Akti 1/2015
Arkistolaitoksen asiakaslehti 1/2015 sivu 6 Arkistoyhteistyö Venäjän kanssa jatkuu sivu 12 Heraldiikka on sääntöjen taidetta sivu 20 Keskiaikaisen aineiston saatavuus paranee 2 akti 1/2015 akti 1/2015 Sisältö Julkaisija Arkistolaitos 3 Osoite Kansallisarkisto PL 258 00171 Helsinki Pääkirjoituksessa pohditaan Suomea koskevien aineistojen tutkimuskäyttöä ja hankintaa Venäjältä. 4 Lyhyet 6 Kiristynyt kansainvälinen tilanne ei ole vaikuttanut Suomen ja Venäjän arkistoyhteistyöhön. 8 Dmitri Frolov suomalaisten jäljillä Siperian arkistoissa. Lehden taitto Mainostoimisto HINKU Painopaikka Erweco Kotisivu www.arkisto.fi Tilaukset ja palaute akti@narc.fi ISSN 1798-2065 (painettu) ISSN 2341-6327 (verkkojulkaisu) Päätoimittaja viestintäpäällikkö Marie Pelkonen, Kansallisarkisto Toimituskunta ylitarkastaja Nina Eerikäinen, Kansallisarkisto johtaja Vuokko Joki, Oulun maakunta-arkisto ylitarkastaja Jani Karell, Kansallisarkisto tutkija Ville Kontinen, Kansallisarkisto ylitarkastaja Taina Tammenmaa, Kansallisarkisto kehittämispäällikkö Anne Wilenius, Kansallisarkisto Toimitussihteeri Minna Nurro, Viestintätoimisto Lumitähti minna.nurro@pp.inet.fi Kannen kuva Gary Wornell Heraldikko Tuomas Hyrsky maalaa Walkama-suvulle vaakunaa. Kyseessä on niin sanottu porvarisvaakuna. 10 Viranomaisten tiedonhallintatavassa on vielä hiottavaa, todetaan selvityksessä. 12 Esittelyssä heraldiikan kolme suurta suomalaista. 15 Metsähallituksen näyttely tuo esille metsiin kätkeytynyttä kulttuuriperintöämme. 16 Petra Hakala begrundar sig på arkivarien som arkivforskare. 18 Aluehallintoviranomaisten arkistojen seulontaja järjestämishanke pääsi maalin. 19 Luotettavan tiedon turvaaminen on ICA:n konferenssin teemana Reykjavikissa. 20 Keskiaikaisen aineiston saatavuus paranee Koneen Säätiön tuella. 22 Arkistouralla: Kuldar Aas, Viron Kansallisarkisto 23 Arkistolöytöjä akti 1/2015 Pääkirjoitus Suomea koskevat aineistot Venäjällä ja niiden tutkimuskäyttö SUOMEN HISTORIAN TUTKIMUKSEN ja kansallisen historiankirjoituksen infrastruktuurin vahvistaminen on tavoite, jota kohti Kansallisarkisto on määrätietoisesti ja pitkään pyrkinyt. Tutkimustrendien jatkuvasti muuttuvassa maailmassa tavoite on kunnianhimoinen ja haasteellinen. Se vaatii tutkimuksen suunnitelmallista ja aktiivista seuraamista ja osallistumista tutkimusprosessien kehittämiseen, tekniikan hyödyntämistä ja tietysti yhteydenpitoa itse tutkimuksen kenttään monin eri tavoin. Tavoitellun ja aika ajoin saavutetun aseman säilyttäminen ei ole itsestäänselvyys, vaan vaatii systemaattista taustatyötä myös Suomea koskevien ulkomaisten aineistojen kohdalla. Erityisellä sijalla uusimman ajan historiassa ovat Suomea koskevat aineistot Venäjän arkistoissa. Gary Wornell Kansallisarkisto on koko 2000-luvun pyrkinyt aktiivisesti hankkimaan Venäjän arkistoista Suomen historiaa koskevia asiakirjalähteitä. Vuoden 2015 alkuun mennessä tätä aineistoa on digitoitu Kansallisarkiston kokoelmiin yhteensä 900 000 otosta. Aineistojen käytettävyys ei synny pelkästään digitoinnista vaan lisäksi tarvitaan aimo annos luettelointia ja kuvailutietoja sekä usein myös silkkaa käännöstyötä. Oman haasteensa muodostavat venäläisen arkistointijärjestelmän monimuotoisuus ja erilaiset hallintokäytännöt. Suomea koskevien aineistojen erillisrahoitetusta hankinnasta on tulossa yhä tiiviimpi osa Kansallisarkiston tutkimus- ja kehittämistyötä. Fyysisten aineistojen vastaanoton lisäksi Kansallisarkisto on paikantanut tutkijoiden suosiollisella myötävaikutuksella runsaat määrät lähteitä, joiden olemassaolosta tai sijaintipaikasta ei aikaisemmin ollut täyttä varmuutta. Yhteisymmärryksessä on kehitetty aineistojen saatavuutta tutkimuksen käyttöön ja luotu sujuvan käytön toimintatapoja osin käyttörajoitetun aineiston kohdalla. Tutkija-asiakas voi testata tuloksia arkistolaitoksen tietopalvelussa ja tutkijasaleissa. Aineistojen käytettävyydestä Suomesta käsin pääsevät nauttimaan erityisesti uudet tulokkaat ja nuoret tutkijat; konkarit ovat jo oppirahansa maksaneet. Entä miten kokonaan tiedemaailman ja tutkimuksen ulkopuoliset seikat vaikuttavat tavoitetason toteutumiseen? Meiltä kysytään usein, miten aineistojen hankintayhteistyöhön ja sen resursointiin pitäisi suhtautua poliittisesti vaikeina aikoina. Kannattaako jatkaa vai pitääkö työ keskeyttää? Kulttuurin ja tieteen saralla pitkäjänteinen yhteistyö on asia, jota kannattaa vaalia tilapäisistä vaikeuksista huolimatta. Teksti: Anne Wilenius, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto 4 akti 1/2015 Sotatietokannat julkaistiin avoimena datana Lyhyet Tie auki mobilisteille Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on siirtänyt hallussaan olleet ajoneuvorekisterin tiedot vuosilta 1965 – 1989 Kansallisarkistoon. Samalla vastuu vastaamisesta kansalaisten tietopyyntöihin koskien ajoneuvorekisterin tietoja kyseiseltä ajalta siirtyi Kansallisarkistolle. Trafi vastaa edelleen tietopyyntöihin uudemmasta ajoneuvorekisteriaineistosta. Arkistolaitoksen Astia-verkkopalvelussa voi tehdä maksullisen tietopyynnön koskien ajoneuvotietoja, ensimmäisen rekisteritunnuksen selvittämistä tai ajoneuvon koko omistushistorian selvittämistä. Ajoneuvotietoja tai rekisteritunnuksia haetaan muun muassa auton katsastamista tai rekisteröimistä varten. Vanhojen autojen harrastajilla on usein mielessään museokatsastus tai museorekisteröinti. Kansallisarkisto toivoo, että mobiiliharrastajat löytävät tiensä myös paikan päälle Rauhankadun tutkijasaliin tutustumaan ajoneuvorekisterin tietoihin. Mikrokorteille kuvatuista ajoneuvojen kantakorteista löytyy ajoneuvon sekä omistajan ja haltijan perustiedot. Tutkiminen paikan päällä Kansallisarkiston tutkijasalissa on maksutonta. Kansallisarkistossa säilytettävästä ajoneuvorekisteristä löytyy tietoja vain autoista, traktoreista, moottoripyöristä ja perävaunuista. Tietoja ajoneuvorekisteristä etsitään rekisterinumeron tai valmistenumeron perusteella. Kansallisarkisto on yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa avannut tutkimustietokantansa RDF-muotoisena avoimena datana. Tällä halutaan tarjota tietokantojen data kaikkien sen tarvitsijoiden käyttöön sekä luoda mahdollisuuksia tietokantoihin perustuvien sovellusten kehittämiselle. https://www.avoindata.fi/data/fi/organization/ kansallisarkisto SLS:n arkiston historia esille Suomen ruotsinkielisen kulttuuriperinnön dokumentointi on ollut yksi vuonna 1885 perustetun Svenska litteratursällskapetin toiminnan kulmakivistä. Teos ”Arkiv, minne, glömska. Arkiven vid Svenska litteratursällskapet i Finland 1885–2010” kuvaa historiallisen ja kirjallisuushistoriallisen arkiston, kansankulttuuriarkiston sekä kieliarkiston vaiheita. Teos kertoo, miten tieteelliset ja ideologiset näkemykset, henkilökohtaiset mieltymykset ja sosiaaliset kontaktit – ja joskus myös erimielisyydet – ovat vaikuttaneet arkiston muotoutumiseen sekä siihen kuvaan, joka aineiston perusteella välittyy Suomen ruotsinkielisestä kulttuurista. Periaatepäätöksillä on ollut merkittävä vaikutus aiheiden valintaan. Käytännössä arkistonhoitajat, kerääjät, välittäjät ja lahjoittajat ovat päättäneet, mitä aineistoja kerätään ja tallennetaan. Nykyisenlainen kulttuuriaarre perustuu tälle työlle ja näille valinnoille. www.sls.fi https://astia.narc.fi/astiaUi/ http://wiki.narc.fi/portti Mikko Pelkosen kotiarkisto akti 1/2015 Suomen Vaatturiliitto luovutti arkistonsa Kansallisarkistoon Fabian Dahlströmin kotiarkisto/Elis Löfman 120-vuotias Suomen Vaatturiliitto on luovuttanut vanhimman arkistonsa Kansallisarkistoon. Liitto rahoittaa aineiston järjestämisen Kansallisarkistossa, minkä jälkeen arkisto on tutkijoiden käytettävissä. Suomen Vaatturiliiton arkistosta löytyy pöytäkirja- ja muuta hallinollista aineistoa, valokuvia sekä keskeisiä alaan liittyviä julkaisuja, kuten