Linkki julkaisuun - UEF Electronic Publications
”ETTÄ OTETAAN IHMISENÄ EIKÄ VAAN ASIAKKAANA” Ammatillista koulutusta vailla olevat 19–26-vuotiaat nuoret sosiaalityön asiakkaina Sirpa Kyllönen Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos marraskuu 2016 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta KYLLÖNEN SIRPA: ”ETTÄ OTETAAN IHMISENÄ EIKÄ VAAN ASIAKKAANA”. Ammatillista koulutusta vailla olevat 19–26-vuotiaat nuoret sosiaalityön asiakkaina. Pro gradu -tutkielma, 73 sivua, 3 liitettä (4 sivua) Tutkielman ohjaajat: professori Riitta Vornanen ma. yliopisto-opettaja Anssi Savolainen Marraskuu 2016_________________________________________________________ Avainsanat: nuoruus, osallisuus, sosiaalityö, työttömyys, ammatillinen koulutus (YSA) Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sosiaalityön asiakkaina ilman ammatillista koulutusta olevien 19–26-vuotiaiden nuorten tuen tarpeita koulutukseen ja työllistymiseen liittyen. Lisäksi tarkastellaan nuorten antamia kehittämis- tai muutosehdotuksia nuorten kanssa tehtävään sosiaalityöhön. Tutkimus on laadullinen ja tutkimusaineisto koostuu seitsemästä sosiaalityön asiakkuudessa olevan nuoren teemahaastattelusta. Aineiston analyysimenetelmänä on sisällönanalyysi. Keskeisiä tuen tarpeita, joita nuoret toivat esille, olivat taloudellinen tuki ja psykososiaalinen tuki. Perustoimeentulotuen hakemiskäytännöt olivat heille tuttuja ja tukea haettiin yleensä kuukausittain. Täydentävää toimeentulotukea nuoret olivat saaneet muun muassa asumiseen ja koulukirjojen ostoon. Psykososiaalinen tuki oli nuorten kohdalla tärkeää. Koulutus-ja työllistymisasioihin nuoret olivat saaneet tukea keskusteluista työntekijöiden kanssa, jolloin oli pohdittu oikeaa koulutusalaa, opiskelun rahoittamista ja yleensä jaksamista ja oman elämän tavoitteita. Luottamus työntekijään rakensi nuoren osallisuutta. Luottamuksellisen suhteen rakentaminen mahdollistuu, kun työntekijä kuulee ja kuuntelee nuorta ja kohtelee kunnioittavasti ja tasavertaisesti. Sosiaalityön kehittämisen paikkoja löytyi vuorovaikutuksesta nuoren kanssa ja sosiaalikeskuksesta tapaamispaikkana. Toivottiin tapaamisia, jolloin keskitytään muihin kuin taloudellisiin asioihin. Työntekijöiden toivottiin olevan rennompia eikä niin virallisia. Ymmärrystä mielenterveys- ja päihdeasioista toivottiin lisää. Työntekijöiden asenteisiin toivottiin parannusta, koska ennakkoluuloja ja -asenteita on. Joidenkin nuorten mielestä sosiaalikeskus oli paikkana ahdistava. Nuoret toivoivat, että tapaamisia voisi järjestää muuallakin. Koulutus-ja työllistymispoluille pääseminen ei ole helppoa, varsinkin jos nuorella on elämänhallinnassa haasteita. Tarvitaan pitkäjänteistä sosiaalityötä nuorten kanssa, luottamusta, nuoren kuulemista ja riittävästi aikaa. UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies KYLLÖNEN SIRPA: “TO BE TREATED AS A HUMAN BEING NOT JUST A CLIENT”. 19-26-year-old young people who do not have graduated from a vocational school as clients in social work. Master's thesis, 73 pages, 3 appendices (4 pages) Advisors: Professor Riitta Vornanen University Teacher Anssi Savolainen November 2016_________________________________________________________ Keywords: youth, participation, social work, unemployment, vocational education In this thesis I have studied the support of those young people who do not have graduated from a vocation school have received from social services. I studied what kind of support they need from social services and what their suggestions are to improve social services. The data consists of 7 interviews of young adults. The methods used were a thematic interview and content analysis. Some significant things that young adults brought up were financial benefits and psychosocial support. The young people knew how to apply for the basic social assistance and usually they apply for it every month. Young adults had received also housing allowance and school books. Psychosocial support was very important to the young adults. Young adults got support from the discussions with social workers concerning education and employment. They discussed different education options, how to finance education, and their life goals in general. The fact that the young adult was able to trust the social worker was significant. It is important that the social worker listened to their client and they were heard. It is essential that the social worker treated the young adult with respect. To develop social services, we need to concentrate on interaction with young adults and also the facilities where we meet young adults. Young adults hoped that appointments with social worker did not always focus on financial issues. They wanted to discuss more what was going on in their lives. They also wanted the social worker not to be so formal. Social workers need more understanding about mental health issues, substance and drug abuse. Social workers’ attitude to young adults needs to improve. Some young adults think that the social office is a depressing place to meet, so they want to meet somewhere else. Education and getting employed is not easy, especially when the young adult has difficulties. Long-term social work, trusting and hearing the young adult and lots of time are needed. SISÄLTÖ 1 JOHDANTO ................................................................................................................ 3 2 NUORI AIKUISUUS ELÄMÄNVAIHEENA .......................................................... 6 2.1 Nuoruus on valintojen aikaa .......................................................................... 6 2.2 Nuori osallisena palvelujärjestelmässä ....................................................... 10 2.3 Ammatillinen koulutus ja koulutuksen keskeyttäminen ........................... 14 3 NUORET SOSIAALITYÖN ASIAKKAINA ......................................................... 18 3.1 Nuorten asema, oikeudet ja velvollisuudet ................................................. 18 3.2 Nuoret toimeentulotuen saajina ................................................................... 20 3.3 Nuorten kanssa tehtävä sosiaalityö ............................................................. 22 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN .................................................................. 28 4.1 Tutkimuksen tausta ja tutkimuskysymykset .............................................. 28 4.2 Fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa ja teemahaastattelu aineistonkeruumenetelmänä .............................................................................. 29 4.3 Aineiston keruu ja kuvaus ............................................................................ 31 4.4 Tutkimuksen luotettavuus ............................................................................ 35 4.5 Tutkimuksen eettiset kysymykset ja tutkijapositio.................................... 36 4.6 Sisällönanalyysi ............................................................................................. 38 5 TUTKIMUKSEN TULOKSET ................................................................................ 40 5.1 Haastateltujen nuorten taustatietoja ........................................................... 40 5.2 Nuorten tukeminen sosiaalityössä ............................................................... 41 5.2.1 Taloudellinen tuki ............................................................................. 41 5.2.2 Psykososiaalinen tuki ....................................................................... 43 5.3 Tuki muista palveluista ................................................................................ 48 5.4 Kehittämisen paikat sosiaalityössä .............................................................. 52 5.4.1 Nuoren kanssa vuorovaikutuksessa ................................................ 52 5.4.2 Sosiaalikeskus tapaamispaikkana ................................................... 55 5.5 Keskeisten tutkimustulosten yhteenveto ..................................................... 56 6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA .................................................................. 59 LÄHTEET ..................................................................................................................... 63 LIITTEET LIITE 1. Teemahaastattelurunko LIITE 2. Esittelykirje LIITE 3. Suostumuslomake KUVIOT Kuvio 1. Nuori aikuisuus elämänvaiheena ................................................................... 9 3 1 JOHDANTO Koulutuksen ja elinikäisen oppimisen tärkeyttä korostavien koulutuspoliittisten ohjelmien taustalla näyttää vaikuttavan kaksi toisilleen ristiriitaista periaatetta: yhtäältä korostetaan oppimista oikeutena ja toisaalta velvollisuutena. Oppimisen oikeuden ja yksilön autonomian korostaminen merkitsee yksilön mahdollisuutta itse määritellä, mitkä asiat ovat hänen elämässään tärkeitä asioita, joihin oppiminen ja mielenkiinto kohdistuvat. Koulutusvelvollisuutta korostettaessa yksilön omat motiivit ja tarpeet saatetaan unohtaa, jolloin ihmisiin ei suhtauduta itsenäisinä kansalaisina, jotka asettavat päämääriä elämälleen itse. Tärkeä kysymys onkin, onko koulutuksen ja työn ulkopuolella olevilla nuorilla tai yleensä työttömillä ihmisillä oltava oikeus, ilman tukien menettämisen uhkaa, halutessaan myös kieltäytyä työtehtävistä tai koulutuksesta, jos esimerkiksi työehdot ja palkkaus ovat heikot tai henkilö kokee koulutuksen olevan itselleen sopimattoman. (Aho, Pitkänen & Vanttaja 2012, 148.) Juha Mäki-Ketelän (2012) tutkimuksen mukaan nuoret pitivät omia vaikuttamismahdollisuuksiaan yhteiskunnassa vähäisinä. Myöskään yhteiskunnallisista asioista ei oltu erityisen kiinnostuneita. Epäluottamusta sekä osittain avointa yhteiskuntakielteisyyttä oli huomattavissa. (Mäki-Ketelä 2012, 139–140; ks. myös Paakkunainen 2016, 203.) Vähäinen kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja yhteisöön osallistumiseen ei ole yksistään suomalaisille nuorille ominaista vaan esimerkiksi eurobarometrin 1997 mukaan melkein joka toinen viidestätoista EU-maiden nuorista ilmoitti, ettei ole minkään yhdistyksen tai järjestön jäsen (Helve 2016, 166). Nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi oli kirjattu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan. Nuorten yhteiskuntatakuu on hallitusohjelman kärkihanke ja on hallituksen erityisen panostuksen ja seurannan piirissä. Tällä hetkellä Suomessa on noin 110 000 iältään 20– 29-vuotiasta nuorta ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa. Toisen asteen tutkinnon puuttuminen on merkittävin yksittäinen tekijä työmarkkinoilta ja yhteiskunnasta syrjäytymisessä. Yhteiskunnasta syrjäytyneitä, ilman toisen asteen tutkintoa olevia nuoria on noin 40 000, joista täysin tilastojen ulkopuolisia on noin 25 000. He eivät ole koulutuksessa, työelämässä eikä työnhakijoina. (Nuorten yhteiskuntatakuu 2013; Myrskylä 2012.) 4 Pro gradu -tutkielman aiheeni liittyy ammatillista koulutusta vailla oleviin nuoriin, jotka ovat sosiaalityön asiakkaina. Pyrin tarkastelemaan, miten nuoria voidaan tukea sosiaalityössä koulutus-ja työllistymispoluille ja lisäksi nuorten kehittämisehdotuksia sosiaalityöhön. Nuorten yhteys sosiaalityöhön muodostuu heidän hakiessaan toimeentulotukea, koska heillä ei ole tuloja pudottuaan pois kelan opintotuen piiristä. Sosiaalityöllä on merkittävä välitystehtävä, sosiaalityön kannalta ongelma on ihmisen ja yhteiskunnan välisessä suhteessa (Sipilä 2011, 66). Sosiaalityö asemoituu vahvasti nuorten kohdalla kuntouttavaksi työotteeksi. Muiden ammattilaisten apua tarvitaan myös, esimerkiksi terveydenhuollon puolelta. (Palola, Hannikainen-Ingman & Karjalainen 2012, 37.) Työssäni käsittelen nuoruutta elämänvaiheena ja siihen liittyviä käsitteitä nuoruus, osallisuus, ammatillinen koulutus ja koulutuksen keskeyttäminen. Nuorten 18–29 -vuotiaiden ikäryhmä on tärkeä sosiaalityön asiakkaina. Heidän osuutensa asiakaskunnasta on merkittävä. Esimerkiksi vuonna 2014 toimeentulotukea saavien väestöosuus oli suurin nuorilla aikuisilla. Toimeentulotukea saavien 18–19vuotiaiden osuus saman ikäisestä väestöstä oli 13,5 prosenttia, 20–24-vuotiaiden 16,2 prosenttia ja 25–29-vuotiaiden 11,3 prosenttia. (Toimeentulotuki 2014.) Nuoria on asiakkaina muun muassa toimeentulotuen hakijoina sekä työllistymistä edistävissä monialaista yhteispalvelua tarjoavissa palveluyksiköissä kuten työvoiman palvelukeskuksissa (TYP). Olen työskennellyt koulutuksen keskeyttäneiden nuorten kanssa, joten aihe kiinnostaa minua myös henkilökohtaisesti. Haluan tutkia, miten nuoria voidaan parhaiten tukea, jotta he pääsevät kiinni koulutus- ja työllistymispoluille. Tähän liittyy olennaisesti osallisuuden käsite. Haluan tutkia nuorten näkökulmasta, minkälaisia kehittämisehdotuksia nuorilla on nuorten kanssa tehtävään sosiaalityöhön. Nuorten haastattelu on tällöin mielestäni tutkimukseeni parhaiten sopiva aineistonkeruumenetelmä. Haastattelen tutkimuksessani seitsemää 19–26-vuotiasta nuorta. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Kouluttamattomuus vaikuttaa nuorten tuleviin työurien pituuteen ja laatuun. Yhteiskunnan kannalta nuorten ammattikouluttamattomuuden tutkimus on tärkeää. Nuoria tarvitaan tulevaisuudessa myös työntekijöinä. Tutkimuksella saadaan tietoa nuorten näkökulmasta, miten voitaisiin puuttua muun muassa kouluttamattomuuden kautta lisääntyneeseen nuorten syrjäytymiseen ja ennen kaikkea siihen, miten saadaan nuorten ääntä kuuluviin 5 ja näin lisätään nuorten hyvinvointia yhteiskunnassa. Kirsi Eräranta ja Minna Autio (2008) tuovatkin esille huolensa siitä, kuinka heikoimmassa asemassa olevat nuoret näkyvät tutkimuksissa. Nuori jää tilastoinnin ulkopuolelle, mikäli nuorella ei ole koulutus- tai työpaikkaa. Tarvitaan myös laadullisia tutkimuksia, joissa saadaan esille nuorten omia tulkintoja. (Eräranta & Autio 2008, 11–12.) Työssäni on myös kehittämisnäkökulma liittyen nuorten kanssa tehtävään sosiaalityöhön. 6 2 NUORI AIKUISUUS ELÄMÄNVAIHEENA 2.1 Nuoruus on valintojen aikaa Nuoruus on erityistä aikaa. Nuoruudessa käydään läpi useita erilaisia roolimuutoksia. Nuori irtautuu vähitellen lapsuudenperheestään ja saa lisää itsenäisyyttä omien päätöksiensä tekemiseen. Aikuiselämän rooleihin valmentautumista ovat mm. valinnat, mitkä nuori tekee kouluttautumisen, ammatinvalinnan ja myös elämäntapaan ja ihmissuhteisiin liittyen. (Nurmi 2008, 256.) Aikuistuvalla nuorella on edessään astuminen ammattiin ja sosiaalisiin rooleihin sekä yhteiselämän eri muotoihin, kuten parisuhteessa partneriksi ja vanhemmuuteen. Aikuistuvan nuoren on vastattava omista ajatuksistaan ja käsityksistään; tervettä järkeä ja rationaalista ajattelua tarvitaan. Aikuistuessa joutuu myös eläytymään toiseen ja katselemaan asioita toisen silmin. (Siltala 1988, 111.) Nuoren ammatinvalinnassa konkretisoituvat monet yhteiskunnalliset eronteot kuten yhteiskuntaluokka, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, etninen tausta tai vammaisuus (Brunila, Hakala, Lahelma & Teittinen 2013, 9). Nuoren valinnat ja menestys eri elämänalueilla ohjaavat monin eri tavoin hänen myöhempää kehitystään ja hyvinvointiaan (Nurmi 2008, 258). Tärkeää on myös huomata, että nuori ohjaa omaa elämäänsä niissä puitteissa, joita kehitysympäristö hänelle tarjoaa. Yhteiskunta ja kulttuuri luovat erilaisia haasteita ja rajoituksia nuorelle ja hänen tekemilleen valinnoille sekä aiemmat ratkaisut ohjaavat myöhempiä mahdollisuuksia. Lisäksi nuoren oma temperamentti ja kyvykkyys ohjaavat elämän suuntaa. (Nurmi 2008, 263.) Nuoruutta on kuvattu psykologisessa kirjallisuudessa kriisien ja myllerrysten ajaksi. Valtaosa nuorista ei kuitenkaan tutkimusten mukaan käy läpi mitään erityistä kriisiä kehityksessään, vaan kehitys on enemmänkin jatkuvaa ja asteittaista. (Nurmi, Ahonen, Lyytinen, Lyytinen, Pulkkinen & Ruoppila 2014, 142; Smyth, Hattam, Cannon, Edward, Wilson & Wurst 2004, 38.) Nuoren ajattelu ja toimintatavat ovat yhteydessä siihen, millaiset vanhemmat hänellä on ja millaisia kasvatuskäytäntöjä he soveltavat. Samoissa kaveriryhmissä oleskelevat nuoret ovat keskenään samanlaisia. On oletettu, että vanhemmat vaikuttavat kasvatuksel- 7 laan ja toimintatavoillaan nuoren kehitykseen ja että nuoret omaksuvat myös kavereiltaan monia malleja, ajatuksia ja toimintatapoja. Kuitenkin myös nuoret itse vaikuttavat sekä vuorovaikutukseensa vanhempiensa kanssa, että kavereihinsa. (Nurmi ym. 2014, 148; Tynkkynen 2013, 19.) Huomioitavaa on läheisten ja ystävien merkitys, sillä sosiaalisen pääoman on katsottu ehkäisevän tai vähentävän muun muassa koulukeskeytyksiä (Crowder & South 2003). Smyth nostaa myös esille sosiaalisen pääoman merkitsevyyden; sosioekonominen tausta ja koulutuksellinen menestyminen ovat yhteydessä toisiinsa. Sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma ovat huomioitavia asioita nuorten valintojen taustalla. (Smyth ym. 2004, 106; ks. myös Aaltonen & Lappalainen 2013, 113.) Nuorten herkkyys ajan tapahtumille näkyy ylilyönteinä paitsi nuorten toiminnassa myös valtakulttuurin suhtautumisessa heihin. Puberteetin alkamisikä on laskenut ravitsemuksen parantumisen myötä. Toisaalta nuoruuden ajanjakso on pidentynyt pitkälle kolmannelle vuosikymmenelle. Mikäli ajatellaan nuoruuden päättyvän silloin, kun aikuisuuden keskeiset roolit on saavutettu, esimerkiksi työelämään pääseminen ja lasten saaminen, voidaan jopa ajatella nuoruuden ylettyvän neljännelle vuosikymmenelle. Nuoruuden pidentymisen moottoreina ovat olleet elinkeinorakenteen muutos ja erityisesti koulutuksen pidentyminen. Koulutukseen hakeutumisessa ja ammatinvalinnassa onnistuminen ovat tärkeitä nuoren tulevaisuudelle, koska koulutus määrittelee nuoren myöhempiä työja uramahdollisuuksia ja on tärkeä yhteiskuntaan sopeuttava tekijä. Koulutuksen ulkopuolelle jääminen ennakoi vaikeuksia työelämässä ja riskinä on jopa yhteiskunnasta syrjäytyminen. (Nurmi ym. 2014, 143–162.) Yrjö-Paavo Häyrynen (1988, 116) kirjoittaa amerikkalaisen sosiaalitutkija Glen Elderin elämänkulun ekologisesta näkökulmasta, josta käsin yksilöllisiä uria tarkasteltaisiin ajan, paikan ja yhteiskuntaryhmän kehyksissä. Ihmiset vaikuttavat elämänsä kulkuun muuttamalla tärkeintä kehityksensä tekijää, omaa välitöntä elämäntilannettaan. Tällöin biologiset, psyykkiset ja yhteiskunnalliset prosessit ovat keskinäisessä vuorovaikutuksessa, yksilöllisiä elämäntapahtumia voidaan tarkastella vain yhteydessä historiallisiin ja sosiaalisiin taustoihin. Nuorenkin elämäntapahtumat ovat yhteydessä toisiinsa, ne eivät ole irrallisia. Tony Dunderfeltin käsityksen mukaan nuoruusiän loppuvaihe on 18–20-vuotiaana, jolloin nuori kohtaa ideologisen kriisin, johon liittyy seestymisvaihe ja pohdiskelun koh- 8 teena on oma asema maailmassa. Tähän vaiheeseen liittyy myös itsenäisen elämän aloittaminen. Noin 20-vuotiaaksi asti kehitys on selvästi havaittavissa ja mitattavissakin, mutta sen jälkeen muutokset muuttavat luonnettaan siten, että ne ovat yksilöllisempiä; kuitenkin kehitysvaiheita on läpi elämän. (ks. Nurmi ym. 2014.) Aikuisuus on oma vaiheensa eikä vain lapsuuden ja nuoruuden jatke. Aikuisuudessa ihmiselle voi syntyä uusia piirteitä ja kykyjä, joita ei ole voinut syntyä aikaisemmissa vaiheissa. Aikuinen on menneisyyden tapahtumien muovaama persoona ja myös aktiivinen omaa elämäänsä ohjaava ainutlaatuinen yksilö. (Dunderfelt 2011, 85–95.) Pirkko Siltala (1988, 110) puhuu jälkinuoruusiästä 20–25-vuotiaana. Hänen mukaansa tämä siirtymävaihe voi merkitä vielä nuoruuden täydennys- ja korjaamismahdollisuutta siten, että pyritään löytämään ehjä tunne persoonallisuuden eri mahdollisuuksien sulautuessa toisiinsa. Aikuistuva nuori käy tässä vaiheessa lävitse myös tuhoavaa kaiken rakentavan ja hyvän ohella. (Siltala 1988, 110.) On hyvä myös muistaa, että ympäristö vaikuttaa ihmisen kehitykseen ja vastavuoroisesti ihminen muovaa ympäristöään (Pulkkinen 1988, 76). Dunderfeltin mukaan kehityksen jäsentymisen vaiheessa 20–40-vuotiaana kohdataan yhteiskunta ja oman minuuden sisäinen kehitys. Aikuisuus sisältää sosiaalista ja yhteiskunnallista toimimista perheessä, työelämässä, ystävien sekä harrastusten kanssa. Tänä aikana yksilö etsii sellaista paikkaa, jossa hänen kykynsä ja taipumuksensa pääsisivät oikeuksiinsa. Hän etsii elämänympäristöä, joka antaisi vastineen hänen omille odotuksilleen siitä, mitä elämä on ja mitä se voisi hänelle antaa. Opiskelu, työ ja perheen perustaminen ovat tämän kehitysvaiheen näkyvimpiä ulkoisia piirteitä. Tärkeitä sisäisiä muutoksia tapahtuu muun muassa omissa opituissa asenteissa, oman persoonallisuuden uudelleen muokkaamisessa ja oman yksilöllisen minuuden etsinnässä. (Dunderfelt 2011, 97.) Noin 28–30-vuotiaana koettavaa siirtymää eli elämänvaiheesta toiseen siirtymistä voidaan sanoa portiksi aikuisuuteen. Siirtymiin liittyy psyykkis-sosiaalisia muutoksia. Tässä vaiheessa nuori saattaa huomata, että hän kantaa menneisyyttään yhä psyykessään. Ikävaihe on sisäisen itsenäistymisen aikaa. Ihmisen yksilöllisyys kohtaa omia persoonallisia piirteitään, jotka ovat nuoruudessa sisäistettyjä psyykkisiä rakenteita. Arvo- ja ajatusmaailma, tunne-ja kokemusmaailma ja ihmissuhteet, tavat ja tottumukset sekä fyysinen kehitys muuttuvat. (Dunderfelt 2011, 109–111.) Nuoruus on siis hyvinkin pitkä ajanjakso, joka on kestoltaan myös varsin yksilöllinen. 