Kirjoittajavieraana Arkkiatri, sotaorpo, Risto Pelkonen
Sotaleskien, sotaorpojen ja omaisten äänenkannattaja 3 Nro 2/2010 Oliko talvisodan rauha hätiköity? Talvisodan päättymisen muistojuhla Mauri Niskakoski on KOL:n uusi puheenjohtaja Jatksodan ilmaoperaatiot Hengelliset ja kulttuuripäivät Ilmajoella Kirjoittajavieraana Arkkiatri, sotaorpo, Risto Pelkonen Huoltoviesti 1/2010 2 Huoltoviesti SISÄLTÖ 2/2010 Oliko talvisodan rauha hätiköity? - Matti Höök 3 Yksituumaisuus pelasti itsenäisyyden - Akiatri Risto Pelkonen 4 Stalin erehtyi - Aluekappalainen Sepo S. Koponen 6 Toimitus: Pertti Kokko PL 97, 02101 Espoo Puhelin: 0400 890318 Mauri Niskakoski KOL:n uusi puheenjohtaja 7 Talvisodan päättymisen muistotilaisuus 13.3 2010 8 Päätoimittaja: Matti Höök Puhelin: 0500 705379 Sähköposti: matti.hook@localnet.fi Tasavallan Presidentti Tarja Halonen 13.3. 2010 9 Tervetuloa Ilmajoelle 19.-20.6. 2010 10-11 Pohojalaaset juhlivat - Mikko Virrankoski 13 2/2010 Julkaisija: Kaatuneitten Omaisten Liitto ry Toimitusneuvosto: Leena Mankkinen (pj) Matti Höök Pauli Juntunen Päivy Penttinen Uolevi Utriainen Kati Ruuth (sihteeri) Pertti Kokko Osoitteenmuutokset ja tilaukset: Puhelin: 02 2588 394 Sähköposti: kati.ruuth@kol.inet.fi Lehteen tarkoitetut tekstit ja kuvat: Sähköposti: pertti.kokko@vokaali.fi Kirjapaino: Sälekarin Kirjapaino Oy, Somero Sotaorpona Kankaanpään Kuninkaanlähteellä - Pauli Korvensyrjä 16-17 Liittokokouksen päätöksiä - Leena Mankkinen 22 Karhunkaataja, kapteeni Bror Berndt Höök 24 Mies monessa mukana Aulis Harju - Pauli Juntunen Mielipiteitä 28 Kannen kuva: Talvisodan päättymistä juhlistettiin muun muassa Marskin patsaalla. Kuvan otti Matti Höök. Liiton yhteystiedot Seuraava: 40 viikolla (aineisto viim.03.09.2010) 50 viikolla (aineisto viim. 16.11.2010) Tilaushinnat vuodelle 2010: Lehden vuosikerran hinta on jäsenille 12 euroa ja muille tilaajille 20 euroa. Irtonumeron hinta on 7 euroa. Sotaleskille vuosikerta veloituksetta. Osoitteet: Postiosoite: PL 600, 00521 HELSINKI Katuosoite: Ratamestarinkatu 9 C Käyntioisoite: Kellosilta 4 Puhelinnumerot: Toimisto 02 2588 394 Toiminnanjohtaja 02 2588 790 Fax 02 2588 792 Sähköposti: huoltoviesti@kol.inet.fi Liiton internetosoite: www.kolry.fi Toimisto avoinna arkisin klo 9-15 Huoltoviesti 1/2010 Huoltoviesti 2/2010 Toimisto suljettu ajalla 5.7.–30.7.2010 31 Oliko talvisodan rauha hätiköity? Professori Martti Turtola on kertonut, että talvisodan rauhaa ei solmittu yksimielisesti. Varsinkin talvisodan puolustusministeri Juho Niukkanen on arvostellut ankarasti talvisodanaikaista ulkopolitiikkaamme ja tehtyä rauhaa, joka kaikkien suomalaisten mielestä oli kohtuuton. Suurimman syyn Niukkanen vierittää ulkoministeri Väinö Tannerille, joka ei hyväksynyt avun vastaanottamista länsivalloilta toisin sanoen Englannilta ja Ranskalta, vaikka nämä Kansainliiton kehotuksesta suorastaan tyrkyttivät Suomelle sotilaallista apua. Tannerin mielestä avun vastaanottaminen olisi merkinnyt Suomen joutumista mukaan suursotaan - mutta siihenhän sitä jouduttiin joka tapauksessa. Tanner ja hänen kannattajansa epäilivät, että länsivaltojen apu ei tule ajoissa, mutta tässäkin hän oli väärässä. Englantilaiset olisivat voineet lähettää maahamme 100 kpl Blenheim-pommikoneita miehistöineen ja pommeineen vaikkapa päivän varoitusajalla jo helmikuun alussa, jos ulkopoliittinen johtomme olisi osannut tehdä päätöksiä. Tällä olisi ollut ehkäpä jopa ratkaiseva merkitys Summan ja Viipurinlahden puolustustaisteluissa. On syytä muistaa mikä oli lento-osasto Kuhlmeyn merkitys jatkosodan taisteluissa. Myöhemmin maahan olisi saatu jopa 100 000 maavoimien sotilasta, jos ja kun länsivallat olisivat saaneet sovituksi kauttakulusta Norjan ja Ruotsin kautta. Tämä sopiminen olisi hyvin voitu jättää asianomaisten maiden huoleksi. Sen ei olisi tarvinnut olla Tannerin päänsärky. Hän ei uskonut tällaiseen kauttakulkuun, josta hänen demariystävänsä Ruotsin hallituksessa olivat kovasti kiitollisia. Pelkästään englantilaisten ilmavoimien ilmestyminen meidän ilmatilaamme olisi voinut johtaa asialliseen ja kohtuulliseen rauhantekoon venäläisten kanssa. Stalinhan tiettävästi suostui rauhanneuvotteluihin, kun hänelle selvisi, että länsivallat saattoivat tulla hänen vihollisikseen. Länsivaltojen Norjan miehitys puolestaan olisi merkinnyt, että Saksalta olisi Norja jäänyt miehittämättä. Paine Ruotsia kohtaan olisi voinut Saksan taholta kasvaa ja sitähän ruotsalaiset tietenkin pelkäsivät. Suomalaisten poliitikkojen kiire tehdä rauha Niukkasta, ministeri Hannulaa , kansanedustaja Urho Kekkosta ja eräitä muita lukuun ottamatta johtui paljolti siitä, että kenraali Heinrichsin kokooma raportti rintamatilanteesta oli varsin pessimistinen. Kenraali Airo, Tapola ja eräät muut sotilaat ovat kuitenkin olleet sitä mieltä, että poliitikot tulkitsivat rintamakenraalien raportit väärin. Länsi-Kannaksella joukot olivat perääntyneet kuukauden aikana 30 km. Tilanne oli tiukka, mutta ei toivoton. Lisävoimia toivottiin ja niitä olisi saatu, jos poliitikkomme olisivat olleet 3 tarpeeksi kylmäpäisiä. Niukkanen on osoittanut, että tilattuja aseita oli tulossa ja koulutuskeskuksissa oli reservejä - puhumattakaan länsivaltojen sotavoimista. Kevätrouta ja vesi Viipurinlahden jäällä olisivat vaikeuttaneet vihollisen huoltoyhteyksiä ja huonoimmassa vaihtoehdossa vihollinen olisi pysäytetty Virojoki- Luumäki- Laatokka linjalla, jossa rakennettiin Salpa-asemia ja jossa oli vereksiä voimia odottamassa reservissä. Mannerheim huomasi, että rauhanneuvottelijoillemme Moskovaan oli lähetetty liian pessimistinen tilanneraportti, mutta sitä ei viitsitty tai haluttu muuttaa ulkopoliittisen johtomme toimesta. Tehdystä rauhasta ulkoasianvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Urho Kekkonen käytti nimitystä ”Paasikiven rauha”. Kekkonen ei välittänyt olla mukana eduskunnan täysistunnossa, jossa rauhasta päätettiin. Ministerit Niukkanen ja Hannula pyysivät ja saivat eron hallituksen jäsenyydestä. Jos Moskovassa olisivat olleet kovat neuvottelijat asialla, niin viimeistään tässä vaiheessa olisi pitänyt lyödä pöytään länsivaltojen aputarjous. En halua olla mikään besser-wisser, mutta talvisotakaan ei ole vielä mikään loppuun kaluttu luu historiantutkimuksessa. Professori Heikki Ylikangas on antanut ymmärtää, että talvisodan rauhan takana oli Saksan taholta annettu lupaus, että jos teette nopean rauhan, niin tulevassa sodassa saatte menetyksenne korkoineen takaisin. Martti Turtola ei usko tähän teoriaan. Väinö Tanner ja Juha Niukkanen eivät myöskään mainitse mitään tällaisesta mahdollisuudesta muistelmissaan. Matti Höök Päätoimittaja Huoltoviesti 1/2010 Huoltoviesti 2/2010 4 Arkkiatri, sotaorpo, Risto Pelkonen Talvisodan muistotilaisuudessa Helsingin Vanhassa kirkossa 13.3.10 Yksituumaisuus pelasti itsenäisyyden Kuivukoon käteni, joka on tällai- sen paperin allekirjoittanut. Näin presidentti Kyösti Kallio, kun hän antoi valtuudet Moskovan rauhan solmimiseksi - 70 vuotta sitten - maaliskuun 12 päivänä 1940. Tämä Sakarian kirjan hyvän paimenen profetia tuli todeksi sydäntä särkevällä tavalla pian allekirjoituksen jälkeen. Oikea käsi halvaantui ja kynä kirposi presidentin otteesta . Talvisota oli täynnä väkevää dramatiikkaa - alusta loppuun. Ensin häikäilemätöntä imperialismia, kyynistä voimapolitiikkaa ja sodan julmat kasvot. Sitten oman maan puolustamisen suurta sankaruutta, loistavaa sotataitoa suomalaisessa talvimaisemassa ja patrioottista eetosta. Lopuksi päättäväistä rohkeutta suostua lähes mahdottomiin rauhanehtoihin itsenäisyyden olemassaolon viimeisellä hetkellä. Vaikka itsenäisyys pelastui, tylyt rauhan ehdot olivat syvä järkytys. Mieli oli maassa ja liput puolitangossa. Mutta rauha on rauhaa. Aina väkivaltaa parempi - ja toivon mahdollisuus. Toivo oli yksituumaisuudessa ja keskinäisen luottamuksen ilmapiirissä, uskossa, että hyvää on olemassa ja että hyvä on saavutettavissa tunnustamalla tosiasiat ja toimimalla viisaalla tavalla. Presidentti Kallion viesti jälkipolville oli rohkaiseva: Se voimainponnistus, minkä suoritimme koko maailman silmien edessä viime talvena, ei olisi ollut mahdollinen, ellei koko Suomen Huoltoviesti 2/2010 kansa olisi herännyt tietoisuuteen omasta historiallisesta tehtävästään. Jatkakaamme sitä työtä rinta rinnan. Historiallinen tehtävämme on kunnioittaa perinteitä ja menneiden sukupolvien työtä, rakentaa toisesta välittämisen ja ymmärryksen yhteisvastuullinen yhteisö. Se on vapauden, veljeyden ja tasa-arvon luovuuden ja kansainvälisen yhteistyön SivistysSuomi. Akateemikko Matti Kuusen mukaan talvisodan solidaarisuus syntyi urheilukentillä nuorten keskuudessa reilun kilpailun ja yhdessä tekemisen merkeissä. Siihen aikaan nuorten urheiluharrastus oli koko kylän tai kaupungin osan yhteinen juttu. elämä oudossa ympäristössä. Sotaleskiä oli noin kolmekymmentä tuhatta - ja sotaorpoja kaksinkertainen määrä. Seitsemässäkymmenessä vuodessa joukko on jatkuvasti huvennut. SotaveteraaneSotien uhraukset olivat suuret ja on nyt runsaat 60 000, ja heistä ja kärsimykset mittaamattomat. joka kuudes invalidi. Lähes joka Tuoreen kansalaiskyselyn mukaan kolmas veteraani on rintamanaikuitenkin juuri talvisodan ansios- nen ja kaikkien veteraanien keskita Suomi säilytti itsenäisyyden. ikä on noin 87 vuotta. SotaleskiJa syntyi ikään kuin uudestaan. en joukko on hyvin pieni. vajaan Eikä Suomea mikään pelastanut tuhannen kokoinen ja keski-ikä jatkosodalta. Se oli ainoa vaih- runsaat 90 vuotta. Tarkat tiedot toehto pysyä hengissä Suomen kanssamme kulkevien sotaorpoulkopuolella vallitsevien poliit- jen määrästä puuttuvat, mutta se tisten voimien kentässä. lienee kolmisenkymmentätuhatta. Niin tai näin. Kaikki ovat nyt Lähes satatuhatta miestä ja naista eläkeiässä. menetti henkensä ja yhtä monelle Sodat koettelivat meidänkin perjäi sodan aiheuttama pysyvä vam- hettämme. Lääkäri-isäni kaatui ma. Tuhansien perheiden oli tul- kesäsodan alussa ja lapsuutetava toimeen ilman isää tai poikia ni satumaa, sukutila Laatokalja puoli miljoonaa karjalaista ja la jäi kahdesti rajan taakse. Näin petsamolaista joutui rakentamaan meistä neljästä lapsesta tuli souudet kodit ja aloittamaan uusi taorpoja ja äidistä yksinhuoltaja. Monien muiden suomalaisten naisten tapaan Aune-äiti oli suuri selviytyjä; koulutti lapsensa ja eli leskenä hyvää elämää lasten ja lastenlasten keskellä kunnes kuoli 85 vuoden ikäisenä. Monipolvinen kertomus sotaleskien ja sotaorpojen huollosta alkoi jo sodan kynnyksellä. Silloin säädettiin Suomen historian ensimmäinen yleinen sotilastapaturmalaki ja määrättiin, että asepalveluksessa kaatuneen leskelle ja lapsille maksetaan huoltoeläkettä. Koska eläkkeen suuruus riippui kaatuneen sotilasarvosta, suurimmassa tarpeessa olevat saivat pienimmät eläkkeet. Eläkkeiden korvausluokat poistettiin heti sotien jälkeen ja näin kaikki kaatuneitten omaiset saatettiin tasavertaiseen asemaan . Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton sotakummitoiminta oli tärkeä toimija sotaorpojen toimeentulon ja koulutuksen tukijana. Hankkeen aloitteen tekijä oli - kukapa muu - kuin aina valpas ja idearikas arkkiatri Arvo Ylppö. Kummeja etsittiin lehdistöilmoitusten, julisteiden ja radioesitelmien avulla - ja löydettiin sekä kotimaasta että ulkomailta. Sodan päättyessä lähes 40 tuhatta sotaorpoa oli avustuksen piirissä. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentaminen lyhyessä ajassa sotien jälkeen on uskomaton saavutus. Suomalaiset nuoret ovat nyt maailman parhaiten koulutettuja. Täällä kukoistavat kaikki omaperäisen kulttuurin alueet, korkeatasoinen tiede ja luova taide, tekniikka ja teollisuus. Sosiaaliturva on vahva ja terveydenhuoltopalvelut kuuluvat kaikille. Pitkän vaikenemisen jälkeen keskustelu lähihistoriasta on avautunut ja sen myötä hengitys on alkanut kulkea vapaasti. Lapin sodan päättymispäivänä 27. päivänä huhtikuuta vietetään valtakunnallista veteraanipäivää ja Suomen lippu nostetaan salkoon. Vuonna 1994 valtiovalta esitti anteeksipyynnön sotasyyllisten omaisille. Oikeusministerin kutsumat oikeusoppineet ovat myös todenneet yksikantaan, että aikanaan langetetut tuomiot olivat lain vastaisia. Samana vuonna 1994 Presidentti Martti Ahtisaari kutsui Mannerheim-ristin ritarit itsenäisyyspäivän vastaanotolle ja antoi päiväkäskyn sotaveteraaneille. Nyt katsotaan sota- ja rintamaveteraaneja kunnioittavasti suoraan silmiin, ja oivalletaan, että heidän asiansa on kaikkien yhteinen. Valtiovallan tuettava sotaorpojen rekisteröintiä Myös sotaorvot ovat astuneet reilusti esiin. Sotaorpojen yhdistyksiä on perustettu viimeisen kymmenen vuoden aikana kaksi tusinaa ja kaikki liittyneet osaksi. Kaatuneitten Omaisten Liittoa. Sotaorpojen rekisteröityminen on nyt liiton suuri hanke. Se on arvokas kunnian osoitus sotaorvoille raskaan taakan kantamisesta ja 5 saattaa olla hyödyksi harkittaessa ikääntyvien sotaorpojen tukitoimia. Pidän itsestään selvänä, että valtiovalta tukee hanketta. Tärkeää niin ikään olisi käynnistää nykyistä seikkaperäisempiä sotaorpoihin kohdistuvia sosiaalihistoriallisia tutkimuksia. Sotaorpojen muistitietojen keruu on käynnistynyt suurenmoisen vilkkaana eri puolilla Suomea. Lyhyessä ajassa niistä on kertynyt kokonainen kirjasto. Kirjojen otsikot, Isän ikävä, Ei tullut isä kotiin, Isä lähdit varhain, Meille kallis on maa, kertovat riipaisevalla tavalla sotaorpojen selviytymisestä epätoivon ja toivon, häpeän ja ylpeyden, nöyryytyksen ja kannustuksen ristiriitaisessa maailmassa . Minut kerran, kun kantavat luokses, risti sormes ja ole mies. Kävi - poikani - näin sinun vuokses, minä viitoitin miehen ties. Tämän testamentin kirkkoherra, kapteeni Väinö Havas kirjoitti pojalleen, vähän ennen kuin hänet kannettiin kotiin. Huoltoviesti 2/2010 6 Aluekappalainen Seppo S. Kosonen Talvisodan päättymisjuhlassa Vanhassa kirkossa 13.3.10 Stalin erehtyi Me suomalaiset saamme tänään kiittää hyvästä maasta, kun olemme kokoontuneet juhlaan, joka tekee nöyräksi, nostaa kiitosmielen ajatuksiimme ja toivottavasti muistuttaa meitä