1. No category

VSS-Etsi!
Väestönsuojelulehti
Jäsenlehti 2-2010
70 vuotta
Helsingin turvana
Pelastuskoirasivut s. 36-59
Suomen joukkue voitti
Maailmanmestaruuden
Kokouskutsu ja sääntömuutos s. 4-5
Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ja Helsingin Etsintä- ja Pelastuskoirat
HELSINGIN VÄESTÖNSUOJELUYHDISTYS RY
hallitus ja toimihenkilöt
Siltavuorenranta 16 B, 00170 Helsinki, p. (09) 278 2018, faksi (09) 278 2032
hvssy@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/hvssy
Nimi
Osoite
GSM &
E-mail
Valittu
pj Unto Lemmetty
Heinäpellontie 18, 00700 Hki
vpj Greta Nikkilä
Mechelininkatu 26 B 35, 00100 Hki
050 571 1520
unto.lemmetty@kolumbus.fi
2009-10
040 722 8120
rnikkila@welho.com
2009-10
sihteeri Marja Rikman-Koski
Siilitie 13 F 482, 00800 Hki
050 511 2309
marja.koski@helpe.fi
2009-10
Göran Åhman
Relanderinaukio 4 D, 00570 Hki
050 1887
goran.ahman@kolumbus.fi
2009-10
Jukka Lehtiranta
Kovelipolku 14 b, 00430 Hki
040-7084272
jukka@lehtiranta.net
2009-10
Marianne Anttalainen
Hämeentie 75 A 7, 00550 Hki
040 562 5830
m.anttalainen@gmail.com
2009-10
Jukka-Petri Nieminen
Porvoonkatu 23 B 42, 00510 Hki
p. 050 521 5010
j-p.nieminen@kolumbus.fi
2009-11
Antti-Jussi Salmenlinna
Kulosaaren puistotie 44, 00570 Hki
050 5600 400
ajs@iki.fi
2009-11
050 343 9561
tommi.laurinen@hel.fi
Pysyvä jäsen
Helsingin pelastuslaitoksen edustaja:
Tommi Laurinen
PL 112, 00099 Helsingin kaupunki
TOIMIKUNNAT JA TILITOIMISTO:
Tehtävä
Nimi
GSM
E-mail
He-Mu
Raimo Nikkilä
0400 503 944
rnikkila@welho.com
Yritys- ja talosuojeluos. pj.
Antti-Jussi Salmenlinna
050 5600 400
ajs@iki.fi
Yritys- ja talosuojeluos. vpj
Juhani Manninen
0207480 747
juha.manninen@malkit.fi
Naistoimikunta
Marja Rikman-Koski
050 511 2309
marja.koski@helpe.fi
Esikuntaryhmä pj
Antti-Jussi Salmenlinna
050 5600 400
ajs@iki.fi
Esikuntaryhmä vpj
Marianne Anttalainen
HEPeKo pj
Jukka Lehtiranta
m.anttalainen@gmail.com
040 708 4272
jukka@lehtiranta.n
Yrityspalvelu Pentti Mäkinen Oy Nuijamiestentie 5 A, 00400 Hki, p.724 6430, 050 505 0660 pm@yrityspalvelu.com
Tilintarkastajat: HTM Eero Lehmusvuo p. 755 4859, varatilintarkastaja KHT Risto Mäkiö p. 050 570 3005
PELASTUSKOIRAJAOS (HEPEKO)
Puheenjohtaja
Jukka Lehtiranta 040-708 4272
jukka@lehtiranta.net
Marica Björkman 040-539 3571
marica_bjorkman@yahoo.com
Elina Rancken 0400-841 946
elina.rancken@gmail.com
2
Anette Aunola 0400-755 884
anette.aunola@elisanet.fi
Riitta Niemi 040-8457263
riitta.niemi@kolumbus.fi
Sari Köck 040-5876959
sari.kock@gmail.com
Markku Savolainen 0442915945
markku.savolainen@pp.inet.fi
Kurssivastaava
Heli Herna 050-5220150
heli.herna@saunalahti.fi
Kirsi Annola
kirsi.annola@uku.fi
Satu Hattunen 040-506 1149
satu.hattunen@kolumbus.fi
(puhelut miel. vasta klo 12
jälkeen, yötyö)
VSS-Etsi! 2/2010
Sisältö:
Syyskokouskutsu ja sääntömuutos ............................................... 4
Esityslista....................................................................................... 5
Pääkirjoitus .................................................................................... 6
Puheenjohtajalta............................................................................ 7
Onnittelut ja ansiomerkit ................................................................ 8
Materiaalimyynti............................................................................. 9
Koulutuskalenteri ......................................................................... 10
Pikkujoulut ................................................................................... 10
Väestönsuojelun merkitys ennen ja nyt ....................................... 12
Pelastuslaitos arjen turvallisuudessa........................................... 13
22
Helpe väestönsuojelun edistäjänä 1992-2010 ............................ 14
Varautumisen ja väestönsuojelun ajankohtaista SPEKissä ........ 16
Helsingin väestönsuojeluyhdistykselle ........................................ 17
Yhteistyötä vuosikymmenien ajan ............................................... 18
Omatoimisuus korostuu nykypäivän väestönsuojelussa ............. 20
Katsaus väestönsuojatekniikan kehitykseen Suomessa ............. 22
24
Helsingin väestönsuojeluyhdistys ry:n historian
vaiheet 1940-2011 ....................................................................... 24
Siitä on jo 70 vuotta... .................................................................. 29
Raijan muistelmat Suomeen paluusta vuonna 1946 ................... 31
Luontopiiri .................................................................................... 32
Juhlaristikko ja vitsejä.................................................................. 35
Pelastuskoirasivut 36-59
Peko-puhinoita............................................................................. 36
38
HEPeKo 40 vuotta - eikä suotta .................................................. 38
Helsingin kaupungin suojelusuunnitelma
ja pelastuskoirajoukkue ............................................................... 40
Suomi voitti pelastushaun joukkuemaailmanmestaruuden ......... 42
Rauniokouluttajien IRO-koulutusviikonloppu Imatralla ................ 54
Pelastuskoirien SM-joukkuekatselmus 2010
- ryhmänjohtajien tunnustuksia.................................................... 56
Tulospörssi .................................................................................. 59
Vss-Etsi! -lehti
Numero 2/2010
Toimitus: Majka Borgström (ulkoasu ja taitto),
Raimo Nikkilä (HVSSY), Heli Herna
Osoitteenmuutokset:
HVSSY:n jäsenet Raimo Nikkilä
p. 0400 503 944 rnikkila@welho.com
HEPeKo:n jäsenet jäsensihteerille
VSS-Etsi! 2/2010
56
Painopaikka: Itä-Helsingin Monistus
Kannen logo: Raimo Nikkilä
Huom! Artikkelin kirjoittaja vastaa artikkelin sisällöstä.
Artikkeleita ei saa julkaista ilman kirjoittajan lupaa. Artikkelin
lähettäjä vastaa siitä, että lupa materiaalin julkaisemiseen on.
Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja muuttaa lähetettyä
materiaalia.
3
HELSINGIN VÄESTÖNSUOJELUYHDISTYS RY
Syyskokouskutsu
Sivu
1(1)
Syyskokous 11.11.2010
Arvoisa Jäsenemme,
Yhdistyksellämme on kunnia kutsua Teidät sääntömääräiseen syyskokoukseen.
Aika
Torstai 11.11.2010 klo 18.00 alkaen (Kahvitarjoilu alkaa klo 17.30)
Paikka:
Helsingin Väestösuojelumuseo, Siltavuorenranta 16 B, 00170 Helsinki.
Kokouksessa käsitellään Yhdistyksemme sääntöjen edellyttämät syyskokousasiat sekä
niiden muutosesitys (I muutoskäsittelykerta).
Sääntömuutosesitys käsittää yhdistyksen sääntöjen 2§ muuttamisen kuuluvaksi seuraavasti:
2 § Yhdistyksen tarkoitus
Yhdistyksen tarkoitus on:
1. toimia väestönsuojelun yhteisönä,
2. edistää ja kehittää omatoimista varautumista, jolla vaikutetaan yksityisten ihmisten,
yritysten ja yhteisöjen valmiuksiin toimia normaali- ja poikkeusoloissa,
3. edistää ja kehittää humanitaarista toimintaa, pelastuskoiratoimintaa sekä
väestönsuojelua
4. osallistua väestönsuojeluun sekä muuhun kotimaiseen ja kansainväliseen
pelastuspalvelutoimintaan ihmisten ja omaisuuden pelastamiseksi,
5. edistää ja kehittää väestönsuojelun ja muun pelastuspalvelutoiminnan piirissä
tapahtuvaa yhteistyötä sekä
6. vaalia osaltaan Helsingin väestönsuojelun perinteitä sekä ylläpitää ja kehittää
Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen hallinnassa olevaa väestönsuojelumuseota.
Nyt voimassa olevat säännöt on luettavissa yhdistyksen kotisivuilta: www.kolumbus/hvssy.
Sääntömuutoksen tarkoitus on avustushakemuksia koskevien aloitteiden tukeminen.
Kokouksen kuluessa on perinteinen kahvitarjoilu alkaen klo 17.30, jonka jälkeen Helpe Oy:n
koulutuspäällikkö Viljami Vuorela esitelmöi Helpe Oy:n koulutuksesta. Sen jälkeen
yhdistyksemme uunituoreen kultamitalistijaoksen Majka Borgström ja Virpi Nieminen
kertovat jaoksensa toiminnasta.
Tervetuloa vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan.
Ystävällisin terveisin
Unto Lemmetty
Puheenjohtaja
Jakelu:
Liitteet:
Jäsenistö
Syyskokouksen esityslista (muut kokousasiakirjat jaetaan kokouksessa)
Osoite:
Siltavuorenranta 16 B
00170 Helsinki
4
Puhelin:
(09) 278 2018
Fax:
(09) 278 2032
E-mail:
hvssy@kolumbus.fi
WWW
www.kolumbus.fi/hvssy
VSS-Etsi! 2/2010
HELSINGIN VÄESTÖNSUOJELUYHDISTYS RY
Esityslista
Sivu 1(1)
Syyskokous 11.11.2010 VSS-museo
Aika: Torstai 11.11.2010 h 18.00 (kahvitarjoilu alkaa klo 17.30)
Paikka: Helsingin Väestönsuojelumuseo, Siltavuorenranta 16 B, 0018 Helsinki
1. Kokouksen avaaminen
2. Kokouksen puheenjohtajan valitseminen
3. Kokouksen sihteerin valitseminen
4. Kahden pöytäkirjantarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valitseminen,
5. Kokouksen osanottajien, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen,
6. Esityslistan hyväksyminen,
7. Seuraavan vuoden toimintasuunnitelmasta päättäminen,
8. Päätetään puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten sekä tilintarkastajien palkkioista,
9. Jäsenmaksujen suuruudesta päättäminen,
10. Seuraavan vuoden talousarviosta päättäminen,
11. Hallituksen puheenjohtajan valitseminen joka toinen vuosi seuraavaksi kahden kalenterivuoden
toimikaudeksi,
12. Päättäminen näiden sääntöjen 8 §:n asettamissa rajoissa hallituksen muiden jäsenten lukumäärästä,
13. Hallituksen muiden jäsenten valitseminen 3-5 erovuoroisen tilalle seuraavaksi kahden
kalenterivuoden toimikaudeksi,
14. Yhden tilintarkastajan ja yhden varatilintarkastajan tai toiminnna tarkastajan valitseminen
yhdistyksen seuraavan tilikauden tilejä ja hallintoa tarkastamaan,
15. Päätetään sääntöjen 2§ muutoksesta kokouskutsussa ilmaistulla tavalla (I käsittely).
16. Käsitellään muut hallitukselle sääntöjen puitteissa esitetyt asiat.
17. Merkitään tiedoksi huomionosoitukset ja ilmoitusasiat,
18. Kokouksen päättäminen
Osoite:
Siltavuorenranta 16 B
00170 Helsinki
VSS-Etsi! 2/2010
Puhelin:
(09) 278 2018
Fax:
(09) 278 2032
E-mail:
hvssy@kolumbus.fi
WWW
www.kolumbus.fi/hvssy
5
Pääkirjoitus
Raimo Nikkilä
Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry:n toiminta on jatkunut
itsenäisenä jo lähes seitsemän vuosikymmenen ajan ja
se on löytänyt oman tehtävänsä Helsingin pelastustoimen
kentässä. Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry toimii nyt
aivan pääkaupungin keskustan tuntumassa.
Näin ei ole ollut aina. Siitä on kulunut 42 vuotta kun tulin
yhdistyksen toimintaan mukaan. Silloin yhdistyksen tsto
sijaitsi Runeberginkatu 29 B ja koulutti Oksasenkadun ja
Käenkujan suojissa Helsingin kaupungin virastojen suojelujohtajat ja talojen väestönsuojan hoitajat ja tutkiessani
vanhoja arkistoja huomasin koulutettavien määrän vuositasolla nousseen tuhansiin. Jäseniäkin oli yhdistyksessä silloin
toista tuhatta, parhaillaan yli kaksituhatta. Väestönsuojelu
eli tuolloin uutta nousukauttaan sotiemme jälkeen. Liityin
itsekin vaimoni Gretan kanssa v. 1974 jäseneksi Pakilan
osastoon ja lohkosuoja sijaitsi Pakilan kirkon tuntumassa.
Tultuani valituksi v.1980 6 piirin päälliköksi vapaaehtoispuolella ja pääpaikka oli Kustaan kartanon suojassa, ehdin
toimia tehtävässä noin vuoden. Helsingin palolaitoksen
v.1981 muutoksissa yhdistyksen lohkojen vapaaehtoinen
toiminta lopetettiin.
N. 30 vuotta on kulunut tuosta ajasta ja en ole ihan varma
onko lohkoihin nimetty
pelastustoimen puolesta kaikki lohkon päälliköt puhumattakaan alalohkoihin, lohkoja on n. 33 Helsingissä.
Päätös väestönsuojelun ja palotoimen järjestötason yhdistymisestä tehtiin lopullisesti 1.4.1991. Tällöin perustettiin
Helsingin Pelastuslaitos, joka sai osastokseen myös Helsingin Väestönsuojelukeskuksen.
Yhdistyksen asema alkoi muotoutua v. 1992 lopulla kun yhdistys, neljätoista sopimuspalokuntaa ja Helsingin kaupunki
perustivat Helsingin Pelastusliitto ry:n eli Helpen 3.12.1992.
Yhdistykselle koitti kovat ajat kun kaupungin avustukset lakkasivat. Koulutustoiminnan siirryttyä Helsingin Pelastusliitto
ry:lle oli yhdistyksellä lähes lakkautus edessä.
Siirtyessäni eläkkeelle v. 1993 ja muuttaessani asumaan
kantakaupunkiin, jäi enemmän aikaa harrastuksille, ja
väestönsuojelu asettui etusijalle monivuotisen yhdistyksen
jäsenyyden jälkeen ja viimeiset viisitoista vuotta ovat sujuneet todella nopeasti ja rattoisasti.
Yhdistyksen 60v. Helsingin turvana -historiikki kertoo
yhdistyksen vaiheet alkutaipaleelta v. 1941 aina museon
perustamiseen asti v. 2000.
Yhdistyksen toiminta jatkuu 2000-luvulla neuvotellun toimintatuen mahdollisuuksin hyväksi todetulla linjalla kohti
turvallista tulevaisuutta, kouluttajana, tiedottajana VSS-Etsi
-väestönsuojelulehtemme välityksellä ja museotoiminnan
kehittämisellä, teemanäyttelyillä ja opastoiminnalla.
6
Tämän päivän väestönsuojelun tulevaisuus
on kiinni monestakin
tekijästä. Uuden lain
tavoitteena on pelastuslain onnettomuuksien ehkäisyä,
väestönsuojelujärjestelmää ja väestönsuojien rakentamista
koskevien säännösten tarkistaminen. Hankkeessa selvitetään myös pelastustoimintaa ja pelastustoimen hallintojärjestelmää koskevien säännösten muutostarpeet ottaen
erityisesti huomioon uudesta alueellisesta pelastustoimen
järjestelmästä saadut kokemukset sekä valtion aluehallinnon uudistamisen linjaukset.
Hallituksen esitys pelastuslain muuttamisesta on annettu
eduskunnalle keväällä 2010 ja uudistetut säännökset saatetaan suunnitelmien mukaan voimaan vuoden 2011 alusta
lukien. Hankkeen yhteydessä uudistetaan valtioneuvoston
asetus pelastustoimesta sekä muun muassa väestönsuojien
rakentamista sääteleviä ministeriön asetuksia.
En puutu tässä kirjoituksessani enempää lainkäsittelyyn
koska sitä käsitellään tässä lehtemme sivuilla monen asiantuntijan toimesta. Väestönsuojelun kannalta Suomessa lain
hyväksyminen olisi toivottavaa ja uskon ja toivon hartaasti,
että päättäjät eduskunnassa tämän ymmärtävät.
Yhdistyksen 70 v. juhlavastaanotto pidetään Helsingin
väestönsuojelumuseon tiloissa lauantaina 22.1.2011 klo
13.00–15.00, osoitteessa Siltavuorenranta 16 B kutsutilaisuutena, ja Iltajuhla vietetään Suomalaisella Klubilla klo
17.00–22.00 omakustannushintaan.
Vielä muutama sana yhdistyksestä tiedottamiseen liittyen.
Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry:n perusasioista, yhdistyksen toiminnasta ja sen tarkoituksesta on tekeillä taskukokoon sopiva vihkonen. Vihkossa on keskitytty lähinnä
ajankohtaiseen aineistoon yhdistyksestä ja siksi historian
osuus on jäänyt vähemmäksi, mutta sitäkin vihkosta löytyy.
Osittain uusitut netti-sivumme. Pääsivuiltamme löydät
nyt kolme lipun kuvaa, joita klikkaamalla voi valita sivujen
kieleksi suomen, ruotsin tai englannin. Lisäksi linkin kautta
voit kopioida turvallisuustietoutta ja ajan tasalla olevaa
tietoa väestönsuojelusta ja turvamääräyksistä. Sivut ovat
osoitteessa www.kolumbus.fi/hvssy.
Lämpimät kiitokset Väestönsuojelusäätiölle tuesta joka
myötävaikutti netti-sivujemme uudistuksen.
Kiitämme kuluneesta vuodesta ja hyvästä yhteistyöstä
toivottaen
Rauhallista ja Turvallista Joulua
ja Hyvää Uutta Vuotta 2011!
VSS-Etsi! 2/2010
Puheenjohtajalta
Unto Lemmetty
Helsingin Väestönsuojeluyhdistys täyttää 70 vuotta vuonna 2011. Yhdistys perustettiin vanhalla ylioppilastalolla
31.1.1941 ja merkittiin yhdistysrekisteriin 11.03.1941.
Kuluvaa vuotta pidämme kuitenkin ennakkoon historiamme juhlavuotena. Varsinaiset 70-vuotis juhlallisuudet ovat
22.01.2011 Helsingin väestönsuojelumuseolla osoitteessa
Siltavuorenranta 16 B. Yhdistyksen 70-vuotiseen historiaan mahtuu sekä sotaa että rauhaa, mistä tarkemmin
myöhemmin julkaistavassa historiikissamme. Kuluneen
70 vuoden aikana on väestönsuojelu saanut myös paljon sekä myönteistä että kielteistä kritiikkiä. Kielteisintä
kirjoittelut olivat 70- ja 80-luvun vaihteessa, jolloin jopa
muutamat lääkäritkin ilmaisivat mielipiteenään, ettei
väestönsuojelusta eikä väestönsuojista ole mitään hyötyä
mainiten mm. että suojelu on valheellista turvallisuutta.
Pääsääntöisesti kuitenkin kannanotot ovat olleet ylipormestari Raimo Ilaskiven Helsinki-lehtikirjoituksen mukaisia
80-luvulla: väestönsuojelu suojaa, pelastaa ja auttaa.
Pahimmat ongelma ovat väestönsuojelulain kanssa. Eli
kuten apulaispelastustarkastaja Arto Virtalahti Pelastustieto lehdessä 3/93 toteaa Väestönsuojelulainsäädännön
kiemuroista.
Valmisteilla olevan pelastuslain valmistumisen esteeksi
on tullut kannanotoillaan Ympäristöministeriö, vaikka mielestäni pelastuslainsäädäntö kuuluu Sisäasiainministeriön
hallinnanalaan eikä Ympäristöministeriölle. Yhdistyksen
70-vuotishistorian aikana Suomessa on ollut väestönsuojalakeja seuraavasti: ensimmäinen laki (375/1939), toinen
(438/1958), kolmas (304/1990), neljäs pelastustoimilaki
1.9.1999 osana väestösuojelulakia, ei muutoksia väestönsuojelulakiin; viides pelastuslaki ei muutoksia, kuudes
valmisteilla oleva uusi pelastuslaki minkä pitäisi astua
voimaan 2011.
Muutamia mielipiteitäni uuden Pelastuslain valmistelusta.
Edellisessä kirjoituksessani pohdin ”miksi Suomi rakentaa edelleen väestönsuojia 2010-luvulla”. Nyt paneudun
ajatukseen, kestääkö suomalaisen virkamiehen kantti
edelleen vaatia väestönsuojia rakennettavaksi. Mureneeko maanpuolustus ja suojien rakentaminen käsi kädessä.
Tuhoammeko 50 vuoden aikana rakennetun 2 miljardin
euron väestönsuojien verkoston. Mitä tapahtuu vanhojen
väestönsuojien kunnossapidolle?
VSS-Etsi! 2/2010
Väestönsuojien rakentaminen
Suomenkielinen lausuntokierros päättyi vuoden vaihteessa. Ruotsinkielisille annettiin kaksi kuukautta lisäaikaa,
koska käännös viivästyi aina vuoden 2009 lopulle saakka.
Sisäasiainministeriöstä ei ole tihkunut minkäänlaisia tietoja
siitä, mitä lausuntokierros toi tullessaan, vai odotetaanko
ruotsinkielisiä vastauksia ja sitten vasta kommentoidaan
mahdollisia muutoksia.
Väestönsuojien velvoitteen raja on pysynyt vuoden verran
samana. Yleinen velvoite on 800 neliömetriä ja teollisuuden, varastojen ja kokoontumisrakennusten rajaksi on
muodostunut 1500 neliömetriä.
Vanhojen suojien tarkastus
Toinen mielenkiintoinen aihe on vanhojen väestönsuojien
tarkastus ja kunnossapito uudessa pelastuslaissa. Nykyisin pelastusviranomaiset ovat huolehtineet väestönsuojien
tarkastuksista palotarkastusten yhteydessä 10 vuoden
välein. Palotarkastusten tekemistä ollaan siirtämässä
harkinnanvaraiseksi, riskikartoituksen pohjalta tehtäväksi,
jolloin myös suojien systemaattinen tarkastaminen jäänee
pois. Pelastusviranomaisilla ei ole ollut nykyisinkään riittäviä resursseja tarkastusten tekemiseen.
Väestönsuoja on suojan omistajan vastuulle kuuluva
tila, jonka kunnon ylläpidosta omistajan tulisi huolehtia
vastaavasti kuin muistakin kiinteistön tiloista ja laitteista
osana kiinteistön normaalia huoltoa. Väestönsuojien tarkastaminen palotarkastusten yhteydessä on osaltaan vaikuttanut siihen, että rakennuksen omistajat ovat kokeneet
väestönsuojan erillisiksi osiksi kiinteistön muista tiloista,
eivätkä ole tiedostaneet vastuutaan sen kunnossapidosta
osana kiinteistöä.
Väestönsuojan kunnon varmistamiseksi olisi kuitenkin perusteltua tehdä määräajoin kuntoselvitys. Selvitys korvaisi
nykyisin palotarkastajien tekemän tarkastuksen. Selvitys
tehtäisiin 10 vuoden välein, kuten tarkastus nykyisin. Pelastusviranomaiset huolehtisivat valvonnasta tekemällä
pistotarkastuksia. Tarkastusten kohdentamisesta päätettäisiin pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksessä.
7
Rakennusalan yhteinen tahto lopettaa
väestönsuojien rakentaminen
Ilmeisesti rakennusalan yrittäjät hakevat väestönsuojien
rakentamisen lopettamisesta tai vähentämisestä lisäkatetta yrityksilleen. Mikäli väestönsuoja jätetään rakentamatta,
kenen pussiin ne eurot sitten kilahtavat. Olisi mielenkiintoista kokeilla myytäisiinkö ilman väestönsuojaa rakennetun talon asunnot halvemmalla kuin viereisen talon,
jossa on väestönsuoja. Ei ole paljon näkynyt mainoksia,
että talossa on väestönsuoja.
Suomen yrittäjät vaativat, että yritysten väestönsuojan
velvoitteesta luovutaan kokonaan. Julkisyhteisöjen pitäisi
rakentaa suojat. Samoin RAKLI ehdottaa, että väestönsuojat toteutetaan verovaroin. Samalla RAKLI on huolissaan pientaloalueiden asukkaiden suojauksesta. Tasapuolisuuden nimissä yhteiskunnan perusvelvoite on suojata
kaikki kansalaiset tasapuolisesti riippumatta millaisessa
kiinteistössä he asuvat. RAKLIN käsityksen mukaan voitaisiin koeluonteisesti lopettaa koko suojarakentaminen
määräajaksi. Ellei tämäkään ole mahdollista, nostetaan
velvoitteen rajoja asuinrakennuksissa 2000 neliömetriin
ja muissa 5000 neliömetriin.
Rakennusteollisuus on RAKLIN kanssa samoilla linjoilla,
väestönsuojat tehdään verovaroin.
ONNITTELUT
Ympäristöministeriö vaatii myös lopettamaan koko suojien
rakentamisen. Ympäristöministeriön mielestä uhkakuvat
ovat muuttuneet siten, ettei Suomi tarvitse enää lisää
väestönsuojia. Tämähän tarkoittaa sitä, että uusien kerrostalojen asukkaat jäisivät aina ilman väestönsuojia. Vaikka
Helsingin kaupungissa on yhtä paljon suojapaikkoja kuin
asukkaita, ei uusia taloja voida jättää ilman väestönsuojaa,
jos halutaan suojata koko väestö. Ylimääräiset suojapaikat
on tarkoitettu työssä kävijöille.
Rakennustarkastusyhdistys ja ympäristöministeriö halusivat väestönsuojien vapautukset itselleen. Onko kyse
vallasta vai aidosta asiakkaiden palvelusta.
Mikä on sisäasiainministeriön virkamiesten
vastaus rakentajille
Saa nähdä taipuuko sisäasiainministeriö rakentajien
vaatimuksiin, voittaako ympäristöministeriö kisan. Itse
uskon ja toivon, että Kirkkokadulta löytyy ryhdikkyyttä,
osaamista ja turvallisuushakuisuutta riittämiin. Meillä on yli
50 vuoden kokemus koko kansan suojaamisesta ja sillä on
saatu kansalaisten ja miksei myös rakentajien luottamus.
Toisaalta vähän pelottaa, tänään raha ratkaisee melkein
kaiken ja jopa moraali on myynnissä.
ANSIOMERKIT
25.3.
30.9.
Kunniapuheenjohtaja Kauppaneuvos
NilsElfing85v
17.4.
Kari Vallin 70 v
20.4.
Veijo Toivonen 60 v
19.5.
RaimoBerkan80v
24.6.
RainerAlho75v
17.9.
Tammisalon VPK 70 v
28.8.
HEPeKo40v
Sisäministeriön I lk
14.9
Anne Soidinniemi
Helsinginkaupunginpelastuslaitoksen
hopeinen VSS-mitali ja rintaneula
14.9
MajkaBorgström,HEPeKo
Helsinginkaupunginpelastuslaitoksen
pronssinen VSS-mitali ja rintaneula
14.9.
AnuHaveri,HEPeKo
Helsinginkaupunginpelastuslaitoksen
pronssinen VSS-mitali ja rintaneula
14.9
JukkaLehtiranta,HEPeKo
Helsinginkaupunginpelastuslaitoksen
pronssinen VSS-mitali ja rintaneula
14.9
MarkkuSuominen,HEPeKo
Helsinginkaupunginpelastuslaitoksen
pronssinen VSS-mitali ja rintaneula
31.10. IrjaLalli85v
8
VeijoToivonen
VSS-Etsi! 2/2010
HELSINGIN VÄESTÖNSUOJELUYHDISTYS RY
HELSINGFORS BEFOLKNINGSSKYDDSFÖRENING RF
Siltavuorenranta
16 B 00170 Helsinki
p. (09)
278 2018
(09) 278
Siltavuorenranta
16 B, 00170
Helsinki,
p. (09)faksi
278 2018,
faksi2032
(09) 278 2032
e-mail hvssy@kolumbus.fihvssy@kolumbus.fi
www.kolumbus.fi/hvssy
päivitetty
2.2.2010
www.kolumbus.fi/hvssy
_
_
______________
MATERIAALIMYYNTI JÄSENILLE, JÄSEN AS. Oy:lle JA YRITYSJÄSENILLE
VÄESTÖNSUOJELUMUSEO SILTAVUORENRANTA 16 B, AUKI LA KLO 10-14.00
Avaruuslakana pakattuna pussiin
Lämpöpeite (peitteeksi tai alustaksi)
14 €
5€
Sammutuspeite 120 x 180 cm
18 €
Matka-murtopalovaroitin
26 €
Pelastautumispakkaus (Survival Kit)
Pelastautumishuppu Duran (pelkkä huppu)
231 €
120 €
EA-laukku keskikoko
60 €
EA-laukku pieni
22 €
Jauhesammutin 2 kg
Jauhesammutin 6 kg
Jauhesammutin 12 kg
Nestesammutin 6 L
Sammutinkaappi K35171
47 €
61 €
111 €
72 €
100 €
Palovaroitin ICAS single Lithum (IIR-SLi) (ionis.)
33 €
HVSSY ry:n historiikki
10 €
MAGLITE M2A016CM2 taskulamppu
21 €
Suojanaamari PROMASK kokonaamari
vaihtosuodatin (ABEK-P3 Folio)
96 €
28 €
Talosuojelumateriaalin määrävahvuus kahdelle (AB-PAKKI)
393 €
Talosuojelumateriaalin määrävahvuus (AB + S -PAKKI)
695 €
Säteilymittari RDS-30
581 €
Säteilymittari DGM - Turva
547 €
Suojelujohdon ja -henkilöstön perusliivit
43 €
Palovaroitin Nordic Premium
16 €
Rahti pääkaupunkiseudulla: 0-20 kg 18 €
Rahti pääkaupunkiseudun ulkopuolelle 20-100 kg 26 €
Maksuehtomme: 14 pv netto, toimitusehto: vapaasti varastostamme
MUISTA MYÖS HUOMIOIDA VÄESTÖNSUOJELUMATERIAALISI VANHENEMINEN!
Tervetuloa ostoksille!
Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry
Helsingin väestönsuojelumuseo
Materiaalimyynti Unto Lemmetty 050 571 1520 ja Raimo Nikkilä 0400 503 944
VSS-Etsi! 2/2010
9
HELSINGIN VÄESTÖNSUOJELUYHDISTYS RY
KOULUTUSKALENTERI 2010
Koulutuspaikka Helsingin väestönsuojelumuseo, Siltavuorenranta 16 B, 00170 Helsinki, ellei toisin mainita.
Kouttajat: suojanhoitajankurssit ja viestiliikennekurssit Antti-Jussi Salmenlinna ja lukiolaisten suomen- ja ruotsinkieliset turvakurssit
Anne Nikkilä-Soidinniemi ja Jukka-Petri Nieminen.
