Pääkirjoitus
avainpääkirjoitus Jännitysnäytelmää kerrakseen S osiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta ei ole puuttunut yllätyskäänteitä ja jännittäviä vaiheita. Työryhmät ovat tuottaneet lukuisia raportteja, vahvoja mielipiteitä on esitetty suuntaan jos toiseenkin ja lehtijuttuihin on riittänyt dramaattisia otsikoita. Rakenneuudistukseen kohdistuu hyvin paljon odotuksia, mutta tähän mennessä ei kellään taida olla tiedossa, miltä osin odotukset lopulta täyttyvät. Kukaan ei liene eri mieltä siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteita on välttämättä ja nopeasti uudistettava. Sen sijaan niistä keinoista, joilla uudistus tulisi toteuttaa, on sitäkin enemmän eriäviä näkemyksiä. Monet terveyden- tai sosiaalihuollon merkittävät asiantuntijat ovat arvioineet, että uudistusta ei pitäisi ryhtyä toteuttamaan tämänhetkisten suunnitelmien pohjalta, koska kaikista vaikutuksista ei ole varmuutta ja etenkin lähipalvelut voivat jopa heiketä. Suunnitelmien on sanottu olevan myös joiltain osin perustuslain vastaisia. Yksi merkittävistä ongelmista sote-uudistuksessa on myös se, että palveluiden järjestämisen rakennetta ollaan muuttamassa ennen kuin on ratkaistu taustalla oleva perusongelma eli sosiaali- ja terveyspalveluiden monikanavainen rahoitus. Suomessa tulisi pyrkiä kohti näiden palveluiden yksikanavaista rahoitusta ja ratkaista sen kysymyksen yhteydessä palveluiden järjestämisen ja tuottamisen rakenne. Nyt vaikeasti ratkaistavissa olevan rahoituksen rakenneongelman työstämistä ollaan vasta aloittamassa. Joidenkin mielestä nyt kiivetään puuhun takamus edellä. Jännitysnäytelmänä on tietysti viihdyttävää seurata, päästäänkö tällä keinoin ylös latvaan asti vai miten käy. Harmi vain, että yksikään suomalainen ei pysty seuraamaan tilanteen kehittymistä vain yleisön joukosta ja sivustakatsojana. Me jokainen löydämme edestämme ennemmin tai myöhemmin sen, miten hyvin palvelurakenteen uudistamisessa onnistutaan. Viimeistään nyt on ratkaistava, miten tulevina aikoina pystytään toteuttamaan laadukas ja riittävä sosiaalija terveydenhuolto jokaisen kansalaisen tarpeisiin. Nykyrakenteella ja -kustannuksilla se ei kestävällä tavalla onnistu. Kovin moneen koekierrokseenkaan Suomella ei ole varaa, ja siksi tämän mittaluokan hankkeen valmistelun olisi suonut olevan kutakuinkin parasta mihin tässä maassa pystytään. Sillä, määräytyykö lopputulos asiantuntijatyön vai poliittisten kompromissien mukaan, saattaa olla eroa. Selvää on ainakin se, että helpon tehtävän edessä eivät rakenneuudistuksen suunnittelijat ja toteuttajat ole. Tärkeintä joka tapauksessa on, että uudistuksella pystyttäisiin turvaamaan yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille ja siten vähentämään ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja. HELENA YLIKYLÄ-LEIVA Kirjoittaja on MS-liiton toimitusjohtaja AVAI N 1/2014 3
© Copyright 2025