Sähköinen julkaiseminen tietokirjailijan näkökulmasta
Sähköinen julkaiseminen tietokirjailijan näkökulmasta Pirjo Rautianen / Moguli pr 1 Sähköinen julkaiseminen tietokirjailijan näkökulmasta -tutkimuksen on ideoinut ja toteuttanut uusmediatutkija, FM Pirjo Rautiainen. Tutkimus on saanut tukea Suomen tietokirjailijat ry:ltä. Raportti toimitetaan Suomen tietokirjailijat ry:lle. Raportin yhteenveto toimitetaan Suomen kirjailijaliitolle, Kirjakauppaliitolle, Suomen Kustannusyhdistys ry:lle, Viestinnän keskusliitolle, Kirjavälitykselle, Sanastolle ja suurimmille kustantamoille. Pirjo Rautiainen Moguli pr www.moguli.info / pirjo.rautiainen@moguli.info / 050 589 0953 Käytännössä esimerkisi mukana kannettavat välineet eivät ole näiden uusien laitteiden myötä vähentyneet vaan lisääntyneet, mikään laite ei toistaiseksi pysty korvaamaan toista. Minulla on nytkin mukana kannettava tietokone, iPad ja älypuhelin. Luen nykyään kaikki tieteelliset lehdissä julkaistut artikkelit sähköisesti. Jos artikkelia ei sähköisesti saa, se jää kyllä hakematta. Tosi huonosti me niitä sopimuksia luetaan ja mietitään mitä ne oikeasti tarkoittaa. Että markkinat lähtisivät vetämään ja liikkeelle niin täytys miettiä sellaisia ratkaisuja, jotka edistäisivät koko alan kehittymistä. Taustalla on väärä odotus siitä, että se vanha liiketoimintamalli sopisi tähän uuteen. Mä en usko että se vanha liiketoimintamalli tulee toteutumaan tässä. Ekirjamarkkinat on aika pysähtyneessä tilassa vielä. Levittämisen tekniikassa tapahtuu radikaali muutos, mutta kvaliteetti ratkaisee. Kyllä siihen jotkut instituutiot kehittyy. Tämä välineen muutos on kyllä vallankumouksellinen. Nyt haetaan uusia muotoja vanhoihin juttuihin. 2 Sisällys 1. Aineisto ja menetelmät................................................................................................4 2. Käyttökokemukset.......................................................................................................5 3. Sähköisten materiaalien sopimukset..........................................................................8 4. Kirja-alan muutokset ja sen vaikutukset..................................................................10 5. Sähköiset oppimateriaalit...........................................................................................15 6. Piratismi, tekijänoikeudet..........................................................................................22 7. Sisältömahdollisuudet.................................................................................................26 8. Uhkia ja mahdollisuuksia...........................................................................................29 9. Tietokirjailijoiden toiveita.........................................................................................32 10.Tiivistelmä...................................................................................................................33 3 1. Aineisto ja menetelmät • Tutkimukseen on haastateltu 28 tietokirjailijaa kasvokkaistilanteessa: yleinen tietokirjallisuus 15, oppikirjallisuus 7, tiedekirjallisuus 6 haastateltavaa. Lisäksi 57 tietokirjailijaa on osallistunut sähköpostikyselyyn (26 yleisen tietokirjallisuuden edustajia, 16 oppikirjailijaa ja 15 tiedekirjailijaa). Haastattelut on tehty syksyllä 2011 sekä tammi-toukokuussa 2012. • Haastateltavien ikäjakauma on 30-62 -vuotta. Naisia 15, miehiä 13 • Raportissa tarkastellaan tietokirjailijoita sekä sisällöntuottajina että käyttäjinä. Tietokirjailijat analysoivat tarkasti sähköisten materiaalien käytettävyyttä, tuttua jo lähes 20 vuoden ajalta. • Raportin tavoitteena on tuoda esille tietokirjailijoiden moniäänisyys: yleisen tietokirjallisuuden, tiedekirjallisuuden ja oppikirjallisuuden edustajien välillä on merkittäviä eroja. Jos raportissa ei eritellä mistä tietokirjallisuuden lajista on kyse, viitataan kaikkiin lajeihin. Muussa tapauksessa mainitaan jos asia koskee erityisesti yleistä tietokirjallisuutta, oppikirjallisuutta tai tiedekirjallisuutta. Oppimateriaaleja käsitellään omassa luvussaan: sähköisiä oppimateriaaleja on kehitetty pisimpään nimenomaan sähköisyyden ehdoilla. • Sähköisillä materiaaleilla viitataan internetin aineistoihin (esim. pdf-muodossa olevat artikkelit, luento- ja oppimateriaalit), sähkökirjalla (e-kirjalla) kokonaisuuteen, jolla on sisällöllinen yhtenäisyys (yleensä epub-muoto). • Raportissa ei käytetä numeerisia ilmauksia, koska haastattelujen kysymysrunko muotoutui tutkimuksen aikana: haastateltavilta ei kysytty täsmälleen samoja kysymyksiä. • Sitaateissa on pätkiä haastatteluista ja kyselyvastauksista antamassa konkreettisia esimerkkejä (kursiivilla). Kirjailijat on anonymisoitu raporttiin. Sitaatin jälkeen on tunniste: YL (yleinen tietokirjallisuus), TK (tiedekirjallisuus), OP (oppikirjallisuus). 4 2. Käyttökokemukset Pidän lukulaitteena myös tietokoneen näyttöruutua. Olen lukenut iät ja ajat tietokoneen ruudulta uutisia, väitöskirjoja, tutkimusaineistoja. (YL) • Sähköinen lukutapa oli haastateltaville tuttu: tietokoneita on käytetty lukualustoina pitkään. Tukimusaineistoja ja tutkimuskirjallisuutta luetaan ruudulta, suuri osa printtasi keskeisimmät aineistot. • Yhdellätoista oli lukulaite (yleensä tabletti), pääasiassa mediakäyttöön, ei lukemiseen. Jotkut haastateltavista arvioivat, että runsas päätetyöskentely rajoittaa innokkuutta käyttää teknisiä lukualustoja varsinaiseen lukemiseen, etenkin vapaa-ajalla. • Viisi haastateltavaa luki säännöllisesti sähkökirjoja, joillakin e-kirjat ovat syrjäyttäneet painetun kirjan. • Noin puolet haastatelluista koki sähkökirjan epäsopivana tuotteena itselleen tällä hetkellä: eri laitteet ja eri formaatit ovat sekavia, sisältö ei ole tarpeeksi houkuttelevaa. Hintojen korkeus, tekniset ongelmat ja palveluiden heikko laatu karkoittavat käyttäjiä (suomalaiset palvelut). • Positiivisesti sähkökirjaan ja sähköiseen materiaaliin suhtautuneet arvioivat, että ratkaisevan käyttökokemuksen puute oli syy siihen, miksi monet tietokirjailijat eivät vielä käyttäneet sähkökirjaa. • Osa epäili sähkökirjan käytettävyyttä etenkin työskenneltäessä, vaikka muun sähköisen materiaalin lukeminen ruudulta oli arkipäivää. Se on sen idean tajuaminen, joka on ratkaisevaa tässä. Jokainen voi vielä muistaa, miten merkittävää oli kun sai ensimmäisen pc:nsä käyttöön, miten paljon se helpotti työskentelyä, et tarvinnut enää korjausnauhoja tai muuta. Minusta tuntuu, että tietokirjan ja oppimisen kannalta se on nopeasti havaittavissa, mitä mahtavia näkymiä tämä sähköisyys avaakaan. Uskon että tietokirjailijat tämän pian omaksuu, kun huomataan että tähän suuntaan kannattaa edetä, tällä on jotan merkitystä. (YL) Kummallisesti sähkökirja-asiassa on pelkoja siitä että on monenlaisia laitteita ja formaatteja. Se on käyttöoton este, se vaatii perehtymistä. Siinä puhutaan enemmän siitä, että mihin on tottunut. Ajattelee vaikka Hesaria. Jotkut sanoo, että se lehti on niin kätevä. Kissanviikset! Kun revit niitä pöytäliinan kokoisia sivuja junassa, lentokoneessa tai aamiaispöydässä niin siinä on se käytettävyys kaukana, se iPad on paljon kätevämpi. Mutta se on se, että olet tottunut siihen. Monet yliopistotutkijat sanoo mulle, että ei se työskentely lukulaitteella onnistu, kun heillä on monta kirjaa samaan aikaan käytössä ja auki, mutta mulla on monta konetta samaan aikaan siinä. (YL) Aika iso osa tietokirjoista, vaikka niitä ei ois sellaisiksi tarkoitettu, niin niitä käytetään käsikirjoina ja hakuteoksina. Joka kerta kun mä kirjotan artikkelia niin mulla on kymmenen kirjaa siinä samaan aikaan avoinna. Pystyykö e-kirja tähän samaan? Vaikka siellä on mitä hakutoimintoja niin jos vain kahtakaan kirjaa käyttää samanaikaisesti niin on se aika hankalaa. En usko että se on läheskään yhtä kätevää. Se varmasti hidastaa e-kirjojen yleistymistä tässä käytössä. Painettu kirja on ylivoimainen käyttöliittymä tässäkin suhteessa. (YL) Omistan Kindlen, mutta ostan aina oikean kirjan. Ei ollut minun juttuni. (YL) 5 • Lukemisen kulutustottumukset ovat jo muuttuneet monilla tietokirjailijalla. Suurin osa haastatelluista hankki kirjallisuuden internetin kautta, englanninkielinen kirjallisuus yleensä kansainvälisistä palveluista (Amazon). Ulkomaisten kirjojen ostaminen kirjakaupasta ei ole enää kovin helppoa, suurin osa varmaan tilaa ne netistä. Tämä nopeuttaa sitä hankintaa entisestään.(YL) • Aineistojen siirtyminen nettiin (esim. arkistot) nopeuttaa työskentelyä huomattavasti. Niin kauan kun nettiin on tullut aineistoja niin enenevissä määrin olen käyttänyt niitä. Se on seuraava suuri vaihe historiantutkimuksessa kun originaaliarkistot tulevat nettiin. Se on tosi merkittävää. (YL) • Joillakin tieteenaloilla sähköinen materiaali on ensisijaista: painettu tieto saattaa vanhentua hyvin nopeasti (esim. luonnontieteet). Sähköinen julkaisu mielletään joillakin aloilla tärkeämmäksi, koska sähköisesti voidaan olla ajan tasalla jatkuvasti (esim. kansainväliset painetut teokset saattavat olla vasta kuukausien päästä saatavilla Suomessa tai yliopistoon ei välttämättä edes tilata enää painettua versiota). Tutkijat pohtivat siirtyykö tämä ajattelutapa muillekin aloille. Tutkijat arvelivat myös, että tiedekirjallisuudessa ei ole enää suuria arvostuseroja, ilmestyykö teksti painettuna vai sähköisenä (vrt. aiemmin vain painettu miellettiin tärkeämmäksi). En käytä painettuja kirjoja juuri ollenkaan: kalliita, tilaaminen hankalaa, kestää yleensä liian kauan ennen kuin saan kirjan käsiini, säilytystilat loppuu kesken. Yleensä etsin jotain tiettyä kohtaa, joten en välttämättä lue koko kirjaa. (TK) Painettuna minulla on lähinnä alan eepoksia, eli isoja teoksia, joiden teoria ei vanhene. Ala liikkuu niin nopeaan, että sähköiset julkaisut pysyvät paremmin ajan hermolla kuin painetut teokset. Jotkut tiedot saattavat olla jo vanhentuneita, kun ovat tulleet painosta ulos. Omalla alalla siis sähköiset artikkelit ovat ehdottomasti parempi ratkaisu, painettu tieto ehtii vanhentua kovin nopeaan.(TK) Lähes kaikki tieteelliset julkaisut myös julkaisevat artikkeleita ennakkoon sähköisesti, heti kun artikkeli on hyväksytty julkaistavaksi. Tämä taas edesauttaa tieteen kehittymistä, koska se tieto on heti kaikkien ulottuvilla, eikä sitä siis tarvitse odotella monta kuukautta tai jopa vuotta. (TK) • Yleisen tietokirjallisuuden edustajista suurin osa piti painettuja teoksia luotettavampina kuin internetin materiaaleja (artikkeleita). Painettuun materiaaliin liitettiin myös muita ansioita: pitkäikäisyys, jatkuvuus, perinteet, tunnistettavuus. Sähköiset nopeita, vähemmän luotettavia. Painetut hitaita, luotettavampia. (YL) Painetun kirjan etu on sen pitkäikäisyys, jatkuvuus ja sen aikaansaama turvallisuuden tunne, sähköiseen julkaisuun liittyy pinnallisuus, kertakäyttöisyys ja taju siitä, että kaikki on saatavilla nyt heti, lisää valinnanvaikeutta ja kuormittaa työtä, ei helpota. Niihin liittyvät aivan erilaiset elämäntyylit ja ihmiskäsitykset, ehkä ne ovat yhdistettävissä? (YL) Painettu vanhenee helpommin (esim. tilastot), mutta toisaalta perusteokset on helpompi löytää ja tunnistaa muun materiaalin joukosta. Sähköisen materiaalin luotettavuus on heikompi. (YL) • E-kirjaa pidetään kuitenkin yhtä luotettavana kuin painettua teosta, koska se on käynyt läpi saman kustannusprosessin kuin painettu teos, ero on käytettävyydessä. 