Helmi 2/2013 (pdf 6,2 Mt) - Mielenterveysyhdistys Helmi ry
Mielenterveysväen kulttuuri- ja mielipidelehti | HELMI ry:n jäsenlehti | 22. vuosikerta 2/2013 HELMI ry:n 30-vuotisjuhlanumero Veikko Päiviö – Helmin perustaja Virpi Hämeen-Anttila ja pelastavat sivupersoonat Mielenterveyden diagnosoinnin villit vuosikymmenet Leena Luostarisen huikeat kissapedot 30 Vanhemmuus ja mielenterveys Vanhempi, lapsi, kuntoutuja 32Syömishäiriö Elämä on taistelua syömishäiriön kanssa 5 34 kaaoksesta Elämänhallintaan Uusi hoitomenetelmä dissosiaatiohäiriöön 37 cafe pasilan helmi Ihana kahvila kutsuu keskustelemaan 38 Lotan Sarjikset: rekku hiljaa! Taiteilua kuilun yllä ja Pavlovin koirat sisällys 5 HELMI ry:n synty Miten kaikki alkoi? 8 Veikko Päiviö Legendaarinen puheenjohtaja muistelee mielenterveysaktivismin syntyhetkiä 38 11 Sirkku Kivistö Huolenpitoa ja yhdessä tekemistä 12 HELMI ITÄ-HELSINGISSÄ 40Osastohoidon muutos Oulussa 14 Neuroosi vai depressio? 41Selviytymistarina 16 Virpi Hämeen-Anttila 42Moniäänirock Toivoa, iloa ja yhteistä tekemistä Kuntoutujat tyhjän päälle? Mielenterveyden diagnosoinnin vuosikymmenet Dissosiaatiohäiriön kuvaus jäi kriitikoilta ja lääkäreiltä huomaamatta 18Assosiaatioita dissosiaatiosta Rutta ja Riitta seikkailevat sivupoluilla 22 Felicia Feldt: Näkymätön tytär Miten selvitä kasvatuksesta? 45Kirjat: Eutanasia Kärsimys vai avustettu kuolema? 46 kirjat: Demonit Ihminen loi jumalat vai loiko? Onko tämä kirjallisuutta? Tiikerinpiirtäjän huikea retrospektiivi vakituiset Kukunori ry:n riemukas musiikkitapahtuma 47 kirjat: Neuromaani 28 Leena Luostarinen 48 Hanna Koppelomäki PÄÄKIRJOITUS3 uutisia4 Sielun helmiä24 mielipide50 HELMI ry:n järjestösivut Elämä ei aina mene niinkuin haluaisi 52 Haastattelussa Aika Parantaa -verkoston kehittäjä 49Jukka Suurmäki Alvin toiminnanjohtaja ja mielenterveysalan vahva toimija 51Kesämenoja, ristikko Mukavia vinkkejä kesäisiin hetkiin ja visainen krypto Mielenterveysväen kulttuuri- ja mielipidelehti, HELMI ry:n jäsenlehti Helmi-lehti julkaisee lukijoiden kirjoituksia. Lähetä tai tuo HELMI-lehdelle tarkoitettu posti toimitukseen, osoitteeseen Pasilan Puistotie 7, 00240 Helsinki tai lähetä sähköpostia: helmi@mielenterveyshelmi.fi Päätoimittaja: Arto Mansikkavuori | Taittaja, toimitussihteeri: Annikki Kilgast | ISSN-L 0788-9828 ISSN 0788-9828 (Painettu) ISSN 2242-6140 (Verkkolehti) | 22. vuosikerta | Painopaikka: Lönnberg Painot Oy Helsinki | Ilmoitusmyynti: Markku Pentikäinen, p. 044 716 8262, sähköposti: markku.pentikainen@tjm-systems.fi. lmoitusaineistot: TJM-Systems Oy: PL 75, 02921 Espoo, p. (09) 849 2770, faksi (09) 852 1377, sähköposti: | Kannen kuvassa helmiläisiä Pasilan jäsentalon pihalla, kuva Tanja Talaskivi. | Tilaushinta Suomeen: 30 euroa vuodessa (4 numeroa). Tilaukset tai (09) 8689 070 Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto KULTTI ry:n jäsenlehti. www.kultti.net pääkirjoitus m i e l e n t e r ve y s y h d i s t y s 30 vuotta mielenterveysväen asialla Suomalaisten mielenterveysyhdistysten historia on ollut mutkikas ja monipolvinen. Eteenpäin on kuitenkin menty ja saatu aikaan hyvää julkista keskustelua ja konkreettisia toimia sosiaalisten ja hoitoa koskevien epäkohtien korjaamisesta. Yksi ensimmäisistä aktivisteista, Ilkka Taipale, kiteytti jo 1960-luvulla tulevaisuuden vaihtoehdot muotoon ”sorto, sekasorto, sosiaalipolitiikka”. Toisin sanoen, yhteiskunnallinen sorto ja eriarvoisuus johtavat sekasortoon ja kapinaan, ellei epäkohtia korjata ajoissa sosiaalipolitiikan keinoin. Tähän lehteen on juhlan kunniaksi haastateltu Helmin perustaja-puheenjohtajaa Veikko Päiviötä. Haastattelu kertoo niistä vaiheista ja ongelmista, joita on ollut ruohonjuuritason kansalaisliikkeen tiellä, mutta myös siitä, että alussa asetettuja tavoitteita on saavutettu. Helmin ensimmäisiä tavoitteita oli esimerkiksi päästä tasavertaisena samaan neuvottelupöytään muiden mielenterveysyhdistysten sekä mielenterveysalan ammatillisten järjestöjen kanssa. Tämä tavoite saavutettiin lopulta vuonna 2012, kun yhdistys hyväksyttiin mielenterveyspoolin jäseneksi. Helmin viime vuonna toteutettu jäsentutkimus toi näkyviin sen monin eri tavoin tapahtuvan sorron, jonka kohteeksi mielenterveyskuntoutujat ovat joutuneet. Juuri näinä aikoina näemme Tukholman lähiöissä, millaiseen kapinaan ratkaisemattomat epäkohdat voivat johtaa. Samanlaisia purkauksia on toistuvasti nähty Pariisin ja Lontoon köyhissä kaupunginosissa. Suomessa on mahdollista saada epäkohdat korjattua rauhanomaisin keinoin. Suomi on voinut näyttää esimerkkiä muille Euroopan maille rakentavasta yhteistyöstä julkisen vallan ja ruohonjuuritason toimijoiden välillä. HELMI on näyttänyt mielenterveysalalla esimerkkiä jo 30 vuoden ajan. Se on ollut osaltaan mukana viemässä tärkeää kehitystä eteenpäin. Saavutuksia ovat olleet muun muassa: Yhteiskunnallisen ilmapiirin muuttuminen psyykkisiä vaivoja kohtaan selvästi myönteisempään suuntaan, hoitokäytäntöjen kehittyminen potilasta enemmän arvostaviksi, pakon käytön vähentyminen hoidossa, palveluohjaustoiminnan käynnistyminen Suomessa ja dialogisuuteen perustuvan hoitomallin periaatteiden edistäminen. Mutta maailma ei ole vielä valmis. Helmiä tarvitaan edelleen ja työtä on paljon. Edellä mainittuja kehityskulkuja pitää edelleen tukea, koska emme pidä nykytilannetta vielä riittävän hyvänä. Erityisesti tarvitaan rakenteellisia sosiaalipoliittisia toimia, joilla mielenterveysväki nostetaan yhteiskunnan syrjästä takaisin tasavertaisiksi kansalaisiksi. Osatyökyisille tarvitaan mahdollisuuksia tehdä työtä ja saada palkkaa, jolla parantaa omaa elämänlaatua ja toteuttaa unelmia sekä tulevaisuudensuunnitelmia. Myös terveydellisistä syistä kokonaan työelämän ulkopuolella olevien elämäntilannetta ja taloudellista asemaa pitää parantaa, jotta elämän näköalat laajenevat. Minimieläke ei ole tarkoitettu koko elämän mittaiseksi toimeentuloksi. HELMI ry on kehittynyt ja kasvanut kolmen vuosikymmenen aikana merkittäväksi toimijaksi suomalaisessa järjestökentässä. Työmme jatkuu paremman ja ihmisläheisemmän maailman puolesta! Juhlikaamme 30-vuotiasta Helmiä! Olli Stålström ja Arto Mansikkavuori Tue Helmin ruohonjuuritason toimintaa ja osallistu keräykseen! Voit lahjoittaa helposti tekstiviestillä. Lisätietoa lehden takakannessa. HELMI ry:n toimintaa tukevat RAY ja Helsingin kaupunki Helmi 2/2013 3 uutisia Ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden mallimaa? HELMI ry:n kevätkokous: Laittomuudet saatava loppumaan asumisyksiköissä HELMI ry:n kevätkokouksessa 21.5. kiinnitettiin huomiota itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen asumispalveluyksiköissä. Valviran julkaisemaan selvityksen mukaan asumispalveluyksiköissä käytetään lakien, ohjeiden tai sopimusten vastaisia rajoittamistoimenpiteitä, joita ovat yleisimmin rauhoittavien lääkkeiden käyttö, aineiden ja esineiden haltuunotto, asiakkaiden huoneen tarkistaminen ja alkometrin käyttö. Valviran raportista ilmenee, että asumisyksiköissä kansalaisten perusoikeuksia on rajattu järkyttävillä tavoilla. Asukkaalle tuleva posti avataan yhdessä vartijan kanssa, rahan käyttöä rajoitetaan, asumisoikeuden purku uhkaa kolmen varoituksen jälkeen ja kotilomia voidaan perua. Lisäksi tupakoinnin ja herkkujen syönnin rajoittamista sekä viikkorahan pidättämistä käytetään rangaistusten muotona. Oman tietokoneen käyttö on kiellettyä, samoin kuin seurustelu tai seksuaalinen kanssakäyminen toisten asukkaiden kanssa. Raportti kertoo, että lakien ja ohjeiden perusteella Suomi on ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden mallimaa, mutta konkreettinen tilanne kentällä on kuitenkin toinen. HELMI ry on järkyttynyt että kuntoutujien perusoikeuksia loukataan systemaattisesti. HELMI on kuitenkin tyytyväinen, että Valvira on nostanut kissan pöydälle. Laittomat, ihmisoikeuksia polkevat teot on saatava loppumaan asumispalveluyksiköissä. ”Jotta tilanne saadaan parantumaan, on kuntoutujat otettava mukaan palveluiden ja hoidon kehittämiseen. Kuuntelemalla ja ymmärtämällä asiakasta vältetään rajoituksiin ja rankaisuihin johtavat käytännöt. Huolestuttavaa on, että yhä suurempia voittoja tavoittelevat ahneet yksityisyritykset kurjistavat entisestään kuntoutujien olosuhteita. Hyvään hoivaan kuluu ammattitaitoinen ja riittävästi mitoitettu henkilökunta”, sanotaan kevätkokouksen julkilausumassa. Valviran raportti: http://www.valvira.fi/ tietopankki/selvitykset/sosiaalihuolto Sosiologipäivillä sovittiin tutkimusyhteistyöstä Helmin puheenjohtaja Olli Stålström osallistui Turussa pidetyille sosiologipäiville maaliskuussa. Hän piti Helmin jäsentutkimusta käsittelevän puheenvuoron työryhmässä, joka käsitteli hyvinvoinnin ja eriarvoisuuden mekanismeja. Työryhmää vetivät Itä-Suomen yliopiston sosiologian professori Juho Saari ja Soccan (Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus) tutkija Maria Ohisalo. Stålström kertoi jäsentutkimuksessa selvinneen, että monet sosiaaliset ongelmat kasautuvat mielenterveysväen harteille. Tämä oli tutkimuksen tekijöille jonkinasteinen järkytys. Helmin jäsenet ovat kokeneet huomattavan paljon muu- 4 Helmi 2/2013 ta väestöä enemmän vaikeita ja haastavia elämäntapahtumia ja ongelmia. Helmin jäsenet olivat kokeneet jopa moninkertaisesti seuraavia elämäntilanteita: vakava onnettomuus, asunnottomuus, päihdeongelma, ongelmallinen avioero, väkivaltarikos, vaille tarvittavaa hoivaa jääminen, vakava fyysinen sairaus, pitkäaikainen työttömyys ja köyhyydessä eläminen. Sosiologipäivien työryhmää kiinnosti suuresti juuri tämä erilaisten sosiaalipoliittisten ongelmien suuri kasautuminen niiden ihmisten harteille, joilla jo ennestäänkin on elämässään vaikeuksia. Todettiin, että on välttämätöntä tehdä lisätutkimusta asiasta. Juho Saari ehdotti, että hän voisi teettää opinnäytetyönä Itä-Suomen yliopistossa tutkimuksia Helmin jäsenten kohtaamista sosiaalipoliittisista ongelmista. Erityisesti kiinnostaa miksi ja missä olosuhteissa Helmin jäsenet joutuvat pakkotoimien, (henkisen, hengellisen ja fyysisen) väkivallan ja syrjinnän kohteiksi. Helmin aktivistit ja henkilökunta voisivat osallistua tutkittavien rekrytointiin ja tutkimuksen tekemiseen samoilla tavoilla kuin aikaisemminkin. Juho Saaren kanssa sovittiin, että molemmat osapuolet tekevät taustaselvitystä ja suunnittelevat tutkimuskysymyksiä ja syventävät opinnäytetyöt aloitetaan syyslukukauden 2013 aikana. uutisia Hannu Nissinen puhkaisee oviaukon toimistohuoneesta käytävään 1985. HELMI ry:n perustamisesta 30 vuotta Näin kaikki alkoi Maaliskuun 5. päivänä 1983 järjestettiin Helsingin nuorisotoimiston tiloissa, Porthaninkatu 2:ssa, Helsingin Mielenterveysyhdistys Helmin perustava kokous. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Veikko Päiviö ja sihteeriksi P. Saja sekä pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi H. Touru ja S. Kaarne. Asialistan kohta 5: Yleiskeskustelu mielenterveyden häiriöistä kärsivien asemasta. Runsaasti puheenvuoroja. Asioita: Asunto-ongelmat, huoltoviraston arvostelu toimintakeinojen osalta, sairauden hyväksikäyttö ja samaistuminen, perusturvallisuuden tarve ym. Kysyttiin myös kantaa pakkohoitoon. Ehdotettiin tukihenkilötoimintaa (esim. malliin AA tai SPR). Lisäksi päiväkeskuksen suuntaviivoja selvitettiin läsnäolijoille. Kohta 6. Päätettiin Helmin perustamisesta ja hyväksyttiin yhdistykselle säännöt. Pidettiin 20 min. kahvitauko. Kohta 7. Jäsenmaksut. Vuotuisjäsen 10 mk. Ainaisjäsen 150 mk. Yhteisöjäsen 300 mk. Kannatusjäsen 20 mk. Kohta 8. Todettiin, että johtokunta laatii ensi tilassa toimintasuunnitelman. Kohta 9. ja 10. Johtokuntaan valittiin seuraavat henkilöt (äänimäärät suluissa): Puheenjohtaja: Veikko Päiviö. Joh- tokunnan varsinaiset jäsenet: H. Nissinen (17), M. Kyrönlahti (16), P. Saja (15), P. Saranen (14), S.-M. Kaarne (14), H. Touru (13), M. Blomstedt (13), A.-L. Syrjänen (12). Varajäsenet: R. Rannala, P. Rusi, V. Tammi, E. Boström. Kokouksien sarja Johtokunnan järjestäytymiskokous oli heti 9.3.1983, jossa päätettiin käytännön asioista, mm. toimintaohjelmaluonnoksen laatimisesta. Lisäksi käytiin keskustelua kerhotoiminnasta. 23.3. pidetyssä kokouksessa keskusteltiin mm. päiväkeskushakemuksesta, joka hyväksyttiin. Pöytäkirjasta selviää, että kerhotoiminta oli jo vilkasta. Kerhopäivät olivat tiistai, torstai ja uutena perjantai. 8.4. kokouksessa todettiin, että yhdistyksen jäsenmaksun oli maksanut 32 jäsentä. Hannu Nissinen valittiin ehdokkaaksi Helsingin kaupungin vammaisasiain neuvottelukuntaan. Helmin kerhot toimivat 31.5. asti Porthaninkatu 2:ssa, toistaiseksi ei tietoa saadaanko tilat jatkossa Siltasaarenkadulta. 3.5. Todettiin, että kerhojen uusi osoite 1.6. alkaen on Siltasaarenkatu 12 A 8. krs. Kerhot: Keskustelua oli myös kirjekerhosta. 5. maaliskuuta 1983 pidetyn HELMI ry:n perustamiskokouksen säännöissä lukee: y y Yhdistyksen tarkoituksena on: – koota yhteiseen järjestöön kaikki mielenterveyden häiriöistä ja sairauksista kärsivät henkilöt ja toimia heidän tukijärjestönään. – Saada mielenterveyden häiriöt samanarvoisiksi fyysisten sairauksien kanssa sekä hoito- että asennetasolla. y y Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: – Pyrkii jäsentensä keskinäisen avun periaatteella löytämään ratkaisuja jäsentensä kaikkiin ongelmiin, kuten hoito-, asunto-, työ-, toimeentulo- eläke-, ihmissuhdeja yksinäisyysongelmiin keskustelujen, opastuksen ja neuvonnan avulla. – Pyrkii vaikuttamaan viranomaisiin ja lainsäädäntöön mielenterveysongelmaisten hoito- ja elinolosuhteiden parantamiseksi siten, että yhteiskunta tuottaisi kaikki tarvittavat palvelut. Yhdistyksen säännöissä on edelleen lähes samat kirjaukset tarkoituksesta ja toiminnasta. Helmi 2/2013 5 Pasilan jäsentalo 1985. Erkki Tuomioja Helmin vieraana 1986, oikealla Veikko Päiviö. Päiväryhmän luova hetki 1986. Viiri Veikolle 1988. lloa yhdessä -tapahtuma Espalla 1989. Toiminta alkaa muotoutua Loppuvuotta kohti tahti kiihtyy Kokouspöytäkirja 6.5.1983 kertoo jo hyvin paljon asioista, joista tuli yhdistyksen toiminnan suuntaviivoja. Näitä olivat kaupunginhallitukselle jätetty päiväkeskushakemus, jäsenten esiintyminen tiedotusvälineissä ja järjestöllisen itsenäisyyden merkityksen korostaminen. Ihmisten välisten kontaktien edistämistä ja jonkinlaista ”ystäväjärjestelmää” pohdittiin. Tämä voisi tapahtua esim. päiväkeskukseen perustettavan ”päivystävän puhelimen” avulla. Myös elokuvakerhon perustamista esitettiin. Keskustelua oli myös simpukka-aiheisesta kaulariipuksesta, josta tulisi yhdistyksen symboli. Kiinnostava asia oli se, että sosiaalipolitiikan laitokselle päätettiin ehdottaa opinnäytetyötä aiheesta psyyken sairaudet tai asuntotilanne. Päätettiin myös yleisötilaisuuksien järjestämisestä syksyllä. Elokuun ensimmäisessä kokouksessa todettiin, että jäsenmäärä oli noin 55 ja että terveyslautakunta oli perustanut työryhmän Pasilan puistotien talon käyttöä suunnittelemaan. Kokouksia pidettiin tiiviiseen tahtiin ainakin kahdeksan kappaletta vuoden loppuun mennessä. Päätettiin aloittaa mm. lentopallon pelaaminen Kisahallissa. Todettiin, että Sonja Mäkinen on lahjoittanut yhdistykselle radion. Lisäksi lähetettiin avustushakemukset RAY:lle ja Mielenterveysseuralle. Ensimmäinen toiminnan tarpeita selvittänyt kyselytutkimus toteutettiin myös syksyn aikana. Syksyn aikana valmisteltiin toimintasuunnitelmaa vuodelle 1984 ja sen laatimisesta lausuttiin kiitos Maria Vainiolle ja Leena Lohtanderille. Arja Alhoon oli oltu yhteydessä ja pyydetty 6 Helmi 2/2013 neuvoja ja apua RAY:n avustushakemuksen suhteen. Lokakuun kokouksessa nousi esiin mm. itsemurhat Helsingissä tilastojen valossa sekä Kalle Achtén artikkeli Helsingin sanomissa, jonka mukaan Hesperian sairaala vastaanottaa noin viisihenkeä päivässä. Johtokunta suunnitteli, että HELMI perustaisi SOS-tyyppisen päivystävän puhelimen, mutta ei ennen uusien tilojen saamista. Joulukuun kokouskutsussa on teksti: ”Kaupunginhallitus ei ole laittanut tikkua ristiin 7.5.1984 päivätyn asuntokirjelmämme johdosta, eikä Kyläsaaren holistisuojassakaan ole kaikille antaa edes kovalevyä. Osa viettää yönsä ahtauden vuoksi istuvillaan. Otamme mm. tähän kantaa.” Joulukuun kokouksen pöytäkirjassa päätettiin pitää joulujuhla 17.12. klo 13. Hyväksyttiin, että työryhmän ehdottama asuntokirjelmä lähetään apulaiskaupunginjohtaja Heikki S. von Hertzenille ja edelleen sen ajan koville nimille kuten Jakob Södermanille, Matti Louekoskelle, Pirjo-Riitta Antvuorelle. Päätettiin tehdä myös lähetystövierailuja samoille tahoille Vierailulla Nikkilässä 1987. Musiikkiryhmä 1986. Poimintoja alkuvuosien toimintakertomuksista Lisää asuntoja! Asuntokysymys oli keskeinen asia, jonka eteen yhdistys teki viranomaisiin kohdistuvaa painostusta. Toimintakertomuksessa todetaan, että viranomaiset liikkuvat kuin ”täit tervassa”. Kiireestä ei ole tietoa. Oli laskettu, että tarve on noin 1200 asuntoa tai asuntolapaikkaa. Helmin mukaan viranomaiset lähinnä näpertelevät asian tiimoilla. Yhdistys oli yhteydessä kaupunginhallitukseen, joka antoi merkityksettömän vastauksen. Sitten käännyttiin Uudenmaan lääninhallituksen puoleen. Tilannetta kuvaa hyvin toimintakertomuksen teksti: ”Pursimiehenkadun asuntolasta häädettiin 51 miestä ja naista. Lääninhallitus oli näin päättänyt. Joukossa oli runsaasti psyykepotilaita ja muita sairaita. Suoraan kadulle. Viranomaisten tyypillinen, täysin vastuuton norsunluutornissa tehty päätös.” Kunnollista ruokaa! Psyykepotilaiden kehnosta ravitsemustilanteesta oli lähetetty kirjelmä kaupunginhallitukselle. ”Tiedämme, että psyykepotilaissa on runsaasti sellaisia, joitten ruokailu on puutteellista sairaudesta johtuen.” Asiassa käännyttiin myös ravitsemusterapeuttien yhdistyksen puoleen. Kun kirjelmä lähti lausuntokierrokselle, oli tämä asiantuntijalausunto sensuroitu pois. ”Tapaus kuvaa tyypillisen viranomaistoiminnan tason. Tason, jonka kanssa potilasjärjestö joutuu miltei päivittäin kamppailemaan. Se on aivan uskomattoman matala taso”, sanotaan vuoden 1984 toimintakertomuksessa. Sairaalaväkivalta Kesäkuussa 1984 kerrottiin Helsingin Sanomissa miten potilaita oli pahoinpidelty Hesperian sairaalassa. HELMI selvittää asiaa ja sai tietää, että pahoin- pitelyjä Hesperian sairaalassa kirjataan ainakin 70 vuosittain. Syyskuussa HELMI lähetti terveysvirastolle tiukkasanaisen vaatimuksen asian selvittämiseksi. ”Vastauksessa kysymyksiin jätettiin suurimmaksi osaksi vastaamatta ja että virastoa eivät juuri mokomat pahoinpitelyt kiinnosta, eikä virasto tunne olevansa tilivelvollinen potilasjärjestöille mielisairaaloitten hoito-olosuhteista, jotka surkeudessaan etsivät vertaistaan.” Tämän jälkeen yhdistys kääntyi välittömästi lääkintöhallituksen puoleen, jossa asiaa oli jo entuudestaankin selvitetty Eduskunnan oikeusasiamiehen vaatimuksesta. ta. Perustuslakivaliokunnan käsittelyyn on syytä suhtautua varsin toiveikkaasti.” Lääkkeille vaihtoehtoja Heikkojen ja vähäosaisten puolella Terveysvirastolle lähetettiin 1.9.1984 esitys psykoterapian järjestämisestä lääkinnällisenä kuntoutuksena lain ja lääkintöhallituksen asiasta antamien ohjeiden mukaisesti. HELMI esitti, että psykoterapiaa on annettava tasavertaisesti muitten kuntoutusmuotojen kanssa. Tämä näkemys lääkehoidon vaihtoehdoista ja vapaaehtoisuudesta on ollut Helmin tavoitteena tästä lähtien. Helmin nykyisissä tavoitteissa lukee: ”Ketään ei saa pakottaa tai painostaa lääkehoitoon. Lääkehoitoon suostumisen on aina oltava kuntoutujan oma valinta. Lääkehoidon vaihtoehtoja on kehitettävä.” Eduskunnassa kuultavana 1984 yhdistyksen edustajat kutsuttiin Eduskunnan perustuslakivaliokunnan kuultavaksi apulaisoikeusasiamiehen tarkastuskertomuksen johdosta. Tarkastus oli tehty vuonna 1981 Hesperian ja Nikkilän sairaaloihin. Toimintakertomuksessa todetaan: ”Yhdistyksen edustajat lukivat ja jättivät varsin seikkaperäisen selvityksen valiokunnalle mielisairaanhuoltopiirin ankeista olois- Johto vastuuseen Toimintakertomuksessa korostetaan sitä, että yhdistyksen ryöpyttämä kritiikki hoitojärjestelmää kohtaan ei kohdistu suorittavaan henkilöstöön. Helmin mukaan ”henkilöstö joutuu monasti työskentelemään olosuhteissa, jotka ovat aivan ylivoimaisen vaikeita.” Syylliset löytyvät toimintakertomuksen mukaan vastuunalaisista viranomaisista, jotka ovat suhtautuneet kevyesti mielenterveyssektorin ongelmiin ja laiminlyöneet alan jatkuvan kehittämisen. Vaikka toimintakertomus onkin varsin lohdutonta tekstiä, sieltä löytää kuitenkin joitakin positiivista tapahtumia. Myönteisenä asiana nähtiin Niemikotisäätiön toiminnan käynnistyminen vuonna 1983. ”Säätiö on kaupungin oma avohoito- ja asuntolatoiminnan muoto, jolla yritetään korvata pahoin rämettynyttä virallista psykiatrista sektoria.” Myönteisenä nähtiin myös se, että yhdistys on saanut kaupungilta toimintaansa varten avustusta. Jäsenmäärä oli myös kasvussa. Vuoden 1984 lopussa jäsenmäärä oli 90. Kuten näistä perustamisvuoden asiakirjoista huomaamme, yhdistyksen alku on ollut heti yhteiskunnallisesti erittäin aktiivinen. Yhdistys profiloitui voimakkaasti vähäosaisten ja sairaiden puolestapuhujana. