1. No category

Hallinnon Tutkimuksen päivät 2015:
Työryhmä nro 8. Hallinta, ohjaus ja verkosto päätöksenteossa
Työryhmän koordinaattorit: Vuokko Niiranen & Sirpa Virta
Työryhmän ohjelma ja toimintatapa
Paperinesittäjät lähettävät 18.11.2015 mennessä työryhmien koordinaattoreille noin
5-7 sivun pituisen (sis. lähteet) tekstimuotoisen työryhmäpaperin.
Ohjeet työryhmäpapereiden sisällöstä:
Kuvaa paperissasi tutkimuksesi tavoite, tutkimuksen kohteena oleva ilmiö, tutkimuksen teoriakehys tai lähestymistapa, mahdollinen teoreettinen ja/tai empiirinen aineisto ja pohdi muutamalla sanalla myös sekä tutkimuksesi tieteellistä että yhteiskunnallista merkitystä. Kirjoita paperin yläreunaan esittäjä/esittäjien nimet, organisaatio/tehtävä (esim. tohtoriopiskelija) ja sähköpostiosoitteet sekä paperin alkuun myös esityksesi otsikko.
Valmiit työryhmäpaperit lähetetään sähköpostilla molemmille tämän työryhmän koordinaattoreille
(vuokko.niiranen@uef.fi ja sirpa.virta@uta.fi ) viimeistään 18.11.2015. Huom. Se lyhyt varsinainen abstrakti,
jonka olet lähettänyt aikaisemmin, julkaistaan Hallinnon Tutkimuksen päivien sivuilla. Varmistathan vielä, että
myös sen abstraktin alussa ovat esityksen otsikko, nimesi ja sähköpostiosoitteesi. Tämä pidempi työryhmäpaperi on tarkoitettu vain työryhmän koordinaattoreille, mutta toivomme, että se auttaa sinua itseäsi myös oman
tutkimuksesi jäsentämisessä ja tekstien kirjoittamisessa.
Toimintatapa:
Ensimmäisenä päivänä, 26.11. jokaiselle esitykselle on varattu aikaa yhteensä 25 min, josta 15 min esitysaikaa ja
sitä seuraa 10 minuutin pituinen kommentointi- ja keskusteluosuus. Kommentteja esittävät sekä työryhmän
koordinaattorit että työryhmän muut osanottajat. Toisena päivänä, 27.11. kullekin esitykselle on aikaa 25 min, ja
tästä on 15 min esittäjälle ja 10 min kommenteille ja keskustelulle. Omassa esityksessä on hyvä käyttää selkeää
powerpoint-esitystä, jolloin ryhmän osanottajien on helppo seurata esitystä ja osallistua keskusteluun.
Työryhmän ohjelma:
26.11.2015 klo 15.00 – 17.45, paikka ilmoitetaan myöhemmin
15.00 – 15.10 Työryhmän aloitus, esittäytyminen ja työskentelytapa:
Vuokko Niiranen ja Sirpa Virta
15.10 – 15.35 Anna Leppänen & Sirpa Virta: Tietoverkkorikollisuuden tilannekuva
15.35 – 16.00 Siina Raskulla: Tehokkaita markkinoita etsimässä
16.00 – 16.25 Päivi Alinen: Politiikkaohjaus ja politiikkainstrumentit
16.25-16.30 Pieni tauko
16.30 – 16.55 Tuomas Tenkanen: Tietoa on! Kuka ohjaa ja ketä? Informaatio-ohjauksen vuorovaikutuksellisuuden tutkiminen
16.55 – 17.20 Minna Joensuu: Strategisen ytimessä – luottamushenkilön ja viranhaltijan suhde kunnallisessa
päätöksenteossa
17.20 – 17.45 Paula Rossi: Asiakaslähtöisyys ja verkostot vaikuttavien hyvinvointipalveluiden hankintaa ja kehittymistä ohjaamassa – case Turku
27.11.2015 klo 8.30 – 10.00, paikka ilmoitetaan myöhemmin
8.30 – 8.53 Kirsti Lehto ja Lotta Pitkänen: Minustako verkostojohtaja? Johtamisosaaminen uuden sukupolven
haasteena.
8.55 – 9.20 Isak Vento ja Jaakko Hillo: Byrokraattisten ohjausmekanismien vaikutus hanketoiminnan innovatiivisuuteen politiikan toimeenpanossa
9.20 – 9.45
9.45 - 9.50
Helena Härkönen: Kontrollin ja autonomian monimutkaiset suhteet metropolihallinnossa.
