Sota 2/15 - Tampere - Tampereen yliopisto
Sota 2/15 SISÄLLYSLUETTELO 3Pääkirjoitus 4 Sikariporras Pessimismi on pasifismin Legenda on sitoutumaton ainejärjestölehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. pahin vihollinen www.uta.fi/jarjestot/teema sota 6 9 Eräs tunnustus 11 Runoja rintamalta 13 Sodan jumalattaret -testi 18Teeman silmäätekevät hallituskaudella 2015 21 Taistelu sivistysihanteista ja laadukkaasta koulutuksesta 23 Teeman tuutorit 26 Metsä jää 27 Tuhon Enkeli historian merkityksen yllä 28 Rakkaus G.H:n mukaan 30 Ehkä valloitamme vielä maailman 32 Kirottu kirjallisuus! LOPUKSI 33 Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestölehti Faunitarha lähtee sotaan 35Legendalista 36Piu-Piu Painopaikka: TAMPEREEN YLIOPISTOPAINO OY JUVENES PRINT Tampereen Tietotalo Naulakatu 2, 33100 Tampere PÄÄTOIMITTAJA Liban Sheikh liban.sheikh.b@student.uta.fi KIRJOITTAJAT Helena Haavisto Ville Hämäläinen M.K. Susanna Keinänen Liban Sheikh Sirpa Sipinen Noora Vaakanainen Terhi Väänänen ULKOASU Kansi: Rimma Erkko Piirros s15: Mikko Mäntyniemi Kuvituskuvat: Liisi Hämäläinen Oikoluku: Tiia Hokkanen ja Riikka Simpura Taitto: Laura Okkonen Takakannen Piu-Piu: Janica Oke pääkirjoitus Eräs puheenvuoro ja sotaisa pääkirjoitus Liban Sheikh Sodasta on paljon sanottavaa. Niin paljon, että kaikki sanomisen arvoinen hukkuu kaiken sanotun alle. sellamme julkaistuihin tutkielmiin, sekä mm. arviot ja näkökulmat kirjallisuustieteellisesti perustavanlaatuisista teoksista. Omaa henkilökohtaista kamppailuani edustaa tällä lukukaudella pyrkimys päätoimittajan ominaisuudessa ainejärjestölehti Legendan uudistamiseen sekä tason vaaliminseen lukijakunnan tarpeita silmällä pitäen. Jos sodin jopa liikakilojani vastaan, niin kuinka paha sota voi itsessään olla? Sota on termi, joka sotii määrittelyään vastaan, se on kaoosta. Uskomukseni on että ainejärjestölehti on rikkaus. Lehti toimii matalan kynnyksen foorumina niin opiskelijoille kuin henkilökunnallekin, ja avaa yhteydenpitokanavan eri toimijoille ja heidän puheenvuoroilleen. Mielenkiintoista on että tämän numeron teema Sota limittyy hyvin edeltävän painoksen teemaan, joka oli Synti. Kenties haasteiden kyllästämä, erilaisten seminaarien, kirjatenttien, sekä vaalihumun täyttämä kevätlukukausi alkaa vaikuttaa? Oli miten oli, aiheiden kytköksiä on purettu monissa laadukkaissa klassikoissa, ja teemojen kerrostuneisuus näyttää innostavan kirjoittajia vielä nykypäivänäkin. Sodasta ja pahanteosta kun on ihmisellä aina sanottavaa. Sodan alkaessa ensimmäisenä kärsii totuus. Sotaa edeltää informaatiosota. Aj-lehti tuo niin hallituksen kuulumiset, tuutorien esittelyt, kulttuurikatsaukset kuin kanssaopiskelijoiden kaunokirjalliset tekstitkin piristämään opiskelijan arkea. Legendan kaltaisen lehden parissa toimiminen ja sen tuottaminen pitää sisällään paljon aktiivista taustatyötä, lukijoiden mielipiteiden kartoittamista, ja kokoustamista toimituksen sekä ainejärjestöaktiivien kanssa uusien numeroiden ideoimiseksi. Sotaa ei voida määritellä. Jo se että nykypäivänä käytetään niin vaivattomasti sotaa terminä eri elämän haasteiden kuvaamisessa hämärtää ilmiön luonnetta. Yhtenä pyrkimyksenä kuluvan kauden toimituksella on tieteellisten tekstien näkyvyyden edistäminen lehdessämme. Lukijoilta tulleiden palautteiden pohjalta toiveessa ovat erityisesti katsaukset laitok- 3 I got to win. I mean I got to win. Everyday I sin ‘Cause I got to win. Lord please have mercy, mercy on me. Lord please have mercy, mercy on me. I-I-I-I I can’t lose. I mean I can’t lose. Every day I choose to do wrong ‘Cause I can’t lose. Have mercy, mercy on me. Lord please have mercy, mercy on me. Tito Lopez Legenda » 2/2015 sikariporras Reflektio oppivuosista hallituksesta Susanna Keinänen Olen nyt kolmatta vuotta mukana Teeman hallituksessa. Muuhun yhdistyskokemukseeni kuuluu Helsingin yliopiston Eteläsuomalainen osakunta. Kurkistus helsinkiläisen osakunnan maailmaan on antanut minulle uuden näkökulman järjestötoimintaan. Osakunnilla on ensinnäkin pitkä historia, jopa 1600-luvulle asti. Lisäksi osakunnat ovat yliopiston alaisia ja kaiken kaikkiaan osakuntalaiset ovat hyvin ylpeitä järjestöistään. Eräs Eteläsuomalaisen osakunnan entinen kuraattori on sitä mieltä, että osakunnat toteuttavat yliopistolain mukaista kasvatustehtävää: yliopistolain 1. luvun 2 § mukaan yliopistojen tehtävänä on ”edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.” ”Palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa” – hieman pompöösiä? Ehkä, mutta minusta siinä on totuuden siemen. Pieni ainejärjestömme, siinä missä osakunnatkin, tarjoaa oppimisympäristön, jossa voi opetella muun muassa lehden toimittamista ja tapahtumien järjestämistä. Erään kokeneen osakuntaseniorin mukaan elämässä pitää osata järjestää hyvät juhlat, johtaa kokousta ja kyetä hallitsemaan projekteja. Ainejärjestön hallituksessa tai muussa virassa oppii vähintään yhden noista asioista ja ne ovat hyödyllisiä taitoja isänmaan ja ihmiskunnan palvelemisessa riippumatta asemasta ja ammatista. Ja eikö järjestöylpeydestä voisi omaksua jotain myös ylioppilaskunta- ja ainejärjestötasolle? 4 Kun aloitin Teeman hallituksessa vuonna 2013, olin arka tarttumaan toimeen ja ajattelin, että olen hallituksessa vain rivijäsen enkä ota mitään vastuualuetta. Halusin selvitä mahdollisimman vähällä, olinhan päätynyt hallitukseen puolivahingossa. Yhtä puolivahingossa sain kirjallisuuskahvivastaavan tehtävät. Kahvituksia järjestellessä sainkin alkeiskurssin tapahtumien järjestämisessä – oli kivaa ja ihmiset kiittelivät leivonnaisiani. Tapahtumien järjestämisessä hyppäsin suoraan jatkokurssi 3:lle, kun hain viime vuonna vuosijuhlavastaavaksi Teeman 40-vuotisjuhlia varten. Kirosin itseäni moisen päätöksen takia viime syksynä moneen kertaan. Loppujen lopuksi vuosijuhlien järjestäminen oli paras ja opettavaisin kokemukseni ainejärjestössä. Järjestötoiminta nimittäin vie mukanaan ja vuosijuhlavastaavan tehtävän myötä todella innostuin siitä. Oppikokemuksenakin se oli antoisa: kertaheitolla opin järjestämään juhlat (löysin esimerkiksi hyvän pitopalvelun), johtamaan työryhmän kokouksia (tai ainakin miten kokousta ei kannata johtaa) ja sain erikoiskurssin projektinhallinnasta. Kaikessa en yltänyt vielä huippusuoritukseen, mutta seuraavalla kerralla osaan jo perusteet ja pystyn parempaan. Ihaninta täällä Teeman sikariportaassa on kuitenkin ihmisiin tutustuminen: projektinhallinta- ja kokoustaitoja opetellessa ystävystyy kanssaopiskelijoiden kanssa. Tiedän, että yliopistoaikaiset ystäväni ovat hallitusvuosiltani. Legenda » 2/2015 sota Pessimismi on pasifismin pahin vihollinen Ville Hämäläinen Ensimmäinen yhteiskunnallinen aatteeni oli pasifismi. Siihen heräsin lukioikäisenä matkalla Tampereen kirjamessuilta kotiin. Luin bussimatkan aikana Albert Einsteinin ja Sigmund Freudin kirjeenvaihdosta koostetun kirjasen Miksi sotaa? Euroopan suuret miehet Einstein ja Freud lanseeraavat taistelevan pasifismin ajatuksen: taistella täytyy, mutta ei toisiamme vastaan, vaan rauhan puolesta. ”Ihmisten on jatkettava taistelua, mutta taisteltava sen puolesta, mikä kannattaa. Päämäärät eivät saa olla isänmaallisuuden lippuun verhottuja epätodellisia rajoja, rotuennakkoluuloja ja rikkauksien tavoittelua. Aseinamme olkoot hengen aseet eivätkä panssarit ja ammukset.” Sotaa Einstein ja Freud vastustavat kahdesta erinomaisesta syystä. Ensinnäkin se on aineellisesti tuhottoman kallista: ensimmäiseen maailmansotaan käytetyn energian ja rahan murto-osa olisi riittänyt takaamaan kaikille maailman köyhille ihmisarvoisen elämän. Toisekseen sotien myötä hukataan paljon inhimillistä potentiaalia, arvokasta kulttuuria ja ihmistyön tuloksia. Sotia seuraa jälleenrakentaminen, joka tarkoittaa infrastruktuurin rakentamista uudelleen, toimintatapojen uudelleen opettelemista ja kehityksen hidastumista mitä tulee henkiseen pääomaan. Sota tarkoittaa paitsi ruumiita myös ihmisraunioita, traumatisoituneita ihmisiä, hukattuja sukupolvia ja pakenemista toiselle puolen maapalloa. Monet taideteokset, tekstit ja ajattelijoiden hengentuotokset kokevat sensuuria, hävitystä ja sattumanvaraista tuhoamista. Esimerkkinä tämän päivän konflikteista Isis on tiettävästi Syyriassa tahallaan tuhonnut historiallisesti merkittäviä kohteita. Einstein ja Freud eivät näe muuta ratkaisua kuin luopumisen asevelvollisuudesta ja valtioiden suvereniteetin rajaamisen: on perustettava ylikansallinen komissio rauhan turvaamiseksi ja väkivallan käytön estämiseksi. Kouluissa on opetettava sotien vääryydestä ja pantava piste isänmaalliselle glorialle. 