1. No category

Lainvalmisteluosasto
Rikos- ja prosessioikeuden yksikkö
LsN Janne Kanerva
29.4.2015
2015
OM 1/879/2015
ARVIOMUISTIO TERRORISMIRIKOSTEN UUSIEN
KANSAINVÄLISTEN KRIMINALISOINTIVELVOITTEIDEN
VAIKUTUKSISTA RIKOSLAINSÄÄDÄNTÖÖN
C:\Users\o926087\Desktop\Arviomuistio.docx
2(40)
SISÄLLYSLUETTELO
1
KRIMINALISOINTIVELVOITTEET ..................................................................................................... 3
1.1 Päätöslauselma ...................................................................................................................................... 3
1.2 Lisäpöytäkirja ....................................................................................................................................... 4
2
SUOMEN LAINSÄÄDÄNTÖ ................................................................................................................. 7
3
TOISTEN VALTIOIDEN LAINSÄÄDÄNTÖ ........................................................................................ 11
4
NYKYTILAN ARVIOINTI ................................................................................................................... 12
4.1 Päätöslauselman ja lisäpöytäkirjan mukaiset terroriteko ja terrorismirikos ........................................... 12
4.2 Osallistuminen yhteenliittymän tai ryhmän toimintaan terroristisessa tarkoituksessa ............................ 13
4.3 Kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten ........................................................................ 16
4.4 Yleistä matkustamista koskevista kriminalisointivelvoitteista ............................................................... 19
4.5 Matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten ............................................................................ 20
Rikoslainsäädännön täydentämisen tarve ............................................................................................... 20
Uuden kriminalisoinnin sisältö ja toissijaisuus sekä rikoksen yritys ........................................................ 22
Rangaistusasteikko ................................................................................................................................. 26
4.6 Matkustamisen rahoittaminen .............................................................................................................. 27
4.7 Matkustamisen edistäminen................................................................................................................. 30
4.8 Salaiset pakkokeinot ja salaiset tiedonhankintakeinot........................................................................... 31
5
LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISTA KOSKEVAT EHDOTUKSET .................................................. 33
6 SUHDE PERUSTUSLAKIIN .................................................................................................................. 37
3(40)
1 KRIMINALISOINTIVELVOITTEET
1.1 Päätöslauselma
Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto hyväksyi 24.9.2014 päätöslauselman 2178
(2014), joka hyväksyttiin järjestön peruskirjan VII luvun nojalla ja joka velvoittaa kaikkia järjestön jäsenvaltioita (jäljempänä ”päätöslauselma”). Päätöslauselman tarkoituksena on siinä
mainituin toimenpitein torjua ulkomaille terrorismirikosten tekemistä varten tai niiden tekemistä
edistävässä tarkoituksessa lähtevien henkilöiden (”foreign terrorist fighters”) muodostamaa uhkaa. Päätöslauselman johdanto-osassa heidät määritellään henkilöiksi, jotka matkustavat muuhun valtioon kuin asuin- tai kansallisuusvaltioonsa tarkoituksessa tehdä, suunnitella tai valmistella terrorismirikoksia tai osallistua niiden tekemiseen taikka antaa tai vastaanottaa terroristista
koulutusta. Johdanto-osan mukaan tällaiset taistelijat vaikeuttavat konflikteja ja saattavat myös
muodostaa vakavan uhkan lähtö-, kauttakulku- ja päämäärävaltioille sekä aseellisten konfliktien
lähivaltioille.
Laaja-alainen päätöslauselma sisältää velvoitteita muun ohessa terroristien liikkumisen estämisestä rajavalvonnan keinoin ja kansainvälisen yhteistyön tiivistämisestä. Päätöslauselmassa vastapainoksi korostetaan myös ihmis- ja perusoikeuksien keskeistä asemaa sekä oikeusvaltioperiaatetta. Päätöslauselmassa terroristitaistelijoiden aiheuttamaa uhkaa lähestytään myös rikosoikeuden keinoin. Päätöslauselman ponsikappale 6 kuuluu seuraavasti:
6. Recalls its decision, in resolution 1373 (2001), that all Member States shall ensure that any person who participates in the financing, planning, preparation or perpetration of terrorist acts or in supporting terrorist acts is brought to justice, and decides that all States shall ensure that their domestic
laws and regulations establish serious criminal offenses sufficient to provide the ability to prosecute
and to penalize in a manner duly reflecting the seriousness of the offense:
(a) their nationals who travel or attempt to travel to a State other than their States of residence or
nationality, and other individuals who travel or attempt to travel from their territories to a State other than their States of residence or nationality, for the purpose of the perpetration, planning, or
preparation of, or participation in, terrorist acts, or the providing or receiving of terrorist training;
(b) the wilful provision or collection, by any means, directly or indirectly, of funds by their nationals or in their territories with the intention that the funds should be used, or in the knowledge that
they are to be used, in order to finance the travel of individuals who travel to a State other than
their States of residence or nationality for the purpose of the perpetration, planning, or preparation
of, or participation in, terrorist acts or the providing or receiving of terrorist training; and,
(c) the wilful organization, or other facilitation, including acts of recruitment, by their nationals or
in their territories, of the travel of individuals who travel to a State other than their States of residence or nationality for the purpose of the perpetration, planning, or preparation of, or participation
in, terrorist acts or the providing or receiving of terrorist training;
4(40)
Päätöslauselman 6 ponsikappaleen a kohta siis velvoittaa jäsenvaltion varmistamaan, että lakien
ja sääntelyiden perusteella asianmukaisella tavalla vakava rikos on se, että valtion kansalaiset
matkustavat tai muut henkilöt sen alueelta matkustavat tai yrittävät matkustaa muuhun kuin
asuin- tai kansalaisuusvaltioonsa tehdäkseen, suunnitellakseen tai valmistellakseen terroriteon
tai osallistuakseen sen tekemiseen taikka antaakseen tai vastaanottaakseen terroristikoulutusta.
Ponsikappaleen b kohdan kriminalisointivelvoite koskee sitä, että tahallaan annetaan tai kerätään
varoja millä tahansa keinoin suoraan tai välillisesti kansalaisten toimesta tai valtion alueella tarkoituksessa rahoittaa tai tietoisena siitä, että varat käytetään rahoittamaan, sellaisten henkilöiden
matkustamista, jotka matkustavat muuhun kuin asuin- tai kansalaisuusvaltioonsa tehdäkseen,
suunnitellakseen tai valmistellakseen terroriteon tai osallistuakseen sen tekemiseen taikka antaakseen tai vastaanottaakseen terroristikoulutusta. Ponsikappaleen c kohta koskee tällaisen
matkustamisen tahallisen järjestämisen tai muun edistämisen, värvääminen mukaan lukien, säätämistä rangaistavaksi sen tapahtuessa kansalaisen toimesta tai valtion alueella. Ponsikappaleen
kohtien sanamuodosta on tehtävissä johtopäätös, jonka mukaan velvoitteet koskevat tahallisia
tekoja. Päätöslauselman tulkitsemista edistävää selitysasiakirjaa ei ole.
1.2 Lisäpöytäkirja
Varsovassa 16.5.2005 tehty terrorismin ennaltaehkäisyä koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus (CETS 196; jäljempänä ”yleissopimus”) ja siihen perustuvien kriminalisointivelvoitteiden
edellyttämät lainsäädäntömuutokset tulivat Suomessa voimaan 1.5.2008 (SopS 48─49/2008 ja
VNA 232/2008). Yleissopimuksen 5─7 artikla velvoittavat sopimusvaltioita kriminalisoimaan
julkisen yllytyksen terrorismirikokseen, värväyksen terrorismiin ja koulutuksen antamisen terrorismiin. Euroopan neuvoston ministerikomitean asettama asiantuntijakomitea (Committee on
Foreign Terrorist Fighters and Related Issues; COD-CTE) valmisteli helmi- ja maaliskuun 2015
aikana uusia kriminalisointivelvoitteita sisältävän lisäpöytäkirjan yleissopimukseen, jäljempänä
”lisäpöytäkirja”. Lisäpöytäkirjan viimeistely tapahtui Euroopan neuvoston terrorismiasiantuntijoiden komiteassa (CODEXTER) huhtikuussa 2015. Lisäpöytäkirjan tulkinnassa on apuna sen
laatimisen yhteydessä valmisteltu selitysmuistio (Explanatory Report), joka johdantonsa mukaan ei tarjoa auktoritatiivista (authoritative) lisäpöytäkirjan tulkintaa mutta jolla voi kuitenkin
olla sellainen luonne tarkoituksessa helpottaa (facilitate) lisäpöytäkirjan artikloiden soveltamista. Lisäpöytäkirja ei ole päätöslauselman tavoin suoraan Suomea velvoittava, mutta pöytäkirjaan liittyminen edellyttää, että lainsäädäntömme on sen kriminalisointeja koskevien artikloiden
mukainen.
Lisäpöytäkirjassa velvoitetaan päätöslauselmaa perustana käyttäen kriminalisoimaan matkustaminen ulkomaille terroristisessa tarkoituksessa (4 artikla) sekä mainitun matkustamisen rahoittaminen (5 artikla) ja järjestäminen tai muu edistäminen (6 artikla). Lisäksi lisäpöytäkirjassa
velvoitetaan kriminalisoimaan osallistuminen yhteenliittymään tai ryhmään terroristisessa tarkoituksessa (2 artikla) ja koulutuksen ottaminen terrorismiin (3 artikla). Kriminalisointivelvoitteiden lisäksi lisäpöytäkirja velvoittaa jokaista sopimuspuolta huolehtimaan tietojenvaihdosta
koskien 4 artiklan mukaista matkustamista terroristisessa tarkoituksessa (7 artikla). Kriminalisointivelvoitteita koskeville artikloille on yhteistä, että ne korostaessaan teon tekemistä
tietyssä tarkoituksessa ja käyttämällä ilmaisua ”intentionally” koskevat tahallisia rikoksia.
5(40)
Osallistumista yhteenliittymään tai ryhmään terroristisessa tarkoituksessa (participating in an association or group for the purpose of terrorism) koskeva lisäpöytäkirjan 2 artikla kuuluu seuraavasti:
1.
For the purpose of this Protocol, “participating in an association or group for the purpose of terrorism” means to participate in the activities of an association or group for the purpose of committing or contributing to the commission of one or more terrorist offences by the association or
the group.
2.
Each Party shall adopt such measures as may be necessary to establish “participating in an association or group for the purpose of terrorism”, as defined in paragraph 1, when committed unlawfully and intentionally, as a criminal offence under its domestic law.
Lisäpöytäkirjan 2 artiklan mukaan rangaistavaa tulee siis olla osallistuminen yhteenliittymän tai
ryhmän aktiviteetteihin tarkoituksessa, että yksi tai useampi terrorismirikos tehdään yhteenliittymän tai ryhmän toimesta, tai tarkoituksessa myötävaikuttaa sen tekemiseen.
Koulutuksen ottamista terrorismiin (receiving training for terrorism) koskevassa 3 artiklassa todetaan seuraava:
1.
For the purpose of this Protocol, “receiving training for terrorism” means to receive instruction,
including obtaining knowledge or practical skills, from another person in the making or use of explosives, firearms or other weapons or noxious or hazardous substances, or in other specific
methods or techniques, for the purpose of carrying out or contributing to the commission of a terrorist offence.
2.
Each Party shall adopt such measures as may be necessary to establish “receiving training for
terrorism”, as defined in paragraph 1, when committed unlawfully and intentionally, as a criminal
offence under its domestic law.
Lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohta on osittain peilikuva koulutusta terrorismiin koskevasta yleissopimuksen 7 artiklan 1 kappaleesta. Rangaistavaa tulee olla se, että henkilö vastaanottaa ohjeita
toiselta henkilöltä räjähteiden, ampuma-aseiden tai muiden aseiden taikka myrkyllisten tai haitallisten aineiden valmistuksessa tai käytössä tai muiden erityisten menetelmien tai tekniikoiden
käytössä tarkoituksena tehdä terrorismirikos tai edistää terrorismirikoksen tekemistä. Lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdassa todetaan erityisesti se, että koulutuksella hankitaan tietoa tai käytännön taitoja.
Matkustamista ulkomaille terroristisessa tarkoituksessa (travelling abroad for the purpose of terrorism) koskee lisäpöytäkirjan 4 artikla:
1.
For the purpose of this Protocol, “travelling abroad for the purpose of terrorism” means travelling to a State, which is not that of the traveller’s nationality or residence, for the purpose of the
commission of, contribution to or participation in a terrorist offence, or the providing or receiving
of training for terrorism.
6(40)
2.
Each Party shall adopt such measures as may be necessary to establish “travelling abroad for
the purpose of terrorism”, as defined in paragraph 1, from its territory or by its nationals, when
committed unlawfully and intentionally, as a criminal offence under its domestic law. In doing so
each Party may establish conditions required by and in line with its constitutional principles.
3.
Each Party shall also adopt such measures as may be necessary to establish as a criminal offence under, and in accordance with, its domestic law the attempt to commit an offence as set
forth in this article.
Lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 ja 2 kohta siis velvoittavat kriminalisoimaan matkustamisen sopimusvaltion alueelta tai sen kansalaisen toimesta valtioon, joka ei ole matkustajan kansalaisuustai asuinvaltio, tarkoituksessa tehdä terrorismirikos taikka edistää sen tekemistä tai osallistua sen
tekemiseen taikka antaa tai vastaanottaa koulutusta terrorismiin. Tätä kriminalisomista tehdessään sopimusvaltio voi asettaa ehtoja perustuslaillisten periaatteidensa pohjalta. Artiklan 3 kohta
velvoittaa päätöslauselmaan perustuen kriminalisoimaan myös tällaisen matkustamisen yrityksen. Tämä on lisäpöytäkirjan ainoa yritystä koskeva kriminalisointivelvoite.
Terroristisessa tarkoituksessa ulkomaille matkustamisen rahoittamista (funding travelling abroad for the purpose of terrorism) koskee lisäpöytäkirjan 5 artikla:
1.
For the purpose of this Protocol, “funding travelling abroad for the purpose of terrorism” means
providing or collecting, by any means, directly or indirectly, funds fully or partially enabling any
person to travel abroad for the purpose of terrorism, as defined in Article 4, paragraph 1, of this
Protocol, knowing that the funds are fully or partially intended to be used for this purpose.
2.
Each Party shall adopt such measures as may be necessary to establish the “funding of travelling abroad for the purpose of terrorism”, as defined in paragraph 1, when committed unlawfully
and intentionally, as a criminal offence under its domestic law.
Lisäpöytäkirjan 5 artiklan mukaan kysymys on siis teosta, jossa tekijä antaa tai kerää varoja millä tahansa keinoin suoraan tai välillisesti mahdollistaakseen kokonaan tai osaksi 4 artiklan 1
kohdassa määritellyn matkustamisen tietoisena siitä, että varat ovat kokonaan tai osittain tarkoitettu käytettäväksi tähän tarkoitukseen.
Lisäpöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitetun matkustamisen järjestämistä ja muuta edistämistä (organising or otherwise facilitating travelling abroad for the purpose of terrorism) koskee pöytäkirjan 6 artikla.
1.
For the purpose of this Protocol, “organising or otherwise facilitating travelling abroad for the
purpose of terrorism” means any act of organisation or facilitation that assists any person in
travelling abroad for the purpose of terrorism, as defined in Article 4, paragraph 1, of this Protocol, knowing that the assistance thus rendered is for the purpose of terrorism.
2.
Each Party shall adopt such measures as may be necessary to establish “organising or otherwise facilitating travelling abroad for the purpose of terrorism”, as defined in paragraph 1, when
committed unlawfully and intentionally, as a criminal offence under its domestic law.
7(40)
Lisäpöytäkirjan 6 artiklan 1 kohdan mukaan kysymys on siis teoista, joilla tekijä avustaa (”assists”) 4 artiklan 1 kohdassa määriteltyä matkustamista.
Lisäpöytäkirjan 9 artiklan mukaan lisäpöytäkirjassa käytettyjä sanoja ja ilmaisuja tulee tulkita
samoin kuin yleissopimuksen yhteydessä. Tämä tarkoittaa sitä, että myös yleissopimuksen selitysmuistiolla on tulkinta-arvoa lisäpöytäkirjan artikloiden kohdalla.
Lisäpöytäkirjan 9 artiklan mukaan yleissopimuksen artiklat tulevat sovellettaviksi myös lisäpöytäkirjan kohdalla yleissopimuksen 9 artiklaa lukuun ottamatta. Tämä pois suljettu yleissopimuksen artikla koskee liitännäisrikoksia (”ancillary offences”), jotka koskevat osallisuutta rikokseen
(kattaa myös avunannon), järjestämistä tai käskemistä tekemään rikos, myötävaikuttamista henkilöryhmän tekemään rikokseen ja yritystä. Kuten edellä jo todettiin, lisäpöytäkirjan 4 artiklan
3 kohta velvoittaa erikseen kriminalisoimaan terroristisessa tarkoituksessa ulkomaille matkustamisen yrityksen.
Lisäpöytäkirjan 9 artiklassa oleva toteamus yleissopimuksen artikloiden soveltamisesta tarkoittaa esimerkiksi sitä, että uusien rikosten osalta ei edellytetä terrorismirikoksen tosiasiallista tekemistä (yleissopimuksen 8 artikla) ja että sovellettaviksi tulevat myös esimerkiksi oikeushenkilön vastuuta (yleissopimuksen 10 artikla), lainkäyttövaltaa (yleissopimuksen 14 artikla) ja rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista (yleissopimuksen 18 ja 19 artikla) koskevat säännökset.
Varsinaisesti tämän arviomuistion tuli sen laatimista koskevan toimeksiannon mukaan koskea
päätöslauselman vaikutuksia rikoslainsäädäntöön. Myös lisäpöytäkirja tuli kuitenkin mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon. Koska lisäpöytäkirja valmistui riittävän aikaisin, senkin vaikutusten arviointi on voitu tehdä tässä yhteydessä.
2 SUOMEN LAINSÄÄDÄNTÖ
Rikoslain 34 a luvussa säädetään rangaistavaksi tiettyjen rikosten tekeminen terroristisessa tarkoituksessa (1 §), terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu (2 §), terroristiryhmän johtaminen (3 §), terroristiryhmän toiminnan edistäminen (4 §), koulutuksen antaminen terrorismirikoksen tekemistä varten (4 a §), kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten
(4 b §), värväys terrorismirikoksen tekemiseen (4 c §), terrorismin rahoittaminen (5 §) ja terroristiryhmän rahoittaminen (5 a §).
Rikoslain 34 a luvun säännökset perustuvat pääosin Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisessä terrorismin rahoituksen vastaisessa yleissopimuksessa (SopS 74/2002), terrorismin torjumisesta tehdyssä neuvoston puitepäätöksessä (EYVL, L 164, 22.6.2002, s. 3─7) ja yleissopimuksessa oleviin kriminalisointivelvoitteisiin. Lisäksi terrorismin rahoittamista koskevien kriminalisointien kannalta merkityksellisiä ovat olleet Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1373 (2001) ja OECD:n yhteydessä toimivan kansainvälisen toimintaryhmän (FATF eli Financial Action Task Force) suositukset. Neuvoston puitepäätös terrorismin torjumisesta tehdyn puitepäätöksen muuttamisesta (EUVL, L 330, 28.11.2008, s. 21─23) ei
edellyttänyt Suomessa lainsäädäntömuutoksia. Kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä
8(40)
varten on säädetty rangaistavaksi ilman taustalla olevaa kansainvälistä kriminalisointivelvoitetta.
Rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin mukaan terroristisessa tarkoituksessa tehdystä rikoksesta rangaistaan sitä, joka terroristisessa tarkoituksessa siten, että teko on omiaan aiheuttamaan
vakavaa vahinkoa jollekin valtiolle tai kansainväliselle järjestölle, tekee 1) laittoman uhkauksen,
perättömän vaarailmoituksen, 24 luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun törkeän julkisrauhan rikkomisen tai 44 luvun 10 §:ssä tarkoitetun ydinenergian käyttörikoksen, 2) tahallisen vaaran aiheuttamisen, tahallisen räjähderikoksen, vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkomisen tai
17 luvun 1 §:ssä tarkoitetun julkisen kehottamisen rikokseen, 3) törkeän varkauden tai törkeän
moottorikulkuneuvon käyttövarkauden, jonka kohteena on joukkoliikenteeseen tai tavarankuljetukseen soveltuva moottorikulkuneuvo, tuhotyön, liikennetuhotyön, terveyden vaarantamisen,
törkeän vahingonteon, törkeän ampuma-aserikoksen tai puolustustarvikkeiden maastavientirikoksen, 4) kemiallisen aseen kiellon rikkomisen, biologisen aseen kiellon rikkomisen tai tahallisen törkeän ympäristön turmelemisen, joka on tehty 48 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, 5) törkeän pahoinpitelyn, törkeän ihmiskaupan, panttivangin ottamisen, törkeän tuhotyön, törkeän terveyden vaarantamisen, ydinräjähderikoksen tai kaappauksen, 6) surman
tai 7) tapon. Kohtien numerointi johtuu niissä olevista erilaisista rangaistusasteikoista. Pykälän 2
momentissa mainitaan erikseen terroristisessa tarkoituksessa tehty murha. Pykälän 3 momentin
mukaan terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen yritys on rangaistava.
