Nevalainen 2012.pub
WWW.NEVA.TOMAATTI.COM 2012 LEHDEN SISÄLTÖÄ Nevan toimihenkilöt Puheenjohtajalta tammikuussa 2012 4k-kerho Sveitsin alpeilla 2011 Grimentz Sveitsi 2011 Retkeilyalueitten huolto—hyvää palvelua Nevan viikon vaellusmatkat Lappiin Retki Hetasta Jerismajalle 2011 TAPAHTUMIA 2012 • Mukana ulkoilutapahtumassa Kokonniemessä 9.3.2012 • Jäsenilta Havulinnassa 2.5.2012 • Viikonloppumatka Repovedelle 26.-27.5.2012 • Patikointimatka Andorraan ja pistäytyminen Barcelonassa 1.- 9.7.2012 • Vaellusmatka Kilpisjärvelle 3.- 11.8.2012 • Yhden päivän patikointimatka TyHytoiminnan kanssa Tapahtumia Jäsenmaksut Sivu 2 NEVAN TOIMIHENKILÖT Johtokunta Seppo Mikkonen Pilvi Saarenpää Pirjo Forsblom Tuula Koskelo Veli Matti Purola Sampo Sulopuisto Uolevi Wallius Harri Saarenpää Sakari Ahola puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri jäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen varajäsen Neste Oil Oyj Borealis Polymers Oy Eläkel. (Neste Oil Oyj) Neste Oil Oyj Neste Oil Oyj Ashland Finland Oy Borealis Polymers Oy Eläkel. (Neste Oil Oyj) Eläkel. (StyroChem Finland Oy) Muut tehtävät ja vastuut Jukka Rajamäki Olavi Haapalehto Laila Parri Eija Niskanen Veli Matti Purola Petri Veijalainen Seppo Mikkonen toiminnantarkastaja toiminnantarkastaja rahastonhoitaja lehtivastaava turvallisuusvastaava internet-sivut varusteiden lainaus Borealis Polymers Oy Neste Oil Oyj Neste Oil Oyj Borealis Polymers Oy Neste Oil Oyj Logica Suomi Oy Neste Oil Oyj NEVAN VIIRI Nevan viirin vuonna 2011 sai Kari Lehto. NEVAN KUKSA Nevan kuksan vuonna 2011 sai Kari Lehto. NEVAN HIHAMERKIT Komeita värillisiä hihamerkkejä on saatavilla hintaan 3 eur/kpl TURVALLISUUSSUUNNITELMA NEVAn turvallisuussuunnitelma löytyy internetistä www.neva.tomaatti.com, kohdasta Retkeilytietoa -> Vaeltajan ohjeita. YHTEYSTIETOJEN MUUTOKSET Mikäli sisäisen postin osoitteesi, sähköpostiosoitteesi tai kotiosoitteesi (eläkeläiset ja ulkopuoliset, joille lehti Postin kautta) muuttuu, niin muistathan ilmoittaa siitä Laila Parrille puh. 050 458 3617. Vain näin voidaan varmistaa, että Nevan viestit, ilmoitukset ja Nevalainen-lehti löytävät tiensä perille. YHTEYSTIETOJA Seppo Mikkonen, puheenjohtaja, seppo.mikkonen@nesteoil.com, puh. 050 458 3473 Laila Parri, jäsenyys– ja osoitteenmuutosasiat, rahastonhoitaja laila.parri@nesteoil.com, puh. 050 458 3617 Pirjo Forsblom, sihteeri, pirjo.forsblom@gmail.com, puh. 044 054 4799 Sivu 3 Puheenjohtajalta tammikuussa 2012 NEVAn 24. toimintavuosi alkaa. Mahtaako koko Suomesta löytyä montaakaan muuta yhtä aktiivista patikointikerhoa, sillä NEVA on järjestänyt viikon pituisen vaellusmatkan Lappiin joka vuosi yli 20 vuoden ajan sekä kymmenkunta patikointimatkaa ulkomaille. Perinnettä on hyvä jatkaa ja toivottavasti saadaan mukaan uusia osallistujia sekä kotimaan että ulkomaiden kohteisiin. Viime kesänä tehty matka Sveitsin Grimentziin oli monen mielestä paras ulkomaanmatka mitä NEVA on tehnyt. 26 henkilön voimin kuljettiin enimmäkseen puurajan yläpuolella henkeäsalpaavissa maisemissa kuitenkin niin, että huimaavan pelottavia tai putoamisvaarallisia paikkoja poluille ei osunut. Sää oli muutamia pikku ”ripsimisiä” lukuun ottamatta sopivan viileä kulkemiseen. Ulkomaanmatkojen suosion kasvua osoittaa se, että kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan Sveitsin matkalle. Uusi tilaisuus on joka tapauksessa tarjolla, tällä kertaa Andorraan 1. – 9.7.2012, josta palataan Barcelonan kautta Syyskuinen Lapin matka puolestaan osoitti millaisiin olosuhteisiin viikon vaellukselle lähtevän on varauduttava, sillä sää oli sateisin mitä NEVAn vaelluksilla on kohdattu miesmuistiin tai peräti koskaan aiemmin. Muutamasta sumunrakosesta sentään nähtiin Hetta-Pallas-Jeris –alueen tunturien lakien tarjoamia avaria maisemia. Onneksi tämän alueen hyvin huollettu autiotupaverkosto tarjoaa mahdollisuudet varusteitten kuivatteluun ja pisteeksi i:n päälle Hannukurusta löytyy upea sauna. Sopuleita oli liikkeellä paljon minkä vuoksi vaeltajien eväät olivat niin himoittuja, että rinkan kyljestä saattoi aamulla löytyä pikku hampaitten purema reikä. Matkalle osallistui 28 nevalaista sekä Vaparin osuutena 11 Jerikseen majoittunutta päiväretkeläistä. Kerkkoon Havulinnassa keväällä pidetty