Katternö nr. 1/2016
1 • 2016 Sähköyhtiösi asiakaslehti Kahdestoista vuosikerta Lähellä tuotettu on vihreintä Tieteen tulenkantaja Ensimmäinen pohjalainen? Peikot ja me Esse Elektro-Kraftin, Herrforsin, Kruunupyyn Sähkölaitoksen, K AT TERNÖ – 1 Uudenkaarlepyyn Voimalaitoksen ja Vetelin Energian asiakkaille. Kolme kysymystä Sisältö Elämä eletään täällä Kaikkien aikojen kasvojenpelastus 4 EU:n tieteenvastainen agenda 5 Tieteen aseenkantaja 6 Geenien kiinnostava maailma 10 Peikot ja me 12 Tiina piirtää aaveet kartalle 22 Laulun ihmeellinen voima 24 Lakeudella metsästäjiä 30 Suomi on riippuvainen Ruotsin ydinvoimasta 38 Paikallinen sähkö = ympäristölle hyvää sähköä 40 ”Kompromissi totuudesta” 42 Uusiutuvaa sähköä kaikille 44 Saksan kallis energiakäänne 45 Totta ja tarua ilmastoasiassa 46 Pohjoismaiden ministerineuvosto on antanut Jorma Ollilalle tärkeän tehtävän: esittää toimenpiteitä Pohjoismaiden energiayhteistyön laajentamiseksi – vuoden aikavälillä. Pohjoismaiden energiaministereiden tämänvuotinen puheenjohtaja Olli Rehn liittää tehtävän EU:n nykyisiin energiaunionipyrkimyksiin. Alueellisen yhteistyön syventämistä on pidetty tärkeänä energiaunionin luonnoksissa. Pohjoismaat on hyvä esimerkki, joten Jorma Ollila ei aloita tehtävää tyhjin käsin. EU:n ongelmat ovat suoraan sanoen jättimäisiä. Energiavarmuus on uhattuna, tehopulan uhka kasvaa. Tuuli- ja aurinkosähkölle annetaan etusija, ja ne saavat tukia, jotka rikkovat markkinamekanismeja. Uusia ”perinteisiä” voimaloita suljetaan ennen kuin niitä on edes avattu. Kassat ovat tyhjentyneet niiltä toimijoilta, joilla piti olla energiamuutoksessa päärooli. Investoijat pakenevat, jos heille ei taata tukia. Poliitikkojen piti vapauttaa markkinat mutta nyt he yhä enemmän lisäävätkin sääntelyä. Meille on Suomessa kehittynyt tehoalijäämä ja olemme tehneet itsemme riippuvaisiksi tuontisähköstä. Oliko se tosiaan tarkoitus maassa, joka haluaa selvitä asioista itse? Sakari Piippo ANNE BERNER on toiminut Suomen liikenne- ja viestintäministerinä vuodesta 2015 lähtien. Ennen poliitikon uraansa hän johti ja kehitti Vallila Interior -perheyritystä isänsä kanssa. Yritys kasvoi vuodesta 1989 hänen johdollaan 10 työntekijän ja 20 miljoonan markan liikevaihdosta nykyiseen 140 työntekijään ja 40 miljoonan euron liikevaihtoon. Berner on myös vahvasti mukana uuden lastensairaalan perustamisessa Helsinkiin. Hän toimii sekä tukiyhdistyksen että säätiön puheenjohtajana ja on muun muassa johtanut keräystä, joka tuotti 36 miljoonaa euroa lahjoituksina lastensairaalan hyväksi. Sairaalan on määrä valmistua v. 2017. Hallitus korostaa yritysten merkitystä yhteiskuntataloudelle. Miten Suomi voisi hyötyä pohjalaisesta yrittäjyydestä? Kaikki yrittäjyys ja kasvu hyödyttävät Suomea. Hyvinvoiva seutu houkuttelee uusia yhtiöitä, työvoimaa, innovaatioita ja investointeja. Lisäksi aktiivinen seutu vetää mukaansa naapurialueita ja kannustaa niitäkin kasvuun. Pohjalainen yrittäjyys edistää käsitystä Suomesta tarmokkaana ja sisukkaana maana. Esikuva. Mitä voimme odottaa tulevaisuuden Merenkurkun liikenteeltä? Merenkurkun liikenne kehittyy seudun kasvun myötä. Toivon mukaan kehitys tapahtuu elinkeinoelämän vahvan osallistumisen sekä yhteiskunnan tuen avulla. Paljon riippuu kuitenkin siitä, kuinka vahvasti elinkeinoelämässä uskotaan Merenkurkun liikenteen tulevaisuuteen. Uskon, että uusi laiva toteutuu. Se luo Suomen ja Ruotsin välille liikenneinfrastruktuurin, joka edistää kaupankäyntiä ja työvoiman liikkuvuutta, yhteisen tietotaidon kehittämistä ja yhteisten investointien edellytyksiä. Taas askel lähemmäs.* Mitä elämänlaatu sinulle merkitsee? Elämänlaatu koostuu työssäni vastuun ja vapauden tasapainosta. Se merkitsee myös ehdotonta rakkautta lapsiani kohtaan. * Anne Berner antoi kommenttinsa 19. tammikuuta 2016. 2 – K AT TERNÖ Muistuttaako hän Pohjanmaan ensimmäistä neandertalinihmistä? Michael Hofreiter on muotoillut etukannen naisen DNA-tutkimuksen yhteydessä Science-lehdelle. Tutkimuksessa havaittiin, että neandertalinihmiset olivat mutaation seurauksena luultavasti usein vaaleaihoisia ja punatukkaisia. Katternö 1 • 2016 Vastaava julkaisija Stefan Storholm, Kauppiaankatu 10, 68600 Pietarsaari, puh. (06) 781 5300, fax (06) 781 5322, stefan.storholm@katterno.fi, www.katterno.fi Osoitteenmuutokset Siv Granqvist, puh. (06) 781 5333, siv.granqvist@katterno.fi Projektipäällikkö Svenolof Karlsson, www.storkamp.com Toimittajat Svenolof Karlsson, Johan Svenlin, Susanne Strömberg Käännös Paula ja Erika Bertell Layout Gun-Marie Wiis, Kaj Frilund Kansikuva TT Bild Paino Forsberg 2016 Lehden aiempia numeroita on luettavissa osoitteessa www.katterno.fi Onko sinulle väliä, missä sähkösi tuotetaan? u Vivan Finskas, Uusikaarlepyy u Roger Karlsson, Pietarsaari d Sähkö on tuotettava paikallisesti, aivan kuin täällä Uudessakaarlepyyssä on jo pitkään tehtykin. Vesivoima on puhdas ja uusiutuva energiamuoto, joka ei seudultamme lopu. Silloin on turhaa ostaa sähköä ulkomailta. En halua ydinvoimaa, vaikka se olisikin lähellä tuotettua. Paikallinen sähköntuotanto on parempi, koska se luo paikallisia työpaikkoja. Jos teho ei riitä, on ensi sijassa käytettävä kotimaista energiaa ja toissijaisesti pohjoismaista energiaa. Tuotin kesämökillä ennen omaa sähköä, mutta nykyään sähköverkko ulottuu sinnekin. Karolina Isaksson Valitettavasti myös energia-ala on myötävaikuttanut tähän tukalaan tilanteeseen. Emme ole osanneet kuvata energiajärjestelmän logiikkaa niin, että muut olisivat ymmärtäneet. Yhden asian liikkeille on käytännössä annettu etusija ongelmien esiintuomiseen. Monet ovat alkaneet uskoa, että pääasiana on valita se mukavimmalta tuntuva energialähde. Näin vaikka ala on kovaan hintaan oppinut, että energia-asioita on tarkasteltava järjestelmän näkökulmasta. Kokonaisuus toimii sen heikoimman lenkin ehdoilla. Energiavarmuus, kilpailukyky ja kestävät ympäristöratkaisut on aina turvattava kaikissa järjestelmissä, riippumatta säästä ja energialähteiden valinnasta. Olemme nyt oppineet, että energy only -periaate (jossa sähkö hinnoitellaan tehosta riippumatta) ei siihen riitä. Kaikki kilowattitunnit eivät ole yhtä hyviä. Kysynnän mukaan ohjattavissa oleva sähköntuotanto on arvokkaampaa kuin sään määräämä sähköntuotanto. Mikä on seuraava askel? Kapasiteettimekanismitko, joilla halutaan turvata, että säästä riippumatonta sähköntuotantokapasiteettia on aina valmiudessa? Siinä tapauksessa täytyy kysyä, aikovatko poliitikot lääkitä tukien aiheuttamaa ongelmaa toisilla tuilla? Vai uskaltavatko he luottaa markkinaratkaisuun? Haluamme nyt Jorma Ollilan tarttuessa toimeen nostaa Katternön puolelta pöydälle paikallisen energiahuollon ja ratkaisujen arvon: lyhyemmät jakelureitit, vähemmän kaapeleita, vähemmän hävikkiä, asiakkaiden parempi ymmärtäminen, nopeammat palvelutoimet, paremmat mahdollisuudet räätälöidä ratkaisuja – ja tietenkin piristysruiske paikallistaloudelle, arvostukselle ja verotuloille. Meidän on myös puhkaistava myytti: että energia-ala olisi yhtenäinen, jopa kuin yhtä suurta perhettä. Toki meillä on tärkeitä asioita ratkaistavana yhdessä, mutta toimimme samalla kivenkovassa kilpailussa, jossa viime kädessä voimme turvata vain itseemme. Suuryhtiöt keskittyvät – aivan luonnollisesti – muihin asioihin kuin paikallisyhtiöt. Mutta jos analyysi ei perustu paikalliseen näkökulmaan, vikaan menee. Mikä on loppuasiakkaalle parasta? Elämä eletään täällä, paikallisesti. u Sabina Frostdahl, Uusikaarlepyy u Frej-Johan Wikman, Pietarsaari Tärkeintä on, että emme jää riippuvaisiksi vieraiden valtojen sähköntuotannosta. Jos ulkomainen sähköntoimittaja päättää poliittisten selkkausten takia näyttää mahtinsa katkaisemalla meiltä virran, no, sittenhän olemme täällä pakkasessa sähköttä. Paikallinen vihreä sähkö on paras, mutta ulkomainen vihreä sähkö on silti parempaa kuin kotimainen hiilitai ydinvoima. Kuluttajalle ei taata vihreää sähköä, vaikka siitä maksaisikin ylimääräistä. Vihreä ja musta sähkö sekoittuvat kantaverkossa, eikä se auta, että lohkolämmittimeen kytkee vihreän johdon. STEFAN STORHOLM, TJ, Katternö K AT TERNÖ –3 Kaikkien aikojen kasvojenpelastus WIS Bernard/Getty Images tuotanto EU:n ulkopuolella on edelleen saastuttavampaa kuin Euroopassa keskimäärin. Jos tilannetta kiristetään tiukalla ilmastopolitiikalla, lisäämme työttömyyttä juuri siellä, missä tuotanto olisi puhtainta. Sellainen työttömyys saastuttaa – muualla. Olisi ilmastoteko pyrkiä säilyttämään teollisuus Euroopassa. Pariisin ilmastoneuvottelujen johto ylistää saavuttamaansa tulosta. Joulukuun alussa käytyjen Pariisin ilmastoneuvottelujen osallistujat ylistivät saavuttamaansa sopimusta. Mutta käytännössä siinä ei luvata mitään, kirjoittaa entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola. Ilmastopolitiikkaa seuranneet ovat viime viikkojen aikana ihmetelleet, miten laajasti Pariisin sopimusta on kiitelty. Olemme tottuneet siihen, että vähintään ympäristöjärjestöt ilmaisevat kokouksen päätteeksi pettymyksen sen ”kunnianhimottomuudesta” ja ruoskivat Eurooppaa tiukempiin toimiin. Nyt sen sijaan ei soraääniä kuulunut perinteisiltä tahoilta. Moni ympäristöaktivisti tunnusti jopa itkeneensä ilosta. Kaikki suurvallat olivat tyytyväisiä. Pariisin sopimuksen salaisuus oli, että kaikki saivat mitä halusivat – sillä hinnalla, ettei sopimuksesta tehty sitovaa muuten kuin raportoinnin osalta. Jokainen sai päättää 4 – K AT TERNÖ itse tavoitteensa, joka ei siltikään velvoita mihinkään. Kiina kasvattaa päästöjään vielä 15 vuotta. Venäjä käytännössä kasvattaa päästöjään, vaikka lupasi leikata vuoden 1990 tasosta. Intia kasvattaa päästöjään. USA leikkaa noin 15 prosenttia verrattuna samaan viitevuoteen 1990, josta EU leikkaa 40 prosenttia. Ja kuten aina, jälleen ympäristöjärjestöt ja vihreät vaativat EU:ta vielä suurempiin leikkauksiin, kun on saatu ”globaali sopimus”. Kuulostaako reilulta? Ja miksi ympäristöjärjestöt olivat innoissaan? Oma arvaukseni on, että kokouksessa pelastettiin löyhällä sopimuksella niin monet kasvot, että huojennus oli suunnaton. Kaikkien odotusten ja lupausten jälkeen ei yksinkertaisesti ollut varaa tappioon. Heikon tuloksen nimittäminen voitoksi oli yhteinen etu. Tämä koski myös ympäristöjärjestöjä, jotka ovat sitoneet uskottavuutensa ja varainhankintansa ilmastokysymykseen. Viime vuodet ovat olleet vaikeita, sillä suuren yleisön kiinnostus asiaan on vähitellen hiipunut. Maapallon keskilämpötila jäi polkemaan paikoilleen lähes pariksikymmeneksi vuo- deksi eikä seurannutkaan lämpenemisennusteita. Toinen uskottavuuden nakertaja on ollut ympäristöjärjestöjen ajaman ilmastopolitiikan tehottomuus: strategia onkin kasvattanut päästöjä. Ajatus teollisuusmaiden ja kehitysmaiden päästöjen erottamisesta ylellisyyspäästöihin ja selviytymispäästöihin kuulosti ehkä reilulta, mutta johti toivottomaan tilanteeseen, jossa kehitysmaiden päästöjen kasvulle ei pantu mitään rajoja. Kiinan päästöt asukasta kohden ovat jo reilusti ohittaneet EU:n keskiarvon. Ilmastopolitiikan ongelmana onkin ollut päästövähennysten epätahtisuus. Varsinaisen lopputuloksen eli päästöjen kannalta satoja miljardeja euroja maksaneet ilmastotoimemme EU:ssa ovat valuneet osin hukkaan, koska samaan aikaan lisääntynyt tuonti EU:n ulkopuolelta on päästöiltään runsaampaa kuin päästövähennyksemme. Tämä käy ilmi kansainvälisen kaupan tilastoista. Olemme siis Euroopan unionissa kasvattaneet päästöjä viime vuosina siitä huolimatta, että olemme leikanneet niitä määrätietoisesti. Asian ongelmallisuus on siinä, että Kaikesta huolimatta Pariisin sopimuksessa oli jotakin todella tiukkaa. Alle kahden asteen tai jopa puolentoista asteen lämpenemisraja on käytännössä epärealistinen, sillä jo ilmaston luontainen vaihtelu on historian kuluessa ollut tuota luokkaa. Ainakaan luonnon vaihtelua vastaan ei poliitikkojen kannattaisi ryhtyä taistelemaan. Kun valtiot sitoutuvat tähän, ne sitoutuvat lähes mahdottomaan yhdessä – samalla kun sopimus erikseen ei velvoita niitä mihinkään. On selvää, että tämä pelasti ympäristöjärjestöille työpaikkoja ja vaikutusvaltaa, ja turvasi heidän agendansa vuosiksi eteenpäin. EIJA-RIITTA KORHOLA Eija-Riitta Korhola laati väitöskirjansa EU:n ilmastopolitiikasta. Hän seurasi itse ilmastopolitiikan taustaprosessia Europarlamentin jäsenenä 15 vuoden ajan, 1999–2014. Hän toimi Kokoomuksen varapuheenjohtajana v. 2006–2010. EU:n tieteenvastainen agenda Euroopan komissio myöntää runsaasti avustuksia ympäristöalan vapaaehtoisjärjestöille. Valitettavasti ne ajavat geeniteknologiaan ja maatalouteen liittyvissä asioissa usein tieteen- ja tutkimuksenvastaista agendaa, ekologian professori Torbjörn Fagerström kirjoittaa. Euroopan komissio korostaa ”Horisontti 2020” -visiossaan Euroopan johtavaa roolia kestävään, biopohjaiseen talouteen siirtymisessä. Uusiutuviin raaka-aineisiin perustuvien teollisten prosessien kehittäminen on siinä tärkeänä osana siten, että lopputuotteet sisältävät runsaasti kärkiteknologiaa. Näin voidaan taata lopputuotteiden suuri arvosisältö ja taloudellinen kilpailukyky. Kulmakivenä ovat aivan uudenlaisia tuotteita tai vaihtoehtoisesti vanhoja tuotteita mutta suurempina pitoisuuksina tuottavat sadot. Biologian kehitys nimittäin mahdollistaa kasvien aineenvaihdunnan ohjaamisen siten, että voimme valita, mitä lopputuotteita sadon halutaan tuottavan. Ajankohtaisena esimerkkinä on petrokemian teollisuuden raakaaineiksi soveltuvien kasviöljyjen tuottaminen, mm. voiteluöljyjen, vahojen, biomuovien ja muiden arvokkaiden tuotteiden valmistamiseksi. Nyt nämä hyödykkeet valmistetaan fossiilisesta öljystä, joten on vaikea keksiä selkeämpää esimerkkiä kestävästä ja biopohjaisesta tuotantojärjestelmästä. Pohjoismaat voisivat toimia edelläkävijänä, aivan komission toiveiden mukaisesti. Mutta tutkimusta ja innovaatioita vaikeuttavat yhtä hyökkäävä kuin epäasiallinenkin propaganda geeniteknologiaa vastaan sekä poliittiset lehmänkaupat, Tässä esimerkki Euroopan komission maksamista rahasummista muutamille tunnetuimmille ympäristöjärjestöille vuonna 2011. Monien järjestöjen jäsenmaksut muodostavat vain murto-osan niiden toiminnan rahoituksesta. Ympäristöjärjestöt ovat kehittäneet erittäin vahvan lobbaustoiminnan EU:n suuntaan unionin verovaroilla rahoittamilla avustuksilla. Rahasumman jälkeinen prosenttiluku osoittaa, kuinka suuren osuuden EU-tuki muodostaa järjestöjen rahoituksesta. joissa vihreiden poliitikot ja ympäristöliikkeet suhmuroivat suunnilleen samaa tahtia. Ja tätä lietsoo – kas kummaa! – komissio itse. Komissio nimittäin myöntää huomattavia avustuksia lukuisille vapaaehtoisjärjestöille (NGO, NonGovernmental Organization) sillä perusteella, että niiden katsotaan edustavan ruohonjuuritason intressejä. Kaikkiaan noin 20 % komission budjetista kuluu tällaisiin avustuksiin. Komissio on esimerkiksi Life-ohjelmansa puitteissa korvamerkinnyt 3,4 miljardia euroa ympäristöasioita ajaville vapaaehtoisjärjestöille kuuden vuoden kaudeksi. Useat näistä järjestöistä tunnetaan tutkijapiireissä erittäin tieteenvastaisesta propagandastaan. Tätä propagandaa rahoitetaan siis suurelta osin verovaroilla. Järjestöt pyrkivät paheksumillaan aloilla (esimerkiksi maatalouden geeniteknologiassa) muun muassa korvaamaan vakavasti otettavat ja maineikkaat tutkijat omilla ”asiantuntijoillaan” (usein itse nimitetyillä), jotka tukevat heidän agendaansa. Tieteellinen neuvonantaja saa siis lähtöpassit. Asiallisuuden puutteet yritetään piilottaa myönteisten termien taakse, esim. ”kansalaisyhteiskunta”, ”riippumaton” tai ”kuluttajien etu”, kun taas tutkijoiden uskottavuutta pyritään nakertamaan syyttämällä heitä ”eturistiriidoista” tai ”kytköksistä teollisuuteen”. Äänekkäimpiin lobbausjärjestöihin kuuluu Maan Ystävät Eurooppa, jonka budjetista EU rahoittaa yli puolet. Järjestö on käynnistänyt kampanjan nimeltä ”Stop the Crop” (vapaa suom. ”Lopettakaa viljely”) painostaakseen Euroopan lainsäätäjät kieltämään tieteeseen perustuvan päätöksentekoprosessin, joka mahdollistaisi geenimanipuloitujen lajikkeiden viljelyn Euroopassa. Kyseistä toimintakulttuuria on kuvattu ja dokumentoitu esimerkiksi lontoolaisen Institute of Economic Affairsin julkaisemassa ”Euro Puppets, The European Commission’s Remaking of Civil Society” (keskustelualoite 45). Sama kulttuuri näkyy Ruotsin avustusviranomaisen (Sidan) mittavassa tuessa vapaaehtoisjärjestöille. Esimerkkinä tästä voidaan mainita Ruotsin luonnonsuojeluyhdistykselle (Naturskyddsföreningen) myönnettyjen määrärahojen päätyminen filippiiniläiseksi maanviljelijäjärjestöksi väitetylle taholle, joka kotisivuillaan julistaa avointa tukeaan vitaminoidun riisin julkisrahoitteisten kenttätutkimusten vandalisoinnille. Kun EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker erottaa tieteellisen pääneuvonantajansa tai kun Brysselissä muutetaan geenimanipuloitujen lajikkeiden hyväksymisen pelisääntöjä, kyseessä on vain jäävuoren huippu. Itse jäävuori on Brysseliin syvään juurtunut kulttuuri, jossa rahoitetaan kuluttajien ritariksi ja ympäristön pelastajaksi itsensä naamioineita erityisintressejä. Kun näillä erityisintresseillä on tieteenvastainen agenda, komissio päätyy sekä tukemaan että vastustamaan tutkimustyötä. Mieleen tulee ”Vänrikki Stoolin tarinoiden” kenraali Kulnev – tiedättehän, hän joka suuteli ja surmasi ain’ yhtä hartaasti. TORBJÖRN FAGERSTRÖM Karl Vilhjálmsson Torbjörn Fagerström on Lundin yliopiston ekologian emeritusprofessori, ent. Ruotsin maatalousyliopiston vararehtori sekä Stiftelsen för Strategisk Forskning -tutkimussäätiön ent. toimitusjohtaja. K AT TERNÖ –5 Karl Vilhjálmsson Tieteen tulen kantaja Tiede T iede ei ei ole ole n neuvoteltavissa. euvvoteltavissa. T Totuutta otuutta e eii vvoi oi ttykkäämällä ykkäämällä peukuttaa e peukuttaa esiin. siin. M Mutta uttta vvalitettavasti alite ettavasti va vaikuttaa aikuttaa ssiltä, iltä, et että ttä ne, jo oide en ttäytyisi äyttyiisi p itää ä ttieteen iete een llippua ippua k orkeallla – e sim. ne, joiden pitää korkealla esim. ympäristöjärjestöt ympäristö öjärjjestöt ja poliitikot poliiitiko ot – livistävät livistävvät vastuustaan va asttuustaan yhä useammin, us seammin, sanoo sanoo e kologian p ro ofessori T orbjörn yhä ekologian professori Torbjörn Fagerström. Fagerström. 