1. No category

Palauta kiitos | Vänligen returnera | Please return
Aarresaaret
Helsingin salaperäinen ulkosaaristo
Skattöarna • Treasure Islands
5.6.-1.9.2013
Helsingin kaupungintalo Helsingfors stadshus Helsinki City Hall
Sofiankatu 1, Sofiegatan 1
ma-pe, må-fr, Mon-Fri 9–19
la-su, lö-sö, Sat-Sun 10–16
www.virka.fi | www.aarresaaret.fi
1
Aarresaaret Skattöarna • Treasure Islands
2
3
Sotilassaariston historia
Jarmo Nieminen
Sakari Manninen 2012 Kuninkaansaari
Tsaarin linnoitukset
Muinaisen Suur-Sibbon vartiotulien ketju alkoi Vantaajoen
edustan ulkosaarilta. Avomeren äärellä olevan Santahaminan
satamakylä asutettiin viikinkiaikojen lopulla. Mainintoja saarten sotilaallisesta käytöstä on 1400- ja sotilasrakenteista 1500-luvulta lähtien. ”På denna Plan behagade Hans Kongl. Maijest
4
Konung Gustaf den III åskåda en Sjö Exercitie i juni 1775” .
(Tällä kentällä Hänen Kunink. Majest. Kuningas Kustaa III suvaitsi
seurata meriharjoituksia kesäkuussa 1775) kirjoitettiin 1700-luvun
lopun salaisiin sotilaskarttoihin ja Kuninkaansaaren pohjoisniemen kallioon.
Venäjän armeija marssi kevättalvella 1808 Helsinkiin. Piirityksen
jälkeen voittamattomana pidetty Viapori antautui ja saaret siirtyivät venäläisille. Kun 1854 kesällä ”Pohjolan Gibraltarin” edustalle ilmestyi englantilaisia sotalaivoja, päättivät venäläiset turvata
linnoituksen sivustat tykkipattereilla. Graniittisten tykkiasemien
rintavallit kohosivat Viaporin lähisaarille. Seuraavana kesänä englantilaisia ja ranskalaisia odotti suuri yllätys. Sadat tykit osoittivat
merelle Santahaminan ja Lauttasaaren väliseltä ranta-alueelta.
Hyökkääjillä oli huonot lähtökohdat. Tykkien ammuksia ja merijalkaväen rykmenttejä ei ollut riittävästi, mutta englantilais-ranskalainen 81 aluksen laivasto-osasto noudatti silti hyökkäyskäskyä.
Suomalaiset ja venäläiset sotilaat saivat yhteisen tulikasteensa
linnoituksen suojassa. Viaporia ei valloitettu. Pommitukset osoittivat silti linnoituksen sotatekniset heikkoudet. Lähisaarille alettiin
rakentaa uusia, tykkiasemia, joiden kantomatka oli pitempi.
1880-luvulla Viaporin ja lähisaarien vanhat patterit vahvistettiin maavalleilla ja ne varustettiin rihlaputkisilla tykeillä.
Käytettiin myös kokonaan uutta rakennustekniikkaa, betonointia.
Kallioihin louhittiin ammusluolia. Vuosisadan lopulla oli Vallisaareen, Kuninkaansaareen ja Santahaminaan rakennettu kivestä
tykkiasemat 120 raskaalle ja järeälle rannikkokanuunalle. Tykki-
asemia yhdistivät maanalaiset käytävät ja tiiliholvatut tykkimiehistön asuintilat. Tykkiasemien alapuolelle ja läheisyyteen oli louhittu suuria ammuskellareita ja asuinbunkkereita. Suomenlinnan
pääsaaret jäivät selustaan, tykistön päävoima oli Vallisaaressa ja
1900-luvun alussa Kuninkaansaaressa ja Santahaminassa.
Japanilaiset tuhosivat Tyynellämerellä Venäjän Tyynenmeren
ja Itämeren laivastot toukokuussa 1905. Venäjällä alkoivat yhteiskunnalliset levottomuudet. Kesällä 1906 kapina roihahti myös
Santahaminassa. Kuninkaansaaren salkoihin nostettiin punaiset
liput, joissa luki Maata ja vapautta. Saaret olivat maailman huomion keskipisteessä. 2 000 miehen kapinallisjoukko hävisi kolme
päivää kestäneen tiukan taistelun. Tsaarin tarkk’ampujaprikaatin
joukot hyökkäsivät Kaivopuistosta ja Santahaminasta. Laivasto tulitti ulkomereltä. Uimalla pakoon yrittäneet kapinalliset ammuttiin
konekiväärillä mereen. Kuninkaansaaren ammusluolan räjähdys
tuhosi kymmeniä kapinallisten avuksi rientäneitä Suomen punakaartilaisia. Yhdessä Suomen sotahistorian suurimmista taisteluista, joka käytiin Helsingin saarilla, katosi kaikkiaan yli 600 miestä.
Viaporin kapina oli yksi lähtölaukauksista, jotka johtivat lokakuun
vallankumoukseen vuonna 1917. Bolševikit voittivat Leninin johdolla, ja Neuvosto-Venäjä syntyi.