kerhoilta oli myös suosittu, osallistujia oli peräti 45, mikä lienee ennätys kautta aikojen. Seuraava Lapin matka suuntautuu Kilpisjärvelle 3. - 11.8.2012. Toivottavasti ajankohta sopii mahdollisimman monelle ennen Kilpilahden alueen teollisuuden syksyn 2012 seisokkeja. Alueelta löytyy lukuisia vaellusmahdollisuuksia joko Haltin suunnalla tai Ruotsin puolella. Komeita maisemia löytyy muun muassa Termisjärveltä, Meekon laaksosta, Urtasvankasta sekä Saivaaralta vaikka Haltia ei valloittaisikaan. Sitä paitsi Haltilla oleva rajapyykki on vain Suomen korkein piste Haltin varsinaisen huipun ollessa Norjan puolella. Maisemiltaan vaikuttavampia ja lähiympäristöstään Haltia enemmän nousevia kohteita seudulta löytyy lukuisia mukaan lukien Saana, joka Mallan ja kolmen valtakunnan rajapyykin ohella on päiväretkeläisten saavutettavissa. Tavoitteena on saada järjestettyä myös päivä- tai viikonloppuretki jollekin Etelä-Suomen retkeilyalueelle. Itse asiassa se ei ole kiinni muusta kuin siitä, että lähtijöitä olisi saatava kokoon mieluusti parikymmentä tilanteessa, jossa viikonlopun menoista kilpailee myös moni muu aktiviteetti. Tapahtumista tulee tarkempaa tietoa yhtiöitten tiedotusjärjestelmiin sekä NEVAn nettisivuille www.neva.tomaatti.com. Jäsenet saavat myös sähköpostia, joten muistakaahan pitää jäsensihteeri tietoisena sähköpostiosoitteestanne jos se muuttuu. NEVAn toimintaan liittyvissä kysymyksissä voitte ottaa yhteyttä kehen tahansa kerhon toimihenkilöön. Kiitokset toimintaan osallistuneille vuodesta 2011 ja tervetuloa mukaan toimintaan vuonna 2012! Seppo Mikkonen seppo.mikkonen@nesteoil.com Sivu 4 4k-KERHO SVEITSIN ALPEILLA 28.-29.7.2011 Grimentzin matkalla oli mahdollisuus lähteä 4153 metriin kohoavan Bishornin huiputukseen paikallisten vuoristo-oppaitten johdolla. Kymmenen ennakkoluulotonta nevalaista ja pari muuta ottivat haasteen vastaan. Valmistautuminen alkoi edellisenä iltana hakemalla vuokraamosta 2,5 sentin pituisilla piikeillä varustetut jääraudat kenkiin sekä valjaat. Sovittelussa oli omat ongelmansa, koska meille riittävän isoja varusteita ei meinannut löytyä tarpeeksi. Lisäksi YouTravelin oppaat Sari ja Michelle antoivat mukaan selviytymispakkauksen: Korvatulppia yhteisyöpymistä varten, pari raakaa porkkanaa sekä pikkupullo syttyvänvahvuiselle etanolille tuoksuvaa nestettä. Mihin ihmeeseen porkkanoita tarvitaan? No, niistähän voi veistellä arpanoppakuutioita pelaamiseen, mikäli aika käy illalla pitkäksi majalla! Nousuun lähdettiin Zinalin kylästä 1656 metrin korkeudesta aamupäivällä 28.7.2011 Jarkon vetämässä letkassa 4k-joukko lähtöpaikalla Zinalissa 1656 metrissä. Takarivissä vasemmalta Peter, Ulla, Tiina, Petri, Eila, Riitta, Raimo ja Seppo. Eturivissä vasemmalta Jarkko ja Arja sekä viikon aikana joukkoon täydellisesti sulautuneet NEVAaan kuulumattomat Kati ja Janne. Alkumatka oli kiemurrellen nousevaa hyvää polkua metsä- ja niittymaastossa. 2200 metrin tienoilla alkoi avara puuton maisema ja polku kapeni muuttuen kivikkoiseksi ja lopulta suoranaiseksi rakaksi. Onneksi ei ollut lunta maassa, koska se olisi hävittänyt siellä täällä kivissä olevat maalimerkit. Viimeiset metrit ennen 3256 metrissä olevaa Tracuitin majaa kiskottiin kallioon kiinnitetystä ketjusta lähes pystysuoraan. Kokonaisuutena nousu oli kuitenkin helppo, koska matkalla ei ollut ainuttakaan ”ilmavaa” paikkaa, siis sellaista, jossa polun vieressä on jyrkkä pudotus tyhjyyteen. Näkyvyys vaihteli auringonpaisteesta lähes nollaan, sillä välillä ripsi vettä tai räntää tai oltiin kirjaimellisesti pilvessä. Matkaa tänä torstaipäivänä kertyi vajaat yhdeksän kilometriä, mutta se vei liki seitsemän tuntia, koska nousu 1656 metristä 3256 metriin verotti vauhtia. Sivu 5 Kun korkeutta kertyy, ilma viilenee yllättävän paljon. Peräti 110 henkeä majoittava vuonna 1929 rakennettu Tracuitin maja ilmestyy tarpojille illan suussa pilven sisältä 3256 metrin korkeudessa. Illalla Tracuitin majalla oli kymmeniä muitakin vaeltajia kuin me. Ruokapöydässämme sattui sellainen kommellus, että syötyämme alkukeitot kokosimme likaiset lautaset pinoksi pöydän päähän nopeuttaaksemme tarjoilijan toimintaa. Tarjoilija tuli ja selitti ranskaksi sekä muutamalla sanalla englanniksi ja käsimerkein: ”Te syötte kaikki ruokalajit samoilta lautasilta!”