Vuosikertomus 2014 Setlementtiasunnot Oy ja Setlementtiasumisoikeus Oy Yhteisöjen rakentajat S-Asunnot on nyt Setlementtiasunnot. Vuonna 2000 perustettu S-Asunnot Oy muutettiin loppukesällä 2014 yhtiön toimintaa paremmin kuvaavaksi Setlementtiasunnot Oy:ksi. Yhtiön uusi nimi lanseerattiin Kuntamarkkinoilla syyskuussa 2014. Nimenmuutos oli osa vuoden aikana käynnistettyä strategiatyötä, jossa Setlementtiasunnot Oy:stä ja Setlementtiasumisoikeus Oy:stä luodaan yhteisöllisen asumisen brändi – erottuva, arvostettu, haluttu, varustettuna omalla, merkityksellisellä tuotelupauksella. Paikallisuus ja naapurustot, yhteisöt ja yhteinen tekeminen sekä asukkaiden osallisuus ovat keskeinen osa yhtiön toimintatapaa. Setlementti-sana yhtiön nimessä korostaa Suomessa lähes 100 vuotta toimineen Setlementtiliiton roolia omistajana. Kuva: Anna Autio Asukasisännöitsijöistä yhteisökoordinaattoreiksi. Setlementtiasuntojen alkuperäiseen palvelukonseptiin on kuulunut talokohtainen työntekijä, jonka tehtävänä on auttaa ja neuvoa asukkaita arjen asioissa sekä aktivoida, kannustaa ja tuupata talon yhteisöjä eteenpäin. Uudella nimikkeellä, yhteisökoordinaattori, halutaan vahvistaa Setlementtiasuntojen yhteisöjen rakentamisen roolia. Taloillamme on ystävälliset kasvot – yhteisökoordinaattorin empaattinen ja ammattimainen läsnäolo luo asumiseen varmuutta, turvallisuutta ja antaa mahdollisuuden kestävän asuinyhteisön rakentamiselle. Tonteista kortteleihin, segmenteistä monisukupolvisuuteen. Uuden strategian mukaisesti näkökulmaa on laajennettu talokohtaisesta toiminnasta korttelitasoiseksi palveluksi. Setlementtiasunnot on palveluyhtiö, jonka tavoitteena on tuottaa yhteiskunnallista lisäarvoa myös oman talon ulkopuolelle, lähinaapurustoon ja korttelitasolle. Palveluyhtiönä Setlementtiasunnot Oy saa samalla liiketoiminnallista kasvua omaa taloa laajemman yhteisön palvelemisesta. Korttelitasolle siirtyminen vähentää myös segmentoinnin roolia. Uudet Setlementtiasuntojen talot ovat monisukupolvikortteleita, joista ensimmäistä suunnitellaan Helsingin Jätkäsaareen. Tämä HOASin ja Asuntosäätiön kanssa toteutettava kumppanuushanke on Suomessa uudenlaisen kaupunkiasumisen edelläkävijä. Kortteli valmistuu vuosien 2015–2016 aikana. Kerhoja, tapahtumia ja retkiä. Vuosi 2014 oli myös asukastoiminnan aktiivisuuden vuosi. Molempien yhtiöiden asukasedustajat valittiin 14.4.2014 samanaikaisesti kaikilla taloilla pidetyillä vaaleilla. Keväällä käynnistyi kolmevuotinen ARAn tukema Korttelivalmentaja-hanke, jossa talokohtaisista yhteisökoordinaattoreista koulutetaan naapurustoon toiminnallisuutta lisääviä korttelivalmentajia. Korttelivalmentaja-hankkeen osatuella toteutettiin yhtiön taloissa monia erilaisia tapahtumia, kerhoja ja kaupunkiviljelyä. Asukastoiminnan vahvistamiseksi entisestään annettiin ensimmäisen kerran Vuoden asukasidea -palkinnot. Vuonna 2014 ne menivät Alppikylään (yhteisöllinen parvekeviljely) ja Jätkäsaareen (saunan pukuhuoneen sisustus). Entistä yhteiskunnallisesti vaikuttavampaa asumista. Setlementtiasunnot Oy on ollut perustamisestaan saakka aidosti yleishyödyllinen toimija, joka on rakennuttanut kohtuuhintaisia asuntoja niitä tarvitseville. Erottuakseen Suomessa entistä yhteiskunnallisesti vaikuttavana toimijana, Setlementtiasunnot Oy liittyi vuoden aikana perustettuun yhteiskunnallisten yritysten toimintaa edistävään Arvoliittoon. Uuden vision mukaisesti Setlementtiasunnot Oy on yhteisöllisen ja yhteiskunnallisesti vaikuttavan kaupunkiasumisen kansainvälinen edelläkävijä. Helsingissä 19.3.2015 Kimmo Rönkä, toimitusjohtaja Setlementtiasunnot Oy Setlementtiasumisoikeus Oy Setlementtiliiton omistamat osakeyhtiöt Setlementtiasunnot Oy ja Setlementtiasumisoikeus Oy ovat aidosti yleishyödyllisiä asunnontuot tajia ja asumispalvelujen tarjoajia. Tiiviissä yhteistyössä Setlementti liiton toimialojen kanssa ne kehittävät myös erilaisia yhteisöllisiä asumismalleja. Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt molemmille Yhteis kunnallinen yritys -merkin. Myöntämisen edellytyksenä on, että yritys ratkoo toiminnallaan yhteiskunnallisia ongelmia, käyttää voiton yhteiskunnal lisen tavoitteidensa edistämiseen sekä rakentaa hyvinvointia suomalaisella työllä. Yhtiöt eivät jaa osinkoa vaan mahdollinen voitto käytetään kehittämistyöhön. Setlementtiasunnot Oy:n organisaatio perustuu asiakas- ja käyttäjä lähtöisyyteen, toiminnan ketteryyteen ja kustannustehokkuuteen. HALLITUS Toimitusjohtaja YHTIÖIDEN HALLITUKSET 2014 Setlementtiasunnot Oy:n hallitus • Pentti Lemmetyinen, pj Setlementtiliiton toimitusjohtaja • Timo Lemmetyinen, vpj Kalliolan setlementin toiminnanjohtaja • Kalervo Haapaniemi, kauppaneuvos • Seppo Mäkinen, rakennusneuvos • Anne Raudaskoski, yrittäjä, Ethica Oy • Eija Teerineva, toiminnanjohtaja Kuopion setlementti • Tauno Tuomivaara, rakennusmestari • Arja Kekkonen, asukasedustaja Havukosken Setlementtiasunnot • Ilmari Leino, asukasedustaja Pohjois-Haagan Setlementtiasunnot Setlementtiasumisoikeus Oy:n hallitus Kehitys Rakennuttaminen Kiinteistöt Talous Yhteisöt ja naapurustot Markkinointi ja asiakaspalvelu • Pentti Lemmetyinen, pj Setlementtiliiton toimitusjohtaja • Timo Lemmetyinen, vpj Kalliolan setlementin toiminnanjohtaja • Anu Haapanen Setlementtiliiton toimialajohtaja • Helena Niskanen asukasedustaja, Pilvilinna, Kuopio Rakennustoimikunta Talot ja yhteisökoordinaattorit HELSINKI – ESPOO – VANTAA – HYVINKÄÄ – TAMPERE – KUOPIO • Seppo Mäkinen, rakennusneuvos • Tauno Tuomivaara, rakennusmestari • Heikki Pekanpalo, rakennuttajapäällikkö • Kimmo Rönkä, toimitusjohtaja Tilintarkastajat • tilintarkastajat Kari Lydman KHT ja Matti Jyrkkiö KHT • varatilintarkastajat Jukka Mynttinen KHT ja Merja Prihti KHT Näin rakennamme yhteisöjä Monisukupolvinen kortteliasuminen Setlementtiasunnot Oy:n toiminta- ja liikeideana on edistää monisukupolvista kortteliasumista. Setlementtiasuntojen talossa oleva, monikäyttöinen asukastila sekä palvelukonsepti (yhteisökoordi naattori) muodostavat paikallisesti vaikuttavan, käyttäjien osaamisia ja taitoja hyödyntävän, verkostomaisen kokonaisuuden. Rakennuttaminen Setlementtiasunnot Oy rakennuttaa ekologisesti, eettisesti ja taloudellisesti kestäviä taloja hyödyntäen käyttäjälähtöisyyttä, innovatiivisuutta ja alan toimijoiden kumppanuuksia. Kuntosalilaitteita hankittiin ja uusittiin Tutustumassa Lappsetin kuntoiluvälineisiin Kiinteistöt Setlementtiasunnot Oy on ekologinen, eettinen ja taloudellinen kiinteistöjen omistaja ja ylläpitäjä, joka hyödyntää toiminnassaan käyttäjälähtöisyyttä, innovatiivisuutta ja alan toimijoiden kumppanuuksia. Yhteisöt ja naapurustot Setlementtiasunnot Oy on aktiivinen toimija paikallisesti, kortteleissa ja naapurustoissa sekä hyödyntää yhteisöjen rakentamisessa setlementtiverkostossa olevaa osaamista. Keittiöt uusittiin Malmille ja Pohjois-Haagaan Markkinointi ja asiakaspalvelu Setlementtiasunnot Oy toteuttaa aktiivista, käyttä jälähtöistä ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa viestintää koko organisaatiossa – rakennuttamisesta kiinteistöihin, palveluista yhteisöihin. Kuntamarkkinat 10.