suvannon seutu
N:o 4 SUVANNON SEUTU 1 Suvannon seudun pitäjäyhteisöt tutustuivat toukokuun yhteismatkallaan Käkisalmen seutuun. Suotniemen saaren kuppikivellä kuultiin alueen muisnaishistoriasta arkeologi Aleksandr Saksan (oik.) johdolla. Sivut 6-9. Hyvää juhannusta! NRO 4/2010 KESÄKUU Vuoksela-Seuran 60-vuotisjuhlissa viulunsoittoa esitti 14-vuotias Jori Siitonen sisarensa Minttu Siitosen säestyksellä. Jori menee syksyllä Tammelan yläkouluun 8. luokalle. Jo kuusivuotiaasta lähtien Jori on soittanut viulua Lounais-Hämeen Musiikkiopistossa. Sisar Minttu opiskelee musiikin maisteritutkintoa Sibelius-Akatemiassa. SUVANNON SEUTU 2 SUVANNON SEUTU nro 4/2010: * Paukun palsta: Siirtoväen asuttaminen, s. 3 * Asutustoiminnan muistomerkki paljastettu, s. 4 * Sukupolvi, joka aloitti alusta , s. 5 * Käkisalmen matkalla porauduttiin pintaa syvemmälle, s. 6-9 * Karjalan arkeologi Aleksandr Saksa, s. 9 N:o 4 Sakkolan pitäjäjuhlia vietetään Vesilahdessa 1.8.2010 Juhla alkaa jumalanpalveluksella klo 10, ruokailu klo 11.30 ja pääjuhla klo 13 Vesilahden yläasteella. * Vuoksela-Seura vietti 60-vuotisjuhlaa, s. 10-12 * Virkin virkkeet: Yhteistyössä on tulevaisuuden avaimet, s. 13 * Vuokselan matka houkutti nuoria mukaan, s. 14-15 * Metsäpirtin lapsia, s. 15 * Juurakot saivat kyytiä Metsäpirtin talkoissa, s. 16-17 * Metsäpirtti Sylvi Kekkosen lapsuusmuistelmissa, osa V, s. 18 * Karjalaista ruokaperinnettä: Sakkolalainen kalasoppa, s. 19 * Romaaneja lahjoitusmaa-ajoilta: Orjavallan perintö, s. 19 * Sakkola-seuran kirkkopyhä ja kevätretki, s. 20-21 * Sakkola-juhlien ohjelmaa Vesilahdessa, s. 21 * Mistä Sudenhäntä sai nimensä, s. 22 * Uusia kyläkirjoja tulossa, 23 * Vuokselainen koko sydämeltään, s. 24-25 * Perhetapahtumia, s. 26-30 * Yhteystietoja, s. 31-32 SUVANNON SEUTU Suvannon ympäristön kotiseutulehti vuodesta 1957, 8 kertaa vuodessa. Julkaisija: Sakkola-Säätiö Kirjapaino: Koski-Print, Valkeakoski TILAA OMA LEHTI PUH. 040 730 2622 SEURAAVA SUVANNON SEUTU LEHTI nro 5/2010 ilmestyy heinäkuussa. Aineistot toimitukseen viimeistään ke 7.7.2010 mennessä, kiitos! N:o 4 SUVANNON SEUTU AUKUN PALSTA Siirtoväen asuttaminen Näihin aikoihin 70 vuotta sitten eduskunta sääti pika-asutuslain, jonka perusteella ryhdyttiin hankkimaan maata ja asuntoja Talvisodan seurauksena kotinsa jättämään joutuneille. Pika-asutuslain toimeenpano keskeytettiin kesällä 1941, kun suomalaiset ryhtyivät toimenpiteisiin menetettyjen alueiden takaisin saamiseksi. Jatkosodan jälkeen asutustoimintaa piti jatkaa, kun Karjala ja muitakin alueita menetettiin uudelleen Neuvostoliitolle. Vuoden 1945 keväällä eduskunta päätti maanhankintalaista, jonka nojalla maata ja asuntotontteja hankittiin muillekin kuin vain siirtoväelle. Ensin pika-asutuslakia ja myöhemmin maanhankintalakia toimeenpanemaan asetettiin maatalousministeriöön asutusasiain osasto, jonka osastopäälli- köksi ja myöhemmin ylijohtajaksi määrättiin maalaisliiton kansanedustajaksikin valittu Veikko Vennamo, joka oli sukujuuriltaan karjalainen ja kotoisin Jaakkiman pitäjästä. Toukokuun 22. päivänä tänä vuonna paljastettiin Lapinlahdella Veikko Vennamon muistomerkki. Vennamo on todellakin muistomerkkinsä ansainnut, sillä hänen toimistonsa kautta järjestettiin uudelleen lähes kolme miljoonaa hehtaaria maata, josta suurin osa tuli siirtoväelle, rintamamiehille ja sotainvalideille. Suomessa siirtoväen, sotapakolaisten, asuttaminen suoritettiin mallikelpoisesti ja suhteellisen nopeasti. Meille ei koskaan muodostunut minkäänlaisia pakolaisleirejä. Evakot siirrettiin suunnitelmien mukaan aluksi eri puolille Suomea asumaan toisten suomalaisten koteihin ja vähitellen heille alettiin etsiä pysyviä asuinsijoja siirtoväen sijoitussuunnitelmien mukaan. Yli puolet Karjalan siirtoväestä oli maatalousväestöä, jolle piti luoda mahdollisuudet elinkeinonsa jatkamiseen pienentyneessä Suomessa. Maata asutustarkoituksiin hankittiin ensisijaisesti valtion, kuntien, seurakuntien ja erilaisten yhteisöjen maista, mutta yksityisiltäkin maanomistajilta maata jouduttiin lunastamaan. Ne, jotka harjoittivat maataloutta sivuelinkeinonaan tai joiden tila oli rappiolla, olivat ensisijaisia maan luovuttajia. Suurtilalliset joutuivat luovuttamaan maata suhteessa enemmän 3 kuin pienempien tilojen omistajat. Maasta maksettiin luovuttajille ”kohtuullinen käypä hinta”. Ruotsinkielisille alueille ei siirtolaisia sijoitettu muita kuin Porkkalan entisiä asukkaita. Siirtoväen asuttaminen sujui kohtuullisen rauhallisesti monestakin syystä. Heti Talvisodan jälkeen perustettu Karjalan Liitto oli alusta saakka mukana keskustelemassa ja neuvottelemassa maanhankinnan ja asutustoiminnan periaatteista ja karjalaiset kansanedustajat saivat olla mukana päättämässä siirtoväen asioista. Myöhemmin on kritisoitu sitä, että maatilat pirstottiin liian pieniksi, jotka ensimmäisen sukupolven jälkeen alkoivat tuntua elinkelvottomilta. Silloin sotien jälkeen oli puutetta kaikesta ja elintarvikkeetkin olivat kortilla. Oli välttämätöntä saada koko kansa tuottavaan työhön. Lisäksi maanhankintalain toimeenpanolla oli yhteiskuntarauhaa säilyttävä merkitys. Tänä päivänä sekä maanluovuttajien että siirtotilallisten jälkeläiset hyväksyvät silloiset toimenpiteet. Yhdessä oli sotaan jouduttu ja yhdessä myös kestettiin sodan menetykset. Hannu J. Paukku Sakkola-Säätiön valtuuskunnan puheenjohtaja Harjatie 5, 32210 LOIMAA GSM 0500-741296 hannu.paukku@punkalaidun.fi Sakkola-Museo on auki koko kesän S akkola-Museon kesäkausi on käynnissä Kuokkalan Museoraitilla Lempäälässä. Kesän vaihtuvan valokuvanäyttely aiheena ovat Kasarmilan seudut. Museoraitin museot ovat kesällä 2010 avoinna 2.5.-31.8. 2010 tiistaista sunnuntaihin kelo 11-17, maanantaisin suljettu, samoin juhannuspyhät. Koko museoraitin pääsymaksut 3,5 e aikuisilta, ryhmiltä 2,5 e / henkilö sekä lapsilta 1 e. Pääsymaksu sisältää noin tunnin pituisen opastetun museokier- roksen. Kuokkalankosken markkinapäivänä 17.7. museoraitilla on työnäytöksiä. Kyläseppä on takomassa pajamuseossa kesäsunnuntaisin klo 11-17. Kuokkalan museoraitti on LempääläSeuran ja Lempäälän kunnan yhteisesti omistama museoalue, jota LempääläSeura ylläpitää. Menneitten vuosikymmenten tunnelmaan pääsee tutustumaan kuudessa erikoismuseossa, joihin kuuluvat kauppamuseo, pajamuseo, parturi- ja kampaamomuseo, suutarimuseo, sotaveteraanien perinnekammari sekä Puskeman Kustaan tölli. Lisäksi museoraitin yhteen rakennukseen on sijoitettu hammaslääkärin välineet. Museoraitin yhteydessä Sakkola-Säätiön ylläpitämä Sakkola-Museo on toiminut jo kymmenen vuotta. Sakkola-Museota koskevat erityistiedustelut mm. Antti Hynnä p. 0408490048 tai Hannu Turkkinenp. 040 581 4398 Koko museoraittia koskevat kyselyt myös Lempäälän kunnan palvelupiste (03) 374 4507 ja 374 4502 tai Carita Koota 050-326 7557. SUVANNON SEUTU 4 N:o 4 Asutustoiminnan patsas on paljastettu N oin tuhat henkilöä kokoontui Ylä-Savon Lapinlahdelle Ala pitkän kylässä järjestettyyn asutustoiminnan muistomerkin paljastustilaisuuteen 22.5.2010. Sodanjälkeinen asutustoiminta henkilöityy yksimielisesti Veikko Vennamoon, joka oli juristina alusta alkaen mukana maatalousministeriön asutusasiainosasto ASO: ssa, joka hoiti käytännön maanhankintaa ja rahoitusta vuosina 1940-1959. Talvisodan jälkeen Vennamo siirtyi ensin pika-asutusasiain yleissihteeriksi ja vuodesta 1945 alkaen asutusasiainosaston ylijohtajaksi. Jatkosodan päätyttyä Vennamon johdolla järjestettiin kaikkiaan yli 400000 rintamamiehelle ja kaatuneiden omaisille rakennustontit ja maatilat muualle Suomeen. Muistomerkkitoimikunnan puheenjohtaja, Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen muistutti, että Suomi oli ainoa maa, jossa siirtoväki kyettiin sijoittamaan kansallisesti, kielellisesti ja tapakulttuurin kannalta lähes samanlaisiin olosuhteisiin kuin mistä olivat lähteneet. Maanhankintalain läpivieminen ei ollut helppoa, koska sillä oli paljon vastustajia. Asutustoimintaan tarvittiin 2,8 miljoonaa hehtaaria maata ja lunastukset aiheuttivat tyytymättömyyttä ja jopa vihamielisyyttä siirtolaisia kohtaan. – Jälkiarvioinnissa on arvosteltu sitä, että tuolloin synnytettiin suuri määrä elinkelvottomia pientiloja, joiden elinkaari jäi yhden sukupolven mittaiseksi. Mutta tuo elinkaari osui suomalaisen yhteiskunnan kannalta kaikkein tärkeimpään vaiheeseen, Laukkanen sanoi. Asutustoiminnan yhteydessä maaseudulle rakennettiin uusia teitä, asukasluku kasvoi ja pitäjien elinvoimaisuus vahvistui. Asutustoiminnalla oli myös yhteiskuntapoliittiset tavoitteet, joilla haluttiin estää yhteiskunnalliset levottomuudet ja kommunismin vahvistuminen. Taiteilija Herman Joutsenen suunnitteleman Veikko Vennamon rintapatsaan paljastanut eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen totesi, ettei siirtokarjalaisten asuttaminen ollut poliittises- tikaan helppo ratkaisu. – Se päätös, jonka eduskunta teki päättäessään asuttaa karjalaisväen niin kuin asutti, oli viisas ja välttämätön teko, Kääriäinen tähdensi. Seppo Kääriäisen mukaan muistomerkkihanke symbolisoi sovintoa, sovintohenkeä ja sovinnonrakentajia. Ilman sovintohenkeä Suomi ei olisi selvinnyt. Herman Joutsenen miehenkokoiseen kiveen viistoon yläosaan muotoileman Veikko Vennamon rintapatsaan jyhkeät muodot synnyttävät monenlaisia mielikuvia. – Kiven särmikkyys muistuttaa siitä, että asutustoiminnassa oli omat ongelmansa ja se oli yhteiskunnalle järeä asia. Lapinlahden kunnan puheenvuoron esitti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ossi Martikainen. Karjalan Liiton lisäksi muistomerkkihankkeessa ovat olleet mukana Perussuomalaiset, Suomen ortodoksinen kirkko, Asutusmuseosäätiö ja monet yhteistyökumppanit sekä yksityiset henkilöt. Erityismaininnan sinnikkyydestä ansaitsee hankkeen alkuunpanija Urho Virkkunen. Muistomerkkityön suojelijana on ollut pääministeri Matti Vanhanen. Asutustoiminnan muistomerkin paljastustilaisuuden jälkeen juhlallisuudet jatkuivat Alapitkän Ns talon kesäteat- terissa järjestetyllä juhlaseminaarilla ja Asutusmuseon 10-vuotisjuhlilla. Juhlaseminaarissa dosentti Silvo Hietanen käsitteli Jaakkimassa 1913 syntyneen Veikko Vennamon elämänkaarta ja jo nuorena alkanutta lakimiesuraa. Seminaarissa kuultiin myös Meri Vennamon läheinen luonnehdinta Veikko Vennamon persoonasta isänä. Hän kuvasi isäänsä vauhdikkaaksi ja hauskaksi lapsilleen. Aina kun isä tuli kotiin, lapset tiesivät, että nyt tapahtuu jotakin mukavaa. Meri Vennamo kiitti perheensä puolesta Karjalan Liittoa muistomerkin toteutuksesta ja totesi sen olevan kunnianosoitus kaikille sen hyväksi toimijoille. Paikalla olivat myös Raisa ja Pekka Vennamo. Seminaarin puheenjohtaja, Karjalan Liiton liittovaltuuston puheenjohtaja Matti Puhakka esitti kiitoksensa myös liiton jäsenseuroille ja -yhteisöille. Tämän hankkeen aikana asutustoiminta on tullut monella tavalla paljon tutummaksi. Muistan Veikko Vennamon eduskuntasalissa räiskyvänä persoonana, mutta muualla leppoisana herrasmiehenä ja asiantuntevana analyytikkona, jota muistelen lämmöllä. Tilaisuus päättyi yhteisesti laulettuun Karjalaisten lauluun ja kahvitarjoiluun. Yrjö S. Kaasalainen N:o 4 S SUVANNON SEUTU 5 Sukupolvi, joka aloitti alusta akkolan Vilakkalasta lähtöisin oleva agrologi Teuvo Viskari Orivedeltä toimi Pirkanmaan maatalouskeskuksen puheenjohtajana vuodet 1956-1981. Käytyään Hyvinkään pienviljelysneuvontaopiston hänestä tuli vuosiksi 1951-1954 yhdistetty maatalous- ja asutusneuvoja Oriveden-Juupajoen piiriin. Hän myös viljeli Mansikkalan tilaa, jonka Sakkolasta siirtynyt perhe oli hankkinut uudeksi tukikohdakseen. Myöhemmin Viskari toimi maatalousaineiden, sitten biologian ja maantiedon opettajana Oriveden yläasteella, kaikkiaan 35 vuotta. Pätevyyden hän hankki Jyväskylän yliopiston erikoiskoulutuksessa. Maatalouskeskuksen toimien ohella hän oli aktiivinen mm. kotikuntansa kunnallispolitiikassa ja on saanut kunnallisneuvoksen arvonimen. Viskari on Sakkola-Säätiön hallituksen jäsen, ja