6 – K AT A T TER T TERNÖ ERNÖ ER N NÖ K AT AT T E R NÖ ER ERNÖ Ö TERNÖ –7 ”Ruokatorvi on evoluution fuskutekele – joten älä M eillä elää myytti, jonka mukaan luonnon ratkaisut kehityksen kulussa ovat aina älykkäitä. Itse asiassa ne ovat silmiinpistävän usein sattumanvaraisia ja huolimattomia. On tärkeää tunnistaa, että evoluutio tuottaa sekä taitavia että taitamattomia ratkaisuja, Torbjörn Fagerström sanoo. Hän on Lundin yliopiston teoreettisen ekologian emeritus professori. Hän on usein lähtenyt taistoon tieteen puolesta niin virka-aikanaan kuin sen jälkeenkin. Yhtäältä vajaamittaista tiedettä vastaan, toisaalta tieteen valepukua hamuavia ideologioita ja agendoja vastaan. Hänen argumentointitaitonsa on tehokas. Tältä kuulostaa hänen esimerkkinsä siitä, ettei luonto ole älykkäästi suunniteltua: ”Esimerkiksi suuontelomme – aivan hölmö rakenne. Se palvelee kaikilla maanisäkkäillä kahta tehtävää eli toimii vaihteena, jonka kautta sekä ravinnon että hengitysilman on kuljettava matkalla ruoka- tai henkitorveen. Kun selkärankaiset vedessä eläneet edeltäjämme kiipesivät kuivalle maalle ͛͘͟ miljoonaa vuotta sitten, syntyi hutilotekele, jota kulkee matkassamme edelleen. Tekele se on siksi, että ruokatorvi sijaitsee henkitorven takana, joten kaiken ruoan ja juoman on ylitettävä henkitorven aukko. Kurkunkannen on suljettava henkitorvi juuri oikealla hetkellä, jotta estetään ruoan joutuminen väärään kurkkuun. Meillä ihmisillä tilanne on sitä paitsi vieläkin hankalampi, sillä suuonkalolle ja ylemmille hengitysteille on kehittynyt vielä kolmaskin tehtävä – puhuminen. Meidän on sekä niellessämme että puhuessamme keskeytettävä hetkellisesti hengittäminen joko sulkemalla keuhkojen ilmanvaihto (nieltäessä) tai muuttamalla se yksisuuntaiseksi (puhuttaessa). Joudumme siis koordinoimaan kolme toimintoa – syöminen, puhuminen ja hengittäminen – jotta voimme välttää tukehtumisen ja kaikki tämä sen hölmön rakenteen vuoksi, joka kehittyi kaukaisille esi-isillemme kauan ennen kuin puhekyvystä oli ylipäätään mitään aavistusta. Kun vanhempina kiellämme lapsiamme puhumaan ruoka suussa, käytämme siis hyvin harkittua mutta myöhäsyntyistä etikettisääntöä paikkaamaan hölmöä evoluutiossa kehittynyttä rakennetta.” Oikein heti alusta Kun Torbjörn Fagerström nyt yhdessä kahden tutkijakollegansa kanssa – katso seuraava aukeama – tarttuvat geneettisesti 8 – K AT TERNÖ muokattujen organismien (GMO) teemaan, lähtökohta on sama: Luonto ei tiedä, ovatko sen aikaansaamat mutaatiot hyviä vai huonoja uuden yksilön kannalta. Mutta uuden tiedeosaamisen ansiosta pystymme kasvinjalostuksessa onnistumaan heti alusta. Pystymme välttämään epäonnistuneet ja aika usein kärsimystä aiheuttavat mutaatiot. Uusia kasvilajikkeita voidaan luoda vähäisemmin kustannuksin, niin luonnon kuin ihmisenkin kannalta. Maataloutta voidaan kehittää kestävämpään suuntaan. ”Pystymme kehittämään kasvilajikkeita, jotka kestävät virusten, bakteerien, sienten ja hyönteisten hyökkäykset. Lajikkeita, jotka kestävät kuivuutta tai imevät ravinteita tehokkaammin. Kasveja jotka edistävät terveyttä ja tuottavat runsaasti antioksidantteja tai proteiineja”, Torbjörn Fagerström sanoo. Tämä tilanteessa jossa maapallon väkimäärä kasvaa ja kuluttaa rajallisia resursseja. Vesivarat supistuvat tietyillä alueilla, ja jotkut tutkijat ennustavat ilmastonmuutosten muuttavan viljelyn edellytyksiä. Kasvitaudit ja tuhohyönteiset leviävät uusille seuduille. Elintaso nousee kehitysmaissa ja tuo mukanaan uusia kulutusmalleja. ”Maatalouden on tuotettava tulevaisuudessa enemmän, ja meidän on kehitettävä uusia puutarha-, metsätalous- ja maataloustuotteita. Samalla meidän on säilytettävä ekologisten järjestelmien monimuotoisuus”, Torbjörn Fagerström sanoo. ”Maatalouden geenitekniikan vastustamiselle ei ole tieteellisiä syitä. Mutta tiedotusvälineet harvoin kyseenalaistavat ympäristöliikettä, joka on voinut kritiikin häiritsemättä maalata kuvaa ilkeästä tutkijakunnasta ja hyvästä ympäristöliikkeestä”, hän toteaa. Suuret hyötyvät GM-lajikkeita vastustetaan sillä perusteella, että monikansalliset yhtiöt voivat niiden avulla monopolisoida siemenmarkkinat. Geenitekniikkaa käytetään myös mikroorganismien muuttamiseen siten, että ne pystyvät tuottamaan suuria määriä ihmisten tarvitsemia aineita, esim. rokotteita. ”Mutta lääketeollisuus on aivan yhtä monopolisoitunut kuin siementeollisuus. Se perustelu kaatuu siinä. Jos hyväksyy GMO:n avulla tuotetut lääkkeet, ei voi järjellisesti vastustaa GMO-elintarvikkeita”, Torbjörn Fagerström sanoo. Hän katsoo ympäristöliikkeen jopa pelaavan monikansallisten siemenyritysten pussiin. Uuden GM-lajikkeen kokeilu ja hyväksyntä viljelyyn kestää niin kauan, että vain suuryrityksillä on varaa hakea tällaisia lupia. ”Vain ökyrikkailla yrityksillä on varaa maksaa. Innovaatioiden yhteydessä tavataan puhua kuoleman laaksosta, the valley of death, jolla tarkoitetaan sitä ajanjaksoa, joka kuluu ennen kuin investoinnin kassavirta kääntyy positiiviseksi.” ”Suuryrityksillä on varaa vaeltaa kuoleman laaksoon ja kestää negatiivinen kassavirta ehkä kymmenenkin vuoden ajan. Mutta Euroopan pienillä biotekniikkayrityksillä ei ole siihen mahdollisuuksia kalliin lupaprosessin vuoksi. Geenitekniikan vastainen mielipideilmasto venyttää kuoleman laakson todella pitkäksi tässä tapauksessa.” ”Ympäristöliike pelaa suuryritysten pussiin” Ympäristöliike vastustaa Tässä hänen sävynsä tiukkenee. Muutamat ryhmät lähestyvät näitä asioita ”sulkemalla silmänsä”. Ympäristöliikkeen johtavat tahot vastustavat viljelylajien geenimuuntelua. He eivät halua GMO-lajikkeita viljelyyn eikä niistä valmistettuja tuotteita myyntiin. Keskustelua käydään myös siitä, miten GM-tuotteet tulisi merkitä kaupan hyllyillä. Esimerkiksi Ruotsin elintarvikevirasto selvittää parhaillaan, voitaisiinko liha merkitä sen mukaan, mitä rehua eläimet ovat syöneet, GM-rehua vai GMO-vapaata rehua. ”GMO-asia ei ole pohjimmiltaan tieteellinen kysymys. Ympäristöliike on tehnyt GMO-vastustuksesta identiteettiasian ja jatkaa saman pro iilin ylläpitoa niin kauan kuin se mielipideilmaston puolesta kannattaa”, Torbjörn Fagerström sanoo. Ristiriitaista Ihmiset yleensä luottavat vankasti tutkijoihin. Ammattiryhmistä vain lääkärit arvostetaan korkeammalle. Poliitikot ja toimittajat ovat listalla häntäpäässä. Torbjörn Fagerström mainitsee tutkimukset, joka osoittaa monien uskovan GM-lajikkeiden olevan terveydelle ja ympäristölle vaarallisia. Sama tutkimus paljastaa, että samat ihmiset kokevat tieteeseen parhaaksi keinoksi osaamisen kartuttamiseen. puhu ruoka suussa!” Karl Vilhjálmsson Täysin ristiriitaista. Tieteelliset faktat osoittavat yksiselitteisesti, että nykyisin viljeltävät GM-lajikkeet eivät ole vaarallisia, Torbjörn Fagerström selittää. ”Ympäristöliike ei pidä tehtävänään laajemman, faktoihin perustuvan maailmankuvan tarjoamista. Sen sijaan se palvelee passiivisesti GMO:n vastaista mielipidettä ryhtymättä keskustelemaan siitä. Poliitikot pitävät keskustelun johtamista itsestään selvänä roolinaan maahanmuuttoasiassa. Mutta GMO-asiassa he jättävät kentän vapaaksi pelottelupropagandalle.” ”Useimmilla kuluttajilla ei ole omaa asiantuntemusta, he eivät pysty tekemään tarvittavia tieteellisiä arviointeja. Ympäristöliike ja sen mukana poliitikot ovat luopuneet kruunusta. Ensin kuluttajat pelotellaan, sitten kuluttajien pelkoa hyödynnetään omiin tarkoitusperiin.” ”Jos aatteelliset järjestöt ja poliitikot haluavat olla osa yhteiskuntadynamiikkaa, niiden täytyy myös pyrkiä luomaan faktoja kunnioittavia mielipiteitä. Niiden tehtävänä on keskustelun ohjaaminen ja korjaaminen sen muututtua liian epäasialliseksi. Tätä vastuuta ne eivät kanna”, Torbjörn Fagerström sanoo. Sukua okkultismille Voisiko luomuviljely hyötyä GM-lajikkeiden käytöstä? ”GMO-vapaasta on tullut osa luomuviljelyn konseptia ja markkinointia. Luomuviljelyssä ei valitettavasti ole ensi sijassa kyse ympäristönsuojelusta. Se on liikeidea, joka edellyttää omalaatuisuutta, markkinarakoa, maatalouden erityislajia.” ”Perunan luomuviljely on vaikeaa, koska perunarutto tuhoaa usein koko viljelmän. Luomuviljelijät jos ketkä hyötyisivät vastustuskykyisen GM-perunan viljelystä, koska he eivät käytä kemiallisia torjuntaaineita. Lisäksi vehnän ja maissin typpeä säästävät lajikkeet olisivat ympäristön näkökulmasta erittäin arvokkaita.” ”Luomuviljelyä puoltava ja geenitekniikkaa vastustava propaganda ovat ilmentymiä yhteiskunnan tietorelativistisesta virtauksesta, jotka häiritsee minua suunnattomasti. Se on suhtautumistapana sukua okkultistisille liikkeille. Tieteeseen turvataan silloin kun se huvittaa. Mutta jos tiede ei sovikaan omaan ideologiaan, siitä viis veisataan.” LISA BESTE Torbjörn Fagerström on ollut Suomen Akatemian toimikunnan puheenjohtaja, nimennyt Suomeen huippuyksiköitä (centers of excellence) ja seurannut niiden toimintaa sekä esittänyt suosituksia ja neuvoja tieteelliseen toimintaan liittyen. ”Suomi on biologiassa eturivin tiedemaa. Maa on tehnyt mielenkiintoisen matkan. Kun olin tohtorikoulutettava ja sittemmin nuori dosentti ja osallistuin tutkijakursseille, salin perällä istui joskus pari hiljaista, pitkäpartaista suomalaista villatakeissaan. Heidän ruotsinsa oli heikkoa, samoin englanti.” ”Se on muuttunut täysin. Silloin suomalaiset tulivat Ruotsiin oppimaan modernia ja kansainvälisesti suuntautunutta tutkimustapaa. Nyt tilanne on mitä suurimmassa määrin päinvastainen, olen erittäin vaikuttunut Suomen panostuksesta huippuyksiköihin. Meillä on Ruotsissa paljon opittavaa Suomesta.” K AT TERNÖ –9 Geenien kiinnostava maa ilma Nykyisellä geenitekniikalla saadaan jalostettua kasveja nopeammin ja tarkemmin kuin vanhalla kasvinjalostustekniikalla. Mutta monet tahot EU:ssa vastustavat tätä uutta osaamista, kirjoittaa kolme Ruotsin johtavaa alan tutkijaa. Lisa Beste on kasvifysiologian tohtori ja hortonomi. Hän on erikoistunut tiedejournalismiin. Hänen äidinäitinsä Hilda Katajamaa muutti Ruotsiin Rovaniemeltä. 10 – K AT TERNÖ P rofessorit Roland von Bothmer, Torbjörn Fagerström ja Stefan Jansson ovat kirjoittaneet teoksen Bortom GMO – Vetenskap och växtförädling för ett hållbart jordbruk (Fri Tanke förlag ) (vapaa suom. GMO:n tuolla puolen – Tiedettä ja kasvinjalostusta kestävän maatalouden puolesta), jossa he haluavat tieteen lähtökohdasta osoittaa, miten geenimuunnellut organismit (GMO) voivat parantaa maailmaamme. Tutkijat ovat eri puolilla maailmaa löytäneet lisävalaistusta siihen, miten perimä ohjaa eri ominaisuuksia. Perimän muuttamiseen tarvittava tekniikka on siinä rinnalla kehittynyt huimasti. Tutkijamaailma on kuitenkin unohtanut tai ehkä epäonnistunut siinä, miten tiedon ja osaamisen kehityksestä kerrotaan suurelle yleisölle. Ympäristöjärjestöt jatkavat GMOvastaista linjaansa. Elintarvikeketjut eivät myy GM-tuotteita. Suuri yleisö kantaa edelleen huolta geenitekniikan riskeistä ajalta, jolloin tekniikka oli uusi eivätkä tutkijat vielä kovin tarkasti tunteneet sitä. EU on - ja -luvuilla rakentanut säännöstön ja mittavat vaatimukset GM-lajikkeiden turva-analyyseistä. ”Tutkimuslaboratorioissa eri puolilla maailmaa on jalostettu lukemattomia eri GMkasveja, ja tuhannet julkisrahoitteisten laitosten ja monien yritysten tutkijat tutkivat GMkasveja päivittäin. Lukuisia miljardeja on käytetty tutkimuksiin, joissa on analysoitu mahdollisia riskejä”, kirjoittajat toteavat ja lisäävät, ettei yksikään pelätyistä riskeistä ole toteutunut. Maissi ainut EU-laji EU:ssa maanviljelijät saavat ainoana GM-lajikkeena viljellä hyönteistuhoille vastus- tuskykyistä maissia. Jokainen EU-maa päättää itse, saako maassa viljellä GM-maissia. Sitä viljellään eniten Espanjassa ja vähiten Tšekissä, Portugalissa, Slovakiassa ja Romaniassa. lä’ GM-tuotteiden hyväksymisen puolesta. Bortom GMO – erinomainen oppikirja niille, jotka haluavat oppia kasvinjalostuksen ja genetiikan perusteet. Tuttu juttu Ihminen on kesyttänyt eläimiä ja jalostanut kasveja aina siitä lähtien, kun ihminen alkoi viljellä maata vuotta sitten. Villikasvit muuttuivat geneettisesti viljelyn myötä. Kulttuurikasveja on sittemmin edelleen muokattu meidän tarpeisiimme. Tavoitteena ovat olleet ja edelleen ovat suuret sadot, lajikkeet joita hyönteiset eivät syö tai bakteerit tai virustaudit tuhoa, kasvit jotka maistuvat hyvältä ja sisältävät tarvitsemamme ravinnon, lajikkeet joita ei tarvitse ruiskuttaa tuholaismyrkyillä. Tarvitsemme eri lajikkeita, joita voi viljellä kylmässä, kuumassa, kuivassa tai kosteassa ilmastossa. Paikoissa joissa on päivänvaloa pitkään tai lyhyeen. Suomessa ja Ruotsissa ei viljellä GM-kasveja kaupallisesti. GM-kasvit kattavat nykyään % maapallon viljelypinta-alasta, lähinnä USA:ssa, Argentiinassa, Brasiliassa, Kanadassa, Kiinassa ja Intiassa. Ihmiset suhtautuvat GMO: hon verraten myönteisesti USA:ssa, Intiassa ja Kiinassa. Tanskalaiset ja romanialaiset suhtautuvat hyvin kielteisesti, espanjalaiset ja hollantilaiset myönteisemmin. Kyselytutkimusten meta-analyysi osoittaa kuitenkin Euroopan suhtautuvan GMO:hon aiemmin luultua vähemmän kielteisesti. Tietyt havaitut asenne-erot johtuvat luultavasti kysymysten esittämisestä eri tavalla eri maissa. Poliittisella tasolla Itävalta, Luxemburg ja Kreikka vastustavat tiukasti GMO:ta. Suomi ja Ruotsi ovat EU:n jäsenmaista useimmiten äänestäneet ’kyl- Esimerkkinä mansikka Puutarhamansikka, Fragaria ananassa, on kahden Fragariasuvun villilajikkeen risteytyksen tulos. Mansikan kromosomien määrä on nelinkertaistettu risteyttämällä, luonnossa kasvavan ahomansikan Fragaria vescan kromosomista kromosomiin. Kromosomimäärän kahdentuminen on yksi useista erityyppisistä geneettisistä muutoksista, joita luonnossa voi tapahtua spontaanisti. Kasvikunnassa kromosomimäärän lisäys tarkoittaa usein isompia soluja ja joskus isompia hedelmiä. Olemme hyödyntäneet sitä lajikkeiden kehittämisessä. Taideteokset voivat paljastaa, miten kasvinjalostus on aikojen myötä muuttanut hedelmiä. -luvun maalauksessa näkyy pieniä vesimeloneja, joiden hedelmäliha on vaaleaa ja siemenet isoja ja mustia. Nyt kaupasta ostamamme vesimelonit ovat isompia, punaisempia ja pienisiemenisiä. Viljelyn edellytykset muuttuvat. Siksi meidän on jatkuvasti jalostettava lajikkeita. Mutta kysymys kuuluu: mitä tekniikkoja kasvinjalostajat saavat käyttää. Geenitekniikan etuina ovat prosessin nopeus ja parempi tarkkuus lajikkeen ”uuden” DNA:n ansiosta. Mitä seurauksia meille GMO-asiaan liittyy aivan erityinen piirre pienissä, kylmän ilmaston maissa, esim. Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsin kasvinjalostusyrityksillä oli aiemmin valtion rahoittamana tehtävänä sellaisten uusien viljelylajikkeiden kehittäminen, jotka menestyisivät pohjoisen Norrlannissa. Markkina on niin pieni, ettei esimerkiksi nurmikasvien, ohran ja kauran jalostamiseen pohjoisiin oloihin sopivaksi ole kaupallisesti mahdollista. Yhteiskunta rahoitti tämän tehtävän osana kansallista maatalouspolitiikkaa. Nyt tämä järjestelmä on lakkautettu eikä toiminnan palauttaminen vaikuta kovinkaan todennäköiseltä nykyajan kasvinjalostekniikoilta vaadittavan hintavan lupamenettelyn vuoksi. Niinpä Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Suomen ei kannata toivoa juuri niille suunnattua kasvinjalostusta lähitulevaisuudessa. Bortom GMO -teoksen kirjoittajat kysyvät, miksi GMOkeskustelun eri toimijat ovat omaksuneet niin lukkiutuneet asemat. He kaipaavat todellista keskustelua, jossa vaivaudutaan perustamaan mielipiteet sille tietämykselle, jota aiheesta on nykyään saatavilla. Ruotsin Kuninkaallinen Tiedeakatemia on laatinut kirjan esipuheen tieteellisen laadunvarmistuksen nimissä. + Fragaria chiloensis, ”chilenmansikka”, kasvaa Amerikan mantereilla Chilestä Kanadaan saakka. Ranskalaisen Jean-Théodore Descourtilz (1796–1855) maalaus vuodelta 1827. Hänet tunnetaan lintu- ja kasvikuvauksistaan. = Fragaria virginiana, ”pohjoisamerikkalainen ahomansikka”. Helen Sharpin akvarelli. Hän kuvasi liki 1000 pohjoisamerikkalaista kasvia vuosina 1888–1910. Lähes jokaisen intiaaniheimon uskotaan käyttäneen koko kasvia, ei vain marjoja, sekä lääketarkoituksiin että lemmenrohtona. Fragaria ananassa, mansikka. Deborah Griscom Passmoren (1840–1911) akvarelli vuodelta 1890. Hän työskenteli USA:n maatalousministeriön kuvittajana ja hänet tunnetaan erityisesti hedelmämaalauksistaan. Mansikkakasveja ensimmäisenä intiaaneilla uIntiaanit viljelivät ensimmäisinä ”mansikkakasvia”, pohjoisamerikkalaista virginianmansikkaa Fragaria virginianaa. Mutta ensimmäiset Eurooppaan tuodut amerikkalaiset mansikat tulivat Chilestä, Fragaria chiloensis. Ranskalainen upseeri AmédéeFrançois Frézier (1682–1773) oli matkustanut Etelä-Amerikkaan juuri muun muassa etsimään mielenkiintoisia kasveja, ja hän toi mukanaan näitä mansikoita v. 1714. Kerrotaan, että Frézier onnis- tui pitämään viisi mansikantainta elossa kuuden kuukauden merimatkalla Chilestä Marseilleen. Hän antoi kaksi tainta avustajalleen, Roux de Valbonnelle, tämän luovuttua osasta juomavedestään, jotta taimet saisivat riittävästi vettä. Kasvi levisi nopeasti muualle Eurooppaan näiden viiden taimen avulla. Chileläiset mansikat eivät kuitenkaan koskaan tuottaneet hedelmää, sillä Frézier oli tuonut vain emikasveja. Uudisasukkaat toivat Amerikasta kuitenkin toisenkin mansikan, intiaanien Fragaria virginianan. Sitä ei pidetty mitenkään erityisenä, mutta kun sen hedetaimia kasvatettiin yhdessä chileläisten emitaimien kanssa, tulokseksi saatiin nykyinen mansikka, Fragaria ananassa, ”ananas-mansikka”. Uusi kasvi oli suurimarjainen kuten chiloensis, mutta maultaan se muistutti enemmän virginianaa. Mansikka nousi nopeasti suosituksi, ja sen järjestelmällinen jalostus alkoi eri tahoilla nopeasti. Italialaisen Giovanni Stanchin (1645–1672) öljymaalaus. Silloiset vesimelonit eivät olleet samannäköisiä kuin nykyään. LISA BESTE K AT TERNÖ – 11 Karl Vilhjálmsson Peikot ja me Peikoilla on ollut tärkeä rooli pohjalaisessa maailmankuvassa. Kun tarinoimme peikoista, kerromme samalla jotain itsestämme, toteaa peikoista väitellyt Camilla Asplund Ingemark. Jos haluaa saada selville, millainen rooli yliluonnollisella on ihmisten elämässä, kannattaa tutustua vöyriläisiin peikkotarinoihin. Camilla Asplund Ingemark tutki aihetta niin perusteellisesti, että hän päätti kirjoittaa siitä Åbo Akademissa folkloristiikan väitöskirjansa: The Genre of Trolls. The Case of a FinlandSwedish Folk Belief Tradition ( ). Väitöskirjan keskeisenä teemana on, että peikot ja Raamatun hahmot ovat usein samankaltaisia. Kertomuksissa he joutuvat samanlaisiin tilanteisiin ja kohtaavat samantyyppisiä ongelmia – vain ratkaisutavat eroavat. Camilla Asplund syntyi Vaasassa ja varttui Mustasaaren Sepänkylässä. Hän aloitti opinnot Åbo Akademissa ja vietti vaihto-oppilasvuoden Ruotsin Lundissa, jonne hän muutti v. tavattuaan siellä kiehtovan miehen, joka oli kiinnostunut samanlaisista asioista. Tämä mies oli Dominic Ingemark, josta tuli myöhemmin hänen aviomiehensä. ”Kiinnostuin kansanuskomuksista jo teini-ikäisenä, ehkä eniten tarinoiden eksoottisuuden takia. Myöhemmin oivalsin, että nämä kertomukset käsittelevät paljolti ihmisten arkielämää ja maailmankäsitystä. Ja niin mielenkiinnon kohteestani tuli ammattini.” Camilla Asplund Ingemark, peikkotohtori, Lundin tuomiokirkon edessä, kivenheiton päässä kotoaan. 