-11.9. Norjalaisia vieraita ja asukkaan lauluesitys VUOKRATALOT Valmistumis- HuoneisTalon nimi vuosi toja ASUMISOIKEUSTALOT 55+ Osoite Helsinki Valmistumis- HuoneisTalon nimi vuosi toja Osoite Helsinki 2003 149 Malmin Setlementtiasunnot Piilikuja 1–3, 00700 Helsinki 2010 38 Mamsellinkartano, Myllypuro Kivensilmänkuja 10, 00920 Helsinki 2006 113 Pohjois-Haagan Setlementti asunnot Eliel Saarisen tie 15, 00400 Helsinki 2010 48 Ormuslinna, Malmi Helatehtaankatu 2, 00700 Helsinki 2009 134 Viikin Setlementtiasunnot Apteekkarinkatu 10, 00790 Helsinki 2012 75 Merikartano, Jätkäsaari Rionkatu 7, 00220 Helsinki 2012 36 Hevosmiehenkatu 1, 00770 Helsinki 2013 45 Kalastajankartano, Kalasatama Capellan puistotie 5, 00540 Helsinki 2013 34 50 Kiltakartano, Espoon keskus Valakuja 4, 02770 Espoo 2013 105 Kalasataman Setlementtiasunnot Capellan puistotie 7, 00540 Helsinki 64 Pumpulilinna, Tikkurila Horsmakuja 2, 01300 Vantaa 2009 32 Muuralan Setlementtiasunnot Muuralanportti 3, 02770 Espoo 2011 124 Saunalahden Setlementtiasunnot Itäviitta 5-7, 02330 Espoo 28 Martinkartano, Martti Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää 57 Pilvilinna, Puijonlaakso Sammakkolammentie 12, 70200 Kuopio Alppikylän Setlementtiasunnot, Hevosmies Alppikylän Setlementtiasunnot, Nyyttipuisto Alppikylänkatu 22-24, 00770 Helsinki Espoo 2011 Vantaa 2012 Vantaa 2013 Espoo Hyvinkää 2013 Kuopio 80 Havukosken Setlementtiasunnot Kytötie 18, 01360 Vantaa 34 Hyvinkään Setlementtiasunnot Kuusikontie 4, 05810 Hyvinkää 132 Hervannan Setlementtiasunnot Lindforsinkatu 9-15, 33720 Tampere 2011 Hyvinkää 2013 Tampere 2009 Vuoden 2014 aikana ei valmistunut uusia taloja. Rakennushankkeet kuitenkin ovat edistyneet ja vuonna 2015 valmistuu Helsingin Kalasatamaan Kipparintalo kehitysvammaisille nuorille. Vuoden 2016 lopussa valmistuu Turkuun Kupittaan Setlementtiasunnot sekä Helsingin Jätkäsaareen Sukupolvienkortteli. Helsingin Kalasatama, Kipparintalo Turku, Kupittaan Setlementtiasunnot Helsingin Jätkäsaari, Sukupolvienkortteli Talokohtaiset yhteisökoordinaattorit Vuonna 2014 asukasisännöitsijöiden tehtävänimike vaihtui yhteisökoordinaattoriksi. Nimenmuutoksella haluttiin korostaa työn luonnetta viihtyisien ja toimivien asuinyhteisöjen rakentajana. Yhteisökoordinaattorin työhön kuuluu: Läsnäoloa Yhteisökoordinaattorin päätehtävänä on yhteistyön kehittäminen talon sisällä ja lähiympäristössä: tukea, auttaa ja neuvoa erilaisissa asumiseen liittyvissä asioissa sekä aktivoida, kannustaa ja tuupata talon asukkaita yhteisöllisyyden syntymiseksi. Yhteisökoordinaattori on läsnä talon arjessa ja tavattavissa asukastilan yhteydessä, ilmoitettuina palveluaikoina. Asukasvaikuttamisen tukemista Yhteisökoordinaattori on mukana asukas- ja asukas toimikunnan kokouksissa ja auttaa tarvittaessa asukkaita yhteishallintolain mukaisten vuosittaisten tehtävien hoitamisessa sekä on talon yhteyshenkilönä Setlementtiasuntojen omassa kehitystoiminnassa. Yhteisökoordinaattori tekee myös asukastoiminnan hankinnat. Ohjausta ja neuvontaa Yhteisökoordinaattorin työhön kuuluu erilaisten tuki- ja palvelumuotojen neuvontapalvelu ja tiedottaminen, miten niiden piiriin voi hakeutua. Hän auttaa talon asukkaita tarvittaessa erilaisten hakemusten