1. No category

RYHMÄ 1.
Bonobo eli kääpiösimpanssi
Bonobo eli kääpiösimpanssi (Pan paniscus) elää ainoastaan Kongon demokraattisen
tasavallan keskiosien sademetsissä. IUCN:n luokituksen mukaan laji on erittäin uhanalainen.
Uusimpien tutkimusten mukaan bonobot voivat kuolla sukupuuttoon 15-50 vuoden sisällä.
Bonobot ovat erittäin sosiaalisia. Ne elävät rauhassa isoissa, jopa sadan yksilön ryhmissä. Ryhmä
koostuu yleensä yhden naaraan ja tämän puolison jälkeläisistä. Naaraat saavuttavat sukukypsyyden
13 vuoden iässä, ja poikasia syntyy yleensä yksi viiden vuoden välein. Poikasia hoidetaan
nelivuotiaiksi.
Toisin kuin simpansseilla, bonoboilla urospoikaset jäävät
emonsa ryhmään loppuelämäkseen. Sen sijaan naaraat
liittyvät täysikasvuisina uuteen ryhmään.
Ryhmät hankkivat usein ruokaa yhteisvoimin. Hedelmät
muodostavat pääosan bonobojen ruokavaliosta, mutta myös
lehdet, kukat, siemenet ja selkärangattomat kelpaavat.
Bonobot syövät myös pieniä nisäkkäitä. Simpansseista
poiketen bonobot eivät metsästä isompaa riistaa.
Vaikka lajista käytetään nimitystä kääpiösimpanssi, se ei
eroa kooltaan paljoa simpanssista. Bonobo on kuitenkin
rakenteeltaan sirompi. Naaras painaa keskimäärin 33 kg ja
uros 45 kg.
Taikakaluja bonoboista
Bonobojen DNA:n geneettinen koodi
on lähempänä ihmistä kuin gorillaa.
Bonobon tulevaisuutta uhkaavat elintilan häviäminen ja
Kuva: WWF-Canon / Martin Harvey
metsästys. Metsänhakkuut ja maatalous tuhoavat lajille
sopivaa elinympäristöä, ja paikalliset asukkaat käyttävät villieläimiä pääasiallisena proteiinin
lähteenään. Bonoboja metsästetään myös myytäväksi sekä tapetaan perinteisen lääketieteen ja
taikauskon tarpeisiin. Bonobojen ruumiinosista tehtyjä taikakaluja on maassa paikoin runsaastikin
saatavilla, mikä viittaisi siihen, että bonoboja surmataan vuosittain suuria määriä.
Alueen levottomuudet ja köyhyys lisäävät bonoboihin kohdistuvia uhkia. Pienen yksilömääränsä,
hajanaisten populaatioidensa sekä alhaisen syntyvyytensä takia laji on erityisen herkkä ulkoisille
uhille.
RYHMÄ 2
Lumileopardi
Lumileopardi (Uncia uncia) on vuorien kuningatar. Tämä karismaattinen ja kaunis kissaeläin
elelee maailman korkeimmissa elinympäristöissä. Lumileopardin salaperäisyyden takia
ihmiset eivät tiedä siitä kovinkaan paljon – ja vielä vähemmän sitä, että lumileopardi kuuluu
maailman uhanalaisimpiin eläinlajeihin.
Lumileopardeja arvellaan olevan jäljellä noin 4000-7000
yksilöä ja laji luokitellaan erittäin uhanalaiseksi.
Lumileopardien tarkan lukumäärän arvioiminen on vaikeaa
lajin piilottelevan luonteen sekä etäisten elinalueiden
vuoksi, mutta kantojen tiedetään kääntyneen rajuun laskuun
viimeisen vuosikymmenen aikana monen maan alueella.
Lumileopardi on 35-55 kg painava ja häntä mukaan lukien
1,8-2,3 m pitkä eläin. Säkäkorkeutta sillä on noin 60 cm.
Kuva: WWF/Klein & Hubert
Lumileopardin pennut syntyvät myöhään keväällä tai aikaisin kesällä. Yhdessä poikueessa on
yleensä 2-3 pentua. Lumileopardien arvioidaan elävän 10-12 vuotta.
