1. No category

NUKKETEATTERI
1/2012
Suomen Unima ry:n lehti
Union International de la Marionnette
Nukketeatteri 1/2012
Photo: Timo Väntsi
2
NUKKETEATTERI 1/2012
TÄSSÄ NUMEROSSA
Pääkirjoitus 3
Nukketeatterikilpailu Oulussa 4
INTERVIEW
WITH
RENE BAKER
Matti Ranin ja Kasper avasivat Näyteikkunan 4
Rainer Kaunisto on nukketeatterilaukkujen isä 5
Nukketeatterikoulutusta Pieksämäellä ja Helsingissä 9
Puppetry for a blind eye 10
Nukketeatterijulistus 2012 11
Kuva: Andrea Vannucchi
Mustat serkut: Käsiteatteri on puhdistavaa katsottavaa 6
SIVU 20
Poimintoja keskustelusta Petr Formanin kanssa 12
Kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 ja nukketeatteri 14
Puppetry of the public space 19
Rene Baker: Discover the puppet 20
Satujen Sateenvarjo tulee kolmatta kertaa 23
Teatteri Sudenenteen esityksessä lapset
näkivät oliuksia läjhietäisyydeltä.
Raportti Chengdun kongressista ja festivaaleilta 24
MITÄ JÄI MIELEEN
TURUN SUURVUODESTA 2011?
Teos nimeltä Breathing 29
TEHDAS Teatterin uudet tuulet 30
SIVU 14
Roosa Halme aloittaa läänintaiteilijana Satakunnassa 31
Puheenvuoro: Antti-Juhani Manninen 33
Arvioita esityksistä: Fanatic Figuras 34
Arvioita esityksistä: Mukamas 2012 37
Kuva: Kati-Aurora Kuuskoski
Tallinnan Teater TREFF 32
Suomalaisen nukketeatterikirjallisuuden satoa 40
Muistamme: Kirsti Huuhka 41
Kolumni: Aapo Repo 42
Järjestösihteerin palsta 43
Nukkenäyttelyn satoa.
UNIMAN SUURTAPAHTUMA KIINASSA
SIVU 24
3
Nukketeatteri 1/2012
PÄÄKIRJOITUS
15. KESÄKUUTA 2012
Monenlaista rintamaa
Ole hyvä! Tässä kesälukemista Suomen nukketeatterikentältä!
SUOMEN UNIMA RY
Puheenjohtaja:
Teija Muurinen
Varapuheenjohtaja:
Riku Laakkonen
Hallituksen jäsenet:
Kati-Aurora Kuuskoski
Aapo Repo
Timo Väntsi
Järjestösihteeri:
Arja Hokkanen
Kansainvälisen UNIMAn
edustajisto:
Katriina Andrianov
Kati-Aurora Kuuskoski
Aapo Repo
NUKKETEATTERI
nro 1/2012
ISSN-L 1799-0521
ISSN 1799-0521
Julkaisija: Suomen Unima r.y.
Sahaajankatu 19
00880 Helsinki
www.unima.fi,
email: unimafinland@gmail.com
Painosmäärä 300 kpl
Nukketeatteri-lehti on Suomen Unima ry:n
lehti, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.
Lehti on ainoa säännöllisesti ilmestyvä, nukketeatteriin erikoistunut kulttuurilehti Suomessa. Lehti on Suomen Kulttuuri- ja mielipidelehtien liiton Kultti ry:n jäsenlehti.
Tämä numero esittelee jälleen tekijöitä, esityksiä, ideoita, ajatuksia, kritiikkejä eri puolilta Suomea ja hiukkasen ulkomailtakin. Se kertoo ainakin siitä, miten erilaisia toimia tehdään
kaikkialla nukketeatterialan nostamiseksi näkyväksi taidemuodoksi muiden rinnalle. Jossain on
tarpeen perustaa uusi teatteritila, jossain tarvitaan uutta läänintaiteilijaa, jossain pykätään
pystyyn festivaalia, jossain kaivataan asioiden orgnisointiaä, jossain perustetaan paikkakunnan
ensimmäistä harrastajanukketeatteria, jossain pohditaan maailmanlaajuisia toimia nukketeatterin asioita ajamaan. Tarpeita on monenlaisia, mutta onneksi on tekijöitäkin.
Se tärkein asia, eli hyvät esitykset, puhutteleva taide kaikissa muodoissaan on edellytys sille,
että nukketeatterista jaksetaan puhua, kirjoittaa, kokoustaa ja talkoilla. Ilman sitä kaikki tämä olisi turhaa ja voitaisiin unohtaa koko taidemuoto muinaisjäänteenä. Onneksi tällaisesta ei
ole mitään merkkejä, vaan päinvastoin!
Kiinan Chengdussa kokoontui maailman nukketeatteriväki touko-kesäkuun alussa. Suomea tuo
kokous kiinnosti etukäteen etenkin sen takia, että alun perin Suomen ja Oulun oli määrä olla ehdokkaana seuraavan UNIMAn maailmankongressin ja festivaalin järjestäjänä. Neuvottelut
kariutuivat täällä koti-Suomessa jo kevättalvella, ja Suomen UNIMA päätti vetäytyä leikistä.
Se oli tavattoman suuri harmi. Todennäköistä on, että Oulu pohjoisuudellaan olisi ollut varteenotettava haastaja muille ehdokkaille. Valitettavasti näin suuren tapahtuman järjestäminen vaatii niin suuria panostuksia, työvoimaa, valmistelua ja lobbaamista, että pieni järjestö
ei pystynyt sitä nykyresurssein hoitamaan. Asia piti haudata…toistaiseksi! Toivottavasti joku
itu jäi kytemään.
Timo Väntsi
päätoimittaja
Tilaushinta
20€ (Uniman jäsenille lehti sisältyy jäsenmaksuun)
Seuraava numero
ilmestyy marraskuussa 2012. Siihen tarkoitetut materiaalit tulee toimittaa 1.10.2012
mennessä osoitteeseen
nukketeatterilehti@gmail.com.
Toimitus
Päätoimittaja: Timo Väntsi
Toimituskunta: Suomen UNIMAn toimisto Arja Hokkanen (tilaukset, laskutus), Teija Muurinen. Lisäksi tämän numeron kirjoittajat:
Katriina Andrianov, Ishmael Falke, Kati-Aurora Kuuskoski, Antti-Juhani Manninen, Ilpo
Mikkonen, Teija Muurinen, Satu Paavola, Aapo Repo, Johanna Salo, Outi Sippola, Maiju
Tawast
Ilmoitushinnat:
1/1 sivu 400€
1/2 sivua 200€
1/4 sivua 100€
1/8 sivua 50€
+ Alv 24%
Ilmoitustilavaraukset ja tilaukset osoitteeseen unimafinland@gmail.com
Kannen kuva: Teatteri Mukamas: @Hannah, kuvassa näyttelijät Henrika Nieminen, Heikki Kuusela, Erika Aalto. Ohjaus
Jakub Krofta. Kuva: Patrick/Grass
Painopaikka:
Painosalama Oy, Turku 2012
Nukketeatteri 1/2012
Vielä ehtii osallistua!
Oulun perinteikäs kisa tulee taas
Vielä ehtii osallistua valtakunnalliseen nukketeatterikilpailuun!
Nukketeatteri Akseli Klonk järjestää vuoden 2012 Valtakunnallisen
Nukketeatterikilpailun lokakuun
lopussa The End of Daylight Saving
Time -festivaalin yhteydessä.
Kuva: Timo Jerkku
4
tyksestä
1.8. mennessä osoitteeseen: Nukketeatteri
Akseli Klonk, ”Nukketeatterikilpailu 2012”,
PL 40, 90015 Oulun kaupunki. Linkki kilpailulomakkeisiin löytyy Akseli Klonkin nettisivuilta. Lomakkeita voi myös tilata omaan sähköpostiin.
LISÄTIEDOT:
Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk ry
puh 050-3166488
email: akseliklonk@gmail.com
www.akseliklonk.fi
Kilpailu on avoin ammattilaisille ja harrastajille. Esityksen kestoa, kokoa tai aihetta ei
ole rajattu, kaikki nukketeatterin muodot
ovat sallittuja.
Seitsemännen kerran järjestettävän kilpailun tavoitteena on ensisijaisesti suomalaisen
nukketeatterin nykytilanteen tutkiminen ja
edistäminen.
Nukketeatteri Akseli Klonkin taiteellinen
johtaja Janne Kuustie valitsee esitykset Oulussa 28.10. käytävään loppukilpailuun. Loppukilpailussa ei kilpailla videoilla, vaan ihka
oikeasti näyttelemällä elävästi. Nukketeatterikilpailun ratkaisee teatterialan ammattilaisista koostuva raati.
Loppukilpailun paras palkitaan 2500 euron
stipendillä, toiseksi tullut 1500 euron stipendillä ja kolmas 500 euron stipendillä.
Osallistuminen kilpailuun tapahtuu lähettämällä näytelmän tiedot ja DVD –taltiointi esi-
Kilpailussa ovat
menestyneet aiemmin:
2010
Nukketeatteri Myrskyn Ankkalammella 2001 oli
ensimmäinen palkittu.
3. Nukketeatteri Reaktori (Turku): Aarresaari
2004
1. Merja Pöyhönen (Turku) Kullervo
2003
1. Nukketeatteri Hupilainen (Kangasala): Ihmemaa Oz
2002
1. Kuuma Ankanpoikanen (Turku): Vain Toivo
jää/ Kiiltokuva/
Yhteenveto Planeettojen välisistä Yhteyksistä
2. Anatomia Ensemble (Helsinki): Anatomia
Lear
3. Nukketeatteri Piironginlaatikko (Uusikaupunki): Yhdeksän kultapäistä prinssiä
1. Marionettiteatteri Mundo (Turku): Orfeus
ja Eurydike
Kunniamaininnat:
Nukketeatteri Hupilainen (Kangasala): Kesäyön unelma
Nukketeatteri Pillipiipari (Kotka): Prinsessa
ja jättiläinen
2008:
1. Nukketeatteri Myrsky (Turku): Ankkalammella
Kunniamaininta: Teatteri Ramppi & Kuume
(Joensuu) / Sielu ja Piikkilanka
1. Teatteri Lumottu Prinsessa (Turku): Pixy
2. Nukketeatterikeskus Poiju (Helsinki): Ofelia
2001
Suomen UNIMAn keväisessä suurtapahtumassa, Nukketeatterin Näyteikkunassa oli
korkea-arvoisia vieraita. Näyttelijälegenda Matti Ranin saapui avaamaan tapahtuman vuosien takaa tutun nukkehahmonsa,
Kasperin kanssa. Juontaja Pia Kaleniuksen
spiikkaamana koko yleisö lauloi Raninin ja
Kasperin kanssa Trait-trait-trallallaa, traittrait-trallallaa!
Tapahtuma kokosi viikonlopun aikana satoja katsojia, ja se on selvästi vakiinnuttanut
paikkansa Helsingin kevätkauden tapahtumien joukossa.
Uutta tapahtumaa valmistellaan jo, ja nyt
on aika hakea ensi vuoden Näyteikkunaan.
Näyteikkuna on maaliskuussa, 15.-17.3.2013
Helsingin kulttuurikeskus Stoassa. Tällä kertaa tapahtuman teemana on monikulttuurisuus ja se on saanut nimekseen Tarinoita
kaukomailta.
Tapahtuma on osa valtakunnallista Hurraa!
-lastenteatterifestivaalia. Mukana yhteistyössä ovat myös Stoa ja Nukketeatterikeskus Poiju. Tapahtuman tarkoituksena on esitellä teemaan sopivia tuoreita, kiinnostavia,
ammatillisesti korkeatasoisia esityksiä lap-
Kuva: Tia Kalenius
Matti Ranin ja Kasper avasivat
Nukketeatterin Näyteikkunan 2012
Matti Ranin ja Kasper-nukke, joka pitää majaa
nykyään Teatterimuseossa.
sille ja aikuisille. Hakupapereiden tulee olla postitettu viimeistään 20.8.2012. Esitykset valitsee Suomen Unima ry:n hallitus sekä
kulttuurikeskus Stoan edustaja.
Hakemuksesta tulee selvitä: Teoksen nimi,
kuvaus ja kesto, tekijä(t) yhteystietoineen,
tila - ja tekniset vaatimukset, arvio matkaja rahtikuluista, DVD- taltiointi teoksesta ja
kuvia teoksesta. Kuvien tulee olla jpg-tiedostoja, koko min. 2000 x 2000 pikseliä ja
resoluutio 300.
Suomen Unima korvaa esiintyjille matka-,
majoitus- ja rahtikulut sekä maksaa esityspalkkioita mahdollisuuksien mukaan,
sekä yhden ruokailun esityspäivänä sekä
festivaalipassin. Pääkaupunkiseudun kulttuurikeskukset voivat tilata päiväkoti- ja
koululaisyleisölle suunnattuja esityksiä tapahtumaviikolle. Tilausohjelmistoon valituille esityksille ei makseta festivaaliesityksestä palkkiota.Hakemukset liitteineen tulee
lähettää 20.8.2012 mennessä osoitteeseen:
Suomen Unima ry
Sahaajankatu 19
00880 Helsinki
Nukketeatterin voi myös vuokrata
Rainer Kaunisto on
Nukketeatterilaukkujen isä
Laukussa tulisi olemaan sekalainen kokoelma erilaisia nukkeja, lapsia, aikuisia, tätejä,
mummoja, setiä ja tietysti muutama fantasiahahmoja. Näillä hahmoilla olisi mahdollista toteuttaa erilaisia näytelmiä, improja
ja tai visualisoida lauluja. Poijussa tämä riemastuttava idea otettiin suurella mielenkiinnolla vastaan ja Rainerilta tilattiin heti kaksi
erilaista laukkua.
Ensimmäisessä laukussa, joka valmistui keväällä 2011, on keppinukkeina toteutettuja
arkielämänhahmoja, toinen toistaan persoonallisempia tyyppejä, joista osalla oli selvästi esikuvansa elävässä elämässä. Nuket ovat
näyttävän kokoisia ja mukavasti pilke silmäkulmassa suunniteltuja. Materiaalina on
kestävä ja eläväpintainen joustofrotee, joka Rainerin käsissä muuttaa muotoaan moneksi.
Itse pääsin testaamaan laukkua heti sen valmistuttua itähelsinkiläisessä koulussa muutaman luokan kanssa. Hahmot olivat hykerryttävän hauskoja ja lapset rakastivat
esiintyä niiden kanssa. Opettajat puolestaan
nauttivat tilannekomiikasta, kun julkisuudesta tutut persoonat lauloivat ja tarinoivat lasten suulla. Lisäksi laukussa on kokonainen kuoro vauvakäsinukkeja ja tietysti
minikokoinen näyttämö. Rainerin rautaisella ammattitaidolla valmistamat nuket kestävät hyvin lasten kovakouraisessa käsittelyssä
ja ne ovat teknisesti riittävän yksinkertaisia
käsitellä, vaikka ovatkin melko suuria ihan
pienimpien käteen.
Toinen laukku valmistui seuraavana syksynä
ja se sisältää kokoelman pöytäteatterinukkeja, jotka pysyvät tukevasti pystyssä ja sopivat hyvin pieneenkin käteen. Nämä nuket
ovat selvästi pienempiä kuin keppinuket ja
osa niistä on keijuja, peikkoja ja menninkäi-
Rainer Kaunisto Stoassa keväällä 2011.
Kuva: Heli Baric
Keväällä 2010 Rainer Kaunisto esitteli ideansa nukketeatterilaukuista
Nukketeatterikeskus Poijun väelle.
Hänellä oli haaveena rakentaa matkalaukullinen teatterinukkeja vuokrattavaksi kouluille, päiväkodeille,
kirjastoille tai ihan kenelle tahansa
nukketeatterista innostuneelle, joka haluaisi nopeasti päästä
kokeilemaan nukeilla näyttelemistä
oikeilla teatterinukeilla.
5
Kuva: Timo Väntsi
Nukketeatteri 1/2012
Sauvanukkeja Rainer Kauniston tapaan.
siä, osa puolestaan arkielämän hahmoja.
Kolmannen laukun Poijulle toteutti Päivi Vallin työharjoittelunsa aikana. Tämä Prinsessa
Ruusus –laukku sisältää sadun hahmot pieninä tankomarionetteina. Näillä nukeilla on siten helppo elävöittää tuttu satu yhdessä lasten kanssa tai sitten keksiä oma uusi tarina
tutuille hahmoille. Tämä hurmaava laukku
oli keväällä Pukinmäen kirjaston näyttelyssä
esillä lastenosastolla.
Nyt keväällä 2012 laukut ovat jo kiertäneet
useissa eri kouluissa ja saaneet hyvän vas-
taanoton. Ne toimivat innostavana opetusvälineenä koulun arjessa, mutta sopivat
myös elävöittämään yhteisiä juhlahetkiä.
Vuokra-aika laukuilla on 1-2 viikkoa ja hinta
on kohtuullinen 50 €/viikko + alv 23%
Niitä voi varata Nukketeatterikeskus Poijusta Jos et itse pysty noutamaan laukkua, niin
se toimitetaan sinulle Matkahuollossa.
Teija Muurinen
Lisätietoja ja laukkujen varaukset:
info@nukketeatterikeskus.fi
6
Nukketeatteri 1/2012
Käsiteatteri on
PUHDISTAVAA
KATSOTTAVAA
Nukketeatteri 1/2012
Viisi käsiparia, saman verran jalkoja ja jokunen muukin ruumiinosa
riittävät aineksiksi kokonaiseen teatteriesitykseen. Raumalta kotoisin
oleva teatteriseurue Mustat serkut
on erikoistunut Suomessa harvemmin nähtyyn käsiteatteriin, joissa
näyttämöhahmoina toimivat paljaat
kädet, muun vartalon ollessa verhottuna täysmustaan.
Raumalainen Eila Saarva johtaa teatteriseuruetta, joka kertoo tarinoita omintakeisella
tavalla. Mustat serkut- teatteriryhmä käyttää toki esityksissään esineitä, varjonukkeja
ja toisinaan ihmisnäyttelijää, mutta ryhmän
kulmakivi on nimenomaan käsiteatteri.
Seurueen nimi Mustat serkut viittaa näyttelijöiden esiintymisasuihin: kokomustiin vaatteisiin. Nimi kertoo myös jotakin oleellista
teatteriseurueen kokoonpanosta: ryhmäläiset ovat serkkuja ja sisaruksia keskenään.
Ryhmän ohjaajana ja kokoavana voimana
työskentelee Eila Saarva. Näyttelijöinä toimivat Aati (21), Iita (18), Taavi (15) ja Liina
(11) Saarva sekä Annikki Levomaa (20). Eilan puoliso Pekka toimii teatterin rakennusmestarina, roudarina ja moninaisissa muissa
tehtävissä.
Eila opiskeli Turun Taideakatemian täydennyskoulutuksessa nukketeatteria vuodet
2006 - 2008. Siellä kurssin vetäjän Kitta Saran keskeinen komento oli, että kurssilla
opittuja asioita pitää tehdä ja kokeilla ryhmässä. Koska Eilalla ei ollut valmista teatteriryhmää, hän päätti koota sen läheltä: suvun lapsista ja nuorista.
- Se on monessa mielessä kätevää. Pitkiä
esiintymismatkoja on helpompi järjestää.
Ja tämä on tosi hauskaa, Eila toteaa, mutta
myöntää, että teatteria ei väkisin ole tarkoitus pitää pelkästään suvun sisäisenä juttuna.
Kun Mustat serkut aloitti toimintansa vuonna 2006, Eilan oma esikoinen Aati ja hänen
serkkunsa Annikki olivat noin 14-vuotiaita.
Nuorin näyttelijä oli tuolloin alle kouluikäinen. Nyt Aati ja Annikki ovat päälle kaksikymppisiä, ja kuopuksetkin ovat jo toisella
kymmenellä.
Alkuvaiheessa käsien ja jalkojen kokoeroilla saattoi leikitellä. Yleisön ihastus oli melkoinen, kun näyttämöllä roolihahmona olikin
pienen ekaluokkalaisen jalkaterä. Luonnollisesti kokoerot ovat hiukan kaventuneet,
missä on varmasti myös hyvät puolensa, kun
luodaan uusia hahmoja.
listaa.
Eilaa viehättää käsiteatterin minimalistinen
ja pelkistetty kerronta, joka on jollain tavalla jopa puhdistavaa katsottavaa. Käsiteatterissa katsoja saa oivaltaa.
Mustat Serkut on tarttunut vuosien varrella isoihin tarinoihin ja haasteisiin: Tiernapojat, Luomiskertomus, ja Ruma Ankanpoikanen. Peukalo-Liisan ryhmä on valmistanut
esineteatterin keinoin. Varjoteatteria Mustat serkut käyttää Jukka Itkosen runoon pohjautuvassa esityksessä Ihmeellinen maailma.
tat serkut on säännöllinen vierailija. Onpa
ryhmän käsiteatteriesitys toiminut jopa perhekirkossa saarnan paikalla ”käsisaarnana”.
Käsiteatteri pystyy menemään melkeinpä
minne vain, koska mitään ihmeellistä teatteritekniikkaa ei välttämättä tarvita. Käsiteatterin yksinkertaisella ja puhtaalla kerrontatavalla pääsee helposti monenlaisten
erityisryhmien lähelle: dementikot, kehitysvammaiset tai kuulovammaiset.
Tiernapojat osallistuivat aikanaan Oulun
Tiernapoikakilpailuun, mutta se osoittautui
enemmänkin laulukilpailuksi. Kaikki tuomarit eivät edes katsoneet esiintyjiä, vaan pelkästään kuuntelivat. Joka tapauksessa serkuille herui kolmas sija.
Kokeiluja,
kokeiluja
Eila toimii ryhmän ohjaajana, mutta harjoitusvaiheessa tarvitaan kaikkien kekseliäisyyttä. Lopullinen esitys täytyy koreografioida tarkkaan, mutta sitä edeltää pitkä ja
vaiherikas matka. Käsiteatterissa ainut tapa
löytää uusia ilmaisukeinoja ja hahmoja on
yksinkertaisesti kokeilla, kokeilla ja kokeilla. Helppoja hahmoja ei olekaan, ja välillä
ollaan todella hassuissa asennoissa.
-Rumaa Ankanpoikasta tehdessämme mietimme tosi pitkään, miten teemme pienet
ankanpoikaset, mutta lopulta Liina keksi
sen.
Käsiteatterin kaltaiset esiintymismuodot
ovat olleet nupullaan suvussa jo varhain.
Näyttelijöistä vanhimmat Aati, Annikki ja
Iita, osoittivat jo pieninä kiinnostusta erikoisiin teatterin muotoihin. He esittivät sukujuhlissa esityksen kehittämillään ”selkähahmoilla”, jotka oli luotu näyttelijöiden
selkään. Lopullinen ihastus käsiteatteriin
tapahtui kesällä 2002, jolloin Eila lähti perheineen Hämeenlinnan lastentapahtumaan.
Siellä esiintyi perulainen teatteri Hugo&Ines
esityksellään Short Stories. Koko perhe oli
lumoutunut, ja esitystä muisteltiin pitkään.
- Mimiikan ja nukketeatterin mestari Hugo
Suarez loihti eteemme olentoja ja tarinoita pelkästään omia käsiään ja kehoaan käyttäen.
Myöhemmin Eila osallistui Aatin kanssa mustan teatterin kurssille Porissa, ja kun Turun
taideakatemian täydennyskoulutuksessa Eila sai oppia Ishmael Falkelta, oli oma taidemuoto löytynyt.
-Ishmaelin kurssilla olin innoissani: tämähän
on juuri sitä käsiteatteria, mitä Hugo esitti
Hämeenlinnassa vuosia aiemmin.
Eila on koulutukseltaan toimintaterapeutti,
mutta teatteri ja esiintyminen ovat olleet
hänen elämässään jo lapsuudesta lähtien.
Eilan äiti, Anni Hanikka, kiersi lausujana, ja
Käsiteatteri
on lihaa ja verta
Mikä käsiteatterissa sitten viehättää?
