KOULUNKÄYNTIOPAS SARIOLAN YHTENÄISKOULU 2015- 2016 1 VIHREÄ TERVEHDYS SARIOLASTA! Tänä lukuvuonna kiinnitämme edelleen huomiota seuraaviin aiheisiin: oppilaiden aktivoimiseen, Vihreän Lipun liehumiseen ja turvallisuuden kehittämiseen. Aktiivisuus tunnilla on kaikille melko tuttu käsite. Mutta ollapa kokonaisvaltaisesti aktiivinen koululainen! Lukuvuoden aikana pyrimme kannustamaan lapsia ja nuoria omatoimisiksi, ajatteleviksi ja reippaiksi koululaisiksi. Toivottavasti tämä näkyy myös oppilaan muussakin elämässä, harrastuksissa ja kotona puuhatessa. Uskon, että tukemalla oppilaita omatoimiseen työskentelyyn, saavutamme hyviä tuloksia niin koulussa kuin kotonakin. Kestävää kehitystä tukeva toiminta jatkuu Sariolassa nyt viidettä vuotta. Oppilaat saavat Vihreä lippu -toiminnan myötä enemmän mahdollisuuksia tutustua ympäröivään luontoon ja perehtyä ympäristönsuojelun ja kestävän kehityksen periaatteisiin. Tarkoitus on, että Vihreä lippu liehuisi koulussamme edelleen vuodesta toiseen. Lisää aiheesta www.vihrealippu.fi Olemme edelleen aktiivisesti mukana myös valtakunnallisessa kerhotoiminnan kehittämistyössä. Koulullamme kokeillaan lukuvuoden aikana erilaisia kerhotoiminnan malleja eri luokka-asteilla. Tarkoituksena on lisätä kouluviihtyvyyttä ja tarjota tarkoituksenmukaista tekemistä lapsille ja nuorille. Tämän vuoden aikana olemme mukana Pirkanmaan koulujen turvallisuuskansio –hankkeen pilotoinnissa. Koulussamme otetaan käyttöön uunituore turvallisuussuunnitelma ja luvassa on joitakin poikkeamatilanneharjoituksia, joista tarvittaessa tiedotetaan myös huoltajia. Koulumme käyttää pääasiallisena tiedotusvälineenä Wilma-järjestelmää. Oppilaan koulutyön seuraamiseen Wilman avulla riittää kerran viikossa Wilmassa poikkeaminen. Aikaa tähän kuluu muutama minuutti! Huoltajan kannattaa valita ilmoitusasetuksista sähköpostiin lähetettävä automaattinen ilmoitus, joka muistuttaa Wilmaan tulleista viesteistä. Wilma on myös varma tapa saada viesti perille – opettajat lukevat Wilmaa monia kertoja koulupäivän aikana! Tänä syksynä Sariolassa on joitakin uusia kasvoja myös henkilökunnan joukossa. Lahdenkulmalta meille siirtyi Erkki von Bell 4A-luokan opettajaksi ja Elina Klapuri 1A-luokan opettajaksi. Yläkoululla syksyn ajan Aila Lindqvistin sijaisena on viime keväältä tuttu Lauri Leinonen. Virkavapailta ovat palanneet toimistosihteerimme Sirpa Aakkula ja opettajat Minna Pyysalo 5B-luokan opettajaksi ja englannin kielen opettaja Minna Kuutti. IP-kerhossa ja aamupäivisin koululla koulunkäynnin ohjaajana toimii Satu Humisto. Tervetuloa Sariolaan niin uudemmat ja tututkin tekijät! Koulun apulaisrehtorina ja vararehtorina jatkaa Ville-Pekka Haapakari vastaten lähinnä yläkoulun käytänteistä ja alakoulun arkea luotsaa vastaavasti apulaisrehtori Anna-Ilona Jyväsjärvi. Rakennetaan yhdessä lapsillemme hyvää tulevaisuutta! Tuomo Myllö, rehtori 2 HENKILÖKUNTA 2015-2016 Tuomo Myllö rehtori Anna-Ilona Jyväsjärvi apulaisrehtori 0.-6. lk Ville-Pekka Haapakari apulaisrehtori 7.-9. lk Sirpa Aakkula toimistosihteeri Tuula Haapakoski OPO 7.-9. lk 050 395 6665 050 524 7660 0400 584 333 040 133 6667 (paikalla ma, ke ja pe) 050 395 6672 OPETTAJAT 0.-6. luokat Anna-Ilona Jyväsjärvi Maija Rapatti Elina Klapuri Maria Opas Henna Laine Pasi Launiainen Erkki von Bell Hillevi Tiikkainen Minna Pyysalo Marja Myllö Maarit Jokela Minna Kuutti Pekka Lumijärvi Merja Marttila Tiina Alanko Päivi Heinonen Satu Humisto Marketta Kujala pienluokan erityisopettaja, apulaisrehtori 0.