Katso lisää. - Jaakkiman Sanomat
18 – No 6 – 8.12.2015 8.12.2015 – No 6 – 19 PERINTEEN TALLENNUS Sanomalehti Ilmarinen ilmestyi Viipurissa 1866-72 ja 1874-1888. KUVA TAPIO KNUUTTILA 25.11.1870 Vasemmalta diakoni Armin Krueger, Eeva Lehtokunnas (s. Tiilikka), talouspäällikkö Raili Raunio, takana Jouko Tiilikka, Saini Knuuttila (s. Tolkki) ja Jaakkimalaisten Seuran puheenjohtaja Matti Tiilikka. Isonkyrön seurakunnalle Oppola tutuksi Isoonkyröön muutti aikoinaan runsaasti väkeä Jaakkiman pitäjästä Oppolan kylästä. Onnenpäivät Oppolassa -kyläkirja lahjoitettiin Isonkyrön seurakunnalle syyskuun 25. päivänä 2015. Jaakkimalaisten Seuran puheenjohtaja Matti Tiilikka ja kolme “evakkolasta”, Oppolassa syntyneitä, olivat mukana tilaisuudessa. Seurakuntaa edustivat talouspäällikkö Raili Raunio, diakoni Armin Krueger ja kanslisti Paula Loukola. Maaseuduilta. Sortawalasta kirjoitetaan marrask. 11 p. m.m. Kaupunkilaistemme kaikki tawara-alukset sanotaan jo olewan omassa satamassa, jotka owat onnellisesti koko kesän purjehtineet Laatokan waarallisilla laineilla. Sortawalasta Pietariin enemmän kulutetaan näillä aluksilla Sortawalan kuuluisaa kiwilaatua, sillä sellaista rahtia näillä tehdään koko kesä, sekä Läskelästä rautaa ja lautoja. Tänä kesänä on paljon tehty myöskin kiwityötä Puutsaaressa Jaakkiman pitäjätä, joita kiwiä kuulutaan wietäwän Katri I:n muistopatsaan tarpeeksi. Niin muodoin, jos Wenäjältä jauhokulit owat meille wirranneet, niin on täältä Pietariin päin lähetetty kiwitawaraa, jotka eiwät tule ihan huokeiksi ennen kuin owat perillä. Parkkia myöskin wiime kesänä on paljon kuljetettu täältä Pie- tariin, joista täällä maksettiin 50 kop. puudalta. On sieniäkin wiety wiime syksynä, joita paikoin kuuluu olleen runsaasti. Woita myöskin on runsaasti wiety pitkin kesää. Kaupunkimme on luwannut ottaa wastaan sähkö-lennättimen, johon owat luwanneet palkita osan sen ylläpitämiseen. Samassa on ollut myös kysymys, jos kaupunkilaiset tahtowat tehdä uuden ja suoran tien Kymölän kuuluisaan kansakouluun, sillä sen nykyinen tie on hywin wäärä ja neljättä wirstaa pitkä, joka syksyillä ja kewäillä on hywin likainen. Suurimman osan tämän koulun oppilaista täytyy olla kaupungin kortteereissa ja niistä suurin osa on kaupunkilaisten omia lapsia; kuitenkin useammat kaupunkilaisista kuuluwat olleen wasten mainittua tien tekemistä. 23.12.1870 Maaseuduilta. Jaakkimasta 11 p:nä joulukuuta. Wiikko takaperin tahi wiime sunnuntaina pidettiin täällä kokous, jossa oli kysymys, ensiksi, josko seurakunta jo tahtoisi ruweta hankkimaan urkuja kirkkoomme, koska on jo toistakymmentä wuotta urkukassaa maksettu kappoja ja wieläpä on saatu 500 ruplaa lahjaksikin. Toiseksi oli kysymys, että joko ruwettaisiin myöskin kansakoulua puuhaamaan seurakuntaamme. Nämä päätettiin sillä tawalla, että walittiin 4 jäseninen komitea, jonka tulee pitää huolta sekä urkujen että kansakoulun toimeen saamisesta. Waan kansakoulu aiotaan panna toimeen sillä tawalla, että se tulee liikkumaan paikasta toiseen; saadaan nähdä tokko tuo aikomus menestyy. Siitä olisi paljonkin paperille pantawaa, waan jääköön siksi kun tekewät lopullisen päätöksen. (G. W. L.) Kyläkirja mukana vuoden kotiseutukirja -kilpailussa Onnenpäivät Oppolassa –kyläkirja osallistui lukijoiden toiveesta ja kannustuksesta Vuoden kotiseututeos –kilpailuun 39 muun ehdokaan joukossa. Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalon, kotiseutututkija Jouko Hannun, ministeri Raimo Sailaksen ja tietokirjailija Harri Turusen muodostama raati piti ehdokkaiden tasoa hyvänä. –Kotiseutukirjallisuudessa on tärkeää luotettavuus, paneutuminen ja informatiivisuus sekä paikallisten näkökulmien mukaan ottaminen. Hyvä kotiseututeos antaa tietoa niin entisille, nykyisille kuin uusille asukkaille, Riitta Vanhatalo sanoo. –Emme osallistuneet kilpailuun vuosi siten kyläkirjan julkaisuvuonna, kun arvelimme, että kilpailu on sellaisten paikkakuntien kirjoille, jotka ovat edelleen olemassa, toteaa kirjan kustantajan edustaja Tarja Rantama. No, yrittänyttä ei laiteta! Kirja ei arvattavasti päässyt mukaan finaaliin, mutta se on nyt esitelty laajalle joukolle internetin kautta. Lassi Saressalon myönteinen arvio on luettavissa kotiseutuliiton kotisivulla osoitteessa http:// www.kotiseutuliitto.fi/node/2526. Valtavan työpanoksen vaatineen kirjan ansioiden toteaminen oli kiitollista ja rohkaisevaa kirjan toimituskunnalle. Myös kirjan taitto sai erityisesti kiitosta. ”Teoksen keskeisin sisältö entisen elämän muistelemisen rinnalla on kuitenkin laaja ja perusteellinen katsaus jokaisen 15 kantatilan 64 talon ja niiden asukkaiden historiaan. Nyt eletään arkija juhlaelämää yksityiskohtaisesti kunkin talon asukkaiden näkökulmasta. Mukana on myös jokaisen talon asukkaiden sukujuontoa ja tältä osin teos palvelee myös sukututkimuksesta kiinnostunutta. Sukuselvityksiä ei kuitenkaan ole viety kovin kauas, jotta ote todellisesta elämästä ei herpautuisi.” Tytti Isohookana-Asunmaan toimittama ja Kellon kyläyhdistyksen kustantama Kello merelle soi – Kellon kylän historiaa valittiin Vuoden kotiseututeokseksi. Voittajan valitsi Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä neljän finalistiteoksen joukosta. Finalistit valitsi Suomen Kotiseutuliiton nimittämä raati. Muut kolme loppukilpailijaa käsittelivät Jyväskylää, Iittiä ja Mäntsälää. Timo Kilpiölle suurkiitos! Timo Kilpiötä saamme kiittää vanhojen sanomalehtien lahjoituksesta! Näitä lehtiä on säästänyt jo aikanaan sanomalehden pitkäaikainen päätoimittaja Tommi Kilpiö. Hänen päätoimittajakautensa alkoi vuonna 1920 ja kesti lehden lakkauttamiseen asti vuonna 1960. Tällä aikajaksolla lehden toiminta oli keskeytyneenä ainoastaan talvisodan alusta kevääseen 1942, jolloin toiminta taas käynnistyi Lahdenpohjassa. Lahjoitus käsittää lehtiä vuodelta 1942 alkaen. Vuonna 1938 sanomalehden levikki oli 3000 kappaletta. Julkaisemista jatkettiin vuoden 1989 alkupuolella perinnelehtenä edelleen sanomalehtiformaatissa. Silloin päätomittajaksi tuli Eero Lehelä. Ensi vuonna lehden perustamisesta tulee 110 vuotta. Sen levikki on nyt hieman yli 1800 kappaletta. 19.11.1909 Ensi lumi. Sunnuntaina pirautteli taiwaat sesongin ensi lumen – muutamia hiutaleita tosin wain. Muistowärssy. Alkanut on talwen tapa: lunta tulla tupruaa. Kujilta jo kuivuu rapa, walkeaksi waihtuu maa. Pois suwi-huiwit heittäkäämm’ ja turkeill’ itsemm’ peittäkäämm’! 