No
Kurssi
Pvm
Klo
Paikka
1
1.1
1.2
1.3
Suojanhoitajan kurssi
Suojanhoitajan kurssi 1. päivä
Suojanhoitajan kurssi 2. päivä
Suojanhoitajan kurssi 1. päivä
Suojanhoitajan kurssi 2. päivä
05.10.2010
07.10.2010
varaus
”
18 - 21
17.30 – 20.30
18 - 21
17.30 – 20.30
HELPE Lääkärikatu 3
Olavinkatu 1 A suoja
HELPE Lääkärikatu 3
Olavinkatu 1 A suoja
2
2.1
2.2
2.3
4.3
Lukiolaisten turvakurssin väestönsuojeluosio
MPK – Ruotsinkieliset
MPK – Ruotsinkieliset
MPK – Kanta – Hki
MPK – Vantaa ja Itä-Hki piiri
27.09.2010
29.09.2010
19.10.2010
21.10.2010
16-18
16-18
16-18
16-18
Väestönsuojelumuseo
Väestönsuojelumuseo
Väestönsuojelumuseo
Väestönsuojelumuseo
3
3.1
3.2.
3.3
Jäsenkoulutus 2010
Ensi-apu I kurssit pnä
Ensi-apu II kurssit pnä
Turvastartti stadilaisten turvaksi
30.10.2010
31.10.2010
2.10.2010
9.00-16.30
9.00-16.30
12-15
Väestönsuojelumuseo
Väestönsuojelumuseo
Lääkärinkatu 3 Helpen pysäköintialue
4
4.1
4.2
4.3
4.4
Valistus ryhmille museo käynnin yhteydessä v. 2010
Pihlajiston Kiinteistöt Oy (28)
to 09.09.2010
VHPY
ti 28.09.2010
VHPY
ti 26.10.2010
VHPY
to 25.11.2010
14.0018.3018.3018.30-
Väestönsuojelumuseo
Väestönsuojelumuseo
Väestönsuojelumuseo
Väestönsuojelumuseo
Väestönsuojelumuseo
Helsingin Väestönsuojelumuseo on avoinna klo 10–14 kevät- ja syyskausilauantaisin ja ryhmille ja kouluille sopimuksen mukaan.
Ilmoittautumiset 15.11.2010 mennessä
Greta Nikkilä p. 040 7228 120 tai 09 6222 602
10
VSS-Etsi! 2/2010
- Stadin turvaksi -
Helsingin Pelastusliitto
kouluttaa, neuvoo ja koordinoi yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa
taloyhtiöiden turvallisuuskoulutus
palokuntakoulutus
järjestötoiminta
turvallisuusviestintä
Lääkärinkatu 3, 00250 Helsinki,
puh. (09) 477 0810, www.helpe.fi
VSS-Etsi! 2/2010
11
Pelastusylijohtaja Pentti Partanen
VÄESTÖNSUOJELUN MERKITYS
ENNEN JA NYT
Suomessa väestönsuojelutoiminnan lasketaan käynnistyneen vuonna 1927 Suomen Kaasupuolustusyhdistyksen perustamisella. Yhdistyksen nimi muuttui eräiden
vaiheiden jälkeen Suomen Väestönsuojelujärjestöksi.
Järjestö yhdistyi 1990-luvun alussa Suomen Palontorjuntaliiton kanssa nykyiseksi Suomen Pelastusalan
Keskusjärjestöksi. Lait, organisaatiot ja toimintaympäristö
ovat vuosien myötä muuttuneet, mutta väestönsuojelun
ydin on säilynyt aina ajankohtaisena.
Vuonna 1999 kumottu väestönsuojelulaki määritteli
väestönsuojelun tarkoitukseksi väestön ja omaisuuden
suojaamisen sodan tai muiden siihen verrattavien olosuhteiden aiheuttamilta tuhoilta sekä niiden vahinkojen
rajoittamisen ja niiden seurausten lieventämisen. Nykyisin väestönsuojelun lainsäädännöllinen perusta sisältyy
pelastuslakiin.
Väestönsuojelun merkitys on eri aikoina näkynyt eri
tavoin. Ennen sotia väestönsuojelu perustui pääosin
vapaaehtoistyöhön. Ensimmäinen väestönsuojelulakimmehan säädettiin vasta 1939 vähän ennen Talvisodan
syttymistä. Noin kymmenessä vuodessa oli saatu aikaan
hämmästyttävän paljon. Saavutetuilla sekä aineellisilla
että henkisillä valmiuksilla oli varmasti huomattava
merkitys sille, miten siviiliväestömme selviytyi sodan
koettelemuksista.
Sotien aika oli väestönsuojelulle kova testi mutta myös
vahva näyttö. Laajoista pommituksista huolimatta siviiliväestön menetykset jäivät noin 2 000 kuolleeseen,
mikä on varsin pieni luku verrattuna useimpiin muihin
sodassa mukana olleisiin ja pommituksista sekä muista
taistelutoimista kärsineisiin maihin. Tämä oli suurelta osin
väestönsuojelutoimien ansiota.
Sotien jälkeen seurasi yli kymmenvuotinen hiljaiselon
kausi. Väestönsuojelu kuten muutkin maanpuolustukseen ja poikkeusoloihin liittyvät tehtävät hoidettiin hyvin
suppeasti minimitasolla. Tänä aikana erityisen tärkeää
oli, että Suomen Väestönsuojelujärjestön toiminta jatkui,
joskin sekin hyvin vaatimattomana.
12
Kylmä sota ja ydinsodan uhka johtivat siihen, että
1950-luvun lopulla väestönsuojelua katsottiin jälleen
tarvittavan. Uusi väestönsuojelulaki tuli voimaan vuonna
1959 ja alkoi vahvan viranomaisjohtoisen kehityksen
kausi. Väestönsuojia alettiin rakentaa systemaattisesti,
organisaatioita ja toimintaa suunniteltiin, henkilöstöä
nimettiin poikkeusolojen tehtäviin, kehitettiin valvonta- ja
hälytysjärjestelmiä ja järjestettiin harjoituksia. Väestönsuojelun nimissä hoidettiin myös yleisemmin yhteiskunnan varautumista poikkeusoloihin. Valtioneuvosto linjasi
vuonna 1973, että poikkeusolojen väestönsuojelu ja varautumistehtävät yleisemminkin pohjataan viranomaisten
ja muiden toimijoiden normaaliolojen organisaatioihin ja
vastuunjakoon. Kuitenkin vasta vuoden 1991 valmiuslailla poikkeusoloihin varautuminen säädettiin selkeästi
kaikkea julkista hallintoa koskevaksi velvoitteeksi.
Olemme Suomessa saaneet nauttia rauhallisista oloista pitkään, mutta valmiudesta on silti pidettävä huolta.
Nykyisin väestönsuojelu on osa pelastustointa ja liittyy
saumattomasti muuhun yhteiskunnan turvallisuustyöhön.
Väestön suojaamisen osaamista ja materiaalisia valmiuksia tarvitaan myös normaaliolojen suuronnettomuuksissa
ja muissa vakavissa häiriötilanteissa. Siviilikriisinhallinnassa ja kansainvälisessä pelastustoiminnassa kykenemme antamaan apua myös muille kansoille, kun omat
valmiutemme ovat hyvällä tasolla. Uusittavana olevalla
pelastuslailla pyrimme saamaan väestönsuojelun järjestelyt vastaamaan nykyistä paremmin tämän päivän
ja tulevien aikojen vaatimuksia.
Järjestöillä ja vapaaehtoistyöllä on aina ollut suuri merkitys väestönsuojelutehtävissä. Käynnistyihän väestönsuojelumme nimenomaan vapaaehtoisvoimin. Suomen
Pelastusalan Keskusjärjestöllä ja sen edeltäjillä jäsenyhdistyksineen on ollut tärkeä rooli erityisesti omatoimisen varautumisen koulutuksessa sekä väestönsuojelun
valistustehtävissä.
VSS-Etsi! 2/2010
Pelastuskomentaja Kari Lehtokangas
PELASTUSLAITOS ARJEN
TURVALLISUUDESSA
Helsingin kaupungille turvallisuus on kautta historian ollut
tärkeä asia. Ehkäpä juuri koko Suomen ja tätä kautta
myös Helsingin historian moninaiset vaiheet ovat opettaneet välillä kovinkin keinoin ymmärtämään kuinka tärkeää
yhteiskunnan eri toimintojen ja kehittymisen kannalta ovat
turvalliset elinolosuhteet. Luonnollista on, että menneinä
aikoina yhteiskuntaa uhkaavat vaaratekijät olivat monelta osin toisenlaiset kuin tämän päivän yhteiskunnan
uhkatekijät ovat. Aikaisemmin erityisesti tulen vaara ja
sitä kautta sekä ihmisten että omaisuuden menetykset
olivat hyvin ilmeisiä ja korkealle arvoitettuja uhkia. Näin
ollen on varsin ymmärrettävää, että pelastuslaitos oli
ensimmäinen kaupungin perustama virasto 150 vuotta
sitten. Helsingissä samanlainen myönteinen ja arvostava suhtautuminen turvallisuuteen on jatkunut koko tuon
150-vuotisen pelastuslaitoksen toimintahistorian ajan.
Tänä päivänä turvallisuuden käsite ja kaupungin turvallisuus muodostuu luonnollisesti useiden eri viranomaisten
yhteistyön tuloksena. Pelastuslaitos on kuitenkin kaupungin isoksi muodostuneessa organisaatiossa keskeinen
turvallisuustoimija.
keskustelun alaisena olleesta tärkeästä osatekijästä on
väestönsuojelujärjestelyt ja niiden tulevaisuus. Parhaillaankin Eduskunnan käsittelyssä olevassa uudessa pelastuslaissa on juuri väestönsuojeluun liittyvät asiat nousseet laajemmankin keskustelun kuin vain pelastustoimen
piirissä työskentelevien puheenaiheeksi. Suomalaista
keskustelua väestönsuojelusta vaikeuttaa nähdäkseni
kaksi asiaa. Ensimmäinen näistä on Suomen historian
kautta väestönsuojeluun käsitteenä liitettävät voimakkaat
muistikuvat ja toisaalta suomen kielen vaikeus löytää
tilalle parempaakaan juuri tätä pelastustoimen yhtä toimintaa koskevaa sanaa. Kansainvälisessä käytännössä
esimerkiksi englannin kielessä tilanne on huomattavasti
helpompi.
Hyvin usein jää huomaamatta pelastuslaitoksen erityinen
vahvuus muuhun yhteiskuntaan verrattuna. Tämä vahvuus on jatkuva ympärivuorokautinen valmius ja siihen
liittyvä nopean toiminnan käynnistämismahdollisuus.
Helsingin kaupungin 40 000 työntekijän joukosta vain
pelastuslaitoksella on mahdollisuus minä vuorokauden
aikana tahansa aloittaa toimenpiteet normaaliolotilojen
palauttamiseksi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että
pelastuslaitos yksinään hallitsisi kaikki esiin tulevat
tilanteet, mutta se tarkoittaa sitä, että meillä on mahdollisuus ja taito käynnistää tarvittavat toimenpiteet ja hyvin
suunnitellulla järjestelmällä hankkia kunkin operaation
tarvitsemat erikoisosaajat ja voimavarat. Kun tähän
lisäksi yhdistetään pelastuslaitoksen monipuolinen toimenkuva alkaen ennaltaehkäisevästä työstä valistuksen
ja neuvonnan kautta kohti pahimpien uhkien edellyttämiä
järjestelyjä, on kaupungilla aina käytettävissään luotettava
turvallisuustoimija.
Pelastustoimen näkökulmasta yhteistyö muiden viranomaisten kanssa on kokonaisturvallisuuden luomisessa
välttämätön ja keskeinen asia. Tiedämme kaikki, että
suomalainen tapa hoitaa eri viranomaisten kanssa yhteistyössä asioita on eurooppalaisessakin mittasuhteessa
poikkeuksellista. Harjoitettu yhteistyö on edistyksellistä
ja esimerkkinä myös muille yhteiskunnan eri toimialoille.
Vain edelleen kehittämällä tätä yhteistyötä ja sitä kautta
saatavaa yhteistä resurssihyvää voimme taata myös
tulevaisuudessa jokaiselle helsinkiläiselle turvallisen ja
rauhallisen elinympäristön. Kokonaisturvallisuuden syntymiseen myös kolmannella sektorilla on tärkeä merkitys.
Ilman vapaaehtoisia toimijoita, ilman tehokasta ja järjestäytynyttä yhdistystoimintaa moni asia jää joko hoitamatta
tai unholaan. Näin ollen Helsingin pelastuslaitos sekä
arvostaa että kunnioittaa sitä pitkäjänteistä työtä, jota
alallamme toimivat eri yhdistykset ja järjestöt vuodesta
toiseen väsymättä tekevät. Väestönsuojelun osalta sanansaattajia tarvitaan lisää, ei pelkästään tänä päivänä
vaan myös tulevaisuudessa. Toivotan juhlivalle yhdistykselle runsain mitoin onnea ja samalla kiitän erinomaisesta
pitkäaikaisesta kansalaisten hyväksi tehdystä työstä.
Pelastustoimi on koko maassa viimeisen 15 vuoden aikana ollut kovassa etunojassa ja liikkeessä kohti uudistuneita menetelmiä ja käytäntöjä. Samassa yhteydessä on
tietysti jouduttu miettimään, miten vanhat hyväksi koetellut
menetelmät tai järjestelmät voidaan uudistaa nykypäivän
vaatimuksia vastaaviksi. Hyvänä esimerkkinä kovan
VSS-Etsi! 2/2010
Mainitsemaani väestönsuojeluun sanana liittyvät vaikeudet eivät kuitenkaan ole poistaneet sitä tosiasiaa, että väestönsuojeluun sinänsä luettavat asiat koetaan edelleen
poikkeusolojen osalta keskeisinä ja tarpeellisina asioina.
Kyseessä on siis lähinnä tapa, jolla nyky-yhteiskunta
pystyy parhaiten käsittelemään näiden asioiden kokonaisuutta.
Toivon että tämä työ jatkuu vahvana myös tästä eteenpäin.
13
Toimitusjohtaja Ilkka Kianto, Helsingin Pelastusliitto
HELPE VÄESTÖNSUOJELUN
EDISTÄJÄNÄ 1992-2010
Helsingin Pelastusliitto on kerinnyt vaikuttaa vain vajaan kolmasosan Helsingin Väestönsuojeluyhdistyksen
70-vuotiseen historiaan. Alku oli hankala, mutta nyt juhlavuonna työnjakomme on selvä ja toimintamme vireää
yhteistuumin.
1.Väestönsuojelunuusiorganisointi
Helsingissä1992
Suomen Palontorjuntaliitto ja Suomen Väestönsuojelujärjestö yhtyivät vuoden 2003 alusta nykyiseksi Suomen
Pelastusalan Keskusjärjestöksi SPEK. Valtakunnan
väestönsuojelun uudesta organisoinnista 1992-93 seurasi väistämättä myös alueellinen uudistus.
Uudellamaalla alueellinen yhdistyminen ei sujunutkaan
kuitenkaan kuten muualla.
Tässä saumassa Helsingin kaupunki teki pelastuskomentaja Rainer Alhon johdolla päätöksen irrota muusta
Uudestamaasta ja keskittää tukensa vain Helsingin alueella toimivalle perustettavalle Helsingin Pelastusliitolle.
Näin Helsingin Palokuntapiiri 14 vpk:n yhteenliittymänä
ja Helsingin Väestönsuojeluyhdistys olivat pakkoliiton
edessä päärahoittajan toivomuksesta.
01.12.2002 perustettiin sitten Helsingin Pelastusliitto
ry HELPE, jonka ensimmäisenä vs toiminnanjohtajana
oli HVSSY:n koulutussuunnittelija Paula Starck. Liiton
ensimmäisen vuoden Paula luotsasi kera HVSSY:n 8
hengen henkilöstön.
Kun HVSSY:n henkilöstö siirtyi eläkkeelle 2004 alusta,
ei HELPEen jäänyt enää ketään vetämään uutta liittoa.
Maaliskuussa 2004 valittiin HELPElle ensimmäinen päätoiminen toiminnanjohtaja Ilkka Kianto. Aluksi väestönsuojeluväki tunsi epäluuloa Suomen Palontorjuntaliiton
entisen koulutuspäällikön tuloa liiton johtoon. Epäiltiin
väestönsuojelun jäävän varjoon. Ja tarkkana oli
oltavakin, kun uusi HELPE jotain tiedotti…
sekä palokunta- että vssväki taisi mitata
oikein mittanauhalla, että tekstiä oli
tasapuolisesti.
Mutta yhteinen toiminta uudessa liitossa koitui sekä väestönsuojeluväen, että
paloväen hyödyksi.
Aikaisemmin HVSSY:ssä toteutettu
talosuojeluväen koulutus siirtyi nyt
HELPElle, mutta väestönsuojanhoitajien koulutuksessa HVSSY oli edelleen
mukana tiiviisti.
2. Suojakokeet 1997-2007
HELPEn johtamat suojakokeet vuosina
1997, 2000 ja 2007 ylittivät valtakunnallisen uutiskynnyksen ja olivat niin väestönsuojeluväen kuin asiaan innostuneen
vpk-väenkin talkoon voimanponnistus.
Suojakokeista tehtiin kaikista tutkimukset,
jotka julkaistiin kirjojen muodossa. Viimeisen kokeen 2007 kirja julkaistiin yhdessä
keskusjärjestön SPEK:n kanssa.
Näistä kokeista HELPE ja HVSSY sai
14
VSS-Etsi! 2/2010
mainiota materiaalia arkipäivän koulutuksensa tueksi.
Suojakokeiluja oli HVSSY kiitettävästi tukemassa Unto
Lemmetyn johdolla.
3.Vss2005-projektiväestönsuojelunuudesta
koulutusjärjestelmästä
Väestönsuojeluväen rekryrointi ja uuden sekä vanhan
väen koulutusjärjestelmä oli avainkysymys jo vuoden
1997-98 projektissa. Vss-peruskurssin opetussuunnitelma ja kokeilukurssi saatiin aikaan, mutta itse projekti jäi
voimavarojen puutteessa 2000-luvulle.
Vasta vuonna 2005 yhdessä Raimo Nikkilän kanssa perustettiin projekti nimeltä ”Vss-2005” edellisen hankkeen
jatkoksi. Tällä projektilla oli tarkoituksena aikaansaada
väestönsuojeluväelle samantyyppinen perus- ja täydennyskurssien ”putki” kuin oli jo parikymmentä vuotta ollut
palokuntapuolella. Kunniahimoiseen projektiin liitettiin
myös kurssimerkit, asut jne.
Konkreettisena tuloksena saatiin aikaan ns väestönsuojelun peruskurssi. Vuonna 2006 koko projekti siirrettiin
SPEK:n jatkettavaksi, valtakunnallinen tavoitehan oli jo
alun perin.
SPEK jatkoi hanketta saaden aikaan virallisen Väestönsuojelun ja varautumisen peruskurssin. Em. kurssi otettiin
käyttöön yhteiskurssina Maanpuolustuskoulutuksen ja
pelastuskoirasektorinkin kanssa.
Projekti sai siis kymmenen vuoden aikana kolmessa
muodossa merkittävää aikaan, mutta itse uusi koulutusjärjestelmä merkkeineen on edelleen auki.
4.VäestönsuojelunavainhenkilötHELPEn
luottamustehtävissä:
Heti alusta lähtien HELPEn hallitukseen on kuulunut 2
HVSSY:n edustajaa. Näinä edustajina ovat olleet mm.
Anneli Salo, Greta Nikkilä, Raimo Nikkilä, Tapio Mäkinen, Tapio Mäkelä ja Unto Lemmetty. Tapio Mäkelä
jopa vuonna 2003 HELPEn puheenjohtajana. HELPEn
varapuheenjohtajina ovat toimineet Raimo Nikkilä ja Unto
Lemmetty. Unto toimii tässä tehtävässä edelleenkin.
HELPEn neuvottelukunta syntyi, kun HVSSY yhdisti siihen omansa. Kauppaneuvos Nils Elving johti neuvottelukuntaa alussa ja hänen jälkeensä DE Göran Åhman
vuosikymmenen ajan. Göran Åhman nimettiinkin vuonna
2009 neuvottelukunnan kunniapuheenjohtajaksi. Sekä
Nils, että Göran ovat tehneet pitkän ansiokkaan päivätyön
myös väestönsuojelun saralla.
Väestönsuojelu on siis ollut merkittävässä asemassa
HELPEn luottamusjohdossa.
Valiokuntatasolla on HVSSY:n koulutuspäällikkö Arto
Aremo toiminut hyvässä yhteistoiminnassa HELPEn
koulutussektorin kanssa.
Väestönsuojelunaiset ovat muodostaneet yhdessä palokuntanaisten kanssa HELPEn naistyövaliokunnan. Valiokunnan varapuheenjohtajana on toiminut Paula Starck.
VSS-Etsi! 2/2010
HELPE voi todella olla kiitollinen saamastaan henkilötuesta toiminnalleen.
5.VäestönsuojelunaikaansaannoksiaStadissa
HELPE on ollut ensimmäinen liitto ja todennäköisesti vieläkin ainut, missä vapaaehtoisten palokuntien jäsenet ovat
kouluttaneet väestönsuojelua. Alusta lähtien organisoitiin
talojen väestönsuojan hoitajien peruskoulutus HELPEn
jäsenyhdistyksien kouluttajien ja tilojenkin kautta.
Alan oppikirjat olivat vanhentuneita, eikä keskusliitto
aluksi saanut uusia aikaan. HELPE teki oman ”Stadin
talosuojelu” kirjansa. Kirjasta tulikin suosittu alan oppikirja laajemmaltikin kuin HELPEn kursseilla. Myöhemmin SPEK teki tämän teoksen pohjalta valtakunnallisen
uuden kirjan.
Talosuojelukilpailu oli vuonna 2008 uusi väestönsuojelun
innovaatio Helsingissä. Kymmenkunta taloyhtiötä kisaili
HELPEssä talosuojelun tietoudessa ja suojelutaidoissa.
Stadin Turvastartti- tapahtuma oli 02.10.2010 jatkoa tälle
hankkeelle ja onnistui hyvin Lääkärinkadun pysäköintipaikalla. Väestönsuojeluväen talkoopanos, esittelypiste
ja pelastuskoiraosaston näytökset olivat tapahtuman
mainiota antia.
6.VisioitaHVSSY:njaHELPEntulevastayhteistoiminnasta
SPEK on kymmenen vuoden ajan suunnitellut fuusioida itsenäiset alueliitot keskusjärjestön osaksi. Nämä
hankkeet johtivat 4 pelastusliiton siirtymiseen SPEK:n
alueyksiköiksi vuonna 2007. Nämä liitot olivat Lappi,
Oulu, Pohjanmaa ja Etelä-Savo. Itsenäisiä pelastusliittoja on 9. Tämä fuusio-hanke on nyt lopetettu ja alueverkostuminen tehdään toimintojen pohjalta.
HELPElle oli alusta alkaen selvää, että fuusiohankkeet
eivät onnistu Helsingin kohdalla.
Ensinnäkin väestönsuojelun mandaatti oli vuosikymmenen hukassa SPEK:n valtakunnallisessa toiminnassa.
HELPEssä väestönsuojelun merkitys on ollut tunnustettu,
eikä ole jäänyt palotoimen varjoon. Fuusiossa tämä olisi
ollut ilmeisestä.
Toiseksi Helsingin kaupungin avustus on ollut tarkoitettu
vain Helsingin kaupungin alueella olevaan toimintaan,
eikä hevillä siirtyne isommalle alueelle.
Kolmanneksi on tietysti myös Stadin vapaaehtoisten
palokuntien asema, joka omassa liitossaan on esimerkiksi taannut Suomen parhaan kursseille pääsyn.
Näin ollen Helsingin Väestönsuojeluyhdistyksen ja Helsingin Pelastusliiton yhteistoiminta tulee varmasti vielä
2010-luvullakin tiivistymään ja hyödyntämään molempia,
sekä säteilemään koko maahan väestönsuojelun tärkeyttä ja huomioonottamista.
HELPE onnittelee juhlivaa Stadin omatoimisen
väestönsuojelun väkeä!
15
Karim Peltonen, varautumisjohtaja 1.11. alkaen,
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
Varautumisen ja väestönsuojelun
ajankohtaista SPEKissä
Kuluva vuosi on varautumisen alalla ollut huomattavan
vilkas ja monet eri tapahtumat ovat jälleen osoittaneet
sen, ettei yhteiskunnan toimivuutta vaarantavia häiriöitä
tarvitse hakea kaukaa. Viime vuonna meitä kuritettiin taloudellisella taantumalla ja sikainfluenssalla. Tänä vuonna taas talven lumi ja pakkanen sotkivat laajasti julkista
ja muuta liikennettä Etelä-Suomessa, tulvavaaraa jännitettiin kevään kynnyksellä ja tuhkapilvi lamautti koko
Euroopan lentoliikenteen. Kevät huipentui lopulta Kreikan kriisiin ja sen euroalueen talouden ja vakauden ylle
heittämiin varjoihin. Kesällä sitten iskivät myrskyt. Eniten
tuhoutui metsää, mutta useat taloudet jäivät myös joksikin aikaa ilman sähköä ja tietoliikenneyhteyksiä.
Vaikka mikään vuoden tapahtumista ei lopultakaan ole
suoranaisesti uhannut terveyttämme, yhteiskunnan turvallisuutta tai itsenäisyyttä, ovat nämä mukavuushäiriöt
kouriintuntuva osoitus siitä, minkälaisten toimintojen ja
niiden keskinäisriippuvuuden varaan moderni elämäntapamme rakentuu ja minkälaisille tekijöille se on altis.
Yhteiskunta tuskin on sen vaarallisempi kuin aikaisemmin, mutta uudella tapaa altis ja häiriöherkkä. Korkea
elintaso ja tehokas viestintä ovat myös nostaneet väestön odotuksia, ja usein pienetkin häiriöt koetaan suurina
uhkina. Mediallakin on toki tässä osuutensa ja sensaatiohakuinen uutisointi lisää osaltaan hämmennystä.
Uusien uhkien myötä yhteiskunnan varautuminen on
muuttunut huomattavasti laaja-alaisemmaksi ja monipuolisemmaksi. Kun kylmän sodan aikana sotilaalliset
uhkat olivat keskeinen varautumisen kohde, on niiden
rinnalle nostettu viimeisten noin kymmenen vuoden aikana koko joukko uusia, alkaen luonnononnettomuuksista terrorismiin ja tietoverkkohäiriöihin. Samalla turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on saanut
täydentäjän yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen strategiasta (YETTS), mikä valtioneuvoston periaatepäätöksenä ohjaa eri hallinnonalojen varautumista. SPEK
on mukana tällä hetkellä käynnissä olevassa YETTS:n
päivitystyössä kansalaisjärjestöjen edustajana. Päivityksen yksi tavoite on nykyistä paremmin saada näkyviin
kansalaisjärjestöjen, kuntien ja elinkeinoelämän rooli yhteiskunnan varautumisessa.
Kansalaisjärjestöjen rooli viranomaistoiminnan tukena
ja täydentäjänä ei ole itsestäänselvyys ja vaatii jatkuvaa
kehittämistä. Ilman harrastusta vapaaehtoisten resurs16
seja ei ole olemassa. Kiinnostus voi kuitenkin hälventyä,
jos työtä ei arvosteta tai sen merkitystä tunnusteta. Selvää kuitenkin on, että ilman kansalaisjärjestöjen panosta
yhteiskunnan varautuminen olisi toisella tasolla kuin nyt.
Kunnilla varautumisen haasteet ovat huomattavat. Kuntien varassa lepää suurin osa hyvinvointipalveluistamme
eikä kriisin tarvitse olla laaja-alainen kun yhden tai useamman kunnan ja sen asukkaiden hyvinvointi on vaarassa. Kunnat kuitenkin painivat taloudellisten ongelmien kanssa eikä varautuminen uhkiin välttämättä ole se
tässä päivässä eniten painava asia.
Elinkeinoelämän rooli on viime aikoina kasvanut siitä,
mitä ehkä oletamme sen joskus olleen. Yritykset huolehtivat yhä merkittävämmässä määrin hyvinvointipalveluista tai niitä tukevien järjestelmien ja palveluiden tuottamisesta. Perinteisillä huoltovarmuuskriittisillä aloilla
varautumisesta on huolehdittu hyvin, mutta yhä merkittävämmässä määrin tämä jako ”kriittisiin” ja ”ei-kriittisiin”
yrityksiin on häviämässä. Elinkeinoelämä perustuu mitä
suurimmassa määrin verkostoihin, joissa pienilläkin ja
näennäisesti vähemmän merkityksellisillä yrityksillä voi
olla avainrooli toimintojen varmistamisessa. Haasteena
onkin saada kaikki yritykset tiedostamaan varautumisvelvoitteensa ja kiinnostumaan toimintansa jatkuvuuden
turvaamisesta niin arkipäivän onnettomuuksien kuin vakavampien häiriötilanteiden varalta. Jo yksistään arjen
turvallisuudesta huolehtiminen voi parantaa tilannetta
olennaisesti.
SPEK:ille ja koko SPEK-ryhmälle varautumisen toimintaympäristön muutokset tarjoavat monia mahdollisuuksia.
Perinteinen omatoimisen varautumisen koulutus on ja
tulee olemaan merkittävässä roolissa, mutta tarvitsee
rinnalle panostusta yrityskoulutuksen sekä kuntien varautumisen tukemisen kehittämiseen. Käynnissä onkin
omatoimisen varautumisen koulutusjärjestelmän uudistus, jolla katetaan niin taloyhtiöiden kuin yritysten koulutus. Tavoitteena on päivittää koulutusaineistojen sisältö
vastaamaan paremmin tämän hetken uhkia ja vaatimuksia, yhdenmukaistaa koulutuksen rakennetta ja eri kurssien keskinäistä vertailtavuutta sekä tuoda koulutustarjontaan nousujohteisuutta.
Kuntien tukemista koskevat linjaukset on kirjattu SPEKryhmän viisivuotiseen toimintasuunnitelmaan. Kuntien
tukeminen on perusteltua myös yksittäisten kansalaisVSS-Etsi! 2/2010
ten hyvinvoinnin kannalta. Tukemalla kuntia, edistämme
myös yksilöiden ja yhteisöjen turvallisuutta häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
Koulutuksen ohessa ja erityisesti sen tueksi tarvitaan
tutkimusta ja tiedontuotantoa. Vaikka uhkia onkin laajasti tarkasteltu YETT-strategiassa, ei niiden vaikutuksia omatoimisen varautumiseen ole juurikaan selvitetty.
Tietoa tarvitaan myös yhteiskunnalliseen keskusteluun
osallistumiseksi. Kansalaisten odotusten ja käsitysten
esille nostaminen sekä viranomaistoiminnan kriittinen
arviointi ovat aloja, joilta SPEK:in pitäisi pystyä tuottamaan nykyistä paremmin tietoa.
Varautuminen ja väestönsuojelu on vuoden alusta muodostanut oman tulosalueensa SPEK:in sisällä. Järjestely luo edellytykset keskittyä varautumisen haasteisiin
ja toiminnan kehittämiseen koko SPEK-ryhmän sisällä,
mikä toivottavasti näkyy myös alueellisten jäsenten toiminnassa tulevina vuosina. Kun henkilöresursseja tus-
kin olennaisesti lähivuosina varautumisessa kasvatetaan, on tärkeää kehittää toimintaa verkostojen varaan.