Työryhmän yhteenveto: Sirpa Virta ja Vuokko Niiranen
Anna Leppänen1 & Sirpa Virta2
1
Tutkija, HM. Poliisiammattikorkeakoulu, Tampere. Tohtorikoulutettava, Johtamiskorkeakoulu, Tampereen
yliopisto. Nordic Centre of Excellence for Security Technologies and Societal Values – NordSTEVA. S-posti:
anna-riitta.leppanen[at]poliisi.fi
2
Professori, Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto. Dosentti, Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos,
MPKK. Nordic Centre of Excellence for Security Technologies and Societal Values – NordSTEVA. Sposti:sirpa.virta[at]staff.uta.fi
Kohti yhteistä kyberturvallisuutta
Tietoverkkorikollisuus ja muut kyberuhkat ovat nousseet viime vuosina yhä voimakkaammin vakavien
turvallisuusuhkien keskiöön. Kyse on hankalasti havainnoitavasta, nopeasti muuttuvasta ja monen
tyyppisistä taustoista nousevasta ilmiöstä, jonka hoitaminen edellyttää yhteistyötä viranomaisten ja
yksityisten yritysten välillä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että
tietoverkkorikoksista ilmoitetaan harvoin poliisille. Rikoksen kohteeksi joutuneet yritykset pelkäävät
maineensa puolesta, eivät koe poliisin voivan selvittää rikosta tai teko jää kohteelta havaitsematta.
Kansalaisiin kohdistuva haitta, esimerkiksi kärsitty taloudellinen tappio, on puolestaan tyypillisesti yhtä
uhria kohti melko pieni ja tapaukset eivät tule poliisin tietoon tai ne jäävät tutkimatta.
Piilorikollisuus hankaloittaa tietoverkkorikollisuuden tilannekuvan ylläpitämistä ja siten rikostorjuntaa
erityisesti poliisissa. Esimerkiksi rikosten sarjoittaminen on tärkeää, sillä sama epäilty voi liittyä
samankaltaisiin tekoihin muissakin maissa. Muiden muassa Kansallinen kyberturvallisuusstrategia, Sipilän
hallitusohjelma sekä Euroopan unionin kyberturvallisuusstrategia kehottavat kehittämään yhteistä
tilannekuvatyötä sekä lisäämään yhteistyötä ja tutkimusta kyberturvallisuuden alalla. Hallintotieteellisellä
tutkimuksella tietoverkkorikollisuuden ilmiötä voidaan lähestyä muiden muassa rikostorjunnan
organisoinnin, työprosessien, verkostojen, yhteistyön ja kansalaisvaikuttamisen näkökulmista.
Tämän artikkeliväitöstutkimuksen osatöissä tutkitaan tietoverkkorikollisuuden ilmiötä useamman toimijan
näkökulmista: viranomaiset, kansalaiset ja yksityiset yritykset. Tutkimuksen läpileikkaavat teemat ovat eri
tahojen välinen yhteistyö ja tietoverkkorikollisuuden ennaltaehkäisy. Tutkimuksen kokonaistavoite on
löytää viitekehys, jonka avulla kyberturvallisuutta voidaan kehittää aidosti viranomaisten, yksityisten
yritysten ja kansalaisten yhteisenä globaalina ilmiönä. Alustavien tulosten perusteella kyberrikostorjunnan
mallintaminen systeemiälykkäänä verkostona tarjoaa lupaavan lähestymistavan. Toisaalta se tarjoaa myös
haasteen sovittaa mukaan kansalaiset ja kolmas sektori. Käytetyt tutkimusaineistot ja menetelmät
vaihtelevat artikkelikohtaisesti. Työssä sovelletaan esimerkiksi kvantitatiivista analyysia rekisteriaineistoon,
policy-analyysia dokumenttianalyysiin ja rikosten tilannetorjunnan teoriaa systeemiälykkääseen verkostoon
kuuluvien sidosryhmien tunnistamiseksi.
Tehokkaita markkinoita etsimässä
Sisämarkkinoiden oikeudellinen hallinta ja kannustava retoriikka talouskriisissä
Siina Raskulla
XXXIV Hallinnon Tutkimuksen Päivät 25.-27.11.2015, Tampere
Abstrakti
Finanssikriisin jälkeisen taloudellisen stagnaation johdosta on aiempaa ilmeisemmäksi tullut se,
sisämarkkinoiden toiminta on Euroopan unionin integroiduilla sisämarkkinoilla markkinatoimijoista
kiinni. Täten myös koko integraatioprosessin legitimiteettiä tuova "hyvä" on riippuvainen niistä
toimijoista, jotka sekä arvioivat EU:n toimintaa, että ovat keskeinen osa toiminnan tulosten
synnyttämisessä. Ovatko toimijat riittävään aktiivisia jotta markkinat toimivat tehokkaasti toivotun
lopputuloksen ja siten koko sisämarkkinoiden oikeutuksen kannalta?
