FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet FINAS-päivä Jukka Verho Inspectan kasvu pienestä kansallisesta tarkastuslaitoksesta kansainväliseksi TIC toimijaksi 1995 7 M€ 170 työntekijää 1998 8 M€ 147 työntekijää 2002 Yritysostot + orgaaninen kasvu 2015 yli 180 M€ yli 1400 työntekijää Toimintaympäristön muutos vastaavana ajankohtana Suomi Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Baltian maat sekä Puola. Lisäksi projektinomaisesti ympäri maailmaa Vahva strategia ja visio tukemaan kasvusuunnitelmaa Inspecta vuonna 2007 (tiivistetty visio vuodelta 2004) Suomessa • Laaja palvelukonsepti tärkeimmillä asiakastoimialoilla. • Tehokkaasti tuotetuista peruspalveluista tulee merkittävä osa liikevaihtoa. Ulkomailla omaa toimintaa • Lähialueilla: • Ruotsi • Baltia • Muissa EU-maissa, joihin on siirtynyt tuotantoa Suomesta • Liikevaihto 50 M€ On tärkeätä olla aito ja tunnustettu liiketoiminta-ajatus, joka liitettyjä yrityksiä ja liiketoimintoja Inspectan missio vuodelta 2002 Autamme asiakkaitamme varmistumaan tuotteidensa, tuotantoprosessiensa sekä palveluidensa turvallisuudesta, luotettavuudesta ja käytettävyydestä. Erään aikakauden kasvutarina Yrityskulttuuri on usein isoin ja yllättävin sudenkuoppa Lähtökohtana on usein se: – millaista yrityskulttuuria johtaja arvostaa? Mutta todellisuudessa pitäisi aina selvittää – millainen vallitseva kulttuuri yrityksessä on? Todellinen kulttuuri ja toivottava kulttuuri eivät ole sama asia. Tässä pitää olla rehellinen ja käyttää aikaa yrityskulttuurin ymmärtämiseen. Yrityskulttuurin muuttaminen on hidasta ja usein todellinen este strategian toteutumiseen. Yhteinen yrityskulttuuri vie yhtiötä sen tavoitteita kohti. Yrityskulttuuri on motivaation perusta. FINAS-päivä Jukka Verho Yrityskulttuuri Yrityskulttuuri pohjautuu aina: • Johdon käytökseen – Tavat toimia ja käyttäytyä – Avoimuus – Rohkeus • Yrityksen todellisiin arvoihin – Jos kirjatut ja todelliset arvot ovat keskenään ristiriitaisia, kulttuuri rakentuu yrityksessä näkyvien arvojen varaan. • Uskomuksiin – Toimintaa ohjaavat uskomukset näkyvät visiossa ja tavoitteissa. • Johdonmukaisuuteen – Menestystä tukeva yrityskulttuuri syntyy vain, kun viestintä ja toiminta tukevat toinen toisiaan. Tekojen ja puheen ristiriita heikentää yrityskulttuuria. • Menestykseen – Menestys on tärkein yrityskulttuuria vahvistava tekijä. FINAS-päivä Jukka Verho Kasvun pettymyksen polut Kasvun tavoittelussa pettyvät usein ne yritykset joissa: • • • • • • Strateginen ajattelu vähenee kasvun myötä Ei ole aikaa miettiä ja työstää asioita kuten liiketoiminnan rajoja, menestysedellytyksiä tai taloudellista ansainta logiikkaa Strategia on hataralla pohjalla Vähäinen näkemys tarvittavasta osaamisesta ja resursseista => väärin painottuva tai liian kapea osaaminen Huono henkilöstön johtaminen saa yrityksen perälaudan vuotamaan => rekrytoinnin ja perehdyttämisen kustannukset kasvavat nopeasti. Yrityksen järjestelmät ja johtamismallit eivät pysty hoitamaan uuden kokoluokan toimintaa. FINAS-päivä Jukka Verho Kasvu on kuitenkin useimmilla toimialoilla elinehto Koko luo etuja myös TIC toimintaan • Enemmän resursseja ja kapasiteettia • Suuret projektit • Kansainväliset suuret asiakkaat • Laaja-alainen osaaminen ja kokemus • Pystytään pitämään erikoisosaamista • Laitehankinnat • Tuotekehitys • Kyky toimittaa kustannustehokkaita peruspalveluita • Resursseja johtaa alamme kehitystä • Kansainvälinen yhteistyö • Teknologinen yhteistyö • Laatu Ulkoinen laadun osoitus on perusta TIC toiminnassa mutta ei yksistään takaa yhtenäistä toimintaa Inspectan toimintaa arvioivat akkreditointielimet: • • • • • • • • FINAS SWEDAC DANAK EAK LATAK LA NA PCA Finnish Accreditation Service Swedish Board for Accreditation and Conformity Assessment Danish Accreditation Estonian Accreditation Centre Latvian National Accreditation Bureau Lithuanian National Accreditation Bureau Norsk Akkreditering Polskie Centrum Akredytacji Lisäksi tarvitsemme lukuisia konsernin sisäisiä työryhmiä, jotta voimme taata yhtenäisen toiminnan asiakkaillemme. Vaatii kovaa työtä ja johdon ehdotonta sitoutumista. Kasvutavoitteet jatkuvat… FINAS-päivä Jukka Verho FINAS-päivä Jukka Verho
© Copyright 2025