1. No category

VALVOTTU VAPAUTENSA MENETTÄNYT
- Empiirinen oikeustieteellinen tutkimus kameravalvonnan
problematiikasta poliisivankiloissa -
Laura Saarinen
246589
Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskunta- ja kauppatieteiden
tiedekunta
Oikeustieteiden laitos
Pro gradu -tutkielma
Tammikuu 2015
Professori Matti Tolvanen
Tiivistelmä
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Tiedekunta
Yksikkö
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Oikeustieteiden laitos
Tekijä
Laura Saarinen
Työn nimi
Valvottu vapautensa menettänyt: empiirinen oikeustieteellinen tutkimus kameravalvonnan problematiikasta poliisivankiloissa
Pääaine
Työn laji
Aika
Sivuja
rikos- ja prosessioikeus ja
rikollisuuden tutkimus
pro gradu
26.1.2015
13+77
Tiivistelmä
Tutkielmassa selvitetään, kuinka poliisivankiloissa eri puolella Suomea sovelletaan putkalain
(laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta 841/2006) säännöksiä teknisestä valvonnasta
ja tarkkailusta. Selvittämisen kohteena on nimenomaisesti se, mitkä ovat käytännön toimenpiteet, jotka tehdään, kun vapautensa menettänyt sijoitetaan selliin, jossa häntä on mahdollista
valvoa kameran välityksellä.
Menetelmällisesti tutkielmassa yhdistyy laadullisen tutkimuksen menetelmin rakennettu empiirinen oikeustieteellinen tutkimus ja perinteinen lainoppi. Teknistä valvontaa ja tarkkailua koskevat säännökset rajoittavat vapautensa menettäneen yksityisyyden suojaa. Kyseisiä säännöksiä on tarkasteltu perusoikeuksien ja niiden yleisten rajoitusedellytysten sekä poliisitoiminnan
yleisten periaatteiden kontekstissa. Tämä sama konteksti on tuotu myös empirian tasolle pohdittaessa, vastaavatko käytännön sovellutukset laissa asetettuja vaatimuksia.
Aineistona on käytetty poliisivankilan edustajien – vartijoiden – haastatteluita sekä lainsäädäntöä ja oikeuskirjallisuutta. Tutkielma antaa tietoa siitä, mitä ongelmia putkalain kameravalvontaan liittyvissä säännöksissä ja niiden soveltamisessa on. Tutkimustulokset myös osoittavat
sen, minkälaisiin ongelmiin lain soveltamisessa ajaudutaan, kun lain valmistelussa tukeudutaan
vain teoriaan ja muiden alojen lainsäädäntöön. Tutkimustulosten valossa on selvää, että käytännöt ympäri Suomea ovat hyvin erilaisia eikä yhteistä linjaa ole – tämä vaarantaa niin vapautensa menettäneiden kuin vartijoidenkin oikeusturvan, puhumattakaan yhdenvertaisuudesta
vapautensa menettäneiden kohtelussa.
Tutkielmassa ei keskitytä ainoastaan kuvaamaan ongelmia; tutkimuksessa on myös annettu
suosituksia tilanteen korjaamiseksi. Tutkielmassa on annettu sekä de lege lata- että de lege
ferenda -suosituksia, joita on mahdollista hyödyntää säädettäessä muutoksista poliisivankiloiden toimintaa ohjaavissa säännöksissä.
Avainsanat
poliisivankila, tarkkailu, tekninen valvonta, kameravalvonta, yksityisyyden suoja, perusoikeudet, vapauden menetys, empiirinen oikeustieteellinen tutkimus, laadullinen tutkimus, poliisitoiminnan yleiset periaatteet
I
SISÄLLYS
LÄHTEET ........................................................................................................................................... III
LYHENTEET ...................................................................................................................................... IX
KUVAT ................................................................................................................................................ XI
KAAVIOT............................................................................................................................................ XI
1
JOHDANTO ................................................................................................................................. 1
2
TUTKIMUKSEN TAUSTAT JA MENETELMÄT .................................................................. 4
2.1
Nykytilanne .......................................................................................................................... 4
2.2
Tutkimuksen rajaus ja tutkimuskysymykset .................................................................... 5
2.3
Tutkimuskysymykset ja tutkimuksen tarkoitus ............................................................... 6
2.4
Menetelmästä ja sen valinnasta .......................................................................................... 7
2.5
Objektiivisuudesta ............................................................................................................... 9
2.6
Reliabiliteetti ja validiteetti ............................................................................................... 10
3
TEOREETTINEN VIITEKEHYS ............................................................................................ 12
3.1
Käsitteet .............................................................................................................................. 12
3.1.1 Säilöön otettu, YJT-kiinniotto .......................................................................................... 12
3.1.2 Kiinniotto, kiinniotettu, pidätetty ja tutkintavanki ........................................................... 13
3.1.3 Säilytystila, päihtymysselli ja pidätysselli ....................................................................... 14
3.1.4 Tarkkailu ......................................................................................................................... 15
3.1.5 Eristämistarkkailu ........................................................................................................... 16
3.1.6 Tekninen valvonta............................................................................................................ 17
3.1.7 Toimenpiteiden erojen hahmottamiseksi ......................................................................... 18
3.1.8 Säilytystilan esimies......................................................................................................... 20
3.1.9 PATJA ja KIP-lomake ..................................................................................................... 21
3.2
Käsiteltävät säännökset ..................................................................................................... 21
3.2.1 Tarkkailuun liittyvät säännökset...................................................................................... 22
3.2.2 Tekniseen valvontaan liittyvä säännökset........................................................................ 24
4
KAMERAVALVONTA POLIISITOIMINNAN YLEISTEN PERIAATTEIDEN JA
PERUSOIKEUKSIEN KONTEKSTISSA........................................................................................ 26
4.1
Perus- ja ihmisoikeudet – kansainvälinen ja kansallinen näkökulma .......................... 26
4.1.1 Oikeus vapauteen ja turvallisuuteen ............................................................................... 26
4.1.2 Oikeus yksityisyyteen ....................................................................................................... 27
4.2
Perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset ................................................................... 29
4.2.1 Tarkkarajaisuus ja täsmällisyys ...................................................................................... 30
4.2.2 Hyväksyttävyys ................................................................................................................ 31
4.2.3 Suhteellisuus ja ydinalueen koskemattomuus .................................................................. 32
4.2.4 Oikeusturva ja ihmisoikeusvelvoitteet ............................................................................. 32
4.3
Poliisitoiminnan yleiset periaatteet .................................................................................. 33
4.3.1 Suhteellisuus, tarkoitussidonnaisuus ja tehtävästä luopuminen ...................................... 34
4.3.2 Vähimmän haitan periaate ja perusoikeuksien kunnioitus .............................................. 35
4.4
Perusoikeuksien kollisio: yksityisyys vai turvallisuus .................................................... 36
4.5
Virkamiehen oikeusturva perusoikeuksien kollisiossa ................................................... 38
4.5.1 Huolimaton menettely...................................................................................................... 41
4.5.2 Laiminlyönti ja heitteillepano.......................................................................................... 42
5
SÄÄNNÖSTEN SOVELTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ ......................................................... 45
5.1
Haastattelututkimuksen toteuttaminen ........................................................................... 45
5.2
Päätösvalta kameravalvontaan sijoittamisesta ............................................................... 45
5.3
Kirjallinen päätös ja kirjaaminen .................................................................................... 49
5.4
Ilmoitus terveydenhuollolle ja terveydentilan tarkastus ................................................ 52
II
5.5
Muita huomioita................................................................................................................. 53
6
SOVELTAMISONGELMAT .................................................................................................... 56
6.1
Käytännöt suhteessa perustuslakiin ja ihmisoikeusvelvoitteisiin .................................. 56
6.1.1 Oikeus yksityisyyteen ....................................................................................................... 56
6.1.2 Yleiset rajoitusedellytykset .............................................................................................. 57
6.2
Käytännöt suhteessa putkalakiin ..................................................................................... 58
6.2.1 Tekninen valvonta............................................................................................................ 58
6.2.2 Tarkkailu ......................................................................................................................... 59
6.3
Virkamiesten oikeusturvaan kohdistuvat ongelmat ....................................................... 61
6.4
Erityisenä ongelmana poliisilakiperusteiset kiinniotot ................................................... 62
6.4.1 Kiinniotto rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi ............................................................. 63
6.4.2 Kiinniotto henkilön suojaamiseksi ................................................................................... 64
6.4.3 Pohjoismainen sääntely päihtyneiden käsittelystä .......................................................... 66
7
SUOSITUKSIA ........................................................................................................................... 70
7.1
Oikeustilan selkeyttäminen ............................................................................................... 70
7.2
Putkalain terminologia ja systematiikka ......................................................................... 73
7.3
Käytännöt yhdenmukaisiksi: ohjeiden ja määräysten ajantasaisuus ja sisältö ........... 75
8
JOHTOPÄÄTÖKSET ............................................................................................................... 76
III
LÄHTEET
KIRJALLISUUS
Aarnio, Aulis: Tulkinnan taito – ajatuksia oikeudesta, oikeustieteestä ja yhteiskunnasta. Vantaa
2006.
Ervasti, Kaijus: Empiirinen oikeustutkimus. Teoksessa Lindfors, Heidi (toim.): Empiirinen tutkimus oikeustieteessä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 64. Helsinki
2004.
Frände, Dan – Matikkala, Jussi – Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti – Viljanen, Pekka – Wahlberg,
Markus: Keskeiset rikokset. Helsinki 2006. (Frände ym. 2006)
Hallberg, Pekka – Karapuu, Heikki – Ojanen, Tuomas – Scheinin, Martin – Tuori, Kaarlo – Viljanen, Veli-Pekka: Perusoikeudet. S. 281-302. Helsinki 2011.
Heinonen, Tuuli – Lavapuro, Juha (toim.): Oikeuskulttuurin eurooppalaistuminen. Suomalaisen
lakimiesyhdistyksen julkaisuja, E-sarja N:o 23. Vantaa 2012.
Helminen, Klaus – Fredman, Markku – Kanerva, Janne – Tolvanen, Matti – Viitanen, Marko: Esitutkinta ja pakkokeinot. Helsinki 2012. (Helminen ym. 2014)
Helminen, Klaus – Kuusimäki, Matti – Rantaeskola, Satu: Poliisilaki. Helsinki 2012. (Helminen
ym. 2012)
Hirvonen, Ari: Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen julkaisuja
17. Helsinki 2011.
Jyränki, Antero – Husa, Jaakko: Valtiosääntöoikeus. Helsinki 2012.
Kainulainen, Heini: Teemahaastattelut kriminologisessa tutkimuksessa. Teoksessa Lindfors, Heidi
(toim.): Empiirinen tutkimus oikeustieteessä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 64. Helsinki 2004.
Koskinen, Seppo & Kulla, Heikki: Virkamiesoikeuden perusteet. 5. uudistettu painos. Helsinki
2009.
Kukkonen, Pentti: Vahingonkorvaus virassa aiheutetusta vahingosta. Jyväskylä 1997.
Kulla, Heikki: Hallintomenettelyn perusteet. 7. uudistettu painos. Jyväskylä 2008.
Lindfors, Heidi (toim.): Empiirinen tutkimus oikeustieteessä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen
tutkimustiedonantoja 64. Helsinki 2004.
Miettinen, Tarmo (toim.): Oikeustieteellinen opinnäytetyö. 2. painos. Joensuu 2004.
Miettinen, Tarmo: Mikä tekee tutkimuksesta tieteellisen? Teoksessa Tarmo Miettinen (toim.): Oikeustieteellinen opinnäytetyö. 2. painos. Joensuu 2004, s. 3-16.
Ojanen, Tuomas: EU-oikeuden perusteita. Helsinki 2006.
Pellonpää, Matti: Euroopan ihmisoikeussopimus. 4. painos. Helsinki 2005.
Pellonpää, Matti: Europeiska människörättskonventionen. Helsinki 2007.
IV
Pellonpää, Matti: Henkilökohtainen koskemattomuus (PL 7§). Teoksessa Hallberg, Pekka – Karapuu, Heikki – Ojanen, Tuomas – Scheinin, Martin – Tuori, Kaarlo – Viljanen, Veli-Pekka:
Perusoikeudet. S. 281-302. Helsinki 2011.
Pellonpää, Matti – Gullans, Monica – Pölönen, Pasi – Tapanila, Antti: Euroopan ihmisoikeussopimus. 5. painos. Helsinki 2012.
Pieni tietosanakirja. Helsinki 1925-1928.
Saarinen, Laura: Valvonnan alla – vapautensa menettäneeseen kohdistettava kameravalvonta poliisivankilassa. Kandidaatin tutkielma. Itä-Suomen yliopisto 2015. (julkaisematon)
Saraviita, Ilkka: Perustuslaki. 2. uudistettu painos. Helsinki 2011.
Scheinin, Martin: Perusoikeuskonfliktit. S. 125-141. Teoksessa Heinonen, Tuuli – Lavapuro, Juha
(toim.): Oikeuskulttuurin eurooppalaistuminen. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja,
E-sarja N:o 23. Vantaa 2012.
Sirén, Reino & Lehti, Martti: Musta maaliskuu? Väkivalta ja alkoholin kulutuksen kasvu vuonna
2004. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 222. Helsinki 2006.
Viljanen, Pekka: Virkarikokset ja julkisyhteisön työntekijän rikokset. Helsinki 1990.
Viljanen, Veli-Pekka: Perusoikeuksien rajoittaminen. Teoksessa Hallberg, Pekka – Karapuu, Heikki – Ojanen, Tuomas – Scheinin, Martin – Tuori, Kaarlo – Viljanen, Veli-Pekka: Perusoikeudet. S. 139-170. 2. Uudistettu painos. Helsinki 2011.
Internet-lähteet
Anttila, Pirkko: Tutkimisen taito ja tiedonhankinta. 1998. [http://www.metodix.com > etusivu >
menetelmät > tutkimusprosessi > tutkimisen taito ja tiedonhankinta] (1.9.2014).
Eduskunta: Perustuslakivaliokunnan esityslistat. 1.9.2014. [http://www.eduskunta.fi > etusivu >
organisaatio > valiokunnat > perustuslakivaliokunta > esityslista] (1.9.2014).
Helsingin
Sanomat:
Kysely:
päihtyneet
ja
peltikolarit
pois
poliisilta.
26.12.2011.
[http://www.hs.fi/kotimaa/a1305552092190] (20.1.2015)
Huttunen, Matti O.: Alkoholinkäytön aiheuttamat myrkytystilat. Päivitetty 23.7.2008. Duodecim
Terveyskirjasto. [http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00080]
(10.8.2014)
Kameleon document house: Ratkaisu. 2014. [http://www.kameleon.fi/ratkaisu] (29.8.2014).
Keinänen, Anssi: Lainsäädäntötutkimuksen ja oikeussosiologian perusteet. Päivitetty 2011. Luentorunko lv 2011-2012. [http://wanda.uef.fi/oikeustieteet/netti11-12/LST.pdf] (10.1.2015).
Poliisihallitus: Poliisihallituksen internetsivut. Etusivu. 2014. [http://www.poliisihallitus.fi].
11.8.2014.
Saaranen-Kauppinen, Anita & Puusniekka, Anna: KvaliMOTV – Menetelmäopetuksen tietovaranto.
Verkkojulkaisu
2006.
Yhteiskuntatieteellinen
[http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/] (viitattu 1.9.2014).
tietoarkisto.
V
Sisäministeriö:
Sisäasiainministeriön
nimi
muuttuu
sisäministeriöksi.
27.6.2013.
[http://www.intermin.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/1/1/sisaasiainministerion_nimi_muuttuu_sisa
ministerioksi] (31.8.2014).
YLE Verkkouutiset (Liukkonen, Juho): Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla
vuodessa – katso miten rahat kuluvat. Päivitetty 24.5.2013.
[http://yle.fi/uutiset/poliisi_kuskaa_juoppoja_lahes_viidella_miljoonalla_eurolla_vuodessa/6
656267] (19.12.2014).
YLE Verkkouutiset (Liukkonen, Juho): Poliisi suunnittelee yhdeksän putkan lakkauttamista Suomessa – riveissä herännyt kritiikkiä. Päivitetty 17.1.2014.
[http://yle.fi/uutiset/poliisi_suunnittelee_yhdeksan_putkan_lakkauttamista_suomessa__riveissa_herannyt_kritiikkia/7036987] (20.1.2015).
YLE Verkkouutiset (Lukkari, Mari): Turvallisuus muuttuu raha-asiaksi – vartija korvaa poliisin.
5.1.2015. [http://yle.fi/uutiset/turvallisuus_muuttuu_rahaasiaksi_vartija_korvaa_poliisin/7719723] (20.1.2015).
VIRALLISLÄHTEET
Case of Pfeifer v. Austria 15/11/2007
CPT: Selonteko Suomen hallitukselle kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai
rangaistuksen estämiseksi toimivan eurooppalaisen komitean (CPT) käynnistä Suomessa
20.-30.4.2008.
Epävirallinen
käännös.
Päivitetty
7.11.2008.
[http://www.cpt.coe.int/documents/fin/2009-05-inf-fin.pdf]. 11.8.2014.
Eduskunnan oikeusasiamies: Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2013. K2/2014 vp.
Sastamala 2014.
Eduskunta:
HE
22/2014
vp
käsittelytiedot.
Päivitetty
19.1.2015.
[http://fakta.eduskunta.fi/triphome/bin/vkx3000.sh?TUNNISTE=HE+22/2014] (20.1.2015).
Euroopan neuvoston ministerikomitea: European Prison Rules. Council of Europe Publishing
2006.
Euroopan neuvoston vankilasäännöt. Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen julkaisuja 2/2007.
[http://www.coe.int/t/DGHL/STANDARDSETTING/PRISONS/EPR/Euroopanvankilas%C3
%A4%C3%A4nn%C3%B6t%202.pdf] (30.8.2014).
Poliisihallitus 2020/2013/4645:Yksityisyyden suojan huomioiminen poliisin säilytystiloissa. Poliisihallituksen kirje. Helsinki 5.12.2013.
Poliisihallitus:
Poliisin
säilyttämien
henkilöiden
kohtelusta.
Poliisihallituksen
2020/2013/5490. Voimassa 1.4.2014-31.12.2018.
Rikspolisstyrelsens föreskrifter och allmänna råd om omhandertagande av berusade personer
RPSFS 2000:57, FAP 023-1.
ohje
VI
[https://www.polisen.se/Global/www%20och%20Intrapolis/FAP/FAP023_1_RPSF2000_57.
pdf](19.12.2014)
Sisäasiainministeriön julkaisuja5/2011: Päihtyneiden kiinniottamista, kuljettamista, kohtelua ja
hoitoa selvittäneen työryhmän loppuraportti. Sisäasiainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteinen työryhmä. Helsinki 2011.
SMDno 2008/767: Sisäasiainministeriön poliisiosaston ohje poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta. Voimassa 1.1.2008-toistaiseksi.
Hallituksen esitykset
HE 309/1993 vp: Hallituksen esitys perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta.
HE 10/1998 vp: Hallituksen esitys laeiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain, tutkintavankeudesta annetun lain, pakkokeinolain ja kansanterveyslain muuttamisesta
HE 44/2002 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.
HE 263/2004 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa ja tutkintavankeuden toimeenpanoa koskevaksi lainsäädännöksi.
HE 266/2004 vp: Hallituksen esitys laiksi poliisilain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
HE 90/2005 vp: Hallituksen esitys laiksi poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta sekä laeiksi
eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.
HE 222/2010 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamiseksi.
HE 224/2010 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle poliisilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
HE 22/2014 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista sekä
eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
HE 45/2014 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle vankeutta ja tutkintavankeutta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi.
HE 348/2014 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain 13 luvun muuttamisesta.
Valiokuntien mietinnöt ja lausunnot
HaVM 10/2005 vp: Hallintovaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 266/2004 vp) poliisilain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
HaVM 14/2006 vp: Hallintovaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 90/2005 vp) laiksi
poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta sekä laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien
muuttamisesta.
VII
HaVM 42/2010 vp: Hallintovaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 224/2010 vp) poliisilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
LaVL 10/2006 vp: Lakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (90/2005 vp) laiksi poliisin
säilyttämien henkilöiden kohtelusta sekä laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.
PeVL 8/1995 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 57/1995 vp) laiksi
poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa.
PeVL 15/1996 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 81/1996 vp) laiksi
ampuma-aseista ja ampumatarpeista annetun lain muuttamisesta.
PeVL 23/1997 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 6/1997 vp) oikeudenkäyttöä, viranomaisia, yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi.
PeVL 35/1997 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 183/1997 vp)
ampuma-aselaiksi ja laiksi poliisilain 23 §:n sekä laiksi poliisin henkilörekistereistä annetun
lain 19 ja 20 §:n muuttamisesta.
PeVL 12/1998 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 10/1998 vp) laeiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain, tutkintavankeudesta annetun lain, pakkokeinolain ja kansanterveyslain muuttamisesta.
PeVL 17/1998 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 42/1998 vp) laiksi
rajavartiolaitoksesta.
PeVL 31/1998 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 76/1998 vp) pelastustoimilaiksi.
PeVL 21/2006 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 90/2005 vp) laiksi
poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta sekä laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien
muuttamisesta.
PeVL 67/2010 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 224/2010 vp)
poliisilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
PeVL 22/2014 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 22/2014 vp) laiksi
yksityisistä turvallisuuspalveluista sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
PeVM 25/1994 vp: Perustuslakivaliokunnan mietintö n:o 25 hallituksen esityksestä (HE 309/1993
vp) perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta.
VaVM 6/2014 vp: Valtiovarainvaliokunnan mietintö valtioneuvoston selonteosta (VNS 4/2014 vp)
julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015-2018.
Eduskunnan oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiehen päätökset
AOA 2865/2/00: Päätös putkakuolemien tutkintaa ja vapautensa menettäneiden valvontaa koskevassa asiassa. (18.12.2003).
VIII
AOA 3051/5/05: Lausunto hallituksen esityksestä (90/2005 vp) laiksi poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta sekä laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (25.10.2005).
AOA 4005/2/08: Putkien yksityisyyden suojassa parannettavaa. (9.11.2011.)
HAASTATTELUT ym.
Huhtela, Jussi: poliisitarkastajan haastattelu koskien teknistä valvontaa ja tarkkailua. 2013.
Matokangas, Antti: ylitarkastajan puhelinhaastattelu koskien teknistä valvontaa ja tarkkailua. 2014.
Tienhaara, Jari: sähköpostikeskustelu koskien teknistä valvontaa ja tarkkailua. 11.8.2014.
IX
LYHENTEET
AOA
eduskunnan apulaisoikeusasiamies
CPT
eurooppalainen komitea kidutuksen, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi
EIS
Euroopan ihmisoikeussopimus (SopS 85-86/1998)
EIT
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
EOA
eduskunnan oikeusasiamies
EU
Euroopan unioni
HaV
hallintovaliokunta
HaVM
hallintovaliokunnan mietintö
HE
hallituksen esitys
HS
Helsingin Sanomat
KELA
kansaneläkelaitos
KIP
kiinniottamisen kirjaaminen
KP-sopimus
kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus
(SopS 7/1976)
l.
eli
LaVL
lakivaliokunnan lausunto
LYTP
laki yksityisistä turvallisuuspalveluista (282/2002)
PATJA
poliisiasiaintietojärjestelmä
PeV
perustuslakivaliokunta
PeVM
perustuslakivaliokunnan mietintö
PeVL
perustuslakivaliokunnan lausunto
PKL
pakkokeinolaki (806/2011)
PL
perustuslaki (731/1999)
POHA
Poliisihallitus
PolL
poliisilaki (872/2011)
POV
pidättämiseen oikeutettu virkamies
putka-asetus
valtioneuvoston
asetus
poliisin
säilyttämien
henkilöiden
kohtelusta (645/2008)
putkalaki
laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta (841/2006)
PäihKL
laki päihtyneiden käsittelystä (461/1973)
RL
rikoslaki (39/1889)
SMPO
sisäministeriön poliisiosasto
X
säilölaki
laki säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä (116/2002)
VaVM
valtiovarainvaliokunnan mietintö
TVL
tutkintavankeuslaki (768/2005)
VNA
valtioneuvoston asetus
vp
valtiopäivät
YLE
Yleisradio Oy
YJT
yleinen järjestys ja turvallisuus
XI
KUVAT JA KAAVIOT
Kuva 1. Päihtyneiden säilytystilan ja pidätyssellin väliset eroavaisuudet. ...................................... 15
Kuva 2. Kameravalvontaan sijoittaminen kiinniottoperusteen mukaan. .......................................... 19
Kuva 3. Perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa. ............ 29
Kuva 4. Esimerkki periaatteiden punninnasta kameravalvontaan sijoittamista harkittaessa. .......... 40
Kuva 5. Tarkkailun kolme tärkeintä elementtiä. .............................................................................. 60
Kaaviot
Kaavio 1. Päihtyneiden kiinniotettujen sijoittaminen kameravalvottuun tilaan. .............................. 46
Kaavio 2. Päätösvallan jakautuminen eri henkilöstötasoille teknisen valvonnan kohdalla. ............ 47
Kaavio 3. Päätösvalta tarkkailun osalta............................................................................................ 48
Kaavio 4. Kameravalvonnasta päättävä taho (tekninen valvonta ja tarkkailu yhdessä). .................. 49
Kaavio 5. Kirjallisen päätöksen laatiminen tarkkailusta. ................................................................. 50
Kaavio 6. Teknisen valvonnan ja tarkkailun kirjaaminen. ............................................................... 51
Kaavio 7. Sovitut käytännöt terveydenhuoltoviranomaisen kanssa ................................................. 52
1
1
JOHDANTO
Perustuslakimme (PL 731/1999) 7 § 3 momentin mukaan vapautensa menettäneen oikeudet tulee
turvata lailla. Tätä perustuslaillista toimeksiantoa poliisivankiloiden osalta täyttää pääsääntöisesti1
laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, kuinka
eri puolilla Suomea poliisivankiloissa noudatetaan poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta
annetun lain (putkalaki 841/2006) 13 luvun 3 §:n säännöksiä tarkkailusta sekä 12 luvun säännöksiä
teknisestä valvonnasta. Nämä lainkohdat on valittu indikaattoreiksi siitä, onko putkalain sääntely
yleisesti ottaen toimivaa ja tarkoituksenmukaista. Vapautensa menettäneen asettaminen kameravalvottuun tilaan ympärivuorokautisesti merkitsee voimakasta puuttumista yksilön perustuslaissa taattuun yksityisyyden suojaan (PL 10 §). Tästä syystä säännösten, joiden nojalla vapautensa menettänyt on mahdollista sijoittaa kameravalvontaan, tulisi olla tulkinnallisesti selkeitä putkalaissa, asetuksessa poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta (VNA 645/2008) sekä Poliisihallituksen ohjeissa ja määräyksissä.
Tutkielman kohteeksi valitsin kameravalvontaa sääntelevät lainkohdat, sillä näiden perusoikeuksia
rajoittavasta luonteesta johtuen voidaan ajatella kyseisten säännösten olevan keskimääräistä tarkemmin säänneltyjä ja valmisteluvaiheessa laajemmin pohdittuja. Jos näiden säännösten käytännön
soveltamisessa esiintyy paljon ongelmia, nousee pohdittavaksi kysymys siitä, miten putkalakia
muilta osin noudatetaan ja ovatko lain muut säännökset tulkinnallisesti jopa epäselvempiä. Tässä
tutkielmassa on tutkittu ainoastaan teknisen valvonnan ja tarkkailun soveltamista ja sääntelyä.
Pro gradun kanssa samaan kokonaisuuteen kuuluu myös kandidaatin tutkielma2, jossa on oikeudellisen argumentaation menetelmin haettu vastausta siihen, kuinka tarkkailua ja teknistä valvontaa
koskevia säännöksiä tulisi tulkita ja soveltaa perusoikeuskontekstissa. Kandidaatin tutkielmassa on
myös annettu sekä de lege lata3- että de lege ferenda4 –suosituksia. Kyseinen tutkielma on puhtaasti lainopillinen kun taas tässä pro gradu -tutkielmassa tuodaan esille myös käytännön näkökulmaa.
Jotta lainsäädäntöä on mahdollista kehittää, tulee olla empiiristä, tutkittua tietoa siitä, kuinka voimassa oleva lainsäädäntö toimii. Tämä tutkielma vastaa kysymykseen siitä, kuinka tutkielman keskiössä olevia säännöksiä poliisivankiloissa noudatetaan.
1
Poliisivankilatoiminnassa vaikutusta on myös mm. poliisilailla (PolL 872/2011), tutkintavankeuslailla
(TVL 768/2005), mielenterveyslailla (1116/1990) ja säilölailla (laki säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä 116/2002).
2
Saarinen 2015.
3
De lege lata –tutkimus l. positiivinen tutkimusote (säädetyn lain kannalta) ks. esim. Keinänen 2011, s. 5.
4
De lege ferenda –tukimus l. normatiivinen tutkimusote (tulevaisuudessa säädettävän lain kannalta; esittäjän
näkemys siitä, millainen ko. oikeussäännön tulisi olla) ks. esim. Keinänen 2011, s. 5.
2
Tutkielman tavoitteet ovatkin kahdensuuntaiset. Toisaalta tutkielmassa esitetään täysin uutta, haastattelututkimuksen kautta saatua tietoa siitä, kuinka putkalain perusoikeusherkkiä säännöksiä käytännössä sovelletaan ja kuinka yhdenmukaisia nämä soveltamiskäytännöt ovat. Edellisen tavoitteen
kautta päästään kysymykseen siitä, onko itse lainsäädännössä sellaista epäselvyyttä, joka vaatisi
selvittämistä. Putkalain yksityisyyden suojaa kameravalvonnan kautta rajoittavia säännöksiä on
tarkasteltu myös perusoikeuskontekstissa ja perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kautta
sekä poliisitoiminnan yleisten periaatteiden kautta, jotta lukijalle havainnollistuu se, minkälaisia
edellytyksiä perusoikeuksia rajoittavalle lainsäädännölle ja poliisitoiminnalle on asetettu. Tutkielman voi myös nähdä kannanottona siihen, että lain loppukäyttäjiä – tässä tapauksessa vartijoita ja
konstaapeleita – tulisi kuunnella lainsäätämisvaiheessa. Jos heitä ei ole kuunneltu säätämisvaiheessa, tulisi vähintäänkin tehdä tutkimusta, jolla selvitettäisiin voimassa olevan lainsäädännön todellisia ongelmia.
Tutkielmaa varten haastateltiin edustajaa 25 poliisivankilasta ympäri Suomea, valikoiden haastateltavat poliisivankilat täysin sattumanvaraisesti. Haastattelussa kysyttiin täsmällisiä kysymyksiä liittyen putkalain 11:3:n ja 12:1:n soveltamiseen. Vastaajille annettiin myös mahdollisuus kertoa mielipiteensä voimassa olevasta lainsäädännöstä ja oma näkökantansa siihen, mikä aiheuttaa suurimmat ongelmat poliisivankilatoiminnassa5. Jotta tutkimus pysyisi tiiviinä tarkasteltavan aiheen ympärillä, ei kantaa voi ottaa kaikkeen. Nämä muut huomiot on kuitenkin haluttu tuoda tässä tutkimuksessa esille, jotta lukijalle hahmottuu paremmin se arkitodellisuus ja osa niistä ongelmista,
joita poliisivankiloissa päivittäin kohdataan. Näiden huolenaiheiden ympärille on myös mahdollista
rakentaa jatkotutkimusta ja esimerkiksi tulevaisuuden lainsäädäntöhankkeissa putkalakiin liittyen,
olisi hyvä huomioida myös nämä vartijoiden esittämät muut huomiot.
Tutkielman rakenne on seuraavanlainen. Toisessa kappaleessa avataan syvällisemmin tutkielman
taustoja sekä käytettyjä menetelmiä. Alakappaleissa on kerrottu hieman nykytilanteesta, yleistä
tutkielman laadinnasta ja sen tutkielman rajauksista. Lisäksi on otettu kantaa tutkielman objektiivisuuteen sekä reliabiliteetti- ja validiteettikysymyksiin. Kolmas kappale sisältää teoreettisen viitekehyksen. Alakappaleissa on avattu tutkimuksessa käytetyt käsitteet sekä kohteena olevat säännökset.
Neljäs kappale käsittelee kameravalvontaa (sellissä vapautensa menettäneeseen kohdistettavaa)
perusoikeuskontekstissa. Kappaleessa käydään läpi myös perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset ja pohditaan, kuinka putkalain säännökset täyttävät nämä vaaditut edellytykset. Kappaleessa on
myös esitelty poliisitoiminnassa noudatettavat yleiset periaatteet. Neljännessä kappaleessa on pohdittu myös perusoikeuksien kollisiota ja virkamiehen oikeusturvaa tämän kollision kontekstissa.
5
Nämä näkökohdat on tuotu esille, mutta niihin ei tämän tutkielman puitteissa ole mahdollista analysoida
syvemmin. Toisaalta perusoikeuksien yleiset rajoittamisedellytykset sekä poliisitoiminnan yleiset periaatteet
koskevat kaikkea poliisivankilatoimintaa, joten tämän tutkielman löydöksiä voidaan soveltaa myös muissa
perusoikeuksia rajoittavassa toiminnassa.
