1. No category

HISTORIAN
LEHTI
1/2013
H
TAMPEREEN YLIOPISTON
HISTORIAN OPISKELIJOIDEN
AINEJÄRJESTÖLEHTI
Historian Lehti - Sisällys 01/2013
Tampereen yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestölehti
41. vuosikerta
Ilmestyy neljä kertaa vuodessa
Painosmäärä 80kpl
Päätoimittaja:
Sonja Vistala
sonja.vistala@uta.fi
Etukansi:
Aleksi Jyrälä
Taitto:
Päätoimittajalta................................................... 3
Puhis..................................................................... 4
Historia ja työelämä:
Matkalla historiassa – Yksityisyrittäjä
ammentaa menneestä...................................... 5
Vuosijuhlat ja vaihto:
Patinaa Manchesterista kaivaten...................... 8
Mekkoa mä metsästän...................................... 9
Lähtekää vaihtoon-saatte rahaa!...................... 11
Sonja Vistala
Kansalaiset!Dijonissa on muutakin
Yhteystiedot:
Patina ry
Historiatieteen laitos
33014 Tampereen yliopisto
http://www,uta.fi/jarjestot/patina/
http://www.uta.fi/jarjestot/patina/hile
Kustantaja:
Patina ry
Paino:
Juvenes Print
Historian Lehti ei edusta Patina ry:n
virallista kantaa!
kuin sinappia!.................................................. 13
Patinan kuulumiset:
Hallitusesittely................................................. 16
Kyykkä
Valkyrioiden marssi................................ 20
Hauki on kala......................................... 22
Ystävänpäiväsitsit........................................... 23
Neiti Yliopistoetsivä – Cunnus Laxitas............. 25
2
Päätoimittajalta
Toissasyksynä Tallinnassa tuntui hyvältä idealta kavuta erän
kirkon katon näköalatasanteelle. Kun parin euron liput oli maksettu, edessä olivatkin jyrkät suoraan ylöspäin kurottuvat ja kapeaakin kapeammat kiviset kierreportaat kirkon tornin hupulle.
Portaikon seiniä kiertävää köyttä tuli puristettua rystyset valkoisina koko matkan ajan. Perille kirkontornin huipulle päästyäni
oli naamani vuoro muuttua valkoiseksi. ”Näköalatasanne” olikin
kirkonkaton reunoille pystytetty kulkureitti, jota suojasivat metalliset aidat. Kova tuuli ja lievä korkeanpaikankammoni eivät
vähentäneet naamani valkoisuutta. Urheasti töpötin kirkon katon
kuitenkin ympäri. Koska näkymät todella olivat upeat (kun katseli hiukan kauemmas horisonttiin, eikö suoraan alaspäin), oli
kamera tietenkin kaivettava esille. Jäisi ainakin kuvia muistoksi pelottavasta reissusta. Alla olevasta kuvasta voi nähdä paitsi
upeat maisemat ja onnettoman kapean ja pelottavan näköalatasanteen, mutta myös sen, että uskallan kaikesta huolimatta hymyillä vähän. Helpotus oli tosin väliaikaista, sillä pahimmaksi
koettelemukseksi osoittautui paluumatka alas samoja jyrkän kapeita portaita. Hengissä kuitenkin selvittiin ja nyt voisin kuvitella kiipeäväni kirkontorniin ehkä uudelleenkin…
Jos joku olisi ensimmäisenä opiskeluvuotenani sanonut, että
sinustapa tulee muuten Historian lehden päätoimittaja parin
vuoden päästä, olisin katsonut tokaisijaa varsin epäuskoisena
näköisenä. Nyt kolmannen vuoden syksyllä ajatus päätoimittajuudesta tuntui ihan hyvältä idealta. Ja tässä sitä ollaan. Aikataulu- ja taitto-ohjelmaongelmien jälkeen nyt tuntuu siltä, että
uskaltaa vähän jo hymyilläkin, kuten Tallinnan kirkon katolla.
Mukavaltahan tämä päätoimittajuus oikeastaan tuntuu, vaikka
tulikoe, tällä kertaa rappujenlaskeutumisen sijaan valmis lehti
patinalaisten käsissä, on vielä edessä. Tästäkin koettelemuksesta
lienee mahdollista selvitä hengissä.
Vuoden ensimmäisen Historian lehden yhtenä teemana voisi nähdä ajankohtaisuuden. Viereisen sivun Puhiksessa uusi
pj Jaakko Rantala nostaa esille opintotukiuudistuksen. Kuvan
linkkiä seuraamalla pääsee ilmottautumaan mukaan suurmielenosoitukseen 20.3. Muihin hallituslaisiin, allekirjoittanut mukaan
luettuna, voi tutustua sivuilla 16-19. Tammikuun vaihtohaut
ovat jo päättyneet, mutta kokemuksia maailmalta voi lukea sivuilta 8-15. Vaihtoon pyrkivien kannattaa pitää mielessä kevään
täydennyshaku. Lisää matkakertomuksia voi muuten lukea yliopiston sivuilta (http://www.uta.fi/opiskelu/opiskelu_ulkomailla/matkakertomukset/index.html ). Kesätöiden etsinnän aiheuttamaan ahdistukseen saa helpotusta jutusta Historia ja työelämä.
Kesätyöhakuun voi soveltaa Marjut Jokisen neuvoa: ”Uskokaa
omaan asiaanne ja olkaa innostuneita. Kyllä se oma paikka maailmasta silloin löytyy!”
Jotta elämä ei olisi liian rankkaa kevätkiireiden keskellä, on
syytä välillä juhlia. Loistava tilaisuus juhlaan koittaa 6. päivä
huhtikuuta, kun Patina juhlistaa 50-vuotista taivaltaan! Patinan
historiaan voi tutustua tarkemmin ostamalla Reetta Eirasen kirjoittaman Patinan 50-vuotishistoriateoksen. Vuosijuhlat ovat
ainutlaatuinen tilaisuus Patinassa, juhlia järjestetään viiden vuoden välein ja seuraavat yhtä suuret juhlat järjestetään kai sitten
kun Patinan täyttää 100-vuotta...?! (Allekirjoittanut epäilee, ettei vanhojentanssimekon käyttäminen taida enää silloin onnistua
ja tanssikaan tuskin kulkee yhtä sujuvasti, joten tämä tilaisuus
on nyt syytä käyttää!) Vinkkejä vuosijuhlapukeutumiseen löytää tämän lehden sivuilta 9-10. Lämpimästi suosittelen myös
tutustumista Patina 50-vuotisjuhlablogiin osoitteessa; http://
patina50.blogspot.fi/
Aurinkoista kevättä!
Sonja Vistala
päätoimittaja
3
Puhis
Alkaneen vuoden aikana allekirjoittanut on viettänyt luvattoman kauan aikaa hautautuneena tutkimuskirjallisuuteen,
mikrofilmirulliin ja arkistoissa pölyttyneisiin kokouspöytäkirjoihin. Vaikka 1960-luvun lopun opiskelijapolitiikan historia onkin vienyt enimmän huomioni, on minulle jäänyt aikaa seurata myös päivänpolttavaa opiskelijapolitiikka. Suomalaisen opiskelijan, joka nauttii ilmaisesta koulutuksesta ja valtion tulonsiirroista, ei tulisi valittaa huonosta asemastaan,
mutta lukiessaan poliittista keskustelua opintotuen ja tavoiteaikojen tulevaisuudesta, ei voi kuin todeta, että kehityssuunta näyttää uhkaavalta…
Opintotukea on ehditty heikentämään toistuvasti pelkästään oman opiskelu-urani aikana. Kelan opintopistevaatimukset
ovat kohonneet ja opintotuen reaaliarvo on laskenut inflaation seurauksena, koska eduskunta ei ole vieläkään saanut
sidottua opintotukea kuluttajahintaindeksiin. Uusimmassa hallitusohjelmassa on sentään lupaus asian korjaamisesta
vuonna 2014. Kenties radikaalein opintotuen heikennys koskee opintonsa syksyllä aloittaneita uusia opiskelijoita, joiden opintotuki on konkreettisesti sidottu opiskelun tavoiteaikoihin. Mikäli he eivät saa kandidaatin tutkintoa valmiiksi
37 tukikuukauden aikana, evätään heiltä oikeus opintotuen nostamiseen, vaikka heidän opintonsa olisivat muuten edenneet tavoiteaikataulussa. Odotan kauhulla parin vuoden päässä siintävää kiroilua ja hampaiden kiristelyä, joka seuraa,
kun opiskelijat taistelevat päästäkseen esimerkiksi pakollisille kielten kursseille, joita ilman he eivät voi valmistua
kandidaateiksi. Asumislisän sitomisesta tukikuukausiin en jaksa edes aloittaa – eihän opiskelija kesäksi tarvitse kattoa
päänsä päälle.
Tänä vuonna eduskunnan päätettäväksi tulee koko joukko opiskelijoita koskevia lakialoitteita. Tärkein lienee opintotuen kokonaisvaltainen uudistaminen, jota valmistellut työryhmä on ehdottanut lainapainotteisuuden lisäämistä. Esillä
on ollut muun muassa niin sanottu 3+2 -malli, jossa opintorahaa myönnettäisiin vain kolmeksi ensimmäiseksi opiskeluvuodeksi eli kandidaatin tutkinnon tavoiteajaksi. Seuraavat kaksi vuotta (maisterin tutkinto) tulisi opiskelijan rahoittaa kokonaan opintolainalla. Mikäli opiskelija ei suoriutuisi opinnoistaan viidessä vuodessa, tippuisi hän kokonaan
opintotuen piiristä. Lisäksi eduskunnan käsittelyyn noussee lukukausimaksujen periminen EU:n ulkopuolelta tulevilta
opiskelijoilta. Vaikka lakimuutos ei toteutuessaan suoranaisesti vaikuttaisi suomalaiseen opiskelijaan, tulisi jokaisen
suhtautua siihen varauksellisesti. Kun lukukausimaksut on saatu ajettua läpi yhden opiskelijaryhmän kohdalla, yritetään
niitä langettaa myös muiden opiskelijoiden maksettavaksi…
Jaakko Rantala,
Patinan pj.
http://www.tamy.fi/artikkeli/n%C3%A4pit-irti-opintotuesta-suurmielenosoitus-203-hypp%C3%A4%C3%A4-tamyn-miekkaribussiin
4
Matkalla historiassa
– Yksityisyrittäjä ammentaa menneestä
Marjut Jokinen on aina pitänyt historiasta. Jo lapsena hän luki
Topeliusta, ja koulussa häntä oudoksuttiin, kun hissankokeista
napsahti pelkkiä kymppejä. Marjutin isoäiti oli kova tarinankertoja, joten mieltymys historiaan juontaa juurensa varhaislapsuudesta. Nykyisin Marjutilla on oma matkailualan yritys Kartanomatkat, joka järjestää yksilöllisesti suunniteltuja ryhmämatkoja
historia- ja kulttuurikohteisiin ympäri maata. Jokinen valittiin
vuoden 2012 Mäntsälän Yrittäjänaiseksi.
