Pääkirjoitus
2 KON T R O LL I 1 • 2014 Sisältö #1 • 2014 Ostariammuskelusta ilmoitukset // TOTALSHOP 02, 20 ja 33 alkaa sivulta 5 >> painiksi menee taas! E 36 s. s. 26 Liikenneturvallisuusasiaa 04 PÄÄKIRJOITUS / Pääkirjoitus 05 PUNAISEN SYYSKUUN TUTKINTA / 09 SUOJAN KÄYTTÄMINEN / osa 1 Perusteita 16 KENTTÄKOULUTTAJA / Rataharjoitus: suojan takaa ampuminen 21 NELIJALKAINEN VARASHÄLYTIN / Millaista elämä on kun talossa asuu koira? 26 30 LIIKENTEEN POIKKEUSTILANTEET / autonvarustelu 32 VARUSVARASTO / 35 KIRJASTO / 40 PELILUOLA / 42 LYHYESTI / taktinen lompakko Harjoittelu Papers, please KON T ROLL I 1 • 2014 3 PÄÄKIRJOITUS KONTROLLI Pääkirjoitus Kontrolli 1 / 2014 ISSN 2341- 6947 T ällä hetkellä yksi Kontrollin foorumin vilkkaimmista keskustelunaiheista on poliisin ja vartijoiden välinen yhteistyö. Keskustelu alkoi neutraaleissa ja jopa positiivisissa merkeissä, kun lähes kaikki kehuivat, kuinka hyvin yhteistyö sujuu. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun keskusteluun tuli mukaan negatiivisia sävyjä useiden keskustelijoiden syytellessä toista osapuolta muun muassa ammattitaidottomuudesta tai ylimielisyydestä. Sittemmin keskustelu palasi neutraalimpaan sävyyn. Kustantaja Kontrolli-julkaisut Oy Päätoimittaja Seppo Vesala Taitto & Editointi Juha Harju Toimittajat Antti Sirkkala Timi Tikkanen Juha Rämänen Valokuvaaja Timi Tikkanen Ammattitaidottomia ja ylimielisiä yksilöitä lienee kaikissa kuviteltavissa olevissa ammattiryhmissä, ja hätäisen on helppo vedota vanhaan sanontaan, että yksi mätä hedelmä pilaisi koko korin. Viisas näkee kuitenkin yksittäistapauksen läpi ja muodostaa käsityksensä ennemmin kokonaisuuden kuin itselle tai tutulle sattuneen ikävän kokemuksen perusteella. Numerossa avustaneet Jenny Wesanko Kannen kuva Juha Rämänen Yhteydenotot toimitus@kontrolli.fi sukunimi@kontrolli.fi Ei varmaankaan ole harvinaista, että yhteistyötahojen välisessä työskentelyssä on jonkin verran hankausta, oli ala mikä tahansa. Kitkaa saattaa esiintyä esimiestasollakin, vaikka kenttäväki työskentelisi sulassa sovussa, tai päinvastoin. Täydellisyyteen tuskin koskaan päästään, mutta sitä on hyvä tavoitella. mainosmyynti myynti@kontrolli.fi Osoite Kontrolli-julkaisut Oy PL 10 40321 Jyväskylä On totta, että poliisin ja vartijoiden välillä on vaikeaa saavuttaa tasavertaista kumppanuussuhdetta, koska poliisi valvoo yksityisen turvallisuusalan toimintaa. Kentän tasolla avun tarve on kuitenkin molemminpuolista, ja kaikkia hyödyttää, jos yhteistyö toimii hyvin. Jo työturvallisuuden kannalta on suotavaa, että esimerkiksi tieto mahdollisista uhkakuvista kulkee mahdollisimman jouhevasti eri organisaatioiden välillä – puhumattakaan, että apua uskalletaan pyytää ja antaa matalalla kynnyksellä. Yhteistyötä tehdään sekä virallisella tasolla, muodollisia kanavia pitkin, että epävirallisia reittejä, henkilökohtaisten suhteiden avulla. Kontrollin yhtenä tavoitteena on toimia sillanrakentajana ja tiedonjakokanavana eri turvallisuusalan ammattiryhmien välillä, mikä lämmittää suhteita ja parantaa ammattilaisten välistä yhteistyötä. Mitä enemmän toista ja toisen työtä tunnetaan, sitä helpompaa tähän on luottaa. Toimiva yhteistyö on kaikkien etu. Toimitus vastaanottaa julkaistavaksi tur vallisuusaiheista materiaalia, mutta julkaisusta pitää aina erikseen sopia. Aineisto hyväksytään sillä ehdolla että Kontrollijulkaisut Oy saa käyttää sitä veloituksetta uudelleen. Toimitus ei vastaan materiaalin säilyttämisestä tahi palauttamisesta. Lehden sisältö pyritään saamaan mahdollisimman totuudenmukaiseksi, mutta Kontrollijulkaisut Oy ei vastaa esiintyvistä virheistä. Kaikki lehden oikeudet ovat Kontrolli-julkaisut Oy:llä, materiaalin tuottaneilla henkilöillä tai muilla oikeudenhaltijoilla. twitter.com/vouti twitter.com/kessu Seppo Vesala neljännen valtiomahdin edustaja w w w.facebook.com/kontrolli w w w.kontrolli.fi w w w.kontrolli.fi/keskustelu 4 KON T R O LL I 1 • 2014 Punaisen syyskuun tutkinta Syyskuun 21. päivä oli viime vuoden pisin vuorokausi nairobilaisessa Westgaten ostoskeskuksessa, Keniassa. Se päättyi vasta kolme päivää myöhemmin vaatien kaiken kaikkiaan 72 kuolonuhria. Virallisesti. teksti: Antti Sirkkala kuvitus: Juha Harju kuvat: julkinen lähde KON T ROLL I 1 • 2014 5 W estgaten ostoskeskukseen hyökkäsi syyskuun 21. päivä islamistisen terroristijärjestön al-Shabaabin taistelijoita, jotka pitivät satimeen jääneitä siviilejä sekä ostoskeskusta piirittäneitä poliiseja ja sotilaita kauhun vallassa neljä päivää. Kenialaiset vallesmannit ovat tunnetusti varsin kovaotteisia - kuten kaikkialla muuallakin, Sorsapuiston ja ylipäätään Pohjoismaiden ulkopuolella. Piiritys Westgatessa päättyi Kenian turvallisuusviranomaisten kentällä suorittaman jalkatyön tuloksena. Länsimaat antoivat Kenialle apua piirityksen ratkaisemisessa, ja esimerkiksi yhdysvaltalainen verkkolehti International Business Times kertoi Kenian ja Israelin keskinäisen sopimuksen nojalla paikalla olleen myös israelilaisia operaattoreita osallistumassa jopa taisteluihin. Israelin ulkoministeri ei suostunut myöntämään eikä kieltämään väitettä. Verijäljet johtavat Somaliaan Al-Shabaab, Somaliaa vuosia piinannut islamistinen terroristijärjestö otti vastuun iskusta. Kenia ei ole ulkopuolinen uhri, vaan Somaliassa käynnissä olevan konfliktin osapuoli. Kenia on tukenut Somalian laillisen hallituksen taistelua al-Shabaab-järjestöä vastaan hyvällä menestyksellä, ja al-Shabaabin ote Somaliasta onkin rauennut pikkuhiljaa. Kenian osallistumisen konfliktiin ymmärtää varsin hyvin. Al-Shabaab on iskenyt laajalti Somalian rajojen ulkopuolella ja on puhtaasti Kenian sekä muiden Somalian ei-islamististen naapurien intresseissä estää järjestön nousu Somalian vallankahvaan. Al-Shabaab oli uhkaillut Keniaa kostotoimilla jo vuoden 2011 lopulta lähtien. Tuolloin Kenia oli osallisena Somaliassa tehdyssä sotilasoperaatiossa, joka kuritti al-Qaedan afrikkalaista vasallia kovalla kädellä. Joitakin terroritekoja suunnitelleita ihmisiä oli uhkausten jälkeen otettu kiinnikin. Uhrit, jotka kenialaisessa ostoskeskuksessa kuolivat, olivat kuitenkin ulkopuolisia, kuten terrorismissa laita yleensä on. Kenialaisten lisäksi terrori-iskussa kuoli ihmisiä kahdestatoista eri kansallisuudesta. Westgate lienee valikoitunut kohteeksi juuri profiilinsa vuoksi: ostoskeskuksessa asioi paikallista ja kansainvälistä politiikan ja liike-elämän eliittiä. Todennäköisyys, että iskuun osallistuneiden joukossa olisi ollut suomalainen, on pienentynyt varsin merkittävästi. Kun ostoskeskus oli lopulta puhdistettu terroristeista, Kenian viranomaisten välittömästi antamien tietojen mukaan 61 siviiliä ja kuusi turvallisuusalan ammattilaista oli saanut surmansa. Vastaavasti samojen lähteiden mukaan viisi terroristia kuoli ja yksitoista otettiin kiinni elävänä. Kuukausien kuluessa ja tutkinnan edetessä tietoja on jonkin verran päivitetty. Ei voida kuitenkaan esittää ilman reunamerkintöjä tai sivulauseita tilannekuvan olevan yhtään sen selkeämpi kuin se oli piirityksen päättyessä. Asiat eivät menneet Westgatessa niin kuin elokuvissa. Edes huonossa. 6 KON T R O LL I 1 • 2014 Myös hyökkääjät esiintyivät iskun aikana kansallisilta taustoiltaan varsin kirjavana seurakuntana. Sosiaalista mediaa tiedottamisessa ja rekrytoinnissa käyttävä al-Shabaab piti hyökkäyk- FBI on laittanut kattavan verkoston toimistoja ympäri maailman. Tässä Lähi-itä ja Afrikka. Lähde: FBI F sen aikana meteliä Twitterissä, josta sen luomia tilejä suljettiin jo hyökkäyksen aikanakin. Yhdessä vaiheessa terroristijärjestö julkaisi nimilistan iskuun osallistuneista ihmisistä ja näiden kotipaikoista. Listalle pääsivät niin Kanada, Syyria kuin Yhdysvallatkin. Meidän fennojen kannalta melkoinen tienvarsipommi oli kuitenkin väitetty 23-vuotias “Ismail G.”, jonka kotikaupungiksi al-Shabaab väitti Helsinkiä. Muutaman viikon media jaksoi makustella mahdollisella suomalaisterroristilla, mutta jäljet kylmenivät varsin nopeasti. Viimeksi asiaa ruodittiin mediassa lokakuussa. Sittemmin tapaus tuntuu kadonneen eläkepamppujen luksusautojen pakokaasuihin. varsin merkittävästi. Ylitarkastaja avaa myös käytännön tutkinnan toteuttamista: - Totta kai selvitämme kaikki vihjeet, joita tämän asian tiimoilta meille tulee. Tutkinnan Keniassa tekevät kuitenkin sikäläiset viranomaiset. Suojelupoliisi enää tällä hetkellä lähinnä odottaa heidän hteydenottoaan mikäli tutkimuksissa ilmenisi jotain Suomea koskevaa. Tuomas Portaankorvan mukaan tarvittavat kontaktit ovat olemassa, mikäli Suomen ja Kenian viranomaisten välistä yhteistyötä tarvittaisiin: - Meillä on Kenian lähetystössä yhdyshenkilö, hän päättää haastattelun. Suomen osalta Kenian iskun tutkinnan viimeisimpiä käänteitä Kontrolli-lehdelle avasi ylitarkastaja Tuomas Portaankorva Suojelupoliisista. - Heti kun mahdollisuus Suomesta lähtöisin olevan osallisuudesta tapahtumiin nousi esiin, ryhdyttiin asiaa selvittämään käytettävissä olevin keinoin mutta esimerkiksi rekistereistä ei sopivaa henkilöä löytynyt, Portaankorva taustoittaa. - Asiaa ei voida kieltää, mutta toisaalta viranomaisten tutkimuksissa - niin täällä kuin Keniassakaan - ei ole ilmennyt seikkoja, jotka vahvistaisivat väitteen suomalaisen mukanaolosta terrori-iskussa, kertoo Portaankorva ja jatkaa, että mitä pidemmälle tutkimuksissa on päästy, todennäköisyys, että iskuun osallistuneiden joukossa olisi ollut suomalainen, on pienentynyt Twitterissä hyökkäyksen aikana julkaistussa listassa ei vielä mainittu norjalaisia, mutta myöhemmin esiin nousi huhuja mahdollisesta norjalaisesta tekijästä. Jopa siinä määrin, että Norjan turvallisuuspoliisi PST tiedotti lokakuun toisella viikolla aloittavansa tutkimukset mahdollisen norjalaisen osuudesta terroritekoon. Kenialainen palapeli Kahdeksan päivää myöhemmin PST:n kotisivuille ilmestyi uusi tiedote – päivää aiemmin brittilehdistö oli julkistanut norjalaiseksi epäillyn nimen. PST tyytyi lakonisesti ilmoittamaan, että tutkimuksissa ilmenneet seikat viittaisivat yhä vahvemmin norjalaisen henkilön sekaantuneen terrori-iskuun, mutta ei ottanut vielä sen tarkempaa kantaa yksityiskohtiin. Tämän jälkeen - ei USS Cole joutui Al-Qaedan itsemurhaiskun tuhoamaksi Afrikan sarvesta pohjoiseen kolmetoista vuotta aiemmin. Alue on ollut pitkään terroristien hiekkalaatikko. KON T ROLL I 1 • 2014 7 Poliisit vastasivat tulitukseen surmaten kolme sotilasta. kaikkiaan vain neljä, mutta lyhyemmällä kirjainyhdistelmällä nimetyn aakkosorganisaation tutkimusten perusteella he kaikki saivat ostoskeskuksessa surmansa. Merirosvoja lankulle mitään! Koska asiasta ei sen koommin ole tiedotettu Norjan turvallisuuspoliisin sivuilla, Kontrolli yritti ottaa yhteyttä PST:hen tiedustellakseen, missä vaiheessa tutkimukset tällä hetkellä ovat, mutta ikävä kyllä turskan ja öljyn maasta ei reagoitu yhteydenottoyrityksiin. Saattaa olla, etteivät tutkimukset olekaan edenneet toivotulla tavalla. Kenian viranomaisten alkuperäistiedot varsinkin kiinniotettujen suhteen ovat nyt ruudinsavun hälvettyä joutuneet varsin outoon valoon. Syytteeseen ei ole vieläkään laitettu itse terrori-iskusta ketään, tuomioista puhumattakaan. Asiaintila herättääkin enemmän kysymyksiä kuin varmoja vastauksia tuntuu olevan tarjolla. Kuinka monta hyökkääjiä kaiken kaikkiaan oli? Jos kaikki eivät kuitenkaan saaneet surmaansa, ovatko Kenian viranomaiset voineet tupeksia niin pahasti, että hyökkääjiä pääsi pakenemaan uhrien joukossa? Ulkomaiden viranomaiset eivät hekään kaikki olleet tyytyväisiä tutkinnan varhaisessa vaiheessa kenialaisten tekemiin linjauksiin. Moni tutkintaryhmä joutui poistumaan maasta tyhjin käsin Kenian evätessä pääsyn tapahtumapaikalle. Toisaalta on selvää, että rajatulle alueelle olisi ollut tunkua, jos ovet olisi pidetty auki. Ketä sellainen olisi palvellut? Ei varmasti ainakaan teknistä tutkintaa. Juutalaisten lisäksi myös ainakin amerikkalaisilla on painavia intressejä Westgaten verilöylyn penkomiseen. Yksi viranomainen, jolle kenialaiset eivät näyttäneet ostoskeskuksen ovea, onkin Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI. Organisaatio on luonnollinen kumppani tämänkaltaisen sotkun selvittelyssä. Pohjois- ja Itä-Afrikassa tapahtuu varsin paljon terrorismiin kytkeytyvää toimintaa, ja liittovaltion poliisi on rakentanut varsin kattavan toimintaverkoston maailman ympäri - aivan erityisesti Arabian niemimaalle ja Afrikkaan. Aivan vastikään, tammikuun 10. päivä, FBI julkaisi kotisivuillaan lähetystöavustaja Dennis Bradyn haastattelun Nairobista. Aiemmista yhdysvaltalaisista viranomaislausunnoista poiketen Bradyn mukaan FBI:n tutkimusten perusteella yksikään ostoskeskukseen hyökänneistä terroristeista ei päässyt karkuun. Esimerkiksi NYPD oli antanut jo alun perin arvion, että neljä hyökkääjää olisi päässyt pakenemaan, eikä heitä enempää olisi ollutkaan. FBI on lopulta osittain eri mieltä. Hyökkääjiä on kyllä ollut heidänkin mielestään kaiken 8 KON T R O LL I 1 • 2014 Vaikka itse tutkinnan yksityiskohtaisia käänteitä ei maailman medioissa käsiteltykään, joltensakin laajaa huomiota saivat syytökset, joiden mukaan kenialaisviranomaiset syyllistyivät ostoskeskuksen liikkeiden putsaamiseen. Asiasta on esimerkiksi videotallennetta. Surullisempia ovat kuitenkin tiedot paikallispoliisin ja paikalle saapuneen Kenian armeijan välisestä tulitaistelusta. Esimerkiksi paikallinen The Star -sanomalehti siteerasi lokakuussa Nairobin paikallispoliisia, jonka mukaan Kenian asevoimien saapuessa paikalle ottamaan vastuun piirityksestä, nämä ampuivat yhden poliisiviranomaisen kuoliaaksi. Poliisit vastasivat tulitukseen surmaten puolestaan kolme sotilasta. Vaikka viranomaisten toiminta tapahtuman selvittämisessä onkin ollut merkittävän haloon kohteena, on siviilien hyökkäyksen alettua osoittama rohkeus sen sijaan saanut kiitosta: Uutisoinnin mukaan heti hyökkäyksen alettua siviilit toimivat rohkeasti ja päättäväisesti kanssaihmisten ja läheistensä auttamiseksi. Aseistautuneita ulkopuolisia meni tiedon hyökkäyksen alkamisesta saatuaan jopa paikalle hakemaan rakkaitaan turvaan. Ainoat, jotka Kenian viranomaiset ovat tähän mennessä saattaneet leivättömän pöydän ääreen Westgaten verilöylyyn liittyen, ovat neljä iskuun osallistumatonta nuorehkoa somalitaustaista miestä. Nairobin alueella asuvia merirosvoja syytetään avunannosta terrori-iskun valmisteluun. Syytteen mukaan he esimerkiksi majoittivat iskun tehneitä ihmisiä luonaan. Kaikki neljä ovat kieltäneet esitetyt syytteet ja anoneet päästä vapaiksi, mistä huolimatta he tulevat viettämään tutkinnan ajan kiven sisässä. Kenian presidentti Uhuru Kenyatta myönsi jo lokakuussa julkisesti, että ostoskeskusiskun ratkaisemisessa tumpeloitiin. - Jokin meni Westgatessa pahasti pieleen, hän lausui lokakuussa Nairobin poliisiviranomaisten luo suuntautuneen vierailunsa aikana pitämässään puheessa. Mikä kaikki Westgatessa menikään pieleen ja mitä ostoskeskuksessa todella tapahtui kohtalokkaiden neljän päivän aikana, saadaan tuskin koskaan täysin ja aukottomasti selville. Kiinnostavinta meidän kannaltamme lienee enää se, miten norjalaisten tutkinnan kanssa käy. .. .. suojan kayttaminen osa 1 perusteita Kun luodit rillä, oman miseksi Suojatyypit Lyhyt kertaus eri suojatyypeistä; aihetta käsitellään tarkemmin Kontrollin numeroissa 1-2/2012. Ballistinen suoja: Ballistinen suoja on kovaa suojaa, näkösuojaa. Mikä tahansa este, joka estää tai vaikeuttaa vastapuolta näkemästä suojan takana piilottelevaa henkilöä, on visuaalista suojaa. Visuaalisen suojan käsitettä voidaan laajentaa kattamaan kaikki aistit; ihmisvastustajaa ajatellen lisäksi lähinnä kuuloaistin, mutta esimerkiksi koiria vastaan myös hajuaistin. Dynaaminen suoja: Dynaaminen suoja viittaa liikkumiseen. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että liikkuvaan maaliin on vaikeampi osua kuin paikallaan olevaan. Dynaamista suojaa voi käyttää myös paikallaan seisten: esimerkiksi nyrkkeilijät liikuttavat ylävartaloaan ollessaan vastustajan lyöntietäisyydellä, jolloin päähän osuminen on vaikeaa. Spatiaalinen suoja: Spatiaalinen suoja tarkoittaa etäisyyden hyväksi käyttämistä. Tyypillisesti tämä tarkoittaa etäisyyden ottamista hyökkääjään, mutta se voi olla myös esimerkiksi pesäpallomailalla aseistautuneen hyökkääjän iholle menemistä, jolloin tämä ei pysty käyttämään asettaan tehokkaasti. Aggressiivinen suoja: Hyökkäys on paras puolustus, ja jos taistelu siirretään vastustajan kenttäpäätyyn, tämän on vaikeaa lähteä rakentamaan hyökkäystä ainakaan niin kauan, kun painetta kyetään pitämään päällä. Kognitiivinen suoja: Kognitiivinen suoja tarkoittaa käytännössä vastustajan hämäämistä. Oletusarvo on, että myös hyökkääjä kärsii taistelun luomasta stressistä, joka huonontaa päätöksentekokykyä ja loogista ajattelua. Jos tehdään jotain odottamatonta, vastustajalla saattavat rattaat lyödä hetken aikaa tyhjää, ennen kuin hän pääsee peliin mukaan. nahkan olisi ympä- turvaa- syytä mennä suojaan. Suojan käyttäminen voi kuitenkin olla yllättävän monisyinen asia. joka estää fyysisesti hyökkäystä osumasta kohteeseen; esimerkiksi poteron suojavalli, joka on riittävän paksu pysäyttämään vastustajan luodit. Visuaalinen suoja: Visuaalinen suoja tarkoittaa viuhuvat teksti ja kuvat: Seppo Vesala K ontrollin numeroissa 1/2012 ja 2/2012 esiteltiin kuusi suojatyyppiä – ballistinen, visuaalinen, dynaaminen, spatiaalinen, aggressiivinen ja kognitiivinen – ja puhuttiin lyhyesti niiden käyttämisestä. Tässä kaksiosaisessa artikkelissa asiaan pureudutaan tarkemmin suojan käyttämisen taktiikkaan keskittyen ballistisen suojan käyttämiseen ampuma-asetta vastaan. Perusteita Riippumatta siitä, luetaanko suomalaisia turvaluokiteltuja poliisin taktiikkaa käsitteleviä tekstejä vai amerikkalaisia julkisesti levityksessä olevia kaupallisia poliisitaktiikkaa käsitteleviä kirjoja, taktiikoissa on havaittavissa tiettyjä yhtäläisyyksiä. Tämä on ymmärrettävääkin, sillä suomalaisten taktiikoiden lähteenä ovat toimineet esimerkiksi amerikkalaisen lehtimiehen Charles Remsbergin kirjat Street Survival ja Tactical Edge, jotka on esitelty Kontrollin numerossa 4/2010. Taktiikat eroavat joiltakin osin sotilastaktiikoista, mikä selittyy muun muassa toimintaympäristöjen eroissa. Näiden toimijoiden käyttämiä taktiikoita ei kuitenkaan tule eriyttää toisistaan liikaa, sillä silloin kun nuolisade pimentää auringon, poliisin taktiikat alkavat muistuttaa enemmän sotilastaktiikoita kuin perinteisiä poliisin partiotaktiikoita. Tässä artikkelissa keskitytään ballistisen suojan käyttämiseen tilanteessa, jossa vastapuolella on ampuma-ase. On kuitenkin syytä huomata, että suojatyyppi tulee aina suhteuttaa hyökkäyksen laatuun: auton kylki tarjoaa hirvikivääriä vastaan lähinnä visuaalista suojaa, mutta pienoiskivääriä vastaan se on ballistinen suoja. Ja heitettyä pulloa vastaan ballistiseksi suojaksi riittää verkkoaita. KON T ROLL I 1 • 2014 9 Suojan käyttämisen nyrkkisääntöjä ovat suojan maksimaalinen käyttö sekä oikea etäisyys suojasta. Näitä nyrkkisääntöjä käsitellään tarkemmin tässä artikkelissa. Suojaan siirtyminen Aseuhkatilanteissa pyritään luonnollisesti käyttämään hyväksi ballistista suojaa mahdollisimman tehokkaasti. Suojan käyttäminen on kuitenkin aina kompromissi: jos suojaa käytetään maksimaalisesti, se haittaa omaa toimintaa. Tehtävän suorittaminen edellyttää aina jonkintasoista riskinottoa, joten onkin löydettävä oikea tasapaino riskin ottamisen ja toiminnan sujuvuuden välillä. Vaikka ballistisen suojan käyttämisestä joudutaankin joskus tinkimään, sen asemesta voidaan käyttää muita suojatyyppejä. Ihmisen joutuessa äkillisen hyökkäyksen kohteeksi, jolloin taistelustressi puskee nopeasti päälle, tilanteesta pyritään perääntymään mieluiten samaa reittiä, jota paikalle on menty. Stressin ollessa kova suunnitelmien tekeminen on hyvin hankalaa. Näiden syiden takia tehtävälle mentäessä ja kohdepaikkaa tai -henkilöä lähestyttäessä tulee kiinnittää huomiota lähistöllä oleviin suojiin sekä perääntymisreitteihin. Jos ennakkotietojen perusteella väkivallan uhka on korostunut, kannattaa kohteen lähestyminen suorittaa suojasta toiseen liikkuen – ei välttämättä suojassa pysyen, mutta siten, että reitin varrelle osuu useita suojaksi kelpaavia paikkoja. Mikäli äkillinen hyökkäyksen kohteeksi joutuminen aiheuttaa pakenemisreaktion, reitti kulkee kuin itsestään useiden ballististen suojien kautta. Myös ennakkotiedoiltaan vähemmän vaarallisille tehtäville mentäessä suojia ja perääntymisreittejä tulee pitää silmällä. Jos aseuhkatilanne syntyy äkillisesti eikä kenttäsika ole voinut mennä ennakoivasti suojan taakse, on suojaan pääseminen tärkeintä. Kun sopivat suojat on jo kohdetta lähestyttäessä kartoitettu valmiiksi, suojan paikallistamiseen ei tilanteen äkil- 10 KON T R OL LI 1 • 2014 lisesti kuumentuessa tarvitse uhrata aikaa, vaan siirtyminen voidaan aloittaa saman tien. Koska kenttäsika on vaarassa tulla ammutuksi, on siirtyminen luonnollisesti tehtävä parasta mahdollista vauhtia. Paras mahdollinen vauhti ei kuitenkaan välttämättä tarkoita mahdollisimman nopeasti liikkuen, vaan tulee ottaa huomioon tilanne kokonaisuutena. Nyrkkisääntönä suojaan tulee pyrkiä mahdollisimman nopeasti, ja vaikka voisi ajatella, että liikkeen aikana kannattaisi ampua hyökkääjää kohti, liikkumisen kanssa samanaikainen ampuminen hidastaa sekä liikkumista että ampumista, ja kaiken lisäksi osumatkin ovat huonompia. Onkin parempi päästä mahdollisimman nopeasti suojan taakse, minkä jälkeen ase vedetään esille ja ammutaan paikaltaan, suojan takaa, jolloin kohteeseen osutaan varmemmin – ja samalla eliminoidaan tehokkaammin muualle ympäristöön päätyvät luodit. Jo pelkkä aseen esille ottaminen liikkumisen aikana paitsi hidastaa liikkumista, myös altistaa virheille ja onnettomuuksille. Jo pelkästään se, jos aseen kahvasta ei saada hyvää otetta, hidastaa ampumista ja huonontaa osumia. On olemassa myös tilanteita, joissa voi olla järkevää ampua liikkumisen aikana. Esimerkiksi jos alusta on liukas tai muuten vaikeakulkuinen, nopea juokseminen saattaa altistaa kaatumiselle. Tällöin voi olla järkevää liikkua hitaammin ja samalla yhdistää aggressiivisen suojan käyttäminen dynaamiseen suojaan. Toinen esimerkki tilanteesta, jossa liikkumisen ja ampumisen yhdistäminen voi olla järkevää, on tilanne, jossa kenttäsika on seissyt reilun käsivarrenmitan päässä kohdehenkilöstä esimerkiksi puhuttamassa tätä, ja kohdehenkilö hyökkääkin äkillisesti teräaseen kanssa kimppuun. Syntyneessä hätävarjelutilanteessa eräs toimintatapa on ottaa hyökkääjään etäisyyttä peruuttamalla nopeasti ja samalla ampua tätä useita kertoja nopeassa tahdissa. Tai jos jo kertaalleen ammuttua ja maahan makaamaan jäänyttä kohdetta lähestytään aseella uhaten esimerkiksi henkilön kiinniotta- sivuttaisliike vaikeuttaa osumista huomattavasti enemmän kuin suoraan poispäin suuntautuva liike. miseksi ja tämä kohottaa äkillisesti aseen kohti lähestyvää poliisia, kohteen ampuminen lienee järkevä ratkaisumalli. Tällöin tosin kenttäsian ase on jo ollut valmiiksi esillä ja osoittanut kohteeseen, joten aseen esille ottamiseen ja kohteen tähtäämiseen ei kulu aikaa. Lisäksi kenttäsika toivottavasti on jo valmiiksi luotikilven eli ballistisen suojan takana, joten suojaan siirtyminen ei senkään puolesta ole välttämätöntä. Jos etäisyys suojaan on lyhyt ja suojan taakse päästään nopeasti, sinne tulee pääsääntöisesti mennä nopeinta mahdollista reittiä. Jos matka on pidempi tai jos suorin reitti suojaan kulkee suoraan poispäin hyökkääjästä, voi olla järkevää tehdä voimakasta siksak-liikettä hyökkääjän ampumasektorin poikki: Jos lähellä ei ole suojaa tai sellaista ei ole etsitty valmiiksi, voidaan turvautua pelkkään dynaamiseen suojaan: Otetaan muutama ripeä askel hyökkääjän ampumasektorin poikki ja liikkeen aikana vedetään ase esille. Jotta dynaamisen suojan käyttämisestä saataisiin maksimaalinen hyöty, on liikkeen oltava ripeää, sen on suuntauduttava poikittain vastustajan ampumasektorin poikki, eikä liikkumista tule jatkaa kauempaa kuin mitä aseen ampuma-asentoon saaminen kestää. Äkillinen liikkeellelähtö saattaa hämätä vastapuolta ja toimia kognitiivisena suojana antaen kenttäsialle joitakin sekunnin murto-osia ylimääräistä aikaa. Liike itsessään vaikeuttaa vastapuolta osumasta, mutta mitä pidempään liike jatkuu, sitä paremmin ampuja ehtii säätää tähtäystä kohdilleen. Jos kenttäsika tekee vain nopean ja räväkän sivuttaisliikkeen, sillä saavutetaan parhaiten hämäysvaikutus. Vastustajan on vaikeaa osua kenttäsikaan liikkeen aikana. Kun ase vedetään esille liikkeen aikana, ihanteellisessa tapauksessa ase on saatu ampumaotteeseen ennen kuin vastustaja on ehtinyt toipua hämmästyksestä. Kun laukaukset ammutaan liikkeen pysähdyttyä, saadaan kohdehenkilöön varmemmin osumia. Ei myöskään pidä vähätellä toiminnan puolustettavuutta jälkikäteisessä tarkastelussa: on paljon helpompaa puolustaa paikaltaan ammuttuja laukauksia kuin jos ne olisi ammuttu liikkeen aikana, erityisesti jos jokin laukauksista olisi osunut sivulliseen henkilöön. KON T ROLL I 1 • 2014 11 Etäisyys suojaan Nyrkkisäännön mukaan suojan takana ollaan reilun käsivarren mitan päässä suojasta, jolloin ollaan paremmin turvassa mahdollisilta kimmokkeilta kuin kiinni suojassa oltaessa: suojana käytettyyn esteeseen osuvat luodit voivat kimmota suojasta matalassa kulmassa. Jos ollaan tarpeeksi irti suojasta, kimmokkeet viuhahtavat ohi. Vaikka tämä on yleensä ainoa syy, jolla perustellaan etäisyyttä suojaan, myös muita syitä on. Suojassa kiinni oleminen rajoittaa näkökenttää ja saattaa jopa aiheuttaa putkinäköä, jolloin etumaaston tarkkailu ja vastustajan etsiminen sieltä hankaloituu. Suojaan kiinni liimautuminen saattaa aiheuttaa myös henkistä ripustautumista: Kun on päästy turvaan, tilanteen aiheuttama stressi saattaa aiheuttaa suojan taakse käpertymistä; ikään kuin oltaisiin pesässä turvassa. Pahimmillaan suojaan saatetaan jopa käpertyä siten, että ympäristön tarkkailu unohtuu kokonaan, eikä hetken päästä enää tiedetä, missä kohdehenkilö on. Mikäli tilanteessa on tarpeen lähteä liikkeelle, saattaa vaatia henkistä ponnistelua saada itsensä liikkeelle tutusta suojapaikasta. Riippuen liikkeen suunnasta suojassa kiinni oleminen saattaa hidastaa liikkeelle lähtemistä jo puhtaasti fyysisenä suorituksena: Jos lähdetään eteenpäin, esimerkiksi kohti seuraavaa suojaa tai kiinni kohdehenkilöön, kenttäsian on ensin siirryttävä suojan sivulle ja vasta sen jälkeen eteenpäin, kun kauempana suojasta seistessä suojan voi kiertää yksinkertaisesti lähtemällä liikkeelle etuviistoon. Myös suojan taakse vetäytyminen saattaa hidastua, jos kenttäsika on kiinni suojassa: Jos kohdetta on esimerkiksi tähdätty aseella, ase ja sitä pitelevä käsi ovat luultavasti suojan reunan etupuolella. Jos tästä tilanteesta pyritään vetäytymään nopeasti suojan taakse, asekäsi takertuu helposti suojaan kiinni estäen kenttäsikaa pääsemästä suojaan. Tämä ongelma korostuu pitkillä aseilla ammuttaessa. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä syynä siihen, miksi ampujan ei tule olla kiinni suojassa, on ampumisesta aiheutuvan suuliekin käyttäytyminen. Jos ampuja on selvästi suojan takana, aseen piipusta vapautuvat ruutikaasut pääsevät leviämään vapaasti joka suuntaan, mutta jos ampuja on sijoittunut esimerkiksi talon kulman taakse suojaan ja aseen piippu ulottuu kulman yli, osa ampuessa vapautuvista ruutikaasuista osuu seinään ja kimpoaa takaisin. Syntynyt pöllähdys haittaa ampujaa näkemästä kohteeseen. Erityisesti pimeällä, valaisimen kanssa ammuttaessa ilmassa pyörteilevä aseen piipusta lentänyt palamisjäte saattaa muodostaa usean sekunnin ajaksi sumuseinän, joka estää ampujaa näkemästä kohdetta ja samalla tarkkailemasta voimankäytön seurauksia tai näkemästä, jos kohdehenkilö päättää esimerkiksi lähteä liikkeelle. Koska on olemassa lukuisia syitä, miksi ampujan ei pidä olla kiinni suojassa, kyseessä on kiveen hakattu sääntö, johon ei ole poikkeuksia? Väärin. On useita syitä ja olosuhteita, jolloin tätä nyrkkisääntöä on syytä rikkoa. Ilmeisiä syitä, joiden takia ei ole viisasta ottaa etäisyyttä suojasta ovat esimerkiksi se, että suojan takana oleva maasto ei ole turvallinen, jokin este – esimerkiksi suojan takana oleva aita – estää kenttäsikaa ottamasta etäisyyttä, tai maanpinta nousee tai laskee suojan takana niin voimakkaasti, että suojan käyttäminen on mahdollista vain siinä kiinni oltaessa. 12 KON T R OL LI 1 • 2014 KON T ROLL I 1 • 2014 13 Etäisyys autoon noin käsivarren mitta. Sama tilanne noin 45 asteen kulmasta katsottuna; auto ei enää tarjoa suojaa. Kenttäsika on kiinni auton kyljessä. Sivulta katsottuna konstaapeli on hieman paremmin suojassa. 