2 Toukokuu 2013 Myöhäiskeskiaikainen, tammipuinen Kristus kurjuudessa -patsas Jüterbogin Pyhän Nikolain kirkossa kuvaa Kristuksen väsymystä ja yksinäisyyttä. Jüterbogissa munkki Johann Tetzel myi aneita sellaisella menestyksellä, että se oli viimeinen pisara Lutherille: hän julkaisi teesinsä. Kuva: Tytti Issakainen Sisällä 3 4 Rabies theologorum Kaarlo Kalliala Yhteistyöllä hyvää perheiden parhaaksi Johanna Sointula 8 Ei joko-tai vaan sekä-että Timo Tavast 9 Luther oli täällä Tytti Issakainen 16 Sokeripaloja Koonnut Lasse Hautala 18 Lohdutus Jaakko Heinimäki Kansikuva Suvivirren aikaan. Saa kulkea paljain jaloin samettisessa ruohossa tai rapisevassa hiekassa, kuunnella lintujen laulua, hyönteisten hyvinää, laineitten liplatusta. Aistia tuhannet tuoksut ja värit. Olla kuin lapsi hellässä sylissä. Kuva: Pirjo Silveri Takakannen kuva Jumala on antanut meille jokaiselle vastuun luomakunnasta. Miten me tuota vastuuta kannamme? Riittääkö puhdasta vettä, ilmaa ja ravintoa myös tuleville sukupolville? Mustakurkku-uikkukantakin on viime vuosina vähentynyt voimakkaasti. Kuuluuko tämän pienen ja korean muuttolinnun liverrys ja voiko sen soidintanssin vielä tulevaisuudessakin nähdä perinteisillä pesimäpaikoilla? Kuva: Pirjo Silveri 20 Merkitysten etsijä Pirjo Silveri 28 Ympäristöajattelu kunnioittaa Luojaa ja luontoa Mari Ahvenjärvi 30 Oikean elämän draama Kaarlo Kalliala 32 Usko tai älä Erkki Kiiski 33 Oliivipuun pähkinöitä Hannes Tiira 34 Pyhän Henrikin säätiön apurahat ❧2❧ Rabies theologorum Rakenna rauhan kappeli, se hullu mies, ken tappeli. Otto Manninen säni ei ollut teologi, ja ehkäpä juuri siksi opin häneltä ”teologien vesikauhun”, niin kuin latina sanatarkasti kääntyy. Ehkä olin tuoreista löydöistään innostuneen nuoren miehen tapaan ollut kovin tohkeissani jostakin jumaluusopillisesta totuudesta. Tai sellaisena pitämästäni. Käsite on jäänyt elämään ennen muuta Philipp Melanchthonin vuoksi. Viimeisinä päivinään hän oli kirjoittanut lappuseen rohkaisevan ja lohdullisen näkökulman kuolemaan: ”Sinut päästetään vapaaksi synneistä ja vapautetaan teologien kitkeryydestä ja raivosta.” ■ Pystypäätyinen paremmin tietäminen ja tarkkarajainen oikeassa oleminen ei kuitenkaan ole vain teologien helmasynti. Ehkei edes ensisijaisesti heidän. Yleensä opiskelu laajentaa näkökulmaa. Toisaalta se auttaa kunnioittamaan aikaisempia keskusteluja ja ajatusponnisteluja. Toisaalta se tuo näkösälle, kuinka kukin aika ja tilanne ovat vaikuttaneet siihen, mitä ja miten on milloinkin tullut sanoitetuksi. Kovasärmäisyys ja teräväpiirtoisuus ei sinänsä todista, että mielipide on oikea. Eikä se, ettei kannasta luovuta eikä tingitä. Parikymmentä vuotta sitten piirtelin yhteen artikkeliin nelikentän, jonka kahdessa ruudussa en viihdy ja joista häipymistä suosittelisin muillekin. Toinen on ahdas dogmatismi ja toinen ahdas liberaalisuus. Kumpikaan ei tunnista omien mieltymystensä edellytyksiä eikä kumpikaan tunnusta toisensa pyrkimystä edistää hyvää ja oikeaa. ■ Kaikenmaailman melanchthonit ovat ahtaalla näiden kahden välissä. Eipä itse Melanchthoniakaan juuri siteerata, vaikka juuri hän on kirjoittanut evankelis-luterilaisen kirkon päätunnustuksen Augustanan. Suomalainen Wikipedia suo hänelle vaatimattomat 10 riviä ja heittää: ”Opillisten riitojen aikana huomattiin Melanchthonin haparointi opillisissa asioissa.” Ei siis kyllin jyrkkä eikä jäykkä, vaan yrittäessään ymmärtää ja pitäessään kompromisseja mahdollisena sen kuin ”haparoi”. Lappunen teologien raivosta löytyi kuolleen Melanchthonin vasemmalta puolen. Oikealla olevassa puolestaan luki: ”Menet valoon, näet Jumalan, katsot hänen Poikaansa ja opit ne ihmeelliset salaisuudet, joita et tässä elämässä ole voinut ymmärtää.” Asemointi ei takuulla ollut sattumanvarainen. Oikealla on varsinainen ja se mihin päästään, vasemmalla epävarsinainen ja se mistä päästään. Oikealla on suora näkeminen ja oikea tietäminen, vasemmalla väärä varmuus ja liika itseluottamus. Ei passaa olla kovin järin, kun ei ole perillä. On syytä haparoida, jotta pääsisi perille. Kaarlo Kalliala Piispa ❧3❧ Säkylän Pesue-hanke tekee ennaltaehkäisevää perhetyötä Yhteistyöllä hyvää perheiden parhaaksi ieni taapero konttaa vastaan Perheiden Pytingin eteisessä ja jostain kuuluu isompien lasten iloista leikkiä. Säkylän seurakunnan kodikkaassa Perheiden Pytingissä on tällä kertaa koolla Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahvila. Pesue-hankkeen vetäjä Outi Mäntynen kertoo säkyläläisten löytäneen hyvin hanketoiminnan toimipaikan vanhan pappilan takapihalta. Perhetyöhön keskittyvä Pesue-hanke aloitettiin vauhdilla kaksi vuotta sitten. Lastenohjaajana seurakunnassa toiminut Mäntynen kokosi ajatuksiaan ja ideoitaan paperille ja meni juttelemaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Kimmo Koiviston kanssa. – Yhdessä mietimme painopistealueita. Alusta alkaen yhtenä ideana oli koota säkyläläiset perhetyötä tekevät tahot yhteen, Outi kertoo. Outi ja Kimmo kiittelevät seurakunnan joustavuutta Pesue-hankkeen vaiheissa. Hanke on saanut tiloja käyttöönsä ja tarvittaessa byrokratiaakin on oikaistu. Seurakunnan notkeudesta kertoo sekin, miten se aikoinaan järjesti tilat ja käynnisti päiväkerhotoiminnan, kun Porin Prikaati tuli 60-luvulla Säkylään. – Säkylän seurakunta on perinteisesti panostanut hyvin perheiden parissa tehtävään työhön. Meillä on myös pitkään tehty yhteistyötä Säkylän kunnan kanssa, Kimmo jatkaa. Kerhoja, retkiä ja muita kohtaamisia Pesue-hanke on kaksivuotinen perhetyön kehittämishanke, jonka tavoitteena on perheiden tarpeiden ja toiveiden pohjalta kehittää olemassa olevaa toimintaa ja luoda uusia toimintamuotoja. Tavoitteena on myös luoda pysyvää ja toimivaa yhteistyötä hankkeeseen sitoutuneiden toimijoiden kesken. Hanketta hallinnoi Säkylän seurakunta. Leader rahoitusta on saatu Kehittämisyhdistys Pyhäjärviseutu ry:stä, Säkylän seurakunnasta ja kunnasta. – Pesue-hanke on koonnut perhetyön toimijoita yhteen. Seurakunnan ja kunnan lisäksi mukana on terveydenhuollon kuntayhtymä ja 16 järjestöä. Toiminta on osittain levinnyt yli kuntarajojenkin, koska monet tahot toimivat yhteistyössä naapurikuntien kanssa, Outi kertoo. Hankkeen kohderyhmänä ovat 0-7-vuotiaiden lasten perheet. Toimintamuotoina ovat avoimet perhekerhot, onnittelukäynnit kodeissa, perhetapahtumat ja -retket sekä moniammatillisen tiimin vetämä perhevalmennus. Avoin perhekerho on muun muassa seurakunnan vauvakerho, joka on tarkoitettu vauvoille, vastasyntyneistä noin vuoden ikäisiin, heidän äideilleen sekä odottaville äideille. Perheen leikki-ikäiset sisarukset ovat myös tervetulleita mukaan. Seurakunnan perhekerho ja MLL:n perhekahvila kokoavat alle kouluikäisiä lapsia ja heidän vanhempiaan, isovanhempiaan tai perhepäivähoitajia. Iltaperhekerho on kokoontunut nimensä mukaisesti torstai-iltaisin. Perheiden avoimissa kohtaamispaikoissa on ollut paljon osallistujia, ja uusia kävijöitä on tullut toiminnan piiriin koko ajan. Olemassa olevien kerhojen osallistujamäärä on myös kasvanut. Viikoittain kerhoihin osallistuu yli 70 kävijää. Outi Mäntynen on käynyt onnittelukäynneillä kodeissa, joihin on syntynyt vauva. Vuonna 2012 kotikäyntejä oli 60. ❧4❧ Merkityksellistä on se muutos, mikä tapahtuu ihmiselle, kun hän löytää ystäviä." Pesue-hankkeen vetäjä Outi Mäntynen leikkimässä Lumin ja Jeren kanssa Perheiden Pytingissä. ❧5❧ Seila Hoppendorff – Olen vienyt perheisiin Lasten Raamatun seurakunnan lahjana sekä kunnan ja sähköyhtiön lahjana bodyn ja pyyhkeen. Samalla olen kertonut perhetoiminnasta ja palveluista. Tavoitteena on ollut viedä koteihin positiivinen viesti. Perheet haluavat toimia yhdessä Hankkeen myötä on uudistettu myös neuvolalähtöistä perhevalmennusta. Valmennuksesta on vastannut moniammatillinen tiimi ja kokoontumiset on pidetty pääsääntöisesti Pytingissä. Perhevalmennuksen tavoitteena on tukea koko perhettä ja valmennus jatkuu nyt pidempään lapsen syntymän jälkeen. – Valmennuksessa on mahdollisuus tutustua toisiin samassa elämätilanteessa oleviin ja saada tietoa vaikka vauvamuskarista ja perhekerhoista. Seurakunnan osuudessa kerrotaan kasteesta. Käydään läpi vanhemmuuteen kuuluvia tunteita vanhemmuuden palikoiden avulla. Pihlavan leirikeskuksessa järjestetään vanhemmille