12 – K AATT TER 12 T TERNÖ ER E RN NÖ Ö Kansanuskomusten ja kristinuskon suhde on siis väitöskirjassa keskeisessä asemassa. ”Usein ne nähdään toistensa vastakohtina, ja kirkko on ajoittain taistellut kansanuskomuksia vastaan. Uskon ja uskonnon ilmaisua yhdistää kuitenkin sama perusta, oli sitten kyseessä kansanuskomukset tai kristinusko”, Camilla Asplund Ingemark kertoo. Hän päätti keskittyä Vöyrin seudun peikkokertomusten tutkimiseen, sillä alueelta on -luvun jälkipuoliskolla ja -luvun alussa kirjattu muistiin lukuisia ja runsassisältöisiä tarinoita. Hän kirjoitti väitöskirjansa englanniksi, mutta peikkokertomukset ovat kirjassa mukana myös alkuperäisellä murteellaan. Muutama esimerkki näistä kertomuksista on luettavissa s. – . Mitä peikot ovat? ”Peikot ovat yliluonnollisia olentoja, joita on vain Pohjoismaissa ja joita on aika hankala kuvailla. Ne asuvat usein metsien kallioissa ja vuorten sisällä. Monesti kertomuksissa esiintyy vain yksi peikko, mutta peikot voivat myös elää yhdessä toistensa kanssa”, hän selittää. Haltijaolennot muistuttavat läheisesti peikkoja, ja joissain kertomuksissa peikoista ja haltijoista puhutaan samana olentona. Ruotsissa hieman samankaltaisia olentoja ovat menninkäiset ja maahiset, mutta useimmiten peikot yhdistetään jättiläisiin. Joskus peikot voivat myös muistuttaa ihmisiä. ”Tavallinen teema on, että peikot sieppaavat ihmisiä vuorten sisällä sijaitseviin asumuksiinsa. Ne saattavat myös ryöstää ihmisvauvoja ja jättää tilalle vaihdokkaita tai siepata neitoja vaimoikseen.” ”Peikkojen ja ihmisten välinen suhde (erityisesti seksuaalinen suhde) on keskeinen teema. Heidän yhteisillä lapsillaan on monesti erityisvoimia.” Kertomuksille on ominaista, että ihminen päätyy rajamaahan ja toisenlaiseen valtakuntaan. Ihminen tunkeutuu peikkojen alueelle ja unohtaa olevansa ihminen. Peikkokertomukset selitetään usein psyyken toiminnoilla, esimerkiksi mielikuvilla siitä, mitä pimeässä ja K AT TERNÖ – 13 Peikot heijastavat ihmisten maailmaa johtua siitä, että he ovat tehneet jotain väärin, esimerkiksi laittaneet ensin vasemman jalan kengän jalkaansa tai näpistäneet jotain opiskeluaikoinaan.” Camilla Asplund Ingemarkin väitöskirjan kansi. Emma Rönnholmin peikkokuvitus. varjojen täyttämässä metsässä voisi tapahtua. Peikkokertomuksia voi myös tarkastella ihmismaailman peilikuvana: jotta ihminen voisi ymmärtää itseään, hänen täytyy nähdä itsensä jonkin toisen vastakohtana. Peikot siis kertovat meistä itsestämme. ”Peikkokertomuksia tarinoineet ihmiset ovat usein kristittyjä, vaikka peikot ovatkin pakanallinen uskomus. Peikkojen maailma muistuttaa tarinoissa usein paratiisia, ja joskus peikkoja pidettiin langenneina enkeleinä tai niiden jälkikasvuna”, Camilla Asplund Ingemark kertoo. Toisinaan peikkokertomukset muistuttavat rakenteeltaan niin paljon Raamatun tarinoita, että niiden hahmot ja tapahtumat ovat melkeinpä vaihdettavissa. Peikkokertomuksissa papit ajavat peikot pois, kun taas Raamatun tarinassa Jeesus ajoi pahat henget pois. Erona tietysti on, että papit eivät aina onnistuneet. ”Joskus papit kuvataan syntisinä olentoina. Heidän epäonnistumisensa saattaa 14 – K AT TERNÖ On vaikeaa tietää, kuinka todesta peikkokertomukset on otettu. Ehkäpä useimmat pitivät niitä vain ajankuluna. ”Kun näitä kertomuksia ryhdyttiin keräämään -luvulla, kansakoulut olivat juuri aloittaneet toimintansa, eikä koulujen välittämässä maailmankuvassa varmaankaan ollut tilaa peikoille”, Camilla Asplund Ingemark kertoo. Merkinnöistä käy kuitenkin selvästi ilmi, että joskus ihmiset ottivat peikot haudanvakavasti. ”Ihmiset välttelivät paikkoja, joissa peikkojen tai muiden yliluonnollisten olentojen sanottiin oleskelevan. Esimerkiksi Raippaluodossa naiset välttelivät tiettyä paikkaa, sillä he pelkäsivät joutuvansa peikkojen sieppaamiksi.” Camilla Asplund Ingemark on aiemmin kirjoittanut Sagor och svartkonst under antiken -kirjan miehensä Dominic Ingemarkin kanssa. Parhaillaan he ovat viimeistelemässä antiikin ajan ihmisten peloista kertovaa kirjaa. Camilla Asplund Ingemark valmistelee samalla kenttähanketta kahdella kotiseutunsa paikkakunnalla. Hän haluaa selvittää, miten Pohjanmaalla kerrotaan katastro ikertomuksia. ”Miten Lapväärtissä kuvaillaan vuoden suurta tulvaa? Ja miten Luodonjärven ihmiset kertovat järven kalakuolemista? Odotan innolla, että pääsen paikan päällä tutustumaan paikallisten tarinoihin.” SVENOLOF KARLSSON Kansanvalista jat pelastivat kertomukset Karl Vilhjálmsson Vanhojen peikkokertomusten ja muiden yliluonnollisista olennoista kertovien tarinoiden säilyminen nykypäiviin asti on kansanvalistushenkisten opettajien ja kulttuurihenkilöiden ansiota. H e ymmärsivät, että vanhojen tarinoiden tallentaminen oli erityisen tärkeää talonpoikaisyhteiskunnan ja nykyajan yhteiskunnan murroksen aikoihin. He olivat samanaikaisesti (ja ehkäpä yhteiskuntaluokkansa muuttumisen myötä) usein epävarmoja kuinka suhtautua kuulemaansa. Oskar Rancken ( – ), vaasalainen historian ja maantiedon lehtori, ryhtyi ensimmäisenä järjestelmällisesti merkitsemään muistiin Suomen ruotsinkielisten alueiden folkloristiikkaa. Rancken loi kattavan yksityisarkiston, jonka hän lahjoitti ennen kuolemaansa Vaasan ruotsinkieliselle lyseolle. Samaan työhön ryhtyi myös Gabriel Nikander ( – ), Åbo Akademin pohjoismaisen sivistyshistorian ja kansanelämän tutkimuksen professori. Muiden kulttuurihenkilöiden tavoin hän valitteli, että ”epäluottamus kansanuskomuksia tutkivaa vierasta kohtaan on erittäin vahva”. Hän arveli tämän Turunmaalla johtuvan siitä, että ”kansanvalistus oli ehtinyt vain puoliväliin Uuteenmaahan verrattuna”. Ranckenin oppilas Odo Sandelin havaitsi, että ”oppimattomilla ja sivistymättömillä ihmisillä on kummallinen taipumus uskoa kaikenlaisiin outoihin, käsittämättömiin ja järjettömiin tarinoihin, jotka he usein erittäin hyvin muistavat”. ”Talvisin he istuvat takkatulen ääressä ja kertovat näitä tarinoita lapsilleen, joiden silmissä ne mielikuvituksen siivin muuttuvat vielä ihmeellisemmäksi. Näin tarinat kulkeutuvat sukupolvelta toiselle, aina pienin muutoksin ja lisäyksin.” Hän iloitsi kansanvalistuksen lisääntymisestä: ”Näin tapahtuu esimerkiksi Kruunupyyssä. Nykyään kuntalaiset noudattavat hyvin vähän entisaikojen perinteitä. Kruunupyy on myös intellektuaalisesti maamme merkittävimpiä pitäjiä. Vain vanhat ihmiset kertovat näitä tarinoita; nuoret eivät niihin enää usko ja nauravat niille.” Camilla Asplund Ingemarkin tutkimat peikkokertomukset on kerätty Vöyrin seudulta. Vöyriläinen Jacob Tegengren ( – ) oli tunnettu kirjailija ja pankinjohtaja, ja nuoruudessaan hän toimi myös Närpiön kansanopiston johtajana. Tegengrenin innoittamana hänen oppilaansa toimittivat Svenska Litteratursällskapet -seuralle muistiinmerkitsemiensä kertomusten kokoelman v. . Vöyriläinen Mårten Thors ( – ) tallensi menestyksekkäästi lukuisia kertomuksia, ja hän sai ilmeisen taitavasti ihmiset avautumaan: ”Vöyriläinen on vähäpuheinen ja pidättyväinen vieraiden suhteen ja pelkää erittäin Peikkotarinat muistuttavat usein kirkon välittämiä Raamatun kertomuksia, Camilla Asplund Ingemark sanoo. paljon sanomalehdissä esiintymistä. Hän muuttuu hieman puheliaammaksi vasta pitkän tuttavuuden ja läheisen kanssakäymisen jälkeen. Hän on kuitenkin erittäin haluton tarinoimaan työaikana. Sunnuntai-iltapäivä on kaikista paras ajankohta, ja jos osaat valita sanasi oikein, voit päästä nauttimaan lukuisista mielenkiintoisista tarinoista.” Uudessakaarlepyyssä varttunut Janne Thurman ( – ), pietarsaarelaisen Strengbergin tupakkatehtaan isännöitsijä ja tulevan Kauniaisten kaupungin perustaja, kirjoitti v. , että rahvaan ikivanhoista kansanuskomuksista kiinnostuneen täytyy ”matkustaa sivilisaation takamaille – seuduille, joilta höyrypillin kimeä ääni ei vielä ole karkottanut meren- ja metsänneitoja, kummituksia ja muita aaveita”. ”Tällaisilla seuduilla saattaa vielä kuulla pakana-ajoilta säilyneiden paimenlaulujen kaikuvan laaksoissa ja nähdä kansan kerääntyvän kuulemaan tarinoita sunnuntaiiltapäivisin. Jos onnistut voittamaan kansanmiehen luottamuksen, saat paikan hänen piirissään sekä mahdollisuuden kirjoittaa muistiin näissä tilaisuuksissa kerrottavia ikivanhoja taruja.” Svenska Litteratursällskapet on vuosien mittaan julkaissut paljon näitä kertomuksia. SVENOLOF KARLSSON K AT TERNÖ – 15 Wikipedia Paikallisia kummitustarinoita Tässä muutama näyte Camilla Asplunds Ingemarks väitöskirjassaan esittämistä kummitustarinoista. Ne ovat peräisin Vöyriltä, Oravaisista, Jepualta ja Uudestakaarlepyystä, tässä järjestyksessä, ja merkitty muistiin 1800-luvun lopulla. Silmävoidetta Yhtenä päivänä peikko kaappasi erään naisen ja vei tämän omaan pirttiinsä. Peikon vaimo oli nimittäin juuri synnyttämässä, ja vaimo tarvitsi naisen apua. Vaimo synnytti peikkovauvan ja nainen kylvetti sen. Sen jälkeen nainen sai peikolta voiteen, jota hänen täytyi hieroa peikkovauvan silmiin, mutta häntä kiellettiin jyrkästi hieromasta sitä omiin silmiinsä. Nainen ei kuitenkaan pystynyt hillitsemään itseään ja hän siveli voidetta salaa myös omiin silmiinsä. Kun nainen oli suorittanut työnsä peikon pirtissä, peikko antoi hänelle suuren rahasumman korvaukseksi ja saattoi hänet kotiin. Naisella ei kuitenkaan ollut aavistustakaan siitä, miten hän kotiin päätyi. Jonkin ajan kuluttua hän näki peikon kaupassa. Nainen tervehti peikkoa. Peikko kysyi hämmästyneenä naiselta: ”Miten voit nähdä minut?” −”Hieroin silmiini antamaasi voidetta,” nainen kertoi. Peikko suuttui tästä hurjasti ja tökkäisi naisen silmät hänen päästään. Naisesta tuli sokea. Kissa-Jussi Eräänä päivänä vuotta sitten tapahtui niin, että eräs karvsorilaismies päätti kulkea oikotietä Karvsorista Kimoon. Hän päätyi Suurelle Kukkulalle, josta hän näki ’haltian mökin’, joka oli maalattu punaiseksi valkoisin ikkunakehyksin ja -laudoin. 16 – K AT TERNÖ Mökki näytti ennemminkin suurelta kartanolta. Mies astui sisään ja huomasi kaiken olevan siistiä ja hopeasta ja kuparista valmistettua. Hän kohtasi vain piian, joka seisoi tulisijan edessä pataa hämmentäen. Piika ei virkkanut sanaakaan, mutta heristi miehelle nyrkkiään ajaakseen hänet pois. Oven luona oli kuparinen vesisaavi ja kauha. Mies joi saavista ennen lähtöään. Kun hän kääntyi lähteäkseen, hänen tupestaan työntyvän puukon terä kosketti saavia. Mies oli jo pihamaalla, kun yhtäkkiä saavi tanssahteli hänen peräänsä ja osui häntä jalkoihin. Sen jälkeen se jäi maahan liikkumattomana. Miehen saavuttua Kimoon hän keräsi mukaansa joukon ihmisiä, jotta he voisivat yhdessä palata metsään ja tutkia ’haltian mökkiä’ tarkemmin. He eivät kuitenkaan löytäneet muuta kuin kuparisaavin, joka lojui siinä mihin se oli jäänyt osuttuaan miestä jalkoihin. Miehet ottivat saavin mukanaan Kimoon. Haltian mökillä vieraillut mies käyttäytyi siitä päivästä lähtien sekavasti ja hullusti. Kerrotaan, että syynä tähän oli miehen puukonterä, joka osui kuparisaaviin, mistä syystä saavi hypähti miehen jalkoihin. Mies ryhtyi harhailemaan ympäriinsä ja tappoi kissoja, ja tästä syystä häntä usein kutsuttiin ’Kissa-Jussiksi’. Meteliä pääsiäisyönä Menin kerran pääsiäisaattona Jepualle Sussaan Matin kanssa kuuntelemaan noitien juhlintaa. Kiipesimme kolme kertaa siirretyn navetan katolle, ja istuimme täydessä hiljaisuudessa myöhään yöhön. Kuulimme noitien juhlanpidon, mutta emme nähneet yhtään mitään. Noidat pitivät kauheaa meteliä: he vetivät kaikenlaisia esineitä portin lävitse, moukaroivat porttia ja äänehtivät monilla tavoin. Pensalassa kuultiin ensimmäisenä kova ujellus ja suurten kellojen kalke. Pian kuului kamala mylvivä ääni, ja samana pääsiäisenä Kenkä-Heikki kuoli onnettomuudessa. Pormestarin luona Olipa kerran kaksi pirua, jotka muuttivat muotoaan hienoiksi herrasmiehiksi ja matkustivat lasivaunussa Uudenkaarlepyyn pormestarin luokse. Pormestarin talolle saavuttuaan pirut menivät suoraan sisään. He söivät ja joivat pormestarin kanssa. Piika oli navetassa heidän saapuessaan. Tullessaan ulos piika näki lasivaunun ja koiran, jonka suusta leimahti tulta ja sinisiä liekkejä. Hän kysyi, keitä vieraat olivat. Vaikka kukaan ei tiennyt vieraiden nimiä, kaikki arvasivat, että kyse oli manalan juonista. Kyläläiset lähtivät hakemaan pappia. Vöyriläispappi ei uskaltanut lähestyä pormestarin taloa ollenkaan, sillä pirut uhkasivat raadella hänen sisuskalunsa. Seuraavaksi kyläläiset haki- vat paikalle kyröläisrovastin. Papin nähdessään pirut sanoivat: ”Vai olet sinä tullut tänne, senkin veijari, vaikka varastit virsikirjan.” ”Olen saanut syntini anteeksi,” rovasti sanoi. Hän teki ikkunalautaan reiän, josta pirujen täytyi poistua. Sanotaan, että ikkunalauta kolisi ja jylisi heidän poistuessaan. Peikkotarinat on useasti merkitty muistiin ͕͔͔͜-luvun lopussa puhutulla paikallisella ruotsin murteella. Monien nykyisten suomenruotsalaistenkin on vaikea ymmärtää sitä. Tässä näyte niille, jotka mahdollisesti haluavat kokeilla lukea todella vaikeasti avautuvaa ruotsia. Nykyinen kuva peikoista on myöhempien taiteilijoiden käsialaa. Peikkokuvaamme vaikutti etenkin smoolantilainen John Bauer (1882–1918) vuosittain ilmestyneen ”Tomtar och troll” –satukokoelman kuvituksillaan. Tässä maalaus ”Jouluyönä”. Wikipedia Besök hos borgmästaren He va två jevlar, såm skapa se såm två ϔin herrar å fåur ti bårmestari i Nykarbi med glasvagn. Tem steig ur å jikk in te bårmestarin. Dem byra jet å drikk lame han. Pigun va i föusi, tå dem kåm. Tå un kom ut, så un glasvagnin å in hund såm eldin å blålågan ståu ur munin. Tå fråga va e va fö fremmand, men inte vita he nain, fast nåu jisa he ein var at e sku va na frun he undrast rymi. Ti slut måsta dem ett prestin, föst eitt Vöråprestin, men han våga int se alls när, fö dem sa åm an komber ska dem riv tarman ur an. Så fåur dem et Tsjuru pråustin. Tå dem så an sa dem: ”Tu komber tu tin lurjus, såm ha stuli in salmbåuk.” ”He ha ja fått fölåtelsi föri.” Ha pikka i hål i fönsterblyi å tär måsta dem ut. Men náu lär he slamra å dåna, tå dem fåur. Olaus Magnuksen kuvaamia peikkoja v. 1555. Peikko yhdessä Asbjørnsenin ja Moen monista norjalaisista kansansaduista. Louis Moe (1857–1945): Peikko herää, 1918. (Postikortti). K AT TERNÖ – 17 JAETTU ILO ON KAKSINKERTAINEN ILO. Jäsenet tapaavat joka tiistai laulun ja hauskanpidon merkeissä. AHKERA LIIKKUJA. Lena Hertén reippailee mielellään suksilla tai pyörällä työpäivän päätteeksi. u Lena Hertén tervehtii vieraita en- simmäisenä Uudenkaarlepyyn Voimalaitoksen pääkonttorissa. Hän alkaa olla kuin kotonaan vietettyään yhtiön leivissä nyt neljä vuotta, firman sisäinen sähköslangikin on Lenalla riittää virtaa Karolina Isaksson kohdallaan. Lena myi aiemmin vakuutuksia, mutta nykyään hän vastaa asiakassopimuksista ja -kontakteista. ”Olen kysellyt omia tolppakenkiä, mutta tähän mennessä minul- le ei ole sellaisia uskottu”, Lena sanoo nauraen. Valtaosa Lenan työajasta kuluu sähkösopimusten laadintaan asiakkaille, jotka ovat muuttaneet uuteen asuntoon tai ostaneet talon. ”Ihmisten tapaaminen on työn suurimpia etuja, vaikka monet asioista hoidetaankin puhelimen tai internetin välityksellä.” Työpäivän jälkeen hän reippailee mielellään suksien tai pyörän päällä, säästä mukaan. Kolme vuotta sitten hän toteutti ruotsalaisen liikuntaklassikon hiihtämällä viidennen Vasaloppetinsa, juoksemalla Lidingöloppetin, uimalla Vansbrosimmetin ja pyöräilemällä Vätternrundanin kaikki saman vuoden aikana. ”Kaikista pahin oli 300 kilomet- 18 – K AT TERNÖ puhelimitse tekemiä vikailmoituksia. Käyttökeskuksella on kahdeksan puhelinnumeroa, kolme sisäistä ja viisi asiakkaiden suuntaan. ”Haluamme olla asiakkaidemme saavutettavissa silloin, kun he tarvitsevat apua. Jos itselle tulee sähkökatko, ei se paljon lohduta soittaa johonkin callcenteriin, joka siirtää asian eteenpäin jollekulle, joka tarttuu ongelmaan sitten maanantaina.” Kun havaitsee sähkökatkon, kannattaa ensin tarkastaa oma pääsulake. ”Jos koko asuinalue on pimeänä, useimmiten tiedämme sen jo, mutta jos naapurilla on sähköt ja omat sulakkeet ovat ehjiä, soittakaa meille ja ilmoittakaa asiasta.” Sähkökatkot ovat maaseudulla yleisempiä kuin taajamissa, joissa useimmat liittymät ovat maakaapeleita. ”Silti joskus sattuu, että lintu, kissa tai orava pääsee muuntajaan ja aiheuttaa oikosulkun myös rin pyöräily. Siihen meni minulta 15 tuntia, vaikka pyöräilen paljon kesäisin. Aika tai sijoitus eivät kuitenkaan ole tärkeitä, maaliin pääseminen on minulle pääasia.” Lena on perheensä ainoa rauhallisen tahdin liikkuja. Hänen kolme poikaansa ovat huristelleet moottorikelkoilla julmettua vauhtia. Nuorin poika Viktor Hertén on voittanut lajissa sekä Suomen että Euroopan mestaruuden. Nyt hän tavoittelee maailmanmestaruutta. ”Moottoriurheilun he ovat perineet isältään. Totta kai toivon heidän menestyvän kilpailuissa, mutta en mielelläni itse seuraa kisoja. Vauhti ei niin kiinnosta minua.” JOHAN SVENLIN Karolina Isaksson Soita, me korjaamme! u Katternö-ryhmän yhteisessä käyttökeskuksessa on aina paikalla vähintään yksi asiantuntija. Käyttökeskuksen päivystykseen tulee hälytys häiriötilanteessa, esim. kun puu on kaatunut ilmajohdolle. ”Kun linja kylmenee, tietojärjestelmä laskee, mitkä muuntajat ovat sähköttä. Silloin pystymme rajaamaan, millä alueilla on sähkökatko, ja tutkia, voimmeko käyttää varasyöttöä vian korjaamisen aikana”, Tommy Bäck selittää. Käyttökeskus muutti hiljattain Campus Allegroon, ja keskuksessa on otettu käyttöön sekä uusia laitteita että ohjelmia. ”Olemme saaneet useita uusia tietojärjestelmiä, jotka parantavat omien yksiköidemme välistä viestintää. Tänä vuonna meille tulee vielä uusia järjestelmiä, jotka lisäävät asiakkaille tarjottavia palveluja”, Mikael Sundström sanoo. Sähköverkon ja voimaloiden automaattivalvonnasta huolimatta edelleen tarvitaan asiakkaiden Karolina Isaksson Reippaalla laululla eteenpäin Musiikin ilo virtaa valtoimenaan Pensionärsgillet i Jakobstad -eläkeläisyhdistyksen kokoontuessa. Yhdistys levittää laulun riemua ja hyvää mieltä vierailemalla seudun vanhainkodeissa. u On tiistai-iltapäivä Pietarsaaren maakaapelialueella. Tai että joku kauhaisee kaivinkoneella varomattomasti”, sanoo päivystysvuorossa oleva Pekka Oja. JOHAN SVENLIN SAMAN KATON ALLA. Käyttökeskus on muuttanut pääkonttoriin Campus Allegroon. ”Mukavaa kun Katternön muut asiantuntijat ovat lähellä”, Mikael Sundström sanoo. Heinätorikeskuksessa. Lounas on juuri korjattu pois, ja nelisenkymmentä eläkeläistä odottaa innolla Harald Forsin ja muiden muusikoiden ensisäveliä. Ei ole epäilystäkään siitä, millä kappaleella lauluhetki aloitetaan. Kaikki laulavat kykyjensä mukaan ”Vi pensionärer” (Me eläkeläiset), ”Glory Glory Hallelujan” melodialla. ”Aloitamme kaikki omat tapaamisemme ja vanhainkotivierailut tällä laululla. On tärkeää, että yleisö tunnistaa kappaleet, jotta he voivat laulaa mukana. Sävellajia pitää usein hieman laskea, koska eläkeläiset pääsevät harvoin laulukirjojen korkeisiin säveliin”, Harald Fors selittää kvartetin pitäessä taukoa. Harald jäi eläkkeelle vuonna 2003 ja hänet houkuteltiin orkesteriin pari vuotta myöhemmin. Alussa hän soitti viulua, mutta hanuristin olkapäävaivojen jälkeen Harald siirtyi klaveeriin ja kvartetin johtoon. ”Kuoro laulaa yksiäänisesti, siis ilman stemmoja. Siksi meidän ei tarvitse harjoitella niin usein, vain silloin kun meille tulee uusia lauluja. Repertuaari vaihtelee hieman. Joskus meille ehdotetaan uusia kappaleita, joista keskustelemme laulajien kanssa.” Huumorista energiaa Yhdessä kvartetti ja kaksikymmenpäinen kuoro levittävät musiikin KOKENEET MUUSIKOT. Harald Fors johtaa kvartettia, joka säestää eläkeläisyhdistyksen lauluhetkiä. iloa ikätovereilleen. Viime vuonna he vierailivat seudun vanhainkodeissa 14 kertaa. ”Meidän vierailumme tuo vaihtelua vanhainkotien rutiineihin, ja aina joku kuorolainen tuntee jonkun yleisöstä. Yleisö haluaisi meidän käyvän useammin, mutta meillä on monta paikkaa käytävänä, kukin vuorollaan”, yhdistyksen varapuheenjohtaja Marita Elg kertoo. Hän on ollut yhdistyksen toiminnassa mukana 1990-luvun lopulta ja arvostaa mukavaa ja iloista yhdessäoloa. ”Tunnemme toisemme erittäin hyvin, sillä tapaamme kerran viikossa. Ulkopuolisten korviin saatamme kuulostaa vähän hävyttömiltäkin, mutta tunnelma on aina tuttavallinen.” Yhdistyksellä on runsaat 70 jäsentä, ja yleensä noin puolet heistä saapuu tiistaitapaamisiin. Muissa eläkeläisyhdistyksissä tavataan yleensä kerran kuussa, mutta Pietarsaaren eläkeläisyhdistyksen enemmistö haluaa tavata viikoittain. ”Monet jäsenistämme ovat leskiä, jotka haluavat päästä kotoa hetkeksi muualle pitämään haus- kaa ja nauramaan toisten kanssa. Nauru seuraa kotiin asti ja seuraavaa tiistaita odotetaan innolla.” Uudet tavoitteet ja retket Yhdistys järjestää muutakin toimintaa, vaikka musiikki onkin kaiken keskiössä. Seuraavana on vuorossa laskiaisretki. ”Meillä on tapana tehdä päiväretki johonkin lähikohteeseen ja nauttia hyvästä ruoasta. Emme siis syö hernekeittoa, vaan herkkuruokaa”, Marita Elg korostaa. Myös syksyllä järjestetään päiväretki, ja joinain keväinä yhdistys on tehnyt myös kaksipäiväisiä retkiä. Parainen, Tampere ja presidentin kesäasunto Naantalissa ovat tulleet tutuiksi. Nyt on vuorossa täysin uusi matkakohde. ”Olemme jo jonkin aikaa suunnitelleet matkaa Ruotsin Korkealle Rannikolle. Siellä on upeat maisemat. Meillä on yhteyksiä vaasalaiseen eläkeläisyhdistykseen, ja ehkä saamme heidän kanssaan linja-auton täyteen.” Ei ole vaikea arvata, mikä laulu tulee kaikumaan autossa matkalla Vaasaan. JOHAN SVENLIN K AT TERNÖ – 19 Piirrokset: Terese Bast Teksti: Svenolof Karlsson Isoäiti on sillä aikaa valmistanut jotain hyvää, niin hän aina tekee. Eivätkö puut jo riitä? Ette kai te mummun kanssa noin paljon lämmitä takkaa? Paistatko lettuja? Nam! Talvesta voi tulla pitkä ja kylmä. Pitää varautua. Täydellinen välipala! Mutta ensin otan gramofonin esille. i kultainen nuoruus jää unho laan ... Vaari kertoo, että hän on pilkkonut polttopuita kymmenvuotiaasta asti. Se tekee hyvää. Sydän pysyy kunnossa ja lihakset kasvavat. Mutta sinähän olet jo niin vanha! Sinun pitäisi ottaa rauhallisesti. Muistatko, kun tanssimme tämän valssin ensimmäistä kertaa? Kissanviikset. Onko se muka kivaa, jos ei saa tehdä mitään? Ovatpa he höperöjä. Emmekö jo saa lettuja? 