1-2015 - Helsingin normaalilyseo
Huhtikuu 2015 1/2015 144. vuosikerta Veikko 1/2015 144. vuosikerta ISSN 1455-8629 Päätoimittaja Eetu Sipilä Kirjoittajat Lasse Mäki Sanni Lares Kateryna Veretilnyk Roope Salmi Emil Kivelä Eugenio Colaneri Veeti Sipilä Sauli Pietarinen Sofi Salokannel Iiro Tiihonen Yuri Birjulin Rami Blomqvist Juho Kankaanpää Teo Hirvonen Orja Rakkinen Ihei Misawa Taitto Sanni Lares Ville Laustela Eetu Sipilä Kateryna Veretilnyk Kannen kuva Kateryna Veretilnyk Ohjaava opettaja Kaisu Otsamo Yhteystiedot veikko-norssi@helsinki.fi www.norssi.helsinki.fi/veikko Julkaisija Helsingin normaalilyseo PL 38 (Ratakatu 6) 00014 HELSINGIN YLIOPISTO 3 Pääkirjoitus 4 Veikon toimitus esittäytyy 5 Essee: Kuoleman todistus 6 Kolumni: Ei monikulttuurisuuspäivää 7 Norssin päivä 8 Mielipide: Punaiset valot olivat johtoportaalle liikaa 10 Koulukulttuuripäivä 15.4. 11 Kolumni: Väinämoisiä ja Ainoja 12 Proosaruno: Ja niin tuli sade 13 Tulkinta: Noin kolmen pikkumiehen taistelu 14 Mielipide: Onni ainutlaatuisuudessa 15 High-tech hipsterit (ja miksi heitä ei ole) 16 Vuoden 2014 Norssin haastattelu 18 Mielipide: Pakkoruotsin haitallisuudesta 20 Veikon kirjoituskilpailun tulokset ja voittajat 24 Luonto-seuran kosteikkoretki Nummelaan 25 Epitome latina 26 Sanottua 27 Kuin kaksi marjaa Kustantaja Vanhat Norssit Ry Painopaikka Edita Prima Oy, Helsinki 2015 2 Veikko 1/2015 Pääkirjoitus Yhä liikkuu henki täällä “Kuka voisi kellot seisauttaa?” kysyy laulaja. Aika kuluu ja töitä riittää tekevälle ja taas on (liian pitkän tauon jälkeen) Veikko valmis. Näinä koulu-uran lopun aikoina kelpaa abiturientin muistella kuutta vuottaan koulussa, ja äimistellä, miten on niin kulunut tuo aika – ja miksi on niitä työntäyteisiä päiviä muistellessa sydän pakahtua? Vastauksesta antaa osviitta rehtorimme Markku Pyysiäisen esipuhe viimeisimmässä vuosikertomuksessamme. Siinä hän huomauttaa, että on helpompaa nostaa esiin epäkohtia kuin onnistumisia – ja että on tärkeää muistaa, mikä kaikki koulussamme on hyvää. Hän painottaa, että koulumme ihanuus perustuu yhä edelleen Norssin Henkeen. En ole koskaan uskonut kummituksiin tai maailmanhenkiin, mutta kulkiessani kouluni käytäviä viimeisiä kertoja sen oppilaana en voi olla asitimatta ikään kuin pieniä ilon ja ylpeyden kuiskauksia. Ne ovat vanhojen norssisukupolvien lahja armaalle koulullemme: rakennuksen seinät ja ovet ja opetustaulut hohkaavat historiaa ja kaunosieluisuutta, ja minulla on vakaa syy uskoa, että nykyiset ja tulevatkin sukupolvet kirjoittavat koulumme historiaa tänään ja miksi ei huomennakin. Ajat tietenkin muuttuvat ja Norssi niiden mukana. Maailma ei ole niin kuin ennen – opetus sähköistyy, vanhan koulukunnan klassikko-opettajat eläköityvät ja oppisisällöt muuttuvat. Huomattavaa kuitenkin on, että ainoa asia, mikä koulussamme pysyy, ei ole yksin rakennus – vaan ainutlaatuinen tapa olla hyväksyvä ja moniääninen yhteisö, levollinen perhe ja ikuinen dynastia. Sanalla sanoen: norssius. Modernin ihmisen sanotaan määrittelevän itseään yhä laajemassa skaalassa, milloin EU:n, milloin koko maailman kansalaisena. Kun mietin itseäni, kokemuksiani ja ystäviäni, ei minulle jää muuta vaihtoehtoa kuin myöntää: ennen kaikkea muuta olen norssi! Enkä eräällä äidinkielen tunnilla malttanut olla huomaamatta erästä minua koulustani muistuttavaa kohtaa Lauri Viidan kuuluisasta runosta: “Yhä liikkuu henki täällä. Mitä ei voi silmin vajain nähdä, siitä unta nähkää. Aina uuden aamun eteen luojankämmen tuutii tähkää.” Päätoimittaja nostaa päätään. Kuva ei ole selfie. Veikko 1/2015 3 Veikon toimitus esittäytyy Eetu Sipilä Katja Veretilnyk ”You can only fight the way you practice.” - Musashi ”Those who are posessed by nothing possess everything.” - Morihei Ueshiba ”Terveisiä Australiasta!” - Sanni Lares 4 Veikko 1/2015 Essee: Kuoleman todistus Marttyyrius on kenties jaloimpia inhimillisiä valintoja. Vaikka nykyaikainen, intohimoton ajattelu pitääkin jonkun asian puolesta kuolemista naiivina ja lapsellisena, ovat uskonsa puolesta kuolleiden rohkeus, itsekuri ja määrätietoisuus pyhittäviä. Mitä arvosettavaa on vauhkossa patriotismissa – uhossa surmata jokainen maahan tunkeutuva hyökkääjä isänmaan voimaannuttavalla taisteluvimmalla? Se, joka uhkaa surmata toisen oman uskonsa vuoksi, ei lupaa mitään omaa. Toisen elämä on helppo luvata, ja siksi emme arvosta omistautuneisuutta, kuten luostarivalan antamista; emme osaa ajatella oman elämän omistamista jollekin asialle niin kokonaisvaltaisesti, jolloin se tuntuu helpolta muille. Sen sijaan se, joka lupaa oman elämänsä, lupaa kaiken. Kaiken niin lopullisesti ja täydellisesti ettei sitä voi lupauksen ulkopuolinen käsittää. Historia tuntee monia kuuluisia martyyreja. Kristinuskon ensimmäisenä marttyyrina tunnettu Stefanos eli Tapani kivitettiin hengiltä mielipiteidensä vuoksi. Stefanos ei kuitenkaan välttämättä ollut todellinen marttyyri: katson, että marttyyriuden välttämätön ehto on vapaaehtoisuus – kukaan ei voi joutua marttyyriksi. Uskon takia ja uskonsa puolesta kuolemisen ero on huomattava. On kunnioitettava, muttei pyhitettävä seikka se, että lukuisat kristityt joutuivat Roomassa heitetyksi leijonille uskonsa vuoksi. Suurin osa marttyyritarinoista onkin vain traagillisia kertomuksia. Vaikka marttyyrius on lähinnä kristillinen käsite, on uskonsa, aateidensa ja ihanteidensa puolesta kuollut moni. Nykykielessä marttyyri on siirtynyt tarkoittamaan ihmistä, joka joutuu kärsimään toimittuaan löyhienkin periaatteidensa mukaisesti. Marttyyriksi voi kohota kuka tahansa, joka pidätetään sattumanvaraisen mielenilmauksen yhteydessä. Teknologian tehtyä työstä helppoa, tieteen tehtyä tiedosta kylmää ja talouden tehtyä ahneudesta sallittua ei ole helppoa joutua asemaan, jossa voisi syntyä polttavaa uskoa, saati mahdollisuutta osoittaa sitä. Marttyyri tarkoittaa todistajaa. Marttyyri todistaa uskonsa ja intohimonsa. Hän todistaa kääntymyksen pois realiteeteista ja porvarillisuuksista hyppäämällä kauas järjestä ja käytännöllisyydestä. Hänestä tulee yli-ihminen, sillä hän päästää irti vieteistään ja vaistoistaan. Hänen uskonsa, epätoivonsa ja rakkautensa saavat hänet todellistamaan suhteensa Jumalaansa – todistamaan kokemuksensa pyhyyden. Apostolit Paavali ja Pietari luetaan myös marttyyrien joukkoon. Saulin marttyyrius on kyseenalaista, sillä hän ei pyrkinyt kuolemaan, vaikka saattoikin hyväksyä sen. Pietarikaan ei aluksi tahtonut kuolla herransa lailla. Hän pakeni Roomasta kristittyjen vainoja Via Appiaa pitkin. Matkalla hän kohtasi ylösnousseen Jeesuksen ja kysyi tältä: “Quo vadis, Domine?” Ja Jeesus vastasi: “Romam vado iterum crucifigi.” Silloin Pietari tiesi, että hänen oli palattava ja kuoltava uskonsa puolesta. Hänestä tuli marttyyri: usko antoi hänelle miekan voittaa kaikki ne epäilijät, jotka luulivat voittaneensa Pietarin roikkuessa väärin päin ristillä kärpästen ateriana. Taivaallisen rauhan aukion verilöylyissä surmattiin tuhansia ihmisiä. Kenties taltoidun historian upeimpia kohtauksia on tuntemattoman kapinallisen asettuminen panssarivaunujen eteen. Hyvyys ja väkivallattomuus voittivat kuolemanpelon. Tuosta nuoresta miehestä tuli paladiini, pyhimys olemassaolon haarniskassa. Hän tiesi tulevansa kidutetuksi. Hän tiesi kuolevansa. Intohimo tehdä oikein voitti lihan ja arkimaailmamme realiteetit ja hän kohosi olemisen korkeimmalle tasolle, ja sinä hetkenä, kun hän katsoi kuolemaa silmästä silmään ja valehtelematta sanoi “en pelkää”, hän oli todella olemassa. Periaatteidensa tähden kuolivat myös samurait. Japanin sotilasluokan sankarein kunniakoodisto oli tiukka, ja oma tai mestarin häpeä puhdisettiin ritualisoidulla itsemurhalla, harakirillä – kunnioittavammin kiinaksi seppukulla. Oman miekkansa, jonka parissa on harjoitellut koko ikänsä täydellistyäkseen bushidolla, soturin tiellä, ottaminen ja sen kuljettaminen ensin vatsassa vasemmalta oikealle, takaisin puoliväliin ja, mikäli pystyi, vielä pienen matkaa ylös vaati niin suurta mielenlujuutta ja sokeaa uskoa, ettemme muovisessa ja tekoarvotetussa nykymaailmassamme voi tajuta sen jaloutta. Samurain itsemurha ei ollut vain kilven puhdistamista. Samurain elämä oli kaikkien taiteiden, niin runouden, maalauksen kuin miekkailunkin harjoittamista. Samurai oli mitä tahtoi olla, ja tuli siksi mitä on. Tässä suhteessa samuraiden elämäntapa oli hyvin eksistentalistista: elämänsä jokaisessa hetkessä he kysyivät itseltään “kuka