3
Viidennessä kappaleessa on esitelty haastattelututkimuksen tulokset. Ensin on kerrottu yleistä haastattelujen toteuttamisesta, jonka jälkeen vastaukset on käyty läpi jakamalla aihealueet pienempiin
osiin, jotta vastaukset on helpompi hahmottaa. Viidennen kappaleen viimeisessä alakappaleessa on
esitetty haastatteluissa esiin tulleita muita huomioita. Kuudes kappale käsittelee haastatteluissa
ilmitulleiden käytäntöjen mahdollisia ongelmia suhteessa perustuslakiin ja putkalakiin. Kantaa on
otettu myös siihen, minkälaisia oikeusturvaongelmia sovellettavista käytännöistä aiheutuu toimenpiteen täytäntöönpanevalle virkamiehelle (yleensä vartija). Koska ongelmia on turha kuvata antamatta ajatuksia niiden ratkaisemiseksi, käsittelee seitsemäs kappale kirjoittajan laatimia suosituksia
oikeustilan selkeyttämiseksi ja käytäntöjen yhdenmukaistamiseksi. Viimeinen kappale sisältää
johtopäätökset ja vastaukset tutkimuskysymyksiin.
Haastattelututkimuksen lisäksi tutkielmassa on aineistona käytetty etenkin perusoikeuksiin ja poliisitoimintaan liittyvää kirjallisuutta, sekä hallituksen esityksiä ja perustuslakivaliokunnan lausuntoja
ja mietintöjä liittyen perusoikeuksiin ja niiden rajoittamiseen. Vanhempien hallitusten esitysten,
lausuntojen ja mietintöjen osalta aineiston hankinta on tehty Eduskunnan kirjastossa, jossa säilytetään kootusti kaikki valtiopäiväasiakirjat; tämä oli pakollinen ratkaisu, sillä vanhempaa lainvalmisteluaineistoa ei ole löydettävissä sivunumeroituna internetistä.
Tutkielmaa aloittaessa oli tutkijalla jonkinlainen ennakkokäsitys siitä, minkä suuntaisia tuloksia
haastattelussa mahdollisesti saadaan. Oletukset perustuivat omakohtaiseen kokemukseen sekä keskusteluihin kollegoiden kanssa. Vaikka tiedossa oli, että toimintatavoissa on varmasti eroavaisuuksia, niin siitä huolimatta lain soveltamisen käytäntöjen kirjavuus yllätti. Yllättävää oli myös se,
kuinka pienelle huomiolle poliisivankilatoiminta on useassa poliisivankilassa jätetty, vaikka vartijat
selvästi nauttivat kenttäkonstaapelien ja tutkinnan konstaapelien luottamusta ja arvostusta. Toivottavaa on, että tutkielma herättelee organisaation kaikkia tasoja ymmärtämään poliisivankilatoimintaa paremmin ja syvällisemmin sekä kiinnittämään enemmän huomiota siellä työskentelevien oikeusturvaan ja mahdollisuuteen hoitaa virkatehtävänsä lain vaatimalla tavalla.
4
2
2.1
TUTKIMUKSEN TAUSTAT JA MENETELMÄT
Nykytilanne
Voimassa oleva laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta on ensimmäinen lain tasoinen
säädös koskien poliisin säilyttämien vapautensa menettäneiden henkilöiden oikeuksia ja velvollisuuksia. 6 Putkalaki säädettiin samoihin aikoihin uuden tutkintavankeuslain kanssa ja putkalain
esitöitä sekä itse säädöstekstiä vaikuttaa leimanneen kiire. Suurin ongelma putkalain säännöksissä
lienee se, että iso osa sääntelyä on kopioitu sellaisenaan tutkintavankeuslaista eikä säännöksissä ole
huomioitu poliisivankiloiden tilojen, toimintojen, funktion sekä resurssien erityisluonnetta.
Voimassa oleva putkalaki astui voimaan 1.10.2006 ja sellaisenaan toteuttaa perustuslain 7 § 3 momentin toimeksiantoa, jonka mukaan vapautensa menettäneiden oikeuksista ja velvollisuuksista
tulee säätää lailla. Lakiin on tehty suhteellisen vähän muutoksia sen säätämisen jälkeen. Putkalakiin on kuitenkin tulossa joitakin muutoksia vuoden 2015 aikana. Tämä johtuu siitä, että tutkintavankeuslakiin on esitetty lukuisia muutoksia 7 ja näillä muutoksilla tulee olemaan vaikutuksensa
myös poliisivankiloita koskevaan sääntelyyn8.
Erittäin radikaaleja vaikutuksia voi myös olla yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain
(LYTP 282/2002) muutoksilla, kun se tulee voimaan. Kyseisen kokonaisuudistuksen hallituksen
esityksessä on ehdotettu, että poliisivankiloissa voitaisiin tietyin, tarkoin edellytyksin käyttää myös
yksityisiä vartijoita9 . Hallituksen esityksessä on tosin muutamia terminologisia virheellisyyksiä,
jotka aiheuttaisivat sen, että tosiasiassa yksityisiä vartijoita ei voitaisi poliisivankiloissa käyttää
kovinkaan laajasti10. Esitys on tällä hetkellä valiokuntakäsittelyssä. Perustuslakivaliokunta on esityksestä antanut lausuntonsa11 syyskuussa, josta lähtien asia on ollut hallintovaliokunnan käsiteltävänä.12
Yleensä vapautensa menettäneiden kohteluun liittyvään lainsäädännön uudistuksissa on korostettu
ainoastaan vapautensa menettäneen asemaa ja hänen oikeuksiensa turvaamista, mutta esimerkiksi
poliisivankiloiden virkamiesten oikeusturvasta huolehtiminen sekä käytännön työn tekemisen nä6
HE 90/2005 vp s. 1.
HE 45/2014 vp.
8
TVL:a koskevassa HE:ssä (HE 45/2014 vp) on sellaisia ehdotuksia, joita ei voida toteuttaa poliisivankiloissa. Tästä syystä keväällä ja kesällä kokoontui ”putkalakityöryhmä”, jossa olin itsekin jäsenenä, valmistelemaan esitystä putkalain muutokseksi. Jostain syystä kuitenkin putkalakia koskevat muutosesitykset typistyivät tutkintavankeja koskevan osion (luku 13) muutosehdotuksiksi ja muilta osin hallituksen esityksessä (HE
348/2014 vp) ei ole esitetty muutoksia putkalakiin. Koska ko. esitys jäi niin suppeaksi, ei siinä ole tämän
tutkielman kannalta olennaisia muutosehdotuksia. Hallituksen esitykset ovat tällä hetkellä eduskunnan käsiteltävänä.
9
HE 22/2014 vp, s. 19.
10
Näistä epäselvyyksistä on ilmoitettu hallintovaliokunnan lainsäädäntöneuvokselle asian korjaamiseksi.
11
PeVL 22/2014 vp.
12
Eduskunta 2015, kohta Asioiden valiokuntakäsittely HE 22/2014 vp.
7
5
kökulma ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tässä tutkielmassa tuodaan esille myös vartijan oikeusturvan sekä työn tekemisen perspektiivi. Tällä osoitetaan, kuinka tärkeää on, että perusoikeusherkän sääntelyn alueella laki on tulkinnallisesti selkeää ja laadittu käytännön työ huomioon ottaen;
lain on oltava noudatettavissa olevaa.
Nykytilanteen kartoituksessa ei voi ohittaa resurssipulaa. Määrärahoja on leikattu viime vuosina13
runsaasti ja yleiset talousnäkymät koko valtion tasolla ovat suhteellisen synkkiä. Suuria investointeja tuskin on mahdollista tehdä. Jatkuvien säästöpaineiden alla pitää miettiä toimintatapojen uudistamista ja kehittämistä. Yksi keino on ollut leikata kuluja poliisivankilatoiminnasta sulkemalla
poliisivankiloita14 ja näin ollen partiot joutuvat kuljettamaan kiinniotettuja yhä pidempiä matkoja.
Vartijan sairastuessa otetaan usein kenttäkonstaapeleista joku paikkaamaan vajetta, koska ylitöiden
teettämistä pyritään välttämään.
2.2
Tutkimuksen rajaus ja tutkimuskysymykset
Maantieteellisesti tutkielma on rajattu koskemaan koko Suomea. Haastateltavaksi ammattiryhmäksi
valikoituivat vartijat15, sillä heillä on tieto siitä, kuinka poliisivankilassa oikeasti työskennellään ja
minkälaisia käytäntöjä siellä tosiasiallisesti noudatetaan.
Tutkielmaa varten ei ole haettu tutkimuslupaa, sillä tutkimuksessa ei aineistona ole käytetty poliisin
tietojärjestelmiä. Lupahakemus tulee tehdä, jos tutkimuksessa käsitellään arkaluontoista materiaalia
(esimerkiksi tietoja tarvitaan PATJA:stä).
Aiheen osalta tutkimus on rajattu koskemaan putkalain 11 luvun 3 §:n tarkkailua sekä 12 luvun 1
§:n teknistä valvontaa. Haastattelukysymykset rajattiin koskemaan edellä mainittuja lainkohtia,
sillä kumpaankin toimenpiteeseen liittyy paljon lain tasolla vaadittuja toimenpiteitä, joista on erikseen vartijoilta kysytty. Rajaus edellä mainittuihin asiakokonaisuuksiin on perusteltua, sillä muutoin haastattelut olisivat venyneet kohtuuttoman pitkiksi16 ja tutkimus olisi levinnyt niin laajaksi,
että aiheen käsittelyssä ei olisi välttämättä päästy pro gradu -tutkielmassa vaadittuun syvyyteen.
13
ks. esim. VaVM 6/2014 vp, s. 12; YLE-uutiset, Lukkari 5.1.2015, kohta Kotimaa > turvallisuus. Vuoteen
2016 mennessä tavoitteena poliisihallinnossa on 35 miljoonan euron menotason vähennys. Enää ei ole löydettävissä merkittäviä uusia säästökohtia ilman, että sillä on vaikutuksensa poliisitoimintaan.
14
YLE-uutiset, Liukkonen 17.1.2015, kohta Kotimaa. Uutisessa todetaan, että poliisi suunnittelee yhdeksän
poliisivankilan lakkauttamista ja tällä POHA tavoittelee 150 000 euron vuotuisia säästöjä.
15
Kaksi haastattelua jätettiin käsittelemättä tuloksissa koska vastaajat olivat vartijan sijaisena toimivia kenttäkonstaapeleita. Haastattelut oli pakko hylätä, sillä heillä ei ollut juuri mitään tietoa poliisivankilassa noudatettavista käytännöistä.
16
Huomiona mainittakoon, että haastattelut tehtiin sekä haastattelijan että haastateltavan ollessa työvuorossa.
Useat haastattelut jouduttiin katkaisemaan ja jatkamaan paremmalla ajalla, kun jommallekummalle osapuolelle tuli kiireellinen virkatehtävä hoidettavaksi.
6
Kameravalvontaa – tarkoittaen siis teknistä valvontaa ja tarkkailua kohdistettuna yksittäiseen vapautensa menettäneeseen – on tässä tutkielmassa tarkasteltu lähtökohtaisesti perusoikeusnäkökulmasta sekä poliisitoiminnan yleisten periaatteiden kontekstissa. Kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita on käsitelty, mutta fokus on kansallisissa perusoikeussäännöksissä sekä niiden rajoittamisedellytyksissä. Valittu näkökulma perustuu siihen, että kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa mainitut perusoikeuksien rajoitusedellytykset vastaavat asiallisesti kotimaista sääntelyä. Turhan toiston
välttämiseksi on perusoikeuksien rajoittamista tarkasteltu kansallisessa kontekstissa kotimaisen
oikeuskirjallisuuden valossa.
Perusoikeusnäkökulma ei kuitenkaan ole ainoa olennainen näkökulma pohdittaessa vapautensa
menettäneen sijoittamista kameravalvontaan. Huomioon on otettava myös vartijan (tai muulla virkanimikkeellä poliisivankilassa valvontatehtävissä työskentelevän) näkökulma. Tässä perspektiivissä korostuu etenkin oikeusturvanäkökulma. Vartijan oikeusturvaa on käsitelty muun muassa
kappaleissa 4.5 sekä 6.3. Kappaleessa 4.5 pohditaan vartijan oikeusturvaa vapautensa menettäneiden perusoikeuksien (yksityisyys vastaan turvallisuus) kollisiossa. Kappaleessa aihetta on lähestytty rikosoikeudellisen vastuun näkökulmasta ja esimerkein havainnollistettu tilanteita, joissa tällainen vastuu voi syntyä. Kappaleessa 6.3 käsitellään haastattelututkimuksessa esiin nousseita soveltamisongelmia virkamiehen oikeusturvan kannalta.
2.3
Tutkimuskysymykset ja tutkimuksen tarkoitus
Tutkielmassa selvitetään, kuinka säännöksiä teknisestä valvonnasta ja tarkkailusta sovelletaan poliisivankiloissa. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä voidaankin nähdä tämä hyvin käytännönläheisesti aseteltu kysymys:
1) kuinka putkalain yksityisyyden suojaa kameravalvonnalla rajoitettavia säännöksiä käytännössä noudatetaan?
Tutkielmassa on huomioitu myös lainopillinen näkökulma ja pohdittu:
2) täyttävätkö kameravalvonnasta säätävät säännökset perusoikeuksien yleisiä rajoitusedellytyksiä? Minkälaiset reunaehdot poliisitoiminnan yleiset periaatteet asettavat
kameravalvonnan soveltamiselle poliisivankiloissa?
Lainopillisen ja käytännöllisen näkökulman yhdistävänä tekijänä tutkimus vastaa kysymykseen
3) mikä on poliisivankiloissa sovellettavien käytäntöjen suhde putkalakiin ja perusoikeuksiin?
7
Varsinaisten tutkimuskysymysten lisäksi annetaan kappaleessa seitsemän suosituksia siitä, kuinka
oikeustilaa voisi olla mahdollista selkeyttää ja käytäntöjä yhtenäistää. Suositukset on kirjoitettu
haastatteluissa ilmitulleet seikat ja ehdotukset huomioiden. Suosituksissa on yhdistetty perusoikeusnäkökulma ja vartijan käytännön näkökulma.
2.4
Menetelmästä ja sen valinnasta
Oikeustieteen metodi ei ole suoraviivainen laskusääntö kuten esimerkiksi luonnontieteissä ja muissa ns. kovissa tieteissä. Säädösten tulkinta ja käytäntöön soveltaminen vaatii aina punnintaa ja harkintaa ja tämän huomioiden oikeustieteen metodi on nähtävissä enemmänkin näkökulmaksi oikeuteen kuin varsinaiseksi metodiksi. Oikeustieteessä vanhin ja käytännön kannalta merkittävin osaalue on oikeusdogmatiikka, jonka tehtävänä ovat oikeussääntöjen sisällön selvittäminen (l. lainopin
praktinen ulottuvuus) ja oikeussäännösten systematisointi (l. teoreettinen ulottuvuus) ja kummallakin näistä on omat metodinsa.17 Tässä tutkielmassa näkökulma on käytännöllisen lainopin näkökulma, joten metodia valittaessa tuli etsiä menetelmä, joka soveltuu praktisen lainopin välineeksi.
Empiiristä tutkimusotetta on käytetty haastattelun muodossa. Empiirinen oikeustiede voi käydä
vuoropuhelua oikeusdogmaattisen tutkimuksen kanssa ja toisaalta se voi olla hyvinkin kaukana
perinteisen oikeustieteen traditiosta18. Tässä tutkielmassa on empiria yhdistetty praktisen lainopin
perinteeseen.
Ervastin mukaan oikeudellista tutkimusta tulisi tehdä erilaisista lähtökohdista ja erilaisia
metodeja käyttäen. Hänen mukaan ei ole syytä rajata oikeudellista tutkimusta metodologisteoreettisin tai oppiaineeseen pohjautuvin perustein, vaan pitäisi pyrkiä monitieteiseen lähestymistapaan. Ervasti katsoo empiirisen oikeustieteen olevan hyödyllistä, ja sille on tarvetta sekä käytännön että tieteen näkökulmasta. On olennaista tietää, kuinka lainsäädäntö toteutuu käytännössä ja kuinka kansalaisten oikeusturva todellisuudessa toteutuu. Tämä on oikeusjärjestyksen kehittämisen ja lainvalmistelun näkökulmasta välttämätöntä; on tiedettävä,
kuinka järjestelmä käytännössä toimii. Ervasti huomauttaa, että etenkin kun puututaan ihmisten oikeuksiin, on ymmärrettävä järjestelmän toiminta ja vaikutukset ja näiden vaikutusten laajuus ruohonjuuritasolla. Lisäksi hänen mukaan perinteinen oikeusdogmatiikka tarvitsee reaalimaailmaa koskevaa tietoa, tällä hän viittaa siihen, että jollei oikeustieteellä ole yhteyttä ”todellisuuteen”, jää se abstraktiksi oppirakennelmaksi ja tulosten mielekkyys ja relevanssi jäävät kyseenalaiseksi käytännön toiminnan kannalta. Empiriaa tarvitaan etenkin
muun muassa tulkinnassa, sillä oikeuslähteiden tulkintaan vaikuttaa niiden syntytausta sekä
tulkintahetken reaalimaailma. Ervasti kysyykin, kuinka on mahdollista saada aikaan yhdenmukaisia käytäntöjä ja ennustettavuutta, jollei ole empiiristä tietoa eri toimijoiden ratkaisu17
18
Aarnio 2006, s. 237-238.
Ervasti 2004, s. 11
8
linjoista?19 Tämä tutkimus on laadittu nimenomaan näistä Ervastin esittämistä lähtökohdista: on oltava empiiristä tietoa vallitsevista käytännöistä reaalimaailmassa, jotta voidaan
kehittää lainsäädäntöä ”oikeaan” suuntaan.
Tutkielman empiirinen osuus on toteutettu laadullisen tutkimuksen menetelmin, vaikka osa vastauksista on hahmottamisen helpottamiseksi esitetty graafisessa muodossa, joka on ominaista kvantitatiiviselle tutkimusotteelle. Laadullinen tutkimusote on erittäin hyödyllinen tutkittaessa ilmiötä,
josta ei ole olemassa aiempaa tutkimustietoa. Laadullisessa tutkimuksessa tutkijan omat arvot ja
käsitykset voidaan tuoda avoimesti esille, sillä kvalitatiivisessa tutkimuksessa subjektiivisuuden
esille tuomisen lisäävän tutkimuksen tieteellistä selitysvoimaa. 20 Tutkielmassa on hyödynnetty
kirjoittajan kokemusta aihepiirin parissa työskentelystä ja myös suosituksissa ja kannanotoissa
näkyy kirjoittajan oma näkemys. Kuitenkin aineiston käsittelyssä ja haastattelututkimuksen vastausten kohdalla on noudatettu objektiivisuusperiaatetta (ks. seuraava kappale).
Laadullisen tutkimuksen aineistokoot ovat huomattavan paljon pienempiä kuin määrällisen tutkimuksen käyttämät: laatu korvaa määrän. Haastattelu on laadullisessa tutkimuksessa usein käytetty
menetelmä.21 Tämän tutkielman aineisto koostuu lainopin osalta tulkittavista säännöksistä ja niiden
suhteesta perusoikeuksiin ja poliisitoiminnan yleisiin periaatteisiin. Haastattelua on käytetty tutkimusmenetelmänä sovellettavien käytäntöjen selvittämiseksi. Haastattelu valikoitui menetelmäksi
siksi, että mistään ei yksinkertaisesti ole saatavilla tietoa siitä, kuinka teknistä valvontaa tai tarkkailua sovelletaan poliisivankiloissa.
Esimerkiksi KIP-lomakkeiden tai tehtyjen tarkkailupäätösten (jos niitä olisi jostain ollut
mahdollista saada) analysointi ei olisi kertonut siitä, kuinka lakia käytännössä sovelletaan.
Kirjallista aineistoa tarkkailemalla olisi voitu havainnoida ainoastaan niitä tapauksia, joissa
on kirjaamisten osalta toimittu lain edellyttämällä tavalla. Tällainen tutkimusmenetelmä olisi vääristänyt tutkimustulosta siitä, kuinka näitä säännöksiä sovelletaan.
Koska tavoitteena on antaa kuva siitä, kuinka poliisivankiloissa putkalain tiettyjä säännöksiä faktisesti noudatetaan, on tarvittu empiiristä tutkimusotetta. Toisaalta tutkielmassa myös käsitellään
näitä käytäntöjä sekä käytäntöjä ohjaavaa lainsäädäntöä perusoikeuksien kontekstissa, joten empiriaan yhdistyy perinteisen lainopin menetelmiä.
19
Ervasti 2004, s. 13-14.
Kainulainen 2004, s. 19.
21
Kainulainen 2004, s. 19.
20
9
2.5
Objektiivisuudesta
Tieteelliseen työskentelyyn kuuluvat olennaisina osina huolellisuus, perusteellisuus sekä objektiivisuus. Objektiivisuuden vaatimus tarkoittaa sitä, että tutkijan tulee antaa tutkimuskysymyksiin totuudenmukaiset vastaukset. Objektiivisuuden vaatimukseen liittyy se, että tutkimuskohteen tulee
olla tutkijasta riippumaton eli tutkijalle ei saa koitua tutkimustuloksista riippuen positiivista tai
negatiivista vaikutusta. Tutkijan tulee etsiä väitteilleen ja olettamuksilleen sekä myönteisiä että
kielteisiä näkökohtia, eikä tutkija saa manipuloida tuloksiaan tai lukijoitaan. Objektiivisuus kuuluu
siis tieteelliseen työskentelytapaan, jonka vastakohtana on epätieteellinen työskentelytapa, jossa
puuttuu halu ja kyky tavoitella totuutta objektiivisesti ja kriittisesti. Esimerkiksi niin sanotussa
itsepäisyyden menetelmässä tutkija pitäytyy alkuperäisissä uskomuksissaan ja sulkee silmänsä
kaikelta, mikä horjuttaisi näitä uskomuksia.22 Täydellinen objektiivisuus ei ole saavutettavissa ja
riittäväksi on katsottu, että tutkija pyrkii aktiivisesti tiedostamaan asenteensa ja uskomuksena ja
parhaansa mukaan toimii siten, etteivät ne vaikuttaisi tutkimukseen.23
Tutkittaessa kapeaa osa-aluetta kuten poliisivankilatoimintaa, ei aihetta ole mahdollista validisti
tutkia, jos tutkija ei todellisuudessa tunne kyseistä osa-aluetta. On olemassa sellaisia kausaalisuhteita, joita ei voi nähdä, ellei tiedä, kuinka käytännössä poliisivankilatyötä tehdään. Välillä tutkimuksissa on ongelmana se, että tutkijoilla ei ole ollut käytännön tietämystä, jolloin tutkimustulosten esittäminen on vaillinaista ja jopa virheellistä.
Esimerkkinä tällaisesta tutkimuksesta mainittakoon väkivallan ja alkoholin kulutuksen kasvun korrelaatiota kuvannut tutkimus 24 vuodelta 2006. Muuten erittäin ansiokkaassa tutkimuksessa ongelmana oli se, että tutkijoilla ei ollut tuntemusta poliisitoiminnasta tarpeeksi
eikä etenkään poliisin järjestelmistä (mm. tilastoinnit eri tietojärjestelmistä). Valitettavasti
tutkimuksen tuloksiin on suhtauduttava varsin kriittisesti, koska tutkijoilla ei ole ollut tietoa
lähdeaineistossa mahdollisesti piilevistä virheistä.
Objektiivisuuden kannalta on kirjoittaja joutunut pitämään mielessä koko tutkimusprosessin ajan
sen, että tilaa itsepäisyydelle ei ole. Laatijalla on ollut aiheesta laajasti tietoa etukäteen ja tiettyjä
ennakkokäsityksiä, mutta tutkielmaa laadittaessa on suhtauduttu kerättyyn aineistoon objektiivisesti. Osa haastatteluissa esille tulleista seikoista olivat yllätyksellisiä ja vastoin tutkijan ennakkoluuloja. Aineisto on pyritty esittelemään useasta eri perspektiivistä, jotta lukijalle ei heräisi epäilys
siitä, että aineisto olisi käsitelty kirjoittajan subjektiivisesta näkökulmasta. Vaikka kirjoittajalle on
22
Miettinen 2004, s. 9-10.
Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006, luku 3.2.
24
Sirén & Lehti 2006.
23
10
tärkeää oman ammattiryhmän puolien pitäminen, ei tutkielmassa ole sivuutettu sitä, että kaikilta
osin vartijoiden noudattamat käytännöt eivät vastaa laissa säädettyjä vaatimuksia.
Valittaessa tutkimuskohteeksi aihealue, joka on tutkijan niin sanottua ”omaa aluetta”, on
suurena vaarana objektiivisuuden vaarantaminen, mutta jos tämän vaaran tunnistaa ja pitää
mielessä koko prosessin ajan, voidaan välttyä lankeamasta subjektiivisuuden suohon.
2.6
Reliabiliteetti ja validiteetti
Aineiston käsittelyn ja analyysin luotettavuus muodostavat laadullisen tutkimuksen reliabiliteetin.
Laadullisessa tutkimuksessa reliabiliteettikysymykset liittyvät etenkin siihen vaiheeseen, jossa
empiriasta siirrytään teoriaan l. empiirisestä aineistosta tulkintaan analyysin kautta. Kvalitatiivisen
tutkimuksen reliabiliteettikysymyksiin liittyvät kysymykset analyysin arvioitavuudesta ja uskottavuudesta. Ensimmäisellä tarkoitetaan, että lukijan on mahdollista seurata ja kritisoida tutkijan päättelyketjua. Jälkimmäisellä viitataan siihen, että kuvatulla tavalla on päädytty niihin tulkintoihin,
jotka tutkimuksessa on esitetty. Tutkimuksen ideaalina on toistettavuuden kriteeri: toinen tutkija
päätyisi saman aineiston ja esitettyjen tulkintasääntöjen pohjalta samoihin tulkintoihin kuin tutkija.25
Arvioitaessa tämän tutkielman reliabiliteettia, voidaan katse kääntää analyysin arvioitavuuteen ja uskottavuuteen. Arvioitavuuden osalta todettakoon, että lukijan on mahdollista seurata ja kritisoida kirjoittajan päättelyä: päättely on tehty aineiston pohjalta ottaen mukaan
lainsäädännön konteksti. Lukija voi kritisoida esitettyjä tulkintoja esimerkiksi kyseenalaistamalla perusoikeusnäkökulman käytön tulkinnan pohjana. Tutkielma on uskottava eli toistettavissa sekä aineiston että menetelmän pohjalta. Samasta aiheesta jos tehtäisiin uusi tutkimus ja haastatteluihin valittaisiin edustajat muista poliisivankiloista, olisi lopputulos sama: käytännöt eivät ole yhtenäisiä. Myös tässä tutkielmassa esitettyihin tulkintoihin päätyisi
toinenkin tutkija, sillä aineisto on suhteellisen yksiselitteinen ja suoraviivainen.
Laadullisen tutkimuksen validiteetti voidaan jakaa aineiston, havaitsemisen ja ilmiön kuvaamisen
sekä tulkinnan validiteetin arviointiin. Aineiston validiteetilla viitataan kysymykseen siitä, vastaako aineisto tutkittavaa ilmiötä. Havaitsemisen validiteetin kohdalla kysymys on siitä, erottuvatko
ilmiön todelliset ja olennaiset piirteet. Tulkinnan validiteetissa kiteytyy kysymykseen tulkitaanko
havaitut seikat oikein. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa tutkijan on kyettävä osoittamaan, että valitulla tutkimusasetelmalla ja valittua kohderyhmää tutkimalla voidaan vastata tutkimuksen kysy-
25
Anttila 1998, Metodix.com, kohta laadullisen tutkimuksen reliabiliteetti.
11
myksenasetteluun. Teoreettisten johtopäätösten ja empiirisen välisen aineiston suhteen on oltava
looginen, jotta tutkimuksen voidaan arvioida olevan validi.26
Aineiston validiteetin osalta voidaan todeta, että haastattelututkimuksen kautta kerätty aineisto on ainoa tapa saada luotettavaa tietoa siitä, kuinka putkalain säännöksiä käytännössä
todellisuudessa sovelletaan. Kirjaamiskäytäntöjen kirjavuudesta johtuen ei esimerkiksi tietojärjestelmistä olisi mahdollista saada validia tietoa lain soveltamisesta. Ilmiön - kameravalvontaan liittyvien säännösten vaikea sovellettavuus – todelliset ja olennaiset piirteet nousivat
selvästi esiin tutkimusaineistosta. Kohderyhmän valinta (l. vartijat) osui oikeaan, sillä heillä
on paras tieto sovellettavista käytännöistä ja putkalain mahdollisista ongelmakohdista. Teoreettiset johtopäätökset ja tulkinnat on johdettu empiirisestä aineistosta ottaen huomioon
teoreettinen viitekehys (l. lainsäädäntö). Teorian (tässä tutkielmassa lainoppi) ja empiirisen
aineiston välillä on looginen suhde, sillä aineisto on käsitelty perusoikeuksien, poliisitoiminnan yleisten periaatteiden sekä virkamiehen oikeusturvan näkökulmasta. Nämä ovat loogisia
perspektiivejä tarkastelulle, kun kohteena on perusoikeuksia rajoittavien säännösten soveltamisen tutkielma.
Haastateltaville virkamiehille luvattiin, että heidän vastauksensa eivät ole yksilöitävissä eivätkä
heidän poliisivankiloiden käytännöt tunnistettavissa. Tämä parantaa tutkimustulosten luotettavuutta, sillä vartijat ovat voineet haastattelussa kertoa suoraan ja peittelemättä, kuinka heidän poliisivankilassa toimitaan ja mitä ajatuksia heillä on lainsäädännöstä.
26
Anttila 1998, Metodix.com, kohta laadullisen tutkimuksen validiteetti.
12
3
3.1
TEOREETTINEN VIITEKEHYS
Käsitteet
Vaikka poliisi ja poliisivankilat olisivat lukijalle tuttua aihealuetta, on hyvä perehtyä tässä tutkielmassa käytettyihin käsitteisiin. Tämä johtuu siitä, että itse putkalaissa sekä siihen liittyvässä lainvalmisteluaineistossa on terminologia paikoittain epäjohdonmukaista ja vaikeaselkoista. Käsitteistö
tässä on valittu siten, että se vastaisi mahdollisimman pitkälle putkalaissa ja sen esitöissä käytettyä
käsitteistöä, mutta pysyy silti koherenttina läpi tutkielman.
Huomautuksena mainittakoon, että tutkielma käsittelee kameravalvontaa sellaisena kuin sitä kohdistetaan vapautensa menettäneisiin näiden ollessa sellissä. On huomattava, että tekninen val-
vonta27 käsittää monia muitakin kokonaisuuksia. Teknisellä valvonnalla voidaan tarkoittaa
esimerkiksi jatkuvaa tai toistuvaa yleisöön, ajoneuvojen kuljettajiin, jalankulkijoihin tai
ajoneuvoihin kohdistuvaa, teknisellä laitteella tapahtuvaa katselua tai kuuntelua sekä äänen
tai kuvan automaattista tallentamista28. Poliisivankiloissa kameroin valvotaan paljon muutakin,
esimerkiksi käytäviä, mutta tässä tutkimuksessa keskiössä on nimenomaan kameravalvonta sellitilassa. Tarkoitettaessa muunlaista, esimerkiksi yleisten tilojen kameravalvontaa, on siitä erikseen
mainittu.
3.1.1 Säilöön otettu, YJT-kiinniotto
Putkalaissa ei määritellä erikseen termiä säilöön otettu, vaan tämän termin juuret löytyvät päihtyneiden käsittelystä annetusta laista (PäihKL 461/1973), jota tulee soveltaa päihtymyksen vuoksi
kiinniotettuihin eli säilöön otettuihin vapautensa menettäneisiin. Päihtyneiden käsittelystä annetun
lain 1 § 1 momentin mukaan kyseistä lakia sovelletaan henkilöön, joka on otettu kiinni poliisilain
(PolL 872/2011) 2:2.1:n perusteella eli henkilön suojaamiseksi. Joissain putkalain säännöksissä
mainitaan päihtymyksen vuoksi itsensä suojaamiseksi kiinniotetut (l. säilöön otetut) vapautensa
menettäneet, mutta laissa ei ole selvennetty, koskevatko säännökset, jotka ovat tarkoitettu sovellettavaksi päihtymyksen vuoksi säilöön otettuihin, myös muihin poliisilakiperusteisesti kiinniotettuihin. Jotta terminologia säilyy koherenttina läpi tutkielman, on tässä käytetty termiä säilöön otettu
niistä vapautensa menettäneistä, jotka on tuotu poliisilain perusteella säilöön eli puhutaan niin sanotuista YJT-kiinniotoista. Toisin sanoen tässä tutkielmassa laajennetaan säilöön otetun käsite koskemaan myös rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi kiinniotettua sekä koti- ja julkisrauhan suojaamiseksi kiinniotettua.