6 Väitän, että vain ani harva haluaa lopettaa sodat tai on valmis toimimaan sen puolesta. Sota on yhteiskunnalle tuhottoman kallista, mutta joillekin myös hyvin tuottoisaa. Kirjeenvaihto on vuodelta 1932. Ensimmäinen maailmansota oli teknisyydessään ihmiskunnan siihen asti tappavin ja kallein. Kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin maailmalla sotilaallisiin menoihin käytetään arviolta yli 1740 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Yhdysvallat käyttää sotilasmenoihinsa 3,8 prosenttia bruttokansantuotteesta ja vastaa koko maailman sotilasmenoista yli kolmanneksesta. Samaan aikaan kun länsimaat ovat pääasiassa vähentäneet sotilasmenojaan, ovat valtiot Lähi-idässä ja Afrikassa lisänneet niitä. Aseiden valmistus on rahallisesti suurta bisnestä. Maailman seitsemän suurinta asevalmistajaa työllistävät yli miljoona ihmistä eri puolilla maailmaa. Asekaupassa eettiset epäkohdat eivät tuloksentekoa haittaa. Asevienti kriisialueille on kiellettyä mutta yleistä. Suomikin on tehnyt asekauppaa esimerkiksi Israelin ja Saudi-Arabian kanssa. Sotaa ruokkii rahan ohella pessimismi. Sotia pidetään luonnollisina. Sotia on jatkuvasti joka puolella – vaikkakin niiden määrä on historian saatossa vähentynyt. Silti ajatusta sotien loppumisesta kokonaan pidetään utopistisena haihatteluna ja sitä se ehkä onkin. Meille on opetettu, että elämä on kaikkien sotaa kaikkia vastaan. Sota on helppo sana, joka ei määrittelyjä kaipaa. Hectorin kappale ”Sota on kaunis” kuvaa termin käyttökelpoisuutta mihin tahansa vastakkainasetteluun, johon sanan käyttäjä haluaa riittävästi pontta. Jotkut julistavat luokkasotaa, vaikka osapuolista, aseista ja tavoitteista ei ole varmuutta. Ainoa varma seikka on se, että sitä julistavien poterot ovat jatkuvasti syvemmät. Legenda » 2/2015 sota Vanha Testamentti kertoo sodista, joissa Jumala on suojellut aina voittavaa osapuolta. Käsky ”älä tapa” pätee kaikkeen muuhun paitsi sotaan. Jopa sanalla voi tappaa, mutta pyssyllä ei, jos ollaan isänmaan asialla. Uutiskuvat konfliktialueilta ovat meille tuttua kuvastoa. Vietnamin sodan aikainen järkytys olohuoneisiin vyöryvästä kärsimyksestä sai aikaan vastarintaa, mutta hiljalleen olemme turtuneet entistä raaempiin kuviin. On oikeus tietää, oikeus nähdä. Affektiivisuus ei saa meitä toimimaan, koska elinpiirissämme emme näe, miten voisimme muuttaa mitään. Sotien uutisarvo on laskussa. Kun jossakin syttyy uusi sota, seurataan uutisointia muutama viikko tarkasti. Sitten sota painuu muiden joukkoon, jatkuu taustalla mielenkiinnon siirtyessä johonkin muuhun. Irak, Afganistan, Darfur, Tšad, Syyria, Ukraina. Sotien seuraaminen on raskasta. Sitäkin vaikeampaa on tietää, mikä on totta ja mikä sepitettyä. Esimerkiksi Euroopan sydänmailla käytävän Ukrainan sodan kohdalla informaatiosota on ollut tärkeässä roolissa. Tuemme jatkuvasti tietämättämme sotia. Kun ostaa appelsiinin Jaffan alueelta, hidastaa Lähi-idän kriisin ratkeamista. Matkustamme maihin, jotka ovat sortajien tukijoita. Eduskunta antoi luvan venäläisen valtionyhtiön omistamalle ydinvoimalalle ja monen kunnan asukkaat osallistuvat kustannuksiin Fortumin omistuksen myötä. Emme välttämättä vedä tukea pois, vaikka tietäisimmekin epäkohdista. Voi olla, että oma kulutuspäätös tuntuu mitättömältä. Joku muu tekisi niin kuitenkin. Ei ole ihme, että sodat aiheuttavat niitä seuraavissa mutta niiden vaikutuspiirin ulkopuolella olevissa apatiaa. Pessimismi saa meidät jättämään helpotkin vaikuttamisen keinot käyttämättä. Sotien edessä olemme niin voimattomia, että käytämme mieluummin aikamme johonkin, mistä näemme tuloksia nopeammin. Ratkotaanko sotia terävällä blogitekstillä tai antoi- 2/2015 » Legenda salla antologialla? Onko edes sillä arvoa, että alati muistutamme itseämme siitä, että sotia tulisi vastustaa? Teatterimontussa ensi-iltansa saanut Jalostamo-kollektiivin Rechnitz (Tuhon enkeli) käsittelee kokeellisen teatterin keinoin sitä, miten me emme ole vain passiivisia sanansaattajia. Näytelmä Jalostamo-kollektiivin esittämänä on omasta näkökulmastani paras ja yksi harvoja kelvollisia tulkintoja Natsi-Saksasta, juutalaisvainoista ja meidän asenteistamme niihin. Siinä käydään hyvin läpi sitä, miten välittäessämme käsityksiä historiasta eteenpäin samalla itse tulkitsemme ja arvotamme. Voimme tehdä sen tietoisesti, tietämättämme tai väärässä luulossa. Tarjolla on vain tukalia paikkoja. Rechnitz käsittelee paljon muutakin ja näytelmän pitäminen vain historian välityksen kommentaarina olisi erinomaisen taiteellisen ja kulttuurisen teon ja ohjaajan, näyttelijöiden ja suomentajan työn väheksymistä. Sodilta ei tule ummistaa silmiään, mutta sen vaihtoehdot eivät aina nekään ole täydellisiä. Jos koettuja vääryyksiä ei suostuta unohtamaan vain vihanpidon ja katkeruuden tähden, vain jatketaan tuskaa, eikä suinkaan lievitetä sitä. Sotien ainoa funktio on osoittaa, miten turhia ja tuhoisia ne ovat. Sodat voivat herättää tahdon niiden vastustamiseen: ei koskaan enää, kuten Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen sanottiin. Samaan aikaan tarvitaan rohkeutta vastustaa ei vain tulevia sotia, vaan myös nykyisiä. Ongelmana on, että niin kauan kuin emme aktiivisesti vastusta sotia, ylläpidämme pessimismiä, joka haittaa sotien vastustamista. Sodat eivät lopu ainakaan sotimalla, eikä diplomatiallakaan pystytä muuhun kuin yksittäisten tulipalojen ja kriisipesäkkeiden sammuttamiseen. Tarvitaan taidetta, rauhanmarsseja ja riittävän tiedostavia kuluttajia. Ensimmäinen askel sotien vastustamisessa ja pasifismissa onkin vastustaa pessimismiä. Siinä taistelussa vähänkin on vähän enemmän kuin ei mitään. 7 sota 8 Legenda » 2/2015 sota Eräs tunnustus M.K. Haluan tunnustaa jotakin. Nimeni on Miia ja olen militaristi. Miten tässä näin kävi? Aikeeni armeijaan menosta olivat aluperin täysin jalot ja sanoisimmeko humanistiset. Tarkoituksena oli tehdä empiiristä tutkimusta ihmiskunnan keskuudessa epäilyttävän suositusta harrastuksesta, johon sisältyy toisten ihmisten surmaamista ja satuttamista, heidän kotinsa ja omaisuutensa tärvelemistä sekä järjetöntä lähinnä mielipiteisiin perustuvaa riitelyä niin tonttirajojen, politiikan ja uskonnon pohjalta. Kaiken lisäksi tämä toimintaa näyttäisi kulminoituvan monesti suoranaiseen brutaaliin tarkoituksettomaan julmuuteen ja suunnitelmalliseen sadismiin. Halusin nähdä käytännössä mitä ihmettä ihmislaji tämän aihepiirin parissa oikein puuhailee, ja onko se aivan tosissaan. Jos totta puhutaan, tavoitteeni oli oikeastaan mennä ensiksi armeijaan, viihtyä siellä näissä vakoilutehtävissä reilu puoli vuotta, ryhtyä sitten sivariksi ja lopulta totaalikieltäytyjäksi (kun nainen on ollut 45 päivää armeijassa hänestä tulee Suomessa samalla tapaa asevelvollinen kuin miehistäkin). Näin olisin tavallaan nähnyt koko kirjon koneiston toiminnasta päätyen iloisesti seikkailussani aina vankilaan saakka. Tällä hetkellä olen kuitenkin laivastoreservin upseeri sotilasarvoltani aliluutnantti, ja olen suorittanut yhden arvostetuimmista armeijan tarjoamista johtajakoulutuksista. Lisäksi olen, tunnustan vielä!, aktiivisesti mukana reserviläistoiminnassa. Monesti olen perustellut ajautumistani tähän jamaan sillä, että minut aivopestiin niin tehokkaasti ensimmäisen kahden viikon palveluksen aikana, että muutuin osaksi tahdotonta ja visiotonta inttimassaa. Totuus on kuitenkin myös se, että vaikka armeijan suljetut puitteet ja kuri vaikuttivatkin meihin kaikkiin melko kokonaisvaltaisesti, minä myös viihdyin armeijassa. Palvelukseen astumista edeltävänä keväänä olin juu- 2/2015 » Legenda ri valmistunut humanististen tieteiden kandidaatiksi ja olin tiukasti päättänyt, että tarvitsen taukoa akateemisesta maailmasta. Melko nopeasti muistin nuoruuden haaveeni armeijan suorittamisesta. Miksi se oli haaveeni? Edellä mainitun tutkimusmatkailun lisäksi tuo maailma veti minua kenties puoleensa haasteena, halusin nähdä miten käyttäytuisin äärirajoilla ja miten voisin tällaisesta koulusta suoriutua. Kyselin innokkaasti kanssahumanisteiltani, mitä he suosittelisivat palveluspaikaksi. Tulokset olivat melko laihoja: suurin osa kirjallisuudenopiskelijoista oli tuolloinkin naispuolisia armeijan käymättömiä, ja melko suuri osa miespuolisista oli sivareita. Paras neuvo jonka tunnuin saavan olikin: “Älä mene!”. Yritän kuitenkin nyt tehdä teille kaikille tuttua taiteellista analyysia palvelusajastani. Mikä intissä sitten voidaan laskea taiteeksi? Ensiksi, jos annatte anteeksi tahdittomuuteni, haluaisin sanoa että ampuminen on eräänlainen taiteenlaji (ei kuitenkaan silloin, kun aseen piippu kohdistetaan taulujen tai peltipurkkien sijaan johonkin elävään olentoon). Se vaatii melkoista keskittymistä, vaistonvaraisuutta, välittömyyttä sekä rohkeutta elää hetkessä ja luottaa intuitioon. Armeijassa moneen kertaan painotettiinkin, että ampuminen on sotilaan tärkein taito. Se on ihan siistiä, mutta kun taito sijoitetaan kontekstiinsa havaitaan, että kyse on perimmiltään toisen ihmisen surmaamisesta (mahdollisimman tehokkaasti ja taidokkaasti). Myös armeijan kuri, muodossa marssiminen ja sääntöjen noudattaminen ovat eräänlaisen estetiikan taidetta, vaikka tulkintaa ei juurikaan suvaita. Mieleeni on lisäksi jäänyt monet erikoisen surrealistiset hetket leireiltä, marsseilta ja rankoista koulutuksista. Vartiovuoroista suosikkini oli viimeinen, joka sijoittui yön ja aamun vaihteeseen. Verkkokalvoilleni on piirtynyt kuva mm. siitä, kun alokasleirillä kylmän talven sattumoisin kylmimpänä viikkona istahdin ryhmämme teltan ulkopuolella -33 asteen pakkasessa nojaten rynnäkkökivääriini tupakkaa hitaasti poltellen ja katsellen huikaisevan 9 sota punaista auringonnousua lumihuurulla kuorrutetun maiseman lomassa. Mentaaliset tilat ovat myös olleet melko mielenkiintoisia siinä vaiheessa kun neljän vuorokauden sisällä on nukuttu yhteenä 2 tuntia ja paineltu menemään jossain suomalaisen metsän uumenissa “viholliselta” piilotellen. Näissä äärimmäisissä tiloissa tuli myös