14 KON T R OL LI 1 • 2014 Toinen syy siihen, että halutaan olla kiinni suojassa, on se, että vastustaja on sijoittunut selvästi korkeammalle kuin kenttäsika. Esimerkiksi pakettiauto ei välttämättä tarjoa suojaa talon katolla olevalta pyssymieheltä, jos auton taakse suojautunut kenttäsika ei ole kiinni auton kyljessä. Ja vaikka pakettiauto ei tarjoakaan esimerkiksi kiväärimiestä vastaan muuta kuin näkösuojaa, on se kuitenkin tyhjää parempi. Ja jos kenttäsika on päässyt näkösuojaan kohdehenkilön huomaamatta, tämä ei edes yritä ampua kohti, koska ei tiedä kenttäsian olemassaolosta. Jos vastustajan tarkka sijainti ei ole tiedossa – esimerkiksi tiedetään, että kohdehenkilö on suojautunut auton taakse, mutta hän saattaa tulla esiin joko keulan tai perän puolelta – tai vastustajia on useita, voi olla järkevää olla kiinni suojassa. Mitä enemmän irti suojasta ollaan, sitä kapeampi suojan eteenpäin tarjoama suojasektori on. Tämä on erityisen totta silloin, jos suoja on kapea, esimerkiksi puunrunko tai parkkihallin tukipylväs, mutta pätee myös silloin, kun kohdetta tähystetään esimerkiksi talon kulman tarjoaman suojan takaa. Lopuksi on hyvä huomata, että mitä kauempana suojasta seistään, sitä pienemmällä liikkeellä päästään kurkistamaan suojan reunan ohi ja vastaavasti takaisin suojaan. Sama pätee kuitenkin myös toisin päin, joten jos kenttäsika seisoo liian kaukana suojasta, vastapuoli voi omalla liikkumisellaan päästä sellaiseen asemaan, että suoja ei olekaan enää kenttäsian ja vastustajan välissä. Jossain vaiheessa mennään tilanteeseen, jossa osapuolten välissä oleva suoja ei olekaan enää kenttäsian vaan kohdehenkilön suoja. Tässäkin asiassa tulee siis muistaa kohtuus: riittävä etäisyys, mutta ei enempää kuin on tarpeen. Seuraavassa numerossa! Artikkelin toinen osuus, joka keskittyy suojan takaa ampumiseen ja erilaisiin ampuma-asentoihin. KON T ROLL I 1 • 2014 15 l K E N T TÄ KO U L U T TA J A teksti ja kuvat: Seppo Vesala Suojan takaa ampuminen on sosiaalisen aseenkäytön perusasioita. Kun perusteet ovat hallussa, harjoittelua tulee monipuolistaa. Kenttäkouluttaja esittää yhden, perusteita pidemmälle menevän suojankäyttöharjoituksen variaatioineen. Rataharjoitus: suojan takaa ampuminen K ontrollin tässä numerossa on suojan käyttämistä käsittelevä artikkeli. Tämä Kenttäkouluttaja liittyy suoraan kyseiseen artikkeliin ja täydentää sitä. Lukijaa kehotetaankin lukemaan Suojan käyttäminen, osa 1 ennen tähän Kenttäkouluttajaan syventymistä. Myös Kontrollin numerossa 3/2013 julkaistussa Ampumaharjoittelun realismi, osa 2:ssa puhutaan suojan käyttämisestä. Perusharjoittelun ongelmia Suojan käyttämistä harjoitellaan tyypillisesti hyvin laboratoriomaisissa olosuhteissa, jolloin ampuma-asento, etäisyys suojaan ja muut muuttujat pyritään pitämään mahdollisimman vakioina. Pääsääntöisesti ampujat jopa pyrkivät sijoittamaan ampumaharjoittelussa käytettävät harjoitussuojat eli sermit siten, että ne ovat kohtisuoraan tarkasti maalitaulun kohdalla. Tällainen perusharjoittelu sopii alkeisharjoitteluun, kun harjoittelija vasta opettelee ampuma-aseen käyttämistä sosiaalisissa tilanteissa. Harjoittelussa tulisi kuitenkin astua alkeisharjoittelusta seuraavalle tasolle heti, kun se on turvallisuutta vaarantamatta mahdollista ja kun harjoiteltava asia perusmuodossaan on kohtuullisella tasolla hallinnassa. Tämä pätee myös suojan takaa ampumiseen. rusharjoittelussa käytetystä asennosta. Lisäksi todellisuudessa ampuja saattaa joutua tulemaan pois suojan takaa etsiäkseen kohdehenkilöä etumaastosta ja saadakseen tämän ampumasektorille. Seuraava askel Kun harjoittelua halutaan viedä kohti realismia, siihen täytyy tehdä muutoksia. Eräs mielenkiintoisimmista muutoksista on Kontrollin numerossa 4/2013 esitelty harjoittelumuoto, jossa suojan takaa ampumista harjoitellaan paitsi perinteisesti kovilla patruunoilla ampumalla, myös käyttämällä harjoittelussa simulaatioaseita ja maalitauluna elävää ihmistä, joka myös suojautuu suojan taakse ja pyrkii osumaan takaisin. Käytännössä harjoittelijoiden ampuma-asennot muuttuvat melkoisesti siitä, mitä ne ovat perusharjoittelussa, ja suojaa käytetään huomattavasti tarkemmin hyväksi kuin silloin, kun kohteena on pelkkä pahvitaulu. Tämä kertoo selvästi siitä, että perusharjoittelun tapa toimia ei vastaa todellisuutta. Perusmuodossaan suojan takaa ammuttaessa harjoittelija sijoittuu sellaiselle etäisyydelle, että suoristetulla kädellä ei aivan ylety edessään olevaan suojaan, ja harjoittelija seisoo suojan takana mutta mahdollisimman lähellä sen reunaa. Ampumaasento rakennetaan valmiiksi suojan takana, ja kun harjoittelija valmistautuu ampumaan tai kuulee ampumiskomennon, hän nojaa suojan reunan yli juuri sen verran, että pystyy ampumaan tauluun, jonka sijainti on tarkasti etukäteen selvillä ja joka kerta samassa kohdassa suhteessa ampujaan. Todellisessa tilanteessa ampuma-asentoa ei luultavasti voida rakentaa suojan takana valmiiksi, vaan ampujan on ensin tähystettävä suojan takaa, ja vasta havaittuaan kohdehenkilön ja tunnistettuaan tilanteen aseenkäyttöä vaativaksi hän voi ottaa aseen esille ja tähdätä kohdehenkilöä. Kohteen etsiminen etumaastosta aseen tähtäimien läpi on omiaan aiheuttamaan ampujalle putkinäköä, ja siksi se on hidasta ja altistaa havaintovirheille. Todellisessa aseenkäyttötilanteessa ampuma-asentokaan ei välttämättä ole samanlainen kuin perusharjoittelussa. Riittää, että suojan takaa ampumiseen yhdistetään liike ampujan rynnätessä suojan taakse ennen aseen esille ottamista, kun jo havaitaan, että ampuma-asento saattaa muuttua huomattavasti pe- 16 KON T R OL LI 1 • 2014 Seuraavassa esitellään yksinkertainen harjoitus, joka tuo lisää dynaamisuutta suojankäyttöharjoitteluun. Harjoituksen voi toteuttaa normaalilla ampumaradalla sekä sisällä että ulkona. Harjoituksessa tarvitaan useita sermejä, joiden rakentamista käsiteltiin Kontrollin numerossa 3/2013 julkaistussa ampumaharjoittelun realismi, osa 2 -kirjoituksessa. Jos ampumarata on hyvin kapea, ei harjoituksesta saada yhtä paljon irti kuin leveällä radalla ammuttaessa, mutta joka tapauksessa tämä harjoitus lisää realismia ampumarataharjoitteluun. Harjoitus paitsi kehittää suojankäyttötaitoa, siinä harjoitellaan myös liikkumista, ja harjoitukseen voidaan myös yhdistää paritoimintaa. Ampumaradalle sijoitetaan useita, mielellään erikokoisia ja -muotoisia sermejä eri etäisyyksille tauluista. Sermien sijoittelussa kannattaa käyttää hyväksi koko radan leveys ja pituus, eli 25 metrin radalla kauimmaiset sermit ovat yli 20 metrin etäisyydellä tauluista, ja sermejä sirotellaan radalle koko sen leveydeltä. Taululaitteisiin sijoitetaan useita maalitauluja, jotka on merkitty toisistaan erottuviksi. Parhaimpaan tulokseen päästään, jos maalitaulut muistuttavat ihmistä ja ne reagoivat osumiin. Tällä tavalla harjoitteluun voidaan yhdistää kohteen tunnistamisharjoittelua sekä pakottaa harjoittelija seuraamaan voimankäytön vaikutuksia kohteeseen. Maalitaulujen tuunaamista realistisemman näköisiksi käsiteltiin Kontrollin numerossa 2/2013 julkaistussa Ampumaharjoittelun realismi, osa 1 -kirjoituksessa. Harjoitus alkaa siten, että suorittaja lähtee liikkeelle ampumaradan takaseinältä ja liikkuu ensimmäisen sermin taakse, kuten liikkuisi todellisen ampuma-aseuhan alla. Suojan taakse päästyään ampuja vetää aseen esille ja ampuu yhden osuman maaliin. Jos käytössä on osumaan reagoivia maalitauluja, ampuja joutuu itse havainnoimaan, reagoiko taulu osumaan, mikä lisää harjoittelun todenmukaisuutta. Normaaleihin tauluihin ammuttaessa suorittajan on vain arvioitava, osuiko rehellinen KONlaukaus T ROLL – I ja 1oltava • 2014 17 itselleen. Ampuja ampuu jokaisen suojan takaa jokaiseen radalla olevaan maalitauluun, jolloin hän saattaa joutua liikkumaan hyvinkin paljon sivulle irti suojasta saadakseen jokaisen maalitaulun tulemaan edessä olevien muiden sermien takaa näkyviin. Taulut tulee ampua sellaisessa järjestyksessä, että ampuja on itse koko ajan suojassa muihin radalla vielä jäljellä oleviin tauluihin nähden. Tauluja ei voi siis ampua järjestyksessä esimerkiksi vasemmalta oikealle, vaan siinä järjestyksessä, jossa ne tulevat ampujan näköpiiriin tämän liikkuessa sivuttain. Kun kaikki taulut on ammuttu, suorittaja siirtyy seuraavan sermin taakse, ja ampuminen alkaa alusta. Eri kohdissa rataa olevien sermien takaa ammuttaessa taulut tulevat näkyviin eri järjestyksessä: jokaisen suojan takaa ampujalle avautuu erilainen näkymä taulujen suuntaan, sillä ampujan ja taulujen välissä on muita näkyvyyttä peittäviä sermejä. Erimuotoiset ja -korkuiset suojat pakottavat suorittajan ampumaan eri asennoista, mikä myös muuttaa ampujan näkemää taulujen suuntaan. 18 KON T R OL LI 1 • 2014 Suojan käyttämisessä on oleellista, että ampuja pysyy mahdollisimman hyvin suojassa uhkaan nähden. Tämän helpottamiseksi oikeakätisen ampujan kannattaa opetella ampumaan myös vasemmalla kädellä ja päinvastoin. Tällöin suojan ”väärältä” puolelta ammuttaessa voidaan pysyä paremmin suojassa kuin jos asetta pideltäisiin normaalissa otteessa. Kätisyyden vaihtamisesta puhutaan enemmän seuraavassa Kontrollissa ilmestyvässä suojan käyttämistä käsittelevän juttusarjan toisessa osassa. Harjoituksen voi suorittaa myös parityöskentelynä, mikäli se kuuluu harjoittelijoiden työnkuvaan. Molemmat suorittajat voivat ampua yhtä aikaa omilta puoliltaan sermiä siten, että kumpikin ampuu ne taulut, jotka saa näkyviin. Kaikkiin tauluihin on kuitenkin saatava yksi osuma jokaiselta ampumapaikalta, mutta vain yksi ampuja voi ampua kutakin taulua. Suorittajien välinen kommunikaatio on tärkeässä osassa: pari viestii keskenään, mitä tauluja on jo ammuttu, suorittajat ilmoittavat parilleen lippaan tyhjenemisestä ja mahdollisista muista häiriöistä, he sopivat yhdessä liikkeelle lähtemisestä seuraavalle sermille, ja niin edelleen. KON T ROLL I 1 • 2014 19 Edellä kuvattuun harjoitukseen on helppo keksiä variaatioita. Eräs mielenkiintoinen vaihtoehto on, että suojien takaa ei ammutakaan kaikkia tauluja, vaan ainoastaan se tai ne taulut, jotka vastaavat kouluttajan kunkin sermin kohdalla antamaa kuvausta. Kouluttaja voi myös antaa kesken ammunnan uuden maalin, jonka olemassaolon harjoittelija joutuu noteeraamaan saman tien: jos hän oli joutunut tulemaan esiin suojan takaa saadakseen alkuperäisen maalin näkyviin, uusi kohde saattaa olla sellaisessa paikassa, että ampuja ei enää olekaan suojan takana tähän uuteen maaliin nähden. Tällöin ampuja joutuu vetäytymään takaisin suojan taakse ja hoitamaan uuden maalin pois päiväjärjestyksestä, ennen kuin voi jatkaa alkuperäisen kohteen ampumista. Kun rata on ammuttu läpi, se voidaan ampua uudelleen siten, että suorittaja lähtee työstämään maaleja eri puolilta sermejä kuin ensimmäisellä kerralla: jos ampuja lähti jollakin ammuntapaikalla ampumaan tauluja suojan oikealta puolelta käsin, seuraavalla vedolla voidaan aloittaa suojan vasemmalta puolelta. Toinen yksinkertainen mutta ei helppo variaatio on suorittaa harjoitus ensin valoisassa ja sen jälkeen pimeässä. Vaikka rata itsessään pysyy suorituskertojen välissä samanlaisena, pimeys ja valaisimen käyttäminen voivat muuttaa suoritusta huomattavastikin. 20 KON T R OL LI 1 • 2014 Myös tähän harjoitukseen voi yhdistää simulaatioaseiden käyttämisen. Eräs tapa on korvata maalitaulut FX-aseella aseistetulla kohdehenkilöllä. Suorittaja tai suorittajat lähtevät liikkeelle radan takaseinältä kuten normaalistikin, mutta he päättävät itse, mistä tuliasemasta kohdehenkilöä ammutaan ja miten he liikkuvat tähän tuliasemaan lähtöpaikasta. Kohdehenkilö pyrkii ampumaan suorittajia, joiden tavoitteena on saada kohdehenkilöön toiminnan pysäyttävä osuma ja välttää saamasta itse osumia. Jotta harjoitus ei vesittyisi piiloleikiksi, kohdehenkilöllä ei ole käytössään suojaa, mutta hän saa liikkua rajatulla alueella maalialueella, jolloin suorittajien suojan käyttämisen on oltava dynaamista. Jos harjoitteeseen lisätään vielä aikapaine, eivät suorittajat voi turvautua väsyttämistaktiikkaan, vaan heidän on pyrittävä aktiivisesti sellaiseen asemaan, josta pystytään ampumaan kohdehenkilöä. Jos ampumaradalle voidaan ajaa autoja, suojat muuttuvat huomattavasti pelkkiä rakennuslevyjä realistisemman muotoisiksi ja kokoisiksi. Autojen käyttäminen mahdollistaa myös esimerkiksi suojan alta ampumisen. Ylimääräisien materiaalivahinkojen välttämiseksi tällaisessa harjoittelussa tulee pitäytyä simulaatioaseharjoittelussa, vaikka maaleina käytettäisiinkin pahvitauluja. NELIJALKAINEN VARASHÄLYTIN Millaista elämä on, kun talossa asuu koira tai koiria? Koirasta on moneksi, ja kun turvallisuusalan lehteen tässä kirjoitetaan, ainakin sivutaan sitä, millainen koira on hyvä hankinta omaksi ja kodin turvaksi ja mitä sen kasvattamisessa kannattaa ottaa huomioon. teksti ja kuvat: Juha Rämänen KON T ROLL I 1 • 2014 21 H eti alkuun teen muutaman asian selväksi. Minulla on koiria, mutta en ole kouluttanut niille suojelua. Koirillani ei ole mistään lajista minkäänlaista menestystä. En ole myöskään minkään sortin koirankouluttaja, vaikka lempiohjelmani onkin Koirakuiskaaja. Tuon tekstissäni esiin näkemyksiäni muun muassa siitä, millaista on koiranpennun hankkiminen ja sen kanssa eläminen, mitä koiran pitäminen maksaa, mihin siinä sitoutuu ja mitä iloa tai hyötyä koirasta voi olla. Toivottavasti siis ne, jotka ovat harkinneet koiran hankintaa joko ihan lenkkikaveriksi tai vaikkapa talonvahdiksi, saavat käytännön vinkkejä ennen suuren päätöksen tekoa. MIKSI HALUAN KOIRAN? Koira voi elää jopa yli 15-vuotiaaksi, joten ennen koiran hankintaa tulisi olla kristallin kirkkaana mielessä, miksi koira halutaan. Hetken mielijohteesta koiraa ei kannata eikä mielestäni edes saa hankkia. Mikä on hyvä tai huono syy hankkia koira, on vaikeaa sanoa. On kuitenkin selvää, ettei koiraa kannata hankkia esimerkiksi oman miehisyyden lisäämiseksi. Täysin ääliömäistä on myös hommata koira, koska naapurillakin on. On kuitenkin olemassa paljon hyviä syitä, miksi koira kannattaa hankkia, ja niitä pitää jokaisen puntaroida tarkasti ennen hankintaa. MIKÄ ROTU? Koirarotuja on olemassa pilvin pimein, ja sekarotuisetkin ovat oma vaihtoehtonsa. Rotu määrittelee joskus vähän, joskus vähän enemmän sitä, miten koira käyttäytyy tai millaista aktiviteettia se vaatii. Rodun valinnassa tullaan uudelleen siihen, miksi koira halutaan. Jos haluaa koiran olevan rauhallinen ja pärjäävän vähällä liikunnalla, ei kannata ottaa esimerkiksi saksanpaimenkoiraa tai rhodesiankoiraa. Jos taas haluaa kätevän kokoisen koiran pieneen yksiöön, voi unohtaa tanskandoggit ja irlanninsusikoirat. On tärkeää tehdä riittävästi taustatyötä selvittääkseen, millaisia rodunomaisia käytöstapoja ja vaatimuksia rodulla on. Jos mahdollista, parasta on haastatella ihmisiä, jotka omistavat kyseisen rotuisia koiria, sillä heiltä kuulee monesti sellaisia ohjeita, joita ei kirjoista tai netistä opi. Rodulle ominaisia käytöstapoja voivat olla esimerkiksi äärimmäinen vahtivietti, kaivaminen, jäljestäminen tai riistan perässä juoksentelu. Jos koiralta haetaan jotain käyttötarkoitusta, näitä asioita kannattaa puntaroida. Ei ole rottweilerin vika, ettei se välttämättä osaa noutaa ammuttuja vesilintuja kovinkaan hyvin, eikä paikat tuhoavaa belgianpaimenkoira malinoisia saa syyttää siitä, että se on otettu asumaan neljän seinän sisälle ilman minkäänlaisia fyysisiä ja henkisiä haasteita. Mikäli koirasta toivotaan valpas vahti kotiin tai turva pimeille lenkkipoluille, muutamia rotuja on syytä tuoda esille. En lähde tarkemmin erittelemään eri rotujen ominaispiirteitä, vaan listaan joitain yleisesti tiedossa olevia koirarotuja, joilla on korkea vahti- tai suojeluvietti: • dobermanni • rottweiler • saksanpaimenkoira • bullmastiffi • bokseri Lista ei kuitenkaan ole kaiken kattava, ja on olemassa muitakin koirarotuja, jotka soveltuvat mainittuihin tarkoituksiin. Vaikka oltaisiinkin hankkimassa koiraa ensimmäistä kertaa ja 22 KON T R OL LI 1 • 2014 ’’ Koira voi elää jopa yli 15-vuotiaaksi, joten ennen koiran hankintaa tulisi olla kristallin kirkkaana mielessä, miksi koira halutaan. Hetken mielijohteesta koiraa ei kannata eikä mielestäni edes saa hankkia. koiran pääasiallinen ”käyttötarkoitus” olisi vahtiminen ja suojelu, kannattaa kuitenkin pitää mielessä se, etteivät kaikki rodut sovellu ensimmäiseksi koiraksi. Monesta rodusta annetaan näin ymmärtää, ja osan kohdalla tuo suositus onkin kohdallaan. On kuitenkin selvää, että homma on siitä kiinni, minkälainen ihminen koiran ottaa ja miten hyvin koiralle määrätään rajoja, annetaan koulutusta, liikuntaa ja niin edelleen. ESIMERKKINÄ SAKSANPAIMENKOIRA Otetaan rotukuvaukseen esimerkiksi saksanpaimenkoira. Tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että kyseisestä rodusta allekirjoittaneella on kokemusta: kymmenen vuoden ajalta ja kolmesta koirasta. Saksanpaimenkoira on erittäin energinen, parhaimpina päivinä todella