30.11.1910 Mietteitä ensi lumen tullessa. Katselen ulos ikkunasta, kuinka rauhallisina lumihiutaleet putoavat maahan. Äsken musta syksyinen näky poistuu vähitellen tuon pehmoisen lumivaipan alle. Tuntuu niin rauhoittavalle ajatella talven tuloa. Mutta samalla nousee monta ajatusta ja monen monta kysymystä sydämestä. Peitätkö sinä pehmoinen lumivaippa ainiaaksi rakkaiksi käyneet kesäiset vehreät nurmikkoni? Suljetko minulta polun venevalkamaani? Kävelinkö sinne syysauringon laskiessa viimeisen kerran? Jäädyttääkö pakkanen lammin laineet, etten niitä enää voi vapaina loiskivan nähdä? Niin voinko nähdä vielä kesän sen kaikkine ihanuuksineen ja nauttia iloa – nuoruuden huoletonta elämää? – nämä kysymykset eivät ole ainoat, joita syntyvät rinnoissa ensilumen – talven tultua. Ehken moni nuori on ajatellut samaa. – Monen tuttavan, ystävän ja rakastetun hautakummun on ensikerran vaippaansa sulkenut tämäkin lumi. Ei johda hiekoitettu polku kaivatun haudalle, ei tapaa siellä kukoistavia kukkia, vaan kaikki on peitossa, mutta silti niin kaunista lumen hellässä hyväilyssä. --- 24.11.1906 Miten iloisena hyppäsin vuoteestani, kun silmät avattuani näin, että maa oli valkoisen vaipan peitossa. Tuntui niin raikkaalta, niin iloiselta nähdessä syksyisten sateiden liaksi liuottaman maanpinnan kristallinkiiltoisen lumivaipan pukemana. Seisahduin akkunan ääreen ja katselin. Yhä vieläkin satoi, satoi puhdasta valkoista lunta, satoi koittavan talven ensi lunta. Lumihiutaleet melkein kuin leikkien laskeutuivat alas, sysäten joskus kainomielisen ystävällisesti toisiansa ja niin vähitellen laskivat pehmoisen, höytyvämäisen olentonsa likaiseksi vettyneen maan pinnalle. Näytti ikään kuin ne aina kiiruummin tahtoisivat pyrkiä sinne, missä rapakko oli suu- rin, haluten mitä pikaisemmin peittää likaisuuden puhtailla untuvillaan, siten näyttäen yhtä hyvin pitävänsä siitä mistä oli likaa kuin siitäkin missä vielä vihreä nurmi vihannoi. Koko luonnosta ne tahtoivat pitää yhtä paljon, pitää hyveineen ja paheineen; koko luonto oli valkoiseen vaippaa peitettävä. Tuon valkoisen vaipan ihailusta ja lumihiutaleiden leikillistä karkeloa katselemasta minut, ikäväkseni, herätti muisto, että eihän tuo lumi olekaan kestävää. Ennen talven tuloahan ovat vielä myrskyt ja synkät, yhä ankarammat rajusadeyöt odotettavissa. Ensi lumi onkin maan merkki kohta alkavien myrskyjen tulolle. Yhä enempi likaa, että maan routaantunut kuori tulee sitä vankempi ja vasta sen päälle pysyvä lumi. Mutta miksikä tuo noin kaunis valkoverho ei jo sateen liottamalle märälle maalle ensi kerralla saa jäädä pysyväiseksi? Miksikä myrskyn ja synkkien öiden täytyy saada se vielä kypsyttää ja roudan sitä lujemmalle puristaa? Niin, miksikä? --Siksi, että tuon majesteetillisen puhtaan, raikkaan talven valkoinen ensi lumi ei laskeudu koskaan kesäiselle luonnolle, ei pysy syksysateiden liuottamalla maalla, vaan sitten tullen antaa aihetta ainoastaan ilmavirran jäähtymiseen, syksyn raivoavan myrskyn syntymiseen ja pimeihin synkkiin öihin. Talven puhdas, valkoinen lumi kestää vasta roudan syvälle jäädyttämällä maalla. (–o –o) EVAKKOESINEEN TARINA 3.11.1943 Jaakkiman Kristillisen Kansanpiston talvityökauden alkajaisjuhla on ensi sunnuntaina t.k. 7 p:nä. Päiväjuhla opistossa alkaa klo 13 ja on ohjelmassa useita puheita ja oppilasten esityksiä sekä maisteri L. Saloheimon terveiset Turun kirkolliskokouksesta. Väliajoilla on tarjoilua. Pääsymaksu 5 mk. Lumivaaran yhteismetsästä