pdf-versiona - Suomen Agilityliitto
Putkeen! Suomen Agilityliiton jäsenlehti 1/2015 AGILITYN ROTUKIRJO KASVAA Kolme tietä harrastajaksi AGILITYKOIRAN KOKONAISVALTAINEN TERVEYS ISO SEURA, PIENI SEURA Suomen Agilityliiton jäsenlehti1 Tilaa Putkeen! Tilaamalla Putkeen! -lehden pääset mukaan agilityn aallonharjalle ja sukellat sisälle agilitymaailman uusiin kuulumisiin ja ilmiöihin. Putkeen! on uusi, agilityharrastusta monipuolisesti esittelevä lehti, jota julkaisee Suomen Agilityliitto. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti jaetaan ilmaiseksi kaikkiin liiton jäsenseuroihin ja lisäksi sitä on mahdollista tilata myös kotitalouksiin. Vuoden 2015 lehtien teemat Putkeen! lehti on nelivärinen, laadukas ja tuhti lukupaketti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Se on lajiliiton tiedotuskanava ja agilityharrastuksen, liikunnallisen elämän sekä hyvän ja vastuullisen koiranpitotavan äänenkannattaja. Jokainen numero keskittyy tietyn teeman ympärille ja sisältää paitsi teeman mukaisia juttuja, myös ajankohtaista asiaa meiltä ja muualta. Tilaushinnat 1/2015 Agilityharrastuksen aloittaminen 2/2015 Koko perheen agility 3/2015Arvokilpailut 4/2015 Kenttä, kalusto ja varusteet - Kestotilaus lisenssinhaltijalle: 35€ / vuosi - Määräaik. tilaus lisenssinhaltijalle: 40€ / vuosi - Kestotilaus muille tilaajille: 45€ / vuosi - Määräaik. tilaus muille tilaajille: 50€ / vuosi Tee tilaus: www.agilityliitto.fi 2 Putkeen! 1/2015 TÄSSÄ NUMEROSSA Suomen Agilityliitolta 9 Puheenjohtajalta 10 Vieraskynä: Onko agility urheilua? 17 Ajankohtaista 57 Suomen Agilityliiton hallitus esittäytyy Agilitykoiran valitseminen 18 Suomalaiset suosivat suurta agilityrotujen kirjoa 24 Rodun harrastaja vai lajin harrastaja? 26 Kun namit ovat kohdillaan, Hilla taipuu vaikka mihin Irlanninsusikoira Hilla on rotunsa ainut kisaava edustaja. 29 Kokonaisvaltainen terveys Kennelliiton jalostusasiantuntija on huolestunut ääriominaisuuksien tavoittelusta. 32 Ideaali kunto on agilitykoiralle tärkein rodusta riippumatta 42 Maajoukkuekarsinnat keskellä Suomea Treenaa, harrasta, kilpaile! 44 Agilityn pariin on monta eri tietä Petri, Anne ja Tuomas päätyivät aktiivikilpailijoiksi eri reittejä. 4 Minustako agilitaaja? Kolme tavallisinta väylää lajin pariin, hallittavuustestit, motivaatio. 61 Tuulia Liuhto on Crufts-konkari 12 Eye of the Tiger: Anni Komulainen Musiikki on osa suoritukseen valmistautumista. 13 Iso seura, pieni seura Seuratoimintaa Helsingissä ja Lieksassa. 36 Yksinkertaisesti agilityä! Kaksi perusharjoitusta. 39 SM-kisoissa Oulun paras kenttä Ennakkotunnelmia kesän SM-kisoista, tuomarin ratapiirros. Agilityä tunnetuksi 48 Kohti virallista urheilustatusta Lajin asemaa käsiteltiin Valtion liikuntaneuvostossa. 50 Kromi - min hund! Oliko Kingi hyvää julkisuutta? 54 Agilityn tunnettuutta etsimässä Mikä saa agilityn valtamedian puheenaiheeksi? Päätoimittaja Sirpa Sippola toimitus@agilityliitto.fi Toimitus Milla Tuominen, Marika Kelokari Toimitussihteeri Milla Tuominen Ulkoasu ja taitto Marika Kelokari Ilmoitusmyynti Milla Tuominen, 050 411 8663 ilmoitukset@agilityliitto.fi http://bit.ly/putkeen-mediakortti Kustantaja Suomen Agilityliitto Postiosoite Radiokatu 20, 00240 Helsinki KANNESSA Iida Vakkurin belgianpaimenkoira malinois Armi (Mecberger Tank) 12 viikon iässä. Lehden tilaukset www.agilityliitto.fi Painopaikka Oy Fram Ab KUVA Jukka Pätynen Suomen Agilityliiton jäsenlehti3 Minustako agilitaaja? MILLA TUOMINEN KUVAT JUKKA PÄTYNEN Paikoillaan istuminen kuuluu agilitykoiran perustaitoihin ja sitä opiskellaan aluksi häiriöttömissä olosuhteissa. Jos koirakko haluaa aloittaa kilpailemisen, taidon täytyy olla jo vahva. Agility on Suomessa nouseva laji ja sen harrastamismahdollisuudet paranevat kaikkialla maassa vuosi vuodelta. Jos tietoa, kokemusta ja suhteita lajin harrastajiin ei kuitenkaan vielä ole, mikä on paras tapa hakeutua oppiin? Entä mitä tehdä alkeiskurssin jälkeen? Putkeen! esittelee kolme tavallisinta väylää lajin pariin. Sopivien motivointikeinojen löytäminen on agilityn harrastamisen kivijalka. Osalla koirista makupalat toimivat palkkiona parhaiten, toisilla taas lelut, monilla molemmat. Moni koiranomistaja kiinnostuu agilitystä sattumalta. Joskus ensikosketus lajiin saadaan median kautta, toisinaan satutaan paikalle agilitynäytökseen esimerkiksi koiranäyttelyn yhteydessä, jonkin seuran harjoituskenttä saattaa olla lenkkipolun varrella ja osa taas kuulee lajista ystävältä, työtoverilta tai vaikkapa oman koiran kasvattajalta. Pikku hiljaa syntyy kiinnostus agilityä kohtaan: touhu vaikuttaa hauskalta, mutta olisiko minusta ja koirastani siihen? Todennäköisesti on, tavalla tai toisella. Agilityn parissa liikkuu, harrastaa ja pitää hauskaa noin 12 300 suomalaista eivätkä kaikki heistä suinkaan kilpaile tavoitteellisesti. Lajia on mahdollista kokeilla ensin ja päättää harrastamisen jatkamisesta vasta myöhemmin. Suuri osa agilityä kokeilleista koukuttuu koirineen lajiin, mutta osa päätyy lopulta muiden aktiviteettien pariin. Koiraharrastusten kirjo on suuri ja moninainen, jokainen löytää itselleen ja nelijalkaiselle ystävälleen varmasti sopivaa tekemistä. Jos agility tuntuu tutustumisen jälkeen omalta, sitä on mahdollisuus jatkaa säännöllisen harjoittelun ja myöhemmin virallisten kilpailujen myötä aina kansainvälisiin arvokisoihin asti. Toisaalta sitä voi jatkaa myös käymällä treeneissä omaksi ilokseen - ja koiran iloksi. Laji tarjoaa harrastajilleen liikuntaa ja sosiaalista kanssakäymistä mukavassa paketissa. 4 Putkeen! 1/2015 EI OMIN AVUIN Vaikka agilityharjoittelu aloitetaan aina perusasioista ja vaatimustasoa lisätään pikku hiljaa, pieni varoitus on paikallaan. Lajiin tutustuminen pitäisi aina aloittaa osaavan koulutusohjaajan opastuksessa ja valvonnassa, omin päin esteitä ei saa lähteä kokeilemaan. Oikein toteutettuna harjoitukset ovat koiralle miellyttäviä ja turvallisia, ja tämän tulisi olla lähtökohtana kaikessa koiraurheilussa. Hyvin kokematon ohjaaja voi saada tahattomasti aikaan vaaratilanteita, jotka ovat vältettävissä valvotuissa ja suunnitelluissa alkeistreeneissä. Myös esteiden turvallisuus on äärettömän tärkeää. Joistakin koirapuistoista saattaa löytyä agilityesteitä, jotka ovat kaikkien va- paasti käytettävissä, mutta joiden kuntoa ei kenties valvo kukaan. Turvallinen harjoittelu edellyttää riittävän hyväkuntoista ja sääntöjen mukaista estesarjaa, siksi myöskään itse rakennetut esteet eivät ole harrastusta aloitettaessa suositeltavia. Kun ohjaajan lajitietämys ja kokemus karttuu, esteitä voi rakennella kotiharjoittelua varten omalle pihallekin. Myös alustalla on turvallisuuden kannalta suuri merkitys ja hyvällä alkeiskurssilla olosuhteet ovat tältäkin osin kunnossa. Treenialustoina käytetään muun muassa nurmi-, tekonurmi- ja hiekkakenttiä. Liian kova pohja, esimerkiksi asfaltti, on koiran terveydelle haitallinen. Alkeiskurssitarjontaa tutkittaessa on hyvä selvittää, mikä on kurssia vetävän koulutusohjaajan osaamistaso. Kouluttajien osaaminen voi vaihdella, mutta suurella osalla seurojen ja koirankoulutusyritysten kouluttajista on kurssittautumista takanaan. Suomen Agilityliiton koulutusohjaajakursseja käyneillä on tarvittavat tiedot ja valvottua kouluttajaharjoittelua takanaan. Myös kouluttajan omalla harrastustaustalla on toki merkitystä, koska koulutusmetodeja ja -ideologioita on erilaisia - jokaiselle koirakolle löytyy varmasti koulutusohjaaja, jonka kanssa ajatukset ovat yhteneväiset. Aloittelevankin ohjaajan kannattaa aina olla kriittinen ja valita tarjotuista opeista ne, jotka tuntuvat sopivan parhaiten juuri omalle koiralle. OMA SEURA, PARAS SEURA Agilityharrastusta ei olisi ilman agilityseuroja, ja harrastusta aloittelevan koirakon onkin hyvä pyrkiä hakeutumaan seuraan mahdollisimman pian, vaikka ensimmäiset opit haettaisiinkin muualta, esimerkiksi kaupallisista koirakouluista tai rotuyhdistysten järjestämiltä alkeiskursseilta. Useimmat seurat järjestävät myös alkeiskursseja ja kurssin käyneiden on yleensä mahdollista jatkaa harrastamista saman seuran jatkokurssiryhmässä. Koska agility on koko ajan kasvava laji Suomessa, alkeiskursseille on paljon tulijoita ja etenkin isommat seurat saattavat pitää alkeiskurssille pääsyn edellytyksenä niin sanotun hallittavuustestin läpäisyä. Testi sisältää yleensä pieniä tehtäviä, jotka mittaavat koiran perustottelevaisuutta, motivoitavuutta ja yhteistyöhalua, ja niihin on mahdollista harjoitella kotona etukäteen. Testien perimmäisenä tar- koituksena on taata alkeiskurssien turvallisuus ja sujuvuus, koska ne karsivat pois selvästi aggressiiviset koirat ja koirat, jotka eivät ole omistajansa hallinnassa. SAGIn jäsenseurojen yhteystiedot löytyvät muun muassa lajiliiton nettisivuilta, mutta agilityä voi toisinaan päästä harrastamaan myös sellaisissa yhdistyksissä, jotka eivät ole jäsenseuroja. Agilityn pariin pyrkivän on hyvä olla aktiivinen ja ottaa yhteyttä useisiin lähialueen seuroihin. Suuremmista kaupungeista ja niiden liepeiltä löytyy monasti useita sopivia seuroja, ja vaikka yksi seura tarjoaisi eioota siksi, että uusia treenaajia ei voida ottaa, naapuriseura saattaa hyvinkin näyttää vihreää valoa. Pienemmillä paikkakunnilla seuroja on luonnollisesti vähemmän, joten harjoituksiin joutuu joskus matkustamaan hieman pidempään. Maksupolitiikka hoituu yleensä seuroissa kaksijakoisella järjestelmällä: säännöllisestä harjoittelusta maksetaan tietty summa, joka on joko kausi- tai treenikohtainen. Talvikaudella harjoitteleminen on yleensä kalliimpaa, koska se tapahtuu silloin ulkokentän sijaan hallissa - etenkin suurimmilla seuroilla on tätä nykyä käytössään osittain tai kokonaan lämmitettyjä harjoitushalle- Suomen Agilityliiton jäsenlehti5 ja. Toinen seurojen tapa rahoittaa toimintansa on talkootyö: jäseneltä edellytetään yleensä tiettyä talkootuntimäärää ja työt tehdään esimerkiksi seuran järjestämissä kilpailuissa. Jäsen- ja treenimaksut pystytään yleensä pitämään kohtuullisina juuri talkootyön ansiosta, joten talkoilulta on harvoin mahdollisuus välttyä. Seurasta, jossa harrastus aloitetaan, voi muodostua koirakolle ikioma “kasvattajaseura”, jota muistellaan lämmöllä vielä vuosia myöhemmin, ehkä aivan toisella puolella maata asuessa. Hyvä seurahenki on yksi esimerkki agilityharrastuksen nautittavista puolista, joita ei ennen harrastuksen aloittamista välttämättä tulla ajatelleeksi. Mukavassa seurassa talkoilu tuntuu mukavalta ja monissa seuroissa puuhataan muutakin agilityharrastusta tukevaa kuin pelkkää lajiharjoittelua: on sählyporukoita, ohjaajien juoksutekniikkatreenejä ja vaikka mitä. AMMATTILAISTEN OPISSA Varsin kattavasti tarjolla alkaa olla myös erilaisten koirankoulutusyritysten palveluja eri puolilla maata. Seuroissa kouluttaminen on vapaaehtoisten vastuulla eivätkä seurakouluttajat saa yleensä korvausta työstään, sitä tehdään rakkaudesta agilityyn ja siksi, että kouluttaminen opettaa paljon myös kouluttajalle itselleen. Yrityksissä kouluttavat taas tekevät sitä usein joko täyspäiväisesti tai osa-aikaisesti elinkeinonaan. Mitä ylemmäs kilpaurheilun portailla noustaan, sitä enemmän maksullisia valmennuspalveluja yleensä Pienten rotujen pennut voivat tutustua lajiin aluksi myös turvallisesti omistajan sylin suojista, radalla riittää nähtävää. 6 Putkeen! 1/2015 käytetään, vaikka samaan aikaan harjoitellaan myös omassa seurassa. Monesta yrityksestä voivat myös lajiin vasta tutustuvat koirakot saada oppia. Erityisesti agilityyn painottuvista koirakouluista saatu koulutus on todennäköisesti myös laadukasta, mutta kurssimaksut ovat huomattavasti suurempia kuin seuroissa: tähän vaikuttavat paitsi se, että kyseessä on kouluttajan työ, myös se, että yritysten toiminnan mahdollistaviin fasiliteetteihin - esimerkiksi halleihin ja estesarjoihin - on panostettu paljon. Toisaalta talkootyötä ei tietenkään edellytetä. Voidaan siis sanoa, että jos kukkaro kestää, koirankoulutusyritysten alkeiskurssit ovat varteenotettava vaihtoehto seurojen alkeiskursseille. Koska seuroissa saattaa olla alkeiskurssipaikkoja paljonkin vähemmän kuin tulokkaita, tämä saattaa olla hyvä keino saada jalkaa lajin oven väliin. Kun osaavan ammattikouluttajan johdolla on opeteltu esteiden oikea suoritustapa ja jonkin verran ohjaamisen perusteita, paikka jonkin seuran jatkoryhmässä saattaa aueta myöhemmin. Koirakin on tällöin niin sanotusti syttynyt lajiin ja eteneminen on nopeaa. Tulee kuitenkin muistaa, että jos kilpaileminen alkaa jossakin vaiheessa houkuttaa, ohjaajan tulee kuulua johonkin Suomen Agilityliiton jäsenyhdistykseen: kilpailla ei voi ilman voimassa olevaa jäsenseuran lisenssiä. Jos agilityharrastus siis aloitetaan koirakoulun kurssilla ja laji imaisee mukaansa, samaan aikaan kannattaa aloittaa oman seuran etsiminen. TUTUSTUMISPÄIVIÄ JA LYHYTKURSSEJA Seurojen ja koirakoulujen alkeiskurssit ovat kaksi yleisintä väylää agilityharrastuksen pariin. On kuitenkin olemassa myös muita mahdollisuuksia päästä kokeilemaan hiukan agilityä, jos alkeiskurssiin sitoutuminen on aluksi liikaa. Moni rotujärjestö tai rotua järjestävä yhdistys järjestää - yleensä alaosastojensa ja paikalliskerhojensa kautta - erilaisia koiraharrastuslajien tutustumispäiviä ja lyhytkursseja. Tällaiset agilitypäivät ja -kurssit sekä perustottelevaisuuskurssit pienellä ripauksella agilityä höystettynä ovat hyviä tilaisuuksia avata ikkunaa lajiin. Pidemmälle harrastaminen ei ehkä onnistu, mutta kurssin käyneet koirakot voivat kokemuksensa pohjalta lähteä kartoittamaan harrastusmahdollisuuksia muualta. Myös koirien kasvattajat saattavat järjestää kasvattitapaamisia, joissa agilityä esitellään. Koulutusyritykset tarjoavat enenevissä määrin myös erilaisia verkkokoulutuksia. Ne ovat erinomainen lisä koulutustarjontaan agilityssä jo sisällä oleville, mutta alkeet kannattaa lähteä opiskelemaan kouluttajan valvovan silmän alle. Agilitystä voi tulla harrastajalleen intohimoinen elämäntapa, kuntoa ylläpitävä liikuntaharrastus tai yhteistä, suhdetta lujittavaa vapaa-ajan tekemistä lemmikin kanssa. Tervetuloa agilitaajaksi! Esimerkkejä seurojen järjestämistä hallittavuustesteistä ohjaaja voivat esimerkiksi pujotella paikoillaan väljässä rivissä odottavien muiden koirien välistä ja koiran tulee olla kiinnostunut ohjaajasta. Muut koirat voivat myös muodostaa kujan, jonka läpi koirakon on kuljettava. Koiran ei tarvitse seurata niin kuin tottelevaisuuskokeessa, mutta hihna ei saa myöskään kiristyä kohtuuttomasti eikä koira saa käydä häiritsemässä paikoillaan olevia koiria. Aggressiivisuus on virhe. 3. Paikallaolo Monet agilityseurat järjestävät ennen alkeiskurssien aloittamista hallittavuustestejä. Testin hyväksytysti läpäisevistä koirakoista seuran kouluttajat valitsevat osallistujat alkaville alkeiskursseille. Tarkemmat tiedot seurojen testeistä löydät yleensä niiden kotisivuilta. Testin läpäisemiseksi edellytettäviä taitoja voi ja kannattaakin harjoitella etukäteen omatoimisesti tai esimerkiksi erilaisilla arki- ja perustottelevaisuuskursseilla. Koiran on suotavaa olla kohtuullisen hyvin ohjaajan hallinnassa ja sen aggressiivisuus ihmisiä tai koiria kohtaan johtaa useimmiten testin hylkäämiseen. Alla olevat testin osiot ovat esimerkinomaisia. Niiden tarkoitus on antaa osviittaa, millaisia tehtäviä hallittavuustestiin osallistuville koirakoille voidaan antaa. Osiossa koiran täytyy kyetä odottamaan rauhallisesti paikoillaan vaadittu aika, kun ohjaaja poistuu pienen matkan päähän. Ohjaaja kuitenkin pysyy näkyvillä. Odotusasento on yleensä vapaavalintainen ja aika voi vaihdella kymmenestä sekunnista pidempäänkin aikaan. Koiran tulee pysyä paikoillaan. 4. Luoksetulo Koiran tulee tulla vapaana ohjaajan luokse mutkia tekemättä. Luoksetulo voidaan suorittaa osiossa 2. kuvatun koirakujan läpi tai osion 3. päätteeksi. 5. Leikkiminen/yhteistyö 1. Luoksepäästävyys Tämä osio mittaa koiran suhtautumista vieraaseen ihmiseen. Testaaja lähestyy paikoillaan odottavaa koirakkoa ja kättelee ohjaajan. Sitten hän tervehtii koiraa, jonka tulee käyttäytyä ystävällisesti. Pidättyväisyys ei ole virhe, mutta aggressiivinen käyttäytyminen on. Koiran ei tarvitse nauttia vieraan ihmisen kosketuksesta, mutta sen pitää sietää se, että vieras ihminen pitelee sen hihnasta kiinni. 2. Suhtautuminen vieraisiin koiriin Tässä osiossa mitataan sitä, miten koira sietää vieraita koiria ympärillään. Osion voi toteuttaa monella eri tavalla: koira ja Testi saattaa sisältää myös osion, jossa ohjaaja ja koira leikkivät yhdessä. Yleensä ohjaaja leikittää koiraa sille mieluisalla lelulla, mutta jos koira ei ole kiinnostunut leluista, ohjaaja voi kiinnittää koiran huomion itseensä myös muulla tavoin, esimerkiksi makupalojen avulla temputtamalla tai hippaleikillä. Osion tarkoituksena on selvittää koiran motivoitavuutta ja yhteistyöhalukkuutta. Koiran ja ohjaajan suhdetta arvioidaan läpi testin, myös osioiden väliset odotusajat vaikuttavat yleisvaikutelmaan. Yksittäisten osioiden epäonnistuminen ei välttämättä tarkoita, etteikö koirakko läpäisisi hallittavuustestiä, sillä yleisvaikutelma ratkaisee. Agilitykoulutukset alkeista SM-valmennuksiin. Huipputasoinen lämmin halli tekonurmipohjalla 5 minuutin päässä Jyväskylän keskustasta. • Tilavuokraus • Hyppytekniikkakoulutus • Rally-Toko • Pentutestaus • Trimmaus • Ongelmakoirakoulutus www.haukkuvaara.fi, 040 - 513 9205 Julia Kärnä, agilityvalmentaja, info@haukkuvaara.fi Suomen Agilityliiton jäsenlehti7 Agilitykoiraksi kasvaminen aloitetaan usein jo nuorena kentälle tehdyillä pikkuvierailuilla. Pentuiässä tehty sosiaalistaminen on tulevalle harrastuskaverille hyvin tärkeää. Mitä koiran pitäisi osata ennen alkeiskurssia? Mietitkö, mitä koiraltasi edellytetään siinä vaiheessa, kun osallistutte ensimmäiselle agilityn alkeiskurssin harjoituskerralle? Lue alla olevat vinkit valmistautumiseen! Peruskunto Useimmissa seuroissa alkeiskurssille tulevan koiran täytyy olla vähintään yhden vuoden ikäinen. Ennen agilityharrastuksen aloittamista on siis kosolti aikaa huolehtia siitä, että koiralla on hyvä peruskunto. Sitä kannattaa liikuttaa monipuolisesti ja vaihtelevassa maastossa, pennun ja nuoren koiran liikunnan pitää olla omaehtoista. Koiran pitää olla terve ja hoikka ja sillä pitää olla riittävä lihaksisto: sairas, kipuileva tai ylipainoinen 8 Putkeen! 1/2015 koira ei ole agilitykoira edes harrastetasolla. Jos koiran rodussa ja/tai suvussa on runsaasti luusto-ongelmia, luusto on hyvä röntgenkuvauttaa eläinlääkärissä ennen aktiivisen agilityharrastuksen aloittamista. Huolehdi siitä, ettei koira ole harjoituksiin tultaessa vastikään syönyt - täydellä vatsalla on ikävä liikkua. Ulkoiluta koirasi aina hyvin ennen kuin astutte halliin tai kentälle ja huolehdi siitä, että sen lihakset ovat verrytellyt ja lämpimät. Hallinta Agilitykoiran perustottelevaisuuden täytyy olla kunnossa, jotta harjoittelu olisi mukavaa ja turvallista paitsi koiralle itselleen, myös treenikavereille. Tämä ei tarkoita kilpatottelevaisuusliikkeiden hallintaa, vaan arkielämässäkin tarvittavia perustaitoja, kuten kutsusta ohjaajan luokse tulemista ja käskystä paikoillaan pysymistä. Eduksi voi olla myös kontaktikävelyn harjoittelu: koira kulkee ohjaajan lähellä - vapaana tai hihna löysällä - ja pitää itse aktiivisesti katsekontaktia ohjaajaan. Hallintaan liittyviä taitojen opettelu on hyvä aloittaa mahdollisimman rauhallisessa ympäristössä, jossa ei ole paljoa ärsykkeitä. Häiriön määrää tulee lisätä vähitellen. Agilitytreeneissä ärsykkeitä on runsaasti, joten osaamisen tulee olla muualla jo vahvaa ennen lajiharjoittelun aloittamista. Motivaatio Agilitykoira tarvitsee motivaatiota suorittaa sille annetut tehtävät. Koira tekee yleensä ohjaajalle töitä mielellään, kun sen motivaatio on kunnossa, ja motivaatiota se saa toimivasta palkkauksesta. Osa koirista toimii hyvin makupaloilla, osa ei niistä niin välitä. Toiset leikkivät mielellään leluilla ja toiset eivät. Kokeilemalla löytyy se palkka, jonka koira eniten haluaa: kotioloissa kannattaa kokeilla erilaisia leluja ja erilaisia makupaloja, joista tulee koiralle erityisiä, koska se saa niitä ainoastaan agilitytreeneissä. Motivaatioon vaikuttaa myös koiran fyysinen kunto ja se, millainen suhde ohjaajalla ja koiralla on. Suhteen lujittamiseksi koiran kanssa kannattaa puuhailla paljon. Esimerkiksi temppujen opettaminen ja tottelevaisuusharjoittelu tukee hienosti agilityharjoittelua myös siksi, että koira oppii oppimaan - ja samalla hallinta yleensä paranee. Jokainen näistä kolmesta peruskivestä tukee muita. PUHEENJOHTAJALTA Putkessa - putkeen! Petteri Kerminen, Suomen Agilityliiton hallituksen puheenjohtaja Jos on mennyt monta päivää putkeen, voiko mennä kisoissa tai harjoituksissa putkeen? Riippuu siitä, mitä ensimmäinen “putkeen” tarkoittaa. Jos se on jotain, mikä alentaa tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä, esimerkiksi monta vuorokautta valvottuna putkeen, niin todennäköisesti ei. Koira on siitä hyvä ja toisaalta hankala kilpakumppani ihmiselle, että se aistii helposti pienimmänkin väsymyksen, hermostuneisuuden, ärtymyksen tai mitä kaikkea nyt monen päivän väsyttävät asiat voivatkaan saada aikaan. Toisaalta jos on mennyt monta päivää putkeen hienosti treeneissä ja muutenkin vapaa-aikana sekä töissä, voi siitä seurata hieno flow-kokemus, eli sitten menee aivan putkeen. Hienot suoritukset harjoituksissa ja kilpailuissa kantavat positiivisella nosteellaan myös arjen hankalammissa hetkissä. Sanotaan kaiken julkisuuden olevan hyväksi, vaikka kaikki julkisuus ei mainetta nostakaan. Agility on vuosien varrella saanut jo jonkin verran näkyvyyttä joukkoviestimissä. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta laji ei ole vielä päässyt lehtien urheilupalstojen vakiolajiksi jääkiekon, jalkapallon, yleisurheilun, ravien ja monien muiden lajien rinnalle. Ne harvalukuiset kerrat, kun laji on päässyt ”oikean urheilun” sivuille, ovat vaatineet lajin puolelta asian lobbaamista ja hyvin valmisteltuja tiedotteita. Viime vuoden agilityn MM-kisojen mediluokan pronssimitalistiparin Outi Harjun ja kooikerhondje Ollin pääsy Ylen urheilu-uutiseksi oli toivottavasti yksi jäitä murtava käännekohta. Agilityä ei toivottavasti enää pidetä vain koirien hauskana estehyppelykisailuna, vaan myös oikeana urheiluna, jonka kotimaisen ja kansainvälisen kilpailutoiminnan organisoinnissa ja maajoukkueen lähettämisen osuudessa Suomen Agilityliitto on suuressa roolissa. Toivottavasti jo lähitulevaisuudessa agility olisi päättäjienkin mielestä oikeaa urheilua. Itse en ole kovin aktiivinen television seuraaja. Agility eri muodoissaan vie tällä hetkellä niin paljon aikaani, ettei joukkoviestimille ole juuri aikaa. Silti jotain on pitänyt katsoa senkin takia, että tiedän, mitä agilitystä nyt puhutaan. Jotkut ovat voineet närkästyä agilityn päätymisestä television viihdeohjelmaan Kingiin. Se, millä tavalla eri ilmiöitä ohjelmassa käsitellään, viestii osaltaan siitä, että ohjelma on voimakkaasti parodioivaa huumoria. Oma subjektiivinen näkemykseni perustuu kahteen osittain katsomaani jaksoon. Niistä voi todeta, ettei kaikki ihan oikeaoppisesti mennyt, mutta pääosin näkyvyys on ollut positiivista, kun siitä karsii pois parodioinnin osuuden. Toivottavasti ohjelmassa ollut totea- mus ”olemme kaikki yhtä suurta perhettä” on siinä mielessä totta agilityssa, että edelleen kannustamme toisiamme, riemuitsemme onnistuneiden kanssa ja lohdutamme niitä, jotka eivät ole onnistuneet niin hyvin. Urheilua säätelevän lainsäädännön muutostilassa voi olla nimenomaan niin, että sanan ”agility” muistaminen päättäjien keskuudessa on liitollekin tärkeä asia. Lajin näkyvyys on ollut pitkälti lajin ulkopuolisten toimittajien varassa, vaikka Agilityliiton viestintätoimikunta on toiminut tiedotteita laatimalla ja arvokisoista viestimällä. Tämän Putkeen! -lehden perustaminen on ollut uusi päänavaus. Viestinnän foorumina oma lehti varmistaa sen, että SAGI saa kuuluviin äänensä niissä asioissa, joissa se haluaa, eikä vain joukkoviestimiä kiinnostavissa asioissa. Toivon, että lehden kautta on mahdollista välittää tietoa ja vaikuttaa niin lajin parissa olevia kehittäen kuin lajista kiinnostuneiden tai muista syistä lehteä lukevien mielipiteisiin ja kiinnostukseen vaikuttaen. Lajiliiton oman lehden julkaiseminen on merkittävä asia. Oma lehti on panostus tiedotukseen, mutta samalla myös arvokysymys. Itseään arvostava lajiliitto tiedottaa niin, että myös lajin ulkopuolella sen asioista tiedetään. Toivottavasti tämä lehti osaltaan avaa uusia näkökulmia monille ja muodostaa positiivisia mielikuvia ja kokemuksia lajin asioissa. Agilityssa on suuren suuri määrä niitä ihmisiä, jotka käyttävät paljon, jopa erittäin paljon, omaa aikaansa viedäkseen lajia tai yksittäisiä lajin harrastajia tai yhdistyksiä eteenpäin niin, että laji kehittyisi. Lisäksi on jo melko suuri joukko sellaisia ihmisiä, jotka ovat olleet rohkeita ja ryhtyneet alalle yrittäjiksi. Toivon, että me kaikki yhdessä voisimme toimia niin, että laji Suomessa kehittyisi edelleen ja Suomessa voitaisiin jatkossakin juhlia arvokisamitaleja entisten vuosien tapaan. Kansainvälisellä huipulla kilpailu on kiristynyt ja taso laajentunut. Suomen menestyminen vaatii sitä, että toimimme yhdessä positiivisessa hengessä. Silloin on mahdollista kaiken meneminen Putkeen! Porissa 2.2.2015 Petteri Kerminen Suomen Agilityliiton jäsenlehti9 VIERASKYNÄ Onko agility urheilua vai ei? Sirpa Sippola, Suomen Agilityliiton toiminnanjohtaja ja nykyisin myös agilityurheilun harrastaja. T ämä päivänpolttava kysymys on jälleen ollut ajankohtainen, kun Valtion liikuntaneuvosto on pohtinut liikuntajärjestöjen toiminta-avustusten jakoperusteita. Sen kysymyksen perusteella määritellään myös agilityn valtionapukelpoisuus. Liikuntaneuvoston jäsenellä kansanedustaja Timo Heinosella on asiaan selkeä kanta: ”Mielestäni agility täyttää kaikki liikunnan ja urheilun vaateet koiran lisäksi myös ohjaajan kohdalla. Myöntämällä tukea agilityhallien rakentamiseen valtio on jo siinä suhteessa katsonut lajin täyttävän liikunnan määritelmän. Mielestäni agilitya voisi hyvin verrata esimerkiksi ratsastukseen, joka katsotaan liikunnaksi.” Kansanedustaja Timo Heinosen lisäksi valtion liikuntaneuvostoon 2011-2015 kuuluvat kansanedustaja Leena Harkimo, joka toimii liikuntaneuvoston puheenjohtajana, projektisuunnittelija Tuija Pohjola, kansanedustaja Ritva Elomaa, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo, kansanedustaja Anneli Kiljunen, liikuntaneuvos Timo Haukilahti, opettaja Jukka Ukkola, sosionomi Minna Minkkinen, general sekreterare Michael Oksanen, yliopettaja Kirsi Hämäläinen, projektisuunnittelija Markku Holmi ja projektipäällikkö Timo Virolainen. Heinonen on esittänyt liikuntaneuvostossa agilityn valtionapukelpoisuuden hyväksymistä, mutta valitettavasti hän sai tukea esitykselleen vain kansanedustaja Ritva Elomaalta. Neljä jäsenistä äänesti valtionosuuden myöntämistä vastaan ja kaksi äänesti tyhjää. Viime kädessä avustusten myöntämisestä päättää urheiluministeri Carl Haglund liikuntaneuvoston esitysten pohjalta. Valtion avustuspolitiikkaa säätelee liikuntalaki, joka tuli voimaan vuoden 1999 alussa, mutta jota nyt ollaan uudistamassa. Esitys uudesta liikuntalaista on tehty ja näillä näkymin se astuu voimaan lähiaikoina. Yksi oleellisimmista muutoksista uudessa laissa on se, että kerran valtionavustuksen piiriin pääsy ei enää takaa automaattisesti valtionavun saamista sen jälkeen, jos organisaation toiminta oleellisesti muuttuu. Uuden lain keskeisenä tavoitteena on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen, väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä fyysistä toimintakykyä, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, liikunnan kansalais- ja seuratoimintaa sekä huippuurheilua samoin kuin liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita sekä eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa. 10 Putkeen! 