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin kannamme edelleen tätä yhteiskunnallisen vaikuttamistoiminnan ja sorrettujen vähemmistöjen puolustamisen perintöä. Arto Mansikkavuori ja Juha Porkola Kuvat: Helmin arkisto Helmi 2/2013 7 HELMI ry:n perustaja-puheenjohtaja Veikko Päiviö: Helmin nykyinen puheenjohtaja Olli Stålström tapasi yhdistyksen legendaarisen perustajahahmon Veikko Päiviön. Lounastapaaminen venyi yli kolmen tunnin syväsukellukseksi mielenterveysaktivismin syntyhetkiin. HELMI pitää edelleen lujasti kiinni syntyhetkensä missiosta ja kamppailee mielenterveysväen tasa-arvoisen kohtelun puolesta. Veikko Päiviö oli HELMI ry:n ensimmäinen puheenjohtaja. Perustamisen jälkeen hän luotsasi yhdistystä kymmenen vuotta. Hänen panoksensa yhdistyksen rakentamisessa ja kasvussa on erittäin merkittävä. Nykyisenkaltaista Helmiä ei varmastikaan olisi ilman Veikon tarmoa. ”Keväällä Helmin arkistoja penkoessani minua innosti erityisesti Veikko Päiviön jämäkkä ja suorapuheinen kirjoitustyyli. Itsekin paljon julkisesti protestoineena aktivistina ihailen Veikko Päiviön räväkkää, suoraan epäkohtiin kohdistuvaa tyyliä, joka ei kuitenkaan sorru perusteettomiin yleistyksiin sotealan työntekijöitä kohtaan. Jo pelkästään tästä syystä oli erittäin kiinnostavaa lähteä tapaamaan häntä”, toteaa Helmin nykyinen puheenjohtaja Olli Stålström. Vanhoja papereita lukiessaan Stålström huomasi Veikko Päiviön osanneen suunnata kritiikin kärjen yksilöiden sijasta todelliseen taustalla olevaan epäkohtaan: siihen piittaamattomuuteen, jolla vastuunalaiset virkamiehet ovat suhtautuneet mielenterveyssektorin ongelmiin ja laiminlyöneet alan jatkuvan kehittämisen. Hyväntuulinen tapaaminen Hämeenlinnalaisen ravintolan pöydässä istuva Päiviö on iästään huolimatta erittäin hyvinvoivan näköinen, pirteä ja hoikka. Yksi syy hyvinvointiin saattaa olla talvien viettäminen lämpimässä. – En pärjää täällä kylmässä ja liukkaassa talvessa. Siksi asun talvisin Ka8 Helmi 2/2013 narian saarilla. Olisi mielenkiintoista perustaa palvelutaloja Kanarian saarille. Ei olisi lämmitysongelmia. Harvoin on niin kylmiä hetkiä, että tarvitsisi sähkölämmitystä. Yölämpö on 16 astetta joka yö! En usko että palvelutalo tulisi kalliimmaksi kuin Suomessakaan. Mutta Suomessa on vaikea saada aikaan muutoksia. Virkamiehet ajattelevat, että tehdään kuten ennenkin. Veikko oli kiinnostunut jo varhain maailman parantamisesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta. Hänestä tuli nuorena ammattiyhdistysaktiivi ja hän toimi työnjohtajana hengenvaarallisia kemikaaleja tuottavassa liikkeessä. Alkuvaihe oli jumittunut kahvikerhoiluksi Veikko kertoi oppineensa jo kauan sitten, että painomuste on se, mitä virkakoneisto pelkää. Mutta vaikeuksia aiheutti myös omien joukkojen mieliala. Alkuvuosina mielenterveysväen asenteet olivat usein hyvin nöyristeleviä ja varovaisia. Alussa hänellä oli vain muutamia kuntoutujaystäviä, jotka todella uskalsivat toimia. Veikon mukaan alkuvuosina mielenterveysjärjestöjen liikehdintä oli varsin jumittunutta, eikä juuri muuta saatu aikaan kuin kahvikerhoja. Veikko Päiviö jäi yhteiskunnallisen vaikuttamishalunsa kanssa aluksi melko yksin. Sitten selvisi mikä oli jumittanut. Paljastui, että eräs silloinen johtaja oli ohjannut rahat omalle tililleen. – Kyllä ne meni käräjille nimikirjoitusten väärennöksestä. En tiedä PKE:n tilanteesta sen enempää sen jälkeen. En ollut kiinnostunut PKE:stä, jätin sen sitten ja keskityin Helmiin. Valppautta tarvitaan Veikko Päiviön mukaan kaikissa organisaatioissa vaaditaan valppautta. – Tällainen huijaus ei ole mitenkään harvinaista. Sitä voi sattua kaikissa organisaatioissa. Tilintarkastuskaan ei sitä kokonaan ratkaise, vaan kaikissa organisaatioissa vaaditaan silmälläpitoa ja valvontaa. Veikko oli helpottunut, kun hän kuuli Helmin taloudenhoidon olevan kunnossa ja valvonnan hyvin järjestetty. Hyvin hoidettu talous näkyy myös siinä, että Helmin avustuspotti on viime vuosina kasvanut tasaista tahtia ja mm. toimitilaa on voitu vuokrata lisää. Irti häpeäleimasta ja matalasta itsetunnosta Veikko muistutti siitä, miten mielenterveyskuntoutujilla on perinteisesti ollut matala itsetunto ja he ovat hävenneet tilaansa ja pelkäävät tulla esiin vaatimuksineen. Hän muistutti, että ennen sotia tunnettiin vielä “seinähullun” käsite. – Psyykkinen sairaus puhkeaa noin parinkymmenen ikävuoden kynnyksellä. Psykiatrinen potilas kokee olevansa ala-arvoinen ja hyljeksitty. Psykiatrian historiasta tunnetaan käsite seinähullu. Maataloissa skitsofreenit pantiin kiinni seinään ja sitä hävettiin, että meidän perheessä on tällainen. Sitä leimaa on vielä jäljellä ja nyt pelätään, että mielisairaat on väkivaltaisia. Se on aikamoinen pelko vaikka mielisairaat on keskimääräistä kiltimpiä. Veikon mukaan on kuitenkin hieman päästy eteenpäin ja nyt jo hyväksytään masennus, että sellainenkin voi olla. – Yksi keskeinen asia on biologiaan kuuluva pelko, väistetään vaaraa. Kun pelko kasvaa liian suureksi, alkaa sairastua. Kyllä muut vammat aletaan hyväksyä, psyykkistä sairautta vielä pelätään. Veikko oli kiinnostunut jo varhain maailman parantamisesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta. Ihminen luonnostaan pelkää sitä mitä ei tunne. Alkuvaiheessa joillekin jäsenille oli alemmuudentunteen johdosta mahdoton ajatus, että me olisimme ansainneet RAY:n tukea. – En sanoisi että kukaan vastusti aktiivisesti, mutta epäilys oli niin suuri kun me ollaan tämmöisiä. Pitää olla luotettava taho, joka tukee raha-anomuksia. Onneksi saimme tukea ja apua Suomen Mielenterveysseurasta. Teimme hakemuksen ja lähetin sen Vappu Taipaleelle kysyen voiko hän puoltaa Helmi 2/2013 9 ”kovakorvainen hallintokoneisto on saatava hereille, vaikka olemmekin kärpäsensurinaa viranomaisten korvissa” HELMI hyväksyttiin mukaan pooliin viime vuonna. Veikko ilahtui tästä tiedosta silminnähden ja kertoi, että Helmin perustajien ensimmäinen tavoite 30 vuotta sitten oli päästä psykiatriyhdistyksen kanssa saman pöydän ääreen. Rohkeita tekoja tarvitaan tällaista. Toinen luotettava taho oli Arja Alho. Rahanhakemisessa piti voittaa itsesyrjintä ja omaan tilaan kohdistuvat ennakkoluulot. Järjestökenttä muotoutuu Ennen Helmin perustamista Suomessa toimi kolme keskeistä mielenterveysalan järjestöä: Suomen Mielenterveysseura, Psykiatrisesti Kuntoutettavien Etujärjestö PKE ja Mielenterveyden keskusliitto. PKE ja Mielenterveysseura tekivät tiivistä yhteistyötä Helsingissä ja Iisalmessa syksyllä vuonna 1971 perustettu Mielenterveyden keskusliitto toimi pitkälti Helsingin ulkopuolella. Pari vuotta mukana PKE:n toiminnassa ollut Veikko Päiviö alkoi luotsata PKE:stä irtaantunutta helsinkiläisten kuntoutujien ryhmää, joka halusi keskittyä erityisesti yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tämä porukka ei halunnut olla pelkkä kahvikerho. HELMI syntyi vuonna 1983 tämän ryhmän ympärille. Yhdistyksen nimivalinta ”mielenterveysyhdistys” pakotti Mielenterveysseuran nimeämään omat alueelliset yhdistykset seuroiksi. – Mielenterveysseura oli perustanut kaikkialle Suomeen mielenterveysyhdistyksiä, mutta ei vielä Helsinkiin. Kun HELMI perustettiin, mentiin vähän Mielenterveysseuran reviirille, koska 10 Helmi 2/2013 me otimme tämän mielenterveysyhdistys-nimen. Nimivalinnasta johtunut sekaannus oli Veikon mukaan tahatonta. – En lainkaan ajatellut että olimme astuneet heidän reviirilleen ja huomasin sen vasta jälkeenpäin. HELMI-lyhenteen keksi alkuaikojen aktivisti Hannu Nissinen. Helmille oli luontevinta pysytellä Mielenterveysseuran, MTKL:n ja PKE:n ulkopuolella itsenäisenä toimijana. Toimintasuunnitelmassa vuodelta 1987 ilmenee myös suora maininta toiminnan erilaisuudesta. ”Toiminnallisen erilaisuuden vuoksi HELMI ry ei ole liittynyt MTKL:n jäseneksi…” Suurin ero nähtiin siinä, että MTKL ei pitänyt painopisteenään yhteiskunnallista vaikuttamista vaan harrastus-, auttamis- ja virkistystoimintaa. Ensimmäinen tavoite saavutettu Mielenterveysjärjestöt ja muut alan toimijat ovat viime vuosina löytäneet hedelmällisiä yhteistyön muotoja. Hyvä esimerkki tästä on euroopanlaajuisesti ainutlaatuinen Mielenterveyspooli, joka toimii koko kentän yhteistyöverkostona. Poolin tarkoituksena on mm. edistää kansalaisten mielenterveyttä ja kohentaa kuntoutujien ja heidän omaisten asemaa ja parantaa palveluja. Veikko kertoi kerran pysäyttäneensä maaherra Södermanin kadulla vastustaessaan köyhien ja kodittomien heittämistä ulos yömajoista. Hän kysyi maaherralta miten olisi jos siirrettäisiin Hesperian sosiaalihoitajat sosiaalitoimeen ja he saisivat heti tiedon asiakkaasta: onko paikka ja vuokra maksettu? Heikko tiedon kulku ja eriytyneet rakenteet ovat Veikon mukaan ongelma. Hänen mukaansa esimerkiksi psykiatrisessa sairaalassa pitäisi olla sosiaalitoimen työntekijöitä. Heidän pitäisi seurata, että systeemi toimii. Muutenkin nykyjärjestelmässä on monia helposti korjattavia asioita. – Palauttaisin esimerkiksi rahastajat busseihin ja ratikoihin, koska he pitivät järjestystä. Myös entisaikojen talonmiehet pitivät järjestystä, eikä ongelmia päässyt syntymään. Veikko neuvoo Helmiä olemaan kannanotoissaan rohkea. – Helmi ei saa pelätä suuria asioita. Ne pitää nostaa tapetille. Ei saa pelätä. Hyvä että istutte samassa pöydässä mielenterveysjohdon kanssa. Potilaiden pitää sanoa miten asioiden pitää olla. Me vielä nousemme vuosisatojen pimeydestä! Veikko Päiviön intoa muuttaa maailmaa kuvaa hyvin hänen loppupontensa Helmin vuoden 1984 toimintakertomuksessa, josta jyrisee maailmaa muuttava paatos: ”Epätoivoon ei kuitenkaan ole varaa, vaan kovakorvainen hallintokoneisto on saatava hereille, vaikka olemmekin kärpäsensurinaa viranomaisten korvissa. Jos kuvittelevat meidän antavan periksi, niin erehtyvät. Me tulemme vuosisatojen pimeydestä nousemaan ja vaadimme itsellemme ihmisarvoa tasaveroisina Suomen kansalaisina”. Teksti: Olli Stålström ja Arto Mansikkavuori Kuvat: Tanja Talaskivi Psykologi Sirkku Kivistö kuului Helmin ensimmäisten toimintavuosien voimahahmoihin Veikko Päiviön ja voimiaan säästämättä toimintaa pyörittäneiden vapaaehtoisten ohella. Sirkku Kivistö: Mukavinta oli yhdessä tekeminen Helmin ensimmäinen palkallinen työntekijä psykologi Sirkku Kivistö saapuu juttutuokioon Helmin Pasilan toimitalolle Työterveyslaitokselta. Sirkku täytti huhtikuussa 70 vuotta ja jäi eläkkeelle jo viisi vuotta sitten, mutta työstä on häntänä vielä pari projektia. Kun ne on saatu päätökseen on aika jättää jäähyväiset pitkäaikaiselle työpaikalle. Se ei kuitenkaan merkitse, että Sirkku jättäytyisi toimettomaksi. Hän jatkaa toimintaansa Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:ssä, jonka johtokunnan jäsen ja rahastonhoitaja hän on. Ennen Helmiin palkkaamista Sirkku toimi mm. Vantaalla terveyskeskuspsykologina ja työjaksoja riitti myös Hesperian ja Rauhan sairaalassa. Kun Sirkku näki lehdestä ilmoituksen, jossa haettiin työntekijää HELMI ry:hyn, hän kiinnostui heti. Tuntui houkuttelevalta päästä tekemään järjestötyötä. Kun Helmin puheenjohtajan Veikko Päiviön tekemä haastattelu oli ohi, alkoi mielenkiintoinen ja työntäyteinen kolmen vuoden jakso Helmissä. Kalakeitto kärysi hellalla Sirkku oli ensimmäinen palkallinen työntekijä mielenterveyssektorilla, asia jota ihmeteltiin ulkomaiden sisarjärjestöjä myöten. Perustamisesta oli kulunut kolme vuotta, kun Sirkku vuonna 1986 tuli mukaan Helmiin. Järjestön toimintaa pyöritti tuolloin noin kolmenkymmenen jäsenen aktiivijoukko, jäseniä oli yli sata. Työntekijän palkkaaminen tuli mahdolliseksi kun Helmi alkoi saada avustuksia toimintaansa. Sirkulle oli tärkeää vapaaehtoisten kanssa yhdessä toimiminen. Paperityöt Sirkku teki aamulla ennen kuin muu porukka alkoi saapua paikalle. Päivä kului sitten yhdessä asioita tuumaten ja hoitaen. Meno oli joskus melkoista tohinaa. Kerrankin kävi niin erään apulaiskaupunginjohtajan ollessa vierailulla, että huoneessa alkoi tuntua aikamoinen palaneen käry. No, kalakeittohan se kärysi hellalla. Hella oli kaiken tohinan keskellä jäänyt päälle. Tuolloin toiminnassa mukana olleet ihmiset olivat useimmiten sairautensa vuoksi eläkkeelle joutuneita. Sirkku kertoo oppineensa, ettei kukaan jää eläkkeelle turhaan. Psyyken sairaudet eivät ole leikintekoa. Porukassa oli hyvä henki ja toisista pidettiin huolta. Kun joku alkoi oireilla, asiaan puututtiin ja autettiin hakemaan hoitoa. Hankaliltakaan tilanteilta ei vältytty. Helmissä oli periaatteena, että siellä ei hoideta sairaita vaan sairaanhoito kuuluu muille tahoille. Porukassa naurettiin, että Sirkku on joukossa ainut terve, koska häntä ei ole diagnosoitu. ”Änkyrä”järjestöksikin haukuttiin Puheenjohtaja Veikko Päiviöllä oli näkemystä edunvalvonnasta. Hän veti jämäkästi Helmin linjaa. Kokoukset muiden mielenterveysjärjestöjen kanssa olivat joskus hankalia ja Helmiä nimiteltiinkin ”änkyrä” järjestöksi, kun se ajoi muita kovempaa linjaa eikä alistunut muiden pehmeämmille muotoiluille. Helmissä haluttiin olla itsenäisiä toimijoita. Toiminnan laajetessa ja kun Rahaautomaattiyhdistys alkoi antaa tukea, Helmiin palkattiin viisi uutta työntekijää. Jäsenmääräkin oli vuoteen 1990 mennessä kivunnut neljän ja viidensadan välille. Psyykepotilaita alettiin kutsua kuntoutujiksi. Sirkun siirtyessä Helmistä muihin tehtäviin, oli järjestön toiminnalle luotu jo hyvä pohja. Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry tekee mielenterveystyötä Libanonissa, mutta on siirtämässä työn painopistettä Suomeen. Sirkkua kiinnostaa yhteistyö myös Helmin kanssa. Teksti: Seija Paakkunainen Kuva: Tanja Talaskivi Helmi 2/2013 11 . . . a t Uut Helmin ItäHelmin Itä-Helsingin jäsentalo aloitti toimintansa Kontulassa vuonna 2001 kahden ohjaajan voimin. Itse olin tuolloin vielä susirajan takana, joten olen haastatellut sellaisia jäseniä, jotka silloin kävivät jäsentalolla. Kontulan aika Suurin osa jäsenistä muisteli, että Kontulan jäsentalo oli pieni ja kodikas. Sisälle pääsi vain ovikelloa soittamalla, sillä jäsentalo sijaitsi kerrostalon kivijalassa ja seutu oli tuolloin rauhatonta. Jäsentalon tilat käsittivät pari pienehköä huonetta. Työntekijöinä toimivat jäsentoiminnanohjaaja ja palveluohjaaja. He vetivät kaikki ryhmät. Toiminta oli alusta lähtien taidepainotteista. Ohjaajalla saattoi olla samana päivänä kaksikin ryhmää. Luovan kirjoittamisen ohjaajaksi saatiin sitten ammattilainen eli dramaturgiksi opiskeleva Okko Leo. Kirjoittajilta ilmestyi vuonna 2004 antologia. Toinen kokoelma helmiläisten kirjoituksista julkaistiin 2006. Ensimmäinen tehtiin jäsentalolla monistamalla ja niittaamalla vihkoksi. Toinen antologia valmistettiin sitten kirjapainossa. Seuraavaksi jäsenohjaajat aloittivat kuvataiteen piirissä. Maria Santasalo ja Marja Suhonen jatkavat edelleen. 12 Helmi 2/2013 Jäsenet, jotka asuivat Kontulassa olivat ahkeria jäsentalon käyttäjiä. Vuonna 2006 oli sitten hankittava suuremmat tilat. Siilitie 7 a Herttoniemessä Uusi jäsentalo löytyi Herttoniemestä Siilitieltä. Tiloissa oli toiminut rakennuksen valmistumisesta 1950-luvulta saakka kolme erillistä kauppaa, joissa myytiin maitoa, leipää, lihaa ja kalaa sekä siirtomaatavaroita. Koska ympäristössä oli paljon kaupungin vuokrataloja, joiden asukkaina oli levotonta nuorta väkeä, varustettiin kauppojen ikkunat kaltereilla. Kauppojen jälkeen tiloihin tuli vanhusten päivätoimintaa. Meille helmiläisille kalterit toimivat maamerkkinä ja turvallisuustekijänä. Eräs vieraileva psykiatri kyseli kauhistuneena, että emmekö ahdistuneet noista kaltereista. Yksimielinen vastaus kuului, että ei ollut tullut mielenviereenkään moinen. Uusien tilojen myötä Itä-Helsingin jäsentalon toiminta lisääntyi. Työntekijöitäkin on kolmin kappalein. Jäsentoiminnanohjaaja, työtoiminnanohjaaja sekä kolmanneksi vakituiseksi saatu palveluohjaaja. Siilitielle tuli lounasruokailu ihan pöytiin tarjoiltuna. Työtoiminnanohjaajan opastamana Siilitien keittiössä val- mistettiin hyvää kotiruokaa. Luova kirjoittaminenkin sai toisen ryhmän. Koko ajan on ollut kirjoitusryhmiin enemmän halukkaita tulijoita kuin on voitu ottaa. Nykyinen ohjaajamme Heidi valmistui juuri toukokuun lopussa dramaturgiksi ja siitä haluamme hänelle toivottaa onnea ja menestystä. Kuvataiteen puolella toiminta on jatkunut vilkkaana. Taidenäyttelyt kahdesti viikossa vaihtuvine näyttelyineen ovat houkuttaneet tekijöitä ammattilaisista uusiin harrastajiin. Kuvienteon ohella keskustelut ovat lainehtineet laidasta laitaan. Meissä kaikissa asustaa Da Vinci ja työt ovat kiehtovia mielenmaisemia. Välillä on ollut ammatti-ihmisten vetämiä taidekursseja ja harjoittelijat ovat tuoneet oman osaamisensa meille jaettavaksi. Liikuntaakaan ei ole unohdettu eikä laihdutustakaan. Meille helmiläisille useat lääkkeet aiheuttavat painonnousua enemmän kuin kukaan haluaisi. Välillä kurssitellaan ja muistutellaan mieliin kuinka voi syödä hyvää ruokaa lihomattakin. Lounasaterian tekeminen on antanut usealle jäsenelle työtä ja toimintaa ja totuttanut säännölliseen päivärytmiinkin. Käsityöryhmä on vetänyt kävijöitä ja tekijöitä vuodesta toiseen. On tehty a a h n a v a ...j -Helsingin jäsentalon historiaa kevyesti mollamaijoja, tilkkutöitä ja vanhoista farkuista kasseja. Jotkut jäsenistä korjailevat vanhoja vaatteitaan tai tekevät ihan uusia. Työtoiminnanohjaajan laaja tietämys ja taito takaa sen, että saadaan aikaiseksi muutakin kuin ”hiirelle takki”. Useampi kuin yksi jäsen on oppinut kutomaan villasukan kantapään. Käsityöryhmässä käy sellaisiakin, jotka eivät muuhun toimintaan osallistu. Perjantaiaamupäivä on heille viikon kohokohta. Kankaanpainantaakin on opeteltu jo Kontulan ajoista lähtien. Joulukortit, pääsiäiskortit unohtamatta ystävänpäivä-kortteja on vuodesta toiseen tehty Siilitiellä. Valokuvausta digitaalisesti on opeteltu ja syyskuussa 2011 oli kurssilaisilla viikon näyttely Kalasatamassa. kuvaElma onnistui sateisesta säästä huolimatta hyvin, sillä näyttelyyn tutustui yli sata kävijää Kurssin piti ja näyttelyn ohjasi Petra Piitulainen. Siilitiellä aloitti 2009 laulu- ja esiintymisryhmä. Joka vuotuisiksi esiintymisiksi on Helmin Närhillä (på svenska Helmis Närhet) muodostunut jouluisin Tiernapojat ja Helmin päivän laulunäytelmä. Närhien maailmankiertuekin on aloitettu esiintymällä pari kertaa Haagan palvelutalossa. Ryhmään osallistuu toistakymmentä laulajaa ja uusiakin otetaan ilomielin mukaan. Kun toiminta Siilitiellä kasvoi ja tiloja uhkasi putkiremontti, piti kodikkaan ja ahtaanpuoleisen jäsentalon tilalle löytää uusi. Mäenlaskijantien jäsentalo Hertsikassa Uuden Itä-Helsingin jäsentalon löytyminen oli oikea onnenpotku persuuksille. Helsingin kaupunki oli jo heittänyt hanskat nurkkaan ja ilmoittanut, että väistötiloja ei nyt ole tarjolla. Sitten saatiin tietää, että Mäenlaskijantie 4:ssä on syksystä saakka ollut tyhjänä tila, jossa toimi Herttoniemen neuvola. Tosi nopealla aikataululla saatiin paperit kuntoon ja tila vuokratuksi. Muutto Siilitieltä Mäenlaskijantielle hoitui niin, että jäsentalo idässä oli suljettuna vain yhden päivän. Uudessa jäsentalossa on enemmän tilaa ja keittiöremontin jälkeen saatiin ruokailukin toimimaan jo maaliskuun 23. päivä. Ruokasalin avasi Ari leikkaamalla punaisen nauhan. Saksia emme saaneet siihen hätään kultaisena, mutta Fiskarsin keltaiset leikkasivat kyllä hyvin. Ryhmät ovat toimineet koko kevään uusissa tiloissa. On musiikkihuone, jossa myös kirjoitellaan ja taideluokka erikseen. Koko talon sydämenä toimii olohuone, jossa ”pyöreän maton ritarit” kokoontuvat pohtimaan syntyjä syviä. Uudet tyylikkäät nojatuolit ovat hyvin suosittuja ja ei kannata poistua tuolista, sillä uusi ritari valloittaa sen oitis. Vappu juhlittiin uusissa tiloissa serpentiinien, ilmapallojen ja siman ja munkkien voimin. Varsinaiset juhlat ja avajaiset vietettiin Mäenlaskijantiellä Helmin päivänä 7. toukokuuta. Noin kahdeksankymmentä kävijää ruokittiin ja kahvitettiin päivän aikana. Helmin Närhet esittivät näytelmän Meksikon pikajuna harjoittelija Roopen avustamana. Lisäksi ensiesityksensä sai uusi Närhien laulu. Kiertueteatterin näyttelijä Mi Grönlund esitti monologin Norsunluunainen. Juhlat sujuivat oikein hyvin ja Vuoden Helmeksi kruunattiin Mimmu. Uusia ryhmiä on aloittanut jo toimintansa ja lisää saadaan, kun ehditään. Tässä tuli kerrottua Itä-Helsingin jäsentalon toiminnasta reilun vuosikymmenen ajalta. Paljon jäi kertomatta. Lopuksi haluan erikoisesti kiittää henkilökuntaa, joka mahdollistaa toiminnan jäsentaloilla. Teksti: Eeva Helameri Kuvat: Ami Ahonen, Arto Mansikkavuori ja Helmin arkisto Helmi 2/2013 13 Neurooseista depressioksi Kokemusasiantuntija Kirsi Rekola kertoo Irti häpeäleimasta -kirjassa saaneensa 1980-luvulla diagnoosikseen ahdistusneuroosin. 