Vaatturi-lehti vuosilta 1898–1904 ja suomeksi käännetty Miestenpukimien Oppikirja vuodelta 1898. Lisäksi arkiston mukana seurasi jonkin verran alue- ja paikallisjärjestöjen vanhoja pöytäkirjasidoksia. www.vaatturiliitto.fi Wikimedia Commons | Jniemenmaa | CC BY-SA 3.0 Svante Dahlström ja Turun maistraatin ja raastuvanoikeuden pöytäkirjoja vuonna 1929. Oikeuslaitoksen aineistoja verkkoon Kansallisarkiston digitointiprosesseja on kehitetty opetus- ja kulttuuriministeriön erillismäärärahan tuella. Varsinkin alkuperäisten asiakirjojen digitointiprosessia on saatu nopeutettua huimasti. Alkuvuonna on saatu erityisesti oikeuslaitokseen liittyvää aineistoa verkkoon. Lotta Svärdin aineistot paremmin tutkimuskäyttöön Kansallisarkisto ja Lotta Svärd Säätiö solmivat sopimuksen Kansallisarkistossa säilytettävien Lotta Svärd -järjestön arkistoaineistojen käytettävyyden parantamisesta. Sopimuksen mukaan säätiö vastaa noin 200 hyllymetrin laajuisen Lotta Svärd -järjestön toiminnassa syntyneen arkistoaineiston käytettävyyden parantamisesta ja arkistoteknisestä kunnostamisesta aiheutuvista kustannuksista. Lotta Svärd -järjestö oli vuosina 1920–1944 toiminut suomalainen naisten vapaaehtoisuuteen pohjautuva maanpuolustustyön tukijärjestö. Sotavuosien 1939–1944 aikana lotat toimivat lukuisissa erityyppisissä maanpuolustusta tukevissa toimissa. Lähes 300 lottaa sai surmansa sotatoimissa. Syksyllä 1944 järjestö lakkautettiin Moskovan välirauhan ehtojen perusteella. www.lottasaatio.fi Nyt digitoituja kokonaisuuksia ovat vuorioikeuksien renovoidut eli puhtaaksikirjoitetut tuomiokirjat vuosilta 1810– 1854, korkeimman oikeuden anomusdiaarit, päätös- ja tuomiotaltiot vuosilta 1918–1979, tuomiokirjojen tutkimuskäyttöä helpottamaan laadittu tuomiokirjakortisto sekä autonomian ajan kihlakunnanoikeuksien ilmoitusasiain pöytäkirjat vuosilta 1810–1870. Kiinnostava kokonaisuus Turun historian tutkijoille on ns. Dahlströmin kortisto. Turun maistraatin ja raastuvanoi keuden arkistonhoitaja Svante Dahlströmin väitöskirjaansa varten 1920-luvulla alulle panema kortisto käsittää noin 300 000 hakemistokorttia. Kortiston keskeisimmän viittausaineiston muodostavat Turun maistraatin ja raastuvanoikeuden pöytäkirjat, mutta tietoja on kerätty myös muualta – jopa keskiaikaisista lähteistä. Dahlströmin väitöskirja käsitteli vuoden 1827 kaupunkipaloa, minkä vuoksi hän keräsi tietoja erityisesti Turun vanhasta rakennuskannasta. Kortistossa on kuitenkin paljon muunlaistakin tietoa, esimerkiksi henkilöhistoriaan liittyvää. www.arkisto.fi/fi/arkistolaitos/tehtavat/saeilyvyydenturvaaminen/digitointi/digitoinnin-edistyminen/ 5 6 akti 1/2015 Venäjä, Venäjä, Venäjä? Suhtautuminen Venäjään on muuttunut nopeasti Ukrainan kriisin puhjettua. Kiristynyt kansainvälinen tilanne ei kuitenkaan ole vaikuttanut Kansallisarkiston ja Venäjän Rosarhivin arkistoyhteistyöhön, jonka jatkosopimus allekirjoitettiin maaliskuussa Moskovassa. Napoleonin armeijasta 1812 saatua voittoa juhlittiin näyttävästi Moskovan Punaisella torilla vuonna 2012. Kansallisarkisto osallistui Moskovassa järjestettyyn suurnäyttelyyn. ILTA-SANOMAT JULKAISI 3.3.2015 näyttävästi kuvitetun koko sivun artikkelin otsikolla ”Huoli Venäjästä vaikutti?” Jutussa oli haastateltu Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Arto Luukkasta, jonka yhdessä Jukka Mallisen ja Martti Puukon kanssa kirjoittama teos ”Lustraatio” oli juuri ilmestynyt. Luukkanen väitti teoksessa, että Kansallisarkisto ei kesällä 2014 halunnut lähteä tukemaan hänen hankettaan Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n arkistojen kartoittamiseksi, ”koska se pelkäsi Venäjän suhtautumista.” Onneksi Ilta- Sanomien toimittaja ei tyytynyt Luukkasen väittämiin, vaan pyysi kommentoimaan niitä. Jutusta tuli loppujen lopuksi aivan asiallinen. Kansallisarkistolla on hyvät yhteistyösuhteet sekä Venäjään että Ukrainaan, mutta SBU:n arkistot eivät yksinkertaisesti ole Suomen kannalta niin ensiarvoisen tärkeitä, että hankkeeseen olisi ollut syytä lähteä mukaan. Eikä arkisto muutenkaan tue yksittäisiä tutkijoita varsinkaan rahallisesti, vaan priorisoinnit perustuvat asiantuntijoista koostuvan akti 1/2015 Venäjä-työryhmän arviointeihin. Venäjän arkistoissa on valtavat määrät Suomen kannalta kiinnostavia aineistoja, joten priorisointiin on todellakin tarvetta. Suhtautuminen muuttunut nopeasti Kirjoitus pani kuitenkin miettimään sitä, kuinka nopeasti suhtautuminen Venäjään on muuttunut Ukrainan kriisin vaikutuksesta. Vielä runsas vuosi sitten suomalaiset iloitsivat siitä, että venäläisten turistien määrä oli jatkuvassa kasvussa. Suomen vienti Pietarin alueelle veti ja yhteistyön monimuotoisuudesta ja syvyydestä oltiin ylpeitä. Venäjän median yksittäiset skandaalijutut eivät sumentaneet tätä positiivista yleiskuvaa. Runsaassa vuodessa tilanne on muuttunut radikaalisti. Länsimaat ovat tukeneet Ukrainan uutta hallintoa ja asettaneet sanktioita kapinallisia tukevalle Venäjälle. Vastavuoroisesti Venäjän suhtautuminen länteen on jyrkentynyt ja eskaloitunut tasolle, jossa valmiustilaa koetellaan ja asevoimia vahvistetaan. Hyvät suhteet Venäjään leimataan ”suomettumiseksi” ja niiden avulla lietsotaan epäluuloa. Sopimus määrittelee yhteistyön tavat Vain muutama päivä Ilta-Sanomien kirjoituksen jälkeen Kansallisarkiston ja Venäjän Rosarhivin edustajat allekirjoittivat Suomen Moskovan suurlähetystössä kymmenen vuoden jatkosopimuksen runkosopimukseen, joka solmittiin vuonna 2005. Siinä määritellään ne toimintatavat, joilla Kansallisarkisto voi jäljentää aineistoja Venäjän valtiollisista arkistoista. Allekirjoitustilaisuutta seurasi suurlähetystön järjestämä, talvisotaa käsitellyt asiantuntijaseminaari, joka veti salin täyteen yleisöä. Aihe ei ollut poliittisesti helpoin mahdollinen, mutta sekä suomalaisten että venäläisten pitämät alustukset olivat erinomaisia ja niistä käytiin vilkasta keskustelua. Neuvostoliittoon 1918 siirtyneisiin punasuomalaisiin kuulunutta Jukka Rahjaa esittävä kuva Venäjän valtiollisen sosiaali-poliittisen historian arkistossa (RGASPI). Yli 900 000 otosta eri arkistoista Opetus- ja kulttuuriministeriön erillisrahoituksen ansiosta Kansallisarkisto on kymmenen vuoden aikana onnistunut kopioimaan Venäjän eri arkistoista jo yli 900 000 otosta. Erityisen suuri anti on ollut siinä, että olemme voineet käydä läpi monien arkistojen aineistoja. Tietämyksemme on syventynyt ja olemme luoneet vankan perustan, jolle tulevien vuosien työ voi rakentua. Aineistot ovat osoittautuneet oletettua paljon runsaammiksi. Venäjä-tutkimus on vahvistunut Venäjä-hanke on ollut erittäin tärkeä suomalaiselle Venäjätutkimukselle. Aikaisemminkin aineistoja kopioitiin Venäjän arkistoista, mutta ilman koordinaatiota ja laajaa tietämysperustaa, jonka hanke on luonut. Olemme myös voineet varmistaa sen, että tutkijoilla on käytettävissään aineisto, joka mahdollistaa jo nyt laajaalaiset tutkimukset. Niin ikään olemme varmistaneet Venäjältä hankittujen aineistojen säilymisen ja käytettävyyden. Aiemmin kukin tutkija hankki aineistonsa itse. Tehtiin paljon päällekkäistä työtä eivätkä aineistot yleensä olleet muiden tutkijoiden tiedossa tai käytettävissä. Nyt ne ovat tarjolla luetteloituina ja järjestettyinä. Hanke on säästänyt merkittävästi kustannuksia ja parantanut tutkimusmahdollisuuksia. Siksi kymmenvuotinen jatkosopimus otettiin ilolla vastaan. Venäjä on kautta vuosisatojen ollut Suomelle tärkeä eivätkä tämän hetken poliittiset vaikeudet muuta tätä tosiasiaa. Teksti ja kuvat: Jussi Nuorteva, pääjohtaja, Kansallisarkisto 7 8 akti 1/2015 Siperia opettaa – arkistomatka itään Kansallisarkiston kehittämispäällikkö Dmitri Frolov matkusti alkuvuodesta Siperiaan kartoittamaan Irkutskin, Taishetin ja Krasnojarskin valtiollisten arkistojen suomalaisia koskevia aineistoja ja neuvottelemaan