Verta pakkiin hallitusti 2017

SMOTOn verikampanja 2017:
Verenluovutus ja verenluovuttajarekrytointi, sekä jäsenhankinta Kantasolurekisteriin
Verta pakkiin hallitusti 2017
Verta pakkiin hallitusti 2017 on nyt jo 20. haastekampanja SMOTOn jäsenkerhoille ja muillekin motoristeille, joten voidaan
tätäkin juhlia kunnioitettavan Suomi 100v ohella! Siksi perinteisenä tavoitteena olevan 1000 hallitun luovutuksen lisäksi
tavoittelemme myös 100 uutta liittyjää kantasolurekisteriin. Kampanja-aika on 1.2. - 20.10.2017.
-
Verenluovutuksesta saa 1 pisteen. Kerholaisen tulee tehdä ilmoitus kerhonsa nimilistaan tai kerhoyhteyshenkilölleen.
Kahden luovutuksen välillä tulee naisilla olla 91 vrk ja miehillä 61 vrk, lisätietoja www.sovinkoluovuttajaksi.fi
Ne, jotka eivät voi luovuttaa, voivat hekin kerätä pisteitä kerholleen ja kampanjalle rekrytoimalla uusia verenluovuttajia.
Rekrytoija voi olla jäsen, kannatusjäsen tai ei-smotolainen henkilö, siis kuka vaan ja ilman ikärajoja!
Rekrytoijan tulee ilmoittaa onnistuneesta ensikertalaisen rekrytoinnista kerhonsa nimilistaan tai yhteyshenkilölleen.
Onnistuneet kerhon ulkopuolisten rekrytoinnit tulee ilmoittaa erikseen kerhotuloksia palautettaessa.
Kampanjassa saa 3 p/rekrytoitu kerhon ulkopuolinen ensikertaluovuttaja. Merkitse listassa nimen perään R.
Kysy verenluovutuksen edellytyksistä maksuttomasti 0800 0 5801 ja etsi lähin luovutuspisteesi www.veripalvelu.fi.
Veripalvelu tarvitsee myös verihiutaleluovuttajia (Huom! Erillinen plasmankeräys loppui 2014).
Verihiutaleluovutus on mahdollista vain Helsingin Kivihaassa ja ajanvarauksella, ks. www.veripalvelu.fi/verenluovutus/luovutaverta/miten-luovutat/luovuta-verihiutaleita. Näistä luovutuksista saa ½ p/luovutus. Merkitse nimen perään VH.
Myös Kantasolurekisteriin tarvitaan uusia liittyjiä. Kantasolurekisteristä etsitään veren kantasolujen luovuttajaa silloin, kun
potilaan sisaruksista ei sopivaa luovuttajaa löydy. Rekisteriin voi liittyä perusterve 18-40 vuotias mies tai nainen. Lisätietoja
numerosta 029 300 1515 ja www.veripalvelu.fi/kantasolurekisteri jota kautta voi myös tehdä liittymistestin.
Pisteitä saa liittymällä rekisteriin (3 p/liittyjä, merkitse K) ja/tai hankkimalla liittyjä kerhon ulkopuolelta, joista kerho/kampanja
saa 4 p/rekrytoitu liittyjä, merkitse nimen perään KR. Liittyminen rekisteriin aloitetaan nettisivuston kautta.
Nyt juhlavuotena hyväksytään myös ilmoitus aiemmasta Kantasolurekisteriinliittymisestä, kun sitä ei ole ilmoitettu
tuloksiimme v. 2012-2016. Näistä kerho/kampanja saa myös pisteitä (3 p/liittynyt, merkitse VK). Lisäksi voi ilmoittaa
suorittamansa kantasoluluovutuksen (luovutusvuodella/ajalla ei ole väliä), josta kerho/kampanja saa pisteitä (10p/luovutus,
merkitse KS). Kannattaa siis ilmoittaa liittymisistä ja luovutuksista! Teidän avulla saamme myös lisää uusia liittyjiä/luovuttajia!