viisas, kuuliainen, valpas, palvelualtis ja reviiritietoinen. Lisäksi olen vahvasti sitä mieltä, että saksanpaimenkoira voi olla yksi parhaista ja luotettavimmista roduista elämään lapsiperheessä. Niin kuin kaikki muutkin koirat, saksanpaimenkoira vaatii päivittäistä liikuntaa, mutta sitä sakemanni tarvitsee enemmän kuin moni muu rotu. Mitään vähimmäisvaatimuksia en lähde määrittelemään, mutta sen verran voi kertoa, että kannattaa varautua vähintään tunnin mittaiseen päivittäiseen lenkkiin ja pariin pienempään ulkoiluhetkeen. Aikuisen ja terveen saksanpaimenkoiran kanssa voi harrastaa kävelyn lisäksi monenlaista muutakin liikuntaa, kuten juoksua, pyöräilyä, rullaluistelua, uintia, pulkan vetoa ja niin edelleen. Vain mielikuvitus on rajana, ja koira oppii helposti uutta. Liian vähäinen liikunta voi näkyä koirasta monin tavoin. Tilapäinen liikunnan puute näkyy koiralla yleensä ylivilkkautena, joka voi olla todella hermoja raastavaa. Pidempiaikainen liikunnan puute voi altistaa erilaisille sairauksille, aivan kuten ihmisilläkin. Lisäksi koiratkin lihovat helposti, jos liikunta on vähäistä. Kaiken kaikkiaan koiran päivittäisestä liikunnansaannista huolehtiminen maksaa itsensä takaisin monella tavalla. VAHTIKOIRA Edellä listasinkin jo muutamia vahtikoiriksi soveltuvia rotuja, mutta myös monet muut koirarodut soveltuvat talonvahdiksi. Vaikka koira oltaisiinkin hankkimassa vain vahdiksi, tulisi muistaa, että koira on laumaeläin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sillä tulisi henkisen hyvinvointinsa takia olla mahdollisuus viettää laatuaikaa myös ”laumaansa” kuuluvien ihmisten kanssa. Koiralle ei riitä, että se kytketään liekaan jonnekin pihan nurkkaan ja jätetään sinne. Koiran vahtimisviettejä ja -tapoja on monia, ja monesti näihin vaikuttavat eniten koiran rotu ja jossain määrin myös sukupuoli. Monet koirarodut kykenevät puolustamaan reviiriään niin tehokkaasti, ettei isännän tai emännän karatetaitoja tarvita itäblokin keikkamiehiä vastaan. Reviirinpuolustukseen kykenevät aiemmin listatut koirat sekä esimerkiksi kaukasianpaimenkoirat, anatolianpaimenkoirat, pitbullit, belgianpaimenkoirat ja tanskandoggit. Toki yksilökohtaisia eroja voi näkyä esimerkiksi pelottomuudessa ja kovuudessa, mutta pääsääntöisesti näin. On olemassa myös sellaisia vahtikoiria, jotka eivät kykene syömään murtomiestä samalta seisomalta eivätkä välttämättä edes pienellä viiveellä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö niitä voisi kutsua vahtikoiriksi. Monet rodut ovat käytökseltään hyvin valppaita ja tarkkaavaisia sekä suojelunhaluisia, joten uhkaavasta vaarasta ilmoittaminen on hyvinkin herkässä. Monesti kykenemättömyys vastustajan täydelliseen eliminointiin johtuu rotujen pienestä koosta. Tällaisia rotuja ovat muun muassa cairnterrierit ja pinserit sekä kaikki ne rodut, jotka eivät juokse piiloon emännän käsilaukkuun ovikellon soitua. Esimerkiksi cairnterrierin omistaminen on siinä mielessä kätevää, että 7-kiloisena se syö murto-osan siitä, mitä esimerkiksi saksanpaimenkoira syö, ja sen kuljettaminen vaikka autossa on huomattavasti helpompaa. Ainut huomioitava seikka on se, että vahtikoirana tällainen koira tarvitsee ihmisen apua rosvojen kiinniotossa. Näkisin kuitenkin, että välttääkseen ylimääräiset syytteet on viisasta antaa vahtikoiran olla lähinnä pelotteena tai ilmoittamassa mahdollisista luvattomista tunkeilijoista. Jo ison vahtikoiran olemassaolo ja haukku laittavat tunkeilijan yleensä harkitsemaan kahdesti. Vaikka olisikin harkinnut koiran hankkimista tarkkaan, tehnyt runsaasti taustatöitä selvittääkseen sopivaa rotua ja päätynyt siihen, että haluaa vahtikoiran, kannattaa muistaa koirakuiskaaja Cesar Millanin teesi: ”Koira tarvitsee päivittäin liikuntaa, kuria ja hellyyttä. Tässä järjestyksessä.” PENNUN HANKINTA Internet on pullollaan koiran hankintaan liittyviä yleisohjeita, ja myös koiranpennun hankinnasta on saatavilla runsaasti tietoa. Suosittelen perehtymään netin tarjontaan näissä asioissa, mutta tässä pennun hankintaa koskevassa luvussa käsittelen sellaisia seikkoja, joita ei ihan joka sivustolla muisteta mainita. Olen listannut asioita, joita koiranpennun kanssa tulee lähes poikkeuksetta eteen jossain vaiheessa. Uudelle koiranomistajalle ne ovat varmasti luonteeltaan sellaisia ihan kiva tietää etukäteen -seikkoja. • pentu todennäköisesti puree kaikkea ensimmäiset viikot (mitä isompi rotu, sitä isompi tuho) • pentu ei ole sisäsiisti luovutusikäisenä (vanhemman pennun osalta tilanne voi olla toinen), varaudu siis jätösten keräilyyn ja intensiiviseen sisäsiistiksi opettamiseen • pennun maitohampaat ovat todella terävät ja tekevät kipeää osuessaan esimerkiksi varpaaseen, huomioitava erityisesti lapsiperheissä • pentu voi monesti pahoin autossa ja saattaa näin ollen tilanteesta riippuen joko oksentaa tai ulostaa KON T ROLL I 1 • 2014 23 • tuhoamisvimma: varaudu tekemään muutoksia kodissasi. Teippaa sähköjohdot piiloon, nosta kasvit ulottumattomiin, laita kengät piiloon ja niin edelleen • kaiken varautumisenkin jälkeen pentu hajottaa paikkoja välillä paljonkin. Kokemukseni mukaan tämä käytös vähenee siinä yhden ikävuoden tienoilla, joskus aiemminkin • pienen koiranpennun on annettava levätä rauhassa, kun se on sitä vailla, erityisesti huomioitava lapsiperheissä • ruokailun ynnä muiden rutiinien tulisi olla erityisen säännöllisiä ja säntillisiä pentuaikana, sillä toistuvat rutiinit tuovat turvallisuuden tunnetta Näiden asioiden lisäksi on monia muitakin asioita, joita pennun kanssa eläessään oppii ja kokee. Muista pennun kanssa koirakuiskaajan teesi ja tallenna eläinlääkärin ja myrkytyskeskuksen numerot puhelimeesi. RAHANMENO Yksi asia, jota ei koiranettisivuilla kerrota, on se, kuinka paljon koiraan saa todellisuudessa palamaan rahaa. Toki tämä rahan palaminen on kiinni muun muassa tuurista, omasta panostuksen määrästä sekä koiran rodusta, mutta olen listannut alle sellaisia asioita ja muistista kaivettuja noin-summia, joita olen joutunut pulittamaan omistaessani kymmenen vuoden aikana yhteensä viisi koiraa. Mukana on kertaluonteisia maksuja sekä säännöllisesti toistuvia maksuja. • koiran vakuutus: vuosimaksu 200 eur (saksanpaimenkoira) • koiran ruokasäkki 15 kg 40 eur (kestää aikuisella saksanpaimenkoirauroksella noin 1 kuukauden) • säännölliset eläinlääkäritarkastukset, joissa mukana rokotukset á 80 eur yksityisellä eläinklinikalla • koiran vatsalaukun kiertymän leikkaus päivystyksessä lauantai-iltana 1800 eur • hoitotoimenpiteet ja lääkitys irrallaan olleen toisen koiran pureman jälkeen 150 eur (purema oli pieni hampaanjälki silmän vieressä) • narttukoiran kastrointi 400 eur • punkkipannat kahdelle koiralle kesän ajaksi 57 eur Näiden maksujen lisäksi koiran omistaja voi varautua pulittamaan esimerkiksi lonkkakuvauksista, uroskoiran kastroinnista, erilaisista onnettomuuksien aiheuttamista vammoista ja korvatulehdusten hoidoista. Olen vuosien varrella oppinut, että kannattaa jemmata hieman rahaa varalle ja pitää koiran vakuutukset voimassa. KOIRAN ELINYMPÄRISTÖ Lähes kaikki koirat sopeutuvat elämään ihmisen kanssa siellä, missä ihminenkin elää. Koiran elinympäristöllä on kuitenkin merkitystä muun muassa siinä, kuinka sosiaalinen koirasta tulee tai kuinka usein saa kuulla koiran aiheuttaneen naapureille päänvaivaa olemalla koira. 24 KON T R OL LI 1 • 2014 Kerrostaloonkin voi ottaa koiran, kunhan huolehtii koiran riittävästä liikunnan ja muiden virikkeiden saannista. Lienee itsestään selvää, että jos ollaan hankkimassa vahtikoirarotua, olisi hyvä olla jotain mitä vahtia - muutakin siis kuin pieni kerrostaloyksiö, jossa ei kunnolla mahdu edes kääntymään. Omakotiasuminen on koiran kannalta paras vaihtoehto monestakin eri syystä. Omakotitalon piha toimii vahtikoiran työmaana, leikkikenttänä tai vaikka koulutuspaikkana. Lisäksi pihalle voidaan rakentaa koiralle vaikka häkki ja koppi, jossa se voi oleilla, mikäli kyse on ulkona viihtyvästä rodusta. Jotta omakotitalon pihasta saa mahdollisimman suuren hyödyn irti, se kannattaa aidata kauttaaltaan. Aidan rakentamisessa kannattaa huomioida ensisijaisesti se, että aita on riittävän korkea. 120 cm korkea aita ei käytännössä edes hidasta koiran karkaamista; 150 cm:n aita alkaa olla jo kohtuullisen hyvänkorkuinen, mutta silloinkin pitää olla tarkkana koiran hyppimisen Vaikka koira oltaisiinkin hankkimassa vain vahdiksi, tulisi muistaa, että koira on laumaeläin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sillä tulisi henkisen hyvinvointinsa takia olla mahdollisuus viettää laatuaikaa myös ”laumaansa” kuuluvien ihmisten kanssa. ’’ kanssa ja kitkeä se heti pois, jos sellaista havaitsee. Talvella, kun lunta voi olla puoli metriä tai ylikin, aidan yläreuna tulee luonnollisesti alemmas. Tämäkin kannattaa ottaa huomioon. Kouluaikana rikosoikeuden tunnilla minulle kerrottiin, millainen aidan on oltava, jos haluaa välttyä korvausvelvollisuudelta siinä tapauksessa, että joku tulee pihaan ja koira esimerkiksi puree: aidan oltava niin korkea, ettei ihminen pääse sen yli ilman apuvälineitä. Lisäksi portissa tai porteissa tulee olla selvät koirasta varoittavat merkinnät. Näin siis kukaan ei voi vahingossa tulla pihaan, vaan joka kerralla tilanne on se, että ihminen tulee pihaan tietäen, minne astuu. Vähän niin kuin ”pysäköimällä hyväksyt ehdot” -tyyppisesti.. Saksanpaimenkoiran kasvattaja suositteli, että jos koiralle laittaa ulkotarhan, verkon tulisi olla vähintään kaksi metriä korkea. Näin ollen koiran voi melko huoletta jättää tarhaan vaikka työpäivän ajaksi. Koiralla tulee tällaisessa tapauksessa kuitenkin olla sään pitävä suoja, jonne mennä. Samoin tulee olla riittävästi raikasta vettä saatavilla. Tarhan sijoittamista kannattaa ’’ Kouluaikana rikosoikeuden tunnilla minulle kerrottiin, millainen aidan on oltava, jos haluaa välttyä korvausvelvollisuudelta siinä tapauksessa, että joku tulee pihaan ja koira puree. harkita myös tarkasti. Suoraan päiväauringon paisteeseen ei tietenkään kannata tarhaa laittaa, eikä niin lähelle tontin rajaa, että ohikulkijat pääsisivät koiraa härnäämään. Netistä löytyy myös suosituskokoja ulkotarhoille, riippuen koiran koosta ja/tai koirien määrästä. Meillä kaksi täyskasvuista saksanpaimenkoiraa ovat 6x4 metrin kokoisessa tarhassa, jossa on kaksi metriä korkeat verkot ympärillä. Lisäksi tarhassa on lämpöeristetty kahdelle koiralle sopiva koppi, joka on asennettu siten, että se on kokonaan tarhan ulkopuolella, etteivät koirat pääse puremaan sitä tai kiipeämään sen katolle. Tarhan aitaan on tehty kopin oven kokoinen reikä, ja verkko on kiinnitetty tukevasti kopin oven karmeihin. Meillä kuitenkin tarhaa käytetään vain, kun olemme töissä tai meille tulee kylään sellaisia ihmisiä, jotka joko pelkäävät koiria tai ovat niille hyvin allergisia. Vaikka koiralla olisi kuinka monta tuhatta neliötä aidattua pihaa, se tarvitsee silti päivittäisiä lenkkejä isännän tai emännän eli laumanjohtajan kanssa. Koira on vaeltajatyyppiä, eikä sen energiaa pura pihalla edestakaisin käyskentely läheskään niin tehokkaasti kuin pitkäkestoinen lenkki. KOIRAN KOULUTTAMINEN Niin kuin aiemmin mainitsin, en ole mikään koirankouluttaja. Omille koirillemme olemme opettaneet perustottelevaisuutta, arkikuria ja rajoja; ei siis mitään taikatemppuja tai rosvojen kiinniottamista. Näin ollen en aio kertoa kouluttamisesta montakaan asiaa. Jos kuitenkin aikoo kouluttaa koiransa vaikkapa suojeluun, se pitäisi tehdä osaavan ohjaajan avustuksella eikä esimerkiksi omalla takapihalla käyttäen omaa emäntää maalimiehenä. Tällaistakin on nähty. Suosittelen ottamaan yhteyttä paikalliseen koirayhdistykseen ja tiedustelemaan mieluisia koulutussuuntia. Jokaisella koiralla olisi hyvä olla opetettuna perustottelevaisuus. Näin vähennetään riskiä, että koira esimerkiksi pääsee karkuun ja aiheuttaa kylänraitilla kaaosta. Jos perusasioiden kouluttaminen koiralle on hakusessa, suosittelen edelleen osaavan tahon konsultointia. LOPUKSI Harkitse tarkkaan koiran hankkimista ja puntaroi kaikkea sitä, mitä koiran omistamiseen liittyy. Pidä huolta koirastasi oikealla tavalla, äläkä inhimillistä eläintä liikaa, niin saat koirasta varmasti hyvän ystävän ja vahdin. KON T ROLL I 1 • 2014 25 Liikenteessä poikkeustilanteen sattuessa toiminnan pitäisi olla rauhallista ja järjestelmällistä. Poikkeustilanteiden kannalta tulisi olla valmis toimintasuunnitelma, joka antaa toiminnalle varmuutta ja nopeutta. teksti ja kuvat: Timi Tikkanen Asiantuntijakonsultaatio: Turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara, Liikenneturva V uonna 2012 Poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen mukaan 33 065 tieliikenneonnettomuutta, joista 7088 aiheutti henkilölle loukkaantumisen ja 255 kuoleman. Onneksi suurin kärsijä oli pelti ja muovikatteet, jotka saa rahalla kuntoon. Suuren onnettomuusmäärän takia on hyvin todennäköistä, että myös sinä saatat joskus elämässäsi kohdata tai olla osallisena onnettomuudessa. Silloin sinulla olisi hyvä olla selvä toimintamalli, miten onnettomuustilanteessa kuuluu toimia. Hyvin erilaiset ihmiset kohtaavat onnettomuustilanteita, ja he ottavat erilaisia rooleja. Jokainen on tieliikennelaissa velvoitettu auttamaan yleisellä auttamisvelvollisuudella, joka kuuluu seuraavasti: Tieliikennelaki 57 § Yleinen auttamisvelvollisuus Jos joku on liikenneonnettomuuden johdosta joutunut sellaiseen tilaan, että on välttämätöntä heti kuljettaa hänet saamaan hoitoa, jokainen ajoneuvon kuljettaja on velvollinen kuljettamaan hänet. Jos ajoneuvo ei sovellu turvalliseen kuljetukseen ja tarkoituksenmukaisempi kuljetus on saatavissa, kuljettajan on kuitenkin avustettava kuljetuksen järjestämisessä. 26 KON T R OL LI 1 • 2014 Käytännössä jokaisen on siis liikenneonnettomuuden kohdatessaan vähintään soitettava hätäkeskukseen ja ohjattava apu perille. Valitettavasti kännyköiden aikakaudella on yleistynyt, että ajetaan ohi ja ilmoitetaan matkalta epämääräisesti, että jotain on tapahtunut. Sekin on tietenkin parempi kuin pelkkä ohi ajaminen, mutta näin toimittaessa hätäkeskus ei saa todellista ja tarkkaa tietoa siitä, mitä onnettomuudessa on tapahtunut. Kauhein skenaario on, että paikalle sattunut alkaa kännykällä kuvata tilannetta ja unohtaa kiireellisen avun hälyttämisen. Tällaista on tapahtunut oikeasti. Vähintä, mitä jokaisen tulisi tehdä, on pysähtyä, arvioida tilanne, tarvittaessa hälyttää apua ja aloittaa ensiapu. Onnettomuus tulee aina odottamatta ja nopeasti. Tilanteen kannalta on hyvä, että onnettomuuspaikalle sattuneella henkilöllä on valmiiksi selkärangassa toimintamalli, miten toimia. Se nopeuttaa huomattavasti tilanteen hoitamista ja avun saamista loukkaantuneille. Seuraavassa käydään läpi muutamia poikkeustilanteita, joita saattaa kohdata liikenteessä. Jokainen liikenteessä tapahtuva onnettomuus tai muu poikkeustilanne on aina omanlaisensa ja täynnä muuttujia. Odota hetki, ennen kuin käännät sivua, ja mieti, miten itse sivullisena toimisit kolaripaikalla. Jos liikenneonnettomuudessa on osallisena rekka kiinnitä huomiota erityisesti näihin merkkeihin. Tilanne 1. Tieliikenneonnettomuuden kohtaaminen 1. Kytke hätävilkut päälle ja asemoi autosi turvallisesti kolaripaikkaan nähden. Jos mahdollista, jätä auton ja kolaripaikan väliin 10-20 metriä. Jos on pimeää, suuntaa ajovalot onnettomuuspaikkaa kohti, älä kuitenkaan käytä pitkiä valoja. 