9 Itsenäistyvän ja aikuistuvan nuoren elämään kuuluu erilaisia kehitysvaiheita. Aikuistuminen pitää sisällään hyvin monia haastaviakin asioita. Seuraavassa kuviossa 1 on esitelty kootusti nuoren aikuisen elämänvaiheeseen kuuluvia asioita. Kuvio 1. Nuori aikuisuus elämänvaiheena Nuori joutuu irtautumaan lapsuudenkodistaan jossain vaiheessa ja muuttaa itsenäisesti asumaan. Koulutukseen ja työelämään liittyy erilaisten valintojen tekemistä. Nuori joutuu itsenäisesti suunnittelemaan ja miettimään taloudellista tilannettaan, kuinka rahallisesti pärjää. Omilleen muuttaminen ja itsenäistyminen vaikuttavat myös nuoren tunneelämään. Nuoren pitää opetella ottamaan vastuu omista päätöksistään ja elämästään. Tässä vaiheessa nuorella voi myös tulla perheen perustaminenkin ajankohtaiseksi. 10 2.2 Nuori osallisena palvelujärjestelmässä Osallisuuden käsite liittyy yhteisöön ja yhteiskuntaan osallistumiseen ja siinä osallisena olemiseen. Sosiaalinen osallisuus tuottaa ihmisille hyvinvointia ja terveyttä, koska osallisuus luo mielekästä merkitystä elämään. Keskeistä on luottamus, sitoutuminen ja kuulluksi tuleminen. (Jämsen & Pyykkönen 2014.) Osallisuus ja osallisuuden kokeminen ovat kytköksissä osallistujan henkilökohtaiseen elämismaailmaan, identiteettiin ja verkostoihin (Närhi, Kokkonen & Matthies 2013, 115; Juhila 2006, 119). Osallisuus on tärkeä kokemuksellinen ja hyvinvointiin liittyvä asia myös nuorille. (ks. myös Alanen 2015, 77; Brennan 2008.) Osallisuus siis hahmottuu kokemuksena tai tunteena ja toisaalta myös toimintakykynä ja toimintamahdollisuuksina (Raivio & Karjalainen 2013, 14). Osallisuus tarkoittaa, että ihmisellä on käytössään riittävät aineelliset resurssit (having), hän on omaa elämäänsä koskevassa päätöksenteossa toimijana (acting) ja hänellä on sosiaalisesti merkityksellisiä ja tärkeitä suhteita (belonging). Tasapainoinen osallisuuden kolmio ilmentää yksilötason hyvinvointia, joka heijastuu yhteiskuntaan sosiaalisena kestävyytenä. Kullakin osallisuuden ulottuvuudella on myös negatiivinen vastaparinsa eli syrjäytymisen ulottuvuudet. Kunkin osallisuuden ulottuvuuden vajaus tarkoittaa syrjäytymisriskin lisääntymistä ja osallisuuden vähentymistä. (Raivio & Karjalainen 2013, 17.) Nuoren osallisuus asiakkaana toteutuu sitä kautta, että sosiaalityön lähtökohtana on nuoren omista lähtökohdistaan nostama tieto. Asiakkaan eli nuoren tietojen tullessa nuoren ja sosiaalityöntekijän dialogin keskeisiksi elementeiksi, niitä arvioidaan ja myös muutetaan yhdessä. (Juhila 2006, 119.) Osallisuus pitää tuoda konkretian tasolle, yksilöt kuten nuoretkin, haluavat olla tarpeellisia ja haluavat tehdä asioita, joista jää jälki. Osallisuuden jäädessä ylhäältä päin määrätyksi pakolliseksi toimenpiteeksi, se ei palvele yksilön tarpeita. Hyvinvointia ja toimintakykyä voidaan ylläpitää kohtaamalla ja näkemällä ihminen yksilönä, näin torjutaan myös ulkopuolisuuden tuntemuksia. Voimistavan sosiaalityön ote, esimerkiksi käyttämällä ratkaisukeskeisiä menetelmiä, saattaisi tuoda tulosta yksilön kannalta. Tullessaan kuulluksi yksilö, tässä tapauksessa nuori kiinnostuu itsestään ja ryhtyy kiinnittämään huomiota hyvinvointiinsa. (Isola 2014, 290–291.) 11 Sosiaalityöntekijän ammatillisista taidoista riippuu nuoren osallisuuden mahdollistuminen kohtaamisessa, siinä nimenomaisessa vuorovaikutustilanteessa ja yhteisessä työskentelyssä nuoren kanssa. Osallisuus voi toteutua silloinkin, kun valinnanvapaus on rajattu. Haastavaa on se, mitä tapahtuu, jos tavoitellaan nuoren hyvinvointia ja asiakaslähtöisyyttä, mutta työtavat ja vuorovaikutuksen muodot eivät anna tilaa nuoren osallistumiselle. (Laitinen & Pohjola 2010, 11.) Nuoren kanssa työskentely on suunnitelmallista työtä, jossa määritellään yhdessä ne tavoitteet, joihin pyritään. Samalla sovitaan selkeästi, mitkä tehtävät tai toimenpiteet ovat nuoren vastuulla. Näin nuori on osallisena ja sitoutuneena tilanteeseen ja asian ratkaiseminen on hedelmällisempää. Kyösti Raunio (2011) toteaa, että asiakkaan tulisi voida osallistua kaikkiin päätöksenteon prosessin vaiheisiin alun ongelman määrittelystä lähtien (Raunio 2011, 135). Voidaan puhua myös voimavarakeskeisyydestä, jossa keskeistä on asiakkaan kuuleminen ja asiakkaan tavoitteista lähteminen. Tavoitteellisuuden edellytys on, että toiminta perustuu asiakkaan kanssa määriteltyyn tavoitteeseen ja toimintalinjaan. (Rostila 2001, 40.) Joskus on tietysti niinkin, että asiakas odottaa sosiaalityöntekijän antavan valmiin ratkaisun asiaan ja asiakas pääsee asiassa itse helpommalla. Näin asiakkaan osallisuus ei kovin hyvin toteudu. (Laitinen & Kemppainen 2010, 168; ks. myös Särkelä 2001, 82–93.) Osallisuuden kehittäminen olisi erityisen tärkeää sosiaali-ja työvoimapalveluissa, sillä niiden asiakkailla on usein puutteelliset vaikutusmahdollisuudet muun muassa työttömyyden, toimeentulo-ongelmien ja sosiaalisen syrjäytymisen vuoksi (Närhi ym. 2013, 118). Yhteiskunnan syrjällä (YHSY) -hankkeen kohderyhmänä olivat 16–29-vuotiaat nuoret, joiden elämäntilanteita ja heille suunnattujen palveluiden nykytilaa sekä kehittämistarpeita selvitettiin. Hankkeessa keskityttiin nuorten ryhmään, joka on opintojen ja työelämän ulkopuolella. Hankkeen tuloksina ja suosituksina on muun muassa perustaa nuorten matalan kynnyksen palvelu jokaiseen kuntaan, tuki nivelvaiheisiin sekä nuorten tukijärjestelmän johtaminen kokonaisuutena. Ohjaamon toimintamalli rakentuu uudenlaisista työmuodoista ja eri hallinnonalojen peruspalvelujen aikaisempaa tiiviimmästä yhdistelmästä, näin tuodaan saman katon alle nuorten palveluja tarjoavia toimijoita ja edistetään yhdessä nuorten hyvinvointia sekä myös huomioidaan etenkin heikoimmassa asemassa olevia nuoria. Kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevat nuoret eivät välttämättä ohjaudu Ohjaamoon, jonka takia Ohjaamoilla pitää olla hyvät yhteydet toimijoi- 12 hin, jotka järjestävät työllistymiseen ja koulutukseen valmentavaa toimintaa sekä sosiaalista kuntoutusta, johon Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) kuntia velvoittaa. (Määttä & Määttä 2015, 5–9.) Matalan kynnyksen palvelua Ohjaamojen lisäksi tarjoaa Byströmin talo Oulussa alle 30-vuotiaille oululaisille nuorille. Tavoitteena on, että nuori saa tarvitsemansa palvelut yhdestä paikasta eikä joudu asioimaan useissa eri virastoissa. Toiminta kohdistetaan ensisijaisesti asiakasryhmään, joka on muiden palvelujen ulkopuolella, kuten nuoret jotka eivät ole oppilashuollon, opiskeluterveydenhuollon tai työterveyshuollon piirissä. Byströmin nuorten palveluiden toiminnan tavoitteena on, että nuorten siirtyminen niin sanottuihin korjaaviin palveluihin vähenee. (Byströmin nuorten palvelut 2015, 4–5.) Nuorten osallisuus on poliittinen tavoite ja sen pohja on valtion takaama ja vahvistama. Osallisuutta painottavia pykäliä lastensuojelulaissa on yli 20. Osallisuuteen liittyviä kohtia löytyy myös perustus-, kunta-, perusopetus- ja nuorisolaeista. (ks. myös Jämsen & Pyykkönen 2014.) Kuitenkin vaikeimmassa asemassa olevien nuorten tilanne on ristiriitainen; he tarvitsevat eniten yhteiskunnan tukea, mutta jäävät monista palveluista ja osallisuushankkeista huolimatta ulkopuolisiksi ja osattomiksi yhteisestä hyvinvoinnista. Nuorten kannalta on ongelmallista, jos hänet kohdataan eri palveluissa diagnoosin tai ongelman kautta. Nuoren rooli voi tällöin vaihdella esimerkiksi päihdeongelmaisen tai työttömän välillä riippuen siitä, missä palvelussa hän kulloinkin on. Mikäli nuoren käsitys itsestään alkaa muotoutua erilaisten diagnoosien kautta, on huomioitava, miten tämä vaikuttaa nuoren minäkuvaan ja käsityksestään itsestä täysivaltaisena toimijana. Ei voi olla hyvä asia nuorelle, että hän oppii käyttämään diagnoosi- ja palvelulähtöistä kieltä itsestään riippuen siitä, minkä viranomaisen luona hän kulloinkin asioi. Toisaalta yksilö joutuu usein todistamaan ongelmaisuuttaan, jotta saa palveluja. (Alanen 2015, 78–81.) Palveluprosessi alkaa siten, että nuori tai joku hänen läheisensä tai ammattilainen havaitsee ongelman, jonka määrittely nousee palveluun tullessa keskeiseen asemaan. Lähtötilanteen vuorovaikutuksen keskiössä on usein nuoren saama diagnoosi tai riski, jonka perusteella arvioidaan, onko nuori oikeassa paikassa palvelujärjestelmässä oikean ammattilaisen luona vai lähetetäänkö hänet jonkun toisen ammattilaisen luokse. Tällöin nuoren omien tuntemusten ja kokemusten kuunteleminen ja kokonaisvaltaisempi kohtaaminen voi jäädä tapahtumatta. Palveluihin pääseminen ja niiden piirissä pysyminen vaatii nuorelta myös aktiivisuutta, mikä ei kaikilta onnistu. Joillakin on läheisten tuki ja 13 heidän esittämänsä vaatimukset voivat edistää palvelujen saamista. Salassapitosäädösten jäykkyys on myös pulmallista, koska seurauksena on se, että tieto ei kulje nuoren mukana. Esimerkiksi verkostopalavereissa saattaa kulua aikaa yhteisen näkemyksen saamisessa, koska ammattilaisten käytössä olevat tiedot eivät ole yhdenmukaisia. (Alanen 2015, 82.) Osallisuuden tunteminen on vaikeaa, jos yhdelläkään ammattilaisella ei ole käsitystä asiakkaan kokonaistilanteesta. Kokemus kohtaamisesta, kuulluksi tulemisesta ja arvostamisesta on osallisuuden toteutumisen kannalta olennaista. (Pyykkönen 2014, 26.) Nuorella voi olla vaikeuksia ymmärtää, mitä viranomaiset tarkoittavat ja nuori saattaa joutua ongelmiin aloitettuaan esimerkiksi osa-aikaisen työn tai opiskelun, joka osoittautuukin taloudellisesti kannattamattomaksi; puhutaan kannustinloukuista. Vaikka koulutus voisi tarjota paremmin palkatun työn tulevaisuudessa, tulisi kannustimien vaikuttaa nuoren kohdalla paljon nopeammin. Vaikeassa asemassa oleva nuori ei pysty katsomaan kauas tulevaisuuteen. Toimijuutta ja kokemusta osallisuudesta ei myöskään rakenna se, että nuoren tullessa palveluun nuori kohtaa lukittuja ovia ja epäviihtyisiä toimistoja. Ne luovat kokemuksen valtarakenteesta, jossa nuori on toimenpiteiden kohteena sen sijaan, että hän voisi kokea olevansa hyvässä vuorovaikutuksessa ja viihtyisässä tilassa rakentamassa työntekijään tärkeää luottamussuhdetta ja itselleen parempaa tulevaisuutta. (Alanen 2015, 83.) Kun nuori kokee, että häntä kuunnellaan ja ollaan vuorovaikutuksellisessa suhteessa, nuori voi sitoutua, josta nousee omaehtoista toimimista ja vaikuttamista omaa elämää koskevien asioiden kulkuun sekä vastuun ottamista seurauksista. (Pyykkönen 2014, 35.) Nuoren osallisuuden mahdollistaa sosiaalityöntekijän avoin ja tasavertainen kohtaaminen vuorovaikutustilanteessa. Tällöin on mahdollista rakentaa luottamusta nuoren ja sosiaalityöntekijän välille, joka on mielestäni ensiarvoisen tärkeää työskentelyn kannalta. Nuorella ja sosiaalityöntekijällä pitää olla yhteinen näkemys tavoitteesta, jota kohti ollaan pyrkimässä. 14 2.3 Ammatillinen koulutus ja koulutuksen keskeyttäminen Tilastokeskuksen keskeyttämistilastossa keskeyttämisellä tarkoitetaan vuoden aikana tapahtunutta perusasteen jälkeisen tutkintotavoitteisen koulutuksen keskeyttämistä. Perusasteen jälkeinen koulutus eli muun muassa ammatillinen koulutus on toista astetta. Ammatillinen koulutus voi olla oppilaitosmuotoista tai oppisopimuskoulutusta. Oppisopimuskoulutus on pääosin työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä tapahtuvaa opiskelua ja sitä täydennetään tietopuolisilla opinnoilla oppilaitoksissa. Tutkinnot ovat 3-vuotisia ammatillisia perustutkintoja, jotka lisäksi antavat yleisen jatko- opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluun ja yliopistoon. (Tilastokeskus.) Tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista 5,4 prosenttia keskeytti opinnot eikä jatkanut missään tutkintoon johtavassa koulutuksessa lukuvuoden 2013–2014 aikana. Lukiokoulutuksessa keskeyttämisprosentti oli 3,4, nuorille suunnatussa ammatillisessa koulutuksessa 7,6, ammattikorkeakoulukoulutuksessa 8,3 ja yliopistokoulutuksessa 6,7 prosenttia. Keskeyttäminen väheni edellisvuoteen verrattuna ammatillisessa koulutuksessa ja yliopistokoulutuksessa. Lukio- ja ammattikorkeakoulukoulutuksessa se pysyi ennallaan. (Suomen virallinen tilasto 2014.) Nuoren aikuisen selviämiselle vakavia uhkia ovat perusasteen koulutuksen keskeyttäminen ja sen jälkeisen koulutuksen puute, koska tällöin työttömyyden ja vakavamman syrjäytymisen riski kasvaa. Koulutuksen ja työnsaannin merkitys on ensiarvoisen tärkeää, kun nuorten pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta halutaan vähentää. (Palola, Hannikainen-Ingman & Karjalainen 2012, 17.) Katja Komonen (2000) nostaa tutkimuksessaan esille ammattikoulunsa keskeyttäneisiin liittyvän keskustelun; koulutuspudokkuuteen on liitetty voimakas moraalinen stigma. Keskeyttämiseen ja koulutuksen ulkopuolella olemiseen liittyy erilaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia jännitteitä. (Komonen 2000, 115.) Keskeyttäjiin kohdistetut lausumat korostavat heidän vajavaisuuttaan koulutusmarkkinakansalaisuudessa ja kyvyttömyyttä pärjätä koulutuksellisessa ja myöhemmässä työmarkkinallisessa kilpailussa tai sitä pidetään voimakkaana yhteiskunnallisena kannanottona yhteiskunnan arvoja vastaan; nuori ei halua osallistua yhteiskunnan normaalitoimintaan. Kuitenkin tutkimuksessa mukana 15 olleiden nuorten kohdalla opintojen keskeyttämistä voitiin ymmärtää nuoren omana yksilöllisenä tarpeena pyrkiä etsimään ja löytämään sellainen paikka, joka vastaa hänen käsitystään omista kyvyistään ja saa hänet etsimään omalle minälleen sosiaalista vahvistusta. Tie aikuisuuteen näyttäytyi nuorille suoran tien sijaan mutkittelevana ja yksilöllisenä polkuna. Voidaan puhua positiivisesta ja negatiivisesta keskeyttämisestä. Positiiviseen keskeyttämiseen katsotaan määräaikaiset keskeyttäjät, esimerkiksi raskauden takia, linjan vaihtajat tai toiseen oppilaitokseen siirtyjät. Negatiiviseen keskeyttämiseen katsotaan varsinaiset keskeyttäjät, joilla ei ole tietoa toisesta opiskelupaikasta tai myöhemmästä opiskelun jatkamisesta. (Komonen 2000, 117, 223–229.) Koulutuksen negatiivisen keskeytyksen jälkeen nuori saa pääasiallisen toimeentulonsa yhteiskunnallisista tulonsiirroista. Yhteiskunnan näkökulmasta kesken jääneestä koulutuksesta tulee hukkainvestointi. Toimeentulo- ja muut kulut ovat investoinnin sijaan tuottamattomia yhteiskunnallisia kustannuksia. Ennen kaikkea on riskinä, että nuori passivoituu ja alkaa syrjäytymiseen johtava negatiivinen kierre. Koulutus ehkäisee parhaiten syrjäytymiseltä, joten koulutuksen keskeyttäminen ja jättäytyminen pelkän peruskoulun varaan on suuri henkilökohtainen riski. Ammatillisen koulutuksen puute rajaa nuoren työmarkkinakelpoisuutta voimakkaimmin vähenevään osaan työmarkkinoista. Iän karttuessa kynnys koulutuksen aloittamiseen nousee ja riski koulutukselliseen ja ammatilliseen syrjäytymiseen kasvaa. (Leinonen 2010, 4.) Koulutuksesta irtaantuminen ei välttämättä merkitse yhteiskuntapudokkuutta. Osalle nuorista koulutuksen keskeyttäminen kuitenkin liittyy syrjäytymiskehitykseen. (Kuronen 2011, 23.) Simo Ahon, Sari Pitkäsen ja Markku Vanttajan (2012) tutkimuksen mukaan suurimpia koulutuksen keskeyttämisen syitä ovat olleet koulun vaihtaminen ja töihin meno. Yleisiä syitä ammattikoulun lopettamiselle ovat lisäksi väärän koulutusalan valinta ja opiskelumotivaation puute. (ks. myös Kuronen 2011, 49, 81–82.) Lähes puolet ammattikoulun keskeyttäneistä ei jatka missään koulussa, eikä siirry myöskään työelämään. Keskeyttämisen syynä saattaa olla myös oppimis- ja opiskeluvaikeudet. Opiskelulle esteitä asettavat joskus myös nuoren elämäntilanteeseen liittyvät henkilökohtaiset syyt, kuten sairaudet, päihteiden käyttö, vanhempien avioero tai nuoren omaan parisuhteeseen liittyvät ongelmat. Keskeyttämisriski kasvaa myös silloin, jos oppilas on päässyt vasta kolmantena tai neljäntenä hakutoiveenaan olleeseen oppilaitokseen. (Aho ym. 2012, 154; Kuronen 2011, 37–38.) 16 Lotta Tynkkysen (2013) väitöskirjatutkimuksen mukaan erityisen tärkeää nuorille on vanhemmilta saatava tuki kouluttautumiseen, tällöin he uskoivat uratavoitteidensa saavuttamiseen paremmin. Toisaalta taas vanhempien liian tiukka psykologinen kontrolli oli yhteydessä huonompaan koulumenestykseen. (Tynkkynen 2013, 44–45; ks. myös Smyth ym. 2004, 45; Ahola & Galli 2009, 395; Bynner & Parsons 2002, 301.) Simo Ahon ja Ari Mäkiahon (2014) tutkimuksessa ilmeni, että ammatillisen peruskoulutuksen keskeyttämisriski oli korkeampi, mikäli vanhemmilla oli enintään keskiasteen tutkinto ja mikäli vanhemmat kuuluivat sosioekonomisen aseman luokituksessa työntekijöihin tai luokkaan ”muut”, esimerkiksi työtön tai työvoiman ulkopuolella oleva. Lisäksi mitä korkeampi on vanhempien koulutustaso, sitä aikaisemmin nuori aloitti perusasteen jälkeiset opinnot. Erityisesti jos vanhemmilla ei ollut perusasteen jälkeistä tutkintoa, nuori muita selvästi harvemmin aloitti perusasteen jälkeiset opinnot. (Aho & Mäkiaho 2014, 45, 63–64; ks. myös Schoon & Parsons 2002, 279; Alfieri, Sironi, Marta, Rosina & Marzana 2015, 318.) Lisäksi Tarja Heinon ja Marianne Johnsonin (2010) tutkimuksen mukaan huostassa olleiden nuorten osallistuminen tutkintoihin tähtäävään koulutukseen on selvästi vähäisempää kuin muilla nuorilla (Heino & Johnson 2010, 274). Simo Ahon ym. (2012) tutkimuksen kyselyyn vastanneet nuoret olivat TE-toimiston asiakkaina tai hakeutuneet opiskelemaan ammatillisiin oppilaitoksiin tai ammattikorkeakouluihin vuonna 2010. Nuorilla oli suhteellisen harvoin tarkkaa tietoa koulutukseen hakeutumisen velvoitteesta ja opintoihin ohjauduttiin vähäisen tiedon varassa tai sattumanvaraisesti, mikä ilmeni koulutusten keskeyttämisenä. Kyselyyn vastanneista nuorista noin puolet kertoi tuntevansa koulutukseen hakeutumisvelvoitteen ja sen sisällön, kun vajaa viidesosa ei tuntenut hakuvelvoitetta. Loput tiesivät koulutukseen hakeutumisvelvoitteesta, mutta eivät tunteneet tarkemmin sen sisältöä. Nuoret, jotka kokivat saaneensa riittävästi tietoa hakuvelvoitteesta, olivat saaneet sitä tavallisimmin oppilaitoksesta, TEtoimistosta, internetistä ja kavereilta. Nuoret, joilla ei ollut riittävästi tietoa koulutukseen hakeutumisen velvoitteesta, toivoivat saavansa sitä tavallisimmin oppilaitoksesta, internetistä, TE-toimistosta, tiedotusvälineistä ja Kelasta. (Aho ym. 2012, 248.) Jotkut nuoret olivat aloittaneet ammatilliset opinnot, jotka olivat keskeytyneet aika pian. He olivat sitä mieltä, etteivät olleet saaneet tarpeeksi tietoa peruskoulussa opintoohjaajilta eri koulutusmahdollisuuksista ja valitsivat väärän alan; tämä tulos ilmeni 17 myös Ahon ym. sekä Kurosen tutkimuksista. (Mäki-Ketelä 2012, 126–132; Kuronen 2011, 52–60.) Ahon ja Mäkiahon (2014) tutkimuksessa kokonaan toisen asteen opintojen ulkopuolelle jättäytyminen näytti liittyvän usein sairauteen, koska tästä pienestä ryhmästä huomattava osa (vuoden 2006 kohortista 28 %) siirtyi seuranta-aikana eläkkeelle. Muutoin koulutuksen ulkopuolelle jääminen ilmaisee syrjäytymisriskiä, koska tästä ryhmästä suhteellisesti pieni osa työllistyi. (Aho & Mäkiaho 2014, 70.) Peruskoulun jälkeen tulevassa koulutuksessa opettajien taidot ja pedagogiikka vaikuttavat merkittävästi opinnoissa viihtymiseen tai niiden keskeyttämiseen. Oikea-aikaiset sosiaali-ja terveyspalvelut ja riittävät mielenterveyspalvelut sekä joustot opintojen suorittamisessa tukevat opinnoissa pysymistä. Nuorten ohjauksesta ovat vastuussa toisen asteen opettajat ja opiskelijahuolto, joiden on kiinnitettävä huomiota erityisesti opintojen aloittamisvaiheeseen. Peruskoulun ja oppilaitosten ohjauksesta vastaavien henkilöiden on tehtävä nykyistä intensiivisempää yhteistyötä etsivän nuorisotyön ja matalan kynnyksen toimijoiden kanssa, jotta nivelvaiheen ohjaukseen liittyvät ongelmapaikat tunnistetaan ja osataan hoitaa. (Määttä & Määttä 2015, 11.) Myös esimerkiksi Tanskassa ammatillisesta koulutuksesta tehdyissä tutkimuksissa on todettu opettajan taitojen olevan tärkeässä roolissa, jotta nuoret pääsevät sisään kouluun ja saavat sosiaalisia suhteita ja kokevat kuuluvansa yhteisöön, muiden oppilaiden kanssa. Mikäli nuoret kokevat, että opettaja ei ole kiinnostunut heistä eikä auta heitä heidän mahdollisissa ongelmissaan, tämä sosiaalisen tuen puute on iso riskitekijä koulun keskeyttämiseen. Koulutuksen aloitusvaihe on merkittävä, jolloin tutustutaan toisiin oppilaisiin ja opettajiin. Tärkeää on myös saada tietoa kurssien sisällöstä ja aikatauluista, jotta oppilaat tietävät mitä heiltä odotetaan. (Ingholt, Bang Sørensen, Andersen, Zinckernagel, Friis-Holmberg, Asmussen Frank, Stock, Tjørnhøj-Thomsen & Hulvej Rod 2015, 2, 9–11.) 