja on saatu aikaan. Valtioiden on hyväksyttävä avaruuskysymysten kansainvälinen hallintajärjestelmä ja instituutiot, niin että samassa yhteydessä on mahdollista käsitellä sekä sotilaallista että siviilikäyttöä. Valtioiden on asetettava asiantuntijaryhmä, jonka tehtävänä on kehittää vaihtoehtoisia avaruusturvallisuushallinnan eri osatekijöiden seuranta- ja todentamismenetelmiä ja ohjeisto, jonka tarkoituksena on ennen muuta kieltää avaruusaseiden käyttöönottokokeet. 159 160 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 46 Avaruussopimuksen 40-vuotista voimassaoloa juhlistava sopimuksen tarkistuskonferenssi on pidettävä vuonna 2007. Sen tulee käsitellä tarvetta vahvistaa sopimusta ja laajentaa sen alaa. On nimitettävä erityinen koordinaattori, joka auttaa ratifiointiasioissa ja toimii sopimuspohjaisen avaruusturvallisuushallintajärjestelmän vahvistamisen yhdyshenkilönä ulkopuolella olevien maiden suuntaan. seitsemäs luku Vientivalvontajärjestelmät, kansainvälinen apu ja valtioista riippumattomat toimijat seitsemäs luku Vientivalvontajärjestelmät, kansainvälinen apu ja valtioista riippumattomat toimijat ässä luvussa komissio tutkii kolmea kysymysryhmää, jotka koskevat kaikkia joukkotuhoaseita: vientivalvontajärjestelmien parantamista, aseiden leviämisen estämiseksi ja aseidenriisunnan edistämiseksi annetun kansainvälisen avun lisäämistä sekä sitä, miten voitaisiin lisätä ihmisten osallistumista joukkotuhoaseiden vastaisiin ponnisteluihin. T VIENTIVALVONTA JA MUU TAVAROIDEN LIIKKUMISEN VALVONTA Valtiot käyttävät vientivalvontaa moniin tarkoituksiin. Joukkotuhoaseiden valvonta ei muodosta poikkeusta. Se tuottaa tietoa, jota valtiot tarvitsevat määrittääkseen, kuka ostaa mitä, ja auttaa siten arvioimaan tiettyjen tuotteiden vientiin liittyviä riskejä. Tämän avulla hallitukset voivat estää sellaisten tuotteiden viennin, joita toiset valtiot tai ryhmät tarvitsisivat joukkotuhoaseiden tai niiden kuljetusvälineiden valmistamiseen. Näin pystytään varmistumaan oikeudellisten leviämisen estämistä koskevien velvoitteiden noudattamisesta. Vaikka vientiluvat laaditaan ennen tavaroiden kuljetusta eikä rajalla, vientitapahtuman jälkeen voidaan myös suorittaa lisävalvontaa. Sovittujen vierailujen tai tarkastusten avulla valtiot voivat varmistua erityisen arkaluontoisten tuotteiden loppukäytöstä. Tämän valvonnan merkitystä lisää se, että monet laittomat kaupat tapahtuvat välikäsien kautta. Tästä ongelmasta hyvä esimerkki oli pakistanilaisen tutkijan A. Q. Khanin organisoima laiton ydinteknologian mannertenvälinen toimitusverkosto. Nämä vientivalvonnan analyyttiset ja ehkäisevät tehtävät tekevät siitä arvokkaan osan joukkotuhoaseiden leviämisen estämisessä. Vientivalvonnan soveltaminen liike-elämään tarjoaa yhden harvoista yksityisen sektorin ja asevalvonnan välisistä yhteyksistä. Tehokkaat vientivalvontaviranomaiset ovat kehittäneet ja panneet täytäntöön menetelmiä, joilla on luotu järjes- 164 vientivalvonta ja muu tavaroiden liikkumisen valvonta telmällistä vuorovaikutusta teollisuuden kanssa. Tähän sisältyy myös aseiden leviämisen estämisen kannalta hyödyllistä tietojenvaihtoa. 1990-luvulla suurten valtioiden ryhmät, joilla oli kyky harjoittaa joukkotuhoaseisiin liittyvien hyödykkeiden vientiä, laajensivat yhteisiä ponnistuksiaan kehittääkseen tai elvyttääkseen yhtenäisiä erityisesti kaksikäyttötuotteiden (raaka-aineiden tai valmisteiden, joilla on sekä sotilas- että siviilikäyttöä) vientivalvontasääntöjä. Tällä hetkellä (huhtikuussa 2006) tärkeimmissä monenvälisissä järjestelyissä on mukana useampia valtioita. Näitä ovat Australian ryhmä (39 valtiota ja Euroopan komissio), ohjusteknologian vientivalvontajärjestely (34 valtiota), ydinalan vientivalvontajärjestely (45 valtiota), Zanggerin komitea (35 valtiota) ja tavanomaisten aseiden ja kaksikäyttötuotteiden vientivalvontajärjestely eli Wassenaarin järjestely (40 valtiota). Yhä uusia maita tulee mukaan. Jäsenmaiden vähäisyys on kuitenkin vuosien kuluessa murentanut näiden järjestelyjen legitimiteettiä ja tehokkuutta. Arvostelijat ovat pitkään väittäneet, että nämä ryhmät ovat suljettuja klubeja tai kartelleja, joilla ei tule olla oikeutta sanella muulle maailmalle globaaleja vaatimuksia. Järjestelyt, joissa kaikki eivät ole mukana, kärsivät myös siitä, että ulkopuolella on yhä useampia arkaluontoisten hyödykkeiden tuottajia. Tämä lisää riskiä, että laittomat maahantuojat yksinkertaisesti valitsevat toimittajikseen ne, jotka tarjoavat tuotteita vähiten valvotusti. On myös tarpeen vahvistaa epävirallista yhteydenpitoa vientivalvontajärjestelyjen ja IAEA:n sekä kemiallisten aseiden kieltojärjestön välillä näiden järjestöjen todentamistehtävien helpottamiseksi. YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1540 edellyttää kaikkien valtioiden ottavan käyttöön ydinaseiden, kemiallisten aseiden ja biologisten aseiden ja niiden maaliinsaattamisjärjestelmien ja niihin liittyvän materiaalin asianmukaisen ja tehokkaan kansallisen vienti- ja kauttakulkuvalvonnan. Tämän valvonnan tulee olla lakeihin perustuvaa ja niin laajaa, että se käsittää viennin, kauttakulun, uudelleenlastauksen ja uudelleen viennin. Päätöslauselma edellyttää valtioiden säätävän ja toimeenpanevan asianmukaiset rikosoikeudelliset ja siviilioikeudelliset rangaistukset kyseisten lakien ja säännösten rikkomisesta. Päätöslauselman 1540 täytäntöönpanossa on otettava huomioon nykyiset joukkotuhoaseiden leviämisuhat sekä se, että laillista kauppaa tulee helpottaa eikä hankaloittaa. Kansainvälisillä markkinoilla tapahtuneet muutokset samoin kun teknologian siirtymisen uudet tavat muodostavat haasteen perinteiselle vientivalvonnalle. Se, että markkinoilla on paljon useampia kaksikäyttötuotteita ja –teknologioita, edellyttää loppukäytön valvonnan lisäämistä. Niin ikään 165 166 kauhun aseet kansainvälisen tuotantoyhteistyön lisääntyminen on luonut tarpeen valvoa tehokkaasti aineettoman teknologian siirtoa, johon ei sisälly fyysisiä tuotteita. Salaisten ostoverkostojen olemassaolo ja mahdolliset sisäpiiriuhat erikoistuneissa yrityksissä ja tutkimuskeskuksissa edellyttävät myös valtioiden ylläpitävän maan sisäisen joukkotuhoaseisiin liittyvien tuotteiden kaupan valvontaa. Kaiken kaikkiaan kehitys on synnyttänyt tarpeen pyrkiä siirtymään viennin esteille perustuvasta valvontajärjestelmästä sellaiseen, joka ottaa huomioon koko joukkotuhoaseisiin liittyvien tuotteiden mahdollisesti vaarallisen omistuksen ja kierron (sekä maan sisällä että maiden välillä). Samaan aikaan toiminnan kattavuutta ja yhteistyöluonnetta tulee lisätä. Perustana on oltava pysyvä yhteistyö yrityssektorin kanssa. Se edellyttäisi aseiden leviämisen estämisen kannalta arkojen liiketoimien arvioimista kansainvälisesti sovittujen kriteerin mukaisesti riippumatta siitä, missä loppukäyttö tapahtuu. Järjestelmävaihtoehtojen etsintä voisi lähteä käyntiin epävirallisella asiantuntijatasolla, johon osallistuisivat hallitusten edustajat, kansainväliset järjestöt ja teollisuus. Työ voisi alkuun tapahtua alueellisissa taloudellisissa elimissä kuten EU:ssa, jossa on valmiina mekanismit vuoropuhelun käymiseksi teollisuuden kanssa. Tavaroiden liikkumisen valvonta Laillisen kaupan varjolla tapahtuvan joukkotuhoaseiden leviämisen estämisen vaikeus sai Yhdysvallat tekemään toukokuussa 2003 aloitteen (Proliferation Security Initiative, PSI), jonka tavoitteena on estää laittomat kuljetukset ja tarvittaessa takavarikoida lastit. Syyskuussa Yhdysvallat ja 10 muuta mukaan liittynyttä maata (Australia, Espanja, Hollanti, Iso-Britannia, Italia, Japani, Portugali, Puola, Ranska ja Saksa) hyväksyivät julistuksen PSI-yhteistyön periaatteista ja tavoitteista. Myöhemmin aloitteeseen on liittynyt useita muitakin maita, mm. kaikki EU-maat sekä G8-maat. PSI-aloite, jota yksi sen suunnittelijoista on kuvaillut pikemminkin ”toiminnaksi” kuin ”sopimusbyrokratiaksi”, on edistänyt kansainvälistä yhteistyötä laittomien kuljetusten estämisessä mm. järjestämällä yhteisharjoituksia eri alueilla. Valtiot ovat korostaneet, että toiminta tapahtuu tavalla, joka on sopusoinnussa kansainvälisen oikeuden kanssa. On kuitenkin vaikeaa ja ehkä jossain määrin ennenaikaista arvioida aloitteen arvoa. Sen soveltamisesta on ollut niin vähän tietoa julkisesti saatavilla lukuun ottamatta lehdistötiedotteita ja virallisia väitteitä toiminnan menestyksellisyydestä. Siitä huolimatta, että aloite on saanut monien valtioiden tuen, se on herättänyt huolta sopimuspohjaiseen hallintajärjest- ydinaseiden leviämisen estäminen ja aseidenriisunta-apu elmään ja turvallisuusneuvostoon läheisemmin sidoksissa olevan monenvälisen yhteistyön puolustajissa. PSI-aloitteen myötä valtiot ja järjestöt ovat ensimmäistä kertaa tehneet yhteistyötä koko kansainvälisen toimitusketjun turvallisuuden parantamiseksi. Viime vuosina on myös etsitty keinoja maailmassa päivittäin matkaavien tuhansien suurten kuljetuskonttien liikkeiden valvomiseen. Nämä ponnistelut ovat johtaneet kapasiteetin ja yhteistyön lisäämiseen lähtötarkastustoiminnassa (vientivalvonnan toimeenpanossa) ja tulotarkastustoiminnassa (uhkien vähentämisessä) sekä tavaroiden ja ihmisten rajavalvonnassa. Tästä pyritään menetelmiä kehittämällä tekemään mahdollisimman vähän liikkumista haittaavaa. Maailman tullijärjestön WCO:n tehtävänä on suojata kansainvälisen kaupankäynnin toimitusketjua sen varalta, että sitä käytettäisiin joukkotuhoaseiden kuljetukseen terrorismitai muissa laittomissa tarkoituksissa. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 47 Kaikkien valtioiden tulee järjestää vientivalvontaviranomaisten (tullin, poliisin, rannikkovartioston, rajavalvonnan ja armeijan) tarkastuksia sen varmistamiseksi, että ne pystyvät suoriutumaan tehtävistään tehokkaasti. Valtioiden tulee pyrkiä saamaan aikaan yleismaailmallinen vientivalvontajärjestelmä, johon sisältyvät harmonisoidut vaatimukset, lisääntynyt läpinäkyvyys ja täytäntöönpanon käytännön tuki. Viiden vientivalvontajärjestelmän jäsenmaan on pyrittävä laajentamaan jäsenyyttään ja parantamaan täytäntöönpanoa uusia turvallisuushaasteita vastaavasti estämättä laillista kauppaa ja taloudellista kehitystä. KANSAINVÄLINEN APU YDINASEIDEN LEVIÄMISEN ESTÄMISEKSI JA ASEIDENRIISUNNAN EDISTÄMISEKSI 1990-luvun alkupuolelta lähtien on toteutettu yhä enemmän toimia aseidenriisunnan, aseiden leviämisen estämisen ja terrorismin vastaisen toiminnan edistämiseksi. Nämä toimet toteutetaan usein yhdessä maassa useiden osapuolten yhteistyönä, jossa ovat mukana muut valtiot, kansainväliset järjestöt, paikalliset ja alueelliset hallitukset, kansalaisjärjestöt sekä yksityinen sektori. Kunnianhimoisin näistä ohjelmista on Kananaskiksessa Kanadassa kesäkuussa 2002 pidetyssä G8-maiden huippukokouksessa hyväksytty 167 168 kauhun aseet kumppanuusohjelma Global Partnership Against the Spread of Weapons and Materials of Mass Destruction. Apua annetaan erityisesti kolmenlaisiin hankkeisiin: aseiden purkaminen ja tuhoaminen; aseiden ja asekelpoisten materiaalien säilytyspaikkojen ketjun rakentaminen ja sotilaskäytöstä siviilikäyttöön muuntaminen. Toiminta on koostunut teknisen avun tarjoamisesta, koulutuksesta, varusteiden toimittamisesta ja rahoituksesta. Yhtenä tavoitteena on estää vaarallisten materiaalien joutuminen terroristien tai välittäjien haltuun. On myös muita sotilaallisia ja ei-sotilaallisia turvallisuustavoitteita, mm. ympäristönsuojelu ja ydinturvallisuus. Ohjelma auttaa rakentamaan luottamusta ja solidaarisuutta valtioiden välille ja sitoo niitä yhteistyösuhteeseen. Venäjä on tähän mennessä saanut leijonanosan avusta ja todennäköisesti saa myös lähitulevaisuudessa. Yksi hanke, jota olisi vietävä aktiivisesti eteenpäin, on asekelpoisen plutoniumin tuotannon lopettaminen. Tämän ohjelman tavoitteena on sulkea Venäjän viimeiset jäljellä olevat reaktorit, jotka rakennettiin alun perin tuottamaan plutoniumia ydinaseisiin, mutta jotka tuottavat myös yhdyskuntien tarvitsemaa sähköä. Sulkemisen jälkeen reaktoreita valvotaan Yhdysvaltojen ja Venäjän välisen sopimuksen (US-Russian Plutonium Production Reactor Agreement, PPRA) nojalla. Asekelpoisen plutoniumin tuotannon lopettamiseen tähtäävän ohjelman loppuun saattaminen palvelisi kahta keskeistä tavoitetta. Ensinnäkin ydinaseisiin käytettävää plutoniumia tuottavan laitoksen sulkeminen olisi harvinainen esimerkki tapauksesta, jossa ydinasevaltio vähentää sotilaallista ydinasekapasiteettiaan peruuttamattomalla tavalla.11 Toiseksi ohjelma ja siihen liittyvä seurantajärjestelmä ovat tärkeitä kehitettäessä todentamiskelpoisia takuita siitä, että ydinasevaltiot eivät enää tuota hajoavaa materiaalia sotilaallisiin tarkoituksiin. Tämä olisi vahva tuki asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltosopimukselle ja estäisi samaan aikaan merkittävien asekelpoisten plutoniumerien tuotannon. Biologian alalla ohjelma tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia aiempien ohjelmien samoin kuin laitosten nykyisen ja tulevan kehityksen synnyttämien vaarojen vähentämiseksi. Bioturvallisuusohjelmia tulee kehittää ja rahoittaa globaaleina kumppanuushankkeina. Kaikkien maiden, joilla on vaarallisia patogeenejä tai toksiineja käsitteleviä laitoksia, on voitava saada rahoitustukea. 11. Myös Ranska on sulkenut ja purkaa sotilaallisia plutoniumin tuotantolaitoksiaan. ei-valtiolliset toimijat Samanlaista lähestymistapaa voidaan käyttää hyväksi muuallakin kuin Venäjällä. Varsinkin toimet, joilla turvataan arkojen aineiden säilytysketju ja estetään tieteellisten ja teknisten taitojen väärinkäyttö ovat laajemminkin käyttökelpoisia. Lisääntynyt läpinäkyvyys ja kansainvälinen osallistuminen sotilaskäytöstä siviilikäyttöön johtavan prosessiin ovat hyödyttäneet joukkotuhoaseohjelmistaan luopuneiden maiden turvallisuusetuja ja naapuruussuhteita. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 48 G8-maiden kumppanuus–ohjelman on laajennettava avun antamisen maantieteellistä ja toiminnallista kattavuutta. G8-maiden on taattava täysi rahoitus asekelpoisen plutoniumin hävittämisohjelmalle. Potentiaalisten lahjoittajien on harkittava, miten tekninen apu, koulutus, varusteet ja rahoitus saadaan kaikkien alueiden valtioiden käyttöön, jotta ne voivat panna täytäntöön YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1540. ERI SEKTORIEN ROOLI: YRITYKSET, TUTKIMUS, KANSALAISJÄRJESTÖT JA SUURI YLEISÖ Joukkotuhoaseita koskevien kansallisten päätösten tulisi olla läpinäkyviä ja demokraattisia, eikä ”turvallisuuspapisto” saa monopolisoida niitä. Kaikilla, jotka tavoittelevat näistä aseista eroon pääsemistä, on erityisen hyvä syy pyrkiä saamaan kansalaisyhteiskunta mukaan. Asevalvonnassa julkisesta painostuksesta on usein ollut hyötyä. Sektorien välisen (valtion, yritysten ja kansalaisten) yhteistyön uudelleen tarkasteluun on kuitenkin myös käytännön syitä. Veronmaksajat ovat aikanaan maksaneet kaikki nykyiset joukkotuhoaseet, ja he myös maksavat niiden turvallisesta hävittämisestä koituvat kustannukset. Seuraavassa käsitellään sellaisia yritysten, kansalaisten ja yksilöiden rooliin liittyviä erityisiä kysymyksiä suhteessa joukkotuhoaseisiin, joita ei ole tarkasteltu muualla tässä raportissa. Yritysten ja liike-elämän vastuu Yksityisten yritysten on osallistuttava sekä tavaroiden että aineettomien hyödykkeiden vastuullisen valvonnan kehittämiseen ja toimeenpanoon. 169 170 kauhun aseet Yksikään kelvollinen yritys ei halunne laittoman joukkotuhoaseiden tai teknologian toimittajan mainetta. Tämä ei koske ainoastaan tuottajia, vaan yhtä lailla kuljetusyrityksiä, vakuuttajia, pankkeja, rahdin kuljettajia, markkinointiasiantuntijoita, yrityslakimiehiä ja monia muita. Heidän tukensa on saatava mobilisoiduksi yli valtioiden rajojen yhtä laajasti kuin laiton kauppa kulkee. Hallitusten ja kansainvälisten järjestöjen, joilla on asiantuntemusta turvallisuusalalla tai kaupan tai teollisuuden alalla, olisi käynnistettävä vuoropuhelu vastaavalla alalla toimivien yritysten kanssa. Tällainen kanssakäyminen on tarpeen sen varmistamiseksi, että yritykset ovat selvillä joukkotuhoaseteknologian valvontaan liittyvistä velvoitteistaan, saavat apua niistä suoriutumisessa ja voivat myös auttaa niiden määrittelyä koskevissa kysymyksissä. Tämä koskee kaksikäyttöteknologiaa, turvallisuusmääräyksiä, terrorismin vastaista toimintaa, kuljetusturvallisuutta ja muita vastaavia aloja. Joukkotuhoasealalla toimivia liikeyrityksiä tulee myös rohkaista verkostoitumaan kansallisesti, alueellisesti ja sektorikohtaisesti ja auttamaan toisiaan turvallisuusohjeiden kehittämisessä ja oman sektorinsa parhaiden käytäntöjen normien luomisessa, toteuttaen näin muun muassa YK:n päätöslauselmaa 1540. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 49 Yrityksillä, joiden toimiala liittyy jollakin tavalla joukkotuhoaseisiin, on taito ja velvollisuus auttaa estämään näiden aseiden leviämistä. Niiden etujen mukaista on osoittaa, että ne täyttävät velvollisuutensa, mm. noudattavat täysin kansallisia ja kansainvälisiä velvoitteita ja julkista läpinäkyvyyttä. Kaupan alan järjestöjen on edistettävä näiden tavoitteiden saavuttamista. Tutkijoiden velvollisuus: käytännesäännöstöt Tutkijoita ohjaavilla käytänne- ja toimintasäännöillä voi olla suuri vaikutus siihen, miten nykyiset ja tulevat joukkotuhoaseisiin liittyvistä materiaaleista, teknologiasta ja tietotaidosta aiheutuvat uhat hoidetaan. Ohjeisto on keino ratkaista kaksikäyttöön liittyviä ongelmia erityisesti bioalalla, jossa tapahtuu voimakasta tieteellistä ja teknologista kehitystä ja jossa on jatkuvana huolena mahdollisuus käyttää biopuolustustyötä salaisen biologisten aseiden ohjelman peittelyyn. On erityisen tärkeää, että tutkijat oppivat paremmin ymmärtämään, ei-valtiolliset toimijat miten heidän työpanostaan voidaan käyttää väärin. On kasvatettava rehellisyyden ja vastuullisuuden ilmapiiriä tieteellisen valvonnan, vertaistarkistusten, julkaisujen ennakkotarkistuksen ja ”pillinpuhallusten” avulla. Eettisten kysymysten pohdinta auttaisi tutkijoita määrittelemään, milloin toiminta ei ehkä ole sopusoinnussa valtion kansainvälisten oikeudellisten sitoumusten kanssa ja lopullisen arvioinnin tuloksia odotellessa tulisi keskeyttää, sitä tulisi jarruttaa tai mukauttaa. Käytännesäännöstöjä tarvitaan toiminnan ohjeeksi tutkijoille, joiden asiantuntemusta voidaan käyttää joukkotuhoasetarkoituksia palvelemaan. Sekä kansallisilla että kansainvälisillä foorumeilla on tehtävänsä näiden sääntöjen valmistelussa, arvioinnissa ja toimeenpanon tarkistuksessa. Vastaavanlaista pohdintaa tehdään sekä Punaisen Ristin kansainvälisessä komiteassa että UNESCO:n piirissä. Tätä työtä tekevät kansainvälisellä tasolla mm. biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen sopimusvaltiot ja IUPAC (International Union of Pure and Applied Chemistry). Myös teollisuudelle olisi hyödyllistä ryhtyä kehittämään yksilöille tarkoitettuja käytännesääntöjä. Niitä voitaisiin mallintaa farmaseuttisen teollisuuden soveltamassa bioturvallisuusvalvonnassa, joka tunnetaan ”hyvänä valmistuskäytäntönä” ja ”hyvinä mikrobiologisina menetelminä”. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 50 Valtioiden, kansainvälisten järjestöjen ja ammatillisten järjestöjen tulee kehottaa alan akateemisia ja teollisuuden järjestöjä hyväksymään ja panemaan tehokkaasti täytäntöön joukkotuhoaseisiin liittyvien alojen tutkimuksen käytännesäännöstöt. Demokraattinen valvonta: edustuksellisten elinten rooli Ydinaseita omistavien ja kemiallisten ja biologisten aseiden materiaalia hävittävien maiden välillä on suuria eroja sen suhteen, miten avoimesti ne määrittelevät politiikkansa ja keskustelevat siitä, miten tarkkaan ne erittelevät joukkotuhoaseiden tuotantoon, ostoon, toimintaan ja hävittämiseen suunnatut kansalliset resurssit ja minkä aseman, jos ylipäätään mitään, ne antavat edustuksellisille elimille näissä asioissa. Parlamentaaristen elinten tulee saada tietoa ja käydä sen pohjalta keskustelua joukkotuhoaseiden omistuksesta, kustannuksista ja siitä, mitä poliittisia tarkoituksia niiden ajatellaan palvelevan. Tiukempien ja johdonmukaisempien toimintanormien soveltaminen paitsi lisäisi hallituksen 171 172 kauhun aseet vastuullisuutta ja selontekovelvollisuutta myös vahvistaisi sitä viestiä, että näistä asioista päättäminen kuuluu hallitukselle eikä armeijalle. Parlamenttien välistä yhteistyötä, tiedonvaihtoa ja keskinäisiä vierailuja tulee edistää. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 51 Hallitusten, joiden omistuksessa on joukkotuhoaseita, on annettava maan parlamentille täydet ja ajantasaiset tiedot näiden aseiden omistuksista ja niiden vähentämis- ja hävittämistoimistaan. Parlamenttien on aktiivisesti pyydettävä tällaista tietoa ja tunnettava vastuunsa joukkotuhoasekysymyksien kannalta merkityksellisen politiikan muotoilussa. Parlamenttien välistä yhteistyötä joukkotuhoasekysymyksissä on tarpeen lisätä. Demokraattinen valvonta: kansalaisjärjestöt ja läpinäkyvyys Kansalaisjärjestöjen toiminta on ollut tärkein kanava, jota pitkin ruohonjuuritasolta on välittynyt joukkotuhoaseita koskevia näkemyksiä ja ehdotuksia hallituksille ja kansainvälisille järjestöille. Niillä on ajoittain ollut selvä joukkotuhoaseiden hävittämistä edistävä vaikutus virallisiin päätöksiin. Ne ovat myös estäneet uusia hankintoja, teknistä kehitystä ja aseiden käyttöön ottoa ja kokeilua. Varsinkin naisten järjestöillä on ollut usein hyvin tärkeä merkitys 1800luvulla pidetyistä Haagin rauhankonferensseista aina tähän päivään asti. Naisten toiminnan merkitys rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä ja edistämisessä sai tunnustusta turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 1325 (vuodelta 2000). Naiset ovat aivan oikein huomanneet, että aseistautumiseen ja asevoimien käyttöön ovat usein vaikuttaneet harhaiset käsitykset maskuliinisuudesta ja voimasta. Tämän perinteisen näkökulman ymmärtäminen ja siitä vapautuminen voi auttaa poistamaan aseidenriisunnan ja aseiden leviämisen estämisen tiellä olevia esteitä. Kansalaisjärjestöt päättävät luonnollisesti itse, kuinka paljon painostusta ne kulloinkin kohdistavat joukkotuhoasekysymyksiin verrattuna esimerkiksi maamiina- tai muihin kysymyksiin. Demokraattisten maiden kansalaisjärjestöt ovat ymmärrettävästi olleet aktiivisimpia joukkotuhoaseiden vastustamisessa. Avoimissa yhteiskunnissa kansalaisjärjestöt kykenevät myös liittoutumaan muiden toimijoiden, esimerkiksi poliittisten puolueiden, parlamentin, viestimien, ammattiliittojen ja vastuullisten yritysten kanssa. Kansalaisjärjestöjen toiminnan esteitä, joihin ne eivät voi itse vaikuttaa, ei-valtiolliset toimijat ovat joidenkin hallitusten haluttomuus sallia joukkotuhoaseiden vastaisia kampanjoita (yleensä kansalliseen turvallisuuden vedoten), joidenkin hallitusten haluttomuus kuunnella ja ottaa vastaan vaikutteita, luotettavien ja vertailukelpoisten tietojen puuttuminen sekä taloudellisen tuen puuttuminen. Kansalaisjärjestöjen luonteen mukaisesti niiden toiminta on riippumatonta viranomaisten tahdosta ja ulkopuolelta asetetusta viitekehyksestä. Komissio toivoo, että tämä raportti kannustaa kansalaisjärjestöjä eri puolilla maailmaa uudistamaan vaatimuksensa, jotka koskevat läpinäkyvyyttä, vapaata keskustelua joukkotuhoaseista ja niihin liittyvien uhkien poistamista. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 52 Valtioiden tulee auttaa kansalaisjärjestöjä osallistumaan aktiivisesti kansainvälisiin kokouksiin ja konferensseihin sekä levittämään tietoa ja toteuttamaan joukkotuhoaseita koskevia kampanjoita. Yksityisten säätiöiden tulee lisätä merkittävästi joukkotuhoaseuhkien poistamisen puolesta työskenteleville järjestöille antamaansa tukea. Julkinen tiedotus ja kasvatus Kansalaisjärjestöjen ei voi odottaa harjoittavan tehokasta painostusta hallituksiin nähden joukkotuhoasekysymyksissä, ellei väestön piirissä ole riittävästi tietoa asiasta ja kiinnostusta sitä kohtaan. Sama koskee yrityksiin kohdistuvaa painetta toimia omalta osaltaan vastuullisesti. Ihmisten tuntema huoli on tullut julki hyvin vaihtelevasti eri aikoina ja eri paikoissa. Siihen vaikuttavat sekä tietojen saatavuus että ihmisten omat asenteet ja tärkeysjärjestykset. Euroatlanttisella alueella huoli ei ole ilmennyt ydinaseriisunnan puolesta esitettyjen poliittisten vaatimusten uutena nousuna, vaikka joukkotuhoaseet herättävät edelleen suurta huolestumista varsinkin terrorismiuhkan vuoksi. Tämä johtuu luultavasti siitä, että kylmän sodan jälkeisenä aikana ihmisten pelko strategisilla ydinaseilla tehtävän hyökkäyksen riskistä on vähentynyt. Aseidenriisuntaa kohtaan tunnettu kiinnostus on kuitenkin edelleen vahvaa alueilla, joilla ydinaseita on käytetty. Tästä on ilmauksena ydinaseuhkaa vastaan nousseiden kaupunginjohtajien verkosto.12 12. Hiroshiman ja Nagasakin pormestarien aloitteesta syntynyt kansainvälinen ”Mayors for Peace” –liike toimii täydellisen ydinaseriisunnan puolesta. Sen jäsenmäärä oli maaliskuussa 2006 1 306 kaupunkia 115 maassa (www.mayorsforpeace.org). 173 174 kauhun aseet Sekä todellisissa uhissa että niihin suhtautumisessa on tapahtunut moneen otteeseen muutoksia. Huomio on siirtynyt ydinalan sotilaallisen käytön riskeistä siviiliväestöön kohdistuviin turvallisuusriskeihin, joukkotuhoaseiden omistamisesta niiden leviämiseen, valtioiden synnyttämistä uhista terrorismin uhkaan, korkean teknologian aseista maamiinoihin ja pienaseisiin ja ylipäätään muihin kuin aseisiin liittyviin kysymyksiin. Tätä taustaa vastaan on ymmärrettävää, että ihmisten tärkeysjärjestyksessä niin hallitusten sisällä kuin niiden ulkopuolellakin joukkotuhoaseiden riisunta pysyy alhaalla. Vuosina 2001 – 2002 kansainvälinen asiantuntijapaneeli laatii YK:lle raportin aseidenriisuntakasvatuksesta (Disarmament and Non-Proliferation Education). Se esiteltiin yleiskokouksen ensimmäiselle komitealle lokakuussa 2002. YK:n yleiskokous on hyväksynyt sen jälkeen kaksi päätöslauselmaa, jotka ovat välittäneet raportin suositukset jäsenmaille.13 Raportissa valotettiin aseisiin liittyvissä uhkissa ja niihin reagoimisessa tapahtuneita muutoksia ja korostettiin, että tarvitaan eri ikäryhmille ja yhteiskunnan eri sektoreille suunnattuja toimintatapoja ihmisten tietoisuuden, ymmärryksen ja aktiivisuuden lisäämiseksi. Siinä tähdennettiin tarvetta tuottaa materiaalia monilla kielillä sekä nykyaikaista sähköistä tiedonvälitystä hyväksikäyttäen ja kutsuttiin kumppanuusyhteistyöhön kaikkia kiinnostuneita elimiä ja kansalaisjärjestöjä sekä YK:n sisällä että ulkopuolella. Vaikka raportti oli varsin yksimielinen, sen seuranta on ollut osittaista ja epätäydellistä. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 53 Järjestöjen, joiden toimintaan sisältyy turvallisuuskysymyksiä, tulee tutkia uudelleen YK:n vuoden 2002 aseidenriisuntakasvatusraporttia ja miettiä, miten ne voisivat edistää ja tukea tällaista kasvatusta ja asiantuntevaa julkista keskustelua. Hallitusten tulee tukea opiskelijoiden harjoittelua monenkeskisissä elimissä, joiden toimialaan joukkotuhoasekysymykset kuuluvat. 13. a/ers/57/60, 30.12.2002 ja a/res/59/93, 16.12.2004 kahdeksas luku Sopimusten noudattaminen, todentaminen, toimeenpano ja Yhdistyneiden kansakuntien rooli kahdeksas luku Sopimusten noudattaminen, todentaminen, toimeenpano ja Yhdistyneiden kansakuntien rooli nnen vuoden 1991 Persian lahden sotaa toiminta maailman vapauttamiseksi joukkotuhoaseista keskittyi lähinnä valtioiden sitouttamiseen asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimuksiin ja uusista sopimuksista päättämiseen. Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus (1972) perustui kemiallisten ja bakteriologisten aseiden käytön kieltävän vuoden 1925 Geneven pöytäkirjan säännöksille. Pöytäkirjan määräyksiä kehitettiin ja vahvistettiin vuoden 1993 kemiallisten aseiden kieltosopimuksessa. Monet sopimuspohjaiset ydinaseiden rajoitukset näyttivät toimivan hyvin: osittainen ydinkoekieltosopimus (1963), useat alueelliset ydinaseettomien vyöhykkeiden perustamiseksi solmitut sopimukset, kolme ydinaseiden sijoittamisen kieltävää sopimusta: Etelämannersopimus (1959), avaruussopimus (1967) ja merenpohjaa koskeva sopimus (1972). Näitä täydentämään on kaavailtu kahta sopimusta, jotka ovat vielä toteuttamatta, nimittäin ydinkokeiden täydellinen kielto ja hajoavan materiaalin valmistaminen asetarkoituksiin. Sopimusten täytäntöönpanoon liittyvät kysymykset – seuranta ja todentaminen, sopimusten noudattaminen ja toimeenpano – tunnustettiin kyllä tärkeiksi, mutta ne eivät yleensä olleet etusijalla. Aivan aiheellisesti monet ajattelivat, että ydinaseiden leviämisen estämisessä oli tärkeämpää keskittyä maihin, jotka olivat kieltäytyneet liittymästä ydinsulkusopimukseen, kuin siihen liittyvän ydinmateriaalivalvontajärjestelmän heikkouksiin. Pääteltiin, että jos maa halusi kehittää ydinaseita, se pidättäytyisi liittymästä sopimukseen sen sijaan että liityttyään rikkoisi sitä. Tuohon aikaan Intia, Pakistan, Israel, Etelä-Afrikka, Argentiina ja Brasilia olivat sopimuksen ulkopuolella. Vaikka maailma tuomitsikin Irakin ja Iranin vuosien 1980–1988 sodassa tehdyt Geneven pöytäkirjan loukkaukset, niistä ei tullut suurta kansainvälistä kysymystä, kuten olisi pitänyt. Vuoden 1991 Persian lahden sodan jälkeen ja Irakin joukkotuhoaseohjelman paljastuttua omistettiin enemmän huomiota kemiallisten aseiden E 178 sopimusten noudattaminen raa’alle ja laittomalle käytölle ja ydinsulkusopimuksen ja biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen rikkomuksille. Pian näiden paljastusten jälkeen vuonna 1993 IAEA päätteli Pohjois-Korean rikkoneen järjestön kanssa tekemäänsä ydinmateriaalivalvontasopimusta. Epäiltiin vahvasti, että Pohjois-Korealla saattaisi olla ydinaseohjelma. Ei ollut yllättävää, että ryhdyttiin kyselemään, saattaisiko ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioiden määrän kasvuun liittyä rikkomusten määrän lisääntyminen. Tuudittiko sopimusten solmiminen vain lainkuuliaiset valtiot väärään ja vaaralliseen luottamukseen? Kuinka tehokas todentamismenettely oli? Voidaanko asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimukset panna toimeen väkisin? Miten tämä tapahtuu ja ketkä ovat toimijoita? Tässä luvussa keskitytään sopimuksiin ja niiden noudattamiseen, todentamiseen ja toimeenpanoon. Lopuksi pohditaan, mitä YK-elimiä tarvitaan sopimusten neuvottelemista ja täytäntöön panoa varten, sekä tarkastellaan muita asevalvonta- ja aseidenriisuntanormeja. Sopimukset joukkotuhoaseiden rajoittamisen ja kieltämisen välineinä Hallitukset tietävät, että sopimukset ovat välttämättömiä. Ne pitävät monia kansainvälisiä sopimuksia olennaisena osana yhteisesti hallittua maailmanjärjestystä, jota useimmat haluavat vahvistaa. Komissio tukee tätä näkemystä. Erityisesti tavoiteltaessa kaikkia valtioita sitovia yhteisiä normeja, mikä on tilanne asevalvonnassa ja aseidenriisunnassa, on hyviä syitä, joiden perusteella valtiot pyrkivät tulevaisuudessakin turvautumaan sopimuksiin: Kansainväliset sopimukset ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa tärkeimmäksi välineeksi, jota maailman yhteisö käyttää kaikkia valtioita sitoviksi tarkoitettujen sääntöjen ja vaatimusten luomiseen. Kaikkia valtioita koskevan sopimuksen neuvotteluprosessiin osallistuminen tai sopimukseen liittyminen tekee valtiosta osallisen ja vastuullisen hyväksymiensä sääntöjen suhteen. Muodolliset ja jopa juhlalliset liittymismenettelyt vahvistavat valtion uskottavaa sitoumusta sovittujen sääntöjen mukaisesti toimimisesta. Valtion sisäisessä päätöksenteossa sopimustekstin käsittelyyn osallistuvat sekä toimeenpanevat että lakiasäätävät elimet, jota kautta kansainväliset säännöt ankkuroituvat lujemmin kansalliseen tietoisuuteen. Sopimuksessa määritellään sekä oikeudet että velvollisuudet. Valtioiden mahdollisuus ennakoida, että toiset osapuolet todennäköisesti käyttäytyvät velvoitteidensa mukaisesti, luo vakautta. Sopimus myös antaa suojaa sattumanvaraisia vaatimuksia ja syytöksiä vastaan. 179 180 kauhun aseet Sopimus saattaa muodostaa pohjan valvonnalle, todentamiselle, tarkastuksille, riitojen ratkaisemiselle ja muille toimille kuten säännöllisille tarkistuksille sekä seurannalle. SOPIMUSTEN NOUDATTAMINEN Yleensä sopimusvelvoitteita noudatetaan useista erittäin hyvistä syistä: Ensiksi: Osapuolet ovat tietoisesti ja nimenomaisesti hyväksyneet yhteiset säännöt. Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksella, kemiallisten aseiden kieltosopimuksella ja ydinsulkusopimuksella laaja joukko valtioita on ilmaissut näitä aseita kohtaan tuntemansa inhon. Niille ei ole mitään tarvetta eikä käyttöä. Liittyessään sopimuksiin monet maat myös haluavat kuulua valtavirtaan ja olla mukana rakentamassa yhteistä maailmanjärjestystä. Samalla kun maat asettuvat rajoitusten alaisiksi, ne saavat varsin hyvät takeet siitä, että muutkin noudattavat näitä rajoituksia. Toiseksi: Neuvoteltaessa maailmanlaajuisista asevalvontasopimuksista, jotka ovat avoimia kaikille maailman maille, on otettu huomioon monia kansallisia tarpeita ja tehty keskinäisiä myönnytyksiä. Kolmanneksi: Kansalaiset eivät yleensä noudata lakeja rangaistusten tai muiden seuraamusten pelosta, vaan koska he ymmärtävät lakien olevan tarpeellisia ja haluavat tuntea olevansa lainkuuliaisia. Samoin valtioilla on tapana noudattaa sitoumuksiaan, koska ne haluavat olla maailmanyhteisön kunnioitettuja jäseniä. Sopimusvelvoitteet ovat juridisia kynnyksiä. Se, että jotakin valtiota pidettäisiin epäluotettavana sopimuskumppanina, saattaisi tulla sille kalliiksi. Kansainvälisen integraation nopea ja yhä kiihtyvä vauhti tekee kaikista valtioista, suurimmistakin, yhä riippuvaisempia toisistaan. Neljänneksi: Sen lisäksi, että normien täyttämisestä seuraava kansainvälinen kunnioitus tuo valtiolle etua ylipäänsä, sopimusten noudattamisesta voi olla erityistä hyötyä, esimerkiksi teknologian siirron ja teknisen avun saamisen helpottumista. Sopimuksen rikkomisen esteenä taas voi olla pelko joutumisesta kansainvälisen yhteisön tai yksittäisten valtioiden taloudellisten ja muiden pakotteiden kohteeksi. Sopimusvelvoitteiden rikkomisesta saattaa kuitenkin myös asevalvontasopimuksissa seurata pelkästään suullinen tuomio. Näin käy varsinkin silloin, kun niihin syyllistyvä valtio on iso ja vahva tai jostakin muusta syystä haavoittumaton. Sopimukset pysyvät tavallisesti voimassa muutamista rikkomuksista huolimatta. Eiväthän valtiotkaan yleensä kumoa lakeja, vaikka jotkut rikkovat niitä. todentaminen Kun sopimusten noudattamista puoltavat näin monet syyt, on tuskin perusteltua väheksyä niitä. Ne ovat keskeisiä välineitä, joilla taataan valtioiden halutun kaltainen, yhtenäinen, ennustettavissa oleva ja varsin luotettava käyttäytyminen. Siihen asti kunnes kansainvälinen yhteisö kehittää tehokkaampia järjestelmiä yhteisten sääntöjen luomiseen ja ylläpitämiseen, on tultava toimeen yhä laajenevan sopimusverkoston kanssa. Nämä sopimukset säätelevät kaupankäyntiä, viestintää, ihmisoikeuksia, asevalvontaa ja aseidenriisuntaa ja asettavat elimiä sääntöjen hallinnointia varten. TODENTAMINEN Sillä, että yksi valtio rikkoo sopimusvelvoitteitaan, voi olla suuri kielteinen vaikutus muiden valtioiden turvallisuuteen. Kahdenkeskinen sopimus voidaan yksinkertaisesti kumota. Maailmanlaajuisen sopimuksen rikkomisesta voi seurata kollektiivinen reagointi. Toisaalta taas sitoumusten täyttäminen vaikuttaa turvallisuuteen myönteisesti. Joka tapauksessa on hyvin tärkeää pystyä todentamaan, onko rikkomusta tapahtunut. On selvää, että kansainvälinen todentaminen, jonka suorittaa toimivaltainen kansainvälinen elin, nauttii ansaitusti paljon suurempaa uskottavuutta kuin yksittäisten valtioiden toteuttama. Todentamismenettelyn olemassaolo kannustaa jo sinällään noudattamaan sopimusta, koska rikkomuksilla on todennäköisesti kielteisiä seurauksia. Todentaminen on joskus yksinkertaista, joskus vaikeaa. Jos osittaista ydinkoekieltosopimusta rikotaan suorittamalla ydinkoe ilmakehässä, se on helppo paljastaa nopeasti. Sen sijaan voi olla vaikea havaita, tutkitaanko jossakin laboratoriossa viruksen käyttämistä biologisissa aseissa. Valtioiden valmius hyväksyä todentaminen ja erityisesti tuotantolaitoksiin tehtävät tarkastukset on kehittynyt asteittain. Vuoden 1925 Geneven pöytäkirja kieltää kemiallisten ja bakteriologisten aseiden käytön. Siihen aikaan kun tämä sopimus neuvoteltiin, pakollisia todentamismenettelyjä olisi vastustettu voimakkaasti, eikä niitä asetettukaan. Mahdollisten rikkomusten arveltiin tulevan kyllä ilmi. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto oli tiukasti suljettu imperiumi, joka ei hyväksynyt mitään sellaisia tuotantolaitoksiin tehtäviä tarkastuksia, joista olisi ollut hyötyä. Osittainen ydinkoekieltosopimus hyväksyttiin ilman erityistä tarkastusmekanismia. Ilmakehässä tehtävät kokeet havaittaisiin kyllä helposti kaikkialla maailmassa. Tuohon aikaan valtiot myös kehittivät tärkeätä havaitsemistekniikkaa. Ilmasta tapahtuva tiedustelu tuli 181 182 kauhun aseet teknisesti mahdolliseksi korkeuslentojen (U2–koneiden) ja myöhemmin avaruudesta käsin suoritettavan satelliittikuvauksen myötä. Useat valtiot käyttävät edelleen yleisesti näitä menetelmiä. Niitä täydennetään nykyaikaisilla kehittyneillä tekniikoilla, esimerkiksi elektronisella salakuuntelulla ja ikiaikaisella vakoilulla. Ilmavalvonnassa poliittista läpimurtoa euroatlanttisella alueella merkitsi vuonna 2002 solmittu Avoin taivas –sopimus. Sillä luotiin järjestelmä, jossa tarkkailulentojen avulla kerätään tietoja 30 sopimusvaltion sotilaallisista toimista Vancouverista Vladivostokiin ulottuvalla alueella. Todentaminen laitoksiin tehtävillä tarkastuksilla Ydinvoiman käytön lisääntymisen ja vuonna 1968 tapahtuneen ydinsulkusopimuksen hyväksymisen myötä kansainväliset tarkastukset tulivat välttämättömiksi. Sopimukseen liittyneet ydinaseettomat maat alkoivat solmia ydinmateriaalivalvontasopimuksia IAEA:n kanssa ja avasivat kaikki ydinmateriaalinsa tarkastuksille. Tarkastajat olivat kokeneita, ja heidät palkattiin kansainvälisiksi virkamiehiksi. Paljon pidemmälle menevistä tarkastuksista oli kyse, kun järjestöt saivat Persian lahden sodan jälkeen (erityisesti vuoden 1991 päätöslauselman 687 nojalla)YK:n turvallisuusneuvostolta tehtäväkseen selvittää, löytyikö Irakista joukkotuhoaseita. Biologisia ja kemiallisia aseita sekä ohjuksia koskevia tarkastuksia tekivät UNSCOM ja myöhemmin UNMOVIC. Ydinalan tutkimuksista vastasi IAEA. Vuonna 1993 solmitulla kemiallisen aseen kieltosopimuksella luotiin yksityiskohtainen todentamisjärjestelmä, jossa käytettiin mallina IAEA:n ydinmateriaalivalvontasopimusta, mutta joka oli monessa suhteessa edistyneempi. Biologisten aseiden kieltosopimuksen noudattamista valvova todentamisjärjestelmä on edelleen kehittämättä. Kun sopimus vuonna 1972 solmittiin, olisi ollut mahdotonta saada yleistä hyväksyntää tehokkaille laitoksiin tehtäville tarkastuksille. Ydinsulkusopimuksen mukaisen IAEA:n ydinmateriaalivalvontasopimuksen päätehtäväksi tuli todentaa, ettei ydinmateriaalia päädy aseisiin eikä tuntemattomiin tarkoituksiin ydinaseettomissa maissa ja synnyttää siten luottamusta siihen, että sopimusvaltiot täyttivät velvoitteensa olla hankkimatta ydinaseita. Toinen tavoite oli paljastaa ajoissa, jos merkittävä määrä rikastettua uraania tai plutoniumia joutuu väärille teille, niin että muilla valtioilla ja kansainvälisellä yhteisöllä olisi aikaa ryhtyä diplomaattisiin tai muihin tarvittaviin toimiin. Kolmantena tavoitteena oli, että paljastumisen riski toimisi sopimusvaltioille pelotteena olla rikkomatta sitoumuksiaan. Todentamisella ajateltiin siis olevan suora vaikutus sopimuksen noudattamiseen. todentaminen IAEA:n ydinmateriaalivalvonta, joka on alle 50 vuotta vanha, oli maailman ensimmäinen globaali itse paikalla tehtävien tarkastusten järjestelmä. Ei ole yllättävää, että hallitusten haluttomuus hyväksyä tuolloin varsin pitkälle meneviä tarkastuksia johti tiettyihin järjestelmissä ilmeneviin heikkouksiin. Ne tekivät Irakille, Libyalle ja Iranille helpommaksi rikkoa ydinmateriaalivalvontasitoumuksiaan tulematta heti ilmi. Irakin Persian lahden sodan aikana paljastuneet rikkomukset vakuuttivat hallitukset siitä, että ydinmateriaalivalvontajärjestelmää oli vahvistettava. Tämä toteutui, kun vuonna 1997 hyväksyttiin lisäpöytäkirja. Millaiset tarkastusvaltuudet ovat asianmukaisia? Vastaus kysymykseen riippuu siitä, kuinka kunnianhimoisesti tavoite on asetettu. On mahdotonta pyrkiä täydelliseen vakuuttumiseen siitä, että kiellettyjä eriä tai toimia ei esiinny ollenkaan. Äärettömän herkkä järjestelmä olisi lisäksi hyvin kallis ja johtaisi moniin vääriin ja jopa haitallisiin hälytyksiin. Japanissa ja Yhdysvalloissa kansalliset poliisiviranomaiset eivät huolimatta laajoista resursseistaan ja valtuuksistaan kyenneet epäilemään eivätkä paljastamaan sariini- ja antraksi-kaasujen laitonta hallussapitoa, jota valtioista riippumattomat toimijat sitten käyttivät (vuosina 1995 ja 2001). IAEA:n vuonna 1997 hyväksytty tiukennettu ydinmateriaalivalvontasopimus lienee enintä, mitä valtiot ovat tällä hetkellä valmiita hyväksymään. Se tarjoaa tarkastajille merkittäviä uusia valtuuksia ja käyttää merkittäviä uusia menetelmiä. Se ei ehkä tavoita sopimusrikkojaa itse teossa. Todennäköisempää on, että rikkomukseen syyllistynyt kieltää tarkastajien pääsyn kiinni todisteeseen, joka voi olla tuotantolaitos, asiakirja tai laite. Tulta ei ehkä tarvitakaan, jotta hälytyskellot alkavat soida. Savu voi riittää. Maaliskuuhun 2006 mennessä 75 valtiota on hyväksynyt tiukennetun ydinmateriaalivalvontasopimuksen. Luottamuksen kannalta on olennaisen tärkeää, että ydinsulkusopimukseen liittyneet ydinaseettomat valtiot hyväksyvät ne standardiksi. Olisi järkevää tehdä niistä ydinalan tuotteiden viennin ehto. On ehdotettu, että sopimuksen noudattamisen ratkaisevana testinä toimisi itse paikalla tehtävissä tarkastuksissa hankittujen todisteiden sijasta hallituksen virallinen ”strateginen” päätös siitä, että se noudattaa tiettyä sitoumusta. Etelä-Afrikan tapauksessa käyttäytyminen puhui tällainen päätöksen voimassaolon puolesta, mutta se ei ollut riittävä lopulliseksi testiksi. Tarvittiin lisäksi laaja tarkastus. Irakin tapauksessa ”strateginen päätös” oli tehty, mutta maan käyttäytyminen viittasi toisaalle. Pätevien kansainvälisten tarkastajien itse paikalla tekemät perusteelliset 183 184 kauhun aseet tutkimukset ja objektiivisen aineiston hankkiminen ovat välttämätön perusta, jonka pohjalta kansainvälinen yhteisö voi arvioida, onko sopimusta noudatettu. Tämä edellyttää laajoja oikeuksia päästä tutustumaan paikkoihin, ihmisiin ja asiakirjoihin. Hallitukset voivat auttaa riippumattomien kansainvälisten tarkastusten tekemisessä toimittamalla omien tiedustelupalvelujensa hankkimat asiaankuuluvat tiedot. Ne voivat myös harjoittaa painostusta ja uhata pakotteilla turvatakseen riittävän pääsyn laitoksiin. YK:n turvallisuusneuvoston ja sen yksittäisten jäsenvaltioiden tuki Irakin tarkastuksille oli ratkaisevan tärkeä niiden tehokkaan läpiviennin kannalta. IAEA:n johtokunnan vuonna 2005 nimittämä erityinen tarkastuskomitea, joka voi kokoontua milloin hyvänsä, saattaa olla hyvin hyödyllinen. Valtiot, joissa tarkastuksia tehdään, ovat tietoisia siitä, että niiden vastustaminen tai vaikeuttaminen saattaa aiheuttaa vakavaa ihmettelyä paitsi IAEA:n kansainvälisen sihteeristön myös monien asiasta kiinnostuneiden valtioiden puolelta. Komitean jäsenten on kuitenkin varottava murentamasta kansainväliselle sihteeristölle annettua arvovaltaa ja politisoimasta asioita, joiden on pysyttävä objektiivisen teknisen tutkimuksen kohteena. Tarkastusprosessi Tarkastajien käyttämät tekniset välineet ja menetelmät ovat kehittyneet 50 vuoden kokemuksen myötä. Irakiin tehdyt tarkastukset kannustivat kehittämään uusia voimakkaita menetelmiä, esimerkiksi ympäristönäytteenoton ja maaperätutkan. Ilmaseuranta ja ilmavalokuvaus ovat niin ikään kehittyneet nopeasti. Uuden tekniikan ansiosta tarkastajat voivat suorittaa arkojen laitteiden ja toimintojen jatkuvaa valvontaa ja saada tietoa suoraan ja reaaliajassa. Valvonta voi näin olla kustannustehokasta ja tehdä usein toistuvat laajat tarkastukset itse laitoksiin ja laitteisiin tarpeettomiksi. Se ei kuitenkaan poista koulutettujen tarkastajien ajoittaisten ja ennalta ilmoittamattomien käyntien tarvetta. Teoriassa mikään ei estä YK:n turvallisuusneuvostoa pyytämästä yksittäistä jäsenmaata, että se asettaa oman tarkastusryhmän tiettyä tarkastustehtävää varten. Tehtävän objektiivisia tosiasioita etsivä luonne edellyttää kuitenkin yleensä yksittäisistä hallituksista riippumattomien ryhmien asettamista. Tarkastajien on oltava kansainvälisiä virkamiehiä, joiden ei sallita vastaanottavan ohjeita miltään yksittäiseltä hallitukselta eikä toimivan minkään yksittäisen hallituksen puolesta. Poliittisten elinten, joille tarkastajat raportoivat, on voitava luottaa saavansa puolueettomia raportteja harkintansa ja päätöstensä pohjaksi. todentaminen Kansainvälisten tarkastusviranomaisten ja kansallisten tiedustelupalvelujen yhteistyöstä on kertynyt varsin paljon kokemusta erityisesti Irakin tapauksen ansiosta. Kansalliset tiedustelupalvelut voivat hankkia tietoa esimerkiksi elektronisen ja ilmasta tapahtuvan tarkkailun, vientivalvonnan ja tiedustelutiedon keräämisen avulla. Niiden tarve suojella lähteitä ja tekniikoita asettaa rajoituksia sille, mitä tietoa ne voivat tuottaa kansainvälisille tarkastajille. Selvää on, että kansalliset tiedustelupalvelut voivat olla suureksi avuksi kansainvälistä tarkastustoimintaa antamalla käyttöön olennaiset tiedot, kuten tapahtui ainakin Irakin tapauksessa. Tämän on kuitenkin pysyttävä yhdensuuntaisena. Tarkastajista ja tarkastuksista ei saa tulla turvallisuuspalvelujen jatkeita. Kuten on huomattu, ne menettävät muussa tapauksessa uskottavuutensa ja kansainvälisen arvostuksen. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 54 Koska Kansainvälisen atomienergiajärjestön lisäpöytäkirjassa hyväksytyn tiukennetun ydinmateriaalivalvontasopimuksen tulisi muodostua kaikkien ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioiden standardiksi, ydinalan toimittajiin kuuluvien valtioiden tulee asettaa ydinalan tuotteita sisältävien vientisopimusten ehdoksi, että vastaanottava osapuoli hyväksyy tämän standardin. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 55 Hallitusten tulee antaa turvallisuusviranomaisille ohje, joka velvoittaa ne auttamaan kansainvälisiä tarkastuselimiä antamalla näiden käyttöön tarpeelliset tiedot. Tämän tulee tapahtua siten, että tarkastusjärjestelmän riippumattomuutta ei vaaranneta. Mitä on mahdollista saavuttaa Ensiksi: On harvoin mahdollista osoittaa jotakin olemattomaksi. Joskus esitetään vaatimuksia, että tarkastuksien tuloksena pitäisi saada ”puhtaat paperit” täydellisestä sopimuksen noudattamisesta. Tähän tuskin on mahdollista päästä. Tarkastuksen suuren huolellisuuden ansiosta on kuitenkin todennäköisempää, että jos mitään poikkeavaa ei löydetä, se johtuu siitä, että mitään poikkeavaa ei ole. Merkitystä on tarkastajien ammattitaidolla, valtuuksilla, välineillä ja heille annetulla ajalla. Jonkin verran epävarmuutta yleensä jää, mikä on tuotava esiin raportissa. Raportit vastaanottavien poliittisten instituutioiden vastuulla on määritellä, kuinka paljon epävarmuutta sallitaan. 185 186 kauhun aseet Toiseksi: Tarkastusjärjestöt eivät ole kansainvälisiä poliisivoimia, jotka voivat pidättää ja pysäyttää väärin toimijat. Ne muodostavat kuitenkin tärkeän puolueettoman etsintäkoneiston, jolla on oikeus päästä tutustumaan myös ulkovalloilta suljettuihin asioihin. Rajoituksineenkin heidän näkemänsä ja raportoimansa tuo olennaisen lisän siihen tietoon, jonka pohjalta hallitusten ja kansainvälisen yhteisön on tehtävä päätöksensä. Kolmanneksi: Laaja keskustelu niistä perusteista, joiden nojalla muutamat hallitukset aloittivat sodan Irakissa, osoittaa, että nämä hallitukset antoivat tuskin lainkaan merkitystä Irakin maaperällä tehtyjen kansainvälisten tutkimusten tuloksena esitetyille varovaisille ja kriittisille arvioille. Sen sijaan ne päättivät pohjata ratkaisunsa todistusaineistoon, jonka niiden omat turvallisuuselimet esittivät ja joka osoittautui suurelta osin virheellisiksi. Tästä on tehtävä se johtopäätös, että aivan samoin kuin kansainväliset tarkastukset voivat hyötyä kansallisen tiedustelupalvelun toimittamista tiedoista, jotka perustuvat kansainvälisten järjestöjen ulottumattomissa oleviin lähteisiin, kansallisille hallituksille olisi hyödyksi kiinnittää huomiota siihen, mitä riippumattomat kansainväliset tarkastukset kertovat ja suosittavat itse paikalla tehtyjen tarkastusten ja objektiivisen ammatillisen analyysin perusteella. Tarvitaanko YK:n turvallisuusneuvoston yhteyteen perustettavaa tarkastusyksikköä? Tällä hetkellä sopimusten noudattamisen kansainvälinen todentaminen ja kemiallisten aseiden kielto ja ydinaseiden leviämisen estäminen ovat toisistaan irrallisia. Biologiset aseet kieltävään sopimukseen ei edes sisälly todentamisjärjestelmää. Tätä taustaa vasten ja ottaen huomion YK:n turvallisuusneuvoston suhteellisen tuoreen kiinnostuksen joukkotuhoaseisiin liittyviä uhkia kohtaan ei ole yllättävää, että on tehty ehdotuksia pysyvän tarkastusyksikön perustamisesta turvallisuusneuvoston yhteyteen. On tuskin kuitenkaan tarkoituksenmukaista luoda rinnakkaista toimintaa tarkastuksille, jotka on jo uskottu (tai voidaan antaa) itsenäisille YK:lle raportoiville järjestöille – IAEA:lle ja kemiallisten aseiden kieltojärjestölle. Tämä johtopäätös ei tee mitenkään tyhjäksi ajatusta turvallisuusneuvoston yhteyteen perustettavasta teknisestä yksiköstä. Yksiköllä voisi olla pieni tarkastusammattilaisista koostuva ydinhenkilökunta, joka tuottaisi neuvostolle teknisluontoisia analyysejä ja selvityksiä ja antaisi neuvoja. Sen pitäisi pystyä turvallisuusneuvoston pyytäessä kokoamaan ja johtamaan ad hoc –tarkastusryhmiä. Tarkastajien kokoamista varten laadittaisiin luettelo asiantuntijoista, joiden koulutuksesta ja teknisen kehityksen tasalla toimeenpano pysymisestä yksikkö huolehtisi. Se tulisi sijoittaa YK:n sihteeristön yhteyteen. Kuten Irakiin tehdyn tarkastuksen kokemuksesta kävi ilmi, yksikön tehokkuutta lisäisi sen nimeäminen virallisesti turvallisuusneuvoston alaiseksi elimeksi. Tällä hetkellä ei ole edellytyksiä suorittaa turvallisuusneuvoston mahdollisesti valtuuttamia tarkastuksia tai valvontaa biologisten aseiden tai ohjusten alalla. Yksi mahdollisuus olisi muuttaa YK:n Irakin tarkastusyksikkö UNMOVIC turvallisuusneuvoston tai pääsihteerin käyttöön asetettavaksi yksiköksi. Esimerkiksi nykyisen Pohjois-Koreaa koskevan kiistan ratkaisemisessa saatettaisiin tarvita joukkotuhoaseiden hankkimis- ja kehittämiskiellon noudattamisen todentamista koko Korean niemimaalla. IAEA voisi suorittaa ydinaseiden tarkastuksen ja kemiallisten aseiden kieltojärjestö kemiallisten aseiden tarkastuksen. Biologisten aseiden ja ohjusosien osalta tehtävä lankeaisi turvallisuusneuvoston alaiselle uudelle yksikölle. UNMOVIC:lle kertynyt kokemus, institutionaalinen muisti ja arkistot tulisivat hyödylliseen käyttöön. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 56 YK:n turvallisuusneuvoston tulee perustaa pieni alayksikkö, joka voi antaa sille teknistä tietoa ja neuvoja joukkotuhoaseisiin liittyvissä kysymyksissä. Sen tehtävänä olisi turvallisuusneuvoston tai pääsihteerin pyynnöstä organisoida kentällä ad hoc –tarkastuksia ja –valvontaa käyttäen hyväksi ajan tasalla pidettävää luetteloa hyvin koulutetuista tarkastajista. TOIMEENPANO Yleensä sopimusvaltiot panevat joukkotuhoasesopimukset täytäntöön ja kunnioittavat niitä. Sitovuus ei edellytä oikeusistuimia eikä toimeenpanevia viranomaisia. Valtio saattaa kuitenkin tuntea houkutusta olla piittaamatta sopimuksista joko avoimesti tai salaisesti. Mitä keinoja kansainvälisellä yhteisöllä on vaikuttaa siihen, että sopimuksista ei irtauduta, että niitä noudatetaan ja todeta virallisesti, onko rikkomuksia tapahtunut sekä pakottaa kunnioittamaan sopimusta? ”Toimeenpano” ei ole oikea termi kuvaamaan tilannetta, jossa on käynnistetty mahdollisesti sotilaallisluontoisia toimia tai uhattu niillä joukkotuhoaseiden epäillyn olemassaolon tai kehittämisen eliminoimiseksi, riip- 187 188 kauhun aseet pumatta siitä, onko tapahtunut sopimuksen tai muun oikeudellisen sitoumuksen loukkausta. Käsite on varattava tarkoittamaan toimia, jotka koskevat oikeudellisten velvoitteiden ylläpitämistä voimakeinoin, joko poliittisin, taloudellisin tai sotilaallisin. Silloinkin kun käsitteelle annetaan tämä rajatumpi merkitys, ”toimeenpanokeinot” ovat käytännössä melko erilaisia kansainvälisellä alalla kuin maan sisäisessä lainvalvonnassa. Sopimusten ja muiden kansainvälisten oikeudellisten velvoitteiden toimeenpano itsenäisten valtioiden yhteisössä, jonka jäsenistä monet ovat taloudellisesti ja sotilaallisesti voimakkaita, on tietenkin paljon ongelmallisempaa ja epävarmempaa kuin kansallisen lainsäädännön valvonta. Asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimusten osalta järjestö tai yksittäinen valtio voi toimeenpanokysymyksissä kääntyä YK:n turvallisuusneuvoston puoleen, joka voi sekä antaa ratkaisunsa että päättää toimenpiteistä. Tässä on huomattava muutamia seikkoja. Jos epäillään sopimusrikkomusta, se on pyrittävä toteamaan virallisesti luotettavien tutkimusten avulla. IAEA:n ja kemiallisten aseiden kieltojärjestön todentamisjärjestelmät voivat tuottaa hallituksille todisteita, jotka saattavat auttaa niitä tekemään vakuuttavat johtopäätökset. Muissa tapauksissa, nimenomaan biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen rikkomuksissa, johon ei sisälly omaa todentamismenettelyä, turvallisuusneuvosto voi antaa valtuutuksen tarvittavien tutkimusten tekemiseen. Jokainen sopimusvaltio voi tehdä turvallisuusneuvostolle valituksen havaitusta sopimuksen loukkauksesta, ja kaikki osapuolet ovat velvollisia yhteistyöhön turvallisuusneuvoston aloittamassa tutkimuksessa. Useimmat maailman maat ovat mukana asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimuksissa. Minkä tahansa yhden valtion sopimusrikkomus koskettaa jokaisen toisen sopimusvaltion oikeuksia, ja jokainen on oikeutettu ryhtymään yhteisiin toimiin loukkauksien lopettamiseksi. Sellainen toiminta voi osoittaa, että sopimusvaltiot ottavat velvollisuutensa vakavasti, ja voi siten toimia uusia rikkomustapauksia ehkäisevästi. Yksipuolinen tai vain muutaman sopimusvaltion toiminta, jossa ei kysytä muiden mielipidettä, osoittaa piittaamattomuutta muiden osaspuolten ja asianosaisten vastuusta ja mahdollisesta tuesta. Jos tällaiseen toimintaan liittyy asevoimien käyttöä, siihen voidaan kohdistaa YK:n peruskirjan määrittelemiä rajoituksia. Jos turvallisuusneuvosto tai muu toimivaltainen elin toteaa, että valtio on rikkonut sopimusta tai että rikkomus vaikuttaa todennäköiseltä tai välittömältä, sen on käynnistettävä neuvottelut, joiden tarkoituksena on turvata sopimuksen noudattaminen. Kyseessä ovat kaikkien sopimusvaltioiden oikeudet, vaikka kaikkien mukanaolo neuvotteluissa ei olekaan tarkoituk- yk:n rooli senmukaista. On löydettävä sopivat neuvottelumenettelyt, jotta yhteydenpito muihin sopimusvaltioihin ja raportointi toteutuvat. Yksittäiset joukkotuhoasesopimukset ja todentamisjärjestelyt sisältävät määräyksiä toimenpiteistä, joihin voidaan ryhtyä sopimusta loukattaessa. IAEA:n johtokunta voi päättää supistaa tai lykätä apuaan valtiolle ja voi jopa lykätä jäsenyysoikeudet (IAEA:n perussäännön artikla XII.C). Joissakin sopimuksissa (mm. IAEA:n perussäännössä) määrätään tiettyjen tilanteiden, mm. sopimusrikkomusten, viemisestä turvallisuusneuvostoon. Jäsenvaltioilla ja YK:n pääsihteerillä on myös pitäessään tilannetta kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaavana mahdollisuus kiinnittää turvallisuusneuvoston huomio asiaan. Seuraavassa käsitellään YK:n turvallisuusneuvoston käytössä olevaa laajaa toimenpidevalikoimaa. Sillä on valtuudet käyttää tehtävänsä suorittamisessa neuvotteluja, suositusten antoa, tutkimusmenettelyä, laajamittaisia tarkastuksia, taloudellisia tai muita pakotteita ja täysimittaista sotilaallista toimintaa. Turvallisuusneuvoston tulee käyttää sille annettuja laajoja valtuuksia vastuullisesti ja tietoisena siitä, että se toimii YK:n kaikkien jäsenten puolesta. Turvallisuusneuvoston arvovaltaa heikentäisi, jos se antaisi valtuutuksen ryhtyä aseelliseen toimintaan vahvistamattomien väitteiden tai joukkotuhoaserikkomuksesta esitettyjen hatarien todisteiden pohjalta. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 57 Joukkotuhoaseita koskevat kansainväliset oikeudelliset velvoitteet on pantava täytäntöön. Kansainvälisiin toimeenpanotoimiin voidaan ryhtyä vasta uskottavan tutkimuksen ja oikeudellisten velvoitteiden rikkomisen virallisen toteamisen jälkeen. YK: N ROOLI Valtiot ovat usein haluttomia perustamaan uusia hallitustenvälisiä instituutioita. Virkamiehet ja poliittiset johtajat pelkäävät harkinnan ja päätöksenteon siirtyvän niiden valvomalta kansalliselta tasolta kansainväliselle, niiden ulottumattomiin. Tietyt selvitys- ja toiminnalliset tehtävät saattaisivat myös siirtyä kansainvälisille instituutioille. Toiset päätöksentekijät saattavat pelätä tällaisten instituutioiden muodostuvan liian vahvoiksi, toiset voivat pitää niitä liian heikkona ollakseen 189 190 kauhun aseet tehokkaita. Niinpä niitä kohtaan tunnetaan joko epäluuloa tai epäluottamusta. Useimpien valtioiden johtajat tunnustavat kuitenkin, että tämän päivän ja huomisen maailman suurimmat haasteet vaativat laajaa valtioiden välistä yhteistyötä. He tietävät, että yhteistyön tulee olla kestävää ja sisältää tiedonvaihtoa, yhteisten ohjeistojen hyväksymistä ja ylläpitämistä sekä ohjaustoimintaa. Ne tietävät yhteisten elinten ja sihteeristöjen olevan välttämättömiä näiden tehtävien suorittamisessa. YK:n aseidenriisuntakoneisto Joukkotuhoaseisiin liittyvän globaalin yhteistyön nykyinen institutionaalinen kehys luotiin vuoden 1978 YK:n yleiskokouksen ensimmäisessä aseidenriisunnan erityisistunnossa. Perusrakenne on ollut siitä lähtien sama, ja sitä kutsutaan usein YK:n ”aseidenriisuntakoneistoksi”. Se on toinen osa kahdesta monenkeskisestä joukkotuhoaseita käsittelevästä instituutiosta – toinen osa muodostuu edellisissä luvuissa kuvatuista instituutioista, jotka ovat olennaisia joukkotuhoasesopimusten hallinnoinnissa: erityisesti IAEA, kemiallisten aseiden kieltojärjestö sekä täydellisen ydinkoekieltosopimuksen järjestö. YK:n koneiston nähdään usein toimivan kolmella tasolla, jotka ovat neuvottelu (YK:n aseidenriisuntakomissio), konsensuksen rakentaminen (YK: n yleiskokouksen ensimmäinen komitea) ja sopimuksia neuvotteleva elin (aseidenriisuntakonferenssi). Tällä hetkellä kaikkia näitä kolmea koneiston pääosaa vaivaavat eriasteiset poliittiset vaikeudet ja esteet. Vuoden 2000 ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssin avajaisissa YK:n pääsihteeri Kofi Annan totesi: ”On sanottava suoraan, että vakiintunut kansainvälinen koneisto on suurelta osin ruostunut. Ongelma ei johdu koneistosta itsestään, vaan siitä, että puuttuu poliittista tahtoa käyttää sitä.” YK:n aseidenriisuntakomissio (UNDC) on kaikille YK:n jäsenvaltioille avoin neuvotteluelin, joka kokoontuu vuosittain New Yorkiin keskustelemaan aseidenriisuntakysymyksistä. Sen käsittelemä esityslista on suppea. yk:n rooli RUUTU 27 YK: N ”ASEIDENRIISUNTAKONEISTO” ”Koneiston” käsite kehitettiin yleiskokouksen ensimmäisessä aseidenriisunnan erityisistunnossa vuonna 1978. Sen loppuasiakirja on siitä lähtien ohjannut kansainvälistä aseidenriisuntatoimintaa. Koneiston eri osien välisen työnjaon mukaisesti eri elimille kuuluvat perusperiaatteista neuvotteleminen, valmistelut, keskustelut, päätöslauselmien luonnostelu ja hyväksyminen sekä kansainvälisistä sopimuksista neuvotteleminen. YK:n aseidenriisuntakomissio (UNDC) kokoontuu tavanomaisesti vuosittain kolmen viikon ajan New Yorkissa. Siihen voivat osallistua kaikki YK:n jäsenvaltiot. Se neuvottelee keskeisistä aseidenriisuntakäsitteistä ja –normeista. Se noudattaa konsensus-päätöksentekoa. YK:n yleiskokouksen ensimmäinen komitea kokoontuu New Yorkissa. Se käsittelee koko aseidenriisunnan kenttää koskevat ehdotukset ja valmistelee ne yleiskokouksen äänestystä varten. Enemmistö- tai konsensuspäätöksellä hyväksytään vuosittain 40–50 päätöslauselmaa, jotka ovat ohjeellisia eivätkä sitovia. Aseidenriisuntakonferenssi, joka kokoontuu Genevessä, toimii maailman ainoana monenkeskisenä aseidenriisuntakysymysten neuvottelufoorumina. Tällä hetkellä sen jäseninä on 65 valtiota, ja useimmat muut valtiot osallistuvat toimintaan tarkkailijoina. Aseidenriisuntakonferenssi neuvottelee kansainvälisiä sopimuksia, joista viimeiset ovat 1990-luvulla solmitut kemiallisten aseiden kieltosopimus ja täydellinen ydinkoekieltosopimus. Kaikki päätöksenteko, sekä sisältöä että menettelytapaa koskeva, edellyttää konsensusta. Muita elimiä ovat YK:n sihteeristön aseidenriisuntaosasto, joka avustaa pääsihteeriä ja tukee tärkeitä sopimuksia, mm. ydinsulkusopimusta ja biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimusta, joilta puuttuu oma institutionaalinen rakenne, ja YK:n aseidenriisuntatutkimuslaitos (UNIDIR) järjestää seminaareja, tekee ja isännöi tutkimuksia ja analyysejä sekä julkaisee kirjoja ja raportteja. Aseidenriisuntakomissio antaa suosituksia, jotka on usein kirjattu kollektiivisten toimintaohjeiden muotoon. Se on yleiskokouksen apuelin. Yleiskokous on maailman edustavin elin aseidenriisunnan alalla. Yleiskokouksen, jolla on tuoretta kokemusta aseidenriisunnan pysähtyneisyydestä, tulisi käynnistää prosessin elvyttämiseen tähtäävä työ. Vuoden 191 192 kauhun aseet 2005 huppukokouksen kyvyttömyys sopia päätösasiakirjassaan mistään joukkotuhoaseisiin liittyvästä aseidenriisuntaa, aseiden leviämisen estämistä tai terrorismia koskevasta kysymyksestä herätti laajaa tyytymättömyyttä. Tämän perusteella yleiskokouksen pitäisi harkita uuden nimenomaan näihin kysymyksiin keskittyvän huippukokouksen koollekutsumista. Yleiskokouksen ensimmäinen komitea on kärsinyt jakautumisesta, josta hyvänä esimerkkinä on vahva erimielisyys ydinaseita ja nimenomaan ydinaseriisuntaa koskevissa päätöslauselmaäänestyksissä. Ensimmäisen komitean työtapoja on pyritty uudistamaan. On esimerkiksi pyritty vähentämään päätöslauselmien määrää ja keskittymään jo hyväksyttyjen päätöslauselmien täytäntöönpanoon. Menestys on kuitenkin jäänyt saavuttamatta. Aseidenriisuntakonferenssi on ollut lähes vuosikymmenen ajan kykenemätön hyväksymään työohjelmaa. Yhteistyön hienoisesta kehittymisestä huolimatta aseidenriisuntakonferenssi on juuttunut valtioryhmien välisiin pysyviin erimielisyyksiin. Nämä näkemyserot muodostuvat entistä hankalammiksi sen vuoksi, että konsensusvaatimusta sovelletaan kaikissa, myös pelkästään menettelytapoja koskevissa kysymyksissä. Tämä merkitsee käytännössä jokaisen jäsenen veto-oikeutta. Komissio yhtyy monien valtioiden näkemykseen, että konsensussäännön soveltaminen kauttaaltaan on kylmän sodan jäänne, josta olisi luovuttava. Aseidenriisuntakonferenssi ei pysty hyväksymään työohjelmaansa eikä muitakaan menettelytapoja koskevia päätöksiä, elleivät jäsenvaltiot ole yksimielisiä. Yleiskokouksen tärkeät päätökset taas edellyttävät vain paikalla olevien ja äänestykseen osallistuvien jäsenten kahden kolmasosan määräenemmistöä. Monille valtioille on yhä hyödyllistä osallistua alueellisiin ryhmiin. Nämä kylmän sodan aikana muodostetut ryhmät ovat kuitenkin pikemminkin vaikeuttaneet kuin helpottaneet konsensuksen saavuttamista. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 58 YK:n aseidenriisuntakonferenssin on toimintansa turvaamiseksi voitava hyväksyä työohjelma paikalla olevien ja äänestykseen osallistuvien jäsenten kahden kolmasosan määräenemmistöllä. Sen on voitava niin ikään tehdä muut hallinnolliset ja menettelytapoja koskevat päätöksensä samalla järjestelmällä. yk:n rooli JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 59 YK:n yleiskokouksen on huolellisten valmistelujen jälkeen kutsuttava koolle aseidenriisuntaa, aseiden leviämisen estämistä ja joukkotuhoaseiden terrorismikäyttöä koskeva huippukokous. Huippukokouksen tulee myös keskustella ja päättää uudistuksista, joilla parannetaan YK:n aseidenriisuntakoneiston tehokkuutta. YK:n turvallisuusneuvoston rooli YK:n yleiskokouksen ja sen alaisten elinten keskittyessä asevalvontaa ja aseidenriisuntaa koskeviin yleisiin periaatteisiin ja neuvotteluihin(YK:n peruskirjan 11:1 artikla) turvallisuusneuvosto on käsitellyt pääasiassa yksittäisiä tapauksia. Se on ollut pragmaattinen päättäessään, kuinka voimakkaisiin toimiin ryhdytään kussakin tapauksissa, ja ottanut huomioon jokaisen tapauksen erityisolot. Irakin vuonna 1990 suorittaman Kuwaitin miehityksen ja vuoden 1991 Persianlahden sodan jälkeen turvallisuusneuvosto päätti, että kaikki Irakin joukkotuhoaseet ja kantomatkaltaan yli 150 km:n ohjukset on hävitettävä turvallisuusneuvoston päätöslauselma 687). Turvallisuusneuvosto oli vahvasti ja suoraan mukana tarkastus- ja aseidenriisuntaprosessissa koko 1990luvun ajan ja siitä eteenpäin vielä Irakin sotaan asti vuoden 2003 aikana. Pohjois-Korean tapauksessa, jonka IAEA:n johtokunta vei turvallisuusneuvoston päätettäväksi vuonna 1993 sillä perusteella, että maa oli rikkonut ydinmateriaalivalvontasopimusta, turvallisuusneuvosto ei määrännyt pakotteita, vaan kehotti jäsenvaltioita ”ryhtymään asianmukaisiin toimiin”. Tätä suositusta täyttäessään Yhdysvallat käynnisti neuvottelut, jotka johtivat Pohjois-Korean kanssa solmittuun ”sovittuun kehykseen” vuonna 1994. Turvallisuusneuvosto ei ryhtynyt mihinkään toimiin Pohjois-Korean ilmoitettua irtisanovansa ydinsulkusopimuksen vuonna 2003. Viimeaikaiset pyrkimykset ratkaisun löytämiseksi Pohjois-Korean aiheuttamaan ydinaseiden leviämisongelmaan ovat keskittyneet Pekingissä käytäviin neuvotteluihin, joilla ei ole mitään yhteyttä turvallisuusneuvostoon. Vuonna 1998 turvallisuusneuvosto hyväksyi yksimielisesti päätöslauselman, jossa tuomittiin Intian ja Pakistanin ydinkokeet (päätöslauselma 1172). Vuonna 2003 Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian Libyan kanssa neuvottelemasta sopimuksesta, joka koski Libyan laittomien joukkotuhoaseohjelmien purkamista, ei raportoitu turvallisuusneuvostolle. Toistaiseksi (vuoteen 2006 mennessä) maailmanyhteisö on ollut erimie- 193 194 kauhun aseet linen siitä, pitäisikö turvallisuusneuvoston ryhtyä toimiin sen vuoksi, että Iran on rikkonut tekemäänsä ydinmateriaalivalvontasopimusta ja että sen on epäilty aikovan edetä uraaninrikastusohjelmasta aseiden kehittämisohjelmaan. YK:n peruskirjan 26 artiklan mukaisesti turvallisuusneuvoston tulee laatia ”varustelujen säännöstelemistä tarkoittavan järjestelmän aikaansaamista” koskevia suunnitelmia edistääkseen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämistä käyttäen mahdollisimman vähän voimavaroja varusteluihin. 