Lumileopardi on taitava metsästäjä ja pystyy kaatamaan itseään jopa kolme kertaa painavamman
eläimen. Suurimpiin saalislajeihin kuuluvat villit vuorilampaat ja -vuohet (/baraalit ja alppikauriit).
Lisäksi kissapedolle kelpaavat murmelit, piiskujänikset, jänikset, jyrsijät ja riistakanalinnut.
Luonnollisten saaliiden puutteessa lumileopardit tappavat myös kotieläimiä, kuten lampaita, vuohia,
hevosia ja nuoria jakkeja.
Vuorien kuningatar
Lumileopardit elävät Keski-Aasian vuorilla Afganistanissa, Bhutanissa, Kiinassa, Intiassa,
Mongoliassa, Nepalissa, Pakistanissa, Venäjällä, Kazakhstanissa, Kirgisiassa, Tajikistanissa ja
Uzbekistanissa. Lumileopardi on jo ehtinyt hävitä useilta aiemmin asuttamiltaan alueilta.
Vuorien kuningattaren elinalueet ovat karuja. Lumileopardeja tavataan yleensä 3000-5400 metrin
korkeudessa niukan kasvillisuuden alpiinisilla ja subalpiinisilla vyöhykkeillä.
Ihminen uhkana lumileopardille
Ihminen on suuri uhka lumileopardille. Salametsästäjien
kynsiin jääminen on koitunut monen lumileopardin kohtaloksi.
Lumileopardin nahalla, luilla ja muilla ruumiinosilla käydään
kauppaa. Nahkaa käytetään turkiksina ja muita ruumiinosia
rohtoina aasialaisessa lääketieteessä. Kysyntää on entisestään
kasvattanut tiikerien onnistunut suojelu, jonka myötä tiikerin
ruumiinosia ei ole enää saatavilla yhtä paljon kuin ennen.
Kuva: WWF-Canon/Martin Harvey
RYHMÄ 3
Kultaleijona-apina
Sateen jälkeen Brasilian sademetsän vehreiden puiden lomasta pilkistelee aurinko.
Vesipisarat helmeilevät oranssin eri sävyissä leiskuvassa turkissa - veikeännäköinen
kultaleijona-apina istuu sadekuuron jälkeen puunoksalla.
Brasilian trooppiset sademetsät ovat kultaleijona-apinoiden kannalta ihanteellinen elinympäristö.
Sademetsät tarjoavat niille parastaan: erityisesti herkulliset hedelmät ja hyönteiset maistuvat.
Edistyksellistä tasa-arvoa perheissä
Uhanalaisia, hieman yli 30 cm:n mittaan kasvavia kultaleijonaapinoita (Leontopithecus rosalia) elää luonnossa 1000-1200 yksilöä.
Niitä esiintyy tällä hetkellä vain Brasilian sademetsissä Rio de
Janeirosta koilliseen päin olevalla kapealla ja pirstoutuneella alueella.
Kultaleijona-apinat pysyttelevät saman puolison kanssa koko
elämänsä. Sukukypsyytensä uros saavuttaa kahden vuoden iässä ja
naaras puolisen vuotta nuorempana. Poikasista huolehditaan yhdessä
ryhmänjäsenten kanssa. Kaikki ryhmänjäsenet ottavat osaa
lastenhoitoon, mutta suurin vastuu jälkeläisistä lankeaa isän harteille.
Emo ottaa poikaset hoiviinsa vain imetyksen ajaksi. Myös uusien
tulokkaiden isosiskot ja -veljet harjoittelevat vanhemmuuteen
kuuluvia rutiineja, kun poikaset ovat pieniä. Näiden taitojen opettelu
on tärkeää tulevaisuutta silmällä pitäen. Neljän kuukauden ikäisinä
poikaset ovat tarpeeksi itsenäisiä kantaakseen vastuun itsestään.
