Lataa - Tunkkarin Sanomat
Tunkkarin Sanomat Nro 21 • 1 / 2015 Mukavaa kevättä! Kuva Hannu Salo Sanottua "Tulhan, tulhan", sanoi Tunkkarin Heikki, kun valtuuston puheenjohtajaa kesken parranajon kokoukseen soitettiin. Kokoukset pidettiin siihen aikaan Räyringissä, jonne oli pyörällä matkaa 12 km. Pääkirjoitus Tunkkarin Sanomat ainoastaan verkossa T ämä lehden numero on todellakin ensimmäinen, kun Tunkkarin Sanomat ilmestyy ainoastaan verkossa. Kertaamatta tarkemmin jo viime numerossa kirjoittamaani ja valittelematta on lehden taloustilanne johtanut tähän. Ulkotunkkarilaisille ja muillekin, jotka ovat tottuneet lukemaan lehden tietokoneen ruudulta, ei tässä ole mitään uutta. Sen sijaan moni varttuneempi painettuun lehteen tottunut on jonkinmoisessa pulassa. Siksi toimituskunta kannustaakin, että lapset, naapurit ja sukulaiset miettisivät ketä varttuneempaa lehti kiinnosta ja monistaisi lehden ilman tietokonetta tai tablettia oleville. Tällä sivulla on edelleen vinkki ja yhteystieto niille, jotka haluavat tukea lehden taloutta, jotta voimme hoitaa taittokustannukset. Toimimme niin kauan, kun kassassa löytyy kilisevää. Pyrimme saamaan edelleen ilmoituksia eikä ainoastaan taloussyystä. Haluamme myös osoittaa ja muistuttaa mitä palveluksia kotikylältä ja omalta paikkakunnaltamme löytyy. On erittäin tärkeää, että palvelut säilyvät lähietäisyydellä. Jukka Tunkkari jukka.tunkkari@veteli.fi Tunkkarin Sanomat Taitto Tiina Fors, Mainostoimisto Taikahattu Päätoimittaja Jukka Tunkkari Näköislehti luettavissa netissä: Toimituskunta Paula Rita, Hannu Salo, Jukka Tainio, Jukka Tunkkari Lehden kann atusmaksu tu kee edel KIITOS! Etukannen kuva Hannu Salo Julkaisija Tunkkarin Sanomat ISSN 1799-9936 (verkkoversio) www.tunkkarinsanomat.fi suuttamme leen mahdolli julkaista lehteä Lehden toimituskunta kiittää lämpimästi Vetelin Apteekkia ilmoitustilan ostosta ja kannatuksesta. jatkossa. 0 0177 37 FI50 5512 002 omat n Tunkkarin Sa TS nro 21 Leena Lukija 2 29.5.2015 i sopiva summa) 5,- (ta Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 Sadut uusiksi Kolme oppilaiden modernisoimaa versiota vanhoista tutuista saduista Tuhmulaiset Jarppi ja Jukka Olipa kerran Jarppi ja Jukka. Jarppi kävi hakemassa siemeniä. Mutta Jukka aivasti ja siemenet lensivät pois. Jarppi huusi: – Onko tullut flunssa? – On, vastasi Jukka. Jarppi kävi hakemassa uudestaan siemeniä. Sitten he saivat maittavan lounaan. Lounaan jälkeen Jarppi meni nukkumaan. Seuraavana aamuna Jarppi löysi Jukan nenäliinan. Hän katsoi äitinsä kanssa nenäliinaa. Äiti sanoi: – Tämä on meidän nenäliina. Jarppi meni Jukan luokse. Hän huusi: – Jukka, löysin nenäliinasi. Haluatko sen takaisin? – En tarvitse sitä. Flunssa loppui. Jarppi meni kotiin ja sai suklaakultakolikoita. Sitten hän meni syöttämään Hirnu-hevosta. Sen jälkeen Jarppi meni Jukan luo ja kysyi mitä tämä oli puuhannut. Sitten hän meni nukkumaan. Yhtäkkiä tuli joku jäbä ja se liukastui portaissa. Jarppi sai 2500 euroa palkkioksi koska hän otti kiinni jäbän, joka oli maailmankuulu rosvo. Ja niin Jarppi eli elämänsä onnellisena loppuun asti. Sadun kirjoitti Niko Uitti Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 Olipa kerran vanha setä, joka kuuli laulua. Siellä olivat tuhmulaiset. Vanha setä tiesi, että siellä olivat tuhmulaiset. Ne sotkivat aina joskus. Ja ne lähtivät. Jotkut ihmettelivät. Eräs poika oli mennyt kertomaan vanhalle sedälle. Poika kysyi vanhalta sedältä: – Saanko lainata pässiä? Vanha setä antoi pässin ja poika lähti. Poika yritti saavuttaa tuhmulaiset mutta ei saanut. Hän yritti koko ajan mutta ei saanut. Tuhmulaiset menivät vain kauemmaksi. Vihdoin