Suomen kielen kognitiivista kielioppia: johdantoluento
Suomen kielen kognitiivista kielioppia: johdantoluento Tuomas Huumo Tarton yliopisto thuumo@utu.fi Kurssin yleinen rakenne: • Johdantoluento 1(–2): kognitiivisen kielitieteen kielikäsitys ja eräitä keskeisimpiä tutkimusaloja • Luento 2: Piilosilla partitiivin kanssa • Luento 3: Fiktiivinen liike aistihavainnon ilmauksissa • Luento 4: Suomen grammien semantiikkaa Kurssin tavoitteet: • Tietää, mitä ovat kognitiivinen kielitiede ja kognitiivinen kielioppi, • Tuntea kognitiivisen kielitieteen kielinäkemys ja keskeiset peruskäsitteet, • Tietää eräitä kognitiivisen kielitieteen sovelluksia suomen kielen tutkimuksessa, • Innostua itse käyttämään kognitiivista lähestymistapaa omissa opinnäytetöissä! Mitä kognitiivinen kielitiede ja kognitiivinen kielioppi ovat? • Ryhdytään selvittämään asiaa käytännön esimerkin avulla… Onko suomalainen rakkaus puutteellista? • ”Suomalaiset ovat kummallisia ihmisiä. Heidän rakkautensakin on jotenkin puutteellista, kun sitä ilmaistaan vain partitiiviobjektilla: Minä rakastan sinua, siis rakastan sinua vain osittain.” (Suomalaisiin ja suomeen pettynyt [entinen] suomenoppija sanomalehtihaastattelussa). • Kommentin tausta-ajatus: eri kielten rakenne voi heijastaa erilaista “maailmankuvaa”, jossa rakkaus käsitetään eri tavoin (ilmeisesti joissain kielissä täydelliseksi, toisissa epätäydelliseksi). • Tällainen kielen maailmankuva (“rakkaus suomen kielen kuvaamana”) taas edustaisi sen puhujien maailmankuvaa (“suomalaisten rakkaus”). • Ns. Sapirin ja Whorfin hypoteesi: puhumamme kieli määrää (enemmän tai vähemmän) sitä, miten hahmotamme maailman. • Sapirin ja Whorfin hypoteesin ns. vahva versio (“olemme äidinkielemme vankeja”) on ollut kielitieteessä tapana torjua. • Sen sijaan heikompi versio, jonka mukaan kieli jossain määrin vaikuttaa esimerkiksi siihen, millaisiin ilmiöihin puhujan on kiinnitettävä maailmassa huomiota, on saanut varovaista tukea. • Roman Jakobson: kielet eivät eroa siinä, mitä niillä pystyy ilmaisemaan, vaan siinä, mitä niillä täytyy ilmaista. (Kuka keksii esimerkin?) • Esimerkiksi puheena olevan henkilön sukupuoli on joissain kielissä välttämättä ilmaistava, joissain ei. • Yksi kieli voi kategorisoida tietyn merkitysalueen tarkemmin kuin toinen kieli ja koodata sen kielioppiinsa. • Kielioppiin koodattuja seikkoja on pakko ilmaista kyseistä kieliopillista rakennetta käytettäessä. • Palataan rakkausteemaan… – Suomalaisen rakkauden epätäydellisyyden perusteluna oli rakastaa-verbin saama partitiiviobjekti. – Voiko tällä verbillä olla joskus totaaliobjekti? – Mitä objektin partitiivisija ilmaisee? – Miten muut tuntemasi kielet ilmaisevat samaa asiaa (vai ilmaisevatko)? Suomen partitiiviobjekti voi (yksinkertaistaen) ilmaista kolmea seikkaa: – 1) Objektin tarkoittamaa epämääräistä tai avointa määrää (erikoistapauksena ”osa jostakin”): Löysin komerosta hiekkaa. – 2) Lauseen rajaamatonta aspektia: tilanne ei johda lopputulokseen: Katselin televisiota; Luin kirjaa. (Vrt: ?Katselin television; Luin kirjan) – 3) Kieltoa : En huomannut sinua (vrt: ?Huomasin sinua) – Useampaa näistä seikoista yhdessä: En katsellut hiekkaa. • Pettynyt suomenoppija oli tulkinnut lauseen Minä rakastan sinua partitiiviobjektin liittyvän lähinnä tehtävään 1 (‘rakastan sinua osittain’), kun se oikeastaan liittyy tehtävään 2 (‘rakastan sinua ajassa rajaamattomalla tavalla’). • Voisimme siis sapir-whorfilaisittain vastata, että suomalainen rakkaus ei ole vajavaista vaan ikuista… Kognitiivinen kielitiede • Kognitiivinen kielitiede syntyi 1970-luvulla ja levisi 1980-luvulla vaihtoehtona vallitsevalle formalismille (generatiivinen kielitiede). • Keskeisiä ajatuksia mm.: - kielen rakenteen merkityslähtöisyys, - kielikyvyn näkeminen osana ihmisen yleisiä kognitiivisia kykyjä (ei erillisenä “moduulina”), - ihmisen maailmasta tekemien tulkintojen eli käsitteistysten vaikutus kielen käytössä ja rakenteessa, -kielellinen relativismi. • Kielellinen relativismi: eri kielet käsitteistävät asiantiloja (osittain) eri tavoin ja kiinnittävät huomiota eri seikkoihin. • Esimerkki: spatiaalisten suhteiden ilmaisemisessa eri kielet käyttävät vaihtelevassa määrin relatiivista, luontaista ja absoluuttista viittauskehystä (Levinson 2003, suomesta Ojutkangas 2005). • Kognitiivisen kieliopin termein tällaisissa ilmauksissa kuvataan muuttujan suhdetta kiintopisteeseen. • Yksinkertaistaen: muuttuja on se, jonka sijaintia kuvataan, kiintopiste on se, mihin sijainti suhteutetaan. • Pohditaan, mikä lauseessa Kirja on pöydällä on muuttuja ja mikä kiintopiste. - Relatiivisessa viittauskehyksessä on mukana suhde valittuun (puhujan) näkökulmaan, esim. Polkypyörä on puun edessä ‘puhujan puoleisella puolella’. - Luontaisessa viittauskehyksessä viittauskehys on kiintopistekeskeinen: Pallo on polkupyörän edessä ‘kanoniseen kulkusuuntaan nähden’. - Absoluuttinen viittauskehys perustuu ympäristön tarjoamiin kiinnekohtiin, esim. maan vetovoimaan, maantieteellisiin käsitteisiin, ilmansuuntiin. Esim. Vantaa on Helsingistä pohjoiseen päin; Talo on joen puolella tietä. - Suomessa voidaan käyttää kaikkia viittauskehystyyppejä, mutta niiden käyttöalueissa on eroja. - Hallitsevin on relatiivinen. - Esim. pienikokoisten esineiden sijaintisuhteita olisi yleensä outoa ilmaista absoluuttisella viittauskehyksellä: ?Haarukka on lautasen pohjoispuolella. - On kuitenkin kieliä (mm. Australiassa puhuttava guugu yimithirr), joissa absoluuttinen systeemi hallitsee ja sitä käytetään myös tällaisissa tapauksissa. • Suomessa entiteeteille ei myöskään projisoida etu- ja takapuolta yhtä produktiivisesti kuin eräissä muissa kielissä. • Esim. puun luontainen etupuoli voi eräissä kielissä olla se puoli, jolla kasvaa eniten oksia tai puun suurin oksa, tai se puoli, jonne puu on kallellaan. • Tästä syystä luontaisen viitekehyksen käyttö suomessa on rajoittuneempaa. • Millaisilla olioilla suomessa on luontainen etu- ja takaosa? • Eri viittauskehyksiä käyttävät kielet pystyvät ilmaisemaan samanlaisia kielenulkoisia sijaintisuhteita, mutta tekevät sen eri tavalla. • Yhdentyyppistä viittauskehystä käyttävän kielen on sisällytettävä ilmaukseen sellaista tietoa, jota toista viittauskehystä käyttävä kieli ei tarvitse (vrt. Jakobson: on pakko ilmaista…). • Kognitiivinen kielitiede puhuu käsitteistyksestä keskeisenä osana kielellisen ilmauksen merkitystä. • Käsitteistys on tilanteesta tehty tulkinta, joka toimii kielentämisessä semanttisena perustana. • Voi pohtia, millaista tietoa välittyy ja millaista jää välittymättä, kun yhtä viittauskehystä käyttävä ilmaus käännetään toiseen. – Luontainen => relatiivinen? – Luontainen => absoluuttinen? – Relatiivinen => luontainen? – Relatiivinen=> absoluuttinen? – Absoluuttinen => luontainen? – Absoluuttinen => relatiivinen? • Vaikuttaako hallitsevan viittauskehyksen tyyppi kielen puhujien ajatteluun? • Millaista tietoa puhujalla on oltava, jotta voi puhua kieltä, joka käyttää tiettyä viittauskehystä? • Erityisesti absoluuttinen viittauskehys edellyttää sitä, että puhuja pysyttäytyy selvillä kuvattavan tilanteen sijainnista suhteessa maantieteellisiin kiintopisteisiin. Absoluuttista viittauskehystä laajasti käyttävän kielen puhujan on oltava jatkuvasti selvillä ilmansuunnista tai tiettyjen maantieteellisten kiintopisteiden suunnista voidakseen ylipäätään puhua sijaintisuhteista. Kieli vaatii puhujaa kiinnittämään huomiota tiettyihin seikkoihin, joihin toisenlaisen kielen puhujan ei tarvitse kiinnittää samassa määrin huomiota. Ainakin tällä tavoin kieli siis vaikuttaa ajatteluun. • Levinson (2006) testasi eri kielten puhujien suuntavaistoa ja totesi, että absoluuttista viittauskehystä käyttävän guugu yimithirrin puhujat ovat keskimäärin paremmin selvillä ilmansuunnista kuin relatiivista viittauskehystä käyttävän englannin puhujat. • Puhujia kuljetettiin ympäriinsä viidakossa / Lontoon lähiöissä ja kysyttiin sitten, missä