2000-luvulla hänen päädiagnoosinaan oli jo yleinen ahdistuneisuushäiriö. Kirsin ja muiden pitkän linjan mielenterveyskuntoutujien havainnot diagnoosien kehityksestä saavat tukea mm. Petteri Pietikäisen ja Jari Turusen tutkimuksista. 1980-luvulla jako neuroottisiin ja psyykkisiin häiriöihin hälveni, ja 1990-luvulta alkaen lääkkeitä edellyttävät diagnoosit yleistyivät. Nyt taas kehitellään ohjelmia lääketieteellistämisen vähentämiseksi eli demedikalisaation puolesta. Kokemustutkijoiden ja -asiantuntijoiden roolit korostunevat tulevaisuudessakin. ”Yhteiskunnan ulkopuolelle joutuneiden, jo stigmatisoitujen ja syrjäänsysättyjen näkeminen vallankumouksellisena luokkana oli sekin tietysti eräs näköharha ja idealisointi niiden taholta jotka asettivat näille ihmisille samalla aivan epärealistisia vaatimuksia ja odotuksia.” (Kuvien takana, 1973, suom. Pentti Saaritsa). Tämä Claes Anderssonin irtiotto mielenterveyspotilaiden poliittisesta holhoamisesta ja vaatimus näiden omaehtoisuuden puolustamisesta oli Suomessa aikaansa edellä. Romaanissa mielisairaalan henkilökunta ja potilaat perustavat yhteisen etujärjestön ajamaan viimeksi mainittujen tärkeiksi kokemia asioita. 1960 – 1980-luvuilla tällainen vertaistoiminta liittyikin vahy y Diagnoosit ovat historiallisesti muotoutuneita käsitteitä,joihin vaikuttavat lääketieteen lisäksi aikakauden aatteet, arvot ja ihmiskuva sekä tieteitten ja teknologian kehitys. y y Ahdingon oirekuvia on nimetty 1800-luvulta alkaen useilla eri diagnooseilla, joista neurastenia, neuroosi ja depressio ovat olleet yleisimmät. y y Tarvitsemme hoidon ja diagnostiikan rinnalle uusia demedikalisoivia näkökulmia ahdinkoon. (Petteri Pietikäisen ja Jari Turusen yhteenvetoa diagnoosien kehityksestä.) 14 Helmi 2/2013 vasti sairaalakokemuksiin. Yhdistystoiminta lievien häiriöiden avohoidossa kehittyi samaan aikaan, kun ns. itsehoito-oppaat ilmestyivät kirjamarkkinoille. 1980-luku – neuroosit, hoitotiede 1980-luvulla poliittisuuden korvasi monin paikoin uussubjektivismiksi nimetty arvoilmiö. Vuoden 1981 kirjallinen tapaus oli kiistämättä Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä. Kuvitteellisesta, elämässä ja erotiikassa paikkaansa etsivästä kirjallisuudenopiskelijasta, entisestä taistolaisesta, tuli roolimalli monelle vuosikymmenen alun nuorelle ja varttuneemmallekin naiselle. Romaanin Sonja vietti puolitoista vuotta Lapinlahden mielisairaalassa ja selvisi kriiseistään solmimalla rakkaussuhteen toisen naisen kanssa. Janne Kivivuori katsoo kirjassaan Psykokulttuuri (Hanki ja Jää, 1992), että ”psykokulttuuriin alkoi liittyä hulluuden tai poikkeavuuden positiivinen arvottaminen”. Samana vuonna Sonja O:n kanssa ilmestyi Dan Steinbockin Narsismin fasismi. Kirjassa kehotettiin muun muassa hyväksymään lasten ujous ja varotettiin kasvattamasta heitä itsetunnoltaan narsistisiksi. Ehkä tästä provosoituneena opiskelijanuoriso alkoi järjestää iloisia ”narsismi-iltoja” ravintola Kaisaniemessä. Kivivuoren mukaan hulluuden juhlinta salattuna totuutena ja ” järjen toisena” oli 80-luvun luonnollisuutta korostavan psykologian ytimessä. ”Kulttuuri, joka tukahduttaa viettiluonnon energiavuon, luo neurooseja. Siispä mitä neuroottisempi ihminen on, sitä väkevämpi on luonnon välitön aitous hänessä.” Kivivuoren sanoin ”Psykokulttuuri demokratisoi romanttisen taiteilijaneron luovuuden koskemaan itse kutakin.” Esimerkin luovasta neurootikosta tarjosivat myös Woody Allenin elokuvat. Samoihin aikoihin Suomen ammattilaispiireissä käytiin keskustelua hoitotyön ja hoitotieteen asemasta suhteessa lääketieteeseen. Katie Erikssonin oppikirja Vårdprocessen oli jo vuonna 1979 herättänyt kansainvälistä huomiota. Syntyi hoitotieteellinen ohjelma, jossa korostettiin ihmisen kokonaisvaltaisuutta. ”Lääkärit parantavat sairauksia, hoitajat parantavat ihmisiä” oli hoitoalan iskulause. Lääkäripuolen (ja lääketeollisuuden) vasta-argumentti oli, että mielen ja ruumiin sairaudet ovat samaa luokkaa ja siksi molemmissa tarvitaan lääkkeitä. 1990-luku - kansallinen terapiaprojekti, psykovaalit, depressio Laman jälkimainingeissa pääministeri Esko Aho asetti vuonna 1993 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia kansalaispuheenvuoro Suomen henkisestä tilasta ja tulevaisuudennäkymistä. Monille oli yllätys, että puheenjohtajana ei ollut yhteiskunta- tai käyttäytymistieteilijä vaan filosofi Ilkka Niiniluoto. Ryhmän näkyvin jäsen, kirjailija ja kulttuurintutkija Jari Ehrnrooth julisti, että Suomen henkinen tila edellytti kansallista terapiaprojektia, koska ongelmien syynä oli vuosisadan alusta juontuva epäterve persoonallisuuden rakenne. Ehdotetun ohjelman aatteellisena taustana oli psykoanalyyttinen tulkinta, jonka mukaan suomalaisille on ominaista ”vahva yliminä ja heikko ego”. Jos suomalaiset oppisivat puhumaan tunteistaan, voitaisiin vähitellen saavuttaa yhteiskunnallisia eroja hävittävän oikeudenmukaisuuden ihanne. Psykopoliittista keskustelua käytiin erityisesti Image-lehdessä ja Kivivuoren mukaan se johti osaltaan uusliberaalisen, mm. kansalaispalkkaa ajavan Nuorsuomalaisen puolueen perustamiseen. Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa nuorsuomalaiset saivat kaksi paikkaa. Kivivuori puhuukin vuosien 1994 ja 1995 ”psykovaaleista”. Kun presidentti valittiin ensimmäisen kerran suorilla kansanvaaleilla, ehdokaspaletti oli ta- vallista kirjavampi. Claes Andersson ja Pertti ”Veltto” Virtanen puhuivat vaalitilaisuuksissaan psykoterapiasta. Elisabeth Rehnin kampanjapäällikkö Uma Aaltonen selitti vaalien jälkeen, että Rehniä äänestäneillä on hyvä itsetunto ja Martti Ahtisaarta äänestäneillä huono itsetunto. Vielä oltiin kuitenkin kaukana nykyajasta, jolloin psyykkisesti sairaaksi leimaaminen on olennainen osa vihapuhetta ja -kirjoittelua. Itsetuntoajattelu oli muuten lyönyt itsensä läpi enemmänkin liikkeenjohdon konsulttien kuin tutkijoiden ansiosta. Psykoterapeutti Nathanael Branden oli kehittänyt self-esteem -käsitteen 1960-luvun lopulla yhdessä taloudellista uusliberalismia puoltavan naisystävänsä filosofi Ayn Randin kanssa. Englannissa termi viittaa arvostukseen ja asenteeseen, mutta Pohjoismaissa vastineet självkänsla ja itsetunto alettiin nopeasti nähdä yksilön psyykkisenä ominaisuutena, jota oli lupa ihailla tai vähätellä. Neuroosit poistettiin DSM-IV-tautiluokituksesta 1990-luvulla, ja niiden osatekijöinä pidettyjen masennuksen, riippuvuuksien ja pakko-oireiden diagnooseja itsenäistettiin. Monien mielestä kehitykseen vaikutti lääketeollisuuden lobbaus. Depressio oli otettu tautiluokitukseen jo edellisellä vuosikymmenellä. Masennusdiagnoosien määrä kasvoi jo 90-luvulla rajusti, ja vuonna 1996 STAKES antoi kuntien sosiaali- ja terveystoimille ohjeita eri masennustyyppien tunnistamisesta (kaavio). 2000-luku – medikalisaatio, demedikalisaatio Joukko terveyssosiologeja, ns. Kuopion koulukunta, oli jo herättänyt kansainvälistäkin huomiota medikalisaatiota eli arkisten asioiden lääketieteellistämistä y y Normaali tunnetila tietyissä tilanteissa – suru – mielipaha – epäonnistuminen y y Oire monissa mielenterveyshäiriöissä – mielialan lasku – voimakas surullisuus, apeus y y Syndrooma = oireyhtymä – mielialan lasku – mielihyvän kokemisen puute – toivottomuus – itseväheksyntä – liiallinen syyllisyyden tunne – kiinnostuksen puute – kuoleman toive y y Spesifinen mielenterveyshäiriö = diagnoosi – tautiluokituksen kriteerit STAKES (nykyisin THL) antoi vuonna 1996 kuntien sosiaali- ja terveyspalveluille ohjeita eri masennustyyppien tunnistamisesta. Silloin kliinisen masennuksen ajateltiin koskevan kuutta prosenttia väestöstä. Nykyään MTKL:n arvio on 13 %. Lähde: Mieli maasta meidän kunnassa! Miten terveys- ja sosiaalitoimi voi yhdessä auttaa masennuksesta kärsivää? Stakes 1996. arvostelevilla kannanotoillaan. Vuonna 1999 ilmestynyt Medikalisaatio – aikamme sairaus -kirja aloitti Suomessa keskustelun depressiolääkkeiden tarpeellisuudesta. Neljä vuotta myöhemmin ilmestyi itseoppineen Kari Siimeksen avoimesti lääkekriittinen teos SSRI: onnenpilleri vai aikapommi. Viime vuosikymmen puolivälissä kukoistanut psykonomia-liike, jonka edustajia ovat mm. Jorma Heikkinen ja Kirsi Rekola, kannatti ajan kansanvälisten esikuvien kuten Vejlen julistuksen mukaisesti lääkehoitojen korvaamista psykososiaalisilla hoitomenetelmillä. Wikipediassa psykonomia määritellään mielenterveysalan yhdistystoimintaan nivoutuvaksi toiminta- ja ajatusmalliksi, johon kuuluu mm. itsehoito-, oma-apuajattelu, vertaistuki ja kokemusasiantuntijuus. Psykonomian tavoitteisiin kuuluu myös mielisairaan stigman ja leiman purkaminen. Kansallisessa mielenterveys- ja päihdesuunnitelmassa 2009 – 2015 annetaan paljon painoa kolmannen sektorin kokemusasiantuntijuudelle. Petteri Pietikäinen ja Jari Turunen ovat ehdottaneet demedikalisoivaa tarkastelutapaa. Antropologiaa ja toiminnan teoriaa yhdistävässä sosiosomatiikassa ihmisen tilannetta selvitettäisiin kolmen ikkunan – diagnostiikan, kokemuksen ja toiminnan – avulla. Kyse on toimintamallista, jossa diagnostiikan ja lääkehoidon ohessa otetaan huomioon muuttuva elämäntilanne unohtamatta ihmisen omia kokemuksia ja käsityksiä. Sosiosomatiikassa kunkin ihmisen erityistilannetta pyritään hahmottamaan samanaikaisesti sekä lääketieteen välinein että esimerkiksi ammatillisen analyysin keinoin, jos ahdinko liittyy työhön ja työelämän muutokseen. (Petteri Pietikäinen ja Jari Turunen: Oirekuvien historiaa – ahdingon diagnosointi ennen ja nyt. Duodecim 14/2007) Kaikki kunnia sosiosomatiikalle, mutta hoitotiedekin voisi olla lähtökohtana, kun halutaan vähentää medikalisaation valta-asemaa. Tämän vuoden maaliskuussa Venny-palkitun Katie Erikssonin ajatuksia kannattaisi ehkä tehdä tunnetuksi mielenterveysyhdistyksissäkin. On muuten todettu, että nykyään huomattava osa diagnosoiduista lievistä mielenterveysongelmista koskee juuri burn outin ja masennuksen kokenutta terveydenhuollon henkilöstöä, joten kokemusasiantuntijoita löytynee heidänkin joukostaan. Teksti: Juhani Weijola Kuvat: Annikki Kilgast Lue koko artikkeli: http://juhaniweijola.wordpress.com/ Helmi 2/2013 15 ”Elämänrakkaus pelasti. Rakastin ja säälin sitä, joka kidutti.” Virpi Hämeen-Anttila Helmin vieraana Lapsuuden trauma laukaisi dissosiaatiohäiriön Itä-Helsingin toimitalolle kokoontunut runsas helmiläisten joukko kuunteli hiirenhiljaa kirjailija Virpi HämeenAnttilan kertomusta traumaattisesta lapsuudestaan ja selviytymisestään. Maaliskuun 27. päivänä järjestetyn tilaisuuden järjestivät kirjoitusryhmäläiset, jotka olivat tutustuneet Hämeen-Anttilan romaaniin Tapetinvärinen. Siinä kirjailija kertoo sairastamastaan Suomessa vähän tunnetusta mielen häiriöstä, dissosiaatiosta. Riitta Excellin esitettyä tilaisuuden aluksi itkuvirren Tapetinvärisen tekstiin Virpi kertoi, ettei lapsena koskaan itkenyt eikä nauranut. ”Itku pysähtyi jonnekin, se ei saanut tulla ulos. Satuttajalle ei saanut näyttää että sattui. Kukaan ei saanut nähdä, olin turvassa kun kukaan ei nähnyt. Muutuin näkymättömäksi”. Virpiä hämmästyttää ja surettaa, ettei kirjaa ole osattu lukea sairauskertomuksena. Varsinkin romaanin positiivista loppua, mielen eheytymistarinaa, monet kriitikot ovat moittineet huonoksi. Myöskään lääkärit eivät ole olleet kiinnostuneita Virpin kokemuksista, 16 Helmi 2/2013 vaikka dissosiaatiohäiriön kuvauksia on vain vähän esitetty Suomessa. Ennen Virpin veljen kolme vuotta sitten tapahtunutta menehtymistä sisarukset ehtivät käydä kirjeenvaihtoa lapsuuden kokemuksistaan. Virpi totesi, että seitsemän vuotta vanhempi veli oli vielä pahemmin traumatisoitunut kuin hän. Kun vanhemmatkin olivat jo kuolleet, oli tullut aika kertoa isän luomasta perhehelvetistä ja sen seurauksista. Ulkoisesti hyvin pärjäävä, sisäisesti hajalla Virpi on pärjännyt hyvin ulkoisesti, hän valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta, hän opettaa, kääntää ja on kirjoittanut jo kymmenen romaania. Menestyksestään huolimatta hän kertoo olleensa sisäisesti hajalla. Kirjan kirjoittaminen oli itseterapointia, lapsuuden ahdistuksen ja pelon aiheuttaminen muistin ”mustien aukkojen” täyttämistä. Se oli minän eheytymisprosessi ja samalla tarkoitettu vertaistueksi samasta sairaudesta kärsiville. Kun Virpi oli keksinyt sanallisen muodon ahdistuksen ja kauhun kokemuksilleen, kirjoittaminen oli helppoa. Virpin isä ei pahoinpidellyt perhettään fyysisesti. Hän harjoitti henkistä terroria, hajotti huudollaan muut perheenjäsenet kappaleiksi. Virpi kertoo, miten isä anasti häneltä kaiken sen mitä hänessä oli minää. ”Jäljelle jäi vain kuori, kun kaikki tunteet olivat kadonneet pois.” Isä saattoi yöllä nousta huutamaan, että hän kyllä tietää, mitä tyttö ajattelee, että lapselta on katkaistava selkäranka, jotta isäkasvattaja voi istuttaa omat oppinsa tämän päähän. Äiti oli alistunut ja poissaoleva. Hän ei puuttunut isän raivokohtauksiin. Hänessä ei ollut värejä eikä tunteita. Jos Virpi olisi sanonut: menen takahuoneeseen hirttäytymään, äiti olisi vastannut: mene vain kultaseni. Pelkäsi aikuisia, rakasti kirjoja ja esineitä Pahinta aikaa Virpi Hämeen-Anttilan elämässä olivat vuodet kahdeksasta kahteenkymmeneen. Hänet täytti jähmettynyt viha, kukaan ei välittänyt, hän ei Virpi Hämeen-Anttila: ”Vesivärimaalaus on tehty rakkaassa kesäpaikassamme! Siinä katson pihlajan läpi koivun lehvästöä”. luottanut aikuisiin. Rakkaiksi tulivat kirjat, esineet ja eläimet, ne eivät olleet pahoja. Niistä hänen on vaikea luopua vieläkin. Ennen Helmin tilaisuutta Virpi oli tosin remontin yhteydessä raaskinut toimittaa antikvariaattiin kolme hyllymetriä kirjoja. Virpi kärsi syömishäiriöistä, fobioista ja itsetuhoisuudesta. Puoli vuotta elämästä häipyi kokonaan pois, kun hän sairastui vakavaan masennukseen. Tällöin ensimmäisen kerran vanhemmat ottivat hänen sairautensa vakavasti, näkivät ettei asiaa enää voinut lakaista maton alle. Virpin pelastukseksi muodostuivat hänen kehittämänsä sivupersoonat, toiset, kuten hän minänsä eri puolia nimittää. Kirjassa toiset kertovat päähenkilön tarinan. Romaanin loppuosassa, jota kriitikot eivät ole ymmärtäneet, esiintyy valoisa ja myönteinen Chagall, joka kuvaa Virpiä itsensä terapeuttina ja saattaa tarinan onnelliseen loppuun, päähenkilön mielen eheytymiseen. Täydellinen muistinmenetys Esimerkkinä toisten avusta Virpi kertoo esiintymisensä TV1:n Inhimillisessä tekijässä. ”Paniikki iski päälle studiossa, mutta Rohkea ja Puhelias hoitivat hom- man kotiin.” Virpi ei muistanut jälkeenpäin mitään siitä mitä oli tapahtunut. ”iski täydellinen muistinmenetys”. Tuon tapahtuman jälkeen Virpi alkoi hyväksyä sivupersoonansa ja pitää niitä ystävinään eikä enää torjunut niitä. ”Kaikki ovat osa minua ja tietoisia toisistaan.” Virpi on lukenut paljon psykiatrian kirjoja ja on itse diagnosoinut itsensä. Hän pitää sairauttaan lievänä. Virpi välttää sellaisia tilanteita, jotka nostavat menneet pintaan. Hän on valinnut ympärilleen parantavia asioita. Kirjoittaminen on ollut hyvää terapiaa. Kun Virpi 90-luvun taitteessa oli työttömänä, hän alkoi kirjoittaa. Hänellä oli kuitenkin huono omatunto, olisi pitänyt hakea töitä. Mies kehotti jatkamaan kirjoittamista, kertoi ettei koskaan aikaisemmin ollut nähnyt Virpiä yhtä onnellisena. Mies on ollut kärsivällinen Virpin sairauden kanssa, kestänyt hänen pitkään jatkuneen epäluuloisuutensa ja auttanut iloisella luonteellaan. ”Mies on hyvä nauramaan.” ”Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus” suvussa sukupolvien ajan. Virpi on iloinen, ettei ole siirtänyt traumaa omiin lapsiinsa. Vanhempana onnistuminen on rakentanut itsetuntoa. Lasten kanssa leikkiessä hänestä tuntui, että hän sai omaakin lapsuuttaan takaisin. Virpi toteaa, että eheytymisprosessin myötä hän on oppinut ymmärtämään myös isäänsä, joka oli taiteellisesti lahjakas, mutta ei saanut mahdollisuutta toteuttaa lahjojaan. Isä ei myöskään pystynyt käsittelemään negatiivisia tunteitaan. Kirjan kirjoittamisen myötä Virpi on löytänyt lapsuudestaan myös hyviä asioita ja toteaa että hänen kohdallaan klisee ”koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus” on totta. Romaanin kirjoittaminen on auttanut myös siinä, että nyt hän pystyy puhumaan julkisesti sairaudestaan. Virpin kertomuksen pohjalta käytiin vilkas keskustelu ja tilaisuuden päätteeksi Riitta ojensi Virpille kiitokseksi ison pehmonallen ja nipun Helmi-lehden numeroita. Teksti: Seija Paakkunainen Valokuva: Annikki Kilgast Virpi on diagnosoinut myös isänsä. Isä oli kieltänyt trauman, joka oli kulkenut Helmi 2/2013 17 ”Kasvot eivät enää haihdu kun Ninni on uskaltanut ilmaista tunteistaan pelottavimman, vihansa” Saila Turkka Assosiaatioita dissosiaatiosta Rutta katseli kuvaa pää kallellaan ja mietti mitä piirustuksen naiselle oli tapahtunut. Kemiassa dissosiaatio tarkoittaa molekyylin hajoamista korkeassa lämpötilassa. Tämän Ruttakin tiesi. – ”Munki housu hajosiva ku koulussa niille tippus rikkihappoo. Onk joku tiputtanu kuuman kive naisen päähä vai onk pää muute vaa kuumentunu liikka ja sit o koko ihmine menny rikki?” uteli Rutta ja juoksi tiehensä, mutta sanoi palaavansa pian takaisin. Käsitteiden käsittelyä Dissosiaatio on psyykkinen puolustusmekanismi, jolla ylläpidetään psyykkistä