Pitkospuut 3/2015
n:o 3 24.9.2015 Lapin alueen helluntaiseurakuntien lehti Siunauksen sateet 4 Lompakko löytyi! Seikkailu Kiinassa Rukoilevat kädet Tarina Jumalan huolenpidosta Seppo kertoo eksoottisesta lomastaan. Kirssi avaa rukouselämäänsä. » Sivulla 3 » Sivuilla 4–5 » Sivulla 6 Sivu 2 Torstai 24.9.2015 PÄÄKIRJOITUS Rukous tuo siunauksen sateet? Esa Pikkumäki Mies kertoi tehneensä erään helluntaiseurakunnan tiloissa kosteusmittauksia talon remonttia varten. Kosteusarvot olivat koholla melkein kaikkialla rukoushuoneen sisätiloissa. - Sitten löysin yhden kohdan, jossa mittari ei näyttänyt löytävän kosteutta. Se kohta oli kastealtaan pohjalla. Siellä kaikki oli aivan kuivaa! Rehellisesti on sanottava, että perin kuivia aikoja on seurakunnissamme viime vuosina eletty. Touhuttu kyllä on monenlaista, mutta kuivat kastealtaat kertovat karua kieltään. Siinä STOP-merkillä on syytä tutkailla myös sitä, että onko hyvää siementä kylvetty niin paljon, että satoa voisi sen puoleen hyvillä mielin odottaa. Jos ei ole niin kiireesti kylvöhommiin! Loppu on sitten kiinni sateesta. Jumala on kyllä luvannut siunauksen sateita, mutta osamme on silti rukoilla niitä tulevaksi, jotta sato kypsyisi korjattavaksi. Jospa jo syksyllä saisimme viettää sadonkorjuujuhlia! Kumpaa siis rukoilimme seurakunnissamme enemmän tosissaan: hyvää hillasatoa tälle kesälle vai Jumalan ilmestymistä voimalla seurakuntiensa keskelle? Vesisateita saimme tänä kesänä kyllä runsaasti, mutta ovatko kastealtaat silti edelleen kuivina? Missä siis mennään? Pyysin tätä Pitkospuut-liitettä varten kirjoituksia rukouksesta. Sain 15 kirjoitusta ja kaikki ne eivät mahtuneet tähän lehteen. Seuraava Pitkopuut-liite jatkaa siis samalla teemalla – mitähän jos kirjoittaisit sinäkin? Missä siis mennään? Oltaisiinko siinä risteyksessä, jossa on STOP-merkki, joka antaa hetken aikaa miettiä mihin suuntaan pitäisi jatkaa? Varsin mielenkiintoiseksi tämän kuivuuden tekee se, että eri puolilla maailmaa on saatu ilmestystä siitä, että on aika rukoilla Suomen Lapin puolesta. Eikä se ole jäänyt vain ilmestykseksi, vaan nytkin jossain kaukana rukoillaan alueemme puolesta. ”Herra lähetä sateesi Lappiin!” Olisiko tuo tieto meille rohkaisuksi siitä, että Jumala näkee ja kuulee kuivuutemme ja aikoo tehdä asialle jotakin? Olisiko se meille merkki siitä, että nyt on aika omissakin seurakunnissamme keskittyä enemmän rukoukseen? Olisiko se merkki siitä, että rukouksen mittarit osoittavat vajautta Lapin alueella ja siksi Jumala on kutsunut rukoilijoita talkoisiin eri puolilta maailmaa? Mieleeni nousee profeetta Sakarjan kehotus rukoilla sadetta kevätsateen aikana. Sakarjan kehotuksessa oli kysymys joka keväisen luonnon ilmiön ja jumalallisen periaatteen yhdistämisestä. Se rukouksen periaate on se, jota on syytä noudattaa Lapissakin, jos haluamme saada kastealtaisiin vettä. Israelin alueella kevätsateet olivat tarpeen viljasadon kypsymistä varten. Vaikka Jumala olikin säätänyt sateen ajat, niiden tulemista piti kuitenkin rukoilla. Isää totteleva koskikara Teksti Anja Akujärvi O n kaunis huhtikuinen aamupäivä. Pakkaan autooni kameran jalustoineen ja suuntaan kohti Inaria tarkoituksena käydä kuvaamassa koskessa oleskelevaa koskikaraa. Edellisvuonna sain pari kuvaa, mutta ne olivat kovin kaukaa ja linnut näyttivät aivan musta-valkoisilta. Nyt toiveena oli saada parempia kuvia, joissa näkyisi linnun oikea väri. Rantaan päästyäni näinkin linnun ja sain muutaman kuvan. Pikakatselulla totesin, että ovat vähän parempia kuin edelliset otokset. Pian lintu katosi kuitenkin johonkin ja kävelin edestakaisin joen rantaa noin tunnin ajan. Samalla juttelin Taivaan Isälle: ”Tuokin lintu on Sinun luomasi ja tottelee Sinua, joten etkö mitenkään voisi lennättää sitä takaisin ja vielä vähän lähemmäksi minua, että saisin kunnon kuvan”. Kun aika kului, eikä mitään tapahtunut nousi mieleen monet rukoukset joihin en ole saanut vastauksia. Monesti on tullut ajatus, että Jumala ei kuule minun rukouksia ja jos vaikka kuulisikin, niin ei halua vastata. Siinä kävellessäni sitten päätin, että käyn vielä kerran tuolla ylempänä ja sitten lähden kotiin - olkoon kun ei kerran onnistu. Kävelin ylös ja kun lähdin palamaan takaisin, näin kuinka lintu lensi vähän matkan päähän jään reunalle. Sain muutaman kuvan ja taas se katosi johonkin jäälohkareitten sekaan. Juuri kun nostin kameran olkapäälle lähteäkseni autolle, lintu lensi kivelle noin 20 metrin päähän ja jäi siihen seisomaan. Siinä se seisoi hyvän aikaa ja kääntyili puolelta