siitä, kuka on kansaamme varjellut ja suojellut sen vaikeina aikoina. Eräs seurakuntamme ahkerimpia kirkkovieraita on ollut lähes 95-vuotias sotaveteraani Gunnar Laatio. Hän kertoo Sotasankaritkirjassa talvisodan päättymispäivästä näin: - Yhtäkkiä tuli kammottava hiljaisuus. Olimme liian väsyneitä osataksemme iloita. Kuulimme rauhanehdot. Kasvot piti kääntää pois muista, sillä olimme taistelleet jokaisesta metristä viimeiseen saakka, käskyn mukaan. Meitä raivostutti se, että Punaarmeija pääsi kauemmaksi Suomeen kuin pelkästään taisteluilla. Mutta ihme oli tapahtunut. Voittamattomana pidetty Punaarmeija ei pystynyt täyttämään saamaansa tehtävää. Talvisota teki maailman tietoiseksi siitä, että Suomen kansa on valmis valtaviin uhrauksiin puolustaessaan itsenäisyyttään sekä vapauttaan itse määrätä omista asioistaan. Ulkomaiset sotakirjeenvaihtajat kertoivat uudesta Thermopylain taistelusta, Daavidin ja Goljatin ottelusta. Näin oli asianlaita. Viime syksynä ilmestyi ulkopuolisen tarkkailijan, amerikkalaisen toimittajakirjailijan Gordon F. Sanderin kirja Taistelu Suomesta, jossa hyvin tarkkaan ja monipuolisesti on kuvattu sitä uhri- ja taistelumieltä, jota Suomen yhtenäiseksi kasvanut kansa tuolloin osoitti. Huoltoviesti 2/2010 Generalissimus Stalin oli raskaasti erehtynyt Suomen suhteen. Hänen odottamansa voitonjuhlat Helsingissä parin viikon taistelujen jälkeen muuttuivatkin Suomen kansan peräänantamattomuuden johdosta 105 päivää kestäväksi sodaksi, jolla on harvoja vertauskohtia sotahistoriassa. Nämä 70 vuotta talvisodan päättymisestä ovat merkinneet kansallemme valtavia edistysaskeleita kaikilla yhteiskuntamme osaalueilla. Olemme kansainvälisten yhteisöjen, niin Yhdistyneiden Kansakuntien kuin Euroopan Unioninkin jäsenenä lunastaneet paikkamme länsimaisen demokratian mallimaana, joka on pitkälti nojannut kristillisiin perusarvoihin. Erityisesti viime syksynä saimme syyn iloita, kun maailmanlaajuinen tutkimus varakkuuden ja hyvinvoinnin jakautumisesta osoitti, että Suomi on yhdeksällä eri mittarilla mitattuna maailman ykkösmaa. Se osoittaa, että sisua eikä talvisodan henkeä ole vieläkään unohdettu. Mutta vaikka eläisimme nykyajassa tulevaan suuntautuen, emme saa koskaan unohtaa heitä, jotka lunastivat maallemme valtiollisen vapauden ja itsenäisyyden. 26.700 talvisodassa kaatunutta tai kadonnutta, 44.000 haavoittunutta, kymmeniätuhansia sotaorpoja, sotaleskiä ja sotalapsia puhumattakaan niistä 420.000 evakosta, jotka joutuivat etsimään elintilansa pinta-alaltaan pienentyneen Suomen alueelta. Tänä talvisodan päättymisen muistopäivänä on syytä edelleen muistuttaa niistä kunnian päivis- tä, jotka ovat jättäneet arpensa monien suomalaisten sieluun. Nyt on meidän aikamme antaa oma panoksemme maailman rauhan ja oikeudenmukaisen elämän puolesta. Siihen liittyy talvisodan hengen mukainen asenne, jossa kannetaan huolta jokaisesta kansalaisesta, eikä kaveria jätetä tiukassakaan paikassa. Meitä velvoittaa 105 kunniakkaan päivän muisto. Kun jo syksystä 1939 koko kenttäarmeijallemme jaettiin kenttähartauskirjasta, oli sen välissä postikortin muotoisena presidentti Kyösti Kallion kehotus, jossa sanottiin mun muassa näin: - Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan sanan uudesti luovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämellä sen siunaukset. Tuo kehotus ei ole aikansa elänyt. Se on yhtä ajankohtainen kuin sodan aikaisen ylipäällikkömme, marsalkka Mannerheimin päiväkäskyt kirkkomme seinillä, joissa muistutetaan siitä palavasta vapaudentahdosta, joka ikuisiksi ajoiksi on turvaava maallemme kalliisti lunastetun itsenäisyyden ja kansallemme sisäisen suuruuden. Kun tänä päivänä muistamme Suomen kansan sodanaikaista urheaa taistelua ja uhrimieltä, sydämemme täyttää nöyrä kiitos. Edelleen on hyvä muistaa myös ne sanat, joita alikersantti Mäkilä Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa käytti: - Älä pelkää! Mennähän rauhas. Ei s´oo ihmises. S´oon suuremmas käres. 7 Mauri Niskakoski KOL:n uusi puheenjohtaja - Liittomme korkein päättävä elin on Liittokokous ja sen päätöksen mukaisesti 29.04. Liiton puheenjohtaja vaihtui. - On aika lausua kiitokset Aulis Harjulle siitä työstä, jonka hän on vuosikymmenten aikana tehnyt kaatuneitten omaisten puolesta. Hyvä on myös muistaa hänen lupauksensa olla käytettävissä myös vastaisuudessa. Uusi henkilö tuo aina mukanaan muutoksia työhön ja työtapoihin. Kuitenkaan kukaan ei koskaan voi yksin vaikuttaa kovinkaan paljon, mutta liitollamme on hyvä hallitus, jonka päätöksen mukaan toiminnan keskeisimmät painopistealueet ovat seuraavat. Ensinnäkin meidän tulee huolehtia sankarivainajien omaisten, leskien ja sisarusten saattamisesta kunnioittaen elämän viimeisissä vaiheissa. Toinen tavoite tulee olemaan kaikkein heikoimmassa asemassa elävien sotaorposiskojen ja -veljien taloudellisen tilanteen korjaaminen. Sotien jälkeisissä vaikeissa olosuhteissa oli mahdollista, että isän kaatumisen seurauksena nuori sotaorpo joutui osallistumaan perheen elannon hankkimiseen. Tällöin hän jäi ilman koulutusta eikä tuohon aikaan eläkekään kertynyt. Kun sitten 60-luvulla maaseudun pientiloilla eläminen kävi mahdottomaksi ja maaltapako alkoi, olivat he jo siinä iässä etteivät ehtineet läheskään täyteen eläkkeeseen. Tässä vain yksi esimerkki, muitakin on. Meitä on monia sotaorpoja, jotka eivät tarvitse valtiovallan taholta mitään tukea, mutta edellä kuvatun kaltaisille, usein pelkän kansaneläkkeen varassa ponnisteleville on saatava jonkinlainen sotaorpolisä. Heidän nykytilanteensa johtuu isän kaatumisesta. Sotavuodet olivat kamala koettelemus koko Suomelle. Yksikään kansalainen ei kokonaan välttynyt sen seurauksista. Sotainvalidit ja veteraanit ovat saaneet monipuolisen tunnustuksen ja heidän asemansa on mielestäni kohtuullisen hyvä. Heillä on myös perinnetyöhön sitoutuneita yhteisöjä sekä muistomerkkejä, joiden perusteella voidaan olettaa, etteivät heidän tekonsa tule unohtumaan. Kaatuneitten Omaisten Liiton tulee huolehtia siitä, ettei heidän kohtalonsa pyyhkiydy pois kansakunnan muistista. Keinoja tähän on olemassa. Eräs tällainen on sotaorpomuistomerkki, joka nyt on lepovaiheessa, mutta ei unohtunut, vaan siihen palataan kun aika on parempi. Lähitulevaisuudessa tulee ajankohtaiseksi perinnesäätiön tai muun vastaavan perustaminen. Sen tehtäväksi tulee sopivin keinoin kertoa kansalaisille sankarivainajien omaisten osaksi tulleesta kohtalosta. Tavoitteena on, että tulevat sukupolvet ymmärtävät omaisten osuuden. Miten näihin tavoitteisiin sitten pyritään? Toiminnanjohtajamme on pian jäämässä osa-aikaeläkkeelle ja hänen pois jäävä työpanoksensa on jotenkin korvattava. Eräs mahdollisuus tähän on, että hallituksen jäsenet saavat kukin omalla alallaan päätösten valmisteluvastuun, samoin edustusta tulee jakaa. Tässä on kuitenkin varottava, ettei toimiston työ lisäänny. Eräs keino taata toimistolle työrauha on puhelintunnit: varataan 1 - 2 kertaa viikossa puhelimessa keskusteluun, muuna aikana on puhelinhiljaisuus. Eräs oma lempiajatukseni on Huoltoviestin saaminen jäsenleh- deksi, mikä se on alun perin ollutkin. Painoksen nouseminen kaksin- kolminkertaiseksi toisi lisää ilmoituksia ja näin laskisi lehden kappalehintaa. myös Liiton toimiston työtä se hieman vähentäisi ainakin kiertokirjeiden osalta. Kaiken kaikkiaan järjestötyö jämäköityisi. Sitten vähän näistä meidän yleisistä kokouksista. Usein kokousten jälkeen on kuulunut valituksia siitä, miten riitaisia ja sävyltään ikäviä ne ovat olleet. Tähän voi helposti yhtyä. Jostakin syystä keskuudessamme on henkilöitä, joiden mielestä hallitus on täysin epäkelpo ja tilintarkastajat ammattitaidottomia, vaikka kertaakaan ei ole löytynyt perusteita evätä vastuuvapautta. Ehkä huippu tästä oli viime kokouksessa esitetty näkemys, että tilinpäätös oli lain vastainen. Melkoinen hyökkäys arvostettuja tilintarkastajia vastaan. Meillä kaikilla jäsenillä on näkemykseni mukaan yhteinen päämäärä ja se on Kaatuneitten Omaisten Liiton kaikinpuolinen menestys. Miksi emme jokainen työskentelisi tuon päämäärän saavuttamiseksi toinen toisiimme luottaen, emme toisiamme väijyen. Mauri Niskakoski puheenjohtaja KOL Huoltoviesti 2/2010 8 Muistotilaisuus 70 vuotta talvisodan päättymisestä 13.3. Helsingin Vanhassa Kirkossa Tilaisuuden tarjosivat Pääkaupunkiseudun sotaorvot yhteistyössä seurakunnan, veteraanien, sotainvalidien ja rintamanaisten kanssa. Kirkko oli täynnä talvisodan hengen ja sanan kuulijoita. Taiteellinen anti oli myös huipputasoa: Juhani Aaltonen, Risto Pulkamo, Pekka Suikkanen ja Helsingin Suomalaisen Klubin Kuoro johtajanaan Ilkka Korpi. Tilaisuuden jälkeen yleisö siirtyi marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaalle, jossa puhui prikaatikenraali Juha-Pekka Liikola. Helsingin Suomalaisen Klubin Kuoro johtajanaan Ilkka Korpi. Arkkiatri, sotaorpo, Risto Pelkonen. Carl-Johan Hindsberg, Helsingfors Svenska Kergs- Aluekappalainen Seppo S. Kosoveteraner, piti tilaisuuden nen. tervehdyspuheen. Helsingin Vanha kirkko Talvisodan 70-vuotis päättymistilaisuudessa 13.3.2010. Vanha Kirkko oli täynnä yleisöä. Eturivissä presidentin rouva Tellervo Koivisto. Huoltoviesti 2/2010 Everstiluutnantti, lausuja Urpo Mukala esitti Yrjö Jylhän runon Hyvästi Kirvesmäki. Huilutaiteilija Juhani Aaltonen. 9 Tasavallan presidentti Tarja Halonen Talvisodan päättymisen muistoseminaarissa Säätytalolla 13.3.2010: Sota lapsen silmin on nyt ajankohtainen asia Talvisota aiheutti todella suuria kärsimyksiä maallemme. Kaatuneita ja kadonneita oli miltei 27 000 ja haavoittuneita 44 000. Talvisota ulottui monin tavoin kotirintamankin elämään näiden kaatuneiden tai haavoittuneiden perheenjäsenten lisäksi. Vaikka siviiliväestön pommituksia ei ollut kovin paljon, joutuivat kaikki ponnistelemaan ankaran työn sekä suuren taloudellisena puutteen alla. Sodan varjot ovat pitkät. Ne näkyivät rauhan tultuakin pitkään yhteiskunnassamme. Sotien jälkeiset vuosikymmenet merkitsivät sotakorvauksia, jälleenrakennusta ja suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Suomalaista yhteiskuntaa kehitettiin monin eri tavoin kohti sellaista hyvinvointivaltiota, jollaisena me maamme nyt tunnemme. Sotaveteraanien sukupolvi kantoi suuren vastuun tästäkin työstä. Sodasta ei puhuttu sodanjälkeisinä vuosikymmeninä kovalla äänellä. Jälleenrakennus ja yhteiskunnalliset uudistukset vaativat paljon aikaa ja voimia, eikä ulkopoliittinen asemammekaan tukenut sodan näkyvää korostamista. Mutta veteraaneille annettiin luonnollisesti arvoa. He vaikuttivat näkyvissä asemissa yhteiskunnassa. Esimerkiksi vielä vuonna 1970 eduskuntaan valituista melkein neljännes oli veteraaniliiton jäseniä. Sodan kokeneiden yhteistyö ylitti myös sisäpoliittisia jakolinjoja. Ajallisen etäisyyden kasvaessa on sotaa koskeviin pohdintoihimme tullut uusia näkökulmia. Sota lapsen silmin on yksi niistä. Muun muassa sotalapset ja sotaorvot ovat nyt uskaltautuneet kertomaan oman tarinansa. Tavalla tai toisella sota-aika vaikutti kaikkiin lapsiin. Isät olivat monia vuosia poissa, eivätkä kaikki palanneet koskaan. Sopeutuminen rauhan ajan yhteiskuntaan ei ollut sekään aina helppoa. Sota vaikuttaa tavalla tai toisella niidenkin ihmisten identiteettiin, jotka eivät ole sitä henkilökohtaisesti kokeneet. Viesti sukupolvelta toiselle on mennyt eteenpäin. Itse asiassa isovanhempien keskustelu sodasta lapsenlapsien kanssa on saattanut olla helpompaa kuin aikanaan omien lasten kanssa. Me suomalaiset emme ole ainoita eurooppalaisia, jotka muistelevat ja tutkailevat nyt omaa historiaansa. Myös Suomen kannalta sellaiset itsenäisyysvuoden 1917 lisäksi tärkeät vuodet kuin 1809, 1918 ja 1939 liittyvät myös eurooppalaiseen historiaan, vaikka me olemmekin itse olleet omaa kohtaloamme muovaamassa. Pohdiskeluille on vielä tilaa ja aihetta niin taiteen kuin historiankirjoituksenkin parissa. Talvisota merkitsi nuoren kansakunnan itsenäisyyden säilyttämistä veteraanisukupolven yksimielisyydellä ja yhteisvastuulla. Huoltoviesti 2/2010 10 Arvoisat Huoltoviestin lukijat Kaatuneitten Omaisten Liitto jär- jestää Ilmajoella 19.