minä tahdon olla?” ja toimivat vastauksensa Veikko 1/2015 5 mukaisesti. Tämän elämän ja toimintamallin äärimmäinen ja viimeinen ilmentymä oli rituaali, jossa elämä jätettiin taakse tietoisesti ja kuoltiin sellaisten arvojen puolesta, jotka ovat sen arvoisia. Vielä nykyäänkin voi kysyä, onko periaatteella mitään arvoa, jos sen puolesta ei ole valmis kuolemaan. Ajallemme tyypillisesti sanotaan: “Se, että joku on kuollut jonkun asian puolesta, ei tee siitä totta.” Kuolema on kaikkein akuutein ja autenttisin elämää koskaan kohtaava hetki. Se on ei mitään, joka pyyhkii pois kaiken. Samurai, joka kuolee kunniansa ja rohkeutensa puolesta, on äärettömästi ihmisempi, arvokkaampi, oikeellisempi ja pyhempi kuin se periaatteeton porvarielukka, joka häntä epäilee. Jokaiselle, joka valitsee mieluummin tieteen ja autorisoidun tiedon kun uskon ja rukouksen, tulisi tarjota miekkaa ja kysyä: “oletko valmis todistamaan?” Eetu Sipilä Ei Monikulttuurisuuspäivää O– ANGSTIVEIK KO – KK EI AN GS TI V TIV GS EIKKO – AN EIKKO – AN TIV GS O– A EIK K O – 6 KK EI AN GS TI V Suvaitsemisintoilu on osoitus ihmiskunnan hulluudesta. Mikä järki on toitottaa hyväksyntäänsä homoja, maahanmuuttajia tai vähemmistöjä kohtaan, kun ajatuksen ydin on juuri siinä, että näillä ominaisuuksilla ei tulisi olemaan väliä? Yhteiskunnan altavastaajien jalustalle nosto vain polarisoi ihmiset kahteen leiriin, suvaitsijoihin ja suvaittaviin, ja estää luontevan suhtautumisen näihin ihmisryhmiin. Humanistisen sivistyksen Mekkanakin tunnetulta opinahjoltamme luulisi löytyvän kypsyyttä ymmärtää tämä. Luuloksi kuitenkin jää. Rakas lukiomme vaipuu kerran vuodessa maaniseen tilaan, jonka aikana se elää vain yhteiskunnan marginaalien aktiiviselle hyväksymiselle. Tätä transsitilaa kutsutaan Monikulttuurisuuspäiväksi. En ymmärrä, mihin tällaista päivää tarvitsemme. Haluammeko tummanihoisen kansanedustajan vierailulla osoittaa, että koulumme lähes liidunvalkea väriprofiili ei ole rasismia? Pitääkö konservatiivisia pro patria-tauluja kompensoida jakamalla oppilaille homoavioliittoa vastustavien tahojen koottuja möläytyksiä? Onko joku johtoportaassa erehtynyt luulemaan, että ihmisten asenteita seksuaalivähemmistöjä kohtaan parannetaan omistamalla näille oppitunti? Mikä tahansa onkaan Monikulttuurisuuspäivän tarkoitus, se toimii omia arvojaan vastaan. Tämän tiedän omasta kokemuksesta. Kannatan homoavioliittojen laillistamista, eikä minulla ole mitään seksuaalivähemmistöjä vastaan. Mutta kun tunnilla nauretaan homoavioliittoa vastustavien tyhmyydelle ja näytellään oman (valtaväestöstä poikkeavan) suuntautumisen paljastamista vanhemmille, tunnen itseni kömpelön propagandan uhriksi. Monikulttuurisuuspäivä ei puukota pelkästään itseään selkään, kuten muut vastaavat tempaukset. Se vahingoittaa myös lukiota. Emme ole arvotus- vaan oppimislaitoksessa. Valmiina tarjotut asenteet ja näkemykset eivät ainakaan paranna kriittistä ajattelua, ja ainakin tämä yksilö kyynistyi huomatessaan, kuinka mielipiteemme yritetään muokata suvaitsevaan muottiin. Eliittilukiossa arvojen tulisi olla alisteisia argumenteille, mutta jo päivän nimi kertoo mielipiteen tulleen jo ennalta valituksi. Siinä sitten naureskeltiin hetero-pridelaisten tyhmyydelle ja hekumoitiin omassa liberaalisuudessa. Olipa kypsää. Vetoankin koulumme päättäviin tahoihin: sen lisäksi että ette edistä mitään, jarrutatte jotain. Jarrutatte itsenäisen ajattelun kehittymistä. Ne, jotka päivän ajatuksia vastustivat, jäivät keväällä 2014 ilman ääntä, ja ne, jotka olivat samaa mieltä, pääsivät liian helpolla. Lopettakaa tämä hulluus tai kutsukaa edes seuIiro Tiihonen raavalla kerralla Toivolalle vastavoimaksi Halla-aho. Veikko 1/2015 Norssin päivä O– ANGSTIVEIK KO KK EI – Perinteikäs Norssin päivä on jo toistuvasti osoittanut arvonsa vanhojen ja nykynorssien kohtaamisen välineenä. Tapahtuma on päivittynyt tyylikkäästi vuodelle 2014, ja sen mukaisesti teemana oli pysähtyneisyyden sijasta edistys. Norssin päivä onkin erityisen hyvä alusta vaihtaaTIja jakaa ajatuksia ja mielipiVEIKKO – ANG ST GS IV AN teitä lähes kaikista ajanmukaisista asioista taas tänä keväänä. Viime vuonna vanhoja norsseja oli jälleen kerran saapunut sankoin joukoin paikalle. Rehtorin puheessa kiiteltiin norssilaisten ahkeruutta ja innostusta työelämän saralla. Moni vanha norssi onkin toiminut alansa pioneerina, kuten Vuoden Norssiksi julistettu Tero Kivelä, joka toimii silmälääketieteen uranuurtajana. Norssin henki ja kannustus työteliäisyyteen tuottaa hedelmää, ja moni Norssi on luonut itselleen nimeä maailmalla. Yksi Norssin päivän tunnusmerkeistä ovat erilaiset pajat ja tapahtumat. Suuressa suosioissa ollut Karaoke-paja osoitti arvonsa tälläkin kertaa osallistujamagneettina, eikä Frendien katsojiakaan kyennyt laskemaan käsin. Lisäksi esimerkiksi Veikon toimitus ylläpiti omaa pajaansa, jossa vanhat norssit pääsivät tutustumaan nykyisen Veikon toimitukseen ja muihin kirjoittamisesta intoutuneihin oppilaisiin. On kuitenkin mainittava, että jokainen paja houkutteli suuren joukon osallistujia, eikä missään pajassa tarvinnut kokea yksinäisyyden tunnetta. Norssin päivän kohokohtia ovat myös erilaiset urheilukilpailut, joissa vanhat norssit ottavat mittaa nykyisistä. Tällä kertaa miehestä otettiin mittaa niin jalkapallon kuin koripallonkin saralla. Kiitoksen arvoista on vanhojen norssien aktiivisuus ja osallistumishalu mainittuihin tapahtumiin. Kaiken kaikkiaan Norssin päivä oli jälleen kerran menestys. Kokemuksilta ei voinut välttyä, jos kulki tuona päivänä Norssin käytäviä. Tästä on kiittäminen kaikkia tapahtumaan osallistuneita. 8.5. nähdään taas. AN GS TIV E IK K O – A N GS TI V GS TI V O– ANGSTIVEIK KO KK EI – EI K K O – A N – TIV GS KO KK EI O– ANGSTIVEIK AN KO – G AN KK EI O– ANGSTIVEIK VEIKKO – ANG ST I ST IV Nuoret norssipolvet taiteilemassa koulun ikkunoihin. Kuva: Hannele Parviala. Veikko 1/2015 7 Punaiset valot olivat johtoportaalle liikaa Sopimaton, mauton, naisia halventava, pornografinen, ahdistava. Näillä termeillä koulumme sikariporras luonnehti Juho Kankaanpään ja Teo Hirvosen yhteistä taideinstallaatiota Käytävä. Teos sensuroitiin välittömästi ja neuvottelematta. Nyt taiteilijat vastaavat syytöksiin. Joulu-tammikuussa Ratakadulla järjestetty kuvataiteen valinnainen nykytaidekurssi oli monessa mielessä ainutlaatuinen. Ensimmäistä kertaa ilmoittautuneita oli tarpeeksi, jotta kurssi voitiin järjestää. Historiallista oli myös kurssilla syntyneen installaation herättämä kiivas taidepoliittinen keskustelu – koulutyöt kiinnostavat nimittäin harvoin muita kuin kurssitovereita. Installaation tehtävävä on levittäytyä tilaan ja tarjota täten katsojalle mahdollisuus tuntea teos kokonaisvaltaisesti ilman tauluraamien tai lasivitriinien tuomaa etäännytystä. Taidemuodon avulla voikin tarkastella jokapäiväistä käyttötilaa uudenlaisesta perspektiivistä. Valitsimme toteutuspaikaksi neljännessä kerroksessa kuvataide- ja musiikinluokat yhdistävän käytävän. Halusimme häivyttää arkisen virastomaisuuden yksinkertaisilla keinoilla: toimistomainen valaistus muutettiin punertavaksi päällystämällä käytävän lamput väripaperilla ja peittämällä oven ikkunalasi. Ilmoitustaululle ripustettiin erivärisiä kankaita. Lisäksi toimme käytävälle sohvan ja koriste-esineitä sekä teippasimme oviin sydämenmuotoiset Brian, Trixien ja Birgitin nimilaput. Myöhemmin suunnittelimme teokseemme äänimaailman. Instrumentaalisesta hissimusiikista, lasien kilistelyistä ja naisten hengitysäänistä koostettu äänitapetti kuului vaimeana käytävän keskimmäisen oven takaa. Päämotiivimme oli tutkia, minkälaisen tulkin8 nan, kehystarinan, katsojat rakentaisivat irrallisista ärsykkeistä. Viesti osoittautui odotettua väkevämmäksi. Osa opettajakunnasta, peruskoulun rehtori Juha-Pekka Husso sekä lukion rehtori Jaana Silvennoinen olivat tuohtuneita; kouluun oli ilmestynyt bordelli, ja se täytyi kieltää vahingollisena välittömästi. Työ oli ehtinyt olla valmiina vasta muutaman päivän ennen kuin musiikki vaimennettiin ja nimet revittiin ovista pois. Tekijöiden kanssa ei neuvoteltu lainkaan, ja perustelut esitettiin vasta jälkikäteen. Silloinkin niitä täytyi erikseen pyytää. Rehtorien argumentit perustuivat lapsenomaiseen käsitykseen tulkinnan objektiivisuudesta. He olettivat kaikkien näkevän työn lukiopoikien halpahintaisena provokaationa, karkeana pilana bordellialueesta. Haastattelujemme perusteella installaatio synnytti