18 3 NUORET SOSIAALITYÖN ASIAKKAINA 3.1 Nuorten asema, oikeudet ja velvollisuudet Nuoruuden ikävaiheesta on erilaisia määritelmiä. Nuorten asemaa ja oikeuksia määritellään eri lakien mukaan. Nuorten oikeudet ja vastuut laajenevat asteittain iän karttuessa, tosin monin osin oikeudenalasta riippuen (Litmala & Lohiniva-Kerkelä 2005, 2–3). Nuoria ovat lastensuojelulain määritelmän mukaan 18–20-vuotiaat (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417) ja nuorisolain (Nuorisolaki 27.1.2006/72) mukaan 0–28-vuotiaat ovat nuoria. Lastensuojelulain 12§:n mukaan kunnan on tehtävä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (30.12.2013/1292). Kunta voi tehdä yksin tai useamman kunnan kanssa yhdessä suunnitelman lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnitelma hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Lisäksi suunnitelma on huomioitava kuntalain mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa. (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417.) Nuorisolain tavoitteena on nuorten kasvun ja itsenäistymisen tukeminen ja lisäksi edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina mainitaan yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen. Kuntia velvoitetaan kuulemaan nuoria heitä koskevissa asioissa ja päätöksenteossa. (Nuorisolaki 27.1.2006/72.) Vaikkakin lapsipolitiikassa ja lastensuojelun lainsäädännössä lasten osallisuuden ja kuulemisen velvoite on painottunut, nuorisopolitiikan kannalta keskeiset tavoitteet liittyen nuorten koulutukseen ja työelämään integroitumista jäävät helposti kuitenkin ulkopuolelle (Määttä & Väänänen-Fomin 2009, 69). Hallituksen kärkihankkeena olevaa nuorisotakuuta ollaan nyt viemässä yhteisötakuun suuntaan. Nuorisotakuu tarkoittaa, että TE-palvelut tarjoaa nuorelle palvelua tai toimenpidettä viimeistään kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun työnhaku on alkanut. Palvelun tarkoituksena on parantaa nuoren mahdollisuuksia selviytyä työmarkkinoilla ja löy- 19 tää työpaikka. Nuorisotakuun tavoitteena on edistää sijoittumista koulutukseen ja työmarkkinoille, estää työttömyyden pitkittymistä ja syrjäytymistä. Nuorella alle 25vuotiaalla on velvollisuus hakea koulutukseen, jos ei ole vielä suorittanut peruskoulun tai lukion jälkeistä tutkintoon johtavaa, ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta. Keväällä haetaan kahteen opiskelupaikkaan, joiden koulutukset alkavat syksyllä. Terveydentilaan tai kielitaitoon liittyvät syyt voivat olla esteenä koulutukseen hakemiseen, jolloin on mahdollista korvata koulutukseen hakeminen sopimalla osallistumisesta johonkin muuhun palveluun. Mikäli on jättänyt hakematta koulutukseen ilman pätevää syytä tai ei ole ottanut tarjottua opiskelupaikkaa vastaan, menettää oikeuden työttömyysetuuteen. (Litmala & Lohiniva-Kerkelä 2005, 57.) Nuorisotakuun keskeisenä kohderyhmänä ovat ne nuoret, joilla ei ole perusopetuksen jälkeistä toisen asteen tutkintoa. Perusopetuksen päättävien nuorten siirtymistä toisen asteen koulutukseen pyritään turvaamaan muun muassa moniammatillisella yhteistyöllä ja ohjaustuella nuorille erityisesti tässä nivelvaiheessa, työpajatoiminnalla ja joustavilla koulutuspalveluilla ja riittävällä määrällä koulutuspaikkoja. Kuitenkaan kaikki nuoret eivät saa toisen asteen tutkintoa tehtyä tai pääse koulutukseen. (Selkee, Kallio-Savela & Sjöholm 2015, 40.) On ristiriitaista, että koulutustakuun muodossa luvataan koulutuspaikka, mutta samaan aikaan aloituspaikkoja vähennetään (Ronkainen 2013, 8). Nuorten kohdalla kannetaan huolta heidän syrjäytymisestään, mutta keskustelu on ollut kovin työvoimalähtöistä. Suuri huoli näyttää olevan se, miten taataan tarpeeksi koulutettu ja motivoitunut resurssi työelämään ja veronmaksajiksi. Taloutta korostava puhetapa korostuu, vaikka nuorisotakuun tavoitteisiin on nostettu pirstaleisen palvelujärjestelmän uudistaminen siten, että se kuuntelee nuoria ja huomioi heidän tarpeensa paremmin. (Ronkainen 2013, 1–2.) Nuorisotakuun resurssien ollessa rajalliset, huomioidaanko ne nuoret, joiden ongelmat ovat pahentuneet? Kuntien pitää järjestää myös päihdepalveluja siinä laajuudessa kuin on tarvetta (Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41). Sosiaali-ja terveysministeriö on asettanut kuntoutuksen uudistamiskomitean 1.9.2016. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman mukaan hallituskaudella tehdään kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus, jonka tavoitteena on yhdenvertainen, kustannustehokas sekä ohjattava järjestelmä, joka tukee ja vahvistaa kuntoutujaa. Tavoitteena on muun muassa monialainen ja asiakaslähtöinen kuntoutus, jossa saa yksilöllistä tukea 20 liittyen esimerkiksi työllistymiseen tai opiskeluun. (Sosiaali-ja terveysministeriö.) Uudistuksen myötä on toivottavaa, että nuoretkin pääsevät toiminta-ja työkyvyn sekä kuntoutustarpeen arviointiin matalalla kynnyksellä. 3.2 Nuoret toimeentulotuen saajina Toimeentulotukea hakiessaan nuorella on velvollisuus ilmoittautua työnhakijaksi TEtoimistoon. Mikäli nuori ei näin toimi, toimeentulotuen perusosan suuruutta voidaan alentaa toimeentulotukilain 10 §:n mukaisesti. Perusosan alennus voidaan tehdä, jos nuori on saanut karenssin eli ei ole hakenut koulutukseen tai ei ole ottanut opiskelu- tai työpaikkaa vastaan. Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo. Jokaisella on oikeus toimeentulotukeen, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa esimerkiksi ansiotyöllään, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla tai muista tuloistaan tai varoistaan. Jokaisella on velvollisuus kykynsä mukaan pitää huolta itsestään ja omasta elatuksestaan. (Laki toimeentulotuesta 30.12.1997/1412.) Jatkossa toimeentulotuen myöntämiseen tulee muutos, kun perustoimeentulotuen myöntäminen siirtyy Kelan tehtäväksi 1.1.2017, ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen myöntö säilyy kunnilla. Nuoria aikuisia, 20–24-vuotiaita miehiä ja naisia, on ikäluokkien kokoon suhteutettuna eniten toimeentulotukiasiakkaina. Opiskelu ei selitä nuorten toimeentulotukiasiakkuutta, sillä he saavat toimeentulotukea harvemmin kuin suomalainen työikäinen väestö keskimäärin. Nuoret joutuvat hakemaan toimeentulotukea vanhempia ikäluokkia useammin toisaalta siksi, että esimerkiksi työttömyyden tai sairauden kohdatessa he jäävät helposti pienempien etuuksien varaan vähäisen työhistorian takia ja toisaalta juuri työmarkkinatukeen tehtyjen muutosten takia. (Hannikainen-Ingman, Hiilamo, Honkanen, Kuivalainen & Moisio 2012, 18; Kuivalainen & Sallila 2013, 68.) Kaikista toimeentulotukea saaneista henkilöistä 18–29-vuotiaiden osuus vuonna 2011 oli 27,4 %. Suuri osa, lähes 65 %, tähän ikäluokkaan kuuluvista toimeentulotuen saajista asuivat yksin. Pitkäaikaisesti toimeentulotukea saaneiden nuorten osuus on kasvanut 21 2,4 prosentista 2,9 prosenttiin vuodesta 2007 vuoteen 2011. Suhteellisesti eniten nuoria, jotka olivat saaneet pitkään toimeentulotukea, oli Kymenlaaksossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa ja vähiten Pohjanmaalla. Helsingissä vuosina 2006–2011 tehdyssä nuorten toimeentulotuen saajien seurannassa nuoren toimeentulotuen saanti oli yhä useammin jatkuvaa tai toistuvaa. Noin neljännes nuorista oli ollut asiakkaana koko seurantajakson ajan. (Tuusa & Ala-Kauhaluoma 2014, 14.) Timo M. Kauppisen, Pasi Moision ja Susanna Mukkilan (2013) tutkimuksessa ilmeni myös tuen saamisen jatkuminen pidempään varsinkin 18–19-vuotiailla, joista valtaosa oli tuen saajina myös seuraavina vuosina ja melkein puolet yli 12 kuukauden ajan. Tätä ikäluokkaa vanhempien parissa tuen jatkuminen oli harvinaisinta. (Kauppinen, Moisio & Mukkila 2013, 47.) Susan Kuivalaisen ja Peppi Saikun tutkimuksessa (2013) velvollisuuksia haluttiin lisätä etenkin nuorille toimeentulotukiasiakkaille. Katsottiin, että toimeentulotuki tuli nuorille liian helposti ja tuen nähtiin passivoivan nuoria ja opettavan heitä vääränlaiseen elämäntapaan. Nuorten oma vastuu ja velvollisuus osallistua oman tilanteensa parantamiseen ja myös yhteiskunnan toimintaan korostuivat työntekijöiden ja johdon haastatteluissa. (Kuivalainen & Saikku 2013, 178.) Sosiaali-ja terveysministeriö on antanut kuntainfossaan (8a/2010) kunnille ohjeet toimeentulotuen perusosan alentamisesta 18–24-vuotiailta ilman ammatillista koulutusta olevilta, mikäli he kieltäytyvät koulutuksesta. Ohjeiden mukaan perusosaa voidaan harkinnalla alentaa, jos hakija on joutunut toimeentulotuen tarpeeseen, koska on keskeyttänyt koulutuksen tai kieltäytynyt koulutuksesta niin, että hän ei ole tällä perusteella oikeutettu työttömyyskorvaukseen. Sosiaalitoimen päätöksen tulee aina perustua asiakkaan työttömyysetuutta koskevaan viranomaisratkaisuun eli TE-toimiston (työ- ja elinkeinotoimiston) päätökseen. (Laki toimeentulotuesta 30.12.1997; Niemi & Kurki 2013, 203.) Perusosan alentamisen tarvetta harkitaan kuitenkin tapauskohtaisesti huomioiden tuen hakijan ja perheen olosuhteet kokonaisuutena sekä toimeentulotuen tavoitteet siten kuin ne toimeentulotukilain 10 §:ssä säädetään. Harkinta koskee ainoastaan toimeentulotuen perusosaa ja sen alentamisesta on tehtävä kirjallinen hallintopäätös. Mikäli perusosan alentamiseen päädytään, asiakkaan kanssa on lain mukaan tehtävä suunnitelma itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi. Suunnitelma tehdään siis asiakkaan, sosiaalityönteki- 22 jän sekä tarvittaessa työvoimaviranomaisen kanssa yhteistyössä etukäteen varatulla ajalla. Perusosaa voidaan alentaa 20 %, enimmillään 40 %, huomioiden, että alentaminen ei saa vaarantaa asiakkaan ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää kohtuuttomana. Alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien. (Laki toimeentulotuesta 30.12.1997/1412.) Tässä vaiheessa, jos toimeentulotuen perusosan alentamiseen päädytään, nuori yleensä siirtyy sosiaalityöntekijän tai sosiaalityön palveluohjaajan/ohjaajan asiakkuuteen. Nuoresta saadaan niin sanotusti koppi ja päästään työskentelemään nuoren kanssa yksilöllisesti, selvittämään nuoren elämäntilannetta ja hänen tuen tarpeitaan. 3.3 Nuorten kanssa tehtävä sosiaalityö Nuorille varataan yleensä aika sosiaalityöntekijälle, jolloin laaditaan suunnitelma itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfossa korostetaan sosiaalityön ja muiden käytettävissä olevien keinojen ensisijaisuutta tuettaessa nuorten selviytymistä arjessa ja heidän elämänhallintaansa. Tarkoituksena on tukea vaikeassa tilanteessa olevien nuorten kouluttautumista ja kiinnittymistä yhteiskuntaan, sekä ammatillisen koulutuksen hankkimista ja pääsyä työelämään. Asiakas saattaa tarvita lisäksi muun muassa koulutoimen, päihde-ja mielenterveystyön tai talous -ja velkaneuvonnan palveluja. Sosiaalityöntekijän tulee ohjata ja neuvoa asiakasta näiden palvelujen saamiseen ja olla tarvittaessa apuna asiakassuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. (Palola ym. 2012, 23.) Sosiaalihuoltolain (30.12.2014/1301) mukaan pitää tehdä palvelutarpeen arviointi, jonka lisäksi asiakassuunnitelma tai vastaava, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta. Kuntakokeilulaissa (Laki kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämistä ja monialaisten toimintamallien tukemista koskevista kokeiluista 1350/2014) annetaan eri palvelusuunnitelmien yhdistämismahdollisuus. Yksilöllinen palvelusuunnitelma voidaan yhdistää yhteen tai useampaan muuhun yksilölliseen palvelusuunnitelmaan, jos yhdistämisen voidaan katsoa olevan asiakkaan kannalta perusteltua. Yhdistämisen tarkoituksena on asiakkaan erilaisten palvelutarpeiden yhteen sovittaminen tarkoituksenmukaisella tavalla sekä tehostaa hallintoa. Kuitenkin yhteisessä palvelusuunnitelmassa voi olla vain asiakkaan palvelukokonaisuuden kannalta tarpeellisia tietoja. 23 Suunnitelmassa tulee olla ohjeita siitä, miten nuoren pitää toimia, esimerkiksi hakeutua työllistymistä edistävien palvelujen piiriin eli ilmoittautua TE-toimistoon työnhakijaksi. Mikäli nuori ei tule sovitulle ajalle ja lähettää kirjallisen toimeentulotukihakemuksen, perusosaa voidaan alentaa. Sosiaalityöntekijän täytyy kuitenkin tehdä suunnitelma ja lähettää se nuorelle. Mikäli nuori on ollut sosiaalityön asiakkaana, tai asiakkuus alkaa nyt, ja sosiaalityöntekijä huomaa, että nuori tarvitsee muitakin palveluita sosiaalityön lisäksi, perusosaa ei alenneta - tällöin tehdään sosiaalityön suunnitelma. Jos perusosan alentaminen on tehty ja nuoren tilanne muuttuu kahden kuukauden aikana, perusosa tarkistetaan ja palautetaan täysimääräiseksi. Näin voidaan toimia esimerkiksi silloin, kun nuori hakeutuu TE-toimiston palveluihin ja aloittaa esimerkiksi työharjoittelun. Mikäli nuoren tilanteessa ei ole tapahtunut edistystä, perusosan alentamista voidaan jatkaa vielä kaksi kuukautta. Tähän pitää olla painavat perusteet; sosiaalityöntekijän on huolella harkittava, miten alentaminen edistää nuoren tilannetta ja tavoitteiden saavuttamista. (Palola ym. 2012, 23–24.) Suunnitelman tekeminen nuorelle jäsentää sosiaalityötä tavoitelähtöisesti ja vaiheittaisesti. Sopimuksessa tai suunnitelmassa ilmaistaan se, mihin työssä pyritään ja millä tavoin. Näin selvennetään asiakkaalle, mitä hän voi työskentelyltä ja työntekijältä odottaa ja mitä häneltä itseltään odotetaan. On tärkeää kertoa asiat ja kirjata ne ylös konkreettisesti, koska asiakkailla ei ole välttämättä selvää kuvaa sosiaalityöntekijän tehtävistä. (Rostila 2001, 16–17.) Tärkeää työskentelyssä on huomioida se, että henkilökohtaisesti mielekkäät tavoitteet johtavat todennäköisesti kestävämpiin muutoksiin, kuin sellaiset tavoitteet, joiden motivaationa on vain rangaistusten välttäminen tai etujen saaminen. Työskentelyssä pitäisi huomioida yhtäältä asiakkaan näkemykset ja toisaalta tehtävänantajan ehdot. Joissakin tapauksissa työntekijän on turvauduttava vetoamaan asiakkaan haluun vapautua lähettävän tahon pakosta. Riippumatta asiakkuuden vapaaehtoisuudesta tavoitteet tulee aina määritellä positiivisessa muodossa. Tavoitteiden tulee olla myös toteuttamiskelpoisia. Asiakkaat osaavat yleensä asettaa sopivia tavoitteita, joista he voivat suoriutua. Työntekijä voi tällöin osoittaa luottamustaan hyvään tavoitteeseen ja asiakkaiden kykyyn selviytyä. Joillakin asiakkailla on kuitenkin epärealistisia odotuksia, jolloin työntekijän on hienovaraisesti avustettava asiakasta alentamaan tavoitetta tasolle, joka on mahdollista saavuttaa. (Rostila 2001, 76.) 24 Perusosan alentaminen on herättänyt keskustelua niin sosiaalityöntekijöiden kuin asiakkaidenkin keskuudessa. Sosiaalityöntekijät ovat tuoneet esille sen, kuinka näin rangaistaan vielä lisää niitä, jotka ovat jo tavallaan ajautuneet yhteiskunnalliseen marginaaliin. Elina Palolan, Katri Hannikainen-Ingmanin ja Vappu Karjalaisen (2012) tutkimuksessa haastatellut nuoret olivat mm. todenneet perusosan alentamisen tuovan lisää paineita. Useilla alle 25-vuotiailla nuorilla on TE-toimiston antama lausunto, jonka mukaan työttömyysturvaa ei makseta. Haastateltujen sosiaalityöntekijöiden mukaan tämä on ikäsyrjintää, koska monella nuorella on jo perhettäkin. Mikäli nuori pääsisi työvoimapoliittisen koulutukseen, hän saisi työmarkkinatuen. Nuoria ei näihin koulutuksiin haluta, koska he voivat TE-hallinnon mielestä mennä normaaliin ammatilliseen koulutukseen. Sosiaalityöntekijöillä oli selkeä kanta, että perusosan alentaminen ei toimi tarkoituksensa mukaisesti alle 25-vuotiailla, jotka ovat vaikeassa elämäntilanteessa. (Palola ym. 2012, 24–26.) Myös Jouko Karjalaisen, Susan Kuivalaisen, Katri Hannikainen-Ingmanin ja Susanna Mukkilan (2013) tutkimuksen mukaan enemmistö työntekijöistä koki perusosan alentamisella olevan kovin harvoin vaikutuksia asiakkaan tilanteeseen. Niin sanottua keppipolitiikkaa pidettiin suhteellisen toimimattomana. Tämän katsottiin johtuvan muun muassa siitä, että asiakkailla oli usein monenlaisia ongelmia, toimeentulotuen leikkaamisella ei ollut heihin juuri mitään vaikutusta. Vähemmistö työntekijöistä näki tuen alentamisen vaikuttavan myönteisesti, mutta kuitenkin yli puolet piti sitä jonkinlaisena työvälineenä varsinkin nuorten kohdalla. Perusosan alentaminen ohjaa varsinkin nuoria asiakkaita sosiaaliohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden asiakkaiksi, mikä luultavasti on ollutkin yksi lain tarkoitettu vaikutus. (Karjalainen, Kuivalainen, Hannikainen-Ingman & Mukkila 2013, 208, 213.) Nuoret asiakkaat, jotka ovat täysin työkykyisiä, ovat sosiaalityöntekijöiden mielestä harvinaisia. Nuorten toimeentulotukiasiakkaiden elämäntilanteet ovat hyvin erilaisia, eikä nopeita ja yksinkertaisia ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi ole useinkaan olemassa. (Palola ym. 2012, 27.) Tarvitaan luottamuksellisia ihmissuhteita ja niiden kautta syntynyttä näkemystä siitä, että koulutuksella on oman elämän kannalta merkitystä ja mielekkyyttä (Aaltonen & Lappalainen 2013, 127). Sosiaalityön taustalla on kokonaisvaltainen ymmärrys ihmisestä ja hänen sosiaalisuudestaan. Tärkeää on pitkäjänteinen ja 25 intensiivinen työskentely asiakkaiden kanssa, näin muodostuu luottamus työntekijän ja asiakkaan välille. Merkityksellistä on myös tapa, miten nuori tulee asiakkaaksi; tuleeko hän vapaaehtoisesti, kutsuttuna vai pakotettuna. Pakon ja kontrollin sävyttämissä kohtaamisissakin työntekijän olisi kyettävä näyttämään se, että nuoreen luotetaan ihmisenä ja oman asiansa tuntijana. Lisäksi työntekijän hallittu emotionaalinen osallistuminen on yksi kulmakivi asiakkaan kanssa työskennellessä; herkkyyttä asiakasta kohtaan, hänen elämänkokonaisuutensa ymmärtämistä ja aitoa suhtautumista. Tämä vaikuttaa siihen, suhtautuuko asiakas työntekijään byrokraattina vai ihmisenä. (Laitinen & Kemppainen 2010, 152– 153, 160, 171.) Kati Närhi, Tuomo Kokkonen ja Aila-Leena Matthies (2013, 137) ovat omassa tutkimuksessaan saaneet samanlaista tietoa asiakkailta; tärkeää on henkilökohtaisuus, yksilöllisyys, kuunteleminen, luottamus ja kunnioitus. Ilmari Rostila (2001, 33) korostaa luottamuksellisuuden olevan elimellinen osa asiakkaan ja sosiaalityöntekijän suhdetta, kuten myös sitä koskevia eettisiä periaatteita (Rostila 2001, 33). Sosiaalityöntekijät pystyvät myös tilannearvioinnillaan analysoimaan ja taustoittamaan asiakkaan motivaatio-ongelmia. Monisektorisessa yhteistyössä erilaisten toimintatapojen ja ammattikäytäntöjen väliset jännitteet heijastuvat käytännön asiakastyöhön. Sosiaalityössä työote on prosessimainen, kokonaisvaltaisuutta ja pitkäjänteisyyttä korostava, kun taas työhallinnon palvelut ovat työllistämiseen keskittyviä ja toimenpidekeskeisiä. Näiden erilaisten työotteiden yhteensovittaminen tuottaa ristiriitoja. Kuitenkin työllisyysasioiden merkitys ja rooli sosiaalityössä ovat lisääntyneet. (Tuusa & AlaKauhaluoma 2014, 17.) Toimeentulotuen perusosan alentaminen koulutuksen vuoksi on kuitenkin ollut hyvin harvinaista, koska koulutuksen keskeyttämiseen tai siihen hakematta jättämiseen syynä on usein terveyteen liittyvä asia kuten masennus. Perusosan alentamista harkittaessa onkin olennaista huomioida nuoren psyykkinen ja fyysinen terveydentila. Monilla nuorilla onkin jo kontakti terveydenhoitoon. Sanktioinnin taustalla olevat erilaiset velvoitteet ovat sekavia niin nuorille kuin sosiaalityöntekijöillekin. He eivät välttämättä tiedä tai ymmärrä, mikä ajatus on ollut nuoreen kohdistettujen toimenpiteiden taustalla TEtoimistossa. Nuoren velvoittaminen hakemaan yhteishaussa, vaikka ei tiedä minne alalle haluaisi, on sosiaalityöntekijöiden mielestä muuta kuin kannustavaa. Nuoren rankaise- 26 minen, jos nuori ei hae koulutukseen, tai mikäli koulutuksen keskeyttämisen syynä on väärä uravalinta, ei ole tarkoituksenmukaista. Selkeä ongelma nuorilla on se, ettei uskalleta velkaantua ja ottaa opintolainaa. (Palola ym. 2012, 29–30.) Sosiaalityöntekijöiden mielestä varsinkin nuorten kohdalla pitäisi olla ymmärtäväinen, sillä heidän suunnitelmansa ovat usein vielä vakiintumattomia. Nopeat toimet eivät ole monenkaan nuoren kohdalla realistisia, joten tarvittaisiin enemmän kannustavaa kuin rankaisevaa politiikkaa. (Palola ym. 2012, 37.) Merja Laitisen ja Tarja Kemppaisen (2010, 150) mukaan sosiaalityöntekijät kuitenkin odottavat tuloksia nuorten kannalta katsottuna liian nopeasti. Sosiaalityö profiloituu vahvasti nuorten kohdalla kuntouttavaksi työotteeksi. Muiden ammattilaisten apua tarvitaan myös, esimerkiksi terveydenhuollon puolelta. (Palola ym. 2012, 37.) Kuntouttava sosiaalityö vastaa ongelman piilorakenteisiin, hyvin yksilöllisiin ongelman seurauksiin ja kyseisen asiakkaan kuntoutuksellisiin tarpeisiin, joihin ei ole kenties suoraan löydettävissä ratkaisua olemassa olevista palveluista. Toimeentulotuen sanktioita käytetään aktivoinnin välineenä, mutta kuntouttavaan ajatteluun ne sopivat huonosti. (Liukko 2006, 102, 112.) Tarvitaan myös sujuvia yhteistyöverkostoja sosiaalityön, oppilaitosten opiskelijahuollon, opettajien ja nuorten vanhempien välille (Tuusa & Ala-Kauhaluoma 2014, 18). Tärkeä työmuoto on myös niin sanottu kenttätyönä tehtävä etsivä nuorisotyö, joka on nuorten parissa tehtävän sosiaalityön menetelmä, jossa lähtökohtina ovat julkinen tila ja sosiaaliset suhteet. Se on jalkautuvaa työtä, jota tehdään nuorten parissa esimerkiksi kaduilla ja nuorten suosimissa vapaa-ajanviettopaikoissa. Etsivän työssä korostuu rinnalla kulkeminen ja hierarkkisuutta kaihtava ihminen ihmiselle -periaate. (Puuronen 2014). Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä 2015-toimenpideohjelmassa nostetaan nuorisososiaalityö esiin yhtenä kehitettävänä alueena, koska nuoret ovat jääneet marginaaliin sosiaalityössä. Tähän asti nuorten tilanteet on tunnistettu lähinnä perheiden kautta, jolloin nuoret yksilöinä, sosiaalisissa suhteissaan ja yhteiskunnan jäseninä jäävät sosiaalityön ulkopuolelle. Seuraus on, että nuoret asioineen tulevat sosiaalityön piiriin vasta, kun ongelmia on tullut ja ne ovat ehtineet kehittyä vakaviksi. (Karjalainen & Sarvimäki 2005, 38, 51–52.) Mirja Määttä ja Marja Väänänen-Fomin (2009) nostavat myös esille nuorisososiaalityön tietotaidon syventämisen tarpeellisuuden. (Määttä & Väänänen-Fomin 2009, 72). 