ja viimein poika sai tuhmulaiset kiinni ja sanoi heille: – Olkaa ensi kerralla kiltempiä. Sen pituinen se. Sadun kirjoitti Erika Österlund Viekas haltija Olipa kerran hyväntahtoinen kuningas. Eräänä päivänä hän lähti etsimään langankutojaa. Vihdoin kuningas löysi kiltin tytön, joka suostui. Linnaan päästyään tyttö huolestui. Lankaa oli liikaa. Kun kuningas oli lähtenyt paikalle saapui viekas haltija. Hän oli vihainen. Piika oli hänen mielestään laiska. Kun kuningas palasi oli lanka hyvin kudottua. Kuningas oli onnellinen. Niin piika ja kuningas menivät naimisiin. Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti. Sadun kirjoitti Konsta Nygård 3 Eskarilaiset toimittivat lehteä sanomalehtiviikon innoittamina 4 Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 5 Lempihahmoja oppilaiden pitämistä tarinoista Sven Tuuva – Iikka Torppa 6 Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 Angry Birds possu – Konsta Nygård Keijukainen – Ella Kalliokoski Jäätelö-olio – Jimi Läspä Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 Paavo Pesusieni – Jalo Alvaro-Pulkkinen 7 Hilpeän hauskat Abit ja juhlavat Vanhojen tanssit T orstaina 12. helmikuuta saimme vieraita Vetelin lukiolta. Naamiaisasuiset abiturientit kävivät koulullamme jakamassa karkkia ja leikittämässä tuttuja laululeikkejä. Hilpeästä ja hyväntuulisesta porukasta tunnistimme Mäkelän Paulin, Lambackan Teemun ja Parpalan Viljamin, jotka ovat koulumme entisiä oppilaita. Penkkaripäivän jälkeen abit hiljentyvät lukulomalle ja valmistautuvat kevään ylioppilaskirjoituksiin. Toivotamme heille kaikille onnea ja menestystä! P erjantaina 13. helmikuuta Vetelin Urheilutalon salissa lukion kakkosluokkalaiset tanssivat Vanhojen tansseja. Abiturienttien jäädessä lukulomalle kakkosluokkalaisista tuli lukion vanhimpia oppilaita ja tätä tapahtumaa perinteisesti juhlistetaan hienoilla tanssiaisilla. Tytöt olivat pukeutuneet pastellisävyisiin juhlapukuihin ja näyttäviin kampauksiin. Pojat olivat juhlallisia tummissa puvuissaan. Vaikean näköiset tanssit oli huolella harjoiteltuja ja ne näytti- Tanssiaisissa olivat mukana myös Tunkkarin koulun entiset oppilaat; Matias Saarenpää, Noora Rantala, Ville Takala, Saima Tikkakoski ja Sami Torppa. vät sujuvan hyvin. Jutun toimitti 3.-4. lk:n oppilaat 8 Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 Kuvia kirjasta LAULUN JA SOITON TAIKA Kirja ilmestyi 1996 Vetelin Musiikinystävät ry:n täyttäessä 50 vuotta. Osa kirjasta on opettaja Irene Lähdevirran kirjoittamasta historiikista Katsaus musiikkitoimintaan Vetelissä vv. 1883-1953. Uudempi osa on Matti Tunkkarin kirjoittama. Kirjan kuvien kopiointiin olemme saaneet luvan Vetelin Musiikinystävien nykyjohdolta. Vetelin Kirkkokuoro vuonna 1933. Edessä johtaja kanttori Lähdevirta. Kuorolaiset lueteltu sivulla 11. Vetelin Musiikinystävien Mieskuoro v. 1948. Johtajana Eero Pollari, sittemmin Polas. Laulajat lueteltuina koko leveydeltä sitenb, että pystylinjalla kohdakkain sattuvista on ensin nimetty takana seisova. Vasemmalta Eino Tunkkari, Matti Källström, Antti Heikkilä, tuntematon, Pentti Leppävuori, Urho A. Klemola, Lauri Virkkala, Reino Torppa, Paavo Haavisto, Pentti Klemola, Väinö Källström, Reino Laasanen, Aarne Torppa, Pauli Haavisto, Antti O. Torppa, Rauno Laasanen, Pentti Tunkkari, Erkki Laasanen, Artsi Vähäkainu, Jaakko Laasanen, Jussi Vesisenaho, Nurminen, Urho Ristiharju, Heikki Laasanen, Arvi Ahtoniemi, Tapio Tunkkari ja Rauno Haavisto. Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 9 Osa Vetelin Kirkkokuoroa vuoden 1964 tienoilla. Naiset vasemmalta Unelma Heikkilä, Marjatta Sikanen, Sirkka Läspä, Anna Tunkkari, Marja Leena Laasanen, Pirjo Heikkilä, Anni Tunkkari, Aila Tunkkari (edessä), Mirja Auvila, Seija Nieminen, Ritva Kalliokoski ja Ella Hohenthal. Miehet: kuoron johtaja Erkki Näreharju, Urho M. Klemola, Heikki Toivola, Väinö Källström, Martti Haavisto, Aarne Torppa, Antti O. Torppa, Antti Heikkilä ja Lassi Laasanen. Fikuleerikuoro. Oikealta Sirkka Läspä, Toivo Ketola, Pirkko Läspä, Martti Haavisto, Irja Palola, Aarne Torppa, Pirkko Vornanen, johtaja Erkki Näreharju, Mauno Kivinen, Anni Tunkkari, Taito Saari, Terttu Heikkilä, Rauno Rannankari, Anna-Leena Alaspää, Lassi Laasanen ja Maija Tikkakoski. 10 Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 Vetelin Kirkkokuoro Kokkolan rovastikunnan laulujuhlilla 1930-luvun alussa. Edessä johtaja, kanttori Martti Lähdevirta. Naiset vasemmalta Saimi Ritoranta, Jenny Kangas, Mertta Åivu, Aina Tunkkari, Irene Lähdevirta, Saima Puusaari, Rauha Läspä, Sigrid Hohenthal, Aini Alanen, Lyydia Puusaari, Siiri Pynssi, Tekla Tunkkari, Edith Heikkilä ja Kerttu Kangas. Miehet Väinö Källström, Eino Tunkkari, Vilho Pynssi, Jonne Tunkkari, Antti O. Torppa, Antton Tunkkari, Janne Järvi, Veikko Läspä, Eino Kangas, Matti R. Tunkkari, Aarne Pynssi ja Martti Torppa. Vetelin nuorisokuoro 1980-luvun puolivälissä. Pojat vasemmalta Juha Heikkilä, Erkki Hietalahti, Jaakko Möttönen, Pauli Löija, Janne Salmela, Kari Jyrkkä ja Antti Kangas. Tytöt ylin rivi vasemmalta Kaija Silvennoinen, Outi Tyni, Terhi Lampi, Heli Lampi, Minna Tunkkari, Sari Haavisto, Tarja Seppänen ja Liisa Leivo. Keskirivi vasemmalta Sari Silvennoinen, Pirjo Silvennoinen, Riitta Kangas, Anu Kangas, Sanna Puusaari, Arja Klemola, Minna Kaunisto, Maria Kangas ja Tiina Järvelä. Alarivi vasemmalta Sanna Kangas, Marjo Vähäkainu, Teija Hotakainen, johtaja Risto Ainali, Elina Ahonen, Mervi Seppänen ja Sini Puusaari. Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 11 Muistomerkkejä Suomen ensimmäinen muistomerkki raivaajille K otiseutuyhdistykselle 30-luvun alku oli työteliästä aikaa museon rakentamisen takia. Siitä huolimatta uutta ajatusta pohdiskeltiin jo 14.8.1932 Puusaaren kalliolla pidetyssä kokouksessa. Raivaajille olisi saatava muistomerkki kirkonmäelle. Tapulin lähellä oli pieni joutomaa-alue, johon kirkkoväki kokoontui odottamaa jumalanpalveluksen alkua. Se olisi hyvä paikka. Idearikasta Ilmari Wirkkalaa veteliläiset osasivat käyttää enemmän avukseen kuin kotipitäjänsä. Ensimmäiseen luonnokseen Ilmari laati kivikehän, jonka jokaisessa osassa olisi veteliläisen kantasuvun nimi. Onneksi ajatuksesta luovuttiin, ja ryhdyttiin toteuttamaan patsasaihetta. Taas oli Ilmari asialla. Vuoden 1936 helmikuussa johtokunta sai nähtäväkseen hänen tekemänsä luonnoksen alueesta ja patsaasta, jonka oli tehnyt Ilmarin poika Tapio Wirkkala. Johtokunta oli niihin tyytyväinen, ja siitä alkoi heidän työnsä eli varojen keruu hankkeeseen. Se olikin suuri urakka, sillä talous oli monella vielä tiukalla pula-ajan läheisyyden takia. Ratkaiseva apu saatiin kuitenkin yllättävältä taholta. Veteliläissyntyinen kauppaneuvo Samuli Harima, entinen Hohenthal oli niin kotiseuturakas, että hän ryhtyi rahoittajaksi. Harima kustansi Tapio Wirkkalan osuuden, patsaan valamisen ja jalustan. Kupari saatiin Outokummulta lahjoituksena ja Aleksi Kangas lahjoitti maa-alueen. Paikan korottaminen tehtiin talkootyönä maanajolla. Patsaan juhlavaa paljastamista vietettiin 30.7.1939 seurakunnan 300-vuotisjuhlien yhteydessä. Kumpikin tilaisuus radioitiin valtakunnan verkkoon ensimmäisen kerran tässä jokilaaksossa. Akateemikko Kustaa Vilkuna kuvaili Vanhaa Veteliä -kirjassa patsaan merkitystä näin: ”Ja siitä lähtien