5
Sotilassaariston luonto
Jarmo Nieminen
Kruunuvuoren selän eteläistä sivustaa vartioi suljettujen sotilassaarten ketju; Vallisaari–Kuninkaansaari–Santahamina. Saarten
pohjoisrannat ovat suojaisia. Etelärannoilla avomeren myrskyt ja
jäät silottavat kalliot kymmenien metrien leveydeltä tasaisiksi ja
paljaiksi. Kasvillisuus on niukkaa verrattuna saarten pohjoisrantojen vehmaisiin rantoihin. Viaporin venäläinen merilinnoitusrintama perustettiin 1800-luvun puolivälissä saman saariketjun jatkeeksi. Miessaari, Rysäkari, Melkki, Katajaluoto, Harmaja, Kuivasaari,
Isosaari, Itä-Villinki ja Eestiluoto muodostivat merilinnoituksen
ulkokehän. 1. maailmansodassa saaret linnoitettiin ja suomalaiset
jatkoivat niiden rakentamista seuraavien vuosien aikana.
Saarten luonto järkkyi, kun metsät kaadettiin, kallioihin
rakennettiin tykkiasemia ammusluolineen ja rannat louhittiin
vaikeakulkuisiksi maihinnousujen estämiseksi. Saariin tuotiin
Santahaminasta suunnattomat määrät hiekkaa. Nyt 100 vuotta
myöhemmin samat paikat suojaavat harvinaisia eläin- ja kasvilajeja, jotka ovat monin paikoin kadonneet muualta.
Jarmo Nieminen 2011 Vallisaari
Helsingin merilinnoitus
Suomalaiset sotilassaaret
Venäjän kärsimä tappio Japanille muutti Viaporin merkityksen.
Pietarissa valmistauduttiin torjumaan länsiliittoutuneiden mahdolliset maihinnousuyritykset Suomenlahdella linnoittamalla
rannikot Saarenmaalta ja Ahvenanmaalta aina Kronstadtiin asti.
Torjunta perustui vahvoihin merellisiin tukikohtiin; Viaporin,
Tallinnan ja Viipurin linnoituksiin ja niiden jalkaväkeen. Valtaisa
linnoitusjärjestelmä nimettiin Pietari Suuren merilinnoitukseksi.
Helsingin edustan linnoitusketju ulotettiin ulkosaarille Itä-Villinkiin, Isosaareen, Kuivasaareen, Harmajalle, Katajaluotoon, Rysäkarille, Miessaareen ja aina Kytöön asti.
Helsingin edustan sotilassaaret siirtyivät Suomen armeijalle vuonna 1918. Santahaminasta tuli maavoimien ja ilmavoimien saari.
Vallisaareen ja Kuninkaansaareen perustettiin laivaston ja tykistön
varikkoja. Rannikkotykistö hallinnoi ulkosaaria. 1930-luvulla Kuivasaaren asennettiin 305 mm:n kaksoistornitykki. Nykyistä museotykkiä huoltaa Rannikkotykistökilta. Erityisinä juhlapäivinä tykillä
ammutaan kunnialaukauksia.
Toisessa maailmansodassa linnakkeet estivät pelkällä olemassaolollaan Neuvostoliiton Itämeren laivaston hyökkäykset.
Saarten merkitys Helsingin ilmapuolustukselle oli ratkaisevan
tärkeää. 1970–1990-luvuilla ulkosaaria varustelttiin kymmenillä
kallioon louhituilla moderneilla tornitykeillä.
Useiden linnakesaarien sotilaallinen käyttö loppunut. Puolustusvoimat on tehnyt luopumispäätökset Rysäkarista, Vallisaaresta, Kuninkaansaaresta ja Kuivasaaresta. Saarten tulevaisuuden
käyttöä valmistellaan.
6
Jussi Leppänen 2012 Vallisaari
Jarmo Nieminen 2011 Santahamina
7
Sotilassaarien kasvi- ja eläinlajit runsastuvat Helsingin kasvun paineissa
Jarmo Nieminen 2011
Miksi sotilassaarilla on paljon uhanalaisia lajeja ja suojeluarvoa?
Puolustusvoimat toimi sotilassaarissa myös luonnon hyväksi:
harjoitusammunnat hoidettiin vuosikymmeniä samoilla radoilla,
turvallisuusvyöhykkeet ja liikkumiskiellot estivät ulkopuolisten
pääsyn maastoon ja lähivesille. Monet lajit löysivät pesimiskausiksi
turvapaikan sotilassaarista.
Santahaminan harjun sorasta rakennettiin saarille kymmenien kilometrien mittaiset valliniityt ja sadat hiekkaiset tykkipihat
8
Vallisaaren ja Santahaminan vallirinteille on kehittynyt uskomaton puutarha, jossa kukoistaa yli 400 kasvilajia. Santahaminassa
viihtyy 560 kasvilajia ja Vallisaari–Kuninkaansaaressa vain hieman
vähemmän, 440 lajia. Samoilta saarilta on tunnistettu kuluvalla
vuosikymmenellä 1 300 perhoslajia, joista yli 200 lajia on Suomessa silmälläpidettäviä, vaarantuneita tai uhanalaisia. Perhosten ja
kasvien yltäkylläinen runsaus on poikkeuksellista Suomessa.
Sisempien saarten kehä on lepakkojen valtakuntaa. Tarjolla
on yllin kyllin pesimäpaikkoja, rauhaa ja hyönteisiä. Myös saukot
viihtyvät saarten rannoilla. Huonoina jäävuosina harmaahylkeet
tuovat kuuttinsa Santahaminan–Kuninkaansaaren–Vallisaaren
rannoille. Hirvet vasovat vuosittain Vallisaaressa ja Santahaminan
taisteluampumarata-alueella. Saarissa kuulee korppien raakkumista ja huuhkajien huhuilua. Helsingin viimeinen teeriparvikin
hakeutuu sotilassaarten luonnonrauhaan. Riskilät sinnittelevät
Harmajan ja Isosaaren kivikoissa minkkien tavoittamattomissa ja
luodoilla näkyy räyskiä ja karikukkoja.