20 – K AT TERNÖ Nuorisoseuran juhannusjuhlilla. Olin ujo, mutta sinä olit niin soma... Mummi ja vaari ovat parhaita! K AT TERNÖ – 21 Tiina piirtää aav eet kartalle Karolina Isaksson KUMMITUSKIRJAILIJA. Tiina Hautala kertoo mielellään pohjalaisia kummitustarinoita. Pohjalaisia pidetään yleensä maanläheisinä ja järkevinä, mutta joka kylällä on omat tarinansa aaveista ja hengistä. ”Aavetarinat ovat vaihtoehtoista paikallishistoriaa, joka siirtyy sukupolvelta toiselle ja saa aina uusia piirteitä uudesta ajasta,” kertoo kirjailija Tiina Hautala. mme osaa aina selittää arjessa tapahtuvia asioita; natisevia rappusia, lepattavia verhoja sekä ovia, jotka paiskautuvat kiinni ilman mitään näkyvää syytä, tai yhtäkkistä kahvin tuoksua. Aaveen tekoja aivan varmaan, vai? ”Vanhoissa rakennuksissa – kalamajoissa, teattereissa ja kartanoissa – aistii usein vahvoja ihmiskohtaloita ja historiaa. Ne ovat hedelmällinen pohja tarinoille”, kertoo Tiina Hautala, joka on erikoistunut Pohjanmaan aavetarinoihin. Istumme Vaasassa Konsulinnan kahvihuoneessa, jossa monet ovat kertoneet havainneensa merkkejä yliluonnollisista tapahtumista. Konsulinna Tulla Moe ( – ) asui aikoinaan tässä Raastuvankadulla sijaitsevassa talossa, jossa nykyään toimii Loftet. Hänet tunnettiin Vaasassa kotonaan kaupungin kermalle järjestämistään illanistujaisia, mutta hän rahoitti myös kulttuuritapahtumia kaupungin köyhille. ”Konsulinnan kuoleman jälkeen talossa on tapahtunut asioita, jotka ovat saaneet ihmiset uskomaan hänen kummittelevan. Tapaan kysyä täällä työskenteleviltä, ovatko he huomanneet konsulinnasta uusia merkkejä, ja joka kuukausi heillä on jotain uutta kerrottavaa.” He ovat mm. kuulleet sähkövatkaimen menevän itsestään päälle ja huomanneet E Ihmiset tarinoivat mielellään Tiina Hautala kiinnostui kummitustarinoista jo lapsena, ja hän on mm. kirjoittanut kirjan Aaveiden Pohjanmaa – Kummitustarinoita mailta ja meriltä. ”Lapsuuteni kummitustarinat perustuivat lähinnä suulliseen perinteeseen. Vähitellen aloin koota ja arkistoida niitä.” Hän vieraili paikallisissa arkistoissa ja haastatteli ihmisiä uusien kertomusten toivossa. ”Olen monesti kuullut tarinoista erilaisia versioita, joita olen verrannut eri aikojen tosiasioihin. Ihmiset tarinoivat mielellään, ja nykyään voi myös puhua omista kummituskokemuksista leimautumatta hulluksi.” SEINÄT HENKIVÄT HISTORIAA. Tiina Hautala käy mielellään Konsulinnan kahvihuoneessa, jossa Tulla Moe, konsulinna itse, on esillä valokuvassa. ”Täältä on monta silminnäkijäkertomusta siitä, kuinka konsulinna on kuolemansa jälkeen palannut salonkiin.” VAHVUUDET nteet • rikas historia ja peri • luonto ja (maailman perintö)saaristo • kekseliäisyys ja osaaminen • kansainvälisyys T MAHDOLLISUUDE uutta ja • rohkeus tehdä jotain ainutlaatuista • ker tomataito • verkostoituminen ja yhteistyö Tiina Hautalan mini-SWOT Pohjanmaasta. 22 – K AT TERNÖ Karolina Isaksson kananmunakartonkien vaihtaneen itsestään paikkaa. Kun kahvilaan haettiin jokin aika sitten uutta kokkia, pätevyysvaatimuksissa peräänkuulutettiin ”kunnioitusta haamuja kohtaan”. ”Konsulinna on tyypillinen kaupunkilaisaave, sillä häntä pidetään hyväntahtoisena ja suojelevana. Sen sijaan saaristolaishaamuja kuvaillaan usein uhkaaviksi hahmoiksi; tarkoituksena on ollut pelottaa lapset pois vaarallisista paikoista. Houkutus on tietysti monesti kasvanut entisestään, kun asiaan on liittynyt kummitus.” HEIKKOUDET issa • sooloilu tutuissa ur u • osaaminen jumittu pieniin piireihin • kaverikehu ja omahyväisyys UHAT aan • eristäytyminen om leiriin ra • joittuneisuus • apaattisuus Hautala esittelee kirjassaan kymmenen paikkaa, joissa katsotaan kummittelevan. Yksi niistä on Malmin talo, jossa aiemmin asusti Malmin perhe ja joka nykyään toimii Pietarsaaren museon näyttelytilana. Talossa on pappa Runebergin kiikkustuoli, jonka sanotaan kiikuttelevan itsekseen, sekä kauppias Carl Johan Mellbergin muotokuva. ”Mellbergin muotokuva eroaa hieman tavallisista kummitustarinoista. Museo sai sen lahjoituksena naiselta, joka oli perinyt sen. Hän oli säilyttänyt sitä komerossaan, jossa se oli poltergeistin tavoin aiheuttanut häiritsevää melua. Hän halusi, että muotokuva saisi riippua Malmin talossa, jossa Mellberg oli aikoinaan työskennellyt – ehkä henki sitten saisi rauhan.” Hautala esittelee kirjassaan toisenkin tunnetun aavetarinan, nimittäin Tottesundin Valkean rouvan. Traaginen tarina juontaa juurensa -luvulle, jolloin nuo- ri neito naitettiin vastoin tahtoaan, ja neito riisti henkensä heittäytymällä mereen. Neidon äiti, Tottil, ei enää loppuelämänään löytänyt rauhaa. Tämän takia hän tarinan mukaan saapuu Tottesundiin aina mikkelinpäivänä etsiäkseen sovitusta teolleen. Hänen sanotaan vaeltelevan rannalla ja etsivän laivaa, johon hänen tyttärensä pakotettiin astumaan. Metsä ei pelota Hukuttautuneesta neidosta on mainintoja senaikaisissa asiakirjoissa, mutta monien muiden aavetarinoiden tavoin hänenkin tarinansa on saanut uusia piirteitä siirtyessään sukupolvelta toiselle. ”Saamme aavetarinoiden avulla jonkinlaisen käsityksen siitä, millaista elämä on eri aikoina ollut seudullamme. Ympäristö vaikuttaa aina tarinaan, ja tämän takia rannikon kertomukset liittyvät usein merenkulkuun, kaupankäyntiin ja myöhem- min teollistumiseen.” Kun aavetarinoita verrataan toisten kulttuurien tarinoihin, ne paljastavat, mitä seutumme lapset ja aikuiset ovat erityisesti pelänneet. Grimmin veljesten kuvailemassa saksalaisessa perinteessä metsä on kaikkein vaarallisin paikka, sillä siellä kohtaa kaikkea mahdollista ahneista susista nälkäisiin noitiin. ”Meillä metsissä samoaminen ei ole samalla tavalla ollut kiellettyä kuin monissa muissa maissa. Vaarat ovat uhanneet toisaalla, kuten vesistöissä ja merellä.” Aavetarinat ovat säilyneet vuosisatoja. Tiina Hautala uskoo, että ne selviytyvät digitalisoitumisestakin ja siirtyvät mobiiliyhteiskuntaan. ”Vanhat tarinat saavat ehkä uusia moderneja piirteitä, jotka sopivat nykyaikaan. Aavetarinoilla on tärkeä rooli, sillä ne antavat meille tavan käsitellä pelkojamme. Ne kertovat meistä itsestämme.” JOHAN SVENLIN K AT TERNÖ – 23 Jan Sandvik Laulun ihme ellinen voima Vuosi poikansa syntymän jälkeen Sarah Tiainen totesi rakastavansa lastaan mutta vihaavansa äitiyttä. Hän taisteli synkkien ajatusten kanssa. Sitten yhtenä päivänä Sarah sai puhelun Voice of Finland -laulukilpailun järjestäjiltä, ja laulamisen avulla hän löysi itsensä uudelleen. 24 – K AATT TTERNÖ 24 ERNÖ ER R NÖ NÖ KA T TER T ERNÖ ER NÖ Ö AT TERNÖ –2 255 ”Miksi kukaan ei ollut valmistanut minua tähän? Eihän se tällaista pitänyt olla...” Jan Sandvik Theo muutti Sarah Tiaisen elämän. Oliko äitiyden todella tarkoitus olla niin raskasta? S arah oli aina halunnut lapsen. Välillä hän kuitenkin mietti, jaksaisiko hän kaikkea äitiyteen liittyvää hulinaa. Roolimallina hänellä oli oma äitinsä, joka oli lähes yksin kasvattanut lapsensa. – Isä oli fyysisesti paikalla, mutta siihen se suurimmaksi osaksi jäi. Sarah ei halunnut kokea samaa kuin äitinsä. Mieluummin hän eläisi lapsettoman elämän kuin kärsisi epätasa-arvoisesta vanhemmuudesta. Ystävät ja tuttavat saivat perheenlisäystä. Sarahkin olisi jo miehensä kanssa halunnut lapsen, mutta heidän mielestään oli parempi odottaa. Opettajaksi opiskeleva mies halusi myös saada ensin opintonsa valmiiksi ja hankkia työpaikan. He asuivat Turussa, jossa Sarah oli opiskellut teologiaa Åbo Akademissa ja työskennellyt samanaikaisesti pastorina metodistikirkolla. Hän rakasti työtään. Kaikki muuttui vuonna , kun Sarahin mies sai vakituisen opettajanviran Kokkolasta, heidän yhteisestä kotikaupungistaan. Kotikunnassa tuntui siltä, kuin koko 26 – K AT TERNÖ maailma olisi yhtäkkiä luhistunut. Tutut ympyrät ja ystävät jäivät Turkuun, Sarahin oli vaikea saada uutta työpaikkaa, ja uuteen tilanteeseen sopeutuminen oli hankalaa. Apua, mitä tämä on? Muutama kuukausi muuton jälkeen Sarah huomasi olevansa raskaana. Mahtavaa! Sarah tunsi olevansa valmis vanhemmuuteen. – Meillä oli aikaa ja talossa tilaa. Lapsi oli todella tervetullut, ja raskauskin sujui erittäin hyvin. Vauva syntyi keisarinleikkauksella. Ensimmäisenä yönä vauva vain itki. Samoin toisena. Ja kolmantena... – Muistan ihmetelleeni, miksei kukaan ollut valmistellut minua tähän? Eihän tämän tällaista pitänyt olla! Kotona pariskunta pääsi kuitenkin hyvin rutiineihin kiinni. Maitoa riitti ja leikkaushaava parani. Iloinen Theo-poika kasvoi ja voi hyvin. Sarah kertoo, että hänen miehensä osallistui alusta asti hienosti vauvan hoitoon. – Jos satuin olemaan esimerkiksi kuntosalilla enkä voinut imettää, mieheni antoi Theolle maitoa tuttipullosta. Oli täysin luonnollista, että jäin kotiin äitiys- ja hoitovapaalle, sillä minulla ei ollut kokopäivätyötä. Pian he muuttivat vastaostettuun taloonsa, ja kaiken olisi pitänyt olla hyvin. Voimien ehtyminen Kun Theo oli puhaltanut ensimmäisen kynttilänsä syntymäpäiväkakustaan, Sarah huomasi, että hänen oma valonsa oli vuoden aikana hiipunut. Hän eristäytyi muusta maailmasta eikä jaksanut käydä missään tai tehdä mitään. Pohjaton epätoivo oli vallannut ennen niin pirteän Sarahin. – Oliko äitiys tosiaan näin rankkaa? Ja henkisesti niin tyhjää? Koko ajan oli kiire, ja täydessä valmiustilassa oli oltava / riippumatta siitä, jaksoiko vai ei. En päässyt edes suihkuun yksin, vauva oli tuotava sinnekin mukaan. Sarah mietti, olisiko hän oikeasti halunnut äidiksi, jos olisi etukäteen tien- Jan Sandvik Laulaminen oli kuin matka takaisin lapsuuteen ja auttoi Sarah Tiaista muistamaan, kuka hän oikeasti oli. nyt, kuinka rankkaa se on. Nämä ajatukset johtivat hirvittäviin itsesyytöksiin ja häpeään. – Oli todella kamalaa, kun ei voinut tuntea euforista iloa lapsesta. Koin epäonnistuneeni. Sarah yritti järkeillä tunteitaan väsymyksellään ja yksinäisyydellään. Eikä hormonaalisia seikkojakaan voinut ohittaa. Hän ajatteli, että tällaiset ongelmat olivat varmaankin täysin tavallisia suuren elämänmuutoksen jälkeen. Jos minua ei vain olisi Sarah oli päättänyt jäädä lapsensa kanssa kotiin kahdeksi ensimmäiseksi vuodeksi. Ne olivat pitkiä vuosia. Hän ajatteli lapsen parasta, mutta tunsi silti olonsa yksinäiseksi. Tuttavapiirissä oli samassa tilanteessa olevia kavereita ja äitejä, mutta Sarah ei uskaltanut tai jaksanut avautua heille. – Kaikki vaikuttivat niin onnellisilta ja tyytyväisiltä. Sarah hukkasi itsensä, ja sillä oli onnettomia seurauksia. Hän taisteli synkkien ajatusten kanssa, ehkä hän vain lakkaisi olemasta? – Olisiko sillä loppujen lopuksi ollut suurta merkitystä? En pitänyt elämästäni, en halunnut enää olla siinä mukana. Rakastin lastani, mutta vihasin äitinä oloa, Sarah huokaa muistellessaan vaikeita aikojaan. – Minusta tuli hirviö. Olin ilkeä sekä miestäni että Theoa kohtaan ollessani väsynyt ja turhautunut. Sarah kuitenkin huomauttaa, että hänellä on sisäinen omantunnon kompassi ja vahva oikeudentunto. – Jos muut eivät noudata samoja periaatteita, minua suututtaa, ja se ei välttämättä ole hyvä reaktio. Olen nyt oppinut, että asiat ovat monimutkaisia. Kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää. – Eihän elämän kuulu olla ilotonta, kun kaikki on hyvin. Se ei vaan ole normaalia. Sarah ryhtyi googlettamaan aiheesta englanninkielisiä sivustoja ja löysi runsaasti kanssasisaria, jotka jakoivat samat tunteet ja kokemukset. – Aloin työstää häpeän tunteita. En suostunut olemaan huono äiti, vaikka en pitänytkään äitiydestä. Sarah tarttui ongelmaan, paranemisprosessi oli alkanut. ”Kaikki muut näyttivät niin onnellisilta” Ei huono äiti Kaikeksi onneksi Sarah ymmärsi itse, ettei kaikki ollut hyvin. Identiteettikriisin kautta papiksi Sarah syntyi Ruotsissa ja eli ensimmäiset puolitoista vuottaan Sundsvallissa. Perhe ei ollut uskonnollinen. He muuttivat takaisin Kokkolaan ennen Sarahin kaksivuotissyntymäpäivää. Hänen isoisänsä oli pelimanni, joka vei tyttöä seurakunnan laulu- ja musiikkitilaisuuksiin jo pienestä pitäen. – Rakastan laulamista. Se on aina ollut rakas harrastus, josta olen välillä saanut K AT TERNÖ – 27 ”Monet väittävät masennuksen menevän ohi itsestään. Se on pötypuhetta!” tulojakin, sanoo Sarah, joka ihailee muun muassa Carola Häggkvistia. Nuoruus oli aktiivista aikaa. Sarah oli mukana monessa: isosena evankelisluterilaisen kirkon piirissä, ylioppilaskunnan aktiivina sekä aineyhdistyksen puheenjohtajana. Murrosikä oli kuitenkin myrskyisä. Yhtenä päivänä Sarah koki eräänlaisen heräämisen pyöräillessään koulusta kotiin. Ajatukset pyörivät päässä ja kaikki otti voimille. – Sitten muistin, että minulla oli kotona Uusi testamentti. Sarah ryhtyi heti lukemaan. – Kivi vierähti sydämeltäni. Tunsin, etten ollut enää yksin ja ettei kaikkea tarvinnut selittää. Jumala kutsui minua. Tätä seurasi kuitenkin uusi identiteettikriisi. Sarah pohti perusteellisesti, mitä seurauksia uskoontulolla olisi. Hän taistelikin sitä vastaan muutaman vuoden, ja sisäinen taistelu piti pintansa vielä teologianopintojen ajan. Sarah ei voinut villeimmissä unissaankaan kuvitella, että hänestä tulisi joskus pappi. – En tuntenut silloin minkäänlaista kutsumusta edes uskonnonopettajaksi. Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla eli vahvana vanhakantainen miespappeuden perinne. – Ei kaikkia perinteitä ja oppimaansa pysty niin vain unohtamaan, Sarah muistelee. lua, että ihmiset lokeroivat minut, sillä se tappaa luovuuden. Sarah on niin voimakastahtoinen eikä häntä voi pidätellä tai ohjailla miten vain. – Minussa oleva luonnonvoima pyrkisi kuitenkin esiin. Sarah haluaa kuitenkin huomauttaa, ettei hän ole koskaan kohdannut vastustusta metodistikirkon naispappina. – Metodistikirkolla on pitkät perinteet naispapeista. Tabujen rikkoja Sarah kuvailee itseään rehelliseksi ja suorapuheiseksi ihmiseksi, joka uskaltaa nostaa esiin kipeitäkin asioita. – Jos jokin asia jäytää, siitä on paras puhua avoimesti. Se kannattaa aina. Kukaan ei hyödy vaikenemisesta. Sarah kertoo myös olevansa tabujen rikkoja. - Mutta tabujen rikkomiselle tulee aina olla selkeä syy. Myös ajoitus on tärkeä ja siinä vaaditaan pelisilmää. Ei voi tehdä aivan mitä vaan. Joskus syntyy kuitenkin tilanteita, joissa täytyy toimia päättäväisesti ja näyttää kaapin paikka, Sarah toteaa nauraen. Sarah on kriisiensä kautta kasvanut kiltistä tytöstä määrätietoiseksi kyseenalaistajaksi. – Myös kirkossa on useita narsisteja. Jos heitä ei palvo, voi siitä joutua kärsimään. Tuntuu, ettei kirkolla välttämättä ole aina taitoa riitojen ratkaisemiseen. Ajoittain Sarah on ollut vihainen myös Jumalalle. Vihainen siitä, ettei kukaan huomannut hänen sairastumistaan ja auttanut häntä. Hän tunsi myös katkeruutta siitä, että juuri hän sairastui. – Nyt jumalakuvani on täysin erilainen. Olen ymmärtänyt, ettei Jumala ole mikään kiltti ukko, joka antaa meille vain kaikkea miellyttävää ja kivaa. Ennemminkin asia on niin, että minä voin yhdessä Jumalan kanssa muokata elämääni ja samalla pastorina muidenkin ihmisten elämiä. ”Joskus on kerta kaikkiaan näytettävä kaapin paikka” Luonnonvoima puskee läpi Sarah sai jälleen apua kirjasta, mutta tällä kertaa Raamatun sijasta se oli Loren Cunnighamin ja David Hamiltonin Why Not Women. – Kirja tulkitsi Raamattua vähemmän kirjaimellisesti ja kirjan tulkinnan mukaan myös nainen voi olla seurakunnan johtaja. Koin, että minullakin oli jotain annettavaa. Ja niin Sarah tunsi vihdoin saaneensa kutsumuksen pappeuteen. Tunne oli niin vahva, ettei hän pystynyt kieltämään sitä. Sarah vihittiin Turun ruotsinkielisen metodistiseurakunnan paikallispastoriksi vuonna ja Pietarsaaren metodistikirkon pastoriksi vuonna . Hänet valittiin kirkon vanhimmistoon opintojen päätyttyä kesäkuussa . Yhdestä asiasta Sarah on tarkka. – En halua leimautua naispapiksi. En ha28 – K AT TERNÖ Matka takaisin minuuteen Palaamme takaisin siihen hetkeen, jolloin Sarahin toipuminen synnytyksen jälkeisestä masennuksesta alkoi. Voice of Finland -laulukilpailun tuottaja oli kysynyt eräältä Sarahin tutulta häissä, tuntisiko hän jonkun, joka olisi riittävän hyvä osallistumaan kilpailuun. Tuttava oli heti suositellut Sarahia. – Tuottaja soitti minulle ja kysyi, lähtisinkö kilpailuun mukaan. En ollut aluksi yhtään kiinnostunut. Sarah päätti kuitenkin suostua kilpailuun saatuaan tuottajalta toisen puhelun. – Minusta tuntui, että Voice oli tarkoitettu minulle, kuin uusi aloitus. Pääsisin laulamaan ja toivon mukaan löytäisin itseni taas. Ja niinhän siinä kävi. – Voice oli aivan kuin uusi sydämentahdistin tai sähköshokki. Laulaminen ja ohjelmaan osallistuminen kuuden kuukauden ajan muistuttivat Sarahia siitä, kuka hän oikeasti oli. – Se oli kuin matka takaisin lapsuuteeni, jolloin lauloin peilin edessä hyppynarun kädensijaan, hän nauraa. Sarah teki vaikutuksen tv-katsojiin mahtipontisella Heart-yhtyeen Alonekappaleella sekä Tina Turnerin We Don’t Need Another Hero -laululla. – Karismaattinen Tina Turner on yksi idoleistani. Toinen hyvä laulaja ja näyttelijä on Bette Midler, mutta lauluteknisesti Celine Dion on ykkönen. Sarah on laulanut pienestä pitänen sekä häissä että hautajaisissa. Lukiossa hän osallistui Alf Myllärin rokkikouluun. Klassisen laulun oppituntejakin on takana parisen vuotta. – Tärkeimmät laulutekniset taitoni olen kuitenkin oppinut vastikään Mrs Bighill Singers -gospelkuorossa, Sarah kertoo. Hän kiittää siitä Heidi Storbackaa, kuoron pietarsaarelaista perustajaa ja laulunopettajaa. Vaikka Voice loppui aikaisemmin kuin Sarah olisi toivonut, se ei haittaa. – En osallistunut ohjelmaan voittaakseni. Halusin nähdä, miten siipeni kantavat. Sarah sai ohjelman aikana tarpeeksi välimatkaa arkeen. Hän sai myös apuvälineitä ja erilaisen näkökulman elämäntilanteensa tarkasteluun. Hän löysi myös itsensä artistina ja tunsi iloa päästessään seuraamaan omaa sisäistä ääntään. Herkkä ja avoin Uuden sisäisen voimansa avulla Sarah uskalsi vihdoin kertoa synkistä ajatuksistaan neuvolassa. Hän kertoi suoraan epäilynsä ”diagnoosistaan”. Neuvolantäti otti kuulemansa tosissaan ja pyysi häntä kertomaan lisää. Muutaman viikon päästä Sarah sai ajan perheneuvontaan. – Olen perheneuvojalle ikuisesti kiitollinen, Sarah toteaa. Hän kävi perheneuvonnassa joka toinen viikko viime vuoden keväästä alkukesään asti purkamassa sisintään. Pelkkä puhuminen riitti, eikä hän tarvinnut lääkitystä. Vihdoin koitti aika, jolloin hän ei enää vihannut äitiyttä vaan alkoi rakastaa Theon äitinä olemista. – Totta kai meilläkin, kuten kaikilla, on välillä myös raskasta, mutta nyt nautin perheeni kanssa olemisesta. Ennen äitiys oli pakkopullaa, nyt olen läsnä. Jan Sandvik ”Olen löytänyt taas ilon ja aion nauttia siitä” Ilon ja värien täyttämä elämä – Sanotaan, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä, mutta minusta myös äiti tarvitsee samaa. Kyläläiset voivat saada äidin tuntemaan, ettei hän ole yksin, Sarah kertoo. Hänen mielestään tehokas terveydenhuolto ei voi ikinä korvata sitä tukea, jota äiti tarvitsee arjessa. Esimerkiksi naapuria, joka ottaa lapsen syliin, jotta äiti pääsee yksin suihkuun. Tai henkilöä, joka tuo vastaleivottua leipää. Tai jotakuta, joka menee lapsen kanssa ulos, jotta äiti saa nukkua hetken rauhassa. Tai ystävää, joka auttaa ruoanlaitossa tai siivoamisessa. – Häpeä tulee siitä ”perinteestä”, jonka mukaan meidän äitien on selvittävä kaikesta itse. Kurjasta tilanteesta ei uskalla kertoa kenellekään häpeän tunteen takia. – Vieläkin väitän, että äitiys on todella rankkaa. Lapsi on koko ajan läsnä ja vaatii huomiota. Jatkuvasti joutuu laskemaan, kuinka paljon jaksaa, Sarah kertoo. Eräs asia saa Sarahin niskakarvat pystyyn. – Olen kuullut monilta äideiltä, että neuvolassa on sanottu masennuksen menevän ohi itsestään. Se on täyttä puppua, Sarah lataa. Kamelin selän katkeaminen voi olla hyvin pienestä kiinni. Sarah ja hänen miehensä saivat apua myös vanhemmiltaan ja appivanhemmiltaan, ja siitä molemmat ovat erittäin kiitollinen. Nyt kaikki on hyvin. – Olen löytänyt uudelleen ilon elämääni ja aion nauttia siitä niin kauan kuin mahdollista. Nyt tiedän, että olen riittävän hyvä äiti. Sarah uskaltaa myös vihdoin haaveilla uusista perheenjäsenistä. SUSANNE STRÖMBERG ”Sanotaan, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Mutta kyllä äitikin voi tarvita koko kylää”, Sarah Tiainen sanoo. K AT TERNÖ – 29 Gun-Marie G GunGun-Mari Gun unun Mari Mar e Wiis Wiiiiss W Mammutti kulkee kohti tuskaista kuolemaansa Pohjanmaan lakeuksilla, mutta jahti on vaarallinen myös metsästäjille. Mammutin kaataminen sujuu tehokkaimmin haavoittamalla