Arkuus ei ole sairaus
Kulkurit Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry:n 16. perättäinen vuosijulkaisu. Teemana eläinten terveys. Yhteystiedot Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry Puistolantie 9, 45610 KORIA Puhelinnumero arkisin 9-15, talteenottoasiat 8-20 040 821 5554 Talteenoton päivystyspuhelin vkl 040 552 7951 klo 8-20 www.ksey.net ksey@saunalahti.fi Toimittanut: KSEY ry:n hallitus Taittanut: Kaisa Aarnio Ilmoitusmyynti: Katja Tyrväinen Painatus: Kopijyvä, Kouvola Painos: 1500 kappaletta 2 KSEY:n hallitus 2012 Pirjo Hölttä, puheenjohtaja Seija Jokela, sihteeri Sari Uski, varapuheenjohtaja Heidi Saarikko, taloudenhoitaja Emmi Helenius Maija Henttonen Airi Korpela Emilia Lehtinen Sanna Syrjänen Katja Tyrväinen Varajäsenet: Riikka Hjerppe Minna Mänttäri Sisällys Pääkirjoitus.......................................................................3 Taistelu eläintalosta-eräs tarina desinfioinnista........................4 Neran ja Miskun tarinoita.........................................................5 Pissasta asiaa..............................................................................6 Omenakotilo- hieman erilainen akvaarion asukki....................8 Iloinen poikamies Erkki..............................................................9 Viipurilaisen Varnan jalkaproteesiprojekti.................................10 Kiloille kyytiä.............................................................................12 Auli Sandberg 1961 - 2011......................................................13 Arkuus ei ole sairaus.................................................................14 Tilastoja.......................................................................................15 Keväinen tervehdys teille eläinten ystävät! Yhdistyksen vuosi on alkanut erittäin haastavana. Eläintalon muutamilla kissoilla on ollut sieni-infektio, joka on aiheuttanut ensimmäisellä vuosineljänneksellä valtaisat eläinlääkärilaskut sekä monia ylimääräisiä menoja eläintalolla, jotta se on saatu taltutettua. Tätä kirjoittaessani näyttää siltä, että olemme päässeet jo voiton puolelle infektion suhteen, kiitos siitä ahkerille talon työntekijöille, harjoittelijoille ja yhdistyksen vapaaehtoisille, jotka ovat tehneet satoja ylimääräisiä työtunteja infektion vuoksi.Yhdistyksemme onkin tunnettu siitä, että suhteessa jäsenmäärään meillä on paljon aktiivisia toimijoita ja lahjoitusten antajia. Edessä meillä on aikaa ja rahaa vievä eläintalon vanhan puolen korjaus tai sen uudelleen rakentaminen muutaman vuoden kuluessa. Korjaukseen on kerätty rahaa lipaskeräyksellä jo parin vuoden ajan, mutta alkuvuoden aikana suuret menot ovat hidastaneet keräystahtia.Varojenhankinta eläintalon korjausta ja eläinten hoitokuluja varten jatkuvat edelleen. Jos sinulla on aikaa ja halua auttaa eläimiä yhdistystoimintamme kautta, tapoja on monia. Lipaskeräys on nopein tapa saada rahaa.Vaikka eläintalon työntekijät hoitavat talolla olevat eläimet arkipäivisin, vapaaehtoishoitajia tarvitaan illoiksi ja viikonlopuiksi. Jos et pysty toimimaan eläinten parissa esim. allergian vuoksi, voit auttaa esim. myyntituotteita tekemällä tai myymällä. Arpajaisia järjestetään säännöllisesti ja palkintoja niihin tarvitaan jatkuvasti. Eläinkummiksikin voit ilmoittautua, vai voitko auttaa kirpputorin hoitamisessa? Uusia ideoita varainhankintaan kaivataan, joten jos keksit uuden keinon hankkia varoja eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi, ota rohkeasti yhteyttä yhdistyksen ihmisiin.Yhdessä voimme tehdä sellaista, mihin kukaan ei yksinään pysty! Toivotan teille kaikille hyvää tahtoa ja voimia eläinten auttamiseen! Pirjo Hölttä puheenjohtaja 3 Taistelu eläintalosta eräs tarina desinfioinnista Eläintaloa on varjostanut koko talven varsin kiusallinen vieras, sieni nimeltä microsporum canis. Se on sitkeä veikkonen, joka ei meinannut lähteä talostamme kirveelläkään, tai tässä tapauksessa pesemällä. Kun ensimmäisistä sieninäytteistä oli tullut tulokset ja alkujärkytyksestä hieman selviydytty, oli aika laatia sotasuunnitelma. Talon johtava eläintenhoitaja eli Nina teki sovitusta desinfiointipäivästä aikataulun ja tehtävälistan siitä mitä tehdään ja kuka mitäkin tekee. Tehtävälistaan kuului muun muassa kissojen peseminen. Tätä varten talolle kutsuttiin eläinlääkäri, joka rauhoitti kissat pesua varten. Pesuun pääsivät kissat, joilla ei infektiota tähän mennessä ollut havaittu. Sairastuneet oli jouduttu lopettamaan leviämisen estämiseksi. Kissat vietiin pesun jälkeen koiratilaan näyttelyhäkkeihin kuivumaan. Sen jälkeen siirrettiin eläintalon eristystilan irtaimisto ulos mappeja, lääkepurkkeja ja viemärinritilöitä myöten. Ainoastaan suuret huonekalut jäivät. Tavarat koottiin rakennuksen pihalle, ja ne jotka eivät kestäneet kovaa pakkasta, eläintalon vanhalle puolelle. Sitten päästiinkin itse asiaan eli vuorossa oli talon sisäpintojen desinfiointi. Osa talkoolaisista oli jo ehtinyt aloittaa desinfiointiurakan, jota edelsi pintojen huolellinen peseminen. Desinfiointiaineen tieltä oli seiniltä ja muilta pinnoilta saatava pois kaikenlainen lika, pöly sekä teipit ja sinitarrat. Desinfioinnin alettua taloon sisälle ei ollut enää mitään asiaa ilman suojavarusteita. Jos tämän erehtyi unohtamaan, se kyllä muistui äkkiä mieleen. Desinfiointiaine oli todella vahvan ja pahan hajuista myrkkyä. Suojavarustuksesta huolimatta oli välillä käytävä pihalla hengittämässä raitista ilmaa. Mutta työ ei suinkaan loppunut siihen. Ulkona peittojen alla odottava tavaramäärä piti vielä käydä yksitellen läpi desinfiointiliuoksella.Yhtäkään esinettä ei saanut viedä taloon takaisin ennen puhdistusta. Ja tavaraa riitti. Tähän operaatioon kului myös useampi päivä. Ulkona työskenteleminen oli myös kireiden pakkasten vuoksi haasteellista. Sääliksi käy kissoja jotka joutuivat selviämään talven