hemmotteluilta. – Yrittäjät ovat lahjoittaneet 25 euron lahjakortin tervetulotoivotuksena uudelle säkyläläiselle. Lahjakortin saa ensimmäisessä perhevalmennuksen kokoontumisessa, jossa kerrotaan valmennuksen teemoista, Outi kertoo. Perhetapahtumat ovat olleet suosittuja. Niitä on järjestetty pari kertaa vuodessa. Tapahtumissa yhdistykset ja muut toimijatahot ovat esitelleet toimintaansa. Lapsilla on ollut siellä aikaa ja tilaa puuhata mielin määrin. Tapahtumissa lapsilla on aikaa ja tilaa puuhailla. Perheiden Puuhapiha elokuussa 2012. Ensimmäinen hankkeen toteuttama tapahtuma oli Perheiden Piha, syksyllä 2011. Siitä saatiin hyvää palautetta. Kävijöitä oli arviolta noin 500. – Perheet ovat toivoneet lisää vastaavia tapahtumia, missä perhe saa tehdä asioita yhdessä samassa elämäntilanteessa olevien perheiden parissa, Outi kertoo. Hyvä ilmapiiri luo yhteyttä Säkylässä on 4600 asukasta. Suurin työllistäjä on Porin Prikaati, mikä vaikuttaa myös kunnan muuttotilastoihin. Vuosittain kunnasta lähtee pois noin 300 henkilöä ja saman verran tulee tilalle. – Yksi Pesue-hankkeen käynnistämiseen vaikuttanut asia oli se, että Säkylässä eroprosentti on Satakunnan suurimpia, Kimmo kertoo. Perheiden hyvinvoinnin tukeminen on ollut hanketyössä mukana olleille yhteinen tavoite. Tavoitetta on toteuttanut myös suuri joukko vapaaehtoisia. Talkoita hankkeen aikana on tehnyt yli sata vapaaehtoista. – Viime kesänä Pesue-hankkeen vapaaehtoiset hoitivat Säkylässä järjestettyjen Länsi-Suomen herännäisjuhlien ruokailun, hän kertoo. Monilla oli ennakkoluuloja eri tahojen yhteistyön mahdollisuudesta. Valmiuksia kuitenkin on löytynyt, ja hankkeen myötä on onnistuttu yhdistämään voimavaroja ja saatu paljon myönteistä aikaan. ❧6❧ – Porukalla on ollut hyvä henki. Sallivassa ilmapiirissä on ollut mukava toimia, Outi kiittelee. Hankkeen onnistumiseen on hänen mielestään vaikuttanut myös näkyvä markkinointi. Tiedottamisen kanavat on luotu yhdessä. Tiedottamisen linkkeinä ovat koulut, päivähoito, perheet ja yhdistykset. Hankkeella on omat netti- ja facebook-sivut. Seurakunnasta on tullut näkyvä Kimmo kiittelee Outin selkeää näkyä ja kehuu työn tehokkuutta. Tärkeää on sekin, että ihmiset ovat saaneet seurakunnan työstä nyt uudenlaisen kuvan, kun ei ole edetty vain seurakunnan ehdoilla. – Hankkeessa on menty ihmisten luo, koteihin ja yhdistyksiin. Ihmisten kanssa on käyty keskusteluja, kuunneltu ja sitten yhdessä toimittu! Hän on huomannut myös vauva- ja perhejumalanpalveluksiin osallistujien määrän kasvaneen. – Hienolta tuntuu se, että ihmisillä ei olekaan kiire jumalanpalveluksen jälkeen kotiin, vaan he jäävät juttelemaan kirkonmäelle. – Seurakunta on tullut Pesue-hankkeen kautta ihmisille tutummaksi. Arvokasta on se, että seurakunta on mennyt ihmisen lähelle, hänen arkeensa. – Olenkin miettinyt, että teemmekö seurakunnassa asioista ja toiminnasta liian juhlallista? Kimmo kysyy. Riina ja Jere leikkimässä Perheiden Pytingissä. Vuoden Arkkipooki Pesueelle Ennaltaehkäisevää työtä Outi Mäntysen mielestä Pesue-hanke on ollut ennaltaehkäisevää, perheiden hyvinvointia edistävää työtä. Näistä teemoista hän viimeistelee opinnäytetyötään Järvenpään Diakonia-ammattikorkeakoulun sosionomi-varhaiskasvatuksen ohjaaja -opintoihinsa. – Kevään aikana mietitään sidosryhmien kanssa, miten tästä jatketaan eteenpäin. Tavalla tai toisella tämä työ toivottavasti jatkuu. Outi miettii hetken, mikä hänelle on Pesue-hankkeen työssä ollut merkityksellisintä, ja vastaa: – Merkityksellistä on se muutos, mikä tapahtuu ihmiselle, kun hän löytää ystäviä. Olen nähnyt tuolla tiellä äidin lykkimässä vauvaa vaunuissa ja sitten kohdannut tämän yksinäisen ja hiljaisen äidin. Myöhemmin olen nähnyt, että äiti on kotiutunut, saanut ystäviä ja siten hänelle on muodostunut luonnollinen tukiverkosto. Vuoden Arkkipooki -palkinto on myönnetty Säkylän seurakunnan Pesue-hankkeelle. Se valikoitui palkinnon saajaksi yhdeksän ehdokkaan joukosta. Hankkeen myötä Säkylässä on luotu toimivia perhetyön malleja, joihin on osallistunut seurakunnan ja kunnan lisäksi huomattava määrä kolmannen sektorin toimijoita. Toiminnan lähtökohtana ovat olleet perheiden tarpeet ja toiveet. Työtä on kehitetty ennaltaehkäiseväksi, ja se tavoittaa enenevässä määrin lapsiperheitä. Säkylään on syntynyt perheitä kannatteleva tukiverkko. Hiippakuntavaltuusto päätti palkita Pesuehankkeen, koska ”Kirkon tehtävänä on huolehtia perheiden hyvinvoinnista. Kasvatustyön muuttuessa yhä vaativammaksi kaikkien toimijoiden yhteistyö nousee tärkeään asemaan. Perheiden hyvinvointi on edellytys koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Säkylän seurakunnassa on järjestelmällisesti ja hartaudella vastattu monimuotoiseen perhetyön tarpeeseen sekä luotu positiivista kuvaa perheisiin satsaavasta yhteistyöstä.” Arkkipooki-palkinto, taidekäsityönä valmistettu Pooki eli tunnusmajakka myönnetään merkityksellisestä, ansiokkaasta ja innovatiivisesta työstä kirkon, hiippakunnan tai seurakuntien hyväksi. http://www.arkkihiippakunta.fi/etusivu/arkkipooki/ Johanna Sointula ❧7❧ Ei joko–tai vaan sekä–että urullista seurattavaa ovat olleet sellaiset, väliin kiivainakin lainehtineet kirkolliset keskustelut, joissa on lukkiuduttu joko-tai -asetelmaan. Yksi tällainen on ollut keskustelu siitä, pitäisikö kirkon tehdä lähetystyötä, jossa julistetaan evankeliumia ja kutsutaan kaikkia kansoja Kristus-uskon osallisuuteen. Kipakoita puheenvuoroja on kajahdellut tällaista lähetystä vastaan. Tilalle on haluttu nostaa sellainen kansainvälinen diakonia, joka on puhtaasti kehitysyhteistyötä. Jokin yksittäinen järjestö voi ehkä vielä proﬁloitua tekemään pääasiallisena tehtävänään jompaakumpaa, mutta kirkkomme kokonaisuudessaan ei voi. Joko-tai -asetelmasta on sanouduttava jo lähtökohdissaan irti, jos aiomme olla jatkossakin toteuttamassa Kristuksen kirkon missiota. Tarvitaan evankeliumin sanan jakamista ja siitä käsin aukeavaa uskon ja pelastuksen todellisuutta sekä sitä, että tuemme kumppanuuskirkkojemme hengellistä elämää – itsekin siitä samalla rakentuen. Mutta yhtälailla tarvitaan rakkauden toteuttamista ja ajallisen hyvän turvaamista niin yksilöiden kuin ihmisyhteisöjenkin elämänpiirissä. Näin käsillä on tietoisesti valittu sekä-että -paradigma. Sen mukaisesti kirkkoamme kutsutaan olemaan liikkeellä maailmalla. Samalla on helppo todeta: yhtälailla tuo uskon ja rakkauden kaksoisnäköala antaa kestävän suunnan sille, mitä teemme täällä kotoisilla pelikentillä, paikallisseurakunnissa. Myös meillä kirkko pysyy kirkkona vain silloin, kun sen olemisen tapaa läpäisevät sekä evankeliumin julistus että diakonia. ■ Nykyisessä suomalaisessa kulttuurikontekstissa toimiessaan kirkolla on kiusaus oikeuttaa olemisensa joko-tai -ajattelun tietyin variaatioin. Kuulen puheenvuoroja, joissa tunnutaan ajattelevan, että uskottavuuden säilyttämiseksi on valit- tava joko kirkon oppi tai se diakonis-yhteiskunnallinen hyvän tekeminen, josta rivisuomalainenkin yhä kirkkoa kiittelee. Yhdet äänenpainot varoittelevat, että olemme menneet liian pitkälle: kirkko on vain hyvinvointiyhteiskunnan jatke, joka on hukannut uskonsa sisällöt tai ei ainakaan enää uskalla pitää niitä esillä. Siispä kaivataan korjausliikettä, jossa kirkkona oleminen on lähinnä samanmielisten uskonyhteisöissä tapahtuvaa uskon opillis-hengellisen sisällön korostamista – ja mieluimmin vielä menneiden vuosisatojen kielellä. Tai ehkä vielä voimakkaammin toisinpäin: joidenkin mielestä pitäisi valita yksinomaan se vastakkainen vaihtoehto eli apostolisesta opista ja uskon sisällöistä riisuttu kirkkona olemisen tapa. Tällöin tunnutaan kaipaavan kirkolta sitä, että sen uskon ilmausta olisi vain tämänpuoliseen rajautuva rakkaus ja sekin varsin suoraan ympäröivän kulttuurin arvoihin samaistuvana. Juuri tässä polarisoituneessa keskusteluasetelmassa tarvitaan sekä-että -ajattelua, joka ei suostu luopumaan uskon ja rakkauden yhteenkuuluvuudesta. ■ Olemme postmodernissa Suomessa, monien ihmisille merkityksiä tuottavien virtausten keskellä omaleimainen uskonyhteisö ja Kristuksen kirkko juuri siinä, että meillä on erottuva identiteetti ja uniikki sanoma – se, jota trinitaarinen tunnustus ja usko jäsentää. Ja samalla, luovuttamattomasti, kirkkomme tuntomerkkinä on sellainen