Ulkopuoliset asiantuntijat ja viranomaissidosryhmät ovat
yksi voimavara, jota meidän tulee kehittää ja vaalia, toinen on SPEK-ryhmän sisäinen yhteistyö, erityisesti kentällä tehtävä työ. Näistä saamme ne voimavarat, joilla
voimme varautumisen asiaa edistää toiminnassamme.
SPEK ja Helsingin väestönsuojeluyhdistys ovat perinteisesti tehneet yhteistyötä ja tämä toivottavasti jatkuu
myös tulevaisuudessa. SPEKin tavoitteena on edistää
vapaaehtoisten sijoittumista väestönsuojelutehtäviin
sekä lisätä osallistumismahdollisuuksia muussa varautumistyössä. Erityisesti talon turvallisuushenkilöstöön
koulutetuille tulisi tarjota täydennys- ja jatkokoulutusta sekä tukea näitä henkilöitä turvallisuusviestinnässä
omissa yhtiöissään. Tässä väestönsuojeluyhdistys voisi
olla oikea taho edustamaan näitä henkilöitä.
Markku Haranne, Pelastustoimen ja varautumisen
vastuualueen johtaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Helsingin Väestönsuojeluyhdistykselle
Etelä-Suomen aluehallintovirasto kiittää Helsingin Väestönsuojeluyhdistystä kansalaisten turvallisuuden hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä ja toivoo, että yhdistyksen merkittävä toiminta voisi jatkua tuloksekkaana myös
tulevina vuosina pelastustoimen ja koko yhteiskunnan
muutosten keskellä. Erityisesti haluan ilmaista tyytyväisyyteni siitä hyvästä käytännön yhteistyöstä, joka on jatkunut aluehallinnon eri vaiheiden yli: ensin Uudenmaan
lääninhallituksen, sitten Etelä-Suomen lääninhallituksen
ja nyttemmin Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa. Minulle ja meille kaikille tämä työ yhteisten turvallisuusasioiden äärellä yhdistyksen aktiivien kanssa on
ollut sekä innostavaa että miellyttävää.
Valtion aluehallinto on muuttunut todella näyttävästi.
Aluehallintovirastojen pelastustoimen ja varautumisen vastuualueet jatkavat lähes entisellä tavalla lääninhallituksien pelastusosastojen työtä. Tärkeimmät
painopisteemme ovat pelastuslain mukaiset ohjaus- ja
kehittämistehtävät, varautumisen koordinointi- ja tukemistehtävät sekä sisäisen turvallisuuden ohjelman
tavoitteiden edistäminen alueilla. Väestönsuojelu on
ollut työssämme aina keskiössä, sekä silloin, kun väestönsuojelu oli ainakin osittain erillinen toimiala, että
silloin, kun siitä on tullut yksi pelastustoimen pilareista.
VSS-Etsi! 2/2010
Omassa toiminnassamme on tärkeää myös liikkua sillä
rajapinnalla, jossa väestönsuojelu ja muu varautuminen
yhteiskunnan häiriöihin ja poikkeusoloihin kohtaavat,
koska kokonaisvarautumisen tehtävät ovat nousseet
valmiustoiminnassamme yhä painavammiksi.
Väestönsuojelu ja muu poikkeusoloihin varautuminen
ei ole menettänyt merkitystään suomalaisessa yhteiskunnassa, jopa päinvastoin, mutta toimintojen muoto
ja painotukset ovat muuttuneet. Kun väestönsuojelu on
tärkeä turvallisuustehtävä koko Suomessa, sen merkitys on aivan erityisen suuri maan pääkaupungissa. Siksi
on luontevaa, että juuri Helsingissä toimii moniin turvallisuustehtäviin suuntautunut, aktiivinen väestönsuojeluyhdistys.
Viranomaiset eivät yksin ole niin vahvoja, kuin mitä
suomalainen yhteiskunta voi olla. Eri aloilla tarvitaan
vapaaehtoistyötä, ennen kaikkea hyvää yhteistyötä viranomaisten, yritysmaailman ja kolmannen sektorin
kesken. Tämä yhteistyömalli on erityisen merkittävä
pelastustoimessa ja varautumisessa: VPK-työ, vapaaehtoinen pelastuspalvelu ja muut vapaaehtoiseen työhön perustuvat turvallisuustehtävät ovat suomalaisten
vahvuus. Tässä kokonaisuudessa väestönsuojelulla on
arvokas sijansa niin historiallisesti ja nykypäivänä kuten
varmasti myös tulevaisuudessa.
17
Rainer Alho
YHTEISTYÖTÄ
VUOSIKYMMENIEN AJAN
Yli neljännesvuosisadan jatkunut yhteistyöni Helsingin
väestönsuojeluyhdistyksen kanssa alkoi vuonna 1991,
jolloin aloitin palvelukseni Helsingin kaupungin palopäällikkönä. Edeltäjieni tavoin tulin valituksi yhdistyksen
hallituksen jäseneksi. Tässä tehtävässä samoin kuin
myöhemmin yhdistyksen varapuheenjohtajana pääsin
nopeasti tutustumaan vapaaehtoiseen väestönsuojelutoimintaan vastuualueellani Helsingin kaupungissa.
Edellisessä virassani Valtion palokoulun ja Valtion
palo-opiston johtajana olin perehtynyt väestönsuojelun
viranomaistoimintaan Lohjalla Valtion väestönsuojelukoulussa käymilläni kymmenillä kursseilla ja toimiessani
siellä tuntiopettajana. Helsingin kaupungin väestönsuojelukeskuksen ja yhdistyksemme yhteistyö oli erittäin
tiivistä ja ymmärtääkseni myös tuloksellista. Se vastasi
Palolaitoksen ja sitä tukevien viidentoista helsinkiläisen
vapaaehtoisen palokunnan yhteistyötä. Helsingin kaupungin väestönsuojelukeskus ja sitä tukeva yhdistyksen
vapaaehtoissektori olivat valtakunnallisesti aivan omaa
luokkaansa. Sen tulin huomaamaan muun muassa toimittuani myöhemmin yhdistyksen edustajana Suomen
väestönsuojelujärjestön hallituksessa.
Helsingin väestönsuojeluyhdistyksen toimeenpanemat
kurssit ja harjoitukset sekä muu koulutus- ja valistustyö
olivat tärkeitä pääkaupungin väestönsuojeluvalmiuden
konkreettisen kehittämisen ja ylläpidon kannalta. Erittäin
korkealle arvostan edellä mainitun ohella sitä maanpuolustushengen kannalta erittäin tärkeää aatteellista
työtä, jota yhdistys on tehnyt sodan jälkeisistä vaikeista
ja epäkiitollisista olosuhteista alkaen aina näihin päiviin
saakka.
Valtakunnallista kehitystä seuraten otettiin Helsingin
kaupunginhallinnossa 1990-luvun alussa selvitettäväksi
kahden turvallisuusalan organisaation, Palolaitoksen
ja Väestönsuojelukeskuksen toiminnan yhdentäminen.
Palolaitoksen tehtävänä oli päivittäisten ja suuronnettomuuksien torjunta normaaliaikana, Väestönsuojelukeskuksen huolehtiessa varautumisesta ja valmiudesta poikkeusolojen varalta. Selvitystyön lopputuloksena oli, että
mainitut kaupungin organisaatiot yhdistettiin 1.4.1991
18
Pelastuslaitokseksi. Allekirjoittanut määrättiin pelastuskomentajan nimikkeellä uuden yhdistetyn organisaation
johtajaksi ja molempien virastojen koko henkilöstö siirtyi
Pelastuslaitoksen palvelukseen. Näin Helsingin väestönsuojeluyhdistys oli saanut uudeksi viranomaistahon
yhteistyökumppanikseen Pelastuslaitoksen.
Melko pian sen jälkeen, kun uusi organisaatiomme oli
saatu käyntiin, ryhdyin selvittämään voitaisiinko myös
väestönsuojelun ja palotoimen vapaaehtoissektoreiden toimintaa koordinoida. Ensisijainen tarkoitukseni
oli pyrkiä kohdentamaan kaupungin alan järjestöille
myöntämiä avustuksia entistä paremmin Helsingissä
ja sen hyväksi toimiville yhteisöille. Mainittakoon muun
muassa, että Helsingin jäsenmaksu Uudenmaan palontorjuntaliitolle määräytyi asukasluvun mukaan, joten
kaupunkimme oli suurin maksaja saamatta juurikaan
sitä vastaava hyötyä.
Henkilöstöpäällikkömme Pekka Vänskä sai tehtäväkseen
yhdessä Helsingin väestönsuojeluyhdistyksen ja Helsingissä toimivien vapaaehtoisten palokuntien kanssa selvittää mahdollisuudet pääkaupunkia palvelevan oman liiton
perustamiseksi. Lopputuloksena olikin nopeasti jo vuonna 1992 perustettu Helsingin pelastusliitto (HELPE). Sen
tärkeimpiä jäseniä olivat perustamisvaiheessa Helsingin
kaupunki, Helsingin väestönsuojeluyhdistys ja Helsinkiläiset vapaaehtoiset palokunnat. Historiallisesti lähes eri
”leireihin” linnoittautuneet turvallisuusalan vapaaehtoiset
ryhtyivät ymmärrettävien käynnistysvaiheen ongelmien
jälkeen hyvään yhteistoimintaan.
Pidän tärkeänä, että väestönsuojelun lippua, nimeä ja
perinteitä kannetaan itsenäisenä yhdistyksenä tempoilevasti muuttuvassa pelastustoimen kentässä. Tämä oli
mielessäni vuonna 1995 kun 30.5. pidetyssä neuvottelussa pyysin yhdistystä ryhtymään toimenpiteisiin Väestönsuojelumuseon aikaansaamiseksi Helsinkiin. Tälläkin
kerralla yhdistys täytti lupauksensa. Sen ansiosta meillä
on jo yli kymmenen vuoden ajan toiminut museo, joka
kertoo väestönsuojelun historiasta ja samalla on osoitus
siitä, että aate elää.
VSS-Etsi! 2/2010
KARANTTIA ELEMENTTIV€ EST… NSUOJA
Nopein tapa rakentaa mŠ Š rŠ ykset
ja normit tŠ yttŠ vŠ vŠ estšnsuoja .
Asennettuna tyšm aalla 2Ð 4 pŠ ivŠ ssŠ
ja luovutetaan maalausta varten valmiina.
Kriisiajan ivø laitteisto asennettuna ja
muut kriisiajan varusteet:
suojelumateriaali, sulkuteltta,
kuivakŠ ymŠ lŠ komero ja ø kaluste,
varavesisŠ iliš ja jŠ teastia sekŠ
suojan tiiveyskoe, josta tyš maalle
pš ytŠ kirja.
Kaikki vŠ estš nsuojeluun
Katariina Saksilaisen katu 6 B TH4
00560 Helsinki p. 09 756 8320
faksi 09 755 5503 e-mail: etunimi.
sukunimi@karanttia.com
www.karanttia.com
VSS-Etsi! 2/2010
19
Esa Aalto, päätoimittaja, Pelastustieto
Omatoimisuus korostuu nykypäivän
väestönsuojelussa
Palontorjunnalla on pitkä historia Suomessa, kun maamme vanhin ammattipalokunta, nykyinen Helsingin pelastuslaitos täyttää ensi vuonna 150 vuotta. Väestönsuojelutoimintaa kehitettiin rinnan palokuntatoiminnan kanssa,
mutta vasta sodan uhka runsaat 70 vuotta sitten synnytti
väestönsuojelutoimintaan oman organisaation maamme
pääkaupungissa.
Lähes samaan aikaan perustettiin myös Helsingin Väestönsuojeluyhdistys, joka ensi vuonna täyttää 70 vuotta.
Väestönsuojelutoiminta sai tunnetuimman sisältönsä
toisessa maailmansodassa, jolloin Suomi joutui sotaan
Neuvostoliittoa vastaan. Vihollisen pommikoneet kylvivät
tuhoa myös pääkaupungissa ja väestön piti paeta pommisuojiin.
Vuosikymmenten jälkeenkin monet näkevät väestönsuojatoiminnan sodan kautta, vaikka olosuhteet ovat täysin
muuttuneet eikä maamme ainakaan tällä hetkellä koe
minkäänlaista sodan uhkaa. Tähän perustuu parhaillaan
käytävä kädenvääntö kahden ministeriön, sisäasiain- ja
ympäristöministeriöiden, välillä, kun tulevassa pelastuslaissa säädetään väestönsuojarakentamiseen liittyvistä
käytännöistä.
Väestönsuojarakentamisen vaatimuksia tullaan uuden
lain perusteella höllentämään nykyisestä, mutta rakentamisesta vastaavalle ympäristöministeriölle tämäkään ei
käy. Ministeriö järjesti lähinnä rakennusalan edustajille
ns. normitalkoot, jolla haluttiin nostaa esille rakentamisen
kustannuksia lisääviä toimia. Monen siihen vastanneen
mielestä nimenomaan väestönsuojarakentaminen lisää
rakentamisen kustannuksia. Siksi ympäristöministeriö
lähtisi pelastuslain väestönsuojarakentamista koskevis-
sa säädöksissä alue- ja tapauskohtaisesta harkinnasta.
Se tarkoittanee sitä, että väestönsuojia voidaan rakentaa vain, jos väestön suojaaminen mahdollisilta uhkilta ei
muutoin toteudu. Kuntien rakennusvalvontakin kytketään
tähän mukaan, joten pelkästään pelastusviranomaiset
eivät ole rakentamiseen velvoittamassa. Väestönsuojien
rakentamiselle ei siis olisi yleistä velvoitetta, vaan niitä rakennettaisiin, jos niin tarpeelliseksi katsottaisiin.
Mitä sitten lienevät ne tulevaisuuden uhkakuvat, joita
varten väestönsuojia pitäisi meillä rakentaa? Vaikka sodan uhka ei tällä hetkellä olekaan näköpiirissä, voivat
olosuhteet nopeastikin muuttua. Toisaalta pelkästään
sodan uhka ei saata aiheuttaa väestönsuojaamisen tarvetta, vaan esimerkiksi luonnononnettomuus tai muu elinympäristöä järkyttävä onnettomuus voi synnyttää tarpeen
väestön suojaamiseksi. Voi tapahtua sellaisia onnettomuuksia, joihin emme osaa ennalta varautua. Esimerkiksi
Unkarissa sattuneen jätelietealtaan sortumisen kaltainen
onnettomuus voi synnyttää myös tarpeen väestönsuojaamiselle.
Väestönsuojatoiminta tulee tänä päivänä nähdä kuitenkin
kokonaan toisella tavalla kuin sodanuhan varjossa. Erityisesti ihmisten omatoimisuuden korostaminen on väestönsuojelussa tärkeällä sijalla. Tätä valistustyötä tekevät
ansiokkaasti myös vapaaehtoiset, kuten 70 vuotta täyttävä Helsingin Väestönsuojeluyhdistys. Tällaiselle vapaaehtoistyölle voi vain toivottaa parasta mahdollista jatkoa,
ja että toiminnassa jaksavat olla mukana mahdollisimman
monet ihmiset. Jatkuvuuden turvaamiseksi myös nuorempien toivoisi olevan entistä kiinnostuneempia myös
väestönsuojeluun liittyvästä toiminnasta.
 


 

 


 


 
 


 


 
 

 





 
  
 
20
VSS-Etsi! 2/2010
VSS-Etsi! 2/2010
21
Jyrki Ronkainen, toimitusjohtaja,Temet Oy
KATSAUS VÄESTÖNSUOJATEKNIIKAN KEHITYKSEEN
SUOMESSA
Artikkeli luo katsauksen väestönsuojien ilmanvaihto- ja
ilmansuodatustekniikan kehitykseen väestönsuojien rakentamisen alkuajoilta 1950-luvulta nykypäivään.
Ilmanvaihtolaitteistot
Temet aloitti väestönsuojien ilmanvaihtolaitteistojen valmistuksen jo 1950 -luvulla, jolloin laitteiston suodatustekniikka perustui pelkästään hiekkasuodattimeen. Suodatustekniikkaa parannettiin radikaalisti 1960-luvulla, jolloin
laitteistoon asennettiin ABC-suodatin.
teiston melu koettiin ongelmaksi mm. SUOJA 2000 -talosuojan käyttökokeilun yhteydessä.
Kehitettiin myös uusi vaihteisto
Temet käynnisti vaihteiston kehitystyön, jonka tuloksena
syntyi uusi, lähes äänetön puhallin, joka nimettiin IVL1/A:ksi.
B-jaC-luokanilmanvaihtolaitteistot
Metallikuorinen suodatin sisälsi ns. partikkeli- ja hiilisuodatusosan. Hiekkasuodatin toimi nyt esisuodattimena.
Hiekkasuodattimen ongelmaksi muodostui sen sijainti.
Suojan ulkopuolinen, usein kostea, ilmanvaihdoltaan
vähäinen kellaritila heikensi hiekkasuodattimen rakenteita ja toimintaa. Uusia asetuksia laadittaessa tilanne
tiedostettiin nopeasti. VSS-teollisuus saikin haastavaksi
tehtäväkseen konstruoida uuden laitteiston, jossa kaikki
komponentit olivat suojan sisäpuolella.
IVL-1/75
Temetissä käynnistettiin IVL-1/75 laitteiston kehitystyö
1970-luvun alussa, ja sitä alettiin valmistaa Helsingin
Herttoniemessä vuonna 1971. Laitteisto nostettiin lattialta seinälle. Esisuodatin, paine- ja kaasutiivisventtiili yhdistettiin. ABC-erityissuodatin sisälsi lukuisia toiminnallisia ja laadullisia parannuksia. Temet kehitti laitteistoon
myös kokonaan uuden vaihteiston. Laitteisto oli kompakti ja sen aikaisia VSS-käyttövaatimuksia vastaava.
IVL -laitteiston myöhempi kehitys
IVL-1/75 laitteiston nimi muuttui IVL-1/45:ksi 1990-luvulla, jolloin laitteistoon lisättiin hätä- ja varavalaisin.
2000-luvulla laitteiston nimi muuttui IVL-1/45B:ksi.
B-mallissa oli jälleen lukuisia parannuksia, joskin vaih22
Kuva yllä: Varhaisen polven ilmanvaihtolaitteisto
ISA-100.
VSS-Etsi! 2/2010
Kuva yllä: Nykyiset IVL-1 ilmanvaihtolaitteistot asennettuina moderniin talosuojaan.
NykyaikaistasertifioituaIVL-1tekniikkaa
Uuden väestönsuojalaiteasetuksen vaatimukset täyttävän ilmanvaihtolaitteiston nimi on nyt ytimekkäästi IVL-1.
Puhaltimen äänitasoa on onnistuttu edelleen alentamaan,
ja laitteisto on varustettu uusilla, nykyaikaisiin uhkakuviin
vastaavilla suodatustekniikoilla. Uuden sukupolven IVL1-laitteiston valmistus käynnistyi vuoden 2008 alussa, ja
laitteiston puhaltimen vaihdemoottori korvattiin Temetin
ja kotimaisen vaihdemoottorivalmistajan yhteistyönä kehittämällä moottorilla keväällä 2010.
Ilmanvaihtolaitteiden käyttövarmuus
Syksyllä 2007 As Oy Castreninkatu 14:n väestönsuojassa tehdyn väestönsuojakokeen yhteydessä todettu
jo iäkkään IVL-1/75 laitteiston hyvä toimintavarmuus ei
tullut yllätyksenä. Temetin suorittamat laitteistotyyppien
pitkäaikaistestit ovat osoittaneet niiden käyttövarmuuden, ja huolelliset materiaalivalinnat takaavat pitkänkin
varastointi-iän.
1970 -luvulla valmistetun ilmanvaihtolaitteiston käyttöiäksi oli määritelty 25 vuotta kohtuullisissa olosuhteissa. VSS-laitteet toimivat moitteettomasti pidempäänkin
VSS-Etsi! 2/2010
ja kestävät useiden vuosien seisokkia. Suurin ongelma
on kuitenkin materiaalien eriaikainen vanhentuminen.
Ilmanvaihtolaitteessa on muovia, kumia, liimoja, hiiltä,
eri metalleja yms. aineosia, joiden käyttöikä vaihtelee
luvatun elinkaaren jälkeen. On myös muistettava, että
yli-ikäisen laitteiston käyttöturvallisuudesta vastaa aina
omistaja.
Vanhojen suojien modernisointi
Temet on kehittänyt uudet ratkaisut vanhojen väestönsuojien uudistamiseen nykyasetusten mukaisiksi.
Uudella tekniikalla saadaan asukkaiden turva nostettua
nykyisten ja tulevaisuuden uhkien ja vaateiden edellyttämälle tasolle. Uusille, sertifioiduille ja patentoiduille
nykyasetusten mukaisille VSS-tuotteille ja väestönsuojaratkaisuille voidaan taata yli 30 vuoden elinkaari. Suojien
modernisointi on kiinteistöjen muihin ylläpito- ja korjauskustannuksiin verrattuna hyvin pieni kuluerä. Temet suosittelee kaikille taloyhtiöille väestönsuojien nykyaikaistamista vastaamaan nykyuhkien ja vaatimusten mukaista
turvaa.
23
Raimo Nikkilä
Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry:n
historian vaiheet 1940-2011
Olen kerännyt Helsingin väestönsuojeluun vaikuttaneita
tapahtumia vuosien varrelta ja yhdistyksen n. 70-vuotiselta taipaleelta, kuten otsikossa mainitsen. Syyskuun 14.
päivänä tuli kuluneeksi 70 vuotta siitä,kun Helsingin kaupunki perusti väestönsuojelutoimiston. Myös Helsingin
Väestönsuojeluyhdistys ry perustettiin samoihin aikoihin.
Väestönsuojeluun liittyy myös omatoiminen varautuminen. Helsingin Väestönsuojeluyhdistys kouluttaa kansalaisia omatoimiseen varautumiseen sekä ylläpitää
Väestönsuojelumuseota. Lisäksi yhdistyksen pelastuskoirajaos (HEPeKo) toimii ja kouluttaa (pelastuskoirakoita) Helsingin pelastuslaitoksen tarpeisiin, siitä enemmän
tuonnempana lehtemme sivuilla.
Helsingin Väestönsuojeluyhdistys
ry (HVSSY) perustettiin 31. päivänä tammikuuta 1941 Helsingin
Vanhan ylioppilastalon juhlasalissa, joka oli täyttynyt helsinkiläisestä
väestönsuojeluyleisöstä. Alkusanat
hanketta valmistelleen toimikunnan
puolesta lausui kansakouluntarkastaja Aaro Huuskonen (viereisessä
kuvassa). Hän kertoi vapaaehtoisen väestönsuojeluntyön merkityksestä maanpuolustuksen kannalta ja hahmotteli
tulevan vs-yhdistyksen toimintamuotoja pääkaupungissa.
Kokous valitsi Aaro Huuskosen perustetun Helsingin
Väestönsuojeluyhdistyksen puheejohtajaksi. Alla kuva
perustamistilaisuudesta ylioppilastalolla.
Yhdistyksemme historiaan ja sen toiminnan kehittämiseen on vaikuttanut moni arvovaltainen puheenjohtaja
24
70 vuoden aikana. Väestönsuojelutoiminta käynnistyi
tavallaan uudelleen, kun uusi väestönsuojelulaki astui
voimaan 1956-57.
Puheenjohtajat olivat järjestyksessä
seuraavat: eversti Ture Erno 1943
(viereisessä kuvassa), ylijohtaja Erkki Kinnunen 1959, kenraaliluutnantti
Kaarlo Vaala 1962, kiinteistöneuvos
Lauri Koivisto 1975, kauppaneuvos
Nils Elfving 1978, pankinjohtaja
Kalevi Tilli, 1980 arkkitehti Matti
Tausti 1986, professori Antti Ahlström
1993-97, turvallisuusjohtaja Jukka
Tamminen 1997-2002, maisteri Jaakko Valve 2002-2007,
diplomiekonomi Göran Åhman 2008.
Yhdistyksellä on ollut yksitoista arvovaltaista puheenjohtajaa luotsaamassa yhdistystä ja toivon, että perinteet
jatkuvat ja edistävät väestönsuojelua Helsingissä.
Laki sotilasjohtoisesta väestönsuojelusta oli annettu
välirauhan aikana vuonna keväällä 1940, jolloin väestönsuojelu liitettiin kiinteästi muuhun maanpuolustukseen ja
väestönsuojelua alettiin nimittää ilmasuojeluksi.
1941-1959. Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry:n
toiminta oli rajoitettua jatkosodan aikana sotatoimien
viedessä miehet rintamalle ja toimintamme rajoittui muutamaan edellä mainittuun kokoukseen. Sodan jälkeen
poliittinen tilanne asetti myös esteitä yhdistystoiminnan
aloittamiselle.
1943 Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry:n toinen
vuosikokous 10.3.1943, hallitus ja naiskerho kokoontui.
Toimisto sijaitsi osoitteessa Lapinlahdenkatu 27 (Runebergink.3, 2 krs). HVSSY:n ruotsinkielinen tilaisuus
pidettiin 31.6.43 Kinopalatsissa. 12.12.43 oli naiskerhon
pikkujoulut. Nämä edellä mainitut tiedot löytyivät, mutta
muut sota-ajan arkistot ovat hukkuneet.
1943 valmistui ilmasuojelun johtokeskus Korkeavuorenkadun kalliosuojaan, jonne siirtyi myös väestönsuojelun
johto.
1944 solmittiin Moskovan välirauhansopimus. Tämä
merkitsi myös sodanajan ilmasuojeluorganisaation ja siltä
osin myös sodanajan väestönsuojeluorganisaation purkautumista ja väestönsuojelun johtovastuun siirtymistä
joulukuun 1. päivänä sisäasianministeriöille.
1944 Ilmasuojelukeskus lakkautettiin. Väestönsuojelutoimisto jatkaa toimintaansa väestönsuojelulautakuntana.
VSS-Etsi! 2/2010
1945 Väestönsuojelutoimisto lakkautettiin. Väestönsuojelulautakunta määrättiin hoitamaan toimiston tehtävät
yhteistoiminnassa kiinteistölautakunnan kanssa. Kalliosuojien hoito ja valvonta siirtyi kiinteistölautakunnalle.
1941 julistettiin liikekannallepano. Perustettiin sotilasjohdon alainen Helsingin ilmasuojelukeskus. Sähkölaitos
vastasi ulkohälytysjärjestelmän kunnosta ja huollosta.
1951 Sisäasiainministeriö määräsi kunnat laatimaan väestönsuojelujärjestykset ja jättämään ne kunnanvaltuustojen hyväksyttäväksi vielä samana vuonna. Sisäasiainministeriö kielsi henkilöstön varaamisen ja nimeämisen
väestönsuojelumuodostelmiin.
1952Kaupunginhallitus määräsi väestönsuojeluohjaajan
ja väestönsuojelulautakunnan sihteerin hoitamaan Helsingin väestönsuojeluvalmisteluja. Kaupunginvaltuusto
päätti hyväksyä Helsingin kaupungin väestönsuojelujärjestyksen ja alistaa sen lääninhallituksen tarkastettavaksi
ja vahvistettavaksi.
1953 Väestönsuojelutoimisto aloitti jälleen toimintansa.
1954 annettiin sisäasiainministeriön päätös uudisrakennusten yhteydessä rakennettavista talon ja työpaikan
väestönsuojista. Annettiin asetus väestönsuojien tarkastuksesta.
1956 Aloitettiin kuukausittain tapahtuva ulkohälyttimien
koekäyttö. Sisäasiainministeriö antoi luvan varata henkilöstöä poikkeusolojen väestönsuojelutehtäviin.
1957 Kalliosuojien hoito ja valvonta siirrettiin kaupunginvaltuuston päätöksellä kiinteistölautakunnalta takaisin
VSS-Etsi! 2/2010
25
väestönsuojelulautakunnalle ja -toimistolle.
1958 vahvistettiin uusi väestönsuojelulaki. Siinä säädettiin väestönsuojelun yleisistä, vastuuviranomaisiin ja
kustannuksiin liittyvistä sekä rakenteellisia kysymyksiä
koskevista asioista.
1959 valmistui Helsingin kaupungin väestönsuojelun
yleissuunnitelma. Kaupunginvaltuusto hyväksyi väestönsuojelulautakunnan uuden ohjesäännön ja päätti
perustaa väestönsuojelupäällikön viran.
1960 Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry:n toiminta
alkoi osoitteessa Runebergink. 29 B, toim.johtaja Pentti
Parvio. Hallituksen pj Nils Elfing v.1960-76.
1962 Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry:n koulutus
alkoi Oksasenkadun suojassa.
1969 valmistui Helsingin väestönsuojelun poikkeusolojen
johtokeskus Koskelaan.
1972 Kaupunginvaltuusto hyväksyi väestönsuojelulautakunnan esityksen uudeksi johtosäännöksi, jonka mukaisesti väestönsuojelutoimistosta tuli kolme toimistoa
käsittävä väestönsuojelukeskus sekä uuden Helsingin
kaupungin väestönsuojelujärjestyksen ja väestönsuojelulautakunnan ohjesäännön.
1973 Väestönsuojelukeskus aloitti toimintansa. Valtioneuvosto päätti järjestelyistä väestönsuojelun kehittämiseksi. Se velvoittaa normaaliolojen hallinnon sekä
asianomaiset viranomaiset ja yhteisöt huolehtimaan
tehtävistään ja niiden hoidon turvaamisesta myös poikkeusoloissa eri tilanteiden vaatimukset huomioon ottaen.
1979 hyväksyttiin kaupungin valmiusohje virastoille ja
laitoksille poikkeusoloihin varautumista varten.
1986 Kaupunginvaltuusto hyväksyi Laakson suojan
perustamissuunnitelman. Kalliosuojaan tehtiin tilat keskushallinnon, väestönsuojelun, palolaitoksen ja terveysviraston poikkeusolojen toiminnan johtamista varten.
1981 Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry täytti 50 v.
Juhlat pidettiin Pohjola-Yhtiön tiloissa Niemenmäessä.
1989 Helsingin väestönsuojelu täytti 50 vuotta. Tapahtumaa juhlittiin järjestämällä yleisötilaisuus Suurtorilla,
jossa esiteltiin väestönsuojelukalustoa ja -muodostelmia.
1991 yhdistettiin 51-vuotias väestönsuojelukeskus ja
130-vuotias palolaitos pelastuslaitokseksi. Helsingin
Väestönsuojeluyhdistys ry 60 v. Juhlia vietettiin Suomalaisella Klubilla ja ydistyksen oma lippu oli ensi kertaa
käytössä.
1994-95 Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry:n Tu-ToPa-Pa projekti. Tuomarinkylä-Torpparinmäki-PaloheinäPakila-projekti toteutettiin taloudellisesti pitkälti Väestönsuojelusäätiön tukemana.Yhdistyksemme tekemä
projekti, jossa keskityttiin kouluttamaan Tuomarinkylän,
Torpparinmäen, Paloheinän ja Pakilan asukkaita kehittämään omaa turvallisuuttaan. Hanke oli menestyksellinen.
1999 Pelastustoimilaki astui voimaan. Lailla korvattiin laki
palo- ja pelastustoimesta v. 1975 ja vuonna 1958 annettu
väestönsuojelulaki. Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen uusi organisaatio vahvistettiin. Tässä yhteydessä
26
väestönsuojeluosasto, valvontaosasto ja pelastuskoulu
yhdistettiin riskienhallinnan toimialaksi.
1999 HELSINGIN VÄESTÖNSUOJELUMUSEO AVATTIIN osoitteessa Siltavuorenranta 16 B, Helsinki. Museon perustamisesta ja toiminnan
pyörittämisestä suurimmat kiitokset
Helsingin Väestönsuojeluyhdistys
ry:n vapaaehtoistyölle!