kirjoitettua. Erikoista taikuutta liittyi myös johtajakauden sijoitustehtäviini, eli laivastomiljööseen. Johtajakoulutukseni sain keskellä kauneinta suvea Suomenlinnan viehkeän vehreällä merellisen Helsingin charmia huokuvalla saarella. Koulutukseen sisältyi myös kolmen viikon jakso, jonka aikana opettelimme ohjaamaan aluksia. Tämä tapahtui käytännössä Suomenlahden saaristossa, jossa työnteon täyteisten päivien (ja öiden) lisäksi myös saunottiin, kylvettiin ja syötiin aika paljon jäätelöä. On myös aika hieno tunne joutua pelastamisharjoituksen lomassa heitetyksi mereen ja katsella, kun laiva erkanee pikkuhiljaa horisonttiin. Pahinta siinä oli se, reippaat sotilaat tulivat naaraamaan minut ylös aina liian pian. Yllättävin kohtaaminen armeijamaailman kanssa tuli komppaniani komentajan muodossa. Kyseessä on siis äärimmäisen korkea-arvoinen herra, joka ystävällisyyttään otti meidät varusmiehet autonsa kyytiin jonkun harjoituksen lomassa. Hän kyseli meiltä mitä teemme siviilissä, ja jouduin ensimmäisenä piinapenkkiin koska istuin etupenkissä. Kerroin synkän salaisuuteni. Komentaja oli hetken vaiti, naurahti ja tokaisi :”Humanisteja tänne juuri kaivattaisiinkin”. Tuo rehellisen spontaanisti heitetty kommentti yksikköni ylimmältä esimieheltä jäi mieleen ja pistää miettimään edelleen tänäkin päivänä. Olisiko armeija humaanimpi jos siellä olisi enemmän humanisteja? Entä tuleeko se olemaan humaanimpi joka tapauksessa uusien nousevien avarakatseisempien sukupolvien myötä? Onko ihmiskunta koskaan ollutkaan humaani? Ja synnyttääkö pelko ja ennakkoluulo tässäkin tapauksessa vain lisää pelkoa ja ennakkoluuloja? ”Armeijassa opin itse asiassa myös Suoraan sanottuna, en tiedä mitä arvostamaan tekisin jos sota todella syttyisi ja minut kommennettaisiin rintakirjallisuutta malle. Pitkään palvelukseni aikanakin olin sitä mieltä, että silloin uudelleen. ” Armeijassa opin itse asiassa myös eroaisin reservistä ja pakenisin arvostamaan kirjallisuutta uudelleen. Akateemiseen maailmaan leipääntyneenä opin nimittäin taas lukemaan, ilman objektiivisen analyysin pakkoa. Inttiin kuuluu paljon odottamista, joten lukemiseen oli aikaa. Lisäksi laiva lienee jostain syystä (syytän tästä pääasiassa meren poeettisuutta ja laivan tuudittavaa verkkaista keinuntaa) parhaimpia ympäristöjä mitä tiedän niin lukemiseen kuin päiväkirjan kirjoittamiseenkin. Luin mm. muutaman viikon komennuksen aikana eräällä laivalla koko Jack Kerouacin tuotannon (alkaen tietysti “kadonneesta novellista” The Sea is my Brother) ja myöhemmin mm. muinaisten roomalaisten kirjoittamia sotataktisia tekstejä, niille vastapainona zen-buddhalaisuutta, analyyttisia kriittisiä tutkielmia tappamisen psykologiasta ja filosofiasta sekä monenkirjavaa kaunokirjallisuutta. Yllättäen armeijassa muistin taas, miksi olin alunperin tullut opiskelemaan kirjallisuustiedettä: rakkaudesta kirjoitettuun sanaan. 10 maasta johonkin Etelä-Amerikan piilotettuun rauhanomaiseen saariparatiisiin, josta minua ei enää ikinä löydettäisi. Loppusodan (viimeinen kenttäharjoitus armeijassa ennen reserviin pääsyä) aikana tulin kuitenkin miettineeksi, että jos minä olisin siellä rintamalla tappelemassa niin tekisin sitä ensisijaisesti niiden ihmisten takia jotka ovat siellä ympärilläni. Mielestäni toisen ihmisen hengen vieminen on paitsi väärin myös perustavanlaatuisen epäkohtaliasta, sillä kukaan ei voi katsoa oikeudekseen puuttua kenenkään toisen ainoaan elämään niin fundamentaalilla tavalla. Haluaisin ainakin uskoa, että jos kyseessä olisi kaksintaistelunomainen valintatilanne vain oman ja vastustajan hengen välillä, en kohottaisi asettani vaan valitsisin kuolla ylpeästi marttyyrina. Kuitenkin jos joku arkielämässäkin käy toverini päälle niin ei hyvä heilu. Näin saattaisi käydä tuolloinkin. Onko se humaania? res.alil.hum.kand. Kivilä Legenda » 2/2015 sota Runoja rintamalta M.K. I (nimetön) Töitä on tarjolla sotilaille, propagandaministereille, asesepille, kirurgeille, nahkasaappaiden valmistajille, soihtujen sytyttäjille, raporttien kirjoittajille, vyönsolkien kiillottajille, lapsensurmaajille, intiimejä palveluita tarjoaville, kidnappaajille, kavaltajille, soiden polttajille, rauniokoirille, inhimillisyyden ulkoistajille, raudan valajille, itseään pettäville, humanitaarisen avun evääjille, nälkää näkeville, amputaatiota tarvitseville, presidenteille, nyt ensimmäistä kertaa tämän sukupolven reserviläisille, ilman pilaajille, vantteria poikia synnyttäville, morfiininarkkareille, metsien kaatajille, kroonisesti unettomille, ihmis- tai rotanlihan syöjille, pyöveleille, verenpesijöille, viirien ompelijoille, maatomun hengittäjille, tupakkaviljeilijöille, luotisadettajille Rinnakkaistodellisuuksiin pakopaikkojen rakentajille Maankuoresta ennustajille Aktiivisesti unohtaville Perustan naapuritontin joutomaalle ruusutarhan. Ostakaa! 2/2015 » Legenda 11 sota II “There are no wasting hours” Missä asioissa liikumme tällä lumettomalla maalla Käsky sytytettiin lihaamme joten emme osaa sanoa sitä itsekään Varmaa on ainoastaan se että liikumme Meidän asiallamme Ja olemme kirjailleet siitä syystä viirimme huolellisesti Ja valinneet kirkkaat voimakkaat värit Meillä on valtava polte, tarve ja Asia Meidän on Mentävä Ja se ken tulee tiellemme kehoitetaan poistumaan Koska hän ei ymmärrä kokonaisuutta Hän on tietämättömyyteensä syytön mutta kaikenlaiset esteet on poistettava On taottava uusi kuu Aurinkoa emme enää tarvitse koska se on jo raivannut läpipääsemättömät metsät Meidän ja viiriemme tieltä Ja on varmaa että jaksamme jatkaa eteenpäin aamuun asti Jonka ajankohdan tarkistamme satelliittien avulla Vuorokausien anteliasta rytmiä ei voi havaita Tulevasta voitosta sakeana olevan ilman läpi Ja se vie meitä lähemmäksi suurta totuutta Jonka tulevat vielä ymmärtämään ne joiden kasvoille Sen hyväilevä kirkkaus on tarkoitettu Ja ne joiden kasvoille Valuu kuoleman kuuma armo Joiden kasvoille Lasketaan valkea lakana III (nimetön) maapallon akseli kääntyy ikiaikaisessa hiljaisuudessaan josta äänet ovat jääneet pois tarpeettomina mullan ja kiven paino luotettavina seuralaisinaan musertava vuosituhantinen tuoksu pinnalla leikkivät sähkön kentät korviahuumaava helinä ja huuto sävyjen, muotojen ja asentojen runsaus savupilven mustassa karnevaalissa jonka sisällä kilisevät jumalten pienet kellot ja mykkien eläinten korvista vuotaa verta ihmiskunta on eriyttänyt itsensä ja jälkensä suureksi epäorgaaniksi olennoksi joka lähettää samaa viestiä päätteestä päätteeseen josta se juuri lähti matkaan on otettava tuota surullista hirviötä niskasta kiinni ja ravisteltava tuttavallisesti, ymmärtäväisesti jotta valkoinen ydin tulisi näkyviin 12 Legenda » 2/2015 Sodan jumalattaret -testi sota Helena Haavisto Tee testi ja ota selvää, kuka sodan jumalattarista olet! 1. Minne päin maailmaa tunnet vetoa? ≈ Japaniin & Egyptiin # Kreikkaan = Kanadaan Z Norjaan X Irlantiin § Intiaan 2. Millä aseilla taistelet vihollisiasi vastaan? & Heittelen heitä palavilla nuolilla § Yleensä käytän miekkaa ja tarpeen tullen voin myös juoda vihollisteni veren # Pääasiallinen aseeni on keihäs X Aseiden käytön sijaan pyrin aiheuttamaan sekasortoa, pelkoa ja hämmennystä vihollisen keskuudessa ≈ Minulla on monia aseita, mutta keskityn enemmän muiden suojelemiseen kuin itse taistelemiseen Z Aseeni on tuli, jota hallitsen = En tarvitse aseita, minulla on valta siirtää vuoria ja hallita luonnonilmiöitä 3. Mitä seuraavista teet mieluiten vapaa-ajallasi? Z Käyn shoppailemassa ja käytän aikaa kauneudenhoitoon # Opiskelen lisää minua kiinnostavista aiheista ≈ Harrastan joogaa tai meditointia = Vietän aikaa luonnossa tai lähden vaeltamaan § Käyn tanssimassa X Tutkin kaikkea mystiikkaan, taikuuteen ja tuonpuoleiseen liittyvää & Vietän aikaa kissani kanssa 4. Mikä on jumaleläimesi? = Käärme Z Kissa ≈ Sika § Ei minulla ole 2/2015 » Legenda X Varis tai korppi & Leijona #Pöllö 5. Millaisena arvelet muiden näkevän sinut? # Itsenäisenä ja rohkeana = Syrjään vetäytyvänä ja voimakasluonteisena ≈ Rauhallisena ja tasapainoisena Z Avoimena ja puoleensavetävänä & Vahvatahtoisena ja uskollisena § Hurjapäisenä ja arvaamattomana X Salaperäisenä ja vaikeaselkoisena 6. Mikä seuraavista kasveista miellyttää sinua eniten? § Hibiskus ≈ Lootus # Oliivipuu X Unikko & Jasmiini = Vaahtera Z Lehmus 7. Millainen olet sosiaalisesti? = Viihdyn paljon omissa oloissani ja minulla on vain muutama tarkkaan valittu läheinen ystävä. X Tulen ja menen oman mieleni mukaan, mutta ystäväni ovat jo tottuneet arvaamattomuuteeni. Sisarukseni ovat minulle hyvin läheisiä. ≈ Minulla on suuri perhe, jonka kanssa vietän paljon aikaa. Minulle on tärkeää, että voin huolehtia ja suojella kaikkia minulle tärkeitä ihmisiä. § Kumppanini on minulle hyvin tärkeä ja pidän häntä läheisimpänä ystävänäni. Z Olen hyvin sosiaalinen, minulla on paljon ystäviä ja ihailijoita. Nautin siitä, että saan ihmiset helposti ihastumaan itseeni. # Olen hyvin itsenäinen, mutta minulla on myös läheisiä ystäviä ja olen hyvin lojaali heitä kohtaan. & Puolisoni ja työkaverini ovat tärkeimmät ihmiset elämässäni. 