tasapainoa. Traumatilanteessa dissosiaatio ehkäisee psyykkisen ylikuormittumisen erottamalla jonkin psyykkisen toiminnon muista psyykkisistä toiminnoista esim. ajatuksen siihen liittyvästä tunteesta, mutta mieltä järkyttäneen tilanteen lauettua pirstoutuneita osia aletaan jälleen yhdistää toisiinsa, jolloin tapahtuu eheytymistä. Tätä alkanutta ehey tymisprosessia Sailan piirros minusta hienosti kuvaa. Dissosiaatiohäiriössä on dissosiaation käy ttö lisääntyny t häiritseviin mittasuhteisiin aiheuttaen vaikeuksia jokapäiväisessä elämässä, kun ihminen ei kykene enää tietoisuudessaan yhdistämään ajatuksiaan, tunteitaan, havainto18 Helmi 2/2013 jaan tai muistojaan mielekkääksi kokonaisuudeksi. Aiheuttaja on aina trauma, joka on useimmiten toistuva ja alkanut lapsuudessa. Dissosiaatiohäiriöstä kärsivä kokee usein voimakkaita psyykkisiä oireita, mutta häiriö voi ilmetä myös kehollisina oireina, joihin ei löydy lääketieteellistä syytä. Näkymätön lapsi Rutta keskeyttää tuumailuni, pukkaa Tove Janssonin muumikirjan käteeni ja komentaa minut lukemaan näyttämästään kohdasta. Teen työtä käskettyä: ”Jos jotakuta säikäyttää kovin usein, hän muuttuu helposti näkymättömäksi. Ninniä säikytteli pahasti eräs täti, joka oli ottanut tytön hoiviinsa, vaikkei pitänyt hänestä. Tapasin tädin, ja hän oli kauhea. Ei vihainen, käsitättekö, sellaisenhan voi ymmärtää. Hän oli jäätävän kylmä ja ironinen aamusta iltaan ja lopulta lapsen ääriviivat alkoivat häipyä ja hän muuttui näkymättömäksi.” Näkymätön lapsi Ninni tulee vähitellen esille muumimamman viisaan hoidon ansiosta eikä edes pelästyessään haihdu näkyvistä. Lopulta vain pää puuttuu eikä sen näkyviin saamiseksi tahdo mitkään keinot tepsiä. Kun Ninni näkee muumipapan kiusoittelevan mammaa, hän kokee sen oikeaksi kiusaamiseksi ja hän suuttuu. Silloin kasvot tulevat näkyviin eivätkä ne enää haihdu kun Ninni on uskaltanut ilmaista tunteistaan pelottavimman, vihansa. Lemminkäisen äiti Äideistä parantavin on ilman muuta Lemminkäisen äiti. Kadonnutta poikaansa etsiessään hän lähtee pitkä harava kädessä Tuonelan joelle ja haravoi vettä, kunnes saa kaikki palaset poikansa ruumiista kokoon, sovittaa ne yhteen ja laittaa niistä loitsujen ja voiteitten avulla Lemminkäisen entisellensä. Tapasin joku aika sitten ihan oikean, lihaa ja verta olevan Lemminkäisen äidin. Olin jäsentalolla katsomassa lyhytelokuvaa Kekki-koodi, joka on omaelämäkerronnallinen dokumentti skitsofreniaan sairastuneen viisaan miehen, shakkitaiturin ja runoilijan Jorma Kekin elämästä. Aikoinaan Kullervoa ja Tuonelan joutsentakin näytellyt Jorma esitteli äitinsä nätisti Lemminkäisen äidiksi. Maailmanrauhaa tavoitteleva, lennokasajatuksinen elokuva on Jorman käsialaa alusta loppuun, ohjauksesta, kuvauksesta ja leikkauksesta on huolehtinut Kimmo Rekola. Jorma on lahjoittanut kaksi Kekki-koodiaan Helmille, yhden kappaleen molemmille jäsentaloille. Rutta kummasteli dvd-kannen ympyrän muotoon piirrettyjä numeroita. Naana Sarmian tulkinta Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta ”Lemminkäisen äiti Tuonelan joella”. Niitä oli kaikkiaan 37 kappaletta, mutta ne olivat täysin käsittämättömässä järjestyksessä. Niitä oli vaivalloista, muttei mahdotonta luetella numerojärjestyksessä. – ”Ei mikkä muu ol mahrotont, ku kuuman puuro syämine ja tukattoman tukistamine”, tote si Rut t a . Ol i n s ama a m ielt ä ja n i i n luet tel i m me ke hä n luv ut 1 – 36. Mahdottomuuksien rajoissa Jos olisi valittava jatkanko elämää mahdollisuuksien rajoissa vai mahdottomuuksien rajoissa, kallistuisin jälkimmäiseen. – Nii määki! huusi Rutta. Me molemmat haluamme elää maailmassa, jossa kaikkea ei tarvitse todistaa tieteellisesti, jossa ”enemmän on vähemmän ja vähemmän enemmän” ja jossa saa haltioitua pienistäkin asioista. Jossa voi ajautua keskelle ihmettä ja nähdä kuinka huumorin kukka, armo ja lämpö kukoistavat ihmisten kesken ja jossa pään tuuletuskin onnistuu. ”Pää on auki ja tuuletettu. Kukaan ei käske korvien välissä: ’Pää kiinni’. Vieraat ajatukset haihtuvat taivaan tuuliin. Vain oma ajatus jää päähän. Vihreä valo palaa.” Pääkopastaan avonainen nainen on kenties toipunut dissosiaatiohäiriöstä ja on nyt tyyni ja tyytyväinen vapauduttuaan päänsisäisestä älämölöstään ja uhasta tulla jonkun tukistamaksi. täytyä hetkeksi hektisen maailmanmenon ulkopuolelle, jossa edes ”kenenkään ei tarvitse parantua pikaisesti. Parane pian -toivotus aiheuttaa potilaalle pelkkää painetta aivan kuin ymmärtämisen pakko lukijalle. Siksi on syytä kääntää maailma sopivasti kallelleen ja kuiskata lempeästi: parane rauhassa, parane perin pohjin.” Tapolalta osuva toivotus nykyihmiselle, jolle vaikeinta lienee juuri odottaminen. Evi Riitta Excell Kirja on kuin kanssamatkaajien kavalkadi Virpi Talvitie: Pää auki. Heilahtanut Rutta Katri Tapolalta ja Virpi Talvitieltä ilmestyi toinen ihastuttava aikuisille tarkoitettu kuvakirja: Mahdottomuuksien rajoissa – Matkakirja (Teos 2013). Samaisten aivopuolisoiden edellinen kirja oli Ihmetyksiä – Tarinoita ja kuvia hämmästyneille (Tammi 2006). Kummassakin kirjassa Talvitien yksityiskohdiltaan runsaat kuvat seurailevat osuvasti Tapolan taitavaa sanoilla leikittelevää lyhytproosaa, tosin kuvitus myös laajentaa tekstiä ja avaa lisää ovia merkitysten ymmärtämiseen. Mutta ”mikä pakko ihmisen aina on kaikkea ymmärtää. Voihan olla myös ymmärtämättä, hämmästynyt ymmällään olo se vasta kätkeekin toivon valosta sisäänsä.” Kirjan sivuilla tulee vastaan monenmoista kanssakulkijaa kuten minää, yleisluovuttajaa, jarrumiestä, joutomiestä, syrjästäkatsojaa, aikuista naista, kestomiestä jne. Hahmot saattaisivat edustaa vaikka persoonallisuuden eri osia, jotka dissosiaation johdosta ovat joutuneet erilleen toisistaan. Mikäpä estää etsimästä kirjasta itseään parhaiten kuvaavaa persoonan osaa? Rutta etsi ja Rutta löysi. Hän tunnisti itsensä minäkuvaltaan heilahtaneeksi ja kävi repäisemässä lapsuuden albumistaan todistuskappaleeksi tähän juttuun kauan kadoksissa olleen osasensa. ”Joukossamme kulkee ylivalottuneiden, alivalottuneiden, epätarkkojen ja muuten vain naarmuuntuneiden ohella myös minäkuvaltaan heilahtaneita. Minäkuvan heilahdus johtuu väistelyliikkeistä, joita henkilö on tavan takaa suorittanut pelosta tulla niputetuksi, lävistetyksi ja leimatuksi.” Mahdottomuuksien rajoissa kirjan äärellä on mahdollista pysähtyä ja jätHelmi 2/2013 19 sielun helmiä Tapetinväristä dissosiaatiota Virpi Hämeen-Anttila: Tapetinvärinen. Otava 2012. – Hei onks noi keinuva pikkutytöt minäkuvaltas heilahtaneit niinku määki, kysyi Rutta ja naputti sormella yöpöydälläni lepäävää kirjan kantta. – Epätarkkuus johtuu keinun liikkeestä ja sitä paitsi tyttöjä on vain yksi, selitän – Älä narraa, motkotti Rutta. Minä valistamaan, että toinen keinuja on ensimmäisen peilikuva tai varjo oikeastaan. Varjo taas tarkoittaa keinujan minän vastakohtaa sisältäen asioita, joita keinuja ei tunnista itseensä kuuluviksi, vaikka ne tosiasiassa hänen persoonaansa kuuluvatkin. Kirjan kansikuva on kuin avain kirjan sisällön hahmottamiseksi. – Kui keinu voi olla avain, ny meni yli hilseen, sanoi Rutta ja pani lauluksi: – Oli kaksi pientä ja pikkuinen sanoi, että keinutaan ja he keinuivat ja he keinuivat. Toinen putosi, jäi jäljelle yksi ja se pikkuinen sanoi, että keinutaan! Nyt Rutta muisti Eino Leinon keinun: – Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta, eivät ne häntä yhdessä kohden pidä, he heittävät häntä välillä taivaan ja maan – siksi kuin järjen valon häneltä vievät, hän lausui. Virpi Hämeen-Anttilan Tapetinvärinen kertoo siitä, että itsensä unohtamalla ja omat rajansa kadottamalla muuttuu tapetinväriseksi. Järjen valo ei häneltä elämänkeinuissa kadonnut. Päinvastoin hän nosti järjen sekasortoisten tunteittensa yläpuolelle. 20 Helmi 2/2013 – Oisipa mulla voimaa kuin suurella härjällä, ettei tarttis aina pelata järjellä, lauloi Rutta ja hävisi silmistäni. Kuuntelin rallatustaan ja avasin Tapetinvärisen umpimähkään: ”Ei koskaan tiedä, milloin ja miksi. Ei osaa varoa. Ei osaa varautua. Ei muuten kuin muuttumalla näkymättömäksi… Olen unohtanut ajat sitten, miltä vitsa ja remmi tuntuivat. Mutta en ole unohtanut, miltä tuntui varoa ja pelätä ja kuunnella sitä loputonta huutoa. Inhoan edelleen kovaa ääntä. Muutun vapisevaksi lapseksi, kun joku alkaa huutaa minulle. Ei. Käytän lieviä sanoja. Hajoan. Se minulle tapahtuu. En ymmärrä vihaa. Suuttumuksen ymmärrän, en vihaa. Vihaa ilkeämpi terrorin siittäjä on kuitenkin epävarmuus… Hyvin epävarman on tehtävä toisista hyvin heikkoja, mieluiten olemattomia.” – Kato mitä löysin, Rutta hihkaisi tökäten vanhan valokuvansa käteeni. – Totinenpa olet, totesin. – Tais jo tuolloin mulla olla korkianpaikan kammo. Ei mun keinu heilunu maan ja taivaan väliä, jökötti paikallas vaa. Niinpä munki järken on tallella, vaikkei se ain hyvi juaksekka, nykki o nii seisattunu olo, et eiks nää assosiaatiot voitais jo lopetta ja juastais vaik uima, Rutta ruinasi. – Mene sinä edeltä, minun pitää vielä esitellä kirja, josta kiinnostukseni aiheeseen lähti liikkeelle. Sain sen Traumaterapiakeskukselta Helmi-lehden käyttöön koska kirjastoissa olevat muutamat kirjat olivat niin varattuja, että olisinko kirjaa sieltä saanut edes jouluksi, rupattelin. – Emmää ny ilman sunt voi uima lähte, ku kerta olen sun nahoissas. Määhä ole sun oma pikku sivupersoonas, valisti Rutta ja jatkoi, että tota paljo selattu kirjaaks sää meinaat, jonka vieres koviakokenu Riku-kissa makka nukkumas. Nyökkäsin viisastelijalle ja myös viisaalle kissalle. sielun helmiä Suzette Boon, Kathy Steele ja Onno van der Hart: Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen. Taito-ohjelma potilaille ja terapeuteille. Traumaterapiakeskus 2011. Työkalupakki dissosiaatiohäiriön työstöön Lopet ny jo, emmää jaksa tämmöst sun dissosiaatiohöpinääs enä yhtä enempä, marmatti Rutta. Hollantilainen traumaterapeuttitrio (Suzette Boon, Kathy Steele ja Onno van der Hart) on koonnut jämäkän työkalupakin yksiin kansiin ja se on ensimmäinen suomenkielinen dissosiaatiohäiriön vakauttamiseen keskittyvä käsikirja: Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen. Taito-ohjelma potilaille ja terapeuteille. Kirja on tiivis tietopaketti dissosiaation ja traumaperäisten oireiden ymmärtämiseen, samalla se antaa konkreettisia ja käytännönläheisiä apuvälineitä oireiden kanssa selviämiseksi ja niiden lievittämiseksi. Kirja pitäytyy pelkästään oireiden hallintaan ja toimintakyvyn tukemiseen sillä liian aikainen altistus traumatapahtumaan liittyville muistoille estää toipumista ja voi olla jopa vahingollista. Valitettavasti traumaperäisen dissosiaatiohäiriön tunnistaminen ja hoito ovat vaativaa erityisaluetta. Perinteinen psykoterapia ei useinkaan auta vaikean traumataustan ja vaihtelevien tietoisuudentilojen kanssa kamppailevaa ihmistä. Siksi jokaisen terapeutin pitäisikin lukea tämä kirja huolella, sillä masennusten, paniikki- ja ahdistusoireiden alla saattaa piillä juuri dissosiaatiohäiriö. Vaikka kirja esittelee ryhmämallia dissosiaation vakauttamiseen, se sopii myös yksilöterapian tueksi. Kirjaa ei suositella käytettäväksi itsenäisesti, mutta minusta se sisältää hyviä arkisia ohjeita, joita jokaisen kannattaa kokeilla. Harjoituksissa vahvistetaan läsnäoloa ja lisätään ymmärrystä traumaoireista jakamatta menneisyyden traumahistoriaa. – Lopet ny jo, emmää jaksa tämmöst sun dissosiaatiohöpinääs enä yhtä enempä, marmatti Rutta. – Taidat haluta jakamatonta huomiotani ja päästä pulahtamaan meren aaltoihin, vai mitä? kysyin. – Hyvä sulleki tekke huljutta välil päätäs meren aallois, ettei sun assosiaatiokäämit vaa kuumennu iha liikka. Tule ny mennään, hihkui Rutta. Johon minä, että mennään, mennään. Evi Riitta Excell Helmi 2/2013 21 Kasvatusasiantuntija Anna Wahlgrenin suurperheessä lapset olivat äitinsä egotrippailun sivuhenkilöitä, koulittuja mallinukkeja jotka vastasivat kuten oli sovittu: että äiti on maailman paras. Anna Wahlgrenin tytär Felicia Feldt ja selviytymisen strategiat Lapsuus kasvatusgurun varjossa ”Olen alkanut ymmärtää. Raakasydämeni, se, joka minulla oli aivan alussa. Se, joka alusta lähtien oli täynnä pelkkää luottamusta ja toivoa. Siitä sydämestä tuli eräänlainen viestikapula. Ensimmäinen, joka otti sen käteensä, ei pystynyt huolehtimaan siitä (äiti), toinen ei ollut paikalla (isä), ja kolmas (Vincent) otti sen vastaan ja piti sitä hetken kädessään. Sitten hän ei enää tiennyt mitä olisi sillä tehnyt. Ongelmana on, että se on edelleen hänen taskussaan. Ja hän kulkee tuolla jossain se mukanaan.” Paljastuskirjassaan Näkymätön tytär Felicia Feldt kuvaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan Suomessakin hyvin tunnetun kasvatusasiantuntija Anna Wahlgrenin suurperheessä. Kotiolot eivät vain Feldtin mukaan olleet yhtä ruusuisia kuin Wahlgrenin luomasta julkisuuskuvasta sekä hänen 1983 kirjoittamansa Lapsikirjan kasvatusohjeista saattaisi päätellä. Felicia Feldtin kaoottista lapsuutta leimasi äidin vapaa seksielämä ja alkoholismi, alati vaihtuvat isäpuolikandidaatit, väkivalta sekä jatkuvat paikkakunnanvaihdokset. Viina virtaa samoin kuin virtaavat erilaiset ihmiset Felicia Feldtin lapsuudenkotien läpi. Joka ilta, juhlia, juhlia. Miesystävien ja aviomiesten lukumäärässä Felician äiti kilpailee Liz Taylorin kanssa eikä maailman parasta lastenkasvattajaa haittaa että yksi hänen seksipartnereistaan on vasta 16-vuotias koulukotinuori. Felicia ja muut lapset koventavat tv:n ääntä että se peittäisi äidin huoneesta kuuluvan naintivoihkinan, yleisen hälinän, tai hajoavien huonekalujen kolinan. Viinapäissään äidin miesystävät yltyvät väkivaltaisiksi tai lähentelevät Feliciaa ja tämän sisaruksia, mutta Wahlgrenin perheessä min- 22 Helmi 2/2013 käänlaista kritiikkiä äidin elämäntyyliä kohtaan tai muitakaan eriäviä mielipiteitä ei hyvällä katsottu. Se, joka uskalsi nostaa kissan pöydälle, sai ilonpilaajan maineen ja suljettiin perheyhteisön ulkopuolelle. Kasvatusgurun pedagogiseen repertuaariin kuului eristämisen lisäksi mm. keittiöveitsellä uhkailua, itsemurhapalavereja sekä mykkäkouluja, mutta toimittajien edessä näyteltiin täydellistä perhettä. Lapset olivat äitinsä egotrippailun sivuhenkilöitä, koulittuja mallinukkeja jotka vastasivat kuten oli sovittu: että äiti on maailman paras. Yhtä hyvä kasvattamaan lapsia kuin mitä kirjoittaa. Tällaisessa perheessä oppii tietynlaisia selviytymisstrategioita, jotka seuraavat sitkeästi aikuisuuteen saakka. Ole kiltti ja ystävällinen. Pidättyvä, tarkkaileva, varovainen. Ole iloinen, viihdytä. Ole aina käytettävissä. Unohda itsesi. Älä ota kantaa. Älä puhu siitä mikä vaatii strategioita. Muuta kauas. Irtisano suhteesi äitiin. Kerronta etenee lyhyinä episodeina ja on hajanaista ja fragmentaarista kuin kompleksisesti traumatisoituneen minäkäsitys. Pienistä sirpaleisista muistojen katkelmista rakentuu enemmän tai vähemmän eheä kuva Felician varttumisesta, masennuksesta, aikuisuuden ihmissuhdevaikeuksista. Aikatasolla liikutaan 1970-luvulta 2000-luvulle nopein leikkauksin. Tyyli on pitkälti dokumentaarista ja raportoivaa, mutta sisäisen maailman kuvaukset saavat ajoittain jopa runollisia sävyjä. Feldt kuvaa masentuneen mielenmaisemaa, merkityksettömyyttä ja tyhjyyttä. Ulkopuolisuuden tunne, kaipaus, kokemus ettei tule hyväksytyksi, kaikki torjunnat, kaikki eit muodostavat Felician elämän helminauhan. Sydämessä on reikä, jota mitkään vakuuttelut eivät voi paikata. ”Mikään suhde ei onnistunut täyttämään sitä, missä äiti epäonnistui. Oikeus omaan arvoon, kunnioitukseen, ei synny itsestään.” Ajoittain halu luovuttaa ja vain vajota lokaan saa yliotteen ja Felicia päätyy House of Katarinan sairaalaan. ”En pääse irti. En etene minnekään. Vai etenenkö? Joinain päivinä voin yhä tuntea olevani ihminen. Useimpina päivinä olen kuitenkin vain tyhjä kuori. Joka etsii tarkoitusta elämälleen ja itseään.” Felicia Feldtin puheenvuoro muistutti jälleen kerran, kuinka kauaskantoiset ja syvälleluotaavat jäljet vaikea lapsuus jättää, ja ettei äitisuhteen merkitystä lapselle pitäisi syyllistämisen pelossakaan vähätellä. Feldt ei ole yksin, hänellä on toivoa ja apujoukkoja lähipiirissä ja silti on kovin vaikea nousta jaloilleen. Tässä mielessä kirja toimii mainiona silmienavaajana. Lukukokemusta tosin hieman häiritsee teoksen epäkronologinen kerronta, joka on välillä liiankin poukkoilevaa. Juuri kun on esitelty uusi tilanne, muutamalla rivillä väläytetty muisto, hypätään jo seuraavaan. Tulee tunne, ettei tarinaan pääse kunnolla sisälle. Siitäkin huolimatta, tällaisia kirjoja ehdottomasti tarvitaan. Teksti ja piirros: Lotta Lindroos Felicia Feldt: Näkymätön tytär. Otava 2013. Helmi 2/2013 23 sielun helmiä vähenen kynsilakkani rapistuu menetän kiiltoni miten kukaan nyt tunnistaa kuinka arvokas olen ainoa joka kampasi letitti hiukseni katsoi vilkaisua pidempään oli minä hupenen puhun syön nielaisen huulipunani se kertyy elimistööni ja sairastuttaa minut kukaan kuuntelee minua samalla tarkkaavaisuudella kuin huoltoasemalevyä auton kaiuttimista mitään on käsissäni täyttää sylin putoaa maahan ei pue minua enää Nukkuva aurinko sinä sadat sisään minun ikkunastani sylisi on ääretön meri pinnasta vielä lämmin vaikka aurinko on karannut koetan vangita palan valoa ilta painaa taivasta syreenin tuoksu leijuu kuistilla eikä minulla ole sanoja ei merkityksellisiä äänteitä vain sävelmä kaukaa menneestä samana säilynyt sinä sadat pölyn pois kaduilta janoinen ruoho kumartuu maa kiertyy sykkyrälle ja näyttää onnelliselta minulla ei ole suuntaa hämärä on täynnä outoja reittejä mutta kuljen aina sinua kohti vähitellen kadotan itseni taloani ympäröivään usvaan sen keskeltä aistin lämpimän hehkun ja tiedän missä aurinko nukkuu. Roosa Tiensuu joku lävisti korviin reiät valitsi hopeiset korut ohjasi peilin eteen olen unohtanut kuka. Annan Kuu Roosa Tiensuu olen risukasa kuivunut rätti ruusunvarren yksi piikinkärki Päivä aurinkoinen Mökki on lasitetun verannan runko lasiveranta on idylli ylevä haparoin lumessa auringonsäteet häikäisevät jää on ikuinen ranta on rajallinen puistikot ovat talven syömiä avoläikät maassa väsähtäneitä Minulla onpi oma planeetta se on Annan Kuu sitä koristelen, sisustelen ja asustelen olen myös selvinnyt erämaasta tullut takaisin terveenä kaupunkiin olen rajallisen elämän heittelemä Helmi-talo on juna-aseman läheisyydessä en halua junaan mennä vaikka tiedän että siellä alkaisi matka kohti Tamperetta Anna Koponen ymmärrän vasta kotimatkan päätyttyä että tämä talvi oli minun viimeinen talveni Anna Koponen Pimeys Pimeys ojennetaan. Kukaan ei näe. Kuusta keltainen viiva. Veikko Jäppinen 24 Helmi 2/2013 Eikä mikään maailmassa ole tärkeämpää kuin että lapset voivat hyvin, vaikka vanhempia ja aikuisia tekisi mikä vääryys sairaaksi ja kipeäksi. Skitsot, henkien taistelut, uskovat marttyyrit, älkää rikkoko rajojanne vaan kunnioittakaa estojanne ja niin pääsemme paratiisiin ilman rikkinäisiä. silmälaseja. Oliko tässä elämänmittainen teema työstettäväksi? Kun minä on pahuutta ja perverssiyttä täynnä. Henkivalta vain? Satu Kristiina Ranne Vanhan kone rahisee, yksinäisiä tuskia ja vaiheita, lukuisia valheita virrenveisuun ja valokuvien lomassa. Lohdutus tunkee elämään. En tiedä, muistanko, jaksanko aina vastaanottaa. Sinä, sinun joku muu todellisuus, ja rakkaus olikin juotattavaa tragediaa ja harhakuvaa. Anna, minulle vielä armon vuosia yrittää koota palasia ja toteuttaa salaisia siunauksia. Sanat, jotka loukkasivat, etäälle hautasivat. Kitke pois paha, vihdoin. Satu Kristiina Ranne Kuva: Annikki Kilgast Peilin eteen sielun helmiä Haittaakse – lääkkeiden haittavaikutuksia Olen sekaisin, en kunnolla tajua mitä tapahtuu Päähän