Tutkimuspaperissa tarkastellaan, miten tämä dilemma heijastuu Euroopan komission ehdottamassa,
laatimassa ja toimeenpanemassa sisämarkkinoiden sääntelyssä finanssi- ja talouskriisin aikaan. Sekä
sääntelyä, että siihen liittyvää oikeuttamisen argumentaatiota tutkittaessa näyttää siltä, ettei
markkinakäyttäytymisen ohjauksen kannalta ainoa, tai edes ensisijainen yleisö ole se jonka
toimintamahdollisuuksia säädellään, vaan myös laajempi yleisö: Ne toimijat, jotka vakuutetaan
sääntelyllä siitä, että sisämarkkinat toimivat kilpailullisesti, turvallisesti ja reilusti, ja siten heitä
kannustetaan aktiivisuuteen talouden virrassa. Tämän retoriikan valossa sääntely itsessäänkin
näyttäytyy jonkinlaisena legitimointiaktina, jossa sen suorat vaikutukset ovat toissijaisia välillisiin,
luottamusta ja taloudellista aktiviteettia lisääviin vaikutuksiin nähden.
Paperissa pohditaan lyhyesti myös sitä, miksi teknokraattisena nähdyn komission hallintametodit ovat
laajentuneet informatiivisesta argumentaatiosta suostuttelun retoriikkaan, sekä sitä kykeneekö
Euroopan unionin komissio tuottamaan lisää markkina-aktiivisuutta sääntelyn ja retoriikan
yhteisvaikutuksella. Lisäksi tarkastellaan puheella ohjauksen ja kannustamisen retoriikan legitimiteettiä
Euroopan komission mandaatin valossa.
Päivi Alinen
Kohteena terveydenhuollon 2000- 2010- luvun tutkimuskirjallisuus ja eri hallitusohjelmat.
Tutkimuskysymykset: 1. Mitkä ovat politiikkaohjauksen tavoitteet? 2. Mitä uusia
näkökulmia on tuotu esiin? 3. Ovatko ohjaukselle asetetut tavoitteet selkeät?
POLITIIKKAOHJAUS JA POLITIIKKAINSTRUMENTIT
Politiikkaohjauksen välineenä käytettävät politiikkainstrumentit ovat normiohjaus,
resurssiohjaus ja informaatio- ohjaus. Normiohjaus edellyttää normin noudattamista ja sen
edellyttämän toiminnan toteuttamista (Heinämäki 2012). Resurssiohjaus liittyy
valtionosuuksiin ja kunnan tehtävien toteuttamiseen (Harisalo et al 2007) (sitova) sekä
politiikkaohjelmiin ja niihin liittyviin hankkeisiin (ei sitova). Informaatio- ohjausta käytetään
normiohjauksen ja resurssiohjauksen tukena (Heinämäki 2012).
Politiikkaohjaus ja politiikkainstrumentit voidaan nähdä sopimuksina, joiden mukaisesti
ihmiset ja organisaatiot toimivat (Voigt & Wagner 2002). Yleinen tietämys, uskomukset ja
odotukset vaikuttavat osaltaan ja ohjaavat ihmisten toimintaa (Voigt & Wagner 2002).
Politiikkainstrumentit toimivat julkisen talouden ja hyvinvointivaltion ohjaajana ja takaajana
(Yeung 2013).
Tutkittu tieto takaa tehokkuutta ja vaikuttuvuutta (Sanderson, 2002) ja sen tulisi tukea
tehtäviä valintoja. Sanderson (2002) korostaa arviointitiedon saamista toimenpanosta,
vaikutuksista ja lopputuloksesta. Tiedon käyttö mahdollistaa omien intressien
korostamisen ja tukemisen, jolloin ei huomioida epäsuotuisaa tietoa tai käytetään tietoa
valikoivasti (Junnila 2007, Leppo 2009)
Politiikkaohjauksen tavoitteiden määrittäminen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden
näkökulmasta liittyy New Public Management (NPM) ajatteluun. Julkisen toiminnan tulee
lisätä avoimuutta ja yhteistyötä eri tahojen kanssa ja sitä kautta varmistaa yhteiskunnan
toimivuus ja harmonia (Frederickson 2007). Tässä korostuvat toiminnan laadun ja
asiakaslähtöisyyden kehittäminen sekä painopisteen suuntaaminen palveluiden
loppukäyttäjään (Yeung 2013). Tarvitaan palautetietoa siitä, miten ohjauksen kohteena
olevat asiat toteutuvat käytännössä (Harisalo et al 2007).
Tavoitteellisuutta ja tuloksellisuutta seurataan ja mitataan arvioinnin avulla. Arviointi
kohdistuu enimmäkseen toiminnan lopputulokseen, jolloin eri ohjelmien ja toimenpiteiden
sisällöllinen arviointi jää vähemmälle (Dahler- Larsen 2007). Palautteen saaminen
politiikkaohjauksen kokonaisuudesta ja sen toimivuudesta olisi tärkeää. Arviointi on osa
poliittista strategiaa ja sen toimeenpanoa, sillä sen tulokset voivat muuttaa politiikkaa ja
sen suuntaviivoja. Arviointi itsessään sisältää lupauksen asioiden, ohjelmien yms.
uudelleen linjaamisesta tai ainakin mahdollisuudesta vaikuttaa niihin (Bovens et al 2006).
Hallitusohjelma sitoo hallituksen toimintaa (Hänninen & Junnila 2012), jolloin laaditut
dokumentit toimivat ohjeena ja ”karttana” sille miten ja keiden tulee toimia ja mihin
suuntaan.