sen jalkaa niin, ettei se enää pysty kävelemään. Neandertalinihmisiä pidettiin sukupuuttoon kuolleina, mutta nykyisin tiedämme, että kannamme osaa heidän geeneistään. Lakeudella metsästäjiä 30 – K AATT TTERNÖ 30 ER E ERNÖ RN NÖ Ö K AT TERNÖ – 31 Luolan salaisuus Haaparanta Tornio Oulu Uumaja Katternö Vaasa Sundsvall Kristiinankaupunki Karijoki Susiluola Helsinki Neandertalit samosivat aikoinaan Pyhävuorella metsästämässä peuroja, mammutteja ja hylkeitä. He osasivat valmistaa kivisiä työkaluja taljojen kaapimista ja lihan paloittelemista varten. Huonolla säällä he hakeutuivat suureen luolaan ja lämmittelivät tulen äärellä. Ehkä he puhuivat metsästysonnesta tai pohdiskelivat elämän oikullisuutta. Mutta tuskinpa neandertalien mieleen edes juolahti, että heidän myöhäiset sukulaisensa tutkisivat heidän jälkiään vuotta myöhemmin. Museovirasto ilmoitti tiedotteessaan . lokakuuta , että Pyhävuoren Susiluolasta, Kristiinankaupungin puolelta Karijoen kunnan vastaista rajaa löydetyt kiviesineet voitiin ajoittaa viime jääkautta edeltävälle ajanjaksolle. Löydöstä oli kiittäminen kuorma-autoilija ja soraurakoitsija Kalervo Uusitaloa (lue s. – ), sillä hänen ansiostaan luolassa oli aloitettu kaivuutyöt geologi Heikki Hirvaan johdolla 32 – K AT TERNÖ saman vuoden toukokuussa. Maanviljelijä Mauno Aro, yksi vapaaehtoisista kaivajista, huudahti . toukokuuta; hän löysi kivikirveen – tai ainakin kiven, jolla vaikutti olevan terä ja selvät iskujäljet. Hirvas vei välittömästi löydöksen Helsinkiin ja palasi luolaan arkeologien kanssa, jotka päätyivät samaan arvioon: kirves ja kvartsi-iskokset olivat todennäköisesti ihmisten tekemiä. Susiluola rauhoitettiin. Seuraavana vuonna Museovirasto, Geologian tutkimuskeskus ja Helsingin yliopisto käynnistivät yhteisen Susiluolan tutkimushankkeen Paula Purhosen, sittemmin Museoviraston pääjohtajan, johdolla. Lukuisat kivet ja kivensirut analysoitiin tarkasti. Lokakuussa tutkijat julkaisivat virallisen tiedotteen: luola oli kansainvälinen sensaatio. Susiluola on Suomen suurin tunnettu luola, ja kaivuutöiden alkaessa se oli lähes kokonaan sedimenttikerrostumien täyttämä. Aluksi näitä kerroksia tunnistettiin neljä, myöhemmin niiden alta vielä kolme lisää. Pyhävuori on pohjalaisittain katsottuna korkea. Luolan suuMuseovirasto aukko on nykyisin , metriä merenpinnan yläpuolella, mutta merenpinta ulottui lyhyen ajanjakson suuaukon yläpuolelle jäätikön sulaessa noin vuotta sitten, jolloin vedet kuljettivat luolaan ylimmät sora- ja kivikerrostumat. Kuinka tällaisesta luolasta voi löytää ihmisjälkiä? Heikki Hirvas: ”Tutkiessani luolaa toukokuussa huomasin, että luolan lattialla oli täysin musta painauma noin neljän metrin päässä suuaukosta kohdassa, jossa katto oli korkeimmillaan eli , m. Kivilattiassa oli siinä kohtaa eroosion merkkejä niin kuin usein on, kun tulta pidetään pitkään samassa kohtaa.” ”Kattokin oli mielestäni tummempi juuri siinä kohtaa, kuin savusta mustunut.” Jäljet olivat poissa seuraavana kesänä, sillä luola oli vuoden ajan ollut avoinna pakkasille ja tuulille, ja siellä oli lisäksi käynyt paljon ihmisiä. Mutta v. saatiin varmistus: lattian tumma osa (halkaisijaltaan cm) sisälsi hiiltä, joka todettiin kahdessa C -radiohiiliajoituksessa yli vuotta vanhaksi. Kyseessä on selkeä rakenne, joka on voinut syntyä vain pitkällisen leiritulen tuloksena. Museoviraston arkeologit Purhonen ja Hans-Peter Schulz ja geologi Heikki Hirvas Susiluolassa aivan järjestelmällisten kaivausten alkuvaiheessa kesäkuussa 1997. Lehtikuva, Jyrki Tervo Luolasta löydettiin lisäksi paleosoleja eli pikkukivistä pakkautuneita tiheitä kiveyksiä, joita syntyy ainoastaan ihmisten (tai mahdollisesti painavien eläinten) talloessa samaa kohtaa lukemattomia kertoja. Näistä tallatuista pinnoistaa suurempi löydettiin neljännestä sedimenttikerrostumasta jo varhaisessa kaivuuvaiheessa, toinen kuudennesta sedimenttikerrostumasta. Lisäksi luolasta on tehty useita kivilöytöjä, joita kutsutaan artefakteiksi, kun ne ovat ihmisten muokkaamia. Susiluolasta on tähän mennessä luetteloitu esinettä. Niiden koko ja luonne vaihtelee: runsaat niistä on kiviesineitä, ytimiä tai iskoksia, loput lastuja. Materiaalina on käytetty mm. silttikiveä ja kvartsiittia – joita ei esiinny alueen luonnossa, vaan jotka on täytynyt tuoda luolaan matkojen päästä. Neandertalit käyttivät Manner-Euroopassa yleensä piikiveä, mutta sitä ei ole Suomen kallioperässä. Kiviesineistä on sijoitettu topologisesti ns. Mousterién kulttuuriin, joka liitetään Euroopassa ja sen ulkopuolella – vuotta sitten Lehtikuva, Marja Seppänen-Helin eläneisiin neandertaleihin. Nämä kiviesineet ovat iskukiviä, kaapimia sekä erilaisia hammastettuja tai lovettuja esineitä. Susiluolan tallottu lattiapinta. Susiluolan artefakteja esiteltiin lehdistökonferenssissa, jossa Museovirasto julisti, että luolassa oli ollut asutusta ainakin 74 000 vuotta sitten. Susiluolan löydökset ovat aiheuttaneet kiivasta väittelyä. Joukko epäilijöitä on antanut kuulla itsestään. Kuten usein akateemisissa yhteyksissä, keskustelun sävy on ajoittain ollut ilkeä. Museovirastonkin asiantuntijat aiheuttivat alussa hämminkiä kertomalla löydösten kuuluneen homo erectus -ihmislajille – he menivät vikaan vain muutama satatuhatta vuotta. Epäilijät väittivät, että neandertalit eivät olisi voineet asustaa Pyhävuorella, sillä vuori oli ennen viime jääkautta saari, ja neandertalit tuskin rakensivat veneitä. Eirik Granqvist, joka -luvulla johti ihmisen kehitystä esittelevää Prèhistorama-museota Ranskassa, pisti väitteelle lopun toteamalla, että neandertalit saattoivat aivan kuljea jäiden yli talvella. Kansainväliset asiantuntijat, jotka ovat julkisesti perehtyneet aineistoon, eivät ole kyseenalaistaneet neanderdallöytöjä. Heitä ovat esimerkiksi professorit Marcel Otte (Liègen yliopisto), Nicolas Rolland (Kanadan Victoria-yliopisto) ja Alban De leur (Marseillen yliopisto). Alan suuri suomalainen auktoriteetti, Björn Kurtén, kuoli vuonna eikä siis ehtinyt tutustua Susiluolaan. Hän oli kuitenkin varma siitä, että Suomessa asui aikoinaan neandertaleja. Ongelmana oli jääkausi, joka oli tuhonnut kaikki todisteet. Hänen kollegansa (Eirik Granqvist heidän joukossaan) muistavat hänen usein huokailleen Helsingin yliopiston kahvi- pöydässä: ”Pitäisi vaan löytää sopiva luola!” Miten tidämme, että Susiluolassa liikkuneet olivat neandertalinihmisiä? Siksi että he hallitsivat Eurooppaa vuoden ajan kunnes hävisivät noin vuotta sitten. Oma ihmislajimme saapui Eurooppaan vasta – vuotta sitten. Neandertalinihmisiä voi näin ollen kuvata alkuperäisiksi eurooppalaisiksi. Museoviraston kotisivuilla on lisätietoa Susiluolasta ja sen löydöksistä. SVENOLOF KARLSSON K AT TERNÖ – 33 Uusi kuva jääkaudesta Viime jääkautta on yleisesti pidetty 100 000 vuoden yhtenäisenä ajanjaksona, jolloin Suomea peitti paksu mannerjäätikkö, mutta tämä käsitys ei enää päde. Kyseinen jakso oli pääosin jäätön, ja maassamme oli runsaasti kasvillisuutta ja riistaa, jotka houkuttelivat tänne esim. neandertalinihmisiä. Karl Vilhjálmsson Turun yliopiston geologian professori Matti Räsänen. Tutki Amazonian geologiaa 25 vuotta ennen kuin suuntasi kiinnostuksensa Pohjoismaihin. Varttui Vaasassa ja nauttii tutustumisesta pohjalaismaiseman ympäristöihin. Äidinisä Elis Grew oli tunnettu vaasalaispersoona, kelloseppä ja antiikinkeräilijä.Hänelle kelpasi usein kellonkorjauksen maksuksi jokin vanha esine.” 34 – K AT TERNÖ M atti Räsänen tutkijaryhmineen uudisti edellisvuonna käsityksen Suomen viimeisimmästä jäätiköitymissyklistä: mannerjäätikkö peitti maatamme vain tämän kauden loppuvaiheessa. Ryhmän johtopäätös sai vastikään tukea toiselta pohjoismaiselta tutkimukselta, jonka mukaan mannerjäätikkö alkoi levittäytyä Etelä-Suomen ylitse noin vuotta sitten ja oli laajimmillaan vuotta myöhemmin, minkä jälkeen se alkoi sulaa (nykyisen) lämpökauden alkaessa noin vuotta sitten. Tämä tarkoittaa, että Suomessa on ollut yhtäjaksoisesti ihmis- ja eläinasutusta pääosan meneillään olevasta jäätiköitymissyklistä, joka ulottuu vuoden päähän. Räsäsen tutkijaryhmä perustaa johtopäätöksensä jääkautisista sedimenttikerrostumista tehtyihin sekvenssistratigraia-analyyseihin mm. Kauhajoella (Harrinkangas), Närpiössä (Risåsen) ja Oulaisissa. Boreas-lehdessä julkaistu uusi pohjoismainen tutkimus perustuu mannerjäätikön etenemisestä ja sulamisesta Euroopan viime jäätiköitymissyklillä koottuun tieteelliseen dataan, joka sisältää havaintoa paikasta. Tulokset esitetään kartoissa, jotka havainnollistavat jään laajuuden muutokset vuoden aikavälein. Jäätiköitymisen huippuvaihe saavutettiin vuotta sitten – ks. oikeanpuoleinen kartta. Vertailun vuoksi kartalla esitetään myös jäätikön likimääräinen levinneisyys – vuotta sitten vallinneella jaksolla. Kuten näkyy, koko Suomi ja suurin osa Ruotsista olivat silloin jäättömiä. Räsänen on tutkimusten perusteella päätellyt, että Suomen edellinen täydellinen jäätiköityminen tapahtui niinkin kauan sitten kuin Saale-jääkaudella, joka edelsi nykyistä sykliä ja päättyi Eem-lämpökauteen noin – vuotta sitten. ”Eem-kauden jälkeen ja näiden jäätiköitymisten välillä Etelä-Suomen ilmasto on vaihdellut huomattavasti. Välillä maassamme on ollut suuria tundra-alueita, heinäkasveja ja matalia puskia, välillä taas subarktinen ilmasto ja koivumetsiä. Luultavasti hallitsevimpana piirteenä on ollut kuiva mannerilmasto, siis kylmät talvet ja lämpimät kesät”, Räsänen kertoo. Merenpinta oli tällöin pitkät ajat – metriä nykyistä alempana, joten Suomesta saattoi kävellä Ruotsiin lähes kuivin jaloin. ”Pohjanlahti koostui useasta makean veden järvestä, joiden välissä saattoi virrata jokia. Talvisin vesistöt jäätyivät, jolloin eläinten ja mahdollisten ihmisten oli helppo ylittää ne.” Tiedämme löytöjen perusteella, että Suomessa ja Ruotsissa oli tuohon aikaan mammutteja, myskihärkiä ja poroja. Miksei siis myös villasarvikuonoja? ”Olen varma, että uudet löydöt vain odottavat löytämistään mannerjäätikön harjanteisiin ja moreeneihin kuljettamassa aineksessa. Lapiolla kaiveskellessa saattoi usein tehdä mielenkiintoisia löytöjä, nykypäivän kaivinkoneilla harvemmin”, Räsänen kertoo. 21 000 vuotta sitten Mannerjää laajimmillaan viime jäätiköitymisen aikana. Mitä jääkaudella tarkoitetaan? Tavallisessa kielenkäytössä ”jääkaudella” on useita merkityksiä. Geologisesti katsottuna elämme juuri nyt jääkautta, joka alkoi kvartäärikaudella noin 2,6 milj. vuotta sitten. Kaudelle ovat ominaisia säännöllisesti toistuvat (pitkät) kylmenemisjaksot ja jäätiköiden muodostumiset, joita seuraavat (lyhyet) lämpöjaksot, jotka sulattavat jäät (interstadiaalit/interglasiaalit). Nämä syklit olivat 1,5 milj. vuoden ajan noin 40 000 vuoden pituisia, mutta miljoona vuotta sitten ne muuttuivat 100 000 vuoden pituisiksi. Meneillään oleva sykli alkoi 120 000 vuotta sitten kylmenemisellä, joka päättyi (nykyisen) lämpimän kauden alkuun 11 700 vuotta sitten. Toisin sanoen meneillään olevan jääkauden aikana on ollut useita jäätiköitymissyklejä. Tavallisessa kielenkäytössä ”jääkaudella” kuitenkin tarkoitetaan vain viime jääkautta, eli jos haluaa olla tarkka, kannattaa puhua ”viime jäätiköitymisestä”. Maan ilmaston jaksolliset muutokset selitetään pääosin Milankovićin jaksoilla. Katso tästä alta! Tästä syystä on jääkausia 34 000–39 000 vuotta sitten Jäätikkö peittää vain Norjan, läntisimmän Ruotsin ja Kuolan niemimaan. Merenpinta oli noin 70 metriä nykyistä alempana; Pohjanmeri ja Itämeri olivat suurelta osin kuivaa maata. Kuvassa rantaviiva nykyisen merensyvyyden 100 metrin käyrän perusteella. Kartat perustuvat Boreas-julkaisun artikkeliin, kirjoittajina Hughes et al. Jääkausisyklit selittyvät maapalloon osuvan auringonsäteilyn vaihteluilla. Serbialainen tutkija Milutin Milanković (1938) oli ensimmäinen, joka yhdisti jääkaudet näihin vaihteluihin. Hän selitti auringonsäteilyn vaihtelut niillä muutoksilla, joita tapahtui maapallon liike-energiassa, pyörimisessä ja akselin kaltevuudessa: • Maapallon rata ei ole pyöreä, vaan elliptinen. Maan radan vaihtelut noudattavat selkeää jaksollisuutta, jonka kolme pääasiallista jaksoa kestävät 95 000, 124 000 ja 405 000 vuotta – radan kokonaisvaihtelu muodostuu näiden kolmen yhdistelmästä. Auringonsäteilyn ero on ääripäiden välillä peräti 23 %. • Maan akselin kaltevuus vaihtelee (eli siis akselin ja radan välinen kulma). Akselin suuri kaltevuus tuottaa suuret lämpötilaerot vuodenaikojen välille, kun taas ilman kaltevuutta meillä ei ylipäänsä olisi vuodenaikoja. Kaltevuus vaihtelee 22,1–24,5 asteen välillä noin 41 000 vuoden jaksoissa (juuri nyt kaltevuus on 23,5 astetta). • Maan akselin ja radan suunta vaihtelee. Se taivaankannen kohta, johon akseli osoittaa, kiertää hitaasti ympyrää – yksi kierros kestää noin 26 000 vuotta. Myös Maan ellipsin muotoinen rata auringon ympäri käy läpi tietynlaisen prekession – ellipsin suunta muuttuu vähitellen ja tekee kokonaisen kierroksen noin 112 000 vuodessa. Näiden molempien liikkeiden nettotuloksena on noin 21 000 vuoden sykli. SVENOLOF KARLSSON K AT TERNÖ – 35 Lehtikuva, Jyrki Tervo Kalervo Uusitalo Susivuoren halkeaman suulla noin 100 m päässä Susiluolan suuaukosta. Hän kertoo kokeilustaan: Susiluolaan jätetyn transistoriradion ääni kuului myös täällä. Susiluolan kokoa ei tunneta. Tähän mennessä siitä on tyhjätty sedimenttiä 117 neliömetriä alalta. Kalervon sinnikkyys kannatti Kuorma-autoilija ja soraurakoitsija Kalervo Uusitalon sinnikkyys tuotti lopulta tulosta. Hän sai helsinkiläisgeologi Heikki Hirvaan vakuuttuneeksi, että tämän kertakaikkiaan kannattaisi tulla tarkastamaan, mitä Susiluola sisällään piti. 36 – K AT TERNÖ K alervo Uusitalo varttui Karijoella kahden kilometrin päässä Susiluolasta. Hän kävi luolassa ensimmäisen kerran -vuotiaana, ja lapsena hän seikkaili Susivuorella lukemattomat kerrat yksin tai kavereidensa kanssa. Jännittävämpää leikkipaikkaa ei voi kuvitellakaan. Jokin luolassa veti Kalervoa puoleensa; sen koko, suuaukolta peninkulmien päähän kohti länttä levittäytyvä näkymä ja tunne, että luola kätki sisäänsä salaisuuksia. Luolan suuaukko on metriä leveä ja runsaan metrin korkea. Kalervo kavereineen tiesi luolan jatkuvan pitkälle vuoren sisään. Luolan syvyyttä he eivät kuitenkaan saaneet selville, sillä tila oli lähes kokonaan kivien ja soran peitossa, osin jopa kattoon asti. ”Ryömimme niin syvälle kuin pääsimme. Kerran kaivoimme jopa pois soraa, jotta pienin meistä pääsisi luikertelemaan pidemmälle. Taskulamppujen avulla näimme käytävien jatkuivan paljon pidemmälle”, Kalervo kertoo. Hän ryhtyi -luvun alussa soittelemaan asiantuntijoille kertoakseen heille Susiluolasta. Vastaanotto oli kuitenkin nuiva, luolatutkimus ei ollut Suomessa suuri tieteenhaara. Tutkijat ja museoväki ilmoittivat, että heillä on parempaakin tekemistä. ”Eräskin asiantuntija kysyi minulta, koostuuko luola vain kahdesta toisiinsa nojaavasta kivenjärkäleestä vai onko kyseessä tosiaan oikea reikä vuoressa”, Kalervo kertoo nauraen. Lopulta hän päätti ryhtyä itse tyhjentämään luolaa sorasta ja kivistä, kotikuntansa tuella ja talkooväen avulla. Ehkäpä luola voisi houkutella matkailijoita? Suupohjan laakealla maaseudulla ei ollut mitään vastaavaa nähtävyyttä. Museovirasto ei estellyt asiaa, ja Kalervo käynnisti kaivuutyöt kesällä yhdessä tuttaviensa kanssa, mukana oli mm. entinen keihäänheittäjä Pauli Nevala. ”Ymmärsimme kuitenkin pian, että työt pitäisi jättää oikeille asiantuntijoille. Luolan pohjalla oleva maakerros vaikutti ikivanhalta eikä muistuttanut muita kerrostumia. Ja maa oli tumma, nokisen näköinen.” Tässä vaiheessa Kalervo päätti soitella uudelleen asiantuntijoille, mutta Museovirasto suhtautui asiaan edelleen penseästi. Samoin geologit, vaikka useat heistä olivat aiemmin käyneet Susiluolassa suuren kansallisen luolakartoituksen puitteissa. Vasta Heikki Hirvas − viides tai kuudes geologi Kalervon soittolistalla − lupasi lopulta vierailla Susiluolassa. ”Olin kuorma-autolla matkalla Kuusamosta kotiin Karijoelle, kun kuulin radiosta Helsingin hiidenkirnujen vihkiäisistä. Ohjelmassa mainittiin Hirvaan nimi, ja ajattelin, että hänen nimeään en ollut kuullut aiemmin”, Kalervo kertoo. Hän soitti seuraavana päivänä Geologian tutkimuskeskukseen ja sai kuulla, että Hirvas oli kenttätöissä ja palaisi vasta kahden viikon päästä. ”Puhelin soi klo . heti ensimmäisenä päivänä palattuani työpaikalle – Kalervo soitti”, Heikki Hirvas kertoo. Hirvaan saavuttua Susivuorelle . . hän ymmärsi rsi heti, ettei Susiluola ollut mikä kä tahansa luola. Ja Kalervo sai kuulla sen, mitä hän oli toivovonut jo vuotta: luolassa aloioitettaisiin kaivaukset. Ja asianntuntijoiden toimesta! ”Jos Kalervo ei olisi soittanut ut minulle, luola olisi nyt luultatavasti lähes kokonaan tyhjennnetty. Ilman että asiantuntitijat olisivat päässeet tutkimaan an sedimenttikerrostumia”, Hirirvas toteaa. Mikä ajoi Kalervon selvittätämään luolan historiaa? ”Uteliaisuus. Halusin tieietää, mitä vuoren syvyyksissä sä on. Ja asiantuntijoiden epäilyt yt vain lisäsivät päättäväisyttätäni”, hän sanoo. SVENOLOF KARLSSON ON Miltä neandertalilaiset näyttivät? Emme tiedä varmuudella, miltä neandertalinihmiset näyttivät. Museoissa esitettävät rekonstruktiot ovat pystyvien taiteilijoiden tekemiä, mutta Eirik Granqvistin mukaan ne harvoin osoittavat syvällistä anatomian ja biologian osaamista: ”Näyttelyissä eri puolilla maailmaa on solkenaan yli-idealisoituja neandertalinihmisiä. Ne ovat kuin Hollywoodin intiaanit kauniita ja niitä kutsutaan rekontruktioiksi, vaikka niillä ei useimmiten ole mitään yhteistä neandertalinihmisten luuston ja muun anatomian kanssa”, hän toteaa kirjassaan ”Äventyret människan”. Hänen mukaansa neandertalinihmisen luusto oli massiivinen ja keho roteva. Lapaluita ja selkänikamia yhdisti voimakkaampi lihaksisto kuin meillä on. Rintakehä oli laaja ja tarjosi tilan suurille keuhkoille. Kasvot olivat kiilamaiset ja posket kapeat, suu ja nenä hyvin ulkonevia. Silmät olivat suuret – mikä viittaa hyvin kehittyneeseen hämäränäköön – ja kulmakaaret voimakkaat ja ulkonevat. Nenä oli suuri ja leveä, ja siinä oli tilaa paljon suuremmalle su uuremmalle määrälle hajuhermoille kuin kuin meillä; neanderertalilaiset olivat va at myös ”uskomatma attoman pystynenäien näisiä”. Hiukset olivat o usein vaaleita tai t punertavia ja silmät ätt sinisiä. Ja aivot – ne ol olivat livat usein suuremmat kuin suure n nykyihmisillä.. Eirik Eirri Granqvist visst on tehnyt tämän rekonstruktioista tämä än sivun re ekonstruktioista oikealla oikea a seisovan an miehen (esineandertalilaisen) ande er ) ja ylhäällä olevan vaaleahiuksisen vaale e n naisen. Vasemmalla oleva a mies on esillä Helms Museumissa umisss Hampurissa risssa (kuva: Ulrich Perrey). Yläkuvan vasemmanpuoleinen nainen naine e ja oikeanpuoleinen an npuoleinen mies ovat esillä ä Mettmannin nn nin neandertalmuseossa (kuvat: a Saksassa (k kuvat: Federico Gambarini ja a Ulrich Perrey), ja toisena vasemmalla em mmalla esitetty mies on n esihistorian ia an museossa Eyziesde-Tayacissa Ranskassa de-Ta a an nskassa (kuva: Pierre Andrieu). Andr ri Seu Seuraavassa u sa a numerossa kuvaamme kuv va t tarkemmin, miten neandertalinihmiset nea an in nihmiset asuivat Pohjanmaalla Poh h allla ja miten olemme olem m heille illle sukua. K AT TERNÖ – 37 Suomi on riippuvainen Ruotsin ydinvoimasta Suomen oma sähköntuotanto ei tällä hetkellä riitä. Kun pakkanen puree, naapurimailta on ostettava lisäsähköä, jos niillä sitä on. Ruotsalaisten päätös ydinvoimatuotantonsa lakkauttamisesta voi tulla Suomelle kalliiksi. N ykyinen lama on vähentänyt suomalaisten sähkönkulutusta. Siitä huolimatta sähköntuotannon marginaalit supistuvat entisestään. Rajoja koeteltiin jo alkuvuodesta, kun . tammikuuta kylmyys ja alle - asteen pakkaset iskivät lähes joka puolelle Suomea. Illansuussa klo − sähkönkulutus oli korkein Suomessa koskaan mitattu, megawattia. Suomen voimalaitokset kävivät täydellä teholla, mutta niillä ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta täyttää kysyntää. Onneksi puuttuva sähkömäärä ( megawattia) voitiin ostaa ja