patsas on seissyt Kankaan mäellä kirkon suojassa julistamassa työn kunnioitus- 12 Kuva Hannu Salo Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 ta ja raivaajien muistoa. Tuhannet matkailijat ovat pysähtyneet huolellisesti hoidetulle patsaskummulle ja saaneet sykähdyttävän vaikutelman jyhkeästä kuokkamiehestä. Heidän silmänsä ovat ihailleet myös kummun edessä avautuvaa viljelysmaisemaa, Heikkilän, Pollarin ja Torpan mäkien hyvin asuttuja rinteitä, Kainuun, Puusaaren, Koskelan (pappilan paikan vanha nimi, MT.) ja Läspän jokeen päin kallistuvia vainioita sekä Rannannevan heinävainioita, jotka vasta äskeisen miespolven aikana on suosta kuokittu. Samalla jokainen matkailija on saanut voimakkaan vaikutelman paikkakuntalaisten kotiseudun rakkaudesta ja kotiseudun huollosta, mikä pyrkii nostamaan oikeaan arvoonsa kotoisen perinnön ja luomaan siten lujemman perustan jatkuvalle kehitykselle.” Mikko Tunkkari 80-vuosikymmenen puolivälissä ennen EU aikaa maataloustuotteiden ylituotannosta koitui viljelijöille raskaat vientimaksut. Tuotannon kasvun hillitsemiseksi hallitus päätti raivauskiellosta. Päätöksen jälkeen ilmestyi eräänä yönä Raivaajapatsaan päälle tyhjä lannoittesuursäkki. Aatos Torppa tuurasi seurakuntamestaria ja kohtasi aamulla huputetun patsaan. Hän myös poisti hupun, mutta huomasi kuvauttaa jälkipolvia varten. Kuva Anssi Torpan arkistosta. Turvallinen vanhuus yhdessä tehden T e aktiiviset kuntalaiset, yhdistys – ja järjestötoimijat, ammattilaiset ja muut asialla olevat teette joka päivä arvokasta näkymätöntä työtä, joka vaikuttaa suoraan tai välillisesti arkemme turvallisuuteen ja erityisesti iäkkäiden ihmisten arjen turvallisuuteen. Vetelissä on viime vuoden aikana kokoonnuttu yhteen keskustelemaan ja tuomaan tietoisuuteen niitä arjen asioita, joita edistämällä elinympäristöstämme ja erityisesti iäkkäiden kanssaihmisten elinympäristöstä tulee turvallisempi ja helpompi elää ja asua. Koolle kutsujina tapaami- Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 siin ovat toimineet Vetelin kunta, seurakunta ja Perhonjokilaakson omaishoitajat ja läheiset ry. Ensimmäinen kokoontuminen järjestettiin emäntäkoululla maaliskuussa 2014. Paikalla oli kiitettävä joukko veteliläisiä kuntalaisia, järjestöihmisiä, ammattialalla työtä tekeviä ja muita kiinnostuneita ja innostuneita. Osallistujat jaettiin pienempiin keskusteluryhmiin, pienkahviloihin, joiden tuotoksena syntyi uskomaton määrä ajatuksia ja ideoita turvallisuuttamme arjessa lisäävistä käytännöistä ja toimintatavoista. Pienkahviloissa pohdittiin mahdollisia syitä turvattomuuteen, keinoja kanssakäymisen lisäämiseen, iäkkäiden ihmisten osallisuutta yhteisössämme ja arjen roolia sekä keinoja heidän taitojensa ja voimavarojensa välittämiseen meille nuoremmille. Turvallisuuteemme vaikuttavien käytännön asioiden lisäksi turvallisuus on myös henkilökohtainen tunne ja kokemus siitä, saanko tarvittaessa yhteyden muihin kanssaihmisiin, läheisiin tai vieraampiinkin ja saanko apua silloin kun todella tarvitsen sitä? Onko elämäni hallinnassa ja tasapainossa ja miten koen päivittäisen arjen sujuvan, selviänkö kaikista askareista ja jääkö minulle voimia nauttia elämästä? Nämä asiat ovat usein pinnalla yksinäisyyden 13 ja sairauden kohdatessa meitä itsestämme riippumattomista syistä. Pyrimme luonnostamme hallitsemaan elämäämme, ehkä myös läheistemme elämää ja erilaisia siihen liittyviä käytännön asioita. Tästä hallinnasta luopuminen pakon edessä tai sen järkkyminen aiheuttaa turvattomuuden tunnetta. Erityisesti silloin tarvitsemme uskoa ja luottamusta, tukea ja turvaverkostoa, läheisiä ihmisiä, apua arkeen, ehkä