Pitkäaikainen sotilastoiminta on suojellut monipuolistuvaa
luontoa liikkumisrajoituksin ja synnyttänyt monimuotoisia avomaan biotooppeja. Näin Helsingin edustalla on säilynyt ja kehittynyt monimuotoinen saarten viherkehä. Aarresaarten tulevaisuuden
suunnittelussa tarvitaan paljon viisautta ja malttia.
Keisarinviitta, Petri Asikainen Isosaari 2012
sekä harjoituskentät, joista Santahaminan Sahara ja Riviera ovat
kuuluisimmat. Mantereen paloaukeiden, niittyjen ja ahomaiden
metsittyessä uhanalaisia kasvi- ja eläinlajeja levisi sotilassaarten
kentille ja vallirinteille.
Vanhetessaan tuhannet tiilimuuraukset ja betonirakenteet
lannoittavat vallirinteiden ja niiden välisten laaksojen maaperää
rakenteista tihkuvalla kalkilla.
Jarmo Nieminen 2011
Jarmo Nieminen 2011 Santahamina
9
Den militära skärgårdens historia
Jarmo Nieminen
Sakari Manninen 2012 Kuninkaansaari
Tsarens fästningar
Kedjan av vårdkasar i det forna Stor-Sibbo började vid utöarna utanför Vanda å. Sandhamns hamnby som låg vid det öppna havet
befolkades vid slutet av vikingatiden. Det finns omnämnanden att
öarna har varit i militärt bruk sedan 1400-talet och att de haft
10
militära konstruktioner sedan 1500-talet. ”På denna Plan behagade Hans Kongl. Maijest Konung Gustaf den III åskåda en Sjö
Exercitie i juni 1775”, skrevs det på hemliga militärkartor från
slutet av 1700-talet och på klippan på Kungsholmens norra udde.
Vårvintern 1808 marscherade den ryska armén in i Helsingfors.
Efter en belägring gav Sveaborg, som ansetts vara ointaglig, upp
och öarna överläts till ryssarna. Sommaren 1854 seglade engelska
krigsfartyg utanför ”Nordens Gibraltar”. Ryssarna beslutade då att
skydda fästningens flanker med artilleribatterier. Artillerställningarnas bröstvärn i granit uppfördes på Sveaborgs närliggande öar.
Följande sommar möttes engelsmännen och fransmännen av en
stor överraskning. Hundratals kanoner var riktade mot havet på
kustområdet mellan Sandhamn och Drumsö. Anfallarna hade ett
dåligt utgångsläge. De hade inte tillräckligt med ammunition till
kanonerna och inte heller tillräckligt med marininfanteriregementen, men den engelsk-franska flottavdelningen med 81 fartyg lydde
den anfallsorder den fått. De finländska och ryska soldaterna fick
sitt gemensamma elddop i fästningens skydd. Sveaborg erövrades
inte. Beskjutningen av fästningen avslöjade ändå dess militärtekniska svagheter. Man började på de närliggande öarna bygga nya
artilleriställningar för kanoner med en längre skottvidd.
På 1880-talet förstärktes batterierna med jordvallar och kanoner med räfflade rör. Man tillämpade också en helt ny byggteknik, betongering. I berggrunden byggdes ammunitionsgrottor. Vid
utgången av århundradet hade på Skanslandet, Kungsholmen och
Sandhamn av sten byggts artilleriställningar för 120 tunga och
grovkalibriga kustkanoner. Underjordiska gångar och tegelvälvda
boningsrum för artillerimanskapet förenade artilleriställningarna
med varandra. Under och intill artilleriställningarna hade man
byggt stora ammunitionskällare och bostadsbunkrar. Sveaborgs huvudöar fanns i bakgrunden, artilleriets huvudstyrka fanns på Skanslandet och i början av 1900-talet på Kungsholmen och Sandhamn.
I maj 1905 förintade japanerna på Stilla havet den ryska
Stillahavs- och Östersjöflottan. I Ryssland uppstod samhälleliga
oroligheter. Sommaren 1906 utbröt ett myteri också på Sandhamn.
På Kungsholmen hissades i flaggstängerna röda flaggor med texten
Land och frihet. Öarna var i hela världens blickfång. Den revolterande styrkan bestod av 2000 man och förlorade den tre dagar långa
och hårda striden. Trupper ur tsarens skarpskyttebataljon anföll
från Brunnsparken och Sandhamn. Flottan besköt från havet. De
revoltörer som försökte fly genom att simma mot fastlandet blev
med maskingevär nedskjutna i havet. Då en ammunitionsgrotta
exploderade på Kungsholmen dog utöver revoltörer också tiotals
finländska rödgardister som kommit till deras undsättning. I en
av de största striderna i finländsk militärhistoria som ägt rum
på öarna utanför Helsingfors, gick totalt över 600 man förlorade.
Myteriet på Sveaborg var ett av startskotten som kom att leda till
oktoberrevolutionen 1917. Under Lenins ledning vann bolsjevikerna
och Sovjet-Ryssland uppstod.