täyttämisessä, esim. asumistuki- ja eläkkeensaajan hoitotukihakemuksissa. Yhteisökoordinaattori tuntee alueen palveluntarjoajat – kaupat, pankit, kirjastot sekä neuvoo myös liikenneyhteyksissä ja liikkumisen palveluissa. Yhteisökoordinaattori solmii tarvittaessa yhteydet eri palveluiden tuottajiin. Asukas tai lähiomaiset voivat kääntyä yhteisökoordinaattorin puoleen luottamuksellisesti myös henkilökohtaisissa asioissa. Kaikilla yhteisökoordinaattoreilla on vaitiolovelvollisuus. Kiinteistönpidon apuna Yhteisökoordinaattori on asukkaan ensimmäinen kontakti henkilö kiinteistönomistajaan nähden. Hän seuraa myös kiinteistöhuollon ja siivousliikkeen toimintaa sekä yleisesti talon siisteyttä ja toimivuutta. Yhteisökoordinaattorin tehtävänä on ylläpitää talon asukkaille hyvää, viihtyisää ja turvallista asuinympäristöä reagoimalla häiriöihin välittömästi. Yhteisökoordinaattorilta voi tilata lisäavaimia, varata autopaikan tai saunavuoron ja saada maksullisen talonkirjaotteen. Setlementtiasunnot Oy:llä on kiinteistöpäällikkö, joka selvittää tekniset asiat. Yhteistä tekemistä Yhteisökoordinaattori huolehtii hyvän asuinyhteisön ja yhteisöllisyyden edellytyksistä. Yhteisökoordinaattori tekee yhteistyötä kaikkien asukkaiden kanssa ja toteuttaa talon asukastoimikunnan kanssa yhdessä sovittuja tavoitteita ja pelisääntöjä. Asukastoimikunta, asukkaat ja yhteisökoordinaattori suunnittelevat talon yhteistä toimintaa, esim. kerho- ja harrastetoimintaa sekä talon tapahtumia, kuten talkoita, retkiä ja kevät- ja joulujuhlia. Asukas voi varata maksutta talon asukas tilaa omiin juhliinsa yhteisökoordinaattorin kautta. Isompiin tapahtumiin sekä eri talojen välisiin retkiin tuo apua Setlementtiasuntojen yhteisötuottaja. Keskiviikko on toimistopäivä Yhteisökoordinaattori on keskiviikkoisin usein poissa talolta ja tekee töitä Setlementtiasuntojen toimistolla. Keskiviikkoisin järjestetään myös työyhteisön kokoukset, koulutustilaisuudet tai yhteisökoordinaattori tekee kirjallisia, talon hallintoon liittyviä töitä. Yhteistyötä naapuruston kanssa Yhteisökoordinaattori edistää yhteisöllistä toimintaa, tapahtumia ja retkiä myös naapurustossa ja toimii yhteistyössä korttelin, naapuritalojen ja paikallisten toimijoiden kanssa. Yhteisökoordinaattori tekee myös yhteistyötä lähiympäristössä olevien palveluntarjoajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Lyhtykulkue KORTTELIVALMENTAJA – yhteisön rakentaja ARA-rahoitteinen kehityshanke v. 2014–2016 Asunnottomien yö Hankkeen toimintamuotoina ovat mm. erilaiset korttelitapahtumat, kaupunkiviljelyn edistäminen ja sosiaalisen median hyödyntäminen lähiyhteisön luomisessa. Yhteistä toimintaa voivat olla esimerkiksi pihakirppikset, muskarit, naapuripäivä-tempaukset, jumppatuokiot, puutyökerhot, ystävätoiminta ja paljon muuta. Eri naapurustoissa toimintamuodot voivat vaihdella, yhteisön tarpeiden ja odotusten mukaan. Setlementtiasunnot Oy:ssä alkoi vuonna 2014 kolmivuotinen Korttelivalmentaja-hanke. Hankkeessa uudistetaan yhteisökoordinaattorin työotetta siten, että yhteisökoordinaattorista tulee koko lähiyhteisön ja kaupunginosan yhteishengen rakenVuonna 2014 hankkeessa edistettiin paikallistason ammattilaistaja, korttelivalmentaja. Yhteisökoordinaattorit omaksuvat yhteistyötä 32 erilaisessa verkostotapaamisessa ja järjestettiin uudenlaista työtapaa kokeilemalla, koulutuksella ja tutustu46 korttelitapahtumaa, joissa oli mukana yli 1600 osallistujaa. malla