- Käsiteatteri on lihaa ja verta, totta ja todellista ja kaunista eri tavalla kuin taidokkaimmatkaan nuket. Käsi ei valehtele, Eila
7
Ohjaaja Eila Saarva joutuu ohjatessaan toisinaan ojentamaan näyttämöhahmoja milli kerrallaan. Etualalla käsiröykkiön keskellä Iita.
8
Nukketeatteri 1/2012
Taavi (vas. ylh.), Iita, Liina, Aati ja Annikki sekä asetelma Rumasta Ankanpoikasesta.
runojen parissa Eilakin on tehnyt pitkän ajan
töitä mm. kokoamalla runomatineoita. Eilalla on oma sooloteatteri Tyrske. Pelkästään
yksin esiintyminen alkoi kuitenkin kyllästyttää, ja silloin kuvaan astuivat nukketeatteri
kaikkine ilmiöineen.
- Haaveilen, että saisi tehdä pelkästään teatteria.
- Mutta nyt olen kiitollinen toimintaterapeuttikoulutuksestanikin. Voin hyödyntää
näitä asioita myös työssäni. Vedän kehitysvammaisten ja ikäihmisten teatteriryhmiä
sekä teen heidän kanssaan digitarinoita.
Digitarinoita tehdään tietokoneohjelmalla.
Niihin skannataan tai kuvataan valokuvia tai
muita kuvia, esim. kuvateoksia. Digitarinoiden perinne pitäytyy todessa. Tehdään tarina
siitä, mikä on totta ja tärkeää, merkittävää
omassa elämässä. Aihe voi olla suuri: lapsuus
tai peräti elämänkerta tai hyvin pieni: rakas
esine, matka, oivallus, yksittäinen muisto,
harrastus tai lemmikkieläin.
olla joskus ihan ammattiin asti. Hän on erikoistunut taikatemppuihin. Taavi ällistyttää
katsojia erityisesti lähitaikuudella korttitempuillaan. Taavin taikatemput ovat usein
Mustien serkkujen esityksen lisäherkkuna.
Mustien serkkujen tulevia projekteja on varjoteatterikokonaisuus, joka koostuu pienistä runoihin tehdyistä osioista. Tuula Korolaisen runosta Arttu pikku kummitus on esitys
jo valmiina. Lisäksi tänä kesänä ryhmällä on
edessään mielenkiintoinen haaste:
-Teemme 50-vuotispäiville päivänsankarin
elämästä esityksen käsiteatterina!
Lisätietoja Mustista Serkuista ja Sooloteatteri Tyrskeestä:
www.saarva.fi
Teksti ja kuvat: Timo Väntsi
Matkalla
ammattiin
Saattaa olla, että Mustien serkkujen kasvatteja näkyy tulevaisuudessa suomalaisessa teatterielämässä enemmänkin. Kuopus Liina ei
vielä ammattisuunnitelmia murehdi, mutta Iita haaveilee lavastajan ammatista. Aatia kiinnostavat teatteriin liittyvät opinnot,
mutta toistaiseksi meneillään on vielä siviilipalvelusvuosi Turun Kaupunginteatterissa.
Annikki on jo alan opinnoissa kiinni, sillä hän
opiskelee Turun Taideakatemiassa nukketeatteria.
Taavilla on jo hihassaan taitoja, joista voi
Käsitaituruutta tämäkin. Taavi Saarva hämmästyttää korttitempuillaan.
Nukketeatteri 1/2012
Uusia tuulia koulutuksessa
Pieksämäki ja Helsinki
yhdistivät voimansa
Koulutuskeskus Agricola Pieksämäeltä ja Nukketeatterikeskus
Poiju Helsingistä ovat yhdistäneet
voimansa ja tarjoavat uudenlaisen
mahdollisuuden opiskella nukketeatteria huippuopettajien johdolla
kahdessa eri paikassa.
Opiskelija voi itse valita haluaako hän hakeutua näyttötutkintoon tähtäävään koulutukseen Agricolassa vai osallistua vain yksittäiselle kurssille Nukketeatterikeskus Poijussa.
Yksittäisistä kursseista voi valita haluamansa kokonaisuuden ja täydentää osaamista silloin kun haluaa.
Kokonaisuuden ovat nyt ensimmäistä kertaa
suunnitelleet Marja-Liisa Lintunen ja Anne
Lihavainen yhdessä kentältä kummunneiden
tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.
Marja-Liisa Lintunen puolestaan on nukketeatteriohjaaja, joka on vastannut Pieksämä-
en nukketeatterilinjan koulutuksesta alusta
alkaen ja toimii siellä edelleen tutkintovastaavana. 1990 Pieksämäellä alkoi nukketeatterikoulutus kansanopiston yhteydessä ja
2000 se muuttui näyttötutkintoon johtavaksi
koulutukseksi. 2005 tutkinnon perusteet uudistettiin ja silloin vakiintui käytäntö, jossa
tutkinnon voi suorittaa joko nukketeatterikasvatuksesta tai nukenrakennuksesta.
Anne Lihavainen on teatteripedagogi ja nukketeatteritaiteilija, joka toimii Nukketeatterikeskus Poijun koulutusvastaavana. Hän
on myös soolotaiteilijana, joka kiertää kouluja ja päiväkoteja esitystensä kanssa. Nukketeatterikeskus Poijussa on oma kurssitoiminta käynnistynyt jo pari vuotta sitten.
Viime kevään Rene Bakerin ja Rainer Kauniston viikonloppukurssit olivat suuri menestys,
samoin Iida Vanttajan nukenrakennuskurssit
ovat aina vetäneet tuvan täyteen väkeä.
Vuoden
Nukketeatteriteko
lehden toimituksesta
Nukketeatteri-lehden päätoimittaja Timo
Väntsi palkittiin maaliskuussa teatterialan
Thalia-gaalassa vuoden nukketeatteritekopalkinnolla.
Suomen UNIMAn hallitus myöntää palkinnon vuosittain henkilölle tai organisaatiolle, joka on toiminnallaan nostanut nukketeatterin asemaa. Palkinto jaettiin nyt
neljännen kerran.
Perusteluissaan UNIMAn hallitus toteaa
seuraavaa: ”Väntsi on ollut vuodesta 2008
lehden päätoimittaja, taittaja ja kantava
voima. Sinä aikana lehti on noussut vaatimattomasta infopaketista näyttäväksi kulttuurijulkaisuksi, jossa käsitellään laajasti
nukketeatterin eri osa-alueita.
Se tekee suomalaisten nukketeatteritaiteilijoiden työtä näkyväksi kulttuurintuottajille, taideyhteisöille ja ennen kaikkea
tavalliselle yleisölle. Vuoden 2011 Nukketeatteriteko- palkinto myönnetään Timo
Väntsille hänen työpanoksestaan Nukketeatteri-lehden kehittäjänä ja koko taiteenalan profiilin nostajana.
Sielun Veljien
musiikkia näyttämölle
Teatteritarjonta ei rajoitu kesäaikaan pelkästään kesäteattereihin. Oulun suuntaan
matkaavien kannattaa bongata Nukketeatteri Akseli Klonkin johtajan Janne Kuustien
kesäohjaus, Seitsemän Sielun Veljestä, jossa soi Suomi-rockin legendan, Sielun Veljien musiikki.
The Dangerous Virgins- työryhmä on liittänyt musiikin yhteen toisen klassikon, Seitsemän veljeksen kanssa. Lopputulosta voi
mennä kokemaan Valve-keskuksen saliin
17.7.-27.7. välisenä aikana.
John – Eleanor
keikoille USAan
TEHDAS Teatterin ja HOX Companyn esitys
John – Eleanor kääntyy englannin kielelle
ja lähtee ensimmäiselle ulkomaan visiitille
syyskuun lopulla. Esitys on kutsuttu esiintymään Puppets of Green Mountains- festivaaleille, joita isännöi suomalaisille tuttu
nukketeatteritaiteilija Eric Bass. Festivaali
järjestetään eteläisen Vermontin kaupungeissa; Putney, Marlboro, Bellows Falls ja
Battleboro.
Ennen USAn esityksiä John – Eleanor nähdään englanninkielisenä TEHDAS teatterissa Turussa 7.-9. syyskuuta.
www.tehdasteatteri.com
www.sandglasstheater.com
Iida Vanttaja on yksi uusimuotoisen koulutuksen opettajista. Kuvassa Iida
nukkensa Mateon kanssa.
9
10
Nukketeatteri 1/2012
Maarit Lehtosalo, Raija Ravaska and Leena Väyrynen get to know shadowtheatre.
Puppetry
for a blind eye
Lapland Puppet Association (LPA) and Association for Visually Impaired People in Lappland (AVIPL) arranged in November a two-weekend workshop in Rovaniemi. It had been
planned the whole year 2011 and finally we made it!
The organisers were Kaarina Konttavaara, whose work at AVIPL includes planning different workshops for the clients, and Johanna Salo, who is a puppeteer working for LPA.
The aim was to give a full idea of the possibilities puppetry has for visually impaired
people and to create small numbers both for
blind and non-blind.
AVIPL (www.lapinnakovammaiset.fi) is a
58-year old association with more than 400
members. They actively organise courses for
the visually impaired and one of their goals
is to prevent social exclusion.
Nowadays almost all big theatres have simultaneous interpreters who enable the visually impaired to enjoy theatre too. There
are interpreters also for art exhibitions and
museums. In Tampere there is a professional theatre called Theatre Sokkelo which is
run by visually impaired people. So there is
a huge interest to participate and develope
artistic skills. There are a few associations
whose work is mainly the cultural development for visually impaired.
How to
replace visuality
All of the participants were visually impaired, a few of them completely blind. The
challenge was to find a way to make visual
art without seeing it yourself.
We started by making a pot of coffee, putting the guide dogs on their places and getting to know each other. The participants came from all around Lapland.
After a while I took out the puppets and we
started getting to know different puppetstyles, mechanics and ways to perform
puppetry. We discussed the differences between theatre with human beings and with
puppets, which only made everybody more
interested of the subject.
- When I got the opportunity to know many different puppets and materials, my mind
immediately went into the world of fairytales and fantasy, said Raija Ravaska, who attended the course.
Different
solutions
We exchanged thoughts on the meaning of
sounds, smells and sensations on stage. We
came to the conclusion that if the performance and the audience had straight contact and the visuality was brought to other
senses, the performance could be opened to
visually impaired or deaf with a totally new
and radical way.
For people with some eyesight it is important to be able to use that sight. They can
usually see if used strong contrasts. Experiencing comprehension is important. Description or interpretation, which are used in
Nukketeatteri 1/2012
theatre, are information which come via
another person.
All the participants came with their own chosen text. We analysed them and found different ways to make them into a puppet plays.
It involved all the steps from dramaturgy to
puppet making and short repetitions too.
In the end we managed to make 2 small shadow-theatre demos and one tablepuppet demo and were left with an eagerness to continue our final text next year.
LPA got funded by OKM-Ministry of Education
and Culture and AVIPL took part on the expences with grant from RAY. OK-opintokeskus
also gave funds for holding courses.
Text and photos: Johanna Salo
Lapin Nukketeatteriyhdistys r.y
www.laplandpuppets.net
Lapin Näkövammaiset r.y
www.lapinnakovammaiset.fi
Näkövammaisten kulttuuripalvelu 80-vuotta
www.kulttuuripalvelu.fi
Näkövammaiset kulttuurin ystävät
www.naky-kulttuuri.fi/Yhdistys.php
Leena Väyrynen, Kirsti Reijonen, Maarit Lehtosalo and Raija Ravaska with the puppets they made.
NUKKETEATTERIJULISTUS 2012
Meillä kaikilla on tarina, jonka me joskus haluaisimme tulevan kuulluksi. Aivan oma ja erityinen tarina.
Useimmat meistä myös haluavat kuulla niitä, aina uusia ja erilaisia. Koskettavia ja viihdyttäviä tarinoita,
pienistä ja suurista aiheista. Me haluamme kuulla tarinoita, jotka saavat meidät pysähtymään hetkeksi ja
siirtymään jonkun toisen maailmaan. Sellaiseen toiseen maailmaan, josta voi löytää myös itsensä.
Teatterissa tarinat ovat usein samoja mutta jokaisessa esityksessä ne ovat aina erilaisia, yhden hetken
tulkintoja. Teatteri on hetken taidetta, joka elää vain sen tuokion, kuin me täällä ja te siellä yhdessä
sovimme. Me asetumme yhteisesti tarinan äärelle ja tästä tarinasta tulee aivan erityinen. Se saattaa olla
sama, jonka olet joskus jo kuullut tai joskus jo esittänyt, mutta tänään täällä se on meille eri ja erityinen,
koska tässä tarinassa meidän kaikkien täällä olevien tarinat kohtaavat.
Erityinen on myös se nukke tai esine, joka meille tarinan kertoo tänään. Tässä tarinassa nukke on aina
sama mutta jokaiselle katsojalle se on kuitenkin aina eri.
Nukke kertoo meille monta sellaista tarinaa, joita ihminen ei voi kertoa toiselle. Nukke kertoo sellaisetkin tarinat, jotka eivät ehkä muuten uskalla tulla kuulluksi. Sellaisten tarinoiden kertomisessa nuket ovat
paljon parempia kuin ihmiset joiden tarinoita ne kertovat.
Tämän tarinan me haluamme tänään tulevan kuulluksi ja olemme iloisia siitä, että te haluatte sen kuulla.
Hyvää nukketeatteripäivää kaikille!
Satu Paavola
Nukketeatterijulistus julkistetaan joka vuosi suomalaisen nukketeatterin päivänä 11.helmikuuta.
Tämän vuoden julistuksen kirjoittaja palkittiin viime vuonna vuoden nukketeatteriteko-palkinnolla.
11
12
Nukketeatteri 1/2012
Obludarium kokoaa yleisönsä telttaan, jossa nähdään ei niin perinteistä sirkusta.
Obludariumia,
energiaa
ja ihmissuhteita
– poimintoja keskustelusta Petr Formanin kanssa
Obludarium on tsekkiläisen The Forman Brothersien ja ranskalaisen
Theatre National de Bretagnen yhteisproduktio. Obludarium on vanhan
sirkuksen tyyliin tehty uuden sirkuksen esitys, joka sai ensi-iltansa neljä vuotta sitten. Teltassa esitettävä produktio sisältää nukke -, varjo- ja
naamioteatteria, tanssi-, laulu- ja friikkinumeroita orkesterin säestämänä.
Esityksen hetket vaihtelevat hersyvän hauskoista koskettavan kauniisiin.
Vuonna 2009 Obludarium voitti Alfred Radok-palkinnon Tsekin parhaana
teatteriproduktiona.Agenttimme Tanskassa törmäsi Obludariumin ohjaajaan
Petr Formaniin SilkeborginThe Festival of Wonder -nukketeatterifestivaalilla
marraskuussa 2011.
- Esitystemme kanssa yritämme aina astua
maailmaan, jota emme entuudestaan tunne. Halusimme tehdä esityksen, jolla voisimme kiertää pienissä kylissä. Ajattelen, että suuret näytelmäkirjailijat, kuten Molière
ja Shakespeare, saattavat pelottaa ihmisiä.
Heistä ehkä tuntuu, että hieno klassinen
teksti ei ole heitä varten. Halusimme luoda
jotakin, jonne ihmisistä tuntuisi luonnolliselta tulla. Jotakin, jonne he voivat tulla kuin
Nukketeatteri 1/2012
torille, kirkkoon, baariin tai mihin hyvänsä
paikkaan, jossa he ovat tottuneet käymään.
Halusimme tehdä esityksen, joka olisi kaikille, sekä lapsille että aikuisille. Tehdäksemme jotakin tällaista lähdimme tutkimaan sirkuksen, kabareen ja freak shown perinnettä.
Halusimme myös luoda tilan, joka houkuttelee ihmisiä, Forman kertoo.
Teltanpystyttäminen kestää työryhmältä joitakin päiviä. Formanin mukaan pystytystapahtuma toimii myös hyvänä mainoksena,
sillä nouseva teltta houkuttelee ihmisiä paikalle ihmettelemään, mitä on tapahtumassa.
Näyttäisi siltä, että ryhmä on onnistunut tavoitteessaan; Obludariumin kaikki esitykset
olivat loppuunmyytyjä jo ennen festivaalin
alkua, eikä tämä ole edes esityksen ensivierailu Silkeborgin festivaalilla.
Esityksen menestyksestä huolimatta Forman
vaikuttaa suhtautuvan työhönsä nöyrästi.
- Pelkään, että kyllästytän ihmisiä. Teatteri on asia, jota ihminen ei varsinaisesti elämässään tarvitse, kuten vaikka sairaalaa
tai koulua. Teatteri kilpailee monen muun
vapaa-ajan aktiviteetin kanssa ja ihmiset
ovat hyvin tottuneita käymään esimerkiksi
baarissa tai elokuvissa. Obludariumia tehdessämme mietimme, miten saada ihmiset
teatteriin. Haluamme tarjota ihmisille jotakin, jonka perusteella he tulisivat teatteriin
myös uudelleen. On vaikea saada yleisö teatterin ovista sisään, mutta heidät hyvin helppo menettää.
Formanin mukaan teatterin tekijät jäävät
helposti kiinni omiin taiteellisiin ideoihinsa
ja unohtavat yleisön. Tämä ei hänen mukaansa tarkoita, että pitäisi tehdä sellaisia
esityksiä, mitä yleisö pyytää, mutta teatterikokemuksesta on tultava katsojille miellyt-
tävä. Vaikka aihe olisi vakavakin, on esityksen hänen mukaansa sisällettävä muutoksia,
yllätyksiä ja energiaa. Formanin kanssa on
helppo olla samaa mieltä. Obludariumin sisältö ei järisytä maailmoita, mutta sen energia ja yllätykset ovat onnistuneet houkuttelemaan minut telttaan jo kolmesti.
Esityksen aikana Forman ei istu hiljaa katsomossa jännittämässä esiintyjien puolesta.
Hän juontaa illan kulkua, kampeaa valoja
päälle, esittää humalaista sirkustirehtööriä,
laulaa jaakkoo kultaa, tanssii, nostaa ilmaakrobaatteja kattoon palomiesten tankoa
pitkin liikkumalla, siirtää lavasteita, lähettää esiintyjiä lavalle ja nukettaa härskiä rouvaa.
- Ohjaaminen ja esiintyminen samassa esityksessä ei ole ollut ongelma. Yleisö kyllä
peilaa, toimivatko ajoitukset vai eivät. Vaikeusaste lisääntyy tosin, kun matkustamme
maasta toiseen, sillä eri maissa yleisö reagoi
hyvin eri tavalla. Myönnän, että ohjaan esityksen aikanakin, silloin ei tosin ole mahdollista olla kovin objektiivinen. Joskus komentelen kulisseissa, toisinaan korjailen asioita
lavalla. Yritän kyllä pidätellä itseäni, Forman nauraa ja jatkaa samaan hengenvetoon,
että ohjaajan on kohdeltava esiintyjiä hyvin,
sillä he tarvitsevat tukea.
- Tapa, jolla esiintyjän kanssa työskennellään saattaa muuttaa hänen suhteensa kokoesitykseen. Henkilökohtaisesti uskon kohteliaaseen tekemisen tapaan. Olen itse myös
esiintyjä, joten sitä kautta tunnen molemmat puolet. Mielestäni esiintyjän ei tarvitse
rakastua esitykseen, mutta pyydän heitä kyllä antamaan kaikkensa.
Forman jää vielä pohtimaan ohjaajan ja työ-
13
ryhmän suhdetta. Hyvä suhde ryhmään on
onnistuneen harjoitusprosessintärkein osatekijä.
- Joskus tunnen itseni ujoksi, jos tiedän, että esiintyjät ovat kokeneempia kuin minä tai
jos he tulevat erilaisesta ympäristöstä, kuin
mistä itse olen. Mutta he ovat silti riippuvaisia minusta ohjaajana. En yritä väkisin pakottaa omia ideoitani läpi. Puolet työstä on
tehty silloin, kun olen onnistunut saamaan
sopivat ihmiset tiimiini mukaan. Kun luottamus on kohdillaanja tekijöitten maku on
sama, voin jättää tekemisen muiden käsiin,
eikä minuntarvitse valvoa kaikkea. Toisinaan
käy niin, että projekti ja joku ihminen eivät vain sovi yhteen. Sitten on vain vietävä
harjoitukset päätökseen tavalla tai toisella.
Teatterin tekeminen on kuitenkin etuoikeutettua, joten kaikkien pitäisi nauttia harjoitustilanteesta.
Forman miettii myös ohjaajan riippuvuutta
työryhmäänsä:
- Tilan ja tarinan voi aina luoda. Rahaa tarvitaan tietysti jonkin verran myös, mutta siinäkin on kyse ensisijaisesti ihmisistä. Minä
opettelen tätä myös koko ajan. Sitä tulee
helposti ajaneeksi vain omaa ideaansa ja
unohtaa tämän puolen. Kaikki tulee toisiltaihmisiltä.
Obludarium on esiintynyt neljässä vuodessa
nelisensataa kertaa. Kaikesta päätellen Formanin pelko yleisön kyllästyttämisestä on
toiminut hyvänä moottorina.
Ennen seuraavaa ulkomaanreissuun lähtöä
kannattaa tarkistaa Obludariumin keikkakalenteri. Sen teet osoitteessa http://www.
formanstheatre.cz/
Outi Sippola
Kuvat: The Forman Brothers
Vaikka aihe olisi vakavakin, on esityksen hänen mukaansa sisällettävä muutoksia, yllätyksiä ja energiaa, sanoo Petr
Forman. Kuva esityksestä.
Nukketeatteri 1/2012
Kuva: Andrea Vannucchi
14
Pienimmät turkulaiset pääsivät Iisa Ilona Tähtisen kanssa Bongaamaan Oliopus Oliuksia Teatteri Sudenenteen luontoesityksessä.
Miten nukketeatteri näkyi Kulttuuripääkaupunkivuodessa 2011?
Kämmenelle mahtuvaa
ja taivaisiin kohoavaa
Turun vuosi Euroopan Kulttuuripääkaupunkivuotena on takana. Viralliset
tahot aina EU:ta myöten ovat nimenneet valtaisan prosessin erittäin onnistuneeksi, niin sisällöltään kuin taloudellisesti. Mitä tuumaavat turkulaiset
nukketeatterin tekijät, joista moni oli omilla hankkeillaan mukana vuoden
toteutuksessa.
Nukketeatteri oli yksi taiteenlajeista, joihin
Turku 2011-säätiö tietoisesti halusi panostaa
kulttuurivuoden ohjelmaa kasatessaan. Viralliseen ohjelmaan ja säätiön rahoitukseen
pääsi kymmenkunta hanketta, joissa nukketeatteri näytteli tärkeää roolia. Mukana oli
nukketeatterin koko skaala: kämmenelle
mahtuvia pikkuesityksiä ja spektaakkelimeininkiä monimetrisillä nukeilla.
Nukketeatterin katsojamäärät liikkuvat parissakymmenessä tuhannessa katsojassa, ja
jos mukaan lasketaan suurtapahtumat, kuten joulukaupungin avajaiset, Eurocultured
tai vuoden päätösjuhlat, niin luvun voi lähes
kolminkertaistaa.
Iso vuosi on takana, mitä jäi käteen? Nukketeatteri-lehti kyseli hankkeissa mukana olleilta taiteilijoilta tunnelmia nyt, kun
vuodesta alkaa olla kulunut jo useampi kuukausi.
Iisa Ilona Tähtinen oli mukana tekemässä
Teatteri Sudenenteen nukketeatteriteemais-
ta lasten luontopolkukierrosta Bongaa Oliopus Olius. Niinikään saman ryhmän hanke
Puppet Sciense and Fiction yhdisteli nukketeatteria ja matemaattista ajattelua Outi
Sippolan ohjauksessa. Turun Taideakatemian
nukketeatterilinja ja TIP Copnnection ry kokosivat jättiläismäisen spektaakkelin Abduction of Europe Samppalinnan maauimalaan
yhteistyössä insinööriteatteri Akhen kanssa.