2. Tee tilannearvio jo autosta käsin, mikäli mahdollista. Kiinnitä huomiota seikkoihin, kuten palavatko autot, kuinka pahasti autot ovat vaurioituneet, näetkö maassa ihmisiä, onko kolarissa osallisena vaarallisia aineita kuljettava rekka, ja jos on, mitä aineita rekka sisältää. Jos sinulla on jo tarpeeksi tietoa, aloita puhelu hätäkeskukseen. 3. Huolehdi omasta turvallisuudestasi, kun poistut autosta. Poistu vasta kun olet varma, että takanasi tulevat autot ovat pysähtyneet tai niistä ei ole vaaraa. Jos sinulla on autossa heijastinliivi tai muu huomiota herättävä asuste, pue se päällesi jo autossa. Onnettomuuspaikkaa lähestyvät autoilijat eivät välttämättä huomaa sinua, jos heidän huomionsa kiinnittyy onnettomuuspaikkaan. Ota mukaan ensiapupakkaus, turvavyönleikkuri, lasinrikkoja ja sammutin. 4. Soita 112 ja kerro hätäkeskukseen, mitä on tapahtunut. Seuraa päivystäjän antamia ohjeita. Jos paikalla on useampia, ilmoituksen tekee tilanteen nähnyt henkilö, koska näin vältytään välikäsiltä. Huomioi auton turvatyynyt auttaessasi onnettomuusautossa loukkaantuneita. Turvatyynyt saattavat laueta auttajan päälle, mikä saattaa aiheuttaa vakavat vammat tai kuoleman. Etupenkillä istujia kannattaa siis auttaa auton takapenkiltä. Sammuta tulipalot, jos sinulla on sammutin. 6. Varoita muita liikenteessä liikkuvia asettamalla varoi- tuskolmio hyvän matkan päähän viimeisestä pysähtyneestä autosta: moottoritiellä noin 300 ja taajamassa 150 metrin päähän. Parhaimman huomion saat käyttämällä vilkkuvia valoja tai hohtavia valotikkuja. 7. Pelasta omien taitojesi mukaan. Jos et ole varma, miten toimia, vähintä, mitä voit tehdä, on turvata jokaisen loukkaantuneen hengityksen kulku. Hätäkeskus antaa tarvittavaa ensiapuopastusta, ja joissain ensiapulaukuissa on ensiapuohjeet. Jos kolaripaikalle satutaan isommassa seurueessa, kannattaa jakaa tehtävät osaamistason mukaan. Jos onnettomuuspaikalle on sattunut muitakin auttajia ja kukaan ei ole ottanut ohjia, ota tilanne hallintaan ja delegoi tehtäviä. Tilanteen johtajaksi tulisi aina valikoitua henkilö, jolla on eniten kokemusta tai ammattitaitoa. Sen löytämiseksi voit esittää kysymyksiä kuten onko kukaan toiminut vastaavassa tilanteessa ennen, onko joku terveydenhoitoalan ammattilainen tai osaako kukaan ensiapua. 5. Estä lisäonnettomuudet. Siirrä loukkaantuneet turvaan turvallisen matkan päähän onnettomuuspaikalta ja ajoradalta. Katkaise autojen virta virta-avaimesta. Älä ota avainta pois, autoa saatetaan siirtää myöhemmin. KON T ROLL I 1 • 2014 27 Tilanne 2. Auto jättää tielle vilkkaasti liikennöidyllä tiellä tai taajama-alueen ulkopuolella Auto saattaa lopettaa toimintansa kesken ajon tai kehottaa kuskia pysähtymään varoitusilmoituksilla. Siksi on hyvä tuntea ajossa olevaa autoa ja sen varoitusvaloja. Jokaisella kuskilla on vastuu siitä, että hän tutustuu auton ohjekirjaan ja erityispiirteisiin. Esimerkiksi urheiluauton ja maastoauton käytössä on huikeasti eroja. Uusissa autoissa kuljettaja ei voi itse korjata kovinkaan montaa vikaa ainakaan kenttäolosuhteissa. Uusissa autoissa on myös hyviä varajärjestelmiä, jotka suojelevat autoa ja estävät sen lisärikkoutumisen. Esimerkkinä joissain uusimmissa autoissa auto ei anna käynnistää moottoria, jos moottoriöljyä on liian vähän. Syy auton pysähtymiseen voi olla vaikkapa bensan loppuminen, rengasrikko tai varoitusvalo. Silloin kannattaa toimia seuraavasti: 61 § Tienkäyttäjien varoittaminen Milloin ajoneuvo on pysähtynyt taajaman ulkopuolelle ajoradalle sellaiseen paikkaan, että se voi riittämättömän näkyvyyden vuoksi tai muusta syystä olla vaarana liikenteelle, kuljettajan on, jollei ajoneuvoa heti voida siirtää sopivaan paikkaan, asetettava tielle varoituskolmio, jos sellainen on ajoneuvossa pakollisena varusteena, ja tarvittaessa ryhdyttävä muihinkin toimenpiteisiin tienkäyttäjien varoittamiseksi. Jos ajoneuvo on jäänyt rautatie- tai raitiotiekiskoille, kuljettajan on ryhdyttävä junan tai raitiovaunun kuljettajan varoittamiseksi tarpeellisiin toimiin. ajon aikana varoittaen muita tiellä liikkujia. Aja auto tien oikeanpuoleiselle penkalle varovaisuutta noudattaen. 1. Kytke hätävilkut Varoituskolmio on sijoitettava riittävän etäälle pysähtyneestä ajoneuvosta siten, että muut kuljettajat voivat hyvissä ajoin huomata varoituksen. 2. Sammuta auton ajovalot. Tämä siksi, että Tielle asetetun varoituskolmion luvaton poistaminen tai siirtäminen on kielletty. auton muut valot heikentävät hätävilkkujen näkymisen. 3. Käytä auton sisällä ongelman selvittämiseen vain hetki. Jos et tiedä, miksi auto ei toimi, aloita autosta poistuminen. Tien reunalla olemisessa on aina riskinsä, varsinkin moottoritiellä. Hätävilkut ja lyhyet päällä. 4. Varusta auton matkustaja huomioliiveillä. Poistu matkus- tajien kanssa auton oikeanpuoleisista ovista, jos mahdollista. Kävele pientareelle noin 20 metrin päähän ajoneuvosta. Jos on pimeää, käytä huomiota herättäviä valoja, kuten taskulamppua tai valotikkuja. 5. Kun kaikki matkustajat ovat “turva-alueella”, aseta varoituskolmio tarvittavan matkan päähän autosta. Se Pelkät hätävilkut päällä. voi olla esimerkiksi taajamassa 150 ja moottoritiellä 300 metriä. Tien erityispiirteet kuten mäet ja kaarteet tulee huomioida varoituskolmiota asetettaessa. Varoituskolmion asettaminen on pakollista ja lailla säädetty. 6. Palaa turva-alueelle. Moottoritiellä tulee aina soittaa 112 ja kertoa tilanteesta. Taajamassa saattaa riittää, Pelkät sisävalot päällä. että hoitaa itselleen kyydin pois ja ajoneuvolle hinauksen. Tien puolella oleva rikkoutunut rengas on erittäin vaarallista vaihtaa. Jos renkaan haluaa vaihtaa itse paikan päällä, tiepalvelu tarjoaa vilkkuvaloilla varustetun auton turvaamaan renkaanvaihdon. Muista, että jos autostasi on irronnut osia kuten renkaanpalasia, ne tulee korjata tieltä talteen. Hätävilkut ja pitkät päällä. 28 KON T R OL LI 1 • 2014 Tilanne 3. Lievä liikenneonnettomuus Lievissä liikenneonnettomuuksissa ei ole välttämättä tarpeen kutsua poliisia paikalle. Esimerkiksi peräänajotilanteissa, joissa ei satu henkilövahinkoja, tilanteen selvittämiseen riittävät onnettomuuden osalliset ja mahdolliset todistajat. Autot kannattaa ajaa kolarin jälkeen tien sivuun, missä voi jatkaa tilanteen selvittämistä turvallisesti. Sitä ennen kannattaa kuitenkin kuvata vaikka kamerakännykällä autojen sijainnit onnettomuushetkellä. Huomioliivi kannattaa aina pukea päälle, jos toimii teiden sivustoilla tai liikenteen seassa. Kolarin sattuessa kiire kannattaa unohtaa saman tien. Vaikka autossa ei päällisin puolin nopeasti katsottuna olisi mitään vaurioita, auto kannattaa tutkia ajan kanssa. Kolari säikäyttää aina jonkin verran, ja kiireessä saattaa joitain asioita jäädä huomioimatta. Jälkeenpäin niiden selvittäminen saattaa olla mahdotonta. Todistajien yhteystiedot ja vastapuolen yhteystiedot kannattaa kirjata ylös rauhassa. Henkilöllisyys kannattaa aina tarkistaa virallisista henkilöpapereista. Auton rekisteritunnus ei kerro kuskin henkilöllisyyttä, varsinkaan, jos auto sattuu olemaan varastettu. Kolaritilanteen jälkeen molempien osallisten kannattaa piirtää kuva tapahtuneesta ja kirjoittaa omin sanoin tilanteen kulku erillisille papereille. Jos syyllinen on selvä, voi olla hyvä videoida tai nauhoittaa syyllisen kertomus tapahtuneesta ja samalla kuvata autojen vauriot. Paikan päältä vakuutusyhtiöön soitto on aina myös hyvä idea, ja sieltä saa ajantasaiset tiedot, miten jälkimenettelyssä kannattaa edetä. Hätäkeskukseen kannattaa soittaa paikalle, jos: - onnettomuudessa tulee henkilövahinko (pakollinen) - tilanne on epäselvä tai siitä on paljon erimielisyyksiä - epäilee toisen ajokuntoa - osallisena on ulkomaalainen ajoneuvo - osallisena on eläin, joka loukkaantuu - ajoradalle vuotaa nestettä kuten öljyä Muista aina siivota kolarin jäljet. Esimerkiksi muoviosat saattavat rikkoa muita autoja tai aiheuttaa lisäonnettomuuksia. Moottoripyöräilijöille tielle kuulumattomat esineet voivat olla hengenvaarallisia. Case: Täysperävaunullinen rekka hyytyi pakkasella Valtatie 12:lle tammikuisessa yössä 2011. Rekkaan törmäsi myöhemmin yöllä henkilöauto, jonka kuski kuoli ja matkustaja loukkaantui vakavasti. Käräjäoikeus tuomitsi rekkakuskin kuolemantuottamuksen lisäksi vammantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 10 kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon. Rekkakuski oli laiminlyönyt varoittamasta muuta liikennettä keskellä ajorataa olevasta täysin pimeästä rekasta. Varoituskolmio oli todistajan mukaan ollut korkeintaan 10-20 metrin päässä täysin pimeästä rekasta. Rekkakuski oli tapahtumahetkellä rekan hytissä odottamassa aamua, jolloin tarkoituksena olisi ollut lähteä hakemaan apua. Lähde:YLE / Ilta-Sanomat 62 § Tiellä oleva este Tielle ei saa panna eikä jättää mitään, mikä voi vaarantaa tai haitata liikennettä. Milloin jonkun syystä tielle on joutunut 1 momentissa tarkoitettu este, jota ei voida heti poistaa, hänen on merkitsemällä tai muulla tavoin kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota esteeseen, kunnes hän on saanut sen poistetuksi. Milloin tiellä on este, josta saattaa aiheutua vakavaa vaaraa liikenteelle, jokaisen esteen havainneen tienkäyttäjän on mahdollisuuksiensa mukaan viipymättä ryhdyttävä 2 momentissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin taikka, jollei se ilman kohtuutonta hankaluutta ole mahdollista, ilmoitettava asiasta poliisille. KON T ROLL I 1 • 2014 29 Ainoa laissa määrätty pakollinen turvallisuutta koskeva auton sisällä oleva esine on varoituskolmio. Vastuullinen autoilija kuitenkin pitää autossaan pakollisen varoituskolmion lisäksi yleensä muitakin turvallisuuteen liittyviä varusteita kuten ensiapulaukkua, mutta mitä muuta hyödyllistä autoon kannattaa pakata? Autoa voi varustella eritasoisesti oman osaamistason ja autossa olevan säilytystilan mukaan. Jos olet esimerkiksi palomies tai sairaanhoitaja, autossasi voi olla paljon perus-EA-laukkua kattavampi varustus, jonka avulla pystyt antamaan kattavaa ensihoitoa heti onnettomuuspaikalle saapuessasi. Ihmiset liikkuvat autolla pitkiä matkoja, ja jotkut eivät koskaan ole kaukana omasta autostaan. Sen takia autossa on hyvä olla tarvikkeita niin yleishyödyllisiä kuin poikkeustilanteita varten. Yleishyödyllisiä tavaroita ovat esimerkiksi: muistiinpanovälineet, läheisten yhteystiedot, käteistä, puhelimen laturi, perustyökalut tai monitoimityökalu, taskulamppu, proteiinipatukka tai säilykeruokaa, pullotettua vettä, vahvaa teippiä, kertakäyttöponcho tai sateenvarjo. Liikenteessä liikkumisen kannalta ja auton huoltoon liittyviä varusteita: Vararengas, tunkki, rengasrauta, kartta, käynnistyskaapelit, hinausköysi, pissapojan nestettä, ja mikäli auton erikoisvanteissa on oma avain, sen mukana pitäminen on myös kannattavaa. Poikkeustilanteiden ja onnettomuuksien kannalta hyödyllisiä välineitä: Varoituskolmio (pakollinen), turvavyöleikkuri(t), ikkunansärkijä, vetoliina, kuormaliina, käynnistyskaapelit, akkuvirran adapteri 12v, ensiapulaukku, huomioliivit kaikille matkustajille, huomiovalot – esimerkiksi kertakäyttöiset valotikut tai pattereilla toimiva hätävilkku. 30 KON T R OL LI 1 • 2014 Turvallisuusvarusteiden sijoittelu Turvallisuusvälineiden sijoittelussa kannattaa miettiä niiden käyttötarkoitusta ja saatavuutta onnettomuuden kohdatessa. Markkinoilla on olemassa erilaisia paljon tilaa viemättömiä viritelmiä, joissa turvavyönleikkuri on yhdistettynä lasinsärkijään. Tällainen monitoimilaite voidaan kiinnittää esimerkiksi huomioliiviin narulla, jolloin laite on aina mukana, kun autosta poistutaan huomioliivin kanssa. Huomioliivin voi taitella pieneksi ja sitoa sen kiinni monitoimilaitteeseen siinä kiinni olevalla narulla. Paketin voi sijoittaa auton sivuovissa sijaitseviin taskuihin. Jokaista paikkaa kohden on hyvä olla yksi paketti. Huomioliivit kannattaa olla aina sijoitettuna auton sisäpuolelle, niin että ne ovat helposti saatavissa. Erilliset turvavyöleikkurit voidaan myös sijoittaa esimerkiksi auton aurinkolippoihin niin, että ne ovat helposti saatavilla, vaikka auto menisi katolleen tai turvavyö olisi jumittunut. Huomioi, että lasinsärkijä ja turvavyöleikkuri ovat sijoitettuna niin, että ne eivät ole lasten ulottuvilla. Taskulamppu kannattaa sijoittaa etupenkin kyynärtuen alla olevaan lokeroon. Myös muut isommat ja painavammat turvavarusteet kannattaa olla sijoitettuna sinne. Lokeroon on jokaiselta istumapaikalta lyhyt matka. Taskulamppu kannattaa olla liike-energiasta voimansa saava, koska Suomessa talven kylmyys tyhjentää usein paristot. Auton avaimissa on myös hyvä pitää pientä valonlähdettä. EA-laukku on hyvä sijoittaa auton sisälle niin, että se on saatavissa ilman, että autosta pitää poistua. Monissa nykyaikaisissa autoissa on esimerkiksi takapenkin kyynärtuessa tasku ensiapulaukulle. Päivämääriä, jolloin turvallisuuteen liittyviä varusteita tuli auton käyttöönottoajankohtana pakolliseksi. - rattilukko 1.1.1968 - pääntuet etuistuimissa 1.1.1981 - turvavyöt: kaikilla paikoilla, 3-pistevyö kelauslaitteella 1.10.2004 - peruutusvalot 1.1.1984 - ajonestolaite henkilöautoissa 1.10.1998 - varoituskolmio on pakollinen auton käyttöönottoajankohdasta riippumatta Lähde: Trafi KON T ROLL I 1 • 2014 31 VARUSVARASTO teksti: Seppo Vesala kuvat: SnigelDesign Ab Snigel Design, taktinen lompakko V anha karvalakkimallinen lompakkoni rupesi olemaan tiensä päässä, kun sen ratkenneiden saumojen raoista putoili rahaa aina kun lompakon otti pois taskusta. Uuden lompakon hankinnassa huomio kohdistui turvallisuusalan varusteita valmistavan SnigelDesignin lompakon suuntaan: olihan se nähtävä, minkälainen on oikea taktinen lompakko. Ulkopuoli Snigelin Wallet -10 on melko kompaktin kokoinen, kokonaan nailonista valmistettu lompakko, jonka toisella ulkosivulla on koko sivun kokoinen ikkunatasku, johon mahtuu esimerkiksi vanhanmallinen muovinen ajokortti. Koska henkilöllisyystodistuksena käytettävän dokumentin voi sijoittaa tällä tavalla lompakon ulkopinnalle, ei henkkareiden esiin kaivaminen ole työlästä. Taskuun voi toki sijoittaa jonkin muunkin usein esittämistä vaativan kortin kuten esimerkiksi virkamerkin tai vartijakortin. Kortin saa ulos ikkunataskusta lompakkoa avaamatta; taskun toinen pitkä sivu aukeaa kokonaan, ja siinä oleva tarranauhakiinnitys varmistaa, että kortit eivät pääse putoamaan ulos taskusta. Lompakon toisella sivulla on tarranauhakiinnitteinen läppä, joka pitää lompakon suljettuna, vaikka se putoaisi taskusta tai jos lompakkoa kannetaan kaulassa. Läppään on ommeltu kan- 32 KON T R OL LI 1 • 2014 Alan miehillä ja naisilla tulee kaikkien varusteiden olla taktisia, eikä lompakko tee tähän asiaan poikkeusta. Kontrolli katsasti, mikä on Snigelin näkemys lompsasta. gasmerkki, johon on brodeerattu Snigelin logo. Merkki ei erotu häiritsevästi ainakaan tummasta lompakosta, mutta halutessaan merkin voi raksia irtikin. Lompakon toisessa päädyssä on kaksi pientä lenkkiä, joiden kautta voi vetää nauhan, jolloin lompakon saa vaikka ripustettua kaulaan tai kiinnitettyä vaatteisiin