Jaakkimansanomat.fi Wp Content Uploads
No 3 8.6.2015 Vuonna 1906 perustettu Jaakkiman, Lahdenpohjan, Lumivaaran seudun sekä laatokankarjalaisia perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti Irtonumero 5.00 € Onnea yksille, kesää kaikille! Jaakkima Lahdenpohja Lumivaara www.jaakkimansanomat.fi Tutustu ja tykkää: Jaakkiman Sanomat Jaakkima – pitäjä Laatokan Karjalassa Lumivaara.fi Lahdenpohja – kauppala Laatokan Karjalassa Sortavala valokuvina ja tarinoina Karjalaisia valokuvissa Juuret rajantakaisessa, kauniissa Karjalassa Tässä lehdessä Onnea Anja ja Esteri kultaisista ansiomerkeistä! Terveisiä Karjalan Liiton juhlista Irma, Teuvo, Tarja, Heikki, Arvo ja Tea Terveisiä Lahdenpohjasta ihanalta tulkilta Mousalta! Karjalaiset kesäjuhlat Lukijamatkalla Kotipihan kasvit Sortavalan saaristossa Laatokan puolustus atuneittein muistopäivänä! Terveisiä Hietaniemestä Ka r.y. Reino & Suur-Jaakkimalaiset Terveisiä pitäjälehtien laatukilpailun palkintojenjaosta! Arvo (3.vas.), Tea ja Tarja äyttelystä! talolta juhlan Terveisiä Karjala rovan luostarista Terveisiä kevätretkeltä Pok . Irma & Suur-Jaakkimalaiset r.y Terveisiä Lahdenpohjan taidekou Mirja, Ensio, Helena, Yvonne ja lulta! Tea Terveisiä lukijamatkalta Niemelänhovin rannasta! Petri, Pertti ja 45 muuta reissaajaa 6 8 11 12 14 2 – No 3 – 8.6.2015 8.6.2015 – No 3 – 3 UUTISIA Lumivaaran kirkko 80 vuotta Tea Itkonen Päätoimittaja Näin unta kesästä kerran ja varmasti toisenkin. Kun kesä lähestyy, valtaa mielen puutarhan puuhat. Rikkakasveja riittää ruokapöytään asti. Nyt on oikein innostus hortoiluun, joka ei tarkoita päämäärätöntä kulkemista, vaan määrätietoista luonnonkasvien ja -yrttien käyttöä ruoka-aineina. Siinä suhteessa olen rikas, sillä minulta löytyy kyllä vuohenputkea! Tietysti jännitys kasvaa, nouseeko se kullero tänä vuonna vai onko sille käynyt köpelösti talven tai kukkapenkin siivouksen aikana. Voin kertoa, että Nivan kullero on jälleen nupuillaan. Tässä lehdessä on sivuntäysi ajatuksia Karjalan kotikennäiltä tuotujen kasvien merkityksestä. Kertokaapa vielä lisää! Lukijamatkalla oli hauskaa! Puitteet olivat hulppeammat kuin koskaan ennen ja kaikki toimi. Majoituspaikan ja matkan ajankin valintaan vaikutti suunnitteilla oleva Lahdenpohjan Annikka-hotellin remontti. Sitä ei sitten tullutkaan, mutta nyt uudisrakennuksissa asuttuamme, toivoisi kyllä, että Lahdenpohjassakin panostettaisiin tilojen kunnostukseen ja matkustajan viihtymiseen. Tähän voisi lisätä vielä rannan yleisen ilmeen kohennuksen huvikäyttöön. Ihanaa oli tutustua Miklin kylään siellä asuneen opastaessa – kiitos Anu! Kylä heräsi henkiin niin, että toivoisi jokaisella olevan vastaavan oppaan sukunsa juurilla vieraillessaan. Hienoa oli myös, että takseihin saatiin suomen kielen taitoiset kuljettajat ja kommunikaatiota syntyi paikallisten asukkaiden kanssa. Tuutha siekii! kutsutaan Hyvinkäälle karjalaisille kesäjuhlille. Miekii kusun: Tuutha sie lukijatapaamissee, sielhä myö voijaan toas tavata! Tiilika Matti on järjestänt hyvvää ohjelmaa. Ja mikä hauskinta, löydät koko alueemme ”orkesterin” karjalaiselta torilta, sillä yhdistyksillä, säätiöillä ja alueemme sukujen tutkijoilla on yhteinen osasto, johon vuotamme kävijöitä. Tule ja kysele! Kesäjuhlilla on laulua, soittoa, tanssia, avajais- ja päiväjuhlat, juhlakulkue, urheiluja piiraskilpailua ja käsityöpajoja ja -näyttely – jokaiselle jotain, ihan varmasti. Tuulisena, mutta aurinkoisena päivänä katselen koneeni yli pihalle, jossa sataa hedelmäpuiden kukkia. Mie teitä ajattelen ja toivotan hyvää kesää! Ystävällisesti palveluksessanne, Tea d Lehteen mie vuotan juttuja kesäreissuista, asutusajasta ja muisteloja synnyinkylistä. d Muistakaa Sorolan, Tervajärven, Reuskulan ja Lahdenpohjan kyläkirjahankkeet! –Sellaista se on: ennen vanhaan oli pliseerattu hame ja sileä naama, nyt on päinvastoin. Kuluvan vuoden heinäkuun 12. päivänä vietetään Alavuden kirkossa ja seurakuntasalissa Lumivaaran kirkon vihkimisestä 80 vuotta -muistojuhlaa. Lumivaaran kirkko vihittiin käyttöön sunnuntaina 7. heinäkuuta 1935. Kirkko oli jätettävä ensimmäisen kerran Neuvostoliitolle talvisodan rauhan jälkeen 20. maaliskuuta 1940. Talvisodan syttyessä torstaina 30.11.1939, aikaa oli kertynyt vain neljä vuotta, neljä kuukautta, kolme viikkoa ja kaksi päivää siitä, kun kirkko vihittiin. Aika, jonka lumivaaralaiset saivat pitää kirkkonsa omanaan, oli todella lyhyt. Tosin silloin, kun kotiin Lumivaaraan päästiin, kirkko oli se kohde, minne askeleet suuntasivat aina, kun mahdollista. Niin kuin tiedämme, ei Neuvostoliitto kunnioittanut meidän suomalaisten pyhäkköjä. He muuttivat kirkkoja hevostalleiksi, elokuvateattereiksi sekä moneen muuhun ei-kirkolliseen käyttöön. Lumivaaran kirkkokin oli saanut uuden käytön talvisodan jälkeen. Oma äitinikin on ollut puhdistamassa kirkkoa takaisinvaltauksen jälkeen. Aikanaan tuli uusi lähtö Lumivaarasta ja kirkko oli jätettävä toistamiseen. Vuosikymmenten jälkeen vihdoin koitti aika, kun kotiin ja Lumivaaran kirkkoon päästiin. Kirkko ja kalmistot on meille juurilla kulkijoille omien kivijalkojen lisäksi se paikka, mikä meidät pysäyttää, tekee nöyräksi – sinne on aina mentävä. Ainuttakaan matkaa en ole tehnyt, etten KUVA: KARI RAPO olisi kirkonmäellä käynyt. Lumivaaralaisten vahvaksi sanonnaksi on jäänyt sanonta: ”kun se kirkkokin jäi sinne”. Tämä sanonta on voimissaan vielä vuosikymmenten jälkeen. Nyt meillä on jälleen mahdollisuus kokoontua yhteen Alavudelle Lumivaaran kirkon tekstiilien ja esineiden siivittämänä juhlistamaan Lumivaaran kirkon muistoa ja muistelemaan, mitä oli silloin ennen. Toiveenamme on myös, että saisimme sytyttää kynttilät seitsemänhaaraiseen kynttelikköön, niin sanottuun ”Piispan kynttiläjalLumivaaran kirkko 7.7.1935. kaan”. Kari Rapo Projektivastaava Lumivaara Perinneyhdistys ry. Kuvassa VAMK edustajat Lotta Saarikoski ja Sampson Tetteh. Lumivaara museo kansainvälistyy Kirkon leimasimessa psalmi 84:11: Parempi on päivä sinun esipihoissasi kuin tuhat päivää muualla. Mieluummin olen kerjäläisenä temppelisi ovella kuin asun jumalattomien katon alla. Isä Hariton antoi paikkaan liittyvän opastuksen lisäksi myös hengellistä opastusta retkeläisille. PUHEENJOHTAJAN PALSTA Keväinen tervehdys Jaakkiman Oppolasta, jossa kävin laittamassa mökin isäni synnyinkodin kennäälle. Mökkiin odotan paluumuuttajia - muuttolintuja. Olen Matti Tiilikka, ja toimin nyt kolmatta vuotta Jaakkimalaisten Seuran puheenjohtajana. Seura on perustettu 1948 Seinäjoella, joten meillä on menossa 67. toimintavuosi. Yhdistyksen tarkoituksena on olla jaakkimalaisten yhdyssiteenä, tehdä tunnetuksi Jaakkimaa sekä vaalia jaakkimalaista kulttuuria ja perinnettä. Yhdistys kuuluu jäsenenä Karjalan Liittoon, Pitäjäyhdistysten liittoon ja Jaakkiman Seudun Perinneyhdistys ry:een. Asetan toivoni u suuriin ikäluokkiin, että heillä eläkepäivil- lään on energiaa, aikaa ja mielenkiintoa selvittää omia juuriaan ja vaalia vanhempiensa muistoa myös seuratoiminnan parissa YHDISTYKSEN JÄSENYYTTÄ haetaan täyttämällä liittymislomake. Jäsenmaksu on hyvin edullinen. Jäsenmäärä on tällä hetkellä 159. Asumme pääosin Etelä-Pohjanmaalla eli siellä, minne aikanaan Karjalasta sijoituttiinkin. Jäsenmäärä oli suurimmillaan 50- ja 60-luvulla yli 500, josta se on vähitellen pienentynyt ja nyt vakiintunut 160 tienoille. Jäsenkunta alkaa ikääntyä, joten toimintaa pyörittämään ei jakseta enää lähteä ja esimerkiksi sihteerin paikka on tällä hetkellä avoin. Nuorta väkeä kaivattaisiin joukkoon. Suuret ikäluokat jäävät nyt eläkkeelle ja asetankin toivoni siihen, että heillä on energiaa, aikaa ja mielenkiintoa selvittää omia juuriaan ja vaalia vanhempiensa muistoja. Seuran toiminnasta tiedotetaan tammikuussa jäsentiedotteella, jonka lisäksi tapahtumista on tiedotettu Jaakkiman Sanomissa. SEURA TOTEUTTAA tällä hetkellä tarkoitustaan: • Järjestämällä kokoustilaisuuksia, juhlia ja matkoja. Tällä palstalla alueemme yhdistysten puheenjohtajat käyttävät vuorotellen sanaa ajankohtaisia tai yhdistykselle ja jäsenistölle tärkeitä asioita kosketellen. • Harjoittamalla ja tukemalla julkaisutoimintaa. Jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti kyläkirjojen laadintaan. Viimeksi Oppolan kyläkirjan tekovaiheessa järjestettiin Seinäjoella ja Isossakyrössä monia tilaisuuksia, joissa tunnistettiin esim. vanhojen valokuvien henkilöitä. Kyläkirjahankkeet jatkuvat Sorolan, Lahdenpohjan ja Reuskulan osalta. Seuran jäseniä kannustetaan osallistumaan aktiivisesti näihin hankkeisiin, joista tietoa saa Jaakkiman Sanomissa. • Edesauttamalla Jaakkimaan jääneiden historiallisten kohteiden ylläpitoa ja suojelua sekä ylläpitämällä hyviä suhteita luovutetun alueen viranomaisiin. Sankarihautausmaan suojeluhanketta yritetään tällä toimintasaralla käynnistää Venäjän valtion vastaavan viranomaisen kanssa. Alkuun halutaan kuitenkin paikallisten viranomaisten suostumus asialle. TULE TUTUSTUMAAN ja viihty- mään kanssamme loppuvuoden tilaisuuksissa: •Karjalan Liiton kesäjuhlassa Hyvinkäällä 13.-14.6.2015 on jaakkimalaisilla ja lumivaaralaisilla yhdistyksillä yhteinen esittely- ja tiedotuspöytä karjalaisella torilla. Harjoittelemme vuoden 2016 Seinäjoen kesäjuhlaa silmällä pitäen. •Jaakkiman Sanomien lukijatapaamisessa 13.6. klo 11-13 Hyvinkäällä on seurallamme vetovuoro ohjelman järjestäjänä. •Jaakkimalaisten Kalajuhla Ilmajoen Kalajaisissa 23.8. klo 12-14 on selvästi merkittävin tapahtumamme, johon osallistuu 80-100 henkilöä – viimeksi myös 14 suur-jaakkimalaista. •Seuran syyskokous ja pikkujoulu Seinäjoen Kultavuoressa 14.11.2015 klo 14-16, hallitus kokoontuu klo 12.30. JAAKKIMALAISEN SEURATOIMINNAN tulevia haaveita ja haasteita: •Jaakkiman kirkkomaalauksia ja -piirroksia oli kalajuhlilla 2014 esillä 5 kpl tauluina ja 16 kpl sähköisessä muodossa. Kirkon uudemmasta historiasta Borssia – ikoneja – kummituksia – arkkitehtuuria perustettu vuonna 1906 Julkaisija ja kustantaja: Jaakkiman Seudun Perinneyhdistys ry Hallituksen puheenjohtaja Aino-Maija Alkula Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa parillisten kuukausien 8. päivänä. Seuraava lehti – ilmestyy 8.8.2015 – aineistopäivä on 18.7.2015 Julkaisemme lukijoiden kirjoituksia, runoja, muisteloita ja valokuvia. Toimitus pidättää oikeuden muokata ja lyhentää lähetettyjä aineistoja. Mökki Oppolan paluumuuttajille. suunnitellaan kirjaa, johon voitaisiin laittaa nuo hienot maalaukset. Kokoamme muisteloita seurakuntaelämästä ja kirkkomatkoilta Jaakkiman kirkkoon! •Jaakkimaan jääneiden talojen maalauksia on ollut näytteillä moneen otteeseen, myös nuo hienot maalaukset olisi hyvä saada koottua yhteen kirjaan. •Seuralle tarvitsemme omat kotisivut ja virtuaalimuseon. Tähän kaivattaisiin nyt nuoren polven taitoja avuksi. Samalla saataisiin luotua nuorille sopiva väylä tutustua juuriinsa ja ehkä sitäkautta innostua mukaan toimintaan. •Karjalan Liiton kesäjuhlan yhteydessä Seinäjoella 2016 on samalla Jaakkiman Sanomien juhlavuosi, näihin on nyt hyvä panostaa, kun ollaan oman seuran kotiseudulla. •Vuonna 2018 olisi oman seuran 70-vuotisjuhlavuosi, olisiko taas aika pitäjäjuhlille? Tervetuloa mukaan seuramme toimintaan ja kalajuhlille Ilmajoelle elokuussa! Matti Tiilikka Jaakkimalaisten seura ry. Päätoimittaja: Tea Itkonen Suurjaakkimalaiset kevätretkellä Suur-Jaakkimalaisten keväisellä kulttuuriretkellä Helsingistä Kirkkonummelle ja Siuntioon oli mukana 26 henkilöä, joista muutama oli ensimmäistä kertaa mukana yhdistyksen tilaisuudessa. Ensimmäisessä etapissa saimme isä Haritonin ohjauksessa tutustua Pokrovan luostarin munkkiveljestön toimintaan ja kirkkoon. Värikäs ja polveileva kerronta kulki maallisesta taivaalliseen – kiinnostavaa ja elämyksellistä. Talkoilla kunnostettu kirkko oli kaunis, ja isä Haritonin vaalimassa puutarhassa kukkivat juuri magnolia, tulppaanit ja narsissit täydessä loistossaan. Nautimme Pokrovan kuuluisaa borssilounasta kaalisämpylöiden kera ja päälle ihanat kakkukahvit. Toinen kohteemme, edelleen Porkkalan parenteesialueella oli 1500-luvun kivikartano Siuntion puolella. Sjundbyn linnan suvuista, vaiheista, asukkaista ja kummituksista kertoi mehukkasti matkailuopas Berndt Gottberg. Retkemme jatkui Hvitträskin museolle, jossa perusnäyttelyn lisäksi oli esillä mielenkiintoinen näyttely arkkitehtikolmikko Saarinen-Lindgren-Gezellius työtovereista ja aikalaisista. Kiitos seuralle ja kaikille retkeläisille mukavasta retkiseurasta! Äitienpäiväviikolla kävi Lumivaara museolla tutustumassa Vaasan ammattikorkeakoulusta konetekniikan koulutuspäällikkö Lotta Saarikoski ja konetekniikan insinööriopiskelija, ghanalainen Sampson Tetteh. ”Samsa” tekee osana opinnäytetyötään mahdollisuuden tutustua paikan päällä museoon ja sen esineistöön nykyaikaisin menetelmin. Tämä hanke taitaa olla ensimmäisiä museoita, joissa on mahdollisuus tällaiseen? Kerrotaan sitten lisää, kun hanke etenee. Museon esineoppaasta saatiin kevään aikana englanninkielinen käännös. Vuoden päivät on museolla nyt pienimuotoinen, vaihtuva näyttely Lumivaaran kirkon 80-vuotistaipaleesta. Näitä vaihtuvia näyttelyitä ei laiteta nykytekniikalle. Kari Rapo Lumivaara museotoimikunnan pj. KUVA: KURKIJOKELAINEN/HELENA SULAVUORI Pokrovan kirkon vaiheet ovat värikkäät ja vaatineet valtavan talkooponnistuksen. Ikonit maalasivat pietarilaiset taideakatemian oppilaat paikan päällä. puh. 050 440 6109 (klo 10–19) tea.itkonen@jaakkimansanomat.fi Vaskenvalajankatu 33 06100 Porvoo Aineiston postitus osoitteella: aineisto@jaakkimansanomat.fi Suut makkiina, palkittujen Jaakkiman Sanomien ja Kurkejokelaisen päätoimittajat. Oikealla Helena Sulavuori. Jaakkiman Sanomat OMAVASTAUS Tunnus 5000043 00003 VASTAUSLÄHETYS Pitäjälehtien laatukilpailussa Jaettu ensimmäinen sija (ei tarvitse postimerkkiä, lehti maksaa postimaksun) Tilaushinnat 2015 (sis. alv): kotimaahan 35 €/vuosi, kesto 30 € ulkomaille 40 €/vuosi, kesto 35 € lahjatilaus: 26 €, ulkom. 31 € irtonumero 5 € Ilmoitushinnat: 1,00 €/pmm (sis. alv) tai sopimuksen mukaan Sjundbyn linna koki kovia parenteesin aikana. Linnaa ovat hallinneet mm. Hästesko-, Tott- ja Adlercreutz-suvut. Oppaamme (keskellä oven edessä) sai linnan henkilöt ja historian elämään. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Taitto: Artea tmi/ TI ja HK, Porvoo Paino: i-Print Oy, Seinäjoki Kotisivu ja lehden osoitteet on uusittu. Käy katsomassa www.jaakkimansanomat.fi Sähköpostiosooitteet: aineisto@jaakkimansanomat.fi ja tea.itkonen@jaakkimansanomat.fi Pokrovan maukasta borssia ja kaalipiirakoita monet käyvät ostamassa kotiinsa erityisinä borssipäivinä, joista on tieto luostarin kotisivulla: www.pokrova.fi Evakkoäidin muistomerkin paljastaa KUVA: KARJALANLIITTO/MARCO MELANDER 8.6.2015 Muistomerkki sijoitetaan Karjalatalon edustalle Helsingin Käpylään. Evakkoäiti-muistomerkki paljastetaan perjantaina 5.6.2015 klo 13. Muistomerkin paljastaa Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen. | Muistomerkin pienoismalli. Muistomerkin paljastustilaisuudessa kertoo Hyrsylän mutkassa syntynyt Aira Suvio-Samulin omista evakkomuistoistaan ja Elisenvaaran lukion ilmaisutaidon ryhmä esittää ”Miten ja miksi?” -pienoisnäytelmän, joka käsittelee Elisenvaaran pommitusta ja evakkouden kokemuksia. Evakkoäiti-muistomerkin on suunnitellut ja veistänyt taiteilija Juhani Honkanen. Hänen muista töistään tunnetaan muun muassa Sotaorpo-patsas Lappeenrannassa sankarihautausmaan edustalla. Evakkoäiti-muistomerkin keräys vuosina 20122014 tuotti yli 150 000 euroa. Karjalan Liiton järjestämän, vuoden 2014 ajan kestäneessä, pitäjä- ja sukulehtien laatukilpailussa oli mukana 15 pitäjälehteä ja 3 sukulehteä. Sarjoja oli pitäjälehdeille kolme: 1. seitsemän kertaa tai useammin ilmestyvät, 2. 2-6 kertaa vuodessa ilmestyvät ja 3. kerran vuodessa tai harvemmin ilmestyvät lehdet sekä sukuseurojen lehdillä oma sarjansa. Voittajat: Sarja 1: Kurkijokelainen Sarja 2: Jaettu 1. sija: Jaakkiman Sanomat ja Kivennapalainen Sarja 3: Kuolemajärveläinen Sukulehdet: Sikiöiden sukuterveiset Ministeri Matti Puhakka jakoi tunnustukset ja kertoi arvosteluraadin todenneen, että lehtiä tehdään monipuolisesti ja suurella sydämellä, joskin laatu vaihdellen. Sekin kuuluu pitäjälehtien henkeen. Paljon oli myönteistä sanottavaa ja siitä voi lukea lisää Karjalan Liiton juhlajulkaisusta. Edellinen pitäjälehtikilpailu käytiin vuonna 2003 ja sen voitti Jaakkiman Sanomat, jota silloin toimitti Irma Sinerkari. Kun olen viime vuoden seurannut muitakin pitäjälehtiä, voin sanoa, että kilpailuväli on ollut aivan liian pitkä. Niin suuri kohentuminen on ollut nähtävissä monissa lehdissä. Palkintoja olisi hyvin voinut jakaa usemmalle lehdelle. Onkin ilahduttavaa, että seuraava kilpailu käydään aiemmin. Jokainen lehti kun on niin omanlaisensa ja ilmestyy omaan tahtiinsa, että oikeastaan varsinainen kilpailu käydään kunkin omassa lehdessä, sen monipuolistamisessa ja kehittämisessä lukijoille mieleiseksi. 4 – No 3 – 8.6.2015 8.6.2015 – No 3 – 5 UUTISIA KUVA AARNO KAARTINEN Karjalan Liiton 75-vuotisjuhlassa KUVAT TEA ITKONEN KUVAT KARJALAN LIITON FB-SIVULTA Pääskyn kesäkauden avajaiset KUVAT AARNO KAARTINEN Osuuskunnan hallitusta vasemmalta Heikki Kulmala, pj. Markus Haapala, Markku Pulli, Seppo Rapo, siht. Tellervo Lahti. Kuvasta puuttuvat Marja Konimäki (tuli myöhemmin) ja Aarno Kaartinen (kuvaaja). Lumivaara museon kuulumisia Kulttuuritalo POKKI uusille urille Peräseinäjoen Kulttuuritalon eli Pokin halitus on jo vuoden verran miettinyt ja osin yrittänyt jo toteuttaakin toimia, joilla kiinteistöä voidaan edelleen ylläpitää. Myös Lumivaara museo kuuluu Suomen Siirtolaismuseon toiminnan piiriin. Osuuskuntaa perustettaessa kiinteisiin kuluihin saatiin ylläpitovarat vuokralaiselta Agri Marketilta, jonka lähtöuhka kuitenkin roikkui koko ajan ilmassa, mutta mitään varasuunnitelmaa ehditty ajoissa laatimaan. Argi Marketin vuokratulon jättämää aukkoa osuuskunnan talouteen ei ole onnistuttu paikkaamaan. Nyt viimeisin hallituksen kokous alkoi tuoda uusia mahdollisuuksia ja valoa pimeään. Kunhan vaan vakavasti mietitään, mitä voidaan tehdä ja mitä on mahdollisesti jäänyt tekemättä. 