1/2015 Opetusministeriön määritelmän mukaan valtionavustusten määrää harkittaessa otetaan huomioon se, miten järjestö toimii liikuntalain tarkoituksen toteuttamisessa. Hakijoiden keskinäisessä vertailussa huomioidaan myös järjestön toiminnan laatu ja laajuus. Harkitessaan uuden järjestön hyväksymistä valtionapukelpoiseksi, ministeriö selvittää lisäksi järjestön toiminnan liikunnan järjestämiseksi ja muun liikuntaa edistävän toiminnan, sekä miten järjestö ottaa toiminnassaan huomioon urheilun eettiset periaatteet. Erityisestä syystä myös muu liikunnan alalla toimiva valtakunnallinen järjestö voidaan hyväksyä avustuksen piiriin. Kun tarkastellaan sitä, mitkä kaikki lajit on jo hyväksytty liikunnaksi ja valtionavun piiriin, ei voida olla hämmästelemättä liikunnan määritelmän epäjohdonmukaisuutta. Eikö maalaisjärjen mukaan liikuntaa ole sellainen toiminta, jossa ihminen liikkuu, syke nousee ja jossain tapauksessa jopa hengästyttää ja hiki nousee pintaan? Näinhän yleensä käy agilityradalla koiran ohjaajalle, riippuen tietenkin omasta kuntotasosta, kilpailuluokasta, koiran nopeudesta ja muista seikoista. Oleellista kuitenkin on se, että agilityssa myös ihminen liikkuu radalla, ei pelkästään koira. Liikuntaneuvoston mukaan agility ei ole tähän mennessä täyttänyt liikunnan määritelmää, mutta sen sijaan, mitään lajia väheksymättä, valtionavun piiriin on hyväksytty muun muassa saappaanheitto, kyykkä, shakki, biljardi, darts ja liitokiekko. Kielitoimiston sanakirja määrittelee urheilun seuraavasti: ”Fyysisen kunnon ylläpitämiseksi, virkistykseksi t. sääntöjen mukaisena kilpailuna harjoitettavista liikuntamuodoista; myös eril. laitteita tms. käyttäen suoritettavista kilpailuista. Kilpa-, kuntourheilu. Amatööri-, ammattiurheilu. Kesä-, talviurheilu. Yleisurheilu. Hevos-, ravi-, auto-, moottoriurheilu. Ampumaurheilu. Penkkiurheilu. Harrastaa urheilua. Seurata urheilua televisiosta.” Ööö… penkkiurheilukin on siis urheilua, vai onko? Jos työpäivän jälkeen heittäydyn sohvalle selälleni ja avaan television, olenko siis urheilemassa, jos televisiosta tulee jääkiekkoa, mutta sohvaperuna, jos sieltä tulee Kauniit ja rohkeat? Tässä kohtaa tunnen syvää myötätuntoa liikuntaneuvostoa kohtaan. Ei tuo liikunnan ja urheilun määritteleminen taidakaan olla kovin helppo tehtävä. © ROYAL CANIN SAS 2014. All Rights Reserved. Ne tarvitsevat fyysisiin suorituksiinsa erityyppistä energiaa. Pyöräily koiran kanssa on kestävyyssuoritus, jossa ravinnosta on saatava tasaisesti energiaa pitkän ajan kuluessa. Agility puolestaan on vauhdikas, intensiivinen laji, jossa elimistö tarvitsee energiaa nopeasti käyttöönsä. Näitä lajeja harrastavien koirien ravitsemukselliset tarpeet poikkeavat merkittävästi toisistaan. Parasta mahdollista suorituskykyä tukevat ravitsemusratkaisut kaikille harrastus- ja työkoirille. Sopiva pitoisuus rasvaa ja hiilihydraatteja tuovat ruokaan ihanteellisen määrän energiaa. Energialähteet on mukautettu vastaamaan erilaisten suoritusten asettamia tarpeita. Ainutlaatuinen ravintoaineyhdistelmä tukee ruoansulatuskanavan ja nivelten hyvinvointia. NOPEAA ENERGIAA LIFESTYLE HEALTH NUTRITION JATKUVAA ENERGIAA PITKÄKESTOISTA ENERGIAA Terveellistä ravitsemusta jokaiseen elämäntyyliin Suomen Agilityliiton jäsenlehti11 EYE OF THE TIGER Anni Komulainen nähdään usein kuulokkeet korvilla keskittymässä, musiikki on hänelle tärkeä osa suoritukseen valmistautumista. Tällä hetkellä Anni kilpailee shetlanninlammaskoira Rallin (Mocha) kanssa MINI3-luokassa ja parilla on plakkarissa muun muassa suomenmestaruudet vuosilta 2012 ja 2014 sekä maajoukkuekarsintojen voitto vuodelta 2014. Eye of the Tiger on vinkkinurkka, joka esittelee jokaisessa lehdessä yhden musiikkia suoritukseen valmistautumisessa hyödyntävän agilitykilpailijan. Uusi soittolista löytyy lehden ilmestyttyä myös Spotifysta https://play.spotify.com/user/agilityliitto Survivorin motivoiva Eye of the Tiger löytyy yleensä legendaarisimpien treenibiisien kärkisijoilta. Mitä löytyy agilitaajien listoilta: minkä avulla tsempataan ja minkä avulla keskitytään? 12 Putkeen! 1/2015 Annin soittolista 1. Swedish House Mafia: Greyhound - Tällä saa hyvän vireen päälle, oli sitten missä kisoissa tahansa. 2. Calvin Harris: Blame - Biisi tuo mieleen erään onnistuneen ratasuorituksen. Toimii eräänlaisena ankkurina. 3. Rammstein: Ich Will - Jos tarvitaan asennetta, tällä sitä löytyy. 4. Donkeyboy: Crazy Something Normal - Tästä saa sellaista rentoa fiilistä. 5. Zoo Brazil ft. Rasmus Kellerman: There Is Hope - Keskittymiseen sopiva. ISO SEURA, PIENI SEURA Agilityharrastusta Helsingissä ja Lieksassa MARIKA KELOKARI KUVAT JUKKA PÄTYNEN Vielä 2000-luvun alkupuolella agilityseuraan liittyminen oli suhteellisen helppoa. Suuremmillakin paikkakunnilla aloittelija saattoi päästä mukaan vähintäänkin kerran vuodessa alkavalle alkeiskurssille, jopa ilman pääsykokeita. Millaista on seuratoiminta nykyisin kahdessa hyvin erikokoisessa suomalaisessa seurassa? Helsingin Agilityurheilijat ry (HAU) täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Se on yksi Suomen vanhimmista ja suurimmista agilityseuroista, mutta käytännöiltään HAU on yhä edelläkävijä suomalaisella agilityseurakentällä. Agility-Poppoo Lieksa ry:n (A-POP) jäsenmäärä on lähes seitsemäsosan HAU:n jäsenmäärästä, mutta se on myös pitkäikäinen seura. - HAU:n tavoite on tarjota alkeiskurssille tuleville hyvä treeniaika ja jatkomahdollisuus riippumatta koirakon tasosta. Järjestämme alkeiskursseja kuitenkin harvoin, emme edes joka vuosi. Joskus järjestämme alkeiskursseja nykyisten jäsenten uusille koirille. HAU:n puheenjohtaja, Suomen agilitymaajoukkueenkin jäsen, Ville Liukka kertoo pääkaupunkiseutulaisille agilityharrastajille tuttua tarinaa: seuran jäseneksi on vaikeaa päästä ilman aiempaa osaamista. Kaupallisille alkeiskursseille osallistuminen on lisääntynyt seurojen myydessä eioota aloitteleville harrastajille. Mahtaako tilanne olla samanlainen muidenkin suomalaisten urheilulajien parissa? Millaista tukea seurojen pitäisi saada, jotta niillä olisi resursseja liikuttaa kaikkia urheilusta kiinnostuneita suomalaisia? - Otamme aktiivisesti mukaan yksittäisiä uusia jäseniä ympäri vuoden, kunhan he osaavat tietyt asiat ja me voimme tarjota treenipaikan. Kriteerit seuroissa ovat muuttuneet paljon. Aiemmin saattoi riittää esimerkiksi se, että on mies. Monella nykyisellä harrastajalla olisi noussut tie vastaan näillä uusilla vaatimuksilla. Paljon on kiinni henkilöstäkin. Jäsenyydestä on oltava hyötyä jäsenelle ja seuralle - seura ei pyöri sillä, että harrastaja pelkästään kisaa huipulla, Liukka kertoo. Pienen lieksalaisen A-POP:n tärkeimmät tavoitteet ovat treeniryhmien pitäminen käynnissä sekä yksi alkeiskurssi ja yhdet viralliset kisat vuodessa. Resurssiongelmat kiusaavat myös pienempää seuraa: Helsingin Agility Urheilijat ry:n puheenjohtajan Ville Liukan mielestä seurat ovat olemassa jäsentensä hyväksi. - Pyrimme pitämään joka vuosi ainakin yhden alkeiskurssin. Ongelma on se, että kouluttajia puuttuu ja kaikille uusille jäsenille pitäisi löytyä treenipaikka. Harvoin kuitenkaan kaikki alkeiskurssille tulleet jatkavat. Seura maksaa kouluttajille lisäkoulutusta, mutta kynnys lähteä kouluttamaan on silti iso. Viime vuonna järjestimme pitkästä aikaa vain yhdet yhden viikonlopun kisat. Kisoja on vaikea järjestää, kun aktiivinen porukka vähenee, harmittelee A-POP:n puheenjohtaja Mirva Tolvanen. Lomilla A-POP:n treeneissä on enemmän kävijöitä, sillä myös muut kuin seuran Suomen Agilityliiton jäsenlehti13 Purina-areena on 20 vuotta täyttävän Helsingin Agility Urheilijat ry:n harjoituspaikka. jäsenet ovat tervetulleita treeneihin kertamaksua vastaan. Seuran omille jäsenille kesätreenit sisältyvät aina jäsenmaksuun. Myös Helsingin Agilityurheilijoilla on kesäisin hyvät oltavat: - Treenit ovat kesäisin ilmaisia. Lisäksi saimme hallituksessa ajettua läpi muutoksen, että kaverit saavat tulla meille treenaamaan kesällä ilmaiseksi. Ajattelemme, että kaikesta mistä on hyötyä jäsenelle, on hyötyä myös meille. Kuten Suomen Agilityliitto on olemassa seurojen hyväksi, myös yhdistysten pitäisi ajaa jäsenten hyötyä. Emme voi ajatella niin, että nythän tästä saa joku muukin hyötyä! Jäsenet ovat kiitelleet tätä käytäntöä todella paljon. Meillä on kesäisin päiväsaikaan aina tilaa neljällä kentällä, ja iltaisin käytössä on vähintään yksi kenttä vapaisiin treeneihin, Liukka intoilee. Liukan mukaan kyttäämisen ilmapiiri murentaa äkkiä seuran henkeä. Kiellot aiheuttavat kyttäämistä. - Isossa seurassa saattaa helposti käydä niin, että kaikki eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä. Jos muutama henkilö käyttää jotain sääntöä hyväkseen, niin ei sitä silti kannata kieltää kaikilta muilta. Tämä on aina tasapainoilua toimivan käytännön ja seuran edun suhteen. Hyvät kisat ovat seuran kilpailuvaltti A-POP on saanut kisoistaan hyvää palautetta, heidän kisansa ovat kuulemma leppoisia. Kolmikymmenhenkisen seuran kisat onnistuvat seuran aktiivien sekä kepojen ja ketyjen panostuksella. Myös HAU on kiinnittänyt hyvään kisafiilikseen viime vuosina erityistä huomiota: - Olen puheenjohtajana halunnut, että meidän kaikessa toiminnassa olisi tekemisen iloa ja rentoutta, turha takakireys poissa. Olemme onnistuneet uudistumaan ja HAU:n kisoihin on nykyään kiva tulla. Kilpailut ovat meille tärkeä tulonlähde, joten on tärkeää järjestää todella joustavat ja kilpailijat hyvin huomioon ottavat kisat. Toimiston mahdolliset ongelmat eivät saa näkyä ulospäin. Kilpailijan hyvä fiilis poikii varmasti pitkässä juoksussa enemmän kuin esimerkiksi koiran äkillisestä ontumi14 Putkeen! 1/2015 sesta kisamaksun palauttamiseksi vaaditusta eläinlääkärintodistuksesta on meille hyötyä. Lieksalaiset hankkivat varoja toimintaansa virallisten kilpailujen lisäksi epävirallisilla kisoilla, mätsäreillä sekä keräämällä keväisin aurausviittoja pois tienvarsilta. Lieksassa agilitya osataan arvostaa muiden urheilulajien tapaan ihmisiä liikuttavana voimana. Tolvanen pitää Lieksan kaupungin tukea yllättävän hyvänä: - Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki! Olemme saaneet kaupungilta tukea niinsanotun hallimme vuokrakuluihin ja estehankintoihin. Anomme varoja tietyllä kaavakkeella kuten hiihtoseurakin tekisi. Vuonna 2013 järjestimme ensimmäistä kertaa kaupunginmestaruusagilitykisat ja Lieksan kaupunki sponsoroi kisojen palkinnot. HAU on testannut myös perinteisestä poikkeavia kisajärjestelyjä. Seuran hallitus toivoo toimikuntien toimivan itsenäisesti ja kannustaa niitä tekemään päätöksiä myös itse. Pitkät valmistelut ja hallituksessa torpatut ideat tappavat Liukan mukaan nopeasti tekemisen halun. HAU:n jokaisessa toimikunnassa on mukana vähintään yksi hallituksen jäsen ja toimikunta voi itsenäisesti käyttää vuoden budjetin suunnitelman mukaan. Uusia konsepteja kannustetaan kokeilemaan niin koulutuksissa kuin kisoissakin: pientä ja Liukka toteaa, että se saattaa ruokkia pieni piiri pyörii -tyyppistä toimintaa, mutta ainakin toistaiseksi ryhmien hyödyt ovat olleet haittoja suurempia. Uudet jäsenet voivat saada kimpparyhmäpaikan itseään markkinoimalla ja tutustumalla muihin jäseniin. Tavalliset, kouluttajavetoiset ryhmät kasaa HAU:n koulutusvastaava. Agility-Poppoo Lieksa ry:n puheenjohtaja Mirva Tolvanen on tyytyväinen Lieksan kaupungin tukeen. - Meillä on ollut hirmu paljon erityyppisiä kisoja, joista osa tykkää ja osa inhoaa. Esimerkiksi mahdollisuus kisata kaksi rataa peräkkäin, jolloin koiran kanssa voi kisata yksillä lämmittelyillä kaksi rataa ja samalla ohjaaja saa itselleen hyvän muistiharjoituksen. Kaikkia kisoja ei missään nimessä järjestetä näin, vaan kokeilemme uusia juttuja! Kilpailija voi itse ottaa numerolapun ja laittaa tuomarinsihteerin lapun kisakirjan väliin. Mietimme aina myös mahdollisimman suurta tuottoa mahdollisimman pienellä työllä. Meillä on mahdollisuus toteuttaa hyviä ideoita, ei tarvita muuta kuin rohkeutta. Treenit tukevat harrastajia Tolvanen on A-POP:n ainoa kolmosissa kisaava harrastaja: - Kisaajia meillä on ollut koko ajan ollut jonkin verran. Kisahalukkaita on nyt enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, mutta suurin osa jäsenistämme haluaa vain harrastaa agilitya. Viime vuoden huhtikuussa aloitimme uuden harrastajaryhmän, jossa ei ole paineita ajatella kisaamista lainkaan. Se on ollut todella suosittu. HAU on aikanaan ollut etenkin itsenäisesti ja tavoitteellisesti kilpailevien ihmisten seura, mikä näkyy seuran kulttuurissa edelleen. - Emme panosta huippuihin, vaan aika monella jäsenellämme on oma visio ja moni käy itsenäisesti treenaamassa myös jossain muualla. Meillä oli aikaisemmin SM-kisoihin valmistavia treenejä, mutta luovuimme niistä, koska niistä ei tullut kauhean onnistuneita. Treenit saattoivat latistaa osaamisen tunnetta. Nyt SM-kisoihin osallistuvat saavat viimeistelyharjoitukset seuran kustantamana Purina Open -kilpailusarjassa. Se on meidän etumme huipulle tähtääville harrastajille, Liukka kertoo. Molemmat seurat ylläpitävät kouluttajiensa osaamista ilmaisilla koulutuksilla. Liukka kannustaa ihmisiä ryhtymään seurakouluttajiksi, sillä sen myötä kokemus ja tietotaito kasvavat helposti. Hän ei usko, että olisi nykyisellä tasollaan ilman koulutuskokemusta. HAU:lla vierailevia kouluttajia käy jonkin verran, A-POP tarjoaa kouluttajilleen mahdollisuuden kouluttautua muualla tai antaa tukea nettipohjaiseen agilitykoulutukseen. HAU:n menestyvimpien harrastajien ryhmissä ei ole kouluttajia ollenkaan. Liukan mielestä nämä ryhmät sopivat vain sellaisille, joille on selkeä näkemys siitä, miten oman agilityn haluaa toimivan. Treenit suunnitellaan vuorotellen. - Kimppatreenaaminen palvelee parhaiten sitä tarkoitusta, että ohjaaja oppii soveltamaan omaksumaansa tietoa. Ja se näkyy haulaisten, kuten Pirjo YliJuutin, Nina Mannerin ja Sari Vähäniityn tuloksissa. Kimpparyhmät muodostuvat aika itsenäisesti, vaikka joskus vaihtuvuus olisi hyvästä. Treenaaminen on mielekkäintä, kun ryhmä on mukava ja saa treenata saman arvomaailman jakavien ihmisten kanssa. Kimpparyhmien vaihtuvuus HAU:ssa on - Haluaisin kehittää sitä, että nopeasti kehittyvällä koirakolla olisi paremmat mahdollisuudet edetä seurassamme. Koirakon pitäisi aina olla hyvätasoisessa ryhmässä. Se on haaste, että miten yksilö saataisiin mahdollisimman tehokkaasti sopivalle kehityspolulle. Meillä seuran toimintatapa pakottaa olemaan aktiivisempi ja sosiaalisempi kuin ehkä jossain toisessa seurassa. HAU:n koko koulutuspolun käyneitä huippuja meillä on ikävän vähän. Jokin siinä tökkii, mutta voi olla, että meillä yksinkertaisesti on niin vähän uusia tulijoita. Millaisia mahdollisuuksia seuroilla sitten on kehittää harrastaja-ainestaan nykyistä tehokkaammin? - Yksi mahdollinen tulevaisuuden skenaario voisi olla ettei mentäisikään enää ulkopuolisen kouluttajan koulutuksiin, vaan joku tekisi seuralle töitä kuukausipalkalla. Hän kouluttaisi ja tekisi kaikenlaista muutakin seuran eteen tapahtuvaa kehitystyötä tai fysiikkatreenejä. Väitän, että täyttä työviikkoa vastaava tuntimäärä saataisiin äkkiä kasaan. Tappaisiko tämä malli vapaaehtoistyön ja olisiko yhdellä ihmisellä tarpeeksi annettavaa? Kenties agilityharrastajan uran alkupäässä. Seuran tosin pitäisi olla tuplasti suurempi kuin HAU on, Liukka maalailee. Seuran koko ei Tolvasen tai Liukan mielestä ole este yksilön menestykseen. Pienestäkin seurasta voi ponnistaa huipulle: - Tottakai! Sehän on enemmän minusta itsestäni ja omasta aktiivisuudestani kiinni. Pienessä seurassa harrastaminen ei tarkoita sitä, että ei voisi mennä pidemmälle. Toki harrastaminen vaatinee paljon enemmän kuin isoissa seuroissa, joissa on huiput treenipuitteet ja lyhyemmät etäisyydet. Jokainen on valinnut asuinpaikkansa itse ja se on vaan kestettävä, Tolvanen nauraa. Suomen Agilityliiton jäsenlehti15 Läheskään kaikki kolmikymmenhenkisen seuran jäsenet eivät treenaa talvisin, joten muut sisätilat kävisivät seuralle liian kalliiksi. Talvitreenit ovat maksullisia, kesätreenit kuuluvat jäsenmaksuun. - Viime talvena hankimme halliin tekonurmen. Se paransi treeniolosuhteita huomattavasti. Hallin toisessa päässä oli aiemmin Lieksan Kelkkakerho, jolta saimme kolme metriä lisää tilaa. Se oli aivan unelmalisä! Halli on niin lämmin kuin miksi sitä raaskimme lämmittää, koirien tilat ovat lämpimät. Talo on hatara - lämpö menee harakoille, puheenjohtaja Tolvanen valottaa. A-POP:n halliin pääsee sisään myös sähköpyörätuolilla ison liukuoven kautta, paitsi pakkasen ja lumen aikaan. Seuralla on mietinnässä hankkia luiska yhdelle hallin ovelle, mutta silloinkin ongelmaksi muodostuu sähköpyörätuolin keinonurmelle tuoma lumi. Lieksassa tiedetään, että asenne ratkaisee Erilaisten harrastajien tukeminen on vain asennekysymys. Sen todistaa pieni suomalainen seura Agility-Poppoo Lieksa ry (A-POP). Paragilityharrastaja Marjo Heikkinen otettiin seurassa avoimin mielin vastaan ja seura pyrkii lisäämään tilojensa esteettömyyttä. - Herranjumala millaista hullun hommaa! Ihmiset huutaa ja juoksee, koirat huutaa ja juoksee. Kaheleita ovat, Marjo ihmetteli. Hän oli seuraamassa elämänsä ensimmäisiä agilitykisoja Lieksassa paragilityharrastaja Henna Palmusen houkuttelemana. - Ei itselläni käynyt mielessäkään, että voisin harrastaa agilityä. Ajattelin, ettei meillä koskaan voisi sellaista harrastusta olla. Nyt olemme aika aktiivisestikin mukana. Alkeiskurssin jälkeen lähdin A-POP:n hallituksen varajäseneksi ja Suomen Agilityliiton paratyöryhmässä olen mukana toista vuotta. Marjon harrastuskaveri on pian kolmivuotias kooikerhondjenarttu Anilla (Mendikan Anilla Prema), joka oli alkujaan perheen isännän koira. Palmunen “höyräytti” Marjon harrastuksen pariin ja maaliskuussa 2013 hän huomasi olevansa A-POP:n alkeiskurssilla. Sopivat kontaktit 16 Putkeen! 1/2015 oli helppo löytää: - Kyllähän Lieksa on niin pieni paikka. Tiesin, että Mirva harrastaa agilityä. Kyllä täällä kaikki toisensa naamalta tietää tai tuntee. Mirva Tolvanen on A-POP:n hallituksen puheenjohtaja, joka on ollut mukana seuran toiminnassa yli kymmenen vuoden ajan. Nyt Marjo treenaa Tarja Köntän jatkoryhmässä ja kehuu ryhmänsä asennetta ja kokeilunhalua: - Onhan paragility niin erilaista, että se aiheuttaa asennekysymyksen kouluttajalle. Minä luulen, ettei kenelläkään Suomessa ole tuosta vaan sitä taitoa sanoa, että tee näin ja näin. Sähköpyörätuolilla on ihan erilaista ohjata koiraa kuin juosten. Se on hidas ja todella kankea, joten koiran opettaminen on todella iso juttu. Tarja on usein valmiiksi miettinyt, miten minä ja Anilla voisimme radan mennä, ja usein sitä mietitään porukallakin. Marjon kokemusten mukaan agilitykoulutuksissa opetetaan yleensä vain ohjaajaa, ei koiraa. Paragilityssä isossa osassa on myös koiran koulutus. Seuran ulkopuolisista kouluttajista Marjo on ollut erityisen tyytyväinen Harri Kataiseen: - Harri keskittyy koiran kouluttamiseen, ja on lausunut osuvasti, että koirastani pitää yksinkertaisesti opettaa paljon taitavampi kuin juosten ohjattavasta koirasta. Puitteet ongelmana pienessä seurassa Talvisin Marjo ja Anilla eivät pääse tekemään ratatreeniä. A-POP vuokraa Lieksasta parisataaneliöistä alunperin elintarvikekaupaksi rakennettua hallia. - Olisihan se sikaluksusta, että olisi edes puolilämmin iso halli. Pieni seura käy minulle hirveän hyvin, sillä porukka on niin kiva, mutta nämä puitteet ovat ongelma talvisin. Lähin lämmin halli on Kuopiossa 200 kilometrin päässä. Pientä pyörittelyä voimme tehdä omassa hallissa, Marjo kertoo. Keväällä ja kesällä A-POP:n harrastajat treenaavat kaupungin entisellä jalkapallokentällä maaseudulla: Siellä on maalaistuoksutkin keväällä. Esteet saavat olla sikinsokin levällään ja yksinkin voi mennä treenaamaan, kun ei tarvitse huolehtia esteiden nostamisesta. Ilkivaltaa ei ole koskaan tapahtunut, mutta kisojen jälkeen kyläläiset kuskaavat roskansa meidän jäteastialle. Säästöhän se on pienikin säästö, kun roskansa saa naapurin roskikseen, Tolvanen nauraa. Kisaamisesta haaveilee Marjokin, mutta hän ja Anilla tarvitsevat lisää harjoitusta. Esteet koirakolla ovat nyt suurinpiirtein hallinnassa, mutta pari kaipaa vielä ratatreeniä. - JSP-SM:iin? Katsotaan. Yksi kisatulos pitäisi ennen paragilityn SM-kisoja olla. Olisihan se kiva niihin osallistua, Marjo haaveilee. Oman seuran tuella se onnistuu. Ajankohtaista Suomen Agilityliitolta Tervehdys nuorisotyöryhmältä! Pieni, mutta pippurinen nuorisotyöryhmämme toivottaa tervetulleeksi Putkeen! -lehden sekä kutsuu kaikki nuoret osallistumaan nuorisoosion tekemiseen. Toivomus on, että saisimme palstasta teidän näköisenne, joten laittakaa rohkeasti tulemaan omia juttujanne samoin kuin toiveita sisällöstä, joka teitä lukijoita nimenomaan kiinnostaisi. Nuorisotyöryhmään kuuluvat tällä hetkellä Heidi Viitaniemi, Marjo Heino sekä Maiju Parviainen. Viime kesän nuortenleirillä olleet ovatkin meidät jo tavanneet. Nuortenleirille toivotaan jatkoa tälle vuodelle ja leirin järjestäjää haetaan parhaillaan avoimen haun kautta. Nuortenleirin lisäksi tänä vuonna tullaan avaamaan seuroille haku yleiseen avustukseen nuorisotoiminnan järjestämiseksi. Toimintamme suunnittelussa ja kehittämisessä tullaan ottamaan huomioon vuodenvaihteessa olleen juniorikyselyn anti. Kaikkiaan 47 seuraa on vastannut kyselyyn. Juniorikyselylomake seuroille on vielä auki ja vastaamassa voi edelleen käydä, jos kysely meni tammikuussa ohitse. Kesän osalta suuria tapahtumia tulevat olemaan muun muassa Junior European Open, joka järjestetään 10.-12.7.2015 Tsekin tasavallassa. Tämän vuoden JEO-joukkue ilmoitetaan kuukauden sisään ja toivottavasti päästään myös esittelemään palstalla Putkeen! -lehdessä 2/2015. Alkusyksystä puolestaan kilpaillaan junioreiden SM-kilpailut yhdessä senioreiden ja paragilitaajien kanssa 23.8.2015 Vöyrillä. Nuorisotyöryhmä, nuoriso-tr@agilityliitto.fi Suomen Agilityliiton yleinen avustus nuorisotoiminnan järjestämiseen seuroissa Suomen Agilityliitto jakaa tänä vuonna yhteensä 1500 € yleisinä avustuksina seuroille nuorisotoiminnan järjestämiseen. Yleisen nuorisoavustuksen haku on auki 4.3.