toimi mm. puheenjohtajana kotiseutunsa Vilakkala-VolossulaKaarnajoki -kirjakirjan koostamisessa. Ohessa hän kertoo maatalous-asutusneuvoja toimestaan – ja sukupolvesta, joka aloitti alusta. Haastattelun on tehnyt Pirkanmaan maatalouskeskuksen historiikkia kokoava Riitta Mäkinen. ”Vuodet 1951-1954 olin yhdistetyssä maatalous-asutusneuvojan toimessa Oriveden-Juupajoen piirissä. Itsekin olen siirtokarjalaisia, syntyisin Sakkolasta, Vilakkalan Meskasenmäeltä. Asutusneuvojan työhön kuului poiketa tarkistamassa eri rakennusvaiheita, joiden mukaan sitten tuli pieniä tukia. Kerran kohteena oli karjalaisperhe, joka oli saanut ns. kylmän tilan, siis ilman valmista peltoa. Perheessä oli kaksi miestä, vanha isäntä ja hänen poikansa, joka oli sitä ikäluokkaa, että oli joutunut sotaan viideksi vuodeksi. Loppuvaiheessa hän oli menettänyt jalkansa, nyt sen tilalla oli proteesi. Ensimmäinen rakennus uudistiloilla oli aina saunatupa. Sellainen oli nytkin rakenteilla. Muuten ei tahtonut saada rakennustarvikkeita, mutta puuta sai omasta metsästä. Siellä nuori mies vanhan isänsä kanssa veisti hirsiä saunatupaan. “Eikö invalidimies saisi kevyempiä töitä”, pohdin ääneen. Mies katsoi minua vähän kuin alaspäin. “Mistäs ne kevyet työt ottaa, kun niitä ei ole muillakaan. Rakentaa minä osaan ja metsätöitä ja maatöitä. Terveys meni ja koti meni, mutta uskonto ja isänmaa jäi – ja kodin minä rakennan”. Puhuja sylkäisi kämmeniinsä ja tarttui taas piilukirveeseen. Kerroin tätä Orivedellä vierailleelle kenraali Jaakko Valtaselle. “Siinä kuuli suomalaisen ihmisen terveen ytimeen. Ilman sitä ei Suomea olisi”, totesi kenraali. Oli muutenkin ilo nähdä taistelijoita rauhantöissä. Osa heistä oli saman seudun rintamamiehiä, joille sota-aikana oli luvattu maata, jos itsenäisyys säilyy. Oli paljon muonamiehiä, joilla nyt oli ensi kerran mahdollisuus rakentamiseen omalla maalla. He pääsivät purkamaan energiaansa sanan mukaisesti rakentavaan työhön ja saivat perheilleen oman kodin. Maanhankintalaki ei ollut maataloudellinen, vaan yhteiskunnallinen laki. Harva asutustila saattoi antaa koko elannon, mutta takasi perusturvan. Sodan kärsinyt raatajasukupolvi pääsi viettämään vanhuuttaan oman kurkihirren alla. Kaikkia tiloja ei enää viljellä saman perheen toimesta, mutta rakennukset ovat käytössä. Oli se meidän perheellekin onnen paikka, kun evakkovuosien jälkeen päästiin rakentamaan omaa tilaa ja taloa. Ei enää oltu kuin lehti virrassa. Isä Albertin jälkeen minusta tuli isäntä. Toisen puolen elantoa sain opettajan töistä. Nyt Mansikkalaa viljelee osa-aikaisesti agrologi-poikamme”. Viskari muistuttaa, että ihmiskunta elää edelleen maasta, ja peräänkuuluttaa maauskoa. ”Vaikka monet nuoret luulevat, että viihde riittää elatuksen lähteeksi, ei maataloutta voi muulla korvata eikä maa pakene Kiinaan. Nuorten perheiden pitäisi kuitenkin saada kunnollinen toimeentulo työstään. Perheviljelmät eivät saisi muuttua ulkomaisella halpatyövoimalla hoidetuiksi suurtiloiksi, jollaisista on esimerkkejä ulkomailla”. SUVANNON SEUTU 6 N:o 4 Käkisalmen matkalla porauduttiin pintaa syvemmälle K un matkaoppaina ovat geologi ja arkeologi, niin reissussa pureudutaan kirjaimellisesti pintaa syvemmälle. Näin kävi myös Suvannon seudun säätiöiden ja seurojen yhteismatkalla Käkisalmessa – infoa alueen historiasta kuin myös nykypäivästä saatiin ylenpalttisesti. Käkisalmi-säätiön puolesta matkajärjestelyistä vastasivat säätiön pj. Erkki Heiskanen ja sihteeri Marja Huovila. Myös he kertoivat Käkisalmen ja säätiönsä vaiheista. Etukäteismateriaaliakin oli saatu kuin myös tietoa teoksista, joista kukin lisäaineistoa voi ammentaa. Mm. Karjalan synty;Viipurin läänin historia on yksi tietopankeista. Reissussa oli noin 25 matkalaista edustaen Käkisalmen lisäksi Metsäpirttiä, Vpl. Pyhäjärveä, Rautua, Räisälää, Sakkolaa ja Vuokselaa. Järjestäjille kiitos hyvin organisoidusta, yhteistyötä lujittaneesta nelipäiväisestä tapahtumasta. Käkisalmen ja muunkin Kannaksen maaperätutkimuksia yms. historiaa valotti geologian professori Matti Saarnisto. Arkeologin näkökulmia antoi FT Aleksandr Saksa. Muinaisilla asuinpaikoilla vierailtiin vajaan tunnin venematkan päässä Käkisalmesta, Vuoksella sijaitsevassa Suotniemen saaressa. Siellä nähtiin mm. kuppikivet, uhrikivet. Saaressa on sijainnut myös fajanssi- eli keramiikkatehdas. Käkisalmen linnassa kuultiin sen historiasta ja saatiin tutustua linnanmuseoihin pystytettyihin näyttelyihin museonjohtaja Maria Likhajanja amanuessi Valentina Kolenkovan johdolla. Myös Käkisalmen hautamuistomerkeillä käytiin laskemassa kukkatervehdykset. Konevitsan luostarisaarella saatiin ihailla kirkkoa, jonka alakerta on kunnostettu entiseen loistoonsa, yläkerran osalta työt ovat vasta alkuvaiheessa. Osa matkalaisista patikoi saarta ristiin Matti Saarnisto (vas.) ja Aleksandr Saksa olivat käveleviä tietopankkeja. Tässä esitelmän pidossa maastokäynnillä Suotniemen saarella. rastiin paikallistaen vanhoja rannikkotykistöasemia komentajakapteeni Jukka-Pekka Mustosen johdolla. Rautu-sukuinen Mustonen piti aiheesta myös esitelmän linja-automatkan aikana, ja myös everstiluutnantti evp, käkisalmelaisjuurinen Jukka Sihvo käsitteli puolustusvoimien toimintaa. Muutkin matkalaiset kävivät välillä kertomassa oman asiantuntemuksensa mukaisia tietoja muulle ryhmälle. Matkaan kuului yhteisillallinen Käkisalmen museonjohtajan ja kaupunginjohtajan kunniottaessa tilaisuutta läsnäolollaan. Käkisalmen kaupunginjohtaja oli monelle jo ennestään tuttu, aikaisemmin Kaarlahden kunnanjohtajana työskennellyt Oleg Romadov. Hän on mm. edesauttanut Keljan patsashankintaa Kaarlahden kiviveistämöltä. Paluumatkalla, joka oli kaatuneiden muistopäivä 16.5. käytiinkin Sakkolan Keljassa laskemassa sodan uhrien muistopatsaalle suvantolaisten yhteinen kukkatervehdys. Pieni pysähdys ennätettiin tehdä myös Kiviniemessä, missä Aleksandr Saksa johdatti halukkaat katsomaan Kiviniemen muinaislinnan paikkaa, mikä löytyi ryteikköisestä maastosta pienen rämpimisen jälkeen. Suotniemen kuppikiville keväisen uhrin antoivat Jukka-Pekka Mustonen (vas.) ja Antti Hynnä. Uhrilahjana tilkka vodkaa ja kolikoita. Kiviniemen muinaislinnan paikalta löytyy mm. jäänteitä vanhasta vallihaudasta. Suvannon seudun pitäjäyhteisöt kokoontuvat seuraavan kerran Lempäälässä 26.9.2010 Vpl. Pyhäjärvi-Säätiön toimiessa tapaamisen isäntänä. Marjo Ristilä-Toikka N:o 4 SUVANNON SEUTU 7 Käkisalmen linnanpihalla kuultiin historian havinaa aurinkoisessa toukokuun säässä 2010. Käkisalmen linnan museon amanuessi Valentina Kolenkova esitteli uusia näyttelytiloja. Sakkola-Säätiön edustajat Hannu J. Paukku ja Aila Alanen tervehtimässä Käkisalmen kaupunginjohtaja Oleg Romadovia (ist. keskellä) Käki-Säätiön muistokivi toisessa maailmansodassa kaatuneen 105 käkisalmelaisen muistolle. 8 SUVANNON SEUTU N:o 4 Sodan uhreille viime kesänä ErP6:n Perinneyhdistyksen ja yhteistyökumppaniensa kanssa pystytetty Keljan muistopatsas oli vankasti paikallaan Sakkolassa Keljan Runteenmäellä. Suvannon seudun pitäjäyhteisöjen edustajat laskivat patsaalle muistokukkaset Kaatuneiden muistopäivänä 16.5.2010. Kuva: Tuisku Jouko. Nykyaikaisia kulkupelejä on jo Konevitsan luostarin munkkienkin käytössä, paikalla nähtiin ajokkeja mönkijästä maastoautoon. Kuva: Taisto Virkki. Konevitsan luostarin pääkirkko on jälleen loistossaan, ja restaurointityöt jatkuvat vielä yläkerrassa. N:o 4 SUVANNON SEUTU 9 Karjalan arkeologi Aleksandr Saksa Ei mennyt elämä hukkaan I nkeriläinen arkeologi, FT Aleksandr Saksa on tehnyt kaivauksia pitkin Karjalan kannasta. Hän oli mukana asiantuntijana Suvannon seudun pitäjäyhteisön matkalla Käkisalmeen. Matkan aikana tutkija totesi elämäntyöstään, että ei mennyt elämä hukkaan. Hän oli myös tyytyväinen perheen mahdollisuudesta olla muutaman vuoden ajan Suomessa sodan aikana. – Vanhemmat sisareni syntyivät 1939 ja 1943 Inkerissä. Talvella 1943–44 perheemme tuli Suomeen. Sodan jälkeen luvattiin että inkeriläiset saavat palata kotiseudulleen. Perheemme yritti paluuta v. 1948, mutta heitä ei päästettykään Inkeriin, vaan vaunut lukittiin ja heidät kuljetettiin Novgorodin alueelle, kertoo Aleksandr. Aleksandr on syntynyt Petroskoissa, mutta aikanaan perhe pääsi lopulta Inkeriin Kupanitsan Korkan kylään, missä hän muistaa olleen sotatarvikkeita 60-luvulla vaikka kuinka paljon, mukana myös käyttökuntoisia. – Melkein joka kylässä oli hautakumpuja, joiden kansan suussa sanottiin olevan “ruotsalaisia hautoja”. Todellisuudessa ne olivat peräisin 1300-luvulta, kuvailee Aleksandr, jota historia kiinnosti jo 60-luvulla koulun alkaessa. Tuleva arkeologi sai nauttia hyvän historianopettajan opetuksesta. Hänen isoisänsä oli saanut sotareissuillaan Yrjön ristin, minkä Aleksandr antoi opettajalle. Hän toteaa tulleensa sen hinnalla arkeologiksi. – Neuvostoaikana (70-luvulla) Pietarissa oli työläisten tiedekunta, jonka tavoitteena oli nostaa yliopistoon pyrkijä sellaiselle tasolle, että hän kykeni siellä opiskelemaan. Pääsin 14 pyrkijän joukosta yksin opiskelemaan arkeologiaa. Koska osasin suomea, sain teemaksi Karjalan, jonka venäläiset sanoivat olevan “Schwindtin kalmisto”. Silloin oli edullista olla suomalainen niin yliopistossa kuin muutenkin, koska heitä arvostettiin. Inkeriläisen Aleksandr Saksan väitöskirjat (1998) käsittelivät Karjalan rautakautta. Hän valmistui Venäjällä vuonna 1984 kandidaatiksi, mikä vastaa lännessä tohtoria, tohtoriksi Joensuussa v. 1998 ja Venäjällä vuonna 2007. Venäjän tiedeakatemia, Novgorodin yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto Joensuussa ovat Karjalan arkeologiaa tutkivan Saksan toimipisteitä. Kaivauksia hän on tehnyt pitkin Karjalan kannasta, mutta erityisesti Viipurissa, Käkisalmessa ja Räisälässä. Kullervo Huppunen Aleksandr Saksa (oik.) Käkisalmen linnapihalla. Kuulolla Anja Kuoppa ja Markku Nurmikari, J-P Mustonen sekä Jukka Sihvo ja Leena Oikarinen. 10 SUVANNON SEUTU N:o 4 Vuoksela-Seura vietti 60-vuotisjuhlaa P erinteiset juhlallisuudet 6.6.2010 alkoivat juhlajumalanpalveluksella Hattulan Pyhän Ristin kirkossa, jossa liturgina toimi Hattulan kirkkoherra Satu Holm ja saarnan piti 2,5 päivän ikäisenä kesällä 1944 Vuokselasta evakkoon lähtenyt rovasti Seppo Komonen. Seppeleet laskettiin Hattulan uuden kirkon hautausmaalla sankarivainajien ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkeille. Sen jälkeen siirryttiin Parolan Lukion ja Yhteiskoulun tiloihin, jossa Hattulan kunta oli järjestänyt ruokailun ja kahvitarjoilun. Parolan Lukion uudet ylioppilaat olivat saaneet lauantaina lakkinsa, kun seuraavana päivänä samaisessa juhlasalissa sunnuntaina 6.6.2010 vietettiin Vuoksela-Seura ry:n 60-vuotisjuhlaa. Koristeina juhlapaikalla lauantaipäivältä olivat valmiina keväiset vehreät koivut ja kauniit kukka-asetelmat. Ennen vuosikokouksen alkua vastaanotettiin useita onnitteluita. Viralliset vuosikokousasiat käsiteltiin Hattulan kunnanjohtaja Martti Puran toimiessa kokouksen puheenjohtajana. Varsinaisen 60-vuotisjuhlan alkaessa väkeä tuli lisää juhlasaliin ja keskityttiin kuuntelemaan ja nauttimaan juhlaohjelmiston annista. Taisto Virkki Rovasti Seppo Komonen lähetti seppelpartiot matkaan. Vas. Seppo Komonen, Kauko Komonen, Anu Pirttilahti, Tapio Sihvo ja Ebba Penttilä. Hattulan seurakunnan hallinnassa oleva Vuokselan seurakunnan ehtoolliskalusto oli alttarilla nähtävänä. Juhla aloitettiin Karjalaisten laululla, jonka jälkeen seuran puheenjohtaja Tapio Sihvo toivotti osanottajat tervetulleiksi 60-vuotisjuhlaan. Hattulan seurakunnan kirkkoherra Satu Holm toivotti juhlaväen tervetulleeksi kirkkoon. Juhlapuheen piti Karjalan Liiton liittovaltuuston 2. varapuheenjohtaja Maija-Liisa Lindqvist. Puheen sisältö oli tunteikas karjalaisuuteen liittyvä koskien menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Karjalan Liiton 70-vuotistapahtumat ja Karjalaiset laulujuhlat Helsingissä olivat myös puheessa mukana. Juhlapuheen tarkempaan sisältöön palataan ensi numerossa. Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Martti Pura ja sihteerinä Ebba Penttilä. Hyväksyttiin vuoden 2009 tilinpäätös, vuoden 2011 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä päätettiin henkilövalinnoista erovuoroisten osalta. N:o 4 SUVANNON SEUTU Oopperalaulaja Raimo Mero esiintyi jo jumalanpalveluksessa ja juhlassa hänen komea tenoriääni kaikui salissa. Hän esitti laulut Giuseppe Verdin ”Synnyinmaani, sä kallehin” ja Oskari Merikannon ”Laatokka”. Häntä säesti Minttu Siitonen. Minttu Siitonen on aloittanut pianonsoiton opinnot jo 6-vuotiaana Lounais-Hämeen Musiikkiopistossa. Sibelius Akatemian nuorisokoulutukseen hän lähti 16-vuotiaana ja syksystä 2008 alkaen hän on opiskellut musiikin maisteritutkintoon tähtäävässä esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa opettajanaan professori Liisa Pohjola. Hän esitti Frans Liszt : Poloneesi nro 2 E-duuri. Marjukka Suonio, kirkkoherra Antti E. Haikarisen tyttärenä, toi omat ja veljensä Antti Johannes Haikarisen, joka asuu Kesälahdessa, terveiset tähän 60-vuotisjuhlaan. Hän muisteli osallistumistaan Vuokselan Pitäjäseuran 20-vuotisjuhlaan 31.5.1970 Kalvolassa isänsä Antti E. Haikarisen mukana. Tämä juhla jäi hänen isänsä viimeiseksi kirkkojuhlamatkaksi hänen kuollessaan kesällä 1970. Isäni toimi Vuokselan kirkkoherrana vv. 1936 – 46 ja ne ajat olivat hänelle ja seurakuntalaisilleen yhdistäviä ja mieliinpainuvia. Vuonna 1946 hän siirtyi Kesälahden kirkkoherraksi, mutta Vuokselan väki oli edelleen lähellä hänen sydäntään. Marjukka Suonio esitti lämpimät onnittelut ja toivoi menestystä Vuokselamuistelujen eteen tehtävälle työlle. 11 Vapaan sanan aikana kunnanjohtaja Martti Pura toi Hattulan kunnan ja kuntalaisten lämpimät onnittelut juhlivalle seuralle. Hän toi myös tuoreet terveiset Vuokselasta ja nähnyt monen tutun henkilön entiset kotimaisemat. Luonnonkauneus ja viljavat maisemat olivat tehneet häneen syvän vaikutuksen. Yhtään kylvettyä viljamaata hän ei nähnyt Vuokselassa. Nykyisten isäntien saamattomuutta hän kauhisteli. Yhtään mitään ei olla saatu aikaiseksi 70 vuoteen. Millainen mahtaisi olla Suomi tänä päivänä, jos alue olisi kuulunut meille. Varmasti olisi aivan toisenlainen Suomi kyseessä. Toisellekin matkalle hän lupasi mennä. Lopuksi hän totesi vuokselalaisille, että olette aina tervetulleita Hattulaan. Juhlan juonsi Petri Liski kuulijoihin menevällä huumorillaan saaden kuulijat hyvälle mielelle. Hattulan viihdesoittajat johtajana Anita Lehto säestivät alkulauluna yhteisesti lauletun Karjalaisten laulun ja lopuksi esitetyn Hämäläisten laulun. Lisäksi he esittivät ohjelman aikana mm. Perttu Hietasen ja Taisto Wesslin ”Nocturne”. JATKUU seuraavalla sivulla SUVANNON SEUTU 12 N:o 4 Hattulan viihdesoittajien tunteikasta soittamista kuunneltiin moneen otteeseen. Myös sikermä sota-ajan laulujen sävelmät; ”Kirje sieltä jostakin”, ”Särkyneitä toiveita” ja ”Äänisen aallot” herättivät monelle entisiä haikeita muistoja mieleen. Vpl. Pyhäjärvi-Säätiön tervehdyksen toi säätiön hallituksen puheenjohtaja Yrjö S. Kaasalainen. Hän korosti yhteistyön merkitystä eri pitäjäseurojen ja säätiöiden kesken. Samoin hän piti tärkeänä myös hyvien suhteiden ylläpitämisestä nykyisten entisten kotiseutujen hallintoviranomaisten kanssa. – En tunne katkeruutta naapureita kohtaan. Ollut mikä ollut, mennyt mikä mennyt. Vääryys on kuitenkin tapahtunut, sehän on selvä asia. – Suvannon seudun yhteisöjen yhteistyö mm. vuokselaisten mukanaolo viime vuosien aikana on ollut antoisaa. Hän toivotti onnittelut Vuoksela-Seuralle todeten ”ei kun vaan toiselle kierrokselle”. Seuran hallituksen varapuheenjohtajan Kauko Komosen (edessä) päätössanojen ja kiitosten jälkeen tilaisuus päättyi yhdessä laulettuun Hämäläisten lauluun. Pitäjämme internetissä www.metsapirtti.net www.sakkola.fi www.vuoksela-seura.fi N:o 4 Yhteistyössä on tulevaisuuden avaimet ... ”Aikaa on kyllä riittävästi edessäpäin, mutta ikä loppuu” sanoi tässä päivänä muutamana eräs tuttuni ilmeisesti huumorimielellä tavatessani hänet kauppaostoksilla. Olen huomannut itse, että iän myötä vaikka nuoruuden innokkuutta ja räväkkää asioihin paneutumista ehkä ei ole enää entisee viisii, niin turhat koukerot ja mutkat ovat jääneet pois. Sanottakoon sitä vaikka elämänkokemukseksi. Toivon mukaan on edetty taidon ja tiedon hankkimisessa vaiheittain noviisista – edistyneeseen aloittelijaan – pätevään tekijään – taitavaan tekijään ja viimein päästy toivottavasti ekspertin asemaan. SUVANNON SEUTU Oli sitten kyse työstä tai harrastuksesta niin tavoitteita pitää olla. Joillekin sopii yksin ahertaminen ja toisille ei. Ryhmätyössä on voimaa, sanotaan. Kotiseututyön parissa työskentely on sekä yksilö- että ryhmätyötä. Entisajan asioiden tallentamisessa on kyse sekä yksilö- että ryhmätyöstä. Pitäjäyhteisöjen, säätiöiden ja sukuseurojen osalta jatkossa on yhä tärkeämpää laajentaa keskinäistä yhteistoimintaa. Olemme Vuoksela-asioita käsitellessämme huomanneet, että olemme saaneet naapuripitäjiemme yhteisöjen edustajilta henkistä pääomaa ja erilaisia virikkeitä. Keväinen yhteinen matkamme Käkisalmeen oli todella antoisa ja uutta tietoa antava kokemus. Kiitos Marjalle ja Ekille ja muille käkisalmelaisille asiantuntijoille, historian asiantuntijoillemme sekä myöskin kaikille matkaseuralaisille. Vuoksela-Seura ry täytti 6.1.2010 60 vuotta. Juhlimme tapahtumaa 6.6. Hattulassa ja toisaalla lehdessä on kuvakertomus tapahtumasta. Juhlaväkeä oli paikalla runsaasti. Ehdin tervehtiä ja vaihtaa kuulumisia monen kanssa, mutta moni ruuhkassa jäi jopa huomaamatta. Vuokselajuhlassa 6.6. 2010 tervehdyksiä vastaanottamassa seuran sihteeri Ebba Penttilä ja puheenjohtaja Tapio Sihvo. Onnitteluvuorossa Sakkola-Säätiön hallituksen pj. Hannu Turkkinen. Kiitokset kaikille tervehdyksiä esittäneille. 13 Kesään liittyy paljon tapahtumia ja tuttujen tapaamisia. Nauttikaamme Suomen suvesta ja pitäkäämme huolta itsestämme ja läheisistä. Tove Janssonin Muumipeikkoa siteeraten toivotan Hyvää Juhannuksen aikaa ja rentouttavaa kesää! Pään painan ruohikolle ja oion jalkojain. En jaksa pohdiskella, mä tahdon olla vain. Sen viisaammat voi tehdä, mä päivän kultaan jään. Mä tunnen kaikki tuoksut ja luonnon loiston nään. Taisto Virkki taistovirkki@gmail.com p. 0400-576722 Naapuripitäjien juhlia Räisälän pitäjäjuhlat pidetään tänä vuonna 3.-4.7. Euran koulukeskuksessa . Ylimääräisenä tapahtumana pidetään yleisön pyynnöstä lauantaina kello 14.00 alkava keskustelutilaisuus Elisenvaaran pommituksesta. Pääjuhlan vuoro on sunnuntaina klo 13.30. Juhlapuhuja tulee Kokemäeltä, agronomi, maanviljelijä ja kansanedustaja Juha Korkeaoja. Entisenä ministerinä ja puolustusvaliokunnan nykyisenä puheenjohtajana hänellä on varmasti laaja näkökulma myös karjalaisten kohtaloon. Vpl. Pyhäjärven pitäjäjuhlat vietetään Kauvatsalla 17-18. heinäkuuta. Juha Korkeaoja on kutsuttu juhlapuhujaksi myös Pyhäjärvijuhlille. Käkisalmi-säätiö vietti omat juhlansa Heinolassa 13.6. SUVANNON SEUTU 14 N:o 4 Vuokselan matka houkutti nuoria mukaan K ävimme keväisellä matkalla Vuokselassa 21.-23.5.2010. Ensimmäiset matkalaiset nousivat Linjaliikenne Kivistön autoon Tammelasta aamukuudelta, ja matka jatkui Forssaan, Lahteen, Hämeenlinnaan, Kouvolaan, Vaalimaan raja-asemalle – ja viimeinen matkaan tulija nousi autoon Viipurista. Näin oli 44 henkeä matkalla Vuokselaan katsomaan kotikontuja, missä äidit, isät, mummot ja papat ovat eläneet ja asuneet. Ensimmäinen pysähdys oli rajan jälkeen Kuusaan motelli, mihin jäi yksi matkalainen. Jatkoimme kohti Kiviniemeä, hetken pysähdyksellä Mannerheim-linjalla Muolaassa. Kiviniemessä katselimme koskea ja kauppoja sekä tapasimme paikallisia tuttuja. Illalla uni maistui. Aamulla 22.5. lähdimme linja-autola Vuokselan kierrokselle reittiä Räihäranta-Kontula-Kuninkaanristi-Vuokselan kirkkotie-Uusikylä. Vain yksi taksi lähti kohti Päiväkiveä ja Noisniemeä. Mukanamme ollut tulkki oli heidän matkassaan. Ensikertalaisen Leilan mummon ja papan ja hänen äitinsä – Irma Annikki Heikkonen – kotipaikka löytyi. Talossa asui paikallista väkeä. Kirkolle meni suuri joukko ja pääsimme tutustumaan kirkkoon ulkoa ja sisältä. Pidimme pienen hartaustilaisuuden ja lauloimme sankarihaudalla suvivirren. Palatessa saimme kyytiin tulkin ja Noisniemen matkalaiset. Matka jatkui Uuteenkylään, jossa Raili ja Ritva Ensikertalaiset Vuokselassa, vas. Antti Vilmi 19 v, isä Jorma Vähä, Timo Vähä 13 v, Lauri Vähä 15v ja Juhani Vinnikainen 13 v. Poikien mummot ovat Helvi ja Martta, o.s. Vepsä. Johannes Kemiläisen Leo-pojan tyttäret olivat lähteneet etsimään esivanhempiensa kodin raunioita. Paluumatka jatkui takaisin Kuninkaanristiin. Matkalla selostimme kotipaikkoja, mistä lähti tie Alholaan, missä oli Hirvisaari, Uitinsalmi ja Ruokoniemi. Kuninkaanristissä pysähdyimme ja Simo Varpaan jälkeläisiä kävi tulkin avustuksella kotitaloa katsomassa. Vepsän tyttäret Martta ja Helvi jatkoivat Varpaalta edelleen mummolaan Filemon ja Hedvig Karosen taloon, mikä oli asuttuna. Meidät otettiin sydämellisesti vastaan ja toivotettiin uudelleen tervetulleeksi. Esittelimme matkalaisille Kuninkaanristiä, kunnan- ja kulttuuritalot ja vanhat kolhoosit sekä Ahtisaaren mummolan paikan, missä hän on pikkupoikana leikkinyt. Matka jatkui Kontulan kautta Räihärantaan. Kiviniemeläisellä Aleksanterilla on ikkunatehdas Tiinuksen paikalla. Leppäsen ja Karvisen talot ovat vielä pystyssä. Leppäsellä pidettiin välirauhan aikana koulua, kun Räihärannan koulu oli palanut 1939. Komosen tienhaarassa auto jäi parkkiin ns. Heikkosen aholle Tukialle lähtevään tienhaaraan. Noin 20-30 henkilöä lähti kiertämää Räihärantaa; Tukiat, Gardemeisterit, Käkönen, Uosukainen ja Vepsät monessa polvessa. Räihäran- taan oli rakennettu uusia taloja ja lisää oli rakenteilla. Entisen kotimme Vepsän tontilla oli valmiina kaksi taloa ja lisää kai tulossa, koska katerpillari tasoitteli uutta rakennuspaikkaa. Olemme ystävystyneet näiden uusien asukkaiden kanssa. Keskustelu oli helppoa ja he toivottivat näkevänsä meidät uudelleen. Matkalla oli useita ensikertalaisia, nuoria 13-vuotias viidennessä polvessa mummojen asuinpaikalla. Paluu takaisin Kiviniemeen ja ennen illallista lähdimme vielä Käkisalmeen, missä poikkesimme kaupoissa ja linnassa. Yksi ryhmä lähti paikallistaksilla Pyhäjärvelle, koska äiti oli Räihärannasta ja isä Pyhäjärven Musakanlahdesta. Mukana matkalla ollut Esko Mikkola tunsi Karjalan tiet ja paikat ja saimme koko matkan ajan hyvää tietoa. Paluupäivänä matkamme jatkui Valkjärvelle, jossa asunut Kyllikki löysi kotinsa. Menimme sitten kohti Äyräpäätä, kiersimme Muolaata Punnunksen kautta Ylä-Kuusaaseen. Äyräpään tie oli huono, mutta taitava kuljettajamme vei meidät onnellisesti perille. Kiersimme tunnin kirkkorantaa ja katselimme yli Vuoksen. Matka jatkui Sudenojalle, Hotakkaan ja Viipuriin. Sieltä Vaalimaalle ja rajamuodollisuuksien jälkeen koti-Suomeen. N:o 4 SUVANNON SEUTU 15 Metsäpirtin lapsia Matkalaiset Vuokselapuistossa sankarihaudalla. Matkalla oli mukana hyviä laulajia, puhujia ja vitsinkertojia, sekä tulkkina Liidia, joten kaikki sujui mallikkaasti. Kiitokset kaikille mukana olleille – ja ennen kaikkea teille nuoret ja ensi kertaa Vuokselan matkassa olleille. Olitte todella asiasta kiinnostuneita. Ei Karjalan heimo kuole, eikä vuokselalaisuus katoa. Suvannon Seutu: Sakkolan, Metsäpirtin ja Vuokselan pitäjälehti Kahdeksan numeroa vuodessa, vain 25 euroa / vuosikerta. TILAA OMA LEHTI! Martta Repo o.s. Vepsä Syksyllä 2010: VIIPURI TUTUKSI 22. – 24.10.2010 ”Sellanen ol Viipuri, karjalaisten kaupunki!” Lokakuussa lähdemme tutustumaan tarkemmin Viipuriin, pelkän ohikulkumatkan sijaan. Oppaana toimii Viipuriasiantuntija Leena Repo ja hänen johdollaan tutustumme historiallisen Viipurin tunnetuimpiin kohteisiin. Lähde mukaan matkalle! Kysy tarkemmin matkasta: Myllytie 58, 37370 NARVA p. (03) 373 7300 info@vesilahdenliikenne.net KuVi 4069/00/Mj www.vesilahdenliikenne.fi tai