-20.6.2010 hengelliset ja kulttuuripäivät. Tapahtuma on valtakunnallinen. Toivotan Ilmajoen kunnan puolesta kaikki vieraat tervetulleeksi kuntaamme. Kuntamme on asukasluvultaan vajaan kahdentoista tuhannen asukkaan kunta. Viime vuodet kunnan asukasluku on ollut kasvava. Työvoimasta lähes kolmetuhatta työllistyy palveluammateissa. Teollisuudesta ja rakennustoiminnasta saa toimeentulonsa noin 1500 henkilöä ja maatalous työllistää noin 600 henkilöä. Ilmajoki tunnetaan erityisen voimakkaana sian- ja siipikarjan lihan tuottajana. Yrityskentän lippulaiva on Altian Koskenkorvan tehdas, mistä paikkakuntamme on hyvinkin tunnettu. Yritystoimintaa ajatellen kuntamme on erittäin potentiaalinen ottaen huomioon, että kunnan rajojen sisällä on lentokenttä. Lisäksi kuntaamme halkoo valtatie kolmonen, mikä on merkittävä väylä etelän suuntaan. Myös rautatieasema on varsin lähellä. Kuntamme rajoittuu Etelä-Pohjanmaan maakuntakeskus Seinäjokeen. Seinäjoki ja sen ympäristökunnat ovatkin olleet viime vuosina monella mittarilla mitattuna erittäin menestyvää aluetta Suomessa. Kuntakenttää myllertää parhaillaan maailman laajuinen lama. Ilmajoki on toistaiseksi selvinnyt lamasta kohtuullisesti. Budjettia ei ole tarvinnut repiä auki, kunnan verotulot ovat olleet suuremmat kuin olemme odottaneet, työttömyysaste on alle maakunnan keskiarvon ja paikkakunnan yri- Huoltoviesti 2/2010 tysten ei toistaiseksi ole tarvinnut lomauttaa tai irtisanoa henkilöstöään. Käsitykseni on, että Ilmajoen onni on tässä maailman tilanteessa se, että meillä on paljon pienehköjä perheyrityksiä eri toimialoilta ja se, että työvoimastamme yli 60 prosentia on sijoittunut palvelualan ammatteihin. Tunnetusti lama ei ole ainakaan vielä raapaissut palvelualaa. Ilmajoki panostaa urheiluun, kulttuuriin ja kuntalaisten vapaa-ajan palveluihin. Näissä on onnistuttu ja panostukset ovat näkyneet ilmajokelaisten menestyessä erityisesti urheilun saralla. Ehkä isoin vuosittainen ponnistus musiikin ja kulttuurin saralla on talkooväen turvin toteutettu Ilmajoen musiikkijuhlat. Musiikkijuhlia on nyt vietetty yli kolmekymmentä vuotta paikkakunnalla. Musiikkijuhlien aiemmin tuottama Pohjalaisia -ooppera on kuvannut pohjalaisten talonpoikien elämää yli sadan vuoden takaa. Kuluvana kesänä kuultava ooppera on nimeltään Taipaleenjoki, mikä kuvaa pohjalaisten elämää Suomen talvisodassa. Eli aihe on varsin väkevä ja puhutteleva. Merkittävin Ilmajoen kunnan kehittämisen lähtökohta on itsenäinen ja yhteistyökykyinen Ilmajoki. Tämä tarkoittaa sitä, että Ilmajoki ja ilmajokelaiset haluavat säilyä Suomen kuntakartalla jatkossakin. Tämä on mahdollista vain hoitamalla kunnan taloutta huolella ja pitämällä yllä tarpeeseen nähden riittävät peruspalvelut sekä toteuttamalla ns. Paraslain määrittelemää kuntayhteistyötä naapurikuntiemme kanssa. Terveyden- ja vanhustenhuollon palvelutuotanto on siirretty liikelaitoskuntayhtymän järjestettäväksi kuntayhteistyönä. Tämän kuntayhtymän jäseniä ovat Jalasjärvi, Kurikka ja Ilmajoki. Väestöä tällä alueella on yhteensä noin 35 000. Tällä järjestelyllä Ilmajoki täyttää lainsäädännön asettaman vaateen, mikä määrää terveydenhuollon palvelut siirrettäväksi vähintään noin 20 000 asukkaan väestöpohjalle. Näiden palveluiden tuottaminen kuntayhteistyönä ei merkitse niiden keskittämistä, vaan lähdemme siitä, että vanhusten- ja terveydenhuollon palvelut tuotetaan lähipalveluina kussakin kunnassa. Kustannustehokkuutta haemme mm. yhteisen henkilöstön ja hallinnon kautta. Tervetuloa Ilmajoelle lakeuden pitäjään! Hyvät lukijat. Elämme parhaillaan yhteiskunnassa, joka on jakautumassa monella tapaa kahtia: köyhiin ja rikkaisiin, menestyviin ja syrjäytyviin, sairaisiin ja terveisiin. Ja menossa oleva lama on tätä ilmiötä edelleen voimistamassa. Tätä hyvin ikävää kahtiajakautumista pitää torjua kaikin mahdollisin keinoin. Kunnalla on omat välineensä näiden torjumisessa, mutta mielestäni paras keino torjua mainittuja ilmiöitä on yhteisöllisyys. Kunta voi tukea yhteisöllisyyttä, mutta kaikki lähtee miestä jokaisesta yksilöinä. Eli välittäkäämme ja huolehtikaamme toisistamme monin eri tavoin. Välittäminen tarkoittaa pelkistettynä sitä että kysyt läheiseltäsi: Mitä sinulle kuuluu, tai kuinka voit? Ja tämä ei maksa euroakaan, mutta vaatii kysyjältä asennetta ja halua ottaa kanssaihmistä vastuuta. Kesän tullessa me Ilmajoen Kaatuneitten Omaiset odotamme Teitä tänne Kyrönjoen rannalle. Käsitykseni mukaan Kaatuneitten Omaisten Liitto eri toimintamuodoissaan edistää yhteisöllisyyden vaalimista mitä parhaimmin. Tunne yksilötasolla siitä, että kuuluu tähän joukkoon tai yhteisöön, on ymmärtääkseni vahva, virkistävä ja voimia antava tunne. Toivonkin teille kaikille, arvoisat lukijat, ahkeruutta ja voimia kokoontua yhteen mm. hengellisten ja kulttuuripitoisten teemojen pariin. 11 TERVETULUA, NÄHÄRÄHÄN JA VIIHRYTÄHÄN YHYRES ! Ilmajoen kirkon vieressä lepää Pentti Kivimäki 246 kodin, uskonnon ja isänmaan puheenjohtaja puolesta kaatunutta sankarivainajaa. Heti sodan loputtua 1946 perustettiin paikkakunnallemme yhdistys pitämään huolta kaatuneitten omaisista. Lakeuden kutsu on lähtenyt kaikkialle Suomeen ja ulkomaillekin. Me ilmajokiset olemme tehneet parhaamme, jotta viihtyisitte tasaisten peltoaukeamien keskellä. Ilman Ilmajoen Musiikkijuhlia voimamme tuskin olisivat riittäneet. Taipaleenjoki -oopperan esiintyjät tuovat läsnäolollaan tasokasta kulttuuria hengellisten päivien tapahtumiin. Me ilmajokiset toivotamme Teidät sydämellisesti tervetulleiksi Etelä-Pohjanmaalle. Pentti Kivimäki sankarivainajien opastepatsaan edessä. Patsas hankittiin 2007 Ilmajoen kunnan, seurakunnan ja oman yhdistyksen varoilla. Patsaan on suunnitellut arkkitehti Aulis Jääskeläinen. Toivotan vielä kerran teidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi Ilmajoelle. Meillä on tähän aikaan vuodesta paljon nähtävää ja koettavaa. Toivon, että viihdytte kunnassamme. Ilmajoella 28.4.2010 Seppo Pirttikoski kunnanjohtaja Huoltoviesti 2/2010 12 27.4. Marskin patsaalla Veteraanien, puolustusvoimien, Helsingin kaupungin ja sotaorpojen edustajat laskivat seppeleen Marskin patsaalle veteraanipäivänä 27.4. 2010. Veteraanipäivän muistotilaisuus Helsingissä 27.4.10. Hietaniemeen Marskin patsaalta lähtenyt seppelpartio vei 27.4. seppeleen Hietaniemen hautausmaalla Sankariristille ja Suomen marsalkka Mannerheimin haudalle. Seppeleen laskuun osallistuivat prikaatinkenrali Juha-Pekka Liikola, apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen, Helsingin Rintamanaisten Sirkka Vertanen, Helsingfors Kirigsveteranernas Göran Westerlund ja Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry:n Paavo Kohtala. Huoltoviesti 2/2010 Pohojalaaset juhlivat 13 Pohjanmaan sotaorvot viettivät kaksinkertaista juhlapäivää Toholammin kunnanviraston kulttuurisalissa 13.3.2010, kun talvisodan päättymisestä oli kulunut 70 vuotta, ja kun yhdistyksen uusi kirja ”Sanakar ´isäin lapset me” julkaistiin. Yhdistyksen puheenjohtaja Aulis Karvonen toivotti salin täyteisen yleisön tervetulleeksi juhliin, jonka jälkeen kuultiin nuorista soittajista koostuvan Toholammin Puhallinorkesterin esityksiä. Talvisodan päättymisen muistopuheen piti rovaniemeläinen KOL:n varapuheenjohtaja Mikko Virrankoski, joka mainitsi puheensa lopuksi: ”Osoittakaamme kiitokset Teille talvisodan veteraaneille ja Teidän sukupolvelle siitä, että torjuitte itäisen suurvaltanaapurimme hyökkäykset ja jaksoitte pitää maamme itsenäisenä myös jatkosodan taisteluissa, asutitte uudelleen Karjalan, Petsamon ja Sallan evakot sekä jälleenrakensitte sotien turmeleman maamme ja maksoitte kohtuuttoman suuret sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Uhrin ansiosta lippu liehuu talvisen sinitaivaan alla taas tänäkin päivänä. – Toisen kiitoksen haluan osoittaa pian julkaistavan kirjanne toimituskunnalle ja Pohjanmaan sotaorpojen yhdistykselle. Olen saanut tutustua kirjaan jo noin viikon verran ja olen miettinyt, pystymmekö vastaavaan tekoon Lapissa? Samaa miettivät kohta muutkin sotaorpoyhdistykset kautta Suomenmaan. Olette tehneet näyttävän esimerkkityön meille muille. Hyvä Pohjanmaa!” Sotaorpous yhdistää Mikko Virrankoskea (vas), Jukka Uunilaa ja Mikko Himankaa Kuva Esa Melametsä Sotaorpojen miesten lauluryhmän esitysten sekä Ossi Ruusilan ja Jenni Luoman runojen jälkeen kuultiin kirjan toimituskunnan puheenjohtajan rovasti, sotaorpo Mikko Himangan kirjaesittely. Kirjan teko kesti yli kolme vuotta. Siihen sisältyvät KeskiPohjanmaan 34 sodanaikaisen kunnan tiedot sankarihaudoista, kaatuneista, sotaleskistä ja sotaorvoista. Kaatuneita oli 3174, sotaleskiä 961 ja sotaorpoja 2107, joista ainakin 514 on kuollut ennen kirjan painatusta. Tästä on vedettävissä johtopäätös, että sotaorpoja on elossa koko maassa noin 35 000, jos lähtökohtana on 50 000 orpoa sotien päätyttyä. Sankarivainajista oli perheellisiä yli 30 prosenttia ja heillä oli keskimäärin vähän yli kaksi lasta. Jokaisesta kunnasta on lisäksi muutaman sotaorvon muistelus omista kokemuksistaan. Kirjan nimeksi on otettu lainaus Keski-Pohjanmaan laulun säkeistä. Esittelyn lopuksi Mikko Himanka mainitsi: ”Vaikka kirjan nimeen on otettu vain sanat ”Sankar ´isäin lapset me”, kyllä siinä on mukana koko ajatus ”Myös sankar ´isäin lapset me maan eestä kaiken annamme”. Isämme eivät kaatuneet turhaan. Tämä maa on meille rakas. Tämän maan tulevaisuus ei ole meille sotaorvoillekaan samantekevä asia. Tämä on isänmaallinen kirja. Sinivalkoinen kirja” Tilaisuuden lopuksi Himangalta syntyjään oleva sotaorpo, Suomen urheilun ”grand old man” Jukka Uunila esitti tervehdyksensä yleisölle ja kiitoksensa kirjan toimituskunnalle, joka on tehnyt todella hienoa työtä maakuntamme hyväksi. Mikko Virrankoski Huoltoviesti 2/2010 14 Talvisota oli ryöstösota - Paasikiven-Kekkosen ulko- poliittisen linjan mukaan Neuvostoliiton sotatoimista Suomea vastaan oli kysymys ensisijaisesti Leningradin turvallisuudesta. Tästähän ei ollut kysymys talvisodassa, vaan Neuvostoliitto himoitsi Suomen voimalaitoksia ja sellutehtaita, totesi sotahistorian professori, valtiotieteen tohtori, Martti Turtola Ilmatorjuntamuseossa järjestetyssä esitelmätilaisuudessa 28.3.2010. Esitelmän aiheena oli talvisodan rauha. Sähköenergiasta oli Neuvostoliitossa puutetta ja ruudinvalmistukseen tarvittiin selluloosaa, muun muassa. Rauhanehdoissa edellytettiin, että kaikki tuotantolaitokset tuli luovuttaa toimintakuntoisina. Sota tuli yllätyksenä suomalaisille. Kun pommikoneet ilmestyivät kaupunkien ylle, niin ihmiset eivät ymmärtäneet suojautua. Talvisodan ilmapommituksissa kuoli noin 1000 siviilihenkilöä. Suomen hallitus pyrki neuvottelemaan rauhasta alusta alkaen, mutta Neuvostoliitolla ei ollut neuvotteluhaluja. Stalin arveli, että Suomi kukistuu muutamassa päivässä - kuten Baltian maat. Rydin-Tannerin hallitusta ei tunnustettu, vaan - neuvotteluosapuolena - pidettiin Kuusisen kansanhallitusta. Stalin teki pahan virhearvion suomalaisten suhtautumisesta ja asenteista. Neuvostoliiton painostustoimet eivät johtaneet kansakunnan hajoamiseen, vaan päin vastoin, ne johtivat kansakunnan eheytymiseen ja yksimielisyyden löytymiseen. Huoltoviesti 2/2010 Professori Martti Turtola esitelmöi Ilmatorjuntamuseolla. Kansainliittoa on arvosteltu saamattomuudesta, kun se ei pystynyt estämään sotaa. Mutta montako sotaa Yhdistyneet kansakunnat on pystynyt estämään. Kansainliiton kunniaksi on todettava, että se kuitenkin tuomitsi Neuvostoliiton hyökkäyksen ja erotti Neuvostoliiton Kansainliitosta. Neuvostoliitto kiinnostui rauhanneuvotteluista vasta kun Suomen armeija oli saanut ensimmäiset torjuntavoittonsa rintamilla. Siinä vaiheessa Neuvostoliiton vaatimukset kuitenkin koettiin kohtuuttomiksi. Vasta kun Neuvostojoukot olivat saaneet läpimurron Summassa, suomalaiset alkoivat kypsyä kohtuuttomiin vaatimuksiin. Tässä vaiheessa neuvottelutilanteemme heikkeni ratkaisevasti. Hallituksen tavoitteet ja vaihtoehdot olivat 1. rauha, 2. Ruotsin tuki ja 3. kääntyminen länsivaltojen puoleen. Ruotsin hallitus päätti 19.2., että Ruotsi ei lähetä Suomen avuksi vakinaisia joukkoja ja lopuksi kuningas vielä julisti, että Ruotsi ei auta Suomea sodassa. Se oli paha takaisku suomalaisille. Englannin ja Ranskan kanssa käydyissä neuvotteluissa puhuttiin aluksi 6000 miehen apujoukoista ja lopuksi jopa 100 000 miehen joukoista ja sadasta pommikoneesta. Kysymys ei ollut mistään pili-pali joukoista, vaan hyvistä taistelijoista. Oliko armeija kriisissä? Virallisen käsityksen mukaan armeijamme oli kestokykynsä rajoilla, kun rauhasta sovittiin. Kenraalit Talvela ja Öhqvist antoivat armeijasta ns. pessimistisen raportin, josta on todettu, että flunssan kourissa sairastellut marsalkka sai mitä oli tilannut. Pikaista rauhansolmimista ei kuitenkaan tasavallan hallitus päättänyt yksimielisesti ja valtiovarainministeri Juho Niukkanen oli sitä mieltä, että taistelua olisi pitänyt jatkaa länsivaltojen tuella. Samaa mieltä olivat myös muun muassa Urho Kekkonen ja presidentti Kyösti Kallio. Tri Lasse Laaksonen on tutkimuksissaan tullut siihen tulokseen, että pikainen rauhanteko oli välttämätön. Väitöstilaisuudessa vastaväittäjänä ollut Martti Turtola kiinnitti huomionsa siihen, että johtopäätöksissä ei ollut nojauduttu lainkaan vihollisen dokumentteihin. On tiedossa, että Viipurinlahden ylitys ei välttämättä olisi onnistunut suurilla joukoilla ja pysyvästi. Vihollisen huopasaappaat kastuivat pahasti vetisellä Viipurinlahdella ja kestävien huoltoyhteyksien rakentaminen ei olisi välttämättä onnistunut. Talvisodan rauhanneuvotteluissa ei loppujen lopuksi ollut kysymys neuvotteluista, vaan sanelusta. Jotakin saatiin kuitenkin aikaan. Mistään YYA-sopimuksen tapaisesta sopimuksesta ei keskusteltu eikä myöskään sotakorvauksista. Alueluovutukset olivat kuitenkin rankkoja. Suomen armeija joutui siirtymään pitkiä matkoja länteen päin niistä taisteluasemista, joissa oltiin rauhan tullessa. Armeija siirtyi hyvässä järjestyksessä taaksepäin ja asettui asemiin nykyisen itärajan tuntumaan. Huomattavan suuri osa asevelvollisista jäi palvelukseen ja suuria joukkoja miehiä otettiin koulutukseen. Miehiä, jotka olivat jääneet kouluttamatta 30-luvulla. Salpalinjaa ryhdyttiin rakentamaan ja tähän hankkeeseen saatiin runsaasti ruotsalaista apua ja vapaaehtoisia. Yleinen käsitys oli, että välirauhasta ei tule pitkäaikaista. Matti Höök 15 Äyräpään taistelusta 70 vuotta -muistokonsertti Nurmon kirkossa 5.3.2010 Kuvassa oikealta Pirkko Nurmela, Pauli Kimpimäki, Mirja Mäki- Jaskari ja Sakari Hatakka. Maaliskuun 5 päivän 1940 aa- lin isät kaatuivat Äyräpään taistemun Äyräpään taistelussa kaatui 39 ja haavoittui noin 30 nurmolaista Esk./kev.Os.8 miestä. Äyräpään sankarivainajista on 34 siunattu kentälle jääneinä. Äyräpään taistelun menetys kosketti koko Nurmoa. Äyräpään taistelun muistopäivää on vietetty Nurmossa vuosittain. Tänä vuonna Nurmon kirkossa järjestetty juhlava konsertti täyttyi kuulijoista. Esiintyjinä olivat Etelä- Pohjanmaan Poliisilaulajat ja Nurmon Veteraanien kööri. Tervehdyssanat lausui Nurmon Sotaveteraanien puheenjohtaja Pekka Marttala. Konsertissa puhui nurmolaissyntyinen Rovasti Väinö Salokorpi. Lopuksi kuorot lauloivat Veteraanin iltahuudon, jonka aikana seppelpartiot lähtivät liikkeelle. lussa ja ovat siunattuina kentälle jääneinä. Karjalaan jääneiden muistokivelle seppeleen laskivat Mirja Mäki-Jaskari ja Sakari Hatakka. Sankarihaudoilta siirryttiin Nurmon seurakuntakodille. Kappeliseurakunnan tarjoamien kahvien lomassa kuorot esiintyivät. Tervehdykset toivat Äyräpään pitäjäseura Lahdesta, Nurmon veteraanit ja kotiseurakunnan edustaja. Tilaisuus oli ikimuistoinen ja lämminhenkinen. Teksti ja kuva Kaisu Mahlamäki Sankarihaudalle seppeleen laskivat sotaorvot Pirkko Nurmela ja Pauli Kimpimäki. Pirkon ja PauHuoltoviesti 2/2010 16 Sotaorpona Kankaanpään Kuninkaanlähteellä Vuonna 1947 äitini Liisa Kor- vensyrjä siirtyi Orivedeltä Kankaanpään Kuninkaanlähteelle, siellä olevaan sotaleskien kurssitalon emännäksi. Olin silloin kuusivuotias