5.5. Pokin hallitus, johon kuuluvat pj. Markus Haapala, Marja Konimäki, Aarre Kulmala, Markku Pulli Karjalaseurojen Pohjanmaan piiristä ja Lumivaara museota edustavat Seppo Rapo ja Aarno Kaartinen sekä sihteerinä toiminut Siirtolaismuseon toiminnanjohtaja Tellervo Lahti pitivät hieman pitemmän iltapuhteen ja miettivät Pokin tulevaisuutta. Karjalan Liiton kunniapj. Markku Laukkanen juonsi mielenkiintoisen karjalaisuutta eri näkökulmista käsittelevän juhlaseminaarin. Arvo Fabritius, Tea Itkonen, Tarja Rantama (Suur-Jaakk.) ja Aila Heinonen (Etelä-S. Lumiv.) onnittelevat 75-vuotiasta liittoa. Kolea ja sateinen sää vaihtui vihdoinkin kesäiseksi ja aurinkoiseksi, kun Pääkaupunkiseudun Karjalaisten yhdistysten Pääsky ry:n kesäkoti Villa Salmela avattiin yleisölle kesäkaudeksi Helsingin Jollaksessa 31.5. Anja Kallio (vas.) ja Esteri Lehtoaro palkittiin liiton kultaisilla ansiomerkeillä. Keskellä lehden päätoimittaja 2000-07 Irma Sinerkari. Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg, juhlassa Pro Carelia-ansiomerkillä palkittu toimittaja Ulla Appelsin ja Anu Urpalainen. Kesäpaikan pitkäaikainen hoitaja Anja Lehtinen kertoi henkilökunnan lisääntyneen ja sitä mukaa palvelutasoa parannetaan ja monipuolistetaan pikkuhiljaa. Saunapolun viereen on avattu muun muassa täysimittainen kyykkäkenttä. Kaunis sää toi avajaisiin liki sata Helsingin seudun karjalaista. Avajaiset juonsi Etelä-Suomen Lumivaaralaiset ry:n varapuheenjohtaja Aila Heinonen. Toteutuksia ja ajatuksia Tässä vaiheessa asioita on vielä niin paljon kesken , ettei ole järkevää kertoa kaikkesta, mutta toimiin on ryhdytty: • Kahvio on rekisteröity viralliseksi kahvioksi ja tiedoksi kaikille – nyt etsitään sen pitäjäksi ulkopuolista yrittäjää! • Keskusteltiin erilaisista mahdollisuuksista vuokrata mainostilaa ulkosivuilta ja sisätiloista. • Tehdään, ja on jo tehtykin toimenpiteitä, joilla saadaan lämmityskuluja pienennettyä. • Torimyyntiä on talon edustalla aloitettu. • Kylmätiloista löytyy edelleen lisää vuokrattavaa tilaa. • Kylmätiloihin on yksi pienyrittäjä rakentanut itselleen lämpimämpää toimitilaa. • Organisoidaan sisätilojen käyttöä tuottavammaksi muun muassa kirpputoritoimintaa laajentamalla. • Kiinteistöyhtiön perustamista päätettiin selvittää. ~ Tanssiryhmä Jippo, 10-12-vuotiaat. | Pienten tyttöjen (7v) tanssiryhmä Jekku. Kiitoksin palkittu pienoisveistosnäyttely esittelee kiertopalkintoja Alue on avoinna yleisölle klo 11 – 19. Maanantaisin suljettu. Aarno Kaartinen Yhteystiedot ja tiedustelut : Karjalaisten Kesäkoti/Villa Salmela Meri Perttilän polku 8, 00850 Helsinki puh. 0400-705959, anja-jorma@kolumbus.fi, www.karjalanliitto/paasky Aikamatka jälleenrakennuskauden asutustiloille u Miljöö ja esineet johdattavat nostalgiselle aikamatkalle arjen historiaan Lumivaara Seura ry:n kevätkokous Juoksijapatsaita eri urheiluseuroilta. Eturivissä etummaisena Kirvun Vilkaan kiertopalkinto viestinjuoksusta vuodelta 1930, kolmantena Kirvun suojeluskunnan 3000 metrin viestin kiertopalkinto, neljäntenä Päiviön urheilijoiden viestijuoksun 1. palkinto 10 x 1000 metriä ja viimeisenä Urheiluliiton Inkilän osaston ”Voittanut”-palkinto vuodelta 1926, jonka on lahjoittanut osastolle Suojeluskunta. Karjalatalolla avautui torstaina 21.5. Karjalan Liiton 75-vuotisjuhlavuoden tapahtumana karjalaisten kiertopalkintojen näyttely. Näyttelyä rakentamassa on ollut asiantuntijana mukana kuvanveistäjä, taiteilijaprofessori Laila Pullinen, jonka juuret ovat Terijoella. Pullinen oli velitsemassa veistoksia kokoelmasta, joka tähän asti on ollut esillä Karjalatalon Yläsalin vitriineissä. Pienoisveistoskokoelmassa on karjalaisten urheiluseurojen ja muiden yhdistysten kuten suojeluskuntien kierto- ja muita palkintoja. Esillä olevat palkinnot ovat lähinnä kannakselaisten yhdistysten aarteita. Käkisalmelainen, suojeluskunnan osastojen välinen kivääriammunnan kiertopalkinto on lähimpänä alueitamme. Joukossa on palkintoja mm. Viipurin Reippaalta, Viipurin nyrkkeilijöiltä, Viipurin Voimailijoilta ja Kirvun Vilkkaalta, useammalta suojeluskunnalta ja onpa joukossa Viipurin Lauluveikoillekin kuulunut komea, Peter Carl Fabergén valmistama tahtipuikko vuodelta 1898. Juhlavuoden näyttelyyn on valittu viitisenkymmentä kulttuurihistoriallisesti ja taiteellisesti arvokkaimmat veistokset. Ne ovat 1800- ja 1900-lukujen taitteesta. d ti Kuvassa on Woimisteluyhdistys Reippaan Voimistelupokaalin pienoisveistos. Pokaali on kiertänyt voittajilla vuosina 1906-21. Viipurin Reipas perustettiin vuonna 1891, ja se oli alun perin vahvasti voimisteluun keskittynyt urheiluseura. Sen alkuperäinen nimi olikin Woimisteluyhdistys Reipas. Myöhemmin 1900-luvun alkupuolella seura oli vahva useissa eri palloilulajeissa kuten jalkapallossa, jääpallossa ja jääkiekossa. Näyttely on avoinna 15.6. asti ja lomien jälkeen 1.8.-23.8. arkisin ma-pe klo 13–19 ja la-su klo 13–18. Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki. Opasteet ala-aulasta toisen kerroksen Laatokka-saliin. Lintulan mestarit Lintulan perheessä oli nyt Matiaksen vuoro voittaa maailman mestaruus salibandyssä. Kaksi vuotta sitten isosisko Juulia juhli vastaavasti salibandyn maailman mestaruutta. Tänä keväänä Ruotsissa pelatuissa nuorten kisoissa Suomi voitti mestaruuden. Matias oli joukkueessa nuorin pelaaja ja ainoa, joka pääsi mukaan KooVeen seurasta. Matias on jo pelannut kauden aikana sekä miesten että poikien liigapeleissä vasenta puolustajaa. Ei mennyt huonosti Juuliankaan pelit, sillä KooVeen tytöt voittivat Suomen mestaruuden. Mestaruus oli Juulialle jo kolmas, kaksi kertaa on tullut hopeaa ja jo alussa mainittu MM-mestaruus. Juulia on toiminut myös joukkueensa kapteenina ja ollut usein ratkaiseva tekijä peleissä. Juulian mitalien arvoa nostaa vielä koetut vastoinkäymiset: hänen polvensa on jouduttu operoimaan kaksi kertaa, ja hän on jaksanut kuntouttaa itsensä uudelleen pelikuntoon. Nyt Juulian opiskelut ilmaisutaidon lukiossa ovat takana, ja Matiaksen opinnot jatkuvat Urheilulukion puolella. Jatkuvista peleistä ja harjoituksista huolimatta koulukin on sujunut molemmilta hyvin. Myös näissä mitalijuhlissa mummo ja pappa lähisuvun kanssa on saanut olla mukana. Pappa toivottaa molemmille niin opin kuin urheilun tiellä hyvää menestystä Suomen Asutusmuseo 15 vuotta Aarno Kaartinen Mervi Nieminen • Hirsihuvila, missä kaksi sisäänkäyntiä, ruokahuone, sali ja lasiveranta. • Yläkerrassa 1, 2 ja 5 henkilön makuupaikat. • Aitta vuodesohvalla. • Vanha kasvihuone, kunnostettu kesäkeittiöksi. • Puulämmitteinen sauna, alle 10 henkilöä ja ryhmäsauna. • Takkahuone, kaksi makuusoppea, makuupaikat 5:lle henkilölle. • Uimarannan tuntumassa ulkogrilli. KUVAT TEA ITKONEN Edellä vain muutamia toimenpiteitä, mutta erittäin lupaava alku sekin. Talon markkinointia rajoittaa Peräseinäjoen hieman syrjäinen sijainti, mutta toisaalta tuhansia, vuosittain Kalajärven leirintäalueella vierailevia, kannattaa kehottaa käymään Suomen monipuolisimmassa, suurimmassa ja ainoassa siirtolaisuusmuseossa. Lumivaara Seuran kevätkokous pidettiin 23.4.2015 Alavudella. Esityslistalla olivat tavanomaiset vuosikokousasiat. Puheenjohtaja Asko Saunala esitti yhdistyksen vuosikertomuksen ja sihteeri Aino-Maija Alkula tilit ja toiminnantarkastajien lausunnon. Vuosikertomus ja tilinpäätösasiat hyväksyttiin sellaisenaan. Välissä juotiin hyvät kahvit, jonka jälkeen keskusteltiin Karjalan Liiton kesäjuhlista. Sekä tämän vuoden Hyvinkään että varsinkin seuraavana vuonna Seinäjoella pidettävistä juhlista. Todettiin, että katseet on hyvissä ajoin suunnattava sinne ja vedettiin jo suuntaviivoja tuota tapahtumaa ajatellen. Seura tekee matkan Lumivaaraan 3.-7.6. ja tulevan matkan ohjelmistoa ja aikatauluja käytiin myös läpi. Toivotaan onnistunutta matkaa ja hyviä kelejä noille päiville. Kokouspäivänä huhtikuu näytti monet kasvonsa. Ajaessani tuon 50 km:n matkan Lapualta Alavudelle, tuli taivaalta vuorotellen vettä, räntää ja rakeita. Avajaisten ohjelmaan sisältyi runsaasti musiikkia. Pääesiintyjinä pikkutyttöjen tanssiryhmät Jekku ja Jippo saivat runsaat aplodit monipuolisista ja hyvin harjoitetuista tanhuista. Paikkaa suosittelen häiden ym. perhejuhlien ja yhteisöjen pitopaikaksi jo pelkästään hienon merimaiseman vuoksi. Myös majoituskapasiteettia kesäaikana löytyy. Pihapiirissä sijaitsevat: KUVA JUKKA LINTULA Suomen Asutusmuseolla voit kokea, millaista elämä oli sotien jälkeen rakennetuilla asutustiloilla. Museona toimii Salmista Lapinlahdelle evakkona tulleen Mureen perheen asutustila, josta Yrjö Mure kirjoitti hallintasopimuksen vuonna 1947. Yrjö sekä hänen sisarensa Anni asuivat tilalla vakituisesti 1970-luvulle saakka. Museo sijaitsee Lapinlahden Alapitkällä keskellä elävää maaseutua järven rannalla. Museoituna on rintamamiestalo, navetta ylisineen, sauna ja puimala, jossa toimii Puimalakahvio. Museon esineistö on alkuperäistä, Mureen perheelle kuulunutta. Yhteensä esineitä on yli 2 000. Miljöö ja esineet johdattavat nostalgiselle aikamatkalle arjen historiaan. Arjen, jota ovat eläneet sadat tuhannet suomalaiset. Suomen Asutusmuseo on siirtokarjalaisten ja rintamamiesten muistoa kunnioittava erikoismuseo. Se säilyttää ja vaalii asutustiloilla asuneiden ihmisten muistoa sekä kertoo tarinaa siitä, millaista elämä oli maatiloilla ennen tietoyhteiskuntaa. Asutusmuseo on myös kunnianosoitus niille ihmisille, jotka maata raivaten ja viljellen loivat sotien jälkeen pohjaa paremmalle huomiselle ja hyvinvoinnille. Asutusmuseota ylläpitää Asutusmuseosäätiö, ja se avattiin kesällä 2000. Museon läheisyydessä on Alapitkän Pyhän kolminaisuuden tsasounan. Se oli Ylä-Savon ensimmäinen karjalainen rukoushuone, ja se vihittiin käyttöön kesällä 1952. Tsasounan vieressä on Asutustoiminnan muistomerkki, Veikko Vennamon näköispatsas, joka paljastettiin 22.5.2010. Muistomerkki on kuvanveistäjä Herman Joutsenen käsialaa. Kesäkauden avaa Lapinlahden Karjalaiset ry:n 70-vuotisjuhlien museopäivä 6.6.2015. Suomen Asutusmuseo toimii Lapinlahden Omakotitalonäyttelyjen oheiskohteena 10.-19.7.2015 välisenä aikana. Yhteistyössä Siilinjärven kunnan ja Pöljän Kyläyhdistyksen kanssa järjestetään nostalgiamatka lättähatulla 1.8.2015. Tuolloin voi tutustua Asutusmuseon lisäksi entisöityyn Pöljän pysäkkiin ja Pöljän kotiseutumuseoon, jossa järjestetään Wanhan ajan markkinat. Hannu Heikkilä Kesällä avoinna 16.6.-15.8. ti-pe klo 10-18 la klo 10-16 ja su klo 10-18 ma suljettu KUVAT SUOMEN ASUTUSMUSEO Asutusmuseon pihapiirissä kukkii syreeni. Tilan rakennuksissa löytyy paljon tuttuja esineitä, jotka vievät mukavan nostalgisesti nuoruus- ja lapsuusmuistoihin asutusajalle. Oikealla Anni Mureen patalaput. Eino-pappa Jaakkiman Meriänkylästä Uusi Karjalaisten laulun sovitus rokkaa! Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja Etelä-Karjalan liiton tammikuussa käynnistämä kilpailu Karjalaisten laulun uudelleen sovittamisesta on päättynyt ja voittajat julkaistu. Tavoitteena oli positiivinen, virkistävä ja tulevaisuuteen suuntaava versio Karjalaisten laulusta, jonka tulee olla selvästi tunnistettavissa. Kilpailuun saatiin määräaikaan mennessä 15 osallistujaa. Imatralainen Osmo’s Cosmos -yhtye voitti sovituskilpailun. Tuomareina toimivat mm. liittojen johtajat, muusikko Janni Pola, elokuvaohjaaja Markku Pölönen. Tuomariston mukaan ”voittajaesitys tekee maakuntalaulusta toimivan rokkibiisin, jossa on ylväyttä ja huumoria. Toteutus on vekkuli ja kappale lähtee mukavasti lentoon. Voittajasovitus on ylpeä karjalaisuudesta. Siinä on mukana ripaus karjalaista hulluutta, energiaa, positiivisuutta ja joukkovoimaa”. Kuorot ovat osa moniulotteista kokonaisuutta, joka tekee kunniaa alkuperäiselle sävelelle ja sanoille. Osmo’s Cosmos kuittaa kunnian ja maineen lisäksi 5000 euron palkinnon. Palkittuja olivat myös Tommi Ilonen, Aina Creative Oy/ Jussi Ratilainen (2.p. 2000 euroa) ja Eero Grundström, Tommi Kainulainen, Avoin taideyhtiö Puhti/Anne-Mari Kivimäki (3.p. 1000 euroa). Voittajasovitusta voi jo kuunnella internetissä youtubessa ja kaikkia palkituja sekä kunniamaininnan saaneita sovituksia Pohjois-Karjalan maakuntaliiton kotisivulla. Maakuntalaulut elävät tällä hetkellä uutta renessanssia. Muissakin maakunnissa on tehty ja tekeillä uusia sovituksia. P.J. Hannikainen työsti Karjalaisten laulua 18 vuoden ajan ja teki siitä kymmeniä eri versioita. Karjalaisten laulusta lauletaan nykyisin ensimmäinen, neljäs ja viimeinen säkeistö − säkeistöjä on kaikkiaan seitsemän. Laulun ensiesitys oli vuonna 1899. (ti/lähde: esaimaa.fi) 6 – No 3 – 8.6.2015 8.6.2015 – No 3 – 7 KARJALAISET KESÄJUHLAT KOHTAAMISIA Karjalaiset kesäjuhlat Hyvinkään kartta kaksipäiväisenä tapahtumana 13.-14.6. Hyvinkäällä LUKIJATAPAAMINEN la 13.6. klo 11-13 Hyvinkään yhteiskoululla 67. Karjalaiset kesäjuhlat Karjalan Liitto järjestää yhteistyössä Uudenmaan Karjalaisseurojen piirin ja Karjalaisen Nuorisoliiton kanssa. Hyvinkään kaupunki on myös järjestelyissä mukana ja se onkin Uudenmaan ”karjalaisin” kaupunki. Karjalaisille kesäjuhlille juhlimaan ovat tervetulleita kaikki karjalaiset ja kar- jalaisuuden ystävät, nuoret, vanhat ja keski-ikäiset, miehet ja naiset. Kaikille löytyy ohjelmaa, ajanvietettä ja karjalaista ruokaa! Tuutha siekii Hyvinkääl! Karjalaisuus Hyvinkäällä Sodan jälkeen Hyvinkäälle evakuoitui noin 6000 karjalaista, mikä oli liki puolet senhetkisestä vä- kimäärästä. Edelleenkin voidaan todeta, että karjalaisjuurisia kaupunkilaisia on neljännes väkiluvusta. Karjalaiset olivat innokkaasti mukana kaupungin, silloisen kauppalan kehittämisessä, perustaen mm. useita kauppaliikkeitä eri puolille kaupunkia. Kytäjän ja ympäristön muiden kartanoiden maista karjalaisevakoille lohkottujen maatilojen määrä lähenteli 300. Viipurin konepaja, nykyisin VR:n konepaja toi ison joukon työväkeä mukanaan Viipurista. Hyvinkää on siis karjalainen kaupunki. Hyvinkään Karjala-seura on Karjalan Liiton suurin paikallisseura. Jäsenmäärä on yli 400 ja toiminta hyvin aktiivista. Hyvinkään Karttapalvelu on auttanut opastamaan kesäjuhlille tulijoita tekemällä painetun opaskartan, jota jaetaan juhlakansliasta ja lippujen myyntipisteistä. Painetussa kartassa tapahtumapaikat on numeroitu ja kääntöpuolella on tapahtumapaikka, osoite, tapahtuma ja kellonaika. Kartta on sähköisesti nähtävissä osoitteessa http://kartta.hyvinkaa.fi, ryhmässä ”tapahtumat”. Kun saat kartan avattua, näppää valikosta tapahtumat, pidä sinisten pisteiden päällä kursoria ja näet paikan osoitteen, tapahtuman ja ajan.Voit myös katsoa kulkuereitin kartasta. KARTTA.HYVINKÄÄ.FI Avajaiset Päiväjuhla Perinteinen tapaaminen Jaakkiman Sanomien lukijoille, ystäville ja muille jaakkimalais-lumivaaralais-lahdenpohjalaisjuurisille järjestetään Hyvinkään yhteiskoululla, Uudenmaankatu 17. Koulu sijaitsee pääkadun varrella ja kävelyetäisyydellä juhlien päätapahtumapaikoista. Karjalainen tori Pitäjä ja sukuinfo Seminaari Ohjelmassa on mm. musiikkia, lehden ja kustantajayhdistysten tervehdykset sekä vapaata haastelua ja piiraskohvit. Jaakkimalaisten seura vastaa tänä vuonna ohjelmasta ja kahvittelusta Karjalan Liiton emännät. Juhlakulkueen reitti Lukijatapaaminen Juhlakulkue Lämpimästi tervetuloa! Jaakkiman Seudun Perinneyhdistys TULE MYÖS KARJALAISELLE TORILLE, siellä meillä on alueemme yhteisöjen, sukututkijoiden ja sanomalehden yhteinen, oma osasto. Tule katselemaan karttoja, etsimään juuriasi, kuulemaan seuratoiminnasta ja löytämään parhaat tuotteet! Kesäjuhlien ohjelma LAUANTAI 13.6. 8.30 Karjala Open, Kytäjä Golf, South East -kenttä, Kytäjäntie 1265 9 – 18 Karjalainen tori, suku- ja pitäjäinfo, Vanha Areena, Kankurinkatu 4-6 9.00- Karjalan Liiton naistoimikunnan kahvio ja käsityönäyttely, Hyvinkään yhteiskoulu, Uudenmaankatu 17 10.00 VIP-piirakkakilpailut, Hyvinkään yhteiskoulu, Uudenmaankatu 17 10.00- Piirakkakilpailut, Hyvinkään yhteiskoulu, Uudenmaankatu 17 10.00- Karjalan Maraton ja nuorten maili, Jäähalli, Vaiveronkatu 70 10.00- Kyykkäkilpailut, Hakalan kenttä, Niinipuuntie 4 10.00 Karjalan Liiton kesäjuhlaseminaari, Villatehdas, Auditorio, Kankurinkatu 4-6 10-14 Työpajat lapsille, Villa Arttu, Kankurinkatu 4-6 10-14 Karjalan kielen pajat, Villatehdas, Näyttelytila, Kankurinkatu 4-6 11.00 Kuorokavalkadi, Hyvinkääsali, Kauppatori 1 15–16.30 Avajaiset, Pihkalan stadion, Urheilukatu 19 ja Kenttäkatu 2 18.00 Muistojen iltakirkko, Hyvinkään kirkko, Hämeenkatu 16 18.00 Vigilia, Hyvinkään ortodoksinen kirkko, Tsasounakuja 1 18.30 Karjalaisen Nuorisoliiton kansantanssikonsertti, Hyvinkääsali, Kauppatori 1 19.30 Viipurin Lauluveikkojen konsertti, Hyvinkään kirkko, Hämeenkatu 16 20.00 Juhlatanssit, Järjestötalo, Munckinkatu 49 20-00.30 Karjalainen klubi-ilta, Rantasipi Sveitsi, Härkävehmaankatu 4 SUNNUNTAI 14.6. 9 – 15 Karjalainen tori, suku- ja pitäjäinfo, Vanha Areena, Kankurinkatu 4-6 9.00 Liturgia, Hyvinkään ortodoksinen kirkko, Tsasounakuja 1 10.00 Jumalanpalvelus, Hyvinkään kirkko, Hämeenk. 16 10.00 Jumalanpalvelus, Vanha kirkko, Uudenmaank. 