-6.lk esikoulu 1A, MU1b, LI2, TS6 1B, KU3, YL3, LIT3-4 2A 3A, TN3-5 4A, LIP5, TN6 5A, TS3-,5 5B, MU3, KU5, US3-4, US6 6A, LIT5, YL4 englanti 3.-5.lk, saksa 5.lk englanti 6.lk, saksa 6.lk FK5-6, ET erityisopettaja 0.-6.lk koulunkäynnin ohjaaja pienluokassa koulunkäynnin ohjaaja koulunkäynnin ohjaaja koulunkäynnin ohjaaja 050-5247660 0.-6. luokkien opettajat tavoittaa välituntisin numerosta 050- 3364641 OPETTAJAT 7.-9. luokat Ville-Pekka Haapakari Tuula Haapakoski Eija Hakala Outi Hermiö Tea Kaivonen Ritvaliisa Karppinen Minna Kuutti Henna Laine Johanna Leinonen Lauri Leinonen Pekka Lumijärvi Pasi Launiainen Hellevi Muotka Maija Rapatti Kati Siira Sanna Nieminen BG7-8-9, LP6-9, apulaisrehtori 7.-9.lk 0400-584333 OPO 7-9, 050-3956672 HI7-8, YO9, AI 7a KE7-9, MA7, MA9 RU7-9, EN8 KO7-9, TE8-9 EN7, EN8, SA9 MU7-9 AI7A-9, ILM8 erityisopetus (1.8.-31.12.2015 Aila Lindqvistin sijaisena) US7-9, TT8-9,VKUV9 KS7, TN8-9 MA8, FY7-9, VMA8 KU7-9 LT7-9, KS7-9, TE7 koulunkäynnin ohjaaja 7-9. luokkien opettajat tavoittaa välituntisin numerosta 050-3364656 3 MUU HENKILÖKUNTA ruokapalvelu siivous kiinteistönhoito kouluterveydenhoitaja koulukuraattori Anna Kytölä, Pirjo Koskela Laura Hymylä, Tarja Lahti, Lea Latokangas, Satu Haavisto, Maarit Silekoski Juha Lepomäki 050 361 0173, Antti Penttilä 040 720 9935 Aino Lahtinen 050 3100 129 Anu Kaukonen 050 395 6676 Sariolan koulun 0.-6. luokilla on 162 oppilasta ja 7.-9. luokilla 98 oppilasta. Koko koulussa on opettajia yhteensä 24 ja koulunkäynnin ohjaajia viisi. Muuta henkilökuntaa on kymmenkunta. Yhteensä meitä Sariolassa on lähes 300 henkeä. OPPITUNNIT JA VÄLITUNNIT Oppitunnit 1. 8.30 - 9.15 2. 9.30 - 10.15 3. 10.20 -11.05 (7.-9.) ja 10.15-11.15 (0.-6.) ruokailu 10.30 -11.15 (0.-6.) 4. 11.20.-12.05 (7.-9.) ja 11.40-12.25 (0.-6.) ruokailu 12.05 -12.35 (7.-9.) 5. 12.35 - 13.20 6. 13.35 - 14.20 7. 14.20 - 15.05 Välitunnit 9.15 - 9.30 11.05 - 11.20 (7.-9.) 11.25 - 11.40 (0.-6.) 12.20 - 12.35 13.20 - 13.35 KOULUN TYÖ- JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 11.8.–19.12.2015 (90 työpäivää) syysloma 12.-18.10.2015 (5 lomapäivää) Kevätlukukausi 7.1.–4.6.2016 (99 työpäivää) talviloma 29.2.–6.3.2016 (5 lomapäivää) Yläkoulu opiskelee neljässä jaksossa, joiden vaihtuessa lukujärjestys muuttuu hieman. 1. jakso 11.08.2015 – 9.10.2015 (44 työpäivää) 2. jakso 19.10.2015 - 19.12.2015 (46 työpäivää) 3. jakso 07.01.2016 - 18.03.2016 (48 työpäivää) 4. jakso 21.03.2016 - 04.06.2016 (51 työpäivää) Helatorstain 5.5.2016 jälkeinen perjantai 6.5.2016 on vapaapäivä. 4 ERITYISIÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ LUKUVUODEN VARRELLA SYYSLUKUKAUSI Elokuu Ke 19. Ti 25. Ke 26. Pe 28. Syyskuu Ti 1. Ke 2. Ke 2. 6.-luokkalaisten vanhempainilta klo 18.00 Ekaluokkalaisten vanhempainilta klo 18.00 3.lk vanhempainilta klo 18.00 Alakoulun yleisurheilupäivä Pakkalassa T0 3. Ti 8. To 17. Ke 23. To 24. Pe 25. Eskareiden huoltajien vanhempainilta klo 18:00 Jolympialaiset yläkoulun koulupäivän aikana 7.-luokan vanhempainilta klo 18.00 5.-luokan vanhempainilta klo 18.00 4.-luokan vanhempainilta klo 18.00 2.-luokan vanhempainilta Marjaretkipäivä yläkoulu Koulukuvaus alakoulu Koulukuvaus yläkoulu Kodin ja koulun päivä – avoimet ovet Sariolassa! Lokakuu To 8. Ti 20. Pe 30. 