Elinympäristöjen häviäminen ja pilaantuminen
uhkina
Kuva: WWF-Canon / Martin
Harvey
Kolme vuosikymmentä sitten kultaleijona-apina oli sukupuuton
partaalla. Rannikkosademetsät hupenivat ja apinoita pyydettiin
ahkerasti. Osa yksilöistä päätyi eläintarhoihin tai laboratorioihin,
toiset joutuivat eläinkaupan uhreiksi. Luonnossa elävien yksilöiden
määrän epäiltiin olevan alle 100. Vielä vuonna 2000 IUCN
luokitteli lajin äärimmäisen uhanalaiseksi.
Pahimmat hetket ovat nyt onneksi takana päin. Kultaleijona-apinan
suojelustatus on muutettu erittäin uhanalaiseksi, ja nykyistä
populaationkehitystä tarkasteltaessa voidaan olla tyytyväisiä 1970luvulla aloitetun suojelun saavutuksiin: kanta on yltänyt
korkeimpaan huippuunsa kolmeenkymmeneen vuoteen.
Kuva: WWF-Canon / Juan
Kultaleijona-apinan asema luonnossa on kuitenkin edelleen
Pratginestos
epävakaa. Lajin tulevaisuutta uhkaavat tällä hetkellä eniten
elinympäristöjen häviäminen ja pilaantuminen. Lähes kaikki
Brasilian rannikkosademetsät on valjastettu maatalouden käyttöön tai asumiseen. Vain 8 %
metsäalasta on jätetty luonnontilaan. Kultaleijona-apinoita myös pyydetään salaa, ja lisäksi ne ovat
alttiita ihmisten taudeille.
RYHMÄ 4
Merikilpikonnat
Merikilpikonnat ovat uiskennelleet maapallon merissä jo yli sadan miljoonan vuoden ajan.
Nämä dinosauruksiakin vanhemmat esihistorialliset eläimet ovat nyt vaarassa hävitä. Kuusi
seitsemästä merikilpikonnalajista on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi tai äärimmäisen
uhanalaisiksi.
Merikilpikonnien kokonaismääriä on lähes mahdotonta laskea,
sillä ne vaeltavat pitkiä matkoja ja niiden levinneisyysalueet
ovat laajat. Sen sijaan pesivien naaraiden määrät voidaan
arvioida.
Vain yksi tuhannesta selviää aikuiseksi
Merikilpikonnat tekevät runsaasti poikasia. Naaraat voivat
munia satoja munia yhden lisääntymiskauden aikana. Kuitenkin Karettikilpikonna (Eretmochelys
luonnollisissakin oloissa vain harvat kilpikonnista selviävät yli imbricata). Kuva: WWF/ UNEP/
ensimmäisen elinvuotensa. Erään arvion mukaan ainoastaan
Topham
yksi tuhannesta merinahkakilpikonnan poikasesta selviää
aikuiseksi. Pedot (mm. ravut, ketut ja linnut) tappavat pesästä veteen matkalla olevia poikasia.
Mereen päästyään moni poikanen päätyy kalojen saaliiksi.
Kestää vuosikymmeniä, ennen kuin nuoret kilpikonnat saavuttavat sukukypsyyden. Jotta
populaatiot kasvaisivat, tulisi aikuisten kilpikonnien ehtiä lisääntyä useaan otteeseen. Kuitenkin yhä
harvemmat yksilöt säilyvät hengissä lisääntymisikään asti, sillä ulkomerellä merikilpikonnia
uhkaavat kalastajien verkot, saasteet ja taudit. Pelkästään verkkoihin menehtyy vuosittain satoja
tuhansia merikilpikonnia.
Kilpikonnat erehtyvät usein syömään avomerellä kelluvaa muovia ja muita roskia luullen niitä
meduusoiksi. Tämä aiheuttaa kilpikonnille usein hitaan ja tuskallisen kuoleman. Lisäksi
merikilpikonnia uhkaa munien keruu, häirintä pesintärannoilla ja aikuisten yksilöiden pyynti lihan
ja kuoren takia.
Kilpikonnat ilmastonmuutoksen armoilla
Ilmastonmuutoksella saattaa olla merikilpikonnille erityisen tuhoisat seuraukset. Kilpikonnien
sukupuoli määräytyy ympäristön lämpötilan mukaan, joten maapallon ilmaston lämpeneminen
saattaa johtaa toisen sukupuolen harvinaistumiseen ja syöstä näin konnapopulaatiot tasapainosta.