jää soimaan sanat: Hyödyt ovat suuremmat kuin haitat Haittaakse, että joutuu syömään kolmea eri lääkettä Haittaa minua, ei haittaa lääkäriä Paino nousee roimasti lääkkeen aloituksen myötä Syön aina, paino nousee 12 kiloa kolmessa kuukaudessa Hyödyt ovat suuremmat kuin haitat Haittaakse, että paino nousee koko ajan Haittaa minua, ei haittaa lääkefirmaa Hikoilen ja haisen kuin pieni eläin Hikoilen vaikken liikkuisikaan Hyödyt ovat suuremmat kuin haitat Haittaakse, että hikoilen ja haisen Haittaa minua, ei haittaa hoitojärjestelmää Rauhoittava lääke saa minut nukahtamaan Nukahdan hetkessä, en vaan pysy hereillä Hyödyt ovat suuremmat kuin haitat Haittaakse, että silmät painuvat kiinni lasten kanssa leikkiessä Haittaa minua, ei haittaa lääketeollisuutta Paino alkaa tippua uuden lääkkeen myötä Näläntunne on poissa, ei vaan muista syödä Hyödyt ovat suuremmat kuin haitat Haittaakse, että paino laskee alle normaalin Haittaa minua, ei haittaa neuvolaa Lääkkeiden haittavaikutukset haittaavat elämää Minun elämääni Potilaan arkea Haittaa sosiaalista elämää, parisuhdetta, itsetuntoa, minäkuvaa, perhettä, fyysistä terveyttä, taloutta, järkeä Haittaakse? -Saila 2013- Lääke saa seksin tuntumaan turhalta Haluaisin haluta seksiä, haluaisin tuntea Hyödyt ovat suuremmat kuin haitat Haittaakse, että ei halua seksiä Haittaa minua, ei haittaa hoitajaa Käteni vapisee ja tärisee Haluaisin pystyä piirtämään kunnolla Hyödyt ovat suuremmat kuin haitat Haittaakse, että hanskat tärisevät koko ajan Haittaa minua, ei haittaa lääkefirman omistajaa Päätäni jomottaa päivästä toiseen Fyysinen kipu vastaan henkinen kipu Hyödyt ovat suuremmat kuin haitat Haittaakse, että lääkevaihto voisi viedä säryt Haittaa minua, ei haittaa psykiatrista yksikköä Lääkkeet ja terapia syövät kotihoidontukeni Yksityinen terapia on kallista ja lääkkeet maksaa Hyödyt ovat suuremmat kuin haitat Haittaakse, että kaikki rahat menevät hoitoon Haittaa minua, ei haittaa yksityistä terapeuttia Helmi 2/2013 25 Mainossivu Helmi-lehti 2_13 s. 26.pdf 26 Helmi 2/2013 Mainossivu Helmi-lehti 2_13 s. 27.pdf Helmi 2/2013 27 Näyttely Tiikerinpiirtäjä on nähtävissä syksyllä Etelä-Karjalan taidemuseossa. Leena Luostarisen retrospektiivi Taidehallissa Kissapetojen mestari Leena Luostarista pidetään yhtenä merkittävimmistä suomalaisista nykytaiteilijoista. Hänen näyttelynsä Taidehallissa oli hänen uransa suurin retrospektiivi, joka esitteli taiteilijan teoksia eri vuosikymmeniltä. Luostarinen on opiskellut Taideakatemiassa ja myös opettanut siellä. Hän täydensi opintojaan New Yorkin Pratt Institutessa, jossa hän opiskeli klassista kiinalaista maalaustaidetta. Uransa aikana hän on saanut lukuisia palkintoja ja apurahoja kuten Pro Fin- landia -palkinnon vuonna 1995 ja hänet on valittu 1988 Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilijaksi. Taidehallin näyttelyssä oli noin 60 teosta taiteilijan 40-vuotisen uran varrelta. ”Villi” naistaiteilija Syitä Luostarisen menestykseen on monia. Luostarinen kuuluu 1970–1980-lukujen vaihteessa läpilyöneiden vahvojen naistaiteilijoiden joukkoon. Ehkä aika oli kypsä näille, ”villeiksi naistaiteili- joiksi” sanotuille. Luostarisen teokset ovat värikylläisiä ja voimakkaita. Ehkä teosten eksotiikka lumosi suomalaisyleisön. Luostarinen on vahva maalari, joka osoitti ettei perinteinen maalaustaide ole kuollut. Hän on myös taitavasti rakentanut myytin taiteilijapersoonallisuudesta ja hallitsee mediapelin. Luostarinen on aina myynyt hyvin, hänen töitään on yksityiskokoelmissa sekä museoissa ympäri maailman. Taiteilija on silti säilyttänyt katu-uskottavuutensa ja hänen railakkaasta boheemielämästään liikkuu paljon tarinoita. Räiskyvä ekspressionisti Leena Luostarinen, Sfinksi, 2003, öljy kankaalle, 195 x 166 cm, yksityiskokoelma. 28 Helmi 2/2013 Leena Luostarisen töiden ilmeisen kauneusarvon peittämänä on jotakin ei niin ilmeistä. Samaa teemaa on viljelty useammassa teoksessa. Työt ovat täynnä unikuvia, kaukokaipuuta ja eksotiikkaa. Niissä seikkailevat sfinksit, iibislinnut ja kukat. Rohkeat värit ja viiva vangitsevat, mutta teosten aiheet tuntuvat jopa häiritsevän kliseisiltä. Kuka vakavasti otettava taiteilija piirtää sfinksejä? Arvoitukselliset kissapedot kuitenkin lopulta lumosivat. Taiteilija on itse sanonut, että hänen teoksistaan puuttuu postmoderni ironia. Teoksia voidaan silti pitää postmoderneina, koska niissä on tila ja muoto pääosassa. Luostarinen myös viljelee teoksissaan taidehistoriallisia lainoja, joka on yksi postmodernismin merkki. Teokset ovat kooltaan suuria ja niissä on paljon väriä. Taidehallissa nämä suuret työt pääsivät oikeuksiinsa. Teoksissa on romanttisia, symbolistisia ja ekspressiivisiä aineksia. Aikaisemmassa tuotannossa oli raivokasta ekspressiivisyyttä, joka tyyntyy 80-luvulla raukeina lojuviin kissapetoihin. Luostarisen luomisvoima ei kuitenkaan loppunut hänen kultakauteensa. Taidehallin näyttely esittelee myös Luostarisen herkemmän puolen maalarina. Hänen uusimmat teoksensa ovat edelleen valtavia mutta harmonisen kauniita. Leena Luostarinen: Sunrise - Tiger, 1981, öljy kankaalle, 90 x 176 cm, Rafaela & Kaj Forsblom kokoelma, kuva: Jussi Tiainen. Leena Luostarisen töissä seikkailevat villit kissapedot, sfinksit, iibislinnut ja lootuskukat. Värien mestari Taidehallissa esillä olleet teokset olivat kiehtovia etenkin värimaailmailmaltaan ja tunnelmaltaan. Taiteellinen taso oli kuitenkin hyvin vaihtelevaa. Minua kummastutti kovasti maalaus palmurannasta (Sfax, 1984). Epäuskoisena kyselin itseltäni oliko taiteilija tosissaan maalatessaan tätä taulua vai nauraako hän yleisölleen? Näyttelyn parasta antia oli aloitusteos Sfinksi (2003), joka ei kuitenkaan esittänyt sfinksiä. Se on kuva naisista, toinen makasi sfinksimäisenä kuvan alareunassa. Se on upea väreiltään ja työssä on kerroksellisuutta. Ehkä tässä teoksessa käsitellään ihmisen orjallista mukautumista kulttuuriinsa ja sen kuvastoon. Pidin myös näyttelyn viimeisessä huoneessa olevista uusimmista teoksista. Ne olivat vaikeammin avautuvia ja lyyrisiä. Niissä oli viivan herkkyyttä, hillittyjä värejä ja paikoin itämaista tunnelmaa. Välimeren valoa ja itämaista filosofiaa Näyttelyssä nähtiin myös taiteilijan luonnoskirjoja, joihin hän oli tehnyt merkintöjä matkoillaan ympäri maailman. Niissä päästään lähemmäksi taiteilijan työskentelytapoja. Luonnoskirjat eivät varsinaisesti sisällä kuvia teoksista vaan enemmänkin ne ovat päiväkirjamaisia muistumia pienistä yksityiskohdista. Taiteilijan maalausjälki näyttääkin olevan hyvin intuitiivista ja nopeasti tehtyä. Hän maalaa märällä märälle kertasuorituksena. Maalarina Luostarinen on individualisti, joka kuitenkin tukeutuu vahvasti länsimaiseen kulttuuriperintöön. Hänen teostensa aiheet ovat monesti viittauksia taidehistoriaan ja mytologioihin, joka kielii taiteilijan viehtymyksestä vieraisiin kulttuureihin. Taiteilija matkusteli aikoinaan stipendin turvin Italiassa ja Kreikassa. Häntä, kuten monia muitakin taidemaalareita kiehtoi välimerellinen valo. Hän halusi kokea sen niin kuin Matisse ja Picasso aikoinaan. Luostarinen on saanut vaikutteita myös kiinalaisesta maalausperinteestä. Taideteosten viitteet itämaisiin kulttuureihin voivat jäädä monilta katsojilta hämärän peittoon. Mutta tämä ei hiljennä Luostarisen loistoa. Näyttely oli herkullinen keitos, johon on lisätty mausteita monesta eri kulttuurista. Taustalla on kuitenkin yleismaailmallisia teemoja kuten ihmisen orjallinen suhde kulttuuriinsa ja elämän kiertokulku ja loppumattomuus. Pitääkö taiteilijan elää taiteilijan elämä? Näyttely antoi aihetta miettiä katsojan suhdetta näkemäänsä. Luostarisen teoksista löytyy paljon tuttua, länsimaisen kulttuurin muistomerkkejä. Onko ylipäänsä merkitystä mitä taiteilija ajattelee maalatessaan teosta vai katsojan oma tulkinta siitä mitä hän näkee? Pitääkö taidemaalarin elää boheemielämä tullakseen kuuluisaksi vai riittääkö pelkkä lahjakkuus? Tuntuu siltä että Luostarisella on kaikki valtit käsissään, mutta se on pitkälle omaperäisten ja jossain mielessä helposti lähestyttävien teosten ansiota. Teksti: Pessi Juvonen Kuvat: Taidehallin kuvapankki Leena Luostarisen näyttely Tiikerinpiirtäjä Taidehallissa 12.1.–3.3.2013. taidehalli.fi/ Näyttely on nähtävissä myös Etelä-Karjalan taidemuseossa (Kaakkois-Suomen aluemuseo) 17.9.– 8.12.2013. lappeenranta.fi/museot Helmi 2/2013 29 Lapsi ei välttämättä kärsi vanhemman sairaudesta, vaan sairaudesta aiheutuvista elämänolosuhteista, kuten eristäytymisestä. Oikeus vanhemmuuteen Unicefin mukaan viisi prosenttia lapsista joutuu kotonaan väkivallan uhriksi. Ongelmiin otetaan kantaa uutisoinnin avulla. Tämä keskustelu perheestä avasi kodin ja mielenterveysongelmaisen perheen yhteiskunnallisen, jopa poliittisen määrittelyn kohteeksi. Tätä määrittelyä käyvät sekä kansanedustajat, toimittajat ja muut vaikuttajat että tavalliset kansalaiset ja me. Jos meitä ihmisinä arvostellaan väärin, on meillä oikeus ottaa esiin tuntemamme kokemukset ja tuntemukset. Pelkkä mielenterveys”ongelma” ei tee sitä, että koti olisi automaattisesti huono kasvualusta. Usein jopa päinvastoin, kun pitää miettiä asioita enemmän kuin terve ihminen tulisi ajatelleeksi. Vaikka jokin onkin tilastotietojen perusteella tosiasia, sitä ei pidä yleistää koskemaan kaikkia perheitä. Asiaa on tutkittu tarkemminkin. Haitallisinta lapselle on psykoottisen vanhemman kohtaaminen, koska lapsi ei kykene ymmärtämään aikuisen harhaisuutta, ja se luo lapselle epätietoisuutta. Lapsi ei välttämättä kärsi vanhemman sairaudesta, vaan sairaudesta aiheutuvista elämänolosuhteista, kuten eristäytymisestä. Lapsi ja psyykkisesti sairas vanhempi Kasvattaminen on psyykkinen ja sosiaalinen prosessi, johon yhteiskunnan eri toimijat osallistuvat. Yhteiskunta ohjaa, miten meidän sen mielestä tulee toimia. Myös arvomaailmamme ohjaa sitä, mihin kasvattajina pyrimme. Psykiatrian näkökulmasta psyykkisesti oireilevan vanhemman lapset ovat olleet näkymätön saareke. Claes Andersson esittää artikkelissaan, joka on ilmestynyt 2001 kirjassa Näkymätön lapsi, että tulee samastua lapseen ja ymmärtää maailma samoin kun hän. Lapsi omaisena -projekti järjestettiin vuosina 2002 – 2005. Siinä huomioitiin, 30 Helmi 2/2013 että lapsen kokemus ja näkökulma vanhemman sairauteen on tärkeä. Minulla todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö 2006 sen jälkeen kun oma lapseni oli syntynyt. Sitä ennen olin porskutellut elämän aalloissa vähän niin & näin tajuamatta, että minulla on psyykkinen ongelma, vaikka olin ollut opiskelemassa mielenterveyshoitaja-linjalla terveydenhuolto-oppilaitoksessa. Minun tulee kertoa lapselleni, mitä sairastan ja miettiä, miten se vaikuttaa meidän väliseemme suhteeseen. Avoin ilmapiiri on tutkimusten mukaan tärkeä. Että voidaan puhua asioista ja ratkaista ongelmia. Oma psyykkinen ”sairaus” ei merkitse sitä, että lapsi perii saman sairauden. Silti voi olla huolestunut juuri tästä. Mistä apua? Kenellä on oikeus kasvattaa minun lastani? Tutkimusten mukaan on tärkeää kertoa lapselle, mistä on kyse, sillä siten hän oppii ymmärtämään kokemuksiaan vanhemmista ja perheestään. Tärkeää on tunneyhteys ja se, että lapsi ymmärtää, että mahdollinen ongelma on vanhemmassa eikä lapsessa. Keskustelu helpottaa lapsen ehkä kokemaa syyllisyyttä. Piilotettu tai piiloutunut ongelma on pahin. Tällöin vanhempi ei tiedosta, mistä perheen ongelmat ovat syntyneet, eikä hän ehkä saa apua psykiatrian poliklinikaltakaan, jos perheellä on hoitosuhde. Käsitys kasvatuksesta Monilla ihmisillä, joilla on diagnosoitu mielenterveyden ongelma, on myös lapsia. Suurin osa selviää ilman ongelmia, mutta vastaako yhteiskunta niiden tarpeisiin, jotka tahtoisivat saada lisää tukea elämässään vanhempina? Kuka järjestösivut Koulurauhakeskusteluun liittyen Helsingin Sanomat kirjoitti, että arviolta viidennes lapsista elää perheissä, joissa vähintään toisella vanhemmista on päihde- tai mielenterveysongelma. Ihan näin yksinkertaista huonon lapsuuden ja mielenterveysongelman yhteenkietominen ei ole. ”Onko minun kokemukseni lapsestani tärkeämpi kuin se, että minulla on mielenterveysongelma?” aihe. Tarkoitus on auttaa tasapainoiseen vanhemmuuteen. Näkymätön lapsi yleensä ymmärtää enemmän kuin samanikäinen toverinsa, jolla ei ole hänen huoltaan vanhemmasta kannettavana. Vanhemmuus ilman ongelmia? päättää millaisia palveluja saamme? On sosiaalivirasto, lastensuojelu, Kela, lainsäädäntö, poliisi, psykiatrinen hoito, päiväkoti. Onko joku jäänyt vaille tarvitsemaansa tukea? Miten voimme vaikuttaa? Voiko minun kokemukseni olla tärkeämpi kuin tilastotieto? Onko minun kokemukseni lapsestani tärkeämpi kuin se, että minulla on mielenterveysongelma? Kuinka kertoa omasta sairaudesta lapselle? Kyky ymmärtää oma sairaus ohjaa sitä, miten siitä voi kertoa toiselle. Kiintymyssuhde on perusta lapsen tiedolliselle ja psyykkiselle kehitykselle Lapsella ei ole ennakkoluuloja sairautta kohtaan vaikka se vaikuttaa perhedynamiikkaan. Voi vain toivoa, että kertomiseen ei liity häpeää, jota mielen ongelmia kohtaan on usein tunnettu. Psyykkisistä sairauksista kertovien kirjojen lukeminen voi joskus olla hankalaa, käsitteiden omaksuminen tuskallista. Voipa herätä jopa terve kriittisyys, että luokitellaanko minut tähän kategoriaan näiden asioiden vuoksi, kun olen muutakin, olen ihminen ja äiti tai isä. Kertomisen tulee tapahtua vuorovaikutuksessa lapsen kanssa hänen kehitystasonsa huomioon ottaen. Tulee myös antaa tilaa lapselle ilmaista omia tunnereaktioitaan – piirtäen, maalaten, keskustellen. On tärkeä tiedostaa, että psyykkinen sairaus ei välttämättä vahingoita lapsen ja vanhemman suhdetta. Voi olla jopa, että hänelle kehittyy mm. ihmissuhde- ja luovuuskykyjä, joita ei muuten olisi syntynyt. Mutta ei kaikille. Vanhemman mielenterveysongelmasta puhuminen on äärettömän herkkä Lähes kaikki perheet joutuvat joskus myöntämään, että heillä on jonkinlainen ongelma. Perhe elää, ja se, joka kieltää omat ongelmansa, on epäterve perhe. Mielenterveyskuntoutujan koti ei ole tästä poikkeus. Lastensuojelu voi auttaa ongelmakausina, mutta suurin osa perheistä selviää ilman ulkopuolista apua. Kuinka lapset näkevät vanhempansa Lapsi tarvitsee aikuisia, mutta voi kokea monenlaisia ei-toivottuja tuntemuksia kasvatusprosessissa. Ben Furmanin kirja Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus kertoo niistä lapsista, jotka olisivat tarvinneet ulkopuolista apua silloin kun olivat lapsia ja elivät epäterveessä perheessä. Leimaahan perheen ”sosiaalinen aura” lapsiakin monta vuotta ennen heidän täysikäisyyttään. Teksti: Eija Toiviala Kuva: Timo/Saila Turkka LAPSI OMAISENA – loppuraportti 2002 – 2005 www.otu.fi/cms/images/otupdf/ lapsi_omaisena_loppuraportti.pdf Helmi 2/2013 31 liikuntaa, joka on vaan suoritettava, ei ole vaihtoehtoa, se vaan kuuluu tehdä, olen riippuvainen rääkistä. Joku sisälläni päättää, käskee ja komentaa, on suoritettava syömättömyyttä ja sairaalloista liikuntaa. En edes osaa kyseenalaistaa onko siinä järkeä, onko se normaalia. Pakko liikkua, saada itsensä tuntemaan se tuska, hallita tunteita, vaikka ne olisivatkin kovia ja tuskaisia, kunhan vain hallitsee ja tuntee. Ihanasta nälästä sairaaseen ahmimiseen Syömishäiriö on kehon ja mielen sairaus Syömishäiriön kanssa eläminen voi olla yksi elämän suurimpia taisteluja. Syömishäiriöstä kärsii ihmisen mieli ja keho. Uskon ettei koskaan ole kyse pelkästään syömisongelmasta, vaan taustalla on psyykkisiä ongelmia. Syömishäiriö voi olla tapa reagoida elämän stressitilanteissa tai tapa saada purettua tuskaa ja ahdistusta. Monilla sairastuneilla on ongelmia itsetunnon kanssa, taustalla koulukiusaamista ja suorituspaineita. Tietenkään näin ei ole jokaisen kohdalla. Syömishäiriössä minäkuva on kuitenkin jollain tavalla häiriintynyt. 32 Helmi 2/2013 Elämäni valtasi syömishäiriöhirviö Viikko on vierähtänyt, päivät ovat taas kuluneet liian vähällä ravinnolla. Aamupäivisin annan itselleni luvan nauttia jogurtin ja illalla sämpylän, ehkä hedelmän, siinä kaikki. Tämän enempää en anna itseni syödä, etten vaan lihoisi ja muuttuisi rumaksi. Saan tutun luotettavan kumppanin, nälän tunteen, kulkemaan kanssani. Ajoittain palelen valtavasti, luultavasti tämä johtuu liian vähäisestä energiasta. Aamuisin teen vähintään tunnin lenkin, illalla kahden, jopa kolmen tunnin lenkin. Monena päivänä viikossa suuntaan myös kuntosalille. Pakkomielteistä Koen nälkää, erilaista nälkää, nautinnollista nälkää. Tunne siitä, että saa kulutettua ja laihduttua. Välistä on jo vaikea syödä, nakerran kuin lintu sämpylää. Mutta ei enempää, ettei vaan liho. Peilistä tutkailen ja ihailen lommolle painunutta vatsaa ja kärsin vatsakivuista. Nautin näistä vatsakivuista. Lauantaisin on herkkupäivä jolloin syöminen saa mennä todella ”överiksi”. Iltaherkuksi suuri täytetty patonki, jättipussi karkkeja, suklaata, perunalastuja, jopa limsaa tai siideri, joka sisältää kauhean määrän kaloreita. Kaloreitahan vältän viimeiseen asti. Olen tutustunut ruokien energiasisältöön tarkasti ja tiedän mikä sisältää vähiten kaloreita, oli sitten hyvää tai ei. Oikeastaan kaikki maistuu hyvältä kun on se hetki päivästä kun saa syödä. Lauantain elokuva pyörimään, ahmimista, ahmimista, ahmimista, järjetöntä, sairaalloista ahmimista. Sairaalloista syömistä ja kehonhallinnan tunnetta, kunnes vatsa on aivan liian täysi, ei pysty enää syömään muruakaan. Seuraavassa hetkessä makaan todella sairaan oloisena vessan lattialla sikiöasennossa, olo on kertakaikkisen huono ja tuskainen. Välistä nousen lattialta kurkottaakseni wc-pöntölle, työnnän sormet kurkkuun, yökkäilen nieluni kipeäksi, mutten oksenna. Monista oksennusyrityksistä huolimatta en missään vaiheessa saa oksennettua ja oloani helpottumaan. Kieriskelen tuskasta lattialla, itken ja pitelen särkevää vatsaani. Tuntuu kuin vatsani ja ruoansulatuselimeni räjähtäisivät. Tuskaa ja epäonnistumista Tuskaa lisää huonommuuden ja epäonnistumisen tunne siitä, että olen taas syönyt ja kamalan paljon. Olen surkea ja kelvoton. Päätän kylmällä kaakelilla maatessani, ettei enää koskaan, tiedän sen valheeksi. Viikon päästä tiedän ahmivani uudelleen. Keinuttelen itseäni hiljaa kyynelten virratessa poskille, kivun ja tuskan sykkiessä sisälläni. Itken tuskaani, itken hämmennystäni. Miksi teen tämän itselleni, vaikka nautinkin tunteiden ja olon hallinnasta, eikö tämä ole jo liikaa. Käyn sisäistä kamppailua itseni kanssa. Muistelen joskus huutaneeni ääneen, miksi. Aivan kuin vartaloni olisi mustan demonin vallassa, jonka sisällä virtaa verinen möykky. Kamala, paha ja tuskainen olo. Olo josta en saa kiinni, tunteita joita en osaa käsitellä, elämää jota en ymmärrä tai osaa elää. Herään yöllä kovalta kylmältä kaakelilattialta, tärisen vilusta, mutta huomaan vatsasäryn helpottaneen. Pystyn nousemaan jäykin raajoin ylös kylmältä lattialta, raahaudun sänkyyn jatkamaan uniani. Makaan hetken hiljaa sängyssäni, tunnen suurta tyhjyyttä sisälläni, en oikein mitään, olen lopen uupunut, elimistöni on lopen uupunut rääkistä. Seuraavana aamuna minut valtaa mieletön ruokakrapula ja morkkis, kun olen mennyt syömään niin paljon. Olen muuttu-nut yhdessä yössä taas lihavammaksi ja rumemmaksi. Luvassa siis hikipäin lisää liikuntaa ja entistä vähemmän ravintoa, kunnes taas koittaa ahmintapäivä. Maanantaina kaikki alkaa taas alusta. Syömishäiriö-historiaani Syömishäiriöni oireili ensimmäisen kerran ollessani 18-vuotias. Uudelleen oireet alkoivat ollessani 20- ja 23-vuotias. Viimeisen kerran syömishäiriö oireili yhtä aikaa synnytysmasennuksen ja uupumuksen kanssa. Koen syömishäiriön olevan tapani reagoida elämän vaikeuksiin ja kriiseihin: kun en oikein hallitse