Helsingin Väestönsuojelumuseo on
Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen museo, jonka opastoiminnasta
yleisölle vastaa Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry. Museo avattiin
yleisölle 2.11.1999. Aukioloajat:
syys-toukokuu lauantaisin klo 10-14, muina aikoina sopimuksen mukaan. Museolla toimii oppaina vapaaehtoisia
jäseniämme, vuorossa pareittain ja kokonaisvahvuus 22
opasta.
2000 käynnistyi pelastustoimilain mukainen poikkeusolojen riskianalyysityö yhdessä puolustusvoimien ja
pääkaupunkiseudun pelastuslaitosten kesken.
2001 Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry:n lippuprojekti
oli ollut vireillä jo useita vuosia ja kun hallitus oli saanut
lahjoituksia jäsenistöltä yhdistyksen omaa lippua varten, sai yhdistyksen naistoimikunta tehtäväksi perustaa
lipputoimikunnan. Puheenjohtajaksi toimikunta valitsi
Greta Nikkilän, lisäksi mukana oli viisi muuta yhdistyksen
jäsentä. Yhdistyksen lipun suunnittelu päätyi tavallaan
kotikenttävoittoon, hallituksen hyväksyttyä jäsenemme
Raimo Nikkilän tekemän lippuehdotuksen. Lipun valmistuksen toteuttivat yhteistyössä lipputoimikunta ja
Suomen Käsityön Ystävät Oy. Yhdistyksen täyttäessä
60 vuotta 19.1.2001, juhlistettiin tapahtumaa Helsingin
kaupungintalon juhlasalissa naulaustilaisuudella ja sen
VSS-Etsi! 2/2010
jälkeen rovasti Seppo Leveelahti siunasi lipun käyttöön.
Lipun tunnus: Turvaa isänmaa,
kansa ja koti.
2000-2002 HENKINEN TUKI
VÄESTÖNSUOJASSA –projekti I-vaihe. Helsingin Väestönsuojeluyhdistys on toteuttanut tämän hankkeen. Haluamme kiittää lämpimästi
Väestönsuojelusäätiötä taloudellisesta tuesta, joka on
mahdollistanut hankkeen toteutumisen. Työ on suoritettu ryhmätyönä erikoishammashoitaja Greta Nikkilän
johdolla ja raportoijana on toiminut FL Anneli Salo. HM
Jura Paavola ja VMT Liisa Eränen ovat kirjoittaneet erityisesti sosiaalipsykologista asiantuntemusta vaativat
luvut 3, 4 ja 6.
2004 uusi pelastuslaki astui voimaan. Helsinki pimennettynä -teemanäyttely Helsingin väestönsuojelumuseossa.
Sodanajan vuosien 1943-44 ihmisten asumiseen liittyvä
käyttäytyminen Helsingissä suurpommitusten aikana.
Museon tilaan on rakennettu asuinhuone, joka on varustettu tuon ajan kalustein ja pimennysverhoin peitetyin
ikkunoin, joitten rikkinäisistä ruuduista näkyy liekehtivä
yötaivas lentokoneineen. Helsinki pimennettynä -näyt-
VSS-Etsi! 2/2010
tely oli jäi pysyväksi
museoon.
2006 Sodistamme selviytyneet lapset -teemanäyttely Helsingin
väestönsuojelumuseossa. Maaliskuun 13.
päivänä vuonna 2006
tuli kuluneeksi 66 vuotta talvisodan päättymisestä. Monet
on purkaneet kokemuksiaan taiteen tekemiseen, runojen
ja elämäkertojen kirjoittamiseen. Museossa ollut teemanäyttely oli yleisölle ja ryhmille avoinna lauantaisin sekä
tilauksesta vuoden 2006 loppuun. Näyttelystä jäi museoon kuvakooste. Näyttelyn suojelijana oli ylipormestari
Eva-Riitta Siitonen.
2007 Väestönsuojelu 80 vuotta Suomessa -teemanäyttely oli muistonäyttely, joka avattiin 20.11.2007, jolloin tuli
kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun Kaasusuojeluyhdistys ry
perustettiin Suomeen. Teemanäyttelymme kertoo väestönsuojelun historian taipaleen kaasusuojelusta omatoimiseen varautumiseen sekä valottaa väestönsuojelun ja
varautumisen tulevaisuuden näkymiä.
Samana vuonna valmistui viimeisin poikkeusolojen
riskianalyysi, jonka perusteella käynnistettiin Helsingin
27
väestönsuojelujärjestelmän uudelleen tarkastelu ja mitoittaminen.
2008 viimeisin yleisiä suojapaikkoja sisältävä kalliosuoja
valmistui Vuosaaren sataman alueelle. Väestönsuojelussa tulee vastaan tilanteita, joissa ihmiset tarvitsevat
toisiltaan henkistä tukea ja auttamistaitoja. Suojautuminen väestönsuojaan tuo mukanaan stressireaktioita,
joista ihminen ei välttämättä selviä yksin. Helsingin
Väestönsuojeluyhdistys ry on selvittänyt, miten tälläisissä
tilanteissa henkisen tuen antamisen valmiutta voitaisiin
kohottaa.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on yhteistyössä
kriisi- ja traumapsykoterapeutti Pia Yli-Pirilän sekä
Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry:n kanssa saanut
henkisen tuen koulutusaineiston valmiiksi. Aineisto on
hyväksytty Pelastusopistolla viralliseksi omatoimisen
28
varautumisen koulutusmateriaaliksi.
Alla yhteistyöprojektissa mukana olleet tahot ja SPEKin
loppuraportti:
Seuraavat henkilöt vapaaehtoisjärjestöistä ja viranomaisista ovat osallistuneet työhön kukin oman alansa asiantuntemuksella: Helsingin pelastuslaitos Liisa Hyyryläinen,
Helsingin Väestönsuojeluyhdistys Tapio Mäkinen, Greta
Nikkilä, Juhani Parkkari, Helinä Pihlajamäki, Lea Nikkinen, Anneli Salo, Helsingin yliopiston Sosiaalipsykologian
laitos Liisa Eränen, Seurakuntayhtymä Marja Aho, SOSpalvelu Anni Kauppinen, Pirjo-Riitta Liimatainen, Suomen
Pelastusalan Keskusjärjestö Marjatta Virtanen, Helsingin
Pelastusliitto Ilkka Kianto. Ryhmän sihteerinä on toiminut
FM Ulla Koskivirta (Helsingin Väestönsuojeluyhdistys).
Projektin vetäjä haluaa kiittää erityisesti Anneli Saloa,
Liisa Erästä ja Ulla Koskivirtaa heidän panoksestaan
tähän projektiin.
2009 HELSINGIN VÄESTÖNSUOJELUMUSEO 10 v.
Marraskuun 2. päivänä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta
siitä, kun Helsingin väestönsuojelumuseo avattiin yleisölle. Museo on Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen
museo, jonka opastoiminnasta vastaa Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry.
Eri aikakausina valmistuneiden suojapaikkojen lukumäärä Helsingissä on 875 000.
2009 uusi Helsingin kaupungin suojelusuunnitelma valmistuu. Siinä esitetyt uudet johtamisrakenteet, toimintaorganisaatio, perustamisvastuut ja toimintaperiaatteet
sisällytetään varautumissuunnitelmiin.
VSS-Etsi! 2/2010
Pentti Pasonen
Siitä on jo 70 vuotta...
Siitä on jo 70 vuotta, kun Väestönsuojelu-nimellä ilmestyi ensimmäinen lehti vuonna 1941. Talvisota oli juuri
päättynyt ja elettiin välirauhan aikaa.
Nuo olivat kovia ja surullisia aikoja. Sota alkoi vuonna
1939 ja päättyi 13.3.1940. Moskovassa tehdyn rauhansopimuksen mukaan Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle Karjalan Kannaksen ja Laatokan Karjalan
sekä vuokraamaan Hankoniemen alueen. Luovutetun
alueen väestö, noin 400 000 henkilöä, siirtyi kokonaisuudessaan Kanta-Suomeen. Tämän siirtoväen pääosan muodostivat karjalaiset.
Talvisodan jälkeinen aika sai pian nimen välirauha. Sen
alkaessa Suomen taloudellinen ja sotilaallinen tilanne
oli tukala. Sodan vaurioiden korjaaminen ja siirtoväen
asuttaminen nielivät lähes kokonaan maan vähäiset taloudelliset voimavarat. Neuvostoliitto jatkoi talvisodan
jälkeen myös poliittista painostusta Suomea kohtaan.
Taisteluissa talvisodassa oli kaatunut hirvittävä määrä
sotilaita, myös siviilihenkilöitä kuoli pommituksiin. Siviilihenkilöt siirrettiin sisä-Suomeen. Koteja ja asumuksia
poltettiin, jolloin niitä ei voinut vihollinen käyttää. Karja
jouduttiin pääsääntöisesti lopettamaan. Lotat suorittivat
raskasta palvelua isänmaalle. Lapsia siirrettiin Ruotsiin
sotalapsiksi. Moni sotilas oli kaatunut. Suruviestejä tuli
moneen kotiin ja mikä pahinta, jatkosota jatkui vielä
monta vuotta. Tuonela korjasi satoaan. Karjala menetettiin. Suomalaisia syyteltiin Mainilan laukauksista monta
kymmentä vuotta sodan alkamisen jälkeen, kunnes on
todettu, että ensimmäiset laukaukset taisivatkin tulla
”ulkomaalaisilta” eivätkä Suomen puolelta. Voi niitä aikoja.
Karjalaiset joutuivat lähtemään kodeistaan – sinne jäivät maat ja mannut, kodit ja kotitilat sekä todella kauniit Laatokan rannat. Karjalaiset siirrettiin sisä- ja länsiSuomeen .Välirauhan aikana jouduttiin varustautumaan
jatkosotaan, joka oli mitä ilmeisemmin edessä ja niinhän
siinä kävikin. Välirauhan aikana Suomen oli pakko varustautua mahdolliseen jatkosotaan.
Koko sodan ajan, naiset olivat todella hyvä apujoukko
monissa tehtävissä. Mainitakseni joitakin; ensiapupisteissä, kenttäsairaalassa, ruoka- ja vaatehuollossa, tähystäjinä jne…
Kirjoittaja syntyi Kauhajoella 17.6.1941 eli liikekannallepanopäivänä Kauhajoella, jonne äitini ja melkoinen
määrä muitakin siviilejä oli sijoitettu.
Meikäläisestä ei ollut sotaan liittyen mitään hyötyä – pikemminkin päinvastoin. Tuolloin olin kuitenkin olemassa. Minusta ei tullutkaan karjalaista vaan minusta tuli
pohjalainen. Isäni meni armeijasta suoraan sotaan josta
vapautui vasta Lapin-sodan loputtua. Välirauhan aikana
VSS-Etsi! 2/2010
oli tuokion kotona kunnes alkoi jatkosota. Oli aika pitkä
aika olla harmaissa.
Muutimme sodan loputtua Helsinkiin jossa isällä oli työpaikka.
Työ vei väestönsuojeluun
1980-luvun alkupuolella ”sotkeuduin” väestönsuojeluun,
mikä on kestänyt tähän asti, vaikka olen virallisesti eläkkeellä jo vuodesta 2008. Tarvikekaupasta kaikki alkoi
– mukaan tuli väestönsuojien huolto, uudisrakennusten
VSS–tarvikekauppa ja sitten väestönsuojien huolto- ja
korjaustoiminta. Rakennusliikkeiden lopputoimituksissa
ja tarvikekaupassa, sekä korjaus- ja huoltotöissä olimme ”suvereeni”. Hyvä yhteistyö kahden suuren kanssa,
Temet Oy:n ja jatkossa Symor Oy:n kanssa oli läheistä.
Unohtaa ei pidä Karanttia Oy:tä, jonka kanssa väestönsuojan lopputoimitustuotteiden toiminta aikanaan käynnistyi. Tarvikepuolen toimittajana olimme ylivoimaisesti
maan suurin. Suojien korjaustoiminta ja huolto aloitettiin
n.15 vuotta sitten lähinnä pääkaupunkiseudulla.
Maakunnassa suojien korjaustoiminta on ollut luvattoman heikkoa edelleen. Olenkin sanonut, että ”rapistu
rauhassa rakkaani” sopii hyvin - tapaan toimia. Parhaiten suojista pidetään huolta Helsingissä, Espoossa ja
Lohjalla.
Helsingin Väestönsuojeluyhdistys on virkeä 70
vuotias - sen toiminta on aktiivista ja varsinkin kun
jäsenkunnassa on useita tuon iän ylittäneitä, jotka tarmokkaasti jatkavat ja jaksavat olla aktiivisesti mukana
rakentamassa ja kehittämässä Väestönsuojeluyhdistyksen toimintaa. Helsingin Pelastuslaitos ansaitsee kiitoksen osallistumalla ja mahdollistamalla HVSSY:n aktiivisen toiminnan tiloissaan.
Hatun noston ansaitsevat ne aktiivijäsenet, jotka päivästä ja viikosta toiseen jaksavat olla mukana. Kaiken
lisäksi joukkoon on tullut nuoria uusia jäseniä varsinkin
pelastuskoirapuolelta. Väestönsuojelupuolelta tie on
”raskaampi” kun alan tuntijoita on vähemmän ja nuorilla
on omat menonsa.
HVSSY:n jäsenmäärää tulisi saada lisättyä taloyhtiöissä. Pieni jäsenmaksu ei ketään rasittaisi siihen hyötyyn
verraten minkä he saisivat järjestetyissä teemailloissa.
Yhdistyksen jäsenten kanssa tulisi taloyhtiöiden keskustella väestönsuojien kunnossapitämisestä ja huolloista.
Toiminnan voisi käynnistää joko HVSSY:n hallituksen
jäsen tai Vss-jaoksen vetäjä. Puhelin on keksitty! Arvelisin, että uusiakin jäseniä yhdistykseen olisi saatavissa,
jos vain jollain olisi siihen aikaa. Päivällä töissä – tietysti
he ovat töissä, mutta eiköhän suojeluhenkilöstö palaa
29
ei tarvitse olla kolmenkonstin timpermanni jos väestönsuojan huollon tekee. Hankit vain 1-2 kurssitunnin koulutuksen, joltain alan mieheltä, niin se on siinä. Kymmenen vuoden päästä teet tiiveyskokeen, jos se katsotaan
tarpeelliseksi. Yleensä ei tarvitse, jos suojassa ei ole
tehty ilkivaltaa ja suojaa on huollettu. Työn voi toki ulkoistaa, mutta ei toppatakkimiehelle. Päivän se siinä
pyörii ja ottaa n. 800 € laskun + matkat.
Mikäli Vss-konehäkki on kattoa myöten täynnä, niin
työaikaa menee helposti päiväpari kun se ensin tyhjennetään, huolletaan ja täytetään. Luonnollisesti pidätte
väestönsuojatilan puhtaana. Pyyhitte pölyn IV-laitteiston
päältä ja pidätte vesisäiliön (sen kasaan menevän) vaaka-asennossa. Kerran vuodessa hoidatte homman.
Muista - osa tarvikkeista vanhenee. Mikäli varustelaatikossa on hyvän toimittajan varusteet ja pakin kannessa
huolto-ohje, niin noudata sitä ja kirjaa katselmus. Ei ole
vaikea asia.
Varo toppatakkimiehiä, jotka kävelevät suojan läpi ja
lähettävät laskun. Hoida itse tai ulkoista työ. Työvastuu
kuuluu väestönsuojan hoitajalle. Muista kurkistaa poistumistieluukun taakse, ettei siellä ole uima-allasta eikä
yöpyjien jälkiä. Ei ole vaikea, mutta jos siltä tuntuu niin
ole yhteydessä alan osaajaan.
Penan ohje väestönsuojan hoitajalle ja suojelupäällikölle
Kaikista taloyhtiöistä pitäisi löytyä suojelupäällikkö, jonka tehtävänä on hoitaa talosuojelua, mikä käsittää riittävän laaja-alaisesti selkokielellä niin väestönsuojan hoidon ja vuosittaisen koekäytön kuin myös;
- paloturvallisuuden, piha-alueen ja leikkipaikkaturvallisuuden, pelastustieturvallisuuden, ullakon, kellarin, saunan jne, sekä opettaa sammuttimien ja sammutuspeitteiden käytön
- testaa palovaroittimen käytön
- selvittää liikuntavammaisen henkilön pelastautumisen
- leikkipaikkaturvallisuuskoulutus ja lapsien ohjaus (lapset ovat yllättävän älykkäitä ja oivaltavia).
Kun suojelupäällikkö on tehtävään valittu, niin työ tulee
hoitaa kunnolla. Testaa suojelupäällikkö tai vaihda se.
Teen itse taloyhtiössämme vuosittaiset huollot ja huoltotoimenpiteet. Jonkin verran aikaa siinä menee,
mutta itsehän olen tehtävään lupautunut.
Joskus minusta tuntuu,
että esim. suojelujohtaja
on valittu, mutta suojelujohtajalla ei ole mitään
käsitystä hänen töistään,
Selekta-sijoitus on helppo tapa säästää ja sijoittaa niin suuria kuin
vaikka työt ovat hänen
vastuullaan. Rivitaloyhtipieniäkin summia. Meillä voit valita, sijoitatko vakuutussäästösi
öissä tilanne on ehkä pasijoitussidonnaisena rahastoihin, takuusäästöihin tai näiden yhdisrempi kun ei kehtaa olla
tekemättä hänelle kuutelmään.
luvia tehtäviä. Olen itse
Tunti kanssamme voi olla elämäsi kannattavin sijoitus.
hpj ja minä olen se, joka
nuo taloyhtiön työt yleenSoita ja varaa aika Asiakaspalvelusta 0200 3000 (pvm/mpm)
sä teen. Kerran keväälma–pe 8–20.
lä pidämme pihatalkoot.
Meillä haravat eivät katoa
kesämökeille.
Valitettavasti toivomisen
varaa on monella suojelujohtajaan nähden - työ
otetaan vastaan, mutta
Teemme sen mahdolliseksi
sitä ei hoideta tai ei osata.
Jos vielä palataan väesMuseokatu 40
tönsuojaan, niin se on
Helsinki-Töölö
yksi niistä kohteista, jonka
nordea.fi
hoito laiminlyödään. Siinä
Sijoita vaivattomasti
Nordea Pankki Suomi Oyj
illalla kotiin kuten myös HVSSY:n jäsenkin. Heidän tulisi
kohdata toisensa. Vaihtakaa yhteystietojanne ja väestönsuojan hoitajat - tavatkaa toisianne, siitä on hyötyä
Teille molemmille. Suomalainen on monesti ”tuppisuus”,
heitetään tuppi roskikseen ja soitellaan. Ehkä HVSSY:llä
on taloyhtiöjäseniä, jotka eivät ole koskaan käyneet yhdistyksen tiloissakaan – jo olisi aika.
Selekta-vakuutukset myöntää Nordea Henkivakuutus Suomi Oy, joka myy Selekta-vakuutuksia asiamiehenään toimivan Nordea Pankki
Suomi Oyj:n konttoreiden sekä oman myyntiorganisaationsa kautta.
30
VSS-Etsi! 2/2010
RAIJAN MUISTELMAT
SUOMEEN PALUUSTA VUONNA 1946
Kirjoittaja Raija Mustonen,
alkukommentti Raimo Nikkilä
Oli kaunis keväinen päivä, kun puhelimeni soi. Naisääni
tiedusteli mahdollisuutta päästä käymään Helsingin
väestönsuojelumuseolla siskonsa kanssa. Hän oli saanut
puhelinnumeron museoesitteestä. Tiedusteluun kerroin,
että museo on vain lauantaisin auki, mutta olen tulossa
museolle tänään ja samalla sovimme tapaamisesta.
Museolla selvisi, että vanhempi sisko, Raija Metso, oli
asunut museolla v. 1946 ja oli nyt käymässä Suomessa.
Hän oli myös yksi sotalapsi, joka sai Ruotsista pysyvän
kodin evakkoreissulla.
Ruotsissa Raija asui maalaistalossa. Se oli rapattu
kaksikerroksinen talo, jonka toisessa kerroksessa Raija
nukkui talon tyttären kanssa. Yläkerran toisessa huoneessa nukkuivat talon isäntä, pappa Samuel, ja hänen
vaimonsa, mamma Maja; ja alakerrassa nukkui isoäiti
Anna. Alakerrassa oli iso, neljäikkunainen sali, ja talossa
oli keskuslämmitys. Oli arkirappu ja vierassisäänkäynti
erikseen.
Suomi vaati sotalapsia takaisin ja niin tuli aika lähteä.
Pappa vei Norrköpingiin. Matka alkoi junalla. Juna pysähtyi, ja lapsia tuli joka asemalla lisää junaan. Tukholmassa
lapset ohjattiin laivaan. Laiva tuli Turkuun ja matka jatkui
taas junalla Helsinkiin. Helsingin asemalla lapsia huudettiin nimeltä ja joku tuli lapsen hakemaan.
Niin Raijankin käteen tarttui outo nainen, joka lähti kävellen kuljettamaan pommitettujen talojen ohi kohti uutta
majapaikkaa, kotia. Raijaa oudoksutti kaupunkikuva ja
se, ettei tiennyt, kuka häntä talutti. Yhteistä kieltä ei ollut.
Ja sitten tultiin perille ja siellä hän kuuli nimen Ulla, pikkusiskon nimen. Ruotsiin oli tullut kirje, joka kertoi Ullan
syntyneen. Pieni Ulla oli ensimmäinen tuttu asia tässä
oudossa kaupungissa. Kaupunkikin oli outo, Raija oli asunut Suomessakin ennen Ruotsiin lähtöään maaseudulla.
Ilmeni, että uusi koti oli kallion sisällä, pieni vanerista ja
tai laudoista tehty koppi, jonka seinät olivat vain niin korkeat, etteivät ohikulkijat nähneet sisään, seinien yläosa
oli kanaverkkoa. Koppiin mahtui pieni pöytä, yksi nukkumasija, Ullan vaunut ja yksi jakkara. Raijan matkalaukku
saatiin mahtumaan koppiin. Samanlaisia koppeja oli
vieri vieressä. Uusi koti oli tiiliseinän vieressä, joten se
oli ehkä hieman rauhallisempi kuin jotkut muut keskellä
pommisuojaa sijaitsevat kopit. Tulijoita ja menijöitä kulki
koko ajan. Rauhaa siellä ei ollut.
Pommisuojassa oli yksi keittopaikka, joka oli aina täynnä
ihmisiä. Ulkopuolisia tuli helposti keittiöön, kun se sijaitsi
heti sisäänkäynnin vieressä. Sinne ei voinut jättää tavaroitaan hetkeksikään ilman silmälläpitoa. Keittiössä
riideltiin melkein aina. Sen ymmärtääkin, sotaväsyneitä
ihmisiä, jotka eivät kopperoissaan saaneet kunnolla
nukutuksi. Kokemus pommisuojassa asumisesta säilyy
sen 11-vuotiaana kokeneen mielessä vaikka sanoin sitä
on vaikea 64 vuoden jälkeen kuvailla.
www.kirjanpidot.fi
VSS-Etsi! 2/2010
31
LUONTOPIIRI:
Tietoa kalasääskestä
SÄÄKSIEN KEVÄTmUUTTO
ON aLKaNUT
26.3.2010 Sääksien kevätmuutto etelän mailta takaisin
Suomeen on alkanut. Ensimmäiset sääkset saapuvat
Suomeen maalis-huhtikuun vaihteessa ja sen jälkeen n.
1200 sääksiparia saapuu pesimäsijoilleen koko huhti- ja
toukokuun ajan.
Turun Sanomat 8.5 2010
Seilin kalasääskien pesä on tuhoutunut. Pesää nettikameran kautta seuranneet lintuharrastajat olivat huolissaan
pesän tapahtumista jo vapun jälkeen, kun sillä liikkui vieraita sääksiä. Lopulta lauantaina saatiin vahvistus sille,
että pesän alkuperäinen naaras on poistunut kokonaan
paikalta. Lintua ei ole näkynyt pesällä ainakaan lauantaiaamun jälkeen. Tänään Turun Sanomissa julkaistun jutun
yhteydessä on viime keskiviikkona nettikamerasta siepattu
kuva, jossa emo vielä hautoo munia.
– Perjantaiaamunakin se oli vielä hautomassa, mutta
tapahtumat ovat edenneet nopeasti. Lauantaina varis
kävi viemässä toisen munista, toinen näyttää olevan vielä
pesässä, kertoo projektipäällikkö Martti Komulainen kameraa nykyisin ylläpitävästä Turun AMK:n balticsea.now
-hankkeesta.
Sääksirengastaja Juhani Karhumäki Turun lintutieteellisen
yhdistyksen petolintutoimikunnasta myöntää, että tilanne
näyttää pahalta.
– Naaras ei saisi olla niin pitkään poissa. Se rakentaa kyllä
pesää koko ajan ja hakee siihen oksia tai sammalta, mutta
se pysyttelee silti näköetäisyydellä, Karhumäki toteaa.
Kalasääskien pesintää seuraavat ovat arvelleet, että vieraat, pesää tavoitelleet kalasääsket ajoivat naaraan pois.
Karhumäen mukaan se olisi kuitenkin outoa.
– En ole koskaan kuullut vastavasta. Sillä joka pesään
asettuu, on niin vahva motivaatio suojella sitä, ettei se
helpolla poistu. Viime vuonna sääksi ajoi pesälle pyrkineen
merikotkankin pois.
Karhumäki arveleekin,
että jos pesä on tuhoutunut, syynä on kylmä ja
sateinen kevät. Rankat
sateet vaikuttavat helposti pesintään, hän muistuttaa. Syypää voi löytyä
myös petolinnuista.
32
– Onhan aina mahdollista, että esimerkiksi huuhkaja tai
merikotka on napannut emon. Mutta toisaalta sen olisi
pitänyt näkyä kameravalvonnassa.
Komulainen puolestaan arvelee, että koiras on saattanut myös menehtyä, eikä naaras ole saanut siltä enää
ravintoa.
Tämän vuoden pesintä epäonnistui, samoin vuoden 2009.
Kerron sääksestä yleisemmin ja sen elinympäristöön liittyvistä asioista, sekä eräästä toisesta sääksestä, jonka
muuttomatka katkesi Nigeriassa, sekä Pete-sateliittisääksestä. Mielenkiintoisia lukuhetkiä sääksien matkassa.
Sääksi
Sääksi eli kalasääski (huomaa konsonanttien eroava
järjestys) (Pandion haliaetus) on suurikokoinen petolintu,
joka elää järvialueilla ja merenrannikolla. Saaristossa
levinneisyys rajoittuu sisä- ja välisaaristoon.
Ulkonäkö ja koko
Sääksi on hyvin pitkä- ja kapeasiipinen petolintu, jonka
yleisolemus muistuttaa hiukan lokkia. Höyhenpuku on
alapuolelta pääosin valkea ja selkäpuolelta tummanruskea. Rinnassa sääksellä on vaihtelevan yhtenevä ruskea
rintavyö, joka naaraalla on keskimäärin laajempi ja tummempi kuin koiraalla. Samana kesänä syntyneet poikaset
poikkeavat vanhoista linnuista selkäpuolen höyhenpeitteen värityksen perusteella. Nuorilla selkäpuolen höyhenet
samoin kuin siipi ja pyrstösulat ovat vaaleakärkiset, minkä
vuoksi koko yläpuolen yleisväritys näyttää kirjavammalta.
Koko: pituus 52–60 cm, siipien kärkiväli 152–167 cm.
Koiras painaa noin puolitoista, naaras kaksi kiloa.
Vanhin suomalainen rengastettu sääksi on ollut 26 vuotta
25 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin sääksi.
Levinneisyys
Sääksi on eräs maailman laajimmalle levinneistä lintulajeista. Euroopassa sen pesimisalue ulottuu Skotlannin
pohjoisosiin ja Itä-Saksasta Mustallemerelle vedetyn
linjan koillispuolelle. Euroopassa pesii noin 5000 paria,
niistä Suomessa noin 1200 paria, molemmat luvut ovat
lisääntymään päin. Tämän arvellaan johtuvan siitä, että
Ddt ja muiden ympäristömyrkkyjen vaikutus on katoamassa ravintoketjuista. Skotlannissa pesii 99 paria. Euroopan
VSS-Etsi! 2/2010
sääkset talvehtivat Afrikassa, Pohjois-Amerikan sääkset
Etelä-Amerikassa. Australian sääkset eivät muuta.
Suomessa sääksi on levittäytynyt koko Suomen alueelle. Vain vähävesistöisimmiltä alueilta ja ulkosaaristosta
pesivä sääksikanta puuttuu. Tiheimmillään sääksikanta
on Suomessa mosaiikkimaisilla vesistöalueilla, kuten
Saimaan alueella ja lounaissaaristossa. Suomen, ja samalla maailman pohjoisimmat, sääksiparit pesivät Utsjoen
pohjoisosissa.
Elinympäristö
Sääksi kelpuuttaa elinympäristökseen lähes minkälaisen
ympäristön tahansa, jos vain riittävän lähellä on sopivia
saalistusvesiä, pesäpaikka on riittävän rauhallinen ja
paikalta löytyy sopiva pesäpuu.
Sääkset tekevät pesänsä paikkaan josta on hyvä näkyvyys, tyypillisesti ison männyn latvaan korkealle kalliolle
tai suon laitaan. Näkyvyyttäkin ehkä tärkeämpi tekijä pesäpaikan valinnassa on esteetön lentomahdollisuus itse
pesälle. Pitkine siipineen sääksi on erittäin kömpelö lentäjä
eikä mielellään laskeudu puiden latvuston alapuolelle.
Pesäpuun vaatimuksena on latvan tukevuus. Sääksen
pesä sijaitsee tyypillisesti ja lähes kaikista muista lintulajeistamme poiketen aivan puun latvassa, ”puun päällä”.
Saman pesän ollessa käytössä vuodesta toiseen se kasvaa ajan kuluessa. Pesärakennelman koko saattaa nousta
yli metriin ja paino useisiin satoihin kiloihin. Nykyisten
metsienkäsittelytoimenpiteiden seurauksena metsistä on
hävitetty vanhat käkkyrälatvaiset männyt, jotka luontaisesti
sopisivat sääksen pesien alustaksi. Pesäpaikkapula onkin yksi merkittävimmistä sääkseen kohdistuvista uhista.
Sääksen suojelemiseksi ihminen onkin tehnyt ikimäntyjen
vähentyessä tekopesiä tukevaksi pesimisalustaksi. Sääksen pesäpuu on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu.
Laji pesii myös laivareitin linjamerkin päälle.
Lisääntyminen
Sääkset solmivat elinikäisen parisuhteen. Etelä-Suomessa ne munivat vapun aikoihin 2–3 kananmunan kokoista,
kanelinruskeaa munaa. Pohjoisimmassa Suomessa muninta alkaa lähes kuukauden Etelä-Suomen ensimmäisiä
pesiviä pareja myöhemmin. Poikaset kehittyvät lentokuntoisiksi kahdeksassa viikossa.
Ravinto
Sääksi syö mitä tahansa saatavilla olevia kaloja. Se
saalistaa lekuttelemalla 10–30 metrin korkeudella ilmassa, josta syöksyy kalan kimppuun. Pystyvät sulkemaan
sierainaukot sukeltaessaan. Saaliskalojen lajikirjo riippuu
eniten saalistusvesistöjen kalalajistosta. Etelä-Suomessa
yleisimpiä saalislajeja ovat monet särkikalat, joista lahna
on monin paikoin erityisesti keväällä kutuaikana yleisin.