varkaiden varalta. Lompakkoa voi käyttää myös improvisoituna virkamerkkikotelona: virkamerkki laitetaan ulkopinnan ikkunataskuun ja lompakko ripustetaan kaulaan siten, että ikkunatasku on ulospäin. Kun lompakkoa kannetaan tällä tavalla, setelitaskut aukeavat ylöspäin, jolloin tavaroiden lompakosta putoamisen vaara on lähes eliminoitu. Sisuskalut Kun lompakon avaa, paljastuu reilusti tilaa erilaisille luottokortin kokoisille korteille. Itse lompakossa on neljä taskua korteille, ja lompakon sisällä on vielä läpinäkyvästä muovista tehty “lehmänkieli”, jossa on kaksi korttitaskua. Tämä ylimääräinen kieleke toimii myös siten, että sen voi jättää lompakon ulkopuolelle kun lompakon sulkee, jolloin esimerkiksi henkilötodistuksen tai vastaavan kortin voi esittää toiselle henkilölle tai viivakoodinlukulaitteelle tarvitsematta ottaa korttia pois lompakosta tai levittelemättä lompakkoa julkisesti. Koska jokaiseen korttitaskuun mahtuu helposti kaksi muovikorttia, näihin helposti saavutettaviin taskuihin voi sijoittaa yhteensä 12 maksu- tai kanta-asiakaskorttia. Kun lompakko on suljettuna, kortit eivät pääse putoamaan taskuista, vaikka ne ajan mittaan löystyisivätkin. Korttitaskujen alla on vielä yksi poikittainen tasku, jonne voi sijoittaa sekalaisia papereita tai kortteja, jotka eivät esimerkiksi paksuutensa takia mahdu varsinaisiin korttitaskuihin. Tällainen kortti voi olla esimerkiksi työpaikan henkilökortti, jota töissä kuljetetaan kaulassa ja jonka korttikotelossa on kulunvalvontatagi tai kulkunappi. Poikittaisen taskun vastapuolella, korttitaskujen alla, on kolikkotasku. Normaalista poiketen se ei sulkeudu vetoketjulla vaan tarranauhalla. Lompakon pitkällä sivulla on setelitasku. Taskuja on kaksi päällekäin, esimerkiksi toinen eurojen ja toinen kuittien tai toisen valuutan säilytystä varten. Toisessa setelitaskussa on vielä kolme pikkutaskua sekalaista omaisuutta kuten bonus- tai käyntikortteja varten; itse kuljetan tässä taskussa luottokortin kokoista monitoimityökalua. Kolmas pikkutaskuista on vain muutaman senttimetrin levyinen, ja se soveltuu esimerkiksi sopivan mittaisen kynän kuljettamiseen. Setelitasku on väritykseltään vaalean harmaa, mikä helpottaa oikeankokoisen setelin löytämistä; koko setelinippua ei tarvitse ottaa esille sen ainoan kympin etsimiseksi kaikkien satasten seasta. Käytännön kokemukset Ensivaikutelma lompakosta oli hieman nuorisolompakkomainen. Olen oikeastaan aina käyttänyt nahkaista lompakkoa, joten kankainen vaikutti halvalta – vaikutelmaa lisäsi se, että lompakkoa avatessa täytyy tarranauha repäistä auki. Voi olla, että vika on minussa, mutta yhdistän tällaisen lompakon Amerikan-limonadia viimeisillä hiluillaan maksavaan teiniin. Kankaisuuteen tottuu kuitenkin pian, ja tarranauhakin on oikeastaan toimiva ratkaisu, sillä se estää lompakon tahattoman aukeamisen esimerkiksi sen pudotessa maahan, ja näin ollen maksukortit pysyvät paremmin tallessa. Kaulassa roikotettaessa tarranauha on oikeastaan pakollinen, sillä muuten riski korttien putoamiselle olisi liian suuri. Jos tarraan ei meinaa millään tottua, se on mahdollista raksia irti, tai tarran koukkupuoleen voi kiinnittää vastaavan kokoisen palan tarran lenkkipuolta, jolloin tarra ei pysty tarttumaan kiinni vastakappaleeseensa. Vierastin aluksi tarranauhan käyttämistä kolikkotaskun sulkemisessa, ja edelleen se on mielestäni lompakon huonoin ominaisuus. Aluksi epäilin tarranauhan kestävyttä käytössä, mikäli kolikkotaskua joutuu availemaan paljon. Tarrat eivät kuitenkaan ole osoittaneet mitään väsymisen merkkejä yli puolen vuoden käytön jälkeenkään, joten tarranauha kestänee ainakin saman minkä vetoketjukin. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut kolikkotaskun auki pysyminen, sillä lompakon muotoilusta johtuen tarranauhan puoliskot pyrkivät painumaan toisiinsa kiinni, mikä hankaloittaa oikean kolikon löytämistä. Käytännössä olenkin havainnut, että helpointa on kopata kaikki kolikot kämmenelle ja etsiä oikea pikkuraha siitä. Silti perinteisen mallinen lompakko on tältä osin mielestäni kätevämpi. Käteisellä tiuhaan maksavan kannattaakin siirtää vaihtorahat tai ainakin kolikot housun taskuun odottamaan sopivaa hetkeä KON T ROLL I 1 • 2014 33 lompakkoon sijoittamista varten sen sijaan, että taituroi rahat lompakkoon kassalla seisten, jos sattuu välittämään siitä, mitä takana jonottavat ajattelevat. Ajattelevat, nimittäin. Maksukorteilla maksavalle Snigelin lompakko soveltuu erinomaisen hyvin, sillä kortit pysyvät lompakossa hyvässä suojassa, mutta ne ovat kuitenkin helposti ulos otettavissa. Lisäksi kortteja mahtuu lompakkoon kohtuullisen paljon. Kortteja on myös helppo ryhmitellä eri kohtiin lompakossa, esimerkiksi maksukortit yhteen kohtaan ja kanta-asiakaskortit toiseen. Kokonaisarviona voin todeta, että vaikka lompakko ei ole kovin kummoinen maailmankappale, se on kuitenkin esine, jota käsitellään paljon. Näin ollen ei ole yhdentekevää, minkälaista raharenkiä mukanaan kuljettaa. Makuja, tottumuksia ja käyttötarpeita on monia, mutta Snigelin lompakko on pätevä kokonaisuus, vaikka monet ratkaisut onkin tehty eri tavalla kuin mihin olen vuosikymmenten saatossa tottunut. 34 KON T R OL LI 1 • 2014 Tekniset tiedot Materiaali: polyuretaanipinnoitettu polyamidikangas Värit: musta, harmaa, vaalean ruskea Koko tyhjänä: 14 x 10 x 1 cm Paino tyhjänä: 60 grammaa KIRJASTO teksti ja kuvat: Seppo Vesala Maassa kamppaileminen Konstaapeli Artturi Sakari Reinikainen oli Pohjois-Hämeen painin piirimestari vuodelta -47, mutta edes näin pätevä painija ei välttämättä olisi ollut hyvin valmistautunut kadulla painimiseen, sillä itsepuolustusnujuaminen eroaa monilta osin urheilukamppailusta. Näitä eroja valotetaan tämän Kirjaston koulutusmateriaaleissa. Maassakamppailua on käsitelty useissa Kirjastoissa ennen tätä, mutta aikaisemmilla kerroilla painopiste on ollut voimankäytössä. Tällä kertaa katsaukseen on valittu nimenomaan itsepuolustusta käsittelevää materiaalia. GROUND KEM-´BA-TIVZ Kouluttaja: Kelly McCann Tuottaja: Paladin press, 2009 Kokonaispituus: 61 minuuttia Taustatietoa kouluttajasta Kelly McCann (Jim Grover) on yksi maailman arvostetuimmista realistisen itsepuolustuksen kouluttajista. McCann on ollut vastuussa muun muassa Yhdysvaltain armeijan terrorisminvastaisten erikoisjoukkojen kouluttamisesta, ja hän on työskennellyt henkilösuojaustehtä- vissä ympäri maailmaa. Hän on tuottanut ja kirjoittanut useita itsepuolustusta käsitteleviä kirjoja ja opetusfilmejä, joita on arvosteltu useissa Kontrollin numeroissa. Filmin esittely Filmin alussa McCann kertoo, että syy filmin tekemiseen on vapaaottelun suosion jatkuva kasvu. On realistinen mahdollisuus joutua puolustautumaan vapaaottelua harrastanutta tai vähintään sitä televisiosta seurannutta ja otteluista vaikutteita saanutta henkilöä vastaan. Tämä on mielenkiintoinen huomio; vastapuolen ei ole välttämättä tarvinnut harrastaa lajia, jotta voisi tiedostamattaan omaksua vapaaottelun tekniikoita tai toimintamalleja, vaikka tekniikoiden suoritustapa ei luultavasti olisikaan kovin optimaalinen. Muistankin lukeneeni, että jo alakoulujen opettajat ovat havainneet lasten omaksuneen välituntien leikkitappeluihin vaikutteita vapaaottelusta. Aloituskappaleessa McCann käy läpi eroja urheilukamppailun ja itsepuolustuksen välillä ja kertoo, miksi kehätekniikat eivät välttämättä ole optimaalisia itsepuolustustilanteiden ratkaisemiseksi. Ensimmäinen ero urheilun ja itsepuolustuksen välillä on, että kamppailuurheilijat pystyvät oikeanlaisen kehonkäytön ja runsaan fyysisen harjoittelun ansiosta tuottamaan lyönteihin ja muihin tekniikoihin huomattavasti enemmän voimaa kuin vähemmän harjoitelleet. McCann kertoo lyhyesti kokeesta, jossa verrattiin ammattinyrkkeilijän iskuvoimaa verrokkiryhmänä toimineiden kadunmiesten lyöntivoimaan. Kokeessa havaittiin, että ammattinyrkkeilijä löi iskutyynyyn noin 10-kertaisella voimalla harjoittelemattomaan henkilöön verrattuna. Seuraava eroavaisuus on, että kamppailu-urheilijat ovat tottu- KON T ROLL I 1 • 2014 35 neet väkivaltaan. Itse olen tästä hieman eri mieltä; kamppailijat ovat kyllä voineet tottua kovaankin fyysiseen kontaktiin, mutta heillä ei välttämättä ole kuitenkaan kokemusta väkivaltatilanteista. Vaikka kyky ottaa iskuja vastaan on tärkeä ominaisuus itsepuolustustilanteessa, mielestäni henkinen valmius toimia väkivaltatilanteessa on vähintään yhtä tärkeää, ja täysin harjoittelemattomalla kadunmiehellä saattaa olla hyvinkin paljon kokemusta väkivallasta. Seuraavaksi McCann tuo esiin usein käytetyt argumentit siitä, että katutilanteessa hyökkääjällä saattaa olla käytössään myös kättä pidempää ja hyökkääjiä saattaa olla useampia. Painoluokkien puuttuminen tekee myös itsepuolustustilanteesta huomattavasti erilaisen verrattuna kamppailu-urheiluun, samoin sääntöjen ja tuomareiden puuttuminen. Itsepuolustuksessa voittaminen määritellään eri tavalla, sillä McCannin mukaan katutilanteessa voittaja on se, joka pystyy poistumaan tilanteesta omin voimin, ilman vakavia vammoja. McCannin mukaan suurin ero on kuitenkin seurauksissa: katutilanteissa vakavan loukkaantumisen, jopa kuoleman, riski on huomattavasti kamppailu-urheilua suurempi. Lisäisin yhtälöön myös oikeudellisten seurausten merkityksen, sillä itsepuolustuksessa tilanne ei välttämättä pääty hyökkäyksen loppumiseen, vaan lopullinen taistelu saatetaan käydä oikeussalissa. Vaikka McCannin lista on kattava, siitä on jäänyt pois kaksi mielestäni merkittävää eroavaisuutta: ensinnäkin urheilussa ympäristö on kontrolloitu ja mahdollisimman turvallinen. Jo pelkkä kovalla alustalla painiminen itsessään on vaarallista, mikä lienee syynä siihen, että vapaaottelukilpailuja ei järjestetä betonikehässä. Toinen McCannin unohtama eroavaisuus on molemminpuolisen suostumuksen puuttuminen, sillä tilanne saattaa tulla jopa täytenä yllätyksenä toiselle osapuolelle, ja joka tapauksessa henkisen valmistautumisen puuttuminen voi aiheuttaa äkillisesti tilanteeseen joutuneelle pahoja taistelustressin oireita. Filmin ensimmäisessä varsinaisessa kappaleessa puhutaan pystypainiotteesta ja siitä selviämisestä. Pystypainiotteen vaara piilee siinä, että hyökkääjän on luultavasti tarkoituksena jatkaa kiinnipidosta jollakin hyökkäyksellä, ennen kuin puolustautuja pystyy irrottautumaan. Koska hyökkääjä on kadun mies, tämä luultavasti hyökkää polvipotkulla nivusille. Pystypainiotteesta on siis pyrittävä irti mahdollisimman nopeasti, ja filmillä esitetään useita erilaisia käsillä ja jaloilla tehtäviä torjuntoja ja irrottautumisia. Osassa tekniikoista lähtökohta on jo alkaneen polvipotkun torjumisessa siten, että hyökkääjälle aiheutuu vahinkoa, ja osa tekniikoista on tarkoitus tehdä saman tien kun vastustaja ottaa pystypainiotteen, ennen kuin tämä ehtii tehdä jatkohyökkäystä. Kappaleen viimeisenä asiana puhutaan joko avatun tai suljetun kääntöveitsen käyttämistä puolustautumisessa. Seuraavassa kappaleessa puhutaan maahanviennin estä- 36 KON T R OL LI 1 • 2014 misestä. Katsojalle esitellään suojavarusteita, jotka mahdollistavat maahanviennin estämisen kohtuullisen turvallisen harjoittelun, sillä ne suojaavat hyökkääjän päätä ja niskaa. Varusteista huolimatta harjoittelijoiden tulee pitää järki mukana harjoittelussa, sillä vammojen syntyminen on todellinen riskin. Ennen puolustustekniikoiden esittelyä McCann toteaa, että maahanviennissä puolustajalla on se etu puolellaan, että aina kun hyökkääjä yrittää maahanvientiä, tämän pää on jossakin ennalta määritellyssä paikassa suhteessa puolustajaan, ja siihen on näin ollen verrattain helppo kohdistaa hyökkäyksiä. Filmillä esitellään kolme eri tapaa puolustautua maahanvientiä vastaan: yksi puolustuksista edellyttää, että puolustaja ehtii reagoida hyökkäykseen ennen kuin hyökkääjä on iholla kiinni, ja kahta muuta voidaan käyttää hyökkäyksen myöhäisemmissä vaiheissa, myös vaikka itse maahanvientiä ei ennätettäisi estää. Seuraavaksi käsitellään reiteen kohdistetun thai-nyrkkeilypotkun torjumista. McCann toteaa, että potkua on vaikeaa väistää tai torjua siten, että potku ei sattuisi. Tavoitteena on vähentää potkun vaikutusta ja mahdollistaa jatkotekniikat hyökkääjän kimppuun käymiseksi. Esitetyt tekniikat ovat hyvin yksinkertaisia ja sisältävät vain vähän liikkuvia osia, ja muusta filmistä poiketen McCann ei varsinaisesti opeta paljoakaan uusia tekniikoita katsojalle, vaan lähinnä analysoi eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia. McCann suosii hyökkäys on paras puolustus -periaatetta, ja pitääkin parhaana vaihtoehtona potkun vastaanottamista ja samanaikaista omaa lyöntihyökkäystä. Filmin loppuosassa keskitytään lähinnä erilaisten kuristusten ja käsivarsilukkojen torjumiseen. Yhteistä näillä kaikilla hyökkäyksillä on, että jos hyökkääjä ehtii saada tekniikan rakennettua loppuun saakka, tilanteesta on hyvin vaikeaa irrottautua, joten puolustautujalla ei ole paljoa aikaa reagoida. Yhteisenä tekijänä puolustautumisessa on, että puolustaja pyrkii käyttämään urheilussa kiellettyjä tekniikoita, kuten silmiin tai solisluiden välissä sijaitsevaan kaulakuoppaan hyökkäämistä. Filmillä puhutaan myös kääntöveitsen käyttämisestä puolustautumisessa. Veitsen ei tarvitse välttämättä olla avattu, vaan myös suljettua veistä voi käyttää lyöntien tehostajana tai hermopisteiden manipuloinnissa. Filmin viimeisenä aiheena käsitellään tilannetta, jossa puolustautuja on joutunut maahan selälleen ja hyökkääjä on tämän päällä. McCann toteaa, että aihetta käsitellään hänen aikaisemmassa Combatives-filmisarjassaan, ja aiheesta kiinnostuneiden kannattaa hakea lisäoppia sitä kautta. Nyt arvosteltavassakin filmissä käydään läpi joitakin puolustautumiskeinoja, mutta aiheelle ei anneta kovinkaan paljoa huomiota. Loppusanoissa McCann muistuttaa vielä, että hyökkäyksen kohteeksi jouduttaessa tärkeintä on muistaa, että puolustajan tulee pyrkiä käyttämään kamppailu-urheilussa kiellettyjä keinoja. Kokonaisarvio Filmi on jälleen kerran luotettavaa McCann-laatua. Kyseessä ei kuitenkaan ole miehen paras tai edes parhaimpiin kuuluva koulutusfilmi, mutta kuitenkin kokonaisuutena arvioiden suositeltava hankinta aiheesta kiinnostuneille. Filmin tuotanto on hieman huonompaa tasoa kuin mitä odotin Paladin Pressin tuottamalta filmiltä. Valikot ovat kyllä hyvät ja toimivat, ja filmi on kuvattu useilla kameroilla, jotka kuvaavat toimintaa tarpeen vaatiessa myös yläpuolelta. Äänitys toimii pääsääntöisesti hyvin, mutta paikoitellen äänessä on kaikua, mikä ei kuitenkaan ole kovin häiritsevää. Suurin miinus on se, että filmi on kuvattu hieman liian hämärässä, ja liian voimakkaassa sivuvalossa. Filmiä ei ole kuvattu perinteiseen tapaan studiossa, vaan jonkinlaisessa autotallin tapaisessa hallissa, jonka lattiassa vaikuttaa olevan kumimainen pinta. Lisäksi filmillä käytetään somisteena Crucible-koulutuskeskuksen mainosteippauksilla koristeltua autoa. Ympäristö saattaa vaikuttaa siihen, että ääneen on jäänyt jonkin verran kaikua eikä valaistus ole kovin onnistunut. Pienistä tuotannon puutteista huolimatta Ground Kem-´bativz on sisällöltään hyvää tasoa. Vaikka filmi olisi voinut olla kattavampikin ja se olisi voinut ottaa aiheeseen kokonaisvaltaisemman