27
Tekninen valvonta on syytä erottaa pakkokeinolain (PKL 806/2011) mukaisesta teknisestä katselusta, jolla
voidaan tarkoittaa esimerkiksi kaupungin kameravalvontajärjestelmää ja PKL:n mukaan teknistä katselua
viranomainen voi kohdistaa rikoksen johdosta vapautensa menettäneeseen tämän ollessa viranomaisen
”huostassa”. (ks. HE 222/2010 vp, s. 332). PKL:n mukainen tekninen katselu edellyttää, että toimenpiteellä
pyritään jonkin rikoksen selvittämiseen, joten tällainen tekninen katselu on rajattu tutkielman ulkopuolelle.
28
ks. esim. HE 266/2004 vp, s. 21 ja HaVM 10/2005 vp, s. 2.
13
Poliisilakiperusteisesti säilöön otettujen osalta tekninen valvonta ei ole noussut ongelmaksi, sillä
YJT-perusteisesti putkaan tuodut sijoitetaan yleensä aina päihtymysselliin, jossa on jatkuva kameravalvonta. Kameravalvontaan sijoittaminen ei yleensä ole riippuvainen henkilön päihtymystilasta29. Erillisiä kirjauksia valvonnasta ei välttämättä tehdä, vaan kameravalvontaan sijoittaminen on
vakiintunut käytäntö.
Säilöön otettujen osalta mainitaan muun muassa PäihKL:n 5 §:ssä, että päihtynyttä on säilytyksen aikana mahdollisuuksien mukaan tarkkailtava. Erillisiä säännöksiä muiden kuin itsensä suojaamiseksi säilöön otettujen valvonnasta ei ole, vaan valvonnan muodot ja intensiteetti määräytyvät poliisivankilakohtaisesti noudatettujen käytäntöjen pohjalta.
Termiä säilöön otettu käytetään myös niin sanotussa säilölaissa (laki säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä 116/2002). Epäselvyyksiä voi syntyä, sillä lainsäädännössä
säilöön otettu voi viitata joko itsensä suojaamiseksi säilöön otettuun tai ulkomaalaislain nojalla
säilöön otettuun henkilöön. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että käsitteistöä olisi syytä selkeyttää.
Tässä tutkielmassa termillä säilöön otettu tarkoitetaan kuitenkin poliisilakiperusteisesti eli YJTperusteisesti kiinniotettuja vapautensa menettäneitä.
3.1.2 Kiinniotto, kiinniotettu, pidätetty ja tutkintavanki
Kiinniottamisella voidaan tarkoittaa suppeassa merkityksessä itsenäistä pakkokeinoa tai laajemmassa merkityksessä henkilön tosiasiallista valtaanottamista esimerkiksi politiaoikeudellista30 säilöönottamista.31 Tässä tutkielmassa kiinniotto nähdään sen laajemmassa merkityksessä.
Tutkintavankeuslain 1 luvun 2 §:n mukaan tutkintavanki on henkilö, joka on rikoksen johdosta
vangittu käräjäoikeuden päätöksellä. Pidätetyllä tarkoitetaan henkilöä, joka on pidätetty pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n nojalla. Kiinniotetulla tarkoitetaan hallituksen esityksen mukaan vapautensa
menettänyttä, joka on otettu kiinni millä tahansa laillisella perusteella, mutta hän ei ole tutkintavanki tai pidätetty.32 Hallituksen esityksen mukaan siis myös päihtyneenä säilöön tuodut ja ulkomaalaislain nojalla säilöön otetut ovat kiinniotettuja. Selvyyden vuoksi tässä tutkielmassa käytetään termiä kiinniotettu sellaisista vapautensa menettäneistä, joita ei ole otettu säilöön poliisilain
29
Kappaleesta 5.2 voidaan havaita, että kyselyyn vastanneissa poliisivankiloissa suurimmassa osassa käytäntönä on sijoittaa YJT-perusteisesti kiinniotetut henkilöt kameravalvontaan riippumatta näiden päihtymystilasta.
30
Nykyään politialla tarkoitetaan yleensä rauhan, järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitoon tähtäävää valtion
toimintaa (vrt. poliisi). Kreikkalaisessa oikeudessa politia käsitti valtion kaiken sen hallintotoiminnan, joka
tähtäsi yhteisen hyvän edistämiseen. (Pieni tietosanakirja 1925-1928, s. 866-867).
31
Helminen ym. 2014, s. 800.
32
HE 90/2005, s. 61.
14
perusteella, mutta heitä ei ole myöskään vielä pidätetty. Käytännössä tässä kiinniotetulla tarkoitetaan siis rikosperusteisesti kiinniotettuja sekä ulkomaalaislain perusteella kiinniotettuja.
Terminologian valinta perustuu siihen, että säilöön otettuihin (ks. edellinen alakappale) eli
poliisilakiperusteisesti kiinniotettuihin ja muilla perusteilla kiinniotettuihin sovelletaan osittain eri säännöksiä. Tämä johtuu siitä, että poliisilain nojalla kiinniotetut vapautensa menettäneet ovat yleensä hyvinkin päihtyneitä ja vapauden menetys on alle vuorokauden mittainen, jolloin esimerkiksi ulkoilusäännös ei tule noudatettavaksi.
3.1.3 Säilytystila, päihtymysselli ja pidätysselli
Päihtymysselliä ja pidätysselliä ei ole erikseen käsitteinä lainvalmistelumateriaalissa avattu. Säilytystilan käsite on kirjattu putkalain 1 luvun 2 § 1 momentin 6 kohtaan. Säilytystilalla tarkoitetaan
sellaista poliisin ylläpitämää tilaa, jossa säilytetään vapautensa menettäneitä. Vapautensa menettäneiden kuljetukseen käytettäviä autojen tiloja ei katsota kuuluvaksi määritelmän alaan. Jotta säilytystilaa voidaan pitää tämän määritelmän mukaisena säilytystilana, tulee sen olla poliisin hallinnoima33. Lisäksi säilytystilan tulee olla nimenomaisesti vapautensa menettäneiden säilyttämiseen
tarkoitettu sekä tosiasiallisesti käytössä säilytystarkoituksessa. 34 Säilytystila on siis yläkäsite ja
päihtymysselli sekä pidätysselli voidaan nähdä säilytystilan alakäsitteinä. Seuraavassa kuvassa on
kuvattu näiden sellityyppien keskeisimmät eroavaisuudet.
33
Esimerkiksi tuomioistuinten istuntosalien yhteydessä sijaitsevat säilytystilat, joissa vapautensa menettäneitä säilytetään muun muassa istuntojen tauoilla, eivät kuulu tämän määritelmän piiriin.
34
HE 90/2005 vp., s. 62-63.
15
Kuva 1. Päihtyneiden säilytystilan ja pidätyssellin väliset eroavaisuudet.
Poliisivankilakohtaisia eroja toki voi esimerkiksi varustelutasossa, sellin koossa, luonnonvalon määrässä ja muissa yksityiskohdissa olla.
3.1.4 Tarkkailu
Tarkkailu kuuluu turvaamistoimenpiteisiin, joka tarkoittaa sitä, että toimenpiteen tulee olla viimesijainen ja yhteistä turvaamistoimenpiteille on se, että niiden avulla pyritään ennakolta ehkäise-
16
mään vankilan tai henkilön turvallisuuteen kohdistuva uhka35. Putkalakiin säännös tarkkailusta on
kopioitu suoraan tutkintavankeuslaista. Putkalain 11 luvun 3 §:n sekä TVL:n 13 luvun 3 §:n mukaan tarkkailulla tarkoitetaan tutkintavangin sijoittamista huoneeseen tai selliin, jossa häntä voidaan tarkkailla teknisin apuvälinein tai muulla tavoin ympärivuorokautisesti. Tarkkailuun sijoittamiselle on asetettu välttämättömyysperuste, sillä tarkkailuun ei saa tutkintavankia sijoittaa, ellei se
ole välttämätöntä päihtyneen tai päihdyttävien aineiden käyttämisen vieroitusoireista kärsivän terveydentilan seuraamiseksi, itsemurhan tai itsetuhoisen käyttäytymisen estämiseksi tai sellaisen
väkivaltaisen käyttäytymisen estämiseksi, jota ei saada estetyksi muulla tavoin ja josta voi aiheutua
vaaraa tutkintavangin tai muun henkilön turvallisuudelle tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle.
Säännöksen toisen momentin mukaan tarkkailuun sijoittamisesta tulee viipymättä ilmoittaa terveydenhuoltohenkilökunnalle ja terveydenhuoltoviranomaisen 36 on viipymättä tarkastettava tarkkailuun sijoitetun tutkintavangin terveydentila. Sisäasiainministeriön 37 ohjeen mukaan tarkkailuun
sijoittamisesta ilmoittamisesta on tehtävä merkintä KIP- tai YJT-KIP-lomakkeelle38. Epäselvää on,
missä tilanteessa tarkkailuun sijoittaminen tulisi kyseeseen YJT-kiinnioton eli poliisilakiperusteisen vapauden menetyksen kohdalla, sillä YJT-perusteella säilössä olevat ovat käytännössä aina
tarkkailussa.
Käytännössä tarkkailu tarkoittaa poliisivankilaolosuhteissa sitä, että tutkintavanki tai pidätetty käyttäytyy itsetuhoisesti, rikkoo selliään tai kärsii vieroitusoireista ja häntä on tarkkailtava hänen oman turvallisuutensa vuoksi ympärivuorokautisesti. Ympärivuorokautista tarkkailua suoritetaan sijoittamalla vapautensa menettänyt pidätysselliin, jota on mahdollista
valvoa kameran välityksellä tai sijoittamalla kiinniotettu tai tutkintavanki päihtyneiden säilytystilaan, jossa on aina kameravalvontamahdollisuus.
3.1.5 Eristämistarkkailu
Putkalaista ja tutkintavankeuslaista löytyvät identtiset säännökset myös koskien eristämistarkkailua, joka luokitellaan myös turvaamistoimenpiteisiin. Säännös löytyy TVL:n 13 luvun 4 §:stä ja
putkalain 11:4:stä. Eristämistarkkailua käytetään, jos on perusteltua syytä epäillä vapautensa menettäneellä olevan kehossaan kiellettyjä aineita tai esineitä. Tällöin hänet voidaan sijoittaa huoneeseen tai selliin, jossa häntä sekä kiellettyjen aineiden tai esineiden poistumista hänen kehosta voidaan ympärivuorokautisesti tarkkailla. Usein eristämistarkkailu käsittää myös ulosteiden tutkimisen
35
HE 263/2005 vp, s. 52 ja 201 ja HE 90/2005 vp, s. 97.
Vaatimus terveydenhuoltoviranomaisesta on muutosehdotuksessa on vaihdettu vaatimukseen terveydenhuollon ammattihenkilöstä, koska vaatimus virkasuhteisesta terveydenhuollon ammattihenkilöstä aiheuttaa
kohtuuttomia käytännön ongelmia. Yhtä pätevän tarkastuksen voi tehdä terveydenhuollon ammattihenkilö –
oli tämä virkasuhteessa tai ei.
37
Putkalain säätämisen aikaan sisäministeriön nimi oli vielä sisäasiainministeriö. Uusi nimi otettiin käyttöön
vuoden 2014 alusta (Sisäministeriö 2013, kohta Sisäasiainministeriön nimi muuttuu sisäministeriöksi).
38
SMDno 2008/767, s. 17.
36
17
huumeiden tai muiden kiellettyjen aineiden tai esineiden löytämiseksi.39 Eristämistarkkailulla on
läheinen yhteys henkilönkatsastukseen ja esimerkiksi Helsingin poliisivankilassa on käytäntönä,
että lääkärin on ensin todettava röntgenkuvan avulla, että vapautensa menettäneellä on todennäköisesti jotain kehonsa sisällä, ennen kuin hänet voidaan asettaa eristämistarkkailuun40.
3.1.6 Tekninen valvonta
Putkalain 12 luvun 1 §:n mukaan tekninen valvonta suoritetaan siten, että säilytystilassa olevan
pidätetyn tai kiinniotetun vapauteen kohdistuvan toimenpiteen tarkoitus, säilytysvarmuus, säilytystilan järjestyksen säilyminen sekä vapautensa menettäneen ja muun henkilön turvallisuus turvataan.
Säännös on hyvin ympäripyöreä ja vastausta sen tarkoitukselle onkin haettava putkalain hallituksen
esityksestä. Hallituksen esityksen mukaan teknisellä valvonnalla tarkoitettaisiin valvonnan toteuttamista teknisten laitteiden avulla. Tässä säännöksessä tarkoitetut turvallisuuteen kohdistuvat uhat
voisivat perustelujen mukaan liittyä vapautensa menettäneen omaan käyttäytymiseen, esimerkiksi
itsensä vahingoittamiseen tai hänelle tapahtuviin tapaturmiin. Perusteluissa mainitaan erikseen
myös päihtyneiden ja päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisten ja vieroitusoireista kärsivien
terveydentilan valvomisen tärkeys. Vapautensa menettäneen turvallisuuteen voi kohdistua uhkia
myös muiden vapautensa menettäneiden tai poliisin henkilökunnan taholta. Uhka voi johtua säilytysolosuhteista esimerkiksi tulipalon aiheuttaman vaaran muodossa.41
Hallituksen esityksen perusteluista voidaan havaita, että tarkkailuun sijoittamisen ja teknisen valvonnan edellytykset ovat hyvin samankaltaisia, osittain jopa päällekkäisiä ja käytännön soveltamistilanteissa onkin välillä ongelmallista havaita, mitä säännöstä tulisi milloinkin soveltaa. Tähän
problematiikkaan palataan jäljempänä kappaleissa viisi ja kuusi.
Tekninen valvonta voi tarkoittaa fyysisenä toimenpiteenä täsmälleen samaa kuin tarkkailu: vapautensa menettänyt sijoitetaan huoneeseen tai selliin, jossa häntä voidaan teknisin apuvälinein valvoa. Tekninen valvonta voi kuitenkin olla intensiteetiltään eri asteista kuin tarkkailu; tarkkailua
suoritettaessa vapautensa menettänyttä tarkkaillaan ympärivuorokautisesti, mutta tekninen valvonta
voi olla luonteeltaan tarkastuksenomaista42 esimerkiksi siten, että sellissä sijaitseva kamera kytketään ajoittain päälle välittämään kuvaa valvomossa sijaitsevalle monitorille.
Tekninen valvonta voi käsittää monia muitakin kokonaisuuksia kuin pelkästään vapautensa menettäneen valvonnan. Sillä voidaan tarkoittaa myös esimerkiksi poliisivankilan ulkokuoren teknistä
valvontaa. Teknisen valvonnan suurin ero suhteessa tarkkailuun on se, että teknistä valvontaa ei
39
HE 90/2005 vp, s. 99; HE 263/2005 vp, s. 230-231.
Matokangas 2014 puhelinhaastattelu.
41
HE 90/2005 vp, s. 100.
42
HE 90/2005 vp, s. 100.
40
18
voida kohdistaa tutkintavankiin43. Jos tutkintavangin yksityisyyttä joudutaan rajoittamaan valvomalla häntä teknisin apuvälinein, on silloin aina kyseessä tarkkailu.
Ulkoilu aiheuttaa oman erityisen mielenkiinnon kohteen. Vapautensa menettäneen – myös
tutkintavangin – ulkoilua valvotaan kameran välityksellä. Ulkoilun kohdalla täyttyy teknisen
valvonnan määritelmä ja sitä suoritetaan nimenomaan säilytysvarmuuden ja vapauteen kohdistuvan toimenpiteen tarkoituksen varmistamiseksi. Hallituksen esityksessä mainitaan, että
teknistä valvontaa ei voida kohdistaa tutkintavankiin, vaan tällöin on lähtökohtaisesti kyse
tarkkailusta44. Nähdäkseni hallituksen esityksessä käytetty sanamuoto mahdollistaa sen, että
ulkoilun osalta teknistä valvontaa voidaan kohdistaa myös tutkintavankiin. Ulkoiluvalvonnan erityinen asema olisi ollut hyödyllistä kirjata vähintäänkin hallituksen esityksen tasolle.
On myös huomattava, että teknisestä valvonnasta tulisi aina ilmoittaa sen kohteena olevalle
henkilölle45ja tämä ilmoitus tulisi myös kirjata. Ulkoilun valvonta kameran välityksellä on
niin arkipäiväinen ja itsestään selvä toimenpide, että siihen tuskin olisi kukaan kiinnittänyt
huomiota, ellei eräs ylivartija46 olisi tästä problematiikasta huomauttanut.
3.1.7 Toimenpiteiden erojen hahmottamiseksi
Tekninen valvonta ja tarkkailu voivat toimenpiteinä olla sisällöiltään samanlaisia. Toimenpiteiden
sisältö on identtinen niissä poliisivankiloissa, joissa ei ole pidätysselliä, jota on mahdollista kameran välityksellä valvoa. Tuntematta poliisivankiloiden rakennetta ja toimintaa, voi olla vaikea ymmärtää, mikä teknisen valvonnan ja tarkkailun ero lopulta oikeastaan on. Näiden toimenpiteiden
erottaminen on haastavaa myös poliisivankiloissa työskenteleville sekä niille pidättämiseen oikeutetuille virkamiehille (l. POV), jotka tekevät päätöksiä poliisivankilan toimintaan ja vapautensa
menettäneiden kohteluun liittyen. Seuraavassa kuvassa on pelkistetysti hahmotettu tekninen valvonta ja tarkkailu käytännön toimenpiteinä.
43
HE 90/2005 vp, s. 100.
HE 90/2005 vp, s. 101.
45
Ks. esim. HE 90/2005 vp, s. 102 tai LaVL 10/2006 vp, s. 7.
46
Tienhaara, sähköposti 11.8.2014.
44
19
Jokainen näistä miehistä käyttäytyy itsetuhoisesti ja on joko päihtynyt tai kärsii päihteiden aiheuttamista vieroitusoireista.
Säilöön otettu (PolL)
(teknistä valvontaa)
Kiinniotettu
Tutkintavanki
47
(teknistä valvontaa )
(tarkkailua)
-
automaatio
- harkinta
- harkinta
-
vartija
- vartija
- POV
-
ei useinkaan kirjata - pitäisi kirjata
- kirjallinen, allekirjoitettu päätös
-
ei ilmoituksia
- ilmoitettava kohteelle
- ilmoitettava kohteelle
- ”pöytäkirja” (havainnot ym.)
- ilmoitus terveydenhuollolle
PUTKA
(päihtymysselli, jossa
kameravalvonta)
- terveydentilan tarkastus
Kuva 2. Kameravalvontaan sijoittaminen kiinniottoperusteen mukaan.
Kuvassa kaksi oletusarvona on, että poliisivankilassa ei ole pidätyssellejä, joissa on mahdollisuus
kameravalvontaan, joten kaikki kameravalvontaan sijoitetut on sijoitettava päihtymysselliin. Tilanne on tämä useassa poliisivankilassa. Tämä skenaario havainnollistaa parhaiten sen, kuinka eri
tavalla on toimittava kameravalvontaan sijoittamisessa riippuen siitä, millä perusteella vapautensa
menettänyt on otettu kiinni.
Poliisitarkastaja Huhtelan haastattelussa hän muistutti, että teknisen valvonnan ja tarkkailun funktiot ovat siinä mielessä erilaisia, että tarkkailu on toimenpide, jota käytetään, kun
henkilö on jo terveydenhoidollisen huomion tarpeessa. Tekninen valvonta toimenpiteenä on
puhtaasti ennalta estävä; sen avulla voidaan paremmin varmistua siitä, että vapautensa me-
47
Kiinniotettujen ja pidätettyjen kohdalla voidaan soveltaa myös tarkkailua koskevia säännöksiä. Näin on
etenkin silloin, jos vapautensa menettänyt on ollut kiinniotettuna useamman päivän ja hänen käytöksensä on
esimerkiksi itsetuhoista. Tekninen valvonta on tarkoitettu toimenpiteeksi, jota sovelletaan heti kiinnioton
jälkeen, yleensä päihtymyksen takia. Jos myöhemmin vapauden menetyksen aikana on tarvetta kameravälitteiselle valvonnalle, tulee yleensä kyseeseen tarkkailusäännöksen soveltaminen.
20
nettäneen tilan yllättäen heikentyessä, apu saadaan nopeasti paikalle.48 Päätös sijoittamisesta valvottuun tilaan tulisi tehdä vapautensa menettäneen henkilöön liittyvien syiden perusteella (esim. päihtymysaste, krooniset sairaudet, vammat, terveydentila yleisesti), ei kiinniottosyyn perusteella.49
3.1.8 Säilytystilan esimies
Putkalain 18 luvun 1 §:stä löytyy määritelmä säilytystilan esimiehestä. Sen mukaan säilytystilan
esimieheksi on määrättävä säilytystilaa hallinnoivan poliisilaitoksen henkilöstöön kuuluva pidättämiseen oikeutettu virkamies, mutta erityisestä syystä säilytystilan esimiehenä saa olla rikosylikonstaapeli tai ylikonstaapeli. Tällainen erityinen syy voisi esitöiden mukaan olla esimerkiksi tilanne,
jossa säilytystilan hallinnoiman poliisilaitoksen henkilökuntaan ei kuuluisi päällystöä, josta nimittää henkilö tähän tehtävään50. Säilytystilan esimiehen tehtävänä on valvoa lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista säilytystilassa.
Käytännössä säilytystilan esimiehen oikeudellinen asema on tietyllä tapaa hankala, sillä useat päätökset, jotka ovat putkalaissa määrätty säilytystilan esimiehen päätösvaltaan, ovat sen luonteisia,
etteivät ne siedä viivytystä. Usein tosiasiallista päätöstä vapautensa menettäneiden suhteen käyttääkin alueen yleisjohtaja ja joissain tapauksissa käännytään tutkinnanjohtajan puoleen. Säilytystilan
esimiehen roolia tulisikin korostaa, sillä Euroopan kidutuksen vastainen komitea (CPT) sekä EOA
ovat ottaneet kantaa siihen, että säilytys- ja esitutkintavastuu tulisi eriyttää toisistaan 51. Etenkin
virka-ajan ulkopuolella tilanne voi olla ongelmallinen, sillä yleisjohtaja on usein ainoa päivystävä
pidättämiseen oikeutettu virkamies. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että yleisjohtajan päätösvallassa on sekä säilytykseen, että esitutkintaan liittyvien päätösten teko.
Yleisjohtoalueet ovat jatkuvasti suurentuneet ja vuorossa olevien POV-henkilöiden määrä on
vähentynyt. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä yhdellä yleisjohtajalla saattaa olla johdettavanaan
lähes puolet Suomesta. Tällöin on luonnollista, ettei yleisjohtaja pysty perehtymään jokaiseen tilanteeseen sen vaatimalla vakavuudella. Esimerkiksi kameravalvontaan sijoittamista
ei välttämättä mielletä kovinkaan vakavaksi tai tärkeäksi tilanteeksi, vaikka se tosiasiassa
puuttuu ankarasti vapautensa menettäneen perusoikeuksiin. Tämä on täysin ymmärrettävää,
jos yleisjohtaja joutuu samanaikaisesti miettimään vaikka aseellisen henkilön kiinniottoa – ei
voida vaatia, että yksi ihminen pystyy hoitamaan kaiken.
48
Huhtela 2013, haastattelu.
Matokangas 2014, haastattelu.
50
HE 90/2005 vp s. 114.
51
ks. esim. Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2013, s. 68.
49
21
Eduskunnan oikeusasiamiehen vuosikatsauksessa on huomautettu, että säilytys- ja esitutkintavastuun ollessa samalla instanssilla, voi vapautensa menettäneen oikeusturva vaarantua ja hän voi
joutua alttiiksi esimerkiksi painostukselle52. Vallitseva oikeustila on kuitenkin tällä hetkellä se, että
virka-ajan ulkopuolella säilytystilan esimiehen sijaisena toimii yleisjohtaja.
Tässä tutkimuksessa käytetään myös termejä komisariotaso ja päällystötaso. Näillä termeillä viitataan poliisin virkamiehiin, jotka täyttävät poliisin hallinnosta annetun asetuksen (158/1996) 16 § 1
momenttina 16 –kohdassa asetut kelpoisuusvaatimukset. Komisariot ovat kaikki siis saaneet jonkinasteisen oikeudellisen koulutuksen joko poliisipäällystötutkinnon tai korkeakouluopintojen
muodossa. Muodollisen pätevyyden lisäksi vaaditaan päällystövirkoihin nimitettävältä myös perehtyneisyyttä tehtäväalueeseen.
3.1.9 PATJA ja KIP-lomake
PATJA tarkoittaa poliisiasiaintietojärjestelmää, johon kirjataan muun muassa rikosilmoitukset sekä kiinniotot. Kiinniotetut kirjataan järjestelmään niin sanotulla KIP-lomakkeella
ja poliisilakiperusteisesti kiinniotetut kirjataan YJT-KIP-lomakkeella. KIP-lomake löytyy
rikosilmoitusnumerolla ilmoituksen pakkokeinot –kohdasta. KIP-lomakkeeseen merkitään
muun muassa vapautensa menettäneen henkilötiedot, kiinniottajat, kiinniottoaika ja –
paikka, kiinnioton syyt, kiinnioton johdosta tehdyt ilmoitukset, vammat ja sairaudet, kiinnioton yleiset ja erityiset edellytykset, säilytystila, omaisuusluettelo sekä muut tapahtumat.
Lisäksi KIP-lomakkeeseen tehdään pidätysmerkinnät ja kirjataan tiedot vangitsemiseen
liittyvistä oikeuskäsittelyistä niiltä osin kuin henkilö on joko määrätty vangittavaksi tai
vapautettavaksi. KIP-lomakkeeseen tulee myös kirjata mahdolliset yhteydenpitorajoitukset.53
3.2
Käsiteltävät säännökset
Tutkielman keskiössä ovat siis säännökset, jotka koskevat vapautensa menettäneiden valvontaa
kameran54 välityksellä. Valvonnasta säädetään lain ja asetuksen tasolla ja tarkentavia määräyksiä
on annettu sisäministeriön55asetuksella sekä POHA:n ohjeilla. Tutkielman lukemisen helpottamiseksi on tähän avattu käsiteltävät säännökset. Näin lukija pystyy paremmin hahmottamaan säännökset suhteessa kansainvälisiin ihmisoikeusvelvoitteisiin ja perusoikeuksiin, niiden yleisiin rajoitusperusteisiin sekä poliisitoiminnan yleisiin periaatteisiin.
52
Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2013, s. 68.
SMDno/2008/767, s. 2.
54
Vapautensa menettäneen valvontaan voidaan käyttää myös muita teknisiä apuvälineitä kuin kameraa, mutta tässä tutkimuksessa keskeistä on nimenomaan kameran välityksellä tapahtuva valvonta.
53
22
3.2.1 Tarkkailuun liittyvät säännökset
Putkalain 11 luvun 3 §:ssä säädetään tarkkailusta seuraavasti:
”Vapautensa menettänyt saadaan sijoittaa huoneeseen tai selliin, jossa häntä voidaan ympärivuorokautisesti tarkkailla teknisin apuvälinein tai muulla tavoin, jos se on välttämätöntä:
1) päihtyneen tai päihdyttävien aineiden käyttämisen vieroitusoireista kärsivän vapautensa
menettäneen terveydentilan seuraamiseksi ja hänen turvallisuutensa varmistamiseksi;
2) itsemurhan tai itsetuhoisen käyttäytymisen estämiseksi; taikka
3) sellaisen väkivaltaisen käyttäytymisen hillitsemiseksi, jota ei saada estetyksi muulla tavoin ja josta saattaa aiheutua vaaraa vapautensa menettäneen tai muiden henkilöiden
turvallisuudelle taikka huomattavaa vahinkoa omaisuudelle.
Tarkkailuun sijoittamisesta on viipymättä ilmoitettava terveydenhuoltohenkilökuntaan kuuluvalle virkamiehelle. Lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilökuntaan kuuluvan virkamiehen tulee mahdollisimman pian tutkia vapautensa menettäneen terveydentila. Vapautensa menettänyttä on tarkoin seurattava teknisellä valvonnalla ja muulla tavoin.
Tarkkailuun sijoittaminen ei saa kestää pitempään kuin on välttämätöntä eikä yli seitsemää
vuorokautta. Tarkkailuun sijoittamista saadaan kuitenkin jatkaa, jos se on välttämätöntä 1
momentissa tarkoitetusta syystä. Tarkkailuun sijoittaminen on otettava uudelleen käsiteltäväksi enintään seitsemän vuorokauden väliajoin.”
Putkalain 11:5:stä löytyvät menettelysäännökset, joiden mukaan päätös eristämistarkkailuun sijoittamisesta on tehtävä kirjallisesti, mutta samanlaista vaatimusta ei menettelysäännöksiin ole kirjattu
tarkkailun osalta. Saman luvun 6 § sisältää päätösvaltasäännöksen, jonka 1 momentin mukaan ”- tarkkailuun sijoittamisesta ja eristämistarkkailusta päättää säilytystilan esimies tai, jos asia ei
siedä viivytystä, poliisimies tai vartija.”
Putka-asetuksessa on tarkkailusäännöstä täsmennetty lähinnä kirjaamisten osalta. Asetuksen 13 §:n
mukaan tarkkailuun sijoittamisesta tulee kirjata: 1) vapautensa menettäneen henkilötiedot; 2) tarkkailuun sijoittamisen peruste; 3) täytäntöönpanopaikka; 4) päätöksen tekijä ja hänen virkaasemansa; 5) valvontatapa; 6) tarkkailun alkamis- ja päättymisajankohta; 7) ajankohta, jolloin tarkkailuun sijoittamisesta on ilmoitettu terveydenhuoltohenkilökunnalle56; 8) ajankohta, jona lääkäri
tai muu terveydenhuoltohenkilökuntaan kuuluva on tutkinut tarkkailuun sijoitetun terveydentilan;
9) miten vapautensa menettäneen terveydentilaa on seurattu; 10) tehdyt havainnot tai löydöt. Lisäk-
56
Putka-asetuksessa käytetään termiä ”terveydenhuoltohenkilökunta”, vaikka putkalaissa on säädetty terveydenhuoltoviranomaisesta, jolle ilmoitus tulee tehdä ja tarkastus tulee suorittaa terveydenhuoltoviranomaisen
toimesta. Tämä on hyvä esimerkki sääntelyn sisäisistä terminologisista ristiriidoista.
23
si asetuksen 2 momentissa säädetään, että tarkkailun jatkuessa tulee päätös jatkamisesta ja sen perusteista kirjata. Tarkkailuun sijoittamista ja sen jatkamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta
vastaavan virkamiehen tulee asetuksen 3 momentin mukaan vahvistaa kirjaukset allekirjoituksellaan.
Sisäministeriön ohjeessa poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta löytyy tarkentavaa ohjeistusta
tarkkailusta. Ohjeessa tarkennetaan putkalain 11:6.1:n mukaista päätösvaltasäännöstä, sillä ohjeen
mukaan tilanteissa, joissa päätöksen tarkkailuun sijoittamisesta on tehnyt poliisimies tai vartija,
tulee tilanteesta ilmoittaa säilytystilan esimiehelle, jonka tulee ratkaista, jatketaanko tarkkailua.
Ohjeessa korostetaan terveydenhuoltoviranomaisten asemaa tarkkailun soveltamisessa (l. ilmoitus
ja terveydentilan tarkastamisesta). Kirjaamisesta Poliisihallituksen ohjeessa mainitaan siitä, että
tarkkailuun sijoittamisesta ilmoittamisesta57 on tehtävä merkinnät PATJA:ään joko KIP- tai YJTKIP-lomakkeelle 58 . Lisäksi ohjeessa mainitaan, että teknisin apuvälinein tapahtuvan valvonnan
lisäksi tulee valvontahenkilöstön käydä henkilökohtaisesti varmistamassa tarkkailuun sijoitetun tila
ja näistä tarkastuskierroksista tulee määrätä poliisivankilan järjestyssäännössä.59
Poliisihallituksen ohjeessa koskien poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelua kohdassa 10.2 löytyy
käytännössä sama teksti kuin putkalain säännöksestä. Säännöstekstin lisäksi myös POHA:n ohjeesta löytyy maininta henkilökohtaisesta valvonnasta teknisin apuvälinein tapahtuvan tarkkailun ohella. Kirjaamisesta ohjeessa mainitaan vain, että tarkkailuun sijoittamisesta, sen perusteista ja ilmoittamisesta tulee tehdä kirjaus tietojärjestelmään (PATJA).60
Missään ei ole säädetty eikä ohjeistettu, että päätös tarkkailuun sijoittamisesta tulisi tehdä
kirjallisesti. Ohjeistuksessa on mainittu ainoastaan niistä seikoista, joista on tehtävä kirjaus
tietojärjestelmään. Vaatimus siitä, että päätös tarkkailuun sijoittamisesta tulee hyväksyttää
säilytystilan esimiehellä aiheuttaa kuitenkin sen, että järkevin käytäntö on tehdä tarkkailupäätös kirjallisesti ja säilytystilan esimies vahvistaa päätöksen allekirjoituksellaan. Tämä on
vartijan oikeusturvan kannalta edullinen toimenpide. Lisäksi näin toimiessa voidaan paremmin pitää kirjaa tarkkailuun sijoitettujen lukumärästä ja harjoittaa jälkikäteiskontrollia.
