stm:n muistio 23.4.2015
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies Muistio Vesa Pekkola 23.4.2015 Liite 1 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS ASUNNON JA MUUN OLESKELUTILAN TERVEYDELLISISTÄ OLOSUHTEISTA SEKÄ ULKOPUOLISTEN ASIANTUNTIJOIDEN PÄTEVYYSVAATIMUKSISTA PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Uusi sosiaali- ja terveysministeriön asetus asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista, jäljempänä asumisterveysasetus, korvaisi nykyisin käytössä olevan sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohjeen 2003:1, jäljempänä asumisterveysohjeen, joka on annettu terveydensuojelulain 32 §:n nojalla 31 päivänä joulukuuta 2002. Uusi asumisterveysasetus perustuisi sisällöllisesti suurelta osin edellä mainittuun ohjeeseen ja vallitseviin käytäntöihin rakennusten terveyshaittojen selvittämisessä. Uusi asetus sisältäisi tarkennuksia käytössä olevaan asumisterveysohjeen ohje- ja viitearvoihin siltä osin kuin valvonnassa on havaittu muutostarpeita. Asetuksen tarkoituksena olisi selkeyttää rakennusten terveydellisten olosuhteiden arviointia ja siirtää terveydensuojelulain 32 §:n nojalla annettu asumisterveysohje nykyisen perustuslain edellyttämällä tavalla asetukseksi. Tämän lisäksi asetuksessa säädettäisiin terveydensuojeluviranomaisten apuna valvonnassa käytettävien ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista terveydensuojelulain 49 d §:n nojalla. Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 15 päivänä toukokuuta 2015. YLEISPERUSTELUT 1 Yleistä Terveydensuojelulain (763/1994) 20 päivänä joulukuuta 2002 voimaan tulleella muutoksella (1223/2002) muutettiin lain 32 §:n asuntojen fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia tekijöitä koskeva säännös vastaamaan perustuslain 80 §:n säädöstasoa ja asetuksenantovaltuutta koskevia vaatimuksia. Tällöin säädettiin, että sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä terveydellisin perustein fysikaalisista, kemiallisista ja biologisista tekijöistä asunnossa ja muussa oleskeluun tarkoitetussa tilassa aikaisemman määräysten ja ohjeiden antovaltuuden sijaan. Lisäksi terveydensuojelulain 1 päivänä maaliskuuta 2015 voimaan tulleella muutoksella (1237/2014) säädettiin 49 d §:ssä asetuksenantovaltuudesta terveydensuojeluviranomaisten apuna käytettävien ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista. Eduskunta hyväksyi 28 päivänä toukokuuta 2013 eduskunnan tarkastusvaliokunnan 22 päivänä toukokuuta 2013 antamassa mietinnössä (TrVM 1/2013) ehdotetun kannanoton, jossa edellytettiin muun muassa sitä, että hallitus ottaa jo nyt käynnissä ole- 2 vissa maankäyttö- ja rakennuslain sekä rakentamismääräyskokoelman muutosten valmistelussa rakennusten terveellisyyden paremmin huomioon. Valmisteluun edellytettiin sisältyvän myös selkeät rakennusalan pätevyysvaatimukset, joiden avulla parannetaan alan osaamista ja lisätään pätevien asiantuntijoiden määrää. Pätevyysvaatimusten edellytettiin olevan myös yhdenmukaisia terveydensuojelua ja työsuojelua koskevien säädösten kanssa. Nyt ehdotettavassa asetuksessa säädettäisiin mainituista terveydensuojelua koskevista pätevyysvaatimuksista. Tämän lisäksi eduskunta on edellyttänyt tarkastusvaliokunnan mietinnön mukaisesti sitä, että toimintatavat ja menetelmät kosteus- ja homevaurioiden selvittämiseksi tulisi saada nykyistä luotettavammiksi. On käynyt ilmi, että kosteus- ja homevauriokorjaukset ovat usein epäonnistuneet. Terveydensuojelulain sekä asumisterveysohjeen uudistamisen yhteydessä edellytettiin terveyshaittojen syiden etsimisessä käytettävien menetelmien laadun parantamista ja ohjearvojen käytön selkeyttämistä. Lisäksi kansalaisille on edellytetty kerrottavan, mitä kosteus- ja homeongelmasta ei tutkimustiedonkaan perusteella tiedetä. Nyt annettavalla asetuksella säädettäisiin niistä toimenpiderajoista ja tutkimusmenetelmistä, joiden perusteella rakennuksissa esiintyviä terveyshaittoja edellytetään arvioitavan. Lisäksi selkeytetään aikaisemmin käytettyjen ohjearvojen käyttöä tarkkarajaisemmilla toimenpiderajoilla. 2 Keskeis et ehdotukset Ehdotetun asetuksen fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia tekijöitä koskeva sisältö perustuisi pääosin käytössä olleen sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohjeen tulkintaohjeisiin rakennusten terveyshaittojen selvittämiseksi. Kyseinen ohje on ollut terveydensuojeluviranomaisten käytössä rakennusten terveyshaittojen arvioinnissa nykymuodossaan 1 päivästä toukokuuta 2003 lähtien. Asetukseen ehdotettavat vähäiset muutokset asumisterveysohjeen tulkintaohjeisiin nähden perustuvat niihin muutostarpeisiin, joita asumisterveysohjeen käyttöönoton jälkeen on ilmennyt mahdollisen tutkitun tiedon ja tutkimusmenetelmien kehittymisen taikka käytännön valvontatyössä esiintyneiden ongelmien myötä. Asetuksen yleisissä säännöksissä, 1-4 §:ssä säädettäisiin asetuksen soveltamisalasta, määritelmistä, toimenpiderajojen käytöstä sekä olosuhteiden arviointiin käytettävistä mittauksista, näytteenotosta ja analyyseistä. Asetuksen 5-12 §:ssä säädettäisiin asuntojen ja muiden oleskelutilojen fysikaalisista altistumistekijöistä, joita olisivat huoneilman kosteus, lämpötilaolosuhteet, ilman virtausnopeus, lämpimän vesijohtoveden lämpötila, ilmanvaihdon vaatimukset ja melu. Tässä yhteydessä ei säädettäisi asuntojen ja muiden oleskelutilojen sisäilman radonpitoisuudesta, vaan asia tarkasteltaisiin säteilylain kokonaisuudistuksen yhteydessä ja sisäilman radonpitoisuuden toimenpideraja sisällytettäisiin mahdollisesti myöhemmin nyt ehdotettavaan asetukseen. Asetuksen 14–19 §:ssä säädettäisiin asuntojen ja muiden oleskelutilojen kemiallisista altistumistekijöitä ja niiden mittaamisesta. Kemiallisia tekijöitä olisivat haihtuvat orgaaniset yhdisteet, formaldehydi, hiilimonoksidi, tupakansavu ja hiukkasmaiset epä- 3 puhtaudet. Hiukkasmaisia epäpuhtauksia olisivat hengitettävät hiukkaset, pienhiukkaset, teolliset mineraalikuidut ja asbesti. Asetuksen 20 §:ssä säädettäisiin asuntojen ja muiden oleskelutilojen biologisista tekijöistä, eli mikrobeista ja niiden tutkimusmenetelmistä. Asetuksen 21 §:ssä säädettäisiin terveydensuojeluviranomaisten ulkopuolisten asiantuntijoiden koulutus- ja pätevyysvaatimuksista. Pätevyysvaatimukset on valmisteltu siten, että ne olisivat yhteensopivia ympäristöministeriön maankäyttö– ja rakennuslain nojalla valmisteltujen pätevyysvaatimusten kanssa. Asetuksen 22 § olisi voimaantulosäännös. Asetuksen olisi tarkoitus tulla voimaan 15 päivänä toukokuuta 2015 ilman siirtymäsäännöksiä, koska asetuksessa säädettäisiin pääasiassa vakiintuneista käytännöistä rakennusten fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten tekijöiden osalta. Ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttöön liittyvästä siirtymäsäännöksestä on säädetty terveydensuojelulain 1 päivänä maaliskuuta 2015 voimaan tulleen muutoksen (1237/2014) yhteydessä. Asetuksen liitteessä 1 säädettäisiin asuntojen ja muiden oleskelutilojen lämpötiloista ja ilman virtausnopeudesta eli vedosta, liitteessä 2 melun päivä- ja yöajan keskiäänitasoista ja pienitaajuisesta melusta sekä liitteessä 3 ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimusten sisällöstä. 3 Asetusehdotuksen vaikutukset Taloudelliset vaikutukset Asetuksessa säädettäisiin pääasiassa nykyisin käytössä olevan sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman asumisterveysohjeen mukaisista ohje- ja viitearvoista asetuksen toimenpiderajoina. Asetusehdotuksessa toimenpiderajoja sovellettaisiin nykyisiä ohjearvoja täsmällisemmin, mutta mahdollistettaisiin kuitenkin tiukan raja-arvoon perustuvan tulkinnan lisäksi toimenpiderajoista poikkeaminen silloin, kun se on terveyshaitan näkökulmasta perusteltua. Joidenkin tekijöiden osalta säädettäisiin myös asumisterveysohjeen ulkopuolelta nykyisten terveyshaitan arviointiin liittyvien käytäntöjen ja tulkintaohjeiden mukaisesti. Koska asetuksella vahvistettaisiin nykyisiä terveydensuojelun käytäntöjä ja terveyshaitan määritysrajoja, ei asetuksella arvioida olevan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia nykykäytäntöön nähden. Ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksiin liittyvät vaikutukset on arvioitu asiaa koskevan terveydensuojelulain muutoksen (HE 76/2014) yhteydessä. Ympäristö- ja terveysvaikutukset Eduskunnan tarkastusvaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että terveyshaittojen selvittäminen ei ole ollut riittävän tehokasta. Rakennuskannassa esiintyvien kosteus- ja homevaurioiden korjaamista vaikeuttaa merkittävästi se, ettei terveyshaittojen syitä kyetä paikantamaan riittävän hyvin. Käytettyihin paikantamismenetelmiin 4 on liittynyt siinä määrin puutteellisuuksia ja epäselvyyksiä, että ne ovat heikentäneet olennaisesti terveyshaittojen vähentämistä ja jatkotoimien onnistumista. Vauriokohteissa terveyshaittojen syiden etsimisessä käytettävät menetelmät eivät sovellu terveyshaitan arvioimiseen, ja tutkimustulokset ovat epäluotettavia ja tulkinnanvaraisia. Riskirakenteiden tutkimisen puutteet (esimerkiksi rakenteita ei ole avattu riittävästi) ja muiden tutkimustulosten virheelliset tulkinnat ovat myös johtaneet vääriin johtopäätöksiin tarvittavista jatkotoimista. Nykyisin käytössä olevassa asumisterveysohjeessa on kuvattu terveyshaitan arviointiin luotettavaksi osoitetut menetelmät, mutta näiden lisäksi rakennusten tutkimisessa käytetään paljon myös muita menetelmiä. Lisäksi tutkimustuloksia tulkitaan hyvin vaihtelevasti ohjeistuksesta huolimatta. Asetusehdotuksella pyritään vastaamaan valiokunnan esittämään huoleen siten, että terveyshaittojen selvittämisestä tehtäisiin nykyistä asiantuntevampaa ja tehokkaampaa sekä päätökset terveyshaittojen poistamiseksi tehtäisiin luotettavilla tutkimusmenetelmillä myös menetelmien epävarmuustekijät huomioiden. Tällä olisi myönteinen vaikutus ihmisten terveyteen ja elinoloihin. Asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset parantaisivat rakennuksia tutkivien pätevyyttä, mikä edistäisi välillisesti tilojen käyttäjien terveyttä, kun terveyshaitat löydetään nykyistä tehokkaammin päteväksi todettujen asiantuntijoiden avustuksella. Yhteiskunnalliset vaikutukset Asetuksessa säädettäisiin tutkimusmenetelmien käytöstä ja niihin liittyvistä epävarmuuksista. Näiden säädösehdotusten tarkoituksena on varmistaa, että päätökset terveyshaitoista ja niiden poistamisesta tehtäisiin jatkossa nykyistä luotettavimmin ja siten parannettaisiin eri osapuolien oikeusturvaa. Asetusehdotuksella arvioidaan olevan terveyshaittojen selvittämiseen liittyviä ristiriitoja vähentävää vaikutusta, kun terveyshaittaa aiheuttavia tekijöitä arvioidaan nykyistä tarkkarajaisemmilla arviointikriteereillä. Asetuksessa säädettäisiin terveydensuojeluviranomaisten apuna käytettävien ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista, jotta asiantuntijoiden ammattitaidon ja pätevyyden arviointi olisi valtakunnallisesti yksiselitteistä ja, että asiantuntijoiden kouluttaminen olisi mahdollista valtakunnallisesti yhdenmukaisesti. Tällä arvioidaan olevan asiantuntijoiden määrää lisäävä vaikutus eri puolilla maata. Pätevyysvaatimuksilla varmistetaan, että asiantuntijoilla on riittävä pätevyys arvioida rakennusten kosteus- ja homevaurioista ja muista sisäilmaongelmista johtuvia tekijöitä. Pätevyysvaatimuksiin liittyvä lainmuutos (1237/2014) mahdollistaa myös erityisosaajien käytön asetusehdotuksen pätevyysvaatimusten ulkopuolelta, jos erityisosaajien, kuten esimerkiksi melumittaajien käyttö on tarpeen. Pätevyysvaatimukset on laadittu yhteistyössä alan toimijoiden kanssa ja niissä on huomioitu myös maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset. Kyseiset pätevyysvaatimukset voidaan integroida nykyisiin tutkinto-, täydennys- ja erikoistumiskoulutuksiin, jotta pätevyyden haluavat henkilöt voivat saada kyseisen pätevyyden. Tarvittava koulutus voitaisiin hankkia tutkintokoulutuksessa tai lisäkoulutuksessa. Terveydensuojelulaissa on mahdollistettu aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen osaksi pätevyyden hankkimista ja lisäksi sosiaali- ja terveysminis- 5 teriöllä, opetus- ja kulttuuriministeriöllä ja ympäristöministeriöllä on käynnissä hanke yhteistyössä alan toimijoiden ja koulutuksen järjestäjien kanssa, jossa muun muassa asetusehdotuksen pätevyysvaatimukset integroitaisiin nykyisiin koulutuksiin eri puolilla maata. 4 Lausunnot Asetusehdotus oli lausunnolla 3.7.2013–16.9.2013 yhdessä terveydensuojelulain (1237/2014) muutoksen kanssa. Lausuntoja saatiin 56 kappaletta. Asetusehdotusta pidettiin yleisesti kannatettavana. Lausunnoissa esitetyt huomiot on pyritty ottamaan asetusehdotuksen viimeistelyssä huomioon. 5 Asetuksen voi maan tulo Asetus on tarkoitettu tulevaksi voimaan 15 päivänä toukokuuta 2015. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1 § Soveltamisala Pykälän 1 momentissa säädettäisiin asetuksen soveltamisalasta. Tässä asetuksessa annettaisiin tarkempia säännöksiä fysikaalisista, kemiallisista ja biologisista tekijöistä asuntojen ja muiden olosuhteiltaan vastaavien oleskelutilojen terveydellisten olosuhteiden valvontaan. Asetuksen säädöksiä sovellettaisiin terveydensuojeluviranomaisten päätöksissä terveyshaitan ehkäisemiseksi, selvittämiseksi, rajoittamiseksi tai poistamiseksi sen mukaan, mitä terveydensuojelulain 27 tai 51 §:ssä säädetään. Asetuksen säädökset tulisivat sovellettavaksi asuntojen ja muiden oleskelutilojen terveydellisten olosuhteiden arviointiin. Asunnolla tarkoitettaisiin maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 113 §:ssä asuinkäyttöön hyväksytyssä rakennuksessa olevaa asuntoa, joka on päätarkoituksen mukaisesti tarkoitettu asumiseen. Muuna oleskelutilana pidettäisiin lähtökohtaisesti terveydensuojelulain 13 §:n 1 momentin 2 tai 5 kohdan mukaisia ilmoitusvelvolliseen toimintaan tarkoitettuja tiloja tai joita muutoin käytetään julkisina kokoontumistiloina tai pitkäaikaiseen oleskeluun. Tällaisia tiloja olisivat muun muassa koulut, päiväkodit, palveluasunnot tai muut vastaavat tilat, jotka on tarkoitettu muiden kuin pelkästään työntekijöiden oleskeluun. Asetuksen soveltamisalan lisäksi myös muut pysyvään tai tilapäiseen asumiseen käytettävät tilat kuuluvat terveyshaittaepäilyjen osalta terveydensuojeluviranomaisen valvonnan piirin siten kuin terveydensuojelulaissa (763/1994) säädetään, mutta tässä asetusehdotuksessa esitettyjä fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia altistumistekijöitä koskevia vaatimuksia ei sellaisenaan voitaisi näihin soveltaa. Tällaisiin tiloihin voitaisiin käyttää tämän asetuksen vaatimuksia siltä osin kuin arvioitavan olosuhteen merkitys rakennuksen käyttäjien terveydellisiin olosuhteisiin ei ole riippuvainen esimerkiksi rakennustavasta. Tällaisia olisivat esimerkiksi rakennuksen sisäpinnoilla näkyvä home tai mikrobikasvun toteaminen rakennusmateriaalinäytteestä, joita voi- 6 taisiin pitää terveydensuojelulain mukaisena terveyshaittana vastaavasti kuin tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa tiloissa, jos altistumisaika vastaa pysyvää asumista. Sitä vastoin esimerkiksi sisäilman mikrobipitoisuutta ei voitaisi sellaisenaan soveltaa, koska sisäilman mikrobipitoisuuden määrittäminen on validoitu nimenomaan pysyvään asumiseen käytettäviin tiloihin ja erikseen kouluympäristöihin. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sellaisesta tilanteesta, jossa terveyshaittaepäily kohdistuu fysikaaliseen, kemialliseen tai biologiseen tekijään, josta ei tässä asetuksessa olisi säädetty. Tällöin arvio tekijän aiheuttamasta mahdollisesta terveyshaitasta olisi tehtävä tapauskohtaisen riskinarvioinnin perusteella siten, että olosuhteen arvioinnissa käytettäisiin parasta ja luotettavinta käytettävissä olevaa tietoa. Arvoja, joita voitaisiin käyttää terveyshaittojen arviointiin, olisivat esimerkiksi WHO:n sisäilmalle annetut suositusarvot, säteilylain nojalla annetut ohjeet sisäilman radonpitoisuudesta tai muiden vastaavien lähteiden arvot. 2 § Määritelmät Pykälä sisältäisi asetuksen soveltamisen kannalta keskeiset määritelmät. Altisteen toimenpiderajalla tarkoitettaisiin sellaista pitoisuutta, mittaustulosta tai ominaisuutta, jolloin sen, kenen vastuulla haitta on, tulisi ryhtyä terveydensuojelulain 27 §:n tai 51 §:n mukaisiin toimenpiteisiin terveyshaitan selvittämiseksi ja tarvittaessa sen poistamiseksi tai rajoittamiseksi. Tämän toimenpiderajan ylittymisen perusteella terveydensuojeluviranomainen voisi antaa velvoittavan määräyksen terveyshaitan selvittämiseksi ja tarvittaessa poistamiseksi tai rajoittamiseksi. Toimenpiderajan ylittymisen johdosta mahdollinen terveyshaitta tulisi selvittää, mutta joissain tapauksissa selvittämisen jälkeen voitaisiin päätyä tilanteeseen, jossa ei kuitenkaan synny tarvetta poistaa haitta. Tällaisia tilanteita voisi syntyä esimerkiksi silloin, kun haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kokonaispitoisuuden toimenpideraja ylittyy, mutta tarkempien selvitysten perusteella todettaisiin ylittymisen aiheutuneen aineesta tai yhdisteestä, joka ei ole terveydelle haitallinen. Oleskeluvyöhykkeellä tarkoitettaisiin huoneen tilaa, jossa sisällä olevat pääasiassa oleskelevat. Oleskelualue olisi määritelty samoin kuin rakentamismääräyksissä. Impulssimaisella melulla tarkoitettaisiin melua, joka sisältää kuulohavainnoin ja mittaamalla erotettavissa olevia melun haitallisuutta lisääviä toistuvia lyhytkestoisia ääniä melulle altistuvassa kohteessa. Tällä tarkoitettaisiin niin sanottua iskumaista melua. Kapeakaistaisella melulla tarkoitettaisiin melua, joka sisältää kuulohavainnoin ja mittaamalla erotettavissa olevia melun haitallisuutta lisääviä äänesmäisiä tai kapeakaistaisia komponentteja melulle altistuvassa kohteessa. Tällä tarkoitettaisiin niin sanottua soivaa melua. 7 Kemiallisella tekijällä tarkoitettaisiin kaasumaisten aineiden lisäksi myös hiukkasmaisia orgaanisia tai epäorgaanisia aineita ja yhdisteitä, jotka ovat peräisin mistä tahansa asunnosta tai sen ulkopuolelta. Haihtuvilla orgaanisilla yhdisteillä tarkoitettaisiin yhdisteitä, joiden kiehumispiste on 50–260 °C välillä. Tolueenivasteella lasketulla tuloksella tarkoitettaisiin haihtuvien orgaanisten yhdisteiden pitoisuuden määrittämistä siten, että pitoisuus lasketaan vertaamalla yhdisteen detektorivastetta tolueenin detektorivasteeseen. Näin voitaisiin laskea eri yhdisteiden pitoisuuksia yhteen ja määrittää esimerkiksi haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kokonaispitoisuus. Tupakansavulla tarkoitettaisiin sellaista tupakkatuotteiden poltosta muodostuvien hiukkasten ja kaasujen seosta. Hengitettävillä hiukkasilla tarkoitettaisiin hiukkasia, joiden aerodynaaminen halkaisija on alle 10 µm. Tällaiset hiukkaset voivat kulkeutua ihmisen ylempiin hengitysteihin kuten keuhkoputkiin, nenään tai nieluun. Pienhiukkasilla tarkoitettaisiin hiukkasia, joiden aerodynaaminen halkaisija on alle 2,5 µm. Ne voivat kulkeutua hengitysilmaan joutuessaan keuhkorakkuloihin asti. Ulkoilmavirralla tarkoitettaisiin rakentamismääräysten mukaisesti tuloilman kautta asuntoihin johdettua ulkoilmaa. Ulkoilmavirta voitaisiin johtaa sisätiloihin ilmanvaihtolaitteiston lisäksi korvausilmaventtiileistä tai muun suunnitellun reitin kautta. 