”En koskaan suunnitellut lähteväni yrittäjäksi. Niin vain tapahtui”, Marjut kertoo. ”Työskentelin Mäntsälän kunnan palveluksessa 1990-luvulla, jolloin loin kunnalle matkailumarkkinointisuunnitelman. Se keskittyi kunnan lukuisten kartanoiden
ympärille.” Näin syntyivät Mäntsälän suositut kartanokierrokset.
”Kun matkailuprojekti päättyi, kunnalla ei ollut enää madollisuuksia panostaa matkailuun. Tällöin kartanokierros-tuote
uhkasi jäädä kunnolla hyödyntämättä. Päätin siis uskaltautua
yrittäjäksi. Olihan minulla melko pitkä matkailualan kokemus,
joten ei se ihan hyppy tuntemattomaan ollut”, Marjut summaa.
Kartanomatkojen toiminta käynnistyi vuonna 2001.
Kurkistus arjen historiaan kiinnostaa
Kartanomatkat räätälöi ryhmille matkoja erilaisilla teemoilla.
Mahdollista on esimerkiksi seurata Helene Schjerfbeckin jalanjälkiä Tammisaaressa tai tutustua Hovimäestäkin tuttuun Brinkhallin kartanoon Turussa.
”Sääty-yhteiskunnan murtumisesta ei ole pitkä aika. Kartanot
eivät siis ole olleet avoinna ihmisille kovin kauan. Monet ovat
tästä syystä kiinnostuneita kurkistamaan kartanoiden sisälle
ja ihmettelemään aateliston elämäntapaa”, Jokinen valottaa.
”Myös kulttuurimatkailu alkoi nostaa päätään 1990-luvun lopulla. Tämä selittyy osaltaan suurten ikäluokkien siirtymisellä
eläkkeelle.”
5
Ura kaupalliselta alalta
Ylioppilastodistuksessa komeili reaalin kohdalla laudatur,
mutta Marjut päätti kuitenkin lähteä opiskelemaan kaupallista
alaa. ”Nyt ajateltuna olisin ihan hyvin voinut opiskella historiaa. Nuorena työllistyminen kuitenkin mietitytti. En halunnut
opettajaksi aineeseen, josta suurin osa oppilaista ei kokemukseni
mukaan ollut kiinnostunut”, Jokinen muistelee. ”Silloin tietoa ei
ollut nykyisenlailla saatavissa, enkä tiennyt historian opintojen
mahdollistavan lukuisiin eri ammatteihin.”
”En kuitenkaan ole koskaan jossitellut sillä, etten hakeutunut
opiskelemaan historiaa. Enhän edes tiedä, olisinko päässyt sisään!” Marjut naurahtaa. ”Ja koko ajanhan minä työskentelen
historian parissa”, hän tuumaa.
Mielenkiintoinen työ kohtaa yrittäjän vastuun
Kysyttäessä työn hyviä puolia, Jokisen ei tarvitse pitkään pohtia:
”Työni on erittäin mielenkiintoista, yksikään päivä ei ole samanlainen. Jokainen ryhmä on omanlaisensa. Se tarjoaa matkanjärjestäjälle myös haasteensa. Suurin osa matkoille osallistuvista
on äärimmäisen mukavia ihmisiä ja monista on tullut vakituisia
asiakkaitani.”
”Pystyn hyödyntämään työssäni harrastuneisuuttani. Lukeneisuudesta ja historiantietämyksestä on todella hyötyä, kun räätälöin ryhmille sopivia matkoja”, Marjut iloitsee.
”Stressaavat puolet liittyvät puolestaan yrittäjyyteen. Yrittäjä on
aina yksin vastuunsa kanssa, eikä raha tule automaattisesti tilille
kuun 15. päivä. Matkailualaan liittyy myös vahvasti joustamattomat deadlinet, mitä asiakkaat eivät aina ymmärrä”, Jokinen
paljastaa.
Matkailualalla tärkeää on joustavuus
Minne kesällä 2013?
”Oppaana arvostan tarinankertojia, jotka osaavat ottaa ryhmän
haltuunsa. Yksikään ryhmä ei ole samanlainen, joten tämä vaatii
aikalailla psykologista silmää”, Marjut kertoo.
”Tammisaaren museokeskus Ektan järjestämät Helene Schjerfbeck -kierrokset ovat käymisen arvoisia. Myös Teijon ruukkialue on upea. Ja tietysti iki-ihana Turun Luostarinmäki ja Aboa
Vetus!” Marjut luettelee ensi kesän kohteita historianystäville.
”Arvostan myös ammattilaisia, jotka ymmärtävät, ettei oma
museo ole maailmankeskipiste. Toki pitää olla ylpeä omasta
jutustaan! Ryhmämme kiertävät kuitenkin lyhyen ajan sisällä
useamman kohteen, joten toivon, että matkakohteiden henkilökunta ymmärtäisi tämän asettamat puitteet aikataululle. Molemminpuolinen joustavuus on tärkeää!”
”Hyvässä museossa ajatellaan käytännönläheisesti”, Marjut
vinkkaa. ”Esimerkki toimivasta museosta on Gustaf Serlachius
– museo Mäntässä. Vaihtuvat näyttelyt, interaktiivisuus, mainiot rooliopastukset ja kiehtovat tarinat tekevät historiasta todella
mielenkiintoisen. Jaksan käydä museossa yhä uudestaan ja uudestaan.”
Myös Tampere saa kehuja matkanjärjestäjältä:
”Nostan Tampereelle hattua teollisuusperinnön vaalimisesta.
Finlayson ja Vapriikki välittävät hienosti kaupungin historiaa
jälkipolville. Ykköskohteita Tampereella ovat ehdottomasti
Amurin työläismuseokortteli ja kahvila Helmi. Todella vaikuttavia!” Marjut kertoo. ”Myös Pikkupalatsi on kerrassaan upea.
Sen entisöinti oli varsinainen kulttuuriteko yksityisiltä ihmisiltä.”
”Kaiken kaikkiaan Tampere on hieno kohde matkanjärjestäjän
näkökulmasta. Ensi kerralla aion vierailla Werstaalla”, Marjut
paljastaa suunnitelmiaan.
Kiinnostus historiaan ja oma matkailualan yritys kuljettavat Marjut Jokista ympäri Suomea.
Kuva Honkahovin puutarhasta Mäntästä.
6
Terveiset Patinalle
”Haluan ehdottomasti onnitella 50-vuotiasta Patinaa! Ja terveisinä nuorille historian opiskelijoille voin sanoa: Uskokaa omaan
asiaanne ja olkaa innostuneita. Kyllä se oma paikka maailmasta
silloin löytyy!” Marjut Jokinen huikkaa haastattelun lopuksi.
-Teemu Siltanen
7
”Marjutin matkassa pääsee tutustumaan myös
Brinkhallin kartanoon. ”
Kuva: Marjut Jokinen.”
Patinaa Manchesterista kaivaten
Luulitko kenties, että iltapuvun löytäminen Manchesterin kaltaisesta,
vähän isomman mittakaavan kaupungista olisi helpompaa kuin Tampereen putiikeista? Yhdistä mielikuvaasi tyylikkäästä iltapuvusta glitteriä,
paljetteja, peplumeja, polyesteria, tylliä, vähän lisää glitteriä ja luulepa
uudestaan.
Nyt ei saa ymmärtää väärin. Iltapuku ei ole tärkein osa tulevia
huhtikuun juhlallisuuksia. Patina on. Vuosijuhlaetikettiin kuuluvan vaatekappaleen metsästäminen on yksi tapa tappaa aikaa,
mutta se liittyy myös erääseen lumipyryiseen iltaan Helsingissä,
kun herra Megerildin kanssa seikkailin Malminkartanosta Ilmalan kautta Käpylään valkoisessa cocktailmekossa.
Olimme syksyllä 2009 edustamassa Patinaa Kronoksen tieskuinkamonensilla vuosijuhlilla. Mitä voi sanoa tuolloisesta
akateemisten juhlien kokemuksestamme, olimme korkeintaan
noviiseja. Ehkä juuri siksi ilta jäi itselleni mieleen yhtenä parhaimmista juhlista, joihin olen koskaan osallistunut. Helsinkiläisopiskelijoille nämä vuosijuhlat tuskin erottuivat muista kaltaisistaan, mutta tämä (silloin) nuori tamperelaistyttö oli myyty.
Käpylän työväentalon salin pitkät pöydät täyttyivät juhlapukuisista vieraista. Ruoka oli yllättävän herkullista. Ohjelma
vei mennessään ja tervehdykset olivat hauskoja. Ja se laulaminen! Vuosijuhlat olivatkin kuin sitsit, sillä erotuksella että
mukana oli yliopiston henkilökuntaa, kaikki osasivat laulut sekä
niihin kuuluvat kommervenkit eikä kukaan ollut edes lähellä
tehdä Borateja. Professori Kolbe nousi muiden tapaan fuksilaulun aikana ylös -vuotta tai edes vuosikymmentä en muistaasiaankuuluvien suosionosoitusten raikuessa.
Bussit kuljettivat juhlijat Uuden ylioppilastalon Alina-saliin,
missä jatkoja säesti bändi juhlakansan ollessa jo oikein hyvässä vauhdissa. Malminkartanoon olemme raahautuneet jossain
vaiheessa aamua, ja valkoisen cocktailmekkoni kaula-aukon
reunassa on lähtemättömät punaviinitahrat muistuttamassa illasta. (Fukseille ja muille itseni kaltaisille typeryksille tiedoksi:
fuksilaulun alkaessa etsi käteesi mitä tahansa muuta, kuin lasi
punaviiniä.)