13 sota Laske mitä symbolia sait eniten ja katso, kuka sodan jumalatar olet! & Jos sait eniten tätä symbolia, olet egyptiläinen sodan jumalatar Menhit. Menhitin nimi tarkoittaa ”Hän, joka uhraa”, mutta hänet tunnetaan myös nimillä ”Leijona-jumalatar” ja ”Teurastaja”. Muinaisessa Egyptissä jumalat pystyvät tyypillisesti ottamaan eläimen hahmon ja Menhit kuvataan usein naisena, jolla on naarasleijonan pää. Menhit edustaa myös pohjoistuulta. Menhitin puoliso on sodanjumala Anhur ja heidän tehtävänään on suojella egyptiläisiä kuninkaita, faaraoita ja hallitsijoita. Taisteluissa Menhitin uskotaan ratsastavan egyptiläisten sotajoukkojen edellä ja ampuvan vastapuolen taistelijoita tulisilla nuolilla taaten näin lähes varman voiton egyptiläisille. = Jos sait eniten tätä symbolia, olet Kanadan alkuperäiskansaan kuuluvan Nuxalk-heimon soturijumalatar Qamaits. Qamaits tunnetaan myös nimillä ”Meidän naisemme” ja ”Hän, joka ei pelkää mitään”. Legendan mukaan maailman syntyessä Qamaits kävi taistelun vuorten kanssa ja voitettuaan järjesti vuoret niiden nykyiseen kokoon ja muotoon. Qamaits ei laskeudu ihmisten keskuuteen usein, mutta maan päällä vieraillessaan hän aiheuttaa maanjäristyksiä, metsäpaloja ja yleistä tuhoa ja sairautta. Hänellä on myös lemmikkikäärme, jonka hän ottaa mukaansa maan päällä käydessään. X Jos sait eniten tätä symbolia, olet irlantilainen sodan jumalatar Badb. Badb on sisartensa Machan ja Morríganin ohella yksi kolmesta sodanjumalattaresta. Myös Badbin puoliso Neit on irlantilaisessa mytologiassa sodanjumala. Badb joko ilmaantuu ennustamaan lähestyvää taistelua tai verilöylyä tai sitten hän näyttäytyy taistelun keskellä aiheuttaen hämmennystä ja sekasortoa vastapuolen taistelijoiden keskuudessa. Badbin näkeminen saattaa myös ennustaa läheisen ihmisen kuolemaa. Ennustaessaan tulevaa taistelua tai kuolemaa Badb voi ottaa esimerkiksi vanhan ennustajaeukon hahmon tai näyttäytyä nuorena naisena, joka pesee sen henkilön verisiä vaatteita, joka tulee pian kuolemaan. Taistelutantereella Badb saattaa olla pelkkää pelkoa herättävää kirkunaa tai hämmennystä aiheuttavaa sumua. Hän saattaa myös liidellä taistelijoiden yllä kirkuvan korpin tai variksen hahmossa. Tästä syystä Badb tunnetaan myös nimellä Badb Catha eli Taisteluvaris. § Jos sait eniten tätä symbolia, olet hindujumalatar Kali. Kali on taistelujen, tuhon, ajan ja muutoksen jumalatar ja hänet kuvataan usein hurjana, ihonväriltään sinimustana naisena, jolla on sotkuiset mustat hiukset, mustat verestävät silmät ja vähintään neljä kättä. Kuvissa Kalin kieli on usein ulkona ja suupielistä valuu verinoro, mikä kuvastaa hänen verenhimoaan. Kalin kaulakoru on tehty pääkalloista ja vyö irtokäsistä. Yhdessä kädessään Kali pitelee veristä miekkaa ja toisessa katkaistua päätä. Irrotetut ruumiinosat kuvastavat egon ja syntien tuhoutumista ja sielun vapautumista. Erään tarinan mukaan taistelussa demoni Raktabijaa vastaan Kalin oli leikattava irti demonin pää ja juotava tämän veri pystyäkseen voittamaan demoni, sillä jokaisesta Raktabijan veripisarasta syntyi lisää demoneja. Kali juopui Raktabijan verestä ja taistelun päätteeksi alkoi tanssia villisti demonien ruumiiden päällä. Kali rauhoittui vasta, kun hänen puolisonsa tuhon ja kuoleman jumala Shiva heittäytyi Kalin jalkoihin teeskennellen kuollutta ja Kali pelästyi, että oli vahingossa tallannut miehensä kuoliaaksi. 14 Legenda » 2/2015 sota ≈ Jos sait eniten tätä symbolia, olet buddhalainen jumalatar Marici. Marici on valon ja soturien jumalatar ja yhdeksän hallitsijajumalan äiti. Hänet tunnetaan myös nimellä ”Valon säteillä siunattu nainen”. Marici kuvataan usein kauniina, mustatukkaisena naisena, joka istuu avoimen lootuksenkukan päällä tai toisinaan sian selässä tai seitsemän sian vetämissä tulisissa vaunuissa. Maricilla voi olla yhdet, kolmet, viidet tai kuudet kasvot, kahdesta kahteentoista kättä ja kaksi tai kolme silmää kaikissa kasvoissaan. Monikasvoisissa representaatioissa yksi Maricin päistä on aina sian. Käsissään hän pitelee aurinkoa, kuuta, kelloa, kultaista sinettiä, keihästä ja jousta sekä nuolta. Maricin tehtävänä on suojella sotureita ja auttaa heitä kehittymään paremmiksi taistelijoiksi tulemalla epäitsekkäämmäksi ja päästämällä irti henkilökohtaisista tavoitteistaan meditaation avulla. Taisteluissa Maricin uskotaan pystyvän tekemään suojeluksessaan olevat sotilaat väliaikaisesti näkymättömiksi viholliselle. Erityisesti japanilaiset samurait ovat palvoneet Maricia. Z Jos sait eniten tätä symbolia, olet skandinaavisen mytologian jumalatar Freija. Freija on ensisijaisesti kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatar, mutta samalla hän toimii myös taistelun jumalattarena. Muinasnorjan kielellä Freijan nimi tarkoittaa rouvaa ja hänet kuvataan usein kauniina nuorena naisena, jolla on pitkät vaaleat hiukset ja siniset silmät. Freija on seksuaalisesti hyvin aktiivinen ja hänellä on ollut paljon rakastajia - joidenkin kertomusten mukaan hänen väitetään maanneen kaikkien jumalten ja kääpiöiden kanssa. Taisteluissa Freija ratsastaa taivaan halki kahden suuren, sinisen kissan vetämillä lentävillä vaunuilla puolisonsa Odin rinnalla. Joskus hän käy taisteluun myös villisialla ratsastaen. Taistelussa kuolleiden soturien sielut Freija ja Od jakavat keskenään tasan. Freijalla ja Odilla on kaksi tytärtä, Hnoss ja Gersemi. Freija tuntee myös taikuutta: hän osaa hallita tulta ja hän omistaa haukansulista tehdyn kaavun, jonka avulla voi muuttua haukaksi tai miksi muuksi linnuksi tahansa. Kaavun avulla Freija matkustaa silloin tällöin alamaailmaan saadakseen tietoa ennustuksista ja tulevista ihmiskohtaloista. Freijalle pyhitetty puu on lehmus. # Jos sait eniten tätä symbolia, olet Antiikin Kreikan jumalatar Athene. Athene on strategisen sodan ja taistelun jumalatar, mutta hänet mielletään myös tiedon ja viisauden jumalattareksi. Athenen jumaleläin on pöllö, joka tyypillisesti yhdistetään viisauteen. Athene kuvataan usein nuorena naisena, jolla on kirkkaat silmät, päässä kultainen kypärä ja kädessä keihäs. Taisteluissa Athena johtaa usein suosiossaan olevia sotajoukkoja ja osallistuu taisteluun heidän kanssaan. Hän saattaa myös varoittaa sotilaita etukäteen lähestyvästä vaarasta ja voi ilmestyä monessa erilaisessa hahmossa, esimerkiksi pöllönä tai kotkana. Oliivipuu on pyhitetty Athenelle. 2/2015 » Legenda 15 sota 16 Legenda » 2/2015 sota 2/2015 » Legenda 17 sota Teeman silmäätekevät hallituskaudella -2015 1. Kuka olet? 2. ”Taistelusi” ainejärjestöaktiivina? 3. Onko sodalla funktiota? 1. Ville Hämäläinen, Teeman puheenjohtaja nyt toista kautta. 2. Suurenmoinen taisteluni ainejärjestössä on ollut tehdä Teemasta jäsentensä näköinen ainejärjestö. Minulla on ollut onnea, sillä sotajoukkoni ovat olleet todella uutteria ja taitavat ainejärjestösodankäynnin taidot. 3. En tiedä, mutta valistunut arvaukseni on, että sodan funktio on tuoda lisää rahaa sotatarvikkeita eli pyssyjä, paukkuja ja peitsiä valmistaville monikansallisille yrityksille ja kansaa sortaville partasuille. 1. Eveliina Kälviäinen, Teeman varapuheenjohtaja sekä tiedostus- ja nettivastaava 2. Yritykset taistella viron opetuksen puolesta - but too little, too late. Tiedotus- ja nettivastaavan ominaisuudessa olen myös tämän vuoden puolella käynyt väsytystaistelua uusien nettisivujen sekä sähköpostilistojen kanssa, ja tästä taistelusta olen selviytymässä voittajana. 3. Tarjolla olisi moniakin funktioita, mutta kaikki syyt tuntuvat enemmän tai vähemmän näennäisiltä. Pessimistisesti ajatellen jopa varsin yleviltä kuulostavat funktiot tuntuvat verhoavan vain vähemmän yleviä päämääriä. 1. Katriina, Teeman sihteeri, kv-vastaava, hyvän kirjallisuuden ja kahvin rakastaja 2. Taistelu inhimillisemmän ja käytännönläheisemmän kirjallisuustieteen puolesta 3. Toivoisin kovasti ettei olisi, mutta joissain tapauksissa muutos parempaan on mahdollinen vain taistelun kautta, niin koko maailman mittakaavassa kuin yksittäisen ihmisen elämässä 18 Legenda » 2/2015 sota 1. Olen Veera Laine, Teeman Sosiaalipoliittinen vastaava ja Narikkavastaava. 2. Taisteluni on saada Teeman narikkavuoroille ahkeria työntekijöitä ja tehdä ainejärjestöstämme sellainen, että sen toimintaan on kaikkien helppo osallistua. 3. Sodalla on funktio, mutta ei oikeutusta. Peace. 1. Susanna Keinänen, taloudenhoitaja ja koulutuspoliittinen vastaava 2. Suomen kielen lähtötasokokeen poistuminen, mutta se oli aika turhaa, koska suomen kielen henkilökunta olikin jo päätynyt sen poistamiseen. Teeman 40-vuotisjuhlien järjestäminen sen sijaan ei ollut turhaa. Odotan innolla, minkä taistelun tämä vuosi tuo tullessaan. 3. Monenlaisia funktioita. Oikeutetun sodan funktiona voi olla puolustautuminen tai inhimillisen kärsimyksen ehkäisy (kirkkoisä Augustinus ja YK:n peruskirja). 1. Anna Haavisto, kirjallisuuskahvivastaava 1/2. 2. Järjestän pieniä hengäshdystaukoja hektisen yliopistoelämän keskellä. Kahvihampaan kolottaessa tarjoamme Rimman kanssa kupilliset sumppia ja ajankohtaan sopivia, makeannälän taltuttajia kerran periodissa. Ollaanhan me noviiseja vielä, mutta taistelemme entistä paremmiksi sokerileipureiksi! 3. Sodan funktioita on yhtä paljon kuin on sotiakin. Se ei välttämättä ole aina ratkaistavissa, kärsimys on kuitenkin aina vakio. 1. Helena Haavisto, yksi kolmesta tapahtumavastaavasta. 