pakkasista omin avuin. Me sentään pääsimme vanhan puolen keittiöön kahvikupin tai teemukin ääreen lämmittelemään. Sieni- infektion eliminoiminen osoittautui haastavimmaksi operaatioksi koko talon historiassa. Kun urakka oli viimein saatu päätökseen ja tavarat paikoilleen, tilanne rauhoittui vain hetkeksi. Jatkosota oli alkamassa. Eipä mennyt kuin 4 muutama viikko eläintalon ensimmäisestä desinfioinnista, kun tuli uusi sieniepäily. Silloin koko talo päätettiin tyhjentää kissoista, ja desinfioida kokonaan. Terveille kissoille etsittiin kotihoitopaikat. Kun talo saatiin tyhjäksi, aloitettiin uusi desinfiointi. Osa tavaroista oli vielä ulkona tammikuisen desinfioinnin jäljiltä. Tällä kertaa teimme vielä pikkutarkempaa työtä kuin ensimmäisellä kerralla. Irrotimme eristyksen puolelta kaikkien koppien ikkunalasit, ikkunoiden sivuilla olevat pienet muovilipareet, lukot, valaisimet, lämmityspatterit ja ilmanvaihtoputkisto. Kissoja on otettu taas talolle maaliskuun puolestavälistä lähtien. Kaikki ovat vielä eristyksessä. Eläintalo on edelleen suljettuna vierailijoilta. Kissojen terveydentilan seuranta on helpompaa, kun jokainen asuu omassa yksiössään. Infektion takia rahaa on mennyt todella paljon: sienitestaukset, desinfiointi, suojavarusteet jne… Desinfiointiaine on niin tömäkkää, että sitä käytettäessä piti olla suojahaalari-, lasit ja käsineet + kaasunaamari. Ehkäistäksemme vastaava tilanteen, otimme käyttöön entistä tiukemman hygienian. Jokaisen asumuksen välillä vaihdetaan essu, hihasuojat ja käsineet. Jokaiseen boksiin on omat siivousvälineet (ollut jo aiemmin), jotka desinfioidaan käytön jälkeen parvocidellä (aikaisemmin käytimme toista desinfiointiainetta). Lisäksi siirryimme käyttämään kertakäyttöastioita. Haluamme kiittää yksityisiä ihmisiä, eläinklinikka Siiliä sekä Kotkan ja Helsingin eläinsuojeluyhdistyksiä, jotka ottivat kissoja hoitoon/uudelleen sijoitettavaksi, kun eläintalo piti tyhjentää kissoista, emmekä voineet ottaa tänne vielä uusia kissoja. Nina Ledentsa ja Maarit Oksanen N eran ja Misk u n t ari n o i t a Hyvin on Nera oppinut Miskun opastuksessa suomalaisen kissan tavoille, vaikkakin väsyneenä ja ärsyyntyneenä saattaa Neran sisilialainen temperamentti joskus kuohahtaakin ja Suomi-Italia maaottelu käynnistyy. Misku on sen verran isompi kooltaan ja otteissaan joskus rajumpi, että leikiksi tarkoitettu takaa-ajo saa Neran pinnan palamaan ja tuosta pikku hippiäisestä kuoriutuu silmänräpäyksessä varsinainen Al Capone. Nera sai kokea uusia makuelämyksiä ja ihastui korviaan myöten. Maksa- ja sipuliteemakkara ovat nyt suurinta herkkua. Kun Nera tietää makkaroita olevan jääkaapissa, sinne ei pääse niin hiljaa, etteikö Nera tule vihellellen paikalle. Jos hieman mielikuvitusta käyttää, voi Neran innokkaasta vihellyksestä erottaa muutaman sisilialaisen soinnun. Sen sijaan Misku ei aina jaksa odottaa jääkaapille asti. Tapahtuipa tässä eräänä päivänä: vanhempani olivat luonani käymässä ja isäni, joka on täysin sokea, halusi kahvinsa kanssa makkaravoileivän. Istuuduimme kahvipöydän ääreen ja isän viereisen tuolin valtasi Misku. Eihän isä voinut tietää, että makkaransyöntiautomaatti istui hänen vierellään ja kun isän voileipäkäsi oli hetken paikallaan niin Misku hypnotisoi isän käden ja kurotti tassunsa kohti tuota herkkukasaa ja kynnellään nosti hiljaa yhden makkarasiivun pois leivän päältä. Kerroin isälle, että Misku on sen verran ovelan näköisenä hänen vierellään, että kannattaisi hieman varoa. Mutta aina kun leipä laskeutui Miskun ulottuville niin aina lähti yksi siivu makkaraa.Viimein isä oli syönyt leipänsä ja sanoi, että hyvää oli mutta olisihan siihen voinut vähän enemmän makkaraakin laittaa. Kesällä pidin kissojen ulkoiluhäkkiin johtavaa tuuletusikkunaa yöllä auki ja kissat pääsivät näin käymään myös yön hämärinä tunteina tarkistamassa ympäröivää maailmaa. Eräänä sateisena yönä heräilin useaan otteeseen, kun Nera juoksenteli kiljahdellen innoissaan edestakaisin sisään ja ulos ja piti mahdotonta vihellystä ja kurlutusta ja tirinää. Sen enempää en yöllä jaksanut perehtyä sateen tuomaan innostukseen mutta aamulla minulle alkoi selvitä Neran yölliset askareet. Aamuhämärissä ihmettelin parketilla olevia viiruja joita oli sikin sokin.Viirut näyttivät loppuvan maton reunaan. Nostin mattoa, ja sieltähän löytyi Neran kaikki yölliset ystävät, kymmenittäin kastematoja. Aloin viedä matoja takaisin ulos ja Nera tuli katselemaan tuota toimitusta haikean näköisenä, koska hänen uudet tuttavuutensa eivät saaneetkaan jäädä meille vaan heidät häädettiin talosta. Kissojen elämään on tulossa suuri muutos. Alkukesästä pitäisi uuden kotimme olla valmis ja muutto uuteen ympäristöön on edessä. Tosin jo talon suunnitteluvaiheessa kissat otettiin huomioon tulevina asukkeina niin, että heille suunniteltiin taloon oma pikkuikkuna, josta pääsevät kulkemaan ulkoiluhäkkiinsä. Olen kertonut kissoille, että näkymät ovat metsäiset ja varsinkin Nera innostui, kun kuuli, että tontilla olen nähnyt metsäneläimiä. Mm komea kettu liikuskelee siellä samoin muutaman rusakon olen nähnyt tontilla. Nera näytti huvittuneel- ta. ”Rusakko, mikä se on?” ”Ettäkö sellainen ruskea karvainen, joka pomppii? Ei voi olla totta.” Kettu sen sijaan kuulosti Nerasta vaaralliselle otukselle. Neran mielestä heidän ulkoiluhäkkinsä luo on laitettava varmuuden vuoksi kyltti: ”ketuilta pääsy kielletty”. Misku näytti tyynnyttelevän Neraa, ja neuvoi varmasti että: ”jos se kettu kaivautuu sinne häkkiimme, niin jää sinä juttelemaan ketun kanssa mukavia niin minä menen hakemaan emäntää avuksi”. Ilmeisesti kissat ymmärsivät jo talvella, että jotain outoa on tapahtumassa, sillä Misku alkoi merkkailla entistä asuntoamme, vaikka onkin leikattu kolli. Koskaan aikaisemmin Misku ei ole tuota tehnyt. Miltei päivittäin pesin ruiskutusjälkiä pois eteisen nurkasta ja yritin Miskulle selittää, ettei