Hannu Turkkinen 040-5814398 hannu.turkkinen@kotiportti.fi Oomme lapsia Karjalan kannaksen Pirtin pitäjästä. Rajat oli meille rakennettu Raudusta Raasulista, Venäjän maasta mahtavasta ja laajasta Laatokasta. Pohjoisen puolella suojasi Suvanto suistollaan ja Taipaleen virraksi muuttuen teki seutumme kuuluksi kansalle. Siellä sotilaan kunto testattiin, 105 päivää kestettiin. Seutu tämä meille vain muistona on, nuoruusvuotemme vierivät pois, Kysynkin juhlakansalta, kuinka muistatte syntymäseutunne, sen kylät, tanhuat, tantereet ja leikkipaikkamme parhaimmat. Muistutan kylistä kymmenist: Kemppiläst, Taipaleest, Tapparist, Koukunniemest, Koselast, Haapsaarest, Hatakkalast, Korven kyläst Korholast, Raajusta rakkahasta, vauraasta Vaskelasta, Saaroisten savimaista ja Arkuntanhuasta. Se rantakylä oli rannalla ja toinen Viisjokivarressa. Kiirastulessa Kirvesmäki, mikä veljelle monelle ristin teki. Lapanainen laidassa Hytinahon, missä muori murheineen säkeitä kansalle teki, laulujansa lallatteli. Hän oli Larin Paraske, kova sana kulttuurin, koko kansan kasvattaja. Elää aina runoissansa. Ihminen hän yli muiden jätti muistoks aarteitansa meidän kaikkien käyttöön, surun, murheen poistajaks, ilonilmeen tuottajaks. Kannakselle kaakon kulmall seutu tämä jäänyt on, slaavilaiseksi muuttunut nimikin. Mutt meille aina se Metsäpirtti on. Mikko Torikka 16 SUVANNON SEUTU N:o 4 Juurakot saivat kyytiä Metsäpirtissä H elposti löytyi talkooporukka tänäkin keväänä hautausmaata ruokkoamaan. Matkalla oltiin kuuden hengen joukolla 7-10.5. Metsäpirtti Seuran puheenjohtajan, Kalevi Hyytiän, evästys oli saattaa lähinnä muistomerkkien ympäristön juhla-alue mahdollisimman siistiin kuntoon 3.7. pidettäviä pitäjäjuhlia varten. Talvi on sujunut hautausmaalla rauhallisesti. Naapuritalon nuori mies kävi tervehtimässä ja kertoi, että huligaanit on häädetty pois kunnan alueelta ja paikka on sen ansiosta säilynyt siistinä. Vain yksi luonnossa häviämätön muovikynttilä ja pari kukkalaiteen rankaa olivat muistuttamassa kävijöistä. Edellisistä raivaustalkoista on kulunut vuosi ja se kyllä näkyi. On ollut erittäin hyvä kasvukausi. Lisäksi maasta on tunkenut aivan uusi angervolajike, joka on valloittanut pusikoista vapautuneita alueita. Päätettiin repiä tai kaivaa juurineen muistomerkkialuueen ympäristössä rehoittavaa angervikkoa niin paljon kuin jaksetaan. No, siinä sivussa Tapani Myöhänen kaatoi kirveellään pari riukupuuta sekä leimasi koivikkoa myöhempää käsittelyä varten. Varhaiskevät on kokemuksesta hyvä aika hautausmaan raivaamiseen. Toisaalta, koska ruohokasvit eivät vielä olle heränneet ja lehdet ovat vasta silmulla, on vaikea muodostaa kokonaiskuvaa kasvuston tilasta. Iloksemme kunta oli tuonut paikalle traktorin peräkärryn, joka päivien aikana täyttyi kukkuroilleen. Näin alue jäi tavallista siistimpään kuntoon, kun sieltä lähdettiin. Kunnan edustajana Valentina Lestnikova kävi talkoolaisia tervehtimässä. Kunnalta tuli kutsu osallistua 9.5. vietettävän sankarien päivän juhlintaan Viisjoella sijaitsevalla muistomerkillä. Ryhmämme jakautui siten, että miehet jäivät tekemään töitä ja naiset valtuutettiin juhlimaan. Tekemistä riittää, toteavat Tapani Myöhänen, Risto ja Yrjö Koskinen sekä Helka Korpela 1918 muistomerkin kivijalan äärellä. Muistomerkin luona oli runsaasti pitäjäläisiä lapsineen. Lyhyiden puheiden jälkeen lapset esittivät lausuntaa. Seurasi kukkalaitteiden lasku muistomerkille ja lopuksi juhlaväki kävi viemässä omat kukkansa haudoille. Osa kukista oli neilikoita ja osa muovisia ikikukkia. Tunnelma oli välitön, aito kansanjuhla. Juhlinta jatkui kulttuuritalon edustalla. Työurakkaa kävi katsastamassa myöskin bussillinen Rautalammilta lähteneitä retkeilijöitä kirkkoherransa johdolla. He saivat kuulla toivomansa tii- viin infon entisestä Metsäpirtistä ja hautausmaasta. Työn lomassa käytiin myös retkellä aallonmurtajalla ja samalla hakemassa koivun oksia Kustaalan pojan, Viljo Hämäläisen, siunaus- ja muistotilaisuuteen. Näin voisi jatkaa Kalevi Hyytiä toivoi, että talkoolaiset arvioivat samalla miten hautausmaata tulee jatkossa hoitaa. Yksimielinen mielipide on, ettei hautausmaalle ole Kuulijoita ja ääntä riitti kansanjuhlassa kulttuuritalolla. N:o 4 SUVANNON SEUTU Talkoojoukko: Risto Koskinen, Tapani Myöhänen, uusi ystävä Timur, Yrjö Koskinen ja Helka Korpela. Edessä tulkkina toiminut Lida Buda ja talkoolainen Liisahelena Ståhle. Kuvat: Ilmi Pesonen. syytä tehdä minkäänlaisia istutuksia, jotka vaatisivat jatkuvaa huolenpitoa. Raivaamisella olisi hyvä saada alue sellaiseen kuntoon, että se olisi siisti mahdollisimman vähin ponnistuksin. Tässä vaiheessa se ryhmän mielestä edellyttää useampia talkoomatkoja kesän kuluessa. Talkooryhmän mielestä on tärkeää kuulla alan asiantuntijan mielipide, miten aluetta tulee jatkossa hoitaa. Tämän jälkeen, mahdollisesti hänen avustamanaan, voidaan laatia tarkempi suunnitelma jatkoa varten. Tällöin olisi myös olemassa pohjaa neuvotella kunnan kanssa tarvittavista toimenpiteistä. Olisi hyvä, että suunnitelma olisi kaikkien metsäpirttiläisten tahojen tiedossa, jotta retkeläiset oman aikataulunsa puitteissa voisivat, niin halutessaan, osallistua raivaamiseen. Kun talkoopäivistä on kulunut kuukauden verran, niin allekirjoittanut kävi toteamassa, että hautausmaa todella rehoittaa. Talkootyön jäljet vielä toki näkyvät, mutta rehevyys on kovaa kyytiä tunkemassa raivatuille poluillekin. Näyttää, että missä vain kasvustoa yritetään rajoittaa, niin siellä kohta on alaa valtaamassa uusia lajikkeita. On ollut hyviä kasvukesiä, siinä selitys ainakin osittain. Useampi talkoomatka kesässä parantaisi tilannetta. 17 Lida Buda, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, metsäpirttiläisten ystävä ja avulias yhteyshenkilö odottaa Metsäpirtin pitäjäjuhlaa ja monien ystäviensä tapaamista 3.7. Pyyntö Kun käytte retkillänne hautausmaalla, niin voitteko ystävällisesti jättää sinne itsestänne vain sellaisia jälkiä, jotka hajoavat luonnossa. Kynttilätkin ovat kuivaan aikaan vaarallisia. Kiitos! Kiitos Kiitos talkoomatkaa tukeneille metsäpirttiläisille yhteisöille: Metsäpirtin Peltosten sukuseuralle, Kirvesmäkikerholle, Turun seudun Metsäpirttikerholle sekä Tampereen Metsäpirttikerholle. Ilahduttavaa on, että eräät muutkin yhteisöt ovat luvanneet talkoita tukea. Ilmi Pesonen Avaralta näytti hautausmaan kulma ahkeroinnin jälkeen. Metsäpirttijuhlat lauantaina 3.7.2010. Hartaushetki ja kukkalaitteiden lasku uudella hautausmaalla klo 11 Puhe rovasti Pauli Tuohioja Kyläkulkue Lahjoitusmaatalonpoikien patsaalle. Kukkien lasku ja puhe Pitäjäjuhla Kulttuuritalolla Juhlapuhe rovasti Pauli Tuohioja Suomalaisten ja venäläisten esityksiä Kulttuuritalolla mahdollisuus ruokailuun. Yhdessäoloa Vorken rannassa. Metsäpirtin hautausmaan muistolehtojen rahaston tili: 435500-16875 Mietoisten Säästöpankki SUVANNON SEUTU 18 N:o 4 Metsäpirtti Sylvi Kekkosen lapsuudenmuistelmissa V Kirkonkylästä ja merkkihenkilöistä M etsäpirtin kirkko sijaitsi maantieteellisesti keskellä pitäjää. Kirkonkylän halkaisi maantie, joka haarautui kahdeksi; toinen vei hautausmaan ohi Hatakanmäelle, Paukunmäelle ja Joentaan kylään ja toinen naapuripitäjään Rautuun. Kirjassa puhutaan ”myllytiestä”, jonka mutkassa, matalassa rakennuksessa asuu venäläinen Juntson-niminen välskäri. Pitäjänhistoria arvelee, että hän on saattanut olla alkuaan lääkäri. Hän ei ottanut vakinaisesti sairaita vastaan, mutta antoi tilapäistä lääkäriapua tarvittaessa kananmunia ja metsämarjoja vastaan. Hän asui Lebedeffin talon alarakennuksessa. Tämä varakkaan Lebedeff-nimisen kauppiaanlesken upea talo sijaitsi tien toisella puolella. Kunta osti talon 1920-luvulla ja kunnosti sen kunnanlääkärin asunnoksi. Aleksander Lebedeffin viinakauppa, myöhemmin sekatavarakauppa lienee ollut Metsäpirtin ensimmäinen kauppaliike. Kun herra Juntsonin asumus nyt oli Lebedeffin talon alarakennus, juovat herra ja värlskäri kesäiltaisin teetä korkeitten vaahterain alla venäläiseen tapaan. Kivenheiton matkan kirkosta oli kievari, jota muistelija sanoo kylän remuisimmaksi paikaksi. Kylän henkilöistä mainitaan majatalon poika( Aapro Kuoppa), joka hoitaa myös matkailijoiden kuljetuksen Suvannon laivoille. Suomenmaa -teos vuodelta 1923 mainitsee, että Metsäpirtin kylässä oli yksi kestikievari. Kirkon ympärillä on kirkkotarha, sen ympärillä on luonnonkivistä rakennettu aita. Kirkon ympärillä olevan hautausmaan käytön oli senaatti evännyt ennen kunnan itsenäistymistä. Vuonna 1895 saatiin lupa uuden hautausmaan rakentamiseen. Tätä Sylvi nimittää oikeaksi hautausmaaksi ja se oli kirkolta noin kilometrin päässä Hatakkalaan vievän tien varressa. Koska kirjoissa puhutaan myllytiestä, niin on tietenkin myllykin, muistelijan mukaan väriltään punainen. Kysees- sä on jauhomylly, joka kävi vedellä eli käytti hyväkseen Viisjoen putousta. Viisjoki lähtee Inkerin puolelta Lempaalan järvestä kierrellen Korleen-Haapsaaren-Joentaan-Viiskjoenkylä ja Koselan kylien läpi laskien Eevalan kylän kohdalla Taipaleenjokeen. Vähän matkaa myllystä ylöspäin, lähellä punakaiteista siltaa on Kylän kauppa. Kertomuksessa ”Hiivanosto” kuvataan näin: ”Se myllykauppa on siellä oikealla puolella sivuitse kulkevaa tietä ja kyllä minun täytyy mennä sinne päin, kun minä kerran lupasin sen hiivan hakea. Sinne oikealle päin meneminen on niin vaikeaa sen takia, kun siellä on se harmaa kivisilta, jonka alle kylän pojat olivat keväällä kivittäneet minun kaikki kahdeksan ankanpoikaani.” Tämä hyvin holvattu kivisilta on rakennettu puron yli ja joka kylän viljelysmaitten takana yhtyy Viisjokeen. Kyseessä lienee Liin‘oja, joka kirkonkylän kohdalla laskee Viisjokeen. Kesän aikana tämäkin oja oli vain kuiva puronuoma. Sillan alla on heitteillä kylän lasten vakituinen, vilpoisa leikkipaikka. Näitä poikkisuunnassa virtaavia pieniä puro-ojia oli pitäjän alueella useita. Kirkon välittömässä läheisyydessä asuvat lukkari, suntio, pitäjän poliisi ja paras kuppari. Tunnistettavia henkilöitä on suntio, joka vuodesta 1903 oli suutari Simo Hatakka. Sylvi pitää kovasti suutarista, sillä suutari on luvannut tehdä kengät myös Sylvin nukeille ja sitä paitsi suutari kertoo hassuja juttuja. Vuoden 1902 paikkeilla kellonsoittajana oli Tahvo Kuoppa, kunnes tehtävä tuli Simo Hatakalle. Vuodesta 1905 toimi haudankaivajana Simo Susi. Lukkarina oli ensin Tahvo Kuoppa, sitten oli hänen poikansa Iivari ja vuodesta 1907 Johannes Korhonen Vesannolta. Kirkonisännän tehtävät tulivat myös räätäli Simo sudelle vuodesta 1905, hänen aikanaan suoritettiin pappilan rakennustyöt. Kirkonisäntää paljon tärkeämpää roolia näyttelee muistelmissa hänen vaimonsa Riikka, joka on kylän poliisia tarkempi järjestyksen ja tapojen vartija. Ensimmäiseksi poliisikonstaapeliksi oli vuosisadan vaihteessa nimitetty Salomon Kuoppa ja hänen jälkeensä Mikko Peltonen Viisjoelta ja Arvi Hyytiä Arkuntanhua 12:sta. Lisäksi pitäjässä oli posti, jota hoiti opettaja Eero Toivio. Puhelinkeskus oli kirkonkylässä. Humiseville puhelinpylväille pappilan lähelle olivat lapset antaneet nimet: Pönttöläinen ja Laulavainen. Kylässä oli myös kansakoulu. Ensimmäinen koulu oli perustettu kirkonkylään 1883, seuraava Saaroisten kylään 1907 ja Terenttilään 1908. Näin kertomuksessa ”Kylä”: Lapset jo sentään käyvät kansakoulua, helmi- ja rihvelitaulut eväspussin varusteiden joukossa. Pappi ajaa kinkereille lukkarin ja suntion kanssa ja kiertokouluja pidetään.” Kuppari, joka asuu päreillä vuoratussa mökissään, jää nimettömäksi. Muita pitäjän merkkihenkilöitä ovat KauppaHatakka, Talo-Hatakka ja majakanvartija. ”Pääsiäiskeinu”-kertomuksessa tapaamme ensimmäisen poliittisen henkilön, kirvesmiehen, joka sanoo itseään kunnan ainoaksi oikeaksi sosialistiksi. Hän on rakentamassa pappilan palvelusväen asumusta ja on ollut mukana suurlakossa. Hän nimittää itseään niin usein sosialistiksi, että lapset luulevat sitä miehen erisnimeksi. Lapsille hän tekee pääsiäiskeinun, nämä kun eivät pääse kylän