Kuvalehti nro 2. 1/2013 (pdf) - Sibelius
30 14 36 22 12 N° 2 Kuvataideakatemian opetuksen lehti 42 40 32 17 7 41 39 41 4 11 28 18 43 Eiköhän mun teokset toimi Venetsiassa ihan samalla tavalla kuin muuallakin Mitä puut tekevät Venetsiassa? Miten opiskelijat voivat vaikuttaa taideyliopiston asioihin? Maisterin opinnäytteen tarkastustilaisuus Montrealissa Kuinka tehdä taidetta näkyväksi? Uudet julkaisut Projisointikurssi Jyrki Siukonen – taiteilija, kirjailija, yliopistotutkija You gotta jump and Shout European exchange academy in Turkey Documenta (13) KuvAn residenssi Utön saarella Kevään 2013 kursseja Valon ymmärtäminen Coloured colour Elokuvan liikeaikakone Klaus Wyborny at kuva Ulosmarssi – Walkout Kuvalehti | n ro 2·2 013 sivu 3 aluksi Lukijalle 7 KuvAlehti 1·2 013 Kuvataideakatemia on vuoden 2013 alusta ollut yksi Taideyliopiston kolmesta akatemiasta, yhdessä Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun kanssa. Vaikka muutos ei vielä näyttäydy dramaattisena, se saa ainakin minut pohtimaan, mitä taideakatemia oikeastaan on. Albert Boïme, taidehistorioitsija, kirjoitti kohta 20 vuotta sitten näin: ”The Fine Arts Academy, like any other institution, is a subdivision of society consisting of human beings in well-defined groups established together with its ideology, rules, procedures, and material structures, and organized around a central aim or purpose.” 1800-luvulla taideakatemioiden ja erilaisten sesessionistien – ”avant-garden” – välille syntyi juopa, jota syvensi akateemikkojen korkea yhteiskunnallinen status samaan aikaan kun avant-garde kamppaili mahdollisuudesta esittää töitään. Näkemys avant-garden ja akatemian vastakkaisuudesta (avant-garden ”edistyksellisyydestä” ja akatemian ”konservatiivisuudesta”) pohjautuu pitkälle modernistiseen historianäkemykseen: Boris Groysin mukaan nykyiset taideakatemiat noudattavat ideologiaa, jota hän kutsuu late academic avantgarde, myöhäinen akateeminen avant-garde. Itse uskon mieluummin varhaisromantiikan filosofien tavoin todelliseen uuden mahdollisuuteen ja toivotan Taideyliopiston tervetulleeksi! R i i kk a S t e w e n K u vata i d e a k at e m i a s s a , 25.2.2013 sivu 2 Dear reader mitä puut tekevät venetsiassa ? – haastattelussa terike haapoja Teksti Miina Hujala Kuva Petri Summanen 40 valon ymmärtäminen Teksti Stig Baumgartner 41 coloured colour Teksti Tarja Pitkänen-Walter 42 elokuvan liikeaikakone Teksti Janne Vanhanen 43 klaus wyborny at kuva Text Caspar Stracke ulosmarssi – walkout Kuvat Petri Summanen 46 tapahtuu keväällä 2013 44 11 12 miten opiskelijat voivat vaikuttaa taideyliopiston asioihin? Teksti Virpi Viljanmaa maisterin opinnäytteen tar kastustilaisuus montrealissa Teksti ja kuvat Marjatta Oja kuinka tehdä taidetta näkyväksi? Teksti Martta Heikkilä Kuva Petri Summanen 17 uudet julkaisut 18 projisointikurssi Teksti Päivikki Kallio ja Marjatta Oja Kuvat Petri Summanen 14 The Academy of Fine Arts is now one of the three academies of the University of the Arts together with the Sibelius Academy and the Theatre Academy. In the Dictionnaire des beaux-arts (1806), Aubin-Louis Millin wrote: “In order that such an institution (Académie) might be brought to some degree of perfection, it is necessary that the government provides the means for its establishment and maintenance. Nevertheless, it is possible to acquire the objects that are the most essential to an academy at a relatively modest cost.” What are the objects essential to a fine art academy? Is it sufficient to have a pencil and some paper, as one of the former rectors said. She felt that ideas are more essential than anything else. I feel the same, though only to a degree! Especially now that there’s great concern for the health of the students and staff, spaces to study and work in are foregrounded in an unprecedented way. I’m reminded also of Michel Foucault’s essays on spaces and of how he wrote that the Enlightenment created the modern politics of spaces where that which was not seen became the realm of projections and phantasms. eiköhän mun teokset toimi venetsiassa ihan samalla tavalla kuin muuallakin – haastattelussa antti laitinen Teksti Jussi Koitela Kuva Petri Summanen jyrki siukonen – taiteilija, kirjailija, yliopistotutkija Teksti Kirsi Korhonen Kuva Petri Summanen 28 you gotta jump and shout Text & photo T.Y 30 european exchange academy in turkey Text Meri Linna Photos Felipe de Aveda & Meri Linna 22 32 39 kevään 2013 kursseja kuvalehti kuvataideakatemian opetuksen lehti 1/2013 päätoimittaja Riikka Stewen tekstien toimitus Henna Kontusalmi, Kirsi Korhonen ulkoasu Nimiö lehden tekemiseen osallistuivat Stig Baumgartner Martta Heikkilä Miina Hujala Joonas Järvi Päivikki Kallio Kirsi Korhonen Jussi Koitela Ulla Leppävuori Meri Linna Linda Jasmin Mayer Ristomatti Myllylahti Marjatta Oja Sara Pathirane Tarja Pitkänen-Walter Kimmo Sarje Caspar Stracke Petri Summanen Henna Tanskanen Oskari Tolonen Janne Vanhanen Virpi Viljanmaa T.Y documenta (13) Teksti Sara Pathirane Kuvat Linda Jasmin Mayer kuvan residenssi utön saarella Teksti ja kuvat Ulla Leppävuori 36 keskiaukeama: juliste/manifesti Ristomatti Myllylahti Sisällys KuvAlehti 1·2 013 4 sivu 5 KuvAlehti 1·2 013 Venetsian 55. taide biennaali järjestetään 1.6.–24.11.2013. Biennaaleja on järjestetty Giardinin puutarha-alueella vuodesta 1895 lähtien maailmannäyttelyajatusta mukaillen. Suomi on osallistunut biennaaliin sään nöllisesti vuodesta 1954. Alvar Aallon suunnittelema Aaltopaviljonki valmistui 1956 ja Pohjoismai nen paviljonki kuusi vuotta myöhemmin. Ympäröivän kasvil lisuuden ja puiston ehdoilla suunniteltu Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteinen näyt telytila on nykyisin vuoroin kunkin maan yksityisessä käytössä. terike haapoja (s. 1974) tuo Pohjois maiden paviljonkiin tutkimuslaboratorion, jossa taide, tiede ja tekniikka kohtaavat monin arvaamattomin tavoin. Terike Haa pojan taidetta leimaa tutkimuksellisuus, joka tuo esiin nykytaiteen, luonnontieteen ja ym päristöetiikan yhteisiä kosketuspisteitä. Myös ekologinen aktivismi vaikuttaa Haapojan tai teelliseen työskente lyyn. Haapoja valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2006 ja työs tää tällä hetkellä jatko tutkintoaan tohtori koulutusohjelmassa. J ussi Koitela: Valintasi Venetsian biennaalin Suomen ja Pohjoismaisen paviljongin taiteilijaksi tuli aika lyhyellä varoitusajalla. Teetkö näyttelyyn teoksia, joiden parissa olisit työskennellyt joka tapauksessa vai menivätkö suunnitelmat uusiksi? Pitikö sinun perua muita näyttelyitä biennaalin takia? Mitä teoksia meinasit tehdä biennaaliin? Miltä biennaaliin osallistuminen tuntuu, ovatko odotukset korkealla? Antti Laitinen: Teen sinne uuden työn, jonka idea on ollut olemassa puolisen vuotta, mutta työn isotöisyyden vuoksi minulla ei ole ollut resursseja tehdä sitä aiemmin. Tarkoitus on tehdä myös muutamia muita töitä, jotka ovat olleet prosessin alla jo jonkin aikaa. Olen perunut joitain näyttelyitä biennaalin takia ja kieltäytynyt joistain kutsuista. Aikaa ei kuitenkaan ole hirveästi, joten haluan käyttää kaiken ajan uusien töiden tekemiseen. Totta kai on kiinnostavaa osallistua biennaaliin. Odotukset pyörivät lähinnä uuden työn ympärillä, miten sen saisi parhaiten onnistumaan. Nyt isotöisemmän teoksen tekeminen onnistuu resurssienkin puolesta. Miten prosessi on mennyt, olivatko kuraattorit ja/ tai FRAME aloitteellisia teoksien tai niiden sijoituspaikkojen suhteen vai onko prosessi neuvotteleva? Pystyn paremmin keskittymään teoksen rakentamiseen, koska muut ihmiset huolehtivat tuotannollisesta puolesta. Prosessi lähti tosi nopeasti käyntiin. Valinnan jälkeen aloitin työskentelyn välittömästi. Minun piti saada paljon asioita tehtyä ennen lumen tuloa ja siinä onnistuttiin. Olen käynyt keskustelua teoksista vain kuraattoreiden kanssa, en FRAMEn. Minulla on ollut vapaat kädet ideoida. Alussa kysyttiin, mitä olen tekemässä ja mitä haluaisin tehdä, siitä sitten edettiin tekemiseen. Kuraattorit ovat pyrkineet ratkaisemaan ongelmia, joita on ollut prosessin aikana, jotta voisin täysipainoisemmin työskennellä teoksen parissa. teksti jussi koitela k u va petri summanen venetsia sivu 4 Eiköhän mun teokset toimi Venetsiassa ihan samalla tavalla kuin muuallakin i antti laitinen (s. 1975) on Helsin gissä työskentelevä kuvataiteilija, jonka teosten lähtökohtana toimivat vuorovaiku tustilanteet hänen itsensä ja luonto ympäristöjen välillä. Laitinen valmistui Kuvataideakatemias ta vuonna 2004. Ve netsian biennaalissa Laitisen teokset ovat esillä peruskorjatussa Aalto-paviljongissa. Laitinen toteuttaa lisäksi biennaalialu eella performanssin, jonka erilaisia doku mentointeja nähdään näyttelytilassa. Haastattelussa Antti Laitinen Kuvataideakatemiasta valmistuneet Terike Haapoja ja Antti Laitinen edustavat Suomea Venetsian biennaalissa ensi kesänä. Aalto-paviljongin ja Pohjoismaisen paviljongin näyttelyiden kuratoinnista vastaa kuraattoriryhmä, johon kuuluvat Mika Elo, Marko Karo ja Harri Laakso. KuvAlehti 1·2 013 venetsia sivu 7 venetsia Olen lähtenyt miettimään luontosuhdetta sen paikallisen ympäristön kautta. Monet projekteistani ovat olleet sellaisia, kuten esimerkiksi Toisten puolue, että ne ovat lähteneet siitä keitä on läsnä yhteiskunnassa, että kaikki läsnä olevat voitaisiin nähdä osana tätä yhteisöä perustavanlaatuisella tasolla. Tätä näyttelyäkin olen alkanut miettiä sen kautta, että keitä siellä ihan konkreettisessa biennaalipuistossa ja sillä alueella on läsnä. Olen lähtenyt työstämään sitä, millä tavalla teokset voivat kääntää tai mahdollistaa paikallisen ympäristön tai luonnon havaitsemisen, ja ehkä jonkinnäköisiä kohtaamisia niiden toisten kanssa. Näkyvän näkyväksi tekemistä tulee myös käsiteltyä, mutta se suuntaa helposti ikään KuvAlehti 1·2 013 Voin kuvitella, että se on tosi haasteellinen lähtökohta, sitä on niin vaikea lähteä määrittämään – suhteen muodostuminen on eri asia kuin suhteen vuorovaikutteisuus. Teoksista tulee helposti retorisia, että taidemaailman sisällä taputellaan olkapäälle, että ”ollaan laajennettu taidekäsitystämme”. Kun kuitenkin on vahva eettinen paino perustuen siihen täydelliseen massatuhoon, mitä me niille toisille käytännön tasolla tehdään ja pitäisi pystyä pitämään paino siinä, että ei olisi retorinen. Vaikka tässä on ontologinen kysymyksenasettelu, siitä miten me ymmärretään luonto ja suhde siihen, niin velvoittava toiminnallinen taso kulkee mukana. venetsia sivu 6 petri summanen Olen esittänyt töitäni aika monenlaisissa paikoissa. Eiköhän mun teokset toimi Venetsiassa ihan samalla tavalla kuin muuallakin. Tila mahdollistaa suuremman esittämisen. Miten olet lähtenyt teemoistasi, toiseuden esittämisestä tai näkyväksi tekemisestä, ja alkanut konkreettisesti viedä niitä tilaan? kuin luonnosta ihmiseen, eli visualisoidaan ihmiselle jotain näkymättömiä prosesseja ja tuodaan ihmisen tiedon piiriin asioita, mutta se tieto, kokemuksellisuus tai jokin muu ei kulje toiseen suuntaan. Koetan jatkaa sitä ajattelua. k u va Tavallaan sen ymmärtää, että itse biennaalia kommentoidaan paljon. Onhan se aika poikkeuksellinen konteksti, joka sekoittaa taiteen, kansallisvaltioiden oman edun edistämisen, turismin, Venetsian historian ja kaupallisen taidemaailman. Miten näet omat teoksesi tällaisessa ympäristössä? Kantaako teoksesi valmistuspaikkansa ympäristöä/luontoa mukanaan Venetsian ympäristöön? Terike Haapoja: On pitänyt ratkaista miten suhtautua koko biennaalin kontekstiin, koska se on hirveän hallitseva ja vahva. Sekä kansallisuus- että paviljonkiperinne ovat aika provokatiivisia ja herättävät ensimmäiset ajatukset siitä, miten tilannetta lähestyisi. Lähden työstämään niitä teemoja, jotka ovat olleet minulle keskeisiä, eli suhde ei-inhimilliseen maailmaan, luontoon, kasveihin, eläimiin, mukana ovat siihen liittyvät poliittiset ja tietoon liittyvät