13 12.00 Kulkueen lähtöön siunaus ja lähtö, lähtö liikkeelle Hyvinkään yhteiskoululta 14.30 – Päiväjuhla, Pihkalan stadion, Urheilukatu 19 ja Kenttäkatu 2 (tilaisuus päättyy n. 16.30) Juhlakulkue lähtee Hyvinkään yhteiskoululta klo 12. Nämä kuvat ovat Turun kulkueesta 2011. Avajaiset lauantaina 13.6. klo 15 Karjalaisten kesäjuhlien avajaiset käynnistyvät Uusmaalaisten laululla Rautatien soittajien tahdissa. Hyvinkään Tahko lyö avajaislyönnin. Uudenmaan Karjalaisseurojen piirin puheenjohtajan Antti Kaikkosen tervehdyssanojen jälkeen hyvinkääläinen lapsiryhmä Suhina esittää hauskan tanssin Tytöt & Taneli. Hyvinkään kaupungin tervehdyksen jälkeen eläydytään vauhdikkaaseen Hyvinkää 10 -historiikkiin. Paikallisten harrastajanäyttelijöiden 10 minuutin tarina kertoo, miten viljavasta niitystä kasvoi uljas kaupunki. Esityksessä on mukana Hyvinkään oma poika Mika Ikonen, joka juontaa avajaiset. Ryhmässä esiintyvät Mikan lisäksi Anssi Häkkinen, Pilvi Kallio, Seppo Laitinen, Sirpa Salmi ja Anniina Puisto. Esityksen on käsikirjoittanut Taru Kivinen. ”Ikosen Mika jo piirakoiden kanssa Hyvinkäällä kesäjuhlavieraita oottelloo. Mika juontaa lauantain avajaiset ja työstää parhaillaan Hyvinkää 10-esitystä, joka sekin nähdään ja kuullaan 13.6. klo 15 alkavissa avajaisissa. Paikkahan on pesäpalloilijoiden kotipesä, Pihkala stadion. Pistähän navigaattori kohilleen.” KAHDEN KUORON JOHTAJAT ryhtyvät ”hutunkeittoon”, sillä itä-länsi ottelussa kaksi kuoroa, Viipurin Lauluveikot ja Turun Karjalakuoro, ottavat mittaa toisistaan laulamalla Helsinki Ha- loon ja Sibeliuksen musiikkia. Avajaisissa vihitään Hankoniemen Karjalaisten ja Kirvu Säätiön liput. Uusien lippujen vihkimisen jälkeen Karjalan Liiton tervehdyksen kesäjuhlille tuo liittovaltuuston puheenjohtaja, ministeri Matti Puhakka. Kalevalan juhlavuotta juhlistetaan Sibelius-Akatemian Maara-yhtyeen musiikilla. Päiväjuhla sunnuntaina 14.6. klo 14.30 Karjalaisten kesäjuhlien juhlakulkue on näkyvin osa kesäjuhlia. Värikkäät kansallispukuiset marssijat lähtevät liikkeelle klo 12 Hyvinkään yhteiskoululta ja marssivat kaupungin halki Villatehtaan läheisyyteen Torikadun kulmaan. Karjalaisten kesäjuhlien päiväjuhlan esiintyjät ovat valtaosaltaan karjalaisjuurisia uusmaalaisia musiikin, tanssin ja teatteritaiteen edustajia. Juhlan juontaa näyttelijä Eija Vilpas. Karelia-puhallinorkesterin säestyksellä marssivat liput sisään Pihkala stadionille. Eija Vilpas kertoo Hesarin haastattelussa: ”Nauran herkästi, sillä olen luonteeltani nauravainen. Nauru on minulle tärkeää ja vähän samalla tavalla voimaannuttavaa kuin liikkuminen: se tuottaa mielihyvää ja elinvoimaa. Elämässä pitää myös etsiä naurun aiheita. Viljelen puheessa murteita, lähinnä äidin puolen Karjalan murretta ja isän Mäntsälän murretta. Murteen avul- la ihmiseen saa puhallettua persoonallisuutta. Käyn kirkossa usein. Se hoitaa sieluani. Jos olisin eläin, minusta olisi kiva olla karhu. Saisin nukkua hyvät talviunet, ja minulla olisi iso reviiri. JUHLA ALOITETAAN Karjalaisten laululla. Karjalan Liiton puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström esittää Karjalan Liiton tervehdyksen. Päiväjuhlassa esiintyy hyvinkääläinen upeaääninen laulaja Diandra. Juhlassa esiintyy myös baritoni Hannu Lehtonen, joka laulaa Karelia-puhallinorkesterin säestyksellä Olavi Virran, Reino Helismaan ja Toivo Kärjen musiikkia. Juhlien suojelija, maakuntajohtaja Ossi Savolainen tuo Uudenmaan liiton tervehdyksen. Sen jälkeen stadionin valtaa Karjalaisen Nuorisoliiton monen sadan hengen kansantanssiesitys Pesä, juoksu ja meidän metsä. Useasta kuorosta koostuva suurkuoro esiintyy kuoronjohtaja Arto Joutsimäen johdolla. Päiväjuhlan juhlapuhuja on Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja, viipurilaisjuurinen Mikko Kouki. Päiväjuhlassa esitetään perinteisesti kutsu seuraavan vuoden juhlille. Karjalaiset kesäjuhlat 2016 järjestetään Seinäjoella. Lopuksi piispat siunaavat juhlayleisön kotimatkalle ja juhla päättyy Maamme-lauluun. Näyttelijä Mikko Kouki on Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja. ”Oikeastaan olen perimältäni 75-prosenttisesti karja- lainen, sillä isäni vanhemmat ovat sieltä lähtöisin. Luulen, että tietynlainen ulospäin suuntautuneisuus, sosiaalisuus ja evakkogeenit ovat sieltä lähtöisin.” Kouki muistaa muutaman karjalaisen perinneruuan lapsuudestaan, äidinäidinäidin tekemä, pitkään uunissa haudutettu tattaripuuro oli suurta herkkua. ”Siihen laitettiin iso kasa voita päälle. Toinen perinneruoka oli maitokaali. Siinäkin taisi olla paljon voita”. Seminaari Lauantaina 13.6. klo 10-12.30 Karjalan luonto, eläimet ja sen erityispiirteet ihastuttavat meitä kaikkia. Niistä kuullaan seminaarissa Karjalan alueen luontogurun Pertti Siilahden ja Suomen Riistakeskuksen johtajan Reijo Oravan sanoin ja kuvin. Lisäksi kuullaan eräperinnekeruusta. Diandra esiintyy Karjalaisten kesäjuhlien päiväjuhlassa 14.6.2015 Hyvinkäällä. Hän on yksi Suomen valovoimaisimmista naisartisteista. Diandran toisen albumin Dynamiittii ensimmäiset sinkkulohkaisut ”Paha poika” ja ”Onni on” ovat soineet ahkerasti radioiden soittolistoilla. Diandra on tullut yleisölle tutuksi myös Tähdet, tähdet- sekä The Voice Kids -ohjelmista. KUVA KARJALNLIITTO.FI/ALEKSI KOSKINEN Petteri Tarkkosella on unelma tuntemattomien valokuvien henkilöiden tunnistuksesta tietotekniikan avulla tarkkonen.com on tuttu sivusto monelle alueemme sukuja tutkivalle. Diplomi-insinööri Petteri Tarkkonen on mies näiden sivujen takana. Hän on omasta kiinnostuksestaan sukuaan ja sukututkimusta kohtaan etsinyt ratkaisua, jolla voisi hallita yhä karttuvaa tietoa. Syntyi sivusto, joka on rikastunut sukutietojen lisäksi kattamaan valokuvia, muisteloita ja artikkeleita. –Vielä kun olisi mahdollista saada tietotekniikka tunnistamaan valokuvien kasvoja, voisi moni löytää isovanhempiensa albumien tuntemattomille henkilöille henkilöllisyyden. Hahmontunnistustekniikka on jo olemassa, mutta sen käyttö on rajoitettua, kertoo Tarkkonen. Petterin omat juuret ovat karjalaiset isän puolelta. –Isäni suku on 100 prosenttisesti jaakkimalaista. Hän on syntynyt Oinaanvaarassa vuonna 1928, mutta muut hänen sisaruksensa ovat syntyneet Reuskulan Möklahdessa Tarkkosen talossa, Toron myllyn naapurustossa. Tarkkosten juuret juontavat mahdollisesti Sortavalasta ja Kiteeltä. Suvun naishaarat ovat muun muassa Sinkkosia, Halosia ja Jääskeläisiä, mutta isoäiti on Parikkalan Silventoisia. Tarkkosen oma sukututkimus alkoi 1980-luvun lopussa, kun tarvittiin johonkin sukukirjaan isovanhempien tietoja. Siitä alkoi insinöörimäisesti palapelin rakennus. –Kaksikymmentä esivanhempaa selvitin käsityönä ja hankin mikrokortit. Satunnaisia sukuohjelmia oli jo silloin olemassa. 1990-luvulle päästessä Hiski (historialliset kirkonkirjat) tulivat verrattomaksi lähteeksi. Selvitin ensin mieshaarat kahta eri reittiä, jotta saatoin varmistua ja varmentaa tietojen pitävyyden. Siitä se levisi äitien sukuihin. Sukututkimus on petteri Tarkkoselle puhdas harrastus. Hän auttaa mielellään toisia, mutta ainoastaan vapaaehtoisuuspohjalta. Vanhojen valokuvien katselusta ja tunnistamisesta on tullut hyvin suosittua ja internetissä, erityisesti facebookissa, on nykyään useita valokuvasivustoja kuten Karjalaisia valokuvissa, SA-kuvat, Tempus fugit –sivusto yksityisille valokuville eri puolilta Suomea ja erityiset paikkakunnalliset sivustot. –Minä myös olen hyvin kiinnostunut vanhoista valokuvista ja onkin hienoa, että olen saanut si- vustoni vierailijoilta sen käyttöön myös muilta valokuvia. Ne elävöittävät muutoin taulukoita ja kaaviota sisältävää aineistoa. Erityisesti yritän koota jaakkimalaisten sankarivainajien kuvastoa. Tarkkosen sivustolla tarkkonen.com on jo tietoja yli 30 000 henkilöstä, joista 20 000 on jaakkimalaista. Sivustolla käy 3000 vierailijaa vuodessa. –Saan päivittäin tiedusteluja, joihin vastaan heti tilaisuuden tarjoutuessa. Suurin arvo tutkimuksellani on siinä, että saatan löytää toiselle sukujuonnon tai -rungon ja antaa juuret. Maara Avajaisissa 13.6. Pihkala-stadionilla ja ravintola Harlekiinin illanvietossa esiintyy Nuorten kansanmuusikoiden Maara-yhtye ”Pseudokarjalaista alkuvoimaa.” Kuunnelkaas heidän musiikkiaan: https://soundcloud.com/maara-band ”Viisi vahvaa muusikkoa kuljettavat perinteeseen pohjaavia lauluja ja sävellyksiään nykyhetkeen. Maaran musiikki ryömii pitkin Suomen itärajaa kahmien tunnelmia sen molemmilta puolilta. Se haukkaa perinnekakusta palan, mutta ei purematta niele. Raja ei ole este, vaan portti. Musiikki ei ole ääniä, se on matka.” Tea Itkonen KUVA KARJALAISET KESÄJUHLAT FB-SIVU Tule tapaamaan alueemme sukututkijoita karjalaisilla kesäpäivilla Kuorokavalkadi Lauantaina 13.6. klo 11 Kesäjuhlien kestosuosikissa on mukana 11 kuoroa. Kuorokavalkadin juontaa laulaja Henrik Lamberg. Kuoroja ovat: Karelia-kuoro, Helsinki; Karjalan Kaiku, Tampere; Karjalan Käköset, Turku; Kirvun Lauluseuran kuoro; Kymen Laulu, Kouvola; Lahden Laulajat; Oulun Karjalaseuran kuoro Käköset; Porvoon Karjalaseuran kuoro Nakomat; Turun Karjalakuoro; Viipurin Lauluveikot, Helsinki ja Virolahden Karjalaseura ry:n Lapsikuoro Mielikit. Miksi Hyvinkään kesäjuhlien tunnuksena ovat kukkivat omenapuut ja vanha junavaunu taustalla. Tässä selitys: Riippuvaoksainen ”Malus Hyvingiensis” eli rautatieomenapuu on nykyään Hyvinkään nimikkokasvi ja niinpä se kuvattiin myös karjalaisten kesäjuhlien tunnukseen. Lajike on lähtöisin Valtionrautateiden keskustaimistolta, joka sijaitsi Hyvinkään keskustassa 1874-1962. Rautatieomenapuuta näkee Hyvinkäällä puistoissa ja yksityisten asukkaiden pihoilla ja tietenkin rautatiemuseon pihalla. Toivottavasti ovat puut kukassa juuri kesäjuhlien aikana toivottamassa tulijat tervetulleiksi. Rautatiemuseo on nähtävyys muutenkin ja karjalaisten kesäjuhlien aikana 13.-14.6. siellä kävijät saavat museon kahviossa karjalakorttia näyttäen kahvit maksutta. Liput ovelta 15 € + palvelumaksu 2.50 € -merkillä varustetut tekstit ovat poimintoja Karjalaiset kesäjuhlat facebook-sivulta Juhlatunnus – omenapuu ja junanvaunu ~ Tarkkosen sukuselailussa on myös grafiikkaa, mm. esipolvikaavioita. | Matti Tarkkonen ja Hilma (s. Silventoinen) lapsineen noin vuonna 1930. Eturivissä vasemmalta Yrjö, Aarne, isä Matti, Meeri (myöhemmin Salenius), äiti Hilma ja Mirjam (myöhemmin Majava). Takana seisomassa vasemmalta Elsa (myöhemmin Heinikoski), Sanni (myöhemmin Falk) ja Toini (myöhemmin Pärnänen). Karjalaisella torilla, Vanha Areena, Kankurinkatu 4-6, on yhteisosastollamme lehden ja yhdistysten lisäksi paikalla myös kolme alueemme sukututkijaa: Pentti Kilpiö, Petteri Tarkkonen ja Jyrki Tiittanen. He ovat kukin jo vuosikymmenten ajan tutkineet jaakkimalaisia tai lumivaaralaisia sukuja. Voit kysyä omasta suvustasi, mutta varaudu ottamalla mukaan isovanhempien tai sellaisen sukulaisen synnyintiedot, joka on syntynyt 1800-luvun puolella. 8 – No 3 – 8.6.2015 8.6.2015 – No 3 – 9 LUKIJAMATKALLA Lukijamatkalla 2015 KUVAT SAKARI MUSTONEN, KUVA ❺ ASKO NIEMINEN Tunnelma ol siellä lupsakka heti! Tällä oli lukijamatkalla erityistä jännitystä: matkassa oli ennätysmäärä sekä ensikertalaisia että Karjalassa syntyneitä, majapaikka oli myös meille uusi, Sortavalan puolella, ja siellä uudet yhteistyökumppanit. Miten kaikki mahtaa sujua. Jo ennalta oli tehty työtä, jotta niidenkin kohteet olisivat selvillä, joilla ei enää ole omaa kertojaa entisistä kotipaikoista, kouluteistä, mansikkapaikoista... Bussiin pakkautui 45 henkeä reitiltä Helsinki-Kerava-Lahti-HeinolaTohmajärvi. Mukana oli myös lahjoitustavaraa Sortavalaan päiväkoti Päivänkakkaraan. Tästä se lähtee! Helsingin porukat ovaat jo nousseet bussiin ja matka voi alkaa! Matkanteon mukavista puolista mainittakoon Annamari Rädyn johtama yhteislaulusessio, matkustajien haastelut mikrofoniin, kukin kertoi sukunsa paikoista, joihin oltiin nyt matkalla ja retkeen liittyvistä toiveistaan. Siinähän tultiin heti tutuiksi! Matkaa tehtiin ripeästi ja varmasti PS-Bussi Oy:n kuljettajan Jussi Niemisen tahdittamana. Niemelänhovi, joka nyt tunnetaan Laatokan kartanona, sijaitsee Otsoisissa komealla paikalla Laatokan lahden rantatörmällä. Siellä meitä odotti viiden tähden paikat ja palvelut sekä hyvin ystävällinen henkilökunta. Matkanjärjestäjän yhteistyökumppani, tulkki ja paikallinen opas Ljuda Djatlova hoiteli sujuvasti käytännön asiat ja järjesti meille tarvittavast autokyydit. Ensimmäistä kertaa olivat kaikki kuljettavat suomenkielen taitoisia ja löytyipä tilautokin ryhmillemme käyttöön. Lahdenpohjassa saimme tulkkaus- ja veneiden järjestelyapua tutulta ystävältä Mousa Lysenkolta. Lämpimät kiitokseni vielä kaikille matkustajille, Jussille, Intolle, Ljudalle ja Andreille, Olegille, Sergeille, Mousalle ja Viktorille sekä Genalle! Hyvää kesää kaikille! Tea ➋ Karjalaisuuden siemenet ovat itäneet KUVAT PETRI TILLI Isäni Pertti Tilli evästelemässä synnyinkotinsa kiviläävän rauniolla Reuskulan Ahvenojalla. Minuun karjalaisuuden siemenen istuttivat ukkoni Petteri Tilli, mummoni Hilda Tilli (s. Suontausta) sekä ukko Petterin vanhemmat vanha ukko Matti Tilli ja vanha mummo Maria Tilli (s. Kuokkanen) niinä lapsuuteni ja nuoruuteni kesinä mitkä vietin Tyrvään kylän maatilalla työskennellen (yhteensä 10 kesälomaa). Olihan toki isänikin karjalaiset sukujuurensa selväksi tehnyt. Meillä oli ukko Petterin kanssa tapana käydä mato-ongella tilan reunalla olevalla Pesurinojalla. Tuolloin ukkoni kertoili Karjalasta ja Laatokasta tarinoita, joista sielunmaisemaa Karjalan kunnaista sisälleni rakensin. Jo ensimmäisellä matkallani isäni Pertti Tillin asuntoautolla nuoremman siskoni Maarit Tillin ja vanhimman poikani Henrik Tillin kanssa 11 vuotta sitten Karjalan vehmaat, kumpuilevat maisemat pienempine järvineen sekä tietysti Laatokka vahvistavat saamaani kuvaa seudun kauneudesta, enkä ihmettele enää karjalaisten kaipuuta kotiseuduilleen. Lukijamatkalle mukaan lähtemistä ehdotti isäni, johon enempiä empimättä suostuin. Lomakylään saavuimme illan jo hämärtyessä torstaina, enkä voinut kuin ihmetellä paikan tasoa. Upeat, uuden karheat rakennukset ystävällisine henkilökuntineen olivat tuloomme valmistautuneet huolellisesti. Paikkaa Ahvenojan satama Nevanlahden pohjukassa... pitikin kuvailla jo heti tuloiltana maittavan illallisen jälkeen. PERJANTAIAAMUNA VIRKISTYTTIIN ensin isän kanssa Laatokassa. Runsaan aamiaisen jälkeen matka suuntautui isäni synnyinpaikalle Reuskulan kylän Ahvenojan tilalle Laatokan Nevalahden perukkaan. Linja-auton kyydistä nousimme risteyksessä jonka oletimme olevan tutun – saman kuin edellisellä käynnillämme. Kävellessämme rantaan oudoksuimme hieman matkan pituutta. Rantapaikka, johon päädyimme ei sitten ollutkaan sama Sihvosten kesäpaikka jossa edellisellä kerralla vierailimme, vaan kilometrin pari lähempänä Nevanlahden perukkaa. Olimme siis kävelleet alkumatkan Mierontietä joka johtaa Mieronsillan kautta Ahvenojan tilalle. Tien rakensivat aikanaan vanha ukko Matti poikiensa Petterin ja Arvin kanssa käsipelissä rautakankia, lapioita, kotti- ja hevoskärryjä apuna käyttäen. Pitikin oikein rautalangasta vääntää paikallisen lomarannan isännälle, että tahdomme ihan oikeasti soutaa itse (moottorivenekuljetusta väkisin tarjosivat) kalastellen paikkaan, jossa ei heidän mukaansa ole yhtään ihmistä ja Laatokkakin avautuu aivan toiseen suuntaan. Neuvottelujen jälkeen isännälle annoin voiteluksi pienen vodkapullon ja kahvipaketin hinnaltaan 5-6 euroa viiden tunnin piknik-retkemme veneen lainasta. Lähdettiin sitten soutelemaan Nevanlahden perukkaa ja Ahvenojan laskusuuta kohti rantoja kierrellen, kun muutaman kymmenen metrin jälkeen huomasin norpan meitä tarkkailevan. Norppa meitä seuraili parikymmentä minuuttia kovin kiinnostuneena touhuistamme, kunnes sitten meihin kyllästyi. AHVENOJAN SUU TAVOITETTIIN ja sitä noustiin ylöspäin ensin soutaen ja lopuk- Mierontien Mieronsilta on yhä käytössä veli venäläisellä. si köydestä vetäen. Vene jätettiin ojanmutkaan ja loppumatka käveltiin. Mieronsillan todettiin olevan vielä käytössä, kansi oli tehty tukeista ja syvät ajourat suuntautuivat Niemistenkylää kohti. Isän synnyinkodin navetan jäljellä olevilla raunioilla nautittiin perinteiset shampanjat, keiteltiin pannullinen kahvia, nautiskeltiin pikkubrändien kera auringonpaisteessa. Kuvia otettiin pelloista, navetan raunioista, talon kivijalasta sekä ympäristön maisemista. Isäni muisteli peltojen pinta-aloja sekä nimiä. Soutelimme takaisin pidemmän kautta uistin perässä, eikä taaskaan nykyn nykyä, lienevätkö tyhjentäneet koko Laatokan nykyasukkaat vai olisiko ollut kuitenkin vika kalamiehessä. Paikan isäntä osoittautui varsin ystävälliseksi ja järjesti meille kiehuvan vedenkin kahveja varten, kun odottelimme paluukuljetusta. Hän ei halunnut edes tarjoamaamme lisäkorvausta veneestä, vaan sanoi sen olevan lahjamme häneltä meille. Kävelimme takaisin ylös tienvarteen, tovin odoteltuamme kyyti sitten saapuikin. Maukkaan päivällisen jälkeen kalastelin vielä jonkin aikaa lomakylän rannassa yhtä heikoin tuloksin kuin aiemmin päivällä. Laskeva aurinko loi hienon tunnelman iltaani. LAUANTAI ALKOI LAATOKASSA aamuisella uinnilla. Aamiaisen jälkeen lievästi ylisyöneenä matkasimme Sortavalan satamaan Valamon luostariretkeä varten. Valamoon seilasimme myötätuulessa pari tuntia. Iso upea saari luostareineen ja konsertteineen teki kyllä vaikutuksen. Paluumatka joutui nopeasti ➊ Ahvenjärven rantaa Oronrinteen Ropposesta lähestyttäessä. Täältä soudellaan järven oikeanpuolista, eteläistä reunaa Kinniin. kantosiipialuksella. Linja-autosta maisemia ja rakennuskantaa katsellessa ei voi kun ihmetellä, millaista välinpitämättömyyttä suuri ja mahtava Venäjä osoittaa valtaamaansa aluetta kohtaan. Suomalaisten käsissä paikat olisivat mitä luultavimmin huomattavasti paremmassa kunnossa niin viljelysten kuin rakennustenkin osalta. Majapaikkaan palattuamme olikin tilaussauna jo kylpykunnossa ja aamulla sovittu kuuden miehen saunaporukkamme oli paisunut ilahduttavasti kymmeneksi. Sauna osoittautui edustustasoiseksi olohuonekeittiöineen ja hierontahuoneineen. Perusteellisen saunomisen ja päivällisen jälkeen olikin mukava kellahtaa unille. SUNNUNTAINA SUUNNATTIIN Ruskealaan marmorilouhokselle, ja mukaan noukittiin inkeriläissyntyinen opas, joka kertoili Sortavalan historiaa ja nykypäivän menoa. Koleassa säässä suoritetun louhoskierroksen jälkeen jatkoimme rajalle. Matka jatkui kotimaan kamaralla ruokailupaikkaa kohti. Makoisa kotiruokailu, jokunen tunti linja-autossa muutaman matkakokemuksen myötä saatteli meidät Heinolan ABC:lle, ja kotona Tikkakoskella olin jo illan hämärtyessä. Tämä matka oli kaikkineen erittäin hyvin järjestetty, matkaseura karjalaisittain iloista ja seurallista. Vilpittömät kiitokseni kaikille matkalla mukana olleille. Petri Tilli Tikkakoski Kinni oli todellinen yllätys Joitain vuosia sitten ajattelin, että minähän en matkusta koskaan Venäjälle. Jossain vaiheessa vaimoni Kirstin veli Asko Nieminen kysäisi lähtisinkö hänen seurakseen Itä-Karjalaan taistelupaikkoja tutkimaan heidän isänsä sotataipaleen maisemiin. Kerroin mieluummin harkitsevani Laatokan Karjalaa, joka on isäni suvun kotiseutua. Viime talvena koetin tallentaa ukkini elämäntarinaa digi-muotoon jälkipolville. Ukkini, joka on syntynyt 1899, kirjoitutti tarinansa noin 80-vuotiaana kirjoituskoneella kolmelle pojalleen hiilipaperikopioina, joita oli myöhemmin kopioitu huonotasoisilla laitteilla, niin eihän noiden alkuperäisten skannaus onnistunut. Päätin kirjoittaa tarinan talteen koneelle korjaten vain selvät näppäilyvirheet. Nyt tuli kirjoittaessa paneudutuksi asiaan aiempaa lukukertaa huolellisemmin ja siitä mielenkiinto heräsi suvun kotiseutuun. Tein retkiä netissä karttoihin ja moniin tietolähteisiin keräten taustatietoa. Jossain vaiheessa törmäsin tietoon Reuskulan kyläkirjaprojektista. Löysin yhteyden Irma Harilaan, jolle toimitin kirjaa varten materiaalia. Hän puolestaan ohjasi minut suojattuun Jaakkima/Lumivaara –Facebook-ryhmään, missä kuulin Jaakkiman