1. No category

Työelämän tutkimuspäivät 5.–6.11.2015
Työryhmä: Tutkimukselliset kehitysmenettelyt työelämää tukevan johtamisen
työkaluina
Hannele Kerosuo
Helsingin yliopisto
hannele.kerosuo@helsinki.fi
Sami Paavola
Helsingin yliopisto
sami.paavola@helsinki.fi
Tarja Mäki
Mittaviiva Oy
tarja.maki@mittaviiva.fi
Solmutyöskentely ja tietomallihankkeiden johtamista ja
koordinointia edistävät kehittämismenetelmät
rakennusalalla
Avainsanat: solmutyöskentely, rakennushankkeet, kehittämisen johtaminen,
ekspansiivinen oppiminen
1. Johdanto
Virtuaalisille suunnittelumalleille perustuva tietomallintaminen on yleistynyt tämän
vuosikymmenten aikana rakennushankkeissa. Tietomallit ovat kolmiulotteisia (3D)
arkkitehti-, rakenne- ja LVI- ja sähkömalleja, joiden avulla mallinnetaan rakennus, sen
eri osia ja ulottuvuuksia, ja pystytään yhdistämään ja tarkastelemaan yhdessä näiden eri
suunnittelualojen tekemiä malleja. Tietomalleihin voidaan sisällyttää laajasti rakennusta
koskevaa informaatiota, jota on – ainakin potentiaalisesti - mahdollista hyödyntää koko
rakennuksen elinkaaren ajan suunnittelusta rakennusten ylläpitoon ja loppukäyttäjien
kanssa tehtävään yhteistyöhön. Tietomallintamisen käyttöönottoon liitetään vahvoja
lupauksia alan tuottavuuden ja tehokkuuden lisääntymisestä (Miettinen & Paavola 2014).
Käyttöönoton odotetaan myös parantavan toimijoiden välistä yhteistyötä
monitoimijaisissa rakennushankkeissa. Tietomallintamisen käytön kehittämisen lisäksi
tarvitaan uusien käytäntöjen ja yhteistyömenetelmien kehittämistä sekä niiden
kehittämisen johtamista.
Solmutyöskentely on yksi tietomallien käyttöönoton yhteydessä kehitetyistä
yhteistyömenetelmistä. Se omaksuttiin alunperin terveydenhuollossa kehitetyistä
toimintamalleista (Engeström, 2008). Rakennusalaa varten solmutyöskentelyä kokeiltiin
alan yritysten toimijoiden ja tutkijoiden yhteisyössä Tekesin ja Rakennetun ympäristön
huippuosaamisen
keskittymän
(RYM
Oy)
rahoittamassa
tutkimusja
kehittämisohjelmassa. Perinteiset toimintatavat, prosessiajattelu ja teknologia koettiin
riittämättömiksi ja oli tarve kehittää asiantuntijoiden yhteistyötä edistävä tiiviimpi
toimintamalli. Ohjelman aikana solmutyöskentelyä kehitettiin kolmessa eri rakennushankkeessa. Kokeilujen perusteella solmutyöskentely todettiin lupaavaksi toimintatavaksi,
joka edellyttää hankekohtaista räätälöintiä yhdessä solmutyöskentelyyn osallistuvien
tahojen kanssa. Solmun tavoitteiden mukaisesti paikalle kootaan tarvittavat asiantuntijat,
varmistetaan – ja tarvittaessa kehitetään – työskentelyn vaatimat välineet ja luodaan
solmutyöskentelyn pelisäännöt (Kerosuo, Mäki & Korpela, 2015).
Solmutyöskentelyn kehittämisestä kerättiin etnografinen aineisto. Esittelemme
työryhmässä aineistosta tehdyn kehittämisanalyysin perusteella solmutyöskentelyn
yhtenä tietomallihankkeiden johtamista ja koordinointia edistävänä menetelmänä.
Lisäksi esittelemme muita tutkimiamme tietomallintamisen kehittämisen mentelmiä.
1
2. Tietomallihankkeiden uudet yhteistyömuodot ja toimintatavat
Rakennushankkeessahan perinteisesti eri toimijat, kukin vetää vähän omaan
suuntaansa, rakennusurakoitsija omaan suuntaansa, talotekninen urakoitsija
omaan suuntaansa, suunnittelijat varmistaa selustaansa, kukin suunnittelualalaji
ja, se että ne kaikki paitsi sopisivat yhteen, olisivat vielä optimoitu yhteen ni se on
se suuri haaste” (Projektipäällikön haastattelu 2011).
