Tiina Kivelä, Pohjois-Savon liitto

5.11.2015
Kansainvälisen yhteistyön tarpeet ja tavoitteet Pohjois‐Savon alueella
Kansainvälisen koulutuksen Erasmus + Ideapaja Iisalmi 3.11.2015
Tiina Kivelä KARA
Kansainväliset EU‐rahoitusohjelmat käyttöön Pohjois‐Savon kunnissa ‐hanke
Marraskuu 2015
Kansainvälinen Pohjois‐Savo
• Pohjois‐Savon liiton tehtävänä on edistää eri tavoin maakunnan kansainvälistymistä. Euroopan unionin jäsenmaiden alueisiin sekä muihin potentiaalisiin yhteistyömaihin luodaan yhteyksiä ennen muuta asia‐ ja hankekohtaisesti. Erityishuomio kiinnitetään unionin itärajalla olevien alueiden kanssa tehtävään yhteistyöhön.
1
5.11.2015
Pohjois‐Savon liitto
• Liitto edesauttaa Pohjois‐Savon eri tahojen kansainvälistä verkostoitumista ja yhteistyötä. Keskeisiä kansainvälisiä edunajamisorganisaatioita ja verkostoja ovat Pohjoisten harvaanasuttujen alueiden verkosto (Northern Sparsely Populated
Areas, NSPA) ja Itämeren maiden alueiden verkosto (The Baltic Sea States Sub‐regional Co‐operation, SBBBC), jossa PSL on jäsenenä.
EU‐hankerahoitusmahdollisuudet
Pohjois‐Savossa on käytettävissä seuraavan tyyppisiä EU‐
hankerahoitusohjelmia:
1. Kotimaisten hankkeiden rahoittamiseen: rakennerahastot 2.
3.
4.
(EAKR & ESR)ja Maaseuturahasto Monialaisiin kansainvälisiin kehittämishankkeisiin Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmat (EAY) Venäläisten raja‐alueen kumppaneiden kanssa tehtäviin kehittämishankkeisiin ENI CBC ‐ohjelmat Kansainvälisiin suurempiin hankkeisiin EU:n eri toimialojen erillisrahoitusohjelmat 2
5.11.2015
Mitä mahdollisuuksia Pohjois‐Savossa?
Valtioiden välinen yhteistyö rajatulla alueella‐> Itämeren alueen ohjelma Interreg Baltci Sea Region
ja Pohjoisen periferian ja arktisen ohjelma Northern Periphery & Arctic
Koko Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelma ‐> Interreg Europe
Rajat ylittävä yhteistyö EU:n ulkorajoilla – ENI CBC –
ohjelmat (Kaakkois‐Suomi –Venäjä ENI CBC, Karelia EMI CBC ja Kolarctic
ENI CBC)
EU:n erillisohjelmat (esim. Horizon 2020, Life, Erasmus+, COSME)
Pohjois‐Savon liitto ‐
kansainvälinen yhteistyö & tuki
• Osallistutaan alueiden väliseen Pohjois‐Savoa kiinnostavaan verkostoitumisohjelmaan. • Euroopan eri maakuntien kanssa hyödynnetään uusia alueiden välisiä •
•
•
•
•
yhteistyö‐ ja verkostoitumisohjelmia. Yhteydenpito ja vaikuttaminen EU:ssa. Kansainvälisen ja erityisesti ns. lähialueyhteistyön edistäminen yhdessä elinkeinoelämän, yritysten, oppilaitosten ja kuntien kanssa valituissa ohjelmissa ja hankkeissa. EU:n alueiden välisistä ohjelmista tiedottaminen. Itä‐ ja Pohjois‐Suomen Brysselin EU‐toimistoa hyödynnetään kansainvälistymisen työvälineenä.
Pohjois‐Savon liitto on jäsenenä BSSSC:ssä, joka on Itämeren maiden alueiden välinen verkosto. Pohjois‐Savo kuuluu myös NSPA‐alueisiin. NSPA on Euroopan pohjoisten harvaanasuttujen alueiden yhteenliittymä. 3
5.11.2015
Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelmasta
TJ 2 ”Työvoiman riittävyys ja osaaminen”
• Avaintoimialojen koulutuksen vetovoimaisuuden vahvistaminen
• Oppimisympäristöjen kehittäminen
• Koulutuksen kansainvälistymisen, monikulttuurisuuden sekä osaamisen viennin edistäminen
• Työperäisen maahanmuuton edistäminen
• Luodaan uusia joustavia malleja toteuttaa työharjoittelua myös opiskelupaikkakunnan ulkopuoella
• Toimeenpano: kunnat, ELY‐keskus, työmarkkinajärjestöt, työterveyslaitos, oppilaitokset, yritykset
EU:n kansainväliset rahoitusohjelmat ja aloitteet
• EU:n rahoitusohjelmista rahoitetaan ja tuetaan useita maakuntaohjelman toimintalinjoja tukevia toimia. • Esim. Maakuntaohjelman TJ 1 ”Talouden uudistuminen” toteutumiseksi on Pohjois‐Savon aktivoiduttava kansainvälisen rahoituksen ja sen avaamien kansainvälistymismahdollisuuksien hyödyntämisessä.