. Siinä sitten jaettiin lautaset takaisin pöytään satunnaiseen järjestykseen ja pöytä töhrääntyi kun jokaisen lautasen pohja oli saanut kosketuksen keitontähteeseen pinkan alemmasta lautasesta. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon, eikä lautaskommellus nälkäisten ruokahalua haitannut. Menettelyn selitti se, että sähköttömällä majalla elettiin käytännöllisen nuukasti. Juomien hintataso oli kovanlainen mutta ymmärrettävä, koska kaikki tavara tuotiin sinne helikopterilla. Paikalliset vuoristo-oppaat Daniel ja Erik ottivat meidät haltuunsa jo illalla, jotta jäärautojen sitominen kenkiin sekä valjaitten pukeminen voitiin harjoitella sisätiloissa. Sitten kaikki etsiytyivät 40 henkeä vetäviin makuuhuoneisiin, koska tiedossa oli herätys neljältä ja lähtö viideltä. Porkkanoille ei ollut käyttöä. Perjantaiaamuna syötiin pikainen niukka aamupala ja lähdettiin lumiseen harmaaseen sumuiseen pimeyteen otsalamppujen turvin aikataulun mukaan viideltä. Evääksi saatiin karmean makuista teetä. Hetken kävelyn jälkeen joukko sidottiin köysiin kahteen ryhmään, kumpaankin opas kärkeen ja kuusi tarpojaa perään. Köysivarmistus on tarpeen lumen alla jäätikössä olevien 30 metriä syvien railojen varalta. Oppaat toki tiesivät työnsä ja railoista harpottiin yli. Varsinaisen nousun alkaessa sidottiin jääraudat kenkiin, vaikka jäätikkö ei mitään liukasta ollut vaan kaikkialla oli noin 25 senttiä uutta lunta. Iltatankkaus Tracuitin majalla. Sivu 6 Meidän kaksi ryhmämme ehtivät keulille ja pari vierasta ryhmää sekä yksittäisiä narulla toisiinsa kytkeytyneitä pareja tuli perässä. Siis turistikohdeko Bishorn on kun samana aamuna sinne nousi ainakin 30 henkeä? Ei sentään, ei sinne kuka tahansa Sveitsin käkikellokylien ihailija lähde kiipustamaan. Aamu alkoi sarastaa ja aurinko hävitti sumunrippeet. Rinteen jyrkentyessä askelta joutui väkisin lyhentämään koska ilma oli ohutta, mutta koko ajan jatkettiin hidasta tahtia ilman pitempiä taukoja. Aurinko lumisessa maisemassa oli ankara. Minulla oli päällekkäin kahdet aurinkolasit: Alimmaisena silmälasivahvuuksille hiotut ja niitten päällä läppämalliset tavallisten lasien päälle tarkoitetut. Tämä tuplavahvuuskaan ei ollut yhtään liikaa, ja nenän alta paloi nahka, sillä siihen ei ollut osunut aurinkorasvaa. Yöpuulle, kuva alla. Useimmille uni maistui vaikka tuuli ulvoi nurkissa – ellei muuten niin parilla Buranalla vuoristotaudin oireita ehkäisten. Talon tarjoamat vällyt pitivät lämpimänä vaikka lämmittämättömässä huoneessa oli kosteaa. Näillä kengillä jää polkat ja tangot tanssimatta... tai jää ikuiset askelmerkit lattiaan. Viimeinen nikama Bishornin huipulle 4153 metriin noustiin ”nelivedolla” köyttä apuna käyttäen kello 10 maissa perjantaina 29.7.2011. Noin neljän kilometrin tarpominen uudessa lu-messa tuhannen metrin nousun kera vei viitisen tuntia. Sään suhteen onni todellakin suosi meitä: Pakkasta muutama aste, lähes tyyntä ja pilvet olivat enimmäkseen alapuolellamme. Maisemat olivat kirkkaassa auringossa todella mahtavat ja vain muutama lähihuippu oli korkeammalla kuin me. Jopa 50 kilometrin päässä oleva Mont Blanc näytti olevan matalammalla, vaikka todellisuudessa se on noin 600 metriä korkeampi kuin Bishorn. Aamunkoitteessa kohti Bishornia naruun kytkettynä vuoristo-oppaan tallatessa polkua. Jos tulee ”tarve”, sekin tehdään narun ulottuman päässä ilman toivetta piilopaikasta. Sivu 7 Viimeinen rutistus huipulle 4153 metriin. Hengitetään hitaasti ja rauhallisesti - huohottamisesta ei ole apua, koska ilmaa on vain 60 % siitä mitä meren tuntumassa Etelä-Suomessa. Huiputusvalokuvia muistoksi itse kullekin. NEVAn 4-k-kerho on perustettu! Sivu 8 Toisessa maailmassa! Sanoin ja kuvin kuvaamatonta. Tämän voi kokea ainoastaan paikan päällä ja vain silloin kun sää suosii. Meitä todella onnisti! Kirkas aurinko, syvänsininen taivas, puhdas vitivalkea lumi, vuoret, valkoiset pilvet alapuolella, tyyni hiljaisuus, pikkupakkanen... Huipun kupeessa pidetyn evästauon jälkeen otettiin jääraudat pois ja alettiin liu’utella vauhdilla alamäkeen – edelleen turvallisuussyistä köyden kahlitsemana. Tracuitin majalla vuoristo-oppaat jättivät meidät omillemme, syötiin lounas ja lähdettiin laskeutumaan kohti