6 • Sähköisellä julkaisemisella nähtiin myös negatiivisia vaikutuksia työskentelyyn - nopeuden ja tuotteliaisuuden vaatimus: ovatko tiedekirjoittajat ‘artikkelikoneita’? Vs. tietokirjallisuuden kerronnallisuuden voima, hitauden arvo. Ennen piti mennä kirjastoon ja selailla niitä kirjoja. Nykyään haalitaan helposti sähköisinä kymmeniä artikkeleita ja viitataan niihin eikä lueta sitä artikkelia kokonaisuudessaan, se on pinnallista viittaamista. Ja itse tuotetaan lisää samanlaista sinne artikkelimyllyyn. Ollaan sellaisia artikkelikoneita. Olen huomannut sen, aloitin 90-luvulla, silloin käytiin vielä kirjastossa katsomassa, silloin artikkeleissa oli vähemmän lähdelähdeviitteitä. Sähköinen julkaiseminen on mahdollistanut tämän maanisen artikkelienhaalinnan. (TK) • Mikä on kullekin tietokirjallisuuden lajille sopivin lukualusta? Eri käyttäjäryhmillä on eri tarpeita. Haatateltavien mukaan sähköiseen muotoon sopivat parhaiten: 1) oppimateriaalit, 2) tiedetekstit, 3) tietokirjallisuus (paljon hajontaa, mediaominaisuudet), 4) kaunokirjallisuus. Mitä suurempi arvo kerronnallisuudella, sitä vähemmän nähtiin lisäarvoa sähköisyydellä. Tietosanakirja ja historian kirja eroaa toisistaan siinä, että tietosanakirjassa on pelkkiä faktoja, tosin tietosanakirjassakin on pieniä tarinoita ihmisistä ja muista. Kirjassa on taas idea, rakenne ja kertomus. Se täytyy säilyttää ja tajuta ne erot, että miksi kertomuksella on arvo. Se on tekijän tulkinta asiasta, mikä siinä teemassa on olennaista. Kerronnallinen aspekti säilyy. (YL) 7 3. Sähköisten materiaalien sopimukset Optio sähkökirjaan kustantajalla on, kuten melkein kaikissa kirjoissa varmaan nykyään, mutta sähkökirjaa siitä ei ole tehty. (YL) • Oppikirjailijat (opettajan sähköiset materiaalit) ja tiedekirjoittajat (pdf-artikkelit ym.) ovat tehneet julkaisuja suoraan sähköisiksi versioiksi. Muissa tapauksissa tietokirjasta on kustantajan toimesta tehty e-kirjaversio. • Haastatellut eivät yleensä tunteneet tarkkaan sähkökirjasopimustensa sisältöä eivätkä sopimusprosentteja. Jotkut eivät olleet päässeet sopimukseen kustantajan kanssa sopimuksen sisällöistä. Neuvottelutilanteet koetaan haastaviksi, STIK:in apu koetaan korvaamattomana. En ole tehnyt sopimusta, koska emme päässeet kunnon sopimuksiin kustantajan kanssa. (YL) Kirjoitan artikkelia kustantajalle, se saatetaan julkaista myöhemmin myös sähköisenä. Vaadin, että siinä tapauksessa neuvottelu käydään uudestaan. Neuvotteleminen ei tuntunut helpolta. Tietokirjailijoiden laki-ihminen oli suureksi avuksi. (YL) • Keskeisin ongelma: haastatteluiden mukaan kustantajilla ei ole kovin suurta halukkuutta julkaista tietokirjoja sähkökirjoina. Kustantajien mainitsemia perusteita: 1) sähkökirjalle ei ole tarpeeksi ostavaa yleisöä, 2) sähkökirja syö painetun kirjan myyntiä, 3) sähkökirjan tuottaminen on teknisesti vaativampaa (taitto), lisää kustannuksia. • Vielä suurempia ongelmia aiheuttaa: kustantaja tekee tietokirjailijan kanssa sähkökirjasopimuksen, vaikka kustantaja ei ole aikeissa julkaista sähkökirjaversiota. • Tietokirjailijat ovat sidottuja sopimukseen. Haluttaisiin neuvoja miten purkaa sopimus. Onko mahdollista julkaista sähkökirjaversio muualla? Milloin voimassaoleva sopimus päättyy? Sopimuksissa mainitaan, että painetun kirjan oikeudet palautuvat kirjailijalle, jos kustantamo ei ota uusintapainosta. Mitä tämä tarkoittaa e-kirjan suhteen, koska e-kirja on ”aina” olemassa? Millaisissa tilanteissa e-kirjan oikeudet palautuvat? Ratkaisumalleja sopimuksiin: 1) kustannussopimuksen sähkökirjapykälä raukeaa, jos sähkökirjaa ei ole julkaistu määräajassa (esimerkiksi 6kk:n kuluessa painetun julkaisemisesta). 2) sähkökirjasopimus on määräaikainen (3-5 vuotta). Tietokirjailijat haluavat säilyttää kilpailutusmahdollisuuden tulevaisuudessa. Kustantajat tarjoavat tällä hetkellä painettua kirjaa mukailevan sopimusprosentin. Oletus kuitenkin on, että ala kehittyy ja kirjailijan osuus prosentista voisi kasvaa. Ongelma: kustantajat tuskin halukkaita tekemään määraikaisia sopimuksia, jos teoksessa on kalliisti tuotettuja lisäsisältöjä. Tekstipainotteisella teoksella todennäköisesti mahdollisuudet tehdä määräaikainen sopimus. 3) sopimukseen maininta sisältääkö sopimus kustantajalle oikeudet myydä teosta e-kirjakerhojen kaltaisissa palveluissa yhteismyyntipalvelussa (esim. kuukausimaksulliset palvelut, ks. osio kirjaalan muutokset ja sen vaikutukset). • Tietokirjailijoiden mukaan kustantamot ovat perustelleet ostavan yleisön puutetta sähkökirjalle jopa sellaisille teoksille, joiden kuluttajaryhmä nimenomaan käyttäisi sähköistä versiota. 8 • Kaikille tietokirjailijoille sopivaa sopimusprosenttia mahdotonta määrittää, sillä tekijöiden osallistumisskaala kirjan työstövaiheeseen vaihtelee suuresti. Osa tietokirjailijoista tekee pelkästään tekstisisällön, jotkut tekevät taiton, kuvituksen jne. Kirjailijalle ei voi olla yhtä ja oikeaa sopimushaarukkaa. On erilaisia kirjailijoita, jotka osaa tehdä eri asioita ja jotka haluaa tehdä eri asioita. Tottakai ne kaikki tuottaa sen perussisällön. Mutta mitä sen jälkeen tapahtuu. Yksi voi haluta taittaa sen kirjansa kuvineen kaikkineen hyvinkin tarkasti. Hyvä juttu, se on pois kustantajalta, jolloin ilman muuta kuuluu isompi prosentti. Joku toinen ei halua tehdä mitään muuta kuin sen raakatekstin toimittaa. Silloin on kohtuu että se saa sitten vähemmän. Että siltä väliltä se sitten löytyy. (YL) • Sähköisten julkaisujen suhteen ennakkoesimerkkejä esimerkiksi multimediasisältöjen tekemisestä ei juurikaan ole, pirstaloittaa entisestään sopimusmalleja. • Aiemmin ajateltiin, että e-kirjan kehittely ja sähköisen julkaisemisen vakiinnuttaminen vaatii kustantamoilta aikaa ja taloudellista panostusta. Tällä perusteella ymmärrettiin kustantamoiden nykyinen, painettua kirjaa mukaileva sopimusprosentti. Pilottivaiheen ajatellaan kuitenkin olevan nyt ohi ja paineita sopimusprosentin nostamiselle on. Suurin osa haastateltavista uskoi ekirjasopimusten parantuvan lähivuosina. Epätietoisuutta aiheutti etenkin se, paljonko lisäsisällöt toisivat lisää kustannuksia, jolloin tekijän prosentti puolestaan pienenisi. Ne tietokirjailijat, joilla kokemusta kustantamisesta, muistuttavat, että sopimusvaatimuksissa kannattaa olla realistinen. Jotkut tietokirjailijoiden kannanotot on kauhean naiveja. Sillä vaihtoehdot ei ole ne, että kirjailija saa tän verran tai että se saa tän verran enemmän. Oikeasti se menee niin, että kirjalla saa suunnilleen tän verran tai sitä ei julkaista. Toki tietokirjailijana olen sitä mieltä, että prosentit voisivat olla kohtuullisempia, mutta kyllä täytyy realistisesti ajatella. Ei se kirjan myyminenkään ole ilmaista. Kustantajat ei saa olla ahneita, mutta ei kyllä kirjailijatkaan. Muuten se loppuu kokonaan. Jos aletaan rettelöimään, että halutaan 50 prosenttia niin se on hyvin pian 0 prosenttia. (YL) • Eri tietokirjalajien sopimuksia on vaikea verrata keskenään. Oppikirjailija voi vaatia hyvin erilaisen prosentin sähköisestä julkaisusta verrattuna tekstipainotteisen tietokirjan kirjoittajaan. Haitari: 15-75%. • Toisin kuin kaunokirjailijat, tietokirjailijat eivät pelänneet alemman e-kirjan hinnan aiheuttamia alennuspaineita myös painetun kirjan hintaan. Suurin osa haastateltavista ajatteli edullisemman hinnan olevan ratkaisevaa e-kirjan yleistymiselle ja se saattaisi mahdollistaa tietokirjallisuuden tehokkaan leviämisen. Koska tietokirjailijoiden ansaintalogiikka yleensä muualla, teoksen tuottoja ei pidetty niin keskeisinä kuin kaunokirjailijoiden parissa (poikkeukset: oppikirjailijat, ks. osio ‘Oppimateriaalit’ sekä myynnillisesti hyvin menestyneet tietokirjailijat). 9 4. Kirja-alan muutokset ja sen vaikutukset A. Kustantamot, sähkökirjan jakelu • Kustantamot ovat olleet varovaisia sähkökirjan kehittämisessä. Uudet toimijat eivät ole lyöneet läpi. Että markkinat lähtisivät vetämään ja liikkeelle niin täytys miettiä sellaisia ratkaisuja, jotka edistäisivät koko alan kehittymistä. Taustalla on väärä odotus siitä, että se vanha liiketoimintamalli sopisi tähän uuteen. Mä en usko että se vanha liiketoimintamalli tulee toteutumaan tässä. Ekirjamarkkinat on aika pysähtyneessä tilassa vielä. (YL) • Uudet toimijat nähdään epävarmoina yhteistyökumppaneina. Pienillä toimijoilla voi olla innovatiivisia toimintatapoja, mutta taloudellisia resursseja puuttuu: ei pystytä varmistamaan tekijöiden tuloja, markkinointi epävarmaa. Monet asiakkaat (esim. koulut) luottavat tuttuihin kustantamoihin. • Osa tietokirjailijoista epäili, onko e-kirjan liiketoiminta kannattavaa kansainvälisilläkään markkinoilla: yritykset ovat investoineet suuria summia uuden liiketoiminnan kehittämiseen. Milloin saadaan varmoja näyttöjä e-kirjabisneksen tuottavuudesta? Entä Suomessa? Jotkut haastateltavista totesivat esim. Tekesin satsanneen viime vuosina sähköisiä materiaaleja kehittäviin yrityksiin, mutta toimijat näyttävät olevan yhä lähtöruudussa. En usko, että e-kirjalla netotaan vielä USA:ssakaan, siihen Amazon ja kustantajat satsasivat. Suomessa olen ihmetellyt kustantajien asennetta, että e-kirja on mörkö ja peikko, että se vie kaiken. Siitä ollut seurauksena, että suomalaisilla e-kirjamarkkinoilla on jonkin verran ammattitaidottomuutta. Toissa vuonna toimitin ja taitoin erään kirjan, josta eräs uusi toimija lähti tekemään e-kirjaa, niillä oli tarkoitus lähteä isosti. Mutta siitä ei meinannut tulla yhtään mitään. Se tulee olemaan yksi kompastuskivi suomalaisen e-kirjan läpilyönnille, että siellä on kaikenlaista hyppääjää liikkeellä. (YL) Mä jopa väitän, että Amazon, siis yksi yritys maailmassa pystyi synnyttämään kokonaan uuden kirjallisuuden markkinat. Ne onnistui siinä siksi että ne kehitti kokonaisjärjestelmän, täysin saumattoman päästä päähän, kokonaisjärjestelmän. Sulla on laite, sä pystyt kahdessa sekunnissa ostamaan siihen kahdella dollarilla kirjan. Tämä on se menestyksen salaisuus. Suomen ongelma on resurssit. Perinteiset kustantajat eivät joko ymmärrä tätä tai niillä ei ole resursseja, ehkä molemmat. Alalle on tullut uusia pelureita niin kuin pitääkin tulla. Vanha markkina murtuu, uusi syntyy. Alalle on tullut isoja firmoja joilla on oikeasti rahaa, jotka pystyy sen tekemään, mutta ei ole jostain syystä tehnyt. Vielä. Se voi olla että ne tekee sen vielä. Jos näin ei käy niin vähittäiskauppa siirtyy ulkomaille. Se on täysin selvää. (YL) Mulla on semmoinen käsitys että Tekes jakoi vielä 2010 aika auliisti rahaa nimenomaan tämmösten yritysten perustamiseen, sähköisille kustantamoille. Niitä on sitten tullut joitakin, mutta tämäkin jonka kanssa oltiin yhteydessä niin en tiedä milloin ne sitten nousee ja alkaa tekemään. En ole saanut sieltä mitään yhteydenottoja, vaikka yksi kirjaprojekti oli aika pitkälle sovittu jo. (OP) • Suurin osa haastatelluista näki perinteiset kustantamot tärkeinä tulevaisuudessa, niiden toiminnan ei uskottu murtuvan sähköisyyden myötä. Kustantamoiden voimavarat ovat: laadunvalvonta, tehokas työskentelykoneisto, markkinointi. Kustantajien apurahajärjestelmät tukevat tietokirjailijoita. 10 E-kirjakin vaatii tekijänsä. Ei pelkästään kirjoittajaa vaan myös kustantajaa, joka pukee sen siihen muotoon että sitä voi myydä maailmalle. Jos kuvitellaan että e-kirjalla saadaan se ahne kustantaja pois siitä välistä niin sit sitä e-kirjan läpilyöntiä ei tapahdu ikinä. (YL) Vaikka omia kirjoja teen aika pitkälti alusta loppuun niin en ole hetkeäkään harkinnut että rupeisin niitä itse kustantamaan. Kustantajalla on valmis koneisto. Vaikka kustantaja ottaa siitä osansa, se tekee myös ison osan siitä työstä. (YL) Kustantajalta tarvitsen sen teknologian. Tekijällä ei välttämättä pysy kaikki langat käsissä eli tarvitaan sitä, joka koordinoi sitä työtä. Ja ehdottomasti markkinoinnissa. (OP) • Ne tietokirjailijat, joilla merkittävää taloudellista hyötyä julkaisuista, toivovat kustannusmallin pysyvän entisellään. Monet muut haastateltavat toivoivat enemmän liikkuvuutta alalle. • Jotkut haastateltavista muistuttivat kehityksen olevan vasta alussa - multimedian hyödyntäminen on vasta alkamassa, se ratkaisee sähkökirjan suunnan. Nyt e-kirja on tietyssä vaiheessa. Ne on e-pubeja, yksinkertaisia, on tekstiä ja ehkä kuvia. Hyvä puoli siinä on, että ne toimii kaikissa laitteissa puhelimissa, tietokoneissa, lukulaitteissa, missä vaan. Näin ei tule olemaan tämän vuoden jälkeen. Tänä vuonna tapahtuu uusi mullistus ja se on tämä multimediamullistus. Se tulee tavalla tai toisella. Se tuleeko se lukijoiden kirjoihin asti niin se voi olla ettei vielä tule. Mutta ajan sisällä, jokainen joutuu miettimään oman strategiansa. Miten se suhtautuu multimediakirjaan. Jos joku suomalainen toimija ei ymmärrä edes e-kirjasta niin se on aika myöhässä. Ilman muuta suomalainen toimija seuraa mitä markkinoilla tapahtuu. Joku Elisa, sillä olis paukkuja tehdä sitä, joku Sanoma. Tällaset tahot. Kyllä se tulee muuttumaan tästä vähän erilaiseksi. (YL) • Jotta e-kirja menestyisi Suomessa, kaivataan rohkeita kokeiluja ja uusia liiketoimintamalleja. 1) Odotetaanko toimivia ja varmoja malleja ulkomailta vai kehitäänkö Suomeen sopivia palveluita? 2) Odotetaanko laitekannan vielä kehittyvän ja laitteiden määrän lisääntyvän? 