päin koti on. • G. y:n puhujien tulokset olivat merkitsevästi oikeampia kuin englannin puhjien. Ajatteleeko suomen puhuja “suomalaisesti”? • Jos kieli ainakin jossain määrin vaikuttaa puhujiensa ajatteluun, niin mihin erityisiin asioihin juuri suomen kielen voisi ajatella puhujansa kiinnittävän huomiota? • Oletko vieraita kieliä puhuessasi huomannut eroja suomeen nähden? • Entä kiinnittääkö suomi mielestäsi huomiota johonkin sellaiseen seikkaan, johon tietty vieras kieli ei kiinnitä huomiota? • “Ajaako suomen kieli ajattelemaan suomalaisesti?” kysyi Pentti Leino (1981) • Leino tarkasteli suomen kielioppia koskevaa hypoteesia, jonka mukaan suomi (kuten monet muutkin uralilaiset kielet) kiinnittäisi erityisesti huomiota tapahtumien ja tilanteiden seurauksiin. • Mihin tällainen hypoteesi voi perustua? • Erityispiirre näkyisi mm. paikallissijojen käytössä silloin, kun käytetään ns. muutossijaa, vaikka tilanteessa ei esiinny mitään varsinaista siirtymää: löytää jostakin, jättää ~ unohtaa johonkin. • Perinteinen selitys tulosijalle (esim. Juoksija väsyi tielle): tilanteen vaikutuksesta lokaliteetissa on jotakin, jota siellä ei ennen ollut – siksi muutossija. • Samantapaista tapahtuman seurauksen tai lopputuloksen korostamista Leino näkee suomen objektin sijaoppositiossa, jossa totaaliobjektin on katsottu ilmaisevan resultatiivisuutta, “ratkaisevaa muutosta” objektin tarkoitteen olotilassa. • Leino jättää kuitenkin auki sen, missä määrin nämä suomen kielen erikoisuudet heijastavat jonkinlaista ajattelutavan eroa (suomen vs. indouerooppalaisten kielten puhujien) maailmankuvissa. • Tämä vaatisikin epäilemättä puhujien psykologista testaamista. • Kyse ei ole siitä, ettei samaa eroa voitaisi ilmaista myös muissa kielissä, vaan siitä, että suomen puhujan on aina lausetta muodostaessaan valittava tiettyjen vaihtoehtojen välillä: onko jollain tapahtumalla lopputulos vai ei. • Vrt. absoluuttista viittauskehystä käyttävän kielen puhujaa koskevaan vaatimukseen olla jatkuvasti selvillä ilmansuunnista. • Suomalaisen on esimerkiksi valittava, maalasiko hän taloa vai talon (vrt. I painted my house), ja puukottiko joku uhriaan vai uhrinsa (stabbed the victim). • Edelleen suomalaisen on valittava: Näin ilmoituksen lehdessä. Näin ilmoituksen lehdestä. Pelaaja huomattiin jäällä vasta toisessa erässä. Pelaaja huomattiin jäältä vasta toisessa erässä. (Viinamäki, Anna 2006: Huomata-verbin ja sen kanssa esiintyvien paikallissijailmausten kognitiivista tarkastelua. Pro gradu –tutkielma. Suomen kieli, Turun yliopisto). - Samamerkityksisyydestään huolimatta kahden eri kielen ilmaukset voivat rakentaa kuvaamansa merkityksen erilaisten mielikuvien kautta. - Kieli on myös vahvasti sidoksissa maailmankuvaan ja kulttuuriin: kielen avulla tuotetaan kulttuuria, ja kulttuuriset kategoriat näkyvät kielessä jopa kieliopin tasolla (Lakoff 1987: dyirbalin kielen nominien klassifikaattorisysteemi, jossa naiset, tuli ja vaaralliset asiat muodostavat yhden kategorian). • Leksikaalisella tasolla sanasto heijastaa kulttuuria ja sen muutosta, esim. historialliset sanastokerrostumat tuovat viestin menneistä kulttuureista, lainasanat kertovat kulttuurisesta vuorovaikutuksesta. • Kieli- ja kulttuurikohtaiset sanat, joita on vaikea kääntää toiseen kieleen tai kaikkiin kieliin (sisu? vahingonilo?). • Viron suhtlema, suvaline, tubli, avaldus hankalia suomentaa. • Sanasto, joka kuvaa puhujayhteisön elinympäristöä tai esim. elinkeinoja. Esim. suomen sanaston muutos yhteiskunnan murroksessa (kaupungistuminen). • Kielen käytön ja kieliopin välillä liikkuvat esim. vakiintuneet metaforat (aika on rahaa, teoriat ovat rakennuksia, ajatukset ovat ruokaa). • Kieliopillisempia keinoja ovat vakiintuneet konstruktiot, kieliopilliset rakenteet, jotka määräävät sen, miten ilmaistava sisältö on rakennettava ja esitettävä (esim. omistusrakenne eri kielissä). • Näkökulman valinta: esim. subjekti on vakiintunut tapa koodata tilanteen “lähtöpiste”, se tilanteen osallistuja, jonka näkökulmasta tilannetta tarkastellaan. Metafora • Yksi keskeinen kognitiivisen kielitieteen tutkimussuunta liittyy metaforien tutkimukseen (“alkuräjähdyksenä” Lakoff ja Johnson 1980) • Kielisysteemi nähdään läpeensä metaforisena: laajat käsitemetaforat motivoivat konkreettisia metaforisia kielenilmauksia. • Metaforassa erotetaan lähdealue ja kohdealue: lähdealueen termein puhutaan kohdealueesta. • Esim. Lakoff (1987) tarkastelee vihaa ilmaisevia metaforia, jotka usein liittyvät kuumuuteen: Hän kiehui raivosta ~ kihisi kiukusta~ oli niin vihainen, että savu nousi hänen korvistaan ~ poltti päreensä. • Metaforassa henkilö esitetään jonkinlaisena säiliönä, jonka sisällä on esim. kuumaa nestettä tai höyryä, joka pyrkii ulos. (Mielenkiintoista,että myös rakkauden metaforat liittyvät usein lämpöön, vastakohtana kylmyys). • Muita vakiintuneita käsitemetaforia mm. aika on rahaa, teoriat ovat rakennuksia, ajatukset ovat ruokaa, väittely on sotaa… Esim. lauseessa Vastaväittäjä ampui alas kaikki väittelijän argumentit, puhutaan väittelystä (kohdealue) sodan (lähdelaue) termein. • Metaforat ovat myös suosittuja gradunaiheita. • Esim. Jenni Hurme (TY, 2001): Suosikki-lehden musiikkiarvostelujen metaforissa toistuu ruokametafora jossa muusikko on kokki, musiikki on ruokaa ja musiikin kuuntelija on ruokailija. ---mutta laulu ei aina aivan kanna koko asteikkoa ja hutusta muodostuu sekametelisoppa. Viulu, pystybasso ja huuliharppu ovat kivoja mausteita. ---kaloritonta teknoa. HURME, JENNI 2001: Maistuu hieman hitiltäkin. Systemaattiset musiikkiviitteiset metaforailmaukset Suosikin musiikkiarvosteluissa 1990luvulla. Pro gradu -tutkielma.Turku: Turun yliopiston suomen kielen laitos Käsitteistys: tulkinta kuvattavasta asiaintilasta • Kognitiivisen kielitieteen keskeisiin ajatuksiin kuuluu, että kielellinen ilmaus ei heijasta kuvattavaa asiaintilaa suoraan sellaisena kuin se on kielenulkoisessa todellisuudessa, vaan aina jonkin käsitteistyksen kautta. • Käsitteistys voi olla yksittäisen puhujan tekemä valinta, mutta se voi olla myös konventionaalistunut osaksi tietyn kielen ilmaussysteemiä, jolloin puhujalla ei välttämättä ole vapautta valita, käyttääkö sitä vai ei. • “Samaa” tarkoitetta tai tilannetta esimerkiksi voidaan kuvata eri tarkkuusastetta edustavilla ilmauksilla, eri näkökulmista ja eri tavalla tilanteen osallistujia valikoiden. • Tarkkuusaste: olio, eläin, koira, suomenpystykorva, Musti • Näkökulma: Eräs 40-vuotias nainen ~ Katja ~ sisareni ~ ympäristöministeriön tiedottaja ~ filosofian tohtori. • Saman kielenulkoisen tilanteen kuvaaminen eri näkökulmista: Pekka rikkoi leikkiauton vasaralla, Vasara murskasi leikkiauton, Leikkiauto meni rikki, Pekka riehui vasaran kanssa… • Käsitteistys poikkeaa joskus huomattavasti kielenulkoisen tilanteen “omasta” luonteesta; tunnettu esimerkki on ns. fiktiivinen liike, jossa staattiseen kielenulkoiseen tilanteeseen viitataan perusmerkitykseltään muutoksellisilla kielenaineksilla. • Leonard Talmy (2000): “Cognitive bias towards dynamism”. • Tunnetuin esimerkki staattisen tilanteen dynaamisesta käsitteistyksestä on fiktiivinen liike (= subjektiivinen, virtuaalinen liike): Tie menee Oulusta Kemiin. • Kognitiivinen kielitiede erottaa monenlaisia fiktiivisen liikkeen tyyppejä, mm. seuraavat: – erilaisten fiktiivisten signaalien suunta (Esim. Näen ikkunastani merelle), – potentiaaliset liikeradat (Nuoli osoittaa kaupunkiin), – pitkänomaisen olion sijaitseminen (Voimalinja menee Eurajoelta Helsinkiin), – paikkaan siirtymisenä esitetty oleminen (Nuo palmut ovat ryhmittyneet keitaan ympärille), – yksilöiden välisten erojen esittäminen muutoksena (Puut pienenevät pohjoiseen mentäessä). • Yhteinen piirre näille ilmauksille on Talmyn mukaan “skannaus” (scanning). • Tilannetta skannataan eli tarkastellaan vaiheittain suuntaisesti ja dynaamisesti, usein pistemäisestä ja liikkuvasta näkökulmasta, eikä staattisesti ja holistisesti etäältä. • Talmyn minimipari: 1) There are some houses in the valley. 