rakkauden asialla oleminen, joka etsii yhteistä hyvää ja jokaisen lähimmäisen parasta ylittäen kaikki inhimilliset ja uskonnolliset rajat. Timo Tavast Hiippakuntadekaani ❧8❧ Kun Lutherin pronssinen patsas vietiin Wittenbergin aukiolta korjattavaksi, saksalainen taiteilija täytti koko aukion punaisilla, vihreillä ja sinisillä muovisilla Luther-patsailla. Pronssipatsaan palattua pikku Luthereita sai ostaa 200 eurolla. Ne menivät hyvin kaupaksi, ja niitä näkee usein museoiden ja yritysten tiloissa. Aidot tapahtumapaikat avautuvat matkailijalle Luther oli täällä Bussi jyristelee entisen Itä-Saksan nykyisiä moottoriteitä. Martti Lutherin kuva komeilee tienvarsilla keltaisissa opasteissa: Lutherstadt Eisleben. Lutherstadt Erfurt. Lutherstadt Eisenach. Lutherstadt Wittenberg. ❧9❧ aksassa vietetään parhaillaan Martti Lutherin teemavuosia. Tänä vuonna teemana on ”Suvaitsevaisuus”. Teemavuosina restauroidaan myös kiivaasti museoita ja kohteita, jotka liittyvät reformaattoriin. Teemavuosilla valmistaudutaan juhlavuoteen 2017. Silloin tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Luther naulasi 95 teesiään anekauppaa vastaan Wittenbergin linnankirkon oveen. Matkailijalle teemavuodet avaavat portin luterilaisuuden syntysijoille. Syntymätalo Eisleben on Lutherstadt, yksi Luther-arvonimen saaneista kaupungeista. Siellä oli Martti Lutherin elämän alku- ja päätepiste. Kaupunkia on kutsuttu jopa Lutherin Betlehemiksi ja Jerusalemiksi. ❧ 10 ❧ Nuoripari Hans ja Margaretha Luder asettui Eislebeniin syksyllä 1483. Marraskuun 10. päivänä heille syntyi esikoispoika. Seuraavana päivänä poika kastettiin kodin lähellä olevassa Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkossa. Päivän pyhimyksen mukaan poika sai nimen Martti. Luderit oleskelivat kaupungissa vain vähän aikaa. Jo seuraavan vuoden alkukesästä perhe muutti Mansfeldiin. Matkailija pääsee sukeltamaan Martti-pojan varhaislapsuuteen hänen synnyintalonsa paikalle perustetussa museossa. Talo kuuluu saksankielisten maiden vanhimpiin museoihin. Eisleben alkoi vaalia suuren poikansa muistoa jo 1690-luvulla. Museoon on kalustettu Luderien koti, pari huonetta, sellaisena kuin se on saattanut olla. Tuossa on kehto, jollaiseen Marttia kapaloitiin. Tuossa lyhyt sänky, johon pariskunta ahtautui. Pöytä, pari tuolia, saviastioita pöydällä. Keittiössä tulisija patoineen ja vesikorvoineen. Kovin vähällä tultiin toimeen. Wittenbergin torilla kaupungintalon edessä Lutherilla on Raamattu kainalossaan kuten useimmissa muissakin patsaissaan. Sanasta hänelle avautui tärkein oivallus: yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Lutheriin on tutustumassa suomalainen matkailijaryhmä. Lutherin synnyintalossa Eislebenissä on näytteillä kastemalja vuodelta 1518. Taustalla häämöttää keskiaikainen Madonnaa ja Lasta kuvaava alttarikaappi. Muissa huoneissa 250 näyttelyesinettä, pienoismallit ja virtuaaliset kuvat kertovat keskiajan henkisestä ympäristöstä, hurskaudesta ja taikauskosta. Pienoismallit kuljettavat katsojaa Eislebenin muinaisilla kaduilla ja isä-Hansin työmaalla kuparikaivoksen onkaloissa ja metallisulatossa. Kunniapaikalle asetettu, kivestä veistetty kastemalja vuodelta 1518 ilmentää kasteen merkitystä Lutherille. Kastekirkko Korttelin päässä syntymäkodista sijaitsee Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkko. Se on myöhäisgoottilainen hallikirkko. Martti-pojan kastekirkko on vastikään saneerattu vanhaa ja uutta tyylikkäästi yhdistäen. Kirkon alttaritaulu Anna itse kolmantena on rakennuksen ikätoveri. Nykyaikaa edustaa kirkon lattiaan avattu suuri pyöreä kasteallas, joka on kuin avoin lähde. Reformaattori palasi yhä uudelleen tähän tosiasiaan: ”Olen kastettu.” Martti-poika kastettiin yhden päivän ikäisenä Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkossa Eislebenissä. Äskettäisen korjaustyön yhteydessä kirkon lattiaan tehtiin suuri kasteallas. ❧ 11 ❧ Kuolintalo Martti Luther kävi syntymäkaupungissaan useita kertoja Mansfeldin kreivien vuoksi, joihin hänellä oli tiiviit yhteydet. Tammikuussa 1546 Luther matkusti Eislebeniin selvittelemään kreivien välisiä kiistoja. Mukanaan hänellä oli kolme poikaansa. Matkalla hän sairastui. Silti hän sovitteli kreivien vaikeita välejä kolme viikkoa. Helmikuun 14. päivänä Luther kirjoitti vaimolleen Katharina von Boralle: ”Syömme ja juomme kuin aateliset ja meistä pidetään hyvää huolta, melkein niin hyvää, että voisimme unohtaa sinut, joka olet Wittenbergissä.” Neljä päivää myöhemmin, 18. päivänä helmikuuta Luther yllättäen kuoli. Kuolintalo sijaitsee aivan kaupungin ytimessä torin varrella. Torin ympäristö rakennuksineen on säilyttänyt keskiaikaisen ilmeensä. Torin keskellä reformaattorin patsas seuraa nykypäivän kojujen ja myyntiautojen ihmisvilinää. Talo, jossa Luther kuoli, on säilytetty tyyliltään myöhäiskeskiaikaisena asumuksena. Se on saanut modernin lisärakennuksen, joka avattiin yleisölle tänä vuonna. Yhdessä ne muodostavat museokorttelin. Museon uudessa osassa yleisö pääsee itse availemaan taideteoksia, kuuntelemaan tarinoita kuulokkeilla, katsomaan videoita ja kokeilemaan interaktiivisia esityksiä. Niissä tarjoillaan pienin annoksin reformaation historiaa ja keskeisiä ajatuksia. Vierailijoitten joukossa vilistävät koululaisryhmät. Kouluissa ei ole suomalaisille tuttua uskonnonopetusta, ja kristillisen uskon tuntemus on monilla ohut. Lutherin viimeinen vuode hänen kuolintalossaan. Alkuperäinen vuode päätyi pyhiinvaeltajien taskuihin taikatikuiksi. Lopulta vuode poltettiin. Viimeinen vuode Kuolintaloon on rakennettu Lutherin viimeinen vuode. Alkuperäisen kuolinvuoteen äärellä ystävät kysyivät reformaattorilta, haluaako hän pitäytyä siihen, mitä hän on sanonut. He ymmärsivät, että heti Martti-tohtorin kuo- leman jälkeen alkaisi taistelu hänen perinnöstään. Huhuja levittämällä hänen uskonsa ja opetuksensa yritettäisiin mitätöidä. Lutherin vastaus, että hän pitäytyy siihen uskoon, mitä hän on julistanut, kirjattiin ylös. ❧ 12 ❧ Luther-kaupungin arvonimi on seurakunnalle tärkeä. Vain tunti Lutherin kuoleman jälkeen nämä silminnäkijät kirjoittivat raportin reformaattorin viimeisistä hetkistä hallitsijalle. Raportti levisi nopeasti ympäri Euroopan. Alkuperäinen vuode ei ole säilynyt. Se hupeni aikoinaan nopeasti. Sen äärelle virtasi kymenä ihmisiä, jotka vuolivat siitä pyhäinjäännöksiä, kuka hammassärkynsä, kuka muiden tautiensa parannuskeinoksi. Koska moinen oli vastoin reformaattorin opetusta, vuode lopulta poltettiin. Sen sijaan alkuperäinen peitinliina, joka koristi Lutherin arkkua, on kuolintalossa nähtävänä. Se on aitoutensa vuoksi talon tärkein näyttelyesine. Lutherin syntymä- ja kuolintalo kuuluvat UNESCO:n maailmaperintökohteisiin. Saarnan ja surun kirkko Lutherin ja Katharina von Boran lapset teettivät äidilleen hautamuistomerkin Torgaun Mariankirkkoon. Luther kutsui topakkaa puolisoaan Herra Kätheksi. Luther piti neljä viimeistä saarnaansa Eislebenin Pyhän Andreaksen kirkossa. Reformaattorin kuoltua samassa kirkossa vietettiin seuraavana päivänä surujuhla. Kaikki paikalle tulvineet ihmiset eivät mahtuneet kirkkoon. Oli järjestettävä toinenkin surujuhla. Sen jälkeen Lutherin arkku kuljetettiin Hallen kautta Wittenbergiin. Myöhäisgoottilaisen Pyhän Andreaksen kirkon saarnatuoli on ainoa säilynyt saarnatuoli, johon Luther on noussut. Tällä hetkellä sinne ei nouse kukaan, sillä saarnatuoli on suljettu. Se restauroidaan vuoteen 2017 mennessä. Neljäkymmentä vapaaehtoista pitää Lutherin kaste- ja saarnakirkkoja auki turisteille kesäisin. Seurakunta toimii muutenkin pääasiassa vapaaehtoisten varassa. Seurakuntalaiset pyörittävät kuoroa, yhtyettä, jumalanpalvelusten säestystä, lasten ryhmiä, nuorten toimintaa, aikuisten keskustelu- ja lounasryhmiä. Kymmenisen prosenttia Eislebenin väestöstä on kristittyjä. DDR:n ja sitä edeltäneen natsi-Saksan vaikutukset heijastuvat kirkon elämään yhä. Luther-kaupungin arvonimi on seurakunnalle tärkeä. Kirkosta lähtiessä laitan mielelläni roponi kirkon ovella olevaan keräyslippaaseen. ❧ 13 ❧ ”Lunastus” on yksi Lutherin kuolinmuseon näyttelyteoksista. Teosten yhteydessä kerrotaan myös sanallisesti, mitä eri kristilliset käsitteet tarkoittavat. Lutherin jalanjäljillä Eislebenistä on hyvä aloittaa Lutherin elämäntarinan