Myös ahvenet ja pienet hauet ovat yleisiä saaliskaloja.
Sääksen saaliskalojen keski- ja ihannekoko on noin 300
grammaa. Tätä isompiakin kaloja sääksi toki toisinaan
saaliikseen saa, mutta puheet esimerkiksi puolentoista
kilon saaliskaloista ovat useimmiten liioiteltuja.
VSS-Etsi! 2/2010
Myös pienemmät saaliskalat ovat varsin
yleisiä. Muiden kuin
kalojen esiintyminen
sääksen saalisvalikoimassa on erittäin vähäistä. Todistettavasti
sääksi saattaa saada
saalikseen myös sammakoita ja erittäin harvinaisissa
tapauksissa myös vesimyyriä ja piisameita. Niiden osuus
saalisvalikoimassa on kuitenkin olematon. Kalaan lähes
yksinomaan keskittyvä saalisvalikoima onkin johtanut siihen, että monissa kielissä sääksen nimi onkin ”kalakotka”
tai ”kalahaukka”.
Nigeriakäännyttääsuomalaisenkalasääsken
julkaistu 24.11.2009 klo 18:18
Nigerialaisessa Taraban osavaltiossa etsitään palautusosoitetta Suomessa rengastetulle kalasääskelle, joka on
jäänyt kiinni kalastajien verkkoon Afrikassa. Rengastusmerkinnän vuoksi nigerialaiset epäilevät, että lintu on karannut suomalaisesta eläintarhasta. Suomalaisasiantuntija
uskoo, että kyse on normaalista muuttolinnusta.
Nigerialainen hallintoviranomainen kuvailee uutistoimisto
AFP:lle, että kalastajat olivat saaneet kiinni kotkan tapaisen muuttolinnun viime viikolla.
- Kuulostaa kalasääskeltä, sanoo Luonnontieteellisen
keskusmuseon rengastustoimiston johtaja Jari Valkama
YLE Uutisille.
Linnun jalasta havaittiin rengas, jossa on merkintä ”Museum Zoo, Helsinki”. Tämän vuoksi Nigeriassa nyt arvellaan,
että lintu on karannut suomalaisesta eläintarhasta.
- Kyseessä lienee normaali kalasääsken muuttomatka. Ne
talvehtivat muun muassa Nigeriassa ja silloin tällöin niitä
jää kiinni esimerkiksi juuri kalastajien pyydyksiin, sanoo
intendentti Jari Valkama.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Nigerian viranomaiset aikovat ottaa yhteyttä Suomeen, kuinka lintu voitaisiin palauttaa Pohjolaan.
- Kannattaisi ehkä päästää vain kalasääski vapaaksi ja
antaa kevään tullen luonnon hoitaa tehtävänsä - muuttolintu kyllä itse tietää palautusosoitteensa.
AFP, YLE Uutiset
Pete-satelliittisääksi
Kesällä 2007 aloitettiin Luonnontieteellisen keskusmuseon, Sääksisäätiön ja UPM:n yhteistyönä projekti, jossa
seurataan sääksikoiraan elämää uuden sukupolven GPSArgos-satelliittilähettimen avulla. Projektin tieteellisenä
johtajana toimii edelleen prof. Pertti Saurola, joka myös
vastaa tässä esitetyistä tuloksista ja tekstistä.
Taustaa
Vuonna 2001 sääksen satelliittiseurannalle asetettujen
tavoitteiden lisäksi projektilla on kolme uutta tavoitetta:
1. Testata aurinkopaneelilla toimivan 30 g GPS-Argos
33
lähettimen soveltuvuus sääksen seurantaan Suomesta
päiväntasaajalle,
2. Kerätä aineistoa sääksen saalistusalueen laajuudesta ja
3. Saada entistä täsmällisempää tietoa Välimeren ja Saharan ylityksestä ja mahdollisesta yömuuton osuudesta.
Työryhmä, johon kuuluivat Sääksisäätiön asiamies Juhani
Koivu, kyseisen pesän vastuullinen rengastaja Pertti Nikkanen, sekä lähettimen kiinnittäjät Helmi-Irene ja Pertti
Saurola, pyydysti 14.7.2007 Lempäälässä sijaitsevan
pesänsä lähistöltä 1430 g painaneen sääksikoiraan
M-39991, jolle asennettiin aurinkopaneelilla toimiva 30g
Microwave GPS-Argos-satelliittilähetin. Lähetin ohjelmoitiin siten, että se paikansi sijaintinsa heinäkuussa
kerran tunnissa kello 08 ja 19 välisenä aikana. Elokuun
alusta lähtien paikannus tehdään kolmen tunnin välein
eli kahdeksan kertaa vuorokaudessa. Lähetin kerää
paikannukset muistiinsa ja lähettää tietopaketin kolmen
vuorokauden välein Argos-satelliitille. Satelliitti välittää
tiedot edelleen Ranskassa sijaitsevalle keskustietokoneelle, josta tutkijat saavat aineiston haltuunsa. Sääksikoiras
M-39991 oli rengastettu pesäpoikasena kahdeksan vuotta
aikaisemmin, 7.7.1999 Valkeakoskella, 11 km päässä
nykyiseltä pesältään. Koiraan kutsumanimeksi annettiin
Pete rengastajansa Pertti ’Pete’ Nikkasen mukaan. Maastohavaintojen tehostamiseksi Peten oikeaan nilkkaan
kiinnitettiin punainen muovirengas, johon on kaiverrettu
kyljellään olevat valkeat kirjaimet CC. Peten puolisoksi
osoittautui 1800g painoinen, viisi vuotta Peteä vanhempi
sääksinaaras M-35181, jonka Jörgen Palmgren oli rengastanut pesäpoikasena 17.7.1994 Tammisaaressa, 158km
jokseenkin suoraan etelään nykyiseltä pesäpaikaltaan.
Sääksiparilla oli ruokittavanaan kolme poikasta.
Pete kalasääksi aloitti paluumuuton 30.3.2010
Satelliittisääksi Pete aloitti maaliskuun lopussa kevätmuuttonsa Senegalin suistoiselta rannikolta kohti Suomea ja
hämäläisiä pesimäseutujaan. Peten muuttoa voi seurata
Luonnontieteellisen keskusmuseon(www.fmnh.helsinki.
fi/pete) ja UPM:n verkkosivuilla(www.upmforestlife.com).
Rengastajansa mukaan Peteksi ristitty 8-vuotias kalasääskikoiras lähti talvehtimisalueeltaan Senegalin Saloum-joelta sunnuntaina 30.3. Aprillipäivään mennessä
matkaa oli kertynyt jo 716 kilometriä, mutta oli muutamiin
päiviin mahtunut myös kalastelua ja lepohetkiä.
Pete sai satelliittilähettimen selkäänsä viime heinäkuussa.
Lähetin on ylittänyt odotukset ja toiminut erittäin luotettavasti alusta alkaen. Pete aloitti syysmuuttonsa 18.9.07 pesäpaikaltaan Lempäälästä ja paineli varsin suoraviivaista
reittiä Senegaliin asti, jonne se päätyi 23.10. lennettyään
yhteensä 6393 kilometriä.
Sääksien satelliittiseurantatutkimus on osa UPM:n ja
Sääksisäätiön välistä yhteistyösopimusta. Seurannan
toteuttaa Luonnontieteellinen keskusmuseo. Sopimus käsittää sääksen suojelua ja seurantaa edistäviä hankkeita.
Sääksisäätiö ja UPM ovat laatineet yhteistyössä sääksen
pesien yhteydessä toteutettavat metsienkäsittelyohjeet.
34
Tietoon saadut sääksen pesäpaikat UPM:n metsistä
on tallennettu yhtiön paikkatietojärjestelmään. UPM:n
metsissä ylläpidetään ja kehitetään tekopesäverkostoa
sääksen pesintöjen turvaamiseksi. Satelliittiseurannan
avulla pyritään saamaan tietoa sääksen sekä pesimäettä muutonaikaisesta käyttäytymisestä. Karttuva tieto
sääksen käyttäytymisestä tukee lajin hyväksi tehtävää
suojelutyötä.
Peten matkaa seurataan aktiivisesti myös Sääksisäätiön(www.saaksisaatio.fi) ja Sääksikeskuksen(www.
saaksikeskus.com) sivuilla.
Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo
Tiedote 12.10.2007
Pete muuttaa myös yöaikaan
Satelliittisääksi Pete ylitti osan Välimerta yöaikaan. Professori Pertti Saurolan mukaan tämä on varsin epätavallista, sillä kalasääskiä pidetään yleensä päivämuuttajina.
Luonnontieteellisen keskusmuseon, Sääksisäätiön ja
UPM-Kymmenen yhteisprojektin tavoitteena on selvittää
muun muassa sääksien yömuuttoa. ”Välimeren alueelta
saadaan yleensä huonoja paikannuksia, mutta nyt tämä
onnistui yli odotusten”, Saurola myhäilee. Peten yöpaikannukset ovat kaikki tulleet meren päältä, joten voidaan
olla varmoja, että se on ollut lennossa läpi yön. Pete lähti
matkaan 6.10. aamuyhdeksältä Rhonen laaksosta, reippaat 60 kilometriä Nimesin kaupungista pohjoiseen. Se oli
siivillään yhteensä parikymmentä tuntia ja lensi Mallorcan
länsipuolitse päätyen Espanjan rannikolle, 50 kilometriä
Valenciasta etelään.
Matkaa kertyi yhteensä 770 kilometriä, josta reippaat
kuusisataa Välimeren yllä. Peten muuttomatka kotireviiriltä Hämeestä Marokon rannikolle kesti 22 vuorokautta.
Projektin tieteellisen johtajan, Pertti Saurolan mukaan
sääksikoiraaksi Pete lorvaili Saksassa melko kauan.
”Ilmeisesti se tankkasi lammikoiden äärellä kalastellen”,
Saurola kertoo, ”kunnes päätti vihdoin lähteä matkaan ja
ponkaisi melkein kerralla Marokkoon asti”. 10. lokakuuta
mennessä matkaa oli kertynyt 3629 kilometriä. Pohjolan
kalasääskillä on kaksi hyvin erillistä muuttoreittiä. Pete
näyttää valinneen läntisemmän reitin, joka kiertää niin Alpit
kuin Pohjois-Afrikan Atlasvuoretkin. Saurolan mukaan
linnun lopullinen päämäärä lienee jossain Länsi-Afrikassa,
esimerkiksi Senegalissa, Gambiassa tai Guinea Bissaussa. ”Suomalaiset sääkset muuttavat yleensä itäistä reittiä”,
hän kertoo. Esimerkiksi Mirja-sääksi lensi suoraan etelään
Balkanilta Välimerelle ja ylitti Saharan autiomaan. Peten
määränpäässä tiedetään talvehtivan puolestaan ainakin
skotlantilaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia yksilöitä. Saurola
heittääkin ilmaan epäilyn, että Suomessa rengastetun
Peten sukujuuria löytyisi Ruotsista.
Sääksikoiraan viimeisin paikannus on 10. lokakuuta, jolloin
se lensi ohi Casablancan noin 150 kilometriä sisämaassa.
Peten muuttomatkaa voi seurata Luonnontieteellisen keskusmuseon verkkosivuilta osoitteesta: http://www.fmnh.
helsinki.fi/elainmuseo/satelliittisaakset/pete/
VSS-Etsi! 2/2010
VITSEJÄ
- Voisiko tohtori tulla pian. Pikku poikani on nielaissut
lyijykynän.
- Saavun puolen tunnin kuluttua. Tuletteko niin kauan
toimeen?
- Kyllä - minulla on toinen lyijykynä, jota voin sillä aikaa
käyttää.
Huhtikuussa islantilainen tulivuori Eyjafjatlajökull purkautui ja sotki tuhkapilvellään usean päivän ajan koko
Euroopan lentoliikenteen osittain tai kokonaan. Netissä
Facebookissa alkoi liikkua vitsejä tapahtuman tiimoilta.
Tässä pari poimintaa:
- Kuulehan, miten oikein keinotellaan pörssissä.
- Se on hyvin yksinkertaista. Ostetaan jotakin sellaista,
jota ei saada rahoilla, jota ei ole, ja myydään sitten se jota
ei ole koskaan saatu, kalliimmasta kuin mitä on maksettu.
- Kun kuolen, ripotelkaa tuhkani Islantiin.
- Jaahah, tohtori on siis sitä mieltä, että minun on lakattava tupakoimasta.
- Kyllä ehdottomasti. Ja varmuuden vuoksi on parasta,
että annatte tupakkakorttinne minulle.
- Islannin talouden viimeinen toive: ripotelkaa tuhkani
Eurooppaan.
- Ensin islantilaisilta vietiin rahat. Nyt nyhdetään tuhkatkin pesästä.
- Ei siellä mitään tulivuoria ole. Islantilaiset ne vain polttavat kirjanpitoaan.
- Miksi Katlaa on syytä pelätä? Tulivuortenkin haaveena
on yhtäaikainen purkautuminen.
(Vitsi on vuodelta 1941, jolloin tupakka oli kortilla.)
VSS-Etsi! 2/2010
35
Jukka Lehtiranta, puheenjohtaja
Helsingin Etsintä- ja Pelastuskoirat, HEPeKo
PEKO-puhinoita
Päättymässä oleva vuosi on ollut monellakin tapaa
poikkeuksellinen ja merkittävä pelastuskoirille. Näitä
asioita käsitellään yksityiskohtaisemmin muualla tässä
lehdessä, joten toisin niitä esiin ehkä hieman eri näkökulmasta.
Pelastuskoirajaoksen perustamisesta tuli kuluneeksi 40
vuotta. Näin pitkä historia on jo sellaisenaan hieno asia,
mutta erityisen hienona pidän sitä, että toimintamme on
viime aikoina ollut hyvin aktiivista. Yhtenä konkreettisena osoituksena on se, että hälytysryhmässämme on
tällä hetkellä 26 jäsentä ja jopa 14 viranomaistason koiraa. Toisaalta nämä luvut ovat vain jäävuoren huippu
eivätkä ne synny ilman systemaattista ja pitkäjänteistä
toimintaa ja hyvin monen ihmisen osallistumista ja työpanosta.
Kiitos näistä tuloksista kuuluu siis kaikille niille, jotka
ovat tehneet sen mahdolliseksi; kouluttajille, johtokunnalle, hälytysryhmäläisille ja kaikille hepekolaisille. Samalla haluan kannustaa kaikkia halukkaita tulemaan
entistä tiiviimmin mukaan toimintaamme. Toimintamme
ei pyöri ilman kouluttajia, johtokunnan jäseniä, kokeiden
tekijöitä ja monia muitakin oman panoksensa yhteisen
hyvä eteen tuovia ihmisiä. Minä, kuten moni muukin pidempään mukana ollut, pyrin kannustamaan ja kutsumaan ihmisiä mukaan, mutta oikein mielellään voit ottaa yllättäen ja pyytämättäkin yhteyttä ja ilmaista halusi
tehdä jotain. En pane olleenkaan pahakseni. ; )
Toinen mieltä lämmittävä asia on juuri loppuun saatettu
pelastuskoirajoukkueen nimeäminen. Kun asia lienee
osalle lehden lukijoista uusi, niin kerrottakoon hieman
taustoja. Helsingin kaupungin uusi pelastussuunnitelma
astui voimaan tämän vuoden alusta ja kun sen tarkoitus
on varautua poikkeusoloihin, kuuluu kokonaisuuteen
myös pelastuskoirajoukkue. Yhdessä pelastuslaitoksen kanssa olemme keväästä syksyyn pikku hiljaa valmistelleet asiaa ja se tavallaan huipentui nyt lokakuun
puolivälissä, kun hakuaika joukkueeseen päättyi ja 39
hepekolaista sitoutui joukkueeseen. Halukkaita itse asiassa oli enemmänkin, mutta kun osa on jo ammattinsa
kautta varattu muihin vastaaviin tehtäviin, he eivät voineet osallistua tähän. Kaiken kaikkiaan tämä oli erittäin
36
hyvä osoitus jäsentemme halusta osallistua ja auttaa.
Tuotakoon tässäkin esiin, että kyse on varautumisesta,
eli sillä ei todennäköiseti ole juurikaan välittömiä vaikutuksia kenenkään elämään, mutta itse uskon vakaasti,
että pitkässä juoksussa tämä vahvistaa Pelastuslaitoksen ja yhdistyksemme suhdetta. Ehkä jo ensi vuonna
näemme jotain konkreettista.
Nostaisin esiin myös Suomen joukkueen maailmanmestaruuden Pelastuskoirien MM-kisoissa Italiassa. Minusta se on hieno motivaattori meille kaikille. Ensinnäkin
siinä mielessä, että vaikka me Suomessa toimimme
”vain” harrastuspohjalta, niin silti osaamisemme on nyt
todistetusti parasta ykkösluokkaa. Suurin osa Suomen
joukkueen kilpakumppaneista oli ammattilaisia työskennellen esimerkiksi armeijan tai poliisin organisaatiossa,
mutta osaamista mitattaessa ammatilla ei ollut merkitystä. Toisena asiana haluaisin nostaa esille sen, että
oli osaamisemme taso kuinka hyvä tahansa, sitä pitää
osata myös käyttää oikein ja tilanteen vaatimalla tavalla parhaiten hyödyksi. Tämä vaatii niin hyviä ja kattavia teoriatietoja kuin myös kykyä käyttää tietojaan eri
tilanteissa - toisin sanoen opiskelua ja harjoittelua. Ei
kahta ilman kolmatta, kuten sanonta kuuluu, joten vielä kolmantena asiana poimisin sen, että paneutuminen
kulloinkin käsillä olevaan tehtävään ja keskittyminen
juuri sen kannalta oleellisiin tekijöihin on välttämätön
edellytys tehtävässä menestymiselle. En tiedä kuinka
hyvin joukkueen jäsenet jakaisivat mielipiteeni mutta
näen, että näihin kolmeen kohtaan voisi kiteyttää joukkueen menestyksen avaimet. Ja me voimme jokainen
ottaa näistä asioista evästä – miksei ihan kaikkeenkin
tekemiseemme, mutta ainakin pelastuskoiratoimintaan.
Vielä ennen kuin kiitän kuluneesta kaudesta muistutan,
että kautta on vielä jäljellä. Koulutukset jatkuvat vielä jonkin aikaa ja varainhankintamme päätapahtuma,
Kennelliiton Voittaja –näyttelyt, järjestetään joulukuun
toisena viikonloppuna. Mukaan mahtuu vielä, sillä mitä
enemmän siellä on tekijöitä, sitä mukavampaa ja rennompaa itse tekeminen on. Lisätietoja saa foorumilla tai
suoraan minulta.
Kiitos kuluneesta kaudesta!
VSS-Etsi! 2/2010
Pelastuskoirasivut 36-59
VSS-Etsi! 2/2010
37
HEPEKO 40 VUOTTA – EIKÄ SUOTTA
Teksti: Heli Herna Kuvat: Majka Borgström, Satu Syvänperä
HEPeKo eli virallisemmin Helsingin Väestönsuojeluyhdistyksen pelastuskoirajaos tulee tänä vuonna toimineeksi
40 vuotta. Juhlimme tapahtumaa pienimuotoisesti omalla
harjoitusalueellamme elokuisena lauantaina 28.8.2010.
Paikalla oli kolmisenkymmentä jaoksen jäsentä sekä
arvovieraina Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä
palomestari Markku Rissanen, Helsingin pelastusliiton
(Helpe) toimitusjohtaja Ilkka Kianto sekä emoyhdistyksestä Raimo ja Greta Nikkilä.
Vaikka jaoksen pitkässä iässä ja aktiivisessa toiminnassa jo sinänsä on juhlan aihetta, saimme vielä muutakin syytä juhlia sillä 22.8.2010 Italiassa pidetyissä
pelastuskoirien maailmanmestaruus-kilpailuissa kultaa
haussa voitti Suomen joukkue, jota luotsasi ryhmänjohtajana Majka Borgström ja yksi kolmesta
koirakosta oli Virpi Nieminen ja Rinna. Oli
hienoa huomata, että oman jaoksen ja treenikavereiden lisäksi heidän saavutuksensa oli
huomattu sekä emoyhdistyksessä, Helpessä
että Helsingin pelastuslaitoksessa. Majka ja
Virpi olivatkin joukkueensa edustajina monien
huomionosoitusten kohteena juhlan aikana.
Juhlien järjestelyistä vastasi johtokunta, jonka
jäsenet myös kokoontuivat muutamaa tuntia
aikaisemmin siivoamaan, järjestämään pöytiä
ja tuoleja ja huolehtimaan siitä, että juhlien
alkaessa klo 18 kaikki olisi kunnossa. Johtokunnan jäsenten apuna oli myös muutamia
aktiivisia ryhmäläisiä minun ryhmästäni.
Marican treeniporukka oli jo edellisenä iltana
pystyttänyt katokset, joten kaikki saatiin nopeasti juhlakuntoon.
38
VSS-Etsi! 2/2010
Jukan toivotettua läsnäolijat tervetulleiksi juhlittiin maailmanmestareita
ja jaosta muutamin lyhyin puhein ja
toivotuksin. Sen jälkeen pääsimmekin
nauttimaan Pakinkylän VPK:n Eila
Heliön meille valmistamaa lohikeittoa
sekä jälkiruokakakkua ja –kahvia.
Ruokailu tapahtui ulkona katosten
alla ja koleasta tuulesta huolimatta
juhlakansa viihtyi pöytien antimista ja
yhteisestä rupattelusta nauttien.
Hieno osoitus yhteishengestä oli se,
että juhlien jälkeen siivous- ja purkutyöt hoidettiin rivakasti ja työhön
tarttui moni juhliin vain vieraana tullut
hepekolainen. Johtokunnan puolesta
haluankin kiittää teitä kaikkia avustanne. Yhteistyö on voimaa ja tästä on
hyvä jatkaa eteenpäin – vaikka kohti
50-vuotisjuhlallisuuksia.
Kiitos vielä kerran niin Helsingin
pelastuslaitokselle, Helpelle kuin
HVSSY:llekin jaoksen ja sen jäsenten saavutusten muistamisesta.
VSS-Etsi! 2/2010
39
Helsingin kaupungin
suojelusuunnitelma ja
PELASTUSKOIRAJOUKKUE
Teksti: Heli Herna Kuvat: Majka Borgström
Kuluvan vuoden aikana on tiivistetty yhteistyötä Helsingin
pelastuslaitoksen ja HEPeKon kesken. Olemme Jukan
(Lehtiranta) ja Anun (Haveri) kanssa neuvotelleet pelastuslaitoksen väestönsuojeluyksikön edustajien kanssa
muutamaankin kertaan ”molempia osapuolia yhteisesti
kiinnostavista aiheista” kuten työmarkkinaneuvotteluista
muinoin aina uutisoitiin. Noiden neuvottelujen tuloksena
on nytkähtänyt reippaasti eteenpäin hälytysryhmän pelastuslaitokselta saamien varusteiden uusiminen sekä
Helsingin suojelusuunnitelmaan sisältyvän pelastuskoirajoukkueen muodostaminen.
HEPeKon kaikki jäsenet kutsuttiin 21.9.2010 Kallion keskuspelastusasemalla pidettyyn tiedotustilaisuuteen, jossa
väestönsuojeluyksikön päällikkö Tommi Laurinen esitteli
meille pelastuslaitoksen toimintaa, poikkeusolojen riskianalyysiä ja väestönsuojelujärjestelyjä Helsingissä sekä
pelastuskoirajoukkuetta osana väestönsuojelutoimintaa.
Väestönsuojelusuunnittelija Jari Markkanen puolestaan
kertoi pelastuskoirajoukkueen henkilöstön varaamisesta
ja Jukka sitten meidän puoleltamme pelastuskoirajoukkueen järjestäytymisestä.
Pelastuskoirajoukkue koostuu kaikkiaan 37 henkilöstä:
pelastuskoirajoukkueen johtaja ja viestittäjä, 7 ryhmän40
johtajaa ja 28 koiranohjaajaa. Koska kyseessä on kriisiajan muodostelma, jota ei toivottavasti koskaan edes
tarvita, ei nykyisten koirien tuloksilla ole merkittävää
roolia vaan tärkeintä on saada mukaan asiasta kiinnostuneita ja motivoituneita ihmisiä, jotka ovat kykeneviä
tarvittaessa viimeistelemään lyhyessäkin ajassa koiransa
koulutuksen vaadittavalle tasolle.
Jotkut ovat kysyneet, mitä etuja pelastuskoirajoukkueeseen liittyminen meille tuo. Kysyjille olen vastannut, ettei
kyse ole niinkään siitä mitä itse hyötyy vaan siitä, että
tarjoaa oman ja koiransa osaamisen siihen käyttöön,
johon pelastuskoiria koulutetaan. Ihan samalla tavalla
kuin osallistumme Vapepan toimintaan normaaliaikoina.
Mutta toki hyötyjäkin on: Saamme ko. tehtävään liittyvää koulutusta - nyt jo hälyläiset pääsevät maksutta
Helsingin pelastuskoulun järjestämiin ea-koulutuksiin
ja jatkossa varmasti myös muut pelastuskoirajoukkueeseen sijoitetut. Kaupungilla on velvollisuus varustaa suojelusuunnitelman mukaiset muodostelmat,
joten tätä kautta näyttää aukeavan tie ajanmukaistaa
pelastuslaitokselta jo aiemmin hälytysryhmälle (ja jatkossa myös muille sijoitetuille) luovutetut varusteet.
Huomattavan suuri hyöty HEPeKolle on tiivistyneestä
VSS-Etsi! 2/2010
yhteistyöstä Pelastuslaitoksen kanssa, koska
myös harjoitusalueesta ja sen kehittämisestä on
parempi puhua vakuuttavasti, sillä nimenomaan
pelastuskoirajoukkueen harjoittelemiseen sitä
tarvitaan.
Osa jäsenistämme on varattu työnantajansa toimesta eikä siksi voi sitoutua muuhun toimintaan,
mutta siitäkin huolimatta saimme määräaikaan
mennessä kasaan joukkueellisen väkeä ja vielä
pari nimeä reserviinkin. Pelastuslaitoksen käsiteltävänä on nyt 39 innokkaan hepekolaisen
ilmoittautumislomake. Aikanaan itse kullekin
saapuu sitten postissa varausilmoitus ja luvassa
on myös koulutusta ja muutakin yhteistoimintaa.
Kiitos kaikille innostuneille!
Heli (Herna) 21.10.2010
VSS-Etsi! 2/2010
41
Suomi voitti pelastushaun
JOUKKUEMAAILMANMESTARUUDEN
FCI:n pelastuskoirajoukkueitten maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin nyt toista kertaa. Kisapaikkana toimi
Bergamon alue pohjois-Italiassa. Suomesta lähetettiin
joukkue kilpailuun ensimmäistä kertaa. Joukkueen nimesi
Suomen palveluskoiraliitto, ja siihen kuului ryhmänjohtaja
Majka Borgström (HEPeKo) sekä kolme koiranohjaajaa
koirineen: Harri Kuusisto ja saksanpaimenkoira Sonorian
Cherubino ”Kössi” Ylöjärveltä (Pirkanmaan pelastuskoirat),
Virpi Nieminen ja kultainennoutaja Greenhill’s Golden Wind
”Rinna” Vantaalta (HEPeKo) sekä Nina Pulli ja bordercollie
Tronic Ibizorr ”Laku” Salosta (Koirakerho Tassut). Virpi ja
Majka ovat aiemmin osallistuneet MM-yksilökisoihin Itävallassa ja Nina oli samoissa kisoissa mukana huoltojoukoissa, joten ainoastaan Harri ja Kössi olivat ensikertalaisia
ulkomaankisoissa.
Joukkueen varakoirakkona oli Satu Syvänperä ja novascotiannoutaja Hedera’s Well Favored ”Jippo” Vantaalta.
Varakoirakon osa oli oikeastaan vaativin, sillä heidän piti
opetella yhteisliikkeitten lisäksi kaikkien koirakoitten yksittäisliikkeet voidakseen tuurata ketä vain. Varakoirakko
oli siis mukana yhtä lukuun ottamatta kaikissa yhteisharjoituksissa.
Kaikki joukkueen jäsenet ja koirat toimivat aktiivisesti oman
alueensa hälytysryhmissä ja poliisin johtamissa kadonneitten henkilöitten etsinnöissä kotimaassa. Kaikki ovat myös
mukana Suomen kansainvälisen pelastusmuodostelman
FinnRescuen toiminnassa. Matkassa oli siis joukkue, joka
ensisijaisesti tekee oikeaa pelastustyötä koirineen, ja jolle
kilpaileminen ei ole prioriteetti vaan vain mukava lisä pelastuskoiran koulutuksessa.
Pelastuskoirien MM-joukkuekilpailussa suoritetaan kaksi
osuutta: hallinta ja etsintä. Hallintaosuus koostuu tottelevaisuus- ja ketteryysliikkeistä, jotka ovat ikään kuin kooste tottelevaisuuskokeista ja pelastus- ja palveluskoirakokeista.
Hallintaosuus
Hallintaosuudessa koko joukkue on kentällä samaan
aikaan, ja ensin suoritetaan kolme ryhmäliikettä, minkä
jälkeen koirat viedään paikallaoloon josta ne haetaan yksitellen suorittamaan kaksi yksittäisliikettä. Jokainen koira
tekee ennaltamäärätyt, eri yksittäisliikkeet.
Hallintaosuuden aloittaa vapaana seuraaminen (normaali
seuraamiskaavio), joka suoritetaan ryhmänä rivissä (ja
välillä jonossa) kulkien. Ryhmänjohtaja kulkee mukana
rivissä ja käskyttää käännökset ja vauhdin muutokset.
Henkilöryhmässä on neljä henkilöä joista kahdella on koira
Teksti: Majka Borgström
Kuvat: Majka Borgtsröm, Birgitta Gustafsson
42
VSS-Etsi! 2/2010
(uros ja narttu). Henkilöryhmä pyörii ensin myötäpäivään,
ja suorittava koirakko kiertää sen vastapäivään, niin, että
koirat tulee nenätysten vastakkain. Sen jälkeen henkilöryhmä pysähtyy ja suorittava koirakko tekee kahdeksikon
koirattomien henkilöitten ympäri ja perusasennon ryhmän
keskelle, mistä palaa takaisin joukkueensa luo. Henkilöryhmä suoritetaan yksitellen ryhmänjohtajan ohjaamana.
Seuraamisliikkeen jälkeen tulee toinen ryhmäliike, jossa
on nivottu yhteen jättävä liike, luoksetulo, siitä pysäytys ja
asennon vaihto kauko-ohjauksena. Siis yhteen liikkeeseen!
Liikkeelle lähdetään rivissä kulkien koirat seuraten, ja noin
10 askelen jälkeen rj:n käskystä koirat komennetaan istumaan liikkeestä. Koirien ja rj:n tulisi jäädä suoraan riviin
paikoilleen. Koiranohjaajat jatkavat 40 askelta eteenpäin.
Rj:n luvalla he kutsuvat koiria luokseen samanaikaisesti.
Puolessa välissä matkaa koirat komennetaan luoksetulosta
maahan, jälleen samaan kohtaan riviin vierekkäin, ja rj:n
kehotuksesta siitä yhtäaikaisesti nousemaan seisomaan.
Lopuksi koirat kutsutaan rj:n kehotuksesta samanaikaisesti
istumaan ohjaajiensa eteen ja siitä perusasentoon.