yhteistyöstä. SUOMALAISTEN JOUKKOMUUTTO Venäjälle alkoi vuonna 1809, kun Suomi liitettiin suuriruhtinaskuntana Venäjään. Keskeisiä muuttokohteita olivat Pietari ja Karjalan alue. Suomalaisia siirtyi myös Siperian kautta Kaukoitään. Vuonna 1917 suuri osa Venäjälle muuttaneista suomalaisista palasi kotimaahansa. Irkutsk: vangeista teollisuusjohtajiin Irkutskin arkistotoimi on saanut alkunsa 1900-luvun alussa kenraalikuvernöörin kanslian arkistoista sekä kuvernementin, kaupungin ja kaivosteollisuuden hallinnosta. Nykyisen Irkutskin alueen arkistohallinnon alaisena ovat Irkutskin alueen valtion arkisto, Irkutskin alueen valtion uusimman ajan historian arkisto ja Irkutskin alueen valtion henkilöstöarkisto. Irkutskin alueen valtion arkiston aineistot ovat suomalaisittain kiinnostavia. Arkistossa säilytetään suomalaisten siirtolaisten sekä Siperiaan karkotettujen vankien luetteloita. Irkutskin valtion arkisto. Kiinnostavin on itäisen Siperian päähallinto (fondi 24), koska tämä organisaatio myönsi oleskeluluvan Siperiassa. Fondi sisältää aktin suomalaisista siirtolaisista Vladivostokissa vuosina 1871–1882. Aktissa on luettelo 12 siirtolaisperheestä, heidän ammattinsa ja käytettävissä oleva omaisuus. Siirtolaiset olivat Stefanias Loman, Karl Jakobson Berg, Bernt Grönlund, Edvard Emanson, Gustav Lindell, Isak Anias Friman, Henrik Henrikson, Friedrich Fabian Lindholm, Erik Johan Knape, Gustav Vilhelm Cairenius, Henrik Henrikson Cajander ja Franz Limnell. Arkistossa on myös akteja, jotka liittyvät ulkomaisten delegaatioiden vierailuun Siperiassa 1960-luvulla, muun muassa lähetysneuvos P. M. Suomelan matkasta Gruusiaan vuonna 1961 sekä asiakirjoja suomalaisen metsäteollisuuden edustajien (esimerkiksi Esko Aho ja Juha Härmälä) matkasta Irkutskin alueelle vuonna 2004. Taishet: karkotettuja uudisasukkaita Taishet sijaitsee 700 km Irkutskin kaupungista luoteeseen. Taishetissa asui vuodesta 1925 lähtien ainakin 50 suomalaista, jotka olivat siirtyneet Neuvostoliittoon 1920-luvulla. He työskentelivät Taishetin sahalla, kunnes joulukuussa 1937 heidät pidätettiin. Suuri osa teloitettiin vuonna 1938. Taishetin maistraatin arkiston johtaja Svetlana Duhovenko kertoi, että kaikki asiakirjat Taishetissa asuvista suomalaisis- akti 1/2015 ta siirrettiin Angarskin kaupungin hallinnolliseen arkistoon 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Angarskin arkistossa säilytetään passitietoja, luetteloita ja muuta tietoa karkotetuista uudisasukkaista, jotka olivat asuneet Irkutskin alueella 1930- ja 1940-luvuilla. Esimerkiksi lähellä sijaitsevassa Birjusinskin kylässä asui ja työskenteli kymmeniä suomalaisia. Kylässä on säilynyt muutama puinen ”suomalaisten talo”, jotka siellä 1930-luvulla asuneet suomalaiset olivat rakentaneet. Eräät näissä taloissa nykyään asuvat iäkkäät naiset kertoivat, että talot oli siirretty uuteen paikkaan ”suomalaisesta kylästä”, joka sijaitsi sahan vieressä. Suomalaiset, virolaiset ja liettualaiset olivat asuneet Birjusinskissä samassa paikassa. Taishetin arkistossa on tiedot esimerkiksi Kotkasta syntyisin olevasta Arvid Backlundista, joka oli kuollut vuonna 1934. Hän oli elänyt siskonsa Aino Backlundin kanssa Birjusinskissa. Väkeä Trans-Siperian rautatietyömaalle Karkotetut saapuivat Birjusinskiin ja Taishetiin, joka oli Trans-Siperian rautatien keskus 1920-luvulta lähtien. Rautatiet tarvitsivat työvoimaa ja ensimmäisiä pakkotyöläisiä olivat kulakit, jotka oli karkotettu Neuvostoliiton keskiosista. Sen jälkeen alkoi saapua ulkomaisia rajaloikkareita (muun muassa suomalaisia), jotka oli karkotettu Itäisen Siperian NKVD:n valvontaan. Toisen maailmansodan jälkeen rautatiellä työskenteli saksalaisia ja japanilaisia sotavankeja, jotka olivat Taishetissa vuosiin 1955–1956 asti. Viimeinen ryhmä karkotettuja tuli Ukrainasta ja Baltiasta uskonnollisten puhdistusten aikana. He saapuivat Taishetiin vuonna 1952. Enempää karkotettuja kaupunkiin ei lähetetty. Krasnojarsk: suuri määrä suomalaisia Krasnojarskissa ei ollut arkistoa ennen vallankumousta. Ensimmäinen arkisto oli Jenisein kuvernementtihallinnon arkistofondi. Aluksi arkistoja oli kaksi: historiallinen arkisto ja Lokakuun vallankumouksen arkisto. Ne yhdistettiin 1940-luvun alussa Krasnojarskin valtion arkistoksi. Tällä hetkellä arkistossa säilytetään 1,5 miljoonaa asiakirjaa. Irkutskin valtion arkistossa on mm. luetteloita suomalaisista siirtolaisista ja Siperiaan karkotetuista vangeista. Suomen suuriruhtinaskunnasta syntyisin olevista, Zaledejevskin alueelle karkotetuista vuonna 1855 ja suomalaisista rikollisista Zaledejevskin alueella vuonna 1864. Paljon kirkonkirjoja ja rikollisia Jenisein kuvernementin santarmihallinnon kokoelmista (fondi 827) löytyy kirjoituksia Suomen poliittisesta tilanteesta vuosina 1904–1908. Jenisein kuvernementin hallinnon fondeissa on tietoja Suomessa syntyneistä alueen asukkaista, esimerkiksi vuonna 1880 kirjeenvaihto sisäasiainministeriön kanssa kuvernementtiin saapuvista suomalaisista rikollisista. Lisäksi arkistossa on valtava määrä kirkonkirjoja Minusinskista vuosilta 1821–1916, noin 50 aktia ja 13 000 listaa. Valitettavasti suomalaisia ei ole erikseen luetteloitu kirkonkirjoissa, joten ne täytyy tarkistaa yksitellen. Krasnojarskin alueen hallinnon siviilirekisteriosaston fondista löytyi Karatuzovskin alueen Verhne-Sujeksin kirkon kirkonkirja vuosilta 1894–1918 (fondi R-2453, akti 98). Tämä on suomalaisen kylän kirkonkirja. Sen mukaan kylässä syntyi vuosina 1894–1918 yhteensä 360 suomalaista. Krasnojarskin alueen läpi on kulkenut suuri määrä siirtolaisia, karkotettuja ja vankeja. Minusinskin piiristä löytyi asiakirja, joka koski Krasnojarskin alueella asuvia suomalaissiirtolaisia. Fondit käsittelevät muun muassa Siperian alueen käyttöönottoa, kirkkohallintoa, siirtolaisia ja vankilahallintoa. Suomalaisia koskevat vanhimmat löydetyt asiakirjat ovat vuodelta 1838. Suuri osa 1930-luvun vainoja koskevia asiakirjoja on julkisuudeltaan sellaisia, että pääsy niihin on vain vainojen uhrien sukulaisilla. Arkistossa on melko suuri määrä aineistoa inkerinsuomalaisista, jotka karkotettiin ja evakuoitiin Krasnojarskin alueelle vuosina 1941–1945. Fondissa 609 on akti suomalaisista rikollisista vuonna 1838. Myös Zaledejevskin alueen hallinnon fondista löytyy lista Teksti ja kuvaT: Dmitri Frolov, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto 9 10 akti 1/2015 Hyvään tiedonhallintaan on vielä matkaa Arkistolaitoksen ja Tietosuojavaltuutetun toimiston loppuvuodesta 2014 tekemä kysely osoitti, että julkisuuslain mukainen hyvä tiedonhallintatapa ei kaikilta osin toteudu viranomaisissa. Puutteita on niin tiedon säilytysarvon määrittelyssä ja tiedon hävittämisessä kuin arkistonmuodostussuunnitelmien ajantasaisuudessa. KYSELY JAKAANTUI kahteen osaan. Ensimmäinen osa keskittyi selvittämään hyvän tiedonhallintatavan toteutumista viranomaisissa muun muassa rekisteriselosteiden ja arkistonmuodostussuunnitelman ajantasaisuuden ja kattavuuden kautta. Kyselyn toisessa osassa selvitettiin, millaista ohjausta ja tukea organisaatiot tarvitsevat arkistolaitokselta ja Tietosuojavaltuutetun toimistolta voidakseen toteuttaa hyvää tiedonhallintatapaa omassa toiminnassaan. Kysely osoitti, etteivät arkistonmuodostussuunnitelmat useinkaan ohjaa sähköisten asiakirjatietojen säilytystä. Tiedon elinkaaren määrittelyä ei siis ole tehty kattavasti loppuun asti. (Kuva1) Tiedon elinkaarta ei hallita Arkistolaitoksen aiempien kokemusten mukaan monien viranomaisten arkistonmuodostussuunnitelmista puuttuvat merkinnät useimmista päämäärätehtävissä käytetyistä sähköisistä tietojärjestelmistä. Kysely tuki tätä käsitystä, sillä vain neljännes vastaajista ilmoitti, että arkistonmuodostussuunnitelma kattaa kaikki asiakirjatietoa sisältävät tietojärjestelmät. Tästä voidaan päätellä, että arkistolaitoksen päätös pysyvästi säilytettävistä sähköisistä asiakirjatiedoista puuttuu tällä hetkellä sadoilta julkishallinnon sähköisiltä tietojärjestelmiltä. Arkistolain mukaan viranomaisen on ylläpidettävä arkistonmuodostussuunnitelmaa, jossa on määritelty sen tehtäviin liittyvien asiakirjatietojen säilytysajat ja -tavat. Arkistolaitos määrää, mitkä asiakirjat tai asiakirjoihin sisältyvät tiedot säilytetään pysyvästi eli ilman aikarajaa. Arkistolaitoksen määräysvalta kattaa viranomaisten kaikki Kyselyyn vastasi yhteensä 180 viranomaista, joista 59 oli valtionhallinnon organisaatioita, 106 kunnallista viranomaista ja 15 muuta organisaatiota. Vastanneista noin 59 prosenttia edusti kunnallista organisaatiota. 