hahmottaminen. Tai ennemminkin: omien juurien hahmottaminen ja ymmärtäminen. Miksi olen luterilainen? Pääsin Lutherin jalanjäljille kaikessa rauhassa ennen juhlavuoden tungosta Suomen Raamattuopiston ja Nurmeksen seurakunnan järjestämällä täyteläisellä matkalla. Matkajakso kerrallaan aukenivat monet niistä jännittävistä ja puhuttelevista vaiheista, jotka olivat tapahtuneet Lutherin elämän alun ja lopun välillä: ● Millaista oli Martti-pojan lapsuudenkodissa Mansfeldissä ja koulussa Eisenachissa (jossa voi samalla tutustua Bachiin)? ● Mitä tapahtui nuorelle Lutherille Stotternheimin niityllä ukkosmyrskyssä? ● Millä tavoin ehdoton Martti-munkki eli Erfurtin augustinolaisluostarissa? ● Miten henkipatto Luther joutui kidnapatuksi Wartburgin komeaan linnaan kääntämään Uutta testamenttia (huoneessa, jonka seinästä fanit ovat rapsuttaneet mukaansa jokaikisen mustetipan)? ● Millaista oli elää kerettiläisenä henki höllässä ja samalla ihailtuna julkkiksena? ● Miten tohtori Martti ja voimanainen Katharina von Bora onnistuivat rakentamaan yhteistä tietä? ● Miten toimi teesejä naulaava, luennoiva ja perhe-elämää viettävä Luther Wittenbergin Linnankirkossa, yliopistossa ja omassa kodissaan? ● Miten kerjäläinen lopulta pääsi lepäämään Herransa huomaan? Teksti ja kuvat: Tytti Issakainen ❧ 14 ❧ Luther seisoo Eislebenin torilla takanaan raatihuone. Oikealla näkyvä Pyhän Andreaksen kirkko oli Lutherin viimeinen saarnakirkko. ❧ 15 ❧ Taivaallisen hauskaa Taivaan Ukon kanssa tähtien ilotulituksessa opimme lopullisesti sanomaan omille ja toistemme mokille: hah haa! Entä sitten? hah hah hah hah Hanski. Hannu Järventaus Tyrvään Sanomissa 19.2. Vapaus harvojen herkku Mieltä vaivaavista epäilyksistä vapaa huippu-uskovaisuus näyttää olevan jollekin mahdollista. Se on hieno saavutus, mutta ei ole kaikkien tapa uskoa. Jari Suvila Satakunnan Kansassa 7.4. Perjantaikappaleita Ensimmäisenä perjantaina ihminen luotiin Jumalan yhteyteen mutta tämä yhteys särkyi: Ihmisen ja Jumalan välille tuli ylitsepääsemätön kuilu syntiinlankeemuksen seurauksena. Janne Rauhala Loimaan seurakunnan kotisivuilla 29.3. Luther kävi koulua Eisenachissa. Nykynuoriso paistattelee päivää hänen jalkojensa juuressa. ❧ 16 ❧ Koonnut ja omavaltaisesti otsikoinut Lasse Hautala, Sastamalan kappalainen. Poimintoja hartauskirjoituksista Merkityksellistä matkantekoa Jeesus ja hänen seuraajansa tekevät matkaa sekä henkisessä että fyysisessä mielessä. On aikaa keskusteluille, yhteisille aterioille, ihmisten kohtaamiselle. On aikaa puhua Jumalasta. Niinpä yhteisellä matkalla Jeesuksen ja hänen seuraajiensa luottamus syvenee. On kyse kumppaneista merkillisellä matkalla. Eetu Myllymäki Kirkko ja me -lehdessä 3/2013 Kummia olemme Uskon maailma on sama kuin tämä meidän maailmamme. Uskon maailmassa voima voi näyttäytyä heikkoutena ja vahvuus voi osoittautua suureksi heikkoudeksi. Miksi meitä kiinnostaa enemmän paha kuin hyvä? Esa Mierlahti Uudenkaupungin seurakunnan blogissa 10.3. Yksi määritelmä Mitä onni on? Daavidin virressä psalmissa 32 lauletaan: ”Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Uskovaiselle ihmiselle onni merkitsee luottamusta Taivaallisen Isän hyvään johdatukseen, iloa syntien anteeksiantamuksesta, omantunnon rauhaa ja iankaikkisen elämän toivoa. Veikko Ruusuvuori Kokemäen seurakunnan kotisivuilla 28.2. Kyvyttömyydestä Entiseltä omakotirakentajalta kysyttiin, kuka sinulle on piirustukset laatinut? ”En tarvitse. Ohikulkijat neuvovat.” Välillä tuntuu siltä, että yksi meiltä puuttuu. Eri vaan kuin Paavo Ruotsalaiselta. Kyky olla subjektina. Esko Laine Liedon seurakunnan kirkkoherran blogissa 26.3. Kikka kaksi Kun itse kieriskelin katkeruuden tunteessa Jumalaa kohtaan, pääsin oppilaaksi. Ajattelin, että jos hän ei välitä näistä minun taisteluistani, niin en rasita Jumalaa rukouksillani, vaan kiitän. Ulla-Maija Rantapere Luvian seurakunnan kotisivuilla 19.4. Rukouksesta on moneksi Minulle rukous on paikka. Jumalan rakastava syli, jossa voi vain olla. Maisema, jossa sielu lepää. Uni, jonka ei toivoisi loppuvan. Peili, josta näen itseni. Lepo, josta nousen virkistyneenä ja elämästä uudelleen innostuneena. Sinikka Pietilä Maskun seurakunnan Kirkhakkisessa 1/2013 Haaste On sanottu, että pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumat vaativat pappiakin olemaan ainakin yhden päivän vuodessa ateisti. Niin täydellinen on tappio ristillä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Petri Siren Naantalin seurakuntayhtymän Vesper -lehdessä 21.3. ❧ 17 ❧ Jäähyn paikka Välillä itse huomaan, että säännöt elämän pelikentillä tahtovat unohtua. Tulee sanottua tai tehtyä ikävästi, unohdettua lähimmäinen. Päivi Leino Raision seurakunnan kotisivuilla 19.4. Seurakunta innoissaan Monella on kevättä rinnassa, kuten sanotaan. Se tarkoittaa kauniita asioita. Jotain mahtavaa on edessä. Ruskon seurakunnalla on kevättä rinnassa. Pasi Salminen Ruskon seurakunnan kotisivuilla 19.4. Oi aikoja, oi tapoja! Jeesuksen aikana miltei minkä tahansa onnettomuuden selittäminen demonien aiheuttamaksi oli jo luonnollisin tapa antaa selitys sille, mitä ei muuten osattu selittää. Timo Hukka Salon Seurakuntasanomissa 22.3. Löytyy läheltä Vaikeinta ehkä kuitenkin on pahan näyttäytyminen myös meissä itsessämme, esimerkiksi tavassamme elää itsekkyydessä ja välinpitämättömyydessä. Anne Saarinen Porin Kirkkosanomissa 3/2013 Sanan selitys Lohdutus önnrotin virressä Jeesusta › Entä kun lohduttomuus tulee? Loyola neuvoi kutsutaan lohdutukseksi. Eikä ainoastaan lohdutukseksi vaan possessiivisufﬁksilla varustetuksi lohdutuksekseni. Lohdutus sinänsä ei ole kovin kiinnostava. Oikeastaan siitä tulee lohdutus vasta kun se tulee omaksi. ensinnäkin olemaan menettämättä rohkeuttaan, mikä kuulostaa vähän kovalta neuvolta. Voiko päättää olla rohkea, jos ei yhtään ole? Ehkä ainakin kannattaa kokeilla. Toiseksi Loyola neuvoo paljastamaan paholaisen juonet ja taivuttelut jollekulle hengelliselle ihmiselle. Se voi ujostuttaa ja hävettää, mutta sitä piru ei voi sietää. Kolmanneksi Loyola kehottaa tarkkaavaisuuteen ja valppauteen: vihollinen tarkkailee meidän uskonnollisia jo moraalisia hyveitämme ja iskee lohduttomuuden piikin sinne, missä havaitsee meidät kaikkein heikoimmiksi ja avuttomimmiksi iankaikkisen pelastuksemme suhteen. Loyolan suositteleman valppauden tarkoitus ei ole päästä eroon heikkoudesta eikä avuttomuudesta, sillä siihen me emme pysty, vaan tulla niiden kanssa niin tutuiksi, ettei paha pysty meitä niillä yllättämään käyttämällä “näennäissyitä, saivarteluja ja alituisia petoksia”. Oi Jeesus lohdutukseni, ja autuus, riemu sieluni, sinulle kiitokseni soi, kun uuden aamun koitti koi. Ehkä myös kiitos tulee todeksi vasta, kun sen perään liitetään possessiivisufﬁksi. › Hengellisissä harjoituksissa Ignatius de Loyola antaa yksinkertaisen ohjeen henkien erottelemiseksi: paha henki saattaa murheelliseksi ja tuottaa lohduttomuutta, ja hyvä henki saa aikaan lohdutuksen. Murheen karkoitus ei siis ole mitenkään vähäpätöinen hengellinen harjoitus. Sen tiesi myös Luther, jolle piru oli “murheen henki”, joka ennen kaikkea yrittää saada ihmiset lohduttomuuden tilaan. Silloin me nimittäin olemme aseettomia paholaisen edessä. › Myös Luther painotti ystävien seuraa tais- telussa murheen hengen kiusauksia vastaan. Hän suositteli myös hyvää olutta ja musiikkia. Tässäpä kirkolle missiota, lohduttomuutta vastaan. › Loyola piti lohduttomuutta kiusauksen synonyyminä. Isä meidän -rukouksen toiseksi viimeisessä pyynnössä ei siis ole kysymys niinkään erilaisista hekumallisista houkutuksista vaan siitä, että välttäisimme kiusauksista kovimman: lohduttomuuden. ❧ 18 ❧ Jaakko Heinimäki Kirjoittaja on piispan erityisavustaja Erkki Kiiski ❧ 19 ❧ Merkitysten etsijä Kirsi Huoponen hyppäsi yliopistomaailmasta seurakuntaan, geenitutkijasta tuli pappi. Biologi-teologi ei näe tieteen ja uskon välillä mitään ristiriitaa. Olen rikkinäisestä perheestä, nuorin neljästä sisaruksesta. Lapsuus oli monella tavalla hankala, taloudellisesti oli niukkaa. Yksinhuoltajaäiti oli kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, mutta myös äärimmäisen uskontokriittinen. Hän oli poissaoleva ja uupunut perheen vetämiseen, ja lapset joutuivat kotona ottamaan vastuuta, varsinkin