Edellinen sitaatti suomalaisesta tietomallien käyttöönottoa vuosina 2011–2013 tutkivasta
hankkeesta kuvaa toimijoiden välistä yhteistyötä rakennushankkeissa sangen osuvasti
(ks. myös Neff, Fiore-Silfvast, & Dossick 2010). Kukin toimijataho keskittyy oman
osuutensa hoitamiseen jolloin rakennuksen suunnittelun ja toteutuksen kokonaisuus
muodostuu haasteelliseksi. Tutkimme hankkeessa tietomallien käytön haasteita ja
uuden käytön ekspansioita neljän koulun ja yhden päiväkodin suunnittelun,
rakentamisen, ylläpidon ja käyttäjäyhteistyön rajapinnoilla (Kerosuo ym. 2015).
Tutkimuksemme mukaan tietomallien käytössä oli ongelmia esimerkiksi eri
suunnittelualojen mallien yhdistämisen koordinoimisessa, vaikkakin tietomallien käyttö
oli yleistymässä suunnittelijoiden työn ja yhteistyön välineinä. Suurimmat haasteet
rakennushankkeiden tuotannossa liittyivät siihen, että suunnittelijoiden työn syntyvät
tietomallit eivät sellaisenaan vastaa tuotantovaiheen tieto- ja tarkkuusvaatimuksiin.
Rakennushankkeiden ylläpitovaiheessa oli hankaluuksia hyödyntää suunnittelu- ja
rakennusvaiheissa tuotettuja tietomalleja ja rakennusten käyttäjien kanssa tehdyssä
yhteistyössä hyödynnettiin tietomalleja vain rakennusten visualisoinnissa.
Tietomallien käyttö on tuonut tarpeen kehittää tietomallihankkeiden organisoimiseen ja
koordinoimiseen liittyviä uudenlaisia asiantuntijatehtäviä ja osaamista (Succar, Sher &
Williams 2013) sekä yhteistyömalleja. Tietomallikoordinaattorin tehtävä on esimerkki
uudesta tietomallipohjaisten projektien johtamiseen liittyvästä työroolista, joka
toteutetaan eri hankkeissa ja firmoissa eri tavoin. Ohjelmistojen ja standardien teknisen
osaamisen lisäksi tietomallikoordinaattorilta vaaditaan kykyä johtaa ja organisoida
tietomallihankkeita ja edistää eri osapuolten yhteistyötä. Uusien sopimusmallien (esim.
ns. allianssihankkeet) avulla rakennushankkeiden toimijatahot jakavat hankkeiden voitot
ja riskit (Lahdenperä 2012). Autoteollisuudesta peräisin olevia lean -periaatteita ja
menetelmiä soveltamalla taas pyritään vaikuttamaan rakennusprosessin toteutumiseen
ja rakentamisen laatuun (Arayici, Coates, Koskela ym. 2011). Uusien yhteistyömuotojen
kuten ‘Big Room’ ja solmutyöskentely tarkoitus on tiivistää toimijoiden välistä yhteistyötä
rakennushankkeissa. ’Big Room’ on suurissa kalifornialaisissa sairaalahankkeissa
kehitetty yhteistyömalli (Kanzode, Reed & Fischer 2008). Se perustuu eri alojen
suunnittelijoiden toimimiseen yhteisessä tilassa koko suunnitteluprosessin ajan. Mallin
eduista huolimatta sen soveltamista suomalaisissa rakennushankkeissa vaikeuttaa
suunnittelijoiden samanaikainen työskentely eri projekteissa. Tästä johtuen solmutyöskentely kehitettiin yhtenä suomalaisena vaihtoehtona ’Big Room’ työskentelylle.
3. Solmutyöskentely ja sen teoreettis-metodologinen viitekehys
Solmu (knot) on eri toimijatahojen samaan kohteeseen suuntautunut suunnittelu- tai
ongelmanratkaisuponnistus, jossa mikään osapuoli ei ole kiinteästi määräävässä tai
kontrolloivassa asemassa (Engeström 2004, 87). Solmutyöskentely on malli
kehittymässä olevasta uudesta yhteiskehittelylle perustuvasta yhteistyömuodosta. Sille
on ominaista tiivis yhteistyö asiakkaiden kanssa tuotteiden ja palvelujen suunnittelussa.