100 % Valtio Kunta Kuntayhtymä Muu, mikä 80 % 60 % (N=59) (N=91) (N=15) (N=15) 40 % 20 % 9% 53 % 9% 29 % Tiedot on hävitetty tietojärjestelmistä aina sen jälkeen, kun niille määritellyt säilytysajat ovat päättyneet Tietoja on hävitetty tietojärjestelmistä satunnaisesti sen jälkeen, kun niille määritellyt säilytysajat ovat päättyneet Tietoja ei ole missään vaiheessa hävitetty Kyllä Ei Meillä ei ole asiankäsittelyjärjestelmää Kuva 1. Onko arkistonmuodostussuunnitelmassa ajantasaiset tiedot asiankäsittelyjärjestelmissä käsiteltävien asiakirjatietojen säilytysajoista? Tiedoille ei ole vahvistettu säilytysaikoja, minkä vuoksi niitä ei ole hävitetty Kuva 2. Oletteko toteuttaneet käytännössä tietojen hävittämistä tietojärjestelmistä? akti 1/2015 asiakirjat ja tiedot, jotka voivat olla sähköisessä muodossa, paperilla, mikrofilmillä tai muussa muodossa. Arkistolaitoksen seulontapäätöksellä määritetään se, mitkä tiedot ovat niin arvokkaita, että ne tulisi säilyttää pysyvästi. Vain 17 prosentilla vastaajista on kaikkien tietojärjestelmien osalta ajantasainen seulontapäätös; suurin osa niistä on valtionhallinnon viranomaisia. Ongelmana tietojen poistaminen Kyselyn perusteella kävi ilmi, että useat tietojärjestelmät on rakennettu siten, etteivät ne mahdollista lainkaan tietojen hävittämistä. Kyselyn tulokset osoittavat, että yli puolet vastaajista ei ole missään vaiheessa hävittänyt tietoja tietojärjestelmistään. (Kuva 2) Kysely paljasti myös tapauksia, joissa tiedot on hävitetty, vaikka arkistolaitos ei ole voinut arvioida tietojen pysyvää säilytysarvoa. Tietoja hävittäneistä noin 79 prosenttia vastasi, ettei ole hakenut arkistolaitokselta päätöstä tietojen pysyvästä säilyttämisestä tai ei tiedä, onko päätöstä haettu ennen tietojen hävittämistä. Näin vastasivat erityisesti kunnalliset viranomaiset. Henkilörekisteri ei ole poikkeus Kun on kysymys viranomaisen henkilörekisteristä, rekisterinpitäjän tulee hakea arkistolaitokselta päätös tietojen säilytysarvosta. Henkilörekisterin tiedot voidaan hävittää vain silloin, jos arkistolaitos on päättänyt, ettei niillä ole tieteellisen tai muun tutkimuksen kannalta pysyvää säilytysarvoa. Arkistolaitoksen päätös tietojen säilyttämisarvosta on haettava myös silloin, kun erityislaissa määritetään säilytysaika henkilörekisterin tiedolle. Henkilötietolain ja erityislakien määräykset tietojen poistamisesta henkilörekisteristä eivät kavenna arkistolaitokselle arkistolaissa säädettyä toimival- taa määrätä siitä, mitkä viranomaisen henkilörekisterin tiedot on säilytettävä pysyvästi. Silta rekisteristä arkistoon katki Jos henkilötietojen säilytysajoista henkilörekistereissä on määrätty erityislaissa, 67 prosenttia vastaajista ei kuitenkaan ole hakenut näiden tietojen osalta arkistolaitoksen päätöstä siitä, mitkä tiedot tulee säilyttää pysyvästi. Peruskuntien osalta peräti 99 prosenttia vastaajista ei ole hakenut päätöstä tai ei tiedä, onko sitä haettu. Tämä johtunee siitä, ettei yksittäinen kunta tällä hetkellä hae omaa seulontapäätöstä arkistolaitokselta. (Kuva 3) Ne viranomaisten henkilörekisterien tiedot, joita arkistolaitos ei ole määrännyt pysyvästi säilytettäviksi, tulee hävittää niille määrättyjen säilytysaikojen päätyttyä. Tietojen hävittämisellä tarkoitetaan niiden poistamista arkistosta/henkilörekisteristä ja tuhoamista, jonka jälkeen niitä ei enää voida palauttaa arkistoon/henkilörekisteriin. Lähes neljännes vastaajista ilmoitti, että tietoja ei poisteta rekisteristä eikä niitä siirretä arkistoon. (Kuva 4) Tukea tarvitaan Viranomaiset kaipaavat arkistolaitokselta ja Tietosuojavaltuutetun toimistolta ohjausta ja tukea erityisesti oppaiden ja ohjeistuksen sekä koulutuksien ja konsultointien muodossa. Viranomaisten välistä yhteistyötä pidetään kannatettavana. Sekä arkistolaitos että Tietosuojavaltuutetun toimisto hyödyntävät kyselyn tuloksia ohjaus- ja koulutustoimintansa suunnittelussa ja suuntaamisessa. Kyselyn yhteenvetoraporttiin voi tutustua arkistolaitoksen kotisivuilla. Teksti: Mervi Lampi, ylitarkastaja, Kansallisarkisto 100 % 11 % Valtio (N=59) Kunta (N=91) Kuntayhtymä (N=15) Muu, mikä (N=15) 80 % 60 % 24 % 45 % Tiedot siirretään arkistoon automaattisesti Tiedot siirretään arkistoon manuaalisesti Tiedot hävitetään rekisteristä, mutta ei siirretä arkistoon 40 % 20 % 19 % Kyllä Ei Tietoja ei poisteta rekisteristä eikä siirretä arkistoon Ei ole tietoa Kuva 3. Jos henkilötietojen säilytysajasta on määrätty erityislaissa, oletteko hakeneet näiden tietojen osalta arkistolaitoksen seulontapäätöstä pysyvästä säilyttämisestä? Kuva 4. Kun henkilötietojen säilytysaika henkilörekisterissä päättyy, poistetaanko/siirretäänkö tiedot arkistoon? 11 12 akti 1/2015 Suomalaisen heraldiikan kolme mestaria Suomalainen heraldiikka alkoi kukoistaa viime vuosisadalla. Kansalaisten kiinnostus aiheeseen näkyi ensin kunnanvaakunoiden ja sittemmin myös sukuseura- ja henkilövaakunoiden laatimisena. Suomalaisen heraldiikan kehittämisessä merkittävässä roolissa oli kolme heraldikkoa, jotka palkittiin ansioistaan Pro Finlandia -mitaleilla. SUOMESSA HERALDIIKKA on tullut laajojen kansalaispiirien tietoisuuteen ennen kaikkea kaupunkien ja kuntien vaakunoiden kautta. Vuoteen 1969 mennessä kaikki Suomen 456 maalaiskuntaa olivat hankkineet itselleen vaakunan. Kaupunkien vaakunat ovat vanhempaa perua, usein vaakunassa on käytetty kaupungin sinetin tunnuskuvaa. Kauppaloille alettiin vahvistaa vaakunoita itsenäisyyden jälkeen. Vaakuna ilmentää identiteettiä Sodanjälkeisessä maassa kuntavaakunoiden hankkiminen miellettiin keinoksi ilmentää maaseudun arvokkuutta suhteessa kaupunkeihin. Innostuksen taustalla vaikutti myös Ruotsin esimerkki. Kuntavaakunoiden intensiivisen suunnitteluvaiheen aikana heräsi kiinnostus myös sukuseura- ja henkilövaakunoita kohtaan. Suomen Heraldinen Seura aloitti yksityisten vaakunoiden rekisteröinnin vuonna 1962. Sukuseurojen ja muut yksityiset vaakunat ovat omiaan ilmentämään ja vahvistamaan identiteettiä samalla tavalla kuin julkiset vaakunat. Vuoden 2014 loppuun mennessä seuran rekisteriin oli merkitty lähes 1 850 vaakunaa. Kolme suurta veivät alaa eteenpäin Jo 1950-luvulla erottui kolme heraldikkoa, joiden tuotanto oli sekä poikkeuksellisen laadukas että laaja. Heraldikkojen piirissä heidät tunnetaan ”kolmena suurena”: Gustaf von Numers (1912–1978), Olof Eriksson (1911–1987) ja Ahti Hammar (1911–1979). He suunnittelivat omana aikanaan noin kaksi kolmasosaa kaikista kuntavaakunoista. Kolme arvostettua mestaria vaikuttivat samanaikaisesti siihen, että kiinnostus sukuseura- ja henkilövaakunoihin laajeni. von Numersin, Erikssonin ja Hammarin laajat arkistot ovat Kansallisarkistossa, samoin kuin muutamien muiden tuotteliaiden heraldikkojen kokoelmat: ennen kaikkea Kaj Kajanderin (1924–1991) ja Robert de Caluwén (1913–2005) arkistot. von Numers oli itseoppinut Gustaf von Numers oli heraldikkona itseoppinut. Hän perehtyi varhaisessa vaiheessa heraldiikan teoriaan ja hankki hyvänä piirtäjänä myös alaan kuuluvat käytännölliset valmiudet. von Numers valittiin jo vuonna 1949 vastaperustettuun kansainväliseen