moinen käytös ollut hyväksyttävää. Eräänä iltana oli taas luvattoman rauhallista, kunnes Misku riemusaatossa tuli maukuen ilmoittamaan, että tuo pissaa ruiskutteleva otus on paljastunut. Nera näytti yhtä viattomalta kuin ennenkin, että hän ei ole sitten nähnyt eikä kuullut mitään. Kiinnostuneena seurasin miten Misku nyt tällä kertaa yrittää vierittää syyllisyyttä pois omilta hartioiltaan. Misku kuljetti minut suureen ääneen naukuen kohti eteistä jonka nurkassa istuu pienessä korituolissa puolen metrin kokoinen pehmolelu Matias-myyrä, jolla on päällään turkoosinväriset haalarit. Misku pyöri ja maukui myyrän edessä kunnes tajusin katsoa myyrän haalareita tarkemmin. Mitä ihmettä? Haalarit olivat märät. Misku yritti käytöksellään vakuutella, että häntä on turhaan syytetty ruiskuttelusta sillä syyllinen istui ilmiselvästi edessäni. Ihmetellessäni tuota näkymää tyytyväisen oloiset kissat katselivat toisiaan kuin kysyen: ”uskoiko se?” Niin tai näin, pestessäni myyrän haalareita tuotokset tuoksahtivat kyllä vahvasti kissalle. Ei tule pitkäksi aika näiden velmujen kanssa. Kohta on siis uusi paikka ja uudet kujeet. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tuleman pitää ja kertoilen tapahtumista sitten taas jatkossa. Päivi Lukkarinen 5 Pissasta asiaa lin ensin, että kissaa kutittaa peräaukosta ja ihmettelin suuresti mikä sen voisi aiheuttaa. Tajusin onneksi seurata Veetiä hiekkalaatikolle. Huomasin, että yrityksestä huolimatta Veeti ei saanut pissaa tulemaan ja ärisi laatikolta pois tullessaan ja jäi nuolemaan alapäätään. Olin onneksi lukenut joskus artikkelin kissan virtsakivistä ja tajusin siinä vaiheessa, että kissa on saatava välittömästi eläinlääkäriin virtsaummen mahdollisuuden takia. Koska (tietenkin) oli lauantaipäivä, vaihtoehdoksi jäi vain päivystävä eläinlääkäri.Veeti pääsi vastaanotolle loppuiltapäivästä. Kissa nukutettiin, röntgenkuvattiin ja katetroitiin. Lopuksi eläinlääkäri määräsi Veetille kipulääkettä ja antibioottikuurin. Sain ohjeen antaa kissalle tästä lähtien vain kotiruokia keittomuodossa ja välttää kuivamuonaa. Ajattelin silloin, että täytyy kysellä muualta ruokintaohjeita, koska eläinlääkärin ohje kuulosti minusta omituiselta. Veeti-kissamme sairastui maaliskuun loppupuolella virtsaputkentulehdukseen ja tukokseen. Tämän seurauksena kissa jouduttiin katetroimaan kahdesti. Kun katetroinnitkaan eivät auttaneet, päätettiin rakko tyhjentää sinne kertyneestä sakasta kirurgisesti. Tämänkin jälkeen jouduimme käymään lääkärissä varmistamassa vointia virtsatiekramppien aiheuttamien kipujen takia. Nyt Veeti voi jo hyvin. Muistona sairastelusta on enää arpi ja erikoisruokavalio. Veeti muutti meille toukokuussa 2011 viisivuotiaana ja on ensimmäinen kissani. Sitä ennen olin koko ikäni touhunnut koirien kanssa. Minulla on myös pyreneittenmastiffityttö Ira, jonka kaveriksi Veeti otettiin. Seuraavana syksynä laumaamme muutti vielä KSEY:ltä Viivi, joka on ulkonäöltään aivan samanlainen maatiaiskissa kuin Veetikin. Veetin muuttaessa meille yritin kuunnella muiden kokemuksia kissan hoidosta ja ruokinnasta. Annoskoko jäi kuitenkin liian suureksi ja kolli lihoi kilon verran ensimmäisen puolen vuoden aikana.Viivin tultua minulla oli tapana jättää kissat rauhassa syömään keskenään, jotta en häiritsisi niiden ruokarauhaa. Tämä oli virhe, koska kesti aikansa ennen kuin tajusin, että Veeti pisteli poskeensa myös osan Viivin ruoista. Eli kolli lihoi vielä vähän lisää. Talven aikana siirryin antamaan kissoille enimmäkseen laadukasta kuivaruokaa jotta painonhallinta olisi helpompaa. Painoa ei kollille enää kertynytkään lisää ja kissojen turkit kiilsivät. Mutta tällä olikin sitten vakavammat seuraukset, koska en ymmärtänyt, etteivät kissat ole koiria, eivätkä ymmärrä juoda itse riittävästi. Ehdin huomata jo ennen Veetin sairastumista, ettei vesikupista hävinnyt paljoakaan vettä vuorokaudessa ja ostoslistalla oli kissojen juomalähde.Ylipaino ja liian vähäinen juominen aiheuttivat Veetille virtsakiteitä ja lopulta tulehduksen sekä virtsaummen. Oli aivan tavallinen lauantaiaamu ja Veeti oli siihen asti vaikuttanut täysin terveeltä. Kissa oli edellisinä päivinä käynyt aivan normaalisti tekemässä tarpeensa laatikkoonsa. Aamupäivällä aloimme ihmettellä Veetin kitinää ja peräpään nuolemista. Luu- 6 Sunnuntaina Veeti söi ihan hyvin, ravasi vessassa, nuoli takapäätään ja oli suurimman osan päivää ihan pirteä.Välillä pissaa tipahteli ympäri asuntoa. Maanantaiaamuun mennessä totesin, ettei pissaa taaskaan tule kuin pari tippaa, vaikka kissa kuinka ähistäisi. Soitto heti eläinlääkärille ja Veeti pääsikin heti aamusta lääkärin vastaanotolle. Ensimmäiseksi Veetiltä otettiin verinäytteet, joita päivystävä eläinlääkäri ei ollut ottanut lainkaan lauantaina. Tämän jälkeen rakko ja munuaiset ultraäänikuvattiin. Tutkimuksessa todettiin ainoaksi viaksi täysi rakko, jossa oli paljon sakkaa.Veeti katetroitiin taas ja rakkoa huuhdeltiin useasti sakan saamiseksi pois. Lisäksi Veeti jäi työpäiväni loppuajaksi vielä tiputukseen nestetasapainon korjaamiseksi. Virtsassa todettiin paljon tulehdussoluja, verta, korkea pH ja kiteitä. Samaa antibioottikuuria jatkettiin, mutta puolitoistakertaisena. Lisäksi Veeti sai Cystaid tabletteja, jotka tukevat virtsarakon hyvinvointia.Veetille määrättiin myös erikoisruokavalio ehkäisemään virtsakiteiden uudelleen muodostumista. Tiistaina aamulla Veeti oli taas aika tuskaisen näköinen ja soitin eläinlääkärille. Koska pissaa kuitenkin tuli ulos pienissä erissä, päädyttiin tilannetta seuraamaan seuraavaan päivään asti. Veetin antibiootti vaihdettiin toiseen ja lisäksi annettiin rauhoittavaa lääkettä helpottamaan pissaamista. Tiistai-illan ja yön Veeti vain makasi sängyllä. Ruoka ei maistunut, pissaa valui välillä alle ja laatikolla käyminen oli kissasta selvästi tuskallista ja pissat todella pieniä. Olimme jo sopineet