kysymykset. Se on tosi hieno mahdollisuus, tila mahdollistaa kokemuksellisen ison teoksen ja kokonaisuuden tekemisen. Olen lähtenyt siitä tilasta ja teoksien sisällä olevista teemoista suhteessa kansallisuuskontekstiin. Alussahan tämä prosessi vielä on, vaikka aika on lyhyt. miina Hujala Tuo on aika erikoinen ajatus, että luontoa saisi käsitellä vain sellaisesta lähtökohdasta, että luontoa tuhotaan ja se on paha asia. Sehän on sinällään totta, mutta voisi tulla aika tylsiä teoksia jos tämä on niiden ainoa sanoma. Asia on aika hyvin ihmisten tiedossa jo pelkkien uutisten ansiosta. Minä olen aina tehnyt taidetta luonnossa. Monesti ihmiset ovat niin erkaantuneita luonnosta, etteivät ne osaa nähdä sitä neutraalina toimintaympäristönä, vaan siellä toteutetut teokset tulkitaan aina vaikkapa ympäristökysymysten kautta. Minulle luonto voi olla vain paikka jossa toteuttaa ideoita, jotka eivät välttämättä aina edes liity luontoon. Puun kaatumisesta saattaa löytää jotain yhtymäkohtia töihini, mutta olisin varmaan ilman puun kaatumistakin esittänyt samat työt. Performanssissa pitää tietysti ottaa huomioon ympäristö, jossa sitä tehdään, mutta en pyri töilläni muuten kommentoimaan itse biennaalia tai rakennusta. Kuulemma tällaisia töitä on siellä vuosien varrella nähty kyllästymiseen asti. Kun puhuin luonnosta tarkoitin metsää, jossa yleensä teen työt yksin. Siellä syntyneiden töiden esityspaikalla ei sitten ole niin väliä. Biennaalipaikkahan on kaupungin puisto, joka on täynnä rakennuksia ja ihmisiä. Miina Hujala: Miten olet lähtenyt tekemään tätä uutta työtä tai reagoimaan tilanteeseen, että teet teosta Venetsian biennaaliin? teksti KuvAlehti 1·2 013 Itseäni vähän häiritsi FRAMEn tiedotteen luontopuhe, joka erotti aika vahvasti luonnon, taiteen ja kulttuurin toisistaan, kuten lause ”mistä taide alkaa ja mihin luonto loppuu?”. Jotenkin tämän kaltainen luontopuhe ei ole oikein kiinni tämän hetkisessä tiedossa luonnon ja ympäristön tilasta ja ihmisen vaikutuksesta niihin. Jotenkin tuntuu myös aika dramaattiselta ja turhamaiselta lähteä liikkeelle Suomen paviljongin päälle kaatuneesta puusta. Miksei lähtökohta ole vaikka kaivosteollisuus tai joku muu ei pelkästään symbolinen ”luonnon vastaisku”? Minkälainen suhde sinulla on näyttelyn kokonaiskonseptiin? Kuinka paljon ajattelet teoksiasi biennaalin kohdalla paikka/kontekstisidonnaisesti? Performanssi tietenkin sijoittuu itse biennaaliin. Aalto-paviljongillakin on oma historiallinen ja kulttuurinen taustansa, kuten tuo viime vuotuinen puun kaatuminen. Mainitsit, että luonto on paikka, jossa toteutat teoksiasi, mutta teokset itsessään eivät välttämättä liity luontoon. Näetkö Venetsian ja Giardinin luonnon erilaisena paikkana/luontona toteuttaa/esittää teoksia kuin aikaisemmat esitysympäristöt? F RAMEn Venetsian biennaaliin valitseman ehdotuksen Falling Trees esitti kuraattoriryhmä Mika Elo, Marko Karo ja Harri Laakso. Terike Haapoja on toinen valitusta taiteilijoista ja hän rakentaa näyttelynsä Pohjoismaiseen paviljonkiin. Soitin Terikelle 12.12.2012 kello kaksitoista ja kyselin tausta-ajatuksia teoksen tekemisestä biennaaliin. Mitä puut tekevät Venetsiassa? Idea oli valmis ennen kuin aloin työstämään sitä biennaalia varten, joten se ei juurikaan ole muuttunut prosessin aikana. Olen kyllä keskustellut kuraattorien ja joidenkin muiden ihmisten kanssa myös sisällöllisistä asioista. Ongelmat ovat liittyneet teknisiin ja tuotannollisiin kysymyksiin. Yleensä prosessit menevät aika saman kaavan mukaan. Ensin käyn kuraattorien kanssa läpi vanhemmat työni ja mahdolliset uudet ideat. Tämän jälkeen valitaan yhdessä mitä töitä näyttelyyn tulee. Sitten toteutan työt. Hyvin harvoin kukaan yrittää vaatia sisällöllisiä muutoksia töihin. Minusta konsepti on kiinnostava ja puun kaatuminen koomista. Se on lähellä töitä, joita olen viime vuosina tehnyt. Tarkemmin sinun kannattaisi kysyä konseptista kuraattoreilta. Haastattelussa Terike Haapoja Kuulostaa miellyttävältä prosessilta. Haluatko työskennellä ”yksin metsässä” niin ettet kommunikoi prosessin aikana sisällöllisistä kysymyksistä esimerkiksi kuraattorin kanssa? Miten erilaisia kokemuksia sinulla on näistä kommunikaatioprosesseista ja miten ne ovat vaikuttaneet lopulliseen teokseen? sivu 9 venetsia Ne jää riippuvaisiksi toisistaan. Ajatus, että on jokin lasi ja murtaudutaan ikään kuin vain eri lokeroon siinä. Nämä on sellaisia isoja, vuosisataisia ajatteluprosesseja ja hirveän nopeasti ja radikaalisti ei erilaiseen ajatukseen tulla. KuvAlehti 1·2 013 Tuossa on se vaaratilanne, että kun on niin vahvasti taidekenttään kontekstualisoitunut tila ja tilanne, ja niin selkeällä tavalla eristetty muusta olemassa olevasta ja läsnä olevasta sellaiseen taidekontekstiin, että siitä tulee itsessään jonkinlainen petrimalja tai laboratorio. Sen purkaminen että mitä voi tehdä siinä tilassa, jotta se tila ei raamita sitä, jopa sen teoksen sisällön poissulkevasti, on tosi iso kysymys. Se on iso kysymys, en ole ollut itse aikaisemmin Venetsiassa ja tämä on minullekin kiinnostavaa olla tällä tavalla ensi kertaa siellä läsnä. Tiedän toki paljon teoksia ja projekteja, joita on tehty ja kauhean tyypillistä siellä on, että pyritään murtamaan asetelma ja kontekstualisoimaan se biennaali itsessään tai teos suhteessa siihen biennaaliin, kansallisuusvaltiomeininkiin tai johonkin muuhun. Minun mielestäni se on kiinnostavaa, mutta ehkä sekin helposti tuottaa Koen, että tässä on tapahtunut mieletön muutos kymmenen vuoden aikana siinä, miten esimerkiksi ympäristökysymyksiin suhtaudutaan. Esimerkiksi 2000-luvun alussa oli ihan hassuhattutyyppi, jos puhui eko logiasta laajemmin. sellaista taiteen sisäistä tai ”kuplan” sisäistä. Minusta on kiinnostavaa oikeasti miettiä, mitä maailmassa tapahtuu ja miten siihen voisi tehdä avauksia. Miina: Siinä on se vaara, että jos kyseenalaistaa kontekstin niin vahvistaa vain sitä. Siinä on se luuppi, se että rajat, raamit ja se olemus tulee vain näkyvämmäksi enemmän kuin purkautuu. Onko sinulla joitain tekijöitä tai referenssejä, joita nyt seuraat omassa työskentelyssäsi ja käytät oman ajattelun täydentäjinä? Aikaisemmin referenssejä tuli aika paljon kirjoitetun ajattelun puolelta niin kuin Science Studies ja muilta tieteen teknologiaa tutkivilta alueilta. Mutta se mihin suuntaan olen menossa ja mikä tässäkin projektissa on ollut mukana, vaikka en tiedä miten se tulee näkymään, on posthumanistinen ajattelu ja Animal Studies laajasti ottaen. Tämä eläinkysymys on alkanut tulla esiin vahvasti, kuten yleisesti kysymys ei-inhimillisestä, ei pelkästään eläimistä – materiaaleista, luonnonilmiöistä ja mistä tahansa, joka ei ole inhimillisen aihe – tämä on iso ajattelua mullistava ja tärkeä alue, jota seuraan tällä hetkellä. Ehkä se ei edes ole relevanttia tulla uuteen paradigmaan, ehkä se on sitä samaa ajattelua, kun yritetään murtaa jotakin. Kun taiteilija alkaa omista kiinnostuksen kohteistaan ja aiheistaan viedä jotain tällaiselle värittyneelle kentälle, paitsi että saat tilan ja tilaisuuden, joka mahdollistaa aiheiden käsittelyn ja esiin tuomisen, mitä koet taiteen tekemisen kautta saavasi taiteilijana? Venetsia liitetään siihen, että sillä on niin paljon näkyvyyttä taiteen kentällä, että se tuo osallistuvan taiteilijan jonkinlaiseen asemaan, mutta tekijänä kun vie tekemisensä näin vahvaan asemoivaan kontekstiin, mikä on suhteesi tähän tilanteeseen ? Hankala kysymys. Ensiksi tietenkin kun tulee tilaisuus, tuntuu epätodelliselta ja hienolta, että tällainen mahdollisuus on, mutta aika nopeasti ajatukset menevät näyttelyn rakentamisen konkretiaan, ei enää ole merkitystä onko ’venue’ hieno tai ei, sitä yrittää ratkaista, miten se mitä tekee olisi teoksena kiinnostava. Se tuntuu tärkeältä motiivilta että on mahdollisuus esittää oma kommenttinsa johonkin keskusteluun. Tärkeä puoli taiteen tekemistä on se, että pystyy aktiivisesti itse luomaan diskursseja ja olemaan mukana siinä, että jotkut asiat syntyy, saa tilaa ja että pystyy pitämään niitä asioita esillä, jotka kokee tärkeiksi. Tietysti tuollainen tilaisuus on myös mahdollisuus osallistua isompaan kansainväliseen taidediskurssiin ja raivata sitä tilaa, sanomalla että tällainen asia ja näkökulma maailmaan on tärkeä ja tästä pitäisi puhua enemmän. Se on näkyvä foorumi ja taiteesta puhutaan keskusteluun asettamisen areenana. Pidin tuosta ’raivata tilaa’ –sanonnasta. Keskustelua on ja tehdään asioista, mutta jotkut asiat jäävät sinne marginaaliin, tai ovat marginaalisia ja niille tilan lisääminen on sitä, että tekee aktiivisia tekoja, jotka ovat muun muassa näyttelyitä, joilla niitä asioita tuodaan esiin. Koen, että tässä on tapahtunut mieletön muutos kymmenen vuoden aikana siinä, miten esimerkiksi ympäristökysymyksiin suhtaudutaan. Esimerkiksi 2000-luvun alussa oli ihan hassuhattu-tyyppi, jos puhui ekologiasta laajemmin. Taiteessa se oli tosi marginaalinen, ikään kuin omaan ympäristötaiteen ’slottiinsa’ eristetty alue. Se alkaa tulla ’mainstreamiin’, tieteen käsittely ja posthumanistinen ajattelu alkavat tulla valtavirtaan. Meillä on ollut kaikenlaisia poliittisia, kolonialistisia ja feministisiä keskusteluja ja nyt lajien välinen keskustelu alkaa tulla vakavasti myös taidekeskusteluun ja tämä muutos on tapahtunut tosi nopeasti. Vaikka vaikuttaisi siltä, että tämä on jotenkin trendikäs aihe, moni on jo pitkään työstänyt tätä asiaa, ja on tuntunut että on hakannut päätä seinään. Mielestäni on ihan mielettömän hienoa, että tämä asia tulee vakavasti otetuksi ja asioista ruvetaan keskustelemaan. On paljon opiskelijoita, jotka käsittelevät tätä aihetta ja tulevat jatkamaan näitä kysymyksiä. Ne ottavat ne asiat tai lähtökohdat mihin olen päässyt jo ihan annettuina ja jatkavat siitä vielä pidemmälle ja radikaaliin suuntaan, mikä on hienoa. Näen myös että se, että sellaiset taiteilijat kuin minä ja Antti Laitinen on valittu Venetsiaan kertoo siitä, että luontosuhde jossain vahvemmassa, ja poliittisemmassa merkityksessä on tullut paljon keskeisemmäksi ja että se koetaan tärkeäksi aiheeksi yleisesti. Meillä on ollut kaiken laisia poliittisia, kolonialistisia ja feministisiä keskusteluja ja nyt lajien välinen keskustelu alkaa tulla vakavasti myös taidekeskusteluun ja tämä muutos on tapahtunut tosi nopeasti. Mainitsit tuosta laajenemisesta kolonialismiin. Viimeiset 20 vuotta on puhuttu kolonialismista, nyt keskustelu laajenee siitä venetsia sivu 8 KuvAlehti 1·2 013 Kun tekee teoksia ja käsittelee jotain tämän tyyppistä aihetta, tulee tietoiseksi siitä, kuinka käsittely muokkaa tai vaikuttaa kohteeseen ja suhde luodaan siitä lähtökohdasta käsin. Sen lähtökohdan murtaminen, ja murtamisen tekeminen jollakin tavalla läsnä olevaksi ja aidoksi, on oma kysymyksensä. sivu 11 venetsia Olemme olleet Antin kanssa samaan aikaan koulussa ja tunnen Antin ja Antin työt sieltä ja olen arvostanut Antin tekemisen tapaa ja Totta kai olemme jutelleet omista teosideoistamme ja sillä tavalla on ollut sellaista normaalia kollegiaalista keskustelua ja miettimistä, ideoimista ja toisen työn tukemista. KuvAlehti 1·2 013 Nyt on poikkeuksellinen tilanne kun kummatkin paviljongit, sekä Pohjoismainen paviljonki että Aalto-paviljonki, ovat suomalaisten käytössä, ja vaikka teette omia teoksianne, niin millainen kommunikointi teidän kahden välillä on, mikä on suhteesi tähän toiseen tekijään ? Se yhteys rakentuu itsestään, ei sitä tarvitse sillä tavalla erikseen luoda. Miten opiskelija voi vaikuttaa Taide yliopiston asioihin? M uutaman vuoden ajan jos ei pidempäänkin, virta on vienyt Kuvataideakatemiaa Teatterikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian tavoin kohti Taideyliopistoa. Vuodenvaihteessa asia virallistui – Kuvataideakatemia on nyt nimeltään Taideyliopiston Kuvataideakatemia. Muutamat Kuvataideakatemian opiskelijat ovat olleet viimeisen vuoden ajan luotsaamassa tapahtunutta yhdistymistä parhaimpaan mahdolliseen suuntaan, joillekin tämä on merkinnyt avoimempaa lähentymistä eri akatemioiden kanssa, toisille taas oman taiteenalan identiteetin luominen ja suojeleminen on tuntunut tärkeimmältä. Muutoksessa aktiivisesti mukana olleet opiskelijat ovat pitäneet Kuvataideakatemian lippua korkealla, ja tämä on ollut ja on yhä tärkeää Kuvataideakatemian kannalta ja merkittävää myös koko Taideyliopiston kehittymiselle. Kuvataideakatemian opiskelijoita tarvitaan edelleen erilaisissa yliopiston toimielimissä, kuten aiempinakin vuosina. Kuvataideakatemian ylioppilaskunnan hallitusta ja edustajistoa ei enää ole, vaan koko opiskelijayhteisöä eli siis myös kaikkia kuvAlaisia edustaa nyt kolmen akatemian opiskelijoiden yhteinen yliopiston rehtorilla sekä nyt kevätlukukaudelTaideylioppilaskunnan edustajisto ja hallila valittavilla vararehtoreilla/vararehtorilla on tus. Opiskelijat jokaisessa akatemiassa pekeskeinen asema Taideyliopistoa rakennettarustavat nyt kevätlukukaudella pikimmiten essa, ja heihin opiskelijayhteisön kannattaa myös oman jaostonsa, joka voi tarvittaessa olla yhteydessä isoimmissa asioissa. olla hyvin pienimuotoinenkin ja epäviralliTaideyliopisto ei tuone suuria muutoksia nen, mutta joka huolehtii ruohonjuuritasolopiskelijoille lähitulevaisuudessa, eikä ehkä la oman akatemiansa opiskelijoiden perinmyöhemminkään. Yhteistyö hakee muototeistä, juhlista (kuten Kuvataideakatemian ansa ja mahdollisuudet osallistua yhteisille opiskelijoiden valmistujaisjuhlat) ja muusta kursseille hieman lisääntyvät, ja samaan aiopiskelijatoiminnasta. kaan kuvataiteen opetuksen ydin ja perusta pysyy. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, Kehen sitten voi olla yhteydessä, kun haluettä Kuvataideakatemian opiskelijoiden ääni aisi ottaa kantaa asioihin ja vaikuttaa? Edellä kuuluu aina jatkossakin Taideyliopistossa. mainitun jaoston lisäksi TaideylioppilaskunKukaan muu ei voi tuoda kuvataiteen opisnan hallitus ja edustajisto ovat lähimmät takelijan näkökulmaa ja asiantuntemusta Taihot, jotka voivat ajaa opiskelijoiden asioita. deyliopistoon, ja mikäli onkin kiinnostunut Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja vaikuttamaan taiteen opetuksen asemaan ja ja jäsenet voivat vaikuttaa akuuteimmissa titulevaisuuteen Suomessa, kannattaa osallislanteissa nopeimmin, ja edustajiston puheentua Taideyliopiston rakentamiseen jo heti sen johtaja ja jäsenet taas voivat helpommin saatalkutaipaleella. taa alulle pidemmän ajan vaativia opiskelijoiden arkea koskettavia muutoksia. Taideyliopiston hallituksen opiskelijajäseniin Virpi Viljanmaa on Taideyliopiston jollainen allekirjoittanutkin on, voi hallituksen opiskelijajäsen ja Kuva myös olla yhteydessä henkilökohtaideakatemian opiskelija. taisesti. Akatemioiden dekaaneilla (eli entisillä rehtoreilla) ja Taidelisätietoa ? taideyliopiston ylioppilas kunnasta www.uniarts.fi/fi/ me/#ylioppilaskunta Opiskelijavaikuttaminen sivu 10 teksti KuvAlehti 1·2 013 Closed Circuit – Open Duration. Terike Haapojan installaationäyttely Galleria Forum Boxissa syksyllä 2008. Ehdottomasti, tämä on ollut minulle lähtökohta näyttelyn suunnittelemisessa, ajattelen luonto-suhdetta sellaisena ylätasona, joka määrittää myös valtioiden suhteita toisiinsa tosi paljon. Ajattelen, että kiinnostava ja olennainen kysymys on lajien välinen kysymys ja kansakuntien välinen kysymys on alakysymys siitä. Olen miettinyt Venetsian kontekstia, joka mahdollistaa tuota kautta statementin kaltaisen suhteen kansallisuuksiin. teoksia. Hän on todella hieno taiteilija ja tuntuu, että meillä on pintatasolla hyvin erilainen käytännön tapa tehdä asioita, mutta syvätasolla on tosi paljon yhtäläisyyksiä. Luulen, että näyttelyt ja teokset tulee toimimaan tosi hyvin kimppaan ja uskon, että ne tulee muodostamaan kokonaisuuden, vaikka emme sitä erikseen rakenna. Tässä on kolme kuraattoria, jotka varmaankin kirjoittamisen ja muun kautta luovat niitä yhteyksiä, ja kontekstualisoivat kuviota laajemmin. En tiedä tuleeko tämän tiiviimpää yhteistyötä, taiteilijana olen lähtenyt siitä, että teen omaa teostani, omaa näyttelykokonaisuuttani. virpi viljanmaa toiseuteen ottaen sitä haltuun. Kuten mainitsit alussa tämän kansallisuuden suhteesta Venetsian biennaaliin, mikä on siellä jollakin tavalla pysynyt vieläkin paikantavana tasona, niin tämän luonnon, luontosuhteen ja toiseuden ottaminen keskiöön purkaa sitä asetelmaa ja niitä aikaisempia tasoja, laajentaa ja levittää niitä. sivu 13 terveiset montrealista Maisterin opinnäytteen tarkastustilaisuus Montrealissa KuvAlehti 1·2 013 1 2 3 4 9 1 Näkymä HyeKyongin maisterin tutkintoon kuuluvasta näyttelystä. 2 Yun näyttää, miten hänen teoksensa toimii käyttämällä yksinkertaista ‘puhelinta’. 3 Paul Landon ja UQAMin (paitsi yksi Concordiasta) opiskelijoita kerääntyneenä opetustilaan. 4 Paul Landon ja HyeKyong Yun tarkastelemassa performanssia näyttelyssä. 7 5 5 Johannie Blaisin projisointia tutkiva teos. 6 Jinyoung Kimin kaksi videoperformanssia. 7 Kimin luontoon sijoittunut veistoksellinen performanssi videokameralle. 8 Marjatta Oja ja Paul Landon videoteoksia käsittelevässä keskustelutilaisuudessa. 9 Yun teoksessaan JUMP JUMP. 8 liikkuvan kuvan opetusta antavan Paul Landonin ohjelmaan. Yun oli jättänyt teoreettisesti painottuneen tekstiosuuden kuukautta ennen näyttelyä, jossa hänen valmistumisensa tapahtui. Näyttelyn aikana järjestettiin maisterityöstä presentaatio, joka voisi olla myös avoin muille opiskelijoille. Sen jälkeen kaksi tarkastajaa, toinen koulun sisältä ja toinen ulkopuolelta, keskustelivat ohjaajan ja maisteriopiskelijan kanssa teoksesta, esitellen myös kysymyksiä kirjallisesta osiosta. Työn arviointi tapahtui ilman opiskelijaa tarkastajien ja ohjaajan kesken. Opiskelija voi yleensä saada kokonaan hyväksytyn, pienillä korjauksilla hyväksytyn tutkinnon tai vaihtoehtoisesti voidaan vaatia isompiakin korjauksia, joka on harvinaista. Tämän jälkeen opiskelijalla on noin kuukausi aikaa korjata työtänsä, jonka jälkeen hän voi valmistua. Yunin tarkastajat olivat Manon de Pauw, joka opettaa valokuvausta Concordian yliopistossa ja David Tomas, jonka alue on taide ja media (Arts visuels et médiatiques, UQAM Université du Québec A Montréal). Tapasin UQAMissa myös muita opiskelijoita, kuten Eugenia Reznikin, Johannie Blaisin, Jinyoung Kimin ja Emilie Marchandin, joille näytin ensin KuvAn Jenni Markkasen, Antti Nyyssölän, Diana Soriaksen ja Salla Myllylän videoita, minkä jälkeen tarkastelimme Montrealin opiskelijoiden teoksia. 6 T e k s t i j a k u va Marjatta oja terveiset montrealista sivu 12 KuvAlehti 1·2 013 K uvataideakatemiaan tulee harvoin maisterivaiheen vaihto-opiskelijoita Atlantin toiselta puolelta. Näin tapahtui vuoden 2010 syksyllä, kun eteläkorealainen HyeKyong Yun aloitti vaihtoopiskelijana koulussamme. Kuvataideakatemian tohtoriopiskelija Paul Landon oli suositellut kouluamme Yunille Kanadassa, missä Landon opettaa säännöllisesti. Tutustuin Yunin työhön ja tapaan ilmaista itseään kurssillani. Kiinnitin huomiota hänen selkeään ajattelun ilmaisuunsa ja teostensa pelkistettyyn muotoon, vaikka teoksissa oli kysymyksessä suhteellisen nuori taiteen ala, videoperformanssi. Yun on käynyt läpi erilaisten kulttuurien ja kielten muutokset, jotka vaikuttanevat ilmaisun selkeyteen, mutta pidän hänen saamaansa opetusta Montrealissa hyvänä pohjana tulevaan ammattiin taiteilijana. Seuraamani opinnäytteen tarkastustapahtuma oli tiukka ja asiallinen, vaikkakin enemmän keskusteleva kuin tarkastajien lausuntojen esittelyyn keskittyvä. Tarkastajien asiallinen keskustelu opiskelijan kanssa ohjaajan läsnä ollessa loi tilanteen, jossa opiskelija pystyi vastaamaan kysymyksiin ja puolustamaan näkemyksiään. Tarkastajilla on näin mahdollisuus muuttaa näkemystään ja kirjata kommentit mahdollisesti ylös lausuntoonsa. Siinä tapauksessa että joku innostuu lähtemään Montrealiin taideopintoihin, seuraavasta saattaa olla hyötyä: Montrealissa on kaksi yliopistoa, joissa voi opiskella taidetta, Concordia ja UQAM. Ensimmäisessä opetus tapahtuu pääosin englanniksi ja jälkimmäisessä ranskaksi. Yun, jonka maisterityön tarkastustilaisuutta seurasin syyskuussa 2012, on tehnyt kandidaatin tutkinnon Concordian valokuvataiteen osastolle, jonka jälkeen hän siirtyi maisteriopiskelijaksi UQAMiin erityisesti sivu 15 kuinka tehdä taidetta näkyväksi? k u va petri summanen Kuinka tehdä taidetta näkyväksi? S Praxis-opiskelijat vasemmalta: IIna Kuusimäki-Pohjalainen, Mikael Kinanen, Katriina Rosavaara, Saara Hannus, Miina Hujala, Jussi Koitela. KuvAlehti 1·2 013 Praxis-ohjelma keskittyy taiteen esittämiseen ja kuratointiin yyskuussa 2012 Kuvataideakatemiassa käynnistyi Praxis – taiteen ja esittämiskäytäntöjen maisteriohjelma. Kaksivuotinen koulutusohjelma keskittyy näyttelyiden järjestämiseen, taiteilijan merkitystä painottavaan kuratointiin ja taideteoriaan. Praxiksen professoriksi kutsuttiin kuraattori Maaretta Jaukkuri ja lehtoriksi estetiikan dosentti Martta Heikkilä, joka myös suunnitteli koulutuksen. Keväällä 2012 ohjelmaan valittiin kuusi opiskelijaa. He kaikki ovat koulutukseltaan kuvataiteilijoita, ja kaikki ovat myös laajasti työskennelleet kuvataiteen parissa esimerkiksi kuraattoreina, kriitikoina, galleristeina, opettajina, kirjailijoina ja aktivisteina. Kun Praxis-ohjelma suunniteltiin, opetuksen tavoitteiksi määriteltiin nykytaiteen kontekstien tuntemus, taiteen analyyttinen ja kriittinen tarkastelu ja ajatus siitä, että taide itse tuottaa filosofisia, teoreettisia ja taidehistoriallisia kysymyksiä. Tietoisuus näistä on kiistatta osa sekä kuraattorin että taiteilijan ammattitaitoa. Kuluneen syksyn aikana praxislaiset ovatkin tutustuneet monipuolisesti taidenäyttelytoiminnan ja taideteorian perusteisiin. Näitä on tarkasteltu erityisesti lähtökohdista, joita tarjoavat taiteen tilan, nykytaiteen esittämisen vaatimusten ja ratkaisujen kaltaiset käsitteet sekä taiteen olemassaolon filosofiset kysymykset ja teosten esillepanon moderni historia. Praxiksen ”omin” ohjelma muodostuu Maaretta Jaukkurin pitämästä kuratoinnin peruskurssista sekä Jaukkurin ja Martta Heikkilän yhdessä vetämästä viikoittaisesta seminaarista. Seminaari onkin koulutusohjelman ainoa opintojakso, joka on rajattu vain Praxiksen opiskelijoille – muu opetus on avointa Kuvataideakatemian kaikille opiskelijoille. Praxiksen järjestämiä olivat syksyllä 2012 Taidefilosofian perusteet Kantista nykyaikaan -kurssi sekä taidenäyttelyn muotoa ja prosessia käsittelevä kokonaisuus. Lisäksi praxislaiset ovat perehtyneet nykytaiteen historiaan ja teoriaan ja osallistuneet Taiteilija yhteiskunnassa -kurssikokonaisuuteen. Monilla tunneilla kävi myös vierailevia luennoitsijoita, ja Praxis-ohjelman kutsusta Kuvataideakatemiassa vieraili 22.11. sosiologi Zygmunt Bauman. Baumanin luento ”Art Between State and Market” veti luokseen ennennäkemättömän yleisömäärän eri puolilta Suomea. Monille Praxiksen syksy huipentui lokakuun puolivälissä tekemäämme Lontoonopintomatkaan. Matkalla tutustuimme useisiin museonäyttelyihin ja Lindsay Seersin tilateokseen Nowhere Less Now, jonka oli tuottanut Artangel-järjestö. Suurimman vaikutuksen tekivät Tino Sehgalin These Associations -teos Tate Modernissa sekä kuraattori Hans Ulrich Obristin järjestämä koko viikonlopun mittainen muistia käsittelevä taidetapahtuma Hyde Parkin Serpentine Galleryssa. Kevätlukukaudella 2013 opiskellaan edelleen näyttelyiden järjestämisen teoriaa ja taiteen filosofiaa, mutta paneudutaan myös entistä enemmän käytännön kuratointihankkeisiin. Kesäloman aikana Praxiksen opiskelijat osallistuvat työharjoitteluun joko Suomessa tai ulkomailla. KuvAlehti 1·2 013 teksti M a r t t a h e i kk i l ä kuinka tehdä taidetta näkyväksi? sivu 14 sivu 17 kuinka tehdä taidetta näkyväksi? Uusia julkaisuja dark matter (2012) KuvAlehti 1·2 013 Saara H a n n u s Miina Hujala Mikael Kinanen Jussi Koitela