1
TULOKSIA
Selkeää tapaa seurata toimintaa ja kehittämistä ei esitetä. Samat asiakokonaisuudet
toistuvat (esim. terveydenhuollon rakenteen aiheuttama kompleksisuus), mutta uusia
toimintatapoja ei juuri ehdoteta. Aineistosta ilmenee tietynlainen kritiikittömyys nykyistä
toimintaa ja sen toimivuutta kohtaan.
Näkemys terveydenhuollon asioihin hallinnollinen, joka ilmenee esim. korjaustoimien ja
toimeenpanon esittämisenä olemassa olevan rakenteen kautta. Asiakkaan asemaa
korostetaan, mutta tämä ei tule esiin toimeenpanossa. Rakentava kritiikki tilanteeseen on
vähäistä eikä ehdotettuja toimenpiteitä suoraan vastuuteta kenellekään. Onko tällöin
ongelmiin puuttuminen ja tavoitteiden saavuttaminen puutteellista?
2
HT 2015 Tuomas Tenkanen
Abstrakti työryhmään 8: Hallinta, ohjaus ja verkostot päätöksenteossa
TIETOA ON! KUKA OHJAA JA KETÄ? INFORMAATIO-OHJAUKSEN
VUOROVAIKUTUKSELLISUUDEN TUTKIMINEN
Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten informaatio-ohjaus on kehitettävissä
vuorovaikutuksellisemmaksi. Hyvinvointipalveluissa tehtävä työ kuten vaikkapa päihdetyö tai
varhainen puuttuminen ei ole ongelmitta rajattavissa yhden sektorin työksi. Työtä tehdään
verkostoissa ja se koskettaa laajaa toimijajoukkoa. Tällöin tarvitaan rajojen ylityksiä, jotka
puolestaan edellyttävät kohtaamisen foorumeita ja dialogeja, joissa syntyy yhteistä ymmärrystä ja
joissa voidaan jakaa asiantuntijuutta.
Miten tiedolla voidaan ohjata toimintaa, joka edellyttää rajojen ylittämistä? Millaisia kohtaamisen
tiloja vuorovaikutuksellisuus edellyttää? Kunnilla on yhä vahva itsenäisyysaste palveluiden
tuottamisessa ja järjestämisessä, miten valtio voi ohjata informaatiolla vaikuttavasti? Onko Sosiaalija terveysministeriössä ja sen konsernilaitoksissa riittävää käsitystä kunnissa tehtävässä
kehittämistyöstä? Suurena haasteena on myös se, että hyvinvointitehtävän alaan liittyvät professiot
ovat hyvin vahvoja. Tähän kytkeytyy ajatus yhteisestä asiantuntijuudesta, on oltava valmius jakaa
omaa asiantuntijuuttaan ja ottamaan vastaan toisilta. Tällöin myös valtionhallinnon ja kunnan
asiantuntijuuden tulisi kohdata riittävästi. Minkälainen tieto on relevanttia toiminnan kehittämisen
kannalta? Jos informaatio-ohjaus on vuorovaikutuksellista, dialogista, kuka ohjaa ja ketä? Kuinka
dialogisuutta voidaan edistää?
Tutkimukseni hakee näihin kysymyksiin vastauksia ja avaa informaatio-ohjauksen
monimuotoisuutta, siihen liittyviä haasteita sekä mahdollisuuksia. Tutkimukseni teoreettisessa
osassa hyödynnän ensinnäkin tietojohtamisen tutkimusperinteestä nousevia käsitteitä. Toiseksi
tarkastelen informaatio-ohjauksen kehittämistä vuorovaikutuksellisemmaksi dialogisuuden
käsitteen kautta. Tutkimuskysymykseni on:
Voiko informaatio-ohjaus olla aidosti vuorovaikutuksellista?
Miten ohjaaja (valtion keskushallinto) ja ohjauksen vastaanottajat (kunnat) ymmärtävät
vuorovaikutuksellisen informaatio-ohjauksen? Mitkä elementit tukevat ja mitkä estävät
vuorovaikutuksellisuutta? Miten tiedolla levitetään ja edistetään varhaista puuttumista ja päihdetyön
hyvien käytäntöjen leviämistä? Mitä oppimisen tiloja on? Syntyykö yhteistä asiantuntijuutta?
Jalostuuko datasta viisautta eli syntyykö ohjauksen avulla harkittua toimintaa?
Tutkimuksen empiirisessä osassa haen vastausta tutkimuskysymykseen niin ohjauksen
vastaanottajien eli kuntatoimijoiden kuin ohjaavan puolen näkemyksiä kartoittamalla. Tarkoitus on
tarkentaa kuvaa yhdistämällä erilaisia aineistoja. Työryhmässä toivon keskustelua aineiston
keräämiseen liittyviin kysymyksiin ja haasteisiin. Työni on siis aivan alussa.
