1. No category

Tampereen yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestölehti
Historian lehti 01/11
Tampereen yliopiston historian
opiskelijoiden ainejärjestölehti
39. vuosikerta
ilmestyy neljä kertaa vuodessa
painosmäärä 80 kpl
Päätoimittaja
Tiina Ranto
Kansi
Sofia Hyötyläinen
Taitto
Tiina Ranto
Yhteystiedot
Patina ry
Historiatieteenlaitos
33014 Tampereen yliopisto
Sisällys
/////////////////////////////////////////////////////////////
Historian lehti
www.uta.fi/jarjestot/patina/
www.uta.fi/jarjestot/patina/hile/hile.html
Kustantaja
Patina ry
Paino
Juvenes Print
Päätoimittajalta................................3
Puhis....................................................4
Politiikka on Persusta........6
Kulttuuri tulee - ota koppi............7
Kysymyksiä ystävänpäivästä.....8
Citykarhun pauloissa...........10
Patinan hallitus vm.2011..........12
Vihreät on Suomen tyhmin ja
hölmöin puolue.............................18
Kätkettyä ritaruutta
akateemisen urheilujuhlan
lomassa..............................................20
Hei, oletko kyllästynyt?.....22
ei
i
t
h
e
l
an
Histori
ry:n
a
n
i
t
a
P
edusta
sta
viralli
kantaa.
/
//
//
//
//
//
//
//
//
//
//
//
//
//
//////////////////////////////
Päätoimittajalta
///////////////
Ranto
/////////////////////////////////Tiina
////////
L
uomisen tuskaa. Oli sitten kyseessä nunnaluostariessee, englanninkurssin oppimispäiväkirja tai lehden
pääkirjoitus, aloittaminen on maailman vaikein asia. Tänään ongelmaan ei auttanut edes iltapäivän
inspiraatiolasillinen punaviiniä Telakalla, eikä myöskään kotimatkalla epätoivon puuskassa ostetut
irtokarkit. Parhaat ideat iskevät vasta kun on oikeastaan jo liian myöhäistä – ja minun ongelmani on se, että
päätoimittaja asettaa itse deadlinen ja päättää koska on myöhäistä. Juuri tänään puhuttiin punkun ääressä
siitä, miten ei saa mitään tehdyksi nyt kun ei ole kamala kiire ja kaikki työt kaatumassa niskaan. Tehtävää toki
olisi, muttei paineeksi asti. Silloin kun tekemistä on liikaa ja aika loppuu kesken, pystyn tekemään itselleni
aikataulun, olen supertehokas viikon ajan, saan kuin saankin kaiken tehtyä ja ehdin käymään iltaisin salillakin.
Kun tehtävää on vähemmän, jämähdän tuntikausiksi facebookkiin tai yliopiston ruokalaan notkumaan,
poikkean kotimatkalla jokaiseen vaatekauppaan sisälle enkä kotiin päästyäni jaksa tehdä ”enää” mitään (vaikken
koko päivänä ole mitään aikaan saanutkaan). Miksi on niin vaikeaa saada asioita tehdyksi ajoissa? Ilmeisesti
vastaavanlaista oireilua on liikkeellä, sillä tämän aiheen tiimoilta valitusta jatkaa seuraavalla aukeamalla myös
Patinan tuore puheenjohtaja.
Neiti päätoimittajalla on myös ikäkriisi. Pikkusisko täytti tämän tekstin kirjoituspäivänä 20 vuotta –
vastahan se pääsi ripille, ja nyt jo viinanostoiässä? Ikääntymisen merkkejä on viime aikoina ollut havaittavissa
monenlaisia. Krapulat ovat pidentyneet ja pahentuneet. Ennen pystyin helposti juhlimaan pilkkuun asti ja silti
istumaan pirteänä 09.30 kassalla tervehtimässä asiakkaita. Nyt pääsen ylös sängystä seuraavana iltana siinä
vaihessa, kun telkkarissa alkaa Miehen puolikkaat. Selvimpänä alkavana (ainakin henkisen) seniiliyden oireena
pidän kuitenkin eron tekemistä itseni ja ”nykynuorison” välille. Huomaan kammottavan usein sanovani ”silloin
kun minä olin nuori niin…” Enkä aina edes sano sitä vitsillä! Ennen naureskelin kaikille näin puhuville. Lisäksi
minulle on arkipäivää kauhistella nykymaailman menoa. Viimeksi minua ärsytti Maria! -talk show’ssa puhunut
kansanedustajaehdokas, joka on joskus nuoruudessaan elättänyt itseään stripparina, ja saa nyt (ainakin omasta
mielestään) kärsiä tästä leimasta. Minun mielestäni ehdokas kyllä kärsii ihan omien puheidensa takia. Itse
ainakin voisin aivan hyvin äänestää oikeasti fiksun ja asioista tietävän
entisen stripparin eduskuntaan, mutta en sellaista henkilöä, joka kertoo
haastattelussa hankkineensa Suomeen festareille esiintyjiä ”USA:sta ja
Amerikasta” eikä muista sanoja kuten bruttokansantuote tai prosentti.
Nykynuorison huolestuttavaa tilaa sekä kamalaa maailmanmenoa
käyn säännöllisesti päivittelemässä myös äärimmäistä myötähäpeää
herättävän feissarimokat.comin äärellä. Alamäki on kai nyt sitten
alkanut, eikä vauhtia saa enää pysähtymään?
Avautumisen ja valittamisen jälkeen vihdoin asiaan! Arvoisa
lukija, pidät käsissäsi vuoden 2011 ensimmäistä Hilettä. Kyseessä on
39. vuosikerta, mikä tarkoittaa sitä, että kahden vuoden päästä onkin
aika pitää hillittömät BILEET kun Hile täyttää 40! Bileistä puheen
ollen, Patinan kevääseen kuuluu vaikka mitä kivaa, kuten teemabileet
maaliskuun alussa ja jo perinteeksi muodostuneet lavatanssit Yotalolla 12.4. Tarkkaile sähköpostiasi pysyäksesi ajan tasalla! (Maksettu
juhlavastaavien mainos.)
Kiitos ja anteeksi.
///////////////////////
Kuvanottohetkellä 3-vuotiaalla neiti
päätoimittajalla ei ollut ikäkriisistä tai
mistään muistakaan aikuisten huolista vielä
tietoakaan.
///////////////////////////////
Puhis
Jukka Sappinen, pj
J
os olisin kovinkin karkea, avaisin ensimmäisen Puhikseni valtaisalla kirosanaryöpyllä. Ryöpyn aiheuttaisi
tässä tilanteessa turhautumiseni siihen, etten saa nykyään mitään aikaiseksi ajallaan. Näyttäisi siis vahvasti
siltä, että minusta on tullut entistä pahempi lusmu sekä opiskelujen että tällaisen ylimääräisen kirjoittelun
suhteen. Tämäkin teksti on hävyttömän paljon myöhässä alkuperäisestä deadlinesta, mutta onneksi arvon
päätoimittaja on pitkämielinen. Meinasin turhautua myös aiheen keksimisen vaikeuteen, mutta tokihan viime
numeron jälkeen on tapahtunut isojakin asioita, joista voi avautua tässä yhteydessä.
Vaikka sitä ei välttämättä kovin moni huomannutkaan, yliopistomme uudistui tuossa vuoden vaihteessa.
Uudistus ei kovastikaan riviopiskelijan nahoissa tunnu – ainakaan vielä – mutta hallintorakenteet menivät
täysin uusiksi. Jos joku ei vielä tiennyt, niin tiedekunnat ja laitokset ovat tässä vaiheessa jo historiaa. Nyt
puhutaankin sitten tieteenalayksiköistä, joita löytyy enää 9 kappaletta. Tässä vaiheessa tällaisen pikkusielun
on kuitenkin aivan pakko tarttua siihen tapaan, jolla yksiköitä on nimetty. Aloitetaan helpoimmasta maalista,
eli Johtamiskorkeakoulusta. Mitä helvettiä, oikeasti? Kenen innovaatio tämä nyt oli? Käsi pystyyn kaikki ne,
joiden mielestä Johtamiskorkeakoulu kuulostaa oikeasti paikalta, joka tuottaa tulevaisuuden johtajia. Niinpä
niin.
Vaan paljonpa meitä ”tulevaisuuden johtajat” kiinnostavat. Nimeämispuolella on syytä huoleen
ihan omallakin suunnalla. Opiskelemme nimittäin tätä nykyä Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä.
Yhteiskuntatieteet nyt ovat selvä peli ja historiakin taitaa pitkälti olla osa niitä. Mutta mitäs nämä kulttuuritieteet
sitten ovat? Saatan olla jonkun mielestä myös väärässä, mutta mielestäni kulttuuri on aika laaja kokonaisuus,
joka käsittää kaiken mitä ihminen on saanut aikaan. Tämä tarkoittaisi sitä, että nimen voisi heittää aivan
minkä tahansa yksikön kylkeen. Politiikkakin on ymmärtääkseni ihmisten kehittelemä systeemi, samoin kuin
kaikenlainen rahaan liittyvä pelleily.
Voi tietysti olla, että kulttuuria on käytetty tässä yhteydessä hieman suppeamassa merkityksessä.