Olin raahannut Tampereelta mukanani sekä mustan iltapuvun
että tuon lyhyen valkoisen mekon, ja pähkäilin niiden välillä
vielä 10 minuuttia ennen juhliin lähtöä. Perisuomalainen vaatimattomuus ja käytännöllisyys voittivat (”Eiköhän tämä iltapuku
ole vähän liikaa, olen ylipukeutunut..”) ja vaihdoin lyhyeen helmaan (”Mitä jos läikytän juomaa päälleni, kauhea vaiva pestä
iltapukua!”). Tulos: Olin alipukeutunut, ja ne punaviinitahrat
eivät edes näkyisi iltapukuni mustasta kankaasta. Kumpikaan
huomio ei kuitenkaan ollut maata kaatava, sillä mahtavat juhlat
sai aikaiseksi toimivat järjestelyt ja juhlakansa itsessään, ei ne
kangaskappaleet, joihin ihmiset olivat kääriytyneet. Jos muisto valkoisesta cocktailmekostani saa minut nyt maanisena käymään läpi rekeittäin englantilaisia rytkyjä, vastaavasti
muisto riehakkaasta vuosijuhlatunnelmasta on saanut minut odottamaan Patinan viisikymppisiä kuin kuuta nousevaa. Ainejärjestömme on ansiokkaasti tilkinnyt kalenterini tyhjiä kohtia viimeiset viisi vuotta ja siksi vuosijuhlille osallistuminen on itselleni
kiistaton itsestäänselvyys. ”Voinko muka lähteä vaihtoon lukuvuodeksi 2012–2013, vaikka viiskybäset osuu keväälle 2013?”,
oli suurin päässäni pyörinyt kysymys aikanaan vaihtopapereita
täytellessäni. Valitettavan todennäköisesti MCR-TRE-MCR lentoliput tulevat tyhjentämään lompakkoni niin tehokkaasti, että
paljettihirvityksen ostamisen sijaan tyytynen vanhaan, mustaan
iltapukuuni. Mutta kun lauantaina 6.huhtikuuta hymyilen kuin
idiootti, on iltapuku siihen vain pieni osasyy.
-Tuuli Krekelä
Kirjoittaja on vuosijuhlatoimikunnan ulkomaankirjeenvaihtaja, joka ei oleta kaikkien lukijoiden jakavan intohimoista suhtautumistaan Patinaan tai kauniisiin mekkoihin.
8
Mekkoa mä metsästän
Viimeistään nyt kun ilmoittautuminen vuosijuhlille on alkanut,
on juhliin sopivan asun hankkiminen ajankohtaista. Miten löytää
se oikea, kun valinnanvaraa on paljon?
Miehille asun valinta on hieman helpompi, vaihtoehdot ovat
frakki tai tumma puku. Miestenkään puvun ei tarvitse olla persoonaton nykyään, edellisvuosien linnanjuhlissa on ollut monia
esimerkkejä tyylikkäästi, mutta omannäköisesti, pukeutuneista
miesvieraista. Jos etikettiin sopivaa pukua ei vielä roiku omassa
kaapissa, on merkittävin valinta tehtävä ostamisen ja vuokraamisen välillä. Kertainvestointina oman puvun hankkiminen voi
tuntua suurelta sijoitukselta, mutta puku saattaa tulevaisuudessa
maksaa itsensä takaisin (väitöstilaisuudet, häät, seuraavat vuosijuhlat...). Ville Vuolannon on kuultu toteavan, että oman frakin
ostaminen tulee halvemmaksi kuin sen vuokraaminen kolme
kertaa.
Naisilla valinta on ehkä hieman vaikeampi. Etikettiin sopivia
(mielellään) pitkiä iltapukuja on tarjolla useissa väreissä ja malleissa. Siinä missä miesten aina tyylikäs puku säilyy ajattomana,
voi naisten iltapukumuoti muuttaa entisen kaunottaren hirviöksi
ajan kuluessa. Sopivan mekon valintaa ja löytämistä helpotta,
jos tietää mitä hakee ja mikä pukee itseä parhaiten. Inspiraatiota
voi etsiä vaikkapa juuri olleesta Oscar-gaalasta. Toisille puvun
metsästys on ihana haaste ja toisille kauhistus. Muutamat patinalaisneidot kertovat nyt omista kokemuksistaan.
”Himoshoppailijalle tieto iltapuvun hankkimisvelvollisuudesta
oli tietenkin melko raskas uutinen. Selasin alkuun läpi perinteiset nettikaupat ja totesin nopeasti, ettei niillä ole tarjota omannäköistäni tai akateemisiin karkeloihin sopivaa kolttua - oman
pukuni olisi nimittäin oltava sovelias myös kaverin isosiskon
väitöskaronkkaan. Lyhyen epätietoisuudessa vietetyn ajan
jälkeen tilanne ratkesi itsestään: lähdin ajatus iltapuvusta takaraivossa takoen tammikuun loppupuolella järjestettyyn Vapriikki-Vintageen, jossa sitten sopiva yksilö kävelikin melko nopeasti vastaan. Musta 50-luvun, toistaiseksi tunnistamattomaksi
jääneestä kankaasta valmistettu iltapuku lähti mukaan pienen
neuvottelun jälkeen varsin kohtuulliseen hintaan yksityiseltä
myyjältä. Paikalla oli myös tamperelaisten vintageliikkeiden
pöytiä, joista suosittelisinkin vintage-pukua itselleen havittelevan lähtemään liikkeelle. Myös nettihuutokaupoista löytyy
varmasti persoonallisia ilmestyksiä, mutta tämän tien valitseminen tietää melko mittavaa selaamisurakkaa.”
9
”Aloitin vuosijuhlamekon metsästyksen jo hyvissä ajoin loppukesästä, koska tunnen itseni ja tiesin, etten saa päätöstä aikaiseksi kovin nopeasti. En omistanut mitään pitkää mekkoa,
vanhojentanssitkin olin aikanaan tanssinut vuokrakoltussa.
Kävin läpi useita ulkomaisia ja kotimaisia verkkokauppoja
(mm. dressfirst.com, jjhouse.com), joissa hinnat olivat selvästi
halvempia kuin tamperelaisissa pukuliikkeissä. Runsaudenpula iski, katselin erilaisia mekkoja kuukausitolkulla ja muutin
viikoittain mielipidettäni sen suhteen, minkä värisen ja minkä
mallisen mekon haluaisin. Välillä olin hankkimassa kevyempää
ja lyhyempää mekkoa kuin juhlaetiketti sallisi – ajattelin järkevästi käyttäväni sitä esimerkiksi kesähäissä. Harkitsin jo tosissani mekon tilaamista ulkomailta, mutta se jotenkin jäi, koska
mittojen suhteen olisi pitänyt olla niin hirveän tarkka (mekossa
ei ollut palautusoikeutta koska se tehtäisiin tilaustyönä) ja huomasin tulli- ja alv-maksujen nostavan mekon hinnan lähemmäs
200 euroa. Lisäksi luin nettikeskusteluista pari kauhukertomusta verkkokaupasta tilattujen mekkojen laadusta ja istuvuudesta.
Toisaalta kuulin myös hyviä arvosteluita, joten verkkokauppa
on varmasti ihan varteenotettava vaihtoehto valtavine valikoimineen ja kilpailukykyisine hintoineen, kunhan muistaa tosiaan
lisätä mekon hintaan toimituskulut, tullimaksun ja alvin. (näihin löytyy apua googlettamalla)
Selailin aktiivisesti myös käytettyjen mekkojen kauppaa osoitteissa huuto.net ja tori.fi, ja jälkimmäisestä löysinkin kerran
käytetyn vanhojentanssimekon, jonka väri ja malli miellyttivät
silmääni, jonka koko kuulosti sopivalta ja joka vielä sijaitsi
Tampereella. Sovin mekon omistajan kanssa sovitustapaamisen
Hervantaan, ja takaisin sieltä lähdin 150e köyhempänä mutta
sydämeni vienyttä vuosijuhlamekkoa rikkaampana. Mekko on
ehkä tylleineen ja paljetteineen hieman liian tanssiaismainen
vuosijuhliin, mutta en välitä siitä, koska se on juuri minun näköiseni ja istuu täydellisesti. Vastaavanlaisesta mekosta olisi
liikkeessä saanut pulittaa taustatyöni mukaan tuplahinnan, ja
muistelen että vanhojentansseihin vuokraamani mekon yhden
päivän vuokrakin oli 200e. Halvemmallakin olisi varmasti
löytynyt kaunis ja sopiva mekko kyseiseen tilaisuuteen, mutta
se olisi saattanut vaatia liikkeissä juoksentelemista, alerekkien
läpikäymistä ja useita sovitteluja. Olin oikein tyytyväinen löydökseeni (joka siis oli ensimmäinen mekko jonka sovitin), ja
sisälläni mekon hintaa päivittelevä järjen äänikin hoksasi, että
jos en örvellä ja ördää vuosijuhlissa mekkoani likaiseksi, voin
aivan hyvin myydä sen ensi talvena eteenpäin (jos raaskin).”
”Aloin miettimään vuosijuhlamekon hankkimista ja mietin
vanhojentanssimekkoani, mutta se ei ollut kuitenkaan ihan ykkösenä listallani. Juttelin kaverini kanssa tulevista vuosijuhlista
ja tuli esille, että hänellä saattaisi olla sopiva mekko. Hän oli
hankkinut mekon omille vuosijuhlilleen ja lupasi lainata sitä.
Kokeilin sitten tätä mekkoa ja se osoittautui juuri sopivaksi.
Uskon, että monien tutuilta löytyy vanhojentanssi- ja vuosijuhlamekkoja kaapeista ja he ovat valmiita lainaamaan näitä.
Lainatusta mekosta saa myös omanlaisensa asusteilla, kampauksella ja meikillä.”
”Löysin oman juhlamekkoni vahingossa. Olin matkalla Punanaamioon, kun huomasin pienen pukuliikkeen nimeltä Cloth
House. Päätin nopeasti pistäytyä ja myyjä ystävällisesti esitteli,
minkä tyyppisiä mekkoja heillä oli myynnissä. Selvisi, että
Gloth House myy ainoastaan yksittäiskappaleita. Eräs violetti
juhlamekko jäi mieleeni, ja viikkoa myöhemmin minun oli pakko käydä sovittamassa sitä. Puku oli minulle täydellinen: juuri
sopivan kokoinen, mallinen, värinen ja tyylinen. En kuitenkaan
heti raaskinut ostaa mekkoa sen korkean hinnan vuoksi, vaan
päätin vähän vielä katsella muita vaihtoehtoja.
statement-kaulakoruja
http://www.trendi.fi/blogi/pupulandia/statement-koru-x-tsiljoona
Kiersin Koskikeskuksen yläkerrassa olevat liikkeet sekä Tullintorilla olevan juhlapukuliikkeen. Koskikeskuksen yläkerran
liikkeiden hintataso oli alempi kuin Cloth Housen, mutta puvut
eivät olleet aivan tyylisiäni eivätkä tuntuneet niin laadukkailta.
Toki sielläkin oli kauniita pukuja. Tullintorin liike vaikutti ihan
hyvältä. Hintatasoltaan samaa luokkaa kuin Cloth House tai
ehkä hieman jopa halvempi. Kiertelyn ja kuukauden pohdinnan
jälkeen päädyin ostamaan Cloth Housen mekon ja olen valintaani erittäin tyytyväinen.”