MP-kerho, toimi näin:
• Valitkaa kerhostanne verikampanjalle yhteyshenkilö.
• Sopikaa asia toimintasuunnitelmaan ja muistuttakaa aktiivisesti kerhonne jäseniä kampanjasta ja luovutustilaisuuksista.
• Kerhojen suositellaan järjestävän myös sisäisiä kilpailuja ja/tai arvontoja (tai myös haastamalla naapurikerho), joissa
jäsen (ja/tai kerho) saisi pisteitä tai arpoja vastaavasti kuten edellä, eli myös kerhon ulkopuolisista ”verirekrytoinneista”
jäsen saisi esim. 3p tai 3 arpaa jne. Kerho voisi sitten palkita/arpoa voittajia pikkujouluissaan vaikkapa verigreipeillä tms!
Kiitos jos infoatte myös kampanjavastaavaa, jos kerhossanne on jotain tällaisia aktiviteetteja.
MP-kerhon verikampanjan yhteyshenkilö
• voit käyttää SMOTOn lomakepohjaa nimien keruuseen (löytyy tämän liitteen lopusta)
• vie nimenkeruulista luovutuspaikkaan tai kerää luovutustiedot muulla tavoin kerhossasi ja muistuta näistä jäsenistöänne
• hae nimilista 20.10. jälkeen tai pyydä kopio sähköpostitse ja ilmoita 26.10.2017 mennessä tulokset (nimiä ei tarvita)
• erittele veren-, verihiutale- ja kantasoluluovutukset, Kantasolurekisteriin liittyneet ja rekrytoinnit erikseen (veri/kantasolu)
• ilmoita samalla myös luovutusikäisten jäsenten lukumäärä (jäsentilanne 20.10.2017)
• jäsenmäärään huomioidaan kaikki 18-70 vuotiaat jäsenet, myös kunnia-, vapaa- ja kannatusjäsenet yms.
• luovutusesteellisiä ei lasketa jäsenmääristä pois
Luovutusten määrä suhteutetaan kerhon jäsenmäärään ja vuoden 2017 parhaat palkitaan SMOTO-risteilyllä syksyllä.
Lisätiedot ja tulosten lähettäminen:
Huom!
SMOTOn henkilö- ja kannattajahenkilöjäsenille sekä ”kerhottomille” motoristeille ja
moottoripyörättömille oma ilmoituslomake www.smoto.fi/?page_id=466
Kampanjavastaava:
Simo Ruuska, 040 833 3337, simo.ruuska@smoto.fi (<= kerhotulokset), www.smoto.fi
Kampanjakummi Veripalvelussa: Kaisu Maijala, yhteisömarkkinoinnin koordinaattori, kaisu.maijala@veripalvelu.fi
Kaikille mukavaa ja turvallista ajokautta 2017!
Verta pakkiin hallitusti 2016 -kampanjan tulokset
Suomen Motoristit ry:n 19. verenluovutuskampanja järjestettiin ajalla 1.2. - 28.10.2016. Tässä leikkimielisessä
kilpailussa kerholaisten luovutusmäärä suhteutettiin kerhon 18-70 v. ikäisten jäsenlukumäärään ja luovutuksiin
huomioitiin myös verihiutaleluovutukset, kerhojen ulkopuolelta rekrytoitujen ensikertaluovuttajien määrät sekä
kantasolurekisteriin (ent. luuydinluovuttajarekisteri) liittyneet ja myös ns. kerhottomien ilmoittamat luovutukset.
Nyt tuloksena 864 luovutuspistettä (2015; 969, 2014; 830) eli laskua 10,8 % edellisvuoden luovutuspisteistä!
Pisteet muodostuivat 817 luovutuksesta (2015; 878, 2014; 768) sekä rekrytoinneista ja kantasolurekisteriin
liittymisistä tietyillä pistekertoimilla huomioituina. SMOTOn jäsen- ja kannatusjäsenkerhoja osallistui 44 (2014-15;
43) sivuten v. 2013 ennätyslukua, ja muita kerhoja osallistui 12 (2014-15; 13), yhteensä 56 kerhoa!