tunteitani, voin hallita syömistäni. Syömishäiriöstä tulee ikäinkuin addiktio, koukuttava tunne ja tunteiden hallintaa. Mahtava hyvänolon tunne alkuun, jota haluaa lisää. Tavoitteena on pudottaa painoa viisi kiloa, kun tavoite täyttyy, haluaa vielä pudottaa yhden kilon ja vielä lisää. Mahtava onnistumisen tunne. Kun alkuhuuma hälvenee jäljelle jää vain suunnaton tuska, hätä ja häpeä, ei vaan pysty lopettamaan vaikka haluaisi. Valehtelee sujuvasti läheisilleen juuri syöneensä ja menevänsä kohta syömään. Joutuu elämään valheiden viidakossa ja välttelemään sosiaalisia ruokatilanteita, ettei jäisi kiinni. Sairasmieli viettelee. Toisaalta ymmärtää olevansa sairas, muttei halua luopua ihanasta laihasta vartalosta. On mielestään kaunis vaikka on alipainoinen, jos tulee yksikin kilo lisää, kokee itsensä taas rumaksi ja lihavaksi. Peili valehtelee, saa näyttämään rumalta. Kun joku mainitsee: ”kauheaa, oletpa laihtunut”, kannustaa tämä jatkamaan, olen onnistunut, minut huomataan. Itsetunto kohenee valheellisesti. On oman itsensä ja mielensä vanki. Teksti: Saila Turkka Kuvat: Timo/Saila Turkka Monenlaisia syömishäiriöitä Syömishäiriö on sekä fyysinen, että psyykkinen sairaus, ja näin ollen vaatisi aina sekä ravitsemuksellista, psyykkistä että fyysistä hoitoa. Tunnetuimpia syömishäiriön muotoja ovat anoreksia nervosa ja bulimia. Aina kyseessä ei kuitenkaan ole alipainoinen vaan myös liikapainoinen voi kärsiä syömishäiriöstä. Joidenkin tutkimusten mukaan ahmimishäiriöt ovatkin yleistyneet. Yleisimmin syömishäiriöt ovat tyttöjen ja naisten sairaus, mutta myös poikien ja miesten. Länsimaissa syömishäiriöt ovat viime vuosina lisääntyneet. Syömishäiriö yhdistetään usein virheellisesti pelkästään laihuuteen. Kuitenkin vain pieni osa syömishäiriöitä sairastavista on niin laihoja että lääketieteellisen aliravitsemuksen kriteerit täyttyvät. Näin syömishäiriö voi pysyä helposti piilossa. Lisätietoa: www.syomishairioliitto.fi/ www.terveyskirjasto.fi/ Saila Turkka Helmi 2/2013 33 Traumatisoitumisesta johtuva dissosiaatiohäiriö on ollut pitkään vaikeasti tunnistettava ja hoidettava oireyhtymä. Traumaoireet hallintaan uuden hoitomuodon avulla Kaaoksesta oman elämänsä hallitsijaksi Lapsen varhainen, pitkäkestoinen ja vakava traumatisoituminen jättää syvät ja pitkälle aikuisuuteen vaikuttavat jäljet. Traumatisoitumisesta johtuva dissosiaatiohäiriö on ollut pitkään vaikeasti tunnistettava ja hoidettava oireyhtymä. Nyt Suomeen on tuotu Hollannista uusi ryhmämuotoinen hoitomuoto, jonka päämääränä on saada potilaan nykyisyyteen jatkuvasti tunkeutuvat traumaoireet hallintaan ja integroida jakaantunut persoonallisuus yhdeksi ehjäksi kokonaisuudeksi. terapiaprosessi ja persoonan osat Olen oirehtinut psyykkisesti monin eri tavoin niin kauan kuin muistan. Psykoterapian aloitin kuitenkin vasta nuorena naisena, 24-vuotiaana, vaikka apua olisin tarvinnut jo paljon ennen tätä. Kolme kertaa viikossa tapahtuvan terapian myötä aloin hahmottaa elämäntarinaani ja itseäni, mutta vielä yli viiden vuoden terapiaprosessin jälkeen rankimmat ja kaoottiset oireet jatkoivat elämäänsä yhtä massiivisina kuin terapian alussa. Kumpikaan meistä, en minä eikä kokenut ja koulutettu terapeuttini, ei ymmärtänyt, mistä on kyse, kun lähes joka kerralla terapiaan saapui eri ihminen samoissa ulkoisissa kuorissa. Välillä analysoin tarkkanäköisesti itseäni ja toimintatapojani, mutta jo seuraavassa 34 Helmi 2/2013 hetkessä olin käsittämättömiä höpisevä jähmeä ihmismöykky tai maanisesti kikattava ja pulputtava puhekone. Viisi vuotta terapeuttini yritti yksin ymmärtää patologiaani, kunnes tuli siihen tulokseen, että minulle on tehtävä perusteelliset psykologiset tutkimukset, jotta selviäisi, mistä on kyse. Hän sanoi myös minulle, että kahdestaan emme pärjää problematiikkani kanssa, vaan tarvitsemme myös hoitotoimia saadaksemme minut parempaan kuntoon. Psykologiset tutkimukset tehtiin, ja ne paljastivat, että psykoottisuuden sijaan kärsin dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä, eli lapsuusiästä alkaneen traumatisoitumisen johdosta persoonallisuuteni eri osat ovat joutuneet toisistaan täysin erilleen. Tämän vuoksi välillä pystyn toimimaan näennäisesti normaalisti ja aikuismaisesti, mutta sitten kuitenkin persoonani muuttuu ja toimin toisista käsittämättömällä tavalla. Persoonan osia minulla ei ole ainoastaan kaksi, vaan myös tämän päivän aikuisosat ja menneisyyden osat ovat jakaantuneet edelleen eri osikseen, ja nämä osat saattavat olla tietämättömiä toisistaan eikä niillä ole välttämättä yhteyttä toistensa muistikuviin. Koska dissosiaatiohäiriössä on kyse täysin toisenlaisesta problematiikassa kuin psykoosisairauksissa, eivät neuroleptit tietenkään auta toivotulla tavalla. Myös- kään psykoanalyyttinen terapia ei yksinään ole riittävä hoitomuoto vaikean traumataustan ja vaihtelevien tietoisuuden tilojen vuoksi, vaan lisäksi tarvitaan myös traumaterapian välineitä. Onnekseni sain tietää, että kotikaupungissani Oulussa on alkamassa syksyllä 2012 uusi vaikeasti traumatisoituneen hoitomuoto, johon minun olisi mahdollista hakea. VAKAVA TRAUMATISOITUMINEN JA VANHEMMUUS Kokeneet hollantilaiset traumaterapeutit, Suzette Boon, Kathy Steele ja Onno van der Haart, ovat kehittäneet hoitoohjelmaa vaikeasti traumatisoituneille ja 30 vuoden hoitotyökokemusten pohjalta laatineet käsikirjan dissosiaatiohäiriöin hoitoon. Tätä teosta, Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen – taito-ohjelma potilaille ja terapeuteille (2011), ei käytetä ainoastaan kirjallisessa muodossa, vaan sen pohjalta on myös luotu uusi hoitomuoto dissosiaatihäiriöisille. Tässä terapiamuodossa hoitoprosessi tapahtuu ryhmässä, jonka tarkoituksena on vakauttaa vaikeista traumoista kärsivät erottamaan menneisyys nykyisyydestä ja tätä myöten pystyä elämään nykyisyyttä ilman, että traumat häiritsevät jatkuvasti elämää. Tämän terapiamuodon tarkoituksena ei ole käsitellä traumoja, vaan ajatellaan, että ennen Sanna Mattila: Pilvi. traumojen käsittelyvaihetta potilaan psykeen ja persoonan on oltava riittävän vakaa ja integroitunut sekä nykyisyyteen orientoitunut, jotta traumojen työstäminen on turvallista ja hedelmällistä. Suomessa tämä hoitomuoto tapahtuu tällä hetkellä projektiluonteisena Rahaautomaattiyhdistyksen rahoittamana, ja sen nimi on Vakava traumatisoituminen ja vanhemmuus. Nimensä mukaisesti terapiamuoto on ensisijaisesti tarkoitettu vaikeasta traumataustasta kärsiville vanhemmille, mutta ryhmään on mahdollista päästä mukaan myös, vaikka ei olisi lapsia. Hoidon järjestävät Traumaterapiakeskukset Oulussa ja Helsingissä, ja ryhmä, jossa aloitin syksyllä 2012, on ensimmäinen varsinainen ryhmä lukuunottamatta pilottiryhmiä. Ryhmä kestää yhden lukuvuoden ajan kerran viikossa aina kaksi tuntia kerrallaan, ja siihen valitaan haastatte- lujen pohjalta kahdeksan dissosiaatihäiriöstä kärsivää henkilöä. Haastattelujen tarkoituksena on varmistaa, että kyse on dissosiaatiohäiriöstä sekä luoda sellainen ryhmä, jonka jäsenten oireilussa on riittävän paljon yhteistä. Valtaosa valituista on vanhempia. Ehtona hoitomuotoon osallistumiselle on se, että rinnalla kulkee myös oma yksilöterapia, jonka ei tarvitse olla viitekehykseltään traumaterapiaa. Ryhmää vetää kolme traumaterapeuttia, eli kyse ei ole vertaistukiryhmästä, vaikka vertaistukeakin toisista ryhmäläisistä toki saa. Ryhmässä keskustellaan ainoastaan traumaoireiden vaikutuksesta nykypäivään, joten me ryhmäläiset emme tiedä toistemme traumataustoista mitään. Myös omaiset pääsevät osaksi prosessia, ja vuoden aikana järjestetään läheisille kaksi tiedotusiltaa, joissa kerrotaan dissosiaatiohäiriön syistä, ilmenemismuodoista ja ryhmässä tapahtuvista vakauttamiskeinoista. Lisäksi on mahdollista käydä keskustelemassa henkilökohtaisesti lähiomaisensa kanssa ryhmän vetäjien kanssa muutamia kertoja. ITSENSÄ LAAJA-ALAISTA YMMÄRTÄMISTÄ Jokaisella ryhmäkerralla on teemansa. Vuoden aikana käsiteltäviä teemoja ovat dissosiaation ja traumaperäisten oireiden ymmärtäminen, päivittäisen elämänlaadun parantaminen,, selviytyminen traumaan liittyvien muistojen ja laukaisevien tekijöiden kanssa ja tunteiden ja kognitioiden ymmärtäminen. Kokoontuminen aloitetaan aina valitsemalla jokin asia, minkä avulla ankkuroi itsensä tähän päivään. Tämän jälkeen käsitellään edellisen kerran ai- Helmi 2/2013 35 Sanna Mattila: Family Portrait. heuttamia ajatuksia, tunteita ja reaktioita sekä käydään läpi kotitehtävät, joita tulee joka kerralla. Kotitehtäviä ei tarvitse suorittaa koulumaisesti eikä kontrolloida, onko tehtävät tehty. Sen sijaan niiden tehtävänä on saada potilas tarkastelemaan ja pohtimaan sitä, kuinka dissosiaatiohäiriö ilmenee. Kotitehtävien läpikäynnin jälkeen esitellään uusi aihe. Vakava ja varhainen traumatisoituminen ja tätä seurannut dissosiaatiohäiriön kehittyminen sekoittavat henkilön persoonallisuuden kokonaisvaltaisesti. Kaikilla on elämässä haasteensa, mutta dissosiaatiohäiriössä persoona on jakaantunut eri osiin ja yhdessä kehossa elääkin useita eri persoonia usein aivan omaa elämäänsä. Vakauttamisprosessin myötä on mahdollisuus tutustua eri osiinsa ja saada selityksiä sille, miksi oma elämä on tuntunut niin kovin kaoottiselta. Valmista ja ehyttä persoonaa ei hoitomuodossa ole tarkoitus saada aikaan, vaan asioiden käsittely jatkuu ryhmän päättymisen jälkeen omassa yksilöterapiassa, jossa myös dissosiaatiohäiriön aiheuttamia traumoja käsitellään. EI SUORAVIIVAISTA ETENEMISTÄ Integroitumisprosessi ei ole suoraviivaista. Välillä etenemistä tapahtuu nopeasti, kunnes tulee takapakkia. Prosessi ei etene myöskään siten, ettei traumoja käsittelisi vakauttamisvaiheen aikana 36 Helmi 2/2013 ollenkaan, vaan omassa yksilöterapiassa kuluneen vuoden aikana menneisyys on ollut myös puheissa paljon. Dissosiaatiohäiriö kehittyy henkilön suojaksi, jotta on mahdollista jatkaa sietämättömistä olosuhteista huolimatta elämäänsä. Kullakin kehittyneellä persoonan osalla on funktionsa eikä ketään niistä tarvitse syyllistää vaan sen sijaan ymmärtää niitä. Vähitellen itsensä ymmärtämisen myötä persoona kykenee yhdistymään yhdeksi ehyeksi henkilöksi, joka kykenee elämään aikuisen elämäänsä. Itse olen oppinut tämän hoitomuodon myötä valtavasti itsestäni ja olen saanut vastauksia siihen, mikä minua oikein on vuosikaudet vaivannut. Olen kokenut, että ei ole vain yhtä minää, mutta nyt olen saanut vastauksia sille, että kokemukseni pitää todella paikkansa ja myös selityksiä sille, miksi näin on. Kokoontumiskertoja minun ryhmälläni on enää jäljellä kolme. En tiedä, missä pisteessä olisin ilman tätä hoitomuotoa, mutta sen tiedän varmasti, etten ainakaan näin pitkällä. Terapiatyö ei missään nimessä ole valmis, vaan dissosiaatiohäiriö on edelleen osa jokapäiväistä elämääni – usein totaalisen lamaannuttavassakin määrin. Muutos vuoden takaiseen tilanteeseen on kuitenkin huomattava, sillä nyt tiedän, mistä on kyse ja mitä minussa tapahtuu. Vaikka varsinainen ryhmä loppuu, on meillä kaikilla ryhmäläisillä käsitelty materiaali itsellämme ja siihen voi palata aina uudestaan ja uudestaan oman terapeutin kanssa. Hoitomuodon myötä myös puolisoni on oppinut ymmärtämään paljon aiemmin käsittämättömänä näyttäytynyttä toimintaani ja meidän välisemme kommunikaatio on parantunut huomattavasti kuluneen vuoden aikana; toisaalta aviomieheni tietää, mistä on kyse ja myös minä pystyn selittämään, miksi toimin ja reagoin kullakin tavalla. Lapseni ovat vielä vaippaikäisiä, mutta ovat takuulla saaneet jo osansa äidin traumaoireista, kun ajoittain menneisyydessä elävät lapsiosat lyövät aikuisen äitiosan läpi. Tämä hirvittää minua, mutta minua on kannustettu, että enimmäkseen lapseni ovat kuitenkin saaneet elää turvallista lapsen elämää ja koska olen saanut apua jo silloin, kun he ovat vielä aivan pieniä, on luvassa vielä useita vakaita vuosia. Voin myös kertoa heille myöhemmin omista taustoistani ja heidän varhaisvuosistaan, jos on tarve. Minun on muistettava, että he eivät elä samaa traumaattista lapsuutta kuin minä, vaan heillä on aivan oma elämänsä kahden rakastavan vanhemman kanssa. Sukupolvien yli siirtyvien traumojen ketju on osaltani katkeamssa. Aikuinen lapsi Kokeilusta pysyväksi toiminnaksi Café Pasilan Helmi – kaikkien yhteinen olohuone Café Pasilan Helmi avasi ensimmäinen kerran ovensa vuoden 2012 loppupuolella. Kahvila avattiin ensin parin perjantai-illan kokeiluna. Moni löysi tiensä kahvilaan ja perjantaisesta Helmi Cafésta tuli osa Helmin vakituista perjantaiiltojen toimintaa. Suolaista, makeaa ja suvaitsevaisuutta Kahvilassa on tarjolla edulliseen hintaan vaihtelevasti monenlaista suolaisia ja makeita leivonnaisia, salaatteja, leipiä, makeisia, kahvia, teetä, kaakaota ja limsaa. Suurin osa suolaisista ja makeista herkuista valmistuu Helmitalon omassa keittiössä Helmin jäsenistön voimin. Kahvilaa pyöritetään Helmin jäsenistön ja henkilökunnan voimin. Helmi Cafén hinnat ovat varmasti Helsingin edullisimpia kahvilahintoja. Monille kuntoutujille keskustan kahviloiden hinnat ovat turhan kalliita. Kahvila tarjoaa avointa ja helposti lähestyttävää toimintaa mielenterveysyhdistyksessä sekä sosiaalista kanssakäymistä uusien ja vanhojen tuttujen parissa. Helmitaloon astuessa Cafésta kuuluu yleensä eteiseen saakka iloinen ja innokas puheensorina ja ilmassa on tuoreiden herkkujen ja kahvin tuoksuja. Pöydissä käydään yleensä innokasta ja lennokasta keskustelua, samalla herkuista nauttien. Keskusteluun on helppo liittyä, uusien ja vanhojen kävijöiden. Keskustelut muodostuvat isojen pöytien ympärille, joihin mahtuu paljon asiakkaita ja jokainen saa puheenvuoronsa. Monesti keskustellaan mielen päällä olevista mielenterveysasioista, uutisoinnin nostamista aiheista, kuntoutujien oikeuksista ja omista kokemuksista. Tarjolla on parasta mahdollista vertaistukea, kokemuksia ja näkemyksiä kokijalta toiselle sekä mahdollisuus keskustella ja ottaa kantaa. Kaikille avoin Cafe Kaikki ovat tervetulleita kahvilaan nauttimaan herkuista ja tutustumaan Helmitalon ja yhdistyksen toimintaa ja sen jäsenistöön –kynnyksetöntä toimin- taa. Kahvilan ovet ovat avoinna kaikille halukkaille, niin Helmin jäsenille kuin muillekin, tule tutustumaan ja tuo ystäväsi mukana. Café Pasilan Helmi on turvallisen oloinen olohuone, jonne voi mennä juuri sellaisena kuin on. Eteisessä on iso kyltti jossa sanotaan: ”syrjinnästä vapaa alue”. Tämä todella toteutuu. Kahvilassa käy paljon HELMI ry:n jäseniä, muttei suinkaan pelkästään keskustella mielenterveysasioista. Vaihdellaan kuulumisia, puhutaan arkisesta elämästä, lapsista, vaikka naiseudesta. Minun ja lasten perjantai-iltaan kuuluu usein vierailu Helmi Caféssa, syödään herkkuja ja lapset pääsevät pelaamaan. Äitikin pääsee hetkeksi hengähtämään ja mukaan innokkaaseen keskusteluun aikuisten kanssa, lasten pelatessa. Kaikki ovat siis tervetulleita vauvasta vaariin. Helmi Cafésta löytää laajan valikoiman lautapelejä sekä lasten suosikin Wii-pelikoneen. Käyttäjäkokemuksia – Aaron 7 vuotta: ”Helmi Caféssa parasta on Wii-peli ja herkut, siellä on kivaa.” – Jaakko 5 vuotta: ”Peli ja pulla on paras.” – Olli Stålström, HELMI ry:n hallituksen puheenjohtaja: ”Rentoa menoa, fiksua porukkaa, kuplivan kirpeätä keskustelua ja halvat kahvilahinnat.” Olli myös muistuttaa, että perjantaisin ennen kahvilaa kokoontuu Helmin vaikuttamisryhmä, jonka aiheista voidaan jatkaa rennommissa merkeissä Café Pasilan Helmessä. Helmin vaikuttamisryhmä on osa yhdistyksen aktiivista toimintaa. Teksti Saila Turkka Kuvat: Saila Turkka ja Tanja Talaskivi Café Pasilan Helmen löydät LänsiPasilassa sijaitsevasta keltaisesta Helmitalosta, Pasilan puistotie 7, 00240 Helsinki Helmi 2/2013 37 38 Helmi 2/2013 Sarjakuvat: Lotta Lindroos Helmi 2/2013 39 Kuva:Saila Turkka Osastohoidon suuri muutos Oulussa Oulussa psykiatristen sairauksien hoidossa on tapahtumassa suuria muutoksia, kun kaupungin alainen aikuispsykiatrian laitoshoito siirretään kaupungilta kokonaan Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille vuoteen 2014 mennessä. Tämän jälkeen Ouluun ei jää yhtään psykiatrista avo-osastoa. Tähän asti vastuu Oulun aikuispsykiatrisesta laitoshoidosta on jaettu kahdelle eri organisaatiolle, Oulun kaupungille ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille. Käytännössä tämä on merkinnyt sitä, että kaupungin osastot on tarkoitettu oululaisille osastohoitoa tarvitseville potilaille ja sairaanhoitopiirin osastot Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja jopa koko Pohjois-Suomen psykiatrista osastohoitoa vaativille psykiatrisille potilaille. Kaupungin alaisuudessa on toiminut kolme osastoa: psykiatrinen akuuttiosasto, psykiatrinen vaativan hoidon osasto ja psykiatrinen avo-osasto. Sairaanhoitopiirin alaisuudessa puolestaan toimii 15 osastoa, joista kaikki ovat suljettuja osastoja. Vuoteen 2014 mennessä tapahtuu kuitenkin suuri muutos, kun Oulun kaupungin kaikki aikuispsykiatriset osastot lakkautetaan ja vastuu osastohoidosta siirtyy kokonaan sairaanhoitopiirille. Syynä lakkauttamiselle on se, että on syntynyt kaksi rinnakkaista järjestelmää, joilla ei ole varaa kehittyä. 