Opiskelijan kukkaroa lämmittänee tieto, että hurmaava näyttelijätär Helen Hunt, valisti Oscar-gaalaan mekon H&M mallistosta. Huntin valita osoittaa, että se oikea mekkoa voi löytyä mistä
vain – kuten myös yllä olevista kertomuksistakin voi havaita.
Hunt käy esimerkkinä myös siitä, kuinka yksinkertainenkin voi
olla kaunista. Mekkoa täydentävillä asusteilla; laukulla, kengillä, hansikkailla ja koruilla, voi tehdä ihmeitä, kampauksesta ja
meikistä puhumattakaan. Asusteiden ei tarvitse olla yhtä kalliita
kuten Huntin korujen, esimerkiksi näyttäviä ja muodikkaita statement-kaulakoruja löytyy nyt lähes joka liikkeestä. Budjettitietoisen kannatta myös muistaa, että hyvää ryhtiä ja iloista mieltä
parempia asusteita ei olekaan!
-Sonja Vistala
sekä Essi, Tiina, Pihla, ja Heini
Helen Hunt
http://www.iltalehti.fi/oscar/2013022516714416_oc.sht
10
Lähtekää vaihtoon - saatte rahaa
Otsikko varastettu Touko Berryltä, mutta mä kehotan samaan!
Itse tuhlailin valtion ja EU:n rahoja kalenterivuoden ympäri verran Hollannissa, Groningenissa. Groningen on suloinen Tampereen kokoinen kaupunki Pohjois-Hollannissa, ja siellä sataa
aina. Ihmiset ovat pitkiä (jee!) ja pojat komeita, mutta kalja tulee
säälittävän pienissä laseissa. Baarissa se söpö tyttö siinä baaritiskillä on todennäköisesti 16-vuotias, ja sun seminaariryhmää
vetävä tyyppi kertoo täyttäneensä juuri 23 vuotta. Mietinkin ensimmäisen vaihtokuukauteni ajan, onko Hollanti jäänyt johonkin ikinuoruuden limboon.
Otsikon mukaisesti rahallista tukea Erasmus-vaihtoon saa (toistaiseksi) ihan hyvin: normaalin opintotuen lisäksi on mahdollista saada Erasmus-apurahaa. Itse käytin lisäksi omia säästöjäni
ja kävin tammikuusta kesäkuuhun osa-aikaisesti töissä Groningenin Suomi-koulussa, jossa opetin 5-12-vuotiaille lapsille
suomea. Se oli hauskaa vaihtelua opiskelulle, ja se tasapainotti
mukavasti taloutta.
Vaihtoni ajan asuin yksityisesti vuokratussa yksiössä. Löysin
kämppäni erään ilmaisen nettisivun kautta ja sen päävuokralaisena oli hollantilainen tyttö, joka muutti vuodeksi Saksaan ja
Suomeen opiskelemaan. Minulla tämä ratkaisu toimi, mutta en
voi suositella sitä mikäli itselläsi tai jollain luotettavalla tutullasi ei ole mahdollisuutta käydä katsomassa asuntoa ja varmistua
sen olemassaolosta - huijareita on kuulemma paljon liikkeellä.
Ehdottomasti suurin osa vaihtarikavereistani asui opiskelijataloissa, jotka pienestä epäsiisteydestä huolimatta olivat kovin
kotoisia. Itse viihdyin erinomaisesti yksiössäni ja olin ihan onnellinen, ettei ympärilläni ollut koko ajan ihmisiä - mutta mähän
olenkin tällainen ujo ja hiljainen erakko.
Opiskelu Hollannissa on melko erilaista kuin mihin Suomessa
olin tottunut. Siellä keskustelukulttuuri on opiskeluissakin saanut paljon jalansijaa ja lähes kaikkiin kursseihin sisältyy luentojen lisäksi viikoittainen seminaari, jossa on läsnäolopakko.
Kirjallisilta töiltä, kuten esseiltä, ei mielestäni vaadita yhtä paljon kuin mihin Suomessa olen tottunut, ja ne ovat kaikki kovin
lyhyitä. Tenttien läpäisy puolestaan on vaikeampaa kuin Suomessa. Lukea saa paljon ja tenteissä käytetään - opiskelualasta
riippuen - myös paljon monivalintakysymyksiä, jotka ovat naurettavan yksityiskohtaisia. Arvosteluasteikko on periaatteessa
0-10, kuutosella pääsee läpi, mutta käytännössä ysit ja kympit
ovat hyvin harvinaisia. Perus hollantilaisopiskelija lähteekin
tentistä hakemaan läpipääsyä arvosanalla 5.5.
Hollannin kielioppi on yksinkertainen, varsinkin jos taitaa esimerkiksi englantia, ruotsia tai saksaa. Itse puhuin sattuneesta syystä hollantia jo ennen kuin sinne muutin, mutta oli aika
hätkähdyttävää, kuinka nopeasti kieli loppujen lopuksi tarttuu.
Vaihdossa ollessaan kannattaa kyllä ottaa vaihtomaan kieltä haltuun ainakin vähän. Se helpottaa usein omaa elämää ja vaihtomaan asukkeihin on helpompaa tutustua, jos pystyy kommunikoimaan vaihtomaan kielellä. Groningenissa oli omaan makuuni
vähän liikaa vaihtareita. Oli tietysti kivaa, kun oli aktiivinen
vaihtarijärjestö ja paljon ihmisiä samassa tilanteessa, niin ei vahingossakaan kukaan jäänyt yksin. Huono puoli tässä kuviossa
on se, että vaihtariporukoihin ajautuu kovin helposti, eikä suurta
osaa hollantilaisista opiskelijoista kiinnostanut hengailla vaihtareiden kanssa. Ilmeisesti siellä oli totuttu siihen, että vaihtarit
pitäytyivät omissa porukoissaan ja natiivit omissaan. Tätä kahtiajakoa tuki myös yliopisto. Kursseihin kuuluvat seminaarit oli
usein jaettu niin, että vaihtarit pystyivät osallistumaan vain yhteen tai kahteen seminaariin viidestätoista - huolimatta siitä, että
muitakin seminaareja vedettiin englanniksi. Hollantilaisia opiskelijoita osui siis melko harvakseltaan kanssani samoihin seminaareihin, eikä heihin opiskellessa oikein päässyt tutustumaan.
Groningenissa on ihan jäätävä määrä tekemistä. Pubeja ja baareja löytyy niin paljon, että vaikka joka ilta menisi eri paikkaan,
menisi pari vuotta ennen kuin joutuisi aloittamaan kierroksen
alusta. Vaihtarijärjestö ESN järjestää bileitä ja muuta tekemistä
usein, ja opiskelujärjestötkin ovat aktiivisia. Mun mielestä kau-
pungin parasta antia oli kuitenkin kaikki, mitä itse jaksoi tehdä
ja järjestää - en niinkään fanita isoissa porukoissa liikkumista
ja 40 hengen kaupunkikierroksia. Liityin yliopiston liikuntakeskuksen jäseneksi ja kävin siellä koko vuoden. Ystävien kanssa
tuli testattua kaikki parhaat ravintolat ja lounaspaikat, pannukakkulaivasta kattoterasseihin. Tehtiin pyöräretkiä ympäri kaupunkia, piknikoitiin ulkona ja käytiin kaupungin järjestämissä ulkoilmatapahtumissa, joihin sai ottaa oman viinipullon mukaan!
Groningenista on myös helppo lentää muualle Eurooppaan, sillä
Bremenin ja tietysti Amsterdamin lentokentät ovat lähellä. Hollannin sisälläkin on paljon tutkittavaa.
Vaihdossa ihmisiin tutustuu tosi eri tavalla kuin Suomessa ja
ainakin mun elämä oli paljon vähemmän suunniteltua. Se oli
huippua. Tietysti se fakta etten käynyt kuin hyvin harvakseltaan
töissä, antoi mulle noin kolme päivää lisävapaata viikkoon - siinä ehti puuhastella kaikennäköistä. Oli hauskaa myös huomata,
kuinka samanlaisia ihmiset syntyperästä huolimatta on. Näin
jälkeenpäin mä olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, kuinka samoista asioista mun arki Hollannissa ja Suomessa koostuu.
Vuoden aikana tietyt tavat ehtii vakiintua, ja loppujen lopuksi
tein Hollannissa aika paljon samoja asioita kuin Suomessakin.
Vuodessa ehtii myös asettua aloilleen, ja Groningen tuntui mulle
todella kodilta.
Ja sitten yhtäkkiä piti palata takaisin kotiin. Suurin osa mun Groningenin ystävistä lähti heinäkuun puolessa välissä. Itse viihdyin
Groningenissa elokuun loppuun. Suurimman osan viimeisestä
kahdesta kuukaudesta matkustelin, loppuajan lomailin ja leikin
välillä lapsenvahtia. Missään vaiheessa ei siis ehtinyt tulla tylsää
ja yksinäistä - näin jälkeenpäin olisi ehkä ollut kivempi vaan
murjottaa kotona yksin se viimeinen viikko, jotta kotiinpaluu
ei olisi ollut niin hiton vaikeaa. Olin järjestellyt ja suunnitellut muuttoa Groningeniin jo niin kauan, että kun se jo tapahtui,
musta tuntui, ettei itse muutto (pakkaamista lukuunottamatta)
ollut homma eikä mikään. Olin tietysti rampannut Hollannissa
muutenkin sattuneesta syystä tasaisin väliajoin jo kahden vuoden ajan, joten tunsin kaupungin ennalta ainakin jotenkin, ja
mulla oli siellä jonkunnäköinen tukiverkko. Paluumuutto ei ollutkaan ihan yhtä helppo. Musta tuntui, että olin itse muuttunut
tosi paljon mutta en osannut oikein itse määritellä että miten.
Kaikki ystävät, perhe ja Suomi tuntuivat aluksi tosi oudoilta, puhumattakaan niistä ”no oliko kiva vuosi” -kyselyistä. Yritä siinä
sitten selittää mitä oot vuoden aikana tehnyt... Toisaalta tuntui,
että kaikki on ihan samalla lailla kuin vuosi sitten ja toisaalta
tuntui että tosi moni juttu oli muuttunut. Muutin takaisin syyskuun ensimmäinen päivä, ja koko syyskuu oli aika kamalaa aikaa (Tuukalle kiitos vertaistuesta ja kanssajuhlijoille pahoittelut
kun aina itkin tanssilattialla). Onneksi mulla on ympärillä niin
mielettömiä tyyppejä, jotka ovat kaikki tehneet takaisin muuttamisesta niiii-iiiin paljon helpompaa, vaikka ikävä takaisin onkin
kova. Pus teille!