ja siskoni Satu kolme vuotta minua nuorempi. Isämme Pentti Aarne oli kaatunut jatkosodan Tali-Ihantalan taisteluissa kesällä 1944. Äitimme toimi vuosien 19471951 välisen ajan tuon kurssikeskuksen emäntänä. Noista ajoista minulla on hyvin hajanaisia muistikuvia. Tuolloin siellä koulutettiin sotaleskiä mm. ompelutaidon kehittämisessä. Opettajina toimi ainakin muistini mukaan Siiri Pohjanvuo, Viivi Karhu, Orvokki Lahti ja Tyyne Heinaho. Tuo ihana Tyyne muuten asuu edelleen Vihteljärvellä, tosin sukunimi on vaihtunut Uusikauppilaksi. Luokkahuoneet tuossa kurssikeskuksessa kiersivät muistini mukaan rakennuksen ulkoreunaa, jolloin ikkunoista saatiin valoa tarkkuutta vaativiin ompelutehtäviin. Keittiömaailma sijaitsi harjun puolella rakennusta, samoin ruokailutilat. Yläkerrassa olivat kurssilaisten asunnot, kuten myöskin opettaja Siiri Pohjanvuon huoneisto. Me äidin kanssa asuimme pihapiirissä olevassa pienessä omakotitalossa, jossa taisi olla kaksi huonetta. Talonmiehenä toimi Viljami Rajahalme sekä heidän poikansa Raimo. Keittiössä hääräsi myöskin heidän perheeseensä kuuluva Raili Rajahalme. Koulunkäynnin aloitin Vihteljär- Huoltoviesti 2/2010 Me mukulat äitimme Liisan vieressä. Äidin takana vaaleassa asussa Tyyne Heinaho nyk. Uusikauppila. Takana laitimmaisena vasemmalla opettaja Viivi Karhu sekä kaikkein korkeimmalla kohdalla opettaja Siiri Pohjanvuo. Minulla on tuolta Kuninkaanlähteen ajalta monia valokuvia eri kursseilta. Jos olet kiinnostunut löytämään esim. äitisi noista kuvista, saattaa myöskin äitini vieraskirjasta löytyä sinulle tuttuja merkintöjä. Olen valmis kirjeenvaihtoon, koska olen myöskin kiinnostunut kokoamaan tätä ”palapelia” ja vastaanottamaan tarinoita, valokuvia tms. Onhan tämä meidän sotaorpojen yhteistä historiaa - tallennetaan sitä jälkipolvillemme. ven alakoulussa opettaja Terttu Rajakallion johdolla. Joskus pääsin talviaamuisin Raimon matkassa kouluun, hevoskyydillä ”tilsojen” lennellessä. Opin häneltä tuolla metsätaipaleella ensimmäisen ns. aikuisten laulunkin, jota hän usein lauloi, ”Linnoissa kreivin häät vietetään”. Ne olivat pienelle miehelle hienoja hetkiä olla mukana Kaiku-hevosen vetämässä reessä, maitotonkkien ka- verina. Maito kurssikeskukseen haettiin Riihimäen kaupan lähellä olevalta maatilalta, oliskohan tuon tilan nimi ollut Rajakallio? Isokokoinen Kaiku-hevonen oli sotareissulta palannut valtion omistuksessa oleva työjuhta. Toisessa lautasessa oli jonkinmoinen numero, joka oli ilmeisesti kaikissa silloisissa armeijan hevosissa. Karvan kasvun myötä tuo numero piti käyttää ”parturissa”Niinisalon varuskunnassa. Samalla reissulla hoidettiin myöskin Kaikun kengät kuntoon. Noilta Niinisalon reissuilta jäi voimakkaasti mieleeni kuuluisa varuskunnan käymälä, taisin ”pidätellä” viimeiseen saakka. Meitä poikia tietysti kovasti kiinnosti usein lähimetsissä tapahtuneet armeijan manoveerit, joista jäi myöskin ”jälkiä”, so. erilaista materiaalia männikköiselle kankaalle. Joskus sotapojat ajoivat kenttäkeittiönsä lähteen reunalle jossa mekin sisareni kanssa saimme nauttia poikien pakeista vanikalla vahvennettua keittoa. Joskus matkaajat - turistit heittivät Kuninkaanlähteeseen kolikoitaan, toivoen kenties parempia elinoloja itselleen tms. No meille lapsille se ainakin toi hetkellistä ”hyvinvointia”, kun jääkylmässä vedessä koukimme noita kolikoita karkkirahoiksemme. Joskus kävimme koko porukalla, oppilaat, opettajat sekä muu henkilökunta Jämillä syksyllä poimimassa kookkaita puolukoita joilla täytettiin korit ja kopat talven hilloihin ja puuroihin. Talvella saattoi joukko Niinisalon upseereita tulla hevosilla rekineen noutamaan sotaleskiä rekiajelulle Jämille, jossa hiihdettiin ja laskettiin mäkeä. Mieleeni tulee myöskin Kenttäpiispa Johannes Björklundin ja hänen vaimonsa Maijan vierailut sotaleskien opinahjossa. Toki kävi muitakin korkea-arvoisia vieraita muun muassa Sosiaaliministeriöstä, Sodan Uhrien Kukkasrahastosta, kuten ministeri Penna Tervo, Jussi Saukkonen sekä koulutustoimintaa tarkastava Kerttu Toukolehto. Tuolloin aina pyrittiin pistämään paikat tip-top kuntoon ja muutenkin olemaan vieraanvaraisia, myöskin meidän lapsien piti pu- keutua pyhätamineisiin. Olihan tuo kenttäpiispan virka perustettu Suomen marsalkka Mannerheimin vaatimuksesta jatkosodan alkaessa. Kenttäpiispa oli sotilashenkilöstöön kuuluva valtion korkea kenraalin arvoinen virkamies. Siksi noissa olosuhteissa hyvinkin kunnioitettu henkilö. Hänen vaimonsa Maija Björklund vieraili useammankin kerran Kuninkaanlähteellä koska piispapuoliso teki tarkastuksiaan läheisessä Niinisalon varuskunnassa. Muistan Maija-tädin hienona lämminhenkisenä ihmisenä, huomio aina meidät lapsetkin. Seuraavassa heidän merkintänsä äitimme vieraskirjasta: 27.2.-2.3.49 Erinomaisesta ystävällisyydestä, huolenpidosta ja vieraanvaraisuudesta sydämellisesti kiittäen sekä siunausta elämän varrelle toivottaen. Joh. Björklund Maija Björklund 17 Silloin kun sammui kaunehin satu, Onnemme kukkaset kuolivat pois. On kuin katkeis omakin latu, Ja elämä ei enää jatkua vois. Mutt`meidän on osamme edelleen elää, Kun lastemme äänet kirkkaina helää. He tarvitsevat meitä. Kaikesta kiittäen, menestystä toivottaen! Kuninkaanlähteellä 6 VII 48 Helena Arvilommi Hamina, Kuorsalo Olimme siskoni Sadun kanssa melkoisia ”linssiluteita”. Onnistuimme pääsemään ”kuviin”, olihan nuo Kankaanpääläisen valokuvaamo Savion vierailut meistä niin kiinnostavia. Heillä kun sattui olemaan myöskin hieno auto, todella harvinainen kulkupeli noilla tienoilla. Pauli Korvensyrjä Äidin vieraskirja oli ahkerassa käytössä, niin monia kauniita lauseita sisältäen kymmenien ja kymmenien allekirjoitusten saattelemina. Sieltä saattaa löytyä sinullekin tuttuja merkintöjä. Tässä yksi niistä monista: Maakuntalauluja Professori Reijo Pajamo esitelmöi maakuntalauluista pääkaupunkiseudun sotaorvoille. Huoltoviesti 2/2010 18 Kenraaliluutnantti Heikki Nikunen Ilmavoimien komentaja 1991-95 Jatkosodan ilmaoperaatiot Talvisota oli opettanut kovalla kädellä Suomen sekä poliittista että sotilasjohtoa ilmapuolustuksen tärkeydestä ja merkityksestä. Talvisodan aikana ja heti sen jälkeen aloitetut hätähankinnat alkoivat tuottaa materiaalista tulosta sodan loppuvaiheessa ja välirauhan aikana. Näin ollen Suomen ilmavoimien kalustotilanne oli jatkosodan alkaessa huomattavasti parempi kuin mitä se oli ollut talvisotaan lähdettäessä. Hävittäjälaivueilla oli kyseiseen ajankohtaan nähden käyttökelpoiset konetyypit - Brewster B 239, Fiat G 50, Morane MS 406 ja Curtiss A 75. Tiedustelulaivueita oli vahvistettu Fokker D XXI ja Gloster Gladiator koneilla. Pommituslaivueiden pääkoneina olivat talvisodan Blenheimit. Ilmavoimillamme oli jatkosodan alkaessa 67 hyvää, 34 tyydyttävää ja 76 vanhentunutta hävittäjäkonetta, 21 tyydyttävää ja 3 välttävää pommikonetta sekä 20 tyydyttävää ja 6 vanhentunutta tiedustelukonetta. Ensimmäisenä maailmassa vuonna 1935 käyttöönotettu moderni osastotaktiikka sekä keskittyminen ampumatarkkuuteen ja koneen suoritusarvojen täydelliseen hyväksikäyttöön olivat osoittautuneet sodan olosuhteissa menestystekijöiksi. Taisteluvalmius sodan alkaessa oli hyvä. Leningradin sotilaspiirin ilmavoimien vahvuus oli kesällä 1941 noin 1300 konetta, jonka lisäksi Baltian laivastolla oli noin 400 konetta. Hyökkäysoperaation edellytyksenä oli ilmaherruus, jonka Suomen ilmavoimat saavutti määrällisestä Huoltoviesti 2/2010 ylivoimasta huolimatta. Viitteitä tilanteen kehittymisestä antoi Lahdenpohjan päällä 9.7.41 käyty suuri hävittäjätaistelu, jossa yhdeksän neuvostokonetta pudotettiin ilman omia tappioita. Erityisesti Brewster-kalusto osoittautui suhteellisen hyvän nopeutensa ja tehokkaan aseistuksensa ansiosta käyttökelpoiseksi. Suomalaishävittäjät saavuttivat hyökkäysvaiheen aikana 358 ilmavoittoa estäen neuvostoilmavoimien tehokkaan toiminnan kaikilla niillä alueilla, joilla omia koneita riitti. Pommituslaivueet suorittivat hyökkäysvaiheen aikana noin 1000 lentosuoritusta pääkohteina suuret risteysasemat ja niille kertynyt runsas rautatiekalusto sekä vihollisen tykistöasemat ja vetäytymiskuljetukset. Asemasotavaihe rauhallisempi Asemasodan alkuvaiheessa ilmatoiminta oli vähäistä neuvostoilmavoimien ollessa hyvin passiivinen ja välttäessä ilmataisteluja. Vuonna 1942 Neuvostoliitto alkoi saada lisääntyvässä määrin länsikalustoa, muun muassa Hurricane-hävittäjiä, jolloin ilmatoiminta alkoi vilkastua. Brewsterit ja Moranet osoittautuivat kuitenkin voitollisiksi käydyissä ilmataisteluissa. Lentomestari Ilmari Juutilainen Brewsterinsa vieressä saatuaan ensimmäisen Mannerheim-ristinsä. Kaiken kaikkiaan ”Illulla” oli 94 varmaa pudotusta ja todistamattomat vielä päälle. Ilmaoperaatioiden painopiste alkoi vuoden 1942 aikana siirtyä vähitellen Suomenlahdelle. Neuvostolaivueiden kalustoon alkoi ilmestyä yhä enemmän Mig-3, Tomahawk ja LaGG-3 hävittäjiä sekä Il-2 maataistelukoneita. Kaikkien suomalaishävittäjien pudotussuhteet pysyivät edelleen voitollisina, mutta ainoastaan Brewsterit pystyivät kunnolla torjuntoihin, sillä uusimmat venäläisten käyttämät hävittäjätyypit pystyivät halutessaan nopeuteensa turvautuen välttämään taistelun muiden konetyyppien kanssa. Keväällä 1943 ilmatilanne Suomenlahdella kiristyi entisestään. Uusina vihollistyyppeinä sinne ilmestyivät La-5, Jak-1 ja Jak-7B hävittäjät sekä Pe-2 ja Boston III pommittajat. Samalla Neuvostoliitto aloitti systemaattiset pommitusoperaatiot pääkohteen ollessa Kotka. Suomen hävittäjävoimaa lisättiin Brewster-hävittäjä. Messerschmitt 109 G2 hankinnoilla Saksasta. Määrä, 30 konetta, oli tarpeeseen nähden täysin riittämätön, mutta laadullisesti päästiin kansainväliseen huipputasoon. Brewsteritkin taistelivat edelleen menestyksellisesti, mutta joutuivat käyttämään lentueosastoja parvittain suurella korkeusporrastuksella. Usein jouduttiin myös käyttämään Messerschmittejä BW-koneiden lakisuojana. Keväällä 1943 pommitusvoima kasvoi merkittävästi kun ostettiin 24 Junkers Ju88 koneita. Vuoden 1944 alussa vihollisen ilmatoiminta vilkastui edelleen sekä Suomenlahdella että Kannaksella. Taistelussa Suomenlahdesta neuvostoyksiköt olivat kuitenkin kärsineet jatkuvia ohjaajatappioita, joten vihollisohjaajien taso oli kirjava. Parhaat ohjaajat oli ilmeisesti siirretty uusiin La-5 ja Jak-9 hävittäjiin, sillä esimerkiksi eräs LaGG-3 osasto oli Itä-Karjalassa antautunut kaartotaisteluun suomalaisen Morane-osaston kanssa ja kaikki LaGGit oli ammuttu alas. Neuvostoliitto pyrki keväällä 1944 painostamaan Suomea antautumiseen keskittämällä kaukotoimintailmavoimansa Helsingin pommituksiin. Suurpommitukset eivät johtaneet Neuvostoliiton kannalta toivottuihin tuloksiin, vaan hyökkäykset torjuttiin lähinnä tehokkaan ilmatorjunnan avulla. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjunta 1944 Ilmavoimat tekivät runsaasti kuvaus- ja tiedustelulentoja Kannaksella keväällä 1944. Suurhyökkä- Messerschmitt-hävittäjä yksen arvioitiin alkavan toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa. Arvoitukseksi on jäänyt miksi pääesikunta ei ottanut vakavasti ilmavoimien tiedustelutietoja. Neuvostoliitto keskitti strategiseen hyökkäykseensä noin 1500 konetta. Suomen ilmavoimilla oli tässä vaiheessa käytössään käyttövalmiina erilaisia koneita 259 kappaletta. Hävittäjistä ainoastaan Messerschmittit olivat enää suorituskyvyltään riittäviä taistelemaan painopistealueella hyökkääjän musertavaa määrällistä ylivoimaa vastaan. Brewsterit olivat liian hitaita Kannaksen ilmaoperaatioihin, joten ne siirrettiin selustan ja sivustojen suojaustehtäviin ennen suurhyökkäyksen alkua. Neuvostoliiton strateginen hyökkäys toteutettiin massiivisella tykistökeskityksellä, pommituksilla ja rynnäkkökoneilla. Pommeja pudotettiin 80-100 tonnia neliökilometriä kohti. Rintama murtui. Kesäkuun 17. päivänä ilmavoimat sai tärkeää lisävoimaa saksalaisen Osasto Kuhlmeyn saapuessa Utin kautta Immolaan. Osastoon, jota johti everstiluutnantti Kurt Kuhlmey, kuului 30-koneinen Junkers Ju 87 Stuka-laivue sekä myös 30koneinen Focke Wulf suoja- ja hävittäjäpommittajalaivue. Karjalan Kannaksen ilmavoimien komentaja, eversti Rickhard Lorentz valtisi ilmavoimien strategiaksi toisaalta pommikoneiden suojauksen, mutta myös taistelun ilmaherruudesta painopisteenomaisesti. Tässä vaiheessa ainoastaan Stukat suunnattiin viholliskohteiden jatkuviin pommitustehtäviin. 