57
Ohjeessa ei tarkenneta, tarkoitetaanko tällä tarkkailuun sijoittamisesta ilmoittamisella ilmoitusta terveydenhuoltoviranomaiselle vai ilmoitusta vapautensa menettäneelle itselle. Kirjallisessa tarkkailupäätöksessä
on kohta, johon kirjataan terveydenhuoltoviranomaiselle ilmoittamisen ajankohta, joten voisi ajatella ohjeessa tarkoitettavan ilmoittamista vapautensa menettäneelle. Toisaalta edellinen lause on koskenut terveydenhuoltoviranomaisille tehtävää ilmoitusta, joka puoltaisi sitä, että ilmoittamisella tarkoitetaan terveydenhuollolle tehtävää ilmoitusta. Järkevintä on kirjata molemmat ilmoitukset KIP-lomakkeen ilmoitus –osioon, jolloin ei ainakaan mikään ole jäänyt merkitsemättä.
58
Tarkkailua sovelletaan tutkintavankeihin. Ne, jotka on kirjattu sisään YJT-KIP-lomakkeella, ovat automaattisesti jatkuvassa valvonnassa (tekninen valvonta, putkalaki 12:1). Näin ollen tarkkailu ei tule sovellettavaksi vapautensa menettäneihin, jotka on kirjattu sisään YJT-KIP-lomakkeella.
59
SMDno/2008/767, s. 16.
60 POHA 2020/2013/5490, s. 25.
24
Poliisiasiaintietojärjestelmään tarkkailu – kuten useat muutkin toimenpiteet – joudutaan kirjaamaan muut tapahtumat -osioon. Kyseisestä osiosta on helppo vahingossakin poistaa toisen kirjoittamia tekstejä eikä tietojärjestelmästä saada millään tavalla esiin esimerkiksi tietoa siitä, kuinka monta tarkkailuvuorokautta poliisivankilassa on tarkasteluajanjaksolla ollut.
3.2.2 Tekniseen valvontaan liittyvä säännökset
Teknistä valvontaa koskevan säännöksen osalta on huomattava, että alun perin 12 luvusta löytyi
säännökset koskien etävalvontaa. Etävalvonta olisi mahdollistanut ns. miehittämättömät poliisivankilat, joiden valvonta olisi hoidettu esimerkiksi toisen poliisiaseman poliisivankilasta käsin ja yhteistyössä alueella ajavan partion ja alueen ensihoidon kanssa. Etävalvonta kuitenkin nähtiin erittäin ongelmallisena valiokuntakäsittelyvaiheessa: hallintovaliokunnan lausunnossa vaadittiin 12
luvusta etävalvonnan poistamista 61 ja myös perustuslakivaliokunta näki etävalvonnan varsin ongelmallisena62. Etävalvontasäännökset jätettiin pois putkalaista ja täten 12 luku näyttää ”vajaalta”;
jos etävalvonnan säännökset olisivat jääneet putkalakiin, olisi teknisen valvonnan sisältävä luku
kokonaisuudessaan helpommin ymmärrettävissä. Teknisestä valvonnasta säädetään putkalain 12
luvun 1 §:ssä:
”Tekninen valvonta suoritetaan siten, että säilytystilassa oleva pidätetyn tai kiinni otetun
vapauteen kohdistuvan toimenpiteen tarkoitus, säilytysvarmuus, säilytystilan järjestyksen
säilyminen sekä vapautensa menettäneen ja muun henkilön turvallisuus turvataan.
Teknisestä valvonnasta on viipymättä ilmoitettava valvonnan kohteena olevalle henkilölle.”
Putkalain 12:3:ssa säädetään, että tarkemmat säännökset teknisestä valvonnasta annetaan valtioneuvoston asetuksella. Putka-asetuksen 15 § täsmentääkin lain kirjainta, mutta vain kirjaamisten
osalta. Asetuksessa säädetään, että ”teknisestä valvonnasta on kirjattava: 1) valvottavan henkilötiedot; 2) teknisen valvonnan peruste; 3) teknisen valvonnan suorittamisaika ja -paikka; 4) päätöksen tekijä.”
Sisäministeriön ohjeessa käsitellään valvontaa yleisesti. Ohjeen mukaan säilytystilaa sekä sinne
sijoitettuja vapautensa menettäneitä tulee valvoa siten kuin vapauteen kohdistuvan toimenpiteen
tarkoitus, säilytystilan järjestys, säilytystilassa pitämisen varmuus, karkaamisen tai säilytystilasta
luvatta poistumisen estäminen, vapautensa menettäneiden ja muiden henkilöiden turvallisuus ja
rikoksen estäminen edellyttävät. Erityistä huomiota ohjeessa kiinnitetään päihtyneenä säilöön otettuun, jota tulee kohdella hänen päihtymysasteen edellyttämällä tavalla. Jos esimerkiksi päihtyneen
61
62
HaVM 14/2006 vp., s. 3, 14.
PeVL 21/2006 vp., s. 5.
25
tiedetään kaatuneen, mutta hänen toiminta vaikuttaa kaikin tavoin normaalilta eikä hoitoon toimittaminen ole perusteltua, tulee valvontahenkilökunnan erityisesti tarkkailla tämän kuntoa säilössä
pidon aikana. Järjestyssäännössä tulee määrätä henkilökohtaisesti suoritettavien tarkastuskierrosten
määrästä.63
Poliisihallituksen ohjeen kohdassa 11. toistetaan jälleen putkalakiin kirjattu teksti koskien teknistä
valvontaa.64
63
64
SMDno 2008/767, s. 9.
POHA 2020/2013/5490, s. 26.
26
4
KAMERAVALVONTA POLIISITOIMINNAN YLEISTEN PERIAATTEIDEN JA PERUSOIKEUKSIEN KONTEKSTISSA
4.1
Perus- ja ihmisoikeudet – kansainvälinen ja kansallinen näkökulma
Tässä kappaleessa käydään läpi ne perusoikeudet, jotka ovat olennaisia kameravalvonnan käyttämisen kannalta. Kysymykseen tulevat siis lähinnä yksityisyyden suoja ja oikeus elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Pohdittaessa sijoittamista kameravalvontaan, kulminoituu punninta
yleensä näiden perusoikeuksien keskinäiseen taisteluun. Perusoikeuksien kollisiota on käsitelty
laajemmin kappaleessa 4.4, tässä kappaleessa tarkoituksena on tuoda esille edellä mainittujen perusoikeuksien sisältö. Lähtökohdaksi näiden perusoikeuksien sisällön esittämiselle on otettu Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräykset ja Suomen perustuslain määräykset käsiteltävistä perusoikeuksista.
KP-sopimuksen65 10 artiklassa, joka liittyy vapautensa menettäneiden kohteluun, ei sisällä
sellaista sääntelyä, joka ei itsessään sisältyisi kansalliseen lainsäädäntöömme. KP-sopimusta ei siis käsitellä tässä yhteydessä laajemmin66.
Kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa (esim. EIS 5 ja 6 artiklat, KP-spimuksen 9, 10 ja 14
artiklat) luetellaan vapautensa menettäneille kuuluvia oikeuksia, minkä lisäksi myös ”muut ihmisoikeudet (esimerkiksi henkilökohtainen koskemattomuus, kirja- ja puhelinsalaisuus) kuuluvat myös
vapautensa menettäneille siltä osin kuin näitä oikeuksia ei ole ihmisoikeussopimusten ja perusoikeussäännösten kannalta hyväksyttävällä tavalla rajoitettu” 67 . Tässä tutkielmassa tarkastellaan
nimenomaisesti lainsäännösten vastaavuutta perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin sekä
soveltamiskäytäntöjen hyväksyttävyyttä perusoikeuksien näkökulmasta. Säännösten soveltamisessa
tulee huomioida myös poliisitoiminnan yleiset periaatteet, jotka on esitelty kappaleessa 4.3.
4.1.1 Oikeus vapauteen ja turvallisuuteen
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artikla koskee yksilön henkilökohtaisen vapauden suojaa ja
suojan yleisiä rajoitusedellytyksiä. Henkilökohtaisella vapaudella on eurooppalaisessa perusoikeuskäsityksessä keskeinen asema ja tätä heijastelee artiklan yksityiskohtaisuus. Artiklan 5 artiklan 1
kappaleessa taataan jokaisen oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Tämän jälkeen
sopimuskohdassa on lueteltu laillisen vapaudenriiston edellytykset68. Vapaudella tarkoitetaan suo-
65
YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, SopS 8/1976
KP-sopimus on jätetty tarkastelun ulkopuolell, sillä sen säännökset koskien tarkasteltavia perusoikeuksia
ovat lähes identtiset EIS:n kanssa eikä näin ollen KP-sopimuksen käsittely toisi tutkimukselle lisäarvoa.
67
HE 10/1998 vp, s. 49/II.
68
Poliisilakiperusteiset kiinniotot eivät näyttäisi täyttävän 5 artiklan 1 kappaleessa mainittuja laillisen vapaudenriiston edellytyksiä ja aihetta on avattu lyhyesti kappaleessa 6.4.
66
27
jaa vapaudenriistoa vastaan ja henkilökohtainen turvallisuus antaa turvaa mielivaltaista vapauteen
puuttumista vastaan ja näin vahvistaa yksilön vapaudenriistoa vastaan nauttimaa suojaa.69
Tiedottamisvelvollisuudella tarkoitetaan, että vapaudenriiston kohteeksi joutuneelle tulee ilmoittaa
hänen ymmärtämällä kielellä vapaudenriiston perusteet ja häneen mahdollisesti kohdistettavat syytteet (5 artikla 2 kappale). Tämän tiedottamisvelvollisuuden sisältö ja laajuus riippuvat tapauksen
erityispiirteistä ja vapaudenriiston luonteesta.70
Esimerkiksi jos kiinniotettu on hyvin vahvasti päihtynyt, on selvää, että tämä ei välttämättä
kykene ymmärtämään hänelle kerrottuja syitä vapaudenriistolle eikä sellaista kieltä, jota
hän tilassaan kykenisi ymmärtämään, ole käytettävissä.
Perustuslain 7 §:ssä on säädetty jokaisen oikeudesta elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja
koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Säännöksen 2 momentin mukaan ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Säännöksen 3 momentissa
säädetään, että henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta saa mielivaltaisesti riistää eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Lisäksi 7:3:ssa säädetään, että muun kuin tuomioistuimessa tuomittuun rangaistukseen perustuva vapaudenmenetys voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Perustuslain 7 §:ään otettu maininta turvallisuudesta korostaa julkisen vallan
positiivisia toimintavelvoitteita yhteiskunnan jäsenten suojaamiseksi71. On selvää, että oikeus elämään ja turvallisuuteen ovat sillä tavalla perustavanlaatuisia perusoikeuksia, että niitä ei voi tavallisella lailla rajoittaa. Jos henkilön vapautta on kuitenkin laillisesti rajoitettu, ei se luo perusteita
automaattisesti rajoittaa muita perusoikeuksia72.
Perusoikeuksien kollisiosta kameravalvonnan kohdalla on käsitelty kappaleessa 4.3. Perustuslain 7
§:llä on läheinen yhteys PL 10 §:ään ja EIS 8 artiklaan, joiden sisältö kuvataan seuraavassa kappaleessa.
4.1.2 Oikeus yksityisyyteen
Oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta on kirjattu EIS:n 8 artiklaan. Oikeus yksityisyyteen on kansallisessa perustuslaissa suojattu PL 10 §:ssä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8
artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa sekä kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta eivätkä viranomaiset saa tämän oikeuden käyttämiseen paitsi,
jos laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen tur-
69
Pellonpää 2005, s. 275.
Pellonpää 2005, s. 299.
71
Jyränki 2000, s. 298.
72
Ks. esim. Pellonpää 2005, s.452; Ojanen 2003, s. 42; Jyränki 2000, s. 298.
70
28
vallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden, moraalin tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien suojaamiseksi. Artiklalla
suojataan yksilön ”vapauspiiriä” viranomaisten taholta tulevaa puuttumista vastaan. Rajoitusten
hyväksyttävyys riippuu 8(2):een sisältyvän rajoituslausekkeen tulkinnasta tai vastaavasta intressipunninnasta73.
Koska vapaudenmenetys ei automaattisesti tarkoita, että muita perusoikeuksia voitaisiin rajoittaa erityisen vallanalaisuussuhteen tai laitosvallan perusteella 74 , tulee viranomaisten
pyrkiä myös vapaudenmenetyksen aikana turvaamaan yksilön oikeus yksityisyyteen niin tehokkaasti kuin se on vastakkaiset suojeluintressit (turvallisuus, terveys, elämä) huomioiden
mahdollista.
Nykyään periaate vankien oikeudesta yksityiselämään on tunnustettu; jos yksityiselämään kohdistuvia rajoituksia joudutaan soveltamaan, tulee niiden olla perusteltavissa jollain 8 artiklan 2 kappaleessa mainitulla syyllä. Vapautensa menettäneen kohdalla perusteita on esitettävissä helpommin
kuin monessa muussa tapauksessa; artiklan loukkaus voi tulla kyseeseen, jos rajoitukset ovat kohtuuttoman pitkälle meneviä. Aiemmin ajateltiin, että vapaudenriistoon luonnostaan liittyy tiettyjä
rajoituksia.75
Perustuslaissamme yksityisyyden suojasta on säädetty 10 §:ssä. Säännöksen mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Säännöksen 3 momentissa on säädetty ns. sääntelyvaraus, sillä momentin mukaan lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä rajoituksista esimerkiksi vapaudenmenetyksen aikana. Rangaistuslaitoksen selli ei ole perustuslaissa tarkoitettu kotirauhan piiriin kuuluva tila, mutta siitä huolimatta
vapautensa menettäneelle on turvattava olosuhteiden sallima yksityisyys, jota kuitenkin on mahdollista rajoittaa76.
Yksityisyyden suoja ei siis ole absoluuttinen perusoikeus kuten oikeus elämään on. Vapautensa menettäneiden kanssa toimiessa tulisi kuitenkin erityistä huomiota kiinnittää siihen
seikkaan, että vapauden menetys itsessään ei ole muiden perusoikeuksien rajoitusperuste,
vaan jokainen rajoitus tulee voida perustella erikseen ja hyväksyttävällä tavalla.
73
Pellonpää 2005, s. 446.
HE 309/1993 vp,s. 24.
75
Pellonpää 2005, s. 453.
76
PeVL 12/1998 vp,s. 2.
74
29
4.2
Perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset
Edellisessä kappaleessa esiteltiin tämän tutkimuksen kontekstin kannalta keskeisimmät perusoikeudet. Perusoikeudet eivät kuitenkaan ole absoluuttisia, vaan niitä voidaan tietyin edellytyksin
rajoittaa. Joihinkin perusoikeussäännöksiin itsessään sisältyy sääntelyvaraus 77 , toisiin kvalifioitu
lakivaraus78. On myös säännöksiä, jossa tällaista varausta ei erikseen olisi säädetty – näidenkin
osalta rajoitus yleensä voi tulla kysymykseen.79
Perusoikeuksien yleisiä rajoitusedellytyksiä on käsitelty runsaasti oikeuskirjallisuudessa80. Perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset EU-oikeuden tasolla ovat samansuuntaisia kansallisten rajoitusedellytysten kanssa. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa rajoitusedellytyksistä määrätään kunkin oikeuden yhteydessä.81 Myös EIS:ssa säädettyjen oikeuksien ulottuvuus riippuu ratkaisevasti
erilaisten rajoituslausekkeiden tulkinnasta. Ihmisoikeussopimuksesta puhuttaessa mainitaan yleensä
viisi rajoitusperustetta.82 Kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa erotellaan yleensä seitsemän eri rajoitusperustetta. Seuraavassa kuvassa on esitetty perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset.
Lailla
säätämisen
vaatimus
Täsmällisyys ja
tarkkarajaisuus
Rajoitusperusteen
hyväksyttävyys
Ydinalueen
koskemattomuus
Suhteellisuus
Oikeusturva
Ihmisoikeusvelvoitteiden
noudattaminen
PERUSOIKEUKSIEN YLEISETRAJOITTAMISEDELLYTYKSET
RAJOITTAMISEDELLYTYKSET
Kuva 3. Perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa.
77
Sääntelyvarauksella annetaan lainsäätäjälle mahdollisuus säännellä ko. perusoikeuden käyttämisestä tavallisella lailla.
78
Joissain perusoikeussäännöksissä on kvalifioitu lakivaraus, joka tarkoittaa, että siinä on säädetty tyhjentävällä tavalla rajoituksista, joita perusoikeuteen voidaan tavallisella lailla tehdä.
79
Ojanen 2003, s. 50-51.
80
ks. esim. Viljanen 2011, s. 144-170; Ojanen 2003, s. 52-56; Jyränki 2012, s. 296; Saraviita 2011, s. 150,
186; Pellonpää 2005, s. 222-223.
81
Ojanen 2006, s. 179-180.
82
Pellonpää 2005, s. 222. Rajoitusperusteista ks. s. 222-233.
30
Kaikkien edellä esitetyn kuvan vaatimusten tulee täyttyä samanaikaisesti, jotta perusoikeusrajoitus
on mahdollinen. On huomattava, että luettelo ei ole sillä tavalla tyhjentävä, ettei muita seikkoja
voitaisi arvioida merkityksellisiksi pohdittaessa perusoikeusrajoitusten sallittavuutta. Edellä esitetty
kuva sisältää kuitenkin keskeisimmät arvioinnissa huomioitavat seikat.83
On selvää, että teknisen valvonnan ja tarkkailun kohdalla lailla säätämisen vaatimus täyttyy, sillä
putkalaki on eduskuntalain tasoinen säädös ja säännökset kameravalvonnan käyttämisestä (l. yksityisyyden rajoituksesta) löytyvät kyseisestä säädöksestä.
4.2.1 Tarkkarajaisuus ja täsmällisyys
Täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimuksella tarkoitetaan, että perusoikeuksia rajoittavia säännöksiä ei tule kirjoittaa liian avoimeksi, vaan ne on kohdennettava mahdollisimman tarkoin tosiasiallista rajoitustarvetta vastaaviksi. Yleisesti ottaen voidaan tämän vaatimuksen katsoa edellyttävän, että
rajoituksen kannalta olennaiset seikat tulee säätää laissa. Arvioinnissa lähtökohtana 84 on, että laista
tulee ilmetä riittävän selvästi ainakin: 1) kuka on oikeutettu käyttämään rajoitusvaltuuksia; 2) mitä
valtuuksia käytettäessä saadaan tehdä ja 3) miten valtuuksia sovellettaessa on meneteltävä. Tarkkarajaisuusvaatimuksessa keskeistä on, että rajoitustoimivaltuuksien tulee olla kirjoitettu niin selvästi,
että niiden perusteella voidaan riittävällä varmuudella ennakoida, miten toimivaltuuksia tullaan
käyttämään. Näin ollen merkitystä on muun muassa sillä missä määrin viranomaisten toimivaltuudet määräytyvät sidotun harkinnan tai tarkoituksenmukaisuusharkinnan mukaisesti85.86
Teknisen valvonnan osalta päätösvaltaa ei ole määritelty. Yleensä vartija (ehkä yhdessä kuljettavan partion kanssa) tekee ratkaisun siitä, tarvitseeko kiinniotettu sijoittaa kameravalvottuun tilaan. Teknisen valvonnan soveltamisesta ei ole ohjeistusta. Tarkkailun osalta on säädetty, että vain välittömiä toimenpiteitä vaativissa tilanteissa päätöksen tarkkailuun sijoittamisesta voi tehdä vartija tai poliisimies, muutoin päätösvalta on säilytystilan esimiehellä
(putkalaki 11:6). Tarkkailuun sijoittamisia ei valvota millään tavalla ja useissa poliisivankiloissa päätöksen tarkkailuun sijoittamisesta tekee vartija konsultoimatta pidättämiseen oikeutettua virkamiestä. Teknisen valvonnan ja tarkkailun kirjaamisesta löytyy suhteellisen
tarkat säännökset putka-asetuksesta (13 ja 15 §:t), mutta ainakaan kaikilta osin näitä ei
noudateta. Tarkkailun sisällöstä on säädetty, mutta sääntelyä ei noudateta ja paljon on epätietoutta siitä, kuinka säännöksiä tulisi noudattaa. Tarkkarajaisuus- ja täsmällisyysvaatimus
ei toteudu teknisen valvonnan ja tarkkailun osalta, vaikka näillä rajoitetaan yksilön oikeutta
yksityisyyteen.
83
Viljanen 2011, s. 146; Ojanen 2003, s. 52-57.
Tarkkarajaisuuden arvioinnista ks. esim. PeVL 8/1995 vp,s. 1-2 ja PeVL 31/1998 vp. s. 1-2.
85
Sidotun harkinnan ja tarkoituksenmukaisuusharkinnan merkityksestä ks. esim. PeVL 15/1996 vp, s. 2 ja
35/1997 vp, s. 2.
86
Viljanen 2011, s. 152-153.
84
31
Kameravalvonnan osalta voidaan siis kyseenalaistaa tarkkarajaisuus- ja täsmällisyysvaatimuksen toteutuminen. Esimerkiksi säännökset teknisestä valvonnasta ovat suhteellisen onttoja ja hallituksen esityksessä terminologia on sekavaa. Teknisellä valvonnalla tarkoitetaan
monia eri kokonaisuuksia hallituksen esityksessä, mutta kuitenkin putkalain 12:1:ssä selvästi
tarkoitetaan teknisellä valvonnalla vapautensa menettäneen asettamista kameravalvontaan.
Täsmällisyysvaatimukseen voisi yrittää vastata terminologian edelleen kehittämisellä. Esimerkiksi teknisen valvonnan säännös (putkalaki 12:1) voitaisiin otsikoida uudelleen. Uutena
otsikkona voisi olla esimerkiksi ”matalan intensiteetin tarkkailu”, joka viittaisi siihen, että
kyseessä on vapautensa menettäneen majoitustilaan kohdistuva kameravalvonta. Teknisellä
valvonnalla voitaisiin edelleen tarkoittaa laajempaa asiakokonaisuutta. Tällöin terminologia
vastaisi myös yleisesti turvallisuusalalla käytettyä terminologiaa paremmin.
4.2.2 Hyväksyttävyys
Kolmas rajoitusperuste liittyy hyväksyttävyyteen, jota tulee arvioida perusoikeusjärjestelmän kannalta. Lähtökohtaisesti hyväksyttävän syyn perusoikeuden rajoittamiselle muodostaa toisen yksilön
perusoikeuden turvaaminen. Merkitystä on myös sillä, liittyykö rajoitus saman henkilön toisen
perusoikeuden turvaamiseen. Hyväksyttävän rajoitusperusteen olemassaolo on arvioitava kunkin
perusoikeuden kohdalla erikseen – jonkin perusoikeuden rajoittaminen ei sellaisenaan tarkoita, että
on hyväksyttävää rajoittaa toista perusoikeutta.87 Klassisin esimerkki tästä on vapaudenmenetys,
joka ei sellaisenaan ole riittävä peruste rajoittaa muita yksilön perusoikeuksia.88
Vapaudenmenetys sellaisenaan ei siis oikeuta rajoittamaan muita perusoikeuksia89 kuten yksilön oikeutta yksityisyyteen. Teknisen valvonnan ja tarkkailun käyttötilanteissa yleensä kollisiossa on yksilön oikeus turvallisuuteen (viime kädessä oikeus elämään) ja yksityisyyden
suoja. On luonnollista, että julkisen vallan tulee ensisijassa turvata oikeus elämään. Oikeudesta elämään ei ole säädetty lakivarauksia, joten tälläkin perusteella voidaan ajatella, että
oikeus yksityisyyteen on perusoikeutena väistyvä henkeen ja terveyteen kohdistuvien perusoikeuksien kollisiossa.
Rajoitusperuste voi olla hyväksyttävä kahtalaisin perustein: rajoitus voi olla hyväksyttävä sillä
perusteella, että sen avulla voidaan varmistaa jonkun toisen perusoikeuden toteutuminen ja toisaalta rajoitus voi olla hyväksyttävä siksi, että perustetta voidaan pitää yhteiskunnallisesti yleisesti
hyväksyttävänä. Arvioitaessa rajoituksen hyväksyttävyyttä, voi painoarvoa olla myös EIS:n vastaavaa (yksityisyyden suoja 8 artikla) oikeutta koskevilla määräyksillä etenkin niissä tapauksissa,
87
Viljanen 2011, s. 155.
Ks. esim. HE 309/1993 vp, s. 24 ja 49; PeVL 12/1998 vp, s. 2; Ojanen 2003, s. 42.
89
Ks. esim. Ojanen 2003, s. 42 ja Euroopan vankilasäännöt osa I kohta 2. ja 3.
88
32
joissa artiklaan sisältyy tyhjentävä luettelo hyväksyttävistä rajoitusperusteista90. 91 Kameravalvonnan kohdalla rajoitusperusteena on suhteellisen selvästi perusoikeusjärjestelmän toinen perusoikeus: turvallisuus ja oikeus elämään. Hyväksyttävyyden arvioinnissa voidaan huomioida myös laitosturvallisuuden turvaaminen, sillä laitosturvallisuudella on merkittävä vaikutus myös laitoksessa
työskentelevien ja sinne sijoitettujen yksilöiden turvallisuudelle.
4.2.3 Suhteellisuus ja ydinalueen koskemattomuus
Perusoikeuksien rajoitusten on oltava suhteellisuusvaatimuksen mukaisia. Perustuslakivaliokunnan
mietinnön mukaan rajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. Perusoikeuden rajoitus on sallittu ainoastaan, jos kyseinen tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuksiin vähemmän kajoavin keinoin.92
Tekninen valvonta ja tarkkailu ovat poliisivankilaolosuhteissa tällä hetkellä ainoita keinoja,
joilla tehokkaasti varmistaa vapautensa menettäneen turvallisuus ja oikeus elämään niissä
tilanteissa, joissa henkilö on jatkuvan tai pistokoemaisen valvonnan tarpeessa.
Ydinalueen koskemattomuuden vaatimuksella tarkoitetaan, että tavallisella lailla ei voida säätää
perusoikeuden ytimeen ulottuvaa rajoitusta93. Ydinalueen määrittely ei ole yksiselitteistä. Hahmottamisessa voidaan käyttää apuna kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia94. Jokaisella perusoikeudella on oma ydinalueensa, jonka turvaamaa käyttäytymistä ei esimerkiksi saa säätää rangaistavaksi 95.
Useinkaan tällä vaatimuksella ei normaaleissa perusoikeuksien rajoitusten arviointitilanteissa ole
itsenäistä merkitystä, sillä ydinalueeseen kajoavat loukkaukset ovat lähtökohtaisesti myös suhteellisuusperiaatteen ja usein myös ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisen vaatimuksen vastaisia.96
4.2.4 Oikeusturva ja ihmisoikeusvelvoitteet
Oikeusturvavaatimuksella viitataan ennen kaikkea muutoksenhakumahdollisuuteen sekä muihin
menettelyllisiin oikeusturvatakeisiin. Muutoksenhakuoikeuden järjestäminen on lähtökohta, mutta
siitä huolimatta joissain tapauksissa voi tätä lievemmät oikeusturvajärjestelyt olla riittäviä. Tilanteissa, joissa ei ole mahdollista tehdä päätöksiä, joihin liittää muutoksenhakumahdollisuus, tulee
luoda korvaavia oikeusturvajärjestelyitä. 97 Osaltaan oikeusturvavaatimusta täyttää rajoittamisvaltuuksia käyttävien henkilöiden riittävän koulutuksen ja pätevyyden varmistaminen.98
90
Esimerkiksi EIS 5 artikla sisältää tyhjentävän luettelon vapaudenriiston hyväksyttävistä edellytyksistä.
Ojanen 2003, s. 54.
92
PeVM 25/1994 vp, s. 4-5.
93
PeVM 25/1994 vp. s. 5.
94
Viljanen 2011, s. 161.
95
PeVL 23/1997 vp, s. 2.
96
Viljanen 2011 s. 161.
97
Viljanen 2011, s. 162-163.
98
PeVL 17/1998 vp, s. 3.
91
33
Tarkkailu ja tekninen valvonta ovat toimenpiteinä lyhyitä eikä erityisiä oikeusturvakeinoja
ole laadittu. Osaltaan oikeusturvavaatimusta täyttää se, että tarkkailupäätös tulee alistaa
säilytystilan esimiehen hyväksyttäväksi. Säilytystilan esimies on pidättämiseen oikeutettu
virkamies, jolla tulisi olla riittävä koulutus ja pätevyys toimenpiteen laillisuuden arviointiin.
Kuitenkin kokemus on osoittanut, että poliisivankilaa koskeva lainsäädäntö jää helposti taka-alalle eikä sitä mielletä kovinkaan tärkeäksi. Huomattava on myös se, että useissa poliisipiireissä tosiasiallista päätösvaltaa käyttää teknisen valvonnan sekä tarkkailun osalta vartija. Varsinaista muutoksenhakua esimerkiksi teknisen valvonnan osalta ei voida järjestää,
mutta tulisi miettiä, pitäisikö poliisivankilahenkilökunnan, säilytystilan esimiesten ja yleisjohtajana toimivien pidättämiseen oikeutettujen virkamiesten koulutusta lisätä sekä luoda
toimivat käytännöt toimenpiteiden suorittamiselle. Tarkkailuun sijoitettujen määristä ei ole
saatavilla tietoa, sillä päätös tarkkailusta tehdään PATJA:n ulkopuoliselle lomakkeelle eikä
tarkkailua tai teknistä valvontaa välttämättä kirjata selvästi mihinkään.
Ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisen vaatimus tarkoittaa, että rajoitukset eivät saa olla ristiriidassa Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Perusoikeuden rajoitusta ei voida
pitää perustuslainmukaisena sen ulottuessa niin pitkälle, että se samalla loukkaisi ihmisoikeussopimuksia. Tällä vaatimuksella on itsenäistä merkitystä poikkeuslakimenettelyn käyttöalan rajoituksena.99
Kappaleessa 6.4 on pohdittu poliisilain 2:2 ja EIS 5 artiklan välistä ristiriitaa, sillä kansallinen lainsäädäntö vaikuttaisi olevan ristiriidassa ihmisoikeussopimuksen velvoitteiden
kanssa. Jos poliisilakiperusteiset kiinniotot eivät kokonaisuudessaan ole EIS:n mukaisia,
niin tämä rajoitusedellytys ei luonnollisestikaan täyty koko säilöön oton osalta.
4.3
Poliisitoiminnan yleiset periaatteet
Vuoden 1995 poliisilaissa poliisivaltuuksien käyttöön liittyvät keskeiset periaatteet oli sijoitettu
yleisten säännösten joukkoon. Vuoden 2014 poliisilaissa sääntelyä kehitettiin edelleen ja lakiin
kirjatut yleiset periaatteet vastaavat vakiintunutta poliisikäytäntöä. Näitä periaatteita ei toisteta
erikseen muualla poliisilaissa, vaan nämä yleisellä tasolla säädetyt toimintaperiaatteet koskevat
kaikkien poliisitehtävien hoitoa ja kaikkea poliisivaltuuksien käyttöä.100
Poliisilain 1 luvussa poliisin toimivallan käyttöä ohjaavina ja käytännössä usein rajoittavina yleisinä periaatteina korostetaan seuraavia:
1. perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen (PolL 1:2);
99
Viljanen 2011, s. 163-164.
Helminen ym. 2012, s. 204.
100
34
2. suhteellisuusperiaate (PolL 1:3);
3. vähimmän haitan periaate (PolL 1:4);
4. tarkoitussidonnaisuuden periaate (PolL 1:5) sekä
5. mahdollisuus luopua tehtävästä tai siirtää sitä.101
Näiden periaatteiden noudattaminen on korostetun tärkeää etenkin voimakeinojen käytön yhteydessä sekä silloin, kun poliisitoimenpitein puututaan olennaisin tavoin kansalaisten oikeuspiiriin. Todellinen poliisin toimivallan ulottuvuus on harvoin pääteltävissä vain yhtä säännöstä tutustumalla.
Keskeinen osa poliisin ammattitaitoa onkin kyky yhdistää poliisille valtaa luovat ja sitä rajoittavat
normit. Vasta näin voidaan hahmottaa poliisitehtävän suorittamisen faktinen laillisuus kulloisessakin yksittäistilanteessa.102 Seuraavassa alakappaleessa esitellään näiden yleisten periaatteiden sisältö ja tulkintasuositukset sisältävässä kappaleessa103 systematisoidaan käsiteltävät säännökset näiden
periaatteiden ja perusoikeuksien kontekstissa.