HOX Company oli mukana vuodessa kahdella esityksellään: John – Eleanor TEHDAS Teatterissa ja UKI – NYKI Turun Kaupunginteatterissa.
Nukketeatterin elementtejä käytettiin Artsoppa ry:n lastenoopperassa Tulevaisuuden
retki 3011, johon Pia Kalenius teki lavastuksen ja nuket sekä oli mukana näyttelijänä.
Kuuma Ankanpoikanen oli mukana katuesityksillään Eurocultured –katukulttuuritapahtumassa, joka levittäytyi Turun lisäksi Manchesteriin.
Onnistuiko hankkeenne kuten olitte kaavailleet?
Outi Sippola (Puppet Sciense and Fiction):
Asetimme tavoitteeksemme 20 esitystä vuoden 2011 aikana. Emme aivan yltäneet tavoitteeseemme, sillä esiinnyimme 16 kertaa.
Tämä on mielestäni kuitenkin ihan hyvä saavutus. Esitys on nyt ollut tauolla markkinoinnista, mutta sitä ei suinkaan ole haudattu.
Veikkaan siis, että esitys on vielä mahdollista nähdä.
Marja Susi (Turun AMK Taideakatemia:
Abduction of Europe): Kyllä. Tavoitteemme
saavutettiin kaikin puolin.
Iisa Ilona Tähtinen (Bongaa Oliopus Olius):
Onnistui kyllä. Toki pitkän prosessin aikana
tavoitteetkin ehtivät monesti muuttaa muotoaan, mutta lopputulokseen olimme tyytyväisiä ja niin olivat myös päiväkodit, joissa
esiinnyimme. Tuottajamme Jenny Honka sai
esitystä myytyä yli odotusten ja lisäksi prosessi oli meille itsellemme erittäin opettava.
ra Checa
Kuva: Timo Vä
ntsi
Artsoppa ry: Tulev
aisuuden matka
- Tu
lavastaja-nuketta
ja Pia Kalenius mu rku 3011 (lavalla nukenrakentajastissaan ja laulaj
ohjaus Tapio Vänts
a Kirsti Tuomine
i.
n),
TIP Festin avajai
sia juhlistivat kir
joista tutut hahm
ot Tatu ja Patu.
Kuva: Alexand
Olimme kaikki aivan uudella alueella tekemässä osallistavaa teatteria
metsän keskellä. Saimme avuksemme prosessin aikana kahteen otteeseen Teater Refleksionin Bjarne Sandborgin ja Mariann Aagaardin
ja ensimmäinen ”koe-esitys” toteutettiin jo neljäntenä harjoituspäivänä. Oli hienoa saada jakaa prosessi niin monen taiteilijan ja lapsen kanssa.
Merja Pöyhönen (John – Eleanor): Onnistui, kävijämääriltään jopa
ylitti odotuksia. Ja taiteelliset tavoitteet tietty onnistu. Vaikea sanoa
ylityksistä tai alituksista mutta musta meidän parhaamme tehdään
meininki kyllä ihan tuotti tulosta.
Ishmael Falke (Mikropatia!- festivaali): Oudolta tuntuu, mutta kyllä onnistui vaikka tavoitteet oli kovinkin korkealla. Tosin paljon muutoksia on tullut alkuperäiseen ohjelmaan, mutta sehän on luonnollista
kun kysessä on koko vuoden ja melkein jokapäiväinen toiminta.
Terhi Tuulia Lintukangas (UKI-NYKI): HOX Companyn hanke UKINYKI; nukketeatterinäytelmä aikuisille, onnistui odotusten mukaan.
Loimme suomalais-amerikkalaisen yhteistyön, jolle inspiraationa olivat suomalainen kaunis luonto ja New Yorkin pilvenpiirtäjät. Tämä
fuusio toteutui myös taiteellisen ryhmän annissa; varsinaisuomalainen huumori pääsi kukkimaan turkulaisten näyttelijöiden ansiosta jota rytmitti amerikkainen DJ biiteillään. Turun Kaupunginteatteri oli
hieno esityspaikka näytelmälle. Yhtenä hankkeen tavoitteista oli löytää nukketeatterille uusia katsojia ja tämän tavoitteen toteutumisessa auttoi perinteikäs teatteritila, johon teatteriyleisö tiesi tulla
entuudestaan.
Antti-Juhani Manninen (Eurocultured): Euroculturediin liittyen
meillä oli kaksi projektia: toukokuun Eurocultured-festivaalille toteutettu Järjestyksenvalvontaa-katuteatteriesitys sekä uutena vuotena Aurajoen varren suuren kivitalon seinään toteutettu Unveil -video
mapping-teos, jossa toimimme United VJ’s-ryhmän ”nukketeatterialihankkijoina”. Itse osuutemme ydin eli uudeksi vuodeksi toteutettu video mapping -teos oli varsin haastava eri taiteenlajien ja pitkien välimatkojen yhteistyökuvio. Vaikka mukana oli mukava olla, itse
projekti ei oikeasti ryhmäytynyt niin hyvin kuin olisi toivonut. Mielenkiintoisinta oli, kuinka keskustellessamme tilan ja sen osien elävöittämisestä, täysin digitaalisen taiteen maailmasta tulevilla taiteilijoilla
oli hyvin samankaltaisia näkemyksiä kuin meillä nukketeatterilaisillakin.
Pia Kalenius (lastenooppera Tulevaisuuden retki – Turku 3011):
Täytimme kävijätavoitteemme. Kaikki kevään esitykset olivat kouluilla, joiden kanssa olimme tehneet yhteistyötä työpajojen merkeissä.
Myös Turun Musiikkijuhlien aikaan pidettyihin esityksiin Linnateatterissa väki löysi kohtuullisen hyvin. Taiteellisesti projekti oli haastava,
koska oopperan sävellystyö myöhästyi kohtuuttoman paljon, ja valmis
sävellys saatiin vasta kuukautta ennen ensi-iltaa. Tämä lisäsi painetta muille osa-alueille. Suunnittelemani lavastus sekä lasten piirrosten pohjalta rakennetut projektiot ja kaksiulotteiset nuket toimivat
kuitenkin hyvin. Laulajat tarttuivat pelotta nuketukseen ja nukkien
kautta esitykseen tuli lisää kaivattua huumoria. Erityisen iloinen olen
juuri siitä, että saimme tuotua lasten omaa ääntä ja kuvaa suoraan
näyttämölle(projektioitten ja nukkien lisäksi myös libretto ammensi
suoraan kouluissa pidetyistä työpajoista).
Roosa Halme (TIP Fest): TIP-Fest 2011 onnistui kaikin puolin hienosti! Festivaalin ohjelmisto paisui matkan varrella, mikä oli positiivista vaikka toikin haastetta järjestelyihin. Sekä kansainväliset
että kotimaiset esitykset olivat suurimmaksi osaksi täpötäynnä yleisöä ja ilahduttavan paljon oli myös uudenlaisia kävijöitä (maahanmuuttajia, ikäihmisiä, opettajaryhmiä jne.). Puppetry and Wellbeing
-seminaari herätti mielenkiintoa. Myös työpajat, klubit, Q&A-haastattelutilaisuudet, ja teatterinukkenäyttely saavuttivat suosiota. Festivaalitilaisuuksissa kävijöitä oli lähemmäs 3000 ja ympäri kaupunkia
levittäytyneen teatterinukkenäyttelyn näki arviolta 37 000 kävelijää.
Toki viime festivaalin järjestelyt toivat myös paljon uutta opittavaa
seuraavaa varten, tarkoitus onkin kehittää festivaalia ja sen muotoa
jatkuvasti eteenpäin. Myös TIP-Festin pikkusisar PIP-Fest jatkuu joka kuukausi järjestettävin nukketeatterivierailuin eri puolilla Satakuntaa.
15
Kuva: Tapio Vä
ntsi
Nukketeatteri 1/2012
HOX Company: UK
I - NYKI (ohj. Ter
hi Tuulia Lintukan
Pia Kalenius.
gas, nuket: Timo
Väntsi,
Toiko hankkeen mukanaolo kulttuurivuoden ohjelmistossa hankkeellenne olennaista etua ja minkälaista? Oliko siitä mahdollisesti haittaa?
Outi: Mielestäni mukanaolo oli etu, sillä uskon, että se auttoi esityksen rahoituksessa ja markkinoinnissa. Samalla tuntuu tosin myös
siltä, että osa potentiaalisista asiakkaista meni sivu suun, koska ohjelmatarjontaa oli Turun seudulla vuoden aikana niin paljon. Mutta
tämähän olisi tullut vastaan, vaikka emme olisi ohjelmistossa mukana
olleetkaan. Henkilökohtaisesti koen, että mukanaolo oli myös hyvää
oppia; nyt tiedän taas enemmän esitysten tuottamisesta ja toimimi-
16
Nukketeatteri 1/2012
inööriteja visualisointi ins alassa
nnection, ohjaus
im
Co
au
ma
TIP
a,
an
mi
nn
ali
ate
pp
Turun Taideak
esitykset Sam
ction of Europe,
atteri Akhe: Abdu
.
lokakuussa 2011
tias
Kuva: Ville-Ma
Roisko
Miten nukketeatteri oli mielestäsi yleisesti huomioitu kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistossa?
Outi: Enemmänkin esityksiä ja näkyvyyttä olisi saanut olla. Olin syksyllä tosin paljon pois Turusta, joten TIP-festistä ja sen näkyvyydestä en pysty sanomaan. Mutta näin yleisesti, joitakin muita esityksiä hehkutettiin valtavasti medioissa, nukketeatterista en niin paljon
kuullut. Toisaalta, pidän tämän taiteenlaijin underground-luonteesta,
enkä välttämättä itse fanita jättispektaakkelin maineessa olevia esityksiä. Toisaalta taas, onnistunut nukketeatterispektaakkeli olisi nostanut taiteenlaijiamme ihmisten tietoisuuteen ja näin se olisi ehkä
edesauttanut katsojien saamista tulevaisuudessa.
Marja: Erittäin hyvin. Jopa erinomaisesti. Mukana oli laaja kirjo erilaisia nukketeatteriprojekteja festivaalista mikroesityksiin ja aikuisten nukketeatteriin. Oli jopa yllättävää miten paljon ja monipuolisesti nukketeatteria oli tuettu ohjelman puitteissa.
Iisa: Mielestäni hyvin. Hienoa oli, että nukketeatteria oli mukana pal-
inio
Kuva: Kari Va
sesta suuremman tuotantokokonaisuuden osana.
Marja: Se ei olisi toteutunut ilman säätiön tukea lainkaan. Taideakatemian opiskelijat saivat näin mahdollisuuden työskennellä ulkomaisen vierailevan ryhmän kanssa. Pidemmälläkin aikavälillä vaikuttaa
siltä, että turkulaista kansainvälistä ja paikallista nukketeatteriprofiilia halutaan täällä nostaa esiin ja tukea!
Iisa: Etuja oli paljonkin. Ensinnäkin 2011- säätiön merkittävä taloudellinen ja tuotannollinen tuki. Hankkeen mukanaolo 2011-ohjelmassa antoi sille uskottavuutta myös muiden rahoittajien ja ostajien
silmissä. Mitään haittaa ei ohjelmassa olosta ollut. Ainoana haittapuolena voi pitää hieman suurempaa tuotannollista työtä kuin ”tavallisen” projektin kanssa, mutta hyödyt toki korvasivat vaivan ja tuotantoonkin sai säätiöltä tukea ja apua tarvittaessa.
Merja: Mukanaolo virallisessa ohjelmistossa saattoi alentaa tietylle
kasojaryhmälle kynnystä tulla katsomaan näinkin ”marginaalista” taidemuotoa. Ikäänkuin olisi varmistettu, että sitä saa tulla katsomaan,
pieneenkin teatteriin, jossa ehkä ei ole aiemmin rohjennut käydä.
Imagon kannalta taas toisaalta tietyt taidepiirit karsastivat virallista
ohjemaa, mutta vaikea uskoa, että kukaan sen vuoksi jätti tulematta.
Ishmael: Tällaisen hankkeen toteuttaminen muussa raameissa kun
kulttuuripääkaupungin ohjelmana olisi varmasti ollut paljon hankalampi. Mikropatia on selkeasti ei-kaupallinen taiteellinen toiminta,
pääsylippuja ei myyty lainkaan vaikka näytöksiä oli reilusti yli sata ja
katsojamäärä kokonaisuudessaan yli 4000. Toisin sanoen koko projekti
rahoitettiin julkisella tuella. Tuntuu, että kulttuuripääkaupunkivuonna oli päättäjien taholta tahto sijoittaa enemmän ei-kaupallisiin taidehankkeisiin verrattuna ”tavallisiin vuosiin”.
Terhi: Kulttuurivuoden juhlaohjelmistossa mukanaolo oli pelkästään
positiivinen asia: se toi näkyvyyttä hankkeelle Suomessa sekä ulkomailla. Juhlavuosi itsessään kiinnosti monia, jolloin teatteriesityksen
markkinointi oli tavallaan isomman tapahtuman markkinointia ja siitä informointia, eikä pelkästään oman esityksen promoamista. Tuli
mietittyä isompaa kuvaa tavallista enemmän, sellainen kotiseutuylpeys nousi pintaan, tyyliin: “Nyt kaikki Suomen Turkuun nauttimaan
kulttuurista!”
Antti-Juhani: Video Mapping uutena vuotena toi ison näkyvyyden
Kuumalle Ankanpoikaselle, valtava logo Kulttuurikulman seinässä ei
varsinaisesti haitannut. Gorillapoliisit saivat myös ensi-illan Eurocultured-festivaalin aikana. Ne huomattiin ja saivat useita lisäkeikkoja
saman tien. Itse en ole ollut koskaan niin köyhä, kuin turkulaisena taiteilijana Turussa kulttuuripääkaupunkivuotena 2011. 2011-säätiön rahoittamat hankkeet tuntuivat vetävän muunkin rahoituksen puoleensa, ja ulkopuolisille ei paljoa tuntunut jäävän. Eli summa summarum:
yleisesti ottaen jäi positiivinen olo siitä, kuinka kulttuuripääkaupunkivuosi vaikutti toimintaamme, vaikka rahaa ei paljoa herunutkaan.
Pia: Ehdottomasti toi etua ja näkyvyyttä. Se, että hankkeelle saatiin
tukea 2011 –säätiöltä,aukaisi varmasti myös muita apurahahanoja.
Roosa: TIP-Festille tärkeää olivat mm. uudet kontaktit, taloudellinen
tuki, ja tuotanto- ja tiedotusapu. 2011-vuosi toi mukanaan myös jonkinmoista henkistä yhteenkuuluvuuden tunnetta 2011-tapahtumaperheeseen.
lenius ja
n, kuvassa Pia Ka
Sciense and Fictio
et
pp
Pu
e:
nn
nE
Teatteri Sude
jaus Outi Sippola.
Niina Lindroos, oh
jon. Ohjelmistossa mukana olleet hankkeet olivat hyvin erilaisia ja
toivat siten esiin nukketeatterin monet mahdollisuudet.
Merja: Hyvin, ihan laskemalla kuinka monta hanketta oli mukaan
päässyt. Tosin suhteellisen vähän ihan tavallisia esityksiä, ilman yhdistelyä eri taidemuotoihin tai muuhun soveltamiseen, mutta en osaa
sanoa, oliko niitä sitten kuinka paljon haettukaan.
Ishmael: Nukketeatteri oli mielestäni aika vahva tekijä kulttuuripääkaupungin ohjelmassa, edustettuina vahvasti läpi koko vuoden ja hyvin erityyppisillä produktioilla. Mutta toisaalta nukketeatterin tekijänä kiinnitän huomiota enemmän tämän alan tuotantoihin, joten
parasta ehkä kysyä tavallisen kadunkulkijan mielipidettä.
Terhi: Erittäin hienosti, kiitos, itselläni tulee mieleen 9 nukketeatteriproggista jotka olivat juhlavuoden ohjelmistossa mukana. Ja nämä
olivat keskenään hyvin erilaisia esityksiä, isompia ja pienempiä, eli
tarjontaa riitti monenmuotoiseen nukketeatteriin.
Antti-Juhani: Mielestäni erinomaisesti. Kyseessä on kuitenkin edelleen Turussakin marginaalinen taiteenala, joten huomiosta ei voi olla
kuin kiitollinen.
Pia: Mielestäni nukketeatterikattaus oli varsin hyvä, tosin nukketeatteri olisi voitu nostaa vielä isommin esiin turkulaisena erikoisuutena.
Tällöin vielä useampi paikallinen nukketeatterintekijä olisi saanut
työtään näkyviin ja kuuluviin kulttuuripääkaupunkivuoden kautta.
Roosa: Pääosin Porista käsin asiaa katsellen vaikutti siltä että kaikki
turkulaiset nukketeatterintekijät olivat todella kiireisiä positiivisessa mielessä, eli töitä ja tapahtumia tuntui olevan runsaasti, mikä oli
valtavan hienoa.
Sixfingers Theatre
ja Ishmael Falke
: Escape from Ku
Mikropatia!-fest
rpitsa Island, osa
ivaalia.
Kuva: Milla Jä
rvipetäjä
Millaisia pysyviä vaikutuksia Turku 2011-vuodella oli tai toivoisit
olevan turkulaiseen tai suomalaiseen nukketeatterikenttään?
Outi: Vaikutukset ovat takuulla olleet positiivisia. John Eleanor ja
Tip-fest saivat ihmisiä liikkeelle ja jokunen yläkoululainenkin pääsi
tutustumaan paperiteatteriin. Jokainen uusi katsoja on aina plussaa.
Marja: Hankkeille on syntynyt myös jatkoa. Näiden panostusten turvin saatiin toivottavasti vakiinnutettua mm. TIP fest ja kannateltua
vapaan kentän ryhmiä edelleen jatkoon. Säätiön jatkorahoitus vuodelle 2012 on myös huomattava ja se tukee eri toimijoiden yhteistyötä Turun seudulla. Nukketeatteri sai paljon julkisuutta ja syntyi jopa
pienimuotoisia ”hittejä” kuten John-Eleanor. Tällä on ollut vaikutusta
myös valtakunnan tasolla.
Iisa: Uskon, että vuosi osaltaan nosti nukketeatteria taas yhä suuremman yleisön tietoisuuteen ja nukketeatteri sai samalla taas uudenlaista arvostusta osakseen ollessaan mukana tällaisessa virallisessa
ja tunnustetussa kokonaisuudessa. John-Eleanor toi Merja Pöyhöselle
kritiikin kannukset, joka on mielestäni hienoa koko nukketeatterikentän kannalta ja muutkin hankkeet esittäytyivät Turun ulkopuolellakin.
Bongaa Oliopus Olius! vieraili Kuulas lastenteatterifestivaaleilla Kuusankoskella ja Satujen Sateenvarjo nukketeatterifestivaaleilla Mikkelissä. Lisäksi nyt näyttää onneksi siltä, että ainakaan nukketeatterin
osalta Turku ei pode vuonna 2012 kulttuuripääkaupunkivuosi krapulaa, vaan on päinvastoin pääsemässä yhä parempaan vauhtiin. Suurproduktioita on tekeillä ja nukketeatterikeskus suunnitteilla!
Merja: Toivoisi että esityksiä tuottuisi yhtä ahkerasti, on sitten virallinen kultturivuosi tai ei. Oli mukavaa, kun oli niin paljon vireillä. Ensisijaisesti tarvitaan kuitenkin tarjontaa, jotta saataisiin niitä
katsojia...
Ishmael: Kulttuuripääkaupunkivuoden myötä nukketeatteri pääsi vahvasti jalkautumaan teattereista ihmisten keskeen kaduille ja
muille julkisille tiloille. Tämä on totta etenkin Mikropatian kannalta, muttei ainoastaan Mikropatian. Näin nukketeatteri on saavuttanut uutta yleisöä ja vielä sellaisiakin ihmisiä jotka eivät olisi muuten
tulleet teatteriin esitystä katsomaan. Luulen, että se on merkittävin
kehitysaskel, mitä suomalainen ja erityisesti turkulainen nukketeatteri on ottanut. Nyt meillä on paljon laajempi yhteistyöverkosto ja
edelleen hyviä yhteyksiä erilaisiin järjestöihin. Esim. jos ennen 2011
oli vaikea kuvitella että verovirastossa nähdään nukketeatteriesitys,
nyt se on mahdollista eikä pelkästään Turussa vaan myös muualla.
Terhi: Mielestäni on tärkeää, että taiteella on elävä vuorovaikutus
myös “elinympäristönsä” kanssa; yhteisöllinen vaikutus ja turkulaiset
nukketeatterintekijät solmivatkin juhlavuoden aikana hienosti uusia
tuttavuuksia ja kontakteja varsinaissuomalaisten yhteistyökumppaneitten kanssa. Voisin siis kuvitella, että juhlavuosi auttoi muodostamaan uusia toimintamalleja, toivottavasti jatkuvia sellaisia myös.
Juhlavuosi laajensi nukketeatteritoimintaa käytännön tasolla, mutta
se myös avarsi totuttuja ajatusmalleja siitä, missä taidetta voi tehdä ja kenen kanssa voisi tehdä yhteistyötä. Juhlavuosi vahvisti koko
suomalaista nukketeatterinkenttää, koska suomalainen nukketeatterikenttä on kuitenkin pieni verrattuna muuhun teatterikenttään ja
näin ollen on mielestäni hyvä ajatella suomalaista nukketeatteria aina koko maan kattavana käsitteenä, eikä vain tietyn alueen hyötynä.
Antti-Juhani: En näe, että 2011-vuodella olisi ollut suurta pysyvää
vaikutusta turkulaiseen nukketeatterikenttään. 2011-vuodessa mukana olleet projektit, ja niiden kautta koko taiteenlaji sai hyvää huomiota kyllä, mutta säätiö on kai lopettamassa toimintaansa eikä voi
enää tällaisessa auttaa. Upeaa on, että säätiö päätti jatkorahoittaa
vuodelle 2012 turkulaista nukketeatteritoimintaa edistävää Aura of
Puppets-hanketta. Kuitenkin sanoisin, että Turussa nukketeatteri on
hyvässä nosteessa enimmäkseen nukketeatterilaisten omasta ansiosta.
Pia: Toivon ja uskon, että kulttuuripääkaupunkivuoden kautta nukketeatteri on saanut lisää näkyvyyttä ja uutta yleisöä. Toivon myös, että
turkulaiset osaisivat entistä paremmin olla ylpeitä Turusta nukketeatterikaupunkina, löytää tietään esityksiin ja nauttia niin lasten kuin
aikuistenkin nukketeatterista.
Roosa: Ainakin Turku sai kulttuurielämäänsä pysyvän kansainvälisen
nukketeatterifestivaalin ja muutenkin 2011-vuosi tuntui tuovan nuk-
17
Kuva: Maiju Ta
inio
Nukketeatteri 1/2012
HOX Company ja
TEHDAS Teatteri:
Joh
nuket Timo Vänts
i, ohjaus Merja Pö n - Eleanor, kuvassa Tom Linkin
en,
yhönen.
keteatterille paljon uutta yleisöä, tunnettavuutta ja positiivista virettä. Toivon ja uskon, että erittäin aktiivinen ja taiteellisesti monipuolinen turkulainen nukketeatterikenttä Aura of Puppetsin, TIP-Festin ja
muiden nukketeatteritapahtumien kera edistää osaltaan suomalaisen
nukketeatterin matkaa maailman huipulle!
Muuttiko kulttuuripääkaupunkivuosi Turkua ja turkulaisia ja miten?
Outi: Henkilökohtaista kokemusta minulla ei tästä vielä ole, mutta
kuulopuheiden mukaan monet heräsivät oman kaupungin kulttuuririentojen olemassaololle. Vaikutukset näkyvät varmasti esimerkiksi v.
2012 ja 2013 teatterien katsojaluvuissa.