47 artiklan 1 kappale viittaa turvallisuusneuvoston rooliin ”aseistariisunnassa”. Turvallisuusneuvosto ei ole kuitenkaan täyttänyt tätä tehtäväänsä. Kylmän sodan aikaiset olot saattavat selittää aiemman passiivisuuden, mutta voidaan kysyä, onko nykyään mitään syytä siihen, miksi turvallisuusneuvosto, jonka pysyvät jäsenet ovat asevarusteluun eniten maailmassa käyttäviä valtioita, ei omistautuisi tähän tehtävään. Kysymyksen aiheellisuutta lisännee se, että kylmän sodan jälkeisenä aikana sen toimilla ei yksittäisissä tapauksissa ole ollut mitään rajoja ja että se on pyrkinyt – mikä on hyvä – estämään ydinaseettomia valtioita ja valtioista riippumattomia toimijoita hankkimasta joukkotuhoaseita. Tammikuussa 1992 turvallisuusneuvosto julisti huippukokouksen jälkeisessä puheenjohtajan lausunnossa: ”Kaikkien joukkotuhoaseiden leviäminen muodostaa uhan kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Turvallisuusneuvoston jäsenet sitoutuvat työskentelemään näiden aseiden tutkimukseen ja tuotantoon liittyvän teknologian leviämisen estämiseksi ja ryhtymään tarpeellisiin toimiin tämän tavoitteen saavuttamiseksi.” YK:n peruskirjan 39 artiklan mukaan turvallisuusneuvosto voi todetessaan jonkin tilanteen tai teon muodostavan uhan kanainväliselle rauhalle tai turvallisuudelle päättää peruskirjan VII luvun nojalla toimenpiteistä, muun muassa taloudellisista ja sotilaallisista pakotteista, jotka ovat sitovia. Lausunto oli ja on edelleen tärkeä signaali maailmalle, että turvallisuusneuvosto pitää itseään toimivaltaisena ryhtymään monenlaisiin toimiin joukkotuhoaseiden tulevissa leviämistapauksissa. Se, että turvallisuusneuvosto voi ryhtyä toimenpiteisiin, ei tietenkään merkitse sitä, että se ryhtyy toimenpiteisiin. Edellä jo todettiin, että Libyan ydinsulkusopimusrikkomusta ei viety turvallisuusneuvostoon vuonna 2003, vaan asia hoidettiin Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja Libyan välisin neuvotteluin. Yhtä tärkeä on turvallisuusneuvoston hyväksymä päätöslauselma 1540 huhtikuulta 2004. Siinä vuoden 1992 puheenjohtajan lausunnossa ilmaistu kanta vahvistettiin neuvoston virallisessa päätöslauselmassa, joka sitovasti velvoittaa kaikkia YK:n jäsenmaita ”hyväksymään ja panemaan toimeen yk:n rooli tehokkaat lait, joilla kielletään valtiosta riippumattomia toimijoita valmistamasta, hankkimasta, kehittämästä, kuljettamasta, toimittamasta tai käyttämästä ydinaseita, kemiallisia aseita tai biologisia aseita tai niiden kuljetusvälineitä varsinkaan terroristiseen käyttöön”. Tässä ja muissa vastaavissa päätöslauselmissa turvallisuusneuvosto on laajentanut alaansa. Se ei tyydy pelkästään päättämään, mihin toimiin jäsenvaltioiden on ryhdyttävä yksittäisissä tapauksissa, vaan määrää, mitä niiden on tehtävä koko laajassa ja kirjavassa tapausjoukossa. Se on myös pannut pystyyn koneiston valvomaan tarvittavien toimenpiteiden toimeenpanoa. Tämä toiminta kuvastaa turvallisuusneuvoston potentiaalista kykyä käsitellä yksittäistapausten ohella joukkotuhoaseisiin, aseidenriisuntaan, aseiden leviämisen estämiseen ja terrorismiin liittyviä kysymyksiä yleisemminkin. Se voi tosiaankin toimia maailman ”lainsäätäjänä”: YK:n jäsenvaltiot ovat peruskirjan 25 artiklan mukaan velvollisia hyväksymään ja täyttämään turvallisuusneuvoston päätökset. Niistä ei voi poiketa eikä niiden suhteen voi esittää varaumia. Turvallisuusneuvoston pääasialliselle vastuulle asetetun kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisen tehtävää varten sille on näin ollen annettu asianmukainen toimivalta. Tätä toimivaltaansa se voi käyttää joukkotuhoaseiden muodostaman uhan pienentämiseksi. Tähän ei vaikuta se, ovatko aseet viiden turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenmaan, muiden YK:n jäsenmaiden vai valtiosta riippumattomien toimijoiden omistuksessa. Tämä laaja toimivalta nostaa esiin myös joitakin kysymyksiä. Se tekee turvallisuusneuvostosta samaan aikaan lainsäätäjän, tuomarin ja toimeenpanovallan käyttäjän. YK:n kaikki 191 jäsenmaata voivat joutua toimimaan sellaisten määräysten mukaisesti, joista päättää pelkästään yhdeksän turvallisuusneuvoston jäsenmaata. Edustaako turvallisuusneuvosto tarpeeksi hyvin maailmaa voidakseen hoitaa tällaista velvollisuutta vai onko sen kokoonpanoa parannettava? Onko kehitettävä uusia sääntöjä tai ainakin käytäntöjä, jotta turvataan riittävä neuvonpito järjestön niiden jäsenmaiden välillä, joita päätökset sitovat, ja niiden turvallisuusneuvoston jäsenmaiden välillä, jotka tekevät päätökset? 195 196 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 60 YK:n turvallisuusneuvoston on käytettävä paremmin hyväkseen mahdollisuuttaan vähentää ja poistaa joukkotuhoaseiden muodostamia uhkia, liittyivätpä ne olemassa oleviin aseisiin, aseiden leviämiseen tai terrorismiin. Sen on otettava harkintaansa jokainen joukkotuhoaseiden hankkimisesta pidättäytymistä koskevan velvoitteen rikkominen tai velvoitteesta vetäytyminen. Turvallisuusneuvosto voi käyttäen hyväkseen YK:n peruskirjan sille suomaa oikeutta tehdä kaikkia jäsenmaita sitovia päätöksiä mm.: vaatia yksittäisiä valtioita hyväksymään tehokkaan ja kokonaisvaltaisen valvonta-, tarkastus- ja todentamistoiminnan; vaatia jäsenvaltioita hyväksymään lainsäädäntöä, jolla turvataan tiettyjen sääntöjen tai toimenpiteiden maailmanlaajuinen toimeenpano; ja viimeisenä keinona päättää taloudellisten ja sotilaallisten voimatoimien käytöstä. Siihen saakka, kunnes turvallisuusneuvostoa uudistamalla siitä on tehty edustavampi, on erityisen tärkeää, että sen sitovia päätöksiä edeltää tehokas konsultaatio. Näin varmistetaan, että päätökset nauttivat YK:n jäsenistön tukea ja että ne hyväksytään ja niitä kunnioitetaan. MUISTA ASEISTA Joukkotuhoaseiden erityinen inhottavuus ja häpeällisyys ovat aiheellisesti nostaneet ne asevalvonta- ja aseidenriisuntapyrkimysten etualalle. Tässä raportissa on keskitytty siihen, miten voidaan lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä edetä kohti ydinaseiden kieltoa ja turvata biologisten ja kemiallisten aseiden kieltävien sopimusten täytäntöönpano. Vielä laajempaa kysymystä yleisestä ja täydellisestä aseidenriisunnasta siinä ei käsitellä. Tulevaisuuden näkymää maailmasta, jossa ei ole joukkotuhoaseita, tulee täydentää näkymällä maailmasta, jossa tavanomaisten aseiden määrää on vähennetty voimakkaasti. Tavoitteena tulee myös olla maailma, jossa asevoimia saa käyttää ainoastaan YK, kun niiden käyttö on välttämätöntä (lukuun ottamatta itsepuolustusta tapahtuneen tai välittömästi uhkaavan aseellisen hyökkäyksen tapauksessa). Tämän raportin aihepiiriin ei kuulu muista aseista käsitellä sitä, miten tämä tavoite voidaan saavuttaa. On mahdollista esittää vain muutama huomio. Jos käytetään ohjenuorana sitä, millä tavoin ihmisyhteisöt ovat aikojen kuluessa onnistuneet rajoittamaan asevoimien käyttöä ja saavuttamaan rauhan yksittäisissä maissa, keskeiset tekijät näyttäisivät olevan taloudellisen yhdentymisen aste, alueen aseistuksen keskitetty valvonta, viranomaisten takaama suojelu vapaaehtoisesti aseensa luovuttaville sekä demokratian kehittyminen ja oikeusvaltioperiaate. Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että nykymaailmassa yhdelläkään valtiolla tai valtioryhmällä olisi halua tai voimaa hankkia ja toteuttaa valtaa yli kaikkien maiden ja niiden asevoimien. Maailman valtioiden valtava enemmistö ei hyväksyisi sitä. On todennäköisempää, että taloudellinen yhdentyminen, joka voimistuu nyt nopeammin kuin milloinkaan ennen, johtaa entistä suurempaan keskinäiseen riippuvuuteen. Rikkaiden ja köyhien yhteiskuntien väliset jännitteet, HIV:n ja lintuinfluenssan kaltaisten tautien leviäminen, ympäristöuhat, kilpailu energiasta, kansainvälisen kaupan ja rahoitusmarkkinoiden toiminta, rajat ylittävä rikollisuus ja terrorismi ja monet muut asiat muodostavat haasteen kaikille. Ne edellyttävät sellaisen kansainvälisen yhteisön kehittämistä, joka toimii yhteistyön ja kansainvälisen oikeuden eikä joukkotuhoaseista ja tavanomaisista aseista koostuvien mahtavien sotilaallisten voimien ehdoilla. 197 Liitteet LIITE 1: JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUKSET YDINASEET Ydinaseiden leviämisen estäminen JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 1 Kaikkien ydinsulkusopimuksen osapuolten tulee palata sopimusta solmittaessa tehtyihin ja vuonna 1995 sopimusta määräämättömäksi ajaksi jatkettaessa vahvistettuihin keskeisiin ja tasapainoisiin sitoumuksiin, jotka koskevat ydinaseiden leviämisen ehkäisemistä ja aseidenriisuntaa. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 2 Kaikkien ydinsulkusopimuksen osapuolten on toteutettava ydinaseiden leviämisen ehkäisemiselle ja aseidenriisunnalle asetettuja periaatteita ja päämääriä koskeva päätös, ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssin vahvistamista koskeva päätös sekä päätöslauselma joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen muodostamisesta Lähi-itään, jotka kaikki hyväksyttiin vuonna 1995. Niiden tulee myös edistää vuonna 2000 hyväksytyn ”13 käytännön askeleen ” toimeenpanoa. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 3 Lisätäkseen ydinaseiden leviämisen kieltävän hallintajärjestelmän tehokkuutta kaikkien ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioiden on hyväksyttävä Kansainvälisen atomienergiajärjestön lisäpöytäkirjan tiukentama kattava ydinmateriaalivalvonta. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 4 Ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioiden on perustettava pysyvä sihteeristö käsittelemään sopimusvaltioiden hallinnollisia asioita. Sihteeristön tehtävänä olisi järjestää sopimuksen tarkistuskonferenssit ja niitä valmistelevien toimikuntien istunnot. Sen tehtäviin kuuluisi myös muiden sopimukseen liittyvien kokousten järjestäminen sopimusvaltioiden enemmistön pyynnöstä. 200 joukkotuhoasekomission suositukset JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 5 Pohjois-Korean kanssa käytävissä neuvotteluissa tulee pyrkiä todennettavissa olevaan sopimukseen, johon kuuluu keskeisesti, että maa tuo selvästi julki pitäytyvänsä ydinsulkusopimuksessa ja hyväksyvänsä vuoden 1997 lisäpöytäkirjan. Sopimukseen tulee sisältyä myös vuoden 1992 Korean niemimaan ydinaseettomuutta koskevan yhteisjulistuksen oikeudellinen vahvistaminen nimenomaan siinä muodossa, ettei Pohjois- eikä Etelä-Korealla ole ydinaseita eikä jälleenkäsittely- eikä uraaninrikastuslaitoksia. Polttoainekiertopalvelut tulee turvata kansainvälisin järjestelyin. Sopimuksen on katettava myös biologiset ja kemialliset aseet samoin kuin täydellinen ydinkoekieltosopimus. Näin Korean niemimaasta tulisi joukkotuhoaseeton vyöhyke. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 6 On jatkettava neuvotteluja Iranin taivuttamiseksi keskeyttämään arkaluonteiset polttoainekiertoon liittyvät toimensa ja ratifioimaan vuoden 1997 lisäpöytäkirja sekä ryhtymään täyteen yhteistyöhön Kansainvälisen atomienergiajärjestön kanssa jännityksen lisääntymisen välttämiseksi ja yhteisenä päämääränä pidettävän Lähi-idän joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamismahdollisuuksien parantamiseksi. Kansainvälisen yhteisön ja Iranin on rakennettava keskinäistä luottamusta toimilla, joihin tulee sisältyä: luotettavat takeet polttoainekiertopalvelujen turvaamisesta, kaikkien Lähi-idän valtioiden sitoutuminen arkaluonteisten polttoainekiertotoimintojen keskeyttämiseen pitkäksi ajanjaksoksi, hyökkäämättömyystakeet ja takeet olla ryhtymättä hallituksen kaatamiseen sekä kansainvälisen kaupan ja investointien helpottaminen. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 7 Ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden tulee antaa oikeudellisesti sitovat negatiiviset turvallisuustakuut sopimuksen osapuolina oleville ydinaseettomille valtioille. Ydinsulkusopimuksen ulkopuolisten ydinaseita omistavien valtioiden tulee antaa tällaiset takuut erillisesti. 201 202 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 8 Valtioiden tulee aktiivisesti käyttää Kansainvälistä atomienergiajärjestöä foorumina, joka tutkii eri tapoja vähentää ydinpolttoainekiertoon liittyvää ydinaseiden leviämisen riskiä, esimerkiksi ehdotuksia kansainvälisen polttoainepankin perustamisesta, kansainvälisesti turvattujen alueellisten polttoainekiertopalvelujen ja käytetyn polttoaineen varastojen järjestämistä sekä sellaisen polttoainekiertojärjestelmän luomista, jossa muutamat valtiot toimittaisivat ydinpolttoainetta niille valtioille, jotka luopuvat rikastus- ja jälleenkäsittelytoiminnasta. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 9 Valtioiden tulee kehittää uusia tapoja käyttää vähän rikastettua uraania laivoissa ja tutkimusreaktoreissa, jotka nykyään vaativat korkeasti rikastettua uraania. Korkeasti rikastetun uraanin tuotanto on lopetettava asteittain. Valtioiden, jotka erottavat plutoniumia käsittelemällä uudelleen käytettyä ydinpolttoainetta, tulee tutkia mahdollisuuksia tämän toiminnan vähentämiseen. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 10 Kaikkien valtioiden tulee tukea kansainvälisiä aloitteita, joiden tavoitteena on edistää maailmanlaajuista hajoavan aineen aiheuttamista riskeistä eroon pääsyä. Tuen tulisi sisältää tutkimusreaktoreiden muuttaminen korkeasti rikastettua uraania käyttävistä vähän rikastettua uraania käyttäviksi, hajoavan materiaalin varastointi keskitettyihin ja turvallisiin paikkoihin sekä maasta viedyn ydinmateriaalin palauttaminen toimittajille turvallisen käsittelyn tai hävittämisen varmistamiseksi. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 11 Kaikkien ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden, jotka eivät vielä ole ratifioineet alueellisten ydinaseettomien vyöhykkeiden perustamispöytäkirjoja, on ratifioitava ne. Näiden vyöhykkeiden valtioiden on tehtävä kattavaa ydinmateriaalivalvontaa koskeva sopimus IAEA:n kanssa ja ratifioitava ja toimeenpantava lisäpöytäkirja. joukkotuhoasekomission suositukset JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 12 Kaikkien valtioiden on tuettava jatkuvia pyrkimyksiä joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Lähi-itään osana kaikkinaista rauhanprosessia. Tähän tähtääviä askeleita voidaan ottaa tälläkin hetkellä. Luottamusta rakentavana toimena kaikkien alueen valtioiden, myös Iranin ja Israelin, on sitouduttava luopumaan kaikista rikastus-, jälleenkäsittely- ja muista herkistä polttoainekiertoon liittyvistä toimista alueellaan ja tätä koskeviin todentamisjärjestelyihin, Tällaiseen sitoumukseen on liitettävä luotettavat takeet ydinvoiman rauhanomaisen käytön edellyttämistä polttoainekiertopalveluista. Egyptin, Iranin ja Israelin olisi Lähi-idän muiden valtioiden tavoin ratifioitava täydellinen ydinkoekieltosopimus. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 13 Sekä Intian että Pakistanin tulee ratifioida täydellinen ydinkoekieltosopimus ja liittyä niihin maihin, jotka ovat julistaneet aseisiin tarkoitetun hajoavan materiaalin tuotannon moratorion siihen saakka, kunnes sopimus saadaan voimaan. Niiden on jatkettava ponnistelujaan, jotka tähtäävät kahdenkeskisen liennytyksen aikaansaamiseen ja luottamuksen rakentamiseen poliittisin, taloudellisin ja sotilaallisin toimin vähentäen aseellisen selkkauksen vaaraa ja lisäten molempien maiden ydinvoima-alaan ja ohjuksiin liittyvien toimintojen läpinäkyvyyttä. Lopuksi kummankin maan on liityttävä Ydinalan viejämaiden ryhmään sekä ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyyn samoin kuin Kansainvälisen atomienergiajärjestön ydinmateriaalivalvontasopimukseen vuoden 1997 lisäpöytäkirjan ehtojen mukaisesti. 203 204 kauhun aseet Ydinaseterrorismin estäminen JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 14 Valtioiden on estettävä terroristeja saamasta haltuunsa ydinaseita tai hajoavaa materiaalia. Tämän turvaamiseksi niiden on pidettävä yllä täydellisen yksityiskohtaista ja tehokasta kirjanpitoa ja valvontaa kaikista hajoavia ja radioaktiivisia materiaaleja ja muita radiologisia lähteitä sisältävistä varastoista maaperällään. Niiden on taattava, että kaikista ydinterrorismiteoista tai niiden tukemisesta seuraa henkilökohtainen oikeudellinen vastuu. Niiden on laajennettava yhteistyötään muun muassa lisäämällä tietojenvaihtoa, johon kuuluu osana laitonta ydinkauppaa koskeva tiedustelutoiminta. Niiden on myös edistettävä kaikkien valtioiden liittymistä ydinterrorismin vastaiseen kansainväliseen yleissopimukseen ja ydinaineiden turvajärjestelyä koskevaan sopimukseen sekä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1540 toimeenpanoon. Nykyisten ydinaseiden määrän ja niiden aiheuttaman uhan vähentäminen JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 15 Kaikkien ydinasevaltioiden on ilmoitettava noudattavansa yksiselitteisesti politiikkaa, johon kuuluu ydinaseiden ensikäytöstä pidättäytyminen. Niiden on tarkennettava, että tämä kattaa sekä ennakko- että ehkäisevät iskut samoin kuin kemiallisilla, biologisilla tai tavanomaisilla aseilla tehtävien hyökkäysten vastaiskut. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 16 Kaikkien ydinasevaltioiden on tarkistettava sotilaalliset suunnitelmansa ja määriteltävä, mitä uskottavan ydinaseettoman turvallisuuspolitiikan ylläpitämiseen tarvitaan. Valtioiden, jotka ovat asentaneet ydinaseensa sukellusveneistä laukaistavista ohjuksista, maalle sijoitettavista mannertenvälisistä ballistisista ohjuksista ja pitkän kantaman pommikoneista muodostuvaksi triadiksi, on luovuttava tästä käytännöstä vähentääkseen ydinaseylijäämää ja ollakseen kiihdyttämättä ydinaseiden kilpavarustelua. joukkotuhoasekomission suositukset JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 17 Venäjän ja Yhdysvaltojen on sovittava vastavuoroisista askeleista ydinaseiden poistamiseksi herkän liipaisimen valmiudesta ja perustettava yhteinen komissio tätä tavoitetta varten. Niiden on ryhdyttävä purkamaan ydinsotasuunnitelmiinsa kuuluvaa varhaisvaroitus - politiikkaa toteuttamalla valvotusti strategisten joukkojensa operatiivisen valmiuden yhtäaikaista vähentämistä seuraavin toimin: vähentämällä merellä olevien strategisten sukellusveneiden määrää ja alentamalla niiden teknistä laukaisuvalmiutta niiden ollessa satamassa varastoimalla ydinpommit ja ilmasta laukaistavat risteilyohjukset erilleen niiden lentokentistä varastoimalla erilleen useimpien mannertenvälisten ballististen ohjusten nenäkartiot ja/tai ydinkärjet tai ryhtymällä muihin teknisiin toimiin niiden valmiuden vähentämiseksi. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 18 Venäjän ja Yhdysvaltojen on aloitettava neuvottelut uudesta strategisten aseiden vähentämissopimuksesta, jonka tavoitteena on vähentää määrää vähintään puolella Strategisten ydinaseiden vähentämistä koskievan sopimuksen (SORT) sallimasta määrästä. Sen tulee sisältää oikeudellisesti velvoittava sitoumus riisua SORT-sopimuksen nojalla käytöstä poistetut aseet peruuttamattomasti. Uuteen sopimukseen tulee myös sisällyttää läpinäkyvät laskentasäännöt, aikataulut ja menettelytavat aseiden riisumiseksi sekä vastavuoroiset todentamistoimenpiteet. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 19 Venäjän ja Yhdysvaltojen ja niiden myötä muiden ydinasevaltioiden tulee julkaista tiedot omistamistaan aktiivisista ja varalla olevista ydinaseistaan, jotta niitä voidaan käyttää pohjana tulevissa aseidenriisuntapyrkimyksissä. Niiden tulee myös sopia, että uusiin aseidenriisuntasopimuksiin sisällytetään erityiset lausekkeet, jotka koskevat läpinäkyvyyttä, peruuttamattomuutta, todentamista ja ydinkärkien tuhoamista. 205 206 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 20 Kaikkien ydinasevaltioiden on omistettava huomiota näiden aseiden jatkuvalle hallussapitokysymykselle. Kaikkien ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden on edettävä kohti ydinaseriisuntaa ydinsulkusopimuksen vaatimusten ja sen määräämättömäksi ajaksi tapahtuneen jatkamisen yhteydessä tehtyjen sitoumusten mukaisesti. Venäjän ja Yhdysvaltojen on toimittava ensin. Muiden ydinasevaltioiden on liityttävä prosessiin, erikseen tai yhteisesti sopien. Myös ydinsulkusopimuksen ulkopuoliset valtiot Israel, Intia ja Pakistan ovat velvollisia antamaan panoksensa ydinaseriisuntaprosessiin. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 21 Venäjän ja Yhdysvaltojen on pantava täytäntöön vuonna 1991 tekemänsä sitoumukset tietyntyyppisten taktisten ydinaseiden kuten räjähdysammusten, ydinkranaattien ja lyhyen kantaman ballististen ohjusten ydinkärkien hävittämisestä. Niiden on suostuttava vetämään kaikki eistrategiset ydinaseet omalla maaperällään sijaitseviin keskusvarastoihin, kunnes ne on hävitetty lopullisesti. Molempien maiden on vahvistettava vuonna 1991 tekemänsä yksipuoliset aseiden vähentämissitoumukset kehittämällä järjestelyjä, joilla taataan todentaminen, läpinäkyvyys ja peruuttamattomuus. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 22 Jokaisen valtion, jolla on hallussaan ydinaseita, on sitouduttava olemaan ottamatta käyttöön minkään tyyppisiä ydinaseita vieraalla maaperällä. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 23 Ydinasejärjestelmiensä uusimista tai nykyaikaistamista suunnittelevien valtioiden on tarkasteltava suunnitelmiaan niiden velvoitteiden valossa, joita kansainväliset sopimukset ja sitoumus ydinaseriisuntaprosessin edistämiseen maalle asettavat. Vähimmäisvaatimus on, että maa luopuu kehittelemästä ydinaseita, joilla on uusia sotilaallisia ominaisuuksia tai uusia tehtäviä. Sen ei tule ottaa käyttöön järjestelmiä eikä doktriineja, jotka hämärtävät ydinaseiden ja tavanomaisten aseiden välistä eroa tai alentavat ydinaseen käyttämisen kynnystä. joukkotuhoasekomission suositukset JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 24 Kaikkien ydinasevaltioiden, erityisesti Venäjän ja Yhdysvaltojen, on saatettava sotilasohjelmiensa ylijäävä hajoava materiaali Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n ydinmateriaalivalvonnan piiriin. Edesauttaakseen korkeasti rikastetun uraanin varastojen pienentämistä näitä varastoja omistavien valtioiden on myytävä uraania sekoitettuna reaktoripolttoaineeksi sopivalle rikastustasolle muille ydinsulkusopimukseen liittyneille valtioille tai käytettävä se omiin rauhanomaisiin ydinvoiman käyttötarkoituksiin. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 25 Kaikkien ydinasevaltioiden on otettava käyttöön tiukat vaatimukset asekelpoisen, sotilaalliset tarpeet ylittävän tai aseidenriisuntatoimien seurauksena saatavan hajoavan materiaalin käsittelemiseksi yhdysvaltalaisen varastoituja aseita ja käytettyä polttoainetta koskevan ohjeiston luoman esimerkin mukaisesti. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 26 Aseidenriisuntakonferenssin on käynnistettävä välittömästi ja ilman ennakkoehtoja viivästyneet neuvottelut asekelpoisen hajoavan materiaalin kieltosopimuksesta. Ennen neuvotteluja tai viimeistään niiden kuluessa aseidenriisuntakonferenssin on asetettava tieteellisten asiantuntijoiden ryhmä tutkimaan sopimuksen teknisiä puolia. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 27 Viiden ydinsulkusopimukseen liittyneen ydinasevaltion ja niiden myötä muiden ydinaseita omistavien valtioiden tulee aseidenriisuntakonferenssin hajoavan materiaalin tuotannon kieltämistä koskevien neuvottelujen helpottamiseksi sopia keskenään asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon lopettamisesta. Niiden tulee avata kyseiset tuotantolaitoksensa Kansainvälisen atomienergiajärjestön ydinmateriaalivalvontatarkastuksille Euratomin Iso-Britanniassa ja Ranskassa tekemistä tarkastuksista saatuja kokemuksia hyväksi käyttäen. Näiden kahdeksan valtion tulee myös tarttua kysymykseen asekelpoisen hajoavan materiaalin varastojen todennetusta rajoittamisesta. 207 208 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 28 Kaikkien valtioiden, jotka eivät vielä ole allekirjoittaneet ja ratifioineet täydellistä ydinkoekieltosopimusta, on tehtävä se ilman ehtoja ja viivytyksettä. Yhdysvaltojen, joka ei ole ratifioinut sopimusta, on harkittava uudelleen suhtautumistaan ja ryhdyttävä ratifiointitoimiin tunnustaen esimerkkinsä tärkeyden sopimuksen voimaan tuloon tarvittavien lisäratifiointien kannalta, joka olisi askel sopimuksen voimaansaattamiseksi. Siihen asti kunnes sopimus astuu voimaan, kaikkien ydinasevaltioiden on edelleen pidättäydyttävä ydinkokeiden tekemisestä. Vuonna 2007 järjestettävässä täydellisen ydinkoekieltosopimuksen allekirjoittajamaiden konferenssissa on otettava esille mahdollisuus saattaa sopimus voimaan väliaikaisesti. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 29 Kaikkien allekirjoittajien on annettava taloudellista, poliittista ja teknistä tukea kansainvälisestä valvontajärjestelmästä, kansainvälisestä tietokeskuksesta ja sihteeristöstä muodostuvan todentamisjärjestelmän kehittämisen ja toiminnan jatkamiselle, niin että täydellisen ydinkoekieltosopimuksen järjestö on sopimuksen voimaan astuessa valmis valvomaan sen noudattamista. Valtioiden on kaikissa oloissa sitouduttava säilyttämään valvonta-asemansa ja jatkettava tiedon välittämistä kansalliselta pohjalta. Ydinaseiden sääntelystä niiden kieltämiseen JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 30 Kaikkien ydinaseita omistavien valtioiden tulee käynnistää ydinaseettoman turvallisuuspolitiikan suunnittelu. Niiden tulee ryhtyä valmistelemaan ydinaseiden kieltämistä käytännöllisin, vähittäin voimaan tulevien yhteisten toimien kautta. Näihin sisältyvät ydinaseiden riisunnan määrittely, selkeiden kriteereiden asettaminen ja läpinäkyvyysvaatimukset. joukkotuhoasekomission suositukset BIOLOGISET JA TOKSIINIASEET JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 31 Kaikkien valtioiden, jotka eivät ole vielä liittyneet biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen, on liityttävä siihen. Sopimusvaltioiden on käynnistettävä kampanja, jonka tavoitteena on kaikkien valtioiden liittyminen sopimukseen vuonna 2011 pidettävään seitsemänteen tarkistuskonferenssiin mennessä. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 32 Jotta biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen täytäntöönpano saataisiin kaikkien valtioiden kansallisilla lailla ja säädöksillä aikaan täydellisesti ja tehokkaasti, sopimusvaltioiden tulee levittää lainsäädännön parhaita käytäntöjä ja tarjota teknistä apua muiden käyttöön. Osana luottamuksen rakentamisen prosessia sekä läpinäkyvyyden ja harmonisoinnin edistämiseksi kaikkien sopimusvaltioiden on laadittava vuosittain kansallinen selonteko biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen alaan kuuluvista asioista ja julkistettava selontekonsa. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 33 Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee lisätä YK:n pääsihteerin tutkintavaltuuksia ja varmistua siitä, että pääsihteerin toimistolla on käytettävissään säännöllisesti päivitetty Maailman terveysjärjestön WHO:n laatima asiantuntija- ja neuvontaluettelo sekä YK:n valvonta-, todentamis- ja tarkastuskomission mallin mukainen erikoisyksikkö avustamassa epätavallisten epidemioiden puhkeamisen ja biologisten aseiden väitetyn käytön tutkinnassa. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 34 Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee perustaa pysyvä sihteeristö hoitamaan sopimukseen liittyviä hallinnollisia ja organisointitehtäviä kuten tarkistuskonferenssien ja asiantuntijatapaamisten järjestämistä. 209 210 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 35 Hallitusten tulee pitää yllä yleisen terveydentilan seurantaa, niin että epätavallisten tautien ilmestymisestä saadaan tehokkaasti tietoa, ja kehittää kansainvälisten torjuntatoimien koordinointia kaikissa tapauksissa, joihin saattaa liittyä bioaseiden käyttöä. Niiden tulee vahvistaa siviiliterveydenhuollon ja turvallisuusviranomaisten välistä yhteistyötä kansallisesti, alueellisesti ja maailmanlaajuisesti muun muassa Maailman terveysjärjestön WHO:n uuden kansainvälisen terveyssäännöstön puitteissa. Valtioiden on myös tarkistettava kansalliset bioturvallisuustoimensa, joilla suojellaan terveyttä ja ympäristöä biologisten ja toksisten aineiden ympäristöön pääsyä vastaan. Niiden on harmonisoitava kansalliset bioturvallisuusohjeensa. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 36 Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee vuonna 2006 pidettävässä kuudennessa tarkistuskonferenssissa vahvistaa aikaisemmissa tarkistuskonferensseissa saavutetut yhteiset näkemykset ja ryhtyä toimiin kaikissa kysymyksissä, joita ne ovat käsitelleet vuodesta 2003 alkaen pitämissään kokouksissa. Niiden on myös päätettävä työohjelmasta uusien kysymysten esille ottamiseksi seuraavissa kokouksissa. Sopimusvaltioiden on taattava, että tieteellisen ja teknologisen kehityksen seurauksia arvioidaan nykyistä useammin ja vahvistettava, että biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen 1 artikla koskee kaikkea uutta teknologiaa. Tämän tarkistuskonferenssin on vahvistettava, että kaikki biotieteissä tapahtuva kehitys kuuluu sopimuksen soveltamisalaan ja että sopimuksessa kielletään kaikkien biotieteiden saavutusten käyttö vihamielisiin tarkoituksiin. KEMIALLISET ASEET JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 37 Kemiallisten aseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee varata riittävät resurssit sen varmistamiseksi, että kemiallisten aseiden varastojen hävittämistä varten sovitussa aikataulussa ei tapahdu tarpeetonta viivästystä. joukkotuhoasekomission suositukset JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 38 Kemiallisten aseiden kieltojärjestön ja kemiallisten aseiden kieltosopimuksen jäsenvaltioiden on jatkettava ponnistelujaan kaikkien valtioiden saamiseksi mukaan yleissopimukseen. Sopimusvaltioiden on pantava täysimääräisesti täytäntöön kemiallisten aseiden lähtöaineiden kauppaa ja luovuttamista koskevat säännöt. Niiden on kehitettävä edelleen sellaisten kemikaalien kauppaa ja luovuttamista koskevia sääntöjä, joita voidaan käyttää kemiallisten aseiden valmistamiseen. Kemiallisten aseiden kieltojärjestön ja kemiallisten aseiden kieltosopimuksen jäsenvaltioiden on tarjottava jatkuvasti kannustimia kuten teknistä apua toisten valtioiden saamiseksi mukaan kemiallisten aseiden kieltosopimukseen ja sen täytäntöönpanoon. Kyseistä apua tarjotessaan ja asiaankuuluvaa teknologiaa siirtäessään niiden tulee toimillaan varmistaa, että vastaanottaja käsittelee saamaansa teknologiaa turvallisesti ja vastuullisesti. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 39 Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen sopimusvaltioiden tulee vahvistaa että mellakantorjunta-aineiden tavoin lainvalvontatarkoituksissa käytettyjen myrkyllisten aineiden käyttö sodankäyntimenetelmänä on kielletty. Tämän mukaisesti jokaisen sopimusvaltion on ilmoitettava kaikkien tällaisten aineiden omistuksistaan III artiklan nojalla. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 40 Sopimusvaltioiden tulee varmistua siitä, että kemiallisten aseiden kieltojärjestöllä on voimavarat, asiantuntemus ja juridiset oikeudet, jotka ovat tarpeen haastetarkastusten suorittamiseksi oikeaan aikaan ja tehokkaasti, mukaan lukien oikeus näytteiden ottoon ja niiden siirtäminen testitarkoituksia varten. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 41 Kaikkien valtioiden on kiellettävä kansallisella lainsäädännöllä ja hallinnolla myrkyllisten kemikaalien ja teknologioiden käyttö kemiallisten aseiden kieltosopimuksen kieltämiin tarkoituksiin. Valtioiden tulee varmistua kemian laitosten turvallisuudesta lainsäädännön ja teollisuuden kanssa tehtävien sopimuksien avulla. Valtioiden on myös kehitettävä sisäisiä turvallisuussääntöjen valvontakeinoja. 211 212 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 42 Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen sopimusvaltioiden tulee käyttää kemiallisten aseiden kieltojärjestöä koordinointikeskuksena kemian teollisuuden turvallisuuskulttuurin maailmanlaajuisten standardien kehittämisessä. Järjestön on tarjottava arviointi- ja turvallisuusapua ilmoitetuilla paikoilla. Sopimusvaltioiden on vahvistettava kemiallisten aseiden kieltojärjestön kykyä antaa käytännön apua kemiallisten aseiden vastustamisessa, esimerkiksi havaitsemisvälineistöä, hälytysjärjestelmiä ja lääketieteellisiä vasta-aineita. KULJETUSJÄRJESTELMÄT, OHJUSPUOLUSTUS JA AVARUUSASEET JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 43 Ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyn jäsenvaltioiden tulee käynnistää uudelleen ponnistelut järjestelyn alaan kuuluvien materiaalien ja teknologioiden vientivalvonnan toimeenpanemiseksi ja laajentamiseksi. Haagin säännöstön allekirjoittaneiden valtioiden tulee laajentaa sen alaa kattamaan myös risteilyohjukset ja miehittämättömät ilmakuljetusalukset. Niiden on perustettava monenkeskinen tietojenvaihtokeskus, joka pohjautuu Venäjän ja Yhdysvaltojen aloitteisiin varhaisvaroitusjärjestelmistä tulevan laukaisutiedon vaihdosta. Alueellisten ja kansainvälisten ydinaseiden leviämisen estämistoimiin tulee sisällyttää tiedonvaihto, laukaisuilmoitukset ja tiettyjä tuotteita ja valmiuksia koskevia rajoituksia tai kieltoja. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 44 Valtioiden ei pidä harkita minkäänlaisen ohjuspuolustusjärjestelmän käyttöönottoa tai edelleen käyttämistä yrittämättä ensin neuvotella ohjusuhkien poistamisesta. Jos neuvottelut epäonnistuvat, järjestelmien käyttöönottoon tulee liittää yhteistoiminnalliset kehitysohjelmat ja luottamusta rakentavat toimet, joilla pienennetään kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle aiheutuvia vastavaikutuksia kuten kilpavarustelun synnyttämisen tai pahentamisen riskiä. joukkotuhoasekomission suositukset JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 45 Kaikkien valtioiden tulee pidättäytyä aseiden sijoittamisesta avaruuteen. Niiden tulee edistää kaikkien liittymistä YK:n avaruussopimukseen ja laajentaa sen alaa hyväksymällä pöytäkirja, joka kieltää kaikki aseet avaruudessa. Valtioiden on pidättäydyttävä sopimuksen päämäärien kanssa ristiriidassa olevista toimista, mm. avaruuskohteita vastaan tai maassa olevia maaleja vastaan avaruusalustoilta tehtävistä kokeista, kunnes tällainen pöytäkirja on saatu aikaan. Valtioiden on hyväksyttävä avaruuskysymysten kansainvälinen hallintajärjestelmä ja instituutiot, niin että samassa yhteydessä on mahdollista käsitellä sekä sotilaallista että siviilikäyttöä. Valtioiden on asetettava asiantuntijaryhmä, jonka tehtävänä on kehittää vaihtoehtoisia avaruusturvallisuushallinnan eri osatekijöiden seuranta- ja todentamismenetelmiä ja ohjeisto, jonka tarkoituksena on ennen muuta kieltää avaruusaseiden käyttöönottokokeet. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 46 Avaruussopimuksen 40-vuotista voimassaoloa juhlistava sopimuksen tarkistuskonferenssi on pidettävä vuonna 2007. Sen tulee käsitellä tarvetta vahvistaa sopimusta ja laajentaa sen alaa. On nimitettävä erityinen koordinaattori, joka auttaa ratifiointiasioissa ja toimii sopimuspohjaisen avaruusturvallisuushallintajärjestelmän vahvistamisen yhdyshenkilönä ulkopuolella olevien maiden suuntaan. VIENTIVALVONTAJÄRJESTELMÄT, KANSAINVÄLINEN APU JA VALTIOISTA RIIIPPUMATTOMAT TOIMIJAT JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 47 Kaikkien valtioiden tulee järjestää vientivalvontaviranomaisten (tullin, poliisin, rannikkovartioston, rajavalvonnan ja armeijan) tarkastuksia sen varmistamiseksi, että ne pystyvät suoriutumaan tehtävistään tehokkaasti. Valtioiden tulee pyrkiä saamaan aikaan yleismaailmallinen vientivalvontajärjestelmä, johon sisältyvät harmonisoidut vaatimukset, lisääntynyt läpinäkyvyys ja täytäntöönpanon käytännön tuki. Viiden vientivalvontajärjestelmän jäsenmaan on pyrittävä laajentamaan jäsenyyttään ja parantamaan täytäntöönpanoa uusia turvallisuushaasteita vastaavasti estämättä laillista kauppaa ja taloudellista kehitystä. 213 214 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 48 G8-maiden kumppanuus–ohjelman on laajennettava avun antamisen maantieteellistä ja toiminnallista kattavuutta. G8-maiden on taattava täysi rahoitus asekelpoisen plutoniumin hävittämisohjelmalle. Potentiaalisten lahjoittajien on harkittava, miten tekninen apu, koulutus, varusteet ja rahoitus saadaan kaikkien alueiden valtioiden käyttöön, jotta ne voivat panna täytäntöön YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1540. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 49 Yrityksillä, joiden toimiala liittyy jollakin tavalla joukkotuhoaseisiin, on taito ja velvollisuus auttaa estämään näiden aseiden leviämistä. Niiden etujen mukaista on osoittaa, että ne täyttävät velvollisuutensa, mm. noudattavat täysin kansallisia ja kansainvälisiä velvoitteita ja julkista läpinäkyvyyttä. Kaupan alan järjestöjen on edistettävä näiden tavoitteiden saavuttamista. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 50 Valtioiden, kansainvälisten järjestöjen ja ammatillisten järjestöjen tulee kehottaa alan akateemisia ja teollisuuden järjestöjä hyväksymään ja panemaan tehokkaasti täytäntöön joukkotuhoaseisiin liittyvien alojen tutkimuksen käytännesäännöstöt. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 51 Hallitusten, joiden omistuksessa on joukkotuhoaseita, on annettava maan parlamentille täydet ja ajantasaiset tiedot näiden aseiden omistuksista ja niiden vähentämis- ja hävittämistoimistaan. Parlamenttien on aktiivisesti pyydettävä tällaista tietoa ja tunnettava vastuunsa joukkotuhoasekysymyksien kannalta merkityksellisen politiikan muotoilussa. Parlamenttien välistä yhteistyötä joukkotuhoasekysymyksissä on tarpeen lisätä. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 52 Valtioiden tulee auttaa kansalaisjärjestöjä osallistumaan aktiivisesti kansainvälisiin kokouksiin ja konferensseihin sekä levittämään tietoa ja toteuttamaan joukkotuhoaseita koskevia kampanjoita. Yksityisten säätiöiden tulee lisätä merkittävästi joukkotuhoaseuhkien poistamisen puolesta työskenteleville järjestöille antamaansa tukea. joukkotuhoasekomission suositukset JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 53 Järjestöjen, joiden toimintaan sisältyy turvallisuuskysymyksiä, tulee tutkia uudelleen YK:n vuoden 2002 aseidenriisuntakasvatusraporttia ja miettiä, miten ne voisivat edistää ja tukea tällaista kasvatusta ja asiantuntevaa julkista keskustelua. Hallitusten tulee tukea opiskelijoiden harjoittelua monenkeskisissä elimissä, joiden toimialaan joukkotuhoasekysymykset kuuluvat. SOPIMUSTEN NOUDATTAMINEN, TODENTAMINEN, TOIMEENPANO JA YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN ROOLI JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 54 Koska Kansainvälisen atomienergiajärjestön lisäpöytäkirjassa hyväksytyn tiukennetun ydinmateriaalivalvontasopimuksen tulisi muodostua kaikkien ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioiden standardiksi, ydinalan toimittajiin kuuluvien valtioiden tulee asettaa ydinalan tuotteita sisältävien vientisopimusten ehdoksi, että vastaanottava osapuoli hyväksyy tämän standardin. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 55 Hallitusten tulee antaa turvallisuusviranomaisille ohje, joka velvoittaa ne auttamaan kansainvälisiä tarkastuselimiä antamalla näiden käyttöön tarpeelliset tiedot. Tämän tulee tapahtua siten, että tarkastusjärjestelmän riippumattomuutta ei vaaranneta. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 56 YK:n turvallisuusneuvoston tulee perustaa pieni alayksikkö, joka voi antaa sille teknistä tietoa ja neuvoja joukkotuhoaseisiin liittyvissä kysymyksissä. Sen tehtävänä olisi turvallisuusneuvoston tai pääsihteerin pyynnöstä organisoida kentällä ad hoc –tarkastuksia ja –valvontaa käyttäen hyväksi ajan tasalla pidettävää luetteloa hyvin koulutetuista tarkastajista. 215 216 kauhun aseet JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 57 Joukkotuhoaseita koskevat kansainväliset oikeudelliset velvoitteet on pantava täytäntöön. Kansainvälisiin toimeenpanotoimiin voidaan ryhtyä vasta uskottavan tutkimuksen ja oikeudellisten velvoitteiden rikkomisen virallisen toteamisen jälkeen. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 58 YK:n aseidenriisuntakonferenssin on toimintansa turvaamiseksi voitava hyväksyä työohjelma paikalla olevien ja äänestykseen osallistuvien jäsenten kahden kolmasosan määräenemmistöllä. Sen on voitava niin ikään tehdä muut hallinnolliset ja menettelytapoja koskevat päätöksensä samalla järjestelmällä. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 59 YK:n yleiskokouksen on huolellisten valmistelujen jälkeen kutsuttava koolle aseidenriisuntaa, aseiden leviämisen estämistä ja joukkotuhoaseiden terrorismikäyttöä koskeva huippukokous. Huippukokouksen tulee myös keskustella ja päättää uudistuksista, joilla parannetaan YK:n aseidenriisuntakoneiston tehokkuutta. JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS 60 YK:n turvallisuusneuvoston on käytettävä paremmin hyväkseen mahdollisuuttaan vähentää ja poistaa joukkotuhoaseiden muodostamia uhkia, liittyivätpä ne olemassa oleviin aseisiin, aseiden leviämiseen tai terrorismiin. Sen on otettava harkintaansa jokainen joukkotuhoaseiden hankkimisesta pidättäytymistä koskevan velvoitteen rikkominen tai velvoitteesta vetäytyminen. Turvallisuusneuvosto voi käyttäen hyväkseen YK:n peruskirjan sille suomaa oikeutta tehdä kaikkia jäsenmaita sitovia päätöksiä mm.: vaatia yksittäisiä valtioita hyväksymään tehokkaan ja kokonaisvaltaisen valvonta-, tarkastus- ja todentamistoiminnan; vaatia jäsenvaltioita hyväksymään lainsäädäntöä, jolla turvataan tiettyjen sääntöjen tai toimenpiteiden maailmanlaajuinen toimeenpano; ja viimeisenä keinona päättää taloudellisten ja sotilaallisten voimatoimien käytöstä. Siihen saakka, kunnes turvallisuusneuvostoa uudistamalla siitä on tehty edustavampi, on erityisen tärkeää, että sen sitovia päätöksiä edeltää tehokas konsultaatio. Näin varmistetaan, että päätökset nauttivat YK:n jäsenistön tukea ja että ne hyväksytään ja niitä kunnioitetaan. LIITE 2: KOMISSION TYÖSKENTELY Komission toimeksianto (Komission hyväksymänä 28.1.2004) Taustaa Joukkotuhoasekomissio perustettiin Ruotsin edesmenneen ulkoministerin Anna Lindhin aloitteesta YK:n silloisen alipääsihteeri Jayantha Dhanapalan ehdotuksen mukaisesti. Ruotsin hallitus kutsui tri Hans Blixin kokoamaan ja johtamaan komissiota. Hän esitteli komission kokoonpanon 16.12.2003 pidetyssä tiedotustilaisuudessa ja kertoi näkemyksensä sen keskeisistä tehtävistä. Komission työn taustalla olivat yli puoli vuosisataa kestäneet ponnistelut joukkotuhoaseiden leviämisen estämisen, asevalvonnan ja aseidenriisunnan puolesta. Erityisesti kylmän sodan päättymisen jälkeen saavutetusta menestyksestä ja edistymisestä huolimatta viime vuosina on kohdattu paljon vaikeuksia ja pettymyksiä. Tekninen kehitys ja tiedon saannin helpottuminen ovat myös vähentäneet joitakin aseiden hankkimisen esteitä. Joukkotuhoaseiden omistus ja mahdollinen käyttö ovat pysyviä vaaroja sekä valtioiden että valtioista riippumattomien toimijoiden osalta. Aseiden leviämisen estämisessä, asevalvonnassa ja aseidenriisunnassa vallitsevaan pysähtyneisyyden tilaan on saatava käänne ja päästävä entisenlaiseen edistymiseen. Seurauksena olisi kansallisen ja kansainvälisen turvallisuuden lisääntyminen. Komission tehtävä Komission tehtävänä oli pyrkiä tunnistamaan kansainvälisen yhteistyön toivottavia ja saavutettavissa olevia suuntia. Sen tuli tehdä joukkotuhoaseiden vaarojen mahdollisimman suureen vähentämiseen tähtääviä realistisia ehdotuksia. Näiden tuli sisältää sekä lyhyen että keskipitkän aikavälin lähestymistapoja ja tähdätä aseiden edelleen leviämisen estämiseen samoin kuin niiden määrän vähentämiseen ja niiden hävittämiseen. Tutkimuksen alan tuli olla kattava ja sisältää ydinaseet, biologiset, kemialliset ja radiologiset aseet ja niiden kuljetuslaitteet sekä joukkotuhoasekysymysten ja terrorismin väliset yhteydet. 218 komisiion työskentely Komission toimeksiantoon ei sisältynyt tehtäviä eikä neuvotteluja hallitusten tasolla eikä hallitustenvälisellä tasolla. Komission tuli auttaa herättämään valistuneen yleisön keskustelua kansainvälisistä ja kansallisista joukkotuhoaseiden vastaisista pyrkimyksistä. Sen vuoksi sen tuli mahdollisuuksiensa mukaan harjoittaa oman piirinsä ulkopuolelle suuntautuvaa toimintaa ja pyrkiä mobilisoimaan kansalaisyhteiskuntaa ja kansalaisjärjestöjä. Riippumattomuus Komissio on täysin riippumaton. Komission jäsenet on puheenjohtaja kutsunut toimimaan yksityishenkilöinä. He eivät ole toimineet minkään hallituksen tai järjestön ohjeiden mukaan. Sihteeristö on toimittanut tilinsä päärahoittajan, Ruotsin hallituksen, tarkastettaviksi, mutta sen sisällöllinen työ on ollut riippumatonta kaikista hallituksista ja kansainvälisistä ja kansalaisjärjestöistä. Rahoitus Komission rahoittajana on toiminut Ruotsin hallitus. Muiden hallitusten ja yksityisten avustukset ovat olleet tervetulleita. Ruotsin hallituksen rahoituksen eikä minkään muunkaan avustuksen ei ole sallittu vaikuttavan komission sisällölliseen työhön eikä sen loppuraporttiin. Sihteeristö Komission sihteeristö toimii Tukholmassa. Se käyttää asiantuntijoita eri puolilta maailmaa komission tai sen puheenjohtajan ohjeiden ja valtuutuksen mukaan. Sihteeristö vastaanottaa komission antamat ohjeet sen puheenjohtajan kautta. 219 Komission jäsenten henkilötiedot Komission puheenjohtaja: HANS BLIX Ennen siirtymistään Ruotsin ulkoministeriön palvelukseen tri Hans Blix toimi Tukholman yliopiston kansainvälisen oikeuden apulaisprofessorina. Vuosina 1963–1976 hän oli ulkoministeriön kansainvälisen oikeuden neuvonantajana, Vuosina 1976–78 hän toimi kehitysyhteistyön valtiosihteerinä ja vuosina 1978–79 ulkoministerinä. Hän työskenteli Wienissä sijaitsevan Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtajana vuosina 1981– 1997 ja YK:n asevalvonta- ja tarkastuskomission UNMOVIC:n toimeenpanevana puheenjohtajana maaliskuusta 2000 kesäkuuhun 2003. Tri Blix on kirjoittanut useita kirjoja, joiden aiheet liittyvät kansainvälisen ja valtiosääntöoikeuteen sekä kansainvälisiin asioihin. Muut jäsenet DEWI FORTUNA ANWAR Tri Anwar on Indonesian tiedeinstituutin yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden osaston apulaisjohtaja. Hän on myös djakartalaisen Habibien Centerin tutkimus- ja ohjelmajohtaja ja tiedotus- ja kehitystutkimuksen laitoksen johtokunnan jäsen. Tri Anwar toimi Habibien hallinnon aikana eri tehtävissä mm. globaaliasioiden varajohtajan ja apulaisministerin apulaisena ja ulkoministeriön valtiosihteerinä. Tri Anwar on työskennellyt tutkijana Singaporen Etelä-Aasian tutkimuksen instituutissa ja Yhdysvaltain kongressissa Washingtonissa. ALEXEI G. ARBATOV Tri Arbatov on Venäjän tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen ja Kansainvälisen talouden ja kansainvälisten suhteiden instituutin IMEMO:n kansainvälisen turvallisuuden keskuksen johtaja. Hän on myös Venäjän ulkoministerin neuvottelukunnan jäsen ja Venäjän presidentin johtaman Venäjän puolustus- ja turvallisuusakatemian professori. Tri Arbatov on Carnegie Foundationin apulaistutkija. Vuosina 1993–2003 Arbatov toimi Venäjän parlamentin valtionduuman puolustuskomitean varapuheenjohtajana. Sitä ennen hän johti aseidenriisunta- ja turvallisuusosastoa IMEMO:n instituutissa, johon hän oli tullut kansainvälisten suhteiden tutkijaksi vuonna 1973. Hän on Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen SIPRI:n joh220 komission jäsenten henkilötiedot tokunnan jäsen ja Geneven asevoimien demokraattisen valvonnan keskuksen jäsen. MARCOS DE AZAMBUJA Suurlähettiläs de Azambuja oli aikaisemmin Brasilian pysyvä edustaja YK: ssa ja Geneven aseidenriisuntakonferenssissa ja toimi suurlähettiläänä Ranskassa ja Argentiinassa. Hän on myös toiminut Brasilian ulkomaansuhteiden ministeriön pääsihteerinä. Vuosina 1998–1999 de Azambuja oli jäsenenä Tokyo Forumissa, joka julkaisi raportin ”Facing Nuclear Dangers – An Action Plan for the 21st Century”. Raportissa, joka luovutettiin myöhemmin YK:n pääsihteerille, tehtiin ehdotuksia ydinaseiden leviämisen estämisestä ja aseidenriisunnasta. ALYSON J. K. BAILES Alyson J. K. Bailes on Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen SIPRI:n johtaja. Hän toimi 32 vuotta brittiläisen diplomatian palveluksessa useiden tehtävien liittyessä asevalvontaan, turvallisuuspolitiikkaan ja puolustuskysymyksiin. Vuodesta 1987 vuoteen 1990 hän toimi Pekingin suurlähetystön apulaispäälliikkönä ja oli aktiivisesti mukana Hongkongin asemaa koskevissa neuvotteluissa. Vuosina 1994—1996 hän oli Iso-Britannian ulkoministeriön turvallisuuspoliittisen osaston johtaja ja vuosina 1997– 2000 Brysselissä sijaitsevan Länsi-Euroopan unionin puolustuslaitoksen poliittinen johtaja. Vuonna 2000 hänet nimitettiin suurlähettilääksi Suomeen. Hän toimi tässä tehtävässä kunnes hän vuonna 2002 erosi diplomatian palveluksesta siirtyäkseen nykyiseen tehtäväänsä SIPRI:ssä. JAYANTHA DHANAPALA Suurlähettiläs Dhanapala oli YK:n aseidenriisunta-asioiden alipääsihteeri vuosina 1998 – 2003 ja toimi vuoden 1995 ydinsulkusopimuksen tarkistus- ja laajentamiskonferenssin puheenjohtajana. Suurlähettiläs Dhanapala astui Sri Lankan ulkoasianhallinnon palvelukseen vuonna 1965 ja on palvellut Lontoossa, Pekingissä, Washington D.C.:ssa ja New Delhissä. Vuonna 1984 hänet nimitettiin suurlähettilääksi YK:n Geneven päämajaan. Vuonna 1987 hän siirtyi ulkoministeriön palveluksesta YK:n aseidenriisuntatutkimuslaitoksen UNIDIR:n johtajaksi. Vuonna 1992 hän palasi ulkoministeriön palvelukseen toiseksi ulkoministeriksi ja siirtyi sittemmin suurlähettilääksi Yhdysvaltoihin. Hän on toiminut myös YK:n kansainvälisen valvontakomission (UNSCOM) jäsenenä, Irakin presidentin palatseja tutkineen erityisryhmän päällikkönä ja vuoden 1996 ydinaseiden poistamista koskevan 221 222 kauhun aseet Canberran komission jäsenenä. Suurlähettiläs Dhanapala on julkaissut neljä kirjaa ja useita