11
Naturen i den militära skärgården
Jarmo Nieminen
Den södra sidan av Kronbergsfjärden vaktas av en kedja av stängda
militära öar; Skanslandet–Kungsholmen–Sandhamn. De norra
stränderna på öarna ligger i lä för vinden. På de södra stränderna
har det öppna havets stormar och isar slipat klipporna jämna och
kala på en bredd av tiotals meter. Vegetationen är knapp jämfört
med de lummiga stränderna på öarnas norra sida. Sveaborgs
ryska sjöfästningsfront grundades i mitten av 1800-talet som en
fortsättning på samma kedja av öar. Stora Karlö, Rysskär, Melkö,
Stora Enskär, Gråhara, Torra Mjölö, Stora Mjölö, Östra Villinge och
Estlotan bildar sjöfästningens yttre kedja. Under första världskriget
befästes öarna och finländarna fortsatte med byggandet under de
följande åren.
Naturen på öarna rubbades då skogar fälldes, i klipporna
byggdes artillerställningar och ammunitionsgrottor och stränderna
schaktades för att göra dem svårframkomliga och för att förhindra
landstigningar. Till öarna hämtades från Sandhamn mycket stora
mängder sand. Nu, 100 år senare, är dessa öar en skyddsplats för
sällsynta djur- och växtarter, som på många andra ställen redan
har försvunnit.
Jarmo Nieminen 2011 Vallisaari
Helsingfors sjöfästning
Finländska militära öar
Den förlust som Japan förorsakade Ryssland ändrade på Sveaborgs
betydelse. I S:t Petersburg förberedde man sig mot de västallierades
eventuella landstigningsförsök vid Finska viken genom att befästa
kusterna från Ösel och Åland ända till Kronstadt. Försvaret baserade
sig på starka marinbaser; Sveaborgs, Tallinns och Viborgs fästningar samt deras infanteri. Det väldiga fortifikationssystemet döptes till
Peter den stores sjöfästning. Fästningskedjan utanför Helsingfors
sträcktes till utöarna Östra Villinge, Stora Mjölö, Torra Mjölö, Gråhara, Stora Enskär, Rysskär, Stora Karlö ända till Kytö.
De militära öarna utanför Helsingfors överläts till finska armén
1918. Sandhamn blev en ö för land- och luftstridskrafterna. På
Skanslandet och Kungsholmen byggdes depåer för flottan och artilleriet. Kustartilleriet administrerade utöarna. På 1930-talet placerades på Torra Mjölö ett dubbelkanontorn på 305 mm. Numera
är den en museikanon och underhålls av Kustartillerigillet. På
särskilda festdagar skjuter man salut med kanonen.
Under andra värdskriget förhindrade fästningarna med sin
blotta existens Sovjetunionens Östersjöflotta från att anfalla. Öarna hade en avgörande betydelse för Helsingfors luftförsvar. Under
1970–1990-talen utrustades öarna med tiotals moderna tornkanoner som grävts ner i berggrunden.
På många av fästningsöarna har den militära aktiviteten upphört. Försvarsmakten har fattat beslut om att överlämna
Rysskär, Skanslandet, Kungsholmen och Torra Mjölö. Nu pågår
planeringen av hur öarna ska användas i framtiden.
12
Jussi Leppänen 2012 Vallisaari
Jarmo Nieminen 2011 Santahamina
13
Växt- och djurarterna blir rikligare på de militära öarna samtidigt som Helsingfors växer
Jarmo Nieminen 2011
Varför finns det på de militära öarna så många hotade arter och varför har de ett skyddsvärde?
Försvarsmakten verkade på de militära öarna också till fromma för
naturen: skjutövningar ägde tiotals år rum på samma banor, säkerhetszonerna och förbud att röra sig där hindrade utomståendes
tillträde till terrängen och närliggande vatten. Många arter hittade
på de militära öarna en skyddad plats för häckningstiden.
Av gruset i åsen på Sandhamn byggdes på öarna tiotals kilometer vallåkrar och hundratals sandbaserade artillerigårdar samt
14
övningsplaner, varav Sandhamns Sahara och Rivieran är de mest
kända. Då öppna slätter, ängar och svedmarker blir skogbevuxna
på fastlandet har hotade växt- och djurarter spridit sig till de byggda
artillerigårdarna, övningsfälten och vallsluttningarna.
Då tusentals tegelmurar och betongkonstruktioner sakta vittrar sönder så gödslar de vallsluttningarna och marken i sänkorna
med den kalk som sipprar fram ur konstruktionerna.
Jarmo Nieminen 2011
På Skanslandets och Sandhamns vallsluttningar har uppstått en
fantastisk flora där över 400 växtarter blomstrar. På Sandhamn trivs
560 växtarter och på Skanslandet–Kungsholmen endast något färre
eller 440 arter. På dessa samma öar har man under innevarande
årtionde påträffat 1 300 fjärilsarter, varav över 200 arter är sådana
som är under uppsikt, i riskzonen eller hotade. Den mycket rikliga
förekomsten av fjärilar och växter är exceptionell i Finland.
Den inre kedjan av öar är fladdermössens rike. Här finns gott
om häckningsplatser, frid och insekter. Även uttrar trivs på öarnas
stränder. År då isarna är svaga kommer gråsälarna med sina kutar
till stränderna på Sandhamn–Kungsholmen–Skanslandet. Älgarna
kalvar årligen på Skanslandet och på Sandhamn på området för
övningsskjutning. På öarna kan man höra korparna kraxa och
ugglorna hoa. Även Helsingfors sista orrflock söker sig till lugnet
i naturen på de militära öarna. Tobisgrisslan tar sig fram på de
steniga områdena på Gråhara och Stora Mjölö, där de är onåbara
för minkar, och på skären ser man också skräntärnor och roskarlar.