on Taidekoulu Maasta valmistunut kuvatai teilija. Hän on myös suorittanut humanistis ten tieteiden kandidaa tin tutkinnon Helsingin yliopistossa, jossa hänen pääaineensa on suomen kieli. Hannuk sesta on äärimmäisen kiinnostavaa, miten taiteesta puhutaan ja toisaalta miten näyttelykontekstissa taiteellinen ja muu, niin sanottu pedagoginen sisältö kietoutuvat yhteen. ”On surke aa, että perinteisesti taiteilijat ja taitees ta kirjoittajat ovat toimineet erillään”, Hannus mainitsee. Praxiksen olemassaolo on hänen mukaansa kuitenkin korjausliike parempaan suuntaan, mistä toivottavasti seuraa hedelmällisiä yhteyksiä. Hannusta kiinnostavat erityisesti performanssi- ja video taide ja niiden esittä misen mahdollisuudet. Kuratointiin hän haluaa suhtautua kriittisesti, feministisesti ja kes kustelevasti. valmistui kuvatai teilijaksi Tampereen ammattikorkeakou lusta vuonna 2007 ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta 2011. Hän on organisoinut Helsinginkadulla toi mivaa Alkovi-gallerian toimintaa vuodesta 2009 alkaen. Hujalaa kiinnostaa erityisesti teoksen ja sen esittämi sen välinen suhde: se, miten teokset asettu vat esille, minkälaisia rajoja voidaan avata tai konventioita kyseen alaistaa, jotta taiteen sisällön ja tekemisen ydin tulisi esiin parem min ja mielekkäämmin. Hujala on pohtinut paljon taiteen vuoro vaikutusasetelmien rakentumista ja tapoja, joilla erilaiset elemen tit, teemat, ihmiset, kokemukset, esineet, materiaalit, käsitteet ja tilat tuottavat merki tyksellisiä kokonaisuuk sia. Tämänkaltainen taideteoksen syntymi sen rakenne on läsnä myös näyttelyiden ja esitystilojen rakenteis sa – joskus niin tiivisti, että esityskonteksti luo teoksen. Siksi Huja laa kiinnostavat juuri erilaiset merkityksiä tuottavat ainesosat ja keskusteleva yhteistyö. on valmistunut kuva taiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakou lusta vuonna 2011 ja on myös opiskellut filosofiaa Tampereen yliopistossa. Nyt hän opiskelee taideteoreet tisen maisteriohjelman ohella Aalto-yliopiston kuvataiteiden maiste riohjelmassa. Kinanen haluaa toteuttaa kaikessa filosofis-poliittista suhdetta taiteeseen: niin teoreetikkona, taidekentän työläise nä kuin itsenäisenä taiteilijanakin. Osittain tästä syystä häntä kiin nostavat roolien väliset tilat, jotka tarjoavat poliittisen ja eettisen toiminnan mahdolli suuksia. Kinasen oma työskentely kukoistaa siellä missä mahdollis ta, mutta tärkeämpää hänelle on yhteistyö eri toimijoiden välillä – läh tökohtaisesti saman vertaisina lukittujen valtasuhteiden sijaan. Mikael Kinanen käyttää työskentelyssään erityisesti valokuvaa ja yhteisöllisiä taidemuo toja ja on osallistunut useisiin kansainvälisiin ja kotimaisiin näytte lyihin niin kuvataiteili jana kuin taidekentän työläisenä. Viime aikoina Jussi Koitela on käyttänyt itsestään kuraatto rin kuvataiteilijan ja kirjoittajan nimikkeitä yhdessä ja erikseen. Kuvataideprekaari voisi myös olla osuva titteli. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Tam pereen ammattikorkea koulusta vuonna 2010. Praxis-ohjelmasta Koitela tuli hakemaan lähinnä teoreettisia työkaluja voidakseen sijoittaa kuratoinnin ja taiteen esteettiseen ja yhteiskunnalliseen ympäristöön. Viime aikoina Koitela on miettinyt uusli beraalin poliittisen ohjelman konkreettisia vaikutuksia nykytaitee seen. Hänen mieles tään on tärkeää yrittää löytää itse taiteesta jälkiä ”julkinen rahoitus loppuu” -mantrasta, jotta väitteitä taiteesta ja kulttuurista voidaan perusteella muutenkin kuin ympäripyöreillä työolosuhteiden muu toksilla. Nämä pohdin nat liittyvät laajempaan taiteen ja talouden suhdetta käsittelevään projektiin, jota Koitela parhaillaan on teke mässä. Iina KuusimäkiPohjalainen on taustaltaan ku vataiteilija, joka on opiskellut Lontoossa Chelsea College of Art and Designissa. Hän on pitänyt kolme yksi tyisnäyttelyä Helsin gissä. Työkokemusta Kuusimäki-Pohjalaisel le on karttunut Espoon modernin taiteen museossa EMMA:ssa ja Helsingin Taiteilija seurassa, ja molemmat ovat olleet erittäin hyödyllisiä hänen poh tiessaan kuvataiteilijan asemaa sekä erilaisia näyttelykäytäntöjä – ja taidekentän toimijoita ylipäätään. Tässä vaiheessa opin toja vasta hahmottuu, mitä kaikkea taiteen kuratointi sisältää tai mitä se voisi olla. Kuusimäki-Pohjalainen pitää erityisen tärkeänä Praxis-opiskelijoiden yhteistyötä muiden Kuvataideakatemian opiskelijoiden kanssa. Hän haluaisi tutus tua mahdollisimman monen työskentelyyn ja toivoo, että praxis laiset voisivat esitellä Kuvataideakatemian opiskelijoiden töitä myös talon ulkopuoli sissa tapahtumissa ja näyttelyissä. Katriina Rosavaara on helsinkiläinen kuva taiteilija ja kirjailija. En nen Praxis-opintoja hän on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa, Lahden Muotoiluinstituutissa ja Taideteollisessa kor keakoulussa, josta hän valmistui taiteen mais teriksi vuonna 2008. Rosavaaraa kiinnosta vat työskentelyssään identiteetti, muisti, tila ja kielet sekä aktivismin ja taiteen yhdistelmät. Yksityisnäyttelyiden lisäksi Rosavaara on osallistunut ryhmä näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Ajankoh taisia työskentelytek niikoita ovat piirtä minen, valokuvaus, performanssi ja kirjoit taminen. Rosavaaran tuorein kuvakirja on keväällä 2012 ilmesty nyt Vauva! Rosavaara aloitti tammikuussa Voima-lehden blog gaajana, ja hänen bloginsa avainsanoja ovat queer, taide ja ihmisoikeudet. Julkaisu liittyy Northumbrian yliopiston, Slade School of Fine Artin ja Kuvataideakatemian yhteistyöhön ja sen puitteissa keväällä 2012 järjestettyyn Lisa Milroyn näyttelyyn, työpajaan ja symposiumiin Dark Matter: an investigation of the use of black in painting. Kuvataideakatemiasta mukana on Riikka Stewenin essee A Very Short History of Shadow, Tarja Pitkänen-Walterin artikkeli Ideas in Touch with Matter Kuvan Kevät 2012 -osallistuja Tiina Pyykkisen maalauksista ja materiaaliopin lehtori Malla Tallgrenin artikkeli materiaaliopin opetuksesta Kuvataideakatemiassa. sami van ingen: moving shadows: experimental film practice in a land scape of change (2012 ) Kuvataiteilija Sami van Ingen tarkastelee kuvataiteen tohtorin opinnäytteen kirjallisessa osassa kokeellisen elokuvan tekemisprosesseja suhteessa strukturalistisen elokuvan traditioihin. Analyysin kohteena ovat vaikutukset, joita elokuvan digitalisoitumisen myötä tapahtuva materiaalisuuden häviäminen tuo kokeellisen elokuvan käytäntöihin. Tutkimusaineistona van Ingen on käyttänyt elokuvantekijöiden haastatteluja, alan kirjallisuutta ja elokuvateoksia. Tutkimus sisältää myös uutta tietoa kokeellisen elokuvan kentän heterogeenisyydestä, sen pedagogisista käytännöistä sekä ns. found footage -materiaalin käytöstä. petri kaverma: tyhjä piha. häiriö ja hiljaisuus nyky taiteessa (2012) Julkaisu on osa Petri Kaverman kuvataiteen tohtorin opinnäytettä ja kirjan rakenne – kaksi näennäisesti toisistaan irrallista kerroksellista tekstiä alaviitteineen, kirjallisuussitaatteineen, taideteoksineen ja kuvineen – korostaa sen taideteosluonnetta. Teos käsittelee taiteilijan toimintamahdollisuuksia Uusia julkaisuja sivu 16 taideinstituution ulkopuolella ja häiriön ja hiljaisuuden tematiikkaa nykytaiteessa ja sen vastaanottamisessa. Taiteen aiheuttamalla häiriöllä on oma viestinsä. Myös häiriön puuttuminen, hiljaisuus, kertoo teoksesta ja tilasta jotakin oleellista. Kaverma tarkastelee laajasti myös kieltä ja asioiden sanallistamista. jan-erik andersson: elämää lehdellä (2012) Kuvataitelija Jan-Erik Andersson on viime aikoina saanut kansainvälistä huomiota arkkitehtuuriin liittyvillä projekteillaan, jotka painottavat taiteellisen ajattelun vahvempaa osuutta kaupunkisuunnittelussa. Elämää lehdellä on Anderssonin tohtorin tutkinnon opinnäytetyö Kuvataideakatemiaan. Kirjassa pohditaan taiteen ja arkkitehtuurin suhdetta ja ornamentiikan tärkeyttä sekä esitellään kuvitetun päiväkirjan muodossa Anderssonin Turkuun sijoittuvaa Life on a Leaf -omakotitaloprojektia 10-vuotisine suunnittelu- ja rakennusprosesseineen. markus konttinen: joki, pilvet ja kuu (2013) Joki, pilvet ja kuu esittelee Kuvataideakatemian dekaanin Markus Konttisen uusia teoksia. Viimeiseen viiteen vuoteen sisältyy kolme tärkeää näyttelyä: Vuosien 2009 ja 2012 yksityisnäyttelyt Galleria Forsblomilla ja vuoden 2010 Ars Fennica -ehdokkaiden näyttely Kiasmassa. Maahan ja maan antimiin viittaavien aiheiden jälkeen Konttinen on keskittynyt virtaavan veden ja taivaankappaleiden kuvauksiin. Kirjan aloitusesseen Maalauksia ääriolioista, keveästä painovoimasta ja perspektiivin harhasta on kirjoittanut taidehistorioitsija ja taiteen tutkija Hanna Johansson. Teosten valokuvat Jussi Tianen, graafinen ulkoasu Helena Sandman, käännökset Tomi Snellman. KuvAlehti 1·2 013 Praxis-opiskelijat esittelyssä sivu 19 petri summanen K k u vat P ä i v i kk i K a l l i o j a m a r j a t t a o j a teksti Projisointikurssi KuvAlehti 1·2 013 KuvAlehti 1·2 013 projisointikurssi uvataideakatemian opiskelijoilla oli mahdollisuus työskennellä syksyn 2012 aikana Suvilahden Puhdistamon 600 neliön kokoisessa yhtenäisessä hallissa. Työpajoja oli kolme, Marjatta Ojan Liikkuva kuva omassa työskentelyssä, Päivikki Kallion Pinnasta tilaan sekä heidän yhteinen kurssinsa Kuvan pinta tilassa ja tilana. Työskentelyn tarkoituksena oli luoda suhde tilaan käyttäen hyväksi Suvilahden hallin fyysisiä ominaisuuksia: lattiaa, seiniä, ikkunoita ja kattoa. Projisointikurssin apuvälineinä olivat mm. erilaiset kamerat, diat, kalvot, valoheittimet, piirtoheittimet ja projektorit. projisointikurssi sivu 18 sivu 21 KuvAlehti 1·2 013 KuvAlehti 1·2 013 Projisointikurssi i unelmia tilasta tilaan kuvataide akatemian galleria 11.–21.4.2013. Unelmia tilasta tilaan -näyttelyn avulla puretaan Suvilahden työpajojen aikana syn tyneitä työprosesseja ja teoksia: kuinka opis kelijat ovat kohdanneet tilan/etäisyyden/valon paikassa, joka poikkeaa mittasuhteiltaan taval lisesta ja kuinka he ovat ratkaisseet tämän koh taamisen teoksissaan tai työprosesseissaan. Samalla näyttelyssä tarkastellaan, kuinka alkaneita ja toteutunei ta prosesseja voi muun taa normaalikokoiseen näyttelytilaan. Projisointikurssi sivu 20 sivu 23 jyrki siukonen KuvAlehti 1·2 013 Olet ensimmäinen (vuonna 2001) Kuva taideakatemiasta valmistunut kuvataiteen tohtori. Palasit vastikään taloon määräaikaiseksi yliopistotutkijaksi. Miten jatkokoulutusohjelma on mielestäsi vuosien varrella muuttunut? Aloittaessamme 1997 taiteen jatkokoulutuskenttä oli vielä hahmottumaton. Kuului paljon epäilyjä koko asian tarpeellisuudesta ja mielekkyydestä – sekä taiteilijakunnan sisältä että perinteisistä yliopistoista. Kun vuosituhannen vaihteessa vielä nousi TaiKin väitöskirjaskandaali, niin koko taiteiden tohtorikoulutus leimattiin julkisuudessa lähes pelleilyksi. Oli siis pieni vuori kiivettävänä. Toisaalta tilanne oli hyvin avoin, sillä selkeitä esikuvia ja valmiita kaavoja ei juuri ollut. Jokainen saattoi valita omanlaisensa lähestymistavan ja metodologian, ja tämä on selvästi ollut KuvAn tohtoriohjelman rikkaus. Alkuvuosina oli varmasti myös näyttämisen halua ja mittasokeutta. Monista projekteista kasvoi sitten yli kymmenen vuoden työmaita, hieman liiankin suuria ja raskaita loppuunvietäviksi. Ehkä nyt koittaa jonkinlainen armollisempi ja realistisempi aika – eihän tohtorityön tarkoitus ole olla elämäntyö vaan opinnäyte. Se tietysti merkitsee myös koko asian arkistumista, ehkä myös opiskelutaitojen ja työnohjauksen korostumista. Suomessa valmistuu vuodessa 1400 tohtoria – muutama KuvAlehti 1·2 013 J yrki Siukonen on monen toimen ihminen: kuvataiteilija, tutkija ja kirjailija. Matka punkyhtye Kollaa Kestään perustamisesta vuonna 1976 Mäntän kuvataideviikkojen kuratointiin 2013 on kulkenut lähes viidenkymmenen yksityisnäyttelyn ja yli sadan ryhmä- ja yhteisnäyttelyn kautta. Hänen teoksiaan on kaikissa keskeisissä kotimaisissa