-5.4.2015. Hakemukset tulee lähettää sähköisesti nuorisotyöryhmälle nuoriso-tr (at) agilityliitto.fi. Avustusta hakevat seurat laativat vapaamuotoisen hakemuksen, josta käy ilmi avustuksen käyttötarkoitus, toimintasuunnitelma, arvioitu budjetti sekä anottavan avustuksen suuruus. Yleisestä avustuksesta hakijoille jaettavat summat päätetään hakemusten perusteella hakuajan päätyttyä nuorisotyöryhmässä, joka esittää avustuksen saajat koulutustoimikunnalle ja edelleen hallitukselle. Kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksistä sekä myönnetyistä summista suoraan hallituksen 26.4. kokouksen jälkeen. Myönnetyt avustukset maksetaan seuroille todellisten kustannusten mukaan eli tositteita vastaan tapahtuman jälkeen. Stipendi vammaisurheilu- ja liikuntatoimintaan Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry ja Tukilinja-lehti käynnistävät Startti-stipendijärjestelmän, jolla tuetaan matalan kynnyksen vammaisurheilu- ja -liikuntatoimintaa. Yksilöhakijoina Startti-stipendiä voivat hakea omassa urheilulajissaan alkutaipaleella olevat, mutta harrastuksessaan tavoitteelliset vammaiset liikunnan harrastajat ja urheilijat iästä riippumatta. Hakijoina voivat olla myös sellaiset seurat ja yhdistykset, joissa järjestetään vammaisurheilu- tai -liikuntatoimintaa tai joissa suunnitellaan tällaisen toiminnan aloittamista. Startti-stipendin haku on kahdesti vuodessa: helmikuun loppuun ja lokakuun loppuun mennessä. Etusijalla stipendin saajina ovat harrastajat ja seurat, joilta puuttuvat riittävät resurssit harrastuskuluihin. Myönnettävien stipendien suuruus on max. 500 euroa/yksilöhakija ja max. 1000 euroa/yhteisöhakija. Lisätiedot Startti-stipendin hakemisesta: www. vammaisurheilu.fi Kysely kansainvälisten sääntöjen kehittämisestä Kansainvälisiä agilitysääntöjä päivitetään noin viiden vuoden välein. Nykyiset kv-säännöt tulivat voimaan 1.1.2012 ja uudet kv-säännöt tulevat voimaan tämän hetken tiedon mukaan 1.1.2017. Kansainväliset agilitysäännöt vahvistaa FCI:n hallitus ja niiden päivittämisestä vastaa FCI:n nimeämä agilitydelegaatio. Suomen FCIdelegaatti on Risto Ojanperä ja hän vie Suomen ehdotukset agilitydelegaation kokoukseen. KV-sääntöjä päivitettäessä jokaisella maalla on mahdollisuus esittää oma hyvin perusteltu ehdotuksensa agilityn kehittämiseksi. Etukäteen on jo tiedossa, että mahdollisuudet kansainvälisten sääntöjen kehittämiseen ovat rajalliset, sillä eri maiden ehdotuksia tulee olemaan runsaasti ja ne ovat osin myös ristiriitaisia keskenään. Risto Ojanperälle halutaan antaa Suomesta mahdollisimman hyvät eväät edustaa maatamme neuvotteluissa. Tätä varten on tarpeen koota palautetta lisenssinhaltijoilta, agilitytuomareilta ja agilityseuroilta. Lisenssihaltijoille laaditaan kysely, joka avautuu maaliskuun puolen välin jälkeen ja jonka vastausaika on 10.4. saakka. Agilitytuomareilta pyydetään erikseen ja ryhmänä kv-säännöistä palautetta sähköpostitse. Lisenssinhaltijoilta ja tuomareilta saatu palaute käydään läpi SAGIn seuratoimijaseminaarin yhteydessä järjestettävässä keskustelutilaisuudessa. Tämän jälkeen agilityseuroilla on vielä mahdollisuus antaa palautetta. Aikarajat tarkentuvat kevään kuluessa. Agilityliiton sääntötyöryhmä vastaa kv-sääntöjen kehittämiseen liittyvän kyselyn laatimisesta sekä palautteen keräämisestä ja koostamisesta. Sääntötyöryhmän puheenjohtaja Merja Suomalainen merja.suomalainen@agilityliitto.fi Suomen Agilityliiton jäsenlehti17 Agilityurheilijan työpari on tietenkin agilitykoira. Kansainvälinen koiranjalostusliitto on hyväksynyt yhteensä 358 koirarotua ja Suomessa on tällä hetkellä noin 320 rodun edustajia. Agilityä harrastetaan myös monirotuisilla koirilla, mutta suurin osa Suomessa kilpailevista koirista on edelleen rotukoiria. Selvitimme, mitkä näistä roduista päätyvät useimmin agilityohjaajan käteen. MILLA TUOMINEN KUVAT JUKKA PÄTYNEN Noin 150 eri rodun edustajat kirmaavat vuosittain kisaradoilla Suomalaiset suosivat suurta agilityrotujen kirjoa 18 Putkeen! 1/2015 Huom! Jutussa on käsitelty MINI3-, MEDI3- ja MAKSI3luokkien rotutilastoja. Kaikkien tasoluokkien rotutilastot kommentteineen julkaistaan numerossa 2/2015. Medien vuoden 2012 maajoukkue edustaa Suomen omaleimaisen medikirjon läpileikkausta tyypillisimmillään: kooikerhondje, kromfohrländer, shetlanninlammaskoira ja espanjanvesikoira. Joukkuepaikkaa tuulettamassa Jari Suomalainen ja Frodo, Kaisa Ylä-Tuuhonen ja Hikka, Anna Ström ja Ada sekä Sanna Lehtonen ja Sera. Suomen Agilityliiton jäsenlehti19 S uomen Agilityliiton arvokisaviestinnässä työskentelevän väen käsien - tai oikeastaan näyttöjen - kautta virtaa joka vuosi valtava määrä kuvia ja tuloksia, joissa esiintyy sangen heterogeeniseltä näyttävä joukko urheilijoita nelijalkaisine kilpakumppaneineen. Kun Putkeen! -lehden ensimmäistä vuosikertaa ideoidaan, syntyy idea lähestyä ilmiötä kahdesta eri tulokulmasta: sekä agilitykoirien kirjoa että agilityohjaajien kirjoa käsitellen. Eri-ikäisten ja eritasoisten ohjaajien ympärille kiertyy useita juttuja Putkeen! -lehden numerossa 2/2015, jonka teema on koko perheen agility. Tässä numerossa aloitetaan agilitykoirilla. Avuksi tarvitsen tilastonikkarin, jolla on tiukkaa kokemusta eri agilityrotujen pyörittelystä numeroiksi. Lahjomatonta dataa ja siihen liittyvää mutua istahtaa kanssani kommentoimaan Tero Mesiranta, agi.fi-yrittäjä, kouluttaja ja pian valmistuva agilityvalmentaja, joka on toiminut pitkään SAGIn it-vastaavana. - Agilityvaikuttaja, tiivistää Tero itse ja naurahtaa. SEITSEMÄN RASKASSARJALAISTA Analyysin pohjaksi valitut tilastot esittävät kolmosluokassa kilpailleita koiria vuoteen 2014 asti. Heti aluksi haluan tietää, onko Terolla samanlainen kutina Suomen rotukirjosta muihin maihin verrattuna kuin minulla. Onhan hänellä, ja sillä on todellisuuspohjaakin. - Oma mutuni ainakin vahvistui, kun katsoin tilastoja. Rotukirjo on Suomessa tosi iso verrattuna muuhun maailmaan, Tero sanoo. Tiettyjen valtarotujen universaali suosio koskettaa tosin Suomeakin mitä suurimmassa määrin? - No, bortsu on tietysti ollut pitkään maksirotujen kärjessä, mutta belggareita on ollut myös paljon aina, niiden suosio on tasainen. Ylipäänsä Suomessa on aina suosittu paimenkoiria: paitsi bortsuja ja belggareita, meillä on myös paljon aussieita. Kelpie sen sijaan on Suomessa keskiraskaan sarjan agilitykoira. Mineissä 20 merkillepantavaa Putkeen! 1/2015 on täällä Pohjolan perukoilla terrierien suosio. Jo vuosia miniratoja ovat kansoittaneet sangen pätevät borderterrierit ja jackrussellinterrierit, joista jälkimmäisten määrä on Teron mukaan viime vuosina noussut. Paimenkoirarotu jyrää kuitenkin myös miniluokassa, ja se on tietysti shetlanninlammaskoira. Medeissä niitä on vielä muutama enemmän. Medien kohdalla esiin on pakko nostaa niin sanottu perro-ilmiö, joka on puhuttanut SAGIn arvokisaviestinnässäkin: espanjanvesikoirien käsittämätön suosio - ja menestys - juuri Suomessa kontra muut maat. Vai onko se tällä kertaa väärää mutua? Tero vilkaisee taas numeroita. - Kyllä niitä on merkittävästi. En tiedä, onko täällä hyvä kasvattaja tai jotakin, mutta vuonna 2009 kolmosluokassa kilpaili 36 espanjanvesikoiraa, viime vuonna 126, eli joka toinen vuosi on määrä tuplaantunut. Prosentuaalisesti tämä on tosi iso kasvu, mutta samoin on käynyt bortsuillekin. Vuonna 2009 kolmosissa kilpailevia koiria oli 213, viime vuonna 378. noilla 377 koiralla (5x maksi, 91xmedi ja 181xmini), sitten tulivat niin ikään kaikkiin säkäluokkiin venynyt espanjanvesikoira 126 koiralla (31xmaksi, 94xmedi ja 1xmini), borderterrieri 125 koiralla (16xmedi ja109xmini), parsonrussellinterrieri 120 koiralla (38xmedi ja 82xmini), australianpaimenkoira 115 koiralla (114xmaksi ja 1xmedi) ja jackrussellinterrieri 108 koiralla (1xmedi ja 107xmini). Kärkikymmenikköön mahtuvat vielä “keskiraskaan sarjan” rodut eli australiankelpie 97 koiralla (86xmaksi ja 11xmedi), kooikerhondje 74 koiralla (3xmaksi, 67xmedi ja 4xmini) ja kääpiösnautseri 72 koiralla (19xmedi ja 53xmini). Jos kaikki belgianpaimenkoirien variaatiot lasketaan Seitsemän rotua pääsee tällä hetkellä yli sataan kuninkuusluokassa kisaavaan yksilöön. Viime vuonna kärjessä oli bordercollie 378 koiralla (376xmaksi ja 2xmedi), kaikissa säkäluokissa nähtävä shetlanninlammaskoira oli niukasti kan- Bordercollie on agilityrotujen agilityrotu: sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti kaikilla mittareilla merkittävin. Joka pojan ja tytön koira tai avain automaattiseen menestykseen se ei kuitenkaan ole. Shetlanninlammaskoira on lähestulkoon ainut rotu, joka kykenee nousemaan kaikissa kolmessa säkäluokassa kärkikahinoihin. Mini- ja mediluokkia se hallitsee edelleen koko maailman mittakaavassa suvereenisti eikä maksikorkeuteen kasvaminenkaan pärjäämistä estä. Anne Vallin maksisheltti Nuutti (Rosaminan Knut Pösse) on muun muassa agility- ja hyppyvalio. yhteen, ne nousevat valtarotujen joukkoon 164 koiralla: tervuereneja kilpailee 62 yksilöä, groenendaeleja 53 yksilöä, malinoiseja 49 yksilöä ja laekenoisejakin yksi - kaikki maksiluokassa. Villakoirat jaetaan muunnosten sijaan neljään rotuun, mutta yhteen laskettuna nämä rodut ovat myös merkittävä tekijä 152 koiralla: keskikokoisia villakoiria on 71 (59xmedi ja 11xmini), kääpiövillakoiria 59 (2xmedi ja 57xmini), toyvillakoiria 16 (16xmini) ja isovillakoiria kuusi (6xmaksi). Tero on tilastoinut koiria roduittain niin yksittäisten kilpailevien koirien määrän kuin koirakkojen määränkin perusteella vuodesta 2008 lähtien. Rotukohtaiset koirakkomäärät ovat suurempia kuin yksittäisten rotunsa edustajien määrät, koska sama koira saattaa jo yhden kalenterivuoden aikana kilpailla huomattavan monen ohjaajan kanssa. Tilastoihin on listattu myös rotukohtaisia starttimääriä, hylättyjä tuloksia ja nollatuloksia, mutta niiden tarkempi analysoimi- nen edellyttäisi jo toista lehtijuttua. Täydennän alati pitenevää “joskus tulevaisuudessa” -listaani. Fokusoimme keskustelumme eri rotujen esiintymiseen agilityradoilla. - Kisaajamäärät ovat nousseet koko ajan, jolloin rotujen niin sanotut romahdukset eivät näy - jotkut rodut vain jäävät junnaamaan paikoillaan, kun muiden suosio nousee. Suhteellisesti niitä on vähemmän kuin ennen, määrällisesti suunnilleen yhtä paljon, Tero sanoo. Poimin tilastoista esimerkiksi länsigöötanmaanpystykorvan, maajoukkueessakin nähdyn minirodun. Vuonna 2008 MINI3luokassa kilpailevia gööttejä on ollut 31, kahtena seuraavana vuonna 33, vuonna 2011 niitä on ollut 30, seuraavana vuonna yksi vähemmän, vuonna 2013 määrä on noussut 31 koiraan ja viime vuonna minikolmosissa kilpaili 32 gööttiä. Määrällisesti tilanne on vakaa, prosentuaalisesti rodun suosio on jo laskusuunnassa. Suomen Agilityliiton jäsenlehti21 Starttimäärien jatkuvan kasvun myötä myötä Tero on joutunut tekemään lisää sarakkeita myös uusille roduille. - Rotukirjohan ei ole näiden vuosien aikana kaventunut, se on päinvastoin laajentunut. Tosi heterogeenistä on. Rotumäärä vaihtelee hieman vuosittain, mutta se pyörii noin 150 eri rodun ympärillä, joidenkin rotujen eri variaatiot on laskettu tässä omiksi roduikseen. Muutamia uusia rotuja on viime vuosina tullut, joitakin yksittäisiä poistunut. “Rotukirjohan ei ole näiden vuosien aikana kaventunut, se on päinvastoin laajentunut. Tosi heterogeenistä on.” MINIEN JA MEDIEN ARVOSTUS SUOMESSA SUURTA Tähän asti olemme puhuneet suomalaisten kilpa-agilitaajien käyttämistä koiraroduista yleisesti ja todenneet, että kun kaikki viralliset kilpailut huomioidaan, meno on monipuolista. Puhutaanpa seuraavaksi arvokisojen terävimmästä kärjestä. - No, kun katsoo maajoukkueen koostumusta, niin meillä on perinteisesti laaja rotukirjo myös edustustehtävissä verrattuna muihin maihin - paitsi makseissa, toteaa Tero. Hän selittää Suomen suuren rotukirjon johtuvan harrastuskulttuurista: Suomessa kannustetaan monia kilpailemaan tarkoituksena taidontarkistus ja kilpailemisen ilo, vaikkei suurempaa menestystä voitaisi odottaakaan. Jade Erkon Esso (Caraydan Extasis) sähäkkänä suomalaisperrona European Openissa Unkarin Taszárissa vuonna 2014. 22 Putkeen! 1/2015 - Meillä on paljon harrastajia, jotka haluavat käydä kisoissa omalla tasollaan kikkailemassa. Esimerkiksi Keski-Euroopassa ei harrastella kisaamista, ne harrastelevat siellä muualla kuin kisoissa. Meillä on medejä ja minejä pal“Meillä on paljon jon verrattuna vaikkapa Sveitsiin, Ranskaan, Saksaan ja mitä näitä nyt onkaan. harrastajia, jotka haluavat käydä kisoissa omalla tasollaan kikkailemassa.” Suomessa kisaajamäärät jakautuvat eri säkäryhmien välillä kohtuullisen tasaisesti, vaikka maksit ovat toki täälläkin suosituimpia. Totean, että kaikille säkäluokille riittää täällä arvokisoissa myös innokkaita katsojia ja kiihkeitä kannattajia. Teron mukaan näin ei ole kaikkialla. - Keski-Euroopassa mineissä ja medeissä saattaa valitettavasti päästä puolivahingossakin maajoukkueeseen. Suomessa se ei ole mahdollista, täällä on niin leveä kärki ja katsottavaa kisoissa riittää. Esimerkiksi Sveitsissä ei pidetä minejä ja medejä oikein minään, niitä saatetaan pitää pelkkänä tätien harrasteluna eikä pienemmille säkäluokille riitä kisoissa yleisöä. Keski-Euroopassa on kapea minien ja medien kärki, samat tyypit ja tylsää, Tero lataa. - Maksit ovat siellä formulaluokka ja bortsut ovat ykkösiä, ei siellä oikein muuta olekaan. Muilla mantereilla niitä on ehkä vielä enemmän. Täytyy kuitenkin sanoa, että monessa maassa tilastointi on vaikeaa, koska käsitys täytyy muodostaa pitkälti arvokisojen perusteella. Tavallisten kyläkisojen tuloksia ei löydy verkosta helposti. Niin. Suomessa tavallisten kyläkisojenkin tulostiedotus on poikkeuksellisen hyvää verrattuna monen muun suuren ja pienemmänkin agilitymaan tulostiedotukseen. Jos rehellisiä ollaan, täällä kyläkisojen tulostiedotus on monesti parempaa kuin joidenkin maiden kansallisten arvokisojen tulostiedotus. Kuinka monessa maassa olisi ylipäänsä mahdollista tilastoida tietoja yhtä hyvin ja monipuolisesti kuin täällä? YKSITTÄISILLÄ MENESTYJILLÄ VAIKUTUSTA SUOSIOON Kysyn Terolta, onko Suomessa mitään erityistä nousevaa trendiä - lukuun ottamatta tietysti aiemmin ruodittua kolmosluokan espanjanvesikoirien triplaantumista ja bordercollieiden liki tuplaantumista lyhyellä aikavälillä. - Onhan niitä bordercollieita kokonaismassasta todella suuri määrä. Kärjistäen sanottuna bortsu löytyy jokaisesta sellaisesta taloudesta, joka haluaa harrastaa agilityä arvokisatasolla. Mutta jos haluaa nimenomaan suomalaista trendiä hakea, niin rotusuosio on tasainen, sekin on trendi. Sitten keksimme yhtäkkiä espanjanvesikoiran lisäksi pari muutakin rotua, joita nimenomaan suomalaiset ovat vieneet myös kansainvälisille agilityareenoille ja tehneet niille jopa peeärrää arvokisoissa: kromfohrländerit ja kooikerhondjet. Huomionarvoista on, että nämä ovat kaikki leimallisesti medirotuja. Tero sanoo, että myös kooikerhondjet ovat sekä määrällisesti että prosentuaalisesti nouseva rotu. Kaivamme esiin Suomen Kennelliiton rekisteröintimäärät vuodelta 2014. Kooikerhondje löytyy sijalta 137 ja rotua on Jari Suomalainen ja Frodo (oik.) sekä Sami Oksa ja Luka (vas.) ovat vieneet suomalaisia kooikerhondjeja - ja rotua ylipäänsä - maailmankartalle. Koirat ovat pentueveljekset ja ne olivat vuosien ajan toistensa kenties kovimmat kisakumppanit, vuonna 2010 ne olivat molemmat maajoukkueessa. Keskellä joukkuetoverit Sini Eriksson ja Sonic (Mutkis Onnensoturi). rekisteröity viime vuonna yhteensä 65 yksilöä. Tajuan, että se on yhdeksän yksilöä vähemmän kuin viime vuonna virallisissa kolmosluokan agilitykilpailuissa nähtyjen rodun edustajien määrä. Voiko todella olla olemassa rotu, jonka edustajista näin huikea osuus päätyy ylimpään luokkaan asti nouseviksi kisakoiriksi? Onko suomalaisista suomalaisin agilityrotu kooikerhondje? Yritämme etsiä ensin tyypillisistä mediroduista toista vastaavaa esimerkkiä, mutta emme löydä. Kromfohrländer pääsee lähimmäksi: rekisteröintejä on kirjattu viime vuodelle 53 kappaletta ja kolmosluokassa kilpailleita koiria 40. Terolla on teoria kahdesta kuninkaasta. - Yksittäiset koirat voivat vaikuttaa todella paljon rodun suosioon, esimerkiksi Jari Suomalaisen Frodo (Lucky Nana’s Bromus), Sami Oksan Luka (Lucky Nana’s Berberis) ovat pärjänneet erinomaisesti, tuossa pari vuotta sittenhän Jari ja Sami voittivat suomenmestaruuden aina vuorovuosin. Näiden pentueveljesten lisäksi suhteellisen pienilukuisella koirarodulla on läväytellä tiskiin sellaisia koiria kuin Outi Harjun Olli (Bullbenz Kooi Olly Sade) Jari Laitisen Robi (Tretex Kilroy) - ja monia muita. Prosentuaalisesti lähes kooikerhondjen veroinen rotu kuitenkin löytyy, kun katsotaan laajemmin yli säkäluokkarajojen. Sen edustajia kilpailee pääosin makseissa, mutta medejäkin on mukavasti: kyse on tietysti australiankelpiestä. Kelpieitä rekisteröitiin viime vuonna 86 kappaletta, kolmosluokassa kilpailevia koiria oli peräti yksitoista enemmän. Saavutus on huikea, mutta rotu ei toki ole aivan tavaton näky kilpailuissa muuallakaan maailmassa. Muistan joskus sosiaalisen median mitä ihmeellisimmässä maailmassa esiin nousseen sanan “design-seropi” ja heitän sen mukaan keskusteluun. Onko Terolla käsitystä siitä, sekoitetaanko rotuja joskus tarkoituksella mahdollisimman ideaalin agilitykoiran aikaansaamiseksi? - En ole huomannut tällaista Suomessa ainakaan. Onhan sitä joskus ollut epäilyjä, että joihinkin rotuihin, erityisesti tuontikoiriin on hieman ripsahtanut jotakin muuta sekaan kuin on suunniteltu, mutta selviä sekoituksia en ole huomannut eikä niitä ole ilmiannettukaan. Joissakin roduissa on kyllä tapahtunut muutoksia, esimerkiksi bordercollieissa on väkisin haluttu saada ohjaajille medibortsuja ja on käynyt ilmi, että ulkomailta on tarkoituksella tilailtu mahdollisimman pieniä bortsuja. Ne on kuitenkin tehty pienikokoisista puhdasrotuisista. Tolleri-ihmisenä Tero sanoo kiinnittäneensä huomiota viimeisimpien 10 vuoden aikana siihen, että novascotiannoutajat ovat pienentyneet. Koska ei ole haluttu kilpailla pikkumaksin kanssa maksiluokassa, on kenties pyritty jalostamaan koiria, jotka jäisivät varmemmin medikokoisiksi. Tampereen seudulla fyysisesti vaikuttava Tero on itse kokenut koulutusohjaaja ja pian myös SAGIn kurssittama agilityvalmentaja. Hän näkee rotukirjon suurena etuna ja vaalittavana asiana, sillä kaikki rodut eivät suinkaan sovi kaikille - eivät edes “raskaan sarjan” agilityrodut. Hän muistelee kouluttaneensa rotuja mäyräkoirasta siperianhuskyyn, staffista partacollieen ja tietysti bortsuja ja shelttejäkin. Suomalaiseen tapaan näillä värikästä kirjoa edustavilla koirilla on myös kilpailtu. Minun on pakko kysyä tilastonikkarilta, mitä rotua hän toivoisi pääsevänsä katselemaan kisaradoilla useammin. Tero valitsee yllättäen esimerkin vinttikoirien roturyhmästä. - Toivoisin henkilökohtaisesti näkeväni enemmän whippettejä, ne ovat hauskoja! Kaikki näkemäni koirat ovat olleet kivoja. Kerron, että tämän jutun kainalossa esiintyy vinttikoira: rotukirjoa yhden yksilön voimin tänä vuonna laajentanut irlanninsusikoira, joka on toistaiseksi ainut kilpaileva rotunsa edustaja. Saan vastaukseksi ilahtuneen hymähdyksen. Suomen Agilityliiton jäsenlehti23 Suomen yleisimmät agilityn 3lk:ssa kilpailleet koirarodut 2014 KILPAILLEET KOIRAT + STARTIT + REKISTERÖINNIT VUONNA 2014 Tilastot: Tero Mesiranta / Agi.fi. Huom! Luvuissa on noin viiden prosentin virhemarginaali. MAKSIT 3-luokka (koirat ja startit, kaikki rekisteröinnit) Bordercollie376 11072 524 114 2599328 Australianpaimenkoira Australiankelpie86 2383 86 Belgianpaimenk. tervueren 62 1390 134 53 1164 138 Belgianpaimenk. groenendal Belgianpaimenk. malinois 48 688 210 35 769 535 Pitkäkarvainen collie Novascotiannoutaja 34 606331 Espanjanvesikoira31 592 420 Lapinporokoira23 524 282 Sileäkarvainen collie 21 364 150 Partacollie17 316 26 Suomenlapinkoira15 259 1161 MEDIT 3-luokka (koirat + startit, kaikki rekisteröinnit) 191 5109 1072 Shetlanninlammaskoira Espanjanvesikoira 94 3357 420 Kooikerhondje 67 1402 65 Keskikokoinen villakoira 59 1267 321 Parsonrussellinterrieri 38 1184348 874 53 Kromfohrländer36 Cockerspanieli30 710 679 Schapendoes22 768 84 Novascotiannoutaja 22 689331 Kääpiösnautseri19 262 883 Mudi18 421 37 Manchesterinterrieri 13 25731 MINIT 3-luokka (koirat + startit, kaikki rekisteröinnit) Shetlanninlammaskoira 181 44871072 2837 210 Borderterrieri109 Jackrussellinterrieri 107 2216 773 Parsonrussellinterrieri 82 2292 348 Kääpiöpinseri60 1674 356 Kääpiövillakoira57 1427 449 Kääpiösnautseri53 838 883 Mittelspitz42 798 497 Länsigöötanmaanpystykorva 32 745110 579 102 Schipperke31 Cavalier kingcharlesinspanieli 28 577 616 Toyvillakoira 16 245 208 Kleinspitz 15 253 448 Cockerspanieli14 269 679 24 Putkeen! 1/2015 Rodun harrastaja vai lajin harrastaja? SAGIn Facebook-sivulla toteutettiin tammikuussa 2015 kysely, jossa tiedusteltiin harrastajilta, ovatko he ensisijaisesti rotuharrastajia vai lajiharrastajia. Eri koirarotujen pariin päätyneet kertoivat myös, mitkä ovat kyseisen rodun hyvät puolet ja haasteet agilityssä. Tässä poimintoja vastauksista! “Ehdottomasti lajiharrastaja, mutta on koiravalinnat rodusta riippumatta tehty siten, että agility olisi niille mahdollisimman soveltuva ja turvallinen laji ruumiinrakenteen ja ketteryyden puolesta. Terriereiden, yhden sekarotuisen, bordercollieiden, yhden dalmiksen ja nykyisen keskikokoisen villakoiran kanssa olemme harrastaneet lajia.” “Ensisijaisesti rotuharrastaja, mutta rotuni (australianpaimenkoira) on tähän mennessä ihan hyvin agilityyn passannut. Jos koirani ei sovellu tiettyyn lajiin, ei sitä tehdä. Mun mielestä itselle parhaalta tuntuva rotu kannattaa ottaa ja pitää, vaikkei se olisikaan maailman paras agilitytykki.” “Olin aikaisemmin lajiharrastaja ja koikkerin hommasin perinteisesti näiden MM-koikkereiden inspiroimana. Myöhemmin olen huomannut, että juuri koikkeri rotuna on enemmänkin elämäntapa kuin pelkästään koiran omistamista. Ja kyllä, rotua olisi tässä vaiheessa hyvin vaikeaa lähteä vaihtamaan. Jossain määrin voin sanoa, että tällä hetkellä olen rotuharrastaja, joka voisi harrastaa koiransa kanssa lähes mitä tahansa lajia, vaikka se agility onkin meille molemmille se sydämen laji. Haasteena on ennalta arvaamaton luonne, joka vaatii sopeutumista uusiin tilanteisiin ja asioihin, eli koikkerin kanssa ei voi esim. lähteä koirapuistoon tai jättää sitä huolettomasti hoitoon. Etu on kuitenkin sen pursuava energia ja rakkaus omaa väkeä kohtaan, nopea oppivuus ja työskentelyhalukkuus.” “Osittain molempia. Minulle luonne ja harrastusominaisuudet ovat niin iso osa koiraa, että en osaa kuvitella valitsevani rotua vain joillakin muilla perusteilla. Molemmat rodut (schipperke ja bordercollie) on valittu niin, että ne sopivat sekä harrastuksiin, joita haluan harrastaa, että arkeen silloisessa elämäntilanteessa. Lajiharrastajana minulla on useita lajeja. Bordercollie on niin monipuolinen ja muutenkin itselleni mieluisa rotu, että jo yhden yksilön myötä minusta on tainnut tulla tavallaan myös rotuharrastaja. Todennäköisesti seuraava koirakin tulee olemaan bordercollie, mutta rotuvalinnan takia ei tarvitse karsia lajivalikoimaa, vaan lähtökohtaisesti rotu sopii juuri niihin lajeihinikin. Omassa päässäni nämä ovat siis aika vahvasti nivoutuneet yhteen. Toisaalta rotu on vaikuttanut lajeihin, ja esim. tokosta on tullut bordercollien myötä minulle entistä isompi juttu. Ennen agility oli selvä ykkönen. Mitä tulee etuihin ja haasteisiin, niin lyhyesti sanottuna en ikinä ottaisi bordercollieta “pelkäksi” agilitykoiraksi.” “En kumpaakaan. Meidän kaverit tuli taloon aivan muista syistä. Sittemmin huomattiin, että kavereille voisi sopia yhdeksi harrastukseksi agility. Näin ollen sitä alettiin harrastaa ja hyvä harrastushan siitä tulikin. Yhdestä kaveristamme tuli agilityvalio ja muillekin meidän koirillemme on laji tarjonnut paljon hienoja virikkeitä. Meidän koiramme eivät kuitenkaan ole olleet koskaan meille mitään “lajin suoritusvälineitä” (niin kuin niiiin monelle nykyään) vaan rakkaita perheenjäseniä, joille olemme tarjonneet virikkeitä mm. agilityn kautta. Meille agility on aina ollut ensisijaisesti koiran harrastus. Sen jälkeen koiran ja ohjaajan harrastus - yhteinen harrastus.” “Rotuharrastaja. Minulla on rotuna petit brabancon tai griffon belge eli griffoneita ja harrastan tokoa ja agilityä. Rodun haasteet on pieni koko (uros noin viisi kiloa ja 30 senttiä) ja vauhti ei aina yllä sinne hurjimpien joukkoon. Edut ovat innokkuus kaikkiin harrastuksiin ja iso ego pienessä koossa. En tule koskaan hankkimaan niitä rotuja, jotka perinteisesti menestyvät agilityssä. Lisäksi kotona on metsästyskoiria ja ne taas on valittu lajin mukaan.” “Lajiharrastaja. Kyllästyin olemaan aina se viimeinen tuloksen tehneistä, roduksi valikoitui espanjanvesikoira (joka muiltakin tyypillisiltä ominaisuuksiltaan on meille sopiva). Se koira on kohta 10-vuotias, joten toinen samanrotuinen on uutena treenikaverina. Sopivan rakenteen ja monen muun ominaisuuden lisäksi ehdottomasti tärkein ominaisuus ja etu on halu tehdä täysillä silloin, kun tehdään - ja toisaalta taito rauhoittua ja levätä silloin, kun ei tehdä. Samaten moneen muuhun verrattuna optimaalinen hyppiminen on luontaista eikä sitä ihmeemmin tarvitse opettaa. Haasteena epävarmuus koosta (medi vai maksi) sekä se, että on syytä selvittää tarkasti taustat ja erityisesti motivoituneisuus tehdä asiat täysillä. Rodun luonne- ja rakennekirjo kun on laaja.” “Rotuharrastaja enemmän, mutta tämän rodun myötä löytänyt agilityn salat ja olen saanut itseni kiinni ajattelemasta, että ehkä joskus ottaisin ihan “agilityrodun” Taloudessani on kaksi erittäin energistä keskikokoista snautseria, joista molempien kanssa harrastetaan agilityä. Vanhemman kanssa olisi tarkoitus päästä kokeilemaan kisaamista tänä vuonna ja nuorempi aloitti juuri aktiivisemman agilityuransa. Rodun hyvä puoli on energisyys ja loistava työmoraali. Haasteena on snautserimainen itsepäisyys ja itsenäisyys. Ei ollenkaan helpoin rotu aloittaa agilityharrastus, mutta sitäkin palkitsevampi, kun suoritukset alkavat onnistua” “Lajiharrastaja. Rotuna cairnterrieri. Cairnilla on agilityyn mitä mahtavimmat mahdollisuudet. Se on hyvin nopea, ketterä ja kestävä koira! Oppivat todella nopeasti agilityn jutut. Motivointi ainakin meillä onnistuu erinomaisesti pallolla. Huonoja puolia on rodun motivoinnin vaikeus, mutta jokaiselle löytyy se omansa varmasti. Joillakin yksilöillä rakenteen tanakkuus myös miinusta.” “Rotuharrastaja ehdottomasti. Sitä en vaihda, sopii agilityyn tai ei. Olen harrastanut kolmen eri dalmatiankoiran kanssa. Rodun etuna on, että se on todella nopea oppimaan kaiken (niin hyvässä kuin pahassakin) ja haasteena on tietenkin se, miten saan koiran mielenkiinnon pysymään, että jaksaa toistaa opittua. Monen eri palkkaustavan välillä tasapainoilua. Rotuhan on vilkas ja energinen, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tule puuttumaan.” “Sekä että. Aikanaan aloitin agilityn hyvin aran, pelokkaan ja hitaan x-rotuisen kanssa ja laji vei mukanaan. Sittemmin olen kisannut haasteellisen (motivointi) etelävenäjänkoiran kanssa tiemme kakkosiin, koira jäi eläkkeelle tapaturman vuoksi. Kaverin railakas x-rotuinen on ollut kisakaverina myös. Ja kun “löysin” göötin, on oma osaaminen noussut uudelle tasolle ja seuraava onkin jo kasvamassa. Lajista on tullut intohimo, mutta pelkästään lajin vuoksi en hanki jotain tiettyä rotua, vaan koiran tulee ensisijaisesti sopia omaan elämäntyyliin. Koulutukselliset haasteet tuovat lajiin kivaa lisämaustetta ja niiden jälkeen onnistumisetkin tuntuvat hyvältä. Göötit kyllä tuntuvat aiempien koirien jälkeen tosi helpoilta, kun ei tarvitse kikkailla motivaation kanssa” “Rotuharrastaja, vaikken kyllä sano, etten ikinä vaihtaisi rotua. Mudien kanssa menee laji kuin laji, myös agility. Konkreettisena haasteena agilityn kannalta on koko: maksimudin kanssa pärjääminen on tosi vaikeaa siellä bordercollieiden seassa, mutta medimudista voi olla erittäin pitkälle. Luonteen puolesta en ehkä näin heterogeenisen rodun ollessa kyseessä uskalla sanoa mitään, mutta on siellä etunsa ja haittansa.” Suomen Agilityliiton jäsenlehti25 Kun namit ovat kohdillaan, HILLA taipuu vaikka mihin “Jokainen irliksen omistaja tietää, ettei tällainen ole helppo rasti.” MILLA TUOMINEN KUVAT MARKKU PAJULAHTI Kepeillä Hilla joutuu tekemään kropallaan moninkertaisen työn pienempään koiraan nähden. Hyvän palkan voimalla sekin onnistuu: iloisesti ja hyvällä draivilla. 