Tämähän on hyvin tavallista mm. silloin kuin puhutaan korkeakulttuurista pelkkänä kulttuurina. Mutta mikäli
näin on ajateltu, on melko kummallista, ettei yksikössämme ole kirjallisuuden tutkimusta, teatterityötä tai
teatterin ja draaman tutkimusta. Eikö nämä yleensä luettaisi tuollaisen suppeamman kulttuurimääritelmän
//4/////////////////////////////
///////////////////////////////
alle? Huvittavan sivujuonteen tällekin nimihässäkälle luo se, ettei alkuperäinen nimiehdotus mennyt läpi
yliopiston hallituksessa. Tämä ehdotus oli Yhteiskunta- ja humanististen tieteiden yksikkö, mutta nimipä ei
kelvannutkaan. Jaa miksikö? No koska humanistisia tieteitä meni muihinkin yksiköihin. Ja kulttuuritieteitäkö
sitten ei?
Ei kuitenkaan kannata huolestua, mikäli on sydämeltään humanisti. Olemme sentään lontooksi
nimeltämme School of Social Sciences and Humanities. Humanismin etsijät joutuvat siis vaihtamaan kieltä
yliopistossamme. Onhan sekin tietysti jonkinlaista kansainvälisyyttä ja sitähän yliopistomme taitaa hakea.
Tunnen kuitenkin pakottavaa tarvetta tuoda esille jännän anekdootin myös tähän englanninkieliseen nimeen
liittyen. Nimihän oli aluksi muodossa School of Humanities and Social Sciences, mikä vastaakin yleistä hyvää
tapaa tieteiden ollessa aakkosjärjestyksessä. Jollekin tai joillekin tuli kuitenkin paha mieli tästä järjestyksestä,
joten pitihän se sitten vaihtaa. On niitä pikkusieluja siis muuallakin.
Vaan ei kai nimi yksikköä pahenna, jos ei miestäkään. Ehkä kulttuuritieteisiinkin vielä tottuu, mutta
toivon edelleen jonkun selvittävän minulle mitä tällä käsitteellä haetaan. Historian oppiaine kuitenkin
elää ja voi hyvin. Tilanne vaikuttaisi hyvältä, sillä oppiaine on kuulopuheiden mukaan hyvässä tilanteessa
taloudellisesti ja sisäänottomääräkin on lähes opetusministeriön vaatimalla tasolla. Lisäksi olemme hyvin
edustettuja uuden yksikön johtokunnassa. Radikaaleja muutoksia tuskin on siis luvassa, mutta pari viime
vuotta nähneenä ja kokeneena en uskalla luvata mitään tällä saralla. Sen verran sentään uskallan luvata, että
Patina on ja pysyy jatkossakin. Tällekin vuodelle on luvassa vaikka minkälaista toimintaa ja aktiviteettia, joten
kyllä historianopiskelijoille aina tekemistä löytyy. Luvassa on mahdollisesti myös touhuamista uuden yksikön
muiden ainejärjestöjen kanssa. Jäänpä siis jännityksellä odottamaan, mitä vuosi tuo tullessaan.
/////////////////////////////5//
///////////////////////////////
Politiikka on Persusta
eli poliittinen tilanneanalyysi Perussuomalaisten noususta
Jaakko Rantala
U
usimpien galluppien mukaan Perussuomalaisten suosio hipoo jo kolmen suuren kannatuslukemia, eikä
kannatuksen kasvulle tunnu olevan loppua. Osa väläytteleekin jo Soinia Suomen seuraavaksi pääministeriksi. Se, realisoituuko Perussuomalaisten kannatus todella vaaleissa korkeasta äänikynnyksestä huolimatta, jää nähtäväksi. Varsinaista vaalitulosta kiinnostavampaa kuitenkin on, miten tuntemattomasta pikkupuolueesta on noussut muutamassa vuodessa Suomen poliittisen taivaan tähdenlento.
Samoin kuin edeltäjänsä SMP, myös Perussuomalaiset ovat vahvasti puheenjohtajavetoinen puolue.
Timo Soini on jopa myöntänyt, että pitää Veikko Vennamoa esikuvanaan. Toisin kuin Vennamon aikoina, populistisuus on nykyään osa politiikkaa, mikä näkyy muun muassa mediassa. Yhdysvaltojen kolmen suurimman
uutistoimituksen (ABC, CBS & NBC) uutislähetyksissä esittämät presidenttiehdokkaiden puheenvuorot ovat
lyhentyneet dramaattisesti. Vuonna 1968 ehdokas sai keskimäärin puhua keskeyttämättä noin 42,3 sekuntia.
Vuonna 1988 vastaava aika oli vain 9,8 sekuntia. Suurin tilaus on muutaman sekunnin lohkaisuilla, joita ulkomaisessa mediassa kutsutaan nimellä ”sound bite”. Timo Soinin ”soinismit” vastaavat juuri tähän kysyntään.
Onko ihme, että Perussuomalaiset saavat puolueensa kokoon nähden paljon palstatilaa?
Soinilla on ollut matkassaan myös onnea, mikä on aiemminkin nostanut poliitikkojen kansansuosiota.
Kun Ronald Reagan luopui virastaan Yhdysvaltain presidenttinä vuonna 1989, hän oli 64 % kannatuslukemillaan suositumpi kuin kukaan presidentti sitten Franklin D. Rooseveltin. Joitakin vuosia aiemmin, hänen
kannatuksensa oli rypenyt pohjamudissa. Pahimmillaan vain noin 40 % amerikkalaisista oli tukenut hänen ajamaansa politiikkaa. Vaikka kannatuksen nousu johtuukin osittain taitavasta sisäpolitiikasta, muistetaan Reagan
aivan toisesta ansiosta. Hän oli presidentti, joka kaatoi kommunismin. Reaganin presidenttiydellä ja Neuvostoliiton romahtamisella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä keskenään. Reagan vain oli onnekas ollessaan virassa
oikeaan aikaan. Samoin Soinin EU-vastainen politiikka on saanut syyttä suotuisaa tuulta purjeisiinsa Kreikan
tukipaketista ja EU-puheenjohtajamaana toimivan Unkarin uudesta sananvapautta rajoittavasta medialaista.
Aika on ollut suotuisa myös muille Perussuomalaisten poliittisille mielipiteille. Maahanmuuttovastaisen politiikan suosiota voisi kutsua suorastaan yleiseurooppalaiseksi ilmiöksi. Viime marraskuussa sveitsiläiset
äänestivät selkein lukemin minareettien tornien rakentamista vastaan, ja Ranska on ollut jo pitempään otsikoissa lennättäessään romaneja takaisin kotimaahansa. Suurimman voittonsa maahanmuuttovastaiset poliitikot saivat, kun monikulttuurisuutta tukeneet päättäjät alkoivat itse epäillä omia päätöksiään. Vain muutama
viikko sitten Ison-Britannian pääministeri totesi monikulttuurisuuspolitiikan epäonnistuneen. Hitaasti taittuvalla lamalla on myös selittävä vaikutus. Muukalaisvastainen oikeistopopulistinen politiikka oli Euroopassa
suosittua myös 30-luvun laman jälkeen.
Perussuomalaisilla on kuitenkin edessään vaikeita päätöksiä, jos he saavuttavat galluppien ennustaman
vaalivoiton. Perussuomalaiset ovat tähän asti esiintyneet hallitsemistapaa voimakkaasti arvostelevana antiregiimipuolueena. Puolue ei ole halunnut mukaan hallitukseen, eikä sitä ole haluttu hallitukseen. Se on saavuttanut
paremman menestyksen oppositiossa, jossa se on voinut rauhassa arvostella hallitusta. Vaalivoitto kuitenkin
pakottaisi Perussuomalaiset harkitsemaan hallitusvastuun ottamista. Jos se ei ota vastuuta, muiden puolueiden
on helppo leimata se vastuunpakoilijaksi. Jos se ottaa vastuun, sillä on pelkonaan sama kohtalo kuin SMP:llä,
joka menetti puolet kannatuksestaan seitsenvuotisen hallituskautensa aikana 1983–1990.
//6/////////////////////////////
///////////////////////////////
Kulttuuri tulee - ota koppi
Euroopan kulttuuripääkaupunki opiskelijan silmin
Juho Wilska
jmawil(ät)utu.fi
T
uhansia ihmisiä palelemassa Aurajokirannassa, jänskillä värivaloilla valaistu vanha telakkanosturi,
ilmapalloja ja ilotulitteita: Turku avasi kulttuuripääkaupunkivuotensa näyttävästi tammikuun puolivälissä.
Kaupungin kulttuuriväen parin vuoden mittainen työ alkaa näkyä maamme läntisen sivistyskeskuksen
kaupunkikuvassa, ja vähän joka seinällä loistaa oranssi kulttuuripallo. Myös kulttuurinnälkäisen opiskelijan
kannattaa ottaa kulttuurivuodesta kaikki irti, seuraavaa tämänkokoista kulttuurisatsausta saadaan meillä
Suomessa odotella ainakin joitakin vuosia – tai ainakin seuraavaan nousukauteen asti. Mutta mille
kulttuuripääkaupunki sitten näyttää opiskelijan linssien takaa? Tässä pari vastausta:
Kalliille. Jokainen Turussa viimeisen parin vuoden aikana asustellut kuuli varmasti tarinat rahoitustaan
odottavista kulttuurihankkeista ja puuttuvasta näkyvyydestä. Kuuluisin niitti taisi olla syksyllä -09
tullut arvostelu edellisvuoden kulttuuripääkaupungin puuhamieheltä. Ikävä kyllä meillä ei tosiaan ollut
mahdollisuuksia rakentaa Liverpoolin tapaan uutta korttelia keskustaan, emmekä etsinnöistä huolimatta
löytäneet muinaisen Imperiumin jäänteitä restauroitaviksi heidän Albert Docksiensa tapaan. Mutta kulttuuri
näkyy kyllä turkulaisessa kaupunkikuvassa, tai sitten kannattaa hankkia opaskoira: niihin kulttuuripalloihin
törmää lähes kaikkialla, ja vanhat veturihallit juna-aseman vieressä on muutettu vuoden ajaksi kulttuurikeskus
Logomoksi. Henkilökohtaisena mielipiteenä mainittakoon, että myös mainitun kulttuurikompleksin oviraha
12€ on opiskelijabudjetissa kohtis tyrmäävä, mutta harvoin sillä rahalla saa kuitenkaan niin paljoa kulttuuria:
keskiverto-opiskelijamme kiersi hintaan kuuluvia viittä näyttelyä noin kolme tuntia. Ja sen verran huijasin, että
kahvilaan ja futis-aiheiseen näyttelyyn pääsee kyllä ilmaiseksi.