taidemuseoissa. Siukonen aloitti tuntiopettajana Kuvataideakatemiassa ensimmäisen kerran 1988 ja vuosina 2004–2008 hän hoiti kuvanveiston professuuria. KuvAn lisäksi Siukonen on toiminut opettajana ja vierailevana tutkijana mm. Leedsin, Cardiffin ja Loughborough’n yliopistoissa ja työskennellyt tutkijana Lahden taideinstituutissa ja Helsingin yliopistossa sekä lehtorina Lapin yliopistossa. Jyrki Siukonen taiteilija, kirjailija, yliopistotutkija H a a s tat t e l u Kirsi Korhonen k u va petri summanen jyrki siukonen sivu 22 sivu 25 jyrki siukonen Millainen on yliopistotutkijan tehtävänkuva? Mille näyttää vuosi 2013 Sinulle tutkijana? KuvAlehti 1·2 013 Uudessa Taideyliopistossa tutkimuksen asema on tärkeä ja toivottavasti siihen myös panostetaan. Tässä vaiheessa minun työni on tehdä KuvAn kannalta mielekästä, julkaisuiksi asti päätyvää tutkimusta ja rakentaa pohjaa tuleville asioille sekä Taideyliopiston sisällä että ulkomailla. Viimeistelen parhaillaan englanninkielisiä käsikirjoituksia kirjaa ja artikkeleita varten, mutta työn alla on myös suomenkielinen kirja taiteilijan julkisuuskuvan muutoksista. Lisäksi teen tänä vuonna ainakin yhden tutkimusartikkelin Kuvataiteen keskusarkistolle ja pidän ulkomailla pari konferenssiesitelmää. Työn kuva on siis aika monipuolinen mutta painottuu kirjoittamiseen. Uusien aiheiden lisäksi palaan osittain myös vanhoihin: viime syksynä minut kutsuttiin konferenssiin Sveitsiin puhumaan Tatlinista, jota käsittelin tohtorityössäni yli kymmenen vuotta sitten. Oli kunnia olla mukana maailman johtavien neukkuavantgarden tutkijoiden joukossa, mutta olin ehtinyt unohtaa jo niin paljon asioita, että esitelmän tekeminen vaati koko tutkimusaineiston läpikäymisen alusta. Samalla innostuin aiheesta uudelleen ja pari taidehistoriallisesti painottunutta artikkelia tulee lähivuosina varmaan julkaistua. Entä millaisena näet taiteellisen tutkimuksen tulevaisuuden ja Kuvataideakatemian roolin tällä kentällä? Kirjoittamalla voin tietysti lähestyä asioita sellaisista kulmista joita muunlainen tekeminen ei salli – ja muunlaisessa tekemisessä olen joka tapauksessa aika rajoittunut. En tanssi enkä urheile enkä laula. Taiteellinen tutkimus on toistaiseksi painottunut meillä ja muualla tohtorikoulutukseen. Epäselvää on ollut se, mitä tohtoroituneet taiteilijat sen jälkeen tekevät. Toisin sanoen onko heillä ylipäätään haluja, riittäviä kykyjä ja taloudellisia mahdollisuuksia tehdä tutkimusta, vai palaavatko he ikään kuin ”tavalliseen” taiteen tekemiseen. Pelkästään opinnäytetöiden varassa taiteellinen tutkimus ei voi kehittyä, ja toisaalta kunnolliset tutkimukselliset näytöt kansainvälisellä tasolla vaativat panostusta. Tulevaisuudessa kyse on Taideyliopiston omista strategisista painotuksista ja toisaalta myös sen tutkijoiden kilpailukykyisyydestä tutkimusrahoituksen hauissa. Kuvataideakatemian kannalta tärkeää on tietysti tuottaa oman taiteenalan korkeatasoista tutkimusta, sillä kukapa muukaan sitä tekisi. On kuitenkin nähtävissä sen suuntaista kehitystä, että yliopistorahoituksessa mittareina käytettävät tutkimusnäytöt suosivat perinteistä teoriapohjaista artikkelijulkaisemista, toisin sanoen että taiteellisen tutkimuksen tulokset alkavat erehdyttävästi näyttää samalta kuin kaikki muukin. Taiteen erityisluonteen puolustaminen olisi sen vuoksi tärkeää. Olet julkaissut käännöksiä filosofisista teksteistä ja kirjoittanut useita kriitikkojen kiittämiä tietokirjoja. Mitä kirjoittaminen Sinulle merkitsee? Kirjoittaminen on aina ollut mukana kaikessa tekemisessäni, joten en osaa sen merkitystä erikseen sanoa. Kirjoittamalla voin tietysti lähestyä asioita sellaisista kulmista joita muunlainen tekeminen ei salli – ja muunlaisessa tekemisessä olen joka tapauksessa aika rajoittunut. En tanssi enkä urheile enkä laula. Kirjoittamisen taustalla on ennen muuta uusien asioiden lukemista ja oppimista. Kirjojeni aiheet ovat vaihdelleet hyvin laajasti 1700-luvun filosofiasta ja tieteenhistoriasta koulumme entisen opiskelijan Kalervo Palsan mielenmaisemaan ja edelleen työkaluihin, mutta kaikissa on ollut kyse paneutumisesta johonkin tiettyyn maailmaan – kaikissa on myös ollut kyse vähintään kahden–kolmen vuoden tutkimustyöstä, joten ehkä tässä harjoitan myös pitkäjänteisyyttä. Työhuoneella voin sitten olla nopeampi, impulsiivisempi ja ennen muuta vähäsanaisempi. On vielä yksi kirjoittamisen alue, jolla on erityinen merkitys. Se on kollegoista kirjoittaminen, eli katalogitekstit tai esseet. Siinä yritän nimenomaan tuottaa taiteilijoiden välistä puhetta, siis katseeltaan hieman erilaista kuin on tutkijan puhe taiteilijasta. Kuvataideakatemia julkaisi toissa vuonna kirjasi Vasara ja hiljaisuus – lyhyt johdatus työkalujen filosofiaan, jossa pohdit käsin tekemistä. Kirja on ollut Kuvataideakatemian myydyimpiä julkaisuja. Mikä on käsin tekemisen merkitys Sinulle taiteilijana? Käsin tekeminen on tietenkin hauskinta taiteessa. Nimenomaan sen takia menen työhuoneelle. Aloitin ”urani” pikkupoikana pienoismalleja rakentamalla, joten ajattelen että tämä ilo juontuu sieltä. Taiteilijana debytoin aikoinaan grafiikalla mutta samastun ennen muuta kuvanveistäjiin, vaikka en saakaan paljoa viisautta savesta tai kipsistä – paljon mieluummin sahaan, vasaroin ja ruuvaan. Halusin kirjoittaa oikeastaan puolustuksen sille tekemisen tavalle, joka on perinteisesti liitetty kuvanveistäjiin: sanattoman tai ainakin huonosti sanallistuvan työnteon ja siinä syntyvän tiedon puolustuksen. Jossain määrin kyse on siitäkin, että taiteellisesta tutkimuksesta puhuttaessa ei käsin tekemiselle ole oikein löytynyt filosofista perustelua, ikään kuin käsin tekeminen ei olisi taiteen asia mutta Deleuzen lukeminen olisi. Oli mukava huomata, että aihe sitten puhutteli hyvin monenlaisia ihmisiä. Koska minulla on ollut käsitetaiteilijan leima niin joillekin tämä käsintehty puoli ei taiteessani aina kirkastu. Kävin aika lämpöisenä kun esimerkiksi Otso Kantokorpi arvosteli näyttelyni ja väitti minun vain kiinnittelevän esineitä toisiinsa – ja joka saatanan tammipalakin oli sadan kilon raakalankusta lähtien työstetty ja tehty. En minä mikään käsityölahjakkuus ole, mutta se nyt hulluinta olisi että en itse tekisi kun kerran saan. aikaa ja istumalihaksia, että ei kannata valita aihetta josta ei todella ole kiinnostunut myös tunnetasolla. Sama pätee tietysti näyttelyn tekemiseen, johon pitää uskoa lähes irrationaalisella tavalla. Kuvataiteen ja tutkimuksen vuorottelu on ollut myös tärkeää. En pysty tekemään molempia yhtä aikaa. Riittävä poissaolo yhden asian ääreltä on osoittautunut hyväksi tavaksi nollata ajatuksia ja löytää siitä toisesta asiasta sillä välin uusia näkökulmia. Mitä ilmaisutapaa pidät päätyönäsi ja mitkä ovat sivutöitä? Vai luotko ylipäätään tärkeysjärjestystä tekemisellesi? Mikä on tekemistesi suhde toisiinsa? Aloitin ”urani” pikkupoikana pienoismalleja rakentamalla, joten ajattelen että tämä ilo juontuu sieltä. Olen toiminut kuvataiteilijan ammatissa kolmekymmentä vuotta, joten kai sitä uskaltaa jo työksi nimittää. En ole kuitenkaan koskaan ajatellut, että minun pitäisi olla vain kuvataiteilija tai että minun on kerran alettuani oltava sitä koko ikäni. Uuden oppiminen on käynnissä pitävä voima ja joskus työhuoneella saattaa tulla tunne, että kierrän töitteni kanssa kehää ja ruuvitkin ovat lopussa. Silloin on tietysti onni että voin tehdä muutakin ja aloitella jotakin kiinnostavaa tutkimusaihetta. Molemmat ovat yhtä lailla tärkeitä ja toisiaan täydentäviä töitä, koska ne perustuvat erilaisiin tekemisen ja tiedon muodostuksen menetelmiin. Molemmissa olen myös opetellut vuosien mittaan omanlaiseni kielen. Olet monialainen tekijä: miten löydät kiinnostavien projektien luokse? Jääkö yliopistotutkijalta aikaa omaan taiteelliseen työskentelyyn? Se on varmastikin harjoittelun tulosta. Pitää huoltaa ja ruokkia omaa uteliaisuuttaan ja sitten mennä tunteen mukana. Joskus aihe nousee esiin ituna edellistä työtä tehdessä, joskus tulee vastaan outo ja kiinnostava sivujuoni, jolle raivaa sitten tilaa vähäisempien asioiden kuten vapaa-ajan kustannuksella. Pyrin olemaan sekä taiteellisessa työssä että kirjallisissa töissä vapaa valitsemaan omat puitteeni – toisin sanoen en juurikaan osaa tehdä tilaustöitä. Etenkin isompien kirjoitustöiden kanssa joutuu käyttämään niin paljon Pelkään pahoin, että seuraavien kolmen vuoden aikana sitä on tarjolla tavallista vähemmän. Pyrin työntekijänä tietysti keskittymään täysipäiväiseen tutkimustyöhön ja sen vuoksi en ole aktiivisesti sopinut omia näyttelyitä. Tällaisen ”kiellon” takaa kuitenkin alkaa väistämättä putkahdella ideoita uusista teoksista, mutta katsotaan tuleeko mitään niille sopivaa rakoa. Kaikukadun aulaan olen kyllä yhtä työtä jo vähän mielessäni miettinyt. Käsin tekemisen asiaa voin hoidella talvella puita kaatamalla. jyrki siukonen sivu 24 KuvAlehti 1·2 013 kuvataiteilija siellä joukossa ei ole enää mikään uutinen. KuvAn ohjelmalla on kuitenkin hyvä kansainvälinen maine ja sen ylläpitäminen edellyttää varmasti jatkossa määrätietoista kehitystyötä. sivu 27 KuvAlehti 1·2 013 KuvAlehti 1·2 013 juliste juliste sivu 26 sivu 29 StartPoint KuvAlehti 1·2 013 You Gotta Jump and Shout About During its ten years of existence, StartPoint has evolved from a national exhibition of graduation works to an extensive European project that follows emerging artistic talents. This year, four curators (Pavel Vanˇ cát, Marcel Fišer, Ondˇrej Chrobák and Lucia Gavulová) with other cooperators explored 37 art schools from 18 European countries in order to select the most interesting graduation projects, which then pass through further rounds of selection until the final exhibition, which features over 20 of the most distinctive artists. In 2012 the exhibition of StartPoint finalists took for the first time place in Prague. The exhibition at DOX was followed by two selective exhibitions of the awarded artists at the Victoria Art Center in Bucharest and in the Open Gallery, Bratislava. However, StartPoint is also about encounters between artists and experts across countries, traditions and genres that can bring both them and the audience new opportunities for comparison. There is also a residential programme for the overall winner and other prizewinning finalists which aims to continue this process. Story So it went like this – offending beggars by being too generous, learning of Belgium’s intentions to conquer Mars, screaming anarchy in a hilly park, late night whispers over a cigarette, a restaurant with fake stalactites, Ikea-veneered palettes, a film crew perusing the show and serious warnings about the dangers of Polar Bears (and 100 duck-sized horses) and C. and R. going head to head in oversized chess. Not bad for three days. KuvAlehti 1·2 013 F or your information: A group of curators is looking for “an emerging artist” to take part in an exhibition. They are the StartPoint from the Czech Republic and they want to see the works of graduating artists around Europe including Helsinki. Last year Aleksi Linnamaa was chosen to represent the Academy of Fine Arts in the startpoint exhibition with his piece shown in the Kuvan Kevät exhibition. Pia Sirén participated in 2011, Riikka Kuoppala in 2010, Jenni Toikka in 2009 and Michiko Isogai in 2008. text and photo T. Y. StartPoint sivu 28 sivu 31 EEA T u r k e y 3 This round building, a restored old windmill was one of the spaces where we could create our projects. For example one of the participants hosted an experimental sound concert there one evening. 