annetaan kotitarvepuita ainoastaan maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin. Metsänvartija tavattavissa maanantaina ja tiistaina klo 8 Oinaanvaarassa Ahosella ja perjantaina klo 9 Kostamojärvellä yhteismetsän talolla. Lumivaarassa 1.11.1943. Hoitokunta Teatteri AULA Torstaina ihastuttavan hurmaava elokuva Lemmen liekki leimahtaa Perjantaista sunnuntaihin kotimainen valioluokan näytelmä Valkoiset ruusut Ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona ranskalainen suurelokuva Synnin varjossa Veljes-Kinossa Koneen korjauksen vuoksi ei toistaiseksi ole näytäntöjä. Alkamisesta ilmoitetaan aikanaan. Kuukauden vanhoja porsaita myytävänä. Antti Tiilikka Oppola Kodinjuhla Kostamojärvellä Kostamojärven kansakoululla vietettiin kodinjuhlaa 31.10.-43. Juhlan olivat järjestäneet opintokerholaiset. Op. Impi Melanen piti puheen, jossa hän toi julki kodin luovan työn ja mitä kori esim. merkitsee sotilaille. Rouva Martta Pennanen lausui Jussi Lankisen runon ”Rajapatsaalla”. Antero Komonen esitelmässään selosti kodin merkitystä lapsille ja yhteiskunnalle ja mitä velvollisuuksia on vanhemmilla, kodin luojilla. Opettajat Aili Sikiö ja Impi Melanen esittivät ”Sua kohti kuljen Herrani”. Esitettiin vielä muutamia runoja ja kertomus. Yhteislaulunumeroita oli runsaasti, sillä lauluhan mielet virvoittaa ja luo yhteenkuuluvaisuuden henkeä. Paikkakuntalaiset olivat hyvin tyytyväisiä, kun opintokerholaiset olivat järjestäneet juhlan, sillä nythän me karjalaiset osaamme antaa vieläkin suuremman arvon kodeillemme kuin aikaisemmin, kun tiedämme, mitä on olla koditon. Luther-aiheinen juhla on Tervajärven rukoushuoneella keskiviikkona marrask. 10 pnä klo 14. Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuteen. Puhujina useita pappeja ja maallikoita. Äidin pöytäliina Jouluisissa tunnelmissa asettelen tänä jouluna ensimmäistä kertaa kaunista aarrettani tuvan pöytää somistamaan. Aarteekseni vanhaa, upeaa pöytäliinaa kutsun, koska onhan äitirakas, Iijärven Kosken Leinosen Hanna, sen kangaspuilla kutonut kotona Karjalassa. Hyvin on pöytäliina pitänyt pellavaiset lankansa ryhdikkäinä yli seitsemänkymmentä vuotta. Mitä kaikkea lie nähnyt ja kuullut, osaisipa kertoa! Lapsuudestani muistan äidin ottaneen liinan esiin vuoden juhlapyhien sekä kodin juhlien aikaan. Silloin hän aina silitti liinan kauniiksi ennen pöytään levittämistä. Mistä sitten tulivat reiät pöytäliinaan? 1940-luvun lopulla Hanna nuorena miniänä oli anoppilassa laittamassa juhlapöytää koreaksi ja kuinka ollakaan, ennen kuin piirasvati ja paistipata oli pöytään tuotu, talon miesväki jo siihen istui sätkät suupielissä sauhuten ja karisten. Mitäkö teki Han- na? Oli Iidalle iloisesti sanonut vielä näille sätkät näyttävänsä. Taitavana käsityöihmisenä äiti on nätisti paikannut reiät piiloon. Tänään vanhan liinan tarinaan kääntyy kokonaan uusi sivu. Aarteeni sellaisen ansaitsee! Mira Kokkonen-Isola Kerava Kokoamme evakkoesineittein tarinoita talteen. Toivomme valokuvaa esineestä, siihen mahdollisesti liittyvistä henkilöistä ja tarinaa esineen matkasta ja sen merkityksestä tämän päivän haltijalleen. Julkaisemme mieluusti tarinoita lehdessä. Esineiden tarinoita kokoavat: Tea Itkonen, aineisto@jaakkimansanomat.fi lehden toimitus, puh. 050 440 6109 Matti