40 Helmi 2/2013 Muutos koskee isoa joukkoa ihmisiä, sillä vuoden 2013 kuntaliitosten myötä Oulusta tuli Suomen viidenneksi suurin kaupunki, ja muutoksen myötä sairaanhoitopiirin alueella asuu 738 000 henkilöä. HUOLI TULEVASTA Eniten psykiatrisia potilaita huolettaa se, ettei Ouluun jää muutoksen myötä ainoatakaan avo-osastoa, vaan kaikki sairaanhoitopiirin osastot pysyvät edelleen suljettuina. Iso joukko tällä hetkellä osastohoitoa tarvitsevista, joskus tarvinneista ja mahdollisesti tulevaisuudessa sitä tarvitsevista pitää suljettuja osastoja liian radikaalina, mutta pelkkää avohoitoa puolestaan riittämättömänä hoitomuotona. Kynnys mennä avo-osastolle hoitoon on huomattavasti pienempi kuin mennä suljetulle osastolle. Yleinen kanta näyttää olevan se, että potilas itse hakeutuu riittävän ajoissa hoitoon avo-osastolle ennen kuin tilanne kärjistyy niin pahaksi, että osaston on oltava suljettu henkilön tilanteen ollessa niin huono. Avo-osastolla on saanut apua muun muassa vaikeaan unettomuuteen ja vaikeaan ahdistuneisuuteen. Nämä ongelmat ovat kuitenkin kaukana siitä, millaista hoitoa levottomilla suljetuilla osastoilla muun muassa vaikeasti psykoottiset potilaat tarvitsevat. Osas- tohoito ei autakaan unetonta, vaan pahentaa tilannetta. MITÄ TILALLE Ammattilaiset rauhoittelevat huolestuneita potilaita. Vaikka sairaanhoitopiirin osastot ovat suljettuja osastoja, niiden profiileja suunnitellaan erilaisiksi siten, että erilaiset potilaat pääsevät heille parhaiten soveltuvalle osastolle tilanteessa, jossa mitkään avohoidon keinot eivät ole riittäviä. Muutos ei siis merkitsee ainoastaan kaupungin psykiatristen osastojen lakkauttamista, vaan myös sairaanhoitopiirin osastojen profiileja muokataan ja uudistetaan. Oulun kaupungin entinen avo-osasto ei myöskään tule jäämään tyhjilleen muutoksen myötä, vaan tilalle suunnitellaan avohoitoyksikköä, jossa tukea tarvitseva voi käydä kotoa käsin tiiviisti ja viipyä siellä jopa iltaan asti. Tulevaisuus näyttää, millaiset seuraukset taloudellisista syistä johtuvasta muutoksesta tulee olemaan. Pahentuuko tiivistä psykiatrista hoitoa tarvitsevien oululaisten tilanne, vai parantaako mahdollisimman paljon avohoidossa toteutettu hoito potilaan elämänlaatua. Anni Ketola LÄHTEET: Otakantaa.fi: otakantaa.fi, 30.4.2013 Kaleva 30.5.2012 Eräs tarina Sitä joutui luopumaan niin paljosta, kun sairastui mielen sairauteen ja muutenkin se silloinen elämä oli yhtä tuskaa, ahdistusta ja kyyneliä. Olin sairaalahoidossa viimeksi vuonna 2003, mutta “kop, kop”... tosin silloin kun sitä apua kipeimmin tarvitsi, ei sitä saanut. Muistan päässeeni osastolle, vasta kun uhkailin itsemurhalla. Mutta kuitenkin, silloinen sairaalahoito ei ollut oikein hoitoa. Ja muistankin saaneeni jonkinasteisen hermoromahduksen. Yritin pyytää apua, mutta hoitajat vaan istuivat kahvilla juoruilemassa. Niinpä, potilaat hoitivat toisiaan ja hoitajat kahvittelivat. Olin “ joutunut” pyöröoviliikkeeseen, mutta sain sen katkaistua ystäväni avulla. Ja tämä ystävä, jonka olen tuntenut koko ikäni auttoi minut kuntoutumisen polulle. Polun alussa Ystäväni ei kohdellut minua silkkihansikkain, vaan “patistamalla” ja “potki- malla persuuksille”. Ystäväni “metodi” toimi minuun, mutta se tie oli pitkä ja tuskallinen ja mutkitteleva. Rämmin suossa ja olin enemmän tai vähemmän sekaisin. Olen siellä tiellä edelleenkin. Niin paljon kyyneleitä ja pahaa oloa. Olo oli niin kamala, että yritin itsemurhaa ja yritin sitä useamman kerran. Polulla kulkija Kai sillä oli joku tarkoitus, että jäin tänne, enkä enää sitä yrittäisi. Se ystäväni pakkasi minulle repun matkan varrelle. Ja siinä repussa on sisällä toivoa, “potkua” ja rakkautta. Enkä voi muuta, kun olla kiitollinen hänelle, mutta nyt voin minä puolestani olla hänelle olkapää ja tuki. Senkin ystäväni neuvoi, että elämässä on lukuisia erilaisia mahdollisuuksia, jos niihin vaan haluaa tarttua. On niin tärkeää oppia elämään tässä ja nyt. Ja on niin tärkeää oppia nauttimaankin elämästä ja eräs hoitaja sanoikin, että “olet onnesi ansainnut”. Polulla edelleenkin Elämässä tapahtuu ihmeitä... Olen kuntouttanut itse itseäni ja olen kuntoutunut terapeutin avulla ja tuella. Kyllä. Se oli “kovaa ja hidasta työtä”, mutta nyt nautin elämästä ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Olenkin nyt niin elämänhaluinen, että tuskin malttaa nukkumaan mennä. Rakkauskin löytyi, vaikka olin jo heittänyt kirveen kaivoon. Ja mitä sairauteeni tulee, oireita on nyt paljon vähemmän. Aina kannattaa olla toivoa! Eräs kulkija Helmi 2/2013 41 VAMOS BAND Moniäänirockissa esiintyi kaikkiaan 61 artistia ja 13 bändiä eri puolilta Suomea edustaen eri järjestöjä. Esitysten jälkeen ammattilaisraati kommentoi esityksiä ja antoi rakentavaa palautetta artisteille. Raatiin kuuluivat musiikkiterapeutti Markus Raivio, muusikot Kristian Meurman ja Riku Turpeinen, muusikko/toimittaja Pirita Tiusanen sekä muusikko/kriitikko Arto Pajukallio. Lisäksi esiintyjät saivat kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen signeeraamat kunniakirjat osallistumisestaan tapahtumaan. Tähti on syttynyt Päivän iloisin yllätys oli ehdottomasti Adjektiivi. Hän oli Sopimusvuori ry:n 42 Helmi 2/2013 edustaja. Tämä nuori tamperelainen naisräppäri sai paitsi yleisön myös tuomariston syömään kädestään. Yleisö jorasi tuomaristoa myöten. Adjektiivi oli melko valmis paketti. Hänellä on paitsi sanomisen palo myös sanomisen lahja. Adjektiivi tekee kaiken musiikkinsa itse sanoituksia ja taustoja myöten. Hän osoitti myös olevansa luonteva esiintyjä, jolla on sana hallussa. Nuoria konkareita Tapahtuma ei ollut vain amatöörien juhlaa. Päivän kokeneimpia esiintyjiä oli Vamos Band joka edusti nimensä mukaisesti VAMOSTA. Kokoonpano esiintyi ammattimaisen levollisesti. He esit- tivät esimerkiksi Pink Floydin Wish you were heren ja Pearl Jamin Aliven herkällä otteella. Nautittavaa soitantaa ja laulantaa, karismaa ja akustista fiilistä. Tämä bändi oli jo levyttänyt eikä tarvitse olla ammattialinen povatakseen sille valoisaa tulevaisuutta musiikkialalla. Diagnoosit nurkkaan Hämmästyttävintä oli persoonien ja musiikkityylien kirjo sekä taiteen taso. Lavalla nähtiin parhaimmillaan kokeneita bändejä ja loistavia lahjakkuuksia. Bändit edustivat useita eri genrejä kuten trancea, iskelmää, räppiä, rockin räimettä, grungea ja pehmeää poppia. Osa bändeistä soitti cover-biisejä, mut- Moniäänirock on kuntoutujien valtakunnallinen musiikkifestivaali. Se järjestettiin 5.4. nuorten toimintakeskus Hapessa toista kertaa. Moniäänirockin järjesti tuore kuntoutujien kulttuurijärjestö Kukunori ry. ADJEKTIIVI FUNGUS MUNGUS ta myös artistien itse tekemää musiikkia kuultiin lavalla. Sanoitusten ja musiikin kautta käsiteltiin vaikeitakin asioita. Parasta tässä tapahtumassa onkin jakaa omia kokemuksia musiikin välityksellä kohtalotovereille. Musiikki antaa äänen yhteiskunnan hiljaisille. Esiintyjät voivat heittää diagnoosit nurkkaan ja kohota hetkeksi vaikean arjen yläpuolelle. Monelle tapahtuma oli hauskaa yhdessä tekemistä. Samalla eri järjestöt kohtasivat ja saivat äänensä kuuluviin. Lopussa kiitos seisoo Juuri kun luulin nähneeni ja kuulleeni kaiken, Nirvanan soinnit räjäyttävät tajuntani. Suomen Curt Cobain, Antti Fagerholm, kuulosti hyvältä ja näytti angstiselta. Esimerkiksi Nirvanaa soittanut Fungus Mungus sai myös suitsutusta tuomareilta. Hyvän tapahtuman loistava päätös. Kaiken kaikkiaan tunnen mieleni ravituksi. Artistit lunastivat paikan yleisön sydämissä mukaan lukien allekirjoittaneen. Tapahtuma esitteli lahjakkaita artistin alkuja. Ennen kaikkea he tekivät tämän tapahtuman, joka oli kaikkiaan hauska ja viihdyttävä. Teksti ja kuvat: Pessi Juvonen Moniäänirock-logo: Otso Pohto Helmi 2/2013 43 Mainossivu Helmi-lehti 2_13 s. 44.pdf 44 Helmi 2/2013 kirjat Eutanasia puhuttaa Esko Seppänen & Ilkka Taipale: Eutanasia. Puolesta ja vastaan. Into-kustannus 2013. Eutanasia, puolesta & vastaan -kirjassa on 23 eutanasiaa käsittelevästä artikkelia. Kirjoittajina ovat kirjan toimittajat Esko Seppänen ja Ilkka Taipale sekä esimerkiksi Terhokodissa työskentelevät ylilääkäri Juha Hänninen ja sairaanhoitaja Aija Immonen, emerituspiispa Eero Huovinen, filosofi Timo Airaksinen ja koskettavasti isänsä päiväkirjojen välityksellä hänen sairaudestaan ja matkasta Sveitsiin kuolemaan Dignitasklinikalle kirjoittava Minna Pekola sekä monia muita. Kirjoituksissa käsitellään saattohoitoa, eutanasiakeskustelun historiallista taustaa, Suomen Lääkäriliiton näkemystä eutanasiaan ja monia muita teemaan liittyviä aiheita. Kaikki kirjoitukset ovat painavia kannanottoja tärkeästä asiasta. Keskustelu käy todella puolesta ja vastaan kannanottojen myötä. Tässä keskustelussa eutanasia tarkoittaa potilaan surmaamista hänen omasta vakaasta tahdostaan, antamalla hänelle tappava annos myrkkyä toisen ihmisen toimesta kestämättömien ja helpottamattomien kärsimysten ollessa kyseessä silloin, kun toivoa paranemisesta ei ole ja kuolema on joka tapauksessa lähellä. Eutanasiaa oletettavasti toivoisi- vat jotkin syöpäpotilaat tai etenevää hermostollista sairautta, esimerkiksi ALS:a potevat. Mikäli Suomessa säädettäisiin laki eutanasiasta, se tulisi olemaan todennäköisesti maltillinen ja mahdollistamaan eutanasian vain edellä mainitun kaltaisessa tilanteessa. Eutanasiaa ei toivota mahdollistettavan ainoastaan kuoleman toiveen perusteella, vaan kyseessä pitäisi olla aina parantumaton fyysinen sairaus ja tilanne, jossa paranemisesta ei ole enää pienintäkään toivetta. Kirjoittajien näkemykset eutanasiasta vaihtelevat sen torjumisesta asenteeseen, jossa eutanasian toteuttaminen on armollinen teko kuolevalle ihmiselle. Perusteena kielteiselle kannalle eutanasiaan on esimerkiksi huoli kaltevan pinnan efektistä, eli että eutanasian salliminen lainsäädännössä johtaisi sen käytön hallitsemattomaan lisääntymiseen. Myös uskonnollinen vakaumus ja älä tapa käsky on peruste kielteiselle kannalle sekä lääkärin etiikka. Tähän tehtävään vapaaehtoisten lääkäreidenhän on ajateltu toteuttavan eutanasian käytännössä, mikäli se sallittaisiin. Osa kirjoittajista asettaa eutanasian ja saattohoidon vastakkain. Kuitenkaan saattohoito ei ole tänä päivänä Suomessa itsestäänselvyys. Saattohoito on hoitoa jossa elämää pitkittävistä hoidoista luovutaan ja jatketaan potilaan hoitamista tavalla, jolla pyritään turvaamaan hä- nen toimintakykyään ja elämänlaatuaan tilanteessa, jossa kuolema väistämättä lähestyy eikä toiveita paranemisesta enää ole. Saattohoidosta kirjoittaa muun muassa Merja Sankelo, joka toteaa, että saattohoitosuunnitelmaa ei tehdä kaikille sitä tarvitseville. Vuonna 2000 tehdyssä kyselytutkimuksessa siihen vastanneista hoitajista 29 prosenttia oli sitä mieltä, että saattohoitopäätös tehdään harvoin tai sitä ei tehdä lainkaan. Terveyskeskusten vuodeosastoilla ja sairaaloissa ei ole välttämättä saattohoidon erityisosaamista, joten olosuhteet joissa ihminen kuolee vaihtelevat paljon. Terveyskeskusten vuodeosastoilla kuolevista esimerkiksi vain noin kolmasosalla on mahdollisuus yksityishuoneeseen ja näin yksityiseen kuolemaan. Varsinaisissa saattohoitokodeissa läheisillä on mahdollisuus esimerkiksi yöpyä kuolevan luona. Läheisten mukanaolo ja huomioiminen on oleellinen osa saattohoitoa. Esimerkiksi syöpään kuolee vuodessa noin 10 000 ihmistä, joista noin tuhat on elämänsä loppuvaiheet saattohoitokodissa. Vuonna 2014 saattohoito on valtakunnallisen Yhteisvastuukeräyksen pääkohde. Tarkoituksena on vuosina 2015 ja 2016 kouluttaa henkilöstöä ja lisätä tietotaitoa tälle alalle. Auroora Helmi 2/2013 45 kirjat Demoneita – onko heitä? uksia. Saarnaaja itse kielsi yhdistäneensä demoneja sairauksiin, mutta toimineensa ”asiakaslähtöisesti”. Hän oli rukoillut sellaisten uskovien parantumista, jotka olivat puhuneet hänelle sairauksistaan ja sellaisten ihmisten vapautumista demoneista, jotka olivat puhuneet hänelle demoneistaan. Kuka keksi demonit, koska ja miksi? Boyer, Pascal: Ja ihminen loi jumalat. Kuinka uskonto selitetään. Suom. Tiina Arppe. WSOY 2007. ”Mieheni toimiessa lähetyssaarnaajana Afrikassa pidimme tärkeänä kahta asiaa; että alkuasukaspalvelijamme luopuisivat perinteisestä taikauskostaan ja että he omaksuisivat länsimaiset hygieniakäsityksemme. Kerran näin keittiöpiikamme Momon käsittelevän huolimattomasti vihanneksia, ja selitin hänelle kärsivällisesti, miksi ne pitää puhdistaa kunnolla. Kerroin, että kaikkialla on basilleja, pieniä näkymättömiä olioita, jotka aiheuttavat ihmisille vaarallisia sairauksia jopa kuoleman. Momo kalpeni ensin, mutta sitten hänet sievät mustat kasvonsa ratkesivat leveään hymyyn ja hän kujersi, ’mutta Missus, emmehän me kristityt sellaisiin usko!” Yllä oleva kasku 80-luvun Valituista Paloista tuli tahattomasti mieleen, kun luin maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran aiheuttamasta kohusta. Jalovaaran väitettiin sanoneen, että demonit aiheuttavat ihmisille mm. mielen saira- 46 Helmi 2/2013 Ranskalainen kognitiivisen uskontotieteen edustaja Pascal Boyer esittää teoksessaan Ja ihminen loi jumalat. Kuinka uskonto selitetään, että uskonto sellaisena kuin me sen tunnemme syntyi, kun nykymuotoisilla aivoilla varustettu ihminen eli 50 000 – 100 000 vuotta sitten. Ihmisille tuli tarve tulkita merkkejä ja johtaa niistä päätelmiä kuvittelemalla mielessään, mitä esi-isät ja henget tahtoivat heille välittää. Näin syntyi informaatiota, jota esiintyy suhteellisen samanlaisena eri aikakausina ja eri paikoissa. Uskonnolliset käsitteet ja käyttäytymistavat kuuluvat tähän joukkoon. Ne ovat hyvien tarinoiden raaka-ainetta. Jotkin näistä tarinoista koskevat yliluonnollisia toimijoita. Esi-isillemme nämä toimijat ovat muistuttaneet näkymättömiä ja vaarallisia saalistajia. Kiinnostusta riittää Jokin aika sitten mielenterveyskuntoutujien Euroopan verkoston ENUSPin keskustelupalstalla käytiin keskustelua uskonnon roolista mielenterveysasioissa. Vilkasta vuoropuhelua kävi mm. kaksi oman kulttuurinsa toisinajattelijaa, puolalainen ateisti Piotr Iwaneyko ja ruotsalainen roomalais-katolinen Maths Jesperson. ENUSP pyrkii kiinnittämään huomiota mielenterveyspalvelujen käyttäjien psykososiaalisen ympäristöön biolääketieteellisen lääkekeskeisyyden asemesta. Tunnettu esimerkki eksorsismista eli pahojen henkien karkottamisesta Suomessa on teologian tohtori Juha Molarin Tuomiokirkon portailla vuonna 2010 suorittama rituaali, jolla haluttiin torjua terrorismia ja täydentää Suojelupoliisin toimenpiteitä. Tampereen piispa Matti Repo mietti Facebookissa eksorsismia ja Martti Lutherin kastekaavaa, jossa kastaja lausuu: ”Lähde ulos, sinä saastainen henki, ja anna tilaa Pyhälle Hengelle”. Kastekaava oli käytössä Suomessa aina 1800-luvun loppupuolelle saakka. Tanskan luterilaisessa kirkossa irtisanoutuminen paholaisesta on yhä käytössä. Myös Suomen ortodoksisen kirkon kaavassa on eksorsismia. Islamissakin uskotaan demoneihin, ja juutalaisen Talmudin mukaan demoneita on olemassa 7 405 926 kappaletta. Tällaisia käsityksiä voidaan Matti Rimpelän jaottelun mukaan nimittää irrationaalisiksi eli järjenvastaisiksi tai perustelemattomiksi. Näiden käsitysten mukaan terveyttä ja tauteja hallitsevat tuonpuoleiset voimat, joita ihmisten tulee pelätä ja totella. Tutkimuksen mukaan Suomessa 67 prosenttia kirkon työntekijöistä uskoo Saatanaan, demoniuskoa ei kai ole tutkittu. Kun lukee reaktioista, joita Jalovaara on nostattanut teologien ja lääkärien keskuudessa, herää lisää kysymyksiä. Valtavirtateologit eivät usko demoneihin vaan ihmisen persoonalliseen pahuuteen. Viittaako tämä perisyntiin sairauksien aiheuttajana? Tulehtuneet ihmissuhteet Esimerkkinä siitä, kuinka taikauskoiset ajatusrakenteet säilyvät arkikielessä, voidaan nähdä suomalaisten vetoaminen ”tulehtuneisiin ihmissuhteisiin”. Abstrakti käsite ihmissuhteet saa puheessa aktiivisen yliluonnollisen toimijan roolin; aineettomien suhteiden väitetään vaikuttavan konkreettisiin asioihin, joissa lähemmin tarkasteltuna on kyse vain ihmisten itsekkäistä eturistiriidoista. Juhani Weijola kirjat Tämäkö kirjallisuutta? Jaakko Yli-Juonikas: Neuromaani. Otava 2012. Turkulaisen Jaakko Yli-Juonikkaan (ent. Mikkola) tuorein teos Neuromaani on mitä erikoisin painotuote. Tekstinä kriitikot ovat verranneet sitä Irmari Rantamalan Harhamaan ja Hans Selon Diivaan. Mieleen tulee vielä mm. Otaniemen teknologiakylässä 1980-luvun lopussa vaikuttanut, viime vuosikymmenellä virtuaalisesta voimaantumisesta tohtoriksi väitellyt Klaus Oesch ja Helmi-lehteen omintakeista minäjournalismia kirjoittava ja kansanperinnettä harrastava Riitta Excell. Romaanin alussa kaksi neurologia on matkalla tekemään poliisivankilassa olevalle kertojalle, mielentilatutkimusta. Tutkittava kuulee päässään vieraan äänen, joka kehottaa tekemään mitä milloinkin. Romaanin ”minä”, Silvo Näre, ja ääni Gereg Bryggman, tarinan todellinen päähenkilö, ovat sen yhteen sulautunut kertojahahmo. Potilaan ja hänen kuulemansa äänen lisäksi tajunnanvirtaan kutsutaan osallistumaan vielä lukijakin. Lukija voi nimittäin ohjata kertomuksen kulkua siirtymällä numeroidusta luvusta toiseen kirjoittajan vihjeen mukaan. Esimerkki luvusta 28.3 Anomia, jossa Gereg tuntee itsensä irralliseksi kulttuuripääkaupunki Turussa: ”Tällaisen juurettoman pullataikinan paisunutta angstia tasoittaa yleensä parhaiten joko uskonto tai alkoholi. Kaksi vaihtoehtoa. Tulisiko mielestäsi Geregin kääntyä Jumalan puoleen, vai voitaisiinko tunne-elämän kova kolaus parantaa kivalla kulauksella? Kumpaa ratkaisua suosittelet? Uskontoa (127) vai alkoholia (129)?” Neuromaanin tapahtumapaikkana on siis sekä aivotutkimuksen maailma että aivojen maailma. Alussa esitellyt tutkijat ovatkin vuosituhannen vaihteessa tuomitut aivoprofessorit Urpo Rinne (mm. törkeä petos ja virka-aseman väärinkäyttö) ja Paavo Riekkinen (mm. törkeä kavallus ja vaimon pahoinpitely). Suomen Kuvalehden haastattelussa viime syksynä Yli-Juonikas kertoi koonneensa skandaaleihin liittyvää aineistoa toistakymmentä vuotta. ”Aivotutkijat puhuvat ihmismielen arvoituksen ratkaisemisesta lennokkain sanakääntein, varsinkin isoja rahoituksia kerätessään”, hän esittää. ”Tärkeä aivotutkimuksen teema on kriminaalipsykologia ja se, miten rikollisen mieli toimii. Kun tutkijat paljastuvat itse rikollisiksi, siinä oli mielestäni hauska oikosulku.” Valmiita vastauksia Yli-Juonikas ei yritä antaa. ”Minulla ei ole selkeää kantaa esimerkiksi siihen, määrääkö aivokemia kaiken, mitä päässä liikkuu.” Yli-Juonikkaan parodia korostuu alaviitteistä ja lähteistä, joita hän ilmoittaa käyttäneensä. Aivotutkimuksen ja psykologisten teosten rinnalla on viittauksia suojelupoliisin raportteihin ja erilaisiin oma-, pien- ja palvelukustanteisiin. Kielelliset tyylit sekoittuvat toisiinsa tieteellisestä tekstistä slangiin. Ikään kuin tekstin ja juonen hajottaminen yksien kansien väliin ei olisi riittänyt, osa kirjaa julkaistiin niiden ulkopuolella, Nuori Voima -lehden numerossa 5/2012. Rajojen rikkomista merkitsee sekin, että graafinen suunnittelija Markus Pyörälä sai teoksen ulkoasusta Suomen kirjataiteen komitean vuosittain myöntämän Vuoden kaunein kirja -palkinnon. Juhani Weijola Helmi 2/2013 47 ”-- kuka tahansa voi ja saa tarvita välillä apua ja taustasta riippumatta ihmisellä voi olla sellaista tietotaitoa ja kykyjä, jotka voivat olla suureksi tueksi toiselle ihmiselle” Aika Parantaa -yhteisön Hanna Koppelomäki: Nettiverkostosta löytyy monenlaista apua Tapaan Hanna Koppelomäen Hakaniemessä sijaitsevassa toimistohotellissa, jossa Aika Parantaa -verkostolla on pieni viihtyisä työhuone, Tovitupa. Hanna on juuri palannut työmatkalta Pietarista. Keskustelemme siitä miten Hannan ideoima kanssaihmisten henkisen hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävä verkosto syntyi. Hanna aloitti lääketieteen opinnot 1980-luvun lopulla Leningradissa. Kaupungin nimi oli ehtinyt muuttua Neuvostoliiton romahdettua Pietariksi, kun opinnot keskeytyivät 1990-luvun puolivälissä. Oireilu oli hyvin voimakasta ja Hanna joutui sairaalahoitoon. Monien vaiheiden jälkeen Hannalla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hanna puhuu nykyään omalla kohdallaan mieluummin periytyneistä ominaisuuksista kuin sairaudesta,” toki sairaudesta voidaan puhua kun oireet ovat vakavia ja vaativat sairaanhoitoa”, niin kuin hänellä tuolloin. Hanna vertaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä diabetekseen:” diabeetikolla verensokeri heittelee ja voi ajatella, että mielialahäiriöisellä mielialahormonit heittelevät samantapaisesti”. Hanna on ollut työelämässä mukana lyhyitä sairauslomia lukuun ottamatta. Venäjä-osaajana ja terveysalaa opiskelleena Hannan työt ovat liittyneet sosiaali- ja terveysalan Venäjä-yhteyksiin. Viimeksi ennen Aika Parantaa -verkostoa Hanna teki kv. asiantuntijatöitä Sosiaali- ja terveysministeriölle. Jokin alkoi kuitenkin hiertää. Mielenterveyskysymykset ovat vieläkin tabu, Hanna 48 Helmi 2/2013 ei voinut eikä halunnut puhua omasta asiastaan. Tuntui että hän oli pikkuisen väärässä asennossa itseensä ja maailmaan nähden. Stadin Aikapankki oli alkusysäys Kun Stadin Aikapankki perustettiin kolme vuotta sitten, Hanna meni mukaan sen toimintaan. Se oli alkusysäys Aika Parantaa -verkoston synnylle. Aikapankissa kiehtoi se, että se toimii rahatalouden ulkopuolella. Palveluja tarjotaan ja ostetaan aikaa vastaan ja kaikki työ on yhtä arvokasta. Aikapankin ”valuuttaa” kutsutaan toviksi ja yksi tovi on yksi tunti aikaa. Toinen sysäys jaksamisen tuen yhteisön luomiseksi aikapankin puitteisiin oli päivystystyö Mielenterveysseuran kriisipuhelimessa. Hanna huomasi, että hänellä on taustansa vuoksi aitoa tietoa ja kokemusta ja että hän tietää mistä puhutaan kun on kysymys mielialahäiriöistä, itsetuhoisuudesta, ahdistuksesta. Hän alkoi herätä mielen hyvinvointiin ja ihmisen jaksamiseen liittyviin asioihin. Kolmas tärkeä tekijä Hannalle oli Mindfulness – tietoisen läsnäolon – menetelmään tutustuminen. Harjoitukset ovat auttaneet paitsi oman poukkoilevan mielen hallintaan ja ymmärtämiseen myös oman kokemuksen arvostamiseen. Syntyi ajatus ryhtyä testaamaan, olisiko mahdollista aikapankin puitteissa muiden tietojen ja taitojen ohella jakaa myös inhimillistä tukea, ikään kuin