27 Nuoruutta määrittävien ikärajojen korostuminen järjestelmien organisoinnissa ja lainsäädännössä ei ole järkevää palvelujen kohdentumisen kannalta. Ikärajojen tulkitseminen joustavasti ja palvelujen tuottaminen nuoren tarpeista eikä järjestelmän rakenteista käsin on tärkeää. On myös oleellista, että järjestelmiä kehitetään yhteistoiminnallisesti. Voidaan myös miettiä, tapahtuuko palveluiden siirtymä aikuisten palvelujen piiriin liian aikaisin nuoruuden elämänvaiheen yhteiskunnallisesti pidentyessä. (Hämäläinen, Laukkanen & Vornanen 2008, 164, ks. myös Aapola 2016, 196.) Mirja Määtän ja Anne Määtän (2015) tutkimuksen mukaan nuorten toimeentulotukeen pitää kytkeä nykyistä vahvemmin sosiaalityön ohjausta ja tukea. Tutkijat ehdottavat 18– 29-vuotiaiden nuorten toimeentulotukeen yhteiskuntaosallistumiseen kannustavaa kokeilua, tulevaisuustukea, jossa on enemmän tukitoimia ja vähemmän vaatimuksia kuin työmarkkinatuen ehdoissa. Alle 30-vuotiaille nuorille ei myönnettäisi ollenkaan pelkkää taloudellista tukea, vaan tuen saamiseen kytkettäisiin nykyistä järjestelmällisemmin nuoren elämäntilanteen arviointi ja nuoren tulevaisuuden mahdollisuuksiin liittyvä ohjaus. (Määttä & Määttä 2015, 12.) Eeva Liukon (2006) mukaan sosiaalityöntekijän tehtävänä on sillan rakentaminen byrokratian ja ihmisen välille etsien yhdessä asiakkaan kanssa se maasto, jolta käsin yhteinen työskentely on mahdollista. (Liukko 2006, 89). Nuoret toimeentulotuen hakijat pitää olla tiedossa kunnan sosiaalityössä, josta otetaan yhteys nuoreen arvion tekemiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kehittänyt työvälineeksi AVAIN-mittarin, joka ohjaa tiedon kokoamista sosiaalityön tavoitteista, menetelmistä ja niistä tilannetekijöistä, jotka edistävät tai vaikeuttavat tavoitteiden saavuttamista asiakkaan elämässä. Mittarin avulla voidaan osoittaa sosiaalityön vaikuttavuutta. Sosiaalialan ammattilainen ja asiakas täyttävät mittarin yhdessä, jos asiakkaan kohdalla on päätetty tehdä Sosiaalihuoltolain (30.12.2014/1301) mukainen asiakassuunnitelma. Vahvistetaan nuoren omia voimavaroja ja kiinnostuksen kohteita. Kolmasosalla toimeentulotukea hakevilla nuorilla on terveydellisiä ongelmia, jolloin nuorille pitää taata terveystarkastukseen pääsy. Mikäli kyseessä on selkeästi työ- tai koulutuspaikan puute, suunnitelmassa keskitytään sopivan työn tai koulutuksen löytämiseen. Huolimatta siitä, että toimeentulotuen tarve olisikin päättynyt, sosiaalityöntekijä seuraa nuoren tilannetta yhdessä TE-toimiston kanssa ja tarkistaa suunnitelman etenemisen esimerkiksi kuukauden kuluttua. (Määttä & Määttä 2015, 13; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.) 28 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 4.1 Tutkimuksen tausta ja tutkimuskysymykset Nuorten 18–29 -vuotiaiden ikäryhmä on tärkeä sosiaalityön asiakkaina ja heidän osuutensa asiakaskunnasta on iso. Esimerkiksi vuonna 2014 toimeentulotukea saavien väestöosuus oli suurin nuorilla aikuisilla. Tutkimuksen aiheeni on ammatillista koulutusta vailla olevat nuoret, jotka ovat sosiaalityön asiakkaina. Olen työskennellyt koulutuksen keskeyttäneiden nuorten kanssa, joten aihe kiinnostaa minua myös henkilökohtaisesti. Pyrin tarkastelemaan nuorten tuen tarpeita ja kehittämisehdotuksia nuorten kanssa tehtävään sosiaalityöhön. Tutkimuksessani on tavoitteena tutkia, miten nuoria voidaan parhaiten tukea pääsemään kiinni koulutus- ja työllistymispoluille sosiaalityön keinoin. Lisäksi haluan tarkastella nuorten näkökulmasta käsin, minkälaisia kehittämisehdotuksia nuorilla on liittyen nuorten kanssa tehtävään sosiaalityöhön. Eri tutkimusten mukaan on yksilö, - yhteisö- ja yhteiskuntatasolla vaikuttavia syitä siihen, miksi nuoret eivät ole saaneet tai hankkineet ammatillista koulutusta. Yksilö- eli mikrotasolla vaikuttavia tekijöitä olivat muun muassa koulun vaihtaminen, töihin meno, väärä koulutusala, oppimis-ja opiskeluvaikeudet, opiskelumotivaation puute ja sairaudet. Yhteisö- eli mesotasolla muun muassa opinto-ohjauksen toimimattomuus, koulukiusaaminen ja oppilaan ja opettajan välinen vuorovaikutus. Yhteiskunta- eli makrotasolla vaikuttavia tekijöitä olivat muun muassa nuoriin kohdistuvat erilaiset pakotteet ja peruskoulutuksessa saatujen tietojen ja taitojen huono sovellettavuus käytännön elämään. (ks. Aho, Pitkänen & Vanttaja 2012; Mäki-Ketelä 2012; Palola, HannikainenIngman & Karjalainen 2012; Kuronen 2011; Tynkkynen 2013.) Haluan paneutua aiheeseen syvemmin tässä tutkimuksessani ja nimenomaan nuorten näkökulmasta. Haen tällä tutkimuksella vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Minkälaista tukea nuoret tarvitsevat, jotta he pääsevät kiinni koulutus-ja työllistymispoluille? 2. Miten sosiaalityötä voidaan kehittää auttamaan nuoria? 29 4.2 Fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa ja teemahaastattelu aineistonkeruumenetelmänä Laadullisessa tutkimuksessani analysoin nuorten tuen tarpeita ja odotuksia sosiaalityölle sekä nuorten kehittämisehdotuksia, miten sosiaalityössä voidaan parhaiten tukea nuorta koulutus-ja työllistymispoluille. Lähtökohtana kvalitatiivisessa tutkimuksessa on tosiasiallisen elämän kuvaaminen (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2014, 161). Laadullisessa tutkimuksessa on huomioitava se, että tutkittava ja tutkija ovat kietoutuneet samankaltaiseen merkitysten kokonaisuuteen. Kietoutuneisuus tulee esille jokaisessa tutkimuksen vaiheessa kuten tutkimusongelman valinnassa, tutkimuksen rajaamisessa, tutkimustyössä ja tulosten tulkitsemisessa. Kietoutuneisuutta ei voida erottaa ihmisenä olemisesta eikä ihmisen tavasta toimia tai ymmärtää. (Varto 2005, 15.) Haastattelu on ainutlaatuinen tiedonkeruumenetelmä, koska siinä ollaan suorassa kielellisessä vuorovaikutuksessa haastateltavan kanssa (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2014, 204). Tutkimus on kokonaisvaltaista tiedon hankintaa ja aineisto kootaan todellisissa tilanteissa. Tutkimuksessa aineiston hankinnassa käytetään laadullisia metodeja ja haastatellaan nuoria, jossa tutkittavien näkökulmat pääsevät esille. Haastattelun etuna on sen joustavuus. Haastattelija voi toistaa kysymyksen, oikaista väärinkäsityksiä ja keskustella haastateltavan kanssa. (Tuomi & Sarajärvi 2013, 73.) Tutkimuksen kohdejoukko on valittu tiettyjen kriteerien mukaisesti (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2014, 164). Tässä tutkimuksessa kohteena ovat sosiaalityön asiakkaina olevat 18–29-vuotiaat nuoret, joilla ei ole ammatillista koulutusta. Heillä on aihealueesta kokemustietoa, jonka takia heidän näkökulmansa on tärkeä. Tutkimukseni tieteenfilosofisena lähestymistapana on fenomenologis-hermeneuttinen tutkimusperinne. Fenomenologisessa ja hermeneuttisessa ihmiskäsityksessä keskeisiä käsitteitä ovat kokemus, merkitys ja yhteisöllisyys (Tuomi & Sarajärvi 2013, 34; Laine 2015, 29). Fenomenologisen tutkimuksen mukaan kokemukset rakentuvat merkityksistä, ihmisten suhde todellisuuteen on merkityksillä ladattua. Ihminen on myös pohjimmiltaan yhteisöllinen. Hermeneutiikalla tarkoitetaan ymmärtämisen ja tulkinnan teoriaa, jossa pyritään ilmiöiden merkityksen oivaltamiseen. Fenomenologis-hermeneuttisen tutkimuksen tarkoituksena on tutkittavan ilmiön eli kokemuksen merkityksen käsitteel- 30 listäminen. Tutkimuksessa yritetään nostaa tietoiseksi toiminnaksi se, minkä tottumus on tehnyt itsestään selväksi. (Laine 2015, 30–31; Tuomi & Sarajärvi 2013, 34–35.) Tässä tutkimuksessa tutkitaan nuorten kokemuksia sosiaalityön antamasta tuesta ja samalla tuen merkitystä nuorille. Fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa näkyy tässä tutkimuksessa siten, että nuorten tuen tarvetta pyritään ymmärtämään ja tulkitsemaan heidän omien kokemuksiensa ja heidän niille antamiensa merkityksien kautta. Haastattelu on tällöin tutkimukseeni parhaiten sopiva aineistonkeruumenetelmä. Haastattelumenetelmäksi sopivin on mielestäni teemahaastattelu, jossa haastattelun aihepiirit, teema-alueet, on määritelty etukäteen. Menetelmässä ei ole strukturoidulle haastattelulle tyypillistä kysymysten tarkkaa muotoa ja järjestystä. Haastattelijana kuitenkin varmistan, että kaikki etukäteen päätetyt teema-alueet käydään haastateltavan kanssa läpi. Haastatteluissa teema-alueiden järjestys ja laajuus vaihtelevat. Haastattelijalla on tukilista käsiteltävistä asioista, mutta ei valmiita kysymyksiä. (Eskola & Suoranta 1999, 87.) Teemahaastattelussa korostetaan ihmisten tulkintoja asioista ja heidän asioille antamia merkityksiä sekä merkitysten syntymistä vuorovaikutuksessa (Hirsjärvi & Hurme 2014, 48). Laadin teemahaastattelurungon tutkimuskysymysteni ja kohderyhmäni pohjalta. Koska kohderyhmäni oli ilman ammattikoulutusta olevat 18–29-vuotiaat sosiaalityön asiakkaat, teemoiksi valitsin koulunkäyntiin ja koulutukseen sekä sosiaalityön asiakkuuteen liittyvät teemat. Teemoina ovat koulunkäynti ja koulun keskeyttäminen, koulutus ja työ, sosiaalityön asiakkuus, tapaamiset ja sosiaalityön tuki, odotukset sosiaalityölle, kehittämisehdotukset sosiaalityöhön ja tulevaisuus. Taustakysymyksinä olivat nuoren ikä, siviilisääty, nuoren perhe- ja kaverisuhteet, vanhempien sosioekonominen asema sekä nuoren harrastukset. Runkoa laatiessani tutustuin Juha Mäki-Ketelän (2012) väitöskirjan ja Elina Asikaisen (2012) pro gradu -tutkielman teemahaastattelurunkoihin, joista sain vinkkejä ja otin teemoja ja kysymyksiä soveltuvin osin muokaten omaan teemahaastattelurunkooni. Teemahaastattelurunko on liitteenä 1. 31 4.3 Aineiston keruu ja kuvaus Sain haastateltaviksi seitsemän nuorta, 4 naista ja 3 miestä. Nuorten ikä vaihteli 19 vuoden ja 26 vuoden välillä. Haastateltavien saaminen osoittautui haasteelliseksi, kuten etukäteen hieman pelkäsinkin. Omalta osaltaan haastateltavien saamiseen vaikutti se, että rajasin pois ne asiakkaat, joiden kanssa olin työskennellyt. Keskusteluissa työntekijöiden kanssa ilmeni myös se, että yllättäen kyseiseen ikäryhmään kuuluvia ilman ammattikoulutusta olevia nuoria ei ollutkaan valtavasti, kuten ennakko-oletukseni oli. Haastatteluun osallistuminen oli myös vapaaehtoista eikä syytä kieltäytymiseen tarvinnut kertoa. Tein tutkimusta eräässä itäsuomalaisessa kaupungissa. Tein tutkimuslupahakemuksen toukokuussa 2016 ja se myönnettiin kesäkuussa 2016. Tutkimuslupa tarvittiin, koska haastattelin sosiaalityön asiakkaita. Tutkimustilanteessa saamiani tietoja asiakkaista en luonnollisesti voi luovuttaa esimerkiksi sosiaalityöntekijälle, vaikka tietojen antaminen saattaisi auttaa tutkittavan elämäntilannetta. Tietojen luovuttaminen ei ole luvallista edes tällöin, vaikka olisi tarkoitus toimia tutkittavan parhaaksi. Tutkija voi kuitenkin neuvoa käytettävistä olevista palveluista ja niiden hyödyntämisestä, jota teinkin haastatteluissa. (ks. Kuula 2006, 93.) Tekemästäni sosiaalityön tutkimuksesta tiedotettiin sähköpostin kautta. Haastateltavat valittiin sosiaalityöntekijöiden ja myös sosiaalityön palveluohjaajien ja ohjaajien toimesta siten, että he etsivät asiakaslistoistaan kohderyhmään kuuluvia 18–29-vuotiaita nuoria, joilla ei ole ammatillista koulutusta. Näiltä nuorilta sosiaalityöntekijät, palveluohjaajat ja ohjaajat kysyivät kiinnostusta osallistua tutkimukseen ja antoivat samalla luettavaksi tutkimuksen esittelykirjeen (liite 2). Mikäli nuori oli kiinnostunut osallistumaan, työntekijä pyysi nuorelta suostumuslomakkeeseen allekirjoituksen ja yhteystiedot. Työntekijä ilmoitti minulle suostumuksen saamisesta ja kävin hakemassa sen sovitusti sosiaalikeskuksen neuvonnasta. Otin nuoreen yhteyttä puhelimitse ja sovimme haastatteluajan. Yhden haastateltavan kohdalla sosiaalityöntekijä oli kertonut tutkimuksestani puhelimitse ja saanut suullisesti suostumuksen tutkimukseen osallistumisesta. Hänen kohdallaan sain yhteystiedot myös sosiaalikes- 32 kuksen neuvonnasta, jonka jälkeen soitin hänelle ja sovimme haastatteluajan. Ennen haastattelun aloittamista kerroin tutkimuksesta ja otin häneltä allekirjoituksen suostumuslomakkeeseen (liite 3). Yhden haastateltavan tiedot sain nuoren asiakaskäynnin jälkeen. Kolmen haastateltavan kohdalla sain suostumuslomakkeet työtoimintapaikasta, jossa asiakkaat olivat kuntouttavassa työtoiminnassa. Sosiaalityöntekijä oli sopinut työtoimintapaikan ohjaajan kanssa, että voin tehdä haastattelut asiakkaiden sovitun työtoimintapäivän aikana. Sieltä minulle ystävällisesti järjestettiinkin rauhallinen haastattelupaikka. Kaksi haastattelusuostumusta sain sosiaalityön palveluohjaajan kautta. Kaiken kaikkiaan haastattelusuostumuksen allekirjoitti kahdeksan nuorta, haastatteluja toteutui seitsemän. Päätin tehdä haastattelut suoraan, ilman esihaastatteluja. Haastateltavien saaminen oli haasteellista, joten päädyin tähän ratkaisuun. Ensimmäisen haastatteluajan sovin haastateltavan kanssa puhelimitse, ja haastateltavan toiveen mukaisesti paikaksi sovittiin erään yhteistyökumppanin tilat. Haastateltava oli myöhässä, joten soitin hänelle ja varmistin, onko hän tulossa. Hän oli unohtanut ajan, joten sovimme uuden tapaamisen samalle viikolle. Hän ei kuitenkaan tullut uudelle sovitulle ajalle. Tavoittelin häntä vielä puhelimitse ja tekstiviestillä, mutta en enää saanut häneen yhteyttä. Toisen haastatteluajan sovin niin ikään haastateltavan kanssa puhelimitse, ja paikaksi sovittiin sosiaalikeskus. Haastattelupaikkana oli vapaana oleva sosiaalityöntekijän työhuone. Haastateltava tuli paikalle sovitusti. Koska tämä oli ensimmäinen haastatteluni, tilanne hieman jännitti minua. Tunnelma haastattelussa oli kuitenkin rauhallinen ja haastateltava vastasi kysymyksiini avoimesti. Työhuone oli rauhallinen paikka haastattelulle eikä mitään häiriötekijöitä ollut. Sain nauhoitettua haastattelun hyvin, tallennin toimi moitteettomasti. Sain käytyä kaikki teemahaastattelurungon mukaiset teema-alueet läpi. Haastattelu kesti noin 21 minuuttia. Seuraavat kolme haastattelua tapahtuivat työtoimintapaikan tiloissa. Sosiaalityöntekijä oli sopinut työtoimintapaikan ohjaajan kanssa, että voin tehdä haastattelut asiakkaiden työtoimintapäivän aikana. Sovin puhelimitse työtoimintapaikan ohjaajan kanssa haastatteluajat, jolloin menin työtoimintapaikalle. Haastattelut sovittiin pidettäväksi peräkkäisinä kolmena päivänä. Haastateltavien haastattelujärjestys muuttui, koska ensimmäiselle ajalle sovittu haastateltava ei tullutkaan paikalle, mutta toinen haastateltava pääsi sitten paikalle tulemaan. Kaikki kolme haastattelua toteutuivat kuitenkin sovitusti. Haastatte- 33 lupaikka oli rauhallinen tila, kuitenkin yhden haastattelun aikana haastattelu keskeytyi hetkeksi kaksi kertaa, kun huoneessa kävi työtoimintapaikan työntekijöitä tuomassa avaimia ja vaihtovaatteita. Toisen haastattelun alettua huomasin oven jääneen auki ja keskeytin haastattelun siksi ajaksi, kun kävin sulkemassa oven. Haastattelun aikana avoimen ikkunan kautta kuului ruohonleikkurin ääni, joka ei kuitenkaan häirinnyt pahasti ja ei onneksi vaikuttanut haastattelun nauhoitusta heikentävästi. Haastattelutilanteet olivat leppoisia ja haastateltavat vastailivat kysymyksiini avoimesti. Yhtä haastateltavaa haastattelun äänitys hieman jännitti, mutta haastattelun edetessä jännitys unohtui. Nämä kolme haastattelua kestivät 30–36 minuuttia. Seuraavien kahden haastattelun tapahtumapaikka oli TYP:n eli työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun tiloissa. Saatuani asiakkaan allekirjoittaman suostumuslomakkeen, soitin heti asiakkaalle ja sovimme haastatteluajan puhelimessa jo seuraavalle päivälle. Saatuani tämän haastattelun tehtyä, paikalle saapui toinen asiakas, joka oli tuomassa suostumuslomaketta osallistuakseen haastatteluun. Sovittiin, että haastattelu tehdään saman tien. Tein molemmat haastattelut samassa työhuoneessa, joka oli sopivasti vapaana. Huone oli rauhallinen, mutta äänitystä kuunnellessani huomasin, että ikkuna oli ollut auki ja nauhoituksen taustalla kuului jonkin verran liikenteen ääniä. Onneksi äänet eivät peittäneet haastateltavan puhetta, joten litterointi onnistui vaivattomasti. Haastateltavat vastasivat avoimesti kysymyksiini ja haastattelutilanteiden ilmapiiri oli rento. Nämä kaksi haastattelua kestivät 36–54 minuuttia. Nämä kuusi haastattelua sain tehtyä heinäkuussa 2016. Laitoin sähköpostitse tilannetietoa sosiaalikeskuksiin haastattelujen määrästä. Pyysin vielä kysymään lisää nuoria haastatteluun. Elokuun 2016 lopussa en ollut saanut lisää haastateltavia, joten rupesin pohtimaan, mistä kautta voisin saada lisää nuoria haastatteluun. Mieleeni tuli etsivä nuorisotyö ja kysyin tutkimukseni ohjaajalta mahdollisuutta ottaa yhteyttä sinne. Ohjaajani näytti vihreää valoa, joten soitin etsivälle nuorisotyöntekijälle. Hän suhtautui asiaan positiivisesti ja sovittiin, että lähetän vielä sähköpostitse tietoa tutkimuksestani sekä tutkimuksen esittelykirjeen ja suostumuslomakkeen. Kerroin myös omasta aikataulustani, että syyskuun loppuun asti teen haastatteluja, jonka jälkeen aloitan analyysin teon. Seuraavalla viikolla kaikki kolme etsivää nuorisotyöntekijää olisivat paikalla ja tavoittamani työntekijä lupasi ottaa asian esille muiden työntekijöiden kanssa. Syyskuun 2016 lopussa tilanne oli se, että etsivien kautta en saanut haastateltavia. 34 Olin laittanut vielä syyskuun puolessa välissä sähköpostilla tilannetietoa haastateltavien määrästä aikuissosiaalityön esimiehelle. Hän välitti viestini eteenpäin muille sosiaalityössä työskenteleville pyytäen kiireellisesti kartoittamaan lisää mahdollisia sopivia haastateltavia. Sainkin vielä sieltä kautta yhden haastateltavan. Sosiaalityöntekijä otti minuun yhteyttä kertoen, että yksi nuori on tulossa ajanvaraukselle ja mikäli nuori on halukas haastatteluun, voisin suorittaa sen heti ajanvarauksen jälkeen. Menin sosiaalikeskukseen odottamaan ajanvarauksen päättymistä ja nuoren suostumuksen myötä tein haastattelun sosiaalityöntekijän huoneessa. Sosiaalityöntekijä lähti tapaamiseen muualle. Haastattelu meni hyvin, ilmapiiri oli avoin. Haastattelu kesti noin 24 minuuttia. Tutkimukseni aikataulun vuoksi päätin, että nämä seitsemän haastateltavaa riittävät. Viestitin sähköpostin kautta sosiaalikeskukseen ja etsivään nuorisotyöhön, että en tarvitse enää lisää haastateltavia. Olin tyytyväinen, että sain kuitenkin nämä seitsemän nuorta haastatteluun. Haastattelutilanteessa olin hyvinkin yllättynyt siitä, kuinka vapaasti ja avoimesti nämä haastattelemani nuoret kertoivat elämäntilanteestaan. He suhtautuivat positiivisesti ja kiinnostuneesti tutkimukseeni ja toivoivat, että heidän antamistaan tiedoista olisi hyötyä tutkimuksen teossa. Muistutin vielä haastateltavia, että he voivat täydentää vastauksiaan jälkikäteen sähköpostitse, jos mieleen tulee jotain lisättävää. Yhteydenottoja ei tullut jälkeen päin. Yksi nuorista kannusti minua ottamaan tarvittaessa vielä yhteyttä. Olin luvannut antaa nuorille haastatteluun osallistumisesta kiitoksena joko kuntosali/uimahallilipun tai samanarvoisen kahvilakäynnin. Haastateltavista kolme otti kuntosali/uimahallilipun ja neljä kahvilakäynnin. Nauhoitin haastattelut Zoom-merkkisellä stereotallentimella, jolla voi taltioida MP3tiedostoja. Tallennin oli helppokäyttöinen ja toimi hyvin, äänenlaatu nauhoituksessa oli moitteeton. Haastattelujen nauhoittaminen onnistui mainiosti, vaikka kahden haastattelun aikana kuuluikin häiriöääniä ruohonleikkurin ja liikenteen takia. Siirsin tallentimelta haastattelutiedostot omalle tietokoneelleni, jonka jälkeen aloitin litteroinnin tekstitiedostoiksi. Laitoin jokaiselle haastateltavalle tunnistekoodin H1, H2, H3 jne. Kohderyhmäni oli ilman ammattikoulutusta olevat 18–29-vuotiaat sosiaalityön asiakkaat. Haastateltaviksi sain 19–26-vuotiaita nuoria. Tutkimukseen haastatelluista seitsemästä nuoresta neljä oli naista ja kolme miestä. Käytin tässä haastateltavista peitenimiä. Haastateltavat ovat kaikki syntyneet 1990-luvulla, joten päätin valita haastateltavien peitenimet 1990- 35 luvulla suosituimmista tyttöjen ja poikien nimistä (Väestörekisterikeskus). Haastateltava 1 on peitenimeltään Maria, haastateltava 2 on Emilia, haastateltava 3 on Aleksi, haastateltava 4 on Johanna, haastateltava 5 on Mikael, haastateltava 6 on Petteri ja haastateltava 7 on Sofia. Käytin peruslitterointia eli litteroin puheen sanatarkasti puhekieltä noudattaen, mutta jätin siitä pois täytesanoja, esimerkiksi tota ja niinku, toistot ja keskenjäävät tavut. Puheen lisäksi litteroin tunneilmaisut, jotka olivat mielestäni tärkeitä, esimerkiksi nauru, hymyily ja tuohtuminen. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2014, 222.) Litterointi oli aikaa vievää, koska litteroin sanatarkasti. Kuuntelin äänitystä yleensä useamman kerran pätkittäin, että sain tekstin varmasti oikein ylös. Lopuksi kuuntelin äänityksen kokonaisuudessaan uudelleen ja tarkastin kirjoittamani tekstitiedoston oikeellisuuden. Joidenkin haastattelujen kohdalla haastateltava puhui hyvin nopeasti, jolloin en saanut puheesta kunnolla selvää ja jouduin kuuntelemaan äänitystä useasti uudelleen. On hyvä huomioida, miten itse kommentoi haastateltavan puhetta ja vastauksia haastattelun aikana. Havaitsin, että päälle puhuminen tai esimerkiksi ainoastaan pelkät myöntelevät äännähdykset sekoittivat ja hankaloittivat haastateltavan puheen kuulemista. Yhden haastattelun litterointi vei aikaa neljästä kuuteen tuntiin. Litteroitua haastatteluaineistoa kertyi 65,5 sivua yhden rivivälillä kirjoitettuna. 4.4 Tutkimuksen luotettavuus Laadullisen tutkimuksen perusta on tutkijan avoin subjektiivisuus. Tutkimusta tehdessä on muistettava, että tutkija on tutkimuksensa keskeinen tutkimusväline. Minun on tutkijana tunnistettava oma subjektiivisuuteni ja huomioitava objektiivisuus lähellä tutkittavaa. Tutkijana olen itse kvalitatiivisen tutkimuksen olennaisin luotettavuuden kriteeri, joten tällöin luotettavuuden arviointi koskee koko tutkimusprosessia. (Eskola & Suoranta 1999, 211.) On huomioitava ja myönnettävä, että tuon tilanteeseen mahdolliset omat ennakkoajatukseni ja -käsitykseni, mutta minun on pyrittävä objektiivisuuteen, jotta tutkimuksen luotettavuus ei kärsi. Tutkimusaineiston keruu, käsittely ja asianmukainen arkistointi liittyvät olennaisesti tiedon luotettavuuteen (Kuula 2006, 24). Tutkimuksen luotettavuuteen vaikuttaa, kuinka 36 johdonmukaisesti pystyn tuomaan esille tutkimuksen kohteen ja tarkoituksen sekä omat sitoumukseni tutkijana liittyen tähän aiheeseen. Aineiston keruun ja tutkimuksen tiedonantajien eli haastateltavien valinnan auki kirjoittaminen sekä tutkimuksen keston ja analysoinnin vaiheet täytyy avata. (Tuomi & Sarajärvi 2013, 140–141.) Pyrin kirjoittamaan raporttiin ylös tutkimuksen kaikki vaiheet, jolloin tämä vaikuttaa tutkimuksen luotettavuuteen parantavasti. On tärkeää, että kuvaan tutkimuksen teon alusta loppuun avoimesti vaihe vaiheelta. Raportissani kerron haastattelupaikoista ja -tilanteista sekä haastatteluihin käytetystä ajasta. Lisäksi tuon totuudenmukaisesti esille häiriötekijöitä, joita haastattelujen aikana ilmeni. Tekemästäni analyysistä kerron seikkaperäisesti, miten olen päätynyt tällaiseen luokitteluun. Kerron myös millä perusteella olen päätynyt näihin tulkintoihin. Omalta osaltaan suorat haastatteluotteet tuovat luotettavuutta raporttiin (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2014, 232–233). 