isosisko. Ympäristö oli silti stimuloiva. Me sisarukset luimme paljon, olimme uteliaita ja meillä oli aina joku debatti käynnissä, saatoimme pohtia vaikka maailmankaikkeuden syntyä. Olin hyvä koulussa, moni aine kiinnosti. Lukiossa luonnontieteet voittivat, ylioppilaskeväänä vaihtoehtoina olivat biologia tai lääketiede. Mietin lääkärin ammattia, mutta siinä ei lopulta tuntunut olevan tarpeeksi hohtoa. Päädyin Turun yliopistoon biologiaa lukemaan. Lapsesta asti minua ajoi halu päästä asioiden taakse. Alkuun en kyllä tykännyt biologiastakaan, koska tuntui, ettei siinä mennä tarpeeksi ytimiin. Siksi pidin opiskelussa pari välivuotta, ja tein ihan muita hommia. Kun palasin yliopistoon, otin sivuaineeksi biokemian. Silloin 80-luvulla elettiin biotekniikan ja geenitekniikan nousua, alettiin hahmottaa, mistä geeneissä on kyse. Rupesin tutkimaan geenejä, tein graduni biokemialle. Siellä oppi erilaisia tutkimusmenetelmiä, ja valmistuttuani minua pyydettiin lääketieteellisen genetiikan puolelle pystyttämään uutta dna-laboratoriota. Nopeasti siellä tarjottiin väitöskirja-aihetta, ja rupesin tutkimaan perinnöllistä näköhermorappeumaa. Tein paljon yhteistyötä lääkärien kanssa, ja tajusin, kuinka paljon kliinisessä lääketieteessä tarvitaan tutkimusta ja molekyylitason diagnostiikkaa. Eettisissä kysymyksissä kirkon täytyy aina olla ihmisen puolella. Väittelin 1993 ja samana vuonna muutimme Yhdysvaltoihin. Olin naimisissa, mutta meillä ei ollut lapsia, joten olin vapaa lähtemään ulkomaille tutkijaksi. Pääsin Atlantassa yhteen maailman parhaista laboratorioista, ja sain yliopistosta opetus- ja tutkimusviran. Tutkimusaiheet olivat tosi mielenkiintoisia, muun muassa lasten neurologisia sairauksia. Tutustuin myös nousevaan tieteenalaan, molekyyliantropologiaan, missä tutkitaan eri väestöryhmien välisiä suhteita ja vaellusreittejä. Afrikka-teoria oli juuri tullut, molekyylitasolla pystyttiin todistamaan, että ihmisen alkukoti on Afrikassa. Viihdyimme Yhdysvalloissa, kotiuduin kansainväliseen tiedeyhteisöön, enkä siellä asuessamme käynyt kertaakaan kotimaassa. Olen oman tieni kulkija, ystävyyssuhteetkin ovat jääneet retuperälle työhön ja tutkimukseen liittyvien intohimojen takia. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin olo, että olisi tosi iso askel jäädä Amerikkaan. Kai se oli jonkinlaista johdatusta, vaikka silloin toimi pelkän intuition varassa. Palasimme Suomeen. Päädyin pariksi vuodeksi Oulun yliopiston laboratorioon proteiinikemian pariin, koska halusin opetella taas uutta ja oppia ymmärtämään lisää, miten geenit, ominaisuudet ja sairaudet liittyvät toisiinsa. Oulussa kaipasin kuitenkin Turkuun, jo luonnonkin takia. Sain biologian laitokselta yliassistentin paikan ja dosentuu- ❧ 20 ❧ Kristityn vastuun luonnosta pitäisi näkyä paljon nykyistä enemmän. Jo Vanha testamentti puhuu, kuinka maa saastui ihmisen jalkojen alla. Olemme unohtaneet seisovamme Jumalan maaperällä, olemme olleet huonoja paimenia.” rin. Siirryin takaisin lääketieteelliselle genetiikalle ja siellä dna-diagnostisen laboratorion vetäjäksi. Dna-laboratorio piirsi koko ajan eteen kiehtovia kysymysmerkkejä, varsinkin neurologian alan geenijuttuja, jotka veivät yhä enemmän aikaa. Nuo vuodet olivat hyviä ja mukavia, saimme paljon aikaan, kehitimme geenitestejä, kiersin sairaaloissa ja kongresseissa esittelemässä tuloksiamme ja puhumassa diagnostiikasta lääkäreille ja hoitajille. Tutkimusryhmämme sai myös kansainvälistä menestystä. Jo pitkään elämässäni oli rinnalla kulkenut jännä lanka. Pidän itseäni rationaalisena ja vähän viileänä ihmisenä, ja älyllisellä tasolla mietin, mitä tämä kaikki on. Jumala kiehtoi, oli kiehtonut lapsesta asti. Luonnontieteistä en löytänyt mitään, mikä sotisi Jumalan olemassaoloa vastaan. En vain saanut hänestä millään lailla kiinni. Huomasin yhä useammin pohtivani perimmäisiä kysymyksiä. Jos Jumala on ja hän on hyvä, kuinka on mahdollista, että joihinkin perheisiin syntyy sairaita lapsia peräperää? Mendelin lain mukaan tietyissä tapauksissa 25 prosentin todennäköisyydellä vauva on sairas, ja jokainen raskaus on aina uusi, sama todennäköisyys. Miksi joku joka kerta osuu tuohon 25 prosenttiin? Eikö Jumala halua ihmiselle hyvää ja puutu asioihin? ❧ 21 ❧ Luin paljon ﬁlosoﬁsta ja uskonnollista kirjallisuutta. Saksalaisen ydinfyysikon oudossa kirjassa esitetty ajatus vaikutti eniten. Siinä sanottiin, että Jumalan perspektiivi ihmisen elämään on lopusta käsin, ihmisen perspektiivi on tässä ja nyt. Se selittää kaiken, emme ole saamassakaan helppoja ja suoria vastauksia. Nykykosmologia arvioi, että universumit voivat olla sisäkkäiset. Jos Jumala on kaiken luonut, hän on ajasta ja tilasta riippumaton. Hänellä on hallussaan kaikki mahdollinen ajassa ja tiloissa liikkuminen. Tajusin, että tämä menee vielä syvemmälle kuin molekyylit tai alkeishiukkaset. Jos taustalla tosiaan on Jumala, kaikella on merkitys. Työssäni perinnöllisten sairauksien parissa näin, kuinka traagista on periä esimerkiksi geenivirhe. Mikään mahti ei tunnu voivan sille mitään, tauti puhkeaa kun on puhjetakseen, mutta jos Jumala on olemassa, tässäkin täytyy olla jotakin. Ei maailma ole kaoottinen puuro, joka kiehuu koko ajan, vaan pitää olla järjestys ja merkitys, vaikkakin ihmiselle huonosti aukeava. Pakko saada selville, mitä. Tuohon aikaan en juuri tuntenut pappeja. Monet niistä, joita olin tavannut, tuntuivat vähän naiiveilta joskus hieman helppoine selityksineen. Nuorena olin paljon kapinoinut, oli ahdistavaa, kun aina vain sanottiin, että Jumala on rakkaus. Pohdin, missä se näkyy, kun joidenkin elämä on yhtä helvettiä. Sairautta, kipuja ja särkyjä kuolemaan johtavan sairauden kanssa, onpa kummallinen rakkaus. Myöhemmin oivalsin, ettei Jumalan rakkaus ole sellaista kuin esimerkiksi äidin rakkaus lapseensa, ja voihan äitikin hylätä lapsensa. Jumalaa ja ihmistä on mahdoton verrata. Jumala on toiseudessa, ja saattaa näennäisesti toimia jopa ihmistä vastaan – ihmissilmin katsottuna. On siis lähdettävä siitä, että ihmisen tehtävä ja asema on tässä ja nyt, ja siitä, mitä merkitystä tällä on. Lopulta vuonna 2003 mieleen hiipi ajatus lähteä lukemaan teologiaa. Entä jos minusta tulisi pappi? Ei ikinä! Papithan tulevat pappissuvuista, ja jo äidinmaidossa he imevät uskonnon äidinkielen, heille Jeesukset ja pyhäkoulut ovat jokapäiväistä kauraa. Kutsumus? Se nyt tulee harvoille ja valituille. Kutsumus on niillä kilteillä parikymppisillä, jotka hehkuvat puhtoisuuttaan. Takanani Jumala on kiehtonut minua lapsesta asti.” oli elettyä elämää ja maailman murjontaa, olin tehnyt miljoonia asioita ja urani tiedemaailmassa oli nousujohteinen. Silti ajatus teologiasta ei jättänyt rauhaan. Sanoin Jumalalle, okei, tehdään diili. Jos teologian opiskelu on hourupäissä keksimääni, se menee ohi, mutta jos tämä oikeasti on sinusta, otan uuden askeleen. Jätin asian hautumaan, keskityin työhöni ja elin tutkimuksellisesti hyviä vuosia. Viimein annoin periksi. Luin teologiaa avoimessa yliopistossa Åbo Akademissa vuoden. Sitten pyrin ja pääsin tiedekuntaan, ensimmäisen vuoden jälkeen jäin päätoimiseksi opiskelijaksi. Eksegetiikka osoittautui äärimmäisen mielenkiintoiseksi. Siinä on sama ajatus kuin molekyyligenetiikassa: on Raamatun teksti, kieli jolla se on kirjoitettu ja kielen merkitykset, joita kaikkia emme tunne. Jess, eksegetiikkahan on kuin dna-koodin avaamista” Näin saa Jumalasta selville lisää. Nimenomaan Vanhan testamentin teksteistä kaikki lähtee. Jeesus oli juutalainen, tunsi kirjoitukset, joten siellä ehkä olisi ainakin osa ydintä. ❧ 22 ❧ Iloitsen, kun kirkossa on alkanut kuulua ääniä, jotka puhuvat luomakunnan puolesta. Nuoriso on kiitettävän valveutunutta.” Olin rutinoitunut ja nopea opiskelija, valmistuin kolmessa vuodessa teologian maisteriksi. Sain pappisvihkimyksen 2009 ja aloitin työt Turun Henrikinseurakunnassa. Tieteentekijän ja seurakuntapapin maailmat ovat erilaiset. En sekoita roolejani, enkä halua liikkua välimaastossa. Minulla on lapsen kyky tehdä asioita intensiivisesti. Jos leivon pullaa, leivon pullaa. Jos otan hepreankirjat esiin, olen sataprosenttisesti tutkija. Jos olen työssä, olen täysillä pappi, enkä kaipaa muualle. Ihmiset aistivat herkästi, onko pappi aidosti läsnä. Biologian pariin en ole