kuitenkin moninaisia mielleyhtymiä niin ystävänpäivään, rentouttavaan lounge-tilaan, punaisten lyhtyjen alueeseen kuin klubi- tai juhlaympäristöön. Virheellisen lähtöolettamuksen lisäksi itse argumentit olivat puutteellisia tai jopa naiiveja. Rehtorien suurin huoli oli, että teos olisi saattanut aiheuttaa varsinkin peruskoululaisille suurta ahdistusta. Älypuhelinsukupolvi on todennäköisesti nähnyt shokeeraavampaa materiaalia kuin punaisia kattovaloja ja naisten nimilappuja. Varsinkin Juha-Pekka Husso oli tuohtunut teoksen herättämistä ikävistä tuntemuksista. On tietysti vanhanaikaista ajatella, että taiteen tehtävänä olisi ainoastaan levittää kauneutta. Taideteos saa herättää katsojassa myös epämukavia tunteita, sillä ne ovat osa elämää – eivät merkki teoksen epäonnistumisesta tai haitallisuudesta. Installaatiota pidettiin kaiken kaikkiaan kouluympäristöön sopimattomana, mikä yllätti meidät tekijät täysin. Emme tienneet, että avoimuutta ja Veikko 1/2015 moderniutta korostavassa suomalaisessa koulussa on aiheita, joista ei saa puhua. Yhteiskunnallisesti kiistanalaiset aiheet eivät katoa niistä vaikenemalla, vaan päinvastoin. Kipeiden asioiden käsittelemisen kieltäminen jopa mystifioi aihetta tarpeettomasti lisäten pelkoja ja ennakkoluuloja. Avoin ja älyllisesti rehellinen keskustelu bordelliassosiaatiosta olisi siis kaikkien etujen mukaista. Sikariportaalle ajatus taiteesta keskustelun avaajana on kuitenkin vieras. Teosta pidettiin yksioikoisesti naisia alistavana ja jopa bordellimyönteisenä. Onkin tarpeellista huomauttaa, että vaikeita aiheita voi käsitellä taiteen keinoin ilman niiden kannattamista. Murhanovellin kirjoittanut tuskin haluaa kannustaa lukijaa telotustoimenpiteisiin,, eikä maalaus kidutuksesta ole automaattisesti ylistys peukaloruuveille. Suuri osa argumentoinnista olisi voinut olla toisessa kontekstissa jopa humoristista. Silvennoisen mielestä äänimaailma oli vahvasti ”pornografinen”. Jos elektroniset rytmit ja naisten huokailu ovat pornografian määritelmä, nuorisomusiikin soittaminen täytyisi kieltää koulutiloissa kokonaan. Husson mukaan taas installaatiomme erisnimet saattoivat loukata koulumme Trixieitä ja Birgittejä. Perustelu on ongelmallinen, sillä novellitekstejäkään ei sensuroida siksi, että lukijan nimi saattaa olla sama kuin novellin päähenkilön. Rehtoreilla oli onneksi esittää myös yksi varteenotettava ja käytännönläheinen perustelu: kopiokonetilasta soitettu musiikki oli häirinnyt viereisissä työtiloissa oleskelevia. Äänenvoimakkuusasiasta oltaisiin kuitenkin voitu neuvotella hyvässä yhteishengessä. luun. Sensurointi siis todisti Ratakadun keskustelukulttuurin rajoittuneisuuden. Sensurointi myös näytti, etteivät kasvatusalan ammattilaiset usko oppilaiden kykyyn erottaa tosielämää ja käsitteellistä taideteosta toisistaan. Se on kummallista, sillä oppilaita on koulittu havannoimaan ympäristöä analyyttisesti jo seitsemänneltä luokalta alkaen. Periaatteen tasolla kyse on myös ilmaisunvapaudesta. Sensurointi on aina vallankäytön äärimmäinen keino. Jos yksittäiset auktoriteetit saisivat päättää teoksien esittämisestä omien mieltymyksiensä pohjalta, yhteiskunta muuttuisi nopeasti varsin yksiääniseksi. Jopa huonolla taiteella on oikeus tulla esitetyksi. Emme tietenkään halua väittää, ettei taiteen rajoista saisi keskustella. Installaatiomme kohdalla bordellin tuntomerkkien bongailun ja paheksumisen sijaan hedelmällisempää olisi kuitenkin ollut miettiä, miksi me assosioimme punaiset valot tai hengitysäänet niin vahvasti maksulliseen seksiin. Ovatko päätelmämme päteviä myös tosielämässä? Syytä olisi miettiä, perustuvatko havaintoketjumme kenties vain muilta opittuihin ajatusmalleihin, huhupuheisiin tai populaarikultuurin kuvastoon. Juho Kankaanpää Teo Hirvonen Ääniraidan ja ovien nimilappujen tuhoamisen huomattuaan tekijät päättivät purkaa installaation lopullisesti. Mikä rehtorien päätöksestä tekee sitten niin häpeällisen ja tuohduttavan? Tapaus osoitti, että epäedullisessa tilanteessa jaloista periaatteista ollaan valmiita luopumaan. Koulussamme on korostettu avoimen keskustelun ja kompromissien tekemisen tärkeyttä. Rehtorit käyttivät kuitenkin auktoriteettiasemaansa häikäilemättömästi tarjoamatta mahdollisuutta rakentavaan neuvotteVeikko 1/2015 9 KO – A KK EI O– ANGSTIVEIK Koulukulttuuripäivä 15.4. Koulukulttuuripäivä 15.4. Helsingin normaalilyseossa on perinteisesti vietetty toiminnallista teemapäivää syventävän harjoittelun aikana. Päivien teemat ovat vaihdelleet mediasta monikulttuurisuuteen. Tänä vuonna keskitymme koulukulttuuriin monikulttuurisuuden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmista. Päivä järjestetään moniaineisena oppiainerajat ylittävänä yhteistyönä. Työpajapäivä järjestetään keskiviikkona 15.4. klo 9-14. Koulukulttuurin kehittämiseen liittyviä tapahtumia järjestetään muutenkin kevään aikana. Olli Niemi luennoi uusista oppimisympäristöistä 25.3. klo 14.45 alkaen. Opetusharjoittelijat suunnittelevat ja toteuttavat päivän työpajat. Työpajat suunnitellaan annetun teeman mukaan joko peruskoululaisille tai lukiolaisille, ja oppilaat ilmoittautuvat niihin etukäteen. Työpajojen lisäksi päivän aikana tavataan vierailijoita. Ensimmäisessä Koulu yhteisönä -ryhmän tapaamisessa harjoittelijat jakautuvat moniaineisiin 4 - 5 opiskelijan ryhmiin. Ryhmät valitsevat yhden annetuista teemoista ja ideoivat sen perusteella ja omia oppiaineitaan hyödyntäen työpajan ohjelman. Jokaiselle ryhmälle osoitetaan 1-2 tutor-opettajaa, jotka toimivat ryhmien tukena päivän suunnittelussa. Kukin ryhmä vetää suunnittelemansa työpajan päivän aikana kahdelle eri ryhmälle oppilaita, jotka ovat ilmoittautuneet kyseiseen pajaan. Työpajojen sisällöissä yhdistyvät teemat ja eri oppiaineet. Ryhmät suunnittelevat monipuolisia, erilaisia toimintamuotoja ja –malleja hyödyntäviä tuokioita. Ohjaavat opettajat tukevat suunnitelmien syntymistä ja toteutumista. O– ANGSTIVEIK KO – KK EI G AN GS TI V IV ST EIKKO – AN EIKKO – AN TIV GS O– ANGSTIVEIK K O – 10 KK EI AN GS TI V Hyvää koulukulttuuripäivää toivottaa Kulttuuripäivän työryhmä Veikko 1/2015 GS TIV EIKKO – AN GS TI V O– ANGSTIVEIK KO KK EI – AN KO KK EI O– ANGSTIVEIK Väinämöisiä ja Ainoja – AN GS TI V Tuntuu, että osaan kaikki suomalaiset saunakeskustelut ulkoa. Varsinkin, kun oma kulttuuritaustani tulee esille, kysymykset noudattavat vakiintunutta kaavaa: ”No kumpanakos pidät itseäsi enemmän, suomalaisena vai venäläisenä?”. Vastaus seuraa yleensä ennen kuin ehdin avata suutani sen suuremmin: ”Mä kyllä pidän sua aivan täysin suomalaisena”. Löyly lentää kiukaalle ja kalja aukeaa. Rentoudutaan. Tuntuu ihanalta, kun näinkin muukalaispelkoisessa maailmankolkassa hyväksytään maahanmuuttaja osaksi porukkaa. Käsite ”suomalaisuus” tuntuu olevan nyt esillä enemmän kuin koskaan ennen. Pohjoisilla saunanlauteilla, jonne historian kuluessa ani harva vieras on eksynyt, saattavat nyt ensimmäistä kertaa vierekkäin istua vaalea eloveenatyttö ja tumma herra päiväntasaajalta tai karski hämäläismies ja itämainen kaunotar. Suomalaiset eivät olekaan enää vain Väinämöisiä ja Ainoja. Eläköön siis monimuotoinen suomalaisuus! Kun minulle, etnisesti venäläiselle, sanotaan, että minua pidetään aivan täysin suomalaisena, tuntuu kuin minut olisi hyväksytty ylimmille lauteille. Täällä istuvat oikeasti hyvät ihmiset. Ihmiset, joilla on leijonavaakunalla koristeltu passi; ihmiset, jotka tekevät rehellisesti työtään ja rakentavat itse saunansa; ihmiset jotka puhuvat kaunista kieltämme ja syövät ruisleipää, joka on kovaa kuin elämä. Saunaan ei toisaalta rakenneta sipulikattoa tai bambuista eteistä. Saunassa ei lauleta Igorin sijaan afrikkalaisia heimolauluja, eikä sen lauteilta katsottuna ole oikeina tarpeellista tietää, missä suunnassa Mekka on. Sauna on sauna, samoin kuin suomalaisuus on suomalaisuutta – ei ole tarkoituksenmukaista sotkea sitä jollakin uudella ja oudolla. Mitäpä jos kuitenkin minun elämässäni on monenlaisia saunoja saunottavana? Kun saunakeskustelussa minut ristitään täysin suomalaiseksi, tuntuu sittenkin aivan kuin olisin heittänyt liian raivokkaat löylyt. ”Täysin suomalainen” kuulostaa nimittäin minun korvaani yhtä ahdasmieliseltä kuin ”täysin maahanmuuttaja”. Ihan kuin minun olisi parempi unohtaa eksoottinen menneisyyteni ollakseni puhdasrotuinen skandinaavi. Kulttuureja ja identiteettejä voi olla monia, eikä niitä olekaan välttämättä syytä jalostaa kauniiksi