Den långvariga militära närvaron på öarna med begränsningar för allmänheten att röra sig där har bidragit till en mångfaldigare natur och skapat mångformiga biotoper på öppna marker.
Därigenom har utanför Helsingfors bevarats och utvecklats en kedja
av öar med mångformig natur. Vid planeringen av Skattöarnas
framtid behövs därför en hel del visdom och långsiktighet.
Jarmo Nieminen 2011 Santahamina
Kejsarmantel, Petri Asikainen Isosaari 2012
15
History of the Military Archipelago
Jarmo Nieminen
Sakari Manninen 2012 Kuninkaansaari
The Czar’s Fortresses
The beacon fires of the ancient greater Sibbo began on the outlying
islands, off the mouth of the River Vantaa. The harbour village of
Santahamina was settled towards the end of the Viking Age. Mentions of the military use of the islands can be found as early as
in the 15th century and of the military structures from the 16th
century on.
16
The text “På denna Plan behagade Hans Kongl. Maijest Konung
Gustaf den III åskåda en sjö Exercitie i juni 1775” (“In this field,
His Majesty King Gustavus III condescended to observe a naval manoeuvre in June 1775”) was written both on the secret, late 18th
century military maps as well as on the cliffs of the northern point
of the island of Kuninkaansaari.
The Russian army marched into Helsinki in the early spring of
1808. The fortress of Sveaborg (Viapori) was considered invincible, but it capitulated after a siege. The islands were taken over
by the Russians. In the spring of 1854, British warships appeared
off Sveaborg, also known as the “The Gibraltar of the North”. The
Russians decided to protect the flanks of the fortress with cannon
batteries. Parapets made of granite rose on the islands surrounding
Sveaborg. The next summer, the English and French were in for a
big surprise. Hundreds of cannons were aimed towards the sea from
the shoreline between Santahamina and Lauttasaari. The attackers
were in a difficult situation. They would have needed much more
cannon ammunition and many more marine infantry regiments.
Nevertheless, the 81-ship Anglo-French armada attacked as ordered.
The Finnish and Russian soldiers had their baptism of fire in the
island fortresses. Sveaborg was not taken. The bombardment, however, revealed inadequacies in armaments. An era of constructing
new, longer-range artillery on the surrounding islands began.
During the 1880s the old battery positions on Sveaborg and
other islands were strengthened with ramparts and equipped with
rifle bore cannons. An entirely new construction technique of laying
concrete was also used. Ammunition stores were excavated into
the rock. At the end of the century, 120 positions for heavy coastal
artillery pieces had been built of stone. They were connected by underground tunnels and brick-vaulted crew accommodations. Large
ammunition stores and accommodation bunkers were excavated
under and in the vicinity of the gun positions. The main islands of
Sveaborg were now in the rear as the main artillery was on Vallisaari
and later on in the 20th century on the islands of Kuninkaansaari
and Santahamina.
In May 1905, the Japanese destroyed Russia’s Pacific and
Baltic fleets in the Pacific Ocean. Social unrest began in Russia. A
rebellion erupted in Santahamina in the summer of 1906. Red flags
that read “Land and Freedom” were hoisted on the island of Kuninkaansaari. The islands became the focus of the world’s attention.
The rebel forces lost the three-day battle. The troops of the Czar’s
Sharp Shooter Brigade attacked from Kaivopuisto and Santahamina. The rebels were bombarded by the navy from the sea. Those
who tried to escape by swimming were machine gunned in the
sea. Dozens of Finnish red guards who had rushed to the islands to
help the rebels were killed when an ammunition store exploded on
Kuninkaansaari. One of the greatest battles in the Finnish military
history was fought on the islands of Helsinki. All in all, 600 men
lost their lives on the islands. The mutiny of Sveaborg was one of
those events that eventually led to the October revolution in 1917.
The Bolsheviks led by Lenin won and the Soviet-Russia was born.
17
Wildlife of Helsinki’s military archipelago
Jarmo Nieminen
The southern flank of the Kruunuvuorenselkä waters is guarded
by a chain of out-of-bounds military islands; Vallisaari, Kuninkaansaari and Santahamina. Their northern shores are sheltered.
The cliffs on the southern shores, on the other hand, have been
smoothened out dozens of meters wide by storms and ice. The
vegetation is sparse in comparison to the lush northern shores.
The Russian fortress front of Sveaborg (Viapori) was established
in the mid 19th century to extend the chain of military islands.
The islands of Miessaari, Rysäkari, Melkki, Katajaluoto, Harmaja,
Kuivasaari, Isosaari, Itä-Villinki and Eestiluoto form the outer
perimeter of the fortress. These islands were fortified during the
years of the First World War by the Russians and after the war by
the Finns.
The island nature was shattered when the forests were
chopped down, gun emplacements and casemates were built and
the shores were turned into almost impassable mounds of rocks in
order to prevent landings. A huge amount of sand was brought in
from Santahamina. Now, after 100 years, these islands serve as a
safe haven for rare species of animals and plants that have nearly
disappeared from other areas.
Jarmo Nieminen 2011 Vallisaari
The Helsinki Maritime Fortress
The Finnish Military Islands
Russia’s defeat by the Japanese changed the importance of Sveaborg. Russia began to fortify the shores of the Gulf of Finland all the
way from Saarenmaa and Åland islands to Kronstadt in order to
repel possible landings by western powers. The defence was based on
strong maritime fortresses and infantry units in Sveaborg, Tallinn
and Vyborg. The huge fortress system was named The Maritime
Fortress of Peter the Great. The Helsinki Maritime Fortress was extended all the way to the outlying islands of Itä-Villinki, Isosaari,
Kuivasaari, Harmaja, Katajaluoto, Rysäkari, Miessaari and Kytö.