4.5 Tutkimuksen eettiset kysymykset ja tutkijapositio Tutkimusaiheen valinta on jo itsessään eettinen ratkaisu. Tutkimukseni aihe on merkityksellinen ja yhteiskunnallisesti tärkeä. Nuorten elämän sujuminen ja tarvittaessa avun saanti oikea-aikaisesti omassa elämäntilanteessaan on tärkeää nuorten hyvinvointia ajatellen. Nuoria tarvitaan tulevaisuudessa myös työntekijöinä. On valaisevaa saada tietoa siitä, miten nuoria voidaan auttaa koulutus-ja työllistymispoluille, tässä tutkimuksessa nimenomaan sosiaalityön asiakkuuden näkökulmasta. Tutkimuksessani minun tulee noudattaa hyvää tieteellistä käytäntöä, joka tarkoittaa huolellisuutta ja tarkkuutta tutkimuksessa, sen tallentamisessa, esittämisessä ja arvioinnissa. Lisäksi sovellan tieteellisen tutkimuksen kriteerien mukaisia ja eettisesti kestäviä tiedonhankinta-, tutkimus- ja arviointimenetelmiä ja toteutan tieteellisen tiedon luonteeseen kuuluvaa avoimuutta tutkimuksen tuloksia julkaistaessa. Siihen kuuluu myös huolellinen viittaaminen aikaisempiin tutkimustuloksiin ja muihin lähteisiin, jolloin huomioin asianmukaisella tavalla muiden tutkijoiden työt ja saavutukset. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2014, 24–25; ks. myös Kuula 2006, 11, 34; Tuomi & Sarajärvi 2013, 132–133.) Tutkimuksen eettisiä peruskysymyksiä on mitä hyötyä tai haittaa tutkimuksesta on tutkittaville, ja miten heidän yksityisyytensä sekä tutkimuksen luottamuksellisuus turvataan (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2014, 25). Kerroin haastateltaville tutkimuksen 37 tarkoituksesta sekä korostin haastattelujen olevan vapaaehtoisia. Lisäksi haastateltavat saivat tutkimuksen esittelykirjeen, jolloin heitä informoitiin kirjallisesti, myös vapaaehtoinen suostumus pyydettiin kirjallisesti. On tärkeää, että haastateltavat saavat riittävästi tietoa tutkimuksesta, jotta he voivat tehdä päätöksen osallistumisestaan. Näin toimien henkilöiden itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan. Haastateltavalla on oikeus perua osallistumisensa tutkimukseen myös jälkikäteen. (Kuula 2006, 23, 61, 102, 119.) On lisäksi eettisesti tärkeää, että huolehdin siitä, että haastateltavien henkilöllisyys ei paljastu. Tutkimustekstit on kirjoitettava niin, etteivät yksittäiset tutkittavat ole niistä tunnistettavissa. Tutkittaville ei saa myöskään aiheuttaa fyysisiä, henkisiä, sosiaalisia tai taloudellisia vahinkoja. Esimerkiksi sosiaaliset ja taloudelliset vahingot voivat olla mahdollisia, jos tutkittavilta saatuja tietoja luovutetaan tai ne joutuvat vääriin käsiin. Tämäntapaiset vahingot on tutkijan vältettävä siten, että tutkija huolehtii luottamuksellisten tietojen tietosuojasta asianmukaisesti. Henkisen vahingon etukäteisarviointi ei ole helppoa. Henkisen vahingon välttämiseen kuuluu haastateltavien kunnioittaminen vuorovaikutustilanteessa. Vuorovaikutukseen vaikuttavat aihe, tutkittavan ja tutkijan ikä, sukupuoli, koulutus ja kulttuurinen tausta. Tutkimustulosten kirjoittamistyyli on myös huomioitava, ettei se leimaa tutkittavaa ryhmää. (Kuula 2006, 62–63; Tuomi & Sarajärvi 2013, 131.) Vuorovaikutustilanteeseen vaikutti se, että haastattelin tutkimuksessani nuoria ja itse edustan vanhempaa ikäpolvea, joten kokemusmaailmamme ei ole sama. Toki itsekin olen ollut nuori ja muistan sen vaiherikkaan elämänvaiheeni pääpiirteissään. Uskon että aikaisempi kokemukseni nuorten kanssa työskentelystä auttoi luomaan haastatteluihin luottamuksellisen ilmapiirin. Nuoret vastasivat hyvin avoimesti ja suoraan kysymyksiini, myöskään kaunistelematta asioita. Se tuntui tutkijana hyvältä, että sukupolvien välisestä kuilusta huolimatta nuoret kertoivat kokemuksistaan jokainen omalla tyylillään. Tutkimukseni aihealue voi myös olla nuorille arka, joka minun oli huomioitava haastattelutilanteessa. Minun oli muistettava olla hienotunteinen haastateltavia kohtaan. Sensitiiviset aiheet vaativat herkkyyttä aistia haastateltavan mielenliikutukset ja taitoa vetäytyä puheenaiheista, jotka näyttivät lisäävän haastateltavan henkistä kipua. Tutkijana sain kuitenkin asemoitua haastateltavieni rinnalle, eikä minun tarvinnut esimerkiksi yrittää ymmärtää ihmisiä, joiden vuoksi haastateltavien elämä on mahdollisesti vaikeu- 38 tunut. Tämä merkitsee sitä, ettei tutkijana tarvitse kaihtaa kipeidenkään asioiden esiintuomista. En ole vastuussa siitä, miten tutkimusilmiön ulkopuolella olevat tutkimusraporttiin tutustuvat ihmiset lukemaansa reagoivat. Tällaisella puolen valitsemisella on myös hyvän tuottamisen pyrkimys: tutkimuksen tavoitteeksi voi asettaa esimerkiksi tutkimukseen osallistuneiden tulevaisuudentilanteen paranemisen. (Laitinen & Uusitalo 2007, 322, 329.) Toivon että tutkimuksestani on hyötyä haastateltavilleni tulevaisuudessa. Säilytän saamani tutkimusaineiston lukitussa laatikossa, jonka avainten säilytyspaikka on vain minun tiedossani. Lisäksi omalle tietokoneelleni tallentamani haastatteluäänitteet ja litteroinnit ovat salasanalla suojattuja, niihin ei pääse kukaan muu käsiksi. (ks. Kuula 2006, 114–115.) Raportoinnin tein siten, että tutkittavia tai muita mainittuja henkilöitä ei voida tunnistaa. Tekstitiedostoksi kirjauksen yhteydessä muutin esille tulevat nimet peitenimiksi. Tutkimuksen valmistuttua hävitin haastatteluaineiston äänitallenteineen kokonaisuudessaan. (Kuula 2006, 129.) 4.6 Sisällönanalyysi Laadullisessa tutkimuksessa voidaan puhua aineistolähtöisestä, teoriasidonnaisesta tai teorialähtöisestä analyysista (Eskola 2015, 188). Aineistolähtöisessä analyysissa teoria pyritään luomaan aineistosta ja analyysiyksiköt valitaan aineistosta tutkimuksen tarkoituksen mukaisesti. Ajatuksena on, että analyysiyksiköt eivät ole ennalta sovittuja. Aikaisempien havaintojen ja tietojen tutkittavasta ilmiöstä ei pitäisi vaikuttaa analyysiin, koska analyysin oletetaan olevan aineistolähtöistä. Teoriasidonnaisessa tai teoriaohjaavassa analyysissa on teoreettisia kytkentöjä, mutta ne eivät suoraan pohjaudu teoriaan. Analyysiyksiköt otetaan myös aineistosta, mutta siinä aikaisempi tieto ohjaa analyysia. Aikaisemman tiedon vaikutus on tunnistettavissa, mutta tiedon merkitys ei ole teoriaa testaava, vaan uusia ajatusuria aukova. Teorialähtöinen analyysi nimensä mukaisesti nojaa johonkin teoriaan. Aineiston analyysia ohjaa tällöin valmis aikaisemman tiedon perusteella luotu malli. (Tuomi & Sarajärvi 2013, 95–97.) Tässä tutkimuksessa käytin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. 39 Aloitin analyysin lukemalla litteroidut tekstiaineistot huolellisesti useampaan kertaan. Teemahaastatteluaineiston ollessa kyseessä, minulla oli ensimmäisenä tehtävänä järjestää aineisto teemoittain. Poimin jokaisesta vastauksesta eri teemoihin liittyvät kohdat. Esimerkiksi sosiaalityön tuki -teemaan liittyivät keskustelut työntekijän kanssa. Sen jälkeen tietokoneen tekstinkäsittelyohjelman leikkaa ja liitä -toiminnolla siirsin aineistoa toiseen asiakirjaan. Tämän jälkeen luin aineiston uudelleen. Tein ohessa mielenkiintoisista kohdista merkintöjä paperikopion laitaan ja myös alleviivauksia. Tematisoinnissa eli teemoittelussa pyrin ryhmittelemään aineiston teemoittain ja nostamaan tutkimusongelmaa valaisevista teemoista esiin mielenkiintoisia sitaatteja. (ks. Eskola 2015, 194– 206.) Päätin käsitellä analyysissa tärkeimmät teemat, jotka olivat olennaisia tutkimuskysymyksieni näkökulmasta. Teemat olivat sosiaalityön asiakkuus, tapaamiset ja sosiaalityön tuki, odotukset sosiaalityölle ja kehittämisehdotukset sosiaalityöhön. Näitä teemoja muokkasin ja yhdistelin vielä aineistosta valittujen teemojen kanssa, joten lopullisiksi pääteemoiksi raporttiin muodostuivat nuorten tukeminen sosiaalityössä, tuki muista palveluista ja kehittämisen paikat sosiaalityössä. Etsin haastatteluteemoja tarkentavia alkuperäisilmaisuja, joista muodostin alateemoja. Esimerkiksi kehittämisen paikat sosiaalityössä -teeman alle muodostuivat alateemat nuoren kanssa vuorovaikutuksessa ja sosiaalikeskus tapaamispaikkana. Alkuperäisilmaisut merkitsin haastattelun tunnuksella (esimerkiksi H1, H2, H3). Kirjoittaessani tutkimustuloksia katsoin ensin teemasta antoisimmaksi arvioidun vastauksen, josta kirjoitin aineistoa ylös. Sen jälkeen otin käsittelyn alle seuraavaksi antoisimman vastauksen teemaan liittyen ja näin edelleen, kunnes olin käynyt aineiston kokonaan teemoittain läpi. Eskola (2015, 198) puhuu eräänlaisesta lumipallotekniikasta analyyttisen induktion ideaa soveltaen. Tutkimustuloksia kirjoittaessani toin tekstiin sitaattien lisäksi kytkennät aikaisempiin teorioihin ja tutkimuksiin. 40 5 TUTKIMUKSEN TULOKSET 5.1 Haastateltujen nuorten taustatietoja Haastateltavat olivat olleet sosiaalityön asiakkaina muutamasta kuukaudesta kuuteen vuoteen, aivan tarkkoja aikoja nuoret eivät muistaneet. Nuoret olivat itse ottaneet yhteyttä sosiaalityöhön saadakseen ajanvarauksen tai aika oli varattu heille valmiiksi. Käynnit sosiaalityöntekijän luona olivat pääsääntöisesti epäsäännöllisiä, yksi nuori kävi säännöllisesti kuukausittain. Jotkut nuorista eivät käyneet sosiaalityöntekijän luona ollenkaan, mutta jotkut nuorista kävivät säännöllisesti sosiaalityön palveluohjaajan tai ohjaajan luona. Kirjallisia suunnitelmia, jotka nuoret olivat saaneet itselleen, oli tehty muun muassa kuntouttavasta työtoiminnasta. Kaikki nuoret olivat käyneet peruskoulun kokonaan loppuun. Sen jälkeen jokainen oli aloittanut ammatillisen koulutuksen, joka oli keskeytynyt. Yhtä nuorta lukuun ottamatta kaikki olivat tällä hetkellä työttömiä. Yksi nuorista oli aloittanut ammatillisen koulutuksen ja oli nyt siis opiskelija. Joillakin nuorilla oli useampia keskeytyneitä koulutuksia. Syynä koulutuksen keskeytymiseen oli ollut muun muassa kiinnostuksen puute, kiusaaminen, sairastuminen masennukseen, muutto toiselle paikkakunnalle, väärä alanvalinta ja vaikeudet pysyä opetuksessa mukana. Kurosen (2011) ja Ahon ym. (2012) tutkimusten tulosten mukaan koulutuksen keskeytymiseen johtaneet syyt olivat pitkälti samoja (ks. luku 2.3). Kaikilla nuorilla oli ollut jossakin vaiheessa hoitosuhde joko mielenterveys-tai päihdepuolelle. Joillakin nuorilla säännölliset käynnit hoitotaholla jatkuivat edelleen. Jokaisella nuorella oli asuntonaan vuokra-asunto. Kolme nuorista asui yksin ja neljä nuorta avoliitossa. Kaverisuhteita oli melkein jokaisella, useampi nuori sanoi kavereita olevan kymmenkunta, mutta tiettyjen läheisten ystävien kanssa pidettiin yhteyttä tiiviimmin. Yksi nuori kertoi olevansa huono ylläpitämään kaverisuhteita, ja hänellä oli toisella paikkakunnalla asuvaan kaveriin yhteys katkennut. Nuorten harrastuksia olivat muun muassa liikunta kuten kuntosali, kävely, sähly sekä musiikki. Lisäksi muutamalla nuorella oli lemmikkieläin. Kahden nuoren kohdalla molemmat vanhemmat olivat töis- 41 sä ja neljän nuoren kohdalla toinen vanhemmista oli töissä ja toinen työkyvyttömyys-tai osa-aikaeläkkeellä. Yhdeltä nuorelta tieto jäi saamatta. Ahon ja Mäkiahon (2014) tutkimuksen mukaan ammatillisen peruskoulutuksen keskeyttämisriski oli korkeampi, mikäli vanhemmilla oli enintään keskiasteen tutkinto ja mikäli vanhemmat kuuluivat sosioekonomisen aseman luokituksessa työntekijöihin tai luokkaan ”muut”, esimerkiksi työtön tai työvoiman ulkopuolella oleva, johon luetaan työkyvyttömyyseläkkeellä tai osaaikaeläkkeellä oleva (ks. luku 2.3). Tulososiossa olen kursivoinut haastattelujen suorat sitaatit. Olen käyttänyt tutkimuksessani runsaasti sitaatteja, koska ne kuvaavat aidosti nuorten kokemuksia. 5.2 Nuorten tukeminen sosiaalityössä 5.2.1 Taloudellinen tuki Kaikki haastattelemani nuoret olivat hakeneet ja saaneet jossakin vaiheessa toimeentulotukea tai saivat sitä tälläkin hetkellä. Tässä kunnassa toimeentulotukipäätökset tehtiin pääsääntöisesti etuuskäsittelyssä, sosiaalityöntekijät eivät niitä usein tehneet. Siinä tapauksessa, jos nuori esimerkiksi keskeytti koulun tai kuntouttavan työtoiminnan, sosiaalityöntekijä kutsui ajalle, jolloin käsiteltiin toimeentulotuen perusosan alennuksen tekemistä. Mikäli perusosan alentamiseen päädyttiin, asiakkaan kanssa oli lain mukaan tehtävä suunnitelma itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi. Suunnitelma tehdään siis asiakkaan, sosiaalityöntekijän sekä tarvittaessa työvoimaviranomaisen kanssa yhteistyössä etukäteen varatulla ajalla. Kuitenkin esimerkiksi Karjalaisen, Kuivalaisen ja Hannikainen-Ingmanin (2013) tutkimuksen mukaan enemmistö työntekijöistä koki perusosan alentamisella olevan hyvin harvoin vaikutuksia asiakkaan tilanteeseen. Niin sanottua keppipolitiikkaa pidettiin suhteellisen toimimattomana. Mikäli oli kyseessä uusi asiakkuus, nuoren ensimmäinen toimeentulotukihakemus, sosiaalityöntekijä katsoi hakemuksen ja tarvittaessa kutsui nuoren ajanvarauksella käymään. Useampi haastateltava oli muuttanut toiselta paikkakunnalta. Muuton jälkeen he olivat tehneet uuden asumiskuntansa sosiaalitoimeen toimeentulotukihakemuksen. Useimmat nuorista jättivät hakemuksen suoraan etuuskäsittelyyn, eivätkä asioineet sosiaalityönte- 42 kijän luona. Toimeentulotukihakemukseen oli mahdollista kirjata pyyntö saada sosiaalityöntekijälle ajanvaraus. Varatulla ajalla sosiaalityöntekijän kanssa oli keskusteltu muun muassa asumisasioista. Maria kertoi saaneensa taloudellista tukea, kun oli tarvinnut avustusta takuuvuokran maksamiseen. Maria: Sosiaalitoimen kanssa että kun tarviin avustusta siihen takuuvuokraan, niin sen kanssa katotaan. Enimmäkseen toimeentulotuen asiakkaana ollu. Kaksi nuorista kertoi hakeneensa toimeentulotukea heti 18-vuotiaasta alkaen keskeytettyään koulun. Kauppisen, Moision ja Mukkilan (2013) tutkimuksessa toimeentulotuen saaminen jatkui pidempään juuri 18–19-vuotiailla, joista valtaosa oli tuen saajina myös tulevina vuosina (Kauppinen, Moisio & Mukkila 2013, 47). Haastatelluista nuorista neljä oli kuntouttavassa työtoiminnassa, kaikki eivät kuitenkaan hakeneet toimeentulotukea, osa pärjäsi työmarkkinatuen turvin. Sosiaalityöntekijän kanssa oli saatettu keskustella toimeentulotuen hakemisesta, mutta nuori itse viime kädessä päätti, hakeeko sitä. Johanna koki saaneensa sosiaalityöntekijältä pelkästään taloudellista apua. Johanna: Varmaan se raha välillä, jos onnistuu niin se, eipä kyllä muuta oikeestaan. Yhteys sosiaalityöhön oli saattanut tulla alaikäisenä koulunkäyntiin liittyvien ongelmien vuoksi tai nuori oli saattanut käyttää päihteitä. Täysi-ikäiseksi tultuaan nuori saattoi käydä säännöllisesti kuukausittain sosiaalityöntekijän luona, jolloin käsiteltiin hänen toimeentulotukiasiansa ja keskusteltiin hänen tilanteestaan. Sofia kertoo saaneensa tukea koulukirjojen ostoon: Sofia: On siis silleen… esim. koulukirjoihin oon saanu avustusta ja tällastakin tukkee rahallista. Taloudelliseen tukeen liittyvät maininnat haastatteluissa liittyen sosiaalityöntekijään olivat vähäisiä. Tähän vaikuttaa todennäköisesti työnjako, jonka mukaisesti sosiaalityöntekijä ei hoida perustoimeentulotukien maksatusta vaan ne käsitellään etuuskäsittelyssä. Tämä vapauttaa sosiaalityöntekijän työaikaa asiakkaiden tapaamiseen ja heidän 43 kokonaistilanteidensa kartoituksia varten. (Palola ym. 2012, 23.) Harkinnanvaraisen toimeentulotuen myöntämisen tekee yleensä sosiaalityöntekijä. Pääasiassa toimeentulotuki taloudellisena tukena oli tärkeä kaikille nuorille, ja he olivat hyvin perillä sen hakemiskäytännöistä. Jatkossa tulososiossa käytän nimikettä työntekijä, koska sosiaalityössä työskentelee palveluohjaajia, ohjaajia sekä sosiaalityöntekijöitä ja haastattelemani asiakkaat olivat vaihtelevasti edellä mainittujen työntekijöiden asiakkaita. Tähän liittyy myös tunnistettavuus. Haluan turvata työntekijöiden ja asiakkaiden anonymiteetin, koska olen näin tutkimuksessani luvannut. 5.2.2 Psykososiaalinen tuki Psykososiaalisella tuella tarkoitetaan henkistä ja sosiaalista tukea. Psykososiaalisen tuen antaminen on olennainen osa sosiaalityötä. (Helminen 2005, 24.) Nuoret tapasivat työntekijöitään sosiaalikeskuksessa tai esimerkiksi kuntouttavaan työtoimintaan liittyen työtoimintapaikalla. Lisäksi apuna saattoi olla työntekijän kautta saatu nuorisotyöntekijä, joka käytti nuorta sosiaalikeskuksessa ja hoitamassa myös muita mahdollisia virastoasioita samalla kerralla. Tapaamiset olivat joidenkin kohdalla epäsäännöllisiä, mutta joidenkin kohdalla hyvinkin säännöllisiä. Psykososiaalisen työn tärkeys tuli esille myös sosiaalitoimiston ulkopuolisissa tilanteissa. Nuori koki työntekijän mukana olon tuovan turvallisuutta ja varmuutta tilanteeseen, ettei ollut yksin. Työntekijän tuleekin ohjata ja olla apuna palvelujen saamisessa (Palola ym. 2012). Esimerkiksi Maria kertoi, että työntekijä oli mukana psykiatrian poliklinikalla järjestettävissä verkostopalavereissa. Maria: … työntekijä on ollut mukana, jos on tuolla nuorten psykiatrian polilla ollu niin noita verkostopalavereita, että työntekijä on niissä ollu mukana ja tälleen. Työntekijä kävi myös kuntouttavan työtoiminnan paikoissa seurantakäynneillä. Työntekijä teki niin ikään kuntouttavan työtoiminnan jatkosopimuksen, jonka teon yhteydessä yleensä tavattiin. Yleisimpiä kirjallisia suunnitelmia mitä nuoret mainitsivat, olivatkin juuri kuntouttavan työtoiminnan sopimukset. Yksi nuorista ei muistanut, että mitään 44 kirjallista suunnitelmaa olisi tehty. Sosiaalihuoltolain (30.12.2014/1301) mukaan palvelutarpeen arviointi tehdään ja sen lisäksi asiakassuunnitelma tai vastaava, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta. Kuntakokeilulaissa (Laki kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämistä ja monialaisten toimintamallien tukemista koskevista kokeiluista 1350/2014) annetaan mahdollisuus yhdistää eri palvelusuunnitelmia. Yksilöllinen palvelusuunnitelma voidaan yhdistää yhteen tai useampaan muuhun yksilölliseen palvelusuunnitelmaan, jos se on asiakkaan palvelukokonaisuuden kannalta perusteltua. Yhdistämisen tarkoituksena on asiakkaan erilaisten palvelutarpeiden yhteen sovittaminen tarkoituksenmukaisella tavalla sekä tehostaa hallintoa. Kuntouttavan työtoiminnan yhteydessä tehtävä aktivointisuunnitelma on tällainen yksilöllinen palvelusuunnitelma. Aleksi: Ollaan me niitä aktivointisuunnitelmia vai mitä lie. Ollaan me jotain sellasia tehty. Emilia: No nyt on silleen ollu aika epäsäännöllinen (tapaaminen), ettei ole ollu, ollu itelläkään mitään isompia tarpeita käyvä siellä (työntekijän luona). Onkohan meillä nyt kesällä, kesän lopulla taitaa joku aika olla sitten. Kävi se työntekijä täällä tässä joku ehkä kuukaus yli, mitähän siitä ois. Nuoret olivat käyneet työntekijän kanssa keskusteluja liittyen koulutus-ja työllistymisasioihin. Nuoret pohtivat sopivaa alaa itselleen ja miettivät opiskelun kalleutta, miten siihen on varaa. Innokkuutta opintolainan ottamiseen ei oikein ollut. Palolan ym. (2012, 29–30) tutkimuksessa oli myös huomattu, että nuoret eivät halua velkaantua ja ottaa opintolainaa. Joillakin nuorilla esteenä lainan saamiseen oli luottohäiriömerkintä. Yksi nuori oli saanut tiedon mahdollisuudesta opiskella työttömyysturvalla sitten kun on täyttänyt 25 vuotta. Nuori piti sitä hyvänä mahdollisuutena ruveta miettimään kouluttautumista. Koulutukseen hakemisesta oli puhuttu, mutta nuoren saattoi olla vaikea motivoitua asiaan, koska hän ei tiennyt, mikä ala häntä kiinnostaa. Siinä tilanteessa opiskelemaan lähteminen ei ole nuoresta järkevää, jos ala ei sitten kiinnostakaan tarpeeksi. Nuori saattoi kokea koulutus-ja työllistymisasioista puhuttaessa työntekijöiden väkisin pakottavan häntä johonkin, mihin hän ei ollut valmis. Pakon ja kontrollin sävyttämissä kohtaamisissakin työntekijän olisi kuitenkin kyettävä näyttämään se, että nuoreen luotetaan ihmise- 45 nä ja oman asiansa tuntijana. Lisäksi työntekijän hallittu emotionaalinen osallistuminen on yksi kulmakivi asiakkaan kanssa työskennellessä; herkkyyttä asiakasta kohtaan, hänen elämänkokonaisuutensa ymmärtämistä ja aitoa suhtautumista. Tämä vaikuttaa siihen, suhtautuuko asiakas työntekijään byrokraattina vai ihmisenä. (Laitinen & Kemppainen 2010, 152–153, 160, 171.) Nuori saattoi myös kokea ajoilla käymisen niin ahdistavana, ettei hänelle jäänyt mieleen, mitä kaikkea ajalla oli puhuttu. Seuraavana Johannan kommentti kysymykseeni siitä, että onko häntä ohjattu sosiaalityöstä ammatinvalinnan ohjaukseen. Johanna: En mää muista, ku mua niillä ajoilla aina ahistaa niin paljo, ettei aina jää päähän mitä… Nuorten kanssa oli keskusteltu sosiaalityön palveluihin liittyvistä toimenpiteistä, kuten kuntouttavan työtoiminnan ja erityistyöllistämisen mahdollisuuksista. Nuori oli saanut konkreettista apua esimerkiksi kesätöiden hakemisessa ja saamisessa. Työpaikan saaminen oli vaikeaa hakijoiden runsaan määrän takia. Nuori koki, että työntekijän antama apu oli