Sanomien lukijamatkasta. Tilasin Jaakkiman Sanomat ja sain lisätietoa. Nyt kysyin vuorostani Askolta, josko hän lähtisi kanssani tuolle retkelle. No hänhän lupasi ja ilmoittauduimme Tealle. Nyt alkoi jännittää. Ukkini kotitilalla Kinnissä Jaakkiman pitäjän Reuskulan kylässä Ahvenjärven etelärannalla ei ollut tietääkseni käynyt sotien jälkeen kukaan suvustamme. Kartta- ja satelliittikuvatiedustelulla tiesin, että tilalle ei enää ole tietä, kun aikoinaan sinne johtanut kärrytie on kasvanut umpeen Ahvenojan suunnasta. Tiedustelin Tealta, olisiko hänellä tietoa, kuinka tuonne voisi päästä. Hän tunsikin sikäläisiä, joilla oli kesäpaikka Ahvenjärven länsipuolella ja soutuvene, jolla pääsisimme Kinnin rantaan. Nyt alkoi näyttää entistä lupaavammalta. Jospa pääsisimme sittenkin perille ja jopa löytäisimme umpeen kasvaneiden peltojen laidalta jonkun sammaleisen kiven talopaikaksi. Kotikyläpäivänä aamiaisen jälkeen lähdimme bussillamme, josta meitä Tea ”tiputteli” kotikontujemme tienhaaroihin. Mekin jäimme Askon kanssa Reuskulassa Ahvenjärven länsipäässä, mistä Oleg nuorempi opasti meidät kävelemään mäelle, jossa oli hänen vanhempiensa Nina ja Oleg Masshtaller vanhemman datsha. Nina ja Oleg ottivat meidät lämpimästi vastaan ja esittelivät paikkaa, joka oli entistä Ropposten tilan pihapiiriä. Sisällä vielä varmistimme isännälle mukana tuomistani kartoista määränpäämme Kinnin sijainnin. Oleg otti veneen esille talvisäilytyksestä, avasi lukot ja vedimme veneen rantaveteen. Saimme venäjäksi ohjeet sijoittumiseemme veneeseen ja Nina toimi tulkkina kääntäen suomeksi. Asko perään, minä keulaan ja Oleg itse soutajaksi keskelle ➊. Soutumatkalla Ahvenjärvellä oli mahtavat maisemat, joita Oleg halusi meille esitellä ja pärjäsimme muutamalla sanalla ja elekielellä oikein hyvin. Hän esitteli myös kalapaikkojaan ja kertoi taannoin saaneensa metrin mittaisen hauenkin. HYVIN LÖYSIMME KINNIN rannan, joka oli laaksossa kallioiden välissä ❷. Pian nousimme maihin ja ensimmäinen yllätys oli valmiina – pellot eivät olleetkaan täynnä vesaikkoa, vaan ainoastaan ojan varret ja peltojen reunat ❸. Myös se, että Jaakkimassa kesä oli Tampereen seutuun lähes kaksi viikkoa jäljessä, helpotti, kun lehdet olivat vielä silmuissaan ja aluskasvillisuus vasta oraalla. Näkyvyyttä oli hyvin ja pian suunnistinkin kauniissa säässä rannasta noin 200 metrin päähän pienen kallion päällä olevaan vesakkoon, josta löysin asuintalon perustukset, leivinuunin pohjan sekä kamarin uunin pohjan. Pian Oleg viittoi minua katsomaan kaivon paikkaa. Hiukan eteenpäin ja löytyi saunan perustukset, jonka nurkassa oli kivikasa = kiuas ❹. Vielä suurempi yllätys oli tulossa, kun käännyin peltojen suuntaan ja näin kivinavetan rauniot, joista kaikki puuosat olivat tietysti poissa, mutta muuten se oli varsin hyvin ryhdissään ❺. Asko ja Oleg lähtivät vielä katsomaan naapurin pientilan kivinavetan raunioita ja minä jäin kuvaamaan sukuni juuria: maisemia, peltoja, raken- nusten jäänteitä ym. löytöjä kuten saranarautoja. Mukaani muistoksi kaivoin kamarin uunin pohjan tiilikasasta ruosteisen savupellin kehyksen, joka sujahti muovipussissa mukavasti karttalaukkuuni. Paluumatkalla soutaessaan Oleg halusi näyttää vastarannan korkeat kalliojyrkänteet, mistä hän on kuulemma sukeltanut pää edellä 5 metriä syvään veteen onnistuneesti ❻. PALASIMME ONNELLISINA ja tyytyväisinä kaikki odotukset ylittäneeltä retkeltämme Ninan ja Olegin datshalle, missä jatkoimme keskusteluja odotellessamme Oleg nuorempaa, joka muut kuljetukset hoidettuaan tuli noutamaan meidät majapaikkaamme. Voi sitä ystävällisyyttä ja palvelua, jota saimme siellä kokea heidän taholtaan. Lämmin kiitos kaikesta! Muutama sana taustaksi. Itse olen Sakari Mustonen ja isäni Pertti Mustonen syntyi Kinnissä kolmilapsisen perheen keskimmäiseksi pojaksi 1927. Ukkini Juho Mustonen on syntynyt 1899 Kinnissä ja hänen vanhempansa olivat Matti Antinpoika Mustonen (s. 1859) ja Mari Antintytär (s. Pakkanen, syntynyt 1866 Jaakkiman Kumolassa). Juho muutti jo vuonna 1930 tilalta Viipuriin ja tila jäi muulle suvulle. Pian perhe muutti Viipurista Kurkijoelle, missä Ukkini toimi poliisina aina Talvisodan evakuointiin asti, minkä jälkeen perhe ei enää palannut Karjalaan, vaan jäi Keski-Suomeen, mistä mummini oli kotoisin. ➌ ❹ ❺ Sakari Mustonen 19.05.2015 Tampereella ❻ 10 – No 3 – 8.6.2015 8.6.2015 – No 3 – 11 EVAKKOESINEEN TARINA KOHTAAMISIA KUKAT KERTOVAT Kotipihan kasvit tuovat juuret lähelle Laivakompassi Kohtaaminen rajojen ylitse – ajan ja tilan, sodan ja rauhan Tukholmassa valmistettu vanha laivakompassi on palvellut Laatokan kalastajia ja puolustajia ammuskuljetuksissa Mantsinsaareen. Lumivaaran Kotatsaaressa oli ennen sotia neljä taloa. Laatokan saarien asukkaiden elinkeinona oli maanviljelys ja kalastus, niin myös Juho Ovaskan talossa. Kolme veljestä Eemeli, Väinö ja Tauno kulkivat isän mukana kalastamassa jo pienestä pitäen. Juho Ovaska oli ollut Amerikassa ja ehkä siitä johtuen hankki venekäyttöön kompassin jo 1920-luvulla. Lyth-merkkinen käytetty laivakompassi oli suuri apu aavalla Laatokalla huonoissa säissä liikkuvalle kalastajalle. Talvisodan sytyttyä kompassilla varustettua venettä ja kalastajien paikallistuntemusta tarvittiin kuljetuksissa syyspimeällä Laatokalla ennen sen jäätymistä. Ovaskan veneellä kuskattiin mm. ammuksia Mantsinsaareen. Tykistön ammukset olivat niin järeitä, että niitä voitiin viedä veneessä vain kaksi kerrallaan. Ovaskan pojista oli isän ammatin jatkajaksi kotisaareen jäämässä Väinö. Vanhin Eemeli oli lähtenyt sotilasuralle ja nuorin Tauno meni sahateollisuuskouluun Viipuriin. Sota kuitenkin muutti kaikki suunnitelmat ja Kotatsaari piti jättää. Viimeisenä evakkoon lähtijänä oli Väinö ja hänelle jäi raskas tehtävä, kaikki elukat navetasta piti tappaa. Saaresta tiettömän taipaleen takaa ei karjaa ehditty pelastaa. Vain joitain huonekaluja ja tärkeimpiä arvoesineitä saatiin mukaan. Veneet jäivät sinne, mutta komPienet kalastajanalut 1920-lupassi lähti matkaan. vulla, Tauno ja Väinö Ovaska Talvisodan myötä rakennukLumivaaran Kotatsaaresta. set tuhoutuivat ja kotipaikka jäi lopullisesti. Sotavuosien jälkeen oli veljeksistä elossa enää Tauno ja sisar Sylvi. Isä-Juho oli kuollut jo ennen sotaa Amerikan kaivoksista saamaansa keuhkotautiin. Metsäteknikoksi opiskellut Tauno Ovaska toimi alkuun mikkeliläisen puutavarafirman ostomiehenä ja perusti sitten oman sahayrityksen Punkaharjulle. Kalastus oli hänen mieliharrastuksensa ja hänelle päätyi evakkotavaroiden mukana myös kalastajaveneen kompassi. Tauno Ovaskan pojista nykyään kompassin omistava Jussi Ovaska sanoo, että se on hänelle rakkain muistoesine isän kotisaaresta. Yli sata vuotta vanhalla kompassilla on antiikkiarvoakin, mutta tärkeintä on kuitenkin sen tunnearvo. Evakkoesine kertoo suvun juurista Laatokan kalastajina ja kalastus on ollut Jussille itselleenkin rakas harrastus koko ikänsä. Heimo Paakkinen Hänen mielestään sellaisesta elämänkohtalosta tulisi kertoa muillekin. Teatterin tuotantokokouksessa päätimme, että luomme musiikkiesityksen, jossa minä laulaisin muusikon säestyksellä. Esityksen työnimeksi tuli Kainon laulu. Kun joululomallani 1988 olin vierailulla vanhempieni luona, äitini Kaino Svensson (s. Kotiranta) otti esiin valokuva-albumin ja minä nauhurin – ja niin luotiin perusta modernille lasten teatteriklassikolle. Ohjaaja Urban Lindh kuunteli nauhan ja piti kertomuksen sisältöä vahvana ja lämpimänä. Lisäksi siinä oli huumoria myös synkän keskellä. Hän kallistui näytelmän kannalle ja laati käsikirjoituksen. Kaino oli siihen tyytyväinen, vain yksi asia piti korjata: ”Sune (puoliso) puuttuu! Hänen on oltava mukana, sillä ilman häntä en minäkään istuisi tässä”. Niinpä Urban lisäsi vielä kohtaamisen poliisi Sune Svenssonin kanssa, ja niin alkoi harjoittelu. KAINON NÄYTELMÄ ON KOSKETTANUT yleisön sydämiä. Varhaislapsuuden ilot ja leikit, talvisodan aiheuttama turvattomuus ja pakeneminen. Evakuointi, jatkosota ja Karjalan ja kodin menetys. Kaino ja hänen pikkuveljensä lähetettiin pariksi vuodeksi Ruotsiin. Se oli monin tavoin riipaisevaa. Kaino sai äidiltään tehtävän pitää sisarukset yhdessä, se oli painava vastuu tytölle vieraassa maassa! Unohtaa oma kielensä ja harjoitella se uudestaan. Kainon kokemukset sodasta ovat verrattavissa niiden yksinäisten pakolaislasten kokemuksiin, joita vastaanotamme tänään. Emmekö ole vieläkään oppineet, miten pakolaisia tulee vastaanottaa? 70 000 lasta tuli lappu kaulassa Ruotsiin. Vanhempien toiveena oli lasten selviäminen ja palaaminen kotiin sodan päätyttyä. Mutta aina ei käynytkään niin… Muutama kuukausi sitten matkustin äitini Kainon kanssa Suomeen katsomaan Tampereen Työväenteatterin esitystä. Se oli fantastinen elämys! Suuri näyttämö, useita näyttelijöitä, kuvaprojektiot, jotka saivat pommikoneen ylilennon tuntumaan todelliselta. Näytelmästä on jo kirjoitettu, joten kerronkin toisesta matkasta. AIVAN 1990-LUVUN ALUSSA pääsimme käymään Karjalan menetetyille alueille. Olin esittänyt Kainon laulua jo yhden näytäntökauden ajan, ja halusin mielelläni matkalle mukaan Kainon, hänen isoveljensä Kaukon ja tämän vaimon Helvin kanssa. Bussi lähti Helsingistä täynnä karjalaisia, jotka toivoivat näkevänsä jälleen kotinsa. Suurin odotuksin saavuimme Sortavalaan 46 vuoden jälkeen. Tulkki Maija Vola mukanamme ajoimme kahdella taksilla perheen kotikylään, Jaakkiman Kokonniemeen, yli tukkien, kivien ja peltojen ja metsäpolkuja pitkin kulki tiemme. Lopuksi näimme Laatokan, ja silloin alkoi äitini itkeä… Talo oli paikallaan. Navetta oli romahtamaisillaan, ja maakellari, johon he piiloutuivat pommitusten aikana oli jäljellä. Näin kaiken, josta olin näytelmässä kertonut. Talossa oli nuori perhe silloisesta Leningradista, se oli heidän kesäasun- Kaino Svensson (s. Kotiranta), syntyisin Kokonniemen kylästä. tonsa. Meidät kutsuttiin sisään katsomaan taloa ja istumaan pöytään. Tulkilla oli neljän tunnin ankara työ, kun hän käänsi suomea-ruotsia-venäjää, eikä keskustelu pöydän ympärillä ottanut loppuakseen. Pariskunta Andrej ja Lena tarjosivat, mitä heillä oli: perunoita, sieniä ja mustikoita. Kun he asettivat esille suuren mustikkakulhon, alkoi Kaino itkeä. Lena huolestui, oliko hän tehnyt Kainon surulliseksi, mutta Kaino sanoikin: ”En itke surusta, päinvastoin. Ja tiedän täsmälleen, mistä täällä löytää metsässä mustikoita”. Kohtaaminen rajojen ylitse; ajan ja tilan, sodan ja rauhan. Ja niin keittiön pöydän ääressä Karjalassa koettiin veljeyttä ja sisaruutta. Meidän vastuullamme on nyt viedä sitä eteenpäin heille, jotka tulevat pakolaisina ja heille, jotka ottavat heidät vastaan ja auttavat heitä. KAINON LAULU –NÄYTELMÄÄ on nyt esitetty 25 vuoden ajan Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Tanskassa. Kainosta on vuosien varrella tullut isoäiti, ja leskirouva Svensson on täyttänyt 80 vuotta. Hänellä on kotonaan kaikkien eri teattereiden julisteet ja muistoja heiltä, jotka ovat tutustuneet hänen tarinaansa. Minulle on ollut suuri kunnia saada esittää näy- MUSTIKKA-AKVARELLI / ULLA VEHVILÄINEN Kaksikymmentäviisi vuotta sitten seisoin näyttämöllä Härnösandissa, Ruotsissa, kun Raja-teatterissa oli Kainon Laulun ensi-ilta. Näytelmä sai alkunsa, kun äitini oli kertonut elämästään näyttelijäkollegalleni. telmää ja suuri ilo nähdä, kuinka se elää edelleen. Äitini tähden, Karjalan ja Suomen tähden ja kaikkien niiden lasten ja heidän perheittensä tähden, joiden on pakko paeta elämänsä edestä. Parin vuoden paluu Kuokkaniemelle olikin sitten väliaikaista. Tapaamme kellon uudelleen Kouvolassa, nyt seikkailemassa muutamassa eri kohteessa riippuen isä-Einon asuntopaikoista. Isäni kuoltua 1989 kello tuli meille Vartiokylään. Junghans on nyt arvokkaana muistoesineenä olohuoneemme kaapin hyllyssä. Virittelen sen vieläkin silloin tällöin soittelemaan vienoja herätyssäveliään. Reino Halonen Helsinki Harri Suomalainen Huittinen Jaakkiman kirkonmäeltä Savon Leppävirralle Kiitos äiti, ja muista mitä Andrej sanoi, kun hän antoi isoveljellesi Kaukolle purkin mustikkahilloa: ”Kun palaat kotiin Suomeen, katselethan valokuvia täältä ja syöt mustikoita. Sinä saat ne – nehän ovat oikeastaan sinun!” Carina Svensson Ruotsi Ukonkello on kukkinut jo kymmenen vuotta rehevästi mökillämme Leppävirran Kohmansalon Välirannassa Suvasveden äärellä. Vuonna 2003 olimme Jaakkimalaisten matkalla Lahdenpojassa, Sortavalassa ja Valamossa. Jaakkiman kirkko on äitini Anna Heinosen (s. Melanen) rippikirkko. Melaset asuivat Nivalla. Siskoni ja vaimoni kaivoivat juurakot kirkon mäeltä raunioiden juurelta ja toivat ne mukanaan. Täällä Savossa kukka muistuttaa joka kesä, mistä on peräisin. Lämpimien säiden ansiosta kukka on parhaassa loistossaan kesä-heinäkuun vaihteessa. Raimo Heinonen TAIMIA PUHDISTELTIIN MULLASTA ja piilotettiin linja-auton syvyyksiin, matkalaukun taskuihin tai omiin taskuihin. Kun silloin ennen autot ja tavarat syynättiin huolellisesti, takavarikoitiin taimet, jos niitä löytyi. Metsämikliläisjuurinen Sanni Antelo kertoo: ” Kun kävimme sisarusten kanssa 90-luvulla Karjalassa, kullerot kukkivat siellä meidän entisellä paikalla. Meinasin tuoda sen muistoksi puutarhaani, niin eikös mokoma - tullissa ottivat pois”. Kukat ovat saattaneet matkata pitkästi vielä kotimaan kamarallakin, kun niitä on otettu mukaan muutoissa ja jaettu sukulaisille. TUNTUU HYVÄLTÄ, kun kasvi jatkaa kasvuaan seuraavan sukupolven pihalla, sekin on yksi tapa juurruttaa toista ja itseään Karjalan multiin ja kulttuuriperintöön. Isovanhempinen tuomat viinimarjapensaat muistuttavat marjoillaan jo poisnukkuneista, niissä maistuu mukana lapsuuden kesät. Paikjärveläinen Heikki Luukko muistelee lapsuuden kotipihalla käyntiä kolme vuotta sitten: ”Sukulaiseni Päivi ja Jorma Salmela ottivat minun kotipihaltani kulleroita heidän kotinsa pihanurmikolle. Itse en tuonut niitä kun olimme myymässä omaa taloamme ja muuttamassa helpompaan asumismuotoon, osakehuoneistoon. Vanhan kotini pihalla, jossa mitään rakennuksia ei ollut jäljellä, oli hämmästyttävän runsaasti kulleroita. Talon nurkalla kaksihaarainen haapa oli kasvanut valtavan suureksi ja puutarha alkanut metsittyä. Sijainti noin 2 km Huuhanmäen asemalta. Aurajoen latvusalue oli maittemme itäisenä rajana”. Aira Rönkön juuret ovat Iijärvellä, ja hän kertoo: ”Kotipihallani kukkivat mummolan seinän viereltä tuodut juhannusruusut. Niistä on seuraavakin polvi saanut ”perintönsä”. Kullerot kasvavat penkissä ja kukkivat kesän alussa kauniisti. Kunpa saisin vielä keltaiset iirikset tuotua”. Oppolalainen Jouko Tiilikka kertoo, että hänellä kasvaa syytinkimökin tontilla Oppolasta salakuljetettuja kulleroita, sinivuokkoja, mäkitervakkoja, juhannus ruusu, vaahtera ja lehmus. Vaahtera on isoenon Antti Sinkkosen pihalta. OLEN ITSE TUONUT lukijamatkalta vuonna 2004 serkkuni Päivin kanssa isiemme synnyinkodin pihamaalta Tyynelän sireenit KOTONANI KUOKKANIEMEN TYYNELÄSSÄ oli kolmen mah- tavan sireenipensaan ryhmä. Se oli paikan aikaisemman omistajan opettaja Tuomaisen 1900-luvun alussa istuttama. Keväisin odottelimme sisareni Ailin kanssa kukkien aukeamista valkoiseen väriloistoonsa. Sireeni ei ollut kovin yleinen koko kylässä, en muista ainakaan valkoisia nähneeni muualla. Opettaja Tuomainen oli kyllä ollut monessa muussakin kohtaa edelläkävijä. Tästä kertoivat puutarhan lukuisat omenapuut, marjapensaat ja vadelmarivistöt, joiden jatkuvasta hoidosta mummoni Maria erityisesti huolehti. Luonnonkukista ovat mieleeni jääneet kullerot, sinivuokot, keto-orvokit ja ojanvarren rentukat. Käydessäni kotikulmilla sodan jälkeen ensimmäisen kerran kesällä 1990 oli sireeniryhmä hakattu maan tasalle ja alue lopuksi kulotettu. Arvelin silloin, että koko sireenikanta oli lopullisesti tuhottu. Mutta muutamaa vuotta myöhemmin käydessäni uudelleen Tyynelässä olikin uusi alku koitta- Nivalta kulleron, joka kukkii nyt pihallani Porvoossa. Sen kaverina on toinen kullero, joka on kotoisin porvoolaisesta taimitarhasta. Yhdessä ne vahvasti muistuttavat minua paikastani, olen kotoisin Porvoosta, mutta identiteettini on vahvasti karjalainen. Anna Heinosen (s. Melanen) poika Aili, Tellervo-serkku ja Reino Tyynelässä sireenikimput käsissään keväällä 1938. nut sireenipensaille. En tietenkään malttanut olla ottamatta yhtä kunnon vesaa mukaani kotituomiseksi. Matkanjohtajamme tosin varoitteli tullin innokkuudesta moisten tuliaisten poistamisessa. Riski kannatti kuitenkin ottaa. Nyt on tuomani sireeni kotiutunut pihaamme ja voin tarkkailla keittiön ikkunasta Vartiokylässä ”Tyynelän” valkoisia sireeninkukkia. Aloitti tänä keväänä kukinnan jo toukokuun viimeisellä viikolla. Reino Halonen Yritykseni siirtää ukkini kotikallion ketoorvokit ovat epäonnistuneet. Kulleroni kukoistavat penkin kulmassa ja miesväkeni tietää ajaa siinä kohdin nurmikonleikkuria varovaisesti. Tea Itkonen KUVAT LIISA KIILUNEN Kurnuksenkennäältä Ranskaan Grasseen Kellon kiertokulku Vanhempani Eino ja Hanna (s.Tuunanen) Halonen saivat häälahjakseen vihkiäisissään 17.7.1927 Junghans-musiikkiherätyskellon. Kellon antoivat nuorelle parille Juhana ja Kaisu (s. Moilanen) Koivula, joilla oli silloin Käkisalmessa kelloliike. Hääpaikkana oli Tyynelän tilan pihamaa Kuokkaniemessä. Muistan kellon olleen aina kotimme olohuoneessa lipaston päällä, mistä se soitteli tarvittavat herätykset. Ensimmäisellä evakkoreissulla kellon matka jatkui Kouvolan Käpylään, mihin perheemme silloi majoittui. Kesän lähestyessä monet karjalaiset juuret omaavat henkilöt miettivät nykyisen pihapuutarhansa kasvustoa, mitä tuonne ja tuonne? Laitanko leikkokukkia, retiisejä, pensaita, omenapuita jne. Voidaan kuitenkin sanoa, että kaunein kukka nykyisessä puutarhassa ei ole se läheisestä puutarhamyymälästä ostettu kukka. Kaunein kukka on se kukka, jonka kukin onnistui ottamaan mukaan pitkälle evakkotaipaleelle taikka poimi myöhempien käyntiensä yhteydessä kotikonnuilta. Istuessaan kesäiltaa nykyisessä puutarhassaan voi poimia sen pienen kukan sieltä penkistä, katsoa sitä ja jutella sille hiljaa mielessään: ”Hyvä Kullero, olemme kulkeneet yhdessä pitkän matkan. Nousemme yhdessä kevään kukoistukseen pitkän talvisen pimeyden jälkeen, tarvitsemme toisiamme. Kukkani, sinä tarvitset minulta vettä ja hoitoa, minä saan puolestani sinulta tuntemuksia ja muistoja.” Harri Suomalaisen kirje toimitukselle on jo vuoden takainen. Hän kertoo lisäksi, että