Mallivastaukset – Sopimusoikeus (200203A) 13.5.2015 Tehtävä 1 (Marja Luukkonen) Tapauksessa oli kyse valtuutuksesta ja siinä piti vastata kysymyksiin valtuutusmuodosta, valtuutuksen pätevyydestä sekä lisäksi tilannetta tuli arvioida oikeustoimilain 11 §:n nojalla. Maksimipistemäärä oli 10 pistettä. Tapauksessa tuli ensiksi pohtia valtuutusmuotoa ja sen pätevyyttä. Valtuutusmuoto on tapauksessa valtakirjavaltuutus, jossa valtuuttaja antaa valtuutetulle valtakirjan, jossa määritellään valtuutetun kelpoisuus. Esittämällä valtakirjan kolmannelle valtuutettu voi osoittaa edustusvaltansa. Valtuutuksella ei ole määrämuotoa lähtökohtaisesti eli sekä kirjallinen että suullinen valtuutus ovat yhtä päteviä. (Hemmo s. 267) Toiseksi tapauksessa tuli pohtia edustajan toimivaltaa ja kelpoisuutta, mitä näillä tarkoitetaan, miten ne ilmenevät tapauksesta ja mitä oikeusvaikutuksia näillä mahdollisesti on. Kelpoisuus ja toimivalta määrittävät kummatkin sitä, kuinka laaja oikeus sitoumusten tekemiseen edustajalla on. Kelpoisuus määrittää edustusvallan ulkorajan. Edustajalla on lähtökohtaisesti valta päättää sellaisia oikeustoimia, jotka kuuluvat hänen valtakirjassa täsmennetyn tehtävänsä alaan. Kelpoisuus määrittyy siten valtakirjan sisällön (tai joissakin tapauksissa edustajan aseman kaltaisten havaittavien tunnusmerkkien) perusteella. (Hemmo s. 252) Edustajan toimivalta puolestaan määräytyy sen mukaan, mitä päämiehen ja edustajan välillä asiasta on sovittu. Toimivalta rajoittuu esimerkiksi silloin, kun valtuuttaja antaa valtuuttajalle toimiohjeita siitä, millaisen oikeustoimen tämä saa tehdä, muta näitä seikkoja ei kirjata valtakirjaan kelpoisuuden rajoituksiksi. Toimivaltarajoitukset perustuvat siis valtuuttajan ja valtuutetun sisäiseen suhteeseen. (Hemmo s. 253) Kelpoisuus ja toimivalta ovat yhtä laajoja silloin, kun päämies ei ole antanut edustajalle mitään sellaisia sopimuksen päättämistä rajoittavia ohjeita, jotka eivät suoraan ilmene edustajan kelpoisuuden perustuvasta tosiseikastosta. Tapauksessa kelpoisuus on kuitenkin ollut toimivaltaa laajempi, sillä valtuutetulle on annettu valtakirjalla oikeus päättää oikeustoimi valtuuttajan puolesta niin, että valtuutettua koskevia toimintavaatimuksia on täsmennetty valtuuttajan ja valtuutetun välisin valtakirjasta näkymättömin määräyksin. (Hemmo s. 253) Tapauksessa valtuutetun toimivaltaa on rajoitettu DVD-boksin ostohinnan suhteen. Jos edustaja ylittää toimivaltansa, mutta pysyy kelpoisuutensa sisällä, hän rikkoo päämiehen antamia ohjeita. Menettelyvirheen oikeusvaikutuksia on tällöin arvioitava erikseen päämiehen ja sopimuskumppanin sekä päämiehen ja edustajan suhteessa. Ratkaisevaa päämiehen ja sopimuskumppanin välisen sopimuksen pätevyyden kannalta on jälkimmäisen vilpitön mieli. Ellei sopimuskumppani tiennyt eikä hänen pitänytkään tietää toimivallan ylityksestä, sopimus sitoo päämiestä. Tapauksessa annettujen tietojen mukaan DVD-boksin myyjä on ollut vilpittömässä mielessä. Sen sijaan valtuutettu voi joutua vahingonkorvausvastuuseen valtuuttajaa kohtaan. (Hemmo s. 253–254) Korjaajan kommentti: Tapaus on mennyt yleisesti ottaen todella hyvin. Joiltain opiskelijoilta oli harmillisesti mennyt sekaisin kelpoisuus ja toimivalta. Jos termit on kuitenkin selitetty täysin oikein (mutta niistä on käytetty päinvastaisia nimityksiä), on tästä saanut pari pistettä, mutta ei enempää. Tehtävä 2 a (Frey Nybergh) On olemassa lähinnä historiallinen sopimuksen syntytapaa koskeva erottelu. Sopimuksia voi jakaa konsensuaali- ja reaalisopimuksiin. Konsensuaalisopimus on sopimus, jonka sitovuus ei edellytä suoritustointa vaan perustuu pelkästään suorituslupaukseen eli tahdonilmaisuun. Reaalisopimus puolestaan ei sido ennen nimenomaisen suorituksen tekemistä (esim. hallinnan