Erona perinteiseen tiimityöhön solmutyöskentelyssä on tarve löytää joustavia tapoja
yhdistää improvisoitu ongelmien ratkaisu ja pitkäjännitteinen toiminnan suunnittelu
(Engeström 2008). Solmun tehtävä tai ongelma on avoin ja vaatii esimerkiksi palvelujen,
tuotteiden tai suunnitteluratkaisujen kehittelyä ja ideointia. Solmutyöskentely
mahdollistaa uusien ratkaisujen haun monimutkaisiin, monen eri tekijän kokeilua,
muuntelua ja yhteisvaikutusta sisältäviin ongelmiin. Tarvittava asiantuntemus saadaan
2
kokoamalla yhteen kulloisenkin tehtävän ja tilanteen kannalta asiaankuuluvat toimijat eri
yrityksistä tai saman yrityksen eri osastoilta ja toimipaikoilta työstämään ongelmaa.
Aikaisemmissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa solmutyöskentelyn toteutuksessa on
hyödynnetty muutoslaboratoriomenetelmää ja sen sovellusta rajanylityslaboratoriota
(esim. Engeström ym. 2012). Muutoslaboratorio on laajalti tunnettu kehittävän
työntutkimuksen lähestymistapaan perustuva työn kehittämisen menetelmä ja
ekspansiivisen oppimisen malli, jossa kehittämistä ja oppimista tarkastellaan toisiinsa
nivoutuvina yhteisöllisinä muutosprosesseina (Engeström ym. 1996; Virkkunen &
Newnham 2013). Menetelmän keskeiset käsitteet ’toiminnan välittyneisyys’ ja
’kaksoisärsytyksen menetelmä’ perustuvat kulttuurihistorialliseen toiminnan teoriaan.
Kehittäminen käynnistyy yleensä työn kohteessa tapahtuneiden muutosten
seurauksena, mitkä ilmenevät toiminnan häiriöinä, katkoksina ja ongelmina. Niiden
ratkaisu edellyttää uusien toimintamallien ja ratkaisujen kehittämistä luomalla uusia
kohteita, käsitteitä ja välineitä, sääntöjä, yhteisöjä ja työnjakoja. Muutoslaboratorio
tarjoaa välineitä tällaisen työn syvällisen muutoksen kehittämiseen.
Solmutyöskentelyn kehittäminen ei sisältänyt muutoslaboratorio-interventioita
tarkastelun kohteena olevassa rakennusalan tutkimus- ja kehittämisohjelmassa.
Kehittäminen tukeutui kuitenkin suuressa määrin ekspansiivisen oppimisen malliin ja
eteni ideaalityyppisten oppimistekojen kautta. Niitä ovat 1) vallitsevan käytännön
kritisointi ja kyseenalaistaminen, 2) vallitsevan käytännön analysointi, 3) uuden ratkaisun
mallintaminen, 4) mallin tutkiminen, konkretisointi ja kokeilu, 5) mallin käyttöönotto, 6)
mallin arviointi ja vakiinnuttaminen (Engeström 2008, 130-131). Hyödynnämme
ekspansiivisen oppimisen mallia analysoidessamme solmutyöskentelyn kehittämistä
rakennusalan tutkimus- ja kehittämisohjelmassa.
4. Aineisto ja menetelmä
Tutkimuksen etnografinen aineisto koostuu yhden seminaarin, neljän suunnittelukokouksen ja yhden solmukokeilun työpajan videotallenteista. Lisäksi kerättiin
kehittämisprosessiin liittyvät dokumentit ja tietomallit tutkimusaineistoksi. Videoitu
aineisto sisältää n. 42 tuntia tallenteita. Seminaarin solmutyöskentelyn ideointia koskeva
osuus ja neljä suunnittelukokousta on litteroitu. Tutkijat (Kerosuo, Korpela & Mäki)
osallistuivat kehittämiseen sekä osallistujina yritysten edustajien rinnalla että suunnittelukokouksien ja solmukokeilun fasilitaattoreina. Kehittämisanalyysi perustuu ekspansiivisen oppimisen vaiheiden tunnistamiseen ja kuvaamiseen aineistosta.
5. Tulokset
5.1 Vakiintuneiden yhteistyötapojen kyseenalaistaminen ja solmutyöskentelymallin työstäminen
Vakiintuneiden yhteistyötapojen kyseenalaistaminen, analyysi ja uuden mallin
työstäminen yhdistyivät solmutyöskentelyn kehittämisessä. Kehittäminen käynnistyi
tutkijan tekemällä pienimuotoisella interventiolla kolmipäiväisessä rakennusalan
tutkimus- ja kehittämishankkeen seminaarissa. Siinä asiantuntijat työstivät ratkaisuja
käytännössä kokemiinsa ongelmiin tietomallihankkeissa. Tutkija sanoi:
Tää on se normaali kuvio jolloin ongelmaksi muodostuu, kenen on kokonaisvastuu
ja yhteisvastuullisuus. Et sehän on sillä projektipäälliköllä yleensä.(…)Ja jotta tää
sit tulis varmaks niin, sitte täs tarvitaan ehkä [niitä] uusii välineitä millä nyt sitte
varmistetaan sitä yhteistyötä noiden Big Roomien välillä välillä (…) et tää ois se
solmu.