Kolmas ryhmäliike on kantaminen, joka on normaali pelastuskoirakokeen kantoliike. Koirat komennetaan pöydälle,
josta ohjaaja nostaa koiransa, kantaa sitä 10 metriä ja
antaa vieraalle henkilölle, joka kantaa sitä edelleen 10
metriä ja laskee maahan. Koiran hännän tulee roikkua
vapaana kannettaessa. Koiran tulee jäädä paikoilleen
kantajan viereen ilman erillistä käskyä, ja kutsusta tulla
ripeästi ohjaajansa luokse. Ryhmäliikkeenä kaiken tulee
tietenkin tapahtua samanaikaisesti ja linjassa.
Tämän jälkeen koirat viedään ryhmäpaikallamakuuseen,
josta haetaan yksittäin kukin koira suorittamaan ennalta
määrätyt kaksi liikettä. Yksittäisliikkeitten suorituksen
jälkeen koira palautetaan ryhmään paikallamakuuseen.
Ensimmäinen koira suorittaa noudon ja liikkuvan tynnyrisillan, toinen koira suorittaa A-esteen ja tikkaat, ja kolmas
koira suorittaa pussiputken ja kauko-ohjauksen (pöydät).
Telineitten suorituksessa on pieniä sääntöeroja totuttuun:
A-este suoritetaan ilman noutoa, siten, että ohjaajan
käskystä koira kiipeää esteen ylitse ja ottaa heti ohjaajan
käskemän asennon (esim. maahan), ja ohjaaja menee
koiran luokse ja komentaa sen
perusasentoon.
Liikkuvalla tynnyrisillalla koiran
pitää tehdä pysähdys heti alkuun,
mutta myös ilman käskyä loppuun,
josta se saa vasta ohjaajan luvalla
hypätä alas. Myös ohjaaja tekee
lopussa koiran vierellä nopean
seisahduksen.
Pussiputki on sekoitus pelastuskoirakokeitten tunnelia ja agilityn
”pussia”, eli ensin 3 m pituinen
tunneli ja sen perässä 3 m pituinen maahan piikattu löyhä pussi
jonka läpi koiran tulee tunkeutua.
Hallintaosuuden maksimipisteet on
200, joista kunkin koiran osuus on
60p. (yht. 180 p.) ja 20 p. tulee ryhmänjohtajalle liikkeenohjauksesta
ja joukkueen ”yhteisharmonialle”.
VSS-Etsi! 2/2010
Maasto
Etsinnässä on valittavana kolme lajia: rauniot, haku ja jälki.
Maasto-osuuden maksimipisteet on 260 p.
Haussajaraunioilla on paljon yhdenmukaisuuksia säännöissä. Maalimiehiä on 3 kpl ja etsintäaika on 20 minuuttia.
Huomattavaa on, että ilmaisun on tapahduttava, mutta
sen laatua ei arvostella lainkaan, eli löydetystä maalimiehestä saa suoraan täydet pisteet (60 p./maalimies), paitsi
raunioilla jos käytetään kahta koiraa saman maalimiehen
sijainnin määrittämiseen, saa tältä maalimieheltä vain 30 p.
Löydetyistä maalimiehistä voi siis saada yhteensä 180 p.
ja muut pisteet on 50 p. ryhmänjohtajalle etsintätaktiikan
suunnittelusta ja toteutuksesta sekä 30 p. ryhmän kurinalaisuudesta ja pelastuskoirahengestä. Koirien työskentelylle
ei siis anneta lainkaan pisteitä, vaan pisteet annetaan
niiden taktiselle käytölle.
Kaikkia joukkueen kolmea koiraa on ehdittävä käyttää ennen kuin suoritus päättyy. Suoritus päättyy kun aika tulee
täyteen tai kaikki maalimiehet on löydetty. Mikäli kaikkia
koiria ei ole käytetty, on se ryhmänjohtajan suuri virhe ja
johtaa suorituksen hylkäykseen.
Raunioilla toimitaan ipor-tyyliin; koiranohjaajat saavat
liikkua vain alueen laidalla. Koirien lisäksi kuitenkin myös
ryhmänjohtaja saa liikkua raunioilla, ja hän ilmoittaa
tuomarille kun ilmaisu tapahtuu. Hyväksytyt ilmaisumuodot on haukku, rulla, kertova ilmaisu ja tunkeutuminen.
Löydetystä maalimiehestä saa täydet 60 p. jos rj osaa
osoittaa maalimiehen täsmällisen sijainnin yhden koiran
ilmaisun perusteella. Mikäli hän haluaa tarkentaa saman
maalimiehen sijaintia toisella koiralla, saa pisteitä vain 30
tältä maalimieheltä.
Haussa alueen koko on noin 50 000 m2. Ilmaisutapa
on vapaa. Alueella on selkeästi merkitty keskilinja, jolla
koiranohjaajat ja rj saavat liikkua. Kun koira ilmaisee, rj
ilmoittaa siitä tuomarille joka antaa koiranohjaajalle luvan
lähteä koiran luo.
Mikäli kaksi koiraa ilmaisee haussa tai raunioilla eri kohteissa samaan aikaan, tuomari päättää kumpi ilmaisu
alkoi ensin ja se katsotaan ensin. Toisen ilmaisun pitää
kestää kunnes ensimmäinen ilmaisu on käyty tarkistamassa. On siis
ryhmänjohtajan taktinen valinta,
pääseekö käymään niin, että kaksi
koiraa ilmaisee samaan aikaan eri
päissä hakualuetta.
Haussa erikoisuutena on alueella
liikkuvat ja seisovat häiriöhenkilöt.
Koirat saavat ilmaista siis vain
istuvat tai makaavat maalimiehet.
Maalimiehet saavat sijaita myös
ylhäällä, korkeintaan 2 m korkeudessa.
Jälki on ipor-tyylinen peltojälki,
reilut 2 km pitkä ja 3 h vanha. Henkilön löytämisestä jäljen päässä saa
80 p., ryhmänjohtaja ja ryhmä saa
toiminnastaan 20 p. ja loput 160 pistettä tulee esineistä, jäljennostosta
yms. Kaikkia koiria tulee käyttää
jäljellä, tai muuten tuomari keskeyt43
tää suorituksen viimeisessä kulmassa. Jos jäljestävä koira
hukkaa jäljen, saa ryhmänjohtaja vaihtaa koiraa ja osoittaa
sille parhaaksi katsomansa jäljennoston aloituskohdan,
esim. kohdan jossa edellinen koira vielä selvästi oli jäljellä.
Ennakkovalmistelut Suomessa
Kun joukkue oli nimetty, aloitimme yhteisharjoittelun Kuopiossa pelastuskoiraleirin yhteydessä heinäkuun alussa.
Matkalle lähtöön oli aikaa vain 5 viikkoa. Hakua jokainen
voi treenata omissa ryhmissään, mutta tottelevaisuusosuuden ryhmäliikkeet kaipasivat runsaasti yhteistä hiomista ja
pohdintaa. Tallasimme seuraamiskaaviota käännöksineen
ja nopeudenmuutoksineen useita kertoja ilman koiria.
Jokainen tekee täyskäännöksen hieman eri tavalla, jokainen liikkuu eri vauhtia. Näitten yhdenmukaistaminen ja
synkronointi vaati toistoja!
Kun ”kuviokävely” ilman koiria sujui, otettiin koirat mukaan,
ja sain huomata, että puolet ohjaajien huomiokyvystä katosi
heti, rivi rakoili, ja erityisesti täyskäännökset ja vauhdinmuutokset oli hyvin vaikeita saada toimimaan suorassa
rivissä ja samanaikaisesti.
Rohkeasti kokeilimme heti ensimmäisessä yhteisharjoituksessa myös toista ryhmäliikettä eli jättävä-luoksetulo-maahan-seiso-luoksetulo-sarjaa. Tuon ensimmäisen kokeilun
jälkeen en voinut kuin huokaista: No tämä ei ainakaan voi
mennä enää kuin paremmin!
Suurin ongelma tässä toisessa ryhmäliikkeessä oli koirien
häiriintyminen toisten koiranohjaajien käskyistä. Herkempi
koira tottelee kaikkia kuulemiaan käskyjä vuorotellen tai
ei lähde liikkeelle lainkaan kun hämmentyy. Pilkoimme
liikkeen osiin ja harjoittelimme niitä palkaten aina kunkin
osion jälkeen: liikkeestä yhtäaikainen istumaan jääminen,
istumisesta suora yhteisluoksetulo, yhteisluoksetulossa
maahanmeno, makuuasennosta yhtäaikainen seisomaan
nouseminen.
Erityisesti yhteisluoksetuloa saimme harjoitella paljon.
Teimme myös taktisia päätöksiä koskien sitä, kuinka monta
lisäkäskyä annetaan jos joku koira ei tottele, antaako joku
ohjaaja käskyn ennen muita, jne. Pohdimme, millainen virhe olisi pienin ja mitä lisäapuja olimme valmiita käyttämään
kokonaisuuden kärsimättä.
Ryhmänjohtajana suunnittelin kaksi eri etsintätaktiikkaa
maastoa varten. Ensimmäinen taktiikka oli suunniteltu
500-600 metrin suorahkolle keskilinjalle. Siinä yksi koirakko juoksisi keskilinjaa myöten suoraan takalinjalle ja
alkaisi pistottaa koiraa sieltä takaisinpäin. Yksi koirakko
siirtyisi keskilinjaa pitkin noin 270 m kohdalle ja jatkaisi siitä
eteenpäin, kolmannen koirakon aloittaessa etukulmista.
Kaikki kolme koiraa siis työskentelisivät samaan aikaan (ja
tulisivat luultavasti törmäämään toisiinsa maastossa mikä
ei pelastuskoirien kohdalla tietenkään saa olla ongelma),
ja osa alueista tulisi tuplatsekattua.
Testasimme tämän taktiikan käytännössä kellon kanssa, ja
tuli selväksi, että aika ainakin riittäisi ruhtinaallisesti! Harrilla
meni vaikeassakin maastossa vain noin 3 minuuttia alusta
takalinjalle siirtymiseen, ja koko alue oli tutkittu ainakin
kertaalleen 10 minuutissa.
Plan B pitää aina olla olemassa, ja meillä se oli siltä varalta, että keskilinjalla ei saisi työskennellä taaksepäin tai
suunnitelmamme ei jostain muusta syystä toimisi. Plan B
oli simppeli: yhtä koiraa pistotetaan vasemmalle ja toista
oikealle samaan aikaan ja sitten vaan edetään keskilinjaa
eteenpäin.
Ryhmänjohtaja oli nimetty myös joukkueenjohtajaksi ja
matkanjärjestäjäksi, missä olikin runsaasti töitä. Itävallan
MM-kisoihin autolla heinäkuussa vuonna 2007 matkattuamme oli itsestäänselvyys, että tämä reissu tehdään lentäen! Saimme kahdelle koiralle lentolaatikot koekäyttöön
FinnRescuelta, suurimmalle koiralle lentolaatikko saatiin
muualta lainaan.
Matka alkoi Helsinki-Vantaan lentokentältä, jonne
koirien lentolaatikot saapuivat tällaisella kyydillä.
44
VSS-Etsi! 2/2010
Yhdelle lennolle ruumaan otetaan vain kaksi koirien lentolaatikkoa, joten jouduimme matkustamaan kahdessa
erässä. Muina rajoituksina mainittakoon Blue1:n ruuman
korkeusrajoitus: vain pienin kolmesta lentolaatikostamme
mahtui kyseiseen koneeseen. Onneksi lähdöt saatiin aamuun vain 1,5 tunnin välein toisistaan, niin saatoin selvittää
kaikkien koirien lähdöt ja ehdin vielä hypätä itse ekaan
koneeseen mukaan, jotta olisin Italian päässä selvittämässä mistä koirat saadaan lentojen jälkeen. Paluumatkalla
saattelin ensimmäisen satsin matkaan ja jäin itse jälkimmäiseen koneeseen huolehtimaan, että kaikki pääsevät
kotiin. Matkajärjestelyihin kuului myös tila-auton vuokraus
käyttöömme matkan ajaksi, majoitusten varaukset yms.
Italialaiseen tapaan ennakkotiedotus oli hieman huoletonta
ja pääosin italiaksi. MM-kisojen kotisivut eivät olleet kovinkaan informatiiviset, mutta onneksi sähköpostilla lähettämiini täsmäkysymyksiin tuli vastaukset englanniksi. Järjestäjät
tarjosivat edullista yhteismajoitusta vanhassa orpokodissa
4-5 hengen huoneissa. Joukkueemme sitoutui reippaasti
asumaan yhdessä viikon verran samassa huoneessa.
Kilpailun sääntöjä oli muutettu kesäkuussa, mutta saimme
uudet säännöt käyttöömme vasta heinäkuun puolivälissä
kun kyselimme niitä muista maista. Valitettavasti vasta
tässä vaiheessa, alkuperäisiä saksankielisiä sääntöjä
lukiessani, selvisi, että hakukokeessa on alueella maalimiesten lisäksi vähintään kolme seisovaa tai liikkuvaa
häiriöhenkilöä, joita ei saa ilmaista. Suomalaiset pelastuskoirat opetetaan ilmaisemaan myös liikkuvat ja eri tavoin
käyttäytyvät henkilöt, joten tämän ilmeneminen tässä
vaiheessa, kun joukkue oli jo ilmoitettu hakuun, harmitti
kovasti. Jos olisimme tämän tienneet, olisimme menneet
raunioille.
Elokuinen Italia on kuuma, mutta onneksi niin oli tänä
vuonna Suomen suvikin. Siihen ei voisi vedota, että koirat eivät olisi tottuneet kuumaan säähän! Ennen reissua
tapasimme joukkueen kanssa noin 5 kertaa yhteisharjoitusten muodossa. Maastossa harjoittelimme kahtena
kertana, muuten toistettiin kuviokävelyä. Suuri osa harjoituksista tehtiin ilman koiria, niin, että osaisimme kuviot
unissammekin. Viikko ennen reissua järjestin joukkueelle
ns. kenraaliharjoituksen, jossa oli ulkopuoliset avustajat
tottelevaisuusosuudessa ja maalimiehinä maastossa.
Erilaisten sattumusten takia maastossa ei kuitenkaan ollut koirista käytettävissä kuin joukkueen varakoira, mutta
pääpaino olikin taktiikan testaamisella ja kellottamisella.
Jännitystä siis riitti loppuun saakka kun joukkueen koirat
kärsivät vuorotellen ja samaan aikaankin tassuhaavoista
yms. Rinnalla alkoi juoksu ja jännitimme ehtisikö se loppua ennen kilpailua. Jännitimme kuitenkin turhaan, sillä
vastoin saamaamme tietoa, alkuperäisistä saksankielisistä
säännöistä löytyi lause ”joukkue jossa on juoksuaikainen
narttu saa osallistua kilpailuun”. Myös joukkueen kahden
uroksen ohjaajat suostuivat juoksunartun mukaan lähtöön.
Rinnan juoksu ehti kuitenkin loppua juuri sopivasti suorituspäiviksi, mutta (tottis- ja kettis)kentällä oli avajaisissa
muissa joukkueissa ainakin yksi narttu juoksupöksyt päällä.
Juoksunarttuja ei suorituksissa huomioitu mitenkään, vaan
ne suorittivat oman osuutensa osana ryhmää arvotulla
suoritusvuorollaan, enkä kuullut että se olisi tuottanut
kellekään ongelmia.
VSS-Etsi! 2/2010
Rinna ja Kössi lentolaatikoissaan
Milanon lentokentällä, juuri
rahdista purettuina
Keskiviikko18.8.2010
Lennot sujuivat hyvin ja pakkauduttuamme vuokra-autoon
otimme suunnan kohti kilpailukeskusta, Nembron pikkukaupungin stadionia. Matkaa sinne oli lentokentältä noin
100 km. Keskiviikkona ei vielä ollut mitään virallista ohjelmaa, joten ajoimme tapahtumapaikat läpi ja asetuimme
taloksi majoituspaikkaan. Iltaa kohti muitakin joukkueita
saapui. Orpokoti, jossa majoituimme, oli vuodelta 1939 ja
kaikki joukkueet majoitettiin saman käytävän varrelle, kukin
omaan huoneeseensa. Huoneessamme oli viisi sänkyä,
komero ja pieni pöytä, eikä sinne mahtunut mitään muuta.
Käytävän varrella oli unisex-yhteissuihkut ja eksoottiset
reikä-lattiassa-yhteisvessat. Onneksi muutama nykyaikainen vessakin löytyi.
Koiristamme Rinna yöpyi vapaana huoneessamme ja pojat
saisivat nukkua lentolaatikoissaan, tosin ne eivät mahtuneet huoneeseemme. Kyselimme mahdollisuutta yövyttää
koirat laatikoissaan ulkona isossa teltassa, mutta alueen
porttia ei laitettu yöksi kiinni eikä siellä ilmeisesti ollut vartiointia. Jotenkin omituisesti loppuratkaisu oli se, että Laku ja
Kössi nukkuivat yön lentolaatikoissaan suuressa tyhjässä
huoneessa alakerrassa, ja niitten kanssa siellä nukkui joka
yö yksi Alpini eli Alppipelastaja. Hyvää palvelua!
Majoitukseen sisältyi ennakkotietojen mukaan ”lunch
45
Nina ja Laku 6 minuutin harjoituksessa.
packet” ja päivällinen ruokalassa. Se kuulosti hieman
karulta, mutta todellisuus oli vallan muuta: vastassa oli sydämellinen italialainen keittiö, jossa oli puoli sukua töissä.
Ensimmäisellä lounaalla tarjoiltiin runsaat annokset lasagnea. Me olimme juuri kylläisinä nousemassa pöydästä, kun
alkoikin pääruoan tarjoilu! Maassa maan tavalla: ruokailu
tehtiin aina pitkän kaavan mukaan. Lounaalla oli aina ensin antipasto (pastaa) ja sitten pääruoka. Päivällisellä oli
alkuruoan lisäksi 1-2 pääruokaa. Jälkiruoaksi tarjolla oli
hedelmiä. Ruokajuomana pöydissä oli pullot vettä ja viiniä
joka aterialla. Tämä kaikki sisältyi majoituksen hintaan,
joka oli 30 € / hlö / vrk!
Torstai19.8.2010
Aamiainen oli eksoottinen, sillä sitä ei oikeastaan ollut.
Ensimmäisenä aamuna istuimme pöytään isojen ylösalaisin käännettyjen jälkiruokakulhojen ääreen ja odotimme
mielenkiinnolla mitä tuodaan. Kulhoihin tarjoiltiin valtavista
kannuista kahvia, kuumaa maitoa ja teevettä. Lisänä oli
kivikovia keksejä ja korppuja.
Päivän virallinen ohjelma alkoi kunkin maan 6 minuutin
harjoitusajalla stadionin kentällä. Suomen koirakot keskittyivät tekemään omat ketteryystelineensä, ja pientä
tottista kukin itsekseen. Sitten jatkoimme suoraan eläinlääkärintarkastukseen. Paikalla oli kolme eläinlääkäriä eli
koko joukkue saatiin samanaikaisesti tarkastukseen, joka
oli hyvin perusteellinen.
Illalla ennen avajaisia oli ryhmänjohtajien palaveri, jossa
luvattiin, että kaikki sääntöepäselvyydet saavat selityk-
Laku eläinlääkärintarkastuksessa.
46
sensä. Ensin arvottiin suoritusvuorot. Kukin ryhmänjohtaja
nosti pöydältä viinipullon, jonka pohjassa oli koodi suoritusaikatauluun. Arvoin Suomen joukkueelle hallintaosuuden
perjantaille klo 16.30 ja maaston lauantaille klo 12. Harmillisesti kumpikin suoritus sattui kuumaan ajankohtaan,
juuri ennen ja jälkeen siestan (kyllä – suorituksissa oli
tauko siestan ajan!).
Jokainen tuomari kertoi ensin oman lajinsa arvosteluperusteet ja vastasi sitten ko. lajia koskeviin kysymyksiin.
Kielinä oli englanti ja saksa, mutta kaikki käännettiin myös
italiaksi ja ranskaksi.
Hakutuomari, hollantilainen Jopp Meijer, painotti puheenvuorossaan, että haussa ratkaisisi ryhmänjohtajan taktiset
päätökset. Maasto oli täysin mahdollinen läpäistä, kaikki
maalimiehet löydettävissä. Kysymykseeni kahden koiran
työskentelystä ja ilmaisemisesta samaan aikaan kaukana
toisistaan, sain vastauksen, että tuomarin pitää päästä
molempien luokse, eli se olisi ryhmänjohtajan taktinen
virhe. Ja lisäyksen, että Jopp odottaisi nyt innolla juuri
minun etsintätaktiikkani näkemistä. Plan B käyttöön siis!
Tulkkausten vuoksi palaveri venyi ja venyi ja avajaisia siirrettiin myöhemmäksi. Lopulta palaveri päätettiin kesken, ja
ryhmänjohtajille luvattiin, että tuomarit vastaisivat heidän
kysymyksiinsä ennen suoritusten alkua.
Avajaiset pidettiin Nembron pikkukaupungin stadionilla.
Henki oli hyvä ja puheita riitti. Lämpötila oli vielä kohtuullinen, vain noin +25°C ja hiki valui auringonpaisteessa
seistessämme.
Avajaisten jälkeen oli pieni hengähdystauko ja sitten gaalaillallinen läheisen vuoren rinteellä sijaitsevassa hienossa kongressihotellissa.
Perjantai20.8.2010
Olimme harmillisesti saaneet mukaamme
vääränkokoiset ja -väriset edustusasut, joten
aamupalan jälkeen suuntasimme pikaisille
housuostoksille ja sen jälkeen Nembron
stadionille katsomaan hallintaosuuksia.
Halusin päästä näkemään, miten muut joukkueet olivat sääntöjä tulkinneet ja miten he
ratkaisivat siirtymiset suorituksesta toiseen,
miten ne arvosteltaisiin, mitkä oli huonoja ja
mitkä hyviä valintoja liikkeenohjauksessa ja
liikkeistä toiseen siirryttäessä jne. En ollut
voinut täsmällisesti suunnitella suorituksessa tehtäviä siirtymisiä paikasta toiseen yms
etukäteen, näkemättä kenttää ja tarkkoja
suorituskohtia, joten tämä reilu tunti oli minulle erittäin tärkeää keskittymistä ja taktista
valmistautumista suoritukseemme.
VSS-Etsi! 2/2010
Ehdimme nähdä kolmen-neljän joukkueen suoritukset.
Harria jännitti niin, että hän katsoi vain yhden joukkueen
suoritukset ja lähti sitten autolle odottelemaan. Minua
helpotti huomata, etteivät muutkaan olleet täydellisiä, ja
kuvittelin, että pystyisimme samantasoisiin suorituksiin.
Pisteitä näkemillemme joukkueille tuli noin 140-165 p.
Kun olin saanut tehtyä taktiset valinnat suoritustamme
varten, kokosin joukkueen katsomoon ja selitin, miten
hoitaisimme siirtymiset, miten asettuisimme riviin missäkin
kohtaa, jne. Esimerkiksi paikallamakuussa oli kahdella
tratilla merkitty ohjaajien paikka, mutta monet ohjaajat
seisoivat missä sattuu kyseisellä etäisyydellä koiristaan.
Sovimme, että meidän joukkueen ohjaajat menisivät seisomaan trattien väliin siistiin tasariviin.
Hallintaosuuden arvosteli kaksi tuomaria toistensa pisteistä tietämättä, ja loppupisteet olivat heidän antamiensa
pisteiden keskiarvo. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä toinen
tuomari saattoi nähdä jonkun virheen sillä välin kun toinen
katsoi toisaalle. Kentällä nähtiin hienoja yksittäisiä suorituksia ja hienoja ryhmäsuorituksia, mutta myös epäonnea:
yhden joukkueen labradori kosiskeli ensin sinnikkäästi
henkilöryhmän kultsukkaa, ja lähti sitten kantamisesta
pissimään kentän päädyn puskiin. Paikallamakuusta se
lähti kiertämään juoksurataa merkaten kaikki pöheiköt
stadionin laidoilla ja katosi lopulta koko alueelta, ohjaajan
jolkotellessa koiransa perässä.
Yleisimmät ongelmat hallintaosuudessa oli jättävissä liikkeissä ja luoksetulosta maahanmenossa sekä jostain syystä kantamisen jälkeen koirat menivät vahingossa väärän
ohjaajan luo. Viimeisenä suorituspäivänä oli kantamisessa
käynyt ikävästi kun yksi koira oli purrut kantajaa pahasti
kasvoihin, ja koko joukkue diskattiin sen takia.
Palasimme Clusoneen majoitukseen lounaalle, ja tällä
kertaa osasimme istua pöydässä loppuun saakka. Sitten
alkoi valmistautuminen iltapäivän suoritukseen. Kukin valmistautuu tavallaan, ja se näkyi myös joukkuekilpailussa.
Harri oli koko aamun puhumaton, kalpea ja huonovointisen
oloinen, siinä määrin että ihan huolestuin. Kysymällähän
tuo sitten selvisi, että hän on sellainen ennen suoritusta
kun jännittää. Virpi taas hölöttää kovasti. Ninan kanssa
taisimme lepuuttaa pari tuntia (FRF-hommissa on oppinut
hyvin nukkumaan kaikki odotusajat). Siirryimme stadionille
kolmeksi.
Stadionilla ilmeni, että suoritukset alkoivat heti edellisen
päättyessä, eikä 45 min välein kuten ne oli aikatauluun
merkitty. Tämä oli oikeastaan hyvä asia, sillä meillä oli
silloin 45 min vähemmän jännittävää odotteluaikaa, ja
suorituksemme alkoi tuota pikaa!
Joukkue kokoontui kentän portille ja kukin keskittyi omissa
Virpi ja Rinna ja Suomen
kyltin kantaja avajaisten jälkeen.
oloissaan, kuitenkin valmiina toimimaan. Kun sain merkin
kentältä, huusin että nyt alkaa ja joukkue oli hetkessä jonossa takanani ja marssimme viheriölle. Ilmoittauduin ja
suoritus alkoi. Vapaana seuraaminen sujui hyvin, ensimmäisellä suoralla oli rivi hetken aikaa epätasainen mutta
korjaantui nopeasti suoraksi. Täyskäännös, murheenkryynimme, sujui hyvin! Samoin vauhdin muutokset.
Henkilöryhmässä aiemmin näkemämme joukkueet eivät
olleet tehneet täydellistä kahdeksikkoa vaan vain lenkin
yhden henkilön ympäri, ja olimme sopineet, että jos koiramme olisivat vireessä ja skarppeina, tekisimme hienot
täydelliset kahdeksikot – ja niin kaikki joukkueemme jäsenet tekivätkin! Toisessa ryhmäliikkeessä tuli yksi väärä
asento jättävässä liikkeessä, ja yksi lisäkäsky seisomaan
nousemiseen, mutta muuten liikekuvio sujui melko mallikkaasti. Kantamisessa ei ollut isompia ongelmia.
Koiramme makasivat melko rauhallisesti paikallaan.
Olimme etukäteen sopineet yhteisestä taktisesta käskyttämisestä, jos joku koirista on levoton paikallaolossa.
Yksittäisliikkeet sujuivat kaikilta erittäin hyvin. Kaukoohjauksen eli pöytien järjestys arvottiin ryhmänjohtajan
Virpi ja Rinna kauko-ohjauksessa. Rj arpoi järjestyksen.
VSS-Etsi! 2/2010
47
toimesta juuri ennen suoritusta. Arvoin taas huonosti, järjestys oli vaikea
oikea-vasen-keskipöytä. Suoritus vaati muutaman lisäkäskyn, mutta kaikki
pöydät löytyi. Yleisö eli vahvasti mukana suorituksissa, ja onnistumiset
saivat huimat aplodit.
Ryhmänjohtajan rooli hallintaosuudella oli toimia liikkeenohjaajana ja käskyttää joukkueenjäsenten siirtymiset paikasta toiseen. Suorituksen alettua
minua ei jännittänyt lainkaan, ja aloin todella nauttia tilanteesta kun näin
miten hyvässä vireessä koiramme tekivät suorituksiaan. Suorituksemme
kesti noin 20 minuuttia ja sen päätteeksi joukkue asettui yleisön ja tuomarien eteen riviin ja kättelin tuomarit. Liikekohtaista arvostelua ei kerrottu
lainkaan, vaan vain tuomarien antamat pisteet sekä niiden keskiarvo.
Pisteet kuulutettiin ensin italiaksi, ja en ollut uskoa ymmärtäväni oikein:
ruotsalainen Leif Sundberg oli antanut meille 180 pistettä! Englanninkielinen kuulutus vahvisti sen, ja myös että tsekkiläinen Wladimir Kuchta
oli yhtä mieltä tasostamme antaen 178 pistettä. Joittenkin joukkueitten
kohdalla piste-ero tuomareitten välillä oli ollut jopa 20 pistettä, meillä vain 2
pistettä. Suomen joukkue sai ensimmäisen suorituspäivän parhaan tuloksen, 179 p. Naamat oli kuin Hangon keksit kun marssimme ulos kentältä!
Kilpailun parhaan hallintaosuuden teki lauantaina Saksan joukkue, joka
sai 189 pistettä. Suomen tulos hallintaosuudelta oli lopulta kilpailun kolmanneksi paras. Hyvän suorituksen jälkeen palkitsimme itsemme ihanalla
italialaisella jäätelöllä. Sen jälkeen nollasimme tilanteen, sillä huomenna
olisi uusi päivä ja maasto-osuus. Majoitukseen palatessamme saimme
kuitenkin lukuisia onnitteluja niin toisilta kilpailijoilta kuin järjestäjiltäkin.
Illalla nukkumaan mennessä pyöritin päässäni seuraavan päivän etsintäsuunnitelmaa englanniksi.
Lauantai21.8.2010
Hakusuorituksemme olisi klo 12 Clusonessa. Alue sijaitsee noin 540 m
korkeudessa valtavien vuorenrinteitten välisessä laaksossa ja siellä oli
aina 5-6 astetta viileämpää kuin alempana sijaitsevan Nembron kaupungin stadionilla. Ilma oli hakutyöskentelyyn ihan sopiva, ei liian kuuma ja
pienen pieni tuulenvirekin kävi.
Sovimme etukäteen selkeät pelisäännöt hakusuoritukseen: suorituksen
aikana ei käytäisi mitään turhaa keskustelua. Jos pölistään muuten vaan,
tärkeät asiat katoaa sinne sekaan ja jää minulta huomaamatta. Ryhmänjohtaja määrää mille puolelle keskilinjaa kutakin koiraa lähetetään, ja
koska koiria vaihdetaan. Koiranohjaajat sanovat heti, jos huomaavat, että
koira on väsynyt tai jos se ei tee tarpeeksi syvää pistoa. Jos koira ei lähde
tarpeeksi syvälle pistolle, sitä ei lähetetä samasta kohtaa uudelleen, vaan
vaihdetaan koiraa tai työskentelevät koirat vaihtavat keskenään puolia
ja jatkavat siitä mihin toinen jäi. Uskon, että jos samaa kohtaa jankataan
samalla koiralla uudestaan ja uudestaan, sen lisäksi että se näyttää tuomarin silmään pahalta, koiran motivaatio ja vire laskee, ja sitä halusimme
välttää. Näillä pelisäännöillä mentiin ja homma toimi.
Aamiaisen jälkeen kukin valmistautui omalla tavallaan. Itse vetäydyin vielä
torkuille. Meille oli ilmoitettu, että joukkue haettaisiin hakualueelle noin 20
min ennen suoritusta. Tuntia aiemmin pitäisi olla valmiina. Klo 11 olimme
koirien hakua vailla valmiita auton luona. Odottelimme, mutta kukaan ei
48
VSS-Etsi! 2/2010
Hyvillä mielin hyvin sujuneen
hallintaosuuden jälkeen.
tullut hakemaan meitä. Klo 11.50 soitin Antonialle, joka oli
paikallinen kaiken järjestävä supernainen. Hän neuvoi meidät puhelimitse hakualueelle, joka oli vain parin minuutin
ajomatkan päässä majoituksesta.