Hallinnon Tutkimuksen Päivät 2015
Strategisen ytimessä
päätöksenteossa
–
luottamushenkilön
ja
viranhaltijan
suhde
kunnallisessa
Minna Joensuu, nuorempi tutkija, Itä-Suomen yliopisto (minna.joensuu@uef.fi)
Suomessa, kuten monessa muussakin länsimaisessa demokratiassa, kunnallinen päätöksenteko perustuu
luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden yhteistyöhön ja tehtävänjakoon. Jatkuva toimintaympäristön muutos
ja rakenteelliset uudistukset kunnissa haastavat nopeatempoisuudellaan ja yllätyksellisyydellään kunnallisen
päätöksenteon uudella tavalla. Tällainen toimintaympäristön turbulenssi tekee poliittisesta päätöksenteosta
vaativaa, sillä siltä odotetaan viisautta ja taitavuutta erityisesti silloin, kun kyse on toisilleen vastakkaisista
asioista tai sellaisista ratkaisuista, joiden seurausvaikutuksia on vaikeaa tai mahdotonta ennakoida. Yhtä
lailla kuntaorganisaation johtaminen ei ole teknis-rationaalinen ja lainalaisuuksiin perustuva toiminto, vaan
sosiaalinen ja poliittinen ilmiö.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen organisoinnissa tapahtuu tulevaisuudessakin suuria muutoksia, jotka
todennäköisesti vaikuttavat myös poliittisen ja toiminnallisen johdon tehtäviin ja vuorovaikutukseen.
Toimintaympäristö näyttäisi vaativan hallinnolta ja päätöksenteolta enemmän osallisuutta, avoimuutta ja
vuoropuhelua sekä nopeampia ratkaisuja kuin mihin nykyinen järjestelmä kykenee. Myös rakenteet ovat
muuttumassa ja sen tiedetään vaikuttavan myös viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden väliseen suhteeseen
ja sen rakentumiseen.
Päätöksentekoprosessi kunnassa sisältää myös paljon muuta kuin virallisen kokouksen, jossa päätös tehdään.
Se on pitkäaikainen sosiaalinen prosessi, johon liittyy päätösten tekemiseen tarvittava moninainen
vuorovaikutus; ongelmanratkaisu, mukautuminen, poliittinen sopiminen, neuvottelu ja laajamittainen
kommunikaatio. Tässä artikkelissa paneudutaan viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden väliseen suhteeseen
kunnallisessa päätöksentekoprosessissa. Onko viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välisessä suhteessa
vuorovaikutuksellisia elementtejä ja jos on, mitä ne ovat? Millä tavoin ne vaikuttavat kunnalliseen
päätöksentekoprosessiin?
Artikkelin aineistona on kuudessa kunnassa tehdyt 27 viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden haastattelua,
jotka on tehty professori Vuokko Niirasen johtamassa Johtamisen duaalimalli -tutkimushankkeessa (ItäSuomen yliopisto, Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos 2010–2012). Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat
ovat klassinen weberiläinen byrokratian ideaalimalli sekä edustuksellinen demokraattinen
päätöksentekoprosessi. Tieteenfilosofisena lähtökohtana ovat kriittinen realismi ja pragmatistinen,
toimijalähtöinen, tarkastelu. Analyysimenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Alustavat
tulokset kertovat vuorovaikutuksellisten elementtien olevan olennaisia kunnallisessa päätöksenteossa.
Turbulentissa toimintaympäristössä olennaisia ovat paitsi selkeät ja luotettavat toimintamallit, myös
luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välinen luottamus. Formaalien kontaktien lisäksi
päätöksentekoprosesseissa tarvitaan myös epämuodollista kanssakäymistä.
Paula Rossi
projektikoordinaattori, tohtoriopiskelija
Johtamiskorkeakoulu
Tampereen yliopisto
Asiakaslähtöisyys ja verkostot vaikuttavien hyvinvointipalveluiden hankintaa
ja kehittymistä ohjaamassa – case Turku
Tässä osana Tekes -rahoitteista Markkinoiden luominen ja huoltaminen (ALIS) -hanketta tehdyssä casetutkimuksessa on tarkasteltu vaikuttavan palvelukokonaisuuden ja sitä luovan verkoston muotoutumista
Turun kaupungissa. Kaupungin strategiassa korostuukin erityisesti kaupunkilaisten kestävä hyvinvointi, jonka
tavoittelussa kaupunki on linjannut tärkeiksi seikoiksi vaikuttaviin ja ennaltaehkäiseviin palveluihin
keskittymisen, laaja-alaisen yhteistyön tekemisen, sekä asukas- ja asiakaslähtöisen toiminnan myös
uudistettaessa palveluprosesseja.
Vuoden 2015 alussa Turussa on aloittanut poikkeuksellisen nopean ja verkostolähtöisen hankintaprosessin
jälkeen uusi, palvelutarjontaa täydentävä ja näihin kaupungin strategisiin linjauksiin vastaava Vamos hyvinvointipalvelu. Tämän palvelun tavoitteena on ehkäistä 12–19-vuotiaiden varhaisnuorten ja nuorten
syrjäytymistä, vähentää lastensuojelun asiakasmääriä ja ennaltaehkäistä raskaita lastensuojelutoimenpiteitä.