4.3.1 Suhteellisuus, tarkoitussidonnaisuus ja tehtävästä luopuminen
Suhteellisuusperiaatteen mukaan käytettävien keinojen ja niiden aiheuttamien haittojen on oltava
suhteessa tavoiteltuun päämäärään. Poliisilaki 1 luvun 3 §:n mukaan poliisin toimenpiteiden tulee
olla puolustettavia suhteessa mm. tehtävän tärkeyteen, vaarallisuuteen, kiireellisyyteen, toimenpiteen kohteena olevan henkilön käyttäytymiseen ja muuhun häneen liittyviin seikkoihin sekä muihin
tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin.104
Varsinaisen suhteellisuusperiaatteen sisältävän säännöksen täydentäjänä voidaan nähdä PolL 1:9,
jonka mukaan poliisi voi luopua toimenpiteestä, jos sen loppuunsaattaminen voisi johtaa kohtuuttomiin seurauksiin suhteessa tavoiteltavaan tulokseen.105
Suhteellisuusperiaatteen sijasta käytetään joskus myös ilmaisua ”puolustettavuuden periaate” tai ”kohtuusperiaate”. Nämä kaikki kolme ilmaisua ovat synonyymeja keskenään. Etenkin kohtuus-sanalla on hyvä kuvainnollinen merkitys, sillä se korostaa poliisin olevan velvollinen arvioimaan toimenpiteiden suhteellisuutta kulloinkin yhteiskunnassa vallitsevan yleisen
mielipiteen mukaan. Poliisimies ei olekaan oikeutettu arvioimaan kohtuutta omista henkilökohtaisista käsityksistään, vaan poliisitoiminnassa tulee pyrkiä tavoittavamaan keskivertokansalaisen ajattelutapa – vaikka se joskus käytännössä voikin olla vaikeaa.106
101
Helminen ym. 2012, s. 204-205.
Helminen ym. 2012, s.205.
103
kappale 7.1.
104
Helminen ym. 2012, s. 206.
105
Helminen ym. 2012, s. 206.
106
Helminen ym. 2012, s. 205-206.
102
35
Tarkoitussidonnaisuuden periaate käsitellään tässä samassa yhteydessä suhteellisuusperiaatteen
kanssa, sillä molemmat juontavat juurensa samoista lähtökohdista, vaikka eivät täysin peitä toisiaan; jokin toimenpide voi olla tarpeellinen, mutta se voisi muodostua kohtuuttomaksi. Suhteellisuusperiaatteen merkitys näkyykin siinä, että joissain tilanteissa se asettaa tarpeellisuusperiaatetta
ahtaammat rajat poliisitoiminnalle. Tarpeellisuutta arvioitaessa olennaista on huomata, että poliisi
saa arvioida toimenpiteen tarpeellisuutta ainoastaan poliisille kuuluvien päämäärien saavuttamiseen
nähden.107
Käytännön työssä tarpeellisuutta arvioitaessa esimerkiksi toimenpiteen suorittamisen ajalliset rajat ovat tärkeitä: vaikka jonkin poliisivaltuuden käyttäminen olisi muutoin tarpeen, tulee huomata, että poliisin valtaa ei saa käyttää liian aikaisin ts. tilanteessa, jossa vaara on
poistettavissa muilla keinoin eikä käyttäminen ole oikeutettua enää silloin, kun se ei ole
enää tarpeen.108 Tämä ilmenee käytännössä usein nimenomaan kiinniottotilanteiden yhteydessä.
Useat poliisitoimenpiteet ovat luonteeltaan sellaisia, että niillä puututaan varsin konkreettisesti
kohteena olevan henkilön oikeusasemaan. Tämän takia laillisuuden vaatimus korostuu kaikissa
poliisitehtävissä. 109 Kun kaikessa poliisitoiminnassa korostuu lainmukaisuuden vaatimus, tulisi
kaikessa poliisin toimintaa sääntelevä lainsäädäntö – kuten putkalain – olla tulkinnallisesti mahdollisimman selvä, jotta tämä lain noudattamisen vaatimus voisi käytännössä toteutua.
4.3.2 Vähimmän haitan periaate ja perusoikeuksien kunnioitus
Vähimmän haitan periaatteen ydin on siinä, että poliisin toimenpiteet tulee suorittaa puuttumatta
kenenkään oikeuksiin enempää, aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi. Vähimmän haitan periaate on tiukasti sidoksissa tarpeellisuusperiaatteeseen. Esimerkiksi kiinniottotilanteiden yhteydessä tarpeellisuus ja vähimmän haitan periaate
korostuvat: vaikka kiinniottamiseksi ja säilössä pidolle olisikin valta, ei kiinnipidon laillista aikaa
osoita säilössä pidon maksimiaika. Kaikki aika, minkä henkilö viettää vapautensa menettäneen sen
jälkeen, kun poliisin kannalta tarpeelliset toimenpiteet on suoritettu, muuttuu rankaisemiseksi. Ilman erityistä huomion kiinnittämistä asiaan, tätä näkökulma voi jäädä arjen työssä paitsioon.110
Poliisitoiminnassa on usein mahdollista valita erilaisten toimenpiteiden välillä ja tätä valintaa ohjaa
välttämättömyyden vaatimus, sillä keinovalikoimasta tulee käyttää sitä, josta aiheutuva haitta jää
pienimmäksi. Esimerkkitilanteena mainittakoon, että vaikka kiinnioton edellytykset olisivat näen-
107
Helminen ym. 2012, s. 207.
Helminen ym. 2012, s. 208.
109
Helminen ym.2012, s. 209.
110
Helminen ym. 2012, s. 208.
108
36
näisesti olemassa, ei kiinniottoon saada ryhtyä, jos tilanteen osalta tiedetään, ettei kiinniotolla tulla
kuitenkaan saavuttamaan todellista tavoitetta.111
Perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaate on säännöksenä poliisilaissa uusi, vaikka toki
poliisitoiminnassa on ennen uusinta säännöstäkin ollut kantavana periaatteena perus- ja ihmisoikeuksien noudattaminen. Perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen vaatimus koskee kaikkea poliisitoimintaa. Säännös merkitsee sitä, että valtaansa käyttäessään poliisin on valittava mahdollisista
vaihtoehtoista se, joka parhaiten ja vähimmällä haitalla edistää näiden oikeuksien toteutumista.112
4.4
Perusoikeuksien kollisio: yksityisyys vai turvallisuus
Jo vuoden 1919 hallitusmuodosta löytyi yksityisyyteen liittyviä perusoikeussäännöksiä. Nykyisen
perustuslakimme 10 §:ssä säädetään, että jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu.
Ehdottomasta muodostaan huolimatta säännöksen 3 momentissa säädetään kvalifioituja lakivarauksia. Yksityiselämän suoja klassisena vapausoikeutena tarkoittaa, että yksilöllä on oikeus elää elämäänsä viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen siihen mielivaltaisesti tai aiheettomasti
puutumatta. Yksityiselämä on siis suojattu sekä vertikaalisuhteessa (lakivaraukset ylittävä puuttuminen yksityiselämään lainsäädäntöteitse) että horisontaalisuhteessa kriminalisoinnein (esimerkiksi
säätämällä kotirauhan loukkaus rangaistavaksi teoksi).113 Myös henkeen, vapauteen, fyysiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen liittyvät perusoikeudet (PL 7 §) on turvattu vertikaalisessa ja
horisontaalisessa suhteessa. Vapauden ja fyysisen koskemattomuuden suoja on edellytys muiden
perusoikeuksien käyttämiselle. Näiden perusoikeuksien asema on ollut keskeinen jo perusoikeuskehityksen alkuaikoina 1700-1800 -luvuilla eikä nykypäivän Suomessa ole ajateltavissa lainsäädäntöä, jolla näitä perusoikeuksia rajoitettaisiin merkittävästi muutoin kuin esimerkiksi yksilön
fyysiseen turvallisuuteen liittyvästä syystä.114
Euroopan ihmisoikeussopimuksessa on säädetty yksityiselämän suojasta. Yksityiselämä on käsitteenä laaja, mutta sen on katsottu (mm. EIT:n oikeuskäytäntöön nojautuen115) sisältävän ainakin
ruumiillisen ja psykologisen koskemattomuuden, identiteetin, maineen, henkilökohtaisen kehityksen, sukupuolisen ja seksuaalisen suuntautumisen sekä päätökset lasten saannin suhteen.116 Vankien yksityiselämän suhteen ihmisoikeustoimikunnan varhaisemmassa käytännössä painotettiin usein
vapaudenriistoon luonnostaan liittyviä (inherent) rajoituksia. 117 Nykyään myös vankien oikeus
111
Helminen ym. 2012, s. 208.
Helminen ym. 2012, s. 205.
113
Saraviita 2011, s. 180.
114
Saraviita 2011, s. 155.
115
Ks. esim. Pfeifer v. Itävalta 2007, kohta 35.
116
Pellonpää ym. 2012, s. 656.
117
Pellonpää 2007, s. 488.
112
37
yksityiselämään – kuten moneen muuhunkin EIS:n turvaamaan oikeuteen – on tunnustettu118: sovellettavien rajoitusten tulee olla perusteltavissa jollain 8 artiklan 2 kappaleessa mainitulla syyllä.119 Kohtuuttoman pitkälle menevät rajoitukset voivat vanginkin kohdalla merkitä 8 artiklan loukkausta.120
Oikeus turvallisuuteen on uusi perusoikeus ja sen juuret ovat kansainvälisissä ihmisoikeusyleissopimuksissa. Oikeus turvallisuuteen korostaa julkisen vallan positiivista toimintavelvoitetta121. Perustuslain 22 §:ssä säädetty julkisen vallan velvollisuus turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen antaa lisävahvistusta PL 7.1 §:lle. Julkisella vallalla on yleinen velvoite turvata perusoikeuksien toteutuminen, yksilön turvallisuus on perusoikeus, viranomaisen toimivaltuuksista rajoittaa
turvallisuusriskin aiheuttavien ihmisten vapautta, yksityisyyden suojaa, kotirauhaa ja fyysistä koskemattomuutta laajennetuin viranomaisvaltuuksiin voidaan säätä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.122
Viranomaisille asetettu velvollisuus turvata perusoikeuksien toteutuminen koskee myös vapautensa menettänyttä; jos vapautensa menettänyt on vaaraksi itselleen tai aiheuttaa toiminnallaan turvallisuusriskin muille säilytystilassa oleville tahi siellä työskenteleville, on yksityisyyden rajoitus perusteltua perusoikeusnäkökulmastakin katsottuna.
Oikeutta elämään voidaan pitää tärkeimpänä perusoikeutena, sillä ilman sitä olisi mahdoton nauttia
muista perusoikeuksista. Eri perusoikeuksien kollisiotilanteissa PL 7 §:n säännöksillä on vahva
painoarvo; muihin perusoikeuksiin kohdistuvat vähäiset rajoitukset ovat suhteellisen helposti hyväksyttävissä, jos niiden tarkoituksena on suojata PL 7 §:ssä turvattuja oikeuksia.123
Koska oikeus elämään on luonnollisesti edellytys kaikkien muiden perusoikeuksien toteutumiselle, on myös poliisivankilatoiminnassa ensisijaisesti pyrittävä turvaamaan vapautensa
menettäneiden turvallisuus ja oikeus elämään. Velvollisuutta täytetään muillakin keinoin
kuin sijoittamalla vapautensa menettänyt ympärivuorokautiseen kameravalvontaan. Suuri
merkitys on esimerkiksi sillä, kuinka poliisilakiperusteisesti kiinniotetut henkilöt sijoitetaan
päihtymysselleihin; vartijan on tehtävä tarkka arvio siitä, ketkä vapautensa menettäneet voidaan turvallisesti sijoittaa samaan selliin. Jos on epäilys siitä, että vapautensa menettäneen
118
Pellonpää ym. 2012, s. 667.
European Prison Rules, 3. kohdassa tämä periaate on nimenomaisesti kirjattuna: ”[r]estrictions placed on
persons deprived of their liberty shall be the minimum necessary and proportionate to the legitimate objective
for which they are imposed.” (Euroopan neuvoston vankilasäännöt 2007)
120
Pellonpää ym. 2012, s. 667.
121
Tällä toimintavelvoitteella tarkoitetaan julkisen vallan velvollisuutta suojella yhteiskunnan jäseniä rikoksilta ja muilta heihin kohdistuvilta oikeudenvastaisilta teoilta.
122
Saraviita 2011, 157, 159.
123
Pellonpää 2011, s. 281-282; Frände ym. 2006, s. 199; HE 94/1993 vp, s. 94.
119
38
terveydentila tai päihtymystila voi vaarantaa hänen oikeuden henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja viime kädessä oikeuden elämään, on vartijan tehtävä päätös rajoittaa vapautensa
menettäneen yksityisyyden suojaa painavamman perusoikeuden toteutumisen vuoksi.
Kun kaksi tai useampi perusoikeus on keskenään kollisiotilanteessa, ratkaistaan se pääsäännön
mukaisesti punninnalla, jossa korostuu perusoikeuksien periaatevaikutus. Perusoikeuksien väliset
kollisiotilanteet ovat tyypillisiä sekä lainsäädäntö- että lainsoveltamisvaiheessa.124 Praktisen konkordanssin teoriassa lähtökohtana on, että usein on turvauduttava vastakkaisiin suuntiin vaikuttavien perusoikeuksien yhteensovittamiseen ja punnintaan. Teoria korostaa, että punnintatilanteessa
kevyemmäksi jäänyt perusoikeus ei kuitenkaan menetä merkitystään – päinvastoin sitä on pyrittävä
toteuttamaan mahdollisimman suuressa määrin. Punninnan tuloksena haetaan ratkaisua, joka maksimoi molempien perusoikeuksien samanaikaisen toteutumisen.125
Praktisen konkordanssin teoria tulisi paremmin huomioida poliisivankilatoiminnassa. Esimerkiksi niissä poliisivankiloissa, joissa on pidätysselli tai pidätyssellejä, joita on mahdollisuus kameran välityksellä valvoa, tulisi aktiivisesti hyödyntää teknisen valvonnan säännöstä
ja sen mahdollistamaa ”pistokoemaista” valvontamenetelmää. Tällaisestakin valvonnasta
tulee tehdä kirjaukset KIP-lomakkeeseen ja valvonnasta tulee ilmoittaa sen kohteena olevalle vapautensa menettäneelle. Tilanne on kuitenkin hankala niiden poliisivankiloiden osalta,
joissa joudutaan tekninen valvonta ja tarkkailu suorittamaan päihtymysselleissä, joissa valvonta on jatkuvaa ja yksityisyyden suojaa joudutaan merkittävästi kaventamaan.
4.5
Virkamiehen oikeusturva perusoikeuksien kollisiossa
Oman kokonaisuuden turvallisuuden ja yksityisyyden välisessä kollisiotilanteessa muodostaa vuorossa olevan virkamiehen oikeusturvakysymys. Vapaudenmenetyksen aikana julkisella vallalla on
korostunut velvollisuus huolehtia vapautensa menettäneen turvallisuudesta. Vapaudenriiston kohteeksi joutuneen terveen henkilön menehtyminen vapauden menetyksen aikana asettaa valtiolle
erittäin tiukan velvollisuuden antaa uskottava selitys näistä kuolemaan johtaneista olosuhteista 126.
Näissä tapauksissa vuorossa olleen vartijan toiminta tulee ensimmäiseksi tutkinnan kohteeksi.
Ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa määrätään kidutuksen kiellosta. Artiklan mukaan ketään ei saa
kiduttaa, kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla. Artiklan merkitys tässä
kontekstissa esittäytyy siinä, että artiklan loukkaus voi tapahtua myös laiminlyönnin kautta: viranomaisilla on velvollisuus suojella vapaudenriiston kohteena olevien henkilöiden terveyttä. Tämä
124
Viljanen 2011, s. 139.
Scheinin 2012, s. 135-136.
126
Pellonpää 2005, s. 242 ja 253.
125
39
tarkoittaa muun muassa sitä, että laiminlyömällä asianmukaisen hoidon, voi kyseeseen tulla 3 artiklan loukkaus.
Kolmannen artiklan loukkaus voisi tulla kysymykseen, jos vapautensa menettäneen tarvitsisi
selvästi terveydenhoidollista apua. Näkisin, että artiklan loukkaus tulisi kyseeseen vain sellaisessa tapauksessa, jossa laiminlyönti olisi erityisen selvä. Tarkoittaen tällä sitä, että
maallikon olisi pitänyt ymmärtää henkilön hoidontarve. Vartijat ovat usein hankalassa tilanteessa, kun heidän tulisi ilman terveydenhuollon koulutusta arvioida vapautensa menettäneen terveydentila ja vapautensa menettäneen tarvitseman valvonnan intensiteetin taso. Tämä on iso vastuu, sillä virhearvio voi maksaa vapautensa menettäneen hengen.
Jos vapautensa menettänyt menehtyy poliisivankilaan, voi tapaus tulla harkittavaksi useiden eri
säännösten nojalla. Seuraavassa on esitelty niitä rikoslain säännöksiä, jotka voivat tulla sovellettavaksi vapautensa menettäneen kuoleman tai vakavan loukkaantumisen tai vammautumisen johdosta. Käsiteltäväksi on valittu seuraamuksiltaan ankarimmat 127. Lisäksi lähtökohtana tässä tarkastelussa pidetään sitä, että jos vapautensa menettänyt on menehtynyt tai hänen terveydentilassaan on
tapahtunut muu vakava heikkeneminen, tulee arvioitavaksi huolimattomuuteen liittyvät säännökset:
tahallisuutta ei ole tarpeen tässä yhteydessä käsitellä.
Vartijan pohtiessa kiinniotetun sijoittamista kameravalvottuun tilaan, tulee hänen ottaa pohdinnassaan huomioon myös oma oikeusturvansa: mitkä ovat seuraukset kameravalvontaan
sijoittamisella, entä mitä seuraa ja kuinka todennäköisesti, jos kiinniotettu sijoitetaan pidätysselliin. Mitkä ovat seuraukset vartijalle, jos jokin riski (esim. vapautensa menettänyt menehtyy) aktualisoituu? Kuinka hänen toimintaansa tällöin objektiivisesti katsoen arvioitaisiin? Kun vartija miettii, onko olemassa perusteet rajoittaa vapautensa menettäneen yksityisyyttä kameravalvonnan muodossa, voidaan prosessia kuvata seuraavalla kuvalla.
Seuraavassa kuvassa on havainnollistettu esimerkki siitä, kuinka prosessi kameravalvontaan sijoittamisesta voi edetä. Ajatuksena on, että perusoikeuksien noudattaminen olisi tavallaan kaiken taustalla ja poliisitoiminnan periaatteet ja perusoikeuksien rajoittamisedellytysten pohdinnan kautta
päästään lainmukaiseen ja virkamiehen oikeusturvan kannalta mielekkääseen lopputulokseen asiakkaan turvallisuus samalla taaten. Seuraavassa esitetyn prosessin sisäistäminen ja sen soveltaminen voisi auttaa vaikeita päätöksiä pohdittaessa.
127
Vaikka katsottaisiin, että vartija ei ole menetellyt rikosoikeudellisesti rangaistavalla tavalla, voi kyseeseen
tulla virkamiesoikeudelliset toimenpiteet kuten varoitus tai huomautus. Kuitenkin kun kyseessä on vapautensa menettäneen menehtyminen poliisin hallinnoimassa tilassa, arvioidaan asia aina myös rikosoikeudelliselta
kannalta.
40
Tavoiteltava
päämäärä
•kiinniotetun
pysyminen
hengissä ja
toisaalta
muiden
perusoikeuksie
n mahd.
vähäinen
rajoittaminen
tarkoitussidonnaisuuden
periaate
Perusoikeuksien
kollisio: yksityisyys
vai turvallisuus
Toimenpiteestä
luopuminen
- esimerkiksi
kiinniotetun vapaaksi
päästäminen ja
siirtäminen
terveydenhuollon tai
sosiaalihuollon
vastuulle
Kiinniotettuun
liittyvät seikat
•ikä, terveys,
käyttäytyminen,
päihtymysaste
•minkälaisen
riskin em. seikat
muodostavat?
vähimmän
haitan
periaate
Kokonaisarviointi
•vartijan
oikeusturva ja
vastuu
kiinniotettujen
henkilöiden tilasta
•voidaanko
yksityisyyttä
rajoittaa
vähemmän (esim.
pistokoemaisesti
valvomalla)
Suhteellisuusperiaate
Praktisen konkordanssin teoria:
rajoitetaan yksityisyyttä vain siinä
määrin kuin turvallisuuden kannalta
tarpeen
kamerakoppiin
•turvallisuusuhka
suurempi -->
yksityisyyden suoja
kaventuu
ei kameralle
•yksityisyyden
suojaamisen intressi
suurempi kuin
turvallisuusuhka
Kuva 4. Esimerkki periaatteiden punninnasta kameravalvontaan sijoittamista harkittaessa.
Suhteellisuusperiaate on helposti ymmärrettävä periaate ja se liittyy sekä poliisitoiminnan yleisiin
periaatteisiin että perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin. Suhteellisuusperiaate onkin hyvä lähtökohta toimenpiteen perustuslainmukaisuuden arvioinnille. Kuvasta voidaan huomata poliisitoiminnan
yleisten periaatteiden (keltaisella) ja rajoitusedellytysten olevan vuorovaikutuksessa keskenään ja
perusoikeuksien kollisio tulee ratkaista punniten kaikkia periaatteita ja rajoittamisedellytyksiä.
Perusoikeuksien kollision ratkaisussa tulisi käyttää praktisen konkordanssin teoriaa ja lopputuloksena on joko vapautensa menettäneen sijoittaminen kameravalvontaan tai ei ja joissain tapauksissa
voidaan toimenpiteestä luopua; esimerkiksi siirtää kiinniotettu terveydenhuoltoviranomaisten huostaan.
41
4.5.1 Huolimaton menettely
Huolimattomassa menettelyssä ei ole kyse ainoastaan subjektiivisesta asiasta vaan myös teon tai
menettelyn objektiivisesta luonteesta. Erotettavaksi tulevat kysymykset siitä, onko itse menettely
ollut huolimatonta ja onko tekijällä ollut kyky ja tilaisuus toimia toisin. Rikoslain 3 luvun 7 §:n 1
momentin mukaan menettelyn katsotaan olevan huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää sekä häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka olisi kyennyt sitä noudattamaan.
Olosuhteiden edellyttämän huolellisuusvelvollisuuden rikkominen on olennainen kysymys: samalla
edellytetään samalla, että olemassa on huolellinen menettely, johon tarkasteltavaa menettelyä verrataan.128
Esimerkki: vapautensa menettänyt on menehtynyt päihtymysselliin, vaikka on ollut teknisen
valvonnan alla koko säilössä pidon ajan. Poliisivankilan järjestyssäännössä tulee määritellä, kuinka usein vapautensa menettäneen tila on tarkastettava (yleensä tunnin tai kahden välein). Vartijan toiminnassa arvioidaan, onko hän täyttänyt huolellisuusvelvoitteensa: onko
vapautensa menettäneen tila tarkastettu järjestyssäännössä määritellyin väliajoin? Jos vartija on täyttänyt velvollisuutensa eikä vapautensa menettänyt ole ollut menehtyneenä kauan
ennen löytymistään eikä menehtymiseen liity kouristelua tai muuta kameran välityksellä havaittavaa oireilua, voidaan vartijan katsoa täyttäneensä huolellisuusvelvoitteensa.
Hallituksen esityksessä rikoslain yleisten oppien uudistamiseksi huomautetaan, että aina huolellisuusarviointitilanteissa ei ole oikeus- tai muita normeja käytettävissä ja tällöin huolellisuusvelvoite
joudutaan muotoilemaan punniten hyötyjä ja haittoja. Tässä punnintaoperaatiossa huomioidaan
muun muassa mahdollisen vahinkoseurauksen vakavuus ja todennäköisyys sekä tekijän tosiasialliset mahdollisuudet laajempiin varotoimenpiteisiin.129
Esimerkki: päihtyneenä kiinniotettu henkilö on menehtynyt kouristelun jälkeen pidätysselliin
(ei teknisessä valvonnassa). Kiinniotettu on käyttäytynyt tavanomaisen päihtyneen henkilön
tavoin, eikä ole kysyttäessä suostunut kertomaan sairauksistaan. KELA-kortissa ei ole merkintöjä sairauksista. Arvioitaessa vartijan toimia ja päätöstä sijoittaa päihtynyt henkilö pidätysselliin, tulisi huomioida, kuinka vastaavassa tilanteessa normaalisti toimitaan. Lisäksi
huomioon tulisi tällaisessa tilanteessa ottaa se, että vartijalla ei ole ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia kiinniotetun sairauksien selvittämiseen. Mitään indikaatiota mahdollisista terveysongelmista ei ollut, joten vartijan voitaisiin katsoa toimineen oikein sijoittamalla kiinniotettu tavalliseen pidätysselliin. Perusteita yksityisyyden rajoittamiselle ei tilanteessa olisi
ollut. Arvioinnissa voitaisiin päätyä täysin toiseen lopputulokseen, jos kiinniotettu olisi ker128
129
Frände ym. 2006, s. 266-267.
HE 44/2002 vp, s. 95, ks. myös Frände ym. 2006, s. 270.
42
tonut taipumuksesta kouristuksiin tai KELA-kortissa olisi ollut maininta vaikkapa epilepsiasta. Tällöin olisi voitu arvioida, että samassa tilanteessa olisi normaalisti sijoitettu kiinniotettu tekniseen valvontaan terveydentilaan kohdistuvan vaaran perusteella.
Jos on päädytty siihen, että henkilövahinkojen syntymisen näkökulmasta menettely on ollut objektiivisesti huolimatonta, tulee arvioitavaksi vielä tekijän henkilökohtainen huolimattomuus: oliko
tekijällä konformiteettiperiaatteen edellyttämin tavoin tilaisuus ja kyky toimia huolellisella tavalla.
Yleensä subjektiivinen huolimattomuus jaetaan kahteen tilanteeseen: 1) tekijä on voinut havaita
menettelynsä voivan johtaa tunnusmerkistön toteutumiseen uskoen, että niin ei käy (ns. tiedostettu
tuottamus l. culpa luxuria); 2) tekijä ei mieltänyt tunnusmerkistön toteutumista mahdolliseksi, mutta olisi voinut ja hänen olisi pitänyt havaita menettelynsä riskit (ns. tiedostamaton tuottamus l. culpa).130
Jos palataan ensimmäiseen esimerkkiin menehtyneestä säilöön otetusta, voidaan ajatella, että jos vartija ei ole noudattanut määräyksiä tarkastaa vapautensa menettäneiden tila järjestyssäännössä määrätyin väliajoin, on kyse culpa luxuria –tilanteesta: vartija on tietoinen siitä, että toimiessaan näin, voi vapautensa menettäneiden turvallisuus ja terveys vaarantua,
mutta uskonut, että kaikki pysyvät hengissä, vaikka ei noudattaisi määräyksiä. Tiedostomaton tuottamus voisi olla kysymyksessä esimerkiksi silloin, jos päihtyneeltä vaikuttavaa henkilöä ei puhalluteta ja täten ei huomata hänen käytöksensä johtuvan päihtymyksen sijasta sairauskohtauksesta ja tämä johtaa menehtymiseen. Subjektiivisen huolimattomuuden jaottelulla ei kuitenkaan ole suurtakaan merkitystä lainsäädännön tasolla, laissa kun mainitaan
yleensä vain huolimattomuus131.
Törkeästä huolimattomuudesta puhuttaessa katsotaan olevan kyse objektiivisen ja subjektiivisen
huolimattomuuden yhteisarvottamisesta. Törkeän huolimattomuuden arvioinnissa huomioidaan
rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys ja loukkauksen
todennäköisyys, riskinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet (RL 3:7.2).
4.5.2 Laiminlyönti ja heitteillepano
Rikoslain (RL 39/1889) 3 luvun 3 §:ssä on säädetty laiminlyöntirikoksista. Lainkohdan 2 momentti
on olennainen tämän tutkimusaiheen kontekstissa:
”(l)aiminlyönti on rangaistava myös, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus
estää seurauksen syntyminen. Tällainen velvollisuus voi perustua: 1) virkaan, toimeen tai
130
131
Frände ym. 2006, s. 270.
Frände ym., s. 270.
43
asemaan; 2) tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen; 3) tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen;
4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimintaa; tai 5) muuhun niihin verrattavaan syyhyn.”
(RL 3:3.2)
Epävarsinaisissa laiminlyöntirikoksissa132 on kyse siitä, että vastuuasemassa olevan henkilön laiminlyönti estää seurauksen syntyminen rinnastuu saman seurauksen aiheuttamiseen aktiivisella
teolla. Vastuuasemat ovat jaettavissa valvonta-133 ja suojeluvastuuseen. Suojeluvastuulla tarkoitetaan sitä, että henkilöllä on velvollisuus huolehtia siitä, ettei hänen huostaansa uskottua kohtaa
vahinko. Heitteillepanosta säädetään RL 21:14:ssä134. Tunnusmerkistössä tarkoitettu avuttomuus
voi johtua niin ulkoisista tekijöistä kuin uhrin iästä tai terveydentilasta. Heitteillepano ja laiminlyönti ovat lähellä toisiaan. Kun henkilö jättää avuttomaan tilaan henkilön, josta hän on velvollinen
huolehtimaan, on kyse lähinnä laiminlyönnistä, vaikka myös heitteillepano voisi tulla jossain tapauksessa kyseeseen. Toimintavelvollisuus voi perustua esimerkiksi tehtäväksi ottamiseen tai työtehtäviin – kyseessä ovat siis samat perusteet, jotka epävarsinaisissa laiminlyöntirikoksissa perustavat
vastuuaseman. Avuttomaan tilaan jättämisen tulee aiheuttaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle,
jotta kyseeseen voi tulla heitteillepano. Heitteillepano edellyttää myös tahallisuutta (vrt. epävarsinainen laiminlyöntirikos).135
Tekninen valvonta on tarkoitettu käytettäväksi silloin, kun muilla keinoin ei voida varmistaa
vapautensa menettäneen perustuslaissa taattua oikeutta henkeen ja terveyteen. Hyväksyttävänä tulkintana ei voida pitää sitä, että päihtynyt kiinniotettu sijoitetaan kameravalvottuun
tilaan automaattisesti. Kiinniotetun käytöksestä, olemuksesta, perussairauksista tai käytetyistä päihteistä on löydyttävä peruste yksityisyyden suojan loukkaukseen. Tilanne on helpompi poliisivankiloissa, joissa on sellaisia pidätyssellejä, joissa on kamera, joka on mahdollista kytkeä valvomosta päälle ja pois päältä. Kun valvontaa voidaan suorittaa teknisin
apuvälinein matalammalla intensiteetillä, on vartijan helpompi tehdä päätös tällaiseen selliin sijoittamiselle. Poliisivankiloissa, joissa myös pidätettyjen ja muiden kiinniotettujen tekninen valvonta on toteutettava sijoittamalla vapautensa menettänyt päihtyneille tarkoitettuun
tilaan, on tapauskohtainen harkinta ja perusoikeuksien välinen punninta entistä tärkeämpää,
sillä näissä poliisivankiloissa valvonta on aina jatkuvaa ja poikkeuksetta yksityisyyttä vahvasti loukkaavaa. Vartijan oikeusturvan kannalta järkevintä on aina vähänkään epäselvissä
132
Esimerkiksi pelastustoimen laiminlyönti on ns. varsinainen laiminlyöntirikos, eli rikoksen tunnusmerkistössä laiminlyönti löytyy kuvattuna. Pelastustoimen laiminlyönti tulisi poliisivankilaolosuhteissa kysymykseen esimerkiksi silloin, jos vartija jättäisi soittamatta apua vapautensa menettäneelle, jonka hän tietää olevan
hengenvaarassa ja avuntarpeessa. Aihetta ei ole tarpeen käsitellä tässä tutkimuksessa, koska sillä ei ole liitäntää perusoikeuksien väliseen punnintaan.
133
Valvontavastuulla tarkoitetaan sitä, että sen, jolla on ”organisaatiopiirissään” jokin asia, on pidettävä huoli
siitä, ettei se aiheuta vaaraa tai vahinkoa muille.
134
Heitteillepanosta tuomitaan se, joka saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaiseen tilaan henkilön,
josta hän on velvollinen huolehtimaan ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle (RL 21:14).
135
Frände ym. 2006, s. 275, 286-287.
44
tapauksissa soittaa ambulanssi tarkastamaan vapautensa menettäneen terveydentila ja tarvittaessa sijoittaa kiinniotettu tekniseen valvontaan. Vaikka vartija joutuu näin toimiessaan
rajoittamaan vapautensa menettäneen yksityisyyttä, on se täysin hyväksyttävää, jos puntarissa on vapautensa menettäneen turvallisuuden varmistaminen. Mielestäni sijoittaminen tekniseen valvontaan tulisi tehdä suhteellisen matalalla kynnyksellä arvaamattomien (esim. itsetuhoiset) ja vahvasti päihtyneiden kiinniotettujen kohdalla. Jos kiinniotettu ei kerro, mitä
päihteitä hän on käyttänyt ja kuinka paljon, tulisi hänet lähes poikkeuksetta sijoittaa valvontaan.
Sinänsä tarkkailun käyttötilanteet ovat selvemmät kuin teknisen valvonnan. Tarkkailuun voidaan
vapautensa menettänyt sijoittaa aina, kun siihen on perusteltu tarve. Tekninen valvonta on säännöksenä huonosti tunnettu ja tästä syystä ongelmia aiheutuu, kun kiinniotettu on päihtynyt ja selvästi vaatii intensiivisempää valvontaa ja useilla vartijoilla ja yleisjohtajilla on käsitys, että tällaisissakin tapauksissa tulisi tehdä tarkkailupäätös.