Marja: Se tarjosi paljon mahdollisuuksia niille, jotka osasivat tilaisuuksiin tarttua. Osalle ilmeisesti koko vuosi ei näkynyt tai tuntunut juuri missään. Toivon, että se olisi horjauttanut myös turkulaisia
pompöösejä vanhoja kulttuurilaitosrakenteita kevyemmille ja uusille
urille. Varmasti osa kulttuurikaupunkivuonna luoduista konsepteista,
kuten kaupunginosaviikot ja erilaiset korttelitapahtumat, jäävät positiivisella tavalla elämään ja kannustavat asukkeja omaehtoiseen toimintaan. Leikkivällä taiteella on nyt maaperää ja mahdollisuuksia.
Iisa: Tuntuu, että ilmapiiri täällä on muuttunut hieman kulttuuriystävällisemmäksi ja ilmeisesti ainakin tilastojen mukaan turkulaiset
osallistuivat aktiivisesti vuoden ohjelmaan. Moni hanke oli myös osallistava, joten toivottavasti monessa ihmisessä syttyi vuoden aikana
luovuuden kipinä.
Merja: Vuoden aikana tuntui, että ihmisiä oli helpommin liikkeellä,
kulttuurinkynnys ehkä ihan oikeasti onnistui alenemaan. Vaikea sanoa,
jääkö tämä pysyväksi. Toivottavasti.
Ishmael: Toisaalta olisin toivonut että kaupungin taholta tunnustetaisi
nukketeatterin mahdollisuudet ja voimavarat Turussa ja panostetaisi
pysyvään tuotannollisen infrastruktuurin rakentamiseen. Paljon on sil-
Nukketeatteri 1/2012
Kuva: Lotta Vir
tan
en
18
Kuuman Ankanpoik
asen Gorillat Eu
rocultured- katuk
ulttuuritapah
tumassa.
lä saralla tapahtunut (mm. Aura of Puppets), mutta tuntuu että kaupungilla voisi olla paljon isompi panostus kuin nykyinen.
Terhi: Kulttuuripääkaupunkivuosi toi Turulle monia uusia kävijöitä ja
arvioisin, että moni joka juhlavuoden takia vieraili kaupungissa ensimmäistä kertaa viime kesänä, löytää uudestaankin tiensä kauniiseen
Turkuun. Olin ollut opintojen vuoksi pari vuotta ulkomailla ja oli hienoa nähdä miten elävä ja rikas Turun kaupunkikuva oli kesällä 2011:
joka paikassa tapahtui jotakin mielenkiinoista! Asenteissa toivon, että juhlavuosi jää vaikuttamaan positiivisella energiallaan. Juhlavuosi
houkutteli uutta kulttuuriyleisöä ja osallistujia ja toivonkin tuon yleisön jatkossakin löytävän kulttuuri-ja taidetapahtumiin Turussa.
Antti: En osaa sanoa. Ehkä kaupunkitilaan sijoittuva taide ei ärsytä
ihmisiä enää niin paljoa kuin aikaisemmin.
Pia: Mielestäni kulttuuripääkaupunkivuosi sai liikkeelle uutta yleisöä
ja tapahtumiin lähtökynnys aleni. Moni yllättyi iloisesti ja löysi jotain
uutta kiinnostavaa koettavaa, jota toivottavasti halajaa lisää.
Roosa: Tuntuu, että kulttuurinen ilmapiiri on tullut viime vuoden
myötä avoimemmaksi, on aiempaa helpompi lähestyä erilaisia tahoja
ja saavuttaa uusia nukketeatterin kokijoita.
Mikä itsellesi on jäänyt päällimmäisenä mieleen Turun kulttuuripääkaupunkivuodesta?
Outi: Oma projekti jäi tietysti parhaiten mieleen. Henkilökohtaisesti
koin projektini olleen oikea askel suuntaan x, jonne nykyinen projektini vie minua taas askeleen lähemmäs.
Marja: Turku365 taideklinikka, jonka puitteissa lauluryhmämme vieraili ilmiantamassa mukavia työkavereita turkulaisilla työpaikoilla.
Monet hienot esitykset, joita näin. Uskomaton määrä jurputusta, joka hallitsi alkuvuodesta keskustelua ja ulottui lähes mihin tahansa
asiaan, mikä koettiin epäkohdaksi. Negatiivisten yleisönosastokirjoitusten metrimäärä oli suuri. Kaiken mitä investointiin kulttuuriin ja
taiteeseen koettiin olevan pois muualta, oli sitten kyse sillan korjauksesta tai vanhusten vaipoista. Keskustelu kuitenkin laantui vuoden
mittaan eikä negatiivista jälkipuintia ole julkisuudessa mielestäni ollut.
Iisa: Paljon töitä. Metrin lumihanki, joka kaikkia luonnonlakeja uhmaten sinnitteli paikallaan vielä huhtikuun alussa, kun harjoituksia
oli ollut jo kuukauden ajan. Innostuneet lapset kertomassa mahtavia
tarinoitaan. Aamusumu kello puoli kuusi pyörräillessä kohti Puppet
Studiota, josta starttaisimme taas uuteen metsään valmistelemaan
esitystä, joka alkaisi kello yhdeksän. Hetki ennen esitystä, jolloin makasin piilossa lahopuun sisällä ajatellen miten mahtavaa on, että voi
tehdä tällaista työkseen. Kollegoiden järjestämät hienot elämykset.
Ja kaikki ne muut niin kiinnostavat tapahtumat ohjelmassa, jotka jäivät kuitenkin näkemättä. Ja no, tietysti loppuvuodesta oman pojan
syntymä, vaikka nyt taisi mennä vähän ohi aiheen.
Merja: Isoimpana asiana yllättävästi on jäänyt mieleen ns koko kansan spektaakkelit. Laatu oli välillä vähän kökköä, mutta oli ihanaa,
että turkulaisia keräsi urheilutapahtumien lisäksi yhteen myöskin
kulttuuritapahtumat. Kaikille jotain -meininki oli omasta mielestä
mukava, ja antaa luvan profiloida myös pienemmän kohderyhmän tapahtumia rehellisesti ei-välttämättä-ihan-kaikkia-kosiskelevaan suuntaan, kun isompaa höttöä on olemassa erikseen.
Ishmael: Kulttuuripääkaupunkivuodesta jäi mieleen ennen kaikkea
Mikropatia, joka oli koko vuoden intensiivinen projekti. Niin paljon
tekemistä oli, että tuntui ettei ehtinyt kokea kuin murto-osan koko
vuoden ohjelmasta. Ei ihan joka vuosi tule mahdollisuus nähdä valtavia spektaakkeleita ja miettiä mitä mä oisin tehnyt sillä rahalla...
Ja ristiriitainen olo jäi myös, että toisaalta ihmettelen miten Turkua
voitiin palkita Kulttuuripääkaupungin tittelilla, kun se politiikka jota
täällä harjoitetaan on mielestäni kulttuurille vihamielistä, mutta toisaalta on ylpeys ja ilo, että päästiin tekemään näinkin paljon.
Terhi: Yhteisöllisyys ja se, että ihmiset tuntuivat olevan liikkeellä
enemmän. Kulttuuri toi selkeästi ihmisiä yhteen. Oli tapahtuma sitten
sisätilassa tai isompi spektaakkeli joen varrella, oli tapahtumissa aina
jokin taianomainen tunne, että nyt ollaan kokemassa jotakin ainutlaatuista, yhdessä ja tässä hetkessä. Lämmin kiitos Turku 2011-hankkeelle upeasta juhlavuoden suunnittelusta ja toteutuksesta. Oli ilo
olla mukana.
Antti-Juhani: Muutamat joukossa olleet helmet, kuten vaikka nukketeatterilaisten esitykset John-Eleanor ja Lemmentauti, tai vaikka
Linnanpuiston kiiltävät kivet ja iso joenvarren Päivänkakkara. Kulttuuripääkaupunkivuoden ansioksi on laskettava myös turkulaisen taidekentän aktivoituminen: sekä niiden, jotka pitivät vuodesta, että
niiden, jotka eivät. Vuoteen - ja siihen, että säätiö tuki paljolti enemmän tai vähemmän suuren luokan hankkeita - liittyy myös useiden toimijoiden reaktio alkaa rohkeasti tehdä hyvin pienimuotoista ja mukavalla tavalla epämääräistä ja vaikeammin avautuvaa taidetta.
Pia: Yhteisesti koetut ilmaistapahtumat. 50.000 ihmistä -15 asteen
pakkasessa taputtamassa kintaita yhteen tai tuijottamassa kesäillassa, kun mies kävelee ilmassa Aura-joen yli. Yhteinen innostus ja iloinen meininki.
Roosa: Ylipäätään hyvä ja aktiivinen meininki sekä TIP-Festin ja Eric
Bassin vierailu Perniön Nuketterissa peltojen keskellä, Kaisa-Leena
Kaarlosen väen lämmin ja maukas vastaanotto ja illan hurmaavan intensiivinen tunnelma.
Timo Väntsi
Haastattelut tehty sähköpostitse
Turku 2011 –säätiö jatkaa nukketeatterinkin tukemista
Turku hoiti pestinsä Euroopan Kulttuuripääkaupunkina niin mallikkaasti, että rahaa on jäänyt vielä jatkohankkeisiin. Säätiö on kesäkuussa julkaissut listan hankkeista ja projekteista, jotka saavat myös
jatkorahoitusta vuosille 2012 ja 2013.
Mukana jatkohankkeissa on myös nukketeatteria.
Säätiö tukee huomattavalla summalla nukketeatterin kehittämishanketta Aura of Puppets. Se kokoaa seudun nukketeatteritaiteilijat saman organisaation all, parantaa tiedotusta ja tuotantoa, ja toteuttaa
1-2 nukketeatterituotantoa vuosittain. Tavoitteena on vakiinnuttaa
nukketeatteri osaksi Turun seudun ammatillista teatteritarjontaa,
luoda kansalaisille mahdollisuudet löytää nukketeatteriesityksiä ja
turvata alan ammattilaisten työolot.
TIP-Fest -nukketeatterijuhlaa vietetään kolmannen kerran marraskuussa 2012. Tarjolla on jälleen runsaasti nukketeatteria sekä turkulaisilta, muilta suomalaisilta kuin kansainvälisiltäkin ryhmiltä.
Puppet City tuottaa kansainvälisiä nukketeatteritaiteilijoita Turkuun.
Vuonna 2011 Samppalinnan maauimalassa nähtiin Abduction of Europe yhteistyössä pietarilaisen Engineering Theatre AKHE:n kanssa. Turun AMK:n Taideakatemian esittävän taiteen koulutusohjelma toteuttaa nukketeatterivierailun Turkuun 2012-2013.
Säätiö tukee myös John - Eleanor -nukketeatteriesityksen kansainvälisttä levitystä.
Kaikki Turku 2011-säätiön tukemat jatkohankkeet osoitteessa
www.turku2011.fi
Nukketeatteri 1/2012
Animating the city
As a puppeteer I am attracted to the inner
lives and hidden stories of objects. For me
Photo: Dani
el Br
aiju Tain
io
traFika on the street and on the stage (above).
Actors Sandrina Lindgren and Ishmael Falke.
Photo: M
Afternoon in the center of Turku. In the middle of a parking place stands a no-parking
traffic sign, not a very rare sight, until we
notice that this traffic sign moves on two
legs in a peculiar dance. Not very far away
from the parking place, a city’s maintenance
worker is climbing a ladder to a another traffic sign, and starts to present a story, attaching thought and speech bubbles as in comic
books to the figures in the sign. Has the city
gone mad?
These and many more exceptional moments
were performed as a part of traFika, a
performance project created by the Finnish
puppeteer Ishmael Falke from the Sixfingers
Theatre company and the Swedish dancerchoreographer Sandrina Lindgren.
It all started from a little walk around in the
snow covered streets of Turku. Opening our
eyes to perceive the surroundings, we wondered how commercial the public space has
become, when we realized that the only
colorful objects in the urban space which are
NOT for sale are the traffic signs. This was
the first time we understood traffic signs as
a public piece of art.
A big, invisible universal puppeteer Traffic
signs are the ABC of urban movement. They
order the directions and the rhythms of how
people and objects move, they create certain situations and moods in one part of the
city, and others in another place. They are,
in fact, the one big, invisible puppeteer of
the city. In spite of minor differences, traffic
signs can be quite universally understood. It
seems that they are based on a common way
in which people - regardless of culture - are
visually reading messages. A common visual
language, that is, which makes traffic signs
a perfect platform for non text based puppet theatre. This universal theme has been a
natural starting point for a project as international as traFika.
The project was initiated as part of Mikropatia, a year long micro theatre urban art
happening, and through Mikropatia also a
part of Europe’s cultural capital’s official
program in Turku. Following working periods
both in Turku and Stockholm, a demo performance was presented in November 2011 in
TIP -fest, Turku’s international puppetry festival. In February 2012 traFika was invited to
perform in Clipa Aduma visual theatre festival in Tel Aviv.
osovni
Puppets of
the Public
Space
19
the definition of puppet is not restricted to
objects built especially for a certain show.
Traffic signs can be made into puppets, characters and puppetry stages even if they are
still stuck in the ground.
Through games and experiments we created
a series of short solo performances which are
traffic sign specific (as in the examples in the
beginning of this article). While for the unprepared passers by they became surprising
situations, these solos were also connected
to each other and performed as scenes of a
guided tour throughout the city center.
The traffic sign of a factory can become a
smoking cigarette, while the P of the parking
sign can become a smoking pipe. By using
these and other symbols in new contexts we
play with the way people perceive their surroundings. This is where contemporary puppetry meets urban animism, and this is also
the point where it is very easy to become
insane.
From the streets to the stage
Having played along with traffic signs outside, we started to search for ways to use
this form of visual communication as an element of storytelling and as a source of original movement on the stage.
We also found out that traffic signs can be a
creative tool for working on the dramaturgy
of a performance; when putting them down
on the table they become like tarot cards,
which suggest numerous lines of stories and
their interpretations. Gradually, we came
upon a story sad and funny at the same time.
And because it is sad and funny at the same
time, it has to be true.
traFika tells of an elder couple who lost all
possibilities to communicate with each other, except – through traffic signs. After years
of mutual misunderstanding the couple developed a complex and comprehensive system, in which by the help of the traffic signs
they quarrel, argue, remember the past
years and above all – keep a good distance.
One evening, as they sit at their kitchen table, something strange happens: the traffic
signs take over the conversation, drive the
couple to the most bizarre situations and
makes them cross their red lines.
Going out again from the theatre to the
street, it feels now impossible for us to see
traffic signs as plane objects – we keep seeing little stories everywhere.
Coming up
performances in Stockholm Fringe festival
22. & 25.8.2012 as well as in Tehdas Teatteri
9.,10.,11. & 16.11.2012.
Guided traFika’s street performances as
part of the Martti! -festival 10.11.2012 in
Turku, and in the spring of 2013 traFika travels from Turku to Barcelona for a period of
experimentation, development and performances.
Ishmael Falke
20
photo: Malla Koivula
Nukketeatteri 1/2012
Morning warm-up. Rene Baker and student Mila Nirhamo.
Rene Baker:
Discover the puppet
Rene Baker has spent two years in Finland as a teacher of
puppet theatre. What is on her mind after her period in
Turku Arts Academy?
What were your first thoughts when you
were asked to come to teach in Finland?
My first thought was that it will be a pleasure to teach in one place for a whole year
after having spent the previous three years
living out of a suitcase as an international freelance workshop leader. In the end
I have been two years in Turku and I can see
how my teaching has been positively influenced by the slow-cooking of weekly classes
compared to the high-heat grill of intensive
short courses.
What made you come?
I admire the work done by the teachers and
students in the puppetry department of the
Turku AMK. At international festivals the
Turku students always stand out because of
their personal expression and it is evident
that they are people who care about puppetry as an art form. When I received the
invitation to teach in Turku I had been working too long in acting schools, always fighting for puppet theatre to be recognised, and
so it was appealing to come to a place where
people actually want to be puppeteers.
What are the most important things you
have to have to be a good teacher for adult
people?
Teaching adults is a collaboration. I propose
the exercises but each person brings their
own experience and ideas to the work and
sometimes – as happened with the 3rd year
students last year – the classroom becomes
more like a laboratory where we pose questions as a group and search for the answers
together.
You have a long career as a teacher of puppetry. How could you characterize students in Finland?
Finnish students tend to be quiet, shy and
even introverted because it is in the Finnish nature to be reserved in their physical
expression but they are very free and happy
expressing themselves through objects, colours, textures, images and music. Puppetry
seems to suit the Finnish soul.
Compared to students in other countries?
Before Turku I was teaching for many years
in Spain. Spanish students have vitality and
love to communicate but they usually need
to learn to be sensitive to the material and
to give focus to the puppet. Finns are the
opposite – they have a good touch for bringing objects to life but they need to be en-
Nukketeatteri 1/2012
couraged to be more energetic and to develop a connection with the audience.
If possible could you describe your methods of teaching with few sentences? What
are your main messages?
The core of the training is learning to listen to the material and to find the point between controlling and not controlling the
puppet. The paradox of puppeteering is that
a puppet can’t come alive without human intervention but if the human controls the object too much then it won’t live. I begin the
training by encouraging people to discover
the puppet – finding out how it moves naturally and how that movement can be interpreted - before teaching analysed movement
such as impulse, rhythm and looking. Good
puppeteering allows the puppet to come
to life rather than makes it come to life –
as Gordon Craig said “Don’t move it, let it
move. That’s the art!”
What made you create these methods?
Contemporary trends in visual theatre mean
puppeteers want (and are asked) to bring an-
ything and everything to life – everyday objects, dolls, sticks, paper, clothes, parts of
the human body, light – but there is no established technique for learning to animate
a piece of paper or a raincoat. So when I
was first asked to teach I decided to create
a training for today’s puppeteers, with exercises that can be applied to any kind of puppet or object to bring it to life. Over ten
years I have developed a set of puppeteering ‘tools’ – touch, breath, concentration,
rhythm, impulse, and more – some of which
train the body and mind of the puppeteer
and others develop the puppet’s expressivity. It is my hope that mastering these tools
will enable puppeteers to work with any kind
of puppet, object or material, even the traditional techniques.
How do your methods fit in Finnish rhythm
and soul?
I think it suits Finnish puppeteers because
they can concentrate on one tool at a time
and develop at their own pace. The beginning of the training is exploratory and intuitive, and because it focusses on what the
21
puppet is doing rather than what the puppeteer does the student gains confidence
and skill without feeling they are in the spotlight. One of my directing tips is to give instructions directly to the puppet and not the
puppeteer – for example, “puppet, please
stand up straight. Your knees are still bent.
That’s better” - and I’ve noticed that it is
particularly helpful when working with Finnish puppeteers.
What has happened amongst students during this period (two years)?
In our first manipulation class, the first
year students came to the warm-up circle
wrapped in shawls and cardigans, hidden
under layers of clothing, but they eventually emerged to become confident and playful. In their second year they have chosen
to challenge themselves in their art – a harmony-lover decided to explore evil, a timid
body became a leather-clad rockstar, a loner
chose a three-person manipulation project and I could cite a similar example of courage
for every single student. They all still wear
woollen socks though.
Photo: Timo Väntsi
What has been your role in this development? What have you given to students?
During our various goodbyes, more than one
student thanked me for creating a safe environment for them to grow. They said they
had felt seen and heard, that I was aware
of their process, and that I had given everyone a voice. They also seem confident
about having real tools for animating puppets and objects and are looking forward to
using them when they make their own work
next year.
Have your own ideas and thoughts about
puppetry changed during your stay in Finland?
I have confirmed and polished my ideas rather than changed them. These two years in
Finland has given me the opportunity and
space to reflect on what I like to see in puppeteers and puppetry and the long winer
evenings gave me the push to write it all
down. When the book is published it will be
thanks to my students and colleagues in the
puppetry department of the Turku AMK and
the lonely Finnish nights.
I begin the training by encouraging people to discover the puppet, Rene Baker says. Photo was taken in
Questions and Answers- ewening (spring 2011, Puppet house Mundo)
Tell some highlights during these years?
Working with the puppetry students has been
such a constant joy that it is hard to say what
are the highlights. Maybe it is to have witnessed some remarkable changes in people,
for example someone who began two years
ago with low self-esteem and has grown to
have a strong stage presence. I’ve also enjoyed taking puppetry-thinking into other
disciplines, such as teaching visual dramaturgy to circus students and working on
space and composition with the theatre students.
Nukketeatteri 1/2012
photo: Malla Koivula
22
Rene in the workhop ”Muikkula”. Students Annikki Levomaa, Emma Golnick and Jenni Helenius.
Have you had any total mistakes in teaching (something has not worked at all, totally unlucky experience etc.)? Would you
do something other way?
Some years ago I learned that listening
to the puppet can’t be the only thing in a
course. One group had difficulties improvising by perceiving what the puppets want
to do, and the more I tried to make them
feel the material, the less creative they
became. It was probably the least playful course about playing I have ever done
and eventually everyone got completely
blocked. I learned that improvisation must
lead to something concrete and to balance
intuitive play with analysed tasks.
A short analyse about Finnish puppetry or
puppetry you have seen here in Finland?
For the last ten years my experience of Finnish puppetry has been in the Turku puppetry community, which consists mostly of exstudents of the AMK, so I don’t feel I have
enough perspective to be able to talk about
Finnish puppetry in general.
What kind of message you would like to
send to Turku puppetry community?
Be confident that you have something to offer nationally and internationally. Turku may
be your puppetry home but take your work
further afield, ask for grants, apply for festivals, travel the world. Don’t be shy.
Word assosiation
What comes first on your mind?
Winter: Snow. Breathing. Beauty.Peace
Forest: Completion.
Linnankatu 54: my second home
Home: where I hang my coat
Rovaniemi: creative wooden house
Friends: scattered, in touch
Spain: 13 years life chapter, memories
Detail: essential, precision
Garden: passion, nurture
Aurajoki: flowing brown, frozen white
What have been your feelings about living
in a city like Turku?
I have lived in the centre of Turku and enjoy walking everywhere. I love the river, the
föri, the flea markets but I haven’t really
got to know the city from the inside, I didn’t
have a social life here.
What will you miss here?
Rye bread, rahka, lingon berries, wooden
houses, sauna, the river. The puppetry community.
Will you come back?
Yes, I will be teaching some short courses at
the AMK again in the autum but as a visiting teacher rather than as regular part-time
teacher who is living in Turku. And I will definitely come to the 2014 Fanatik Figuras festival to see the graduation works of the students I have been teaching for the past two
years. It will be so interesting to see how
they have grown as artists.
What will you do next?
I have been teaching for 15 years but now
I’d like to return to the theatre world and
set up my own theatre company. Also, after 15 years of living abroad (Spain and Finland) I have decided to live in England again
so that I can be close to my parents as they
get older.
Questions: Timo Väntsi
Nukketeatteri 1/2012
23
Kesän festivaaleja
Elokuun viimeisenä viikonloppuna pidetään jo kolmatta kertaa nukketeatteri festivaali. Esityksiä valittaessa on pyritty omien resurssien
mukaan tekemään mahdollisimman monipuolinen ohjelma. Esiintyjiä
on Unkarista, Espanjasta, Tanskasta ja Suomesta. Esitykset ovat myös
hyvin erilaisia keskenään, joten katsojat saavat varmasti hyvin kattavan kuvan nukketeatterista.
Festivaali ottaa varaslähdön näyttelyllä; Marionettien salaisuus. Paikka on pursialan Wanha Muuntamo, Pursialankatu 5, Mikkeli, ja näyttely on ilmainen. Näyttelyn aikana on monenlaista ohjelmaa tarjolla
ja siitä on erikseen päivitetty ohjelmarunko www.nukkereaktori.com.
Näyttely on myös osa hulivilikarnevaalin 20 v. juhlavuotta ja on tuotettu yhdessä Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelujen kanssa.