hyvin tärkeää, ja nuori oli päässyt sellaiseen työhön, josta oli todella tykännyt. Toisaalta tuen saaminen sosiaalityöstä saattoi nuorelle olla vaikeasti hahmotettava asia. Sofia: No oon mä jonkun verran (saanut tukea) mutta en mä silleen. Tai että en mä silleen tavallaan tukkee täältä saa koulunkäyntiin … tai silleen… se on vaikee selittää mutta (naurahtaa) … ei tavallaan… joo ja ei. Sofia jatkoi: On siis silleen … aina jutellaan ja näin ja esim. koulukirjoihin oon saanu avustusta ja tällastakin tukkee rahallista. Nuoret pitivät kuitenkin keskusteluja tärkeinä ja kuukausittaiset käynnit työntekijän luona olivat merkityksellisiä. Sofian kanssa oli tehty myös aina kirjallinen suunnitelma, jonka hän oli saanut itselleen. Nuoren kanssa työskentely on suunnitelmallista työtä, jossa määritellään yhdessä ne tavoitteet, joihin pyritään. Samalla sovitaan selkeästi, mitkä tehtävät tai toimenpiteet ovat nuoren vastuulla. Näin nuori on osallisena ja sitoutuneena tilanteeseen ja asian ratkaiseminen on hedelmällisempää. Raunio (2011) toteaa, että asiakkaan tulisi voida osallistua kaikkiin päätöksenteon prosessin vaiheisiin alun ongelman määrittelystä lähtien (Raunio 2011, 135). Voidaan puhua myös voimavara- 46 keskeisyydestä, jossa keskeistä on asiakkaan kuuleminen ja asiakkaan tavoitteista lähteminen. Tavoitteellisuuden edellytys on, että toiminta perustuu asiakkaan kanssa määriteltyyn tavoitteeseen ja toimintaan. Henkilökohtaisesti mielekkäät tavoitteet johtavat todennäköisesti kestävämpiin muutoksiin (Rostila 2001, 40, 76.) Jaksamista asiakkaan kohdalla selvitetään esimerkiksi kuntouttavalla työtoiminnalla. Tarvitaan työntekijän näkemystä ja tukea, mikä toiminta on oikea-aikaista nuoren kohdalla ja mitä nuori itse haluaa. Emilia: Siis on meillä just ollu puhetta siitä (koulutus-ja työllistymisasioista), mitä nyt tässäkin sanoin, että kuhan jaksan käyvä täällä sen, tai että kahtoo sitte sitä koulutusta enemmän, kun tietää varmasti että jaksaminen on parempi ku mä tiiän että jos mä alottasin ja mä en jaksais ni mä pettyisin ni pahasti että. Nuorille oli tärkeää, että työntekijään voi luottaa ja ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä, jos hän kohtaa arkielämässään ongelmia. Nuori saattoi tarvita neuvoja ja apua esimerkiksi virastoasioiden hoitamisessa. Esimerkiksi mikäli Kelan maksamassa asumistuessa oli epäselvyyttä, asia saatiin selvitettyä työntekijän kanssa yhdessä. Nuorelle oli merkityksellistä, että työntekijä oli luotettava ja häneltä voi kysyä neuvoa mieltä askarruttavissa asioissa. Rostila (2001, 33) korostaa luottamuksellisuuden olevan elimellinen osa asiakkaan ja sosiaalityöntekijän suhdetta, kuten myös sitä koskevia eettisiä periaatteita (Rostila 2001, 33). Pitkään jatkunut asiakkuus tuo myös luottamusta siihen, että sosiaalikeskuksesta voi pyytää apua esimerkiksi koulutus-ja työllistymisasioissa. Luottamuksellisia ihmissuhteita tarvitaan ja niiden kautta syntynyttä näkemystä siitä, että koulutuksella on oman elämän kannalta merkitystä ja mielekkyyttä (Aaltonen & Lappalainen 2013, 127). Sosiaalityön taustalla on kokonaisvaltainen ymmärrys ihmisestä ja hänen sosiaalisuudestaan. Tärkeää on pitkäjänteinen ja intensiivinen työskentely asiakkaiden kanssa, näin muodostuu luottamus työntekijän ja asiakkaan välille. Emilia: No varmaan sosiaalitoimiston kautta että, (sanoo hymyillen) sitä ainakin ensmäisenä mulle tulis mieli kysyä sieltä, että mitä minä nyt tässä teen, ku oon ollu aika pitkään asiakkaana siellä… 47 Aleksi: (Työntekijä) ollu semmonen suuri apu näis hommissa että. Sille mä aina soitan, jos tulee jotain ongelmia. Kyllä sitä saa (apua), kun pyytää vaan, sen oon huomannu. Asiallisella ja ystävällisellä kohtelulla on asiakkaille suuri merkitys, joka on ymmärrettävää. Työttömälle ihmiselle se saattaa olla tavanomaista tärkeämpää. Liukon (2006) haastattelemat asiakkaat kertoivat kohtaamisistaan sosiaalityöntekijän kanssa. Näihin tilanteisiin näytti liittyvän odottamattomuus: kohtelu oli yllättäen ollut ikävän tuntuista tai sitten ystävällistä ja huomioivaa. Asiakkaan taistelu elämänhallinnasta tapahtuu oikeuksien ja velvoitteiden kentässä, jossa pyritään vaikuttamaan hänen päätöksiinsä ja käyttäytymiseensä. Häneltä edellytetään tietynlaista asiakkuutta ja toimintaa, ja sanktioiden avulla pyritään varmistamaan se, että hän tekee oikeat valinnat. Velvoitteiden ja oikeuksien keskellä työttömällä henkilöllä on kaksi keinoa toteuttaa omaa subjektiuttaan. Hän voi kieltäytyä yhteistyöstä ja uhmata sosiaali- ja työvoimahallinnon järjestystä tai toimia järjestelmän ehdoilla mahdollisimman hyväksyttävästi. Kumpikin strategia voi antaa tunteen omaan elämänkulkuun vaikuttamisesta, mutta strategiat voivat myös olla vahingoittavia. Sääntöjen mukaan pelaaminen saattaa aiheuttaa nöyryytyksen kokemuksia, jos mitään muutosta ei tule. (Liukko 2006, 59–61.) Mikael: Se oli ihan kiva sillon ensmäistä kertaa, että yllätyin ihan, että muilla kerroilla on ollu ni … joskus heitelty sinne tänne tuonne. Ja sanottu että katkastaan tuet jos et tee niin kuin myö sanotaan. Että se on vähä … mut nyt on ollu tosi mukavaa käyvä tässä että ei oo tuntunu vastenmieliseltä tulla ollenkaan että. Nuoret pitivät tärkeänä sitä, miten heitä oli kuunneltu ja kohdeltu sosiaalityössä. Nuorelle oli merkityksellistä, että hän oli kokenut tulleensa oikeasti kuulluksi eikä häntä pompoteltu eri palveluista toiseen. Nuoresta tuntui hyvältä, kun tukien katkaisemisen uhka ei ollut läsnä tilanteessa, vaan työntekijä oli antanut eri vaihtoehtoja asian ratkaisemiseen. Keskeisiä asioita ovat luottamus ja kuulluksi tuleminen. Kun nuori kokee, että häntä kuunnellaan ja ollaan vuorovaikutuksellisessa suhteessa, nuori voi sitoutua, joka edistää nuoren omaehtoista toimimista ja vaikuttamista omaan elämään ja päätöksiin. (Jämsen & Pyykkönen 2014; Pyykkönen 2014, 35). 48 Mikael: No ainakin on kuunneltu ekana mitä mulla on sanottavvaa, että se on ihan hyvä juttu, ensimmäistä kertaa silleen. Ettei silleen lytätä heti kaikkee mitä minä sanon, se ei oo heti semmosta, tullee heti, silleen on tullut ajatuksia justiisa että hitot tästä, minä lähen kämpälle että … ei saanu apua ja näin. Ammattitaitoisen työntekijän terapeuttinen työskentelytapa koettiin tärkeäksi. Työntekijän osaaminen tuli esille siinä, kuinka hän osasi purkaa nuoren tunteita ja heijastaa niitä. Työntekijän kautta nuori voi huomata olennaisia asioita elämästään ja elämäntilanteestaan, ja alkaa niitä miettimään. Keskustelut työntekijän kanssa voivat olla hyvin merkittäviä ja niiden jatkumista toivottiin. Nuoren osallisuuden huomioiminen sekä nuoren omista lähtökohdistaan esiin nostama tieto ovat nuoren kanssa työskentelyssä keskiössä (ks. luku 2.2). Asiakkaan eli nuoren tietojen tullessa nuoren ja sosiaalityöntekijän dialogin keskeisiksi elementeiksi, niitä arvioidaan ja myös muutetaan yhdessä. (Juhila 2006, 119.) Petteri: Siis ilman työntekijää ei ois niin musta ruvennu nyt niin vähä hahmottumaan tai aukeamaan eri tavalla, vaikka lyhyen aikaa oon tuossa ollu ni kuitenkin ni älyttömän tärkee. Tärkeää oli myös se, että nuori sai apua erilaisten hakemusten teossa, kuten yhteistyössä sosiaalityön ja Kelan kanssa esimerkiksi selvitettiin hakeutumista Vetrean (terveys-, kuntoutus-, laitoshoito- ja tutkimuspalveluihin keskittynyt palveluntuottaja) palveluihin. 5.3 Tuki muista palveluista Sosiaalityön lisäksi on monia muita tärkeitä palvelunantajia nuorille. Sosiaalityö tekee yhteistyötä muun muassa TE-toimiston, TE-toimiston ammatinvalintapsykologin, mielenterveys-ja päihdepalvelujen, psykiatrian poliklinikan, Kelan, kuntoutuspalvelujen kuten Vetrean, etsivän nuorisotyön, oppilaitosten ja kuntouttavan työtoimintapaikkojen kanssa. Usein joku näistä tarvitaan kumppaniksi, yleensä yksin sosiaalityössä ei nuoren asioihin saada muutosta. Tässä tutkimuksessa on siksi perusteltua tuoda nämä yhteistyökumppanit nuorten näkökulmasta esille. 49 Osa nuorista oli käynyt TE-toimiston ammatinvalintapsykologin luona. Yksi haastateltava kävi siellä säännöllisesti. Nuori oli aikanaan aloittanut ammatillisen koulutuksen, joka oli kuitenkin keskeytynyt. Nuoren tarkoituksena oli palata opiskelemaan samaa alaa, mutta ammatinvalinnan ohjauksessa oli päädytty selvittämään vielä alan sopivuutta hänelle. Ammatinvalinnan ohjaukseen saatettiin päätyä myös etsivän nuorisotyön kautta. Ammatinvalintapsykologin luona oli voitu päätyä nuoren kanssa yhdessä siihen ratkaisuun, että ammatinvalinta ei ole hänen kohdallaan ajankohtainen asia vaan terveydentilaan liittyvät tutkimukset toteutetaan ensin. Ammatinvalinnan ohjaus saatettiin kokea myös turhana, koska oman alan valinta oli nuorelle selkeä. Sofia: Joskus kävin semmosella ajalla. Mutta silti mä jo siellä tiesin, minne alalle mä haluan, mutta siellä vaan piti käyvä. Muutama nuorista oli muuttanut toiselta paikkakunnalta, jossa heillä oli ollut hoitosuhde mielenterveys-ja päihdepalveluihin. Hoitosuhteen siirto oli järjestynyt nykyisen asumispaikkakunnan terveyskeskuksen kautta. Joillakin haastateltavilla hoitosuhde oli päättynyt heidän omasta aloitteestaan, koska nuoret tunsivat käyntien olevan tarpeettomia heidän terveydentilanteensa parannuttua. Joillakin nuorilla oli säännölliset käynnit mielenterveys-ja päihdepalveluissa. Nuorelle saatettiin tehdä erilaisia testauksia, mutta tutkimusten ollessa kesken, diagnoosia ei ole vielä määritelty. Yksi haastateltavista kertoi pitkästä masennustaustastaan. Hän oli ollut sairauslomalla kauan, mutta nyt sairausloman loputtua nuori oli ilmoittautunut ensimmäisen kerran elämässään TE-toimistoon työnhakijaksi. Mielenterveyspalveluissa oli katsottu, että hän ei tarvitse enää sairauslomaa, nuori oli saanut positiivista palautetta toipumisestaan. Säännölliset käynnit kuitenkin jatkuivat nuorten psykiatrian poliklinikalla ja myöhemmin aikuisten palveluissa. Maria: Että se on ollu niin pitkältä ajalta… ni rupee silleen… tulee sellanen voittajafiilis, että saa sen pikkuhiljaa selätettyä. Mielenterveys- ja päihdepalveluista löytyi hyvien kokemusten lisäksi myös huonoja kokemuksia. Nuorilla oli kokemuksia tiuhaan vaihtuvista työntekijöistä. Luottamuksellisen suhteen luominen ei tällöin onnistunut. 50 Emilia: Eii oo tällä hetkellä, mulla oli jossain vaiheessa montakin hoitajaa, mut sitte aina kerkes, just kun tutustuin siihen, että oisin pystyny puhumaankin jostain ihan arimmistakin aiheista, ni sitte aina tuli uus tieto, että tämä hoitaja nyt vaihtuu ja … sit se vaihtu ni monta kertaa putkeen, mitähän se kolme kertaa ni ihan vähällä ajalla ni minä en ennää jaksanu ees sen kolmannen hoitajan kanssa yrittää. Ihan hyvin minä pärjäsin ilman sitä hoitosuhetta, mutta en nyt tiiä jos tää nyt jatkuu ni on pakko sitte pyytää uuvelleen. Johanna: Jossain vaiheessa oli, mut lopetin sielläkin käymisen ku se vaihtu heti jossain vaiheessa ja en mä jaksanu siellä ku ne tyrkytti koko ajan jottain lääkkeitä, mä että ku mä en ala syömään niitä. Kelan ja sosiaalityön työntekijän kanssa voidaan ohjata asiakkaita esimerkiksi kuntoutusselvitykseen, jossa arvioidaan ammatillisen ja lääkinnällisen kuntoutuksen tarpeet. Sujuvia yhteistyöverkostoja tarvitaan myös sosiaalityön, oppilaitosten opiskelija- ja oppilaanhuollon, opettajien ja nuorten vanhempien välille (Tuusa & Ala-Kauhaluoma 2014, 18). Oppilaitos mainittiin paikkana, mistä saa myös tukea, kun miettii koulutusasioita, esimerkiksi onko ala sopiva. Oppilaitoksessa sai myös tukiopetusta, mutta kehittämistä tarvitaan siinä, kuinka huomioidaan oppilas, jolla on vaikeuksia esimerkiksi pysyä opetuksen tahdissa mukana. Mikäli nuori kokee, että opettaja ei ole kiinnostunut hänestä eikä auta häntä hänen mahdollisissa ongelmissaan, tämä sosiaalisen tuen puute on iso riskitekijä koulun keskeyttämiseen. Koulutuksen aloitusvaihe on merkittävä, jolloin tutustutaan toisiin oppilaisiin ja opettajiin. Tärkeää on myös saada tietoa kurssien sisällöstä ja aikatauluista, jotta oppilaat tietävät mitä heiltä odotetaan. (Määttä & Määttä 2015, 11; Ingholt, Bang Sørensen, Andersen, Zinckernagel, FriisHolmberg, Asmussen Frank, Stock, Tjørnhøj-Thomsen & Hulvej Rod 2015, 2, 9–11.) Johannan opiskelu keskeytyi melko alkuvaiheessa. Johanna kertoi omasta tukiopetuksestaan seuraavasti: Johanna: Oli jossain vaiheessa matikan ryhmä, mutta eipä siitäkään ollu kovin paljon hyötyä. 51 Kuntouttavassa työtoiminnassa olleet pitivät työtoimintapaikan tukea tärkeänä. Ilmapiiri oli merkittävä tekijä siellä viihtymisessä. Siihen vaikuttivat ohjaajat ja myös toiset työntekijät ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevat. Kuntouttavan työtoiminnan edetessä työnteko ja siellä oleminen helpottuivat nuoren kokemuksen mukaan, koska nuori oli tutustunut ihmisiin eikä tarvinnut jännittää enää niin paljon. Monella nuorella oli sosiaalisiin tilanteisiin liittyviä pelkoja ja vaikeuksia. Emilia: … täällä mä … no yhen kerran tuli paniikkikohtaus tässä … ja tuota… (kertoo hymyillen) mä muistan, kun mä yritin ohjaajalle sannoo jottain, ja se oli niin epämääränen lause, että mä en saanu mitään järkevää sanottua ja minä sitte juoksin ja kävin tupakalla tuossa ja tulin vaan takasin istumaan tähän, että kyllä minä seuraavana päivänä pystyin sanomaan, että mulle tuli paniikkikohtaus, mut se oli TOSI voitto mulle että mä jäin tänne enkä lähteny juoksemaan kottiin. Johanna: Niin kyllähän täälläkin alkuun ahisti mut nyt kun on tuntenu ni nyt on oikeestaan vasta parempi täällä. Paitsi välillä jos on hirveesti porukkaa ni on vähä semmonen että vettäytyy poikkeen, että ahistaa jos on hirveenä ihmisiä. Petteri: Siis se on vertaistukiryhmä ja toisaalta nimenomaan ei. Työtoimintapaikan joustavuus koettiin hyvänä asiana. Työtoimintapäiviä oli mahdollista perustellusta syystä vaihtaa, ja nuori koki tämän käytännön häntä tukevana suhtautumisena. Työporukassa oli myös erilaisia taustoja omaavia ihmisiä, nuoret eivät tällöin tunteneet erottuvansa porukasta mitenkään erilaisina. 52 5.4 Kehittämisen paikat sosiaalityössä 5.4.1 Nuoren kanssa vuorovaikutuksessa Nuorelle oli tärkeää, että hän voi luottaa työntekijään ja siihen että hänen asioitaan käsitellään luottamuksellisesti ja yksilöllisesti. Nuori oli tietoinen siitä, että esimerkiksi ajanvarauksella hänen käsiteltävänä olevat asiansa olivat salassa pidettäviä eikä muille asiakkaille niistä saanut kertoa. Tämän asian tärkeyttä nuori korosti, koska jossakin tilanteessa hänelle oli herännyt epäilys siitä, että hänen asioistaan oli puhuttu ulkopuoliselle. Yleisesti ottaen nuoret olivat tyytyväisiä sosiaalityössä saamaansa palveluun, enemmistö nuorista sanoi palvelun pelaavan hyvin. Kehittämisen tai muutoksen paikkoja oli vaikea nimetä. Yksi nuorista toivoi niin sanotusti juttelukäyntejä, jolloin ei keskitytä toimeentulotukihakemuksen käsittelyyn vaan keskustellaan muuten nuoren kokonaistilanteesta. Tapaamiset olivat tärkeitä nuorelle. Tiedonkulku, yhteydenpito ja osallisuus koettiin olennaisen tärkeiksi asioiksi. Eräällä nuorella oli negatiivinen kokemus sijaishuollon prosessista. Oppilaitoksella oli järjestetty palaveri, jossa oli kerrottu, että nuori joutuu lähtemään heti palaverin jälkeen sijaishuoltopaikkaan. Nuorelle oli annettu muutama tunti aikaa pakata tavaransa. Nuori olisi toivonut, että hänelle olisi kerrottu asiasta ennakkoon, vaikka edellisenä päivänä, jotta hänellä olisi ollut enemmän aikaa valmistautua. Kyse ei ollut kuitenkaan nuoren mukaan kiireellisestä sijoituksesta. Nuori koki, että yhteys sosiaalityöhön oli loppunut siihen, kun hän siirtyi sijaishuoltopaikkaan. Sijaishuoltopaikan työntekijöihin oltiin yhteydessä, mutta nuorelta itseltään ei kysytty kuulumisia. Nuori toivoi, että yhteys ei katkea, vaan nuorelta itseltään kysytään suoraan, mitä kuuluu ja miten on mennyt. Nuori koki, että hänet oli jätetty yksin ja hänen osallisuuttaan ei huomioitu. Hän tunsi olevansa ulkopuolinen. Sosiaalityöstä oli käyty sijaishuoltopaikassa, mutta nuoren kanssa työntekijä ei ollut jutellut. Merkittävää on, että niiden nuorten kohdalla, jotka kokivat voivansa vaikuttaa asioihinsa, sosiaalityöntekijä oli pysynyt samana pitkään tai sijaishuoltopaikka tuki nuoren mahdollisuuksia osallisuuteen. (Vario, Barkman, Kiili, Nikkanen, Oranen & Tervo 2012, 22, 32.) 53 Nuoren osallisuuden kokemus vahvistuu, kun nuori saa olla kontaktissa samaan sosiaalityöntekijään ja muodostaa luottamuksellisen suhteen. Tällöin nuoren ja sosiaalityöntekijän yhteinen työskentely nuoren hyväksi tuottaa paremmin tulosta. Sofia: No se mun, joka oli sillon mulla työntekijä, ni se kävi yhen kerran siellä, mutta ei me juteltu mitään toisillemme. Ku se vaan jutteli niille ohjaajille. Osaltaan tiedonkulkuun, mutta myös luottamukseen liittyviä kokemuksia löytyi. Yhden nuoren kohdalla luottamus oli saanut kolauksen, koska hänelle luvattu palkkatukipaikka ei toteutunutkaan. Se oli peruttu viime hetkellä eikä syytä oltu kerrottu nuorelle. Nuoren toivomus oli, että nuorelle luvatuista asioista pidetään kiinni tai kerrotaan selkeästi, miksi joku asia ei toteudukaan. Tähän liittyi myös TE-toimiston toiminta, koska palkkatuen myöntää TE-toimisto ensisijaisesti. Mikael: Menee aina se motivaatio, että en tie sitte mittään ku ei anneta tehä mittään ni en tie. Sitte tullee lappu että mikset tie mittään. Siinä on ollu monesti kyllä kysymysmerkki otassa kiinni että mitenkä tämä nyt menikään. Yksi nuorista toi esille työntekijän virallisuuden. Nuoren kohtaaminen voi parantua, jos työntekijä ei ole niin virallinen ja suhtautuu rennommin tapaamisessa. Mikäli joka tapaamisella oli esillä aina samat asiat, nuori koki tilanteen painostavaksi. Tarja Juvonen (2015, 82) puhuu nuoriin kohdistuvasta täytymisestä, joka ilmaisee eriasteisesti pakonalaista toimijuutta ja jännitteistää nuorten toimijuuden rakentumista. Tuki ja kontrolli ovat saman kolikon kääntöpuolia auttamistyössä, ja niitä ei voi erottaa toisistaan. ”Kontrolli ja täytymisen käsitteleminen voidaan ymmärtää tukemiseksi, ja toisaalta tuki voi kääntyä täytymisen kontrolloimiseksi.” Kuitenkin nuorella oli tarve siihen, että hänet huomioidaan kokonaisena ihmisenä. Johanna: Ois joku rennompi…että otetaan ihmisenä eikä vaan asiakkaana. En tiiä, jotkut sais ottaa vähän rennommin, kun se on semmonen ns. virallinen välillä. Sit jos sannoo et ei oo valmis kouluun ni ei joka kerta 54 tyrkyttäs ja tuputtas, että ku pitäs ja pitäs. Tulee semmonen olo… että pitäs, mutta jos ei pysty ni ei vaan pysty. Nuoret toivoivat myös, että työntekijä ymmärtäisi paremmin, kuinka kokonaisvaltaisesti esimerkiksi ahdistus saattaa vaikuttaa nuoren olemiseen ja hyvinvointiin. Yleensä ottaen työntekijöillä on tietoa mielenterveys-ja päihdepuolen asioista, mutta lisäkoulutus on aina hyödyllistä. Johanna: Sit ne ei ymmärrä että ahistus voi oikeesti olla niinku, ainakaan osa on ollu, että et sinä ahistuksen takia voi että, mutta ku ei oo lääkkeitäkään siihen, ja sitte ku välillä ahistaa niin paljon ettei pysty lähtemään pihalle ees muuta ku koiran kanssa pakko on käyvä. Eipä niistä hoitajistakaan siihen apua oo ollu. Nuorten puheissa esiintyivät myös työntekijöiden ennakkoluulot ja asenteet. Jotkut nuoret kokivat, että työntekijöillä oli ennakkoon nuorista sellainen käsitys, että he ovat ”lusmuja” tai ”paskoja ihmisiä”. Ennakkoasenteisiin vaikuttivat nuorten mielestä heidän ulkonäkönsä tai sitten se, että he olivat työttömiä. Taustavaikuttajana tähän saattaa olla koulutuspudokkuuteen liitetty moraalinen stigma, jonka Komonen (2000) tutkimuksessaan nosti esille. Koulutuksen keskeyttämiseen liittyy yhteiskunnallisia ja kulttuurisia jännitteitä. Keskeyttäjiin kohdistetut lausumat korostivat vajavaisuutta koulutusmarkkinakansalaisuudessa tai sitten arvioitiin, että nuori ei halua osallistua yhteiskunnan normaaliin toimintaan. (Komonen 2000.) Mikael: Kyllä se aina välillä tullee semmonen olo, että oletetaan että oisin joku pummi tyyliin että (naurahtaa). On vähä semmonen vaikutelma jääny. Ku tänne muutinkin, tuli semmonen olo, että tehtiin heti selväks että tänne ei tulla sitte vaan lusmuilemmaan. Vaikka itse asiassa tulin vaan isomman kaupungin töitten perässä, että olis jotain muuta, täällä ois enemmän mahollisuuksia immeisille kuin tuolla toisella paikkakunnalla. Muuta ei ollu ku alkoholin juominen ni (naurahtaa). Se oli silleen. Halusin tulla tänne. 55 Johanna: Ne on ylleensä ollu niin kenkkumaisia ne, ettei sitten oo kiinnostanu ees käyvä niillä ajoilla. On niitä joitakin mukavia ollu, mutta sitte ne on just aina ollu että ne on lähteny tai ei oo mulla just ne mukavat työntekijät va just ne ketä mä en haluais nimenomaan, mä oon just niitten kans käyny ja se ei oo menny hyvin ni silti joutuu niitten kans olemaan tekemisissä. Se on sit itelläkin se asenne huono, ku tietää… Jotenkin minulla on niistä semmonen kuva, että mua ei oikein ees kiinnosta aina nähä uusiakaan työntekijöitä… tulee se, että kaikki on samanlaisia. Nuoren kokemus siitä, miten työntekijä suhtautui häneen, vaikutti vuorovaikutussuhteeseen vahvasti. Mikäli nuorelle oli tullut työntekijästä asenteellinen kuva, se vaikutti myös nuoren asenteeseen työntekijää kohtaan. 