Vamos on Helsingin Diakonissalaitoksen palvelukokonaisuus, jonka filosofian mukaan pirstoutuneen
palvelujärjestelmän ja yliprofessionaalisen, toimistokeskeisen kohtaamisen sijaan tarvitaan asiakaslähtöistä
välittämistä, kanssakulkemista ja kunnioittavaa kohtaamista. Vamoksen toimintakonseptiin on yhdistetty
Turussa jo olemassa olevia sekä kehitettäviä palveluja. Palvelun rahoittajina ovat Turun kaupunki ja Mesäätiö.
Ylläkuvatussa kontekstissa tämän case-tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiset mekanismit ohjaavat
vaikuttavan palvelukokonaisuuden ja -järjestelmän kehittymistä. Aineisto koostuu puolistrukturoiduista
teemahaastattelusta, sekä Turun kaupunkistrategiasta ja strategisista ohjelmista. Haastateltavat olivat sekä
Turun kaupungin, Helsingin Diakonissalaitoksen että Turun Vamoksen toimijoita.
Empiirisesti tutkimuksessa tarkastellaan Vamos -toimintakonseptin hankintaprosessiin liittyviä kokemuksia
suhteutettuna Turun kaupungin strategisiin valintoihin. Tutkimus on toteutettu kriittisen realismin
mukaisesti. Kriittisen realismin mukainen tutkimus tyypillisesti kuvaa empiirisiä asioita ja tapahtumia sekä
teoretisoi mekanismeja, joiden katsotaan olevan empiiristen tapahtumien luojina. Pohjimmiltaan tutkija
pyrkii tarjoamaan teoreettisen selityksen sosiaalisesta. Vaikka sosiaalinen maailma nähdäänkin
kompleksisena, ajatellaan kuitenkin, että havaittavissa olevien ilmiöiden taustalta voidaan löytää muutoin
hämmentäviä seurauksia selittäviä mekanismeja tai prosesseja.
Alustavan analyysin perusteella tutkimuksen tuloksina esitellään asiakaslähtöisyyttä ja sekä virallista että
epävirallista verkostoyhteistyötä erityisesti vaikuttavuuden hankinnan, rahoittamisen ja mittaamisen
ohjaajina, sekä yksittäisen palvelun, hyvinvointipalveluiden integroidun kokonaisuuden ja laajemmin julkisen
organisaation palvelurakenteen kehittämistä ohjaavina mekanismeina.
Abstrakti
XXXIV Hallinnon Tutkimuksen Päivät 25.-27.11.2015
Työryhmä: Hallinta, ohjaus ja verkostot päätöksenteossa
Minustako verkostojohtaja?
Johtamisosaaminen uuden sukupolven haasteena
Kirsi Lehto & Lotta Pitkänen
Julkisjohtaminen/Vaasan yliopisto
Tutkimuksemme tavoitteena on saada uutta tietoa verkostomaisen toiminnan johtamis- ja
osaamisvaatimuksista niin kuntien ja kolmannen sektorin kuin tulevien julkisjohtajien osaamisen
tueksi. Lisäksi tarkoituksena on nostaa esiin keskeisiä kehittämisalueita, joita verkostojen johtaja
työssään kohtaa.
Hyvä hallinto ja uusi julkinen hallinta (New Public Governance) ovat korvaamassa yhä vahvemmin
uuden julkisjohtamisen keskustelua johtamisessa ja hallinnon kehittämisessä. Tehokkuuden,
tuottavuuden ja vaikuttavuuden rinnalle on noussut yhteisen hyvän edistäminen ja arvokeskeisyys.
Julkishallinto on tullut entistä riippuvaisemmaksi yhteiskunnan muista toimijoista, ja sen kohtaamat
haasteet ovat yhä kompleksisempia. Julkisen johtamisen ja johtajuuden näkökulmasta toiminta nähdään
horisontaalisena – sääntöjä ja lainmukaisuutta unohtamatta. Tähän vaikuttaa myös (kansallisella
tasolla) tiukka taloudellinen tilanne, joka tarkoittaa julkisen ja etenkin kolmannen sektorin tiiviimpää
yhteistyötä tulevaisuudessa. Uudelle johtajasukupolvelle tämä tuo uudenlaisia johtamisvaatimuksia.
Verkostojen johtaminen ja jaettu/yhteisöllinen johtajuus haastavat perinteiset johtamismallit ja
toimintatavat. Miten koordinoida ja sitouttaa erilaisia resursseja ja osaamista tuloksellisen sekä
vaikuttavan toiminnan aikaansaamiseksi? Entä miten mahdollistaa innostavan vuorovaikutuksen ja
keskinäisen luottamuksen syntyminen uudenlaisessa toimintakulttuurissa?