Kukkahattutätien jutulle. Turkulaisille opiskelijoille kulttuurivuosi on merkittävä tapahtuma.
Opiskelijajärjestöt ovat huomioineet kulttuuritapahtumat toimintakalentereissaan, ja monet yliopistoilla
toimivat tahot osallistuvat kulttuurihankkeisiin: Turun yliopiston historia-aineista voisi mainita vaikka
Kerrottu ja koettu Turku -hankkeen, johon on liittynyt muistitiedon keruun ja julkaisujen lisäksi esimerkiksi
opinnäytteitä ja kenttätyökurssi. Kulttuurivuoden tarjonnassa on ulkoilmaspektaakkelien lisäksi luvassa esmes
joessa kelluva paviljonki, jokivarsilla ja kadunkulmissa toteutettuja taidenäyttelyitä, hevimusikaali ja 150 muuta
kulttuurihanketta. Jos hyvän kulttuurin määrittelystä saavat kanditasonkin opiskelijat helposti aikaiseksi parin
tupin mittaisen kinan, ratkaisi kulttuuripääkaupunki-poppoo ongelman rahoittamalla hyvinkin monenlaisia
hankkeita: Kulttuurivuoden ohjelmasta löytyy niin vakavasti otettavaa korkeakuldyyria, kuin keinutuolien
kokoontumisajotkin. Voisikin olettaa, että kulttuurivuodesta saa varmasti irti jotakin, vaikka sattuisi kuulumaan
johonkin kulttuurivähemmistöön, tai kukkahattutäti-osastoon.
Lupaavalle. Loppukeventävänä anekdoottina kerrottakoon, että viime vuonna turkulaisten
historianopiskelijoiden järjestämässä – ja kulttuuripääkaupunkisäätiön osin rahoittamassa - keskustelupaneelissa
pohdittiin indie-elokuvan näkökulmasta, mikä tekee kaupungista kulttuurikaupungin. Elokuvaharrastajien
määritelmä oli ”leffasali, josta löytyy kaksi 35 millin projektoria”. Rehellisyyden nimissä todettakoon, että
kulttuuripääkaupungista tällaista ei löydy – lähin on kuulemma Tampereella. Mutta kaikkea muuta täällä
kuitenkin on, ainakin tänä vuonna. Tervetuloa.
Lisää aiheesta:
////////////////////////////7///
Kulttuuripääkaupungin nettisivut: www.turku2011.fi
Kerrottu ja koettu Turku: http://kkt2011.utu.fi/
Keinutuolien kokoontumisajot: http://www.turku2011.fi/keinutuolien-kokoontumisajot
Kysymyksiä ystävänpäivästä
Jukka Vieri
L
uulin alun perin tätä Hileen numeroa ystävänpäivä-teemanumeroksi. Muuten olisin kirjoittanut jotain,
missä ammutaan, räjäytellään ja harrastetaan esiaviollista seksiä, siis jotain vänkää. Sain kuitenkin nyt
tekosyyn pohtia oikein paperilla seikkaa, joka vaivasi minua ja ystäviäni istuessamme taannoin Amarillon
loosissa (oikeasti meitä vaivasi enemmän se, että annoksemme olivat hukkuneet nälkäisen odotuksen
limbotodellisuuteen...).
Kenen kanssa ystävänpäivää tulisi viettää?
Tein tätä juttua varten ihan taustatutkimusta. Koska tutkimusapurahani hylättiin, turvauduin köyhän miehen
tietosanakirjastoon (Wikipediaan). Ystävänpäivää (Valentine’s Day) on vietetty jo vuodesta 500 jKr. lähtien
marttyyri Valentiinuksen mukaan ja homman takana on kukapa muukaan kuin salaliittoteoreetikkojen
ykkössuosikki Vatikaani. Päivän juuret ovat voimakkaasti nimenomaan rakastavaisten välisessä viestittelyssä.
Ilmeisesti rakkauden kesä 1969 ei yltänyt kuuriaan asti, sillä samaisena vuonna paavi poisti päivän katolisesta
kalenterista. Sattumaako, en usko! Artikkelissa tosin mainittiin, että suomalainen ystävänpäivä keskittyy
enemmän kaikkien ystävien muistamiseen, kuin pelkästään hanipöiden hakkailuun. Se teoriasta, lähdeviitteetkin
puuttuvat.
Jokainen varmaan muistaa lapsuudestaan/nuoruudestaan/hirveistä teinivuosistaan ne ystävänpäivät, kun
väsättiin sydämenmuotoisia kortteja jaettavaksi pitkin pitäjää. Häpeäkseni tunnustan, että minäkin jakelin
niitä (tosin ne eivät olleet sydämenmuotoisia enkä ollut tehnyt niitä omasta vapaasta tahdostani). Jaoin niitä
myös ihmisille, joille minulla oli yhtä vähän sanottavaa kuin heillä minulle. Olen aina ollut siinä käsityksessä,
että ystävänpäivänä muistetaan vanhoja ystäviä, joten sen kaltainen jeesustelu tuntui vastenmieliseltä. Ilmiö
poistui itsestään siirryttäessä isojen poikien liigaan eli pensasaidan toiselle puolelle, yläasteelle.
Toiset ihmiset taas viettävät ystävänpäivän harrastamalla vaakamamboa elämänkumppaninsa kanssa. Siis
ihmisen, jota hän näkee päivittäin ja joka on hänelle ns. enemmän kuin ystävä. Mutta onko tuollainen neljän
seinän sisälle sulkeutuminen terveellinen tapa viettää ystävänpäivää? Jos kaverit pyytävät lähtemään kahvilaan
ja sanot, että ei, me vietämme Irmelin kanssa laatuaikaa... taas. Olen kuitenkin ehkä hieman jäävi, koska
kommenttiin sisältyy ripaus sinkkumiehen ikuista katkeruutta.
Lähdimme ajatusleikkiin, että ystävänpäivää tulisi viettää nimenomaan ei-seurustelukumppanien kanssa, vaikka
sitten raahaamalla sen ukon/akan mukaansa. Mutta näkisimmekö mieluummin vanhoja, hyviä ystäviämme,
kuin hyvänpäiväntuttuja, joiden kanssa kyllä juttu kulkee ja kännissä polkkakin irtoaa, mutta joita emme muista
enää viiden vuoden kuluttua opiskelun päätyttyä? Eikö heihin voisi tutustua näin ystävänpäivän merkeissä
paremmin, jotta he ehkä jonain päivänä kehittyisivät korkeammalle asteelle, meidän todellisiksi ystäviksemme?
Sekin tuntui kummalliselta.
Jäljelle jää siis lähikaveripiiri. Sen ongelma oli hieman sama kuin seurustelukumppanien, niitä näkee todella
usein. Vai näkeekö? Minusta ainakin alkoi tuntua, että tiettyjä ystäviäni näen liian harvoin. Ja tiettyjä en
tule näkemään enää koskaan, kun/jos aikanaan karistan Tampereen pölyt jaloistani. Mutta haluan kuitenkin
säilyttää heistä edes häivähdyksen, pienen muiston jossain sekavan muistipankkini lokerossa.
8
Pohdintamme katkesi, kun Amarillon tarjoilija viimein lipui pöytämme ääreen burgerit mukanaan. Mysteeri
päättyi ratkaisemattomana ja tuotti vain lisää uusia kysymyksiä, kuten filosofialla usein on tapana. Kauan
eläköön humanismi!
PS. Anglo-amerikkalaisessa perinteessä ”rakastan sua”-hihkaisut ja yltiöpäinen halailu ovat hyvin yleisesti
käytettyjä tapoja tervehtiä ystäviä. Näin jäyhänä pohjalaisena en moiseen nössöilyyn sorru, mutta jos, arvon
lukija, lukeudut (alati pienenevän) ystäväpiirini joukkoon, ota tämä vaivautunut kädenpuristus vastaan. Hyvää
ystävänpäivää kaikille!
http://laatutaustat.com/taustat/Juhlat/Ystavanpaiva/Yst-v-np-iv-_-1024x768-_6
9
//Citykarhun
//////////pauloissa
///////////////////
Joeli
H
erätys on totutun karu, on liian kylmä. Pahvi
ei lämmitäkään näin talvisin. Mieli tuntuu
raskaalle, silmäluomia painaa, vaikka ihmekös
tuo kun miettii niitä kaikkia lähemmäs 3000:tta
liskojen yötä jotka ovat kalvaneet sarveiskalvojani
näinä vuosina. Havaitsen aamupalaa, citykani
olohuoneessani saatana! No antaa sen mennä. Ehkä se
on enemmänkin Citykarhun metsästäjän lemmikki,
kuin ravinne. Herään siis kotoani, Tampereen
Näsinpuistosta.