3 § Asunnon ja muun oleskelutilan fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia tekijöitä koskevat yleiset arviointiperusteet Pykälän 1 momentissa säädettäisiin toimenpiderajojen yleisistä arviointiperusteista siten, että sovellettaessa tämän asetuksen mukaisia asunnon ja muun oleskelutilan fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia tekijöitä koskevia vaatimuksia, olisi mainittujen toimenpiderajojen lisäksi otettava erityisesti huomioon altistumisen todennäköisyys, toistuvuus ja kesto, mahdollisuudet välttyä altistumiselta tai poistaa haitta sekä poistamisesta aiheutuvat olosuhteet ja muut vastaavat tekijät. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että asetuksessa säädetyn toimenpiderajan ylittymistä pidettäisiin pääsääntöisesti terveyshaittaa aiheuttavan olosuhteen esiintymisenä, mutta ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa, jos haitan kokonaisarvioinnin perusteella terveyshaitan syntyminen olisi ilmeisen epätodennäköistä. Tällaisia tilanteita voisi syntyä erimerkiksi silloin, kun kesähelteellä asunnon yhdessä huoneessa on toimenpiderajan ylittävä korkea lämpötila, mutta asunnon muissa huoneissa lämpötila on terveyden kannalta riittävän matala, eikä korkea lämpötila oleellisesti vaikeuta asunnon käyttöä. Terveyshaitan arviointiin liittyisi siten viranomaisen tapauskohtaista harkintaa siitä, milloin olosuhde aiheuttaisi terveyshaittaa ja minkälaiset toimenpiteet olisivat terveyshaitan poistamiseksi riittäviä. Mikäli viranomainen poikkeaa toimenpiderajasta, olisi poikkeaminen perusteltava erikseen ja sen olisi perustuttava riittäviin selvityksiin asiasta. Vastaavasti vi- 8 ranomainen voisi katsoa toimenpiderajan alittumisen olevan terveyshaittaa aiheuttava olosuhde, jos kokonaisarvioinnin perusteella terveyshaitta olisi ilmeinen. Perustelut toimenpiderajasta poikkeamisesta olisi tehtävä esiintyvien olosuhteiden perusteella, ei esimerkiksi taloudellisten syiden perusteella. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin asetuksen soveltamisesta tavanomaisesta poikkeavissa oloissa, kuten rakennuksen tai sen osan korjauksen tai muutostyön aikana. Tällaisia tilanteita voisivat olla myös esimerkiksi teollisuuslaitoksen normaalista tilanteesta poikkeava lyhytkestoinen häiriötilanne. Tällöin olisi otettava huomioon erityisesti altistuksen kesto ja mahdollisen terveyshaitan toteutumisen riski. Kun olosuhteita verrataan tämän asetuksen toimenpiderajoihin, olisi olosuhteiden arvioinnissa otettava huomioon erityisesti se, että korjausten aikaiset olosuhteet ovat pääsääntöisesti lyhytkestoisia ja tilapäisiä, kun tämän asetuksen säädökset olisi tarkoitettu koskemaan erityisesti pysyvää asumista. Esimerkiksi lyhytkestoinenkin iskuporakoneen käyttö voi aiheuttaa melun keskiäänitason toimenpiderajan ylittymisen, mutta tätä ei kuitenkaan voitaisi pitää terveyshaittaa aiheuttavana meluna sen tilapäisyyden vuoksi, jos melutaso ei aiheuta kuulovaurioriskiä. Olosuhteiden arvioinnissa olisi kuitenkin huomioitava pitkän ajan vaikutusten lisäksi myös eri altisteiden akuutit vaikutukset, kuten esimerkiksi hyvin voimakkaiden melutapahtumien aiheuttama kuulovaurioriski. Esimerkiksi rakenteiden avaaminen voi nostaa asuntojen epäpuhtauspitoisuuksia hyvinkin paljon ja rakennuspöly voi sisältää terveydelle hyvin haitallisia aineita, kuten asbestia. Täten korjausten yhteydessä rakennuspölyn leviämistä asuintiloihin voitaisiin pitää terveyshaittana. Tilanteissa, joissa rakenteita avataan kuntotutkimustarkoituksessa tai korjaustarkoituksessa terveyshaittaepäilyn vuoksi, tulisi korjattava ja tutkittava tila olla hyvin eristettynä asuintiloista, eikä asumiseen käytettäviin tiloihin saisi levitä rakennuspölyä. Mikäli korjaus- tai muutostyö kestää pitkään, esimerkiksi useita kuukausia, voitaisiin olosuhteiden arvioinnissa soveltaa tämän asetuksen vaatimuksia suoraan. 4 § Mittaukset Pykälän 1 momentissa säädettäisiin mittausolosuhteista ja mittausperiaatteista. Mitattaessa asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisiä olosuhteita kuvaavia tekijöitä, olisi mittaukset tehtävä ensisijaisesti asunnon tai muun oleskelutilan tavanomaista käyttöä vastaavissa oloissa. Tällä varmistettaisiin se, että mittaustulos edustaa sitä olosuhdetta, josta terveyshaittaepäily on syntynyt. Tavanomaista käyttöä vastaavalla olosuhteella tarkoitettaisiin esimerkiksi sitä, että kemiallisten tekijöiden mittaukset tehtäisiin pääsääntöisesti ilmanvaihdon ollessa päällä osateholla ja ikkunat kiinni. Tällöin näyte edustaisi sitä olosuhdetta, jolle asukkaat yleensä altistuvat. Vastaavasti, jos ilmanvaihtoa koskeva valitus koskee ilmanvaihdon toimintaa sen ollessa täysiteholla, tehtäisiin mittaukset näissä olosuhteissa, joka on kuitenkin myös ilmanvaihdon normaali käyttötapa. Jos esimerkiksi asunnossa epäillään olevan korkea kemiallisen tekijän pitoisuus, mutta tarkastuksen yhteydessä todetaan, että ilmanvaihtoa ei käytetä oikein, olisi tarkoituksenmukaista ohjeistaa ilmanvaihdon oikeasta käytöstä ja vasta tämän jälkeen arvioida kemiallisen tekijän mittauksen tarve. Kokoontumistiloissa mittaukset tulisi tehdä ensisijaisesti käytön aikana tai ilmanvaihdon ollessa päällä vastaavasti kuin käytön aikana. Melumittaukset tehtäisiin ulko-ovet, ikkunat ja tuuletusluukut kiinni. Tilanteissa, joissa mittaustarve koskee tyhjillään olevaa tilaa, voitai- 9 siin mittaus tehdä ennen kuin tila otetaan käyttöön. Tällainen tilanne voisi syntyä esimerkiksi silloin, kun arvioidaan käyttökieltoon määrätyn tilan olosuhteita ennen käyttökiellon purkamispäätöstä. Terveyshaittaa kuvaavien suureiden mittauksessa ja mittaustulosten tulkinnassa olisi käytettävä standardoituja menetelmiä tai vastaavia muita luotettavia menetelmiä. Luotettavista menetelmistä ja niiden käytöstä Valvira antaisi erillisen ohjeen. Näin varmistettaisiin se, että terveyshaittaa kuvaavien suureiden mittaamisessa ei käytettäisi menetelmiä, joilla saatuja tuloksia ei voitaisi luotettavasti toistaa ja joiden luotettavuudesta terveyshaitan arvioimiseksi ei voida varmistua. Mittauslaitteiden olisi oltava myös kalibroituja siten kuin mittauslaitteen valmistaja on tarkoittanut. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin näytteenotosta ja analysoinnista siten, että näyte otettaisiin ja analysoitaisiin niin kuin näytteen analysoiva laboratorio on ohjeistanut oman laatujärjestelmänsä mukaisesti. Mikäli näytettä ei analysoida laboratoriossa, vaan esimerkiksi tutkimuskohteessa, olisi näytteenotto ja analysointi toteutettava analyysimenetelmää koskevien erityisten ohjeiden mukaisesti. Analyysituloksia koskevassa lausunnossa olisi aina ilmoitettava käytetty näytteenkeräys- ja analysointimenetelmä, määritysraja sekä tulosten tulkinnassa noudatetut periaatteet. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin terveyshaitan arviointiin käytettävien mittausmenetelmien epävarmuuden arvioinnista ja raportoinnista. Mittaukselle, näytteenotolle ja jatkoanalyysille, jota käytetään terveyshaitan arviointiin, olisi toimenpiderajan ylittymistä arvioitaessa tehtävä mittaus- tai näytteenottotapahtumaa ja jatkoanalyysiä koskeva epävarmuustarkastelu. Tämä tarkoittaisi sitä, että näytteenotosta tai mittauksesta arvioitaisiin mittaus- tai näytteenottopaikan ja olosuhteen merkitystä mittaustai analyysitulokseen ja siihen, kuinka edustavana kyseistä näytettä tai mittausta voitaisiin pitää terveyshaitan kokonaisarvion näkökulmasta. Vastaavasti laboratorion olisi esitettävä selvitys analyysiin liittyvästä epävarmuudesta. Pykälässä säädettäisiin siitä, että toimenpideraja ylittyy, jos tässä asetuksessa tarkoitettujen altisteiden numeeriset arvot ylittyvät mittausepävarmuus huomioon ottaen. Mittausepävarmuus tulisi antaa numeerisena silloin, kuin se on mahdollista ja sanallisena selvityksenä silloin, kun numeerisen epävarmuuden määrittäminen ei ole mahdollista. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin uuden mittausmenetelmän luotettavuuden ja toistettavuuden osoittamisesta terveyshaittojen selvittämiseksi. Tällä tarkoitettaisiin ylipäätään mittausta, näytteenottoa ja analyysiä. Menetelmän luotettavuus ja toistettavuus olisi osoitettava asiantuntevan ja riippumattoman sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymän toimijan toimesta. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että terveyshaittaa kuvaavan menetelmän toimivuus, toistettavuus ja luotettavuus olisi pystyttävä varmistamaan siten kuin sosiaali- ja terveysministeriö katsoo tarkoituksenmukaiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö voisi esimerkiksi osoittaa toimijan, joka arvioi mittausmenetelmän validoinnin tai osoittaisi toimijan, joka toistaisi ja testaisi mittausmenetelmän luotettavuuden ja toistettavuuden. Luotettavuuden ja toistettavuuden osoittaminen ja toimijan valinta riippuisi arvioitavasta menetelmästä. 