heraldiseen akatemiaan. Pro Finlandia -mitalin hän sai vuonna 1973. Muutama vuosi myöhemmin hän jäi eläkkeelle vakuutusyhtiön konttoripäällikön toimesta. Taitelijaseura tieteellisin painotuksin HERALDIIKAN HARRASTUS Suomessa sai merkittävän piristysruiskeen Maalaiskuntien liiton kampanjasta saada jokaiselle kunnalle vaakuna. Vuoden 1949 kunnallislain mahdollistamana suunniteltiin seuraavan kahden vuosikymmenen aikana satoja uusia kunnallisvaakunoita. Suomen Heraldinen Seura perustettiin tämän innostuksen ruuhkavuosina maaliskuussa 1957. Seuraan on aina kuulunut sekä taiteilijoita että tiedemiehiä, ja se on alusta lähtien osallistunut julkiseen heraldiseen keskusteluun ja antanut yleistä heraldista neuvontaa yhteistyössä Kansallisarkiston kanssa. Hyvä yhteistyö Suo- men Kuntaliiton ja Suomen kuntien kanssa jatkuu edelleen. Seuran tyypillisin toimintamuoto ovat kuukausittaiset kokoukset esitelmien ja alustusten kera. Alusta asti ohjelmaan ovat kuuluneet myös heraldiset näyttelyt aina ulkomaita myöten. Vaakunakilpailujen tuomaristoissa seuran edustaja on tavanomainen näky. Moni seuran aktiivijäsenistä osallistuu pohjoismaisten sisaryhdistysten yhteistoimintaan sekä kansainväliseen heraldiseen ajatustenvaihtoon. Seura on Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan jäsen. Seura pitää rekisteriä suomalaisista ei-aatelisista vaaku- akti 1/2015 Gustaf von Numersin vuonna 1956 suunnittelema Urho Kekkosen henkilövaakuna. Gustaf von Numers piirsi Närpiön kunnalle vaakunan ja lipun vuonna 1955 pitäjänsinetin pohjalta. noista. Rekisteri on luonteeltaan yksityinen eikä vertaudu viranomaisten ylläpitämiin. Seura tosin takaa, ettei se ota rekisteriinsä vaakunaa, joka muistuttaa siellä jo olevaa vaakunaa tai muuten tunnettua tunnusta tilanteessa, jossa sekaannuksen vaara olisi ilmeinen. Tällä hetkellä rekisterissä on 1868 vaakunaa. Keskeinen osa seuran toiminnassa on aina ollut julkaisuilla ja tiedotuksella. Erityistä huomiota on kiinnitetty suomenkielisen heraldisen kirjallisuuden julkaisemiseen sekä heraldisen sanaston ja selitysterminologian kehittämiseen. Seuran perustajajäseniin kuuluva valtiotieteen maisteri Kimmo Ahti Hammarin vuonna 1952 suunnittelema Kymin vaakuna. Kara on julkaissut kahtenakin laitoksena kirjan ”Vaakunaselitys”. Seuran julkaisemaa ”Heraldiikan opasta” käytetään usein oppikirjana, ja Hopealeijona-lehti on luettavissa esimerkiksi Kansallisarkistossa. 20-vuotisjuhlakseen seura toimitti artikkelikokoelman ”Heraldica Fennica”. Seuran aktiiviset jäsenet ovat julkaisseet paljon heraldista kirjallisuutta muiden tahojen kustantamana. Teksti: Anton J. Eskola, protokolla-asiantuntija, Helsingin yliopisto Kirjoittaja on Suomen Heraldisen Seuran sihteeri ja Heraldisen lautakunnan jäsen. 13 14 akti 1/2015 Olof Erikssonin exlibris. Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vaakuna, jonka on piirtänyt Gustaf von Numers vuonna 1955. von Numers valmisteli laajan teoksen Suomen varhaisesta aatelisheraldiikasta. Julkaisematta jääneen teoksen käsikirjoitus lukuisine vaakunapiirroksineen on hänen arkistossaan. Artikkeleissaan hän käsitteli kuntavaakunoita sekä aatelisheraldiikkaa. Gustaf von Numers osallistui kuntien järjestämiin suunnittelukilpailuihin, ja on piirtänyt yli 150 kuntavaakunaa. Niiden ohella hän suunnitteli suuren määrän sukujen ja yhdistysten vaakunoita, lippuja, exlibriksiä, mitaleita ja liikemerkkejä. Keski-Pohjanmaan, Kymenlaakson ja Pirkanmaan maakuntaliittojen vaakunat ovat hänen luomiaan, myös Puolustusvoimien ”tornileijona” on von Numersin suunnittelema. Eriksson myös kirjoitti heraldiikasta Olof Eriksson oli koulutukseltaan piirtäjä, ja hän työskenteli päätoimisena mainospiirtäjänä ja tekstaajana. Hänkin kiinnostui heraldiikasta 1940-luvulla ja alkoi pian osallistua kuntien järjestämiin kilpailuihin. Eriksson suunnitteli yli sata kuntavaakunaa sekä useita henkilövaakunoita. Kainuun maakuntaliiton vaakuna on hänen piirtämänsä. Hän suunnitteli myös joukko-osastolippuja, mitaleja ja yhdessä H. Häiväojan kanssa hopeamarkan vaakunapuolen 1964. Olof Eriksson on edelleen tunnettu myös kirjoittajana. Hän julkaisi muun muassa useana painoksena ilmestyneen ”Käytännön lipputietoutta” (1974) ja oppikirjan ”Heraldiikka ja symbolit” (1982). Eriksson palkittiin Pro Finlandia -mitalilla 1965. Hammar hallitsi kuntavaakunat Ahti Hammar oli koulutukseltaan litografi ja mainospiirtäjä. Hän opiskeli itsenäisesti heraldiikkaa ja teki useita opinto- Ahti Hammarin exlibris. matkoja ulkomaille. Vuosina 1966–1974 hän toimi valtionarkistossa heraldisena asiantuntijana. Hammar suunnitteli useiden virastojen tunnukset ja sinetit, järjestöjen ja yhdistysten lippuja ja muita tunnuksia. Valtionarkistossa ollessaan hän piirsi muun muassa Suomen historiallisten maakuntien ja läänien vaakunoiden mallipiirrokset. Hänen suurin panoksensa liittyi kuitenkin kuntavaakunoihin. Kuten muutkin johtavat heraldikot hän osallistui kuntien järjestämiin kilpailuihin. Kaiken kaikkiaan hän on suunnitellut satakunta kunnan, kauppalan ja kaupungin vaakunaa. Ahti Hammar kuului Heraldica Fennica -teoksen toimituskuntaan ja osallistui myös Suomen kunnallisvaakunat -teoksen toimitustyöhön. Hänelle annettiin Pro Finlandia -mitali 1976. Teksti: John Strömberg, erikoistutkija, Kansallisarkisto Lähteet: Antti Matikkala & Wilhelm Brummer (toim.): Henkilö- ja sukuvaakunat Suomessa. SKS 2011. Arkistolaitoksen toimituksia 11. Lari Rantanen: Kuvitettu yhtenäisyys? Kunnanvaakunat Maalaiskuntien Liiton projektina 1949–1969. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos 2010. Taiteilijoiden piirtämät kuntavaakunoiden alkuperäiskappaleet on digitoitu ja liitetty Digitaaliarkistoon (www.arkisto.fi/digi). Vaakunat ovat helposti tutkittavissa arkistolaitoksen tietokannassa Europeana Heraldicassa (www.arkisto. fi/heraldica). akti 1/2015 Metsiin kadonneet Metsähallitus on kartoittanut valtion metsiin kätkeytynyttä kulttuuriperintöä jo usean vuoden ajan. Työstä syntynyt näyttely kiertää nyt Suomea. KANSALLISEN METSÄOHJELMAN mukainen valtion metsien kulttuuriperintöinventointi-hanke alkoi vuonna 2010. Sen tuloksia esittelevän ”Metsiin kadonneet” -posterinäyttelyn avajaiset pidettiin Kansallisarkistossa tammikuussa. ”Tänä vuonna päättyvän hankkeen sato välittää kuvaa ikiaikaisesta kulttuuriperinnöstä, joka kuuluu meille kaikille ja on merkittävä osa identiteettiämme”, totesi Metsähallituksen pääjohtaja Esa Härmälä näyttelyn avajaispuheessaan. Metsähallituksen arkeologit tutkimusryhmineen ovat keränneet tietoa metsien muinaisuudesta kivikaudelta 1960-luvulle asti. Kohteista valtaosa on ollut ennestään tuntemattomia ja niiden joukossa on myös löytöjä, jotka ovat tarkentaneet maamme vanhimman esihistorian kokonaiskuvaa erityisesti Pohjanmaalla ja Lapissa, mutta myös muualla. Metsä on kuulunut elämäämme aina Suomalaisia metsiä on käytetty tuhansia vuosia: siitä alkaen, kun ihminen jääkauden jälkeen saapui Suomeen. Metsä on ollut asuin- ja työpaikka. Siellä on pyhiä paikkoja, tärkeitä rajoja ja kulkureittejä. Nuorempiin kulttuuriperintökohteisiin kuuluvat myös muun muassa toisen maailmansodan aikaiset hautapaikat, sotavankileirien jäännökset ja lentokoneiden putoamispaikat. ”On merkillistä miten voimakkaankin asutuksen tai työmaan jäljet häviävät metsään vuosikymmenten ja vuosisatojen saatossa. Metsä ottaa Pohjolassa aikaa myöten omansa takaisin; metsän tuhoaminen ei täällä onnistu”, Esa Härmälä totesi. Inventointi turvaa kulttuuriperintöä Härmälän mukaan inventointien avulla täytetään muinaismuisto-, rakennusperintö-, maankäyttö- ja rakennuslakien sekä metsäsertifioinnin velvoitteet ja turvataan kulttuuriperintökohteiden säilyminen. Metsähallituksen ympäristöoppaaseen on laadittu Museoviraston ja muiden toimijoiden kanssa ohjeistus, jolla kulttuuriperinnön säilyminen tuleville sukupolville taataan. ”Työ on kantanut hedelmää ja olemme mielestämme 1800-luvun kaiverruksia kelon kyljessä Lieksan Piilosessa. onnistuneet kulttuuriperinnön suojelussa hyvin. Tämä on tärkeää, sillä kulttuuriperintökohteet eivät ole uusiutuva luonnonvara. Inventointi edistää Metsähallituksen metsien kestävää käyttöä, minkä lisäksi kulttuuriperintökohteita voidaan hyödyntää muun muassa matkailun kehittämisessä ja opetuksessa”, Härmälä muistutti. Kulttuuriperintöinventointeja voi seurata http://kulttuuriperintoinventointi.blogspot.fi/ Teksti ja kuva: Jouni Taivainen, erikoissuunnittelija, Metsähallitus Metsiin kadonneet -näyttely on tehty Metsähallituksen ja Kansallisarkiston yhteistyönä. Se kiertää kaikki Suomen maakunta-arkistot. 