Muistan taas ihmisnimeni. Se ei ole mikään
tavanomainen “spurgunimi” kuten: Rape, Pena, Rami,
Mara tai vastaava.Minä olen Joonas,Joonas Hiekkanen.
Sitä nimeä tosin kuulee enää jepareiden suusta. Suuri
yleisö, kuten paskalaatikossa ja iltapäiväjuoruissa
sanotaan, kutsuu meikäläistä kirjavalla joukolla
erinäisiä solvaavia nimityksiä: Spuge, Juoppo,
Alkkis, Puistokemisti, Rantojen mies(meikäläinen
ennemminkin pelkää vettä) ja Viinamäen mies. En
minä haluaisi kuulua noihin kategorioihin, mutta
minä kuulun, kiitos viinapirun riivaavan vaikutuksen.
Minua alkaa jälleen kolottamaan, eikä vähiten
hampaisiin. Se on tämän elämäntyylin vaikein seikka.
Se, että mistä löytää voimia löytää Citykarhua,
kun ruumis ja mieli sitä eniten halajaa? Lähden
vaivalloisesti käppäilemään kohti määränpäätäni, jota
en vielä tunne. Omistamieni Traxin lenkkareiden
tarrat eivät enää pidä kunnolla. Filan hupparista on
enää luettavissa LA ja Adidaksen nappiverkkareiden
takapuolella tunnen jotain lämmintä ja kosteaa. Sekin
hidastaa vauhtiani, muttei tapa missiotani.
Mieleni tuntuu usein kirkkaaltakin, kuten juuri
tällaisena aamuna. Tiedostan maanantain, tiedostan,
että kello on jo kahdeksan, joka tarkoittaa, että citykaveriani ei vielä tarjoilla missään. Mielessäni pystyn
olemaan kutakuinkin järkevä ja tuottamaan vaikkapa
tämänkaltaista tekstiä. Mutta normaali puhuminen...
Se on luokkaa “oishko sullaaaa” tai “kylä mäkkin
ennenn oli”. Niin. Olin ennen fiksuksi luettava. Tai
no ehkäpä lukenut itseni fiksuksi, ihan kuinka vaan.
Tulevaisuudestani povattiin hyvää. En ikinä arvostanut
tarpeeksi sitä mikä oli hyvää. En lämmintä ruokaa,
en kattoa pään päällä. En etuoikeutta, en vastuuta ja
velvollisuutta. Minulla oli vain oikeuksia. Elämäni
olisi voinut sujua dynaamisemminkin, mutta syitä
epäonneen ja katkeruuteen oli loppujen lopuksi monia.
- “Mikä helvetti täällä haisee? Hei painutko juoppo
sinne mistä tulitkin täältä haisemasta. Mee vaikka
ensin suihkuun, leikkaat parran ja hiukset. Lopuksi
oikeisiin töihin stna”, huutaa vihaisen värinen keskiikäinen rouvashenkilö Amurin Siwan kulmalla.
Nyt mielessäni tekisi sanoa, että jos tuo olisi se
yksinkertainen kaava, niin noudattaisin sitä saman
tien. Sanat tulevat kuitenkin ulos suustani kutakuinkin
näin:
- “Äläsh sinä huuraa tuu nneuvvooon. Mminä on tehny
niiiin paaaljon ttöitä elämmässäii, etteeei tarvviii
ennäää”, samalla yrittäen näyttää mahdollisimman
coolilta seinään nojaillen.
- “Sinunlaistesi takia koko maa on rappiolla.
Meille nauretaan jo vaikka missä. Minä
joudun
työskentelemään
75-vuotiaaksi.
Jo
kaksikymmentä
prosenttia
suomalaisista
on
kaltaisiasi rapajuoppoja ja perkele työttömyyskin
on korkeammalla, kun 90-luvun alussa. Yrittäisitte
saatana. Meidän sukupolvi ja edellinen rakensivat
tämän maan, jonka te kouluammuskelijat ja muut
luovuttajat olette pilanneet. On ollut Onneloita,
matopelejä ja Idolsseja. Saatu naama telkkariin
juomalla Coca-Colaa ja sillä, ettei tiedä Suomen
presidenttiä. Maahanmuuttajia tuli lisää. Homot
lisääntyvät. Siinä on teidän paskasukupolven meriitit
kaikkiaan. Ollaan nyt niin eurooppalaisia, että
Utsjoellakin syödään Tacoja ja Kebabia”, tällä hetkellä
jo lyömään asettuneen naishenkilön sanat kaikuvat
lähes kuuroille korville.
Näen hänet vain otsaan kasvaneena fallossymbolina.
Mieleni tekisi vastata, että taidat hieman liioitella ja
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/////////////
10
///////////////////////////////
sekoittaa, sekä yleistää asioita. Olen osasta asioista
jopa samaa mieltä. Sanat eivät tule ulos, mutta purjo
tulee. Eräänlainen kannanotto sekin. Viimeisenä
muistikuvana uhkaava nainen ja käsilaukku, kolme
tähteä(aika samanlaisia kun Jallupullossa muuten) ja
Citykarhu...
Herätys on jälleen karuhko. Poliisisetä. Eipä tosin
sedän näköinen ollenkaan, vaan nuorukainen vailla
sympatian tajua herättää minut putkan lattialta:
- Onko nyt hyvä mieli,kun olet saanut häiritä normaaleja
ihmisiä
maanantaiaamuna
aamuostoksillaan
kaupan pihassa? Eikö sulla ole muuta tekemistä?
Yritän sopertaa jotain Citykarhusta ja siitä, etten
ole itse aiheuttanut mitään vaan päinvastoin. Sanani
kaikuvat poliisitalon uumenissa vailla sen suurempaa
vaikutusta suuntaan tai toiseen. Hän mainitsee oikean
nimeni ja kyselee kaikkea turhaa. Sitten hän kertoo,
että en saisi tuolla lailla hyökkäillä naisihmisten
kimppuun. En vaivaudu vastaamaan. Örisen vain
jotain epämääräistä. Sitä ne odottavatkin. Minut
päästetään ulos ja kello on jo 13:sta eikä tietoakaan
ensimmäisestä nallenaukusta. Naiset. Ne ovat olleet
oman hyvinvointini tiellä ennenkin.
Muistan hänet edelleen hyvin. Kauniit mustat
kutrit. Kiharat. Hersyvä nauru ja ikuinen perjantaiiltapäivän hymy. Minulle hän oli mitä sopivin. Ainakin
omasta mielestäni. Tutustuimme opinahjossamme
Hervannan TTY:llä. Minä opiskelin konetekniikkaa
ja hänen pääaineensa oli tuotantotalous. Se oli aikaa
jolloin naisia rupesi olemaan enemmän kuin miehiä
teknisilläkin aloilla. Olin hieman ujo. Yhteinen
ystävämme esitteli ja toisillemme suositteli. Meillä
oli aina kivaa sen kolme vuotta. Sitten tein virheen.
Olin silloin humalassa, vaikka se olikin minulle
siihen aikaan varsin tavatonta. Haukuin häntä
jostain hieman pienemmästä jutusta ja mietiskelin
ääneen minkälaista elämä voisikaan olla vapaana.
Olin kaverini luona. Olin siis tavallaan turvallisilla
vesillä, mutta taskussa auennut näppäinlukko ja niin
sanottu “taskupuhelu” olivat omiaan aloittamaan
tapahtumavyyhtiä josta ei ollut paluuta. Suruni oli
loputon. Vaan eipä ollut ensimmäinen, eikä viimeinen
suru murheiden laaksossa. Muistan edelleen runon,
jonka kirjoitin tytölle ja se on enemmän, mitä muistan
koko viimeisestä kymmenestä vuodesta. Se kuului
näin:
“Joku viisas joskus sanoi minulle, että on
olemassa tässä maassa tyttölapsi myös sinulle.
Empien tätä tietoa mielessäni pureskelin,salaa sormiani
ristin ja tinaa aina sydämenmuotoiseksi sulattelin.
Kun kasvosi sitten kohtasin, lähestulkoon
lakosin,
salaa
henkisesti
kuolasin.
En luritellut sanaa järkevää, ujouteni voitti, mutta
totesit “Ei puhuminen aina ole niin tärkeää.”
Pyysin, että näkisimme uudestaan. Toiveeni toteutui
ja nyt me vuosipäivän kunniaksi suudellaan.”
Siirappia. Hyi helvetti. Miten olen ollut noin
hukassa? No nyt on nälkäkin jo. McDonald’s kutsuu.
Pieni pysäkki ennen Citykarhua. Ei ole normaalia
meikäläisille. Mitä näenkään? Nekalan puistojengin
pääjehu Artsi, joka kyllä hyvin tietää, etten ole
maksanut hänen toimittamiaan kiljuja vieläkään...
To be continued...
Ps. En tiedä saako näin tehdä
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
/
///////////////
11
/
/
/
/
/
Patinan hallitus vm. 2011
Tässä on teille Patinan uljas ja upea
hallitus á la 2011. Olette hyvissä
käsissä!
koonnut Tuuli Krekelä
Jukka Sappinen
Jaakko Rantala
Miia Ilomäki
Puheenjohtajaamme
saa
jälleen
kutsua Jukaksi, sillä puhetta Patinan
hallituksen kokouksissa johtaa Jukka
Sappinen.Stressiä hän ei aio pahemmin
ottaa sillä delegointi on hänen ennalta
ehkäisevä stressinselätyskeinonsa.
Proseminaariaan orjakaupasta Jukka
työstää nyt aiheeseen kuuluvasti niska
limassa. Tuomon kanssa Hervannasta
ponnistavan Jukan mielestä siellä
on kaikkea kiehtovaa tekemistä ja
varsinkin vesitornin huipulta näkee
lähes koko uljaan Hervannan.