Rikoslain 34 a luvun 1 §:n soveltamisen kannalta ja muutenkin terrorismin määritelmän kannalta olennainen terroristinen tarkoitus määritellään luvun 6 §:n 1 momentissa, jonka mukaan rikoksentekijällä on sellainen tarkoitus, jos hänen tarkoituksenaan on 1) aiheuttaa vakavaa pelkoa
väestön keskuudessa, 2) pakottaa oikeudettomasti jonkin valtion hallitus tai muu viranomainen
taikka kansainvälinen järjestö tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin, 3) oikeudettomasti kumota jonkin valtion valtiosääntö tai muuttaa sitä tai horjuttaa vakavasti valtion oikeusjärjestystä taikka aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa valtiontaloudelle tai valtion yhteiskunnallisille perusrakenteille tai 4) aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa kansainvälisen järjestön taloudelle tai sellaisen järjestön muille perusrakenteille. Terroristisen tarkoituksen määritelmä perustuu vuoden 2002 puitepäätökseen (HE 188/2002 vp, s. 17).
Rikoslain 34 a luvun 2 §:n mukaan terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmisteluun
syyllistyy se, joka tehdäkseen 1 §:n 1 momentin 2−7 kohdassa tai 2 momentissa tarkoitetun rikoksen 1) sopii toisen kanssa tai laatii suunnitelman sellaisen rikoksen tekemisestä, 2) valmistaa, pitää hallussaan, hankkii, kuljettaa, käyttää tai luovuttaa räjähteen, kemiallisen tai biologisen aseen taikka toksiiniaseen, ampuma-aseen taikka vaarallisen esineen tai aineen tai 3) hankkii
ydinräjähteen valmistukseen tai kemiallisen tai biologisen aseen taikka toksiiniaseen valmistukseen tarvittavia laitteita tai aineita taikka siihen tarvittavan valmistuskaavan tai -piirustuksen.
Rikoslain 34 a luvun 3 §:n mukaan terroristiryhmän johtamisesta tuomitaan se, joka johtaa terroristiryhmää, jonka toiminnassa on tehty 1 §:n 1 momentin 2─7 kohdassa tai 2 momentissa tarkoitettu rikos tai sellaisen rikoksen rangaistava yritys taikka 2 §:ssä tarkoitettu rikos. Näissä tilanteissa terroristiryhmää johtanut myös erikseen tuomitaan mainitusta rikoksesta.
Rikoslain 34 a luvun 4 §:n 1 momentin mukaan terroristiryhmän toiminnan edistämiseen syyllistyy se, joka edistääkseen terroristiryhmän 1 tai 2 §:ssä tarkoitettua rikollista toimintaa taikka
tietoisena siitä, että hänen toimintansa edistää sitä, 1) varustaa tai yrittää varustaa terroristiryhmää räjähteillä, aseilla, ampumatarvikkeilla tai niiden valmistamiseen tarkoitetuilla aineilla tai
tarvikkeilla taikka muilla vaarallisilla esineillä tai laitteilla, 2) hankkii tai yrittää hankkia taikka
9(40)
luovuttaa terroristiryhmälle toimitiloja tai muita sen tarvitsemia tiloja taikka kulkuvälineitä tai
muita ryhmän toiminnan kannalta erittäin tärkeitä välineitä, 3) hankkii tai yrittää hankkia tiedon,
jonka tuleminen terroristiryhmän tietoon on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa valtiolle tai
kansainväliselle järjestölle, taikka välittää, luovuttaa tai ilmaisee terroristiryhmälle sellaisen tiedon, 4) hoitaa terroristiryhmän tärkeitä taloudellisia asioita tai antaa ryhmän toiminnan kannalta
erittäin tärkeitä taloudellisia tai oikeudellisia tietoja tai 5) tekee 32 luvun 6 tai 7 §:ssä tarkoitetun
rikoksen. Viitatuissa pykälissä säädetään rangaistaviksi rahanpesu ja törkeä rahanpesu. Terroristiryhmän toiminnan edistämisestä ei tuomita, jos teko on jo rangaistava 1 tai 2 §:n mukaan tai
jos siitä säädetään muualla laissa yhtä ankara tai ankarampi rangaistus. Rangaistuksen ankaruutta koskevista säännöksen perusteluista (HE 188/2002 vp, s. 55) ilmenee, että useat 1 §:n mukaiset rikokset menevät 4 §:n edelle ja että myös 3 ja 5 § ovat ensisijaisesti sovellettavia 4 §:ään
nähden.
Rikoslain 34 a luvun 4 a §:ssä säädetään rangaistavaksi koulutuksen antaminen terrorismirikoksen tekemistä varten. Pykälän mukaan rangaistukseen tuomitaan se, joka edistääkseen 1 tai 2
§:ssä tarkoitettua rikollista toimintaa taikka tietoisena siitä, että hänen toimintansa edistää sitä,
toimeenpanee, yrittää toimeenpanna tai antaa koulutusta räjähteiden, ampuma-aseiden tai muiden aseiden taikka myrkyllisten tai haitallisten aineiden valmistuksessa tai käytössä taikka
muulla vastaavalla tavalla toimeenpanee, yrittää toimeenpanna tai antaa koulutusta, on tuomittava, jollei teko ole 1 tai 2 §:n mukaan rangaistava taikka siitä säädetä muualla laissa yhtä ankaraa
tai ankarampaa rangaistusta. Rangaistusasteikon ollessa 4 §:ssä olevaa vastaava, rangaistussäännöksen toissijaisuuden osalta voidaan viitata edellisen pykälän yhteydessä todettuun.
Vuoden 2015 alussa voimaan tulleen rikoslain 34 a luvun 4 b §:n mukaan rangaistavaa on kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten. Säännöksen mukaan rangaistavaa on se, että
henkilö tehdäkseen 1 §:n 1 momentin 2−7 kohdassa tai 2 momentissa tarkoitetun rikoksen kouluttautuu 4 a §:ssä tarkoitetulla tavalla räjähteiden, ampuma-aseiden tai muiden aseiden taikka
myrkyllisten tai haitallisten aineiden valmistuksessa tai käytössä taikka muiden näihin merkitykseltään rinnastuvien erityisten menetelmien tai tekniikoiden käytössä. Myös tämä rangaistussäännös on toissijainen 1 ja 2 §:ään nähden.
Terrorismin rahoittaminen säädetään rangaistavaksi rikoslain 34 a luvun 5 §:ssä. Pykälän 1
momentin mukaan mainittuun rikokseen syyllistyy se, joka suoraan tai välillisesti antaa tai kerää
varoja rahoittaakseen tai tietoisena siitä, että niillä rahoitetaan jotakin momentin viidessä kohdassa mainittua rikosta. Lain esitöiden mukaan (HE 43/2002 vp, s. 15 ja 28 sekä HE 18/2014
vp, s. 29) mukaan terrorismin rahoittamisesta rankaiseminen ei edellytä, että varat tosiasiallisesti
käytetään terrorismirikoksen tekemiseen tai että rahoittamisen ja tietyn terrorismirikoksen välillä
olisi esimerkiksi rikoksen tekoajan tai -paikan suhteen yhteys. Vuoden 2015 alussa rikoslain 34
a luvun 5 §:n 2 momenttia muutettiin niin, että terrorismin rahoittamisesta tuomitaan myös se,
joka suoraan tai välillisesti antaa tai kerää varoja rahoittaakseen tai tietoisena siitä, että niillä rahoitetaan 1─4 tai 4 a─4 c:ssä tarkoitettua rikosta. Terrorismin rahoittamisena on siis rangaistavaa rikoslain 34 a luvussa rangaistavaksi säädettyjen muiden terrorismirikosten rahoittaminen.
Terrorismin rahoittamisen yritys on pykälän 3 momentin mukaan rangaistava. Pykälän 4 momentin mukaan pykälässä säädettyä ei sovelleta, jos teko on rangaistava 1 momentin 1─5 kohdassa tarkoitettuna rikoksena tai sellaisen yrityksenä tai osallisuutena sellaiseen rikokseen taikka
1, 2 tai 4 b §:n mukaan tai teosta säädetään muualla laissa ankarampi rangaistus.
Vuoden 2015 alussa voimaan tulleessa rikoslain 34 a luvun uudessa 5 a §:ssä säädetään rangaistavaksi terroristiryhmän rahoittaminen. Pykälän 1 momentin mainitusta rikoksesta tuomitaan
rangaistukseen se, joka suoraan tai välillisesti antaa tai kerää varoja 6 §:n 2 momentissa tarkoite-
10(40)
tulle terroristiryhmälle tietoisena ryhmän luonteesta terroristiryhmänä. Pykälän 2 momentin mukaan yritys on rangaistava. Pykälän 3 momentin mukaan pykälä on toissijainen 5 §:ään tai 46
luvun 1─3 §:ään nähden tai niihin muihin säännöksiin nähden, joissa teosta säädetään yhtä ankara tai ankarampi rangaistus.
Rikoslain 34 a luvun rikokset ovat rangaistavia vain tahallisesti tehtyinä. Tämä ilmenee paitsi
siitä, että säännöksissä ei ole erikseen mainittu vaadittavaa syyksiluettavuuden lajia, myös siitä,
että säännöksissä asetetaan rangaistavalle toiminnalle tiettyjä teon tarkoitukseen tai tekijän tietoisuuteen liittyviä edellytyksiä käyttäen ilmauksia ”tehdäkseen”, ”edistääkseen”, ”tietoisena siitä, että” ja ”rahoittaakseen”. Käytettyjen muotoilujen perusteella kysymys on korkeammanasteisesta tahallisuudesta.
Rikoslain 1 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan terrorismirikokset eli rikoslain 34 a luvussa tarkoitetut rikokset ovat kansainvälisiä rikoksia. Momentin mukaan Suomen lakia sovelletaan tekopaikan laista riippumatta Suomen ulkopuolella tehtyyn terrorismirikokseen. Tämä tarkoittaa sitä,
että rikoslain 1 luvun 11 §:ssä säädetty kaksoisrangaistavuuden vaatimus ei koske Suomen lainkäyttövaltaan muuten kuuluvia terrorismirikoksia. Jos kansalaisen tai Suomessa pysyvästi asuvan ulkomailla tekemä rikos on tehty millekään valtiolle kuulumattomalla alueella, rangaistavuuden edellytyksenä kuitenkin on, että teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden
kuukauden vankeusrangaistus (rikoslain 1 luvun 6 §).
Päätöslauselman ja lisäpöytäkirjan kattamat rikokset ovat luonteeltaan valmistelutyyppisiä rikoksia sen vuoksi, että ne edeltävät varsinaista terroritekoa ja edistävät sen ja jopa sen tekemistä
edistävien tekojen tekemistä. Rikoslaissa on säännöksiä, joissa säädetään rangaistaviksi rikoksia
joko suoraan valmistelurikoksina tai sitten välillisesti tekojen valmisteluluonteen perusteella.
Nyt käsiteltävien kriminalisointivelvoitteiden kannalta, ottaen huomioon rikoslain 34 a luvun 1
§:ssä terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä rikoksista säädetty, merkityksellisiä voisivat olla lähinnä rikoslain 21 luvun 6 a §, jossa säädetään rangaistavaksi tapon, murhan, surman ja törkeän
pahoinpitelyn valmistelu, rikoslain 25 luvun 4 a §, jossa säädetään rangaistavaksi panttivangin
ottamisen valmistelu, sekä rikoslain 34 luvun 9 §, jossa säädetään rangaistavaksi yleisvaarallisen
rikoksen (tuhotyö, liikennetuhotyö, törkeä tuhotyö, terveyden vaarantaminen ja törkeä terveyden
vaarantaminen) valmistelu.
Mainittujen valmistelupykälien kohdissa tarkkarajaisesti ja yksityiskohtaisesti yksilöidään ne
konkreettiset teot, jotka voivat tulla valmisteluna rangaistavaksi. Rikoslain 21 luvun 6 a §:n 1
momentin mukaan rangaistaan sitä, joka 1─3 tai 6 §:ssä tarkoitetun rikoksen tekemistä varten 1)
pitää hallussaan ampuma- tai teräasetta tai muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä taikka välinettä, joka soveltuu erityisesti käytettäväksi välineenä rikoksessa, 2) sopii toisen
kanssa tai laatii yksityiskohtaisen suunnitelman jonkin mainitun rikoksen tekemisestä tai 3)
palkkaa, käskee tai muuten yllyttää toista mainitun rikoksen tekemiseen taikka lupautuu tai tarjoutuu tekemään sen.
Rikoslain 25 luvun 4 a §:n mukaan panttivangin ottamisen valmistelusta rangaistukseen tuomitaan se, joka 4 §:ssä tarkoitetun rikoksen tekemistä varten 1) pitää hallussaan ampuma- tai teräasetta tai muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä taikka välinettä, joka soveltuu
erityisesti käytettäväksi välineenä rikoksessa, 2) hankkii rikoksen tekemisessä tarpeellisen erityisen tiedon, 3) valmistaa tai hankkii rikoksen toteuttamisessa tarvittavan tilan tai 4) sopii toisen kanssa tai laatii yksityiskohtaisen suunnitelman rikoksen tekemisestä.
11(40)
Yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta on rikoslain 34 luvun 9 §:n momentin mukaan kysymys,
kun tekijä tehdäkseen 1─5 §:ssä tarkoitetun rikoksen pitää hallussaan pommia, muuta räjähdettä
taikka vaarallista laitetta tai ainetta taikka tehdäkseen ydinräjähderikoksen 1) hankkii tai yrittää
hankkia taikka pitää hallussaan tai yrittää pitää hallussaan ydinräjähteen valmistukseen tarvittavia aineita, 2) hankkii tai yrittää hankkia, valmistaa tai yrittää valmistaa taikka pitää hallussaan
tai yrittää pitää hallussaan ydinräjähteen valmistukseen tarvittavia laitteita tai 3) hankkii ydinräjähteen valmistukseen tarvittavan valmistuskaavan tai -piirustuksen.
Nyt kysymyksessä olevien kriminalisointivelvoitteiden kannalta merkitystä on myös rikoslain 5
luvun osallisuutta koskevilla säännöksillä. Luvun 3 §:n mukaan, jos kaksi tai useammat ovat
yhdessä tehneet tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä. Luvun 6 §:n mukaan
avunannosta tuomitaan se, joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä.
3
TOISTEN VALTIOIDEN LAINSÄÄDÄNTÖ
Kansainvälisten kriminalisointivelvoitteiden täytäntöönpanossa muiden valtioiden rangaistussäännöksistä saatavilla tiedoilla ei ole samanlaista vertailuarvoa kuin arvioitaessa tekojen kriminalisointitarvetta puhtaasti kansallisista lähtökohdista, jolloin voidaan ottaa mallia muissa valtioissa yleisistä tai muuten onnistuneiksi osoittautuneista lainsäädäntöratkaisuista. Tämän vuoksi
esimerkiksi kansainvälisten velvoitteiden täytäntöönpanoa koskeviin hallituksen esityksiin ei
useinkaan sisälly kansainvälisen vertailun osuutta.
Kansainvälisen vertailun hyödynnettävyyttä terrorismirikosten osalta heikentää myös havainto,
jonka mukaan terrorismirikoksia koskeville eri valtioiden säännöksille on ominaista se, että
sääntelytekniikat vaihtelevat yksityiskohtaisten ja yleisemmin kirjoitettujen säännösten välillä.
Eroja on myös sen suhteen, missä määrin esimerkiksi valmistelurikoksia ja osallisuutta koskevat
säännökset kattavat terrorismirikoksia. Jos valmistelutoimia ei kansallisissa lainsäädännöissä ole
tarkemmin yksilöity, niiden kattavuus voi olla hyvinkin laaja.
Suurin mielenkiinto muiden valtioiden lainsäädäntöratkaisujen osalta kohdistuu terroristisessa
tarkoituksessa tapahtuvaan matkustamiseen ja sitä koskien päätöslauselman 6 ponsikappaleen a
kohdan ja sitä pitkälti vastaavan lisäpöytäkirjan 4 artiklan täytäntöönpanoon. Lisäpöytäkirjaneuvottelujen ja myös Euroopan unionin jäsenvaltioille unionissa loppuvuodesta 2014 tehdyn kyselyn äskettäin julkaistujen vastausten perusteella tiedossa on, että useissa valtioissa on arviointi
vasta alkamassa tai ainakin kesken koskien sitä, edellyttävätkö ponsikappale ja artikla lainsäädäntömuutoksia, ja jos edellyttävät, minkälaisia. Tällainen tilanne on esimerkiksi Ruotsissa, jossa asetettu selvityshenkilö viimeistään 18.6.2015 luovuttaa raporttinsa johtopäätöksistään. Joissakin valtioissa ovat jo käynnissä toimet täydentävän lainsäädännön aikaansaamiseksi (esimerkiksi Saksa ja Portugali). Mainittujen valtioiden lisäksi Euroopan unionin jäsenvaltioista tilanteen arviointi on ollut kyselyyn vastaamisen aikaan käynnissä ainakin Belgiassa, Kyproksella,
Tanskassa, Virossa, Kroatiassa, Latviassa ja Slovakiassa.
Edellä mainitun kyselyn tulosten perusteella myös tässä tapauksessa sovellettavat säännökset
huomattavasti vaihtelevat niissä valtioissa, jotka jo katsovat lainsäädäntönsä ainakin osittain kat-
12(40)
tavan matkustamisrikoksen. Useimmiten kysymys on siitä, että tällainen rikos kuuluu terroriteon
valmistelua koskevan yleisesti muotoillun säännöksen piiriin (esimerkiksi Tshekin tasavalta ja
Irlanti).
Muiden valtioiden lainsäädäntöön voidaan tarvittaessa palata mahdollisessa jatkovalmistelussa,
kun lainsäädäntötilanne Suomen kannalta merkityksellisiksi arvioitavissa valtioissa on selvinnyt.
4
NYKYTILAN ARVIOINTI
4.1 Päätöslauselman ja lisäpöytäkirjan mukaiset terroriteko ja terrorismirikos
Päätöslauselman ponsikappaleessa puhutaan ”terroriteoista” (terrorist acts) ja lisäpöytäkirjan artikloissa ”terrorismirikoksista” (”terrorist offences”).
Päätöslauselmassa ei määritetä terroritekoa, mutta kysymyksessä olevassa ponsikappaleessa viitataan päätöslauselmaan 1373 (2001), joka velvoittaa saattamaan oikeuden eteen henkilöt, jotka
osallistuvat terroritekojen rahoittamiseen, suunnittelemiseen, valmisteluun, tekemiseen tai tukemiseen. Kun puhutaan Yhdistyneiden Kansakuntien käsitemäärittelystä ja myös rahoittamiseen liittyvistä teoista, jo tapahtuneiden kansallisten täytäntöönpanotoimien vuoksi huomioon on
otettava myös kansainvälinen terrorismin rahoituksen vastainen yleissopimus, jonka 2 artiklan 1
kappale velvoittaa kriminalisoimaan sen sopimuksen liitteessä mainittujen sopimusten soveltamisalaan kuuluvien rikosten ja eräiden muiden, kuoleman tai vakavan ruumiinvamman aiheuttavien rikosten rahoittamisen.
Lisäpöytäkirjassa ei määritetä terrorismirikoksen käsitettä. Lisäpöytäkirjan tulkinnassa tulee
kuitenkin sen 9 artiklan nojalla sovellettavaksi myös yleissopimuksen 1 artiklan 1 kappaleessa
oleva terrorismirikoksen määritelmä, jonka mukaan mainitulla rikoksella tarkoitetaan kaikkia
yleissopimuksen liitteessä lueteltujen sopimusten soveltamisalaan kuuluvia ja niiden määritelmien mukaisia rikoksia. Kyseisessä liitteessä mainitaan samat sopimukset ja pöytäkirjat kuin
kansainvälisessä terrorismin rahoituksen vastaisessa yleissopimuksessa sekä lisäksi viimeksi
mainittu sopimus itse.
Päätöslauselma ja lisäpöytäkirja velvoittavat kriminalisoimaan teot, joilla ponsikappaleessa ja
artikloissa tarkemmin kuvatulla tavalla edistetään ”terroriteon” tai ”terrorismirikoksen” tekemistä. Jo näistä lähtökohdista on perusteltua katsoa, että tällaisella teolla tai rikoksella tässä yhteydessä tarkoitetaan rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä rangaistaviksi säädettyjä terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä rikoksia. Tätä johtopäätöstä tukee pykälässä kuvattujen tekojen vertaileminen liitteissä mainittujen sopimusten ja pöytäkirjojen soveltamisalaan kuuluviin rikoksiin. Vertailua on
myös jo aikaisemmin tehty terrorismirikoksia koskevien rangaistussäännösten säätämisen ja
muuttamisen yhteydessä (HE 43/2002 vp, HE 188/2002 vp ja HE 81/2007 vp). Huomioon on lisäksi otettava se, että Yhdistyneiden Kansakuntien osalta ”terroritekoa” koskevan varsinaisen
määritelmän puuttuminen antaa jäsenvaltioille liikkumavaraa.