Tarkoituksemme on selvittää ensinnäkin, mitä osaamista uuden sukupolven julkisjohtaja tarvitsee
tulevaisuudessa. Toiseksi mitkä ovat ne keskeiset osaamisvaatimukset ja johtamistaidot, joita
uudenlainen hallinta tuo mukanaan. Kolmanneksi tavoitteenamme on nostaa esiin johtamishaasteita,
joita kuntien ja kolmannen sektorin yhteistoiminta tuo tullessaan.
Tutkimuksen empiirinen osa on suunniteltu suoritettavaksi kyselyllä. Kohderyhmä koostunee kuntien
sosiaali- ja terveydenhuollon johtajista ja esimiehistä, terveyden ja/tai hyvinvoinnin edistämisen
koordinaattoreista sekä sosiaali- ja terveysjärjestöjen johtajista. Tämä sen vuoksi, että tulevaisuudessa
sote-uudistuksen myötä kuntien rooli muuttuu järjestäjästä ja tuottajasta asukkaidensa hyvinvoinnin ja
terveyden edistäjiksi ja ylläpitäjiksi. Vastaavasti kolmannen sektorin rooli palvelujen tuottajana kasvaa.
On nähtävissä, että mm. tämän myötä uuden sukupolven julkisjohtajalta vaaditaan yhä enemmän
verkostojohtamisen ja -johtajuuden taitoja.
Avainsanat: New Public Governance, Network leadership, Collaborative Leadership
Ohjausvälineiden vaikutus hanketoiminnan innovatiivisuuteen aluepolitiikassa
Hankkeesta on tullut keskeinen organisaatiomuoto politiikan toimeenpanossa politiikanaloilla, joissa
monimutkaisten ongelmien ratkaiseminen vaatii täsmällisiä panostuksia, joustavuutta ja yhteistyötä
yli toiminta- ja aluerajojen. Aluepolitiikan toimeenpanossa, jossa on tavoiteltu uudistumiskykyä ja
innovatiivisuutta siirtymällä byrokraattisesta ohjauksesta joustaviin ohjausmekanismeihin hanke on
jo yleisin organisaatiomuoto. Tavoitteesta huolimatta hankeorganisointi ei ole vähentänyt
byrokratiaa. Hanketoiminta aluepolitiikan toimeenpanossa edellyttää säännöllistä tulosraportointia,
riskien välttämistä ja yhteistyötä toimintaa valvovan aluehallinnon kanssa. Hankeorganisointi on
siten luonut uusia toiminnan ja normatiivisen byrokraattisen ohjauksen mekanismeja ja mahdollisesti
vahvistanut vanhojen rakenteellisten byrokraattisen ohjausmekanismien merkitystä. Byrokraattisten
ohjausmekanismien vaikutukset hankkeiden innovaatiokyvylle ovat epäselviä. Hankejohtamisen
teorian näkökulmasta toiminnan ja normatiivisen byrokraattisen ohjauksen mekanismit ovat
tarpeellisia suunnitelmallisen ja täsmällisen toiminnan takaamiseksi ja täten innovaatiokyvyn
edistämisessä, mutta toisaalta voivat haitata joustavuutta ja riskinottoa ja siten haitata
innovaatiokykyä. Yhteistoiminnallisen metagovernance ohjausteorian näkökulmasta rakenteellinen
byrokratia saattaa puolestaan tukea hankkeiden innovaatiokykyä luomalla ennustettavat puitteet
toiminnalle, mutta haittaavan innovaatiokykyä tullessaan liian lähelle hanketoimintaa. Tarkoituksena
on tutkia miten byrokraattiset ohjausmekanismit aluepolitiikan toimeenpanossa hankkein vaikuttavat
niiden innovaatiokykyyn.
Tutkimuskohteena on Suomen aluepolitiikka Euroopan unionin koheesiopolitiikan rajoissa
ohjelmakaudella 2007–2013. Tutkimuksen populaatio on 728 Euroopan aluekehitysrahaston kautta
rahoitettua kehittämis- tai kehittämis- ja investointihanketta, joilla on pyritty luomaan tutkimus- ja
innovaatiovetoisen talouskasvun edellytyksiä. Materiaali koostuu työ- ja elinkeinoministeriön
hankkeiden seurantatilastoista, hankejohtajille suunnatusta kyselytutkimuksesta ja kvantitatiivisen
sisältöanalyysin avulla tuotetusta datasta. Hankkeiden innovaatiokykyä politiikan toimeenpanossa
tarkastellaan tuotettujen innovaatioiden, uuden tiedon, parhaiden käytäntöjen ja hyödyllisten
sivuvaikutusten kautta. Byrokraattisten ohjausmekanismien vaikutusta hankkeiden innovaatiokykyyn
tutkitaan regressioanalyysin keinoin.