Joka vuosi festivaalin yhteydessä on ollut työpaja/masterclass, ja nyt
tänä vuonna tarjolla on ”karmee ämmä” – naamioteatterin työpaja,
jota ohjaa Soile Mäkelä. Siis menoa ja melskettä riittää oikeastaan
koko kesän ja kaikki huipentuu elokuussa, 24. - 26.8. vanhalla sotilaskodilla ”Sotkulla” jääkärinkatu 9, Mikkeli
Festivaalin ohjelmasta sen verran, että esiintyjinä on mm. Micropodium, Sofie Krog – company, Bojan Baric & Aapo Repo, Puppet Punks,
kurahousukirahvi… festivaalin ohjelma on monipuolista ja siitä löytyy
kaiken ikäisille jotakin aina vauvasta vaariin.
Tärkeät päivämäärät:
Näyttely: 4.6.-27.7., Kurssi: 16.8.-19.8., Festivaali:
24.8.26.8.
Kuva: Aapo Repo
Satujen sateenvarjo
tulee kolmatta kertaa
Marionettien salaisuus- näyttelyssä voi tutustua marionettien
mekanismeihin ja rakennusvaiheisiin. Kuvan marionetit on tehnyt
Aapo Repo.
Marionettien salaisuus – näyttely
Marionettien salaisuus raottaa verhoa tämän vanhan taidemuodon
maailmaan. Pursialan Wanhassa muuntamossa pidettävä näyttely on
osa Hulivilikarnevaalien 20-vuotisjuhlavuotta ja Satujen Sateenvarjo
festivaalia. Näyttely ajankohta on 4.6.-27.7.2012. Näyttelyyn on vapaa pääsy!
Näyttelyn aikana järjestetään erilaisia teemapäiviä, kuten mm. taidepicnic, tai karnevaalit, ”se elää-” näyttely...ym.
Marionetit ovat vanha taidemuoto. Oikeastaan ensimmäiset marionetit olivat pieniä ja isompia patsaita, joita oli elävöitetty pienten ohjausmekanismien kera. Enimmäkseen ne liittyivät uskonnollisten menetelmien tehostamiseen (oraakkelit, jumalpatsaat). Itse asiassa myös
marionetin nimi juontaa juurensa uskonnosta. Ranskassa 1600-luvulla luterilainen kirkko pyysi silloisia suosittuja nukketaiteilijoita tekemään esityksen Neitsyt Mariasta, uskonnon suosion nostamiseksi.
Esitykset keräsivät paljon yleisöä ja ihmisten suussa pienestä Neitsyt
Mariasta kehkeytyi ’pikku Maria’, ’Marionette’. Tämä nimitys on nykyään kaikilla kielillä melkein sama. Se on myös viimeisin ja voimassa
oleva nimitys, vaikkei useimmilla hahmoilla ole enää mitään sen suurempaa tekemistä kirkon kanssa.
Marionetit ovat erilaisia eripuolilla maailmaa. Marionetit ovat osa
katoavaa tai pikemminkin kuihtuvaa perinnettä, suurimmaksi osaksi
haastavuuden vuoksi. 1800 ja 1900 -luvun vaihteessa oli vielä mestareita, jotka kilpailivat siitä, kuka on paras marionettien liikuttaja. Parhaat heistä keräsivät ympärilleen yleensä suurimmat yleisöt.
Tämä näyttely ei kuitenkaan käsittele marionettien historiaa.
Näyttelyn marionetit ovat läänintaiteilija Aapo Revon nukketeatterin
kalustoa, näyttelyä varten on myös koottu esimerkkejä aina nukkien
suunnittelusta niiden viimeistelyyn asti. Esillä on lisäksi työkaluja ja
materiaaleja, sekä ohjeita niiden käytöstä. Näyttelyn vierailijat saavat todella kattavan kuvan siitä, mitä kaikkea marionetin tekemisen
vaaditaan. Teemapäiviin on vapaa pääsy, ainoastaan työpajat ovat
maksullisia. Myös lyhyet esitykset ovat ilmaisia, mutta katsojat voivat halutessaan suorittaa vapaaehtoisen ”hattumaksun”, katuteatteriperinteen hengessä. Tapahtumien sarjan aloitti ”Se elää” – päivä,
joka sisälsi opastetut kierrokset, työpajat ja lyhyet ohjelmanumerot.
Ajankohtaiset päivämäärät ja sisältö kannattaa tarkistaa Nukkereaktorin (www.nukkereaktori.com) tai Hulivilikarnevaalien nettisivuilta.
Kesän 2012 näyttely on tuotettu yhteistyössä Nukkereaktorin ja Mikkelin kulttuuripalveluiden kesken.
Lisätietoja www.nukkereaktori.com
24
Nukketeatteri 1/2012
Kuva: kati Andrianov
Chengdu 2012
Kongressin näyttävät avajaisjuhlallisuudet.
Chengdu kokosi maailman
nukketeatteriväen yhteen
Seuraavan suurtapahtuman järjestää Espanja 2016
Joka neljäs vuosi kokoontuva UNIMAn maailmankongressi kokoontui
touko-kesäkuun vaihteessa Kiinan
Chengdussa. Kongressissa luodaan
suuntaviivat maailmanlaajuiselle
järjestölle, ja päätetään seuraava
maailmankongressin pitopaikka.
Kiinaan kokoontunut kongressiväki
päätti, että vuonna 2016 UNIMAkansa kokoontuu Espanjan San
Sebastiànissa.
Vuosi 2000: Saksan Magdeburg, 2004 Kroatian Rijeka, 2008 Australian Perth, ja vuonna
2016 Espanjan San Sebastiàn! Kongressin etukäteen kohutuin ja suurta nukketeatteriyleisöä kiinnostavin asia ratkesi tällä kertaa Es-
panjan eduksi.
Suomen UNIMAlla on kolme kansainvälistä edustajaa: Kati Andrianov, Kati-Aurora
Kuuskoski ja Aapo Repo. Heistä ensin mainitut kaimat olivat Kiinan Chengdussa. Lisäksi
Kati-Aurora oli kutsuttuna myös esiintyjäksi jättiläismäisen festivaalin ainoana suomalaisedustajana perhosaiheisella esityksellään
Neito, ritari ja hangokas.
Vielä talvella suomalaisilla oli erityinen syy
mielenkiintoon Chengdun kongressia kohtaan. Etukäteen kuultiin kaikuja maailmalta,
että Suomen ja Oulun ehdokkuuteen vuoden
2016 kongressi- ja festivaalipaikkana suhtauduttiin hyvin myönteisesti maailmalla. Tammikuussa Suomen UNIMAn hallitus kuitenkin
päätti esittää vuosikokousväelle, että ehdok-
kuudesta luovutaan, koska neuvottelut Oulun
ja tapahtuman järjestäjien, Suomen UNIMAn
ja Nukketeatteri Akseli Klonkin kesken jumiutuivat. Suurin syy hakemuksen vetäytymiseen
oli Oulun kaupungin vetäytyminen rahoitussopimuksen allekirjoittamisesta. Oulun kaupunki oli sinänsä kiinnostunut tapahtumasta,
mutta varovaisuus johtui sekä kuntaliitoksesta että kaupungin sisäisistä organisaatiomuutoksista. Toisaalta monesta syystä johtuen
Suomen tapahtuman järjestäjien valmistelut
eivät olisi ehtineet valmiiksi nykyresursseilla.
Ehdokkaiksi jäivät Espanjan San Sebastiàn ja
Venäjän Jekaterinburg, joka hävisi nippanappa äänestyksen Autsraliassa 2008. Lopputulos
on nyt siis se, että UNIMA-väki suuntaa katseensa neljän vuoden päästä Espanjaan.
Nukketeatteri 1/2012
Sebastiànille. Millainen äänestys käytiin?
Ensin ehdokasmaiden ja -kaupunkien edustajat pitivät presentaation sekä livenä että dvd-tallenteena, minkä jälkeen järjestettiin suljettu lippuäänestys. Espanja vei voiton
saamalla noin kaksi kolmasosaa kaikista äänistä. Venäjä oli ehdokkaana toistamiseen,
mutta jäi selvemmin toiseksi kuin Perthissä 2008, jolloin äänet Kiinan kanssa menivät
melkein tasan.
Mitä itse ajattelet Espanjan valinnasta?
Espanjassa ei ole koskaan järjestetty maailmankongressia, mikä tieto tuli ainakin minulle hienoisena yllätyksenä - onhan siellä iso ja
aktiivinen Unima-keskus (itse asiassa pienempien järjestöjen liitto) ja pitkät nukketeatteriperinteet. Sen sijaan Moskovassa on ollut
kongressi, joten osa äänestäjistä teki valintansa tällä perusteella, vaikkakin valtion nimi silloin oli Neuvostoliitto, ei Venäjä. Ehkä
tuosta entisestä valtiojärjestelmästä huokui
kuitenkin kaikuja äänestyskäyttäytymiseen,
sillä itsellenikin tuli Chengdun järjestelyistä
”suuri ja mahtava” -meininki mieleen. Kenties haluttiin seuraavaksi jotain erityyppistä.
Pidän kyllä siitä, että pientä vähemmistökulttuuria edustava baskialue saa kongressin isännöitäväkseen. Lisäksi heidän presentaationsa
oli hyvin selkeä ja tasokas. Toisaalta Jekaterinburg yritti jo toistamiseen, ja lisäksi minulla on tämä rakkaus venäjän kieleen ja mentaliteettiin... Molemmat ehdokkaat vetosivat
minuun kyllä.
Miten arvioit Suomen mahdollisuuksia, jos
se olisi edelleen ollut mukana kisassa?
On vaikea arvioida äänten jakautumista, sehän olisi voinut mennä todella tiukaksikin
Kuva: kati Andrianov
Suomen UNIMAn kansainvälinen edustaja Kati Andrianov, olet ollut mukana useammassa kongressissa. Miten luonnehtisit
Chengdun maailmakongressin tunnelmaa,
järjestelyjä ja miten se erosi aiemmista?
Välikokoukset mukaan lukien tämä oli nyt
neljäs iso Uniman kokous, johon osallistuin
edustajana (yksi aiempi kongressi ja kaksi välikokousta). Tunnelma oli järjestelyjen osalta suorituskeskeisyydessään poikkeuksellinen
kaikkiin edellisiin verrattuna.
Mitkä asiat nousivat päällimmäiseksi puheenaiheiksi Kiinassa? Mitkä olivat kongressin tärkeimmät päätökset?
Kongressi on kuin yhdistyksen vuosikokous:
siellä käydään läpi hallituksen, komissioiden ja kansallisten keskusten raportit (toimintakertomus), vapautetaan vanha hallitus
vastuusta, valitaan uusi hallitus toimihenkilöineen ja asetetaan komissiot puheenjohtajineen. Tällä kertaa uutta oli taloudenhoitajan pestin perustaminen. Varsinaista yhtä
tiukkaa yhteistä toimintasuunnitelmaa ei tehdä, koska toiminta tapahtuu komissioissa ja
kansallisissa keskuksissa. Komissioiden asettaminen ja niiden puheenjohtajien valinta on
tavallaan siis toimintasuunnitelman hyväksymistä. Ja tietenkin seuraavan kongressin järjestäjän valinta on iso päätös. Suomen vetäydyttyä ehdokkuudesta, kisaamassa olivat
tällä kertaa Venäjä ja Espanja. Välikokouspaikan 2014 päätti uusi hallitus järjestäytymiskokouksessaan, joten siihen me edustajat
emme juurikaan voineet vaikuttaa. Kisaajina
olivat Bulgarian Sofia ja Kuuban Havanna, jälkimmäinen valittiin.
Maailmankongressi 2016 meni Espanjan San
Kongressiväkeä kokoustilassa. Suomen edustaja Kati-Eurora Kuuskoski toisessa rivissä oikealla.
25
kolmen ehdokkaan kesken. Mutta kun useat edustajat tulivat suoraan kertomaan, että
olisivat äänestäneet (kansallisten keskustensa valtuuttamina ja poissa olevien edustajien
valtakirjoilla) Suomea, ja kun antamani suullisen raportin jälkeen palaute oli pahoittelevan positiivinen tyyliin: harmi, mutta toivottavasti ensi kerralla onnistaa, niin kyllähän
sellainen tunne tuli, että vahvoilla olisi oltu.
Pääsihteeri ei salannut pettymystään, mutta ymmärsi ilman muuta syyt vetäytymiseen.
Presidentti, joka sattui istumaan parin tuolin
päässä, kätteli minua suullisen raportin jälkeen ja kysyi puhunko ruotsia. Mainittakoon,
että kysymys esitettiin ruotsiksi, ja että presidentti Dadi Pudumjee on Intiasta. Tulkitsin kysymyksen positiiviseksi eleeksi, vaikken
ihan tarkkaa syytä tajunnutkaan...
Mitä henkilövalintoja tehtiin, ja miten hallitus uusiutui. Tuliko yllätysnimiä?
Presidentti Dadi Pudumjee ja pääsihteeri Jacques Trudeau valittiin toiselle kaudelle. Hallituksen 18 jäsenestä jatkavia on 12 ja uusia
siis kuusi, jotka hekin ovat tuttuja kasvoja
monivuotisen edustamisen tai komissioissa
toimimisen kautta.
Miten teidän suomalaisedustajien kävi kun
valittiin luottamushenkilöitä tehtäviin?
Kati-Aurora Kuuskoski sai 40 ääntä, kun alin
hallituspaikkaan oikeuttava äänimäärä oli 51.
Läheltä piti! Tämä on ehkä yksi osoitus siitä,
että Suomeen suhtauduttiin jotenkin erityisen positiivisesti tässä kongressissa. Minä sain
kutsun jatkaa tutkimuskomission jäsenenä,
mistä olen iloinen, koska olen kokenut komissiotyöskentelyn mielekkääksi toimintatavaksi
Unimassa.
Nukketeatteri 1/2012
UNIMAn uusi hallitus kokoontui yhteispotrettiin.
Uuden hallituksen valinta &
komissioiden perustaminen/vahvistaminen
Hallitus
Dadi Pudumjee (Intia) : Presidentti
Jacques Trudeau (Kanada): Pääsihteeri
Annette Dabs (Saksa): Varapresidentti + Kansainväliset festivaalit
Manuel Moran (USA): Varapresidentti + Pohjois-Amerikka
Lucile Bodson (Ranska): Taloudenhoitaja (uusi nimike)
Nina Monova (Venäjä): Eurooppa
Susanita Freire (Uruguai): Latinalainen Amerikka
Pierre-Alain Rolle (Sveitsi): Yhteistyö
Angel Casado (Espanja): Kulttuurivaihto
Simon Wong (Hongkong): Kasvatus, kehitys ja
terapia
Karen Smith (Australia / USA): Julkaisut ja
viestintä
Ida Hledikova (Slovakia): Tutkimus
Knut Alfsen (Norja): Säännöt
Tito Lorefice (Argentiina): Ammattikoulutus
Tamiko Onagi (Japani): Naiset
Ronny Albrecht (Belgia): Strateginen kehitys
(uusi komissio)
Kuva: Kati-Aurora Kuuskoski
Vaalikomission pessimistisestä kirjeestä kokousväelle saattaa päätellä, että UNIMAlla
on vaikeuksia saada ehdokkaita luottamustehtäviin eri maiden keskuksista. Mistä tämä voi johtua?
Ehkä järjestötoiminta ja varsinkin hallitustyöskentely koetaan jotenkin kuivana ja tylsänä, eikä nähdä sen yhteyttä taidelajin
kehittämiseen. Toisaalta ne, jotka käyvät
kongresseissa, varmasti ovat selvillä siitä,
miten paljon aikaa ja resursseja hallituksen
jäsenyys ja sen myötä komission puheenjohtajuus vaatii. Perinteisesti myös omaa rahaa
tarvitaan, sillä hallituksen kokouksia isännöivä kansallinen keskus maksaa majoituksen ja
ruoat, muttei matkakuluja. Luulen, että moni kamppailee työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen kanssa eikä resursseja enää riitä
niin vaativaan vapaaehtoistoimintaan.
Kuinka tärkeänä pidät suomalaiselle nukketeatterielämälle, että Suomen UNIMA pysyy
jatkossakin aktiivisena mukana kansainvälisessä toiminnassa?
Jos haluamme kehittää taidelajiamme, Unima antaa siihen kyllä paljon, mikäli olemme
kiinnostuneita tutustumaan sen todelliseen
toimintaan ja hyödyntämään sen kautta tarjoutuvia mahdollisuuksia. Toivoisin voivani
löytää jonkun toimivan tavan välittää tietoa
niistä monista hyvistä aktiviteeteista, joista
voisi olla iloa tekijöille täälläkin. Ehkä saan
tähän mahdollisuuden elokuussa Mikkelissä,
kun on seuraava jäsentapaaminen? Ja eihän
Suomen Unimaa ole olemassa ilman kansainvälistä Unimaa - tässä saattaa olla jonkinlainen perspektiiviharha. Kansalliset jäsenistöthän juuri muodostavat koko Uniman.
Mikä itsellesi oli kongressissa antoisinta?
Joidenkin komissioiden dynaaminen kehitys
oli ihana havainto, samoin joustava ja raikas ote uusien komissioiden perustamisessa
ja tarpeettomien lopettamisessa. Ajatusten
vaihto sekä taidelajin olemuksesta että järjestön toiminnasta vanhojen ja uusien tuttavien kanssa oli myös tärkeää - kunpa vain ohjelmassa olisi ollut siihen varattuna parempia
mahdollisuuksia. Nyt yritimme jutella ruokailujen yhteydessä, ennen ryntäämistä seuraavaan tilaisuuteen tai bussiin.
Koko matka oli varmaan melkoinen elämys,
mutta mitä jäi reissusta päällimmäisenä
mieleen?
Oman individualismin menettäminen oli uusi ja voimakas kokemus. Kiinassa kaikki tehdään ryhmässä, ja joku on ajatellut valmiiksi kaiken koko ryhmän puolesta. Poikkeuksia
ei sallita, sooloilu koetaan hankalana. Toinen
hämmentävä kokemus oli, että tunsin useissa tilanteissa olevani osa suurta spektaakkelia, jota ei ollut suinkaan järjestetty vain
Unimaa varten. Poliittiset tai taloudelliset
intressit eivät kuulu järjestömme agendaan,
joten kongressin käyttö profiloitumisen välikappaleena on mielestäni arveluttavaa. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin uusiutunut varmuus
Uniman merkityksestä ja toimivuudesta.
Haastattelu tehty sähköpostitse,
kysymykset Timo Väntsi
Kuva: Kati-Aurora Kuuskoski
26
Kati Andrianov
käyttämässä Suomen
puheenvuoroa.
Miguel Arreche (Espanja): Kulttuuriperintö
(uusi komissio)
Greta Bruggeman (Ranska): Nukketeatteritekstit (Julkaisu- ja viestintäkomission
uusi alakomitea)
Komissioiden puheenjohtajat, jotka eivät ole hallituksen jäseniä:
Chech Kotondi (Nigeria): Afrikka
Da Yu Tang (Kiina): Aasia & Tyynenmeren
alue
Idoya Otegui (Espanja): Vaali
Edmond Debouny (Belgia): Tilintarkastus.
Muut valitut
tilintarkastajat: Frans Hakkemars (Hollanti) ja Stanislav Doubrava (Tsekki).
Kaksi komissiota lopetettiin: Harrastajat (koska rajaa ammattilaisen ja harrastajan välille on usein mahdoton vetää) ja
Uudet rahoitusresurssit (koska uusi taloudenhoitaja etsii rahoituskanavia työryhmänsä kanssa).
Nukketeatteri 1/2012
27
Chengdu 2012
Kati-Aurora perhosineen Kiinassa:
Puppeteerin
painajainen
Pienenä näin toisinaan piinaavaa unta, jossa olin kiireessä lähtenyt
kouluun. Tietysti repussa oli väärät kirjat ja housutkin olivat unohtuneet jalasta. Aikuisiällä painajaisen pohjavire pysyi samana, tilanne
toisena. Kenties sinäkin tunnistat seuraavan piinan.
Esitys on alkamassa. Yleisöä valuu katsomoon ripotellen, mutta näyttämöllä asiat ovat rempallaan. Et tiedä missä lavasteet ovat. Tai mitä
silläkään on väliä, koska sinulla ei ole aavistustakaan, mitä sinun pitäisi esittää. Et muista vuorosanoja, et käsitä missä hitossa valoteknikko
tai näyttelijäkollegasi luuraavat. Tuskaisena siirtelet väärää tarpeistoa
edestakaisin lavalla samalla, kun yleisö tapittaa sinua odottaen… Mutta
onneksi se oli vain pelkkää unta. Vai oliko?
Kiina on eksoottinen maa. Niin eksoottinen, että ihan itkettää.
Chengdun Maailman nukketeatterifestivaalilla painajaiseni toteutui lähes pilkulleen. Vuosi sitten, kun sain Kiinan festivaalin taiteelliselta
komitealta viestin, että esitykseni Neito, Ritari ja Hangokas on valittu ohjelmistoon, hypin onnesta ilmaan. Unelma oli toteutunut! Kyllä hymy hyytyi, kun tajusin pikku hiljaa, etten ole ollenkaan samalla aaltopituudella festivaalijärjestäjien kanssa. Lähes vuoden kestänyt
sähköpostittelu ei riittänyt, että olisin saanut tietoa esitystilasta, -tekniikasta tai –ajoista.
Pari kuukautta ennen festivaalia ilmoitin Kiinaan, että joudun perumaan esitykseni. Viisi apurahahakemustani ei tuottanut tulosta, joten
en pystynyt maksamaan lavasteiden rahtikuluja. Olin lyöty. Kuukausi ennen festivaalia sain Kiinasta viestin: Esityspaikkasi ja –aikasi ovat
tässä. ??? Jaaha, taas alkoi sekava viikon kestävä meilailu. Lopputulos
oli se, että tekisin esityksestäni lyhytversion ”Peacock Butterfly”, jonka lavasteet/tarpeisto/nuket mahtuisivat matkalaukkuun. Kolmen päivän aikana tein tarpeiston ja koostin uuden musiikki CD:n esitykseen.
Alkoi ääniteknikon metsästys. Lähipiiristä ei apua löytynyt, mutta onneksi Norjan Uniman ex-puheenjohtaja Svein Gundersen lupautui puikkoihin.
Kongressin päätösjuhlallisuudet olivat näyttävät kiinalaiseen tyyliin.
Kati-Aurora ja mainos omasta esityksestä Chengdun katukuvassa.
Matkustin Oulusta Helsingin ja Pekingin kautta Chengduun. Puolentoista vuorokauden reissaamisen jälkeen laskeuduin määränpäähän.
Chengdun kentällä minua oli vastassa lippalakkipäinen vapaaehtoistyöntekijälauma ja kolme autoa. Kaikki olivat valjastettu vastaanottamaan Suomen nukketeatteriryhmää, PROtotyyppejä. Vaikka olin kymmenissä viesteissä kertonut tulevani soolona, eivät kiinalaiset voineet
uskoa sitä.
Käsittämättömän säädön (joka jatkui koko festivaalin ajan) jälkeen
28
Nukketeatteri 1/2012
pääsimme huristamaan kohti hotelliani. Automatkalla selasin minulle henkilökohtaisesti painettua aikatauluvihkosta (activity guide).
Jokainen päivä oli herätyksestä alkaen suunniteltu tunnilleen. Myös
esitykset oli valittu puolestani. Ihmettelin, että miksi kongressiajat
puuttuivat vihosta. Tunnelma autossa sähköistyi, ethän sinä voi olla
kongressiedustaja, sinähän olet pelkkä näyttelijä. Kun sain lopulta todistettua, että olen myös Suomen Uniman hallituksen jäsen ja kansainvälinen edustaja, alkoivat puhelimet soida.
Koko Kiinassa oloaikani oli jatkuvaa säätöä, koska järjestäjien minulle valitsema hotelli oli tunnin ajomatkan päässä Kongressipaikalta. Kulutin päivittäin vähintään kolme tuntia bussissa mielipuolista liikennettä ihmetellen. Myös esityspaikat olivat kaukana toisistaan. Päivän
aikana oli mahdollista nähdä maksimissaan kaksi esitystä. Tieto ei siis
festivaalin ja kongressin välillä kulkenut. Olin niin turhautunut, kun
tajusin, ettei lähettämiäni sähköposteja oltu luettu/toimitettu eteenpäin. Muun muassa esitysaikani oli päällekkäin kongressin avajaisillallisen kanssa.