Huolimatta takaisinpaluun vaikeudesta oli vaihtovuosi
ah-niin-kliseisesti mun elämän paras vuosi. Se tuntui opiskelujen haastavuudesta huolimatta välivuodelta, kun vapaa-aikaa
oli niin paljon ja esimerkiksi töitä taas niin vähän. Ehti nauraa,
itkeä, juhlia, syödä ja rakastaa enemmän kuin mitä siihen Tampereella on ollut aikaa. Suosittelisinkin vaihtovuotta erityisesti
teille, joiden tulevaisuus on vähän kysymysmerkkinä. Kaukaa
on helppo nähdä lähemmäs, ja vaihtomaasta voi jopa löytyä joku
hyvä opiskeluvaihtoehto.
Ja hei - lähtekää vaihtoon vuodeksi. Melkein jokainen mun vaihtokaveri, joka viihtyi Groningenissa vain puoli vuotta, manaili
lähtiessään että haluaisi vielä jäädä ja lähetteli katkeria Facebook-kommentteja kaikkiin bilekuviin. Ettehän te haluaisi olla
sellaisia?
-Hanna Uronen
12
KANSALAISET! DIJONISSA ON
MUUTAKIN KUIN SINAPPIA!
Ah, comme la vié est belle!”, istun paikallisessa kahvilassa ja
katselen auringon viimeisiä säteitä vanhan kaupungin taivaanrannassa. Kuuntelen ihmisten soljuvaa puheensorinaa ja jostain
kuuluu haitarin vaimea sointi. Siemaisen lasistani kulauksen
hävyttömän kallista vuosikertaviiniä... STOP! Takaisin todellisuuteen: istun yksin viikon sairastelun jälkeen kymmenen neliön
opiskelijakopissani. Ulkona sataa räntää jo neljättä päivää, ja illalliseksi järsin loput kuivahtaneesta patongista, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt. Vessaankin täytyisi mennä, mutta ajatus
käytävän päähän marssimisesta tuntuu ylivoimaiselta, ja sieltä
on kuitenkin paperi jo loppunut.
Tällaistako on ollut tähänastinen elämäni Ranskan Dijonissa?
La vie en rose, ou via dolorosa, no ei sentään, mutta ainakin
jotain sinne päin. Hyvät patinistit, tässä jutussa johdatan Teidät tarkemmin ranskalaisuuden ja Erasmus-vaihtoni saloihin.
Olen kohta asunut täällä Burgundin helmessä kuukauden, sekä
kokenut näin lyhyenä aikana jo paljon kaikenlaista. Kantavana
teemana tähän juttuun päätin valita muutamia kliseisiä ennakkoluuloja niin Ranskasta kuin Erasmus vaihto-ohjelmastakin ja
kommentoida niitä parhaani mukaan, joten bon appétit!
1. Ranskalaisista...
”Ranskalaiset ovat ylimielisiä, omaa napaansa tuijottavia hienohelmoja, jotka avaavat suunsa vain päästääkseen sieltä vahvalla aksentilla varustetun mokelluksen, josta tuskin saavat itsekään selvää”
Tässä asiassa olin niin väärässä, kuin ihminen vain olla voi.
Ranskalaiset ovat olleet yltiöpäisen avuliaita. Minua on milloin
kädestä pitäen talutettu niin luentosaleihin ja toimistoihin, taikka
muuten vain opastettu erittäin ystävällisesti. Täällä olen suorastaan hieman hämilläni saamastani avun määrästä. Lähes kaikki
vastaantulijat ovat olleet valmiita auttamaan ja opastamaan.
Ensimmäisinä päivinä oma ranskan kieleni oli lievästi sanottuna
pakkasen puolella, mutta määrätietoisella asenteella ja uudella
”franglais”-kielelläni selvisin ensimmäisten päivien ajan vaivatta. Asiaa edesauttoi myös realiteettien myöntäminen: Ranskalaiset eivät oikein puhu (tai eivät ainakaan halua puhua) englantia,
ja miksipä haluaisivatkaan sillä onhan ranskan kieli edelleen
yksi eniten käytettyjä eurooppalaisia kieliä.
13
Kas kummaa, jossain muuallakin on havaittu opintoputken hyödyllisyys.
2. Maan tavasta...
”Ranskalaiset rakastavat byrokratiaa! Erivärisiä lippulappuja
ja kopioiden kopioita pyörii nurkissa niin paljon, että lopulta
olet niin sekaisin, ettet erota passinkopiota yliopiston ruokalistasta”
Suomalaisena ja loogisen toiminnan ystävänä en voi ymmärtää, mihin tarvitsen niin monta lappua vain kertoakseni olevani
Erasmus-opiskelija. Osta vakuutus, kopioi kaikki ”tärkeät” paperit moneen kertaan (vähemmän tärkeitä ei kuulemma tarvitse).
Vie ja tuo paperisi sinne toimistoon ja tänne toimistoon... Jopa
asuntolamme siivoojat haluavat sinun todistavan henkilöllisyytesi! Annat yhden paperin ja takaisin saat kolme muuta paperia
täytettäväksi. Vielä naurettavammaksi homman tekee se, että
mikään toimisto ei missään tapauksessa voi olla samaan aikaan
auki, joten koko ruljanssin hoitamiseen pitää varata paljon aikaa.
Itse en vielä kuukaudenkaan jälkeen ole saanut kaikkea hoidettua. Veikkaan, että ranskalaiset eivät itsekään ole kovin perillä
”keskieurooppalaisesta järjestyksestään”.
3. Ranskalaisesta ruoasta..
”Ranskalainen keittiö on yksi maailman kuuluisimmista ja parhaista. Jokainen makuelämys saa makuaistisi tanssimaan cancania”
No… Jos opintotuki mahdollistaisi aterioimisen hienoissa paikallisissa ravintoloissa, voisin ainakin yrittää todistaa tämän
väittämän oikeaksi edes jossain määrin. Tähän asti suurimman
shokin on aiheuttanut ruoka. Ensikosketukseni ranskalaisen
keittiön saloihin sain ihastellessani illanistujaisissa söpöllä vaaleanpunaisella sokerikuorrutteella koristeltuja leivoksia. ”C`est
la poisson” (se on kalaa), minulle ilmoitettiin hetken päästä, joten eipä tehnyt mieli enää syödä.
4. Opiskelusta...
Ranskalainen keittiö ei tunne termejä tuore ja terveellinen. Tuoreita vihanneksia saa nimittäin etsiä kissojen ja koirien kanssa.
Kaikki ”salaatiksi” luokiteltava on keitetty, tai vähintään se lilluu epämääräisessä säilykekastikkeessa. Paikallinen vihannes
”vihreä papu”on saavuttanut jo kulttimaineen asuntolan keittiössä. Lisäksi ranskalaiset rakastavat kaikkea rasvaista ja epäterveellistä. Vai miten terveellisinä näette ranskalaisilla täytetyt
patongit, jättiläismäiset hampurilaisateriat tai patee-sandwichit?
Majoneesi käy täällä myös suolan tapaan joka ateriaan.
”Ranskankielisistä luennoista ei saa mitään selvää! Lisäksi
luentojen aiheet ovat läpeensä tylsiä ja loppuunkaluttuja”
Jälkiruoaksi onkin sitten hyvä napostella vähän leivoksia ja
omenapiirakkaa! Kaikesta tästä huolimatta en ole täällä kuitenkaan paljoa ylipainoisia ihmisiä nähnyt. Ranskalaiset ehkä ymmärtävät kohtuuden käsitteen, toisin kuin suomalaiset, jotka nimeltämainitsemattoman patinistin mukaan ”eivät osaa lopettaa
sitä suklaan mässyttämistä”.
Myös kurssitarjonta eroaa huomattavasti kotiyliopistosta. Aihepiirit ovat perinteisiä (esimerkiksi antiikin kulttuuri, monarkian käsitys valistuksen ajalla yms.) ja aiheet ovat rajattu hyvin
selkeästi. Opintopisteiden laajuudesta en osaa sanoa mitään,
sillä kursseista saatavat opintopistemäärät eroavat huomattavasti toisistaan. Kaikki luennoitsijat ovat kuitenkin olleet erittäin
ymmärtäväisiä. Lisäksi vaihto-opiskelijana saan loppukokeiden
sijasta kirjoittaa noin kymmenen sivun esseen ranskaksi valitsemastani aiheesta, eli aika piece of cake.
Toinen yleinen vitsi on yliopiston ruokalat. Ne ovat normaalisti auki vain muutaman tunnin päivästä, jolloin niissä vallitsee
kirjaimellinen kaaos. Ruokalat ovat nimittäin rakennettu tyypillisesti ranskalaiseen tyyliin, eli mahdollisimman epäloogisesti.
Opiskelijat säntäilevät tarjottimiensa kanssa paikasta toiseen, ja
ihan vain ajankuluksi voin laskea, kuinka monta kertaa joudun
sanomaan ”pardon” yhden ruokala-käynnin aikana.
Opiskelu ranskankielisillä luennoilla on ollut henkisesti suurin
haaste. Täytyy olla paljon pokkaa pystyäkseen esimerkiksi kahlaamaan läpi myöhäisantiikkia käsittelevän seminaarin, kuitenkaan ymmärtämättä tästä sanaakaan. Tämä esimerkki oli tietenkin ääritapaus, mutta täytyy sanoa, että joitakin nopeatempoisia
luentoja on ollut erittäin vaikea ymmärtää!
Yksi positiivisimmista yllätyksistä on ollut ranskalaiset professorit. Meininki luennoilla on ollut ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Parhaimmat luennoitsijat ovat ns. luovia hulluja, jotka
meuhkaavat, huitovat ja naurattavat opiskelijoita läpi luentojen.
He myös ottavat kontaktia opiskelijoihin ja tauoilla hengailevat,
jopa tupakoiden, opiskelijoidensa kanssa. Tällaista voisi toivoa
myös Suomeen!
5. Erasmuksesta...
”Erasmus-vaihto paljastaa jokaisen opiskelijan sisäisen bile-eläimen, joka jatkuvasti janoaa viinaa, päihteitä ja lihallisia
himoja”
Yksi Dijonin kaupungin symboleista on osuvasti pöllö, ja paikallisten Erasmus-opiskelijoiden Facebook-yhteisön nimi onkin
suoraan käännettynä ”pöllö, joka ei koskaan nuku”. Tämä kuvaa
aika osuvasti Erasmus-elämää täällä Dijonissa!
Allekirjoittanut on vakuuttunut vihreiden papujen terveellisyydestä.
Lähestulkoon kaikki opiskelijat asuvat kampuksella, joten tiedot
bileistä kulkevat kulovalkean lailla asuntolasta toiseen. Alkoholi on suhteessa Suomen hintoihin niin halpaa, että pöntön saa
sekaisin miltei maitopurkin hinnalla – halutessaan vaikka joka
päivä. Toisaalta Patinan shamanistiseen känniörvellykseen tottuneena ranskalaiset tuntuvat ihan kesyiltä. Parhaaksi ryyppyseuraksi ovat tähän mennessä osoittautuneet puolalaiset, jotka
meidän suomalaisten tapaan tietävät miten kuppia tulee ottaa
oikeaoppisesti.