kierrättää voimavaroja. Ajatus otti tulta aikapan- kissa ja tarjottavaa tukea alettiin kutsua tovitueksi. Kun Kaakkois-Suomen Sosiaali-psykiatrinen yhdistys ry:n ja Aika Parantaa -verkoston yhteinen hankeidea Tovituki tunnetuksi sai RAY:lta rahoituksen tämän vuoden alusta, tuli mahdolliseksi perustaa Tovitupa Hakaniemeen ja Hanna palkattiin hankkeen työntekijäksi. Kysymyksessä on pilottihanke, jonka avulla tovitukitoimintaa voidaan kehittää ja levittää myös uusille paikkakunnille. Reilut kuusikymmentä tovitukijaa Pääkaupunkiseudulla Aika Parantaa -verkostossa on tällä hetkellä reilut 60 tovitukisitoumuksen tehnyttä tovitukijaa, jotka ovat läpikäyneet valintaprosessin ja sitoutuneet yhteisön eettisiin periaatteisiin. Puolella heistä on ammatillinen tausta, he ovat ihmissuhde-, opetus- ja sosiaalialoilta. Toinen puoli tukijoista on elämänkokemuksen pätevöittämiä. ”Perinteisesti suomalainen hoitojärjestelmä on hierarkinen, tässä tietoisesti rikotaan tätä asetelmaa: lähdetään siitä että kuka tahansa voi ja saa tarvita välillä apua ja taustasta riippumatta ihmisellä voi olla sellaista tietotaitoa ja kykyjä, jotka voivat olla suureksi tueksi toiselle ihmiselle.” Tovitukijat voivat keskusteluavun lisäksi auttaa myös käytännön asioiden hoitamisessa, esim. Kelan viidakossa tai arkiaskareissa. Verkostolla on Stadin aikapankin kanssa perustettu tiimi, josta saa apua mm. lastenhoidossa tai siivouksessa, kun omat voimavarat ovat riittämättömät. Aika Parantaa -verkostoon osallistuminen avun tarvitsijana tai tukijana edellyttää pääkaupunkiseudulla liittymistä Stadin aikapankkiin. Liittyjällä täytyy olla sähköpostiosoite ja pääsy nettiin. Stadin aikapankkiin voi tutustua sen kotisivulla osoitteessa www.stadinaikapankki.wordpress.com. Sieltä löytyvät liittymisohjeet. Aika Parantaa -verkoston tiedot löytyvät osoitteesta www.aikaparantaa.net. Sivulta löytyy valmis liittymiskaavake. Liittyä voi myös suoraan sähköpostiosoitteessa aikaparantaa@aikaparantaa.net. Teksti: Seija Paakkunainen Kuva: Tanja Talaskivi Jukka Suurmäki: Koskaan ei kannata luovuttaa Jukka Suurmäki tunnetaan niin Mielenterveysyhdistys Helmissä kuin muissakin järjestöissä sekä kaupungin päättäjien joukossa. Jukka toimi 12 vuotta Alvi ry:n toiminnanjohtajana. Hän on koulutukseltaan psykoterapeutti. Hän onkin yhdistelmä terapeuttia ja business-miestä. Seija Järvinen otti hänet vuonna 1996 taloon. Alunperin Jukka kuuli Alvista nykyiseltä Alvila-kodin ohjaajalta Outi Lindgren-Näsmanilta. Jukka toimi alkuun kolme vuotta ohjaajana ja sen jälkeen kaksi vuotta vastaavana ohjaajana. Vuonna 2001 hänet valittiin toiminnanjohtajaksi. Hänen uransa onkin ollut monenkirjava. Jukka on toiminut aikaisemmin tekstiiliagenttina ja sittemmin opiskellut mm. Vantaan terveydenhuolto-oppilaitoksessa, Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskuksessa ja Akateemisessa yrittäjäkoulussa. Toisin sanoen hän on opiskellut koko Alvissa olonsa ajan ja hän päätyikin oikealle uralle, kun ammatinvalintakokeen tulos oli pappi tai hoitaja. “Koko kenttä on ollut mielenkiintoinen, haastava, kun tiedän tekeväni jotain hyvää, yhteiskunnallisestikin hyvää”. Hän painottaa, että on ollut hienoa, kun on voinut työskennellä haastavien, ihanien, persoonallisten ihmisten parissa – niin asiakkaiden kuin ohjaajienkin kanssa. Jukka kertoo eräästä entisestä asiakkaasta, joka tuli Kartanoyhteisöön (entinen Alvi ry:n laitoskuntoutusyksikkö) lähetteellä. Tätä asiakasta oli pidetty toivottomana tapauksena. Kaikki mahdollinen oli tehty, eikä ulospääsyä tuntunut löytyvän. Vuosia kestävä kuntoutus kuitenkin alkoi, hitaasti, yhteisön tuella. Asiakkaan tie kulki silloiseen Tukipiste Laturiin, jossa hän kuntoutui edelleen. Hän sai Alvin yksiköissä niin hyvää tukea kuntoutumiseen, että hän työskentelee tänään oikeassa työpaikassa. Jukka sanookin: “koskaan ei kannata luovuttaa, sillä aina on toivoa ja mahdollisuus päästä parempaan ja ennen kaikkea kuntoutua hyvin”. TULEVAISUUDEN SUUNNITELMIA KUNNIAKIRJA Tänä keväänä Jukka jäi viettämään ansaittuja eläkepäiviä, mutta on hänellä suunnitelmiakin... kenties hänestä tulee vielä professori, eikä hän unohda Alviakaan. Harmillista Alvin toiminnassa on jatkuva palveluiden kilpailuttaminen ja sinnittely. Esim. Laturin Tukiyhteisön täytyy joka vuosi hakea tukea. Jukka Suurmäki näytti minulle ylpeänä kunniakirjaa, jonka Tukipiste Latu- ri sai Ihmisoikeusliitolta vuonna 2010. Se oli ihmisoikeuspalkinto ja sen Jukka ja Laturin Tukiyhteisö tosiaan ansaitsivatkin. Jukka onkin aina pienen ja heikomman ihmisen puolella. Kaikkia kun ei aina kohdella hyvin ja oikeudenmukaisesti, eivätkä kaikki kykene itse pitämään itsestään huolta. TULEVAISUUDEN HAAVE Jukalla on hieno ja kaunis haave, jonka hän toivoisi joskus toteutuvan. Se haave on hotelli tai ehkä joku kahvila, eli “oikea” työpaikka, jossa mielenterveyskuntoutuja voisi olla työssä, vaikka onkin sairaus. Se olisi työpaikka, jossa ei diagnooseja kyseltäisi. Jukka sanoo lopuksi, että on ollut kivaa työskennellä asiakkaiden ja ohjaajien kanssa. Hän toivoo, että Alvi ry kehittyisi vielä enemmän tulevaisuudessa ja ottaisi uusia aluevaltauksia, jotta useampi tällaista tukea tarvitseva pääsisi toiminnan piiriin. Jukka haluaa kiittää kaikkia, joiden kanssa hän on toiminut ja kiittää siitä tuesta, jota hän on saanut. Niin mekin kiitämme Jukkaa, joka on ollut hyvä ja voimakas tuki ja “pomo”. Toukokuussa Jukan seuraajana Alvin toiminnanjohtajana aloitti Juha Järvinen. Teksti ja kuva:Tanja Talaskivi Helmi 2/2013 49 Asenteista Olen edelleen sitä mieltä, että hoitohenkilökunnan asenteet ovat niitä, joita pitää voida muuttaa. Muuten homma jää puuhasteluksi. Ei meillä osata hoitaa lapsuuden traumoja ja kaltoinkohtelusta tulleita ongelmia. Kun menet tai joudut hoitoon sinut leimataan ja sinua yritetään muuttaa. Yhtäkkiä sinä olet se, jossa on vikaa, kun et kestänyt. Kukaan ei myönnä, että sinulle on tehty pahaa ja että ei ole sinun syysi, että mielesi ei kestä. Kukaan ei ole kiinnostunut sinun elämästäsi saati että saisit rauhassa työstää sitä turvallisessa ilmapiirissä. Turvallisuus tulee siitä, että kokee olevansa hyväksytty sellaisena kuin on tunteineen ja tarpeineen. Olen tullut siihen tulokseen, että yhteiskunta ei kestä sitä, että se ei pysty huolehtimaan kansalaisistaan. Kun jotain tapahtuu ajatellaan usein, että se oli mieleltään sairas ihminen, joka sen teon teki. Minulta on mennyt luottamus kokonaan mielenterveyspalveluihin enkä käytä niitä. En jaksa enää sitä, että en pysty suojelemaan itseäni ja pitämään puoliani hoitohenkilöstön loukkaavaa ja välinpitämätöntä käytöstä vastaan. Nuo tilanteet herättivät suunnatonta vihaa ja ei ole oikein, että lähimmät ihmiseni sitten saivat koko taakan kannettavakseen. Onneksi he jaksoivat sillä muuten en olisi enää elossa. Kokemus on osoittanut, että elämä ilman mielenterveyspalveluita mahdollistaa ihmisarvoisemman elämän. Avun tarpeeni ei ole kadonnut, mutta kun ei saa sitä mitä tarvitsee on pärjättävä ilman. 35 vuotta potilasuraa saa riittää. Ulla Tiitu Hullun mylly -palstalla julkaistaan mielipidekirjoituksia. Lähetä napakka tekstisi osoitteella: Helmi-lehti, PL 32, 00241 Helsinki tai sähköpostilla helmi@mielenterveyshelmi.fi. Muista ilmoittaa meille myös nimesi ja yhteystietosi, vaikka mielipide olisikin tarkoitus julkaista nimimerkillä. Kuva: Mariella Järvisalo 50 Helmi 2/2013 HELMIN JUHLAKRYPTO Laatinut: Juha Porkola JOKAISELLA KIRJAIMELLA ON OMA NUMERO. HELMIJUHLAKRYPTO Ratkaisija Katuosoite ___________________________________________ Postinumero _______________ Postitoimipaikka ______________________________________ Puh. _______________ Palauta ratkaistu ristikko osoitteeseen: Helmin toimitus, Pasilan Puistotie 7, 00240 Helsinki. Kuoreen sana: Helmin juhlakrypto. Arvotaan kaksi yllätyspalkintoa. Hyvää kesää! Helmi 2/2013 51 pääkirjoitus HELMI ry:n hallitus ja henkilökunta HELMI ry:n hallitus. Ylärivissä vasemmalta: Juhani Ojala, Allan Wilen, Auli Ojala, Tuula Haglund, Anne Majuri ja Arja Pieviläinen. Alarivissä vasemmalta: Jaana Lindberg, Olli Stålström, Juha Porkola ja Eeva Helameri. Kuvasta puuttuu Heidi Skelemen-Leiponen. Kuvat: Tanja Talaskivi. HELMI ry:n henkilökunta: (vasemmalta) Eetu Karppanen, Tiina Finnberg, Minna Papunen, Minna Jääskeläinen, Mari Säävälä, Tuula Aittooja, Anna-Mari Myöhänen ja Arto Mansikkavuori. Kuvasta puuttuu Mia Tervahauta. Kesällä ja syksyllä – Juhan menovinkit Senaatintorilla 13.–15.6.2013. Pohjois-Karjala tuo ilon Helsinkiin, maakuntajuhlille. Vapaa pääsy. Espafolk ma 17.6. klo 17–19 kansantanssi- ja kansanmusiikkiesityksiä Espan lavalla (Esplanadin puisto). Vapaa pääsy. Taiteiden yö 22.8. klo 20 Seurasaaressa Antin aukiolla. Ja tietysti koko taiteiden yön tapahtumat. Vapaa pääsy. The Tall Ships Races Helsinki 2013. Tapahtuma-aika 17.07.–20.07.2013. The Tall Ships Races Helsinki 2013 -purjehduskilpailuun osallistuu noin 100 alusta, mukanaan noin 3 000 nuorta purjehtijaa. Suurten purjelaivojen kilpailu järjestetään Itämerellä joka neljäs vuosi, ja Helsingin lisäksi kisaa isännöivät tänä vuonna Aarhus Tanskassa, Riika Latviassa ja Szczecin Puolassa. Edellisen kerran Helsinki oli isäntäkaupunkina vuonna 2000. Kilpailun taustalla on Sail Training International, joka on kansainvälinen 52 Helmi 2/2013 voittoa tavoittelematon järjestö. Tapahtuma-alue Hietalahden, Hietalahden telakan, Jätkäsaaren ja Sinebrychoffin puiston alueella. Vapaa pääsy. Ohjelmaa päivittäin klo 10–22. Harakan luontokeskus on avoinna 2.5.–30.9.2013 klo 10–17, lauantaisin suljettu. Yhteysvene lähtee Ullanlinnan laiturilta kahvila Ursulan vierestä, Iso Puistotien eteläpää. Edestakaisen matkan hinta on aikuisilta 4 euroa ja lapsilta (4 - 16 v.) sekä eläkeläisiltä 2 euroa. Näy t tely t: Visa Hietalahden valokuvia vedenalaisesta Itämerestä, kasemattikellari III. Akvaariotalon murtovesiakvaarioissa on esillä levävyöhykkeiden elämää – kaloja, leviä, äyriäisiä ja muita eliöitä. Suomenlahden kalat esitellään myös oikeankokoisina näköismalleina. Rantakatoksessa Harakan historiasta ja luonnosta kertova näyttely. Saares- sa kiertää energialuontopolku, jonka varrella vierailijat voivat tutustua kiinteistökohtaisiin uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden ratkaisuihin. Sipoonkorven kansallispuisto Sipoonkorven alue on yksi harvoista suurista yhtenäisistä metsäalueista pääkaupunkiseudun lähellä. Sipoonkorven kansallispuisto tarjoaa elinpaikan lähes kahdeksallekymmenelle uhanalaiselle ja silmälläpidettävälle lajille. Siellä on myös monipuoliset ulkoilumaastot, jotka houkuttelevat virkistäytymään. Byabäckenin jokilaakson perinnemaisemat ja niitä ympäröivät metsät sijaitsevat Sipoonkorven pohjoisosassa. Alueella on mm. mahdollisuus tutustua luontopolkuun perinteikkäässä uusmaalaisissa maaseutumaisemassa. Tämän sivun osoite on www.luontoon.fi/sipoonkorpi Juha Porkola Upeat tupaantuliaiset Herttoniemessä Helmin Itä-Helsingin jäsentalon tupaantuliaisia juhlittiin näyttävästi Helmi-päivänä 7.5. Ohjelmassa oli vauhdikas Helmin Närhet –ryhmän Meksikon pikajuna -esitys, Kansallisteatterin näyttelijä Mi Grönlundin monologi Norsunluunainen sekä tietysti kakkukahvit. Aurinkoinen ja lämmin sää houkutteli valoisalle jäsentalolle noin 80 juhlavierasta. Helmi-päivän perinteeseen kuului myös vuoden helmiläisen äänestyksen tuloksen julkistaminen. Tällä kertaa kukkaseppeleen sai Mirjam ”Mimmu” Lind. Työtoiminnassa aktiivisesti mukana ollut Mimmu on tuonut Itä-Helsingin jäsentalolle iloa, hyvää mieltä ja yhteisöllisyyttä jo usean vuoden ajan. Helmin Närhet – suoraan Villistä Idästä? Helmi 2/2013 53 järjestösivut Liikuntaryhmät Liikuntaryhmiä käynnistyy syksyn aikana taas monta ja kirjo on monipuolinen. Seuraa tarkempaa ilmoittelua yhdistyksen kotisivuilta (tapahtumakalenteri) ja Helmi-talojen ilmoitustauluilta. Ryhmistä tiedotetaan sitä mukaa kun ne varmistuvat. Liikuntaryhmiin ilmoittautumiset alkavat porrastetusti viikosta 32 alkaen – varmistathan kunkin liikuntaryhmän ilmoittautumisaikataulun heinäkuun aikana em. paikoista. Tällä hetkellä ainoa varmistunut liikuntaryhmä on keilaus. Keilat kaatuvat taas Talin keilahallilla keskiviikkoisin klo 14–15, ryhmä alkaa 7.8. Keilaryhmään ilmoittautumiset Anna-Marille Pasilan jäsentalolle kesäkuun aikana, paikkoja voi kysellä myös 5.8. alkavasta viikosta eteenpäin. Keilailun hinta 50 € / kausi (+ mahd. keilakenkien vuokra keilahallilta). Robin Hood kesäteatterissa Helmi-taloilla on vielä jäljellä muutamia edullisia lippuja Suomenlinnan kesäteatterin Robin Hood ryövärin rakkaustarina -näytökseen! Lippuja on torstain 4.7. klo 19 näytökseen. Suomenlinnan kesäteatterissa nähdään tuore tulkinta lainsuojattomasta Robin Hoodista. Siinä Robin ryöstää rikkailta muttei annakaan köyhille vaan pitää rikkaudet itsellään. Marion-neidon tehtäväksi jää puolustaa köyhiä ja opettaa Robinille suvaitsevaisuutta ja heikomman puolustamista. Robinin olisi kuunneltava sydäntään jos maa aiotaan pelastaa. Robin ei kuitenkaan ole helposti vakuutettavissa ja hän joutuu oppimaan monta läksyä ennen kuin rakkaus murtaa kovan ulkokuoren. Lipun omavastuu jäsenille 15 € (norm. 28 €). Lippuja vielä muutamia jäljellä lehden painoon mennessä ja ne ovat lunastettavissa Anna-Marilta Pasilasta tai Marilta Herttoniemestä. Ei ennakkovarauksia. Kesä Helmi-taloilla Pasilan ja Herttoniemen Helmi-talojen ryhmät jäävät kesätauolle juhannukseen mennessä – poikkeuksena Pasilan levyraati, jossa upeat kappaleet kajahtavat vielä to 27.6. klo 14. Pasilan Helmi-talo on avoinna koko kesän. Talo on avoinna kesällä 20.6.– 31.7. joka päivä arkisin klo 9 ja viikonloppuisin klo 10 alkaen. Arkisin talo on avoinna ainakin klo 15 asti. Viikonloppuisin sulkemisaika riippuu jäsenpäivystäjästä. Talolle voi aina soittaa ja kysellä jäsenpäivystäjältä päivän aikatauluista, puhelinnumero on (09) 8689 0731. Kesän ohjelmaan kuuluu mukavaa ja rentoa yhdessäoloa ja esim. grillausta. Lisäksi on mahdollisuus tehdä vaikkapa yhteisiä torikäyntejä jäätelön ja kahvittelun merkeissä. Retkistä päätetään yhdessä. Juhannusviikonloppuna pe 21.6. – su 23.6. Pasilan Helmi-talo on avoinna klo 10–16. Tervetuloa viettämään keskikesän juhlaa Pasilaan! Pasilan lounaskeittiö on kesätauolla 20.6. – 31.7. Lounas on normaalisti tarjolla taas elokuun alusta alkaen. Herttoniemen Helmi-talo on kiinni kolme viikkoa ajalla 15.7. – 4.8. Kävijät voivat viettää nämä heinäkuun kuumat viikot vaikkapa Pasilan talolla. Ryhmät käynnistyvät taas pikkuhiljaa elo-syyskuun aikana. Syksyn toiminnasta tiedotetaan jäsenkirjeessä elokuussa. Verkkosivuja kannattaa myös seurata. Café Pasilan Helmi Perjantaikahvila Café Pasilan Helmi on avoinna läpi kesän klo 16–19. Juhannusaattona kahvila on kiinni. Juhannuksesta elokuun alkuun kahvila toimii normaalia pienimuotoisemmin ja talkoovoimin. Tervetuloa viettämään mukavia hetkiä kahvikupposen ja leivonnaisten ääreen Helmi-talolle Pasilaan. Café Pasilan Helmi on avoinna kaikille! (Osoite: Pasilan puistotie 7) Juhan kesäkurpitsapaistos 1 1/2 dl basmatiriisiä (uuninkestävän vuoan pohjalle) 2–3 tomaattia 1 sipuli 1 kesäkurpitsa, pilkotaan parin cm:n viipaileiksi, mausteeksi vaikka rouhittua mustapippuria tai yrttimaustetta 1/2 Koskenlaskija-sulatejuustoa (viherpippuri) 2 1/2 dl ruokakermaa 1/2 dl maitoa – 225 asteiseen uuniin, paista n. 20 minuuttia Ota hetkiksi pois uunista ja lisää päälle 1 paketti pekonia (leikkaa saksilla viipaleet kolmeen osaan) takaisin uuniin vielä 20–25 minuutiksi. Se on siinä! 54 Helmi 2/2013 Kuunteleva puhelin päivystää Perjantaisin 16–20 Lauantaisin ja sunnuntaisin 12–16 p. (09) 8689 0727 HELMI ry:n jäsentalot ja yhteystiedot Sähköposti henkilökunnalle on muotoa: etunimi.sukunimi@mielenterveyshelmi.fi Mielenterveysyhdistys HELMI ry Pasilan puistotie 7, 00240 Helsinki Puhelinvaihde: (09) 8689 070 www.mielenterveyshelmi.fi Pasilan jäsentalo Pasilan jäsentalo HELMI ry:n Pasilan jäsentalo sijaitsee osoitteessa Pasilan Puistotie 7. Se on avoinna arkisin klo 9–16 ja viikonloppuisin klo 11–14.30. Lounas arkisin klo 11.30–12.15 ja la&su klo 12.15–13. Jäsentoiminnanohjaajina Pasilan talolla toimivat Anna-Mari Myöhänen ja Mia Tervahauta (yhteystiedot ohessa). Löydät jäsentalolle helposti raitiovaunuilla 7A ja 7B. Jää pois Länsi-Pasilassa, Kyllikinportin pysäkillä. Arto Mansikkavuori, toiminnanjohtaja p. 0400 327 649 Minna Jääskeläinen, järjestösihteeri p. (09) 8689 0723, 040 557 6228 Mia Tervahauta jäsentoiminnanohjaaja, keittiötoiminnan vastaava p. (09) 8689 0730, 040 837 0374 Anna-Mari Myöhänen jäsentoiminnanohjaaja p. (09) 8689 0726, 050 405 4839 Tiina Finnberg, palveluohjaaja p. (09) 8689 0732, 040 545 1679 itä-helsingin jäsentalo HELMI ry:n Itä-Helsingin jäsentalo sijaitsee osoitteessa Mäenlaskijantie 4. Talo on avoinna arkisin klo 9–15. Jäsentoiminnanohjaajana talolla toimii Mari Säävälä (yhteystiedot ohessa). Herttoniemen metroasemalta nopein kävelyreitti on, kun jatkat linja-autojen luota Hiihtomäentietä oikealle ja käännyt talojen 16 ja 18 välistä kävelytielle ja kävelytien päästä vasemmalle Mäenlaskijantielle. Jäsentalo sijaitsee vaaleansinisessä matalammassa rakennuksessa kerrostalon edessä. Nouse mäki talon vasemmalta puolelta tai portaat talon oikealta puolelta. Sisäänkäynti talon ”takana”. Vapaaehtoistyön ohjaaja Eetu Karppanen (Kuunteleva Puhelin) p. (09) 8689 0725, 044 777 4998 itä-helsingin jäsentalo Tuula Aitto-oja, työtoiminnanohjaaja p. (09) 8689 0741, 040 755 0607 Mari Säävälä jäsentoiminnanohjaaja p. (09) 8689 0740, 040 541 0317 Minna Papunen Palveluohjaaja p. (09) 8689 0742, 0400 528 661 m i e l e n t e r ve y s y h d i s t y s liittyä HELMI ry:n jäseneksi (sisältää Helmi-lehden). Vuosimaksu on 15 euroa. tilata Helmi-lehden 30 euroa/vuosi. saada lisätietoja HELMI ry:stä. että päivitätte osoitteeni. Tässä uusi osoite. Haluan saada tietoa Helmin tapahtumista sähköpostitse. Nimi: _________________________________________________ Mielenterveysyhdistys HELMI ry Osoite: ________________________________________________ Tunnus 5008300 Postitoimipaikka: ________________________________________ 00003 VASTAUSLÄHETYS Sähköposti:_____________________________________________ Syntymävuosi: __________________________________________ Allekirjoitus: ____/____20__ ______________________________ Voit liittyä jäseneksi myös netissä web-liittymislomakkeella www.mielenterveyshelmi.fi m a Ko h ta a i is jotka auttavat eteenpäin Tue ruohonjuuritason mielenterveystyötä Suomen suurin yksittäinen mielenterveysyhdistys, HELMI ry on tehnyt käytännönläheistä työtä mielenterveysväen arjessa jo 30 vuotta. Helmin työ perustuu matalan kynnyksen toimintaan, vertaistukeen ja vaikeissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kohtaamiseen. Lahjoitusvaroilla aktiivisuutta ja säpinää Lahjoittamalla rahaa Helmille apusi menee yhdistyksen konkreettiseen työhön. Lahjoituksilla saadaan käynnistettyä esimerkiksi uusia vertaisryhmiä ja lisättyä harrastustoimintaa, yhteisöllisiä tapahtumia sekä kulttuurielämyksiä. Lah llä i t s e i v i t s k e t i I joita helpost HELM 1E esti: i v ELMI H » E 5 : LMI E viesti 1 euro H E » 10 a esti: i LMI v E 5 euro H E » 20 roa esti: i v 10 eu a » o r u e 588 20 6 1 n o mero u n t i t Vies Lahjoita tilisiirrolla! Keräystili: FI25 1011 3000 2697 29 Viitenumero: 1300 m i e l e n t e r ve ys y h d i s t ys w w w.mielen Rahankeräyslupa: 2020/2012/4873. Luvan saaja: Mielenterveysyhdistys HELMI ry. Myöntäjä: Poliisihallitus. Lupa on voimassa 17.4.2013-16.4.2014 koko Suomen alueella lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Kerätyt varat käytetään toimintaan vuosien 2013 ja 2014 aikana. terveyshelm i.fi
© Copyright 2024