toiselle. Mikä riemu syttyi sydämeen ja kuvasin elämäni parhaat koskikara kuvat. Kyllä kotimatkalla kiitos maistui. Positiivinen asenne palasi takaisin. Tiesinhän minä, että Jumala kuulee ja vastaa aina ajallaan ja kuinka paljon olen aikojen saatossa saanut kokea monenlaista hyvää Jumalan puolelta, mutta tuo kaikki tahtoo välillä unohtua. Nyt sain kuitenkin suuren vahvistuksen Jumalan armosta ja huolenpidosta. Jos Jumala antaa minulle tällaisen rukousvastauksen vain ilahduttaakseen minua, niin kuinka paljoa ennemmin Hän vastaa kun rukoilen sellaisten asioitten puolesta, joilla on iankaikkisuus arvoa■ Torstai 24.9.2015 Sivu 3 Älä pelkää, usko ainoastaan Hirvimiehen lompakkorukous Paula Portaankorva O lin vähän päälle kaksikymmentävuotias, kun menin Tervolan pappilaan auttamaan siivouksessa rovastin syntymäpäiväjuhlien vuoksi. Rovasti ja hänen puolisonsa olivat minun kummejani. Siivous eteni hitaasti, koska unohduin aina rovastin toimistoon juttelemaan. Olin ollut vasta vähän aikaa uskossa ja minua kiinnosti enemmän keskustella uskonasioista, kuin siivota. Ruustinnakin siinä jo kurkisteli ovella, että tapahtuuko oikein mitään, mutta rovastin mielestä oli tärkeämpää, että sain jutella. Paljoa en enää keskusteluista muista, mutta yksi lause on jäänyt mieleeni, minkä rovasti minulle silloin sanoi: ”Älä pelkää, usko ainoastaan.” Kun hän oli sanonut nuo sanat, menin wc:hen itkemään, koska kummallisella tavalla ne koskettivat minua syvältä sisimmästä, tavalla, jota en silloin ymmärtänyt. Siitä lähtien ne sanat ovat olleet minulla aina mukanani ja muistuneet mieleen aina tarpeen tullen, varsinkin silloin, kun elämässä on ollut vaikeita asioita. Minun elämässäni pelko on ollut aina mukana jossakin muodossa. Aina on löytynyt Pelko ja usko ovat vastakohtia. kuva: pixabay.com O lin 90-luvun puolivälissä hirvimetsällä Kettujoen maisemissa Inarissa. Kuuluin parin ivalolaisen nuorenmiehen kanssa samaan seurueeseen ja kaikki olimme hiukan tottumattomia ”suurissa metsissä” liikkumiseen. ja kuinka ollakaan, hän oli jättänyt e d e l l i s e n v i i ko n k ä t e i s k a s s a n , noin 5000 markkaa lompakkoonsa. Lompakko oli repussa ja sisälsi kaikki mahdolliset lupapaperit ja ajokortin. Olimme kulkemassa vaikeakulkuisessa joensuistossa, kun hän äkkiä huudahti: ”Lompakko on pudonnut!” Tasku oli jäänyt sulkematta ja pörssi oli tietymättömissä. Kysyin, paljonko siinä oli rahaa, ja summa oli nykyrahassa melkein tuhat euroa. Rahanarvon muutos huomioiden sen voisi nyt kertoa ehkä kahdella. Ajattelin, että harrastuksen hinta on liian kova ja ”Kippuralla” voi olla illalla ”hetki sanan ääressä”, jos hän palaa ilman pörssiä kotiinsa. Hetken mietittyäni rohkaisin mielen ja sanoin miesten kuullen: ”Herra, anna sen Kippuran lompakon löytyä!” Mielestäni panin Jumalan aika tiukan paikan eteen. Ajoimme moottoriveneellä jonkin kilometrin jokea alas ja ohjasimme veneen rantaan. Kuljimme ketjussa reput selässä ja aseet olalla ja mielessä tietysti hirvet. Pysähdyimme kunnon erämiesten tapaan välillä istuskelemaan ja tutkimme, mitä herkkuja reppumme sisälsivät. Näissä istunnoissa keskustelun aiheet vaihtelivat maan ja taivaan välillä ja ammatistani johtuen minulta kysyttiin myös hengellisistä asioista. Yksi jahtikaverini totesi menettäneensä uskon ”taivaallisiin” koululaisena, tavatessaan kaksi uskoa tunnustavaa koulun henkilökunnan jäsentä sopimattomasta tilanteesta. Kävelimme takaisin veneelle tarkkaillen maastoa. Mielessä eivät Kyseinen nuorimies oli taksiautoilija olleet nyt hirvet, vaan lompakko. Veneelle päästyämme käännyimme takaisin ja taas toivoimme pörssin löytyvän. Epäusko meinasi vallata mielen; kuinka on mahdollista löytää noin 15 cm x 10 cm suuruinen esine erämaasta? Yhtäkkiä lompakkonsa hukannut mies pysähtyy ja nostaa lompsansa turpeitten seasta. Hän kiroaa ja huudahtaa: ”On se ihme, on se ihme, että se löytyi!” Kohta hän lisäsi: ” Vaan oli sillä Ilpon rukouksellakin varmasti merkityksensä!” Jahtia ei enää siltä päivältä jatkettu ja veneelle palasi iloisia miehiä. Uskon tuon tapahtuman säilyneen jahtikavereiden mielissä ja toivon sen vaikuttaneen niin, etteivät lapsuudessa koetut pettymykset enää peittäisi Jumalan mahdollisuuksia. Olen saanut palata monilta onnistuneilta pyyntireissuilta, mutta tämä kertomani lompakkojahti jäänee parhaimmaksi saaliiksi! Ilpo Talka jotakin pientä tai suurta pelättävää ja ahdistavaa: sairautta, työttömyyttä, ihmissuhdeongelmia ym. Uskovakaan ei säästy näiltä vaikeuksilta kokonaan. Pelko ja usko ovat vastakohtia. Ne ovat askarruttaneet mieltäni aina. Jeesus sanoi nuo sanat: ”Älä pelkää, usko ainoastaan”, kun synagoogan esimiehen tytär oli kuollut. Ihmiset olivat esimiehelle sanoneet, että turhaan hän enää Jeesusta vaivaa, koska tyttö on jo kuollut. Mutta Jeesus käski tytön nousta ja niin hän heräsi kuolleista. Kerran opetuslapset olivat veneessä Jeesuksen kanssa ja tuli kova myrsky, mutta Jeesus vain nukkui. Opetuslapset ihmettelivät, miksi Jeesus ei välitä siitä, että he hukkuvat. Jeesus nuhteli tuulta ja sanoi järvelle: ”Vaikene, ole hiljaa!” Tuli ihan tyven. Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Miksi olette niin pelkureita? Kuinka teillä ei ole uskoa?” Itse olen usein pelkuri, koska joskus on vaikea uskoa ainoastaan ja luottaa. Pitäisi olla luja luottamus Jeesukseen, usko, joka on nimenomaan uskoa häneen, hänen rakkauteensa ja voimaansa. Silloin ei tarvitsekaan pelätä. Tuo lyhyt lause, jonka sain silloin matkaevääksi, on yksinkertainen, mutta sisältää paljon. Jos lapsenomaisesti uskon ja luotan Jeesukseen, niin en pelkää■ Sivu 4 Torstai 24.9.2015 Raamattuja ja lomaa KIINASSA Teksti & kuvat Seppo Luiro Rovaniemeltä Kävelin puiden varjostamaa Jangtsejoen rantakatua kohti tuttua pientä ravintolaa, jossa olin jo pari kertaa käynyt. Ilma oli helteinen ja hiki virtasi. Repussa oli pieni kirja jonka halusin antaa yhdelle vanhemmalle miehelle. Ravintola näkyi jo ja iloiset kädenheilautukset tervehtivät minua kaukaa. Istuin ja kaivoin repustani kiinan/ englanninkielisen Uuden testamentin ja ojensin sen miehelle. Hän katseli ja luki sitä sieltä täältä, ojensi sen kokille ja hänkin katseli kirjaa ja puhui käsillään: ”En halua sitä!” Paikalla oli myös nuori äiti, joka oli töissä ravintolassa. Hän katseli miehensä kanssa kirjaa hyvin kiinnostuneena. Etsin kirjasta Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun ja pyysin heitä lukemaan siitä. He tutkivat kirjaa, mutta en ollut varma halusiko joku ottaa kirjan. Vanhempi mies oli lähdössä pois paikalta, ja hän otti kirjan ja laittoi sen laukkuunsa. Nuori äiti ja hänen miehensä katselivat minua kysyvästi: onko sinulla antaa meillekin oma kirja? Kielitaidottomana yksin Kiinaan Kapeita kujia vanhassa kaupungissa. Talvella kotisuomessa työasiat olivat koko ajan mielessä vaikka missä olin ja halusin välillä irrottautua niistä kunnolla. Tein rohkean päätöksen ja ostin lentolipun Kiinaan Chongqinin kaupunkiin. Se sijaitsee Jangtse- ja Jialingjokien yhtymäkohdassa ja asukkaita on noin 28 miljoonaa, joten ei mikään pikkukylä! Kielitaitoni on huono mutta se ei estänyt minua lähtemästä. Katselin ulkoministeriön sivuilta ohjeita Kiinaan matkustaville. Varovaisuus ja terve järki oli pidettävä mukana, enkä halunnut kuulua niiden suomalaisten joukkoon, jotka joutuvat vaikeuksiin ulkomailla! Matkavalmistelut tehtyäni muistin, että en ole ilmoittanut aikeistani tyttärilleni. Soitin Julialle ja hän hämmästeli matkaani epäillen selviämistäni. Sanoin hänelle, että on vain uskallettava lähteä joskus! Soitin Jennille ja kerroin matkasta: hän kyseli itkunsekaisella äänellä, että miten sinä selviät siellä kun et osaa kieltä! Tottahan se oli, että en osaa kieltä, mutta yritin vakuuttaa hänelle selviäväni. Hän ihmetteli vielä, että enkö olisi voinut valita ”helpompaa” matkakohdetta? Lupasin pitää yhteyttä tyttöihin joka Torstai 24.9.2015 päivä. Ymmärsin heidän rakastavan huolenpitonsa. Eräänä perjantaina odottelin koneessa lähtöä jännittyneenä, sillä seuraavat viikot oli selvittävä yksin tuntemattomassa ja vieraassa maassa. Lopulta kone lähti ja jo kahdeksan tunnin lennon jälkeen kapteeni kuulutti: ”Himalajan huiput näkyvät koneen oikealla puolen!” Oli pilvistä ja vain huiput näkyivät. Vihdoin laskeuduimme määränpäähän ja kentällä huomasin millaiseen maahan saavuin, sillä virkapukuisia oli joka kulmauksessa ja paljon. Passi tarkastettiin huolellisesti ja lähdin etsimään kyytiä hotelliin. Taksimies ajeli reipasta vauhtia kovin lähellä toisia autoja ja vaihtoi samalla ajokaistaa jatkuvasti. Sisäinen kelloni oli yöllä neljä, mutta Chongqinissa jo kymmenen aamupäivällä, kun saavuin hotelliin, jossa lepäsin huonosti nukutun yön jälkeen. Ilmoitin tytöille Suomeen, että olen saapunut hotelliin ja kaikki on hyvin. Illalla huomasin varanneeni huoneen vain yhdeksi yöksi, joten seuraavana aamuna lähdin toiseen hotelliin. Aamulla hotellin respassa virkailija yritti kysellä minne olin menossa. Sitä oli vaikea selittää, joten annoin hänelle seuraavan hotellin varauksen. Hän katseli hetken sitä