Klo 12 ilmoittauduin hakutuomarille, ja sain kuulla, että suorituksemme alkaisi klo 12.20. Minulla oli kolme kysymystä,
joihin sain vastaukset: saako gps-laitteita käyttää ajan ja
matkan mittaamiseen (kyllä), saako koiria juottaa (”kyllä,
mutta siihen kuluu aikaa”), menettääkö siitä pisteitä (”ei,
mutta siihen kuluu aikaa”) ja paljonko pisteitä lähtee jos ei
näe että koira ilmaisee liikkuvaa henkilöä ja hyväksyy sen
ilmaisun (”virheilmaisu on -60 p. ja se on ryhmänjohtajan
taktinen asia”).
Klo 12.20 joukkueemme siirtyi metsään ja kävelimme muutaman sadan metrin matkan hakualueen alkuun. Maasto
oli melko avaraa metsää, suuria puita mutta ei kovin paljon
aluskasvillisuutta, isoja kiviä siellä täällä, ja joitain valtavan
suuria puskia.
Kiipesimme jyrkänteen päälle jossa tuomari ja lukuisa
joukko muuta väkeä odotti meitä. Esittelin joukkueen
ohjaajat ja koirat virallisin nimin ja kerroin että koiramme
ilmaisevat haukkumalla. Sain kartan johon oli merkitty
keskilinja. Koiranohjaajien oli lupa irtaantua 5 metriä sivulle
koiraa lähettäessään. Keskilinja oli merkitty spraymaalilla
puunrunkoihin ja matka oli merkitty aina 50 metrin välein.
Pituutta keskilinjalla oli noin 600 metriä. Keskilinja ei ollut
suora, vaan muodosti pari laatikkoa kuten oheisesta kuvasta ilmenee (olen merkinnyt siihen myös arvioidut metrit,
sekä maalimiehet tähdillä).
Alueen leveys oli alussa keskilinjan oikealla puolen reilut
100 m ja vasemmalla puolella vajaat 50 m. Haastavaa
aluetta näytti olevan myös viimeisellä suoralla, jossa vasemmalla puolen keskilinjaa oli aluetta jopa 150 metrin
syvyydeltä. Koirien voimia ja intoa piti riittää siis aivan
loppuun saakka.
Esittelin tuomarille etsintätaktiikkamme (Plan B) jotakuinkin näin (tietenkin englanniksi): Käytämme enimmäkseen
kahta koiraa samaan aikaan. Toinen koira työskentelee
enimmäkseen keskilinjan toisella puolen ja toinen toisella
puolen, mutta ne voivat myös vaihtaa puolia lennossa.
Yksi koirista on koko ajan lepovuorossa. Lepovuorossa
olevaa koiraa vaihdellaan usein. Kutakin koiraa käytetään
kyseisen yksilön sen hetkisen motivaation ja halukkuuden
mukaan.
VSS-Etsi! 2/2010
Olimme sopineet etukäteen vain sen, että aluksi Harrin
Kössi ja Ninan Laku lähetetään toinen toiseen ja toinen
toiseen etukulmaan. Sen jälkeen ne vaihtavat puolia ja
lähetetään uudelleen vastakkaisiin etukulmiin. Näin etukulmat tulisi tsekattua tuplasti. Sen jälkeen Nina ja Laku
jatkaisi sillä puolella millä ovat, ja Kössi tulisi lepoon ja
Rinna jatkaisi siitä mihin Kössi jäi.
Lepovuorossa olevaa koiraa oli tarkoitus vaihtaa muutaman piston välein. Ajateltuna oli myös psykologinen yllyke:
lepovuorossa oleva koira joutui katsomaan kun muut sai
tehdä hommia, mikä nosti kyseistä koiraa. Lepovuorossa oleva koira oli aina hihnassa eikä käskyn alla, minkä
taktisesti ajattelimme nostattavan koiraa. Lisäksi se oli
ainoa koira jota juotettiin, eli tuomarin painottamaa ”ajan
menetystä” ei juottamisesta tullut.
Molemmat koirat tekivät melko lyhyet pistot kohti etukulmia,
kummallakin puolella. Erityisesti oikealle puolen kauas jatkunut alue jäi tutkimatta, vasemmasta en ollut huolissani.
Jatkoimme alas rinnettä, eteenpäin keskilinjalla koska
tunsin pienen tuulenvireen käyvän selkääni ja ajattelin,
että koirat voisi saada hajun etukulmista vielä alempaakin.
Samaan aikaan tuomari käskytti 4 henkilöä kävelemään
alueelle. Yksi heistä oli valokuvaaja, joka pysytteli mukanamme koko ajan, tosin metsän puolella milloin missäkin
seisten ja kuvaten.
Rinteen laskeutumisen jälkeen maasto oli tasaisempaa, ja
oikealta puolen lähti selvä polku taaksepäin kohti alueen
oikeaa etukulmaa. Hyödynsimme tämän polun ja sekä
Kössi että Laku kävi tarkistamassa alueen. Ei ilmaisuja.
Rinna oli vaihdettu Kössin tilalle etukulmien jälkeen, mutta
jo Rinnan ensimmäisillä pistoilla selvisi, että se ei ollut
tänään vedossa, ei irronnut kovin pitkälle ja oli vaisun
oloinen - ei oma itsensä lainkaan.
49
Noin sata metriä keskilinjalla edettyämme, kuului ensimmäinen ilmaisuhaukku vasemmalta puolelta takaapäin,
olimme jo edenneet ensimmäiseen mutkaan. Odottelin
hetken aikaa tasaista haukkua kuunnellen ja ilmoitin ilmaisun tuomarille. En halunnut hyväksyä ilmaisuja heti, sillä
jos ne olisi katkeilevia ja epämääräisiä, voisi kyseessä olla
liikkuva häiriöhenkilö ja silloin olisi taktiikkakysymys, mitä
tehdään. Koiranohjaaja sai luvan mennä maalimiehelle,
joka oli maannut kaatuneitten puunrunkojen alla. Hän antoi
ohjaajalle paperin joka annettiin tuomarille. Maalimiehelle
menon aikana toinen koira etsi vastakkaisen puolen alueesta, mutta sen edemmäs emme edenneet sillä emme
halunneet mahdollista toista ilmaisua samaan aikaan.
Taktiikkaa, taktiikkaa, sitä tarvittiin nyt! Kuljin keskilinjalla
karttaa, maastoa ja koirien liikkumista tarkastellen. Koska
Kössi ja Laku tekivät hienoja pistoja ja irtosivat kauas,
käytettiin niitä kun etsittävää aluetta oli paljon. Välillä ihan
näytin lähetyskohdan ja suunnan minne koira piti siitä
saada, sillä kartan ja maaston perusteella tietyt kohdat
keskilinjalla olivat ainoita mistä koiran jollekin alueelle
sai. Koiranohjaajilla ei ollut karttaa, ja koska keskilinja oli
kiemurainen, he eivät täysin hahmottaneet alueen muotoa ja reunoja liikkuessaan. Mielessäni merkitsin koko
ajan karttaan alueita millä koirat oli käyneet ja mistä ne
pitäisi seuraavaksi lähettää mihinkin suuntaan, ja mihin
sen jälkeen.
Kohdissa, joissa alueen sivuraja tulisi nopeasti vastaan tai
keskilinja teki ”laatikon” ja väliin jäävä alue oli kapeahko,
käytin Rinnaa, joka teki mainiota rauhallista keskilinjan
lähietsintää. Keskilinjan vieressä kasvoi paikoin niin tiheää
ja korkeaa pusikkoa, että siellä olisi voinut olla ihminen piilossa metrin päässä keskilinjasta ja sitä ei olisi mitenkään
voinut nähdä. Myös keskilinjaa lähellä oleviin ”källeihin”
oli siis varauduttu.
Kuljettuamme reilut 200 m keskilinjaa, tuli oikealta puolelta
ilmaisu ja sieltä löytyi seuraava maalimies. Pian tämän jälkeen Kössi kompuroi pusikkoon ja juurakoihin palatessaan
pistolta, ja pyörähti vauhdista akselinsa ympäri mätkähtäen selälleen keskilinjalle. Kössi ontui hieman ja otettiin
lepovuoroon. Laku etsi syviä alueita ja Rinna lyhyempiä
alueita. Harri tutki pikaisesti koiransa eikä löytänyt selviä
vammoja, ja parin minuutin kuluttua kuulin helpotuksekseni
huudon: Kössi on taas kunnossa!
300 metrin kohdalla tarkistin vararyhmänjohtajan Ninan
kanssa ajankulun: olimme yksimielisiä siitä, että aikaa oli
kulunut noin 8 minuuttia, olimme hyvin aikataulussa.
Kommunikaatiomme joukkueen kesken toimi metsässä
täydellisesti: pari kertaa koiranohjaaja sanoi ”ei mennyt
tarpeeksi syvälle” jolloin käskytin työskentelevien koirien
puolenvaihdon lennossa keskilinjan ylitse tai koiran vaihdon. Muuten metsässä kuului ainoastaan koirien lähetyskäskyt ja minun koiranvaihto-ohjeet sekä mahdolliset
toiveeni lähetyskohdista ja -suunnista. Joukkueemme toimi
yhteen ihan täydellisesti, koirat eivät piitanneet lainkaan
toisistaan, ja suunnitelman mukaisesti käytimme kutakin
koiraa sen vahvuuksien mukaisesti.
Noin 450 metrin kohdalla keskilinja teki viimeisen käännöksensä, ja edessä oli viimeinen pitkä suora. Keskilinjan
vasemmalla puolella kasvoi tässä pitkän matkaa tiheää
piikkipensasta, joka oli täysin läpitunkematonta ja paikoin
usean metrin korkuista. Näkyvyys vasemmalle oli nollassa,
samoin sinne pääsy. Ja kartassa näkyi jopa 150 metrin
pituinen etsittävä alue vasemmalla. Siellä täällä kulki kuitenkin polkuja viistosti pensaiston halki vasemmalle päin,
ja emme voineet muuta kuin lähettää koiria sinne näitä
polkuja pitkin ja toivoa, että ne etenisivät riittävän pitkälle.
Kaikki voimavarat piti nyt ottaa käyttöön, yksi maalimies
oli vielä löydettävä. Päätin, että tykitämme vasenta puolta sekä Kössillä että Lakulla samanaikaisesti, ja Rinna
otetaan käyttöön oikean puolen lyhyemmälle alueelle.
Ilmoitin tuomarille suunnitelmien muutoksen: Käytämme
kaikkia kolmea koiraa samaan aikaan. Niin keskittynyt
olin tehtäväämme, että ilmaisujen ilmoittamisen lisäksi
tämä oli ensimmäinen kerta kun vilkaisinkaan tuomaria
suorituksemme aikana. Tuomari nosti peukun pystyyn.
Joukkueemme oli työskennellyt aivan mahtavasti yhteen
tähän saakka, ja loppurutistus hoidettiin myös tyylillä. Laku
ja Kössi tulivat ja menivät puskien läpi välillä samaa kapeaa
polkua myöten, mutta motivoitunut pelastuskoirahan ei
moisesta piittaa. Kössi juuttui piikkipensaaseen ja sai useita piikkejä kuonoonsa mutta sekään ei menoa hidastanut.
Minulla alkoi kyllä vähän olla hikiset paikat kun keskilinja
lähestyi loppuaan. Ohjeeni oli, että pommitetaan vasenta
puolta täysillä loppuun saakka, ja kun seisoin noin 15
metrin päässä 600 metrin kyltistä ja FIN-lapusta, alkoi vasemmalta metsästä yhtäkkiä kuulua Lakun ilmaisuhaukku.
Samassa koko metsä puhkesi aplodeihin. Ilmoitin ilmaisun
tuomarille ja Nina lähti maalimiehelle. Vasta silloin huomasin, että perässämme oli kulkenut 20-30 hengen delegaatio. Suoritustamme katsomaan oli saapunut niin järjestävän
organisaation merkkihenkilöt kuin FCI:n pelastuskoirakomission jäseniäkin. Nyt kaikki aplodeerasivat ja tulivat
käsi ojossa onnittelemaan ja taputtelemaan olkapäille,
vaikka emme olleet vielä saaneet edes loppuarvostelua.
”Täydet
pisteet!”
50
VSS-Etsi! 2/2010
Meillä oli kaikilla kyynelet silmissä, niin vahva tunnelataus
tuohon viimeiseen ilmaisuun ja aplodeihin liittyi. Jälkeenpäin koko joukkue nimeää tämän nimenomaisen hetken
matkan kohokohdaksi ja tunteikkaimmaksi hetkeksi.
Ninan saavuttua takaisin luoksemme kokosimme joukkueen riviin ja annoin loppuilmoittautumisen. Tuomari Jopp
Meijer ei säästellyt sanojaan. Hän sanoi, että oli aluksi
ollut hyvin skeptinen etsintäsuunnitelmamme kuultuaan,
sillä se vaati koirilta suurta kurinalaisuutta ja hallintaa.
Mutta me olimme todistaneet, että hän oli väärässä ja me
oikeassa. Hän oli hyvin hyvin vaikuttunut näkemästään,
ja koska kaikki maalimiehetkin löytyivät, saisimme täydet
pisteet. Hän taisi sanoa vielä jotakin muutakin, mutta tässä
vaiheessa minulta katkesi ymmärrys ja jäin miettimään vain
sitä, saimmeko todellakin täydet pisteet!
Tuntui, että kaikki metsässä jakoivat ilomme. Valokuvaajat
ikuistivat onnistumisen riemuamme metsässä. Palailimme
autoja kohti, mutta matka sujui hitaasti, kun niin moni ihminen halusi tulla onnittelemaan ja kommentoimaan suoritustamme. Muu joukkue oli jo huoltamassa koiriaan, kun
minulle vielä toistettiin metsässä, että suorituksemme oli
jotakin täysin ennennäkemätöntä. Paikallinen carabinieri,
poliisi, hoki ”You are ufo!” kerta toisensa jälkeen ja haki
sitten tulkin paikalle saadakseen sanottua asiansa: hän
halusi kysyä, koska avaruussukkula lähtee takaisin, koska
olemme selvästikin joltain toiselta planeetalta.
Palasimme majoitukseen huoltamaan koirat, eläinlääkäri
nyppi piikit irti Kössin kuonosta ja pääsimme lounaalle.
Onnittelijoita riitti järjestäjien keskuudessa. Sana kiiri nopeasti. Saimme kuulla, että meidän lisäksi vain Italian kaksi
joukkuetta oli löytänyt kaikki maalimiehet. Maalimies numero yksi oli se, joka yleensä jäi löytymättä. Maalimiehet
oli kaikille joukkueille samoissa paikoissa, niitä ei siirretty
suoritusten välillä. Jälkeenpäin tosin kuulin, että Unkarin
joukkueelle oli maalimiehet sijoitettu eri paikkoihin, koska
joukkueen edustaja oli nähty kameran kanssa metsässä
seuraamassa jonkun aiemman joukkueen suoritusta.
Iltapäivällä yritimme ehtiä katsomaan viimeisen rauniojoukkueen suoritusta noin 100 km päässä sijaitsevaan
Ospitaletton pikkukaupunkiin, mutta valitettavasti emme
ehtineet paikalle. Arvelimme, että olisimme luultavasti
mitaleilla, mutta koska joukkueitten maastotuloksia ei oltu
vielä julkaistu missään ja samana päivänä osa joukkueista
Koirilla riitti rapsuttelijoita ja ihailijoita
maastosuorituksen jälkeen.
VSS-Etsi! 2/2010
vasta suoritti hallintaosuuden, emme uskaltaneet vielä
spekuloida mestaruudella. Tulosten julkaisu oli merkitty
kisaohjelmaan sunnuntaiaamuksi.
Kössin kasvattaja Birgitta oli katsomassa kisoja stadionilla ja myöhään iltapäivällä häneltä tuli onnitteluviesti
maailmanmestareille. Tulokset oli julkaistu stadionilla
ja Suomi voitti ylivoimaisesti haun ja sai koko kilpailujen
parhaan loppupistemäärän, kaikki lajit huomioiden. Suomi
oli ainoa joukkue, joka sai maastosta täydet pisteet. Mehän
emme usko mitään ennen kuin näemme sen omin silmin,
joten ajoimme stadionille katsomaan tätä ihmettä. Jälleen
saimme paljon onnitteluja ja lämpimiä kädenpuristuksia.
Palkitsimme itsemme jälleen herkullisella italialaisella
jäätelöllä ja mocaccinolla ja latte macchiatolla.
Illalla oli luvassa Friendship evening, eli puutarhajuhlat
orpokodin pihalla. Ajaessamme majoituksen parkkipaikalle
juoksi supernainen Antonia kädet huitoen pysäyttämään
automme. Avasin ikkunan ja Antonian kiireinen asia olikin
sydämelliset onnittelut – hän oli niin iloinen puolestamme!
Onnitteluja sateli koko illan ajan. Paikallisen orkesterin
soittaessa nautimme iloisen juhlaillallisen johon kuului
ties kuinka monta ruokalajia ja viinipulloa. Puheita pidettiin
varsin maltillisesti, ja kisojen yleismies ja maastovastaava
Giovanni Martinelli sai raikuvat aplodit sekä kilpailijoiden
että järjestäjien noustessa seisoen hurraamaan hänelle.
Tämän jälkeen soitanta jatkui ja tanssiminen alkoi.
Illan vaihtuessa yöhön työllistimme kilpailujen tulkin täysin,
kun niin monet halusivat kysellä joukkueeltamme asioita tai
vain kertoa oman mielipiteensä ja onnittelunsa. Meiltä kysyttiin useita kertoja olemmeko militaarijoukkue, ja pidettiin
itsestään selvänä, että teemme tätä työksemme, monissa
keski-Euroopan maissahan pelastuskoirajoukot on ammattilaisia esim. pelastuslaitoksen osana. Erityisesti italialaiset
kilpailijat ja järjestäjät halusivat yksityiskohtaisia tietoja.
Mielenkiintoinen kysymys oli, kuinka monta tuntia päivässä harjoittelimme yhdessä ennen kilpailua. Vastasin,
että asumme eri puolella Suomea, ja jokainen harjoittelee
omassa ryhmässään, ja tapasimme vain noin 5 kertaa
ennen kisoja. Viisi kertaa viikossa siis, asia ymmärrettiin.
Oikaisin, että ei kun koko kesän aikana. Kuinka monta
tuntia kerrallaan harjoittelitte? jatkui kysely. Vastaukseni,
tunti-pari, sai aikaan kovasti ihmettelyä. Kun vielä lisäsin,
että tämä on meille kaikille vain harrastus, oli monien vaikea käsittää miten ns. harrastelijajoukkue tulee ja voittaa
maailmanmestaruuden päihittäen ammattilaiset!
Meidän voitonjuhlamme jatkuivat vielä kaupungilla
puutarhajuhlien päätyttyä. Nukkumaan
mennessä oli ihan posket karheina
kun oli tullut (maassa maan tavalla)
poskipusuteltua niin monen sänkipartaisen kanssa illan mittaan.
Sunnuntai19.8.2010
Aamulla nousimme varhain,
sillä Rinnan veltto olemus
maastossa huolestutti ja sille oli
järjestetty eläinlääkärintarkastus ennen päättäjäisseremonioita. Italialaiseen tapaan kaikki
vähän kestää, joskin homma
51
hoidettiin varsin perusteellisesti, kuuden eläinlääkärin voimin! Rinna vietiin läheiselle klinikalle verikokeisiin ja yksi
lääkäreistä jäi sinne odottamaan tuloksia sillä välin kun
meidät kiidätettiin takaisin stadionille päättäjäisiin. Kaikki
halusivat olla varmoja siitä, että Rinna voisi turvallisesti
lentää kotiin, ja siksi oli hyvä, että tehtiin perusteelliset
tutkimukset. Helpotukseksemme mitään suurta vikaa ei
tutkimuksissa löytynyt.
Elokuinen Italia voi olla todella kuuma, ja päättäjäisseremonioitten aikaan stadion olikin oikea pätsi lämpötilan
noustessa liki 40 asteeseen varjossa. Osallistujat koirineen
marssitettiin jälleen stadionin nurmikolle aurinkoon seisomaan noin puoleksitoista tunniksi. Hiki valui selkää pitkin
ja heikotus ja lämpöhalvaus olivat uhkana niin ihmisille
kuin koirillekin. Ensiapuyksikkö oli tuonut renkailla kulkevat
paarit valmiiksi juoksuradan laidalle, mutta onneksi pyörtymisiltä vältyttiin. Myös italialaisilla oli kuuma, ja silloin on
jo oikeasti todella kuuma! Jouduin lähettämään joukkueeni
jäsenen hakemaan vesipulloa tavaroistamme ja tuntui,
että vasta silloin järjestäjät heräsivät tilanteeseen – hetken
päästä he juoksivat ympäri viheriötä jakaen ensin pari
lämmintä vesipulloa per joukkue, sen jälkeen jääkylmät
vesipullot jokaiselle kilpailijalle henkilökohtaisesti ja lopuksi
myös järjestyshenkilökunnalle. Eläinlääkärit puolestaan
kärräsivät vesiämpäreitä koirille.
Hieno hetki koitti kun Suomi kuulutettiin pelastushaun
maailmanmestariksi. Maamme-laulu raikui ja katselimme
lipun nousua salkoon. Ja kun kerran päästiin ykköspallille,
niin Maamme-laulua tuli koko rahan edestä: nimittäin kaikki
säkeistöt ja ehkä vielä yksi ylimääräinenkin! Hieman kiusallista oli, että palkintopallille nostettiin kunkin joukkueen
ryhmänjohtaja, itse olisin halunnut siihen koko joukkueen
tai ainakin koirat. Pysti on valtava ja painaa 3,5 kiloa.
Palkintojenjaon jälkeen oli vuorossa yhteislounas noin
kilometrin kävelymatkan päässä stadionilta. Täällä otettiin
vielä koko joukko ryhmäkuvia italialaisten kanssa ennen
kuin pääsimme lähtemään. Olimme ostaneet matkalle
Suomi-lippikset, ja ne oli todella kovaa valuuttaa. Kuten
jalkapallopelin jälkeen vaihdetaan pelipaitoja, halusivat
monet vaihtaa lakkeja kanssamme. Eräs italialaisnainen
52
teki kiinnityksen Virpin lippikseen jo
perjantaina, ja muistutti sen jälkeen vähintään kolmesti päivässä, että he vaihtaisivat lakkeja palkintojenjaon jälkeen.
Minäkin sain kymmenkunta kyselyä
omasta lippiksestäni. Päätöslounaalla
laitoimme lakit jakoon oman valintamme
mukaan, ja sanotaan niin, että jos ne
ovat onnenlakkeja, niin Italia on aika
kova sana ensi kisoissa!
Useimmat joukkueet lähtivät ajamaan
kotiin suoraan lounaan jälkeen, ja
orpokotiin jäi vielä yhdeksi yöksi vain
meidän joukkueemme. Ajaessamme
sinne autossa oli hiljaista väkeä. Harri
lausui lopulta kaikkien fiiliksen ääneen:
hirveä kaipuu kotiin. Olisimme antaneet
mitä vain kyydistä kotiin juuri sillä hetkellä. Seuraavan päivän lentoihin tuntui
olevan ikuisuus aikaa.
Loppujen lopuksi oli kuitenkin hyvä,
että kotimatka ei ollut edessä heti. Lojuimme myöhään
iltapäivällä orpokodin pihanurmikolla ja vain olimme hiljaa
yhdessä ja rentouduimme. Ei ollut mikään kiire minnekään,
ei mitään ohjelmaa enää. Kärsivällisesti yritimme vielä
jaksaa italialaisia turisteja, jotka tulivat katsomaan pokaaliamme ja koiriamme, ja halusivat poseerata kummankin
kanssa. Itseeni kyllä iski sellainen uupumus, että en olisi
jaksanut yrittää ymmärtää enää yhtään italiaa, mutta sinnikkäästi nämä ystävälliset ihmiset halusivat perustella miksi
tykkäsivät yhdestä koirastamme enemmän kuin toisesta.
Kun ihmisille selvisi, että kyseessä oli pelastuskoirien
maailmanmestarit, he huusivat ilahtuneena ”Television!”
eli kisat olivat saaneet maassa julkisuutta ainakin tv:ssä.
Sanakirjan avulla tulkaten täytin illan aikana vielä yhden
toiveen, nimittäin Nina halusi päästä orpokodin keittiöön
katsomaan, miten iso pastakattila siellä oikein on. Ylpeänä
keittiön isäntä kertoi, että kyseisellä laitteella keitetään 200
hengen pastat kerralla.
Parin tunnin rentoutumishetken jälkeen juttu alkoi taas
luistaa ja lähdimme vielä Clusoneen illalliselle juhlimaan
ja jälkipuimaan kisan tapahtumia.
Maanantai20.8.2010
Virpi ja Nina lensivät puolen päivän aikaan kotiin, jossa lentokentällä heitä odotti kukitus ja shamppanjamaljat. Minun
Keskiyön kuva puutarhajuhlista.
VSS-Etsi! 2/2010
ja Harrin kone lähti vasta illalla, ja maanantain huumaavan
kuuma päivä otti koville. Keksimme lopulta naputtaa auton
navigaattoriin ”Tourist Attraction Near You” ja valitsimme
umpimähkään nimen listalta. Voin lämpimästi suositella
tällaista ajanviettotapaa, silloin voi päästä näkemään vaikka mitä sellaista mitä muuten ei ehkä näkisi! Lopulta pääsimme kaikki onnellisesti ja rättiväsyneinä koti-Suomeen.
Loppupohdintoja
Joukkuekilpailu on sitä sanan jokaisessa merkityksessä.
Joukkueen kaikkien jäsenien tulee olla joukkuepelaajia,
muuten homma ei toimi, kun eletään yhdessä 24 tuntia
vuorokaudessa viikon verran. Käytännössä yksin oli vain
kun kävi vessassa, ellei sitten käynyt unisex-yhteisvessassa. ;-) Yhteisasuminen samassa huoneessa ahtaissa
oloissa oli omiaan tiivistämään joukkuehenkeä ja hiomaan
tiimiä yhteen. Tällaisissa olosuhteissa on kuitenkin myös
osattava antaa jokaiselle oma tilansa etenkin suoritukseen
valmistautuessa, sillä kukin valmistautuu tavallaan ja se
pitää ymmärtää. Tärkeää on myös avoin omien ajatusten
jakaminen ja suoraan kysyminen jos tuntuu, että joku
painaa toisen mieltä.
Tärkeää oli myös etukäteen tutustua ja nähdä koirakoitten
vahvuudet ja heikkoudet. Jokainen joukkueen jäsen oli
rehti ja avoin mahdollisista heikkouksista niin etukäteen
kuin suoritusten aikanakin, ja tämä oli edellytys joukkueena
pärjäämiselle, sillä joukkueessa ei tehdä yksilösuoritusta,
vaan yksi paikkaa toisen virheitä, ja siinä on myös joukkueen suuri vahvuus.
Joukkueen yhteen hitsautumisen kannalta oli hyvä, että
vietimme yhdessä pari päivää ennen kilpailusuorituksia.
Oli myös hyvä, että samassa majoituksessa ei asunut
muita suomalaisia tai tuttuja, jolloin ajauduimme tiiminä
entistä tiiviimmin yhteen. Ensin turhauttavalta tuntunut
odotteluvuorokausi ennen kotiinpaluuta oli sekin hyvä ja
tarpeellinen, sillä saimme vielä keskenämme purkaa tapahtunutta. Kukaan ei koskaan voi kokea juuri sitä minkä
juuri me koimme ja jaoimme Italiassa. Vaikka kuinka yrittäisi kertoa millaista se oli, kukaan ei koskaan voi tuntea
sitä samalla tavoin. Oli hyvä, että saimme jauhaa asiaa
keskenämme vielä yhden päivän ajan ennen kotiinpaluuta.
Kotiinpaluun jälkeen olimme kaikki ihan takki tyhjänä. Harria lukuun ottamatta kaikilla alkoi flunssa Italiassa ja jatkui
viikon verran kotona. (Harri ei ehkä poskipusutellut puolta
valtakuntaa?) Kesti monta päivää, ennen kuin uupumus
helpotti ja pääsi arkeen kiinni. Onneksi sähköpostit kulki
VSS-Etsi! 2/2010
rivakasti puolin ja toisin ja niin pystyimme yhä jakamaan
fiiliksiä keskenämme. Jälkeenpäin tosin totesimme, että
jonkinlainen debriefing-tapaaminen olisi ollut hyvä järjestää
vaikka viikon päästä kotiinpaluusta, koska kaikilla oli ollut
varsin vaikeaa palata takaisin arkeen erittäin intensiivisen
ja tunteikkaan viikon jälkeen.
Lopuksi haluan kiittää joukkuettamme mahtavasta Italian
reissusta. Meidän joukkue oli ihan maailman paras,
eikä vain pisteissä!
Raunioilla maailmanmestaruuden voitti Ranskan joukkue
(422 p.), toiseksi tuli Italia (412 p.) ja kolmanneksi Slovenia
(411 p.).
Haussa maailmanmestaruuden voitti Suomi (439 p.),
toiseksi tuli Italia (393 p.), ja kolmanneksi Saksa (387p.).
Jäljellä oli vain kaksi osallistujaa, joista Saksa diskattiin,
ja voittajaksi jäi Italia (377 p.).
Suomi sai kaikki joukkueet ja lajit huomioiden korkeimman
yhteispistemäärän.
53
Rauniokouluttajien IROkoulutusviikonloppu Imatralla
- ASKEL
ASKELEELTA
Osallistuin HEPeKon edustajana Palveluskoiraliiton järjestämään rauniokouluttajien koulutusviikonloppuun Imatralla.
Kouluttaja tuli pelastuskoirien kattojärjestöstä IROsta (Internationale Rettungshundeorganisation): itävaltalainen
Alois Balog oli hyväntuulinen huumorimies ja vannoutunut
saksanpaimenkoiraihminen.
Lähes kaikki kurssin osallistujat saapuivat majoituspaikkaan
jo perjantai-iltana, jolloin ohjelmassa oli iltapala ja pikainen
esittelykierros. Lauantai-aamuna päästiin itse asiaan Imatran raunioradalla. Tämän koulutusviikonlopun tarkoitus oli
opettaa meitä rauniokouluttajia kouluttamaan muitten koiria;
ei kouluttaa meidän omia koiriamme. Onneksi valtaosa
kurssilaisista olikin oikealla asenteella liikkeellä ja vain harva rutisi siitä, että ei päässyt koiransa kanssa koko päivän
aikana treenaamaan Imatran hienoilla raunioilla.
Alois Balog esitteli osallistujien eritasoisten koirien avulla
IROn rauniokoirien koulutusmetodin, jossa ensin opetetaan
koiralle tunkeutuminen ”umpipiiloon” (joka ei tietenkään heti
alussa ole umpinainen), lähtien etutassujen tarmokkaasta
käytöstä piilon suuaukon auki kaivamiseen, ja päätyen
ilmaisuhaukun luonnolliseen esille tulemiseen turhauman
kautta, kun koira on kaivanut kaiken kevyen ja irtonaisen
materiaalin pois piilon suuaukolta mutta ei silti pääse piiloon
sisälle.