Menestyneimmät palkittiin SMOTOn syysristeilyllä 5.11.2016. Pääsarjassa luovutusmäärä suhteutettuna kerhon
jäsenmäärään kärkikaksikko oli sama kuin edellisvuonna; kymmenes voitto helsinkiläiselle Kraftwolf MC:lle
Rektum MC:n Nurmijärveltä tullessa jälleen toiseksi ja kolmannelle sijalle palasi kolmen vuoden tauon jälkeen Bay
City Bikers (BCB) Lahdesta. Veripalvelulta tuli Kraftwolf MC ry:lle ja Lieto MC 2000 ry:lle ansioistaan kunniakirjat.
Tulokset (LP=luovutuspistettä, J=jäsenmäärä 18-70v):
1. Kraftwolf MC, Hki
2. Rektum MC, Nurmijärvi
3. BCB, Lahti
221,9 % (35,5 LP, 16 J)
131,6 % (25 LP, 19 J)
81,5 % (44 LP, 54 J)
Eniten luovutuksia
Vuoden Nousija
Vuoden Rekrytoija
Vuoden Tulokas
Kunniamaininta
Kunniamaininta
Kunniamaininta
Kunniamaininta
Kunniamaininta
Kunniamaininta
Kunniamaininta
Kunniamaininta
Lieto MC 2000
KMC, Kuopio
KMC, Kuopio
Aprilia Club of Finland
Toxic MCC
Corona MC Club
Taru Tuomi (DCF)
Osmo ”Oskari” Turunen (KMC)
Hannes Sonkki (Lieto MC2000)
Kalevi ”Klepa” Kankaansyrjä (TuMP)
Raimo Ryhtä
Johanna Lumme
56 luovutusta
26 => 65 = 150 %
7 rekrytoitua ensiluovuttajaa
8,5 % (4 luovutusta = 4 LP, 47 J)
Eniten luovutuksia / muut kerhot.
Eniten rekrytointeja / muut kerhot
Eniten ensikertalaisia (4) rekrytoinut hlö
Merkittävä verenluovutustyö (kiertopakki yms.)
Merkittävä verenluovutustyö (rekrytointeja)
Merkittävä verenluovutustyö (matkanjärjestäjä)
Merkittävä verenluovutustyö (ympäri Suomen)
Merkittävä verenluovutustyö (oma tarina julki)
Uusi 2017-kampanja on ajalla 1.2. - 20.10.2017 ja tavoitteena 1000 luovutusta ja 100 uutta liittyjää KS-rekisteriin!
Kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille ja turvallisia ajoja 2017 toivottaen!
Yhteistyössä Suomen Motoristit ry & Veripalvelu
Simo Ruuska
SMOTOn verikampanjavastaava
simo.ruuska (@) smoto.fi, 040-8333337 (ilt.)
SMOTO kiittää verikampanjauurtajia
Eräs esimerkillisimpiä kampanjauurtajia on Hannes Sonkki Liedosta
Hannes Sonkki on mitä parhaimpia esimerkin näyttäjiä
SMOTOn Verta pakkiin hallitusti -kampanjoissa. Hannes
onkin tuttu näky mp-tapahtumissa ja on viime vuosina
rekrytoinut useita kymmeniä luovuttajia mukaan kerhonsa
Lieto MC 2000 luovutustapahtumiin. Hannes vaikuttikin
jälleen merkittävästi kerhonsa voittoon ”Eniten luovutuksia” sarjassa. Olemme myös iloisia saadessamme luovuttaa
Hannekselle kunniamaininnan arvokkaasta työstään.
Hannes ei voi itse edes luovuttaa, mutta kampanjointia hän
kuitenkin voi tehdä – ja niin voi moni muukin iästä tai muista
esteistä huolimatta! Ottakaahan mallia! Hienoa Hannes! Ja
Iso Kiitos myös vertatarvitsevien puolesta!