2) There is a house every now and then through the valley. Lauseessa 1 on synoptinen, staattinen etäperspektiivi, ja siinä laaksoa “katsellaan” etäältä niin, että kokonaisuus on kerralla näköpiirissä. Lauseessa 2 taas on sekventiaalinen, dynaaminen lähiperspektiivi ja siinä tilannetta “skannataan” läpi vaiheittain, taloja vähitellen “huomaillen”. • Toinen fiktiivisen liikkeen tyyppi on aistihavaintoverbin yhteydessä esiintyvä suuntasija: Hän katseli minua nojatuolistaan; Kuuntelin uutiset radiosta; Näin ikkunastani merelle; Maistoin keitosta valkosipulin. • Aistimistilanteessa kumpikaan osallistuja (havaitsija tai havaittava) ei välttämättä liiku, mutta silti niiden välistä aistihavaintosuhdetta voidaan ilmaista suuntasijalla. • Mikä siis motivoi sijan ja suunnan? Milloin erosija, milloin tulosija, milloin olosija? • Aistihavaintoverbin yhteydessä paikallissijailmaus voi kuvata havaitsijan tai havaittavan paikkaa (tai näyttämöä, johon molemmat ovat sijoittuneet). • Sekä havaitsijan että havaittavan paikkaa voidaan kuvata monenlaisilla sijoilla, mutta niiden käyttöehdot vaihtelevat. • Suuntaisuus voidaan esittää havaitsijasta havaittavaan päin tai havaittavasta havaitsijaan päin. • Havaitsija => havaittava –suuntaa ilmentää a) havaitsijan paikan ilmaiseminen erosijalla (Torni näkyy täältä) ja b) (usein implisiittien) havaittavan paikan ilmaiseminen tulosijalla (Näen merelle). • Havaittava => havaitsija –suuntaa ilmentää a) havaitsijan paikan ilmaiseminen tulosijalla (Torni näkyy tänne) ja b) havaittavan paikan ilmaiseminen erosijalla (Näin kasvoiltasi hämmennyksen). • Dynaamiseen käsitteistykseen liittyy sekin kielenilmiö, että keskenään verrattavien yksilöiden ero tietyn ominaisuuden suhteen esitetään usein ikään kuin yhden ja saman yksilön kokemana muutoksena: Puut lyhenevät, kun ajat pohjoiseen päin. Firman kesätyöntekijät ovat vuosi vuodelta nuorempia. Maisema muuttuu yhä kuivemmaksi, kun jatkamme Yabellon kautta Konsoon. Ollinkangas, Riikka 2005: Farkut kapenee punteista ja vyötärö nousee ylemmäs. Subjektin roolitulkinta suomen kielessä. Pro gradu. Suomen kieli, Turun yliopisto. Lopuksi • Kognitiivinen kielitiede tarjoaa joustavia, ihmislähtöisiä näkökulmia kieleen. • Kognitiivinen kielitiede on tällä hetkellä yksi eniten käytetyistä metodeista suomen kieliopin tutkimuksessa. • Kognitiivinen kielitiede tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia ja näkökulmia suomen kielen opinnäytteen tekijälle. Epätäydellisyyden monet kasvot – piilosilla partitiivin kanssa Tuomas Huumo Tarton yliopisto thuumo@ut.ee 1. Partitiivi ja epätäydellisyys • Suomen objektisääntöjen mukaan partitiiviobjektia käytetään kolmessa tapauksessa: – Kun lause on sisällöltään kielteinen – Kun lauseen aspekti on rajaamaton – Kun objektin tarkoite on avokvantifioitu Kaikissa tapauksissa on kysymys tilanteen jonkinlaisesta epätäydellisyydestä. • Monien kielioppiesitysten mukaan partitiivin ehdot ovat keskenään hierarkkisessa suhteessa siten, että kielto on niistä vahvin, aspekti toiseksi vahvin ja kvantiteetti heikoin (mm. Vilkuna 2000, ISK 2004, Chesterman 1991). • Totaaliobjektin “käyttölupa” heltiää vasta kun on vältetty kaikki “partitiiviansat” (lause ei ole kielteinen, aspekti ei ole rajattu, objektin kvantiteetti ei ole avoin). • Objektin sijanvaihtelun prototyyppinä voinee pitää teelistä, vaiheittain kohti päätepistettään etenevää tilannetta. • Objektin tarkoite voi olla tilanteessa kokonaisuutena mukana alusta loppuun, jolloin teelisyys johtuu tilanteen omasta luonteesta (Vein kirjeen postiin) tai osallistua siihen inkrementaalisesti eli vaiheittain, jolloin tilanne päättyy, kun toiminta on kohdannut koko tarkoitetta (Luin kirjan). T=R T=R LM T=R LM LM TR TR TR T Kuvio 1. Tyyppi Vein kirjeen postiin. T = termination, R = result. Jos T = R saavutetaan, käytä totaaliobjektia. Jos ei, käytä partitiivia. T=R T=R T=R LM LM LM TR TR TR Kuvio 2. Tyyppi Luin kirjan. Jos T = R saavutetaan (kun verbin ilmaisema tapahtuminen on kohdannut koko objektin tarkoitetta), käytä totaaliobjektia. Jos ei, käytä partitiivia. 2. Monenko partitiivin taakse totaaliobjekti on kätketty? 1. Onko lause sisällöltään kielteinen? “On” => käytä partitiivia, “Ei” => etene kohtaan 2. 2. Onko lauseen aspekti rajaamaton? “On” => käytä partitiivia, “Ei” => etene kohtaan 3. 3. Onko objekti tarkoitteeltaan avokvantifioitu? “On” => käytä partitiivia, “Ei” => käytä totaaliobjektia 3. Lisää ansoja! • Kartta on epätarkka eikä mainitse kaikia ansoja, jotka partitiivilabyrintin sokkeloissa vaanivat. • Miksi lauseissa Vilkaisin häntä tai Potkaisin palloa on partitiiviobjekti? Ne ovat myöntölauseita, niiden aspekti on rajattu, objektin kvantiteetti on sulkeinen. • Miksi lauseissa Tiedän asian, Tunnen hänet ja Pidän oven kiinni on totaaliobjekti? Ne ovat aspektiltaan rajaamattomia lauseita, ja niiden objektin kvantiteetti on sulkeinen. • “Rajaamaton aspekti” kattaa hyvin erilaisia asioita: – Progressiivinen aspekti; käynnissä oleva tilanne, jonka oma luonne voi olla teelinen (Vein kirjettä postiin kun alkoi sataa) tai ateelinen (Katselin pihalla kuuta). – Luonteeltaan teelinen tilanne keskeytyy ennen kuin päätepiste on saavutettu (Luin kirjaa ja nukahdin). – Luonteeltaan ateelinen tilanne keskeytyy (Katselin kuuta ja menin sisään). – Irresultatiivinen tilanne etenee päätepisteeseensä (Tönäisin tungoksessa vahingossa jotakuta). • Etenkin irresultatiivisuuden tapauksessa puhe rajaamattomuudesta on harhaanjohtavaa, sillä tilanne on edennyt siihen päätepisteeseen, joka sillä on. • Irresultatiivisuudessa kysymys on päätepisteeseensä edenneen tilanteen lopputuloksen arvioinnista: tapahtuuko olennainen muutos vai ei? • Useiden punktuaalisten irresultatiiviverbien yhteydessä partitiiviobjekti ymmärretään aina lopputuloksen luonnetta kuvaavaksi: Tönäisin häntä, Vilkaisin taulua, Potkaisin palloa. R LM T R T LM TR TR Kuvio 3. Tyyppi Tapoin kärpäsen. Jos vain T muttei R:ää saavutetaan, käytä partitiivia. Jos sekä T että R saavutetaan, käytä totaaliobjektia. • Toisinaan partitiivi voi saada punktuaalisen verbin yhteydessä myös prospektiivisen merkityksen: tilanne etenee kohti (projisoitua) resultatiivista huipentumaansa, esim. Ostan täällä juuri Pekalta autoa, Tapoin juuri kärpästä kun puhelin soi. • Esimerkiksi ampua-verbi sallii partitiiviobjektille sekä prospektiivisen että irresultatiivisen tulkinnan: Metsästäjä ampui lintua (‘oli ampumaisillaan’ vs. ‘ampui muttei tappanut’). • Toisinaan irresultatiivinen partitiiviobjekti ilmaisee tilanteen lopputuloksen käsitteistämistä skalaariseksi, kun vastaava totaaliobjekti ilmaisee lopputuloksen absoluuttista käsitteistystä (Leino 1991): Lyhensin lahjetta (‘tein lahkeesta jonkin verran lyhyemmän’) vs. Lyhensin lahkeen (‘tein lahkeesta lyhyen’); Suurensin valokuvaa ~ valokuvan, Lämmitin huonetta ~ huoneen. 4. Piilosleikin säännöt: mitä partitiivi kätkee? • Monifunktioinen partitiivi paitsi paljastaa jotakin myös kätkee monenlaisia seikkoja. • Ilmaistessaan hierarkiassa ylempää funktiota partitiivi tekee lauseesta usein monitulkintaisen alempien funktioiden suhteen (elleivät muut seikat eliminoi tiettyjä tulkintamahdollisuuksia). • Esim. progressiivisuus kätkee helposti objektin tarkoitteen kvantiteetin. Progressiivisesti tulkittu Söin rypäleitä (‘olin juuri syömässä’) ei kerro, onko rypäleiden kokonaismäärä avoin vai sulkeinen. • Vasta kun progressiivisesta tulkinnasta luovutaan, partitiivi vapautuu ilmaisemaan avokvantifikaatiota: Söin rypäleitä ja menin ulos. • Ääritapaus on Terho Itkosen (1976) esimerkki En tervannut suksia. • Kiellon partitiivi kätkee tässä sekä aspektin että kvantiteetin: olisiko myöntölauseessa progressiivinen aspekti, olisiko objektin tarkoitteen kvantiteetti avoin? • Asia saadaan vielä mutkikkaammaksi, jos lauseeseen otetaan verbi, joka vaihtelee resultatiivisuuden suhteen: En lyhentänyt lahkeita. Progressiiviset tulkinnat: 1) En ollut parhaillani resultatiivisesti lyhentämässä epämääräistä lahkeiden paljoutta. 