kaivannut, jotain peruuttamatonta tapahtui silloin kun hyppäsin teologian puolelle. Taustani on kuitenkin yhä vahva osa minua ja seuraa tiettyinä ajattelutapoina. Iso elämänmuutos on samalla uskon koetus ja hengellinen haaste: on luotettava Jumalaan. Emme enää elää yhtenäiskulttuurin aikaa, ja siksi on hyvä, kun jotkut biologit, insinöörit, lääkärit tai ekonomit lukevat papeiksi. Sieltä tulee monenlaista ymmärtämystä, ja kirkko tarvitsee erilaisia ihmisiä. Samasta syystä Jumala on kutsunut naisia, vaikka näin ei alun perin ollut. Elämä koostuu pienistä hetkistä syvällisemmin kuin usein ajatellaan. Kun pappina tapaan surevan omaisen, kohtaamisessa elämämme sivuavat ja universumit koskettavat. Niissä hetkissä on ikuisuus, niissä leikkaavat valtavat todellisuudet, niissä on Jumalan pyhyyttä. Samalla tavoin voi kohdata ja tuntea Jumalan. Siviilielämässäni olen kokenut paljon sairautta ja tosi vaikeita aikoja. Suuret intohimoni ovat kuitenkin aina vieneet eteenpäin, en ole jumittunut surkeaan lapsuuteen tai muihin vastoinkäymisiin. Maailmassa on paljon kärsimystä, mutta Jumala on läsnä äärimmäisen kivunkin hetkellä, Kristuksen kärsimyksen kautta. Se ei selitä pois ihmisen kärsimystä, mutta selittää Jumalan läsnäolon. Olisimme mieheni kanssa halunneet ison perheen, mutta emme saaneet lapsia. Kaikki lääketieteellinen apu ❧ 23 ❧ käytettiin, mutta raskaus ei vain onnistunut. Ei minulla tähänkään ole vastausta, kipeässä asiassa Jumalan todellisuus on edelleen salattu. En hae helppoja vastauksia, koska välillä mitään vastauksia ei ole. Joku saattaa itkien kysyä, miksi puoliso kuoli juuri kun oltiin jäämässä eläkkeelle. Tuntisin itseni falskiksi, jos rupeaisin vastaamaan, selittämään pois tapahtunutta. En voi mennä Jumalan tontille, toiselle ihmiselle voin olla vain ihminen. Tiede ja uskonto puhuvat eri kieltä. Emme voi eksperimentoida Jumalaa sanomalla, että todistan tässä Jumalan läsnäolon koska hän tekee näin ja näin. Se on naurettavaa, koska tieteellinen argumentointi ei päde uskoon. Tieteellisesti voimme selittää sairauksia, niiden puhkeamisen syitä, muttemme aina sitä, miksi toinen sairastuu, toinen ei. Jumalalla on vastaus, vaikka tässä ajassa me emme tiedä, mikä se on. Sillä on merkitystä. En ole järin innostunut esimerkiksi Richard Dawkinsin ajatusten ympärillä käydystä keskustelusta. Toki se on kiinnostavaa ja siellä on hyvää argumentointia. Teologina voin sanoa, okei, allekirjoitan tietyn näkemyksen, mutta itselleni tärkein sana on merkitys, joten jatkan keskustelua kysymällä, mikä merkitys sillä on? Silloin luonnontieteilijällä ei ole kieltä vastata. Tiedemieskin joutuu myöntämään, ettei tiedä. Kun parikymppinen sivuraiteille joutunut kaveri kyselee, mitä v***n väliä millään on, se on sitä samaa hakemista mitä Pekka Himanen kollegoineen harjoittaa muodostaessaan eksistentiaalisia kysymyksiä siitä, mikä on hyvä elämä. Näitä kysymyksiä kaikki kysyvät, se on ihmisen ääni. Ihmiset vain muotoilevat asian eri tavalla, mutta kaikki ansaitsevat tulla kuulluiksi. Samaan kysymykseen papin on vastattava. Olen kiitollinen, koska minulla on mandaatti: saan virkani puolesta puhua Jumalasta ja Jeesuksesta. Tässä ammatissa on oikeasti elämän ja kuoleman kysymysten välissä. Vastuu välillä pelottaa. Mitä sanoa toisille Jumalasta? Uskonko itse kaiken, mitä sanon? Sellaista mihin ei usko, ei saa sanoa. Etiikan kysymyksissä kirkon täytyy olla ihmisen puolella. Kun puhutaan vaikka sikiödiagnostiikasta, jo ensimmäinen rakenneultra on tutkimus. Harva sanoo, ettei siihen mene. Elämme maailmassa, jossa lääketieteellisiä tutkimuksia tehdään, eikä niitä mielletä niin dramaattisiksi kuin ne seurauksiltaan voivat olla. Oletusarvohan on että kohdussa kaikki on hyvin, vauvalla on viisi varvasta ja viisi sormea, tietyn kokoinen pää. Kuitenkin jo tässä tutkimuksessa voi paljastua jotain yllättävää. Joskus ärsyttää, kun sikiödiagnostiikasta ja lääketieteellisin perustein tehtävistä aborteista puhutaan kovalla ja armottomalla äänellä. Aborttia ei saisi tehdä, vaikka sikiö olisi vaikeasti sairas. Voimmeko asettua sen ihmisen yläpuolelle, joka tuntee, ettei pysty ottamaan vastaan tätä lasta? Aborttikeskustelussa on hyvä muistaa, että Suomessa tehdään vuodessa noin 10 000 aborttia, niistä lääketieteellisin perustein vain 250. Kirkolla olisi muissakin eettisissä asioissa paljon tekemistä ja ihmisen puolustamista: valheellinen mainonta, medikalisaatio, nöyryytysviihde, kuolevien puutteellinen kivunlievitys, ihmisten jauhautuminen yhteiskunnan kovien arvojen myllyssä. En vaadi, että vain ne, joilla itsellä on vaikea sairaus, saavat puhua siitä, mutta usein tilanteen ymmärtää vain Kaikki haluavat kuolla kivutta, mutta on olemassa tiloja, joissa kivunlievitys on äärimmäisen vaikeaa – tai potilas ei saa sitä. Miksei kirkko vaadi kivunlievitystä kaikille kuoleville, sen sijaan että epämääräisin argumentein vastustaa käytännössä hyvin harvoja koskevaa eutanasiaa? ❧ 24 ❧ Dna-kaksoiskierre muistuttaa nykytieteen ja Raamatun yhteyksistä myös Osmo Rauhalan Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon maalaamassa työssä. Kun on lähdetty tehoviljelyyn ja -karjankasvatukseen, se on jo lyönyt meitä vasten näköä. Eläimille on syötetty ruokaa, joka ei niille kuulu, ja se generoi virukset valloilleen. Ihminen on toiminnallaan saanut aikaan apokalyptisen näyn. Olemme tehneet hirvittävää syntiä tuhotessamme maapalloa.” omakohtaisen kokemuksen kautta. Toki tiedän empaattisia ja laajakatseisia ihmisiä, joiden elämä on ollut helppoa, mutta jotka eivätkä herkästi tuomitse toisia. Arvoista kirkossa pitäisi rohkeasti puhua ja jyrähtää, mutta eikö uskalleta? Pelätään että joku suuttuu ja kymmenentuhatta eroaa taas kirkosta. En ymmärrä, mitä ihmettä pelkäämme, jos olemme Jumalan asialla. Tulkitsen niin että lopulta kannetaankin huolta omista viroista. On fakta, että kirkon kassa pienenee, mutta pelastammeko sen olemalla haaleita? Raamattukin siitä varoittaa. Ehkä pitää yksinkertaistaa, lähestyä tapaa, jolla Jeesus kohtasi ihmiset. Hän ei koskaan asettanut ihmistä seinää vasten, ei nöyryyttänyt eikä tuominnut. Ajatellaan vaikka naista Sykarin kaivolla. Ei Jeesus sanonut, jaahans, sieltä se syntinen eukko tulee, vaan osoitti, että nainen on rakastettu juuri sellaisena kuin hän on. Toki Jeesus vaatii myös muuttumista, mutta vasta kun ihminen kokee tulleensa kokonaisvaltaisesti hyväksytyksi, hän tulee hoidetuksi ja pystyy muuttumaan, aloittamaan puhtaalta pöydältä, eikä jää menneisyytensä vangiksi. Pappi saa sanoa synnin synniksi, mutta aidossa kohtaamisessa ihminen itse lopulta oivaltaa, mikä hänen elämässään on sitä väärää. Taustani – vaikka en juuri koskaan keskusteluissa seurakuntalaisten kanssa tuo sitä esille – auttaa toisinaan ymmärtämään tilanteiden syvää traagisuutta. Kun joku kertoo läheisensä kuolleen perinnölliseen sairauteen, vaikka als-tautiin, tiedän, kuinka hirvittävä sairaus se on eikä parannuskeinoa ole. Joku saattaa itkeä ”kuinka syöpä uusi, vaikka lääkärit sanoivat ettei uusiudu ja näin kävi kuitenkin”. Kun sanon, että joskus taudit käyttäytyvät yllättävällä tavalla, tiedän puhuvani totta, ❧ 25 ❧ Jumalan rakkaus on erilaista kuin esimerkiksi äidin rakkaus lapseensa. Jumalaa ja ihmistä ei voi verrata.” vaikka en mene lääketieteellisiin yksityiskohtiin. Kaikkia sairauksia ei pystytä parantamaan, vaikka lääketiede on edennyt pitkälle. En lähde mukaan toisen ahdistukseen, mutta yritän kulkea rinnalla. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta ei se niin ole. Tiedossa ei ole pelättävää, koska oikein käytettynä se helpottaa tuskaa. Tieto pitää käyttää sairauden parantamiseen ja ymmärryksen lisäämiseen. Medikalisaatio taas tarkoittaa, että annetaan lääketieteellisiä määreitä ominaisuuksille ja tiloille, jotka eivät ole sairauksia. Joku voi olla ylivilkas, koska hänen aivonsa on sillä lailla rakennettu. On kaameaa jos kaikkia vilkkaita ihmisiä ruvetaan pitämään adhdtapauksina. Medikalisaatiota pitäisi vastustaa. Lääketieteessä ylilyöntejä ovat esimerkiksi ns. designbaby-ajatukset, joista voisi sanoa, että pyhä yksinkertaisuus. Emmehän todellakaan tunne ihmisen noin 22 000 geenien välisiä vuorovaikutuksia ja säätelyä. Kirkon tehtävä on korostaa, ettei ketään saa arvottaa sairauden, ruumiinvamman tai jonkun puutteen kautta. Elämän itseisarvo on nähtävä kirkkaana ja luovuttamattomana. Kun ajattelee tieteen kehitystä, hyvän ja pahan tiedon puu saa valtavat teologiset mittasuhteet. Jos lääketiede saa kehittyä rauhanomaisesti, tulevaisuuden löydöksien hyödyntäminen voi olla häkellyttävää, sekä hyvässä että pahassa. Jos tietoa ei käytetä eettisesti, moraalisesti ja ihmistä kunnioittavasti, on aineksia myös tuhon tielle. Tekniikankin suhteen on nähty, että sitä mitä voidaan käyttää rauhanomaiseen tarkoitukseen, voidaan käyttää myös sotateollisuuteen. ❧ 26 ❧ Teksti ja kuvat: Pirjo Silveri Kirjoittaja on elämän ja kuoleman kysymyksistä kiinnostunut tyrvääläinen toimittaja Olen aina tehnyt sitä, mikä kiinnostaa ja mikä on hauskaa. Kun on palava intohimo tutkia asioita, siitä nyt vain tulee akateemisia tuotoksia.” Kuka? Kirsi Huoponen, 55 Jatka lausetta Mikä? biologi, teologi Lapsena ajattelin... että maailma on Mitä, missä, milloin? filosofian tohtori (biologian väitöskirja Mitochondrial DNA point mutations in Leber hereditary optic neuroretinopathy, Turun yliopisto 1993), teologian maisteri, pappisvihkimys 2009, teologian väitöskirja tekeillä (Åbo Akademi), aiheena profeetta Hoosean kirja. Genetiikan tutkija ja dosentti eri yliopistoissa 1993–2006. Vuodesta 2009 papin ihmeellinen ja sitä pitää tutkia Biologina oivalsin... että ihmeiden takaa paljastuu lainalaisuuksia Pappina olen tajunnut... että lainalaisuuksien takana on merkitys Tiede... havainnoi ja analysoi Usko... ottaa vastaan Ihmettelen... maailmankaikkeuden suuruutta Kirkolla on... paikka ihmisen rinnalla sijaisuuksia Turun Henrikinseurakunnassa ja Mitä sana tuo ensimmäisenä mieleen Martinseurakunnassa, nyt vs. kappalainen Elämä: matka Henrikinseurakunnassa. Kuolema: välttämätön Perhe? aviopuoliso Harrastukset? Neljä koiraa. ”Liikumme miehen ja koirien kanssa paljon metsässä ja yleensäkin luonnossa”. Ruoanlaitto, slow-food – ”Meillä ei syödä eineksiä, vaan itse valmistettua”. Jumala: toiseus Evoluutio: sopeutuminen Luomakunta: vastuu Oppi: puitteet Tieto: ymmärrys Yhteisö: seurakunta Toivo: voima ❧ 27 ❧ Ympäristöajattelu kunnioittaa Luojaa ja luotua Satakuntalaisessa Siikaisten seurakunnassa on jo vuosia kiinnitetty huomiota ympäristökysymyksiin. Seurakunta on keskittänyt toimintansa kahteen kiinteistöön. Vaihtoehtoisia energiaratkaisuja on toteutettu ja uusia yhä pohditaan. Siikaisten seurakunnassa ympäristönäkökulma on kulkenut mukana päätöksenteossa vuosikymmenten ajan. Vanhalle hyvälle pohjalle on ollut luontevaa ja järkevääkin rakentaa uusia luontoa kunnioittavia ratkaisuja. Samalla kun luontoa säästyy, säästyy myös rahaa. – Hautausmaiden kasteluvesi on kuusikymmentäluvulta lähtien tullut pumpun avulla letkua pitkin joesta, seurakunnan puutarhuri Johanna Rajala kertoo. Järjestelyllä säästetään sekä käyttö- että jätevesikustannuksissa. Jokivesi on lisäksi lämpimämpää ja ravinteikkaampaa kuin vesijohtovesi. Ympäristödiplomi on kunnia-asia Siikaisten seurakunta on hakenut ja saanut kirkon ympäristödiplomin kahdesti. Ensimmäisen kerran diplomin hakemisesta keskusteltiin vuonna 2006. Luottamushenkilöt hyväksyivät hankkeen, jota seurakunnan työntekijät sitten lähtivät ohjeiden mukaisesti edistämään. Neljä vuotta voimassa oleva ympäristödiplomi myönnettiin Siikaisten Siikaisten seurakunnan yksi erikoisuus on luontopolku, jonka tarkoituksena on ohjata ihmisiä näkemään ympäristö Jumalan luomistyönä. seurakunnalle vuonna 2007. Nelivuotiskauden umpeuduttua oli selvää, että diplomia haettaisiin uudestaan, vaikka se vaatikin jälleen lisätyötä. – Olemme pitäneet ympäristödiplomia tärkeänä asiana, Johanna Rajala toteaa. – Ihminen on luomakunnassa viljelijänä ja varjelijana, eli työlle ympäristön hyväksi löytyy vahvat raamatulliset perusteet. Haluamme myös olla esimerkkinä lähialueen ihmisille ja muille seurakunnille. Talouspäällikkö Jouko Vallin mukaan ympäristödiplomin hakuprosessin yksi merkittävä hyöty oli ulkopuolisella taholla teetetty energiakatsastus. Siinä tutkittiin seurakunnan kiinteistöjen eri toimintojen energiankulutus sekä arvioitiin, kannattaisiko esimerkiksi lämmitysjärjestelmiä vaihtaa toisenlaisiksi. Luonnon ja eurojen säästämistä – Kiinteistöpuolella suurimmat säästöt on mahdollista saada aikaan energian kulutuksen vähentämisestä, Valli toteaa. Siikaisissa energiakatsastus osoitti, että ilmastointilaitteiden oikeilla säädöillä voidaan merkittävästi leikata kuluja. Muutama vuosi sitten valmistuneen seurakuntatalon laajennuksen yhteydessä taloon hankittiin pellettikattila vanhan öljykattilan rinnalle. – Pellettilämmitys on lähes kolmanneksen halvempi kuin öljylämmitys, Valli huomauttaa. Investointi maksaa siis nopeasti itsensä takaisin. Puutarhuri Johanna Rajala huolehtii kompostorin toiminnasta. Biojätteistä saatavat kompostoinnin tuotteet hyödynnetään pensaiden ja perennojen alustana. ❧ 28 ❧ Siikaisten komeaa ja tilavaa puukirkkoa lämmitetään talvisin vain tarpeen mukaan. Kylmimpinä pakkaspyhinä jumalanpalvelukset pidetään seurakuntatalossa. Valli myöntää, että pellettilämmitys vaatii aiempaa enemmän työtä. Tuhkat on säännöllisin väliajoin tyhjennettävä ja kuljetettava pois. Tuhkakin on kuitenkin otettu hyötykäyttöön: se levitetään seurakunnan omistamiin metsiin maanparannusaineeksi. Kiinteistöt tehostettuun käyttöön Seurakunta ylläpitää ympärivuotisesti ainoastaan kirkkoa ja seurakuntataloa. Toimintojen tuominen vanhasta puupappilasta seurakuntataloon on paitsi säästänyt yhden kiinteistön ylläpitokustannusten verran, myös lisännyt toimintaan osallistuvien seurakuntalaisten määrää. Energiakatsastuksen yhteydessä todettiin, ettei kirkkorakennuksen sähkölämmitystä kannata vaihtaa maalämpöön. – Pyysimme laskemaan maalämmön kustannukset. Tarkastajat totesivat, ettei lämmitysmuodon vaihtaminen olisi järkevää, koska lämmityskulut on muilla järjestelyillä saatu alhaisiksi, Valli kertoo. Siikaisten kirkkoa pidetään kylmillään vapaapäivinä. Talvikaudella tilaisuuksia tai toimituksia ei arkisin ole käytännössä ollenkaan, niinpä kirkon lämmitys käynnistetään lauantaina ja sammutetaan sunnuntaina. - Ja todella kovilla pakkasilla jumalanpalvelukset pidetään seurakuntatalossa, Johanna Rajala lisää. Opettaminen on investointi Suurimpia investointeja ja säästöjä ei voi laskea suoraan ainoastaan euroissa. – Kyllä tärkein investointi on opettaa kaikkien seurakunnan työmuotojen puitteissa kaiken ikäisille seurakuntalaisille sitä, miten täällä Jumalan luomakunnassa pitäisi olla ja elää, Jouko Valli pohtii. Johanna kertoo lastenohjaajien kehittelemästä tavasta opettaa jätteiden lajittelua pienille kerholaisille: – Bio- ja sekajäteastiat on nimetty tyttö- ja poikaroskiksiksi. Sitten lapsille on kerrottu, mitä kumpikin niistä syö. Niitä ”ruokavalioita” lapset sitten muistelevat, kun pitää viedä roska roskikseen. Jätteiden lajittelu ei ole ollenkaan mitätön toimi myöskään taloudelliselta kannalta: Siikaisten seurakunnassa on sekajätteen määrä puolittunut lajittelun myötä. Johanna Rajalan mukaan ympäristönäkökulma on oleellinen maapallon tulevaisuuden kannalta. Siksi seurakunta on vuosittain halunnut osallistua myös Earth Hour -tapahtumaan, jolloin kaikki valot sammutetaan tunniksi. – Se on pieni, lähinnä symbolinen teko, mutta mielestäni on tärkeää, että seurakunta on mukana, Rajala pohtii. Tunnetun tapahtuman tiimoilta seurakunnalla on myös mahdollisuus ohjata ihmisten ajatuksia luonnosta Luojaan. Vuonna 2009 Earth Hour -tunnin aikana Siikaisten kirkossa pidettiin kynttilähartaus. Ympäristö ei ole rasite Millaisia terveisiä ja neuvoja Siikaisten seurakunnasta haluttaisiin kertoa muille arkkihiippakunnan seurakunnille? Suurissa seurakunnissa lasketaan, että pelkkä energiakatsastuksen tekeminen maksaisi liikaa. Jouko Valli huomauttaa leikekirjoja esitellen, että ympäristö- ja energia-asioilla saa seurakunnalle valtavasti myönteistä julkisuutta. Seurakunnan kiinteistökaupoista, ympäristödiplomista sekä esimerkiksi omasta luontopolusta on kirjoitettu maakunnan lehdissä sivukaupalla. – Siinä pitää kuitenkin toimia itse aktiivisesti. Lähetämme lehdistölle tiedotteita aina, kun toteutamme jotain hankkeita, Johanna Rajala tarkentaa. Siikaisten seurakunnassa ei aiota jäädä tyytyväisenä nauttimaan