1. No category

Toropainen Oy Metsäkoneurakointi
Einari Vidgrén Säätiö, Einarin Palkinto
Toiminta mitoitetaan kysynnän mukaan
Kiteeläinen maanviljelijä Pertti Toropainen aloitti puun metsäkuljetukset 1960-luvun lopulla.
Maatalouden liitännäisenä alkanut puunajo tehtiin puoliteloilla varustetulla Valmet 565:lla. Perässä oli
ilman vetoa oleva kärry sekä vaijerikäyttöinen kuormaaja.
Pertti muistelee, että alkuaikojen toiminta kauhistuttaisi tämän päivän työsuojelutarkastajia. Mutta vinssin
käyttäjän ja saksimiehen saumattomalla yhteistyöllä kuormat saatiin kulkemaan. Alusta alkaen Toropaiset ovat
keskittyneet pelkästään metsässä tehtävään toimintaan. Tiekuljetukset on jätetty toisille yrittäjille.
Pertin mukaan ensimmäinen varsinainen metsätraktori oli 1970-luvun alkupuolella hankittu Robur. Wärtsilän
kuormaajalla ja noin 12 tonnin kantavuudella yhdistelmä oli aikanaan melkoinen tekijä. Vedoton kärry hankaloitti
ajoa, mutta hydraulisella aisalla ja kuskin nokkeluudella hankalistakin paikoista selvittiin.
Pertin poika Harri on jatkanut yrittäjyyttä ja hänen AMK-metsätalousinsinööriksi valmistunut poikansa Timo on
tätä nykyä ottamassa vastuuta yrityksen pyörittämisestä. Kyseessä on kolmen sukupolven voimin toimiva
perheyritys.
Yhteistyöstä voimaa
Alkuaikoina metsäkoneiden renkaat olivat kuin smirkelin teriä ja telatkin kovin kapeita. Koneiden kokonaispainot
ovat kaiken aikaa nousseet, mutta pintapaineet ovat samanaikaisesti pienentyneet. Hyvä kehitys on otettu ilolla
vastaan myös metsänomistajien keskuudessa.
Hakkuut tehdään pääsoin Stora Ensolle. Toropaiset ovat tyytyväisiä, sillä yhtiö ei vaadi kovin mittavaa
tavaralajien kirjoa. Tavaralajien kohtuullinen määrä selkeyttää ja nopeuttaa sekä hakkuuta että kuljetusta. Yritys
on mukana Keski-Karjalan alueella toimivassa viiden yrittäjän Tähtimetsä Oy:ssa. Vaikka maantiekuljetus ei
vielä kuulu sopimukseen, Tähtimetsässä on mukana myös kuljetusyrittäjä.
Toropaiset muistelevat, että ainut metsäyhtiön suunnalta tullut konesuositus koski aikoinaan markkinoille tulleita
kahdeksanpyöräisiä koneita. Näillä koneilla alueen lehtomaisilla leimikoilla päästäisiin puunkorjuussa
huomattavan vähillä maastovaurioilla. Yrityksessä oivallettiin heti kasipyöräisen edut. Siitä alkaen kaikissa
uusissa koneissa on ollut kahdeksan pyörää tasaamassa maahan kohdistuvaa painetta.
- Kun korjuu saadaan tehdyksi pienillä maastovaurioilla, niin saamme tulla saman metsänomistaja maille
uudestaankin, Harri Toropainen tiivistää.
Koneet parantuneet huomattavasti
Kun Pertti Toropaiselta kysytään, miten koneiden luotettavuus on vuosien saatossa kehittynyt, hän vastaa:
”Siinä on eroa kuin yöllä ja päivällä.”
Alkuaikojen koneet olivat usein maataloustraktorin komponenteista kyhättyjä. Luonnollisesti erittäin raskaassa
metsäajossa tekniikka ei kestänyt. Hitaaseen ajoon suunnitellut voimasiirrot särkyivät helposti, kun niillä
huristeltiin täydellä nopeudella pitempiä maantiematkoja. Koneiden voimansiirtojen kestävyyttä lisäsi siirtyminen
lavettikuljetuksiin.
Toropaiset hankkivat ensimmäisen lavettiauton vuonna 1984 vuonna. Volvo F 86:n jälkeen autoja on ollut useaa
eri merkkiä. Tällä hetkellä koneiden siirto hoidetaan lähes 30 tonnin kantavuuden omaavalla viisiakselisella
Volvolla. Autossa on ”nälkäraamit” eli keltainen reunus rekisterikilven ympärillä. Tämä tarkoittaa suomennettuna
liikennelupaa, jolloin autolla voidaan tarvittaessa siirtää myös muiden yrittäjien koneita.