15 Marie Pelkonen Förste arkivarie Petra Hakala arbetar med sin doktorsavhandling på Riksarkivet. Arkivarien som arkivforskare Efter 30 år i arkivbranschen är det uppfriskande att få byta roll. Sedan maj 2014 har jag haft förmånen att få disponera ett litet forskarrum i nya forskarsalen på Riksarkivet, där jag fördjupar mig i frågor kring privata arkiv och deras tillkomst för en kommande doktorsavhandling. MED RIKSARKIVET blev jag bekant redan under studietiden då jag gick igenom handlingar för min avhandling pro gradu i Finlands och Skandinaviens historia. Sedan mitten av 1980-talet har jag arbetat med person- och kulturhistoriskt arkivmaterial i Svenska litteratursällskapets historiska och litteraturhistoriska arkiv i Helsingfors, det senaste decenniet som förste arkivarie med ansvar för donationsverksamheten. Under en lång tid har jag också samarbetat med den tidigare enheten för privatakiv vid Riksarkivet bl.a. kring donationsfrågor och förteckningsprinciper för privatarkiv. Från att ha varit den som hjälper forskare att hitta relevant arkivmaterial har jag nu själv fått möjligheten att bedriva forskning i arkivhistoria inom forskningsprojektet ”Making and Interpreting National Pasts – Role of Finnish Archives as Networks of Power and Sites of Memory”. Forskning i arkivens uppkomst Forskningsprojektet, som är finansierat av Finlands Akademi och anknutet till institutionen för Finlands historia vid Åbo universitet, närmar sig frågan om arkivens tillkomst ur ett arkivvetenskapligt perspektiv. Den moderna arkivteoretiska forskningen har börjat omvärdera arkivinstitutionernas skenbart neutrala roll i samhället och i dag är man medveten om att arkiv konstrueras i en större samhällelig kontext och formas av den rådande tidsandan, som tolkningar av det förflutna. Inom forskningspro- akti 1/2015 jektet problematiseras därför frågan om varför och på vilket sätt arkiv har grundats, hur de har vuxit fram och utvecklats, varför privat arkivmaterial samlas in och vad som ansetts vara värt att bevara för eftervärlden. Hur det förgångna konstrueras Min uppgift inom projektet är att granska tillkomsten av ett person- och kulturhistoriskt arkiv i Finland i slutet av 1800-talet och början av 1900-talet och utreda vilka faktorer som påverkat tillkomstprocessen. Genom att närma mig frågan ur ett arkivteoretiskt perspektiv med hjälp av infallsvinklar som ”arkiv och ideologi”, ”arkiv och makt” samt ”arkiv och identitet” försöker jag fördjupa bilden av hur det förgångna konstrueras. I slutet av 1800-talet fanns flera organisationer och vetenskapliga samfund som tog emot eller samlade in privat arkivmaterial, men jag har valt att undersöka hur arkivet vid Svenska litteratursällskapet i Finland uppstod och växte fram under de tre sista årtiondena av den autonoma tiden. var medlem i SLS styrelse och var en av de personer som kunde påverka vilket material som togs emot eller avvisades. Genom att studera de centrala aktörernas personliga kontaktnät försöker jag också utreda vilken betydelse de sociala nätverken och personliga kontakterna hade för insamlingen av arkivmaterial samt vilka arkivdonatorernas egna motiv var då de beslöt att överlåta privat material för att bevaras för eftervärlden. Viktigt att kunna hålla distans De person- och kulturhistoriska arkivsamlingarna vid Svenska litteratursällskapet i HelJussi Nuorteva singfors har intresserat mig redan länge och de frågor som jag utreder nu bygger delvis på tidigare forskning för min andel i verket ”Arkiv, minne, glömska. Arkiven vid Svenska litteratursällskapet i Finland 1885–2010”, som utkom våren 2014. Att kunna hålla distans till ett forskningsobjekt som man har en så nära relation till, är en verklig utmaning. Samtidigt har det dock visat sig att erfarenhet av arbete med donatorer och privat arkivmaterial är till nytta då man undersöker vilken roll personliga kontakter och nätverk har vid insamling av privat arkivmaterial. Svenska litteratursällskapet grundades 1885 i en tid då svenskan upplevdes hotad i korstrycket mellan fennomani och förryskning. En central fråga i min Forskarens forskning är därför hur det språkpolitiska och ideolovardag giska klimatet i Finland vid Tillgång till relevant forskdenna tid påverkat insamningslitteratur är av stor belingen av arkivmaterial till En av de centrala aktörerna på arkivfältet var statsarkivarie tydelse och som forskare i SLS och i hur hög grad det Reinhold Hausen (1850–1942). (D. Wahlroos 1913) arkivhistoria uppskattar jag var fråga om att använda speciellt närheten till Riksarkivets bibliotek med sin stora arkivmaterialet för att legitimera det svenska kulturarvets samling av arkivrelaterad litteratur. Att i lugn och ro få gå fortsatta existens i Finland. igenom källmaterial och forskningslitteratur, och att ha tid Ständigt denna Hausen att tänka och analysera, är en stor förmån för en arkivarie som är van vid att det alltid är bråttom. Då material började samlas in till SLS i slutet av 1800-talet var också behovet av källmaterial för den allt mer profesForskandet är trots allt ett ganska ensamt arbete och det sionella historieforskningen och utgivningen av historiska är viktigt att få diskutera sin forskning med andra, t.ex. vid källor viktiga bakgrundsfaktorer. Viktigt att utreda är dock forskarseminarier eller den nog så viktiga samvaron med vilket material som ansetts värt att bevara för eftervärlden – arkivkolleger och andra bekanta över lunchtallriken i Café och vilket som inte ansetts vara tillräckligt intressant – samt Hausen. vem som utövat makt i denna urvalsprocess. En av de centrala aktörerna på arkivfältet var statsarkivarie Reinhold Hausen (1850–1942), som i mer än 30 år Text: Petra Hakala, förste arkivarie, doktorand i Finlands historia 17 Eeva Wallenius ja Eriikka Kekki järjestivät asiakirjoja marraskuussa 2014. Kari Korpi Tuloksekas ALKU päättyi Aluehallintoviranomaisten arkistojen seulonta- ja järjestämishankkessa (ALKU) järjestettiin ja siirrettiin arkistolaitokseen noin 11 hyllykilometriä asiakirjoja koko maan alueelta. Hanke oli ensimmäinen näin laaja vanhojen arkistojen järjestämishanke Suomessa. ALKU-HANKEESSA olivat mukana kaikki kuusi aluehallintovirastoa ja 11 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta. ELY-keskuksia on yhteensä 15. Hankkeessa saatiin järjestettyä käytännössä kaikki aluehallintovirastojen edeltäjäviranomaisten pysyvästi säilytettävät asiakirjat. Myös hanketyön piirissä olleiden ELY-keskusten vastaavat asiakirjat saatiin järjestettyä suunnitellusti. Järjestämättä jäi arviolta 4-5 hyllykilometriä ELY-keskusten asiakirjoja, joita ne tarvitsevat edelleen virkatehtävissä. Hankkeeseen sitouduttiin vahvasti Hankkeeseen kuuluneiden virastojen ja arkistolaitoksen kesken vakiintui melko nopeasti luonteva työnjako, jossa virastot vastasivat aineistojen kokoamisesta, tiivistämisestä ja siirtämisestä arkistolaitokseen, aineiston sisältöön ja järjestykseen liittyvästä asiantuntijakonsultaatiosta sekä materiaalihankintojen kustannuksista. Lisäksi ne