Keskustelu solmusta jatkui ja täsmentyi LVI-suunnittelijan määritellessä pääongelma
suunnitteluprosessissa: ”Mää luulisin et ei se nyt oo niinkään ongelma tavallaan siis se
3
et jokainen tekee sitä omaa työtänsä [vaan] kun aina odotetaan sitä et joku muu saa
valmiiks ennenku mä voin tehdä”. Täsmennystä seuraavassa keskustelussa todettiin,
että uudet ohjeet ja säännöt eivät ratkaise pelkästään tietomallihankkeiden ongelmia,
koska ”jokainen tulkitsee niitä omalla tavallansa”.
Vakiintuneiden toimintatapojen analyysi eteni miettimällä, millaisia tehtäviä voitaisiin
suorittaa paremmin, miten informaatio olisi paremmin kaikkien suunnittelualojen
käytettävissä ja miten prosessiin sisältyvä hiljainen tietotaito saataisiin paremmin
näkyväksi solmutyöskentelyn avulla. Solmutyöskentelyn toteuttamista alettiin mallintaa
suunnitteluprosessin alkuvaiheisiin ja sitä päädyttiin kokeilemaan koulun
suunnitteluhankkeessa. Työskentelyn tuloksena päätettiin, että solmuun kutsutaan
kulloisenkin tehtävän kannalta keskeiset asiantuntijat työstämään tiivistä yhteistyötä
vaativaa kohdetta suunnitteluprosessissa. Kunkin solmun tarpeisiin hankitaan tarvittavat
lähtötiedot ja kehitetään sopivat välineet sekä yhteistyömuodot.
5.2 Solmutyöskentelymallin konkretisointi ja kokeilu
Solmutyöskentelymalli konkretisoitui kokeiluksi neljässä suunnittelukokouksessa.
Konkreettinen kokeilu kohdistui vaihtoehtoisten arkkitehti- ja LVIS-suunnitelmien
työstämiseen tilaajalle (kaupungin tilakeskus) ja koulun käyttäjille (opettajat ja
kyläyhdistykset). Kokouksissa suunniteltiin tarvittavien lähtötietojen sisältö ja hankinta,
käytettävät ohjelmat ja tietomallit, tarvittavat esim. energiatehokkuuden indikaattorit ja
mittarit, solmutyöskentelyn eteneminen ja vaiheet, tilaajan ja asiakkaiden
osallistumistavat ja asiantuntijoiden välinen työnjako.
Solmutyöskentelyn kokeilu koostui alku- ja loppukokouksesta ja varsinaisesta
solmutyöskentelystä ja se kesti kaksi päivää. Alkukokouksessa tilaajan edustaja esitteli
kaksi mahdollista tonttivaihtoehtoa ja asiantuntijat esittelivät solmutyöskentelyn sisällön
ja käytettävät välineet. Kokoukseen osallistui rakennuksen tilaajan ja tulevien käyttäjien
edustajia sekä solmuissa työskentelevät asiantuntijat. Solmutyöskentely tapahtui
kahdessa asiantuntijaryhmässä, joissa työstettiin vaihtoehtoiset suunnitelmat
ehdotetuille tonteille. Suunnitelmiin sisältyi arkkitehdin tekemää viisi hahmotelmaa
rakennuksista, 15–20 energiavaihtoehtoa kustannuslaskelmineen. Vastaavien
suunnitelmien tekemiseen kuluu tavallisesti vähintään 2–4 viikkoa. Loppukokouksessa
tilaajan ja käyttäjien edustajat kommentoivat esitettyjä suunnitteluratkaisuja.
Uudenlaisena yhteistyömenetelmänä solmutyöskentely mahdollisti tilaajan ja
asiakkaiden aiempaa aktiivisemman yhteistoiminnallisen osallistumisen. Asiantuntijoiden työskentely toteutui samassa tilassa mahdollistaen yhteisen ongelmanratkaisun
tässä ja nyt, sujuvan informaation ja tiedon vaihtamisen, toisten työn aiempaa paremman
ymmärtämisen ja osaamisen hyödyntämisen. Työskentely edellytti huolellista
valmistelua ja oman suunnittelualan hyvää hallintaa. Joidenkin alojen mallit ja välineet
tarvitsevat vielä lisäkehittelyä. Kokeilun perusteella laadittiin solmutyöskentelyn
prosessimalli hyödynnettäväksi teollisuuden alalla.