12. -16. 19.-23. Hiljan päivä (hiljaisen työn päivä) Unicef-kävely Taksvärkkipäivä yläkoulu Syysloma (viikko 42) 9.-luokkalaisten työelämään tutustumisjakso (TET) Marraskuu To 5. Ke 18. To 12. Pe 20. 9.-luokkalaisten vanhempainilta klo 18.00 8.-luokkalaisten vanhempainilta klo 18.00 9.-luokkalaisten jatko-opintopäivä ja -ilta Pikkolan koulussa Sibelius 150-v juhlakonsertti Adventtikirkko koulupäivän aikana marraskuussa Joulukuu To 17. Joulujuhla alakoulu klo 18.00 La 19. Lukukauden päättäjäiset ja todistusten jako 21.12.-6.1. Joululoma KEVÄT Tammikuu To 7. Kevätlukukausi alkaa Ke 27. Villasukkapäivä (hiljaisen työn päivä) Helmikuu Ti 9. Pe 19. Pe 12. Talviliikuntapäivä alakoulu Talviliikuntapäivä yläkoululaisilla Ystävänpäivä (14.2. su) 5 Maaliskuu 29.2.-4.3. Talviloma Ti 15. Yhtenäiskoulun Talent-tapahtuma To 24. Kiirastorstain pääsiäishartaus Huhtikuu 18.-22. 25.-29. Pe 29. 8.-luokkalaisten TET-viikko puolet ikäluokasta 8.-luokkalaisten TET-viikko puolet ikäluokasta Alakoulun Vappupallottelu Toukokuu Ke 4. 23.-27. Ti 24. Ti 31. TI 31. Yhtenäiskoulun pajapäivä 9.-luokkien TET-viikko Kuutospäivä yläkoululla Retkipäivä yläkoulu Kevätnäyttelyn avajaiset Kesäkuu La 4. La 4. Kevätjuhla yläkoulu Lukuvuoden päättäjäiset ja todistustenjako alakoulu KOULUKULJETUKSET Koulukuljetuksissa on käytössä Kangasalan sivistyslautakunnan hyväksymä ohjeisto. Peruskoululain ka 32§:ssä todetaan mm, että ”Oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos hänen koulumatkansa on yli 5 kilometriä. Oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun koulumatka muodostuu oppilaalle muutoin liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi”. Sivistyslautakunnan ohjeen mukaan Vuosiluokkien 0-9 oppilaat saavat ilmaisen kuljetuksen, jos koulumatka on yli 5 km. a) Oppilaan edellytetään kävelevän kuljetusreitin varteen. Omavastuurajat kävellen taksitai linja-autoreitin varteen 0.-9. luokille on viisi (5.) kilometriä. b) Koulumatkaksi katsotaan lyhin reitti, jota oppilas voi liikennesääntöjä noudattaen suorittaa. Koulumatka mitataan kotiportilta koulun portille. Mittauksen suorittaa Kangasalan kunnan liikennesuunnittelija. c) Maksuttoman kuljetuksen voi saada myös koulumatkan vaarallisuuden perusteella. Tällöinkään taksi ei hae oppilasta kotiovelta, vaan määrätyltä koontipaikalta. d) Jos oppilas hakeutuu muuhun kuin lähikouluunsa tai kunnan osoittamaan kouluun tulee (perusopetuslain 32§ 3.mom) oppilaan huoltajan vastata oppilaan kuljetuskustannuksista. e) Huoltajan tulee anoa maksutonta kuljetusta koulun rehtorilta. 6 TILAPÄINEN KULJETUSOIKEUS Mikäli oppilas vamman tai sairauden takia tarvitsee tilapäisesti kuljetusta, on hänen esitettävä lääkärintodistus kuljetuksen tarpeellisuudesta. Lyhytaikainen kuljetustarve loukkaantumisen takia myönnetään vain siksi ajaksi, kun tarve on lääkärintodistuksessa todettu. Tällainen kuljetus on tarkoitettu kodin ja koulun välisiin matkoihin kaksi kertaa päivässä: aamulla kouluun ja iltapäivällä kotiin. Bussikortit jaetaan kuljetusoppilaille. Kortista ei peritä panttimaksua. Korttia on pidettävä hyvin: kadonneen tai rikkoutuneen kortin joutuu korvaamaan! Taksikyydeistä vastaavat Urkon (0400 440052) ja Raution (040 5665747) taksit. Oppilaan velvollisuus on olla ajoissa oikeassa paikassa odottamassa kyytiä. Koulumatkoilla on ehdottoman tärkeää