tuoda naapurimaista, pääasiassa Ruotsista ja Venäjältä mutta myös Virosta. Suomen tämänhetkinen teoreettinen sähköntuotantokapasiteetti on megawattia. Ikävä tosiasia on, että Suomi on Belgian ohella se Euroopan maa, joka on talviaikaan kaikkein riippuvaisin tuontisähköstä. Tämä käy ilmi Euroopan kantaverkkoyhtiöiden organisaation (ENTSO-E) raportista. Ruotsikin joutui tammikuun . päivänä laittamaan tehoreservinsä valmiuteen. Ruotsin sähkönkulutus oli enimmillään megawattia, ja maa selvisi siitä tuomalla sähköä Norjasta ja Tanskasta, jotka puolestaan toivat sitä Saksasta. Koska koko Pohjolassa on osin yhteenkytketyt verkot, Saksan ja Venäjän voidaan sa- 38 – K AT TERNÖ noa tällä kertaa pelastaneen Pohjoismaat vakavalta tilanteelta. ”Marginaalit supistuvat” Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen vastaa siitä, että Suomen kantaverkko täyttää sähköntuottajien ja -käyttäjien sille asettamat vaatimukset. Hän on markkinaratkaisujen ystävä ja kuvaa Pohjoismaiden välisten verkkoyhteyksien laajentamisen etuja sillä, että maat voivat käydä keskenään sähkökauppaa. Se painaa alas hintoja ja resurssien yhteinen, rajat ylittävä hyödyntäminen on taloudellisesti kannattavaa. Ruusunen on silti hyvin tietoinen riskeistä. Hankaluuksia aiheuttavat tilanteet, joissa kaikki maat joutuvat maksimoimaan sähkönkulutuksensa samanaikaisesti ja tilanteet, joissa voimaloita täytyy yllättäen sulkea tai jokin tärkeä siirtoyhteys vikaantuu. ”Suomen sähköjärjestelmä on kovan paineen alla. Turvallisuusmarginaalit ovat supistuneet samaa vauhtia kuin voimaloita on lakkautettu”, hän sanoo. ”Fingrid valvoo sähköjärjes- telmää reaaliajassa kellon ympäri ja huolehtii siitä, että tuotanto ja kulutus ovat tasapainossa. Viimeisenä vaihtoehtona – jonka toivomme välttävämme – on sähkönkäyttäjien sulkeminen ulos verkosta.” Voiko naapuriin luottaa? Keskeiseksi kysymykseksi nousee, kuinka pitkälle Suomi voi luottaa naapurimaihinsa. Ruotsia on perinteisesti pidetty varmana ja turvallisena sähköntoimittajana maan suurten vesi- ja ydinvoimaloiden takia, mutta nämä edellytykset ovat nopeasti muuttumassa. Sähkönhinta on painunut pohjalukemiin mm. sähkösertiikaattimaksulla tuetun ja teollisen mittakaavan tuulivoimarakentamisen seurauksena. Käytännössä kaikki sähköntuotanto (vesivoimaloita lukuunottamatta) on jo pidemmän aikaa ollut enemmän tai vähemmän kannattamatonta. Ongelmana on myös Ruotsin sähköjärjestelmä, jonka riippuvuus säästä on lisääntynyt ja joka on näin ollen muuttunut epävakaammaksi. Molemmilla yllämainituilla tekijöillä on suora kytkös ydinvoimaan, joka on vastannut − prosentista Ruotsin koko sähköntuotannosta -luvulta lähtien. Ydinvoiman lisämaksuja on lisätty merkittävästi rinnan tuulivoimarakentamisen kanssa – ainoastaan Ruotsissa on käytössä esim. ydinvoimavero (”tehovero”). Ruotsin ydinvoimaomistajat pudottivat varsinaisen pommin viime kesänä: neljän reaktorin sulkemissuunnitelmat aikaistettiin vuosille − , vaikka voimaloiden päivitysten miljardi-investoinnit eivät olleet vielä edes ehtineet kerryttää tuloa. Toinen pommi putosi pian vuodenvaihteen jälkeen: Vattenfall ilmoitti, että yhtiö voi joutua sulkemaan viisi jäljellä olevasta kuudesta reaktorista pian vuoden jälkeen. Yhtiö on näiden viiden reaktorin pääomistaja. Syynä tähän ovat investoinnit, joita näihin ydinreaktoreihin on tehtävä, jotta ne täyttäisivät niille tulevaisuudessa asetettavat vaatimukset. Vattenfallin mukaan investoinnit eivät ole taloudellisesti puolusteltavissa nykyisen ydinvoimaveron takia. ”Riski on entistä suurempi” Mikael Odenberg on Svenska Kraftnätetin pääjohtaja ja Fingridin Jukka Ruususen kollega. Hän mielestään kehityssuunta on huolestuttava. ”Ruotsi ei nykytilanteessa selviä ilman ydinvoimaa. Se voidaan varmasti korvata pitkällä aikavälillä, mutta ei pelkästään säästä riippuvaisilla energialähteillä. Meillä ei ole takuita siitä, että silloin tuulee, kun pakkaset purevat ja sähköntarve on suurimmillaan”, hän selittää. ”Meillä on tällä hetkellä suuri energiaylijäämä ja selviämme kyllä neljän -luvulla rakennetun reaktorin sulkemisesta. Mutta sähköntuotannon ja -kulutuksen tasapainottaminen hankaloituu ja turvallisuus- marginaalit supistuvat. Mikäli muutkin reaktorit suljetaan, tilanne voi käydä kriittiseksi. Tällöin tarvitaan lisää sähköntuotantoa muista lähteistä, siis säästä riippumatonta sähköntuotantoa.” Kukaan ei ennustanut tällaista kehityskulkua energiasektorille. Euroopan poliitikot ilmoittivat ylpein iskulausein energia-alan säännöstelyn vapauttamisesta vuotta sitten. Markkinoiden piti ohjata kehitystä. Mutta poliitikot söivät sanansa. Nykyisin markkinoita Karl Vilhjálmsson Karl Vilhjálmsson rajaa piinallisen yksityiskohtainen ja alati muuttuva säännöstö. Sähköntuotantoon ei juurikaan tehdä uusia investointeja ilman taattuja tukia. Jukka Ruusunen näkee Ruotsin nopean reaktorien sulkemisen ongelmallisena Suomen näkökulmasta. Jos Ruotsi joutuu itsekin kamppailemaan tuotantotehon riittämättömyyden vuoksi, mistä Suomi sitten vastaisuudessa ostaa sähkönsä? Olkiluoto 3:sta odotellessa Pelastusnuorana nähdään Olkiluoto -ydinvoimala, joka piti Teollisuuden Voiman alkuperäisten suunnitelmien mukaan ottaa käyttöön v. . Nykytiedon mukaan reaktori otetaan kaupalliseen käyttöön v. lopussa. Silloin se tuottaa MW Suomen sähköverkkoon. ”Mutta siihen on vielä kolme pitkää vuotta. Ja vaikka Olkiluoto :kin on käytössä, Suomessa on sähkön alijäämää korkeiden sähkönkulutusjaksojen aikana”, Ruusunen sanoo. Fennovoiman Pyhäjoelle rakentaman MW reaktorin on määrä valmistua v. . Ennen sitä apua saatetaan saada Venäjältä. Pietarin lähistölle on valmistumassa neljä uutta ydinreaktoria. Tuoreimpien tietojen mukaan ne otetaan käyttöön v. − . SVENOLOF KARLSSON Jukka Ruusunen, Fingridin toimitusjohtaja. Mikael Odenberg, Svenska Kraftnät –kantaverkon pääjohtaja. K AT TERNÖ – 39 Paikallinen sähkö = ympäristölle hyvää sähköä Karl Vilhjálmsson P istorasiasta tulevaa sähköä pidetään usein hyvin yksinkertaisena tuotteena. Sähkö kuin sähkö – kyllähän lamput syttyvät. Mutta onko asia oikeasti näin mutkaton? Ei. Sähkö on monimutkainen fysikaalinen ilmiö, jonka ominaisuuksien tutkimiselle ja ymmärtämiselle voi omistaa kokonaisen eliniän. Sähkön ominaisuuksiin kuuluu, että sitä häviää matkalla, kun sitä siirretään johtoa pitkin. Tälle ilmiölle on lukuisia eri syitä, ja verkosta on mahdotonta saada ulos sama määrä sähköä kuin mitä sinne on syötetty. ”Tärkeimpiä tähän vaikuttavia tekijöitä ovat sähköjännite ja etäisyys. Mitä korkeampi jännite, sitä vähemmän siirtohäviöitä. Ja mitä pitempi etäisyys, sitä suuremmat häviöt”, selittää Fingridin markkinakehityspäällikkö Juha Hiekkala. Myös kuormitus vaikuttaa asiaan, koska siirtojärjestelmän hetkellinen tehohäviö vaihtelee virran neliön mukaan. Selkokielellä sanottuna häviöt ovat suhteellisesti suurempia silloin, kun johto on usean asiakkaan käytössä samanaikaisesti. Verkkohäviöiden tarkka määrittäminen on hankalaa. Energiateollisuus ry:n mukaan verkkohäviöt olivat vuonna Suomessa , %, Ruotsissa ne olivat Svenska Kraftnätetin (Ruotsin kantaverkkoyhtiö) mukaan , %. Maiden välinen todellinen ero on varmuudella pienempi. Todennäköisin syy eroon on mittausten ja raportoinnin eri lähtökohdat. Ruotsissa suuremmat verkkohäviöt Juha Hiekkala, Figridin markkinakehityspäällikkö. 40 – K AT TERNÖ Asiantuntijat ovat silti yhtä mieltä siitä, että Ruotsissa on suuremmat verkkohäviöt. Osittain siksi, että valtaosa säh- köstä siirretään siellä pitkien matkojen päähän, mutta myös siksi, että verkon kuormitus on suurempi. Pääosa Ruotsin energiantuotannosta sijaitsee maan pohjoisosassa, kun taas suurin sähköntarve on etelässä. Tämä epätasapaino korostui entisestään, kun Malmön ulkopuolella sijaitseva Barsebäckin ydinvoimala suljettiin vuosituhannen vaihteessa. Juha Hiekkala ilmoittaa Suomen kantaverkon häviöiden määräksi , %, kun taas Ruotsin kantaverkon häviöt ovat Svenska Kraftnätetin mukaan , %. Hiekkala kertoo, että häviöt ovat sadalla kilometrillä kilovoltin voimajohdolla , % ja kilovoltin johdolla , %. Jos sähköä siirretään yli tuhannen kilometrin päähän, häviöt kymmenkertaistuvat, siis % kV:n voimajohdossa. Kun sähköä siirretään Suomen ja Ruotsin kantaverkkojen välillä, tehosta häviää keskimäärin %. Paikallisverkko vuotaa eniten Alemmat verkot, jotka on usein ryhmitelty alueverkkoihin ja paikallisverkkoihin, vuotavat yleensä kuitenkin eniten; siis ne verkot, jotka siirtävät sähkön käyttäjille sen viimeisen etapin. Niiden jännite on tavallisesti kV ja V, mikä nopeasti kiihdyttää häviöitä matkan kasvaessa. Tämän lisäksi tulevat sääilmiöiden aiheuttamat häviöt sekä häviöt, jotka syntyvät muunnettaessa jännitettä suuremmaksi ja pienemmäksi muuntajissa. Häviöt ovat pienemmän johtovastuksen takia asteen lämmössä % suuremmat kuin viiden asteen pakkasessa. Huurre, nuoskalumi, sumu ja sade puolestaan aiheuttavat nk. koronahäviöitä (ks. vierestä). Suomen osalta verkkohäviöt vastaavat pienen ydinreaktorin (esim. yhden Loviisan reaktorin) vuosituotantoa ja Ruotsin osalta suuremman (esim. Oskarshamn ). Kaikista sähköverkoista vuotaa sähköä; mitä lyhyemmän matkaa sähköä siirretään, sitä pienempi määrä sähköä häviää. Pohjoismaiden ja Baltian maiden muodostamalla alueella sähköhäviöt vastaavan suunnilleen viiden ydinreaktorin tuotantoa, yksi niistä Suomessa. Svenska Kraftnätin kartta Pohjoismaiden kantaverkoista. 275 kV kantaverkko SVENOLOF KARLSSON Ofoten 220 kV kantaverkko HVDC (suurjännitteinen tasasähkö) Puolittuneet häviöt Verkkohäviöt olivat Suomessa v. suhteessa kaksi kertaa nykyisiä suuremmat. Myönteinen kehitys on Hiekkalan mukaan tulos määrätietoisesta työskentelystä siirtotarpeisiin nähden oikeiden jännitetasojen ja johtotyyppien valitsemiseksi. Hän korostaa, että Pohjoismaiden olosuhteet ovat hyvin erilaiset kuin Manner-Euroopassa. Täällä asutaan harvaan, siellä tiheään. Meillä ilmajohdot ovat yleisiä, siellä taas maakaapelit. Verkkohäviöt kasvavat nopeasti pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen takia. ”Ennakointi on meille tärkeää. Uudet johtohankkeet vaativat mittavaa suunnittelua ja pitkiä lupaprosesseja. Kun sijoittajat aktivoituvat, meidän valmiit esitutkimuksemme ovat kaikkien yhteisen edun mukaisia”, Juha Hiekkala sanoo. Vielä on selvittämättä, kenen tulisi pitää kirjaa häviöistä ja maksaa hävinneestä sähköstä. Svenska Kraftnätetillä ja Fingridillä on käytössään maksu verkoissaan esiintyvien häviöiden kattamiseksi. ”Koska Svenska Kraftnätet ostaa saman verran sähköä kuin mitä kantaverkosta häviää – keskimäärin , TWh vuodessa – virastomme kuuluu itse asiassa Ruotsin suurimpiin sähköasiakkaisiin”, toteaa Svenska Kraftnätetin pääjohtaja Mikael Odenberg. Narvik 400 kV kantaverkko Yhteiskäyttöliittymä alle 220 KV:n jännitteille Rovaniemi Suunnitteilla/rakenteilla Vesivoimala Røssåga Lämpövoimala Kemi RUOTSI Luulaja Tuulivoimapuisto Oulu Muunto-/jakeluasema Suunnitteilla/rakenteilla Tunnsjødal Vaasa Uumaja Trondheim SUOMI Nea Sundsvall Olkiluoto Tampere Rauma Viipuri Turku Loviisa Forsmark Rjukan Bergen Helsinki Oslo Tallinna Hasle Stavanger Tukholma Örebro (300 kV) Mitä kauempaa sähköä siirretään, sitä enemmän sitä matkalla häviää. Paikallisesti tuotettu sähkö on ympäristölle paras vaihtoehto. Sähkönhäviöitä viiden ydinreaktorin verran Kristianstand VIRO Norrköping Göteborg Oskarshamn Ringhals TANSKA Karlshamn Riika Klapeida Malmö LATVIA LIETTUA Kööpenhamina Vilna Flensburg Kiel Lübeck Slupsk Rostock 0 Eemshaven 100 200 km Kun voimajohto ”sirisee” Voimajohdot voivat kuuraisella ja kostealla säällä pitää sirisevää ääntä. Ääni johtuu siitä, että sähkökenttä kiihdyttää vapautuneita elektroneja ilmassa, jolloin tapahtuu ionisoitumista. Tähän kuluu energiaa, jota häviää sähkönsiirrosta. Tämä ”koronapurkaukseksi” kutsuttu ilmiö esiintyy sähkökentän voimakkuuden saavuttaessa johtimen pinnalla tietyn rajan. Huonoissa talviolosuhteissa koronahäviöt voivat 400 kilovoltin johdoissa olla jopa 100 kW kilometriä kohti. Rajaan vaikuttavat jännitetaso ja johtimen pinnalla esiintyvät epätasaisuudet (kuten huurre, kostea lumi tai vesipisarat). Pimeässä koronapurkaus voi näkyä heikon sinertävänä hehkuna johdon ympärillä. Purkaus aiheuttaa johdon lähellä myös radiohäiriöitä keski- ja pitkäaaltotaajuuksissa. K AT TERNÖ – 41 Gun-Marie Wiis Johan Malinen, Ruotsin Energiavirasto ”Kompromissi totuudesta” Karl Vilhjálmsson Antti Paananen, Suomen Energiavirasto. Sähkön alkuperämerkintä on mutkikas juttu Sähköasiakas ei oikeasti pysty päättämään, millä tavalla hänen liittymäänsä toimitettava sähkö on tuotettu – se on fyysisesti mahdotonta. Poliitikkojen luoma sähkön alkuperämerkintä-järjestelmä on käytännössä harhaanjohtava – ”kompromissi siitä, mikä on totta ja mikä hallinnollisesti mahdollista”, toteaa Ruotsin Energiavirastossa työskentelevä Johan Malinen. 42 – K AT TERNÖ K aksi seikkaa ohjaa elektronien kulkua sähköverkossa: Ne kulkevat sähkönkäyttäjälle verkon sallimaa lyhintä tietä. Ja ne on tuotettava samalla hetkellä, kun sähköä käytetään. Näin ollen sähköntuottaja ei voi koskaan varmuudella luvata, että tietyn laitoksen sähkö menee tietylle asiakkaalle. Jo siitä syystä, ettei laitoksen tuottama sähkö ehkä riitä tai että laitosta ei voi aina pitää käytössä. Uusiutuvan tai minkään muunlaisenkaan sähkön ostaminen ei siis välttämättä tarkoita, että juuri sitä pistorasiasta tulee. Siitä huolimatta nykyään sähkönmyyjät yhä yleisemmin myyvät sähkösopimuksia luvaten toimittaa vain tietyntyyppistä sähköä. Miten se on mahdollista? Selitys piilee poliittisten päätösten jälkeen käyttöön otetussa alkuperätakuiden järjestelmässä. Järjestelmän puolustajat kertovat harvoin ääneen, että sähkön alkuperämerkintä on tosiasiallisista sähköntoimituksista täysin irrallinen järjestelmä. Järjestelmä on nykyään eurooppalainen, mutta se on lähtöisin Ruotsista. Johan Malinen valvoo alkuperämerkin- töjä viranomaisnäkökulmasta Ruotsin Energiavirastossa, ja hän kuvaa järjestelmän toimintaa näin: – Sähköntuottaja saa serti ikaatin, joka ilmoittaa sähkön alkuperän kutakin tuotettua megawattituntia (MWh) kohti. – Serti ikaatti myydään edelleen sähkönmyyjille, jotka puolestaan peruuttavat sertiikaatin, kun sähkö myydään loppuasiakkaalle. – Sähkönmyyjä on sen jälkeen lain mukaan velvollinen ilmoittamaan laskussa sähkön alkuperän. Ongelmana on, että serti ikaatti on voimassa kk, kun taas asiakkaalle toimitettava sähkö on tuotettava samalla hetkellä kuin se käytetään. Sähkön alkuperämerkintä on siis toisin sanoen täysin erillään varsinaisesta sähköntoimituksesta. Jos kaikki voimalat yhtäkkiä pysäytettäisiin, Ruotsi jäisi ilman sähköä seitsemässä sekunnissa. ”Ongelmallista” Johan Malinen ei epäröi kutsua järjestelmää ”ongelmalliseksi”. ”Sähköverkko ei tietenkään pysty erottelemaan eri energialähteiden elektroneja toisistaan. Silti monet, jotka tekevät sähkösopimuksen tietynlaisesta sähköstä, luulevat saavansa vain juuri sitä sähköä”, hän kertoo. Hän kuvaa alkuperätakuuta rahoitusvälineeksi. Asiakas itse asiassa tukee sitä sähköä, jota järjestelmässä on voitu tuottaa jopa kk aiemmin. Oikeasti järjestelmä on paljon monimutkaisempi. Alkuperätakuilla käydään kauppaa parissakymmenessä Euroopan maassa, kun taas loppukäyttäjän sähkö tuotetaan yleensä käyttäjän lähialueella. Tällä on aika visainen seuraus: Sähkön jäännösjakauma – eli se ”sekasähkö”, joka toimitetaan täsmentämättömän sähkösopimuksen tehneille – arvioitiin v. Ruotsissa -prosenttisesti fossiiliseksi, vaikka itse asiassa vain − % Ruotsissa tuotetusta sähköstä on fossiilista. ”Ruotsalaisen sähkön ympäristöarvoa on myyty muualle Eurooppaan, ja olemme saaneet sieltä epäsuoraan fossiilista sähköä kirjanpitoomme”, Malinen selittää. Greenwashing Järjestelmää on arvosteltu viherpesusta, jossa ”likaiset sähköntuottajat saavat sähkönmyyntinsä näyttämään hyvältä”, Johan Malinen toteaa. Mutta järjestelmän romuttamisesta aiheutuisi toisia ongelmia: ”Toimijoille (esim. niille, joilla ei ole omaa tuotantoa) tarjoutuisi mahdollisuus esittää hankalasti todennettavia väitteitä sähkönsä alkuperästä. Joutuisimme arvuuttelemaan, mistä sähkö on itse asiassa peräisin, siitä tulisi käsittämättömän monimutkaista.” Yhtenä virhelähteenä on sekin, että tietty prosenttiosuus sähköstä häviää matkalla tuotannosta loppukäyttäjälle (ks. ed. aukeaman artikkeli). Näiden verkkohäviöiden käsittely alkuperämerkinnöissä on selvittämättä. Johan Malinen reagoi itsekin fyysisen ja taloudellisen sähköjärjestelmän ristiriitaan sekä alkuperätakuun pitkään kestoon. ”Pidän kk:n valintaa kompromissina siitä, mikä on oikeasti totta ja mikä hallinnollisesti mahdollista. Järjestelmä olisi uskottavampi, jos takuuaika olisi lyhyempi.” Nykyään tavoitteena on mitata sähkönkulutusta tunneittain. Mikä estää myöntämästä alkuperätakuutakin tunneittain? ”Jos takuut pitäisi peruuttaa tunneittain, myös jäännösja- kauma pitäisi laskea tunneittain. Nykytekniikalla ja säännöillä se on ikävä kyllä käytännössä mahdotonta.” ”Voidaan myös kysyä, mitä lisäarvoa se tuo käyttäjälle, jos sähkön alkuperästä annetaan tietoa, joka on melkein totta mutta ei kuitenkaan täysin”, Johan Malinen sanoo. Eri vaikutus Suomessa poliitikot eivät ole lähteneet alkuperätakuujärjestelmään samalla innolla eikä järjestelmällä ei ole ollut samanlaista vaikutusta kuin Ruotsissa. ”Meidän on heinäkuusta lähtien täytynyt myöntää alkuperätakuut uusiutuvana myytävälle sähkölle. Toisin kuin Ruotsissa, alkuperätakuuta ei voida antaa esim. ydinvoimasähkölle”, kertoo Suomen Energiaviraston markkinajohtaja Antti Paananen. Vuonna uusiutuvan sähkön osuus oli , % ( , TWh) sähkön nettotuotannosta ( , TWh) Suomessa. Sähkönmyyjät hankkivat alkuperätakuut runsaalle prosentille tästä uusiutuvasta sähköstä. Vertailun vuoksi: Vuoden jäännösjakaumassa (siis siinä sähkönkulutuksessa, jolle sähkönmyyjä ei ollut hank- kinut alkuperätakuita) fossiilisen sähkön osuus oli , %, ydinvoiman , % ja uusiutuvan , %. Fossiilisen sähkön tosiasiallinen osuus Suomen nettosähköntuotannosta oli , % vuonna . Miten Suomen suuri tuontisähkö luokitellaan? ”Venäjältä tuotavalle sähkölle lasketaan jäännösjakauma venäläisten sähköntuotantomuotojen perusteella. Sellaisista EU-maista tuotavalle sähkölle, joissa ei ole käytössä alkuperätakuita, käytetään eurooppalaista jäännösjakaumaa”, Paananen kertoo. Heikko ohjausvaikutus Alkuperätakuiden käyttöönottoa perusteltiin sillä, että niiden tarkoituksena on ohjata sähköjärjestelmää. Johan Malinen pitää vaikutusta äärimmäisen rajallisena. ”Sähkönhinnat ovat useimmilla tuotantomuodoilla liian matalat, jotta takuun avulla pystyttäisiin edistämään jotain tiettyä tuotantomuotoa. Siihen on monia muita tapoja. Takuu on pikemminkin tapa pitää järjestelmällisesti kirjaa siitä, mikä kuuluu kellekin.” Sähköntoimittajien kiusaus harhaanjohtavaan markkinointiin kasvaisi ilman järjestelmää, hän uskoo. Esimerkkinä tästä on tunnettu ruotsalainen sähköyhtiö, joka mainostaa itseään uusiutuvan sähkön myyjänä. Yhdessä vaiheessa yhtiö lupasi % aurinkoenergiaa kaikille halukkaille, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että yhtiön hallussa olevan aurinkoenergian määrä vastasi vain yhden tavallisen omakotitalon vuositarvetta. SVENOLOF KARLSSON MINIMIVAATIMUKSENA on sähkön alkuperämerkintä uusiutuvalle sähkölle, ydinvoimasähkölle ja fossiiliselle sähkölle. Mikään ei estä alkuperän tarkempaa täsmentämistä. Järjestelmän käsittelyyn Euroopan tasolla käytetään EECS-alkuperätakuujärjestelmää (European Energy Certificate System), jonka on luonut AIB-organisaatio (Association of Issuing Bodies). AIB on alkuperätakuita myöntävien viranomaisten ja yhtiöiden yhteistyöjärjestö. Suomalainen Grexel-yhtiö on laatinut laskentamallit (RE-DISS, Reliable Disclosure Systems for Europe). K AT TERNÖ – 43 Uusiutuvaa sähköä kaikille Herrforsin historiallinen askel yksityisasiakkaiden suuntaan Jos Herrforsin oma sähköntuotanto ei jossain tilanteessa riittäisi, yhtiö hankkii muualta ostamalleen sähkölle alkuperätakuut. ”Vihreä” sähkö on nykyään vakio Herrforsin sähköntoimituksissa