5.4.2 Sosiaalikeskus tapaamispaikkana Muutama nuori koki sosiaalikeskuksen epämiellyttävänä tapaamispaikkana. Erään nuoren mukaan paikka on ahdistava, mutta siellä pystyi käymään, kun ei tarvitse käydä kovin usein, joitakin kertoja vuodessa. Toinen nuori kertoi, ettei pidä paikasta, koska hänelle tulee ahdistava tunne aikaisempien ikävien muistojen takia. Olli Alanen (2015, 83) onkin todennut, että toimijuuden ja osallisuuden rakentamiseen ei vaikuta positiivisesti se, että nuori kohtaa palveluun tullessaan epäviihtyisiä toimistoja. Ne luovat kokemuksen valtarakenteesta, jossa nuori on toimenpiteiden kohde sen sijaan, että hän voisi kokea olevansa turvallisessa vuorovaikutuksessa ja viihtyisässä tilassa rakentamassa luottamussuhdetta ja itselleen parempaa tulevaisuutta. (Alanen 2015, 83.) Sofia: Ja sit joskus tullee semmonen ahistus ku joutuu tulemaan tänne, koska vaikka täällä ei ennää käsitelläkään niitä asioita, mutta silti se on jääny päälle. Nuoret ehdottivat, että tapaamisia voisi järjestää jossakin muualla kuin sosiaalikeskuksessa. Nuoret eivät osanneet suoraan nimetä, mikä muu parempi tapaamispaikka voisi olla. Ohjaamosta keskusteltiin yhden nuoren kanssa, mutta henkilökohtaista kokemusta hänellä ei paikasta ollut. Ohjaamo voisi olla yksi mahdollinen vaihtoehto tapaamispai- 56 kaksi, koska se on matalankynnyksen paikka ja tarkoitettu alle 30-vuotiaille nuorille. Ohjaamon tarkoituksena on tuoda saman katon alle nuorten palveluja tarjoavia toimijoita ja edistää siten yhdessä nuorten hyvinvointia sekä myös huomioida etenkin heikoimmassa asemassa olevia nuoria. (Määttä & Määttä 2015, 5–9.) Eräs nuori ehdotti, että sosiaalityöstä työntekijä ja nuori voisivat tehdä yhdessä tutustumiskäyntejä oppilaitoksiin tai työpaikoille, jotta löydettäisiin nuoren kiinnostuksen kohteita. Tällöin tapaamiset luonnollisesti tapahtuisivat muualla kuin sosiaalikeskuksessa. Tällaista toimintaa onkin jo tehty, mutta sitä voisi olla hyvä tehdä laajemmassa mittakaavassa. Luonnollisesti sosiaalityön resurssit vaikuttavat tähän, koska tutustumiskäynnit jalkautumistyönä vievät enemmän työntekijän aikaa. 5.5 Keskeisten tutkimustulosten yhteenveto Nuoret kokivat saavansa sosiaalityöstä taloudellista ja psykososiaalista tukea. Taloudellista tukea he saivat normaalin perustoimeentulotuen lisäksi muun muassa asumiseen liittyen, kuten vuokravakuuteen ja opiskelussa tarvittavien koulukirjojen hankkimiseen. Taloudellisen tuen eli toimeentulotuen hakemiskäytännöt olivat heille tuttuja, pääsääntöisesti nuoret jättivät toimeentulotukihakemuksensa kuukausittain etuuskäsittelyyn käsiteltäviksi. Psykososiaalinen eli henkinen ja sosiaalinen tuki on tärkeä tuen muoto sosiaalityössä. Tapaamisten anti on pitkälti psykososiaalisen tuen antamista nuorille. Nuorilla oli tapaamisia työntekijöiden kanssa sosiaalikeskuksella ja muissa palveluissa kuten päihdetai mielenterveyspalveluissa ja työtoimintapaikoilla. Koulutus-ja työllistymisasioihin liittyen nuoret kokivat saaneensa tukea keskusteluista työntekijöiden kanssa, jolloin oli pohdittu oikeaa koulutusalaa, opiskelun rahoittamista ja yleensä jaksamista ja oman elämän tavoitteita. Nuoret kokivat luottamukselliset ihmissuhteet merkityksellisiksi, luottamus työntekijään auttoi rakentamaan nuoren osallisuutta. Mikäli työntekijä kuulee ja kuuntelee nuorta ja kohtelee kunnioittavasti ja tasavertaisesti, luottamuksellisen suhteen rakentuminen on mahdollista. Työntekijän on huomioitava nuoren mielipiteet ja mahdollisuuksien mu- 57 kaan annettava tilaisuus valita, sanelupolitiikka ei ole tuloksellista. Nuori sai tukea esimerkiksi työntekijän terapeuttisen työskentelytavan kautta, jolloin työntekijä peilasi nuoren tunteita siten, että nuori koki saaneensa lisää ymmärrystä omaan tilanteeseensa. Huomattavaa oli myös se, että enemmistö nuorista oli sitä mieltä, että työntekijään oli helppo ottaa yhteyttä ongelmatilanteissa, ja nuori tiesi saavansa apua. Työntekijän näkemys ja nuoren huomiointi ja kuuntelu olivat olennaisia silloin, kun mietittiin, milloin on oikea-aikaista edetä nuoren asiassa esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan kautta työtoimintapäiviä vähitellen lisäämällä siihen pisteeseen, että on jaksamista hakea koulutukseen. Kuntouttavan työtoimintapaikan antama tuki paransi vähitellen nuorten jaksamista. Muista palveluista saatava tuki tähtäsi myös nuorten koulutus-ja työllistymismahdollisuuksien parantamiseen. Nuori koki TE-toimiston ammatinvalintapsykologin tekemät testaukset apuna ammatinvalinnassa siten, että ne auttoivat sopivan alan valinnassa, mahdollisesti vahvistivat sen alan sopivuuden, mitä nuori oli itselleen suunnitellut tai sitten nuori huomasi alan olevan sopimaton itselleen. Ammatinvalintapsykologin käynnillä oli myös voitu päätyä nuoren kanssa yhdessä siihen, että ammatinvalinta ei ole sillä hetkellä ajankohtaista, vaan terveydentilan tutkimukset esimerkiksi mielenterveysja päihdepuolella olivat ensisijaisia. Tutkimukset olivat tärkeitä, jotta nuoren tilanne selkiytyy ja voidaan suunnitella esimerkiksi sopivalle koulutusalalle hakeutumista. Tarvittaessa oli käytettävissä Kelan tai yksityisen palveluntuottajan kuntoutuspalvelut. Oppilaitoksesta saatavan tuen kehittäminen on tärkeää varsinkin, jos nuorella oli oppimisvaikeuksia. Sosiaalityön kehittämisen ja muutoksen paikkoja, joita nuorten haastatteluissa ilmeni, liittyivät vuorovaikutukseen nuoren kanssa ja sosiaalikeskukseen tapaamispaikkana. Kaivattiin enemmän tapaamisia, jolloin keskusteltaisiin nuoren kokonaistilanteesta eikä keskiössä ole silloin pelkkien taloudellisten asioiden käsittely. Nuorille tärkeitä asioita olivat tiedonkulku, yhteydenpito ja oma osallisuuden tunne. Luottamus työntekijään ja kemioiden kohtaaminen olivat erityisen oleellisia asioita. Toivottiinkin, että työntekijät eivät olisi kovin virallisia vaan rennompia, näyttäen omaa persoonallisuuttaan. Nuorilla oli ollut päihde-ja mielenterveyspuolen asiakkuuksia tai asiakkuus jatkui edelleenkin. Nuoret toivoivat lisää ymmärrystä työntekijöille siitä, miten kokonaisvaltaisesti 58 muun muassa ahdistus vaikutti heidän elämäänsä. Tällaisessa tilanteessa nuorelle toistuvasti tapaamiskäynneillä esitetty vaatimus esimerkiksi kouluttautumisesta ei vienyt nuoren asiaa eteenpäin vaan tuotti lisää ahdistusta. Jotkut nuoret kokivat, että työntekijät olivat ennakkoluuloisia tai että heillä oli ennakkoasenteita heitä kohtaan. Nuoret arvioivat ennakkoasenteiden johtuvan heidän ulkonäöstään tai pelkästään siitä, että he olivat työttömiä. He toivoivat, ettei heitä lokeroida vaan huomioidaan yksilöinä; että otetaan ihmisenä eikä vaan asiakkaana, kuten nuori totesi haastattelussaan. Muutamat nuoret kokivat sosiaalikeskuksen epämiellyttävänä tapaamispaikkana. Näille nuorille tapaaminen sosiaalikeskuksessa nosti pintaan ahdistuksen tunteen, johtuen nuoren aikaisemmista tapaamisista siellä. Ahdistus saattoi tuntua niin pahalta, että siellä käsiteltyjä asioita ei jälkikäteen enää muistanut. Tapaamisia voisikin nuorten mielestä järjestää jossakin muualla. Nuoret eivät itse osanneet nimetä, mikä voisi olla parempi tapaamispaikka. Toivottiin tutustumiskäyntejä koulutus-ja työpaikkoihin yhdessä sosiaalityön työntekijän kanssa. Tällöin nuori voisi mahdollisesti löytää itselleen sopivan ja mielenkiintoisen alan. Tällaisia tutustumiskäyntejä onkin jo tehty, mutta sosiaalityön resurssien mukaan niitä voisi lisätä. 59 6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA Tutkimukseni tarkoituksena oli vastata siihen, minkälaista tukea nuoret tarvitsevat sosiaalityöstä, jotta he pääsevät kiinni koulutus-ja työllistymispoluille sekä miten sosiaalityötä voidaan kehittää auttamaan nuoria. Haastattelemistani nuorista kaikki eivät osanneet eritellä asioita siten, että mitkä asiat erityisesti heitä tukevat tai auttavat koulutus-ja työllistymisasioissa sosiaalityön palveluissa. Tähän luultavasti vaikutti sosiaalityön tiivis yhteistyö tai moniammatillinen toimijuus muiden palvelujen kanssa, kuten esimerkiksi TE-toimiston ja mielenterveys-ja päihdepalvelujen kanssa. Yleisesti ottaen tämän tutkimuksen tulosten mukaiset tuen muodot nuorten kokemusten mukaan olivat kaikki merkityksellisiä nuorten kanssa sosiaalityössä työskennellessä. Nuorten kanssa tehdään muutostyötä ja tarkoitus on, että nuoria autetaan ja tuetaan eteenpäin heidän elämässään. Tutkimuksen empiirisen aineiston keräsin haastattelemalla seitsemää nuorta, mikä on pieni määrä haastateltavia. Laadullisessa tutkimuksessa ei kuitenkaan pyritä tilastollisiin yleistyksiin, vaan pyritään kuvaamaan ilmiötä, antamaan teoreettisesti tulkinta jollekin ilmiölle. Silloin on tärkeää, että haastateltavat tietävät tai heillä on kokemusta tutkittavasta asiasta. (Tuomi & Sarajärvi 2013, 85.) Haastateltavani oli valittu sillä perusteella, että heillä oli kokemustietoa asiasta. Toivoin saavani enemmän haastateltavia ja aineistoa, mutta tutkimukseni aihealue oli ehkä sellainen, että nuoret eivät halunneet kovin innokkaasti osallistua. Mikäli aikaa olisi ollut tutkimuksen tekoon enemmän, olisin mahdollisesti saanut enemmän haastateltavia. Tässä aikataulussa olen kuitenkin tyytyväinen tutkimuksen antiini. Tutkimuksen alkuvaiheessa olisi kuitenkin ollut hyödyllistä, jos olisin paneutunut teemahaastattelurungon tekemiseen huolellisemmin ja olisin miettinyt aihealueita ja kysymyksiä tarkemmin. Jätin tutkimusraportissani käsittelemättä teema-alueita, jotka eivät liittyneet tutkimustehtävääni. Tutkimuksen tieteenfilosofista lähtökohtaa jouduin pohtimaan paljon, ohjaajaopettajani avulla ymmärrykseni aiheesta kasvoi ja sopiva lähestymistapa löytyi. Sosiaalityöllä on tärkeä osuus nuorten auttamistyössä. Tutkimustulosteni valossa voidaan todeta, että nuoren tukeminen hänen omassa elämänvaiheessaan sosiaalityön ja muiden palvelujen kanssa on merkityksellistä nuoren koulutus-ja työllistymisasioissa. Nuori tarvitsee niin taloudellista kuin psykososiaalista tukea päästäkseen elämässään 60 eteenpäin. Olennaista on, että nuori kokee tulleensa kuulluksi. Keskustelut nuoren ja työntekijän kesken ovat merkityksellisiä. Nuoren kuuleminen ja luottamus työntekijän ja nuoren välillä kasvattavat nuoren osallisuutta ja edistävät hänen etenemistään. Vuorovaikutuksella onkin erityisen suuri merkitys nuoren ja työntekijän suhteessa. Tutkimukseni tulosten mukaan vuorovaikutuksen parantaminen on sosiaalityössä tärkeää. Nuorten kanssa työskentely on pitkäjänteistä työtä, muutosta nuoren asioihin ei välttämättä saada muutamassa kuukaudessa vaan puhutaan vuosista. Oman kokemukseni mukaan luottamuksen saaminen nuoreen kestää oman aikansa, kiirehtiminen ei tuo hyvää tulosta. Nuori tarvitsee aikaa oman suuntansa löytämiseen. Nuoruus on tavallaan etsikkoaikaa. Kokeillaan erilaisia asioita ja välillä saattaa mennä ”överiksi” (Nurmi ym. 2014.) Kuinka moni voikaan sanoa, että tiesi peruskoulun jälkeen, mille alalle haluaa? Oma ala saattaa löytyä sattumankin kautta. Olen vuosienkin päästä tavannut asiakkainani olleita nuoria, jotka pitkän sosiaalityön asiakkuuden ja keskeytyneiden ammatillisten koulutusten jälkeen olivat päässeet elämässään eteenpäin; löytäneet ammattialan, joka on heille sopiva. Kaikille nuorille tie koulutukseen ja työllistymiseen ei ole suora vaan se voi olla mutkainen (ks. Komonen 2000, 117, 223–229). Nuoret ovat kuitenkin yhteiskuntamme jäseniä ja yhteiskunnassa toimitaan tiettyjen normien ja sääntöjen mukaan. Kuivalaisen ja Saikun (2013, 178) tutkimuksessa peräänkuulutettiin nuorten omaa vastuuta ja velvollisuutta osallistua oman tilanteensa kohentamiseen ja yhteiskunnan toimintaan. (Kuivalainen & Saikku 2013, 178.) Koulutuksen ja työelämän rakenteisiin tarvitaan kuitenkin muutosta, sosiaalityön kehittäminen paremmin nuoria tukevaksi ei yksistään riitä. Aktivointiin liittyvien sanktioiden sijaan kehityksen pitäisi tapahtua opiskeluun ja työntekoon liittyen kannustavampaan suuntaan. (Palola ym. 2012, 66.) Ammatillisen koulutuksen kehittäminen on tärkeää. Erilaiset oppijat pitää huomioida koulussa ja tarvitaan myös riittävät resurssit oppilaitosten tukipalveluihin, kuten koulukuraattoreita ja opintojen ohjaajia sekä yhteys sosiaalityöhön. Nopea reagointi nuoren ongelmiin on ensiarvoisen tärkeää. Kuten myös Mirja Määttä, Elina Asikainen ja Mikko Saastamoinen (2016, 131–132) toteavat, heikossa asemassa olevien nuorten tukeminen ja palvelujen piirissä pitäminen vaatii aikaa ja ohjausresursseja, jotta nuoret saavat monipuolista tukea asioidensa hoitamiseen ja tulevaisuuden suunnitelmien tekemiseen ja edistämiseen. Nuorten syyllis- 61 täminen passiivisuudesta ja eteenpäin kiirehtiminen eivät auta vaan voivat tiputtaa nuoria pois tuen piiristä. Jos nuoret ovat joutuneet pettymään yhteiskunnan tukeen ja viranomaisten toimintatapoihin, heitä on vaikea saada uudelleen tuen piiriin. (Määttä, Asikainen & Saastamoinen 2016, 131–32.) Nämä heikommassa asemassa olevat nuoret tarvitsevat eniten yhteiskunnan palvelujärjestelmän tukea, mutta ristiriita on siinä, että heidän äänensä kuuluu siinä heikoiten. (Alanen 2015, 78–81.) Nuorten aktivointi nykymuodossaan asettaa nuorille velvoitteita liittyen siihen, millä edellytyksillä nuoret saavat työttömyyskorvausta tai toimeentulotukea. Nuorten toimijuuteen kohdistuu tällöin rajoituksia. Mikäli nuori ei toimi velvoitteiden mukaan, seurauksena on sanktioita. Tämän keppipolitiikan tuloksellisuutta on tutkimuksissa kyseenalaistettu (Palola ym. 2012; Karjalainen ym. 2013). Nuorten kanssa työskennelleenä olen huomannut sanktioiden huonon toimivuuden. Usein nuorille velvoitteiden täyttäminen on vaikeaa siitä syystä, että heillä on elämänhallinnassaan ongelmia; jaksamisongelmia ja mielenterveys- ja päihdeongelmia. Elämänhallinnassa ja -tilanteessa on voinut olla ongelmia jo pitkään, joten ei voi olettaa, että tilanteeseen saadaan nopeasti parannusta. Rangaistukset eivät tällaisessa tilanteessa auta vaan ensin on autettava nuorta saamaan arkensa tasapainoon ennen kuin koulutus-ja työllistymiskuviot ovat ajankohtaisia. Tavoitteiden pitää lähteä nuoresta, ylhäältä annettuja asioita nuori ei välttämättä sisäistä eikä tunne omakseen. Kuten edellä jo totesin, tarvitaan pitkäjänteistä työskentelyä nuorten kanssa. Sosiaalityön resurssit pitää olla kohdillaan, tarvitaan riittävästi työntekijöitä, jotta nuorten kanssa voidaan työskennellä ajan kanssa ja laadukkaasti. Sosiaalityössä tulee toki vastaan tilanteita, että nuori ei halua ottaa apua vastaan. Tällainen tilanne on hyväksyttävä, mutta nuorella on kuitenkin mahdollisuus tulla takaisin asiakkaaksi myöhemmin. Haastattelemillani nuorilla oli taustalla mielenterveys-ja päihdeongelmia ja koulutuksen keskeytyksiä. Nuorten tilanne pitää huomioida holistisesti, miten aikaisemmin koettu vaikuttaa nuoren nykytilanteeseen ja tulevaisuuteen. Ihminen on kokonaisuus. Haastatteluissa nuorten kanssa keskustelimme myös nuorten vahvuuksista, mahdollisesta toiveammatista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Nuoret kokivat hankalaksi nimetä omia vahvuuksiaan, mutta kuitenkin pohdinnan jälkeen niitä asioita, missä nuori oli hyvä, 62 alkoi löytyä. Useimmat nuorista nimesivät myös toiveammattinsa. Tulevaisuuden suunnitelmina olivat mieleiseen koulutukseen pääseminen ja sopiva työ. Näillä nuorilla polku koulutukseen ja työelämään on omanlaisensa, se ei mene suoraan. Kuitenkin haastattelemistani nuorista muodostui positiivinen kuva, koska kaikilla näillä nuorilla oli vahvuuksia ja tulevaisuuden suunnitelmia. Näillä nuorilla oli myös sosiaalisia suhteita, tärkeitä läheisiä ja ystäviä. Pohdin sitä, että ne nuoret, jotka ovat todella heikossa asemassa, eivät halua tai eivät pysty tulemaan haastatteluun. Heidän kokemuksensa ja mielipiteensä jäävät piiloon, eikä minulla ole mahdollisuutta heitä tavoittaa. He eivät ole minkään palvelun piirissä. Etsivä nuorisotyö omalta osaltaan tekee hyvää työtä ja tavoittaa nuoria, jotka ovat esimerkiksi keskeyttäneet koulutuksen. Etsivän työn päämääränä onkin tavoittaa niitä nuoria, jotka ovat kaikkein syrjäytyneimpiä ja joita ei peruspalveluissa välttämättä tunnisteta (Juvonen 2015, 15). Esimerkiksi Helsingissä toteutetaan lähityöntekijöiden työmallia, jonka tehokkuus perustuu siihen, että kadulla oleilijat ovat työntekijöille tuttuja ja heidän kanssaan pystytään keskustelemaan tasaveroisina kumppaneina hankalistakin aiheista. Lisäksi työntekijät tuntevat hyvin palvelujärjestelmän ja osaavat ohjata asiakasta toimimaan järjestelmän vaatimalla tavalla. Jäykkiin virastorakenteisiin olisi kiinnitettävä huomiota ja tarkasteltava niitä eri asiakasryhmien näkökulmasta. (Männistö 2012, 127, 136.) Olisiko tässä jalkautuvassa työmallissa ideaa myös nuorten kanssa tehtävään sosiaalityöhön? Työntekijä kävisi siellä, missä nuoret liikkuvat, heidän omissa ajanviettopaikoissaan. Työntekijöille voisi järjestää myös koulutusta, miten nuorten kanssa on hedelmällistä työskennellä. Mietinnän paikka on myös sosiaalikeskuksen fyysinen ympäristö. Voidaanko sitä kehittää vähemmän virastomaisemmaksi, jotta nuorten olisi helpompi siellä asioida, vaikka ikäviäkin asioita siellä käsitellään? Viihtyisyyden parantamiseksi nuorilta voisi pyytää suunnitteluapua ja heidän kädenjälkensä voisivat näkyä tiloissa, vaikkapa kenties maalausten muodossa. Konkreettisen tekemisen kautta nuori saisi tunteen osallisuudesta ja se vaikuttaisi nuoren kanssa tehtävään työhön positiivisesti. Jatkotutkimuksen aihe voisikin olla selvittää kyselyillä nuorilta ja työntekijöiltä, minkälainen olisi hyvä sosiaalityön asioimis- ja kohtaamispaikka. 63 LÄHTEET Aaltonen, Sanna & Sirpa Lappalainen. 2013. ”Samalla viivalla? Koulutuspolulta poikenneiden nuorten resurssit ja toisen asteen koulutus.” Teoksessa Brunila, Kristiina & Hakala, Katariina & Lahelma, Elina & Teittinen, Antti (toim.) Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot. Helsinki: Gaudeamus, 110–127. Aapola, Sinikka. 2016. Exploring Dimensions of Age in Young People´s Lives. A discourse Analytical Approach.” Teoksessa Hoikkala, Tommi & Meri Karjalainen (eds.) Finnish Youth Research Anthology 1999–2014. Finnish Youth Research Society, Finnish Youth Research Network. Publications 172. Tampere: Juvenes. 181–198. Aho, Simo & Ari Mäkiaho. 2014. Toisen asteen koulutuksen läpäisy ja keskeyttäminen. Vuosina 2001 ja 2006 toisen asteen opinnot aloittaneiden seurantatutkimus. Raportit ja selvitykset 2014:8. Tampere: Suomen Yliopistopaino Oy. Saatavissa: http://www.oph.fi/download/156221_toisen_asteen_koulutuksen_lapaisy_ja_keskeytta minen.pdf. Luettu 9.6.2016. Aho, Simo, Sari Pitkänen & Markku Vanttaja. 2012. Nuorten työmarkkinatukioikeus ja koulutukseen hakeutuminen. Työmarkkinatuen saamisen edellytyksenä olevan kouluttautumisvelvoitteen arviointitutkimus. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Työ ja yrittäjyys 3. Saatavissa: https://www.tem.fi/files/32056/TEMjul_3_2012_web.pdf. Luettu 7.11.2014. Ahola, Sakari & Loretta Galli. 2009. ”Koulutustakuusta ohjaustakuuseen – nuorten koulupudokkaiden nivelvaiheohjauksen kehittäminen.” Kasvatus 40 (5), 394–406. Alanen, Olli. 2015. ”Nuoret osallisiksi.” Teoksessa Määttä, Mirja & Anne Määttä (toim.) Parempia ratkaisuja koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten tukemiseen. Valtion selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 16/2015. Saatavissa: http://vnk.fi/documents/10616/1456483/VNK+16_2015.pdf/2efb35eb-0f6e-4428-93bf5998df7d983d. Luettu 2.6.2016, 77–89. Alfieri, Sara, Emiliano Sironi, Elena Marta, Alessandro Rosina &, Daniela Marzana. 2015. “Young Italian NEETs (Not in Employment, Education, or Training) and the Influence of Their Family Background”. Europe's Journal of Psychology. 11(2), 311–322. 64 Asikainen, Elina. 2012. Nuorten odotukset ja kokemukset aikuissosiaalityöstä. Tutkielma työn ja opiskelun ulkopuolella olevien 18–25-vuotiaiden aikuissosiaalityön asiakkaiden tuen tarpeista. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Brennan, Mark A. 2008. “Conceptualizing Resiliency: An Interactional Perspective for Community and Youth Development.” Child Care in Practice 14 (1), 55–64. Brunila, Kristiina, Katariina Hakala, Elina Lahelma & Antti Teittinen 2013. ”Avauksia ammatilliseen koulutukseen ja yhteiskunnallisiin erontekoihin.” Teoksessa Brunila, Kristiina, Katariina Hakala, Elina Lahelma & Antti Teittinen (toim.) Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot. Helsinki: Gaudeamus, 9–16. Brynner, John & Samantha Parsons. 2002. “Social Exclusion and the Transition from School to Work: The Case of Young People Not in Education, Employment, or Training (NEET)”. Journal of Vocational Behavior 60, 289–309. Byströmin nuorten palvelut toimintakertomus. 2015. Saatavissa: http://www.ouka.fi/c/document_library/get_file?uuid=cf6ff72d-f0e2-4394-9f8f60510b9f423a&groupId=78453. Luettu 31.8.2016. Crowder, Kyle & South, Scott J. 2003. “Neighborhood distress and school dropout: the variable significance of community context.” Social Science Research 32, 659–698. Dunderfelt, Tony. 2011. Elämänkaaripsykologia. Lapsen kasvusta yksilön henkiseen kehitykseen. Helsinki: WSOYpro Oy. Eräranta, Kirsi & Minna Autio. 2008. ”Johdanto: polarisaatio käsitteenä ja empiirisesti koeteltuna tutkimusteesinä.” Teoksessa Autio, Minna, Kirsi Eräranta & Sami Myllyniemi (toim.) Polarisoituva nuoruus? Nuorten elinolot -vuosikirja 2008. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 84. Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 38. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes). Helsinki: Hakapaino Oy, 8–15. Eskola, Jari. 2015. ”Laadullisen tutkimuksen juhannustaiat. Laadullisen aineiston analyysi vaihe vaiheelta.” Teoksessa Valli, Raine & Juhani Aaltola (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. Juva: PS-kustannus, 185–206. Eskola, Jari & Juha Suoranta. 1999. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Jyväskylä: Gummerus. 65 Giota, Joanna. 2001. Adolescents´perceptions of school and reasons for learning. Göteborg studies in educational sciencies 147. Kompendiet, Göteborg. Heino, Tarja & Marianne Johnson. 