26 Putkeen! 1/2015 Suomessa on useita harvinaisia agilityrotuja, joissa on vain muutama virallisissa kilpailuissa startannut yksilö. Kolme- ja puolivuotias irlanninsusikoira Hilla lienee rotunsa kaikkien aikojen ensimmäinen ja tällä hetkellä ainut edustaja kisaradoilla, muttei varmasti viimeinen. “Voi jestas, aivan mahtava suoritus molemmilta!” “Jokainen irliksen omistaja tietää, ettei tällainen ole helppo rasti.” “Voi kuinka hienoa, nyt tuli kyllä tippa linssiin.” “Aina uudestaan ja uudestaan täytyy tulla ihastelemaan menoanne.” “Nöyrä kumarrus, sillä irliksen kanssa tuo ei ole helppoa, vaaditaan lahjakas koira sekä hyvin koiraansa lukeva ohjaaja.” Irlanninsusikoiraharrastajien Facebookryhmä on maaliskuussa 2014 liikutuksen vallassa. Tamperelainen Pauliina Salonen on lisännyt ryhmän seinälle videon Hilla-koiransa ensimmäisestä virallisesta agilitystartista. Kaikki kommentit ovat positiivisia ja kannustavia - irliksen käyttö rodulle epätavallisemmassa koiraurheilulajissa on kaikille ilon ja ylpeyden aihe. Hilla, virallisesti Yli-Kymen Hilla, on irlanninsusikoiranartuksikin suuri koira, pentueensa suurin. Se ei ole perheensä ensimmäinen jätti, ensimmäinen tämänrotuinen kylläkin. - Minulla on aina ollut kissa, lapsuudesta asti. En ole ollut aiemmin koiraihminen, mutta miehelläni oli tanskandoggi silloin kun tutustuimme, hänen kauttaan pääsin koiramaailmaan mukaan. Pikku-Myy oli siinä vaiheessa jo iäkäs, hän oli sellainen kotikoira, joka eli yli 10-vuotiaaksi. Kun Pikku-Myystä jätti aika, päätimme, ettemme osaa olla ilman koiraa ja että meidän pitää hommata uusi. Vuoden päästä meille tuli sitten Hilla. Rotu vaihtui matkalla, mutta pienempään ei oikein osattu vaihtaa, Pauliina kertoo. Nastolasta haettu Hilla oli Pauliinan ensimmäinen oma koira, joten hän halusi lähteä pennun kanssa kokeilemaan kaikenlaisia kursseja. - Halusin käydä koirakoulussa Hillan kanssa, saada itselleni kokemusta, kun kovasti innostuin tästä koirailusta. Ylöjärvellä käytiin ensin Koirakoutsin pentukurssilla ja sitten mentiin arkitottelevaisuuskurssille, jolla oli erilaisia teemoja joka kurssikerralla. Eräällä kerralla teemana oli luot- tamus. Kentällä oli agilityesteiden tapaisia esteitä, oli pöytää ja putkea, ja Hilla tuntui pitävän niistä todella paljon. Pauliina kysyi kurssin vetäjältä, uskaltaisiko hän lähteä agilityn alkeiskurssille höntsäilemään, kun kyseessä ei ole mikään perusrotu. Koulutusohjaaja kannusti Pauliinaa hakeutumaan mukaan ja kertoi rohkaisuksi virallisissa agilitykilpailuissa kisaavista tanskandoggeista, edesmenneen Pikku-Myyn rotutovereista. Pauliina ja Hilla hakeutuivat Tampereen Seudun Koirakerhon riveihin. Syksyllä 2012 käytiin alkeiskurssi ja heti perään jatkokurssi, sitten päästiin viikottain kokoontuvaan treeniryhmään ja ihan omaksi iloksi höntsättiin - vielä siinä vaiheessa. - Hillan koulutusta piti aluksi miettiä aika lailla eri tavalla kuin muilla. Meidän piti koulutusohjaajan kanssa päättää, miten eri esteitä aletaan opettaa Hillalle. Alkeiskurssilla mentiin kaikki tiettyjä esteitä järjestyksessä, jolloin pieniä koiria nostettiin kontaktiesteelle ja kävelytettiin alas. Kun nelisen koiraa oli mennyt ennen meitä, aloimme miettiä, mitä tekisimme Hillan kanssa. Hilla oli vapaana ja yhtäkkiä huomasin, että siitä se vain meni A-esteen yli, oli ilmeisesti katsonut muilta mallia, Pauliina nauraa. Osa esteistä tuotti kuitenkin enemmän päänvaivaa ja työtä. - Puomi on tosi kapea, joten piti miettiä, miten Hilla ei tipu sieltä. Keksimme, että ensin pitää olla lankku maan tasolla, kaikki tassut kyydissä ja palkkaa tulee. Olimme silloin juuri ostaneet mieheni kanssa omakotitalon ja remppa oli menossa. Meillä sattui olemaan suunnilleen puomin levyisiä saunanlauteita odottamassa, joten treenailimme sitten kotona meidän tulevilla saunanlauteillamme puomilla pysymistä. Sitten laitoin lankun alle korokepalikkaa ja taas käveltiin lankkua pitkin. Jossain vaiheessa laitettiin myös koivunklapi keskelle, että lankku heijasi keinun tapaan, kulmanousuakin päästiin treenaamaan. Sen jälkeen oppiminen eteni nopeasti. - Kun lankulla käveleminen alkoi Hillan bravuuri ovat hyppysuorat, joilla se saa mennä kovaa. Suomen Agilityliiton jäsenlehti27 mennä kuin vettä vain kotona, puomia alettiin kokeilla treeneissä. Tosi nopsaan se oppi, koska lankulla käveleminen oli tuttua hommaa. Jossain vaiheessa se karkasi itse jo puomillekin. Hilla ollut tosi oma-aloitteinen treenaamisessa, tykkää kovasti, Pauliina kehuu. - Putket ovat Hillalle fyysisesti rankkoja, koska se joutuu menemään ne kyykyssä. Yksissä treeneissä otetaan siis maksimissaan neljä putkea. Putkessa haasteena oli aluksi se, että kovasti Hilla halusi sinne mennä, mutta kun säkä otti putken suulla kiinni, se oli ihmeissään - minun piti siis opettaa koira ensin ryömimään! Sitten se tajusi, että näinhän tänne pääsee, ja nykyään se kehittänyt oman version putkessa liikkumisesta, ei varsinaisesti ryömi enää. Pyydän sitä kuitenkin edelleen ryömimään, se naurattaa ihmisiä. Pujottelu on opetettu verkoilla, mutta verkoista piti päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Ne ottavat kiinni Hillan kylkiin, koska koira on niin iso, ja myöhemmin apua olisi ollut hankalampi häivyttää. Koska irlanninsusikoirat ovat vinttikoiria, miellyttämisenhalua niillä ei oikein ole. Tämä pitää Pauliina mukaan huomioida aina treenaamisessa: se ei saa mennä työn puolelle, vaan lopettaa pitää siinä vaiheessa, kun koiralla on vielä hauskaa. Into sammuu, jos asioita alkaa liikaa hinkata. Miellyttämisenhalun korvaa Hillan kohdalla ahneus. - Hyvin se oppii juttuja, kun on namit kohdillaan, käytän kuivattuja lihoja. Hilla ei koe leluja palkkana - paitsi silloin, jos lelussa on nami. Haaveena Agirotu-joukkue Tällä hetkellä koirakko treenaa kerran viikossa. Ensimmäiset viralliset kisat käytiin maaliskuussa 2014 - silloin, kun Facebook riemastui. - Kun alettiin höntsätä agilityä, minulla ei ollut aikomusta lähteä kisaamaan, mutta kun Hillalla homma luisti, niin jatkettiin harrastamista ja kouluttaja alkoi ehdotella kisaamista. Hilla osasi silloin jo kaikki esteet. Olin sitä mieltä, ettemme pysy bortsujen vauhdissa, ei me pärjätä. Silloinen kouluttajamme Carita Siren kannusti, että on mahtavaa, kun olet saanut tällaisen rodun kisakuntoon asti, menette tekemään omaa kisaa, ette vertaa muihin, 28 Putkeen! 1/2015 muistelee Pauliina. - Rodunharrastajat ovat olleet tosi positiivisesti suhtautuvia ja eräs tanskandoggin omistaja oli todennut, että jos tuo menee, niin kyllä tämä doggikin pystyy. Viime kisoissa eräs äiti ja tytär olivat katsomassa kisoja, ja he tulivat juttelemaan. Heillä oli skotlanninhirvikoira kotona ja he halusivat nähdä Hillan radan. Tärkeintä on, että mennään Hillan ehdoilla. Niin kauan kuin sillä on kivaa, jatketaan. Tulostavoitteena Pauliinalla ja Hillalla on itseään vastaan kisaaminen. Yksi kakkossijakin on ehtinyt jo kisauralla tulla, siitä oltiin suuresti yllättyneitä ja iloisia. Rata oli siinä mielessä Hillalle tehty, ettei sillä ollut putken putkea, joten Hilla pääsi etenemään nopeasti. Pauliina nauraakin parin antavan muille paljon tasoitusta putkissa, koska Hillalla menee niissä niin paljon aikaa. - Monet tulevat kysymään, mahtuuko se oikeasti putkeen! Myös puomi on este, joka mennään edelleen koiran omassa tahdissa, turvallisuus tiukasti mielessä. Hillaa ajatellaan myös siinä, että kisapäivinä otetaan vain yksi startti. - On selvää, ettemme ole koskaan menossa maksikolmosiin, nopeus ei tule riittämään. Otetaan kuitenkin omia pieniä tavoitteita, parannetaan tuolta ja täältä. Tällä hetkellä yritetään parantaa aikaa, Pauliina juttelee. Hilla on ehkä hiukan poikkeuksellinen vinttikoirarodun edustaja, vaikka kisaradoilla on aiemmin nähty muun muassa näppäriä whippetejä ja italianvinttikoiria. Se haluaa kovasti tehdä ja harrastaa yhdessä ohjaajan kanssa. Eniten se pitää hyppäämisestä, etenkin jos se pääsee menemään kovaa, joten pitkät loppusuorat sille mieluisia. - Maastojuoksukirjat on hankittu koejuoksussa, mutta ei hän oikein sille saralle sovellu, Hilla on aika vahvasti leimaantunut minuun. Se on etu agilityssä, mutta maastossa Hilla saattaa tiukemmassa mutkassa hukata pupun ja palata omistajan luo. Noseworkiin on alettu juuri tutustua, kaikenlaista tykätään tehdä. Pauliina on päättänyt, että hänen seuraavakin koiransa on irlanninsusikoira. Hän myöntää miettineensä myös rodun “Monet tulevat kysymään, mahtuuko se oikeasti putkeen!” vaihtamista esimerkiksi rhodesiankoiraan, koska niilläkin on maastojuoksuoikeudet ja ne ovat näppäriä agilityssä. Agilitystä Pauliina ei nimittäin halua luopua vaan ilmoittaa haksahtaneensa lajiin. - Irlikset ovat kuitenkin niin mahdottoman lempeitä jättiläisiä, että vaikea olisi rodusta luopua. Seuraavan koiran kanssa aletaan myös kokeilla aksaa, jos sekin olisi sellainen yksilö, joka tykkäisi siitä. Maastojuoksua myös. Mitään ei ole lukkoon lyöty, mutta olen alustavasti miettinyt, että kun Hilla täyttää viisi, voisi alkaa etsiä pentua, niin minulla olisi aina aktiivi-ikäinen koira. Nämä ovat hitaasti kehittyviä, kun kasvu on niin massiivista ja vaatii aikaa. Kun Hilla aloitti kisauransa, kävi ilmi, ettei se suinkaan ole ensimmäinen suomalainen agilityä harrastanut rotunsa edustaja. Monille on vain käynyt niin, ettei jokin este ole luistanut, joten koiran kanssa ei ole sitten kisattu. Pauliina kertoo kuulleensa, että heti lajin tultua Suomeen 1980-luvun lopulla jokin koira olisi kuulemma kisannutkin, mutta ei ole tietoa, ovatko kyseiset kilpailut olleet virallisia. Joka tapauksessa lajin nykyiset vaatimukset huomioon ottaen Hillaa voidaan pitää rodussaan aikamoisena uudisraivaajana. Pauliina Salonen kuitenkin toivoo, että Hilla on vasta ensimmäinen monista. - Toivoisin kovasti, että pääsisimme osallistumaan Agirotuun irlisjoukkueella tulevaisuudessa! Reippaasti vain kokeilemaan, harmaista on moneksi! Hänellä on terveisiä myös muille harvinaisten ja epätyypillisten agilityrotujen omistajille: - Rohkeasti ja reippaasti osallistumaan, keskittykää omaan tekemiseen. Kun sinulla ja koiralla on hauskaa, ei niillä tuloksilla ole niin väliä. Eikä ole pakko mennä kisaamaan, jos ei halua, tätä lajia voi harrastaa muutenkin. Yhteinen kiva on tärkein asia! KOKONAISVALTAINEN TERVEYS TULISI NOSTAA JALOSTUKSEN KESKIÖÖN Äärimmäisyyksiin pyrkiminen voi altistaa ongelmille MILLA TUOMINEN Kennelliiton jalostusasiantuntija Katariina Mäki on huolestunut ääriominaisuuksien tavoittelusta koirajalostuksessa. Yleensä tämä on opittu yhdistämään lähinnä näyttelykoirien epäterveiden rakennepiirteiden korostamiseen, mutta myöskään urheilukoirien jalostus ei ole näistä pyrkimyksistä vapaa - painotukset vain ovat toiset. Maatalous- ja metsätieteiden tohtori, jalostusagronomi Katariina Mäki on työnsä puolesta erinomaisella näköalapaikalla, mitä koiranjalostukseen tulee. Suomen Kennelliitto on ylin rotukoirien jalostusta ohjaava organisaatio Suomessa, ja rekisteröityjen rotukoirien osuus koko koirapopulaatiosta on maassamme maailmanlaajuisesti merkittävä. Jalostusasiantuntija Mäki ei väitä olevansa erityisen hyvin sisällä agilityssä urheilulajina, mutta hänelle on syntynyt kokonaiskuva siitä, mitä urheilukoirilta ihmisen kilpakumppaneina vaaditaan ja mitkä ovat ne työkalut, joiden avulla tavoitteeseen voidaan jalostuksessa pyrkiä. - Luonteen puolesta tärkeintä on se, että koira kokee homman palkitsevaksi, eli on olemassa jokin palkka, joka sitä kiinnostaa. Tämä ei tarkoita välttämättä sitä, että koira tarvitsee miellyttämisenhalua. Hyvä toimintakyky ja tasapainen hermorakenne ovat tärkeitä, koiran pitää pystyä liikkumaan erilaisissa paikoissa ja alustoilla ja sen pitää olla aktiivinen. Terve luusto on tärkeä, kaikki koiran liikkumiseen vaikuttavat fysiologiset asiat, terve rakenne, Mäki luettelee. Ideaali agilitykoiran rakenne on melko kevyt, ei millään tavalla liioiteltu esimerkiksi luustoltaan. Ideaali koira ei ole myöskään äärimmäisen lyhytkuonoinen, jotta se pystyy hengittämään kunnolla. Epäterve rakenne ja hengitysteiden ongelmiin johtava hyvin lyhyt kallo ja kuono ovat lajin kannalta pahimmat liioitellut piirteet, mutta kokonaisia rotuja ei voida leimata - paljon riippuu yksilöstä ja koiraa täytyy katsoa aina tapauskohtaisesti. Perussääntö kuitenkin on, että agilitykoiran tulisi olla kaikin puolin terve ja liikunnallinen. - Käytäntö on sanellut myös agilityssä sen, millaisia koiria siinä eniten käytetään. Muun muassa bordercolliet, villakoirat ja borderterrierit ovat suosittuja, koska ne ovat kaikki kevyitä ja aktiivisia koiria. Vinttikoirat ovat ehkä nopeita juoksemaan, mutta eivät ehkä luonteen puolesta ideaaleja: eivät niin persoja herkuille tai innokkaita suorittamaan esteitä. Katariina Mäki suosittelee koiran luuston kuvauttamista ennen aktiivisemman treenaamisen aloittamista, etenkin silloin, jos rodussa on paljon luusto-ongelmia. Agilityn kannalta kriittisimmät paikat lienevät selkä, lonkat, kyynärpäät ja olkanivelet. Jos näissä on toiminnallisuutta haittaavia muutoksia, koira voi alkaa vähitellen kieltäytyä hyppäämistä ja se voi olla treenatessa vaisu. Nämä ovat aina hälyttäviä merkkejä, vaikka agilityä harrastettaisiin vain omaksi iloksi vailla kilpailutavoitteita. - Se, miten muutokset näkyvät koirassa, riippuu osittain siitä, miten koira käyttää kroppaansa. Terveet lonkat tarvitaan ponnistamiseen ja etupää taas rasittuu hypyillä. Jos koiralla on kuvaustuloksena vaikkapa C:n lonkat, mutta koira ei oireile mitenkään, kannattaa pitää koira hyvässä lihaskunnossa ja tarkkailla sitä huolellisesti. Mitä huonommat lonkat ovat kirjaimen mukaan, sitä herkemmin ne kehittävät kulumismuutoksia, muistuttaa Mäki. Vaikka koira olisi joistakin kohdista terveeksi kuvattu, ei kannata koskaan tuudittautua siihen, että se pysyy terveenä. Koiran hyvinvointia täytyy aina tarkkailla. Luusto- ja rakenneongelmien lisäksi esimerkiksi sydänviat voivat olla sellaisia, joista on haittaa urheilukoiralle, joten silloin kannattaa mennä varovaisesti ja aina koiran mukaan, ettei se rasitu. Suomen Agilityliiton jäsenlehti29 Terveystutkimuksiin Mäellä on selvä kanta: tutkimuksissa kannattaa keskittyä olennaiseen. - Monet rotujärjestöt tekevät kyselyitä, joiden avulla kartoitetaan kyseisen rodun terveyttä. Tärkein kysymys kuuluu: onko koiraa pitänyt käyttää lääkärissä muuten kuin rokotuksilla? Olisi hyvä aloittaa terveyskyselyillä, jotta nähtäisiin tutkimisen tarve: ei olisi välttämättä tarvetta tutkia niin paljon ja laajalti, koska tällä hetkellä eri roduissa tutkitaan sellaistakin, mikä ei ole kyseisessä rodussa ongelma. Esimerkiksi hän nostaa olkanivelet: joissakin roduissa esiintyy paljon olkanivelten ongelmia, mutta näihin ei ole olemassa Kennelliiton seulontatutkimusta kuten esimerkiksi lonkkiin, joten ongelmat eivät näy Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä. Urheilukoiralle terveet olat ovat kuitenkin harrastamisen edellytys. RISTEYTYKSIÄ JA DESIGNIA Agilityurheilun parissa hieman ongelmallista on, että koska viralliset, kansainväliset ja kansallisetkin arvokilpailut ovat kennelliittojen kattojärjestö FCI:n (Fédération Cynologique Internationale) alaisia, viralliset mestaruustittelitkin voidaan myöntää vain FCI:n hyväksymään rekisteriin rekisteröidyille koirille. Rekisteröimättömät rotukoirat ja monirotuiset koirat ovat näistä taistoista ulkona, vaikka koirien ja niiden ohjaajien taidot riittäisivät pitkällekin. Suomen Kennelliitto on pysynyt pitkään tiukasti puhdasrotuisuuden vaalimisen tiellä, mutta suuri laiva on pikku hiljaa kääntymässä. - On alkanut mietintä, voidaanko koiramaailmaa katsoa jatkossa tässä kohdin enemmän sormien läpi. Erityisesti roturisteytysten teko hyödyttäisi valtavasti rotukoirien jalostusta ja hyvinvointia, ja tähän mennessä tehdyistä risteytyksistä kerätty tieto voisi hyödyttää risteytysprojekteja jatkossa. Täällä jalostuspuolella me haluaisimme, että suunnitelmalliset risteytykset olisivat jatkossa helpommin toteutettavissa. Asia vaatii hirveästi asennemuutosta ja keskustelua myös siellä kentällä, Katariina Mäki sanoo. Niin sanotut design-seropit eli tiettyjen rotujen ilman poikkeuslupaa tehdyt tarkoitukselliset sekoitukset eivät ole mitään rotua, joten ei voida ottaa mihinkään muuhun rekisteriin kuin tunnistusmerkintärekisteriin. Ilmiö on noussut esiin paitsi työ-, myös urheilukoirapuolella valjakkourheilussa yleisesti käytettyjen alaskanhuskyjen myötä. - Työkoirapuolella on katsottu, että tämä on hyväksyttävää, esimerkiksi jotkut opaskoirat ovat tarkoituksella tehtyjä noutajarotujen sekoituksia. Koiran hyvinvointi on pääasia ja käyttöristeytyksillä on haettu parannusta terveyteen ja käyttöominaisuuksiin. Kennelliiton voimassaolevissa säännöissä kuitenkin lukee, että jos on allekirjoittanut liiton kasvattajasitoumuksen, on kasvatettava puhdasrotuisia koiria, Mäki kertoo. Agilityharrastajien kentänlaita- ja nettikeskusteluissa vilahtelevat toisinaan ajatukset nimenomaan agilityä varten luoduista design-seropeista, jotka eivät kuitenkaan ole kovin yleisiä oletettavasti siksi, ettei niiden kanssa pääse huippu-urheiluta30 Putkeen! 1/2015 solle muuten kuin avoimissa arvokisoissa. Monen harrastajan toive tuntuu olevan esimerkiksi “nahkasheltti”: shetlanninlammaskoira, jolla olisi lyhyt turkki. Mäki tyrmää toiveet siitä, että tällaisesta sekoituksesta voisi tulla lähitulevaisuudessa uusi rotu. - FCI:ssä ei haluta kasvattaa rotujen määrää jo olemassa olevien lisäksi, eli alkuperäinen sheltti pitäisi mieluummin jalostaa niukkaturkkisempaan suuntaan. On aina mahdollista jalostaa vähempiturkkinen linja, ne koirat eivät vain sitten vain pärjää näyttelyissä. Kannattaa tutkia rodun rotumääritelmää: nykyisen rotumääritelmän sisäänkin saattaa mahtua hieman erilainen koira. Suomessa agilityrotujen kirjo on suhteellisen laaja, Mäen mielestä se on hyvä asia. Mitä enemmän rotuja tietyssä lajissa käytetään, sitä vähemmän lajin vaatimukset hänen mukaansa kuormittavat yhden rodun jalostusta. Esimerkiksi medikokoisten bordercollieiden tarkoituksellinen tekeminen ei välttämättä ole järkevää, jos kyseessä on rotumääritelmän mukaan selkeästi alimittainen koira. Jalostusmateriaalin valinnassa tulisi painottaa myös rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta, joka on muun muassa joidenkin paimen- ja metsästysrotujen kohdalla niiden käyttötarkoitus vielä tänäkin päivänä. LUONNEOMINAISUUKSIEN YLIKOROSTAMISESTA TERVEYSONGELMIA Jalostusasiantuntija Mäellä on oma kantansa myös urheilukoirien luonnejalostukseen. Osittain se on varmasti yhteneväinen monien koiraurheilijoiden käsityksen kanssa, osittain se kuitenkin varmasti siitä poikkeaa. - Luonnepuolella jos on ongelmia, se rajoittaa harrastamista ylipäänsä, ei ole yksittäistä ongelmaa, joka nousisi agilityn kohdalla ylitse muiden. Agilityssä ei ehkä pelata niin paljon koiran vieteillä kuin monessa muussa lajissa. Kisatilanteet aiheuttavat kuitenkin suurta stressiä joillekin yksilöille, jos esimerkiksi hermorakenteessa on toivomisen varaa, ja se voi altistaa sairauksille. Kasvattajan työkaluina tarjolla olevat luonnetesti ja MH-luonnekuvaus eivät millään tavoin kerro, onko koira soveltuva juuri agilityyn, mutta ne kertovat perushermorakenteesta, esimerkiksi siitä, palautuuko koira paineistumisesta. Myös koulutettavuudesta ja miellyttämisenhalusta voisi Mäen mukaan tehdä rotujärjestöjen piirissä edellä mainitun terveyskyselyn kaltaisen luonnekyselyn: kyselyyn voitaisiin valita harrastajien tärkeiksi katsomia asioita, joita testit eivät mittaa, esimerkiksi koiran palkattavuus. Luonnetestejä tarkastellessa niistä olisi poimittava osa-alueet, jotka yhteydessä harrastusominaisuuksiin, loppupisteillä ei voida koiria jalostaa. Luonnejalostus on aina tasapainoilua, johon liittyy riskejä. - Jos joitakin rotuja jalostetaan aina vain tosi vietikkääseen menoon, onko sekään hyvä koiralle? Sellainen ei paranna yksilön hyvinvointia, johon pitäisi aina pyrkiä. Minua huolestuttaa koiranjalostuksessa joissakin urheilu- ja palveluskoirissa ääriominaisuuksiin pyrkiminen, koirat ovat niin huippuunsa viritettyjä viettiensä puolesta ja niiden hermorakenne ei ole aina riittävän vahva. Joissakin roduissa on tullut esiin jopa neurologisia ongelmia, joiden epäillään olevan yhteydessä äärimmäi- seen käyttöominaisuuksien vahvistamiseen. Sellainen lisää aina herkkyyttä ongelmille. Tässä tapauksessa jalostuksessa pitäisi pyrkiä käyttämään lähempänä rodun keskitasoa olevia koiria, roduthan ovat tietysti keskenään erilaisia. Agilityväkikään ei puhtain paperein selviä, jos tavoitteena on nimenomaan nelijalkaisen kilpailuparin hyvinvointi. - Olisiko mahdollista keksiä sääntöihin vielä enemmän kommervenkkejä, jotta monipuoliset koirat pärjäisivät kisoissa eikä haettaisi pelkästään nopeampia ja nopeampia koiria? Jospa löytyisi keino rakentaa radat ja säännöt tätä suosien. Pelkästään yhden ominaisuuden jalostaminen on aina huono juttu, jos ei haluta päätyä yliviritettyyn ja yliherkkään koiraan, painottaa Mäki. Koko maailman suosituin agilityrotu eli bordercollie on tilanteessa, jossa kasvattajien tulee miettiä, miten haluavat viedä rotua eteenpäin. - Pitäisi miettiä, mihin suuntaan rotu on menossa. Halutaanko, että se on toimiva paimenkoira ja työkoira? Jos jalostuksessa painotetaan vääriä ominaisuuksia, se voi johtaa myös muihin ongelmiin. Rodusta riippumatta on aina huono juttu, jos eläin on vain kilpailuväline, se voi johtaa monella tapaa ylilyönteihin. Katariina Mäki pitää agilityä hienona harrastuksena. Kehityksen suunnalle ei kuitenkaan saa sokeutua. Suomen Agilityliiton jäsenlehti31 Ideaali kunto on agilitykoiralle tärkein rodusta riippumatta Ortopedi törmää yleisimmin agilitykoirien rasitusvammoihin MILLA TUOMINEN KUVAT JUKKA PÄTYNEN Agilityrotujen koko kirjo tulee tutuksi paitsi kilpailuja paljon kiertäville, myös eläinlääkäreiden ammattikunnalle. Parhaassa tapauksessa agilitykoira käy vastaanotolla vain rutiininomaisissa luustokuvauksissa, ikävämmässä tapauksessa joudutaan hoitamaan urheiluvammoja. Koiran rotu ei sinänsä altista sitä ongelmille, mutta rakenteelliset heikkoudet ja erityisesti ylipaino ovatkin jo toinen juttu. A nu Saikku-Bäckström on intohimoinen agilityharrastaja, jonka harrastus tukee siviiliammattia ja toisin päin - hän on nimittäin eläinlääketieteen tohtori ja pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, joka työskentelee tällä hetkellä helsinkiläisellä Mevet-klinikalla ortopedina. Mevetissä on vastikään lanseerattu urheilukoiraklinikka, jossa alan ammattilaisten lisävahvuutena on aktiivikilpailutausta - jopa arvokisatasolla. Saikku-Bäckström kuuluu entisenä agilityn maajoukkueen jäsenenä tähän joukkoon, jolla on näkemystä eri lajien vaativuudesta niiden huipulla. Se, mitä hänestä ei välttämättä tiedetä, on tausta alun perin aivan toisen koiraurheilulajin parissa. - Olen kisannut aiemmin pk-puolella, bokserini oli käyttövalio hausta. Reilut kymmenen vuotta sitten otin ensimmäisen pienen koirani, kun totesin, ettei aika riitä aktiiviseen pk-harrastukseen. Päätin sen sijaan tehdä hupailuaksaa. Laji vei kuitenkin käden ja nyt kotona on kolme parsonrussellinterrieriä, joiden kanssa olen tehnyt agilityä, Nekku oli ensimmäinen parson maajoukkueessa vuonna 2010. Olen onnekas, koska olen saanut viime vuosina kisata myös hyvien kavereiden erinomaisilla maksikoirilla. Omankin maksin hankinta on suunnitelmissa, hän paljastaa. Hupiagility on se, mitä hän uskaltaa eläinlääkärin näkökulmasta suositella aktivoinniksi kaikille lajista kiinnostuneille - tavoitteellinen agility ei sovi kelle vain. 32 Putkeen! 