13(40)
4.2 Osallistuminen yhteenliittymän tai ryhmän toimintaan terroristisessa tarkoituksessa
Aikaisemmin jo todetun mukaisesti lisäpöytäkirjan 2 artikla velvoittaa kriminalisoimaan osallistumisen yhteenliittymän tai ryhmän aktiviteetteihin tarkoituksessa, että yksi tai useampi terrorismirikos tehdään yhteenliittymän tai ryhmän toimesta, tai tarkoituksessa myötävaikuttaa sen
tekemiseen. Artiklassa käytetty sana ”contributing” on yleissopimuksen yhteydessä käännetty
”myötävaikuttamisen” ohella myös ”edistämiseksi”. Yleissopimukselle ja lisäpöytäkirjalle ominaisesti rikoksen määritelmä on artiklan 1 kohdassa ja kriminalisointivelvoite 2 kohdassa.
Lisäpöytäkirjan 2 artiklaa ei käsitellä laajasti pöytäkirjan selitysmuistiossa. Tämä koskee esimerkiksi osallistumisen tarkempaa luonnehtimista tai merkityksellisten aktiviteettien kuvaamista. Muistion kohdassa 35 kylläkin todetaan, että osallistuminen voi olla seurausta tietoteknologian kautta syntyneistä kontakteista. Selitysmuistion kohdassa 37 painotetaan sitä, että ei ole kansainvälisesti sitovaa terroristisen yhteenliittymän tai ryhmän määritelmää. Saman kohdan mukaan sopimuspuoli voi tulkita ilmaisua ”yhteenliittymä tai ryhmä” esimerkiksi niin, että se tarkoittaa lailla kiellettyjä organisaatioita tai ryhmiä kansallisen lain mukaisesti.
Ilmaisua ”yhteenliittymä tai ryhmä” käytetään myös värväystä terrorismiin koskevassa yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa. Yleissopimuksen selitysmuistion kohdassa 107 ilmaisun tulkinta jätetään lisäpöytäkirjan selitysmuistion kohdan 37 tavoin kansallisen lainsäädännön varaan
Kun yleissopimusta saatettiin kansallisesti voimaan, sopimuksen 6 artiklan yhteydessä todettiin
(HE 81/2007 vp, s. 10) selvää olevan, että esimerkiksi terrorisminvastaisten pakotteiden kohteeksi määriteltyjä yhdistyksiä ja ryhmiä voidaan pitää sen artiklan tarkoittamina yhteenliittyminä.
Muissa yleissopimuksen tai lisäpöytäkirjan kriminalisointien määritelmissä ei käsitellä osallistumista (”participate”) samalla tavalla kuin lisäpöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdassa. Muissa yhteyksissä (värväämistä koskeva yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappale ja matkustamista ulkomaille
terroristisessa tarkoituksessa koskeva lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kohta) on kysymys osallistumisesta terrorismirikoksen tekemiseen. Näin ollen niitä koskevista, myös niukoista selitysmuistioiden kohdista ei ole saatavissa tukea sen arvioimiseen, mitä osallistumisella aktiviteetteihin
tarkoitetaan tässä yhteydessä.
Mitä tulee tekotapaan ”contributing”, sitä käytetään muissa yleissopimuksen ja lisäpöytäkirjan
kriminalisointiartikloissa. Tämä koskee yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta (värväys terrorismiin) ja 7 artiklan 1 kappaletta (koulutus terrorismiin) sekä 9 artiklan 1 kappaleen c kohtaa
myötävaikuttamisesta yhteisen päämäärän puolesta toimivan henkilöryhmän tekemään rikokseen. Mainittua tekotapaa käytetään myös lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdassa (koulutuksen ottaminen terrorismiin) ja 4 artiklan 1 kohdassa (matkustaminen ulkomaille terroristisessa tarkoituksessa). Näitä kappaleita ja kohtia koskien ainoa yleissopimuksen tai lisäpöytäkirjan selitysmuistion kohta, jossa käsitellään kyseistä tekotapaa, on lisäpöytäkirjan selitysmuistion kohta 52.
Siinä todetaan, että ”contribution” 4 artiklan 1 kohdassa on tarkoitettu korvaamaan päätöslauselmassa käytetyt ”planning” ja ”preparation”. Tästä maininnasta ei voi tehdä suoraan sellaista
johtopäätöstä, että ”contributing” myös 2 artiklan 1 kohdassa tarkoittaisi terrorismirikoksen
suunnittelemista ja valmistelemista.
Edellä todettu tarkoittaa sitä, että sopimuspuolilla on laaja harkinnanvara sen suhteen, minkälaista 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua aktiviteetteihin osallistumista on pidettävä merkityksellisenä. Toisaalta huomioon on otettava lisäpöytäkirjan selitysmuistion kohdassa 74 mainittu lailli-
14(40)
suusperiaate, jonka mukaan rikoslainsäädännön on oltava tarkkarajaista ja sen soveltamisen ennalta arvattavaa. Periaatteesta on sinällään johdettavissa jo se, että 2 artiklan 1 kohdassa yleisluonteisesti kuvattua tekoa ei ole sellaisenaan siirrettävä kansalliseen rikoslainsäädäntöön.
Terroristiryhmän toiminnan edistämistä koskevan rikoslain 34 a luvun 4 §:n 1 momentissa säädetään rangaistavaksi se, että henkilö tekee momentin viidessä kohdassa tarkemmin määriteltyjä
toimia edistääkseen terroristiryhmän 1 tai 2 §:ssä tarkoitettua rikollista toimintaa taikka tietoisena siitä, että hänen toimintansa sitä edistää. Kysymys voi momentin kohtien mukaan olla esimerkiksi terroristiryhmän aseistamisesta, toimitilojen tai kulkuvälineiden hankkimisesta taikka
tietojen hankkimisesta ryhmälle.
Vaikka tekijän tarkoitusta ja terroristiryhmän toiminnassa tehtävää rikosta koskevat osuudet on
rikoslain 34 a luvun 4 §:n 1 momentissa ja lisäpöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdassa kirjoitettu toisistaan poikkeavilla tavoilla, ei ilmene aihetta arvioida asiaa niin, että momentti ei tältä osin
ryhmän toiminnan edistämisen osalta vastaisi kohtaa. Itse asiassa momentti menee kohtaa laajemmalle siinä, että momentin mukaan terroristiryhmän toiminnan edistämisen tarkoituksena voi
olla myös rikoslain 34 a luvun 2 §:ssä tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen
valmistelun edistäminen. Lisäpöytäkirjan 2 artiklan 1 kohta ulottuu vain terrorismirikosten eli
aikaisemmin todetun mukaisesti rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä tarkoitettujen terroristisessa tarkoituksessa tehtyjen rikosten tekemiseen. Tuomitseminen terroristiryhmän toiminnan edistämisestä
ei edellytä sitä, että 1 §:ssä tarkoitettu terroristisessa tarkoituksessa tehty rikos tehdään. Näin ollen täyttyy myös yleissopimuksen 8 artiklasta johdettava, lisäpöytäkirjan 9 artiklan vuoksi myös
pöytäkirjan yhteydessä noudatettava vaatimus siitä, että teon katsominen lisäpöytäkirjassa tarkoitetuksi rikokseksi ei saa edellyttää terrorismirikoksen tosiasiallista tekemistä eli tässä yhteydessä siis rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä tarkoitetun rikoksen tosiasiallista tekemistä. Rikoslain 34
a luvun 4 §:n 1 momentissa on aikanaan vuoden 2002 puitepäätöksen täytäntöönpanon yhteydessä kansallisen harkinnanvaran puitteissa, rikoslainsäädännön tarkkuusvaatimusta noudattaen
määritelty terroristiryhmän toiminnan edistämisen kannalta olennaisimmat aktiivisen osallistumisen muodot. Lisäpöytäkirjan 2 artiklan 1 kohta ei yleisluonteisuudessaan edellytä tältä osin
lainsäädännön muuttamista tai täydentämistä.
Vaikka rikoslain 34 a luvun 4 §:n 1 momentti siis vastaa lisäpöytäkirjan 2 artiklan mukaiseen
kriminalisointivelvoitteeseen, mainittu lainkohta ei ole asian arvioinnissa ainoa merkityksellinen
lainkohta. Ensinnäkin artiklan 1 kohdassa erotetaan terrorismirikoksen tekemisen edistämisestä
sen varsinainen tekeminen. Yhteenliittymän tai ryhmän toiminta on jo saattanut edetä sellaiseen
vaiheeseen ja sen toimintaan osallistuvan osallistuminen toimintaan olla sellaista, että hänen
osaltaan kysymys on rikoslain 34 a luvun 1 §:n 3 momentissa rangaistavaksi säädetystä terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen yrityksestä. Toisaalta yhteys terrorismirikoksen tekemiseen saattaa johtaa siihen, että yhteenliittymän tai ryhmän toimintaan osallistuvan osalta kysymys on jo terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta. Rikoslain 34 luvun 2
§:n 1 kohdan mukaan mainitusta rikoksesta on tuomittava esimerkiksi se, joka tehdäkseen 1 §:n
1 momentin 2─7 kohdassa tai 2 momentissa tarkoitetun rikoksen sopii toisen kanssa sellaisen
rikoksen tekemisestä. Myös terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen yrityksen ja terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelun osalta täyttyy se yleissopimuksesta johdettava vaatimus, että rikokseksi katsominen ei saa edellyttää terrorismirikoksen eli siis terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tosiasiallista tekemistä. Yritys- tai valmistelutilanteissa ryhmän toimintaan osallistuva puolestaan voi johtaa ryhmää sillä tavoin, että hänen osaltaan kysymys on rikoslain 34 a luvun 3 §:ssä tarkoitetusta terroristiryhmän johtamisesta.
15(40)
Yleissopimus ja lisäpöytäkirja eivät sisällä yleisiä terrorismin rahoittamista koskevia kriminalisointivelvoitteita. Lisäpöytäkirjan 5 artikla koskee yhtä rahoittamisen erityistapausta eli
ulkomaille terroristisessa tarkoituksessa tapahtuvan matkustamisen rahoittamista. Tältä pohjalta
olisi ajateltavissa, että 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu teko voisi olla yhteenliittymän tai ryhmän toiminnan rahoittaminen tarkoituksessa tukea terrorismirikoksen tekemistä. Epäselvää kuitenkin on, voidaanko kohdan mukaista osallistumista aktiviteetteihin tulkita niin, että se kattaa
tällaiset rahoitusteot. Lisäksi on oletettavaa, että jos tarkoituksena olisi ollut saattaa terrorismin
rahoittaminen yleisesti lisäpöytäkirjan kriminalisointivelvoitteiden piiriin, se olisi tehty nimenomaisella terrorismin rahoittamista koskevalla artiklalla, koska terrorismin rahoittaminen on
muissakin terrorismirikoksia koskevissa kansainvälisissä yhteyksissä ja myös rikoslain 34 a luvun 5 §:ssä katsottu itsenäiseksi terrorismirikokseksi.
Asian arvioinnissa on otettava huomioon myös avunantoa koskevan rikoslain 5 luvun 6 §:n 1
momentti. Säännöksen mukaan se, joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla
tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä,
tuomitaan avunannosta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuin tekijä. Avunantovastuu edellyttää säännöksen mukaan siis sitä, että pääteko on vähintäänkin edennyt rangaistavan yrityksen
asteelle.
Lisäpöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdan tarkoittama osallistuminen voi edistää terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekemistä niin, että edistäminen on luontevaa katsoa rikoslain 5 luvun
6 §:n 1 momentissa tarkoitetuksi avunannoksi. Koska yleissopimuksen 8 artiklan mukaisesti 2
artiklan 1 kohdan mukaisen teon rangaistavuuden edellytyksenä ei saa olla terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tosiasiallinen tekeminen eli sen täyttyminen, avunanto voi olla merkityksellinen vain, jos osallistuminen tarkoittaa avunantoa mainitun rikoksen yritykseen. Tästä
huolimatta rikoslain 5 luvun 6 §:n 1 momentilla on merkitystä arvioitaessa kappaleen suhdetta
Suomen lainsäädäntöön.
Huomiota on kiinnitettävä erikseen siihen, että lisäpöytäkirjan 2 artiklan kriminalisointivelvoite
koskee ryhmien lisäksi yhteenliittymiä. Rikoslain 34 a luvun säännökset tuntevat näistä vain
ryhmän, jota koskeva terroristiryhmän määritelmä on luvun 6 §:n 2 momentissa. Terroristiryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tehdäkseen 1 §:ssä tarkoitettuja
rikoksia.
Niukkasanaisen lisäpöytäkirjan selitysmuistion perusteella ”yhteenliittymän” ja ”ryhmän” käsitteiden määrittäminen jää sopimusvaltioille. Selitysmuistio mahdollistaa tulkinnan, jonka mukaan riittävää on se, että rikoslain 34 a luvun 4 § tuntee vain tarkkarajaisesti määritellyn terroristiryhmän. Vaikka selvää ei ole, mitä yhteenliittymällä tässä yhteydessä tarkoitetaan, oletettavaa
erityisesti terrorismirikosten tekemiseen liittyvän tarkoituksen vuoksi myös on, että lisäpöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdan mukaiset yhteenliittymät käytännössä täyttävät rikoslain terroristiryhmän
määritelmän. Lisäksi huomattava on, että terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelua sekä terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen yritystä ja avunantoa siihen koskevat säännökset voivat tulla sovellettaviksi riippumatta siitä, minkälainen se yhdessä toimivien
henkilöiden kokonaisuus muodollisesti on, jonka toimintaan tekijä osallistuu.
Edellä todetun perusteella voidaan katsoa, että lisäpöytäkirjan 2 artikla ei edellytä rikoslain 34 a
luvun muuttamista tai täydentämistä.
16(40)
4.3 Kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten
Lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdan kouluttautumisrikoksen määritelmä on osittain rakennettu
peilikuvaksi yleissopimuksen 7 artiklan 1 kappaleen koulutuksen antamista koskevan rikoksen
määritelmästä. Rikoslain 34 a luvun 4 a § koulutuksen antamisesta terrorismirikoksen tekemistä
varten puolestaan perustuu sanamuodoltaan mainittuun yleissopimuksen kappaleeseen. Kun rikoslain 34 a luvun 4 b § kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten taas on sanamuodoltaan pitkälti koulutuksen antamista koskevan pykälän peilikuva, on kouluttautumista
koskeva kansallinen säännös joiltakin osin yhteneväinen lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdassa
olevan kouluttautumisrikoksen määritelmän kanssa. Tämä koskee koulutuksen ottamistapoja eli
kouluttautumista räjähteiden, ampuma-aseiden tai muiden aseiden taikka myrkyllisten tai haitallisten aineiden valmistuksessa tai käytössä taikka erityisten menetelmien tai tekniikoiden käytössä.
Yleissopimuksen 7 artiklan 1 kappale ja lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohta sekä rikoslain 34 a
luvun 4 a ja 4 b § lähtevät yhteisesti myös siitä, että koulutuksen antamisen ja ottamisen tarkoituksena tulee olla terrorismirikoksen eli kansallisen lainsäädännön mukaisesti terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekeminen. Tätä on kuitenkin rajattu koulutuksen ottamista koskevassa 4 b §:ssä niin, että koulutuksen ottamisen tarkoituksena tulee olla 1 §:n 1 momentin 2─7
kohdassa tarkoitetun rikoksen tekeminen. Terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä rikoksista jäävät ulkopuolelle momentin 1 kohdassa mainitut laiton uhkaus, perätön vaarailmoitus, 24 luvun 4
§:n 2 momentissa tarkoitettu törkeän julkisrauhan rikkominen ja 44 luvun 10 §:ssä tarkoitettu
ydinenergian käyttörikos. Kun kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten säädettiin
rangaistavaksi tuolloin puhtaasti kansallisen harkinnanvaran puitteissa, tähän ratkaisuun päädyttiin sillä perusteella, että luontevan mallin tarjosi terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen
valmistelua koskeva rikoslain 34 a luvun 2 § (HE 18/2014 vp, s. 15).
Kun koulutuksen antaminen terrorismirikoksen tekemistä varten säädettiin rangaistavaksi erillisessä pykälässä eli rikoslain 34 a luvun 4 a §:ssä yleissopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä, tuossa pykälässä säädettiin ensinnäkin rangaistavaksi rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä tarkoitetun rikollisen toiminnan edistäminen. Tuossa yhteydessä ei siis erotettu ulkopuolelle viitatun
pykälän 1 momentin 1 kohdassa rangaistavaksi säädettyjä terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä
rikoksia. On myös huomattava, että juuri mainittua kohtaa nimenomaisesti täydennettiin yleissopimukseen liittymisen yhteydessä, kun siihen lisättiin yleissopimuksen kriminalisointivelvoitteiden edellyttämällä tavalla rikoksia. Lisäpöytäkirjan taustalla olevalla yleissopimuksella on
näin ollen erityinen yhteys kyseiseen kohtaan. Rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainituilla rikoksilla voi olla myös esimerkiksi sellaisia teknisiä toteuttamistapoja, joiden
käyttämiseen voidaan antaa tai ottaa koulutusta. Aikaisemmin todetun mukaisesti lisäpöytäkirjan mukaiseksi terrorismirikokseksi on katsottava rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä tarkoitetut terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset tekemättä eroa pykälän 1 momentin eri kohtien välille.
Johdonmukaisuusnäkökohdistakaan ei ole perusteltua, ottaen huomioon rikoslain 34 a luvun 4 b
§:n edellyttämä koulutuksen ottajan ja antajan välinen vuorovaikutus, että rangaistavaa koulutusta voidaan antaa mutta ei ottaa rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun
rikoksen edistämiseen. Näistä syistä lisäpöytäkirjan voimaansaattamisen yhteydessä on aihetta
muuttaa rikoslain 34 a luvun 4 b §:ää niin, että siinä oleva viittaus kattaa 1 §:n kokonaan.
Lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdassa mainitaan terrorismirikoksen tekemisen (”carrying out”)
lisäksi sen tekemisen edistäminen (”contibuting”). Vastaavalla tavalla koulutuksen tarkoitus on
17(40)
ilmaistu koulutuksen antamista koskevassa yleissopimuksen 7 artiklan 1 kappaleessa. Kummankaan asiakirjan selitysmuistiossa ei käsitellä sitä, mitä edistämisellä noiden kappaleiden kohdalla tarkoitetaan. Joka tapauksessa yleissopimuksen kappaleesta ja lisäpöytäkirjan kohdasta selvästi ilmenee, että koulutuksen antamisen ja ottamisen kriminalisoinnin ei tule koskea pelkästään rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekemistä.
Kun yleissopimus saatettiin Suomessa voimaan, tuolloin säädettyyn rikoslain 34 a luvun 4 a
§:ään otettiin koulutuksen antamisen tarkoitukseksi 1 §:ssä tarkoitetun rikollisen toiminnan edistämisen lisäksi myös 2 §:ssä tarkoitetun rikollisen toiminnan edistäminen. Viimeksi mainitussa
pykälässä säädetään rangaistavaksi terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu,
joka kattaa esimerkiksi terroristisessa tarkoituksessa tehtyä rikosta koskevan suunnitelman laatimisen. Vaikka se ei suoraan lainvalmisteluasiakirjoista ilmene, tuossa yhteydessä yleissopimuksen ilmausta ”contributing” tulkittiin siis niin, että se kattaa terroristisessa tarkoituksessa
tehtävän rikoksen valmistelun. Tukea nimenomaan valmistelurikoksen merkityksellisyydelle on
saatavissa siitä, että sitä koskevaan 2 §:ään viitataan myös useissa muissa rikoslain 34 a luvun
säännöksissä 1 §:n ohella. Aikaisemmin todetun mukaisesti lisäpöytäkirjan selitysmuistiosta
ilmenee (kohta 52), että pöytäkirjan 4 artiklan yhteydessä ”contribution” kattaa suunnittelun
(”planning”) ja valmistelun (”preparation”), joskin tässä selitysmuistion kohdassa kysymys on
erityisesti päätöslauselmassa käytettyjen ilmaisujen siirtämisestä lisäpöytäkirjan kielenkäyttöön.
Myös tältä osin kysymys on johdonmukaisuudesta. Sen kanssa sopusoinnussa ei ole, että rangaistavaa koulutusta voidaan antaa mutta ei ottaa terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen
valmistelua varten. Näistä syistä rikoslain 34 a luvun 4 b §:ää pitäisi täydentää niin, että siinä
todetaan kouluttautumisen tarkoituksena myös 2 §:ssä tarkoitetun rikoksen tekeminen. Kun 2 §
kattaa myös suunnitelman tekemisen, kun tekijää ei rikoslain 34 a luvun 4 b §:n mukaan tuomita
erikseen kouluttautumisesta, jos teko on rangaistava jo 2 §:n nojalla, ja kun kouluttautumisvaihe
näissä tapauksissa saattaa jo ilmentää terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekemistä
koskevaa suunnitelmaa, tällaisella täydennyksellä ei sinällään ole suurta käytännön merkitystä.
Lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdassa oleva kouluttautumisen määritelmä lähtee siitä, että koulutusta antaa toinen henkilö (”from another person”). Selitysmuistion kohta 40 huomioon ottaen
tämä tarkoittaa sitä, että itseopiskelu jää kriminalisointivelvoitteen ulkopuolelle. Itseopiskelu ei
kuulu myöskään rikoslain 34 a luvun 4 b §:n soveltamisalan piiriin. Pykälässä viitataan koulutuksen antamista terrorismirikoksen tekemistä varten koskevaan 4 a §:ään sen vuoksi, että kouluttautumisen tulee tapahtua koulutuksen antajan ohjauksessa (HE 18/2014 vp, s. 27). Pelkkä itseopiskelu internetissä ja muiden tietolähteiden avulla ei ole kouluttautumista terrorismirikoksen
tekemistä varten. Rikoslain 34 a luvun 4 b §:n säätämisen yhteydessä lakivaliokunta totesi
(LaVM 11/2014 vp, s. 3) eräiden valiokunnassa kuultujen asiantuntijoiden lausumien johdosta,
että säännöksen laventaminen koskemaan itseopiskelua aiheuttaisi erittäin suuria rajanvetoongelmia suhteessa informaation vastaanottamisen oikeuteen. Kuten edellä mainitusta lisäpöytäkirjan selitysmuistion kohdasta ilmenee, sopimuspuolet voivat halutessaan myös kriminalisoida itseopiskelun muotoja kansallisessa lainsäädännössä. Suomessa tätä kysymystä koskeva arviointi on siis tehty hyvin vähän aikaa sitten, eikä tässä yhteydessä ole ilmennyt aihetta poiketa
äskettäisen lainsäädäntöprosessin lopputuloksesta.
Selitysmuistiossa todetaan (kohta 41), että osallistuminen muuten laillisiin toimintoihin, esimerkiksi kemian opiskelu yliopistossa, lentotuntien ottaminen tai sotilaskoulutuksen ottaminen valtiolta, voidaan arvioida (”may also be considered”) laittomaksi terroristisen koulutuksen ottamiseksi, jos voidaan osoittaa, että koulutusta vastaanottavalla on vaadittu rikollinen tarkoitus käyttää koulutusta terrorismirikoksen tekemiseen. Näissä tapauksissa koulutusta antaa toinen henki-
18(40)
lö, jolla ei kuitenkaan ole itsellään tarkoitusta edistää terrorismirikoksen tekemistä. Rikoslain 34
a luvun 4 b:ssä olevaa ilmausta ”kouluttautuu 4 a §:ssä tarkoitetulla tavalla” voidaan tulkita niin,
että myös koulutuksen antajalla tulee olla viitatun pykälän sisältämä tarkoitus edistää luvun 1 tai
2 §:ssä tarkoitettua rikollista toimintaa, vaikka tätä ei suoraan lain esitöissä (HE 18/2014 vp, s.
14, 15 ja 27) todeta. Viittauksen rikoslain 34 a luvun 4 a §:ään ja esitöissä muuten todetun perusteella 4 b §:ää täytyisi muuttaa, jos katsottaisiin, että viimeksi mainitun pykälän piiriin tulee
kuulua esimerkiksi myös selitysmuistiossa tarkoitetut koulutustilanteet.
Rikoslain 34 a luvun 4 b §:n rajaamista koskemaan koulutusta, jossa sen antaja ja ottaja ovat
molemmat tietoisia koulutuksen tarkoituksesta, voidaan pitää perusteltuna. Koulutustilanne, jossa koulutuksen antajaa käytetään terrorismirikoksen tekemistä edistävänä tahdottomana välikappaleena, on rinnastettavissa itseopiskeluun erityisesti informaation vastaanottamisen oikeuden
näkökulmasta. Koulutuksen luonne huomioon ottaen perustellusti voidaan myös kysyä, onko
tällainen koulutus todellakin lisäpöytäkirjan 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla laittomasti (”unlawfully”) otettua tai yleissopimuksen vastaavan termin suomenkielisen käännöksen mukaisella tavalla oikeudenvastaista.
Esimerkiksi yliopistossa ja armeijassa annettavaa koulutusta koskien on otettava huomioon
myös se, miten termiä ”unlawfully” käsitellään lisäpöytäkirjan selitysmuistiossa. Sen kohdasta
26 ilmenee, että termin sisältö tulee sen kustakin käyttöyhteydestä ja että tarkoituksena ei ole rajoittaa sitä, miten sopimuspuolet toteuttavat käsitettä kansallisessa laissa. Lisäpöytäkirjan 3 artiklan yhteydessä selitysmuistiossa lausutaan edellä todetun mukaisesti kohdassa 41, että tällaista toimintaa voidaan arvioida (”may also be considered ”) laittomaksi, joten muutenkin ainoastaan tulkintaohjeena käytettävän selitysmuistion sanamuoto ilmentää kansallista joustovaraa. Lisäksi koulutuksen ottajalla saattaa tällaisissa tilanteissa jo olla rikoslain 34 a luvun 2 §:n 1 kohdassa tarkoitettu suunnitelma terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekemisestä, ja häntä
ei näin ollen 4 b §:n mukaan tuomita erikseen koulutuksen ottamisesta. Jos varsinaista suunnitelmaa ei voida osoittaa, koulutuksen ottamistarkoituksen toteen näyttäminen voi muutenkin olla
vaikeaa. Näistä syistä kriminalisoinnin laajentamisella koskemaan tällaisia koulutustilanteita ei
välttämättä olisi edes suurta käytännön merkitystä. Tässä ja edellisessä kappaleessa esitettyjen
näkökohtien perusteella ei ole aihetta laventaa kouluttautumista terrorismirikoksen tekemistä
varten koskevaa säännöstä niin, että se kattaisi myös selitysmuistion 41 kohdassa tarkoitetut tilanteet.
Lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohta poikkeaa koulutuksen antamista koskevasta yleissopimuksen
7 artiklan 1 kappaleesta sillä tavoin, että lisäpöytäkirjan kohdassa mainitaan erikseen, että ohjeiden antaminen sisältää tietojen tai käytännön taitojen hankkimisen tai saamisen (”including obtaining knowledge or practical skills”). Tällaista lisäystä ei ole myöskään rikoslain 34 a luvun 4
a tai 4 b §:ssä. Sitä ei myöskään käsitellä lisäpöytäkirjan selitysmuistiossa. Kyseisellä kohdan
osalla tavallaan ilmaistaan itsestäänselvyys, johon ei tässä yhteydessä tarvitse kiinnittää enempää huomiota. On selvää, että rikoslain 34 a luvun 4 b §:n kannalta kysymys on sekä tietojen että käytännön taitojen hankkimisesta koulutuksen kautta. Voidaan myös kysyä, onko jotakin
muuta edes hankittavissa tällaisen koulutuksen kautta.
Yleissopimuksen koulutuksen antamista koskevan 7 artiklan 1 kappaleen tavoin lisäpöytäkirjan
3 artiklan 1 kohta koskee myös ”erityisiä menetelmiä tai tekniikoita” (”specific methods or
techniques”). Koulutuksen antamista koskevassa rikoslain 34 a luvun 4 a §:ssä tätä vastaa ilmaisu ”taikka muulla vastaavalla tavalla”. Koulutuksen ottamista koskevan rikoslain 34 a luvun 4 b
§:ssä käytetään ilmaisua ”taikka muiden näihin merkitykseltään rinnastuvien erityisten menetelmien tai tekniikoiden käytössä”.
19(40)
Rikoslain 34 a luvun 4 b §:ään ei ollut tarkoitus hallituksen esityksen HE 18/2014 vp mukaan sisällyttää ilmaisua ”näihin merkitykseltään rinnastuvien”. Eduskunnan lakivaliokunta (LaVM
11/2014 vp, s. 3) päätyi tähän perustuslakivaliokunnan (PeVL 26/2014 vp, s. 3) huomautuksen
johdosta. Tämä rangaistavuuden edellytys kuitenkin ilmeni esityksen perusteluista (s. 26). Niiden mukaan edellytys tarkoittaa sitä, että kouluttautumisen menetelmien ja tekniikoiden käytössä tulee terroristisen teon toteuttamisen näkökulmasta merkitykseltään rinnastua kouluttautumiseen räjähteiden, ampuma-aseiden tai muiden aseiden taikka myrkyllisten tai haitallisten aineiden valmistuksessa tai käytössä. Esimerkkeinä esityksessä mainitaan yleisen liikenteen tai ydinvoimalan ohjausjärjestelmiin puuttumisen mahdollistavien tietokonejärjestelmiä tai -ohjelmia
koskevien tietoteknisten taitojen opettelu sekä terrori-iskussa käytettävän erityisen välineen käytön kuten lentokoneen ohjaamisen opettelu.
Yleissopimuksen 7 artiklan yhteydessä sopimuksen selitysmuistion kohdassa 115 todetaan, että
kysymys on koulutuksen antamisesta koskien menetelmiä ja tekniikoita, jotka ovat sopivia käytettäväksi terroristisiin tarkoituksiin, sisältäen räjähteiden ja ampuma-aseiden sekä myrkyllisten
tai haitallisten aineiden valmistuksen tai käytön. Lisäpöytäkirjan selitysmuistiossa ei käsitellä sitä, mitä 3 artiklan 1 kohdan osalta ”erityisillä menetelmillä tai tekniikoilla” tarkoitetaan. Yleissopimuksen selitysmuistiolla on kuitenkin tässäkin yhteydessä samaa ilmaisua koskien lisäpöytäkirjan selitysmuistiota täydentävä merkitys. Kyseisessä kohdassa todettu viittaa siihen, että
myös lisäpöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdassa ”erityiset menetelmät tai tekniikat” tarkoittavat ainakin olennaisissa suhteissa samaa kuin ”muut näihin merkitykseltään rinnastuvat erityiset menetelmät tai tekniikat” rikoslain 34 a luvun 4 b §:ssä. Ilman selitysmuistion kohtaakin on selvää,
että kaikki mahdolliset erityiset menetelmät tai tekniikat eivät voi olla merkityksellisiä. Mainituista seikoista voi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että lain muuttamistarvetta ei tältä osin ole.
4.4 Yleistä matkustamista koskevista kriminalisointivelvoitteista
Päätöslauselman 6 ponsikappale velvoittaa jäsenvaltiot siihen, että kappaleen kohdissa tarkoitetut teot ovat niiden kansallisten lakien ja sääntelyiden perusteella vakavia rikoksia, jotka mahdollistavat syyttämisen ja rankaisemisen tavalla, joka heijastaa rikoksen vakavuutta. Lisäpöytäkirjan 4-6 artikla velvoittavat tekemään eräistä matkustamiseen liittyvistä teoista rikoksen.
Lisäpöytäkirjasta neuvoteltaessa jotkin Euroopan neuvoston jäsenvaltiot nostivat esiin kysymyksen siitä, että päätöslauselman ja samalla valmisteltavana olevan lisäpöytäkirjan asettamat
matkustamistekoa koskevat velvoitteet voitaisiin toteuttaa joillakin muilla matkustamista estävillä, esimerkiksi hallinnollisilla toimenpiteillä. Tällainen järjestelmä voisi rakentua niin, että
sen määräysten rikkomisen eli matkustamisen tai matkustamisen yrittämisen tapahduttua seuraisi jonkinlainen sanktio.
Suomessa ei ole hallinnollista tai muuta vastaavaa järjestelmää, jolla päätöslauselmassa tai lisäpöytäkirjassa tarkoitettu matkustaminen voitaisiin estää. Oikeus lähteä maasta on turvattu perustuslain 9 §:n 2 momentissa säädettynä perusoikeutena. Kuten passilainsäädäntöä koskevista perustuslakivaliokunnan lausunnoista (PeVL 33/1997 vp ja PeVL 27/2005 vp) ilmenee, maasta
poistumisoikeuden toteutumiselle ovat olennaisia passin antamis- ja peruuttamisedellytykset.
Sittemmin säädetyn nykyisen passilain (671/2006) 15 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan
20(40)
passi voidaan evätä henkilöltä tietyin edellytyksin esitutkinnan, syyteharkinnan, syytteen käsittelyn tai ehdottoman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon turvaamiseksi. Vastaavien edellytysten täyttyessä passi voidaan passilain 21 §:n 3 momentin 3 kohdalla nojalla peruuttaa. Puuttuminen matkustamiseen voi tulla kysymykseen vain tilanteissa, joissa henkilön vähintäänkin
epäillään todennäköisin syin syyllistyneen rikokseen, josta saattaa seurata vähintään vuoden
vankeusrangaistus, tai joissa hänet on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vastaavin
edellytyksin voidaan määrätä matkustuskielto, johon määrätylle ei saa myöntää passia (pakkokeinolain 5 luvun 1 ja 3 §). Selvää on, että tällaisilla puuttumismahdollisuuksilla ei täytetä ponsikappaleen ja lisäpöytäkirjan asettamia velvoitteita, jos itse matkustaminen ei ole tällaisen vakavuustason rikos. Matkustusasiakirjana voidaan rajoitetusti käyttää myös henkilökorttia, mutta
sitä koskevan lain (829/1999) säännökset (7 §) henkilökortin peruuttamisen edellytyksistä eivät
ylipäänsä sisällä matkustamiseen liittyviä ulottuvuuksia. Eräiden valtioiden esittämistä näkemyksistä huolimatta voidaan katsoa ponsikappaleen ja lisäpöytäkirjojen 4─6 artiklan sanamuotojen selvästi osoittavan, että kysymyksessä olevat velvoitteet ovat nimenomaan kriminalisointivelvoitteita ja niiden osalta on näin ollen arvioitava, kattavatko nykyiset rangaistussäännökset
ponsikappaleessa ja artikloissa kuvatut teot.
Lisäpöytäkirjan tarkoituksena on edistää 6 ponsikappaleen kriminalisointien täytäntöönpanoa
eurooppalaisella tasolla. Tämän vuoksi 4─6 artikla on mahdollisimman pitkälle muotoiltu ponsikappaleen kohtien pohjalta. Eräiltä osin artikloiden sanamuodot kuitenkin poikkeavat ponsikappaleen tekstistä. Tämä johtuu ensiksikin siitä, että lisäpöytäkirjan artikloiden kirjoitustavassa
on otettava huomioon yleissopimuksen kattamat rangaistavat teot ja niiden kirjoitustapa. Eroja
selittävät myös Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden erilaiset näkemykset, jotka oli lisäpöytäkirjan nopeassa neuvottelutahdissa sovitettava yhteen. Tämä koskee erityisesti lisäpöytäkirjan 4 artiklan 2 kohdan lopussa olevaa virkettä, joka koskee mahdollisuutta ottaa huomioon perustuslailliset periaatteet.
Julkisuuteen tulleiden esimerkiksi suojelupoliisin antamien yleisluonteisten tietojen valossa on
mahdollista, että Suomen kansalaisia ja Suomessa pysyvästi asuvia henkilöitä matkustaa ulkomaille tarkoituksessa siellä tehdä terrorismirikoksia. Näin ollen kriminalisointivelvoitteilla on
tosiasiallinen liittymäkohta myös Suomeen. Toisaalta pelkästään esimerkiksi matkan kohdemaasta ei voida tehdä ratkaisevia johtopäätöksiä. Huomioon on otettava myös kansainvälisen
humanitaarisen oikeuden piiriin kuuluvat asevoimien aseelliset toimet sekä se, että aseellisissa
konflikteissa tehtävät rikokset voivat olla muita rikoksia kuin terrorismirikoksia, esimerkiksi sotarikoksia.
4.5 Matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten
Rikoslainsäädännön täydentämisen tarve
Päätöslauselman 6 ponsikappaleen a kohdassa kriminalisointivelvoitteen mukaisen teon tekijät
ja matkustamisen kohde on siis määritelty seuraavasti: “… their nationals who travel … to a
State other than their States of residence or nationality, and other individuals who travel … from
their territories to a State other than their States of residence or nationality …”. Lisäpöytäkirjan
4 artiklan 1 kohdan ja 2 kohdan vastaavat kohdat kuuluvat seuraavasti: “… travelling to a State,
21(40)
which is not that of the traveller’s nationality or residence…“ ja ”… from its territory or by its
nationals …”.
Päätöslauselman 6 ponsikappaleen a kohta on tulkittavissa niin, erityisesti siinä käytetyn pilkun
takia, että jäsenvaltion on kriminalisoitava kansalaisensa matkustaminen siitä riippumatta, alkaako hänen matkansa kyseisen jäsenvaltion alueelta. Muiden henkilöiden osalta kriminalisoinnin tulee koskea jäsenvaltion alueelta matkustavia henkilöitä. Samansisältöisiä ovat lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 ja 2 kohta. Myös matkustuksen kohteena olevan valtion osalta 6 ponsikappaleen
a kohta ja 4 artiklan 1 kohta ovat yhteneväisiä: kohteen täytyy olla muu kuin valtio, jonka kansalainen matkustaja on tai jossa hän pysyvästi asuu. Tällä rajauksella kriminalisointivelvoitteen
ulkopuolelle jäävät kotimaahansa palaavat henkilöt.
Matkustamisen tarkoitus on ilmaistu 6 ponsikappaleen a kohdassa niin, että tarkoituksena tulee
olla terroritekojen suunnitteleminen tai valmistelu taikka niiden tekeminen tai osallistuminen
niihin. Lisäksi tarkoituksena voi kohdan mukaan olla terroristisen koulutuksen antaminen tai
vastaanottaminen. Koska Yhdistyneiden Kansakuntien piirissä ei ole syntynyt kohdassa viitattujen tekojen määritelmiä, niiden sisältö jää tässä yhteydessä epäselväksi.
Lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kohdan mukaan matkustamisen tarkoituksena tulee olla terrorismirikoksen tekeminen taikka siihen myötävaikuttaminen (”contribution”) tai siihen osallistuminen
(”participation”). Lisäksi kohdassa mainitaan ponsikappaleen tavoin terrorismia koskevan koulutuksen antaminen tai vastaanottaminen. Lisäpöytäkirjan selitysmuistion kohdasta 52 ilmenee,
että ”myötävaikuttamisella” on tässä yhteydessä tarkoitus kattaa päätöslauselman 6 ponsikappaleen a kohdassa mainitut suunnitteleminen ja valmisteleminen. Tavoitteena on tältäkin osin ollut
siis päästä mahdollisimman lähelle päätöslauselman 6 ponsikappaleen a kohdan sisältöä. Huomioon on kuitenkin otettava se, että yleissopimuksessa tai lisäpöytäkirjassa ei ole terrorismirikoksen suunnittelemista tai valmistelemista koskevia kriminalisointivelvoitteita eikä näin ollen
tällaisten tekojen määritelmiä, joten niiden ulottuvuus jää myös lisäpöytäkirjan osalta epäselväksi. Mitä tulee ”osallistumiseen”, sen osalta selitysmuistiossa ei ole mitään täsmennyksiä.
Sama koskee muita myös yleissopimuksen tai lisäpöytäkirjan artikloita (esimerkiksi edellä jo
käsitelty 2 artikla), joiden mukaan osallistuminen tulee tekotapana kysymykseen. Yleissopimuksen 9 artiklan 1 kappaleen a kohdan ilmaisua ”participating as an accomplice” on yleissopimuksen selitysmuistion kohdassa 130 selostettu niin, että se kattaa myös avunannon. Ilmaisu kuitenkin siis poikkeaa lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kohdassa käytetystä.
Kansainvälisen kriminalisointivelvoitteen täyttämiseksi ei tarvitse säätää uutta rikostunnusmerkistöä, jos teko on jo säädetty rangaistavaksi voimassa olevien rikoslainsäädännön säännösten
perusteella. Kuten lisäpöytäkirjan selitysmuistion kohdasta 51 ilmenee, terroristisessa tarkoituksessa tapahtuvan matkustamisen ei tarvitse olla erillinen rikos ja joissakin oikeusjärjestelmissä
se voi tulla kriminalisoiduksi terrorismirikoksen valmistelutoimena tai sellaisen rikoksen yrityksenä.
Kuten edellä olevasta Suomen lainsäädännön kuvauksesta ilmenee, rikoslain 34 a luvussa on
merkittävässä määrin kriminalisoitu joko varsinaisena valmistelurikoksena (2 §) tai muina rikoksina tekoja, jotka edistävät terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekemistä tai muuten myötävaikuttavat sen tekemiseen. Lisäksi rangaistavaa on esimerkiksi eräiden henkeen ja
terveyteen kohdistuvien rikosten, panttivangin ottamisen sekä yleisvaarallisen rikoksen valmistelu.
22(40)
Todetuista lähtökohdista huolimatta Suomen lainsäädännön tarkastelun varsin selvänä lopputuloksena voidaan pitää sitä, että sääntely ei kata matkustamista 6 ponsikappaleen a kohdassa tai
lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kohdassa mainituissa tarkoituksissa. Tämä poissuljenta voidaan tehdä lähtien rikoslain 34 a luvun säännösten ja merkityksellisten valmistelun kriminalisointisäännösten tarkkarajaisesta kirjoitustavasta. Arvioinnissa huomioon otettavissa säännöksissä ei tekotapana erikseen mainita matkustamista. Eduskunnan lakivaliokunnan eri yhteyksissä (esimerkiksi LaVL 9/2004 vp ja LaVM 15/2005 vp) esiin nostamien rikoslainsäädännön käytölle asetettavien yleisten edellytysten mukaan tunnusmerkistön on oltava täsmällinen ja tarkkarajainen, mitä
edellyttää myös perustuslain 8 §:ssä säädetty laillisuusperiaate. Tämä tarkoittaa sitä, että rangaistavan käyttäytymisen on selvästi ilmettävä rangaistussäännöksestä. Huomioon on otettava
myös se, että 6 ponsikappaleen a kohta sekä lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 ja 2 kohta edellyttävät
puuttumista rikosoikeuden keinoin matkustamiseen, joka tapahtuu jo ennen matkustamisen tarkoituksena olevien terrorismirikosten tekemistä eli siis ennen näiden rikosten täytäntöönpanotoimiin ryhtymistä.