4 The view from our hotel with the fisherman’s boat that brought us fresh fish and took some selected participates to an isolated island to complete an assignment. W 1 e were about 15 participants on the EEA Turkey at Cunda Island. Living in a beach hotel with us were also technical staff, teachers and guest teachers that were available to advise us during the three weeks. We had a daily and weekly changing program including presentation techniques, philosophical discursions, work assignments, software courses, own artistic working and more. In the end of the program we hosted a one-day art show in the town of Ayvalik with the results from our working time at the residency program. KuvAlehti 1·2 013 2 3 1 2 4 The town hall was one of the potential ateliers for specific projects. Here in the backyard we also held our daily artistic discussions as a part of the assignments. This was a part of our working and living space. It was located at our hotel right next to the beach. Most of the activities took place here, artist talks, night activities, artistic work, conversations, assignments and dining. There was an outdoor terrace space where one could create a studio situation as well as some indoor facilities such as a computer lab and a lecture space. The program of the day was declared and practical matters solved at the morning circle. 5 6 The way up to the top of the hill where the windmill is located and the road to the other workspaces. Cunda lsland is a smaller island with a village connected by a bridge to the bigger city of Ayvalik. Cunda Island is mainly a tourist destination for Turkish tourists, during the off-season it was possible to get in contact with the local environment, without having to wrestle in a crowd. Before our arrival the participants had been divided into groups of two in order to get to know one another and to create evening programs for the rest of the participants. There was a variety of creative activities such as hat competition, quiz, film screenings and concerts. In addition, there were also evening lectures held by guest teachers. 7 Matthias Mahieu’s grid installation in between the 1st and the 2nd floor of the town hall. 8 Meri Linna is working with props for her underwater filming. 9 The owner of the hotel was a friendly man how enjoyed having us at this hotel during the off-season. This made it possible for us to use the hotel facilities very freely since there were hardly any other guests around. 8 5 6 7 9 EEA T u r k e y sivu 30 KuvAlehti 1·2 013 European Exchange Academy in Turkey sivu 33 Documenta (13) teksti Sara pathirane k u vat linda jasmin mayer KuvAlehti 1·2 013 T he dance was very frenetic, lively, rattling, clanging, rolling, contorted, and lasted for a long time.” Näin alkaa Carolyn Christov-Bakargievin orkesteroiman Documenta(13):n lehdistötiedote. Kuvataideakatemian opiskelijoita oleskeli Documentassa opiskelija-avustajina taiteilijoiden projekteissa kukin reilun kuukauden. Kokemus toi näyttelyyn uuden näkökulman, vaikka ehkä se vain kuvitti taiteellisen johtajan yllä esitettyä ennustetta, jonka hän oli asettanut moniääniselle oopperalleen. Documentan kesäyliopiston ainakin sata opiskelijaa majoittuivat Parkschönfeltin Kinderkrankenhausin juuri suljettuun lastensairaalaan, jossa kummitusten ulvoessa öisin monet taideopiskelijat löysivät toistensa syleilyn. Hämmentyneet kehot vaelsivat aamuisin puolipukeissa vessan kautta omiin huoneisiinsa, ikkunoiden takana näkyi suudelmia, kirjeitä pujoteltiin ovien alta ja yllättävä onnen tuuli kietoutui kuun kajossa rakastavaisten ympärille. Järven laineet heittivät huomisen rantaan, eilinen kaikui tulevassa. Joukko samankaltaisia kokoontui tapaamaan toisiaan, uni muuttui paikaksi, organismiksi, jolla oli elinaikaa 100 päivää. Taide on yhä jotain, jota ei uskalleta näyttää ilman nimeämistä, se on pidettävä toiseudessa, analyyttisellä etäisyydellä ja hyödykkeenä. Pierre Huyghen teos Karlsaueparkissa kuvasi koko Documentan ja kesäyliopiston orgaanista muotoa: istutetaan jotain, annetaan sen kasvaa ja katsotaan mitä alkaa kasvaa sen rinnalle. Nimetön teos sisälsi kaksi koiraa, ampiaispesän, nuoren miehen, joka huolehti niistä, sekä paljon muita elementtejä. Teoksella oli maaginen vetovoima ja useat palasivat sen luokse. Gareth Mooren ’paikassa’ ja ei-minkään tekemisen museossa opiskelijat maalasivat numeroita kastanjoihin ja lakaisivat pitkospuita. Parrakkaalle naiselle Chiara Fumaille sekoitettiin Bloody Marya ja tehtiin portfoliota. Wordly Archivessa tutkittiin Donna Harawayn ajatuksia. Näiden utopioiden rinnalla oli silti yhä vanha maailma: ylikontrolloitu ihmismieli, auktoriteettiusko ja pelko virheistä ja varkauksista. Läpinäkyvien lasimökkien edessä vahdit pyysivät nähdä lipun, jos halusi nähdä taideteokset sisäpuolella ilman lasia välissä, autenttista kohtaamista taiteen kanssa oli kontrolloitava. Taide on yhä jotain, jota ei uskalleta näyttää ilman nimeämistä, se on pidettävä toiseudessa, analyyttisellä etäisyydellä ja hyödykkeenä. Se on jotain, mihin ostetaan lippu, jonka käytettävä raha velvoittaa katsomaan. Siitä otetaan kuva, ja rastitaan kohta kartalla. Opiskelija-avustajana toimiminen antoi mahdollisuuden toisenlaiselle kohtaamiselle, lasin sisäpuolella olemiselle, eläinten kanssa asumiselle eläintarhassa. Myös osa näyttelyvieraista leiriytyi Flash black back Luulen syöväni tomaattia, näen punaisen hengitykseni edessäni sisään ja ulos laajenevana tunnelina. Olen hypnoosipiknikillä, kolumbialainen itkee juodessaan vettä, islantilainen rikkoo kookospähkinän puuhun, kiipeää sinne ja jää lehvistöksi. Kuvataideakatemian professorin Pia Lindmanin oppilaat työskentelivät Paul Ryanin Threeing-paviljongissa Karlsaueparkissa. Lisäksi oppilaita oli äänitaiteilija Tarek Atouin assistentteina. Threeing-paviljongissa opetettiin Ryanin kehittämää metodia, joka tähtää hierarkiattomaan yhteisössä elämiseen, jossa päätösvalta kiertää jatkuvasti henkilöltä toiselle ja yrityksenä on luoda kestävä vuorovaikutus kolmen tai useamman henkilön välille. Valkoisin harsoversoin koristeltu paviljonki muokkautui kuitenkin viikkojen saatossa tanssi- ja Documenta (13) sivu 32 Illan hämärä saavuttaa opiskelijoiden asuttaman Hugenottenhausin. KuvAlehti 1·2 013 Documenta (13) joogapaviljongiksi. Tino Sehgalin tanssijat vetivät joogaa ja tanssityöpajoja saadakseen vastalahjaksi käyttää paviljongin tanssilattiaa verryttelyyn. Nefeli Skarmea, Threeing-projektista vastaava kuraattoriopiskelija, oli entinen tanssija, joten hänen kauttaan paviljonkiin rantautui liikettä ja tanssia, keskipäivän joogatunnit. Muutkin ympäri Eurooppaa tulleet opiskelijat työskentelivät pääosin projekteissa, jotka edustivat erilaisia utopioita toimivasta yhteisöstä. Newyorkilaisen antikapitalistisen Andandandin kanssa työskenteli joukko milanolaisen yksityiskoulun oppilaita. He kokkasivat iltaisin suurissa padoissa ruokaa kaikille, varsinkin päivän globalisaatio -ja kapitalismikriittisen työpajan osallistujille, ja hoitivat myös antikapitalistista teetarhaa. Theaster Gatesin Hugenottenhausia opiskelijat kirjaimellisesti asuttivat, he valitsivat nukkuvatko yönsä siellä vai lastensairaalassa. Hugenottilaiset tekivät huonekaluja, pitivät juhlia takapihalla Tino Sehgalin ’luolan’ vieressä ja järjestivät esitysiltamia. sivu 35 Documenta (13) Flash back black Vanhalla hautausmaalla poliisi ratsaa asunnottomien leirin huumeista hautakivien päällä. Kaduilla hortoilee itsensä viillelleitä zombeja, bussipysäkillä piikitetään korvan taakse. Documenta(13):n näyttelyitä oli sijoitettu myös Kabuliin, Kairoon ja Kanadan Banff Centeriin. Afghanistan-linkki jäi etäiseksi, ehkä kyseessä oli solidaarisuusele, tehokeino tai vain tapa pitää sodasta ja tuhosta kärsivä maa kiinni toisenlaisessa todellisuudessa. Todellisuudessa Documenta(13) oli kuitenkin pohjoismaisten hyvinvointimaiden kesäseisakki. Taiteilijoita oli kyllä ympäri maailmaa, mutta työntekijöistä esimerkiksi mustia edusti Maybe Educationin yhden vapaaehtoistyöntekijän lisäksi vain isä ja poika, jotka siivosivat joka aamu Kinderkrankenhausin käytäviltä pohjoisen minän yölliset egon pullistukset. Samaa tarinaa kertoivat myös varjot etelä-afrikkalaisen William Kentridgen tilaan heijastetussa animaatiossa. Taiteilijoita oli kyllä kiitettävästi useasta kulttuurista ja maanosasta. Walid Raad Libanonista vangitsi yleisön tarina/luentomuotoiseen performanssiin, joka käsitteli arabimaailman nykytaidetta ja nykytaiteen historiaa. Tunnin mittaisen monologin aikana todellisuus ja keksitty menivät niin sekaisin, että jos esityksen jälkeen yritti tarkistaa kerrottua, ei voinut olla varma, onko Flash back black Turkkilaisella alkoholittomien drinkkien ja piipputupakan keitaalla paistaa aurinko. Abiturientit odottavat Documentan loppuvan saadakseen puistonsa takaisin. Elokuun kuu pienenee salaa päivän takana. Opiskelijana työskenteleminen Documentassa oli pitkälti eri taiteilijoiden projekteissa matkustamista. Taiteilijat loistivat poissaolollaan, mutta omia performanssejaan läpi kaikki 100 päivää pyörittäneet taiteilijat tulivat läheisemmiksi opiskelijoille ja he myös keksivät lisäprojekteja opiskelijoita hyödyntäen. Kuraattoriharjoittelijoilla oli paljon val- taa sisällöissä ja uusien projektien luomisessa. Opiskelijat olivat lauma ihmisenergiaa, jolla täytettiin erilaisia tiloja pitäen yleisömäärät yllä heinäkuun ja elokuun hiljaisina viikkoina. Opiskelijat olivat myös matkaoppaita, hotellin pitäjiä ja vastaanottajien verkosto, joka auttoi kiireiset näyttelyvieraat kartalle. Opiskelijoille oli järjestetty erillistä ohjelmaa, kuten Maybe Education -osaston järjestämät luennot Ständehausissa ja tiistaipuheet sekä kaikille työntekijöille yhteiset Absolut vodka -illat. Jos Pierre Huyghen teos toimi tosiaan allegoriana koko näyttelylle, silloin Carolyn Christov-Bakargiev oli mehiläiskuningatar. Elokuvana hänen luomansa maailma olisi ollut maaseudulle sijoittuva romanttinen sotadraama 60-luvun väreissä. Vakava ja ymmärtävä tarina, jossa ei kerrota montaa vitsiä mutta jossa tanssitaan paljon. Se kuvaa maailmaa tietyn taloudellisen tilanteen vallitessa, jossa on jo tapahtunut tuhoja, joita ei voi tehdä tekemättömiksi, mutta on yhä toivoa, sillä Adolfin jälkeiset, tuhoa edeltävät sankarihyvikset (Huyghes, Alys, Gardiff, Kentridge) eivät sorru pahan valtaan. Pakastetut perhoset, pesukarhut ja kukkivat puutarhat soljuvat mukana juonessa. Elokuvavertaus ei kuitenkaan toimi täysin, sillä Documenta(13) onnistui olemaan mukaansa tempaava elävä organismi, joka ei taantunut katsomaan stabiilia dokumentointia itsestään, vaan muuttui koko ajan. (Elokuvassa kuitenkin lopuksi punahuulinen italialaisfilosofi kaappaa nuoren ruotsalaismiehen syleilyynsä.) ”The place generates space and the space is the region of possible.” – Carolyn Christov-Bakargiev Seuraavassa Documentassa Ipadit ovat historiaa, kvanttifysiikka on hiukkaskiihtynyt ja tekoälyimplantit ovat taiteilijoiden käytössä. Sitten vielä, tanssi oli kiihkeää ja kesti kauan. Eikä taide yhteisöjen rituaalina ja rituaalin voima yhteisön voimanlähteenä katoa. Tanssi nuotion ympärillä, menneen ja tulevan henkien kohtaaminen hiphoprummun kuminassa. Julek ja Tuukka ovat matkan alussa. Lindan isä kiipesi puuhun Threeing and Drifting -työpajan aikana. Documenta (13) sivu 34 KuvAlehti 1·2 013 KuvAlehti 1·2 013 pidemmäksi aikaa ja pujahti lasin taakse, kuten Tanskasta jalan saapunut taideopiskelija. He alkoivat tutkia ja tutustua ja sotkeutuivat pian samaan ihmisten virtaan kuin jokainen, joka kulki ohi Am Weimberg -baarin, aseman runoillan, Hugenottenhausin nuotion, Andandandin poliittiset illalliset tai tiistaiset Park Schönfeldin Tischreden puheet. Documentasta tuli kylä kaupungin sisään. Raadin sanoin ¨yligooglannut¨ vai tutkinut huonosti. Tarinankerronnan perinteiden mukaan hän punoi tiukan nyytin kuulijan ympärille, mutta uskotteli, että kyseessä ei ole tarina, eikä hän ole oikea esiintyjä. Toisen libanonilaistaiteilijan Rabih Mrouén työssä suhde taktiiliseen kokemukseen ja kännykkäkameroiden vieraannuttavaan vaikutukseen tuli järkyttävästi esiin: YouTubesta ladatut sotavideopätkät oli tulostettu still-kuvina