3) Hinnoittelu ei ole onnistunut, 4) sisältökään ei toistaiseksi poikkea painettujen sisällöstä, 5) käyttö ei laajan yleisön mielestä ole riittävän houkuttelevaa. Lukevalle yleisölle e-kirjaformaatit ja eri päätelaiteet vaikuttavat sekavilta. Jos e-kirjat halutaan markkinaosuudeltaan huomattavan isoksi niin kustantajalla pitää olla koneisto joka tekee sitä, ja koneisto joka markkinoi sitä. Todennäköisesti se tekninen puoli ei olekaan se ongelma kuin se, että miten jaellaan ja miten jakelu saadaan toimivaksi ja miten siitä saadaan rahaa. Siihen pitäis panostaa. Kyllä ne jakelukanavat ja tulonmuodotus on se joka on se ongelma. Ehkä sitä ei ole mietitty tarpeeksi, kyllähän sitä ihmeellisempääkin tavaraa myydään. (YL) Tärkeää olisi että päädyttäisiin johonkin standardiformaattiin, ettei ois seitsemäätoista lukulaitetta ja kolmekymmentäneljää eri lukulaitetta. Se on niin kuin videot 70-luvulla että on vhs:ää ja betaa. Monessa muussakin on formaattiongelmia. Kun e-kirjan pointti on se, että sä saat laitteelle 10 000 kirjaa, mutta jos pitää olla seitsemän lukulaitetta että saa seitsemänsataa kirjaa. Sen pitää lunastaa se lupauksensa että ihmiset alkaa niitä suuremmissa määrin hankkimaan. Jos kustantajat olisivat nämä vuodet käyttäneet panikoimisen sijaan sen miettimiseen, että miten nämä saadaa euroiksi. Kun ihmiset ovat tottuneet että netistä saa ilmaiseksi tai se maksaa 0,99. (YL) 11 Suomessa on tehty kaks virhettä. Toinen on hinnoittelu. Jos oikeasti halutaan synnyttää uusi markkina tyhjästä ja herättää ihmiset, että täällä on tämmöinen uusi, kiva homma, älä ota stressiä hinnasta. Koukutetaan ne ihmiset. Jokainen uusi markkina luodaan näin, ne kokutetaan siihen ensiksi ja kun ne on koukussa niin sitten nostetaan hintaa. Amazon teki sen juuri näin: 2007 kun tämä tuli ulos niin kallein kirja oli 9,90. Kaikki bestsellerit, kaikki. Amazon mksoi kustantajille ja teki tappiota. Mutta minä menin koukkuun, moni muukin meni. Ne nosti vähän aikaa sitten hintoja. Nyt maksan enemmän e-kirjasta kuin painetusta, ihan pokkana. En mieti enää hetkeäkään. (YL) • E-kirjojen ja muun sähköisen materiaalin hinnoittelun perusongelma on ristiriitainen: a) nykyiset e-kirjojen hinnat mielletään liian korkeiksi, b) miten saada maksullisuus osaksi muuta sähköistä kuluttamista? Haastateltavien mukaan nyt olisi aika kasvattaa kuluttajat siihen, että sähköinen (netti)sisältö maksaa, tavalla tai toisella (vrt. ns. freemiumit, joissa osa sisällöistä on maksutonta, mutta maksusta saa lisäominaisuuksia esim. peleihin. Lasten ja nuorten suosimissa peleissä kuukausimaksut ovat noin 3-10 euron välillä). • Ostovoimaa on jo karannut ulkomaille; kansainväliset palvelut (Amazon). Saadaanko enää kotimaisten palvelujen käyttäjiksi? Kuinka nopeasti kansainvälinen kehitys saadaan kiinni? Onko siihen edes halua, koska kielialue on pieni. Kannattaisi kokeilla jotain uutta. Minusta tuntuu että suomalaisten kustantamoiden mahdollisuus on kohta mennyt ohi, tämä porukka joka käyttää Suomessa sähkökirjoja, sehän on englanninkielen taitoista, ne siirtyy asiakkaksi muualle. Mitä verkkopalveluja sä käytät, niin niihin sä jumahdat kiinni. Minusta se on pelottavaa suomenkielisen kirjallisuuden kannalta, etupäässä tämä on tietokirjailijoiden asia. Nämä siirtyy kokonaan englanninkielisten palveluiden käyttäjiksi. Suomenkieliset kustantajat ovat jarruttaneet tietoisesti tätä, he eivät ole pystyneet kehittämään ansaintalogiikkaa tähän, sen takia ne jarruttavat tätä selvästi. Olen hämmästynyt siitä että kustantajat ovat pystyneet estämään sähkökirjan tuloa näinkin kauan. Olen sitä mieltä että ne tekevät sitä omaksi vahingokseen. Ne käyttötavat tulevat muuttumaan sen myötä. (YL) • E-kirjan lanseerausmalleja: 1) kirja-alan toimijoiden yhteinen, näyttävä e-kirjakampanja, jossa korostetaan: sähkökirja on jotain muuta kuin perinteinen kirja, sen käyttötavat ovat erilaisia, 2) kun ostaa painetun teoksen, saa tutustua sähkökirjaan ilmaiseksi tai alennettuun hintaan, 3) erilaiset yhteismyyntipalvelut, lisenssimaksut ja Spotify-tyyppiset palvelut: tietyllä kuukausimaksulla saa kuukaudessa tietyn määrän kirjallisuutta: esim. 20 eurolla 4 kirjaa (ns. kirjakerhomalli) 4) e-kirja pokkarina (jälkimarkkinointikeino). Eri vaihtoehdot sisältävät asetelmallisuutta: lanseerataanko rohkeasti uutta, näyttävästi vai kutistuuko e-kirja jälkimarkkinakeinoksi, ”sähköpokkariksi”? Spotify-tyyppisestä tai pokkarimallista haastateltavat ajattelivat, että se on kuluttajaystävällinen, mutta arveluttava kirjailijan tulonmuodostuksen kannalta (kirjailijan osuus jää hyvin pieneksi). Levittäjänä nämä mallit saattaisivat olla erittäin tehokkaita nimenomaan tietokirjoille. Kirjallisuuden Spotify kuulostaa mahdolliselta ja kiinnostavalta ajatukselta. Mutta luulen, että kirjabisnes toimii viisastuneena sanomalehtien ja musiikin jakelusta, ainakin toivon, että ottavat opiksi missä niissä mokattiin. Eihän suomalaisten muusikoiden Spotify-tuloilla elätetä itseään. Ehkä ensimmäiseksi voisi tulla paikka jossa kirjat on, mutta toisin kuin Spotifyssa, kun klikkailet niin maksat siitä kyseisestä tuotteesta. Sen maksullisuus on myös ehkä helpompi perustella käyttäjille kirjallisesta kokonaisuudesta kuin jostain kolmen minuutin kappaleesta. Toivon että kustannusmaailmassa on ymmärrys mistä ne tulot tulisi. Niillä on varmasti suuri intressi kehittää tätä. (OP) 12 E-kirjan yksi mahdollisuus on, että se on kirjan jälkimarkkinointimenetelmä. Kun kirjoja painetaan vain rajallinen määrä. Tehdään kuin USA:ssa: kovakantisen ostavat innokkaimmat, puolen vuoden päästä tulee pokkariversio. Suuri osa rahasta on saatu jo sisään, pokkarista saadaan vielä lisää. E-kirjasta kaikki on sitten jo plussaa. Suomalaisessa kirjallisuudessa elinkaari on tavattoman lyhyt ja se lyhenee entisestään. Tuolla e-kirjajulkaisulla saataisiin elinkaarta pidemmäksi. Hinta voi olla saman verran kuin pokkarilla. E-kirjaa voitaisiin alkaa myydä toisena painoksena. Tässä alkuvaiheessa e-kirjan voisi saada näin liikkeelle. (YL) Se Spotify-mallit kertoo sen mikä toimii. Jenkeissä on avattu äänikirjapalvelu, jossa on 20 tai 25 dollarilla kuukaudessa rajaton äänikirjakuuntelumahdolliuus, et downloadaa vaan kuuntelet online. Jotain tällasta sen pitää olla, helppous, hinta, nämä tekijät kohdallaan. (YL) • Varsinaista e-kirjojen ”lanseerausta” ei ole tapahtunut. E-kirja ei tilastojen eikä tekijöidenkään (haastateltavien) mukaan ole lyönyt vielä läpi. Tilanne ei ole olennaisesti muuttunut sitten kesän 2011, jolloin valmistui kaunokirjailijoiden sähkökirjatutkimus. Tietokirjailijat kuitenkin arvelivat: suomalaiset ovat ”teknologiakansaa”, joten sähkökirjan menestyminen nähdään kuitenkin mahdollisena. Me ollaan lukijakansaa ja laitteista kiinnostuneita. Että kun saadaan joka suhteessa järkevä, kustannuksiltaan järkevä, tarpeeksi helppokäyttöinen laite. Kännykäntyyppinen. Ihmiset yhtäkkiä löytää sen. Tätä ei pysty ennakoimaan. Joku rohkea lähtee kokeilemaan uutta liiketoimintamallia niin palat voi loksahdella kohdalleen. En usko että se on kustantajista kukaan vaan joku uusi toimija, jolla on verkkotoiminnasta näkemys. (YL) B. Julkaisuportaalit • USA:ssa on useita julkaisuportaaleja, joiden kautta kuka tahansa voi julkaista teoksiaan e-kirjana (esim. Barnes&Noble). Kirjat siirtyvät myyntiin verkkokauppaan 1-2 vuorokauden kuluttua niiden lataamisesta. Haastattelussa kysyttiin, mitä tietokirjailijat ajattelevat a) siitä, että kuka tahansa voi julkaista tekstejään kaupallisessa portaaleissa, b) STIK organisoisi oman julkaisuportaalin a) lähes kaikki vastaajat suhtautuivat epäillen kaupallisen toimijan vapaaseen portaaliin: kirjojen laatu heikkenisi niin sisällöllisesti (ei kustannustoimitusta) kuin ulkoisestikin (ei suunnittelua, ei markkinointia). Laadusta joutuu maksamaan. Teoriassahan se voisi mennä niin, että kirjailija laittaa tuotantonsa nettisivuille ja sen saa ladata sieltä, kaikki tulot siitä tulee sitten suoraan kirjailijalle. Ihan äärettömän vähän on kauno- tai tietokirjailijoita, joiden teksti on valmista. Kyllä pidän ehdottoman tärkeänä, että se käydään kustantajalla oikeasti läpi. Omalle tekstilleen ja työlleen on sokea. Voi olla, että jotkut näkee että se iso paha kustantaja saadaan pois siitä välistä, mutta sanon, että sopii kokeilla. Vaikka kustantaja ottaa kirjamyynnistä osuutensa, ja tietokirjailija saa 15-20 prosenttia niin sille on ihan perusteensa kuitenkin. Ei se ole merkityksetöntä mitä siinä tapahtuu käsikirjoituksen luovuttamisen ja kirjan julkaisemisen välillä. Tämä on yksi jota olen närkästyksellä seurannut, että kun sanotaan että kun e-kirjaa ei tarvi painaa niin se tarkottaa että sen e-kirjan kustannukset on murto-osa painetun kirjan kustannuksista. No ei ole, jos se tehdään kunnolla. (YL) 13 Julkaisukynnys voi olla aivan liian matala, yhä enemmän julkaistaan toimittamatonta tekstiä. Se ero siinä että toimitetaanko tekstejä vai ei on se ratkaiseva juttu, olipa kyse lehdistä tai kirjoista. Se voi näyttää kirjalta mutta onko se kirja, siinä tullaan perimmäisiin kysymyksiin. (YL) b) STIK:n organisoimaa julkaisuportaalia (vrt. Ruotsin kirjailijaliiton Dejavu-palvelu) sekä kannatettiin että vastustettiin. Puolesta: julkaisukanava niille, joita ei oteta kustannusohjelmiin; marginaaliset aiheet, joilla vankka mutta pieni lukijakunta. Vastaan: toiminta veisi liikaa STIK:n voimavaroja; apurahoitus vähenisi; mikä olisi portaalin kilpailukyky kaupallisten toimijoiden kanssa? Haastateltavat pohtivat myös: 1) Mikä olisi portaalin teosten laajuus: sisältäisikö se kokonaisia e-kirjoja vai myös lyhyempiä tekstejä? 2) Olisiko tarjolla pdf-muotoisia tekstejä (kirjoja) vai e-kirjoja, joissa on multimediasisältöjä? Panostetaanko multimodaalisten ominaisuuksien kehittämiseen vai olisiko tarkoitus levittää pelkkiä tekstejä? 3) Mikä taho tekee laadunvarmistuksen? Suurin osa haastateltavista ei kannattanut ajatusta ns. yhteisöllisestä kustannustoimituksesta. 4) Mikä olisi portaalin maksutapa: olisiko se esimerkiksi lisenssiin perustuva vai maksaisiko käyttäjä aina erikseen kustakin hankkimastaan tekstistä tai kirjasta? Onko joihinkin teksteihin ns. open access? 5) Mikä olisi portaalin toteutustapa: kehitetäänkö se jo olemassaolevan (kaupallisen) toimijan kanssa vai ”talkoovoimin”? Nämä julkaisujärjestelmät ovat kehittyneet niin yksinkertaisiksi, mä itse asiassa haluaisin, että Tietokirjailijat ry toteuttaisi sen. Oisko se paras malli että se järjestettäisiin yhteistyössä. Meidän jäsenistössä on paljon pienkustantajia. Yhteistyössä jonkun sellaisen tai jonkun alustan toimittajan kanssa. Yhdistykselle se voisi olla yksin liian iso pala. Se voisi olla kaikkien etu, että se olisi vähän ammattimaisempi se toimintatapa. Se riippuu minkälaisen yhteistyökuvion siinä saisi aikaan. Kuka palveluntarjoaja lähtisi siihen yhteistyökumppaniksi. Ja tarkkaan pitäisi miettiä sopimusasiat. (YL) Olin aivan innoissani Ruotsin Kirjailijaliiton Dejavu-palvelusta. Se kolahti heti kun sen esittelyn kuulin, ajattelin että meidän pitää heti saada tällainen vastaava palvelu. Mutta olen kasvanut aikuiseksi parissa kolmessa vuodessa, tajuan miten vaikeaa on tämä markkinointiproblematiikka. Tää on niin iso ongelma ratkaistavaksi. Ja se mitä olen alkanut uudella tavalla miettimään niin käytännön kokemus ja järki kun on nähnyt miten nämä palvelut toimivat on saanut sen ajatuksen heräämään, että kaupalllisellla toimijalla on merkitystä. Kertakaikkiaan palvelulla pitää olla omistaja joka vetää sitä, vie sitä eteenpäin. Ei sen tarvitse olla mikään iso kustantamo, mutta en usko että jos yhditys alkaisi tätä vetämään niin siellä ei ole tarpeeksi sitä työntövoimaa. Raha on hyvä työntövoima. Se on liian iso pala yhdistyksille. Sitä voidaan jossain marginaalissa tehdä mutta en jaksa uskoa että sillä olisi laajempaa merkitystä. Mutta haluaisin kannattaa sen monimuotoisuuden takia, se voisi olla pienten yleisöjen, siellä olisi pienten yleisöjen kirjoja, jotka olisi järkevää olla siellä ja löytäisivät yleisönsä yhdistyksen sisältä. (YL) 14 5. Sähköiset oppimateriaalit Yksi opettaja sanoi mulle, että nää sähköiset materiaalit on parasta mitä opetusuran aikana on tapahtunut. (OP) Opettajakunta on ehdottoman valmis tälle sähköiselle materiaalille. Multakin on pari opettajaa kysynyt, että kun rahat ei riitä niin kumpaa mä suosittelisin, sähköistä materiaalia vai työkirjoja. Varmasti markkinat kyllä aukeaa todella sen myötä kun laitekanta paranee. Kummasti ne lapset tuijottaa mieluummin ruutua kuin kirjaa edessä (naurahdus). (OP) Minusta se on itsestään selvää, että opetuspuolella siirrytään sähköiseen materiaaliin, se on minusta vain ajan kysymys. Siellä on taustaakin, siellä on verkko-oppimisympäristöjä ollut jo kauan, se voi tapahtua lopulta nopeastikin. (OP) • Sähköiset oppimateriaalit ovat olleet ensimmäisiä aktiivisesti käytettyjä, sähköisiksi suunniteltuja materiaaleja; oppikirjailijoilla on muita tietokirjailijoita pidempi kokemus sähköisten materiaalien tekijöinä. Tällä hetkellä Suomessa panostetaan sähköisten oppimateriaalien rakentamiseen enemmän kuin muiden tietokirjojen sähköiseen kehittelyyn. • Monet haastateltavat näkivät koululaitoksen roolin merkittävänä sähköisen materiaalin läpimurrossa myös laajemmalle yleisölle. Tapahtuuko Suomessa sähköisen materiaalin läpimurto valtiojohtoisesti? (Vrt. Etelä-Korean koululaitos siirtyy e-kirjoihin vuonna 2015 kahden miljardin dollarin budjetilla). Osa haastateltavista epäili koululaitoksen siirtymistä sähköisen materiaalin käyttäjiksi. Oppimateriaalien kautta tämä sähköinen kirja ajetaan läpi. (YL) Peruskoulujärjestelmä on niin jähmeä, että menee varmaan kauan kun koulukirjat korvautuu ekirjoilla. Mutta tämä sähköisyys muuttaa varmasti kuluttajasuhtautumista. Jos nää nuoret oppii sähköiseen kirjaan niin huoliiko ne kotonakaan enää tarttumaan painettuun. (OP) Siihen, että koululaitos siirtyy sähköiseen materiaaliin, siihen menee tukitoimintoja, apukirjoja ja jos ei kirjoja niin monisteita. Pitihän toimistokin, mutta ei sekään kuvitelma toteutunut. Jos ainoa motiivi pyörimästä, se ei onnistu. Mutta jos kehitetään sisältöä, päivitettävää toimia. (OP) vielä aikaa. Tarvitaan meille tulla paperiton on saada paperit pois materiaalia niin se voi • Monet haastateltavat pohtivat, että koululaitos tulisi saada nykypäivän tasolle teknologiassa tukisiko sähköinen materiaali tulevaisuuden yhteiskunnan tavoitteita? Olen aavistuksen huolissani miltä nykyinen opetuskulttuuri näyttää ulospäin. Toivoisi lisää rohkeutta kustantamoilta, opettajia pitäisi herätellä että onko meidän opetusympäristöt 2010luvulla.