1/2015 - Voisin verrata tilannetta ihmisten urheilun puolella telinevoimisteluun. Jos ihminen on voimanostajatyyppinen, se ei sovi hänelle, laji vaatii tietynlaisen ruumiinrakenteen. Loukkaantumisriskit ovat pienempiä ketterille koirille, ei lajin nimi ole turhaan agility (engl. ketteryys). Ideaalikuntoinen agilitykoira on hoikka, mutta sillä on hyvin kehittynyt lihaksisto. Kunnollista takapään lihaksistoa koira tarvitsee ponnistamiseen, etupää ottaa tärähdykset vastaan. Superyksilöitä voi olla missä rodussa vain, mutta kisa-agilityä en suosittele varauksetta kaikille roduille. Tavoitteellinen agility edellyttää koiralta sporttista perusrakennetta ja notkeutta. Koira ei saa olla liian raskas, ei luustol- lisesti eikä painollisesti. Hyvän mielen aktivointiagility sopii kaikille roduille, mutta silloinkin ohjaajan pitää miettiä tarkasti, millaista rataa tekee, erittäin raskaalla koiralla ei kannata treenata esimerkiksi A-estettä. Paino-ongelma on universaali ja kaikkia rotuja koskettava. - Yllättävän suuri osa aktiivisesti kisaavista koirista on liian lihavia. Valitettavasti kaikissa roduissa näkee näitä, jopa bordercollieissa. Laji on niin raskas luustolle ja nivelille, että koiran on ehdottomasti oltava hoikka. Tämä ei tarkoita sitä, että koira olisi laiha, se saa olla lihaksikas. Niin sanottu näyttelykunto on joissakin roduissa älytön, koska puhutaan “massasta” ja tarkoitetaan pelkkää rasvaa. Massan pitää olla lihasmassaa, huomauttaa Saikku-Bäckström. Hänen ortopedikollegansa, eläinlääketieteen tohtori Juha Virolainen perusti takavuosina Hämeenlinnan naapuriin Hattulaan Vethaus-eläinsairaalan, joka on nykyisin osa Univet-ketjua. 24 tuntia vuorokaudessa palveleva eläinsairaala hoitaa myös agilitykoiria. Virolainenkin painottaa paljon sopivan kunnon merkitystä, kun puhutaan agilitykoiran fyysisistä minimivaatimuksista. - Tärkeintä on, että koiran kliininen kunto on harrastuksen vaatimalla tasolla lihaskunnon ja kestävyyden puolesta. Ylipaino ei ole suositeltavaa niveliin kohdistuvan painorasituksen vuoksi. Saikku-Bäckström mainitsee esimerkin eroista jo pelkästään yhden rodun sisällä: tai lonkissa aiheuttavat usein ongelmia rasituksen yhteydessä. Hypyt ja nopeat käännökset rasittavat epänormaalia nivelrustoa ja koirat saattavat alkaa ontua tai aristaa jalkojaan liikkeelle lähtiessä. Myös takajaloissa ristisiteen ongelmat liittyvät toisinaan harrastekoirien ontumiin. Ristisiteissä havaitaan toisinaan osittaisia repeämiä, jotka ajan myötä saattavat revetä kokonaan. Juha Virolainen luettelee tyypillisiä urheilukoirien vammoja, joille myös agilitykoira altistuu - joskus rakenteellisten puutteiden takia, joskus ei. Rodut, joilla on selkärankaongelmia kuten spondyloosia, eivät myöskään välttämättä sovellu Virolaisen mukaan lainkaan agilityyn. Selkäranka joutuu kovaan rasitukseen muun muassa nopeissa käännöksissä ja pujottelussa. Myös ristiselän alueella olevat ongelmat saattavat aiheuttaa kiputuntemuksia ääriliikkeiden yhteydessä. Koiran heikko lihaskunto saattaa altistaa onnettomuuksille tai nivelongelmille, ja hengitystiepuolen ongelmat saattavat tulla esiin rasituksen sietämisen alenemisena. Näissä tapauksissa kunnon yleistutkimus ja tarvittaessa tähystys tai röntgentutkimus on tarpeen. - Perinnölliset nivelsairaudet tai nivelten kehityshäiriöt kyynärissä, olkapäissä - Voisi todeta että harrastuksen tulee olla koiralle mielekästä ja että se tekee - Raskasrakenteinen, ylipainoiseksi syötetty näyttelylinjainen labradori ei sovi aktiiviseen agilityharrastukseen, sen sijaan hoikkana pidetty metsästyslinjainen labradori on siihen aivan sopiva. Eri roduilla eri ongelmat Suomen Agilityliiton jäsenlehti33 Anu Saikku-Bäckström nähdään vuodesta toiseen agilityn kotimaisissa arvokisoissa parsoneidensa kanssa ja hänen nimensä on tuloslistoilla yleensä melko korkealla. Nekun kanssa hän oli minien maajoukkueessa tekemässä rodun historiaa vuonna 2010, kuvassa on kuitenkin Ronja. ongelma, se ei vaikuta koiran harrastuskäyttöön mitenkään, mutta asteet LTV2 ja LTV3 voivat aiheuttaa selkeitä oireita, hän harmittelee. Yllättäen lievä rakennevirhe voi kuitenkin olla myös etu: - Koiralla ei tarvitse aina olla täydellinen rakenne, esimerkiksi pieni varpaiden ulkokierto takapäässä ei ole aina huono juttu. Bortsut pystyvät kääntymään niin hyvin, koska niillä on usein kintereet vähän supussa. Anu Saikku-Bäckström muistuttaa myös, että urheilukoira on nähtävä toiminnassa, jotta sen toiminnallista rakennetta voidaan arvioida. suorituksen mielellään. Suoritusten jälkeen ei pitäisi olla tarvetta säännöllisiin lääkityksiin palautumista varten, Virolainen summaa. Agilityrodut eivät ole samanlaisia, joten niiden tyypilliset ongelmatkaan eivät aina ole samanlaisia. Anu Saikku-Bäckströmillä on jonkinlainen tuntuma eri rotujen “tyyppivikoihin”. Yleistää ei voida, kaikissa roduissa on myös näiden tyyppivikojen suhteen paljon terveitä yksilöitä, mutta joitakin ongelmia on tiedostettava, jotta ne osattaisiin ottaa kyseisen rodun kohdalla huomioon. - Luonto tietää, mitä se tekee, parhaiten rasitusta kestää perusrakenne. Tällaisessa koirassa ei ole mitään liioiteltua: ei liian pitkää tai lyhyttä selkää ja kulmaukset ovat normaalit. Eri roduilla on omat ongelmansa: bortsuilla olat, OCD ja rasitusvammat, raskasrakenteisilla roduilla, kuten staffeilla usein polvivammat. Selkävaivoihin taipuvaisia eli usein hyvin pitkiä tai lyhyitä koiria rasittavat kepit ja toistuvat hypyt, shelteillä ongelmana ovat kintereet, collieilla ranteet. Saikku-Bäckström istuu myös Suomen Kennelliiton luusto- ja nivelsairauksien asiantuntijatyöryhmässä ja lausuu liitolle boksereiden virallisia selkäkuvia. Selkien kuvaaminen on yleistynyt viime vuosina ja ilmi on tullut aivan uusi terveysriski yli roturajojen. - Yllättävän paljon välimuotoisia ristinikamia on löytynyt kaikissa roduissa ja agilityssähän isoin rasitus osuu sille alueelle, joten välimuotoiset nikamat altistavat ongelmille. LTV1 ei ole 34 Putkeen! 1/2015 - Seisovan koiran linjat eivät välttämättä korreloi täysin siihen, miten koira käyttää itseään liikkeessä. Parhaiten rakenne kestää hypyttämistä, kun koiralla on hyvät kulmaukset sekä etu- että takapäässä, mutta ei liioitellut. Keskivartalojumppa ja temput auttavat parantamaan koiran koordinaatiota ja syviä lihaksia. Silloin koira selviää vähemmänkin ideaalilla rakenteella. Perushoitoakaan ei tule laiminlyödä. Saikku-Bäckströmin mukaan esimerkiksi koiran kynnet tulee pitää lyhyinä, sillä agilitykoirien kynsivammat ovat yleisiä ja yleistyneet mattopohjat lisäävät niitä. Vakavat vammat harvinaisia Juha Virolaisen kokemuksella aidosti vakavat agilitykoirien urheiluvammat ovat onneksi verrattain harvinaisia. - Esteisiin liittyvien onnettomuuksien seurauksena on tullut muutamia murtumia hoidettavaksi. Myös hammasvauriot ovat toisinaan mahdollisia törmäilyjen vuoksi. Myös rasituksen jälkeen ontuvia koiria on tutkittu vastaanotolla. Toisinaan taustalla on ainoastaan nyrjähdyksiä tai venähdyksiä. Onnettomuuksia voidaan estää tuntemalla oman koiran rajat. Riittävä lämmittely sekä harjoituksen jälkeinen jäähdyttely on tärkeää lihaskunnon ylläpitämiseksi, hän muistuttaa. Virolainen on törmännyt harvoin niin sanotusti loppuun kuluneeseen koiraan, nivelrikot ja selkäongelmat ovat olleet ehkä päällimmäinen ongelma. Tästä voisi päätellä, että koiriaan ahkerimmin treenaavat ja kilpailuttavat agilityharrastajat osaavat myös pitää niiden kunnosta ja terveydestä huolta. Saikku-Bäckström on samoilla linjoilla: - Olen hoitanut akuutisti törmänneitä ja liukastuneita, mutta pahoja akuutteja vammoja eli esimerkiksi murtumia tulee vähän siihen nähden, että laji on niin vaativa. Kuitenkin jos koiralla on perinnöllistä tai rakenteellista alttiutta ongelmiin jossakin kohdassa, tämä laji tuo sen kyllä helposti esille. Esimerkiksi spondyloosin suositeltua tutkimusikää Saikku-Bäckström perustelee sillä, että kaksivuotiaalle koiralle on ehtinyt kehittyä jo perinnöllisiä muutoksia, mutta niitä ei yleensä ole vielä ehtinyt tulla rasituksesta. Raaka totuus on, ettei agility ole koiralle täysin vaaraton harrastus. - Agilitykoirille tulee paljon rasitusvammoja. Ne ovat eri syiden kombo ja laji itsessään rasittaa, vaikka koira olisi kuinka priimarakenteinen ja hyvin huollettu. Ihmispuolella kaikilla kumparelaskijoilla on polvikulumaa, balettitanssijoilla taas on varpaat tohjona. Täytyy kuitenkin muistaa, että lajin parissa kilpailee aktiivisesti useita veteraaniikäisiäkin koiria, jotka ovat erinomaisessa kunnossa jopa vuosikymmenen kestäneen agilityuran jälkeen. Sopivan pennun valinta tärkeää Sekä Saikku-Bäckström että Virolainen kehottavat panostamaan agilitykoiran hankinnassa moniin aspekteihin, koiran rotu on vain yksi osa suurempaa pakettia. - Parhaiten kyseeseen tulee aktiivinen rotu, joka on luontaisesti hyvä liikkumaan ja suhteellisen kevytrakenteinen. Miellyttämisen halu saattaa olla myös positiivinen asia ajatellen harrastusta, sanoo Virolainen. - Jalostuksen tavoiteohjelmat ovat hyviä, sillä niistä näkee, mitä ongelmia rodussa on. Kun harkitsee vakavissaan pentua, voi kysellä pentueen kasvattajalta näistä ongelmista. Ihmiset eivät usein osaa tai kehtaa kysyä ja välillä puurot ja vellit menevät sekaisin. Mitä enemmän koirista tutkitaan, sitä enemmän tieto lisää tuskaa, painottaa Saikku-Bäckström. Mitä koirista sitten kannattaa tutkia? - Käytännössä tavoitteellisen harrastajan olisi hyvä tutkituttaa koiransa harrastuksen alussa läpi: kuvataan nivelet ja selkä sekä käydään koira läpi kliinisesti. Jos tiedetään lähtötilanne, tiedetään myös, jos jokin muutos, esimerkiksi selän luupiikki, on tullut harrastaessa. Jos otetaan taas esimerkiksi bordercollie, niin niiltä on sulaa hölmöyttä kuvata vain kyynärät ja lonkat - pitäisi kuvata myös selät ja olat. PEVISA-vaatimukset eivät aina kerro, mitä kaikkia ongelmia rodussa oikeasti on, Saikku-Bäckström opastaa. Kaikki krooniset terveysongelmat ovat aktiiviharrastamisen kannalta epämotivoivia. Jos on olemassa vaikkapa hyvä terrieri, joka tarvitsee lääkityksen ollakseen kutisematta, se on lääkityksen takia myös pois kisoista. Koiran terveyttä arvioidessa pitää ottaa huomioon muutkin vaivat kuin tukielimiin liittyvät. - Pennunostajan tulee kiinnittää huomiota vanhempien taustoihin rodussa olevien ongelmien kautta. Hänen pitäisi mielellään nähdä vanhemmat tekemässä jotain, ei vain näyttelyssä seisomassa. Miten ne liikkuvat ja hyppäävät? Hyppytapa on periytyvä ominaisuus ja hyvä hyppytekniikka on agilityssä hirvittävän tärkeä, Saikku-Bäckström alleviivaa. Ikävä tosiasia on, että ihmiset ovat alkaneet hakea kaikissa koiraurheilulajeissa ääripäitä. - Totta kai halutaan, että agilitykoira menee lujaa, mutta et tee mitään koiralla, joka menee raamit kaulassa ja vetää rimat alas, sillä pitää olla myös aivot mukana. Liian kiihkeät koirat ovat helposti rikki koko ajan, koska ne eivät yhtään varo itseään. Oikean pennun valitseminen ohjaajalle ja oikean ohjaajan valitseminen pennulle on tärkeää myös turvallisuus- ja terveysseikkojen vuoksi. - Erään tutkimuksen mukaan kokenut ohjaaja vähentää agilitykoiran loukkaantumisriskiä, supernopea koira ja kokematon ohjaaja eivät ole sopiva pari. Myöhästynyt ohjaus lisää selvästi loukkaantumisriskiä. Hevospuolellakin aloitetaan helpommilla hevosilla ja vasta osaavalle ratsastajalle annetaan soiva peli. Tyvestä puuhun -periaate toimii agilityssä sekä ohjaajan että koiran kohdalla. Agilitykoiraa valittaessa ohjaajan on siis hyvä istua alas selvittämään itselleen, mitkä ovat koirakon tulevat tavoitteet lajin parissa ja arvioida rehellisesti myös omia taitojaan. Sen jälkeen ohjaaja voikin keskittyä kasvattamaan pennusta terveen aikuisen ja opettelemaan sen huoltamista. - Agility on ihana aktivointitapa mille koiralle vain. Tavoitteellisessa harrastamisessa perusrakenteen, painon ja pääkopan pitää olla kunnossa. Silloin harrastaminen on hauskaa, koira pysyy terveenä ja sen kanssa voi päästä pitkälle, Anu Saikku-Bäckström tiivistää. Suomen Agilityliiton jäsenlehti35 Yksinkertaisesti agilitya! Sen jälkeen kuskin pitää vielä kääntää auton ratista saadakseen pysymään tiellä. avotunneleissa tai vaikkapa pujotella keppien välistä. Agility on hurjan mielenkiintoinen ja suurenmoisia elämyksiä tarjoava harrastuslaji. Koirat pääsevät nauttimaan heille tarjotuista estehaasteista vaihtelevien virikkeiden lomassa. Ohjaajat ensin pähkäilevät tuomarin (tai kouluttajan) suunnittelemaa suoritusjärjestystä, jonka jälkeen he pääsevät mittaamaan itsensä ja koiransa välistä yhteisymmärrystä. Agility tuo koiran ja ohjaajan välisen kommunikaatiosuhteen kursailemattomasti esille. Tietoa ei voi antaa liian aikaisin, koska kuski voi unohtaa sen. Jos tieto tulee taas liian myöhään, niin, no, tiedät kyllä. Metsähallitus kutsuu. Jos jarrutat liian vähän, sekin voi olla kohtalokasta. Jos jarrutat liian aikaisin, menetät arvokkaita sekunteja ja joku muu saattaa voittaa tämän kisan. 2. Ohjaajan hidastaessa vauhtia tapahtuu kiihdyttämiseen verrattuna vastakohtaisia asioita. Koira lyhentää askelpituuttaan. Se kääntää katsetta kohti ohjaajaa ja kenties hieman kääntyy ohjaajan suuntaankin. Kehon painopistekin siirtyy taaksepäin. Koirat eivät osaa puhua, mutta niillä on erinomainen kyky kommunikoida liikkeillä, elekielellä ja äänillä. Agilityssa ohjaaja pyrkii käyttämään koiran luonnollista kykyä seurata muiden liikkeitä ja eleitä ilmaisemalla esteiden suoritetusjärjestystä liikkumisellaan, käsi- ja vartaloeleillä ja äänikäskyillä. Yleistäen voi sanoa, että koira menee aina siihen suuntaan, mihin ohjaaja liikkuu. Tässä agilityharrastuksen aloittamiseen painottuvassa Putkeen! -lehden numerossa keskitymme perusteiden hallitsemiseen. Perusteissa ei kannata tinkiä eikä niiden opettelussa oikoa. Vain sanakirjassa menestys tulee ennen työtä. Ei menestys tarkoita pelkästään kilpailuissa menestymistä, vaan sen voi ajatella tarkoittavan harjoitteessa onnistumista. Siksi laadusta kannattaa pitää kiinni opetteluvaiheessa. RALLIKKAASTI AGILITYRADALLE Kuvitellaan tilanne, että olet ralliautossa kartturina. Kartturina tehtävänäsi on antaa kuljettajalle informaatiota reitistä. Se tehdään etukäteen ja yhdessä sovitulla koodikielellä, “nuoteilla”. Siirry nyt mielikuvassasi ralliauton sisälle: Olet pikataipaleella ja edessäsi on pitkä suora. Sen aikana auton vauhti kiihdytetään huippuunsa. Suoran päässä on nyppylä, joka peittää taakseen edessä olevan jyrkän kurvin. Nyppylä on niin lähellä kurvia, että jos vauhtia ei hidasteta ennen nyppylää, lentää auto niin pitkälle, ettei siinä ehdi enää jarruttaa. Kurvi on niin jyrkkä, että auto ei ratista kääntämällä pysy tiellä, ellei vauhtia hidasteta. Näet nuoteistasi, että edessänne on käännös, jota varten kuljettajan pitää ennakoida. Ennakointi pitää tehdä hidastamalla vauhtia, jotta auto pysyy tiellä. 36 Putkeen! 1/2015 Agilityssa kartturi olet jälleen sinä. Pääset tutustumaan rataan etukäteen, joten pääset laatimaan oman reittisuunnitelmasi rataantutustumisessa. Lisäksi teillä on yhteinen nuottikieli koiranne kanssa, ohjauksen eleet ja ohjaustekniikat. Olet tehnyt ratasuunnitelmasi, “agilityn nuotit”, joiden avulla ohjeistat - niin, ohjeet annetaan koiralle yhteisellä kielellä. Kuten ralliautoilussakin, agilityn nuotit pitää lukea koiralle sopivasti etukäteen ei liian aikaisin eikä liian myöhään. RYTMIKÄS AGILITY ON TEHOKASTA PERUSTREENIÄ Agilityn ohjaamisen voi purkaa kolmeen pääsääntöön, joita oikein toteuttamalla selviää käytännössä mistä tahansa estekuviosta. Näiden kolmen oikeanlainen ja oikea-aikainen toteuttaminen saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytäntö osoittaa usein toista. Hyvän perustan päälle voi kuitenkin rakentaa vahvan suorituksen, joten näiden kolmen asian hallitseminen parantaa onnistumisesi edellytyksiä merkittävästi. 1. Ohjaajan lisätessä vauhtiaan reagoi koira myös kiihdyttämällä vauhtiaan. Tällöin koiran vauhti kasvaa, askeleen pituus kasvaa ja se lähtee kulkemaan ohjaajan kulkeman liikkeen suunnan mukaisesti. JOS koira hyppii ohjaajaa vasten, se ei vielä ymmärrä, mitä siltä halutaan, vaan se ikään kuin yrittää pysäyttää ohjaajan pyytääkseen lisää tietoa. Tällaisessa tilanteessa kannattaa vahvistaa esteiden opettamista ja niiden mielenkiintoisuutta koiran mielestä. Koiran pitää haluta suorittaa esteitä. Palkkio voi olla monentyyppinen: Kehut ohjaajalta. Namipala. Lelun saaminen. Vetoleikki. Mutta se voi olla myös hauskan tekemisen jatkaminen. Ajatella! Koira ihan oikeasti kokee miellyttäväksi tekemisen, siis sen, että se saa juosta rataa, hypellä telineillä, kulkea Hidastamista käytetään agilityradalla hyväksi, kun halutaan kääntää koiran etenemissuuntaa. Entä, jos koirani ei hidasta, kun itse jarrutan? Useimmiten tällainen oire ilmenee, kun koira nauttii esteiden tekemisestä enemmän kuin sinun kanssasi puuhastelusta. Se siis palkitsee itse itseään agilitytelineillä (ks. kohta 1.). Tällöin ohjaajan arvoa ja kiinnostavuutta koiran silmissä pitää lisätä. 3. Ohjaajan kääntyessä, muuttaessa siis suuntaansa, koira muuttaa omaa liikesuuntaansa vastaamaan ohjaajan kääntymistä. Kuten edellisessäkin kohdassa, mikäli koirasi kaarrattaa eikä reagoi suunnanmuutoksiisi (käännöksiin) terävästi, on syytä ensin tarkistaa, miten hyvin se reagoi käännöksiisi tasamaalla. Siis ilman esteitä. Mikäli ilman esteitä rallatellaan omiaan, niin joko koira ei vielä osaa tulkita liikkumisella antamiasi vihjeitä (=kaipaa lisää perusteiden harjoittelua) tai se voi olla fysiologisesti jumissa. Suosittelen tarkistuttamaan koiran kunnon noin kuukauden välein ammattilaisella, esimerkiksi eläimiin erikoistuneella osteopaatilla tai fysioterapeutilla. Kuukaudessa ei välttämättä ehdi tulla jumeja tai vammoja. Jos kuitenkin on ehtinyt sattua jotain pientäkin, niin tilanne ei pääse pahenemaan liikaa. Ja jos taas ei ole tullut, voi jatkaa treenaamista hyvillä mielin. Muuttuvia yksityiskohtia on kuitenkin runsaasti. Ehkä eniten vaikuttavia muuttujia ovat ohjaajan sijainti suhteessa koiraan, koiran fysiologia ja koulutustausta sekä koiran estehakuisuuden suhde ohjaajan mielenkiintoisuuteen. Kaikki agilityn tekemiseen liittyvät asiat eivät millään mahdu tähän artikkeliin. Jätetään vähän odottamaan jatkoakin. 1. HARJOITUS Ensimmäinen harjoitus näyttää paperilla suoraviivaiselta. Ja sitä se eittämättä onkin. Onko helpon näköinen harjoitus aina välttämättä helppo? Ehkä on, ehkä ei. Se on nimittäin yksilöllistä. Niin kuin on kaikki muukin agilityssa. Entä mikä on harjoituksen tarkoitus, merkitys? Ensinnäkin siinä voi mitata koiran estehakuisuutta, sitä, miten tärkeää agilityesteiden suorittaminen on koiralle. Toisekseen harjoitus - ehkä suoraviivaisuutensa takia - antaa mahdollisuuden opetella ja havainnoida monia agilityssa tarvittavia taitoja. Kuinka hyvin koira “lukee” ratakuviota eteenpäin. (Eteneekö estevälit itsenäisesti?) Vilkaiseeko koira ohjaajaa esteiden välillä. (Eteneekö se täysin itsenäisesti?) Osaako koira luonnostaan ja itsenäisesti sovittaa optimaalisen määrän laukka-askelia esteväleihin. (Kuinka hyvin koira optimoi omaa etenemistään?) Tarkkaile harjoituksen aikana itseäsi. Ehditkö/ osaatko/pystytkö havainnoimaan koiran edetessä sen hetken kun koira päättää suorittaa edessään olevan esteen? Tunnistatko sen hetken, kun koira on lukinnut so. sitoutunut suorittamaan (engl. commit) edessään olevan esteen. “Lukittuminen”, se hetki, kun koira päättää suorittaa esteen, on aliarvostettu ja turhan vähän huomiota opetuksessa saava agilityssa tarvittava taito. Agilityohjauksessa painotetaan usein väsymykseen asti ennakoimista ja ajoissa olemista. Ne ovat ehdottomasti tärkeitä asioita. Mutta voidakseen olla hyvä ennakoimaan on ohjaajan myös osattava tulkita koiran eleistä, milloin koira on päättänyt suorittaa käsillä olevan esteen. Kuten huomaat, helppo harjoitus ei välttämättä ole yhtä kuin huono harjoitus. Itse asiassa helpohko harjoitus mahdollistaa ohjaajan keskittymisen yhä pienempiin yksityiskohtiin, ja siinä voi oppia tarkkailemaan omaa ja koiran elekieltä yksityiskohtaisemmin. Jos vain tarjoat sille mahdollisuuden. Vinkkejä tähän harjoitteeseen: Hyppyjä on varsin runsaasti, joten hyppykorkeuksien ei tarvitse olla maksimikorkeuksissa. Numerot 8. ja 1. ovat “kuin ympyrän sulkeutuminen”, joten harjoitusta voi jatkaa toisen kierroksen putkeen. Uskon vahvasti ajatukseen tekemällä oppii, joten kokeile rohkeasti. Kokemuksen myötä pystyt porautumaan tarkemmin yhä pienempiin yksityiskohtiin ja siten hiomaan suoritustasi yhä täydellisemmäksi. Suomen Agilityliiton jäsenlehti37 2. HARJOITUS Tässä harjoituksessa joudut jo välillä miettimään, kummalta puolelta koiraa missäkin kohtaa ohjaat. Mihin jätät koiran istumaan, jotta saat sen kiihdyttämään itsensä heti alusta täyteen vauhtiin? Kun koira on putkessa numero 3. joudut tekemään päätöksen, juoksetko esimerkiksi ottamaan koirasi vastaan esteen 4. takaa vai käännätkö sen ennakoiden ennen estettä 4. hidastamalla ja suunnanmuutoksella. Entäpä miten esteellä 4. tekemäsi valinta vaikuttaa esteiden 5., 6. ja 7. ohjaamiseen? Tässä harjoituksessa on useita erilaisia vaihtoehtoja, joten jos haluat kysyä erilaisia suoritusvaihtoehtoja, pyytää neuvoa tai tulla kertomaan miten harjoituksesi sujuivat, niin vieraile blogissani osoitteessa www. niinuagilitysport.fi/blogi. TIETOA KIRJOITTAJASTA Teemu Linna Kuka olen? Suomen agilityvalmentajien yhdistyksen puheenjohtaja, SAGIn liittokouluttaja, WAOjoukkueen johtaja ja agilityn ammattivalmentaja. Tullut tunnetuksi väsymättömänä ideanikkarina ja visionäärinä ja kehittänyt Total Agilityn, systemaattisen lähestymisen agilityyn. Oma agilitykokemukseni? Harrastanut agilitya vuodesta 1997 ja valmentanut vuodesta 1998 möllistä maailmanmestareihin ja kaikkea siltä väliltä. Edustanut kilpailijana Suomea useissa kansainvälisissä arvokilpailuissa. Intohimoni? Oppia, mitä koirani minulle tänään haluaa sanomattomalla viisaudellaan opettaa. Mottoni? Nauti jokaisesta hetkestä, kokemuksesta ja pienistä askelista polullanne, jolla koirasi kanssa saatte yhdessä taivaltaa. Kotisivut: www.facebook.com/niinuagilitysport www.niinuagilitysport.fi 38 Putkeen! 1/2015 SM-kisoissa Oulun paras kenttä Agilityn SM-kisat kisataan Oulun normaalikoulun kumirouhepohjaisella tekonurmikentällä, muu ei olisi järjestävälle seuralle Active Dogs ry:lle kelvannutkaan. Seura pyysi täysmittaista jalkapallokenttää käyttöönsä jo ennen kuin anoi kisoja - ja saikin sen. MARIKA KELOKARI LOGO KAISA ESKOLA SM-kisojen vastaava koetoimitsija Sari Parviainen kertoo, ettei koiria ole päästetty aiemmin Oulussa tekonurmelle. jotka haluavat streamin joka kentältä. Tätä on suunniteltu yhdessä Koirakuvien Jukka Pätysen kanssa. - Tämä oli ensisijainen vaihtoehtomme kisapaikaksi. Onhan Oulun alueella useampia tekonurmikenttiä, mutta parkkipaikoilla oli hirvittävän iso merkitys, ja sillä, että saimme koulun käyttöömme. Kisojen ruokailu järjestetään koululla. Samoin sisätiloissa ovat ilmoittautumispisteet, vessat, suihkut ja toimitsijoiden tilat. Päiväteltat sijoitetaan koulun alueelle pääosin nurmikolle, osa soralle. Tarvittaessa voimme laajentaa telttakylää tien toiselle puolelle yliopiston alueelle. Telttapaikat merkitään etukäteen ja ne ovat ilmaisia. Varauksia ei voi tehdä, nopeat syövät hitaat. Onko vessoja ja näkeekö siellä mitään? Yleisön palaute Tampereen SM-kisoista 2014 on edelleen vahvana kisojen vastaavan koetoimitsijan Kari Jalosen mielessä. Kokonaisuutena kisat onnistuivat hänen mielestään hyvin, mutta pari kuumaa perunaa ilmestyy puheeseen pian: Ainakin kesäisissä haavekuvissa Oulun kisapaikka vaikuttaa täydelliseltä. Rentouttavalle lenkille pääsee suuntaamalla viereiseen metsään ja koirille sopivalle uimapaikallekin on vain sadan metrin matka. Mikäli joku silti malttaa jättää matkaamatta kisoihin, lupailee Parviainen kotiyleisöllekin loistavaa palvelua: - Ihmiset on tullu juttelee, että meillä oli hyvä fiilis! Oli hyvä, että kaikki oli pienellä alueella, käveltävän matkan päässä. Ruoan myyjästä oon pikkasen ylpee, se oli ylivoimainen muutamaan viime vuoteen verrattuna. Parkkipaikka- ja vessaongelmia kisoissa oli meistä riippumattomista syistä. Molemmat menivät toisella tavalla kuin oli suunniteltu ja luvattu. Yleisöltä toivoisi ymmärrystä, jos esimerkiksi katsomoa ei kisoihin ole saatu paikalle. Kyllä sitä varmasti on koetettu saada, mutta aina kaikki ei mene niin kuin pitäisi. - Joka vuosi on ollut otsikoissa, että miksi livestreamissä näytetään vain minejä/medejä/makseja. Meillä on seurassa kunnianhimoisia nörttejä, Jarkko Joukonen ja Juha Lehtikangas, Jalonen viittaa Tampereella agilityn SM-kisojen kanssa samana viikonloppuna järjestettyihin muihin suuriin urheilutapahtumiin. Oulussakin järjestetään Parviaisen mukaan Suomen Agilityliiton jäsenlehti39 SM-kisaviikonloppuna paljon muitakin tapahtumia, vaikka niistä ei tapahtumakalentereissa vielä ilmoitellakaan. Parkkipaikkojen ja vessojen riittävyyttä on varmisteltu kirjallisilla sopimuksilla. - Katsomot ovat isoin ongelma. Oulun kaupungilla on vain kaksi siirrettävää katsomoa ja lähiympäristön kunnissa katsomoita ei ole. Kaupallisen toimijan vuokra on todella suolainen ja kesäteattereillakin on sesonkikausi, kertoo Parviainen. Rohkeasti kisajärjestäjäksi Suomessa järjestetään vuosittain kolmet agilityn arvokisat: SM-kisat, maajoukkueen karsintakilpailu sekä uutena tulokkaana junioreiden, senioreiden ja paragilitaajien SM-kisat (JSP-SM). JSP-SM:ssa ei tosin jaeta Kennelliiton tunnustamia virallisia mestaruuksia, ainakaan vielä. Vuoden 2017 järjestäjien haku päättyy 30.4.2015. Parviainen kannustaa kisajärjestäjäksi ryhtymiseen, vaikka talous mietityttäisikin: - Meillä on paikka kolmelle pääsponsorille, joille tarjotaan isompaa näkyvyyttä. Sponsorineuvottelut kiinnostuneiden tahojen kanssa ovat nyt käynnissä. Tulevaisuuden kisajärjestäjien kannattaa huomioida tuloja ja menoja laskiessa, että sieltä tulee sitä rahaa. SM-kisojen tuloja aiomme käyttää agility- ja tokokoulutuksiin. LEMMIKKISI HYVINVOINTIIN Ainakin Tampereella taidetaan arvokisoja kisailla jatkossakin. - Vois kyllä joskus toistekin järjestää, Jalonen myhäilee. Turvallisesti lemmikkisi hyvinvoinnin tueksi! Tuotteet lemmikkisi ravitsemukseen ja hoitoon! Tuotteet lemmikkisi päivittäisiin tarpeisiin! Apteekeista ja eläinlääkäriasemilta! www.care4pets.fi facebook.com/Care4petsFinland UUTTA! Care4pets NUTRIGEL energiageeli Nopeavaikutteista energiaa! Tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita! Auttaa palautumisessa, maistuvasti! siin ottei e! u t u m st Tutu sivuillam i t net Kärppä kisojen suojelijana Agilityn SM-kisojen suojelijaksi saatiin nimekäs ja urheilullinen koiranystävä. - Mietimme ensi kesän isoille kisoillemme suojelijaa ajatuksella “agility on urheilua”. Koska Oulussa ollaan, katseet suuntautuivat jääkiekkoon ja Kärppä-leiriin. Kärpät tunnetaan koko pohjoisen Suomen joukkueena, ja toivomme kisojen yhdistävän alueen agilityihmisiä. Suojelijaksi lupautui koiraurheilupiireissäkin tunnettu Kärppä-kapteeni ja maajoukkueen luottopakki Lasse Kukkonen. - Kiitos, Lasse, esimerkkisi innostaa harrastajia ja motivoi meitä sekä kisajärjestäjinä että kilpailijoina tekemään parhaamme sen eteen, että Oulussa on tänä vuonna hienot SM-kisat, Sari Parviainen kiittelee. Orionintie 5, Espoo, puh. 010 42 999 40 Putkeen! 