19 Lorentz rajoitti tietoisesti ottamasta pommituskohteiksi vihollisen marssivia peninkulmanpituisia rivistöjä. Oli parempi odottaa vaihetta, jolloin edennyt joukko pysähtyi ja leiriytyi massoittuneeksi maaliksi. Tällaiseen iskettiin sitten mahdollisimman vahvasti käyttäen mm. 500 kg:n ja 1000 kg:n pommeja. Menestyksellisen pommitustoiminnan edellytyksenä oli tietenkin onnistuminen ilmaherruustaistelussa. Torjuntoihin suunnattiin niin paljon hävittäjiä kuin kulloinkin oli käytettävissä - yleensä 8-20 konetta. Venäläisten konemäärät olivat kuitenkin niin suuria, että usein kaikki suomalaiskoneet sitoutuivat hävittäjätaisteluihin. Suomalaishävittäjien taistelutapa oli hyökätä aina riippumatta vastustajan lukumääräisestä ylivoimasta. Pienellä hävittäjämäärällä ei pystytty estämään vihollisen pommituksia, mutta jatkuvat tappiot - jopa nelisenkymmentä konetta päivässä - verottivat vihollisen ohjaajakaartia. Kaksintaistelut päättyivät lähes poikkeuksetta suomalaisten eduksi ja vähitellen Saksasta saatujen Messerschmitt-täydennysten päästyä käyntiin ja omien tappioiden pysyessä pieninä alkoi hävittäjävoimasuhde kehittyä yhä paremmaksi alkutilanteeseen verrattuna. Hävittäjämme ampuivat kesäkuussa alas noin 330 viholliskonetta. Suurvalta pystyi korvaamaan menetetyt koneet, mutta suuria ohjaajatappioita ei ollut mahdollista korvata koulutetulla ja taistelukokemusta omaavalla henkilöstöllä. Pommitustaktiikkaa hiottiin kun neuvostojoukkojen eteneminen oli pysäytetty ja puolustusjärjestelmä oli organisoitu kestämään vihollisen läpimurtoyritykset. Keskitetyin pommitusosastoin is- Huoltoviesti 2/2010 20 kettiin neuvostojoukkojen hyökkäysryhmityksiin ja täyteen ahdettuihin tykistöasemiin. Neuvosto-offensiivin seuraava hyökkäyssuunta Tali-Ihantalan epäonnistuttua oli Viipurinlahti. Viipurinlahden maihinnousualuksiin ja muihin viholliskohtaisiin pudottiin pommeja 151,5 tonnia. Neuvostovoimien seuraava läpimurtoyritys tapahtui Vuosalmella. Tässä vaiheessa Suomen ilmavoimilla oli jo ilmaherruus. Suomalaisten pommitukset kohdistettiin aluksi Äyräpään alueelle omien sillanpääasemien välittömään läheisyyteen. Tälle suhteellisen pienelle ja selvästi erottuvalle alueelle oli sullottu valtava määrä joukkoja, aseita ja tarvikkeita. Pommituslentäjät totesivatkin, että tämän maalin ollessa kyseessä oli jokseenkin mahdotonta olla osumatta. Heinäkuun puolivälin jälkeisillä tiedustelulennoilla todettiin neuvosto-offensiivin Kannaksella tyrehtyneen ja joukkojen siirtojen rintamalta selustaan alkaneen. Talvisodan tapaan jatkosota päättyi torjuntavoittoon ja kummassakin tapauksessa ilmavoimat olivat sodan loppuessa vahvemmat kuin sen alkaessa. Hävittäjien voittosuhteet olivat lahjomaton osoitus taktiikan ja koulutusperiaatteiden ansioista: Brewster 32:1, Morane 5:1, Fiat 29:1, Curtiss 23:1 ja Messerschmitt 25:1. Neuvostoliiton aloitettua länteen etenevien strategisten hyökkäystensä sarjan aiheutti Suomen rintamalla koettu takaisku sen ainoan epäonnistumisen. Kainuun Sotaorvot tuetulla lomalla Huhmarissa Torstaina kävimme Polvijärven pitäjään tutustumassa. Mukana oli muun muassa imatralaisia eläkeläisiä ja yhteistoiminta heidän kanssaan sujui mainiosti. Nurmeksen ABC-asemalla pidimme mennen-tullen tauon. Huhmarissa olimme maanantai- na klo 14.30 ja ehdimme juuri lounaalle. Huhmarissa oli ns. vesijumppaviikko neljänä päivänä, neljälle ryhmälle oli vesijumppaa sekä vesijuoksukilpailu jossa Kainuu saavutti 2., 3., ja 4. sijan. Ulkoliikuntamahdollisuudet olivat erinomaiset, aurinko paistoi neljänä päivänä ja ladut olivat erinomaisessa kunnossa, joita pystyi kulkemaan myös kävellen. Hieronta ja kauneuspalvelujen mahdollisuus oli erinomainen. Myös sisäliikuntaa voi harjoittaa parketilla kolmena iltana. Ensimmäisenä iltana oli karaoketanssit, toisena iltana polvijärveläisten järjestämät tanssit ja kolmantena iltana Metsärinteen orkesterin johtamat tanssit. Maatilalla oli toistakymmentä eläintä kasvatettavana, joihin kävimme tutustumassa. Ossi Antero oli kanttorina ja lauloi isäntäväelle kiitoslaulun lähtiessämme ja laulatti myöskin autossa loppumatkalla reissussaolijoita. Paljon kiitoksia Huhmarin väelle hyvästä palveluista ja Perhelomat Ry:lle hyvistä tukitoimista. Jospa pääsemme parinkin vuoden kuluttua johonkin toiseen paikkaan viettämään tuetun lomaviikon jota odotamme innolla. Kuvat ja teksti Ossi Heikkinen Kenraali Nikusen tekstistä lyhentänyt Matti Höök ”Parketilla katseet kohtaavat”. Huoltoviesti 2/2010 Saarelan maatilan pihapiirissä saimme nauttia karjalaisesta kahvipöydästä, jonka leivonnaiset olivat erinomaisia. Laitilalaiset talvisodan sankarivainajat näyttelyssä kunniapaikalla Laitilassa järjestettiin 30.11.2009 – 13.3.2010 Njet Molotoff – Laitila talvisodassa –niminen näyttely, joka toi esille paikallisen näkökulman talvisodan syttymiseen ja sota-aikaan. Näyttely oli nähtävillä talvisodan keston ajan Vakka-Suomen Osuuspankin luovuttamassa liikehuoneistossa Laitilan keskustassa. Sitä kävi katsomassa yli 2000 henkilöä, muun muassa viitisentoista koululaisryhmää. Historianharrastajien vapaaehtoistyötä Laitilan oloissa mittavan talvisotanäyttelyn oli toteuttanut työryhmä, johon kuuluivat Mikko Paana näyttelyn suunnittelu ja lay-out, Untamo Jousamaa ase-, suojeluskunta- ja sotilasperinteen asiantuntemus sekä Jukka Vehmas tutkimustyö ja tekstit. Näyttelymateriaaleihin työryhmä sai taloudellista tukea paikallisilta yrityksiltä ja säätiöiltä. Työryhmän edellinen näyttely Punaista ja valkoista vuodenvaihteessa 2007-2008 esitteli kansalaissodan tuntemuksia laitilalaisittain. Junaonnettomuus vei 15 laitilalaista Laitilan miehet taistelivat talvisodassa pääosin Jalkaväkirykmentti 13:n riveissä Summan lohkon kovissa paikoissa. Sodan toiseksi viimeinen päivä oli kohtalokas: 15 laitilalaista rintamalle matkalla ollutta sotilasta sai surmansa Harvialassa Hämeenlinnan lähellä, kun miehiä kuljettanut juna ajoi yhteen tavarajunan kanssa. Sotasensuurin johdosta lehdistö ei kertonut onnettomuudesta. Laitilan sankarivainajien luku 21 vät osapuolet olivat vastakkain Suomi-konepistooleineen ja emmoineen, kätensä menettänyt makasi ahkiossa. Näytteillä ollut esineistö oli koottu Untamo Jousamaan, Mikko Paanan ja Henrik Helpiön kokoelmista. kohosi 76:een. Ensimmäiset sankarihautajaiset pidettiin uudenvuodenaattona 1939. Pehtsalon kylässä asunut Varjon perhe menetti talvisodassa kolme neljästä pojastaan. Laitilalaisista sankarivainajasta oli kaikista nähtävänä kuvallinen pienoiselämäkerta. Sodassa kaatuneiden tiedot ja kuvat näkyivät näyttelyseinällä 1940 syksyllä julkaistun LounaisSuomen sankarivainajain muistojulkaisun mukaisina. Kirja oli aikanaan tehty ilmeisen kiireisellä aikataululla, koska joitakin kuvia puuttui, ja näyttelyn kuluessa tuli ilmi mm. eräitä nimi- ja päivämäärävirheitä. Kirja kertoi kunkin kaatuneen elämästä yksilöllisesti ja aikakaudelle ominaisella tyylillä. Molotov nukkena Laitilan talvisotanäyttelyyn tulijaa oli vastassa punalipun alla seisova pahvinaamarinen ulkoasiainkansankomissaari Vjatšeslav Molotov. Laajassa näyttelyssä oli viitisentoista mallinukkea puettuina 70 vuoden takaisiin asusteisiin, oli sotilaita aseineen, lottia, suojeluskuntalaisia ja pilkkeentekijöitä. Molotovincocktailit olivat esillä omatekoisina ja Rajamäen tehtaan valmistamina. Rintamadioraamassa sotaa käy- Paikallisuutta Laitilan Sanomista Näyttelyssä selvitettiin kuvin ja tekstein Laitilan oloja vuonna 1939, jolloin mm. rakennettiin kouluja ja kauppoja, kunnalliskoti, suojeluskunnantalo ja työväentalo. Vuonna 1925 perustettu paikallislehti Laitilan Sanomat kertoi sota-aikanakin kerran viikossa lähialueen tapahtumista. Huhti-toukokuun vaihteessa 1939 lehden palstoilta alkoivat heijastua uhkakuvat ja ennen kesää suojeluskunta kuulutti Kannakselle linnoitustöihin lähtijöitä. Uutisten ja ilmoitusten kautta näyttelykävijälle tuli tutuksi se, miten oman seudun väki koki talvisodan kotirintamalla, sotavalaistuksen, pommikoneiden ylilennot, pulan arkisista tavaroista, pelon omien miesten kaatumisesta ja monissa kodeissa tuon pelon toteutumisen. Järjestäjät halusivat yleisen hyvinvoinnin keskellä muistuttaa nuoremmallekin sukupolvelle, ettei Suomi olisi itsenäinen ilman edellisten sukupolvien ankaraa työtä ja taistelua. Jukka Vehmas Huoltoviesti 2/2010 22 Mauri Niskakoskesta uusi puheenjohtaja Kaatuneitten Omaisten Liiton liittokokous pidettiin vapun aatonaattona Helsingissä. Paikalla oli 95 valtuutettua kokousedustajaa 62 yhdistyksestä. Hallituksen jäsenistä erovuorossa olivat tällä kertaa puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi jäsen. Liiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin hallituksen jäsenenä ja aiemmin varapuheenjohtajanakin toiminut Mauri Niskakoski Lappeenrannasta. Puheenjohtajavaalin hävisi yhdellä äänellä liiton pitkäaikainen puheenjohtaja Aulis Harju. Varapuheenjohtajana jatkaa Mikko Virrankoski Rovaniemeltä ja hallituksen jäsenenä jatkaa Aulis Pirkko Helenoro, Maija-Liisa Närhi, Pauli Puttonen, Uolevi Utriainen ja Hannu Välimäki. Hallituksen jäsenten yhteystiedot ja varajäsenten nimet ovat ohessa. KOLin hallitukseen valittu uusi jäsen on Tauno Strengell. Karvonen Vetelistä. Mauri Niskakosken tilalle hallituksen jäseneksi valittiin Tauno Strengell Lahdesta kahdeksi vuodeksi. Muita hallituksen jäseniä ovat Talousasioista puhuttivat eniten liiton tilinpäätös, jäsenmaksun suuruus ja Huoltoviesti-lehden levikin lisääminen. Tilinpäätös hyväksyttiin ja vastuuvapaus myönnettiin. Jäsenmaksu päätettiin korottaa kolmeen euroon. Lehden tulevaisuudesta keskusteltaessa esitettiin sen sisällyttämistä jäsenmaksuun. Vaihtoehtoja pohditaan kuluvan vuoden aikana. Sotaleskien KAATUNEITTEN OMAISTEN LIITTO RY HALLITUS 2010 Niskakoski Mauri, pj. Pitkärannantie 15, 54270 LAPPEENRANTA 05-4548112, 040-5587662 mauri.niskakoski@pp.inet.fi (Ei varajäsentä) Virrankoski Mikko, vpj. Lainaankatu 1 E 14, 96200 ROVANIEMI 040-5039759 mikko.virrankoski@luukku.com (Ei varajäsentä) Helenoro Pirkko Fredrikinkatu 24 D 25, 00120 HELSINKI 09-644283 (Marja-Leena Leskinen 050-4319283) Karvonen Aulis Harmaakiventie 21, 69700 VETELI 040-5046332 aulis.karvonen@veteli.fi (Keijonen Aune-Inkeri) Närhi Maija-Liisa Retkeilijäntie 3 C 23, 70200 KUOPIO (Korpinen Simo) Puttonen Pauli Juhanintie 53, 28840 PORI pauli.puttonen@kolumbus.fi (Lindholm Tuulikki) Strengell Tauno Kankaankatu 8 B 10, 15900 LAHTI strengel.tauno@phnet.fi (Peltola Matti) Utriainen Uolevi Sinivuokontie 2, 37550 LEMPÄÄLÄ uolevi.utriainen@kolumbus.fi (Koski Valto) Välimäki Hannu Oriniementie 10, 42700 Keuruu hannu.valimaki@elisanet.fi (Kangaskortet Erkki) Huoltoviesti 2/2010 017-2821942 02-6460370, 0400-909701 044-5575684 0400-626135 040-5214871 23 Uusi kirja sotaorvoista Suurin osa sotaorvoista jäi vaille opintotukea Professori Heikki Wa- Liiton varapuheenjohtajana jatkaa Mikko Virrankoski Rovaniemeltä kuntoutukseen varattiin edellistä vuotta enemmän rahaa. Esityslistalla ollut sääntömuutosasia jätettiin käsittelemättä. Keskeisin alkaneen vuoden hankkeista on sotaorporekisterin laatiminen. Rekisteröintihanke käynnistyi hyvin eri puolilla Suomea ja jatkuu koko vuoden. Syksyllä suoritetaan uusi tiedotuskampanja, jotta mahdollisimman moni sotaorpo saisi tiedon mahdollisuudesta liittyä rekisteriin. Toiminnanjohtaja Leena Mankkinen ---------------------------------------Sotaorpomuistomerkin pankkitilin numero on 562009-2246427, saaja: Sotaorpomuistomerkki. ---------------------------------------- Hallituksen jäsenenä jatkaa Aulis Karvonen Vetelistä. ris kuvasi jo talvisodan päätyttyä sodassa huoltajansa menettäneitä lapsia ryhmäksi, joka kärsi sodasta eniten. Yhteiskuntatieteilijänä hän oli myös sitä mieltä, että tälle lasten ryhmälle, sotaorvoille, on yhteiskunnan taattava huoltoeläkkeen lisäksi sellainen ammatillinen koulutus, jonka he olisivat voineet saada, mikäli heidän isänsä olisi palannut sodasta. Maamme hallitus joutuikin uudistamaan lainsäädäntöä monilta osin sodan seurausten hoitamiseksi. Hyvää tahtoa löytyi myös meitä sotaorpoja kohtaan. Vuonna 1943 saatiin työhuoltolaki, joka oikeutti 19vuotiaat ja sitä nuoremmat sotaorvot saamaan valtion tuen ammattiopintoihinsa. Tukea sai anomuksesta vanhemmaksikin, jopa useaksi vuodeksi korkeakoulu- ja yliopistotasolle. Sama laki turvasi ammattiopetuksen myös sotaleskille, jotka sellaista tarvitsivat ja osasivat anoa. Viimeisen viiden vuoden aikana olen jatkanut sotaorpojen haastatteluja ja kysynyt heiltä muun muassa opintotuesta. Vuonna 2005 ilmestyneessä Oulun Seudun Sotaorpojen kustantamassa kirjassa ”Kaipaan sinua, isä ”haastateltavia oli 170. Nyt olen saanut valmiiksi kirjan Sotaorpojen vaiettu sankaruus, johon haastattelin viitisenkymmentä sotaorpoa, lähinnä Tampereen seudulta. Olen sitä mieltä, että suurin osa meistä ei koskaan saanut edes tietää opintotuen mahdollisuudesta. Kuulun itsekin siihen joukkoon. Heikoimmin tieto kulki nimen- omaan maaseudun syrjäkyliin. Syitä tiedon heikkoon kulkuun voi vain arvailla. Eräs syy oli se, että siihen aikaan kunnissa ei ollut tiedottajia, kuten nykyisin, eikä aina edes huoltosihteeriä neuvomassa tukihakemuksen täyttämisessä. Haastatteluista selvisi, että erityisesti 1920-luvulla syntyneet jäivät vaille tukea. Heistä aivan liian moni joutui ottamaan vastuun pienemmistä sisaruksistaan äitinsä tukena. Omat haaveet piti unohtaa. Monet heistä joutuivat vielä Lapin sotaan. Useimmat tuen saaneista ovat syntyneet 1930-1940 -luvuilla. Uusi kirjani sisältää asiatietoa ja kokemuksia sotaorpojen elämästä vuosina 1939-2009. Tiedon hankkimisessa olen käyttänyt haastattelujen lisäksi Suvi Haapalahden ja Sari Näreen tutkimuksia. Hanketta on tukenut apurahalla Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKES. Kirjan voi tilata kirjoittajalta. Hinta on 20 euroa. Helena Kontio Huoltoviesti 2/2010 24 Karhunkaataja, kapteeni Bror Berndt Höök Berndt Höök , 1834 - 1901 , oli 1800-luvun suurin karhunkaataja maassamme. Hänen tiedetään ampuneen 134 aikuista karhua ja tällä saavutuksella hän sijoittuu kaikkien aikojen karhunkaadon ranking-listalla kakkoseksi Martti Kitusen jälkeen. 1747 - 1833 eläneen Kitusen väitetään tappaneen 193 aikuista karhua. Berndt Höök syntyi Tammisaaressa 1834. Hänen isänsä oli tulliviskaali Erik Höök ja äitinsä Ulrika Sofia os. Aminoff. Berndt Höök oli kiinnostunut sotilasurasta ja niin hän pääsi ja läpäisi Haminan kadettikoulun. Vuonna 1856 hän sai ensimmäisen upseerinkomennuksensa siirtyen arkkiherttua Frans Karlin krenatöörirykmenttiin Venäjälle. Pari vuotta myöhemmin hän kuitenkin palasi kotimaahan Hämeenlinnan tarkka-ampujapataljoonaan, jossa hän yleni luutnantiksi seuraavana vuonna. Upseerintoimensa ohessa Höök harjoitti myös insinöörin opintoja, ja niin hän vuonna 1963 liittyi tie- ja vesikulkuneuvojen insinöörikuntaan. Hän tehtäväkseen tulivat ennen kaikkea kanavatyöt. Hänen työnsä jälkiä ovat muun muassa Konnuksen, Taipaleen ja Ahkionlahden kanavat. Pielisjärven kanavahankkeet työllistivät hänet moneksi vuodeksi ja niiden päätteeksi hänet nimitettiin kanavan päälliköksi. 