(OP) • Koulujen teknologisoitumisessa ongelmana nähtiin opetusviranomaisten asiantuntemuksen puute. Sähköisen materiaalin pedagogista ja didaktista puolta tulisi kehittää. Kun mietin noita Opetushallituksen henkilöitä niin nehän on vielä enemmän meikäläistäkin perässä. Osa näistä virallistahoista ei oikeasti ymmärrä kuinka pitkällä kouluissa jo ollaan tässä. (OP) 15 • Haastateltavien mukaan tällä hetkellä oppikirjasarjat myyvät hyvin ja niiden tuotoilla rahoitetaan sähköisten materiaalien kehittelyä. • Sähköinen opettajan materiaali on korvannut opettajan oppaan, oppilaskohtaista materiaalia ei vielä juurikaan ole. • Koska laitekanta on eri kouluissa hyvin eritasoinen, oppilaskohtaista materiaalia ei kannata vielä tuottaa. Ja kääntäen: laitteita ei kannata hankkia niin kauan kuin ei ole soveltuvia sisältöjä. Ongelmana on, ettei alalla vielä ole standardeja. Esimerkiksi laitteiden ja ohjelmistojen hallinta ei ole tasapuolista, on sekä taitavia että heikkoja käyttäjiä, niin opettajissa kuin oppilaissa. Oppilaskohtaisia materiaaleja ei vielä juurikaan ole. Niille joille on jaettu läppärit niin opettajat ei halua nähdä sitä mieletöntä vaivaa mikä siinä olis jos opetuksen suunnittelisi läppärin avulla. Ei ole täsmämateriaalia juuri sille ikäluokalle. Huomaa, että juuri nämä jotka puhuu suu vaahdossa tiedonhankinnasta niin unohtaa, että opetus kuitenkin rakentuu niille vanhoille tiiliskiville. (OP) • Opettajien mukaan sähköisen materiaalin on oltava jotain muuta kuin painettu kirja. Opettajilla on tiukat kriteerit: sisällön oltava jollain tavalla parempaa, että se korvaa entisen materiaalin. Parhaimmillaan sähköinen materiaali sekä helpottaa että monipuolistaa opettajan työtä. Minusta opettajat on siitä hyvä kohderyhmä että ne on aika vaativia oppimateriaalin suhteen. Varsinkin lukiossa on erityisenä puolena se, että koulut ei osta materiaalia vaan oppilaat ostavat sen mikä määrätään. Heillä ei tavallaan ole mitään syytä valita halvinta, vaan valitsevat parhaan tai itselleen parhaiten sopivan. Siksi oppikirjamarkkinoilla halvalla bulkilla ei ole kauheasti tilaa. (OP) Aluksi se on ollu printtimuotoista ja voinut tulostaa, sitten monipuolistunut. Ennen opettaja joutui itse etsimään esim opettajan oppaassa mainutun elokuvan, nyt se on liitetty materiaaliin. (OP) • Sähköisen oppimateriaalin postitiivisina puolina nähdään: muokattavuus, sopii eriyttämiseen, vuorovaikutuksellisuus, laitetyöskentely on lapsista innostavaa, keskittyminen. Oppikirjailijoiden mielestä muokattavuus saattaa olla tekijän kannalta arveluttavaa: opettajat näyttävät itse muokkaamaansa materiaalia tekijöiden nimissä. ******** • Haastatelluilla ei ollut prosenttisopimuksia sähköisistä oppimateriaaleista, vaan tekijät saivat kertakorvauksen. Sähköisiin materiaaleihin tulee luoda oma sopimusmalli. • Tämän hetkisiä ongelmakohtia: 1) oppikirjailjoiden sähköisten materiaalien sopimusprosentit ovat vasta muodostumassa, olisi tärkeää vaikuttaa asiaan järjestötasolla juuri nyt, 2) koulujen (kuntien) mielikuva sähköisen materiaalin edullisuudesta, tällä hetkellä sähköinen oppimateriaali on, lähes aina, ilmaista. -> Miten muutetaan hinnoittelupolitiikkaa?, 3) sähköisten materiaalinen ns. lisäominaisuuksien kehittely rajoitettua, koska kustantamot eivät panosta siihen taloudellisesti, 4) kustantajilla ei ole sopimuksia koulujen kanssa oppilaskohtaisesta materiaalista - miten malli luodaan? Mikä on tekijän asema sopimusneuvotteluissa? Oikeaa prosenttia sähköisille materiaaleille on hankala arvioida. Vielä ei tiedetä kuinka paljon siitä on siellä kustantajan puolella oikeasti kuluja. Tottakai kustantaja maksaa toimittajalle, kuvittajalle, toisaalta meidän osuus on niin naurettavan pieni. Mutta se voisi olla se noin 25% josta lähdettäisiin keskustelemaan. (OP) 16 Toivon että oppikirjan tekijät saavat tulevaisuudessakin prosentit siitä ideasta, toteuttipa sen teknisen puolen se tekijä tai kustantaja. Siinä pitäis olla joku minimiprosentti. Jos siitä ei makseta tarpeeksi, ei sitä kukaan enää tee. Se loppuu lyhyeen. En usko että kukaan on niin kunnianhimoinen että tekisi ilmaiseksi. Tässä pätee varmaan ihan sama kuin painetun oppimateriaalin kanssa, että jos se tuote menestyy niin teet sitten toisenkin ja kolmannenkin. Vain ne jotka menestyy, ne jatkaa. Kyllä se raha on siinä mielessä mittari, että siitä tietää että sitä käytetään. (OP) Nyt pitäisi tietokirjailijoitten miettiä, miten voisi nostaa korkeatasoisen oppimateriaalin statusta. Todellakin se sähköinen materiaali on rynnäköllä tulossa sinne oppimateriaalipuolelle. Se pitää muistaa että se on ammattilaisten tekemää tekstiä mitä me tehdään, se ei ole vastaavaa se netistä napattu. Oppimateriaalien tekijät jäävät helposti paitsioon esimerkiksi mediassa. Meitä ei pidetä kirjailijoina ollenkaan. (OP) • Oppikirjailijoita hämmentää keskustelu: virallistahot korostavat, että sähköinen materiaali edullista tai ilmaista - mihin tämä pohjautuu? Virallistahot, valtio saatava ymmärtämään että myös sähköinen materiaali maksaa. Myös kustantamoiden ja jakelijoiden kilpailutilanne on täysin auki. Pelkona on, että jokin kansainvälinen toimija tuo ilmaista materiaalia laajasti tarjolle. Mikä on niiden sopivuus suomalaisiin kouluihin? Mikä taho suorittaa laatukontrollin? Tarvitaanko taas lainsäädäntöä oppimateriaalien laaduntarkkailuun? Se on jännä nähdä mikä on se taho joka tekee lopullisen aloitteen. Jokaisella kustantamolla on joku strategia jonka mukaan reagoidaan, ja ne on nopeasti ajettavissa jos joku tekee aloitteen. Jos vaikka joku Google alkaisi tuottamaan suomenkielistä oppimateriaalia. Suomalaiset kustatamot saattaisivat reagoida hyvin nopeasti. Kyse on siitä kuka aloitteen tekee ja miten se tulee. Pahinta on se ajatus, että se joka ensimmäisenä tulisi, tulisi ilmaisilla sisällöillä ja sitä kautta houkuttelee mikä on lyhytnäköistä. (OP) Jotenkin ajatellaan, että se revitään se ilmaisuus opettajan nahasta. Ajatellaan että se on ilmaista kun opettajat iltakaudet valmistelee tuntejaan ja hakevat netistä ilmaista tai halpaa materiaalia että kunnan rahat säästyy. Mutta ei opettajalla riitä tunnit sellaiseen. (OP) Valtion taholta se viesti on, että ajetaan tätä läpi ja valtio edistää tätä. Jotenkin se perusvire on vähän sellainen, että kustantajat tuottaa sitä materiaalia niihin laitteisiin ilmaiseksi. Mikä on tosi absurdi ajatus. Toki varmasti jotain säästöä on kun ei tarvitse kirjoja painaa ja ei ole joitakin jakeluun liittyviä kustannuksia. Mutta oppikirjojen tekeminen ei ole sitä, että kirjoitan jotain tehtäviä vaan niitä harjotuksia testataan kouluissa, niitä on moni ihminen muokannu, niihin on haettu aineistoja. Jotenkin se ajatus että aletaan tuottaa ilmaisia sisältöjä, se on vähän vaarallinen viesti, että jos valtio signaloi että hankkikaa näitä, saatte sitten ilmaisia materiaaleja, koska todellisuus ei tule olemaan sitä. (OP) En usko että sähköisyys tuo säästöjä. Jos kirjat vaihtuu niin vaihtuu sähköinen materiaalikin. Se on yhtä työlästä tehdä. Sekin vanhenee, sitä pitää päivittää. Ollaan mietitty sitä, että kun nyt tehdään sähköinen niin se on markkinointiin, saadaan suhteellisen pieni korvaus, kertakorvaus. Oppikirjasta saadaan prosentit myynnin mukaan. (OP) Kun pyydetään tekemään nyt sähköistä materiaaleja niin ei me kyllä enää lähdetä tekemään samoilla hinnoilla. Opettajat siellä markkinointitilaisuuksissa haluaisi kaiken ilmaiseksi. Mä en 17 ymmärrä sitä että joku kuvittelee, että tekijät tekisivät tätä ilmaiseksi. Se ei tule onnistumaan, ei kukaan halua sitä tehdä. Sen tekeminen on aivan yhtä työlästä kuin sen prittimatskunkin. (OP) Myös oppimateriaalia leviää villisti. Miten käy oppikirjan ja ylipäätään hyvin tehdyn oppimateriaalin jos kaikki kukat kukkivat verkossa. Kohta OPH alkaa tarkistaa oppimateriaaleja kuin 70-luvulla...(OP) • Haastatteluissa esille tulleita negatiivisia arvioita sähköisen oppimateriaalin suhteen: tekijöiden tulot pienenevät, muut kulut lisääntyvät (koodaus), kotimaisuusaste alenee, tekijöiden vaikutus vähenee. Monet oppikirjailijat kokevat sähköisen materiaalin työstämisen haastavammaksi kuin painetun tekemisen. Siksi korvaus olisi saatava parempaan suhteeseen panostukseen nähden. Tällä hetkellä arvelen, että oppimateriaalien tekijöiden tulot pienenevät sähköisen materiaalin myötä huomattavasti. Tällä hetkellä mitä sähköistä materiaalia tehdään niin se tehdään oheismateriaaliksi tukemaan sitä varsinaisen oppikirjan myyntiä. Tällä verukkeella meillä teetetään se työ ihan hirveän huonolla hinnalla. Se ei kannata missään tapauksessa, sitä tehdään kun sitä on oikeastaan vähän pakko tehdä ja se myy sitä kirjaa paremmin. Jatkossa epäilen että yhä vähemmän tulevaisuudessa on innokkaita oppimateriaalien tekijöitä, koska se ansaintalogiikka on sellainen ettei kukaan oikein tiedä miten se tulee olemaan ja miten niitä tuotteita myydään. Luulen, että siitä tulee jollain tavalla vaikeampaa ja siitä menee myös oma kontrolli pois kun ne tehdään sähköisesti. Koodaaminen on älyttömän kallista, painatuskulut jää pois mutta koodauskulut on moninkertaiset. Koska se on kallista Suomessa, kustantajat etsii ulkomailta edullisemmat koodaajat. Näin kotimaisuusaste alenee. Lisäksi se tekeminen tulee älyttömän vaikeaksi, kun korjaamisen ja ohjeistuksen joutuu antamaan englanniksi. Itse on tottunut, että vielä taiton yhteydessä korjataan, voidaan laittaa uusiksi, mutta jos jossain on koodattu kalliiseen hintaan, sitä ei haluta enää tehdä uusiksi. Näin materiaalin taso laskee. Tarkistamiskierroksia vähennetään, korjaamisia ei tehdä enää niin mielellään, se maksaa. Meiltä ei enää kysytä siitä meidän tuotteesta, se on enemmän muiden käsissä. Tulee inhottava olo, koska me halutaan tehdä mahdollisimman hyvää työtä ja sitä ei voikaan enää muuttaa, koska tulisi liikaa kustannuksia. Jatkossa siitä saa vähemmän rahaa, mutta myös työn mielekkyys kärsii. (OP) • Haastateltavat esittivät huolensa opettajien nettimateriaalien käytöstä: Youtube, mainokset, yhteisöjen ja järjestöjen materiaalit ovat yleisesti käytössä. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että opettajien pitäisi pyrkiä antamaan tietoa ”neutraalilla” tavalla (vrt. oppikirjat käydään moneen kertaan läpi). Valvonta? Onko opettajilla riittävästi lähdekritiikkiä? Kuinka oppilas osaa lukea viestit oikein? Netin materiaali ei ole kohdennettua, oppimateriaali on aina tietylle ikäluokalle suunniteltu. Internetin materiaali on sirpalemaista, ne eivät muodosta kokonaisuutta, koska niitä ei ole oppimateriaaleiksi laadittu. • Suuri osa oppikirjailijoista suhtautui varauksella uusiin, pieniin toimijoihin sähköisillä markkinoilla. Eniten arveluttaa markkinoinnin rajalliset resurssit. Selkeää on että uusia toimijoita tulee. Itse en usko, että jos joku ottais yhteyttä, että muodostetaan ryhmä ja tehdään oppikirja ja laitetaan julki. Niin en usko että lähtisin. Mutta voi olla sitten tämmöisiä, jotka eivät ole oppikirjan laajuisia sisältöjä, tehdään täsmällisempiä ja pienempiä osasia. Joitakin huhuja on oppimateriaalikentällä, että on toimijoita jotka ovat suunnitelleet ja pohtineet näitä asioita. Toistaiseksi kustantamolla on aika paljon vahvuustekijöitä, kustannustoimittamisessa, editoinnissa, taittamisessa, tutkimustiedossa, markkinoinnissa, jakelussa. Oppikirjojen markkinointi on aika kallista, peruspääomaa pitää olla jonkin verran että sen saa läpi. (OP) 18 Meillä oli idea sähköisestä opetusmateriaalista. Ensin tarjottiin sitä Opetushallitukseen mutta eihän ne olleet yhtään kiinnostuneita. Sitten otettiin yhteyttä yhteen uuteen sähköiseen pienkustantamoon. Ne sanoi, että heillä ei ole yhtään rahaa. Että antakaa tulla tänne tavaraa, mutta ne ei pystyneet lupaamaan yhtään mitään. Mä luulin, että meidän perinteinen kustantamo ei ois tästä yhtään kiinnostunu, mutta ne olikin. Ja mä olin hirveän helpottunut, että jos tästä ei saa muuta niin saan ainakin stipendin. Sillä tavalla kustantamo tuo taloudellista varmuutta. Ja tiedän että ne markkinoi sitä kunnolla, tekevät mitä lupaavat. (OP) Uusilla tekijöillä voi olla saumaa. Ihan jo siinä että ne lähtee tekemään suoraan sitä sähköistä puolta. Isot kustantamot on isoja laivoja, ne kääntyy hitaasti. Uusien ei tarvitse porskuttaa sen vanhan materiaalin kanssa vaan ne voi suoraan satsata tähän uuteen. Toisaalta perinteisillä on se voimavara mitä uusilla ei ole eli meidät, kokeneet oppikirjan tekijät. Toki me pystytään muuntautumaan siihen sähköiseen kirjoittamiseen, joillakin on kokemustakin. Ja vanhat kustantamot ehkä pystyy antamaan paremmin tukeakin tässä kuin pienet jotka lähtee pienemmillä resursseilla. (OP) Opettajilla on hyvin vahvoja käsityksiä eri kustantamoiden oppikirjoista. Meidänkin koululle tulee näitä tarjouksia pieniltä kustantamoilta, mutta ei koskaan oteta. Sen brändin pitää olla niin luotettava. (OP) • Oppimateriaalin suhteen uusilla, pienillä toimijoilla nähtiin kuitenkin mahdollisuuksia ”lyödä läpi”, esimerkiksi jos jokin avainryhmä innostuu, idea leviää. Erilaiset pienemmät opintokokonaisuudet saattaisivat olla uusien toimijoiden mahdollisuus. Isot oppikirjoja kustantavat jakavat kakun tällä hetkellä. Mutta puskaradio on uskomaton. Että jos joku saa laadukkaan tuotteen esimerkiksi pääkaupunkiseudulle myyntiin niin kyllä mä luulen että se pystyy siitä lähtemään. Sitten opettajat alkaa sitä toinen toisilleen kehua ja kiinnostus herää. (OP) • Osa haastateltavista arvioi, että uudet toimijat toivovat kirjailijan tuottavan muutakin kuin tekstisisältöä. Pitääkö oppikirjailijan olla tulevaisuudessa moniosaaja? Pystyvätkö tai haluavatko uudet toimijat ottaa mukaan kokeneita oppimateriaalien tekijöitä? On syntymässä uusia, pieniä kustantamoita, jotka ovat siirtämässä kirjailijalle entistä enemmän työtä. Ajatellaan että kirjailija itse taittaa, toki voi olla valmiita taittopohjia, mutta täytyy olla aikamoiset tietotekniset käyttötaidot. Ei voi enää keskittyä pelkästään siihen, että teen tässä hyvää tekstiä. Se pitää nähdä jo valmiina sivuna, nähdä kuvien paikat, valitsee itse kuvat. Siihen menee älyttömän paljon aikaa. Siinä kaatuu oppikirjailijan päälle ihan mielettömän paljon asioita. Silti tuntuu että täytyy olla aikamoinen renesanssiaikainen nero: kirjoittaa oppilaalle sopivaa tekstiä, etsiä luotettavaa tietoa, kirjoittaa hyvää suomenkieltä, nähdä kuvat siellä valmiina ja tehdä se taitto. Ja luulen, että kustantaja tarjoaa siitä edelleen 16,4 prosenttia, joka tulisi vielä pienemmästä summasta kuin nykyään (naurua). Joillakin voi olla silmää taittamiselle mutta ei kaikki oppimateriaalien tekijät pysty sitä tekemään. (OP) • Tällä hetkellä oppikirjailijat ja kustantajat samassa veneessä: oppikirjojen myynneillä molemmat ovat saaneet hyvät tuoton. Sähköisyyden myötä tilanne on murtumassa. Hyvät sähköiset oppimateriaalit ovat jo tällä hetkellä oppikirjasarjan kilpailuetu. • Oppikirjailijat pohtivat miten opetusmenetelmät ja kaupalliset intressit kohtaavat. Tällä hetkellä tapahtuu muutoksia sekä opettamisen tavoissa että kaupallisella kentällä. Painetun 19 oppimateriaalien kustantajien lisäksi markkinoille on tullut laite- ja ohjelmistovalmistajia, jotka kritisoivat esimerkiksi oppikirjaan pohjautuvia opetusmenetelmiä: korostetaan esimerkiksi toiminnallisuutta, jota sähköinen oppimateriaali tukee. Samalla markkinoivat omaa tuotteitaan. • Oppikirjailijat kysyvät: kuinka paljon tapahtuu virheitä eri toimijoiden työskentelyssä ennen kuin osataan tehdä yhteistyötä opetuksen hyväksi, kilpailusta huolimatta? • Käytetäänkö tulevaisuudessa oppikirjaa vai onko vain erilaisia oppimisympäristöjä, jotka tuotetaan sähköisesti? • Oppikirjailijat korostavat, että jonkun kuitenkin jäsenneltävä tieto. Oppikirjailijoita tarvitaan tulevaisuudessakin. Oppikirjailija -> oppimisympäristöjen ja -materiaalien suunnittelija? • Tällä hetkellä puuttuu asiantuntemusta ja tutkimustietoa siitä, miten sähköisiä oppimateriaaleja tai uusia oppimisympäristöjä kouluissa käytetään: pedagogiset, didaktiset ja sosioemotionaaliset näkökulmat. Testikoulujen tuloksia odotetaan. Tekniikkahärhöt menevät tekniikan ehdoilla ja pedagogiset sauhuajat omine unelmineen, mutta mistä löytyy pätevä sähköinen materiaali tavallisten koulujen, opettajien ja oppilaiden käyttöön. opetus on tällä hetkellä aika pirstaleista ja monet oppilaat putoavat siksi kelkasta, siis syrjäytyvät koulussa. (OP) • Tekijät toivovat koulutusta sähköisen materiaalin kehittelyyn. Oppikirjallisuuden asiantuntijuus on murroksessa. Pitää vaan löytää ihmiset, jotka tietää opettamisesta, ne, jotka tietää tietotekniikasta ja sitten joku joka rahoittaa sen. (OP) Sähköisen oppimateriaalin luomisen jarruna on, että puuttuu tutkimustietoa ja ennen kaikkea meillä ei ole käytännön guruja. On tekijöitä jotka ovat tehneet 20 vuotta ja pidempäänkin oppikirjoja ja heillä on tietty auktoriteettiasema. Ne käy puhumassa ja käy kouluttamassa oppikirjan tekijöitä. Mutta sähköiseen materiaaliin sellaisia ole. Kaikki sähköinen mitä nyt tehdään, tehdään vähän tyhjästä ja ilman malleja. Tietysti on paljon kivaa pineerihenkeä, mutta paljon on hapuilua ja kun ei tiedetä mikä myy, mikä toimii luokassa, mikä kelpaa. On valtava määrä avoimia kysymyksiä. On jännä nähdä keistä tulee niitä tai milloin tulee näitä sähköisen materiaalin auktoriteetteja. Ne jotka tätä sähköisyyttä ajaa, opetushallitus ja opetusministeriö, niin siellä ei ole sitä osaamista yhtään, sieltä se ei tule. Se tulee joko opettajakunnasta, jossa joku on fiksannut sähköistä oeptusmateriaalia tai sitten jostakin oppikirjailijoista kuoriutuu tämä osaaminen. Nyt on jotenkin niin että jos on tehtäväkirja jossa on sata sivua niin siinä on yksi hyvä sivu, jonka kaikki tehdä. Mutta että olisi tuottanut sähköisen oppikokonaisuuden, joka ois mietitty alusta loppuun jossa olisi mietitty eri tyyppisiä ratkaisuja tai malleja, että se lähtisi leviämään. Nyt juostaan yhden ratkaisun perässä, että joku yksi on hyvä, mutta kaikkea ei voi tehdä samalla tavalla. Siinä ei ole mitään järkeä, että tehtäväkirja sirretään verkkoon, se ei ole ratkaisu ja se on monella on se ajatus varsinkin joillakin kokeneilla oppikirjan tekijöillä, vaan se on jotain ihan muuta. Mistä niitä malleja alkaa syntyä? Kaikissa oppikirjapalavereissa, se ei ole mikään salaisuus, pyörii kilpailevien kustantamoiden oppimateriaalit pöydällä ja kun mietitään jotain ratkaisua niin sitä verrataan miten muualla on tehty ja peilataan sitä. Sähköisessä materiaalissa ei ole vertailukohtia, mennään tosi paljon mutututntumalla. Siihen ei ole saatiavissa oppia tai koulutusta, se on niin oma maailmansa. (OP) • Tämän hetkinen ongelma: monet tekijät pitävät salassa omat hyvät ideansa sähköisen materiaalin ja multimodaalisuuden suhteen, tietoja ei jaeta -> ei edistä alan kehittymistä. Kustantajien tarjoama koulutus on vasta alkamassa. 20 En tiedä mitä se olisi ja kuka koulutusta tekisi, kuka sen suunnittelisi. Semmoiset ihmiset, jotka on oppikirjamailmassa, niin he eivät välttämättä halua jakaa koulutuksissa omia ideoitaan, pitävät ne itsellään. Kuka olisi se neutraali guru joka voisi meitä kouluttaa? (OP) • Jotkut oppikirjailijat kritisoivat sopimuskäytäntöä, joissa rajoitetaan tekijän oikeutta tehdä vapaasti materiaaleja. Tämän nähdään rajoittavan uusien e-kustantamoiden valmiutta kilpailla kokeneista oppimateriaalien tekijöistä. Muuttuuko tilanne sähköisten materiaalien sopimuksissa? Toiset pitävät sopimusta korrektiuskysymyksenä: kustantamot ovat liikeyrityksiä jotka haluavat turvata toimintansa, kyseessä kilpailutilanne. Sopimuksen on voinut ohittaa kysymällä lupa edellisestä kustantamosta. Uudet toimijat pystyvät kilpailemaan isommalla prosentilla. Se ei konkreettisesti tarkoita tällä hetkellä enempää rahaa, mutta se kuulostaa paljon paremmalta. Tämä nykyinen sopimuskäytäntä sitoo meidät kustantajaan minusta todella vanhanaikaisella ja ärsyttävällä tavalla, jossa tietokirjailijoiden pitäis tehdä sen lainsäädännön kanssa tosi paljon töitä. Siellä on kaksi sellaista pykälää mitkä pitäisi saada pois sieltä. Toinen on tämä, että kirjailija lupaa luovuttaa seuraavan teoksensa juuri tälle kustantamolle. Se on semmoinen mitä ei tarvitsisi olla lain puitteissa, se on kustantajan oma pykälä. Siitä ei ole meille mitään hyötyä, siitä on hyötyä pelkästään kustantajalle, jota en ymmärrä ollenkaan, että miksi se pitäisi olla. Tästä pitäisi ihan infota kirjailijoita, että tämä pykälä pois, älkää allekirjoittako tätä pykälää. Toinen perustuu Suomen lakiin, että ei saa tehdä omalla tai toisen kustannuksella kilpailevaa kirjaa. Tää on semmoinen kanssa joka sitoo. Että jos olet yläkoulun opettaja ja olet ammattilainen vain siinä omassa aineessa ja teet matikan kirjan niin et saa tehdä toista matikan kirjaa, vaikka se olisi ihan erilainen, vaikka se olisi se sähköinen. Voihan joku haluta itse kustantaa vaikka sen sähköisen. Tämä on täysin epäreilua ja että mihin se perustuu. Mä en saisi siirtyä vaikka sieltä toisesta tarjotaan 50% ja vanhalta kustantajalta saisin vain sen 16,4%. Tämä estää ettei pystytä kilpailuttamaan kustantamoita, jotka ovat selvästi keskenään sopineet ettei tuosta tingitä yhtään. Jos nämä poistettaisiin, alkaisi todellinen kilpailu oppikirjailjoista, koska sitten me voidaan hyväksyä se tarjous, joka on meidän kannalta paras. Nyt me ei voida. Joillakin huippujohtajillakin on joku muutaman kuukauden karenssi, mutta me ollaan sidottuja niin kauan kuin se edellinen kirjasarja on olemassa. Tämä estää varsinkin nyt kun on uusia toimijoita. (OP) Ei saa tehdä vastaavaa tuotetta, mutta käytännössä on ollut niin että oppikirjailijat ovat tehneet toiselle kustantajalle, jos on vaan kysytty lupa. Se pykälä ei pidä ainakaan minun oppiaineessa paikkaansa. (OP) • Koulujen säästäminen oppimateriaaleissa on ollut ongelma pitkään, ja tilanteen ajatellaan pahenevan digitaalisten välineiden ja sähköisten materiaalien lisääntymisen myötä. • Mitä kokemuksia koulumaailmasta ja sähköisestä materiaalista voidaan hyödyntää muussa ekirjatoiminnassa? 