10 5 § Huoneilman kosteus Pykälässä säädettäisiin huoneilman kosteudesta. Huoneilman kosteus ei saisi nousta pitkäkestoisesti niin suureksi, että se aiheuttaisi rakenteissa, laitteissa taikka niiden pinnoilla mikrobikasvun riskiä. Tällä tarkoitettaisiin tarvittaessa myös irtaimistoon syntyvää mikrobikasvun riskiä. Pykälässä ei säädettäisi tarkkoja suhteellisen kosteuden rajoja, joiden välillä ilman suhteellinen kosteus voisi vaihdella. Huoneilman kosteus voi vaihdella lyhytkestoisesti ulkoilman kosteudesta ja rakennuksessa harjoitetusta toiminnasta riippuen hyvin paljon ja tällöin voisi syntyä tarve kostuttaa tai kuivattaa huoneilmaa, vaikka se ei olisikaan terveydensuojelun näkökulmasta tarpeellista. Asumisterveysohjeessa on huoneilman suhteellisen kosteuden suosituksena ollut 20–60 %. Tämän lisäksi on todettu, että sen saavuttaminen ei ole aina mahdollista muun muassa ilmastollisista syistä, eikä näistä arvoista poikkeamista voida pitää terveyshaittana, jos muut asumisen terveydelliset edellytykset täyttyvät. Toisaalta kylminä pakkasjaksoina huoneilman 60 % suhteellinen kosteus aiheuttaa jo suuren mikrobikasvun riskin rakenteiden sisäpintojen kylmimmissä kohdissa. Sisäilman kosteutta tulisikin arvioida suhteellisen kosteuden lisäksi myös kosteuslisänä. Kosteuslisällä tarkoitetaan sisätiloissa syntyvää lisäkosteutta ulkoilmaan nähden. Mikäli kosteuslisä on enemmän kuin noin 3-4 g/m3, ilmanvaihto ja kosteuden tuotto eivät ole tällöin tasapainossa keskenään ja mikrobikasvun riski rakenteissa ja niiden pinnoilla nousee. Kuiva huoneilma voi hidastaa hengitysteiden värekarvojen liikettä ja heikentää liman poistumista hengitysteistä. Tällöin limakalvojen kyky vastustaa tulehduksia vähenee. Pieni ilman kosteus lisää myös staattisen sähkön muodostumista. Mikäli esimerkiksi hengitystiesairailla olisi kuivasta huoneilmasta johtuvia oireita kuivina pakkasjaksoina, voisi henkilö parantaa yksilöllistä olosuhdettaan kostuttamalla huoneilmaa tai laskemalla huonelämpötilaa, mutta asetuksessa ei kuitenkaan säädettäisi ilmankosteuden vähimmäisarvosta. 6 § Lämpötila ja ilman virtausnopeus Pykälässä säädettäisiin huoneilman lämpötilasta ja ilman virtausnopeudesta. Huoneilman lämpötilan olisi oltava asumiseen ja oleskeluun soveltuvaa. Lämpötila ei myöskään saisi aiheuttaa huoneilmassa olevan kosteuden tiivistymistä rakenteisiin tai niiden pinnoille. Lämpötilalla on merkitystä asuinviihtyvyyden ja lämpötilaan liittyvien suorien terveyshaittojen lisäksi rakenteiden toimivuuteen ja sitä kautta välillisesti syntyviin terveyshaittoihin. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lämpötilan mittauspaikasta siten, että huoneilman lämpötila voitaisiin mitata oleskeluvyöhykkeeltä sen mukaan, mikä on tarpeen terveyshaitan selvittämiseksi. Huoneilman lämpötila mitattaisiin noin 1,1 metrin korkeudelta. Seinän, lattian ja pistemäisen pintalämpötilan mittaus tehtäisiin pinnasta. Oleskeluvyöhykkeen ulkopuolella olevan alueen huonelämpötilalla ei katsottaisi olevan suoraa vaikutusta sisätilan terveydellisiin olosuhteisiin, jos oleskeluvyöhykkeellä lämpötilat olisivat tämän asetuksen mukaiset. Oleskeluvyöhykkeen ulkopuolisten alueiden lämpötiloilla olisi kuitenkin merkitystä, kun arvioidaan erimerkiksi raken- 11 teen toimivuutta ja kylmiin pintoihin syntyvän mikrobikasvun riskiä tai kylmästä pinnasta syntyvää vetoa. Siten myös pintalämpötiloja tulisi käyttää terveydellisten olosuhteiden arviointiin. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lämpötilojen toimenpiderajojen soveltamisesta asuintiloihin siten, että toimenpiderajoista säädettäisiin asetuksen liitteessä 1. Toimenpiderajoista poistettaisiin asumisterveysohjeessa olleet operatiivisen lämpötilan arvot, koska operatiivinen lämpötila ja huoneilman lämpötila ovat sisäympäristöissä hyvin lähellä toisiaan. Asumisterveysohjeessa huoneilman välttävän tason lämpötila ja välttävä operatiivinen lämpötila ovat olleet samat. Mikäli terveydensuojeluvalvonnassa tulisi kuitenkin tarve tarkastella lämpötilaa myös operatiivisena lämpötilana, voitaisiin operatiivisen lämpötilan toimenpiderajana pitää liitteessä esitettyjä huoneilman lämpötilan toimenpiderajoja. Tämä voisi tulla kyseeseen silloin, kun tarkastellaan huoneilman matalaa lämpötilaa. Asetukseen lisättäisiin asumisterveysohjeessa olleen lämmityskauden maksimilämpötilan lisäksi myös lämmityskauden ulkopuolisen maksimilämpötilan toimenpideraja. Lämmityskauden ulkopuolella lämpötila ei saisi nousta yli + 32 °C asunnoissa, päivähoitopaikoissa, oppilaitoksissa tai muissa vastaavissa tiloissa, eikä yli + 30 °C palvelutaloissa, vanhainkodeissa tai muissa vastaavissa tiloissa. Vanhukset ja heikkokuntoiset ovat suuremmassa riskissä korkeiden lämpötilojen aiheuttamille haittavaikutuksille ja tästä syystä vanhuksille ja heikkokuntoisille tarkoitetuissa tiloissa toimenpideraja olisi tiukempi kuin hyväkuntoisille tarkoitetuissa tiloissa. Kun lämpötilaolosuhteet eivät vastaa vertailuolosuhdetta, jossa ulkoilman lämpötila on – 5 °C ja sisäilman lämpötila + 21 °C tarkkuudella ± 1 °C, pintalämpötilojen arviointi tehtäisiin lämpötilaindeksiä käyttäen. Lämpötilaindeksin määrittäminen ja sen toimenpiderajat säädettäisiin myös asetuksen liitteessä 1. Lämpötilaindeksin soveltamisessa tulisi huomioitavaksi myös rakennuksen alipaineisuus silloin, kun keskimääräinen alipaineisuus on suurempi kuin 5 Pa. Toimenpiderajoja sovellettaisiin asunnossa vain asuinhuoneiden lämpötilojen terveellisyyden arviointiin, ei esimerkiksi apu- ja pesutilojen, WC-tilojen tai kellareiden lämpöolojen terveellisyyden arviointiin. Pykälässä tarkoitettaisiin huoneilman lämpötilojen toimenpiderajoilla nimenomaan lämpötilasta aiheutuvien terveyshaittojen arviointia ja tällöin oleskeluun pääasiassa tarkoitetut tilat ovat keskeiset. Lämpötilat eivät saisi aiheuttaa lämpötilasta suoraan syntyvien terveyshaittojen lisäksi 5 §:ssä tarkoitettua mikrobikasvun riskiä. Muiden kuin asuintilojen olosuhteiden arvioinnissa lämpötiloja voitaisiin käyttää soveltuvin osin sen arvioimiseksi, voiko tiloihin syntyä esimerkiksi kosteuden tiivistymisen vuoksi mikrobikasvun riskiä. Mikrobikasvun riskistä säädettäisiin myös ilmankosteutta, ilmanvaihtoa ja mikrobeja koskevissa pykälissä. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin ilman virtausnopeuden, eli vedon toimenpiderajoista siten, että toimenpiderajasta säädettäisiin liitteessä 1 olevalla vetokäyrällä, jossa sallittava ilman virtausnopeus riippuisi huoneilman lämpötilasta. 12 7 § Vesijohtoveden lämpötila Pykälässä säädettäisiin lämminvesilaitteistosta saatavan lämpimän vesijohtoveden lämpötilasta, jonka tulisi olla vähintään + 50 °C ja vesikalusteesta saatavan veden korkeintaan + 65 °C. Minimilämpötila olisi tarkoitettu nimenomaan Legionellabakteerin kasvun ehkäisemiseksi siten, että vesijohdon kaikissa osissa saavutettaisiin kyseinen lämpötila, myös vesijärjestelmän loppuosassa. Lämpötilalla ei siten tarkoitettaisi pelkästään lämminvesivaraajalta lähtevän veden lämpötilaa. Lämpötilat voisivat olla johto-osuuksissa odotusaikana säädettyä arvoa pienempiä ja myös sellaisissa poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa esimerkiksi runsaan vedenkäytön seurauksena lämminvesivaraaja ei pystyisi tuottamaan riittävästi lämmintä vettä. Lämminvesilaitteiston tulisi kuitenkin toimia siten, että normaaliolosuhteissa säädetty lämpötilataso saavutetaan vesilaitteiston kaikissa osissa. Uudistuotannossa ja korjausrakentamisessa suunnittelun tavoitteena tulisi olla vähintään + 55 °C lämpötila. Maksimilämpötilavaatimus + 65 °C koskisi erityisesti henkilökohtaiseen puhtaanapitoon tarkoitetuista lämminvesikalusteista saatavan veden lämpötilaa muun muassa tapaturmien välttämisen ja materiaalien kestämisen vuoksi. Muualla lämminvesilaitteistossa lämpötilat voisivat olla tätä arvoa suurempia. 8 § Ilmanvaihdon yleiset arviointiperusteet Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ilmanvaihdon yleisistä arviointiperusteista. Ilmanvaihdon ulkoilmavirran tulisi olla rakennuksen käytön mukaisesti riittävä ja sisään johdettavan ulkoilmavirran laadun tulisi olla riittävän puhdasta. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että ilmanvaihdon olisi oltava tilojen käyttötarkoitukseen nähden riittävää. Tällöin ilmanvaihdolta voitaisiin edellyttää tämän asetuksen 9 ja 10 §:ssä säädettyjä ilmanvaihtomääriä suurempia ilmamääriä, jos tiloissa harjoitettava toiminta sitä edellyttää esimerkiksi tavanomaista suuremman epäpuhtaus- tai kosteuskuormituksen vuoksi. Tällä ei kuitenkaan tarkoitettaisi sitä, että esimerkiksi tilojen epätavanomainen käyttö, kuten suunniteltua käyttötarkoitusta suurempi henkilömäärä edellyttäisi automaattisesti ilmanvaihtoon tehtäviä muutoksia. Tilanteissa, joissa ilmanvaihto olisi todettu tämän asetuksen mukaiseksi, mutta ilmanvaihto olisi riittämätön suhteessa tilojen epätavanomaiseen käyttöön, olisi terveyshaitan ehkäisemiseksi ensisijaisesti tehtävä muutoksia tilojen käyttötapaan. Sisään johdettavan ulkoilmavirran laadun tulisi olla riittävää siten, että ulkoa sisälle johdettava tuloilma suodatetaan, jos se on ulkoilmaolosuhteiden vuoksi tarpeen. Säädös tarkoittaisi myös sitä, että tuloilmaa ei voitaisi ottaa esimerkiksi läheltä jätekatoksia tai viemärien tuuletusputkia taikka muuta vastaavaa ilmanlaatua heikentävää tekijää tai paikkaa. Lisäksi ulkoilmavirta olisi johdettava sisään siten, ettei rakenteista kulkeudu ilmavirran mukana epäpuhtauksia. Ilmanvaihto tulisi järjestää siten, että sisäilma vaihtuu koko oleskeluvyöhykkeellä, eikä ilmanvaihto jäisi paikallisesti riittämättömäksi. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että ilma vaihtuisi kaikissa huoneissa ja huoneissa ilma vaihtuisi koko oleskeluvyöhykkeellä. Tämän lisäksi ilmanvaihdon olisi oltava riittävää siten, että suhteessa tilojen 13 tavanomaiseen käyttöön, huoneilman kosteuskuormitus ei saisi nousta niin suureksi, että siitä aiheutuu 5 §:ssä tarkoitettua mikrobikasvun riskiä. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ilmanvaihdon määrästä asuinrakennuksen tai muun oleskelutilan korjauksen aikana. Tällöin voitaisiin hyväksyä asetuksen 9 ja 10 §:ssä säädettyä pienempi ilmanvaihto, jos ilmanvaihtoa voitaisiin tarvittaessa lisätä esimerkiksi tuulettamalla. Korjausten aikana syntyy yleisesti tilanteita, jolloin rakennuksen ilmanvaihto joudutaan väliaikaisesti jopa pysäyttämään. Tällöin olisi tärkeä varmistaa tuuletusmahdollisuus. Mikäli vähäistä pidemmän korjaustyön yhteydessä ei voitaisi järjestää tuuletusmahdollisuutta, tulisi asuminen järjestää korjausten ajaksi muualle. Tällaisia tilanteita voisi syntyä esimerkiksi silloin, kun kerrostalo huputetaan julkisivuremontin yhteydessä. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin sisäilman hiilidioksidipitoisuudesta sisäilman laadun indikaattorina. Sisäilman hiilidioksidipitoisuuden perusteella voitaisiin arvioida ilmanvaihdon riittävyyttä tilojen käyttöön nähden. Menetelmä on käyttökelpoinen erityisesti tiloissa, joissa on painovoimainen ilmanvaihto. Sisäilman hiilidioksidipitoisuutta voidaan pitää ihmisistä peräisin olevien epäpuhtauksien esiintymisen indikaattorina ja sen toimenpiderajaksi säädettäisiin pitoisuus, joka on 2 100 mg/m3 (1 150 ppm) suurempi kuin ulkoilman pitoisuus. Kyseinen pitoisuus vastaisi ilmanvaihtoa, joka olisi keskimäärin noin 4 dm3/s henkilöä kohden. Asumisterveysohjeessa sisäilman hiilidioksidipitoisuuden ohjearvona on ollut 2700 mg/m3 (1500 ppm). Kyseisen arvon määrityksen jälkeen ulkoilman hiilidioksidipitoisuus on kasvanut siten, että arvo vastaisi nykyisin ilmanvaihtoa joka olisi noin 5 dm3/s henkilöä kohden. Tästä syystä säädettäisiin sisäilman hiilidioksidipitoisuudesta siten, että se huomioisi ulkoilman pitoisuuden muutoksen ja ilmanvaihto vastaisi 4 dm3/s henkilöä kohden siten kuin asumisterveysohjeen arvolla on alun perin tarkoitettu. Hiilidioksidi itsessään ei aiheuta kyseisissä pitoisuuksissa terveyshaittaa. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin rakennuksen käyttöajan ulkopuolisesta ilmanvaihdosta, jonka tulisi olla sellainen, että rakennus- ja sisustusmateriaaleista tai muista lähteistä vapautuvien ja kulkeutuvien epäpuhtauksien kertyminen sisäilmaan ei aiheuttaisi käyttöaikana tiloissa oleskeleville terveyshaittaa. Tämä voitaisiin toteuttaa siten, että käyttöajan ulkopuolella ilmanvaihto olisi jatkuvasti päällä vähintään pienellä osateholla, ilmanvaihtoa käytettäisiin jaksottaisesti tai ilmanvaihto käynnistettäisiin niin aikaisessa vaiheessa ennen tilojen käyttöaikaa, että ilmanlaatu täyttää käytön aikana sille asetetut vaatimukset. Tämän lisäksi käyttöajan ulkopuolella ilmanvaihto ei saisi aiheuttaa epäpuhtauksien kulkeutumista sisätiloihin esimerkiksi korvausilman puutteesta syntyneen liiallisen alipaineisuuden vuoksi. 9 § Asunnon ilmanvaihto Pykälän 1 momentissa säädettäisiin asuntojen ilmanvaihdon ulkoilmavirran vähimmäismäärästä, joka olisi 0,35 dm3/s kaikissa asuinhuoneissa neliömetriä kohden. Ulkoilmavirralla tarkoitettaisiin tilaan johdettavan ulkoilman määrää. Pykälän vaatimus vastaisi samaa kuin asumisterveysohjeen ilmanvaihtokertoimen vaatimus 0,5 1/h, jos asunnon huonekorkeus on 2,5 m. Nyt säädettävä ilmanvaihtuvuus ei olisi kuitenkaan riippuvainen huonekorkeudesta, vaan asunnon pinta-alasta. Tällä vältettäisiin tarpeet- 14 toman suuri ilmanvaihtovaatimus sellaisissa tiloissa, joissa on suuri huonekorkeus. Pykälässä ilmanvaihtuvuus on määritelty siten, että se huomioisi huoneilman epäpuhtauspitoisuuksien ja kosteuskuorman siten, että asunnon tavanomaisesta käytöstä ja epäpuhtausemissioista ei syntyisi riskiä terveyshaitasta. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sellaisesta tilanteesta, jossa 1 momentin ilmanvaihtovaatimus on terveydensuojelun näkökulmasta tarpeettoman suuri. Tällaisia tilanteita voisi syntyä esimerkiksi suurissa asunnoissa, joissa henkilömäärä, kosteuskuorma ja epäpuhtauskuormitus ovat erityisen pieniä suhteessa tilojen kokoon. Tällöin voitaisiin hyväksyä edellä mainittua pienempi ulkoilmavirta, jos varmistutaan siitä, että sisäilman epäpuhtauspitoisuudet tai lämpötila eivät nouse niin suuriksi, että ne aiheuttavat terveyshaittaa taikka kosteus ei nouse niin suureksi, että se voisi aiheuttaa 5 §:ssä tarkoitettua mikrobikasvun riskiä. Momentin säännös mahdollistaisi siten myös tarpeenmukaisen ilmanvaihdon suunnittelun. 10 § Muiden oleskelutilojen ilmanvaihto Pykälässä säädettäisiin muiden oleskelutilojen ilmanvaihdosta. Ilmanvaihdon mitoitus perustuisi henkilömäärään toisin kuin asuntojen osalta. Muut oleskelutilat ovat tyypillisesti sellaisia tiloja, joissa henkilömäärä on tilojen kokoon nähden asuntoja suurempi ja riittävän ilmanvaihdon saavuttamiseksi tärkein mitoittava tekijä. Tämän lisäksi olisi kuitenkin tarpeen edellyttää muiden oleskelutilojen ilmanvaihdon täyttävän myös asuntojen ilmanvaihdolta edellytetyt vaatimukset, jotta henkilömäärään perustuva ilmanvaihtovaatimus ei johtaisi liian pieneen ilmanvaihtoon silloin, kun mitoitusperusteena on hyvin pieni henkilömäärä. Lähtökohtaisesti ilmanvaihdon tulisi täyttää ilmanvaihdolle asetetut suunnittelumääräykset, huomioiden suunnitteluohjearvoissa sallittu ± 20 % toleranssi. Muiden oleskelutilojen tyypillisenä suunnittelumääräyksenä ulkoilmavirralle on 6 dm3/s henkilöä kohden. Joissain tapauksissa tämä johtaa kuitenkin kohtuuttomiin vaatimuksiin, jos ilmanvaihto toimii esimerkiksi painovoimaisesti ja sitä tehostetaan ikkunatuuletuksin. Tällaisissa tilanteissa voitaisiin hyväksyä pienempi ulkoilmavirta kuitenkin siten, että ulkoilmavirta ei alittaisi 4 dm3/s henkilöä kohden. Painovoimaisen ilmanvaihdon riittävyyttä voitaisiin arvioida esimerkiksi hiilidioksidimittausten avulla siten, että hiilidioksidipitoisuus ei ylittäisi 8 §:n 3 momentissa asetettuja vaatimuksia. 11 § Melun mittaaminen Pykälän 1 momentissa säädettäisiin melun mittaamisessa käytettävistä mittauslaitteista. Melumittauksessa tulisi käyttää tarkkuudeltaan ja toiminnoiltaan luotettavaksi osoitettua mittauslaitteistoa, jolla saatuja mittaustuloksia voitaisiin verrata ehdotetun asetuksen toimenpiderajoihin. Mittauslaitteiden tulisi täyttää standardien mukaiset tarkkuusluokan 1 vaatimukset. Viranomaisvalvonnan laadun varmistamiseksi mittauslaitteiden tulisi olla myös sellaisia, että niillä pystyttäisiin tosiasiallisesti mittaamaan asetusehdotuksessa säädettyjä melutasoja. Tällöin meluhaitta ei jäisi osoittamatta siitä syystä, että mittauslaitteella ei pystytä arvioimaan melua riittävän monipuolisesti. Sisämelumittauksissa joudutaan mittaamaan hyvinkin alhaisia melutasoja, 15 eikä esimerkiksi mittauslaitteen taustakohina saisi vaikuttaa mittaustulokseen häiritsevästi. Tämän lisäksi mittauslaitteella tulisi kyetä mittaamaan asetusehdotuksessa säädettäviä melutasoja, kuten melutasoja myös terssikaistoittain. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin melun mittauspisteestä siten, että melumittaus tehtäisiin oleskeluvyöhykkeellä. Mittauslaite tulisi sijoittaa melun kokemisen ja haittavaikutusten kannalta tarkoituksenmukaiselle korkeudelle ja paikkaan, tavallisimmin pään korkeudelle. Mittauspisteeksi katsottaisiin myös vuode ja siinä pään alue. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että melutaso mitattaisiin vähintään siellä, missä melua on havaittu, eikä esimerkiksi vain huoneen keskeltä. Tämän lisäksi säädettäisiin siitä, että mittauspiste ei saisi kuitenkaan ilman perusteltua syytä sijaita alle 0,5 metrin etäisyydellä mistään huonepinnasta ja että sisämelumittauksissa ikkunoiden, ulko-ovien ja tuuletusluukkujen tulisi olla kiinni. Lähellä seinäpintaa tai huoneen nurkkaa voivat melutasot olla useita desibelejä suurempia kuin huoneen keskellä, siten olisi tarpeen säätää myös siitä, ettei mittauspisteeksi valita ilman perusteltua syytä pistettä, joka on oleskeluvyöhykkeen ulkopuolella alle 0,5 metrin etäisyydellä huonepinnasta. Koska yöaikainen melu on meluhaitan kokemisen ja terveyshaittojen kannalta keskeistä, mittauspisteeksi katsottaisiin kuitenkin myös vuode ja siinä olevan henkilön pään alue, vaikka kyseinen mittauspiste sijaitseekin yleensä alle 0,5 metrin etäisyydellä seinäpinnasta. Mikäli tällaisessa tilanteessa esiintyy meluhaittaa, voisi meluhaitan ehkäisemiseksi eräänä keinona olla vuoteen paikan siirtäminen, jos se on muutoin tarkoituksenmukaista. Asetusehdotuksessa säädettävät melutasot olisi tarkoitettu tilanteisiin, joissa ulkoa sisään kantautuva melu ei kulkeudu avonaisten ikkunoiden, ulko-ovien tai tuuletusluukkujen kautta sisälle. Tällä ei kuitenkaan tarkoitettaisi tilannetta, jossa melu kantautuu sisälle esimerkiksi korvausilmaventtiilin kautta. 