Zinalia. Paluumatkalla joukkomme hajosi useampaan pikku ryhmään sillä joillakin näytti olevan kiire takaisin alas, vaikka kyllä niissä maisemissa olisi ensikertalaisena viihtynyt pitempäänkin. Kylällä toki oli laajempi olutvalikoima kuin Tracuitin majalla :) Kaikkiaan perjantain aikana noustiin 3256 metristä 4153 metriin, josta sitten laskeuduttiin 1650 metriin. Alastulomatkaa oli noin 12 kilometriä, mikä vei ruokatauko pois lukien noin kuusi tuntia. Sen jälkeen kyllä tunsi mikä omien polvien ja etureisien kunto on, tai ellei olisi tuntenut, olisi ollut jo tuonelassa. Sivu 9 Lounastauko ennen paluumatkaa Tracuitin majalla. Sveitsin lipun alla sumussa olisi syöksy Zinalin kylää kohti. Hankalakulkuisessa maastossa oleva maja huolletaan nykyään helikopterilla. Valloittamissamme korkeuksissa on riski saada vuoristotauti, jota voi ilmetä jo 2500 metrin korkeudella, jossa ilman paine on noin 73 % merenpinnan paineesta. Tauti on yleinen yli 3500 metrissä saati sitten reilussa 4 kilometrissä, jossa paine on vain 60 % siitä, mihin suomalaiset ovat tottuneet. Oireita ovat päänsärky, pahoinvointi, heikotus, unettomuus, turvotukset sekä epäsosiaalinen käytös. Pahimmillaan tulee kiireellistä alemmaksi laskeutumista ja hoitoa vaativia keuhko- ja aivo-ongelmia. Hyvä ruumiillinen kunto ei suojaa vuoristotaudilta, sillä taipumus lienee perinnöllinen. Onneksi ikääntyminen vähentää riskiä - eihän me nevalaiset mitään nuorukaisia oltukaan - eikä kenellekään tullut ruumiillisia tai käytöksellisiä oireita, joista ei olisi parilla Buranalla ja huumorilla selvinnyt. Ohueen ilmanalaan myös tottuu. Alkuviikon majoittuminen Grimentzin kylän 1600 metrin korkeudessa sekä yksi yö Tracuitin majalla 3200 metrissä ilmeisesti jo auttoi. Teksti ja kuvat: Seppo Mikkonen Sivu 10 Grimentz Sveitsi 25.7-1.8.2011 Tänä vuonna NEVA:n kesävaellusmatka suuntautui Sveitsiin, jonne me, yhteensä 26 nevalaista ja perheenjäsentä, saavuimme maanantaiaamupäivänä 25.7. Lensimme Helsingistä Geneveen, jossa meitä oli vastassa YouTravelin oppaat Sari ja Michelle sekä Sarin pieni ”opaskoira” Elli. Genevestä matka jatkui bussilla kuvankauniin Geneve-järven pohjoisrantaa pitkin, Lausannen ja Montreux’n kaupunkien ohi kohti Val d’Anniviersin laaksoa ja n. 1600 m:n korkeudessa sijaitsevaa Grimentzin kylää. Matkan viimeinen osa taittuikin kapeaa ja mutkittelevaa vuoristotietä pitkin, ja mieleen tuli väistämättä kysymys – kuten aina tämän tyyppisiä teitä kuljettaessa – kuka ihmeessä on alun perin keksinyt rakentaa tien tällaiseen paikkaan? N. 2,5 tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme kuitenkin määränpäähämme, suurimmaksi osaksi sekä vanhoista että uusista puutaloista koostuvaan, vuoren rinteessä sijaitsevaan idylliseen pikkukylään, jossa koko ryhmä majoittui samaan hotelliin, Hotel Cristaliin. Maanantain ainoa ohjelma oli oppaiden johtama lyhyt kävelykierros kylässä, jonka jälkeen nautimme tervetulomaljat, paikallista valkoviiniä, hotellin terassilla. Ensimmäisestä illasta on lähinnä jäänyt mieleen vilu – sopeutuminen Suomen vajaasta 30˚C Grimentzin n. 15˚C:seen kun ei käynyt ihan käden käänteessä, eivätkä hotellihuoneiden patteritkaan näin kesäaikaan kunnolla lämmenneet… Onneksi sängyissä sentään oli paksut untuvapeitot Tiistai oli viikon ensimmäinen varsinainen vaelluspäivä. Matkustimme Grimentzistä paikallisbussilla läheiseen Zinalin kylään, josta nousimme kabiinihissillä ylös reilun 2400 m:n korkeuteen. Ohut ilmanala tuntui jo siinä korkeudessa niin, että pari urheaa joutui palaamaan heti hissiasemalta takaisin kylään, ja osalla meistä muistakin oli ongelmia saada hengitys kulkemaan kunnolla alun melko jyrkässä nousussa. Nousimme laskettelurinnettä pitkin yhteen putkeen n. 2800 m:n korkeuteen, mikä ainakin omasta mielestäni oli aika rankka aloitus viikolle, mutta harjanteelle päästyämme näimme sen toisella puolella jo Moiryn kirkkaansinisen patojärven, jonka kupeeseen laskeuduimme lounaalle. Alamäki sujui mutkittelevaa polkua pitkin, jonka varrella laidunsi suuria, mustia lehmiä tyypillisine lehmikelloineen. Lounaan jälkeen ylitimme padon ja laskeuduimme joenuomaa pitkin takaisin Grimentziin. Liki 3000 m korkeuden n. +5˚C jälkeen kylässä tuntui nyt jo oikein lämpimältä… Keskiviikkona lähdimme