pääsiäiskeinulle. Kylän lapsia tulee kuitenkin pappilaan keinumaan. Raija Haapsaari Kirjoittaja on Tampereella asuva kirjastoneuvos, joka on tehnyt laaja-alaisen työn tutkiessaan Sylvi Kekkosen kuvaamaa Metsäpirttiä 1900-luvun alussa. Sarjan aiemmat ovat on julkaistu Suvannon Seuduissa 5/2009, 8/2009 sekä 1/2010 ja 3/2010. N:o 4 SUVANNON SEUTU 19 Karjalaista ruokaperinnettä: Sakkolalainen kalasoppa H aparainen sijaitsi Vuoksen rantamilla, joten kalalla oli merkit tävä osuus paikkakunnan ruokataloudessa. Isänikin oli ollut intohimoinen kalastaja ja jo pikkupojasta asti. Itse aloitin onkimisen alle kouluikäisenä, samoin lapseni ja lapsenlapseni. Emme ehtineet kyllin usein merelle kalaan, joten toimme maitotonkalla kaloja merestä pihallamme olevaan lampeen. Siellä uiskentelee ehkä Suomen vanhimpiin lukeutuva ruutana, 1960-luvulla syntynyt kalavanhus, jota tosin ei koskaan syödä. Kala on kuulunut ruokavalioomme niin Sakkolassa kuin Halikossakin. Kalaa on suolattu, paistettu ja keitetty. Mielestäni on kalasoppa mitä parhainta herkkua. Tämän ohjeen olen saanut vuonna 1905 Sakkolan Haparaisissa syntyneeltä isältäni Toivo Kopperoiselta: 1 litra vettä, kalaa (ahventa, haukea, lahnaa, lohta ym.) sopivasti, 0,5 litraa pieniä perunakuutioita, 4 maustepippuria, 1 teelusikka vehnäjauhoja, pieneksi silputtua ruohosipulia, tilliä ja persiljaa, 1 voilla voideltu hapanleipäpala (näkkileipä), suolaa maun mukaan. Kalat perataan, fileoidaan ja säästetään maksat. Kalojen ruodot ja päät keitetään hiljaisella lämmöllä (kuori vaahto) noin 15 minuuttia. Liemi siivilöidään, kiehautetaan ja lisätään pienehköt pe- runakuutiot ja kylmään vesitilkkaan sekoitettu vehnäjauho. Melkein kypsien perunoiden päälle lisätään paloitellut kalat, maksat, voilla voideltu hapanleipäpala (näkkileipä), mausteet ja tarkistetaan suola. Mikäli keitto tuntuu liian sakealta, lisätään kiehuvaa vettä. Lopuksi loraus kermaa antaa keitolle maukkaan silauksen. Leipäpalan keitosta nosti aina isä ja jakoi sen tasapuolisesti aterioitsijoiden kesken, nyt kunniatehtävä on siirtynyt minulle. Valitkaa joukostanne leipäpalan jakaja, se luo tunnelmaa. Sitten keitto pöytään ja herkuttelemaan! Raili Leino (Kopperoinen) Salo, Sakkolan Haparaisista Romaaneja lahjoitusmaa-ajalta, osa II Orjavallan perintö V uonna 1920 ilmestyi Simo Erosen romaani ”Orjavallan perintö”, joka ei varsinaisesti kuvaa itse lahjoitusmaakautta vaan sen jälkeistä aikaa seurauksineen. Simo Eronen oli 1881 Juuassa syntynyt kansakoulunopettaja, joka oli Karjala-lehden toimittajana 1907-1910 ja toimitussihteerinä 1910-1914. Hän oli myös Inkeri-lehden vastaava toimittaja 19081918. Hän kuoli Kajaanissa 1936. ”Orjavallan perintö” sijoittuu aikaan ennen itsenäisyyttä ja paikallisesti johonkin huvilayhdyskuntaan ViipuriPietari-radan varrella. Eräs kirjan henkilöistä kuvaa tilannetta: ”Jaakko ajatteli mieli katkerana omaa elämäänsä. Oli hänkin maailmaa kokenut, mutta yhtä ja samaa olivat ne kokemukset alusta pitäen. Isä oli ollut niitä tavallisia orjavallan aikaisia talonpoikia, oli tehnyt vuodet ympäriinsä parhaat päivät ropottia hoviin ja väliajat kulkenut rehdinajossa perheensä henkipitimiksi. Ja kun orjavalta loppui hänen pikku poikana ollessaan, niin sama rahdinajo jatkui edelleenkin.” Kirjassa kuvataan kuinka talonpojat myyvät kokonaisia tiloja rakennuksineen päivineen pietarilaisille ”paremmalle väelle.” Yrittäjiä oli monenlaisia. ”Tämäkin myös oli ensimmäisten joukossa myynyt polkuhinnasta tilansa ryssälle, mutta ollen yritteliäämpi mies kuin naapurinsa, oli hän viimetingassa keksinyt itselleen mukiinmenevän liikealan. Hän kävi kesäaikaan ostamassa Metsäpirtin kalastajilta tuoretta Laatokan lohta hevoskuorman kerrallaan. Lohet hän kuljetti jäihin ja sammaliin pakattuna huvila-alueelle ja myyskenteli siellä huvilalta huvilalle ajellen. Talvella hän taas kuljetti Uudenkirkon rannikkokalastajien haileja Pietariin ja Kronstadttiin. ”Romaanin ukot ja tapahtumat muistuttavat kovasti Unto Seppäsen romaaneja vai olisiko päinvastoin, sillä ”Iloisten ukkojen kylä” ilmestyi vasta 1927. Kirjassa kuvataan myös Inon linnoituksen rakentamista, josta monet suomalaiset saivat leipänsä vähäksi aikaa. Linnoituksen rakentaminen aloitettiin Inonniemeen noin 25 kilometrin päähän Uudenkirkon kirkonkylästä syksyllä 1909 ja se kuului Pietarin puolustukseksi rakennettuun Pietari Suuren linnoitukseen, (toukokuussa 1918 venäläinen varusväki räjäytti osan laitteista poistuessaan linnoituksesta ja loput laitteista hävitettiin Tarton rauhansopimuksen perusteella). Patterin rakentamista on kuvattu seikkaperäisesti eri vaiheineen, hankintoja ja niihin liittyviä petkutusoperaatioita. Kukaan ei ajatellut huomispäivää. Vähemmän rikkaille venäläisille vuokrattiin omia asuntoja tai rakennettiin varta vasten ”lomamajoja”. Maitten viljely ja raivaus ei kiinnostanut, kun rahaa jokapäiväiseen tarpeeseen sai helpommallakin tavalla. Raija Haapsaari Kirjoitussarjan ensimmäinen osa on julkaistu Suvannon Seudussa 3/2010 20 Sakkolaseuran kirkkopyhä häämaratonkirkossa... S akkola-seura ry:n jokavuotinen kirkkopyhä vietettiin helatorstaina 13.5. tutussa paikassa, Vantaan Pyhän Laurin kirkossa. Kirkko on Tikkurilan seurakunnan ja Vantaan ruotsalaisen seurakunnan pääkirkko. Se on seissyt keskiajalta vanhan Turku-Viipuritien eli Kuninkaantien varrella. Kirkon 550-vuotisjuhlia vietetään 7.8.2010. Kirkko on pääkaupunkiseudun suosituimpia vihkikirkkoja, ja viime vuonna siellä vietettiin ensimmäistä kertaa hääyö-tapahtuma, vihkimismaraton, johon jokainen pari, jolla oli kuulutukset ja muut paperit kunnossa, voi tulla vihittäväksi ilman ajanvarausta. Viime vuonna 92 pariskuntaa käytti mahdollisuutta. Lisäksi kolme maistraatissa vihittyä paria sai kirkollisen siunauksen. Viimeiset parit vihittiin kello kahden aikoihin yöllä. Monet haluavat kirkkohäät, mutta eivät suurta juhlaa. Tänä kesänä vastaavaa tapahtumaa vietetään jo muuallakin Suomessa. Vantaalla se järjestetään 17.9.2010 klo 19.00 alkaen. Kappalainen Heikki Leppä, joka avusti nyt pastori Jarkko Korhosta alttarilla, on idean isä. Uruissa helatorstaina oli kanttori Iina Katila ja messussa Tapio Tuovila soitti G.P. Telemannin Fantasia viululle nr. 8, E-duuri, sekä muutakin. Viulu sopii tilaan erinomaisesti. Messun jälkeen veimme kukkatervehdyksemme Karjalan jääneitten vainajien muistomerkille sekä lääninrovasti Arvo Liesmaan (1906-1974) ja hänen puolisonsa Karin Liesmaan (1906-1993) haudalle. Arvo Liesmaahan oli talvisodan syttyessä Sakkolan seurakunnan SUVANNON SEUTU N:o 4 Kukkatervehdykset vietiin Karjalan jääneitten vainajien muistomerkille sekä lääninrovasti Arvo Liesmaan ja puolisonsa Karin Liesmaan haudalle. Kuvat: Teuvo Kuparinen. vt. kirkkoherra ja myöhemmin toimi Urjalan ja Tikkurilan seurakunnan kirkkoherrana. Huomionosoitusten jälkeen siirryimme kirkon vieressä olevaan Kahvitupa Laurentiukseen kirkkokahveille. Kahvitupa sijaitsee Hannusas -nimisessä talossa. Talo on mielenkiintoinen, koska se on kaksikerroksinen talonpoikaistalo, joka on siirretty keskikylältä ko. paikalle 1810-1811. Kaksikerroksiset ovat tavallisia Pohjanmaalla, mutta harvinaisia Uudellamaalla. Hannusaksen tontin ja siihen kuuluvat rakennukset Helsingin pitäjän seurakunta osti vuonna Sakkola-seuran väki viemässä kukkatervehdyksiä hautamuistomerkeille. 1952, koska halusi rauhoittaa kirkon lähiympäristön. Nykyään tilaa hallinnoi Vantaan seurakuntayhtymä vanhaa suojellen ja kunnioittaen. Kahveilla ”haasteltiin” ja laulettiinpa pari virttäkin. Eino Systä lausui Yrjö Jylhää ja muisteli opettajaansa Karin Liesmaata. Aurinkoinen päivä suosi tapahtumaa ja kaikki tuntuivat viihtyvät. Tavataanko jälleen ensi helatorstaina Vantaalla? Anni Purontaa N:o 4 ... ja kevätretki Kaisaniemessä Sakkola-seuran kevätretkellä jalkauduimme Helsingin ytimeen Kaisaniemeen. Ensin lounastimme vuonna 1827 perustetussa ravintola Kaisaniemessä, jossa ennen meitä ruokailleet mm. Eino Leino, Z. Topelius, J.L. Runeberg ja marsalkka Mannerheim, jonka Marskikabinetissa on edelleen jäljellä ovi, jonka kautta Marski pääsi kulkemaan salaa ravintolaan. Erityisesti alku- ja jälkiruokatarjoilut olivat tosi hyviä. Lounaan jälkeen tutustuimme Hellevi Kuupon johdolla Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan ja kasvihuoneisiin. Puutarha on perustettu jo 1833. Pietarilainen ylipuutarhuri suunnitteli koko alueen. Puiston portit ovat auki joka päivä kello 9.00-20.00. Kasvihuoneisiin pääsee muina päivinä paitsi maanantaina noin kello 16.00 asti. Niihin on pieni pääsymaksu. Puistossa on esillä noin 3000 lajiketta. Näimme Lasipalatsin salavan jälkeläisen, neidon hiuspuun, katsuran ja paljon muita puita. Opimme, että punaisella nimilapulla merkityt lajit ovat uhanalaisia omassa kasvuympäristössään. Keltainen lappu kertoi, että kasvi on hyötykäytössä. Ulkona kierreltyämme astuimme sisään kasvihuoneisiin: orkideahuone, kaktushuone ja monta muuta. Pyöreässä vesikasvihuoneessa meitä onnisti. Näimme Paranan jättilumpeen Victoria cruzianan kukan. Kukat ovat auki vain kahden yön ajan. Ensimmäisenä yönä ne ovat valkoisia ja toisena vaaleanpunaisia. Jättilumpeen lehtien läpimitta saattaa olla jopa 2,5 metriä ja se voi kannattaa noin 60-kiloisen ihmisen. Nyt tosin eivät lehdet niin isoja olleet. Lumme saatiin pelastettua toisena kasvina sota-ajan pommituksissa, jotka rikkoivat silloiset kasvihuoneet ja kasvit paleltuivat. Lumpeen seurana on esimerkiksi lootusta – intialaisten pyhää kukkaa, ja sivustalla kasvaa pesusienikurkkuja ja pallokurpitsaa. Päivä oli mielenkiintoinen, vaikka ehdimme vain raapaista laajan kasvikirjon pintaa. Tutkimista ja näkemistä riittää alueella moneksi päiväksi. Anni Purontaa SUVANNON SEUTU 21 Sakkolan pitäjäjuhlat Vesilahdessa sunnuntaina 1.8.2010 Vesilahden kirkossa klo 10.00 Jumalanpalvelus rovasti Leena Repo saarna, kirkkoherra Harri Henttinen liturgi, kanttori Satu Sointu-Siltala Seppeleen lasku Vesilahden yläasteella klo 11.30 ruokailu - Kasarmila-Valkjärvi-Viiksanlahti -kyläkirjan julkaisu klo 13.00 päiväjuhla - Narvan soittokunta - yhteislaulu - tervetulopuhe, puheenjohtaja Pekka Hinkkanen - lauluesitykset, Neliapila ja Musa-kuoro - juhlapuhe, kirkkoherra Harri Henttinen - torvisoittoa - historiaa Kurjen siivin, matkailuneuvoja Satu Karvinen - Evan ja Eliaksen kahvihetki, Teatteri Kurki - tervehdykset - päätössanat, pitäjäneuvos Yrjö Raaska - yhteislaulu, torvisoittoa - loppukahvit Myyntipöytä- esittelyvaraukset: Vesilahden Karjalaisten sihteeri Sirpa Himanen Majoitusmahdollisuuksia paikkakunnalla: Kinnarin Lomamökit tai Maatilamatkailu Ala-Orvola TERVETULOA - Vesilahden Karjalaiset ry Vesikasvihuoneessa meitä onnisti. Näimme Paranan jättilumpeen Victoria cruzianan kukan, joka on auki vain kahden yön ajan. SUVANNON SEUTU 22 S N:o 4 Mistä Sudenhäntä sai nimensä? udenhäntä Sakkolassa on kylän nimenä todella huvittava. Puskaradio kertoo, kuinka vuosidadan (1800-1900) vaihteessa susilaumat olivat pelottavia. Öisin ne uskaltautuivat ihmisten pihapiiriin. Etenkin lasten oli oltava aikuisten valvonnan alaisina. Metsästäjät taas saivat lisäansiota, sillä suden nahkasta maksettiin hyvä hinta ja suden turkit olivat arvokkaita ja kalliita – eihän niitä nähty kuin herrojen päällä. Turkit olivat heille kuin elinehto, kun he kovilla talvipakkasilla joutuivat tekemään pitkiä matkoja virkatehtävien vuoksi reessä istuen, pollen porskuttaessa tuulessa ja tuiskussa. Kylä Sudenhäntä on saanut nimensä, kun ampujan luoti ei osunut suteen kuolettavasti, vaan suden juoksu vain hidastui. Metsästäjä tavoitti suden ja tarttui kaksi käsin häntään. Sudella kuitenkin oli vielä voimia pakoon, mutta häntä jäi ampujan käsiin. Tämä kuulemma sattui sillä kyläaukealla, jossa on vaan kolmen talon tilukset. Tarua vai totta? Sudenhännän kylä sijaitsi kauniilla paikalla Suvantojärven rantamaisemassa. Sudenhäntä oli lapsuuteni ja nuoruuteni kotipaikan nimi. Siellä oli hyvä asua, paikka oli kappale