2. Yhdessä tapahtumavastaavasisarteni Anna Ojalahden ja Helena Paloposken kanssa käymme jatkuvaa (usein voittoisaa) taistelua halvempien saunatilavuokrien, edullisempien tarjoilujen, runsaamman kulttuuritapahtumatarjonnan ja parempien bileiden puolesta. Viime syksyn vuosijuhlien järjestäminen oli myös taistelu sinänsä. Ehkä tärkein ja mieleenpainuvin taistelu taisi kuitenkin olla Annan kanssa tuutorivastaavana toimiminen pari vuotta takaperin. 3. Sodalla on se funktio, minkä se kullekin ihmiselle antaa tai on antamatta. Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka löytävät elämän(sä) tarkoituksen sodasta. 1. Olen Pehr! 2. Ensin otamme yliopiston, seuraavaksi otamme Suomen! 3. Sodan funktio on käyttää paljon huutomerkkejä – erinäisistä syistä. 2/2015 » Legenda 19 sota 1. Anna Ojalahti, yksi kolmesta tapahtumavastaavasta ja kirjallisuustieteen OPS-työryhmän jäsen sekä johtokunnan varahallopedi. 2. Taisteluuni ainejärjestöni puolesta kuuluu tavoitteeni järjestää Teemalle monipuolisia tapahtumia muiden tapahtumavastaavien kanssa. Koska minulla on tapa työntää lusikkani joka soppaan, olen myös OPS(opetusohjelma)-työryhmässä nuuskimassa, mitä opettajat suunnittelevat päämme menoksi ja välittämässä opiskelijoiden mielipiteitä ja tarpeita sinne suuntaan. Taistelen siis paremman ainejärjestön ja paremman kirjallisuustieteen puolesta! 3. Todennäköisesti sodan kullakin osapuolella on mielessä sodalle jokin funktio, oli se sitten kuviteltu tai oikea, muuten sotia ei kai käytäisi. 1. Helena Paloposki 2. Pubikierros, se Teeman yksi pidetyimmistä tapahtumista, mutta ilmoittautumis- ja maksusäätö on aina yhtä taistelua. Onneksi olen tähän mennessä aina voittanut ja kaikilla on ollut kivaa. Henkilökohtaisempi taisteluni tässä ainejärjestössä on päästä eroon Hitlerin-leimasta, jonka sain fuksivuotenani esiintyessäni kaksissa bileissä Hitlerinä. 3. Välttelen konflikteja, mutta kai sillä joskus on. Ihmisoikeuksien puolesta tulee taistella väkivallattomasti. 1. Hyvä, vaikea kysymys. Erään määritelmän mukaan olen Petri Poutiainen, Teeman ELKI-vastaava. ELKI on Elävän Kirjallisuuden Yhdistys, jonka motiivi on yllättäen tehdä kirjallisuudesta elävää ja pistää kaikki paska paskaksi. ELKIssä olen puolestaan Teema-vastaava, eli toimenkuvani on siis pitää yllä kommunikaatiota näiden kahden hienon tahon välillä. 2. Yritän tuoda kuultavaksi täsmälleen niitä ääniä (huutoja ja kuiskauksia), jotka edustavat sellaisia opiskelijoita joita ainejärjestöaktiivisuus ei välttämättä muuten kiinnosta. 3. On tietysti, moniakin. En mennyt armeijaan enkä tiedä mitä siellä aiheesta olisi opetettu, mutta suuri neromme Väinö Linna on muotoillut asian näin: Kunnanpösö tarttee korkeeta viljanhintaa ja mettäherrat näitä Venäjän korpia. Isot herrat tarttee kunniaa ja niitten huorrat jalokiviä ja turkiksia. Sitä varten täällä ihmisiä tapetaan. 1. Liban Sheikh, toisen vuoden kirjallisuustieteiden opiskelija ja Legendan päätoimittaja. 2. Tapahtuu jatkuvasti pääkopan, tai neljän köyden sisällä. 3. Hallitsemisen himo, yhdistettynä retoriikkaan ja välinpitämättömyyteen. Hallitukseen kuuluu myös hallituksen jäsen Toni Hautaluoma. 20 Legenda » 2/2015 sota Taistelu sivistysihanteista ja laadukkaasta koulutuksesta Liban Sheikh Teksti on katsaus Tampereen yliopistolla syksyllä 2014 pidettyyn kehitystyön teemapäivien vierailuluentoon. Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori sekä tietokirjailija Jaakko Hämeen-Anttila luennoi koulutuksen ja sivistyksen arvosta. Teemoina olivat, onko nykyinen länsimainen ajattelu maailmanlaajuisesti hyväksytty perusta myös koulutukselle? Onko taloudellinen hyöty nykyisen koulutusajattelun perusta vai onko muunkinlaisella sivistysajattelulla sijansa yhteiskunnassa? Koulutuskeskustelu Suomessa limittyy Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan väistämättä talouskeskusteluun: mikä on taloudellisesti tuottavinta ja kustannustehokkainta koulutusta? Koulutusta tulisi ajatella enemmän yksilön kannalta; sen pitäisi taata yksilön tasapainoinen kasvu kriittiseksi kansalaiseksi. Opintojen laaja-alaisuus ja kiireettömyys kuuluvat Hämeen-Anttilan mukaan näin ollen sivistykseen. Seuraavaksi Hämeen-Anttila asettaa kysymyksen, onko kaikki koulutus arvokasta, ottaen esimerkiksi ISIS- terroristijärjestön koulutusleirit. Hän painottaa koulutus-termistön purkamista ja sitä, että tärkeää on oikeanlainen koulutus, ei koulutus itseisarvona. Totalitarismi ja sivistys eivät sovi yhteen, ja Hämeen-Anttilan mielestä liberalistinen markkinatalous on yksi totalitarismin muoto. Helsingin islamin- ja Lähi-Idän tutkimuksen professori katsoo, ettei aidosti sivistynyt ihminen ole esimerkiksi rasisti, koska hän ymmärtää historiaa ja yhteiskunnan ilmiöitä laajasti, ja osaa suhteuttaa ajatteluaan ja toimintaansa. ”Laaja- Hämeen-Anttila suhtautuu kriittisesti nykyiseen kiirekiire-ajatteluun koulutuksessa. Ilmiö näkyy hänen mukaansa lisääntyneenä masennuksena ja uupumuksena opiskelijoiden keskuudessa, mikä taas tarkoittaa lisää kustannuksia. Eikö tällöin olisi järkevämpää antaa opiskelijoiden opiskella rauhassa- varsinkin kun se ei maksa yliopistoille yhtään sen enempää, vaikka tutkinto-opiskelija opiskelisi viiden vuoden sijasta kymmenen vuotta, Hämeen-Anttila kysyy. On yleisesti viljelty harha, että hitaammin opiskeleva opiskelija kuluttaa yhteiskunnan varoja, ja että hänen panostaan välttämättä tarvittaisiin työelämässä – Suomessa on tällä hetkellä muutenkin paljon työttömiä. Kiireen ideologia on tullut myös yliopistoihin Hämeen-Anttila huomauttaa. Yliopiston katsotaan oleva hyvä ja menestynyt kun se tuottaa nopeasti valmiita opiskelijoita alainen sivistys antaa näkökulmaa maailmaan ja opettaa kriittisyyttä.” 2/2015 » Legenda Minkälaista koulutusta sitten tarvitaan sivistyksen kannalta katsottuna? Koulutus on kulttuurisidonnaista, ja eri paikoissa se voi tarkoittaa eri asioita. Hämeen-Anttila painottaa, 21 sota että oman kulttuurin ja historian tuntemus on jokaisella alueella ensiarvoisen tärkeää – vasta sen jälkeen voi tulla muiden alueiden tuntemus. Esimerkiksi meidän kotimainen koulutusjärjestelmämme tällaisenaan ei sovi kaikkialle, koska sen näkökulma on rajoittunut suomalaiseen ja länsimaiseen maailmaan. Talousvetoisen koulutusmallin vieminen muualle tarkoittaa myös meidän talousmallimme viemistä kyseiselle alueelle. Kyse ei ole vain koulutuksesta, vaan asiaan liittyvät esimerkiksi luonnonvarojen ylikäyttö ja eriarvoistuminen. Koulutusvienti on usein myös rahanteon väline, Hämeen-Anttila muistuttaa. Tällöin koulutusviennin on oltava Suomelle tappiollista tai muuten se on vain oman ideologian myymistä, eikä varsinaista kehitystyötä. Kehitysyhteistyössä piilee myös vaara; siinä tarvitaan syvää kulttuurista ymmärtämistä, jotta voidaan tehdä pitkäjänteistä ja rakentavaa kehitystyötä. Kehitysyhteistyötä ei pidä tehdä oman kulttuurin kulttuurihorisontin läpi katsottuna, vaan paikallisen kulttuurin ehdoilla. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii burkha- kielto Ranskassa, jonka seu- 22 rauksena joidenkin musliminaisten elintila pieneni entisestään, koska ilman huivia he eivät voi liikkua ulkona ollenkaan. Ranskalainen laki tähtäsi naisten oikeuksien kasvattamiseen, mutta teki sen kyseenalaisin keinoin ja demokratian arvoja vastaan, puuttuen kansalaisten henkilökohtaiseen pukeutumiseen, ja aiheuttaen muslimiväestössä tunteen lainsäätäjien suunnalta tulevasta hallinnollisesta syrjinnästä. Mihin koulutusta sitten tarvitaan, Hämeen-Anttila kysyy. Työelämätaitojen kehittämiseen, mutta myös sivistystä varten, tieteen ja taiteen jatkuvuuden takia. Jos haluamme Suomen olevan sivistysvaltio, on meidän panostettava yhteiskuntaa epäsuorasti hyödyttävään, sivistävään koulutukseen. Sivistys, niin kuin ihmisarvo, on arvo itsessään, ei välinearvo. Sen lieveilmiönä toimii taloudellinen arvo, eli ns. tuotantotehokkuus. Laaja- alainen sivistys antaa näkökulman maailman ymmärtämiseen ja opettaa kriittisyyttä, auttaen opiskelijaa ajattelemaan omilla aivoillaan. Se, Hämeen-Anttila tiivistää, onko meillä varaa koulutukseen, on vain ja ainoastaan priorisointikysymys. Legenda » 2/2015 sota Teeman tuutorit 1. Kuka olet? (Nimesi, tehtäväsi ja opiskeluvuotesi?) 2. Selvitymisvinkkisi korkeakoulutantereelle? 3. Miksi olet tuutorina? 1. Iina Leppälä, tuutorivastaava 1/2 ja vuoden 2014-15 fuksi 2. Rennoin mielin kohti uusia perioideja! 3. Tosi kivaa päästä tutustumaan uusin fukseihin ja järjestää kaikkia kivoja tapahtumia! 1. Reetta Sirén, tuutorivastaava 2/2, lukuvuoden 2014-2015 fuksi 2. Rento ote, avoin mieli ja aikaa lukemiselle! 3. Tuutorina saan mahdollisuuden tutustua uusiin fukseihin ensimmäisten joukossa ja elää uudelleen jännittävää fuksivuotta! 1. Olen Tiia Ketola, toisen vuoden opiskelija ja toimin tutorinasi muiden huimien tutorien kanssa ! 2. Ylettömät määrät mustaa kahvia, haleja kavereilta ja rennon lupsakka asenne, kaiken voi aina uusia ! 3. Pääsen viettämään aikaa kanssatutoreiden ja teidän uusien ihanien fuksien kanssa ! 1. Anna Haavisto. Tuutori sekä toinen kirjallisuuskahvivastaavista. Fuksi’14. 2. Akateeminen vapaus ei ole niin vapauttavaa mitä termi antaa ymmärtää! Tai sitten on, it’s up to you. 3. Haluan tutustua uusiin fukseihin ja auttaa heitä tuntemaan yliopistoelämän salat. 2/2015 » Legenda 23 sota 1. Olen Aino, tuutori ja toisen vuoden opiskelija. 2. Älä jätä tehtäviä siihen viimeseen iltaan. Mutta kun jätät, niin varaa runsaasti kahvia, teetä tai muuta virkistävää ainetta lähettyville. 