jälleen bussilla liikkeelle, tällä kertaa St Lucin kylään. Sieltä nousimme Funiculaire-junalla Tignousaan, vajaan 2200 m:n korkeuteen, josta lähdimme kulkemaan lievästi nousujohteista polkua pitkin hotelli Weisshornille. Polun varrelle oli sijoitettu kaikki aurinkokuntamme planeetat oikeassa järjestyksessä ja mittakaavassa toisiinsa suhteutettuna, ja jokaisesta oikeasta arvauksesta siitä, mikä planeetta tulisi seuraavana vastaan, Sari-opas lupasi lahjoittaa leipäkoneen… No, niitä koneita kukaan ei koskaan tainnut nähdä J Lounaan jälkeen jakauduimme kahteen ryhmään ja jatkoimme matkaa puurajan yläpuolella olevaa osittain melko kivistä, mutta korkeuserojen puolesta melko tasaista polkua pitkin. Valitettavasti kuljimme melkein koko matkan pilvessä, emmekä nähneet maisemista paljoakaan, mutta ei se eikä loppua kohden yltynyt sadekaan menoa kauheasti haitannut. Viimeinen osuus oli sitten aika jyrkkä lasku Zinalin kylään, mikä osalla meistä tuntui polvissa, mutta osalta taittui jopa juosten. Grimentziin palasimme tällä kertaa takseilla. Sivu 11 Torstai oli sitten se päivä, jota urheat kaksitoista 4000 m:n valloittajaa olivat ehkä kaikkein eniten odottaneet, sillä tänään he pääsisivät aloittamaan taipaleensa kohti lumenpeitteistä Bishorn-huippua. Me muut saatoimme heidät Zinalin kylästä vähän matkaa, ennen kuin oppaat antoivat heille viimeiset ohjeet sekä ”selviytymispakkaukset” tulevaa koitosta varten. Kannustuspuheiden, ryhmäkuvien ja onnentoivotusten jälkeen sekä Sarin ja Jukan laulaman Porilaisten marssin saattelemina vuorenvalloittajat lähtivät omille teilleen ja me tavalliset tallaajat lähdimme nousemaan kohti Cabana Petit Mountetvuoristomajaa. Tällä kertaa maasto koostui sekä hiekkateistä että haastavammista poluista, ja erityisesti mieleen jäivät monet soljuvat purot, jotka matkan varrella ylitimme tai näimme. Alastulomatkalla näimme Zinalin jäätikön, joka tosin oli melkein kokonaan moreenin peitossa, ja vierailimme paikallisessa juustolassa, josta monelle tarttui jotain kotiin viemistä mukaan. Viimeksi mainitussa paikassa meitä (joskus jopa liiankin?) tarkkoihin hygieniavaatimuksiin tottuneita suomalaisia hieman sekä kummastutti että huvitti se, että pakkaamattomat juustot säilytettiin avohyllyissä, joiden kapeissa väleissä saimme hikisissä vaellusvaatteissamme vapaasti liikkua. Zinalista palasimme jälleen kerran takseilla Grimentziin. 4000 m:n valloittajat juuri ennen matkalle Perjantai oli vaellusten osalta välipäivä, ja moni lähtöä käyttikin tilaisuuden hyväkseen ja lähti käymään Grimentzin lähikaupungeissa, Sierressä ja Sionissa. Kylässä oli iltapäivällä pienimuotoiset markkinat, joissa myynnissä oli paikallisia elintarvikkeita ja käsitöitä. Iltapäivällä ”bishornilaiset” palasivat kylille, joten illallisella riitti juttua päivän kaikista elämyksistä ja kokemuksista Lauantaiksi oppaat olivat suunnitelleet kaksi vaihtoehtoista (ja lisämaksullista) ohjelmaa. Lounastauko jäätikön reunalla Kauniin sään sattuessa luvassa olisi piknik Moiryn patojärven rannalla ja vähemmän kauniin sään sattuessa lisävaellus Moiryn jäätikölle. Alkuviikon epävakaisen sääennusteen takia päädyttiin viimeksi mainittuun vaihtoehtoon, vaikka sää loppujen lopuksi osoittautuikin varsin hienoksi. Vaelluskin oli hieno: Nousimme melko kivikkoista ja paikka paikoin haasteellista polkua pitkin aivan jäätikön reunalla olevalle majalle, jonka terassilla nautimme lounasta ja ihailimme upeaa näkymää edessämme, eikä edes jäätiköltä käynyt kylmä viima onnistunut häätämään meitä sisätiloihin. Tänne kannatti ehdottomasti kiivetä, vaikka matka venyikin niin, että olimme jäädä jälkeen viimeisestä Moirystä Grimentziin lähtevästä bussista. Ryhmän viimeiset saapuivat pysäkille aivan samassa sekunnissa kuin bussikin… Sivu 12 Sunnuntai oli sitten viimeinen vaelluspäivämme. Nousimme Grimentzistä Bendolla-hissillä n. 2100 m:n korkeuteen, josta oli kaksi vaihtoehtoista reittiä: hieman pitempi reitti vei Cabane des Becs de Bossonin vuoristomajalle (2985 m) ja lyhyempi Roc d’Orzival-huipun näköalapaikalle (2816 m). Jälkimmäisessä tarkoituksena oli nähdä kaikki ympäröivät vuorenhuiput sekä laaksot harjanteen molemmin puolin, mutta toisin kävi. Ylös saavuttuamme olimme jälleen kerran niin pilvessä, ettei