Keskustelussa erään yleisjohtajan kanssa kävi ilmi, että asia, jonka hän haluaisi muuttaa
putkalaissa on se, että päihtyneen kiinniotetun voisi laittaa kameravalvontaan ilman tarkkailupäätöstä siihen liittyvine kirjallisin päätöksineen. Tämä on oiva esimerkki siitä, kuinka
huonosti putkalain säännökset tunnetaan.
45
5
5.1
SÄÄNNÖSTEN SOVELTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ
Haastattelututkimuksen toteuttaminen
Haastattelut toteutettiin sekä puhelinhaastatteluna että hallinnon sisäisen pikaviestimen kautta kirjallisesti. Haastateltavat vartijat valikoituivat sen perusteella, kuka oli työvuorossa haastatteluaikaan. Edustajia haastateltiin yhteensä 25136 poliisivankilasta ympäri Suomea. Poliisivankilat valikoituivat haastatteluun sattumanvaraisesti137. Tällä varmistettiin se, että otantaan saatiin eri kokoluokan poliisivankiloita kaikkialta Suomesta.
Alun perin ajatuksena oli käsitellä haastattelutulokset esimerkiksi jakamalla poliisivankilat koon
perusteella tai maantieteellisesti. Tämä olisi kuitenkin voinut johtaa siihen, että yksittäinen poliisivankila olisi vastauksista tunnistettavissa. Haastattelujen vastaukset luvattiin käsitellä täysin luottamuksellisesti siten, että vastaajaa tai tämän edustamaa poliisivankilaa ei voi vastausten perusteella tunnistaa. Poliisivankilan koolla tai maantieteellisellä sijainnilla ei sinänsä ole merkitystä, sillä
sovellettavien käytäntöjen lainmukaisuus ja vapautensa menettäneiden kohtelu ei voi olla riippuvaista sellien lukumäärästä tai poliisipiirin leveysasteesta. Jotta yksittäiset poliisivankilat eivät olisi
tunnistettavissa, ei vastauksia voitu käsitellä vertaamalla saman poliisivankilan sisäisiä toimintatapoja (esimerkiksi: ”niissä poliisivankiloissa, joissa on oma lääkäri, tehdään useammin ilmoitus
POV:lle”) – esimerkin mukaiset toteamukset olisivat vaarantaneet luvatun luottamuksellisuuden.
Toisaalta vastauksista ei olisi edes ollut vedettävissä edellisen kaltaisia johtopäätöksiä, vaan käytännöt vaihtelivat täysin sattumanvaraisesti.
5.2
Päätösvalta kameravalvontaan sijoittamisesta
Tekninen valvonta oli terminä suhteellisen vieras ja haastattelussa se korvattiinkin termillä ”kameravalvonta” 138 . Osa putkalain muistakin käsitteistä oli vieraita ja haastatteluissa niitä korvattiin
yleisesti työssä käytettävillä termeillä139.
136
Poliisivankiloiden tarkkaa lukumäärää on vaikea sanoa, mutta arvion mukaan poliisivankiloita on noin 50.
Poliisihallinnossa on käynnissä suuria muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet myös poliisivankilatoimintaan.
Joillain alueilla on esimerkiksi siirrytty järjestelmään, jossa lähekkäiset poliisivankilat päivystävät vuoroviikoin. Poliisivankiloita on myös jouduttu sulkemaan.
137
Kahdesta poliisivankilasta vastaus oli, että vastaaja ei osaa kertoa teknisestä valvonnasta tai tarkkailusta
mitään eikä tiedä, mitä saa kertoa. Näihin poliisivankiloihin soitettiin useamman kerran, mutta vastaus oli
aina sama.
138
Jos käytti termiä ”tekninen valvonta”, joutui vastaajalle ensin kertomaan, mitä sillä tarkoitetaan ja tämän
jälkeen nousi esille kysymys siitä, kuinka se eroaa tarkkailusta. Haastattelun sujuvuuden parantamiseksi
puhuttiin vastaajien kanssa poliisivankilan omalla termistöllä kuten ”laitetaan kameralle” teknisen valvonnan
sijasta.
139
Haastattelijan omasta, noin viiden vuoden mittaisesta virkaurasta poliisivankilassa oli suuri hyöty haastatteluissa nimenomaan terminologian kannalta. Haastattelun suorittamista ja vastausten tulkintaa helpottaa se,
että haastattelija ja vastaajaa puhuvat ”samaa kieltä”.
46
Tässä alakappaleessa esitellään tekniseen valvontaan sijoittaminen poliisilakiperusteisten sekä
muiden kiinniotettujen osalta sekä teknisessä valvonnan ja tarkkailun soveltamisessa noudatettavat
päätösvaltakäytännöt. Poliisilakiperusteisten kiinniottojen osalta päätösvaltakysymystä ei ole erikseen käsitelty, sillä kaikkialla vartija tekee päätöksen siitä, mihin päihtymysselliin (tai pidätysselliin) säilöön otettu sijoitetaan. Epäselvissä tilanteissa päätös tehdään usein yhteistyössä kuljettavan
partion tai kenttäjohtajan kanssa.
25
3
20
13
Harkinta
15
Automaatio
22
10
12
5
0
YJT (N=25)
Muut (N=25)
Kaavio 1. Päihtyneiden kiinniotettujen sijoittaminen kameravalvottuun tilaan.
Kaaviosta yksi havaitaan, että poliisilakiperusteisesti kiinniotettujen kohdalla suuressa osassa poliisivankiloita (88 %) sijoitetaan heidät kameravalvottuun tilaan riippumatta päihtymysasteesta. Näissä poliisivankiloissa perusteen jatkuvaan kameravalvontaan sijoittamiselle muodostaa kiinniottoperuste eikä henkilön käyttäytymiseen tai muut henkilöön liittyvät syyt. Poliisivankiloista 12 %:ssa
käytetään tapauskohtaista harkintaa poliisilakiperusteisesti kiinniotettujen vapautensa menettäneiden tekniseen valvontaan sijoittamisessa.
Kaaviosta huomataan myös, että kun henkilö on otettu kiinni jollain muulla perusteella kuin poliisilain nojalla – esimerkiksi pakkokeinolain tai ulkomaalaislain nojalla – poliisivankiloista noin puolessa käytetään tapauskohtaista harkintaa päihtyneen kiinniotetun tekniseen valvontaan sijoittamisen kohdalla. Silti noin puolessa (48 %) tutkimuksessa haastatelluista poliisivankiloista päihtyneet
kiinniotetut sijoitetaan kameravalvottuun selliin automaattisesti.
47
Yhdessä poliisivankilassa käytäntö on, että päihtyneet kiinniotetut sijoitetaan automaattisesti
kameravalvottuun selliin paitsi, jos kyseessä on rattijuopumuksesta epäilty vapautensa menettänyt. Kolmesta poliisivankilasta kerrottiin käytännön olevan, että ”juoppoputkaan kunnes pää selviää, tämän jälkeen siirto pitkälle puolelle140.” Yhdestä poliisivankilasta todettiin,
että kiinniotetun tulee olla ”todella sekaisin”, jotta hänet sijoitetaan kameravalvottuun tilaan.
Päätösvaltakysymyksen osalta vaihtelua esiintyi vastauksissa jonkin verran. Seuraavassa kaaviossa
on graafisesti esitetty, kuinka päätösvaltakysymys on ratkaistu eri poliisivankiloissa.
PÄÄTÖSVALTA (N=25)
10
12
Vartija
Kenttäjohtaja
POV
1
2
Yhdistelmä
Kaavio 2. Päätösvallan jakautuminen eri henkilöstötasoille teknisen valvonnan kohdalla.
Vastaajista 42 % kertoi, että päätöksen tekniseen valvontaan sijoittamisesta tekee vartija yksin.
Vastaajista kymmenen ilmoitti, että päätösvaltaa käyttävät useat eri henkilöt yhdessä. Seitsemässä
poliisivankilassa kerrottiin käytäntönä olevan, että päätöksen teknisestä valvonnasta tekee vartija
yhdessä kenttäjohtajan tai kuljettavan partion kanssa ja kolmessa käytäntönä on, että vartija tekee
päätöksen konsultoituaan tai yhdessä pidättämiseen oikeutetun virkamiehen kanssa (yleisjohtaja,
säilytystilan esimies tai tutkinnanjohtaja).
140
Pitkällä puolella tarkoitetaan poliisivankilasanastossa pidätyssellejä.
48
Päätösvalta tarkkailusta (N=25)
2
8
Vartija
Kenttäjohtaja
14
1
POV
Ei tietoa
Kaavio 3. Päätösvalta tarkkailun osalta.
Vastaajista yli puolet kertoi, että viimekädessä päätösvalta on pidättämiseen oikeutetulla virkamiehellä (yleisjohtaja, säilytystilan esimies, tutkinnanjohtaja). Neljästätoista vastaajasta kymmenen
vastasi suoraan, että päätösvalta on POV-henkilöllä. Kaksi vastaajaa kertoi, että päätös tehdään
yhteistyössä partion tai kenttäjohtajan kanssa ja POV-henkilöllä hyväksytetään tehty päätös. Kahden poliisivankilan osalta käytäntö on se, että vartija tekee päätöksen tarkkailuun sijoittamisesta ja
POV-henkilölle (virka-aikaan tutkinnanjohtaja tai säilytystilan esimies, virka-ajan ulkopuolella
yleisjohtaja) ilmoitetaan asiasta.
Huomiota herätti haastatteluissa se, että tutkinnanjohtajan rooli muun muassa tarkkailupäätöksen tekijän tai hyväksyjänä korostui useissa vastauksissa. Säilytystilan esimies –termiä ei
juuri käytetty ja kaikki vastaajat eivät tienneet, kuka oman poliisivankilan säilytystilan esimies on. Etenkin tutkintavankeja koskevien asioiden osalla päätösvalta nähdään myös säilytykseen liittyvien kysymysten osalta olevan tutkinnanjohtajalla. Tämä on paradoksaalista,
sillä säilytys- ja esitutkintavastuun eriyttämiseen tulisi pyrkiä. Toisaalta tutkintavangin kannalta usein on edullisinta, että nimenomaan tutkinnanjohtaja on mukana vaikuttamassa häntä koskevaan päätöksentekoon, sillä tutkinnanjohtajalla on yleensä hyvät tiedot ”vangistaan” ja tämän erityistarpeista.
Havainnollistaen vielä kameravalvontaan sijoittamisesta päättävät tahot riippuen siitä, onko kyseessä tarkkailu (l. tutkintavanki) vai tekninen valvonta (muulla perusteella kiinniotettu, pois lukien
poliisilakiperusteisesti kiinniotetut).
49
16
14
14
12
12
10
8
8
Tarkkailu
7
Tekn.valvonta
6
4
2
2
1
2
1
0
0
Vartija
K1
POV
Yhdessä
0
Ei tietoa
Kaavio 4. Kameravalvonnasta päättävä taho (tekninen valvonta ja tarkkailu yhdessä).
Voidaan huomata, että teknisen valvonnan osalta päätösvaltaa käyttävät pitkälti vartijat. Tämä on
luonnollista, sillä toimenpiteellä pyritään ennen kaikkea ylläpitämään säilytystilan järjestystä sekä
varmistamaan vapautensa menettäneen turvallisuus. Lähes kaikissa vastauksissa kävi ilmi, että
yhteistyö kuljettavan partion ja kenttäjohtajan kanssa on todella tiivistä. Monessa poliisivankilassa
käytäntönä on, että vartija työskentelee samassa työvuorokierrossa tietyn kenttäryhmän kanssa ja
tämä on nähty erittäin hyvänä toimintamallina: toimintamalli mahdollistaa ryhmän sisäisten käytäntöjen luomisen ja toiminnan kehittämisen.
Tarkkailu nähdään ”jäykkänä” toimenpiteenä ja tämä näkyy vastauksissa siinä, että 56 % vastaajista kertoi, että tarkkailusta tekee päätöksen pidättämiseen oikeutettu virkamies (teknisen valvonnan
osalta 4 % kertoi POV-henkilön tekevän päätöksen). Tarkkailusta vastaukset tilastoitiin siten, että
jos vastaaja kertoi vartijan tekevän päätöksen tarkkailuun sijoittamisesta ja ilmoittavansa asiasta
kenttäjohtajalle ja/tai POV-henkilölle, katsottiin päätösvalta kuuluvaksi POV-henkilölle, sillä hänellä on mahdollisuus keskeyttää tarkkailu. Tästä syystä tarkkailun kohdalla ei ole mainintoja yhdessä tehdyistä päätöksistä, vaikka myös tarkkailun osalta keskustelua usein käydään POV:n, kenttäjohtajan, kollegoiden ja joskus myös sairaalan päivystyksen kanssa.
5.3
Kirjallinen päätös ja kirjaaminen
Tarkkailusta tulisi tehdä kirjallinen päätös, joka löytyy Kameleon -asiakirjatietokannasta141. Vastaajista osa ei ollut kuullut tällaisen kirjallisen päätöspohjan olemassa olosta. Yksi vastaajista ker-
141
Kameleon document house 2014, kohta Ratkaisu.
50
toi, että he tekevät päätöksen eristämistarkkailusta tai tarkkailusta, koska eivät tiedä, onko niillä
mitään eroa. Käytännössä tätä päätöspohjaa tulisi käyttää, jotta pidättämiseen oikeutettu virkamies
voi vahvistaa tarkkailuun sijoittamispäätöksen omalla allekirjoituksellaan. Putka-asetuksen 13 § 3
momentissa säädetään, että tarkkailuun sijoittamista ja sen jatkamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta vastaava virkamies vahvistaa kirjaukset allekirjoituksellaan. Alla olevassa kaaviossa
on esitetty, kuinka poliisivankiloissa käytetään kyseistä kirjallista päätöspohjaa.
Kirjallinen päätös tarkkailusta (%)
8
28
16
Laaditaan
Ei laadita
Ei kuullutkaan
48
Vaihtelevasti
Kaavio 5. Kirjallisen päätöksen laatiminen tarkkailusta.
Vastaajista 48 % kertoi, että tarkkailuun sijoittamisesta ei laadita kirjallista päätöstä, jonka POVhenkilö allekirjoittaisi. Alle kolmannes (28 %) vastaajista kertoi, että heillä on käytäntönä poliisivankilassaan laatia kirjallinen päätös tarkkailuun sijoittamisesta. Muutamat vastaajat mainitsivat,
että päätös lähetetään yleisjohtajalle faksin välityksellä allekirjoitettavaksi. Osa vastaajista (16 %)
ei ollut koskaan kuullut tällaisen kirjallisen päätöspohjan olemassaolosta ja 8 % kertoi, että kirjallinen päätös tarkkailusta tehdään joskus. Käytännöt ovat usein riippuvaisia vuorossa olevasta vartijasta ja päätöksen hyväksyvästä POV-henkilöstä: esimerkiksi toiset yleisjohtajat vaativat kirjallisen
päätöksen faksaamisen, toiset eivät.
Kirjallisen päätöksen lisäksi putka-asetuksen 13 §:ssä on lueteltu ne asiat, jotka tulisi kirjata. Esimerkiksi tarkkailuun sijoitetun terveydentilaa ja vointia tulisi seurata ja löydetyt havainnot tulisi
kirjata. Tarkkailusta ei kuitenkaan pidetä pöytäkirjaa yhdessäkään haastatelluista poliisivankiloista.
Tärkeimmät havainnot yleensä kirjataan (esim. jos vapautensa menettänyt yrittää vahingoittaa itse-
51
ään) ja ne tehdään lähinnä KIP-lomakkeen muut tapahtumat -osioon ja joissain tapauksissa (kaksi
vastaajaa) tutkintamuistioon.
25
20
20
15
13
Tekn.valvonta
Tarkkailu
10
7
5
5
3
2
0
KIP
Jos erityistä (KIP)
Ei kirjata
Kaavio 6. Teknisen valvonnan ja tarkkailun kirjaaminen.
Yllä olevassa kaaviosta voidaan havaita, että lähes kaikki vastaajat (80 %) kertoivat, että tarkkailusta tehdään kirjaukset KIP-lomakkeelle. Suurin osa vastaajista kertoi, että teknisestä valvonnasta
kirjataan merkintä KIP-lomakkeen muut tapahtumat -osioon. Kaikkialla näitä kirjauksia ei tehdä:
kolme vastaajaa sanoi suoraan, että tarkkailua ei kirjata mihinkään ja kaksi vastaajaa kertoi, että
tarkkailusta kirjataan KIP-lomakkeeseen, jos jotain erityistä kirjattavaa ilmenee (pelkästä tarkkailuun sijoittamisesta ei tehdä kirjausta). Teknisen valvonnan kohdalla 28 % vastaajista kertoi, ettei
toimenpidettä eikä siitä ilmoittamista kirjata, 52 % haastateltavista mainitsi, että teknisestä valvonnasta tehdään kirjaus PATJA:n KIP-lomakkeeseen. Viidennes haastatelluista kertoi käytännön
olevan se, että kameravalvontaan sijoittaminen kirjataan, jos jotain erityistä tarvetta kirjaamiselle
ilmenee.
Erityinen syy, mikä johtaisi kirjaamiseen, voisi olla esimerkiksi vapautensa menettäneen sairauskohtaus, itsetuhoisuus tai muu näihin rinnastettava syy.
Poliisilakiperusteisten säilöönottojen142 osalta näitä kirjauksia ei tehdä, sillä oletusarvo on se, että
he ovat aina teknisen valvonnan alla. Poliisilakiperusteisten vapautensa menettäneiden YJT-KIP142
POHA:n ohjeen mukaan vapautensa menettäneelle tulisi antaa säilytystilaan mukaan kyseinen 33-sivuinen
ohje. Kahdessa poliisivankilassa annetaan tämä 33-sivuinen paperinippu mukaan myös YJT-perusteisesti
poliisivankilaan tuoduille. Tämä aiheuttaa kustannuksia muun muassa paperin kulutuksen muodossa sekä
52
lomakkeeseen kirjataan lähtökohtaisesti vain erityiset tapahtumat. Esimerkiksi jos säilöön otettu
kaatuu säilytystilassa, on siitä hyvä tehdä merkintä muut tapahtumat -osioon. YJT-säilöönottojen
kohdalla harvemmin kirjataan ilmoitukset -osioon sitä, että teknisestä valvonnasta on ilmoitettu sen
kohteena olevalle henkilölle. Ilmoitukset -osion käyttö on muutoinkin hyvin vaihtelevaa143: jopa
saman poliisilaitoksen konstaapelit saattavat käyttää ilmoitukset -osiota eri tavoin – käytäntöjä
tuntuu olevan niin monta kuin on kirjaajia.
5.4
Ilmoitus terveydenhuollolle ja terveydentilan tarkastus
Kun vapautensa menettänyt – yleensä tutkintavanki – sijoitetaan tarkkailuun, tulee putkalain mukaan tästä viipymättä tehdä ilmoitus terveydenhuoltohenkilökuntaan kuuluvalle virkamiehelle ja
terveydenhuoltoviranomaisen tulee mahdollisimman pian tarkastaa vapautensa menettäneen terveydentila (putkalaki 11:3.2).
(%)
8
8
12
Ei sovittu
Ei ole kuullutkaan
Oma lääkäri
80
Muu sovittu
4
Kaavio 7. Sovitut käytännöt terveydenhuoltoviranomaisen kanssa
tukittujen vessojen kautta. Tällaisten käytäntöjen tarkoituksenmukaisuus, taloudellisuus ja järkevyys voidaan
kyseenalaistaa.
143
Ilmoitukset -osioon tulisi kirjata esimerkiksi se, että vapautensa menettäneelle on kerrottu säilytystilan
säännöistä ja oloista sekä se, että hänelle on tiedotettu hänen oikeuksista ja velvollisuuksistaan. Näiden kertominen ja ilmoittamisen kirjaaminen etenkin niin sanottujen vakioasiakkaiden kohdalla on hyvin harvinaista
– henkilön viettäessä yli sata yötä vuodesta putkassa, on sanomattakin selvää, että säilytystilan olot ja säännöt ovat ainakin jollain tasolla tiedossa. Mielestäni on myös kyseenalaista kirjata, että henkilölle on tällaiset
ilmoitukset tehty, jos tämä on ollut yli kolmen promillen humalatilassa (tai muutoin erittäin päihtynyt). Tällöin on todennäköistä, että vapautensa menettänyt ei tätä ilmoitusta selvittyään muista eikä kerrottaessa ole
asiaa ymmärtänyt siten, että hänen oikeuksiensa voisi katsoa tulleen turvatuksi. Ilmoittamisten osalta käytäntöjä olisi syytä järkeistää etenkin päihtyneiden osalta. Toiset kirjaavat ilmoitukset annetuiksi, vaikka niitä ei
tosiasiassa olisi annettu. Kirjaaminen nähdään pakollisena asiana, jotta lainkirjain täyttyy. Tätäkään ei voida
pitää toivottavana asiantilana.
53
Vain niissä poliisivankiloissa, joissa on oma terveydenhuolto (8 %), on sovittu käytäntöjä terveydenhuollon kanssa ilmoituksesta ja terveydentilan tarkastuksesta virka-aikana. Yhdessä poliisivankilassa on sovittu ilmoitusten osalta niin, että ensihoidon kenttäjohtajalle ilmoitetaan tarkkailuun
sijoittamisesta144. Muualla (80 %) ei ole sovittu siitä, kenelle ilmoitetaan ja miten ja mikä merkitys
tälle ilmoitukselle annetaan. Terveydentilan tarkastuksesta ei ole sovittu käytäntöjä ja hälytyskeskukseen soittaminen onkin se vaihtoehto, jota kaikkialla145 käytetään – muuta ei yksinkertaisesti
ole. Osalle vastaajista (8 %) tuli täysin yllätyksenä, että tällainen vaatimus on olemassa. Vastaajat
kertoivat, että tarvittaessa myös konsultoidaan lähimmän sairaalan tai terveyskeskuksen päivystystä. Jos tarvetta ambulanssin tilaamiselle ei ole, niin mahdollista on myös se, että partio kuljettaa
vapautensa menettäneen lääkäriä tapaamaan.
Konsultointi esimerkiksi vapautensa menettäneen hoidosta vastaavan lääkärin tai paikallisen päivystysaseman kanssa on vapautensa menettäneen oikeusturvan kannalta ongelmallista. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) sisältää (13 §) säännöksen, jossa nimenomaisesti kielletään potilasasiakirjoihin sisältyvien tietojen luovuttamista sivullisille ilman potilaan tai tämän edustajan suostumusta. Poliisivankilan asiakkailla on usein tarve
lääkitykseen – esimerkiksi vierotusoireiden iskiessä tarve saada rauhoittavia lääkkeitä. Tällöin järkevä käytäntö olisi se, että vartija ottaa yhteyden vapautensa menettäneen kotipaikkakunnan terveydenhuollon päivystykseen, selostaa tilanteen ja nämä hoitajat voisivat lääkäriä konsultoituaan laittaa lääkeannoksen valmiiksi ja partio voisi sen käydä noutamassa.
Tämä on kuitenkin vähintään harmaalla alueella toimimista, vaikka useimmiten vapautensa
menettäneet haluavat ja tarvitsevat lääkityksensä. Jokaisen vapautensa menettäneen kuljettaminen lääkäriin sellaisen lääkkeen takia, jota hän päivittäin muutenkin käyttää, on sekä
poliisin että terveydenhuollon resurssien täysin järjenvastaista tuhlaamista. Yhteistoimintaa
poliisivankiloiden ja terveydenhuollon päivystysten välillä olisi syytä kehittää ja pohtia lainsäädännön tasolla ratkaisuja, jotta puhelimeen vastaava sairaanhoitaja ei joutuisi pelkäämään virkansa puolesta luovuttaessaan tietoja vartijalle.
5.5
Muita huomioita
Vastauksissa nousi toistuvasti esille vartijoiden kokema aliarvostus. Huolta aiheutti muun muassa
se, että päättäjät kuvittelevat kenen tahansa voivan tehdä poliisivankilan vartijan työtä pelkästään
sillä perusteella, että muodollista pätevyyttä ei vaadita.
144
Yhteistyötä tulisi kuitenkin syventää ja tehostaa, sillä ilmoituksia ei esimerkiksi kirjata mihinkään ja joskus on käynyt myös niin, että vuorossa oleva ensihoidon kenttäjohtaja ei ole ollut tietoinen ilmoituskäytännöstä.
145
Virka-ajan ulkopuolella myös poliisivankiloissa, joissa käy lääkäri tai on omaa terveydenhuoltohenkilökuntaa.
54
Osa vartijoista koki ongelmallisena myös putkalain kokonaisuudessaan huomauttaen, että putkalaki
on säädetty ”oikeaan vankilaan” huomioimatta poliisivankilan erityispiirteitä. Poliisivankilan erityispiirteiden huomiotta jättäminen lainsäädäntövaiheessa on johtanut siihen, että kaikkia säännöksiä ei ole mahdollista noudattaa lain vaatimalla tavalla. Myös säännösten jättämä tulkinnanvaraisuus aiheutti vastaajille päänvaivaa ja muutamat totesivat, että jokainen tekee työnsä sillä tavalla
kuin parhaaksi näkee ja tulkintavaihtoehdoista valitaan se, joka on ”fiksuin”. Edellä mainitut seikat
vaikuttavat siihen, että putkalakia sovelletaan hyvin vaihtelevasti eri puolilla Suomea eikä yhtenäisiä käytäntöjä ole. Tämän voidaan – ainakin joiltain osin – katsoa loukkaavan PL 6 §:n yhdenvertaisuusvaatimusta.
Suurta huolta vastaajissa aiheutti myös se, että käytännöt ovat hyvin epäyhtenäisiä jopa yhden poliisipiirin sisällä sijaitsevissa poliisivankiloissa. Selkeitä ohjeita toivottiin. Yhtenä
huomiona muutamissa vastauksissa tuli ilmi se, että vartijoilla on tunne, että poliisivankila
on vain annettu jollekin komisariolle tehtäväksi hoitaa – halusi hän sen hoitaakseen tai ei –
ja tämä on johtanut siihen, että keneltäkään ei voi kysyä eikä päällystöstä löydy mielenkiintoa perehtyä poliisivankilatoimintaan eikä kehittää sitä. Se, että vartijat tuntevat näin, on
äärimmäisen surullista, sillä poliisivankiloiden vartijat tekevät erittäin tärkeää työtä (yleensä yksin), joutuvat ottamaan virkavastuulleen perusoikeuksien rajoittamisen ja useilla poliisilaitoksilla (etenkin pienemmillä) vartijat hoitavat myös päivittäisiä juoksevia asioita, pitävät paikat kunnossa ja avustavat partioita ja tutkintaa.
Huhtikuun 2014 loppuun mennessä tuli poliisivankiloiden yksityisyyden suoja olla huolehdittu
kuntoon saniteettitilojen käyttämisen osalta146. Poliisihallituksen kirjeessä esitetty vaatimus perustuu CPT:n tekemiin huomioihin sekä AOA:n päätökseen tarpeista parantaa yksityisyyden suojaa
poliisivankiloissa 147 . Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että kameravalvonta tulee toteuttaa
siten, että valvomohenkilökunnalla ei ole näköyhteyttä säilytyshuoneen ”wc-nurkkaukseen”. Useat
vastaajat totesivat, että tämä on aiheuttanut ongelmia, sillä vapautensa menettäneet ovat tietoisia
tästä kameravalvonnan katvealueesta ja ovat käyttäneet sitä hyödyksi (mm. ilkivalta). Huomiona
mainittiin myös se, että yleensä putkassa olevat henkilöt eivät juuri liiku muualle kuin wc-pytylle,
joten turvallisuusriskin aiheuttaa se, ettei näköyhteyttä ole. Lisäksi on otettava huomioon, että monet niin sanotut vakioasiakkaat ovat usein erittäin heikkokuntoisia ja esimerkiksi riski sydänkohtaukseen tai muuhun sairauskohtaukseen on korkea. Kun näköyhteyttä wc-pytylle ei ole, on vain ajan
kysymys, milloin joku saa sairauskohtauksen siinä ja tämä huomataan liian myöhään.
146
147
POHA 2020/2013/4645
AOA 4005/2/08, s. 4.
55
Muutamasta poliisivankilasta todettiin, että mihinkään muutostöihin ei ole ryhdytty, vaan
muutokset tehdään vasta kun joku ”iso herra” niin sanoo. Vartijoiden vastauksista oli helppo huomata turhautuneisuus siitä, että poliisivankilatoiminta tunnetaan huonosti, vartijoiden
etua ei pidetä eikä heidän oikeusturvalla ole heidän oman näkemyksen mukaan merkitystä
asioista päättäville tahoille. Useat vastaajat toisaalta korostivat sitä, kuinka suuri merkitys
työssä jaksamisen kannalta on sillä, että vartijat nauttivat sekä kenttäpuolen että tutkinnan
konstaapelien luottamusta. Tämä nousi esille monessa vastauksessa: vartijat ovat usein
omassa työyhteisössään arvostettuja ammatti-ihmisiä, joiden puoleen käännytään asiassa
kuin asiassa.
Suurin osa vastaajista oli tyytyväisiä putkalakiin, määräyksiin ja ohjeisiin ja kokivat ne tarkoituksenmukaisiksi, selkeiksi ja helpoiksi noudattaa. Tämä on lievässä ristiriidassa sen kanssa, kuinka
putkalaki tunnetaan ja kuinka sitä sovelletaan.
Kirjoittajan huomautus: soveltamisongelma ei näy ainoastaan vartijatasolla, vaan myös
yleisjohtajilla on toisistaan poikkeavia käsityksiä teknisen valvonnan ja tarkkailun soveltamisesta. On yleisjohtajia, jotka eivät näe teknistä valvontaa itsenäisenä toimenpiteenä, vaan
näkevät putkalain 12:1 säätävän tarkkailun sisällöstä. Nämä yleisjohtajat usein soveltavat
periaatetta, jonka mukaan aina kun sijoitetaan muu kuin poliisilain perusteella kiinniotettu
henkilö kameravalvontaan, on kyse tarkkailusta. Kysyttäessä putkalain ongelmakohdista,
vastauksena muutamilta yleisjohtajilta oli, että putkalakia tulisi muuttaa siten, että päihtyneen sijoittaminen kameravalvontaan olisi mahdollista, vaikka tämä olisi kiinniotettu muulla
kuin poliisilain perusteella.
56
6
SOVELTAMISONGELMAT
6.1
Käytännöt suhteessa perustuslakiin ja ihmisoikeusvelvoitteisiin
Perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten perus- ja ihmisoikeussääntely ovat niin
lähellä toisiaan, että tässä käydään läpi sovellettavien käytäntöjen ongelmakohtia suhteessa perusoikeuksiin, jotka ovat siis johdettavissa perustuslaista ja viime kädessä kansainvälisistä ihmisoikeusvelvoitteista.
6.1.1 Oikeus yksityisyyteen
Kuten aiemmin on todettu, ei vapaudenmenetys perusta oikeutta rajoittaa henkilön muita perusoikeuksia enempää kuin se on välttämätöntä vapauteen kohdistuvan toimenpiteen tarkoituksen, säilytysvarmuuden, säilytystilan järjestyksen, vapautensa menettäneen ja muiden henkilöiden turvallisuuden varmistamiseksi. 148
Niissä poliisivankiloissa, joissa käytäntönä on päihtyneen kiinniotetun sijoittaminen automaattisesti
kameravalvottuun tilaan, loukataan PL 10 §:ää, koska yleisten rajoitusedellytysten mukaan perusoikeuden rajoitus tulee harkita kunkin perusoikeuden osalta tapauskohtaisesti. Tekniseen valvontaan sijoittamisen tulisi siis aina olla tapauskohtaisesti harkittua.
Poliisilakiperusteisesti kiinniotetut sijoitetaan lähes aina automaattisesti teknisen valvonnan alle.
Tämä on varsin järkevä käytäntö, sillä poliisilakiin perustuen vapautensa menettäneet henkilöt ovat
lähes poikkeuksetta vahvasti päihtyneitä ja tarvitsevat intensiivistä valvontaa. On kuitenkin huomattava, että kaikki poliisilakiperusteisesti vapautensa menettäneet eivät ole päihtyneitä eivätkä
välttämättä tarvitse intensiivistä valvontaa. Olisikin mietittävä, pitäisikö lain sanamuoto muuttaa
vastaamaan vallitsevaa käytäntöä tai ohjein muuttaa vallitseva käytäntö paremmin vastaamaan
lakia.
Tutkielman edetessä kävi ilmi, että etenkin päihtymys vapauden menetyksen syynä vaikuttaisi
olevan ongelmallinen Euroopan ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta, joten kappaleessa
6.4 on pohdittu tätä problematiikkaa.