21 6. Piratismi, tekijänoikeudet • Piratismiin suhtauduttiin melko rauhallisesti. Oppi-, tiede- ja tietokirjoja on kopioitu ”aina”. Monien mielestä sähköisyys muuttaa kopiointitapaa, muttei välttämättä lisää sitä. • Sähköisen materiaalin suojausongelmat koskevat tällä hetkellä etenkin internetin aineistoja (pdfartikkelit, luento- ja oppimateriaalit), esimerkiksi tiedetekstit ovat yleensä suojaamattomia. Ongelmat eivät koske laajasti e-kirjoja (e-pub-muoto). • Tietokirjailijat eivät tunteneet e-kirjan drm-kopiosuojausta kovin tarkkaan. Asiaan perehtyneet kannattivat yleensä vesileimaan siirtymistä. Kopiosuojaus on helppo purkaa, se hankaloittaa jakelua ja käyttöä. Jotta tämmöinen piraattiversio nettiin laitettais, niin se vaatii että joku piraatti ensiksi ostaa sen e kirjan ja kopioi sen sivu sivulta ja laittaa sen jaettavaksi. Nyt käytetään drm-suojausta, joka on järjettömän huono. Kokeilin sitä itse yksi päivä murtaa, omalla kirjallani ja se on äärimmäisen helppoa. Siihen tarvitsee vain yhden ohjelman yhdellä googlehaulla niin se on auki. Siinä vähän miettii mikä sen hyöty on. (YL) Nyt kirjamaailmassa ollaan menossa samaan ansaan kuin mihin musiikkiteollisuus sortui. Että ensiksi rakennetaan tämmöinen heikosti rakennettu suojaus, joka vaikeuttaa jakelua. On kymmeniä, ellei satoja työkaluja millä sen saa purettua. Vesileima ei estä kopiointia. Koska se on vain tiedosto niin se helpottaa jakelua eri medioille. Mutta se vesileima kulkee jokaiselle sivulle. Se, että sä alkaisit poistamaan sitä vesileimaa joka sivulta niin siinä niin paljon hommaa ettei sitä ihan jokainen viitsi tehdä eikä siihen löydy niin hyvin poistotyökaluja. (YL) • Joillakin haastateltavilla oli kokemusta e-kirjojen piratismista kansainvälisissä julkaisuissa. Suomenkielisten teosten suhteen järjestelmällistä, kaupallista piratismia ei esiintynyt, sitä ei pidetty ongelmana. Tekijänoikeusasioissa luotetaan etujärjestöihin (STIK, Kopiosto, Sanasto). Jotkut kokivat e-kopioinnin jopa positiivisena, se on ”mainosta”. En muista mikä sivusto se oli, luultavasti joudun vielä oikeuteen oman kirjani laittomasta latauksesta (naurua), artistihan maksaa tällä alalla joka tapauksessa. Virallisen version mukaan olin tienkin äärettömän närkästynyt, mutta lähinnä se oli, että ihan hyvä, tälle voi olla käyttöä. Mulle oli selvää ettei englanninkielisestä painoksesta tule olemaan juuri mitään konkreettista, rahallista hyötyä. Se oli mulle päänavaus ja käyntikortti ja se on toiminut hyvin siinä mielessä. Se piraattiversio oli sitten vaan jatkoa, että ahaa, tästä on e-kirja, useampikin ehkä huomaa tämän. (YL) • Osa tietokirjailijoista ei nähnyt piratismin uhkaavan sähkökirjoja, koska kirjallisuuden kuluttajat hyvin erilaisia kuin esim. laittoman musiikin lataajat. Tämä on kyynistä ja raadollista, mutta kuka nyt suomalaista kirjallisuutta rupeaisi jakamaan niin paljon että se olisi meiltä tekijöiltä pois. Periaatteessa se voi olla ongelma, ja käytännössä, mutta kyllä tietokirjallisuuden puolella on tosi vähän semmoisia kirjoja, että ihmiset pöllisivät niitä vertaisverkoista. (YL) • Osa haastateltavista näki piratismin kuitenkin yhtenä suurimmista uhkista työlleen ja toimeentulolleen. Tekijänoikeuksia tulee tukea aktiivisesti. 22 Piratismi ja muut tekijänoikeusongelmat ovat ainoa asia, jonka näen uhkaavan minua ammatillisesti ja kyseenalaistavan ammattini tulevaisuuden. Jos tekijänoikeustulot piratismin tms. takia vielä tästä kapenevat, en tule tienaamaan työstäni sitäkään vähää mitä nyt, ja joudun miettimään, miten tulen toimeen ja mihin työhön pitää vaihtaa. Vielä toistaiseksi kirjan ilmestyminen on minulle suuri ilo. Pahimmillaan tulevaisuudessa käy niin, että ilmestymispäivänä ajattelen, että nyt alkaa varastaminen. (YL) Vastustan piratismia ideologiana. Sähkökirjaan kuten kaikkeen muuhunkin liittyy ehkä vaikeasti valvottavia tietoturvariskejä ja uusia mahdollisuuksia loukata tekijänoikeuksia. Mielestäni valtio voisi subventoida sähköisesti saatavaa materiaalia kansalaisille, esimerkiksi klassikkojen ja tärkeiden tietoteosten osalta. Kirjastoihin lainattavia lukulaitteita, seniorikansalaisille koulutusta ja uusia materiaaleja, koululaisillla ja aikuisille vastuullisempaa laitekäytöstä valistuksen keinoin. TV- ja nettikampanjointia! (YL) • Oppikirjailijoilla oli eniten kokemusta tekijänoikeusrikkomuksista. Tietokirjailijoista oppikirjailijat olivatkin huolestuneimpia tekijänoikeuksista. Tekijänoikeuksien rajat ovat epäselviä esim. opettajille aina ala-asteelta yliopistotasolle. Paperikopioita on jaettu kouluissa aina, nykyään koulujen ja oppilaitosten intranetistä on mahdotonta jäljittää luvatta kopioituja kurssimateriaaleja. En tiedä voiko piratismi pahentua enää oppimateriaalien puolella jos miettii kuinka paljon koulut vetää materiaalia monistuskoneesta läpi. Puhuttiin oppikirjailijoiden kesken, että on ihan jännä että mikään kustantamo ei ole käräyttänyt suomalaista koulua. Siinä on varmasti pelkoa, että koulut kostaa, että se kustantamo rajataan ulos. Monistusmäärät, siinä mennään miljoonissa sivuissa mitä koulut monistaa oppikirjoja, ihan surutta. Se on huvittavaa, että oppilaille yritetään samanaikaisesti opettaa, ettei netistä saa ottaa mitä vaan, mutta samaan aikaan itse ollaan valmiita vetämään monistuskoneesta mitä vaan. Se ilmiö on jo olemassa tosi voimakkaana tällä hetkellä. Siis toki se liittyy sähköiseen jakeluun se mahdollisuus, mutta se ei ole suurin ongelma tai pelko tässä sähköisessä materiaalissa. Oppimateriaalit jotka tehdään kouluihin, opettajat tuskin ovat maailman aktiivisimpia hakkereita, piratismikulttuuri on heille vieras. (OP) Omaa materiaalianikin on joutunut nettiin ja sitä et saa sieltä pois. Kaikki kuvittelee, että nyt sen on ilmaista, kun se on jo netissä. Pahin on oppilaitokset, jotka ovat kopioineet kirjaani omaan sisäiseen intranettiin, josta ulkopuolinen ei voi sitä edes tietää. (YL) Yliopistoissa kurssimateriaalia kiertää pdf:nä, ei kukaan tiedä onko siitä käyttölupaa. (TK) Kyllä mua harmittaa kun mä löydän omaltakin koululta kopioita mun tekemästä työkirjasta. Kyllä se ottaa päähän, mutta en viitsi puuttua siihen ääneen, koska se olisi ihan niuhottamista. Kyllähän niissä aina lukee ‘kopiointi kielletty’. Mutta sitten tekijänoikeusjärjestöltä, olisiko Kopiosto tai Sanasto, niitähän on ollut ihan kiertämässä kouluissa ja puhumassa siitä, että meilläkin on käyny aina silloin tällöin. Mutta ei sillä ole juuri vaikutusta. (OP) Suuruusluokka digitaalisessa materiaalissa on ihan toista. Perinteisestä kopioinnista en ole koskaan ollut katkera, en ole kokenut että se on minun tulojani vähentänyt. Päinvastoin, se saattaa toimia mainoksena, että täällä toisessa työkirjassa on näin kivoja tehtävä. Arvelen, että piratismi vähentää tuloja merkittävästi. Siinä on se ajattelutapa, että kun se on netistä tai se on sähköistä, että se on ilmaista eikä siitä tarvitse maksaa. Pidän sitä suurena ongelmana. Peruskoulun puolella ongelmaa ei luultavasti tule, mutta lukion puolella se on sitten varmasti ongelma. Ne opiskelijat kopsaa kaiken mitä kopsattavissa on. (OP) 23 • Sähköisyyden nähdään muuttavan tilannetta oppimateriaalien kopioinnissa: opettajien ei uskota rikkovan suojauksia, sen sijaan kopiointi siirtyy oppilaille. Toisen asteen oppimateriaali nähdään olevan suurimmassa riskiryhmässä. Esim. lukion sähköisen oppikirjan ostaa yksi oppilas ja jakaa ilmaiseksi muille. • Joidenkin haastateltavien mukaan piratismi voitaisiin välttää sillä, että maksullinen palvelu on houkuttelevampi ja kätevämpi kuin laiton (esim. kirjallisuuden ‘Spotify’). Tekijän osuuden tuotoista arvellaan tällaisissa palveluissa kuitenkin jäävän pieneksi. Toisaalta monet tietokirjailijat ajattelivat, että tietokirjallisuudelle tämä ei ole akuutti ongelma: pääasia että teokset leviäisivät tehokkaasti (ansaintalogiikka muualla). Laillisen sähkökirjan hankkimisen tulee olla helpompaa ja hauskempaa kuin laittoman. Se on niin yksinkertaista. Se kun menee jakeluun, se kun menee perille kaiken media-alan kustantajille niin se peli voitetaan. (YL) • Jotkut kannattivat avoimempaa julkaisujen levitystä ja saatavuutta. Perusteena: 1) Nettimaailma perustuu avoimemmille toimintatavoille kuin printtiperinne. 2) Tekijänoikeissäädökset ovat jäljessä käytännöistä. Ongelmia kerrottiin tulleen tilanteissa, että tekijä antaisi käyttöoikeudet kolmannelle osapuolelle, mutta on luovuttanut hallintaoikeudet jollekin muulle toimijalle (Kopiosto, Sanasto, Kuvasto), joka ei puolestaan myönnä käyttölupaa (ilmaiseksi). 3) Varsinainen kirjojen myynti ei tuota, vaan apurahoitus ja leipätyö. Teos saattaa olla vain ”mainosta” tuottoisammalle toiminnalle, esimerkiksi luennointityölle. Olen tässä asiassa kokenut seisovani aina kahdella jalalla. Olen itse aktiivinen verkkoihminen, tiedän että kun tehdään yhdistelmäteoksia ’mash-up’, se kuuluu verkkokulttuuriin. Mulle ärähdetään, että niistä pitää maksaa ja mä sanon, että kyllähän sitä on maailman sivu tehty esimerkiksi taidehistoriassa kollaaseja olemassa olevista teokista. Tämä on se periaate miten verkossa tehdään uusia teoksia, koostetaan vanhoista. Tämä verkkokulttuuri täytyy ilmeisesti tuntea jonkinasteisesti sisältäpäin että suostuu hyväksymään sen että tämmöinen on se toimintatapa. Tässä suhteessa kannatan vapaata toimintaa. (YL) Myös piraatit ovat sitä mieltä että tekijät ansaitsevat korvauksensa. Se ongelma tulee näiden isojen toimijoiden kanssa, jotka haalii oikeuksia suuntaan jos toiseenkin. Se ajatus on että on olemassa yhteistä kulttuurista ainesta, että näitä käytetään uudelleen joitakin paloja. Se on kulttuurin luonteenomaista toimintaa. Mitä enemmän me tehdään raja-aitoja, patentteja ja muita rajauksia niin sitten me ehkäistään luovaa toimintaa toista kautta, se on hankala asetelma. En ole eläissäni törmännyt piraattiin joka olisi sanonut ettei kirjailija tai tekijä ansaitse korvausta. Olen näissä multimediahankkeissa törmännyt siihen, että tekijänoikeuksilla saatetaan estää kokonaisen tuotteen julkaiseminen. (YL) Kun tullaan korvaussysteemiin, että miten se raha niistä kirjoista tulee. Eihän se loppujen lopuksi niistä kirjoista tule vaan esimerkiksi puhumisesta. Se että puhut kirjastasi on tuottoisampaa että kirjoitat kirjan. Sitä pitäisi peilata tähän mikä on se haitta ja hyöty ja mistä se raha tulee. Se kuitenkin tulee apurahoista ja valtiolta. Että mikä mieli siinä on että me estetään sitä käyttöä. Tämä on verkkomaailmassa mutkikkaampi kysymys kuin mitä annetaan ymmärtää. Kannattaa miettiä niitä perusteita avoimeen julkaisemiseen. Jos tekijä haluaisi luovuttaa maksutta oikeuksia mutta onkin luovuttanut oikeuksia esimerkiksi Kuvastolle niin ne korvausvaatimukset on suhteettomia siihen käyttöön. Tiedän tapauksia jossa tekijä olisi halunnut antaa käyttöoikeuden, mutta se ei 24 onnistu koska tekijä on luovuttanut tekijänoikeuksien hallinnan eteenpäin. Tällaiset haittaa meidän mainetta vain. (YL) • Joidenkin haastateltavien mukaan tekijänoikeuksia valvovat organisaatiot ovat hyvällä asialla, mutta niiden tekemät sopimukset asettavat tiukkoja taloudellisia ehtoja esim. materiaalien uudelleenkäyttöä ajatellen. Sanasto pyrkii hyvään, mutta saa joskus tahtomattaan aikaan pahaakin. Nyt on Sanastolla kirjailijan kannalta hyvä sopimus Ylen kanssa, mutta Ylellä ei ole varaa maksaa uusinnoista. Ne siis jäävät toteutumatta kokonaan. (YL) 25 7. Sisältömahdollisuudet • Uusiin sisältömahdollisuuksiin suhtauduttiin pääasiassa myönteisesti. Epäilyä herätti, tuovatko mediaominaisuudet sittenkään mitään uutta. Haastateltavia askarrutti myös häilyvä raja kirjan ja muiden mediatuotteiden välillä: onko multimodaalinen e-kirja kirja lainkaan vai onko se jotain muuta? Osa näki tämän uutena, rikastavana mahdollisuutena, osa näkee sen tuhoavan kirjan idean. Tietokirjallisuuden halutaan luottavan kerronnallisuuden voimaan, mediaominaisuudet saattavat joko monipuolistaa tai pirstaloittaa teoksen kokonaisuutta. Mikä tulee olemaan e-kirjan retoriikka? Syntyykö e-kirjaan oma kerronnallinen traditionsa? E-kirjaklassikko? Keksittäiskö tässä nyt pyörää uudelleen? Nämä uudet mahdollisuudet eivät tuo välttämättä mitään uutta mihinkään. (YL) Multimediasisällöt voi tuoda tietokirjan ihan uudelle tasolle. (YL) Vook.comissa sai aavistuksen mitkä multimedian mahdollisuudet ovat tietokirjoissa. Siellä oli esimerkkinä golf-kirja, jossa kerrotaan jotain ja sitten video, josta näki miten se pallo lyödään. Se riitti vakuuttamaan minut. (YL) Voi hyvinkin olla, että joihinkin kirjoihini mediamahdollisuudet sopivat todella hyvin, heti tulee joitakin genrejä ja tilausteostyyppejä mieleen, joissa ne voisivat olla onnen omiaan. Mutta ei aina. Niiden välttäminen on yksi teoslaji sekin, "vanhan liiton" kirja, jonkalaisille pitää löytyä tulevaisuudessa myös markkinoita ja arvostusta. Muuten tietokirja muuttuu yksinomaisesti leikkikaluksi ja viihderasiaksi. Multimedioituminen voi olla nuorille lukijoille houkutteleva koukku ja se on hyvä asia, mutta sitten on maailmoja, joissa on tarkoitus herättää lukijan oma luova mielikuvitus ja päättelyky eloon, ja silloin videoklipit yms. eivät ole se keino, vaan kieli ja rakenne, tarinankerronnan taito, jota ei YouTubella korvata vrt. analyyttinen laatujournalismi versus kertakäyttöinen "Katso video"-lööppijournalismi. (YL) Kyllä multimedian kanssa kuuluttaisin malttia, koska kirja, miten kauan se on kirja, että siitä tulee elokuva tai videopalvelu. Se raja varmaan hämärtyy ja saa hämärtyäkin, ei siinä mitään. (YL) Multimedia olis makeeta. Aineistoesimerkit oliskin pätkiä oikeista haastatteluista tai keskusteluista. Tai linkin päähän vois skannata alkuperäisen, varsinaisen lehtitekstin tai analysoimani nettisivun. Ilman muuta - sähköinen muoto toisi uusia