The Islands were taken over by the Finnish Army in 1918. Santahamina became an island of infantry and air force. Navy and
artillery depots were constructed on the islands of Vallisaari and
Kuninkaansaari. The outlying islands were administered by coastal
artillery. In the 1930s a 305-mm twin turret was installed on Kuivasaari. Currently this museum gun is maintained by the Coastal
Artillery Guild. The cannons are sometimes fired to honour national festivals.
In the Second World War the fortresses prevented the Soviet
Baltic Fleet from attacking by their sheer existence. The islands
were also of crucial importance for the Helsinki air defence system.
In the period of 1970s through 1990s the outlying islands were
equipped with dozens of modern turret guns that were excavated
into the rock.
In the past few years the military use of many of the fortress
islands has ended. The Armed Forces have made a decision to give
up Rysäkari, Vallisaari, Kuninkaansaari and Kuivasaari. The future
use of the islands is now under consideration.
18
Jussi Leppänen 2012 Vallisaari
Jarmo Nieminen 2011 Santahamina
19
Nature is seeking refuge while there are
pressures to enlarge the city of Helsinki
The ramparts of Vallisaari and Santahamina have turned into an
amazing garden with more than 400 flourishing plant species.
The number of plant and butterfly species is exceptionally high
even by national standards. Some 560 species of plants flourish
in Santahamina and 440 species on the islands of Vallisaari and
Kuninkaansaari. Over 200 of the total of 300 species of butterflies
spotted on the islands during the current decade are either near
threatened, vulnerable or endangered.
The inner ring of the islands is the kingdom of bats. There
are suitable breeding grounds, peace and an abundance of insects.
Otters thrive on the islands’ shores. Seals bring their young pups
to the shores of Santahamina, Kuninkaansaari and Vallisaari if
the ice conditions are bad. The moose calve each year on Vallisaari
and in the vicinity of the Santahamina field firing range. On the
islands one can also hear the croaking of crows and the hoot of
an eagle owl. Helsinki’s last flock of grouse relies on the security of
the military islands. Black guillemots cling onto the stony shores
of the islands of Harmaja and Isosaari, safe from minks. Caspian
terns and turnstones can be seen on the islets.
Silver-washed Fritillary, Petri Asikainen Isosaari 2012
Prolonged military action has protected nature by implementing
restrictions on people’s freedom of movement and has produced
diverse biotopes. Because of that, a multifaceted green zone of islands has survived and evolved off Helsinki. The future of these true
Treasure Islands requires a lot of wise and patient planning indeed.
Jarmo Nieminen 2011
Why do so many endangered species thrive on the military islands and why do the islands
have so much conservation value?
The nature is grateful to the military for their actions. For decades
outsiders have been prohibited access to the islands and the surrounding waters because of live firing exercises and security zones
marked with boards. For many species the military islands are an
important place of refuge during the breeding season.
The gravel of the Santahamina ridge has been used to build
tens of kilometres of rampart meadows as well as hundreds of
20
sandy gun positions and training grounds of which the Sahara
and the Riviera are most famous. While many clearings, meadows
and glades on the mainland have become forested, many of their
animal and plant species have found a safe haven in the fields and
ramparts of the military islands.
With age thousands of brick and concrete structures have
started to ooze lime fertilizing the soil of rampart slopes and valleys.
Jarmo Nieminen 2011
Jarmo Nieminen 2011 Santahamina
21
Näyttelyluettelo
Miessaari
Rysäkari
Melkki
Katajaluoto
Jarmo Nieminen 2011
Jarmo Nieminen 2011
Jarmo Nieminen 2013
Jarmo Nieminen 2012
Sakari Manninen 2011
Jussi Leppänen 2011
Jarmo Nieminen 2013
Jarmo Nieminen 2011
Jarmo Nieminen 2013
Jussi Leppänen 2012
Sakari Manninen 2011
Jussi Leppänen 2011
Jussi Leppänen 2011
Jussi Leppänen 2011
22
Jussi Leppänen 2011
Sakari Manninen 2011
23
Harmaja
Kuivasaari
Jussi Leppänen 2011
Jussi Leppänen 2011
Jarmo Nieminen 2012