On ajateltavissa, että matkustaminen tietyn rikoslain 34 a luvun mukaisen terrorismirikoksen tekemistä varten ilmentäisi yritystä tehdä sellainen rikos. Epävarmaa edellä todetunkin perusteella
kuitenkin on, ylittyisikö yrityskynnys ainakaan kaikissa tapauksissa pelkällä matkustamisella.
Kysymys ei ole ainakaan vielä myöhemmän terrorismirikoksen täytäntöönpanotoimien käynnistämisestä. Matkustaminen on pikemminkin nähtävissä valmistelutyyppiseksi toimeksi suhteessa
myöhemmin tehtävään terrorismirikokseen. Rikoksen valmisteluksi voidaan katsoa toiminta,
jolla luodaan edellytyksiä rikoksen myöhemmälle toteuttamiselle (HE 44/2002 vp, s. 132). Lisäksi on otettava huomioon, että esimerkiksi terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen
valmistelu, koulutuksen antaminen terrorismirikoksen tekemistä varten ja kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten ovat vain rajoitetusti rangaistavia yritysvaiheessa. Kysymyksessä olevien rikosten yritystä ei ole myöskään aihetta säätää yleisesti rangaistavaksi pelkästään
sen takia, että jokin yrityksen mahdollinen ilmenemismuoto tulisi rangaistavaksi, koska samalla
rikoksen muutkin yritykset tulisivat rangaistaviksi ja rangaistavuuden ala laajenisi ennakoimattomalla tavalla. Myös näistä syistä matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten on syytä
kriminalisoida uudessa itsenäisessä rikostunnusmerkistössä. Kysymyksessä on nimenomaan terrorismirikos, joten sitä koskevat säännökset on aihetta sijoittaa rikoslain 34 a lukuun.
Uuden kriminalisoinnin sisältö ja toissijaisuus sekä rikoksen yritys
Päätöslauselman 6 ponsikappaleen a kohdasta, lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kohdasta tai pöytäkirjan selitysmuistiosta ei ole saatavissa selvää vastausta kysymykseen, milloin matkustamisrikos
täyttyy. Kohtien mukaan kriminalisoinnin tulee koskea matkustamista valtioon. Kaksi vaihtoehtoa on olemassa: rikos täyttyy jo matkaa aloitettaessa tai sitten vasta saavuttaessa maahan, jossa
terrorismirikos on tarkoitus tehdä. Jos näistä valitaan ensimmäinen, matkustamisesta olisi rangaistava täyttyneenä rikoksena riippumatta siitä, saapuuko matkustamaan lähtenyt koskaan kyseiseen maahan. Lähtökohtaisesti tällaista lopputulosta ei ole pidettävä perusteltuna. Lisäksi
kohtien sanamuoto tukee pikemminkin tulkintaa jonka mukaan matkustajan on tultava perille
valtioon.
Asian arvioinnissa on otettava huomioon se, että 6 ponsikappaleen a kohdan ja lisäpöytäkirjan 4
artiklan 3 kohdan mukaisesti myös matkustamisrikoksen yritys on kriminalisoitava. Lisäpöytäkirjan selitysmuistion kohdan 53 mukaan yrityksen kriminalisointi tapahtuu sopimuspuolen kan-
23(40)
sallisen lain mukaisesti ja yrityksen ulottuvuus vaihtelee sopimuspuolesta toiseen. Tästä on johdettavissa, että rajanveto täyttyneen rikoksen ja yrityksen välillä on kansallisessa harkinnassa.
Rikoslain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan teko on edennyt rikoksen yritykseksi, kun tekijä on
aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä. Säännöksen tarkoittamana tekemisen aloittamisena on usein nähty ryhtyminen konkreettisiin täytäntöönpanotoimiin (esimerkiksi HE 44/2002 vp, s. 136). Säännöksen mukaan rikoksen yritys on kysymyksessä silloinkin, kun vaaraa rikoksen täyttymisestä ei aiheudu, jos vaaran syntymättä jääminen
on johtunut vain satunnaisista syistä.
Kansallinen harkinnanvara ja yritystä koskeva sääntely huomioon ottaen perustellumpana voidaan pitää näkemystä, jonka mukaan matkustamisrikos täyttyy vasta matkustajan saapuessa
maahan, jossa terrorismirikos on tarkoitus tehdä. Matkan aikana kysymys on vielä yritysvaiheessa olevasta teosta. Jos matka keskeytyy rikoksentekijästä riippumattomista satunnaisista
syistä (esimerkiksi matkustaja otetaan kiinni valtioiden viranomaisten yhteistoiminnan perusteella ennen määränpäähän saapumista), tekijää kuitenkin voitaisiin rangaista yrityksestä rikoslain 5 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla.
Lukuun ottamatta tiettyihin tekijäryhmiin (esimerkiksi virkamiehet ja sotilaat) liittyviä rikoksia
rangaistussäännöksiin ei ole tapana kirjoittaa tekijöitä ja tekopaikkaa koskevia rajauksia. Rangaistussäännösten soveltamisen henkilöllinen ja alueellinen ulottuvuus määräytyvät tavallisesti
rikoslain 1 luvun säännösten perusteella. Nyt kysymyksessä olevan poikkeuksellisen matkustamiskriminalisoinnin kohdalla on aihetta poiketa tästä lähtökohdasta soveltamisalaltaan selvän
rangaistussäännöksen aikaansaamiseksi.
Rikoslain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen
lakia. Luvun 10 §:n 1 momentin mukaan rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä rikollinen
teko suoritettiin, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni. Pykälän 2
momentin mukaan, jos rikos jäi yritykseksi, rikos katsotaan tehdyksi sielläkin, missä rikoksen
täyttyessä sen tunnusmerkistön mukainen seuraus joko todennäköisesti tai tekijän käsityksen
mukaan olisi ilmennyt. Rikoslain 1 luvun 6 §:n 1 momentin ja 3 momentin mukaan Suomen
kansalaisen ja Suomessa pysyvästi asuvan henkilön Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen
sovelletaan Suomen lakia. Jos rikos on tehty millekään valtiolle kuulumattomalla alueella, rangaistavuuden edellytyksenä kuitenkin on, että teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli
kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Kuten aikaisemmin jo todettiin, rikoslain 1 luvun 7 §:n 3
momentissa säädetystä terrorismirikosten kansainvälisestä luonteesta seuraa, että Suomen kansalaisen ja täällä pysyvästi asuvan Suomen ulkopuolella tekemästä terrorismirikoksesta rankaiseminen ei edellytä kaksoisrangaistavuutta eli sitä, että teko on rangaistava myös tekopaikan
lain mukaan. Lisäpöytäkirjan yhteydessä yleissopimuksen 8 artiklan perusteella sovellettavaksi
tulevat yleissopimuksen 14 artiklan 1 kappaleen a ja c kohta edellyttävät, että sopimusvaltion
lainkäyttövaltaan on kuuluttava sen alueella tehdyt ja sen kansalaisten tekemät rikokset.
Kriminalisointivelvoitteiden ja rikoslain 1 luvun säännösten perusteella on tehtävissä sellainen
johtopäätös, että Suomen kansalaisen tekemää tekoa ei olisi erikseen tarvetta mainita uudessa
rangaistussäännöksessä. Tässä yhteydessä voidaan sivuttaa edellä todettu vaatimus yli kuuden
kuukauden enimmäisrangaistuksesta tietyissä erittäin harvinaisissa tilanteissa. Suomen alueelta
matkustavan osalta tilanne on toinen varsinkin silloin, jos rikoksen katsotaan täyttyvän vasta
matkustajan saapuessa maahan, jossa matkan tarkoituksena oleva terrorismirikos on tarkoitus
tehdä. Yrityksen rangaistavuuteen ilmeisesti riittää matkan aloittaminen Suomen alueelta, joten
siltä osin ongelmaa ei ole. Koska uudessa rangaistussäännöksessä on kuitenkin täyttyneiden ri-
24(40)
kosten tapauksia varten joka tapauksessa mainittava Suomen alueelta matkustava, siinä joudutaan laillisuusperiaatteeseen liittyvistä, rikostunnusmerkistön tarkkarajaisuutta ja selkeyttä koskevista syistä erikseen mainitsemaan Suomen kansalainen, vaikka tällainen lainsäädäntöratkaisu
rikoslain 1 luvun säännösten vuoksi poikkeaa tavanomaisesta.
Rikoslain 1 luvun 6 §:n 3 momentin mukaan Suomen rikosoikeuden alueellisen soveltamisalan
osalta Suomen kansalaiseen rinnastetaan eräät henkilöt, muiden ohessa rikoksen tekohetkellä
Suomessa pysyvästi asuvat. Näiden henkilöiden ulkomailla tekemät rikokset kuuluvat lähtökohtaisesti Suomen tuomioistuinten lainkäyttövaltaan. Päätöslauselman 6 ponsikappaleen a kohta ja
lisäpöytäkirjan 4 artikla eivät velvoita kriminalisoimaan esimerkiksi Suomessa pysyvästi asuvan
henkilön matkustamista terrorismirikoksen tekemistä varten riippumatta siitä, minkä valtion alueelta hänen matkansa alkaa. Tekijäpiirin suhteen näin laajalle menevä kriminalisointi on siis jäsenvaltioiden ja sopimusvaltioiden vapaassa harkinnassa. Useat seikat puhuvat sen puolesta, että
näin pitkälle ei tässä yhteydessä ole aihetta mennä. Kysymyksessä on muutenkin poikkeuksellinen, valmistelevia rikoksia edeltävä teko. Riittävänä voidaan pitää sitä, että Suomessa pysyvästi
asuvien henkiöiden matkustaminen Suomen alueelta tulee rangaistussäännöksellä katetuksi. Tällaista ratkaisua voidaan pitää perusteltuna valtioiden välisten toimivaltaristiriitojen välttämiseen
liittyvistä syistä ja lähtien siitä rikoslainsäädännön käytölle asetetusta (esimerkiksi LaVL 9/2004
vp ja LaVM 15/2005 vp) edellytyksestä, että säädettävän kriminalisoinnin tulee olla ennaltaehkäisevä. Erityisesti mahdollisuudet estää rangaistavaksi säädetty teko heikkenevät tilanteissa,
joissa matkustamisteko alkaa toisen valtion alueelta. Näiden näkökohtien vuoksi kriminalisointia ei ole aihetta ulottaa Suomessa pysyvästi asuvien ulkomailla aloittamiin matkoihin.
Edellä todetun mukaisesti päätöslauselman ja lisäpöytäkirjan kriminalisointivelvoitteet jättävät
jossakin määrin avoimeksi ne terrorismirikokset, joiden tekemiseksi matkustamisen tulee tapahtua. Tämä koskee tekotapoja ”planning”, ”preparation”, ”contribution” ja ”participation”. Tästä
seuraa, että rikosten piirin rajaaminen on Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltioiden ja lisäpöytäkirjaan liittyvien sopimusvaltioiden harkinnassa. Selvää on, että matkan tarkoitukseen tulee kuulua, paitsi rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä tarkoitettujen terroristisessa tarkoituksessa tehtyjen rikosten tekemisen, myös 4 a ja 4 b §:ssä tarkoitettujen koulutuksen antamisen ja kouluttautumisen.
Mitä tulee tulkinnanvaraisiin tekotapoihin, päätöslauselman sanamuodon ja siinä mainittuja tekotapoja ”planning” ja ”preparation” koskevan lisäpöytäkirjan selitysmuistion kohdan 52 lausuman johdosta perusteltua on ottaa mukaan tilanteet, joissa matkustamisen tarkoituksena on rikoslain 34 a luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla valmistella terroristisessa tarkoituksessa tehtävää
rikosta, pykälän 2 kohdasta ilmenevä suunnitteleminen mukaan lukien.
Edellä todetun mukaisesti lisäpöytäkirjan selitysmuistiosta ei ole pääteltävissä, että pöytäkirjan
4 artiklan 1 kohdan mukainen myötävaikuttaminen (”contribution”) koskisi rikoslain 34 a luvun
3 §:ssä tarkoitettua terroristiryhmän johtamista, 4 §:ssä tarkoitettua terroristiryhmän toiminnan
edistämistä tai 4 c §:ssä tarkoitettua värväystä terrorismirikoksen tekemiseen. Myöskään päätöslauselman 6 ponsikappaleen a kohdan sanamuodosta ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että
nämä rikokset kuuluisivat matkustamisrikoksen tarkoituksena olevien rikosten piiriin. Näiden
rikosten mukaan ottaminen on siis kansallisessa harkinnassa. Sama johtopäätös koskee rikoslain
34 a luvun 5 ja 5 a §:ssä rangaistaviksi säädettyjä terrorismin rahoittamisrikoksia. Kuten luvun
säännöksistä ilmenee, terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen ja terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelun lisäksi on kriminalisoitu tekoja, jotka edistävät juuri näiden
rikosten tekemistä. On myös ajateltavissa, että matkustamisrikoksen poikkeuksellinen luonne
osittain valmistelutyyppisiä rikoksia edeltävänä rikoksena puoltaisi kriminalisonnin rajaamista
25(40)
niin suppeaksi kuin mahdollista. Näistä lähtökohdasta mahdollista olisi rajata uusi tunnusmerkistö koskemaan tarkoitusta tehdä rikoslain 34 a luvun 1, 2, 4 a tai 4 b §:ssä tarkoitettu rikos.
Toisaalta on löydettävissä syitä, joiden perusteella matkustamisrikosten tarkoituksena olevien
rikosten piiri voisi olla laajempikin kuin vain rikoslain 34 a luvun 1, 2, 4 a ja 4 b §:ssä rangaistaviksi säädetyt rikokset kattava. Rikoslain 34 a luvun 3, 4, 4 c ja 5 §:n säännöksistä ilmenee, että myös ne ovat valmisteluluonteisia, 1 §:ssä tarkoitetun rikoksen tekemistä edistäviä rikoksia.
Sama koskee rikoslain 34 a luvun 5 a §:ssä rangaistavaksi säädettyä terroristiryhmän rahoittamista, vaikka sen osalta 1 §:ään liittyvä kytkentä löytyy terroristiryhmän määritelmää koskevasta 6 §:n 2 momentista. Rikoslain 34 a luvun 3, 4, 4 c, 5 ja 5 a §:ssä rangaistaviksi säädetyt rikokset ovat myös sellaisia, että niiden tekemistä varten on mahdollista matkustaa ulkomaille. Tämä
koskee myös rahoittamisrikoksia, joita voidaan tehdä paitsi varoja antamalla myös niitä esimerkiksi ulkomailla keräämällä. Ei voida myöskään ainakaan yleisesti katsoa, että rikoslain 34 a
luvun 3, 4, 4 c, 5 ja 5 a §:ssä rangaistaviksi säädetyt teot olisivat vähemmän merkityksellisiä
kuin 2, 4 a ja 4 b §:ssä rangaistaviksi säädetyt teot suhteessa siihen, millä tavoin ne edistävät 1
§:ssä tarkoitettujen rikosten tekemistä. Näin voidaan yleisluonteisesti todeta, vaikka konkreettisissa tilanteissa voi olla teko- tai tapauskohtaisia eroja. On myös huomattava, että 3, 4, 4 c, 5 ja
5 a §:ssä rangaistavaksi säädetyistä terrorismirikoksista useimmat ovat rangaistusasteikkojensa
perusteella yleisesti arvioituina vakavampia rikoksia kuin 2, 4 a ja 4 b §:ssä rangaistaviksi säädetyt terrorismirikokset.
Todettujen seikkojen vastakkain punninnan perusteella terrorismirikoksen tekemistä varten tapahtuvan matkustamisen tarkoituksena tulisi olla jonkin muun rikoslain 34 a luvussa rangaistavaksi säädetyn terrorismirikoksen tekeminen, koska laajemman kriminalisoinnin puolesta puhuvat seikat ovat painavampia kuin suppeamman puolesta puhuvat. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että uutta rikosta koskeva pykälä on luontevaa sijoittaa rikoslain 34 a lukuun muita terrorismirikoksia koskevien säännösten jälkeen uuteen 5 b §:ään.
Konkurrenssijärjestelmän perusteisiin kuuluu se, että henkilöä ei täytetyn rikoksen lisäksi tuomita erikseen saman rikoksen tekemistä edistävästä aikaisemmasta rangaistavaksi säädetystä teosta eli yrityksestä, valmistelusta tai valmisteluluonteisesta rikoksesta. Myös rikoslain 34 a luvun rangaistussäännökset yleisesti ilmentävät näkemystä, jonka mukaan tekijää ei erikseen rangaista, jos rikoksen tekemisellä edistettävä toinen rikos, tavallisimmin 1 tai 2 §:n mukainen rikos, tehdään. Tästä näkemyksestä ei ole syytä luopua myöskään valmisteluluonteisen matkustamisrikoksen kohdalla. Sama koskee tilanteita, joissa matkustamisen tarkoituksena olevan rikoksen yritys on rangaistava ja tekijän toiminta on jo edennyt yritysvaiheeseen. Ei ole pääteltävissä, että päätöslauselma tai lisäpöytäkirja estäisi tällaisen rangaistavuuden rajauksen ottamisen
käyttöön. Edellä käsitelty lisäpöytäkirjan selitysmuistion kohta 51 pikemminkin tukee sitä, että
tällainen kansallinen lainsäädäntöratkaisu on mahdollinen.
Vaikka matkustamisrikos sisältyisikin matkustamisen tarkoituksena olevaan ja sittemmin tehdyksi tulleeseen rikokseen, se ei poistaisi matkustamisrikoksen merkitystä itsenäisenä rikoksena.
Vaikka matkustamisen tarkoituksena oleva rikos jäisi syystä tai toisesta tekemättä, matkustamistarkoituksen tultua näytetyksi tekijä voitaisiin kuitenkin kohdemaahan saapumisen perusteella
tuomita täytetystä matkustamisrikoksesta. Uuden rikoksen merkitystä arvioitaessa on otettava
huomioon myös se, että sen yritys olisi rangaistava. Täytetystä rikoksesta tai yrityksestä rankaiseminen Suomessa sinällään edellyttäisi, että tekijä palaa Suomeen tai saadaan luovutettua tänne. Yrityksen rangaistavuudesta kuitenkin seuraisi, että rikostunnusmerkistön mukainen matkustamisteko voisi tulla estettäväksi ja myös esitutkinnassa selvitettäväksi jo varsin varhaisessa
vaiheessa ja ennen maasta poistumista. Erityistä merkitystä tällä on tilanteessa, jossa matkusta-
26(40)
jan tarkoituksena on tehdä rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä tarkoitettu terroristisessa tarkoituksessa
tehty rikos.
Päätöslauselman 6 ponsikappaleen a kohdan ja lisäpöytäkirjan 4 artiklan 3 kohdan perusteella
myös terrorismirikoksen tekemistä varten tapahtuvan matkustamisen yritys on kriminalisoitava.
Yritys on näin ollen säädettävä rangaistavaksi, vaikka tällainen lainsäädäntöratkaisu selvästi
poikkeaa Suomessa vakiintuneesta näkemyksestä koskien sitä, milloin yrityksen kriminalisoiminen on perusteltua. Suomessa ei tavanomaisesti säädetä rangaistavaksi valmistelurikosten ja
valmistelutyyppisten rikosten yritystä. Matkustamisrikoksen osalta kysymys on lisäksi siitä, että
rikos lukuun ottamatta niitä tilanteita, joissa matkustamisen tarkoituksena on tehdä terroristisessa tarkoituksessa tehty rikos, tapahtuisi tarkoituksessa vasta tehdä mainitun rikoksen valmistelu
tai sen tekemistä muuten edistävä valmistelutyyppinen rikos.
Rangaistusasteikko
Päätöslauselman 6 ponsikappaleen perusteella matkustamisrikoksen rangaistavuuden täytyy
asianmukaisesti (”duly”) heijastaa rikoksen vakavuutta. Lisäpöytäkirjassa ei ole rangaistustasoa
koskevia määräyksiä. Myöskään pöytäkirjan selitysmuistio ei käsittele tätä kysymystä. Kysymyksessä olevat velvoitteet antavat siis merkittävän kansallisen harkinnanvaran uuden rikoksen
rangaistusasteikon suhteen.