Ja sitten kohti painajaisen ydintä… Saavuimme hotelliin iltayhdeksän maissa. Jokaisella esiintyjäryhmällä oli oma nimetty vapaaehtoinen apuri. Oppaani WeiWeiLiu antoi minulle puhelimen, jota minun oli
määrä pitää aina mukanani. Moneen paperiin tuli sutaistua allekirjoitus, en jaksanut edes kysyä, mitä niissä luki. Halusin vain nukkumaan.
Järkytyksekseni WeiWeiLiu ilmoitti, että hän tulee herättämään minut
aamuviideltä, koska minun oli määrä lähteä kuudelta avajaistilaisuuteen. En voinut käsittää, miksi sinne pitää lähteä niin aikaisin, koska
juhlallisuudet alkoivat vasta kymmeneltä.
Ehdin nukkua nelisen tuntia. Viiden tunnin aikaeron takia herätysaikani tarkoitti keholleni keskiyötä. Huoah. WeiWeiLiun lupaamaa aamiaista ei huoneeseen tullut. Pää ja vatsa tyhjänä matkustin kohti ICH
puistoa, jossa avajaiset pidettiin. Kaikille esiintyjille ja lavasteille tehtiin tiukka turvatarkastus. Meidät ohjattiin isoon parkkihalliin odottelemaan avajaisia. Vihdoin sain aamiaista. Lämpimän limsan ja pikkuruisen hampurilaisen. Itketti. Sama aamiainen oli tiedossa joka päivä.
Lounas ja päivällinen oli samaa moskaa. Kieltäydyin tuosta roskasta
toisen aamun jälkeen.
Avajaiset olivat megaluokan tapahtuma, jossa kiinalaiset monikymmenpäiset huippuryhmät esittelivät taitojaan. Lavan takaosassa kyyhöttivät länsimaiset sooloilijat tai muutaman hengen nukketeatteriryhmät. Tapahtuma näytettiin televisiosta muutaman päivän päästä.
Tuli selväksi, että minkä maan esitystaide on näyttävää ja ylivertaista…
Yllättäen minulle kerrottiin, että minulla olisi esitys samassa puistossa
muutaman tunnin päästä. Apua! Enhän ollut treenannut tai edes nähnyt vielä teknikkoani Sveiniä. En silti tohtinut kieltäytyä. Tuskin sellaista mahdollisuutta olisi edes ollut. Pyysin kiinalaista teknikkoa soittamaan cd:ni putkeen, koska en ehtinyt opettaa häntä. Ja sitten vaan
ulkoilmalavalle kylmiltään. Vannotin juontajaa kertomaan yleisölle,
että tämä on harjoitus, ei valmis esitys… Huhhuh. Selvisin jotenkin ja
esityspläjäyksen jälkeen vuorossa oli valokuvaussessio. Kymmenet kiinalaiset halusivat kuvan itsestään oudonnäköisen ja pitkän eurooppalaisen näyttelijän kanssa.
Esityksen jälkeen sain 20 minuuttia aikaa laittautua hotellissa ennen
Kongressin avajaisiin lähtöä. Pöllämystyneenä lähdin ”parempiin piireihin” viiden tähden hotelliin. Kiinassa arvojärjestys oli selvä. Näyttelijä oli alinta kastia, kongressiedustaja melko tärkeä ja tuottaja tai
teatterinjohtaja kova tyyppi. Hassua oli se, että sain kolme passia kaulaan roikkumaan. Kaikki edellä mainitut versiot.
Illallisen jälkeen menimme Sveinin kanssa treenaamaan esitystäni
Sveinin hotellihuoneeseen, koska mitään muuta paikkaa ei ollut tarjolla. Keskiyöllä otin taksin ja palasin nuutuneena omaan hotelliin. Ja
seitsemältä taas ylös ja kohti ICH puistoa. Ensimmäisen ”virallisen”
esitykseni piti alkaa kymmeneltä. Näyttämö oli kyhätty isoon huoneeseen, jossa ympärillä oli markkinat. Varsinaista katsomoa ei ollut. Huoneen reunalta sai hakea sinisen muovipallin, jos halusi. Luvattu esityspöytä oli hutera muovihökötys ja valaisuna loisteputkirivistö katossa.
Kello rupesi lähestymään kymmentä. Paikalla ei ollut muita, kuin minä
WeiWeiLiun kera. Talon teknikkoa ei näkynyt, puhumattakaan Sveinistä, joka oli juuttunut maanantain aamuruuhkaan. Kymmeneltä tilan-
Esiinnyin kolme kertaa krääsämarkkinahuoneessa.
Marioneteilla oli mittaa. Kuva nukkenäyttelystä.
Retki pandojensuojelukohteeseen tarjosi hengähdystauon pandojen lisäksi myös
kongressiväelle.
Nukketeatteri 1/2012
käänlaista mahdollisuutta tavata toisia nukketeatterilaisia. Meillä oli
kokoontumiskielto. Ainoa paikka missä kohtasin muita näyttelijöitä,
oli bussi ja hotellin hissi. Aamiaishuonettakaan ei ollut, ruoka tuotiin
huoneeseen muoviboksissa.
Kun kongressi alkoi ja pääsin vihdoin tapaamaan muitakin Unimalaisia, alkoi sana kiertää. Saimme järjestäjätahon painostuksen alla tarjoamaan esiintyjille kaksituntisen ”teejuhlan” kongressin loppupuolella. Tosin teejuhlasta kerrottiin vain kongressissa, tietoa ei välitetty
esiintyjien hotelleihin. Arvasin, että minun täytyy viedä sanaa ja parhaani tein. Valitettavasti ehkä vain kolmasosa esiintyjistä ehti saada
tiedon iltajuhlasta.
Ongelmat yhdistävät ja täytyy myöntää, että koskaan ennen ei ole ollut yhtä helppoa tutustua muihin teatteriryhmiin. Käyntikortit ja esitys cd:t vaihtoivat omistajia ja sain rutkasti uusia ystäviä alaltamme.
Festivaalin ja kongressin hyvänä käännekohtana voi pitää makedonialaisen nukketeatterikolmikon löytöä, kotoisaa Coollips baaria. Pikku
hiljaa festivaaliväki löysi paikalle ja muutamana iltana taiteilijat pääsivät rauhassa turisemaan ja tutustumaan. Ehkä kuitenkin reissun hienointa antia on se, että autan Makedonialaisia nukketeatterilaisia perustamaan Unima-keskusta. Ensi viikolla kohti Skopjea!
teksti: Kati-Aurora Kuuskoski
Kuvat: kirjoittaja ja Kati Andrianov
Kuva: Lotta Virtanen
ne oli sama. Paikalla ei ollut ketään, ei tosin yleisöäkään. Taas itketti.
Puoli yhdeltätoista kiinalainen teknikko vaivautui paikalle. Yritin saada häntä suuntaamaan valoja, mutta kovin oli vaikeaa, koska yhteistä
kieltä ei ollut. Pitkällisten neuvotteluiden ja lukuisien puheluiden jälkeen sain järjestäjiltä luvan sammuttaa esityksen ajaksi loisteputket.
Jee, voitto! Oppaani rupesi haalimaan kokoon yleisöä puistosta. Samalla, kun säädimme valoja ja äänitekniikkaa, hipsi ”katsomoon” ihmisiä,
siivoojia, markkinamyyjiä, vartijoita… Piinaavaa.
Kun saimme vihdoin hommat valmiiksi lavalla, tokaisi oppaani: Aloita! Silloin minulta loppui pinna. Annoin tulla täyslaidallisen. Tilityksen
päätteeksi astelin takahuoneeseen (varastoon) ja ilmoitin, että esitys
alkaa 10 minuutin päästä. Ei yhtään aiemmin. Puhaltelin hetken, meikkasin ja keskityin. Vaikka olin keskellä painajaista, päätin tehdä niin
hyvän esityksen, kuin se vaan niissä olosuhteissa oli mahdollista.
Outoa kyllä, kaikki kolme esitystäni sujuivat todella hyvin. Yleisö seurasi herkeämättä neitoperhosen elinkaarta munasta toukka- ja kotelovaiheen kautta aikuiseksi. Jokaisen vedon jälkeen seurasi filmitähtimäinen paparazzisessio. Satoja kuvia kiinalaisten ja nukkieni kanssa.
Kun viimeinen esitykseni oli ohi, leijuin ilmassa. En ollut tajunnutkaan,
miten kokonaisvaltaisesti olin itseni upottanut Kiina-suohon. Valtava
väsymys katosi ja olinkin loppufestivaalin täynnä virtaa.
Tapahtumassa oli mittavia organisaatio-ongelmia. Teatteriryhmät joutuivat kokemaan vähättelyä ja ylikävelyä. Esiintyjät oli sijoitettu eri
hotelleihin, kuin kongressivieraat. Esiintyjille ei oltu järjestetty min-
29
Kuva: Hannu Seppälä
Hilla Väyrynen musisoi.
Linda Priha ja työryhmä: Cycles per second -elävä installaatio.
Teos nimeltä Breathing
Sain suurehkon liikehuoneiston kuukaudeksi käyttööni Turun ydinkeskustan Fortuna-korttelista. Kutsuin sinne Turun tämän hetken mielenkiintoisimpia taiteilijoita, ja muodostin heistä ja heidän töistään
kuukauden mittaisen tapahtumataideteoksen.
Teoksen nimi on Breathing.
Tapahtuma muodostui kahdesta tasa-arvoisesta osasta: tilaan kutsumistani teoksista, ja tilaan kokoon kutsumani ja valitsemani kollektiivimaisen työryhmän toiminnasta. Tietyllä tavalla päällekkäin ja
lomittain kulki jatkuvasti kaksi ohjelmistoa, joista kumpikin rikasti
toista.
Kuten tarkoitus oli, kaikki langat eivät jääneet minun käsiini, vaan
tapahtuma alkoi hengittää, elää omaa elämäänsä. Osallistujat, milloin kukakin, järjestivät huimaavan määrän tapahtumia, työpajoja,
esityksiä ja situaatioita. Ohjelmisto paisui paisumistaan. Viimeisinä
viikkoina tunkua ja tapahtumaa oli niin paljon, että tapahtumakalenteria jouduttiin päivittämään yli kymmenen kertaa päivässä.
Tapahtuma onnistui erinomaisesti. Kuukauden aikana tilassa kuhisi
ja kiehui, syntyi uusia ideoita ja uusia yhteistyökuvioita. Taiteilijoita
tilassa työskenteli yli 120 kymmenestä eri maasta.
Antti-Juhani Manninen
30
Nukketeatteri 1/2012
Uusi teatterinjohtaja mietiskelee
Tehtaillen vaan ei liukuhihnalta
Kuva: Itse Laukaisin
Manillan keltaiset seinät heijastuvat toimiston ikkunoista, jotka teatterisihteeri Siina Siltanen otti ja pesi. Ehkä ensimmäinen pesu koko teatterin olemassaolon aikana, veikkasimme. Uusi pestini Tehdas
Teatterin johtajana on alkamaisillaan, ja olen jo ajanut itseäni sisään
kokoustaen, keskustellen ja siivoten. Nurkkiin vuosien mittaan kerääntyneet tavarat, huonekalut ja omituiset hökötykset (joista kukaan ei
tiedä mitä ne ovat) lähtevät varastolle, kierrätyskeskukseen tai kaatopaikalle. Ja kas kummaa, alta voi löytyä ihan uusia käyttökelpoisia
tiloja ja nurkkia.
Tämä turkulainen 12-vuotias vapaan kentän teatteri on eräänlaisessa
tienhaarassa. Teatterin alkukausien tekijöistä vain muutama on enää
mukana aktiivitoiminnassa, ja tilalle on tullut uutta väkeä. Teatterin hallitus teki rohkean linjavalinnan ja valitsi meikäläisen johtajan
tehtävään viime tammikuussa. Hakemuksessani painotin, että Tehdas
Teatteri ottaisi uuden nukketeatterin tärkeimmäksi kulmakivekseen.
Sen lisäksi toki tehtäisiin uutta draamaa ja esiteltäisiin performancetaidetta mm. suosituilla Fluxee-klubeilla. Marginaalissa seisomme toki
edelleen, mutta toivottavasti kiinnostavana sekä entistä avoimempana
ja iloisempana teatteritalona.
Olen innoissani teatterin hallituksen rohkeasta linjavalinnasta, ja niin
taitaa kanssani olla moni muu puppeteeri Auran rantamilla. Me olemme saamassa oman tilan ja talon, organisaation ja paikan tässä kaupungissa. Turulla on ollut vilkas nukketeatterikenttä, oma nukketeatterikoulutus, nukketeatterin työtiloja ja vaihtelevia näyttämöitä, oma
festivaali, oli oma läänintaiteilijakin, mutta varsinaisesti oma nukketeatteritila on tähän saakka puuttunut. Turun kaupunki suhtautuu hyvin
myötämielisesti nukketeatteriin, ja seuraa meidän edistämisaskeleita
oikein hyvillään. Ja myös odottaa meiltä paljon!
Vaikka nyt saamme oikean teatteritilan (ja B-oikeudet aulabaariin),
toivon, että tämä kehitys ei tapa sitä anarkistista ja kekseliästä ilmapiiriä, joka leijuu Turun skenessä. En usko, että niin tapahtuu.
Mutta toivottavasti tapahtuu seuraavaa. Toivottavasti yleisö löytää
helpommin ja runsaslukuisammin nukketeatterin pariin, ja tietysti kaiken muunkin taiteen pariin, mitä Tehdas Teatterissa tarjoillaan.
Timo on tilassa.
Toivottavasti Tehdas Teatterin tarjonta voi nousta oikeasti vaihtoehdoksi muiden teatterien rinnalle Turussamme. Toivottavasti työpaikan
pikkujoulujen vaihtoehtona oikeasti mietitään, mennäänkö katsomaan
musikaalia vai ehkä nukketeatteria (suosittelen nukketeatteria, ne
ovat yleensä lyhyempiä ja ehtii mennä vielä viettämään firman yhteistä laatuaikaa sen jälkeen).
Toivottavasti nukketeatterin ammattilaisten toimeentulo paranee.
Toivottavasti nukketeatteriesitysten tarjontaan tulee tasainen sykli.
Että ensi-iltoja aikuisille ja lapsille olisi joka vuoden aikaan. Tehtaillen
vaan ei silti liukuhihnalta.
Toivottavasti vaatimattomat ja köyhät, mutta kovin charmantit ja persoonalliset puitteet antavat nukketeatterin ammattilaisille selkänojan
ja mahdollisuuden harjoittaa ammattiaan ja kehittää taitojaan.
Toivottavasti selkänoja antaa tekijöille luvan ja mahdollisuuden olla
hulluja, luovia, kekseliäitä ja täynnä roihua.
Tilitin Turun Sanomien toimittajalle, kuinka ohut nukketeatterin ”buumi” Turussa toisaalta on, rikkaudestaan ja innostaan huolimatta. Jos
jotain rakenteita ja taustatahoja ei pikku hiljaa ala tulla, voi väkevinkin rakkaus taidelajiin lopahtaa ja porukat väsähtävät. Muualle
muutto, siirtyminen rahakkaampaan työhön tai väsyminen jatkuvaan
kipuiluun voivat viedä koko taidemuodon huipun mennessään. Siksi tarvitaan tiloja, organisaatioita, hyvää asennetta, lämmintä yhteisöä ja
tietysti rahaa.
Tehdas Teatteri kuuluu niin sanottuun vapaaseen kenttään, eli se ei
kuulu valtion teatteri- ja orkesterilain piiriin. Julkista rahoitusta se
toki saa niin Taiteen keskustoimikunnalta kuin Turun kaupungilta siinä
määrin, että pärjäämme juuri ja juuri. Kukaan ei tiedä, mihin suuntaan julkinen rahoitus menee lähivuosina. Enkä jaksa nyt mankua rahatilanteesta, vaikka paine sen parantamiseen on tosi iso. Mutta olemme
sentään saaneet rahoituksen hilattua sellaiseen vaiheeseen, että pystymme maksamaan vuokrat, maksamaan kaksi puolikasta työntekijää
ja rahoittamaan pienillä tuotantotuilla noin 6-8 tuotantoa vuodessa.
Arvostan menneiden vuosien uurastajia, jotka ovat lobanneet, talkoilleet ja anoneet, anoneet ja edelleen anoneet apurahoja. Organisaatio
ja rakenteet eivät synny itsestään.
Vuoden 2013 suunnitteluun minun on täytynyt jo tarttua rivakasti.
Syksyn 2012 ohjelmistohan sinänsä on jo edeltäjäni Jaakko Kuusen laatima, mutta. Ilahduttavaa on, että ideoiden ja vimman puutteesta tämä teatteri ei ainakaan tule kärsimään. Sen sijaan tilojen, resurssien ja ajan puutteesta mahdollisesti. Minun tärkein tehtävä on laskea,
punnita ja suunnitella, että kaikki kiinnostavat ajatukset pääsevät lihaksi asti ilman että kaikki työryhmät repeävät liitoksistaan, tappelevat harjoitusajasta ja vähistä rahoista. Asiat pitää tehdä reilusti ja
avoimesti, ja minun pitää sanoa myös EI, silloin kun on tarvis. Mutta yksin ja pelkästään omine ideoineni en jaksaisi enkä pärjäisi tässä työssä.
Oma historiani Tehdas Teatterissa on lyhyt, ja se on hyvä niin, ajattelen. Minun ei tarvitse tietää kaikkia kädenvääntöjä ja linjanvetokiistoja, eikä nostalgisoida menneitä tähtihetkiäkään. Tekijänä olen ollut
Tehdas Teatterissa ensimmäistä kertaa vasta kulttuuripääkaupunkivuoden projektissa John – Eleanor. Talo valloitti mahdollisuuksineen.
Seison kynnyksellä. Enkä ole yksin. Se on kivaa.
Kuva: Timo Väntsi
Nukketeatteri 1/2012
Kuva: Timo Väntsi
Turussa talkoopäivien seassa jossain kesäkuun alussa
Timo Väntsi
Roosa Halme on valittu läänintaiteilijaksi Satakunnan Taidetoimikuntaan.
Roosa Halme aloittaa
läänintaiteilijana
Satakunnassa
Satakunta on saanut nukketeatterin ammattilaisen
läänintaiteilijakseen. Monitaituri Roosa Halme aloittaa uudessa työssään elokuussa.
TEHDAS Teatteri sijaitsee Manillan vanhassa teollisuuskiinteistössä
Aurajoen alajuoksulla.
FAKTAT
TEHDAS Teatteri on vuonna 2000 perustettu ammattiteatteri,
joka on vuosien mittaan tehnyt uutta draamaa, työryhmälähtöistä teatteria ja raja-aidat ylittäviä esityksiä.
Perustajien tavoitteena oli luoda Turkuun uusi tila taiteelle ja
uusi ammattiteatteri.
Fluxee-klubit neljä kertaa vuodessa ovat yksi pitkäkestoisimpia performancen ja esitystaiteen esittelyfoorumeita Suomessa.
Tehdas Teatterin toimintaa tukevat Taiteen keskustoimikunta
ja Turun kaupunki sekä apurahatahot.
Ensi-iltoja vuodessa 6-8. Katsojia vaihdellen 6000 – 17.000
Viime vuosien näkyvimmät teokset ovat olleet nukketeatterin keinoja käyttäviä esityksiä: mm. John - Eleanor, Elohiiri
ja Pikku Prinssi.
Edelliset johtajat: Hanna Paatero, Jaakko Kuusi
Satakunnan taidetoimikunta on valinnut uudeksi läänintaiteilijaksi 29-vuotiaan porilaisen teatteri-ilmaisun ohjaajan ja muusikon Roosa Halmeen. Taidehallinnon uudistamisen takia tehtävä
voitiin täyttää nyt vain maaliskuun 2013 loppuun saakka, minkä
jälkeen mahdollisesta jatkosta päätetään uudessa Taiteenedistämiskeskus-organisaatiossa. Halme aloittaa läänintaiteilijana elokuun puolessavälissä.
Halme on valmistunut sekä Turun että Pirkanmaan ammattikorkeakouluista ja toiminut eri teattereissa sekä teatterimusiikin
että nukketeatteritoiminnan parissa. Erityisalueekseen hän kokee nukketeatteritoiminnan, mistä yhtenä näyttönä on hänen
organisoimansa ja koordinoimansa PIP-nukketeatterifestivaali.
Halmeella on kotimaan lisäksi runsaasti ulkomaisia musiikkiin ja
nukketeatteriin liittyviä esiintymisiä ja työpajaohjauksia.
Halme toivoo voivansa vahvistaa Satakunnassa nimenomaan nukketeatterin asemaa ja laajentaa sen tunnettuutta koko perheen
taidemuotona. Parhaillaan Roosa Halme toimii muusikkona Porin Teatterin Niskavuoren Heta -näytelmässä, mihin hän on myös
tehnyt sävellykset ja äänimaiseman.
Yhden läänintaiteilijan tehtävä vapautui, kun siinä toiminut arkkitehti Hanna Elo valittiin keväällä Rauman kaavoitusarkkitehdin virkaan. Hakemuksia läänintaiteilijan lyhytaikaiseen toimeen
jätettiin yhteensä 24 ja heistä haastateltiin neljä. Satakunnan
muina läänintaiteilijoina jatkavat edelleen Laura Piirto ja Taru Anttila.
31
32
Nukketeatteri 1/2012
Tallinnan TeaterTREFF
Korkeatasoista
teatteria lahden
takana
Tallinnan TREFF-teatterifestivaaleja vietettiin toukokuussa nyt kuudennen kerran. Tämä festivaali on vakiinnuttanut asemansa Tallinnan vuotuisena tapahtumana ja
se on nivottu yhteen Vanhan kaupungin päivien kanssa.
Kymmenet esitykset painottuvat nukketeatteriin ja ovat pääosin keskittyneet nukketeatterirakennukseen NUKUun ja sen liepeille -myös
katuteatteriksi, josta tänä vuonna vastasivat omalta osaltaan myös Turun nukketeatteriopiskelijat.
Parina vuonna olen ollut tutustumassa Treff-festivaalin antiin, joka on
aina ollut ammatillisesti erittäin mielenkiintoinen. Kansainvälinen jury
palkitsi tänä vuonna mm. suomalaisen Kuuma ankanpoikanen -ryhmän
keskittyneistä ja mielikuvituksekkaista esityksistä. Lämpimät onnittelut! Suosittelen TREFF-festivaalia jokaiselle nukketeatterista kiinnostuneelle, Tallinna on meitä niin lähellä ja festivaali-esitysten joukosta
löytyy todellisia helmiä!
NEECPAssa mukana jo
11 organisaatiota
Kiiltokuva ja Likinäköinen
prinsessa palkittiin
Tallinnassa
Kuuma Ankanpoikanen nouti palkinnot Turkuun Tallinn Teater
Treff-festivaalilta. Tallinnan upean ja korkeatasoisen festivaalin
raati palkitsi peräti kaksi Kuuman ankanpoikasen esitystä.
Raati kuvaili Merja Pöyhösen Kiiltokuva-sooloa, ja Pöyhösen, AnttiJuhani Mannisen ja Lotta Virtasen Likinäköinen prinsessa ja muita
kehyskertomuksia-esitystä ”taiteellisesti kunnianhimoisiksi, yleisöä kunnioittaviksi ja huolella tehdyiksi ”.
Tallinnan raatihuoneentorilla nähtiin esitys Balthasar ja Põhjakonn.
voi kääntyä. NEECPAn hallitus valitsee kokouksissaan mahdolliset uudet jäsenet. Kannattaa käydä kurkkaamassa NEECPAn ja Treffin sivuja
osoitteessa www.nuku.ee.