ammattimaista ohjausta. Vuorovaikutus ja kanssakäyminen ovat keinoja käsitellä ajatuksiamme ja tunteitamme elinympäristössämme muiden ihmisten kanssa ja saada apua. Yksin ollessamme pienetkin asiat voivat saada suuria mittasuhteita. Keskustelemalla ja jakamalla ajatuksiamme ja tunteitamme keskenämme tällaiset pienet asiat yleensä ratkeavat ja voimme huomata olevamme helpottuneita. Samalla tavalla voi tulla esiin käytännön avuntarvetta ja apua on mahdollista hakea ja saada. Vetelissä on vahva yhdistystoiminnan perinne ja monet eläkeläiset ja vanhukset ovat aktiivisesti mukana monimuotoisessa harrastustoiminnassa. En- nen kaikkea tällainen toiminta lisää hyvinvointiamme ja toimii turvaverkkona erityisesti yksin asuville ihmisille. Myös nuoret kuntalaiset pääsevät osallisiksi ja omaksumaan yhdessä tekemisen perinnettä urheiluseuroissa, kyläyhdistyksien tapahtumissa ja muissa harrastuksissa. Nuorten harrastukset poikkeavat tänä päivänä usein isovanhempien ja muiden iäkkäämpien nuoruuden harrastuksista. Ikäpolvien kohtaaminen voi kuitenkin tapahtua myös perhepiirissä ja kiinnostuksen kautta eri ikäpolvia kohtaan. Säästäväisyys, luonto ja luonnonvarat, kädentaidot ja työn tekeminen ovat erityisesti asioita, joita iäkkäämmät voivat opettaa nuoremmille. Kaikki kanssaihmiset eivät jaksa osallistua yhdistystoimintaan ja tapaamisiin kylillä. Emäntäkoulun pienkahviloissa nähtiin tärkeänä tunnistaa näitä kanssaihmisiä ja seurata heidän arkensa sujumista ja turvallisuutta. Pienkahviloiden keskusteluissa oman elämänhallinnan, itsemääräämisoikeuden, turvaverkoston, taloudellisen tilanteen ja tutun elinympäristön lisäksi turvallisuuteen nähtiin vaikuttavan myös yleinen myönteinen ilmapiiri, lem- mikkieläimet, teknologian mahdollistamat apuvälineet arjessa ja yhdyshenkilö, kylätalkkari kylällä. Kanssakäymisen lisäämiseksi osallistujat löysivät jokaiselle yksilöllisesti sopivia mahdollisuuksia. Omaisten ja läheisten kannustus, vapaaehtoistyön aktiivisuus, naapuriapu, vertaistuki ja yhdistystoiminta nähtiin keinoiksi myötävaikuttaa kanssakäymisen lisääntymiseen. Vireänä pysymistä nähtiin edistävän mm. erilainen kerho- ja harrastustoiminta, mahdollisuus lukea ja kuunnella musiikkia, kyläileminen ja liikkuminen. Osallisuus ja toimijuus -teeman alla keskusteltiin vanhusten henkisestä pääomasta, mahdollisuudesta olla oma itsensä ja mahdollisuudesta tehdä itse mahdollisimman paljon asioita arjessa. Itse tekeminen ja mahdollisuus vaikuttaa omaan arkeen nähtiin keskeisiksi elämänhallintaa ja itsemääräämisoikeuden säilymistä tukeviksi asioiksi. Pienkahviloissa keskusteltiin lopuksi osallistujien ajatuksista ja ideoista samana vuonna toteutettavalle veteliläisten turvallisen vanhuuden kyläkierrokselle. Kyläkierros käynnistyi Isokylän koululla huhtikuussa ja päättyi loka- Helmikuussa kuultiin Emäntäkoululla kylien kuulumisia ja keskusteltiin veteliläisten turvallisen vanhuuden edistämisestä. 14 Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 kuussa kuntakeskuksen alueen tilaisuuteen kunnantalolla. Tilaisuuksia oli kaikkiaan seitsemän ja kaikki kylät osallistuivat tapaamisiin. Osallistujamäärä toistasataa ihmistä ja aktiivinen innostunut tunnelma kertoivat siitä, että asia on kaikkien yhteinen ja tärkeä. Kyläkohtaisesti keskusteltiin ja pohdittiin kylän vanhusten tarpeita ja toimenpiteitä turvallisuuden lisäämiseksi paikallisesti. Kyläkierroksella esiin tulleita yhteisiä asioita olivat erityisesti kanssakäymisen lisääminen yksin elävien kanssa, heidän auttaminen arjen askareissa, kyydin tarjoaminen asioille, keskustelu ja kuulumisten vaihtaminen, liikkuminen yhdessä ja yhdyshenkilönä