Kun arvioidaan sitä, millainen rangaistusasteikko matkustamisrikoksella tulisi olla, tässäkin tapauksessa asteikko on mitoitettava rikoksen erilaisten ajateltavissa olevien ilmenemismuotojen
osoittaman teon paheksuttavuuden, vahingollisuuden ja vaarallisuuden sekä tekotyypin ilmentämän tekijän syyllisyyden perusteella. Rangaistusasteikko tulee myös suhteuttaa muiden rikosten asteikkoihin, jolloin merkityksellisiä ovat erityisesti rikoslain 34 a luvun rangaistaviksi säädettyjen tekojen asteikot. Erityisesti on otettava huomioon se, että matkustamisrikos voisi olla
paitsi terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen valmistelutoimi, myös sitä edeltävän valmistelurikoksen (rikoslain 34 a luvun 2 §) taikka valmistelutyyppisen tai muuten terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekemistä edistävän rikoksen (rikoslain 34 a luvun 3─5 a §) valmistelutoimi. Rikoksen etäisyys varsinaiseksi terrori-iskuksi luonnehdittavaan terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn rikokseen siis vaihtelee, mikä puoltaa asteikon tiettyä leveyttä. Toisaalta joka
tapauksessa huomioon on otettava kysymyksessä olevan rikoksen suomalaisittain poikkeuksellinen luonne valmistelutyyppisiä rikoksia edeltävänä rikoksena. Mahdollisuus käyttää rikoksen
selvittämisessä tarpeellisia pakkokeinolain (806/2011) mukaisia pakkokeinoja taikka rikoksen
estämisessä tai paljastamisessa tarpeellisia poliisilain (872/2011) mukaisia salaisia tiedonhankintakeinoja ei ole rikoksen enimmäisrangaistuksen määrittämisessä merkityksellinen peruste.
Tarvittaessa painavilla perusteilla voidaan jonkin rikoksen kohdalla poiketa salaisten tiedonhankintakeinojen käyttöä mahdollistavasti pakkokeinolaissa tai poliisilaissa säädetyistä rikoksen
enimmäisrangaistusta koskevista vaatimuksista.
Lähtökohdaksi voidaan ottaa, että matkustamisrikoksen enimmäisrangaistuksen tulee alittaa niiden rikosten enimmäisrangaistus, joiden tekeminen voi olla matkustamisen tarkoituksena. Rikoslain 34 a luvussa säädetyistä enimmäisrangaistuksista lievimmät ovat kolmen vuoden mittaisia. Koska edellä todetun mukaisesti matkustamisrikoksen ei tule enää tulla kysymykseen, jos
matkustamisen tarkoituksena oleva rikos on edennyt yritysvaiheeseen, huomioon on otettava
27(40)
myös yrityksen vaikutus rangaistusasteikkoon. Rikoslain 6 luvun 8 §:n nojalla yrityksestä voidaan enintään kolme neljännestä rikoksesta säädetyn vankeusrangaistuksen enimmäismäärästä.
Enimmäisrangaistuksen ollessa kolme vuotta vankeutta voidaan yrityksestä tuomita siis enintään
kahden vuoden kolmen kuukauden mittainen vankeusrangaistus. Matkustamisrikoksesta säädettävän enimmäisrangaistuksen tulisi olla sitä alempi. Toisaalta rangaistusasteikon olisi oltava riittävän laaja, koska matkustamisen tarkoituksena saattaa olla suoraan terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen eli siis varsinaisen ”terrori-iskun” tekeminen ja koska muut matkustamisrikoksen tarkoituksena olevat terrorismirikokset saattavat merkittävästi poiketa vahingollisuudeltaan ja vaarallisuudeltaan toisistaan koskien ennen kaikkea sitä, miten ne edistävät terroristisessa
tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekemistä. Näiden näkökohtien perusteella ehdotetaan, että terrorismirikoksen tekemistä varten tapahtuvan matkustamisen enimmäisrangaistukseksi säädetään
kaksi vuotta vankeutta.
Myös rikoksen vähimmäisrangaistuksen osalta on otettava huomioon se, että matkustamisrikos
voisi olla varsin etäisessä suhteessa rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä tarkoitettuun rikokseen. Lisäksi
eräistä matkustamisrikoksen tarkoituksena olevista luvun terrorismirikoksista voidaan tuomita
sakkoa. Tämä koskee terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelua (2 §), kouluttautumista terrorismirikoksen tekemistä varten (4 b §) ja terroristiryhmän rahoittamista (5 a §).
Nämä näkökohdat puoltavat sitä, että myös matkustamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten
on voitava tuomita sakkoa. Rangaistusasteikko ulottuisi näin ollen sakosta enintään kahden vuoden vankeusrangaistukseen.
Kahden vuoden enimmäisrangaistus tarkoittaisi myös sitä, että Suomen kansalaisen ja Suomessa
pysyvästi asuvan henkilön tekemän rikoksen kannalta ongelmalliseksi ei muodostuisi suomalaisen tekemää rikosta koskeva rikoslain 1 luvun 6 §. Mainitun pykälän 1 momentin mukaan kansalaisen ja eräiden kansalaisiin rinnastettavien tekemien rikosten rangaistavuuden edellytyksenä
on, jos rikos on tehty millekään valtiolle kuulumattomalla alueella, että teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden vankeusrangaistus. Kuten aikaisemmin on todettu, tällaisten tilanteiden voi olettaa olevan erittäin harvinaisia.
4.6 Matkustamisen rahoittaminen
Päätöslauselman 6 ponsikappaleen b kohta ja lisäpöytäkirjan 5 artikla velvoittavat hieman erilaisia ilmaisuja käyttäen kriminalisoimaan edellisessä jaksossa käsitellyn matkustamisrikoksen rahoittamisen.
Päätöslauselman 6 ponsikappaleen b kohtaan sisältyvä rahoittamisrikoksen kuvaus rahoittamisen kohteena olevaa matkustamisrikosta lukuun ottamatta olennaisilta osin vastaa Yhdistyneiden
Kansakuntien kansainvälisen terrorismin rahoituksen vastaisen yleissopimuksen 2 artiklan 1
kappaleen johdannossa olevaa rahoittamisrikoksen kuvausta. Tämä koskee sitä, että rahoittaminen voi ilmetä varojen tahallisena (tässä yhteydessä ”wilful”) antamisena tai keräämisenä, rahoittaminen voi tapahtua millä tahansa keinoin suoraan tai välillisesti ja että rahoittamiseen tulee
tapahtua tarkoituksessa tai tietoisena siitä, että varat käytetään jonkin erikseen määritellyn terrorismirikoksen tekemiseen (”with the intention that they should be used or in the knowledge that
they are to be used”). Kansainvälisen terrorismin rahoituksen vastaisen yleissopimuksen mu-
28(40)
kaan rahoituksen tulee lisäksi tapahtua laittomasti ja annettujen tai kerättyjen varojen mennä rahoittamistarkoitukseen kokonaan tai osittain.
Suomessa terrorismin rahoittaminen säädettiin rangaistavaksi valmisteltaessa liittymistä kansainväliseen terrorismin rahoituksen vastaiseen yleissopimukseen. Alun perin rikoslain 34 luvun
9 b §:ssä olleet säännökset siirrettiin rikoslain 34 a luvun säätämisen yhteydessä sen 5 §:ään.
Pykälän säätämistausta huomioon ottaen siinä käytetty tekotapojen kuvaaminen (”joka suoraan
tai välillisesti antaa tai kerää varoja rahoittaakseen tai tietoisena siitä, että niillä rahoitetaan”)
vastaa mainitun yleissopimuksen 2 artiklan 1 kappaleen johdannossa olevaa rahoittamisrikoksen
kuvausta ja edellä todettu huomioon ottaen vastaavaa kuvausta myös päätöslauselman 6 ponsikappaleen b kohdassa. Rikoslaissa olevan terrorismin rahoittamista koskevan pykälän säätämisen yhteydessä ei katsottu tarpeelliseksi ottaa pykälään kaikkia niitä teon elementtejä, jotka kappaleen johdannossa mainitaan.
Lisäpöytäkirjan 5 artikla poikkeaa sanamuodoltaan päätöslauselman 6 ponsikappaleen b kohdasta ja kansainvälisen terrorismin rahoituksen vastaisen yleissopimuksen 2 artiklan 1 kappaleesta
siinä, että lisäpöytäkirjan 5 artiklan 1 kohdan mukaan rahoituksella mahdollistetaan matkustaminen terroristisessa tarkoituksessa (”enabling any person to travel abroad for the purpose of
terrorism”). Lisäksi kohdan mukaan tekijän täytyy toimia tietäen, että varat käytetään tähän tarkoitukseen. Kappaleessa ei mainita tämän tietoisuuden vaihtoehtona tekijän tarkoitusta, että varat käytetään kyseiseen matkustamiseen. Kansainvälisessä terrorismin rahoituksen vastaisessa
yleissopimuksessa ja ponsikappaleessa käytettyyn tarkoitusta kuvaavaan sanaan ”intention” kuitenkin viittaa se, että lisäpöytäkirjan 5 artiklan 2 kohdan mukaan teon on oltava tahallinen
(”committed intentionally”). Lisäpöytäkirjan selitysmuistion kohdasta 55 lisäksi ilmenee, että
rahoittamisrikoksen määritelmä lisäpöytäkirjan 5 artiklan 1 kohdassa perustuu päätöslauselman
6 ponsikappaleen a kohtaan ja kansainvälisen terrorismin rahoituksen vastaisen yleissopimuksen
2 artiklan 1 kappaleeseen. Mainitut seikat huomioon ottaen pääteltävissä on, että lisäpöytäkirjan
5 artikla ei velvoita rahoitettavaa matkustamisrikosta lukuun ottamatta täydentämään tai muuttamaan terrorismin rahoittamista koskevaa rikoslain 34 a luvun 5 §:ää. Pelkästään tietoisuutta
koskevan painotuksen takia on jopa tulkittavissa, että lisäpöytäkirjan 5 artiklan asettama kriminalisointivelvoite on suppeampi kuin artiklan esikuvana olleissa kansainvälisissä asiakirjoissa
ja rikoslain pykälässä. Näin ei välttämättä ole, koska tahallisuus, tietoisuus ja tarkoitus liittyvät
toisiinsa ja osittain kuvastavat samoja asioita.
Rikoslain 34 a luvun 5 §:n 2 momentissa on säädetty rangaistavaksi muiden terrorismirikosten
kuin 5 a §:ssä erikseen rangaistavaksi säädetyn terroristiryhmän rahoittamisen rahoittaminen.
Momentin mukaan rangaistaan sitä, joka suoraan tai välillisesti antaa tai kerää varoja rahoittaakseen tai tietoisena siitä, että niillä rahoitetaan 1─4 tai 4 a─4 c §:ssä tarkoitettua rikosta. Rikoslain 34 a luvun 5 §:n 2 momentti muutettiin mainitun sisältöiseksi vuoden 2015 alussa voimaan
tulleella rikoslain 34 a luvun muuttamisesta annetulla lailla 1068/2014. Alkujaan momentti koski vain luvun 1 §:ssä tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen rahoittamista.
Rikoslain 34 a luvun 5 §:n 2 momentin muuttamisen taustaa on selostettu lain esitöissä (HE
18/2014 vp, s. 18 ja 19). Aikaisemman lain aikaan epäselvää oli se, miten on rikosoikeudellisesti
arvioitava muiden terrorismirikosten kuin 1 §:ssä tarkoitetun rikoksen rahoittaminen. Rikoslain
34 luvun 9 b §:n ja sitä seuranneen 34 a luvun 5 §:n säätämisen taustalla olevan kansainvälisen
terrorismin rahoituksen vastaisen yleissopimuksen valmistelun aikaan ei ollut vielä olemassa
muita terrorismirikoksia koskevia kriminalisointivelvoitteita, mitä ilmentää rikoslain 34 a luvun
5 §:n 1 momentti tiettyjen rikosten rahoittamisen kriminalisoimisesta pelkästään niiden rikosnimikkeiden perusteella. Momentin soveltamisalan laajentaminen tällä tavalla korosti entisestään
29(40)
sitä, että rahoituskriminalisointi koskee tapauksia, jossa ei ole vielä luotavissa yhteyttä tiettyyn
terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn, rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä tarkoitettuun rikokseen. Tätä
on myös FATF korostanut terrorismin rahoitusta koskevassa suosituksessaan. Kun puhutaan terrorismin rahoittamisesta, luontevaa on tarkastella rahoittamista nimenomaan muiden terrorismirikosten tekemisen rahoittamisesta. Rahoittamisella joka tapauksessa vähintäänkin välillisesti
edistetään terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekemistä. Nämä arviointiperusteet ovat
merkityksellisiä myös tässä yhteydessä.
Rikoslain 34 a luvun 5 §:n 2 momentin mukaisen rahoittamisrikoksen rangaistavuus ei edellytä
sitä, että rahoitettava terrorismirikos tehdään tai että varat tosiasiallisesti käytetään sellaisen rikoksen tekemiseen. Kuten lain esitöissä on todettu teon subjektiivisen tunnusmerkin yhteydessä,
rahoitettavan terrorismirikoksen ei tarvitse olla yksilöity esimerkiksi tekoajan tai -paikan suhteen (HE 18/2014 vp, s. 29). Näiltäkin osin rikoslain 34 a luvun 5 §:n 2 momentti täyttää yleissopimuksen 8 artiklasta johdettavan vaatimuksen, jonka mukaan teon katsominen rahoittamisrikokseksi ei saa edellyttää, että terrorismirikos (tässä yhteydessä terroristisessa tarkoituksessa
tehty rikos) tosiasiallisesti tehdään.
Edellä todetun mukaisesti terrorismirikoksen tekemistä varten tapahtuvan matkustamisen rangaistusasteikon ehdotetaan ulottuvan sakosta aina kahden vuoden vankeusrangaistukseen asti.
Rikoslain 34 a luvun 5 §:n mukaan terrorismin rahoittamisesta on tuomittava vähintään neljän
kuukauden ja enintään kahdeksan vuoden mittainen vankeusrangaistus. Rahoittamisrikoksesta
voitaisiin siis periaatteessa tuomita jopa merkittävästi ankarampi rangaistus kuin rahoitettavasta
matkustusrikoksesta.
Rangaistusasteikkojen mainitunlainen piirre liittyy jo nykyiseen rikoslain 34 a luvun 5 §:n 2
momenttiin. Momentin mukaan rangaistavaa on esimerkiksi eräiden sellaisten terrorismirikosten
rahoittaminen, joista voidaan tuomita sakkoa tai enintään kolme vuotta vankeutta. Tämä on
myös tiedostettu luvun säännöksiin liittyvissä aikaisemmissa lainvalmisteluhankkeissa. Terrorismin rahoittamista koskevien säännösten perustelujen (HE 43/2002 vp, s. 29 ja HE 188/2002
vp, s. 57) mukaan rahoittamisrikoksen rangaistus on suhteutettava siihen, kuinka vakavaa terrorismirikosta rahoitetaan. Rangaistusta rahoittamisrikoksesta mitattaessa on otettava huomioon
rahoitettavan teon rangaistusuhka sekä se, että rangaistus terrorismin rahoittamisesta on oikeassa
suhteessa mahdollisesta pääteosta ja etenkin avunannosta siihen tuomittavaan rangaistukseen.
Perusteluissa todetaan myös, että lievien tekomuotojen osalta voidaan soveltaa rikoslaissa säädettyjä mahdollisuuksia tuomita asteikko alittaen tai jättää rangaistukseen tuomitsematta.
Kysymystä rahoittamisrikoksen ja rahoitettavan rikoksen rangaistusasteikkojen ja rangaistusarvojen suhteesta käsiteltiin perusteellisesti siinä yhteydessä, kun rikoslain 34 a luvun 5 §:n 2
momentti laajennettiin kattamaan kaikkien terrorismirikosten rahoittaminen (HE 18/2014 vp, s.
30 ja 31). Tuossa yhteydessä todettu koskee myös nyt rikoslain 34 a lukuun lisättäväksi ehdotettavaa matkustamista terrorismirikoksen tekemistä varten. Perusteluissa todetaan ensinnäkin, että
rahoitettavasta rikoksesta säädetty enimmäisrangaistus muodostaa yleensä rikoksen rahoittamisesta tuomittavan rangaistuksen ylärajan. Mitä tulee rangaistuksen mittaamiseen ja valittavaan
rangaistukseen, perusteluissa myös tuodaan esiin rikoslain 6 luvun säännöksiin perustuvat mahdollisuus tuomita rangaistusasteikon minimin alittava vankeusrangaistus, mahdollisuus tuomita
sakkoa silloinkin kun se ei ole rangaistusasteikon mukaan mahdollista ja mahdollisuus jättää
rangaistus tuomitsematta. Rahoittamisteon rangaistusarvo ja systemaattiset syyt saattavat edellyttää tällaista lopputulosta. Rangaistuksen tuomitsematta jättämisen osalta todetaan se, että terrorismin rahoittamisen tunnusmerkistö ei edellytä annettavilta tai kerättäviltä varoilta mitään
vähimmäismäärää. Esimerkiksi matkakulujen kohdalla varojen määrä voi olla hyvinkin vähäi-
30(40)
seksi luonnehdittava. Joka tapauksessa rangaistusasteikkojen lähtökohtaisesta epäsuhdasta ei
tässäkään tapauksessa aiheudu estettä rahoittamiskriminalisoinnin laajentamiselle.
Päätöslauselman 6 ponsikappaleen b kohdan ja lisäpöytäkirjan 5 artiklan kriminalisointivelvoitteet ehdotetaan toteutettavaksi niin, että matkustamista terrorismirikoksen tekemistä varten koskeva rikoslain 34 a luvun uusi 5 b § ehdotetaan lisättäväksi niiden pykälien joukkoon, joihin viitataan 5 §:n 2 momentissa.
4.7 Matkustamisen edistäminen
Päätöslauselman 6 ponsikappaleen c kohdan ja lisäpöytäkirjan 6 artiklan mukaan on kriminalisoitava terrorismirikoksen tekemistä varten tapahtuman matkustamisen tahallinen järjestäminen tai muu edistäminen. Ponsikappaleen kohdassa mainitaan erikseen värvääminen. Lisäpöytäkirjan 6 artiklan 1 kohdan mukaan merkityksellistä on järjestäminen tai edistäminen, joka
avustaa (”assists”) henkilöä matkustamisessa. Kohdan mukaiseen rikoksen määritelmään kuuluu
se, että tekijä tietää avustamisen tapahtuvan terroristisessa tarkoituksessa.
Lisäpöytäkirjan selitysmuistio on varsin lyhytsanainen myös 6 artiklan kohdalla. Muistion kohdasta 60 ilmenee, että ”järjestämisellä” (”organisation”) tarkoitetaan tässä yhteydessä matkustamiseen liittyviä käytännön järjestelyjä, joista esimerkkinä mainitaan lippujen ostaminen ja
kulkureittien suunnitteleminen. Esimerkkinä ”edistämisestä” (”facilitation”) mainitaan avustaminen laittomassa rajanylityksessä.
Rikoslain 5 luvun 6 §:n mukaan avunannosta rangaistaan sitä, joka ennen rikosta tai sen aikana
neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan
yrityksen tekemisestä. Avunantovastuu edellyttää säännöksen mukaan siis sitä, että pääteko eli
tässä tapauksessa matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten on vähintäänkin edennyt
rangaistavan yrityksen asteelle. Rikoslain 5 luvun 6 §:n nojalla jo sen sanamuodon (”tai muilla
tavoin”) mukaan rangaistavaksi voivat tulla moninaiset rikoksen tekemistä edistävät toimet.
Yleissopimuksen 8 artikla ja lisäpöytäkirjan 9 artikla tarkoittavat sitä, että lisäpöytäkirjan mukaisten uusien rikosten, esimerkiksi juuri nyt käsiteltävän 6 artiklan mukaisen rikoksen rangaistavuuden osalta ei saa edellyttää sitä, että terrorismirikos tosiasiallisesti tehdään. Aikaisemmin
todetun mukaisesti terrorismirikos on tässä yhteydessä yleissopimuksen 1 artiklan 1 kappaleessa
viitatun sopimuksia koskevan liitteen perusteella ymmärrettävä rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä tarkoitetuksi terroristisessa tarkoituksessa tehdyksi rikokseksi.
Todetusta seuraa, että lisäpöytäkirjan velvoitteiden kansallisessa täytäntöönpanossa 6 artiklan
mukaisen rikoksen edellytykseksi voidaan asettaa, että matkustamisrikos tai sen rangaistava yritys tehdään. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että artiklan kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä ei tarvitse säätää erillistä tunnusmerkistöä, vaan riittävää on, että artiklassa tarkoitettu matkustamisen avustaminen on rangaistavaa rikoslain 5 luvun 6 §:n mukaisena avunantona.
Tämä on myös kriminaalipoliittisesti tarkoituksenmukainen tulkinta, jotta rangaistavan käyttäytymisen ala saadaan mielekkäästi rajattua. Jo matkustamisrikos itsessään edustaa pitkälle menevää kriminalisointia, kun sen kohdalla olisi useimmiten kysymys siitä, että edistetään tai jopa
31(40)
vain yritetään edistää terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekemisen edistämistä tarkoittavan rikoksen tekemistä. Jos vielä tällaisen matkustamisrikoksen edistämisenkin tulisi olla
rangaistavaa riippumatta siitä, tehdäänkö matkustamisrikos tai sen rangaistava yritys, oltaisiin jo
todella pitkälle menevässä kriminalisoinnissa.