Jussi Leppänen 2012
Jarmo Nieminen 2013
Petri Asikainen 2012
Jussi Leppänen 2012
Jussi Leppänen 2011
Jussi Leppänen 2009
Jarmo Nieminen 2013
Petri Asikainen 2012
Jussi Leppänen 2011
Petri Asikainen 2012
Jarmo Nieminen 2013
24
Petri Asikainen 2012
Jussi Leppänen 2012
Jarmo Nieminen 2012
25
Isosaari
Vallisaari
Jussi Leppänen 2012
Lisse Tarnanen 2012
Jarmo Nieminen 2012
Jarmo Nieminen 2011
Jarmo Nieminen 2012
Lisse Tarnanen 2012
Jarmo Nieminen 2011
Jarmo Nieminen 2010
Sakari Manninen 2011
Jarmo Nieminen 2011
Jarmo Nieminen 2012
Jarmo Nieminen 2012
Jussi Leppänen 2012
Petri Asikainen 2012
Jarmo Nieminen 2012
26
27
Vallisaari
Kuninkaansaari
Jarmo Nieminen 2012
Sakari Manninen 2012
Sakari Manninen 2012
Jarmo Nieminen 2012
Jarmo Nieminen 2012
Jussi Leppänen 2011
Jarmo Nieminen 2012
Petri Asikainen 2012
Jarmo Nieminen 2012
Jussi Leppänen 2012
Jussi Leppänen 2012
Jarmo Nieminen 2012
Jussi Leppänen 2012
Jussi Leppänen 2012
28
29
Santahamina
Jarmo Nieminen 2011
Jarmo Nieminen 2012
Kimmo Lahikainen 2009
Lisse Tarnanen 2011
Jarmo Nieminen 2011
Sakari Manninen 2011
Lisse Tarnanen 2012
Jarmo Nieminen 2012
Jarmo Nieminen 2011
Jarmo Nieminen 2011
Jarmo Nieminen 2012
30
Jarmo Nieminen 2012
Jarmo Nieminen 2011
Kimmo Lahikainen 2009
Jarmo Nieminen 2012
31
Santahamina
Itä-Villinki
Eestiluoto
Jarmo Nieminen 2012
Sakari Manninen 2012
Sakari Manninen 2011
Sakari Manninen 2012
Sakari Manninen 2011
Jarmo Nieminen 2009
Jarmo Nieminen 2012
Jarmo Nieminen 2011
Sakari Manninen 2011
32
Jarmo Nieminen 2011
Jarmo Nieminen 2011
Petri Asikainen 2012
Jussi Leppänen 2011
33
Historia
Jarmo Nieminen 2011 Vallisaari
Jussi Leppänen 2012 Kuninkaansaari
Petri Asikainen 2012 Kuninkaansaari
Petri Asikainen 2012 Vallisaari
Jarmo Nieminen 2011 Miessaari
Jarmo Nieminen 2010 Vallisaari
Sakari Manninen 2012
Itä-Villinki
Jussi Leppänen 2012 Vallisaari
Jussi Leppänen 2012 Kuninkaansaari
34
Jussi Leppänen 2012 Vallisaari
Sakari Manninen 2011 Rysäkari
Jussi Leppänen 2011 Katajaluoto
Jussi Leppänen 2012 Isosaari
Petri Asikainen 2012 Isosaari
35
Luonto
Lisse Tarnanen 2012
Santahamina
Jarmo Nieminen 2011
Isosaari
Jarmo Nieminen 2011 Santahamina
Lisse Tarnanen 2012 Santahamina
Kimmo Lahikainen 2011
Santahamina
Jarmo Nieminen 2011
Santahamina
Petri Asikainen 2013
Matosaari
Kimmo Lahikainen 2011 Santahamina
36
Jarmo Nieminen 2013
Santahamina
Petri Asikainen 2013 Kuninkaansaari
Kimmo Lahikainen 2011 Santahamina
Jarmo Nieminen 2011
Vallisaari
Lisse Tarnanen 2012
Santahamina
Jarmo Nieminen 2012 Santahamina
Jarmo Nieminen 2012 Santahamina
37
Meri-Helsinki
Jarmo Nieminen 2008
Jarmo Nieminen 2012
Sakari Manninen 2011
Petri Asikainen 2012 Kruunuvuorenselkä
Jussi Leppänen 2011 Harmaja
Jussi Leppänen 2012
Jarmo Nieminen 2010
Jarmo Nieminen 2011
Petri Asikainen 2012
Kruunuvuorenselkä
Sakari Manninen 2012
Suomenlinna
Jarmo Nieminen 2011
Jarmo Nieminen 2012
Jarmo Nieminen 2012
38
Sakari Manninen 2012 Kruunuvuorenselkä
Petri Asikainen 2013 Harmaja
39
Meri-Helsinki
Panoraamat
Jussi Leppänen 2012 Suomenlinna
Jarmo Nieminen 2011 Vallisaari
Petri Asikainen 2012 Suomenlinna
Sakari Manninen 2013 Suomenlinna
Sakari Manninen 2011 Vallisaari – Kuninkaansaari
Lisse Tarnanen 2012 Vallisaari
Jarmo Nieminen 2013 Kruunuvuorenselkä
Sakari Manninen 2013 Santahamina
Petri Asikainen 2012 Suomenlinna
Sakari Manninen 2012 Katajaluoto
Jarmo Nieminen 2013 Santahamina
40
41
Tekijät
Jos olet kiinnostunut Aarresaarten valokuvista, ota suoraan
yhteyttä kuvaajiin:
Petri Asikainen
Petri Asikainen on 47-vuotias helsinkiläinen kuvaaja, kuvausalan moniosaaja sekä kuvaustekninen konsultti.
Ateljeevalokuvaus on vuosien varrella laajentunut mm. mainos-, markkinointi-, uutis-, henkilö-, ja dokumenttikuvauksiin. Monikameratyöskentely ja erikoiskamerat, kuva- animaatiot ja sähkömangneettisen säteilyn laajempi käyttö kuva- ja mediateoksissa, ovat päätyö ja tutkimuksen aiheet.
Aarresaarten luontoon tutustuminen on ollut suuri etuoikeus ja mahdollisuus. Olen suuresti
kiitollinen näiden saarten asujamistolle, joista monet ovat läsnäoloni sen verran hyväksyneet että
ovat tulleet ainakin kurkaamaan, outoa otusta, joka heidän elinpiirillään viipyillen hiippailee.
Petri on työstänyt Aarresaaret-näyttelyn multimediat Suomenlahden talvi, Saariston
luonto, Isosaari, Kuninkaansaari, Vallisaari, Santahaminan Luonto ja Aarresaaret ilmasta.