Koska Jukka on hieman
niukkasanainen kertomaan itsestään
mitään oikeasti kiinnostavaa,kirjoittaja
oli pakotettu soittamaan herran
paremmalle puolelle eli Emmille: ”Jaa
millainen Jukka on puheenjohtajana?
Öö... Se on kiva. Kaikille ystävällinen.
Kenties vähän vastahakoinen johtaja.
En mä tiedä.” Jukan kaverit Emmin
vieressä tarjosivat avuliaasti omaa
näkemystään: ”Se on puhuva pää.”
Jaakko eli tuttujen kesken Jasu
metsästää vielä asuntoa Tampereelta
ja siinä sivussa toimii Patinan
varapuheenjohtajana
ja
vastaa
koulutuspolitiikasta. Pestit pitävät
hänet kiireisenä ja hän toivookin
muutamia lisätunteja vuorokauteensa
selvitäkseen
kaikista
APNkokouksista,
OPSA
-ryhmän
tapaamisista ja muista koulutuksista.
Parasta hänen elämässään on juuri nyt
se, ”ettei tarvitse olla rynnäkkökivääri
ojossa poteron pohjalla odottamassa
A2-keltaisen
harjoitusvastustajan
mekanisoidun jalkaväkikomppanian
hyökkäystä”. Nokkelimmat ehkä
arvaavat, missä Jaakko on viettänyt
viime vuotensa.
Pariisi on Jaakon mukaan
niin hieno paikka, että siellä pitäisi
jokaisen patinistin käydä kokeilemassa
aamupäivän viettoa ranskalaisittain
eli
pitkittynyttä
lounastaukoa
espressokupin ääressä.
Miia tulee Seinäjoelta ja on fuksi,
mikä on hänestä jännää. Patinan
sihteerinä hän aikoo panostaa
pöytäkirjoihin ihan koko tarmollaan.
Hieman haastetta pestiin tuo Miian
mukaan hänelle uudet yliopistokuviot
ja sen ymmärtäminen, mitä Patinan
kokouksissa niistä puhutaan. Miiankin
opinnot ovat vielä aivan alussa, eikä
hänellä ole juuri nyt mitään erityistä
opiskulukokonaisuutta työn alla.
Miia ei ole vielä oikein varma
paikastaan elämässä ja Patinassa.
Hänen vastauksensa kysymykseen
Patinan parhaista puolista on: ”Ei
mikään. Mä vaihdan ainejärjestöä! No
ei kai :). Kaikkia kivoja tapahtumia
tulossa ja sillee... (jee!)”. Tärkeintä
kuitenkin on, että Miia tietää, mikä itse
elämässä on parasta; se on se, että kevät
tulee ja kohta saa käyttää kesäkenkiä!
/
/
//
Saku Pihko
Pihla Tupamäki
Jukka Vieri
Saku on yksi kolmesta hallituksen
varajäsenestä vuonna 2011. Taustalla
hän aikoo panostaa koulutuspoliittisten
asioiden hoiteluun, sillä kopo-pesti
kiinnostaa Sakua tulevaisuudessa. Silti
Saku kieltää stressaavansa mitään.
Saku
myöntää
olevansa
hieman surullinen tapaus, sillä
parasta hänen elämässään on tällä
hetkellä opiskelu. Hän viimeistelee
aineopintojaan, arvostaa HOPSopettaajansa ja odottaa innolla ensi
vuoden proseminaaria. Keskiaika on
lähellä Sakun sydäntä.
Helpottavaa on silti tietää,ettei
Saku ole aivan toivoton tapaus, sillä
parasta Patinassa on hänen mielestään
vapaa-ajan juhlistaminen (tai kuten
hän itse muotoilee, ”lukuisat kännit”).
Pihla
on
fuksi
ja
kotoisin
Uuraisilta
Jyväskylän
läheltä.
Liikunta- ja ympäristövastaavaana
Pihla
panostaa
urheilullisten
tapahtumien
järjestämiseen
ja
muistuttelee
kanssaopiskelijoitaan
ympäristöasioista.
Pihlaa kiinnostaa polittiinen
historia vaikka muuten opinnot
ovatkin vielä melko aluillaan. Kaikille
patinisteille hän suosittelee reissua
Skotlantiin jossa upeat historialliset
rakennukset ja maisemat lumoavat
varmasti kaikki kävijänsä. Näkemisen
arvoisia paikkoja on monia ja
pelkästään kävely ympäri Edinburghia
on hyvää ajanvietettä.
Pihla jakaa muiden hallituskavereidensa mielipiteet siitä,
että lähestyvä kevät ja aurinko ovat
hienoja asioita. Patinasta hänellä on
hyvä viisaus: ”Patinassa parasta ovat
ihmiset. Patina on juuri sellainen kuin
minkälaisia ihmisiä siinä on.”
Koska Jukka on vähän erilainen
nuori ja Pohjanmaalta, hän halusi
välttämättä saada kertoa itsestään
omin sanoin:
“Olen Jukka Vieri, tulin
juuri hiihtämästä. Neljäntenä hallitusvuotenani
hoitelen
taloudenhoitajan hommia ja vastaan myös
Patinan HOL-asioita. Stressi on näitä
Kekkosen jälkeisen ajan hapatuksia,
johon en aio sortua. Norsua ei
nimittäin pidä vetää perässään vaan
pilkkoa se osiin, sanoo vanha kansa.
Olen ehdottomasti sitä mieltä,
että jokaisen patinistin olisi kerran
elämässään vierailtava ainedidaktiikan
luennoilla, helvettikään ei tunnu sen
jälkeen enää niin pahalta. Parasta
elämässä on onneksi se mikä on
parasta Patinassakin: ystävyys.”
(Toimitus tietää Jukan viimein
peruuttaneen Aku Ankan tilauksensa,
mikä voi näkyä jonkin asteisena
epävakautena ja oireiluna.)
13
/////
Jussi Syrjälä
Tiina Ranto
Tuukka Hämäläinen
Laukaa, tuo viljapeltojen, viinanpolton ja kyläpolitiikan luvattu
maa on antanut meille oman
poikansa Jussin vastaamaan tämän
vuoden tuutoroinnista, kv-asioista
ja sosiaalipolitiikasta. Vastuu on
melkoinen, mutta hän vakuuttaa
yhden asian tulevan hoidetuksi
helvetin hyvin ja muut hyvin.
Jussi opiskelee toista vuotta
ja etsii vielä historian opiskelun
syvintä olemusta. Nyt hänellä
on menossa vaihe ”Onko tässä
historiassa mitään järkeä?”. Jotta
Jussia itseään voisi ymmärtää edes
vähän enemmän, kannattaa lukea
hänen
luennolla
synnyttämänsä
runon pätkä: ” “Nokkava kakara,
Savon hermesetas, halpa burana,
lattiakaivossa elävä jalkasieni, körtti,
valtionpoliisin sihteeri, afrikassa
paistava aurinko, epäonnistuneesti
salakuljetettu
huume,
titanicin
upottaneella
jäävuorella
asunut
pingviini ja Paavo Väyrynen sinä olet!”
Historian
Lehti
on
vakaassa
hallinnassa ja äidillessä huomassa eli
Tiinan vastuulla. Neiti päätoimittaja
järkkäilee tämän vuoden myös
Patinan juhlia toisena bilevastaavana.
Kaksoispestinsä aiheuttaman mahdollisen stressin Tiina selättää saunan,
suklaan ja punaviinin yhdistämisellä.
Toisen vuoden opiskelijana
Tiina on jo varsin kokenut patinisti,
sillä omien sanojensa mukaan
”...juuri
tällä
nimenomaisella
kirjoittamishetkellä minun pitäisi olla
tekemässä praktikumia. Sen sijaan
juon yksin kotona kalsarit jalassa
punkkua ja katson telkkarista jotain
paskaleffaa.”
Tiina odottaa kesää, suosittelee Kärsämäkeä ja puhuu
kuulemma niin paljon, ettei itsekään
pysy kärryillä siitä, mitkä jutut hän on
kertonut ja mitkä ei.
Tuukka tulee Joensuusta, jos joku ei
sitä ole vielä ehtinyt kuulla. Hän jatkaa
tämänkin vuoden juhlavastaavana ja
erikoisosaamisalueekseen hän nimeää
materiaalin kannon juhliin. Työn alla
ovat mm. sitsit, teemabileet, saunaillat
ja monet muut kekkerit järjestelyineen.
Opinnoissaan
kolmatta
vuotta etenevä Tuukka suorittelee
sivuaineita ja valmistautuu pikkuhiljaa
opettajan pedagogisiin opintoihin.
Tuukasta opettajat ovat aina olleet
ja tulevat olemaan ihania. Jokaiselle
patinistille hän suosittelee käymistä
saunailloissa, sillä paikalla on aina
leppoinen meininki ja hyvää jengiä.
Parasta Patinassa Tuukan mukaan on
ihmiset, elämässä ystävät ja äiti.
Lukijoiden kanssa Tuukka
haluaa jakaa tämän historiallisen
yksityiskohdan (kirjoitusvirheineen
kaikkineen <3 ): ”historiallinen
yksityis
kohta,
suojeluskunnan
puvut
muistuttaa
erehdyttävästi
talvisodanaikaisia NL:n sotilaan
pukuja, no ainakin rintamalla olleiden
milestä”.