noudattaa liikennesääntöjä ja käyttäytyä tilanteen edellyttämällä tavalla. KOULURUOKAILU Kouluruokailun tulee monipuolisen ravinnon lisäksi tarjota lepoa ja virkistystä sekä kiireetöntä yhdessäoloa. Sen tehtävänä on vahvistaa terveyttä ylläpitäviä ruokailutottumuksia ja hyviä ruokailutapoja sekä jatkaa kodissa ja päivähoidossa aloitettua ravitsemuskasvatusta. On tärkeää, että lapsi nuori oppii maistamaan kaikkia kouluruokia ja syömään kaiken sen mitä on lautaselleen pyytänyt tai siihen ottanut. Tärkeää on myös noudattaa annettuja ohjeita kappalemäärissä, jotta kaikille riittää ruokaa. Lisää voi pyytää keittiön henkilökunnalta kaikkien saatua ruokaa ainakin kertaalleen. Yleensä ”santsiluvan” on saanut. Jokaisen ruokailijan on itse ymmärrettävä huolehtia pöydän siisteydestä, sopivasta äänenkäytöstä, hyvistä pöytätavoista ja ruokailuajoista. Vanhemmat ovat tärkein tuki kouluruokailun onnistumisessa. Kannustakaa lapsianne nauttimaan täysipainoisen koululounaan. Vanhempien tulee huolehtia siitä, että keittiön henkilöstö saa tiedon mm. ruoka-aineallergioista ja erikoisruokavalioista. 7 KOULUTERVEYDENHUOLTO Terveydenhoitaja Aino Lahtinen (050-3100129) on paikalla pääsääntöisesti ti-to. Poikkeustilanteista ilmoitetaan terveydenhoitajan ovessa. Tiistaista torstaihin klo 11:30 - 12:30 välisenä vastaanottoaikana on oppilailla mahdollisuus omatoimisille käynneille. Huoltaja voi ottaa yhteyttä kaikissa lapsensa terveydentilaan liittyvissä asioissa puhelimitse tai WILMA:n kautta. Puhelinaika on ma klo 11:30 - 12:00 ja ti-to klo 12:00 - 12:30. Tämän koulunkäyntioppaan mukana jaetaan terveydenhoitajan esite, jossa on tarkempaa tietoa kouluterveydenhuollosta. SUUN TERVEYDENHOITO – TERVEISIÄ HAMMASHOITOLASTA Suun terveyspalvelujen tavoitteena on edistää suun terveyttä sekä tukea vanhempia ja koulua lasten terveyskasvatuksessa. Tärkein osa suun ja hampaiden hoidosta tapahtuu päivittäin kotona. Hampaat tarvitsevat terveellistä ravintoa ja säännölliset ruokailuajat. Harjaa hampaat 2 kertaa päivässä fluorihammastahnalla. Tarkista, että saat hampaasi puhtaaksi. (Apteekista voi ostaa väritabletteja, joilla voi testata suun puhtauden.) Hampaiden puhkeamisen ajan, noin 2-3 vuotta on erityisen tärkeä harjata puhkeavat hampaat huolella, sillä tulokset näkyvät suun hyvinvoinnissa koko loppuelämän! Parasta janojuomaa on puhdas vesi, joka sopii erinomaisesti myös urheilujuomaksi. Ksylitolia kannattaa suosia. Omaan terveyteen jokainen vaikuttaa päivittäisillä valinnoillaan ja toimillaan. Oppilaat kutsutaan tarkastukseen 1.-, 5.-, ja 8.-luokkalla (kutsu lähetetään kotiin). Näillä käynneillä jokaiselle tehdään yksilöllinen hoitosuunnitelma, myös purennan kehitys seurataan. Vanhempien on hyvä olla mukana tarkastuskäynneillä saadakseen tietoa, mitä lapsen suuhun kuuluu. Esteen sattuessa on ajan peruutuksesta ilmoitettava mahdollisimman pian, viimeistään edellisenä päivänä. 15 vuotta täyttäneiltä peritään perumattomasta käynnistä asetuksen mukainen poisjääntimaksu (nyt 33,80 €). Tarvittaessa hoitojaksojen välillä voitte ottaa yhteyttä puhelimitse suun terveyspalvelujen ajanvaraukseen puh. 03-285 1800 maanantai-perjantai klo 8-15. Viikonloppuisin päivystys Acutassa (esim. tapaturmatapaukset) . TÄNÄ VUONNA ERITYISEN TÄRKEÄÄ ON ILMOITTAA AJOISSA PERUUTUKSISTA ESTEEN SATTUESSA! Näin toimimalla lyhennämme jonoja ja säästämme kustannuksia! Terveellä suulla on helppo hymyillä! 