4.8 Salaiset pakkokeinot ja salaiset tiedonhankintakeinot
Uuden matkustamisrikoksen rangaistusasteikko tarkoittaisi sitä, että matkustamisrikoksen ja
pakkokeinolain 11 luvun 1 §:n nojalla myös sen yrityksen yhteydessä voitaisiin pakkokeinolain
mukaisista pakkokeinoista käyttää kyseisen rikoksen selvittämisessä, laissa säädetyt keinokohtaiset käyttöedellytykset kuitenkin lisäksi huomioon ottaen, pidättämistä, vangitsemista ja matkustuskieltoa. Sama koskisi myös esimerkiksi takavarikoimista ja asiakirjan jäljentämistä sekä
kotietsintää. Pakkokeinolain 10 luvussa säännellyistä salaisista pakkokeinoista kysymykseen
pelkän rangaistusasteikon perusteella tulisivat suunnitelmallinen tarkkailu, muun kuin kotirauhan suojaaman paikan tekninen katselu ja tekninen seuranta. Viimeksi mainitut keinot olisivat käytettävissä myös salaisia tiedonhankintakeinoja koskevan poliisilain 5 luvun säännösten
nojalla matkustamisrikoksen estämisessä. Luvun 3 §:n perusteella mitään luvun salaisista tiedonhankintakeinoista ei saisi käyttää kyseisen rikoksen paljastamiseksi.
Nykyinen lainsäädäntötilanne on sellainen, että rikoslain 34 a luvussa rangaistaviksi säädetyt rikokset lievimpiä terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä rikoksia lukuun ottamatta joko enimmäisrangaistuksensa tai laissa mainitun rikosnimikkeensä perusteella lähtökohtaisesti kuuluvat kaikkien pakkokeinolain 10 luvun salaisten pakkokeinojen ja poliisilain 5 luvun salaisten tiedonhankintakeinojen piiriin. Sinällään enimmäisrangaistus tai rikosnimike ei ole yksinään ratkaiseva,
vaan huomioon on esimerkiksi rikoksen selvittämistilanteessa otettava pakkokeinolain 5 luvun 2
§:ssä säädetyt salaisten pakkokeinojen käytön edellytykset ja keinokohtaisissa säännöksissä säädetyt lisäedellytykset.
On mahdollista laajentaa rangaistusasteikon mahdollistamasta poiketen sitä pakkokeinolain mukaisten salaisten pakkokeinojen ja poliisilain mukaisten salaisten tiedonhankintakeinojen piiriä,
joka olisi käytettävissä ulkomaille terrorismirikoksen tekemistä varten tapahtuvan matkustamisen selvittämisessä ja estämisessä niin, että mainittu rikos lisättäisiin keinokohtaisiin säännöksiin. Sama koskee rikoksen lisäämistä rikoksen paljastamista koskevaan poliisilain 5 luvun 3
§:ään. Kysymykseen tulevia pakkokeinoja ja tiedonhankintakeinoja voisivat olla esimerkiksi telekuuntelu, televalvonta, peitelty tiedonhankinta ja tekninen kuuntelu.
Salaiset pakkokeinot ja poliisilain mukaiset salaiset tiedonhankintakeinot puuttuvat keinosta ja
käyttöyhteydestä riippuen vaihtelevalla tavalla kohteena olevan henkilön perusoikeuksiin. Keinojen käytön kannalta merkityksellisimmät perusoikeudet ovat suojatut perustuslain 10 §:n nojalla. Pykälän 1 momentti koskee esimerkiksi yksityiselämän ja kotirauhan suojaa sekä 2 momentti koskee luottamuksellisen viestinnän suojaa. Pykälän 3 momentin mukaan lailla voidaan
ensinnäkin säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä
kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Perustuslakivaliokunnan käytännössä rikosten
tutkinnan käsitettä on tulkittu siten, että se käsittää myös sellaiset toimenpiteet, joihin ryhdytään
jonkin konkreettisen ja yksilöidyn rikosepäilyn johdosta, vaikka rikos ei olisi edennyt vielä to-
32(40)
teutuneen teon asteelle (PeVL 49/2014 vp, s. 3 sekä siinä yhteydessä viitatut PeVL 19/2008 vp,
s. 3─4 ja PeVL 37/2002 vp, s. 3). Tällaisessa tilanteessa saattaa olla kysymys rikoksen estämisestä. Poliisilain 5 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan rikoksen paljastaminen kohdistuu jo tehtyyn
rikokseen, jonka osalta ei ole vielä esitutkintakynnyksen ylittymiseen riittävää selvitystä.
Uusien terrorismirikosten säätämistä koskevasta perustuslakivaliokunnan lausunnosta PeVL
26/2014 vp, s. 4) on pääteltävissä, että terrorismirikokset ovat lähtökohtaisesti luonteeltaan toisaalta yksilön ja toisaalta yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavia rikoksia, mikä puoltaa salaisten pakkokeinojen ja salaisten tiedonhankintakeinojen käyttämistä terrorismirikosten selvittämisessä, estämisessä ja paljastamisessa. Toisaalta huomioon on otettava valiokunnan mainitussa
yhteydessä esiin nostama rikoksen vakavuuden näkökohta.
Pakkokeinolain mukaisten salaisten pakkokeinojen ja poliisilain mukaisten salaisten tiedonhankintakeinojen käyttöä ohjaa suhteellisuusperiaate. Pakkokeinolain 1 luvun 4 §:n mukaan pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen
huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta
epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaaminen ja muut asiaan
vaikuttavat seikat. Poliisilain 1 luvun 3 §:ssä suhteellisuusperiaate on ilmaistu hieman toisella
tavalla. Mainitun säännöksen mukaan poliisin toimenpiteiden on oltava puolustettavia suhteessa
tehtävän tärkeyteen, vaarallisuuteen ja kiireellisyyteen, tavoiteltavaan päämäärään, toimenpiteen
kohteena olevan henkilön käyttäytymiseen, ikään, terveyteen ja muihin vastaaviin häneen liittyviin seikkoihin sekä muihin tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin.
Suhteellisuusperiaate on otettava huomioon, paitsi pakkokeinolain 1 luvun 4 §:n nojalla tai poliisilain 1 luvun 3 §:n nojalla pakkokeinoa tai poliisin tiedonhankintakeinoa konkreettisessa tilanteessa käytettäessä, myös arvioitaessa tarvetta lainsäädännöllä ylipäänsä mahdollistaa pakkokeinon tai tiedonhankintakeinon käyttö tietyn rikoksen selvittämisessä, estämisessä tai paljastamisessa. Tältä kannalta arvioiden kysymys on erityisesti siitä, että perusoikeuksiin puuttumisen
on oltava järkevässä suhteessa rikoksen vakavuuteen.
Rikoksen vakavuuden arvioinnin kannalta kysymys ei ole pelkästään laissa säädetystä enimmäisrangaistuksesta, joka sekin olisi ulkomaille terrorismirikoksen tekemistä varten matkustamisen osalta aikaisemmin todetun mukaisesti muiden terrorismirikosten enimmäisrangaistusta
alempi. Huomioon on otettava myös se, että rangaistusasteikko käytännössä tarkoittaisi sitä, että
matkustamisrikoksesta tultaisiin pääsääntöisesti tuomitsemaan sakkorangaistuksia. Tällaisen rikoksen kohdalla perusoikeuksiin merkittävästi puuttuvien salaisten pakkokeinojen ja poliisilain
mukaisten salaisten tiedonhankintakeinojen käyttöä ei voida lähtökohtaisesti pitää perusteltuna.
Vaikka terrorismirikokset, joihin tämän arviomuistion mukainen matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten kuuluisi, ovat luonteeltaan yksilön ja yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavia rikoksia, huomioon on otettava myös tämän vaaran taso. Terroristisessa tarkoituksessa
tehdyn rikoksen tekemistä lukuun ottamatta matkustaminen tapahtuisi tarkoituksessa tehdä mainitun rikoksen tekemistä edistävä rikos. Tältä osin matkustamisrikos olisi siis valmistelutyyppistä rikosta edeltävä rikos. Etäinen yhteys varsinaiseen terroriteoksi luonnehdittavaan rikokseen ei
puolla perusoikeuksiin tuntuvasti puuttuvien salaisten pakkokeinojen ja salaisten tiedonhankintakeinojen käyttöalan laajentamista matkustamisrikokseen.
Ei ole myöskään tapana rajata salaisia pakkokeinoja tai salaisia tiedonhankintakeinoja käytettäväksi tietyn rikoksen tiettyä tekotapaa tai tässä tekotarkoitusta (matkustaminen nimenomaan terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekemistä varten) koskevaksi, mikä koskee myös ter-
33(40)
rorismirikoksia. Lisäksi on otettava huomioon se, että rajanveto terroristisessa tarkoituksessa
tehdyn rikoksen ja muun mahdollisen matkustamisen tarkoituksena olevan terrorismirikoksen
välillä saattaisi olla käytettävissä olevien tietojen valossa vaikeaa siinä vaiheessa, kun salaisen
pakkokeinon tai salaisen tiedonhankintakeinon käytöstä yleensä rikoksen selvittämisen tai estämisen alkuvaiheessa päätetään. Tämä voisi johtaa keinon käytön perustamiseen mainittuun rikokseen niissäkin tilanteissa, joissa riittävän vahvoja perusteita tällaisen matkustamistarkoituksen toteamiselle ei vielä ole.
Pakkokeinojen osalta on otettava vielä huomioon se, että niillä voi ylipäänsä vain rajoitetusti olla merkitystä terrorismirikoksen tekemistä varten tapahtuvan matkustamisen selvittämisessä.
Tämä johtuu siitä, että edellä todetun mukaisesti matkustaminen täyttyisi vasta siinä vaiheessa,
kun henkilö on saapunut maahan, jossa terrorismirikos on tarkoitus tehdä. Jos henkilö sitten siellä tekee tällaisen rikoksen, aikaisemmin niin ikään todetun mukaisesti häntä ei erikseen rangaistaisi matkustamisrikoksesta. Tällöin kysymys olisi rikoksesta, jonka selvittämisessä salaisia
pakkokeinoja voidaan laajalti käyttää pakkokeinolain 10 luvun säännösten mukaisesti. Näin ollen painopiste saattaisi olla rangaistavan yrityksen selvittämisessä. Näissäkin tilanteissa matkan
estyminen tai ainakin terrorismirikoksen tekemisen estyminen kohdemaassa saattaisi johtua siitä, että viranomaisilla jo muuten ovat riittävät tiedot matkan tarkoituksesta.
Edellä todetuista näkökohdista on tehtävissä se johtopäätös, että ei ole perusteltua täydentää
pakkokeinolain 10 luvun salaisia pakkokeinoja koskevia säännöksiä tai poliisilain 5 luvun salaisia tiedonhankintakeinoja koskevia säännöksiä niin, että matkustamisrikoksen selvittämisessä
taikka sen estämisessä tai paljastamisessa voitaisiin käyttää muita mainittujen lukujen mukaisia
tiedonhankintakeinoja kuin niitä, jotka ovat jo mahdollisia kahden vuoden enimmäisrangaistuksen perusteella.
5
LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISTA KOSKEVAT EHDOTUKSET
Edellä sivuilla 16 ja 17 todetuilla perusteilla kouluttautumista terrorismirikoksen tekemistä varten koskevaa rikoslain 34 a luvun 4 b §:ää tulisi muuttaa siten, että koulutuksen tarkoituksena
olevien rikosten piiriä laajennetaan niin, että tarkoituksena tulee olla 1 tai 2 §:ssä tarkoitetun rikoksen tekeminen. Viitatuissa pykälissä säädetään rangaistavaksi terroristisessa tarkoituksessa
tehty rikos ja terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu. Nykyisen säännöksen
mukaan kouluttautujan tulee ottaa koulutusta tehdäkseen 1 §:n 1 momentin 2─7 tai 2 momentissa tarkoitetun rikoksen. Pykälä näin muutettuna kuuluisi seuraavasti:
Kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten
Joka tehdäkseen 1 tai 2 §:ssä tarkoitetun rikoksen kouluttautuu 4 a §:ssä tarkoitetulla tavalla
räjähteiden, ampuma-aseiden tai muiden aseiden taikka myrkyllisten tai haitallisten aineiden
valmistuksessa tai käytössä taikka muiden näihin merkitykseltään rinnastuvien erityisten menetelmien tai tekniikoiden käytössä, on tuomittava, jollei teko ole 1 tai 2 §:n mukaan rangaistava, kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten sakkoon tai vankeuteen enintään
kolmeksi vuodeksi.
34(40)
Edellä sivuilla 27─29 todetuilla perusteilla rikoslain 34 a luvun 5 §:n 2 momenttia tulisi muuttaa niin, että terrorismin rahoittamisesta tuomitaan myös se, joka momentissa mainitulla tavalla
rahoittaa matkustamista terrorismirikoksen tekemistä varten. Tämä tarkoittaisi sitä, että momentissa viitataan myös mainittua rikosta koskevaan luvun uuteen 5 b §:ään. Sivulla 29 on myös käsitelty terrorismin rahoittamisen rangaistusasteikkoa suhteessa uuden matkustamisrikoksen rangaistusasteikkoon. Momentti kuuluisi muutetussa muodossaan seuraavasti:
Terrorismin rahoittaminen
------------------------------------------------------------------------------------------------------Terrorismin rahoittamisesta tuomitaan myös se, joka suoraan tai välillisesti antaa tai kerää
varoja rahoittaakseen tai tietoisena siitä, että niillä rahoitetaan 1─4, 4 a─4 c tai 5 b §:ssä tarkoitettua rikosta.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Edellä sivuilla 20─27 todetuilla perusteilla rikoslain 34 a lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi
5 b §:
Matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten
Suomen kansalainen tai Suomen alueelta matkustava, joka matkustaa sellaiseen valtioon,
jonka kansalainen hän ei ole tai jossa hän ei pysyvästi asu, tehdäkseen siellä 1─4, 4 a─4 c, 5
tai 5 a §:ssä tarkoitetun rikoksen, on tuomittava, jollei teko ole jonkin mainitun pykälän mukaan rangaistava, matkustamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Jo tunnusmerkistössä olevat matkustajaa, matkan lähtövaltiota ja matkan kohdevaltiota koskevat
rajaukset tarkoittaisivat sitä, että rikoslain 1 luvun säännöksillä olisi vain rajoitetusti merkitystä
arvioitaessa sitä, kuuluvatko pykälässä tarkoitetut teot Suomen lainkäyttövaltaan. Esimerkiksi
suomalaisessa aluksessa tai ilma-aluksessa tehty rikos, johon rikoslain 1 luvun 2 §:n mukaan
pääsääntöisesti sovelletaan Suomen lakia, ei kuuluisi tässä tapauksessa Suomen rikosoikeuden
soveltamisalaan, jos kysymyksessä oleva matkustaja ei ole Suomen kansalainen tai matkustaja
ei ole lähtenyt aluksella Suomesta. Tällaisen tilanteen sulkeutuminen rangaistavuuden ulkopuolelle ei olisi käytännössä merkityksellinen, koska niissä tilanteissa, joissa matkustaja ei ole
Suomen kansalainen, suomalainen alus on kuitenkin useimmiten lähtenyt Suomen alueelta. Jos
niin ei poikkeuksellisesti olisi, matkustamisrikos saattaa kuitenkin kuulua sen toisen valtion
lainkäyttövaltaan, jonka alueelta alus on lähtenyt. Kysymyksessä olevaa poikkeuksellista kriminalisointia ei ole tältäkään osin tarpeen ulottaa laajemmalle kuin mihin kansainväliset kriminalisointivelvoitteet velvoittavat.
Kahden vuoden enimmäisvankeusrangaistus tarkoittaisi rikoslain 1 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan sitä, että Suomen kansalaisen tekemään matkustamisrikokseen sovellettaisiin Suomen lakia
siinä harvinaisessa tilanteessa, että rikos on tehty millekään valtiolle kuulumattomalla alueella.
Sen sijaan jo tunnusmerkistön sisällöstä suoraan seuraisi, että mainitun pykälän 3 momentissa
35(40)
tarkoitetulla tavalla ei Suomen kansalaiseen tekijänä rinnastuisi rikoslain 1 luvun 6 §:n 3 momentissa mainittu, esimerkiksi täällä pysyvästi asuva henkilö. Aikaisemmin todetun mukaan tällaisten henkilöiden tekemien matkustamisrikosten kuuluminen Suomen rikosoikeuden soveltamisalaan matkan lähtömaasta riippumatta ei vaikuta perustellulta. Heidän tekemänsä matkustamisrikokset kuuluisivat kuitenkin Suomen rikosoikeuden soveltamisalaan heidän matkustaessaan Suomesta.
Rikoslain 1 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan kaikki rikoslain 34 a luvussa rangaistaviksi säädetyt terrorismirikokset ovat kansainvälisiä rikoksia eli rangaistavia Suomen lain mukaan tekopaikan laista riippumatta. Tämä tulisi koskemaan myös matkustamista terrorismirikoksen tekemistä
varten, jos sitä ei momentissa rajata momentin soveltamisalan ulkopuolelle. Jos niin tehtäisiin,
kasvaisi riski siitä, että kriminalisoinnilla ei saavuteta sille asetettua tavoitetta eli mahdollisuutta
tehokkaasti puuttua ulkomaille terroristisessa tarkoituksessa tapahtuvaan matkustamiseen. Vaikka päätöslauselma on kaikkia Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltioita velvoittava, mitään
varmuutta ei ole siitä, missä aikataulussa ja laajuudessa matkustamista koskeva kriminalisointi
omaksutaan jäsenvaltioissa. Samat epävarmuustekijät koskevat lisäpöytäkirjan kriminalisointivelvoitetta ja Euroopan neuvoston jäsenvaltioita.
Rikoslain 34 a luvun 8 §:n 1 momentin mukaan kaikkiin terrorismirikoksiin sovelletaan, mitä
oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään. Myös tämä tulisi koskemaan matkustamista terrorismirikoksen tekemistä varten, jos sitä ei momentissa rajata momentin soveltamisalan ulkopuolelle. Myös lisäpöytäkirjan kohdalla sovellettava yleissopimuksen 10 artikla edellyttää oikeushenkilön vastuuta, joskin jättäen vastuun tavan (rikosoikeudellinen, siviilioikeudellinen tai
hallinnollinen vastuu) sopimuspuolen oikeusperiaatteiden mukaan toteutettavaksi. Vaikka oikeushenkilön vahingonkorvausoikeudellinen vastuu on joissakin tilanteissa mahdollinen, aihetta ei
ole rajata tätäkään terrorismirikosta oikeushenkilön rangaistusvastuun ulkopuolelle. Siihen ei ole
aihetta uuden rikoksen luonteeseen tai tekotapoihin liittyvistä syistä. Matkustamisrikos voi tapahtua oikeushenkilön toiminnassa siinä kuin muutkin rikoslain 34 a luvussa rangaistaviksi säädetyt rikokset.
Päätöslauselman ja lisäpöytäkirjan perusteella on säädettävä rangaistavaksi Suomen kansalaisen
ja Suomen alueelta matkustavan henkilön matkustaminen muuhun kuin kansalais- tai asuinvaltioonsa. Asuinpaikkaa (”residence”) ei määritellä tarkemmin päätöslauselmassa taikka lisäpöytäkirjassa tai sen selitysmuistiossa, joten tältä osin jää kansallista harkinnanvaraa. Perusteltua on
katsoa, että asumisen tulee olla sillä tavoin pysyvää kuin Suomen kansalaiseen rinnastettavalta
henkilöltä edellytetään rikoslain 1 luvun 6 §:n 3 momentin 1 kohdassa.
Matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten täyttyisi, kun tekijä on saapunut sellaiseen
valtioon, jossa hänellä on tarkoitus tehdä terrorismirikos. Tässä yhteydessä saapumisella tarkoitettaisiin sitä, että hänellä on mahdollisuus astua valtion maaperälle. Tämä riippuisi matkustamistavasta, jonka perusteella rikos täyttyisi esimerkiksi henkilön saapuessa lentokoneella lentokentälle, laivalla satamaan tai muulla matkustustavalla maarajan yli. Kriminalisoinnilla ei säädettäisi rangaistavaksi matkustamista tiettyihin valtioihin tai tietyille alueille, vaan matkustamista tietyssä tarkoituksessa.
Suomen kansalaisen osalta uuden rangaistussäännöksen soveltamisalaan kuuluisivat matkat niiden lähtövaltiosta riippumatta. Muiden henkilöiden osalta matkustaminen Suomen alueelta tarkoittaisi tässä yhteydessä sitä, että matka alkaisi Suomesta. Vaikka lisäpöytäkirjan selitysmuistion kohdan 44 mukaan pöytäkirjan 4 artiklan 1 kohdan mukainen matkustaminen voi tapahtua eri
valtioiden kautta, toteamuksen ei voi katsoa edellyttävän, että sopimusvaltion kriminalisointi-
36(40)
velvoitteen piiriin kuuluvat esimerkiksi tilanteet, joissa lentokonetta vaihdetaan sen alueella.
Näin laajalle menevä tulkinta olisi myös ongelmallinen aiheuttaessaan toimivaltaristiriitoja eri
valtioiden välille sen suhteen, minkä niistä käsiteltäväksi matkustamisrikos kuuluu. Saman matkan eri osista ei myöskään tulisi rangaista useina rikoksina osien muodostaessa kiinteän kokonaisuuden. Rangaistussäännökseen piiriin kuitenkin kuuluisi, selitysmuistiossakin todettu huomioon ottaen, Suomesta alkanut matka, jossa matkustusvälinettä vaihdetaan toisessa maassa.