14
////
Daniel Helander
Elina Niinimäki
Tuomo Salonen
Dansku ei ole vieläkään pääsyt pois
kotikaupungistaan Tampereelta ja
kaiken lisäksi hän vielä päätynyt
vastaamaan Patinan tiedotuksesta.
Hän kieltää sressaavansa. Fuksina
Danielin
opinnot
ovat
vielä
lähtökuopissaan, mutta
suuntaa
hän hakee opiskelemalla niin
antropologisia ilmiöitä, yhteiskuntien
romahduksia
kuin
kilpailemista
sosialistisissa järjestelmissä.
Daniel on oppinut elämän
tosiasioita Siwan kassalta ja suosittelee
sitä muillekin. Toimitus suosittelee
Danielille vielä K-Extran kassaa,
mieluiten Nekalassa. Parasta mitä
tiedotusvastaavamme tietää juuri
nyt on sunnuntait, aurinko, espresso
ja jazz. Hänestä on myös jees, kun
kahvi valuu hitaasti kasvoja pitkin.
Hämeenlinnasta tuleva 19-vuotias
Elina avustaa ja paikkaa tarvittaessa
muita hallituslaisia tämän vuoden
toisena varajäsenenä toimiessaan.
Hallituspesti osuu hänelle kuulemma
kuin nyrkki silmään ja mahdollisen
stressin hän selättää hyvällä musiikilla
ja yleisellä hedonismilla.
Opinnot
ovat
hänellä
luonnolisesti vielä alkuvaiheessa
ja Elina keskittyykin lähinnä
mielenkiintoisten
asioiden
kartoittamiseen.
Lukion
historian
tunneista hänellä on hyvät muistot,
mikä ehkä selittänee opiskelupaikan
valintaa. Elina suosittelee jokaiselle
patinisteille matkakohteeksi Enver
Hoxhan rappeutuvaa museopyramidia
Tiranassa, sillä se sopii kuulemma niin
näköalapaikaksi kuin liukumäeksikin.
Patinassa
hänen
mielestään
parasta on kevään erittäin lupaava
tapahtumakalenteri.
Tuomo tulee Pohjois-Hervannasta
ja vuoden 2011 hallituksessa hänellä
on kulttuuri- ja tasa-arvovastaavan
arvokas yhdistelmä. Tärkeintä pestissä
on Tuomon mukaan Klassikkokinojen
järjestäminen ja tasa-arvon ylläpitäminen. Tässä Tuomon pikku
mainosbuffi: ”Jos joku löytää jonkun,
joka haluaa alustaa Commandon, niin
saa erityismaininnan. Pitää kuitenkin
olla arvokkaan näköinen alustaja
tällöin, Klinge-tasoa lähes”.
Hänen kaiken mielenkiintonsa
vie tällä hetkellä proseminaari,
joka ei ole edistynyt ihan toivotulla
tavalla. Siitä huolimatta Tuomo
nauttii elämässään vääjäämättömästi
lähestyvästä keväästä ja maailman alati
lisääntyvästä absurditeettista. Tuomo
valittelee, ettei tiedä historiasta
mitään eikä oikein tunne itseäänkään.
Sen hän suostuu paljastamaan, että
Gilmore Girls on hänestä parasta TVviihdettä.
15
/
/
/
/
Emppu Siltaloppi
Tuuli Krekelä
Vuoden 2011 PR-vastaavana toimii
Riihimäeltä kotoisin oleva Emppu.
Hänen
pääasiallinen
tehtävänsä
on jatkaa mainosten hankkimista
HiLeeseen
painokustannusten
kattamiseksi.
Toista
vuottaan
opiskelevalla Empulla on opinnoissaan työn alla aineopintojen
kokoon saaminen ja sivuaineiden
vääntäminen.
Empulla on jokin pieni
pakkomielle
Kolumbiaan.
Hän
suosittelee
siellä
piipahtamista
pienkoneilla kaikille patinisteille
ja täytti myös tuossa taannoin
allekirjoittaneen
Aikuiset
ystäväni -kirjan sivut ”Kolumbia!” ja
”Kolumbiaan” -teksteillä. Toteemieläimekseen tämä mies nimeää
laaman.
Parasta Empun elämässä on
kevään ja tulevien reissujen venailu.
Ja jos ei parasta, niin ainakin todella
hyvää Empussa itsessään on hänen
kameransa ja sillä otetut kuvat.
Tuuli häärii kolmatta vuottaan
Patinassa,
toimii
kolmantena
varajäsenenä ja tekee kaikkia
satunnaisia hanttihommia, kuten
esimerkiksi tämän jutun kokoaminen.
Tuuli tykkää puhua itsestään
kolmannessa persoonassa ja saa kovia
kiksejä tämän tekstin kirjoittamisesta.
Auskultointi Norssilla ja yritysviestinnän
sivuaineopinnot
TTY:lla pitävät hänet melko
kiireisenä, muttei niin kiireisenä
etteikö siitä selviäisi. Tukena hänellä
on hyvät ystävät ja pakopaikkana
Patinan kokoukset ja tapahtumat.
Opinnot ja ainejärjestötoiminta ovat
pelastaneet hänet urheilulta, mistä
hän on kiitollinen.
Paljasjalkaisena
tamperelaisena
Tuuli rakastaa Finlaysonin aluetta
ja Kyttälän vanhoja rakennuksia,
erityisesti
huhtikuisessa
iltaauringossa.
Kuvat tekijänoikeuksista välittämättä
napattu niin facebookista, Patinan sivuilta
kuin neiti päätoimittajan omista salaisista
kokoelmistakin
kuva: Sofia Hyötyläinen
17
//////////////////////////////
Vihreät on Suomen tyhmin ja hölmöin puolue
Mikael M.
M
uutamien edellisten vaalien alueellisia tuloksia
tarkastelemalla kenelle tahansa pitäisi olla selvää,
että Aarno Laitisen toteamus pitää paikkansa:
Vihreiden kannatusalueet ovat ympyröitä, jonka
säde on 20 kilometriä ja jonka keskipisteenä on yliopiston
kahvila. Koska asun ja elän tällaisella alueella, olen jo monta kuukautta ollut havaitsevinani poliittisesti aktiivisissa
tuttavissani pientä paniikkia puoluegallupeja koskien.
Tämä lähinnä huvittaa minua, sillä itse en piittaa politiikasta, vaikka seuraankin sitä passiivisesti huumoriarvon tähden. Koskaan ei voi tietää, mitä ne riemastuttavat
varkaat, valehtelijat ja kyykyttäjät Arkadianmäellä seuraavaksi keksivät. Onko mikään muka hauskempaa kuin
se, että Nuorisosäätiön talonmies-parka käryn jo pahasti
tuoksahtaessa käy kiireellä kiinnittämään kepulta ostettuja
tauluja jonnekin vuokrakasarmin käytäville, mistä asukkaat
suuttuvat niin, että taideteokset palautetaan varastoon alle
vuorokaudessa? (IS 23.9.2009) Voisiko kansalaisia enää
paremmin 13.000 eurolla huvituttaa?
Minä toivon, että perussuomalaiset voittavat vaaleissa oikein kunnolla, jotta saamme hauskimman eduskunnan
vuosikausiin. Lisää vaan Virtasia, Oinosia ja muita harmittomia viihdyttäjiä! Aivan erityisesti tulen kuitenkin nauttimaan leuhkojen kaupunkivihreiden vaalienjälkeisesti ahdistuksesta, kun heidän kannatusalueidensa ulkopuolinen
todellisuus tulee heille taas odottamattomana järkytyksenä.
Nähdäkseni Suomessa on kaksi ankeaa moralistipuoluetta,
nimittäin kristillisdemokraatit ja vihreät. Kaikki tietävät,
että kristillisdemokraatit ovat tyyppejä, jotka perustavat
yhteiskuntafilosofiansa Taivasukkelin pyhään ilmoitukseen, mutta vihreillä on pokkaa käyttää sloganinaan jotain
niin karmeaa valhetta kuin “ei vasemmalla eikä oikealla
vaan edellä”. Tämä siirtää vihreät aivan omaan luokkaansa,
mitä pönöttävään moralismiin tulee.
Hesarin kolumnisti Johanna Korhonen, ankea moralisti
hänkin joskaan ei vihreä, tavoitti 26.1. julkaistussa tekstissään kaupunkivihreyden ytimen täydellisesti, vaikka se
ei ollut hänen tarkoituksensa. Hän kirjoitti, miten syyllisyys on korvannut kulttuurissamme häpeän, ja listasi sitten
eräitä hänen tuttavapiirissään havaittavia syyllisyyden aiheita. Listan kärjessä olivat lentomatkat sekä perunankuorien heittäminen sekajätteeseen, ja juuri näin tolkullinen
on kaupunkivihreän maailmankuva.
Tavallisen kaupunkivihreän ekologisuus rajoittuu tähän
lyhyeen uskontunnustukseen: “Ilmastonmuutos on totta.”
Tämän lausuttuaan ihminen muuttuu välittömästi älylliseksi ja eettiseksi yksilöksi, eikä mitään muuta tarvitse enää
tehdä, sillä tosivihreys kumpuaa sola fide. Uskossa ollessaan
ihminen voi lentää lentokoneella, kunhan syvästi katuu jäl-
keenpäin, ja hänellä on lentomatkoistaan huolimatta tietenkin aina oikeus ankarasti ripittää Saatanaa, ikuista kiusaajaa, panettelijaa ja ilmastonmuutoksen kieltäjää.