• TJ 3 ”Hyvinvointipalvelut ja hyvinvointi” tavoitteiden edistämiselle kansainvälisellä EU yhteistyöllä
4
5.11.2015
• Erityisesi maakunnassa tavoitellaan nuorisotakuuseen ja työelämän uudistamiseen liittyvien teemojen hyödyntämistä sekä työvoiman kansainvälistä liikkumista tukevien teemojen hyödyntämistä. Näissä teemoissa alueen tavoitteet ja kansalliset kehittämistavoitteet voivat hyvin tukea toisiaan. • Maakuntaohjelman läpileikkaavan kansainvälistymistavoitteen toteuttamiseksi ja kansainvälisten verkostojen luomiseksi on erillisrahoitusohjelmien lisäksi tärkeää osallistua myös EU:n yhteistyöaloitteisiin, kuten Eurooppalaisiin innovaatiokumppanuuksiin.
• Laadukkaat verkostot ovat perusedellytys kansainvälisissä EU‐rahoitusohjelmissa menestymiselle.
5
5.11.2015
Miksi kansainvälinen EU‐projekti?
Alueellamme on perinteisesti totuttu käyttämään lähes yksinomaan kansallista hankerahoitusta, koska sitä on ollut runsaasti saatavilla. Kansallisen rahoituksemme määrä kuitenkin pienenee jatkuvasti, muun muassa koska rahoitus on alun perin tarkoitettua alueiden välisten kehityserojen tasaamiseen ja kehittyessään alueesta pitäisi siis tulla entistä omavaraisempi. Kun rahoituksen tarkoituksena on edistää kehitystä ja vähentää rahoituksen tarvetta, vähenee myös rahoituksen määrä. • Verrattuna rakennerahastokauteen 2007–2013, nyt alkavalla kaudella 2014–2020 käytettävissämme on peräti noin 30 prosenttia vähemmän varoja. Mikäli haluamme turvata kehityshankkeidemme rahoituksen tulevaisuudessakin meidän on opittava hyödyntämään myös kansainvälisiä, kilpaillumpia rahoituslähteitä
Harkitessasi EU‐rahoitusmahdollisuuksia hankkeellesi, sinun on mietittävä toisiko yhteistyö muiden EU‐maiden tai Venäjän kanssa sille todellista lisäarvoa.
• jos vastaus on ehdoton ”ei”, selvitä kansallisten ohjelmien mahdollisuudet lisätiedoista löytyviltä nettisivuilta ja ota yhteys Pohjois‐Savon liiton asiantuntijoihin
• jos taas vastaus on ”kyllä” tai ”ehkä”, ota yhteys Pohjois‐
Savon liiton kansainvälisen rahoituksen asiantuntijoihin, suoraan ohjelmiin, tai sihteeristöihin
• Yhteystiedot http://www.pohjois‐savo.fi
6
5.11.2015
Mikä on kansainvälinen kehittämishanke?
Tyypillisiä ominaisuuksia:
• vähintään kolme kumppanimaata
• projekti‐idean oltava aidosti kansainvälinen (ongelma/haaste)
• uutuusarvo, innovatiivisuus
• ratkaisu siirrettävissä maasta toiseen
• erinomainen kanava kansainvälistyä, kehittää omaa osaamista ja saada uusia markkinoita
• jokaisella ohjelmalla omat käytäntönsä (hakeminen, toteuttaminen, hyv.kustannukset, tukiprosentit…)
• rahoitus haetaan pääsääntöisesti muualta kuin Suomesta
• projektit budjetiltaan kohtalaisen suuria, rahoitus jakautuu usealle toimijalle, joilla kullakin omat tehtävänsä
• hakuprosessi pitkähkö, kilpailtua rahoitusta, hakemukset arvioidaan sellaisenaan kuin ne on jätetty eikä niistä neuvotella jälkikäteen
• hankkeen rahoittamiseen voi sopia yksi rahoituslähde tai hankkeen valmisteluun, toimenpiteisiin ja jatkoon voi hyödyntää useita eri rahoituslähteitä
Miksi EU jakaa rahaa?