artikkeleita ja vastaanottanut neljä kunniatohtorin arvoa ja useita kansainvälisiä palkintoja. GARETH EVANS Gareth Evans on ollut Brysselissä päämajaansa pitävän International Crisis Groupin puheenjohtaja ja toimitusjohtaja tammikuusta 2000 alkaen. Hän oli Australian senaatin ja parlamentin jäsen vuosina 1978–1999 ja hallituksen ministeri 13 vuoden ajan (1983–1996). Ulkoministerinä ollessaan (1988– 1996) hänellä oli merkittävä osuus YK:n Kambodzhan rauhansuunnitelman kehittämisessä, kemiallisten aseiden kieltosopimuksen teossa, Tyynenmeren maiden taloudellisen yhteistyöelimen APEC:in perustamisessa sekä ydinaseiden poistamista koskevan Canberran komission käynnistämisessä. Hän on kirjoittanut useita julkaisuja, mm. Cooperating for Peace (1993) ja artikkelit ”Cooperative Society and Intrastate Conflict” (Foreign Policy, 1994) ja ”The Responsibility to Protect” (Foreign Affairs, 2002). Hän oli interventiota ja valtion täysivaltaisuutta käsitelleen kansainvälisen komission toisena puheenjohtajana ja jäsenenä YK:n pääsihteerin asettamassa korkean tason uhkia, haasteita ja muutosta käsittelevässä paneelissa. PATRICIA LEWIS Tri Lewis on YK:n aseidenriisuntainstituutin UNIDIR:n johtaja. Vuosina 1989–1997 hän toimi Lontoossa sijaitsevan VERTIC:n (Verification Technology and Informational Centre) johtajana. Vuoden 1990 YK-tutkimukseen, joka koski YK:n roolia todentamistyössä, tri Lewis nimitettiin Iso-Britannian hallituksen asiantuntijaksi, ja hän oli myös tavanomaisia joukkoja koskevan todentamisen neuvonantajana Iso-Britannian ulkoministeriössä. Hän toimi Tokyo Forumin jäsenenä vuosina 1998–1999 ja vuoden 1996 Canberran komission ulkopuolisena tarkkailijana. Tri Lewis on fysiikan maisteri ja ydinfysiikan tohtori. MASASHI NISHIHARA Tri Nishihara toimii tällä hetkellä Japanin rauhan- ja turvallisuudentutkimusinstituutin johtajana. Maaliskuuhun 2006 asti hän oli Kansallisen puolustusakatemian puheenjohtaja. Sitä ennen hän oli akatemian kansainvälisten suhteiden professori. Hän on myös toiminut Kansallisen puolustustutkimusinstituutin ensimmäisen tutkimusosaston johtajana Tokiossa. komission jäsenten henkilötiedot WILLIAM J. PERRY Tri Perry oli Yhdysvaltain puolustusministeri helmikuusta 1994 tammikuuhun 1997. Sitä ennen hän toimi apulaispuolustusministerinä. Tri Perry toimii tällä hetkellä Stanfordin yliopiston professorina. Virka on yhteinen Teknisen korkeakoulun ja Kansainvälisten tutkimusten instituutin kanssa. Hän on toisena johtajana Harvardin ja Stanfordin yhteisen ehkäisevän puolustuksen projektissa. VASANTHA RAGHAVAN V. R. Raghavan on Delhi Policy Groupin johtaja ja Centre for Security Analysis - tutkimuslaitoksen puheenjohtaja Chennaissa. Eläkkeellä oleva kenraaliluutnantti Raghavan on lontoolaisen International Institute for Strategic Studies - tutkimuslaitoksen johtokunnan jäsen. CHEIKH SYLLA Suurlähettiläs Sylla on Senegalin Burkina Fason suurlähettiläs. Hän on toiminut YK:n asevalvonta- ja tarkastuskomission UNMOVIC:n jäsenenä. Suurlähettiläs Sylla oli jäsenenä asiantuntijatyöryhmässä, joka kirjoitti Afrikan ydinaseettoman vyöhykkeen määrittelevän Pelindaban sopimuksen luonnoksen. Hän oli jäsenenä myös asiantuntijatyöryhmässä, joka teki YK-tutkimuksen Nuclear Weapons in All Their Aspects. PRINCE EL HASSAN BIN TALAL Prinssi el Hassan on Arab Thought Forumin puheenjohtaja, Rooman klubin puheenjohtaja, Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) maailmankonferenssin moderaattori, Foundation for Interreligious and Intercultural Research and Dialoguen perustajajäsen ja varapuheenjohtaja. Hän on myös International Crisis Groupin johtokunnan jäsen ja kansainvälisten humanitaaristen kysymysten riippumattoman komission toinen puheenjohtaja. PAN, ZHENQIANG Pan Zhenqiang on China Foundation for International Studies and Academic Changes –tutkimuslaitoksen varapuheenjohtaja. Hän on kansan vapautusarmeijan eläkkeellä oleva kenraalimajuri ja myös pekingiläisen kansallisen puolustuksen yliopiston strategisten tutkimusten laitoksen entinen johtaja. Hän toimii aktiivisesti Pugwash-liikkeessä. 223 224 kauhun aseet THÉRÈSE DELPECH , Pariisissa sijaitsevan atomienergiakomission strategis- ten asioiden johtaja Delpech oli komission jäsen tammikuusta 2004 elokuuhun 2005. Sihteeristö Henrik Salander, pääsihteeri Birgitta Gradin, hallintopäällikkö Daniel Nord, asiantuntija (elokuuhun 2005) Manne Wängborg, (marraskuu 2004 – maaliskuu 2006), varapääsihteeri (huhtikuusta 2006 lähtien) Randy Rydell, vanhempi neuvonantaja ja raportin johtaja (joulukuusta 2005 lähtien) Stig Berglind, lehdistösuhteet (tammikuusta 2006) Rahoituksellinen ja organisatorinen tuki Ruotsin ulkoministeriö on ollut joukkotuhoasekomission työn käynnistäjä ja rahoituksellinen päätukija. Vancouverilainen Simons Foundation Kanadassa sitoutui projektiin varhaisessa vaiheessa ja on tarjonnut anteliaasti rahallista ja organisatorista tukeaan joka vaiheessa. Komissio on ollut hedelmällisessä yhteistyössä useiden tahojen kanssa ja saanut näiltä organisatorista tukea. Näistä mainittakoon Arms Control Association, WashingtonD.C.; Itävallan ulkoministeriö; Kanadan ulkoministeriö; Delhi Policy Group, New Delhi; Egyptin ulkoasiainministeriö, Kairo,; Suomen ulkoministeriö; Friedrich Ebert Stiftung, Saksa; International Institute for Foreign Affairs, Lontoo; Uuden Seelannin ulkoministeriö; Nixon Center, Washington D.C.; Norjan ulkoministeriö; Norwegian Institute of International Affairs, Oslo; Norjan säteilyturvavirasto, Oslo; Pugwash Conferences on Science and World Affairs, Rooma/Washington/ Lontoo; The Swedish Network for Nuclear Disarmament, Tukholma sekä Sveitsin ulkoministeriö. Komissio haluaa esittää syvän kiitollisuutensa kaikille, jotka ovat rahoittaneet sitä taloudellisesti, tukeneet sitä organisatorisesti ja osallistuneet käytännön yhteistyöhön yhteisten tavoitteiden hyväksi. 225 Kiitokset Komissio on saanut neuvoja ja tukea monilta yksityishenkilöiltä, laitoksilta ja järjestöiltä kaikkialta maailmassa, mukaan lukien ne, jotka ovat kirjoittaneet alla lueteltuja joukkotuhoaseita koskevia tutkimuksia tai myötävaikuttaneet niiden laatimiseen. Ilman heidän avokätistä yhteistyötään ja ammatillisia neuvojaan tämän raportin julkaiseminen ei olisi ollut mahdollista. Heille kaikille kuuluu komission vilpitön kiitos. Sen lisäksi komissio haluaa kiittää seuraavia henkilöitä: Tri Eileen Choffnes, Institute of Medicine, US National Academy of Sciences; tri Britta Häggström, Division of NBC Defence; Swedish Defence Research Agency (FOI); tri Rebecca Johnson, Acronym Instituten toimitusjohtaja, joka avokätisesti antoi asiantuntemustaan komission työn alusta alkaen ja tuki sen työtä koko ajan omistautuneesti ja asiantuntevasti; vanhempi tutkija tri Milton Leitenberg, Marylandin yliopisto; johtaja Sverre Lodgaard, Norwegian Institute of International Affairs; Jan Prawitz, Swedish Institute of International Affairs sekä professori John Simpson, Mountbatten Centre for International Studies. He eivät ole millään tavalla vastuussa raportissa mahdollisesti esiintyvistä virheistä tai puutteista. Komissio ottaa luonnollisesti täyden vastuun raportin sisällöstä ja suosituksista. 226 Komission istunnot Joukkotuhoasekomission ensimmäinen kokous Tukholma, Ruotsi, 28. – 30.1.2004 Joukkotuhoasekomission toinen kokous Wien, Itävalta, 28. – 30.6.2004 Joukkotuhoasekomission kolmas kokous Vancouver, Kanada, 9. – 11.11.2004 Joukkotuhoasekomission neljäs kokous Kairo, Egypti, 31.1. – 2.2.2005 Joukkotuhoasekomission viides kokous New Delhi, Intia, 14. – 16.3.2005 Joukkotuhoasekomission kuudes kokous Tukholma, Ruotsi, 11. – 13.6.2005 Joukkotuhoasekomission seitsemäs kokous Geneve, Sveitsi, 5. – 7.9.2005 Joukkotuhoasekomission kahdeksas kokous Tukholma, Ruotsi, 10. – 12.11.2005 Joukkotuhoasekomission yhdeksäs kokous Tukholma, Ruotsi, 16. – 18.1.2006 Joukkotuhoasekomission kymmenes kokous Tukholma, Ruotsi, 3. – 5.3.2006 227 Seminaarit ja muut julkiset kokoukset Osana ulospäin suuntautuvaa toimintaansa komissio on järjestänyt lukuisia seminaareja, paneelikeskusteluja ja muita yleisötilaisuuksia, mm.: Weapons of Mass Destruction Elimination: A Middle Eastern Perspective Seminaarissa tarkasteltiin joukkotuhoasekysymystä Lähi-idän näkökulmasta. Aika: 29. – 30.1.2005 Paikka: Kairon diplomaattiklubi Järjestäjät: Joukkotuhoasekomissio, Egyptin ulkoministeriö, Tieteen ja maailman asioiden Pugwash-konferenssi ja Friedrich Ebert Stiftung Reaching Nuclear Disarmament: New Challenges and Possibilities Konferenssin teemana olivat ydinaseriisunnan uudet haasteet ja mahdollisuudet nykyisessä poliittisessa ympäristössä. Keskeisiä aiheita olivat ydinsulkusopimukseen liittyvät kysymykset ja myös joukkotuhoasekomission työ. Aika: 25. – 27.2.2005 Paikka: ABB konferenssikeskus, Tukholma Järjestäjä: The Swedish Network for Nuclear Disarmament Managing Nuclear Material Stockpiles in the 21st Century Konferenssin tarkoituksena oli tuoda esiin suurten asekelpoisen hajoavan materiaalin varastojen asettamia haasteita ja tehdä ehdotuksia tulevista toimenpiteistä. Aika: 3. – 4.3.2005 Paikka: Holmenkollen Park Hotel, Oslo Järjestäjä: Norjan ulkopoliittinen instituutti yhteistyössä Norjan säteilyturvaviraston kanssa. Norjan ulkoministeriö tuki konferenssia osana komissiolle antamaansa avustusta. Elimination of Weapons of Mass Destruction: South Asian Perspectives Seminaarissa tarkasteltiin joukkotuhoasekysymystä Pakistanin ja Intian näkökulmasta. Aika: 14.3.2005 Paikka: India Habitat Centre, New Delhi Järjestäjät: Delhi Policy Group ja joukkotuhoasekomissio 228 seminaarit ja muut julkiset kokoukset Nuclear Disarmament and Deproliferation Seminaarissa tarkasteltiin lukuisia tapauksia, joissa hallitukset ovat pidättyneet hankkimasta ydinaseita. Aika: 7.4.2005 Paikka: Säätytalo, Helsinki Järjestäjät: Suomen ulkoministeriö ja joukkotuhoasekomissio Why do States Abandon Nuclear-Weapon Ambitions? Ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssin yhteydessä järjestetty työpaja. Aika: 9.5.2005 Paikka: Yhdistyneet Kansakunnat, New York Järjestäjä: Suomen ulkoministeriö joukkotuhoasekomission nimissä The United Nations Capacity for Monitoring Weapons of Mass Destruction Ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssin yhteydessä järjestetty työpaja. Aika: 10.5.2005 Paikka: Yhdistyneet Kansakunnat, New York Järjestäjä: Uuden Seelannin pysyvä YK-edustusto joukkotuhoasekomission nimissä Iran Nuclear Workshop Seminaarin aiheena oli Iranin ydinasevalmius ja vaikuttimet. Aika: 14.6.2005 Paikka: Arundel House, Lontoo Järjestäjät: International Institute for Strategic Studies ja Nixon Center joukkotuhoasekomission nimissä. 229 Joukkotuhoaseita käsitteleviä julkaisuja Julkaisut löytyvät pdf-muodossa komission verkkosivulla: www.wmdcommission.org n:o 1 Stockholm International Peace Research Institute, Review of Recent Literature on WMD Arms Control, Disarmament and Non-Proliferation, toukokuu 2004 n:o 2 Charles D. Ferguson & William C. Potter, Improvised Nuclear Devices and Nuclear Terrorism, kesäkuu 2004 n:o 3 John Simpson, The Nuclear Landscape in 2004: Past Present and Future, kesäkuu 2004 n:o 4 Jonathan Dean, Reviving the Non-Proliferation Regime, kesäkuu 2004 n:o 5 Lawrence Scheinman, Article IV of the NPT: Background, Problems, Some Prospects, kesäkuu 2004 n:o 6 Scott Parrish & Jean du Preez, Nuclear-Weapon-Free Zones: Still a Useful Disarmament and Non-Proliferation Tool?, kesäkuu 2004 n:o 7 Sverre Lodgaard, Making the Non-Proliferation Regime Universal, kesäkuu 2004 n:o 8 William C. Potter & Nikolai Sokov, Practical Measures to Reduce the Risks Presented by Non-Strategic Nuclear Weapons, kesäkuu 2004 n:o 9 Jean du Preez, The Future of a Treaty Banning Fissile Material for Weapons Purposes: Is It Still Relevant, kesäkuu 2004 n:o 10 Joseph Cirincione, A Global Assessment of Nuclear Proliferation Threats, kesäkuu 2004 n:o 11 Jon B. Wolfsthal, Assessing Proposals on the International Nuclear Fuel Cycle, kesäkuu 2004 n:o 12 William C. Potter, The New Proliferation Game, kesäkuu 2004 n:o 13 Michael Krepon, Needed: a Comprehensive Framework for Eliminating WMD, syyskuu 2004 230 joukkotuhoaseita käsitteleviä julkaisuja n:o 14 Jez Littlewood, Managing the Biological Weapons Problem: From the Individual to the International, elokuu 2004 n:o 15 Jonathan Dean, Coping with the Possibility of Terrorist Use of WMD, kesäkuu 2004 n:o. 16 Åke Sellström & Anders Norqvist, Comparison of States vs. NonState Actors in the Development of a BTW Capability, lokakuu 2004 n:o 17 George Perkovich, Deconfl ating “WMD”, lokakuu 2004 n:o 18 Jonathan B. Tucker and Stacy M. Okutani, Global Governance of “Contentious” Science: The Case of the World Health Organization’s Oversight of Small Pox Virus Research, lokakuu 2004 n:o 19 WMD Verification and Compliance: The State of Play Kanadan ulkoministeriön antama ja Verticin kirjoittama raportti, lokakuu 2004 n:o 20 WMD Verification and Compliance: Challenges and Responses, Kanadan ulkoministeriön antama raportti, lokakuu 2004 n:o. 21 Gary Samore, Meeting Iran’s Nuclear Challenge, lokakuu 2004 n:o 22 Gary A. Ackerman & Kevin S. Moran, Bioterrorism and Threat Assessment, marraskuu 2004 n:o 23 Trevor Findlay & Angela Woodward, Enhancing BWC Implementation: A Modular Approach, joulukuu 2004 n:o 24 Jonathan Dean, Controlling Missiles, joulukuu 2004 n:o 25 Dennis M. Gormley, On Not Confusing the Unfamiliar with the Improbable: Low-Technology Means of Delivering Weapons of Mass Destruction, joulukuu 2004 n:o 26 Jean Pascal Zanders, A Verification and Transparency Concept for Technology Transfers under the BTWC, helmikuu 2005 n:o 27 Mark Smith, Missing Piece and Gordian Knot: Missile Non-Proliferation, helmikuu 2005 n:o 28 Graham S. Pearson, The Central Importance of Legally Binding Measures for the Strengthening of the Biological and Toxin Weapons Convention (BTWC), helmikuu 2005 231 232 kauhun aseet n:o 29 Alexandre Kaliadine, Russia in the PSI: The Modalities of Russian Participation in the Proliferation Security Initiative, elokuu 2005 n:o 30 Ingrid Fängmark & Lena Norlander (toim.), Indicators of State and Non-State Offensive Chemical and Biological Programmes, elokuu 2005 n:o 31 Harald Müller, The 2005 NPT Review Conference: Reasons and Consequences of Failure and Options for Repair, elokuu 2005 n:o 32 Andreas Persbo & Angela Woodward, National Measures to Implement WMD Treaties and Norms: the Need for International Standards and Technical Assistance, elokuu 2005 n:o 33 Sergey Oznobistchev & Alexander Saveliev, Russia and the Chemical Disarmament Process, elokuu 2005 n:o 34 Annette Schaper, Transparency and Secrecy in Nuclear Weapons, elokuu 2005 n:o 35 Harald Müller, Multilateral Nuclear Fuel-Cycle Arrangements, elokuu 2005 n:o 36 Scott Parrish and William C. Potter, Nuclear Threat Perceptions and Nonproliferation Responses: A Comparative Analysis, elokuu 2005 n:o 37 Harald Müller, WMD Crisis: Law Instead of Lawless Self-Help, elokuu 2005 n:o 38 Carol Cohn yhdessä Felicity Hillin ja Sara Ruddickin kanssa, The Relevance of Gender for Eliminating Weapons of Mass Destruction, joulukuu 2005 n:o 39 Dr Vladimir V. Evseev, The Influence of the International Trade of Nuclear Materials and Technologies on the Nuclear Nonproliferation Regime, joulukuu 2005 n:o 40 Trevor Findlay, A Standing United Nations Verification Body: Necessary and Feasible, joulukuu 2005 n:o 41 Jim Walsh, Learning from Past Success: The NPT and the Future of Nonproliferation, maaliskuu 2006 KAUHUN ASEET Maailman vapauttaminen ydinaseista sekä biologisista ja kemiallisista aseista Ydinaseet sekä biologiset ja kemialliset aseet ovat kaikista aseista epäinhimillisimpiä. Aivan aiheellisesti niitä kutsutaan joukkotuhoaseiksi ja kauhun aseiksi. Ne on suunniteltu sekä levittämään pelkoa että tuhoamaan. Ne voivat valtioiden tai terroristien käsissä aiheuttaa paljon laajempaa tuhoa kuin mitkään tavanomaiset aseet. Ne kykenevät tappamaan tuhansittain ihmisiä yhdellä iskulla. Niiden vaikutukset saattavat säilyä niin meissä kuin ympäristössämmekin pitkään, joissakin tapauksissa ikuisesti. Niin kauan kuin yhdellä valtiolla on joukkotuhoaseita, etenkin ydinaseita, muutkin haluavat niitä. Niin kauan kuin niitä on yhdenkin valtion varastossa, on suuri vaara, että niitä myös käytetään jonain päivänä joko tarkoituksellisesti tai vahingossa. Seuraukset olisivat väistämättä katastrofaaliset. Tässä raportissa tohtori Hans Blixin johtama riippumaton Joukkotuhoasekomissio tarttuu tähän maailmanlaajuiseen haasteeseen ja esittää kuusikymmentä suositusta siitä, mitä maailmanyhteisö – kansalliset hallitukset ja kansalaisyhteiskunta – voi tehdä ja mitä sen tulisi tehdä.
© Copyright 2024