2) En ollut parhaillani irresultatiivisesti lyhentämässä epämääräistä lahkeiden paljoutta. 3) En ollut parhaillani resultatiivisesti lyhentämässä määräistä lahkeiden paljoutta, joka koostuu yksien housujen kahdesta lahkeesta. 4) En ollut parhaillani irresultatiivisesti lyhentämässä määräistä lahkeiden paljoutta, joka koostuu yksien housujen kahdesta lahkeesta. 5) En ollut parhaillani resultatiivisesti lyhentämässä määräistä lahkeiden paljoutta, joka koostuu useiden housujen lahkeista. 6) En ollut parhaillani irresultatiivisesti lyhentämässä määräistä lahkeiden paljoutta, joka koostuu useiden housujen lahkeista. Päättyneen tilanteen tulkinnat: 7) En suorittanut loppuun lahkeiden epämääräisen paljouden resultatiivista lyhentämistä. 8) En suorittanut loppuun lahkeiden epämääräisen paljouden irresultatiivista lyhentämistä. 9) En suorittanut loppuun lahkeiden määräisen, yksien housujen kahdesta lahkeesta koostuvan paljouden resultatiivista lyhentämistä. 10) En suorittanut loppuun lahkeiden määräisen, yksien housujen kahdesta lahkeesta koostuvan paljouden irresultatiivista lyhentämistä. 11) En suorittanut loppuun lahkeiden määräisen, useiden housujen lahkeista koostuvan paljouden resultatiivista lyhentämistä. 12) En suorittanut loppuun lahkeiden määräisen, useiden housujen lahkeista koostuvan paljouden irresultatiivista lyhentämistä. 5. Uusi yritys Lauseessa Lyhensitkö lahkeita? partitiivi voi ilmaista a) epäilystä (kielteisyyttä, vrt. Ostitko sitä autoa?), b) progressiivisuutta (‘olitko juuri lyhentämässä?’), c) keskeneräisyyttä (‘lyhensitkö osan jostain lahkeiden paljoudesta’) d) avokvantiteettia (‘lyhensitkö epämääräisen määrän lahkeita?’) tai e) irresultatiivisuutta (‘lyhensitkö lahkeita irresultatiivisessa mielessä?’). 6. OSMAn paljastukset: • • • • Lyhensin lahkeita tunnin. [PROG] Lyhensin lahkeita 10 kappaletta. [KVANT] Lyhensin lahkeita 5 senttiä. [IRRES] Korkeampaa funktiota edustava partitiivi kätkee kaiken hierarkkisesti alemman informaation (ellei leksikaalinen semantiikka tai konteksti paljasta sitä). Siis: Mitä ilmaisee ja mitä kätkee partitiivi lauseessa Lyhensitkö lahkeita? KIELTO + - PROG ? + - KVANT ? ? + - IRRES ? PAR ? PAR ? PAR + PAR TOT 7. Partitiivi venyy ja paukkuu… • Kaiken tämän lisäksi partitiivi voidaan ymmärtää myös jatkuvasti vallitsevaa irresultatiivisuutta tai jatkuvasti avointa kvantiteettia ilmaisevaksi. • Tällöin partitiivin oppositio totaaliobjektiin nähden ei perustu siihen, saavuttaako tilanne lopulta päätepisteensä vai ei, vaan tilanteen jatkuvana vallitsevaan täydellisyyteen / epätäydellisyyteen joko kvantiteetin tai resultatiivisuuden suhteen. • Esim. Hammastahna estää reikiintymistä vs. Hammastahna estää reikiintymisen. • Opposition perustana ei ole tilanteen lopussa saavutettava täyttyminen tai sen täyttymättömuus (kuten esim. tyypissä Rakensin taloa ~ talon) vaan jatkuvasti vallitseva täydellisyys vs. epätäydellisyys. Totaaliobjekti takaa ettei reikiä synny tilanteen missään vaiheessa, partitiivi ei. Partitiivi kertoo vain sen, että tahna toimii reikiintymistä vastaan. LM R TR Kuvio 4. Tyyppi Hammastahna estää reikiintymisen. Jos LM “jatkuvasti saavuttaa” R:n (ja pysyy R:ssä) TR:n toiminnan ansiosta ja huolimatta Mahdollisten vastavoimien vaikutuksesta, käytä totaaliobjektia. Jos tällaista jatkuvaa resultatiivisuutta ei saavuteta, käytä partitiivia. • Kvantiteetin suhteen samanlainen jatkuvasti vallitseva oppositio esiintyy lauseissa Olen jo pitkään ostanut sähköä tältä yhtiöltä ~ Olen jo pitkään ostanut sähkön tältä yhtiöltä. • Totaaliobjekti kertoo, että jatkuvasti kaikki käytetty sähkö on ostettu kyseiseltä yhteiöltä (muualta ei ole ostettu), partitiivi vain sen, että sähköä on ylipäätään ostettu, mutta sitä on voitu ostaa muualtakin. R Tot TR Kuvio 5. Tyyppi Olen jo pitkään ostanut sähkön tältä yhtiöltä. Jos jatkuvasti kaikki LM-aines saavuttaa R:n TR:n toiminnan vaikutuksesta, käytä totaaliobjektia. (Tot = totaalinen kvantiteetti). Jos totaalisuuden merkitys puuttuu, käytä partitiivia. 8. Loppuihmetelmiä • Miten tämän kaiken voisi kiteyttää yksinkertaiseksi ja toimivaksi säännöksi esim. S2-opetusta varten? • Vaikka tulkintoja on paljon, konteksti ja käyttötilanne kuitenkin yleensä kertovat, mitä on tarkoitettu. • Kielenkäyttäjä ei varmasti käy läpi mielessään kaikkia tulkintamahdollisuuksia. • Jotkin erikoistulkinnat ovat luontevampia kuin toiset. • Puhuja saattaa lisätä lauseeseen muita elementtejä, jotka tarkentavat partitiivin tulkintaa. – Esim. olla tekemässä –progressiivirakenne – Erilaiset adverbiaalit: esim. osmat (esimerkit edellä), hetkellisyyttä ilmaiseva juuri tai käynnissä olemista ilmaiseva parhaillaan. Miten suomen kieli käsitteistää aistihavainnon? Kognitiivinen näkökulma Tuomas Huumo Tarton yliopisto thuumo@ut.ee Fiktiivinen liike • Staattisen tilanteen dynaaminen käsitteistäminen: ihmisen kognitiivinen taipumus dynaamiseen käsitteistykseen (Talmy 2000) • Merkitykseltään dynaamisten (muutosta ilmaisevien) kielenainesten käyttö kuvattaessa staattista tilannetta, jossa muutosta ei esiinny. • Esim. liikeverbit ja muunlaiset muutosta ilmaisevat verbit, suuntaiset paikanilmaukset (paikallissijat ja adpositiot). • Tunnetuin esimerkki pitkänomaisen olion staattisen sijainnin kuvaaminen suuntaisesti: Ykköstie menee Helsingistä Turkuun, Tuo sähkölinja tulee Venäjältä, Antarktiksen niemimaa kurottaa mantereen luoteisosasta kohti pohjoista. • Suuntaisuus on tällöin käsitteistäjän valitsemaa ja sitä voidaan vaihtaa ilman, että itse kielenulkoinen tarkoitetilanne muuttuisi. Aidon (faktiivisen) liikkeen ilmauksissa suunnan vaihtaminen edellyttää myös tarkoitetilanteen vaihtumista: Tie menee Turusta Helsinkiin. Tie menee Helsingistä Turkuun. Bussi menee Turusta Helsinkiin. Bussi menee Helsingistä Turkuun. Aistihavainto ja fiktiivisyys • Talmy (2000) tarkastelee myös aistihavaintoja kuvaavia lauseita, joissa havaitsijan tai havaittavan paikkaa ilmaistaan suuntaisella elementillä vaikka tilanteessa kumpikaan ei liikkuisi. • Ainakin näköhavainnossa fiktiivinen dynaamisuus on mukana: The enemy can see us from where they’re positioned. I can smell him all the way from where I’m standing. Aistihavainto voidaan käsitteistää kahdessa suunnassa: • Havaintoon liittyvä fiktiivinen liike voi suuntautua joko havaitsijasta havaittavaan päin tai havaittavasta havaitsijaan päin. • Fiktiiviseksi liikkujaksi voidaan ajatella havaitsijan lähettämä fiktiivinen “aistihavaintosignaali”, joka etenee havaitsijasta havaittavaan kohteeseen päin, tai jonkinlainen havainnon sisältö, joka etenee havaittavasta havaitsijaan päin. • Seuraavaksi tarkastellaan suomen aistihavaintoverbejä siltä kannalta, millaista fiktiivistä liikettä ne pystyvät ilmaisemaan. • Tarkastelun pääkohteina etäaistit näkö, kuulo ja haju, jotka sallivat havaitsijan ja havaittavan välille suhteellisen suuren etäisyyden (ja siten näiden sijainnin eri lokaatioissa). • Lähiaistit tunto ja maku edellyttävät suoraa kontaktia, joten niiden yhteydessä suuntaisuus ei ole yhtä vahvasti esillä. Suomen aistihavaintoverbien perussysteemi • Suomen perusaistihavaintoverbien kesken vallitsee melko selvä kolmijako, jossa kutakin aistialuetta varten on kolme verbiä: kaksi transitiivista ja yksi intransitiivinen. • Transitiiviset verbit jakautuvat edelleen agentiivisiin havainnointiverbeihin ja epäagentiivisiin havaintoverbeihin. • Transitiiviset aistihavaintoverbit koodaavat havaitsijaa subjektilla ja havaittavaa objektilla. • Intransitiiviset havaittavuusverbit taas ilmaisevat yleistä aistilla havaittavuutta ja koodaavat havainnon kohteen subjektilla; havaitsija on implisiittinen ja geneerinen ja jää argumenttirakenteen ulkopuolelle. Näkö Kuulo Haju Maku Tunto TRANSITIIVISET AG EI-AG INTRANSIT. katsoa nähdä kuunnella kuulla haistella