Matkustamisen katsominen uuden rangaistussäännöksen piiriin kuuluvaksi edellyttäisi sitä, että
matkustaminen jatkuu yhtenäisesti sen aloittamisen jälkeen. Tällaisen matkustamisen piiriin
kuuluisivat, paitsi kulkuvälineiden vaihtamiset, myös tilanteet, joissa matkustaja joutuu lyhyeksi
aikaa pysähtymään esimerkiksi matkan jatkamisen edellytysten selvittämiseksi tai esteiden poistamiseksi. Tyypillisimmin säännöksen soveltamisalaan kuuluisivat kuitenkin tapaukset, joissa
matkasuunnitelma on selvillä jo matkalle lähdettäessä ja matka jatkuu keskeytyksettä kohdemaahan asti.
Uuden rikoksen osalta voidaan viitata pitkälti samanlaisiin näkökohtiin, joita on todettu kouluttautumista terrorismirikoksen tekemistä varten koskevan rikoslain 34 a luvun 4 b:n perusteluissa
(HE 18/2014 vp, s. 27 ja 28). Matkustamisrikoksen luonne muita terrorismirikoksia valmistelevana tekona ilmaistaisiin muun terrorismirikoksen tekemistä ilmaisevalla subjektiivisella tunnusmerkillä ”tehdäkseen siellä 1─4, 4 a─4 c, 5 tai 5 a §:ssä tarkoitetun rikoksen”. Matkustamisen tulisi tähdätä jonkin sellaisen rikoksen tekemiseen ja perustua päätökseen tehdä sellainen rikos. Pelkästään yleinen valmius tarpeen tullen tehdä terrorismirikos ei olisi riittävä. Arvioitaessa
sitä, onko matkustamisen tarkoituksena oleva rikos konkretisoitu riittävästi, voitaisiin tulkintaapuvälineenä hyödyntää niitä lähtökohtia, joiden pohjalta arvioidaan, onko yllytyksen ja
avunannon kohteena oleva päärikos riittävästi yksilöity. Matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten edellyttäisi tahallisuutta ja vieläpä todetun tarkoitustunnusmerkin vuoksi korotettua tahallisuusvaatimusta. Matkustustarkoitusta ja siihen liittyvää tahallisuutta koskeva näyttövelvollisuus olisi normaaliin tapaan syyttäjällä.
Koska matkustamisen tarkoituksena tulisi nimenomaan olla terrorismirikoksen tekeminen, kansainvälisen humanitäärisen oikeuden piiriin kuuluvat teot ja kuuluva toiminta jäisivät uuden
rangaistussäännöksen soveltamisen ulkopuolelle. Tämä näkökohta ilmenee myös yleissopimuksen 26 artiklan 4 ja 5 kappaleesta, jotka tulevat sovellettaviksi myös lisäpöytäkirjan mukaisiin
rikoksiin pöytäkirjan 9 artiklan nojalla ja joita kappaleita on myös korostettu lisäpöytäkirjan selitysmuistion kohdassa 54. Kappaleista ensimmäisen mukaan yleissopimuksen määräykset eivät
vaikuta sopimuspuolen ja yksittäisten henkilöiden muihin oikeuksiin, velvoitteisiin ja vastuuseen kansainvälisen oikeuden nojalla, mukaan luettuna kansainvälinen humanitäärinen oikeus.
Yleissopimuksen 26 artiklan 5 kappaleen mukaan sellaiset asevoimien toimet aseellisen selkkauksen aikana, joihin sovelletaan kansainvälistä humanitaarista oikeutta, eivät niiden humanitaarisen oikeuden mukaisessa merkityksessä kuulu tämän yleissopimuksen soveltamisalaan, eivätkä sen soveltamisalaan kuulu myöskään sopimuspuolen puolustusvoimien toimet, joihin ne ovat
ryhtyneet virkatehtäviensä hoidon yhteydessä, siltä osin kuin niihin sovelletaan muita kansainvälisen oikeuden sääntöjä. Näihin kappaleisiin liittyisi se, että muutenkaan taistelujen tai aseellisten konfliktien alueelle matkustaminen ei yksinään osoittaisi terrorismirikoksen tekemisen
tarkoitusta. Uuden rangaistussäännöksen piiriin eivät kuuluisi esimerkiksi ne tilanteet, joissa ulkomaille matkustetaan tarkoituksessa tehdä muita rikoksia taistelujen tai aseellisten konfliktien
yhteydessä. Sellaisissa tilanteessa saatetaan syyllistyä esimerkiksi rikoslain 11 luvussa rangaistaviksi säädettyihin sotarikoksiin tai rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Kaikkien terrorismirikosten
taustalla on rikoslain 34 a luvun 6 §:n 1 momentissa säädetty terroristinen tarkoitus vähintäänkin
sitä kautta, että niillä edistetään terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekemistä. Näin
37(40)
ollen tämän tarkoituksen olisi välillisesti oltava myös muiden terrorismirikosten tekemistä edistävän matkustamisrikoksen taustalla.
Uuteen rangaistussäännökseen sisältyvän toissijaisuuslausekkeen perusteella tekijää ei erikseen
tuomittaisi rangaistukseen matkustamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten, jos teko on rangaistava muuna terrorismirikoksena. Tämä tarkoittaa tilanteita, joissa kohdevaltioon saapunut
henkilö on jo tehnyt joko matkustamisen tarkoituksena olleen tai muun terrorismirikoksen tai
sen rangaistavan yrityksen. Tämä liittyisi matkustamisrikoksen luonteeseen terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekemistä edistävänä tai mainittua rikosta edistävän rikoksen tekemistä edistävänä valmisteluluonteisena rikoksena.
Pykälän 2 momentin mukaan terrorismirikoksen tekemistä varten tapahtuvan matkustamisen
yritys olisi rangaistava. Koska rikos täyttyisi vasta matkustajan saapuessa kohdemaahan, teko
olisi yritysvaiheessa siihen asti. Yrityksen alaraja määräytyisi sen mukaan, milloin on rikoslain
5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti aloitettu rikoksen tekeminen ja saatu aikaan vaara rikoksen täyttymisestä. Rikoksen tekemistä on tässä tapauksessa nimenomaan matkustaminen. Lisäksi on otettava huomioon se, että vaaralla mainitussa säännöksessä tarkoitetaan konkreettista vaaraa rikoksen täyttymisen suhteen (HE 44/2002 vp, s. 137). Viimeksi mainittu edellyttää sitä, että
rikoksen täyttyminen on tekotilanteessa tosiasiallisesti mahdollista ja myös käytännössä uskottava vaihtoehto. Matkustamisrikoksen luonne ja rikosoikeudellisesti merkityksellisen yrityksen
käsitteen sisältö puhuvat sen puolesta, että teko on edennyt yritysvaiheeseen vasta matkan alkaessa.
Henkilön toiminnasta olevien tietojen perusteella rikoksen estämiseen liittyviin toimenpiteisiin
voitaisiin poliisilain 5 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla kuitenkin ryhtyä jo ennen matkalle lähtöä.
Mainitun säännöksen mukaan rikoksen estämisellä tarkoitetaan toimenpiteitä, joiden tavoitteena
on estää rikos, sen yritys tai valmistelu, kun henkilön toiminnasta tehtyjen havaintojen tai siitä
muuten saatujen tietojen vuoksi voidaan perustellusti olettaa hänen syyllistyvän rikokseen, taikka keskeyttää jo aloitetun rikoksen tekeminen tai rajoittaa siitä välittömästi aiheutuvaa vahinkoa
tai vaaraa. Pakkokeinolain mukaiset pakkokeinot ovat keinokohtaisissa säännöksissä tarkemmin
säädetyin edellytyksin käytettävissä teon edistyttyä yrityksen asteelle.
Jos matkustajaa avustaa toinen henkilö esimerkiksi matkajärjestelyissä tietoisena matkan tarkoituksesta, henkilö voi rikoslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla avunantajana joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen tällaisista matkaa edeltävistä ja sitä edistävistä toimista, jos matkustamisrikos vähintään etenee yrityksen asteelle.
6
SUHDE PERUSTUSLAKIIN
Edellä on päätöslauselman ja lisäpöytäkirjan velvoitteiden arvioinnissa päädytty siihen, että rikoslain 34 a lukuun tulisi lisätä uusi 5 b §, jossa säädetään rangaistavaksi matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten. Rangaistussäännöksen mukaan rangaistaisiin Suomen kansalaista tai Suomen alueelta matkustavaa, joka matkustaa sellaiseen valtioon, jonka kansalainen hän ei
ole tai jossa hän ei pysyvästi asu, tehdäkseen siellä terrorismirikoksen eli rikoslain 34 a luvun
1─4, 4 a─4 c, 5 tai 5 a §:ssä tarkoitetun rikoksen.
38(40)
Perustuslain 9 §:n 2 momentin mukaan jokaisella on oikeus lähteä maasta. Momentin mukaan
oikeuteen voidaan lailla säätää välttämättömiä rajoituksia oikeudenkäynnin tai rangaistuksen
täytäntöönpanon varmistamiseksi taikka maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisen turvaamiseksi. Sanamuotonsa mukaisesti momentissa turvattu oikeus kuuluu jokaiselle eli sekä Suomen
kansalaisille että muille Suomen oikeudenkäytön piiriin kuuluville henkilöille.
Oikeus poistua maasta on turvattu myös esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen neljännen lisäpöytäkirjan 2 artiklassa (SopS 86/1998), jonka 2 kohdan mukaan jokainen on vapaa lähtemään mistä tahansa maasta, myös omastaan. Artiklan 3 kohdan mukaan oikeuden käytölle ei
saa asettaa muita kuin sellaisia rajoituksia, jotka ovat lain mukaisia ja välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen tai yleisen turvallisuuden takia, yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi, rikosten ehkäisemiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi tai muiden yksilöiden oikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi. Artiklasta voidaan yleisellä tasolla todeta seuraavan vastaavat lain tasolla säätämiseen, välttämättömyyteen ja rikollisuuden estämiseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvät vaatimukset kuin perustuslain 9 §:n 2 momentista.
Matkustamisrikoksen kriminalisoimiseen velvoittavassa lisäpöytäkirjan 4 artiklan 2 kohdassa on
sopimuspuolille annettu mahdollisuus toteuttaa kriminalisointi perustuslaillisten periaatteiden
mukaisesti. Kohdan jälkimmäisessä virkkeessä todetaan seuraava: ”In doing so each Party may
establish conditions required by and in line with its constitutional principles.”
Perustuslain 9 §:n 2 momentti vastaa aikaisempaa hallitusmuodon 7 §.n 2 momenttia, jonka esitöiden (HE 309/1993 vp) perusteella momentissa säädetyt rajoitusperusteet ovat sillä tavoin tyhjentäviä, ettei maasta poistumisen estämisestä muulla perusteella voida säätää tavallisella lailla.
Samassa yhteydessä on kuitenkin todettu, että oikeudenkäynti-termillä ei viitata yksinomaan rikossyytteen käsittelyyn, joskin mahdollisuus rajoittaa maasta poistumista vireillä olevan tai pian
alkavaksi tiedetyn rikosoikeudenkäynnin vuoksi on tältä osin lailla säädettävien rajoitusten
luonnollinen lähtökohta. Perustuslakivaliokunta on esimerkiksi pitänyt konkurssimenettelyä sellaisena oikeudenkäyntinä, jonka varmistamiseksi voidaan perustuslain 9 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla säätää rajoituksia oikeuteen lähteä maasta (PeVL 13/2003 vp).
Passilainsäädäntöä koskeneessa lausunnossaan perustuslakivaliokunta on todennut (PeVL
27/2005 vp), että koska passi on maasta poistumisen pääsääntöinen edellytys, ovat passin antamis- ja peruuttamisedellytykset olennaisia perustuslain 9 §:n 2 momentissa taatun maastapoistumisoikeuden toteutumiselle. Perustuslakivaliokunta piti perustuslain 9 §:n 2 momentin kannalta ongelmattomana passin epäämistä henkilöltä, joka on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen eikä ole rangaistusta suorittanut tai joka on määrätty pakkokeinolaissa tarkoitettuun
matkustuskieltoon. Perustuslakivaliokunta piti samassa yhteydessä hyväksyttävänä rajoitusperusteena sitä, että henkilön voidaan todennäköisin syin epäillä syyllistyneen rikokseen, josta
saattaa seurata vähintään vuoden vankeusrangaistus.
Perusoikeuden rajoittamiseen liittyvällä välttämättömyys-kriteerillä viitataan siihen, että rajoitus
on sallittu ainoastaan, jos tavoitetta ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin
keinoin. Rajoitus ei saa mennä pidemmälle kuin on perusteltua ottaen huomioon rajoituksen
taustalla olevan yhteiskunnallisen intressin painavuus suhteessa rajoitettavaan oikeushyvään.
(PeVM 25/1994 vp).
Perustuslakivaliokunta on viimeksi terrorismirikoksen tekemistä varten kouluttautumisen kriminalisoimisen ja terrorismin rahoittamiskriminalisoinnin laajentamisen yhteydessä tehnyt yhteenvetoa niistä yleisistä näkökohdista, joilla on perusoikeusnäkökulmasta merkitystä terroris-
39(40)
mirikosten kriminalisointitarpeita arvioitaessa ja niitä koskevia kriminalisointiehdotuksia käsiteltäessä (PeVL 26/2014 vp). Valiokunnan lausunnossa todetaan seuraava (s. 2):
”Ehdotetuilla rangaistussäännöksillä on tarkoitus tehostaa etenkin perustuslain 7 §:n 1 momentissa
turvatun elämän sekä henkilökohtaisen vapauden, koskemattomuuden ja turvallisuuden suojaa. Tämä
suoja on perinteisesti toteutettu erityisesti kriminalisoimalle näitä oikeuksia koskevat loukkaukset rikoslaissa. Perustuslain säännös turvaa siinä mainittuja oikeushyviä julkisen vallan toimenpiteiltä ja
edellyttää, että valtio lainsäädäntötoimin turvaa näitä oikeuksia muita ulkopuolisia loukkauksia vastaan (HE 309/1993 vp, s. 46/I).
Valiokunnan käsityksen mukaan terrorismissa on kysymys yhteiskunnan perustoimintoja, oikeusjärjestystä sekä ihmisten henkeä, terveyttä ja turvallisuutta hyvin vakavasti vaarantavasta rikollisuudesta, jonka estämiselle ja keskeyttämiselle on perusoikeusjärjestelmän näkökulmasta hyväksyttävät
ja hyvin painavat perusteet. Toiminnan poikkeuksellisen vakava luonne on otettava huomioon myös
arvioitaessa sitä vastaan käytettävien keinojen oikeasuhtaisuutta (PeVL 9/2014 vp, s. 2/II, PeVL
23/2005 vp, s. 2/I, PeVL 10/2005 vp, s. 2/I).
Ehdotettua sääntelyä on arvioitava valtiosääntöoikeudellisesti ennen muuta perustuslain 8 §:ssä
säädetyn rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta. Sen mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä
rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty.
Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate sisältää vaatimuksen sääntelyn täsmällisyydestä. Sen mukaan
kunkin rikoksen tunnusmerkistö on ilmaistava laissa riittävällä täsmällisyydellä siten, että säännöksen
sanamuodon perusteella on ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa (ks.
esim. PeVL 26/2002 vp, s. 2/I). Rikosoikeudellisen sääntelyn yhteydessä on otettava huomioon myös
suhteellisuusvaatimus perusoikeusrajoitusten yleisenä edellytyksenä (PeVL 41/2001 vp, s. 2/II). Rangaistusseuraamuksen ankaruuden tulee olla oikeassa suhteessa teon moitittavuuteen, ja rangaistusjärjestelmän kokonaisuudessaan tulee täyttää suhteellisuuden vaatimukset (ks. myös PeVL 23/1997 vp,
s. 2/II).”
Matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä tarkoittaisi sitä, että rangaistavaksi tulisi tietyssä
tarkoituksessa tapahtuva matkustaminen toiseen valtioon tai sen yrittäminen. Tässä yhteydessä
ei muutettaisi esimerkiksi passilain passin epäämiseen tai poisottamiseen liittyviä säännöksiä tai
säädettäisi viranomaisille muita uusia toimivaltuuksia maasta poistumisen estämistä varten. Rikoslain 34 a luvun uuden 5 b §:n rangaistussäännöksen säätäminen tarkoittaisi kylläkin välillisesti sitä, että sen mukaista matkustamista yrittävä voitaisiin pidättää, vangita ja määrätä matkustuskieltoon pakkokeinolain 2 luvun 5 ja 11 §:ssä sekä 5 luvun 1 §:ssä säädetyin edellytyksin.
Pidättäminen ja vangitseminen pääsääntöisesti tapahtuvat sillä perusteella, että henkilöä todennäköisin syin epäillään rikoksesta, ja matkustuskieltoon määrääminen tapahtuu aina todennäköisten syiden perusteella. Aikaisemmin todetun mukaisesti matkustamisrikoksen enimmäisrangaistus olisi kaksi vuotta vankeutta. Näin ollen täyttyisivät edellytykset, joita perustuslakivaliokunta on pitänyt hyväksyttävinä passilain säätämisen yhteydessä maasta poistumisoikeuden rajoittamisen perusteina.
Sinällään pidättäminen ja vangitseminen olisivat matkustamisrikoksen kohdalla eräissä tilanteissa mahdollisia myös syytä epäillä -kynnyksellä lisäselvityksen hankkimisen ollessa erittäin tärkeää. Jo mainitusta kynnyksestä ilmenee, että nämä pidättämis- ja vangitsemistilanteet ovat harvinaisia. Kysymys on myös siis ehdotettavan rangaistussäännöksen mahdollisista välillisistä
vaikutuksista. Esitutkintakynnyksen ylittyminen ei ole myöskään merkityksetön tilanteessa, jossa asian jatkoselvittäminen voi johtaa vakavan terrorismirikollisuuden selvittämiseen laajemminkin. Matkustamisrikokselle tulisi olemaan tyypillistä se, että se liittyy muiden henkilöiden
40(40)
tekemiin terrorismirikoksiin. Lisäksi pidättämisellä ja vangitsemisella tulisi ylipäänsä olemaan
erittäin rajallinen merkitys, jos rikoksen yritys aikaisemmin todetun mukaisesti alkaisi henkilön
aloittaessa matkansa ja täyttyisi henkilön saapuessa valtioon, jossa hänen on tarkoitus tehdä terrorismirikos. Näistä syistä ei perustuslain 9 §:n 2 momentin kannalta ongelmalliselta vaikuta se,
että matkustamista yrittävä olisi periaatteessa mahdollista pidättää ja vangita joissakin tapauksissa myös sillä perusteella, että häntä on syytä epäillä yrityksestä.
Mitä tulee ehdotettavaan matkustamiskriminalisointiin muuten, sen säätämiselle voidaan katsoa
perustuslakivaliokunnan lausunnon PeVL 26/2014 vp ja siinä viitattujen lausuntojen perusteella
olevan perusoikeusjärjestelmän näkökulmasta terrorismirikosten estämiseen ja keskeyttämiseen
liittyvät hyväksyttävät ja hyvin painavat perusteet matkustamisrikoksiin syyllistyvien henkilöiden aiheuttaman uhan vuoksi. Rangaistussäännös myös olisi perustuslain 8 § ja sitä koskeva,
myös terrorismirikoksiin liittyvä perutuslakivaliokunnan ratkaisukäytäntö huomioon ottaen riittävän täsmällinen ja tarkkarajainen.
Kriminalisointitarvetta arvioitaessa ja kriminalisoinnin sisältöä harkittaessa on myös otettava
huomioon kriminalisointitarpeen ja kriminalisoinnin sisällön perustuminen kansainvälisiin velvoitteisiin. Suomea suoraan velvoittava päätöslauselman ponsikappale velvoittaa kriminalisoimaan siinä kuvatut matkustamiseen liittyvät teot, joten merkittävää kansallista harkinnanvaraa
itse teon kriminalisoimisen suhteen ei ole, jos jo olemassa olevat kansalliset kriminalisoinnit eivät sitä valmiiksi kata. Yleissopimuksen lisäpöytäkirjaan liittyminen puolestaan edellyttää, että
Suomen lainsäädäntö on sen velvoitteita vastaavalla tasolla. Vaikka liittyminen on sinänsä sopimusvaltioiden harkittavissa, oletettavaa on, että Suomen tarkoituksena on liittyä tärkeänä pidetyn yleissopimuksen lisäpöytäkirjaan.
Tässä yhteydessä ei ole pohdittu rikoslain 34 a luvun 4 b §:n ja 5 §:n 2 momentin täydentämistä
perustuslain kannalta, koska erityisesti mainittujen säännösten säätämisen ja muuttamisen sekä
siinä yhteydessä esitettyjen perustuslakivaliokunnan kannanottojen (PeVL 26/2014 vp) perusteella muutoksiin ei ole aihetta olettaa liittyvän perustuslaillisia ongelmia.