eläinlääkärin kanssa, että rakko tyhjennetään kirurgisesti heti seuraavana päivänä, jos kissan vointi ei parane. Aamulla tiemme vei taas Veetin kanssa lääkäriin. Ensimmäiseksi tehtiin ultraäänitutkimus. Rakko oli taas täysi, mutta sakkaa ei ollut paljon.Veeti jäi leikattavaksi eläinsairaalalle kun itse menin hermoilemaan töihin. Veetin rakko avattiin, imettiin tyhjäksi ja virtsaputki huuhdeltiin useaan otteeseen.Veeti sai myös nestehoitoa ja tuhteja kipulääkkeitä eläinsairaalalla ollessaan. Kotiin hakiessa vastassa oli ihan pirteä kissa, joka automatkan tiiraili ikkunasta ulos korvat pystyssä. Kannattaa muuten huomioida ettei kissa mahdu kuljetuslaatikkoonsa kaulurin kanssa, joten Veetikin matkusti sylissäni kotiin. Illalla kissalla olikin jo valtava nälkä ja se kävi pissailemassa useita pieniä pissoja. Veetin vointi pysyi hyvänä noin neljän päivän ajan. Kissalla oli hyvä ruokahalu, se pissasi paljon pieniä pissoja ja olisi kovasti halunnut hoitaa itseään. Kahden päivän päästä vatsa oli aivan löysällä antibiootin takia. Neljännen päivän iltana kuului jo pientä ähinää pissaboxilla ja seuraavaan iltaan mennessä se yltyi kunnon mouruamiseksi. Tein päätöksen, että seuraavan päivänä menisimme lääkäriin katsomaan mikä on tilanne. Taas kerran vuorossa oli ensin ultraääni, jossa näkyi rakossa olevan sakkaa. Tämä pelästytti minut oikein kunnolla. Seuraavaksi mietittiin kissan pissanäytettä ja mahdollista katetrointia. Koska Veeti oli rauhoitettu otettiin pissanäyte ruiskulla vatsanpeitteiden läpi. Tutkimuslöydöksenä oli virtsassa edelleen runsaasti verta ja tulehdussoluja, muttei kuitenkaan enää kiteitä eikä bakteereita. Pissan pH oli erikoisruokavaliolla ja riittävästä veden saannista huolehtimalla tippunut viikossa 6:een. Tästä pääteltiin, että Veeti on tervehtymässä, vaikkakin hitaasti. Seuraavaksi olisi ollut vuorossa rakon katetrointi, mutta Veeti päästikin rauhoitettuna rentoututuneena kaukalossa selällään maatessa rakkonsa tyhjäksi aivan itse. Kun takajalkoja painettiin vähän eteenpäin, lensi pissa oikein isossa kaaressa ulos. Tästä pääteltiin, ettei Veetillä ole tukosta virtsatiehyeissä. Kipukohtaukset pissatessa johtuvat virtsassa jäljellä olevista partikkeleista, jotka välillä jäävät virtsaputkeen kiinni ja aiheuttavat kivuliaan kouristuksen. Tämän kouristuksen laukaisemiseen Veetille oli jo aikaisemmin määrätty relaksoivaa lääkettä. Seuraavan viikon aikana Veeti alkoi vähitellen paranemaan entiselleen. Lääkityksestä jätettiin ensin pois antibiootit, sitten kipulääkkeet ja lopuksi vähitellen rauhoittavatkin. Veetin ainoana lääkityksenä on enää rakon hyvinvointia tukeva Cystaid.Veeti on palautunut myös luonteeltaan väsyneestä kissasta omaksi itsekseen. Taas maistuu painiminen toisen kissamme kanssa, sylissä kuriseminen ja lintujen tiirailu ikkunalaudalla. Myös pikkupissojen tekeminen on loppunut ja laatikolla käynti vakiintunut takaisin entiseen. Veeti on edelleen erikoisruokavaliolla, joka tukee virtsateitä ja ehkäisee kiteiden syntyä. Lisäksi lisään ruokaan riitävästi vettä sekaan, jotta nestetasapaino pysyy varmasti oikeana. Joskus tulevaisuudessa on toiveissa päästä kokeilemaan tavallisiakin märkäruokia valvotuissa olo suhteissa jottei tauti uusi. Tämän tarinan tärkein opetus on se, että tarkkailkaa kissojenne saaman nesteen määrää. Terveen kissan pitäisi saada vettä juomalla/ravinnosta 0,3-0,5 dl/kg/vrk ja virtsaa muodostua 0,1-0,3dl/kg/vrk. Essi Häkkinen Kissojen alempien virtsateiden sairaus (FLUTD): - Yksi kissojen yleisimmistä sairauksista. - Sairastuneita on kaikenikäisissä, sekä uroksissa että naaraissa, sekä leikatuissa että leikkaamattomissa. Eniten kuitenkin leikatuissa kolleissa. - Voi muuttua henkeä uhkaavaksi, jos virtsa ei pääse poistumaan. Lievimmilläänkin ikävä vaiva kissalle. OIREET • Kissa virtsaa tavallista useammin ja vain vähän kerrallaan, mahdollisesti viipyen virtsaamisasennossa tavallista pidempään. • Kissa virtsaa vääriin paikkoihin. • Virtsassa saattaa näkyä verta ja virtsaaminen voi olla kivuliasta, jopa niin, että kissa voi äännellä virtsatessaan. • Lisääntynyt sukuelimien nuoleminen • Ruokahalu voi vähentyä ja käyttäytyminen saattaa muuttua. ENNALTAEHKÄISY Ylipainon välttäminen Kostea ravinto/ riittävä juominen Stressin välttäminen Jos epäilet kissallasi olevan virtsatieongelmia, ota yhteyttä eläinlääkäriin. 7 Omenakotilo Hieman erilainen akvaarion asukki Jos allergia estää hankkimasta karvaisia lemmikkejä, eikä terraarioasukit tai akvaariokalat kiinnosta, niin omenakotilo saattaisi olla juuri sopiva hoidokki. Omenakotilo (Pomacea bridgesii) On kotoisin Etelä-Amerikasta. Luonnossa se asustaa järvissä, joissa ja jopa soistuneilla alueilla. Se kuuluu etukiduskoti loihin, mikä tarkoittaa käytännössä sitä että kidusten lisäksi kotiloilta löytyy myös alkeelliset keuhkot. Toisin kuin monet muut kotilot, omenakotilo ei pysty lisääntymään yksikseen. Omenakotilo tarvitsee vastakkaisen sukupuolen edustajan saadakseen jälkeläisiä. Parittelun jälkeen omenakotilo kiipeää ylös vedestä ja jättää kookkaan munaryppään vedenpinnan yläpuolelle. Tämä mahdollistaa akvaario-oloissa myös syntyvyyden säännöstelyn - Mikäli ei halua jälkeläisiä, voi munaryppään helposti poistaa. Omenakotilo akvaariossa Omenakotilo on mitä parhain akvaariolemmikki. Se on näyttävä ilmestys lipuessaan akvaarion pohjaa pitkin tuntosarvet suodattimen virtauksessa hulmuten. Akvaariokalojen tapaan se tarvitsee hyvin kypsyneen akvaarion jossa oikeat vesiolosuhteet. Ammoniakki ja nitriitti koituvat sen kohtaloksi, samoin liian korkea nitraattipitoisuus.Viikoittaiset vedenvaihdot ovat siis tärkeitä myös omenakotiloiden hyvinvoinnille. Veden tulisi myös olla mahdollisimman kovaa. Kokonaiskovuuden tulisi olla yli 5GH ja pH:n pitäisi olla mielellään yli 7,5. Tavallinen vesijohtovesi on siis sellaisenaan sopimatonta omenakotiloille, mutta kovuutta