haistaa maistella maistaa tunnustella tuntea näkyä kuulua haista maistua tuntua • Lisäksi aistihavaintoja ilmaisevat muutkin verbit; etenkin agentiivista näköhavainnointia koodaavat monenlaiset deskriptiiviverbit (tuijottaa, töllöttää, mulkoilla…) • Kaikilta osin jako ei ole täysin symmetrinen: havaintoverbit maistaa ja haistaa voivat saada myös agentiivisen tulkinnan, joka riippuu mm. objektin sijasta: Haistoin ruusun (epäag.) vs. Haistoin ruusua (ag.) Aistihavaintotilanteen osallistujat • Aistihavainnossa on mukana kaksi osallistujaa: havaitsija ja havaittava. • Havaitsijan on oltava elollinen, aistimukseen kykenevä olento. • Havainnon kohteen luonne voi vaihdella suuresti: konkreettinen olio (Näin koiran, Kuulin roska-auton), säteily tai signaali (Näin valoa, Kuulin murinaa) abstrakti tajunnansisältö (Näin uutiset, Kuulin suruviestin), kokonainen tilanne (Näin koirien tappelun, Kuulin heidän riitansa). • Monilla aistialueilla on myös erityinen, merkitykseltään skemaattinen subatantiivi, joka kuvaa periaatteessa mitä hyvänsä kyseisen aistialueen signaalia: ääni, haju, maku. • Näkö- tai tuntoaistimusta varten tällaista substantiivia ei ole. • Voidaan myös kysyä, onko aistihavaintoon liittyvä liike ylipäänsä fiktiivistä: valo, ääniaallot, kaasujen liike ilmassa? • Talmy pitää ainakin näköhavaintoon liittyvää suuntaisuutta fiktiivisenä siitä huolimatta, että fysikaalisessa mielessä siihen voi liittyä valon liikettä: ihminen ei kuitenkaan pysty havaitsemaan tätä liikettä, joten havainnon ja (aina “kansanihmisen” maailmankuvaa heijastavan) kielen kannalta tilanne on staattinen. • Sen sijaan äänen tai kaasun liike voidaan havaita, mm. kaikuilmiöt, ajan kuluminen erilaisten hajujen levitessä. • Sitä vastoin havaitsijasta havaittavaan päin kulkevaksi ajateltu signaali lienee aina fiktiivinen. • Seuraavaksi tarkastellaan aistihavaintojen suuntaisuutta suomessa kunkin verbin kannalta erikseen havaitsijan ja havaittavan paikkaa kuvaavissa paikanilmauksissa. Näköhavainnon ilmaukset: nähdä • Nähdä-verbin yhteydessä havaitsijan paikkaa kuvattaneen yleensä erosijalla, joskin tulosijakin on mahdollinen: Näen paraatin parvekkeeltani ~ parvekkeelleni. Näen Liisan hyvin täältä ~ tänne. • Erosija on selvästi neutraali tapa kuvata havaitsijan paikkaa, tulosijaan liittyy implikaatioita näköväylän esteettömyydestä tai havainnon onnistumisesta etäisyydestä huolimatta: Näin tahran yli kymmenen metrin päähän. Näin tappelun yli kilometrin päästä ~ päähän. • Havaittavan paikkaa taas kuvaa luontevimmin staattinen olosija (ei implikoi fiktiivistä liikettä): Näin linnun puussa. Näin pihalla tappelun. • Tämä aiheuttaa joskus epäselvyyttä, sillä olosijaisen ilmauksen voidaan ymmärtää kuvaavan myös näyttämöä, jossa molemmat osallistujat sijaitsevat. • Mikäli havainnon kohteena on signaali tai tajunnansisältö, sen paikkaa voidaan ilmaista luontevammin myös erosijalla: • Esim. Näin mereltä laivan valot; Näin televisiosta uutiset. • Seuraavalla minimiparilla merkitysero selkiintyy edelleen: Näin numerosi luettelossa ‘näin, että se on luettelossa eikä esim. salainen’ ~ Näin numerosi luettelosta ‘sain tiedon numerostasi’; Näin televisiossa Krissen ‘henkilön’ ~ Näin televisiosta Krissen ‘ohjelman’. • Erosijan käyttöön liittyy siis implikaatio tajunnansisällön liikkeestä. • Myös edellä havaitsijan paikkaa kuvaavan tulosijan yhteydessä havaittu implikaatio havainnon onnistumisesta tai havaintoväylän esteettömyydestä liittyy joskus myös havaittavan paikkaa kuvaaviin erisijailmauksiin: Näin hänet verhon takana ‘huomasin, että hän sijaitsee kyseisessä paikassa’ ~ Näin hänet verhon takaa ‘pystyin näkemään verhosta huolimatta’. • Jos havainnon kohdetta ei mainita (lauseessa ei ole objektia), voidaan havainnon yleistä suuntaa kuvata tulosijalla: Näen ikkunastani järvelle. • Yhteenveto: suunta havaitsijasta havaittavaan päin on neutraali valinta silloin, kun havainto kohdituu konkreettiseen kohteeseen. • Suunta havaittavasta havaitsijaan päin implikoi esim. havaintoväylän esteettömyyttä tai havaintoon liittyvää tajunnansisällön liikettä. Näköhavainnon ilmaukset: katsoa • Agentiivinen katsoa-verbi edellyttää havaitsijan paikkaa kuvattaessa yleensä erosijaa: Katsoin paraatia parvekkeeltani ~ ?parvekkeelleni. • Verbin agentiivisuus tuntuu suosivan käsitteistystä, jossa havaitsija lähettää liikkeelle fiktiivisen aistihavaintosignaalin. • Jos ‘katsominen’ ymmärretään pikemminkin havaitsijan sisäiseksi toiminnaksi kuin vuorovaikutukseksi, voidaan käyttää myös staattista olosijaa: Isä katsoi sohvalla ~ sohvalta televisiota. vs. Isä katsoi sohvalta vihaisesti huoneeseen astunutta imurikauppiasta. • Havaittavan paikkaa voidaan kuvata olosijailmauksella, mutta se ymmärretään helposti joko näyttämöilmaukseksi tai objekti-NP:n osaksi: Katsoin lapsia leikkikentällä (vrt. Näin lapsia leikkikentällä). • Ero: ‘katsominen’ on näköaistin kohdentamista olioon, jonka läsnäolosta havaitsija jo on tietoinen, ‘näkeminen’ taas voi olla uuden tarkoitteen havaitsemista: ‘näin että leikkikentällä oli lapsia’. • Kun havainnon kohteena on tajunnansisältö, sen paikkaa kuvataan luontevimmin erosijalla samaan tapaan kuin edellä nähdä-verbin yhteydessä: Katsoin televisiosta uutiset ~ Krissen. Katsoin numerosi puhelinluettelosta. • Huom. Objektin sija ilmaisee myös, että tilanne johtaa lopputulokseen: partitiivin sijasta totaaliobjekti. Tällainen ‘katsominen’ siis ei ole aspektityypiltään aktiviteetti vaan teko. • Jos havaittavaa ei ole spesifioitu ja objekti puuttuu, voidaan havainnon suuntaa ilmaista tulosijalla samaan tapaan kuin edellä nähdä-verbin yhteydessä: Katsoin järvelle. • Myös erosija on objektittomassa rakenteessa mahdollinen, jos ilmaistaan ‘etsimistä’: Katsoitko jo komerosta? Näköhavainnon ilmaukset: näkyä • Vaikka näkyä-verbi ei koodaakaan havaitsijaa argumentikseen ja havaitsija ymmärretään geneeriseksi, voidaan havaitsijan paikkaa silti ilmaista paikanilmauksilla: Laiva näkyi rannalta ~ rannalle. Paraati näkyy parvekkeeltani ~ parvekkeelleni. • Tällöin nähdä-verbin yhteydessä havaittu erosijan tuntomerkittömyys tulosijaan nähden katoaa. • Havaittavan sijaintia voidaan nytkin ilmaista niin olo- kuin erosijalla: Patsas näkyy kukkulalla ~ kukkulalta. • Jos havaittava on tajunnansisältö, erosija on nytkin luontevin vaihtoehto: Taulukosta näkyvät kaikkien junien lähtöajat. Näköhavainnon ilmaukset: yhteenvetoa • Agentiivisuus (katsoa) suosii vahvasti suuntaisuutta havaitsija => havaittava. Havaitsijan agentiivinen rooli siis heijastuu myös fiktiivisen liikkeen suunnassa. • Suunta havaittava => havaitsija on ensisijaisin havaittavuusverbin näkyä yhteydessä: havaitsijan geneerisyys ja koodaamatta jättäminen heikentävät sen asemaa fiktiivisen energiavirran lähteenä. • Havaintoon liittyvä tajunnansisällön liike (informaation saaminen tms.) suosii suuntaisuutta havaittava => havaitsija kaikkien näköverbien yhteydessä. • Havaittava => havaitsija on luonteva myös silloin, kun korostetaan näköväylän esteettömyyttä, osallistujien välistä etäisyyttä tai havaitsijan kykyä tehdä näköhavainto. Kuulo- ja hajuhavainnon ilmaukset: kuulla ja haistaa • Kaksi muuta etäaistimustyyppiä rinnakkain käsiteltävinä. • Kuulo- ja hajuaistimuksiin liittyy näköaistimuksia vahvemmin signaalien liike: havainnon kohteena voidaan yleensä esittää joko konkreettinen olio tai sen lähettämä signaali: Kuulin traktorin ~ traktorin mörinän; Haistoin roskapöntön ~ roskapöntön hajun. • Epäagentiiviset transitiiviset havaintoverbit kuulla ja haistaa sallivat yleensä havaitsijan paikan ilmaisemisen joko tulo- tai erosijalla, joiden välillä ei tuntuisi olevan tuntomerkkisyyseroa. • Tämä ei riipu myöskään siitä, onko havainnon kohteena konkreettinen olio vai sen lähettämä signaali: Kuulin naapureiden riidan makuuhuoneestani ~ makuuhuoneeseeni; Haistoin seinän takana mätänevän hiirenraadon vuoteestani ~ vuoteeseeni. • Erona on kuitenkin se, että erosija