Metagovernance teoriasta johdettujen hypoteesien oletetaan osoittavan, että rakenteellinen byrokratia
hankeohjauksessa tukee hankkeiden innovaatiokykyä, kunhan se pysyttelee ohjaustasolla eikä puutu
hanketoimintaan. Hankejohtamisen teoriasta johdettujen hypoteesien oletetaan osoittavan, että
toiminnallinen ja normatiivinen byrokratia, joka edistää hanketyön suunnitelmallisuutta ja
täsmällisyyttä vahvistaa hankkeiden innovaatiokykyä, mutta joustavuutta ja riskinottoa haittaavana
heikentää innovaatiokykyä. Tulokset kertonevat, että hallintopolitiikassa tulisi päästä eroon
byrokraattisen ohjauksen monoliittisesta tarkastelusta ja ennemmin käsitellä byrokratiaa sen eri
ohjausmekanismien kautta, jotka voivat edesauttaa uusien organisaatiomuotojen toimintaa politiikan
toimeenpanossa.
Kirjoittajat:
Isak Vento, isak.vento@helsinki.fi, Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, HY.
Jaakko Hillo, jaakko.hillo@helsinki.fi, Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, HY.
Helena Härkönen
XXXIV Hallinnon tutkimuksen päivät 25.-27.11.2015
Työryhmä 8: Hallinta, ohjaus ja verkostot päätöksenteossa
Abstrakti
Kontrollin ja autonomian monimutkaiset suhteet metropolihallinnassa
(Dynamics of state control and metropolitan autonomy)
Metropolihallinta on monimutkaista. Metropolihallintarakenteiden tehtäväkenttään kuuluu tavallisesti
maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen sekä kilpailukyvyn edistämiseen liittyvät kysymykset.
Metropolitasolla toteutettavat tehtävät ulottuvat näin kaupunginosien asioista globaalille tasolle. Samalla
metropolihallinnan avulla puututaan hyvin eriluonteisiin asioihin teknisistä kysymyksistä laajoihin
sosiaalisiin ja taloudellisiin ongelmiin.
Metropolihallintarakenteita lähestytään tutkimuksissa usein hallinnan mekanismien ja hallinnan tasojen
näkökulmasta. Mekanismien osalta pohditaan hierarkioiden ja verkostojen sopivuutta tai
sopimattomuutta eri tilanteisiin ja tehtäviin. Hallinnon ja hallinnan tasoja tarkastelleessa mietitään
esimerkiksi sitä, minkä hallinnon tason tulisi ohjata toimintaa, miten eri tasojen ohjaus näkyy hallinnassa
ja mille tasolle hallinnan tulisi asettua. Mikään mekanismi tai minkään hallinnon tason mukanaolo ei
kuitenkaan takaa rakenteen toimintakykyä.
Tarkastelen tekeillä olevassa artikkelissani metropolihallinnan dynamiikkaa. Keskityn
metropolihallinnan ohjaukseen, tarkemmin metropolihallintarakenteiden ja valtion erityiseen
suhteeseen: metropolialueet ovat kansallisen talouden ja kilpailukyvyn vetureita, joten valtiot pyrkivät
tukemaan, mutta myös ohjaamaan ja kontrolloimaan niitä. Artikkeli kysyy, miten
metropolihallintarakenteen autonomia ja valtion kontrolli näkyvät rakenteen toimintakyvyssä.
Toimintakyvyn tarkastelussa keskityn metropolihallintarakenteiden merkittäviin onnistumisiin ja
epäonnistumisiin sekä siihen, miten rakenteille asetetut tavoitteet ovat toteutuneet. Kontrolliautonomia-suhdetta taas tarkastelen taloudellisen, hallinnollisen ja poliittisen autonomian näkökulmasta.
Kontrollia tarkastellaan näin autonomian muotojen puutteena. Eri osa-alueiden tarkastelun takia
autonomia ja kontrolli voivat painottua ja näkyä – tai olla näkymättä – yhtä aikaa.
Artikkelissa vertailen kontrollin ja autonomian näkökulmasta neljää, joiltain perusominaisuuksiltaan
samankaltaista metropolialuetta, Aucklandia, Dublinia, Montrealia ja Osloa. Aineisto on koottu
virallislähteistä ja hallintarakenteiden internetsivuilta. Lisäksi tukeudun metropolirakenteita koskevaan
aiempaan tieteelliseen tutkimukseen. Valitut alueet ovat länsimaisia, metropolialueiksi suhteellisen pieniä
ja maansa (Montrealin tapauksessa provinssin) talouden vetureina toimivia metropoleja. Niiden
hallintarakenteet, hallintaan osallistuvat keskeiset tasot ja tietenkin myös maiden hallintokulttuurit ja rakenteet ovat erilaisia. Valtion kontrolli ja metropolihallintarakenteen autonomia näkyvät erilailla eri
alueiden hallinnassa. Eroista huolimatta kontrolli-autonomia-suhteesta voidaan löytää yhteinen nimittäjä
toimintakyvyn näkökulmasta: sekä vahva kontrolli että vahva autonomia voivat tehdä
metropolihallintarakenteesta toimintakykyisen tai toimintakyvyttömän. Toimintakyvyn kannalta
olennaisinta on valtion tuki rakenteelle.