Trooppisten myrskyjen yleistyminen merkitsee merikilpikonnille yhä useampien pesien
tuhoutumista. Merenpinnan nousun seurauksena kokonaiset pesimärannat saattavat huuhtoutua
mereen. Konnille tärkeät elinympäristöt, kuten koralliriutat, ovat erityisen herkkiä meren lämpötilan
muutoksille: vain parin asteen lämpötilannousu saattaa tappaa korallit ja uhata näin kokonaisten
eliöyhteisöjen selviytymistä. Vakavia merkkejä on jo havaittavissa kaikissa maailman merissä.
RYHMÄ 5
Afrikannorsu
Afrikannorsu (Loxodonta africana) on suurin maalla elävä nisäkäs. Uroksen säkökorkeus on
noin 3,3 m, pituus noin 6-8 m ja paino 6000 kg. Afrikannorsunaaras painaa n. 3000 kg, on
säkäkorkeudeltaan noin 2,7 m ja pituudeltaan noin 5,4-6,9 m. Luonteeltaan afrikannorsu on
seurallinen, ja naaraiden ja poikasten sosiaalinen
järjestelmä on hyvin kehittynyt.
Jokaisessa perhekunnassa on noin 10 yksilöä, joskin itsenäiset
perhekunnat voivat liittoutua 6-70 yksilön klaaniksi, jota
johtaa iso naarasnorsu. Afrikannorsu saattaa joskus liikkua
satojen, jopa tuhansien yksilöiden laumassa. Näin isojen
laumojen arvioidaan olevan väliaikaisia ja johtuvan
kuivuudesta, ihmisen toiminnasta tai jostain muusta normaalia
sosiaalista elämää järkyttävästä tapahtumasta.
Myös urokset voivat väliaikaisesti liikkua pienissä laumoissa. Kuva: WWF-Canon / Martin Harvey
Näihin laumoihin liitytään ja niistä lähdetään vapaaehtoisesti. Aikuinen urosnorsu liittyy
naaraslaumaan vain silloin, kun joku lauman naaraista on kiimassa.
Norsu saavuttaa eläkeiän
Vaikka naaraat tulevat sukukypsiksi jo kymmenen vuoden iässä, ne ovat hedelmällisimmillään 25–
45-vuotiaina. Urosnorsut pärjäävät lisääntymiskilvassa vasta parikymppisinä. Naarailla ja uroksilla
on kummallakin syöksyhampaat, toisin kuin aasiannorsulla (Elephas maximus). Tavallisesti
norsulle syntyy yksi poikanen 2,5-9 vuoden välein. Kantoaika on 22 kuukautta. Naarasnorsu on
hedelmällinen aina 55-60 vuoden ikään asti. Afrikannorsu voi elää 70-vuotiaaksi.
Afrikannorsun esiintymisalue ulottui aikoinaan yli koko Afrikan mantereen, Välimereltä
Hyväntoivonniemelle. Ainoastaan Saharassa ja muilla aavikkoalueilla sitä ei esiintynyt.
Afrikannorsu elää vieläkin suhteellisen laajoilla alueilla Saharan eteläpuolella, mutta sen elinalueet
ovat pirstoutuneet ja sijaitsevat lähinnä läntisessä ja itäisessä Afrikassa.
Maankäytön muuttuminen ja norsunluun
kysyntä uhkana
Afrikannorsua uhkaavat pääasiassa norsunluun kysyntä,
maankäytön muuttuminen ja aavikoituminen. Maankäytön
muuttumista pidetään tällä hetkellä afrikannorsun suurimpana
uhkana.
Norsukanta on pienentynyt nykyisiin mittoihinsa paljolti
norsunluuteollisuuden takia. Arvioidaan, että 80%
markkinoiden norsunluusta on peräisin laittomasti tapetuilta
norsuilta. Norsunluukaupan historia ulottuu menneille
vuosisadoille. 1800-luvun lopussa tulivat voimaan
ensimmäiset kauppaa jonkin verran säätelevät lait.
Kuva: WWF-Canon / Martin Harvey