5.3 Solmutyöskentelymallin käyttöönotto ja vakiinnuttaminen
Alan toimijat ja tutkijat esittelivät solmutyöskentelymallia seminaareissa, joissa sitä
arvioitiin. Tutkimus- ja kehittämishankkeen aikana solmutyöskentelymalli käyttöönotettiin
kolmessa hankkeessa. Menetelmän käyttöönotto ja vakiinnuttaminen on jatkunut
hankkeen jälkeen ja niiden tutkimus on tällä hetkellä tekeillä osana meneillään olevaa
Työsuojelurahaston rahoittaa tutkimushanketta.
6. Diskussio: Solmu kehittämismenetelmänä ja työtapana
Nostamme keskusteluun seuraavat kysymykset uusien yhteistyömenetelmien
kehittämisen johtamisesta, toiminnan koordinoimisesta ja muualla kehitettyjen
4
menetelmien käyttöönotosta ja kehittämisestä yrityksissä:
- Mikä on eri kehittämismenetelmän teoreettisten ja metodologisten taustojen
merkitys toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä? Tarvitaanko näitä yhteyksiä
solmutyöskentelyn kehittämisessä ja miksi?
- Mitkä ovat yhteydet ja erot muihin intensiivisen yhteistyön malleihin, joita alalla tällä
hetkellä nousee runsaasti esiin: Big Room, verstaat (Fira), hankintaklinikat
(RAKLI), co-creation design methodology (Sweco)
- Mitkä ovat keskeisiä haasteita ottaa käytäntöön erilaisia yhteisöllisiä
kehittämismenetelmiä? Mikä on tutkijoiden rooli tässä?
- Miten tutkimusavusteisten kehittämisen tulokset siirtyvät laajempaa käytäntöön?
- Työkäytäntöjen kehittäminen vs. tutkijoiden panos kehittämisessä
Kirjallisuus
Engeström, Y. (2008) From teams to knots. Activity-theoretical studies of collaboration
and learning at work. Cambridge: University Press.
Engeström, Y. (2004) Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Tampere:
Vastapaino.
Engeström, Y. Kaatrakoski, H. Kaiponen, J. Lahikainen, J. Laitinen, A. Myllys, H.
Rantavuori, J. Sinikara, K. (2012) Knotworking in academic libraries: Two case
studies from the University of Helsinki. Liber Quarterly 21(3/4), 387–405.
Engeström, Y. Virkkunen, J. Helle, M. Pihlaja, J. & Poikela, R. (1996) The Change
Laboratory as a tool for transforming work. Life Long Learning in Europe 2/1996,
10–17.
Kanzode, A. Fischer, M. & Reed, D. (2008) Benefits and lessons learned of
implementing building virtual design and construction (VDC) tecnologies for
coordination of mechanical. Electrical and plumbing (MEP) systems of a large
healthcare project. ITcon 13, 324–342.
Kerosuo, H. Miettinen, R. Paavola, S. Mäki, T. & Korpela, J. (2015) Challenges of the
expansive use of Building Information Modeling (BIM) in construction projects.
Production Journal (Producao) 25 (2), 289–297.
Kerosuo, H. Mäki, T. & Korpela, J. (2015) Knotworking and visibilization of learning in
inter-organizational collaboration of designers in building design. Journal of
Workplace Learning 27 (2), 128–141.
Arayici, Y. Coates, P. Koskela, L. Kagioglou, M. Usher, C & O’Reilly, K. (2011)
Technology adoption in the BIM implementation for lean architectural practice.
Automation in Construction 20, 189–195.
Lahdenperä, P. (2012) Making sense of multi-party contractual arrngements of project
partnering, project alliances and integrated project delivery. Construction
Management and Economics 30 (1), 57–79.
Miettinen, R. & Paavola, S. (2014) Beyond the BIM utopia: Approaches to the
development and implementation of building information modeling. Automation in
Construction 43, 84–91.
Neff, G. Fiore-Silfvast, B. & Dossick, C. S. (2010) A case study of the failure of digital
communication to cross knowledge boundaries in virtual construction. Information.
Communication & Society 13 (4): 556–573.
Succar, B. Sher, W. & Williams, A. (2013) An integrated approach to BIM competency
assessment, acquisition and application. Automation in Construction 35, 174–189.
Virkkunen, J. & Newnham, D. (2013) The Change Laboratory, a tool for collaborative
development of work and education. Rotterdam: Sense Publishers
5