ja soitti jonnekin useamman kerran. Vihdoin hän sai selitettyä minulle, että siitä hotellista ei vastata puhelimeen. Ihmettelin sillä olin varannut senkin hotellin jo kaksi kuukautta aikaisemmin. Virkailija teki oman ratkaisunsa ja varasi minulle toisen hotellin kysymättä minulta! Kirjoitti osoitteen lapulle, otti taksin kadulta ja antoi kuljettajalle osoitteen ohjeineen ja sitten vain menoksi. Tilanne oli mielenkiintoinen, mutta en huolestunut hotellin vaihdosta. Vajaan puolen tunnin kuluttua taksimies katseli sivuilleen kuin etsien jotakin mihin voisi jättää minut. Hän pysäytti auton kahden nuoren naisen kohdalle. He oivat tulleet minua vastaan, koska hotellin eteen ei päässyt autolla. Hyvin kohteliaat ja ystävälliset naiset, Donna ja Gong johdattivat minut 300:n metrin päässä olevaan hotelliin. Hotelli oli sisältä puinen ”mökkimäinen” viihtyisä paikka, ja niin maksoin heti useamman yön! Kaupungilla oppaiden kanssa Oli sunnuntai ja hiljaista hotellissa. Donna ehdotti, että hän voisi lähteä oppaaksi minulle näyttämään kaupunkia. Kävellen kiertelimme lähialueella noin seitsemän tuntia ja sain nähdä kaupunkia valojen loisteessa. Illalla sain siskoni viestin: Tänään Donna oppaan kanssa olemme menossa museoon rukoilemme suojelusta ja varjelusta Sepon matkalle! Meillä on sisarusten kanssa yhteinen rukousryhmä. Viestitin tytöille, että kaikki on hyvin. Toisena päivänä kävin Donnan kanssa katsomassa oopperataloa ja Chongqing China Three Georges museota, joista kumpikin olivat kiinnostavia katseltavia. Minua kiinnosti arkkitehtuuri, rakentaminen, rakennukset yleensä sekä tietysti kiinalainen kulttuuri ja elämäntapa. katsellen uteliaana kaupunkia. Helteisellä kadulla oli joskus ahdasta ja erikoinen aromi, joka tuli jäteastioihin heitetyistä ruoantähteistä. Enkeleitä tielläni Sivu 5 Julia jatkoi: ”Omituinen, mutta meidän iskä!” Jumalan Sanaa jakamassa Olin menossa kauas joen taakse katsoMuistin Uudet testamentit ja mietin maan yhtä rakennusta ja paikkoja siellä. kenelle niitä antaisin. Donnalle annoin Kävelin helteessä välillä katsellen karttaa, yhden ja hotellissa kiinaa opiskeleva italialainen nainen otti myös. Alussa mainitsemani nuori äiti miehenNäin hauskaa meillä oli ensitapaamisella sä kanssa saivat myös, kunhan ensin selipienen ravintolan edessä Jangtsejoen rannalla tin käsilläni viittoen ja huonolla englannilla puhuen heille, että menen vielä hakemaan hotellista yhden kirjan. Kävely helteessä hyvän asian puolesta oli pelkkää iloa. Kun hotellilta takaisin tultuani otin repusta Uuden testamentin ja ojensin sen naiselle, heidän ilonsa oli silmin nähtävää. Sain nähdä hänen iloisen ilmeensä, kun hän selaili ja katseli kirjaa! Herran armosta sain kokea kuinka suuri ”nälkä” heillä oli Jumalan Sanaan. Nuorimies etsi iloissaan minulle internetistä sanan: Halleluja! Tällaista en odottanut kokevani, mutta tämä oli minulle todistus siitä kuinka paljon siellä kaivataan Jumalan Sanaa. Jennin viesti: Gong lähti oppaaksi ja vei minut Luohan temppelille kysellen mennäänkö temppelin alueelle? Mietin mitä teen, noin 20 vuotta aikaisemmin olisin ollut todella iloinen päästessäni sellaiseen paikkaan ”valaistumaan”! Nyt oli toisin. Uteliaisuus kuitenkin voitti! Kiertelimme alueella ja sain siellä suuren ahdistuksen ja pääkivun, joka helpotti pian kun poistuimme sieltä! Suitsukkeiden savu ja tuoksu täytti lähiseudunkin. Menimme kasvitieteelliseen puutarhaan vuorelle. Kaunis ja kiinnostava paikka, jossa oli mahdoton määrä erilaisia kukkia, puita, kasveja, pari vesiputoustakin. Siellä huomasin kuinka paljon kiinalasiset rakastavat kukkia. Katsomista riitti ja aika riensi aivan liian nopeasti. Julian viesti Kiinaan: ”Onpa sinulla ollut mielenkiintoista siellä! Tuletko hyvin toimeen kielellisesti oppaiden kanssa? Tuntuuko kuukausi liian pitkältä ajalta? Varmasti niillä on mielenkiintoista katsoa turistia kun kulttuuri on niin erilainen.” Tykkäsin paikallisesta ruoasta, eikä sen kanssa ollut mitään ongelmia, mutta kaikenlaisia mereneläviä en syönyt. Asuin useammassa hotellissa eri puolilla kaupunkia, koska halusin kävellen katsella kaupunkia laajemmin. Alussa sää oli pilvistä ja harmaata yli viikon eikä tuullut juuri lainkaan, joten ilmassa näkyi kuin savusumua. Sitten sää muuttui aurinkoiseksi ja lämpeni jopa yli +25 asteen ja lämmintä riitti lähtöpäivään saakka. Vain kahtena päivänä satoi vettä. Kuljin päivittäin pitkin katuja joka oli kovin epäselvä. Pysäytin vastaan tulevan miehen ja näytin hänelle karttaa kysyvästi. Se missä olen, ei