järjestivät aineistoja omin resurssein. Hankkeeseen rekrytoidut arkistonjärjestäjät työskentelivät Kansallisarkiston työntekijöinä joko arkistolaitoksen yksiköissä tai kohdevirastojen tiloissa. Arkistolaitos vastasi hanketyön ohjauksesta ja suunnittelusta. Hankkeen kokonaistavoitteiden kannalta osapuolten keskittyminen omiin erityisosaamisalueisiinsa ja substanssitehtäviinsä osoittautui suotuisaksi ratkaisuksi. Hanke palveli vahvasti kaikkien osapuolten strategisia pitkän aikavälin tavoitteita. Tämän vuoksi osallistujien sitoutuminen hankkeeseen ja valittuun toteuttamismalliin oli vahvaa. Järjestäminen eteni nopeasti Hankkeen kustannustehokkuus oli korkea. Aktiivinen seuranta ja kustannuslaskenta varmistivat paitsi budjetoiduissa kustannuksissa pysymisen, tehostivat myös järjestämistyön tuloksellisuutta. Järjestämistyön hinnaksi tuli keskimäärin 235 euroa/hyllymetri. Hankkeen kokonaiskustannuksista noin neljä viidesosaa muodostui järjestämistyöstä ja viidennes työn ohjaamisesta. Järjestämistyö eteni asetettua tavoitetta ripeämmin ja kaikkiaan vastaavasta työstä arkistolaitoksessa aiemmin laadittuja arvioita nopeammin. Järjestämistyön nopeus hankkeessa oli keskimäärin noin 300 hyllymetriä/henkilötyövuosi. Kokonaisuudessaan hankkeen järjestämistehtävissä työskenteli 41 henkilöä. Hankkeessa käytettyjä seurantamenetelmiä ja työkaluja kehitettiin ja tarkennettiin. Tavoitteena oli luoda mahdollisimman tarkoituksenmukaiset välineet, joiden avulla hanke pystyttiin toteuttamaan kokoonsa ja laajuuteensa nähden yksinkertaisesti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti etäohjauksen ja paikallisen tiimityön yhdistelmänä. Teksti: Ville Kajanne, ylitarkastaja, Kansallisarkisto ALKU-hanke käynnistettiin keväällä 2011 ja sen viimeiset toimenpiteet saatiin päätökseen helmikuussa 2015. Hankkeen rahoituksesta vastasivat valtiovarainministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Kansallisarkisto vastasi hankkeen johtamisesta ja suunnittelusta. Järjestämistyön toteutukseen osallistuivat kaikki arkistolaitoksen yksiköt. Hankkeeseen osallistuneet virastot maksoivat muut kustannukset. akti 1/2015 ICA kutsuu Islantiin ICA (International Council on Archives) järjestää kolmannen vuosittaisen konferenssissa Reykjavikissa 28.–29.9.2015. KONFERENSSIN TEEMANA on "Arkistot: Todisteet, tietoturva ja ihmisoikeudet: Luotettavan tiedon turvaaminen". Konferenssin tarkempi ohjelma valmistuu huhtikuun puoliväliin mennessä. Tässä on myös suomalaisille tilaisuus vahvistaa ammatillisia verkostoja, saada arvokasta näkemystä ja kehittää osaamista. ”Maailma muuttuu jatkuvasti digitaalisempaan suuntaan, ja arkistojen koot kasvavat ennennäkemätöntä vauhtia. Tämä uusi maailma tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia, mutta sisältää myös suuria uhkia. Arkistojen on maailmanlaajuisesti otettava huomioon Reykjavik kansalaisten, yritysten ja hallitusten asenteet instituutioiden vastuita, tietojen käyttöoikeuksia, yksityisyyttä ja tietosuojaa sekä arkistomateriaalien turvallisuutta ja kansallista turvallisuutta kohtaan. Konferenssin ohjelma antaa mahdollisuuden keskustella näistä tärkeistä asioista ja vaikuttaa käynnissä olevaan kehitystyöhön.” David Fricker, ICA:n puheenjohtaja, Australian Kansallisarkiston pääjohtaja ”Tässä tärkeässä tapahtumassa kohtaa kansainvälinen joukko alan asiantuntijoita, ja sen tarkoitus on lisätä suuren yleisön tietämystä arkistojen tärkeydestä Islannissa ja Pohjoismaissa.” Illugi Gunnarsson, Islannin opetus-, tutkimus- ja kulttuuriministeri ”Konferenssissa käsitellään aiheita, jotka ovat tärkeitä nykyaikaisille arkistoille – arkistojen roolia ja tarkoitusta sekä niiden tärkeyttä yksilöille, hallituksille ja liikeyrityksille. Ammattimainen ohjelma, sosiaaliset tapahtumat ja kiinnostuneille järjestetyt ekskursiot ovat mukavia ja antoisia kokemuksia. Olen varma, että konferenssi edistää ICA:n tavoitteita ja vahvistaa arkistojen merkitystä moderneille yhteiskunnille maailmanlaajuisesti.” Eirikur Gudmunsson, Islannin valtionarkistonhoitaja Teksti: Marie Pelkonen, viestintäpäällikkö, Kansallisarkisto Kuvat: Visit Reykjavík 19 20 akti 1/2015 Kansallisarkiston ja monitieteisen tutkimusyhteisön yhteinen Diplomatarium Fennicum -hanke saattaa Suomea koskevat keskiaikaiset lähteet monipuoliseen tutkimuskäyttöön modernissa digitaalisessa muodossa. Tänä vuonna alkanutta hanketta rahoittaa Koneen Säätiö. Tuntemattoman maalarin teos Lohjan keskiaikaisessa kirkossa varoittaa karjataikuuden käyttämisestä. Teos on 1510-luvulta. Kuva julkaisusta Bläuer, Auli (2015): Voita, villaa ja vetoeläimiä. SUOMALAINEN KESKIAJANTUTKIMUS on saavuttanut viimeisen vuosikymmenen kuluessa vankan aseman, ja aihepiiri kiinnostaa myös suurta yleisöä. Eräs tutkijoita haitanneista suurista ongelmista on se, että Suomea koskevat keskiaikaiset lähteet ovat erittäin hankalasti käytettävissä. Tähän asti tutkijat ovat joutuneet turvautumaan Reinhold Hausenin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa laatimissa lähde-editioissa, 8-osaisessa Finlands medeltidsurkunder -sarjassa sekä Turun tuomiokirkon Mustakirjassa julkaistujen lähteiden käyttöön. Hausenin editiot ovat äärettömän tärkeitä suomalaiselle keskiajantutkimukselle, mutta ne ovat editointiperiaatteiltaan auttamattomasti vanhentuneita eivätkä sovellu esimerkiksi kielihistoriallisen tutkimuksen lähteiksi. Lisäksi painetut julkaisut sisältävät suuren määrän erilaisia virheitä, eivätkä ne sisällä kaikkia Suomen keskiaikaa koskevia lähteitä, sillä uusia dokumentteja on tullut esille teosten julkaisemisen jälkeen. Kirjamuotoisia lähde-editioita on nykyisin myös hankala löytää, sillä esimerkiksi Finlands medeltidsurkunder -sarjan ensimmäisten osien painos on loppuunmyyty. Tietokannan puutteet paikataan Jo 2000-luvun alussa oli käynnissä Kansallisarkiston johtama Diplomatarium Fennicumiksi kutsuttu hanke, jonka tavoitteena oli Finlands medeltidsurkunder -sarjan saattaminen tutkijoiden ulottuville digitaalisessa muodossa. Hankkeen tuloksena Hausenin julkaisut saatiinkin digitoitua ja tutkijoiden käyttöön (http://extranet.narc.fi/DF/index.htm). Hankkeessa ei kuitenkaan ollut mahdollista korjata Hausenin julkaisujen puutteita, ja tuolloisen digitaalisen tietokannan hakuominaisuudet eivät vastaa moderneja tarpeita. Laadittuun tietokantaan ei myöskään ole mahdollista lisätä asiakirjoja, vaan Diplomatarium Fennicum -tietokanta sisältää ainoastaan Hausenin julkaisuista löytyvät asiakirjat. Nyt käynnistyneessä hankkeessa on tarkoitus korjata nämä puutteet ja julkaista helposti käytettävässä digitaalisessa muodossa kaikki Suomea koskeva keskiaikainen aineisto, mukaan lukien uudet esille tulleet asiakirjat. Hanke pohjautuu luonnollisesti olemassa olevaan Diplomatarium Fennicum -tietokantaan sisältötietoineen, mutta se tuottaa uuden sähköisen järjestelmän, josta tulee toiminnallisuuk- Suomea koskevat keskiaikaiset asiakirjat kaikkien saataville siltaan nykyistä tietokantaa laajempi ja huomattavasti kehittyneempi. Uusi järjestelmä palvelee laajasti Tärkeä osa tietokannan kehittämistä on toimivien hakujärjestelmien laatiminen. Kun tietokanta mahdollistaa mahdollisimman monenlaisia hakumahdollisuuksia, se pystyy palvelemaan myös muita kuin historiantutkijoita. Keskiaikaisia asiakirjoja sisältävä, tieteelliset kriteerit täyttävä lähdejulkaisu tarjoaa ainutlaatuisen aineiston, jonka avulla on mahdollista tutkia yhteiskunnallisten ja kulttuuristen olojen ohella esimerkiksi muinaisruotsin asiakirjakielen kehitystä sekä hallintokielen ja kirjallisen asiakirjakulttuurin sanaston ja ortografian kehitystä. Toinen tärkeä seikka uudistetussa Diplomatarium Fennicum -tietokannassa on mahdollisuus linkittää tietueita esi- akti 1/2015 merkiksi ulkomaisiin arkistotietokantoihin ja siten tarjota tutkijoille mahdollisuus