plärättäviksi flapbookeiksi, jossa näyttelykävijä itse omalla teollaan, selaamalla vihkoa, aiheuttaa panssaritankin etenemisen ja kaupungin tulituksen Syyrian kansannousun aikana. Dario Gambonin luennoi Gustav Metzgerin auto-destructive art-manifestosta. Paljonko tuhoa tarvitaan? Jokainen ihmisen asuttama paikka on neuvottelun tila, joka on jatkuvassa muutoksessa. Muutos käy aina pienen tai suuren tuhon kautta. Aika näyttäytyy lineaarisena tuhon ja uuden säkkihyppykisassa. Maanalainen muurahaispesä on helppo tuhota kaatamalla sinne suolaa, mutta se aiheuttaa viikkoja kestävän muurahaisten vaelluksen, uuden pesän rakentamisen. Leedsin akatemian professori Griselda Pollock luennoi Charlotte Salomonista, toisen maailmansodan aikaisesta taiteilijasta, jonka oma sukudraama johti hänet itsetuhon partaalle ja lopulta sukutausta aiheutti kuoleman Auschwitzissä. Vaikka tietenkin syyt olivat muualla: fasismissa, ihmismielen orjuudessa, kyvyttömyydestä astua ulos tilanteesta, huutaa: tässä ei ole mitään järkeä, pysäyttäkää kaikki! Kivi vierii kiihtyen. Ikuinen kysymys siitä, voiko fasismi palata. Kyllä se voi, kaikki rakenteet yksilön mielessä ovat tallella. Jokainen ihmisen asuttama paikka on neuvottelun tila, joka on jatkuvassa muutoksessa. Muutos käy aina pienen tai suuren tuhon kautta sivu 37 Utön residenssi KuvAlehti 1·2 013 Y hteysalus Eivorin saapumiset ja lähtemiset näkyvät maitokärryissä tavaroitaan työntelevinä ihmisinä. Eivor kuljettaa saarelaiset mantereelle ja takaisin, tyhjentää tai täyttää saaren turisteilla, vie postin ja täydennyksen kylän kauppaan ja pitää yllä yhteyttä naapurisaarilla oleviin kyliin. Lähin saari on Jurmo, joka on myös geologisesti mielenkiintoinen Salpauselkä 2.:n viimeinen jatke. Merkittävimpien luotsitukikohtiemme joukossa Utössä päivystää usean luotsiveneen miehistö. Oranssit luotsialukset lähtevät ja tulevat. Tutkimusalus Aranda saattaa tehdä tutkimuksia näköetäisyydellä, kaukana saaren ohittavat rahtialukset ja ruotsinlaivat. Kesällä laituri täyttyy huviveneistä ja sukellusseurueista. Helikopteri tulee hätätapauksissa vaanimaan merellä apua tarvitsevia, tankkaamaan T e k s t i j a k u vat Ulla Leppävuori Ympäristö tulee sisään hirsimökkiin peltikaton paukkkeena ja kolmeen ilmansuuntaan olevista ikkunoista. KuvAlehti 1·2 013 KuvAn residenssi Utön saarella tai tuomaan miehistön lounaalle hotelliin, joka toimii entisissä armeijan rakennuksissa. Utössä ei ole mahdollisuuksia primitiivisyyden maisteluun asumisen arjessa. Merireittien varrella se on rakentunut 1600-luvulta lähtien. Se on tärkeä ja korkea paikka majakalle ja turvapaikka avomeren myrskyiltä pääsaaren ja luotojen väliin jäävässä luonnonsatamassa. Meri eristää, mutta myös rakentaa siltoja muualle maailmaan. Enää ei Niilo-hevonen kopsuttele mukulakivikatuja vieden veden kaivolta ympäri saaren keräyspisteitä, kuten vielä 70-luvulla tapahtui. Ympäri vuoden toiminnassa oleva kauppa, oma vedenpuhdistamo, tieverkosto, sähkö ja koulu ovat olleet jo pitkään nykyaikaa. Luonnollisempaa olisi, että näin keskelle luontoa päästessään ajautuisi samalla nykymukavuuksien ulottumattomiin. Residenssi on Niilon kaivon vieressä. Punainen hirsimökki sisältää keittiön, kylpyhuoneen ja kaksi pientä huonetta ja oman aidatun pihan. Ympäristö tulee sisälle peltikaton paukkeena tuulessa tai kolmeen ilmansuuntaan olevista ikkunoista valoina, heinäsirkkojen sirityksenä ja tyyntyneen päivän aaltojen jylinänä läheiselle matalikolle. Illan pimetessä majakka näkyy ikkunasta kokonaan. Se heittää valonsäteensä kauas yli pimeyden, yli pirun pellon talon takana ja sen jälkeen aukeavan luonnontilaisen saaren ja piirtää joutuisasti horisonttia. Ajattomuus on luonnon muutosten ja voimien muodossa. Luonto on karu. Karuus ei ole yksitoikkoisuutta tai raakuutta. Tapahtumat ovat voimallisia, isoja, syviä tai massiivisen hempeitä. Ne ovat upeudellaan läsnä joka vuodenaikana. Kasvillisuus kestää ympäri vuoden saarta pyyhkiviä voimakkaita tuulia. Ikivihreät sammaleet, jäkälät, varvut, kata- i Vuodesta 2007 KuvAn opiskelijoiden on ollut mahdollista saada käyttöönsä oma pieni talo kylän laidalla. Entinen venäläisen sähköttäjän talo toimii residenssinä ympäri vuoden. Toiminta on opiskelijoiden organi soimaa. Vuoden 2013 alusta toiminnasta on vastannut KuvAn residenssi ry., jonka opiskelijat perustivat hoitamaan residenssin asioita KuvAn oppi laskunnan lakattua olemasta. Saari on vaikuttanut työsken telyyn tiloina, väreinä, ääninä, havaintoina, dokumentaationa, ta rinoina ja fantasioina. Utön residenssi sivu 36 sivu 39 Utön residenssi KuvAlehti 1·2 013 i Haku residenssiin on syys kuussa ja tammikuussa. Peruutuspaikkoja voi kysellä osoitteesta uto@kuva.fi Utön kotisivut www.uto.fi Residenssistä (entisen) KUVYOn sivuilla www.kuvyo.fi Linkissä http://laaja.kuva.fi/ uto/uto_info.zip matkaohjeet saarelle ja tietoa residenssiasukkaalle. Tapahtuu Utössä: 1.–7.6. Talkoot. Punamullataan talo, maalataan ulkokatto ja sisä seiniä, huolletaan ikkunoita ja huonekaluja. Kaikki ovat tervetulleita, ilmoittautumiset uto@kuva.fi jat ja kanervat, kuivunut heinikko, rannalle pyyhkiytyvät levät ja kesällä niittykukat loistavat kaikki väreissään. Avarassa maisemassa taivas on iso ja täynnä värikkäitä sääilmiöitä. Kumpuilevat maaston muodot jättävät sinisiä varjoja. Poikkeuksellisesti erämaassa – kaukana kaikesta keskellä merta ja sen luonnonolosuhteita oleva nykyaikainen kylä mahdollistaa moninaiset ja hienot lähtökohdat residenssitoiminnalle. Mantereelta käsin on mahdoton ennakoida, mitä kukin vuodenaika voi ulkomerellä tarjota. Mitä Utö itselle edustaa on käytävä toteamassa paikan päällä. Residenssiajan saa matkaan paneutuva KuvAn opiskelija tai alumni, joka on motivoitunut antamaan saarella koetun vaikuttaa työskentelyyn ja näkyä siinä. Myönnettävät ajat ovat lyhyitä. Kuten vaikuttavissa kokemuksissa käy, kantaa saaristoa mukanaan vielä pitkään sieltä palattuaankin ja saarelle pääsee takaisin. Marx & Nietzsche Utö sijaitsee eteläi sellä Saaristomerellä lähellä Ahvenenmaan rajaa. Merisäätiedot teista tuttu paikka on pieni tiivis kylä majakan ympärillä. Se on Suomen eteläisin asuinpaikka noin 2 km pituisella saarella ulkomerellä. → KuvAlehti 1·2 013 ? Jakaminen, inventaa rio ja pysähtyminen taiteellisessa työsken telyssä 4.3.–8.3. 2013 Opettajat: kuvataitei lijat Hermanni Saari nen & Sakari Tervo How Did I Get Here? Viiden päivän keskusteluille perustuva kurssi, jonka aikana osallistujat esittelevät työskentelyään ja jakavat vaikutteita ja kiinnostuksen kohteitaan toisilleen. Päämääränä ei ole tuottaa teoksia, vaan pysähtyä ja tarkastella erilaisia toiminnan lähtökohtia. Kurssia varten pyydämme ilmoittautuneita miettimään etukäteen asioita, jotka ovat vaikuttaneet tavalla tai toisella heidän taiteelliseen työskentelyynsä. Kyse voi olla kuvista, tekstistä tai mistä tahansa muusta. Pyydämme myös osallistujia esittelemään työskentelyään mahdollisimman pitkältä ajalta, jotta toiminnan laajuus tulisi paremmin selville. Kurssin puitteissa keräämme laajan kuvaja tekstiaineiston, johon kurssilaiset voivat myöhemmin palata. Kurssi auttaa osallistujia paikantamaan taiteellista toimintaansa osana taiteen kenttää ja tarjoamaan ideoita tulevaisuuteen. → Marxilaisen ja nietzscheläisen teo rian lukuseminaari 15.2.–5.4. 2013 Opettaja: Estetiikan dosentti, kuvataitei lija Kimmo Sarje Karl Marxin ja Friedrich Engelsin Kommunistisen puolueen manifesti julkaistiin 1848. Se oli työväenliikkeen ohjelmanjulistus ja poliittinen tilannearvio. Aluksi manifestin vastaanotto oli vaisua, mutta 1870-luvulta lähtien painokset ja käännökset lisääntyivät nopeasti. Friedrich Engelsin kirjanen Sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi, joka ilmestyi 1882, saavutti heti suuren yleisön. Friedrich Nietzschen Tragedian synty ilmestyi 1872. Se oli eurooppalaisen taiteen ja kulttuurin radikaali aikalaisarvio ja samalla johdatus filosofin taidekäsitykseen. Marxin, Engelsin ja Nietzschen teoksilla ja niiden edustamilla vastakkaisilla aatesuunnilla oli mullistava merkitys eurooppalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa, eivätkä marxilainen kollektivismi ja nietzscheläinen individualismi ole menettäneet haastavuuttaan. Lukupiirissä syvennymme Marxin, Engelsin ja Nie tzschen teosten aatemaailmaan ja retoriikkaan. Kevään 2013 kursseja sivu 38 sivu 41 Colour as Material Teksti stig baumgartner Coloured Colour Teksti Tarja Pitkänen-Walter J oseph Albers’ work and Johannes Itten’s colour course at Bauhaus have formed the basis of colour theory teaching in art schools in Europe and USA. The symposium will revisit the thesis of the relativity of colour as proposed by Albers. The exhibition and symposium will aim to extend the thesis of Albers that perception of colour relies upon the relative or contextual by looking at contemporary attitudes to material, the interaction of colour as material. How are artists disassembling colour and investigating it today? How does the materiality of colour relate to memory and experience? What and how does the colour matter in contemporary art? This is a part of an ongoing collaboration between KuvA (Painting study programme and General Studies), University of Northumbria (Newcastle) and Slade School of Fine Art (London). Contributing: Harald Arnkil, Helen Baker, Stig Baumgartner, Heather Boxall, Charles Danby, Jessica Eaton, Lisa Milroy, Tarja Pitkänen-Walter, Silja Rantanen, Jukka Rusanen, Rachel Sharp, Marie Søndergaard Lolk, Sue Spark, Riikka Stewen, Markus Tuormaa, Jill Wann, Jo Volley. i Colour as Material – Albers Revisited Symposium 27.–28.3. International exhibi tion in FAFA gallery 28.3.–14.4. Workshop on Albers by Markku Pääkkönen 18.–22.3. Colour as mAterial sivu 40 KuvAlehti 1·2 013 tulee luokiteltua Ittenin tai muidenkaan oppien mukaan, miten värit teoksessa on järjestetty tai miten valon tuntu on niissä aikaansaatu. Ajattelenkin, että maalauksessa valo on kuin vallitseva säätila. Maalauksen ilmapiiriin, säätilaan, voi helposti astua, sen ilmaston voi heti tunnistaa ja silloin jopa ihokin voi väreillä kylmästä tai lämpimästä. Maisema (tai sää) oli impressionisteille varmaankin yleisin aihe. Maisemaa maalatessa ulkona ei ole pelkästään itse ilmastolle altis vaan ylipäätään valoa tulee tutkittua pitkään. Maisemassa valo muuttuu koko ajan ja silmämme myös tottuu, kyllästyy, löytää uusia sävyjä, valöörejä yhä sitä enemmän, mitä kauemmin maisemassa viihdymme. Emme vain näe valoa, vaan opimme vähitellen ymmärtämään sitä. Heiluvan oksan takana on ilmaa ja tilaa, joka erottaa oksan taustastaan, toisesta puusta, muusta maisemasta. Maisema ei olekaan enää vain piirrettäviä erillisiä kohteita, puita, kiviä, pilviä vaan työn edetessä merkitykselliseksi, näkyväksi nouseekin myös kaikki muu siinä ympärillä: tyhjä tila, ei mikään kohde, valo. Tänä keväänä tutkimme valoa Valo-aikahavainto -kurssilla piirtäen ja kameroiden avulla. Väriopit ja erityisesti Josef Albers saavat erityishuomion Värilaboratorion kursseilla Värien vuorovaikutus ja Albers Revisited -symposiumissa 27.