3. Tuutorina saa mahdollisuuden tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin heti ja jakaa kaikki yliopiston salaisuudet. 1. Olen Ville, Teema ry:n toinen liikuntavastaavista ja toisen vuoden opiskelija. 2. Selviytyminen on riippuvainen aikatauluista. Aikataulut estävät kaaosta, mikä hallitsemattomana johtaisi stressiin, terveyden heikentymiseen, opintojen päättymiseen, syrjäytymiseen, alkoholismiin, huumeriippuvuuteen ja lopulta kuolemaan. Olisi hengenvaarallista aloittaa opinnot ilman tarkkaa aikataulua. 3. Hain tuutoriksi, koska haluan madaltaa kynnystä sopeutua uuteen ympäristöön. Etenkin kotikaupunkiaan vaihtavilla uusilla opiskelijoilla askel tuntemattomaan on pitkä ja samalla haastava. Sopeutumisen kannalta on huomattavasti miellyttävämpää mikäli askeleen haastavuus on ainoastaan sen pituudessa. 1. Senni Vesikallio, tuutori, toinen opiskeluvuosi 2. Uskalla kysellä ja pyytää apua. Älä turhaan jätä esseen tekoa viimeiselle palautuspäivälle (yleensä näin kuitenkin käy vaikka kuinka yrittää välttää...). Niin ja muista rentoutua ja juhlia opiskelun ohessa, ettei nyt sentään liian tieteelliseksi menisi! 3. Lähdin tuutoriksi sillä ajatuksella, että olisi hienoa, jos voisi edes vähäsen ekan vuoden opiskelun kokemuksista ja tiedoista siirtää eteenpäin. On myös kiva tutustua uusiin fukseihin ja päästä järkkäämään yhteisiä tapahtumia! Siispä syksyn tapahtumia odotellessa Muumimamman sanoin: “Nyt minusta tuntuu, minusta tuntuu, että on aika tehdä kunnollinen hauska huviretki jonnekin. Eväskori mukana.” 1. Saara-Elina “Sannu” Manninen, tuutori ja toinen vuosi. 2. Joskus on ihan okei mennä sieltä mistä aita on matalin. Tehtävien kasaantuessa kannattaa myös opiskella yhdessä ja jakaa luku-urakkaa. 3. Omat tuutorit ja kaikki hauskat tutustumistapahtumat oli niin kullanarvoinen osa fuksisyksyä, että haluan ehdottomasti olla mukana uusien fuksien jännittävässä syksyssä. 1. Jenny Salmi, tuutori, lukuvuoden 2014-2015 fuksi 2. Aina ei ole pakko ottaa, vaikka tarjotaan ;D 3. Ryhdyin tuutoriksi, koska uskon sen olevan hauskaa ja voin siirtää ”massiiviset” tietoni yliopistosta seuraavalle fuksipolvelle ;) 24 Legenda » 2/2015 sota 2/2015 » Legenda 25 sota Metsä jää Noora Vaakanainen Anni Kytömäen Kultarintaa ei ensisilmäyksellä voi nimittää sotakirjaksi. Siinä ei kuvata kansallissodan kenttätaisteluita, agitaatiota tai vankileirien oloja suoraan. Sitä ei myöskään ole kirjoitettu kummankaan osapuolen – punaisten tai valkoisten – näkökulmasta, vaan niiden, jotka ovat yrittäneet pysytellä sivussa poliittisesta ja sotilaallisesta tilanteesta. Kultarinta on sukutarina, jonka keskiöön nousevat metsänhoitaja Erikin ja hänen tyttärensä Mallan vaiheet vuosina 1907–1937. Kaikesta huolimatta teos onnistuu sanomaan jotakin uutta sodasta ja ihmisestä. Kultarinta edustaa jokseenkin uutta trendiä kotimaisen historiallisen romaanin kentällä. Teosta ei voi lukea postmodernistisena historiallisen tiedon paradokseilla leikittelynä, ja yhtä huonosti mammuttimainen Kultarinta antautuu tulkittavaksi fragmentaarisena jännitysmosaiikkina, jossa eri äänet kokoavat trillerimäistä juonta kasaan pikku hiljaa. Sen sijaan Kytömäen romaanissa korostuu ensisijaisesti tiheä tunnelma, jonka kutomisessa lavea kerronta ja eläytyvä kieli nousevat keskeiseen rooliin. Laaja rakenne mahdollistaa hahmojen vakuuttavan psykologisen kehittelyn, mutta myös moninaisten teemojen saumattoman yhteenkietoutumisen. Mallan ja Erikin suhde on kompleksinen analyysi ihmisistä sodan liepeillä, mutta samalla myös uudenlainen visio siitä, mitä ja miten historiallisessa romaanissa voidaan kertoa. Vaikka Kytömäki keskittyykin teoksessaan kuvaamaan erityisesti ihmisiä, jotka pyrkivät puolueettomuuteen sodan keskellä ja sen jälkeen, teos ei kuitenkaan sivuuta kansallissotaa. Huolimatta siitä, että Erik ja Malla eivät tunnusta väriä, he eivät voi välttyä olemasta osa tiettyä aikakautta ja kaikkea sitä suurta liikettä, joka keikuttaa maata kaupungista syvimpään korpeen. Kapinalehtiset, tiesulut, vankileirien pakolaiset, kulkutaudit ja sodanjälkeinen poliittinen vaino ei jätä ketään 1900-luvun alussa elävää rauhaan. Toisaalta Kultarinnassa sota luo tilanteita, joissa ei ole madollisuuksia valita tai toimia toisin, mutta toisaalta sota myös liittää yhteen ja sy- 26 Teoksen tiedot: Anni Kytömäki, Kultarinta. Gummerus, Helsinki 2014. 644 s. sää sylikkäin eksyneitä. Sukupolvien kokemukset sodasta ovat tosin kovin erilaisia. Erik saa juuri sodan takia elämänsä rakkauden omakseen, ja samalla häntä seuraa katkera tietoisuus siitä, että mitään pysyvää on turha rakentaa ihmissuhteitten tomumajoille. Malla taas luottaa ehdottomaan rakkauteen ja siihen, että vaikka ihmiset lähtevät, kartat luokse ja takaisin eivät muutu. Tiheä tunnelma romaanissa johdattaa lukijan metsään, joka tuntuu samanaikaisesti sekä tutulta että vieraalta kodilta. Sodan kauhuja ja ahdistavien aikojen puutetta voi paeta korpeen, ja luonto myös auttaa tuottamaan selityksiä muutoin niin selittämättömille ilmiöille. Erik ja tytär Malla lähestyvät metsää ja sen eläimiä ensiksi satujen kautta, lopulta tutkien ja tarkkaillen – kansantarut ja luonnontiede elävät Kultarinnassa rinnakkain: ”Minä ryhdyn tut- Legenda » 2/2015 sota kimaan elämää puiden kuorella, oksistossa, maahan kaatuneitten runkojen alla ja sisällä. Vedän keuhkoihin ilmaa, joka on täynnä viherhiukkasista utuavaa happea ja tuhansien olentojen lämmintä hengitystä. Metsä on puinen maja, jossa asuu laskematon määrä kansoja.” (s. 180.) Myytit sekoittuvat romaanissa todellisuuteen tuottaen maagista realismia keskelle historiallisia realiteetteja, ja eläinhavainnot jalostuvat kertomuksen edetessä monimerkityksellisiksi motiiveiksi ja metaforiksi. Samaten Erikin luontouteliaisuus ja pienet vaellukset laajenevat nopeasti elämäntehtäväksi ja maailmankatsomukseksi. Metsää täytyy suojella, sillä se on ainoa perintö, joka lopulta kestää: ”Minua ei enää tarvita. Metsä jää.” (s.386), Erik toteaa epäuskonsa hetkellä. Kultarinnassa ihminen ei vaella luonnon keskellä romanttisen hurmoksen vallassa tai tuhoten, vaan kulkee pikemminkin polkuansa luonnon ehdoilla. Kytömäen luonto ei ole kiiltokuva tai myyttinen allegoria, vaan elävä ja säilyttämisen arvoinen osa planeettaa. Kerronnassa sekoittuvat ihmisen ja eläimen ääriviivat, ja luonto tarjoaa monesti turvallisemman piilopaikan kuin kaupungin vilske tai ihmisiä pursuavat junat. Ekokriittisyys ei kuitenkaan ole teoksessa tendenssimäinen agenda, vaan lukija voi itse päättää haluaako reflektoida omaa luontokäsitystään teoksen syvien metsien keskellä. Kielellisesti Kytömäen romaani on rikas ja elävä. Kielestä ei kuitenkaan missään vaiheessa tule romaanin itsetarkoitusta, pikemminkin se toimii sulavana korostuskeinoja ja elävöittävänä aspektina. Metaforat eivät vyörytä lukijaa allensa, eikä tekstin lukeminen puuroudu uudissanoihin. Tunnelma ja kerronta ovat siis keskiössä, ja kielen funktio on lähinnä korostaa ja tasapainottaa näitä elementtejä sekä annostella tuttuutta ja vierautta. Lopputuloksena on hallittu ja lähes mestarillinen kokonaisuus, sillä Kultarintaan on helppo uppoutua ja unohtua, ja sen sivujen siimeksessä on mahdollista nauttia aitoa tekstin hurmaa. Samalla teos antaa toivoa siitä, että kotimainen historiallinen romaani kykenee jatkossakin uudistumaan ja käsittelemään mitä moninaisimpia aiheita – vaikka sitten luonnonsuojelua ja sisällissotaa – mielenkiintoisesti ja tuoreesti. 2/2015 » Legenda Tuhon Enkeli historian merkitysten yllä Liban Sheikh Elfriede Jelinek on itävaltalainen kirjailija, isänsä puolelta juutalais-tšekkiläistä syntyperää. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2004. Jelinekin tuotannon teemoja ovat valta ja alistaminen, ja niinpä häntä on pidetty feministisenä kirjailijana, vaikka monissa teoksissa vallankäyttö liittyy myös luokkayhteiskunnan rakenteisiin. Vuonna 2015 Jukka-Pekka Pajusen suomentamasta Jelinekin näytelmästä Rechnitz (Tuhon Enkeli) on tehty kotimainen sovitus teatteriporukka Jalostamo-kollektiivin voimin. Itävaltalaisen Rechnitz (Tuhon Enkeli) -näytelmän lähtökohta on järkyttävä kuvaus Rechnitzin linnassa vuonna 1945 tapahtuneesta liki kahdensadan Unkarin juutalaisen murhasta. Jelinekin teksti paiskaa silmille faktojen, mielipiteiden ja uhkakuvien myrskyn. Syylliset ja uhrit katoavat, kun tekoja yritetään häivyttää pois historiankirjojen sivuilta. Totuutta on vaikea jäljittää. Pelottavaa aihetta käsittelevä teatteri on satiiri ja 27 sota jopa parodia. Se on rehellinen pyrkimys kiinnostua maailmasta tutun ja turvallisen ulkopuolella sekä kuvaus siitä, miten historia toistaa itseään niin meissä kuin koko maailmassakin. Toteutus on kielellisesti herkullinen, visuaalisesti kerroksellinen – ja tanssiva (Jalostamokollektiivi.com). Näytelmä marssittaa esille niin, historian professorin lempioppilaidensa ympäröimänä, kuin sanaa julistavan enkelin joka puhuu T.S. Elliotin runon säkein. Kolmetuntinen tanssin ja vaikuttavien efektien läpäisemä teos ottaa kantaa vastuun ja vallan kytköksiin. Hyvinkin intertekstuaalinen näytelmä odottaa myös yleisöltään paljon. Pois lähtiessä katsojan päähän jää soimaan läpi näytöksen toistunut, kenties nykypäivän julkisessa keskustelussakin vallalla oleva, itsensä