muihin toimijoihin. Hankkeessa tuetaan uudenlaisen kauHankkeen avulla käynnistyi myös erilaisia harrastekerhoja ja punkikulttuurin kasvua. kaupunkiviljely antoi juuret kolmelle taloyhteisölle. Asukkaat voivat korttelivalmentajan tuella ja kannustuksella vaikuttaa omaan asuinyhteisöönsä, kokea tasavertaisuutta ja osallisuutta. Asuinyhteisöstä, korttelista, tulee asukkaalle merkityksellinen, henkinen koti ja voimavara. Korttelivalmentaja tunnistaa erilaisten ihmisten erityisosaamisen ja lahjakkuuden ja luo ylisukupolvista vuorovaikutusta. Sieniretkellä Malmilla kaupunkiviljelyä Korttelivalmentaja-hanke toteutetaan vuosina 2014–2016 ja sitä tukee Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. Näyttelyssä esillä kehitysvammaisten taidetta Setlementtirock-yleisöä Setlementtiasunnot Oy Taloja Asuntoja 11 Keskivuokra 14,51 973 Asukkaita 1170 Tapahtumia 168 Vaihtuvuus 17,3 % Käyttöaste 99,7 % €/m2 Kansallisuuksia 41 Tampere Hyvinkää Osallistumisia 3000 kaupunkiviljelyä, talkoita, sadonkorjuujuhlat, kuntosalin avajaiset, grillijuhlat, kierrätystä, ystävänpäivän suunnittelua, Setlementtirock, sieniretki, vappukekkerit, kihlajaiset, pikkujoulut, piparkakkutalon tekoa, joulukoristelua, keilausreissu, linturetki, kesäjuhla, puutarhamessut, blinijuhlat Erilaisia kerhoja 21 kokkikerho, polkupyörän huoltoa, korttelikävely, kello viiden tee, tuolijumppaa, tietokoneopastusta, käsityökerho, englannin keskustelua, biljardikerho Vantaa Espoo 300 250 Helsinki 200 150 Asukkaiden ikä 100 50 0 0-3 4-6 7-12 13-17 18-25 26-35 36-45 46-55 56-65 66-75 76-85 86- Vuokralaisten asumispalvelujen kehittäminen oli Setlementti asunnot Oy:n keskeinen tavoite vuonna 2014. Haluamme olla laadukkaan, kohtuuhintaisen ja yhteisöllisen vuokra-asumisen edelläkävijä. Setlementtiasuntojen asukastoiminta on merkittävää kansalais toimintaa: vuonna 2014 erilaisia asukastapahtumia mm. retkiä, teemapäiviä, juhlia ja luentoja järjestettiin 168 ja niihin osallistui yhteensä 3000 henkilöä. Erilaisia kerhoja taloilla toimi 21. Asukasidea-palkinto, Alppikylä Yhteisökoordinaattorit kehittivät asukastyön osaamistaan erilaisten koulutusten avulla, mm. käymällä naapuruussovittelun ja osallisuuden edistämisen koulutuksen. Viikissä balettiesitys Saunalahden Pop Itä Taloissamme asuu kaikenlaisia ihmisiä. Perheellisten, työssä käyvien, eläkkeellä olevien ja opiskelevien lisäksi asukkaina voi olla esimerkiksi asunnottomuustaustaisia, maahanmuuttajia, mielenterveys- ja päihdekuntoutujia tai muistihäiriöisiä vanhuksia. Kaikki asukkaat ovat tervetulleita talojen toimintaan omien kykyjen, taitojen ja kiinnostuksen mukaan. Asukasvalinnassa noudatamme ARAn ehtoja asunnon tarpeen kiireellisyydestä ja varallisuusrajoista. Palkittu Alppikylän yhteisparvekeviljely Pohjois-Haagassa joulukortteja Alppikylän sadonkorjuujuhlat Kalasataman sähköauton tankkausta Kalasataman yhteispihan avajaiset Tuloslaskelma ja tase SETLEMENTTIASUNNOT OY LIIKEVAIHTO Vuokrat TULOSLASKELMA 1.1. - 31.12.2014 1.1. - 31.12.2013 7 362 852,35 6 573 638,10 Käyttökorvaukset 507 793,78 403 181,35 Palvelutuotot 123 816,00 115 634,00 7 994 462,13 7 092 453,45 Valmistus omaan käyttöön 60 000,00 224 000,00 Muut kiinteistön tuotot 52 409,10 62 867,93 -840 106,65 -715 941,70 -161 577,85 -135 119,89 -30 347,11 -25 735,06 -1 032 031,61 -876 796,65 LIIKEVAIHTO YHTEENSÄ Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut Henkilöstökulut