näköalasta ollut tietoakaan… Toisella ryhmällä taisi olla enemmän onnea matkassa, sillä he kuulemma saivat vaeltaa koko päivän auringonpaisteessa. Tosin me onnistuimme näkemään pienen ketunpoikasen, joka uteliaana kurkisti polun vieressä olevan kiven takaa, eikä turhaan ujostellut, vaan antoi kuvata itseään ihan rauhassa, ja mekin saimme nauttia auringosta ja lumenpeitteisistä vuorista hissiaseman terassilla, jonne palasimme lounaalle. Muut palasivat kylälle vasta viimeisellä hissillä illan suussa. Illalla oli vuorossa vielä yhteinen illallinen, johon myös oppaat osallistuivat ja jossa kiitospuheita pidettiin puolin ja tosin. Oppaat sekä Seppo saivat pienet lahjat, ja kaikki 4000 m:n valloittajat puolestaan oppailta suklaiset urheusmitalit. Onnistuneen vaellusviikon päätti lopulta Sveitsin kansallispäivän juhlallisuudet kulkueineen, musiikkiesityksineen, kokkoineen ja ilotulituksineen. Yleisesti ottaen voisi ehkä vielä todeta, että muutama asia tässä juustojen, kellojen ja suklaan luvatussa maassa pääsi yllättämään ainakin minut. Ensinnäkin olin kuvitellut, että sveitsiläiset olisivat useampikielisiä – onhan maassa kuitenkin neljä virallista kieltä – mutta tässä osassa maata ranska taisi olla ainoa sujuvasti toimiva kommunikointiväline. Viikossa ehtii tosin oppia monta uutta sanaa, joten ihan kiva kielikylpy oli. Ja toinen asia oli maan korkea hintataso, josta olin kyllä huhuja kuullut, mutta silti se pääsi yllättämään, ja moni meistä joutuikin viikon loppupuolella vaihtamaan itselleen lisää frangeja. Osasyy tähän oli varmasti kylän sijainti ja hankaluus toimittaa tavaroita perille – osaan vaellusreittiemme lounaspaikkoihin tavaraa ei voinut toimittaa muulla tavoin kuin helikopterilla – joten on kai itsestään selvää, että kuljetus näkyi myös hinnoissa. Kolmantena yllätyksenä tuli vielä viileä sää, josta tosin ei koskaan voi varmuudella tietää etukäteen, mutta tällä kertaa kesätopit ja hameet jäivät suosiolla laukkuun. En ehkä ollut etukäteen aivan tajunnut, miten korkealla kylä tosiaankin sijaitsi, ja tuoreessa muistissa oli pakatessa ollut vielä viime kesän Kitzbühelin hellesää… Kuitenkin upeat maisemat, mukava matkaseura sekä hotellin (enimmäkseen) hyvä palvelu korvasivat mahdolliset muut ”miinukset”, ja tällä kertaa kaikki myös pääsivät lentokenttäkyytiin heti ensi yrittämällä, joten kokonaisarvio päätyi reilusti plussan puolelle. Teksti ja kuvat; Irene Romunen Sivu 13 Kaupankäyntiä paikallisessa juustolassa Moiryn patojärvi Grimentzin kylän vanhoja puutaloja Sivu 14 RETKEILYALUEITTEN HUOLTO – HYVÄÄ PALVELUA Kansallispuistojen huoltobudjettien tinkimistä ollaan ehdottamassa tuon tuosta. Toivottavasti siihen ei mennä, koska retkeilyalueet tarjoavat kulkijoille jotain ainutlaatuista. Tarvittavaa työmäärää kuvastaa se, että esimerkiksi Koilliskairassa on 42 tupaa, 24 laavua, kuusi saunaa sekä viisi kotaa. Aluetta hoitaa seitsemän huoltomiestä, jotka vievät sinne 1000 kuutiota polttopuuta ja 1500 kiloa nestekaasua vuodessa. Vastaavasti pois kiskotaan 36 kuutiota kaatopaikalle menevää jätettä. ”Sitä itseänsä” ja muuta kompostoituvaa kertyy lapioitavaksi 58 käymälästä 55 kuutiota vuodessa. Tulipaikkoja on kaikkiaan 130, puuliitereitä 65, siltoja 40 ja pitkospuuosuuksia 120. Huoltokohteitten suurta lukumäärää ei kenties tule mieltäneeksi tyypillisellä viikon mittaisella vaelluksella. Suosituin kohde on Luirojärvi, jossa käy tuhansia vaeltajia vuodessa. Aikaa menee ja bensiiniä palaa, koska 40 kilometrin matkaa Luirolle ei ajeta kuormatuilla kelkoilla tai mönkijöillä noin vain. Mikäli riittävää huoltoa ei olisi, luonto tärväytyisi, sillä polttopuuta alettaisiin keräillä tulipaikkojen ympäristöstä. Polttopuut ovat tarkoituksella pääsääntöisesti metrisiä, jotta retkeilijät itse katkoisivat ja pilkkoisivat tarvitsemansa määrän ja puuta säästyisi. Jotkut kuulemma kuitenkin tuppaavat polttamaan puut nuotiossa katkomattomina, mikä lisää puiden kulutusta. Kirveet ovat raskaita metallivartisia malleja, jotta ne eivät päätyisi vaeltajien reppuihin. On todella ihmeellistä jos joku kulkija tekisi niin, sillä liiterissä oleva kunnollinen kirves voi olla todella tärkeä seuraavalle vaeltajalle, joka saapuu paikalle sateesta märkänä. Mitä yksittäinen vaeltaja voi tehdä