suomalaisuudeksi. Toiset kokevat olevansa osana monia yhteisöjä, ja silloin voi olla vaikeaa asettaa niitä paremmuusjärjestykseen. Suomalaisuuden tiukat raamit taas antavat vain tilaa luokittelulle, syrjinnälle, rasismille ja ahdasmielisyydelle. Näillä kaikenvärisillä, -karvaisilla ja -kielisillä lauteilla saunottaessa ei välttämättä olekaan väliä, mitä kulttuuria tai kansalaisuutta ympärillä olevat ihmiset edustavat. Paljon mielenkiintoisempaa saattaa olla, millaisia luonteita ja persoonia samoja löylyjä heittää. Kysykää, hyvä saunakumppanini ensi kerralla sitä! PuhuJuri Birjulin mista riittänee pitkän illan verran… GS TIV E IK K O – A N Veikko 1/2015 11 Proosaruno: Ja niin tuli sade Sade, ja viidakon vihreä tihkuu kosteutta. Tunkka ilman tekeet raskaiksi askeleet ja hengitys hiertää keuhkoja. Auringon puna kaukaisen horisontin yhden tai kaksi pisaraa latvasta lehtevän puun kuullollansa värjää, värähdellen kevyesti kuin viidakon tasainen syke. Liaanit roikkuvat laiskasti sakeassa metsässä – vesi valuu pitkin uurteita tumman puun. Kenkä painuu mutaan lävitse ruohomaton uhuen ja sateen kastamana väistää maa pohjaa kulunutta vanhan saappaan. Miltei huomaamattoman raksahduksen päästää väsyneen askeleen ruohonkorsi katkaisema; taustarummut kevyen vesisateen kevyesti tanssiessa alas latvoista puiden eivät värähdä. Nukkatakki sateenkastama ja lierihatun kosteuden silittämän alta vain silmät miehen väsyneen ja kovin eksyneen surumielisesti kuuntelevat rytmikästä suruvirttä vihreän labyrintin. Vanha mies niin pettynyt ja arvet kasvoillaan merkkinä elämän menneet ei sateettoman on – viidakosta toivoi paratiisin kantolinnan löytävänsä; kadotettu on eikä nälkäänsä voi syödä. Kivi maassa sammaltonna on ja sen syvänteissä ihmissilmän reiteiltä piilotettu puhlaa raikas kosteus. Lämpimässä maassa vasten juurta ja kiven vatsaa on hyvä madon olla ja turvassa sateelta varpaita metsän ravinnokseen nakertaa. Puut nuo metsän herrat puut niin puut hengen puut vetävät sisään ulos puut ja sateelle laulavat ikiaikaista lauluaan nuo vanhat natipuut. Lehti toisen jälkeen alas painuu pisara kun vajoaa ylhäältä harmaista pilvistä joita vasten vuoret työntävät kiviset kouransa vain torjuakseen sateen alas sademetsän laaksoihin. Lehden sirot kärkiterävät puskevat ulos oksanpäistä. Okapensaan piikkeinjuureen on kaunis pisara helmi kaunis pisara jäänyt hetkeksi eloansa miettimään. Mistä tullut minne mennä missä mielen syntökoti miten olen tänne tullut mistä sain mä muotoni ja hetken onnen utelin katkaisi tuo vielä riuska askel vanhan pölyisen miehen, kun housunlahje pensaanviisti pudotti pisaran ja siskonsa maahan – tuhatsirpalesärkyvät nuo kauniit lasihelmet eikä rikoksestaan tiennyt tuo mies. Alla ruohopensaan lepää hyvinsyönyt onni uni käärme lepää alla pensaan pienen. Askel miehen uhkaa ei käärmettä hän huomaa astuu; pieni napsaus alla latvain lävistää hammas sappaaanreunan. Kaatuu maahan mies ei kestänyt hän liskon lahjaa. Otsa osuu kiveen pieneen mato säikähtää. Vesi valuu pitkin kättä ja tartuu silmälasin sankaan. Puussa puhkeaa kukka. Nimimerkki Ihei Misawa kirjoitti. 12 Veikko 1/2015 Tulkinta: Noin kolmen pikkumiehen taistelu J.R.R. Tolkienin kuuluisa kirja “Hobitti, eli Sinne ja Takaisin”, josta väärintulkitsevat vapaakauppa-amerikkalaiset ovat vääntäneet Hollywood-elokuviakin, on suuri tarina. Se kertoo pienikokoisen hobitti Bilbo Reppulin odottamattomasta ja pitkälti aattellisesta matkasta lohikäärme Smaugin aarteelle ja takaisin. Kirjan alussa idealistihobitin ovelle ilmaantuu ensin parrakas ja kaukaa viisas velho (Marx) ja myöhemmin kolmetoista nälkiintynyttä kääpiötä, jotka tasajaon periaatteisiin uskova Bilbo ruokkii ja juottaa. Kiitokseksi kääpiöt laulavat hänelle kansallismielisiä, mutta työtä rakastavia lauluja. He tarvitsevat Bilbon tietotaitoa vaarallisella retkellä lohikäärmeen aarteen – kahmitun ja väärydella otetun suurpääoman - takaisinsaamiseen, ja suostuvat korvaaamaan hänen vaivansa 1/14 voittokatteella. Kirjan keskeisimpiä henkilöitä on velho Gandalf, joka on selvä Karl Marxin henkilöitymä; hän ohjaa Bilboa, siis työväenluokan vallankumouksellista johtoa, oikeaan suuntaan ja kohti oikeaa toimintaa. Heidän retkensä symboliikka monopolien ja liian suurten yksityisomaisuuksien hävittämisestä on selkeä. Kääpiöt eli työväenluokan suuri kansanosa tulee Gandalfin oppien ja Bilbon neuvokkuuden avulla saattaa pitkien matkojen – siis dialektisesti kehittyvän luokkataistelun historian – halki. Pitkän tiensä varrella he kohtaavat muun muassa kolme anarkokapitalistista peikkoa (jotka Gandalf kuitenkin kivettää sosialismin aamunkoitolla), Rivendellin kirsikkaiset utopiahaltiat, Sumuvuorten rumat monarkistihiidet (joiden rummut oli epäilemättä tehty työläisen selkänahasta), sekä homeisiin seitteihinsä kaiken peittävät, konservatiiviset ja lihavat poliittiset hämähäkit. Retkikunnan raivaessa tietä edistykseen rojalistien syvissä onkaloissa löysi Bilbo maasta salaperäisen sormuksen. Se ei silloin vaikuttanut hänestä merkitykselliseltä, mutta kohdatessaan Klonkku-nimisen olennon esine kiinnitti hänen mielenkiintonsa. Kuten myöhemmästä luokkataistelueeppoksesta (Taru Sormusten Herrasta) saamme lukea, on Sormuksella taipumus johdattaa ahneuteen, itsekkyyteen ja vainoharhaisuuteen. Suursormus symbolisoi omistamisen abstraktiota; sen suuria hyötyjä (muun muassa toimiminen näkymättömissä), mutta myös sen lopulta riuduttava vaikutusta. Klonkku on kuva kapitalistin riekaleisesta sielusta, jonka rahanhimo on repinyt täyteen ammottavia reikiä. Sormus on koetinkivi kommunistijohtajistolle, sillä rikkauden haave elää sisäsyntyisesti ihmissä. Bilbo kuitenkin selviää kokeesta, ja käyttää omistussuhteita vähän ja viisaasti: taitava käsitteellinen sormustelu johtaa lopulta koko retken onniautuaaseen menestykseen. Vaikka matkan varrella työväen usko horjuikin niin johtoon kuin oppi-isäänkin, saavutti urhea joukko sen, mitä oli tullut hakemaankin: siis tasa-arvoisen ja taloudellisesti reilun uuden yhteiskuntajärjestyksen, jossa ei lopulta enää edes tarvittu johtajaa – aivan kuten Marx oli suunnitellutkin. E.E. Sipilä, Veikon Tiedontantaja-kirjallisuusliite 1/2015 Veikko 1/2015 13 Mielipide: Onni ainutlaatuisuudessa Minkälaiset asiat saavat ihmisen tuntemaan itsensä onnelliseksi ja elämänsä onnistuneeksi? Yleensä mukava elinympäristö, mielekkäät harrastukset ja työ, tyydyttävät ihmissuhteet, itsensä toteuttamisen mahdollisuudet sekä toimintansa tarpeellisuuden tunne riittävät, muttei aina. Joistakin listasta saattaa tuntua uupuvan vielä yksi, hyvin tärkeä ellei tärkein kohta, nimittäin status. Sitä sovitetaan joskus jopa muiden onnellisuuden rakennuspalikoiden kaikkivoivaksi korvikkeeksi sekä tavoitellaan yhä enemmän ja nuoremmasta iästä alkaen. Jo pelkkä poikkeuksellisen aseman sekä menestyksen tavoittelukin on muuttunut oleellisen luontevaksi ja kehuttavaksi luonteenpiirteeksi. Menestys kuitenkin on suotu vain murto-osalle, mikä ei tietenkään tee siitä yhtään sen vähempää haluttavaa, vaan luo uuden loisteliaan osa-alueen massamarkkinoille kaikkien kunnioituksen perässä juoksevien iloksi. Statusesineet ovat syntyneet. Eiväthän statusesineet ole mitenkään tuore keksintö, ne ovat varmasti olleet olemassa yhtä kauan kuin ensimmäiset ihmisyhteisötkin. Menestyvät yksilöt vaikuttavat nautinnollisen elämän ja onnen personifioitumilta, ja lähes kaikki esineet tai asiat, mitä he saattavat omistaa tai pitää arvossa täydentävät tätä kuvaa, ja ne ovat automaattisesti pykälän verran vertaisiaan parempia ja saavat osansa erikoislaatuisuuden leimasta. Siksi jotkut mieleenpainuvat, hyvin markkinoidut ja erityisesti ”menestyneiden suosiossa” -leiman saaneet hyödykkeet ja ilmiöt saavat osakseen aivan poikkeuksellista huomiota ja kehittyvät satunnaisesti joukkohysterian kohteiksi. Aiemmin statusesineet ovat olleet jokseenkin vaikeammin saatavilla ja harvinaisempia, mutta massatuotannon kehittyessä niistäkin on tullut jonkin sortin normaaliuden tunnus ja uusi perustarve. Eikö olekin absurdia? Lapsia kiusataan kouluissa ”väärien” puhelimien ja vaatteiden takia, ja kyllä aikuisetkin suhtautuvat eri tavoin ihmisiin ulkoasun hintalapun mukaan. Aina ei edes ymmärretä, kuinka suuri vaikutus on statusesineen leimalla kunkin henkilön ostopäätöksiin, prioriteetteihin ja arvoihin. Jos ymmärretään, niin pakkohan sitä on peitellä havittelemansa esineen muilla ominaisuuksilla. Nyt voimmekin kysyä, mikä vaikuttaa esimerkiksi muodikkaan älypuhelimen ostopäätökseen enemmän: muiden ihmisten hyväksyntä ja ihailu, vai että sillä voi lähettää sähköpostia bussissa? Sama koskee esimerkiksi minimalistisen hienostuneita, omenakuviolla merkattuja tekniikkalaitteita, skeittilautakuvioin tai tähtilogoin kuvioituja tennareita sekä mustia punapohjaisia nilkantappajakorkokenkiä. Kuinka moni tunnistaisi tuotteet? En todellakaan haluaisi vähätellä näiden katseita keräävien esineiden laadun ja muiden ominaisuuksien osuutta niiden suosiosta, mutta eikö väsymättä laajentuvilta maailmanmarkkinoiltamme löydy laadukkaampia, edullisempia ja paremman näköisiäkin tuotteita, joita ostaessa ei joudu pulittamaan brändistä? Mielestäni laajentuvat markkinat ja tarjonta ovat sikäli hieno asia, että niiden myötä on mahdollista valita tuotteensa käsittämättömän suuresta valikoimasta ja saada juuri sitä, mitä haluaa tai mistä unelmoi. Silti miljoonat ihmiset ympäri maailmaa kuolaavat Louis Vuittonin kassien perään – eikö mitään omaperäisempää löydy? 