8 TAPATURMAN SATTUESSA KOULUSSA TAI KOULUMATKALLA Jos oppilaalle sattuu tapaturma koulussa, ensiavun ja tilanteen vakavuuden arvioinnin jälkeen huoltajalle ilmoitetaan asiasta. Akuuteissa vakavissa tilanteissa kuljetuksesta vastaa ambulanssi, ei akuuteissa tilanteissa kuljetus on huoltajan tehtävä, jollei asiasta toisin sovita. Mikäli oppilas joutuu koulutapaturmaan koulupäivän aikana tai koulumatkalla, korvaa kunta tapaturmasta aiheutuneet kulut yleisen terveydenhuollon taksojen mukaan. Terveyskeskus ja TAYS lähettävät laskun suoraan koululle. Jos lasku jostakin syystä annetaan potilaalle maksettavaksi, tulee se toimittaa koulun kansliaan. Jos lääkäri katsoo koulukuljetuksen tarpeelliseksi tapaturman johdosta, tulee siitä pyytää lääkärintodistus ja toimittaa se kansliaan mahdollisimman pian ja täyttää kuljetusanomus. Koulu tilaa taksin. Ensisijaisesti kyyditys pyritään järjestää kunnan muun tilausliikenteen mukaan. Samoin jos oppilas on liikuntakiellossa, tulee siitä pyytää lääkärintodistus ja toimittaa se liikunnanopettajalle ja sopia hänen kanssaan, mitä oppilas tekee tuon ajan. ERITYISOPETUS Puhe-, luku- ja kirjoitusvaikeuksiin keskittyneenä erityisopettajana 0.-6.- luokilla toimii Merja Marttila. Sariolan koulussa on myös erityisopetuksen pienluokka (1.-6.lk), jota luotsaavat erityisopettaja Anna-Ilona Jyväsjärvi ja koulunkäynnin ohjaaja Tiina Alanko. 7.-9.-luokilla erityisopettaja Aila Lindqvist (syksyn ajan Lauri Leinonen) antaa laaja-alaista erityisopetusta yhdessä koulunkäynnin ohjaaja Sanna Niemisen kanssa. TUKIOPETUS Tukiopetusta annetaan tarvittaessa, kun kyseessä ovat tilapäiset oppimisvaikeudet tai esim. pitkäaikaisen sairauden aiheuttamat oppimiskatkokset. Koulun työaikoina tehtyjen lomamatkojen aikaisesta opiskelusta vastaavat huoltajat. Tukiopetus pidetään tavallisesti normaalin työpäivän ulkopuolella ja siitä sovitaan opettajan kanssa. OPPILASHUOLTORYHMÄ Oppilashuoltoryhmä pyrkii tukemaan oppilaiden koulunkäyntiä auttamalla ongelmatilanteissa ja pyrkimällä ennaltaehkäisemään niitä. Ryhmässä työskentelevät tarvittaessa mm. rehtori, opinto-ohjaaja, terveydenhoitaja, sosiaalityöntekijä, perheneuvolan psykologi, erityisopettaja ja luokanopettaja/luokanvalvoja. Ryhmä kokoontuu koulullamme noin kerran kuussa. KOULUKURAATTORI Koulukuraattori Anu Kaukonen on tavattavissa koulullamme viikoittain tai sopimuksen mukaan (puh.050-3956676). Riittävän varhaisessa vaiheessa ohjattu käynti kuraattorin juttusilla voi olla ratkaisevan tärkeä apu ennen kuin ongelmat kasvavat turhan suuriksi. 9 KOULUPSYKOLOGI Koulupsykologina koko koulussa on Aino Heiskanen (040 8464609). Koulupsykologin tutkimuksilla voidaan selvittää, onko oppilaan koulunkäyntiin ja koulumenestykseen liittyvien pulmien taustalla oppimisvaikeuksia tai tarkkaavuuden vaikeuksia. Tutkimuksilla voidaan arvioida myös mahdollisia oppimista vaikeuttavia tunne-elämän vaikeuksia. Tutkimuksia tehdään vain vanhempien suostumuksella ja yhteistyössä vanhempien kanssa. PERHENEUVOLA Perheneuvolan palvelut ovat vapaaehtoisia, luottamuksellisia ja maksuttomia – lähetettä ei tarvita. YHTEYSTIEDOT: Kunnantie 2, 36200 Kangasala puh: 377 3800, perhe.neuvola@kangasala.fi VAARALLISTEN TÖIDEN TEKEMINEN PERUSKOULUSSA Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti kouluissa alle 16 -vuotiaat