Alkavaa kesää ihmetellen,
Ilpo Mikkonen
pikkukulkuri@nukketeatterikeskus.fi
Kuva: Antti-Juhani Manninen
Tässä samalla kirjaan kuulumiset NEECPAn (The Northern and Eastern
European Centre of Puppet Arts) kokouksesta Tallinnasta. NEECPAan
kuuluu tällä hetkellä organisaatioita/ teattereita 11 maasta, jotka sijaitsevat pääosin pohjolassa tai itäisessä Euroopassa. NEECPA on organisaationa pienempi ja ehkä joustavampikin kuin kansainvälinen Unima
ja sen tarkoituksena on toimia keskustelufoorumina/tiedotuskanavana
jäsenilleen.
NEECPAn kautta on myös mahdollista saada uudenlaisia esiintymistilaisuuksia -toki se riippuu jäsenten omasta aktiivisuudesta. NEECPAn
jäsenten välillä on jo syntynyt nukketeatteriyhteistyötä mm. Viron
ja Slovenian välillä. Suomesta NEECPAssa ovat mukana UNIMA, Matkalaukkuteatteri, Nukketeatteri PROtotyypit ja Nukketeatterikeskus Poiju. Yksityishenkilönä NEECPAan ei voi liittyä.
Organisaatioiden/ teattereiden liittyminen tapahtuu NUKUn Annika
Land-Reisserin kautta, jolle ilmoitetaan liittymishalukkuus, annika@
nuku.ee .Hän antaa asiasta myös lisätietoja ja toki minunkin puoleeni
Merja Pöyhönen esitti soolonsa Kiiltokuva tällä kertaa englanninkielisenä
versiona.
Nukketeatteri 1/2012
Puheenvuoro
Katsojan huomioita
turvallisuudesta
Etsin paikkani, ja istun valmiiksi paikoilleni. Esitys alkaa. Tilaan astuu hahmo, jota en entuudestaan tunne. Koetan määrittää sitä katseellani. Mietin, kuka sen on, millainen rooli silllä tulee olemaan näytelmässä. Sen hahmo on täysin ihmismäinen. Se on siis ihminen. Hyväksyn sen. Sen piirteet ovat, ainakin jossain määrin, miehekkäät. Se on siis mies. Mutta nukeistahan ei voi koskaan olla varma. Kutsutaan sitä siis varmuuden vuoksi henkilöksi. Koska en tunne henkilöä, hän on jossain
määrin arvaamaton. En kohdista häneen suuria odotuksia, toisin kuin kohdistaisin esimerkiksi henkilöön, jonka tiedän olevan Hamlet tai kuningas Lear. Arvaamattomuudesta seuraa muun muassa vaarallisuuden mahdollisuus.
Kuvitellaan kuitenkin vielä eteenpäin. Kuvitellaan, että tila, jossa tämä tapahtuu on lavastettu avoimeksi, keskikaupungilla sijaitsevaksi, hieman määrittelemättömäksi sisätilaksi. Tämän voin päätellä lavasteisiin tehtyjen ikkunoiden läpi näkyvistä rakennuksista ja oven suunnalta kiirivistä todennäköisesti nauhoitetusta kaupungin äänistä. Tällaiseen tilaan sisään
astunut henkilö saattaa olla kuka tahansa. Kaupunkitila on aina vaarallisuuden ympäristö. Se ei vielä määritä henkilöä yhdeksi tai toiseksi. Historiallisesti on mahdotonta, että näin moni ihminen asuisi samalla pienellä maa-alueella. Ruokaa ei
olisi ollut riittävästi, ja kilpailu siitä, samoin kuin kumppaneista, olisi pian muuttunut verilöylyksi, ehkä. Pieniä todisteita
tästä löydän omasta käytöksestämmekin. Esimerkiksi, jos huomaamme jonkun juoksevan täyttä vauhtia kaupungilla, huomiomme kiinnittyy välttämättä juoksijaan. Juoksu on merkki siitä, että jotain saattaa olla vialla. Valpastumisemme mahdollistaa turvallisuuden varmistamisen.
Entä jos tämä edellinen ei tapahtuisikaan nukketeatterissa, vaan ihan oikeassa elämässä, bussissa, tai vaikka kahvilassa?
Ehkä edellistä skenaariota on turha ajatella (nukke)teatterina, mutta kaikenlainen määritteleminen auttaa jäsentämään
maailmaa. Teemme jatkuvasti asioista erillisiä toisistaan, analysoimme asioiden osasia, ja tiettyjen osasten yhdessäesiintymiset pystymme nimeämään tietyillä sanoilla. Sanat ovat turvallisia.
Edellisessä moni asia viittaa nukketeatteriin, mutta varmuutta ei tällä kuvailulla saavuteta. Kyse voisi olla myös jokapäiväisen elämän tilanteesta. Jokapäiväisesssä elämässä emme toki kai näin aktiivisesti pyri ymmärtämään ja määrittämään
tilannetta jokaisen eleen ja pikku tapahtuman ja yksityiskohdan mukaan. Teatterissa taas pyrimme. Luemme teatteria hahmojen, lavasteiden, tekojen, tilan ja tilanteiden kautta.
Nyt kun olemme tämän pienen johdannon kautta tarpeeksi valveutuneita lukemaan symbolista merkkikieltä, ehkä olo on
jo mukavan turvallinen... voidaksemme uskaltautua... (NUKKE)TEATTERIIN! Lähdetäänpä.
Ensiksi, jotta katsominen edes onnistuisi, meidän täytyy hahmottaa oma tehtävämme, katsomistehtävämme, ja suorittaa
se mahdollisimman tai riittävän hyvin. Osta lippu, jätä takki naulakkoon tai narikkaan, älä hukkaa lippua, näytä lippusi tarkastajalle, etsi ripeästi paikkasi, istu siihen, istu kunnolla, nauti.
Toiseksi meidän pitää ymmärtää, mitä tekijät yrittävät tällä, nällä eleillä, sanoilla ja asetelmilla sanoa, juuri tässä hetkessä. Näin pysymme tarinan juonessa tai esityksen teemassa tai konseptissa mukana.
Kolmanneksi, jotta voimme pitää itseämme älykkäänä ihmisenä, perustelemme tämän nimenomaisen teatteriesityksen
älylliseksi ja älyllisesti tasokkaaksi toiminnaksi. Useimmiten onnistumme tässä, sillä osalla esityksistä on todella jokin oma
perusajatus, jonka voi tavoittaa valitun näyttämöllepanon avulla. Tai sitten onnistumme itse rakentamaan valituilla katsomistavoillamme merkityksiä, mielleyhteyksiä, sisältöjä ja jopa kokemuksia itsellemme, vaikka varsinainen näyttämöllepano ei juuri niihin antaisi aihetta. Mukavaa on ainakin jälkeenpäin keskustella tästä ystäviemme kanssa. Ja tietysti haluamme pitää itseämme älykkäänä katsojana, tästä ei edes keskustella.
Neljänneksi pyrimme perustelemaan itse teatterin järkeväksi toiminnaksi, vai? Mitä järkeä olisi tehdä jotain järjetöntä?
Tai käydä katsomassa jotain järjetöntä? Onko teatteri lähtökohtaisesti järjellistä toimintaa, vai sittenkin jotain muuta?
Miltä vaaralta teatterin järjellistäminen tai älyllistäminen meidät pelastaa? Missä vaarassa me oikein katsojina olemme?
Antti-Juhani Manninen
Kirjoittaja on turkulainen nukketeatterin tekijä ja
Nukketeatteri Kuuman Ankanpoikasen jäsen
33
34
Nukketeatteri 1/2012
Kuva Nella Turkki.
Kuva Nella Turkki.
Arvioita esityksistä
Maëlle Le Gall: Head of the King, kuvassa Vitalia Samuilova ja Romain Landat.
Fanatik Figuras 2012
by Antti-Juhani Manninen
(opponointi Merja Pöyhönen)
Olen kirjoittanut tähän muutamia huomioita Turun ammattikorkeakoulun taideakatemian esittävän taiteen koulutusohjelman nukketeatterin suuntautumisvaihtoehdon opinnäytetyöfestivaalin esityksistä
(Fanatik figuras taideakatemian Köysiteatterissa 2.-6.5.2012). Tein
parhaani katsoakseni taiteelliset opinnäytetyöt niin sanottuna tyhmänä katsojana, arvioiden vain toteutusta ja näyttämöllepanoa, ohittaen täysin sen, mitä mahdollisesti yritettiin sanoa, sekä arvostella
niitä nimenomaan opinnäytetöinä. Kokonaisuutena tarjolla oli yksi tasokkaimmista Fanatik Figuraseista koskaan.
Hungry Man
Ohjaus: Vitalia Samuilova, Esiintyjät: Maëlle Le Gall, Romain
Landat, Glenn Cloarec, Emily Barbelin ja joukko katsomoon sijoitettuja toisen vuosikurssin opiskelijoita
Urakkani aloitti dynaamisesti Hungry Man. Heti alusta on selvää, että tekijät hahmottavat hyvin sekä esitystilanteen että yleisön: nyt
ollaan opinnäytetyöfestivaalilla, katsojista suurin osa tuttuja, ja tunnelma on jo valmiiksi korkealla. Jo ennen kuin katsojat päästetään
sisälle, heidän joukkoonsa soluttautuneet näyttelijät alkavat luoda
tilannetta ympärilleen. Esiintyjiin on myös helppo luottaa, ja he pelaavat tarkasti yhteen. Alkuyllätyksen jälkeen esitys muodostaa uudet säännöt, ja täyttää hyvin niiden mukaan odotukset. Varsinkin esityksen alkupuoli rytmittyy hienosti ja tarkasti.
Ongelmia tulee vasta, kun itse nälkätaiteilija tuodaan keskiöön. Nuk-
ketekniikka on vaikea ja hahmo paikoilleen sidottu. On vaikea ymmärtää sen sisäistä maailmaa, tuntuu kuin nälkätaiteilija olisi hengästynyt ja jatkuvan tunnekuohun vallassa, mutta syyt ja yhteydet eivät
ole näkyvissä. Nukketeatterillisena ajatuksena toimii erinomaisesti, että keskushenkilö on niin heikko, että tarvitsee jatkuvasti apua.
Aksentoitu nuketus kuitenkin rikkoo myös kuvan heikkoudesta. Näin
nälkätaiteilijaan on vaikea samaistua, ja sitä on vaikea nähdä edes
esityksen päähenkilönä. Oikean ruoan käyttö nuken (joka ei suostu
syömään) kanssa on epäuskottavaa, ruoka ja nukke ovat eri maailmoista, ainakin valitussa tyylilajissa. Näyttämöllä on siis nälkätaiteilija, joka ei edes voisi syödä, vaikka haluaisi. Tämä muuttaa kertomuksen luonnetta merkittävästi.
Kokonaisuutena Hungry Manistä on helppo pitää. Se on yleisesti ottaen helppo katsoa, ja taitavasti tehty. Lopun moraalinen ja yksinkertaistava vivahde häiritsee vain hieman.
Hold That Grrrl
Ohjaus: Ninni Finnberg, esiintyjät: Jenni Helenius, Liisi Lukkarinen ja Anna Nekrassova, Teknikko: Antti Tahkola
Joskus on vaikea löytää yhteyttä käsiohjelmatekstin ja esityksen välillä. Toinen festivaaliesitykseni, kesy ja konventionaalinen Hold That
Grrrl, esiintyy käsiohjelmassa uskaliaana ja animalistisena.
Joskus on vaikea ymmärtää, miksi aikuiset ihmiset alkavat leikkiä nukeilla. Esitys on sinänsä viihdyttävää leikkiä alusta loppuun, mutta
mikään ei tunnu tosissaan otettavan arvoiselta. Mikään ei johda mihinkään, asiat vain ovat peräkkäin. En myöskään saa kiinni tyylilajista. Naturalistinen ja tyylitelty ovat pahasti sekaisin. Minusta tuntuu,
että minua yritetään väkisin viihdyttää, kuin sirkustemppukavalkadilla, mutta se ei onnistu. Ehkä esitys on suunnattu lapsille.
Osa nuketuksesta on kiitettävän tarkkaa. Erityisesti nukenkäsittelijä
Anna Nekrasova saa pikkutiikerin liikkumaan riemastuttavan persoonallisella ja hengittävällä tavalla. Myös osa ideoista ja toteutuksista toimivat. Esimerkiksi kökköistä kökköin iso tiikeri saa yleisön heti
puolelleen. Flirttailu riepueläimen kanssa käy hetkittäin jo pidemmällä.
Kenenkään ideat eivät ole niin hyviä, ettei niiden toteutusta tarvitsisi
yrittää katsoa raikkain silmin uudestaan ja uudestaan, ja kyseenalaistaa, prosessin edetessä.
Kuva Essi Nummelin
Nukketeatteri 1/2012
My Little Underground
Ohjaus: Essi Nummelin, Esiintyjät: Maria-Elina Koivula, Annikki
Levomaa, Marja-Leena Nuormaa-Vilen, Lavastus ja nuket: työryhmä, äänimaailma: Essi Nummelin, Matias Nummelin, Valot:
Toni Kandelin
Essi Nummelin: My Little Underground, nuket ja visuaalisuus työryhmän.
Taustalla näyttelijä Marja-Leena Nuormaa-Vilen.
Kuva Nella Turkki.
Ensimmäisen festivaalipäiväni päätti viehättävän yksinkertainen My
Little Underground. Se on pieni tarina tarina ilkeästä lapsesta, joka
saa kai rangaistuksensa. Mollamaijamaisesta päähenkilöstä muodostuu persoonallinen ja herkullisen eloisa hahmo, paljolti nukenkäsittelijä Maria-Elina Koivulan ansiosta. Sen tarinasta on helppo kiinnostua, kun myös esiintyjä on niin kiinnostunut sen elävöittämisestä. Niin
se vaan menee. Samoin Marja-Leena Nuormaa-Vilen päättömänä äitihahmona tekee hienoa, johdonmukaista ja kekseliästä työtä (tässä
pisteet toki myös epätavallisesta ja jännittävästä naamiotekniikasta).
Näyttämökuva on myös mielenkiintoinen, ja sen synnylle annetaan
sen ansaitsema aika. Maton kanssa nyherrys - eräs ehdottomia suosikkihetkiäni koko festivaalilla - lähentelee jo performanssinomaista,
autistista huolellisuutta.
Loppua kohden kokonaisuus hieman rakoilee. Pölymaailmasta ei oikein paljastu mitään uutta, ja loppu jää hieman sekavaksi. Esityksestä on kuitenkin helppo poistua hyvillä mielin, ryhmä johdattelee katsojan lempeästi esityksen alusta loppuun.
Ehdotonta plussaa vielä kärpästen kiduttamisesta, ja pientä miinusta
siitä, ettei kökköosuuksia ollut viety pidemmälle kökköyteen. Siihen
suuntaan voi aina päästä vähän pidemmälle.
Ninni Finnberg: Hold That Grrrl, kuvassa, Liisi Lukkarinen, Anna Nekrassova ja Jenni Helenius.
35
36
Nukketeatteri 1/2012
Hermit
Ohjaus: Jessica Kangasniemi, esiintyjä: Emma Golnick, äänisuunnittelu Jankke Laaksonen,, lavastus ja nukenrakennus: Nimetön
Mies
Ehdottomasti festivaalin hämäräperäisin esitys Hermit jättää paljon
arvailujen varaan. Näyttämöllä tasarytmisesti toimiva kokomustiin
puettu hahmo tekee paljon (sekä nukella että ilman), mutta katsojalle tästä ja tämän sisäisestä maailmasta avataan vain hippuja sieltä täältä.
Yhtäällä on pahvilaatikkopino, johon suhtaudutaan eri hetkinä eri tavoin, toisaalla hiekkaa ja simpukoita. Joskin lavastus on tarkoituksenmukaisen luonnosmainen, puuttuu sama tarkoituksenmukaisuuden
tunne itse näyttämöllepanoista laajemmin. Tuntuu kuin yksityiskohdatonta, yleisellä tasolla kulkevaa tarinaluonnosta yritettäisiin kertoa lähes abstraktein kerronnallisin elementein. Tarina ja hahmot
jäävät etäiseen hämärään.
Ymmärtääkseni yhtään mitään minun olisi ryhdyttävä ylitulkitsemaan
ja ajattelemaan näkemääni. En tee niin.
Ja kuitenkin: jotkut visuaaliset valinnat, tietty visuaalinen köyhyys,
kiehtoo minua. Samoin outo musta hahmo pimeässä inspiroi päätä,
aktivoi, jättää tilaa ajatuksille. Hetki katsomossa ei ole epämiellyttävä.
Like a Fish Out of Water
Ohjaus: Perrine Ferrafiat, Esiintyjät: Satu Kivistö, Mona Krueger,
Mila Nirhamo, Rakennus: Sarune Peciukonyte, Perrine Ferrafiat
ja työryhmän auttavat kädet, ohjaajan assistentti: Nella Turkki
Head of the King
Ohjaus: Maëlle Le Gall, Esiintyjät: Glenn Cloarec, Vitalia Samuilova, Romain Landat
Ohjaaja Maëlle Le Gall näyttää hienosti ja nöyrästi oppimansa opinnäytetyössään Head of the King. Alussa esityksen ainoa nukkehahmo,
kuningas, pitää muitä täysin otteessaan. Kuningas kuitenkin yllättäen
kuolee, ja riemun jälkeen valloittavan inhimilliseti lipsahdetaan ottamaan uusi kuningas. Kaikki on yhtä huonosti kuin aikaisemminkin.
Asetelmat, tilanteet, tarkoitukset ja tarina ovat selkeitä läpi koko
esityksen. Sitä on helppo seurata, ja se pysyy kiinnostavana ilman
notkahduksia. Työryhmän yhteispeli on saumatonta, hyvää teatteria,
ja esiintyjistä on saatu paljon irti. Näyttää siltä, että esiintyjät luottavat esitykseensä, ja että heidän on hyvä olla näyttämöllä.
Tosin Head of the King loppuu liian pian. Se ei oikeastaan ole edes
ihan kokonainen esitys vaan äärettömän toimiva kehittelyjakso. Asiat
rakentuvat yhä mielenkiintoisempaan suuntaan, kunnes esitys maalaa
kolme pistettä ja loppuu yhtäkkiä vitsiin. Toivottavasti työryhmällä
on mahdollisuus vielä jatkaa työskentelyä eteenpäin tämän esityksen kanssa.
Kokonaisuudessaan HotK on selkeää ja perinteistä, huolella, ammattimaisesti ja raikkaalla otteella tehtyä nukketeatteria.
Kuva Nella Turkki.
LaFOoW alkaa herkullisesti. Syntymään liittyvää kuvastoa on keksitty
mielikuvitusta säästämättä, ja ilmaisukeinojen kirjo jaksaa ilahduttaa läpi esityksen. Ei ole niin väliä sillä, ovatko kaikki ideat nukketeatteria, jos jokin on ilmaistavissa mielenkiintoisemmin jollain toisella
tavalla. Keksimisen ilo on niin rajatonta, että hetkittäin jopa toivoisi yksinkertaisempaa ilmaisua. Tarinan oleellisten vaiheiden jäädessä tärkeydessä kekseliäisyyden varjoon myös koskettavuuden mahdollisuus katoaa. Mutta mitä sitten? LaFOoW on ehdottoman ansiokas
opinnäytetyö, nöyrästi ja välittäen tehty.
Ohjaaja Perrine Ferrafiat on saanut kolmesta tyyliltään hyvin erilaisesta näyttelijästä koostuvan ryhmänsä ihmeen yhteensopivaksi. Erityisesti tyylilaji tuntuu kuin räätälöidyltä Satu Kivistön maanläheiselle ja kepeälle, raikkaan hyväntuuliselle hahmolle.
Yksinkertaistava maahanmuuttotarina häviää vertailussa verrattomalle toteutukselle. Liioittelu on sinänsä toimiva teatterillinen keino,
mutta tässä tapauksessa liioittelu päätyikin toisen – tässä esityksessä määrittelemättömän - valtion realismiin. Me emme kai elä totalitaarisessa yhteisössä. Meidän ongelmamme sijaitsevat eri kohdassa.
Tässä minua ainakin kiinnostaisi, miten saavuttaa samanlaiset draaman kierrokset turvautumatta esim. äärimmäisiin poliittisiin tilanteisiin tai sokeiden byrokraattien pakkovaltaan.
LaFOoW on hyvin ohjaajansa näköinen ja suoraselkäinen tyylien ilotulitus.
Perrine Ferrariat: Like a Fish Out of Water, kuvassa Mila Nirhamo, Satu Kivistö, Mona Krueger, nukenrakennus Sarune Peciukonyte, ohjaaja ja työryhmä.
Nukketeatteri 1/2012
37
(c) Duda Paiva Company
Arvioita esityksistä
Duda Paiva Company: Malediction, kuvassa esiintyjät Ederson Rodrigues Xavier (vas.) ja Duda Paiva, nuket Duda Paiva ja Andre Mello.
Pientä ja suurta ajan hermolla
Kahdeksas festivaali Tampereella
Avajaisesityksenä nähtiin venäläisen, Ranskassa asuvan Polina Borisovan GO! Koskettava sooloesitys kuvasi vanhan naisen
yksinäistä elämäniltaa todella herkästi. Puolinaamio, tarkka näyttelijäntyö, animoidut
esineet, äänimaailma sekä maalarinteipillä
luodut hahmot ja visiot leikkasivat teräviä
muistikuvia ihmiselämän koko kaaresta.
Hollantilaisen DudaPaivaCompanyn esitys
Malediction oli surrealistinen, nykytanssia,
nukke- ja esineteatteria yhdistävä suuren
näyttämön esitys, kertoi väkevästi vihasta,
kateudesta, identiteetistä ja seksuaalisuudesta. Kaksi todella taitavaa tanssija-nukettajaa loihti vihreän hirviönaisen eloon ruumiinavauspöydältä ja kamppaili sen kanssa
luoden irtoraajoilla ja päillä, aukirullautuvilla kasvoelementeillä sekä jättimäisellä tans(C)Theatre HAND&WERK
Kansainvälinen MUKAMAS-nukketeatterifestivaali valloitti 7.-12.5.2012
Tampereen jo kahdeksannen
kerran. Tapahtuman teema Pientä, suurta, tässä ja nyt -esityksiä
lapsille ja aikuisille toteutui viikon
kuluessa erittäin mielenkiintoisesti.
Pääpaino festivaalilla oli aikuisille suunnatuissa esityksissä, jotka
pureutuivat syvälle ihmismieleen.
Ohjelmistossa oli myös laaja skaala
lapsille suunnattuja nukketeatteriesityksiä.
Theatre HAND&WERK: Die Legend vom Wilhelm
Tell, näyttelijä: Christine Müller, lavastus ja
puvustus: Grit Wendicke.
sijaa kuristavalla kädellä hyvin vaikuttavia
visioita ja olentoja. Brasiliasta kotoisin olevan Duda Paivan intensiteetti ja heittäytyminen ovat aivan omaa luokkaansa sekä tanssijana että nukketeatterin uudistajana.
Turusta saapunut Sixfingers Teatteri edusti
suomalaisen nykynukketeatterin kärkeä, joka tutkii nukke-, esine- ja käsiteatterin mahdollisuuksia. Palkintoja ja ylistystä niittänyt
Golemanual esitettiin Tampereella osuvasti Tutkivan teatterityön keskuksessa, jonka pienessä salissa yleisö seurasi herpaantumatta viittomakielellä kommunikoivaa
muurahaistutkijaa ja hänen sekoamistaan
käsien riistäytyessä yhä villimmäksi yltyvään
ilmaisuun. Yksilön ja kollektiivin alitajunnasta kumpuavat maagiset visiot syntymästä ja
kuolemasta luotiin taiturimaisella käsiteatterilla, jonka Ishmael Falke, Maiju Tainio ja
Elina Puupponen hallitsevat. Johanna Latvalan mestaroima valo- ja äänitekniikka olivat saumaton osa esityksen maagista koko-
Nukketeatteri 1/2012
Teatteri Mukamas: @Hannah, kuvassa näyttelijät Henrika Nieminen ja Erika Aalto.