Tiedän että heitä on olemassa, mutta itse en tunne ensimmäistäkään sellaista nuorta vihreäksi identifioituvaa ihmistä, joka ei myös harrastaisi lentomatkustelua, jos vain
rahatilanne sen sallii. Onhan maailman ja muiden kulttuurien näkeminen omin silmin eräs sivistyneen ihmisen
tunnusmerkki. Ilman lentomatkustelua ja maailman näkemistä ihminen muuttuu perähikiän juntiksi, joka äänestää
perussuomalaisia. Ei siis ihme, että syyllisyys ja ahdistus
painavat kaupunkivihreitä, sillä kyllä minuakin kalvaisi, jos
asettaisin elämälleni noin ristiriitaiset tavoitteet.
Juuri sopivasti kolme viikkoa ennen Korhosen kolumnia
eli 6.1. vihreiden entinen kansanedustaja Rosa Meriläinen
kirjoitti samassa lehdessä siitä, miten mahtavaa on rantalomailu lapsen kanssa Kap Verdellä. Matkustikohan hän
sinne junalla? Ehkä hän kyllä maksoi kympin anemaksun
jollekin järjestölle puun istuttamisesta tai jostain, joten
hommahan on sillä hoidettu. Saisikohan samalla hinnalla
oikeuden omistaa katumaasturin?
Tärkeintä on siis usko, mutta sen täytyy olla vilpitöntä. Eihän sola fide sitä tarkoita, että syntejä saisi tehdä aivan vapaasti. Tosiuskovaisuuteen kuuluu siis aivan luonnostaan,
että myös perunankuoret ja muovikassit alkavat painaa
kaupunkivihreän mieltä. Kaikki mittasuhteet lakkaavat
olemasta, koska jokainen synti on rikoksena yhtä suuri.
Muunkinlaisia rikoksia on kuin ekorikoksia. Yksi rikos on
se, että joillain on maailmassa enemmän rahaa kuin toisilla.
Aivan mikä tahansa järjestely, jossa rahaa siirtyy rikkaammilta köyhemmille, on siksi hyvä. On ilmeistä, että länsimaissa asuvat kaupunkivihreät syyllistyvät rikkauteen siinä
missä muutkin valkonaamat.
Tästä syystä pääkaupunkiseudun vihreiden julkilausuttu
linja on, että kaupunkialueelle leiriytymistä ja kadulla istumista kuppi kädessä ei saa kieltää. Syynä on se, että maailman eriarvoisuuden on hyvä näkyä kaduilla joka päivä, jotta
emme sitä unohtaisi. Mitäpä siitä, että kerjäämistä tutkineiden journalistien mukaan rahaa ei tule tarpeeksi edes
ruokamenoihin, joten ne varsinaiset tulot saadaan kyllä
jostain ihan muusta toiminnasta. Hyvä vain, että mummoilta viedään lompakot s-marketissa, kun ovat sellaisia
rikkaita riistäjiä.
Koulutettu ja rationaalinen kaupunkivihreä tuntee globaalin vastuunsa ja vastaa maailman hätään. Hänen mielestään
on toimiva idea, että ikään kuin hyvityksenä Irakin, Afganistanin ja Somalian yhteensä 70 miljoonalle asukkaalle
heistä15.000 otetaan täysihoitoon pääkaupunkiseudulle.
Kuva: The Big Lebowski
///////////////////////////////
Loput 69.985.000 henkeä saavat jäädä kyliinsä makaamaan, mutta ainakin parhaamme teimme. Tämä periaate
on täysin pyhä, ja jokainen joka tämän uskonkappaleen
kehtaa haastaa on ilman muuta rasisti, jota on myös syytä
ankarasti ripittää.
Uskovien yhteisössä kaikki ovat tasa-arvoisia. Maailmalliset ihmiset eivät tätä ymmärrä, vaan sortavat toisiaan
minkä ehtivät. Tämä aiheuttaa kaupunkivihreissä jatkuvaa
pahaa mieltä ja ahdistusta, joten valtakunnallinen nuorisopuolue vihreät onkin virallisesti linjannut, että pörssiyhtiöiden hallituksiin pitäisi saada naiskiintiöt. Ovathan naiset
liioittelematta universumin sorretuin taho heti kaikkien eieurooppalaisten ihmisten ja Äiti Maan jälkeen.
Suomessa toimii noin 130 Helsingin pörssiin listattua yhtiötä. Niistä jokaisen hallituksessa on noin kolmesta kymmeneen jäsentä, yhteensä siis maksimissaan 1300 henkeä.
Juuri tämä maan parhaiten ansaitsevaan prosenttiin kuuluvan ihmisjoukon sukupuolijakauma on erityisen tärkeä
kysymys tasa-arvon kannalta. Sadat ja taas sadat tähtisilmäiset humanistitytöt jakavat Sari Baldaufin tuskan siitä,
että vasta nyt hänet naisena valittiin Fortumin hallituksen
puheenjohtajaksi. Ei siinä paljoa lohduta kuuden miljoonan varallisuus, kun ei ole hallituksen puheenjohtaja. Nyt
onneksi on, ja tasa-arvo etenee. Hyvä siskot!
Asioiden luonnolliseen tilaan kuuluu, että kaupunkivihreän alalaji eli ankarasti tiedostava humanistivihreä inhoaa
ja halveksii kauppatieteilijöitä koko opiskeluaikansa ajan.
Kuitenkin sitten 20 vuoden päästä, kun boomari-Birgitta
on törmännyt lasikattoon ja saa henkilöstöpäällikkönä
palkkaa ainoastaan 50.000 euroa, löytyy yhteinen solidaarisuus. Silloin on tärkeistä asioista kyse, ja kaiken ikäiset
ankarasti tiedostavat humanistivihreät puolustavat Birgittaa pahuuselimen haltijoiden patriarkaalista salaliittoa vastaan. Vaaditaan niitä samoja etuja, jotka kaikki miehetkin
saavat siitä, että Jorma Ollila on mies. Suomalaisten miesten samaistuminen jääkiekkomaajoukkoeeseensa ei ole
mitään verrattuna siihen, miten kovasti tiedostavat nuoret
naiset rakastavat upporikkaiden keski-ikäisten naisjohtajiensa asiaa.
On vielä yksi ryhmä, joiden asia on kaupunkivihreiden asia.
Tämä ryhmä on yhteiskunnassa täysin marginalisoitu, eikä
heitä kukaan puolusta. Näiden ehkä 5000-10.000 ihmisen
kärsimys on suurempaa kuin kenenkään muun, ja siksi on
perusteltua, että heidän kysymyksensä saa kaupunkivihreiltä erityisen huomion ja kiireesti sittenkin. Nämä sorretut ihmiset ovat tietenkin avioliittoon haluavat homoseksuaalit, jotka ovat vihreiden suvaitsevaisuus-vaaliteeman
toinen kärki.
Suomessa asuu noin viisi miljoonaa ihmistä ja rapiat päälle.
Heistä homoseksuaaleja on noin ehkä kolme prosenttia, eli
150.000 henkeä. Kun viimein vuonna 2002 heille saatiin
tärkeä oikeus solmia rekisteröity parisuhde, tätä oikeutta
käytti... 892 ihmistä. Vajaan kymmenen vuoden aikana rekisteröityjä parisuhteita on solmittu yhteensä noin 2000
kappaletta, joten selvästikin tämä asia on hyvin tärkeä
seksuaalivähemmistöjen edustajille. Eihän muuten peräti
2-3% heistä olisi käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväkseen.
On käsittämätöntä, miten joku voi olla niin suvaitsematon
ja takapajuinen, että ei soisi heille tätä suurinta täyttymystä, pyhän avioliiton ikuista onnea. Tällaisia ihmisiä kuitenkin on, kuten arkkipiispa ja kirkon edustaja Päivi Räsänen.
Nyt kaikki ateistit joukolla eroamaan kirkosta Internetissä,
kunnes kirkko antaa Päivi Räsäselle potkut! Muistakaa kirjoittaa henkilökohtaisesta uskonratkaisustanne feis-puukkiin, ja tulkaa nauttimaan suvaitsevaisesta sateenkaarimessusta Suomen ortodoksisen kirkon ja Suomen islamilaisen
yhdyskunnan naispappien äidillisessä kaitselmuksessa.
On se kyllä hienoa, miten meille järkisyillä äänestäville,
fiksuille ja prioriteetteja ymmärtäville kaupunkilaisille on
tällainen oma puolue Vihreä liitto! Yhdessä kohti edistystä
ja avointa Suomea, turpeenpolttoa ja kahta ydinvoimalaa!
Ihan ällöttää sellaiset perussuomalaiset ja muut populistit, jotka äänestävät ihan marginaalisten, yhdentekevien ja
tunteisiin vetoavien syiden tähden.
( Jälkihuomautus: Katson parhaaksi mainita, että en missään
tapauksessa vinoile seksuaalivähemmistöille, jotka tunnetusti
edelleen kohtaavat syrjintää esim. työpaikoilla. Vinoilen niille
poliitikoille ja äänestäjille, jotka käyttävät homoavioliittoja
poliittisen opportunismin ja henkilökohtaisen identiteettipolitiikkansa välineenä. Mielestäni koko avioliittoinsituutio on
täysin merkityksetön, ja minun on siksi hyvin vaikea nähdä
avioliittolain nykytilaa ensisijaisen tärkeänä
yhteiskunnallisena ongelmana.)
19
///////////////////////////////
Kätkettyä ritaruutta
akateemisen urheilujuhlan lomassa
raportoi Veera Tegelberg
K
auan odotetut Akateemisen kyykän MM-kilpailut ovat monille suoranaista urheilun euforiaa. Kyykkä:
nautintoaineiden huurruttaman todellisuuden rajoilla käytävää kisailua, jossa aikamme nuori sivistyneistö
ottaa toisistaan mittaa. Hervannassa ratkeavaan kunniakkaaseen voittoon tarvitaan niin tarkkaa silmää
kuin taipuisia perslihaksiakin.