14 Veikko 1/2015 Yhä useammin mittavaa mainetta ja ansiota saavuttaneet ihmiset, kuten monet kuuluisuudet, poliitikot ja yritysten omistajat, ovat osoittaneet pärjäävänsä loistavasti halvemmilla tai vähemmän tunnettujen brändien vaatteilla, Nokian vanhoilla kapulakännyköillä sekä polkupyörillä kalliiden merkkiautojen sijaan. Jotkut heistä ovat edustaneet hyväntekeväisyysyhdistyksiä ja kertoneet nauttivansa kunnon levosta läheistensä ja perheensä seurassa eniten maailmassa. Tosiaan, tarvitseeko ihminen statusesineitä todistaakseen, että on saavuttanut jotain merkittävää elämässään? Statusesineet eivät toimi oikeasti laadukkaan elämän korvikkeina ja onnellisuuden tuottajina pitkällä tähtäimellä, miksi siis kuluttaa elämäänsä ja hermojaan niitä tuskaillessa? Kateryna Veretilnyk Hi-tech hipsterit (ja miksi heitä ei ole) Tekniikka vanhenee puolessa vuodessa, eikä uusin malli ole ikinä teknisesti todellista huippua. Edistyksen aallonharjalla surffaavan onkin päivitettävä kalustoaan lähes jatkuvasti. Vastavirrassa on kuitenkin aina uimareita. Mutta miten käyttää teknologiaa ympäristöystävällisesti? Missä ovat tekniikan tehokierrättäjät? Mistä löytyvät Hi-tech hipsterit? Kaupungilla kulkiessa ei voi olla huomaamatta älypuhelinten ”kolmea suurta”, Nokiaa, Samsungia ja Applea. Suuri enemmistö ostaa puhelimensa suoraan kaupan hyllyltä uutuutta hohtavana. Verkkokaupan ovella onkin tarjouspäivänä suurempi joukko ihmisiä kuin Veikko Hurstin leipäjonossa, ja elektroniikkaosastot huutavat tyhjyyttä joulun alla. Silti joidenkin taskusta löytyy yhä vanha tiiliskivi-nokia tai jokin muu klassikko. Eräät ovat vannoutuneet käyttämään vanhoilla käyttöjärjestelmillä varustettuja pöytäkoneita hajoamispisteesen asti. Mistä johtuu moinen omistautuminen, lähes fanaattisuuten jatkuva ikääntyneen tekniikan vaaliminen? Voimme etsiä vastausta tekniikasta itsestään. Kehittyneempi versio on yleensä monimutkaisempi, eivätkä eräät ikääntyvät ihmiset välttämättä halua tai kykene opettelemaan esimerkiksi uuden kännykän käyttöä, eikä kaikilla ole aikaa uuden teknologian opetteluun. Vanha käyttöliittymä on yleensä tuttu ja turvallinen, eikä siinä ole turhia lisukkeita. Joillekulle värittömällä näytöllä varustettu Nokia on se ainoa oikea. Sitten on se toinen ryhmä, joka käyttää ikääntynyttä kalustoa ihan oman huvin vuoksi. Hipsteriys on nostanut omalaatuista päätään (myös Norssissa), eikä mikään elämänala voi siltä välttyä. Jo haudatut tekniset laitteet on taas kaivettu käyttäjien pöydille ja taskuihin aktiivipalvelukseen. Tekniikkahipsterin voi nähdä räpläämässä kasariradiota rannalla tai vaikkapa puhumassa punaiseen lankapuhelimeen. Nämä huutonetin sankarit ostavat kaiken käyttämänsä elektronisen laitteiston käytettynä. Jotkut jopa tekevät esimerkiksi vanhojen laitteiden kuorista koristeita ja koruja. Omistautuneimmat lajityypin edustajat kieltäytyvät mistään tekemisestä uuden tekniikan kanssa. Jokainen voi mielessään harkita, onko uuden puhelimen ostaminen vuoden välein järkevää tai kestävää. Ei ole välttämättä tarpeellista kuluttaa vuodessa satoja euroja budjetista elektronisiin härpäkkeisiin. Mutta voisiko sinusta löytyä sellaista omistautumista, jota hipsteriys vaatii? Pidätkö kasari- ja ysäritekniikasta niin paljon että voisit käyttää sitä arjessa? Olisiko juuri sinusta Hi-tech hipsteriksi? Veikko 1/2015 15 Vuoden Norssin 2014 haastattelu Vuoden Norssiksi 2014 valittu lääketieteen ja kirurgian tohtori ja silmätautien erikoislääkäri Tero Kivelä on saanut tunnustusta lukuisista uraauurtavista tutkimuksistaan lääketieteen alalla. Miten kiinnostuit lääketieteestä? Ryhdyin lääketieteen opintoihin poissulkumenetelmällä. Karsin pois pyrkimisen polille, isäni oli diplomi-insinööri, joten meillä oli riittävästi insinöörejä jo. Sitten karsiutuivat teologia ja humanistiset tieteet. Siitä sitten jäi jäljelle lääketiede. En ole päätöstäni katunut, ja lääketieteeseen voi myös yhdistää edellä mainittuja tieteenaloja. Valmistiko Norssissa opiskelu lääketieteellisen koulutuksen hankinnassa? Yleisesti ottaen hyvät yleisopinnot, vaikkakaan mikään aine ei erikseen valmistanut opintoihin. Lukio kuitenkin kannusti panostamaan kiinnostavien asioiden opiskeluun. Esimerkiksi Norssin päivänä esitelmöineet henkilöt antoivat esimerkkiä menestymisestä. Epäsuoraa kannustusta riitti siis myös. O– ANGSTIVEIK KO KK EI – Mitä kaikkea kuuluu silmätautilääkärin työtehtäviin? Etupäässä se on kirurginen ala. Yleensä ajatellaan, ett silmä on vain hyvin pieniSTIVosa – AN EIKKOihmistä, G NG IV A mutta kuitenkin sen rakenne on STerittäin monimutkainen, jotenka siinä voi erikoistua hyvinkin erilaisten ikäryhmien tai tautien hoitoon. Potilaat kattavat myös koko ikähaarukan vauvasta vaariin. KO – G AN KK EI O– ANGSTIVEIK VEIKKO – ANG ST I ST IV 16 Lääkäreistä ajatellaan yleensä, että heillä on kyky nähdä oireita ennalta. Onko tämä totta? Joissakin tapauksissa kyllä. Mielenkiintoista onkin, että kun asiaa on tutkittu, on käynyt ilmi, että joskus hyvin yksinkertaiset tutkimukset, kuten elimen tunnustelu, voivat toimia joissain tapauksissa moderneja laitetutkimuksia paremmin. Kuitenkin välittömästi potilaan tullessa sisälle tehty diagnoosi voi johtaa vakaviin erehdyksiin. Olennaista on kuunnella tarkkaan, mitä potilaalla on kerrottavanaan. Oletko joutunut käyttämään lääkintätaitoja sairaalan ulkopuolella? Olen auttanut useampia henkilöitä, jotka ovat pyörtyneet tai saaneet sydänkohtauksen kadulla ja tarvinneet ensiapua. Elvytystaidot on siis hyvä pitää muistissa, sillä niitä voi tarvita odottamattomissakin tilanteissa. Olette kirjoittanut useita artikkeleita. Minkä aiheen kirjoittamisesta pidät eniten? Olen kiinnostunut laaja-alaisesti lääketieteestä. Hoidan kuitenkin tällä hetkellä kaikki Suomen silmänsisäiset syöpätapaukset, joten luonnollisesti ne kiehtovat minua hyvin paljon. Mutta sain kuitenkin koulutuksen myös silmäpatologiksi, mikä tarkoittaa, että joudun tutkimaan käytännössä kaikenlaisia silmäsairauksia. Olenkin säilyttänyt mielenkiinnon hyvinkin erilaisiin tapauksiin. Jos jotain sellaista sattuu silmään, josta arvelen muiden lääkäreiden hyötyvän, niin Veikko 1/2015 kirjoitan siitä kollegoideni kanssa. AN GS TIV EIKKO – AN GS TI V O– ANGSTIVEIK KO KK EI – Miksi sitten kiinnostuit silmälääketieteestä? Sattuman vuoksi. Opintojen puolivälissä tuli mahdolliseksi suorittaa kesäharjoittelua apulaislääkärin apulaisena. Olin tässä vaiheessa kiinnostunut sisätaudeista, ja suoritinkin palvelua kahtena lomana asian parissa. Kuitenkin joululomalla jouduinkin tilanpuutteen vuoksi silmätautiklinikalle. Minulla ei ollut silmätaudeista ennakkotietoja, sillä en ollut kerennyt käymään silmätautiopin kurssia. Klinikalla toimi professorina vanha norssi, joka sitten suositteli minulle tutkimustyötä asiasta. Sattumalta tutkimuskohteeni oli afrikkalaisilla lapsilla yleinen silmäsyöpä, josta näin tulevan vaimoni ottamia kuvia. Ilman niitä kuvia olisin voinut kieltäytyä tutkimuksesta. O KK EI O– ANGSTIVEIK K – AN GS TIV E IK K O – A N GS TI V Mitä haluaisit sanoa nykynorsseille? Haluan onnitella teitä siitä, että olette päässeet tänne. Kannattaa arvostaa luovuutta ja omaa ajattelua, mitä täällä epäilemättä nykypäivänä ruokitaankin. Ei kannata mennä aivottomana massan mukana. Omaa järkeä, ajattelua ja luovuutta käyttäen pääsee näistä lähtökohdista ihan mihin