kaunista Kannasta. Muutimme Sakkolan Lapinlahdesta Sudenhäntään 1926. Kyläksi tätä paikkaa ei voinut sanoa verrattuna Rajamäkeen ja Röykkylään. Matkaa Sudenhännästä näihin kyliin oli noin kaksi kilometriä Kiviniemeen päin ja Suvannon rannan suuntaan. Vastasuuntaan Mönkköön ja Ojaniemeen oli saman pituinen matka. Sudenhännässä oli vain kolme taloa. Johannes Sipiläisen talo oli vauras ja asuinhuoneet isot, maanviljelysvaltainen tila. Lisäksi viljelyksen ja karjanhoidon rinnalla isä Johannes ja Vilhopoika välittivät niitä kuuluja Sakkolan rotuporsaita, joita kävivät kaupalla kautta Suomen. Toinen talo oli Matti Sipiläisen. Matti kutsuttiin naapureiden kesken “vanha setä”. Hän saavutti kunnioitettavan elonpäivien määrän, 82 vuotta. Hänes- ”Metsästäjä tavoitti suden ja tarttui kaksi käsin häntään.” tä jäi lapsen mieleen sellainen vanhan ja hyvän sedän kuva. Matti Sipiläinen oli maanviljelijä, mutta erikoisesti hyvä ja tuottava oli hänen puutarhansa. Puutarha oli aidattu korkealla ja tiiviillä pystyaidalla, esteeksi omenavoroille ja viattomille pupujusseille. Aita suojasi kovilta tuulilta myös näitä tuottoisia omenapuita. Syyskesällä kun omenasato alkoi kypsyä, niin vanha setä tulla töpsytti meille Ahopellon poikki, ”tuon vanhan veräjän”. Käsivarsillaan hänellä oli pieni ”naperkkakori”. Kun näimme sedän tulevan, niin meille lapsille tuli jo hyvä mieli, sillä tiesimme, että naperkassa oli ne maan makoisat omenat: sokerimirona, valkeakuulas, punaposkiset kaneliomenat yms. Setä oli myös kuuluisa katajatöistään ja pääsimme joskus sedän puuverstaaseen. Siellä tuoksui kataja. Kiulut, saavit, “voilahantkat”, oli kaikki taidolla tehty. Eivät varmasti “mehineet”. Kolmas oli Tuomas Kuparisen talo, joka oli korkealla mäellä ja suuren kuusen katveessa. Näköala pihasta oli kaunis ja avara, yli Suvannon kirkon puolelle. Vastarantaa sanottiin Virkinrannaksi. Suvantojärvi oli siitä erikoinen, että se oli pitkä ja kapea ja järvi halkoi pitkän Sakkolan pitäjän – ja halkoo vieläkin. Niinpä hovinkyläläiset ja petäjärveläiset tarvitsivat kesällä ylisoutajaa asioidessaan kirkonkylässä. Kyllä laivakin kulki, Saimaa-nimisen muistankin, mutta eihän aikataulu kaikille sopinut. Niinsä isäni ”völjäsi” ja oli aina valmis lähtemään yöllä tai päivällä soutamaan yli Suvannon. Tuomas tunsi ilmavirrat ja pohjavireen, milloin milläkin tuulella ja varmuudella oli airoihin tartuttava. Veneiden piti olla ”vakovat”. Kotona oli iso tupa, joka talveksi muuttui veneveistämöksi. Iivari-veljeni käsistä syntyivät veneet, kirkko- ja työreet sekä kaikki, että kotitaloudessa tarvittiin puusta tehdä. Maanviljelyksen ohella isä teki suutarintöitä, etenkin talvella jäi aikaa – ja tuvassa surisi myös ”vokki” ja kevätpuolella paukkuivat kangaspuut. Näin oli monessa muussakin talossa, kun elettiin luontaistaloutta. Sudenhäntä oli lapsuuteni ja nuoruuteni paras paikka. Laina Nuora o.s. Kuparinen Lapsuuden koti Sudenhäntä, Tuomas Kuparisen talo N:o 4 SUVANNON SEUTU Hovinkylä-Ojaniemi -kirjaan kootaan aineistoa S akkolasta on jälleen vireillä uusi kyläkirja. Työryhmä on järjestäytynyt kokoamaan koulupiirikirjaa Hovinkylä-Ojaniemi. Mikäli aineisto saadaan riittävän ajoissa kokoon, on kirja tarkoitus julkaista ensi kesänä 2011. Vuosi on merkkivuosi, sillä Hovinkylä tulee satavuotiaaksi ja Hovinkylä-seura 90-vuotiaaksi. Kirjan aineiston pohjana on jo Hovinkylä-seuran kolme aiemmin julkaisemaa teosta, joista yhdessä on myös Ojaniemen asioita. Tuleva uusi kirja on tarkoitus tehdä kovakantisena ja samantyyppisenä kuin Sakkola-Säätiön aiemmin julkaisemat kyläteokset. Kirjatoimikunnan kokoonkutsujana on Soini Hartikainen. Toimikunnan muiksi jäseniksi on nimetty Seppo Jyräs Nokialta sekä ojaniemeläisjuuriset Maija-Liisa Lamppu ja Riitta Nikkonen Raisiosta, sekä Lempäälästä Antti Hynnä ja Marjo Ristilä-Toikka. Toimikunnan kokoonpanoa täydennetään tarvittaessa. Nyt on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että kaikki Hovinkylän ja Ojaniemen asioista tietävät ryhtyvät kaivelemaan arkistojaan, haastattelemaan sukulaisia ja etsimään kaikkea mahdollista tietoa kylän ja kyläläisten elämästä. Kirjakokoamisen tiimoilta on jo pidetty muutamia tapaamisia ja viritetty henkilöitä talkootyöhön. -MRT Tiedustelut mm. Soini Hartikainen, Jähkyentie 66, 14700 Hauho p. 0400 207 844, soini.h@gmail.com KIRVESMÄKIKERHOLTA KIRJAT Metsäpirtti Meille Rakas. Kaikki 4 osaa yhteensä 90 euroa Osat erikseen 25 euroa Eero Laurila: Talvisota, Taipale-Kirvesmäki 35 euroa Eero Laurila: Talvisota kuvateos, Taipale 40 euroa Kalervo Paukku: Kirvesmäki helmi Karjalan kruunussa 35 euroa Suvannon ja Taipaleenjoen kainalossa, kyläkirja 30 euroa Kempin Rykmentti 30 euroa Sotaorvon vala 30 euroa KARTAT Värikartta ja asukasluettelot, Taipaleenjoen tienoot 20 euroa Värikartta, taistelupaikat, Taipaleenjoen tienoot 20 euroa Metsäpirtin 3-osainen värikarttasarja kokonaan 30 euroa Osat erikseen 12 euroa Hintoihin lisätään postikulut. TILAUKSIA VASTAANOTTAVAT: Aulis Ukkonen 0400 522854, Mauri Ukkonen 050 9192629 Tapani Myöhänen 040 5747755 23 ValkjärvenViiksanlahdenKasarmilan kyläkirja julkistetaan Sakkolajuhlilla S akkola-Säätiön julkaisemasta kirjasarjasta seuraava teos on tulossa julki pitäjäjuhlilla Vesilahdessa 1.8. Kirja kertoo ”Vennäin Valkjärven”, Viiksanlahden ja Kasarmilan kylistä. Valkjärven rantamille rakennettu kasarmi toi alueelle väkeä eri puolilta Suomea ja samalla antoi elantoa paikalliskylien asukkaille erilaisten tarvikkeiden ja palvelujen tarpeen muodossa. Noin 400-sivuinen ”Kasarmin kainalossa” kertoo paikkakunnan elämänmenosta aina vuoteen 1944 saakka. Mukana on runsaasti valokuvia, ja karttojen avulla jokaisen kylät talot asettuvat paikalleen. -MRT Riiska ja Kiviniemi vuorollaan Myös Sakkolan Riiskan kyläkirja on tekeillä. Työryhmä on toimittanut aineiston taittoa varten, ja kokoaminen painottuu ensi syksyyn. Kiviniemestä tehdään myös oma kirjansa, vaikka alunperin sitä oli kaavailtu samoihin kansiin Kasarmilan kanssa. Aineiston runsauden vuoksi Kiviniemestä päätettiin kuitenkin kustantaa oma teos. Aineistonkeruu on parhaillaan käynnissä. -MRT 24 SUVANNON SEUTU N:o 4 Vuoksela-sarja jatkuu Kauko Kalervo Komonen – vuokselalainen koko sydämeltään Nuoruusmuistot ja evakkomatkat Vuokselassa, Päiväkiven kylässä, kotikammarissa Tahvo ja Hilja Komosen viidentenä lapsena 31.5.1930 syntynyt poika sai nimekseen Kauko Kalervo. Ei ehtinyt poika täyttää vielä ensimmäistä kymmentään kun kotikylästä oli lähdettävä. Vuoden 1939 Joulukuun 4. päivän aamuna klo 6 alkoivat lähtövalmistelut Komosen tuvassa.Isä lähti hakemaan hevosta Kymäläiseltä, niin kuin oli ennakkoon sovittu. Äiti hoiti aamutoimet navetassa. Vanhin sisar Eila, herätteli veljiään, valmisteli suuhunpantavaa nuoremmille sisaruksille ja autteli heitä matkapukineisiin. Kun äiti tuli navetasta maitoämpäreineen, pihalle karautti pitäjän poliisi ja suojeluskunnan vääpeli. “ Herran tähen, vieläks työ ootta tääl?” Samaan aikaan olivat maantielle lähdössä lähinaapurit, Romun perhe kuormineen. Viranomaiset pysäyttivät heidän pihastaan lähteneen toisen hevosen. Siihen kuormaan istutettiin Hilja Komonen seitsemän lapsen ja kiireesti kokoon kyhätyn eväsnyytin kanssa. Vastakkaisella Vuoksen rannalla paloivat Valkjärven kylät. Matka kohti Antreaa alkoi tuon erikoisvalaistuksen luomassa tunnelmassa. Hevosta lainaamaan lähteneestä isästä ei tuolloin tiedetty mitään. Perhe tapasi hänet vasta joulukuun lopussa Vilppulan Kolhossa. Siellä Komoset asuivat aina kevääseen 1942, jolloin he palasivat takaisin Vuokselaan. Komoset olivat saaneet kotinsa laajennuksen valmiiksi juuri ennen evakkomatkalle lähtöä. Kodista olivat nyt jäljellä vain rauniot. Uusi koti kerittiin hädin tuskin saada valmiiksi ennen vuoden 1944 kesäkuun 17. päivää, jolloin oli taas lähtö edessä. Nyt olivat vanhimmat lapset jo kylän karjanajossa. Vain neljä lasta, joista nuorin kahden päivän vanha, kulkivat perheen mukana hitaasti etenevää matkaa. Valpas nuorimies, 14-vuotias Kauko huomasi jossain levähdyspaikan läheisyydessä olevalla pellolla tutun näköisen lehmän. Sen kaulassa oleva lappu varmisti asian, oma Alpo- lehmähän se oli. Kantava lehmä oli väsynyt ja eksynyt kar- N:o 4 jalaumasta. Nyt sai Kauko ihan oman tehtävän; jatkaa matkaa lehmän kanssa kohti Ähtäriä. Kaukon lehmä sai vasikan evakkomatkallaan ja perhe tervetullutta maitoa, kun “ paimenpoika” lehmineen viikkojen taivalluksen jälkeen löysi perheensä Kosolan talosta Ähtäristä. Matkan kokemusten myötä lienee poika miehistynyt niin, että osallistui sitten jo talon maatalous- ja metsätöihinkin veljiensä kanssa. Suuren perheen heikot asuinolosuhteet vauhdittivat kuitenkin muuttoajatusta. Ähtäristä Komoset muuttivat Vehmaalle, Viirilään. Siellä perhe sai asuttavakseen talon, joka oli rakennettu isännän veljeä varten, joka oli kuollut jo ennen sotaa. Vehmaan aikaa Kauko muistelee vieläkin “ unelma aikana” ,heillä oli hyvä asunto, apua saatiin ja sitä myös annettiin. Omaa maata kuitenkin kaivattiin. Sitä löytyi Hämeestä. “ Kappeeraiteinen” toi perheen Forssaan ja sieltä kuorma-auto Tammelan Riihialhoon keväällä 1947. Pellot olivat Mustialan siirtolaisasutukseen luovutetuista maista ja pellolla yksi “sarrain”. Asuminen oli aluksi taas ahdasta, mutta omaa kotia rakennettiin.1948 valmistui asuinrakennus. Asuttiin taas pitkästä aikaa omaa taloa ja tilaa. Naapureista löytyi muitakin vuokselalaisia, mutta myös paikalliset nuoret alkoivat tulla tutuksi. Niinpä 1.3.1952. vietettiin Kauko Komosen ja hämäläistyttö Eila Sahurin häitä. Samoihin aikoihin hakeutui Kauko “ vieraan palvelukseen “. Nuori perhe kasvoi aikanaan kahdella tyttärellä. Nyt 58 vuotta kestänyt Kaukon ja Eilan yhteinen taival jatkuu rauhallisina eläkevuosina Forssassa, jossa Kauko on tehnyt myös pitkän ja ansiokkaan kauppiasuransa. Kaukon työsarka, luottamustoimet ja harrastukset Vuonna 1952 Kauko ”sai ottaa vastaan” omien sanojensa mukaan varastonhoitajan tehtävät Tammelan Osuuskaupassa. Kolmen vuoden jälkeen hän kokeili sitten itsenäisenä yrittäjänä maataloustuotekauppaa ja toimi sen jälkeen Maanviljelyskauppa Oy:n kiertävänä SUVANNON SEUTU maa- ja kotitalouskoneiden myyjänä Loimaan ja Forssan alueella 4 vuotta. 1.1.1960 alkoi yksityisyrittäjyys kodinkone- ja radiokauppiaana Forssassa, joka jatkui vuoteen 2006 asti. Parhaana aikana liikkeesä oli viisi myyjää ja kolme huoltomiestä. Kauko Komosen näkemyksen mukaan yrittäjyys vaatii työtä, sitkeyttä ja periksiantamattomuuttakin. Hän arvosti Expert- ryhmän edistyksellisyyttä, koulutusta ja tutkimustyötä. Eläkevuodet alkoivat 1995, jolloin liikkeen hoidon päävastuu siirtyi tyttärelle. Varsinaisen yrittäjäelämänsä ohessa Kauko Komosta ovat työllistäneet monet ammattialaan liittyvät luottamustoimet, joista esim. Forssan TV ja Radio OY:n hallituksen puheenjohtajuus 19612004 Valtakunnallinen Expert- ryhmän hallitus 1971-78 Radioliikkeiden Oy:n hallitus 1971-78 Radioliikkeiden liittohallitus 1969-78 Radioliikkeiden liiton Turun piiriyhdistyksen hallitus 8 vuotta ja lisäksi Radioliikkeiden Oy:ssä, Expert -ryhmässä ja Radioliikkeiden liitossa tilintarkastajana, Forssan Liikevartioinnin hallitus 1974-2007 Hän on ollut monessa taloyhtiössä hallituksen puheenjohtajana, hallituksen jäsenenä, ja tilintarkastajana sekä Forssan Yrittäjät ry:n hallituksen jäsen 14 vuotta, varapuheenjohtaja ja sihteerinä, Forssan Liikemiesyhdistyksen hallituksessa 10 vuotta , josta varapuheenjohtajana 4 vuotta, lisäksi tilintarkastajana. Aikaa on riittänyt myös Reservijärjestöille, Forssan Reservi Aliupseereille ja sotaveteraanityöhön. Pitkäaikainen jäsenyys Forssan Karjala Seurassa, Vuokselan-Seurassa ja Komosen sukuseurassa ovat väyliä karjalaisuuteen. Karjalaisuus elää Kauko Komosessa tunnetasolla, joka saa lähtemään kotiseutumatkoille ja kantamaan pitäjäseuran lippua vuodesta toiseen. Siihen tarvittava kunto on lähtöisin säännöllisestä liikunnasta. Kaukana eivät ole vuodet, jolloin mies hiihti 1000 km talvessa. Mieltä virkistää musiikki. 