toimiminen sellaiselle jolla ei ole läheisiä. Kylillä on perinteitä yhdessä kokoontumisesta ja tekemisestä. Näiden perinteiden vahvistamista eri muodoissa pidettiin tärkeänä turvallisuutta lisäävänä tekijänä. Kuka tahansa voi toimia koolle kutsujana ja mukaan voi aina pyytää naapureita ja muita lähialueen asukkaita. Jatkuvuuden kannalta lasten ja nuorten mukaan saaminen koettiin tärkeäksi. Kylillä on totuttu pärjäämään ja tähän on auttanut usein myönteinen elämänasenne. Jokaisella kylällä päätettiin muutama turvallisuutta lisäävä kyläkohtainen asia, joita kyläläiset edistävät yhdessä. Tilaisuuksissa seurakunta luovutti kaikille kylille kyläluudat joiden paperivihkoihin kirjoitetaan kuulumisia kyläreissuilta ja jotka laitetaan kylillä kiertämään talosta taloon kyläilyjen yhteydessä. 10.2.2015 kokoonnuttiin emäntäkoululla (kuva) kuulemaan kylien kuulumisia ja keskustelemaan veteliläisten turvallisen vanhuuden edistämisen jatkotoimenpiteistä. Pirjo Palosaari-Penttilä Pirityiset ry:stä kertoi, että työn jatkamiseen voidaan saada hankerahoitusta, jolla palkataan vetäjä ja kannustaja kyläläisten toiminnalle. Osallistujat pääsivät jo ideoimaan tulevaa turvallisuutta lisäävää hanketta. Työ turvallisen vanhuutemme puolesta jatkuu! Antti Tattari Vetelin kunnan hallintosihteeri Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 Kovin nuorena vastuuta E lettiin viimeistä sotavuotta Neuvostoliittoa vastaan. Vuosi oli 1944. Suurhyökkäys Karjalan Kannaksella alkoi kesäkuun alussa ja kaikki kynnelle kykenevät miehet oli lähetetty rintamalle. Rintamalla oli myös paljon naisia ilmavalvonta-, muonitus ja huoltotehtävissä. Vuoden -44 keväällä oli uitto Perhon- eli Vetelinjoessa. Mutta mistä tekijöitä uittoon ja erotteluun jokisuulle Rödsöön? Niihin tehtäviin komennettiin koululaisia ja naisia. Tunkkarilainen silloin 13-vuotinen Paavo Leponiemi muistelee osuuttaan noissa tehtävissä. Naapurin opiskelijapoika Teuvo Appelqvist kolme vuotta vanhempana oli komen- nettu jokisuulle erotteluun. Teuvon ikäluokkaan kuulunut kokkolalainen Tuomas Anhava oli myös erottelussa mukana. Anhava muistetaan runoilija ja kulttuurikriitikkona myöhemmiltä vuosiltaan. Paavo lähti mukaan vapaehtoisena, saihan siellä pientä palkkaa, joka riitti juuri ja juuri ruokaan. Muita täältä suunnalta hän muistaa Mauri Kivelän Patanasta ja Uolevi Kuortin Kaustiselta. Molemmat olivat opettajien poikia. Rödsön kylän koululla asuttiin ja ruokailtiin. Ruokaa sai elintarvikekuponkien osoittaman määrän, joka oli nuoremmilla pienempi, kuin aikuisilla. Paavo muistelee kerran vaihtaneensa kuukauden maitokupongit sak- Kaupan entisestä myymälästä Paavo ja Marjatta Leponiemen asunnon alakerrassa on tullut soitinverstas. Kuvassa Paavo esittelee kampaliiraa ja sen soittoa. 15 Kuva ei liity juttuun. Kuva Lusto/Enson kokoelmasta Suomen Museot Online -sivustolta. salaiseen lihasäilykepurkkiin. Sitten sitä oltiin kuukausi ilman maitoa. Annokset olivat kasvaville nuorukaisille alakanttiin. Työtä erottelussa Paavo ei muista kovin raskaaksi. Ainainen nälkä kuitenkin kurni vatsassa. Joessa oli telineissä kiinni veteen osittain upotettuja tynnyreitä, joissa seistiin. Uitettavien puiden päistä katsottiin puulaakin leima, laskettiin kappaleet ja ohjattiin kunkin yhtiön omaan puomilla rajattuun paikkaan. Kun lautta täyttyi, hinattiin se läheiselle avomerelle. Kotona käytiin ainakin kerran yhtenä viikonvaihteena. Jokisuulta käveltiin kaupunkiin selvittämään kyytimahdollisuutta. Päästiin Isokankaan Santerin kuorma-auton la- valla Kaustiselle saakka ja siitä jalkaisin edelleen Tunkkarille. Paavo teki eri työvaiheiden jälkeen elämäntyönsä