hänelle kasvit edustavat pitkää kaarta elämän ja arjen ketjussa. Ne voivat olla niin henkisenä muistona kuin kauneuden tuojana. Kuinka ollakaan sain samoihin aikoihin sähköpostia Raimo Heinoselta kirkonmäen ukonkelloihin liittyen. Tästä asti olen yrittänyt koota kertomuksia Jaakkimasta ja Lumivaarasta suvun juurilta tuoduista ”juurakoista” kukkien ja puitten taimista. Uskon, että niitä on tuotu paljon, vaikka se ei sallittua ole ollutkaan. Kukkien ja taimien raijaaminen alkoi tietysti heti, kun kultamaille päästiin. Joku toi kulleron, toinen orvokkeja, sinivuokkomättään tai kotipihan perennoita, keisarinkruunua, iiristä, ylioppilaan neilikkaa (suopayrttiä) ja tietysti Karjalan ja Valamon sekä juhannusruusua. Pensaista on tuotu angervoa ja syreeniä, herukkaa ja puista mm. kirsikkaa, kriikkunaa, omenaa, kuusen ja vaahteran taimia. Martti Savolainen kertoo Kokoamme evakkoesineittein tarinoita talteen. Toivomme valokuvaa esineestä, siihen mahdollisesti liittyvistä henkilöistä ja tarinaa esineen matkasta ja sen merkityksestä tämän päivän haltijalleen. Julkaisemme mieluusti tarinoita lehdessä. Esineiden tarinoita kokoavat: Tea Itkonen, aineisto@jaakkimansanomat.fi lehden toimitus, puh. 050 440 6109 Matti Tiilikka, matti.tiilikka@vv.fi Jaakkimalaisten seuran pj. puh. 050 313 3331, Seinäjoki Jaakkimalaisen perinteen tallennus Oppolan syreeni viihtyy hyvin Nizzan seudulla sypressien ja eukalyptyksen seurassa. kesäyönä yöpyneensä Oppolan Kurnuksenkennäällä isoäitinsä Anna Matilda Savolaisen (s. Kosonen) kotipihalla omenapuun alla reissullaan Karjalassa. Isoäidin pihasta on siirtynyt valkeat syreenit Kokkolaan ja Karijoelle sekä edelleen Ranskan Grasseen pikkusiskon pihalle. Grassessa asuu myös tytär Pauliina perheineen. Onpa hän siirtänyt metsämansikoitakin Oppolan Uimosesta Kokkolaan ja Karijoelle – makialta maistuvat! Irma Harila on tuonut rentukan taimen Reuskulan Möklahden rannasta äitinsä synnyinkodin tienoilta kesäkuun lopulla 2011. Se kasvaa nyt Loviisan Isnäsissä lemmikkien kanssa. Taimet suvun omalta pihamaalta tuovat Karjalan kotiin. Kun katselen kukkaan puhkeavia kasveja pihallani, tulee mieleeni äitini Tyyne Takkusen (s. Halko) puheet ”ennen Karjalas”. Äiti oli kova kukkia kasvattamaan, ja hän on oksasta kaikki isommat pensaatkin kasvattanut pihallam- me. Mummon Maria Ijäksen muistellaan sanoneen: ”A, meidän Tyyne vaikka laittaa kuivan tikun maahan, niin se rupeaa kasvamaan”. Äidillä oli kotona Kumolassa valtavasti kukkia ja aivan tuntemattomatkin ohikulkijat pyysivät lupaa päästä niitä katsomaan. Äidin kotipaikalla on enää jäljellä tuomi ja omenapuu. Omenapuu oli nuori ja vasta ehtinyt yhden omenan tuottaa ja sekin jäi sitten sinne Karjalaan. Näin kertoi Liisa Kiilunen, jonka omalla pihalla kukkivat pihatähtimöt ja mäkitervakko Kumolasta. Kerottu ruusu on Akkaharjun asemalta. dti 12 – No 3 – 8.6.2015 8.6.2015 – No 3 – 13 LAATOKAN LUONTO SORTAVALAN KUULUMISIA tulet, nautimme vähän Karjalan Balsamia (venäläistä villiyrttiviinaa) ja kuuntelimme, kun yksi seurueemme jäsen lausui runoja. Se hetki on jäänyt mieleeni erityisen hienona. Oli jotenkin uskomaton tunne, kun olimme keskellä erämaata jääkauden silottamilla kallioilla Laatokan rannalla ja joku lausuu Uuno Kailasta pitkiä säkeitä. säätä koko viikoksi. Jätin siis kotiin t-paidat, aurinkorasvan ja lierihatun ja pakkasin mukaan pipon ja untuvatakin… Melottiin Impilahteen. Lahti oli pitkä ja kapea. Helle sai sen tuntumaan loputtomalta. Matkalla oli kalanviljelylaitos ja pian sen jälkeen todella hieno kiipeilykallio. Kalliossa oli monta merkattua reittiä ankkurointipisteineen, korkeutta oli varmaan 40 metriä! Impilahdessa rantauduimme jyrkälle tienpenkalle. Yksi seurueesta jäi vahtimaan kajakkeja ja me muut käveltiin kylän halki kauppaan. Kylässä oli ränsistyneitä suomalaisia taloja. Kylä ei vaikuttanut kovin vilkkaalta ja saimme jälkeenpäin kuulla, että sen ainoa työllistäjä oli lopettanut toimintansa ja suurin osa kyläläisistä oli muuttanut pois työn perässä. Pieni kauppa kuitenkin vaikutti uudehkolta. Impilahdesta pois meloessa oli todella kuuma. Rehevästä ja kaislikkoisesta lahdesta pois päästyämme Laatokka muuttui taas karuksi ja kallioiseksi. Yöksi asetuimme taas hienolle kalliolle. Kävin seikkailemassa saaren päässä veden silottamilla kallioilla ja kuvasin näkymätöntä vastarantaa illan värjäämän taivaan alla. Iltanuotiolla yksi melojamme poltti juhlallisin menoin ikivanhat neopreenitossunsa. Haju oli uskomaton. Niistä tossuista taisi olla jo ihan hyvä päästä eroon… NAUTIN AAMUKAHVIT OMASSA RAUHASSA ennen muiden heräämistä. Kymmeneltä kaikki olivat jo aamiaisensa nauttineet, teltat ja muut kamat kajakkeihin pakanneet ja valmiita matkaan. Sitten tapahtui taas se, mikä on jokaisella reissulla tapahtunut. Laatokka muuttui aivan peilityyneksi! Aurinko porotti ja minua kadutti, että olin uskonut säätiedotuksiin. Ne olivat luvanneet kylmää, tuulista ja sateista SATEEN ROPINA HERÄTTI MINUT. Onneksi se oli vain lyhyt kuuro. Aamurutiinien jälkeen meloimme kirkastuvassa mutta koleassa säässä Petäjäsaareen. Matkalla oli todella jylhiä ja karuja kallioita pilvin pimein. Aallot olivat välillä hurjiakin. Petäjäsaaresta osa seuruettamme etsi unohdetun pataljoonan muistomerkkiä tuloksetta. Saari oli joitakin vuosia sitten palanut ja kasvoi nyt tuoretta pusikkoa. Minun retkitarinani Kajakilla Sortavalasta Pitkärantaan Meitä on sekalainen porukka tarpeeksi hulluja, että otimme urakaksi kiertää Laatokan kajakeilla. Olemme nyt neljä kertaa siellä käyneet ja joka reissulla matka on edennyt noin sata kilometriä. Retkueemme sisältää miehiä ja naisia, nelikymppisiä ja eläkeikäisiä. Juurikaan emme muuten vietä yhdessä aikaa, mutta joka kesä juhannuksesta seuraavan viikon vietämme Laatokan laineilla. Viime kesänä laskimme kajakit veteen Sortavalassa hotelli Piipun pihassa. Auto jätettiin sinne vartioidulle parkkipaikalle. Olimme melontavalmiudessa paikallista aikaa 00.23, joten väsymys jo painoi. Näimme reissun ensimmäisen norpan yön hämärtyessä. Löysimme sopivan kalliorannan yöpymiseen ja aamun valjetessa pystyi paikkaa tarkkailemaan vähän paremmin. Kallio kasvoi mehitähtiä ja sinivuokkojen lehtiäkin oli runsaasti. Parin tunnin rauhallisen aamiaisen jälkeen jatkoimme matkaa pilvipoutaisessa säässä. Maisema oli karua, täynnä kallioita ja pieniä saaria. Välillä tuuli yltyi kovaksikin ja me pysyttelimme saarten suojissa. Meloimme kapeikkojen halki ja näimme majavien temmellyskentän. Ylitimme selän aika kovassa sivutuulessa. Pienellä luodolla oli valtava ortodoksiristi suojelemassa kalastajia Laatokan koettelemuksilta. Meloimme myös ohi heinittyneiden kolhoosipeltojen ja raunioituneen navetan. Majapaikaksi löysimme upean kalliosaaren, jossa paistoin trangiallani nokkoslettuja kaikille. AURINKOINEN AAMU. Heräsin ennen muita ja ehdin juoda aamukahvit rantakalliolla omassa hiljaisuudessa. Nautittiin kauniista aamusta yhteentoista asti, ennen matkan jatkamista. Päivän tavoite oli meloa Impilahteen kauppaan täydentämään ruoka- ja juomavarastoja. Välillä tuuli vastaan ja välillä sivulta. Pieni navigointivirhe aiheutti sen, että meloimme noin 15 kilometriä turhaan… Lounastauolle rantautuessa porukkamme kokenein meloja kaatui ja kasteli itsensä hyisessä Laatokan vedessä. Hän jäi naureskellen istumaan rantaveteen, että saimme kuvat otettua todistusaineistoksi. Näimme norppia ja todella upeita kallioita. Impilahti jäi siltä päivältä väliin ja majoittauduimme taas hienolle kalliolle. Illalla teimme oikein isot Ruohonjuuritason kulttuuriteko Sortavalan hautausmaalla Saaressa nautittiin reissun viimeiset pasta-ateriat suurella haikeudella. Jatkoimme melomista Pitkärantaan, melontamme päätepisteeseen. Rantaa lähestyttäessä huomasimme, että meille vilkutetaan yhden talon pihasta. Sinne siis! Talon pihalla venäläispariskunta otti meidät lämpimästi vastaan, tarjosi kahvit kaikilla herkuilla ja piti meille seuraa, kun osa porukasta lähti hakemaan autoa Sortavalasta. NÄILLÄ MELONTARETKILLÄ on ihan omanlainen tunnelmansa. Kaikilla on omat rutiininsa, tapansa ja tarinansa. Iltaisin nuotiolla juttu lentää milloin missäkin korkeuksissa. Kiirettä ei ole, maisemista nautiskellaan. Aamut ovat rauhallisia ja ruokahetket päivän kohokohtia. Laatokka näyttäytyy joka kerta erilaisena. Rantoja ei ole rakennettu tukkoon, voi mennä päiviä, ettemme törmää vesillä muihin kuin norppiin. Seuraavalla osuudella on odotettavissa hiekkarantoja ja pelkkää aavaa ilman saarten tuomaa tuulensuojaa. Itse en harrasta meditointia, mutta johonkin syvään rauhan tilaan pääsen Laatokalla meloessa. Joskus olen salaa saattanut kyyneleen silmäkulmasta pyyhkäistä ihan vaan kaiken kauneuden edessä. Minna Jakosuo Juokslahti Retki melottiin 24.-28.6.2014 Riekkalansaaren maisemia ja näkymiä Laatokan suunnalta; sortunut kolhoosinavetta, yhä asuttu rakennus ja kylämaisemaa. Sodan jälkeen luovutetun alueen hautausmaat kokivat kovan kohtalon. Niitä kohtasi lyhyessä ajassa miltei täydellinen tuho. Ei liene vielä tutkittu, missä määrin takana oli tarkoituksellinen hävitystyö ja missä määrin vain puhtaasti käytännölliset syyt, kuten raudan ja rakennuskivien tarve. Monet alueista oli otettu myös uusiokäyttöön palvelemaan entisessä tehtävässään uusia asukkaita. Kun Laatokan Karjala avautui matkailulle 25 vuotta sitten, myös Sortavalan hautausmaiden kohtalo pahoitti kotikontujaan katsomaan tulleiden mieliä. Varsin pian voitiin toisaalta todeta, että vaikka ns. vanhalla hautausmaalla oli tuskin monta kiveä pystyssä, se oli kuitenkin parhaiten luovutetulla alueella säilynyt entinen kirkkomaa. Hautausmaan kunnostamiseksi laadittiin suunnitelma ja kivien pystytykseen ryhdyttiin suomalaisvoimin. Syntyi edelleen voimissaan oleva perinne tehdä talkoomatka keväisin siivoustöihin. Pystyyn nostetut kivet kuitenkin kaadettiin jälleen pian ja pusikoitumisen pysäyttäminenkin oli vaivalloista, todellisesta raivaamisesta puhumattakaan. Kaupungin johdossa on vuosien saatossa suhtauduttu – johtajien vaihtuessakin – periaatteessa myönteisesti niin alueen kunnostamiseen kuin puistoalueena säilyttämiseenkin. Tahtoa ei ole puuttunut ja yhteistyösuhteet suomalaisiin toimijoihin ovat olleet hyvät ja ystävälliset. Suurisuuntaisia suunnitelmia on paikallisten viranomaisten toimin laadittu, mutta sanoja vastaavia resursseja ei ole ollut osoittaa. Oleg ja Juri nostivat ja asettivat kaatuneen kiven paikoilleen. Paasi Juhana (1848-1920) ja Maria (s. Hänninen 1880-1927) Pakkasen. Kun tänään vertaa Sortavalan vanhaa hautausmaata viiden tai kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen, on muutos valtava. Hautakiviä on pystyssä enemmän kuin yli puoleen vuosisataan, vesakkoa on raivattu ja näkymät ovat avarat. Pystyyn nostetut ja esiin kaivetut kivet ovat saaneet olla ilkivallalta rauhassa ja illanistumiset hautakivillä sekä roskaaminen ovat olennaisesti vähentyneet. Parin viime vuoden aikana tapahtuneen muutoksen takana on pieni joukko paikallisen helluntaiseurakunnan ja evankelis-luterilaisen seurakunnan aktiiveja ja heidän lähipiiriään. Työ tehdään vapaaehtoisena talkootyönä yksinkertaisin käsityövälinein. Työssä on ollut myös helluntaiseurakunnan tukemia päihdekuntoutujia. Olemme Suomessa tottuneet ammattilaisten seurakuntalaisten verovaroin hoitamiin hienoihin hautausmaapuistoihin, ja arvioimme näkemäämme omien kokemustemme valossa ja usein sen vuoksi epäoikeudenmukaisesti. Nämä miehet ja naiset ovat muutamassa vuodessa tehneet Sortavalassa hämmästyttävän kulttuuriteon, joka ansaitsee erityisen kiitosmaininnan ja tuen. Kesän edetessä toki vuohenputki ja muu rehevä rikkakasvillisuus täyttää alueen. Pieni vapaaehtoisten joukko ei voi mahdottomuuksia tehdä, vaikka ihmeitä tekeekin. Mutta työ ja yhteistyö jatkuvat ruohonjuuritasolla ja se on tärkeintä. Risto Voipio varatuomari, Helsinki (julkaistu Karjala-lehdessä 28.5.2015) Seminaarin lehtori Konrad Vaarasen (ent. Hougberg) ja puolison Ida s. Tawastin jälkeläisiä kunnostamassa hautapaaden kaiverrukset. Pieni keräys tuotti iloa päiväkodissa Ortodoksiristi suojelee luodon korkeimmalla paikalla kalastajia ja merenkävijöitä. Laatokka muuttui yhtäkkiä aivan peilityyneksi. Kauniita perhosia lehahti kiitokseksi! Tässä Sonjan iloinen työ. Saatuani vinkin, että Sortavalan suurimmassa päiväkodissa ”Romashka” eli Päivänkakkarassa on monenlaista tarvetta mm. liina- ja petivaatteista, muista tekstiileistä ja askartelu- ja piirustustarvikkeista, pyysin facebookissa pienellä viestillä ystäviäni ystävällisesti tutkimaan kaappejaan, jos on jotakin sopivaa lahjoitettavaa. Käypästä tavaraa löytyikin yllättävän karttuisasti, myös lukijamatkalaisilta, ja tuli myös tilaisuus hankkia uusia askartelu- ja piirustustarvikkeita, joita tuli myös lahjoituksena. Romashkan johtaja Nadeshda Mastaller esittääkin kauniit kiitokset lahjoittajille, jotka saan tässä välittää myös päiväkotityttösen Sonjan akvarelliperhosen muodossa. ”Isoista pussilakanoista ja lakanoista ompelemme lapsille sopivia. Kankaista teemme mm. patjan päällisiä ja ompelemme juhliin pukuja. Jo seuraavissa juhlissa toukokuun lopussa käytetään teidän kankaista tekemiämme pukuja. Lelut olivat tarpeeseen. Elvira Forsman erityisesti kiittää opiskelutarvikkeista. Sortavalassa valitettavasti on se tilanne, että lastentarhat saavat vain 20 % tarvitsemistaan opiskelumateriaaleis- ta. Sen takia kynät, värit jne. tulivat todella tarpeeseen. Niitä käytetään myös psykologin ja logopedin yksilöopetuksessa. Tarhan kasvattajat ja lapset ovat hyvin luovia persoonia ja käyttävät värit, paperit jne. kauniisiin töihin.” Valitettavasti en tällä kertaa itse päässyt vierailemaan päiväkodissa, mutta seuraavalla kerralla se on ehkä mahdollista. Lastentarhassa on kolmattasataa alle kouluikäistä lasta. Se sijaitsee Ulitsa Popedylla eli Voitonkadulla. Sortavalassa usein vieraileva Asta Ruokolainen kertoi päiväkodissa käytyään, että siellä on kaikki iloisen väristä, verhot jne. Lapset on jaettu ryhmiinsä kolmeen ikäryhmään. Pienimpien ryhmissä on 12 taaperoa ryhmässään. Vanhempia lapsia oli noin 20 ryhmässään. Lapset syövät ja nukkuvat päiväunet oman ryhmänsä tilassa. ”Tarhassa oli kiva oma musiikkisali. Tässä tarhassa ei ole ilta- ja yöhoitoa. Lapset olivat suloisia, tulivat juttelemaan ja ottivat kontaktia heti. Tarhassa oli kiva tunnelma ja valoisat suuret huoneet”. Kiitokset vielä kertaalleen! Tea Itkonen 14 – No 3 – 8.6.2015 8.6.2015 – No 3 – 15 LAATOKAN PUOLUSTUS Kuinka Karjalan merta puolustettiin (osa 3) Mantsinsaaren rannikkopatterit KUVA SA-KUVA.FI Mantsinsaaren patterille talvisodan päättyessä jäänyt 152 mm:n rannikkotykki. Kuva otettu heinäkuun lopulla 1941 suomalaisten vallattua Mantsinsaaren takaisin. Suuret ja paljon taisteluita kokeneet Mantsinsaari ja Lunkulansaari sijaitsevat Laatokan koilliskul- massa aivan mantereen läheisyydessä. Noin 15 kilometriä pitkät saaret muodostavat yhdessä LAATOKAN LINNAKKEET -sarja alkoi nossa 1/2015 Uuksalon pitkän niemen kanssa omaleimaisen alueen, joka on yhtä paljon mannerta kuin saaristoa. Maantie kulki Salmin kirkonkylästä aivan mantereessa kiinni olevaan Lunkulansaareen. Lunkulansaaresta Mantsinsaareen päästiin kapulalossilla. Molemmissa saarissa asui satoja perheitä suurissa kylissä. Mantsinsaaressa asui yli 1000 ihmistä ja siellä toimi kaksi koulua. Asukkaat saivat elantonsa maanviljelyksestä, kalastuksesta ja karjanhoidosta. Saaret kuuluivat Salmin pitäjään. Rajakarjalainen väestö oli pääosin ortodokseja. Yhteydet Valamon luostariin ”pyhissäkäynteineen” olivat vuosisataisia. Tämän päivän Mantsinsaari on lähes asumaton. Mantsinsaari, Lunkulansaaren pohjoisosa ja Uuksalonpään eteläosa pysyivät suomalaisten hallussa käytännössä rauhantekoon asti Ilmakuva RT3:n patterista Mantsinsaaresta on otettu 14.6.1927. (Kuva LPPY/Ester Hopea) Lunkulansaaressa on neuvostoaikana toiminut kalastusprikaati ja saaressa on edelleen jonkin verran asutusta. Lossi ei enää kulje. RANNIKKOPATTEREITA Mantsinsaarella on eri aikoina ollut kolmessa eri paikassa. Valamon Saariaseman nimellä lyhyen aikaa toimineeseen yksikköön kuuluivat Patteri numero 6 eli Mantsinsaari läntinen (Peiponen) sekä Patteri numero 7 eli Mantsinsaari eteläinen (Heinäluoto). Peiposen suuri kylä sijaitsi Mantsinsaaren länsirannalla. Mantsinsaarelaisista monet olivat oli sukunimeltään Peiposia. Heinäluoto puolestaan on pieni majakkasaari aivan Mansinsaaren eteläpuolella. Yleisesikuntaeverstiluutnantti Arvi Koljonen muistelee vuonna 1936 laatimassaan esitelmäsarjassa, että Peiposen ja Heinäluodon pattereille asetettiin vartiomiehitys kesäkuun lopulla 1918. Heinäluotoon sijoitettiin heti kesällä kaksi 75 mm:n laivatykkiä ja niitä varten 120 kappaletta ampumatarvikkeita. Peiposen patterin 75 mm:n tykit jätettiin talveksi lumen alle ja asennettiin paikoilleen vasta seuraavana kesänä. Peiposen patterin vartiomiehet asuivat Peiposen talossa, Heinäluodon vartiomiehistö puolestaan asui majakkahenkilöstön talossa. Pääosa Laatokan pattereista uusittiin vuosien 1920-23 aikana. Mantsinsaaren lounaisrannalle sijoitettiin 2-tykkinen Canet-patteri. Peiposen ja Heinäluodon patterit purettiin ja tykit evakuoitiin. Jomman kumman patterin tykit asennettiin torpedovene S 2:een, joka upposi Porin edustalla syksyllä 1925. Arvi Koljonen pohtii esitelmässään kevyen kaluston purkamista: ”Tutustuttuani tätä esitelmää laatiessani vanhempiin suunnitelmiin on minusta ruvennut tuntumaan siltä, että alun perin ei ole ollut tarkoitus jättää 75 mm tykkejä Konevitsaan tai Mökerikköönkään, vaan ne ovat vain sattumalta jääneet purkamatta tai olisiko niin, että muut tulivat sattumalta puretuksi. Peiposen patterin purki kyllä allekirjoittanut ja se on yksi niitä harvoja nuoruudensyntejäni, joita olen vilpittömästi katunut.” Koljonen lienee tarkoittanut, että oli vaikea pysyä mukana ylemmän portaan suunnittelijoiden ajatuksen juoksussa. Vuoden 1919 aikana nimittäin syntyi, eli ja kuoli useita suunnitelmia Laatokan puolustuksen järjestämiseksi. TALVISOTA OSOITTI AIKANAAN, että Mantsinsaareen olisi kannattanut jättää enemmänkin kalustoa. Heinäluodon ja Peiposen patterien tiedetään ainakin kerran olleen tulenavausvalmiudessa. Arvi Koljonen muistelee, että syksyllä 1919 eräs venäläinen alus oli ajellut aika-ajoin Mantsin hirsirakenteinen kasarmi. (Kuva LPPY/Kari Terho) Mitä on jäljellä Mantsinsaaren