uhriuttamisen huuto ”Minullakin on oikeus tuntea syyllisyyttä, ja olla siitä ylpeä”. Nykypäivän mielikuvien avulla historian uudelleen kirjoitusta kritisoiva vastahuuto ”Minä en ole uhri”, tuntuu Rechnitzissä jäävän häviölle. Esitykset jatkuvat Kiasma Teatterissa keväällä 2016 Rakkaus G.H:n mukaan Khimairan “On rankkaa kadottaa itsensä. Se on niin rankkaa että luultavasti keksin pian keinon löytää itseni, vaikka oman itseni löytäminen veisikin minut takaisin elämänvalheeseeni,” Tämän kevään kolmantena lukupiirikirjana luimme brasilialaisen Clarice Lispectorin teoksen Passio – Rakkaus G.H:n mukaan. Teoksen keskiössä ovat päähenkiö G.H:n eksitentialistiset pohdinnat, jotka pitävät kasassa lähes juonetonta romaania. Kerronnan piste on yhdessä hetkessä, jonka aikana syntyneitä ajatuksia G.H. kertoo jälkeenpäin - kerronnan ja tarinan ajan ja paikan etsintä tai määrittely on kuitenkin epäolennaista, 28 sillä pohjimmiltaan teos kertoo ihmistä perustavanlaatuisesti ravistavasta kokemuksesta, joka ulottuu ajallisen ulottuvuuden tuolle puolen. Siivoojan jälkeensä jättämä tyhjä, valkoinen huone ja kaapinoven väliin liiskaantuva torakka laukaisevat G.H:n ajatusten vyöryn, joka on koko teos. Tarinan tasolla teos on minimalistinen - juuri mitään ei tapahdu - mutta kerronta onkin tämän teoksen ydin. Loputon ajatusten tulva ryöpsähtää aina uudelleen mitä pienimmistä ulkoisista ärsykkeistä hallitsemaan tekstiä ja vangitsemaan lukijan. Murskaantuneesta torakasta ulos valuva massa pakottaa kertojan kohtaamiseen koko ihmisrodulle ja kaikille eläville olennoille yhteisen, alkukantasen elämän massan kanssa. Järisyttävän kokemuksen sanallistamisyritykset ovat niin monisanaisia ja aika aika ajoin sellaisella abstraktiotasolla liikkuvia, että lukija uhkaa hukata niihin itsensä. Teoksen kieli soljuu eteenpäin jatkuvana virtana ja ison alkukirjaimen puuttuminen kysymysmerkkien jälkeen on mielenkiintoinen esimerkki esitettyjen ajatusten katkeamattoman luonteen esittämisestä tesktuaalisella tasolla. Luvun viimeisen lauseen toistaminen seuraavan luvun alussa kuitenkin hämmensi useita lukupiiriläisiä, sillä se tuntui turhalta toistolta ja katkaisi ikävästi muuten sujuvan tekstin. Ohut kirja myös hämäsi ulkonäöllään, sillä teos ei ollut pituudestaan huolimatta millään muotoa helppolukuinen vaan vaati lukijaltaan keskittymistä ja syventymistä. Yleisesti ottaen teosta pidettiin lukupiirissä mielenkiintoisena, vaikka kaikki eivät olleet ehtineet lukea teosta kokonaan ja eräässä lukupiiriläisessä se myös herätti akuutteja ja eläväisä torakkatraumoja. Yhdessä ajatuksia lukupiirissä jakoivat: Anna Ojalahti, Susanna Keinänen, Noora Vaakanainen, Minna Hagman ja Essi Tapanainen. Legenda » 2/2015 sota 2/2015 » Legenda 29 sota Kirjallisuudenopiskelijoiden menneistä ja nykyisistä ammattihaaveista Ehkä valloitamme vielä maailman Sirpa Sipinen Muistaako kukaan enää, miten tulevan työnkuvansa löysi teini-iässä? Vastaavanlaiseen olotilaan pääseminen on varsin yksinkertaista: a .Ensin täytyy unohtaa hetkeksi kaikki se, mitä ammatinvalinnanohjaaja on sanonut kullekin sopivista ammateista. b. Mikäli teini-iän ammatinvalinnan olotilaa tavoitteleva henkilö on käyttänyt aikansa johonkin muuhun kuin erilaisten kuvioiden etsimiseen paperilta tai hassujen lauseiden täydentämiseen omin sanoin, voi ammatinvalinnanohjaajan testien unohtamisen korvata unohtamalla kaiken sen, mitä omat vanhemmat ovat sanoneet kannattavista työmahdollisuuksista. c. Tämän jälkeen pitää unohtaa kaikki negatiivinen ja epämääräinen, mikä liittyy työnsaannin mahdollisuuteen ja tulevaan palkkaukseen. d. Lopuksi täytyy vielä keskittyä sellaisiin asioihin ja tekemisiin, joilla haluaisi täyttää arkipäivänsä tulevaisuudessa. Lopputuloksena pitäisi olla ammatti tai työnkuva tai molemmat, jotka vastaavat edellä luetellut kysymykset läpikäyneen unelmia. Halutessaan ajatusleikkiin osallistunut voi vertailla unelma-ammattiaan muistikuvaansa teini-iän ammattiunelmistaan. Onko näissä mitään yhteistä? On hyvin todennäköistä, että moni kirjallisuudenopiskelijaksi päätynyt on noudattanut edellä selostettua unelmien jalostamiskaavaa. Useille kirjallisuudenopiskelijoille oma opiskeluala kun on 30 unelmien toteuttamista – onhan moni tutustunut kirjallisuuteen ensin rakkaana harrastuksena. Jossain vaiheessa opiskelua saattaa kuitenkin alkaa pohdituttaa, mihin tällaisia kirjallisuuteen haksahtaneita työelämässä tarvitaan. Tiedustelin muutamalta kirjallisuuden opiskelijalta heidän teini-iän ammattihaaveitaan, jolloin selvisi jo muutenkin melko varmana pitämäni tieto: monelle kirjallisuus on tärkeä oheisilmiö muiden kulttuuririentojen lisäksi. ”Ihminen kun olisi aika onneton ilman toiveita ja tulevaisuuden maalailuja.” Kirjallisuus toimii siis eräänlaisena kulttuurin ydinpisteenä. Kiinnostus on useimmiten melko pitkäaikaisen intoilun seurausta, mikäli havaintonsa perustaa satunnaiseen otantaan kirjallisuudenopiskelijoiden teini-iän unelma-ammateista. Varhaisnuoruuden toivotuimmat työnkuvat ovat liittyneet musiikkiin tai hieman yllättäen näyttelijän työhön. Erilaiset luovuutta korostavat ammatit ovat siis kiinnostaneet ja kiinnostavat edelleen kirjallisuuden pariin päätyneitä, sillä nykyhetken ammattihaaveissa mainitut opettajan työ ja kulttuuritapahtumien järjestäminen eivät sulje ulkopuolelleen luovuuden hyödyntämismahdollisuutta. Legenda » 2/2015 sota Teini-iän ammattiunelmat eroavat nykyisistä lähinnä niiden toteuttamisen suhteen. Unelmointi on ollut selvästi villimpää, mikä ei ole yllätys. Teini-ikäistä kun harvemmin häiritsevät todellisen maailman realiteetit. Myöskään usko omiin kykyihin ei sulje pois kuvitelmia, jotka melko usein on tarkoitettukin pelkiksi kuvitelmiksi. Kaikkein parasta pilvilinnoissa onkin se, ettei niihin tarvitse sisällyttää mitään menestyksen todellisesta hinnasta: valtavasta työmäärästä, hitaasta kipuamisesta huipulle tai koko projektin takana häämöttävästä suuresta riskistä, ettei kaikki menekään niin kuin on unelmoinut. Tulevaisuus kriitikoilta hengen salpaavana näyttelijänä, elokuva-ohjaajana, muusikkona saati kirjailijana ei ole välttämättä niin helposti saavutettavissa, kuin mitä teininä olisi toivonut tai olettanut. Osaltaan tavoitteen saavuttamiseen vaikuttavat paitsi omat kyvyt, myös tavoitellun maineen ja suitsutuksen toivottu laajuus. On tietenkin turhaa yleistämistä olettaa, että jokainen haaveilisi teini-iässään maailmanvalloituksesta. Kukaan teini-iän unelma-ammattinsa paljastaneesta kirjallisuuden opiskelijasta ei kertonut vannoneensa teininä olevansa tulevaisuudessa suuren suuri tähti. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei kuvitelmien laajuus ole saattanut olla mitä tahansa. Kirjallisuudenopiskelijoiden kulttuuriin liittyvät nykyiset haaveet ovat kuitenkin omanlaisensa osoitus siitä, että myös teini-iän unelmissa voi olla totuuden siemen, sillä nykyiset haaveet ovat vähintään välillisesti yhteydessä jopa aikanaan kaikkein mielikuvituksellisimpiin haaveisiin. Muusikon työstä haaveillut voi päätyä esimerkiksi musiikkifestivaalin tiedottajana unelma-ammattiaan sivuaviin tehtäviin. Kirjailijan työstä haaveillut voi puolestaan purkaa kirjoittamisintoaan vaikka toimittajan työssä. Ja mikä parasta: 2/2015 » Legenda eihän kukaan vielä tiedä, mitä kaikkea yliopiston käytävillä laahustavista tyypeistä voi vielä kehkeytyä. Unelmien ei tietenkään tarvitse lähteä aina kaikkein suurimuotoisimmasta, vaan kaikkein tärkeimmät ammattiunelmat saattavat monesti olla kaikkein pienimpiä. Ehkä juuri tällaiset erittäin todennäköiset ja toteutettavissa olevat haaveet ovat myös kaikkein henkilökohtaisimpia ja siksi vaiettuja. Toisinaan kaikki eivät tiedä edes itse mistä haaveilevat, ennen kuin haave osoittautuu mahdolliseksi toteuttaa. Joskus taas ääneen lausuttu ammattihaave voi kätkeä jonkin vielä toivotumman, vain toivojalle itselleen tunnustetun haaveen. Pienimuotoisissa unelmissa on jotain kokonaan toisenlaista kuin unelmissa suuresta tähteydestä. Tällöin tulevaa ammattia lähestytään toteuttamisen näkökulmasta, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei unelmia voisi kehitellä omassa mielessään ja ilmaista jonkin salonkikelpoisemman haaveen uteliaimmille lähimmäisilleen. Paluu teini-iän mahdollisuuksien täyttämään olotilaan on olennaista, jotta unelmoinnin tärkeys ei unohtuisi putkitutkintojen ihannoinnin aikakaudella. Ihminen kun olisi aika onneton ilman minkäänlaisia toiveita ja tulevaisuuden maalailuja. Ja mikäli jotakuta häiritsee unelman haikaileva ja kuutamoiva sävy, voisi sanan korvata vaikka määritelmällä ”mahdollisuuksien löytäminen”. Unelmointi voi nimittäin toimia merkittävänäkin innostajana ja motivoijana. Yhteistä kaikille unelmille on se, että unelmat voivat olla mahdollisia tai mahdottomia, mutta kaikkein tärkeintä olisi, että ne olisivat silti oikeutettuja. Unelmissa kun ei ole kyse mistään muusta kuin vapaudesta uskoa itseensä. 