juttuja. Mutta myös opeteltavaa ja haluaisin ehdottomasti tuekseni jonkun joku on ammatikseen näppärä linkityksissä, tiedostojen hallinnassa, nettikuvioissa. (TK) Hyvä asia, mutta missä sitten menee kirjan raja? Onko se enää kirja vai dokumenttielokuva? Pitääkö kaikesta ruveta sitten tekemään sellaisia valmiiksi purtuja katsottavia ja kuunneltavia esityksiä. Miksi ostaa kirja, kun sen voi katsoa DVD:nä, näin ajattelee jo useimmat lapset kirjoista. (YL) Suhtaudun multimodaalisuuteen positiivisesti. Sopii erittäin hyvin tietokirjoittamiseen eikä millään tavalla rajoita mahdollisuuksia tehdä myös perinteistä tietokirjaa. (YL) 26 Multimedia on ilman muuta mahdollisuus ja se monimuotoistaa monimuotoista tietokirjallisuutta entisestään, ei varmaankaan syrjäytä sitä. Onko kuitenkaan kyseessä enää tietokirja vai joku muu teos? Tekonologiaa hallitseva tietokirjailija olisi tässä kunkku, joten pilotteja ja koulutusta lisää radikaalisti, niin se nähtäisiin. En näe kovin suurta eroa multimedian ja museonäyttelun sisällöntuotannon välillä. Ehkäpä yhdistys saisi sisällöntuottajista uusia jäseniä yhdistykseen? Mielestäni kirjallisuuden merkitystä ja itseisarvoa tulisi pohtia ja pohtia yhä uudelleen, tajuta se, kirjallisuus on ollut kaiken kulttuurimme perusta, en toivoisi kirjasivistyksen, kirjastolaitoksen ja kirjallisuuskulttuurin ym. musertuvan erilaisten multi-hässäköiden alle (jotka liittyvät usein toiveisiin säästöistä tai toiminnan tehostamisesta) vaan vahvistuvan niistä. (YL) Kertova kirja, kerronnalla on oma logiikkansa. Elokuva on elokuvaa ja kirja on kirjaa. Ne on kaksi eri asiaa. Jos kaikki olisi pelkkää efektiä niin kyllä sen kertojan äänen säilyttäminen on iso ja tärkeä juttu. Siinä onkin miettimistä miten ne yhdistetään. Tietosanakirja ja historian kirja eroaa toisistaan siinä, että tietosanakirjassa on pelkkiä faktoja, tosin tietosanakirjassakin on pieniä tarinoita ihmisistä ja muista. Kirjassa on taas idea, rakenne ja kertomus. Se täytyy säilyttää tai tajuta ne erot, että miksi kertomuksella on arvo. Se on tekijän tulkinta asiasta, mikä siinä teemassa on olennaista. Kerronnallinen aspekti säilyy. (YL) • Sähköiset lisäsisällöt ovat osalle tietokirjailijoista tuttua jo 1990-luvulta alkaen: cd-rom, multimediaohjelmat. • Moni tietokirjailija pohti: vaaditaanko tulevaisuudessa, että tietokirjailijan on osattava tuottaa tekstin lisäksi myös mediasisältöjä? Koulutetaanko kaikki tekijät? • Lisäsisällöillä on oltava selkeä funktio. Tällä hetkellä yleisimmät lisäsisällöt ovat melko alkeellisia. • Päivitys nähdään mahdollisuutena ja erinomaisena funktiona tietokirjoissa, mutta myös tekijää sitovana: miten sopimuksiin luodaan mallit? Kuka huolehtii, että esim. tekstiin liitetyt linkit ovat toiminnassa eikä niiden tieto vanhene? Milloin on kyse päivityksestä - milloin uudesta teoksesta? • Tietokirjailijoiden mukaan multimodaalisuutta ei ole kustantamojen puolesta alettu hyödyntää innokkaasti, vaikka tekijä itse olisi halukas tekemään kokeiluja. Kustannuksia ei osata arvioida tarkkaan, tarvittaisiin demoja eri mahdollisuuksista. Olen miettinyt, että esimerkiksi sodan tapahtumista, tottakai seuraava vaihe on että tehdään semmoiset kartat että on otettu jostain Google Earthista maisema, jossa etenee sitten dynaamiset nuolet ja sitten vielä joukot. Pystytään animaatiot tekemään, jos halutaan kuvata jotain taistelua niin se onkin reaalimaastossa tai jossain historialliseen valokuvaan sijoitetussa maastossa. Idea, että tämän päivän maastoon sijoitetaan historiallisia taphatumia, tämä minua kiinnostaa kovasti. Tottakai se on paljon havainnollisempaa kuin että on kirja ja siinä kartta. Nämä on valtavia mahdollisuuksia. Nyt mulla on kännykässä lintukirja jossa on äänet ja voi selailla ominaisuuksia. Se on eka jonka pysty kännykkään saamaan. Lintukirja kännykässä. (YL) • Tieteellisissä julkaisuissa kaikki haastateltavat näkivät lisäsisällöillä lisäarvoa. Sähköinen artikkeli saattaa sisältää jo nyt enemmän tietoa kuin vastaava painettu. Kyllä näitä voi hyödyntää todella paljon tulevaisuuden julkaisuissa tieteenkin alalla. Nyt jo on mahdollisuus liittää paljon enemmän lisämateriaalia sähköisenä julkaistavaan artikkeliin. Myös verkkosivureferenssit julkaisuissa ovat arkipäivää. Ja varsinkin analyysiohjelmien viittaamiseen liittyy aina verkkosivun maininta. Painoon menevä artikkeli siis sisältää jo nyt paljon vähemmän tietoa, kuin sähköisenä julkaistava sama artikkeli. (TK) 27 • Eri tietokirjalajeilla erilaisia tarpeita; käytettävä tarkkaa harkintaa millaisiin teoksiin multimodaalisuutta kannattaa hyödyntää. Joillekin teostyypeille riittää tekstimuoto. Minusta kustantajat yrittävät kaventaa meidän näkemystä e-kirjasta kaupalliseksi tuotteeksi jota myydään heidän kirjakaupoissaan. Mä itse haluan nähdä sen laajana, hyvin moninaisten julkaisujen sarjana. Eräs kustantaja korosti että sähkökirjassa on niin vähän mahdollisuuksia, kun kirja on niin kaunis esine, hän piti tärkeänä layoutia, että sähkökirjassa nämä kutistuvat. Mä taas ajattelen että kun haluaa jonkun lähdekirjan vaikka illalla niin et sä mieti haluatko hakea sen lähdeteoksen tuolta kirjastosta toiselta paikkakunnalta, vai ottaisitko sen heti käyttöön oman työpöydän ääressä. Sillä ulkonäöllä ei ole siinä vaiheessa mitään merkitystä. Tullaan tähän, että riittäisi hyvin että on iso liuta kirjoja, joille riittäis että ne saa tallennettua pdf:nä, kunhan ne on saatavilla, en kaipaa mitään roippeita siihen lisäksi. Mutta sitten oppimateriaalit, esimerkiksi fysiikan oppikirjat, niissä on tärkeää että sisällöllä pystytään havainnollistamaan jonkun ilmiön tai laitteen toiminta, esimerkiksi animaation avulla, tämä sopii myös muihin tietokirjoihin. Silloin me ollaan erityyppisessä kirjallisuudessa. Aina täytyy arvioida miten relevanttia se sisältö mitä sillä lisäsisällöllä tuotetaan. Jos sillä saadaan oikeaa lisäarvoa niin hyvä, mä en ainakaan tietokirjoissa kannata koristeita koristeiden vuoksi. Älkää tuoko mun väitöskirjalukemisiini mitään tuulimyllyä pyörimään siihen. Tää on hirveän tarkkaa, tämä on aina kustannuskysymys. Kuinka paljon videota, animaatiota, ääntä. Sen täytyy palvella sitä, sen täytyy tuoda selkeä lisäarvo siihen kokonaisuuteen. Jos sitä ei ole niin sitä ei kannata tehdä. Sähkökirjan edellytys ei ole että siinä on näitä härpäkkeitä, mutta jos se tuo lisäarvoa niin ne voidaan sinne kytkeä. Hakuominaisuudet ovat tärkeitä. Ilosanoma tietokirjailijoille on se, että kaikenlaisten mediaelementtien teko näiden ohjelmistojen helpottumisen myötä on helpottunut. Se on suuntaus joka suhteessa. (YL) 28 8. Uhkia ja mahdollisuuksia • E-kirja nähtiin enemmän mahdollisuutena kuin uhkana: se ei syrjäytä painettua kirjaa, mutta tarjoaa erilaisia käyttömahdollisuuksia. Se tarjoaa myös tekijöille uusia julkaisemisen tapoja. • Negatiivisin asenne sähköiseen materiaaliin oli yleensä niillä tietokirjailijoilla, joilla oli vain vähän kokemusta sähköisestä julkaisemisesta tai jotka käyttivät itse vähän sähköistä materiaalia. Asenne oli saattanut muuttua negatiivisemmaksi myös esimerkiksi tekijänoikeusrikkomusten vuoksi. Näin oli käynyt verkossa ilmestyneen sähköisen materiaalin suhteen, ei varsinaisen ekirjan kanssa. • Positiivisimmin suhtautuvat ovat itse olleet aktivisesti kehittämässä e-kirjaa tai sähköistä julkaisemista ja niiden mahdollisuuksia. He toivoivat tietokirjailijoille enemmän käyttökokemuksia varsinaisista e-kirjoista ja kehottivat olemaan vertaamatta e-kirjaa verkon sähköisiin materiaaleihin. Tekniikka edellä menevät uudistushankkeet, ne yleensä kaatuu, koska insinöörejä on rajallinen määrä maailmassa. Ne hurahtaa ja monet muutkin, siis teknofriikit. Mutta että siitä saatais jotain oikeasti muuta kuin marginaalia niin ei se riitä että se on joku vimpain. E-kirjalla on oltava joku lisäarvo, että se pärjää painetun kanssa. (YL) Esimerkiksi jonkun alan biografiat on kätevintä julkaista netissä. Kymmeniä, satoja pienoiselämäkertoja, monet ihmiset on kirjoittamassa niitä. Ja sitten toimitetaan. Kansallisbiografian sähköistä versiota käytän koko ajan työssä, vaikka se on mulla tuossa hyllyssä. Hakukonet ja wikipediat, se on niin kertakaikkiaan ylivoimaista nopeudessaan ja monipuolisuudessaan. Se päivitys ja kriittisyys. Ilman muuta tämmöinen tietokirjallisuuden haku, ensyklopedistinen tieto menee nettiin, jossa kerronnalla ei ole roolia vaan ne faktat ratkaisee. Kun on vielä kuvamahdollisuus ja liikkuvan kuvan mahdollisuus ja linkit ja muuta niin onhan se aivan omaa luokkaansa. Mut sitten taas kirjasarjat, vaikka esimerkiksi jonkun alueen historia, uskon että niillä säilyy arvo, verrattuna että se olisi vain netissä hajallaan. Kyllä arvoteokset, kunnolliset kokoomateokset, uskon että niiden arvo säilyy pitkään. Kuinka pitkään ja missä muodossa niin se on arvoitus. (YL) • Monet haastateltavat arvelivat sähkökirjan käyttämisen olevan arkista, käytännöllistä - painettu kirja tulevaisuudessa jopa luksusta? Jotkut tietokirjatekstit tulevat olemaan pelkästään sähköisinä, osa on sitä jo nyt. • Tiedekirjoittajat ovat olleet kehityksen kärjessä: käyttävät sähköisiä julkaisuja eniten, julkaisevat niitä eniten, pisimmälle organisoitua toimintaa - mutta ei ansaintalogiikkaa. Ansaintalogiikkojen erot: tiedekirjoittajat tottuneet siihen, ettei julkaisuista saa tuloja, akateemiset tekstit saatavilla ilmaiseksi (yliopistojen kirjastojen lisenssimaksut); yleisen tietokirjallisuuden edustajat ovat tyytyväisiä teoksilla saatuihin lisäansioihin, osalla ne muodostavat merkittävän osan toimeentulosta; oppikirjailijoilla merkittäviä ansioita. • -> Onko olemassa yhteistä tietä, yhteisiä ratkaisuja esimerkiksi sopimusten, korvausten, tekijänoikeuksien suhteen? Ne, jotka saivat merkittäviä tuloja julkaisuistaan, toivovat kustannusmallin pysyvän samanlaisena ja olivat tarkimpia tekijänoikeuksien suhteen. Muut suhtautuivat myönteisemmin uudenlaisiin julkaisujakelutapoihin. 29 • Onko tekijän mietittävä yhä tarkemmin julkaisemisen tavoitteita, yleisöä, kohdennusta, jotta pystyy kilpailemaan? Tietokirjat toimii vähän eri logiikalla kuin kaunokirjat, tietokirjailijat saa korvauksensa ikään kuin ei-myynnistä, apurahoina jne. Tietokirjailijalla on paljon selvempi tämä tilaaja-tuottaja malli. Jokaisen pitää skarpata sitä, että mihin tarkoitukseen kirjaa tai tekstiä tehdään. (YL) • Onko kirjallisuuden nykyinen liiketoimintamalli kestävä? Miten kirja pärjää kilpailussa muun median kanssa? Jotkut tietokirjailijat pohtivat, onko kirjallisuus tällä hetkellä liiaksi tuettu elinkeino. Apurahat, julkisesti rahoitetut kirjalliset instituutiot, kirjaston rooli? Jos tuet vähenevät, miten tietokirjallisuuden käy, jos joutuu kilpailemaan puhtaasti menekin varassa. • Monet näkivät valtion roolin keskeiseksi tekijäksi e-kirjan ja muun sähköisen materiaalin läpimurrossa Suomessa: koululaitoksen ja kirjastojen ratkaisut sähköisissä palveluissa nähdään merkittävämmiksi kuin liiketoimijoiden toimenpiteet. Mulla on vähän kaksjakoinen suhde kirjastoon. Suomen kirjamarkkina on pieni eikä se siitä mihinkään kasva. Siihen nähden Suomen kirjastolaitos on aivan valtavan suuri. Se pyörittää samaa rahaa tai jopa isompaa kuin Suomen kirjabisnes, se on järjetön se suhde. Tämä tarkoittaa, että kirjastolaitos pystyisi määrittämään Suomen kirjabisneksen suunnan, tekemään sille mitä haluaa, koska se on yksi taho, joka on isompi kuin muut tekijät yhteensä. Tää on asia, jota ei ole riittävästi pohdittu. Mitä siitä on seurannu ja mitä siitä tulee seuraamaan. Kirjastojenhan on mentävä verkkoon ja ne onkin siellä. Mihin sen jälkeen kirjastorakennuksia tarvitaan, tai niitä hyviä virkailijoita. Kirjastossa on joka kerta yhtä mukava käydä, mutta kyllä se rooli täytyy miettiä uudelleen. Tuleeko niistä tämmöisiä kansakunnan olohuoneen jatkeita, kirjakahviloita vai vapautetaanko ne tilat johonkin muuhun käyttöön ja keskitytään netissä palvelemiseen. Tällaisia vaihtoehtoja on. Se iso kuvio on mietittävä, onko sen rooli oikeassa suhteessa koko Suomen mediakenttään. Se on niin järjettömän iso. (YL) Se minkä perinteiset kirjallisuuspiirit ja kustantajat unohtaa on se kaikkein suurin kuva. Astutaan tästä vielä taso ylöspäin eli kirjallisuus on aina kilpaillut muun median kanssa yleisön ajasta ja yleisön huomiosta. Aikaisemmin se on ollut helppoa, koska kirjallisuus on ollut niin arvostettua, painettu sana ylipäätään. Sitä on tuettu valtion taholta, sivistysmaat ovat tukeneet sitä. Kirjallisuus on päässyt tosi helpolla. Se ei