tarkastella alkuperäisten asiakirjojen digikuvia. Tällöin tutkijat voivat itse varmistua esimerkiksi siitä, ettei Hausenin editiossa ole lukuvirheitä, ja mahdolliset havaitut virheet voidaan helposti korjata tietokantaan. Hankkeessa tuotettavan verkkotietokannan merkitys tutkimukselle on suuri, koska valtaosaa Suomea koskevasta alkuperäisestä asiakirja-aineistosta säilytetään Suomen valtion ulkopuolella olevissa kokoelmissa. Monitieteistä yhteistyötä Diplomatarium Fennicum -hanketta johtaa Kansallisarkiston tutkimusjohtaja, dosentti Päivi Happonen. Hankkeelle nimitetään tieteellinen ohjausryhmä, jonka jäsenet edustavat Suomen eri yliopistojen keskiajantutkijoita ja kielitieteilijöitä. Hanke tekee tiivistä yhteistyöstä erilaisten kotimaisten tutkimushankkeiden kuten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran koordinoiman Codices Fennici -hankkeen kanssa. Tämän lisäksi yhteistyökumppaneina toimivat ulkomaiset arkistot, joissa säilytetään Suomea koskevaa keskiaikaista aineistoa, esimerkiksi Ruotsin Riksarkivet. Hanke on nyt päässyt konkreettisesti liikkeelle, kun se sai joulukuussa 2014 rahoitusta Koneen Säätiöltä. Sen turvin Kansallisarkistossa on aloitettu tietokannan suunnittelu ja muokkaus. Tarkoituksena on palkata koordinaattori, joka aloittaa myös hankkeen tieteellisen puolen suunnittelun. Tavoitteena on, että kokoelmatietokanta on tutkijoiden käytössä vuonna 2017. Teksti: Kirsi Salonen, apulaisprofessori, Turun yliopisto 21 Arkistouralla käsitteleviin työryhmiin, esittelen virastojen tehokkaan tiedonhallinnan mahdollisuuksia ja luennoin niin paljon kuin mahdollista. Arkistouralla-palsta esittelee arkistoalan ammattilaisten arkea ja uraa. Tässä numerossa työstään kertoo Kuldar Aas, joka toimii Viron Kansallisarkiston Digitaaliarkiston varajohtajana. Kansainvälisesti pidän yllä suhteita muihin digitaalista tallennusta tutkiviin muistiorganisaatioihin. Virossa ei ole riittävästi voimavaroja kaikkeen tutkimukseen, ja ainoa mahdollisuus tavoitella digitaalisen tiedon ikuista säilyttämistä on tietää mitä muut tekevät. Työterveyslaitos Helina Tamman Olen tällä hetkellä myös Euroopan komission rahoittaman E-ARK-projektin (www.eark-project.eu) tekninen koordinaattori. Projektiin ottaa osaa 16 Euroopan maata ja siinä pyritään luomaan digitaalisen tallennuksen ydinkysymysten standardeja vuoteen 2017 mennessä. Mitä ovat digiajan haasteet arkistossa? Päähaasteemme liittyvät käsiteltävän tiedon määrään ja palvelumme käyttäjien laatuodotuksiin. Käyttäjillä on tapana ajatella, että tullessaan digitaalisen arkistoon he vain syöttävät hakutermin ja saavat automaattisesti kaiken siihen liittyvän tiedon käyttöönsä. Parannamme arkistokuvauksia, jotta pääsisimme edes hiukan lähemmäs tuota ihannetilannetta. Alkuperäisten digitaalisten arkistojen osalta keskitymme alkuperäisiä metatietoja käyttävän arkistointijärjestelmän luomiseen. Virolaista digitalisointia Miten sinusta tuli arkistoammattilainen? Oikeastaan sattumalta. Olin juuri aloittanut opintoni Tarton yliopiston fysiikan laitoksella, kun huomasin Kansallisarkiston (Rahvusarhiiv) työpaikkailmoituksen. Koska Kansallisarkisto sijaitsee yliopiston vieressä, ajattelin, että tässä olisi erinomainen mahdollisuus sujuvasti yhdistää opinnot ja työ. Tuolloin elettiin vuotta 2002, ja olen yhä töissä Kansallisarkistossa – ja pidän työstäni! Toinen ydinhaaste on perinteisen A4-muotoisen tiedon arviointi, siirto, säilytys ja saatavuus. Viime vuonna Virossa julkistettiin kokonaisvaltaisen tiedonhallinnan aloite, jonka pohjalta myös arkistot tekevät paljon töitä kehittääkseen toimintatapoja hallinnon tietokannoissa olevan tiedon luokittelemiseksi ja arvioimiseksi. Tämä työ on vasta alussa ja siitä saataneen tuloksia aikaisintaan vuonna 2016. Mikä sinua motivoi työssäsi? Digitaalisessa arkistointityössä pitää olla koko ajan tasalla siitä, miten virastot ja yksityishenkilöt tuottavat tietoa sekä pystyä luokittelemaan ja arvioimaan tätä tietoa. Kun tähän lisätään se, että digitaalinen arkistointi on alana kohtuullisen uusi ja sen tutkimus ja kehitys nopeatempoista, tuloksena on monitieteellinen ympäristö, jossa on jotain uutta opittavaa ja pohdittavaa joka ikinen päivä. Koko 13-vuotisen Kansallisarkiston työurani aikana en ole ollut päivääkään ikävystynyt. Mitkä ovat tämän hetken polttavimmat kysymykset Viron arkistosektorilla? Mitä työsi pitää sisällään? Päätehtäviini kuuluu digitaalisen tallennukseen käytäntöjen ja tutkimuksen koordinointi. Sisäisesti olen vastuussa digitaalisen arkistomme kehittämisestä ja ylläpidosta. Kansallisesti pidän silmällä mitä tapahtuu sähköisten viranomaispalvelujen tiimoilla. Osallistun yhteensopivuutta Tiedonhallinnan ja arkistoinnin merkitystä sähköisten viranomaispalvelujen ydinosana aliarvioidaan usein, puutteita on etenkin valtion virastojen tietotasossa ja rahoituksessa. Siksi keskitymme jatkossa enemmän ulkoiseen koulutukseen, luennointiin ja poliittiseen lobbaukseen lisätäksemme näihin asioihin liittyvää osaamista valtionhallinnossa kokonaisuudessaan. akti 1/2015 23 Arkistolöytöjä Palstalla esitellään arkistojen kätköistä löytyneitä kuriositeetteja. Historiallinen herkku ARKISTOLAITOKSEN HANKKIMAAN von Stedingk -suvun arkistoon sisältyy käsinkirjoitettu keittokirja, joka käsittää yli 200 reseptiä. Tieteiden yönä 8.1.2015 Kansallisarkistossa kävijöille tarjottiin mahdollisuus tutustua kirjan yhteen antimeen; jännittäväksi maistiaiseksi 1700-luvulta valikoitui Citronbrot eli sitruunaleipä. Ennen kuin makumatkalle menneisyyteen päästiin, resepti piti suomentaa. Haastetta tehtävään tarjosi vanhan käsialan lisäksi saksan kieli ja keittiösanasto omine lyhenteineen. Resepti myös näytti oudolta, sillä siinä oli vähän numeroita eikä jauhoja näytetty mainittavan lainkaan. Käännöstyön edetessä paljastui, että kyseessä ei ollutkaan leipä vaan makea leivonnainen, ns. macarooni eli keksileivos. Macaroonit tunnettiin jo 1500-luvulla, ja erityisesti kookosmacaroonit ovat Saksassa yhä suosittuja joululeivonnaisia. Macaroonia ei kuitenkaan pidä sekoittaa nykyään suosittuun täytettyyn ja värikkääseen ranskalaiseen macaroniin. Teksti: Mervi Lampi, ylitarkastaja, Kansallisarkisto Saksalainen sitruunakeksileivos Vatkaa 4 kananmunan valkuaista kiinteäksi vaahdoksi. Lisää 3–4 teelusikallista sitruunamehua. Lisää sokeri vähitellen maustettuun valkuaisvaahtoon (reseptissä ei mainita lainkaan sokerin määrää, mutta arvio on 200–250 g). Vatkaa kiinteäksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Vaahtoon voi myös lisätä hienoksi pilkottuja sitruunankuoren palasia. Asettele pellille ohuita leivontakeksejä (saksaksi Backoblaten). Lusikoi taikinaa jokaiselle keksille ja ripottele päälle vähän sokeria. Sokeria ei saa laittaa liikaa, sillä muuten taikinaa ei voi muotoilla eikä se pysy koossa. Muotoile taikina kahden lusikan avulla kiharaksi. Paista uunissa keskilämmöllä kunnes keksileivokset ovat kauniin keltaisia. Päällyssokerinkin tulee olla paistunut kauniiksi, jotta keksi ei jää sisältä liian pehmeäksi. Alkuperäinen resepti Digitaaliarkistossa: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=23250556 Metsiin kadonneet Försvunna i Skogar Näyttely metsiin kätkeytyneestä kulttuuriperinnöstä kiertää Suomea: Oulun maakunta-arkisto .................. 16.2.–20.3.2015 Hämeenlinnan maakunta-arkisto .. 30.3.–29.5.2015 Mikkelin maakunta-arkisto .............. 8.6.–17.7.2015 Jyväskylän maakunta-arkisto ......... 3.8. –11.9.2015 Turun maakunta-arkisto ............... 21.9. –30.10.2015 Joensuun maakunta-arkisto ....... 9.11. –11.12.2015 Vaasan maakunta-arkisto ................ 5.1. –28.2.2016 Saamelaisarkisto ............................... 7.3.–15.4.2016 Eero Kakkuri ja auton sisällä Jouni Taivainen Humppilan Kiipunjärvellä. Kuva: Risto Savolainen, Metsähallitus.
© Copyright 2024