1889 hänet nimitettiin Päijänteen vesipiirin piiri-insinööriksi ja pari vuotta myöhemmin Kuopion vesipiiri-insinööriksi. Tässä tehtävässä hän oli elämänsä loppuun saakka. Huoltoviesti 2/2010 Karhunkaataja, kapteeni, insinööri Berndt Höök. Kapteeniksi hänet ylennettiin vuonna 1870. Työnsä ohessa Höök harrasti ahkerasti metsästystä. Erityisesti karhunmetsästys oli hänen sydäntään lähellä. Karhuja hän ampui erityisesti Itä-Suomessa, mutta myös Karjalan erämaissa muun muassa Ilomantsin takana. Suurimman karhunsa hän tosin ampui Jalasjärvellä. Se painoi kokonaista 31 ½ leiviskää, eli kolmisen sataa kiloa. Kun aikuisten uroskarhujen keskipaino on noin 140 kiloa, niin kysymys oli aikamoisesta mesikämmenestä. Tunnettu metsästäjä Berndt Höök oli aikanaan yleisesti tunnettu metsästäjä ja karhunkaataja. Urheilumiehenä eräänlainen oman aikansa Kimi Räikkönen. Eräs aikalainen on kertonut, että hän oli metsästäjänä peloton ja nopea ampuja. Hänen maineensa kiiri myös val- takunnan ulkopuolelle - jopa siinä määrin, että Ruotsin kuningas Oscar II kutsui hänet kerran metsästysretkelle mukaan Ruotsiin. Tälläkin retkellä kaatui karhu, mutta ei Höökin luodista. Tavallaan oli itsestään selvää, että Kuopion tarkka-ampujapataljoonan metsästyskomennuskunta kutsui hänet mukaan silloin kun komennuskunta lähti karhujahtiin ja monessa tapauksessa Höök oli juuri se henkilö, jonka osalle tuli kontion kellistäminen. Ei tosin aina, sillä hän oli tiettävästi mukana 214 karhun jahdissa, mutta siis 134 tapauksessa nallet saivat maistaa hänen karhupyssynsä luoteja. Berndt Höökin karhuaseesta tuli kuuluisa. Se oli kaksipiippuinen haulikko, jonka toisessa piipussa oli kierteet ja toinen oli sileä. Matkassa hänellä oli myös Lancaster --mallinen luodikko kaliiberiltaan 450 - pitkiä etäisyyksiä varten. Hänellä oli myös karhukeihäs ja kaksi paria hyviä suksia, jotka olivat 100 tuumaa pitkät ja neljä tuumaa leveät. Vaatetuksena oli villaiset alusvaatteet, säämiskäinen nuttu ja ohut sarkainen metsästystakki. Jalassa oli huopakengät, jotka oli päällystetty hylkeen nahalla ja pohjat olivat poron koipinahkaa. Näin kertoo Höök omista varusteistaan. Kaikesta päätellen asialliset vehkeet ja kamppeet. Karhuja karhunkierroksista Aikakirjat eivät kerro paljonko karhuja kaatui milläkin aseella, mutta ilmeisesti kaksipiippuinen haulikko, jolla ammuttiin täytei- siä panoksia oli pääase - varsinainen karhu-pyssy. Tämän aseen tukin kyljessä oli tähtikuvio, johon Höök naulasi kunkin kaadon jälkeen hopeanaulan onnistumisen merkiksi. Aseelle lienee tullut aikaa myöten aika lailla painoa hopeanaulojen ansiosta. Haulikko oli kätevä ase tuon ajan karhunkaadossa, sillä ampumamatkat olivat monasti varsin lyhyet. Metsästyshän tuolloin tapahtui talvisaikaan, jolloin nalle herätettiin pesästään. Karhun pesään ampumista ei Höök kovin usein harrastanut, vaan jahdissa oli aina aimo annos urheilullisuutta - jopa siinä määrin, että eräät jahtiporukan jäsenet joutuivat silloin tällöin karhujen raatelemaksi ja Höök itsekin koki muutamia läheltä piti tilanteita. Tällaisesta urheiluhenkisestä asenteesta Höök on itse kertonut muun muassa erään metsästyskomennuskunnan jahdin yhteydessä. Komennuskunnan pojilta kysyttiin varta vasten haluavatko ampua karhun pesältä, vai pannaanko nalle juoksemaan ja miehet perään. Yksimielinen päätös kallistui jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle. Karhunkaato oli siten monasti hikistä puuhaa, josta ei välttämättä selviytynyt yhden päivän aikana. Läheltä piti tilanteita Miten Höök sitten sai tietoonsa kierroksessa olevista karhuista ja pääsi niitä pyytämään? Ilmeisesti hänen maineensa karhunkaatajana auttoi paljon. Itse hän kertoi saaneensa paljon hyviä vihjeitä Joensuun markkinoilla muun muassa olutlasin äärellä. Talvella 1892 Höök oli jahdissa muun muassa Tolvajärven Korpiselän pitäjässä Kuopion varuskunnan metsästyskomennuskun- nan päällikön luutnantti Walleniuksen kanssa. Tolvajärven karhut olivat liikkuvaista lajia, kertoo Höök. Niiden perässä piti hiihtää pitkään. Hankalin niistä piileskeli tiheässä viidakossa, jonne oli vaikeata ja vaarallistakin tunkeutua. Pian alkoivat kaikki kahdeksan koiraa haukkua ja alkoi kiivas ajo. Joka koira ulvoi ja 15 talonpoikaa puhkoi latua. Viimeisinä tulivat Höök ja Wallenius aseet selässään. Ajon jatkuessa karhu kääntyikin takaisin päin ja kävi yhden ajomiehen kimppuun. Elleivät koirat olisi tulleet apuun olisi ajomies päässyt hengestään. Hänestä löydettiin 32 puremaa. Höök päätti, että karhulla oli kuolema perässään, meni se sitten vaikka Arkangeliin saakka. Kohta hän kuuli laukauksen vasemmalta, koiran ulinaa, villin karjahduksen ja miesten huutoja. Päästyään perille hän kuuli, että eräs kiertäjistä oli haavoittanut karhua takajalkaan ja että karhu oli tunkeutunut tiheään kuusikkokorpeen, jossa koirat sitä ahdistivat. Höök avasi suksisiteensä ja painui karhua kohti näreikköön Berndt Höök ja metsästyskaverit. Vasemmalla luutnantti Wallenius ja oikealla luutnantti Hendunen. 25 ase ampumavalmiina. Kohta karhu ryntäsi koirien piirin läpi kohti Höökiä. Mies hyppäsi suksiltaan saadakseen paremman ampuma-asennon, mutta luiskahti samalla rähmälleen aseineen. Hän pääsi kuitenkin hetkessä polvilleen ja laukaisi aseensa kohti karhua, joka oli jo kuuden askeleen päässä. Toinen laukaus heti perään silmän yläpuolelle lopetti vihamiehen hyökkäyksen. Se oli villein peto siihen mennessä ammutusta 110 karhusta, jotka Höök oli tappanut, ampuja muisteli. Hän taputti karhun läpiammuttua päätä, antaen metsän kuninkaalle siten tunnustuksen sen urhoollisuudelle. Toinen läheltä piti tilanne Höökille sattui Päväjärven kylän tuntumassa jossakin Petroskoin suunnalla. Lähdettiin pyytämään karhua, jonka uskottiin tappaneen 11 hevosta ja emännän parhaan lehmän. Ilmankos kylän asukkaat olivat hyvin vieraanvaraisia. Karhu oli rakentanut pesänsä suuren muurahaispesän alle. Lähestyimme luolaa äänettömästi ja varovaisesti. Sukset oli riisuttu, sillä jos tulee yhteenotto, niin jalkojen tulee olla vapaat, kertoi Höök. Me ryömimme aivan pesän ääreen, jolloin karjaisin: Ulos sieltä, kertoi Höök, mutta mitään karhua ei näkynyt. Silloin Höök kurkisti pesän sisään ja noin kyynärän päästä minuun tuijotti kaksi vihaista keltaista silmää ja samalla karhu ryntäsi pesästään. Ehdin häthätää heittäytyä askeleen taaksepäin, kun valtava ruho syöksyi ulos kauhealla voimalla ja hämmästyttävän nopeasti, kertoi Höök. Maa vietti jyrkästi heti pesän suulta ja Höök antoi tulta molemmista piipuistaan, mutta maaston Huoltoviesti 2/2010 26 kaltevuudesta johtuen molemmat laukaukset menivät yli, molempien kuulien vain hipaistessa karhun korvantauksia. Lumelle jäi paksu töyhtö karvoja. Mutta karhupa ei paennutkaan, vaan kääntyi kohti ahdistelijaansa, jolla oli tosi kiire saada uusia panoksia aseeseensa. Karhu nousi takajaloilleen neljän kyynärän päässä osoittaen kiukkuisella karjunnalla tyytymättömyytensä epäystävällisestä tervehdyksestä. Höök seisoi liikkumatta ja tuijotti karhua silmästä silmään. Hän oli vakuuttunut siitä, että karhu olisi käynyt kimppuun, jos hän olisi räpäyttänytkään silmiään. Ne sekunnit olivat pitkiä. Karhu vaappui oikealta vasemmalle hitaasti läheten, päästellen kumeita karjahduksia ja huitoen käpälillään ilmaa. Pedon katse muuttui vähin erin epävarmaksi ja niin se kääntyi ja teki pitkän loikan tiheään näreikköön. Silmänräpäyksessä Höök sulki aseensa ja heitti pari laukausta perään, mutta onnistui vain haavoittamaan karhua, joka sillä erää pääsi pakoon. Se tavoitettiin vasta kolmen päivän kuluttua 90 virstan kiivaan ajon jälkeen. (Virsta = 1068,8 m) Bror Berndt Höök kuoli Kuopiossa 21.6.1901 ”verensyöksyyn keuhkoista”, kuten Savo Karjala uutisessaan kertoi. Häntä jäi suremaan muun muassa vaimo ja kaksi lasta. Hautaus tapahtui Kuopion uudella hautausmaalla suuren väkijoukon saattamana. Vainajan haudalle pystytettiin suuren hautakiven lisäksi kaksi karhunpoikaa muistuttamaan hänen maallisista metsästysretkistään. Höökin hauta on edelleen nähtävissä Kuopiossa. Sadan vuoden kuluessa haudalle on kasvanut kaksi kookasta kuusta. Hirvenkaataja Matti Höök Huoltoviesti 2/2010 Kirjajärkäle on sotaorvon kunnianosoitus vanhemmilleen. Kun kohtalo on näin määrännyt Pauli Korvensyrjän toimittama äitinsä Liisan ja isänsä Pentin kirjeenvaihto vuosilta 1939– 1944 on ollut jättiurakka: 508 sivua tiivistä tekstiä, kuvia ja karttapiirroksia. Kirjeenvaihto lienee laajuudessaan Suomen ennätys. Kuudensadan kirjeen puhtaaksikirjoitus ja taustatutkimus ovat vaatineet parin vuoden tiiviin työn. Iso urakka on lukijallakin, mutta nuoren parin kokemukset kotoa ja rintamalta kutoutuvat kirje kirjeeltä hyvin koskettavaksi tarinaksi. Kumpikin kirjoittaa harvinaisen avoimesti, elävästi ja tunteikkaasti, vaikka usein on kyse arkisista asioista. Liisa oli kotoisin Orivedeltä, Pentti Uskelasta. Kirjeenvaihdon alkaessa Liisa oli töissä Tyrvään seudun sairaalan emäntänä. Pentti ehti toimia vastuullisissa maatalousammateissa akselilla Viipurin mlk. – Halikko, missä hän oli Vuorentaan kartanon tilanhoitajana. Myöhemmin Liisa asui kartanon alueella, kunnes muutti Orivedelle, missä syntyi kuopus Satu, nykyään Nissinen. Pääosa Paulin vanhempien avioliittoa on noissa kirjeissä, he saivat elää yhdessä vain lyhyen ajan. Kirjeistä Pauli, joka oli isänsä kaatuessa 3-vuotias, on tutustunut isäänsä ja myös omaan varhaislapsuuteensa. Tammelalainen Korvensyrjä kuuluu etäjäsenenä YläPirkanmaan sotaorpoyhdistyksen Orivedellä toimivaan paikallisryhmään. Hän sai hyvin lämpimän vastaanoton kertoessaan kirjastaan Oriveden sotaorpojen järjestämässä yleisötilaisuudessa, joka oli otsikoitu Kirjerakkautta sodan varjossa. Korvensyrjän työ on kannustava esimerkki meille monille, joilla on tallessa vanhempiemme sota-ajan kirjeitä. Olivatpa ne kuinka vaatimattomia tahansa, ne ovat tuon ajan historiaa. On korkea aika huolehtia, että ne puhtaaksikirjoitetaan. Meidän sotaorpojen tehtävä on kerätä ja tallentaa jälkipolville myös muita muistoja sekä isästämme että äidistämme. Korvensyrjä, Pauli (toim.) Kun kohtalo on näin määrännyt. Toim. Pauli Korvensyrjä, 2008. Omakustanne, 508 s. Maija-Liisa Mäkelä Ylä-Pirkanmaan Sotaorvot ry:n varapj., Orivesi 27 SOTALESKIÄITI Kunniamerkkejä, ristejä saivat miehet Jotka tappoivat toisiaan, ihmisiä Kaksinkappalein ristejä saivat ne Jotka tappoivat muita enemmän toisia ihmisiä, niitä vihollisia. Sali oli kevätmatineassa täynnä innostunutta yleisöä. Sururistin saivat ne, joilta mies tapettiin, Kaatui, kuten hienostellen sanottiin. Vapaudenristiksi sururistiä kutsutaan Sehän vapautti vaimon liitostaan. Valtiovalta näin osoitti kiitostaan. Äiti vielä toisen kerran ihastui ja miehen veljeen rakastui Onni hetken kesti, loppui Kun myös toinen mies kaatui Sai toisen ristin kannettavaksi Se kuului marskin annettavaksi. Sotaleski kasvatti hyvin lapsiaan Sota loppui, hän ei ehtinyt antamaan. kolmatta uhriaan isänmaan alttarille taivaan portilla päivystävälle Pietarille. Pääkaupunkiseudun sotaorpojen kevätmatinea pidettiin Kinaporin toimintakeskuksessa 22.4. Tilaisuudessa esiintyivät muun muassa Laulukuoro Sirpaleet - kuvassa kuoron mieslaulajat, Runoniekat ja flamenko-tanssija Anna Palmio. Tilaisuuden kuulutti vanhalla rutiinillaan Jaakko Salonoja. Kaksinkertainen sotaleski sai pientä maksua vastaan totta kai. Asevelitalon ja palan maata, sillä piti perheelle elanto taata. Renkipoikia, piikoja tarvittiin. Siinä niitä naapureille kasvatettiin Niin kaiketi luultiin ja arveltiin Mutta siinä kyllä petyttiin. Sotaleski kasvatti, koulutti lapset He päätyivät kauaksi kotikulmilta Nyt ovat jo vanhoja harmaahapset muistot säilyvät sotavuosilta julmilta. Äidistä aika on jättänyt, muistot ei Usein sinne Muistolaan tiemme vei Isän puutteen korvasi äidin tarmo ja kohtalon oikullinen käsi ja armo. Sotaorvon tytär Anna Palmi tanssi flamencoa. Runoilija, sotaorpo, Pauli Juntunen. Huoltoviesti 2/2010 28 Mies monessa mukana Aulis Harju Jos Aulis Harjua pitäisi luonnehtia lyhyesti, voi- si sanoa, että mies monessa mukana. Harju on syntynyt Vimpelissä 20.5.1940, joten hän on juuri täyttänyt 70 vuotta. Hänen isänsä Uuno Harju oli syntynyt 1918 ja menehtyi sodassa saamaansa munuaismyrkytykseen 1945. Vaimo Fanni sai sotalesken aseman ja pojasta tuli sotaorpo. Aulis kävi oppikoulun ja kirjoitti ylioppilaaksi Vimpelissä 1959. Sotaväki sujui Kuopiossa ja opinnot Helsingissä. Teologian kandin paperit hän sai ja vihittiin papiksi vuonna 1967. Samana vuonna hän meni naimisiin Marjansa kanssa. Perheeseen kuuluu kaksi poikaa ja tytär. Vuodesta 1971 alkaen Harju on toiminut Jalasjärven seurakunnassa, viimeiset vuodet ennen eläkettä (2003) kirkkoherrana ja Ilmajoen rovastikunnan lääninrovastina. Seitsemän seurakuntavaalia on ollut ja neljä eri piispaa ehti käymään tarkastuksella hänen virassa ollessaan. Harju asettaa seurakuntatyön elämänsä tärkeimmäksi toimeksi. Kaikki muu on harrastusta. Harju on ollut mukana Inkerin suomalaisten kirkkorakennushankkeissa, käynyt siellä usein ja vastavierailuja on tehty Suomeen. Harrastuksista vähäisin ei ole toiminta Kaatuneiden Omaisten Liitossa. Hän aloitti vuonna 1970 Jalasjärven paikallisosastossa, sitten Vaasan piirin varapuheenjohtajana ja vuodesta 1981 alkaen puheenjohtajana. Liiton hallitukseen hänet valittiin 1984 ja varapuheenjohtaja tai puheenjohtaja hän on ollut 1992 alkaen. Harju oli puheenjohtajana kahteen otteeseen ja neljäsosavuosisadasta täyttyi Sadonkorjuukiitosjuhla Vimpelissä 2007. tänä vuonna. Hän on sitä mieltä, että on oikein antaa sotaorvoille sotaorvon tunnus, mutta vierastaa ajatusta kaikille samansuuruisesta korvauksesta. Tarveharkintaa on käytettävä. Valtiovalta on suhtautunut nihkeästi sotaorpojen asiaan. Puhetta kyllä riittää, mutta teot puuttuvat. Harju korostaa vastuun ottamista ja sen merkitystä kaikissa toimissaan. Liikunta on tärkeä osa Aulis Harjun elämää. Kalevan Kierros on kestävyyttä vaativa, kuuden eri Tsherepovets, sotavankeudessa menehtyneiden muistomerkillä 2008. Huoltoviesti 2/2010 29 lajin vuosittainen kuntoilu, johon Aulis on osallistunut vuodesta 1984 lähtien. Siitä lähtien on ollut 108 suoritusta. Yhden vuoden matkat ovat noin 400 km. Iän karttuessa hän on siirtynyt puolimatkoihin. Maratonin, 42 km juoksu alle neljän tunnin on kova suoritus. Harju toteaa, ettei urheile verenmaku suussa, vaan vaaliakseen terveyttään ja naurahtaa sanonnalle, että mitä pitempi matka, sitä tyhmempi mies.. Aulis Harju asuu Jalasjärvellä paritalossa. Muita harrastuksia ovat shakki, ristikko-lehdet, perhepiirissä pelit ja kirjallisuus. Tikanheitto ja pesäpallo Vimpelin Vedon joukkueessa B-junioritasolle olivat nuoruusvuosien ohjelmassa. Kirkkohistoriallinen seura ja jäsenyys rotareissa on alkanut jo 1970-luvulla. Jäätyään eläkkeelle Harju valittiin Jalasjärven valtuustoon 2005-2008 Keskustapuolueen listoilta ja on varavaltuutettu ja tarkastuslautakunnan jäsen tällä vaalikaudella. Kotipihassa puuhastelu ja marjastus täydentävät uutteran miehen joutohetket. . 