Esityksessä oli hulvatonta huumoria, menoa
ja meininkiä, johon yleisökin sai osallistua
jättiläisilmapalloa katsomossa pompotellen. Näyttelijät tekivät parhaansa kummissa
pömppöpuvuissaan ja -päähineissään, mutta
nukketeatteriksi en tätä esitystä nimittäisi,
vaikka lavaste-elementtejä sinänsä käytettiin välillä kekseliäästi animoidenkin.
Nukketeatteri on ilmiselvästi Drakissa liuden-
(C) Costroma Region Puppet Theatre
naisuutta.
Saksasta saapunut Christine Müller puolestaan pureutui 1300-luvun sveitsiläiseen sankariin Wilhelm Telliin. Sooloesityksessään
hän purki myyttiä ja kliseitä nostaen tarinan
keskiöön legendasta syrjäytettyjä kansanihmisiä. Visuaalisina peruselementteinä olivat
turisteille jaettavat muovipussit kliseisine
järvimaisemineen ja valkoisesta paperisilpusta puristetut jätepaalit. Robustisesti veistetyt puu-ukot ja -akat nousivat toimijoiksi
kuin myös legoukkelit ja fondyytikut. Müller
ylsi vimmaiseen menoon kertoessaan julmaa
tarinaa, jonka hän keri auki suvereenisti.
Kostroman nukketeatterilaisten esittämä
Tshehovin Karhu sen sijaan uuvutti katsojansa umpivenäläisellä pitkä dialogillaan. Mutta vanhan talon detaljoitu pienoislavastus
puutarhalampineen sekä hienot tankomarionetit ja taitava nukettaminen pelastivat esityksen, joka ehkä olisi parhaiten toteutunut
draamateatterina.
Tampereen Keskustorille pystytetty Metsänpeitto sen sijaan oli lumoava sukellus sanattomaan, pienimuotoiseen nukke- ja esineteatteriin. Katsojat kurkkivat huovutetun
pikkujurtan uumeniin kaksi kerrallaan. Erika
Aallon, Ninni Finbergin ja Emma Golnickin
luomat miniatyyrietydit säteilivät maagista
suhdetta luontoon ja veivät katsojat metsän
peittoon keskellä suurkaupungin hälyä.
Täysin toisenlaiseen maailmaan tempaisi
tshekkiläisen Drak-teatterin iloittelu Flying
Babies, jossa kolme vaavia lähtivät seikkailemaan karanneiden ilmapallojen perään.
Kuva: Patrick/Grass
38
Kostroma Puppet Theatre: The Bear, nuket ja lavastus: Victor Nikonenko.
tunut ja painopiste on siirtynyt näyttelijäntyöhön. Sama oli huomattavissa Mukamaksen omissa festivaaliesityksissä Hölmöläiset
ja @Hannah, joissa nuketusta oli melkoisen
vähän näyttelijäntyöhön painottuvassa ilmaisussa. Mukamas on kuitenkin hyvin ajan
hermolla ja pureutuu esityksellään @Hannah tietokonemaailmaan uppoutumiseen.
Kymmenvuotias Hannah huomaa tarinassa,
että oikeiden ihmisten välinen ystävyys on
tärkeintä ja myös oma lutuinen nallekarhu,
jota Heikki Kuusela esitti suorastaan camptyylillä. Hölmöläisissä Mukamaksen näyttelijät säkenöivät live-musiikilla ja letkeällä ilmaisullaan.
Vanhan liiton nukkenuketusta sen sijaan tarjosi Teatteri Hevosenkenkä tulkinnallaan
Saapasjalkakissasta, jonka Markku Arokanto oli käsikirjoittanut ja ohjannut veijarikomediaksi. Nukketeatteri Sampon Musiikkia
matkalaukussa oli mukaansa tempaava konserttiesitys, jossa Törö-possu ja Viuhu-hiirulainen seikkailivat svengaavan musiikin ja
laulun säestyksellä.
Harrastajanukketeattereitakin nähtiin festivaalilla: Haiharan nukketeatterin Kiinalainen kissa perustui Mika Waltarin teokseen
ja kohta 40-vuotias kirjastonukketeatteri Nirunaru esitti Eduard Uspenskin hauskan Fedja-setä, kissa ja koira vilpittömällä asenteellaan.
(C)Polina Borisova
Nukketeatteri 1/2012
Nukketeatteri Nirunaru: Fedja-setä, kissa ja koira
(C)Drak Theatre
Polina Borisova: Go!
Drak Theatre: The Flying Babies
(C)Nukketeatteri Nirunaru
Kaiken kaikkiaan Mukamas-festivaali näytti,
kuinka laajalla skaalalla nukke- ja esineteatteri nykyään toteutuu. Ja yleisö tykkäsi kuin
hullu puurosta: festivaaliesitysten täyttöaste oli peräti yli 80 % eli tupa oli täynnä sekä
Mukamaksen kotinäyttämöllä Pispalassa että Hällä-näyttämöllä keskustassa. Festivaali toimi myös tärkeänä kohtauspaikkana alan
ammattilaisille ja harrastajille, jotka ehtivät hyvin aikataulutetun tapahtuman aikana
tavata ja keskustella elämästä ja taiteesta
eli pääasiassa nukketeatterista. Työn sankareita festivaalilla olivat kaikki mukamaslaiset, jotka aamuvarhaisesta myöhään yöhön
uurastivat tekniikassa, muonituksessa, kuljetuksissa, organisoinnissa, lippukassalla ja
näyttämölläkin säteillen aitoa lämpöä sekä
nukketeatteritaiteeseen että kohtaamilleen
ihmisille. Tästä antoi krediittiä myös Tampereen kulttuuritoimenjohtaja Jaakko Masonen
puheessaan kaupungin vastaanotolla. Seuraava Mukamas-festivaali on kahden vuoden
kuluttua, tavataan siis vuonna 2013 viimeistään!
Maiju Tawast
39
40
Nukketeatteri 1/2012
Kirjat
Suomalaisen nukketeatterikirjallisuuden satoa
Suomalainen nukketeatterikirjojen pieni mutta laadukas kerho on saanut lisää tulokkaita. Viime vuoden
lopulla ilmestyi Ishmael Falken kirjoittama Keppi,
porkkana ja musta laatikko – käyttäjän opas nykynukketeatteriin. Maaliskuussa julkistettiin Hoksnokka – Kirsti
Huuhkan nukenrakennusohjeita.
Sixfingers Theatren julkaisema tarjoaa pilke silmäkulmassa lukijalle
avaimia tulkita ja tehdä nykynukketeatteria. Kirja esittelee, miten
saada kiinni nykynukketeatterin alkeista yksinkertaisilla harjoitusnukeilla tai vaikka pelkillä käsillä. Kirjassa pohditaan nukketeatterin
olemusta syvemminkin, mutta se sisältää myös runsaasti yksinkertaisia ja hauskoja harjoituksia.
Falke kirjoitti kirjan alun perin englanniksi, nimellä Carrots, Sticks
and Black Box – A Guide for the Practise of Contemporary Puppet
Theatre. Kirja julkaisiin samaan aikaan sekä englannin että suomen
kielellä. Suomeksi kirjan on kääntänyt Maiju Tainio. Molempia teoksia
komistaa Johanna Latvalan kuvitus.
Toinen lähiaikoina ilmestynyt nukketeatterikirja on vastikään edesmenneen nukketeatteritaiteilija Kirsti Huuhkan nukenrakennusohjeisiin pohjautuva opaskirja Hoksnokka. Kirjan ovat koonneet ja kirjoittaneet Teija Muurinen, Timo Väntsi ja Sari Witting, ja kustantanut
teatterialan kirjoihin erikoistunut Draamatyö. Kirjan materiaalia on
koottu vuodesta 2009 saakka, ja Kirsti Huuhka oli itsekin lähes loppuun saakka mukana kirjan materiaalin kokoamisessa.
Hosknokan rakennusohjeet on valittu sen perusteella, että niitä on
helppo toteuttaa ja soveltaa esim. lasten kanssa. Mutta konsteja voi
soveltaa myös ammattiesityksiin. Kirsti Huuhka oli materiaalin kierrättäjä ja niksien keksijä, ja näitä keinoja esitellään kirjan sivuillakin. Kirjassa on myös lyhyt esittely Kirsti Huuhkan runsaasta tuotannosta ja elämänurasta.
Teosta Keppi, porkkana ja musta laatikko voi tiedustella osoitteesta web@sixfingerstheatre.com
Hoksnokkaa voi tiedustella kustantajalta osoitteesta
draamatyo@kolumbus.fi
UNIMA vaihtoi pankkia,tarkista tilinumero
Suomen UNIMAn toimisto muutti viime vuonna Oulusta Helsinkiin, ja tänä keväänä on myös yhdistyksen tili vaihdettu Helsingin
Osuuspankkiin. Alkuvuodesta jäsenmaksunsa maksaneiden jäsenmaksut ovat menneet vielä vanhalle tilille, mutta jos sinulla on
vielä jäsenmaksu maksamatta, niin tarkista, että ne menevät uu-
delle tilille.
Uusi tilinumero on: FI88 5722 4120 1385 63, OKOYFIHH, Helsingin
Osuuspankki.
Jos maksussa on epäselvyyksiä, niin ota yhteyttä järjestösihteeri Arja Hokkaseen, unimafinland@gmail.com, puh. 046 811 4024.
Nukketeatteri 1/2012
Kuva: Inkeri Huuhka
Muistamme
Suomalaisen nukketeatterin
uranuurtaja Kirsti Huuhka
Nukketeatteritaiteilija Kirsti Huuhka kuoli 12. tammikuuta 2012
Salon sairaalassa. Paimiolainen Kirsti Huuhka, omaa sukua Heikinheimo, kuului suomalaisen nukketeatterin uranuurtajiin. Hän
vaikutti alalla yli kolmekymmentä vuotta nukenrakentajana, käsikirjoittajana, ohjaajana ja kouluttajana. Ennen kaikkea Kirsti
Huuhka muistetaan viehättävistä ja humoristisista nukeista, joita hän rakensi ammatti- ja harrastajanäyttämöille ympäri maata.
Kirsti Huuhka oli tuottelias ja kekseliäs taiteilija, joka oli koko
ajan tutkimusretkellä kehittäessään uusia nukketekniikoita. Hän
oli myös kierrättäjä, joka osasi hyödyntää mitä vain materiaalia
nukkeihinsa.
Kirsti Huuhka syntyi papin tyttärenä 22.4.1921, ehti kokea sodan
lottana ja kasvatti neljä lasta suuren maatalon emäntänä. Taide ja
luovuus kulkivat koko ajan mukana arjen töissä ja harrastuksissa.
Hän välitti sadun ja luovuuden maailman omille lapsilleenkin monin tavoin vaikkapa kattamalla pöydän satuhenkisesti, tekemällä
lumiveistoksia sekä kuvittamalla ja kirjoittamalla tarinoita erilaisista satuhahmoista. Nukketeatterin Huuhka löysi 1970-luvulla,
jolloin hän osallistui Nukketeatteri Vihreän Omenan kursseille.
Niistä hän sai sysäyksen ammattiuralle.
Kirsti Huuhka kiersi ahkerasti maakunnissa perehdyttämässä nukketeatterin saloihin aikana, jolloin nukketeatteria opittiin Suomessa kokeilemisen, erehtymisen ja onnistumisen kautta. Huuhkan aktiivisin aika nukketeatteritaiteilijana ajoittui 1970-luvulta
1990-luvulle, mutta hän suunnitteli nukkeja ja koulutti aivan viimeisinä vuosinaankin.
Monessa yhteydessä Kirsti Huuhka puhui, kuinka lasta tulee kunnioittaa ja kuunnella. Lasta ei saa aliarvioida teatterin katsojana. Hän korosti esiintyvän taiteilijan vastuuta lapsiyleisön edessä.
Esiintyjän on luotava luottamuksen ilmapiiri, lasten oikeudentajua on kunnioitettava, tarinalla on oltava hyvä päätös ja pahan
on, vaikka komiikan kautta, saatava palkkansa. Huuhkan mielestä
teatterinukella on valtavat mahdollisuudet osoittaa, kuinka pienikin pärjää. Lasten empatiakyvyn tukeminen oli Kirsti Huuhkan
mielestä teatterin tärkeimpiä tehtäviä.
Kirsti Huuhka rakensi nukkeja myös aikuisten nukketeatteriesityksiin. Vuonna 1982 vaasalainen Teatteri Peukalopotti ja Vaasan Kaupunginteatteri tarttuivat Edith Piafin elämästä kertovaan
näytelmään, ja Kirsti Huuhka valmisti esityksen nuket ja lavastuksen. Piaf onkin jäänyt merkittäväksi virstanpylvääksi Huuhkan uralle ja myös suomalaisen nukketeatterin historiaan. Simeon Rabinowitschin ohjaama esitys kiersi festivaaleja ja kahmi
palkintoja.
Toinen merkittävä Kirsti Huuhkan työ on Nukketeatteri Vihreän
Omenan esitys Satulangat vuonna 1988. Se oli teatterin eniten
esitetty näytelmä kautta aikain. Huuhkan nukkeja nähtiin myös
televisiossa 1990-luvun alussa TV1:n lastenohjelmissa Lentopostia sekä Akka ja sika. Huuhkan nukkeja on ollut monissa paikoissa
esillä, mm. Wäinö Aaltosen museossa vuonna 1988. Osa Huuhkan
nukeista on tallessa Suomen Teatterimuseossa, osa Nukketeatteritalo Nuketterissa Salon Perniössä.
Kirsti Huuhka korosti, että nukketeatterin käsikirjoittajan tärkein avu on voimakas toiminnallinen, visuaalinen mielikuvitus.
”Älä kerro asioita, anna niiden tapahtua”. Tämä nukenrakentaja
Kirsti Huuhkan usein toistama neuvo nukketeatterista ja nukeilla
näyttelemisestä on viisas ja olennainen tämän päivän nukketeatterin tekijöillekin.
Kirsti Huuhka tullaan muistamaan paitsi taitavana nukenrakentajana niin myös innostavana ja kannustavana kouluttajana. Huuhka oli säkenöivä puhuja ja säteilevä persoona, jonka positiivinen
elämänasenne ei hiipunut koskaan.
Timo Väntsi
Teija Muurinen
Inkeri Huuhka
41
42
Nukketeatteri 1/2012
KOLUMNI
Palsta suomalaisen nukketeatterin tekijälle.
Palstalla vuorottelevat UNIMAn hallituksen jäsenet.
Marionetit, onko niitä vielä?
Minun piti alun perin kirjoittaa nukketeatterin harrastajien kanssa työskentelystä läänintaiteilijana täällä
Itä-Suomessa. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin, en sen takia etteikö siitä voisi kirjoittaa, vaan koska omat
ajatukset ovat viime viikkojen aikana kulkeutuneet muualle. Marionetteihin.
Tänä vuonna omassa työssäni marionetit tulevat saamaan aika suuren roolin minun omassa työssäni. Sen
verran olen huomannut, ettei marionetteja enää kauheasti esityksissä näy, miksi? Loppujen lopuksi marionetit antavat oikein tehtynä jo heti esittäjälle monia valtteja käteen. Niissä on iso ripaus nukketeatterin
taikaa ja valloittavuutta jo itsessään. Muistan kun olin työharjoittelussa Tukholmassa Marionet museetissa,
niin Michael Meschke sanoi että: ’Kun marionetti on tehty oikein, niin se tekee 50 % taiteilijan työstä jo
omalla olemuksellaan’. Oikeastaan niitä käyttämällä voisi siis päästä jopa helpommalla, niinkö.
Tässä on nyt muutamia mutu-ajatuksia, miksi marionetteja ei tahdota käyttää. Ne ovat haastavia rakentaa
ja liikuttaa pitkin lavaa? Niitä pitää opetella käyttämään ja ei ole aikaa? Ristikko on vaikea rakentaa ja myös
narujen laittaminen paikalleen on vaikeaa? Nivelten ja nuken jäsenten pitää olla juuri oikean mittaisia, sekä
nivelten pitää toimia hyvin? Kuinka moni vastasi näihin kysymyksiin kyllä? Kuinka moni on rakentanut marionetin jonkun ohjeistuksella? Kuinka moni on kysynyt neuvoa pattitilanteisiin?
Ehkä ennemminkin pitäisi kysyä, että milloin olet nähnyt marionettiesityksen ja tuntenut, että jotain tuollaista pitäisi tehdä.
Tätä kolumnia kirjoittaessa minulle alkaa hiipiä epävarmuus. Onko aika sittenkin jo mennyt ohi marioneteista? Kääntävätkö ammattilaiset ja harrastajat selkänsä marioneteille niiden teknisyyden takia ja/tai
sen vuoksi, ettei ne sytytä enää. Mieluummin tehdään laatoilla, hiekalla tai naruilla esityksiä, koska se on
oivaltavaa ja haastavaa, sekä tuo jotakin uutta pöydälle joka kerta. Vai onko ongelma esimerkiksi siinä että
marionetti tarvitsee niin suuren roolin lavalla, sen kanssa on vaikeaa esiintyä itse, koska vähintään toinen
käsi pitää olla kiinni ristikossa.
Ihan vain ajatuksena, että voisiko marionettejakin mahdollisesti käsitellä jollain muulla tavalla, kuin pelkästään ristikosta? Voisiko marionetteja rakentaa hiekasta? Mikä se marionetti oikeastaan on!? Ensimmäiset
”marionetit” olivat sellaisia, jotka roikkuivat narussa mikä oli kiinnitetty esiintyjän jalkaan ja tolppaan, ja
sitä sitten liikuteltiin rytmikkäästi jalan avulla. Vieläkin on olemassa marionetteja, joilla ei ole ollenkaan
edes ristikkoa.
Olennainen asia on siis naru, maa/lattia, nukke ja esiintyjä. Tähän
yhtälöön pitää vielä lisätä ripaus mielikuvitusta ja siitä voisi syntyä
taas jotain uutta ja kivaa. Monimutkaiset ja tekniset lähtökohdat eivät
välttämättä ole niitä ensimmäisiä asioita mihin kannattaa keskittyä, kun
aloittaa marionetteihin tutustumisen. Ihan ’ FYI’, kun etsii wikipediasta
tietoa sanalla marionette, niin sieltä tulee vastaan tämmöinen lause.
”Kreikan kielessä sana ’nuket’ tarkoittaa narun vetäjää.” (vapaasti
kääntäen). Jos tästä pitäisi tehdä jonkinlainen loppu kaneetti, niin olkoon se tällainen. Marionetit ovat aika tärkeä osa nukketeatteri taidetta, ja nuken manipulaatiota. Pohja, jonka päällä seisotaan ja josta voi
ammentaa myös uusia ajatuksia ja johon voi tukea isojakin unelmia.
Toivotan lukijoille hyvää kokeilujen täyteistä kesää.
Aapo Repo
Nukketeatteri 1/2012
Uniman
järjestösihteerin palsta
Kirjastonhoitaja haussa
Tervehdys uudelta jäsensihteeriltänne / tiedottajaltanne!
Suomen Unima uudistaa ulkoasuaan ja viestintäänsä. Kesän aikana yhdistykselle laaditaan uudet, informatiiviset verkkosivut ja otamme myös Facebookin
käyttöön. Näin jäsenet voivat jättää ilmoituksia ja tavoittaa muut jäsenet viiveettä. Tiedonvälitys siis nopeutuu. Jatkamme toki myös lehdessä ilmoitusten
julkaisemista ja lähetämme sähköpostitse jäsenkirjeitä. Viestintämuodot vain
monipuolistuvat.
Myös Uniman kirjasto on uudistumassa. Olemme saaneet huomattavan määrän
kirjoja lahjoituksena Ulla Raitahalmeelta (Suurkiitos!) ja näin on syntynyt tarve
järjestää kirjasto uuteen uskoon. Kirjat tullaan vuoden aikana luokittelemaan
aiheen mukaisesti, ja kun työ on valmis, kirjastoluettelo laitetaan verkkosivuille. Tällä hetkellä nimikkeitä on yli 200. Kirjojen lisäksi aineistossa on
lehtiä sekä näyttely- ja festivaalijulkaisuja. Yhdistyksen kansainvälisen taustan
mukaisesti kirjaston aineisto on hyvin kansainvälistä, mutta hyllystä löytyvät
myös kotimaiset uutuudet, mm. Hoksnokka - Kirsti Huuhkan nukenrakennusohjeita sekä Keppi, porkkana ja höyhen - käyttäjän opas nykynukketeatteriin.
Kirjaston käyttö on ollut tähän asti hyvin vähäistä. Syynä lienee osaltaan pieni
kokoelma ja toisaalta lainaamisen hankaluus. Lainaustoiminnan ja aukioloaikojen kehittäminen onkin nyt edessä. Olisi hienoa, jos kirjasto olisi avoinna
säännöllisesti yhtenä iltana viikossa. Haluaisitko sinä ryhtyä Uniman kirjastonhoitajaksi?
Uniman taloudelliset resurssit ovat pienet, mutta jäsenkunnassamme on valtava osaamisen potentiaali. Ota yhteyttä, jos haluat olla mukana kehittämässä
toimintaa!
Arja
SEURAAVA NUMERO ILMESTYY
SYKSYLLÄ 2012
Suuri KIITOS jälleen tämän numeron tekoon osallistuneille kirjoittajille, materiaalin toimittajille ja kuvaajille.
NUKKETEATTERI-lehden suraava numero ilmestyy marraskuussa 2012.
Lähetä materiaali 1.10.2012 mennessä osoitteeseen
nukketeatterilehti@gmail.com tai unimafinland@gmail.com
Valokuvien koko vähintään 1 Mt.
Liitä mukaan kuvaajan nimi, kuvassa olevien henkilöiden nimet sekä esityskuvissa
tiedot esityksestä (nimi, ohjaaja, teatteri, nukenrakentaja).
Jos haluat neuvoja juttujen tai muun materiaalin kokoamisessa, niin ota yhteyttä
päätoimittaja Timo Väntsiin
puh 0400 691757, email: vantsi@gmail.com.
Mukavaa kesää!
terveisin
NUKKETEATTERI -lehden toimitus
Suomen UNIMAn järjestösihteeri
Arja Hokkanen,
email: unimafinland@gmail.com
43
44
Nukketeatteri 1/2012
Tule opiskelemaan itsellesi
puuttuva ammattitutkinto
tai suuntaa uudelle, inspiroivalle uralle!
TEATTERIALAN
AMMATTITUTKINTO
Osaamisalana nukketeatteri
Koulutus on suunnattu teatterin, nukketeatterin, kuvataiteen tai tanssin ammattilaisille,
kasvatusalalla toimiville sekä muille nukketeatteria tai teatteria harrastaneille. Tutkinto
antaa sinulle valmiudet käyttää nukketeatteria työssäsi taiteen, kulttuurin, opetuksen
ja taidekasvatuksen alueilla.
Teatterialan ammattitutkinnon koulutus
järjestetään Koulutuskeskus Agricolassa
Pieksämäellä ja Nukketeatterikeskus Poijussa
Helsingissä.
Monimuotoinen tutkintoon valmistava
koulutus alkaa nukketeatterikasvatuksen
kurssilla 30.8–31.8. ja tutkinnon johdantokurssilla 1.9. Voit ilmoittautua suorittamaan
tutkintoa myös ilman koulutusta.
Halutessasi voit suorittaa myös osatutkinnon tai hakeutua opiskelijaksi yksittäisille
kursseille, mikäli tilaa on.
Teatterialan ammattitutkinnon
osiot ovat
• teatterialan kaikille yhteinen ammattitaito
• teatterin tuotanto- ja taiteellinen prosessi
• nukketeatterin yhteinen ammattitaito
Ja suuntautumisvaihtoehdot
• nukketeatterikasvatus
• teatterinuken valmistus
Kysy LIsää
AINUTLAATUIsEsTA
KOULUTUKsEsTA!
Marja-Liisa Lintunen
p. 040 351 1625
marja-liisa.lintunen@kkagricola.fi
www.kkagricola.fi/nukketeatteri