selvinnyt. Paikalle tuli tyttöjä ja poikia jotka näyttivät kartalta sijaintini. He kyselivät englanniksi minne olin menossa ja minua niin harmitti huono kielitaitoni. Näytin kartalta paikan ja yksi tyttö kirjoitti paperille sen osoitteen. Edessäni oli joukko enkeleitä, jotka todella halusivat auttaa minua. Halusin taksin ja he näyttivät minne pitää mennä pysäyttämään taksi, mutta en onnistunut siinä. Siinä kadun varrella oli moottoripyöriä kuskeineen, ja näytin osoitelappua yhdelle heistä ja niin matka jatkui joutuisasti. Etsimäni rakennus oli suuri ja siinä oli tila parien vihkimiseen avioliittoon. Valaistuna rakennus oli kaunis mutta päivänvalossa ei. Menin joen takaa näkyvään huvipuistoon, se oli sinä iltana kovin hiljainen. Siellä oli noin 10-vuotiaita lapsia ja he huutelivat helouta minulle. Heitä kiinnosti outo kulkija, halusivat tulla valokuvaan ja muutama kuva otettiinkin. Kadulla kulkiessani viereeni tuli herrasmies Jimmy Yin. Hän omisti Chongqing Yangtze Cruise Ship laivayhtiön, antoi käyntikortin pyytäen risteilylle! Illalla kävin tunnin jokiristeilyllä, oli pimeää ja kaupungilla näkyi juhlavalaistus! Laivalta näin myös punaisen, valaistun ristin! Julian viesti: ”Nautihan nyt viimeisistä päivistä, kotona odottaa arkiset asiat. Oot niin hienosti selvittänyt siellä kaikki ongelmat ja kielimuurit, mie ja Julia ollaan niin ylpeitä urheasta isukistamme!” Hyvä oli kotiin tulla taas Kuukausi Kiinassa päättyi aikanaan. Sain nähdä, tuntea ja kokea monenlaista ja olin hyvin tyytyväinen matkaan vaikka olin vain yhdessä kaupungissa. Puutteellisen kielitaidon vuoksi oli muutamia haasteellisia tilanteita mutta kaikista selvisin. Saatoin keskittyä lomailuun unohtaen tyystin työasiat Suomessa ja kummasti se stressi helpotti. Olo oli turvallista koko ajan ja missään vaiheessa en tuntenut mitään turvallisuuteen liittyvää uhkaa. Mutta silti... hyvä oli tulla takaisin Suomeen ja omaan kotiin■ ”Tervetuloa Suomeen! Rovaniemellä on kunnon talvi. Lunta sataa, mutta on plussan puolella. Kuin eri maailmaan astuisi Kiinan jälkeen. ” Vastasin: ”Taidan jäädä tänne! ” Tuttu rantakatu Jangtsejoen rannalla Sivu 6 Torstai 24.9.2015 Rukous on elämääni Teksti Kirsi Alves Bento, kuvat pikkuesa Alun kompurointia Uskoon tultuani ja saatuani opetusta aloin hapuillen opetella rukoilemaan. Isä meidän –rukous oli alku matkalle oppia kommunikoimaan Jumalan kanssa. Heräsin rukoilemaan läheisteni uskoon tulemisen puolesta, heidän sairauksistaan parantumisen puolesta ja seurakunnan ja sen palvelijoiden puolesta. Alussa taival oli todella kompuroivaa, koska syvällä sisimmässäni eli tiedostamattomana ajatus, että olen huono ja arvoton ja niinpä usein jokaisessa rukouksessani nakkelin huomaamattani Jumalalle epäluottamuslauseita. Käsitin saaneeni Jeesuksen ristintyön kautta pelastuksen armosta – en tekojeni tähden. Silti rukouselämääni varjosti jatkuvasti tiedostamaton syvä vakaumus siitä, että minussa ei ole mitään rakastettavaa ja niinpä Jumala tuskin vastaa rukouksiini, vaikka ne kuuleekin, ellei Herra sitten ole sitä mieltä, että se, jonka puolesta rukoilen, on Hänen vastauksensa arvoinen.Näin ollen en oikeastaan rukoillut itseni puolesta lainkaan vaan vain toisten. Enkä oikeastaan edes odottanut vastauksia pyyntöihini ja anomisiini. Olin pienen lapsen äiti eikä minulla ollut isompia mahdollisuuksia palvella seurakuntaa, joten ajattelin, että toimiessani esirukoilijana minusta olisi edes jotain hyötyä seurakunnalle. Monen vasta uskoon tulleen tavoin en käsittänyt, miten ihmeellisestä asiasta rukouksessa on kysymys. olevan avuksi esirukouksessa. Rm 8:26 ”… emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niin kuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.” Tämä tuntui todella erinomaiselta, sillä kielillä puhutuista rukouksista tulisi täsmärukouksia tietylle ihmiselle tiettyä hetkeä varten. Viettäessäni kotona rukoushetkeä sain kokea tuon tapahtuman. Minun elämäni sai silloin täysin uuden suunnan. Ei siksi, että aloin puhua kielillä, vaan siksi, että koin Jumalan rakkauden laskeutuvan ylleni niin hoitavana ja suloisena, että katselin taivaalle höpsö rakastunut hymy huulillani pitkän aikaa ja koko käsitykseni Jumalasta muuttui. Rakastava Taivaallinen Isä astui esiin ja aloin sen vaikutuksesta muuttua armollisemmaksi itseänikin kohtaan. Aloin rukoilla kielillä siivotessani, lenkkeillessäni, kuunnellessani musiikkia jne. Lisäksi aloin nähdä kuvia rukouksen aikana, jotka vahvistivat rukousta ja saivat minut rukoilemaan siihen asti, kunnes