yhteensä Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot Poistot ja arvonalentumiset yhteensä -1 890 425,67 -1 775 580,67 -1 890 425,67 -1 775 580,67 Vuokrat -412 420,67 -356 991,43 Kiinteistövero -164 710,68 -135 395,45 Korjaukset -445 202,83 -297 021,79 Muut hoitokulut -33 887,24 -20 595,87 -3 138 134,07 -2 502 093,76 -5 034,71 -12 552,74 -518 486,25 -496 556,15 Muut kulut yhteensä -3 661 655,03 -3 011 202,65 LIIKEVOITTO 1 522 758,92 1 715 741,41 Kiinteistön muut hoitokulut yhteensä Luottotappiot Muut kiinteistön kulut Rahoitustuotot ja -kulut Muut korko- ja rahoitustuotot 8 049,31 11 365,73 Korkokulut ja muut rahoituskulut -1 136 716,97 -1 040 302,68 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä -1 128 667,66 -1 028 936,95 VOITTO/TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA Tilinpäätössiirrot 394 091,26 686 804,46 Vapaaehtoisten varausten muutos -302 005,00 -666 781,00 Muut kulut Tuloverot -23 175,41 -4 670,82 Kiinteistön muut hoitokulut TILIKAUDEN VOITTO 68 910,85 15 352,64 Hallinto -369 259,72 -231 084,26 Käyttö ja huolto -330 754,13 -294 339,78 -96 520,84 -55 497,81 Siivous Ulkoalueiden hoito -186 592,21 -134 265,96 Lämmitys -502 234,88 -440 196,17 Vesi ja jätevesi -284 412,91 -244 481,89 Sähkö -175 891,72 -171 027,63 Jätehuolto -119 053,84 -101 457,79 -17 192,40 -19 737,93 Vahinkovakuutukset SETLEMENTTIASUNNOT OY TASE VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 VASTATTAVAA 31.12.2014 31.12.2013 OMA PÄÄOMA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 71 280,00 71 280,00 3 552,80 9 799,80 Edellisten tilikausien voitto/tappio 76 717,91 61 365,27 3 552,80 9 799,80 Tilikauden voitto/tappio 68 910,85 15 352,64 216 908,76 147 997,91 Maa-alueet 6 265 509,65 6 265 509,65 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Liittymismaksut 1 472 578,90 1 472 578,90 Vapaaehtoiset varaukset 88 478 063,52 89 523 640,09 1 535 048,33 1 233 043,33 144 228,11 166 320,06 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ YHTEENSÄ 1 535 048,33 1 233 043,33 1 928 818,36 156 306,35 VIERAS PÄÄOMA 98 289 198,54 97 584 355,05 102 672 732,97 102 704 912,18 9 250,00 9 250,00 102 672 732,97 102 704 912,18 3 341 525,30 3 313 680,61 3 350 775,30 3 322 930,61 1 099 453,60 1 010 832,44 101 643 526,64 100 917 085,46 Aineettomat oikeudet Aineettomat hyödykkeet yhteensä Osakepääoma OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ Aineelliset hyödykkeet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat Aineelliset hyödykkeet yhteensä Sijoitukset Osuudet saman konsernin yrityksissä Muut osakkeet ja osuudet Sijoitukset yhteensä PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ Asuintalovaraus Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta Pitkäaikainen yhteensä Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta Saadut ennakot Ostovelat 95 225,27 103 932,78 286 758,70 879 079,00 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Velat saman konsernin yrityksille 5 032,16 41 285,90 Lyhytaikaiset Muut velat 712 428,28 725 756,73 Siirtovelat 345 125,35 318 856,94 2 544 023,36 3 079 743,79 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 105 216 756,33 105 784 655,97 VASTATTAVAA 106 968 713,42 107 165 697,21 Myyntisaamiset Saamiset saman konsernin yrityksiltä 59 364,73 49 256,02 1 923,99 5 894,50 Muut saamiset 447 166,77 340 771,43 Siirtosaamiset 824 183,86 827 416,04 Saamiset, lyhytaikaiset yhteensä 1 332 639,35 1 223 337,99 Saamiset yhteensä 1 