tahansa. Mitä tulevaisuudensuunnitelmiasinulla on uraasi varten? Päivätyöni on kolmijakoista, ja tutkimus kattaa työstäni vain kolmanneksen. Silmäsyöpähoito on kuitenkin pieni ala, sillä meitä on maailmassa vain kolmisenkymmentä lääkäriä jotka myös tekevät tähän liittyvää tutkimusta. Siksi alalla on vielä monia ratkaisemattomia pulmia, jotka saadaan toivon mukaan seuraavan kymmenen vuoden aikana ratkaistua. Lääketieteen tutkimus kun Veikko 1/2015 on kansainvälistä työtä. Esimerkiksi silmäsyövän etäpesäkkeistä muodostuvaa ongelmaa yritetään ratkaista ensisijaisesti. Toinen kolmannes työstäni on opettaminen. Kolmas alue on tietysti potilastyö, jossa kehittyminen jatkuu koko elämä läpi. Kaikki potilaat ovat niin erilaisia. Asiantuntijan mielipide: onko lääkäreiden käsiala tosiaan niin epäselvä kun luullaan? Kyllä minulla on joskus vaikeuksia saada kollegoideni käsialasta selvää. Kuulemma opiskelijoilla on myös vaikeuksia saada omasta käsialastani selkoa, erityisesti, jos olen korjannut heidän töitään bussimatkalla kotiin. Eli kyllä myytti pitää osittain paikkansa, mutta onneksi nykyään suuri osa kirjoituksesta tehdään tietokoneilla. Haastattelijana Roope Salmi 17 Pakkoruotsin Vuoden 1986 hallitusohjelmassa määrättiin, että Suomen kouluissa opiskeltaisiin äidinkieltä ja toista kotimaista kieltä: meille tutummin sanoin ruotsia. Tällä hetkellä lailla on enemmän vastustusta kuin koskaan. Gallupien mukaan jopa kaksi kolmasosaa suomalaisista kannattaa pakkoruotsin lakkauttamista. Sen pakollisuutta vastustava kansalaisaloite on jo toimitettu eduskuntaan. Keskeisin argumentti pakkoruotsin kannattajien keskuudessa on ruotsinkielisen väestön palvelujen turvaaminen Suomessa, mutta tärkeinä pidetään myös Suomen historiaa Ruotsin kanssa ja pohjoismaista yhteistyötä. Lain vastustajien mukaan tilanne on muuttunut, ja ruotsin kielen konkreettinen tarve on muihin kieliin verrattuna pieni. Heidän mielestään pakkoruotsi rajoittaa muiden kielien opiskelua. Molempien osapuolten argumentoinnissa esille nousee yleissivistys. Pakkoruotsin kannattajien mielestä ruotsin kielen taito kuuluu yleissivistykseen historian takia. Vastustajien mielestä se on vanhaa yleissivistystä eikä päde tähän hetkeen. Omasta mielestäni pakon kannattajilla on kuitenkin tässä tapauksessa suppea käsitys yleissivistyksestä itsestään. Kaikki nimittäin riippuu mittakaavasta. Jos ajattelemme pelkästään Suomea ja Pohjoismaita, on ruotsin kieli erittäin merkittävä nykyäänkin: melkein koko pohjolahan puhuu käytännössä sen murteita. Jos taas suomalainen mieltää itsensä eurooppalaiseksi tai maailmankansalaiseksi, kuuluu yleissivistykseen jotain aivan muuta. EU-parlamentisssa yksi käytetyimmistä on ranska, ja espanjaa puolestaan puhuu äidinkielenään melkein 400 miljoonaa 18 ihmistä. Englannin kieli on taas tuonut koko maailman yhteen. Mikä tekee näistä kielistä vähemmän yleissivistäviä kuin ruotsi? Palatkaamme takaisin kotimaahan. Vuonna 2013 väestörekisterin mukaan 90 prosenttia Suomen kansalaisista puhui äidinkielenään suomea ja viisi prosenttia ruotsia. Saamen osuus oli 0,04 prosenttia, viron 0,71 ja venäjän 1,15. Ruotsinkielisistä suurin osa asuu Etelä- tai Länsi-Suomen kunnissa. Tammikuussa 2014 yle nk”-- ruotsin kielenmko uihin reettinen tarvenaon kieliin verrattu pieni.” raportoi, että Vantaalla venäjän- ja vironkielisten määrä on kumpikin ruotsinkielisiä suurempi, vaikkakin kummankin kielen puhujia on vain muutamalla sata enemmän. Keski- ja Itä-Suomen kunnissa ero on huomattavasti suurempi. Silti siellä jokaisen koululaisen on opiskeltava ruotsia. Vuonna 2013 kahdeksan itäsuomalaista kuntaa, muun muassa Imatra, Lappeenranta ja Mikkeli, hakivat opetusministeriöltä lupaa antaa peruskoululaisille mahdollisuus valita pakollisen ruotsin tilalle venäjän. Ministerö epäsi luvan vedoten ruotsin kielen asemaan laissa. Tällä hetkellä suomalaisessa koulujärjestelmässä on kaksi pakollista kieltä, joista toinen on ruotsi ja toinen on lähes poikkeuksetta englanti. Ensimmäinen ongelma tulee vastaan itse ruotsin pakollisuudessa. Tietenkin oppilaiden motivaatio on alhaalla, jos heidät pakotetaan opiskelemaan Veikko 1/2015 haitallisuudesta tiettyä kieltä vasten tahtoaan. Jos kielen saa itse valita, on sitten todellista motivaatiota opiskella sitä. Englanti on vapaaehtoinen kieli, mutta kaikki valitsevat sen, sillä kaikki tietävät sen olevan erittäin hyödyllinen. Tämän vuoksi suomalaiset osaavat yleisesti englantia hyvin. Ruotsia taas ne, joiden motivaatio on alhaalla, oppivat vain vähän, ja he lopettavat ruotsin opiskelun heti, kun vain pystyvät. Näin monen vuoden opiskelu on mennyt täysin hukkaan. Tein luokassani gallupin aiheesta “Opiskelisitko ruotsia, vaikka se ei olisi pakollista”? Yhdeksäsluokkalaisista 55% opiskelisi. Nuo 55 prosenttia opiskelisivat ruotsia paljon motivoituneemmin kuin tällä hetkellä, ja loput 45 prosenttia käyttäisivät aikansa opiskellessaan jotain muuta kieltä, josta itse ovat motivoituneita. Näin suomalaisten kielitaito monipuolistuu huomattavasti, eikä ruotsin asema heikkene, vaan asenteet sitä kohtaan muuttuvat positiivisemmiksi. Jotkut pakkoruotsin kannattajat sanoisivat rvi”Suomeen talis monipuo ta taan kielten osaamista.” tähän väliin, että voihan niitä kieliä ruotsin ja englannin lisäksi ottaa. Vaikka tämä on ensimmäisellä 55 prosentilla täysin totta, 45 prosentille ruotsi on vain tarpeeton taakka, joka vie aikaa joltain tärkeämmältä. Myös yksi usein käytetty argumentti on ruotsin tukeva asema muita germaanisia kieliä opetellessa. Kuitenkin jos tavoitteena on osata saksaa, niin paljon nopeampi ja tehokkaampi tapa on opetella suoraan saksaa kuin opiskella ensin ruotsia. Veikko 1/2015 Suomi tarvitsee myös ruotsin osaajia pohjoismaiseen yhteistyöhön, kaupankäyntiin ja tarjoamaan palveluita ruotsinkielisille suomalaisille. Helsingin turismitilastot kertovat hyvin eri kielten osaamisen tarpeesta. Visithelsinki.fi-sivuston mukaan vuonna 2013 ruotsalaisia yöpyi Helsingissä 14 000. Venäläisten määrä oli 34 000, saksalaisten 16 000, yhdysvaltalaisten ja brittien yhteensä 23 000 ja muiden 17 000. Kuten näkyy, ruotsi on kieli muiden joukossa, mutta jos haluamme kansainvälisesti kilpailukykyisessä asemassa olevan kansakunnan, meidän pitää alkaa kohdella suomea sellaisena. Suomeen tarvitaan monipuolista kielten osaamista, ja monipuolisuus voi onnistua vain koululaisten motivaatiolla kieltä kohtaan. Koska tämä ei voi toteutua nykyisen lain puitteissa, ehdotankin seuraavia uudistuksia Suomen kielipolitiikkaan ja lainsäädäntöön. 1) Ruotsin kielen opiskelun pakollisuus poistetaan kaikilta koulutusasteilta. 2) Jokainen peruskoululainen opiskelee vähintään kahta vierasta kieltä, jotka oppilaan on saatava valita. Oppilaitos on kuitenkin velvoitettu tarjoamaan ruotsin kielen opetusta. 3) Tasa-arvon takia uusi kieliohjelma koskee myös suomen kielen opetusta ruotsinkielisissä kouluissa. 4) Valtio ja kunnat ovat velvoitettuja tarjoamaan palveluja kummallakin virallisella kielellä. Käytännössä tämä varmistetaan rekrytoimalla ainakin osaksi työntekijöistä ja viranhaltijoista ihmisiä, jotka osaavat sekä suomea että ruotsia. Teksti: Rami Blomqvist 19 Veikon kirjoituskilpailu Veikon viime numerossa julkaistiin alku tarinalle Isä Abrahamin päivä. Teille lukijoille heitettiin haaste jatkaa tätä tarinaa, ja Veikko saikin useita mainioita tekstejä luettavakseen. Voittajaksi selviytyivät kaksi nuorta tasaväkistä ja virtuoosimaista kirjoittajataituria, joiden taruilut voitte lukea ohessa. Voittajilla toimitetaan palkinnot henkilökohtaisesti. Onnea molemmille voittajille ja kaikille osanottajille! Isä Abrahamin päivä Voi! Munat olivat loppu! Isä Abraham rupesi nauramaan hillittömästi. Liperikin kuristi. Voiko mitään pahempaa enää tapahtua. Mutta Abraham alkoi ajatella muitten ihmisten kärsimystä, ja oman onnettomuutensa mitättömyyttä. Kuinka typerää ajatella muita. Muita! Hehän Ovat juuri muita! Täytyisi käyttäytyä kuin heitä ei olisi olemassa. Mutta miksi ajatella mitään tällaisena päivänä, päivänä jona pitäisi pitää puhe. On aika ajattelulle ja on aika puheille. Ja on aika nauramiselle. Hän revähti taas nauruun kuin mielipuolinen. Onnellinen mielipuolinen. Tai hyvin, hyvin häiriintynyt mielipuolinen. Mutta mikä ero niillä kahdella lopulta on. Lopulta molemmat haluavat samaa. Onnellisuutta. Tavat saavuttaa ne ovat ehkä erilaiset, toinen kukkien asettelulla, toinen raaoilla murhilla. Jos