Puhelin: 0400-708 970
e-mail: petri.asikainen@pp.sonera.net
Kimmo Lahikainen
Kuntoileva hammaslääkäri (triathlon, sulkapallo, sähly), joka käyttää kameraa samalla hienomekaanisella tarkkuudella kuin hammaslääkärin työvälineitä. Luontokuvaajan
suosikkikohteet ovat linnut ja maisemat. Perheessä vaimo, 3 jalkapalloa pelaavaa poikaa,
cheerleadingia harrastava tyttö ja 2 koiraa.
Kimmo Lahikainen
kimmo.lahikainen@oral.fi
Jussi Leppänen
Jussi Leppänen on 52 vuotias Helsinkiläinen graafikko ja valokuvaaja. Koulutukseltaan hän
on Taik:in kasvatti ja toimii nykyään omassa yrityksessään Neogen Design Oy:ssä. Kulttuuriprojektit, lehdet ja kirjat ovat keskeisessä asemassa yrityksen toiminnassa. Jussi on kuvannut
merellistä luontoa vuosikymmeniä ja harrastaa myös merenkulkua, meri- ja sotahistoriaa.
Jussi leppänen on Aarresaaret- hankkeen graafinen suunnittelija, näyttely­suunnittelija
ja tuottaja.
Puhelin: 0400-601 357
e-mail: jusa@jusa.fi | www.neogen.fi
Sakari Manninen
Sakari Manninen on 53-vuotias Vantaalainen multimediatuottaja, elokuvaaja ja dokumentaristi.
Merellistä luontoa Sakari on kuvannut vuosikymmeniä ja hän toimii myös akviivisesti valokuvausyhdistystoiminnassa. Omia tuotantojaan Sakari tekee yrityksessään Open Eyes Productions
Oy:ssä. Tuorein tuotos on tunnin dokumenttielokuva Hankoniemen Silmä, elämää majakan
valokeilassa. Dokumentti kertoo Hangon historiasta, Russarön saaren elämästä ja majakasta.
Sakari on työstänyt Aarresaaret-näyttelyn multimediat Historiakuvia sotilassaarilta, Merimaisemia Helsingistä, Merellinen Helsinki, Kuivasaaren tykki, Aarresaarilla, Aarresaarten sankarit.
Puhelin: 0500-818 192
e-mail: sakari.manninen@dlc.fi
42
Jarmo Nieminen
Jarmo Nieminen on 53-vuotias helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja tietokirjailija. Upseeriuran jälkeen Nieminen on keskittynyt Helsingin saariston ja kaupunkiluonnon suojelu ja
luonnon monimuotoisuuden edistämishankkeisiin laajan asiantuntijaverkostonsa tuella.
Hänen luontoretkilleen ja alustustilaisuuksiin on osallistunut viimeisten vuosien
aikana yli 16 000 helsinkiläistä. Nieminen on Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja. Hän on julkaissut useita kirjoja ja taidenäyttelyitä Helsingin sotilassaariston
luonnosta ja historiasta. Nieminen on Aarresaaret näyttely- ja tapahtumahankkeen pääsuunnittelija ja kuvausryhmän johtaja.
Puhelin: 045-656 7542
e-mail: nieminen.jarmo@gmail.com
www.jarmonieminen.fi
Lisse Tarnanen
Luontokuvaaja ja –luontoharrastaja, joka yhdistää kuvat ja tekstin. Humanistia ja käyttäytymistieteilijää kiinnostavat erityisesti matelijat ja sammakkoeläimet, myös hirvet, kauriit,
korennot, luteet, maisemat… Kesäkuussa ilmestyneen laajan kuva-tietoteoksen, Suomen
käärmeet ja liskot -kirjan toinen tekijä.
Puhelin: 040-527 9902
e-mail: lisse@lisse.fi
Ismo Tuormaa
Ismo Tuormaa on 59-vuotias pitkän linjan ympäristötoimittaja sekä luonto-ohjelmien ja
luontodokumenttien tekijä Vantaan Hiekkaharjusta. Tuormaa on uransa aikana työskennellyt sekä monissa alueellisissa että valtakunnallisissa sanomalehdissä sekä ollut mukana
mm. TV2:n Ympäristöuutisten toimitusporukassa koko ohjelman toiminta-ajan. Nykyisin
Tuorma työskentelee oman yhtiönsä DocIslandin kautta.
Tuormaa on myös tunnettu juontaja ja kolumnisti erilaisissa tilaisuuksissa ja julkaisuissa. Aarresaaret-projektissa Tuormaa oli tuottamassa Santahamina-dokumenttielokuvaa.
Raimo Raitahila
Raimo Raitahila on 55-vuotias Sipoossa asuva audiovisuaalisen editoinnin moniosaaja,
Raitahila on työskennellyt uransa aikana mm. Yleisradiolle, MTV3:lle sekä Crea-Videolle. Raitahila on saanut leikkaustöistään useampia tunnustuksia ja palkintoja ja hän on
myös opettanut aikoinaan digitaalisen leikkauksen saloja monille tunnetuille yhtiöille ja
henkilöille..
Raitahila työskentelee omassa yrityksesään nimeltä Variart Oy. Variat on leikannut
joukon tunnettuja luontoelokuvia sekä Ismo Tuormaa että mm. Petteri Saarion ja norppaelokuvistaan tunnetun Juha Taskisen kanssa. Aarresaaret-projektissa Raitahila oli tuottamassa Santahamina-dokumenttielokuvaa.
43
www.virka.fi | www.aarresaaret.fi
44