14
6. Mitä ne meistä oikein ajattelee..?
”Suomalaiset ovat ranskalaisten mielestä täysin tyylitajuttomia
pellejä vailla käytöstapoja”
Tämä kysymys nousee suomalaisilla usein esiin ulkomaille
mennessä, joten päätin tehdä sille ihan oman osion. Olen ollut melko hämmentynyt Suomea ja suomalaisuutta koskevista
kommenteista. Ensinnäkin minulta on kysytty useaan kertaan,
kuinka olen uskaltanut lähteä ”näin kauas”. Suurin osa Erasmus-kavereistani on kotoisin Keski-Euroopasta, ja täältä katsottuna Suomi vaikuttaa kylmältä ja kaukaiselta. Oma ulkonäköni
ei näemmä sovi paikallisten muottiin, sillä olen pitkä ja ”roteva”
viikinkinainen, millä nimellä ranskalaiset kaverini minua kutsuvat.
Ranskalaiset pitävät Suomea ja muita Pohjoismaita ”täydellisinä valtioina”, joissa kaikki toimii ja eettiset arvot ovat kohdallaan. ”Miksi sinä halusit lähteä sieltä paratiisista”, tai ”te siellä
Suomessa olette niin terveellisiä ja ekologisia”, ovat paikalliset
naureskelleet. Kerran on minulta jopa kysytty, että ”onko sinun
mielestäsi täällä likaista verrattuna Suomeen”, mikä on jo mielestäni huvittavaa.
”La chaloutte qui jamais dormir”
Yliopiston asuntolat ovat yhdistäneet meidät vaihtarit nopeasti,
eikä kavereita tarvitse hakea kaukaa. En ole ensimmäisen iltani jälkeen täällä tuntenut oloani yksinäiseksi, kun jo viereisestä
huoneesta löytyy lähin kaveri. Asuntola on kuin suuri kuhiseva
muurahaispesä, ja voitte vain kuvitella mitä tapahtuu suljettujen ovien takana, kun ”aktiiviset” ja yli-innokkaat ranskalaiset
kv-tuutorit lentelevät kukasta kukkaan ja uusien valloitustensa
syleilyyn. TV:tä en ole vaihtoaikanani kaivannut - riittää kun
istun keittiöön kuuntelemaan uusimmat Erasmus - Kauniit ja
Rohkeat-juonikäänteet.
Ainoa huono puoli asuntoloissa on niiden alkeellisuus. Välillä
mietin asunko oikeasti Keski-Euroopassa vai Keski-Afrikassa.
Internet-yhteys on lähes olematon. Uskallan myös jopa väittää,
että Suomen puolustusvoimillakin on paremmat suihkutilat kuin
meillä täällä asuntolassamme. Kerroskeittiöt ovat useimmiten
kuin pommin jäljiltä, ja jääkaappina toimii lähtökohtaisesti parveke. Paikalliselta Toasilta loppui kuulemma rahat kesken!
Tosin meitä pidetään myös hieman outoina. Suomessa Erasmus-vaihdossa olleen ranskalaiskaverini mukaan suomalaisilla
on pakottava tarve näyttää mahdollisimman urpoilta. Esimerkkeinä tästä hän käytti talvivaatteittamme. Lisäksi vaatteisiin sidottavat vappupallot ovat kuulemma loistava esimerkki suomalaisten muotitietoisuudesta. Kaiken kaikkiaan kuva Suomesta on
siis erittäin positiivinen, yhdessäkään lauseessa ei ole mainittu
lumihankea, viinaa tai kirvestä, mikä sinällään on ihan kiva juttu. Yritän pitää täällä positiivista kuvaa Suomesta ja meistä patinalaisista yllä, eli karvalakki päähän ja baanalle!
Lopuksi vielä haluan toivottaa kaikille patinisteille ihanaa ja punaviiniltä maistuvaa kevättä! Rakastakaa toisianne, bilettäkää ja
kuunnelkaa edes kerran herkistyneesti Ukkometso, sillä olettehan kerran Suomessa. Vuosijuhlilla nähdään! :)
Bizbiz
-Roosa Pöyhönen
p.s. Erasmus Rotterdamilainen, Je t`aime!
15
Hallituksen esittely
Taas on se aika vuodesta, jolloin esitellään uudet hallituslaiset. Viime vuonna halitukseen saatiin ennätysmäärä ensimmäisenvuoden opiskelijoita, tällä kertaa mukaan lähti fuksien lisäksi toisen ja kolmannen vuoden
ensikertalaisia. Hieno juttu! Patinan toimintaan voikin lähteä mukaan missä tahansa opiskeluvaiheessa ja hallituksen kokouksiin ovat kaikki patinistit enemmän kuin tervetulleita. Uusi hallitus kootaan taas ensi syksynä
syyskokouksessa. Siihen asti koittakaa tyytyä katselemaan näitä naamoja…
Olen Jaakko ”Jasu” Rantala ja 22
ikävuoden aikana minulle on ehtinyt kertymään neljättä vuotta yliopisto-opintoja ja kolmatta vuotta
hallituskokemusta, mutta henkiseltä
iältäni pysyn toivottavasti mahdollisimman pitkään ikinuorena. Allekirjoittanut hoitaa kuluvan vuoden aikana Patinan puheenjohtajuutta. Pyrin
siis luotsaamaan Patina hallituksen ja
koko ainejärjestön turvallisesti ensivuoteen. Toivottavasti saadaan yhdessä tehtyä ainejärjestömme viidennestäkymmenennestä toimintavuodesta
ikimuistoinen! Ainejärjestötoiminta
ja töissä käynti vievät suurimman siivun vapaa-ajastani. Torstai-illat pyrin
parhaani mukaan rauhoittamaan pubivisalle ja muutamalle foosball-pelille.
Parasta Patinassa on…sitsit, sitsit ja
sitsit!
Olen Heta Hedman, 20-vuotias toisen vuoden opiskelija sekä toisen
vuoden hallituslainen. Henkinen
ikäni on lähempänä opiskelu- sekä
hallitusikää. Olen varapuheenjohtaja
ja tiedotusvastaava vuoden 2013 hallituksessa. Hoidan kaikkea epämääräistä, mutta tärkeintä taitaa kuitenkin
olla se, että tieto kulkee sekä Patinan
sisällä että erityisesti Tamyyn päin.
Vapaa-ajallani kiusaan kämppiksiäni,
joskus muitakin. Tykkään myös kuunnella hyvää musiikkia ja hihitellä. Patinassa on vaan tosi hyvä fiilis!
Olen Juho Karisaari, Patinan hallituksen sihteeri, eli ilmeisesti hoidan asiakirjatyötä, pidän hallituksen
kokouksista pöytäkirjaa ja levittelen
sähköpostissa tiedotteita. Kolmannen
vuoden opiskelijana on ikää piakkoin
kaksikolmatta vuotta, mutta hallituslaisena olen pirteä ekakertalainen.
Henkistä ikääni en uskallakaan arvata, koska niin mielelläni kuin kuvittelenkin olevani vastuullinen aikuinen,
niin tykkään liiaksi olla lapsi. Tykkäämiseni olen koonnut aika kattavasti
Facebookiin ;) Vapaa-aikani kuuluu
yleensä rattoisasti netissä seikkaillessa, ponimeemien seuraamisessa,
hevilevyihin investoidessa, piirrettyjen ja elokuvien katsomisessa sekä
kiinnostavien mangojen ja animen etsimisessä. Silloin tällöin yritän myös
pitää lukuharrastusta yllä muun kuin
yliopistokirjojen kautta. Parasta Patinassa on ihmiset.
16
Olen Mikael Immonen, 22 vuotta ja 3. vuoden opiskelija. Patina
Oy:n vuoden 2013 hallituksessa toimin talousvastaavana. Viime
vuosien taloustaantuma iski Patinaan kovaa, ja tavoitteenani on tehdä
siitä jälleen kilpailukykyinen globaaleilla markkinoilla. Tämä vaatii
suuria ponnistuksia koko organisaatiolta ja esim. helvetinmoista haalarimerkkimyyntiä. Tykkään herätä keskellä yötä katsomaan lätkää,
mikä tosin kostautuu pommiinnukkumisina. Parasta Patinassa on
iloinen yhdessäolo erinäisissä tapahtumissa
Olen mahdottoman sympaattinen ja valovoimainen fuksi Tanja Kohvakka. Ikää löytyy vasta 19 vuotta, mutta opiskelujen aiheuttamien koettelemuksien vuoksi henkinen ikäni (ja ehkä maksani) ikä lähentelee keski-ikää.
Toimin bileneuvoksena yhdessä Riikan kanssa. Tulevana vuotena leivon
patinalaisten iloksi kahvitunneille ja huolehdin siitä, että rankka opiskelu
saa tasapainoa terveellisten illanviettojen avulla. Ärsytän kämppiksiäni,
nukun ja kulutan rahojani Doriksen tai Klubin hyväksi. Pidän yli kaiken
pianon soitosta ja julkaisukelvottomien tekstien kirjoittamisesta. Parasta
Patinassa on…monet erilaiset tapahtumat saunailloista sitseihin!
Olen Riikka Suominen ja ikää on 23 vuotta. Olen toinen
hallituksen tapahtumavastaavista, eli Tanjan kanssa järkkäillään tulevan vuoden paardeja (jotka on parhaat!) Kun
en opiskele, oon baaris... eiku siis luen ja jumppaan tietty.
Patinassa parasta on Aktiivinen ainejärjestötoiminta.
Olen Severi Raja-aho, 21-vuotias toisen vuoden opiskelija. Toimin Patinan kulttuurivastaavana, sekä PR-vastaavana. Tehtäviini kuuluu kulttuuri
tapahtumien järjestäminen, Tampereella tapahtuvasta kulttuuritoiminnasta ilmoittaminen, Patinan ekskursioiden järjestely, ainejärjestön edustustehtävät ja yhteyden pitäminen AKAVA -ammattijärjestöön, sekä mainosten myynti Historian lehteen. Vapaa-ajalla pyrin olla tekemättä mitään,
eli yleinen levytys ja laiskottelu. Parasta Patinassa ovat ihmiset!
17
Olen Ilmari Reunamäki, 22-vuotias
toisen vuoden opiskelija ja ensimmäistä vuotta hallituksessa. Toimin
tuutorivastaavana, eli valitsen ensi
syksylle tuutorit ja laadin ohjelmaa syksyn ekoille viikoille. Sitten
opetamme uudet tavoille! Kun en
opiskele, vietän usein vapaa-aikaa.