yksityisasiakkaille. ”Haluamme jatkaa ympäristöpoliittisten tavoitteiden etulinjassa”, sanoo Herrforsin toimitusjohtaja ja Katternön konsernijohtaja Stefan Storholm. Mitä ajattelet siitä, että asiakkaat ymmärtävät sähkön alkuperämerkinnän usein väärin? ”Olen samaa mieltä Ruotsin energiaviraston edustajan Johan Malisen kanssa (ks. edellinen aukeama) alkuperämerkinnän väärintulkinnan vaarasta, mutta se on poliitikkojen päättämä järjestelmä”, Stefan Storholm sanoo. H errforsin juuret ulottuvat -luvun alkuun, ja se on näin ollen Katternö-ryhmän vanhin ja myös suurin yhtiö sekä sähkön- ja lämmöntuotannon että asiakasmäärän suhteen. Herrforsin sähköntuotanto on vuosien myötä kasvanut voimakkaasti etenkin niiden panostusten vuoksi, joita Katternö-ryhmä on toteuttanut eri tahoilla ja eri yrityskuvioissa. Katternö-yhtiöiden johtotähtenä on ollut hakea paikallisyhteisöä hyödyttäviä ratkaisuja. Stefan Storholm tiivistää siitä koituvia hyötyjä tämän lehden pääkirjoituksessa. Lisäksi sähkön tuottaminen Katternö-alueella on ympäristön kannalta eduksi. Monet asiakkaat suhtautuvat lähellä tuotettuun sähköön myönteisesti. Katternö-yhtiöt ovat historian valossa olleet uranuurtajia ympäristöpoliittisten tavoitteiden suhteen. Alholmens Kraft on tästä esimerkki; suurpanostus biomassaan ennen kuin poliitikot olivat edes alkaneet tukea bioenergiaa. Uusin suurehko panostus koskee tuulivoimasähköä, jossa Katternö-ryhmä kuuluu nykyään Suomen johtaviin tuottajiin. Lisäksi Herrfors on ottanut askeleen kohti aurinkosähkötuotantoa, joskin 44 – K AT TERNÖ Lähde: Fraunhofer ISE. Jos joku Herrforsin asiakas ei halua uusiutuvaa sähköä, mitä pitää tehdä? ”Ilmoittaa siitä asiakaspalveluumme. Silloin toimitamme hänelle sähköä ilman alkuperätakuuta”, Stefan Storholm sanoo. Kaksi omana aikanaan suurta vesivoimalaa otettiin käyttöön v. 1921 Kållforsenissa ja Långforsenissa – ja niistä tuli sittemmin Herrforsin ydin. Herrforsin voimala muutama vuosi sitten otetussa kuvassa. vielä vain kokeilutoimintana. Tukee Suomen ympäristötavoitteita Päätöstä ”vihreän” sähkön toimittamisesta vakiona yksityisasiakkaille voidaan myös pitää Herrforsin vastauksena viranomaisten vaatimukselle, jonka mukaan sähköntuottajien on viime vuodesta lähtien täytynyt eritellä uusiutuvan sähkön osuus tuotannostaan. ”Uusiutuvan sähkön osuuden lisääminen on Suomen virallinen ympäristötavoite, ja haluamme osoittaa jakavamme sen. Samalla haluamme yksinkertaisesti tarjota päätöksellämme asiallista tietoa. Etenkin Ruotsissa on käyty keskustelua siitä, mikä on ’hienoa’ ja mikä ’rumaa’ sähköä. Haluamme yksityisasiakkaidemme tietävän, ettei tämä keskustelu ole relevant- tia heidän sähköntoimituksissaan”, Stefan Storholm sanoo. Herrforsin sähköntuotannosta oli viime vuonna liki / uusiutuvaa sähköä, mikä riitti hyvin yksityisasiakkaille Samalla ”vihreä” sähkö on silti monimutkainen asia (katso edellinen aukeama, s. – ). Elektroneja ei voi sähköverkossa erotella niiden syntytavan mukaan. ”Vihreän” sähkön alkuperämerkintä voidaan hoitaa vain kirjanpitoasiana jälkikäteen sähkön tuottamisen jälkeen. ”Emme me eikä mikään muukaan sähköntuottaja voi luvata, että tietyn laitoksen sähkö menee aina tietylle asiakkaalle. Mutta voimme luvata, että sähkö on aina vihreää – poliitikkojen päättämien määritelmien mukaan – ja että se on normaalitapauksessa tuotettu paikallisesti”, Stefan Storholm sanoo. Miten Katternö-ryhmän muiden yhtiöiden asiakkaiden tulee toimia, jos hekin haluavat varmistaa saavansa uusiutuvaa sähköä? ”Ilmoittaa siitä oman yhtiönsä asiakaspalveluun. Koska Katternö-ryhmä on panostanut uusiutuvaan sähköntuotantoon, ryhmän kaikki yhtiöt pystyvät tarjoamaan uusiutuvaa sähköä.” SVENOLOF KARLSSON Mats Sandström Saksan sähköntuotannon tilasto tämän vuoden viikolta 3 (18.–24. tammikuuta). Tuuli- ja aurinkoenergia eivät riittäneet pitkälle. Saksan kallis energiakäänne S Saksan ylistetty energiakäänne hoputtaa uusiutuvan energian kehittämistä. Mutta kustannus on valtava eivätkä maan hiilidioksidipäästöt vähene. aksan energiakäänne kohti uusiutuvia polttoaineita alkoi keväällä hyväksytyn EEG-lain (Erneuerbare Energien Gesetz) myötä. Fukushiman onnettomuuden ( ) jälkeen Saksa päätti nopeasti myös ydinvoimasta luopumisesta vuoteen mennessä. Uusiutuvia energialähteitä on EEG-lain puitteissa rakennettu suunnattomat määrät, aurinkokennoja MW:n edestä vuoden loppuun. Se on yli kolme kertaa Suomen kaikkien voimaloiden yhteenlaskettu teho. Yhteensä , miljoonaa aurinkosähkölaitosta vastasi viime vuonna , prosentista Saksan sähköntuotannosta. Laajentumisen taustalla vaikuttaa aurinkosähkön omistajille vuodeksi myönnetty kiinteä syöttötarif i. Tarif i oli huipussaan v. rakennetuille laitoksille, uskomattomat senttiä/kWh. Sitä on asteittain laskettu myöhempien laitosten osalta; nyt se on runsaat senttiä/kWh, mutta syöttötarif ien keskiarvo on vielä pitkään sentin/kWh tasolla. Tarif i rahoitetaan EEGmaksulla – tänä vuonna , senttiä/kWh – joka lisätään muihin sähkömenoihin arvonlisäveron kera. Se on nostanut loppuasiakkaan sähkönhinnan Saksassa senttiin/kWh, sisältäen siirtomaksun. Vuonna uusiutuvan sähkön tuottajia tuettiin EEGmaksun kautta , miljardilla eurolla, josta aurinkokennojen omistajat saivat , miljardia. Summan odotetaan kasvavan vuoteen saakka, jolloin alkaa näkyä vuotta vanhojen laitosten poistuminen tukijärjestelmästä. Suurin osa aurinkosähköstä on vapautettu EEG-maksusta, ja runsaasti energiaa käyttävä teollisuus maksaa siitä vain vähäisen osan. Taakka jää sen sijaan niiden kotitalouksien kannettavaksi, jotka eivät omista aurinkokennoja tai muita uusiutuvan sähkön lähteitä. Aurinkokennoihin panostaminen tarjosi saksalaisille valmistajille aluksi johtoaseman; yhdessä vaiheessa seitsemän kymmenestä suurimmasta aurinkokennoyrityksestä oli saksalaisia. Nyt kaikki seitsemän ovat joko vararikossa tai ne on myyty. Harry Wirth, Fraunhoferin aurinkoener- giajärjestelmien laitoksesta, toteaa tuoreessa katsauksessa saksalaisten yritysten ”menettäneen rajusti markkinaosuuksia Aasian päättäväisen teollisuuspolitiikan seurauksena”. Uusiutuvien energialähteiden osuus Saksan sähköntuotannosta oli v. yhteensä , %. Jos kuitenkin huomioidaan kaikki energiankulutus – myös lämmitys ja polttoaineet – Saksalla on pitkä matka tavoitteeseensa: viime vuonna % oli fossiilista, % ydinenergiaa ja % uusiutuvaa energiaa. Faktaa on myös se, etteivät Saksan hiilidioksidipäästöt enää supistu. Vuosien ja luvut olivat lähes samat. Vuonna Saksan hiilidioksidipäästö oli miljoonaa tonnia, josta miljoonaa energiasektorilta. Vuoden luvut ovat ja miljoonaa tonnia. Alustavien tietojen mukaan Saksan hiilidioksidipäästöt lisääntyivät vuonna . Virallista lukua ei ole vielä julkaistu. SVENOLOF KARLSSON Lähteet: Bundesnetzagentur, Fraunhofer ISE, Agora Energiewende Stefan Storholm. K AT TERNÖ – 45 Totta ja tarua ilmastoasiassa Nyt on lämpöisempää kuin koskaan. Tarua. Maapallon lämpötila on vaihdellut valtavasti miljoonien vuosien aikana. Elämme nyt kahden jääkauden välistä lämpökautta, mutta siitä huolimatta ilmasto on pitkällä aikavälillä tarkasteltuna kylmä. Keskilämpötila on ollut / maapallon historiasta vähintään seitsemän astetta nykyistä korkeampi. 1 Ilmastoprofessori Atte Korhola Helsingin Sanomissa. 1 46 – K AT TERNÖ 30 cm asioita. Sää vaihtelee jatkuvasti ja on luonteeltaan kaoottista. Riippumatta siitä onko talvi hyvin lämmin tai hyvin kylmä, kyseessä on ainoastaan ennakoimaton sää. Ilmasto on puolestaan pitkän ajanjakson ”yhteenlaskettu” sää. Ilmastoprofessori Lennart Bengtssonin mukaan ilmastotutkimuksissa on käytettävä vähintään vuoden ajanjaksoja, jotta trendien hakeminen jatkuvasta ilmastonmuutoksesta olisi mielekästä. Ilmatieteen laitokset käyttävät yleensä vuoden ajanjaksoja vertailukautena. Kun sääennusteessa kerrotaan ensi viikon sään olevan ”tavallista” lämpimämpi tai kylmempi, sitä verrataan vuosien − keskiarvoon. Luonnossa on lämpötilatrendejä sekä lyhyillä että pitkillä ajanjaksoilla. Ei ole olemassa ”normaalia” säätä tai ”normaalia” lämpötilaa. On myös todettava, ettei Suomen kokoisten pienten pinta-alojen lämpötilatrendien perusteella voi tehdä johtopäätöksiä globaaleista trendeistä. Maailmanlaajuidessa vertailussa Suomi on merkityksetön, sillä pelkästään Tyynimeri on pinta-alaltaan kertainen. Riisi 30 40 50 60 70 100 200 300 400 800 390 Tähkähirssi 30 cm Outo sää todistaa, että ilmasto on muuttunut. Tarua. Sää ja ilmasto ovat eri 30 40 50 60 70 100 200 300 400 800 390 Näin eri tavalla riisi (ylhäällä) ja tähkähirssi (alhaalla) kasvavat, kun ilman hiilidioksidipitoisuus vaihtelee. Maailmanlaajuisesti johtavan tutkijan, Susanne von Caemmerer, julkaisemasta tutkimuksesta (Science 2012). Tutkimuksen tekohetkellä ilman hiilidioksidipitoisuus oli 390 ppm (miljoonasosaa). Vuotsossa kasvoi vuotta sitten pähkinäpuita, Rovaniemellä pronssikaudella tammia. Myös viikinkiaika, jolloin pohjoismaalaiset asuttivat Grönlantia, oli ilmeisen lämmin kausi. Tätä seurasi jäähtyminen, ”pikkujääkausi”, joka vaikutti ilmastoon -luvun alkuun saakka. Sadan viime vuoden aikana lämpötilatrendi on maailmanlaajuisesti ollut nouseva v. − , laskeva v. − ja jälleen nouseva v. − , minkä jälkeen lämpötila on noussut vain mitättömän vähän tai ei ollenkaan. Lämpötiloja mittaavat eri laitokset kiistelevät asiasta. YK:n ilmastopaneeli on ottanut lähtökohdakseen lämpötilan, joka vallitsi ennen kuin teollisuusyhteiskunta alkoi laajeta ja vaikuttaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kohoamiseen. Mutta taustalla vaikuttavista luonnon lämpöti- latrendeistä ei siis ole mitään varmaa tietoa. Ilmastoprofessori Lennart Bengtssonin kommentoi, että lämpötilan nousu on meidän aikanamme ollut niin mitätöntä, ettei kukaan olisi huomannutkaan sitä, jos meteorologit eivät olisi tehneet siitä niin suurta numeroa. Myrskyt muuttuvat yhä rajummiksi. Tarua. Tämä paavin ja presi- dentti Obaman levittämä käsitys voidaan lukea mediayhteiskunnan piikkiin – taipumuksena on korostaa dramaattisia tapahtumia ja uutisointi on muuttunut globaaliksi. Äärisääilmiöt ovat aina kiinnostaneet ja pelottaneet ihmisiä, mutta ne eivät ole nykyään yhtään sen yleisempiä. Ilmastopaneeli IPCC tekee selkeästi saman johtopäätöksen uusimmassa raportissaan (v. ). Katso faktaruudusta esimerkki siitä, miten ilmastopaneeli muotoilee asian. IPCC:n raportit ovat ongelmallisia. Osin on kyse niiden laajuudesta – pelkästään uusimman raportin tieteellinen osuus kattaa sivua. Osin on kyse raporttien tarkoitushakuisesta tavasta kuvat kaikkea ilmaston muuttumista kielteisenä ilmiönä. Mutta ennen kaikkea ongelmana on poliittisia päättäjiä varten raportista laadittava yhteenveto, jota ei muotoilla läpinäkyvänä tieteellisenä prosessina vaan sen tekevät politiikan edustajat suljettujen ovien takana. Ihmisen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt nostavat lämpötilaa. Totta. Mutta sille on annetta- va oikeat mittasuhteet. Maapallo olisi ilman kasvihuoneilmiötä astetta kylmempi ja erittäin kolkko elinpaikka. Luonnonlakien mukaan il- makehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuminen nostaa lämpötilaa runsaan yhden Celsius-asteen − edellyttäen, että muut kasvihuonekaasupitoisuudet eivät muutu (Stefan-Boltzmannin laki). Hiilidioksidipitoisuus on viime vuoden aikana noussut noin ppm:stä ppm:ään (ppm=miljoonasosa). Toisin sanoen: ilmamolekyylin joukossa hiilidioksidimolekyylien määrä on noussut kolmesta neljään. Tiedeyhteisö kiistelee eniten siitä, missä määrin myös muut tekijät vaikuttavat ilmakehän lämpötilaan (ylös- tai alaspäin), etenkin vesihöyryn, hallitsevimman kasvihuonekaasun, roolista ollaan erimielisiä. Massiivisista tutkimuspanostuksista huolimatta kaikki ilmastomallit ovat tähän mennessä näyttäneet väärin. IPCC:n uusin raportti jättää asian täysin avoimeksi ilmoittamalla lämpötilan nousulle niinkin leveän haarukan kuin , − , C-astetta hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuessa. Sama epävarmuus esiintyi IPCC:n ensimmäisessä raportissa (v. ). Kahden viime vuosikymmenen vähäinen lämpötilan nousu viittaa matalaan ilmastoherkkyyteen. Joukko maineikkaiden ilmastotutkijoiden uusia tutkimuksia tukee tätä. Ilmastopoliittinen puhe ”kahden asteen tavoitteesta” perustuu siis täysin mielivaltaiseen lukuun. Sillä luodaan harhakuvaa, että ilmasto olisi ohjailtavissa, auton tavoin rattia kääntämällä. Voimme kohtuudella todeta vain sen, että pitkällä aikavälillä maapallo todennäköisesti lämpenee jonkin verran. Lämpötilan nousu on katastrofi ihmiskunnalle. Tarua. Ei ole olemassa globaa- lia, ihmiskunnalle ihanteellista keskilämpötilaa. Ankara kylmyys ja paahtava lämpö ovat molemmat haitallisia, vaikka ihmisiä kuolee nykypäivänä enemmän kylmyyteen kuin lämpöön. 2 Lämpötilan kahden asteen nousu itse asiassa hyödyttää ihmiskuntaa niiden laskelmien mukaan, joita muun muassa tilastotieteilijä Bjørn Lomborg on tehnyt IPCC:n raportin lähtökohtien perusteella. Lämpimämpi ilmasto mm. edistää kasvien kasvua. Poliittisissa ilmastotavoitteissa keskitytään Bjørn Lomborgin mukaan väärään asiaan. Jos tavoitteena on pelastaa ihmishenkiä ja kohottaa elämänlaatua, rahoille saadaan paljon enemmän vastinetta torjumalla malariaa tai lisäämällä kehitysmaiden lasten ravintoon hivenaineita ja mineraaleja. Hiilidioksidi on vaarallinen kaasu. Tarua. Hiilidioksidi on maa- pallon elämän edellytys ja myrkytön kaasu, jonka ansiosta kasvien yhteyttäminen toimii. Hiilidioksidipitoisuus satakertaistuu ilmassa, jota hengitämme keuhkoistamme. Näin edistämme kasvien kukoistusta maapallolla. Suurempi hiilidioksidipitoisuus lisää siis lehtien määrää puissa ja ruohoa maassa sekä parantaa satomääriä. Maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan kasvillisuus lisääntyi maapallolla prosentilla v. − juuri kohonneen hiilidioksidipitoisuuden ansiosta.3 Katso vasemman sivun kuva. Asiantuntijat ovat yksimielisiä ilmastouhasta. Tarua. Vakavasti otettavat tutkijat tuskin kiistävät, että hiilidioksidi on ilmakehän lämpötilaa nostava tekijä. Siitä ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä, mikä on hiilidioksidin yhdysvaikutus ilmakehän muiden tekijöiden kanssa. Tämä kiista näkyy selkeästi IPCC:n raportin tieteellisessä osassa. Ongelmana on, että tiedotusvälineet eivät juuri koskaan kuvaa epävarmuuksia. Monet artikkelit kirjoitetaan 2 3 Gasparini A et al, Lancet (2015) Donohue et al (2013) Mitä IPCC:n raportissa sanotaan? IPCC:n tuoreimman raportin (2013) tieteellinen osa päätyy tulevaisuuden trooppisten hirmumyrskyjen osalta näihin tuloksiin käytyään läpi tämänhetkisen tutkimustilanteen – ensimmäinen koskee kautta vuoteen 2050 saakka, toinen kautta 2050–2100. “There is low confidence in basin-scale projections of changes in the intensity and frequency of tropical cyclones (TCs) in all basins to the mid-21st century.” (s. 956, luku “Near-term Climate Change: Projections and Predictability”) Siinä sanotaan siis, että kaikilla merialueilla trooppisille hirmumyrskyille tehtyjen, tämän vuosisadan puoliväliin ulottuvien ennusteiden luotettavuus on alhainen, mitä tulee myrskyjen vakavuuden tai lukumäärän muutoksiin.” “… clearly detectable increases may not be manifest for decades to come. […] the predicted increases in the frequency of the strongest Atlantic storms may not emerge as a statistically significant signal until the latter half of the 21st century...” (s. 1250, luku “Climate Phenomena and their Relevance for Future Regional Climate”) Tässä ensimmäisessä lausessa sanotaan siis, että (trooppisten hirmumyrskyjen) määrässä ei esiintyne selvästi havaittavaa kasvua lähivuosikymmeninä. Toisessa lauseessa sanotaan, että voimakkaimpien myrskyjen esiintymistiheydessä Atlantilla ei esiintyne tilastollisesti merkitsevää lisääntymistä ennen kuin vuosisadan jälkipuoliskolla. Voimakkaimpia myrskyjä voi siis mahdollisesti esiintyä hiukan enemmän 50 tai 100 vuoden kuluttua. Mediassa annetaan jatkuvasti palstatilaa väittämille, että myrskyt ovat ilmastonmuutoksen vuoksi jo nykyään paljon rajumpia. Miten Katternö suhtautuu ilmastoasiaan? Konsernin toimitusjohtaja Stefan Storholm vastaa: ”Suhtaudumme asiaan erittäin vakavasti. Ilmasto on keskiössä poliitikkojen muotoillessa energiapolitiikkaa. Yhtiö ja poliitikot hyötyvät siitä, että päätöksenteon pohjalle on tarjolla monipuolista ja laadukasta tietoa. Se on yksi syy siihen, miksi lehtemme nostaa esille perinteisten tiedotusvälineiden laiminlyömiä tai sivuuttamia faktoja ja näkökulmia.” ”Mitä tulee Katternön investointeihin, olemme usein toimineet ympäristön näkökulmasta edelläkävijöinä. Uusiutuvan energian osuus energiajakaumastamme on reilusti Suomen keskiarvoa suurempi. Pyrimme samalla myös edistämään vahvaa paikallisyhteisöä ja olemme siksi pyrkineet eroon ulkopuolisista energiatoimituksista.” ”Ikävä kyllä keskustelussa usein väheksytään sitä, että kestävän ja kehitysvoimaisen yhteisön on voitava luottaa sähkön ja lämmön saatavuuteen varmoin ja kilpailukykyisin ehdoin.” aivan ilmeisesti käymättä ollenkaan läpi lähteitä. Lisäksi länsimaissa ilmastohuolen jakaaminen voi usein olla oman edun mukaista. Yksinkertainen totuus kuitenkin on, ettei luonnonlakien toimintaa ratkaista mielipiteillä tai äänestyksillä. Meidän osamme ihmisinä on yrittää ymmärtää luonnon prosesseja tähänastista paremmin ja perustaa elämämme sille, ettemme voi koskaan tietää varmasti, mihin suuntaan kehitys vie. JARL AHLBECK SVENOLOF KARLSSON K AT TERNÖ – 47 Väkivahvat ardennienhevoset Tjommen ja Turbin työssä. Huijaavat energiansäästölamput Energiansäästölamput kuluttavat enemmän sähköä ja tuottavat heikommin valoa kuin pakkauksessa luvataan. EU on tietoinen asiasta, mutta ei ole tehnyt sille mitään. Näin väittää Süddeutsche Zeitung -lehti, joka viittaa Euroopan ympäristökeskuksen (EEB) raporttiin. Raportin mukaan valmistajat ovat tietoisesti hyödyntäneet lamppujen tehokkuusmittaussääntöjen porsaanreikiä. Tämän seurauksena eurooppalaisten lamput ovat syöneet luvattua enemmän sähköä, mikä on maksanut kuluttajille vuosittain ylimääräiset kaksi miljardia euroa. Thor Balkhed Paperi varastoi sähköä Linköpingin yliopiston orgaanisen elektroniikan tutkijat ovat kehittäneet ”power paper” -energiapaperin, jonka samanaikainen ionien ja elektronien johtamiskyky on rikkonut maailmanennätyksen. Paperi siis varastoi energiaa. ”Energiapaperi” tuntuu ja näyttää muoviselta paperilta. Yksi liuska, joka on halkaisijaltaan cm ja paksuudeltaan millimetrin kymmenesosia, voi parissa sekunnissa varastoida yhden faradin verran sähköä. Se voidaan ladata satoja kertoja. Materiaali perustuu selluloosakuituihin, jotka pirstotaan korkeapaineisella vedellä halkaisijaltaan enintään nanometrin kuiduiksi. Sitten selluloosakuituja pidetään vesiliuoksessa, ja kun siihen lisätään sähköä johtavaa polymeeriä, polymeeri asettuu ohueksi kalvoksi kuitujen ympärille. 