1. No category

KONSERVOINTITYÖT KANKAISTEN KARTANON MUSEOKERROKSESSA.
Teksti FM Tiina Sonninen. Konservointi T. Sonninen Oy 6.7.2014.
Johdanto
Kankaisten kartanolla on merkittävä asema Suomen historiassa. Kartano on ollut aateliston rakennuttama asuinlinna aina keskiajalta 1500-luvulta nykypäiviin asti. 1990-luvulla kartano
myytiin ja sitä on hallinnoinut vuodesta 1993 lähtien Kankaisten säätiö. Yrityksemme on ollut mukana kartanon konservointitöissä ja siihen liittyvissä tutkimuksissa syksystä 2011 alkaen. Lokakuussa 2013 aloitettiin konservointityöt rakennuksen museokerroksen sinisessä kulmakamarissa.
Pitkän ja vaiheikkaan historian läpi käyneen rakennuksen edellinen suurempi muutostyö tehtiin 1930-luvulla, jolloin rakennus sai nykyisen muotonsa. Rakennuksen katto-, seinäja lattiapinnoissa ei ole juurikaan säilynyt vanhoja pintakäsittelykerrostumia. Tutkimuksissa löydetyt fragmentit ovatkin lähes mikroskooppisen pieniä maalijäämiä ja seinien verhouksessa käytettyjen lumppupaperien palasia. Sen sijaan puuverhouksissa kuten ikkunoiden smyygeissä ja yöluukuissa, rintapaneeleissa, ovissa ja vuorilistoissa on säilynyt kaikki maalipinnat aina 1760-luvun muutostöistä lähtien. Väritutkimuksissa esille otetut vanhat maalikerrokset yhdessä tapetti- ja maalifragmenttien kanssa antavat meille aavistuksen siitä, millaisilta asuinhuoneet ovat aikoinaan voineet näyttää. Ikkunapuitteissa ja karmeissa on ollut alkujaan hiilimustalla ja lyijyvalkoisella siniharmaaksi taitettu ohut kuultava öljymaalipinta. Yhdessä vanhojen heloitusten kanssa ikkunat ovatkin ainutlaatuinen osa rakennuksen 1700-luvulta peräisin olevaa historiatietoa.
Väritutkimukset 2011-2012
Vuosina 2011-2012 rakennuksen toisessa kerroksessa suoritettiin väritutkimuksia, jolloin tutkittiin 1700-luvulta peräisin olevat puiset rakenneosat. Oheisessa tekstissä on sinisen
nurkkakamarin (h204) värihistoria. Nurkkakamarin seinistä löytyi fragmentteja kaikkiaan kahdeksasta eri muutosvaiheesta. Seinistä löytyi myös vanhoja kalkki- ja savirappauspintoja. On hyvin todennäköistä että rappauspinnat ja erityisesti savirappaukset liittyvät 1760-luvun muutostöihin. Sen sijaan osa kalkkirappaus voi olla vanhempaakin perua. Toisen
kerroksen huonejako on peräisin 1700-luvulta eikä rakennuksen sitä vanhemmat tila- ja huonejaot ole tiedossa. Ennen 1700-luvun muutostöitä sininen nurkkakamari on todennäköisesti toiminut porrashuoneena, koska samassa linjassa alapuolella on vanha keskiaikainen kierreporras. 1700-luvulla vanha porrashuone purettiin ja käynti toiseen kerrokseen siirrettiin sen nykyiselle paikalle tarjoiluvälikköön.
Seinien ja puisten rakenneosien värihistoria:
Ensimmäinen vaihe: rintapaneelin ja rintalistan välistä löytyi fragmentteja lumppupaperista ja paneelin takaa
seinäpinnasta eri värisiä maalivalumia; vaaleansinisiä, vaaleanpunaisia ja vaaleanvihreitä. Fragmenttien pohjalta on todennäköistä että, huoneen seinät ovat olleet lumppupaperiarkeilla verhoillut ja vaalean sävyiseksi koristemaalatut. 1700-luvulla kukkaköynnös-aihe oli varsin yleinen koristeaihe, jota käytettiin niin tapeteissa kuin
koristemaalauksissa. Vaalean seinän kanssa on ollut vaaleanpunaiset kuultavalla öljymaalilla maalatut puuverhoukset. Puuosien profiloituja listoja on korostettu hieman tummemman punaisella maalilla. Ikkunapuitteet
ovat olleet hiilimustalla ja lyijyvalkoisella harmaan sinisiksi taitetut. Vaaleanpunainen maali puuosissa sisältää
hieman sinooperinpunaista, jota on käytetty yhdessä lyijyvalkoisen ja rautaoksidin punaisen kanssa.
ootraus
Toinen vaihe: huoneessa on ollut lumppupaperiarkeille käsin painettu geometrisaiheinen tapetti. Tapetin pohjan väri on kuultavan vihreä, jossa on vihreällä ja valkoisella painettuja kuvioita. Tapetti ajoittuu todennäköisesti
1700 - 1800-lukujen taitteeseen. Vihreä väri on kuparipohjaista, esim. synteettistä malakiittia (green verditer) ja
valkoinen on lyijyvalkoista. Puupinnat ovat tässä vaiheessa olleet siniharmaalla öljymaalilla maalatut.