sekä pH:ta pystyy nostamaan lemmikkiliikkeistä saatavilla valmisteilla. Liian pehmeävesi sekä alhainen pH syövyttävät kotiloiden kuorta ja lyhentävät näin kotilon elinikää. Monet pitävät omenakotiloita samassa akvaariossa platyjen, miljoonakalojen, miekkapyrstöjen tai mollien kanssa. Joillain kyseinen yhteiselo sujuu ongelmitta, joillain omenakotilot joutuvat kalojen näykinnän ja nyppimisen kohteeksi. Itse olen omistanut omenakotiloille oman akvaarion jossa ne voivat elää rauhallista yhteiseloa pienessä porukassa. Monet harrastajat ovat todenneet, että kalattomassa altaassa omenakotilot touhuilevat paljon enemmän ja uskaltavat huljutella pitkiä tuntosarviaan vapaammin kuin kalallisessa akvaariossa. Omenakotilot ovat hyviä akvaarion puhtaanapitäjiä. Ne jättävät terveet kasvit rauhaan ja syövät vain hajoavat ns. kuollet 8 kasvinosat. Kaikki levä myös häviää tehokkaasti omenakotilon masuun. Itse olen tarjonnut keitettyä kurkkua, porkkanaa ja kesäkurpitsaa pohjatablettien ja pellettien lisäksi. Monneille tarkoitetut spirulina pohjatabletit ovat herkkua, samoin katkarapupelletit. Pieni määrä lihaa omenakotilon ruokavaliossa täydentää sen ravinnontarpeen. Näiden lisäksi omenakotilo tarvitsee myös kalkkia kuorensa rakennusaineeksi. Jotkut tarjoavat seepiansuomua myös akvaariokotiloille, mutta itse päädyin kalojen lomaruokatabletteihin. Niissä on runsaasti kalkkia ja ne näyttävät maistuvan paremmin kuin seepiansuomu. Akvaarion päällä olisi hyvä olla joko valaisinkansi tai peitinlasit. Omenakotilo naaraat ovat kovia kiipeilemään etenkin silloin kun etsivät sopivaa paikkaa munaryppään laskemiselle. Tippuneen kotilon haljennut kuori ei enää korjaannu ja koituu usein kotilon kohtaloksi. Pienet nirhamat kuoren etuosassa kyllä kasvavat umpeen. Omenakotiloiden akvaariossa olisikin hyvä jättää noin 10 senttiä kiipeilytilaa kannen ja vesitilan väliin. Yhdestä munaryppäästä saattaa kuoriutua kerralla parisataa poikasta. Poikasten kehittyminen vaatii kuitenkin oikeat kosteusolosuhteet. Liian vähäinen kosteus kuivattaa munaryppään kokonaan tai osittain. Kuoriutuminen tapahtuu 2-4 viikossa. Kaikki poikaset eivät kuitenkaan selviä aikuisiksi, vaan luonto karsii heikoimmat yksilöt jo hyvin pieninä. Omenakotilot tarvitsevat ympärilleen tilaa. Sanotaan että yksi kotilo aina 10l kohti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että omenakotilolle riittäisi ämpärin kokoinen pikku akvaario. Minimialtaan koko on 60l, johtuen siitä, että omenakotilot ovat kovia syömään ja jätöksiä tulee saman verran. Liian pienessä akvaariossa vesiarvot huononevat nopeasti. Omenakotilot viihtyvät 18 - 28 asteisessa vedessä.Veden lämpötila vaikuttaa kuitenkin omenakotilon elinikään. Mitä lämpimämpää vesi on, sitä nopeamman elämän omenakotilo elää.Viileässä vedessä omenakotilot eivät ehkä liiku niin paljon kuin lämpimässä, mutta kuori kasvaa silloin hitaammin ja tasaisemmin ja elinikä pitenee. Hyvä lämpötila on 23-24 astetta. Omenakotilon keskimääräinen elinikä on noin vuosi. Tällöin sen kotilo-osan halkaisia on noin 5cm.Varsin vaikuttavan kokoinen otus siis. Omenakotiloita saa useissa eri väreissä. Muutamina esimerkkeinä värityksen suhteen mainittakoon keltainen, jade, valkoinen, sininen, purppuraraidallinen (lila) sekä raidalliset muunnokset tummalla tai vaalealla jalkaosalla. Harrastajilta saa ostettua erikoisemman värisiä kotiloita, akvaarioliikkeistä yleensä vain perusvärejä.Omenakotilo on loistava vaihtoehto jos ei halua akvaarioonsa kaloja eivätkä ravutkaan miellytä silmää. Se ei ole vilkas ja nopea liikkeissään, mutta sen tasainen ja huoleton matkanteko saa ihmisten sympatiat puolelleen. Se osaa olla koominen pelle, mököttäjä, ahmatti tai vain huoleton tuntosarvien hulmuttelija. Tanja Nurminen ..................................................................................................... Iloinen poikamies Erkki Loppusyksyn päivä, Kseyn edustajat olivat saaneet ilmoituksen valkeasta kissasta, joka hoitamattomana ja nälkäisenä hiippaili maalaistalon navetan nurkilla. Kulkeminen oli vaikeaa, olemus alavireinen ja naamanseutu tulehtunut. Kissatalolla Korialla arvioitiin kissan kuntoa ja päätettiin arvioida jonkin aikaa kuntoa, tuhina ja hengitysvaikeudet olivat riesana –ei hyvältä näyttänyt. Turkki piti leikata kokonaan pois takkupeiton vuoksi. Huopaturkin vuoksi poika ei pystynyt kävelemään normaalisti ja menikin pitkään ennen kuin tottui jälleen kulkemaan terhakasti normaalissa asennossa. sä oli käynti lääkärissä ja arviointi hengitysteiden tilasta. Erkillä oli jalostuksesta johtuen ahtaat sieraimet ja ylimääräistä kitalaessa. Se alentaa elämänlaatua ja rasittaa sydäntä iän myötä sekä pakottaa käyttämään astmapiippua. Leikkaus voisi auttaa ja onnistumisprosentti varsin hyvä. Soitin kissamentorilleni Ritvalle ja kysyin onko tuttavapiirissä leikkauksesta hyötyneitä ja sain varmistusta asiaan. Alkoi valmistautuminen suurehkoon leikkaukseen, jossa kitalakea lyhennettiin ja sieraimia laajennettiin. Hengitysvaikeudet jäivät saman tien pois. Myös astmapiipusta luovuttiin. Erkki toipui nopeasti ja ruoka maistui jo seuraavan aamuna. Leikkauspotilaalle tarjoiltiin lähipäivät soseutettua ruokaa ja viileää kermaviiliä. Tämän lehden ilmestyessä on kevät jo pitkällä ja Erkin hihnaulkoilu harjoitukset alkaneet. Tyttökissat kulkevat hihnassa reippaasti ja naureskelevat nykyisin kuusikiloiselle Erkille, joka liikkuu epävarmoin askelin pihamaalla eikä halua päästää ulko-ovea silmistään. Sisään on tarvittaessa päästävä nopeasti. Ulkoilmaa tarkastellaan nykyisin enimmäkseen ikkunalasin sisäpuolelta lintubongauksen merkeissä. Kesällä ulkoillaan katetussa tarhassa tai hihnassa. Naapurin pikkukoiraan on tuttavuuden tekeminen vireillä. Nykyisin poika kertoo mielipiteensä asioista tehokkaalla kurnutuksella ja osoittaa etutassun kynnellä sujuvasti tyhjää ruokakuppiaan. Aivan – Simonin kissaa on tainnut sekin lukea. Kun auringon säteet osuvat ja lämmittävät vitivalkoista, pitkää turkkia ja rauhallisena korissaan nukkuvaa Erkki-poikaa muistan joka kerta niitä Kseyn ihmisiä, jotka päättivät antaa tuolle resuiselle, apaattiselle, rohisevalle löytökissalle mahdollisuuden uuteen elämään. Kiitos siitä! Mari Mänttäri Kukaan ei pojan perään kysellyt laillisen talteenottoajan puitteissa ja kohta jo korviini kantautui tieto että taasen olisi minulle ”persialaiskohtalo” tuloillaan.Välittömästi alkoi kodissamme kissakuume johon ei ole kuin se yksi lääke... Kun tarttuvat sairaudet oli poissuljettu verikokeilla saimme hakea nuoren herran kissatalolta koeajalle. Siinä olikin toisilla kissoilla ihmettelemistä kun uusi tulokas ennakkoluulottomasti pyrki seurustelemaan heidän kanssaan ja tyhjensi ruokakupit viimeistä murua myöten. Arvon neidot kun olivat tottuneet nappaamaan raksun silloin toisen tällöin ja maistelemaan rauhassa ruokiaan. Rauha oli järkkynyt. Alkujärjestäytymisen ja taistelujen jälkeen alkoi kuitenkin löytyä yhteisiä leikkejä ja rauhallista rinnakkaiseloa. Pojasta tehtiin Erkki II, ensimmäisen, 18-vuotiaaksi eläneen persialaiseni mukaan. Jo kissatalolla ollessaan oli huomattu että Erkillä on kovia hengitysvaikeuksia ja kieli sinersi rasituksen jälkeen. Oireet korostuivat kun liikkumatilaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja muuta riehumista oli tullut nykyisen kotikissan elämään. Edes- 9 Viipurilaisen Varjan JALKAPROTEESIPROJEKTI Näin Varjan kuvan Viipurin koirat ry:n nettisivuilla kesällä 2009. Sudennäköisen n.16-kiloisen 2-vuotiaan tyttökoiran ilme ja katse jäivät heti mieleen.Varja oli jo pentuna tuotu tarhalle. Asuttuaan siellä pari vuotta,Varja oli yrittänyt kiivetä tarhan aidan yli ja jäänyt jalastaan aitaan roikkumaan. Tässä rytäkässä sen vasen takatassu oli irronnut. Tarhalla ei ole juurikaan mahdollisuuksia auttaa tällaisia tapauksia, koiria kun on 200-300 kpl muutenkin.Varjasta huolestuneet tarhalla kävijät olivat kuitenkin päättäneet auttaa. Meillä oli jo iso koira, Ressu, jonka aiemmin diagnosoitu Addisonin tauti alkoi pahentua. Uuden koiran tulo perheeseen olisi stressannut sairasta koiraa, joten vakavasti en vielä uutta koiraa katsellut. Seurasin silti netistä Varjan kuulumisia. Alistuvan, sairaan tai vammautuneen koiran kohtaloksi voi koitua tarhan rankoissa oloissa sen omat lajitoverit. Onneksi Varja oli saatu jo kesällä tarhalta turvaan Suomeen monien auttajien avustuksella. Hänelle löytyi myös kotihoitopaikka. Suomessa eläinlääkäri totesi vammautuneen jalan luussa tulehduksen, joka saatiin hoidettua pois.Varja oli vielä hyvin arka, mutta pärjäsi hyvin kolmijalkaisenakin muiden koirien, kissojen ja lasten kanssa, kunhan pääsi halutessaan vetäytymään omalle pedilleen. Syksyllä rohkenin jo soittaa ja kysellä Varjasta. Kävin Varjaa katsomassa ja ihastuin heti siihen. Sovittiin että palaan asiaan myöhemmin. Ressun kunto romahti marraskuun lopussa ja se lähti 7-vuotiaana sateenkaarisillalle. Kävimme tyttäreni kanssa joulukuussa katsomassa Varjaa. Se oli arkuudestaan huolimatta hyvin herttainen ja kiltinoloinen. Sovimme, että laitan adoptiopaperit vetämään.Viipurin koirat ry:n tapoihin kuuluu että useampi ns. koiravaraaja haastattelee vielä koiran mahdollisen ottajan.Varaajat halusivat varmistaa, että ymmärrämme mihin olimme ryhtymässä. Vuoden vaihteessa Varjasta tuli meidän koira. Kotihoitajat toivat Varjan meille. Heidän mentyään,Varja vinkui hetken heidän peräänsä. Ei ole helppoa koirallekaan totutella uusiin ihmisiin! Panta pidettiin tiukalla ja koira visusti remmissä aina ulkoillessa, ettei se vain luiskahtaisi säikkyessään karkuteille. Kissoista Varja tykkää kovasti ja meidän katit tottuivat Varjaan muutamassa tunnissa. Arempi kissoistamme luotti siihen oikeastaan heti.Varja pelkäsi miehiä.Varsinkin toppahaalarit, lippalakki ja aurinkolasit saivat sen murisemaan, niinpä isäntä saikin epäluuloisia katseita ja murinaa osakseen. Aggressiivinen Varja ei ollut, vain pelokas. Naisia se ei kohta enää pelännyt, vaikka säpsähteli herkästi. Se tottui nopeasti hevosiinkin ja on todella älykäs, herkkä ja oppivainen. 10 Kotikoirana olo alkoi sujua ja Varja käytti vammautunutta jalkaansa. Pari kertaa eläinlääkäri joutui kirjoittamaan Varjalle antibioottikuurin, koska jalantyngän iho ärtyi varsinkin märällä kelillä. Keväällä 2011 Varja alkoi selvästi aristaa vammautuneen jalkansa polvea. Eläinlääkäri totesi polven olevan pois paikaltaan ja vaativan ortopedin tekemän leikkauksen. Koska Varja astui tassuttomalle jalalleen, myös katkenneen jalan luun pää pitäisi lyhentää. Se oli liian terävä eikä sitä suojannut kuin ohut nahka. Ystäväni kertoi kissasta, jonka jalan eläinlääkäri oli onnistuneesti amputoinut ja kissa oli saatu kuntoon. Päätimme varata ajan samalle lääkärille. Kävimme kesällä röntgenkuvauksessa ja keskustelemassa jatkosta. Lääkäri kyseli mielipidettämme mahdollisesta proteesista, koska oli sitä mieltä, että Varja siitä hyötyisi ja sen elämänlaatu paranisi proteesin myötä. Toinen eläinlääkäri otti proteesiasian hoitaakseen. Leikkaus päätettiin tehdä vasta syksyllä, kun meillä olisi aikaa (ja rahaa !) hoitaa leikkauspotilasta. Lokakuussa polvi ja jalantynkä leikattiin. Luuta piti lyhentää sentin verran ja pyöristää se. Tyngässä jäljellä ollutta anturaa hyödynnettiin töpöjalan muotoilussa. Haavan hoito ja potilaan vahtiminen kaulureineen oli aika työlästä, mutta onneksi potilas oli äärimmäisen urhea ja yhteistyöhaluinen. Ja selvästi polven kivut hellittivät heti leikkauksen myötä. Niitit haavoista piti poistaa parin viikon päästä ja sovittiin, että samalla otetaan kipsimuotit proteesia varten. Pari päivää ennen niittien poistoa Varja innostui kotiintullessani niin, että alkoi hyppiä, ja luiskahti lattialla nurin. Jalan asento näytti heti erilaiselta. Polvilumpio oli