päämäärät ovat samat, voimmeko me ”järjelliset” tuomita, tai erotella heitä. Tästä kaikesta huolimatta hänen oli saatava aamiaista. Pikaisen pohdinnan jälkeen, Isä Abraham muisti vieressä sijaitsevan kahvilan. Hän repäisi päälleen ulkovaatteet ja kiiruhti ulos. Mutta samassa rytäkässä, heikkohermoiset lukijat varokaa, hän unohti lompakkonsa! Mutta vasta päästyään kahvilaan, Isä Abraham parka huomasi tämän traagisen tapahtuman. Abrahamin oloa helpotti kuitenkin se, että paikka oli kiinni. Ja sitten vielä hän sai mat20 Veikko 1/2015 kapuhelimeensa kauhistuttavan viestin: hänen anoppinsa oli tulossa kaupunkiin Isä Abrahamin homoseksuaalisen pojan kanssa! Hän pelkäsi poikaansa, vaikutti jotenkin siltä että hän yritti iskeä isäänsä. Mutta taas hänen ajatuksensa harhailivat pois aamiaisesta. Sen saaminen ja nauttiminen oli ykkösprioriteetti. Seuraavaksi Isä Abraham tajusi kysyä naapurin Eukolta munia lainaan. Joten hän kiirehti takaisin rappuunsa, ja koputti. Ovi avautui raivokkaasti ja kärttyinen ääni huusi pimeästä jotain epämääräistä. Isä Abraham kysyi rauhallisella äänellä olisiko Eukolla munia lainaan. Eukko vastasi että munat olivat kadonneet. Silloin Isä Abrahamin kasvoille iski kylmä todellisuus. Varkaita! Varkaat olivat iskeneet taloon. Hän palasi kotiinsa masentuneena, äskeisen itseluottamuksen menettäneenä. Voi ei! digitaalikello näyttää jo neljää! A.M?! Sauli Pietarinen, toisen voittajanovellin kirjoittaja Isä Abrahamin päivä Käännellessään munakasta Abraham kertasi tulevan päivän tapahtumat mielessään ja muisti kauhukseen, että päivän tärkein asia itse puhe oli vielä viimeistelemättä. Hän säntäsi yläkertaan ja avasi tietokoneen. Puheesta puuttui vielä muutama iskevä lopetuslause vakuuttamaan kansa siitä, että hän, tutkintaa johtavana ylikonstaapelina pystyisi saattamaan presidentin murhan tutkinnan mahdollisimman pian loppuun, ja löytämään syyllisen. Abrahamin pää löi tyhjää eikä puheelle näyttänyt millään syntyvän ytimekästä loppua. Abraham tuijotteli ikkunasta ulos ja naputteli kynää Ikean valkoista lastulevy pöytää vasten. Abrahamin ajatukset risteilivät sinne sun tänne, eikä hän pystynyt yhtään keskittymään olennaiseen. Keittiöstä tuleva palaneen käry sai hänet havahtumaan utuisesta ajatusmaailmastaan todellisuuteen. Hän ryntäsi keittiöön, väänsi lieden pois päältä ja jäi kauhistuneena tuijottamaan pohjaan palanutta mustan ruskeaa munakkaan tapaista kökköä. Raaputettuaan noin puolisen tuntia palanutta munakasta pois paistinpannusta Abraham istuutui keittiön pöydän ääreen hengähtämään. Abraham oli yleensä hyvin järjestelmällinen ja huolellinen. Hän oli muun muassa niitä, jotka varasivat joulumatkansa edellisenä jouluna ja niitä , jotka valmistautui kaikkeen vähänkin tärkeään hyvin huolellisesti, mieluiten viikkoa etukäteen, ja niitä, jotka eivät kestäneet viimehetken muutoksia tai muutoksia ylipäätään ja elivät ainaisten rutiinien vankina. Ja siksi mitä suuremmalla syyllä hän ihmetteli, miten ihmeessä näin moni asia oli voinut mennä pieleen? Siinä mietiskellessään Abraham päätti ettei menneitä kannattanut jäädä murehtimaan vaan oli tärkeämpää keskittyä tulevaan, kuten sopivan asun valitsemiseen tai itse puheen viimeistelyyn. Abraham sovitteli erilaisia kauluspaitojen, pukujen ja solmioiden yhdistelmiä, muttei onnistunut löytämään mieluisaa. Vika oli aina joko solmiossa tai paidassa. Hän piti värikkäistä vaatteista, joten perinteinen valkoinen ja musta eivät puhutelleet häntä. Tämän lisäksi Abraham halusi pukea päälleen jotain hieman persoonallistakin. Näin pienten asioiden, kuten solmion ja paidan sopiminen yhteen ei olettaisi häiritsevän Abrahamin kaltaista tyyntä ja rauhallista miestä, mutta pienet yksityiskohtaiset asiatkin kalvoivat Veikko 1/2015 21 tänään hänen mieltä. Tehtyään varmaankin elämänsä vaikeimman päätöksen sitten päivän ruoan valinnan jälkeen, Abraham oli päätynyt vaaleanpunaiseen kauluspaitaan, harmaaseen puvuntakkiin –ja housuihin sekä tummansiniseen solmioon. Hän oli tyytyväinen valintoihinsa, ja aikoi olla vastikäänkin, joten puhe oli saatava valmiiksi. Abraham viimeisteli puheensa ja oli hyvin tyytyväinen itseensä. Kello näytti puoli kolmea, joten hänellä oli hyvin aikaa ennen kuin tilaisuus kaupungintalolla alkaisi. Abraham päätti mennä ainaisen kalliin ja saastuttavan taksin sijaan raitiovaunulla, sillä hänellä oli aavistus siitä että tästä päivästä tulisi vielä hyvinkin onnistunut. Abraham keräili tavaroitaan ja valmistautui lähtöön. Hän pakkasi laukkunsa hyvin huolellisesti ja tarkisti ainakin kymmenen kertaa, että oli pakannut kaiken tarvittavan. Pakattuaan hän puki yllensä kuluneen parkatakin ja lähti kohti raitiovaunupysäkkiä, pieniä lenteleviä perhosia vatsassaan. Abraham nousi raitiovaunuun ja istuutui. Hän katseli sadepisaroiden valtaamasta ikkunasta märkiä kaupunkimaisemia. Kun Abraham oli matkustanut raitiovaunussa jo jonkin aikaa se pysähtyi, eikä pysäkkiä näkynyt mailla halmeilla. Pysähdystä seurasi kuulutus, jossa kuljettaja ilmoitti ettei matkaa voitu jatkaa, sillä raitiovaunu ei päässyt kääntymään kiskoille pysäköidyn auton takia. Juostessaan kaatosateessa kaupungintalolle, Abraham kirosi ja ihmetteli miksi tänään liputettiin. Ei tässä voinut muutakaan todeta, että aamu oli ollut yksi ja sama kaaos, epäonniset tapahtumat seurasivat toinen toisiaan ja muodostivat pahaenteisen ketjun. Abraham ei voinut muuta kuin juosta, juosta ja hyväksyä sen tosiseikan, että hän tulisi myöhästymään elämänsä tärkeimmästä tilaisuudesta. Abrahamin saapuessa kaupungintalolle, ovella ei ollut mitään vastaanotto komiteaa tai edes lehdistöä, mikä ihmetytti Abrahamia suuresti. Hän epäili tämän kumminkin johtuvat siitä, että hän oli reilun akateemisen vartin myöhässä. Abraham yritti avata ovea, mutta se oli jostain kumman syystä lukossa. Miksi he olivat lukinneet oven, vaikkei itse puhuja ollut edes saapunut paikalle. Äkkiä Abrahamin mieleen juolahti aivan älytön idea, joka kytkeytyi aikaisempiin tapahtumiin, nimittäin liputukseen. Hän otti taskustaan kännykkänsä, ja puhkesi helpottuneen huvittuneeseen nauruun. Kännykän lukitulla näytöllä kimalteli päivämäärä 11.5, oli äitienpäivä. Märkä ja huojentunut Abraham käveli raitiovaunupysäkille vieläkin tajuamatta vieläkään, miten hän oli voinut unohtaa äitienpäivän saati sekoittaa sen maanantaihin. Vielä illalla sängyssäkin, mennessään nukkumaan hän mietti sekavaa tapahtumarikasta päivää ja kaikkea sitä mikä oli mennyt pieleen ja sitä mitä hän oli unohtanut tehdä. Vasta vaipuessaan uneen Abraham hyväksyi sen tosiseikan, että jokaisen elämään kuului tälläisiä päiviä, päiviä, jolloin kaikki menee pahasti pieleen. Sofi Salokannel, toisen voittajanovellin kirjoittaja 22 Veikko 1/2015 Kerho-Norssi elää ja voi hyvin Armas ajoittain paranormaali lyseomme on viime vuosina ottanut peruskoulun kerho-ohjelman ja yleisen oppilas- ja opiskelija-aktiviisuuden vuoksi suuria harppauksia eteenpäin kerhojen ja klubien suhteen. Luomme seuraavassa pienen silmäyksen koulumme tämänhetkiseen kerhotoimintaan – kaikkia koulun kerhoja ei kuitenkaan ole edes mainittu, koska niiden tarkkaa lukumäärää on vaikeaa arvioida. Vuosia sitten ilmestyneessä Veikossa kerrottiin “ruutukuvion olevan jälleen muodissa”, ja on mahtavaa huomata, että Norssin shakkikerho on edelleen toiminnassa. Perustajajäsenistä nuorin, kerhon pitkäaikainen puheenjohtaja, on viimeinen alkuperäisistä allekirjoittaneista koulussa, ja abituruksen ominaisuudessa pian jättämässä koulun. Onneksi erityisesti peruskoulun puolelta on ilmaantunut monia innokkaita shakinpelaajia, ja heidät voikin löytää kirjastosta miltei joka päivä laudan äärestä – toivokaamme, että heidän peli-intonsa kanavoituu myös koulun mustavalkosimman kerhon ylläpitämiseen! Uusista kerhoista on mainittava erityisesti muutamien asiaan vihkiytyneiden lukion 2. vuoden opiskelijoiden uutteran kiinnostuksen ja uskollisen työnteon seurauksena syntynyt Japanin kielen ja kulttuurin kerho, lyhyemmin japanikerho. Monipuolisesti japanilaiseen kulttuuriin on perehdydetty niin lukiolaisia kuin peruskouluaisiakin viikottaisen kielen oppitunnin ja erilaisten teemaluentojen muodossa. Myös japanin elokuvateollisuuteen on tutustuttu niin historian kuin nykypäivänkin näkökulmasta, aina Seitsemästä Samuraista animaatoklassikko Paprikaan. Mitä luultavimmin kerho jatkaa kaksi kertaa viikossa pidettäviä kokouksiaan ja pitää avoimen ja sosiaalisen linjansa