12 § Melun toimenpiderajat Pykälän 1 momentissa säädettäisiin asunnon ja muun oleskelutilan sisämelun päiväja yöajan keskiäänitasoista siten, että momentissa viitattaisiin liitteen 2 taulukossa 1 oleviin toimenpiderajoihin. Liitteen toimenpiderajat olisivat samat kuin käytössä olevan asumisterveysohjeen päivä- ja yöajan keskiäänitasojen ohjearvot. Taulukossa olevina asuinhuoneina ja oleskelutiloina pidettäisiin asunnon, palvelutalon, vanhainkodin, lasten päivähoitopaikan tai muun vastaavan tilan oleskeluun tai nukkumiseen tarkoitettuja tiloja. Näiden tilojen osalta keskiäänitason toimenpiderajana olisi päiväaikana (klo 7-22) 35 dB ja yöaikana (klo 22-7) 30 dB. Muina tiloina pidettäisiin esimerkiksi kylpyhuonetta, saunaa, vaatehuonetta tai apukeittiötä, joissa toimenpiderajana olisi 40 dB päivä- ja yöaikana. Jos tällainen tila tai keittiö muodostaa yhteistilan asuinhuoneen tai oleskelutilan kanssa, melutasoarvona käytettäisiin asuinhuoneen ja oleskelutilan arvoja. Nukkumiseen tarkoitettujen tilojen osalta olisi huomioitava keskiäänitasovaatimusten lisäksi myös 2 ja 3 momentissa säädetyt erilliset toimenpiderajat pienitaajuiselle melulle ja yöaikaiselle mahdollisesti unihäiriötä aiheuttavalle melulle. Päiväkotien osalta yöaikaista keskiäänitasoa sovellettaisiin vain niihin tiloihin, joissa nukutaan yöaikaan. Kokoontumis- ja opetushuoneistojen päiväajan keskiäänitaso 35 dB olisi tarkoitettu sovellettavaksi silloin, kun yleisön edellytetään saavan puheesta selvän ilman äänenvahvistuslaitteiden käyttöä. Kuulovammaisten tai kielenopetuksen luokkahuoneissa toimenpiderajana olisi kuitenkin suositeltavaa pitää 30 dB. Muina kokoontumistiloina pidettäisiin esimerkiksi kokoontumistilojen lämpiöitä 16 ja ravintolasaleja, joiden päiväajan keskiäänitason toimenpiderajana pidettäisiin 40 dB melutasoarvoja. Tiloissa, joissa harjoitettu toiminta ei edellytä yleisön saavan puheesta tai muista äänistä selvää, voitaisiin hyväksyä 45 dB melutasoarvoja. Kokoontumistilojen ja opetushuoneistojen keskiäänitasojen toimenpiderajat olisi tarkoitettu sovellettavaksi silloin, kun yleisö oleskelee huoneessa ja muulloin äänitasot voisivat olla korkeampia. Asiakkaiden vastaanottotiloissa ja toimistohuoneissa päivän keskiäänitason toimenpiderajana pidettäisiin 45 dB melutasoarvoa. Tilanteissa, joissa esimerkiksi yleisön ja palvelun intimiteettisuoja edellyttää kuuluvuuden rajoittamista samassa huoneessa olevasta palvelupisteestä toiseen, puhetta voitaisiin peittää 45 dB melutasoarvoa voimakkaammalla, säädettävällä kohinalla tai taustamusiikilla. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin pienitaajuisen melun yöaikaisista toimenpiderajoista niissä tiloissa, jotka on tarkoitettu nukkumiseen. Pienitaajuisen melun toimenpiderajoista säädettäisiin asetuksen liitteessä 2 taulukossa 2. Toimenpiderajat säädettäisiin tunnin painottamattomina keskiäänitasoina terssikaistoittain 20 – 200 Hz välillä. Pienitaajuisen melun osalta päiväaikana voitaisiin hyväksyä 5 dB suurempia melutasoja kuin yöaikaan. Toimenpiderajoihin ei tehtäisi kapeakaista- tai impulssikorjausta. Pienitaajuisen melun toimenpiderajan soveltamisessa tärkein arvioitava kriteeri olisi se, että melu ei vaikeuttaisi nukahtamista. Toimenpiderajat olisivat kuulijaa altistavia keskimääräisiä tasoja. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin yöaikaisesta (klo 22-7) musiikkimelusta tai muusta vastaavasta, mahdollisesti unihäiriötä aiheuttavasta melusta, joka erottuu selvästi taustamelusta. Tällaiseen meluun sovellettaisiin yhden tunnin keskiäänitasoa LAeq,1h (klo 22-7), joka ei saisi ylittää 25 dB niissä tiloissa, joissa nukutaan. Muulla vastaavalla, mahdollisesti unihäiriötä aiheuttavalla, melulla tarkoitettaisiin sellaista normaalista poikkeavaa meluhaittaa, joka vaikeuttaa nukahtamista. Tällaisia meluhaittoja voisi syntyä esimerkiksi elokuvateatterin äänistä, joka sisältää informatiivisia elementtejä tai esimerkiksi tuulivoiman aiheuttamasta melusta, joka ei ole kapeakaistaista tai impulssimaista, mutta melun kokemisen ja haittavaikutusten kannalta arvioitavissa yhtä haitalliseksi. Toimenpiderajan käytön keskeisenä kriteerinä olisi se, että meluhaitta olisi taustamelusta selvästi erottuvaa, eli jatkuva hyväksyttävissä oleva taustamelu ei peittäisi sitä kuulumattomiin. Kyseisellä toimenpiderajalla tarkoitettaisiin melulähteestä syntyvää melutasoa, ei kokonaismelutasoa. Sovellettaessa kyseistä toimenpiderajaa, mittaustulokseen ei tehtäisi kapeakaista- tai impulssikorjausta. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin teknisten laitteiden aiheuttamasta melusta. Melutasojen tulisi olla päivä- ja yöajan keskiäänitasoja ja pienitaajuisen melun toimenpiderajoja pienempää ja sen lisäksi teknisten laitteiden yöaikaisen melun enimmäistasojen LAFmax klo 22–07 tulisi olla alle 33 dB. Jos melutapahtumia on erityisen vähän, voitaisiin hyväksyä tätä suurempia arvoja kuitenkin siten, että yli 45 dB tasoja ei esiintyisi lainkaan. Arvo ei koskisi samassa huoneistossa laskettavan veden aiheuttamaa ääntä. Teknisillä laitteilla tarkoitettaisiin esimerkiksi vesi- ja viemäriputkistoja, hissien sekä lämmitys-, ilmanvaihto- ja kylmälaitteiden sekä talopesukoneiden aiheuttamaa melua. Maksimimelutason 33 dB arvoa sovellettaisiin silloin, kun meluhaittaa esiintyy usein ja melutapahtumat kestävät pitkään. Kun melutapahtumia on vähän ja ne ovat lyhytkestoisia tai yksittäisiä, haitan arvioinnissa voitaisiin soveltaa 17 yli 33 dB tasoja, mutta ei yli 45 dB tasoja. Hyväksyttävän tason arvioinnissa tulisi arvioida erityisesti sitä, aiheutuuko melusta mahdollisia unihäiriöitä. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin melutasoista kuulovaurion välttämiseksi. Melutaso ei saisi ylittää neljän tunnin keskiäänitasona (LAeq,4h) 100 dB, maksimiäänitasona (LAFmax) 115 dB tai C-painotettuna impulssimelutasona (LCpeak) 140 dB. Jos yksi tai useampi näistä toimenpiderajoista ylittyy, olisi melualtistusta rajoitettava joko suojaamalla kuulo, vähentämällä melutasoa tai rajoittamalla ajallisesti melua aiheuttavaa toimintaa. Kyseiset toimenpiderajat tulisivat kyseeseen erityisesti yleisötilaisuuksissa ja tästä syystä keskiäänitaso määriteltäisiin 4 tunnin keskiäänitasona, josta voitaisiin äänialtistustason avulla määrittää lyhyemmiltä tai pidemmiltä yleisötilaisuuksilta sallittava melutaso. Johtuen siitä, että kuulovaurioriskiä aiheuttavaa melua syntyy pääasiassa yleisötilaisuuksissa, voisi melualtistusta rajoittaa melutason vähentämisen lisäksi melua aiheuttavan toiminnan ajallisella rajoittamisella ja myös kuulon suojaamisella. Tällöin terveydensuojeluviranomainen voisi tarvittaessa esimerkiksi vaatia, että kuulovaurioriskin pienentämiseksi tilaisuuden järjestäjän on pidettävä kuulosuojaimia saatavilla yleisöä varten ja että järjestäjä tiedottaa yleisölle kuulovaurioriskistä. Yleisötilaisuuksissa eri altistuskertojen välillä on tyypillisesti pidempi lepo- ja palautusjakso kuin esimerkiksi työperäisessä melualtistuksessa. Jos kuitenkin tilaisuuden aikainen yleisön melualtistus tasoitettuna 8 tunnille, LAeq,8h, ylittää 85 dB tason, yleisön saatavilla tulisi olla kuulosuojaimia ja yleisölle olisi annettava ohjeet suojainten käytöstä. 13 § Melumittaustulosten korjaaminen Pykälän 1 momentissa säädettäisiin impulssimaisen melun haitallisuuden vuoksi lisättävästä laskennallisesta korjauksesta päivä- ja yöajan keskiäänitasoon. Impulssimainen melu jaettaisiin mittaustuloksiin tehtävien korjausten osalta useampaan kuin yhteen luokkaan riippuen melun impulssimaisuudesta. Asetusehdotuksessa säädettäisiin voimakkaasti impulssimaiselle melulle 10 dB korjaus ja tavalliselle impulssimelulle 5 dB korjaus. Voimakkaasti impulssimaista melua voisivat aiheuttaa esimerkiksi pienikaliiperisten aseiden laukaukset, vasarointi, iskupaalien junttauskoneet, paineilmakanget ja -vasarat sekä muut vastaavat melulähteet. Tavanomaiseksi impulssimeluksi laskettaisiin kuuluvan sellaiset taustamelusta selvästi erottuvat impulssimelut, jotka eivät kuulu edelliseen ryhmään. Käytännössä sisätiloissa yleisin impulssikorjaus olisi 5 dB. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kapeakaistaisen melun haitallisuuden vuoksi lisättävästä laskennallisesta korjauksesta päivä – ja yöajan keskiäänitasoon. Kapeakaistaisuuden katsotaan lisäävän melun erottuvuutta ja haitallisuutta, minkä vuoksi mittaustulokseen tehtäisiin kapeakaistakorjaus. Jos kapeakaistaisuus erottuu heikosti, olisi korjaus 3 dB, jos se on selvästi kuultavissa, olisi korjaus 6 dB. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin impulssi- ja kapeakaistakorjausten lisäämisestä mittaustuloksiin. Korjaus lisättäisiin melutasoon vain sille ajalle, jolloin melussa esiintyy altistuvassa kohteessa impulssimaisuutta tai kapeakaistaisuutta. Tämä tarkoittaisi sitä, että korjausta ei tehtäisi automaattisesti koko mittausjaksolle, vaan ai- 18 noastaan sille osalle, jolloin melussa esiintyy impulssimaisuutta tai kapeakaistaisuutta. Korjaus edellyttäisi siten mitatun melutapahtuman äänialtistustasoon tehtävää korjausta ja sen perusteella lasketun tuloksen vertaamista toimenpiderajoihin. 14 § Kemiallisten tekijöiden mittaus Pykälässä säädettäisiin kemiallisten tekijöiden mittaamisesta. Ilmanäyte olisi kerättävä tutkittavasta tilasta oleskeluvyöhykkeeltä siten, että näytteenotto tapahtuu huoneen keskeltä, noin 1,1 metrin korkeudelta. Näyte tulisi ottaa sellaisesta huoneesta tai oleskelutilasta, joka parhaiten edustaa tutkittavan kemiallisen yhdisteen esiintymistä ja siten myös haittaa, jota selvitetään. Ilmanvaihto laimentaa sisäilman epäpuhtauspitoisuuksia ja siten sillä on myös merkitystä mitattavan kemiallisen yhdisteen pitoisuuteen. Tästä syystä ilmanvaihdon olisi vastattava näytteenottotilassa altistumisen kannalta tavanomaista tilannetta. Näytteen keräyksen aikana ikkunoiden, ulko-ovien ja tuuletusluukkujen tulisi olla kiinni, jotta näyte edustaisi sisäilman pitoisuutta. Ikkunat, ulko-ovet ja tuuletusluukut olisi syytä pitää mahdollisuuksien mukaan kiinni myös ennen näytteenottoa. Mittausaika olisi kunkin kemiallisen aineen mittausmenetelmässä ilmoitettu näytteen keräysaika. 15 § Haihtuvat orgaaniset yhdisteet Pykälän 1 momentissa säädettäisiin haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kokonaispitoisuuden toimenpiderajasta huoneilmassa. Tolueenivasteella lasketun kokonaispitoisuuden toimenpiderajana olisi huoneilmassa 400 µg/m3. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kokonaispitoisuuden ylittäessä huoneilmassa 400 µg/m3 olisi terveyshaitan selvittämiseksi ja tarvittaessa poistamiseksi tai rajoittamiseksi ryhdyttävä toimenpiteisiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoitettaisi sitä, että jos kokonaispitoisuus jäisi alle 400 µg/m3, haihtuvista orgaanisista yhdisteistä ei voisi aiheutua terveyshaittaa. Mikäli kokonaispitoisuuden toimenpideraja alittuu, yksittäisistä yhdisteistä saattaa kuitenkin aiheutua terveyshaittaa. Mikäli kokonaispitoisuuden toimenpiderajan ylittymisen jälkeen todetaan, että ylittyminen johtui yhdisteistä, joista ei ole terveydelle haittaa, toimenpiderajan ylittyminen ei tällöin johtaisi muihin toimenpiteisiin. Toimenpiderajan ylittyminen edellyttäisi kuitenkin asian selvittämistä. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin minkä tahansa yksittäisen haihtuvan orgaanisen yhdisteen huoneilman tolueenivasteella lasketun pitoisuuden toimenpiderajasta, joka olisi 50 µg/m3. Tällä tarkoitettaisiin minkä tahansa tunnetun tai tuntemattoman orgaanisen yhdisteen pitoisuutta sisäilmassa. Mikäli toimenpideraja ylittyy, olisi yhdisteen haitallisuus ja merkitys sisäilman laatuun selvitettävä ja tarvittaessa ryhdyttävä toimenpiteisiin haitan poistamiseksi tai rajoittamiseksi. Mikäli toimenpiderajan ylittymisen jälkeen todetaan, että 50 µg/m3 ylittyminen johtui yhdisteestä, joka ei ole kyseisessä pitoisuudessa terveydelle haitallinen, toimenpiderajan ylittyminen ei johtaisi muihin toimenpiteisiin. Tällaisia yhdisteitä voisivat olla esimerkiksi terpeenit. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin erikseen eräistä yksittäisten yhdisteiden toimenpiderajoista, joita sisäympäristöissä on liittynyt sisäilmaongelmiin. Toimenpiderajat 19 säädettäisiin 2,2,4-trimetyyli-1,3-pentaalidioli di-isobutyraatille (TXIB), 2-etyyli-1heksanolille (2-EH), naftaleenille ja styreenille. TXIB:tä on käytetty muun muassa muovimattojen valmistuksessa viskositeetin alentajana ja se voi aiheuttaa erilaisia ärsytysoireita, kuten silmä-, nenä- ja kurkkuoireita. TXIB on indikaattoriyhdiste sisäilmaongelmille ja sen sisäilmapitoisuuden toimenpiderajaksi säädettäisiin tolueenivasteella laskettuna tuloksena 10 µg/m3. Toinen vastaavanlainen sisäilmailmaongelmia indikoiva yhdiste on 2-etyyli-1-heksanoli, jolle säädettäisiin toimenpiderajaksi myös 10 µg/m3. 2-Etyyli-1-heksanoli (2-EH) on kemiallinen yhdiste, jota käytetään pehmittimien, pinnoitteiden ja liimojen tuotannossa. Sisäilmaan sitä voi vapautua muun muassa PVC-muovimaton pehmittimen dietyyliheksaftalaatin (DEPH) ja liimojen akrylaattikopolymeerien hajoamisen seurauksena. Syynä tähän ovat yleensä rakenteiden ja materiaalien kosteusongelmat. Pieniä määriä 2-etyyli-1-heksanolia vapautuu kuitenkin myös muun muassa vaurioitumattomista PVC-materiaaleista. Naftaleenia voidaan pitää kreosootin indikaattoriyhdisteenä, koska se on merkittävin kreosootista ilmaan haihtuva yhdiste. Naftaleenin toimenpiderajaksi säädettäisiin 10 µg/m3, mikä vastaisi WHO:n naftaleenin vuosikeskiarvoa. Tämän lisäksi säädettäisiin siitä, että huoneilmassa ei saisi esiintyä naftaleeniin viittaavaa hajua, eli asunnossa ei saisi esiintyä kreosootin hajua, joka on hyvin tunnistettavissa oleva kyllästetyn ratapölkyn haju. Styreenin toimenpiderajana pidettäisiin 40 µg/m3. Styreeniä saattaa esiintyä sisäilmassa, jos rakennusmateriaalissa käytetyn polyesterihartsin komponentit eivät ole reagoineet keskenään täydellisesti. Styreenille on tyypillistä pistävä haju ja huoneilman styreenipitoisuuden määrittäminen olisikin aiheellista, jos sisäilmassa todetaan styreenille tyypillistä hajua ja rakenteissa on käytetty polyesterihartsipohjaisia tai muita vapaata styreeniä sisältäviä rakennusmateriaaleja. 16 § Formaldehydi Pykälässä säädettäisiin sisäilmassa esiintyvästä formaldehydistä. Pykälässä säädettäisiin formaldehydin pitoisuudesta sisäilmassa lyhyen ja pitkän ajan keskiarvopitoisuuksina. Sisäilman formaldehydipitoisuuden vuosikeskiarvo ei saisi ylittää 50 µg/m³ ja lyhyen ajan keskiarvopitoisuus 30 minuutin mittauksen aikana ei saisi ylittää 100 µg/m³. Lyhyen ajan keskiarvopitoisuus 100 µg/m3 vastaisi WHO:n suositusta formaldehydipitoisuudelle. Formaldehydi ärsyttää silmiä ja ylempiä hengitysteitä. Ihmisen herkkyys formaldehydin ärsytysvaikutuksille vaihtelee suuresti. Formaldehydin hajukynnys on noin 35 µg/m3. Tutkimusten mukaan formaldehydi voi aiheuttaa ärsytysoireita herkillä henkilöillä jo hyvin pienissä pitoisuuksissa (5-10 µg/m3). Esimerkiksi Kanadassa formaldehydialtistuksen pidemmän ajan altistuksen ohjearvo 50 µg/m3 perustuu tutkimuksissa havaittuun yhteyteen nuorten lasten formaldehydialtistuksen ja hoidettavan astman välillä. Tästä syystä säädettäisiin formaldehydipitoisuudesta myös pidemmän ajan keskiarvona, joka käytännössä ilmoitettaisiin vuosikeskiarvona. Vuosikeskiarvon määrittäminen voitaisiin tehdä vuoden pituisen näytteenoton sijaan esimerkiksi eri olosuhteissa tehdyillä analyyseillä. 17 § Hiilimonoksidi 20 Pykälässä säädettäisiin hiilimonoksidin hetkellisestä sisäilmapitoisuudesta 7 mg/m3. Kyseinen toimenpideraja olisi sama kuin WHO:n ohjearvo hiilimonoksidipitoisuuden vuorokausikeskiarvoksi. Hiilimonoksidipitoisuus olisi aiheellista mitata esimerkiksi silloin, kun asuintilaan tai muuhun oleskelutilaan kulkeutuu liikenteen pakokaasuja tai asunnossa tai muussa oleskelutilassa on laitteita tai tulisijoja, joista epäillään kulkeutuvan hiilimonoksidia sisäilmaan. Koska korkea hiilimonoksidipitoisuus on hengenvaarallista ja sisäilmapitoisuus voi vaihdella hyvinkin paljon riippuen muun muassa tulisijojen tai muiden lähteiden toiminnasta, olisi siten tarpeen säätää hiilimonoksidipitoisuuden arvosta hetkellisenä toimenpidearvona. 18 § Tupakansavu Pykälässä säädettäisiin sisäilmassa esiintyvästä tupakansavusta. Tupakansavulla tarkoitettaisiin savukkeen ja muiden tupakkatuotteiden poltosta muodostuvien hiukkasten, aerosolien ja kaasujen seosta, joka olisi peräisin asunnon tai muun oleskelutilan ulkopuolelta ulkoa tai muualta rakennuksesta. Tupakansavussa on yli 4 000 yksittäistä yhdistettä. Se sisältää yli sata ihmiselle haitallista yhdistettä, joista syöpää aiheuttavia on ainakin neljäkymmentä. Tupakansavuhaitan toteaminen ja tunnistaminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi tehtäväksi käytännön valvontatyössä erityisesti savuhaitan aiheuttaman terveyshaitan näkökulmasta. Tähän on ollut syynä muun muassa se, että oikeusasteissa viranomaisten aistinvaraiset havainnot tupakansavuhaitasta eivät ole olleet riittäviä haitan toteamiseksi. Mittaaminen ja näytteenotto savuhaittatilanteissa on erityisen hankalaa, koska näytteenottolaitteiston hankkiminen ja näytteenoton tekeminen juuri savuhaitan ilmetessä on usein vaikea ajoittaa, eikä pitkäkestoisia näytteenottomenetelmiä voida käytännössä valvoa. Viranomaiset eivät siten saa juurikaan otettua savuhavainnoista näytteitä silloin, kun asukas on niistä ilmoittanut. Näytteiden ja analyysien tekeminen edellyttäisi käytännössä koejärjestelyjä, joissa tupakointipaikassa poltettaisiin koejärjestelyin esimerkiksi savuketta tai lähetettäisiin merkkiainetta ja altistuvassa kohteessa tehtäisiin analyysi savun tai merkkiaineen kulkeutumisesta asuntoon. Tupakansavun haju on helposti erotettavissa muusta hajusta ja viranomaisen selvästi toteama savuhavainto olisi myös osoitus savun kulkeutumisesta asuntoon. Pykälän 1 momentilla parannettaisiin terveydensuojeluviranomaisten keinoja puuttua tupakansavuhaittaan siten, että tupakansavun aistinvarainen toteaminen riittäisi osoitukseksi tupakansavuhaitasta, jos savuhaittaa ilmenee toistuvasti. Aistinvaraisella havainnolla tarkoitettaisiin esimerkiksi terveydensuojeluviranhaltijan toteamaa hajuhavaintoa, ei pelkästään asukkaan itsensä toteamaa. Toistuvalla savuhaitalla tarkoitettaisiin tilannetta, jossa tupakansavu olisi peräisin paikasta, jota käytetään säännölliseen tupakointiin, ei kertaluontoista tupakan polttamista. Lisäksi säädettäisiin tupakansavuhaittaa kuvaavan nikotiinipitoisuuden enimmäisarvosta, mikäli viranomainen ottaa näytteitä tupakansavuhaitan toteamiseksi esimerkiksi koejärjestelyjen tai mahdollisesti valvontakäyntien yhteydessä. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että savun kulkeutuminen tupakointipaikasta altistuvaan kohteeseen voitaisiin osoittaa aistinvaraisen havainnon tai nikotiinimit- 21 tauksen lisäksi myös merkkiainetutkimuksella. Merkkiainetutkimuksella voitaisiin osoittaa savun kulkeutuminen tupakointipaikalta altistuvaan kohteeseen myös silloin, kun tupakointipaikalla ei tupakoida. 19 § Hiukkasmaiset epäpuhtaudet Pykälän 1 momentissa säädettäisiin sisäilman hengitettävien hiukkasten (PM10) pitoisuudesta. Hengitettävillä hiukkasilla tarkoitettaisiin hiukkasia, joiden aerodynaaminen halkaisija on alle 10 µm. Tällaiset hiukkaset voivat kulkeutua ihmisen ylempiin hengitysteihin kuten keuhkoputkiin, nenään tai nieluun. Hengitettävien hiukkasten sisäilmapitoisuuden toimenpiderajana pidettäisiin ulkoilman vuorokausipitoisuuden raja-arvoa 50 µg/m3. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin pienhiukkasten (PM2,5) pitoisuuden toimenpiderajasta. Pienhiukkasilla tarkoitettaisiin hiukkasia, joiden aerodynaaminen halkaisija on alle 2,5 µm. Ne voivat kulkeutua hengitysilmaan joutuessaan keuhkorakkuloihin asti. Pienhiukkasten toimenpideraja olisi 25 µg/m3, joka on ulkoilman vuosikeskiarvon raja-arvo. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin teollisten mineraalikuitujen aiheuttaman haitan toimenpiderajasta. Teollisia mineraalikuituja olisivat keraamiset kuidut, eristevilla- ja lasikuidut. Teollisten mineraalikuitujen pitoisuudesta ei ole ohjeistettu asumisterveysohjeessa, vaan teollisten mineraalikuitujen aiheuttamat ongelmat ovat ilmentyneet laajemmin vasta ohjeen julkaisun jälkeen. Teolliset mineraalikuidut ovat ensisijaisesti muiden oleskelutilojen olosuhteita heikentävä tekijä, ei asuinympäristöjen. Teollisten mineraalikuitujen lähteitä sisäympäristössä ovat esimerkiksi ilmanvaihtolaitteistojen rikkoutuneet äänenvaimentimet, vanhentuneet tai rikkoutuneet mineraalikuituiset akustiikkalevyt huonetiloissa sekä avonaiset mineraalivillaeristeet tai lämmöneristekerroksen kautta kulkevat ilmavuodot. Teollisten mineraalikutujen toimenpiderajana olisi kahden viikon pölylaskeumasta määritettynä 0,2 kuitua/cm2. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin asbestin aiheuttamasta haitasta. Asbesti on yleisnimi eräille luonnossa esiintyville silikaattimineraaleille. Asbestin esiintymistä huonetiloissa ja huoneilmassa tutkitaan tyypillisesti ottamalla pintapölynäytteitä huonepinnoilta taikka ottamalla ilmanäytteitä ja analysoimalla asbestikuitujen esiintymistä näytteessä. Asbestin aiheuttamasta haitasta säädettäisiin siten, että asbestikuitujen esiintymistä pinnoille laskeutuneessa pölyssä pidettäisiin toimenpiderajan ylittymisenä. Sen lisäksi säädettäisiin huoneilman asbestipitoisuudesta vastaavasti kuin asbestityöstä annetussa lainsäädännössä, eli sisäilman asbestikuitujen pitoisuus ei saisi ylittää 0,01 kuitua/cm3. Tilanteissa, joissa asbestikuituja esiintyy huonepinnoilla, mutta ilmapitoisuus jää alle 0,01 kuitua/cm3, olisi ilmapitoisuuden toimenpideraja määräävämpi tekijä. Huonepinnoilla voi joissain tapauksissa esiintyä yksittäisiä asbestikuituja ilman, että rakennuksessa olisi varsinaista asbestilähdettä. 20 § Mikrobit Pykälän 1 momentissa säädettäisiin mikrobeista aiheutuvan toimenpiderajan ylittymisestä. Toimenpiderajan ylittymisenä pidettäisiin korjaamatonta kosteus- tai laho- 22 vauriota, aistinvaraisesti todettua ja tarvittaessa analyyseillä varmistettua mikrobikasvua rakennuksen sisäpinnalla, sisäpuolisessa rakenteessa tai lämmöneristeessä silloin, kun lämmöneriste ei ole kosketuksissa ulkoilman tai maaperän kanssa, taikka mikrobikasvua muussa rakenteessa tai tilassa, jos sisätiloissa oleva voi sille altistua. Tällaisia tiloja voisivat olla muun muassa kellarit, rakennusten alapohjat ja yläpohjat. Aistinvaraisena toimenpiderajan ylittymisenä pidettäisiin sekä homeen hajua, että myös näkyvää mikrobikasvustoa tai kosteusvauriojälkeä. Epäselvissä tapauksissa aistinvarainen arvio mikrobihaitasta olisi syytä varmentaa mikrobianalyysein. Analyysillä todettua mikrobikasvustoa voitaisiin pitää toimenpiderajan ylittymisenä ilman aistinvaraista varmistusta. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että mikrobikasvu todettaisiin ensisijaisesti rakennusmateriaalista mikrobien kasvatukseen perustuvalla laimennossarja- tai suoraviljelymenetelmällä ja mikroskopoimalla tehdyllä analyysillä. Mikrobihaitta voitaisiin todeta myös Andersen 6-vaiheimpaktorilla otetun ilmanäytteen tai pintasivelynäytteen laimennossarjamenetelmällä tehdyllä analyysillä. Tosin ilmanäytteen osalta olisi oltava ilman mikrobipitoisuuden lisäksi myös muuta näyttöä toimenpiderajan ylittymisestä, kuten hajua, näkyviä vauriojälkiä taikka rakennusmateriaaleista tai pinnoilta otettuja mikrobinäytteitä, joissa todetaan mikrobikasvua. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että rakennuksen mikrobikasvun arviointiin voitaisiin käyttää laimennossarja- tai suoraviljelymenetelmän lisäksi myös muuta menetelmää, jos menetelmän luotettavuus on osoitettu 4 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla tai menetelmällä saatujen tulosten yhtenevyys laimennossarjamenetelmällä saatuihin tuloksiin on varmistettu. Jälkimmäinen vaihtoehto tulisi kyseeseen erityisesti silloin, kun arvioidaan menetelmää, joka tunnistaa vain elinkykyistä kasvustoa, koska laimennossarjamenetelmä pystyy havaitsemaan vain elinkykyiset mikrobit. 21 § Ulkopuolisen asiantuntijan koulutus- ja osaamisvaatimukset Pykälässä säädettäisiin terveydensuojelulain 49 d §:n 1 momentissa tarkoitetun asiantuntijan pätevyydestä, eli koulutuksen sisältövaatimuksista ja työkokemuksesta sekä osaamisalueesta, johon hankittu pätevyys oikeuttaa toimimaan terveydensuojeluviranomaisen apuna valvonnassa niin sanottuna ulkopuolisena asiantuntijana. Varsinaisista osaamisvaatimuksista, soveltuvasta tutkinnosta ja alaan liittyvästä työkokemuksesta säädettäisiin liitteessä 3. Kosteus- ja hometalkoot – toimintaohjelman yhteydessä on vuonna 2013 laadittu yhteinen koulutus- ja pätevöintisuunnitelma ja sitä on myöhemmissä kehittämishankkeissa täydennetty kosteus- ja homevaurioiden korjauksiin osallistuville rakennusterveysasiantuntijoille, rakennusten kuntotutkijoille, korjaussuunnittelijoille, työnjohtajille ja valvojille. Sellaisten erityisosaamisalueiden ja tehtävien osalta, joille ei tässä asetuksessa säädettäisi pätevyysvaatimuksia, tulisi käyttää kuitenkin mahdollisimman pätevää asiantuntijaa, ensisijaisesti mahdollisen kyseisen osaamisalueen pätevyysrekisteriin merkittyä asiantuntijaa siten kuin terveydensuojelulain 49 d §:n 2 momentissa säädetään. Pätevyysvaatimuksia tarkennettaisiin myöhemmin laadittavassa Valviran ohjeessa. 23 22 § Voimaantulo Pykälässä säädettäisiin asetuksen voimaantulosta. Asetus tulisi voimaan 15 päivänä toukokuuta 2015 ilman siirtymäsäännöksiä. Ulkopuolisia asiatuntijoita koskien terveydensuojelulain 1 päivänä maalikuuta 2015 voimaan tulleessa muutoksessa (1237/2014) on säädetty 24 kuukauden siirtymäsäännös sellaisille ulkopuolisille asiantuntijoille, joilla on riittävä asiantuntemus ja pätevyys ja jotka ovat osoittaneet kunnan terveydensuojeluviranomaiselle käyttämiensä tutkimusmenetelmien luotettavuuden kyseisen lain voimaan tullessa voimassa olleen 49 §:n mukaisesti. Siirtymäsäännöksen jälkeen heidän on täytettävä tämän asetuksen pätevyysvaatimukset. Asetuksen liitteet Asetuksen liitteessä 1 säädettäisiin sisäilman lämpötila-arvoista, lämpötilaindeksin laskukaavasta ja soveltamisesta sekä ilman virtausnopeuden vaatimuksista. Asetuksen liitteessä 2 säädettäisiin asuntojen ja muiden oleskelutilojen sisämelun keskiäänitasojen toimenpiderajoista päivä- ja yöajalle sekä pienitaajuisen sisämelun tunnin keskiäänitason toimenpiderajoista nukkumiseen tarkoitetuissa tiloissa. Asetuksen liitteessä 3 säädettäisiin tarkemmin rakennusten kosteus- ja homevaurioihin sekä sisäilmaongelmiin liittyvän terveydensuojelulain 49 §:n mukaisen ulkopuolisen asiantuntijan koulutuksen sisällöstä ja osaamisvaatimuksista sekä tarvittavasta työkokemuksesta. Kyseiset vaatimukset koskisivat varsinaisesti kosteus- ja homevaurioihin sekä muihin sisäilmaongelmiin liittyviä tutkimuksia tekevien asiantuntijoiden pätevyyttä. Vaatimukset säädettäisiin kolmelle erityyppiselle asiantuntijalle, rakennusterveysasiantuntijalle, sisäilma-asiantuntijalle ja kosteusvaurion kuntotutkijalle. Rakennusterveysasiantuntijat voisivat toimia valvonnassa terveydensuojeluviranomaisen apuna ulkopuolisena asiantuntijana yksinään ja sisäilma-asiantuntija yhdessä kosteusvaurion kuntotutkija kanssa. Ulkopuoliselta asiantuntijalta edellytettäisiin työkokemusta vähintään kolme vuotta rakennusten kuntoon ja terveyshaittoihin liittyvistä tutkimustehtävistä. Rakennusterveysasiantuntijalta edellytettäisiin osaamista sisäympäristön epäpuhtauksista ja olosuhteista, ympäristöolosuhteiden aiheuttamista terveysvaikutuksista, rakennusfysiikasta, kuntotutkimusmenetelmistä, rakennus- ja tuotantotekniikasta, juridiikasta, ilmanvaihdosta ja ilmastointitekniikasta yhteensä vähintään 45 opintopisteen verran mukaan lukien opinnäytetyö, jolla osoitetaan eri osa-alueiden merkityksen ymmärtäminen. Rakennusterveysasiantuntijalta edellytettäisiin peruskoulutuksena rakentamisen (talonrakennus- tai LVI-ala) alalla suoritettua korkeakoulututkintoa, aiempaa ammatillisen korkea-asteen tutkintoa tai sitä vastaavaa tutkintoa taikka aiempaa teknikon tai sitä vastaavaa tutkintoa taikka luonnontieteiden, ympäristötieteiden ja ympäristöterveyden alalla suoritettua ylempää tai alempaa korkeakoulututkintoa, aiempaa ammatillista korkea-asteen tutkintoa tai sitä vastaava tutkintoa taikka aiempaa teknikon tai sitä vastaavaa tutkintoa. 24 Sisäilma-asiantuntijalta edellytettäisiin samoja sisäympäristöön liittyviä opintoja kuin rakennusterveysasiantuntijalta, mutta rakennustekniikan opintoja ei edellytettäisi kuin siltä osin, että tämä ymmärtää ja pystyy tekemään yhteistyötä rakennusalan aisantuntijoiden kanssa. Sisäilma-asiantuntijalta edellytettäisiin peruskoulutuksena luonnontieteiden, ympäristötieteiden tai ympäristöterveyden alalla suoritettua ylempää tai alempaa korkeakoulututkintoa, aiempaa ammatillista korkea-asteen tutkintoa tai sitä vastaavaa tutkintoa taikka aiempaa teknikon tai sitä vastaavan tutkintoa. Kosteusvaurion kuntotutkijalta edellytettäisiin vastaavasti rakennusteknisiä opintoja, mutta ei sisäympäristöön ja terveysvaikutuksiin liittyvä opintoja kuin siltä osin, että tämä pystyy tekemään yhteistyötä sisäilma-asiantuntijan kanssa. Kosteusvaurion kuntotutkijalta edellytettäisiin rakentamisen (talonrakennus) alalla suoritettua korkeakoulututkintoa, aiempaa ammatillisen korkea-asteen tutkintoa tai sitä vastaavaa tutkintoa taikka aiempaa teknikon tai sitä vastaava tutkintoa. Rakennusterveysasiantuntija, jolla on talonrakennusalan tutkinto, voisi toimia myös kosteusvaurion kuntotutkijana.
© Copyright 2024