asiassa tuli voitto, varmuus ja rauha. Aiemmin 1 Kor 14:4 ”Kielillä puhuva rakentaa itseään…” kuulosti kovin itsekeskeiseltä. Kielillä puhumisessa on kuitenkin ihmeellinen siunaus sisäisesti rikkinäiselle ihmiselle. Miten voin rikkinäisenä äitinä parhaiten auttaa lapsiani? Mielestäni antamalla Jumalan eheyttää itseäni ja Pyhä Henki on aina eheytymisessä vahvasti mukana. niin että mykistyt…”. Elämäni muuttui jälleen. Lörpöttely ja pälpätys katosivat suustani. Puhuin sen, mitä tarvittiin perhe-elämässä ja muualla, mutta muutoin ei yksinkertaisesti ollut mitään sanottavaa. Rukoushetkistä tuli hiljaista kuiskintaa ja sekin välillä katosi huulten hienoisiksi liikkeiksi ja ajatusten tasolle sisäiseksi puheeksi. Eräänä päivänä pitäessäni kotona rukoushetkeä alkoivat käteni liikahdella kokiessani Pyhän Hengen vahvasti ylläni. Sain uudeksi kieleksi viittomakielen. Se oli hämmentävää. Käteni liikkuivat omaan tahtiinsa rukoillen, kiittäen ja ylistäen Herraa. Mieleeni ei tullut edes kieltää asiaa tapah- Rakastava Taivaallinen Isä astui esiin ja aloin sen vaikutuksesta muuttua armollisemmaksi itseänikin kohtaan. tumasta siinä Pyhän Hengen alla. Hengelliset laulut, ylistäminen ja palvominen saavat käteni vauhtiin ja liikekaaria täytyy suorastaan toppuutella, etten huitaise lähellä istuvaa. Alussa pidin kauan asian salassa ihmispelon tähden. Sitten ymmärsin, kuka on minun Kuninkaani ja sen, ettei ole soveliasKädetkin rukoilevat ta kätkeä Jumalan antamaa lahjaa, ja aloin Rukousta kielillä puhuen varovasti antaa viittomakielisen rukoukseKymmenisen vuotta sitten Jumala yllät- ni ja ylistykseni tulla hengellisissä kokoKielillä puhumisen armolahja alkoi kiin- ti minut Raamatun kohdalla Hes 3:26 ”Ja uksissa. Häpeäkseni joudun myöntämään, nostaa siinä vaiheessa, kun ymmärsin sen minä tartutan sinun kielesi suusi lakeen, että etsin monta vuotta aina takapenkkiä, viittoillakseni piilossa ihmisten selän takana. Tanssin rukoukseni Jumalalle Viittomakielestä rukoustanssiin siirtyminen oli oikeastaan hyvin looginen tapahtuma. Saara Tainan kautta ylistystanssi on saanut yhä useamman mukaansa ja niin minäkin aloin tanssia hengellisen musiikin tahtiin. Esiintymään en tahdo, koska tanssini ei koskaan ole esitys. Se on suunnattu pelkästään Jumalalle. Aivan kuten rukoillessani viittomakielellä, jolloin en koskaan tiedä, mikä on seuraava käteni liike, en rukoustanssin aikana tiedä, mikä on kehoni seuraava liike. Voin ensin pyöriä ympäri useita kertoja ja sitten saatan löytää itseni nostamassa, vetämässä tai antamassa jotakin, joka on olemassa Jumalan silmissä, mutta on minulle näkymätön. Toisaalta näytkin saattavat nykyisin vaatia liikkeen. Tarkoitan sitä että, jos koen rukoushetkessä, että nyt minun pitäisi kumartua lattialle ja ikään kuin haroa olematonta hiekkaa, niin jos en haro sormillani tuota hiekkaa, en koskaan löydä sitä pensseliä, jonka Jumala on minua varten sinne piilottanut. Jos koen, että minun pitäisi tuolla pensselillä maalata olemattomalle paperille, ja päätän, että en sitä tee ajatellen, että onhan ihan ääliömäistä maalata ilmaan olemattomalla pensselillä, niin silloin en koskaan saa tietää, että paperille piirtyy lumpeen kukka, joka avaa minulle oven Jumalan puheelle siitä, että vaikka elämä on vaikeaa ja vesi välillä niin tummaa, ettei pohjaan näy, niin Jumala on voimallinen pitämään meidät uskovat veden pinnalla, niin ettemme uppoa ja tuhoudu pimeyden yrittäessä vallata alaa. Ihmeellinen Jumala saa aikaan sen, että emme vain pysy pinnalla vaan puhkeamme jopa kukkimaan■ Torstai 24.9.2015 Sivu 7 Rukousvastauksia vaikeassa tilanteessa Teksti Taina Rautio, Kolari Eräänä iltana sain puhelinsoiton ambulanssista. Soittaja oli eräs ystäväni, jonka 2-vuotias lapsenlapsi, Tuomas, oli syönyt Mikko-isälle määrättyjä rauhoittavia lääkkeitä. Mikko on isokokoinen mies, joten lääkkeet olivat tosi vahvoja. Nyt parhaillaan oltiin matkalla myrkytyskeskukseen Lahteen. Matkaa sinne oli n. 80 km. Ambulanssin ensihoitaja teki parhaansa koettaen pitää poikaa hereillä ja antaen hänelle tilanteen vaatimaa hoitoa. Ambulanssi ajoi pillit ulvoen eteenpäin. Ja me isoäidin kanssa rukoilimme, hän mukana ambulanssissa ja minä kotonani. Kuva: pixbay.com - Kuvan lapsi ei ole lapsi, josta sivun tekstit kertovat. Perheen äiti koki Jumalan olemassaolon Emma Marin Kemijärven Särkikankaalla, kauniissa kodissa, koettiin kauan sitten asioita, joihin kodin äiti etsi vastausta kaksi vuotta, kunnes löysi sen. Ilmi ja Antti olivat ahkera nuori aviopari. Antti oli ”rautatieläinen” ja Ilmi taitava kotiäiti. Terve lapsiparvi teki elämästä värikkään. Heidän ymmärtämättään Jumala lähestyi oudolla tavalla perhettä. Suloinen nuorimmainen sairastui vatsatautiin. Ilmi teki minkä osasi, mutta varjo kodin yllä vain syveni. Mikään ei tuonut iloa, kun kodin päivän säde tuntui sammuvan käsistä. Oli kutsuttava lääkäri. Lääkärin ilme kertoi asian vakavuudesta. ”Nyt ovat asiat liian huonosti. Lapsessa on kyllä henki, mutta monet toiminnot ovat jo sammuneet. En voi vielä kirjoittaa todistusta hänen kuolemastaan. Tulkaa huomenna vastaanotolleni hakemaan se, sillä lapsi ei yötä ylitä. Ennen lähtöään lääkäri antoi neuvon, ettei panna mitään lapsen suuhun, sillä nieleminen on loppu- säälien äitiä, jonka luuli seonnut ja kaikki valuu keuhkoihin.”. neen surusta.”Vai että porilaisten marssia”, hän kertasi ja oli valmis Lääkärin suljettua oven, lysähti antamaan lääkettä äidille. Pienen Ilmi viereisen penkin äärelle pol- kuulustelun jälkeen sai Ilmi lähteä villeen ja kutsui isommat lapset kotiinsa, jossa odotti iloinen perhe. vierelleen. Siinä he itkien ”sopertivat” mitä osasivat. Vähitellen lap- Kului kaksi vuotta, jonka aikana set liukuivat touhuihinsa, mutta Ilmi kyseli, ystäviltäänkin, ”kuka Ilmi siirrettiin Jumalan vastaanot- ja mikä oli se joka neuvoi”. Kukaan tohuoneeseen, jossa annettiin neu- ei antanut selitystä, kunnes hän vot. Jostain sanottiin:”Laita vesi- tapasi uskovaisen naisen. Tuo naikattila kiehumaan ja siihen peni nen sanoi, että Jumala on sinulle annos kauraryyniä. Keitä jonkun puhunut, sinun Ilmi on tehtävä aikaa, ja siivilöi ryynit pois. Ota parannus. Mene helluntailaisten liemi talteen ja jäähdytä. Ota kau- rukoushuoneelle seuroihin, sillä ralientä toiseen kuppiin ja puhdas- siellä sinua neuvotaan. Ilmi teki ta vettä toiseen. Mene lapsen luo ja neuvon mukaan ja löysi Jeesukaloita hoito. Vuorotellen muutama sen. Ilmistä kasvoi Jumalan lapsi, tippa huulille. Ja Ilmi näki ihmeen. josta oli paljon iloa ja hyötyä toiLapsi nieli ja hoito jatkui, kunnes sille etsijöille. Myös hoito,jonka kello tuli kolme yöllä. Lapsi ava- Jumala neuvoi, on ollut monelle si silmänsä. Hetken perästä nousi avuksi. Ilmin isommat tytöt valisistumaan ja alkoi laulaa ”porilais- tivat ”pikkutouhuajaa”, että olepa ten marssia”. Nyt Ilmi luuli ”nouta- ihmisiksi, kun me olemme sinuljan” tulleen, mutta vielä mitä, lapsi le hengenkin rukoilleet. Lapsetvain virkistyi ja Ilmi tunsi elämän kin ymmärsivät, että rukous oli se, tuoksua leviävän lapsen mukana. joka oli ollut asialla pikku-siskon paranemisessa■ Aamulla kun Ilmi tapasi illallisen lääkärin, katsoi lääkäri Kun saavuttiin myrkytyskeskukseen, poika oli hereillä ja hänelle tehtiin vatsahuuhtelu. Tuomas oli seurannassa jonkin aikaa ja pääsi kotiin... Jumalan ihme pelasti pojan. Kun tämä samainen poika oli syntymässä, vihollinen yritti tuhota hänet jo silloin ja myös äidin. Kun Tuomas oli syntymässä Lahden sairaalassa, lapsi juuttui synnytyskanavaan, ja lapsen henki olivat vaarassa. Myös äiti oli vaarassa menehtyä, koska veren hukka oli niin suuri. Tuomaksen isä oli mukana synnytyssairaalassa ja soitti hädissään anopilleen ja kertoi kriisitilanteesta. Puhelimeni Tilanne oli todella vakava, soi ja ystäväni kertoi minulle rukoilin raamatun sanan lupa- hädissään asian. uksia Tuomaksen ylle. Markuksen evankeliumi 16:17-18: ”Ja Aloimme rukoilla. En kosnämä merkit seuraavat niitä, kaan aikaisemmin rukoillessajotka uskovat: minun nimes- ni ole ollut niin lähellä Jumalan säni he ajavat ulos riivaajia, valtaistuinta kuin sillä hetkellä, puhuvat uusilla kielillä, nosta- ja tuntenut niin suurta Jumalan vat käsin käärmeitä, ja jos he voimaa kuin tässä rukouksesjuovat jotakin kuolettavaa, ei sa....Kun nuhtelimme Jeesukse heitä vahingoita; he panevat sen auktoriteetilla kuoleman kätensä sairasten päälle, ja ne henkeä ja käskimme sitä irrottulevat terveiksi.” tamaan otteensa äidistä ja lapsesta, niin ihme tapahtui. ViholRukoilin myös, että lääke- linen joutui lähtemään! Kunnia aine ei imeytyisi Tuomaksen Jumalalle! Tämä rukoustaistelu suolistossa. Pyhän Hengen kesti toista tuntia ja sekä äiti voima lankesi ambulanssi ylle! että lapsi pelastuivat. Halleluja! Jumalan ihme pelasti pojan. Kuva: pixbay.com - Kuvan lapsi ei ole lapsi, josta sivun tekstit kertovat. Sivu 8 Torstai 24.9.2015 RUNOREPPU H Markon runo kuvaa herkällä tavalla sisimmän kipuja ja lohdutuksen kaipuuta: yvä ja lämmin sana - rukous, melkein kuin rakkaus. Rukous sisältää suuren salaisuuden, sillä siinä puhutaan