pois paikoiltaan, ja tulisi vaatimaan uuden leikkauksen. tässä tarvittiin! Nyt leikkauksesta on kulunut kaksi kuukautta. Uusi proteesi tuntuu muuten hyvältä, mutta välillä Varja tuntuu arastelevan sille astumista. Ehkä tämä uudempi on vähän kapeampi yläreunasta, tai leikatussa polvessa on jotain tuntemuksia kaiken tämän jälkeen.Viime viikolla käytiin vielä tarkastuksessa ja haava on parantunut hyvin.Varja sai pitkävaikutteisen kipulääkkeen, jonka myötä se taas käyttää jalkaa hyvin. Eläin kun ei kerro mihin sattuu, on vain tarkkailtava ja yritettävä selvittää mikä pahentaa ja mikä auttaa. Mutta vaikka projekti on kestänyt useamman kuukauden ja välillä ollut aika työläskin, on se ehdottomasti kannattanut.Varja on nyt 5-vuotias, 23-kiloinen tyttö ja niin kultainen koira kuin olla voi. Nyt se voi iloisena ja häntä reippaasti pystyssä kävellä kaikilla neljällä jalalla! Selkä ei enää väänny, eikä etujalkojen kyynärnivelet kuormitu, kun takajalat toimivat. Sen elämänlaatu on nyt parempi. Hintaa proteesille leikkauksineen kertyi, mutta sitä on turha surra, koska lopputulos on niin hyvä. Proteesia käytetään lähinnä ulkoillessa, ja sen kanssa voi vaikka uida. Sisällä Varja enimmäkseen makoilee tai nukkuu, eikä proteesia kannata jättää jalkaan kiinni. Ulos lähdettäessä Varja tottuneesti ojentaa takajalkansa, tynkä laitetaan proteesin sisään ja kiinnitetään helposti tarranauhoilla sopivan kireälle. Jos joku miettii proteesin tai esim. polvituen hankkimista koiralleen, suosittelen lämpimästi sekä Kouvolan eläinlääkäriasemaa ja Esa Kestiä. että OrthopetsEuropea. Palvelu on ollut erinomaista kokoajan, kiitokset kaikille! Terveisin Manna Parkkonen ja Varja-koira Kipsimuotit otettiin molemmista takajaloista ja proteesitilaus tehtiin kuitenkin. Muutaman viikon päästä saapui koekappale, jota lähdimme sovittamaan. Proteesit valmistetaan USA:ssa asti. Mukana tuli ohjeet, kuinka proteesiin totutellaan vähitellen. Aluksi vain lyhyitä aikoja ja lyhyitä, rauhallisia kävelyjä.Varja hyväksyi vehkeen heti, ja alkoi samantien varata sille, vaikka polvilumpio ei ollutkaan ihan kunnossa. Sen itsetunto kasvoi ja aiemmin syrjäänvetäytyvä koira sai selvästi lisää itsevarmuutta ja oli todella iloinen verrattuna entiseen. Siksi uusintaleikkaus tuntui pahalta, juuri kun koiraa jo vähän helpotti. Varjan proteesi oli aika hyvä heti alusta lähtien, proteesin "kintereen" kulmaa vain piti säätää ja vähän muuttaa joitain mittoja. Sovimme uuden leikkauksen helmikuulle. Tämän leikkauksen jälkihoito meni onneksi helpommin, koska nythän leikattiinkin vain polvi. Vahtimista riitti ja yritimme olla tarkkoja.Varjalla oli kauluri oikeastaan kokoajan; yksin ei jätetty eikä päästetty hyppimään. Kevythäkkikin hankittiin varalle. Eräänä iltana sitten muka säälin sitä, ja annoin koiran olla ilman kauluria pienen aikaa. Niin vain tämä emäntä nukahti kesken kaiken ja Varja näppäränä tyttönä askarteli 12 metalliniittiä irti haavasta. Parin päivän päästä oli sovittu tikkien poisto, kaksi sentään oli jäänyt reunoille. Nyt haava oli sitten vaarassa tulehtua ja alkoi kaksi eri antibioottikuuria päällekkäin; toista vielä jatkettiin kahden viikon jälkeenkin. Tulehdus nivelessä olisi nyt se vihoviimeinen mitä 11 K iloille yytiä Eläimen ylipaino tulee kuin huomaamatta, ja oman leikatun poikakissan valtavaan kokoon havahduin vasta, kun jouduin seuraamaan kuivaruuan menekkiä toisen kissan ruokinnan takia. Kulmakunnan kollimme ei nimittäin syönyt kuin osan siitä määrästä, mikä sille kokonsa puolesta kuului. Koska ongelma ei ollut määrässä eikä myöskään vinhasti laukkaavan pullukkamme aktiivisuudessa, aloin miettiä, voiko kaupan markettiruuat todella olla syyllisiä jättikissamme turpoamiseen. Vertailtuani ruokien koostumuksia ymmärsin, etteivät ruokakaupan raksut sisällä kuin murto-osan sitä, mitä kissan pitäisi oikeasti syödä! Koska tyttökissallamme on ollut hilseongelmia turkkinsa, ja pojilla hammaskiven kanssa, halusin varmistua siitä että ruoka sopisi varmasti kaikille. Liian nopea ruuan vaihto aiheutti yhdellä kissalla iho-ongelmia, joten rauhallinen kokeilun aloittaminen on todella tärkeää. Tuttuni syöttää koirilleen vain lihaa ja kasviksia, joten halusin kokeilla rehellisen oikean ruuan vaikutusta kissoihimme. Raakaan lihaan tottumattomat lemmikkimme eivät ottaneet kaikkia herkkulihoja innolla vastaan, mutta silloin tällöin annettuna jauheliha on hyvinkin suosittua! Halusin myös kokeilla täyttä tavaraa sisältäviä raksuja, mutta ilmeisesti voimakas maku ei saanut nirsoilijoitamme innostumaan uusista raksuista. Syötettyäni lähes vuoden kissoillemme laihduttamiseen tarkoitettuja eläinkaupan raksuja yhdessä 80 prosenttisesti lihaa sisältävien raksujen kanssa, aloin kiinnostua kollimme painosta. Pahimmillaan ruokinnan alussa herra painoi kaikkiaan 8,5 kg, ja pitkin mattoa löllyvä kissa sai minut huolestumaan, etteivät laihdutusyritykseni ole tuottaneet kuin lisäkiloja. Mutta puntari toi yllätyksen: 6,8 kg! Kissa oli laihtunut puolitoista kiloa pelkällä ruokinnan vaihdolla, ja löllyvä nahka paistoi silmääni ehkä siksi, että sisäelinrasva oli vähentynyt eikä nahka enää pingottunut ruhon ympärille. Terveyspankki on kuitenkin huono luotottaja ja vuosien ylipaino kostautui tänä talvena: yhtäkkiä alkanut takajalan ontuminen paljasti, että molempien takajalkojen polvet ovat niin sanotusti romuna ja toinen polvi leikattiin ortopedillä. Tänä keväänä kymmenen vuotta täyttänyt reipas kollimme on taas jo menokunnossa, ja nyt vain toivotaan, että painonpudotus saa uutta pontta ja armaalla kollillamme on edessään vielä monta iloista ja vauhdikasta vuotta! Marianne Ahvenranta 12 Auli Sandberg 1962 – 2011 Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry:n aktiivinen jäsen Auli Sandberg menehtyi joulukuussa 2011 vaikeaan sairauteen. Auli Sandberg oli ahkera järjestötoiminnan ihminen. Hän oli mukana Ksey:n