on usein kaksitulkintainen, sillä sen voitaisiin ymmärtää ilmaisevan myös havaittavan paikkaa: • Kuulen radion huoneestani (onko huoneessa puhuja vai radio?) vs. Kuulen radion huoneeseeni. • Havaittavan paikkaa ilmaistaankin näiden verbien yhteydessä luontevimmin erosijalla: Kuulin pihalta lasten ääniä; Haistoin komerosta mädäntyneen kalan. • Olosija hahmottuisi helposti näyttämöksi: Kuulin pihalla lasten ääniä (olin itsekin pihalla). • Jos havainto ymmärretään eksistentiaalisesti ‘kohteen olemassaolon huomaamiseksi’, olosija on luonteva myös siinä tulkinnassa, että se ilmaisee pelkän kohteen sijaintia: Haistoin komerossa hiirenraadon ‘että komerossa oli hiirenraato’; Kuulin hänen äänessään nasaalisuutta. • Elatiivi voidaan tällöin joskus ymmärtää myös väylämäisessä merkityksessä (vrt. Varas tuli ikkunasta): Kuulin sävellyksessä ~ sävellyksestä säveltäjän ahdistuksen. • Tässä: sävellyksessä ‘ahdistus oli osa sävellystä’, sävellyksestä ‘sävellyksen “läpi” kuuluu säveltäjän ahdistus’. • Erosijalla on toisinaan myös samantapaista aistihavainnon onnistumisen tai aistimiskyvyn implikaatiota kuin edellä nähdä-verbin yhteydessä: Huumekoira haistoi matkalaukusta heroiinin ‘pystyi haistamaan’. Kuulo- ja hajuhavainnon ilmaukset: kuunnella ja haistella • Agentiiviset verbit kuunnella ja haistella suosivat katsoa-verbin tavoin erosijaa havaitsijan paikan koodauksessa, mutta myös olosija on usein mahdollinen: Pormestari kuunteli puhujaa aitiostaan ~ aitiossaan. Pikkulapsi haisteli epäluuloisena ruokia syöttötuolistaan ~ syöttötuolissaan. • Ainakin kuunnella-verbin yhteydessä jopa tulosija on joskus mahdollinen: Urheilija kuunteli tulokset takahuoneeseen (esimerkki Krista Ojutkankaalta). • Havaittavan paikkaa ilmaistaan näiden verbien yhteydessä vahvasti erosijalla riippumatta siitä, onko havaittava konkreettinen olio vai tajunnansisältö: Huumekoira haisteli laukusta heroiinia, Isä haisteli pojan hengityksestä tupakkaa, Kuuntelin radiosta Hannu Taanilaa, Kuuntelin välikatosta hiirten rapinaa. Kuulo- ja hajuhavainnon ilmaukset: kuulua ja haista • Intransitiiviset havaittavuusverbit kuulua ja haista muistuttavat merkitykseltään näkyä-verbiä ja jättävät havaitsijan geneeriseksi. • Niiden yhteydessä implisiittiseksi jäävän havaitsijan paikkaa ilmaistaan lähinnä tulosijalla, koska erosija hahmotetaan vieläkin vahvemmin havaittavan kohteen ilmaukseksi kuin edellä kuulla ja haistaa-verbien yhteydessä. • Radio kuuluu huoneeseeni. Liikenne kuuluu makuuhuoneeseen. Roskapönttö haisee olohuoneeseen (asti). • Esim. Radio kuuluu huoneestani ymmärrettäisiin niin, että radio sijaitsee huoneessa. • Havaittavan paikan ilmauksena siis erosija on näiden verbien yhteydessä ensisijainen; lisäksi voidaan käyttää olosijaa, jolloin tulkintana kuitenkin usein on näyttämö (‘haju / ääni on havaittavissa paikassa X’). • Esim. Hiirenraato haisi komerosta ~ komerossa. Musiikki kuului olohuoneesta ~ olohuoneessa. Rekat kuuluvat valtatieltä asti. Kuulo- ja hajuhavainnon ilmaukset: yhteenvetoa • Kuulo- ja hajuhavaintoon liittyy näköhavaintoa selvemmin signaalin (ääni, haju) liike havaittavasta havaitsijaan päin. Tämä vaikuttaa siten, että suuntaisuus havaittava => havaitsija on näitä aistimuksia kuvaavien verbien yhteydessä monella tapaa vahvempi kuin näköhavaintoilmauksissa. • Verbien väliset erot ovat kuitenkin samantapaiset kuin näköaistimsuten ilmauksissa: agentiiviset havainnointiverbit suosivat suuntaisuutta havaitsija => havaittava vahvemmin kuin muut. • Havaintoverbit ja etenkin havaittavuusverbit taas suosivat suuntaisuutta havaittava => havaitsija. • Kuulo- ja hajuaistimusten yhteydessä tilanne käsitteistetään siis eri tavalla kuin näköaistimusten yhteydessä: ärsykesignaalin asema on vahvempi. • Kuulo- ja hajuaistimuksiin liittyvät signaalit myös hahmotetaan helpommin niin, että ne täyttävät jonkin tilan tai väylän kokonaisuudessaan eivätkä liiku tilan läpi yhtä “sukkelasti” kuin näköhavaintosignaalit. • Tästä syystä esimerkeissä on usein tarpeen käyttää terminatiivisia asti- tai saakka – partikkeleja, jotka korostavat väylällä sijaitsevan ilmiön jatkumoluonnetta (Päiviö 2007), ts. sitä, että haju- tai ääni-ilmiön aistittavuus täyttää koko väylän ja ulottuu ilmaistuun lokaliteettiin saakka. Päätelmiä • Suomen aistihavaintoilmaukset sisältävät runsaasti fiktiivistä liikettä. • Liikkeen suuntaa määrääviä tekijöitä ovat mm. havaitsijan agentiivisuus sekä se, liittyykö havaintoon tajunnansisällön liikettä. • Kuulo- ja hajuaistimusten ilmaukset suosivat näköaistimusten ilmauksia vahvemmin suuntaisuutta havaittava => havaitsija. Grammit suomen kieliopissa Suomen monifunktioisista kieliopillisista sanoista Tuomas Huumo Tarton yliopisto thuumo@ut.ee 1. Grammien keskeiset tehtävät ja asema suomen kieliopissa • Grammit ovat funktioltaan vaihtelevia kieliopillisia sanoja, joiden tehtävä on ilmaista erilaisia (perustapauksessa spatiaalisia) suhteita (Svorou 1993: 31, 2002: 124). • Grammien tehtävät vaihtelevat tiiviisti verbiin liittyvän partikkelin, itsenäisen partikkelin, adverbin ja NP-seuralaisen kera esiintyvän adposition välillä: 1) Verbipartikkelina: Annoin hänet ilmi, Kävin kirjan läpi. 2) Itsenäisenä adverbina: En päässyt läpi; Onko radio päällä? 3) Adpositiona: Juoksin pensasaidan läpi; Radio on pöydän päällä. Verbipartikkeli, adverbi, partikkeli, adpositio…? • ISK:n määritelmien mukaan… – Verbipartikkeleiksi kutsutaan verbin kanssa idiomaattisen predikaatin muodostavia partikkeleita, esim. ottaa vastaan, antaa ilmi, käydä läpi. – Adverbi on sanaluokkanimitys taipumattomille tai vajaasti taipuville sanoille, jotka ilmaisevat tilanteen erilaisia puitteita ja suhteita kuten aikaa (eilen, myöhemmin, kauan, usein, kahdesti), paikkaa (lähellä, kauas, eteenpäin), tilaa (hämillään, puuduksissa), tapaa (nopeasti, hyvin) tai määrää (vähän, liikaa, täynnä). Adverbi muodostaa lauseessa adverbilausekkeen. – Partikkeli on sanaluokkanimitys taipumattomille sanoille, jotka eivät saa määritteitä eivätkä itse toimi määritteinä, esim. jopa, ihan, no, joo, eiku. Partikkelit esiintyvät tyypillisesti lauseessa tai muussa lausumassa liitynnäisinä tai muodostavat yksinään koko lausuman. – Adpositio on yhteinen sanaluokkanimitys postpositioille ja prepositioille. Adpositiot ovat taipumattomia tai vajaasti taipuvia sanoja, jotka ilmaisevat olion tai asian suhdetta johonkin toiseen olioon tai asiaan ja joilla on määräsijainen täydennys, esim. Vierailin ystävän luona (postpositiolla genetiivisijainen täydennys), Hän saapui ennen keskiyötä (prepositiolla partitiivisijainen täydennys). • Käytännössä kategorioiden raja on häilyvä, ja monia sanoja käytetään useammassa kuin yhdessä mainituista tehtävistä. • Esim. adverbin ja adposition keskeinen ero on täydennyksen mukanaolo (adpositio) tai sen puuttuminen (adverbi). • Rajatapauksena ovat täydennysmäiset seuralaiset, usein paikallissijaiset, joiden suhde grammiin voidaan hahmottaa kiinteämmäksi tai väljemmäksi: esim. Pääsin metsän läpi ~ metsästä läpi ~ tentistä läpi. • Joillain grammeilla pakollinen on juuri muussa kuin kieliopillisessa sijassa oleva seuralainen: johonkin~jostakin asti. • ISK:n esimerkki: Adpositio Adverbi Hän oli lähellä voittoa. Saavuin ennen muita. Hän oli lähellä. Ennen oli kaikki toisin. • Entä missä kulkee verbipartikkelin ja vapaan adverbin raja (onko sitä)? – Merkityksen leksikaalistuneisuus (ei osien summa): pitää yllä (‘pitää’ + ‘yllä’?) – Mahdollisuus vaihteluun prefiksiverbin kanssa: katsoa ylen ~ ylenkatsoa (vs.adverbitapaus päästä läpi ~ *läpipäästä). Grammit suomen kielen tutkimuksessa • Vanhastaan olleet tutkimuksessa “kaksinkertaisesti periferiassa”: – Syntaktisessa mielessä grammien muodostamat rakenteet ovat adverbiaaleja – Adverbiaaleihin kohdistuva kiinnostus on ollut fennistiikassa vähäisempää ja hajanaisempaa kuin lauseen ydinargumentteihin (subjekti, objekti) kohdistuva. – Morfologiselta kannalta grammien muodostamat