Käytännössä tätä harjoiteltiin muovisen suurehkon (koiran
ja ihmisen mentävän) laatikon avulla. On tärkeää, että
laatikko on umpinainen, esim. muovia, jolloin kaikki haju
tulee ulos vain sen oviaukosta. Laatikon ovi on vedettävissä
ylös etäältä narun avulla. Näin saadaan annettua välitön
positiivinen vahvistus heti, kun koira käyttää etutassujaan
piilon suuaukon raapimiseen tai kaivamiseen: luukku nostetaan ylös ja koira pääsee maalimiehelle. Ne koirat, joilla
oli ilmaisuhaukku jo olemassa, tekivät vielä sen ennen
palkkaa. Ilmaisulaatikon tulisi olla sellainen, että luukku
voidaan narun avulla avata etäältä, ja myöhemmin maalimies voi avata luukun narulla sisäkautta. Viimeksi mainittu
tosin vaatii piiloon tai sen oveen pleksisen ikkunan, josta
maalimies näkee mitä koira tekee.
Aivan aloittelevan koiran kanssa ilmaisulaatikolla toimitaan
seuraavasti: koira innostetaan juoksemaan ilmaisulaatikon sisään, ensin oman ohjaajan ja sitten maalimiehen
innostamana. Oviaukolle kasataan pikku hiljaa hiekkaa ja
kevyttä materiaalia esim. styroxia. Oviaukkoa aletaan myös
pienentää ylhäältä alaspäin narulla säädeltävällä levyllä.
Maalimies innostaa koiraa aktiivisesti ennen kuin koira
päästetään laatikolle. Kun koira osaa raapia ilmaisulaatikon
ovea saadakseen sen auki, sen eteen kasataan erilaista
54
materiaalia jonka koira saa raivata pois. Kun ovi ei vieläkään
aukea, saadaan lopulta turhauman kautta haukku, jolloin
ovi aukeaa. Narulla oviaukon nostoa säätelevän henkilön
on oltava valppaana, että vahvistaa koiraa oikeasta toiminnosta. Maalimies saa auttaa ja innostaa koiraa piilosta vain
kun näkee koiran, ettei vahingossakaan vahvista väärää
toimintatapaa.
Myöhemmin laatikko tulisi haudata raunioille jolloin myös
koiran haluttu käyttäytyminen siirtyy oikeaan ympäristöönsä. Aluksi laatikko ei siis sijaitse raunioilla, vaan vaikkapa
niitten vieressä. Alois Balog painotti, että kaikessa koulutuksessa tulee edetä maltillisesti, askel askeleelta.
IROn rauniokoirakoulutuksessa koiran tunkeutuminen tai
kaivautuminen on suuressa roolissa. Esimerkiksi IROn
kansainvälisen pelastuskoiraryhmän ns. valmiustestissä,
MRT:ssä (Mission Readyness Test) voi koira saada täydet
pisteet ilmaisusta raunioilla vain jos se sekä kaivautuu että
haukkuu ilmaistessaan. Jos jompikumpi tekijä puuttuu, voi
ilmaisusta saada korkeintaan toiseksi parhaan arvosanan.
MRT:ssä on yhden vuorokauden sisällä useita 20 minuutin
pituisia etsintätehtäviä raunioilla, ja tehtäväalueelta toiselle siirrytään jalan tietyn ajan kuluessa. Kaiken kaikkiaan
MRT kuulosti varsin yhdenmukaiselta Suomen oman kansainvälisen pelastusmuodostelman (FRF) käyttämän ns.
tasontarkastuksen kanssa.
Käytännön pelastustyössä raunioilla hajun lähteen sijainnin
tarkasti (kaivautumalla tai tunkeutumalla) näyttävä koira on
täsmällisempi kuin umpimähkäisesti esimerkiksi isoa kasaa
haukkuva koira, ja sen vuoksi IROn koulutuksessa painotetaan juuri koiran voimakasta pyrkimystä uhrin luokse.
Oikeissa pelastustehtävissä koirineen olleet henkilöt ovat
myös kertoilleet, että koirat lakkaavat parissa päivässä,
väsyessään, haukkumasta, mutta kaivautuminen säilyy.
Alois Balog kommentoi ja neuvoi myös oikeanlaisten rauniopiilojen tekemisessä. Lähinnä hän arvosteli piilojen ovia,
jotka tyypillisesti meillä Suomessa ovat ulospäin aukeavia
luukkuja. Niitten pitäisi olla juuri toisinpäin eli piilon sisäänpäin aukeavia, jotta koiran aktiivista pyrkimystä maalimiehen luokse voitaisiin tukea. Kun piilon ovi aukeaa ulospäin
(eli koiraan päin), koira joutuu ilmaisun päätteeksi peruuttamaan poispäin ja väistämään kun saa oven naamalleen.
Jos koiran ilmaisua ja aktiivista pyrkimystä maalimiehelle
halutaan vahvistaa, avataan piilon ovi oikealla hetkellä ja
koira pääsee suoraan piilon sisään, maalimiehen luo, kun
ovi aukeaa sisäänpäin. Koira saattaa miltei luulla työntävänsä oven itse auki piilon sisälle. Vaihtoehtoisesti ovi voi olla
suoraan ylöspäin liu’utettava, jolloin koira jälleen pääsee
ilmaistessaan suoraan eteenpäin maalimiehen luokse, kun
piilon ovi avataan.
Kaikkien ulospäin aukeavien piilojen ovien vaihtamisen
sijaan asian voi ratkaista myös asentamalla piilojen oviin
pienet luukut, räppänät, joista maalimies pystyy palkkaamaan koiran. Muutenkin pleksiset luukut piilojen ovissa oli
Balogin mielestä suositeltavia, jotta maalimies voi nähdä
koiran – sillä maalimiehen ei ole lupa vahvistaa koiraa ellei
hänellä ole katsekontaktia koiraan.
Balogin mielestä rullailmaisu ei ole turvallisuussyistä lainkaan soveltuvaa raunioille, mutta rullakoirat eivät silti ole
harvinaisia keski-Euroopassa: siellä on yleisesti koiria,
jotka toimivat rullailmaisulla haussa ja tunkeutumalla ja
VSS-Etsi! 2/2010
haukkumalla raunioilla.
Keski-Euroopassa satsataan maalimiesten koulutukseen
huomattavan paljon, sillä siellä on erilliset koulutuskurssit
maalimiehille. Viikonlopun keskeisenä painotuksena olikin,
että maalimies tekee koiran, ja ohjaaja on hyvin passiivinen.
Ohjaajan ei tule juurikaan kehua koiraa sen tehtyä löydön,
vaan sen tekee tietenkin maalimies.
Kouluttajan mielestä koiran tuleekin viettää runsaasti laatuaikaa maalimiehen kanssa löydön jälkeen, ja mielellään
palkkaantua sisällä piilossa yhdessä maalimiehen kanssa.
Lelulla palkattavien koirien kanssa maalimies leikkii piilon
sisällä, ja myös ruoalla leikitään ja kiusoitellaan koiraa, eli
tehdään siitä vieläkin arvokkaampi ja halutumpi palkka.
Kurssilla oli useita koiria, joita on koulutettu ns. sukkapallometodilla, jossa maalimies vain antaa koiralle palkan ja
sen jälkeen koira saa juosta ympäriinsä ylpeänä sukkapallo
suussaan. Tälle koulutusmetodille kouluttajalta ei liiennyt
ymmärrystä, vaan hän olisi halunnut leikkiä sukkapalloillakin
vetoleikkiä, mikä on ko. koulutusmetodissa ehdottomasti
kiellettyä. Myöskin pikaisesti herkkunsa hotkaisseitten
koirien olisi vielä palkan loputtuakin pitänyt jäädä hengailemaan maalimiehen luokse. Perusteluna näille mielipiteilleen kouluttaja sanoi, että hän pelkää, että jos koira jättää
palkan saatuaan maalimiehen nopeasti, niin se voisi jättää
maalimiehen myös kesken ilmaisun. Tämä herätti eriäviä
mielipiteitä kurssilaisten keskuudessa, sillä monien mielipide oli, että koira ilmaisee niin kauan kunnes saa palkkionsa,
ja sen saatuaan koiran tehtävä on päättynyt ja sillä ei enää
tarvitse olla syytä jäädä maalimiehen luo – sehän on jo
saanut haluamansa, eli palkan.
Ilmaisulaatikon lisäksi meille esiteltiin toinenkin kätevä
apuväline: slip leash, joka on liukkaasta nyöristä tehty n.
1,2-1,5 m pitkä naru, jossa on lenkki. Naru pujotetaan lenkin
läpi ja laitetaan koiran kaulaan. Narun päitä pidellään eri
käsissä, ja koiran pyrkiessä eteenpäin (esim. maalimiehen
hetsatessa), koiran pyrkimystä lähteä voidaan yllyttää
ja tukea kulkemalla muutama askel eteenpäin samalla
koiraa pidättäen ja lähetys-sanaa toistellen, kunnes koira
päästetään lähtemään irrottamalla narun oikeasta päästä.
Lenkki koiran kaulan ympärillä avautuu ja koira pääsee
ryntäämään eteenpäin.
Slip leashin avulla koiraa voidaan siis ”saattaa” lentävään
lähtöön mutta kuitenkin pidätellä sitä, ja päästää se lähtemään juuri oikealla hetkellä eli silloin kun se pyrkii voimakkaimmin eteenpäin. Jos koira istuu, voidaan se saattaa
aktiiviseksi ottamalla itse askel-pari eteenpäin. Ylipäätään
koiraa ei tulisi lähetyksissä äkseerata, vaan nostattaa, saa-
da intoa ylös. Poikkeuksena edellä mainittuun on toki hyvin
suurikokoiset ja voimakkaat koirat ja pienikokoiset ohjaajat,
jotka eivät voisi pidätellä eteenpäin säntäävää koiraa.
Sunnuntaina harjoittelimme jälleen ilmaisulaatikolla, ja osa
koirista teki raunioilla yhden umpipiilon ilmaisua. Tässäkin
keskityttiin tassujen käyttöön ja tunkeutumisen vahvistamiseen; maalimies sai olla tarkkana että hilasi piilon luukun sivusuunnassa (koirasta poispäin) auki juuri oikeaan aikaan.
Iltapäivällä harjoittelimme vielä opettamaan koiria kiertämään raunioalueen reunoja pitkin. Ideana oli, että kun
oikeasti on romahtanut rakennus, koiran kannattaa ensin
kiertää reunuskasat ja koko raunioröykkiö ympäri, ja tarkistaa tuleeko alueelta johonkin suuntaan hajuja. Vasta
sen jälkeen koiraa lähetetään kasan keskelle/päälle. Tätä
harjoiteltiin pakoon juoksevalla maalimiehellä, joka näytti
koiralle mitä reittiä kulkea. Moni koira toki oikaisi ensin suorinta reittiä raunioitten ylitse ”kulman taakse” kadonneelle
maalimiehelle.
Ylipäätään kouluttajan esittelemä koulutusmetodi perustui
pitkään näkölähdöille ja maalimiehen näyttäytymiselle ja
hetsaamiselle: tarkoitus oli opettaa koira ensin etsimään
silmillään, ja vasta myöhemmin siirtää se käyttämään
nenäänsä.
Päätimme koulutusviikonlopun sunnuntaina iltapäivällä.
Uskon, että kurssilaiset saivat kotiinviemisiksi paljon ideoita
ja intoa, joskaan kaikkia esitettyjä metodeja ja väitteitä ei
varmaan pureksimatta niellä. Meille esiteltiin perusteellisesti
IROn ilmaisunkoulutusmetodi, ja erityisesti kaivautumisen
ja tunkeutumisen tärkeys nousi esille moneen kertaan. Uskon myös, että tänä syksynä ja talven aikana nikkaroidaan
ahkerasti ilmaisulaatikoita eri puolilla Suomea.
Slip leash
ja Diisun lentävä
lähtö
Teksti: Majka Borgström
Kuvat: Eija Rytkönen
VSS-Etsi! 2/2010
55
HEPeKolle kultaa ja pronssia pelastuskoirien SM-joukkuekatselmuksessa
RYHMÄNJOHTAJIEN TUNNUSTUKSIA
HEPeKo Ibskut, Sm-joukkuehopeaa,
ryhmänjohtaja Virpi Nieminen:
Ryhmänjohtajakoulutus tuli käytyä ja joukkuekatselmukseen kaivattiin ryhmänjohtajia. Olen katselmuksessa koirani kanssa ollut ja mielelläni sen kokemuksen muillekin
suon, niin ajattelin että mikäpä ettei. Oletuksena kun oli
että HEPeKosta lähtijöitä riittäisi edellisvuotiseen malliin.
Sairasteluista ja muista syistä johtuen ryhmäni pieneni
kahteen koirakkoon,Virveen ja Fasuun ja Samiin ja Habaan. Emme myöskään ehtineet harjoitella yhdessä, mikä
oli virhe sekin. Ajattelin kuitenkin että tunnemmehan me
toisemme... Näillä eväillä kohti Lapuaa.
Mielessäni oli siloinen kuva rj:stä joka on askeleen pari
taaempana toiminnasta ja johtaa osaavasti ryhmäänsä
aivan kuin shakinpelaaja siirtelee nappuloita ja hallitsee kokonaistilanteen. Erotuksena heti kyllä
huomasin että pelinappuloillani eli koirakoillani oli oma mieli ja omat ajatukset, monesti
jopa kaksi mielipidettä yhdessä koirakossa.
Kuten ihmiset ja koirat yleensä, kaikki neljä
olivat myös hyvin erilaisia keskenään.
ta kävin välillä hakemassa Saminkin pois alueeltaan, kun
kesken etsinnän tullut alueelta poistumiskuulutus ei ollut
kuulunut Samille asti. Yritin olla ovela ja kysyä kaikkea
ja olettaa että jos ei ole erikseen kielletty niin saa tehdä.
Älä oleta vaan kysy ja usko kun sanotaan olisi ollut paremmin paikallaan jälkitehtävässämme. Meille annettiin
aika, mutta oletin että kutsuvat pois kun aika on käytetty.
Eivätpä tehneetkään niin. Lisäksi, meille oli kerrottu alue
jolla saamme liikkua. Kerroin johtoon että koira jäljestää
ulos alueelta, saammeko jatkaa? Saimme luvan, mutta
se ei koskenutkaan tien ylitystä. Joten tässä tehtävässä
saimme roimasti moitteita ryhmänjohtajan työskentelystä ja mm. pisteet löydetyistä
esineistä menivät sen sileän
tien.
Ensimmäinen tehtävä raunioilla meni meiltä
hyvin, parhaiten kaikista ryhmistä ja parhaiten kaikista omista suorituksistammekin. Juoksin, tosin
toivoin sen näyttävän ”määrätietoiselta johtamiselta”, kahden koirakon välillä. Eniten autoin Virveä ja
Fasua joitten alueella oli eniten löydettävääkin, mut56
VSS-Etsi! 2/2010
Seuraavilla tehtävillä kokeilimme erilaisia johtamistapoja.
Huonoiten meni lähiötehtävä, jossa itsenäisesti työskentelevät koirakot unohtivat ilmoittaa ryhmänjohtajalleen
löydetystä maalimiehestä. Joten toinen koirakko jatkoi
vielä etsintää, ja ryhmänjohtajaltahan siinä sitten kysyttiin
että mitäs te oikein vielä etsitte kun etsittävä on löytynyt?
En todellakaan voinut tunnustaa että en tiennyt löydöstä.
Siitä olisimme varmasti saaneet enemmän miinuspisteitä
kuin nyt oletusta silkasta tyhmyydestä.
Tehtävissä oli yksi erillinen Ejopa- tehtävä pelkästään ryhmänjohtajille. Saimme kartan johon suunnitella etsintä, ja
sitten piti suorittaa tehtävänjako ryhmälle. Kerrankin ryhmäni käyttäytyi niinkuin mielestäni kurinalaisen osaavan
pelastuskoiraryhmän tulee, eli olivat hiljaa ja kuuntelivat.
;) Saimmekin 9/10 pistettä Vaahtoniemeltä, joten varmaan
näytti ulospäinkin hyvältä.
Vielä mieleeni jäi rastitehtävä öisen vaelluksen aikana.
Kaksi ensiapua vaativaa uhria, koiranohjaajat heidän
vieressään polvillaan auttamassa, ja sitten paikalle ilmestyy - karhu! Primitiivireaktio oli että Minun ryhmäänihän
ei syödä, prkl! Ryntäsin karhua kohti karjuen ja huitoen,
aseenani pieni taskulamppu ja laminoitu A4. Konekarhua käyttäneet karhumiehet kysyivät myöhemmin mitä
kohteliaimmin että oikeastiko olisit noilla eväillä karhun
kimppuun mennyt? Joku tuumasi että olisi se karhu tuota
meteliä voinut pelästyäkin.
Saimme hopeaa, joten aika hyvin pärjäsimme. Hiottavaa
totta kai on aina, ja erityisesti ryhmänjohtajan roolista
kävimme mielenkiintoista sähköpostikeskustelua jälkeenpäinkin. Humanistina Virvellä on erilainen käsitys ryhmätoiminnasta ja Sam voimakkaana nopeana persoonana
kuva: A
nne Ha
utaluom
a
ei ehkä aina malttanut pysyä johdettavana.
Ryhmänjohtajana oli erittäin mielenkiintoista toimia - suosittelen kaikkia kokeilemaan edes harjoituksissa millaista
se on. Jos on joskus toiminut ryhmänjohtajana osaa ehkä
olla parempi johdettavakin.
Kiitos osaaville ryhmäläisilleni! Lapuan reissu oli tekemisen arvoinen.
HEPeKo Stadin Frelssidogit,
Sm-joukkuepronssia,
ryhmänjohtaja majka Borgström:
Olen ollut kolmena edellisenä vuonna mukana joukkuekatselmuksessa oman koirani kanssa. Tänä vuonna ilmoitin haluavani lähteä mukaan ryhmänjohtajaksi, koska olin
käynyt ryhmänjohtajakurssin edellisen vuoden aikana. Pitihän sitä päästä taitojaan kokeilemaan ja harjoittelemaan,
ja mikäs parempi tilaisuus kuin tällainen pitempi rupeama
useita erilaisia tehtäviä, jotka kuitenkaan eivät olleet todellisia, eli täällä olisi turvallista myös epäonnistua.
Sattui kuitenkin niin, että lähdinkin MM-kisoihin joukkueen- ja ryhmänjohtajaksi, ja MM-kisat olivat pari viikkoa
ennen tätä SM-joukkuekilpailua. Kotiinpaluun jälkeen oli
todella vaikea asennoitua oikein ja ”latautua” tätä tapahtumaa varten. Aiempina vuosina olen pakannut huolella
ja ajatuksella ja valmistautunut koitokseen monin eri
tavoin jo useita päiviä aiemmin. Nyt laitoin lähtöpäivän
aamuna kellon soimaan tuntia aikaisemmin ja kasasin
pikaisesti kassiin varusteita joita ehkä voisin tarvita. Valmistautuminen sujui täysin puoliteholla ja ”sinne päin”
-asenteella. Tiesin sen, ja se harmitti. Tunsin, että en ole
reilu joukkueelleni, koska heille tämä tapahtuma oli isompi
juttu kuin minulle.
Onneksi olin ennen MM-kisoja pitänyt muutaman
yhteisharjoituksen tälle joukkueelleni
ja ainoa koirakko joka ei ollut koskaan
treenannut ryhmässäni (Sami ja Jasu)
kävi kesän aikana muutaman kerran
vierailemassa harjoitusryhmässämme,
joten loppujen lopuksi kaikkien koirakoitten toiminta ja taidot oli etukäteen jollain
tavalla tuttuja minulle.
Perjantai-illan avajaisseremonioitten jälkeen meidän joukkue arvottiin ensimmäiseksi suorittajaksi ensimmäiseen tehtä-
VSS-Etsi! 2/2010
57
vään. Kyseessä oli raunioetsintä, ja tämä tehtävä meni
meiltä ihan pieleen. Koko tehtävä epäonnistui monin eri
tavoin, osasyynä myös ehkä se, että olimme ensimmäinen joukkue suorittamassa ko. tehtävää, ja emme ehkä
saaneet heti aluksi tehtävänannossa kaikkia tarvittavia
tietoja oikein. Olimme jo aloittaneet suorituksen, kun
tulikin kaksi tärkeää tarkennusta ohjeisiin: alueelle, joka
oli merkitty muovinauhalla saikin lähettää koiraa vain
yhdeltä sivulta kaikkien neljän sijaan, ja toisella alueella,
jolla sai vapaasti liikkua, saikin käyttää vain yhtä koiraa
kerrallaan. Jos olisin saanut nämä tiedot heti suorituksen alussa, olisin sijoittanut kaksi koiraa suorittamaan
eri tavalla, ja tuloskin ehkä olisi ollut erilainen - ei toki
välttämättä, mutta tätähän emme koskaan saa tietää.
Vaikeaa oli sekin, että käytössämme ei ollut radiopuhelimia, joten kommunikaatio ja johtaminen kahtia
jakautuneen ryhmän kesken oli vaikeaa.
Floppi mikä floppi, ei mahtanut mitään, epäonnistumisemme tässä osiossa antoi heti alkuunsa noin 800 pisteen
etumatkan muille. Raunioilta jatkoimme yösuunnistukseen reitille, jonka varrelta löytyi mm. ensiaputehtäviä
sekä ihmisille että koirille, erilaisia esineitten ja liikkuvan
ihmisen etsintätehtäviä, ketteryystelineitä yms. Sami hoiti
suunnistuksen loistavasti ja suoriuduimme yövaelluksesta nopeimmalla ajalla vaikka emme rehkineet emmekä
hätiköineet, sillä joukkueen neljästä jäsenestä kolme oli
kipeitä.
niillä. Onnistuimme tässä tehtävässä ilmeisen
hyvin, sillä tehtävän arvioinut poliisimies ja Pelastusopiston kursseilla usein opettajana toimiva Jussi Vaahtoniemi
kehui sitä täydelliseksi ja juuri sellaiseksi jonka hänkin
olisi tehnyt. ;-)
Voittajajoukkue Varsinais-Suomesta oli aivan suvereeni ja
omaa luokkaansa kaikkina päivinä. Meidän joukkueemme
sai kuitenkin hienosti sekä lauantaina että sunnuntaina
päivän toiseksi parhaat kokonaispisteet, mutta perjantaiillan epäonnistumisen takia hyväkään tsemppi ja menestys kahtena muuna päivänä ei riittänyt nostamaan meitä
pronssisijaa korkeammalle.
Yritin pistää pitkäkseni useamman kerran myös päiväsaikaan tehtävien välillä, ja epäilen voimakkaasti, että
liikuntasalin katonrajaan oli viritetty piilokamera, sillä ehdin
ottaa aina ehkä 2 minuutin torkut kun tuli soitto ja kutsu
johtoon käymään.
Tässä joukkuekilpailussa ryhmänjohtajalla oli paljon tekemistä ja hän myös sai erikseen pisteitä toiminnastaan
miltei kaikissa tehtävissä. Yksi tehtävä oli pelkästään
ryhmänjohtajille: etsintäsuunnitelman tekeminen yhdessä
toisten ryhmänjohtajien kanssa, alueitten jakoa ja muita
yksityiskohtia myöten. Tämän jälkeen jokainen ryhmänjohtaja käskytti oman ryhmänsä sille annettuun tehtävään,
ja ryhmäläiset luulivat, että kyseessä oli oikea tehtävä,
vaikka oikeasti peli puhallettiin poikki sen jälkeen, kun ryhmänjohtaja oli antanut ryhmälleen komennon: Toimikaa!
HEPeKon uunituoreet ryhmänjohtajat esiintyivät edukseen, sillä Virpi sai edellä kuvatusta johtokeskus-tehtävästä parhaat pisteet ja minä toiseksi parhaat. Koko kilpailun
parhaat ryhmänjohtajapisteet taas tuli allekirjoittaneelle ja
toiseksi parhaat Virpille. :-D
Iltapuhteeksi ja mahdollista vapaa-aikaa varteen saimme
myös kirjallisen tehtävän jossa piti laatia etsintäsuunnitelma annettujen esitietojen ja karttojen pohjalta, määritellä
kuinka monta ja millaista pelastuskoiraa käyttäisi etsinnässä ja perustella kaikki valintansa. Hahmottelimme ja
kirjasimme suunnitelman ja jätimme sen vielä hautumaan.
Otin pienet torkut ja näin unessa kaksi-kolme tärkeää asiaa, jotka piti lisätä tähän kirjalliseen tehtävään. Onneksi
muistin ne vielä herättyänikin ja täydensimme vastausta
58
Majoituimme tänä vuonna sisätiloissa, kaikki joukkueet
yhdessä suuren liikuntasalin lattialla, ja olipa ihanaa saada nukkua yksi yö sisällä lämpimässä. Lauantai-iltana porukka hiljeni makuupusseihinsa kuka minnekin seinustalle
jo kymmenen aikaan illalla. Edellinen valvottu yö väsytti.
Ryhmämme toimi minusta todella hyvin, ei tullut juurikaan
vastaväitteitä tai kitinää, ja jos pidin huolen siitä, että kaikki
olivat oikeasti kuulolla kun jotain käskytin, ei asioita tarvinnut toistaa kuin kerran. Pystyin hyvin luottamaan että
jokainen toimi niin kuin oli sovittu ja jos jokin jäi epäselväksi, niin silloin kysyttiin. Pääasiallisesti kaikki olivat oikeissa
varusteissaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Olisin
toki varmasti voinut toimia ryhmänjohtajana paremminkin
monin paikoin, ja olla välillä jämptimpi. Itse asiassa se tehtävä, jossa toimin määrätietoisimmin ja esim. vaihdoimme
koiria lennosta (vain yhtä koiraa sai käyttää kerrallaan)
ja koko ryhmä liikkui ja toimi samaan aikaan pienehköllä
alueella, onnistui kokonaisuutena parhaiten ja saimme
lähes täydet pinnat. Taitolaji tämäkin siis.
Viikonlopun jälkeen otimme Virpin kanssa ”uusien rj:tten
terapiapuhelun” ja oli kiva vaihtaa kokemuksia, kun
olimme kumpikin olleet eka kertaa samassa tilanteessa
ja samoissa tehtävissä. Tämä joukkuekatselmus olikin
mielestäni hyvä harjoitus uudelle ryhmänjohtajalle, ja suosittelen ehdottomasti kaikkia uusia hepekolaisia rj-kurssin
käyneitä lähtemään reippaasti joukkuekatselmukseen
kokeilemaan taitojaan, oppimaan ja kehittymään.
Lämpimät kiitokset mukavalle joukkueelleni kivasta
viikonlopusta ja ansiokkaasta ryhmänjohtamisen harjoituskappaleena toimimisesta!
VSS-Etsi! 2/2010
TULOSPÖRSSI
Snautseri ps narttu Eipä’s Funtsaa
FIN58167/08ElinaRancken
- Espoo 26.9.2010 tuom. Eeva Linnala: BH
BcnPythagoraanNewJoy
22964/02 Satu Syvänperä
- Hamina 3.10.2010: PEJÄ
Knn Greenhill’s Golden Wind
Virpi Nieminen
- Varberg Ruotsi 1.5.2010: RH-TB 257 p. (T40, K44, M173)
- Varberg Ruotsi 2.5.2010: RH-FLB 279 p. (T43, K45, M191)
Spn Vi’waun Vappu
FIN29051/06SamiVertanen
- Pohja 13.5.2010 tuom. Kauko Makkonen: BH
NsnnHedera’sWellFavoured
FI21578/04SatuSyvänperä
- Hamina 14.8.2010: PEHA
PvuHooliganRioGrande
FIN32015/05VirveLipsanen
- Kouvola 4.9.2010 tuom. Ari Kansikas: RH-TA
SpnYanesJasmin
FIN30098/04SamiVertanen
- Pohja 15.5.2010 tuom. Sirpa Pellikka: 254p JK1
- Helsinki 23.5.2010 tuom. Jouni Vatanen: 255p HK1
- Pohja 30.5.2010 tuom. Kauko Makkonen: 276p HK2
- Hämeenlinna 13.6.2010 tuom. Hannele Pörsti: 271p JK2
- Ala-Satakunta 28.8.2010 tuom. Reima Nuutinen: 264p
JK3
Xu Jeppe
FIX00848/06LindaKorenius
- Helsinki 15.5.2010 tuom. Juha Kuronen: PEHA
EsvuNartsukanElegantPower
FIN59823/07SamWidlund
- Porvoo 18.4.2010 tuom. Juha Kuronen:
38/40/193/271 RH-FLA
PonuOktetzeSpiewogry
PKR.I-49522/02MajkaBorgström
- Pohja 20.6.2010 tuom. Kauko Makkonen: PEHA
Pvu Pennydale Dexter
FIN21596/08JormaKorhonen
- Helsinki 2.5.2010 tuom. Hannele Pörsti: BH
- Hämeenlinna 4.8.2010 tuom. Marita Packalen: peto peke
hyväksytty
VSS-Etsi! 2/2010
59
M - Suomen Posti Oyj
Vastaanottaja:
Palautusosoite:
HVSSY
Siltavuorenranta 16 B
00170 Helsinki
ARJEN TURVAA
Yksikin virhe tai huolimattomuus paloalttiissa ympäristössä riittää. Sen tapahduttua et ehkä koskaan
saa erehdystäsi korjattua. Toimi oikein alusta asti ja osallistu turvallisuuskursseillemme. Vaaratilanteissa oma-aloitteinen toiminta turvaa omaisuutta ja voi pelastaa ihmishenkiä. Pelastuslain 9 §:n
3 momentissa velvoitetaan mm. kiinteistöistä vastaavia nimeämään taloon turvallisuushenkilöstön
sekä kouluttamaan ja perehdyttämään muun henkilöstön pelastussuunnitelmaan.
Tule ja osallistu seuraaviin kursseihin. Turvallisuuspäällikkö on taloyhtiön omatoimisen varautumisen ja turvallisuustoiminnan johtaja ja kehittäjä.
Talon turvallisuuspäällikön kurssi
Väestönsuojan hoitajan kurssi
Talon turvallisuuspäällikön kurssi on tarkoitettu asuintalon turvallisuuspäällikölle ja varahenkilölle. Kurssi soveltuu hyvin myös isännöitsijöille. Kurssi antaa hyvät perustiedot ja valmiudet talon
ja kiinteistön turvallisuuspäällikön tehtävään.
Kurssilta saa taloyhtiökohtaisen oikeuden nettipohjaiseen työkaluun puoleksi vuodeksi. Työkalun
avulla pelastussuunnitelma on helppo laatia ja ylläpitää.
Väestönsuojan hoitajan kurssi on tarkoitettu väestönsuojan hoidosta vastaaville henkilöille.
Kurssi soveltuu myös peruskurssiksi huoltomiehelle. Kurssi antaa koulutettaville sellaiset tiedot ja
taidot, että he tuntevat pääpiirteissään väestönsuojelun perusteet ja paikalliset järjestelyt, osaavat
suunnitella väestönsuojan käytön, laittaa sen käyttökuntoon, huoltaa suojan laitteita sekä johtaa
ja ohjata suojassa olevien toimintaa.
Tarkemmat kurssitiedot ja hinnat löytyvät SPEKin alueyksiköiden ja Pelastusliittojen kotisivuilta.
Yhteystiedot www.spek.fi.
Tutustu myös verkkokauppaamme, josta löydät kattavan valikoiman
alan ammattikirjoja ja koulutusaineistoa.
Ratamestarinkatu 11, 00520 Helsinki
Puh. 09 4761 1300, Faksi 09 4761 1400
verkkokauppa.spek.fi
www.spek.fi