pitkälle tulevaisuutteen. Kaikkein erikoisin kerho koulussamme lienee bofferointikerho. Historiallinen miekkailu itse tehdyillä pehmeillä aseilla on mielenkiintoisuudellaan ja hauskuudellaan houkutellut reippailemaan erityisesti niitä norssikansan osia, jotka eivät muuten – ehkä muiden miekkailulajien lisäksi – erityisemmin harrasta liikuntaa. Bofferointikerho kokoontuu älyn ja kunnon miettelöihin kaksi kertaa viikossa, ja jokaisissa harjoituksissa pyritään takaamaan monipuolinen taisteluharjoittelu erilaisilla aseilla. Koska bofferoinnissa ei aseiden pehmeyden vuoksi ole tarvetta suojavarusteisiin, on lajia helppoa ja halpaa harrastaa; pvc-putkella, putkieristeellä ja ilmastointiteipillä pääsee jo pitkälle. Bofferointikerho edustaa myös Norssin vihreissä väreissä kaikissa suomalaisissa lajin tapahtumissa. Kerhoelämästä puhuttaessa on syytä vielä mainita, että peruskoulun puolella on lukuisia sen ikäisille tarkoitettuja kerhoja ja että tietenkin monet perinteisen kerhot, kuten Turnarit, sekä vastikään sata vuotta täyttänyt Luonto-seura ovat edelleen voimissaan ja jatkavat voimaannuttavaa toimintaansa innokkaiden ja opin- ja kokemuksenjanoisten norssien iloksi. Nimimerkki Orja Rakkinen kirjoitti Veikko 1/2015 23 Luonto-seuran kosteikkoluontoretki Nummelaan Luonto-seura teki retken Nummelan Niitylle Norssipäivänä. Nyt kerromme teille päivän tapahtumista. Retki alkoi Norssin pihan edestä. Nousimme bussiin, josta matkamme kävi kohti Vihtiä. Ajomatka kesti noin tunnin, ja sen aikana meille kerrottiin kosteikkojen tärkeydestä sekä niiden toimintaperiaatteista. Noustuamme bussista näimme V-padon läheisessä purossa. Kävelimme puroa ylöspäin, josta pysähdyimme putken suulle. Putkesta tuli vettä ,joka oli peräisin taajamasta. Taajamalta tulleesta ja pelloilta tulleesta vedessä oli selvä ero. Seuraavaksi saavuimme kostealle niitylle, jonne ollaan rakentamassa kosteaa niittua. Niittu tarkoittaa paikallisella murteella niittyä. Siellä tapasimme Simon. Hän oli parrakas mies ja hänellä oli GPS-laite jolla hän mittasi kaivon sijainnin. Tavattuamme Simon läksimme kohti varsinaista kosteikkoaluetta. Siellä kuulimme lisää kosteikoista. Sitten harhailimme takaisin bussille puhdistaen saappaitamme, joissa oli noin kolme kiloa kuraa. Odotimme bussissa sillä aikaa kun ohjaajat hakivat eiväitä läheisestä kahvilasta. Kun saimme eväät, lähdimme ajamaan kosteikon toiseen osaan, jossa nautimme eväämme. Syötyämme (täyttettyjä croisantteja ja pullaa) saimme kuulla Luode OY:n toiminnasta. Se valvoo kosteikon veden laatua. Kerrottuaan Luoteesta mies lähti puhdistamaan laitteita kuivapuvun ja tiskiharjojen avulla. Tämän kiinnostavan esityksen jälkeen tutustuimme kasvihuonekaasuja mittaavaan kojeeseen. Saimme myös nähdä, kun paikallinen Mikko (ympäristönsuojelija) kaatoi nestemäistä typpeä tankkiin. Tämän jälkeen lähdimme lintutornille, jossa kuitenkin oleskelimme vain hetken aikaa. Tutkimme myös paikallista faunaa, joka eli lammessa lintutornin juurella. Näimmekin mm. suursukeltajan, vesiperhosen toukan, sammakonkutua, iilimadon ja muita eliöitä. Tämä olikin jo matkamme viimeinen etappi, ja lähdimme kävelemään kohti bussia, joka veisi meidät takaisin Norssin pihalle. 24 Veikko 1/2015 Epitome latina Tempora quid faciunt; nihil est annis velocius. Ita iam stamus ad ianuam veris, etiam unum numerum Veikkonis vobis paravimus novi anni causa, ut eo vos delectaretis. Post hiemem tenebrosam ver faciem suam lucidiorem mox nobis monstrabit. Proximo enim anno aliquid certe memorabile accidit; nam abhinc duo milia annorum imperator Romanus illustrissimus nomine Gaius Octavianus, postea Divus Augustus, mortem obiit. In opere ”Res gestae”, in quo vitam suam laudabiliter describit, ad extremum hoc modo narrat: ”Tertium decimum consulatum cum gerebam, senatus et equester ordo populusque Romanus universus appellavit me patrem patriae, idque in vestibulo aedium mearum inscribendum et in curia Iulia et in foro Aug. sub quadrigis quae mihi ex s. c. positae sunt censuit. Cum scripsi haec annum agebam septuagensumum sextum.” Sunt, qui hanc appellationem ”pater patriae” ab Augusto magni aestimatam esse iudicent. Neque tamen solus erat, cui ille titulus tributus est; primus eo scilicet Romulus optimo iure vocabatur. Numerabiles quoque principes post Augustum illo modo nominabantur, minoribus quidem meritis, si exempli gratia Caligulam aut Commodum, qui maximam partem tyrannos se praebuerunt, consideramus. Si amplius de Augusto imperatore legere vultis, librum Edwini Linkomies anno MCMXLVI scriptum, cuius titulus Latine ”Augustus imperator hereditasque Romae” convertitur, cordialiter commendare possum. Tempus adest etiam Nuntiis Latinis gratulari de die natali eorum vicesimo quinto anno proxime praeterito celebrato. Per totos hos annos redactio latinistarum sedulorum peritissimorumque conspectum hebdomadalem de nuntiis actualibus omnibus paravit atque sic favorem linguae Latinae ubique terrarum auxit. Mihi nunc, pro dolor, est tibi valedicendum, lector benevole, et gratias agendum pro animi attentione tua in hanc paginam traditionalem, quam nunc dimittere debeo. Cum iam in mundo universitatum studia mea continuo, contentus eam trado successori meo, quem in numero insequenti Veikkonis cognoscetis. Namque sciemus, ”verba volant, littera scripta manent”. Ita gratias et vale! Hoc scripsit Lasse Mäki, civis academicus, alumnus Norssiensis, interdum nomine Laurentio Tumulo cognitus. Veikko 1/2015 25 Sanottua Hei pojat lopettakaa nyt se munien vatkaaminen. Kyllä mä tiedän et se on kivaa, mut säästäkää se vähän myöhemmäks. RPN musiikin sijaisena Kyllä minä heroiinipiikit tunnen. HON raottaa menneisyytensä varjoja Mun älykkyys on rajoitettu ja mä oon valtavan typerä. HON tuntee rajansa HOU: No hei vastaappa sä Oppilas: Se vähän riippuu.. HOU: Mikä riippu? Ai penis riippuu? Mä ainakin aiheutin nuorempana noita vibraatioita tytöille. HON avaa hiukan liikaa Opiskelkaa tää ylppäreihin, sitä saatetaan kysyä, koska ne kokeen tekijät on vähän seniilejä. ROS ottaa kantaa ylioppilaskokeiden laatijoihin Sellasia luusereita että vois turpiin vetästä. HON käy kierroksilla Sulla oli puhdas mutta paska. HON oppilaan terottimesta Kenellä on kotona iso nahkainen muna... MÄÄ uteliaana Tytöt pois tollaset sormileikit! HON kaitsee oppilaitaan Teidän täytyy kiusata toisianne. HON ja koulurauha Mä tässä vähän vilauttelen teille... LDN taas vauhdissa Ootko sä nyt 6-vuotias vai 7-vuotias? KVO kartoittaa 9-luokkalaisten ikiä Jos pyysiäinen ois meiän kuningas, voitte ihan rauhassa kaverille sanoa: ”On se Pyysiäinen paskapää!” HON ja yhteiskuntasopimus Sä, joka olet nörtti viimeisen päälle! HON erottaa nuorison arkkityypit Tehkää te tää ryhmätyö, mä meen faceen! ROS on haluton osallistumaan ohjelmaan Minun kautta teillä on kunnia ja itsetunto! HON huutaen Sanottua-palstalle voi lähetellä sammakkofarmien antia: veikko-norssi@helsinki.fi 26 Veikko 1/2015 Mä olin kauan Ku Klux Klanin kantajäsen, mä tykkäsin erityisesti niistä valkosista huppareista, niissä oli kiva hippuloida. HON ja historianopettajan salattu tausta Minä en ole nainen! Minä olen mies isolla ämmällä! HON löysi itsensä Me syödään tänään illalliseks pyysiäistä! Ei kun siis viiriäistä... à la Veikon sekoileva toimitus sekoilee toimitus Emil on terve. Siis fyysisesti... HON tarkentaa terveydentilan arviotaan Hehän ovat kuin kaksi marjaa... Paula Vesala ihastuttava laulajatar Veikko 1/2015 Heidi-Maria Reponen ihastuttava opettajatar 27 2 Helsingin Helsinginnormaalilyseo normaalilyseo PL 6B) 6) PL3838(Ratakatu (Ratakatu 00014 yliopisto 00014Helsingin Helsingin yliopisto Norssin päivä perjantaina 8.5.2015 Klo 8.00-9.00 Aamukahvi B-puolen 1. kerroksessa Klo 9.00–10.30 Norssin päivän avajaiset koulun juhlasalissa Päivänavaus Vuoden Norssin julkistaminen, Vanhojen norssien puheenjohtaja Heikki Kovanen Vuoden Norssin esitelmä Urheilupalkintojen jako Tietokilpailu vanhat norssit vs. nykynorssit, lehtorit Lasse Hongisto ja Jarmo Karvinen Klo 10.30–13.00 Luokkatiloissa työpajoja ja kahviossa kahvia. Lounas tarjolla kouluravintolassa klo 11.00–13.00 Klo 12.00–13.00 Johanneksen kentällä jalkapallo-ottelu nykynorssit vs. vanhat norssit Klo 13.00–14.00 Liikuntasalissa koripallo-ottelu nykynorssit vs. vanhat norssit Ohjelmaan saattaa tulla vielä pieniä muutoksia urheilun osalta. Työpajojen tarkat kuvaukset ovat esillä Norssin päivänä.
© Copyright 2024