.
Verta pakkiin hallitusti 2016 -kampanjan menestyjiä
2016-kampanjassa menestyneiden kerhojen edustajia Tallink Baltic Queenilla 5.11.2016:
Anne Puuska (Rektum), Bado Kraft (Krafwolf), Karri Lindholm (Kraftwolf), Hannele Uotila (BCB), Kalevi
”Klepa” Kankaansyrjä (TuMP), Toxicin sijaisedustajana Hannu Wathen (Mooseheads), Pablo (Corona),
edessä Hannes Sonkki ja takana Hannu Sonkki (Lieto MC 2000), Taru Tuomi (DCF), Raimo Ryhdän
sijaisedustajana Eine Rekola (Forssan Matkamotoristit) ja Johanna Lumpeen sijaisena Ritva Kankaansyrjä
(TuMP). Kiitokset ja onnittelut kaikille kampanjaan vaikuttaneille!
SMOTOn Verta Pakkiin Hallitusti -kampanjan tulokset 1.2.-28.10.2016
Sija
Kerho
Verihiutaleluov.
Luovutukset
3
4
2015
Yhteensä Luovutus- Muutos-% Luovutuspisteet
ed. v.
%
Jäseniä
28/10**
*** VeriRekryt
***KSRekryt
**** KSRekist.
Sija
3
1
0,5
1.
Kraftwolf
28
3
2
16
35,5
221,9
-20,2
44,5
1.
2.
Rektum
21
2
1
19
25
131,6
-19,4
31
2.
3.
BCB
35
3
54
44
81,5
33,3
33
5.
4.
1909MCC
9
15
9
60,0
-50,0
18
3.
5.
RaMP
21
44
21
47,7
-8,7
23
4.
6.
SaarMP
5
15
5
33,3
25,0
4
6.
7.
Lieto MC 2000
56
169
56
33,1
7,7
52
7.
8.
MoToS
8
25
8
32,0
33,3
6
10.
9.
Pistekertoimet:
67
21
31,3
23,5
17
8.
7
317
65
20,5
150,0
26
21.
80
14
17,5
55,6
9
16.
1
170
29
17,1
81,3
16
20.
170
27
15,9
35,0
20
15.
211
32,5
15,4
8,3
30
12.
21
154
21
13,6
5,0
20
17.
JMP
8
60
8
13,3
-46,7
15
9.
17.
SMMP
7
72
7
9,7
0,0
7
19.
18.
KaMPK
19.
DCF
20.
Aprilia
21.
23.
Hämpy
21
10.
KMC
44
11.
CC Porvoo
14
12.
Moosehead
26
13.
TuMP
27
14.
HMPK
32
15.
Salo
16.
1
98
9
9,2
-18,2
11
18.
288
25
8,7
-47,9
48
11.
4
47
4
8,5
HuittMP
10
128
10
7,8
-41,2
17
13.
JMK
23
300
23
7,7
15,0
20
26.
24.
SaMo
10
150
10
6,7
0,0
10
29.
25.
Marski
9
152
9
5,9
-25,0
12
24.
26.
Härmä
10
169
10
5,9
-47,4
19
14.
27.
Triumph
15
275
15
5,5
0,0
15
32.
28.
Keur MK
2
40
2
5,0
0,0
2
30.
29.
7 Flames
4
80
4
5,0
0,0
4
31.
30.
PiMoKe
10
200
10
5,0
11,1
9
36.
31.
Forssan mm
9
192
9
4,7
-40,0
15
23.
32.
Gruppo
25
550
25
4,5
2,0
24,5
37.
33.
RoadRats
4
100
4
4,0
-33,3
6
27.
34.
ÄMK*
4
100
4
4,0
0,0
4
38.
35.
Vmax*
14
497
17
3,4
-26,1
23
33.
36.
LBC
10
326
10
3,1
-56,5
23
25.
37.
K-S kps*
3
100
3
3,0
0,0
3
39.