1/2015 Suomen Agilityliiton jäsenlehti41 Agilityn SM-kisojen 2015 tuomaroinnista vastaavat norjalainen Jan Egil Eide, Mika Moilanen ja Pertti Siimes. Eide tuomaroi maaliskuun alussa Italiassa World Agility Openin karsintaradan. Valmistaudu SM-kisoihin ja treenaa tällä radalla. Rakenna SM-kisatuomarin rata! Maajoukkue- karsinnat keskellä Suomea Jyväskylässä valmistaudutaan uuteen suureen koitokseen MILLA TUOMINEN KUVA JUKKA PÄTYNEN Vuoden 2015 maajoukkuekarsinnat kilpaillaan ylituomari Anders Virtasen tarkan katseen alla. Arvostelevina tuomareina toimivat Marjo Heino ja Heidi Viitaniemi. 42 Putkeen! 1/2015 Vuoden 2015 maajoukkuekarsinnat järjestetään viime vuonna käyttöön otettuun tapaan jo kaksi viikkoa SM-kilpailujen jälkeen. Karsintakansa suuntaa 27.-28. kesäkuuta tällä kertaa keskiseen Suomeen, koska karsintojen järjestelystä vastaa Jyväskylän Agility Team ry. JAT ei ole arvokisajärjestäjänä uusi eikä kokematon, taustalla on itse asiassa varsin tuore kokemus isojen agilitykisojen järjestämisestä. - JAT ry järjesti agilityn SM-kisat vuonna 2012, kisapaikkana oli tuolloin ulkokenttä Tikkakoskella. SM-kisat olivat koko seuran yhteinen, suuri ponnistus. Maajoukkuekarsintapaikaksi valittiin JAT-tilan vuonna 2010 valmistunut halli Jyväskylän Killerillä, kertoo karsintojen vastaava koetoimitsija Riikka Kankainen. Hänen mukaansa JAT haluaa tulevaisuudessa parantaa kisapalveluitaan ja seuralaisten viihtyvyyttä pysyvän sosiaalitilan rakentamisella hallin viereen. Karsintojen järjestäminen on osa projektin rahoitusta. - SM-kilpailuista opittiin, että meillä on taitavia ja joustavia seuralaisia, jotka jaksavat panostaa seuran eteen töitä vapaaehtoisesti tekemällä. Uusi kisapaikka tuo mukanaan hyvät parkkipaikat Killerillä, joten SM-kisojen hajanainen parkkipaikoitus ei toistu. JAT-tila on hiekkatekonurmipohjainen halli, jonka mitat ovat 30m x 60m. Pohjasta on Kankaisen mukaan saatu hyvää palautetta ja sille odotetaankin nyt innolla kaikkia Suomen parhaita agilitykoirakkoja. Halli sijaitsee Laajavuoren loistavien ulkoilumaastojen vieressä, joten koirien lämmittely ja jäähdyttely onnistuu alueella hyvin. Mikäli kisapäivä on lämmin, koiria on mahdollista käydä uittamassa läheisellä Köhniöjärvellä, jolle on puolen kilometrin matka. Turistejakaan ei ole unohdettu: - Jyväskylä sijaitsee sopivasti keskellä Suomea, joten kisaturisteillakaan ei ajomatka ole kovin pitkä, tuli sitten mistä suunnasta tahansa. Katsojia ajatellen halliin tullaan kisojen ajaksi hankkimaan katsomot, joista huippukoirakoita ja kisatunnelmaa on hyvä seurata täydet kaksi päivää. Hallin edusta on varattu myyntipaikoille, joten koira-aiheista toimintaa on myös hallin ulkopuolella. Mikäli joku on estynyt tulemaan paikan päälle, niin livestream-lähetys tulee hallista koko kisojen ajan nettiin, muistuttaa vastaava koetoimitsija. JAT:n maajoukkuekarsintatiimi aloitti järjestelyt jo viime vuoden puolella. Se koostuu aktiivisista seuralaisista, joista suurin osa on ollut hankkimassa kokemusta jo vuoden 2012 SM-kisojen järjestämisestä. Tiimiin kuuluvat Elisa Ahonen, Riikka Kankainen, Tiina Karvonen, Anna Kortelainen, Tuija Kortelainen, Hanna Kuusisto, Sanni Muurmäki ja Hanne Räikkönen, joiden lisäksi apuna ja tukena toimii useita muita seura-aktiiveja. Yhteistyötä SAGIn kanssa tehdään muun muassa sponsoriasioissa ja kisojen muita erityistarpeita mietittäessä. - Järjestelyt kiihtyvät kesää kohti ja karsintatiimi kokoontuu vähintään kerran kuukaudessa karsinta-asioiden tiimoilta. Lisäksi JAT ry järjestää kevään aikana useita kilpailuja kolmosluokkalaisille. Esimerkiksi sunnuntaina 25.4. on mahdollista kisata neljä rataa, joista kaksi on agilityratoja ja kaksi hyppäreitä. Mahtava tilaisuus siis tulla testaamaan JAT-tilan kisaolosuhteita ja tavoitella nollia, kehuu Riikka Kankainen. Mistä vuoden 2015 maajoukkuekarsinnat muistetaan vielä vuosien päästä? - Karsinnat tullaan muistamaan hienosta kisapaikasta, hyvistä katsomoista ja mukavasta tunnelmasta. Tervetuloa siis Jyväskylään! Maajoukkueen karsintakilpailujen nettisivut: http://karsinnat2015.jatti.fi/ TEE LOMAMATKA ARVOKISOIHIN! Pääsymaksuttomat ja hyväntuuliset agilitykisat ovat innostavaa katsottavaa kaikentasoisille harrastajille. Tunti tai kokonainen viikonloppu Suomen parhaita seuratessa voi tehdä omaan motivaatioon ison muutoksen. Muiden suorituksia on opettavaista ja mukavaa katsella, kojuissa voi tehdä tuikitärkeää varusteshoppailua ja kisakaupungeista löytyy yleensä paljon muutakin mielenkiintoista tekemistä. - Oulun kaupunkiin tutustuisin kävellen ja kävisin syömässä jossain mukavassa paikassa! Torille tietysti ja Pikisaareen päin, siellä on vanhoja taloja. Mukava lenkki tulee, kun kiertää Pikisaaren kautta Nallikarin puolelle ja siltoja pitkin takaisin, kehottaa SM-kisojen vastaava koetoimitsija Sari Parviainen. - Laajavuoresta löytyy hyviä aktiviteetteja koiraihmisille, muun muassa luontopolku ja seikkailurata. Hotelliyöpyminen on mahdollista yhteistyöhotelleissamme Cumuluksessa ja Rantasipi Laajavuoressa, jossa on myös kylpylämahdollisuus AGIMMtarjoustunnuksella. Hostellitason majoitusta tarjoaa Rentukka, kertoo maajoukkuekarsintojen vastaava koetoimitsija Riikka Kankainen. Jyväskylän satama on kesällä mukava paikka ja Harjulla sijaitsevasta Vesilinnan näkötornista aukeavat hienot maisemat. Paikalliset suosivat myös Toivolan Vanhan Pihan kahvila Muistoa ja sen suussasulavia leivonnaisia. http://www.visitoulu.fi/fi/kulttuuri/nahtavyydet/pikisaari/ http://www.laajis.fi/aktiviteetit/luontopolku/ http://www.jyvaskyla.fi/puistot/puistoja/harju Suomen Agilityliiton jäsenlehti43 KILPAILUVIETIN VIEMÄNÄ, KOIRAN VUOKSI VAI TYTTÖYSTÄVÄN HOUKUTTELEMANA? Petri, Anne ja Tuomas päätyivät aktiivikilpailijoiksi eri reittejä MARIKA KELOKARI KUVAT JUKKA PÄTYNEN, SIRPA SAARI “Vakavasti, mutta ei tosissaan.” Tiukat tavoitteet ja niiden täyttämiseksi tehty työ on nostanut Petri Heinosen suomalaisten agilityhuippujen joukkoon. Heinonen haluaa jakaa muillekin agilityharrastajille ajatusta siitä, että liian matalia tavoitteita ei itselleen kannata asettaa. Vuoden 2015 European Open -joukkue valitaan tuttuun tapaan EO-rankingin mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Syksyllä 2014 Petrin ja hänen kisakumppaninsa, mini-luokassa kisaavan shetlanninlammaskoira Blitzin (Nappulavaaran Vesi) sijoitus vuoden vaihteessa sulkeutuvassa rankingissä oli 26. Hyvä sijoitus, mutta joukkueeseen sillä ei olisi ollut asiaa ja tuloksissakin oli vielä puutteita. Petri ilmoittautui marras-joulukuulle “hirmuiseen rykelmään” kisoja ja päätyi vuoden vaihteeseen mennessä EOrankingin sijalle 3. Samalla koirakko nosti nollaprosenttinsa hetkellisesti 30-35 prosentin paikkeilta seitsemäänkymmeneen. Paine ja kovat tavoitteet ovat Petriä eteenpäin ajavia voimia. - Kyllä mä oon huomannut itsestäni sen, että kun asettaa selkeät tavoitteet, niin lähden niitä hakemaan ja olen toistaiseksi niissä onnistunut. Kuvio on toistunut Petrin kymmenvuotisen agilityuran aikana jo monta kertaa. Schipperke Damin (Annspets Damia) hän ilmoitti PM-kisojen yhteydessä järjestettäviin kolmosten kisoihin koiran vielä kisatessa kakkosissa. - Olin itsevarma ja päästiin isolle areenalle, vaikka itse kisat menivätkin kokemuksen piikkiin. Olen jatkanut samaa trendiä Blitzin kanssa: ilmoitin sen 44 Putkeen! 1/2015 ekoihin kisoihin, kun ei osattu keppejä ollenkaan. Opetin kepit kymmenessä päivässä 2x2-metodilla. Kisoissa Blitz meni ensin väärin kepeille sisään, mutta osasi ne kyllä korjauksen jälkeen. Maajoukkueeseen Petri pääsi vuonna 2014 omien sanojensa mukaan hieman sattumalta. Koirakko nappasi karsinnoista kolme nollaa viidestä mahdollisesta - tällä kertaa se riitti. Blitzin ensimmäisiin SM-kisoihin nollat tulivat viimeisistä mahdollisista iltakisoista Raumalta. - Mun tavoite on päästä niin korkealle kuin pääsee. Vuodelle 2015 se tavoite on MM-mitali. Totta kai matkan varrella on vastassa hyviä koiria, mutta tavoitteita pitää olla ja ne ovat nyt korkealla niin kuin pitääkin olla. Kun yksi tavoite on täyttynyt, niin nälkä kasvaa. - Oli pakko lähettää kisapaikalta vaimolle kuvat nollista, että hän ehti ilmoittaa minut SM-kisoihin ennen puoltayötä. Kotiin Vantaalle Petri ei olisi ehtinyt ajoissa ilmoittautumista hoitamaan. Sittemmin hän on päässyt kokemaan sen suurimman areenan, jolle agilityharrastaja voi ikinä päästä. - Olen aina hakenut isoja kisoja ja isoja kokemuksia. Olen lähtenyt tietoisesti hakeamaan henkistä kanttia vaativia kisoja valmistaakseni itseäni isoille areenoille. Eikä ne MM-kisat sitten olleetkaan niin paha paikka. Oikeastaan nautin siellä kisaamisesta. Petrin ja Blitzin nautinto tarttui katsojiinkin. Vaikka pari saikin MM-kisojen neljältä radalta vain yhden tuloksen, Heinosen hyväntuulisuus ja positiivinen show-meininki herätti yleisön. - Välillä tässä lajissa näkee ihmisiä, jotka ovat liian tosissaan. Koirien kanssa pelatessa se yleensä kostautuu. Harrastan agilitya vakavasti, mutta en niin tosissaan, että koira tai tekeminen kärsii. Hauskaa pitää olla. Siinä vaiheessa, kun agility ei ole hauskaa, on aika lopettaa tai ainakin pitää taukoa. Itsellänikin oli agilitykrapula MM-kisojen jälkeen. Meni pidempi aika, että kilpaileminen lähti taas sujumaan, mutta kun löysin ne EO-tavoitteet, niin siitä se taas lähti. Tilastojen valossa maajoukkueeseen on vaikeaa päästä uudelleen heti seuraavana vuonna. - Ainoa ongelma on, että iskeekö toiselle vuodelle karsintakirous eli yliyrittäminen. Mutta mun tavoite ei olekaan niissä karsinnoissa, vaan korkeammalla. Tavoitteeni on isoissa kisoissa, karsinnat ovat vain välietappi. Petri treenaa itsekseen, videokamera apunaan niin treeneissä kuin kisoissakin. Potkua tavoitteidensa täyttämiseen hän odottaa uudelta valmentajaltaan, Suomen Agilityliiton valmentajakoulutuksen käyneeltä agilityn maailmanmestarilta Jari Suomalaiselta. - Jarin ohjaustyyli on aika pitkälle sitä mitä mä teen, fysiikkapainotteista perusohjaamista. Hän on täydellinen mentori mulle agilityn puolella ja hänen arvomaailmansa on kohdillaan. - Kilpailullinen asenteeni, tosissaan ottaminen, on peräisin puhtaasti siitä, että ekassa seurassa, jossa olin päässyt ryhmään treenaamaan, oli koutsina Merja Suomalainen ja tuuraajana Jari. Siitä se lähti. Koutseilla on iso rooli innostuksessa. Petri Heinonen keilasi Blitzin putkeen MM-kisoissa. Korkea polviasento on opittu kuulemma jo armeijassa. Suomen Agilityliiton jäsenlehti45 Moottoripyörä vaihtui farmariautoon Reilut kymmenen vuotta taaksepäin Tuomas Oksanen ei ollut koiraihminen. Tuomaksen silloinen tyttöystävä, nykyinen vaimo Anette Lindell sen sijaan harrasti koiriensa kanssa agilityä. Tyttöystävä keksi, mistä narusta vetää, ja sai Tuomaksesta innokkaan agilityurheilijan. Tuomas muistelee nähneensä agilityä ensimmäisen kerran Vantaalla maajoukkuekarsinnoissa viime vuosikymmenen puolivälissä. - Anette ajatteli fiksusti. Kun minua ei kiinnostanut enkä ollut koiraihminen oikeastaan ollenkaan, hän tutustutti minut kilpailuihin ja sai minut innostumaan. Kilpailuvietti sai minut kiinnostumaan juuri agilitysta. Oli helppoa, kun pääsin aloittamaan suoraan kilpailemalla enkä harjoittelemalla. Jos minun olisi pitänyt ensin opettaa koiraa, niin en usko, että olisin koskaan alkanut agilitya harrastaakaan, kun en ollut sellainen koiraihminen. Kisoihin Tuomas suuntasi tyttöystävänsä sileäkarvaisen noutajan Irman (Mei Dan Idaho) kanssa. Ensin epävirallisiin ja sitten suoraan kolmosluokkaan helmikuussa 2007. Hän pääsi suoraan hyvään kisaavien treenirinkiin Turun Seudun Agilityurheilijoihin, missä yhteishenki ja mukavat kisaretket kannustavassa porukassa vetivät mukaansa. Tuomaksen aiempi harrastus moottoripyöräily sai jäädä jo samana vuonna: - Vaihdoin moottoripyörän farmariautoon! Täysillä mukaan, kun kerran lähdettiin. Hankin myös ensimmäisen oman koiran, bordercollie Ritvan (Strömsfors Ritva). Anette oli vastannut muiden koiriemme koulutuksesta, mutta Ritvan koulutuksen kanssa olin aika paljon itse tekemisissä. Myös muutama vuosi sitten meille tulleen bordercollie Sirkan (Sirkka) koulutin osittain itse. Anette on edelleen perheen innokkain agilityharrastaja ja kouluttaa agilityä myös työkseen. Innostus on tarttunut myös perheen lapsiin. Oksasen perheessä agilityn treenaaminen ja lajista puhuminen ovat arkipäivää. - Saan kotoa harrastamiselle täyden tuen ja kantavan voiman! Kovin paljoa emme yhdessä treenaa. Pariskunnilla se yleensä menee näin, että on helpompaa mennä jonkun muun koulutukseen etenkin lastenhoidon kannalta. Puhumme kuitenkin samaa kieltä, Tuomas summaa. Parina viimeisimpänä vuonna Tuomas ei ole treenannut eikä kisannut kovin aktiivisesti. Kesään 2013 saakka hän kävi jatkuvasti kursseilla Ritvan kanssa. Pariskunnan uudet kaksivuotiaat bordercolliet Pirkko (Velociraptor) ja Olavi (Sauropod) ovat saaneet kasvaa rauhassa ja kisaura on vasta edessä. Rauhalliseen alkuun vaikutti osaltaan Pirkon pentuna murtunut jalka sekä Olavin paluumuutto perheeseen vasta vuoden ikäisenä. Perheen nuorin koira, 17 kuukauden ikäinen whippet Mervi (Mei Dan Florida Panter) on enemmän Aneten oma projekti. - Minä treenaan Pirkon ja Olavin kanssa enemmän ratatreeniä ja Anette hoitaa varsinaisen koulutuksen. Tavoitteemme on, että koirat ovat juhannuksena kisakunnossa. Lähdemme Puolaan ekoihin kisoihin. Ennen teimme pennusta lähtien täysillä. Nyt meillä ei ole enää niin kiire, olemme yrittäneet treenata vähän rauhallisemmin. Usko ja päättäväisyys omaan menestykseen, kova määrä työtä sekä intohimoinen asenne, niin sanottu “polte” agilityyn on Oksasen mielestä avain hyväksi agilityurheilijaksi. - On sinänsä hassua, että ohjaajan ei tarvitse välttämättä olla huippu-urheilija. Voi pärjätä, kun on hyvä koira. Hyviin tuloksiin vaaditaan kuitenkin se innostus koiran kouluttamiseen. Huomasin pienen tauon aikana, että kaipaan ympärilleni porukkaa ja tsemppihenkeä. Olen harkinnut oman treeniringin perustamista, sillä kouluttamalla agilitya lajista saisi itsekin enemmän irti. Tulevaisuuden tavoitteistaan Tuomas on varovaisen innostunut. Tornion SMkisojen joukkuepronssi vuodelta 2009 oli Oksasen ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen arvokisamitali. - Maajoukkuepaikan tavoittelu vuonna 2016 voisi olla sopiva tavoite - siihen tähdätään! 46 Putkeen! 1/2015 Ei tullut sohvaperunakoiraa - Olisi meidän lajiksi voinut tulla jokin muukin. Jessellä oli intoa ihan mihin vaan, mutta pikkasen kärsivällisyysongelmaa. Koira on nyt 12-vuotias eikä vieläkään malta paikallamakuita. Agility on laji, jossa saa mennä täysillä! Jälki olisi ollut Jesselle hyvä rauhoittava laji, mutta se ei oikein ollut mun juttu. Molemmilla, koiralla ja ohjaajalla, pitää olla polte lajiin! Kaksitoista vuotta sitten paimiolainen Anne Linsuri oli hankkimassa itselleen ensimmäistä koiraa, lenkki- ja sohvakaveriksi vain. Tulokkaan myötä Annen elämän painopisteeksi muodostuivat yllättäen sohvan sijaan agilitykentät. Nykyisin Anne asuu kahden sileäkarvaisen collien Jessen (Calibra’s F-F-F Falling) ja Elmon (Koiruuksien Jätkä On Eläin) kanssa. Jesse on jo siirtynyt eläkkeelle ja Elmoa treenaa toistaiseksi Annen akillesjännevamman vuoksi hänen ystävänsä Kati Pesonen. Anne aikoo jatkaa lajin parissa tavalla tai toisella, vaikka tätä hän ei olisi todeksi uskonut vielä Jesse-pennun saadessaan: pennun käytöskoulusta. - Janita kysyi kaikilta osallistujilta, mitä ajatuksia meillä on pennun tulevaisuuden suhteen. Kaikki muut sanoivat, että ovat ajatelleet agilitya. Minä en ollut sitä ennen edes kuullut moista sanaa. Sanoin vain, että en tiedä, aletaanko me harrastaa yhtään mitään. Harrastuksista Annella ja aktivointia tarvinneella Jessellä ei tullut pulaa. Yhdeksän kuukauden iässä pari oli käynyt läpi niin tottis-, flyball- kuin jälkikurssinkin. Annen elämä muuttui täysin toisenlaiseksi. - Sohvaperunakoiraa olin hakemassa eikä minulla ollut sen vakavampia ajatuksia harrastaa sen kanssa mitään. Minulle kuitenkin sattui pentueen vilkkain pentu. ”Tämä pentu on vähän sellainen, että jotain sen kanssa pitäisi tehdä”, sanoi kasvattaja. En ollut ikinä kasvattanut koiraa, joten päätin hakea ammattiapua. - Tein ihan mitä vain, että sain tätä koiraa aktivoitua. Kun kaikkea muuta oli jo kokeiltu, menimme agilityn alkeiskurssille. Olin pentukurssilla nähnyt Janitan ja Cosmon lyhyen demon siitä, mitä se laji on. Agility tuntui sekä minusta että koirasta tosi kivalta, joten menimme jatkokurssillekin. Jessen ollessa 11 kuukautta vanha pääsimme TSAU:lle alkeiskurssin kautta ja siellä harrastamme edelleenkin. Turussa Anne ja Jesse hakeutuivat Janita Leinosen pentukurssille. Leinonen koulutti tuolloin muitakin lajeja kuin agilitya, joten kyse oli aivan tavallisesta koiran- Jesse-collie on Annen ja luonnetestinkin mukaan hyvin vilkas koira, jonka kanssa oli “vähän pakko” harrastaa tai seinät ja huonekalut olisivat olleet vaarassa. Poltetta lajiin koirakolta todellakin löytyi. Jesse pystyi pistämään vauhdissa kampoihin isojenkin kisojen huippukoirille, ja valioitui rotunsa toisena edustajana vanhojen, tiukempien valioitumissääntöjen mukaan. Annen nuorempi collie Elmo olikin sitten rotunsa kolmas agilityvalio, ja se sijoittui viime kesän SM-kisoissa yhdeksänneksi Annen ystävän Hanna Miettisen kanssa. Vasta nelikymppisenä agilityharrastamisen aloittanut Anne nauraa yhä omalle agilitytietoudelleen: - Olimme treenanneet agilitya vajaan vuoden verran, kun ilmoittauduin Jessen kanssa kontaktikurssille. En ymmärtänyt, että se kontaktikurssi liittyi agilityyn. Ajattelin, että kurssilla opetetaan kontaktia omistajan ja koiran välillä! Sellainenkin kontaktikurssi sopi Annelle ja Jesselle hyvin. Molemmat olivat innokkaita ja Annella oli tahto kehittyä. Hän hankki paljon koulutusta ja halusi tulla koiransa arvoiseksi ohjaajaksi. Vilkkaalla Jessellä oli aina energiaa. Anne taiteili löytääkseen koiralle sopivan määrän lepoa ja sopivasti aktiviteetteja. - Ymmärsin, että tietyt asiat kiihdyttävät koiraa, joten eihän me treenaamassa käyty kuin 1-2 kertaa viikossa. Piti hillitä ja hallita! On omistajan vastuulla pitää koiran hermot kunnossa, lepopäiviäkin tarvitaan. Jessen kaltaisessa koirassa oli se etu, että treenit pääsi lopettamaan aina, kun sillä oli vielä hauskaa. Omistaja väsyi ensin. Suomen Agilityliiton jäsenlehti47 Agility on matkalla kohti virallista urheilustatusta Kansanedustaja Timo Heinosesta tuli yllättäen koiraurheilun esitaistelija MILLA TUOMINEN Tammikuussa 2015 suomalaista agilityn harrastajakuntaa kohautti uutinen Suomen Agilityliiton pääsystä Valtion liikuntaneuvoston kokouksen keskustelunaiheeksi. Lajiliittoa oli esitetty ensimmäistä kertaa valtionavustuksen saajaksi urheilulajina muiden joukossa. Aika ei ollut vielä kypsä ja ehdotus hylättiin, mutta sen tekijä ei aio luovuttaa. Lopelta kotoisin oleva toisen kauden kansanedustaja Timo Heinonen (KOK) on pitkän linjan motorsport-aktiivi, harrastajaratsastaja ja vannoutunut palloilulajien ystävä. Ei siis ole sattumaa, että hänestä tuli eduskuntaan päästessään urheilupäättäjä. - Olen urheilumies henkeen ja vereen, ja se toi minut Valtion liikuntaneuvostoon kahdeksan vuotta sitten. Tällä hetkellä olen rakentamisjaoston puheenjohtaja ja tältä paikalta olen saanut seurata muuttuvaa urheilun ja liikunnan kenttää ja sen tapahtumia. Yksi iso asia on se, millaisia liikuntapaikkoja valtio tukee ja miten, ja toinen on se, millaisia liikuntajärjestöjä valtio tukee ja miten, Heinonen sanoo. Hän haluaa seurata, mitä liikunnan kentällä tapahtuu, ettei valtio antaisi tukeaan aina samoille kohteille. Agility on hänen mukaansa lajina pompahtanut esille viime vuosina ja lajin parissa toimivien ystäviensä kautta Heinonen on saanut siihen omakohtaista kontaktia. Tämän ja muun julkisuuden myötä agilityn nousu muiden urheilulajien rinnalle on tullut hänelle selväksi. Ongelma on kuitenkin se, ettei agilityllä ole virallista urheilustatusta eikä sitä ole aiemmin ehdotettu Valtion liikuntaneuvostossa avustuksen saajaksi, vaikka tuntematon laji ei siellä ole. - Kun maailma muuttuu, lajit muuttuvat ja niiden suosio muuttuu, myös valtion tulee elää muutoksessa mukana. Neuvoston jakama raha on yhteistä rahaa, veikkausvoittovaroja, joita liikuntajärjestöille jaetaan. Jos jokin laji on joskus päässyt tukien piiriin, se on siellä edelleen, vaikka lajin huippuvuodet ovat menneet ja harrastajamäärät romahtaneet. Tämä on vaikuttanut siihen, ettei uusia lajeja pääse mukaan, harmittelee Heinonen. Käytäntö selittää sen, miksi vuonna 2014 avus48 Putkeen! 