25 Kauko ei juhli merkkipäivänään, joten lämpöiset onnittelut ja onnentoivotukset seuraavalle vuosikymmenelle. Liehukoon Vuoksela-Seuran lippu korkealla kesäkuun 20. päivänä Helsingissä. Ansiomerkit: Radioliikkeiden Liiton kultainen ansiomerkki 1976 Suomen Yrittäjäin Keskusliiton hopeinen ansiomerkki 1978 Suomen Yrittäjäin Keskusliiton kultainen yrittäjäristi 1984 Reservin Aliupseerien Liittory:n pronssien Ansiomitali 1986 Ouuspankkijärjestön kultainen ansiomerkki 1991 Keskuskauppakamarin hopeinen ansiomerkki 1995 Etelä-Hämeen Reserviläispiirin kultainen ansiomerkki 2000 Reserviläisliitto ry:n Erikoisluokan Ansiomitali 2005 Karjalan Liiton kultainen ansiomerkki 2006 Kanta-Hämeen Sotaveraanipiirin kultainen ansiomerkki 2009 Tästä on hyvä jatkaa Ebba Penttilä naapurintyttö Päiväkivest KYSY MEILTÄ KARJALANMATKOISTA JA MUISTAKIN REISSUISTA Myllytie 58, 37370 NARVA p. (03) 373 7300, 040 716 6170 info@vesilahdenliikenne.net SUVANNON SEUTU 26 T Tupasvillan hahtuvat tuovat muistot mieleen upasvilla, se tuo mieleen Sakkolan Sipilänmäen, kesäisen lauantai-illan, savusaunan tuoksun, Suursuon usvan joka on laskeutunut valkoiseksi harsoksi. Tupasvilla on täynnä suon hajua, silmänkantamattomiin mättäitä ja kiireettömyyttä, pehmeitä askeleita. Siinä kaikessa yhdistyvät luonto ja kulttuuri. Se tuo mieleen menneen sukupolven, joka on saanut nauttia aidosta puhtaasta luonnosta lempeällä tavalla. Se on kuin äidin kutomat lapaset tai mummon hellät lämpimät kädet. Valkoiset tupasvillan hahtuvat ovat täyttäneet Suursuon kellanpunaiset muurainmättäät ja pehmeät sammalvuoteet, jotka syksyisin ovat punaisenaan kasvavien karpaloiden piilopaikkoja. Tupasvillaa on käytetty jo 1800-luvulta lähtien mm. kierteisen köyden raakaaineena, hirsirakentamisen eristeenä sekä tyynyjen ja peittojen täytteenä. Se omaa ilmataskujensa ansiosta jopa paremman lämmön kuin villa. Tupasvillaa ovat Suursuolta poimineet myös Karosen serkut, jotka ovat hypelleet mättäältä toiselle suonsilmäkkeiden yli ollessaan marjaisilla muurainmailla Sakkolan Sipilänmäellä. N:o 4 Ukkosen sukuseura ry (Sakkolan Koukunniemi, Pyhäjärven ja Sakkolan Lohijoki) Sukukokous ja sukujuhla on Kauttuan Klubilla (Sepäntie 3, 27500 Kauttua) 14.8.10 alkaen klo 13.00. Ruokailun hinta 21,5 euroa/aikuinen, lapset 4-12v puoleen hintaan, alle 4v ilmaiseksi. Kokouksessa ovat esillä sääntömääräiset asiat. Muu ohjelma koostuu arpajaisista, runoista ja musiikista. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 1.8.10 Raimo Honkasalolle p. 040 7208732 tai Tuija Ukkoselle p. 040-7534241. Tervetuloa sukulaisia tapaamaan! Sukuseuran hallitus Maire Kanervisto Lempäälän Karjalaseura järjestää kesäretken Kesäretki tehdään tänä vuonna Kangasalalle sunnuntaina 11.07., lähtö Lempäälän linja-autoasemalta klo 16.15. Ensin tutustutaan auto- ja tie-museo Mobiliaan, missä tapahtuu myös ruokailu. Tämän jälkeen siirrytään Ramppi-teatteriin, jossa esitetään Aulis Aarnion kirjoittama näytelmä ”Kuinka löytäisin sen laulun”. Väliajalla nautitaan kahvit. Lisätietoja ja ilmoittautuminen Anja Kauppiselle 040-7463112. Sakkola-Säätiön 60-vuotishistoriikki Kuvassa Karosen serkkuja v. 1930. Takana vas. Vilhelmin lapset Martti, Helvi ja Viljo. Edessä Aleksanterin tyttäret Maija (Maiju) ja Esteri sekä keskellä Hilman poika Kalervo Nuora. Lähes 100 sivua, värikuvin, 10 euroa kpl. Tilaa omasi! p. 040 730 2622 N:o 4 SUVANNON SEUTU 75 vuotta täytti Suoma Yrtti o.s. Leinonen, kotipaikka Turku. Hän on syntynyt Sakkolan Tikansaaressa 11.12.1934, vanhemmat Tyyne o.s. Pusa ja Jalmari Leinonen. 80 vuotta täyttää 16.6.2010 Eino Oskari Koppanen. Hän on syntyisin Sakkolan Luprikkalan kylästä, seppä Sylvesterin vanhin poika. Nykyisin asuu Pirkkalassa. Selma Jantunen o.s. Kärkäs täytti 92 vuotta äitienpäivänä. Hän on syntynyt Jääskessä, meni naimisiin vuokselalaisen Väinö Jantusen kanssa ja elivät kotitilasta lohkotulla osalla, kunnes sota karkoitti sieltä pois. Tämän muuton he tekivät kahteen kertaan, kuten niin monet muutkin karjalaiset. Lapset kasvoivat, lähtivät omille teilleen ja puoliso menehtyi sydänkohtaukseen. Nyt oma koti on tyhjillään, on aika asua hoivakodissa, sillä kaatumisen takia pyörätuoli sekä rollaattori 27 ovat välttämättömiä kulkuvälineitä. Onneksi oma koti on niin lähellä, että siellä voi pistäytyä tämän tästä. ÄitiSelma lukee paljon ja esimerkiksi Laila Hirvisaaren uusin kirja on aina ollut pukinkontissa, Suvannon Seutukin tulee luetuksi tarkkaan. Kuva on Hoivakoti Akseli ja Elinasta Hämeenlinnasta ja äiti-Selman takana on vanhin tytär Laila sekä hänen pojanpoikansa Samuli 13 vuotta. Laila Saario Punkalaitumen kirjastossa esillä karjalaisen kirjallisuuden näyttely Valmistuneita Mari Simelius-Hulmi on valmistunut ortopedian ja traumatologian erikoislääkäriksi Tampereen yliopistosta. Sitkeää kirurgiäitiä onnittelevat neljä tytärtä, aviomies ja lähisuku. Hänen äidinpuoleiset isovanhempansa olivat Alma ja Jalmari Kiiski Sakkolan Riiskasta. Onnittelee myös - mummi Marjatta Punkalaitumen kirjastossa on karjalaisen kirjallisuuden näyttely 07.6.-31.7.2010, avoinna kirjaston aukiolon aikoina. Näyttelyssä on esillä osa kirjaston yli 300 kirjan tarjonnasta, joka on vuosien myötä Punkalaitumen Karjalaisten ja Punkalaitumen kunnan yhteistyönä koottu. Samalla juhlistamme Karjalan Liiton juhlavuotta. Heinäkuun tarinakerho on su 18.07 klo 13 kirjastolla , samalla mahdollisuus tutustua näyttelyyn Lähemmin: Yrjö Pitkänen puh. 040 7260593 tai Pirjo Korkka-Vuorinen puh. 040 0717076. SUVANNON SEUTU 28 N:o 4 relleihin hän kiteytti muistojaan ja kaipuutaan kotiin, jota ei enää ole, jonka muistikuvakin katoaa siellä eläneiden mukana. Viljon Karjala oli polvihousupojan aurinkoisia päiviä, rantaleikkejä kimmeltelevän Laatokan äärellä, koulutie peltojen halki uudelta tuvalta Saaroisten kansakouluun. Myöhemmin Kämärällä olivat sodan jätteiden tarjoamat jännittävät leikit, joista hän Rauha siskonsa pojan, Vasken Manun, kanssa selvisi sillä kummallisella varjeluksella, mikä pieniä poikia tuntuu seuraavan. Viljo Hämäläinen in memorian Viljo Hämäläinen, 3.10.1931 – 6.5.2010, poistui keskuudestamme pitkän sairauden murtamana. ”Viljo valmistui Rauman seminaarista kansakoulunopettajaksi ja teki elämäntyönsä Turun kaupungissa teknisen työn opettajana useassa koulussa sekä Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa teknisen työn lehtorina. Viljo oli pidetty opettaja. Hän kohteli lapsia tasavertaisina keskustelukumppaneina, kannustaen ja aina pieteetillä. Hän ohjasi heitä koko elämän kestäviin harrastuksiin käden taitojen ja valokuvauksen parissa. Entiset oppilaat arvostivat Viljon avaamia uranvalintoja. Viljoa voidaan pitää yhtenä uuden uljaan peruskoulun luojista ja toteuttajista. Hän suunnitteli ja rakensi peruskoulun tekniseen työhön laitteita ja kirjoitti useita oppikirjoja. Hänessä yhdistyi harvinaisella tavalla materiaalin tarkka työstäminen, määrätietoisuus ja luovan taiteilijan ote. Viljo oli innovaattori, joka syttyi uusille ideoille, osasi oivaltavasti tulkita niitä ja soveltaa ne toimimaan käytännön koulutyössä. Hän oli täydellisyyden tavoittelija kaikessa, mihin ryhtyi”. Näin Viljoa luonnehti hänen ystävänsä ja työtoverinsa Tapani Kananoja. Ennen kaikkea Viljo oli metsäpirttiläinen Saaroisten Kustaalan rannasta. Synnyinseudultaan hän ammensi läpi elämänsä aineksia taiteeseensa. Pienoisveistoksiin, installaatioihin ja akva- Hän haastatteli sukulaisiaan ja keräsi huomattavan määrän muistitietoa kotiseudustaan. Hänen innostamanaan lähisukulaiset saivat kipinän omiin karjalaisiin juuriinsa. Tästä sai alkunsa muun muassa Vaskelan sukuseuran ansiokas kirjasarja. Omat muistonsa Viljo kiteytti Lapsuuden kylät -teokseen. Hän selvitti Turun Metsäpirttikerhon sihteerin Niilo Kiisken kanssa Saaroisten aallonmurtajan rakennusvaiheet. Hän tutki Laatokan kalastajien käyttämän soima-veneen rakennetta ja valmisti siitä pienoismallin. Hän selvitti veljiensä Taunon ja Eeron kalastusretkiä, jotka ulottuivat aina Laatokan itärannalle asti. Viljon johdolla saatiin alulle Saaroisten kyläkirjahanke. Vielä viimeisinä kuukausinaan hän kantoi huolta kirjan sisällöstä. Hän ehti jättää siihen painavan jälkensä. Takavuosina oli myös mukavaa tietää milloin Suvannon Seutu -lehti, jonka metsäpirttiläistä aineistoa silloin kokosin, milloin se oli ehtinyt Turussa jakeluun. Siitä sen tiesi, kun Viljo soitti. Joskus kuului pohdintaa aiheuttava kysymys, joskus lisätietoa, joskus vain jonkin jutun synnyttämän mukavan mielentilan herättämä kommentti. Olen retkiltäni lähettänyt Viljolle ja vaimolleen Marjalle viestejä miltä Laatokka näyttää, miten käki kukkuu, miten kullerokedot kukoistavat. Kun olen päässyt kotiin, niin kohta on puhelin soinut ja tuttu ääni kysynyt: ”No kerro, miten siellä?”. Vasta nyt, tätä kirjoittaessani pysähdyin miettimään miten paljon tähän pieneen kysymykseen sisältyikään. Ilmi Pesonen Villen sokeriserkku Käsityöneuvoja Elsa Maria Pitkänen, s. 6.2.1918 Sakkolan Viiksanlahdessa, k. 9.4.2010 Tampereella. Vanhemmat Aune ja Manu Pitkänen. Saatoimme 8.5.2010 92-vuotiaan sisaremme viimeiselle matkalleen Pirkkalan vanhassa kirkossa sisarusten perheineen ja ystävien saattamana. Lämminhenkinen muistotilaisuus oli Kirkkoveräjän srk-talolla. Uurna lasketaan hänen toiveensa mukaan äidin ja isän syliin heidän hautaansa. Kuvassa Elsa on pitämässä nypläyskurssia Kajaanissa 1956. Siellä oli myös hänen ensimmäinen työpaikkansa Wetterhoffin käsityöopistosta valmistuttuaan. Kaipauksella muistamme sisartamme ja olemme kiitollisia ajasta, jolloin saimme pitää hänet keskuudessamme. Meille jäi suru ja kauniit muistot. Pirkkalassa 18.5.2010, sisko Aili Lamberg Helena Hyvönen, o.s. Jääskeläinen, syntynyt Sakkolassa 31.10.1922, kuoli 28.4.2010 Rautalammilla. N:o 4 SUVANNON SEUTU Kauko Veikko Koppasen muistolle Kauko Veikko Koppanen, s. 30.3.1927, k. 30.4.2010. Veljeni Kauko Veikko syntyi Sakkolan Keljassa, ”Suvannon helmessä”, Antti ja Anna Maria (o.s. Talonpoika, Vpl. Pyhäjärvi) Koppasen perheen toisena lapsena. Vanhin poika Lauri kuoli jo 12-vuotiaana. Myöhemmin syntyivät tytöt, Kaukoa kolme vuotta nuorempi Irja ja minä Aura, juuri ennen sotaa. Lapsuutensa Kauko sai viettää kotikonnuillaan, mutta koulunkäynnin sota jo katkaisi. Perheelle tuli muiden tavoin lähtö sodan jaloista, kohti Hämettä, Urjalaan ja Vesilahdelle, jossa sisarukseni jatkoivat koulunkäyntiään. Paluu takaisin kotiin, kotikylään, jonne kaikki tutut naapuritkin asettuivat asuinsijoilleen ja nuoret tapasivat jälleen toisensa, tuntui varmasti ihanalta. Sinä päivänä, 30.3.1942, isämme kirjoitti muistivihkoonsa ”Nyt elellään täällä kuolemaan asti”. Toisin kuitenkin kävi, sillä runsaan kahden vuoden päästä, kesän ollessa kauneimmillaan, oli rakas kotiseutu lopullisesti jätettävä. Silloin Kauko oli jo 17-vuotias ja joutui jäämään IS-joukkoihin. Samassa ryhmässä oli mm. hänen elinikäinen ystävänsä Kiurun Hannes. Irja-sisko, 14 täyttänyt, lähti neljää lehmäämme ajaen, Huli-koira mukana, ”kohti tuntematonta”. Minä neljävuotiaana tein evakkomatkan äidin ja invalidi-isän huomassa. Saavuimme Rautalammille kauniissa järvimaisemassa sijaitsevaan maalaistaloon, josta saimme kammarin asuttavaksi. Koko ajan oli huoli ja ikävä sotatoimialueelle jääneestä Kauko-veljstä ja karjan kanssa matkalla olevasta Irja-siskosta. Joka iltarukouksessa pyysimme Jumalaa suojelemaan ja varjelemaan, että he tulisivat terveinä kotiin. Kuljettuaan lähes kolme viikkoa saapui Irjasisko lehmien ja Hulin kanssa Rautalammille. Kauko palasi paljon myöhemmin. Eräänä aamuna herätessäni näin kammarimme lattialla nukkumassa Kaukon ja Kiurun Hanneksen. Vihdoin oli ikävä poissa ja koko perhe oli koossa! Rautalammilta siirryttiin Huittisiin, josta tuli meidän perheen, kuten myös monien samankyläläisten asuinpaikka. Uuden kodin rakennusvuosi piti olla Kaukon asevelvollisuusvuosi, joten hän haki lykkäystä. Kävi kuitenkin