otteen sen sijaan, että keskittyy esittelemään vastatekniikoita yksittäisiin hyökkäyksiin, sen vahvuutena on kamppailu-urheilusta tuttujen tekniikoiden hylkääminen ja korvaaminen tehokkaammilla. GROUND WAR olla kovin taitava muodostaakseen vakavasti otettavan uhkan, etenkään jos puolustaja ei ole tottunut kamppailemaan painijaa vastaan. Franco mainitsee useita seikkoja, jotka tekevät painijasta vaarallisen vastustajan: painijat hallitsevat ajoituksen hyvin ja osaavat hyökätä hetkellä, jolloin puolustajan tasapaino on horjunut tai tämä on muuten alttiina hyökkäykselle. Painijat osaavat myös odottaa sopivaa hetkeä, jolloin käynnistää hyökkäys, ja he osaavat peittää hyvin aikeensa ja hämätä puolustajaa, jolloin hyökkäys tulee yllätyksenä, vaikka puolustaja olisikin tietoinen painijan aikeista hyökätä kimppuun. Lista kuulostaa komealta ja saa painijan todellakin tuntumaan terminaattorimaiselta, yli-inhimillisen voimakkaalta vastustajalta. Vaikka mukana on totuuden siemen, väitteet ovat vahvasti liioiteltuja erityisesti normaalia katuhyökkäystä ajatellen. Franco kumoaa kymmenen mielestään yleisintä myyttiä painijoista, kuten että pienikokoiset henkilöt eivät voi olla painijoita, painijat eivät osaa lyödä tai että painijat ovat yleensä ylipainoisia tai huonossa kunnossa. Mielestäni näissä myyteissä ei ole montakaan kiinnostavaa tai uskottavaa. Myyttien kumoaminen on mielenkiintoista, mutta vain jos itse myytit ovat sellaisia. Francon olisikin kannattanut valita kumottavakseen mielenkiintoisempia väitteitä. Ainoastaan viimeinen käsitellyistä väittämistä on mielestäni esiin ottamisen arvoinen: käsitys, että jonkin painilajin harrastaminen valmistaa tehokkaasti katutilannetta varten, on väärä. Vaikka kaikista kamppailu-urheilulajeista saa hyviä valmiuksia itsepuolustusta ajatellen, niistä oppii helposti myös urheilullisia toimintamalleja, jotka rajoittavat toimintaa itsepuolustustilanteessa. Kirjoittaja: Sammy Franco Kustantaja: Sammy Franco self-Defense Systems LLC, 2005 Sivumäärä: noin 112 + sanasto, koko: noin 28 x 21 cm Taustatietoa kirjoittajasta Sammy Franco on tunnettu ja varsin kiistanalainen RBSDopettaja (reality based self defense), joka kouluttaa Yhdysvalloissa siviilien lisäksi myös poliiseja ja sotilaita voimankäytön ja hätävarjelun saloihin. Franco on kehittänyt Contemporary Fighting Arts -systeeminsä (CFA), joka kattaa paitsi aseettoman kamppailun, myös vähemmän vaarallisten voimankäyttövälineiden sekä ampuma- ja teräaseiden hallinnan. Franco on tuottanut kymmenittäin koulutusfilmejä ja -kirjoja sekä useita kotiharjoitteluun tarkoitettuja paketteja, joista Widowmakersystem esiteltiin Kontrollin numerossa 1/2007. Kirjan esittely Kirjan alussa Franco esittelee Contemporary Fighting Artsin perusteita ja kertoo, että Ground War keskittyy katuhyökkäysten torjumiseen, kun vastassa on painitekniikoita käyttävä hyökkääjä. Kirjan oppeja ei siis ole tarkoitettu kamppailuurheiluun. Lukijaa vielä varoitetaan, että jotkin kirjassa esitellyt tekniikat ovat tappavan vaarallisia. Tämä varmasti pitää jossain määrin paikkansa, mutta kyseessä lienee kuitenkin sammyfrancomainen markkinointikikka, jolla pyritään luomaan kovien miesten kovan lajin imagoa. Ensimmäisessä luvussa puhutaan yleisellä tasolla painijasta vastustajana. Franco määrittelee painijan henkilöksi, joka pyrkii kamppailemaan lähietäisyydellä ja kaatamaan vastapuolen maahan saadakseen tämän hallinta- tai kuristusotteeseen. Franco muistuttaa, että painia voidaan sekä pystyssä seisten että maassa maaten. Hän painottaa, että painijan ei tarvitse KON T ROLL I 1 • 2014 37 Lukijalle kerrotaan, että painijalla on kolme merkittävää etua verrattuna iskupotkukamppailijaan. Ensinnäkin painiminen on hienosyinen ja pitkälle kehittynyt kamppailumuoto, jota hyvin harvat ymmärtävät perinpohjaisesti; itse asiassa tyypillinen kamppailu-urheilija on huonosti valmistautunut kohtaamaan painijaa. Toiseksi itsepuolustustilanne päätyy lähes täydellä varmuudella painiksi – Franco toistaa usein kuullun väittämän, jonka mukaan 90 prosenttia tappeluista päätyy maahan. Kolmanneksi painijan on helppo pitää tilanne painietäisyydellä, ja puolustajan on vaikeaa päästä ottamaan etäisyyttä. Viimeistä lukuun ottamatta nämä väittämät ovat mielestäni liioiteltuja, mutta niissäkin piilee totuuden siemen. Seuraavaksi käydään läpi joitakin maassakamppailun haittoja ja vaaroja painijan näkökulmasta. Painiminen on vahvasti yksi yhtä vastaan -kamppailua, jossa on hyvin vaikeaa puolustautua useampaa vastustajaa vastaan tai varautua siihen, että vastustajalla on käytössä jotain kättä pidempää. Mielenkiintoinen ja harvoin esillä oleva huomio on, että painiessa on olemassa asentoperäisen tukehtumisen vaara, erityisesti jos vastapuoli on huomattavasti isokokoisempi. Tämä seikka korostaa itsepuolustuksen ja kamppailu-urheilun eroavaisuuksia, sillä itsepuolustus ei ole painoluokkaurheilua. Franco toistaa usein esitetyn perusteen, jonka mukaan maassa painiminen itsessään voi olla vaarallista. Kuluneen vitsin mukaan RBSD-lajien harrastajien kadut ovat lasinsirpaleiden, huumeneulojen ja sulan laavan peitossa, mutta jokainen, joka on paininut asvaltilla tai betonilla, tietää, että pienessäkin painissa voi helposti tulla vammoja, joita ei syntyisi tatamilla. Franco mainitsee viimeisenä vaarana sen, että painiminen on hyvin raskasta ja aikaa vievää, mikä on haitaksi itsepuolustustilanteessa. Kirjan lista on melko hyvä, mutta Franco on unohtanut yhden seikan: tilanteesta on vaikeaa irrottautua, jos vastustajat ovat muodostaneet jättimäisen merimiesumpisolmun. Hyökkäyksen alta pakenemisen tulisi olla eräs tärkeimmistä tavoitteista hätävarjelutilanteessa, mutta ehkä Franco ei perusta pakenemisesta kovinkaan paljoa... Ensimmäisen luvun lopuksi Franco vielä kiteyttää syitä, miksi vapaaottelu ei valmista kovin hyvin katupainitilanteeseen: sääntöjen, painoluokkien, tuomareiden ja molemminpuolisen suostumuksen puuttuminen muuttavat kamppailutilanteen luonnetta huomattavasti. Kadulla vastassa saattaa myös olla useita vastustajia, joilla saattaa olla terä- tai muita aseita, ja ympäristö itsessään luo lisävaaroja. Lisäksi puolustajan täytyy ottaa toiminnassaan huomioon lain asettamat rajoitukset, mistä hyökkääjä ei lähtökohtaisesti niinkään piittaa; jo se, että tämä on rikkonut lakia hyökkäämällä puolustajan kimppuun, osoittaa sen. Kirjan toisessa luvussa alkavat varsinaiset itsepuolustustekniikat. Luku käsittelee pystypainia, ja alkaa usein kuullulla väittämällä, jonka mukaan 90 prosenttia katutilanteista päätyy maahan. En ole lukuisista yrityksistä huolimatta pystynyt löytämään yhtäkään tutkimusta, joka tukisi tätä väittämää, mutta olen tietoinen useammastakin tilastosta, joka päätyy pienempiin painimisprosentteihin. Tätä väitettä on toistettu niin usein, että se on melkeinpä muuttunut todeksi. Joka tapauksessa oli todellinen prosenttiluku 90, 70, tai jotain muuta, maahan joutuminen on kuitenkin realistinen uhka, jonka varalle on syytä varautua. Franco esittää myös mielenkiintoisen huomion, jonka mukaan lähes 100 prosenttia tilanteista kuitenkin alkaa pystystä, joten tilanne on mahdollista päättää ennen maahan joutumista, minkä tuleekin Francon mukaan olla kamppailijan ensisijaisena tavoitteena. Seuraavaksi Franco esittelee CFA:n käyttämiä aseettoman kamppailun kamppailuetäisyyksiä. Pisin etäisyyksistä on neutraali etäisyys, joka on sellainen matka, jolta kumpikaan kamppailijoista ei pysty hyökkäämään toisen kimppuun. Seuraava 38 KON T R OL LI 1 • 2014 etäisyys on potkuetäisyys, jolta kamppailijat pystyvät potkaisemaan toisiaan. Franco toteaa, että vyötärölinjan alapuolelle suunnatut potkut voivat olla tehokkaita ja hyökkääjän kannalta turvallisia työkaluja, mutta hän varoittaa käyttämästä potkuja päälle ryntäävää painijaa vastaan. Lyöntietäisyys on aseettoman kamppailun keskipitkä etäisyys, ja se on nimensä mukaisesti etäisyys, jolta kamppailijat ylettyvät lyömään toisiaan. Lyönnit ovat tehokkaita ja nopeita työkaluja, mutta kuten potkut, nekään eivät ole hyvä keino ryntäävän painijan pysäyttämiseksi. Painietäisyydellä vastustajat ovat toistensa iholla, ja tältä etäisyydeltä ei voida käyttää tehokkaasti perinteisesti lyöntejä tai potkuja, mutta painitekniikoiden lisäksi esimerkiksi pääpuskut, polvipotkut ja erilaiset repimishyökkäykset soveltuvat tälle etäisyydelle hyvin. Painietäisyys kattaa sekä pystypainin että maassakamppailun, ja painietäisyyden työkalut soveltuvat parhaiten painijaa vastaan toimimiseen. Franco opettaa, että painijaa vastaan tulee puolustautua ensisijaisesti pystypainissa, sillä jos painija saa vietyä kamppailun maahan, ollaan tämän omalla alueella, jossa puolustautuminen on vaikeaa. Francon mukaan suuri osa katutappeluista alkaa painietäisyydeltä ja lähes kaikki päätyvät jossain vaiheessa tappelua pystypainiin, mutta valtaosa ihmisistä ei ymmärrä pystypainin strategista merkitystä hyökkäyksen torjumisessa eikä osaa toimia tältä etäisyydeltä. Luvun lopussa puhutaan puolustautumis- ja hyökkäysstrategioista ja -tekniikoista pystypainissa sekä esitellään yksinkertainen harjoitus, jonka avulla lukija voi kehittää pystypainitaitojaan. Kirjan kolmas luku keskittyy maahanviennin estämiseen. Franco kertoo, että maahan kaataminen voi tapahtua kolmesta syystä: se voi olla vastapuolelta harkittu hyökkäysteko; puolustautumista, koska vastapuoli huomaa, että ei pärjää pystykamppailussa, tai kyseessä saattaa olla vahinko kuten kompastuminen. Maahanvienti voi olla erityinen vastustajan kaatamiseen tarkoitettu tekniikka, kuten jalkoihin sukeltaminen eli ”shoottaaminen”, heitto tai kamppi, mutta myös taklaus tai vastaava enemmän raakaan voimaan ja massaan perustuva karkeamotorinen liike, mikä Francon mukaan onkin yleisin katumaahanviennin muoto. Franco kertoo nyrkkisääntönä, että painija ei yleensä lähde syöksymään jalkoihin käsivarren mittaa kauempaa. Tähän voisi lisätä, että suurin osa katupainijoista tuskin edes osaa kunnolla kaataa jalkoihin syöksymällä, minkä lisäksi asvaltti tai muu kova alusta altistaa hyökkääjän loukkaantumiselle, koska shoottauksessa polvi osuu helposti maahan suhteellisen kovalla voimalla. Seuraavaksi kirjassa esitellään kolme vartalotaklauksen kategoriaa: ylävartalo-, vyötärö- ja alavartalotaklaus. Ylävartalotaklaus on painimista osaamattoman, mahdollisesti vahvassa humalassa olevan hyökkääjän karhunsyleilystä tehtävä horjutus. Vyötärötaklaus lienee Yhdysvalloissa huomattavasti yleisempi hyökkäys kuin Suomessa, koska tekniikka on tuttu jenkkifutiksesta. Alavartalotaklauksessa hyökkääjä syöksyy vastustajan jalkaan tai jalkoihin ja pyrkii kaatamaan tämän työntämällä hartioillaan puolustajan lantiosta. Alavartalotaklaus vaatii kaikista taklaustyypeistä eniten taitoa, ja se lieneekin katutilanteissa hyvin harvinainen. Kolmannen luvun loppuosa käsittelee varsinaisia maahanviennin estotyökaluja ja -tekniikoita. CFA:ssa maahanviennin esto jaetaan viiteen osa-alueeseen: etäisyyden hallinta, korkeuden muutokset, suorilla käsillä tehtävä etäisyystekniikka, Webbingtekniikka, ja sprawling-tekniikka. Etäisyyden hallinta tarkoittaa sitä, että etäisyys painijaan on pyrittävä pitämään sellaisena, että tämä ei pääse helposti hyökkäämään. Kuten kirjassa aikaisemmin todettiin, painijat eivät yleensä syöksy jalkoihin käsivarren mittaa kauempaa, joten helpoin tapa estää painijaa yrittämästä maahanvientiä on pysyä lyöntietäisyyden ulkopuolella. Franco kuitenkin varoittaa, että etäisyyden pitäminen on vain viivytystaktiikka, ja se toimii parhaiten yhdistettynä muihin maahanviennin estotekniikoihin. Etäisyyden hallinta edellyttää hyvää jalkatyöskentelyä, mikä tarkoittaa nopeita ja lyhyitä askeleita siten, että paino pidetään päkiöillä jaettuna tasaisesti molemmille jaloille, ja jalat pidetään hartioiden leveydellä. Korkeuden muutoksilla puolustaja pyrkii pitämään oman puolustusasentonsa samalla vertikaalisella tasolla hyökkääjän kanssa. Jos hyökkääjä seisoo pystyssä, myös puolustajan asento voi olla pysty, mutta jos hyökkääjä laskee painopistettään alemmas esimerkiksi valmistautuakseen hyökkäämään jalkoihin, puolustajan on laskettava painopistettään vastaamaan hyökkääjän asentoa. Suorilla käsillä tehtävä etäisyystekniikka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että puolustaja tönäisee voimakkaasti kohti etenevää hyökkääjää ylävartaloon ja samanaikaisesti muuttaa oman painopisteensä vastaamaan hyökkääjän painopistettä. Tavoitteena on saada pysäytettyä kohti rynnistävä hyökkääjä, minkä jälkeen hyökkääjän kimppuun käydään vastatekniikoilla. Webbing on CFA:n vastine lukijoille luultavasti tutummalle Senshidon Shredder-konseptille. Webbingiä on esitelty Kontrollin numerossa 1/2007 olleessa Widowmaker-paketin esittelyssä. Lyhyesti kerrottuna kyseessä on kahdella kädellä tehtävä kämmentyvilyönti, jonka ansiosta päästään vastapuolen iholle kiinni, mistä on mahdollista jatkaa erilaisilla pystypainietäisyyden työkaluilla. Viimeisenä maahanviennin estotekniikkana tulee monista yhteyksistä tuttu sprawl: vastustajan sukeltaessa keskivartaloa tai jalkoja kohti puolustaja heittää jalkansa taaksepäin ja painaa hyökkääjän maahan, mistä tilannetta voi jatkaa joko hyökkäämällä hyökkääjän kimppuun tai pakenemalla tilanteesta. Kirjan neljäs luku käsittelee tilannetta, jossa hyökkääjä on saanut puolustajan kaadettua maahan. Luvun alussa Franco toteaa, että maassakamppailun aikana täytyy pitää maltti mielessä. Mitä pidempään tappelu kestää, sitä suurempi riski on puolustajan loukkaantumiselle, mutta maassakamppailussa ei kuitenkaan pidä tehdä hätiköityjä ratkaisuja, sillä painimisessa taktiikka on paljon suuremmassa roolissa kuin pystykamppailussa. Seuraavaksi esitellään lyhyesti maassakamppailupositiot: mount, sidemount, guard, chest to back sekä opposite pole, eli north-south-positiot. Kun yleisimmät tilanteet on esitelty, käydään läpi tapoja irrottautua eri positioista. Suurin osa irrottautumistekniikoista perustuu kilpailuissa kiellettyihin keinoihin kuten puremiseen, nivusiin lyömiseen tai sormien työntämiseen silmiin. se että puolustajan on pyrittävä mahdollisimman nopeasti hyökkääjän päälle mount-positioon. Lukijalle annetaan joitakin neuvoja myös helpottamaan tämän position säilyttämistä vastapuolen pyristellessä siitä irti. Lukijaa neuvotaan myös käyttämään ympäristöä hyväkseen, mikä on tärkeä erottava tekijä urheilukamppailun ja itsepuolustuksen välillä. Kirjassa annetaan myös hieman vinkkejä oman harjoittelun toteuttamisen suhteen, kuten harjoitteluun silmät sidottuna, aseistettua hyökkääjää vastaan tai simuloidusti loukkaantuneena. Viimeiset 40 sivua tuhlataan sanastoon, joka ei mielestäni ole lainkaan tarpeellinen. En lukiessani kertaakaan kaivannut sanastoa, ja suurin osa sanaston termeistä on käytännössä itsestään selviä, eikä lukija edes tule ajatelleeksi, että jokin termi selitettäisiin sanastossa, kun sana tulee tekstissä vastaan. Nämä sivut olisi varmasti voinut käyttää hyödyllisemminkin, tai ne olisi voitu jättää kokonaan pois ja kirjan hintaa olisi voitu laskea vastaavasti. Kokonaisarvio Kirjan ulkonäkö ei anna hyvää ensivaikutelmaa: Ground War on kierreselkäinen, kantta lukuun ottamatta