Vapaa-ajalla olen kotona ja ulkona. Kotona syön, lepään ja sivistyn.
Ulkona viihdyn. Pidän maukkaista
hampurilaisista ja Amerikan menneistä ajoista. Parasta Patinassa on
orooni.
Olen Saku Pihko, 24-vuotias neljännen vuoden opiskelija ja kolmatta vuotta hallituksessa.
Olen toista hallituskautta Patinan opintovastaava. Vastaan opintoihin liittyvistä asioista ja
osallistun opetuksen suunnitteluun oppiaineen
henkilökunnan kanssa. Kun en opiskele niin
esimerkiksi treenaan tai dadailen. Pidän kataareista. Parasta Patinassa on orooni
Olen Joonas Laaksonlaita, kotoisin Riihimäeltä, Tampereella olen
asustellut elokuusta 2012. Olen 21-vuotias, mutta henkinen ikäni
vaihtelee tilanteesta riippuen. Patinan hallituksessa toimin liikuntavastaavan tehtävissä. Tehtäviini kuuluu mm. talviriehan ja syksyisen
Megazonen järjestäminen. Muutenkin yritän pitää itseni ja kanssa
opiskelijani liikkeessä. Seuraava liikuntatapahtuma on helmikuun
lopussa alkava salibandy turnaus, johon saimme kerättyä Patinalta
oman joukkueen. Lisäksi keväällä on tulossa sulkapalloturnaus oppiaineen henkilökunnan kanssa 25.4. Syksyllä vuorossa on yösähly.
Vapaa-ajallani harrastan liikuntaa ja ei-niin-akateemista keskustelua
kavereitteni kanssa. Suoritan myös parasta aikaa yksityislentäjän lupakirjaa, ja käynkin aika ajoin viikonloppuisin kokeilemassa siipiäni
Hyvinkään lentokentältä käsin. Parasta Patinassa ovat ehdottomasti
toiset opiskelijat ja positiivinen ilmapiiri, niin opiskelijoiden, kuin
henkilökunnankin osalta.
18
Olen Kalle Matsinen - myös Nikolai III,
Venäjän tsaari. Olen vielä hetken 22 vuotias, toisen vuoden historian opiskelija
ja toisen kauden hallituslainen. Vastaan
kv-asioista ja tavoitteita riittää tällekin
vuodelle. Erityisesti haluaisin vaihtareita
enemmän tapahtumiimme. Kun en opiskele, tanssin yksin kotona ja kun en tanssi, kokkaan ja syön. Patinassa parasta on
...hyvät tapahtumat, paremmat ihmiset.
Olen Tuomo Pajunen, 22 vuotta ja kolmatta vuotta opistossa. Olen Patinan ympäristö- ja tasa-arvovastaava. Tiedotan
näihin liittyvistä asioista ja pyrin lisäämään tietoisuutta aiheista ainejärjestön
sisällä. Tavoitteeni tulevan vuoden osalta
on parantaa maailma. Pidän pitkistä kävelyistä puistossa, kuunvalossa istumisesta
sekä raskaammasta laulu- ja soitinyhtyemusiikista. Stand-up ja elokuvat ovat
kanssa ihan kivoja. Parasta Patinassa on
Tommyt Ihmiset.
Tuukka Hämäläinen on vuonna 1989
syntynyt 5.(?)vuoden opiskelija. Joensuusta kotoisin oleva Tuukka palaa vuoden tauon jälkeen hallituksen riveihin varajäseneksi. Tuukka lupasi hallituksessa
muistaakseni vastustaa kaikkea ja muistuttaa, kuinka ennen oli kaikki paremmin.
Oikeasti Tuukka on kyllä mukava. Tuukka on vapaa-ajallaan ainakin töissä ja tykkäämisiä kannattaa vakoilla facebookista.
Luultavasti Tuukka kuitenkin pitää edelleen Patinan saunailloista ja ihmisistä
Olen Sonja Vistala, kolmannen vuoden opiskelija, jolla on ikää 23 vuotta.
Yritän olla henkiseltä iältäni jo vähän aikuinen, mutta toistaiseksi tulokset
ovat olleet vaihtelevia. Siirryin hallituksessa varajäsenestä jäseneksi ja HiLeen toimittajasta päätoimittajaksi. Vastuullani on siis kerätä lehteen juttuja
ja huolehtia lehden taittamisesta. Tämän vuoden tavoitteitani päätoimittajana
on oppia pitämään kiinni deadlineista ja saada mukaan uusia innokkaita lehdentekijöitä. Pidän nukkumisesta, teestä ja siroista kengistä. Vapaa-ajallani
tanssin myös aika paljon. Patinassa parasta on kahvitunnit ja rento meininki.
Iina Salminen on Patinan HOL-vastaava, mutta Kalle Matsinen pitää yhteyttä
Historian opiskelijoiden liittoon Iinan vaihdon ajan. (kevään 2013)
Oxfordissa vaihtoaan viettävään Iinaan voi tutustua parhaiten lukemalla hänen
blogiaan osoiteessa; http://iinanmatkassa.blogspot.fi/
Erityisesti vaihtoa samoille suunnille suunnittelevien kannattaa laittaa osoite
mieleen!
19
Valkyrioiden marssi
lmassa on suuren urheilujuhlan lisäksi paljon karttuja, joista
osalla on ikävä tapa etsiytyä varomattomien katsojien keskuuteen. HiLeen urheilutoimitus otti suuria riskejä ja asetti itsensä alituiseen vaaraan seuratessaan Patinan menestyksekkäimmän kyykkä-joukkueen suorituksia. Tervetuloa Akateemisen
MM-kyykän jäisille areenoille!
Valkyrioiden esiinmarssi ei näytä lupaavalta: nimi on kirjoitettu
kisaluetteloihin pienellä alkukirjaimella. Kapteeni Ronja Linnanen vakuuttaa kuitenkin minulle eksklusiivisessa haastattelussa, että viime vuoden sijoitusta (64. yleisessä sarjassa) tullaan
nostamaan. Nimi ainakin on huolella valittu: valkyriat tunnetaan
skandinaavisessa mytologiassa sodan hengettärinä, jotka kantoivat taistelussa kuolleet viikinkisoturit Valhallaan. Nykypäivän
valkyriat eivät kanniskele enää kuin kyykkiä pelikentälle, mutta
itsevarmuudella ne pelit voitetaan. Joukkueen pelitaktiikka vaikuttaa silti oudolta: olla ystävällisiä ja kannustavia kanssapelaajia niin omaa kuin vastustajaa kohtaan. Missä on tappamisen
meininki?
Karsinnoissa joukkue (ja toimitus) olivat jo humaltuneet sen verta, että vastaan asettuneen jatkojoukkueen nimi ei jäänyt kenellekään mieleen. Valkyrioiden Hyötyläinen ja Huhtala joutuivat
pois muonavahvuudesta, joten vajetta paikattiin Noitavaimoista
tutuilla Tiina Rannolla ja Hanna Urosella. Heittäjäpareja vaihdettiin siten, että Linnanen ja Musto heittivät avaukset ja Ranto&Uronen-parivaljakko yritti pyyhkiä loput kyykät pelialueen
ulkopuolelle. Vaikka vastajoukkue oli taitava, Valkyriat (tuossa
vaiheessa kai mielikuvituksellisesti Valkyriavaimot) pani hanttiin ihailtavan peräänantamattomasti. Tilanne oli tiukka loppumetreille asti, mutta teekkareista (?) koostunut ammattimaisin
ottein pelannut joukkue oli lopulta viikinkien bestiksille liian
kova pala. Sijoitus oli kuitenkin Patinan paras näissä kisoissa,
24.! Ensi vuodelta ei voida odottaa kuin finaalipaikkaa!
Valhallassa (jatkoilla) tavataan!
Oskari Kivikoukku
Valkyriat saapuvat pelialueelle tipoittain, täyttävät mukinsa terästetyllä kaakaolla ja kiskovat taistelupiponsa syvälle päähän.
Taktiset kuviot rajoittuvat lähinnä heittopareihin: riuskat avausheittäjät Nora Musto ja Sofia Hyötyläinen ovat avainasemassa,
kapteeni Linnanen ja hänen luottopakkinsa Anna Huhtala hoitavat pelialueen siivouksen. Alkusarjan arveluttavat tiimit, kuten
joukkue nimeltä Joukkue, Martat ja Sutisihteerit eivät juuri vakuuta. Varsinkin Joukkue kunnostautuu enemmän katsojien runnomisessa kartulla kuin kyykkien kaatamisessa, suu tosin käy
koko ajan kuten pitääkin. Sutisihteerien kanssa siskoilu menee
jopa niin pitkälle, että luulisi pelaajien olevan yhtä joukkuetta.
Valkyriat hurraavat niin omille kuin vastustajankin onnistumisille, mikä hämmensi maskuliinisia katsojia kovin.
Kahden voiton jälkeen valkyrioiden kunnianhimo alkoi kasvaa.
Frau Fortuna oli ollut suotuisa soturittarille ja jatkopaikka oli
lähempänä kuin koskaan. Marttoja vastaan otettu viimeinen alkusarjan matsi kuumensi tunteita, kun jo valmiiksi pudonneiden
patinalaisten joukkueen Noitavaimojen eräs nimeltä mainitsematon pelaaja rekrytoitiin neljänneksi Marttojen pelaajaksi.
Tässä vaiheessa kapteeni Linnasesta kuoriutuu todellinen bryndhildimäinen raivotar, joka vain miehissä taltutetaan. Valapattous
ei siivittänyt marttoja voittoon (lopussa kapteenitar kävi vielä
neuvottelemassa tuomariston kanssa mikkokoivumaisella mentaliteetilla) ja vastoin toimituksen ennakko-odotuksia, Valkyriat
eteni jatkoon. Patinan marssi kohti kunniaa on alkanut!
Valkyrioiden Sofia Hyötyläinen ja Ronja Linnanen
20
Valkyriat poseeraavat jatkolipun
kanssa. Takana
viimeinen vastus "Martat", joihin
patinisti Katri Rosenberg loikkasi
Noitavaimoista ja näin ollen pelasi omaa ainejärjestöään vastaan.
Valkyrioiden kapteeni (Ronja)
kyykkää
21
Hauki on kala
On helmikuinen lauantaiaamu. Herätyskello pärähtää soimaan
yhdeksältä. Olen kuitenkin noussut sängystä jo puoli tuntia aikaisemmin, sillä en jännitykseltäni saanut enää nukuttua. Jaa
miksi jännittää? No koska tänään on kyykkäpäivä!