patterista? Vuoden 1919 aikana syntyi, eli ja kuoli useita suunnitelmia Laatokan puolustuksen järjestämiseksi sammutetuin valoin Valamon ja Mantsinsaaren välisillä vesillä ja käynyt myös Heinäluodon ja Peiposen patterien sektoreissa. Tulta ei pattereilta kuitenkaan oltu voitu avata syyspimeään yöhön, koska valonheittimet puuttuivat. Jatkosodan aikana kevyt patteri sijoitettiin uudelleen Heinäluotoon. Kalustona oli neljä 75 mm:n kanuunaa. Myös Peiposen entinen patterialue otettiin käyttöön jatkosodan aikana, kalustona 57 mm:n Nordenfeld-tykit. Mantsinsaaren varsinainen patteri rakennettiin Lonkoinniemeen, saaren lounaisosaan vuonna 1921. Siihen kuului aluksi laiturin lisäksi betoninen kahden tykin avoasema, upseerien asunto, kasarmi sekä joitakin talousrakennuksia. Mantsinsaaren kasarmi oli Laatokan muista kasarmirakennuksista poiketen hirsirakenteinen. Muiden linnakkeiden kasarmit ja usein myös asunnotkin rakennettiin yleensä laudasta ja ensopahvista. Mantsinsaaren patterin kasarmi sekä asuin- ja huoltorakennukset sijaitsivat idyllisesti Härkämäen kylän siviiliasutuksen ja peltotilkkujen lomassa. Mantsinsaaren kaksitykkisen patterin pääampumasuunnaksi ajateltiin merellisesti laajaa Laatokan ulappaa, joka aukeni patterimäeltä lounaaseen. Tykkiasemat oli rakennettu tämän mukaisesti. Suunnitelmissa oli kuitenkin alun perin myös maa-ammunnat Lunkulansaareen, Salmin kirkonkylän pohjoispuolelle ja Uuksalonpäähän. Molemmilla tykeillä kyettiin ampumaan näille patterin takasektorin alueille. TALVISODAN SYTTYESSÄ Salmin Lohkoon kuului Mantsinsaaren rannikkopatteri, 1-tykkinen rautatiepatteri, kolme vanhalla kalustolla varustettua kenttätykkipatteria ja yksi jalkaväkikomppania (Er. PPK 4). Luutnantti M. Vanteen sissiosasto lähdössä Mantsinsaaresta retkelle vihollisen selustaan. (Kuva kirjasta Laatokan mainingit) Tykkiasema vuonna 2001. (Kuva LPPY/Ove Enqvist) NYKYÄÄN MANTSINSAAREN PATTERIALUEELLE pääsee tarpo- Yöammunnat Mantsissa. Canet ampuvat 30.3.1943. (Kuva SA-kuva/ luutnantti Arvo Laro) Ylivoimainen vihollinen hyökkäsi Lunkulansaareen yli jäätyneen Perämaan salmen 2.12.1939. Er. PPK 4 viivytti ylivoimaista vihollista läpi saaren viiden päivän ajan. Yksikkö vetäytyi pahoja tappioita kärsineenä ja loppuun väsyneenä Mantsinsaaren puolelle. Tässä vaiheessa neuvostojoukot olisivat epäilemättä päässeet Mantsinsaaren puolelle. Aloite siirtyi kuitenkin suomalaisille. Mantsinsaareen kuljetettiin Valamosta aluksilla Erillinen Pataljoona 23. Se valtasi joulukuun aikana takaisin Lunkulansaaren pohjoispään sekä Uuksalonpään aina Kaidan sahalle asti. Pataljoona käynnisti tehokkaan partioinnin Salmista Pitkärantaan johtavalle rantatielle. Tämä partiointi yhdessä Mantsinsaaren patterin tulenkäytön kanssa kulutti ja sitoi vihollisjoukkoja erittäin tehokkaasti aina sodan loppuun saakka. Mantsinsaari, Lunkulansaaren pohjoisosa ja Uuksalonpään eteläosa pysyivät suomalaisten hallussa käytännössä rauhantekoon asti. Uuksalonpää tosin menetettiin rauhantekoa edeltäneenä päivänä. Ne muodostivat vihollisen sivustassa, itse asiassa lähes selustassa olevan puolustusaseman. Mantsinsaaren rannikkopatteri ampui talvisodassa putkensa täysin loppuun. Useita kymmeniä kilometrejä Mantsinsaaresta pohjoiseen kokonainen neuvostodivisioona oli motissa Kitelän alueella. Mottiin johti Laatokan saariston halki kapea huoltotie. Kitelän mottia vartioi Laatokan kolk- kojen saarien puolelta ”unohdettujen rintama”. Siihen kuului pääosin Rantasalmen ja Nilsiän miehistä koostuvaa jalkaväkeä. Salmin Lohkon tykistö, tärkeimpänä tuliyksikkönään Rautatiepatteri, tuki tätä taistelua. Salmin Lohkolla oli myös oma jalkaväkiosasto, joka taisteli Impilahden niemillä Mursulan alueella. Mantsinsaaresta jouduttiin lähtemään välittömästi Moskovan rauhan tultua voimaan 13.3.1940 klo 11.00. Sotilasmestari Tauno Seppä loi uransa asemestarina Laatokan rannikkotykistössä. Hän muistelee tilannetta: ”Mantsinsaaren 152 mm Canet 2 -tykki jouduttiin luovuttamaan venäläisille putki räjäytettynä, putkentyngän sojottaessa kohti taivasta. 1. tykki ehdittiin purkamaan. Tavallisesti tykki puretaan viiteen osaan. Kilpi painoi yli tonnin. Putki painoi 5,4 tonnia ja oli yli viiden metrin pituinen. Putki jäi kuljetusvaikeuksien takia jäälle saaren rantaan.” JATKOSODAN AIKANA Mantsinsaareen sijoitettiin myös kaksitykkinen Canet -patteri. Tuuloksen maihinnousun jälkeen neuvostojoukot etenivät nopeasti Aunuksen rannikolla. Mantsinsaaren puolustajat olivat jäämässä jälleen vihollisen selustaan. Tämän vuoksi Mantsinsaaresta luovuttiin 6.7. Irtautuminen tapahtui taistelun alla: toista tykkiä jo purettaessa toinen jatkoi vielä tuli-iskujaan mantereelle. Erkki Marttila Laatokan Puolustuksen Perinneyhdistys ry malla runsaan viiden kilometrin matkan vanhalta laiturilta tiepohjia myöten entisten kyläniittyjen kautta Härkämäen talottomaan kylään. Tiepohjat ovat hyviä kävellä, mutta nykyään korkea heinikko usein kätkee reitit alleen. Mantsinsaaren länsirannalta patterialueelle on puolisen kilometriä. Lonkoinniemen ranta-alueella on lähipuolustusasemia ja piikkilankasykkyröitä. Härkämäen kylä on sijainnut patterialueen itäpuolella. Niityllä on aiemmin laiduntanut karjaa. Niittyheinää on ilmeisesti myös korjattu talteen. Niitylle ja it- se asiassa aivan patterialueelle tulevaa tietä on tämän vuoksi käytetty. Mantsinsaaren vanha kasarmi niityn toisella puolella on yllättäen jäljellä! Rakennus on kaunis, vaikka on jo pahoin sortunut. Rakennus toimi alkuaan kouluna. Se siirrettiin nykyiselle paikalleen 1920-luvun alussa. Lähes vuosisadan ikäinen, taidolla lujasta puusta tehty hirsisalvos uhmaa edelleen aikaa. Muista kasarmialueen rakennuksista löytyy vain kivijalkoja. Arvo Kokko on kuvannut vuonna 1950 ilmestyneessä kirjassaan ”Mantsi, Järisevä, Koivisto. Karjalan kuulut lin- nakkeet” Mantsinsaareen talvisodan aikana tehtyjä lentopommituksia. Kirjan yksi luku onkin nimeltään ”Mantsi yritettiin tuhota ilmasta”. Mantsinsaaressa kävijälle asia havainnollistuu mieliinpainuvasti, kun on rämpinyt pari sataa metriä länsirannalta patterialueelle päin. Suunnattomiin lentopommien kraatereihin törmää etsimättä. Vettä täynnä olevien pomminkuoppien reunoilla kasvaa kymmenmetrisiä ikikuusia. Lentopommien ballistisia kärkikartioita ja vääntyneitä pommin kuoria lojuu siellä täällä. Vanha patterialue kohoaa kymmenmetrisen maajyrkänteen päällä sankan aarniometsän reunassa. Patterin itäpuolella avautuu niittyalue. Vuosikymmeniä sitten armottoman tulituksen kohteena ollut patteri nukkuu aarniometsän ja niityn rajassa, satoja vuosia vanhan karjalaiskylän sylissä. Mantsin patterin 50 metrin välein olevat tykkiasemat ovat lähes ehjät. Tykkien pulttikehät ovat paikoillaan. Kantalinnoitetut miehistöja ampumatarvikekasematit, joissa sijaitsi myös patterin puhelinkeskus, ovat suhteellisen ehjiä ja tyhjiä. Puhelinkeskushuoneesta löy- tyy ruostunut ristikytkentäteline. Seinässä olevien kaapelien läpivienneissä näkyvät vielä merkinnät kaapeleiden käyttötarkoituksesta. Yllättäen erään huoneen pimeästä nurkasta löytyy kuuden tuuman Canet-tykin varaosa: parisataakiloinen kannustappi. Onko se unohtunut tänne vai onko se jätetty tarkoituksella? Suojatilojen käytävillä on kiviröykkiöitä ja muutamat teräsovet ovat jumiutuneet kivien painosta paikalleen. Suojatiloissa liikkuminen on tämän vuoksi hieman vaarallista. Tykkiasemien kanssa samassa rintamassa oleva betoninen tulenjohtoasema on saanut useita osumia. Tulenjohtoasemaan pääsee sisälle, mutta se on vaarallinen. Sen kylkeen on vuonna 2004 kiinnitetty Rannikkotykistön Upseeriyhdistyksen muistolaatta. Paikallinen väki on kaivanut maasta ylös linnoitteista maastoon lähteneitä kaapeleita. Kaapeleista on jäljellä pyörölanka-armeeraus: kuparisäikeet on revitty ja myyty pois. Tuttu näky: kupari on otettu talteen kaapeleista kaikilla muillakin vanhoilla pattereilla. Erkki Marttila Muisteloja Mantsinsaaren ja Salmin taisteluista Jaakkiman Sanomissa on julkaistu muutamia muisteloja Mantsinsaaressa ja Salmin suunnalla käytyihin taisteluihin liittyen. Nuori vänrikki Veikko Kortela kaatui Uuksalopäässä 12.3.1940. Rukolassa syntyneen Veikon tarinan kertoi vanhempi veli Antti Kortela helmikuun lehdessä 2013. Pajasyrjäläisen Eero Puputin ja reuskulalaisen Petteri Tillin sotaretket, joiden aikana he taistelivat alueilla ja paikoissa, joita on mainittu Mantsinsaaren artikkelissa, on julkaistu numeroissa 3-4/2014 ja 6/14-2/15. Lauri Immonen (1913– 1979) kirjoitti talvisodasta kaksi kirjaa. Vuonna 1966 ilmestyi teos ”Kaksi tykkiä. Mantsinsaari talvisodassa”. Vuonna 1967 ilmestyi Pitkärannan edustan saaristotaisteluja käsittelevä ”Unohdettujen rintama”. ”Unohdettujen Rintama” painottuu tam- mi-maaliskuun 1940 tapahtumiin Laatokan koillisosan saaristoon. Pitkärannan pohjoispuolella Kitilän–Koirinojan motissa oli venäläisdivisioonan n. 20 000 miestä eristyksissä omista joukoistaan. Ainoa huoltotie kulki Laatokan jäitä pitkin. Kenraali Woldemar Hägglund käski miehittämään Koirinojanlahden edustan saaret: Maksimansaaren, Petäjäsaaren, Putkisaaren, Paimoinsaaren ja Vuoratsun. Joukkojen tehtävänä oli estää venäläisten joukkojen huolto ja mahdollinen vetäytyminen jäitä pitkin. Kirja perustuu arkistoihin, päiväkirjoihin ja veteraanien haastatteluihin. Se kertoo sodan kokemuksista ja raadollisuudesta niitä kaunistelematta. Petäjäsaaressa kaatui yhtenä päivänä 117 miestä. Kirjassa myös mainitaan Osasto Elomaa, joka koostui vapaaehtoisista jopa 16 -18 vuotiaista Raja-Karjalan ja Laatokan Karjalan nuorista. Suurin osa osastosta ei ollut suorittanut varusmiespalvelusta ja he lähtivät talvisotaan puolustamaan kotikontuja. Joukossa oli mukana myös poikia Jaakkimasta, Lahdenpohjasta ja Lumivaarasta. Osasto Elomaasta on myös kirjoitettu kirja. Osasto Elomaan talvisota: Leppäsilta-Mursula-Lemetti-Siira (kirja esiteltiin joulukuun nu- merossa 2013. Osasto Elomaan jaakkimalaiset ja lumivaaralaiset sotilaat olivat: Ijäs Edvard, Kaksonen Einari, Puputti Eero, Juutilainen Aaro, Kapanen Eero, Kähkönen Eino, Huolman Viljo, Savolainen Otto, Pekkinen Toivo, Kaksiminen Arvi, Ohvo Paavo ja Mustonen Eero Jaakkimasta ja Lätti Uuno; Heinonen Lauri ja Viinanen Onni Lumivaarasta. Laatokan Puolustuksen perinneyhdistys Helsinkiin Yhdistys kokoontuu Helsingissä 14. - 15.8.2015. Tervetulleita ovat kaikki Laatokan veteraanit, heidän omaisensa ja ystävänsä sekä kaikki Laatokan kalliista perinnöstä kiinnostuneet. Osallistuminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä. Ohjelma alkaa kokooontumisella Kauppatorin lauttarannassa 14.8. klo 13.30. Seu- raa kävelykierros Suomenlinnassa ja kukkien lasku Suomenlinnan kirkossa olevalle sodissa kaatuneiden rannikkopuolustajien muistomerkille ja Suomen merivoimien palveluksessa kaatuneiden virolaisten muistomerkille. Upseerikerholle siirrytään klo 15.30 mennessä, jolloin Valamo-seura ry:n puheenjohta- ja Risto Voipio esitelmöi Laatokan Valamosta. Seuraa yhdistyksen vuosikokous klo 17 19 ja päivällinen klo 19.30. Paluu Kauppatorille klo 22. Lauantaina klo 9 veneretki Kuivasaareen, jossa tutustuminen rannikkotykkimuseoon Suomenlinnan Rannikkotykistökillan opastamana. Paluu Kauppatorille klo 12. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 1.8. mennessä: sihteeri Kyösti Rantanen, puh. 0400 825346, kyosti.rantanen@gmail.com. Päivällinen upseerikerholla noin 40 €/hlö. Yhdistys maksaa sotaveteraanien ja mahdollisten saattajien kulut. Yhdistys maksaa lauttaliput ym. Mahdollisuus yöpyä Katajanokan vankilassa Best Western Premier Hotel Katajanokka kahden hengen huoneissa, sis. aamiainen 97 €. p. 09 686 450 / reception@bwkatajanokka.fi 16 – No 3 – 8.6.2015 8.6.2015 – No 3 – 17 PERINTEIKÄSTÄ KARJALAINEN SANANKÄYTTÖ Jehu korttipeli Korttipeli on vanhaa ajanvietettä, johon on perinteisesti suhtauduttu enemmän tai vähemmän kielteisesti. Kielteisenä sitä on pidetty erityisesti, jos pelattiin rahasta. Myönteisistä puolista mainittakoon leppoisa ajanviete, mutta myös lasten kohdalla laskutaidon ja strategisen ajattelun kehittyminen. Kortilla voidaan myös katsoa, kenen vuoro on kipaista hakemaan posti tai suorittaa muuta askaretta. Jehu-korttipeli on vanhaa karjalaista kansanperinnettä. Se oli ennen sotia suosittu ajanviete etenkin Kannaksella. Sota-aikana Jehua pelattiin korsuissa, ja sen säännöt kulkivat suusta suuhun ja kortit piirrettiin itse esimerkiksi palasokeripaketin pahviin. Tällaliset käsinpiirretyt Jehu-kortit löytyvät Etelä-Karjalan museosta. Lappeenrantalainen Finprint on tuottanut painetut ja kestävät, muoviset Jehu-kortit nahkakotelossa. Korttipakassa on 29 korttia, peliohjeet karjalan murteella (Tälviisii Jehhuu pelataa) ja suomeksi (Jehu peliohjeet). Pelikorttipakan hinta 25,- kattaa kortit ja postituskulut. Voit tilata Jehu-kortit Jaakkiman Sanomien toimituksesta tai suoraan Finprintistä: puh. 040 553 545 tai asko. verho@finprint.fi 105 VUOTTA SITTEN 90 VUOTTA SITTEN 18.5.1910 27.5.1925 Käki kukkui ensi kertaa Jaakkiman kirkonkylän seutuvilla viime tuorstaina t.k. 12 pnä. Senjälkeen kukunta on ollut hyvin tavallinen. --Kalansaalis on ollut kohtalaista parempi tänä kesänä muutamissa osissa kuntaamme. Hauki kilo maksaa nykyisin 50-55 penniä, säynävät ja lahnat 65-70 penniä, harjut 75 j.n.e. --Kylvöä on tehty Jaakkimassa kovalla kiireellä. Ohra, kaura ja muut kesälaihot alkavat tulla kylvetyksi. Perunoitakin on jo istutettu ja jatkuu istutus parhaillaan. --Vesi Laatokassa nousee yhä. Asianajoa kaikissa oikeuksissa ja virastoissa, virka-ja välitysmiesten luona toimittaa nopeaan ja hyvin kohtuullissista maksuista. Tommi Kilpiö, Lahdenpohja, puh 54. --Polkupyöriä uusia ja käytettyjä sekä pyörän osia myytävänä kohtuullisiin hintoihin. Luotetuolle ostajille maksuaikaa sopimuksen mukaan. Juho Kammonen Seppä, Lahdenpohja. 5.6.1910 Jaakkimasta ja sen ympäristöstä. Jehu-peli on valmis alkamaan – jako on tehty. Taistelussa vallatun konekiväärin päällä jääkärijoukkueen miehiä ratakaisemassa pelikortilla, kumpi noutaa juomavettä. Tolvajärven pohjoispuolella 31.7.1944. ©sa-kuva.fi #159448 Raukeata ajanvietettä jalkapallopelin jälkeen Huuhanmäen kasarmilla. Jalkapallossa otteli upseerien joukkue Jaakkiman kunnanisien joukkuetta vastaan. Peli käytiin invalidien hyväksi. Huuhanmäki 20.6.1943. ©sa-kuva.fi #130555 Kuntakokouksesta… Toiminimi ”Nobel veljesten” pyyntöön saada raekntaa öljynnosto hissi laivalaiturille suostuttiin. --Päästötodistuksen Sortavalan kiertokouluopettajain valmistuslaitoksesta ovat saaneet m. m. seuraavat oppilaat: Aino Maria Kapanen Jaakkimasta, Emma Johanna Pulli Jaakkimasta ja kreikkalaiskatoliselta osastolta Maria Paavilainen Jaakkimasta. --Lisää liikettä. Viime viikolla saapui Jaakkiman satamaan uusi onkari ”Wihuri” nimeltään, jonka erät yhtiö osti kauppias Ossi Kiviseltä Sortavalasta 6800 mk. kauppahinnasta. Laiva välitää liikennettä Jaakkiman eri rantakylien välillä. --Haminan suomalaiseen Yhteiskouluun on yläluokkain matematiikan opettajaksi valittu ylioppilas Viljo Pelkonen Jaakkimasta. --Varsanäyttelyssä v.t. 21 pnä Kurkijoen opistolla on m.m. palkittu kolmen vuotisten tammojen joukosta Heikki Tirrin Jaakkimasta Lempi niminen tamma saaden kolmannen palkinnon. --Kaksi vapaaluontoista poikaa haluaa ikiomaa, mieluimmin samanluontoista kesäheilaa. Vast. Tämän lehden konttoriin nimimerkillä A. 23 v. Ja O. 32 v. --Husqvarnan hyväksi tunnetuita Polkupyöriä ja Ompelukoneita kestäviä, halpoja, hienoja. Rouva Bertha Saarniolla, Lahdenpohjassa. 80 VUOTTA SITTEN 3.7.1935 LUMIVAARAN seurakunnan uusi kirkko vihitään sunnuntaina. Kirkko, jossa on tilaa 720 hengelle, on tullut maksamaan 653,000 mk. Piirustukset ja alttaritaulun tehnyt arkkitehti Ilmari Launis. Rakennustyö pantiin alulle viime elokuussa. Lumivaara seurakunta perustettiin virallisesti valtioneuvoston päätöksellä 16.2 1922 ja alkoi toimintansa itsenäisenä seurakuntana 1.8 1923. Jo samana vuonna 9-miehinen kirkon rakennustoimikunta teetätti arkkitehti Väänäsellä kirkon piirustukset, jotka valtioneuvosto helmikuun 4 p:nä 1925 vahvisti, mutta kun kirkon kustannusarvio nousi yli miljoonan ja Lumivaaran seurakunta ei saanut Jaakkiman seurakunnasta osaa, raukeni kirkon rakentaminen taloudellisista syistä. Sittemmin piirustuksia muutettiin ja saatiin kustannusarvio vähän laskemaan, mutta kun nytkään ei raha riittänyt ja piirustusten suhteen syntyi erimielisyyksiä, raukesi homma vieläkin ja Tervajärven pieni rukoushuone ja myöhemmin rakennettu suuri seurakuntatalo saivat edelleen täyttää kirkon tehtäviä. Vasta vuotena 1931 on kirkon rakennus astunut päiväjärjestykseen, sillä rahallinen puoli asiassa tuli turvatuksi, kun mainittuna vuonna myönnettiin n.s. vastikerahastosta rakennuslaina ja sen lisäksi Lumivaaran lankakunnan Yhteismetsärahasto vielä samana vuotena myönsi 10 % metsän myyntituloista vuosittain. Summa nousi kolmeensataantuhanteen ja niin oli varmaa, että ainakin lähivuosina voidaan rakentamiseen ryhtyä. V. 1933 pidetyssä rovasti Arokallion johtamassa lisätyn kirkkovaltuuston kokouksessa päätettiin, että kirkko rakennetaan niin pian kuin rahat saadaan kokoon. 