Marjatta puolison kanssa kauppiaana kotikylällä Tunkkarilla. Rakkaana harrastuksen on ollut musiikki. Kuorolaulu, soittaminen, soittimien kunnostaminen ja rakentaminen. Monia soittopelejä on kunnostettu ja parikymmentä uutta soitinta on valmistunut. Haasteellisin on ollut monia työvaiheita sisältävän kampiliiran teko. Niitä on syntynyt peräti kolme kappaletta. Sodan päättyessä syksyllä palasivat naiset ja miehet sodasta. Viiveellä palautettiin rintamalle viedyt hevoset. Esko Hohenthal teki useamman Kuva ei liity juttuun. Kuva Ilomantsin Museosäätiö, Suomen Museot Online -sivustolta. 16 hevosennoutoreissun Kokkolaan. Pyörällä Kokkolaan ja yö Rautatieasemalla mikäli tilaa löytyi. Sotilaita palasi edelleen rintamalta ja kaikki liikennevälineet ja odotussalit olivat täynnä. Hyvänä nukkumapaikkana Esko muistaa tuulikaapin katolla olleen tilan. Aamulla Vartiolinnasta (nykyisin Kaupunginteatteri) hevosen paperit ja nouto talleilta, jotka sijaitsivat radan takana Prisman kohdalla. Yhden vaiherikkaan noutoreissun tekivät Esko Hohenthal, Olavi Mäntysaari ja Heimo Tunkkari. Kaikki vasta 13-14-vuotiaita. Eväät mukana pyörillä ensimmäisenä päivänä Kokkolaan ja yöpymistilaa löytyi Rautatieasemalla penkkien alla. Kun paperit hevosista saatiin, selvisi, että kaikkiaan yhdeksän hevosta olisi heidän kuljetettava Veteliin. Hevoset sidottiin kolmen ryhmiin. Jo lähtö kaupungista oli hankala. Rintaman pommituksessa säikyiksi tulleet hevoset säpsähtivät pienintäkin ääntä. Linnusperässä vähän Kokkolan tällä puolen yksi kolmen hevosen ryhmä pääsi irti. Meni aikansa, kun ne saatiin kiinni jostakin takakytömaan laitamilta. Kahden pyörän takavanteet vääntyivät, kun jossakin välissä hevoset ryntäilivät pyörien päälle. Mutta kotiin päästiin. Mikon Matin tallilta veteliläiset tulivat noutamaan omat hevosensa. Nyt 85 ikävuoden tuntuvassa olevat Esko, Olavi ja Heimo viettävät eläkepäiviä kukin tahollaan. Esko talvet Hämeenlinnassa ja osan kesästä synnyinkodissaan Tunkkarilla. Olavi asuu Kokkolassa ja Heimo Seattlessa jo 50-luvulla Amerikkaan muuttaneena. Viimeisiä kesiä on hän Eskon tapaan viihtynyt synnyinkylässä Tunkkarilla. Jukka Tunkkari Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 Tunkkarin koulupiirin TALOJA Vanhantalon ruistalkoot. T Vanhantalon uudet vaiheet unkkarin Vanhantalo on kylän vanhin säilynyt asuinrakennus ja sen historia ulottuu 1700-luvun puoliväliin saakka. Taloa on siirretty perimätiedon mukaan kahdesti, nykyiselle paikalleen se siirrettiin 1800-luvun lopulla Juho Heikki Tunkkarin toimesta. Vanhatalo on ollut koko historiansa ajan saman suvun hallussa. Juho Heikin jälkeen taloa isännöi Leander Tunkkari vuoteen 1928. Martti ja Sylvi Tunkkari lunastivat talon perikunnalta 1936. Martin muutettua vanhainkotiin 1982 talo on ollut lähinnä vapaa-ajan käytössä 2014 saakka, jolloin se sai taas uudet asukkaat. Talossa asustaa nykyään yhdeksäs ja kymmenes sukupolvi alkuperäisen suvun edustajia. Nykyään kaksilapsinen perheemme muutti Jy- Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 väskylästä maalle lähinnä tämän talon ja lähiympäristön innoittamana, jotta päästäisiin nauttimaan niiden hyvistä puolista eikä vain ylläpidos- ta ja kunnostamisesta matkoineen. Pihalla on aina pidetty kasvimaata ja nyt voidaan taas paremmin puhua lähiruuasta. Jussi Tunkkari kattotiiliä nostamassa. 