asian hyväksi? Jokainen ainakin jaksaa kantaa palamattomat jätteet pois. Käyttökelpoinen keino on pitää rinkassa kahta muovipussia jätteille: toinen palaville, joka tyhjennetään tilaisuuden tullen palavaan nuotioon, sekä toinen palamattomille, joka tuodaan pois. Palamattomia retkiruokafoliopusseja ja vastaavia kun ei viikossa montaakaan kymmentä grammaa kerry – ellei niitä jaksa kantaa takaisin niin miten ihmeessä on selvinnyt kairaan päin viiden kilon ruokalastissa? Numerotietojen lähde: Artikkeli Aarre-lehdessä 2011:8. Sivu 15 Nevan viikon vaellusmatkat Lappiin Kemiöjärven vuokratuvan saunassa sateisen viikon päätteeksi syyskuussa 2011 Sivu 16 Retki Hetasta Jerismajalle 10.9.-16.9.2011 Tämänkertainen vaellus tehtiin Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Pallas-Hetta (55 km) reitti on Suomen vanhin retkeilyreitti ja yksi Suomen suosituimmista. Hetasta Ylläkselle asti jatkuva tunturialue on erityisen näyttävä, koska kerojen ketju on kapea ja kohoaa korkealle ympäröivästä metsämaasta. Reitti on hyvin merkitty, autiotupaverkosto on tiheä ja hyviä telttapaikkoja on tarjolla. Valitettavasti kovasta kulutuksesta johtuen joissakin kohdin eroosio on syönyt voimakkaasti maanpintaa. Pääosin Pekka V:n ryhmä kulki merkittyä reittiä Hetasta Pallas-hotellille ja siitä Keimiöjärven kautta Jerismajalle (16 km). Poikkesimme reitiltä laskeutumalla ylängöltä Sarvijärven laavulle. Vaellus aloitettiin Hetan tienvarresta kohti Pyhäkeron päivätupaa. Reitti kulki suurimmaksi osaksi metsäautotietä. Loppumatkasta siirryttiin poluille. Sää oli vielä kohtuullinen ja ensimmäinen päivä eteni pilvipoutaisessa säässä. Pyhäkeron päivätuvan ympäristössä on tarjolla erinomaisia telttapaikkoja ja pumppukaivo. Osasimme odottaa sateita, koska pohjoisessa oli ollut sateista jo elokuun alkupuolelta saakka. Toiveena oli kuitenkin, että eiköhän tälläkin kertaa sää suosi NEVAn vaeltajia. Harvemmin syysvaelluksella on kuultu ukkosta. Nyt voimakas ukkoskuuro meni joidenkin kilometrien päästä. Toisen vaelluspäivän aamu sujui ruuanlaittoa harjoitellessa. Matka suuntautui yli Pyhäkeron huipun kautta Sioskuruun ja siitä edelleen Tappurin autiotuvalle. Tappurin autiotupa on noin kilometrin sivussa pääreitiltä. Pyhäkeron huipulla pysähdyttiin Pyhäjärven rannassa ihmettelemään saksalaisten perääntyessään räjäyttämän matkailumajan jäämistöjä. Olisipahan tuonkin kiusanteon voinut jättää tekemättä. Ilma oli kostea vaikka sadekuurot eivät osuneetkaan kohdalle. Pyhäkeron huipuilta oli vielä kohtuullinen näkyvyys vaikka pilviharsot osittain peittivät huippuja. Iltalenkillä huiputettiin Tappuri. Jussi osoitti, että aitoja Crocseja voi käyttää vaikka vaelluskenkinä tuntureita huiputettaessa. Tappuri on yksi Ounastuntureiden ryhmään kuuluvia tuntureita. Ounastuntureiden alue päättyy Hannukuruun, jonka jälkeen alkaa Pallastuntureiden alue. Kolmas vaelluspäivä toi jatkuvan sateen. Tunturien huiputukset jäivät ja kuljimme suorintareittiä Pahakuruun ja sieltä Hannukuruun. Onneksi retkeilijöitä ei ollut runsaasti liikkeellä ja pääsimme majoittumaan autiotupaan. Ensimmäiseksi lämmitettiin sauna. Saunan jälkeen mieliala oli korkealla eikä sade haitannut. Hannukurun sauna on hyvässä kunnossa ja läheisessä lammessa pääsee uimaan. Saunan maksu hoidetaan kännykällä. Ongelmana oli, että kaikkien operaattoreiden kentät eivät oikein toimineet. Neljännen vaelluspäivän aamu näytti paremmalta ja uskoimme, että jatkuvasta sateesta päästäisiin. Tavoitteena oli Sarvijärven laavu. Valitettavasti sade alkoi melko pian liikkeelle lähdön jälkeen. Reitti kulki Suaskurun kodan kautta Montellin majalle ja Nammalakuruun. Hienoista maisemia pääsimme ajoittain ihailemaan noustessamme tuntureiden rinteitä. Nammalakurun kotakahvio piristi vaelluspäivää. Tuore munkki (tai kaksi) kesken vaellusta pelastaa sateisenkin päivän. Hinnat olivat kovat, mutta syykin on ymmärrettävä. Kaikki tarvikkeet kahvilaemäntä kantaa kesäisin rinkassa. Emäntä kertoi syksyn olleen sateinen jo elokuusta lähtien ja ruska oli jäänyt hyvin vaatimattomaksi. Sivu 17 Nammalakurun jälkeen poikkesimme merkityltä reitiltä ja laskeuduimme tunturiylängöltä Sarvijärven laavulle. Laskeutuminen kosteassa säässä jyrkkiä kurun reunoja oli vaativa kokeneillekin