18.5.1934 lisätty kirkkovaltuusto päätti teettää pienempää ja huokeampaa kirkkoa varten uuden rakennustoimikunnan, entinen kun ei ollut halukas piirustuksia hankkimaan. Asia edistyi nyt jo niin nopeassa tahdissa, että Ilmari Launiksen laatimat piirustukset hyväksyi valtuusto 28.5 1934 ja rakennusylihallitus 30.7 1934. Kun tällä välin 16.7 antamallaan päätöksellä valtioneuvosto myönsi kuudensadantuhannen markan rakennuslainan, oli kaikki esteet voitettu. Rakentamisurakkasopimus rakennusmestari Koivulan kanssa allekirjoitettiin 24.7 1934 urakkasumman ollessa 653,250 markkaa. Kirkon rakennustyöt aloitettiin elokuussa 1934 ja valvoi töitä rakennusmestari E. Sihvonen Kymistä. Rakennus valmistui vajaassa vuodessa. Lumivaaran kirkko sijaitsee Kumolan kylässä korkealla kummulla. Se on 30 m. pitkä, 15,5 m leveä ja sisältä 11 m korkea. Sen torni, josta avautuu näköala kauas Laatokalle on 36 m korkea. Kirkossa on 720 istumasijaa. Kirkon sisustus on aistikas ja koristeellinen. Alttaritaulun aiheesta ”Kristuksen taivaaseen astuminen” on maalannut arkkitehti Ilmari Launis. Koristemaalaukset taas, joissa on käytetty keskiaikaisia aiheita, ovat taiteilija Ruokosen käsialalaa ja ovat ne hyvin onnistuneet, lisäten raamatunlauseineen ”temppelituntua” ja hartautta. Pääkäytävän yläpuolella on upea kuvaryhmä ”Rukoilevat enkeli”. Muita maalauksia on kuorissa ”Jumalan silmä”, kirkon sivustoilla ”Kristus karitsa” ja ”Pyhähenki”. Evankelistat on esitetty vertauskuvallisesti: Matteus enkelinä, Luukas härkänä ja Johannes kotkana. Parveketta koristavat 6. apostolin tyylitellyt kuvat ja maalaus lauseineen ”Joka köyhää armahtaa hän lainaa Jumalalle”. Saarnatuoli on somistettu apostolien vertauskuvilla. Kirkon maalaustyöt on suorittanut Lemola & Kanerva Imatralta 24,000 mk:n urakkasummasta. Kirkon kaksi teräskelloa on valmistanut Lokomo Oy Tampereelta 26,000 mk:sta. Kumiset lattiamatot on Nokian tehtaan valmisteita. Jaakkiman Sanomat 6.5.1942 Ensi sunnuntaina, Äitienpäivänä, kehoitamme entiseen vakiintuneeseen tapaan järjestämään äideille juhlia kouluille, missä sellainen on mahdollinen ja siellä, missä koulut ovat muussa käytössä taikka muuten on mahdoton järjestää äitienpäivä, on sitä enemmän omistettava kotona äideille huomiota ja ilahdutettava heidän mieltään tavalla, minkä kukin parhaaksi näkee, kunhan vain ei unohdeta kokonaan äitienpäivää ja sen viettoa. ILMOITUKSIA Reuskulan Osuuskassan varsinainen kevätkokous pidetään Reuskulassa Jussi Sihvosen talossa toukokuun 18 päivänä klo 16. Esillä sääntöjen määräämät ja syyskokoukselle kuuluvat asiat. Kassan toimisto on toistaiseksi Jaakkiman Seudun Osuuskassa yhteydessä Lahdenpohjassa. Osuuskassan hallitus. --Lumivaara. Jos kuka tuntee kunnassamme olevia sotasaalisveneitä omakseen, voi saada takaisin, kun esittää todistuksen omistusoikeudestaan kalastusjohtaja Matti Kilpiölle 15.5.-42 mennessä. Sen jälkeen tuntumattomat veneet luovutetaan niiden tarvitsijoille. Lumivaarassa 1.5.-42. Kunnanesikunta --Mies tai nainen halutaan puutarha- ja maataloustöihin heti. Tommi Kilpiö, Lahdenpohja. --Keräkaalin, kukkakaalin ja lantun taimia saatavana istutusaikana Tuomaalanmäestä. Tommi Kilpiö, Lahdenpohja. --Ostamme K A L A A tuoreena ja suolattuna kaikissa myymälöissämme. Osuusliike Laatokka i.l. 70 VUOTTA SITTEN 6.6.1945 Jaakkiman kunnan hoitokunta on valinnut korvausanomusten laatijat kuntiin, joissa jaakkimalaisia asuu. Nimitetyiksi tulivat seuraavat: Närpiössä Eemil Tarkkonen, Tommi Kilpiö, Reino Kaksonen ja Yrjö Hyppönen, Tiukan ja Siipyyn kuntaan Kalle Härmä, Juho Tuhkanen, Aarne Sulankivi. Ylimarkun kuntaan Olli Natri j aJussi Sihvonen, Pirttikylään Pentti Kilpiö, Eino Veijalainen ja Pauli Hytönen, Jurvan kuntaan Väinö Hämäläinen. Karjalan Liiton neuvontapäiville valittiin ja valtuutettiin metsätalousneuvoja A.J. Punkari. Lumivaaran arvioimislautakunta. Valtiovarainministeriö on määrännyt puheenjohtajaksi myymälänhoitaja Jussi sinkkosen Lapväärtistä, varapuheenjohtajaksi poliisikomissaario Ilmari A. Karjulan Ylivieskasta ja jäseneksi (valtiota edustavaksi) rakennusmestari Reino Halmetojan Haapajärveltä sekä hänen varamiehekseen liikemies Iisak Albert Aron Ylivieskasta. Korvauksensaajia edustavaksi jäseneksi maanviljelijä Pekka Härkösen ja hänen varamiehekseen maanviljelijä Toivo Heikki Saikkosen, molemmat Lumivaarasta. --Päästötodistuksen Vaasan talouskoulusta saivat mm. Mirja Seppä ja Leena Sinkkonen Jaakkimasta. Nokkasaappaat AAMUPIKAJUNA KIITÄÄ KOHISTEN kohti pohjoista. Istun ikkunan luona. Katselen ulos. On vielä hämärää. Nämä seudut ovat olleet minulle tuttuja lapsuudesta saakka. Nyt jätän ne taas pitkäksi aikaa. Kun palaan takaisin, on jo kevät. Olen matkalla Helvi-serkkuni ja hänen Eerikkinsä luo Ruotsiin joululomani loppua viettämään. Ne päivät tulevat olemaan hauskoja. Heillä on siellä kaunis koti, onpa vielä upea soitinkin, jota Eerik nimittää kammarorgeliksi. Sen ääressä vietämme jo tänään rattoisan hetken laulellen ja soite11en. Kiitäisipä juna vielä vinhempaan! Kohta pysähtyy se puuskuttaen Oulun asemalle. Siellä tapaan vanhan tätini, joka on pyytänyt saada lähettää pienen paketin tyttärensä perheelle mukanani. Mutta paketteja onkin enemmän. Touhukkaana täti selittää: ”Täss yhes paketis on kengät. Kuinkahan sie saat ne tullist läp. Täss ois viel viiskymment kruunuu, ett jos sie viitsit tuua sielt miul kangast. Paa nää kengät jalkaas ja omas pakettii. Niin ne kyll mänee.” En puhunut mitään vaikka sisimmässäni kuohahti. Sehän on väärin, lain rikkomista. Koetin kuitenkin sanoa ystävällisesti: ”Ei näistä mitään vaivaa ole. Teen niin kuin täti neuvoo.” MATKA JATKUU. Mutta nyt on taivas pilvessä. Kaikki haavekuvat ovat pirstaleina. ”Tämähän on suorastaan järjetöntä: Eihän minulla ole rahanvientioikeutta kuin neljääkymmentä kruunua varten. Entä kuinka menettelen kenkien kanssa”? tupisen itsekseni. Tornio lähestyy. Jotain olisi keksittävä. Avaan paketin. Mitä näenkään! Eivät ne olleetkaan sievät pikku saappaat, vaan suuret nokkalapikkaat. Kuinka minä voin tällaisissa kulkea? Olen suunniltani. Ajatukseni sinkoilevat sinne tänne. En tiedä tullia koskevia sääntöjä. Sen vain tiedän, että se on peljättävä paikka. Ollaan Torniossa. Sujautan tädin setelin taskunkääntee- seen. Kerään tavarani ja heittäydyn suin päin kohtalon käsiin... ASEMAHUONEESSA SEISOSKELEE muutamia ihmisiä. Pari rouvaa istuu pihanpuoleisella, penkillä. Ovesta astuu silloin ruskeaan takkiin ja lakkiin pukeutunut tyttö käsissään suuret kantamukset. Hän luo hätäisen katseen ympärilleen ja kiivaasti käyden katoaa eräästä kapeasta ovesta. Hetken päästä palaa hän perin kummallisen näköisenä, laskee kantamuksensa maahan, katselee kukkaroaan ja punastuu, mutta ryhdistäytyy kohta ja lähtee laahustavin askelin kävelemään kohti lippuluukkua. Kuuluu narinaa ja kolinaa. Kaikkien katseet kääntyvät häneen ja suurensuuriin saappaisiin, jotka niin kömpelön ja hullunkurisen näköisesti vilahtelevat takin alta. Nyt hän ostaa lippua, mutta erehtyykin maksamaan Ruotsin rahalla, pyytelee anteeksi, kaivelee kaksin käsiin taskunkäänteitä. Jo löytyy tuhatmarkkanen, mutta nippu pienempiä rahoja lennähtää lattialle. Hän saa piletin, poimii rahat ja survoo ne taskuihinsa laahustaen tavaroineen tulliin monien huvittuneiden katseiden saattelemina. SEISON PAMPPAILEVIN SYDÄMIN tullissa. Mutta onneksi on jo niin kiire, ettei siellä ehditty paljoa kysellä. ”Pääsin kuin koira veräjästä”, ajattelin. Juna jo viheltää. Veturi puuskuttaa. Ryntään kohti ensimmäistä vaunua. Mutta juuri kun olen ehtinyt saada toisen suurista saappaistani rapulle, huomaan kauhukseni äskeisen tullimiehenjuoksevan perääni. ”Kerkisitte kuitenkin”, hän sanoo. Koetan päästä joutuin pakoon, mutta tullimies pysyy kannoillani Käännähdän tyhjään, pieneen vaununosastoon niin tekee tullimieskin. Istuudun hengästyneenä, tullimies istuutuu hänkin. ”Miksi hän tuli? Ottaa varmaan multa saappaat pois. Mikä häpeä. Mutta sitä häpeää en tule lopul- lisesti kantamaan minä, vaan hän, joka minut tähän liemeen paiskasi.” Näin jyskytti aivoissani. ”Minne saakka neiti matkustaa?” mies kysyy. ”Luulajaan”, vastaan. ”Viivyttekö kauankin siellä?” ”Neljä päivää.” ”Tehän asutte kaupungin tällä laidalla.” ”Kyllä. Länsiranta 4. Kristianinoff”, luettelen, että hän saisi tietää kyselemättä enempää. Hän katsoo nyt lattiaan - saappaisiini. Yritän vetää ne penkin alle, mutta lämmityslaite on tiellä. ”Onpa teillä komeat saappaat”, odotan hänen sanovan. Mutta hän vain hymyilee ja kysyykin: ”Saanko tavata neitiä joskus?” Aivoissani suorastaan jysähtää. Kenties tässä sittenkin hyvin käy. Huomaan vasta nyt, että hän on nuori ja komeakin. Hädissäni yritän rukoilla, mutta en muista muuta kuin Nummisuutarin Iivarin rukouksen: ”Onnetar, sua rukoilen, näytä mulle etupuoles kerran vielä, hetken aikaa sen loistaa anna! Näytä edes pieni vilaus!” Ja Onnetar rientää avuksi. Hetken päästä istun Bodenin junassa. tyytyväisenä, omat kengät jaloissani. Se koettelemus oli nyt ohi. Se tuntui enää vain painajaisunelta, ja matka sujui nyt yhtä hauskasti kuin oli alkanutkin. KULUI VUOSI, ALUN TOISTAKIN. Olin taas menossa Luulajaan, nyt erään haaparantalaisen Tainan kanssa. Junan saapuessa asemalle sanoin hänelle osoittaen laiturilla seisovaa pariskuntaa: ”Hyvä, mua ollaan vastassa. Tuo nainen on minun serkkuni”. Silloin Taina meni tuumivan näköiseksi ja sanoi: ’’Niinkö? Minä ihan luulin, että tuo mies on suomalainen.” Aseman sillalla seisoi fiini rouva turkiksissaan vierellään leveästi hymyilevä mies – jaloissaan supisuomalaiset nokkasaappaat. Kerttu Lehtineva Kirjoitettu vuonna 1952 Kesäreissu 1951 Bonn Beul. Heinäkuu 1951. Olen tuonut oheisen kuorman Siegburgista noin parinkymmenen kilometrin matkan. Vetopelinä Deuz-traktori. Kaikki 12 hw käytössä. Traktorin perässä ensin kaksipyöräinen peräkärry, lastina perunasäkkejä. Sitten kaksi nelipyöräistä peräkärryä, lastina olkipaaleja. Mitähän tänä päivänä poliisisetä sanoisi moisesta yhdistelmästä. Ei kyllä kuskillakaan ollut minkäänlaista ajokorttia! Keväällä 1951 keskusteltiin Bonnin yliopiston maataloustieteellisen tiedekunnan kanssa mahdollisista harjoittelijavaihdoista. Tuloksena oli viiden agraariopiskelijan lähtö kesäkuun puolivälin tienoilla kohti silloista Länsi-Saksaa. Minun sijoituspaikakseni tuli Alfterhofin maatila Siegburg-Mulldorfissa. Siellä vierähti parisen kuukautta pienehkön, mutta tehokkaasti viljellyn tilan yleismiehenä. Osallistuin talon mitä monipuolisimpiin töihin lehmien hoitamisesta kirsikoiden poimimiseen. Perunaa viljeltiin runsaasti. Siitä on jäänyt mieleeni ”tappeluni” perunakuoriaisten kanssa. Onneksi ne saatiin tuhottua kalkkitypellä. Toinen erikoiselta tuntunut tapahtumatoistuma oli heinäkuiset ukkosilmat. Miltei joka iltapäivä taivas pimentyi ja alkoi jatkuva jyrinä ja salamointi. En ole missään muualla pystynyt jatkamaan lehden lukua sähköjen sammuttua pelkässä salamoiden valossa. Vierailimme maatalousylioppilaiden kutsusta myös Bonnissa parin päivän verran. Olikin kohtalainen kokemus sekin. Elävinä toki selvittiin jatkamaan viljankorjuutöitä. Paluumatkalla poikkesimme Kölnissä kansaivälisesssä maatalousnäyttelyssä. Oli muuten ensimmäinen sodan jälkeinen näyttely Saksassa. Tukholmasta matkattiin Boren paatilla Helsinkiin. Ei hyttejä tietenkään. Koisattiin ravintolan lattialla hetken aikaa aamuyöstä. Kesäkeikka oli tehty. Kesärenki Reino Halonen Karjalan murre Kun kuulen Karjalan murretta, se kotoisen tunteen luo. Se on kuin musiikki korvissa ja lapsuuden mieleen tuo. Ei kirjoista opita murretta tuota, mitä lapsuuden kodissa puhuttiin. Kun kuulen murretta Karjalan, se muistot kauniit mieleen tuo. Ei lapsemme sitä enää kaipaa, se kanssamme täältä katoaa. Sodassa kotimme tuhottiin, murteemmekin kadotettiin. Onpa meillä vielä isänmaa, sitä ette saa milloinkaan. Sanni Antelo Nurmo Murremaistiainen Pientä kättä mies… Oottaks sitä mieltä, työ lukijat, jott miehellä pittiä olla tarpeeks mittua. Ainaki morseimiks pyrkivät huaveiloot pitkistä ja kommeista köriläistä! Tämän mukkua tätä häntä pittuutta sais olla reilustki. ! Mutt jos kysytiä lyhvemmiltä ylkämiehiltä, ni tuntuvat olevan ihan parraimmillua. Annaha olla. Sattu kerran kaks – leikkisäst sanottuu – ”metri-Heikkii” rinnakkai, ni hyö sanovatki olevase just jetsullee sopivan mittasii! Ja heitä pitemmät onki sit jo kuulemma roikaleita! A lyhvemmät? Pätkiä! Pätkiähä ne! Sanovat ja naurua käkättivät ja mahhuase piteljvät ja lekuttivat. Ize ko oon näihen puoljtiestä, pien suunj kii. Tavallisest nämä häntä kumpanjeki ollua jokseenki tasamittaset. A sitte nämä ko ukkorähjä ei oo ko hyvä jos kainaloo eukkoose. Muistetuaha myö kaikki tämä Ylppö. Kaiken kansan suosikki ja kehuttu arkkiatri. Hiähä se vasta oljki aika poika! Seitsemissä kymmenissä vielä kiksautti lissiä perettä! A sitä! Mitäs siintä tikanpojan puuhupiäsemisestä sanottiikua?! Oottaha työki historian kirjosta aijkonjua lukeneet pienistä miehistä. Miten ovat yltäneet ihan mualiman herrojks ast. Niinko tämä Napoleonki. Kuuluu niitä olleen muitaki, mutta levätkööt rauhassa tahe kiäntykööt hauvassua. Vaikk sannootha ne kyll tästä Putinistaki…? Olj kerran pientä kättä mies. Kaikin puolin käypänje ja käsilikäs monell viisii. Työmuata vua ei tuntunt löytyvän. Metsätöihe ? Ei. Rakennuksill ? Ei. Vaik hiä minne yritti, aina sanottii, jot käishä tuo ehken muuten, vua ko oot nuonki pienj. Oisha olt vasta kumma, jos ei mokoma kohtelu käis jo korpiimua. Mutta eihä tämä häntä meijän pien mies sunkua käynt vuatteitua repimiä. Ei veikkonje. Sisuha siinä vua kasvo! A sillee ! Silleehä sitä pittiäki! Annaha olla! Sitt alettii nuapurjpaikkakunnalle suunnitella ihan uutta tietä ja muutamua siltua. Ja kuulutettii työmualle tekijii. A vot sinne ! Pomo tiijustelj yhtä ja toista. (mielessiä puntaroi) Koha ei vua ois työtä vieroksuvvua sorttii! Mies näytti käsnäset koprase, ko arvasj mitä se miettinöö. Nämäkö on tulleet lappiihe nojatessa? Sanoha se! Noo.. kylhä sie näyt työtä tehneen, mutta ko oot nuoinki pienkokonje! Sillo miehen piässä naksaht! Nyt riitti! Nuama olj tuljpunanje ja silmät palo neki tulenkarvasjena! Olj vähältä jottei hattureuhka tulta ottant! Joha nyt on ---le, jotta mie en kelpua tientekkoo pienen koon takkii! Eikös sitä muastapäi tehhä? Mitä ?Hä !? kyllä mie siinä muaha yletän ko isommatki. Ja viel joutuumminki! No no elähä nyt! Elähä nyt, lepyttelj pomo jo paljo lupsakammin. Anto kättä ja sano jott myö taijettiiki suaha työmualle ravakka mies! Kiertokouluuki käynt 18 – No 3 – 8.6.2015 8.6.2015 – No 3 – 19 PERHEUUTISET } Iästä huolimatta soitto soi. ÄitiMartan lempiharrastuksiin kuuluu musiikki. Sähköpianon ääressä saattaa vieläkin kulua pari tuntia kerrallaan virsiä, kansanlauluja ja vanhoja iskelmiä soittaen. (kuva 17.5.2015). Kesäkuussa 12.6.2015 Tuusulan Hyrylässä viettää100-vuotissyntymäpäiväänsä Martta Matikainen (s. Sonni). Hän on syntynyt Jaakkiman Uudessakylässä 12.6.1915 tsaarin johtaessa Suomea. Suutari-isän perheeseen kuului viisi lasta, joista Martta oli nuorin. Työura alkoi nuorena Lahdenpohjan vaneritehtaalla. Mentyään naimisiin Severi Matikaisen kanssa vuonna 1938, Martta muutti miniäksi Matikaisen mäelle Lumivaaraan. Varsinaisen elämäntyönsä Martta teki sota- ja evakkovuosien jälkeen emäntänä Pylkönmäen Kukossa Suorannan tilalla. Severin selkäsairauden vuoksi maanviljelyksestä jouduttiin luopumaan ja tila myytiin. Martta ja Severi muuttivat viettämään eläkepäiviään Elvi Kulju (ent. Lilvanen, Tuusulaan vuonna 1978. Martta jäi leskeksi, kun Severi kuoli vuonna 1993. Harras, mutta suvaitsevainen uskonnollisuus on ollut Martan tuki ja turva koko elämän ajan. Se on auttanut elämän vaikeitten tilanteiden yli sekä värittänyt ilon ja kiitoksen hetkiä. Martta toimi Pylkönmäen Kukossa monia vuosia pyhäkoulun opettajana. Ikään nähden Martan kunto on hyvä. Positiivisen asenteen, kunnan kotihoidon, erilaisten apuvälineiden ja lähisuvun avulla Martta asuu edelleen omakotitalossaan Tuusulassa Kultapiiskuntiellä. Marttaa onnittelee seitsemän lasta, 12 lastenlasta, ja 21 lastenlastenlasta sekä muut sukulaiset ja ystävät. s. Korjonen) syntyi 5.6.1935. Lumivaaran Ihalan kylässä Antti ja Aleksandra Korjosen perheeseen. Ihanalle äidille toivottaa terveitä ja onnellisia elinpäiviä ja Taivaan Isän siunaamaa syntymäpäivää Liisa Nuorempi sisareni Raina Hellevi Salakka (s. Laapotti) on syntynyt Metsämiklin mummolassa 16.5.1935. Isän sis- ko Elli Laapotti oli kätilönä. Niin minä kuin Rainakin vietimme ihania kesäpäiviä mummolassa. Kotipihan kallio oli paras leikkipaikka. Siskoa onnitellen Mauno Matikainen Armi, Airi ja Irmeli Janakkala Juulia Lintulan pääsyä ylioppilaaksi Tam- pereen Yhteiskoulun lukiosta juhlittiin Tampere-talossa 30.5. monipuolisessa ja mieliinpainuvassa tilaisuudessa. Juhlat jatkuivat Juulian kotona vanhempien, veljen, isovanhempien sekä muiden läheisten kanssa. Läsnä suuri joukko ystäviä; koulu- ja urheilukavereita. Juulian sukujuuret ovat vahvasti Jaakkiman Meriän kylässä; sieltä on Eino pappa joutunut kaksi kertaa lähtemään evakkoon. Vielä Juuliaa lämpimästi onnitellen, Kirsti-mummo ja Eino-pappa Hämeentielle vuokra-asuntoon. Vanhempieni siellä asuessa minä synnyin heidän esikoistyttärenään. Vuoden kuluttua muutimme omistusasuntoon Roihuvuoreen, jossa asuessamme siskoni Katri syntyi. Perheemme muutti 11 vuoden asumisen jälkeen omakotitaloon Herttoniemeen 30 vuodeksi. Erinäisistä syistä asumismuotomme muuttui kerrostalotyyppisiksi asunnoiksi. Muutamien asuntomuuttojen jälkeen vanhempani päätyivät Myllypuroon Setlementtiasumisoikeus Oy:n Senioritaloon (Mamsellin kartano), jossa äitini edelleen asuu. Minä asuin vuodesta 2002 alkaen Alppiharjussa ja vuodesta 2008 lähtien Vuosaaressa Aurinkolahdessa. In memoriam Eero Leinonen 6.9.1928-9.8.2014 Isäni Eero Leinonen, ”Kosken Eero”, syntyi Jaakkimassa Iijärven kylässä torstaina 6. syyskuuta 1928 kuusilapsisen perheen viidentenä lapsena (Helvi, Hanna, Matti, Antti, Eero, Liisa) Selma (s. Myyryläinen) ja Heikki Leinoselle. Isoisäni Heikin vanhemmat Eerik (Ierikkä) ja Apollonia sekä Heikin sisaruksista mm. Hilda ja heistä nuorin Johannes asuivat kotitalossa pitkään. Talo oli Ison Iijärven rannalla, josta Iijoki lähti virtaamaan kohti Laatokkaa. Joen alussa oli koski, josta nimitys ”Kosken Leinoset”. Ympäri vuoden karja sai käydä juomassa vettä joesta ja talonväki pyykkäämässä joen rannalla. Maanviljelystila runsaine peltoineen ja metsineen sekä karja tarjosivat paljon työtä jokaiselle. Maataloustuotteita käytiin myymässä aina Pietarissa asti. Kesäisin isäni tehtävänä oli olla paimenessa. Kirkasvetinen, monipuolisesti kalaisa järvi hyödytti kesät talvet kotijoukkoa. Ravustaminen joesta oli isästäni kivaa. Rantasauna lämpeni päivittäin kesäisin. Hiekkapohjaisesta rannasta oli helppo lähteä uintiretkille. Ehkäpä geenini Iijärveltä ja uimaopettajaksi kouluttautuneen äitini neuvot mahdollistivat sen, että uin kolmen äänen uimamaisteriksi 10-vuotiaana. Erityisesti isäni muisteli, kuinka hän oli Ierikkä-ukon kanssa uittanut veneen perässä hevosia sekä ratsastanut, ohjastanut hevosia ja vienyt niitä hakaan. Lehmät kahlailivat rantavesissä ja sivummalla sioilla oli oma ”savikylpylänsä”. Kotitilalla heillä oli saksan- kukitettiin oppilaitten tuomilla sinivuokoilla. Isäni oli haka eläinopissa tuntien monia lintuja lauluäänineen. Käsityönä tehty puupenaali on edelleen käytössä. Isäni suvun Amerikan siirtolaisista Heikki-ukon serkku Matti Leino (alkuperältään Leinonen) vieraili vaimonsa Hellen kanssa synnyinseudullaan Jaakkimassa kesällä vuonna 1938. Isäni kirjoitti kirjeen alkuvuodesta 1991 Matin ja Hellen pojalle