Toropainen Oy Metsäkoneurakointi
Einari Vidgrén Säätiö, Einarin Palkinto
Toropaiset antavat koneilleen lavettikyytiä 50-60 000 kilometriä vuoden mittaan. Teloilla ja ketjuilla varustetuilla
koneilla kun ei pysty ajamaan muuten kuin kunnolla jäätynyttä lumista tietä pitkin. Teiden hoidosta vastaavat
tiekunnat ovat kovin herkästi pyytämässä murskekuormaa tai lanausta, jos tiessä näkyy ketjujen tai telojen
jälkiä.
Myös naapurin savotoilla
Alkuun metsäajot tehtiin talvella, mutta jo 70-luvun lopulla kuljetuksia tehtiin myös sulan maan aikana. Viime
vuosien kehitystä Pertti hieman ihmettelee, sillä yhtiöiden harjoittama hakkuusääntely tuntuu hieman keksityltä.
Työntekijöiden pysyvyyden kannalta nykyinen äkkipikaiset seisokit ja niistä johtuvat lomautukset eivät ole
toivottavia. Pystyvien kuskien katseet kääntyvät seisokkien myötä helposti varmempaan leipäpuuhun.
Toropaiset pitäisivät mielellään väen töissä ympäri vuoden, mutta yhtiöiden harjoittaman politiikan takia siihen ei
kuitenkaan aina ole mahdollisuutta.
Toropaiset ovat olleet savotalla myös itänaapurissa. Vuosina 88 – 94 Lokomon 9910 ja Valmetin 836 huhkivat
Neuvostoliitossa.
- Jälkeenpäin mietittynä se oli hyvä reissu. Taksat olivat kohdallaan ja työmaat riittävän isoja. Luonnollisesti
neuvostoliittolainen kulttuuri tosinaan hieman ihmetytti. Mutta kaikki kuitenkin toimi, mitään ei varastettu ja
polttoainehuoltokin pelasi, Harri Toropainen muistelee.
Toiminta naapurissa alkoi pikku hiljaa hiipua ja kun Suomesta saatiin vuonna 1994 kunnollinen sopimus, niin
Toropaiset jättivät itänaapurin leimikot. Harrin mukaan on melkoisen haastavaa asua viikkokunnissa
asuntovaunussa keskellä korpea. Yhtä vuoroa ajettaessa työvuoro venyi välillä pitkäksikin, sillä asuntovaunuun
oli vaikea keksiä muuta tekemistä kuin nukkuminen ja syöminen.
Tuoreella kalustolla
Toropaisten kalustosta on hankala löytää yli neljän vuoden ikäisiä koneita. Koneet pyritään uusimaan noin 10
000 tunnin käytön jälkeen. Motot menevät vaihtoon kolmen vuoden iässä, jolloin tuntimittarissa on 7-8 000
tuntia. Vaihtoajankohtaan vaikutta luonnollisesti sekin, miten innokas konemyyjä on ja minkälaisilla ehdoilla
kauppaan päästään. Toropaisten mukaan etenkin motojen kohdalla kuskien mielipiteitä halutaan kuunnella
tarkasti.
- Ponssen Fox jää kesällä vanhimmaksi motoksi 5000 tunnilla, kun savotalle saapuu Scorpion. Vanhimman
ajokoneen mittarissa taitaa olla noin 10 000 tuntia, Timo Toropainen kertoo.
Näillä ajotunneilla remontit ovat jääneet tosi vähälle ja itse kustannettavat remontit olemattomiksi. Tehdas on
vastannut hyvin huutoonsa ja koneet ovat toimineet luvatulla tavalla.
Toropaisten yrityksessä on neljä motoa ja viisi ajokonetta. Yksi ajokoneista on varakoneena ja sillä hoidellaan
myös hakkuutähteiden ja latvusten kerääminen Joensuun voimalaan.
Ajan saatossa leimikkojen koko on kasvanut, mutta isompiakin työmaita mielellään otettaisiin.
- Kysynnän mukaan yrityksen kehittämisen kanssa edetään. Varsinaista laajennusintoa ei ole, mutta
markkinatilannetta seurataan. Sehän on kaikkien tiedossa, että koneita Suomessa on kyllä riittävästi. Muutama
sata tuntia vuodessa lisää per kone tekisi melko ison puupinon, Toropaiset miettivät.