rakenteet ovat analyyttisia, mutta suomi on haluttu nähdä ennen kaikkea synteettisenä kielenä. – Niinpä esim. spatiaalisten suhteiden pääilmaisukeinoksi on katsottu paikallissijat, joiden runsaudesta suomi on laajalti tunnettu. – Jopa oikeakielisyyskannanotoissa analyyttista (grammin varaan rakentuvaa) rakennetta on usein pidetty ei-suositeltavana, vieraan kielen vaikutuksena, ja tilalle on suositeltu synteettisiä paikallissijailmauksia (esim. kautta-sanan vieroksunta). Grammien järjestelmä suomen kieliopissa • Juuri spatiaaliset suhteet kuuluvat niihin, jotka lapsi omaksuu ensimmäisten joukossa. • Perusmerkitykseltään spatiaaliset ilmaukset leviävät tyypillisesti myös muihin, abstraktimpiin merkitystehtäviin. • Suomessa grammien järjestelmä muodostaa paikallissijojen ohella toisen keskeisen tavan kuvata spatiaalisia suhteita => sen huomiotta jättäminen tutkimuksessa antaisi kiistatta vajavaisen ja vääristyneen kuvan systeemistä. • Viime aikoina (1990-l. alkaen) kognitiivisen kielitieteen ja kieliopillistumistutkimuksen nousu fennistiikassa – Johtanut kasvavan mielenkiinnon kohdistumiseen grammeihin. – Grammeja on tarkasteltu ennen kaikkea suhteita ilmaisevina elementteinä: tilanteen yhden osallistujan (muuttuja) positio suhteutetaan toiseen (kiintopiste). • Kognitiivisen kieliopin (Langacker 1987, 1991, 2008) ajattelussa grammit kuvaavat atemporaalista relaatiota, joka voi olla yksinkertainen (staattisen sijainnin ilmauksissa) tai kompleksinen (sijainnin muutosta kuvattaessa). • Tässä suhteessa grammit ovat samanlaisia kuin paikallissijat. – Adpositiona toimivan grammin kiintopistettä ilmaisee sen täydennys, ja kiintopiste määrää, millaiseen ulottuvuuteen kuvattu suhde sijoittuu. – Muuttujaa koskeva hahmotus vaihtelee vapaammin: muuttuja voi olla tietyn yksittäisen NP:n tarkoite tai laajempi tilannekokonaisuus. – Muuttujaa koskeva tulkinta noudattelee pääpiirteittäin Siron (1964) tunnettua suhdesääntöä. • Esim: Kirjat pöydän alla olivat pölyisiä. Näin kissan pöydän alla. Kissa söi hiirtä pöydän alla. • Ensimmäisessä adpositiorakenne on osa subjekti-NP:tä, toisessa määrittää objektin tarkoitteen sijaintia, kolmannessa ilmaisee kokonaistilanteen näyttämön. • Itsenäisenä adverbina (vailla NPseuralaista) toimiva grammi saattaa implikoida kiintopisteen, joka voi olla esimerkiksi deiktinen keskus: Kauppa on lähellä (‘lähellä puhepaikkaa tai muuten määräytyvää deiktistä keskusta’), Vauva istui takana. • Subjektiivisuus: käsitteistäjän implisiittisen näkökulman mukaan tuominen tilanteen kuvaukseen. • Näin toimivat etenkin ne grammit, joiden käyttö keskittyy adposition tehtävään. • Ensisijaisesti verbin määritteenä (verbipartikkelina) toimivat grammit implikoivat yleensä kiintopisteen, johon verbin ilmaisema prosessi suhteutuu. • Tällaisilla grammeilla on usein (laajassa mielessä) aspektuaalisia tehtäviä: täsmentävät verbin kuvaaman prosessin vaihetta, esim. ilmaisevat sen loppuun saattamista: Luin kirjan läpi; Maksa pois nuo velkasi. Grammien ja paikallissijojen työnjaosta • Suomessa grammien ja paikallissijojen systeemit täydentävät toisiaan spatiaalisten ja muiden suhteiden ilmauksissa. • Yleissääntö: paikallissijat ilmaisevat ns. topologisia suhteita (Levinson, Ojutkangas), grammit taas sijaintia akseleilla. • Akselit suhteuttavat muuttujan sijaintia suhteessa kiintopisteeseen erilaisiin koordinaattisysteemeihin, jotka perustuvat osin kiintopisteenä toimivan entiteetin omiin ominaisuuksiin, osin sen ulkoisiin seikkoihin kuten käsitteistäjän näkökulmaan tai ulkopuolisiin maantieteellisiin suuntiin. • Topologiset suhteet eivät perustu akseleihin ja ovat riippumattomia kiintopisteen koosta ja muodosta; topologisia suhteita ovat mm. kontakti, sisältyminen ja läheisyys. • Perusakseleita (suomessa) ovat vertikaalinen (ylhällä–alhalla), frontaalinen (edessä–takana), ja lateraalinen (vasen–oikea) akseli. • Vertikaalinen akseli hahmottuu ihmisen kanonisen pystyasennon kautta ja on samansuuntainen Maan vetovoiman (painovoiman) määräämän akselin kanssa. • Frontaalinen akseli hahmottuu ihmisen ruumiin epäsymmetrisyyden, ihmisen liikkeen kanonisen suunnan ja ihmisen näkökentän suunnan ja laajuuden kautta. • Lateraalinen akseli hahmottuu ihmisen ruumiin symmetrisyydestä sivusuunnassa. Viittauskehykset • Viittauskehyksiä, joihin akseleihin suhteutuva sijainti ja koordinaatisto perustuu, erotetaan yleensä kolmea tyyppiä: luontainen, relatiivinen ja absoluuttinen (Levinson 2003). • Luontaisessa viittauskehyksessä akselisto ja siten muuttujan sijainnin kuvaus perustuu kiintopiste-entiteetin omiin ominaisuuksiin: sillä on esimerkiksi kanoninen etu- ja takapuoli. • Esimerkki luontaisesta systeemistä on grammin edessä käyttö lauseessa Pallo on auton edessä, jos se ymmärretään niin, että pallo on auton etupuolella sen kanoniseen kulkusuuntaan nähden. • Relatiivinen viittauskehys perustuu tilannetta tarkastelevan käsitteistäjän näkökulmaan (kehon akselisto, katseen suunta, oikea/vasen): tällöin esimerkiksi kiintopisteen etupuoli on sen käsitteistäjän puoleinen puoli: Pallo on puun edessä. • Absoluuttinen viittauskehys perustuu johonkin ympäristön tarjoamaan pysyvään suuntaan, esim. maan vetovoima, ilmansuunnat, maantieteelliset käsitteet (ylävirta / alavirta; ylämäki / alamäki jne). Kuvattavan tilanteen kiintopiste toimii koordinaatiston origona. • Perustapaus: suomen paikallissijat kuvaavat topologista sijaintia, joka siis ei suhteudu akseleihin: talossa (säiliö), koululla (läheisyys) seinässä (kontakti). • Erityisen selvältä tämä tuntuu olosijojen osalta. • Myöskään muutosta ilmaisevat suuntasijat eivät ilmaise liikkeen suuntaa suhteessa akselistoon (vaan pelkästään kiintopisteeseen), esim. elatiivi talosta ilmaisee siirtymän pois kiintopisteen sisäpuolelta mutta ei sitä, mihin suuntaan (jollain akselistolla) siirtymä etenee. • Kaikki grammit eivät kuitenkaan kuvaa muuttujan sijaintia akseliston kautta, vaan osa grammeista ilmaisee paikallissijojen tapaan topologista sijaintisuhdetta: mm. sisällä, lähellä, luona. Grammien prepositio- ja postpositiokäyttöjen merkityseroista • Eräät suomen kielen grammit esiintyvät vaihtelevasti prepositioina ja postpositioina. • Tyypillisesti vaihtelu koskee väylää (kautta, läpi) tai suuntaa (kohti, päin) ilmaisevia grammeja sekä eräitä ns. sirkumspatiaalisia (keski-) grammeja. • Muutamissa tapauksissa sanajärjestyksen vaihteluun liittyy samalla täydennyksen sijan vaihtelu: • prep+PART, postp+GEN: Keskellä metsää ~ metsän keskellä Ympäri kaupunkia ~ kaupungin ympäri • Suurin osa väylää ilmaisevista grammeista (adpositioista) kuitenkin säilyttää täydennyksen sijan riippumatta siitä, käytetäänkö niitä pre- vai postpositiona: Läpi metsän ~ metsän läpi Pitkin peltoa ~ peltoa pitkin • Seuraavaksi tarkastellaan sitä, onko väyläadpositioiden prepositioja postpositiokäytöillä merkityseroja. • Yleensä on katsottu (mm. ISK), että ero on stilistinen: prepositio on (spatiaalisessa merkityksessä) arkaistisempi tai ylätyypisempi kuin postpositio. • Muutamilla adpositioilla versioiden (prep. vs. postp.) välillä kuitenkin esiintyy selviä merkityseroja: Matkustan Saksan kautta. Tällaisia taloja esiintyy kautta Saksan ~ ?Saksan kautta. Koirat juoksivat peltoa pitkin. Koirat juoksivat pitkin peltoa. Perunoita oli pitkin peltoa ~ ?peltoa pitkin. Suomen väyläadpositiot • Väyläadpositiot läpi, pitkin, yli ja kautta – Ilmaisevat suuntaista reittiä suhteessa kiintopisteeseen, joka määritetään adposition täydennyksellä. – Muuttujan liikkuminen väylällä on usein vaiheittaista, se täyttää vähitellen koko väylän (alkupiste > väylä > loppupiste). • Väyläadpositiot kuvaavat suhdetta, jossa muuttuja liikkuu kiintopisteen puolelta toiselle sen läpäisten (kautta, läpi, yli) tai sitä pitkin (pitkin). • Suomen väyläadpositiot läpi, kautta, yli, poikki, halki, ympäri ja pitkin voivat esiintyä sekä prepositiona että postpositiona. • Suomi on tyypiltään postpositiokieli, mutta siinä on myös useita prepositioita ja lisäksi adpositioita, jotka sopivat kumpaankin tehtävään (Grünthal 2003). • Suurin osa tällaisista kaksikasvoisista adpositioista ilmaisee väylää, mutta ryhmään kuuluu myös staattisen sijainnin adpositio keskellä (Haukioja 1998, Lestrade 2009). Prepositio vs. postpositio: semanttiset erot? Postposition käyttö on yleisempää spatiaalisessa merkityksessä. Preposition käyttöä on kieliopeissa (esim. ISK 2004) kuvattu tyyliltään arkaistisemmaksi ja kirjallisemmaksi, postposition käyttö on neutraalimpaa • Prepositiot sopivat paremmin yhteen eispatiaalisten kiintopisteiden, esim. temporaalisten tai abstraktisten kanssa. 