Akateeminen MM-kyykkä on vuosittain Hervannassa järjestettävä urheilutapahtuma, jossa haalarikansa ottaa toisistaan mittaa viskomalla painavia puukapuloita ympäriinsä. Niin kisaajat
kuin tuomaritkin ovat enemmän tai vähemmän humalassa, ja
hienovaraista vilppiäkin usealla kentällä näytetään harrastavan.
Kyykkähän ei kuitenkaan ole mikään teekkareiden keksintö,
vaan (Wikipedian kertoman mukaan) satoja vuosia vanha karjalainen peli. Hervannan kisoissa urheilukansaa katsoessa voisi
kuvitella, että peli on vielä vanhempaa perua – puunuijalla toisen vahingoittaminen, epäselvä verbaalinen ulosanti ja ylipäänsä varsin primitiivinen käytös viittaavat pelin kehittäjien olleen
luolamiehiä.
Joukkueemme saapuessa Hervantaan kisat ovat jo täydessä
käynnissä, sillä yleisen sarjan ottelut käynnistyivät jo aamuvarhain. Koska meidän joukkueessamme on vain kauniimman sukupuolen edustajia, saimme nukkua vähän pidempään. Eräälle
kentälle on huhujen mukaan juuri laskeutunut helikopteri jonkun
onnettomuustapauksen takia. Joka vuosi olen nähnyt kyykässä
vähintään yhden ambulanssin – painavat sinne tänne lentelevät
puupalikat ja humalaiset ihmiset eivät välttämättä ole kaikkein
turvallisin yhdistelmä. Tänä vuonna on sentään inhimillinen -5
asteen pelisää, eikä tulipalopakkanen. Iltaa ja seuraavan päi-
vän olotilaa ajatellen tämä on hyvä asia – mitä kylmempää, sitä
enemmän tarvitsee nauttia termarista ja taskumatista lämmikettä, ja sitä heikompi olo on kisojen jälkeisenä aamuna.
Pettymykseksemme tuomarimme on aivan liian ujo teekkaripoika lahjottavaksi. Pysymme kuitenkin strategiassamme ja häviämme kaksi ensimmäistä peliä, ettei vahingossakaan tarvitse
jäädä lumisateeseen pelaamaan jatkoeriä. Olemme kyllä joskus
miettineet, että voisi olla ihan jännä joku vuosi oikeasti kokeilla,
miten sitä pärjäisi jos tosissaan pelaisi ja vaikka harjoittelisikin
pari kertaa ennen tapahtumaa. Osa kilpailijoistahan kuulemma
oikeasti treenaa kyykkää varten, ja jotkut jopa pelaavat jossain
mystisessä kyykkäliigassa, siis tosissaan. Ja meillä toisilla taas
harjoittelu tarkoittaa minttukaakaon koemaistelua.
Viimeisen pelin loputtua seuraavat tarkat muistikuvat ovatkin
sunnuntain puolelta. Hauskaa joka tapauksessa oli, eikä kukaan
joukkueemme jäsen kärsinyt merkittäviä aineellisia tai ruumiillisia vahinkoja. Patinan edustukseen kuului ainakin kaksi naistensarjan joukkuetta sekä yksi tiimi yleisen sarjan puolelta, ja
tuloksista muuten sen enempää tietämättä (kyllä niitäkin joku
taisi illan mittaan kertoa vaan en enää muista), toinen naisjoukkue pääsi myös jatkopeleihin asti. Loppukaneettina haluaisin sanoa kaikille niille, jotka eivät ole akateemiseen MM-kyykkään
koskaan osallistuneet katsojana tai pelaajana, että olette jääneet
paljosta paitsi. Tulkaa ensi vuonna paikalle, minä ainakin aion
olla siellä!
terveisin Hileen nimetön urheilutoimittaja
Noitavaimojen Tiina Ranto
kyykkää
Kuvat: Jukka Vieri & Ronja Linnanen
22
Ystävänpäiväsitsit 14.2.2013
Patina &
Cortex
23
Kuvat: Mirva Romppainen
Neiti Yliopistoetsivä – Cunnus Laxitas
Tapahtui edellisissä jaksoissa:
Yliopistoetsivän kaotiikkaa henkivä kosminen minuuttideitti alan piireissä
Petalidioniksi kutsutun Lehtorin kera
päättyi laitoskirjastossa vietettyyn yöhön.
Myöhemmin kohmeloinen kuolonkankea
eroottinen kalmantanssi skånelaista
murretta vääntäneen ruotsalaisen mysteerimiehen kanssa avasi muistojen verisen mensiksen, jo ratkaistujen keissien
akatemian poliittisen maailman parantavan fallistisen rakenteen kajossa paistattelemisen arpeututtaneet syfaaliset
sykkivät mätäpaiseet: kaikessa hiljaisuudessa Peltolammin lukuisista thalidomidimyrkytyksistä epäiltylle ala-asteelle
kouluavustajan tehtäviin karkoitetun
Assarin katkera kostonhalu ei jättänyt
Riinaa rauhaan: hän tiesi olevansa lähes oidipaalisen raivon ja horisontissa
häämöttävän verikoston kohde.
Assarin vendettaa voimakkaammin Riinaa kaiversi kuitenkin Tweed-miehen
jälkeensä jättämä epäterveellinen, kutiseva tunne. Kynsien käyttöä helpottivat
kuitenkin Riinan mielikuvitukselle tilaa
jättämättömät mutta käytännöllisyytensä vuoksi opinto-ohjauskeikoille Riinan
itsensä suunnittelemat tuoreen veren väriset, haarattomat sukkahousut. ”Stipendium peccati mors est!” hämmensi yliopistoetsiväämme edelleen, mutta eteenpäin
oli mentävä. Hurmion hissimatka Dekaanin seurassa päättyi kuitenkin kiusalliseen kohtaamiseen finninaamaisten
nörtähtävien tulevaisuuden jyrkikataisten ja alexstubbien kanssa, mutta opinto-ohjauskeikka kera Keenop-nukeillaan
leikkivän Professorin palautti Riinan
jälleen saturaattiseen kisumaisen kehräävään normaalitilaan.
25
Yllättävä viesti järkytti kuitenkin nti
Nuutajärven libidaalista tasapainoa.
Rakkaudenlahjoiltaan varsin kyseenalainen ruotsalainen Tweed-mies oli löydetty akateemisen palvonta-automaatin
lattialta letaalin kannabispiikityksen
vastaanottaneena, puristaen Riinan tietyissä piireissä julkisena salaisuutena
tunnettuja verenpunaisia tukisukkahousuja.
Onnistuuko Riinan haureilla itsensä
ulos kiipelistä? Kuka on tyydyttämättä
jäänyt, katkeraa kostoa hautova lavastaja? Laukeaako tilanne vai vaaditaanko Riinaa tilille? Kuinka monta euroa
maksaa yksisuuntainen risteily Poznaniin? Ja miten tähän kaikkeen liittyy pieni keidaskylä Nigerin Agadezin
alueen Bilman departementin Djadon
kunnassa?
-----------------------------------------------Hän yritti pitää itsensä innostuneen ja
reippaan näköisenä. Riina liikkui korkokengissä horjumatta ja varmoin askelin
matalan pöydän ääreltä suurelle näytölle, jolle videotykki ampui värejään.
Näyttötikku kädessä hän osoitteli ajoittain jotain asiaankuuluvaa ja hänen
suunsa puhui ja puhui. Poskimikrofoni heilahteli suupielessä, mutta jalkoja
särki korkkareissa. Yllään Riinalla oli
asiallinen jakkupuku, tiukahko hame ja
jakku. Kokemuksesta hän tiesi, että auditoriot ovat lämpimiä paikkoja esitelmöidä: jakun alla ei ollut muuta kuin rintaliivit. Verenpunaisia sukkahousujaan
hän ei uskaltanut nyt käyttää.
Liivit nostivat Riinan rintoja saaden ne
painautuvan yhteen ehkä turhankin
auliisti. Kuin huomaamatta käsien liike
paljasti hieman Riinan vaaleaa paljasta
vatsaa, navan ja siinä kiiluvan pienen
Pirkanmaan vaakunaa esittävän korun.
Asustaan huolimatta Riina tunsi olonsa
kaikkea muuta kuin haluja herättäväksi. Hän oli päättänyt peitellä jutun, kuin
nekrofiili haperoituvan ruumiin herkän
aktinsa jälkeen. Apua Riina sai Professoriltaan, sekä tämän tutulta vahtimestarilta, jolta parivaljakko oli tapauksesta
alun perin päässyt vihille. Vahtimestari
oli entisenä poznanilaisena eroottisen
suklaapuodin sisäänheittäjänä luvannut hävittää Tweed-miehen ruumiin asiantuntevasti. Riina oli ollut skeptinen,
mutta Professori luotti vahtimestariin ja
Riina luotti Professoriin.
Kun esitelmä oli vihdoin ohi, Riina oli
stressieritteistä märkä. Yli-inhimilliset
määrät vietteleviä feromoneja sisältävää lemmennestettä valui hänen vaaleilta kutreiltaan otsalle, josta ne hekumallisina noroina tip-tip-tippuivat
Riinan kookkaiden mutta terhakkaiden
rintojen väliin.
Kuvan lähde: http://image.spreadshirt.
com/image-server/v1/designs/10910771,width=178,height=178/
scenes-from-a-marriagedominatrix-domina-whip-lash-high-heel-bachelor-party-bachelorette-wedding-lea.png
”Tosi kiva semma”.
Riina hätkähti. Hän oli kuullut tuon
äänen ennenkin. Assari.
-----------------------------------------------Hän muisti heidän ensitapaamisensa.
Se oli eteläpirkanmaalainen motellinpahanen. He olivat seisseet vastakkain,
kiinni toisissaan, kädet toistensa ympärillä. Suudelleet. Assarin karhea ja
karvainen rinta oli painanut Riinan
pehmeää povea, ja Assarin kivikova kurssitemplaatti oli tunkeutunut Riinan
Moodle-alustaan. Riina oli saanut seistä varpaillaan, vaikka pitkä ja lihakas
nainen olikin. Hän oli kiemurrellut,
mutta Assarin voimakkaat pseudotieteelliset ponnistukset olivat pakottaneet
Riinan staattiseen euforian diskurssiin.
He olivat saavuttaneet johtopäätöksensä
yhdessä.
Mikäli Assari ei olisi myöhemmin paljastunut tasapainottomaksi thalidomidimyrkyttäjäksi, Riina olisi voinut pitää
tuota aamupäivää paskaisessa motellissa elämänsä opinnäytetyönä.
”Mitä helvettiä sä haluat”, yleensä itsevarma ja hillitty Riina kivahti epätyypilliseen tapaan vihaisesti ja pelokkaasti.
”Sä tiedät kyllä mitä mä haluan, Riina”,
vastasi Assari. ”Mä haluan sut.” - Hyytävä Alfa
26