oppilaat ovat voineet tehdä lain mukaan vaaralliseksi luokiteltuja töitä tai käyttää vaarallisia koneita, laitteita tai kemikaaleja (laki 998/1993). Sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä asia haluttiin saattaa nykyisen työsuojelulainsäädännön mukaiseksi, ja valtioneuvosto antoi 15.6.2006 tarkentavan asetuksen 475/2006 nuorten työntekijöiden suojelusta sekä erityisen haitallisten ja vaarallisten töiden tekemisestä. Asia koskee erityisesti teknisen työn opetusta sekä fysiikan ja kemian harjoitustöitä peruskoulussa. Asetuksen mukaan oppilaan huoltajalle on etukäteen ilmoitettava vaarallisen työn tekemisestä. (http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2006/20060475) Perusopetuksen oppilaat peruskoulun seitsemännestä luokasta lähtien ikään katsomatta voivat vain opettajan johdolla ja välittömässä valvonnassa tehdä vaarallista työtä, jos se opetuksen toteuttamiseksi on välttämätöntä ja voidaan tehdä turvallisesti. 1-6 vuosiluokilla työskentelyä vaarallisilla koneilla ja laitteilla ei sallita. Mekaanisten vaaratekijöiden aiheuttama erityinen vaara voi olla työskennellessä esim. seuraavilla koneilla ja laitteilla: laserlaitteella, sirkkelillä, pyörösahalla, vannesahalla, höyläkoneella, moottorisahalla, jyrsinkoneella, levyleikkurilla ja muulla vastaavalla konevoimalla toimivalla leikkurilla, pylväs- ja penkkiporakoneella, kulmahiomakoneella, metallisorvilla, kaasuhitsausja kaasuleikkauslaitteella, paineilmalla tai vastaavalla toimivalla naulaimella. (STM:n asetus 128/2002 14.2.2002 vaarallisten töiden esimerkkiluettelosta http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020128) Työssä voi olla erityinen kemiallinen vaara, kun altistutaan haitallisessa määrin aineelle tai valmisteelle, joka luokitellaan vaaralliseksi kemikaalilain ( 744/1989 ) luettelon mukaisesti, tai nk. syöpävaarallinen aine (asetus 716/2000), esim. lyijy ja sen yhdisteet , asbesti ja myös ympäristön tupakansavu. Kouluilla opetusta järjestettäessä otetaan huomioon asetuksen vaatimukset. Lisätietoja antavat asianomaiset opettajat. 10 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYS Sahalahden koulujen yhteisellä vanhempainyhdistyksellä on nyt 22. toimintavuosi. Vanhempainyhdistys on vuosittain tukenut koululaisten toimintaa mm. lahjoittamalla pyöräily-ja luistelukypäriä, järjestämällä perinteeksi muodostuneen oppilaskonsertin ja osallistumalla erilaisten asiantuntijaluentojen järjestämiseen. TUKEKAA IHMEESSÄ TOIMINTAA LASTENNE HYVÄKSI JA MAKSAA JÄSENMAKSU 10 €! SARIOLAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sariolan koulun toimintafilosofian perusteena ovat ylevät antiikin ihanteet. Näitä kolmea ihannetta kohti pyrkiäksemme olemme luoneet yhteiset ja yleiset perussäännöt koko koulun väelle. Jotta koulumme on hyvä ja turvallinen paikka oppia ja kasvaa yhdessä, 1. noudatan koulun aikuisten antamia ohjeita ja koulun järjestyssääntöjä koulussa ja koulumatkoilla, 2. käyttäydyn kohteliaasti ja toiset huomioon ottaen, 3. saavun ajoissa oppitunneille ja teen parhaani koulussa ja kotona, 4. en hyväksy kiusaamista missään muodossa, 5. olen reilu, puhun totta ja vastaan teoistani, 6. vietän välitunnit koulun alueella enkä poistu sieltä ilman opettajan lupaa, 7. syön kouluruokaa päivittäin ja noudatan ruokalan ohjeita ja hyviä ruokailutapoja, 8. pidän ympäristön siistinä ja