niin, että rakennuslupa viivästyikin vuodella, jolloin oli jo mentävä armeijaan. Aloitin silloin koulun. Veljen sotaväkiaikana minulle lähettämät kortit ovat yhä tallessa. Kaukolle verraton puoliso, Lea Heikkinen, löytyi naapurista. He muuttivat Naantaliin, jossa alettiin rakentaa Nesteen öljyjalostamoa. Kun jalostamo käynnistyi, Kauko sai sieltä vakituisen työpaikan, työsuhteen kestäessä yli 30 vuotta eläkkeelle siirtymiseen asti. Perheeseen syntyivät Jouni, Merja ja Juha. Työ Nesteellä oli raskasta kolmivuorotyötä. Se ei kuitenkaan hidastanut ahkeran miehen oman kodin rakentamista, perhe oli tärkein. Vanhemmilta peritty työteliäisyys oli luonteenomaista. Eläkkeelle jäädessään Kauko oli vielä erittäin hyväkuntoinen. Nyt oli vapaita vuosia ja aikaa viettää myös mökillä. Kalastus sekä marjastus ja sienestys olivat aina olleet Kaukon ja Lean mieleisiä harrastuksia. Taitoa ja energiaa riitti niin, että 70 vuotta täytettyään Kauko oli rakentamassa Juha-poikansa ja tämän Tiina-vaimon suunnittelemaa ns. messutaloa Raisiossa. Haaveen toteuttamiselle – rakentaa vielä oma uusi talo, ei ollut mitään estettä. Oli terveyttä, taitoa, intoa. Niinpä nykyaikainen, komea talo oli valmis Kaukon täyttäessä 75 vuotta! Kun tytär Merjan ja Raimon talo muutaman vuoden päästä oli rakenteilla, osallistui Kauko myös heidän kauniin kotinsa rakentamiseen. Kauko nautti työnteosta ja puuhailemisesta, mutta oppi myös nauttimaan Naantalin veteraanien tekemistä Viron kylpylämatkoista, joihin he Lean kanssa osallistuivat useana vuonna. Tänäkin kesänä sen piti olla ohjelmassa, mutta toisin kävi. 29 Karjalaisuuden vaaliminen oli Kaukolle tärkeää. Jokavuotiset Sakkolan pitäjäjuhlat ja usein myös Pyhäjärvijuhlat olivat kesien tärkeitä tapahtumia. Suvannon Seutu ja Vpl. Pyhäjärvi -lehdet olivat odotettua lukemista. Menetetyn kotiseudun ikävä kestää koko elämän, vain ajan kultaamiin muistoihin saattoi palata. Neljä kertaa Kauko oli käymässä kotikylässä Keljassa, sai kävellä kujasia pitkin kotipihaan, Akanaholle. Kaikki oli muuttunut, ollut vuosikymmeniä uusien isäntien hallussa. Vain Suvanto välkehti entisellään. Kahdella näistä matkoista hän kävi myös äidin kotipaikalla Pyhäjärven Saaprussa. Vappuaatto oli Naantalissa aurinkoinen. Kauko oli ollut auton pesussa, kun huono olo yllätti. Lea-vaimo soitti Medi-Helin, mutta ennen kuin apu yllätti, Kauko oli jo menehtynyt. Elvytysyritykset olivat turhia. Molemmat veljeni kuolivat kauneimmalla tavalla, rakkaidensa syliin. Lauri-veli kuoli äidin, Kauko vaimonsa käsivarsille. Runsasluminen pakkastalvi oli antanut oireita, jotka lääkärissä käynti vahvisti sydämestä johtuviksi. Varjoainekuvaus paljasti ohitusleikkauksen kiireellisyyden, mutta aika loppui kesken. Kutsu leikkaukseen lienee postitettu kuolinpäivänä. Kauko sai elää harvinaisen tervettä elämää – siksi tämä äkillinen poismeno yllätti. Kesäisen kauniina lauantaina 22.5. kokoonnuimme Suomen ja Veteraanien lipuin juhlistettuun Naantalin kirkkoon Kaukon siunaustilaisuuteen, jonka suoritti kappalainen Ensio Ruskovuo. Siunaushiekka oli Keljan rannan Suvannon hiekkaa, joka vei ajatukset sinne, missä hän oli syntynyt ja lapsuutensa viettänyt. Ruskovuo puhui kauniin koskettavasti. Runsaiden kukkatervehdysten jälkeen tulivat Naantalin veteraaniveljet kauniin musiikin soidessa laskemaan seppeleensä. Muistotilaisuus ohjelmineen oli kaunis, lämminhenkinen, musiikkiesitykset koskettavia. Mm. ”Veteraanin iltahuuto” sekä ”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu” sai useimpien silmät kostumaan. Rakas puoliso, isä, Jennin, Vilma-Riinan ja Matiaksen pappa, veli, läheinen, on poissa – on ikävä. Muistoissa elät kanssamme – sydämissämme säilyt aina. Aura Wirkku, o.s. Koppanen pikkusisko SUVANNON SEUTU 30 Rakkaamme Irja Kaarina LAMPPU o.s. Vuorinen s. 29.5.1922 Akaa k. 26.4.2010 Valkeakoski Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla. Saarn. 3:1-2 Kaipauksella muistaen Lauri Riitta ja Risto perheineen Päivi perheineen Petri perheineen sisaret perheineen sukulaiset ja ystävät N:o 4 SUVANNON SEUTU on HYVÄ LAHJA jälkipolville ja muille läheisille: Tilaa oma pitäjälehti puh. 040 730 2622 Kahdeksan numeroa vuodessa karjalaista asiaa, historiaa, muistoja ja nykypäivää. Vuosikerta vain 25 euroa! Siunaus toimitettu Raision kirkossa 14.5.2010. Rape Riitta Äikäs, o.s. Jääskeläinen muistoissamme s. 10.9.1928, k. 14.5.2010 Rauha Riitta Jääskeläinen syntyi Karjalan kannaksella Sakkolan kirkonkylässä Tuomas ja Maria Jääskeläisen perheen 12. lapsena. Kauniissa harjumaisemissa ja ihanissa leikkipaikoissa hän vietti onnen täyttämiä lapsuuden päiviä. Sukulaisten ja naapureiden kanssa oltiin päivittäin yhteydessä. Kodin vieressä oli urheilukenttä ja nuorisoseuran talo ja Jääskeläisen perhe osallistuikin aktiivisesti kaikenlaiseen urheilu- ja kulttuuritoimintaan. Tämä loi hyvän yleissivistyspohjan ja antoi avaran maailmankuvan sekä laajan kiinnostuksen asioihin. Sodan syttyessä hän oli 11-vuotias. Tuli muutto kotoa ensin Kylmäkoskelle ja sieltä Tampereelle Hurinkiin. Välirauhan aikaan perhe kävi toiveikkaana kotona ja lähti uudelleen evakkoon, ensin Rautalammille, sieltä Keiteleelle ja viimein Pirkkalan Sorkkalaan. Siteet perheen ja entisen naapureiden kesken apuna aina tarvittaessa. Hän omistautui täysin pienelle perheelleen, oli rakastava ja suvaitseva äiti, antoi tilaa omille ajatuksille ja kokeiluille aina luottaen lastensa omaan harkintakykyyn. Yhdessä tehtiin aina kaikki perhettä koskevat ratkaisut, joka kasvatti meissä lapsissa vastuullisuutta. Hän oli mestari löytämään hyviä puolia ja ilon pilkahduksia hankalistakin tilanteista. Meidän tyttöjen aikuistuttua hän tapasi hienon elämänkumppanin Kaarlon, jonka kanssa sai viettää pitkän ja onnellisen elämän iltapuolen. säilyivät muutoista huolimatta vahvoina. Pirkkalassa Rape-tyttönen varttui nuoreksi naiseksi. Nuorisoseuratoiminta jatkui evakossakin ja nuoriso harrasti monenlaista liikuntaa. Toiminnan kohokohtia olivat iloiset tanhukurssit ja maakuntajuhlat ympäri Suomen. Hän koki lapsuuden Karjalansa turvallisena ja pystyi luomaan saman tunnelman myös meille lapsille vaikka kantoikin yksin vastuun kolmihenkisestä perheestä. Onneksi suku oli tukena ja Rape oli rakastettu sisar ja täti, hyvin pidetty työtoveri ja naapuri, aina vieraanvarainen ja auttavainen kaikkia kohtaan. Hän hyväksyi ihmiset sellaisena kuin he olivat ja arvosti toisia. Kun tieto sairastumisesta tuli helmikuussa, hän suhtautui siihen hyvin levollisin mielin. Hän oli elänyt hyvän ja onnellisen elämän. Ei ollut mitään kaduttavaa, ei anteeksipyydettävää. Sellaisen ihmisen on hyvä ja helppo lähteä sinne missä isä, äiti, monet sukulaiset ja ystävät jo odottavat. Maailman parasta äitiä rakkaudella muistaen Anne ja Mervi Äikäs N:o 4 SUVANNON SEUTU Sakkolan Tuvasta tupaan -kirjan uusintapainos on valmistunut Sakkolan kylät tuvasta tupaan 1939 Sakkolan historiaa II teoksen uusintapainos nyt ilmestynyt! Tarkistettu painos on noin 350-sivuinen teos, jossa käydään läpi Sakkolan kylät talo talolta vuoden 1939 tilanteen mukaan. Esillä kirjassa on siis jokainen perhe ja suku, ja yleistietoa Sakkolan pitäjästä ennen talvisotaa. Hannu J. Paukun kirjoittaman teoksen ensipainos julkaistiin vuonna 1983. Uudistettu painoon nyt julkaistu. Tilaa heti oma kirjasi! Kirjan hinta on 30 euroa + postituskulut Tilaukset: * Marjo Ristilä-Toikka p. 040 730 2622, marjo.ristilatoikka@kolumbus.fi * Aila Alanen, p. 040 707 6164 aila.alanen@lempaala.fi * Eero Pilviniemi p. 040 708 9213 eero.pilviniemi@elisanet.fi 31 Kyläkirja on hyvä lahjavihje! Tilaa oma teos Sakkolan kyläkirja-sarjasta: * VILAKKALA, Vilakkalan, Volossulan ja Kaarjanjoen koulupiiri, 30 euroa kpl + postituskulut. * MUISTOJEN LAPINLAHTI, 30 euroa kpl + postituskulut. * PETÄJÄRVI, Petäjärven ja Ryhmän koulupiiri, 30 euroa kpl + postituskulut. * RÖYKKYLÄ, hinta 35 euroa + postituskulut * SUVANNON HELMI, Haparainen, Kelja ja Purpua, hinta 35 euroa kpl + postituskulut * TIKANSAARI ja KOTTILA *SYDÄN-SAKKOLA hinta 30 euroa + postituskulut hinta 40 euroa + postit. TILAUKSIAVASTAANOTTAVAT: Marjo Ristilä-Toikka p. 040 730 2622 marjo.ristila-toikka@kolumbus.fi Putkiliike P. Nuora Oy 37560 Lempäälä puh. 010 5488130 fax. 010 5488139 putkiliike(at)nuoraoy.fi Tilaa oma pitäjälehtesi! puh. 040 730 2622 Kahdeksan numeroa vuodessa karjalaista asiaa, historiaa, muistoja ja nykypäivää. Vuosikerta 25 euroa Aila Alanen p. 03-375 2852 tai 040 - 707 6164 aila.alanen@lempaala.fi SUVANNON SEUTU Suvannon ympäristön kotiseutulehti vuodesta 1957, 8 kertaa vuodessa. Vuosikerran hinta 25 euroa Julkaisija: Sakkola-Säätiö Kirjapaino: Koski-Print, Valkeakoski Toimitus: Suvannon Seutu, Rautasemantie 375, 37570 Lempäälä Päätoimittaja Marjo Ristilä-Toikka, Lempäälä Puhelin 040 730 2622 tai (03) 374 8 448 marjo.ristila-toikka@kolumbus.fi Metsäpirtin yhdyshenkilö Helka Korpela, Kalevan puistotie 13 C 58 33500 Tampere, p. 040 565 0905 helka.korpela@hotmail.com Vuokselan yhdyshenkilö Taisto Virkki, Tampere p. 0400-576722 taistovirkki@gmail.com SUVANNON SEUTU 32 METSÄPIRTTI SEURA RY SAKKOLA-SÄÄTIÖ Hannu Turkkinen, hallituksen puheenjohtaja, Turkkisentie 12, 37550 Lempäälä, puhelin 040-5814398 tai 03-3752525 hannu.turkkinen@kotiportti.fi Aila Alanen, hallituksen varapuheenjohtaja Ollilantie 16, 37500 Lempäälä p. 03-375 2852 tai 040 - 707 6164 aila.alanen@lempaala.fi Matti Naskali, sihteeri, Rautaranta 8, 28400 Ulvila, p. 02-538 0855, 0500-721902 matti.naskali@mknpalv.inet.fi VALTUUSKUNTA Hannu J. Paukku, puheenjohtaja, Harjatie 5, 32210 Loimaa puh. 0500-741296 hannu.paukku@punkalaidun.fi Esko Kallonen, varapuheenjohtaja Kukkolantie 4, 37560 Lempäälä p. 03- 3676603 tai 040-5540747 SAKKOLA-SEURA Leena Rantakari, puheenjohtaja Haapaniemenkatu 16 A 142, 00530 Helsinki p. 09-710 846 Väinö Meskanen, varapuheenjohtaja p. 040-743 08 05 Sakkola-Seuran uusi sähköpostiosoite on: sakkolaseura@gmail.com HOVINKYLÄSEURA Mirja Antila, puheenjohtaja Kitarakuja 1, 01390 Vantaa mirja.antila@kolumbus.fi p. 050 599 6936 Kalevi Hyytiä, puheenjohtaja Norppakuja 6A, 01480 Vantaa p. 04050 22750 kalevi.hyytia@metsapirtti.net Anja Kuoppa, varapj p. 0442 844 330 anja.kuoppa@gmail.com Marja-Liisa Vesanto sihteeri Pajatie 6 01800 Klaukkala marjalis.vesanto@ hotmail.com METSÄPIRTTIKERHOT: TAMPEREEN METSÄPIRTTIKERHO Helka Korpela Kalevan puistotie 13 C 58 33500 Tampere p. 040565 0905 helka.korpela@hotmail.com ETELÄ-POHJANMAA N:o 4 METSÄPIRTTIJÄRJESTÖT TMK Aila Martelius-Mäkelä, puh.joht. Eeronpolku 6, 23100 Mynämäki p. 050 5948 712 aila.martelius@nettikirje.fi Esko Lylander Mustikkatie 1, 66400 Laihia p. 050 59 7720 esko.lylander@pp.inet.fi Ilmi Pesonen p. 040 7306 166 ilmi.pesonen@welho.com KIRVESMÄKI KERHO RY Mauri Ukkonen, puheenjohtaja Ojahaanpolku 8 B 23 01600 Vantaa p. 0509192629 METSÄPIRTTI ARKISTO Mynämäen kirjasto Yhteyshenkilöt: Kari Ahtiainen p. 0445843107 Markku Lemmetti 02-4310956, 050-5119720 marku2@saunalahti.fi VUOKSELA-SEURA ry Esko Lylander Mustikkatie 1, 66400 Laihia p. 050 5997 720 esko.lylander@.pp.inet.fi Tapio Sihvo, puheenjohtaja Formupojantie 8, 14500 Iittala p. 03-6765024, 040-5411502 tapio.sihvo@gmail.com Anja Paksu Tammistontie 4 b 4, 65300 Vaasa p. 040 5239 466 anja.paksu@saunalahti.fi Kauko Komonen, varapj Linvallinkatu 4 A 1, 30100 Forssa kauko.komonen@surffi.net p. 03-4224883, 040-5020487 UUSIKAUPUNKI Anneli Virtanen Pappilankuja 15, 23600 Kalanti TURKU Ebba Penttilä, sihteeri Leppämäentie 5, 31300 Tammela ebba.penttila@gmail.com p.03-4360136, 040-8232016 Aila Martelius-Mäkelä, puh. joht. Eeronpolku 6, 23100 Mynämäki p. 050 5948 712 aila.martelius@nettikirje.fi Sukututkimusasiat Pentti Warvas, Tervatie 25, 03100 Nummela pentti.warvas@dnainternet.net p. 019 - 334 606 Niilo Kiiski, sihteeri Tennaritie 7, 21200 Raisio puh. 050 357 5767 niilo.kiiski@dnainternet.net Internet-asiat (vuoksela-seura.fi) Tuula Nieminen Erätie 26, 33800 Tampere p. 03-2231400, 0400-833386
© Copyright 2024