Näkymättömälle. Se tuntuu kiitävän avaruuteen tai jäävän leijumaan lähelle rukoilijaa. Tavoitellaan Kaikkivaltiaan Jumalan kuulevuusaluetta lähiympäristössä tai kaukana. Äidit ovat aina olleet maailman hartaimpia rukoilijoita, niin lähellä rakkautta on rukous. Ihmisten tavalliset ”siunaa se ja se”-rukoukset kohoavat päivittäin ilmoille kuin maailmaa ympäröivä hento savu. Kirvelevistä, parantavaa öljyä tarvitsevista haavoista nousevat nöyrät katumusrukoukset. Arkipäivän rukous on kuin hengitystä, sitä ei tarvitse ajatella, mutta sen huomaa ylläpitävän elämää. Tuskallisimmat ovat huutorukoukset, kun vedet syöksyvät ylle tai maa katoaa jalkojen alta: ”Armahda, Jumala, auta,minä hukun !” R ukoillen soin saapui syksystä pimeistä pimeimpään ikävä jättämättä väliin päivääkään vain yhtä kaipaan, rakas kauaksi jäi mennyt on taivaaseen, harmaaseen Ei auta vaikka menen sisälle huoneeseen tänään sataa kylmää vettä sydämeen Silmät kiinni saattaa suru yllättää hetkessä suu ei liiku kun muisto painaa mieltä voi vain itkeä eikä surun määrää kukaan säädellä voi rukouspuhe sydämessä aika on murheella, sateella todella kovaäänistä Rohki A. Runonen Ei auta vaikka menen sisälle huoneeseen tänään sataa kylmä vettä sydämeen Nyt rukoilen ja soin Hiljaa painan pään muistoihin jään Nyt rukoilen ja soin luojaa kuiskaan vaan murheeni jaan Kun rukoillen soin, kun rukoillen soin Marko Pihavainio R ukoilkaa Rukoilkaa lapsenomaisia rukouksia edes pienellä uskolla Luojalle on kaikki mahdollista rukoilkaa, että kantaisitte hedelmää edes pientä hoitakaa puutanne juokaa elävää vettä kohottakaa oksat taivaan valoa ja lämpöä kohti Paula Portaankorva Lohdullisia, rohkaisevia sanoja, joita lukiessa tulee turvallinen olo. Mielen valtaa kesä ja sen valoisa vapaudentunne. Niin kuin tässä runossa: A nnan tuulen viedä aaltojen keinuttaa myrskyn sydäntäni rouhaista nostan rohkeasti purjeet luovin vastatuuleen vaikka pelottaisi kuinka Näkyneekö rannassa jo valoa? Esa Pikkumäki PITKOSPUUT-LEHTI Ilmestyy RV-lehden liitteenä kuusi kertaa vuodessa. Yhteistyöseurakuntina Pitkospuita rakentamassa Tornion, Ylitornion, Pellon, Kittilän, Kolarin, Enontekiön, Ivalon ja Rovaniemen helluntaiseurakunnat. Sähköpostiosoite: pikkuesa@gmail.com Toimituksen postiosoite: Rovaniemen Helluntaiseurakunta/ Pitkospuut Kairatie 37 96100 Rovaniemi Päätoimittaja Esa Pikkumäki p. 040 7368 579 Ilmoitusasioissa ja juttuaiheisssa yhteyttä voi ottaa paikallisiin seurakuntiin. Graafinen suunnittelu Tom Serratti Kannen kuva freeimages.com H enkäys henkeäsi! Minusta tuli puolikas, olevainen minusta puuttuu. Hengitän, mutta tuskin henkeä saan. Hengitän ilmaa... mikä hiljalleen tappaa minut, Olen turtunut, puudutettu, lamaantunut. Hävettää! Minä sinusta erkaantunut. Minä sinusta erkaantunut! Kuinka saatoin! Ilman sinua elämä on vain pintahengitystä, tekohengitystä. Tekohengitystä ilman syvempää merkitystä, ilman kosketusta eläväisestä. Sinussa jokainen solu uudistuu, vapautuu elämään. Nyt kuihdun ja hiljalleen kuolen. Ihan paikallaan, ihan hiljaa kunnes viimeinenkin kahle irtoaa ja menettää otteensa. Huudan ja vastustelen viimeiseen henkäykseen, mutta turhaan. Jospa vain odottaisin ihan hiljaa! Pelkään, siksi vastustelen. Pelkään, siksi pyristelen. Milloin läsnäolosi on alkanut saamaan minussa aikaan pelkoa? Miksi? Olet läsnä, mutta minä pakenen. Olet läsnä, mutta minä vastustelen. Olet läsnä! Jospa uskaltaisin lakata päristelemästä ja vain odottaa. Ihan paikallaan, ihan hiljaa! Ihan paikallaan, ihan hiljaa kunnes viimeinenkin kahle irtoaa ja menettää otteensa, menettää merkityksensä. Räpistelen eteenpäin, siipeni ei enää kanna. Vapaus kahlitsee minut. Jokaisella siiven iskulla olen tiukemmassa otteessa. Puristaa, en enää henkeä sää, en henkeä saa. Tiedän, kahlitsin itseni vihaan, katkeruuteen, valheeseen. Karkoitin itsestäni olevaisen, elämän sinussa. En karkoittanut sinua, mutta karkotin itseni sinusta, yhteyden sinuun. Jospa jokainen huokaukseni saisi aikaan minussa tahtoa taistella itseni takaisin luoksesi. Takaisin ilmaan jota on helppo hengittää. Jospa uskaltaisin lakata päristelemästä ja vain odottaa. Ihan paikallaan, ihan hiljaa! Ja nyt jospa uskaltaisin lakata päristelemästä ja vain odottaa. Ihan paikallaan, ihan hiljaa! Ihan paikallaan, ihan hiljaa kunnes viimeinenkin kahle irtoaa ja menettää otteensa. Runoreppu odottelee runojasi osoitteeseen: Rovaniemen Helluntaiseurakunta/Pitkospuut,Kairatie 37,96100 Rovaniemi, sähköposti: toimisto@kairatemppeli.fi -Päivi Guy Noel
© Copyright 2024