Edwinille. Kävin keväällä 1991 tapaamassa Edwiniä ja hänen vaimoaan Celesteä Seattlessa, mikä oli hienoa. Isäni Eero nimipäivänään 12.5.2014. Talvisodan syttyessä isäni perhe sai vielä asua kotitilallaan välirauhan alkamiseen asti. Sodan paimenkoira Tessu, joka teki syttymisen aattona olivat isälmyös pennut ja myöhemmin leni tärkeän Ierikkä-ukon hauoli suomenpystykorva Jeppe. tajaiset. Tätini Helvi oli lottana talvisodassa Lahdenpohjan ISOVANHEMPANI ESITTIVÄT YHDESSÄ Selma-mummon lau- sotasairaalassa. Välirauhan tullessa isäni perhe joutui lähtelaessa ja Heikki-ukon säestäesmään evakkoon maaliskuussä virsikanteleella virsiä, karsa 1940. Monenlaisten vaikeijalaisia ym. lauluja. Heikki-ukden kulkureittien jälkeen he ko tunsi myös nuotit. Isosetäsaapuivat Ala-Tornioon. Kesälni Johannes rakensi kanteleilä isäni Eero meni Ruotsiin paita ja viuluja sekä viritti niitä ja menpojaksi. Evakkoreissu jathanureita omaten myös absokui Loimaalle. Isäni kävi myös luuttisen sävelkorvan. Innolla koulua evakkoaikana. koko isäni perhe lauloi ja muJatkosodan syttyessä kesälsisoi. Isäni Selma-äiti piti pyhälä 1941 isäni perhe pääsi syyskoulua kylän lapsille. Eero-isäkuussa palaamaan kotiseudulni vietti kultaisen varhaislapleen. He totesivat rakennusten suutensa kotitilallaan Iijärvellä. olevan ennallaan. MaanviljeKoulunkäynnin isäni Eelys ja karjanhoito aloitettiin ro aloitti Iijärven kylän kanuudelleen. Jatkosotaan lähtisakoulussa, johon oli matkaa vät setäni Matti eturintamaan seitsemän kilometriä. Se taitja setäni Antti tykkiveneeseen tui kävellen, polkupyörällä, Laatokalle. suksilla tai hevoskyydillä. ÄiSyyskuussa 1941 Heikki-isä tienpäiväjuhlissa koululla äidit oli nähnyt lehti-ilmoituksen Parikkalan Yhteiskoulun alkamisesta. Karvalakit kourissa isäni Eero ja hänen isänsä Heikki lähtivät tapaamaan rehtoria, joka sanoi: ”Otetaan poika kouluun”. Jossakin vaiheessa isäni oli myös Lahdenpohjan Yhteiskoulussa. Syyskuussa 1944 perheelle tuli lopullinen lähtö kodistaan. Isäni laittoi pönkän kotiovelle ja lähti viemään hevosella viimeistä kuormaa Suomen puolelle. Isovanhempieni perheen sijoituspaikaksi määrättiin Ylistaro, jonne he asettuivat asumaan maalaistaloon. Siellä veljekset Eero ja Antti rakensivat metsään majan, jossa he asuivat kesän. ISÄNI KOULUNKÄYNTI jatkui Parikkalassa. Hän lauloi koulunsa kuorossa, joka sai toisen palkinnon kuorokilpailuissa Sibelius-Akatemiassa. Hän soitti myös viulua ja mandoliinia koulunsa orkesterissa. Ylioppilaaksi isäni Eero kirjoitti vuonna 1949 Parikkalan Yhteiskoulusta. Isäni Eero meni koulun jälkeen armeijaan ja häntä suositeltiin siellä kouluttautumaan sotilasammattiin, mutta hän ei suostunut. Hänen sotilasarvonsa oli yliluutnantti. Isäni kirjoittautui Helsingin Yliopistoon 1950-luvun alkupuolella. Hän opiskeli pääasiallisesti Farmasian laitoksella. Opiskeluaikoina isäni Eero oli siskonsa Liisan kanssa kesätöissä Tukholmassa tiskaamassa ravintoloissa. Hän kävi myös Erikssonin puhelintehtaalla töissä. Kesäisin nuoruudessaan isäni harrasti kilpaurheilua saavuttaen lukuisia mitaleita ja lusikoita sekä pelasi pesäpal- Joulun lapsi Senna Tiina Marianne Heilala on kastepäivänään mummonsa sylissä. Mummo Liisa Färm (s. Jylkkä), vieressä isomummo Anna Jylkkä (s. Kähkönen Jaakkiman Miklistä) ja oikealla Sennan äiti Sini Färm. Kuvan lähetti isomummo Anna Jylkkä Oulaisista. KAUPUNKILAISINA MEISTÄ OLI Isäni Eero kesällä 1940 . loa voitokkaasti. Urheilukilpailuiden seuraaminen radiosta ja televisiosta oli hänellä myöhemmin mieluinen harrastus. Farmaseuttiharjoittelua isäni suoritti Rääkkylässä, jonka kirkkokuorossa hän lauloi. Apteekkitöissä hän on ollut Tampereen keskusapteekissa sekä Lievestuoreen, Nilsiän, Helsingin XII (Joutsen), Leppävaaran ja Roihuvuoren apteekeissa. ISÄNI EERON OLLESSA apteekkarin sijaisena Hyrynsalmen apteekissa hän tapasi äitini Irma Hankkilan vuonna 1955. Isäni ihaili apteekin ikkunasta reipasta tyttöä, joka käveli aamuisin apteekin ohi töihin. Kylän tanssipaikalla vanhempani tutustuivat toisiinsa. Äitini Irma on myöskin karjalainen, syntynyt Karjalan kannaksella Sakkolassa ja kahdet evakko- reissut kokenut. Isäni ehdotuksesta äitini hakeutui sairaanhoitajakouluun Kuopioon. Helsingistä isäni tuli äitini valmistujaisiin kesällä 1958. Sieltä he matkustivat saman tien Hyrynsalmelle äitini kotiin, jossa häävalmistelut olivat jo loppusuoralla. Äitini perheeseen kuuluivat vanhemmat Rauha (s. Kiuru) ja Eino Hankkila sekä veljet Esko, Sakari, Juha ja Tero. Isäni vanhemmat ja sisaruksia saapui häihin. Sukulaisia oli eri puolilta Suomea. Sunnuntai-iltapäivällä kirkko oli täynnä väkeä, koska kyläläiset tunsivat vanhempani. Hääjuhlat pidettiin äitini kodissa. Pian häiden jälkeen nuori pari matkusti Helsinkiin asumaan isäni opiskelija-asuntoon Domukseen. Sieltä pienestä boksista he pääsivät muuttamaan Hakaniemeen mukava vierailla loma-aikoina autolla sukulaispaikoissa maaseudulla lähes ympäri Suomea. Isovanhempani Selma ja Heikki sekä Antti-setä perheineen asuivat isossa maalaistalossa Orivedellä, jonne he olivat muuttaneet Ylistarosta. Radiotoimittaja tuli tekemään radiota varten nauhaa, johon hän haastatteli isovanhempiani ja äänitti heidän musiikkiesityksiään. Sukutapaamisissa on myöhemminkin laulettu virsiä, karjalaisia lauluja ja muuta ohjelmistoa minun säestäessä pianolla. Perheeni käynneillä Orivedellä Heikki-ukko totesi usein painokkaasti: ”Kun se Iijärv’ män”. Hän tarjosi menthol-mellejä meille lapsille. Joidenkin vuosien jälkeen Antti-setä luopui maatilan pidosta ja muutti perheineen muunlaisiin töihin Kangasalle. Isovanhempani seurasivat mukana. Antti-setä on rakentanut 100-kielisen kanteleen. Loimaalla asusti maanviljelijä Matti-setä perheineen. Siellä minulla oli isäni ehdotuksesta perunansyöntikilpailut Lauri-serkun kanssa. Helvi-täti perheineen piti Urjalassa karja- ja maatilaa. Hanna-täti, joka oli ompelija, asusti perheineen Järvenpäässä ja muutti sieltä Tuusulaan. Mira-serkun kanssa oli hauska keskustella. Isäni Eero kannusti siskoaan Liisaa jo ennen oppikouluun pyrkimistä opettaen hänelle mm. suomen kielen taivutusmuotoja ja ruotsin kielen alkeita. Ruotsin kielestä tulikin Liisa-tädille ammatti. Perheineen hän asusti Imatralla. Mieluisaa oli isälleni matkustaa perheensä kanssa myös appivanhempiensa kotiin Hyrynsalmelle. Varsinkin äidilleni marjaisat metsät ja suot olivat hyötyliikunnallisesti tärkeitä. Telttailimme Ruotsissa ja Norjassa 1960-luvun loppupuolella. Ruotsissa pieni kilpikonna ilmestyi keskellemme purkaessamme aamulla telttaamme leirintäalueella. Kilpikonnamme Kalle sai kaverin, jolle annoimme nimeksi Filistiina. ISÄNI EERO OLI TÖISSÄ lääkefirma Orionilla 1950-luvun lopulla. Lääke-edustajana hän joutui tekemään työmatkoja Helsingin ulkopuolellekin. Lääkefirma Pfizerille isäni siirtyi 1960-luvun alussa. Siellä hän oli aluksi lääke-edustaja ja -kouluttaja. Toimenkuvina hänellä oli tuotepäällikkö ja viimeisinä työvuosinaan myyntipäällikkö. Hän myös matkusti paljon maakuntiin esitellen Pfizerin lääkkeitä lääkäripiireille sairaaloissa. Lisäksi isäni teki työmatkoja ulkomaille (Englanti, Saksa, Hollanti, Tanska, Itävalta, Portugali) osallistuen kansainvälisiin symposiumeihin. Musiikki oli tärkeää isälleni. Hän oli Itä-Helsingin Musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n ja johtokunnan jäsen, usein kokousten puheenjohtaja. Minä ja isäni olimme musiikkiopiston konserttimatkalla Unkarissa kesällä 1974. Myöhemmin hänet nimitettiin ko. opiston kunniajäseneksi. Aloitin musiikin opiskelun musiikkileikki- ja preliminääriryhmissä Itä-Helsingin Mu- Neljä sukupolvea ristiäispäivänä 29.3.2015. Kuvassa Suvi-Päivikki Hakola (s. Natri), Mikael Hakola, jonka sylissä Onni Mikael Hakola ja Yrjö Natri. Natrin suvun juuret ovat Jaakkiman Miklissä. siikkiopistossa vuonna 1965. Suoritin 11-vuotiaana Sibelius-Akatemiassa pianonsoiton I kurssitutkinnon (akateeminen) erinomaisin arvosanoin Suomen nuorimpana. Siirryin opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan. Olen soittanut lisäksi viulua ja selloa. Myöhemmin olen opiskellut musiikkia sekä konsertoinut pianistina myös useissa Euroopan maissa ja Amerikassa. Olen opettanut pianonsoittoa Itä-Helsingin Musiikkiopistossa ja yksityisesti. Sirkka Viitamäki (s. Hyvärinen) kuoli 14.1.2015 Kauhajoella. Hän oli syntynyt 7.4.1932 Jaakkimassa Kukkalammilla. Kerttu Kuokkanen (s. Sinkkonen) nukkui pois 25.5.2015 Oulussa. Hän oli syntynyt 22.6.1918 Jaakkimassa. Merkkipäivät, muut perhetapahtumat, suruviestit ja muistokirjoitukset julkaisemme veloituksetta. Koulunpäättäjäis- ja valmistujaisuutisia toivomme elokuun lehteen! RAJOJEN AVAUTUESSA KARJALAAN isäni Eero kävi kesällä 1990 sisaruksiensa ja äitini Irman kanssa kotiseuturetkellä Jaakkimassa Iijärvellä. Iijoen yli oli ollut vahva silta, jota ei enää ollut. Joen kapeimmassa kohdassa miehet heittivät kaatuneita puita sen yli. Näin he selvisivät kotitilan puolelle. Lähes 46 vuoden jälkeen isälleni ja hänen sisaruksilleen oli valtava elämys nähdä kotitilansa uudelleen. Kesällä 1991 kävin Jaakkimassa Iijärvellä isäni, äitini ja sukulaisteni kanssa. Perille päästyämme isäni alkoi esitellä minulle heidän kotitilaansa. Kotitalosta oli jäljellä kivijalka. Erityisen sykähdyttävää minusta oli katsoa talon nurkalla isossa kuusessa isäni rakentamaa ja kiinnittämää linnunpönttöä. Navetasta oli osittain jäljellä luonnonkivistä rakennetut paksut seinät ja kaarioviaukko. Talli ja aitat olivat poissa. Rantasaunan paikka löytyi. Isäni lapsuuden iso leikkikivi ja keinupuut oli ihanaa nähdä. Lähikotipelto kasvoi synkkää metsää. Isäni synnyinseudun näkeminen oli minulle mahtavan avartavaa. Myöhemmin isäni Eero kävi veljensä Antin kanssa useita kertoja kotijärvellä kalastelemassa. Eräällä näistä kerroista he tutustuivat venäläiseen Lahdenpohjan apulaiskaupunginjohtajaan, joka kävi Suomessa ja yöpyi kodissammekin. Isäni Eero ja veljensä Antti halusivat vuokrata rantapalstan kotitalonsa alueel- Risti-ilmoitukset 1,- €/ppm (+ alv) Isäni Eero ja äitini Irma jouluna 1956. ta. He anoivat Lahdenpohjan kaupungin johdolta siihen lupaa, mutta anomus hylättiin. Edelleen he jatkoivat asuntoautollaan kalastusreissuja Iijärvelle. ISÄLLÄNI EEROLLA OLI KYKY heittäytyä lapsen eli hänen sanastossaan naperon asemaan. Hippaa hän intoutui leikkimään, ei ainoastaan minun ja siskoni Katrin, vaan lähes kaikkien lasten kanssa. Maalla siskoni Katri ja minä pyysimme isältämme, että menisimme navettaan sikkaa ja possuja katsomaan. Kun menimme ja tulimme pois sieltä, pyysimme yhä uudelleen päästä katsomaan niitä. Isällämme oli kiva tapa jutustella koirille. Perheessämme oli dalmatiankoira Milo, joka oli sympaattinen ja eli yli 15 vuoden ikään asti. Vapaa-aikoinaan isäni viihtyi kotona. Äitini teki Helsingin kaupungilla vuorotyötä ja harrasti kuorolaulua. Heidän yhteinen karjalaistaustansa oli merkittävä yhdistävä tekijä. Isäni oli mukana myös äitini kotiseuturetkillä Sakkolassa. Äitini oli isäni omaishoitaja hänen viimeiset neljä vuottaan. Isäni oli luonteeltaan päättäväinen, kohtelias, empaattinen ja huumorintajuinen. Vahvan perustan elämälleen hän oli saanut terveissä maalaisjuurissaan Karjalassa. Isälläni oli ikuinen kaipuu Karjalaan. ISÄNI EERO KUOLI äkillisesti lauantai-iltapäivällä 9. elokuuta 2014 kotonaan Helsingissä Myllypurossa. Äitini tultua kauppareissulta hän makasi keittiön lattialla ryhdikkäänä, vielä lämpimänä, mutta hengettömänä. Olin metrossa, kun äitini ilmoitti minulle puhelimitse isäni kuolemasta. Noin 15 minuuttia myöhemmin näin isäni kuolleena keit- tiön lattialla – tulin surulliseksi. Isäni oli helpottuneen näköinen, koska hän oli päässyt pois maallisista vaivoistaan. Isäni kuolinsyy oli repeytynyt vatsa-aortan (valtimo) aneurysma (pullistuma). Isäni siunaustilaisuudessa 19. syyskuuta 2014 Malmin isossa kappelissa oli paljon saattoväkeä. Hänen arkkunsa kannettiin hautaan, jonka päälle tuli kaunis kukkakumpu. Sen jälkeen hänen muistotilaisuutensa pidettiin Memorijuhlasalissa, jossa soitin pianosooloja ja säestin lauluja. Iän myötä ja sairauksien kertyessä isäni Eero sanoi: ”Mä lähden kohta taivaaseen”. Olen kiitollinen rakkaalle isälleni kaikesta. Tuula Leinonen Helsinki }aineisto@jaakkimansanomat.fi 20 – No 3 – 8.6.2015 Iloinen kesäinen iltapäivä Jollaksessa keskiviikkona 8.7. alkaen klo 15 Etelä-Suomen Lumivaaralaiset ry ja Suur-Jaakkimalaiset ry kutsuvat kaikki Lumivaaran, Lahdenpohjan ja Jaakkiman yhdistysten jäsenet kesäiseen Iltapäivään Karjalaisten kesäkodille Jollakseen, Pääsky ry, Meri Perttilän polku 8, Helsinki. Ohjelmassa on vapaata yhdessäoloa, saunomista. Kesäkodilta voi ostaa kahvia, teetä ja virvokkeita. Reittiohjeet ja kulkuneuvot kesäkodille löytyvät Suur-Jaakkimalaisten jäsenkirjeessä ja yhdistyksen kotisivulta Karjalan Liiton nettisivuilla. Lämpimästi tervetuloa kaikenikäiset, ota myös kaverisi mukaan uimaan ja saunomaan! Tervetuloa Alavudelle viettämään Lumivaaran kirkon 80-vuotismuistojuhlaa 12.7.2015 Tilaisuus alkaa klo 10 Alavuden kirkossa juhlamessulla ja jatkuu kirkkokahvin ja pienimuotoisen ohjelman merkeissä seurakunta talossa. Järjestää: Lumivaara Perinneyhdistys ry. Alavuden Seurakunta ja yhteistyökumppanit Info: 040 -516 8572 (iltaisin tai viikonloppuisin) Harvio-seuran VUOSIKOKOUS Alavuden seurakuntatalossa 12.7.2015 klo 14. Ennen kokousta voi ruokailla esim. Alavuden ABC:lla. Samana päivänä voi osallistua myös Lumivaaran kirkon 80-vuotisjuhlaan alkaen klo 10. Tervetuloa! Pirkko Ahokas-Tuohinto Jaakkiman Karhut sukuseura ry:n SUKUJUHLA 31.7.-1.8. JA -KOKOUS 1.8. klo 14 pidetään Kemin kaupunkisrk:n leirikeskuksessa Saarenottassa os. Sotisaarentie 130, 94300 Kemi. Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset 18.6.2015 kirjeitse siht. Niina Lopperi, Sointulantie 7, 04620 MÄNTSÄLÄ p. 040-8202515 tai s-posti niina.lopperi@gmail.com. Tiedustelut myös pj Eero Knuuti p. 040-7487313 tai eero.knuuti@suomi24.fi Perinteiset kalajuhlat Kerimäellä! Suur-Jaakkimalaisten Itä-Suomen jaoston perinteinen kalajuhla pidetään lauantaina 15.8.2015 kello 12 alkaen Hotelli Herttuassa Kerimäellä (Savonlinna). Ohjelmassa Rovasti Jouko Paukkusen kenttähartaus Leikkimieliset kisat, mm. onginnassa hyvine palkintoineen Perinteiset rantakalat lisukkeineen ja pullakahveineen (17 €, alle 12-v. ilmaiseksi) Yhdessäoloa, yhteislaulua, muisteloita ja arpajaiset Maanviljelijä Yrjö Parikan kalastuskokemuksia ja valokuvia vuosien varrelta. Lisätietoa ja ilmoittautumiset 30.7.2015 mennessä Tuula Ikonen, puh. 050 305 2579 tai Jouko Turtiainen, puh 050 534 2088 tai jouko.turtiainen@gmail.com Majoitusvaraukset suoraan Hotelli Herttuaan hyvissä ajoin. Terveisiä Jaakkiman kirkolta Lukijamatka kotkennäille tehtiin toukokuun puolvälissä. Aurinko pääasiassa suosi meitä mukavasti, mutta kevättakkia ei vielä hennonnut heittää pois. Perjantai-illalla teimme kiertoajelun kirkoille ja laskimme sankarihautausmaiden muistokiville sinivalkoiset kukkaset. Kierroksella mukana, vasemmalta takana: Petri Sinkkonen, anja Korhonen, Pekka Sinkkonen, Sakari Mustonen, Jouni Nummela, Pekka Sihvonen, Asko Nieminen, Elsi Puputti, Satu Tuikkala, Jaana Kyötikki, Timo-Pekka Sihvonen, Pirkko Ahokas-Tuohin- Suur-Jaakkimalaisten vuoden kohokohta Öitsit järjestetään la 24.10.2015 kello 14 Karjalatalon juhlasalissa LUMIVAARAJUHLAT Helsingissä 30.8.2015 Messu Käpylän kirkossa Varsinainen juhla to, Anu Sandelin, Kaisu Veijalainen, Sulo Rasilainen ja Matti Tiilikka. Toiseksi ylimpänä vasemmalta Rauha ja Seppo Tarkiainen, Liisa Petäjäniemi, Leena Nummela, Anja Jalo, Pirjo Seppänen, Annamari Räty, Sakari Niemi, Katariina ja Liisa Heikkinen ja Jaana Ahokas-Heikkinen. Heidän edessään vasemmalta Kaisu Veijalainen, Irja Zink, Hilkka Aro, Tea Itkonen (matkanjohtaja), Maritta Jalo, Raija Alanen ja Tuula Tolkki. Etummaisina Leila Pääkkönen ja Anna-Liisa Pelkonen. Kuvan otti Jarno Puputti. Reissussa oli kaikkiaan 46 lehden lukijaa ja perheenjäsentä. Kiitos mukavasta matkaseurasta! terv. Tea Arkkiatri Risto Pelkonen kertoo Annalanhovissa viettämistään kesistä ja antaa kaikille näkökulmia onnelliseen elämään ja eläkevuosiin. Juhlapäivällinen, perinteinen ”kylät kisaavat” -kilpailu ja tanssia. Erkki ”evakkoreki” Liikanen esiintyy omaan lupsakkaan tyyliinsä. Merkitsethän päivän jo kalenteriisi! Metsolantie 14, klo 11.00 Karjalatalon Wiipurisalissa, klo 14.00 Juhlassa ohjelman lisäksi julkistetaan vuoden lumivaaralainen. Osallistumismaksuun 5 € sisältyy piirakkakahvit. Tervetuloa kaikki lumivaaralaiset, jaakkimalaiset ja lahdenpohjalaiset. Etelä-Suomen Lumivaaralaiset ry johtokunta. LUMIVAARA- MUSEO Lumivaara-museossa näet menetetyn Lumivaaran historiaa. VAIHTUVA NÄYTTELY: LUMIVAARAN KIRKKO 80 VUOTTA Osoite: Kulttuuritalo POKKI, Keskustie 28, Peräseinäjoki Avoinna ma – pe 9 – 17, la – su 12 – 16. Ryhmille avoinna sopimuksen mukaan Tarkista aukiolot: info puh.040 - 3691543 Viipurinrinkeli Leikkaa ilmoitus talteen! Tervetuloa mukaan kaikki vauvasta vaariin, ikään katsomatta!! MAANRAKENNUSLIIKE E. M. PEKKINEN OY Juvan teollisuuskatu 17 • 02920 ESPOO Puh. (09) 849 4070 Fax (09) 852 1890 www.empekkinen.fi seitsemällä mausteella 2 munaa 1½ dl sokeria 5 dl maitoa 50 g hiivaa 1 tl suolaa 2 tl kardemummaa 1 tl muskottia ½ tl meiramia ½ tl minttua ½ tl neilikkaa ½ tl kuminaa sahramia 150 g voita vehnäjauhoja Lisää munat ja sokeri vatkattuina taikinapohjaan, jossa on mausteet. Alusta taikina pullataikinan tapaan pehmeäksi. Taikinan noustua leivo rinkelit ja anna jälleen nousta vajaa tunti liinan alla. Voitele rinkelit munalla ja paista 220 0C:ssa. Toinen vanha tapa on voidella rinkelit vedellä ennen uuniin laittoa ja heti uunista pois otettaessa. Vedellä voidellun rinkelin pinta on mattapintainen. Viipurinrinkeli on vuoden karjalainen leivonnainen. Sen ohje on Jaakko Kolmosen Karjalan parhaat leivonnaiset -kirjasta. Tilaan Jaakkiman Sanomat Itselleni Lahjaksi Osoitteenmuutos Kestotilaus 1 vuosi Irtonumero Lehden saaja / entinen osoite (tarpeeton yliviivataan) Nimi Tilaushinnat 2015: kotimaahan vuosi 35€, kesto 30€ ulkomaille vuosi 40€, kesto 35€ lahjatilaus 26€ irtonumero 5€ Jaakkiman Sanomat maksaa postimaksun Lähiosoite Postino ja -toimipaikka Lehden maksaja / uusi osoite Nimi Lähiosoite Postino ja -toimipaikka Päiväys ja allekirjoitus Kiinnostukseni kohde on (kylän nimi): Tunnus 5000043 00003 VASTAUSLÄHETYS
© Copyright 2024