• Kaiken EU‐rahoituksen takana on idea tai strategia. Esimerkiksi Euroopan rakenne‐ ja investointirahastot (ERI) tukevat Eurooppa 2020 ‐strategiaa ja näin auttavat muun muassa vähentämään kehitystason eroja EU:n alueiden ja saarien välillä. • EU kannustaa jäsenvaltioita ja alueita hyödyntämään kaikki käytettävissä olevat Euroopan, kansalliset, alueelliset ja paikalliset rahoitusvälineet, jotta edellä esiteltyjen temaattisten tavoitteiden tavoittelu edistyisi.
• Taloudellinen tuki voi koostua erilaisista kannustimista, joihin lukeutuvat avustukset, palkinnot, sopimukset, takaisin maksettavat tuet ja rahoitusvälineet.
7
5.11.2015
Maakunnan kehittämisrahaa EU:n erillisohjelmahankkeiden valmisteluun
Pohjois‐Savon liitossa on haettavana rahoitusta kansainvälisten hankkeiden valmisteluun. Tuki on käytettävissä mm. seuraaviin EU:n erillisohjelmiin jätettävien hakemusten valmisteluun: Horizon 2020, Northern Periphery & Arctic, Erasmus+, Interreg Baltic Sea Region, Interreg Europe‐ ja ENI CBC ‐ohjelmat.
Tukea myönnetään Pohjois‐Savon maakuntaohjelmaa 2014–2017 sekä sitä täsmentävää maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelmaa 2015–2016 toteuttaviin hankkeisiin. Myönnettävän rahoituksen osuus on enintään 50 % hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista, erityisesti perustellusta syystä enintään 70 %, kuitenkin enintään 15 000 euroa.
Tukea matkakuluihin, henkilöstömenoihin ja asiantuntijapalveluihin
Tukea myönnetään matkakuluihin, henkilöstömenoihin ja asiantuntijapalveluihin. Tuen maksamisen edellytyksenä on, että hakija on jättänyt valmistellun, teknisesti hyväksyttävän hakemuksen johonkin EU:n erillisohjelmaan.
Tuen‐ ja hyödynsaajien tulee olla Pohjois‐Savosta. Tukea ei voida myöntää yksittäiselle yritykselle sen liiketoiminnan kehittämiseen.
Tukea haetaan maakunnan kehittämisrahasta Pohjois‐Savon liiton kansallisten hankkeiden rahoitushakemuslomakkeella.
Tukea voi hakea jatkuvasti ilman määräaikoja.
Hakemus toimitetaan Pohjois‐Savon liiton kirjaamoon sekä allekirjoitettuna että sähköpostitse:
• Pohjois‐Savon liitto, PL 247, 70101 Kuopio
• kirjaamo (at) pohjois‐savo.fi
• Lisätiedot Ohjelmapäällikkö Soile Juuti / Pohjois‐Savon liitto
8
5.11.2015
Rahoitusta teemoittain
Pohjois‐Savon liiton www‐sivuilla ja EU‐
rahoituskäsikirjassa rahoitusmahdollisuudet on jaettu erityisesti Pohjois‐Savon toimijoille sopiviin teemoihin pk ‐yrittäjyys, biotalous, terveys ja hyvinvointi, tutkimus ja innovaatiot, sekä matkailu.
Yhdestä ohjelmasta rahoitetut hankkeet voivat kattaa useampia teemoja tai yhden teeman mukainen hanke voi hyödyntää useita eri rahoituslähteitä.
Strategiat ja ohjelmat tukevat hanketyötä ja tarjoavat ideoita, esim. EU:n Itämeri‐strategia.
Lisätietoa
Pohjois‐Savon liiton nettisivut
www.pohjois‐savo.fi > rahoitus ja hankkeet > kansainvälinen EU‐rahoitus > http://www.pohjois‐savo.fi/rahoitus‐ja‐
hankkeet/kansainvalinen‐eu‐rahoitus.html
Itä‐ ja Pohjois‐Suomen EU‐toimisto www.eastnorth.fi
partnerihaut http://www.eastnorth.fi/partnerihaut
rahoitusohjelmat http://www.eastnorth.fi/hankerahoitus
uutiskirjeet
9
5.11.2015
Yhteyshenkilöt KARA –hanke 30.11.2015 asti • Projektipäällikkö Tiina Kivelä tiina.kivela@pohjois‐
savo.fi / +358(0)44 714 2654 Pohjois‐Savon liitto
• Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa satu.vehreavesa@pohjois‐savo.fi / +358 (0)44 7142 648
• Ohjelmapäällikkö Soile Juuti soile.juuti@pohjois‐savo.fi
/ +358 (0)44 7142 637
• EU‐koordinaattori Janna Merenniemi janna.merenniemi@pohjois‐savo.fi / +358 (0)44 7142 620
10