luovutus). Tällaisilla sopimuksilla ei kuitenkaan ole nykyisin merkitystä. (Halila – Hemmo: Sopimustyypit (2008) s. 13 ja Hemmo: Sopimusoikeuden oppikirja 2006 tai sama teos 2008 s. 75).) Oikeustoimilain sopimuksen tekemistä koskevien säännösten soveltamisala on lain 1.2 §:n rajoittama. Säännökset eivät koske määrämuotoisia sopimuksia eivätkä reaalisopimuksia. Oikeustoimilain 1 luku sääntelee siis vapaamuotoisten konsensuaalisopimusten tekemistä. (Hemmo: Sopimusoikeuden oppikirja 2006 tai sama teos 2008 s. 75).) Hallituksen esityksessä esitetty reaalisopimuskäsite ei vastaa sitä mitä perinteisesti siviilioikeudellisessa kirjallisuudessa sillä on tarkoitettu. Siinä selitetään, että syntyvä sopimus perustuu kuljettajan käyttäytymiseen tilanteissa, jossa ajetaan yksityisesti hallitulle kiinteistölle. Tämä käyttäytyminen kuvataan “niin sanotuksi reaalisopimukseksi”. Kirjallisuudessa tämä sitoutumisen tapa on kuitenkin hahmoteltu toisin. On puhuttu sopimuksen välittömästi perustavista tosiseikoista. Oikeussuhteen perustuva tosiasiallinen tapahtuma saa aikaan molemminpuoliset suoritusvelvollisuudet, joista toinen on yleensä maksusuoritus ja toinen elinkeinonharjoittajan toimialalle ominainen palvelus. (Hemmo: Sopimusoikeuden oppikirja 2006 tai sama teos 2008 s. 87). Hallituksen esityksessä valittu nimitys on omiaan aiheuttamaan sekaannusta oikeuselämässä käytävässä keskustelussa eikä siten ole suositeltava ainakaan ilman tarkentavaa määrittelyä. Huomioita Kahdessa vastauksessa on onnistuttu kuvaamaan reaalisopimuksen määritelmä, muttei luonnehtimaan pysäköintiä sopimusoikeudellisesti siten kuin oppikirjassa. Muutoin ei ole analyysin pohjaksi osattu toistaa, mitä oppikirjoissa on sanottu reaalisopimuksista. Näin ollen kehotus suorittaa vertailu ei ole pystytty toteuttamaan. Muutamassa vastauksessa vastaaja käyttää ilmaisua “tapauksessa” viitaten täten ikään kuin olisi kyse oikeustapauksen ratkaisemisesta. Tämän jälkeen kerrotaan joutuuko kuljettaja maksamaan valvontamaksua. Tehtävässä kehotettiin vertaamaan esitetty teksti siihen mitä muisti oppikirjoista. Ei ollut siis kyse yksittäisen tapauksen ratkaisemisesta! Tehtävä 2 b (Frey Nybergh) On kyse ostajan huolenpitovelvollisuudesta tavarasta, joka on irtaimen kaupan instituutti. Tätä instituuttia koskevia normeja tulee sovellettaviksi, kun ostaja haluaa torjua vastaanottamansa tavaran. Sitä koskevia normeja sovelletaan kaikissa irtaimen kaupan suhteissa (ns. b-b, b-c, c-c). Teoksessa Varallisuusuhteet asia käsitellään pelkästään kauppalain (KL) osalta (s. 989 s.). Teoksessa Wilhelmsson ym. 1 luvussa on esitys irtaimen kaupasta yleisesti. Tehtävä ei rajoittunut KL:n soveltamistilanteisiin. Kuluttajakaupassa tulee huomioida, että kuluttajasuojalain (KSL) 5:29:ssä säädetään siitä mitkä kauppalain säännökset sovelletaan KSL:n 5 luvun ohella. Ostajan huolenpitovelvollisuudesta säädetään KL 73.1 §:ssä seuraavasti: Jos ostaja haluaa torjua vastaanottamansa tavaran, hänen on myyjän lukuun ryhdyttävä kohtuullisiin toimenpiteisiin huolehtiakseen tavarasta. KL 73.2 §:ssä säädetään kuljetuskaupasta ja tällöin on huomioitava, että KSL 5:29 mukaan tämä lainkohta ei sovelleta kuluttajakaupassa: Jos ostaja haluaa torjua tavaran, joka on lähetetty hänelle ja jota pidetään hänen saatavillaan määräpaikkakunnalla, hänen on huolehdittava tavarasta myyjän lukuun, jos se on mahdollista kauppahintaa maksamatta ja ilman kohtuuttomia kustannuksia ja kohtuutonta haittaa. Tällaista velvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos myyjä tai joku muu, joka hänen puolestaan voi huolehtia tavarasta, on määräpaikkakunnalla. Lisäksi KL:ssa säädetään huolenpitovelvollisuustilanteista 74–78 §:ssä: tavaran säilytyksestä sivullisen luona, kustannusten korvaamisesta ja tavaran myynnistä.