48 – K AT TERNÖ ”Kuidut ovat ikään kuin kerällä, ja kuitujen välissä oleva neste toimii elektrolyyttinä”, selittää tutkijaryhmän jäsen ja tohtoriopiskelija Jesper Edberg, joka on yksi Advanced Science -lehdessä julkaistun artikkelin kirjoittajista. Kondensaattoreina toimivia ohuita kalvoja on ollut ennenkin, mutta vasta nyt materiaali on onnistuttu valmistamaan kolmiulotteisena. Energiapaperi on nykyisistä paristoista ja kondensaattoreista poiketen valmistettu yksinkertaisista raaka-aineista − selluloosasta ja helposti saatavilla olevasta polymeeristä. Se on erittäin kevyt ja vesitiivis eikä sen valmistuksessa tarvita raskasmetalleja. Haasteena on sopivien menetelmien kehittäminen teollisen mittakaavan valmistukselle. Kaikentyyppisten energiansäästölamppujen valoteho on raportin mukaan luvattua heikompi. Lehti ilmoittaa, että EU on tiennyt tästä huijauksesta v. lähtien ryhtymättä toimiin. Euroopan komission puhemies selittää lehdessä, että lamppujen mittauspoikkea- Tomas Arlemo miin on nyt suunnitteilla tiukemmat säännöt. Aurinkoenergiaa yölläkin Sähkön varastointi on päivänpolttava tutkimusaihe. Nevadassa sijaitseva Crescent Dunes -voimala ilmoitti juuri pystyvänsä tuottamaan sähköä aurinkoenergialla lähes vuorokauden ympäri. Voimalan aurinkoenergiapuistossa on peiliä, jotka päivisin heijastavat auringonvaloa suolaliuossäiliöön kuumentaen sisällä olevan liuoksen -asteiseksi. Kuumaa liuosta käytetään myöhemmin kiehuttamaan vesi höyryksi, joka puolestaan pyörittää sähköturbiinia. Solar Reserve -voimalarakentajan mukaan MW:llä voidaan tuottaa sähköä jopa tuntia auringonlaskun jälkeen. Ongelmana on sähkönhinta, jonka arvioidaan olevan noin euroa/MWh (hinnassa ei ole huomioitu merkittäviä valtion tukia). Voimalalla on yhtäläisyyksiä paljon mainostettuun yhdysvaltalaiseen Ivanpah-aurinkoenergiapuistoon, jonka osarahoittajana toimii Google. Puiston peiliä heijastavat auringonvaloa -metrisessä tornissa olevaa aurinkokeräintä kohti, joka ottaa lämmön talteen tuottaakseen sillä myöhemmin vesihöyryä. Kahden vuoden jälkeen on kuitenkin ilmennyt, ettei jättimäinen Ivanpah ( MW) ole täyttänyt odotuksia: kapasiteettitekijä on tuoreimpien saatavilla olevien tietojen perusteella ollut vain − % verrattuna luvattuun %. Myös lukuisat linnut ovat joutuneet maksajiksi, kun kootut auringonsäteet ovat polttaneet ne hengiltä. Crescent Dunes 17 000 peiliä kerää auringonvaloa. Hevosten hommia Kun Svenska Kraftnät (Ruotsin kantaverkkoyhtiö) päätti kesällä raivata metsää, urakka annettiin kahdelle hevoselle, Tjommenille ja Turbinille. Hevosia tarvittiin raivausapuun Sydvästlänken-voimajohdon rakennustöiden takia, sillä Nässjön ja Värnamon välille vedetty johto kulkee ekologisesti herkän ja vetisen luonnonalueen läpi. Suuret metsäkoneet olisivat väistämättä turmelleet maastoa, mutta kg painavien Tjommenin ja Turbinin ansi- osta maaperälle aiheutui mahdollisimman vähän vaurioita. Hevoset raahasivat metsästä kaikki puukuormat Anders Rosenqvistin ohjastamana − ja kahden aidon hevosvoiman turvin − rauhallisesti ja kärsivällisesti. ”Metsää oli pakko raivata, jotta uusi voimajohto saatiin suojaan kaatuvilta puilta. Hevosten käyttö säästää maaperää ja mahdollistaa puutavaran kuljettamisen ahtailla metsäpoluilla”, kertoo yhtiön hankejohtaja Guy Mondzo. Aaltoenergiasta sähköä Ruotsin länsirannikolla Lysekilin edustalla sijaitseva Sotenäsin voimala on tammikuun puolivälistä lähtien toimittanut sähköä maan kantaverkkoon. Erikoisen voimalasta tekee se, että sähkö tuotetaan aaltoenergialla km päässä rannikosta. Tekniikka perustuu merenpohjaan sijoitettuihin aaltoenergia-aggregaatteihin; ideana on hyödyntää aallonhuippujen ja -pohjien korkeuseroja. Aggregaatit on kiinnitetty vedenpinnalla kelluviin poijui- hin. Ne keräävät aaltojen liikeenergian, jonka generaattorit muuttavat sähköenergiaksi. Aggregaatit on puolestaan kytketty toisiinsa vedenalaisen kojeiston avulla aaltoenergiapuistoksi, joka kytkeytyy merikaapelilla maalla sijaitsevaan sähköverkkoon. Alkuvaiheessa käytössä on generaattoria, joiden yhteisteho on noin MW. Jos kaikki sujuu suunnitellusti, aaltoenergiapuistosta tulee kymmenen kertaa suurempi. Tämän energiamuodon heik- kouksia ovat kuitenkin sen säädettävyyden puute ja hinta. ”Vaikka aaltoenergian kaupallinen läpimurto ei todennäköisesti tapahdu useisiin vuosiin, järjestelmän testaaminen ja opettelu on tärkeää”, kertoo Fortumin johtaja Risto Andsten. Sotenäsin aaltoenergiapuiston rahoittajia ovat Fortum, Ruotsin energiavirasto ja Seabased-yritys, joka tekee yhteistyötä Uppsalan yliopiston Ångström-laboratorion tutkijoiden kanssa. K AT TERNÖ – 49 Korvaa hiilen dieselillä Kukin ruutu tarkoittaa 25 hiilivoimalaa. 2 400 uutta hiilivoimalaa Maailmassa on suunnitteilla tai rakenteilla yli uutta hiilivoimalaa v. mennessä; näin todetaan Pariisin ilmastokokouksen yhteydessä julkistetussa raportissa, jonka esitteli neljä ilmastojärjestöä, niiden joukossa tunnettu Potsdamin tutkimuslaitos. Lähes puolet uusista hiilivoimaloista rakennetaan Kiinaan; voimalaa on rakenteilla ja suunnitteilla. Intiassa on rakenteilla voimalaa ja suunnitteilla , ja hiilivoimaan panostavat myös Turkki ( uutta voimalaa), Filippiinit ( ) ja Japani ( ). EU:ssa on menossa hiilivoimalahanketta. Nämä voimalat ovat yleensä erittäin suuria, keskimäärin megawattia. Jos kaikki uutta hiilivoimalaa rakennetaan, niiden yhteenlaskettu teho on peräti gigawattia − se on kertaa enemmän kuin se maksimiteho, jota Fingrid pitää Suomen kaikkien nykyisten voimaloiden yhteenlaskettuna tehona. Uudet hiilivoimalat aiheuttavat raportin mukaan vuosittain , miljardin tonnin hiilidioksidipäästöt v. . Päästöt nousevat miljardiin tonniin vuodessa yhdessä niiden nykyisten hiilivoimaloiden kanssa, joiden tekninen ”elinikä” ulottuu vuoden yli. Tällöin päästöt ylittäisivät prosentilla sen mediaanin, jota IPCC pitää välttämättömänä nk. kahden asteen tavoitteen saavuttamiseksi. Muutoksen tuulet saattavat kuitenkin puhaltaa Kiinassa, joka on viime vuosina sulkenut useita pieniä hiilikaivoksiaan ja luvannut pysäyttää fossiilisten polttoaineiden käytön kasvun maassa v. mennessä. Kiinan energiavirasto ilmoitti heti vuodenvaihteen jälkeen, että seuraavan kolmen vuoden aikana ”uusille hiilivoimaloille ei periaatteessa myönnetä lupia” ja että maan rannikolle rakennetaan useita uusia ydinvoimaloita. Iso-Britannia, hiilivoiman uranuurtajamaita -luvulla, tuottaa nykyään % sähköstään hiilivoimalla. Loputkin hiilivoimalat suljetaan poliittisten päätösten mukaan vuoteen mennessä. Poliitikot ovat arvostelijoiden mukaan tajunneet aivan liian myöhään, millaisia ongelmia liittyy karsitun, säästä riippumattoman energiantuotannon korvaamiseen tuulivoimalla. Kylmien talvipäivien huippukuormituksen sähkönvajeen riski on kasvanut nopeasti. Ison-Britannian hallitus on vastatoimena päättänyt tukea uutta Hinkley Pointin ydinvoimaa takaamalla voimalayhtiölle kiinteän sähkönhinnan ( euroa/MWh) vuoden ajaksi. Voimalayhtiö epäröi huolimatta lupauksesta, jota hallitus on johdonmukaisesti kuvannut panostukseksi vihreään sähköön. Toinen suurpanostus liittyy dieselaggregaattien tukiin. Dieselaggregaatit voidaan käynnistää nopeasti sähkövajeen uhatessa. Tällaisia aggregaatteja on eri puolilla maata, ja niiden yhteisteho on MW. Viime tiedon mukaan niiden vuosittainen tukisumma on miljoonaa euroa. Lämmin edellisvuosi Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu ”Ympäristöautoja ei ole olemassakaan” Puhe ympäristöautoista on vain sanahelinää, jos huomioidaan myös autojen valmistus ja romutus. Edes Tesloja ei voi kutsua ympäristöautoiksi, sillä todellisuudessa ne päästävät ilmakehään vähintään yhtä paljon ympäristölle haitallisia aineita kuin Volkswagenit, jos tarkastellaan valmistuksesta ja romutuksesta aiheutuvia päästöjä, selittää Anders Welin Ny Teknik -lehdessä. Hän kertoo, että akkukäyttöiset sähkömoottorit ovat 50 – K AT TERNÖ haastaneet perinteiset polttomoottorit. Myös suuri osa autonkorista on korvattu esimerkiksi alumiinilla, korkealujuuksisella teräksellä, hiilikuidulla ja muovilla. ”Tyyppihyväksynnän myöntävälle viranomaiselle on ilmoitettava vain pakoputkipäästöt. Oikeudenmukainen vertailu autojen kesken on mahdotonta, sillä uusilla materiaaleilla on erilaiset valmistusprosessit ja siten myös erilaiset ympäristövaikutukset − erityisesti hiilidioksidipäästöissä”, Welin kertoo. Myös akkujen valmistus aiheuttaa huomattavia päästöjä. Welinin tekemässä vertailussa km ajettu Tesla on aiheuttanut elinikänsä aikana g/km hiilidioksidipäästöt. Ne kasvavat entisestään, jos akkua ei ladata uusiutuvalla sähköllä. Welin on hyväksytty tilintarkastaja, joka on tarkastanut mm. kestävyyskertomuksia. Tämä Ferrybridgen hiilivoimala suljetaan nyt maaliskuussa... ... sen tilalla suuri joukko dieselaggregaatteja on valmiina tuottamaan sähköä. Fyysisen maantieteen professori Ole Humlum on laatinut pallokuvat GISS:n tietojen pohjalta. Pallot osoittavat lämpötilan keskipoikkeaman vuosien 2005–2014 keskiarvosta. u Ilmatieteen laitoksen mukaan v. 2015 oli Suomen mittaushistorian lämpimin. Lämpöhuiput (keskilämpötilaan verrattuna) osuivat helmi-maaliskuulle ja marras-joulukuulle. Kesäheinäkuussa oli selvästi keskimääräistä kylmempää. Lähes vuoden loppuun asti vaikutti siltä, että myrskypäiviä olisi harvinaisen vähän, mutta marras-joulukuun 11 myrskypäivää tasasi tilanteen tavanomaiselle 21 myrskypäivän tasolle. Puolangalla mitattiin Suomen uusi sade-ennätys, 1242 mm vuodessa. Vuosi oli keskimäärin tavallista hiukan sateisempi. Maailmanlaajuinen lämpötila nousi meneillään olevan El Niño -sääilmiön takia loppuvuodesta. Tämä toistuva sääilmiö perustuu meriveden lämpenemiseen ja kylmenemiseen Tyynenmeren päiväntasaajan tienoilla. Vuosi 2015 oli maailmanlaajuisesti nykyajan lämpimin - tai kolmanneksi lämpimin. Se riippuu käytettävästä lämpötilasarjasta. Kahden satelliittihavaintosarjan (RSS ja UAH) mukaan vuodet 1998 ja 2010 olivat lämpimämpiä. HADCRUT-, GISS- ja NCDC-sarjojen mukaan v. 2015 oli lämpimin. Mittaussarjojen yhä suuremmat erot aiheuttavat kasvavia uskottavuusongelmia. Uskottavuus kärsii entisestään, kun erityisesti GISS- ja NCDCsarjat toistuvasti ja taannehtivasti korjailevat lämpötiloja kauas ajassa taaksepäin. Tämän takia myös historialliset viitearvot muuttuvat koko ajan. GISS on muuttanut aiempia lämpötilasarjoja 35 kertaa pelkästään v. 2010 jälkeen. Tämän seurauksena esimerkiksi v. 1910 on tilastoissa muuttunut 0,25 astetta kylmemmäksi vuoteen 2000 verrattuna (ero on viiden vuoden aikana kasvanut 0,45 asteesta 0,7 asteeseen). Nämä ”hallinnolliset” kajoamiset sarjoihin lisäävät lämpötilan nousua 1900-luvun aikana 56 %, toteaa professori Ole Humlum, joka on kirjannut lämpötilakorjailuja vuodesta 2008 lähtien. Humlumin mukaan on ymmärrettävää, että joissain tilanteissa vanhoja tietoja joudataan oikaisemaan, jos jälkikäteen on löytynyt virhelähde. Mutta sitä hän ei ymmärrä, että korjailuja tehdään sata vuotta ajassa taaksepäin, eikä sitä, että korjailuja tehdään vain yhteen suuntaan. Pitkä matka u Tarvitaan valtava muutos, mikäli EU aikoo siirtyä pelkästään uusiutuvaan sähköön. Tässä esitetään yhteenveto vuoden 2015 sähköntuotannon energialähteistä 12 EU-maassa ja Sveitsissä. Kyseiset EU-maat ovat Belgia, Tanska, Suomi, Ranska, Puola, Espanja, IsoBritannia, Ruotsi, Ts̆ekki, Saksa, Unkari ja Itävalta. Kenttää hallitsevat fossiilienergia ja ydinvoima suunnattomista tuulivoimainvestoinneista huolimatta. Suurimpana haasteena on luoda uutta, säästä riippumatonta sähköntuotantoa siten, että tuotanto voidaan sovittaa jatkuvasti vaihtelevan kulutuksen mukaan. Huomaa, että kuvituksesta puuttuu vesi- ja aurinkovoimalla tuotettu sähkö. Vesivoiman osuus on kuitenkin verraten pieni. Laajamittaista uutta vesivoimaa ei saa enää rakentaa korvaamaan fossiilisia energialähteitä. Lähde: Rolf Schuster Öljyvallankumous u Vuonna 1972 Rooman Klubi julisti kuuluisassa kirjassaan öljyn alkavan ehtyä v. 1992, ja pitkään on ollut vallalla käsitys öljyn pikaisesta loppumisesta. Mutta vaikka öljynkulutus on lähes kaksinkertaistunut maailmassa vuoden 1972 jälkeen, koskaan ei ole tunnettu yhtä runsaasti öljyesiintymiä kuin nykyään. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n tuoreimman arvion mukaan öljyvarantoa on käyttämättä ainakin 6000 miljardia tyn- nyriä (tynnyri on 159 litraa). Nykytason kulutuksella öljyä siis riittää vielä 180 vuodeksi. Kuva on muuttunut pitkälti, koska tekninen vallankumous on mahdollistanut ns. epätavanomaisen öljyn, esim. öljyliuskeen, hyödyntämisen vähäisin investoinnein. Tämä on laskenut öljynhintaa rajusti, hiljattain alle 30 dollariin tynnyriltä. Entiselle hintatasolle ei asiantuntijoiden mukaan palata vuosikymmeniin. K AT TERNÖ – 51 Robert Seger Jarl Ahlbeck on Åbo Akademin ympäristötekniikan dosentti. Voit esittää hänelle kysymyksiä osoitteessa www.katterno.fi NASA Kuinka paljon alkuaineita on? Merkkejä vedestä Marsin pinnalla. Tämän Nasan ”auton” ottaman kuvan Marsista syksyllä 2015 katsotaan osoittavan muinaisia virtaavan veden jälkiä. Minne vesi katosi Marsista? Jalle: Nasan Maven-luotain, joka on syksystä 2014 lähtien kiertänyt Marsia, mittaa aurinkotuulen (auringosta suihkuava sähköisesti TT Bild varautunut hiukkasvirta) ja erityisesti aurinkomyrskyjen vaikutusta planeetan ilmakehään. Mars menettää nykyään noin 100 g ilmakehästään sekunnissa. Vaikka aurinko oli varhain aurinkokunnan historiassa paljon aktiivisempi, Marsilla oli silloin magneettikenttä, joka suojasi planeettaa hiukkasilta. Sen ansiosta planeetalla oli myös tiheä ilmakehä ja vettä, joka todennäköisesti muodosti sekä jokia että meriä. Magneettisuus on tämän jälkeen heikentynyt voimakkaasti, minkä seurauksena suurin osa ilmakehästä on kadonnut, planeetta on viilentynyt ja vesi on (ainakin pääosin) hävinnyt. Maapallon magneettikenttä ei onneksi osoita heikentymisen merkkejä. Jalle: Alkuaineita tunnetaan nykyään 118. Neljä viimeisintä (jaksollisessa järjestelmässä atomiluvut 113, 115, 117 ja 118) löydettiin hiljattain, ja kansainvälisen kemian liiton odotetaan vahvistavan ja nimeävän aineet myöhemmin tänä vuonna. Uraania (luku 92) painavammat aineet luodaan keinotekoisesti törmäyttämällä muita painavia atomeja toisiinsa. Ne ovat kaikki radioaktiivisia ja niillä on yleensä erittäin lyhyt puoliintumisaika. On mielenkiintoista huomata, että jaksollisen järjestelmän seitsemäs rivi on uusien aineiden myötä täysi. Vieläkin painavampia alkuaineita saadaan varmasti luotua. Teorian mukaan lukujen 120 tai 126 tienoilla aineiden tulisi olla pitkäikäisempiä, ja on kiinnostavaa, paljastuuko niistä ominaisuuksia, joita kevyemmillä alkuaineilla ei ole. Viimeksi nimetyt alkuaineet ovat: 104 rutherfordium, 105 dubnium, 106 seaborgium, 107 bohrium, 108 hassium, 109 meitnerium, 110 darmstadtium, 111 röntgenium, 112 kopernikium, 114 flerovium, 116 livermorium. Miten radioaktiivisuus keksittiin? Jalle: Henri Becquerel (1852–1908) havaitsi ilmiön ensimmäisenä. Hän huomasi tutkiessaan valokuvauslevyä v. 1896, että uraanisuolat säteilivät itsestään ilman ulkoisia energialähteitä. Hänen mukaansa on nimetty säteilyn aktiivisuuden yksikkö, becquerel. Radioaktiivisuus-termin kehitti Marie Curie (1867–1934), joka miehensä Pierre Curien (1859–1906) kanssa oli radioaktiivisuuden tutkimuksen uranuurtajia. He löysivät v. 1898 kaksi aiemmin tuntematonta alkuainetta, radiumin (atomiluku 88) ja poloniumin (luku 84). Juuri polonium aiheutti entisen venäläisagentti Alexander Litvinenkon kuoleman syksyllä 2006. Marie Curiella oli merkittävä rooli fysiikassa. Hän oli äärimmäisen la- hjakas mutta joutui taistelemaan asemastaan eikä naisena saanut opiskella kotimaansa Puolan yliopistoissa. Hän saapui Pariisiin 23-vuotiaana, väitteli tohtoriksi Sorbonnen yliopistossa ja avioitui Pierren kanssa. Hänelle myönnettiin kaksi Nobelpalkintoa (fysiikanpalkinto v. 1903 yhdessä Pierre Curien ja Henri Becquerelin kanssa ja kemianpalkinto v. 1911). Hänen tyttärensä Irène Joliot-Curie sai kemianpalkinnon v. 1934 ja vävy vastaanotti rauhanpalkinnon Unicefin edustajana v. 1965 – siis viisi Nobel-palkintoa samassa perheessä. Toinen tytär Ève Curie oli tunnettu kirjailija ja pianisti. Hän kuoli 102-vuotiaana New Yorkissa v. 2007. Getty Images Ovatko ilmastotutkijat yksimielisiä? Pariisin ilmastokokouksen uutisointi antoi ymmärtää, ettei yksikään vakavasti otettava tutkija enää kiistä ilmaston lämpenemisen johtuvan ihmisen toiminnasta. Onko se totta? Frankfurter Illustrierte -lehti helmikuussa 1957. Artikkelissa luvataan kertoa, kuinka Wernher von Braun (saksalaissyntyinen uranuurtaja, josta tuli Yhdysvaltain avaruusohjelman päähahmoja) suunnitteli koko ihmiskunnan historian jännittävimmän seikkailun: matkan Marsiin. 52 – K AT TERNÖ Jalle: Se riippuu siitä, mitä tieteen katsotaan oikeasti todistaneen ja mikä on tutkijoiden spekulaatiota. Jos tutkija spekuloi, esitetty asia ei automaattisesti ole parempaa tiedettä vain siksi, että kyseessä on tutkija, mutta tällaiset tutkijat ovat poliittisesti suositumpia kuin varovaisemmat tutkijat. Lue asiasta lisää s. 46–47. Lisäksi Pariisissa käytettiin lähtökohtana ääriarvoja hyödyntävien tietokonemallien keskiarvoja, joiden mukaan kaksinkertaistunut hiilidioksidipitoisuus nostaisi lämpötilaa useilla asteilla erilaisten vahvistavien vaikutusten kautta. Ne ovat kuitenkin teoreettisia eikä niitä ole todistettu havainnoilla. Suomen talvisää määräytyy pitkälti matalapaineiden reitistä, joka liittyy ns. Arktiseen Oskillaatioon (jolla kuvataan sesongista riippumattomia ilmanpaine-eroja). Nousevaa residuaalitrendiä ei ole olemassa, toisin sanoen ainut lämpeneminen on aiheutunut siitä, että matalapaineiden reitti on kulkenut keskimäärin pohjoisempaa v. 1989 lähtien. Suomessa on nyt samankaltainen talvisää kuin 1930-luvulla, kun taas kesäsäämme on silloista kylmempi. Marie Curie apunaan Irène-tytär. Molemmat ovat nobelisteja. Eläkeläisen kiireinen päivä u Kelloradio herättää humpalla klo 6.50. On aika nousta, autokin pitää viedä huoltoon klo 11. Vaimo laahustaa suihkuun, minä laitan kahvin valumaan ja haen lehdet. Nopea vilkaisu otsikkoihin: ei mitään uutta. Soini on kuulemma ääliö ja sää johtuu hiilidioksidipäästöistä. Keskustelemme, tuleeko tyttären gradu valmiiksi vai ei, ja pian vaimo ryntää jo työhön. ”Heippa! Mukavaa päivää ja muista tienata rahaa perheelle! Minun tulevat tilille automaattisesti”, hän huikkaa. On kylmää, pimeää ja tuulista, mutta onneksi minua odottaa lämmin sänky, jossa voin lukea Hesarin ja Time Magazinen vähän tarkemmin. Aika kuitenkin rientää! Nyt on jo kiire viedä auto huoltoon. Ehdin ajoissa, ja vaihdan pari sanaa korjaamon nuoren, kohteliaan työntekijän kanssa. Nykynuoret ovat pääosin oikein mukavia. On aika tavata vanhoja ystäviä lounaan merkeissä Nick’sin ravintolassa Aurajoen rannalla. Salaattia sen olla pitää ja paljon, erityisesti iäkkään vatsan takia. Mutta onpa ystävistä tullut konservatiivisia! Ennen ukot horisivat sosialismista, mutta nyt he valittavat yritysten liian suurista kustannuksista. Ja yliopistojen älyttömästä byrokratiasta. Lounas venähtää pitkäksi, sillä meidän täytyy käsitellä myös Putinin tuoreimmat tempaukset sekä kolesterolilääkkeen haitat ja hyödyt. Kännykkä piippaa: auto on valmis. Kiiruhdan korjaamolle, maksan huollon ja vilkaisen kelloa, joka lähenee jo kolmea. Kotona ei ole ruokaa nälkäiselle vaimolle, joka ei ikinä ehdi syödä työssä. Siispä pikavauhtia kauppaan ja sitten kotiin keittämään. (Vaimon itsensä valmistama ruoka kelpaa vain koiralle – se on vakaa mielipiteeni.) Vanhaa miestä alkaa väsyttää päivällisen jälkeen, enkä ole ehtinyt tänään edes harjoitella viulua tai käydä kävelylenkillä. Digiboksi on kuitenkin nauhoittanut sunnuntaisen Everton Chelsea-ottelun (toim. huom. Englannin Valioliigan jalkapallo-ottelu), joten päätän mielummin katsoa matsin ja sen jälkeen vielä vanhan elokuvan SVT:ltä. Kello on jo aika paljon. Tiskit, viulunsoitto ja lenkki saavat jäädä huomiselle. Kiireisen päivän jälkeen tuntuu hyvältä mennä aikaisin sänkyyn, kainalossa mielenkiintoinen kirja Kremlin historiasta. Eläkeläisenhän ei tarvitse ehtiä kaikkea samana päivänä. Jarl Ahlbeck K AT TERNÖ – 53 Karolina Isaksson Nykyään ihannoidaan tuloksia aivan liikaa. Itse innostun ongelmista. Kun olen kuullut tarpeeksi monta huokausta samasta asiasta, haluan näyttää, mitä ratkaisuja ja mahdollisuuksia ennakkoluuloton ihminen voi löytää. Näin kävi, kun aloimme valmistaa omaa jäätelöä viime kesänä. Olin jo aikoja sitten kyllästynyt valituksiin Pietarsaaren jäätelötehtaan menettämisestä, joten päätin aloittaa oman jäätelönvalmistuksen vanhassa 16 neliön meijerissä. Tarkoituksena ei ollut polkaista vanhaa tehdasta uudelleen pystyyn vaan tehdä jotain valittamisen sijaan. Pessimismi, kateus ja epäonnistumisen pelko vievät paljon energiaa. Itse menetän aloitteellisuuteni, jos jatkan samaa asiaa liian pitkään. Muutos on ainoa varma asia tulevaisuudessa, joten se kannattaa yrittää kääntää eduksi. Jos ei yritä, ei taatusti myöskään onnistu. Robin Nyman Yrittäjä, joka perusti Café Skorpanin Pietarsaareen v. 2014, aloitti jäätelönvalmistuksen ja siirtää tänä vuonna toiminnan operatiivisen johdon muille voidakseen keskittyä uusien asioiden visiointiin. 56 – K AT TERNÖ
© Copyright 2024