110 km Kalevan Kierros on kuuden lajin ponnistus lenkille On siinä hiihto, pyöräily ja suunnistus. lähdössä On myös soutu, maraton ja luistelu. 1988 “kunNe voimaa vaativat, mukavaa on muistelu. non kuntaLaji kysyy kuntoa, sisua ja uutteruutta. lainen” Mikään näistä Aulis Harjulle ei ole uutta. Pitkäkestoinen on suoritus, suuriarvoinen on saavutus. Kun Aulis Harju liittoamme neljäsosan vuosisataa johti valoisampaa, uutta aikaa kohti. Sydämelliset kiitokset Siihen mahtuu erilaista vuotta monta, Joskus varmaan ollut lähes toivotonta. liiton asioissa kääntää päättäjien pää. KOL:n historiaan nimi Aulis Harju jää. . Kiitoksen sanat Harjulle nyt tuomme, Ne mielihyvin puheenjohtajalle suomme. Pauli Juntunen kaikista näistä yhteisistä hankkeista, joissa olen saanut 25 vuoden aikana elää Teidän sotaleskien ja nyt myös sotaorpojen kanssa. Yhteistyö veteraanijärjestöjen ja muiden yhteisöjen kanssa on antanut mahdollisuuden rikkaaseen kanssakäymiseen. Olen kokenut inhimilliset rajoitukset sekä omalla että toisten kohdalla välillä huolena mutta toisaalta rikkautena. Paljon työtä ja vaivaa olette te kanssaveljet ja –sisaret nähneet niin hallituksessa kuin kentällä. Kiitokset myös liittomme työntekijöille uurastuksesta, jolle kenttä ei ole osannut antaa sille kuuluvaa arvoa. He ovat ehkä paremmin nähneet tuskastumiseni, mutta toivon, ettei se ole pilannut asioitamme. Toivon menestystä ja runsasta siunausta ”itse kullekin säädylle” jatkossakin. Teidän Aulis Harju Huoltoviesti 2/2010 30 Hengelliset ja kulttuuripäivät Ilmajoella 19. - 20.6.2010 Sankar`isäin lapset me Pohjanmaan sotaorvot ry julkaisi 2004 teoksen “Pohjanmaan sotalesket sotaorpojen muistelevat”, joka sisältää sotaleskien haastatteluja ja heidän sotaorpojen lastensa kommentteja aitinsä haastatteluun. “Sankar`isäin lapset me” on tuon kirjan itsenäinen sisar- tai tyttärret teos. Kirjan nimi on otettu Keski-Pohjanmaan laulusta. Teos on yhdistyksen perustoimintaa. Lähtökohtine ja kohteina ovat perheelliset sankarivainajat, sotalesket ja heidän mahdolliset sotaorvot lapsensa. Kirjassa on lähes 100 sotaorvon kertomusta. Kirjaa voi lukea monella tavalla. Kirjatoimikunta kiinnittää lukijan huomiota erityisesti eversti evp Jukka Sorvarin sotahistorialliseen johdantolukuun ja yhteiskuntatieteiden tohtori Erkki Kujalan yhteenvetoon. Niistä sopii aloittaa ja niihin voi lopettaa. Välillä voi lukea esimerkiksi kertomus kerrallaan, mitä me pohjalaiset “Sankar`isäin lapset” haluamme kertoa Talvisodan päättymisen 70-vuotismuiston aikaan. Kirja on omakustanne. Huoltoviesti 2/2010 Ohjelma: Lauantai 19.6. Oheistapahtumia oman valinnan mukaan puolesta päivästä. 15.00- Ilmoittautuminen Ilmajoen seurakuntakeskuksessa, os. Kirkkotie 37. 16.00-17.00 Kahvitus 17.00-17.30 Tervetulotilaisuus 18.00 Iltakirkko viereisessä kirkossa Iltakirkon jälkeen on mahdollisuus omakustanteisesti osallistua Paula Koivuniemen Täyttä elämää –kesäshow´hun Ilkanrannan ooppera-areenalla. Sunnuntai 20.6. 8.00-11.00 Ilmoittautuminen Ilmajoen kunnantalon aulassa, os. Ilkantie 18 10.00 Juhlajumalanpalvelus Ilkanrannan ooppera-areenalla, 11.15-12.15 Ruokailu viereisessä Jaakko Ilkan koulun ruokalassa. Etäisyys n. 300 m. 12.30 Pääjuhla Ilkanrannan ooppera-areenalla 14.00Väliaikakahvitus Ilkan kentällä 15.00-17.30 Taipaleenjokiooppera Kulttuuripäiville osallistuville ja osallistumismaksun lunastaneille oopperalipun hinta on vain 30 euroa. Normaalihinta on 55 euroa. Tumma puku. Kunniamerkeistä vain sururisti. Siuruainen jatkaa Tammenlehvän Perinneliiton vuosikokouksessa 23.4.2010 valittiin liiton puheenjohtajaksi edelleen tehtävää jo vuodesta 2005 lähtien hoitanut Oulun läänin entinen maaherra, filosofian tohtori Eino Siuruainen. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin kirkkoneuvos Risto Voipio Kirkkohallituksesta sekä puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kontra-amiraali Antero Karumaa ja hänen varajäsenekseen tullut prikaatikenraali Sakari Honkamaa Vuosikokouksessa hyväksyttiin sääntömuutos, jolla hallituksen toimikausi muuttuu kaksivuotiseksi. Keskeisin alkaneen toimintavuoden perinnetyön hankkeista on edelleen veteraaniaikakauden historiahankkeen tutkimus- ja kirjoitustyön jatkaminen. Liiton toiminnanjohtajana on eversti evp. Pertti Suominen Tunnustuspalkinto Vuokko Joelle Tammenlehvän Perinneliiton ensimmäinen Veteraaniperinteen tunnustuspalkinto on myönnetty Oulun maakuntaarkiston johtajalle Vuokko Joelle hänen sotiemme 19391945 veteraaniperinteen hyväksi tekemästään arvokkaasta ja esimerkillisestä työstä. Kiitos kaatuneen sisaruksille Pohdimme tässä päivänä muutamana mitä Kaatuneitten Omaisten Yhdistys on meille sotaleskille ja kauttamme sotaorvoille vuosien mittaan merkinnyt. Se on merkinnyt hyvin paljon. Se on antanut meille voimia, henkistä tukea ja uutta uskoa elämän varrella vaaliessamme sankarivainajien muistoa. Tuntuu hyvältä kuulua tähän yhdistykseen Yhdistyksen toiminnassa on ollut suuressa merkityksessä kaatuneitten sisarusten pyyteetön apu. Ilman sisarusten apua yhdistys ei olisi pystynyt toimimaan näin pitkälle. Erityisesti haluamme kiittää kunniapuheenjohtajaamme Lauha Airasta, joka huolimatta omasta vaativasta toimestaan lääninlääkärinä on vuosikymmenet antanut aikaa osaston asioille. Kerho tuntuu täydelliseltä, kun kunniapuheenjohtaja istuu pöydän ääressä. Sitten kaatuneen veli Martti Niemelä kävi ”ruoriin” pitkäksi ajaksi. Kaatuneen sisar Aili Heikkinen on toiminut varapuheenjohtajana ja ohjelmatoimikunnassa. Kaatuneen sisar Toini Sassali pitkäaikaisena rahastonhoitajajana ja kaatuneen sisar Esteri Komulainen ahkerana emäntänä. Tässä muutamia mainitakseni. Moni joukostamme on jo siirtynyt ajasta iäisyyteen. Heitä kiitoksemme ei enää tavoita. Muistamme heitä lämmöllä. Haluamme myös kiittää kannattajajäseniämme. Näissä henkilöissä on yhteen hiileen puhaltamisen henki, talvisodan henki, talkoohenki. Heillekin sotaleskien sydämellinen kiitos. Oulun osasto Eila Lappalainen (Valkonen) 31 Mielipiteitä Tarja Tallqvist: Vanhusten itsemurhat, vaiettu häpeä Joka toinen päivä yli 65 vuotias tekee Suomessa itsemurhan. Minua järkyttää se, että asia on ollut jo monta vuotta tiedossa, mutta siitä ei olla kovinkaan näkyvästi huolissaan, En ole nähnyt järkyttyneitä lööppejä, en asiantuntijoiden kannanottoja. Liikenteessä kuolee hiukan suurempi määrä ja pienempi määrä ihmisiä hukkuu vuosittain. Liikenneturva ym tahot tekevät kiitettävää työtä liikennekuolemien ehkäisemiseksi ja samoin meitä varoitetaan ja opastetaan hukkumiselta niin kesällä kuin heikoilla jäillä. Ammatti-ihmiset tekevät valistustyötä ja rahaa siihen on. Näin kuuluukin olla. Mitä tehdään näiden 65 vuotta täyttäneiden, ilmeisesti lisääntyvien itsemurhien estämiseksi? En ole nähnyt enkä kuullut ennaltaehkäisystä, enkä julkisesta keskustelusta, en lehdissä, en radiossa, en televisiossa. En vaikka itsemurhien määrä on surullisen ja pelottavan suuri. Vanhusten, ikäihmisten itsemurhat johtuvat suurelta määrin yksinäisyydestä ja sen aiheuttamasta masentuneisuudesta. Lapset saattavat asua muualla tai omaisia ei ole, aviopuoliso saattaa olla kuollut tai sairaalassa. Oma heikko kunto, kivut joita lääkäri vähättelee. Köyhyys, joka kymmenes eläkeläinen on köyhä. Tunne että ei enää ole tarpeellinen tässä tuloksia vaativassa maailmassa. Tästä kaikesta yksin ja yhdessä seuraa masennus, joka johtaa toivottomuuteen, tuskaan. Itsetuhoisiin ajatuksiin ja tekoihin. Näin keikkatyössäni kotihoidossa pääkaupunkiseudulla paljon suorastaan vanhusten heitteillejättöä. Dementoituneita, syvästi masentuneita vanhuksia asumassa saastaisissa asunnoissaan, jääkaapeissa eriasteisessa mätänemisvaiheessa olevaa ruokaa. Likaisissa vaatteissa. Kotihoitajan tehtävänä oli keittää puuroa ja antaa lääkkeet. Ei muuta. Aikaa oli 20 - 30 minuuttia. Sitten taas kiireellä toisen vanhuksen luo. Kun järkyttyneenä kysyin kotihoidontoimistossa esimieheltä, miksi on näin, miksi ei siivota, miksi ei ohjata tai suorastaan viedä hoitoon, sain vastauksen ”vanhuksella on itsemääräämisoikeus, hoitaja ei saa noin vain mennä jääkaapille ja siivota sitä eikä tehdä muutakaan mitä ei ole kirjattu hoitosopimukseen”. Tällaista lakia ei ole olemassakaan. Tämä on käsien pesua vastuusta ja välinpitämättömyyttä. Rikollista. Kun vanhus on tässä tilassa niin silloin hälytyskellot soivat, hän huutaa äänettömästi apua. Se on kuultava. Siihen on reagoitava. Meillä hyvinvointivaltiossa, masentunut itsemurha-altis vanhus jätetään yksin. Nyt halutaan, että kotona asutaan niin kauan kuin mahdollista. Mutta mitä se mahdollinen tarkoittaa? Meillä ei ole tarpeeksi hoitajia, jotta voisimme taata yksin elävälle hoitoa ja hoivaa tarvitsevalle vanhukselle tasokkaan turvallisen elämän. Kiireinen, usein vaihtuva keikkahoitaja käy vanhuksen luona aamulla ja illalla noin 20 minuutin ajan. Muut päivän tunnit ja minuutit ja sekunnit hän saattaa olla yksin. Lukkojen takana, proput seinästä irrotettuna. Hän ei pääse ulos, ei ole ketään joka veisi. Eikö olisi jo korkea aika alkaa rakentaa pieniä kodinomaisia hoivakoteja. Turvallisia, joissa ihmisen, vanhuksen sosiaalinen ja psyykkinen ja fyysinen tarve otetaan huomioon. Eikö ole korkea aika tajuta, että tarvitsemme tarpeeksi hoitajia. Suomenkieltä osaavia. Vanhuus ei saa olla kirous, taakka itselle ja muille. Vanhuus on yhtä arvokas, yhtä ainutkertainen jokaiselle ihan niin kuin on lapsuus, nuoruus ja keski-ikä. Kommentti: Kansanedustaja Tallqvist puutuu tässä järkyttävään ongelmaan. Toivottavasti se ei kosketa sotaorpoja ja -leskiä, mutta saattaa koskettaakin. Yhdistystemme vertaistukitoiminnalla on tässä haaste. Matti Höök Huoltoviesti 2/2010 32 Kuurosokea sotaorpo Vieno Hyttinen Kerron tässä vaatimattomasta että sokeain ammattikouluun kä- matkaani avojaloin kevättalven koulu- ja työ taipaleestani. Kävin kansakoulun kokonaan keskitason oppilaana. 15- 16 – vuotiaana olin Kuopion Naiskoti talouskoulussa ompeluopissa sotaorpojen sisäoppilaitoksessa. Meitä oli 28 neitosta eri puolilta suomea. Olin heikkokuuloinen ja lähes sokea. Kurssin käytyäni oli muutaman kuukauden kotiompelijattaren luona töissä. Näin siellä elämäni ensimmäisen sähköompelukoneen ja opin käyttämään sitä. Sen jälkeen pääsin Erosen vaatetustehtaalle. Siellä ommeltiin naisten leninkejä ja miesten paitoja, olin siellä noin vuoden. Sitten sieltä vähennettiin työntekijöitä ja minä jouduin lähtemään monen muiden tavoin. Sitten pääsin Alhon vaatetustehtaalle. Siellä ommeltiin päällysvaatteita. Takkeja, hiihtohousuja ja puseroita sekä turkkeja. Kankaiden värit olivat rumia, mustaa, tumman sinistä, vihreää ja ruskeaa. Ehdin olla siellä kolme kuukautta. Piti liikkua ja ommella sähkövalaistuksessa, sitten alkoi harmi. En enää erottanut kankaan oikeaa ja nurjaa puolta toisistaan. Heräsi kysymys, mikä nyt neuvoksi, ammatin vaihtoko? Synnyin seudullani Varkaudessa ei ollut silmälääkäreitä. Pääsin Helsinkiin erääseen perheeseen, rouvan apulaiseksi. Kävin sieltä silmälääkärissä sekä korvalääkärissä. Sain silmälasit ja kuulolaitteen, joita olen käyttänyt tähän päivään saakka. Tuli kysymys jatko koulutuksesta. Kävin työterveyslaitoksella. Tutkimusten jälkeen, siellä sanottiin Huoltoviesti 2/2010 sityölinjalle. Järvenpäässä ja Kolmirannassa olevat ammattikoulut oli tarkoitettu käsivammaisille ja raajarikkoisille. Sinne en päässyt. Kuurojen ammattikouluun en päässyt, kun en osannut viittomakieltä. Sitten kävin käsityökurssin Sokeain Ammattikoulussa 1960- 1962. Kotona ei ollut mahdollisuutta ryhtyä kutomaan kangaspuilla, jäin Helsinkiin erääseen prokuristin perheeseen kotiapulaiseksi ja noin viisivuotiaan pojan hoitajaksi. Kävin iltaisin konekirjoituskurssia. Sitten tapahtui onnettomuus. Törmäsin raitiovaunun kanssa yhteen ja loukkaannuin vakavasti laskiaissunnuntaina 1964. Sairasloman jälkeen oli edessä ammatin vaihto. Pääsin Helsinkiin SOK;n trikootehtaaseen. Pidin työstäni, mutta ehdin olla siellä viisi kuukautta, kun taas tapahtui. Asuin alivuokralaisen ja rouvan huoneessa oli remonttia. Lattiaa maalattiin. Eräänä aamuna valmistauduin lähtemään työhön, sattui ikävästi. Kun olin aamupesulla säikähdin kovasti, kun sydän alkoi lyödä vahvalla voimalla ja jalat oli pettää. Lavuaarin reunalle oli jätetty ruskea tinneriin kastettu rätti. Olin saada tinnerimyrkytyksen. Pelästyin niin kovin etten ehtinyt laittaa alusvaatteita päälleni enkä kenkiä jalkaan. Laitoin huoneestani mekon ja takin päälleni ja lähdin polvet vapisten portaita alas ja ulos. Aioin mennä poliisia laitokselle, mutta ovi oli lukossa ja minä en huomannut ovikelloa. Jatkoin kylmyydessä. Noin puolen kilometrin matkan korttelin ympäri. Sitten pääsin kadun puoleiselle ovellemme, en saanut ovea auki. Kiersin takapihalle, en päässyt sisälle takaovenkaan kautta, kun siellä miehet rappasivat jotain. Kiersin takaisin kadun puoleiselle ovelle ja pääsin asuntooni. En löytänyt alusvaatteitani enkä kenkiäni. Istuin keittiössä jonkin aikaa. Sitten menin poliisi asemalle. Minut vietiin Hesperian sairaalaan. Kun pääsin sairaalasta, en uskaltanut palata asuntoon, vaan palasin lapsuuden kotiini Varkauteen. Ilmoitin työpaikkaan ja sain sieltä eläkkeen. Siitä saakka olen ollut eläkkeellä. Sokeuduin kokonaan 37-vuotiaana ja menetin kuuloni toisesta korvastani. Vieno Hyttinen JK. Olen suuressa kiitollisuuden velassa valtiolle koulutuksestani ja eläkkeestäni, jonka olen saanut. Vammaiselle sotaorvolle myönnettiin tapaturma korvaus, loppui samana vuonna kun täytin 40 vuotta. Kiitos myös Marielundissa viettämistäni vuosista. Se oli koti jota en unohda koskaan. Turvallinen ja rauhallinen. Tämä nykyinen asuntoni on myös turvallinen ja rauhallinen. Säännöllinen elämä ja tarvittava joka on välttämätön. Vieno Hyttinen † Orvokki Harjuvaara s. 14.6.1938 k.18.4.2010 Pastori Orvokki Harjuvaara oli Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry:n hallituksen varapuheenjohtajana 2007-08 ja Kaatuneitten Omaisten Liiton hallituksen varajäsenenä 2008-09. Hänen oli määrä saarnata Kaatuneitten muistopäivän jumalanpalveluksessa Vanhassa kirkossa 17.5., mutta sairaus otti hänestä yliotteen. Hänen miehensä rovasti Jaakko Harjuvaara joutui saarnaamaan hänen sijastaan. Sotaorpo Veikko Aatos Noponen s. 2.11. 