ole oikeasti ole ollut kovaa bisnestä. Se suuri juttu on, että kirjallisuus joutuu nyt kilpailemaan tosissaan muun median kanssa. (YL) • Mistä tietokirjailijat voisivat saada asiantuntevaa koulutusta ja tiedotusta? Lisämateriaalien tuottamisesta ja kehittämisestä esimerkiksi mediataloista tai museoilta. Erilaisista lisenssimaksutyypeistä yliopistoilta, yliopiston kirjastoilta; muilta sähköisten materiaalien myyjiltä (musiikkiteollisuus). Tätä e-kirjaproblematiikkaa ei kouluta kukaan. Kirjottamista koulutetaan, tarjontaa on pilvin pimein, eikä Tietokirjailijoitten kannata sellaisessa lähteä kilpailemaan, koska sitä tarjontaa on paljon. Kun tulee nämä kustannussopimukset ja e-kirjat jotka koskee vain meitä. Tässäkin vois ajatella, että nämä olisivat Kirjailijaliiton kanssa samoja teemoja, miksi kuluttaa niin paljon resursseja jotka koskevat molempia. (YL) Sähköisen oppimateriaalin luomisen jarruna on, että puuttuu tutkimustietoa ja ennen kaikkea meillä ei ole käytännön guruja. On tekijöitä jotka ovat tehneet 20 vuotta ja pidempäänkin oppikirjoja ja heillä on tietty auktoriteettiasema. Ne käy puhumassa ja käy kouluttamassa oppikirjan tekijöitä. Mutta sähköiseen materiaaliin sellaisia ole. Kaikki sähköinen mitä nyt tehdään, tehdään vähän 30 tyhjästä ja ilman malleja. Tietysti on paljon kivaa pioneerihenkeä, mutta paljon on hapuilua ja kun ei tiedetä mikä myy, mikä toimii luokassa, mikä kelpaa. On valtava määrä avoimia kysymyksiä. On jännä nähdä keistä tulee niitä tai milloin tulee näitä sähköisen materiaalin auktoriteetteja. Ne jotka tätä sähköisyyttä ajaa, opetushallitus ja opetusministeriö, niin siellä ei ole sitä osaamista yhtään, sieltä se ei tule. Se tulee joko opettajakunnasta, jossa joku on fiksannut sähköistä opetusmateriaalia tai sitten jostakin oppikirjailijoista kuoriutuu tämä osaaminen. Mistä niitä malleja alkaa syntyä? Kaikissa oppikirjapalavereissa, se ei ole mikään salaisuus, pyörii kilpailevien kustantamoiden oppimateriaalit pöydällä ja kun mietitään jotain ratkaisua niin sitä verrataan miten muualla on tehty ja peilataan sitä. Sähköisessä materiaalissa ei ole vertailukohtia, mennään tosi paljon mututuntumalla liikkelle. Siihen ei ole saatavissa oppia tai koulutusta, se on niin oma maailmansa. (OP) • E-kirjojen kustantamisessa ja jakelussa tulisi ottaa entistä paremmin huomioon eri kuluttajaryhmät. Haastattelujen mukaan etenkin nuorten saaminen mukaan e-kirjan käyttäjiksi olisi tärkeää. Kansainvälisesti e-kirjalla on kolme tärkeää kuluttajaryhmää. On kirjallisuuden suurkuluttajat, jotka ovat siirtyneet nyt e-formaattiin, on teknologian edelläkävijät, jotka haluavat pysyä ajan tasalla. Siinä ryhmässä on paljon nuoria. Jos ajatellaan nuoria muutenkin niin mikä niiden ykkösmedia on ollut vuosikausia. Se on netti. Jos ne sieltä löytää kirjoja niin sittenhän se on jo voitettu se, kirjallisuuden kannalta on voitettu yksi uusi sukupolvi. Jos niitä ei sieltä löydy niin ne on menetetty. Ehkä se pieni ongelma on saada ne nuoret maksamaan siitä, mutta sitä voi murhetia myöhemmin. Ensiksi heidät pitää saada omaksumaan se ajatus, että on tämmöinen kiva juttu kuin kirja ja sen voi ladata netistä, lukea ja oppia tai viihtyä. (YL) • Nuori sukupolvi sähköisen kirjan lukijoina: tabletit ja tietokoneet käytössä jo 3-vuotiailla. Lapsille ja nuorille ensisijainen tiedonhankintalähde on netti, ei kirja. Jos oppimateriaalit ovat sähköisinä, muuttaako pitkällä tähtäimellä lukemisen tapa muotoaan? Jos mietin omia lapsia niin sanoisin ettei kirja säily. Heille se sähköinen lukeminen on niin luonnollista. Onhan se myös ikäkysymys. Jos lukulaite on helppo ja näppärä, kirjoja on joka paikka täynnä. Ei tarvita fyysisenä kappaleena. Elämys tulee tekstistä ja lukemisesta eikä paperista. (OP) 31 Tietokirjailijoiden toiveita a) Suomen tietokirjailijat ry. STIK:lta toivotaan tiedotusta sopimuksista, sisältömahdollisuuksista, asiantuntijoista (multimediasisältöosaajat), laitteista, käyttödemoja. Tietokirjailijat toivoisivat yleistä infopakettia (kirjallista tai infotilaisuutta), jossa kerrottaisiin ekirjan ja sähköisen julkaisemisen tilanteesta Suomessa ja maailmalla. b) kustantamot Sopimuksen yksityiskohdat tulisi selvittää tarkasti. Onko e-kirjasopimus ”ikuinen” vai määräaikainen? Nouseeko prosentti tietyn myyntirajan ylittyessä? Millainen kopiosuojaus/vesileima? Sopimuksissa mainitaan, että oikeudet palautuvat kirjailijalle, jos kustantamo ei ota uusintapainosta. Mitä tämä tarkoittaa e-kirjan suhteen, koska e-kirja on ”aina” olemassa? Millaisissa tilanteissa ekirjan oikeudet palautuvat? Entä sisältääkö sopimus oikeuden myydä teosta e-kirjakerhojen kaltaisissa palveluissa? 32 Sähköinen julkaiseminen tietokirjailijan näkökulmasta -tutkimus, tiivistelmä Pirjo Rautiainen/Moguli pr, pirjo.rautiainen@moguli.info, www.moguli.info/0505890953 1. Aineisto ja menetelmät • Tutkimukseen on haastateltu 28 tietokirjailijaa: yleinen tietokirjallisuus 15, oppikirjallisuus 7, tiedekirjallisuus 6 haastateltavaa. Lisäksi 57 tietokirjailijaa osallistunut sähköpostikyselyyn. Sähköisillä materiaaleilla viitataan internetin aineistoihin (esim. pdf-artikkelit, luento- ja oppimateriaalit), sähkökirjalla (e-kirjalla) kokonaisuuteen, jolla on sisällöllinen yhtenäisyys (yleensä epub-muoto) 2. Käyttökokemukset • Tietokoneita on käytetty lukualustoina pitkään. Noin puolet haastatelluista kuitenkin koki sähkökirjan (ja lukulaitteen) epäsopivana tuotteena itselleen tällä hetkellä: käyttökokemuksen puute nähtiin syyksi negatiiviseen sähkökirjamielikuvaan. • Joillakin tieteenaloilla sähköinen materiaali on ensisijaista: painettu tieto saattaa vanhentua hyvin nopeasti (esim. luonnontieteet). Yleisen tietokirjallisuuden edustajista suurin osa piti painettuja teoksia luotettavampina kuin sähköisiä materiaaleja. Painettuun materiaaliin liitettiin myös muita ansioita: pitkäikäisyys, jatkuvuus, perinteet, tunnistettavuus. 3. Sähköisten materiaalinen sopimukset • Oppikirjailijat ja tiedekirjoittajat ovat tehneet julkaisuja suoraan sähköisiksi versioiksi. Muissa tapauksissa tietokirjasta on kustantajan toimesta tehty e-kirjaversio. Haastatellut eivät yleensä tunteneet tarkkaan sähkökirjasopimustensa sisältöä eivätkä sopimusprosentteja. • Haastatteluiden mukaan kustantajilla ei ole kovin suurta halukkuutta julkaista tietokirjoja ekirjoina. Kustantajien perusteita: 1) sähkökirjalle ei tarpeeksi ostavaa yleisöä, 2) sähkökirja syö painetun myyntiä, 3) sähkökirjan tuottaminen teknisesti vaativampaa (taitto), lisää kustannuksia. • Ongelma: kustantaja tekee tietokirjailijan kanssa sähkökirjasopimuksen, vaikka kustantaja ei ole aikeissa julkaista sähkökirjaversiota. Tietokirjailijat ovat sidottuja sopimukseen. Onko mahdollista julkaista sähkökirjaversio muualla? Milloin voimassaoleva e-kirjasopimus päättyy (vrt. painettu)? • Ratkaisumalleja sopimuksiin: 1) kustannussopimuksen sähkökirjapykälä raukeaa, jos sähkökirjaa ei ole julkaistu määräajassa, 2) sähkökirjasopimus on määräaikainen, 3) sopimukseen maininta sisältääkö sopimus oikeudet myydä teosta e-kirjakerhojen tai Spotifyn kaltaisissa palveluissa. • Eri tietokirjalajien sopimuksia vaikea verrata keskenään. Oppikirjailija voi vaatia hyvin erilaisen prosentin sähköisestä julkaisusta verrattuna tekstipainotteisen tietokirjan kirjoittajaan. 4. Kirja-alan muutokset ja sen vaikutukset • Kustantamot olleet varovaisia sähkökirjan kehittämisessä. Uudet toimijat eivät ole lyöneet läpi. Ne nähdään epävarmoina yhteistyökumppaneina; niillä voi olla innovatiivisia toimintatapoja, mutta taloudellisia resursseja puuttuu. Uusien toimijoiden etuna pidettiin keskittymistä pelkästään sähköisiin materiaaleihin: raskasta kustannusrakennetta ei tarvita. • Suurin osa haastatelluista näki perinteiset kustantamot tärkeinä tulevaisuudessa, niiden toiminnan ei uskottu murtuvan sähköisyyden myötä. Kustantamoiden voimavarat: laadunvalvonta, tehokas työskentelykoneisto, markkinointi. Kustantajien apurahajärjestelmät tukevat tietokirjailijoita. • Ne tietokirjailijat, joilla merkittävää taloudellista hyötyä julkaisuista, toivovat kustannusmallin pysyvän entisellään. Monet muut haastateltavat toivoivat enemmän liikkuvuutta alalle. • E-kirjojen ja muun sähköisen materiaalin hinnoittelun perusongelma on ristiriitainen: a) nykyiset e-kirjojen hinnat mielletään liian korkeiksi, b) miten saada maksullisuus osaksi muiden sähköisten materiaalien kuluttamista? Haastateltavien mukaan nyt olisi aika kasvattaa kuluttajat siihen, että sähköinen (netti)sisältö maksaa. • STIK:n organisoimaa julkaisuportaalia (vrt. Ruotsin Dejavu-palvelu) sekä kannatettiin että vastustettiin. Puolesta: julkaisukanava niille kirjoille, joiden oikeudet palautuneet tai joita ei oteta 33 kustannusohjelmiin; marginaaliset aiheet, joilla vankka mutta pieni lukijakunta. Vastaan: toiminta veisi liikaa STIK:n voimavaroja; apurahoitus vähenisi; mikä olisi portaalin kilpailukyky? 5. Sähköiset oppimateriaalit • Koululaitoksen rooli nähtiin merkittävänä sähköisen materiaalin läpimurrossa myös laajemmalle yleisölle. Tapahtuuko Suomessa sähköisen materiaalin läpimurto valtiojohtoisesti? Koulujen teknologisoitumisen ongelmana nähtiin opetusviranomaisten asiantuntemuksen puute. • Haastatelluilla ei ollut prosenttisopimuksia sähköisistä oppimateriaaleista, vaan tekijät saivat kertakorvauksen. Sähköisiin materiaaleihin tulee luoda oma sopimusmalli. • Oppikirjailijoita hämmentää keskustelu: virallistahot korostavat, että sähköinen materiaali edullista tai ilmaista. Myös kustantamoiden ja jakelijoiden kilpailutilanne on täysin auki. Pelko: jokin kansainvälinen toimija tuo ilmaista materiaalia laajasti tarjolle. Mikä on niiden sopivuus suomalaisiin kouluihin? Mikä taho suorittaa laatukontrollin? • Tällä hetkellä puuttuu asiantuntemusta ja tutkimustietoa siitä, miten sähköisiä oppimateriaaleja tai uusia oppimisympäristöjä kouluissa käytetään: pedagogiset, didaktiset ja sosioemotionaaliset näkökulmat. Testikoulujen tuloksia odotetaan. 6. Piratismi, tekijänoikeudet • Sähköisyys muuttaa kopiointitapaa, muttei välttämättä lisää sitä. Sähköisen materiaalin tekijänoikeusongelmat koskevat tällä hetkellä etenkin internetin aineistoja, ei e-kirjoja. • Osa haastateltavista näki piratismin kuitenkin yhtenä suurimmista uhkista työlleen ja toimeentulolleen. Tekijänoikeuksia tulee tukea aktiivisesti. • Tietokirjailijoista oppikirjailijat olivat huolestuneimpia tekijänoikeuksista. Tekijänoikeuksien rajat ovat epäselviä esim. opettajille aina ala-asteelta yliopistotasolle. • Joidenkin haastateltavien mukaan piratismi voitaisiin välttää sillä, että maksullinen palvelu on houkuttelevampi ja kätevämpi kuin laiton (esim. kirjallisuuden ‘Spotify’). Tekijän osuuden tuotoista arvellaan tällaisissa palveluissa jäävän pieneksi. • Jotkut kannattivat avoimempaa julkaisujen levitystä ja saatavuutta. Perusteena: 1) Nettimaailma perustuu avoimemmille toimintatavoille kuin printtiperinne. 2) Tekijänoikeissäädökset ovat jäljessä käytännöistä. 7. Sisältömahdollisuudet • Uusiin sisältömahdollisuuksiin suhtauduttiin pääasiassa myönteisesti. Haastateltavia askarrutti häilyvä raja kirjan ja muiden mediatuotteiden välillä. Tietokirjallisuuden halutaan luottavan kerronnallisuuden voimaan, mediaominaisuudet saattavat joko monipuolistaa tai pirstaloittaa teoksen kokonaisuutta. Syntyykö e-kirjaan oma kerronnallinen traditionsa? • Moni tietokirjailija pohti: vaaditaanko tulevaisuudessa, että tietokirjailijan on osattava tuottaa tekstin lisäksi myös mediasisältöjä? Koulutetaanko kaikki tekijät? 8. Keskeisiä kysymyksiä • Onko tietokirjallisuuden eri lajeilla olemassa yhteisiä ratkaisuja esimerkiksi sopimusten, korvausten, tekijänoikeuksien, multimodaalisuuden suhteen? • Onko kirjallisuuden nykyinen liiketoimintamalli kestävä? Miten kirja pärjää kilpailussa muun median kanssa? Jos julkinen tuki vähenee, miten tietokirjallisuuden käy, jos se joutuu kilpailemaan puhtaasti menekin varassa. • Koululaitoksen ja kirjaston ratkaisut sähköisissä palveluissa nähdään merkittävämmiksi kuin liiketoimijoiden toimenpiteet koko alan kehittymisen kannalta Suomessa. • STIK:lta toivotaan tiedotusta sopimuksista, sisältömahdollisuuksista, asiantuntijoista (multimediasisältöosaajat), laitteista, käyttödemoja. • Kutsantamoilta toivotaan sopimusten yksityiskohtien tarkkaa selittämistä. Onko e-kirjasopimus ”ikuinen” vai määräaikainen? Nouseeko prosentti tietyn myyntirajan ylittyessä? Millainen kopiosuojaus/vesileima? 34
© Copyright 2024