2010. “Huostassa olleet lapset nuorina aikuisina.” Teoksessa Hämäläinen, Ulla & Olli Kangas (toim.) Perhepiirissä. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/17471/Perhepiirissa.pdf. Luettu 21.9.2016. Helminen, Jari (toim.) 2005. Kiintopisteitä nuoruusaikaan. Psykososiaalinen tuki ja työ nuorten kanssa toimittaessa. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja B raportteja 26. Helsinki: Multiprint Oy. Helve, Helena. 2016. “Reflexivity and Chances in Attitudes and Value Structures.”Teoksessa Hoikkala, Tommi & Meri Karjalainen (eds.) Finnish Youth Research Anthology 1999–2014. Finnish Youth Research Society, Finnish Youth Research Network. Publications 172. Tampere: Juvenes, 163–178. Hirsjärvi, Sirkka & Helena Hurme. 2014. Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Helsinki: Gaudeamus. Hirsjärvi, Sirkka, Pirkko Remes & Paula Sajavaara. 2014. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi. Hämäläinen, Juha, Eila Laukkanen & Riitta Vornanen. 2008. ”Nuorisokasvatus, nuorisososiaalityö ja nuorisopsykiatria nuorten hyvinvoinnin edistämisessä.” Teoksessa Autio, Minna, Kirsi Eräranta & Sami Myllyniemi (toim.) Polarisoituva nuoruus? Nuorten elinolot -vuosikirja 2008. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 84. Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 38. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes). Helsinki: Hakapaino Oy, 161–169. Häyrynen, Yrjö-Paavo. 1988. ”Elämänura ja ammatinvalinta.” Teoksessa Niemelä, Pirkko & Jan-Erik Ruth (toim.) Ihmisen elämänkaari. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 113–126. Ingholt, Liselotte, Betina Bang Sørensen, Susan Andersen, Line Zinckernagel, Teresa Friis-Holmberg, Vibeke Asmussen Frank, Christiane Stock, Tine Tjørnhøj-Thomsen & Morten Hulvej Rod. 2015. “How can we strengthen students’ social relations in order to 66 reduce school dropout? An intervention development study within four Danish vocational schools.” BMC Public Health 15:502, 1–13. Isola, Anna-Maria. 2014. ”Köyhien tulkintoja sairauden ja terveyden sosiaalisista tekijöistä.” Teoksessa Metteri, Anna, Heli Valokivi & Satu Ylinen (toim.) Terveys-ja sosiaalityö. PS-kustannus. Bookwell Oy. 271–295. Juhila, Kirsi. 2006. Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina. Sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Tampere: Vastapaino. Juvonen, Tarja. 2015. Sosiaalisesti kontrolloitu, hauraasti autonominen. Nuorten toimijuuden rakentuminen etsivässä työssä. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 165. Helsinki: Unigrafia. Jämsen, Arja & Anne Pyykkönen. 2014. Osallisuuden jäljillä. Saarijärvi: PohjoisKarjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. Karjalainen, Jouko, Susan Kuivalainen, Katri Hannikainen-Ingman & Susanna Mukkila. 2013. ”Keppi ja porkkana toimeentulotuen työkaluina – toimeentulotuki ja kannustimet.” Teoksessa Kuivalainen, Susan (toim). Toimeentulotuki 2010-luvulla. Tutkimus toimeentulotuen asiakkuudesta ja myöntämiskäytännöistä. Raportti 9/2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tampere: Suomen Yliopistopaino Oy, 189–214. Karjalainen, Pekka & Pirjo Sarvimäki. 2005. Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä 2015-toimenpideohjelma. Sosiaali-ja terveysministeriön julkaisuja 13. Helsinki: STM. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/112717/julkaisuja_2005_13_sosiaalityo_ 2015.pdf?sequence=1. Luettu 10.8.2016. Kauppinen, Timo M., Pasi Moisio & Susanna Mukkila. 2013. ”Toimeentulotuen saamisen toistuvuus ja etuuksien päällekkäisyys.” Teoksessa Kuivalainen, Susan (toim). Toimeentulotuki 2010-luvulla. Tutkimus toimeentulotuen asiakkuudesta ja myöntämiskäytännöistä. Raportti 9/2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tampere: Suomen Yliopistopaino Oy, 37–54. Komonen, Katja. 2000. ”Keskeyttäjästä kunnon kansalaiseksi. Ammattikouluopinnot keskeyttäneiden nuorten koulutukseen sijoittumisen polut.” Teoksessa Houtsonen, Jarmo, Juha Kauppila & Katja Komonen Koulutus, elämänkulku ja identiteetti. Kasvatus- 67 sosiologisia avauksia suomalaisten oppimiseen. Joensuun yliopisto, sosiologian laitos. N: o 3. Saarijärvi: Gummerus, 109–153. Koulutuksen keskeyttäminen. Suomen virallinen tilasto (SVT). ISSN=1798-9280. Helsinki: Tilastokeskus. Luettu 7.4.2015. Saatavissa: http://www.stat.fi/til/kkesk/index.html. Kuivalainen, Susan & Peppi Saikku. 2013. ”Mihin toimeentulotukea myönnetään ja miksi?” Teoksessa Kuivalainen, Susan (toim). Toimeentulotuki 2010-luvulla. Tutkimus toimeentulotuen asiakkuudesta ja myöntämiskäytännöistä. Raportti 9/2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tampere: Suomen Yliopistopaino Oy, 151–185. Kuivalainen, Susan & Seppo Sallila. 2013. ”Toimeentulotuen saajien köyhyys ja toimeentulotuen köyhyyttä vähentävä vaikutus 1990–2010.” Teoksessa Kuivalainen, Susan (toim). Toimeentulotuki 2010-luvulla. Tutkimus toimeentulotuen asiakkuudesta ja myöntämiskäytännöistä. Raportti 9/2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tampere: Suomen Yliopistopaino Oy, 59–77. Kuronen, Ilpo 2011. "Mun kompassin neula vaan pyörii": keskeyttämiskokemuksia ammatillisesta koulutuksesta. Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos. Tutkimusselosteita 41. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino. Saatavissa: https://ktl.jyu.fi/julkaisut/julkaisuluettelo/julkaisut/2011/g041. Luettu 4.5.2015. Kuula, Arja. 2006. Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Tampere: Vastapaino. Kuula, Ritva. 2000. Syrjäytymisvaarassa oleva nuori koulun paineessa: Koulu ja nuorten syrjäytyminen. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja N: o 61. Joensuu: Joensuun yliopistopaino. Laine, Timo. 2015. ”Miten kokemusta voidaan tutkia? Fenomenologinen näkökulma.” Teoksessa Aaltola, Juhani & Raine Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II – näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: PS-Kustannus, 29–51. Laitinen, Merja & Tarja Kemppainen. 2010. ”Asiakkaan arvokas kohtaaminen.” Teoksessa Laitinen, Merja & Pohjola, Anneli (toim.) Asiakkuus sosiaalityössä. Helsinki: Gaudeamus, 138–177. 68 Laitinen, Merja & Anneli Pohjola. 2010. ”Asiakkuus – sosiaalityön ydinteema.” Teoksessa Laitinen, Merja & Anneli Pohjola (toim.) Asiakkuus sosiaalityössä. Helsinki: Gaudeamus University Press, 7–15. Laitinen, Merja & Tuula Uusitalo. 2007.”Sensitiivisen haastattelututkimuksen eettiset haasteet.” Janus. Sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan aikakauslehti, 15 (4), 316–332. Laki kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämistä ja monialaisten toimintamallien tukemista koskevista kokeiluista 1350/2014. Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Leinonen, Tuomas. 2010. Nuorten koulutuksen keskeyttäminen ja sen hinta. Sosiaalikehitys Oy, Opit käyttöön -hanke. Saatavissa: http://www.koordinaatti.fi/sites/default/files/nuorten-koulutuksen-keskeyttaminen.pdf. Luettu 9.6.2016. Litmala, Marjukka & Mirva Lohiniva-Kerkelä. 2005. ”Muuttuva maailma ja nuoren oikeudellinen asema.” Teoksessa Litmala, Marjukka & Mirva Lohiniva-Kerkelä (toim.) Nuoren oikeudet. Helsinki: Edita Publishing Oy, 1–7. Liukko, Eeva. 2006. Kuntouttavaa sosiaalityötä paikantamassa. Helsinki: SOCCA:n ja Heikki Waris-instituutin julkaisusarja 9/2006. http://www.socca.fi/files/78/Kuntouttavaa_sosiaalityota_paikantamassa.pdf. Saatavissa: Luettu 25.7.2016. Mielenterveyslaki 14.12.1990/1116. Myrskylä, Pekka. 2012. Hukassa –Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? Eva-analyysi no 19. Saatavissa: http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2012/02/Syrjaytyminen.pdf. Luettu 18.9.2016. Mäki-Ketelä, Juha. 2012. Kiskot vievät elämään – ammatillisessa ja koulutuksellisessa marginaalissa elävien nuorten erilaisia elämänraiteita. Itä-Suomen yliopisto. Kasvatustieteen alan väitöskirja. Saatavissa: http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-931388-4/urn_isbn_978-952-93-1388-4.pdf. Luettu 7.11.2014. Männistö, Päivi. 2012. ”Kun ei ole tervetullut minnekään. Poiskäännyttämisen ja poissulkemisen ilmiöitä katuperspektiivistä tarkasteltuna.” Teoksessa Strömberg-Jakka, 69 Minna & Teija Karttunen (toim.) Sosiaalityön haasteet. Tukea ammattilaisten arkeen. Juva: PS-kustannus, 125–139. Määttä, Mirja, Elina Asikainen & Mikko Saastamoinen. 2016. Tukeminen ja pakot nuorten vaikeutuneissa koulutussiirtymissä. Nuorisotutkimus 34, 131–32. Määttä, Mirja & Anne Määttä (toim.) 2015. Parempia ratkaisuja koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten tukemiseen. Valtion selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 16/2015. Saatavissa: http://vnk.fi/documents/10616/1456483/VNK+16_2015.pdf/2efb35eb-0f6e-4428-93bf5998df7d983d. Luettu 31.5.2016. Määttä, Mirja & Marja Väänänen-Fomin. 2009. ”Yhteinen tavoite, eriytyneet ohjausjärjestelmät – lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvän suunnittelun normiohjaus.” Teoksessa Raitakari, Suvi & Elina Virokannas (toim.) Nuorisotyön ja sosiaalityön jaetut kentät. Puheenvuoroja asiantuntijuudesta, käytännöistä ja kohtaamisista. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 96. Helsinki: Gummerus, 63–80. Niemi, Anna-Maija & Tuuli Kurki. 2013. ”Amislaiseksi valmistettu, valmennettu, kuntoutettu ja ohjattu?” Teoksessa Brunila, Kristiina & Hakala, Katariina & Lahelma, Elina & Teittinen, Antti (toim.) Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot. Helsinki: Gaudeamus, 201–215. Nuorisolaki 27.1.2006/72. Nuorten yhteiskuntatakuu 2013. TEM raportteja 8/2012. Saatavissa: https://www.tem.fi/files/32352/Nuorten_yhteiskuntatakuu_tyoryhmn_raportti_%282%29.pdf. Luettu 7.4.2015. Nurmi, Jari-Erik. 2008. ”Nuoruusiän kehitys: etsintää, valintoja ja noidankehiä.” Teoksessa Lyytinen, Paula, Mikko Korkiakangas & Heikki Lyytinen (toim.) Näkökulmia kehityspsykologiaan. Kehitys kontekstissaan. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 258–263. Nurmi, Jari-Erik, Timo Ahonen, Heikki Lyytinen, Paula Lyytinen, Lea Pulkkinen & Isto Ruoppila. 2014. Ihmisen psykologinen kehitys. PS-kustannus. Bookwell Oy, Juva. Närhi, Kati, Tuomo Kokkonen & Aila-Leena Matthies. 2013. ”Nuorten aikuisten miesten osallisuuden ja toimijuuden reunaehtoja sosiaali-ja työvoimapalveluissa.” Teoksessa 70 Laitinen, Merja & Niskala, Asta (toim.) Asiakkaat toimijoina sosiaalityössä. Vantaa: Vastapaino, 113–145. Paakkunainen, Kari. 2016. “Baltic Political Spaces and Young People.” Teoksessa Hoikkala, Tommi & Meri Karjalainen (eds.) Finnish Youth Research Anthology 1999– 2014. Finnish Youth Research Society, Finnish Youth Research Network. Publications 172. Tampere: Juvenes, 199–218. Palola, Elina, Katri Hannikainen –Ingman & Vappu Karjalainen. 2012. Nuoret koulutuspudokkaat sosiaalityön asiakkaina. Saatavissa: http://www.thl.fi/thl- client/pdfs/a889a2a2-ad88-4c1a-ae22-1504801857c1. Luettu 6.11.2014. Puuronen, Anne. 2014. Etsivän katse. Etsivä nuorisotyö ammattina ja ammattialan kehittäminen – näkökulmia käytännön työstä. Nuorisotutkimusseura. Verkkojulkaisu 70. Saatavissa: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/etsivan_katse.pdf. Luettu 22.7.2016. Pulkkinen, Lea. 1988. ”Nuoren persoonallisuuden kehitys.” Teoksessa Niemelä, Pirkko & Jan-Erik Ruth (toim.) Ihmisen elämänkaari. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 75–89. Pyykkönen, Anne. 2014. ”Oivalluksesta osallisuuteen – Sallin matkassa.” Teoksessa Jämsen, Arja & Anne Pyykkönen. Osallisuuden jäljillä. Saarijärvi: Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41. Raivio, Helka & Jarno Karjalainen. 2013. ”Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa.” Teoksessa Taina Era (toim.): Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156, 12–34. Raunio, Kyösti. 2011. ”Sosiaalityön etiikka näyttöön perustuvan käytännön haasteena.” Teoksessa Pehkonen, Aini & Marja Väänänen-Fomin (toim.) Sosiaalityön arvot ja etiikka. Juva: PS-kustannus, 117–138. Ronkainen, Jussi. 2013. ”Johdanto.” Teoksessa Ronkainen, Jussi & Marika Punamäki (toim.) Nuoret ja syrjäytyminen Itä-Suomessa. Mikkelin ammattikorkeakoulu. Tutkimuksia ja raportteja 78. Mikkeli: Kopijyvä Oy, 8–14. 71 Rostila, Ilmari. 2001. Tavoitelähtöinen sosiaalityö. Voimavarakeskeisen ongelmanratkaisun perusteet. Jyväskylä: Kopijyvä Oy. Selkee, Johanna, Maarit Kallio-Savela & Kari Sjöholm. 2015. Nuorisotakuu 2015seurantakyselyn tuloksia. Kunnille suunnatun kyselyn tuloksia. Kuntaliitto. Saatavissa: http://www.kunnat.net/fi/Kuntaliitto/media/tiedotteet/2015/03/nuorisotakuu/nuorisotaku un%20seurantakyselyn%20raportti2015.pdf. Luettu 28.7.2016. Schoon, Ingrid & Samantha Parsons. 2002. “Teenage Aspirations for Future Careers and Occupational Outcomes”. Journal of Vocational Behavior 60, 262–288. Siltala, Pirkko. 1988. ”Nuoruus.” Teoksessa Niemelä, Pirkko & Jan-Erik Ruth, (toim.) Ihmisen elämänkaari. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 91–112. Sipilä, Anita. 2011. Sosiaalityön asiantuntijuuden ulottuvuudet: tiedot, taidot ja etiikka työntekijöiden näkökulmasta kunnallisessa sosiaalityössä. Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 28. Itä-Suomen yliopisto. Smyth, John, Robert Hattam, Jenny Cannon, Jan Edwards, Noel Wilson & Shirley Wurst. 2004. ´Dropping out´, drifting off, being excluded: becoming somebody without school. Peter Lang Publishing, New York. Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301. Sosiaali-ja terveysministeriö. Kuntoutuksen uudistamiskomitea. Saatavissa: http://stm.fi/documents/1271139/3142883/Asettamisp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s+ 1.9.2016.pdf/235448d8-4cc7-447a-a475-3a7615b1a525. Luettu 18.9.2016. Suomen virallinen tilasto (SVT). Koulutuksen keskeyttäminen [verkkojulkaisu]. ISSN=1798-9280. 2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 30.6.2016]. Saatavissa: http://www.stat.fi/til/kkesk/2014/kkesk_2014_2016-03-17_tie_001_fi.html. Särkelä, Antti. 2001. Välittäminen ammattina. Näkökulmia sosiaaliseen auttamistyöhön. Jyväskylä: Gummerus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, hyvinvointi-ja terveyserot. Saatavissa: https://www.thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/osallisuus. Luettu 6.8.2015. 72 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, päätöksenteko, talous ja palvelujärjestelmä. AVAINmittari. Saatavissa: https://www.thl.fi/fi/web/paatoksenteko-talous-ja- palvelujarjestelma/vaikuttavuus/sosiaalityon-vaikuttavuudenarviointi/arviointimittareita-ja-menetelmia/avain_mittari. Luettu 9.9.2016. Toimeentulotuki 2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Suomen virallinen tilasto. Sosiaaliturva 2015. Saatavissa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/129623/Tr27_15.pdf?sequence=5. Luettu 29.6.2016. Toimeentulotukilaki 30.12.1997/1412. Tuomi, Jouni & Anneli Sarajärvi. 2013. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi. Tuusa, Matti & Mika Ala-Kauhaluoma. 2014. Selvitys nuorten sosiaalisesta kuntoutuksesta. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:42. Saatavissa: http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=9882185&name=DLFE32845.pdf. Luettu 20.5.2015. Tynkkynen, Lotta. 2013. Adolescents´career goals in social context. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 461. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/40895/978-951-395069_vaitos2202202013.pdf?sequence=1. Luettu 10.4.2015. Työ-ja elinkeinoministeriön linjaukset nuorisotakuun toteuttamisesta TE-hallinnossa. Saatavissa: http://www.te-palvelut.fi/te/fi/pdf/nuorten_yhteiskuntatakuu_ohje.pdf. Luettu 27.7.2016. Vario, Pipsa, Johanna Barkman, Johanna Kiili, Marko Nikkanen, Mikko Oranen & Jaana Tervo. 2012. ”Suojele unelmia, vaali toivoa”. Nuorten suositukset lastensuojelun ja sijaishuollon laadun kehittämiseksi. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja, 2012:6. Varto, Juha. 2005. Laadullisen tutkimuksen metodologia. Metodologia tutkii menetelmien perusteita ja oletuksia. Elan Vital. Saatavissa: http://arted.uiah.fi/synnyt/kirjat/varto_laadullisen_tutkimuksen_metodologia.pdf. Luettu 29.8.2016. 73 Vehviläinen, Jukka. 2008. Nuorten osallisuushanke – arvioinnin loppuraportti. Saatavissa: http://www.oph.fi/download/30231_nuorten_osallisuushanke_arvioinnin_loppuraportti. pdf. Luettu 27.7.2016. Väestörekisterikeskus. Nimipalvelu. http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1. Luettu 18.9.2016. Saatavissa: 74 LIITTEET LIITE 1. Teemahaastattelurunko Tausta 1)Ikä 2)Etunimi 3)Siviilisääty 4)Asutko kotona (vanhempien luona) vai omassa asunnossa vai muualla? 5) Miten sinun sosiaaliset suhteesi, ketkä on sinulle läheisiä, onko kavereita? 6) Onko sinulla minkälaisia harrastuksia? Koulunkäynti ja koulun keskeyttäminen 1)Missä koulussa olet viimeksi opiskellut? 2)Oletko hakenut johonkin ammatilliseen koulutukseen? 3)Oletko keskeyttänyt koulun? Minkä koulun / mitä kouluja olet keskeyttänyt? 4)Mikä oli mielestäsi se syy, että keskeytit koulun? 5)Mitä ajattelet elämäntilanteestasi nykyään? Koulutus ja työ 1)Mikä on toiveesi ammatin ja/ tai työn suhteen? 2) Mitä edellytyksiä sinulla on jo nyt toive- tai ihanneammattiisi? 3)Mitkä ovat sinun vahvat puolesi? Mitä sinä osaat hyvin? 4)Mitä pitäisi tehdä, että saisit itsellesi ammatin ja työtä? 5) Keneltä voisit saada tukea ammattiisi pyrkiessäsi? Sosiaalityön asiakkuus 1) Milloin asiakkuutesi alkoi? 2) Kuinka tulit sosiaalityön asiakkaaksi? Otitko itse yhteyttä sosiaalityöntekijään? Tapaamiset ja sosiaalityön tuki 3) Kuinka usein tapaat sosiaalityöntekijän? 4) Onko kanssasi tehty suunnitelmaa? Minkälaista? 75 5) Minkälaista tukea olet saanut/oletko saanut tukea sosiaalityöntekijältä koulutus-ja työllistymisasioihin liittyen? Odotukset sosiaalityölle ja muille palveluille 6) Minkälaista tukea odotat saavasi sosiaalityöntekijältä koulutus-ja työllistymisasioihin liittyen? Minkälaista tukea sinä tarvitset? Kehittämisehdotukset sosiaalityöhön 7) Mitä sinä tekisit sosiaalityöntekijänä toisin? 8) Miten sosiaalityöntekijä voi parhaiten tukea sinua koulutuksessa ja työllistymisessä? 9) Minkälaisia kehittämisehdotuksia sinulla on koulutus-ja työllistymisasioihin liittyen? Tulevaisuus 10) Minkälaisia haaveita/toiveita/suunnitelmia sinulla on tulevaisuuden suhteen? Mitä ajattelet, mikä on tilanteesi yhden vuoden päästä? 76 LIITE 2. Esittelykirje ESITTELYKIRJE Hei! Opiskelen sosiaalityötä ja teen pro gradu-tutkielmaa Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitokselle. Tutkimukseni kohteena ovat 18–29 –vuotiaat nuoret, joilta puuttuu ammatillinen peruskoulutus. Tutkimukseni keskeinen tavoite on selvittää, miten nuorta voidaan tukea, jotta hän pääsee kiinni koulutus- ja työllistymispoluille. Lisäksi haluan selvittää, minkälaisia kehittämisehdotuksia nuorella on liittyen nuorten kanssa tehtävään sosiaalityöhön ja koulutus-ja työllistymispoluille tukemiseen. Olen pyytänyt sosiaalityöntekijöitä antamaan esittelykirjeen sinulle ja samalla kysymään suostumustasi tutkimukseen osallistumiselle. Mikäli haluat osallistua, voit tämän esittelykirjeen luettuasi antaa alustavan suostumuksesi allekirjoittamalla lomakkeen. Otan sinuun sitten yhteyttä, jolloin kerron sinulle lisää tutkimuksesta. Osallistuminen on vapaaehtoista eikä siihen osallistuminen tai siitä kieltäytyminen vaikuta millään lailla saamiisi palveluihin. Tutkimukseen osallistuminen koostuu yhdestä henkilökohtaisesta haastattelusta, joka kestää noin puolesta tunnista tuntiin. Nauhoitan haastattelut, ja haastattelu voidaan toteuttaa valitsemassasi paikassa silloin kun sinulle parhaiten sopii. Kaikkiin tutkimukseen liittyvissä seikoissa minua sitoo vaitiolovelvollisuus, joten esiin tulleet asiat ovat täysin luottamuksellisia. Tutkimuksen raportoinnin toteutan siten, että tutkimukseen osallistunutta ei voida tunnistaa eikä yksittäisiä mielipiteitä voi yhdistää kehenkään tutkimukseen osallistuneeseen henkilöön. Toivottavasti olet kiinnostunut osallistumaan tutkimukseeni. Kiitoksena haastatteluun osallistumisesta tarjoan sinulle yhden uimahalli/kuntosalikäynnin tai pullakahvit valintasi mukaan. Ystävällisin terveisin Sirpa Kyllönen sähköpostiosoite: sirkyl@student.uef.fi 77 LIITE 3. Suostumuslomake SUOSTUMUS TUTKIMUKSEEN Tutkimuksen nimi: AMMATTIKOULUTUSTA VAILLA OLEVAT NUORET SOSIAALITYÖN ASIAKKAINA – NUORTEN TUKEMINEN SOSIAALITYÖN KEINOIN KOULUTUS-JA TYÖLLISTYMISPOLUILLE – NUORTEN NÄKÖKULMA Sirpa Kyllönen on pyytänyt minua osallistumaan yllä mainittuun tutkimukseen. Ymmärrän, että osallistumiseni tähän tutkimukseen on täysin vapaaehtoista. Annan luvan itseäni koskevien tutkimuksen kannalta tarpeellisten tietojen keräämiseen. Kaikki minusta tutkimuksen aikana hankitut tiedot käsitellään luottamuksellisena. Niitä ei luovuteta eteenpäin vaan kaikki minuun liittyvät tiedot hävitetään välittömästi tutkimuksen raportointivaiheen päätyttyä. Tutkimuksessa kerätyt tiedot käsitellään siten, ettei henkilöllisyyden selvittäminen ole mahdollista. Tässä tutkimuksessa kerättäviä tietojani voidaan käsitellä vain tässä tutkimuksessa. Minulla on oikeus milloin tahansa tutkimuksen aikana ja syytä ilmoittamatta keskeyttää tutkimukseen osallistuminen. Tutkimuksesta kieltäytyminen tai sen keskeyttäminen ei vaikuta asemaani esimerkiksi sosiaalityön asiakkaana. Olen tietoinen siitä, että minusta keskeyttämiseen mennessä kerättyjä tietoja voidaan käyttää osana tutkimusaineistoa. _____________________________________ ______ / ______.2016 ___________________________________________________________ Allekirjoitus ___________________________________________________________ Nimen selvennys Osoite: Puhelinnumero:
© Copyright 2024