38.
4
RoadRunners kouvola
150
4
2,7
-42,9
7
35.
39.
IBAF
25
1287
25
1,9
-24,2
33
40.
40.
MC Grani
1
63
1
1,6
-66,7
3
34.
41.
MotOrg
16
1060
16
1,5
-27,3
22
41.
42.
Raahe MK
2
160
2
1,3
-33,3
3
43.
43.
GR
9
976
9
0,9
-57,1
21
42.
44.
Rauma
1
119
1
0,8
-85,7
7
28.
Hlö/kannattajajäs. 23
12
23
53,3
15
9277
712
7,7
-8,5
778
7
7
100,0
-12,5
8
1.
46
34
73,9
-8,1
37
2.
9
4
13
1
6
0
0
19
SMOTO yhteensä
652
1.
Toxic
7
2.
Corona
3.
Pandemia
3
6
3
50,0
0,0
3
3.
4.
Nauta
5
16
5
31,3
-28,6
7
5.
5.
Kateuden kohteet
2
7
2
28,6
-33,3
3
6.
6.
Pöh Poh
7
30
7
23,3
-61,1
18
4.
7.
LCR
4
33
4
12,1
0,0
4
9.
8.
Meatmen
4
48
4
8,3
-55,6
9
8.
9.
KaMC
15
180
15
8,3
66,7
9
10.
10.
Porin kpk
15
325
21
6,5
-30,0
30
22.
11.
TFMK*
2
2000
2
0,1
0,0
2
13.
12.
H-DCF
1
6400
1
0,0
-90,9
11
12.
47
7
47
-20,3
59
Muut hlöt
4
22
2
Muut yhteensä
134
0
0
0
6
9105
152
1,7
-20,4
191
Kaikki yhteensä
786
6
0
0
25
18382
864
4,7
-10,8
969
* Ei ilmoituksia jäsenmääristä; tieto nettisivuilta tai käytetty aiempien vuosien ilmoituksia tai arvioitu muulla tavoin.
** Jäsenet 18-70 v. Huom! yläikäraja nousi 4/2014 65=>70v.
Huom! 2014 lähtien Veripalvelun luuydinluovuttajarekisterin nimi on vaihtunut kantasolurekisteriksi.
*** Kerhojen ulkopuolelta rekrytoidut ensikertaluovuttajat laskettu luovutusmääriin kertoimella 3. Ulkopuolisissa kantasolurekryissä kerroin on 4.
**** Luovutusmäärissä plasma- ja hiutaleluovutukset on laskettu pistekertoimella 0,5.
Kerhojäsenen liittyessä kantasolurekisteriin pistekerroin on 3.
Verta pakkiin hallitusti 2017 -lomake kerhoille
SMOTOn kampanja 2017:
Kampanja-aika:
Yleistä:
Verenluovuttajan rekrytointi:
Verihiutaleluovutus:
Kantasolurekisteri:
veren- ja verihiutaleluovutus, luovuttajarekrytointi & jäsenhankinta Kantasolurekisteriin.
1.2.-20.10.2017. Kerhon verivastaavan tulee lähettää yhteenveto 26.10.2017 mennessä.
Kuittaa luovutuksesi pvm kera. Nimilistoja käytetään vain tuloslaskennassa.
Merkitse listassa nimen perään R.
Merkitse listassa nimen perään VH. (Huom! Erilliset plasmaluovutukset loppuivat 2014.)
Uusi liittyjä rekisteriin; merkitse K, ja rekrytoitu liittyjä kerhon ulkopuolelta; merkitse KR,
Aiemmin liittynyt rekisteriin; merkitse VK, ja kantasoluluovutuksen suorittanut; merkitse KS,
Kerhoyhteyshenkilö: _____________________________________Puh. ____________________ Sähköposti ____________________________________________________
Pvm
Luovuttaja/rekrytoitu hlö/
Pvm
Luovuttaja/rekrytoitu hlö
Pvm
Luovuttaja/rekrytoitu hlö