mustavalkoinen, vahvasti omakustanteelta haiskahtava kirjanen. Kierreselkäisyys ei toisaalta ole huono asia, sillä joissakin tilanteissa tällaista sivukooltaan isoa kirjaa on helpompi käsitellä, kun kirjan sivut saa taitettua ympäri. Pahiten omakustanteisuuden vaikutelma välittyy erityisesti valokuvien osalta sottaisessa painojäljessä. Ulkonäkö on kuitenkin toissijaista, tärkeintä on sisältö. Ground War keskittyy pääasiassa asioiden määrittelemiseen ja lokeroimiseen ilman että tätä tietoa erityisesti hyödynnettäisiin myöhemmin kirjassa; esimerkiksi lopussa esitellyt hyökkäystyökalujen kategoriat tai aikaisemmin kirjassa esitellyt neljä syytä, joiden takia tappelu voi päätyä maahan, ja tietenkin lopun massiivinen sanasto. Äkkiseltään näitä määritelmiä lukiessa voi saada vaikutelman, että kirjoittaja todellakin tietää mistä puhuu, mutta tarkemmin ajateltuna suuri osa näistä jaotteluista on kirjan kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä. Muutenkin kirjassa on erityisesti sen sivumäärään ja -kokoon suhteutettuna harmittavan vähän todellista kovaa asiaa, sillä kirjassa käytetään suurehkoa kirjasinkokoa ja ennen kaikkea rivivälejä. Rivivälit ovat jopa niin isot, että se haittaa hieman lukemista. Vaikka kirja ei olekaan kovin syväluotaava opas maassakamppailun saloihin, sitä voi pitää hyvänä alustuksena aiheeseen nimenomaan itsepuolustuksen näkökulmasta: siinä tuodaan hyvin esille niitä eroja, joita urheilukamppailun ja hätävarjelun välillä on. Kirja on myös pääsääntöisesti helppolukuinen: se etenee loogisessa järjestyksessä eikä sorru käsittelemään asioita liian tieteellisesti tai tarpeettoman vaikeaselkoisesti. Vaikka kuvat ovat hieman suttuisia, niistä kuitenkin saa selvää, ja yhdessä kuvatekstien kanssa ne yleensä välittävät lukijalle tarpeellisen informaation. Kirjassa on myös jonkin verran yksinkertaisia harjoituksia, joiden avulla voidaan kehittää valmiuksia puolustautua painijaa vastaan. Franco esittelee puolustajan käytössä olevia hyökkäystyökaluja. CFA:ssa ne jaetaan viiteen kategoriaan: sidontatekniikat, lukot, kuristukset, kehon luonnolliset aseet ja kivulla hallintatekniikat. Tämä osio kirjasta on hieman sekava, mutta esimerkiksi sidontatekniikoita ei käsitellä sen enempää kuin että todetaan, että niiden avulla vastustajan liikkumista saadaan rajoitettua tai estettyä kokonaan, kun taas joihinkin osa-alueisiin on käytetty useita sivuja, ja asia on jaettu vielä alalukuihin. Kirjan viimeisenä maassakamppailuun liittyvänä aiheena ovat sekalaiset maassa puolustautumiseen liittyvät neuvot, kuten KON T ROLL I 1 • 2014 39 PELILUOLA Tule Rajalle, sanottiin. Tarkasta aluksia, sanottiin. Olisi kuitenkin kannattanut lukea pikkupräntti, jossa seisoo, että ensin tuhlaat parhaat operatiiviset vuotesi lentokentän passintarkastuskopissa. Papers, Please on karmivan realistinen simulaattori Rajan valmareiksi haluaville. Kehittäjä: Lucas Pope teksti: Antti Sirkkala Alusta: Windows ja OS X Jakelu: Lataaminen, esim. Steam Hinta: Jopa kenttäsialla on tähän varaa! (9,90 USD) Netti: http://papersplea.se/ [sic!] Ansiot: Kolmekymmentä kunniamainintaa, ehdokkuutta ja palkintoa. 40 KON T R OL LI 1 • 2014 Kuten suomalainen vastineensa, myös Arstotzkan virkamies elättää pienellä palkalla puoliksi tapetun joukkueen verran muita ihmisiä. K oska turvallisuusala ei ole ammuskelua, sotimista ja väkivaltaa ilman stressioireiden häivää saati muita sosiaalisia ongelmia, pelejä harrastava kenttäsika havahtuu tasaisin väliajoin kaipaamaan turvallisuusalan toimintoja realistisesti käsitteleviä ja kuvaavia pelejä. Skenen aukko on useamman kenttäsian mentävä. Kyse on enemmänkin siitä, onko tilausta? Ultra-realismille ei tietenkään olisi. Taannoinhan Sinäputkessa pyöri huumoripläjäys, jossa mainostettiin tulevan ammuskelupelin kuvaavan pilkuntarkasti amerikkalaissotilaan elämää Irakissa. Ensin pelaaja tärkkäisi paraatiunivormuja, pesisi hummereita ja tuskailisi venttiseiskan akku- Peli kulkee passintarkastusnäkymässä, mutta passihiplarin pitää havainnoida myös mitä kopin ympäristössä tapahtuu, ja joskus jopa ampua ulos kopista. Kopissa tarkastetaan useita asiakirjoja joista vain kahta tai kolmea mahtuu tutkimaan kerralla. Asiakirjojen tietoja verrataan sekä toisiinsa, että asiakkaan kertomukseen ja tämän fyysisiin ominaisuuksiin - kuten ajallemme tarkkanäköisesti esimerkiksi sukupuoleen. Kuten byrokratiassa ylipäätään, tärkeämpää on kuitenkin noudattaa ohjeita kuin toimia oikein tai käyttää järkeä. Tämän johdosta koomisen usein virkamiehen palkasta höylätään pisteitä. Kuulostaako tutulta? Peli onkin korkeakulttuurista paikkansa lunastanutta yhteiskuntakriittistä taidetta! ongelmien kanssa tunti toisensa perään. Kun lopulta lähdettäisiin pykälään, päättyisi peli välittömästi vihollisen tarkka-ampujan luotiin. Ja sen pituinen se tarina! Jaa miten niin uusi yritys? Eihän elämässäkään ole encorea. Kysynnän ja tilauksen luo laatu, ei niinkään aihe. Jos peli tehdään todella hyvin, se melko varmasti löytää yleisöä. Aikoinaan kokeilimme kieli kenttämiehen poskessa PMC-operaattorin arkea ”simuloivaa” Blackwater-peliä. Peli ei ollut turhan laadukas, eikä siinä ollut mitään realistista. Samassa yhteydessä mainittiin huomattavasti realistisempi minimaalisten resurssien selainpeli, jossa nokkamies yrittää pysyä hiostavaa tahtia muuttuvien ohjeiden tasalla tarkastaessaan lentokentälle saapuvia matkustajia. Sellainen jos mikä on realismia ja arkipäivää turvallisuusalalla – noin niin kuin sarkastisesti tarkasteltuna. Mikä suoraan sanottuna on ainoa oikea tapa tarkastella turvallisuustoimintoja, koska silloin epäkohdat ja suoranaiset typeryydet havaitsee varsin helposti. pissa, sellaisessa, joka löytyy niin yhdysvaltalaisilta lentokentiltä kuin Helsinki-Vantaaltakin. Pelaajan pitää verrata dokumenteista ilmenevää informaatiota asiakkaiden kertomuksiin ja päättää, kuka pääsee rajan yli, kuka ei. Tila on aivan liian ahdas kaiken informaation vierittämiseksi ruudulle yhdellä kertaa, ja pelin edetessä ohjeistus ja toimintamallit elävät. Toteutus on hersyvä. Musiikki on masentavan pan-slavistista ja grafiikka suoraan Breznevin kaudelta, joten tunnelma on taattu. Lahjuksia voi ottaa, ja vääristä päätöksistä sakotetaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole vitsi tai kevyt viihde, vaan peliin on rakennettu tarina, jossa on vieläpä tusinan verran erilaisia loppuja. Näihin vaikuttavat pelaajan tekemät valinnat. Valtion kohtalo siis kirjaimellisesti riippuu siitä, mitä valintoja pelaaja, yksinäinen passintarkastuskoppiin suljettu mutta erikoisjoukkoihin pääsystä unelmoiva kenttäsika tekee. Moraaliset pulmat ja itsepohdiskelu kuuluvat tasokkaaseen, aikuisille tarkoitettuun pelikokemukseen – päästääkö valtion alueelle toisilleen läheisiä ihmisiä vai toimia kasvottoman byrokraatin napajäätikön kylmällä tehokkuudella? Samalla saattaa altistaa hallinnon terrori-iskulle... Lisää tällaisia pelejä! Paikallinen Helsingin Sanom… ei kun siis Tuolla samaisella tikahduttavan naurun henkeäsalpaavalla linjalla jatketaan nytkin. Viime vuoden peliyllättäjien joukkoon kuuluu nimittäin diktatuurisen valtion rajalla matkustus- ja henkilöllisyysasiakirjojen tarkastamista simuloiva Papers, Please. Idea on jo niin korni, että jos tämä vielä maksaa, sen on pakko olla hyvä. Ja onhan se, ihan oikeasti. Pravda on pysyväisohjeisiin verrattava muistituki siitä mitä pelimaailmassa tapahtuu. Pelin ydin on puzzle, joka simuloi asiakirjoja tarkastavan henkilön työskentelyä ahtaassa ko- KON T ROLL I 1 • 2014 41 LY H Y E S T I # 1 / 1 4 Epäiltyjen viharikosten määrä supistui Marraskuun alussa julkaistun Poliisiam mattikorkeakoulun tiedotteen mukaan epäi ltyjen viharikosten määrä putosi edellisestä vuodesta (2011) noin 20 prosenttia. Vuonna 2011 kirjattiin 919 tapausta, jotka merkittiin Poliisiam mattikorkeakoulun tutkimuksessa vihariko ksiksi, kun määrä vuotta myöhemmin oli 732 riko sepäilyä. Viharikoksia on tilastoitu vallitsevalla tavalla vuodesta 2008 lähtien. Suomessa ei ole rikosnimikettä rasistiselle tai viharikokselle. Tutkimuksessa viharikoksiksi luokitellaankin pääsääntöisesti kaikki sellaiset rikosepäilyt, joiss a poliisi, uhri tai muu asianosainen epäilee viha motiivia tai joihin on sisältynyt solvauksia uhri n viiteryhmää kohtaan. kuva: julkinen lähde Vartiolaivat TELKKÄ ja orjaan N n ä ä d y y IIRA m T un alussa o antoi lokaku t Valtioneuvost dä vartiolaiva yy elle luvan m ks ito la . le tio ol ar Rajav varustam n norjalaiselle t Telkän ja Tiira rtiolaivat eivä va at uv an kuul n aa uk m Telkkä-luokka en isteriön tiedotte en sisäasiainmin avartiolaitoks staamaan Raj va utta ää vu en aa y st st py eikä va vaatimuksiin, . lä el is äm itt toiminnallisiin iv avuttaa pä sa a id vo n ää myösk 42 KON T R OL LI 1 • 2014 koonnut: Antti Sirkkala teoria koimiehen alkuperästä Soldier of Fortune -lehden vuoden ensimmäinen numero (February 2014; amerikkalaislehdet ilmestyvät pääsääntöisesti aina kuukauden etuajassa) esittää varmana tietona alkuperäisen, niin kutsutun Koimiehen (Mothman) olleen Yhdysvaltain asevoimien vihreitä baretteja hyppyharjoituksissa. Koimies havaittiin ensimmäisen kerran Länsi-Virginiassa marraskuussa 1966 ja on vakiinnuttanut paikkansa modernissa, urbaanissa mytologiassa ollen aiheena niin kirjallisuudessa, tietokonepeleissä kuin elokuvissakin. Tarkalleen vuosi myöhemmin alueella tapahtunut, lukuisia kuolonuhreja vaatinut siltaturma heitti lisää verta myllyyn. Kuten arvata saattaa, tämän jälkeen oliota on nähty kuin kenguruita ja leijonia Suomessa. Harold Hutchison esittää SoF:n artikkelissa UFO Mystery Solved: “Mothmen” Were Actually Green Berets, että asevoimat teki asutulla alueella kokeiluja pudottaa sotilaita erittäin korkealla ilmatorjuntatulen ulottumattomissa lentävistä lentokoneista. Laskuvarjot avattiin vasta paljon lähempänä maankamaraa. Tekniikkaa kutsutaan englannin kielessä nimellä HALO (high-altitude, low-opening). Alkuperäiset havainnot sijoittuvat juuri Vietnamin sodan aikaan. Hutchisonin mukaan amerikkalaisilla oli noina vuosina paineita kehittää menetelmiä, joilla saadaan sotilaita turvallisesti vihollislinjojen taakse. Kokeissa sotilaita maalattiin pimeässä hohtavalla maalilla, jotta heidän liikkeensä pystyttiin paremmin rekisteröimään. Mitään konkreettisia todisteita näiden kahden asian yhteenliittämiseksi ei SoF kuitenkaan esitä, joten keskustelu ilmiöstä jatkunee. Bruce Schneier pois BT:ltä Turvallisuusalan rokkitähdeksikin tituleerattu Bruce Schneier lähti vuoden lopussa työnantajansa BT:n palveluksesta. Schneier on viime aikoina noussut kriittiseksi hahmoksi keskusteltaessa NSA:n toimista, ja erityisesti niiden muodostamasta riskistä tavallisille ihmisille - ihan ympäri maailman. BT, yksi maailman suurimpia telealan yrityksiä, väitti jämäkästi, ettei yhteistyön loppumisessa ole suinkaan kysymys Bruce Schneierin kovaäänisestä, miltei päivittäisestä NSA-kritiikistä. Myös Schneier itse vahvisti tämän omassa tiedotteessaan. Schneierin uusi työnantaja on kyberturvafirma Co3 Systems. Pak..kok ....einolaki on kuollut, elAkOOn pakkokeinolaki Heinäkuussa 2011 säädetty uusi pakkokeinolaki astui voimaan vuoden alussa. Laki korvasi edellisen, jo 1987 säädetyn pakkokeinolain (450/1987). Esimerkiksi vanha jokamiehen korvaantui kiinniotto-oikeus uudessa laissa “yleisellä kiinniotto-oikeudella”. Uuteen lakiin pääsee tutustumaan vaivattomimmin ehkä Finlex-palvelussa, www.finlex.fi. Hakukenttään sana pakkokeinolaki. Voimakeinojen käyttö (Pakkokeinolaki 2:3) Jos kiinniotettava yleisen kiinniotto-oikeuden käyttämisen yhteydessä tekee vastarintaa tai pakenee, kiinniottaja saa käyttää sellaisia kiinniottamisen toimittamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää kokonaisuutena arvostellen puolustettavina, kun otetaan huomioon rikoksen laatu, kiinniotettavan käyttäytyminen ja tilanne muutenkin. Yleinen kiinniotto-oikeus § (Pakkokeinolaki 2:2) Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksesta epäillyn, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos. Jokainen saa ottaa kiinni myös sen, joka viranomaisen antaman etsintäkuulutuksen mukaan on pidätettävä tai vangittava. Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisimiehelle. Laitokset vähenivät, asemia lisää Poliisin pahamaineisen hallintoraken neuudistuksen PORA:n kolmas vaihe kulminoitui vuoden alus sa kolmentoista poliisilaitoksen lakkauttamiseen. Suomen 24 polii silaitoksesta lakkautettiin yli puolet. Jäljelle jäi enää yksitoista polii silaitosta. Pääpoliisiasemat sijaitsevat vuoden 2014 alusta lähtien Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Lahdessa, Kouvolassa, Vaasassa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä. Pikk unäppärällä byrokraattisella kikkailulla saadaan kuitenkin lisättyä poliisiasemien määrää, kun eräistä suuremmista palvelupisteistä tuli statukseltaan poliisiasemia. Näin poliisiasemien kokonaismäärä nousee yhdeksästäkymmenestä aina sataanyhdeksääntoista. Poliisin sivuilla julkaistun tiedotteen mukaan huhtikuussa 2012 käynnisty neen PORA III -hankkeen tavoitteena on yhtenäinen poliisihallint o, vahva paikallispoliisi, yhdistynyt liikennevalvonta sekä nyky istä kevyempi hallinto. Toisaalta vaikka poliisiasemia juuri nyt lisättiinkin, tullaan niitä taas pikaisella aikataululla lakkauttamaa n. Asiasta ei vaivauduttu tiedottamaan tässä vaiheessa kuitenkaan mitä än, vaan tällaisia viitteitä on voinut lukea pienen volyymin paikallis uutisista. Sensuuri laajenee Keskusrikospoliisin ylläpitämä internetosoitteiden sensuurilista on laajentunut huimasti viimeisen reilun vuoden aikana. Asiaan kiinnitti lokakuussa huomiota Matti Nikki sensuuria käsittelevässä blogissaan lapsiporno.info, joka niinikään on ollut ja lienee jatkossakin poliisin sensuurin piirissä. Nikki huomasi, että kun vielä vuosi sitten mustalla listalla oli noin 150 osoitetta trendin ollessa laskeva, nyt vuotta myöhemmin listalla oli räjähdysmäisesti jo miltei 4 000 sensuroitua verkko-osoitetta. Nikki havaitsi pelkästään syys-lokakuun välissä reilun viidensadan sensuroidun osoitteen kasvun, joten voidaankin perustellusti todeta kainostelun aikojen suomalaisessa internet-sensuurissa olevan takanapäin. Aihe on varsin ajankohtainen, koska elokuussa KHO kumosi hallinto-oikeuden aiemman, Nikkille edullisen tuomion linjaten, että poliisilla oli täysi oikeus sensuroida hänen bloginsa. Pahaenteisestä nimestään huolimatta blogi ei sisällä niin sanotusti sitä itseään vaan sensuuria kommentoiva blogisti on julkaissut salaisen, sensuroitujen internet-osoitteiden listan herättääkseen keskustelua, sensuroidaanko internetiä perusteetta. Eikä tässä suinkaan kaikki. Aihepiiri on kaiken muun lisäksi ajankohtainen vieläpä myös sen myötä, että pitkään veivattu vapaaehtoinen aikuisviihteen internet-sensuuri otetaan lopulta käyttöön tammikuun lopussa Britanniassa. Kuulostaa varsin vaatimattomalta. Mission creep, anyone? Minkä lisäksi jo tässä vaiheessa internet-palveluntarjoajille muodostuu aivan kuin itsestään rekisteri niistä talouksista, jotka nimenomaan haluavat pidättää itsellään rajoittamattoman pääsyn seen sisältöön T ROLL.I 1 • 2014 43 kaikkeen digitaaliKON
© Copyright 2024