toiminnassa vapaaehtoisena yli viisi vuotta. Sinä aikana hän toimi aktiivisesti eläinten ja yhdistyksemme hyväksi. Auli vastasi kirpputoritoiminnasta parin vuoden ajan, hoiti kotonaan kissanpentuja ja aikuisia kissoja sekä kävi säännöllisesti Korian eläintalolla eläimiä hoitamassa. Myös yhdistyksen myyntitiskin takana häntä näki usein, samoin Manskilla ja Hansassa eläinpuku päällä yhdistyksen keräyslipas kädessä. Ksey:n hallituksessa hän toimi parin vuoden ajan. Hänellä oli myös neljä omaa kissaa. Auli oli luonteeltaan avoin ja auttavainen. Huolimatta siitä, että hänen oma elämänsä oli haasteellista, hän jaksoi olla aurinkoinen ja antaa elämäniloa muillekin. Siksi hän saikin paljon ystäviä yhdistyksen vapaaehtoisista ja työntekijöistä. Auli oli mukana yhdistyksemme toiminnassa aktiivisesti vakavaan sairastumiseensa asti. Aulia jäivät perheen ja sukulaisten lisäksi kaipaamaan monet eläinsuojeluyhdistyksen toiminnassa mukana olevat. Pirjo Hölttä/Riikka Sinikallio 13 Arkuus ei ole sairaus Suomen eläinsuojeluyhdistyksiä työllistävät edelleen eniten kodittomat kissat. Ikävä kyllä eläinsuojelijoiden uuttera työ kissapopulaatioiden hallussapidosta myös mahdollistaa ihmisten löyhän asenteen kissojen pitoa kohtaan. Jos kukaan ei rajoittaisi villipopulaatioiden lisääntymistä, olisi kissoja pian joka nurkalla. Ongelma tiedostettaisiin silloin paremmin. Monet kissat ovat syntyneet joko täysin villeinä tai ne on hylätty ja vieraantuneet ihmisistä jolloin niistä on tullut arkoja tai puolivillejä. Nämä villimmät ja aremmat aiheuttavat usein päänvaivaa eläinsuojelutyötä tekeville. Täysin villit on tietenkin lopetettava, koska vankeudessa ne ovat vaaraksi itselleen ja ihmisille. Todella arat, jotka stressaavat niin, että tärisevät aina kun näkevät ihmisen tai esimerkiksi nyppivät karvojaan stressin takia, on myös armeliaampaa lopettaa. Monista kissoista on vaikea arvioida, onko niistä kesyyntymään ja elämään kotikissan elämää. Useimmista on, mutta ne vaativat paljon aikaa ja kärsivällisyyttä sekä oikeanlaisen ympäristön. Pienissä kopeissa ilman minkäänlaista pakomahdollisuutta arat kissat näkevät ainoaksi vaihtoehdoksi puolustaa itseään. Kehonkielellään ja erilaisilla äänillä kissat pyrkivät varoittamaan uhkaajaansa. Toiset puolustautuvat läimäisemällä tassullaan jos käsi tulee liian lähelle. Näin niistä usein tulee ”vaarallisempi” kuva kuin mitä kissan luonne todellisuudessa sitten onkaan. Minulla on ollut kotihoidossa useita arkoja kissoja ja tähän mennessä kaikki ovat kesyyntyneet. Monet hoidokkini olen ottanut suoraan eristyksen melko pienistä kopeista, jotka ovat aralle kissalle kauhun paikka. Useimmiten niiden ilme on alkanut muuttumaan pelokkaasta hieman uteliaaksi heti kotiin saapuessamme. Monet arat tarvitsevat kissakaverin tunteakseen olonsa turvalliseksi. Pidän kotihoitokissani omassa huoneessa ja pikkuhiljaa, kun ne tuntevat huoneen turvapaikakseen, lasken niitä tutustumaan muualle taloon. 14 Aran kissan luottamuksen palauttaminen ihmiseen ei vaadi suurtakaan ydinfysiikkaa. Reseptinä aika ja kärsivällisyys, kissan ehdoilla eteneminen, oma turvallinen tila missä kissa saa olla rauhassa. Monelle aralle kissakaveri on korvaamaton tuki. Muistan hyvin kun ensimmäinen kotihoitokissani Minsku antoi minun silittää itseään ensimmäisen kerran. Olin ottanut sen noin kolme kuukautta aiemmin talolta, eikä minulla ollut hajuakaan kesyyntyykö kissa vai ei. Minulla oli vain valtava usko kissaa kohtaan. Eräänä iltana vein hoidokilleni kanoja sängyn alle, jonne Minsku aina luikki oven avautuessa. Jäin katselemaan antaumuksellista syömistä ja yllättäen kuulin kehräystä. En ollut uskoa korviani ja ojensin varovaisesti käteni ja silloin tämä arka kissa alkoi antaumuksellisesti puskemaan kättäni. Tästä alkoi meidän hieno matkamme kohti luottamusta. Minsku oppi muutaman tempunkin esimerkiksi antamaan tassullaan läpyn, mutta kiinnipitämiseen se ei missään vaiheessa tottunut. Minsku pääsi melko pian uuteen rakastavaan kotiin. Erään kissan kohdalla meni melkein vuoden päivät ennen kuin sain sitä kunnolla silittää. Lopulta siitä tuli yli kaiken rapsutuksia rakastava kissa. Kotihoidokeissani on ollut joskus enemmän ja joskus vähemmän työtä, mutta aina lopputulos on ollut työn arvoinen. Myös yhdistyksemme painii näiden ongelmien kanssa. Arkoja kissoja on suhteellisen paljon, tilat ovat rajalliset ja eläintalon olosuhteissa harva niistä kesyyntyy. Siksi ne pitäisi saada sijoitettua kotihoitopaikkoihin, joissa ne saisivat rauhassa kesyyntyä omaan tahtiinsa. Kaikki kotihoidosta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä minuun, yhdistyksen kotihoito vastaavaan, sähköpostitse: emmihelenius_@luukku.com Emmi Helenius TILASTO vuosina 2007 - 2011 tehdyistä luovutussopimuksista 2007 2008 2009 2010 2011 YHTEENSÄ LEIKATTU NAARAS LEIKATTU UROS PENTU NAARAS PENTU UROS Pennut ilman sterilointisopimusta 93 99 62 57 4 69 97 65 63 4 93 97 83 90 5 56 77 50 45 0 50 71 44 52 0 361 441 304 307 13 KISSAT YHTEENSÄ 315 298 368 228 217 1426 KOIRAT KANI TAI MUU PIENELÄIN LOPETUKSET 19 14 46 17 12 35 15 8 19 6 9 13 1 1 11 LUOVUTUSSOPIMUS tehdään jokaisen eläimen ottajan kanssa noin kahden viikon kuluttua eläimen luovutuksesta. Luovutussopimuksessa eläimen omistaja sitoutuu pitämään hyvää huolta lemmikistään; käyttämään eläintä lääkärissä, jos se sairastuu, pitämään voimassa rokotukset jne. Vuonna 2011 Helsingin Eläinsuojeluyhdistykselle siirtyi 103 kissaa. Vuonna 2009 talteenotettiin 305 kissaa, joista 39 löysi takaisin omaan vanhaan kotiinsa.Vuonna 2010 talteenotettiin 321 kissaa, joista 62 löysi takaisin omaan kotiinsa. Vuonna 2011 talteenotettiin 366, joista 48 löysi takaisin omaan vanhaan kotiinsa. Lähes kaikki koirat löytävät oman vanhan kotinsa. 15 Mikäli vastaanottajaa ei tavoiteta, pyydetään palauttamaan osoitteeseen Puistolantie 9, 45610 Koria
© Copyright 2024