paikat ja välineet kunnossa, 9. ymmärrän, että tupakka ja päihteet eivät kuulu kouluun, 10. huolehdin omasta ja toisten turvallisuudesta niin koulussa kuin koulumatkoilla. HYVYYS TOTUUS KAUNEUS 11 SARIOLAN KOULUN TARKENNETUT SÄÄNNÖT JA KÄYTÄNNÖT 1. KOULUUN TULO Koulumatkoilla noudatetaan liikennesääntöjä ja käyttäydytään asiallisesti. Kouluun ja oppitunneille tullaan määräaikana. Kouluun tultaessa mukana on oltava tarvittavat opiskeluvälineet. Kulkuvälineet jätetään hyvässä järjestyksessä niille varatuille paikoille. 2. HYVÄT TAVAT Jokaisella oppilaalla on oikeus työrauhaan. Kielen- ja äänenkäytön tulee olla asiallista koulupäivän aikana. Sisätiloissa ei pidetä päähinettä tai huppua. Matkapuhelimia, mediasoittimia yms ei käytetä, eikä pidetä esillä oppitunnilla ilman opettajan lupaa. (Opettajalla on oikeus ottaa häiritsevä esine tai aine pois oppilaalta.) Valo- ja videokuvaaminen oppitunneilla on kielletty ilman asianomaisten lupaa. 3. VÄLITUNNIT Välitunnilla ei käytetä polkupyöriä, rullaluistimia, -lautoja tai potkulautoja. Välitunnit vietetään välituntialueella. Lumipallojen, kivien yms. heittäminen on kielletty. Tapaturmista tai kiusaamistapauksista on välittömästi ilmoitettava valvojalle. Välituntivalvojan ohjeita noudatetaan kaikissa tilanteissa. 4. RUOKAILU Ruokailuun saavutaan ja jonotetaan rauhallisesti. Ruokailun aikana noudatetaan hyviä pöytätapoja ja jätetään ruokailupaikka siistiksi. Ruokaa ei saa viedä ruokalan ulkopuolelle. 5. LÄKSYT Läksyt tehdään joka päivä. Oppilas voidaan jättää tekemään laiminlyötyjä tehtäviä koulupäivän päätyttyä. 6. TURVALLISUUS Yleisen turvallisuuden takia seuraavat asiat on kielletty: juokseminen käytävillä tavaroiden pudottelu kerrosten välillä kaiteilla istuminen (putoamisvaara) vaarallisten välineiden ja aineiden tuominen kouluun Tupakkatuotteiden, päihteiden ja huumeiden käyttö, hallussapito sekä niiden vaikutuksen alaisena oleminen on kielletty. Opettajalla on oikeus tarkastaa ja ottaa oppilaalta pois vaaralliset tai opetusta häiritsevät esineet tai aineet. 7. VASTUU OMAISUUDESTA Oppilaiden on pidettävä opiskeluvälineensä ja pulpettinsa siistinä. Hävinnyt tai rikottu kirja tai muu opiskeluväline on korvattava. Koulun tai toisen henkilön omaisuuden vahingoittamisesta on vahingon aiheuttaja korvausvelvollinen, jos kyseessä on huolimattomuus tai määräyksistä piittaamattomuus. Oppilaan on heti ilmoitettava opettajalle huomaamastaan vahingosta. Koulun omaisuutta tuhonnut tai sotkenut oppilas voidaan määrätä siivoamaan tai korjaamaan aiheuttamansa vauriot. Koulu ei vastaa oppilaan kulkuvälineistä eikä muusta henkilökohtaisesta omaisuudesta, esim. rikkoutuneista tai kadonneista puhelimista. 12 8. POISSAOLOT / SAIRASTUMINEN KOULUPÄIVÄN AIKANA Kesken koulupäivän sairastunut oppilas saa lähteä kotiin vain opettajan tai terveydenhoitajan luvalla. Huoltajan on ilmoitettava oppilaan poissaolosta mahdollisimman pian. Luokanopettaja tai luokanvalvoja voi antaa luvan tilapäiseen poissaoloon koulusta enintään kolmeksi päiväksi. Pidemmät vapautukset koulutyöstä myöntää rehtori. Tilapäinen poissaololupa anotaan aina kirjallisesti. Oppilaan ollessa poissa muun kuin sairauden vuoksi hän on velvollinen tekemään rästiin jääneet koulutehtävänsä. Poissaolon takia rästiin jäänyt koe suoritetaan heti oppilaan palattua kouluun. 