–28.3.2013. Jessica Eaton, cfaal, 2012. KuvAlehti 1·2 013 Valon ymmärtäminen O len opiskellut valoa ja väriä piirtämällä ja maalaamalla. Olen myös opiskellut värioppeja: Albersia, Itteniä, Goethea ja oppinut luokittelemaan värejä muun muassa sävyjen, lämpötilojen, kylläisyyden ja välöörien mukaan, vaikka lopulta en edelleenkään oikeastaan tiedä, mitä noilla kaikilla tarkalleen ottaen tarkoitetaan. Miten värit ovat esimerkiksi lämpötilansa mukaan järjestettävissä? Ymmärrän, että keltaista (kuten aurinko, tuli) voidaan pitää lämpimämpänä kuin sinistä (meri, taivas, jää) – mutta liekkejäkin on monenvärisiä. Väriympyrät on perinteisesti jaettu keltaiseen ja siniseen puoleen, ikään kuin vastakohtina. Samalla geometrisella täsmällisyydellä saadaan väriympyrästä väreille vastavärit ja juuri esimerkiksi kylmät ja lämpimät sävyt. Tosin värit tai miten niitä havainnoimme eivät jakaudu tasaisesti ympyrälle: sinistä, keltaista ja punaista emme havaitse yhtä monipuolisesti ja välillä esimerkiksi vihreä otetaankin mukaan yhdeksi pääväriksi. Entä värien valöörit: kylläinen keltainen on vaaleampi kuin kylläinen violetti, mutta voiko tummuutta silloin enää erottaa kylläisyydestä tai intensiivisyydestä: joku väri voi olla niin intensiivinen (tai kauniimpi, tutumpi, jotenkin vaan erottuvampi) kuin muut ympäröivät värinsä, että se loistaa – ja jotkut värit todella loistavat enemmän – niin että on mahdotonta puhua enää vain tummuusasteesta. Silmä myös väsyy, kun se tuijottaa liian kauan värejä ja se alkaa tuottaa vastaväriä ja sotkee analyyttistä värioppihavaintoamme. Meitä on tuskin luotu tuijottamaan värejä liian kauan yhtäjaksoisesti. Useimmiten varmasti riittää, että osaamme erottaa eri sävyt toisistaan ja antaa niille nimiä: sininen, punainen, keltainen. Punaiset marjat täytyy erottaa vihreistä lehdistä, liikennemerkit toisistaan. Maisemamaalarit ja erityisesti impressionistit keskittyivät valoon tai yhtä hyvin voisi sanoa varjoihin. Impressionistisessa maalauksessa maisemaa on usein kuvattu vastavaloon, jolloin varjot tulevat paremmin näkyviin ja pääsevät kuvan etualalle. Värilliset varjot tuovat esille valoa, joka on taustalla, siellä jossakin, ympärillä. Monet’n auringonlasku oli jo heti hyvä malliesimerkki – maalaus, josta olen usein ihmetellyt, että oliko sen aiheena todella auringonlasku vai se pieni pursi joella. Ilman värejä impressionistinen maalaus on järjetön. Mustavalkoisina kopioina niistä ei jää jäljelle muuta kuin harmaata maalimössöä, josta ei enää erota paikkaa, vuodenaikaa, vuorokaudenaikaa tai ylipäätään aihetta. Valmiin maalauksen edessä harvemmin sivu 43 Liikeaikakone KuvAn ja KAVA:n Deleuze-yhteistyö Elokuvan liikeaikakone Uusi kuva –seminaari 2.3. 2013, elokuvateatteri Orion Kuvataideakatemian ja KAVA:n järjestämän Uusi kuva -seminaarin päävieras on Wienin yliopistossa ja taideteollisessa korkeakoulussa opettava Stephen Zepke. Hän on tutkinut Deleuzen elokuvateorian ja filosofian merkitystä nykyiselle kuvataiteelle ja toimittanut useita Deleuze-tutkimuksen antologioita. Seminaarin osana nähdään myös harvinainen esitys teatteriohjaaja Alan Schneiderin ja kirjailija Samuel Beckettin lyhytelokuvasta Film (1965), jossa mykkäelokuvan veteraaninäyttelijä Buster Keaton esittää viimeisen roolinsa. Seminaarin jälkeen Orionissa esitetään Werner Herzogin Lasisydän (1976), joka oli Deleuzelle merkkiteos elokuvan matkalla perinteisestä kerronnasta moderniin taideelokuvaan. k u v a K l a u s W y b o r n y a t IVAC 2 0 1 2 - WL e f k o s i a , Cyprus © Christopher Zimmerman i Cinéma Deleuze -elokuvasarjan tarkka ohjelma löytyy KAVA:n ohjelmalehtisestä sekä verkko-osoitteesta www.kava.fi. Uusi kuva -seminaarin ohjelmasta ja aikataulusta tiedote taan sähköpostilistoilla ja lukupiirin blogisivuil la: liikeaikakone-luku piiri.blogspot.fi. H amburg-based Klaus Wyborny is considered one of the most important experimental filmmakers in Germany today. He began making films in the late 1960’s, following several years of studying theoretical physics, and was part of the explosive generation of New German Cinema filmmakers that included Harun Farocki, Wim Wenders, Werner Herzog, Werner Schroeter, Alexander Kluge, and Rainer Werner Fassbinder. Over the past 40-plus years, Wyborny has created a rich, varied body of work that blurs the boundaries between experimental, documentary, and essay filmmaking. According to British film critic legend Tony Rayns, Wyborny’s film ”The Birth of a Nation” ranks among the best ten film of all times. Recently he has published the book “Elementary Editing Theory of Moving Pictures”. (LIT, 2003 in German) The experience of watching Klaus Wyborny’s films and then to listen to his elaborate way of explaining his research methods can truly be summarized as Ciné Philosophy. Yet when memorized, the verbal layer never touches the visual one: When curator and writer Federico Rossin asked him in an interview how he considers the expression “film language” Wyborny replied, “Film has no language. It doesn’t have an equivalent for “no”. There is no negation. And without negation there is no language. But film has complex ordering-systems.” i Klaus Wyborny will be at Time and Space from May 16th to 24th with a seminar and a lecture. The latter will be about the narrative cinema and narrative editing. In the seminar he will introduce his ”Elemen tary Editing Theory” and also show and discuss several of his own films. Klaus Wyborny sivu 42 KuvAlehti 1·2 013 KuvAlehti 1·2 013 Cinéma Deleuze –esityssarja, elokuvateatteri Orion Sarja keskittyy ranskalaisfilosofi Gilles Deleuzen ensimmäisen, ”liikekuvaa” käsittelevän elokuvakirjan antiin. Liikekuva merkitsee Deleuzelle elokuvan varhaisvaiheen kuvallista ja kerronnallista muotoa, jossa katsoja voi projisoida itsensä elokuvan subjektiksi. Deleuzen liikekuva ilmenee monissa Orioniin tulevissa elokuvaklassikoissa. Harvoin nähdyssä Napoléon-spektaakkelissa (1927) ohjaaja Abel Gance tarjoaa ennennäkemättömiä kuvarajauksen ja montaasin muunnelmia ja kamera liikkuu sensaatiomaista vauhtia. Liikekuva luonnehtii elokuvan valtavirran kerrontaa, joka perustuu toimintaan, kuten suuret Hollywood-genret western (KAVA:n ohjelmassa John Fordin Wagon Master, 1950) ja rikoselokuva (Howard Hawksin Syvä uni, 1946). Montaasi mahdollistaa myös vähemmän ilmeiset kytkökset kuvien välillä. Liike ei rajaudu vain ihmisen päämäärätietoiseen toimintaan – erityisesti kokeellinen elokuva luo yhteyksiä ihmisen, mekaanisen liikkeen ja luonnon prosessien välillä. Tämä vie elokuvan katsetta ei-inhimillistä havaintoa kohti. Kokeellisen elokuvan ”kaasumaiset” kuvat näkyvät esimerkiksi George Landow’n eloku- vassa Bardo Follies (1967), jossa kuvaelementit liikkuvat vapaasti kuin kaasumolekyylit ja sekoittuvat toisiinsa. Myös Michael Snow’n Wavelength (1967) supistaa ihmishavainnon minimiin ja esittää tietyn tilan ja tapahtumat kiehtovan hitaasti zoomaten. Klaus Wyborny at KuvA teksti janne vanhanen K uvAn Deleuze-lukupiiri ja KAVA järjestävät elokuvateatteri Orionissa kaksi esityssarjaa keväällä ja syksyllä 2013. Sarjat sisältävät Deleuzen Cinéma-kirjoissa käsittelemiä elokuvia ja tarjoavat mahdollisuuden tutustua Deleuzelle tärkeisiin elokuviin parhaassa mahdollisessa muodossa – filmikopioina elokuvateatterissa. sivu 45 KuvAlehti 1·2 013 Kuvataideakatemian mielenilmaus sisäilmaongelmien vuoksi 31.1.2013. Kuvataideakatemian sisäilmakeskustelu aktivoitui alkuvuodesta. Ongelma on koko koulun yhteinen, se koskee niin opiskelijoita kuin myös henkilökuntaa. Kuvataideakatemian opiskelijat organisoivat 31.1.2013 ulosmarssin, jolla haluttiin näyttää yhteisön voima ja kertoa, että yhteisön sietokyky opiskelijaja työtovereiden sairastumisille ja jokaisen oman terveyden vaarantamiselle on loppu. Osallistujat marssivat puolilta päivin ulos Kuvataideakatemian rakennuksesta pääoven eteen sisäpihalle. ulosmarssi - walkout sivu 44 KuvAlehti 1·2 013 Ulosmarssi Walkout ulosmarssi - walkout sivu 47 Tapahtuu keväällä 2013 Kuvataideakatemian galleriat kuvataideakatemian galleria kasarmikatu 44 8.–17.2. Sonja Jusi 22.2.–3.3. Karl Ceder 7.–17.3. Valtteri Halmetoja 22.3.–7.4. Joonas Siren 12.–21.4. Unelmia tilasta tilaan 8.5.–2.6. Kuvan Kevät – Kuvataide akatemian lopputyönäyttely 17.–30.6. Tuukka Salonen kaiku-galleria kaikukatu 4 7.–17.2. Fata Morgana 21.2.–3.3. Patrick Wagner & Valerie Schmidt 7.–17.3.Vaihtoaskel-hyppy Yhteistyöprojekti Kuvataide akatemia ja Southern Illinois University 21.3.–7.4. Maalaus ja liikkuva kuva 11.–21.4. Exhange Students Luennot MUITA NÄYTTELYITÄ SUOMESSA MUITA NÄYTTELYITÄ UL K OMAILLA vantaan taidemuseo Galleria Ikkuna: Petri Hytönen ja työryhmä Galleria Paussi: Emilia Niskasaari 13.2.–7.9. dream horizontality Casa Tres Patios + project room/MAMM (Museum of Modern Art Medellin) 7 KuvAn opiskelijaa 22.2.–10.3. NeuNow Festival, Amsterdam Pia Männikkö 22.-27.6. POIMINTOJA K UVATAIDE A K ATEMIAN OPETTAJIEN NÄYTTELYISTÄ K EVÄÄLLÄ 2013 KuvAlehti 1·2 013 8.5.–2.6. kuvan kevät – kuvataideakatemian lopputyönäyttely 4.–14.7.sara pathirane galleria fafa, lönnrotinkatu 35 15.2.–3.3. And Then with Powers Combined – uudet maisteriopiskelijat 7.–24.3. Eveliina Hämäläinen & Kristina Heckova 28.3.- Color as Material 14.4. 8.5.–2.6. Kuvan Kevät -lopputyö näyttelyn avajaiset tiistaina 7.5. 2013 klo 15 Galleria FAFA, klo 16 Kuvataideakatemian galleria ja klo 18 Kuvataideakatemia, Taiteen talo. Näyttelyssä muka na 35 taiteilijaa. fondia heli kurunsaari, timo ryhänen, annina savolainen, saku soukka, patrick wagner. 15.3. asti galleri kakelhallen, maarianhamina Harrie Liveart, Emilia Niskasaari, Maria Pääkkönen, Joel Slotte, Jarno Somppi, Pauli Tapola. 8.2.–16.3. Muista myös Vapaan Taiteen Tilan näyttelyt ja projektit, lisätietoa www.taiteentila.fi anna retulainen Whistlejacket Helsinki Contemporary 11.1–2.2. stig baumgartner New Order / Uusi järjestys Galleria Korjaamo 15.2.–9.3. www.korjaamo.fi marika orenius Sillä se on tässä (2013) Mediaboxi / FORUM BOX 29.3.–21.4. www.forumbox.fi/ petri hytönen Drawing in the Flesh Vantaan taidemuseo 13.2.–7.9. office d´art contemporain, super market, kulturhuset, tukholma 15.–17.2. www.supermarketartfair.com petri hytönen ja marika kaarna Heinäveden kirkko 19.6.–31.7. loistava kukka, tekemisen riemu Taiteilijatyöryhmän näyttely, jonka yhteydessä toteutetaan yhteisötaideteoksia 7.6.–4.8. Porvoon taidehalli tarja pitkänen-walter Valtion taidetoimikunnan tilaama julkinen teos Kylmäkosken vankilaan Teoksen julkistamistilaisuus 15.8. jan kaila The Judgment is the Mirror Ryhmänäyttely Living Art Museum, (NÝLÓ), Reykjavík, Islanti 20.1.–24.3. www.nylo.is WEDNESDAY LECTURES SPRING 2 0 1 3 academy of fine arts auditorium, wednesdays 18–20. the 2013 spring lectures introduce a number of international artists whose work is transdisciplinary, moving between different fields of knowledge and various media, thus expanding the role of the arts in society. What is artistic knowledge and artistic research? What kind of works are born from artistic applications in the arts, science and sociology? For updates and further information, please go to www.kuva.fi 23.1. Oron Catts and Ionat Zurr/SymbioticA (Australia) 30.1. Axel Straschnoy (Helsinki) 21.2. Hito Steyerl (Berlin) (NB. Thursday!) 6.3. Jyrki Siukonen (Tampere) 27.3. Nomeda Urbonae and Gediminas i Minä ulkoistan sinua (I Outsource You), 2012. Vektoroitu sanataide teos (A4+/verkko). Henna Tanskanen (Yli-Vakkuri&Kylmälä) 10huonetta esitystaide ryhmä, Taiteen sankarit -projekti. i Lisää X-logokuvia Intrassa: intra.kuva.fi/kuvalehti Tapahtuu keväällä 2013 sivu 46 Urbonas (Boston/Vilnius) 24.4. Expodium (Rotterdam) katse-kurssin avoimet luennot Kuvataideakatemian auditorio (Huom. 13.2. luento seminaaritila 3P). Katse-kurssilla pohditaan katsetta ja katseen eri diskursseja luentojen, ryhmäja itsenäisen työskentelyn sekä tietoisen läsnäolon harjoitusten keinoin. 12.2. klo 10–12 martta heikkilä: Katseen diskursseja 13.2. klo 13–16 helena erkkilä: Näkyväksi tuleminen – katse ja jokapäiväinen peilivaiheemme 27.2. klo 10–12 sami santanen: Hansikas ja kauneuspilkku – katseesta ja tilasta 12.3. klo 10–12 mika elo: Katsekontakti 12.3. klo 13–16 veli-matti saarinen seminaari xxxl------xxs!!! – taidehallit taide maailman reunalla ja keskiössä Seminaari taidehalleista pohjoismaissa torstai 21.3. klo 10–15 helsingin taidehalli nervanderinkatu 3 seminaarissa alustavat: Daniel Werkmäster, norrtälje konsthall, Sara Arrhenius, Bonniers konsthall, Tukholma, Maija Koskinen, Helsingin taidehalli, Anders Bo Schreiner, den frie, Kööpenhamina Seminaarin kieli on englanti. KuvAlehti 1·2 013 Näyttelyt
© Copyright 2024