3a) Luin kirjoja läpi kesän. 3b) He tapailivat toisiaan pitkin kevättä. 3c) Tapa on säilynyt käytössä halki vuosisatojen. • Postpositiot ovat yleensä (semanttisesti ja tyylillisesti) tuntomerkittömiä ja sopivat luontevimmin ilmaisemaan väylää, jolla etenee aito spatiaalinen liike. Juuri tässä tehtävässä prepositio on usein tuntomerkkinen (esim. tyyliarvoltaan). • Toisenlainen tilanne vallitsee eräissä fiktiivistä liikettä ja skannausta ilmaisevissa käytöissä. • Kanonisen fiktiivisen liikeen ilmaukset kuvaavat pitkänomaisen entiteetin staattista sijaintia dynaamisten elementtien avulla: Tie menee Tartosta Tallinnaan. • Lisäksi on syytä tarkastella eräitä muita fiktiivistä liikettä ja suuntaisuutta kuvaavia ilmaustyyppejä. • Suomen väyläadpositioiden prepositiovariantti ilmaisee postpositiovarianttia luontevammin tällaista subjektiivista suuntaisuutta ja skannausta. • Ero näkyy parhaiten adpositioista kautta, pitkin ja ympäri: – Postpositiovariantti soveltuu paremmin ilmaisemaan väylää, jolla etenee aito liike (esim. 4). – Prepositiovarianttia tulee käyttää silloin, kun kuvataan staattisten entiteetin esiintymistä väylällä (esim. 5). 4) Yksinäinen mies kävelee tyhjää asemalaituria pitkin. (AAMU 95) 5) Kukkaset olivat levällään pitkin metsää. (AAMU99). • Muiden väyläadpositioiden (läpi, yli, poikki, halki) välillä ero ei ole näin selvä. Niiden prepositiovariantit sopivat silti paremmin esiintymistä kuvaaviin yhteyksiin kuin postpositiovariantit, jotka taas sopivat kuvaamaan aitoa liikettä. • 6) Laji tunnetaan läpi maailman. (AAMU 95) 7) Sateita esiintyy yli Euroopan (~?Euroopan yli) Prepositiokäyttö on luontevampaa myös sellaisissa liikkumista ilmaisevissa lauseissa, joissa liikkeen merkitys ei synny verbistä vaan tämä ilmaisee muuta, liikkeen kanssa samanaikaisesti tapahtuvaa prosessia: 8) Junassa luin kirjaa läpi KeskiSuomen. Jos verbi sisältää merkityksen projisoidusta väylästä, postposition ymmärretään helpommin ilmaisevan projisoitua liikettä tällä väylällä; prepositio taas ilmaisee väylää, jota pitkin osallistujat liikkuvat verbillä ilmaistun toiminnan aikana. Väylien typologiaa? • Tutkimuksessaan suomen kielen terminatiiveista (erilaisten tilanteiden alku- tai loppurajoja kuvaavista paikallissijailmauksista) Alhoniemi (1978) erottaa neljä väylätyyppiä, jotka perustuvat muuttujan luonteeseen ja kuvattuun prosessiin. Jaossa keskeinen tekijä on se, ilmeneekö väylällä liikettä vai ei: – Siirtymän terminatiivit (kanoniset liikeilmaukset): Poika juoksi koulusta kotiin asti. – Sijainnin terminatiivit (kanoniset fikt. liikkeen ilmaukset): Tie ulottuu metsän reunaan asti. – Esiintymisen terminatiivit (Talmyn talot laaksossa –tyyppi) Sääskiä oli suolta järven rantaan. – Tilan, tapahtuman ja toiminnan (=prosessien) terminatiivit: Lumipeite on 30 cm paksua läänin etelärajalta pohjoisrajalle. • Terminatiivityypeistä siirtymän terminatiivit ilmaisevat aitoa liikettä, kaikki muut tyypit ovat fiktiivisen liikkeen ilmauksia. • Sijainnin terminatiivit ovat lähimpänä kanonisia fiktiivisen liikkeen ilmauksia, joissa väylän täyttää yksi pitkänomainen olio; esim. Tie menee Helsingistä Ouluun. • Esiintymisen terminatiivit sekä TTT (prosessi-)terminatiivit edustavat vielä astetta subjektiivisempaa käsitteistystä (kuin sijainnin terminatiivit): – Ei liikeverbiä; dynaamisuus syntyy yksinomaan terminatiivisista paikanilmauksista. – Väylä ei seuraile yhden olion sijaintia vaan konstruoidaan subjektiivisesti myös sijainnin osalta. • Alhoniemen jaottelua voidaan hyvin soveltaa myös suomen väyläadpositioiden kuvaukseen: – Terminatiivi-ilmaukset kuvaavat väyliä mutta profiloivat väylän alku- ja/tai loppupään. – Väylägrammit taas profiloivat kokonaisväylän varrella sijaitsevaan kiintopisteeseen suhteutuvan osaväylän (tai kiintopisteväylän). • Esim. Hän kiiruhti töistä kaupan kautta kotiin. – Erosijailmaus töistä ilmaisee lähtökohdan, tulosijailmaus kotiin päämäärän ja väyläilmaus näiden väliin sijoittuvan kiintopisteen. – Ikkunointi (Talmy 2000) heijastelee sitä, mitä väylän osia kielennetään. • Väylätyypit jakautuvat väyläadpositioiden prepositio- ja postpositiovarianttien kesken siten, että siirtymä- ja sijaintiväyliä ilmaisevat luontevimmin postpositiot, esiintymis- ja prosessiväyliä prepositiot: Siirtymäväylä: Poika juoksi metsän läpi ~ läpi metsän. Sijaintiväylä: Polku menee metsän läpi ~ läpi metsän. Esiintymisväylä: Sieniä kasvoi siellä täällä läpi metsän ~ ?metsän läpi. Prosessiväylä: Lumi oli paksua läpi metsän ~ ?metsän läpi. • Vaihtelu voi heijastaa myös verbin luonnetta: siirtymä- ja sijaintiväylien yhteydessä esiintyvät yleensä liikeverbit, muiden väylien ilmauksissa esiintyy muunlainen verbi. • Jos siirtymäväylän ilmauksessa on verbi, joka ilmaisee muuta kuin siirtymää itseään, prepositio käy postpositiota luontevammaksi: Junassa luin kirjaa läpi Keski-Suomen. • Myös adpositioiden kesken on eroja: jotkin niistä (pitkin, kautta) erottuvat muista siinä, että ovat pre- ja postpositiona merkitykseltään selvästi eriytyneitä. • Toiset (läpi, yli) ovat joustavampia ja etenkin niiden prepositiovariantit voivat kuvata sekä liike- että sijaintiväylää. Lopuksi • Suomen prepositio- ja postpositiovarianttien välillä on muitakin kuin tyylieroja. • Prepositiot ilmaisevat luontevammin temporaalista, postpositiot spatiaalista suhdetta. • Postpositiot ovat kanonisia liikkeen ilmauksia ja näin ollen esiintyvät usein liikeverbien kanssa. • Prepositiot ovat joustavampia, ja niiden ilmaisema väylä konstruoidaan ei-kanonisesti. • Postpositiot määrittävät selvemmin verbiä; prepositiot taas ovat kehysmäisiä. LÄHTEET Alhoniemi, Alho. 1978. Suomen kielen terminatiiveista. In: Rakenteita: Juhlakirja Osmo Ikolan 60-vuotispäiväksi 6.2.1978. Publications of the department of Finnish and General Linguistics of the Univeristy of Turku 6, 188–206. Grünthal, Riho 2003. Finnic adpositions and cases in change. SUST 244. Helsinki: Finno-Ugrian Society Haukioja, Timo 1998. Rektio ja rajattuus: huomioita suomen adpositioiden rektiosta. In: Anneli Pajunen (ed.), Kieliopillistumisesta, analogiasta ja typologiasta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Huumo, Tuomas. 2003. Incremental Existence: The World According to the Finnish Existential Sentence. Linguistics 41(3), 461-493. Langacker, Ronald W. 1987. Foundations of Cognitive Grammar, Vol. 1. Theoretical Prerequisites. Stanford: Stanford University Press. Langacker, Ronald W. 1991. Foundations of Cognitive Grammar, Vol. 2. Descriptive Application. Stanford: Stanford University Press. Langacker, Ronald W. 1999. Grammar and conceptualization. Cognitive linguistics research 14. Berlin: Mouton de Gruyter. Lestrade, Sander 2009. Finnish case alternating adpositions: A corpus study. http://roa.rutgers.edu/files/10190309/1019-LESTRADE-0-0.PDF Matlock, Teenie. 2004. Fictive motion as cognitive simulation. Memory & Cognition, 32, 1389-1400. Päiviö, Pia. 2007. Suomen kielen asti ja saakka. Terminatiivisten partikkelien synonymia, merkitys, käyttö ja kehitys sekä asema kieliopissa. Publications of the department of Finnish and General Linguistics of the Univeristy of Turku. Talmy, Leonard 2000. Toward a cognitive semantics. Vol. 1: Concept Structuring Systems. MIT Press.
© Copyright 2024