1/2015 tusta saaneiden urheilulajien joukossa komeilivat muun muassa darts, kyykkä ja saappaanheitto. Myös Timo Heinosta on turhauttanut tilanne, jossa agility itsestään selvästi liikkumista edistävänä lajina jää toistuvasti huomiotta. - Kun joku kysyy minulta, eikö agility ole urheilua, sanon, että mene itse kokeilemaan. Jos shakki ja biljardi saavat tukea, on vääryys, ettei 13 000 ihmistä liikuttava laji ole tuen piirissä. uraauurtava. Heinonen kutsuu kuningasajatuksekseen rakennusjaoston uutena puheenjohtajana sitä, että nousevat lajit tulee nostaa tuen piiriin. Ison osan tukirahoista tulevat jatkossakin viemään esimerkiksi perinteiset palloilulajit, mutta ratsastusta harrastaneena Heinonen on saanut nyt pystyyn ensimmäiset liikuntapaikka-avustuksilla tuetut maneesit. Hän tokaisee, että osaa nousevista lajeista on pidetty vähättelevästi ”tyttöjen lajeina”, kuten vaikkapa juuri ratsastusta. Kun Timo Heinonen nosti agilityn esiin ensimmäistä kertaa Valtion liikuntaneuvoston kokouksessa, ehdotus lajiliiton nostamisesta tuettavien lajiliittojen joukkoon sai tiukkoja vastalauseita virkamiehiltä. Neuvoston jäsenet tukeutuivat virkamiesten mielipiteeseen ja asia jäi pöydälle. Seuraavassa kokouksessa Heinosen ehdotus pääsi jo äänestykseen saakka, mutta neuvoston jäsenistä vain kansanedustaja Ritva Elomaa (PS) antoi sille tukensa. Kaksi jäsentä äänesti tyhjää ja peräti neljä vastaan, joten ehdotus hylättiin. - Olen saanut ison laivan kääntymään, eivätkä kaikki rahat mene enää uima- ja palloiluhalleihin. Nyt, kun myös agilityhallin rakentamiseen on ensimmäistä kertaa annettu Opetus- ja kulttuuriministeriön avustusta, olen esittänyt neuvostossa, että meidän pitää hyväksyä agility urheiluksi. Avustusta saaneesta rakennusprojektista vastaa tamperelainen TamSK Koirahalli Oy, jonka koiraurheilukeskus nousee Niihaman kaupunginosaan vuoden 2015 aikana. Veikkausvoittovaroja hallin rakennuttamiseen myönnettiin 310 000 euroa ja pää on nyt auki muillekin tuetuille halliprojekteille. Heinosen mukaan päätös oli - Agility on jo hyväksytty liikuntapaikkarahan piiriin, joten ei voi olla mahdollista, ettei agility pääsisi seuraavaksi tuettavien lajiliittojen piiriin. Ongelmaksi ovat kuitenkin muodostuneet agilityn kimurantit sidosryhmäkytkökset. Vähän kannatusta, paljon vastustusta Seuraavan kerran Suomen Agilityliitto on ehdolla avustuksen saajaksi vasta vuonna 2016, koska ministeri ei tule Heinosen mukaan muuttamaan neuvoston äänestyskantaa. Tämän vuoden agendana on kuitenkin selvittää, miten esitys ei jatkossa tulisi hylätyksi. - Koska Suomen Agilityliitto kuuluu Suomen Kennelliittoon, avustusta ei tällä hetkellä voida saada, eli lajiliiton pitäisi irrottautua. Virkamiesten puolelta tuotiin esiin lähes esteenomaisena ongelmana tämä rakenne, näin ollen neuvoston jäsenistä enemmistö luotti äänestyksessä virkamiehiin, ei minuun. Ehdotukseni kuului, että olisimme hyväksyneet agilityn ensimmäiseksi vuodeksi ja sitten olisi tullut vaade rakenteen selvittämiseksi. Nyt tuota rakennetta on selvitettävä tämän vuoden aikana edeten askelittain, kertoo Heinonen. Selvityksen alle tulee erityisesti se, olisiko Suomen ylipäänsä mahdollista osallistua FCI:n kansainvälisiin kilpailuihin ilman Kennelliiton jäsenyyttä. Heinosen viesti agilityharrastajille on selkeä: - Vaade ei voi olla se, että teidän pitää erota, mutta tilanne pitää pystyä avaamaan paitsi SAGI:n, myös Kennelliiton näkökulmasta. Kun te saatte avattua tämän rakenteen ja kattojärjestöön kuulumisen velvoitteen, silloin tässä voidaan edetä. Heinosen mukaan tavoitteena on se, että jatkossa olisi vain yksi lajiliitto yhtä kokonaisuutta vastaamaan - ei niin, että koiraurheilussa olisi useita pienempiä liittoja. Hän ottaa taas esimerkin hyvin tuntemansa hevosurheilun puolelta: koulu- ja esteratsastajat ovat yhdessä pienempien ratsastuslajien harrastajien kanssa samassa Suomen Ratsastajainliitossa. Järjestörakenne ei saa pirstaloitua, koska silloin hallintoon menee enemmän rahaa ja sitä jää itse toimintaan vähemmän. - Oma ajatukseni ja tavoitteeni on se, että tuet elävät kuten urheilun kenttäkin elää. Koiraurheilu on kovaa vauhtia kasvava puoli, eikä ole sen parempaa arkiliikuttajaakaan kuin koira. Kun uusi liikuntalaki tulee, tsekataan isossa kuvassa, mitä tuetaan ja mitä. Timo Heinonen näkee agilityn tulevaisuuden valoisana ja povaa myös valtionavun piiriin pääsemistä. - Laji on ehkä vielä hieman tuntematon, mutta kansainvälisen menestyksen myötä se on noussut esille. Agility tunnetaan jo yleisesti sanana ja neuvostossa on valveutunutta väkeä. Timo Heinosella on vahva urheilutausta ratsastuksen ja moottoriurheilun parissa. Agilityyn hän on tutustunut ystäviensä kautta. Suomen Agilityliiton jäsenlehti49 KROMI Tammikuisena lauantai-iltana vuonna 2015 näyttelijä Iina Kuustonen seisoo tv-studion lavalla studioyleisön edessä shetlanninlammaskoira kainalossaan. Lavalle astumista ennen näytetyssä insertissä on vierailtu agilityhallilla ja otettu agilityesteistä kirjaimellisesti kaikki irti Iinan, Aku Hirviniemen, Krista Kososen ja Riku Niemisen voimin. Pian sosiaalisessa mediassa kuohahtaa niin kuin vain sosiaalisessa mediassa voi: miksi koira on ohjelmassa mukana, kärsiikö se ja millaisen kuvan Kingi-viihdeohjelma antaa agilitystä? Kuukausia aiemmin meneillään on vielä Kingi-sketsihahmojen ideointiaivoriihi. Iina Kuustonen kokeilee sattumalta päähänsä punaista, kauhtunutta, hieman kanantakapuolimalliin leikattua peruukkia, kun kollega Hirviniemi kävelee ohi ja tokaisee: “Kato, agilitylesbo.” Kuustosen mielenkiinto herää: agility lajina ei ole hänelle tuttu, ei oikeastaan edes koira eläimenä. Hirviniemen oman agilitykokemuksensa pohjalta tyypittelemä harrastaja on hänelle täysin vieras. Hän kuitenkin ottaa asiasta selvää, innostuu, ihastuukin hahmoon, jota on tekemässä. lemmissa käsissä tajusin, mihin liemeen olen itseni laittanut. Mutta ei niiden kanssa sen arvaamattomampaa ole näytellä kuin Aku Hirviniemen kanssa, sanoo Iina useamman jakson kokemuksella. Vasta kymmenen kuu- Alun perin pidimme palavereita ohjaajan kanssa ja musta kauden ikäisellä Kromilla oltiin tekemässä suomenruotsalaista miestä, sitten hah- ja Iinalla alkaa pikku hiljaa mosta tulikin peruukkeja synkata. Kuvataan insertti sovitellessa nainen. Teen ja mukana on “Siinä vaiheessa, kun mulla agilityhallissa päätökset aina intuitiolla myös muita shetlanninlamja Akun kommentti nau- oli ne viisikiloiset koirat maskoiria ja bordercollieita. ratti, kertoo Iina tammiNäyttelijät käyvät kokeilemassa kuun lopulla, kun Tove molemmissa käsissä tajusin, agilityesteitä itsekin - kuvaukHanssonin hahmo on jo mihin liemeen olen itseni sissa käytettyjen koirien kanssa ja selvittänyt tiensä eteenilman - ja inserttiin pääsee kohtaus, päin parista yleisöäänes- laittanut. Mutta ei niiden jossa Iina sidotaan nippuun kakkatyksestä. pusseilla. kanssa sen arvaamatAhvenanmaalta kotoisin tomampaa ole näytellä kuin Tätä ennen Toven hahmoa on oleva Tove Hansson ei Aku Hirviniemen kanssa.” syvennetty kiehtovalla ekskursiirvaile ainoastaan koiraolla eläintarvikeliikkeeseen. harrastajille vaan myös saariryhmän asukkaiden sisäsiittoisuudelle. Tovea ja hänen - Mulla ei ollut aavistustakaan, mitä Viking Mariellalla saariston ja mantereen välillä seilaavia kaikkea on keksitty, mitä kaikkea sukulaisiaan yhdistää paitsi isoisä ja ristiin rastiin vedetyt voivat ihminen ja koira tarvita! seurustelusuhteet, myös hilpeä “piluilu” eli muun muassa Olen käynyt Mustissa ja Mirrissä koiraeläinten huvittavimpien tapojen omaksuminen. ihmettelemässä vyötärölle ripustettavia kakkapussiluita, fleksejä ja Tuotannonkin puolella tajutaan pian, että uskottava koi- muita. Ihan uusi maailma on auenraharrastajahahmo vaatii rekvisiitakseen tietenkin koiria. nut, kuvailee Iina. Useimmilla Iina Kuustosen näyttelijäkollegoilla on koiria, mutta Iinalle itselleen promokuvauksiin hankitut shetlan- Toven hahmon suunnitteluun ovat ninlammaskoirat Kromi (Cardiwe’s Endless Action) ja Xe- osallistuneet Iinan lisäksi tiiviisti non (Pihlajapirtin Ultimate Jumper) ovat jotakin uutta. käsikirjoittajat Miika Nousiainen ja Antti Holma, joista - Siinä vaiheessa, kun mulla oli ne viisikiloiset koirat mo- jälkimmäinen toimii myös 50 Putkeen! 1/2015 MILLA TUOMINEN KUVAT MTV, JUKKA PÄTYNEN - min hund! Kingin juontajana. Ensisijaisesti kyseessä on kuitenkin näyttelijän oma parodiaversio koiriin ja koiraharrastukseen hurahtaneista ihmisistä. sissa, jos en ole jaksanut kantaa koiria, he ovat ottaneet ne hetkeksi sylistäni ja nostaneet rillit nenälle. Tätä tehdään rennosti ja nopealla aikataululla, Iina kuvailee. - Ehdottomasti tiedän tuollaisia ihmisiä myös koirapiireistä. Vaikken koskaan ollut käynyt itse agilitypaikassa, harrastajista oli mielikuvia. Helmikuun puolessavälissä Tove Hansson putoaa Kingistä. Agilitystä on tullut sanana tuttu suurelle, lauantai-illan televisioviihdettä katsovalle yleisölle jo paljon aiemmin. Koiraharrastajien reaktiota heistä tehtyyn parodiaan Iina ei ole juuri miettinyt. Niin ikään MTV:llä lauantai-iltaisin esitetyn Putouksen monen moninaisilla kausilla on ehditty irvailla niin suurelle määrälle asioita, ilmiöitä ja ihmisiä ja kuunnella myös närkästyneiden katsojien mielipiteitä siitä, mikä olisi pitänyt tehdä toisin tai jättää mielellään tekemättä. Iina muistelee Putouksen kolmatta kautta, jolloin edellisen kauden hellyttävänä Munamiehenä voittanut Riku Nieminen järkytti osaa katsojista esiintymällä Hieno Åhlgreenina - moniulotteisena parodiaversiona erittäin iäkkäästä naisesta - ja sai aikaan somekohun. Vanhusten omat etujärjestöt lähettivät Rikulle lahjaksi tuunatun rollaattorin. Kingin ensimmäinen jakso saa aikaan parikin kohua sosiaalisessa mediassa. Yksi niistä koskee Kromia, joka on päätynyt hyvin sujuneiden harjoitusten myötä Iinan kainaloon myös esityksen ajaksi. - Emme ottaisi tänne yhtään eläintä kärsimään, ei Kromilla ollut missään vaiheessa mitään hätää. Se on päinvastoin viihtynyt, testasimme sitä bändin ja valojen kanssa eikä sille tullut mitään negatiivista reaktiota, Iina muistelee myöhemmin. Myös muu Kingi-taival on sujunut Kromin ja parissa insertissä mukana olleen Xenonin kanssa jouhevasti kollegoiden tuella. - Muut näyttelijät ovat auttaneet kuvaukKuvitteellisen kykyjenetsintäkilpailun muotoon kirjoitetun Kingin neljänneksi sijoittunut kilpailija oli Tove Hansson, 38-vuotias kennelyrittäjä ja agilityharrastaja Ahvenanmaalta. Tove Hanssonin peruukin alta löytyy koomikko Iina Kuustonen. Tomerasta sheltistä tulee julkkis Tammikuussa 2015 helsinkiläinen agilityharrastaja Iina Asunta on ensimmäisen Kingi-lähetyksen jälkeen Kromi-koiransa kanssa studioyleisön keskellä. Yleisöön kuuluvat lapset haluavat silitellä Kromia ja ihmisrakas nuori sheltti paistattelee mielellään huomion keskipisteenä. Yhtäkkiä iltapäivälehden toimittaja haluaa kysyä koiran emännältä, mitä mieltä hän on sosiaaliseen mediaan parhaillaan ilmestyvistä, aika kovistakin kommenteista, jotka koskevat Kromin mukanaoloa ja kohtelua ohjelmassa. Iina kertoo vilpittömästi olevansa ylpeä koiransa reippaasta ja asiallisesta käytöksestä. Seuraavana päivänä hän lukee netistä kommentteja, henkilökohtaisuuksiin meneviäkin, eikä voi olla nauramatta, niin överiksi ne menevät. Kromin ja Iinan kontribuutio kaima Kuustosen sketsihahmoon on saanut alkunsa jo syksyllä, pian sen jälkeen, kun näyttelijät ovat sovitelleet peruukkeja ja Tove Hansson on nähnyt päivänvalon. Suomen Agilityliiton toimistolle tulee Rabbit Films Oy:stä - Duudsoneiden perustamasta tuotantoyhtiöstä - mielenkiintoinen pyyntö. - Kesken työpäivän Sirpa (Sippola) huikkasi, että nyt tuli tällaista sähköpostia: kysyttiin, onko meillä tiedossa sellaista koiraa, joka olisi agilitykoira, perustottelevainen ja tykkäisi olla vieraan ihmisen sylissä. Vastasin, että mulla on koira, joka rakastaa ihmisiä, mutta se ei ole vielä agilitykoira. Sirpa kysyi tuotannolta, että tarvitseeko agilityä osata tehdä. Oli kuulemma pääasia, että koira osaa olla sylissä, muistelee SAGIn kilpailu- ja koulutussihteerinä työskentelevä Iina. Suomen Agilityliiton jäsenlehti51 mentiin maskeeraamaan Anna ja Juha Oreniuksen kotiin ja paikalle tullessani näin, että näyttelijät kävelevätkin sieltä kahden bordercollien kanssa. Iloluontoisia ahvenanmaalaisia esittävät näyttelijät päätyvät “piluillessaan” mönkimään putkiin ja tämäkin kohtaus pääsee ilman muuta mukaan inserttiin. Suomen suosituimmilla koomikoilla on näemmä taito tuohduttaa myös agilityväkeä, mutta ei mennä vielä tapahtumissa ihan niin pitkälle. On tammikuun alku ja Kingin on määrä alkaa pian. - Insertin kuvaamisen jälkeen kysyttiin, voiko Kromi tulla myös suoraan lähetykseen. Asetin ehdoksi, että se pääsee mukaan ensin harjoituksiin, koska se on niin “Mielestäni meidän pitää pystyä nauramaan itsellemme ja hyväksyä se, että olemme vähän hörhöjä.” nuori enkä tiedä ollenkaan, miten se reagoi musiikkiin ja yleisöön. Se oli parissa harjoituksessa mukana eikä reagoinut musiikkiin mitenkään. Ennen suoraa lähetystä testattiin vielä, miten se reagoi yleisön huudattamiseen, eikä se reagoinut siihenkään, Iina kertoo. Lauantai-iltana reippaasti käyttäytynyt pikkukoira keikkuu suorassa lähetyksessä Tove Hanssonin vasemmalla lonkalla, kun näyttelijät esittävät biisin “Min Hund”. Seuraavana päivänä iltapäivälehtien lukijatkin tietävät, kuka on Kromi. Lisäksi he tietävät, kuka on Iina Asunta. Iina Asunta on noussut nuoren Xenon-sheltin kanssa rankingien kärkikoirakkojen joukkoon. Kromin varalle on samanlaisia suunnitelmia. Kromin “mallikansiokuvat” lähtevät paluupostissa tuotantoyhtiöön ja jonkin ajan kuluttua tuIee vastaus: Iina Kuustonen on tykästynyt kuvan perusteella koiraan ja näin pentuiästä juuri pääsemässä oleva Kromi on valittu mukaan. Ensimmäisenä ovat edessä promokuvaukset, joissa koira päätyy ensimmäistä kertaa Tove Hanssonin käsiin. - Siinä vaiheessa en yhtään tajunnut, mistä oli kyse, hoomoilasena palloilin siellä. Kun sitten tajusin, että tässä ovat nämä Putous-näyttelijät, tajusin myös, että tästä voi tulla iso juttu, Iina nauraa. Koiran omistajalta kysytään, olisiko Kro- 52 Putkeen! 1/2015 mi mahdollisesti käytettävissä kuvauksiin myöhemmin. Silloin on vielä marraskuu ja Kingin on tarkoitus alkaa 10. tammikuuta. Sen jälkeen ei hetkeen kuulu mitään. Viimein tulee pyyntö: pitäisi päästä kuvaamaan insertti. Iina ryhtyy toimeen auttaakseen tuotantoa. - Alun perin multa kysyttiin, onko mulla muita shelttejä kuvauksiin. Pyysin mukaan omien koirieni Kromin ja Xenonin lisäksi Jenna Caloanderin sheltit Neonin (Minimonsin Northern Lights) ja Moonan (Shezadun Shehrezad). Koska tuotanto halusi kuvata insertin pääkaupunkiseudulla, olin hankkinut kuvauspaikaksi Agility-Akatemian. Näyttelijöitä - Viihdytin itseäni lukemalla sosiaalisen median kommetteja, mutta koska ne menivät niin yli, ei niitä voinut tosissaan ottaa. Oli sellaisiakin kommentteja, että haen vain rahaa ja julkisuutta. Avustamisesta ei tietenkään maksettu mitään enkä tiennyt missään vaiheessa, että nimeni edes tulisi esiin. Kielsin Ilta-Sanomien toimittajaakin aluksi kuvaamasta itseäni, lopulta lupasin sitten yhden ihan pienen kuvan. Yleisökommentteja äärestä laitaan On helmikuu ja Kromin osuus Kingissä on päättynyt. Iina muistelee ohjelman tuomaa pikajulkisuutta edelleen lähinnä huvittuneena, ei ollenkaan pahoilla mielin. - En osannut yhtään valmistautua siihen, että tästä seuraa tällainen julkisuus. Jos olisin miettinyt sitä etukäteen, olisin ehkä tajunnut, että kun Putous-näyttelijät ja koirat ovat yhdessä suorassa lähetyksessä, totta kai se herättää huomiota. Ajattelin silloin mukaan pyydettäessä vain, että tuohan on hauskan kuuloista ja Kromille varmasti hyvä kokemus. Lavalla kuultu meteli ei tullut Kromille varsinaisena yllätyksenä, sillä siitä on tarkoitus tulla suurillakin areenoilla kilpaileva koira ja se on luonnollisesti ollut pennusta saakka isoissa kisoissa turistina. Se on seurannut agilityä, kuullut musiikkia ja kuulutuksia, kulkenut Iinan mukana kaikkialla ja tehnyt kaikkea mahdollista. - En olisi ikinä antanut ohjelmaan koiraa, joka on varautunut, mutta Kromi ei ole koskaan pelännyt yhtään mitään. Eikä se yllättänyt kuvauksissakaan, käyttäytyi juuri niin kuin ajattelinkin, Iina sanoo tyytyväisenä. - Lähinnä pelkäsin, että Kromi karkaa yleisöön tai retuuttaa hihnaansa lavalla, tosin etukäteen lohdutti kovasti tieto, että sitä todennäköisesti pidettäisiin vain hauskana. Some-kohu yllätti, koska kun katsoin lähetystä, tunsin vain ylpeyttä, että vitsi se on hienosti! Iina kertoo katsoneensa koko lähetyksen ajan lavan tapahtumia todella tarkkaan sivusta ja kenraaliharjoituksessa koira oli itse asiassa vielä reippaampi kuin suorassa lähetyksessä. - Luulen ihmisten tarttuneen eniten siihen, että Iinaa ravisteltiin esityksen aikana aika kovasti, kenraaliharjoituksessa ei niin kovasti ravisteltu. Suorassa lähetyksessä näyttelijät vetivät rajummin. Jotkut kommentoivat, että Kromi näyttää siltä kuin se olisi näykkäämässä kohta jotakuta, sekin vain nauratti. Totta kai se reagoi, mutta seuraavassa hetkessä, kun se päästettiin maahan, sillä oli häntä pystyssä ja olin iloinen, että se näytettiin myös telkkarissa. Lavan taakse Kromi tuli Iinan mukaan aina oikein terhakkaana, koska se oli jo harjoituksissa tottunut siihen, että siellä odottaa palkka: lelun repiminen. Näyttelijät halusivat sen kaikki syliinsä. - Kuvauksista tuli Kromille kiva juttu, koska se sai siellä paljon huomiota ihmisiltä ja sen kanssa leikittiin. Ei se ehkä nauttinut siitä niin, että se oli sille elämän paras asia, mutta kuka pystyy suojelemaan koiraan kaikelta, pitämään sitä pumpulissa? Moni sanoi siitä, että koiraa roikotettiin rumasti. Tuo on koiran perusilme, kun sitä pidetään yhdellä kädellä sylissä lonkan päällä: itsekin ”roikotan” jatkuvasti koiriani. Huolestuneet kommentit tulivat luultavasti ihmisiltä, jotka ovat eläinrakkaita, mutta eivät osaa lukea koiria, arvelee Iina. Sangen monet palautetta antaneet ihmiset kuitenkin olivat sitä mieltä, että olipa reipas sheltti. Iina kertoo jonkun myös kommentoineen, että jo virallinen luonnetesti on koiralle pahempi paikka: siellä koiraa myös suoraan uhataan muun paineistamisen lisäksi useampaan kertaan. - Onko tehtävämme tarjota koiralle pelkkää nautintoa koko ajan? Kokemus oli Kromille hyvä ”luonnetesti”, se tulee varmasti olemaan kisoissakin kovassa metelissä. Kuten julkkisten kohdalla monesti käy, myös Kromi-pojan naisasioista on oltu kiinnostuneita. - Facebookissa tuli jälkeenpäin kaveripyyntöjä ja ihmiset laittoivat yksityisviestejä, että olisiko Kromille tulossa pentuja. Se ei ole kuitenkaan vielä pitkään aikaan ajankohtaista, koira on niin nuori ja terveystutkimuksetkin ovat tekemättä, Iina toteaa. Kingistä ja Tove Hanssonin hahmosta keskustelevien joukossa on kuitenkin vielä yksi ryhmä, jonka suhtautuminen on ollut ristiriitaista: agilityharrastajat. Ne parodian kohteena tällä kertaa olleet. Hyvää vai huonoa julkisuutta? Iina Asunta kilpailee vanhemman koiransa Xenonin kanssa agilityssä SM- ja karsintatasolla ja Kromi on matkalla kohti vähintään samaa päämäärää. Hän pitää hyvänä asiana sitä, että tuotanto päätti hankkia Kingiin tarvittavan elävän rekvisiitan nimenomaan Suomen Agilityliiton kautta. - Moni luuli, että lavalle oli vain vedetty joku koira. Kun sinne olisi joka tapauksessa otettu koira, oli kiva, että sinne sattui juuri mun koirani, koska koin pystyväni arvioimaan, onko se kykenevä siihen vai ei. Tuotannossa ei ole koiraihmisiä, mutta he kyselivät koko ajan, onko musiikki liian kovalla ynnä muuta. Olisin voinut missä tahansa vaiheessa sanoa, etten anna koiraani suoraan lähetykseen, Iina napauttaa. - Eräs kommentti kuului, että harmi, kun agilitylle tuli tällaista julkisuutta. Ohjelman ideana ei kuitenkaan ollut antaa agilitylle urheilullista julkisuutta. Toisaalta olisi kivaa, että sitä tulisi, toisaalta voidaan sanoa, että kaikki julkisuus on julkisuutta. Ei ihmisten ryömiminen putkessa tuhoa agilityn mainetta. Se, että agilityväkeä parodioivat Putouksesta tutut näyttelijät lauantai-iltana Suomen katsotuimmalla kaupallisella televisiokanavalla, on iso juttu. Se tarkoittaa, että laji tunnetaan jo niin hyvin, että sille voidaan peräti irvailla. - Mielestäni meidän pitää pystyä nauramaan itsellemme ja hyväksyä se, että olemme vähän hörhöjä. Tämä on koirasekoilua ja tämä on kivaa koirasekoilua, sanoo Iina. Hänen mielestään agilityihmisen valitseminen hahmoksi oli näyttelijältä erittäin hyvä idea. Itse hän olisi kuitenkin käsikirjoittajana muovannut Tove Hanssonin hahmoa hieman toiseen, stereotyyppisempään suuntaan. - Mä olisin tehnyt koiraharrastajasta vielä hörhömmän, vaatetusta myöten. Ainakin olisi pitänyt olla treeniliivi ja kenties treenitaskut, miksei vaikka molemmat yhtä aikaa! Ja tietysti tällainen ihminen saapuu koira-autolla. Kuustosen Iina ei ehkä tajunnut, että oikea koiraharrastaja on vielä oudompi. KUUMA KYSYMYS Kohdeltiinko Kromi-koiraa Kingi-viihdeohjelmassa kaltoin, Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Kati Pulli? ”Tilanne, jossa Kromi-koiraa pidettiin, olisi todennäköisesti suurelle osalle koirista stressaava. Kuitenkin kun Kromi-koiran käyttäytymistä, ilmeitä ja eleitä ohjelmassa tarkastelee, vaikuttaa siltä, että kohtuutonta stressiä sille ei aiheudu. Koira suhtautuu tapahtumiin kiinnostuneesti ja vaikuttaa välillä hämmästyneeltä, mutta se ei esimerkiksi läähätä, rimpuile, nuole huuliaan, pyri pakenemaan tai vaikuta sulkeutuneelta, mitkä ovat selkeitä kielteisen stressin merkkejä. Koira on tuntenut välillä todennäköisesti epämukavuutta (ohjelmassa näkyi turhaa remmistä nykimistä ja koira näytti joutuvan kainalossa ollessaan turhan ravistelevan liikkeen kohteeksi) ja on tietysti aiheellinen kysymys, onko vähänkään epämukavuuden aiheuttaminen viihteen vuoksi oikein tai välttämätöntä. Kromi vaikuttaa olevan oikein hyvähermoinen koira ja se suhtautui tilanteeseen hyvin, joten mielestäni Kromi-koiraa ei kohdeltu näkemässäni Kingi-viihdeohjelmassa suoranaisesti kaltoin, joskin epämukavuutta aiheuttaen.” Suomen Agilityliiton jäsenlehti53 URHEILU > AGILITYURHEILU Agilityn tunnettuutta etsimässä MILLA TUOMINEN Onko agilityn helpompi ylittää uutiskynnys liiketoimintana kuin kilpaurheiluna? Agility ei ole enää aivan uusi koiraurheilulaji, mutta sitä harrastavaa ihmistä ei aina pidetä urheilijana muiden joukossa - ei edes kansainvälisen tason kilpailijoita. Mikä saa agilityn nousemaan valtamedian puheenaiheeksi? Tamperelainen agilityurheilija Outi Harju on siinä mielessä harvinainen huippu-urheilija, että hän on joutunut jopa maailmanmestaruuskilpailuista mitalin tuotuaan taistelemaan lajinsa näkyvyyden ja uskottavuuden eteen. Syyskuussa 2014 FCI:n maailmanmestaruuskisoissa Luxemburgissa yksilöradat menivät kisakumppanin, kooikerhondje Ollin (Bullbenz Kooi Olly Sade) kanssa aivan nappiin ja tuloksena oli Suomen pitäminen mitalikannassa medien pronssilla. Pari viikkoa kotimaahan palaamisen jälkeen Harju ruoti median pyörityksessä olemista Front side agility -nimisessä blogissaan. Vai oliko hän loppujen lopuksi pyörityksessä? - Minuun ottivat yhteyttä Iltalehti ja Koiramme, muut tiedotusvälineet uutisoivat mitalista SAGIn lehdistötiedotteen perusteella. Aamulehden piti myös ottaa yhteyttä, mutta heistä ei sitten kuulunut mitään. Agilityä itsekin harrastava Anu Kylvén teki kuitenkin meistä jutun Suur-Tampere-lehteen, siinä agility esitettiin oikeana urheiluna, Harju kiittelee. Mitaliuutisoinnin voidaan sanoa onnistuneen lajin imagon kannalta ainakin osittain. Yleisradion urheilutoimitus uutisoi kansainvälisestä agilitymenestyksestä ensimmäistä kertaa, mikä oli ainutlaatuista. Tieto mitalista julkaistiin paitsi Teksti-TV:n urheilu-uutisten joukossa, myös Ylen verkkosivujen urheilu-uutisissa. Uutisointi ei ollut virheetöntä: lajin huonosta tunnettuudesta kertonee se, että lehdistötiedotteesta tiivistettyjen uutisten faktoja jouduttiin hieman korjaamaan. Pää oli kuitenkin auki ja agilityväki iloitsi. Harjun kotiseudun suurin päivälehti eli Aamulehti käytti myös uutisoinnin pohjana lehdistötiedotetta ja Jukka Pätysen ottamaa kuvaa mitalijuhlinnasta. Huomionarvoista kuitenkin oli, ettei uutinen ollut kelvannut urheilupuolelle, vaan se sijoitettiin Kotimaa-osioon. 54 Putkeen! 1/2015 mään Harjusta ja Ollista jutun, jonka yhteydessä kuvattaisiin videomateriaalia verkkolehden sivuille. Paikalle saapunut toimittaja oli kyllä innostunut asiasta, mutta halusi esittää agilityn hauskana temppuiluna. Harju pyrki kertomaan muun muassa omista fysiikkatreeneistään osana harjoittelua, toimittajaa kiinnosti lähinnä Ollin koiratanssitausta. Julkaistussa jutussa Olli esitettiin “ihmekoirana” ja mahdollisesti Suomen älykkäimpänä koirana, ei huippu-urheilijan kilpakumppanina kuten esimerkiksi hevoset ratsastusurheilun puolella. - Ymmärrän Iltalehden kannan - he halusivat sitä, mikä on myyvää ja mikä on söpöä. Ihmiset, jotka eivät lajia tunne, luulevat, että se on vain koiran temputtamista. Olen silti iloinen siitä, että lehti teki meistä jutun, koska jos ylipäätään pääsee Iltalehteen, on tehnyt jotain merkittävää. Ehkä ihmiset vähitellen tajuavat, että onhan agility jotain, pohtii Harju. Vaikka Outi Harjun MM-mitalista seurannut uutisointi oli hyvän alun jälkeen vähäistä ja lajin esittäminen asiallisessa valossa enimmäkseen lajissa sisällä olevan toimittajan varassa, Harju ei myönnä olevansa pettynyt. Lajin imagonrakennuksessa on kenties osattava edetä pienin ja maltillisin askelin: lajia tuntemattomia toimittajia valistaen ja lajia jo tuntevia toimittajia hyödyntäen. - Täytyy sanoa, että kun Iltalehden videoklippi tehtiin ja Olli laitettiin ensimmäistä kertaa radalle, toimittaja ja kuvaaja olivat hämmästyneitä, sillä siinä olikin livenä nähtynä tekemisen meininkiä. Ja toisaalta kun miettii, miten iltapäivälehdet käsittelevät muitakin urheilijoita, niin kiinnostaahan Eetu Selännekin mediaa Teemu Selänteen poikana eikä omien saavutustensa vuoksi, Harju toteaa. Jos hän tulevina vuosina seisoo toistamiseen maailmanmestaruuskilpailuissa palkintokorokkeella, hänellä on ainakin selvä visio siitä, miten hän toivoisi tiedotusvälineiden reagoivan tapahtuneeseen: - Olisi upeaa, jos vielä joskus pääsisi television iltalähetyksen urheilu-uutisiin ja niissä kerrottaisiin, että Suomi on voittanut agilityn MM-kisoissa mitalin. On huikeaa, että agilitystä on alettu puhua enemmän jo ihan tässä omankin urani aikana. Suomalaisen koirankoulutustaidon maailmanvalloitus otsikoissa Vaikka agilityn medianäkyvyyden saavuttaminen kilpaurheiluna edellyttää edelleen työtä ja ehkä jonkin verran onneakin, tietoisuus lajin olemassaolosta kasvaa aina, kun se jossakin mediumissa mainitaan. Yhtenä esimerkkinä on MTV:llä alkuvuonna pyörineen viihdeohjelma Kingin agilityharrastajaa parodioiva sketsihahmo. - Ylen urheilutoimitus tarttui upeasti asiaan, toivottavasti sen tekevät jatkossa muutkin. Kyllähän agility kuuluu urheilusivuille, se on urheilulaji. Toivon, että mitaliuutiset menevät jatkossa urheilutoimitusten kautta julkisuuteen, mutta myös ensimmäisen uutisoinnin jälkeen lehtiin voitaisiin tehdä lajista kertovia juttuja, sanoo Outi Harju painokkaasti. Iltalehti halusikin tulla pian Luxemburgin kisojen jälkeen teke- Tämän vuoden tammikuussa tehtiin kuitenkin myös toinen uusi aluevaltaus: Liedosta lähtöisin oleva yritys OneMind Dogs Oy onnistui rikkomaan uutiskynnyksen päästessään maailmanvalloituksellaan muun muassa Helsingin Sanomien taloussivuille, minkä jälkeen myös Talouselämä-lehti ja muut tiedotusvälineet kiinnostuivat tapauksesta. Suuri syy mediahuomioon on varmasti viime syksynä saatu muhkea sijoitus: muutama yhtiö, suurimpana Lifeline Ventures, panosti yritykseen kaikkiaan 400 000 euroa. - Hyvältä se tottakai tuntuu, että olemme osanneet tehdä oikeita asioita. OneMind Dogs haluaa osaltaan parantaa agilityn tunnettuutta, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Vuoden aikana mediaosumia on tullut mukavasti eri medioissa, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Noora Keskievari. Suomen Agilityliiton jäsenlehti55 Median kiinnostus on ollut hänen mukaansa todella suurta, mikä on hieno asia paitsi yrityksen itsensä, myös lajin kannalta. Keskievari harmittelee sitä, etteivät resurssit toistaiseksi riitä osallistumaan kaikkeen. Kutsuja on tullut niin lehtiin, radio-ohjelmiin, kirjoihin kuin Suomen televisioonkin. Helsingin Sanomien Talousosion pääjutun aiheeksi pääseminen tuli kuitenkin hieman yllätyksenä. - Se toi todella hyvää näkyvyyttä lajille kautta maan ja jutun jälkeen yhteydenottoja on tullut eri puolilta maailmaa. Olemme lähteneet toteuttamaan asioita uudella tavalla ja se on herättänyt laajaa kiinnostusta. Olemme alusta alkaen toimineet englanniksi ja verkossa, mikä on luonnollisesti suoraan kansainvälistä toimintaa. Verkkopalvelun avulla jokainen voi harjoitella asioita ja saada ideoita omaan treenaamiseensa maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Kokonaisuudessa yhdistyvät kasvava online-oppiminen ja liveseminaarit tiedon syventämiseksi, Keskievari taustoittaa. OneMind Dogs on saanut mukavasti medianäkyvyyttä muun muassa Uudessa-Seelannissa, Yhdysvalloissa, Englannissa ja muissa Euroopan maissa. Noora Keskievari näkee tämän väylän lajitietoisuuden nostamiseksi toimivana: - Agilityn ja koiraurheilun kannalta on hienoa, että saadaan medianäkyvyyttä nimenomaan muualla kuin loppukevennyksissä. Se nostaa lajin tunnettuutta ja statusta urheiluna, ja siten myös helpottaa seuroja, ja sitä kautta harrastajia, esimerkiksi hallien ja tonttien hankinnassa. Ilmapiiri on muutenkin muuttumassa: koirankoulutuspalveluiden tarjoamista osataan jo pitää vakavasti otettavana elinkeinona. - Kymmenen vuotta sitten koira-alan yrittämistä vähäteltiin poikkeuksetta, ja oli muun muassa haasteellista saada vuokrattua sopivaa lämmintä hallia. Nyt tilanne on aivan erilainen. OneMind Dogsista ja agilitysta ollaan todella kiinnostuneita ja kaikki hämmästyvät positiivisesti lajin suosiosta ja kansainvälisyydestä, Keskievari sanoo. Aina, kun mediakynnys ylittyy, se myös madaltaa kynnystä seuraaville agilityuutisille. Ehkä Outi Harjun unelman toteutuminen on koko ajan lähempänä. 