Vapautensa menettäneen sijoittaminen kameravalvottuun tilaan merkitsee aina ankaraa puuttumista
yksilön yksityisyyteen. Poliisivankiloissa, joissa on pidätysselli tai -sellejä, joihin on mahdollista
kytkeä kameravalvonta päälle, voidaan teknistä valvontaa suorittaa pistokoemaisesti ja näin minimoida yksityisyyden loukkaus. Valitettavasti näin ei ole kaikkialla, jolloin tekninen valvonta on
aina rajusti yksityisyyden suojaa rajoittava toimenpide ja erityistä huomiota tulisi kiinnittää toi-
148
Ojanen 2003, s. 43.
57
menpiteen tarkoituksenmukaisuuteen ja suhteellisuuteen. Tekniseen valvontaan sijoittaminen ja
valvonnan intensiteetti on valittava tapauskohtaisesti punniten perusoikeuden loukkausta suhteessa
sillä saavutettavaan hyötyyn.
Poliisivankiloiden muutos- ja korjaustöissä tulisi huomioida se, että poliisivankilassa pitäisi
olla mahdollisuus kameran välityksellä myös matalan intensiteetin valvontaan. Tällä pystyttäisiin parantamaan sekä vapautensa menettäneiden turvallisuutta ja oikeusturvaa sekä vartijoiden oikeusturvaa, kun kameravalvontaan sijoittaminen ei aina tarkoittaisi totaalista yksityisyyden poistamista.
6.1.2 Yleiset rajoitusedellytykset
Haastattelujen perusteella on selvää, että kaikissa poliisivankiloissa perusoikeuksien rajoittamisessa
ei noudateta perusoikeuksien yleisiä rajoittamisedellytyksiä eikä toimenpiteitä välttämättä pohdita
poliisitoiminnan yleisten periaatteiden näkökulmasta. Selvimpänä rajoitusedellytyksen loukkauksena voidaan mainita jo edellisessä kappaleessa mainittu tapauskohtaisen harkinnan puute sijoitettaessa päihtynyt kiinniotettu kameravalvontaan. Säilöön otettujen kohdalla yksityisyyden rajoittaminen on itsestään selvyys, jota on vaikea pitää täysin hyväksyttävänä perusoikeuksien yleisten
rajoitusedellytysten (suhteellisuus, ihmisoikeusvelvoitteet) kannalta. Etenkin tilanteissa, joissa
vapautensa menettänyt on sijoitettu yksin päihtymysselliin ja hän on yksinkertaisesti vain juovuksissa, voidaan miettiä, onko keskeytymätön kameravalvonta tarpeen ja perusoikeussääntelyn mukaista. Rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi otetaan usein kiinni myös selvin päin (esimerkiksi
näpistelijät tai aggressiiviset kaupustelijat), jolloin on vaikea löytää perusteita jatkuvalle tekniselle
valvonnalle.
Yleisesti ottaen kameravalvontaan sijoittamisen käytännöt ovat kirjavia ja toimintatapoja on monia.
Yhden poliisivankilan sisällä voi eri vartijoilla olla eri toimintatavat ja usein myös vuorossa olevan
POV-henkilön näkemyksillä on vaikutusta siihen, kuinka säännöksiä sovelletaan. Tällainen on
selvästi perusoikeuksien yleisiä rajoitusedellytyksiä vastaan, sillä tarkkarajaisuus- ja täsmällisyysvaatimus eivät täyty eikä viranomaisten toiminta ole näissä tapauksissa millään tavalla ennustettavaa. Erilaiset menettelytavat loukkaavat myös PL 6 §:n oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun. Voidaan myös kyseenalaistaa, täyttyykö lailla säätämisen vaatimus tässä tapauksessa, kun säännökset
ovat niin epäselviä, että niitä ei kyetä yhdenmukaisesti noudattamaan.
Sovellettavien käytäntöjen ja niiden kirjavuuden perusteella voidaan sanoa, että perusoikeuksien
yleiset rajoitusedellytykset eivät kokonaisuudessaan täyty teknisen valvonnan ja tarkkailun kohdalla. Tämä ei tosin johdu vartijoista, vaan lainsäädäntö on osin epäselvää, ohjeistukset puutteellisia ja
yksinkertaisesti vankiloissa toimivat käytännöt voivat olla liian raskaita noudattaa poliisivankiloissa, joissa usein työskennellään yksin.
58
6.2
Käytännöt suhteessa putkalakiin
Tässä kappaleessa luodaan katsaus poliisivankiloissa noudatettavien käytäntöjen suhteesta putkalain säännöksiin. Ensimmäisessä alakappaleessa on uudestaan auki kirjoitettuna säännös teknisestä
valvonnasta ja tämän jälkeen on pohdittu, kuinka haastattelututkimuksessa ilmitulleet käytännöt
näyttäytyvät säännöksen valossa. Toisessa alakappaleessa on luonnollisesti käsitelty tarkkailuun
sovellettavien käytäntöjen suhdetta tarkkailua koskevaan säännökseen.
6.2.1 Tekninen valvonta
Teknisestä valvonnasta säädetään putkalaissa seuraavasti (12:1 ja 3):
Tekninen valvonta suoritetaan siten, että säilytystilassa olevan pidätetyn tai kiinni otetun vapauteen kohdistuvan toimenpiteen tarkoitus, säilytysvarmuus, säilytystilan järjestyksen säilyminen sekä vapautensa menettäneen ja muun henkilön turvallisuus turvataan. (12:1,1)
Teknisestä valvonnasta on viipymättä ilmoitettava sen kohteena olevalle henkilölle. (12:1,2)
Tarkemmat säännökset teknisestä valvonnasta annetaan valtioneuvoston asetuksella. Säännökset tekniseen valvontaan käytettävistä laitteista ja niiden tarkastamisesta sekä teknistä
valvontaa koskevista ilmoituksista annetaan sisäasiainministeriön asetuksella. (12:3)
Säännös teknisestä valvonnasta on suhteellisen väljä eikä sen käyttötarkoitus aukea lainkirjaimen
kautta, vaan on käännettävä katse hallituksen esitykseen, josta siitäkin on vaikea hahmottaa, mitä
lainsäätäjä on tarkoittanut149. Kun toimenpidettä sääntelevä säännös on epäselvä ja perusteltu epäselvin sanakääntein, ei voida olettaa, että soveltamiskäytännöt olisivat selviä ja yhdenmukaisia.
Poliisilakiperusteisesti vapautensa menettäneiden osalta teknistä valvontaa pidetään itsestään selvänä asiana, mikä on säilytystilan järjestyksen sekä siellä olevien henkilöiden turvallisuuden kannalta puolustettavaa, mutta perusoikeusnäkökulmasta arveluttavaa. Poliisilakiperusteisesti kiinniotettujen valvonnasta ei ole putkalaissa erityisiä säännöksiä, vaan säännös löytyy PäihKL:n 5
§:ssä. Säännöksen mukaan päihtynyttä on säilössä pidon aikana mahdollisuuksien mukaan tarkkailtava150.
149
Putkalain 12 kappaleeseen alun perin kuului säännökset etävalvonnasta, jolloin teknisen valvonnan konteksti oli helpommin ymmärrettävissä. Kun etävalvontasäännökset jouduttiin tiputtamaan laista pois, jäi 12
luku vajaaksi ja vaikeasti hahmotettavaksi. Etenkin teknistä valvontaa koskeva sääntely vaatisi tarkennuksia.
150
PäihKL:ssa puhutaan päihtyneiden tarkkailusta, kun taas putkalaissa päihtyneiden kameravalvonta näyttäisi menevän teknisen valvonnan käsitteen alle. Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, että terminologiaa tulisi
selkeyttää.
59
Aiheeseen liittyvässä kandidaatin tutkielmassa on annettu seuraavat de lege lata –suositukset putkalain 12 luvun 1 §:n tulkinnasta151. Tutkielmassa todetaan, että säännös tulisi tulkita siten, että se
mahdollistaa esimerkiksi päihtyneenä kiinniotetun tai pidätetyn vapautensa menettäneen sijoittamisen kameravalvottuun (joko jatkuvaan tai pistokoemaiseen valvontaan) tilaan. Sijoitettaessa vapautensa menettänyt teknisen valvonnan alle, voi päätöksen tehdä vartija tai poliisimies. Teknisen
valvonnan avulla pyritään varmistamaan vapautensa menettäneen terveydentila ja turvallisuuden
tehokas valvonta ja toimenpiteeseen ryhdytäänkin vapautensa menettäneen edun vuoksi. Teknisen
valvonnan osalta on kuitenkin korostettava sitä, että päätös valvontaan sijoittamisesta tulee tehdä
tapauskohtaisen harkinnan kautta (ks. kappaleessa 4.4 esitelty kaavio) – se ei saa olla automaatio
esimerkiksi kaikkien päihtyneenä kiinniotettujen kohdalla. Kameravalvontaan sijoittaminen ei saa
olla prosessina liian hankala, koska se voisi johtaa siihen, että vapautensa menettäneitä, joiden olisi
perusteltua olla valvonnassa, ei sijoiteta valvontaan, koska se on säädetty liian hankalaksi. Kirjaamisen osalta tulkintasuosituksena on, että siitä ei tarvitse tehdä erillistä kirjallista päätöstä, vaan
riittävää on kirjata tapahtuma KIP-lomakkeen ”muut tapahtumat” -osioon.
6.2.2 Tarkkailu
Tarkkailua koskevan säännöksen noudattamisessa on kaikkialla jonkin asteisia ongelmia. Putkalaista ja asetuksesta voidaan johtaa seuraava kuva, johon on koottu yläotsikkoon tarkkailun keskeiset sääntelykohteet (l. ne, joilla se eroaa teknisestä valvonnasta) ja laatikkoon on koottu keskeisimmät näitä vastaan sotivat käytännöt.
151
Saarinen 2015, s. 27-29.
60
Päätösvalta POV:lla
•käytännöt kirjavia, joissain poliisivankiloissa tarkkailuun vartijan päätöksellä
•useimmissa vähintään ilmoitus POV:lle
Kirjaaminen
•kirjallinen, allekirjoitettu päätös tulisi tehdä (POV allekirjoittaa)
•vaatimus havaintojen ym. kirjaamisesta --> ei täyty
•kirjaamiskäytännöt suhteessa asetuksen vaatimuksiin ovat vaillinaiset
Terveydenhuoltoviranomainen
•ei täyty juuri missään
•virka-aikana niissä poliisivankiloissa, joissa oma terveydnehoitohenkilökunta
--> tilanne kohtuullinen
•käytännöistä ei ole sovittu
•ilmoituksen funktio on hämärän peitossa
•kaikkialla ei tiedetty, että tällainen vaatimus on olemassa
Kuva 5. Tarkkailun kolme tärkeintä elementtiä.
Tarkkailun osalta tulee huomioida myös sen luonne turvaamistoimenpiteenä, joka tarkoittaa sitä,
että sen käytön tulee olla viimesijaista152. Tosiasiassa tilanne on kuitenkin se, että vaihtoehtoista
toimintamallia ei ole, eli viimesijainen toimenpide voi olla myös se ainoa toimenpide. Jos esimerkiksi tutkintavanki käyttäytyy itsetuhoisesti, hänet on sijoitettava tarkkailuun, koska muulla tavoin
ei voida huolehtia hänen turvallisuudestaan. Toki tässä voidaan ottaa huomioon se, että asianmukainen kohtelu ja vapautensa menettäneen mahdollisuudet esimerkiksi ulkoiluun ja virkistäytymiseen (vaikkapa lukemalla) voivat vaikuttaa vapautensa menettäneen mielenterveyden tilaan, joten
niistä huolehtien voidaan pyrkiä välttymään tilanteilta, joissa tarkkailuun sijoittamista tarvittaisiin.
Tarkkailusäännöksen tulkinnassa ei niinkään ole epäselvyyksiä, vaan ongelmat johtuvat pikemminkin siitä, että ohjeistusta ei ole annettu esimerkiksi sen suhteen, millä tavalla ja mihin pitäisi
terveydenhuollolle tehtävä ilmoitus tehdä. Epäselvyyttä on myös sen suhteen, tuleeko ilmoituksen
vastaanottajan olla terveydenhuollon viranomainen vai terveydenhuollon ammattihenkilö. Kirjaamisten osalta mielestäni ei säännöstä ja asetusta voida noudattaa kirjaimellisesti, sillä vartijan ei
tule suostua virkavastuullaan kirjaamaan terveydellisiä huomioita; hänellä ei ole siihen koulutusta
eikä hän pitäisi joutua tilanteeseen, jossa tällaista vaaditaan. Tarkkailuun liittyvät soveltamisongelmat olisi mahdollista siis poistaa esimerkiksi POHA:n tai SMPO:n ohjein tai määräyksin.
152
ks. esim. HE 90/2005 vp, s. 97 ja HE 263/2005 vp, s. 52 ja 201.
61
6.3
Virkamiesten oikeusturvaan kohdistuvat ongelmat
Virkavastuu on kansalaisten yleistä oikeudellista vastuuta tiukempaa ja virkavastuun tarpeellisuus
perustuu siihen, että virkamiehet käyttävät julkista valtaa.153 Virkamiehillä on erityinen oikeudellinen suoja virkatehtävissä toimiessaan vastapainona ankaralle ja kattavalle virkavastuulle. Tässä
virkavastuuta tarkastellaan nimenomaan virkamiehen näkökulmasta: virkamiehelle on tärkeää, ettei
mikään virkavastuun muodoista ole kohtuuttoman ankara ja hänen oikeussuojansa tulee olla turvattu virkatoimia hoitaessaan. 154
Voidaan aiheellisesti pohtia, onko yksittäisen vartijan virkavastuu kohtuuttoman ankara ja
onko hänen oikeussuojansa turvattu esimerkiksi niissä poliisivankiloissa, joissa työskennellään lähes aina yksin. Vartija joutuu tekemään omalla virkavastuullaan päätöksiä mm. kameravalvontaan sijoittamisesta ilman yhtenäistä ja asianmukaista ohjeistusta. Vartija on
kahdentoista tunnin vuoronsa aikana useissa poliisivankiloissa yksin vastuussa kaikesta, mitä säilytystilassa tapahtuu. Hänellä tulee olla kyky reagoida mahdollisiin poikkeustilanteisiin, kyetä arvioimaan vapautensa menettäneiden hoidon tarve ja tämän ohessa hoitaa myös
muut työtehtävät. Esimerkiksi päätös jättää ambulanssi tilaamatta, voi johtaa vapautensa
menettäneen hengen menetykseen.
PL 118 §:ään sisältyy virkavastuun perussäännös, jonka mukaan virkamies vastaa toimenpiteestä,
johon on ryhtynyt tai monijäsenisen viraston jäsenenä kannattanut. Oikeudellisen virkavastuun
ohella on toisinaan mainittu tosiasiallinen vastuu, jota ei toteuteta oikeudellisin pakottein. Kullan
mukaan tämä vastuu liittyy lähinnä virkamiehen toiminnalle asetettaviin laadullisiin vaatimuksiin 155 . Myös virkamiesetiikka, hallinto-oikeuden yleiset periaatteet sekä tarkoituksenmukaisuus
toimivat arviointiperusteina. Arviointiperusteet ovat väljiä ja ovat virkamiehen oikeusturvan kannalta ongelmallisia.156
Tosiasiallisen vastuun osalta ongelmia aiheuttaa esimerkiksi tarkoituksenmukaisuus: jos poliisivankilan käytäntönä on sijoittaa poliisilain perusteella säilöön tuodut aina tekniseen valvontaan, tuleeko yksittäisen virkamiehen noudattaa tätä käytäntöä, vai pohtia omaa toimintaansa oman virkavastuun perspektiivistä. Jos partio tuo ei-päihtyneen poliisilakiperusteisesti kiinniotetun henkilön (esimerkiksi näpistelijän rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi)
putkaan, tuleeko päätös kameravalvontaan sijoittamisesta tehdä yleisen käytännön perusteella vai yksittäisen virkatoimen tarkoituksenmukaisuutta arvioiden? Perusoikeuksien ja poliisitoiminnan yleisten periaatteiden kautta tulkittuna vartijan tulisi tällaisessa tilanteessa si153
ks. esim. Kukkonen 1996, s. 23-74 ja Viljanen 1990, s. 1-18.
Koskinen – Kulla 2009, s. 235-236.
155
Kulla 2008, s. 232.
156
Koskinen – Kulla 2009, s. 237-238.
154
62
joittaa säilöön otettu selliin, jota ei valvota teknisin apuvälinein. Käytännössä tämä voi olla
mahdotonta (vaihtoehtoinen tila puuttuu, kameraa ei ole mahdollista sulkea pois päältä sellistä) ja aiheuttaa kummastusta muissa tilanteeseen osallistuvissa virkamiehissä.
6.4
Erityisenä ongelmana poliisilakiperusteiset kiinniotot
Perustuslain (7 § 3 momentti) mukaan kenenkään vapautta ei saa riistää mielivaltaisesti eikä ilman
laissa säädettyä perustetta. Edellä mainittua rajoitusperustetta noudattaen lakiin perustuvuuden ja
mielivallan kiellon kriteereitä on tulkittava siten, että EIS:n 5 artiklan vaatimukset täyttämättömät
vapaudenriistot ovat myös PL 7,3 § vastaisia. Harmonisoiva tulkinta tarkoittaa siis, että EIS 5 artiklan sisältämä hyväksyttyjen vapaudenriistoperusteiden luettelo sisältyy PL 7 luvun 3 §:ään, vaikka
kyseistä luetteloa ei kotimaisessa säännöksessä ole nimenomaisesti esitetty.157
On sinänsä mielenkiintoista, että poliisilakiperusteiset (esimerkiksi PolL 2:2) kiinniotot eivät näytä
täyttävän minkään EIS 5 artiklassa luetellun kohdan vaatimuksia. Vapaudenriiston edellytyksinä on
5 artiklassa mainittu seuraavat edellytykset:
a) ”henkilö vangitaan lain nojalla sen jälkeen, kun hänet on tuomittu toimivaltaisessa tuomioistuimessa;
b) henkilö pidätetään tai vangitaan lain nojalla, koska hän ei ole noudattanut tuomioistuimen laillista määräystä, tai jonkin lakimääräisen velvoitteen täyttämisen turvaamiseksi;
c) henkilö pidätetään tai hänen vapautensa riistetään lain nojalla hänen saattamisekseen
toimivaltaisen oikeusviranomaisen tutkittavaksi, milloin on syytä epäillä hänen syyllistyneen rikokseen tai jos katsotaan välttämättömäksi estää häntä tekemästä rikosta tai pakenemasta teon jälkeen;
d) alaikäiseltä riistetään vapaus lain nojalla hänen kasvatuksensa valvomiseksi tai hänet
pidätetään lain nojalla hänen saattamisekseen toimivaltaisen oikeusviranomaisen tutkittavaksi;
e) henkilöltä riistetään vapaus lain nojalla tartuntataudin leviämisen estämiseksi tai hänen
heikon mielenterveytensä, alkoholisminsa, huumeidenkäyttönsä tai irtolaisuuden vuoksi;
f)
henkilö pidätetään tai häneltä riistetään vapaus lain nojalla, jotta estettäisiin hänen laiton maahantulonsa, tai jos on ryhdytty toimiin hänen karkottamisekseen tai luovuttamisekseen.”
EIS 5 artiklan mukaan jokaisella, jonka vapaus on riistetty artiklan määräysten vastaisesti, on täytäntöönpanokelpoinen oikeus vahingonkorvaukseen. Huomattavaa on myös, että EIS 13 artikla
velvoittaa sopimukseen sitoutuneita valtioita huolehtimaan, että henkilöllä, joka katsoo ihmisoike157
Viljanen 2011, s. 163.
63
uksiensa tai -vapauksiensa loukatun, on käytettävissä tehokas kansallinen oikeussuojakeino niissäkin tapauksissa, kun loukkaukseen ovat syyllistyneet viranomaistoimituksessa olevat henkilöt.158
Poliisilakiperusteisten kiinniottojen kohdalla oikeussuojakeinojen vähyys sekä ongelmallisuus
EIS:n 5 ja 13 artiklan valossa tulisi ottaa tarkastelun kohteeksi ja päihtyneiden henkilöiden kuljetus
ja säilytys siirtää sosiaali- ja terveysviranomaisille.
Poliisin tehtäviin kuuluu turvallisuuden ylläpitäminen, jolla tarkoitetaan muun muassa sitä,
että poliisin on suojattava yksityisten henkilöiden oikeuksia ja tässä on erityisesti huolehdittava perus- ja ihmisoikeuksien suojelemisesta.159 Oikeus elämään on rajoittamaton perusoikeus. Tällä argumentilla voidaan perustella poliisin velvollisuus huolehtia henkilöistä, jotka
ovat esimerkiksi päihtymystilansa takia kykenemättömiä huolehtimaan itsestään. Siitä huolimatta on ongelmallista, että päihtynyt henkilö joutuu vapauden riiston kohteeksi. Vaihtoehtoisia keinoja on haettu160 ja poliisin sisälläkin näkemys on se, että vastuu päihtyneistä tulisi
olla kunnilla161. Hyvät ajatukset tuntuvat kaatuvan rahoituksen puutteeseen. Voidaan kuitenkin pohtia, onko tällainen ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta ongelmallinen tilanne perusteltavissa vain määrärahojen puutteella.
Aiempaa poliisilakia (493/1995) säädettäessä pyrittiin pitämään huoli siitä, että vapaudenriistoperusteet ovat sopusoinnussa EIS:n 5 artiklan kanssa ja huomiota kiinnitettiin jo tuolloin siihen, että
vaikka kyseessä olevat vapaudenriistot ovat kestoltaan lyhyitä, kuuluvat ne artiklan soveltamisalan
piiriin. On myös katsottu, että poliisilakiperusteiset vapaudenriistot ovat niin lyhytkestoisia, ettei
erityinen tuomioistuinkontrolli ole tarpeen.162
Mielestäni tulisi kuitenkin erottaa tuomioistuinkontrolli muista oikeussuojakeinoista. Poliisilakiperusteista kiinniottoa on vaikea riitauttaa eikä kiinniottomerkintää ole helppoa saada
tiedoistaan pois, vaikka kiinniottoon ei olisikaan perusteita ollut. On vaikea nähdä, kuinka
vallitseva oikeustila olisi sopusoinnussa EIS 5 artiklan kanssa. Esimerkiksi Poliisilaki teoksessa163 asiaa on sivuttu, mutta pohdintaa tulisi ehdottomasti jatkaa.
6.4.1 Kiinniotto rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi
Vuoden 2014 alusta voimaan tulleeseen poliisilakiin lisättiin PolL 2:10:een mahdollisuus ottaa
henkilö kiinni aiemman rikollisen käyttäytymisen perusteella. Tämä mahdollisuus käyttää henkilön
aiempaa käyttäytymistä yhtenä kiinnioton perusteena, loukkaa EIS:n preventiivisen kiinnioton
158
ks. Helminen ym. 2012, s. 33 ja 44.
Helminen ym. 2012, s. 67.
160
ks. esim. Sisäasiainministeriön julkaisuja 5/2011.
161
ks. esim. HS 26.12.2011, kohta Kotimaa.
162
Helminen ym. 2012, s. 586-587.
163
Helminen ym. 2012.
159
64
kieltoa. Toisaalta yleisen turvallisuuden kannalta on äärimmäisen hyvä, että voidaan ennalta ehkäistä esimerkiksi vahingon- ja väkivallantekoja. Hallintovaliokunnan mietinnössä164 eikä perustuslakivaliokunnan lausunnossa165 ole otettu kantaa tähän hieman ristiriitaiseen sääntelyyn.
Viranomaisilla on oltava valtuudet toimia myös ennalta ehkäisevästi ja poliisilain tarkoitus
itsessään on hyvä ja antaa mahdollisuuden nimenomaan puuttua tilanteisiin ennen niiden
eskaloitumista. Kuitenkin Suomi on sitoutunut Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja sääntely, joka voi olla ristiriidassa sopimuksen kanssa, olisi syytä tarkastaa ja vähintäänkin selvittää, olisiko olemassa esimerkiksi vaihtoehtoisia toimintatapoja ja voitaisiinko vaikkapa paikalta poistamista käyttää laajemmin tilanteissa, joissa esimerkiksi päihtyneen henkilön
epäillään aiheuttavan käytöksellään häiriötä, vahinkoa tai vaaraa toisten turvallisuudelle.
Paikalta poistaminen veisi useimmissa tapauksissa myös vähemmän aikaa kuin henkilön kuljettaminen poliisivankilaan; matkoineen, tarkastuksineen ja sisään kirjauksineen yhden kiinniotetun käsittely kestää usein vähintään puoli tuntia. Etenkin, kun resursseja supistetaan
edelleen ja kuljetusmatkat pidentyvät, olisi tarkoituksenmukaista miettiä vaihtoehtoisia toimintamalleja laajemminkin.
Edellä mainitusta luettelosta voidaan havaita, että esimerkiksi rikoksilta ja häiriöiltä kiinniottamisen (PolL 2:10) laissa määritellyt edellytykset eivät kaikilta osin täytä 5 artiklan vaatimuksia. Poliisilain 2 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan poliisimies saa poistaa paikalta henkilön, jos tämän uhkausten tai muun käytöksen perusteella on perusteltua syytä olettaa tai hänen aiemman käyttäytymisensä perusteella on todennäköistä, että hän syyllistyisi henkeen, terveyteen, vapauteen, kotirauhaan tai omaisuuteen kohdistuvaan rikokseen tai aiheuttaisi huomattavaa häiriötä tai välitöntä
vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Toisessa momentissa säädetään, että henkilö voidaan ottaa kiinni, jos paikalta poistaminen on todennäköisesti riittämätön toimenpide. Niin sanottu
”ennakoiva” vapaudenriisto ei ole sopimusmääräyksen mukainen. Vapaudenriisto on sallittu, jos se
on välttämätöntä rikoksen tekemisen estämiseksi. Viittaus ”preventiiviseen” pidättämiseen ei kuitenkaan siis salli vapaudenriistoa yleisten rikollisuutta koskevien epäilyjen perusteella, vaan
edellytyksenä on tarve estää konkreettinen, yksilöity rikos. Artiklan luettelo on tyhjentävä.166
6.4.2 Kiinniotto henkilön suojaamiseksi
Poliisilain 2 luvun 2 § antaa poliisimiehelle valtuuden ottaa henkilö kiinni hänen henkensä, ruumiillisen koskemattomuuden, turvallisuuden tai terveyttä välittömästi uhkaavan vaaran varalta, jos
henkilö ei itse kykene huolehtimaan itsestään eikä vaara ole poistettavissa muutoin. Säännöksen
164
165
166
HaVM 42/2010 vp.
PeVL 67/2010 vp.
Pellonpää 2005, s. 291.
65
mukaan päihtyneenä kiinni otetun säilössä pitämisestä säädetään päihtyneiden käsittelystä annetusta laissa ja ilmeisesti mielisairaan henkilön hoitoon toimittamisesta ym. säädetään mielenterveyslaissa (1116/1990). Useimmiten nämä itsensä suojaamiseksi säilöön otetut henkilöt ovat päihtyneitä henkilöitä, jotka ovat esimerkiksi sammuneet johonkin tai niin päihtyneitä, että jalat eivät meinaa
kantaa ja he tarvitsevat välitöntä suojaa. Kuitenkin pelkkä päihtymys tai mielenterveyden ongelmat
vapauden menetyksen syynä ovat EIS:n kannalta hyvin ongelmallisia. On selvää, että sammunutta
ihmistä ei voi ulos esimerkiksi talvipakkasella jättää, mutta selvää on myös se, että päihtymystila
itsessään ei voi olla perusteena vapauden menetykselle.
Perustuslain 7.3:n mukaan jos vapaudenmenetys ei perustu tuomioistuimen määräämää rangaistukseen, voidaan sen laillisuus saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Poliisilakiperusteisissa kiinniotoissa ei tällaista mahdollisuutta ole: päätöksen vapauden menetyksestä tekee käytännössä partionjohtaja eikä vapauden menetyksen perusteita voi kyseenalaistaa ja putkasta pääsee pois sitten
kun vartija niin päättää. Vapaudenmenetys poliisilain perusteella on toki aina suhteellisen lyhytkestoinen, mutta oikeusturvakeinojen olemattomuus voidaan nähdä ongelmallisena perusoikeuskontekstissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen valossa.
Poliisilakiperusteiset kiinniotot yleensä perustuvat yksittäisen partion subjektiiviseen näkemykseen, jonka he joutuvat muodostamaan usein tilanteen osapuolten ristiriitaisten kertomusten perusteella. Vapauttamisesta käytännössä päättää vartija (vaikka päihtyneiden käsittelystä annetun lain mukaan vapaaksi päästämisestä päättää poliisimies). Kun vapaudenriiston kohteeksi joutuminen on yksittäisen konstaapelin tai partion harkintavallassa ja poliisilakiperusteiseen kiinniottoon liittyy aina automaattisesti myös yksityisyyden suojan erittäin
pitkälle menevä kaventuminen (jatkuva kameravalvonta, säilytyshuoneessa usein muitakin
vapautensa menettäneitä), herää kysymys, ovatko poliisilakiperusteiset kiinniotot kokonaisuudessaan vastoin EIS 5 artiklaa. Artikla kun on säädetty etenkin mielivaltaisen kohtelun
ehkäisemiseen167. Sääntelyä tulisi vähintään tarkentaa ja muut kuin rikoksilta ja häiriöiltä
suojaamiseksi kiinniotetut, rauhalliset päihtyneet, tulisi toimittaa esimerkiksi selviämisasemalle, jossa heidän tilaansa voitaisiin asianmukaisesti seurata eikä kyseessä olisi vapaudenmenetys.
Poliisilakiperusteisten kiinniottojen osalta kansalaiset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa, sillä
partioiden vähentyessä ja poliisivankilaverkoston harventuessa on selvää, että kynnys ottaa henkilö
kiinni ja viedä putkaan kasvaa, mitä pidemmälle partio joutuu kiinniotetun kuljettamaan. Kun poliisivankila on lähellä ja alueella runsaasti partioita, on kiinniotto kynnys luonnollisesti matalampi.
167
Pellonpää 2005, s. 281, 283.
66
On sanomattakin selvää, että jos kaupungissa on viikonloppuna yksi partio, lähimmät putkat
sijaitsevat yli kolmenkymmenen kilometrin päässä ja lähin tukipartio 50-100 kilometrin
päässä, on kynnys lähteä kuljettamaan kiinniotettu putkaan todella korkea. Partion on joka
kerta punnittava, onko kiinniotto välttämätön, sillä jos he ovat kuljetustehtävällä ja omalla
alueella sattuu esimerkiksi vakava kolari tai vaikka perheväkivaltatapaus, on avunsaanti
useiden kymmenten minuuttien päässä. Tähän problematiikkaan tulisi kiinnittää enemmän
huomiota. Vaikka on kyse poliisin yleisimmästä tehtävälajista, ei näitä tulisi unohtaa. Vuonna 2014 voimaantulleen poliisilain esitöissä kiinnitettiin huomiota hyvin marginaalisiin toimintoihin kuten salaisiin pakkokeinoihin ja samalla yleisimmät tehtävät jäivät lähes huomiotta. Näiden prosessien ja sääntelyn perusteellinen tarkastelu sekä vaihtoehtoisten toimintamallien etsintä olisi niin kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun että arvokasta työtä tekevien kenttäkonstaapelien etu.
Aiheeseen tulisi kiinnittää huomiota, mutta tämän tutkimuksen rajoissa ei problematiikkaa ole
mahdollista käsitellä enempää. Huomio otettiin mukaan tähän tutkimukseen, sillä poliisilakiperusteisesti kiinniotettujen henkilöiden yksityissuojan rajoitus ei selkeästi ole olennaisin perusoikeusongelma. Jos kiinniotot itsessään ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisia, ei kameravalvontaa tarvitse miettiä.
Huomiona mainittakoon, että yhteiskunnan turvallisuuden sekä itsensä suojaamiseksi kiinniottoa vaativien henkilöiden turvallisuuden takaamiseksi poliisilakiperusteisesti on jatkossakin voitava ottaa ihmisiä poliisin huostaan. Oikeustila ei kuitenkaan voi olla se, että näitä
kiinniottoja – jotka määrällisesti ovat Suomessa kaikkein yleisimpiä – tehdään EIS:n vastaisesti. Henkilökohtainen mielipide on se, että EIS:n tasolla tulisi tehdä muutoksia, jotta yhteiskunnan ja yksilöiden turvallisuus on poliisin mahdollista turvata. Nykyisessä perusoikeusmyönteisessä ilmapiirissä on kuitenkin vaikea nähdä, että vapaudenriiston edellytyksiä
laajennettaisiin, joten kansallisen lainsäätäjän tulisi miettiä, kuinka saattaa poliisilain säännökset vastaamaan EIS:n vaatimuksia.
6.4.3 Pohjoismainen sääntely päihtyneiden käsittelystä
Suomi ei ole ainoa Euroopan ihmisoikeussopimukseen sitoutunut valtio, jossa joudutaan poliisin
toimesta puuttumaan päihtyneiden aiheuttamiin ongelmatilanteisiin kiinniottojen muodossa. Sisäasiainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteisen työryhmän raporttia168 varten Poliisihallitus pyysi Ruotsista, Tanskasta, Norjasta ja Islannista tietoja päihtyneisiin liittyvästä lainsäädännöstä, käytännöistä päihtyneiden käsittelyssä sekä tilastotietoja päihtyneiden säilöönottomääristä.