Kolmas vaihe: seinät maalattiin syvän tummanpunaiseksi ja puuosat saivat tumman puumukailun, ootrauskoristelun. Seinissä on voinut olla koristemaalausta tai viivakoristelua, mutta fragmentit olivat sen verran pieniä,
ettei niiden pohjalta voi juurikaan muuta päätellä kuin värisävyn. Vaihe ajoittuu 1800-luvun puoliväliin tai hieman sen jälkeen.
hiilimusta
sinooperinpunainen
Kuva 1.
Neljäs vaihe: uusrenessanssiaikana 1800-luvun loppupuolella huone tapetoitiin tummanruskeaksi, puuosissa
on todennäköisesti säilytetty tumma ootraus. Tapetissa on pronssimaalilla painettu tyylitelty vinoruutu kuviointi.
Viides vaihe: 1800-1900-lukujen taitteessa huone tapetoitiin raidalliseksi ja puuosat on todennäköisesti maalattu vaalealla puumukailulla.
Kuudes vaihe: 1920-luvulla seinät tapetoitiin kukalliseksi, jolloin huoneesta tuli lastenhuone. Puuosissa on vaalea puumukailu.
Seitsemäs vaihe: 1930-luvulla seinät maalattiin sinisellä liimamaalilla, jossa on ollut hentoja koristemaalauksia.
Puupinnat maalattiin vaaleiksi.
Kahdeksas vaihe: nykyinen liimamaalilla maalattu sininen väri, joka on maalattu edellisen pinnan päälle mahdollisesti 1960-luvulla.
Kuva 2.
Kuvat:
Kuva 1. mikroskooppikuvassa on puisen rintapaneelin maalikerrokset. Alimmaisena on vaaleanpunainen vanhin 1760-luvun maalikerros, jossa erottuvat suurikokoiset sinooperinpunaiset pigmenttipartikkelit. Seuraavana on harmaa kerros, jossa erottuvat hiilimustat partikkelit. Ootraus kerros erottuu tummana kerroksena kuvan yläosassa.
Kuva 2. keskellä. Mikroskooppikuva vanhimman lumppupaperin poikkileikkauksesta. Kuvassa erottuu
lumpussa käytettyjen kankaiden kuidut mm. sinisiä kuituja.
Kuva 3. alhaalla on vihreän tapetin poikkileikkaus. Kuvassa erottuu vihreä maalikerros lumppupaperin
pinnassa.
Kuva 3.
Kankaisten kartanon museotilojen seinämaalausten konservointityöt 2013 - 2014.
Konservointityöt toisen kerroksen museotiloissa aloitettiin selvittämällä sopivia konservointi- ja restaurointimateriaaleja ja konservointiin liittyviä työtapoja. Kokeilut tehtiin sinisessä nurkkakamarissa (h204). Sinisen nurkkakamarin seinät on maalattu kahdesti liimamaalilla, joten hauraan paperoinnin puhdistus ja halkeamien
liimaus oli varsin haastavaa ja aikaa vievää työtä paksun liituutuneen liimamaalipinnan vuoksi. Sopivien liimojen, liima-aineseosten ja liimaustavan kokeilut veivät
oman aikansa. Liimauksissa päädyttiin tärkkelysliiman ja karboksimetyyliselluloosan seokseen. Karboksimetyyliselluloosan yhtenä ominaisuutena on kosteuden sitominen, jolla vältyttiin vanhan tapettipaperin ja pinnassa olevan liimamaalipinnan liialliselta kostumiselta ja pinnan värjäytymiseltä. Aiemmin tehdyt väri-, pigmentti- ja stratigrafiset tutkimukset rakennuspinnoista antoivat hyvät taustatiedot konservointitöille ja siten helpottivat työssä käytettävien materiaalien valintaa.
Lähtökohtana meneillään oleville konservointitöille on säilyttää 1930-luvulla maalatut koristemaalaukset ja salin panoraamatapetti.