56 Putkeen! 1/2015 Mikä hallitus, kuka jäsen? Putkeen! -lehti halusi esittää toimikaudeksi 2015 valitulle Suomen Agilityliiton hallitukselle kolme tiukkaa small talk -kysymystä kaakkoissuomalaisittain: 1. Kuka sie oot? 2. Mistä sie tuut? 3. Mitä siul on agilitykassissais? Mitä he vastasivat? MILLA TUOMINEN KUVAT JUKKA PÄTYNEN Petteri Kerminen, puheenjohtaja sieltä löytyy runsaasti hienoja kokemuksia ja paljon käytyjä koulutuksia. Kassissani ei ole upea kisakaverini kooikerhondje Bitti. Bitti matkustaa autossa häkissä. Toivon agilitykassista löytyvän myös runsaasti mukavia, mutta ohjaajia haastavia ratoja sekä iloisuutta ja rakkautta lajiin. Jouni Kautto, varapuheenjohtaja “Ehkä ainoa kerta, jolloin huonosti luetut säännöt ovat tehneet minulle runsaasti ylimääräistä jännitystä, on ollut maajoukkuekarsinnoissa 2010. Olin luvannut Bitin kasvattajalle Tiina Väli-Mattilalle, että hän näkee kasvattinsa toisen päivän radoilla. Ensimmäiseltä radalta oli alla hylkäys. Toinen rata oli haastava, mutta selvitimme tiemme toiseen päivään ja Bitin parhaaseen karsintamenestykseen. Toki tuon jälkeen säännöt ovat löystyneet, kun viimeiselle finaaliradalle pääsee jo ilman pisteitä. 2010 vaadittiin niitä vielä viidennelle radalle pääsyyn, jolta sitten karsiuduimme pois. Arvostan silti enemmän tuon ajan ”tuplahylystä ulos” -formaatin mukaista kisassa selviytymistä ja pisteiden puutteen takia viidenneltä radalta karsiutumista kuin nykypäivän ”hylystä ei väliä” -formaatilla viimeiselle radalle pääsemistä.” 1. Mä oon Petteri... otetaan uusiksi. Olen Petteri Kerminen, Suomen Agilityliitto ry:n puheenjohtaja, kohta 45 vuotta. Koulutaustaltani olen LVI-insinööri, tietotekniikan DI. Minulla on myös ammatillisen opettajan pätevyys. Siviilityössäni olen Porin kaupungin LVI-tarkastaja. Töissä olen siis putkien parissa. Se sopii agilityharrastajalle. 2. Tulen Porista, olen syntyperäinen porilainen. Tosin olen asunut 1,5 vuotta Rovaniemellä, mikä oli hieno kokemus. Jos koiriltani tai vaimoltani kysytään, tulen varsin usein SAGIsta tai tuomaroimasta. 3. Agilitykassistani löytyy paljon tekemättömiä töitä. Toisaalta “Paras kisamuistoni on Seinäjoelta maajoukkuekarsinnoista 2011. Olimme ensimmäistä kertaa mukana niissä karkeloissa. Olin sössinyt lauantain ensimmäisen radan kolmanneksi viimeiselle esteelle, mutta kakkosradalta saimme tehtyä nollan, joka takasi meille paikan sunnuntaille. Suoritus pitäisi katsoa videolta, jos haluaisin siitä jotain kertoa - radalta ei ole jäänyt yhtään muistikuvaa, mutta samaa loppufiilistä yritetään hakea yhä uudestaan.” 1. Olen Jouni Kautto, kolmekymppinen asianajaja, agilityharrastaja ja yhdistysaktiivi Kirkkonummelta. Agilityn parissa olen pyörinyt seitsemisen vuotta ensin pelkästään kisaajana ja nyt jo useamman vuoden ajan myös kouluttajana sekä jäsenenä seuran ja lajiliiton hallituksissa. 2. Juuri äsken tulin reilun tunnin lenkiltä takapihan metsästä. Vähäinen lumipeitto kantaa aika hyvin, joten koirat nauttivat kirmailusta. Agilityn kannalta olen Kirkkonummen Kennelkerhon kasvatti, mutta aina tilaisuuden tullen olen aktiivisesti pyrkinyt imemään Suomen Agilityliiton jäsenlehti57 ideoita ja oppeja niin kilpakumppaneilta kuin kaikilta kouluttajiltakin. Minulla on ollut suunnaton onni päästä tutustumaan lajin kautta uskomattomaan määrään erinomaisia tyyppejä sekä kotimaassa että ulkomailla. 3. Agilitykassissani on kirjailtuna pitkäkarvaisen pyreneittenpaimenkoiran kuva. Kaikki talouden neljä karvakorvaa ovat pyreneläisiä, tosin vain yksi on aidosti syntynyt siellä. En tiedä, tuleeko meille jossain vaiheessa myös muunrotuisia koiria, mutta uskoisin, että ainakin yksi pyrre kipittelee varmasti myös vastaisuudessa joukossa mukana. Harvinaisempien rotujen näkeminen agilityradalla on ainakin minusta usein riemastuttavaa. Laaja rotukirjo on yksi suomalaisen agilityn vahvuuksia. Erityyppisten koirien seuraaminen ja varsinkin kouluttaminen pakottaa tarkastelemaan asioita uudelta kantilta ja opettaa erilaisia tapoja löytää yhteinen sävel koiran kanssa – ja siitähän agilityssä viime kädessä on kysymys. Veera Aro “Hienoin kisamuistoni lienee viime kesältä, kun sheltti Lillin kanssa saavutimme henkilökohtaisen piirinmestaruuden. Se ei suinkaan ole jäänyt mieleen tuloksen vuoksi, vaan sen tunteen, miten sinä päivänä sattui kaikki loksahtamaan kohdilleen ja Lillin kanssa liitelimme radat miltei telepaattisessa yhteydessä läpi. Noiden saumattoman yhteistyön hetkien vuoksi tätä lajia jaksaa tahkota vuodesta toiseen.” 1. Olen Veera Aro, kohtapuoliin kolmekymppinen koiraharrastaja Pohjois-Suomesta. Tällä hetkellä meillä asustaa kotona kaksijalkaisten lisäksi viisi omaa koiraa ja satunnaisia vierailevia tähtiä. Olen koirien kanssa moniruokainen, siis miltei kaikki lajit maistuvat. Yksi on kuitekin aina ollut ylitse muiden ja se on tietysti aksa. Agilityn pariin ajauduin lainakoiran kanssa muistaakseni vuonna 2003, eikä siitä ole ollut irti pyristelemistä sen koommin. “Paras kisamuistoni on kesän 2014 SM-kisaviikonlopun perjantain iltakisoista. Ensimmäinen rata meni täysin penkin alle ohjaajan törmäillessä esteisiin ja hukkaamalla koiran useamman kerran radalla... Satoi, paleli ja fiilis oli kertakaikkisen ankea. Toisen radan rataantutustumista odotellessa sain kaivettua jostain taisteluasenteen takaisin, omaa vuoroa odotellessa kylmyys ja sade menettivät merkityksensä ja aivan viimeisten koirakoiden joukossa käytiin tekemässä huippuhieno nollarata! Suoritus, joka hymyilytti koko viikonlopun ja nosti uskon omaan osaamiseen ihan uudelle tasolle! 3. Positiivisuutta, kilpailuviettiä, loputon tahto vaatia itseltäni enemmän ja maailman parhaat kelpiet! Jari Helin Yhdistystoimintaan päädyin mukaan kouluttajahommien kautta. Nykyään hääräilen pienehkön yhdistyksen puheenjohtajana sekä SAGIn hommissa kouluttamisen ja omien koirien kanssa puuhailun lisäksi. 2. Olen palijasjalakanen oululainen, ja täällä asun taas, vaikka välissä tuli vietettyä opinnoissa useampikin vuosi Tampereella. 3. Agilitykassissa on rutkasti hienoja muistoja kesäpäivistä kentän laidalla, upeita onnistumisia kisaradalla ja samaten niitä karvaita hylkyjä ja virhepisteitä, ihmis- ja koiraystäviä jotka ovat löytyneet agilityn kautta, lukuisia hikisiä treenejä ja ennen kaikkea sitä mahtavaa fiilistä, kun oman koiran kanssa puhalletaan täysillä yhteen hiileen. Marika Blom 1. Marika Blom, SAGIn hallituksen jäsen seuraavat kaksi vuotta sekä mukana myös koulutustoimikunnassa. Agilityssä mukana vuodesta 2007 ensimmäisen kelpien myötä, nyt kotona asustaa kolme samanrotuista. 2. Lappeenrannasta, ja täällä aktiivisesti mukana myös oman seuran, Lappeenrannan Agility Urheilijat ry:n toiminnassa niin hallituksessa kuin koulutustoimikunnassakin. Samat puuhat mielessä siis niin SAGIssa kuin omassa seurassakin, mittakaava vaan hieman eri. 58 Putkeen! 1/2015 “Kisamuistoja on paljon, mutta ehkä mieleenpainuvin muisto on treeneistä. Mäkelän Marko veti treeniä ja valssia tehdessä meni oikean polven kierukka. Siinä vatsallani kentällä suu täynnä hiekkaa maatessa kuuluu Markon iloinen ääni: “Palkkaa koira! Palkkaa koira!” Asiat siis tärkeysjärjestykseen: muistakaa palkata koiranne!” 1. Jari Helin. 3. Kassissa on kolme parsonia, nappikset ja positiivinen asenne. rajojen ja resurssien hyvä tuntemus, osaamista hallinnosta ja sen kehittämisestä, ymmärrystä lajin monipuolisuudesta ja laajasta harrastajakentästä, toisista välittämistä ja empatiaa, rakkautta omien koirien kanssa tekemiseen, iloa ja intoa vaikka muille jakaa. Mia Laamanen Jessi Landen 2. Tulen Ylöjärveltä ja kotiseura on Ylöjärven Koirakerho. “Paras kisamuisto on aika vaikea. Onko se nykyisen kisakoirani ensimmäinen kisa, meidän jokin onnistunut rata vai edesmenneen kisakoirani kanssa tehty tulos? Toisaalta voisin mainita myös kilpailuissa loukkaantumisen, joka ei ehkä ole muistona paras, mutta se välittämisen ja avun määrä, mitä silloin koin ja sain, oli parasta! Tjaa, ehkä rankkaan parhaimmaksi kisamuistoksi HSKH:n hauskan epissarjan, “Tehis-cupin”, voiton kääpiöpinseri Touhon kanssa. Olimme aloittaneet agilityn vasta keväällä ja tuolla koimme monia onnistumisia, minkä johdosta pokkasimme cupvoiton ja siitä starttasi kisauramme. Hienoja muistoja hienosta kisakaverista ja hienosta kilpailusarjasta, vaikkei se virallinen olekaan.” 1. Jessi Landen: intohimoinen koiraharrastaja, nuori perheenäiti, yritteliäs kauppiaan rouva ja aktiivinen seuratoimija. Tekisi mieli sanoa, että minut tunnetaan suuriäänisestä koirastani Taistosta, mutta voi olla, ettei ohjaajankaan ääni ole hiljaisimmasta päästä. “On erittäin haastavaa valita niin monesta muistosta se kaikkein parhaiten mieleen jäänyt, koska viimeisestä agilitykilpailusta oman koiran kanssa on niin pitkä aika. On monia muistoja ihanista ja joistakin hyvinkin vaikeista hetkistä omien koirien kanssa, elokuvanomaisia kuvia kohdista radoilla, ihania ihmisiä ympärillä juttelemassa ja elämässä kisahetkissä mukana, auringonpaiste iholla, vesisateen läpikastelemien lenkkareiden tunne jaloissa, kiireen tunne rataantutustumiseen juostessa ja monia muita muistoja. Paras hetki kaikissa kisoissa on kuitenkin ollut kohdata oman koiran onnellinen katse, onnellisuus siitä, että me olemme yhdessä ja teemme sitä, mitä rakastamme, oli rata mennyt miten tahansa! Nauttikaa myös te joka hetkestä oman koiranne kanssa kisoissa, treeneissä ja kaikkialla.” 2. Olen maalaistunut kaupunkilainen eli asustan laumani ja perheeni kanssa kyläkauppamme yläkertaa Lohjan Saukkolassa. Useimmiten tulen hallilta. Tai treeneistä. Tai kisoista. Tai salilta. Tai palaverista. Tai koulutuksista. Tai töistä. Vierivä kivi ei sammaloidu! 3. Kengät, vesipullo, koiran vesipullo, FitDog shaker, FitDog Recoveryä, narupalloja, kaksi samanlaista, autonavaimet, kotiavaimet, kuulokkeet, naksutin, namipussi, juomakuppi, kaksi pillimehua, Muumi-rusinoita, Tuttelia, tuttipullo, Pilttiä, kalenteri, kamera, lompakko, vaihtosukat, otsalamppu, heijastinliivit. Käytännössä ei siis juuri mitään, mutta kaikki tarpeellinen! Sari Parviainen 1. Suomalainen, agilityharrastaja, kouluttaja, koetoimitsija, valmentaja, kasvattaja, yhdistysaktiivi, uusia oppeja, ideoita ja ajatutuksia kaikessa hakeva, uudistaja, kehittäjä, kuuntelija, sovittelija, osallistuva, päättäväinen, sääntöfanaatikko, tuomari, talousjäärä, strategisti, analyyttinen, ulkosuomalainen, positiivinen, kovan paineen kestävä, aktiivinen, paimennukseen hurahtanut, paljon matkustava, viinejä, kokkaamista, kutomista, lukemista sekä palapelejä harrastava entinen yrittäjä. 2. Kotoisin Helsingistä, sukua Etelä- ja Pohjois-Karjalassa sekä Länsi-Uudeltamaalla, agilitykasvattiseura on AgiToko Dogs ry, lisenssiseura Helsingin Agility Urheilijat ry, kotikaupunki Wattwil Sveitsissä. Vierailen Suomessa säännöllisen epäsäännöllisen säännöllisesti osin myös SAGIn asioissa, olen kiertänyt ympäri maailmaa agilityasioissa. 3. Pitkä ja laaja kokemus lajista monelta eri alueelta ja monessa eri roolissa, tietotaitoa koirakoiden kouluttamisesta, halu oppia uutta ja kehittyä ihmisenä, lajiharrastajana sekä yhdistysaktiivina, halu kehittää lajia ja agilityliittoa sekä kansallisesti että kansainvälisesti, kriittistä suhtautumista ja yllytyshulluutta, uskallusta heittäytyä isoihin projekteihin, omien “Paras kokemukseni on kisavuodet Cherin kanssa ja erityisinä muistoina sieltä ekat SM-kisat Torniossa ja valioituminen aikoinaan Anders Virtasen radalla Oulussa.” Suomen Agilityliiton jäsenlehti59 1. Sari, agilityä olen harrastanut noin 15 vuotta ja nyt on toinen kausi hallituksessa menossa. 2. Tulen Muhokselta ja edustan Active Dogs ry:tä. 3. Kengät, namit, lelu, vesikippo. Aika perinteinen? Marja Salomaa Viimeiset pari vuotta ovatkin vierähtäneet harrastusmielessä erittäin mielenkiintoisesti, joskaan eivät ehkä aina ihan helpoimmalla tavalla. Yhdistystoiminnassa olen ollut mukana jo perustamassa Agility-Team Turku ry:tä ja toiminut seurassa kouluttajana, koulutustoimikunnassa ja hallituksessa eri tehtävissä, olen myös seuran nykyinen puheenjohtaja. Agilityssä itseäni motivoi ehkä eniten jatkuva kehittyminen. Nyt keski-iässä se (yleisön edessä kisaamisineen) on minusta myös erinomainen kimmoke huolehtia rapistuvasta fysiikastaan, siinäkin mielessä lajista voi olla suurtakin hyötyä muillekin kuin nuorille huippuliikkujille. Agility on niin monipuolinen laji, että tavoitteita voi asettaa hyvin monen tyyppisiä - sopivia haasteita löytyy erilaisille ohjaajille ja koirille. Taru Waldén “Kisamuistoista parhaiten mielessä taitaa olla edesmenneen beagleherra Lennin kanssa kisattu viimeinen piirinmestaruuskilpailuiden agilityrata. Harvemmin sitä saa kieltoa siitä, että koira jäljestää kävyn ja syö sen kesken radan.” “Parhaiten mieleeni jäänyt kisamuisto ei todellakaan ole mikään hohdokas palkintojenjakotilanne. Se on yksi juhannus Hailuodon juhannusagilityjen ajoilta, luultavasti vuodelta 2000. Ajettiin kahden silloin teini-ikäisen lapsen, seurakaverin ja muistaakseni viiden koiran kanssa (onneksi enimmäkseen minikoiria) noin 600 km Turusta Oulun kupeeseen pienellä, ilmastoimattomalla autollani. Tipsut tyypillisesti toimivat radalla joskus, joskus sitten taas eivät, ja parhaimmillaankin mahdollisuus vaikuttaa toiminnan määrään ja laatuun oli rajallista. Sinä juhannuksena “kisatipsuni” Tahvo päätti olla toimimatta. Käytiin kuudella radalla ja se meni ehkä yhteensä viisi estettä, nekin väärässä järjestyksessä, koska se juoksi hallitsemattoman hilpeästi edestakaisin. Siitä oli hyvä jatkaa harrastusta, suunta oli varmasti ainakin tuloksellisesti ylöspäin...” 1. Olen Marja Salomaa, työskentelen puutarha-alan tukkumyynnissä, olen kolmen aikuisen lapsen äiti ja neljän pienen lapsen mummi. Koiria minulla on ollut tytöstä saakka, siis jo aikana ennen agilityä. Agilityn lisäksi harrastan nykyisin koirafrisbeetä. 1. Olen Taru Waldén ja koulutukseltani olen insinööri (AMK). Asun Valkeakoskella mieheni sekä kahden poikani kanssa ja taloudesta löytyy tällä hetkellä kaksi beagleä. Agilityn olen aloittanut vuonna 2002 vain harrastelumielessä medikokoisen Lenni-beaglen kanssa, loppujen lopuksi päädyimme kisaamaan kolmosluokkaan asti. Vuosien varrella olen kisannut useamman beaglen kanssa ja vähitellen olemme saamassa talouteen toisenkin agilityohjaajan, kun vanhempi pojistani on siirtynyt ohjaamaan toista koiristani. 2. Tulen Valkeakoskelta ja edustan Walkeakosken Agility Team ry:tä. WALAT:n lisäksi olen vuosien varrella piipahtanut myös Etelä-Hämeen Koirakerhon riveissä. 3. Agilitykassista löytyy ehdottomasti järjestötoiminta. Se on ollut aina enemmän tai vähemmän osa elämääni. Vuosina 20032007 olen ollut Walkeakosken Agility Team ry:n hallituksessa eri tehtävissä, muun muassa puheenjohtajana (2005-2007). Olen myös ollut mukana Etelä-Hämeen Koirakerho ry:n hallituksessa vuodet 2010-2011. Kilpailuiden järjestämisestä minulla on yli kymmenen vuoden kokemus koetoimitsijana. Koulutusohjaajakortin olen saanut vuonna 2003 ja olen kouluttanut monenlaisia koirakoita yhdistyksissä siitä lähtien, vaikka se onkin viime aikoina jäänyt aika vähiin. 2. Nykyisin Turusta, olen asunut täällä jo pitkään. Aikaisemmin olen asunut myös Hämeenlinnassa, Helsingissä, Espoossa ja Kylmäkoskella (nykyisin Akaa). Hallituksen yhteystiedot 3. Olen aloittanut agiharrastuksen lasteni kautta joskus 1990-luvun puolivälissä. Kisata aloin vuonna 1997 ja ensimmäiset kisakoirani olivat tiibetinspanielit Ippu ja Tahvo, niiden kanssa huviteltiin kakkosluokkaan saakka. Seuraava harrastuskaverini oli mini-kooikerhondje Alma. Sitten jatkoin mediluokissa kooikerhondje Kiian kanssa. Alman ja Kiian kanssa käytiin läpi varmaan aika tyypillinen ns. kolmosen ”taviskisaajan” ura: osallistuttiin SM-kisoihin ja jopa muutamiin karsintoihinkin. Nykyinen kisakaverini on nuori australianpaimenkoira Sissi, innokas maksi. Kilpailutoimikunta, kilpailu-tmk@agilityliitto.fi Koulutustoimikunta, koulutus-tmk@agilityliitto.fi Hallintotoimikunta, hallinto-tmk@agilityliitto.fi Viestintätoimikunta, viestinta@agilityliitto.fi Paratyöryhmä, paragility@agilityliitto.fi Nuorisotyöryhmä, nuoriso-tr@agilityliitto.fi 60 Putkeen! 1/2015 hallitus@agilityliitto.fi etunimi.sukunimi@agilityliitto.fi Suomen Agilityliiton toimikunnat ja työryhmät TUULIA LIUHTO ON CRUFTS-KONKARI Ison-Britannian Birminghamissa vuosittain järjestettävä Crufts lienee maailman tunnetuin koiranäyttely. Nykyisin se tunnetaan myös agilitykilpailuista ja muuta kiinnostavasta oheisohjelmastaan, joka pyörii livestreamissa neljän päivän ajan. Tänä vuonna Cruftsin näyttely pidettiin 5.-8. maaliskuuta ja sen kansainvälisessä agilitykutsukilpailussa nähtiin taas tuttu suomalaiskasvo. Kun koirankeksitehtailija Charles Cruft vuonna 1886 järjesti ensimmäisen, 600 koiraa vetäneen terrierinäyttelynsä, hän tuskin pystyi kuvittelemaankaan, millaisen perinteen hän aloittaisi. Terrierinäyttelyä seurasi kaikille koiraroduille tarkoitettu “Cruft’s Greatest Dog Show” ja sittemmin Crufts-näyttelystä - nykyisin ilman heittomerkkiä - on tullut rekisteröity brittiläinen tavaramerkki. Perinteisenä koirakansana saarivaltion asukkaat saavat seurata monipäiväistä koiraspektaakkelia livestreamin lisäksi myös valtakunnallisilta tv-kanavilta. Agilitystä on tullut vuosi vuodelta yhä isompi osa Cruftsia ja erilaisia rajoitetun osallistujamäärän mestaruuskilpailuja järjestetään streamatulla ja televisioidulla pääareenalla useita - hallikompleksin muista agilitykehistä puhumattakaan. Cruftsin spottivalojen loisteessa tuomaroimista pidetään brittituomarien keskuudessa suurena kunniatehtävänä. Tänä vuonna tuomaritehtävissä toimi tyylikäs, aina radalla pukuun sonnustautunut herrakolmikko Alan Bray, Lee Gibson ja Dave Jolly. Cruftsin agilitykilpailut ovat pääosin kansallisia kilpailuja, mutta joka vuosi järjestetään maksikokoisille koirille myös erityinen kansainvälinen kutsukilpailu, johon järjestäjät pyytävät muista suurista agilitymaista yhden kilpailijan edustamaan maataan. Suomen edustajat ovat perinteisesti olleet maajoukkuekarsintojen menestyjiä. Tänä vuonna Birminghamiin suuntasi vuoden 2014 maksien maajoukkueessakin ollut lietolainen Tuulia Liuhto bordercolliensa Pirtun (Promillen Pirtu) kanssa. Edustustehtävä ei ollut ohjaajalle ensimmäinen: bordercollie Punssi (Promillen Cinzano) kirmasi kuuluisalla vihreällä matolla jo vuosina 2011 ja 2012. - Crufts on iso tapahtuma, kisaaminen isolla areenalla suuren yleisön edessä on aina erilaista ja hyvällä tavalla jännittävää. Myös koira innostuu tunnelmasta ihan eri tavalla kuin tavallisissa kisoissa, Liuhto kuvailee. Suuri, kansainvälinen tapahtuma järjestetään hänen mukaansa rautaisen ammattitaitoisella otteella. Järjestelyt toimivat hyvin, aikataulut pitävät, työntekijät ovat ystävällisiä ja avuliaita, kisaajat huomioidaan hyvin ja heidät pidetään ajan tasalla. - Koska näyttelyssä on valtava ihmismäärä ja hälinä, on mukavaa, että kisaajille on järjestetty rauhallinen valmistautumisalue pääareenan taakse, jonne myös avustajan saa ottaa mukaan. Siellä on mahdollisuus keskittyä rauhassa, yleensä on järjestetty myös pieni lämmittelyalue, jossa voi hyppyyttää koiraa, kertoo Liuhto, jonka avustajana Cruftsiin matkusti tänä vuonna Jenni Leino. Omat haasteensa tuo mukaan koiratapahtuman suuruusluokka. Cruftsissa ratapiirroksen saa aina etukäteen noin puoli tuntia ennen rataantutustumista, mutta tutustumisaika on lyhyt ja ohjaussuunnitelman on Liuhdon mukaan oltava silloin jo valmiina. Radan reunalle ei juurikaan pääse katselemaan ennen tutustumista. Pääareenan ohjelma-aikataulu on todella tiukka, joten kokeneen ja taitavan ratahenkilökunnan on kyettävä rakentamaan radat huikean nopeasti. - Alusta ei Cruftsissa ole paras mahdollinen agilityn kannalta, matto on ollut aina liukas. Onneksi omat koirani sopeutuvat erilaisiin alustoihin varsin nopeasti, mutta yleensä varsinkin ensimmäisellä radalla alusta vaikuttaa koiran rytmiin edetä radalla ja täten samalla myös omaan ohjauksen ajoitukseen, Liuhto toteaa. Hänellä on kansainvälisen kutsukilpailun konkarina paljon vinkkejä Cruftsiin matkaaville: - Ensinnäkin matkustamiseen kannattaa varata aikaa ja hermoja, varsinkin jos lennättää koiran suoraan Britteihin, koska koira on lennätettävä sinne rahtina. Paperisotaa ja euroja uppoaa melkoisesti, samoin koiran luovutus Suomen Agilityliiton jäsenlehti61 Brittien päässä on byrokraattista ja maksujen suoritus ja koiran luovutus on vaihdellut jokaisella kerralla, kun sinne olen koiraa lennättänyt. Toisaalta Lontoosta on helppo ajaa Birminghamiin moottoritietä pitkin, kunhan ensin oppii ajamaan ”väärällä” puolella. Hotelleja löytyy läheltä kisapaikkaa paljon, kunhan tekee varauksensa ajoissa. Kätevintä on, että voi kävelyttää koiran kisapaikalle ja takaisin starttien välissä. Poikkeamia FCI:n säännöistä Iso-Britannia ei kuulu kattojärjestö FCI:iin, joten Cruftsin agilitykilpailuissa ei noudateta FCI:n agilitysääntöjä. Suomalaiskilpailija saattaa siis törmätä yllätyksiin. - Briteissä rataprofiilit vaihtelevat ja ovat monesti eri tyyppisiä kuin mihin olemme tottuneet. Estevälit voivat olla todella lyhyitä, esimerkiksi kaksi metriä, tai todella pitkiä. Esteet ovat osittain eri näköisiä, kuten rengas ilman kehikkoa ja vastaan on tullut myös muun muassa toivomuskaivo, Liuhto luettelee. - Tämän vuoden radoista ensimmäiset ”karsintaradat” eivät olleet mitenkään yllätyksellisiä, pikemminkin hyvinkin tavanomaisia ja niissä oli ihan hyvä flow ja koira sai edetä loogisesti, kun sai sen pidettyä oikealla linjalla. Finaaliradalle pääsi maksimissaan 16 koirakkoa, mutta vaatimuksena oli, että molemmilta karsintaradoilta piti olla tulos. Tänä vuonna finaaliin selvisi 12 koirakkoa. Finaalirata oli valitettavasti rata, joka vei pohjan finaalin jännitykseltä. Selvitäkseen radasta, jolla koira ei juuri Pirtu (vas.) ja Punssi (oik.) ovat kumpikin päässeet Cruftsin pääareenalle Suomea edustamaan: Pirtu kerran ja Punssi kahdesti. 62 Putkeen! 1/2015 minkään esteen jälkeen voinut edetä loogisesti seuraavalle suoritettavalle esteelle, oli koira lähinnä kuljetettava käskyn alla esteeltä toiselle. Estehakuista koiraa, joka lukee rataa itsenäisesti, oli radalla todella haastavaa ohjata ohi lukuisista ansaesteistä ja monella kisaajalla rata päättyikin hylkäykseen. Jännitys itse finaalista latistui, kun koira toisensa jälkeen oli pois pelistä. Liuhto oli ennen finaalia yhden hyppyradan ja yhden agilityradan yhteistuloksella kolmantena ja päätyi finaalissa sijalle neljä. Voitto meni tällä kertaa Tanskaan Morten Juhl Hansenin ja bordercollie Spottien mukana. - Omalta osaltani en ole täysin tyytyväinen omaan suoritukseeni, finaalin neljäs sija jätti hieman hampaankoloon. Mutta silti olen iloinen siitä, että sain edustaa Suomea tässä hienossa tapahtumassa ja sain kokea tämän kisareissun nyt myös Pirtun kanssa, joka aina antaa parhaansa kaikkialla, Liuhto kiittelee. Kansainvälisen kutsukilpailun finaalin tulokset vuonna 2015: 1. Morten Juhl Hansen - Spottie, Tanska 2. Neil Lowndes - Foxy Roxy The Red Rocket, Irlanti 3. Sally Andrews - Big City Border Jumper, Belgia 4. Tuulia Liuhto - Promillen Pirtu, Suomi 5. Thomas Thielsen - Viatt’s Kick Ass, Norja SEURAAVASSA NUMEROSSA Lehden teemana KOKO PERHEEN AGILITY • Agilityä kolmessa polvessa • Onko agility jo liian kallis laji? • Lee Gibsonin treeneissä • Ensimmäinen valtion tukema hallihanke etenee • SAGI ja Varalan urheiluopisto yhteistyökumppaneiksi • Agility on unisex-urheilua Suomen Agilityliiton jäsenlehti63 Tilaa Putkeen! Tilaamalla Putkeen! -lehden pääset mukaan agilityn aallonharjalle ja sukellat sisälle agilitymaailman uusiin kuulumisiin ja ilmiöihin. Putkeen! on uusi, agilityharrastusta monipuolisesti esittelevä lehti, jota julkaisee Suomen Agilityliitto. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti jaetaan ilmaiseksi kaikkiin liiton jäsenseuroihin ja lisäksi sitä on mahdollista tilata myös kotitalouksiin. Putkeen! lehti on nelivärinen, laadukas ja tuhti lukupaketti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Se on lajiliiton tiedotuskanava ja agilityharrastuksen, liikunnallisen elämän sekä hyvän ja vastuullisen koiranpitotavan äänenkannattaja. Jokainen numero keskittyy tietyn teeman ympärille ja sisältää paitsi teeman mukaisia juttuja, myös ajankohtaista asiaa meiltä ja muualta. Vuoden 2015 lehtien teemat 1/2015 Agilityharrastuksen aloittaminen 2/2015 Koko perheen agility 3/2015Arvokilpailut 4/2015 Kenttä, kalusto ja varusteet Tilaushinnat - Kestotilaus lisenssinhaltijalle: 35€ / vuosi - Määräaik. tilaus lisenssinhaltijalle: 40€ / vuosi - Kestotilaus muille tilaajille: 45€ / vuosi - Määräaik. tilaus muille tilaajille: 50€ / vuosi Tee tilaus: www.agilityliitto.fi ISSN 2342-8228 64 Putkeen! 1/2015
© Copyright 2024