332 639,35 1 223 337,99 Rahat ja pankkisaamiset 3 992 547,43 5 025 273,76 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ 5 325 186,78 6 248 611,75 106 968 713,42 107 165 697,21 VASTAAVAA Lyhytaikainen yhteensä Setlementtiasumisoikeus Oy Taloja Asuntoja Asukkaita 8 Keskimääräinen käyttövastike 13,29 Vaihtuvuus 8,8 405 550 Käyttöaste 99 €/m2 % % Tapahtumia 197 Kuopio Osallistumisia 2000 juhannustanssit, kodin turvallisuusilta, linturetki, kauppataksipalvelu, vanhuusviikon lausuntaa, parasta ennen muisteloilta, talkoita, valokulkue, joulukahvit, risteily, siivous- ja kirppispäivä, laskiaisrieha, kesätapahtuma, virkistyspäivä, retki Fazerille, joulujuhlat, sokkomatka, joulukorttiaskartelua, joulusaunan glögit, kuntosali, ulkoilua luonnossa, allasjooga, tunne pulssisi 150 Hyvinkää Vantaa Espoo 120 Helsinki 90 Erilaisia kerhoja 44 60 käsityökerho, polkupyörien huoltoa, yhteinen aamupala, tablettikoulutusta, diettikerho, raamattupiiri, kokkikerho, ideariihi, tuolijumppa, kahvikerho, ikäneuvola, elämänkatsomuspiiri, pelikerho, runopiiri, yhteislaulua, muistikerho, englannin kerho, taidekerho 30 0 Asukkaiden ikä - 55 55-60 61-65 66-70 71-75 76-80 81-85 86-90 90- Asumisoikeusasukkaiden asumispalveluiden kehittäminen oli emoyhtiönsä mukaisesti Setlementtiasumisoikeus Oy:n keskeinen tavoite vuonna 2014. Haluamme olla turvallisen, kohtuuhintaisen ja yhteisöllisen asumisoikeusasumisen edelläkävijä. Setlementtiasumisoikeuden asukastoiminta on merkittävää kansalaistoimintaa: vuonna 2014 erilaisia asukastapahtumia mm. retkiä, teemapäiviä, juhlia ja luentoja järjestettiin 197 ja niihin osallistui yhteensä noin 2100 henkilöä. Erilaisia kerhoja taloilla toimi 44. Yhteisökoordinaattorit kehittivät asukastyön osaamistaan erilaisten koulutusten avulla, mm. perehtymällä ikääntyvien asumisen erityispiirteisiin. Asukkaita ja kokemusosaajia kuunnellaan ja taloissamme luodaan uudenlaista välittävää ja osallistumaan innostavaa kaupunginosakulttuuria. Kaikki asukkaat ovat tervetulleita osallistumaan talojen kerhoihin, tapahtumiin ja retkiin omien kykyjensä, taitojensa ja kiinnostuksensa mukaan. Pilvilinnan grillijuhlat kattoterassilla Asukasidea-palkinto, Merikartano Asumisoikeussopimus tehdään 55 vuotta täyttäneen kanssa, mutta asunnossa voi asua nuorempiakin. Asuntoja on mahdollisuus saada kaupungilta saadun asumisoikeusjärjestysnumeron suuruusjärjestyksessä, pienimmästä alkaen. Yli 55-vuotiaisiin ei sovelleta tulo- eikä varallisuusrajoja. Kalasatamassa asukkaan taidenäyttely Palkittu Merikartanon saunan sisustus Kalasataman vanhustenviikko Tuloslaskelma ja tase SETLEMENTTIASUMISOIKEUS OY TULOSLASKELMA Käyttövastikkeet Käyttökorvaukset Muut kiinteistön tuotot KIINTEISTÖN TUOTOT 1.1. - 31.12.2014 1.1. - 31.12.2013 3 351 084,58 3 093 765,32 236 278,21 201 895,64 17 522,30 9 456,50 3 604 885,09 3 305 117,46 -165 882,29 -148 217,13 -31 988,42 -27 374,32 -6 194,19 -5 407,38 -38 182,61 -32 781,70 -204 064,90 -180 998,83 -551 835,50 -543 541,50 -551 835,50 -543 541,50 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut Henkilösivukulut Henkilöstökulut yhteensä Poistot ja arvonalentumiset Poistot Poistot ja arvonalentumiset yhteensä Muut kulut -86 615,46 Korjaukset -92 340,82 -59 933,23 Muut hoitokulut -12 128,40 -10 780,99 -1 374 269,47 -1 177 118,80 -184 662,22 -76 533,04 Muut kulut yhteensä -1 558 931,69 -1 253 651,84 LIIKEVOITTO/TAPPIO 1 290 053,00 1 326 925,29 2 907,49 5 276,43 Kiinteistön