Sinisen kamarin jälkeen työt jatkuivat keltaisessa huoneessa nk. kuninkaan huoneessa (h202). Huoneen 1930-luvulla tapettipaperilla paperoidut seinät ovat öljymaalilla maalattuja ja antoivat uudet hieman erilaiset haasteet konservointitöille. Öljymaalilla maalatut tapettipaperit ovat kovettuneet ja muuttuneet hauraiksi,
joka vaikeutti pinnan puhdistamista. Öljymaalipinta ja vanha tapettipaperi ei juurikaan kestä kosteutta ja maalipinta kiillottuu varsin helposti. Pintojen puhdistaminen oli suoritettava hyvin pienellä vesimäärällä ja hankaamatta pintaa. Myöskään voimakkaita pudistusaineita ei voitu käyttää, koska maalipinnan värit haalistuvat
ja pintaan muodostuu helposti vaalea harsomainen kalvo.
Kevään viimeiset konservointityöt tehtiin salongissa (h206). Työt sujuvat varovaisella kädellä ja edellisistä huoneista saatujen kokemusten pohjalta jo sujuvammin,
joskin huone on lähes kaksi kertaa suurempi kuin edelliset huoneet. Tumma lähes musta lika seinissä oli ongelma erityisesti ulkoseinien osalla. Kylmä seinäpinta paperoinnin takana ”imee” lämpimän huoneen puolelta lian itseensä. Vuosien saatossa lika oli pinttynyt kovaksi ja kirjavaksi kalvoksi ympäri seiniä. Kaikkea likaa ei
pystytty poistamaan, koska alla oleva hauras paperipinta olisi vaurioitunut. Toisaalta ajan patina on aina läsnä vanhassa rakennuksessa ja patina tulisikin säilyttää
osana rakennuksen historiaa ja vanhoja rakennuspintoja. Näin ollen pinnat ainoastaan siistittiin ylipuhdistamatta niitä.
Salongin seiniin on 1930-luvulla liisteröity runsaasti tapetteja ja sanomalehtiä kerroksittain. Tapettipinta on sen jälkeen koristemaalattu kuvitteelliseen 1700-luvun
rokokoo-asuun. Ongelmana on, että ohut tapettipaperi on imenyt sisään öljymaalista öljyn ja pikkuhiljaa vuosien saatossa alkanut kovettua ja samalla myös haurastua. Pintojen puhdistuksen jälkeen seinissä olleet repeämät paikattiin japaninpaperilla ja retusoitiin muun pinnan mukaisesti. Onneksi huone oli suhteellisen hyvässä kunnossa ja työtapoja voitiin kokeilla ja testata ikään kuin koelaboratoriossa ennen kuin siirrytään pahemmin vaurioituneisiin tiloihin. Salongin suuritöisimmät ja
haastavimmat korjaukset olivat katossa olevien vaurioiden restauroinnit. Katon pinkopahvi oli repeytynyt vesivaurioiden yhteydessä ja osassa kattoa oli uudempia
lateksilla tehtyjä paikkamaalauksia. Pinkopahvin repeämän kiinnitys jouduttiin tekemään pienillä reunavahvistuksilla, joiden avulla vanhan pinkopahvin repeämän
reunaosat liitettiin yhteen ja samalla tuettiin taustalta käsintehdyllä paksulla paperilla. Halkeamakohta peitettiin pinnalta ohuemmalla japaninpaperilla.
Kuvassa vanhaa käsin lumppupaperiarkeille painettua tapettia, josta löytyi fragmentteja sinisen kamarin ikkunan
vuorilaudan alta. Kuva on koostettu yhdestä ruudusta
kopioimalla. Kuvassa alhaalla Claes Aminoff sylissään
Frederik (s. 1928) vauvana. Huone on sama sininen kulmakamari ja seinissä on nyt kukkatapetit ja rintapaneelissa erottuu ootrauskuviointi.
Rintapaneelin huonokuntoinen maalipinta ja vanhat paikkaukset restauroitiin. Pinnassa olevat epätasaiset kohdat
tasoitettiin ja lopuksi siistittiin maalaamalla pinta ohuesti
kertaalleen yli öljymaalilla. Paperoinnin reunat siistittiin
liimaamalla japaninpaperia kuluneisiin kohtiin. Kuvassa
konservaattori Helena Wassholm kiinnittää japaninpaperia pinkopahvin alareunaan.
Tämän kevään viimeiset konservointityöt tehtiin salongissa, jossa on ollut vesivaurioita niin katossa kuin seinillä. Huoneen koristemaalattu paperitapetti on ohut ja hauras. Alustan kovuus ja hauraus vaikeutti pinnan puhdistusta. Katossa olevaa repeämää tuettiin liimasaumalla. Uunin oikealla puolella koristemaalattu tapetti on rypistynyt
ja maalipinta on vaurioitunut kosteudesta. Paperointia ei
voitu oikaista hauraan maalipinnan vuoksi eikä värinkiinnitystä voitu tehdä epätasaiseen pintaan, joten maali kiinnitettiin alustaan pistemäisesti. Kuvat alhaalla konservaattori Helena Wassholm poistaa lateksia katossa olevasta paikkakohdasta ja oikealla konservaattori Minna Turunen puhdistaa seinäpintaa.