aikaansaannoksista, vaan kehityksen halutaan jatkuvan. – Koko ajan mietitään uutta. Kevään aurinkoisina päivinä mielessä on tietenkin aurinkopaneelien hankkiminen, talouspäällikkö Jouko Valli paljastaa. – Ympäristöstä huolehtiminen ei ole mikään rasite vaan velvollisuus, puutarhuri Johanna Rajala muistuttaa. ❧ 29 ❧ Teksti ja kuvat: Mari Ahvenjärvi Kirjoittaja on ulvilalainen toimittaja. Oikean elämän draama ■ Vanhan kunnon Wittgensteinin mukaan ”ei voisi olla mitään ihmeellisempää kuin nähdä joku ihminen aivan yksinkertaisissa arkiaskareissaan, kun hän uskoo, ettei kukaan havainnoi häntä… näkisimme ikään kuin elämäkerran luvun omin silmin.” Tämä saattaa tositeeveen aikana tuntua joutavalta huomautukselta, mutta kysymys ei olekaan sellaisesta varta vasten tehdystä ja avoimesti seuratusta todellisuudesta. Wittgensteinin tarkoittama näkökulma on olennaisesti kiinnostavampi: ”Näkisimme itse elämän. – Mutta senhän näemme joka päivä, eikä se tee meihin pienintäkään vaikutusta! Kyllä, mutta emme näe sitä tässä perspektiivissä.” Ulla-Lena Lundbergin Jää on voimakkaasti omaelämäkerrallinen ja dokumentaarinen. Pelkästään mielikuvituksen tuottamassa romaanissa ei ehkä tarvittaisi kaikkia näitä tapahtumia eikä henkilöitä, mutta tämä kirja ottaa lukijansa juuri siksi, että se näyttää kappaleen todella elettyä todellista elämää tietystä näkökulmasta. Sen verran etäältä, että voi hahmottaa kokonaisuutta, mutta siinä määrin sisältä, että voimakas myötäeläminen käy päinsä. Lueskelin kevään mittaan myös kirjaa Kauaksi kotoa, jossa alaotsikon mukaisesti Muutoksen sukupolvi kertoo vaiheistaan. Vaikka tämä kokoelma ei puolestaan ole lainkaan kaunokirjallinen, sen ilmapiiri on hämmästyttävän samanlainen kuin Jäässä. Katsotaan suoraan ja matkan päästä, mutta läpi elettyä ymmärtäen ja kunnioittaen. Asioilla – tai elämillä – on näemmä vahva voima puhutella puolestaan. ■ Tutun todellisuuden näkeminen ja näyttäminen tietystä perspektiivistä on papin työn ydintä – ei vain kirjan Luodoilla vaan ylipäätään. Se elävä sana, jonka palvelija pappi on, ei ole teksti. Se on tapahtuma, jossa teksti ja konteksti vastavuoroisesti läpäisevät toisensa. Lundberg kuvaa etevästi epämääräistä ja mihinkään kiinnittymätöntä uskonnon puhumista. Kun piispa tulee asettamaan Petter Kummelin virkaan, ”itse esitys totta puhuen ❧ 30 ❧ on hiukan liian yleisluontoinen ja kuulostaa siltä kuin mikä saarna tahansa, kristillisestä kasvatuksesta ja jumalanpelon merkityksestä kaikilla tasoilla, vaikka seurakunta kaihoaa kuulla hänen mielipiteensä Luodoista ja kauniista ilmasta ja hirvittikö häntä yhtään, kun merivartijat avasivat hanat”. Viranhoitonsa alussa Kummel itse hyödynsi luonnostaan lankeavia kalastuslinkkejä opetuslasten ja seurakuntalaistensa välillä, mutta tavoitti jokseenkin nopeasti luotolaisen elämän koko moninaisuuden. Viisasta kyllä Lundberg ei ole yrittänyt kirjata yhtään hyvää saarnaa tai puhetta kovin tarkkaan; siinäpä se, miten kuvatakaan tilannetta, jossa tämän- ja tuonpuoleisuus avautuvat toisiinsa. Hän tekee kuitenkin tarkkoja havaintoja ja niiden mukaisia huomautuksia olennaisuuksista. ”Äidinrakkaudesta on kirjoitettu loputtomasti tunteellisia värssyjä, mutta hänen tietääkseen ei ole kirjoitettu juuri mitään lapsen rakkaudesta, joka on kuin Jumalan, loputon ja vailla ehtoja”; työ- ja asiakeskeisen Mona Kummelin äidinrakkaus muuten oli niin karua, että siitä on välillä suorastaan vaikea lukea. Rippikoululaiset puolestaan ”havahtuvat kuullessaan sanan ’rakkaus’, mutta menettävät kiinnostuksensa, jos kyse on Jumalan rakkaudesta”. Ulla-Lena Lundberg: Jää. Suomennos: Leena Vallisaari. Teos & Schildts & Söderströms, 2012. 366 s. ■ Jolle (ulko)saaristo vähääkään merkitsee sielunmaisemaa, kokee Jään koskettavan sielunsyvyyksiä erityisesti myös horisonttinsa vuoksi. ”Ei missään vihreää varjoa, vain ukkosensinistä ja hopeaa ja saarnenharmaata, kirkkaansininen lasinen pinta kuten tänään.” Tämä jotenkin vain pelkistyttää ihmisyyttä sellaisella tavalla, että olennainen tulee näkyviin. ❧ 31 ❧ Kirjan alkulause on paitsi uljas myös ohjelmallinen: ”Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä.” Kökarin kirkkoherran Pehr Algot Lundbergin lyhyellä elämällä oli sekin merkitys, että tyttärensä romaanihenkilönä Petter Kummelina hän muuttaa lukijan sielunmaisemaa sellaiseksi, jossa elämä näyttäytyy toisessa perspektiivissä. Ehkä se näkyy jopa iankaikkisuuden näkökulmasta, mutta ainakin rakkauden ja arvonannon. Kaarlo Kalliala ❧ 32 ❧ Tarjoilee Hannes Tiira 1. Ketkä synnyttivät lapsia patriarkka Jaakobille? 2. Kuka oli Vashti? 3. Kuka sävelsi neliosaisen orkesterisarjan nimeltä Belsassarin pidot? 4. Kuka oli perimätiedon mukaan Jeesuksen ukki? 5. Mikä on sen keskiaikaisissa kirkoissa yleisen veistoksen nimi, jossa Jeesus-lapsi istuu Marian ja tämä äitinsä Annan sylissä? 6. Kuka kasteli, kun Paavali istutti? 7. Mitä UT:n kirjettä Martti Luther luonnehti olkikirjeeksi? 8. Minkä tihutyön Kokemäen talonpojat tekivät useita kertoja keskiajalla Turun piispalle? 9. Missä Italian maakunnassa on Assisi? 10. Mikä on ja mitä tarkoittaa San Pietro in Vincoli? 11. Missä toukokuisessa tapahtumassa pureudutaan mm. lasten ja nuorten selviytymiseen, ihmisarvoiseen vanhuuteen ja hyvään kuolemaan? 12. Ketkä ovat Vesi on perusoikeus -kampanjan suomalaiset lähettiläät? 13. Mitkä Porin seurakunnat ovat tehneet aloitteen liittymisestä yhteen vuoden 2015 alusta lukien? Kysymyksen 5 kuva-aihe. Kuva: Martti Santakari Sanapähkinät: 1. Nisse on Turun arkkihiippakunnan aivot, rovastienkin ihailema. (7 kirjainta) 2. Tule heilaton lapsi sinne, missä väkeä kyllä riittää. (17 kirjainta) [ Kysymysten laatija tahtoo tässä yhteydessä lausua kiitoksensa ja onnittelunsa arvostettuna ja taitavana notaarina eläkkeelle siirtyvälle Nils-Erik Hellmanille.] Vastaukset sivulla 34. ❧ 33 ❧ Pyhän Henrikin säätiön apurahat ■ Pyhän Henrikin säätiön stipenditoiminnan tarkoituksena on tukea taloudellisesti arkkihiippakunnassa tapahtuvan kirkollisen toiminnan edistämisen kannalta merkityksellistä tieteellistä ja taiteellista toimintaa sekä ulkomaille suuntautuvia opinto- ja tutkimusmatkoja. Säätiön hallitus myöntää apurahoja lähinnä kirkon palveluksessa oleville viranhaltijoille ja työntekijöille, mutta lisäksi apuraha voidaan myöntää muulle arkkihiippakunnan kannalta merkittävälle toiminnalle. Tieteelliseen ja taiteelliseen toimintaan voidaan myöntää apurahaa, jos on perusteltua katsoa, että toiminnasta, opinnoista tai kyseisen matkan toteutumisesta on hyötyä kirkolliselle toiminnalle arkkihiippakunnassa. ■ Vapaamuotoiseen hakemukseen, joka on toimitettava säätiön hallitukselle osoitteella Hämeenkatu 13, 20500 Turku 1.11.2013 mennessä, tulee liittää selvitykset apurahan käyttötarkoituksesta, hankkeen kustannusarviosta, rahoitussuunnitelmasta ja haettavan apurahan määrästä perusteluineen. ■ Lisätietoja antaa säätiön asiamies Matti Mäkinen 0400 774 311. Pähkinöiden vastaukset: 1. Leea, Raakel, Silpa ja Bilha; 2. Persian suurkuninkaan, Kserkseen hylkäämä puoliso, jonka tämä korvasi Raamatun Esterillä; 3. Jean Sibelius; 4. Joakim 5. Anna itse kolmantena; 6. Apollos; 7. Jaakobin kirjettä; 8. Särkivät piispan lohipadot Lammaistenkoskella; 9. Umbriassa; 10. Kirkko ja siellä oleva patsas Roomassa: Pyhä Pietari kahleissa; 11. Kuopion kirkkopäivillä; 12. Arkkipiispa Kari Mäkinen ja uimari Hanna-Maria Seppälä; 13. Pihlavan, Ahlaisten ja Reposaaren ev.-lut. seurakunnat Sanapähkinät: 1. Notaari 2. Helluntaiepistola ■ Tuore oliivipuun lehti 2/2013  Turun arkkihiippakunnan neljännesvuosijulkaisu ■ Julkaisija Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli ■ Päätoimittaja Timo Tavast ■ Toimitus Sinikka Strömberg ■ Toimituskunta Lasse Hautala, Tytti Issakainen, Marja-Leena Ruostesaari, Johanna Sointula, Martti Santakari ■ Taitto Erkki Kiiski ■ Paino MIKTOR/Vammalan Kirjapaino Oy ❧ 34 ❧ Kuva: Tytti Issakainen Luther eli ja opetti Wittenbergissä 36 vuotta. Linnankirkon oveen hän naulasi anekauppaa vastustavat teesinsä. Kirkkoa korjataan parhaillaan juhlavuotta 2017 varten. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli Hämeenkatu 13 PL 60, 20501 TURKU www.arkkihiippakunta.fi Tuore oliivipuun lehti 2/2013 ISSN 1457-4187 (Painettu) ISSN 2323-9743 (Verkkojulkaisu)