31 sota Kirottu kirjallisuus! Terhi Väänänen Oletko aivan varma, että haluat olla kirjallisuudenopiskelija, opettaa kirjallisuutta tai tulla kirjailijaksi? Elokuvamaailman silmin vaikuttaisi siltä, että valintasi ei ole terveellinen. Fiktiossa kirjallisuusihmisillä ei mene hyvin. Miksi Levottomissa päähenkilöön, Mikko Nousiasen esittämään sekundaseppoon, pakonomaisesti tarrautuvasta Tiinasta on tehty kirjallisuudenopiskelija? Siksikö, että juuri kirjallisuudenopiskelijan voisi uskoa kutovan tällaisen harhakuvitelmien ja itsepetoksen verhon ympärilleen? Hän elää kirjojen fantasiamaailmassa, ja on vaarassa siirtää sen myös arkitodellisuuteen. Herkkä ja kärsivä kirjallisuudenopiskelija on myös elokuvassa Wonder Boys. Siinä Tobey Maguire näyttelee kummallista ja syjäänvetäytyvää kirjailijanalkua, joka asuu yliopiston siivouskomerossa. Niin, yhteistä elokuvien kirjallisuudenopiskelijoille ja -professoreille näyttää olevan se, että he haluavat kirjailijoiksi. Kirjallisuuden opiskelu ja opettaminen ovat toisarvoisia, kirjailijuus tavoiteltavaa ja arvostettua. Tobey Maguiren esittämä James nousee kurjuudestaan tulemalla juhlituksi esikoiskirjailijaksi. Hänen opettajansa, menestyskirjailija Grady Tripp on vajonnut keskinkertaisuuteen, ymmärtää sen ja kärsii. Elokuvissa oman rajallisuuden tuskallinen tiedostaminen näyttäisi olevan kirjallisuudenopettajien kiirastuli - Kubrickin ja Humbert Humbertin tapauksessa 12-vuotiaan nymfetin lumo. Poikkeus kirjallisuudenopettajien angstiseen ja kieroutuneeseen joukkoon tuodaan elokuvassa Kuolleiden runoilijoiden seura. Siinä Robin Williams näyttelee opettajaa, joka on oppilaidensa inspiraatio. Hän opettaa heitä elämään totuudellisesti ja tarttumaan hetkeen - kirjallisuuden avulla. Piristävää jo siinäkin mielessä, että tässä elokuvassa annetaan 32 arvoa kirjallisuudelle itselleen, eikä vain myyttiselle kirjailijuudelle. Entä sitten itse kirjailijat? Vaikuttaisi siltä, ettei kyseinen ammatti ainakaan elokuvissa ole opiskelijoiden ja opettajien haaveilun arvoinen. Mementon ohjanneen Christopher Nolanin elokuvassa Insomnia Robin Williams nähdään tällä kertaa kirjailijana - ja murhaajana. Samalla tapaa Kubrickin Stephen Kingin teokseen perustuvassa elokuvassa Hohto kirveen vartta heiluttaa kukapa muu kuin kirjailija. Mielenvikaisuus ja vahingoittamisen tarve näyttäisivät olevan ammattikunnan jäseniiin liitettäviä ominaisuuksia. Jos kirjallisuudenprofessorit suomivat tuskaisuudessaan omaa psyykeään, eivät kirjailijat näe mitään syytä jättää rankaisematta myös lähimmäisiäään. Toisessa Stephen Kingin kirjaan perustuvassa elokuvassa, Piina, asetelma käännetään kuitenkin päinvastaiseksi. Tällä uhri ja väkivallan kohde on kirjailija ja piinajana toimii tämän harras ihailija. Elokuvissa on nähtävissä on selkeä kaari. Mitä syvemmällä olet kaunokirjallisuuden maailmassa sitä enemmän kärsit. Kirjallisuudenopiskelijat ovat syrjäytyneitä ja todellisuudesta irtautuneita ja professorit tuskaisia itsekriitikkoja. Kirjailijat antavat henkisesti kaikkensa kirjallisuudelle ja maksavat hinnan myös fyysisenä kipuna – joko muihin purettuna tai itse kärsittynä. Voimme lohduttautua ajatuksella, että kyse on vain representaatioista ja stereotypioista. Mutta takaraivoon jää kuitenkin epäilys, kirjallisuudessa on jotain perin vaarallista. Legenda » 2/2015 faunitarhan satoa Faunitarha lähtee sotaan 1. “Täällä Scheherazade, Utopian poikkeustilavaliokunnan tiedottaja. Maamme on sotatilassa. Vihollinen tahtoo vallata asuinsijamme, ihanat, karheat, kotoisat, käsinkosketeltavat kirjansivumme ja pakkosiirtää meidät kaikki, vangita meidät hektiseen tietovirtaan ekirjojen syövereihin. Kehotamme kansalaisia ylimääräiseen varovaisuuteen, mutta ei syytä paniikkiin. Neuvomme siirtymään hyvässä järjestyksessä pois lukijoiden mielistä ja populaarikulttuurista lähimmän käsillä olevan painetun kirjan sivuille. Varmistakaa, että kirja on kovakantinen ja huolella nidottu. Pehmeäkantinen tusinapainate ei käy; se ei suojaa vihollisen hyökkäykseltä. Kehotamme kansalaisia musteen ja paperin säännöstelyyn ja ennakkoluulottomaan yhteistyöhön tämän takaiskun selättämiseksi. Rohkeutta! Onnellinen loppu koittaa vielä!” 2. Taivaalta putoilee päivisin lehtisiä, jotka katoavat aina öisin jonnekin. Kansalaiset, ystävät! Jokainen teistä tietää, että instituution tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Tehtävänsä täyttänyt ja palveluksensa päätökseen saattanut instituutio muuttuu työkalusta taakaksi, apuvälineestä rasitteeksi. Näin on käynyt painetulle kirjalle, joka arvokkuuden päiviensä päätyttyä on surkastunut hyödyttömäksi historialliseksi jäänteeksi. Varmasti jokainen teistä tunnustaa, että aika on ajanut ohi sekä kynän että kirjan. Ystävät, on viisautta tunnistaa luopumisen hetki ja rohkeutta päästää irti siitä, jonka osa historiassa on päättynyt, sillä turhaa on tukea sellaista, jonka omat jalat eivät enää vuosiin ole kantaneet. Paperin aika on ohi. Nouskaa tervehtimään sähköistä kirjaa! 3. “...selättämiseksi. Rohkeutta! Onnellinen loppu koittaa vielä!” Suljin tv:n ja taapersin keittiöön päätäni pudistellen. Kuinka kauheaa. Mitenkä ne oikein pärjäävät siellä rintamalla, kun ei ole ketään leipomassa keksejä tai paikkaamassa sukkia. Ei niitä ole tehty tällaisiin seikkailuihin. On se vaan niin kauheaa. Silppusin omaan maan viimeiset porkkanat keittoon ja jäin seuraamaan veden kiehumista. Kattilassa kypsyivät viimeiset puutarhasta ja kellarista löydetyt ruoaksi kelpaavat ainekset. Hiljalleen kupliva vesi rauhoitti mieltä, ainakin me olimme täällä lämpimässä ja vielä tänään saisimme vatsamme täyteen ruokaa. Huomenna pitäisi lähettää Pappa ruokajonoon...keittokauha putosi kolahtaen lattialle. Eihän hänkään ollut enää kotona. Niin kauheaa. Kirjeistäkin oli aina puolet sensuroitu. Miten ne pärjäävät siellä rintamalla... 2/2015 » Legenda 33 faunitarhan satoa 4.”Heipä hei, Ja terveisiä kovasti täältä rintamalta” , kirjoitin. Kynä kylmettyi nopeasti, joten jatkoin nopeasti kirjoittamistani yrittäen olla koskematta paperiin liikaa. ”Toivottavasti voitte hyvin ja olette päässeet turvaan, sydämessäni asuu jatkuva huoli teidän puolestanne. Täällä on aika kylmä meininki. Jatkan silti väsymättä taisteluani utopian puolesta.” Enempää en ehtinyt kirjoittaa, kun paperi jäätyi, ja kaikki, mitä olin kirjoittanut, oli täysin lukukelvotonta. Otin uuden paperin ja kirjoitin: ”Hei, toivottavasti voitte hyvin. Terveisiä kaikille. Sain urhoollisuusmitalin, kun jäädytin vihollisen tietokoneet, joten voitte olla ylpeitä. Moni kuoli kauhusta, maa mukaan lukien. Elossa ollaan, vaikka kylmä on.” Taas paperi jäätyi, ja hajosi timanttisiksi jääkiteiksi käteeni. Turhauttavaa. Paperi alkaa kohta loppua, ja aikakin on kortilla joten pitäisi saada kirje nopeasti lähetettyä. Eihän sitä tiedä mitä tässä vielä tapahtuu. Lopulta sain kirjoitettua seuraavat sanat paperin jäätymättä: ”Hei, terveisiä. Kylmä. Sain mitalin ja olen elossa. Voikaa hyvin. Lämpimin terveisin: Mörkö. ” Seuraava ongelma onkin sitten löytää kirjekyyhky, joka kestää kylmää. Hamekaan ei ole käytännöllisin mahdollinen sotavaruste. Olisipa edes saappaat. En kuitenkaan rupea kirjoittamaan jälkikirjoitusta, paperia on tuhlaantunut jo ihan tarpeeksi. 5. Hyvä herra Puh, Ikävä velvollisuuteni on ilmoittaa, että läheisenne Nasu on menehtynyt taistelussa maansa ja ystäviensä puolesta. Vihollinen onnistui tunkeutumaan puolustuslinjojemme taa kavalalla yllätyshyökkäyksellä, ja Nasu oli yksi ensimmäisistä uhreista. En voi strategisista syistä paljastaa tuon hyökkäyksen yksityiskohtia, mutta sen voin Teille kertoa, että ystävänne kuoli urheasti taistellen. Menetimme Nasussa hyvän possun. Viime hetkinään Nasu kirjoitti kirjettä Teille ohessa se, mitä tuosta kirjeestä on jäljellä. Suruunne osaa ottaen, Kapteeni Potter PUH!!! Oi voi. OOI VO 6. “Meillä on täällä puolustusministeri langanpäässä. Ministeri Pinokkio, miksi emme saa enää yhteyttä rintamalle?” “No, hyvä uutisankkuri, joskus vain käy näin.” “Miten vastaatte yleisiin syytöksiin koskien sitoutumistanne maatamme runtelevaan sotaan? Väitetään, että ekirjaliiga on lupaillut teille asemaa oikeana poikana.” “En kommentoi.” “Ja nyt yhteytemme katkesikin. Tämä saattaa liittyä nykyisiin sähköisiä yhteyksiä koskeviin rajoituksiin. Pahoittelemme.” 34 Legenda » 2/2015 legendalista Sota-lista 1 3 5 Sota vakiintuneita vallanmuotoja vastaan. Nykyajan edustukselliselle demokratialle on tunnuksenomaista kansalaisten osallistumisen kasvattaminen, mutta vaikuttavuuden vähentäminen. Päättäjät vaihtuvat, mutta politiikka säilyy. Sota kommunismia/ huumeita/ terrorismia vastaan Sota on sotaa. Sitä on turha kaunistella, sitä on turha oikeuttaa. Lähi-itää vastaan kohdennetut pakkotoimenpiteet, asutuskeskuksien ohjusiskuista, maiden kauppasaartoihin, on tappanut enemmän ihmisiä kuin mitkään joukkotuhoaseet (weapon of mass destruction) koko historian aikana yhteensä. Yksinkertaisin tapa lopettaa terrorismi on lakata osallistumasta siihen. Viisi turhinta sotaa. 2 4 Sota historiasta oppimiseksi. Historian sanotaan olevan filosofiaa käytännössä. Sodan filosofia on nykyhetken dystopia. Historia ei opeta, se toistaa itseään. Rauhan puolesta sotiminen Sodan syttyminen itsessään on jo niin sanottu ”sotarikos”. Hyvien aatteiden puolesta tulisi taistella väkivallattomasti. Sota tyhmyyttä vastaan On sodanmuodoista ainoa kannatettava, mutta tuhoon tuomittu. Typerät ihmiset porskuttavat yhteiskunnassa eteenpäin, vähemmän tyhmempien jäädessä hienotunteisuuttaan jalkoihin. Koululaitosten kasvava eriarvoistuminen, tarjoaa hyvän kasvualustan myös yhteiskunnalliselle typeryydelle. 2/2015 » Legenda 35
© Copyright 2024