1936 k. 1.3. 2010 Isä ja veli, kaipaamme sinua. Ikävän keskellä olemme kiitollisia muidtoista, jotka kantavat. Ilona, Tuovi perheineen, Keijo perheineen , sukulaiset ja ystävät. Helmi Nissi ent. Seppänen o.s. Tampio s. 23.3.1916 k. 6.4. 2010 Äiti on syntynyt Märkäjärvellä niin kuin hän itse aina sanoi. Märkäjärvi oli Kuolajärven kunnassa, joka sittemmin on muuttunut Sallan kir- Ajasta iäisyyteen konkyläksi vanhan Sallan jouduttua Venäjälle. Äidin vanhemmilla oli 11 lasta, joista kaksi oli kuollut lapsina. Koulut kansakoulun, rippikoulun ja Perä – Pohjolan Kotiteollisuusyhdistyksen kiertävän naiskäsityökoulun hän kävi Märkäjärvellä. Äiti meni naimisiin maaliskuussa 1935 ja muutti Kuusamoon. Lapsia syntyi neljä. Tuli sota ja evakkoretkiä oli useampia ainakin Iissä ja Oulaisissa. Niistä hänellä oli monenlaisia muistoja ja kerrallisellakin reissulla olivat kuorma-autolla matkalla ja jossain oli teurastettu vasikka ja he olivat ottaneet veripäälärin mukaan ja kun auto oli ajanut ojaan niin porukka oli ollut veressä yltä päältä ja kuljettajan selvittyä katsomaan tilannetta oli luullut, että ne kaikki ovat kuolleet. Jatkosodassa hänen Antti miehensä oli kaatunut marraskuussa 41 ja hänen nuorin tyttärensä Sirkka oli silloin neljän kuukauden ikäinen. Se oli kovaa aikaa ja leskenä hän oli nelisen vuotta. Sitten hän meni uudelleen naimisiin ja asuttiin Kuusamossa Nissinvaaralla. Lapsia syntyi kuusi ja siellä meillä oli pari lehmää ja jonkin verran peltoa. Muutimme sitten Pelsolle, josta saimme rintamamiestilan. Nuorin lapsi oli silloin neljä kuukautta. Perhe kasvoi vielä yhdellä lapsella. Leskeksi hän jäi toisen kerran, kun isäni kuoli joulukuussa 1967 ja yksi poika kesäkuussa 69. Äiti muutti Ouluun Pateniemeen keväällä 1985. Täällä Oulussa ollessa hän kävi Oulun Kaatuneitten omaisten kokouksissa ja tilaisuuksissa ja vielä joulukuussa 2008 olimme Myllyojan seurakuntatalossa sotaorpojen järjestämässä joulujuhlassakin. Reissasimme Ruotsissa ja Sallassakin kävimme muutamaan otteeseen, kun siellä vielä asuu hänen sisko ja vielä viimeisinä aikoinakin hän kyseli, että milloinkahan me lähdetään käymään siellä Sallassa, sinne olisi ollut vielä kova ikävä. Äiti ehti viettää lastensa 50-vuotispäivätkin. Äidillä oli hyvä huumori ja hauskaa riitti hänen kanssaan vielä viimeisinäkin päivinä, naurua ja halailuja ja rakas sanaa käytettiin hyvin paljon. Hän asui minun kanssani kymmenisen viimeistä vuotta ja viimeksi asuimme Oulussa Raksilassa, josta hän ei olisi halunnut millään lähteä sairaalaan. Sairaalassa ehdittiin viettää vielä hänen viimeiset syntymäpäivätkin Tämä sairaalareissu vei hänen viimeiset voimansa ja hän sai kutsun taivaan kotiin 6.4.2010. Kiitos rakkaudestasi tyttäresi Salme 33 † Heinolan Kaatuneitten Omaiset ry Tyyne Hohtari s. 10.9.1910 k. 8.4.2010 Jalasjärven Kaatuneitten Omaiset ry Sylvi Storhök s. 14.12.1915 k. 28.12.2009 Oulun Kaatuneitten omaiset ry Rauha Leskelä s.17.11.1923 k.1.2.2010 Aila Peippo s.26.2.1948 k.7.2.2010 Helmi Pyhtilä s.26.3.1937 k.12.3.2010 Helmi Nissi s.23.3.1916 k. 6.4.2010 Pohjois-Savon Sotaorvot ry Irja Wallenius s. 26.12.1919 k. 5.3. 2010 Hannu Kasanen s. 13.10. 1936 k. 25.3. 2010 Seinäjoen-Nurmon Kaatuneitten Omaiset ry Teuvo Vihanta s. 19.4.1936 k. 30.10.2009 Anni Maria Aho s. 24.3.1926 k. 1.4.2010 Tyyne Kurki s. 12.5.1910 k. 25.4.2010 Hilda Erkkilä os. Ronumäki, ent Tapiainen s. 16.3.1910 k. 6.5.2010 Hilda syntyi 16.03. 1910 Ikaalisten Koverannalla. Hän avioitui Einari Tapiaisen (s. 23.03. 1906) kanssa ja muutti Ylöjärvelle. Avioliitosta syntyivät lapset Mirja -34, Anneli -36 ja Matti -39. Einari kaatui Kannaksella 14.02. 1940. Hilda avioitui uudelleen sotien jälkeen Väinö Erkkilän (s. 18.06 1918) kanssa. Avioliitosta syntyivät lapset, kaksoset Leena ja Pertti -47, Esko -48 sekä Katariina -50. Väinö Erkkilä kuoli 1963. Lapsista Esko kuoli 1970. Hildalla on 12 lastenlasta ja 24 lastenlasten lasta. Aune Hakkarainen s. 25.7. 1935 k. 27.1. 2010 “Siell on kauan jo kukkineet omenapuut. Siell on siintävät seljät ja salmensuut.” Aune oli Karjalan tyttö. Sotaorpo ja evakko, mutta hän ei koskaan tehnyt numeroa tästä. Aunelle olivat tärkeitä koti, perhe ja lastenlapset sekä Kuopion Kaatuneitten Omaiset. Kun Aune jäi eläkkeelle yliopistovirastaan, hän tuli yhdistyksemme rahastonhoitajaksi ja sen jälkeen hän oli viimeiset seitsemän vuotta varapuheenjohtajana. Vuonna 2008 hän sai KOL:n kultaisen ansiomerkin. “Oven kahvaan ja kynnyspuulle jäi kaipaus kulkemaan.” Kiitos Aune työstäsi yhdistyksemme hyväksi. Kiitos Aune ystävyydestä. Kuopion Kaatuneitten Omaiset ry Marja-Liisa Närhi puheenjohtaja Huoltoviesti 2/2010 34 Merkkipäiväuutisia 70 v. Maire Pekkala Esko Manninen Sulo Hyvönen Akaan Kaatuneitten Omaiset ry 99 v. Helvi Härmä 75 v. Ebba Tallgren 70 v. Veijo Riikonen 65 v. Leena Ilmivalta 20.5. 4.6. 1.8. Kauhajoen Kaatuneitten Omaiset ry 88 v. Rauni Saarela 24.6. 4.6. 14.2. 22.2. 5.1. Imatran Seudun Sotaorvot ja Kaatuneitten Omaiset ry 75 v. Lilja Vento 16.6. Sirkka Keränen 17.6. Jalasjärven Kaatuneitten Omaiset ry 95 v. Ilmi Helminen 11.7. 80 v. Kerttu Leppäkoski 13.6. Kaatuneitten Omaisten Posion yhdistys ry 75 v. Veikko Oikarinen 11.1. 70 v. Martta Kylmäniemi 3.4. Sirkka Hämeenniemi 9.4. Kreetta Tuomivaara 21.4. Ritva Outila 8.5. Saini Karasti 27.7 Kaatuneitten Omaiset Suolahden alaosasto ry 85 v. Eeva Meritie 28.6. 80 v. Anja Närhi 15.10. 75 v. Kaija Kemppainen 22.3. 65 v. Elsa Vesamäki 21.12. Kainuun Kaatuneitten Omaiset ry 80 v. Vilho Moilanen 26.7. 75 v. Toini Tervonen 20.5. Tyyne Myllylä 13.6. Irma Väisänen 25.6. Huoltoviesti 2/2010 Keski-Suomen Sotaorvot ry 80 v. Toini Norrbacka 18.8. Laina Pulliainen 24.8. 75 v. Kalevi Pölkki 8.6. Anja Hautala 1.7. Heljä Liias 2.7. Irja Soidinmäki 19.8. Pentti Palonen 25.9. 70 v. Ritva-Liisa Helasterä 23.6. Rauno Kaivanto 27.6. Leena Koivistoinen 16.7. Veikko Korpelainen 31.7. Rauha Mäntynen 7.8. Eila Salo 6.8. Aarre Eräpohja 14.8. Laila Kauppinen 16.8. Erkki Leskinen 20.8. Tyyne Hietanen 1.9. Kaija Järvikylä 3.10. Kymenlaakson Sotaorvot ry 70 v. Pekka Piskunen 7.6. Senja Pekkanen 12.6. Lahden Kaatuneitten Omaiset ry 93 v. Eeva Kannisto 23.5. 90 v. Irja Säleniemi 18.9. 85 v. Liisa Lepistö 17.8. Laitilan Kaatuneitten Omaiset ry 95 v. Salli Juhola 15.3. 75 v. Aira Schroderus 10.2. Eino Palonen 5.6. 70 v. Orvokki Koskinen 24.4. Lapin Sotaorvot ry 80 v. Annikki Vattovaara Pirkko Koivisto Arvo Kuustula 27.1. 8.6. 3.7. Paavo Oja Arvid Luusuanniemi 70 v. Aapi Juuso Siiri Rüdrich Risto Vanhamaa Esa Koivuniemi Hemming Pulkkinen Pekka Tolonen Jouni Yliniemi Orvo Sadinmaa Armi Hietala Lauri Lehto Kyllikki Raunamo Leena Puranen Maila Aikio Timo Partanen Toivo Kassinen Elvi Väisänen Linnea Nikupeteri Teuvo Sorvoja Martti Järvinen Ritva Koski Helena Lehtonen Pekka Koivukangas Marjatta Hyöky Annikki Bergman Anna-Liisa Juujärvi Orvokki Näyhä 8.7. 21.9. 3.1. 21.1. 2.2. 29.2. 1.4. 1.4. 4.4. 8.4. 10.4. 25.4. 2.5. 7.5. 9.5. 9.5. 20.5. 25.6. 27.6. 13.7. 15.7. 21.7. 21.7. 3.8. 1.8. 18.8. 30.8. 25.9. Lounais-Suomen Sotaorvot ry 85 v. Hilkka Söderman 19.6. 80 v. Heikki Kankaanpää 1.10. 75 v. Eila Laihinen 17.2. Anja Walma 25.3. Leila Saxen 6.4. Ulla Heino 24.5. Kaarina Kontio 18.7. Anneli Lindstedt 28.8. Marjatta Jalo 13.9. Ritva Järvinen 3.10. 70 v. Marja Suovanen 9.1. Liisa Suominen 15.2. Martta Wickström 18.2. Anneli Piironen 17.3. Esko Hiden 20.3. Leena Pentti 24.3. Erkki Hurula 22.4. Niilo Rapa 3.5. Esko Heikkinen 21.7. Mirja Puska 3.8. Länsi-Uudenmaan Sotaorvot ry 70 v. Orvokki Lättilä Aino Pohtila 19.6. 26.6. Meri-Lapin Sotaorvot ja Kaatuneitten Omaiset ry 99 v. Lyyli Haapakoski 22.6. 94 v. Elli Mäkikangas 10.7. 90 v. Aili Virtanen 18.6. 87 v. Kyllikki Vehkaperä 29.7. 85 v. Erkki Snellman 24.9. 75 v. Elli Anttila 13.7. Aune Kurttila 24.7. Liisa Kulju 17.7. 70 v. Maire Rousu 17.6. Ossi Ailinpieti 17.6. Leena Posti 1.7. Oulun Kaatuneitten Omaiset ry 99 v. Lempi Koskela 6.7. Jenni Nummijärvi 30.10. 96 v. Lauha Airas 7.7. 90 v Marita Lampinen 21.7. Aino Törmälä 20.10. 80 v. Aila Aitamurto Liisa Alanko Helvi Mikkelä Anni Kyllönen Raili Sillankorva 31.7. 13.8. 24.8. 12.9. 3.10. Pohjanmaan Sotaorvot ry 90 v. Rauni Taipalus, ent Turja, om Pyhälahti 22.9. Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry 80 v. Terttu Koponen 30.6. 70 v. Terttu Nurmi 16.6. Pirkko Sormunen-Bertran 18.6. Pohjois-Savon Sotaorvot ry 75 V. Raili Venäläinen 17.7. Aneli Sissonen 27.7. Martti Hälinen 21.9. 70 v. Kirsti Kuikkka 3.7. Anni-Katri Hänninen 26.8. Veikko Lappalainen 10.9. 35 Merkkipäiväuutisia Porin Seudun Kaatuneitten Omaiset ry 96 v. Impi Rintala 22.6. 85 v. Anna-Liisa Leppänen-Hubach 30.6. 80 v. Saini Käkelä 20.6. 70 v. Maija Laakso 24.6. Sirkka-Liisa Kulmala 30.6. Raahen Kaatuneitten Omaiset ry 80 v. Kauko Holappa 30.9. 70 v. Aino Pekkarinen 7.5. Hilkka Silvola 24.6. Seinäjoen-Nurmon Kaatuneitten Omaiset ry 99 v. Kirsti Kangas 14.4. 98 v. Ellen Kallioniemi 21.1. 90 v. Impi Sinkkonen 27.5. Kirsti Ala-Kanto 12.6. 80 v. Liisa Nokua 13.2. Saara Hautamäki 19.5. Helana Jussila 11.7. 70 v. Hard’en Eila 1.1. Paavo Rintala 2.1. Annikki Särmö 6.1. Reijo Heinonen 20.1. Leonerd Jysky 21.1. Markku Puska 5.2. Anelma Yli-Jaskari 25.2. Onni Riihimäki 3.3. Tuula Hautamäki 8.3. Paula Ylinen 9.3. Alpo Jyläskoski 28.3. Reino Penttilä 21.4. Kaisu Korpi-Kyyny 22.4. Raili Heikkilä 24.4. Antti Peltola 1.5. Kaisu Niemi 9.5. Pirkko Kangas 12.5. Anja Tampio 2.6. Elvi Pohjanvaara 22.6. Eero Pohjanvaara 29.6. Elli Majapuro 11.7. Jussi Hiirikoski 16.9. Sotalesket ja Kaatuneitten Omaiset Rovaniemen Osasto ry 90 v. Ida Pöykkö 4.3. omakustanteinen kirja Isää etsimässä on hyvä läpileikkaus Matin ja 37 jäsenen elämänvaiheista jälkipolvien luettavaksi. Tampereen Kaatuneitten Omaiset ry 70 v. Pekka Heinonen 24.6. Oiva Mäkinen 24.6. Ritva Suvanto 29.6. Ylistaron Kaatuneitten Omaiset ry 80 v. Kalervo Koskela 4.10. 75 v. Antti Alanko 2.9. Ylä-Pirkanmaan Sotaorvot ry 85 v. Pentti Kumpu 21.8. 80 v. Mauri Rantanen 22.9. 75 v. Tuovi Huvinen 5.7. Hilppa Laasi 14.7. Teuvo Kumpu 15.7. Raimo Ahola 18.7. 70 v. Maija Mäkelä 10.5. Sirkka-Liisa Huhtinen 14.7. Rovasti, sotaorpo Matti Tuomisto 70 vuotta Matti Tuomistosta Imatran seudun sotaorvot saivat vuonna 2003 puheenjohtajan, joka aidolla, välittömällä tyylillään on kannustanut jäseniään kertomaan ja kirjoittamaan omasta elämästään sotaorpona sekä tunteista mitä sotaorpous on kullekin mukanaan tuonut. Imatran yhdistyksen julkaisema Matti, jonka isä menehtyi 1947 jatkosodassa saatuun keuhkotautiin, on aina ollut valmis tunnustamaan sotaorpoutensa sekä ”ison pojan pitkän isän ikävän”. Hämeenlinnassa urheilijaisän esikoispoikana syntyneenä, hän jo nuorena koki asioita, jotka myöhemmin johdattelivat hänet opiskelemaan sekä tekemään työtä uskonnon, kodin ja isänmaan hyväksi. Pappina, sotilaspappina ja sotainvalidien veljespappina hän on voinut toteuttaa omaksumiaan elämänarvoja. Jo opiskeluaikana Matille tuli tutuksi Kaatuneitten Omaisten Liiton tekemä työ ja kun myöhemmin perustettiin sotaorpojen oma järjestö oli hän mukana sen hallituksessa. Imatralla on Matti Tuomisto vetänyt jäseniään runsain määrin yhteen niin kirjoituksin, isänmaallisin juhlin kuin arkipäivän kokouksinkin. Yhdistyksen toiminta ja sotaorpous on tullut tutuksi myös muille imatralaisille ja lähikuntalaisille. Toivotaan että Matin Sanan, toimen ja sydämen työ saisi vielä pitkään kantaa hedelmää keskuudessamme. Huoltoviestin lukijamatka Talvisodasta 70 vuotta - kohtalon paikkoja Karjalan Kannaksella24.-26.7. 2010 (3 pv.) Lämpimästi onnitellen! Imatran Seudun Sotaorvot ja Kaatuneitten Omaiset ry Marja-Liisa Kantokivi sihteeri Matkan aikana kierretään talvisodan kohtalon paikkoja Kannaksella ja tutustutaan taisteluihin paikan päällä. Äyräpää, Summa, Viipuri, Viipurinlahti ja Tali-Ihantala. Oppaana Eeva Tammi Hinta 320 euroa, H1 lisä 94 euroa ILMOITTAUTUMISET JA VARAUKSET 15.6.2010 MENNESSÄ VL-MATKAT PUH. 09-444774. vihdin.liikenne@clarinet.fi Huoltoviesti 2/2010 Kaatuneitten Omaisten Liiton myyntituotteet Suruadressit Tekstivaihtoehdot: 1. Päivät kirkkaat, päivät kyyneleiset siunaa Herra. 2. Ei elämä pääty kuolemaan, vaan vaihtuu uuteen parempaan. 3. Ylitse elämän, ohi kuoleman rajan, Jumala vienyt on vaeltajan. 4. Hiljaa tarttui käsi Herran käteen väsyneen, hiljaa siirtyi sielu lepoon iäiseen. 5. Vaikene sydän, kuuntele hiljaa, on kuolema niittänyt kalleinta viljaa. 6. Ei meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme. (Hebr. 13:14) 7. Tekstitön 8. Jo nyt iltakello lyö, päättyi pitkä päivätyö. Lepoon hyvään suloiseen Herra kutsui väsyneen. 9. Oi Jumala siipeni murtuneet ota käsiisi ihmeellisiin 8,00 € / kpl Ei alle 10 kappaleen eriä. 10. Kuljemme kuin kuunnellen, on poissa jotakin hyvää Onnittelukortit Teksti: Sydämelliset onnittelut 3,50 € / kpl Ei alle 10 kappaleen eriä. Lasimalja Pohjassa KOL:n logo35,00 € / kpl • kirkas • halkaisija 26 cm, korkeus 10 cm Kirjeensulkijamerkit ”Kunniavelka kaatuneille” 50 kappaleen arkki 5€ 100 kappaleen arkki 8€ Hautakivilaatta KOL:n logolla, halkaisija 5 cm, mukana kiinnitysruuvit 35 € Kaulahuivi Silkkinen, ruskea-harmaa raidallinen, KOL:n logolla 45 € Hintoihin lisätään postituskulut. TILAUKSET puh02 2588 394 klo 9.00-15.00 fax 02 2588 792 kaatuneittenomaistenliitto@kol.inet.fi tai postitse osoitteella: Kaatuneitten Omaisten Liitto ry PL 600 00521 HELSINKI 2 Huoltoviesti Solmiopidike KOL:n logolla 12 € Liiton standaari Sisältää liiton logon Liiton hallitus myöntää viirin jäsenyhdistyksen esityksestä. Liiton harrastemerkki Koko 1,5 cm 50 € 10 € Solmio Tumma silkkisolmio KOL:n logolla 30 €
© Copyright 2024