17 Takan korjausta Taloa on viime aikoina remontoitu nykyisiä tarpeita vastaavaksi. Oltuaan kolmisenkymmentä vuotta asumatta talo oli perusrakenteiltaan hyvässä kunnossa. Tästä sopii hyvän rakennustavan lisäksi kiittää sitä, että talossa on pidetty peruslämpö päällä sekä 90-luvun alussa tehtyä mittavaa lattiaremonttia, jonka yhteydessä korjattiin alapohjan kosteusvaurioita sekä vaihdettiin alimpia hirsiä. Vanhassatalossa toteutettiin edellinen mittava remontti 50-luvun lopussa. Nykyisessä remontissa ollaan säästetty paljon sen ajan tyylistä, muun muassa pintamateriaalien ja keittiön ratkaisuiden osalta. Suurimmat muutokset ovatkin osittain piilossa; talossa on uusittu kaikki tekniikka. Sähköt on uusittu pääkeskusta myöten, samoin vesiputket ja viemärit on kaikki uusittu. Samalla ollaan liitytty kunnallistekniikkaan. Lämmitysjärjestelmä vaihdettiin suorasta sähkölämmityksestä kalliolämpöön. Yksittäisistä huoneista eniten muuttui pohjoispäädyn kamari, josta tehtiin kylpy- ja kodinhoitohuone. Samalla kulku huoneeseen muutettiin eteiseen. Sisäsaunaa ei ole rakennettu, vaan käytämme yhä 50-luvulla rakennettua pihasaunaa. Kesällä 2014 vuodelta 1936 peräisin ollut betonitiilikatto vaihdettiin savitiilikatteeseen. Kattoa myös hie- 18 Yläkuvassa kattoremonttia. Viereisessä kuvassa Esko Hohenthal, Seppo Kalliokoski ja Juhani Sevola. Alimpana piilukirves ja uusi piittahirsi. man oikaistiin ja aluskatteeksi jäänyttä vanhaa pärekattoa paikattiin Hautakankaalta kaadetuista puista höylätyistä päreistä. Tuvan katosta on poistettu piittahirsi 1930-luvulla. Naapurin vihjeen ansiosta löysimme Patanasta riittävän ison juuri kaadetun kuusen, josta veistettiin uusi piitta, joka nyt kannattelee tuvan kattoa. Mestarina hirren veistossa ja asennuk- sessa toimi Seppo Kalliokoski Halsualta. Remontoinnissa on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon perinteisiä materiaaleja ja työtapoja. Niinpä urakan aikana tutuksi ovat tulleet niin pellavariveet, pinkopahvit kuin pellavaöljymaalitkin ja monet muutkin perinteiseen rakennustapaan liittyvät materiaalit ja tiedot. Marraskuussa kutsuimme lähinaapuristoa kotiimme tupaantuliaiskahville. Haluamme vielä tässä kiittää kaikkia osallistumisesta sekä muistamisesta. Remontin yhteydessä olemme saaneet myös paljon apua kyläläisiltä, siitä myös suuri kiitos! Juhani Sevola Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 Alppiruusu nupullaan... kyllä se kesä tulee. Talven selkä taittui jo helmikuussa. Kuvat Hannu Salo Talon päätyä. Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015 19 MATKALLE MUKAAN • Henkilökohtaiset lääkkeet Ota matkalle mukaan myös kaikkien lääkkeittesi reseptit ja sähköisten reseptien yhteenvetolomake välttääksesi mahdolliset ongelmat tullissa. • Kipu- ja kuumelääke • Kuumemittari • Matkapahoinvointilääke • Maitohappobakteerivalmiste • Ripulilääke • Kortisonivoide ja allergialääke • Aurinkosuoja ja after sun -voide • Kyypakkaus • Käsidesi • Ensiaputarvikkeita: haavanpuhdistusaine, laastareita, rakkolaastari, sideharso, haavataitoksia ja -teippi, sakset Kaukomatkalle: Liikkujalle: • Tarvittavat rokotteet (esim. hepatiitit) • Melatoniini aikaerorasitukseen • Lennolle: tukisukat, paineentasauskorvatulpat, nenäsuihke, kosteuttavat silmätipat, lapsille puuduttavat korvatipat • Kylmä-lämpöpakkaus • Kylmägeeli/Pikakylmäpakkaus • Tukiside • Urheiluteippi ENSIAPUKAAPPI Kipulääke Allergialääke Kyypakkaus Lääkehiiltä Kylmägeeli/ Pikakylmäpakkaus Palovammageeli Puuduttavat korvatipat Kuumemittari Pinsetit Punkkipihdit Sakset (tylppäkärkiset) Elvytyssuoja Lämpöpeite Kolmioliina Ensiapuside Joustositeitä Suojasiteitä Sideharso Sidetaitoksia Kiinnittyviä sidetaitoksia Kiinnitysteippiä Laastareita Haavanpuhdistusaine Ensiapuohjeet VETELIN APTEEKKI Koulutie 63, 69700 Veteli • Puh. (06) 862 1419 Ma – pe 8.30–17, la 9–14 20 www.vetelinapteekki.fi Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
© Copyright 2024