168
Sisäasiainministeriön julkaisuja 5/2011
67
Pohjoismaiset käytännöt päihtymyskiinniotoissa vaihtelevat ja kirjaamiskäytännöissä
on suuria eroja. Pohjoismaiden luvut eivät ole keskenään vertailukelpoisia, sillä
esimerkiksi Norjassa tilastoihin, jotka koskevat päihtyneiden käsittelyä, kirjataan
vain päihtymyksestä annetut sakkorangaistukset. Suomen lukuihin sitä vastoin sisältyy kaikki päihtyneenä säilöön otetut. Koska kirjaamiskäytännöt ovat samankaltaisia
Ruotsissa ja Suomessa, ovat näiden maiden luvut vertailukelpoisimpia.169
Ruotsin väestömäärä vertailuajankohtana oli lähes kaksinkertainen Suomen väkilukuun
nähden ja silti Ruotsissa otetaan päihtyneenä kiinni noin 30 prosenttia vähemmän henkilöitä kuin Suomessa. 170 Lukumääriä mielenkiintoisempaa on kuitenkin eri maiden lainsäädännön tarkastelu, sillä Pohjoismaat ovat kaikki sitoutuneet EIS:een. Norjassa päävastuu
päihtyneistä kuuluu poliisille ja poliisilla on oikeus ottaa henkilö kiinni häiriöiltä suojaamiseksi. Päihtyneet, jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään, tulee ensisijaisesti toimittaa
sairaalaan, ensikotiin tai selviämisasemalle; tällaiset päihtyneet otetaan poliisiasemalle
säilöön vain poikkeustilanteessa, jos muuta paikkaa ei yksinkertaisesti ole. Ruotsissa on
oma lakinsa päihtyneiden säilöönottamisesta (Lag om omhändertagande av berusade personer, 1976:511), jonka mukaan poliisilla on oikeus ottaa säilöön sellainen päihtynyt henkilö, joka ei kykene huolehtimaan itsestään, eikä vaara ole muutoin poistettavissa. Jos henkilöllä on asunto, voidaan tämän lain perusteella hänet ottaa kiinni vain erityisen poikkeuksellisissa tilanteissa. Järjestystä ja turvallisuutta vaarantavat henkilöt voidaan ottaa säilöön.
Ruotsissa päihtymyssäilöönoton yhteydessä tulee päihtyneelle antaa ohjeita ja neuvoja
hoitopaikoista sekä ohjattava henkilö oikealle palveluntuottajalle. Ruotsissa on maan poliisihallitus antanut ohjeen päihtyneiden käsittelystä 171 , jossa yleisenä ohjeena mainitaan
esimerkiksi, että poliisi voi jättää päihtyneestä huolehtimisen omaisen tai muun sopivan
henkilön huolehdittavaksi, jos henkilö on siihen halukas eikä kummankaan osapuolen turvallisuus siitä vaarannu172. Lääkärin tarkastettavaksi päihtynyt tulee viedä, jos tila voi johtua sairaudesta, päihtymys lähentelee tajuttomuutta tai henkilö on tajuton. Ruotsissa ohjeeseen on varhaisessa vaiheessa kirjattu terveydenhuollon osuus ja tämän lisäksi ohjeessa
velvoitetaan paikallispoliisi sopimaan yhteistoiminnasta sosiaalitoimen kanssa sekä sopia
169
Sisäasiainministeriön julkaisuja 5/2011, s. 21-22.
Sisäasiainministeriön julkaisuja 5/2011, s. 22.
171
Rikspolisstyrelsens föreskrifter och allmänna råd om omhandertagande av berusade personer, RPSFS
2000:57, FAP 023-1.
172
Rikspolisstyrelsens föreskrifter och allmänna råd om omhandertagande av berusade personer 2000:57, s.
1.
170
68
ehdot, joiden perusteella päihtynyt voidaan toimittaa hoitolaitokseen. Tanskan lainsäädännössä toimivalta kiinniottoon löytyy poliisilaista (Lov i Politiets virksomhed, nro 444,
9.4.2004) ja Tanskan poliisin ylijohto on antanut ohjeet koskien henkilöiden kiinniottoja.
Tanskassa poliisilla on oikeus ottaa päihtynyt henkilö kiinni, jos tämä todennäköisesti aiheuttaa itselleen tai muille vahinkoa tai hyökkäävällä käytöksellä vaarantaa järjestyksen ja
turvallisuuden. Jos päihtymykseen ei liity riittävän vakavaa vaaraa päihtyneelle itselleen tai
muille, eivätkä yleinen järjestys ja turvallisuus ole uhattuna, tulee poliisin harkita päihtyneen kuljettamista kotiin, päihtyneestä huolehtimisen luovuttamista toiselle henkilölle,
toimittamista sairaalaan, ensisuojaan tai vastaavaan.173
Edellisestä kappaleesta voidaan havaita, että pohjoismainen lainsäädäntö Suomea lukuun
ottamatta korostaa poliisin säilytystilan viimesijaisuutta rauhallisten päihtyneiden sijoituspaikkana. Muissa Pohjoismaissa lainsäädännön tai ohjeistuksen tasolla on annettu poliisille
mahdollisuus jättää päihtynyt esimerkiksi omaisen huolehdittavaksi. Suomen erottaa muista Pohjoismaista lainsäädännön tasolla tehty periaatteellinen ratkaisu siitä, että myös rauhalliset päihtyneet henkilöt kuuluvat selvästi poliisin toimialaan.
Rauhallisten päihtyneiden kuljetuksen ja säilytyksen ei tulisi kuulua poliisille. Toukokuussa vuonna 2013 tehdyn selvityksen mukaan kuljetustehtävät aiheuttavat noin
viiden miljoonan euron kustannukset vuositasolla. Valtakunnallisesti poliisilla menee
lähes parituhatta tuntia työaikaa juopuneiden ”käsittelyyn” ja tehtävänimike ”päihtynyt henkilö” on viidenneksi aikaa syövin tehtävä Suomessa. On selvää, että tämä ei
ole poliisin niukkojen resurssien tarkoituksenmukaista kohdentamista.174 Huomiota
tulee myös kiinnittää siihen, että päihtyneet henkilöt tarvitsevat usein myös terveydenhuollon sekä sosiaalihuollon palveluita, joita ei putkassa ole mahdollista järjestää. Suomen lainsäädäntö päihtyneiden osalta poikkeaa muiden Pohjoismaiden linjasta ja tähän asiaan tulisi kiinnittää enenevässä määrin huomiota. Päihtyneiden
säilytys – ja jollain aikavälillä myös kuljetus – tulisi saada muiden toimijoiden kuin
poliisin vastuulle. Myös lainsäädäntöä tulisi kehittää ja huomioida muutostyössä
EIS:n velvoitteet.
173
174
Sisäasiainministeriön julkaisuja 5/2011, s. 21-24.
YLE-verkkouutiset 2013, kohta Kotimaa > Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla
69
Seuraavaan hallitusohjelmaan pitäisi saada tavoitteeksi poliisin resurssien järkevä kohdentaminen
ja yhtenä siihen pyrkivänä toimenpiteenä mainita rauhallisten päihtyneiden säilytyksen tosiasiallinen siirtäminen sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle.
70
7
7.1
SUOSITUKSIA
Oikeustilan selkeyttäminen
On selvää, että putkalain soveltamisessa teknisen valvonnan ja tarkkailun osalta on ongelmia; epäselvyyttä ja käytäntöjä, jotka eivät toteutua lainsäätäjän tarkoitusta eivätkä ole täysin linjassa perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Huomioita on kiinnitettävä siihen, että
jokainen vartija tekee työnsä omalla virkavastuulla ja noudattaa niitä käytäntöjä, jotka heille on
opetettu. Huomionarvoista on myös se, että vartijat tekevät päätöksensä sen mukaan, kuinka parhaiten voivat varmistaa vapautensa menettäneiden turvallisuuden säilytystilassa. Se, että käytännöt
eivät ole täysin lain tarkoituksenmukaisia, ei ole vartijoiden harteilla vaan katse tulee kääntää sekä
lainsäätäjään, että Poliisihallitukseen ja päällystötason toimijoihin. Poliisivankilan asiakaskunnan
kohdalla on välillä vaikea tietää, mitä lakia keneenkin pitäisi soveltaa ja tällaiset epäselvyydet tulisi
ensisijassa poistaa. Kappaleessa 6.2. ja sen alakappaleissa on annettu de lege lata -suosituksia, joita
voitaisiin soveltaa ennen kuin putkalain kokonaisuudistus saadaan aikaiseksi. Tämä voisi hieman
yhdenmukaistaa käytäntöjä.
Koska kyse on perusoikeusherkästä sääntelyalasta175, tulisi putkalain säännöksiä selkeyttää. Vallitseva oikeustila on se, että tarkkailusta ja teknisestä valvonnasta löytyy mainintoja laista, asetuksesta, ohjeista ja määräyksistä. Rajoitettaessa perusoikeuksia, tulee rajoituksen perustua lain tasoiseen
säädökseen176. Lisäksi esimerkiksi päihtyneiden kohdalla pitäisi noudattaa lakia päihtyneiden käsittelystä – siis silloin, jos henkilö on otettu kiinni ainoastaan päihtymyksen vuoksi; jos henkilö on
otettu kiinni rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi, hänen kohdalla noudatetaankin ensisijaisesti
putkalakia.
Tekninen valvonta on terminä hankala, laaja ja vaikeasti ymmärrettävä. Kuten jo aiemmin todettu,
tekninen valvonta pitää sisällään muunkin teknisin apuvälinein suoritetun valvonnan kuin kameravalvonnan. Nykyisessä putkalaissa säännöstä teknisestä valvonnasta on vaikea mieltää toimivaltasäännökseksi, jonka nojalla on mahdollista kohdistaa vapautensa menettäneeseen jokin toimenpide.
Tästä syystä katson, että tekninen valvonta voidaan terminä säilyttää putkalaissa, mutta sen tulee
viitata nimenomaan valvonnan eri muotoihin ja yleiseen valvontaan (esimerkiksi kulunvalvonta,
ulkokuoren valvonta). Päihtyneiden tai itsetuhoisten kiinniotettujen ja pidätettyjen kameravalvonnalle tulisi ottaa käyttöön oma terminsä tai säätää heihin kohdistettavasta tarkkailusta esimerkiksi
säätämällä 11 luvun 3b §. Tällöin 11 luvun 3 a §:ään jäisi säännökset tarkkailusta, jota voidaan
kohdistaa vain tutkintavankiin. Saman lainkohdan b §:ään voitaisiin säätää pidätetyn tai kiinniote175
Perusoikeusherkällä sovellusalueella Aarnio (2006, s. 318) viittaa aloihin, joilla on kyse julkisen vallan
käytöstä ja siihen liittyen vahvasta julkisesta intressistä ja niillä alueilla ihmis- ja perusoikeudet korostuvat
valtiollisen vallankäytön rajoitusperusteena.
176
Ojanen 2003, s. 53.
71
tun tarkkailusta, jonka perusteet olisivat samat kuin nykyisen lain 12 luvun 1 §:n teknisen valvonnan perusteet. Lisäksi säännökseen otettaisiin maininta siitä, että valvonnan intensiteetin tason tulisi vastata kiinniotetun tarvitseman valvonnan tasoa eli säännökseen jätettäisiin mahdollisuus myös
matalamman intensiteetin kameravalvontaan. De lege ferenda –suosituksena esitän seuraavaa:
Putkalain 12 luvun 1 §:n säännös teknisestä valvonnasta kirjataan muotoon: ”Tekninen valvonta suoritetaan siten, että säilytystilassa olevien vapautensa menettäneiden vapauteen kohdistuvan toimenpiteen tarkoitus, säilytysvarmuus, säilytystilan järjestyksen säilyminen sekä muun henkilön turvallisuus turvataan. Teknisestä valvonnasta on tiedotettava kyltein. Tekninen valvonta käsittää säilytystilan turvallisuuden
varmistamiseksi asennettujen teknisten välineiden käytön.” Asetuksessa säädettäisiin
yleisestä teknisestä valvonnasta tarkemmin.
Tarkkailun osalta terveydenhuoltoviranomaiselle tehtävä ilmoitus on turha vaatimus niiden poliisivankiloiden osalta, joissa ei ole omaa terveydenhuolto- tai lääkärijärjestelmää. Tällaisella ilmoituksella ei ole mitään funktiota, jos kukaan ei pidä ilmoituksia kirjaa eikä ilmoituksen johdosta ryhdytä mihinkään toimenpiteisiin. Riittävänä tulisi pitää sitä, että vartija ottaa yhteyttä hälytyskeskukseen ja ilmoittaa, että poliisivankilassa on tarkkailuun sijoitettu vapautensa menettänyt ja kertoo
sijoituksen perusteet. Tämän jälkeen hätäkeskuspäivystäjä voi tehdä arvion siitä, millä kiireellisyydellä ambulanssi lähetetään tarkastamaan tarkkailuun sijoitetun terveydentila.
Tarkkailusäännös ei tarvitse muita suuria muutoksia, mutta säännöstä olisi syytä muuttaa
hieman siten, että se vastaisi paremmin poliisivankilaolosuhteita. Tällä lähinnä tarkoittaen
sitä, että nykyisen säännöksen (11:3.1,3) mukaan vapautensa menettänyt voidaan sijoittaa
tarkkailuun, jos se on välttämätöntä sellaisen väkivaltaisen käytöksen hillitsemiseksi, jota
ei muulla tavoin saada estetyksi ja josta voi aiheutua vaaraa vapautensa menettäneen tai
muun henkilön turvallisuudelle tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle. Poliisivankilassa
tutkintavanki on aina sijoitettuna selliinsä yksin, joten säännöksestä voisi poistaa tämän
väkivaltaisen käytöksen hillitsemisen ja korvata sen esimerkiksi jollain muulla termillä
(kuten huomattavaa häiriötä, joka on omiaan aiheuttamaan vahinkoa muille vapautensa
menettäneille tai vahinkoa omaisuudelle). Tämän kolmannen kohdan osalta olisi tarpeen
säätää, että tämän nojalla tarkkailuun sijoitettaessa ei tarvitsisi tehdä ilmoituksia terveydenhuollolle eikä terveydenhuoltoviranomaisen tarvitsisi tehdä tarkastusta ja tällä perusteella tarkkailu saisi kestää korkeintaan 24 tuntia. Koska myös tutkintavanki voidaan sijoittaa tarkkailuun, tulisi päätösvallan pysyä säilytystilan esimiehellä.
72
Tarkkailun kirjaamisvaatimusten osalta tulisi poistaa vaatimus ”tarkkailupöytäkirjan” pitämisestä. Käytännössä missään poliisivankilassa tällaista pöytäkirjaa ei pidetä, vaan olennaisimmat tapahtumat kirjataan KIP-lomakkeeseen. Etenkin vaatimus vapautensa menettäneen terveydentilan seurannasta on kohtuuton, sillä poliisivankiloissa työskentelevillä
harvoin on terveydenhuollon ammattilaisen koulutusta, jolloin tällaiset vaatimukset aiheuttavat selvän oikeusturvaongelman. Tarkkailun osalta tulisi muutenkin miettiä, kuinka keventää ja selkeyttää prosessia. Esimerkiksi kirjallisen päätöksen osalta oikeustila on hieman epäselvä: jotta kaikki vaaditut asiat tulisivat kirjatuksi, tulisi kirjallinen päätös tehdä,
mutta missään ei kuitenkaan vaadita tällaisen laatimista.
Koska tekninen valvonta ei tarkoittaisi enää yksittäiseen säilytyshuoneeseen kohdistettavaa
kameravalvontaa, tulisi tarkkailusäännökseen lisätä 3b §.
Putkalain 11 luvun 3 §:n tarkkailusäännös säilyisi siis lähes ennallaan, mutta numeroitaisiin 11:3.a § ja säännökseen lisättäisiin 11 luvun 3b §, joka kuuluisi seuraavasti: ”Kiinniotettu tai pidätetty voidaan sijoittaa huoneeseen tai selliin, jossa häntä
voidaan teknisin apuvälinein tai muulla tavoin jatkuvasti tai satunnaisesti valvoa, jos
se on tarpeen: 1) vapautensa menettäneen päihtymystilasta tai päihdyttävien aineiden vieroitusoireiden johdosta; 2) sellaisen käytöksen, jolla hän mahdollisesti vahingoittaa itseään tai aiheuttaa huomattavaa vahinkoa omaisuudelle tai on vaaraksi
muille vapautensa menettäneille vuoksi Päihtymystarkkailusta tulee viipymättä ilmoittaa toimenpiteen kohteelle. Päätöksen päihtymystarkkailusta tekee vartija tai poliisimies.
Poliisivankiloiden muutos- ja korjaustöissä tulisi huomioida tarve intensiteetiltään eriasteisille valvontamuodoille. Poliisivankilasta olisi hyvä löytyä vähintään yksi pidätysselli, jota olisi mahdollista valvoa monitorilta kameravälitteisesti siten, että kamera tulee erikseen kytkeä päälle. Tämä selkeyttäisi oikeustilaa sillä tavoin, että tarkkailu ja tekninen valvonta suoritettaisiin käytännössä eri
tiloissa ja olisi helpompi hahmottaa toimenpiteiden erilainen luonne, toimenpiteeseen johtaneet
syyt sekä siitä aiheutuvat seuraukset (esimerkiksi velvollisuus tarkastuttaa tarkkailuun sijoitetun
terveydentila terveydenhuollon ammattilaisella).
73
7.2
Putkalain terminologia ja systematiikka
Etenkin terminologian suhteen putkalaki tarvitsee pikaista päivitystä, jotta lakia on mahdollista
tulkita ja soveltaa lain säätäjän tarkoittamalla tavalla. Putkalain epäselvällä terminologialla on vaikutuksia myös eräiden muiden lakiehdotusten käsittelyyn ja mahdollisesti myös siihen, millaiseksi
nämä lait tulevat muotoutumaan.
Esimerkkinä tästä mainittakoon syyskuussa perustuslakivaliokunnan käsittelyssä ollut hallituksen esitys yksityisistä turvallisuuspalveluista177. Yhtenä muutosehdotuksena esityksessä on
se, että yksityiset vartijat voisivat tietyin edellytyksin hoitaa poliisivankilassa valvontatehtäviä. Pääsääntöisesti yksityiset vartijat työskentelisivät rinnan virkasuhteisten vartijoiden
kanssa. Jos kuitenkin tilanne olisi se, että säilytystiloissa toimisi ainoastaan yksityisiä vartijoita, tulisi poliisin kohdistaa säilytystiloihin etävalvontaa. Esityksessä on mainittu, että tällainen ratkaisu olisi mahdollista vain, jos vartioinnin kohteena olisi päihtyneiden käsittelystä
annetussa laissa tarkoitettu vapautensa menettänyt. Vapauden menetyksen perustuessa muihin syihin, yksityisiä vartijoita voitaisiin käyttää ainoastaan, jos paikalla olisi yksityisen vartijan lisäksi vähintään yksi virkamies.178 Tämä ehdotus herättää puoli vuosikymmentä poliisivankilassa työskennelleessä virkamiehessä jopa hieman hilpeyttä; PäihKL:ssa puhutaan
vapautensa menettäneistä, jotka on otettu poliisin säilöön itsensä suojaamiseksi eli poliisilain 12:2 nojalla. Laki päihtyneiden käsittelystä ei koske muita päihtyneenä säilöön otettuja,
jos heidät on otettu kiinni poliisilain jonkun toisen pykälän nojalla – esimerkiksi rikoksilta ja
häiriöiltä suojaamiseksi (PolL 2:10) tai kotirauhan suojaamiseksi (PolL 2:5.3). Käytännössä
tämä siis tarkoittaisi sitä, että yksityinen vartija voi valvoa niitä vapautensa menettäneitä,
jotka ovat itsensä suojaamiseksi otettu säilöön ja kaikkien muiden vapautensa menettäneiden
valvonnan osalta tulisi paikalla olla myös virkasuhteinen henkilö.
On vaikea kuvitella poliisivankilaa, jossa yhden vuoron aikana säilytettävänä olisi ainoastaan niin sanottua perusjuoppoja, eli itsensä suojaamiseksi poliisin säilöön tuotuja. On myös
mahdotonta arvioida ennen vuoroa, millä perusteella kiinniotettuja vuoron aikana poliisivankilaan tuodaan. Esimerkiksi eräässä noin 50 000 asukkaan kaupungissa on välillä vuorossa vain yksi kokonainen partio ja poliisivankilan vartija. Jos tämä vartija olisi yksityiseltä
sektorilta, voisi hän valvoa poliisivankilaa niin kauan kunnes säilytystilassa olisi muita kuin
itsensä suojaamiseksi kiinniotettuja, jonka jälkeen partiosta toinen konstaapeli olisi sidottu
loppuvuoroksi poliisivankilaan ja käytännössä alue jäisi ilman poliisipartiota.
177
178
HE 22/2014 vp.
HE 22/2014 vp, s. 19.
74
Mitä luultavimmin lainvalmistelija on tarkoittanut, että yksityisen sektorin vartijaa voitaisiin käyttää nimenomaan poliisilakiperusteisesti kiinniotettujen (l. säilöön otettujen valvontaan), mutta epäselvyys terminologiassa on aiheuttanut sen, että ehdotettu säännös olisi käytännössä mahdoton
toteuttaa. Tästä syystä olisi tärkeää, että putkalaissa terminologia olisi selvä ja seuraavassa putkalain muutostyössä tulisikin pohtia, kuinka eri perusteella kiinniotetut henkilöt ”nimetään”.
Yksi vaihtoehto olisi se, että termi vapautensa menettänyt koskisi yksinkertaisesti kaikkia poliisin säilytystilassa säilytettäviä kuten nykyisessäkin terminologiassa. Tutkintavangin eikä
pidätetyn käsite muuttuisi, koska ne eivät aiheuta sekaannusta ”statuksen” perustuessa suoraan lakiin. Muutoksena lain tasolle otettaisiin termi säilöön otettu, jolla viitattaisiin kaikkiin poliisilakiperusteisesti kiinniotettuihin henkilöihin. Termillä kiinniotettu viitattaisiin vapautensa menettäneisiin, jotka eivät ole luokiteltavissa edellä mainittuihin kategorioihin.
Edellä on esitetty vain yksi vaihtoehtoinen ratkaisu, eikä se varmasti ole ainoa mahdollinen
ratkaisu. Selvää kuitenkin on, että putkalaki tarvitsee selkeyttämistä etenkin terminologian
tasolla.
Terminologian lisäksi myös putkalain systematiikkaa olisi syytä harkita uudestaan. Lain loppukäyttäjien – poliisivankiloissa työskentelevien – kannalta selkeintä olisi, että putkalaki olisi jaettu eri
osiin esimerkiksi seuraavasti:
1. Yleiset säännökset (soveltamisala, yleistä kohtelusta, käsitteet, toimivalta, ym.);
2. Säilöön otetut (poliisilakiperusteisesti kiinniotettuja koskevat säännökset);
a. Päihtymyksen vuoksi säilöön otettuja koskeva erityissääntely (esimerkiksi
PäihKL:sta säännökset määräajoista)
b. Muilla perusteilla säilöön otetut (erityissääntely esimerkiksi selvin päin kiinniotetun valvonnasta)
3. Kiinniotetut ja pidätetyt;
4. Tutkintavankeja koskeva sääntely; ja
5. Ulkomaalaiset kiinniotetut (ulkomaalaislain nojalla säilössä pidettäviä koskevat säännökset).
Ehdotus systematiikan uudistuksesta perustuu omakohtaiseen kokemukseen. Poliisivankilassa
työskentelyä helpottaisi huomattavan paljon, jos kullakin perusteella kiinniotettua vapautensa menettänyttä koskevat erityiset ”käsittelyohjeet”, oikeudet ja velvollisuudet olisi löydettävissä yhden
otsikon alta.
75
7.3
Käytännöt yhdenmukaisiksi: ohjeiden ja määräysten ajantasaisuus ja sisältö
Käytännöt eri puolilla Suomea tulisi saada yhdenmukaisemmaksi. Täysi yhdenmukaisuus ei ole
mahdollista johtuen eri poliisivankiloiden rakenteellisista eroavaisuuksista sekä erilaisista henkilöstöresursseista, mutta esimerkiksi päätösvaltakysymysten osalta käytännöt olisi mahdollista yhdenmukaistaa. Myös teknisen valvonnan ja tarkkailun käyttötilanteet on mahdollista saattaa yhdenmukaiseksi. Edellisen kappaleen lopussa oli ehdotus putkalain systematiikan uudistamiseksi. Vaikka
tällaista uudistusta ei olisi mahdollista nopealla aikataululla tehdä, voitaisiin poliisivankiloita varten koota käsikirja, joka noudattaisi mainittua systematiikkaa. Poliisihallituksessa voitaisiin koota
käsikirja siten, että kiinniottoperusteella määräytyvät oikeudet ym. ohjeet löytyisivät selvästi. Käsikirjaan ei välttämättä tarvitsisi kirjata lain ja asetuksen säännöksiä sanasta sanaan, vaan ohjeistaa,
kuinka näitä säännöksiä sovelletaan. Tällainen käsikirja on lähes pakollinen, jos valvontatehtävää
aiotaan yksityistää179 miltään osin.
Ensisijaisena toimenpiteenä tulisi esimerkiksi Poliisihallituksen ohjein ohjeistaa yleisjohtajana
toimivat POV:t sekä säilytystilan esimiehet teknisen valvonnan ja tarkkailun soveltamisesta. Säilytystilan esimiesten tulisi käynnistää yhteistyö oman alueen sairaanhoitopiirin tai ensihoidon kenttäjohtajajärjestelmän kanssa tarkkailuun sijoitettujen ilmoitus- ja tarkastuskäytäntöjen osalta180. Tällä
hetkellä sekä sisäministeriön että POHA:n ohjeessa toistetaan lähes sanatarkasti se, mitä putkalakiin on kirjattu: tästä ei ole vartijoille apua käytännön soveltamisongelmissa. Ohjeiden yksityiskohtaisuuteen ja selkeyteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota etenkin nyt, kun useissa poliisipiireissä
kärsitään resurssipulasta, jolloin vartijan valvontatehtäviä joutuvat usein hoitamaan kenttäkonstaapelit, joilla ei ole tietoa esimerkiksi tarkkailun ja teknisen valvonnan soveltamistilanteista ja hyväksyttävistä käytännöistä. Lisäksi tulee huomioida se, että jos laki yksityisistä turvallisuuspalveluista
menee läpi kuten ehdotettu, niin poliisivankiloissa valvontatehtävää voivat tulevaisuudessa hoitaa
myös yksityiset vartijat.
179
HE 22/2014 vp, s. 19.
Poliisilaitoksessa, jossa työskentelin, saimme erittäin hyviä tuloksia ensihoidon ja poliisin välisestä yhteistyöstä. Koulutusta järjestettiin työvuorojen puitteissa puolin ja toisin ja näin ihmiset oppivat tuntemaan toisensa ja kynnys soittaa ambulanssi paikalle madaltui huomattavan paljon; ambulanssi soitettiin aina kun
vähänkin siltä tuntui ja tarjottiin ensihoitajille kahvit. Sairaanhoitopiirin ja poliisivankilan kanssa yhteistoimintaa olisi järkevä järjestää esimerkiksi lääkeasioiden selkeyttämiseksi.
180
76
8
JOHTOPÄÄTÖKSET
Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä kysyttiin, kuinka käytännössä sovelletaan niitä säännöksiä,
jotka koskevat yksityisyyttä rajoittavaa kameravalvontaa.
Toinen tutkimuskysymys oli lainopillinen sen keskittyessä perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kaikilta osin säännökset, joilla säädetään vapautensa
menettäneen yksityisyyden rajoituksesta (tässä tapauksessa kameravalvonnasta), eivät täytä perusoikeuksien yleisiä rajoitusedellytyksiä. Kehitettäessä putkalakia edelleen, tulisi yleiset rajoitusedellytykset huomioida paremmin. Myös poliisitoiminnan yleisten periaatteiden noudattaminen poliisivankilatoiminnassa tulee muistaa.
Kolmas tutkimuskysymys kietoi kaksi ensimmäistä näkökulmaa – käytännön ja lainopin – tiukasti
yhteen kysyessään: mikä on poliisivankiloissa noudatettavien käytäntöjen suhde voimassa olevaan
lainsäädäntöön (putkalaki ja perusoikeudet). Johtopäätöksenä voidaan todeta, että putkalain säännöksiä ei noudateta siten kuin lainsäätäjä on ne tarkoittanut noudatettavaksi. Syyt vallitsevaan
tilaan ovat moninaiset. Poliisivankiloissa eri puolilla Suomea noudatetaan säännöksiä teknisestä
valvonnasta ja tarkkailusta hämmästyttävän yhdenmukaisesti laissa kirjatun vastaisesti. Tämä kertoo karua kieltä putkalain toimivuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta poliisivankilaolosuhteisiin.
Myös perusoikeuksia loukataan joissain tapauksessa. Perusoikeusloukkaukset kohdistuvat lähinnä
yksityisyyden suojaan. Joissain poliisivankiloissa käytäntönä on ilman tapauskohtaista harkintaa
sijoittaa kaikki päihtyneenä kiinniotetut tekniseen valvontaan – yleensä ns. juoppoputkaan, jossa
valvonta on jatkuvaa, korkean intensiteetin valvontaa. Tällaiset menettelylliset ongelmat olisi korjattavissa hyvinkin yksinkertaisesti ohjein ja määräyksin.
Kuten tutkielman empiirisestä osasta voidaan huomata, ovat soveltamiskäytännöt hyvin kirjavia
teknisen valvonnan ja tarkkailun suhteen. Lainopillisesta näkökulmasta mainittakoon, että voimassa oleva lainsäädäntö koskien teknistä valvontaa ja tarkkailua on joiltain osin ongelmallinen perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kontekstissa.
Tutkielman tuloksista käy hyvin ilmi se, että lain säätäminen ilman niin sanotun ruohonjuuritason
tietoa voi johtaa – hyvästä tarkoituksesta huolimatta – erittäin hankalaan tilanteeseen lain soveltajien kannalta. Tämä on valitettavan yleinen ongelma eikä koske vain putkalakia. Lakeja säädettäessä
tulisi kuunnella niitä, jotka joutuvat työssään säädettävää lakia noudattamaan. Muodollinen (korkea)koulutus yksinään ei riitä sellaisen tietämyksen ja asiantuntemuksen hallintaan, jonka käytännön tekijät ovat vuosikausien työkokemuksen kautta hankkineet. On selvää, että lakia säätämään
tarvitaan nimenomaan lainsäädännön ammattilaisia; niitä, jotka hallitsevat lainsäädännön tekniikan.
Substanssin osalta tilanne on toinen. Lainsäädäntö ei ole pelkkiä säännöksiä, vaan näillä säännök-
77
sillä todella säädetään reaalimaailmassa tapahtuvasta ilmiöstä ja käytännöistä, joita on mahdollista
näiden ilmiöiden kohdalla soveltaa. Myös empiiristä tutkimusta säännösten käytännön soveltamisesta tarvitaan, jotta saadaan tietoa siitä, kuinka sääntely todellisuudessa toimii.
Haluan mainita, että antamastani kritiikistä huolimatta putkalain säätämiseen on osallistunut henkilöitä, joita arvostan äärimmäisen paljon ja jotka ovat olleet suurena apuna myös tähän tutkielmaan
liittyvän ajatusprosessin kanssa. He ovat avanneet näkökulmia ja syventäneet oikeusteknistä osaamistani ja haastaneet minut ajattelemaan asioita ja pohtimaan kaiken loppuun asti. Tulkintasuosituksia ja lainsäädännön kehittämistä pohtiessani suuri merkitys on ollut vartijakollegoilla sekä poliisilaitoksemme konstaapeleilla. Heidän rautainen ammattitaito ja halu tehdä poliisityötä tuloksekkaasti, hyvin ja lakeja noudattaen, on ollut kantava voima, jonka avulla olen jaksanut etsiä ratkaisuja tässä tutkielmassa esitettyihin ongelmiin.
Loppukaneettina vedettäköön vielä yhteen kaikki aiemmat 76 sivua yhden johtopäätöksen alle:
Putkalain soveltamiskäytännöt tarkkailun ja teknisen valvonnan suhteen ovat kirjavia, vaikka näillä säännöksillä puututaan vapautensa menettäneiden perusoikeuksiin. Tämä aiheuttaa sekä vartijoiden että vapautensa menettäneiden oikeusturvan merkittävän heikkenemisen. Vallitseva tilanne ei lepää vartijoiden harteilla, vaan problematiikkaa voidaan nähdä
kaikilla tasoilla: lainsäätäjässä, lainsäädännössä, ohjeissa, työnjohdossa ja lain loppukäyttäjissä. Putkalaki tarvitsee kipeästi uudistusta ja vartijat ammattikuntana ansaitsevat sen
verran arvostusta, että heidän toimintaa koskeva lainsäädäntö valmistellaan poliisivankilan tarpeet, funktio, resurssit ja muu erityisluonne huomioiden.