9. RANGAISTUKSET Oppilasta, joka ei noudata järjestystä, menettelee vilpillisesti tai käyttäytyy muuten epäasiallisesti, voidaan ojentaa seuraavasti: 1. Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä työskentelemään toiseen tilaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi. 2. Tehtävänsä laiminlyönyt tai aiheettomasti tunnilta poissa ollut tai myöhästynyt oppilas voidaan määrätä koulupäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan suorittamaan tehtäviään opettajan valvonnassa. 3. Oppilas voidaan määrätä enintään kahden tunnin jälki-istuntoon kerrallaan. 4. Oppilas voidaan ohjata opettajan tai rehtorin pitämään kasvatuskeskusteluun (KAKE), johon osallistuu myös huoltaja (tarvittaessa puhelimitse). 5. Muita rangaistuksia ovat kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen koulusta. Rangaistuksista ilmoitetaan aina huoltajalle. 10. MUUTA HUOMIOITAVAA Näiden koulukohtaisten järjestyssääntöjen lisäksi koulussamme noudatetaan mm. Perusopetuslakia ja –asetuksia 21.8.1998/628 sekä Järjestyslakia 27.6.2003/612. JÄRJESTYSSÄÄNNÖT OVAT VOIMASSA KAIKISSA KOULUN JÄRJESTÄMISSÄ TILAISUUKSISSA AJANKOHDASTA JA PAIKASTA RIIPPUMATTA. Sariolassa 11.8.2015 Tuomo Myllö, rehtori 13 PAUNUN bussin aikataulut 10.8.2015 – 5.6.2016 Ma-Pe Ma-Pe Ma-Pe Ma-Pe Ma-Pe Ma-Pe Ma-Pe Ma-Pe Ma-Pe Ma-Pe Kangasala Sahalahti (liikekeskus) 7:30 9:26 10:56 11:41 13:15 14:21 15:05 15:26 16:21 16:40 x 9:46 11:16 12:01 13:30 14:41 15:20 15:46 16:41 16:55 Saarioinen 7:55 - - - - - - - - - Pakkala 8:05 - - - 13:35 x 15:25 - - x Moltsia 8:10 9:51 11:21 12:06 13:45 14:46 15:30 15:51 16:46 x Kivisalmi 8:20 - - - 13:55 - - - - Kuhmalahti 8:30 10:01 11:31 12:16 14:05 14:56 16:01 16:56 17:15 Pohja 8:40 10:11 11:41 12:26 14:15 15:06 16:11 17:06 Ma-Pe Ma-Pe Ma-Pe Ma-Pe Ma-Pe Ma-Pe Ma-Pe 7:55 8:55 10:10 13:00 14:05 14:40 7:40 8:05 9:05 10:20 13:10 14:15 14:50 x - - - - - x Moltsia 8:00 8:11 9:11 x 13:16 14:21 15:05 15:30 Pakkala 8:10 - - 10:30 - - - 15:25* 15:15 15:40 Pohja Kuhmalahti Kivisalmi Ma-Pe Saarioinen Sahalahti (liikekeskus) - - - - - - 8:20 8:20 9:20 10:35 13:25 14:30 x x Kangasala 8:40 8:40 9:40 10:55 13:45 14:50 15:30 16:00 X = kulkee tämän paikan kautta * = auto kulkee Sahalahden keskustasta ja jatkaa Moltsian kautta takaisin Sahalahden keskustaan ja edelleen Tampereelle - = ei kulje tämän paikan kautta 14 TÄMÄN LOMAKKEEN PALAUTTAVAT 29.8. MENNESSÄ VAIN KOULUMME UUDET OPPILAAT, 1.- JA 7. LUOKKALAISET JA NE OPPILAAT, JOIDEN TIEDOISSA ON TAPAHTUNUT MUUTOKSIA VIIME VUODESTA! KANGASALAN KUNTA Sariolan koulu LUVAT Oppilaan nimi: ___________________________________________ Luokka:_____ Saako seuraavia oppilaaseen liittyviä tietoja tai tuotoksia julkaista? Valinnat KYLLÄ tai EI jokaiseen kohtaan! INTERNETISSÄ Kyllä Ei Kyllä Ei Kyllä Ei Kyllä Ei Nimi Valokuva Kirjoitus Kuva oppilaan työstä SANOMALEHDESSÄ Nimi Valokuva Kirjoitus Kuva oppilaan työstä KILPAILUT Nimi Valokuva Kirjoitus Kuva oppilaan työstä Saako oppilas osallistua koulussa järjestettäviin uskonnollisiin tilaisuuksiin? Kysymys koskee VAIN niitä oppilaita, jotka eivät osallistu koulun järjestämään uskonnonopetukseen. OPPILAAN ALLERGIAT JA LÄÄKITYS Luvat voimassa toistaiseksi 1.9.2015 alkaen. Jos huoltaja tekee muutoksia lupiin, hänen tulee ilmoittaa siitä kouluun henkilökohtaisesti. ______/______ 2015 ____________________________________________ Huoltajan allekirjoitus 15
© Copyright 2024