vaeltajille. Sarvijärven laavun ympäristösää aluskasvullisuus oli runsasta eikä hyvin telttapaikkoja ollut tarjolla. Senpä vuoksi vain kaksi telttaa nousi. Loput nukkuivat yönsä laavun suojassa. Laavun eteen levitetty suojakangas suojasi riittävästi sateelta ja yöpyminen onnistui hyvin. Viidentenä vaelluspäivänä nousimme Sarvijärven laavulta takaisin ylängölle ja Pallas hotellille. Nousu sateisessa ja sumuisessa säässä oli haastava pitkin jyrkkiä ja liukkaita rinteitä. Muutamasta uhkaavasta kaatumisesta huolimatta pääsimme hyvin takaisin reitille. Sateisessa ja sumuisessa säässä ei ollut enää intoa lähteä ihailemaan Taivaskeron (eli Himmelriiki) huippua ja siellä olevaa Olympiatulen sytyttämisen muistomerkkiä. Majoituimme Pallas-kotaan ja sen ympäristöön. Pallashotellissa nautitut kahvit ja muut virvokkeet piristivät ja sateinen sää ei haitannut. Aikaa oli myös käydä Pallastunturin luontokeskuksessa. Kuudentena päivänä jatkoimme kohti Keimiöjärveä Mustakeron autiotuvan kautta. Ryhmän vetäjä Pekka oli järjestänyt yllätyksen ja varannut Keimiöjärven varaustuvan. Keimiöjärven varaustupa on tilava hyvin varusteltu ja sisustettu tyylikkäästi. Varustukseen kuuluu mm. sauna ja kaasuvalot (valitettavasti eivät toimineet). NEVAn syysvaelluksilla olemme saaneet yleensä nauttia kohtuullisista säistä. Tämän kertaisella vaelluksella sisämajoitus viimeisenä yönä ei olisi voinut tulla parempaan saumaan. Tämä innosti jo teltan rikkoutumisen takia hotelliin majoittunutta Tiina ja Jarkkoa jatkamaan vaellusta. Sää parani Pallas-kodalta lähtiessä eikä sateesta ollut enää haittaa. Matkalla noustiin muutamien tunturien huipulle ja päästiin ihailemaan maisemia. Mustakeron autiotuvalta päädyimme Keimiöjärven vastakkaiselle puolelle. Pienen kiertelyn jälkeen polku löytyi varaustuvalle. Ensimmäiseksi tietenkin pantiin sauna lämpenemään ja saunan jälkeen järjestettiin retken viimeiset lettukestit. Seitsemäntenä päivänä suuntasimme Jerismajalle Keimiötunturin huipun kautta. Pääsimme ihailemaan maisemia kirkkaassa säässä. Jerisjärvi on kuuluisa kalapirteistään. Ensimmäiset ovat pirkkalaisten rakentamia 1500 luvulta. Nykyiset ovat 1700-1800 luvulta ja yksityisten omistuksessa. Näihin emme tällä retkellä ennättäneet kuitenkaan tutustua. Tämänkertainen syysvaellus osoitti, että Lapissa pitää olla varautunut kaikenlaiseen säähän. Sade ei ole este vaellukselle. Hidaste se kyllä on. Ryhmämme oli niin kokenutta, että säästä ei tehty numeroa. Vettä nyt vaan satoi vähän useammin kuin ennen. Positiivinen puoli sateessa oli, että NEVAn pahin (miesmuistiin) sadeviikko sattui Pallas-Hetta vaellukselle. Reitillä on runsas autiotupaverkosto, joissa voi kuivata tarvikkeita ja yöpyä. Tästä jatketaan ensi syksynä. Eihän kahtena vuonna voi sataa peräkkäin, eihän. Veli Matti Sivu 18 Kuvat: Retki Hetasta Jerismajalle 10.9.-16.9.2011 Sivu 19 Kuvat: Retki Hetasta Jerismajalle 10.9.-16.9.2011 Sivu 20 TAPAHTUMIA • Perinteinen Kuutamo-hiihto Mäntsälässä perjantaina 2. maaliskuuta 2012 kello 18.00 alkaen. Matka noin 5 km suuntaansa hyvää valaistua latua. Perillä tarjolla soppaa, lettuja, yms. tarjoilua muutaman euron hintaan. Myös kävelyvaihtoehto esim. pienten lasten kanssa saapuville. • Erämelonnan SM-kisat Mäntsälän Hirvihaarassa 5.-6. toukokuuta 2012 Kaksipäiväinen kilpailu. Useita eri sarjoja aloitttelijoista kilpasarjaan. Myös perhesarja. Tarkemmin www.erämelonta.fi • Melontakauden avaus, Ice Break, Vanhan kaupungion koskella Helsingissä huhtikuussa. Tarkemmin www.kohina.com, www.icebreak.fi • Jukolan Viesti 16.-17. kesäkuuta Vantaan Hakunilassa (www.jukola.fi) • Erävaelluksen SM-kilpailu 30.8.-2.9.2012 Sodankylässä (www.erävaelluskilta.fi) • Sipoon Susihiihto/Vargloppet 4.3.2012 http://www.urheilutapahtumat.fi/ tapahtuma/24-Susihiihto-2zero12/8001 RETKIRUOKA • Ruoka-aineiden kuivatusohjeita, ruokareseptejä ja muita ohjeita vaeltajille osoitteessa http://tunturikeittio.com/ Löytyvät myös kuvitettuna kirjana Piritta Kantojärvi: Cooking in Landscapes Vegetarian and Fish Recipes of Explorers, ISBN 978-952-92-9444-2, 2011. 48 s. Letunpaisto– ja kuivattelutauolla Sarvijärven laavulla Pallaksen kupeessa syyskuussa 2011 Sivu 21 Pallas-Hetta reitillä riittää avaria maisemia. WWW.NEVA.TOMAATTI.COM
© Copyright 2024