Tiilikka, matti.tiilikka@vv.fi Jaakkimalaisten seuran pj. puh. 050 313 3331, Seinäjoki Jaakkimalaisen perinteen tallennus Osuuskassan säästölaatikko Huhtervun Osuuskassa, joka palveli myös tervajärveläisiä, perustettiin vuonna 1903. Isäni Matti Augustinpoika Pitkänen (s. 1891 Tervajärvi N:o 5:ssä) oli useita vuosia Osuuskassan hallituksessa. Oletan, että hän toi lapsilleen kuvassa olevan säästölaatikon 1920-luvulla, sillä vanhin veljeni oli syntynyt 1921. Tämä säästölaatikko on kaikkien kahdeksan sisaruksen käytössä – aina 1950-luvulle. Säästölaatikko on peltinen ja siinä oli kaunis pie- ni lukko kahdella avaimella. En tiedä, milloin lukko on kadonnut. Tekstejä on laatikon joka sivulla ja ne ovat seuraavanlaiset: OSUUSKASSAN SÄÄSTÖLAATIKKO Raha ei kartu säästämättä, nouse ei touko kylvämättä. Joka säästää saadessansa, sil on ottaa tarvitessansa. Vähän päivässä paljon vuodessa. Perhe pellon kuokkii, pelto perheen ruokkii. Miero raskas, raskahampi nälkä. Kaikki rahan käsittävät, vaan ei puoletkaan pidätä. Nämä ”iskulauseet” ovat nykyajan ihmisillekin käyttökelpoisia noudatettaviksi. Toteuttamalla näitä selvittäisiin lamastakin. Kaarlo Pitkänen Äänekoski Ei maaten markat kasva. Pitkäsen Pekon puutyöt Pekko Pitkänen Jaakkiman Tervajärveltä (s. 23.12.1870 k. 15.12.1956 Iitissä) kävi Lahdenpohjassa kuusi lukukautta kansakoulua, josta sai päästötodistuksen toukokuun 31 p:nä 1883. Tämä tapahtui aikana, jolloin oppivelvollisuutta ei ollut ja kyseessä oli Aukusti-isän innostus kouluttaa poikaansa, vaikka koulu oli varsin kaukana kotitalosta. Pekko asui kortteerissa ”Hauvankaivajan Anna Marilla”, kahden tien risteyksessä matalassa mökissä. Koska kotona oli työväkeä, lähti Pekko Helsinkiin rakennustöihin ja kävi siellä käsityökoulun Suomen Yleisen Kotiteollisuusyhdistyksen Käsiteollisuusoppilaitoksessa ja sai sieltä vuonna 1899 todistuksen, joka oikeutti hänet toimimaan kansakoulun veistonopettajana. Pekolla oli erityiset nikkarintaidot ja niistä on todistuksena ukon tekemät kaksi astiakaappia ja kolme lipastoa, jotka vielä pitkät evakkoreissut kestettyään ja vähän korjattuina ovat vielä käytössä Juhani ja Anni Hämäläisellä. Kun Pekko palasi Helsingistä, hän toimi jopa kolmella koululla poikien käsityöopettajana. Rauhallisena ja tasapainoisena ihmisenä hän lienee ollut hyvä opettaja. Kaappi on Pekko Pitkäsen käsityötä. Se on käynyt kahdessa evakossa, eivätkä edes lasit ole rikkoutuneet. Pekko-ukko teki jokaiselle tyttärelleen astiakaapin – siis yhteensä 6 kpl. Anni-tyttären kaappi oli mummolla (Ida Pitkänen) hänen kuolemaansa asti. Annin tytär Anna-Liisa sai sen seuraavaksi. Se on maalattu uudestaan Kouvolan ammattikoulussa ja on taas käytössä. Arkku on Pekko Pitkäsen tekemä. Sen ikää ei tiedetä tarkemmin, siinä ei ole vuosilukua, mutta ennen sotaa se on tehty. Sisäkannessa on evakkomatkaa varten lähettäjän nimi ja osoite ja tunnistamisen helpottamiseksi numero. Anna-Liisa Hämäläinen on entisöittänyt sen Kausalassa Marja Pahalahdella. Anna-Liisa Hämäläinen Pekon tyttärentytär Helmitaulu on kaupantekijäisiä Lahdenpohjasta tukkukauppias Räkköläiseltä 1800- ja 1900-luvun vaihteesta, jolloin Pekko Pitkänen perusti pienen kaupan taloonsa Pitkäsenmäelle. Nykyään helmitaulu on Anna-Liisa Hämäläisellä Kausalassa.
© Copyright 2024