Niille, joilta kyykän kauneus jäi Hervannan kinoksisten kenttien keskellä lauantaipäivänä kokematta,
kyykkiminen sai yön pimeinä tunteina aivan uuden merkityksen. Jussi Syrjälä on yksi heistä.
Syrjälä, jota haastatteluhetkellä joku jopa juopuneeksi kuvailisi, konttaa pitkin Tuomiokirkonkadulla
sijaitsevan lukaalin parkettilattioita. Lasittuneella katseellaan hän etsii vuoroin kunkin hameväenedustajan
silmistä jotain elämää suurempaa puheenaihetta. Humanistin herkät aivonystyrät kamppailevat saunaillan
aiheuttaman nestetasapainon aikaan saamaa henkistä huteruutta vastaan.
Tilannetta varomattomasti sivusta seurannut toimittaja pääsee lattioita polvillaan luuttuavan Syrjälän
esityksen juonen sivuhenkilöksi.
Välillä jo tolpilleen kampeutunut sankarimme polvistuu toimittajan eteen ottaen tätä päättäväisesti oikeasta
kädestä. Nuorimies nielaisee, mutta silmääkään räpäyttämättä hän tunnusta: ”Minä olen posteljooni.”
Syrjälän avoimuus on ihailtavaa, sillä harva kehtaa tänä päivänä myöntää työllistyvänsä halveksitulle
lehtialalle. Osansa yhteiskunnan epäkunnioituksesta saavat niin puhelimitse journalismin ilosanomaa levittävät
lehtimyyjät, kuin Syrjälän kaltaiset pelotta työhön jo ennen aamunsarastusta heräävät postinkantajat.
”Minä en pelkää,” nuori mies vakuuttaa lattiatasosta nikotellen. Kaksi kesää on kuulema tullut jo jaettua.
Selkäkipuja ja silmäpusseja uhmaten on Syrjälä omien sanojensa mukaan kantanut ihmisten aamiaispöytään
lehtiä jopa joululoman aikana. Tunteikkaalla monologillaan hän saa kaikkien näytöstä seuranneiden sympatiat
puolelleen.
Lauantaina palkitut Akateemisen kyykän MM-kilpailun voittajat, nuo kunniakkaat ikiteekkarit, ansaitsevat
toki maininnan aikamme historiankirjoituksessa. Urheilusankaruus on kuitenkin vain hetken häivähdys
todellisen sankaruuden rinnalla.
Nöyrä postipoika kertoo, ettei rakasta pelkästään työtään, vaan myös toimittajia juttujen ja uutisten takana.
”Minulle olisi kunnia saada kantaa lehteä, jossa on yksikin sinun juttusi,” Syrjälä sanoo silmissään pyyteetön
ihailu.
Toimittaja on sanaton. Nuoren miehen tunnustus on hänelle jotain ennenkokematonta. Jussi Syrjälän
maanläheisyys ja tilannetaju lämmittävät mieltä keskellä Tampereen hyytävää helmikuun yötä.
Jussi Syrjälä - tuo aikamme pyytteetön antisankari - nousee jälleen ylös lattialta lauantain jo vaihduttua
sunnuntaiksi, päivistä pyhimmäksi. Hän ei häpeä itseään: elämä on siihen liian lyhyt. On parempi kääntää
teoilleen selkänsä ja jatkaa kohti uusia polvistumisia.
/////////////////////////////
//20
//
/
Kyykkäkuvat:
Emppu Siltaloppi
21
Hei, oletko kyllästynyt?
//////////////////////////////////////////////////////////////////
Oletko mahdollisesti närkästynyt Facebookin tapaan muuttaa yksityisyydensuojaa koko ajan vapaammaksi
ja vapaammaksi? Lisäksi nämä muutokset tehdään vielä useimmiten vaivihkaa uusien päivitysten muodossa.
Jos vastasit ensimmäiseen ehdotukseen “kyllä”, et ole ainakaan yksin asian kanssa, vaan konkreettistakin
“vastarintaa” on syntynyt. Ennen viime kesää muutama new yorkilaisopiskelija alkoi kerätä rahastoa
luodakseen yhteisöpalvelun, joka olisi sekä käyttäjäturvallinen, että -ystävällinen. Heidän agendanaan oli
kerätä ainoastaan 10 000 dollaria kehitelläkseen tuotettaan kesällä, mutta idea sai suuren kannatuksen ja
rahaa kertyi lopulta 130 000 dollaria. Tästä kaikesta syntyi “Diaspora”-niminen palvelu. Tarkoituksena
oli, että kokeiluvaihe olisi valmiina jo syyskuussa, mutta se aukeni vasta viime marraskuussa niille 6479
käyttäjälle, jotka olivat toimintaa rahoittamassa. Käyttäjille on annettu viisi kutsua, jotka he voivat lähettää
eteenpäin. Tämän vuoksi en ole vielä ainakaan itse päässyt palvelua käyttämään. Kuitenkin kyseessä on siis
vielä testiversio.
Mikä sitten Diasporassa lopulta eroaa Facebookista? Diasporassa on periaatteessa kaikki samat toiminnot,
kuin Facebookissa. Erona on lähinnä se, että kaikki on sinun omassa hallinnassasi. Pystyt hallitsemaan omaa
profiiliasi ja tekemään kavereistasi erinäisiä ryhmiä huomattavasti helpommin. Voit myös rajata päivityksesi
erinäisille ryhmille halutessasi. Kaikki mitä laitat sivuille, on sinun omaisuuttasi eikä itse palvelun, kuten
Facebookissa. Betaversiossa ei ole ollut samanlaista uutisvirtasivustoa, kuin Facebookissa on. Näin ollen
kavereiden kuulumiset on täytynyt tarkistaa kavereiden omilta sivuilta. Päivityksiä pystyy lisäämään
Diasporan kautta myös Twitteriin ja Facebookiin.
Diasporaa on pidetty eräänlaisena rajuna vastaiskuna Facebookin diktaattorimaista toimintaa kohtaan.
Kuitenkaan itse Diasporan tekijät eivät myönnä anti-Facebook leimaa itsessään. Aika näyttää saavuttaako
Diaspora todellista jalansijaa. Facebookilla on kuitenkin yli 600 miljoonaa käyttäjää, joka on jo massana
semmoinen, josta kukaan ei helposti lähde pois. Oletettavissa ei varmasti kuitenkaan ole mitään järisyttävän
suurta joukkopakoa nopealla aikavälillä, koska tutussa (ja turvallisessa) on aina helpompi pysytellä.
Toivottavaa olisi, että Diasporaa pääsisi piakkoin kokeilemaan myös aivan normaalit käyttäjät isommassa
mittakaavassa. Sitähän ei taas sitten tiedä mitä Diasporasta tulee siinä vaiheessa, kun tarpeeksi suuret
mittakaavat ylittyvät.
Lähteenä: Taloussanomien artikkeleita aiheesta.
Diasporan sivusto: joindiaspora.com (huom. tällä hetkellä sivustolla on mahdollisuus päästä ainoastaan
jonoon jos ei kutsua kuulu)
-Joeli
Yhdeksän eurooppalaisen museon
kanssa yhteistyössä tehty näyttely
kertoo suhteestamme ruokaan sekä
esittelee Tampereen historiaa Rieväkylänä.
INNASTA
Suomesta
Multian iloiset ihmissudet, 1993, akryyli kovalevylle, 30 x 33
4.3.–15.5.2011
Tänä vuonna 80 vuotta täyttävä
Martti Innanen tunnetaan humoristina niin musiikin kuin kuvataiteen
alueella. Hän on maamme suosituimpia naivistisen taiteen edustajia,
joka kuvaa suomalaista luonnetta
ja elämäntapaa. Näyttelyn teokset
kuuluvat Suomen Gallupin säätiön
naivistisen taiteen kokoelmaan.
Avoinna ti-su 11-18
Väinö Linnan aukio 8,
Finlaysonin alue, Tampere.
p. 010 420 9220.
www.tyovaenmuseo.fi
//////////////////////////////
Kalenteri alkukeväälle 2011
Patinan Iloinen 20-luku -teemabileet Haulitehtaalla 10.3.
Patinan perinteiset teemabileet järjestetään maaliskuussa Pispalan Haulitehtaalla. Teemana Iloinen 20-luku, joka tulee näkymään paitsi juhlien ohjelmassa, myös
toivottavasti vieraiden pukeutumisessa.
Liput tulevat myyntiin Juvenekselle. Be there or be square!
Pukeutumisessa pidä mielessä ainakin Moulin Rouge ja charleston.
Lisätietoja seuraa piakkoin.
HOL:n kevätseminaari Joensuussa 12.3.
HOL:n kevätseminaari “Historioitsijat työelämässä” järjestetään lauantaina 12.3.
Joensuussa. Aiheena opiskelijoille aina ajankohtainen työ ja työllistyminen opintojen
jälkeen. Lisätiedot www.hol.fi
Opintotuen palautus 31.3. mennessä
Muistathan palauttaa viime vuoden “ylimääräiset” opintotuet maaliskuun loppuun
mennessä.
Lavarit Yo-talolla 12.4.
Jokakeväiset lavatanssibileet Yo-talolla järjestetään jälleen yhdessä Iltakoulun, Vostokin, Cortexin ja Interaktion kanssa. Kellohameet heilumaan ja nauttimaan retro
tunnelmasta!