muut hoitokulut yhteensä Muut kiinteistön kulut Rahoitustuotot ja -kulut Muilta kuin saman kons.yrityksiltä Korko- ja muut rahoituskulut -760 285,60 -758 263,94 Korko- ja muut rahoituskulut Muille kuin saman konsernin yrityksille -760 285,60 -758 263,94 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä -757 378,11 -752 987,51 TULOS ENNEN TILINPÄÄTÖKSEN SIIRTOJA JA VEROJA 532 674,89 573 937,78 -532 200,00 -573 400,00 474,89 537,78 Vapaaehtoisten varausten muutos Hallinto -170 895,10 -154 118,10 Käyttö- ja huolto -177 845,23 -132 723,47 Ulkoalueiden hoito -27 896,33 -29 405,68 Siivous -81 541,24 -59 225,22 Lämmitys -188 741,48 -184 479,53 Vesi ja jätevesi -104 278,64 -87 023,28 Sähkö ja kaasu -121 189,61 -119 424,34 Jätehuolto -47 516,34 -39 255,52 Vahinkovakuutusmaksut -93 216,34 Tilinpäätössiirrot Kiinteistön muut hoitokulut Vuokrat Kiinteistövero -9 512,37 -9 746,69 -247 167,57 -204 387,29 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO SETLEMENTTIASUMISOIKEUS OY TASE VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 11 128,25 17 797,75 Aineettomat hyödykkeet yhteensä 11 128,25 17 797,75 Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet 4 282 141,56 4 463 767,56 54 715 224,47 54 996 748,91 28 988,66 38 254,66 59 026 354,69 59 498 771,13 2 920 572,85 2 755 930,87 2 920 572,85 2 755 930,87 61 958 055,79 62 272 499,75 902,27 4 343,72 Saamiset saman konsernin yrityksiltä 3 070,25 70,56 Muut saamiset 2 208,82 1,17 Siirtosaamiset 14 647,54 8 007,36 20 828,88 12 422,81 20 828,88 12 422,81 Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto Aineelliset hyödykkeet yhteensä Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet Sijoitukset yhteensä PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Lyhytaikaiset Myyntisaamiset Lyhytaikaiset yhteensä Saamiset yhteensä Rahat ja pankkisaamiset 2 570 414,18 2 365 182,06 Rahat ja pankkisaamiset yhteensä Pankkisaamiset 2 570 414,18 2 365 182,06 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ 2 591 243,06 2 377 604,87 64 549 298,85 64 650 104,62 VASTAAVAA VASTATTAVAA 31.12.2014 31.12.2013 8 000,00 10 239 802,31 -1 653,32 474,89 10 246 623,88 8 000,00 10 038 513,21 -2 191,10 537,78 10 044 859,89 1 105 600,00 1 105 600,00 573 400,00 573 400,00 51 981 259,00 51 981 259,00 52 374 739,00 52 374 739,00 393 480,00 17 605,25 77 169,20 2 037,87 547 650,33 177 873,32 1 215 815,97 404 469,00 15 849,52 164 766,33 8 522,05 550 325,13 513 173,70 1 657 105,73 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 53 197 074,97 54 031 844,73 VASTATTAVAA 64 549 298,85 64 650 104,62 OMA PÄÄOMA Osakepääoma Asumisoikeusmaksut Edell.tilikausien voitto/tappio Tilikauden voitto/tappio OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄT Vapaaehtoiset varaukset TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄT VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta Pitkäaikainen yhteensä Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta Saadut ennakot Ostovelat Velat saman konsernin yrityksille Muut velat Siirtovelat Lyhytaikainen yhteensä Kuopio Puijonlaakso Tampere Hervanta Yhteisöjen rakentajat Hyvinkää Martti Havukoski Muurala Alppikylä Espoon keskus Tikkurila Malmi Espoo Pohjois-Haaga Viikki Myllypuro Helsinki Saunalahti Jätkäsaari Kalasatama Asiakaspalvelu puh. 010 837 5300 | Läntinen Brahenkatu 2, 00510 Helsinki | info@setlementtiasunnot.fi | www.setlementtiasunnot.fi Vantaa
© Copyright 2024